s. 2
MISSÄ VANHAT ARVOT JA HYVEET. 2 ?
Rakennemuutostyö jatkuu
Leila Helaakosken mukaan
toteuttamiskelpoiset hankkeet ovat
rahaa tärkeämpiä Oulun ICT-alan
uusien työpaikkojen luomisessa. 3
S
6 414880 073513
S
KESKIVIIKKO 6.8.2014
N:o 87 . . 11
S.
4. . RINTEELTÄ ODOTETAAN PALJON. 6
?Aika rohkea olettamus?
Kimmo Tiilikainen ihmettelee hallituksen
?optimismia?, sillä Venäjä-pakotteiden
mahdollisia seurauksia ei huomioida
valtion ensi vuoden budjetissa. s. s. 9
Kalastajat kovilla
Pienen ihmisen puolella
Hylkeet, merimetsot ja säädökset
ovat monen ammattikalastajan riesana.
Ensimmäistä kertaa ehdokkaana oleva
Juho Pahajoki ei pidä siitä, että isoja
poliittisia päätöksiä tehdessä vain yksi
taho sanelee
Tarvittaisiin miljardeja. Jokainen osallistuja vaatii Facebookilta viidensadan
euron korvausta.
Ihan tosissani en usko
saavani viissatasta.
Mutta kiusa se on pienikin kiusa.
Samuli Nissilä. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Budjettineuvotteluista
ei saa nyt irtopisteitä
V
altiovarainministeriön johto aloitti tiistaina kaksipäiväisen budjettikokouksensa Vantaalla. Tehtävistä
tietysti riippuu, mutta yleisesti ottaen sellainen
ei läheskään aina ole parasta mahdollista viranhoitoa.
LUULONI osoittautui vääräksi, kun Yhdysvaltain tiedustelupalvelu NSA:n leivissä työskennellyt Edward
Snowden paljasti, että NSA:lla on vapaa pääsy minunkin sähköposteihini ja Facebook-viesteihini.
Yhdysvaltain rakentama vakoilujärjestelmä on vaarallinen. Nimittäin haastanut Facebookin oikeuteen.
TAI no, en suoranaisesti itse haastanut, mutta osallistun ryhmäkanteeseen, jossa Facebookilta vaaditaan
korvauksia yksityisyyden suojan loukkaamisesta.
Hankkeen puuhamiehenä on 26-vuotias itävaltalainen Max Schrems, joka on kärhämöinyt Facebookin
kanssa menestyksekkäästi ennenkin.
Schremsin mielestä Facebookin irlantilainen tytäryhtiö on rikkonut EU:n lainsäädäntöä luovuttamalla
käyttäjiensä tietoja NSA:lle.
OIKEUSTAISTELUN rahoittaa saksalainen Roland-yhtiö.
Jos kanne menee läpi, vie yhtiö korvauksista parinkymmenen prosentin siivun. Eihän sitä ikinä
tiedä, vaikka niitä toimittajan työssäkin tarvitsisi.
Jotain konkreettista olen kuitenkin jo tehnyt. Kuva: Jari Laukkanen
Jos vielä kuukausi sitten jotain
valoa olikin näkyvissä kaukana
tunnelin päässä, nyt se on
sammunut.
Onhan näet muistissa, kuinka edellinen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen tunsi olonsa niin
vahvaksi, että asetteli ehtoja pohjoisen mallioppilaan osallistumiselle heikompien auttamiseen.
T
ilanne on vakava erityisesti sosiaalidemokraateille. Mutta niitä ei ole.
Aivan mahdoton ihme ei siten olisi sekään, että demarit päättäisivät viimeinkin lähteä hallituksesta. Miten Rinne lunastaa häneen kohdistuvat toiveet?
Muutamilla kymmenillä miljoonilla niitä ei voida
hoitaa. Se, mikä tapahtuu,
on hallituksen ansiota . Oikeampi on sen
sijaan ajatella, että onpa mies hoitanut väsymättä
tärkeää tehtäväänsä.
Kaikki tietävät kyllä, että Rehnin työpäiviä on
täyttänyt eurooppalaisen talouskriisin hoito. Se on myös kuluvan vaalikauden viimeinen.
Vaikka edessä ovat vaalit, ja varsinkin sosiaalidemokraattien asema on hankala, viimeistään viime
päivät ovat osoittaneet, että irtopisteitä ei ole nyt
saalistettavissa. Jos hanke kuivuu kokoon, siihen osallistuvat eivät voi joutua maksumiehiksi.
Kanteeseen voivat kirjoittaa
nimensä kaikki Facebookin eipohjoisamerikkalaiset käyttäjät.
Tämän kuun alussa julkistettuun kanteeseen tuli ensimmäisen kahden päivän aikana viisituhatta nimeä. Jos vielä
kuukausi sitten jotain valoa olikin näkyvissä kaukana tunnelin päässä, se on sammunut.
Nyt kasvua on odotettavissa vain työttömyysluvuissa.
Koko hallituksen budjettiriihi ja varsinainen poliittisen väännön paikka on elokuun lopulla. Vallan salaaminen johtaa usein sen väärinkäyttöön.
VAIKKA tiedän aihepiiristä nyt enemmän kuin ennen,
kiitos Snowdenin, en vieläkään ole saanut lopetetuksi Facebookin, Gmailin ja Skypen käyttöä. Kokouksessa viimeistellään valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) ensimmäistä talousarvioesitystä. Siihen
on ladattu toiveita koko kevään ajan. Urpilainen vaihtui Rinteeseen siksi, että hallituksen politiikkaa pidettiin demareiden kannattajakunnassa liian oikeistolaisena, säästöjen ja rakennemuutosten politiikkana.
Entä nyt. Se olisi ainakin radikaali politiikan muutos.
Kaikella sitä meitä kiihotetaankin
K
aikella sitä kansalaisia kiihotetaankin! Muuta ei voi oikein sanoa, kun on seurannut median uutisointia EU-komissaarien matkakustannuksista. vaan siinä on
yhä voimakkaammin myös eurooppalainen ulottuvuus.
Suomen muuttuminen eurooppalaiseksi ongelmapesäkkeeksi olisi sekä aineellinen että henkinen katastrofi.
Vaikka syyllisiä ei haettaisikaan, on hyvä huomata, että Suomi on romahtanut kuluvalla vaalikaudella, kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien
johdolla.
SAKSASSA asuessani kävin Stasin entisessä pääkonttorissa, joka toimii nykyään museona.
Kolkon näköisessä betonikolossissa oli esillä puhelinkuuntelulaitteita, äänityskojeita, linnunpönttöihin
kätkettäviä kameroita ja muuta tarpeistoa, jota kansalaisten yksityiselämää urkkivat tiedustelupalvelumiehet työssään tarvitsivat.
Voi itäsaksalaisparkoja, ajattelin ja olin lapsellisen
iloinen siitä, että länsimaisissa demokratioissa kansalaisten yksityisyyden suoja on turvattu.
Miten Rinne aikoo lunastaa häneen kohdistuvat
toiveet. Häntä on tarvittu milloin Kreikassa, milloin Espanjassa, milloin Kyproksessa.
Muutenkin on jo peräti vanhanaikaista uskotella,
Facebook raastupaan
että lentomatkustus, taksikyyti tai hotelleissa asuminen olisivat jotain erityistä luksusta tai yhteisten varojen tuhlausta. Tietoisuuteni niiden riskeistä on toki lisääntynyt.
Snowdenia on kiittäminen myös siitä, että aion perehtyä erilaisiin salaustekniikoihin. Suomen talous kun ei kasva samaan tahtiin kuin euroalueella, mutta velkaantuminen jatkuu.
Hallituksen uhkakuva ei siis ole enää vain kotimainen . Se antaa tiedustelupalvelulle hirvittävän
paljon valtaa, jota se voi käyttää julkisuudelta piilossa. Päinvastoin, budjetin teon vaikeuskerroin on vain kasvanut.
Tästä pitävät huolen Venäjä-pakotteet. työttömyyden kasvu, verotuksen kiristyminen tai kilpailukyvyn ongelmat . Jos matkakuluja ei tule, he istuvat työhuoneessaan kirjoituspöytänsä takana. Nyt sellainen politikointi näyttää mahdottomalta.
Hallituksella on kuitenkin hallitsemisen vastuu.
Se ei voi syyttää ulkoisia oloja. Talouskomissaari Olli Rehnkin on
kuulemma käyttänyt virkamatkoihinsa yli sata tuhatta euroa!
Tuskin tätä kannattaa paheksua. Normaalioloissa luvassa olisi vaalibudjetti, jossa kaikki hallituspuolueet saisivat läpi omia vaalitäkyjään. tai syytä.
Siltä varalta, että ongelmien suuruutta ei joku vielä ymmärtäisi, on saatu kuulla neuvoja myös ulkomailta.
Viimeksi saksalainen talouslehti Wirtschaftswoche kirjoitti muutama päivä sitten, että Suomesta
on tulossa seuraava Euroopan ongelmapesäke. Tavallinen kansalainenkin
on päässyt sen verran tällaisen elämän makuun,
että ymmärtää jo, että ei hotelli omaa kotia voita ja
että lentomatka voi olla hupia kerran, mutta muuttuu nopeasti rasittavaksi velvollisuudeksi.
Siksi on paras ajatella, että edusmiehemme ja
-naisemme tekevät silloin työtään, kun matkustavat
Kiireellisiinkin homeremontteihin valtio ja kunnat saavat rahoitusta edullisesti.
Yksityisten tahojen tuottovaatimuksen myötä kulut kasvaisivat
entisestään.
Valtion liikelaitos Senaattikiinteistöt on viritellyt Remontti
Oy:lle mallin, jossa eduksi lasketaan ?valtiontalouden kehysten
ulkopuolinen rahoitus?. Se tarkoittaa
kauppaan kohdistuvan verorasituksen huojentamista ja sääntelyn purkamista. Kuva: Petra Pöyliö
luisia startup- ja pk-yrityksiä jotka kaipaisivat pääomaa, sen sijaan yksityiset sijoittajat hamuavat asuntoja.
Talouskasvun ja työpaikkojen sijaan
saammekin yhä enemmän kohtuuttoman
hintaisia vuokra-asuntoja ja tätä kautta
matala-palkka alojen työvoiman saatavuus
heikkenee.
Myös kulutustottumuksia on tarkasteltava kriittisesti.
Suurin osa kuluttajista hankkii esimerkiksi tv-tasonsa tai kirjahyllynsä suuren kansainvälisen ketjun automarketista sen sijaan, että käyttäisi hieman vaivaa ja hankkisi kotimaisella työllä tehdyn hyllyn puusepältä.
SUOMI tarvitsee myös voimakkaampaa kuluttajahyödykkeiden vientiä.
Nykyään verkkokauppa ja hyvät kansainväliset yhteydet mahdollistaisivat myös pienille
yrityksille pääsyn kansainvälisille markkinoille.
Olisikin tärkeää, että elinkeinotoimintaa
tukevilla tahoilla olisi mahdollisuudet tarjota juuri näissä asioissa.
Muut lehdet
POHJOLAN SANOMAT arvelee, että Antti Rinteen ajaman Remontti Oy:n tiellä on sudenkuoppia:
?Suurin ongelma lienee jo lähtökohdassa. Paperin sijaan tarvittaisiin uusia tuotteita, kuten uusiutuvaa
energiaa.
SUOMALAISET ovat oikeastaan hukanneet
ne perinteiset arvot ja hyveet, jotka ovat
siivittäneet kansan läpi nälkä- ja sortovuosien, kahden maailmansodan, sotakorvausten ja hyvinvointiyhteiskunnan luonnin.
Kuka enää muistaa saati peräänkuuluttaa sitä kuuluisaa suomalaista sisua?
Sisukkuuden onkin korvannut liika itsekehu ja oman selän taputtelu, kun luokittelemme itsemme ?kansainvälisiksi innovatiivisiksi huippuosaajiksi?.
PELKÄLLÄ sisulla talouden suunta tuskin
muuttuu. Se olisi piilovelkaa.
Senaatin toimintaan liittyy vuokrien kautta tapahtuvaa
vuokralaisten toimintamenojen
piiloleikkausta. Eli remonttivelka olisi jotenkin ulkopuolista, mutta velkaa yhtä kaikki. Suomessa on runsaasti kasvuha-
?Suurin osa kuluttajista hankkii esimerkiksi tv-tasonsa tai kirjahyllynsä suuren kansainvälisen ketjun automarketista sen
sijaan, että hankkisi kotimaisella työllä tehdyn hyllyn puusepältä.. Olisi sama, jos
Gazan kaistaleella olevia palestiinalaisia väitettäisiin sympatisoitavan Suomessa islamin pohjalta.
Lähi-idän aina vain uudestaan
toistuvan konfliktin taustalla on
räikeää ja monimutkaista valtapolitiikkaa, joka on jatkunut vuosikymmenestä toiseen.
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalle sopii huonosti, että hän ottaa kovin yksipuolisia kantoja asioihin, oli kristitty tai ei.?
SAVON SANOMAT kauhistelee
kaupan alan työllisyysnäkymiä:
?Kaupan liitto vaatiikin, että
seuraava hallitus ottaa kotimark-
kinat vakavasti. Totta onkin, että
turhan sääntelyn poistamisella
voidaan kaupan toimintaedellytyksiä parantaa vielä paljon.
Vielä oleellisempaa kuitenkin
on, että uuden hallituksen talouspolitiikka lisää talouden toimijoiden luottamusta tulevaisuuteen. Eräät vuokralaiset ovat maksaneet miljoonia euroja tyhjillään olevista ja tarpeettomista tiloista.?
KALEVA moittii Timo Soinia, joka
ei voi lehden mielestä omia kris-
tikansan tuntoja itselleen:
?Kaikki eivät jaa Soinin näkemystä siitä, että kristinusko olisi
määräävä tekijä, jonka perusteella ihmiset arvioivat Israelin harjoittamaa politiikkaa.
Kristinuskon käyttäminen perusteena onkin kokonaisuuteen
nähden ontuvaa. 6.8.2014
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Repullinen vanhoja
temppuja ja muutama uusi
Tapio Tiimonen
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen
KANSAKUNTAMME kärvistelee jatkuvasti huonojen talousuutisten kourissa, esimerkkinä viimeaikaiset rajut irtisanomiset
it-sektorilla.
Ohessa tulevat myös Venäjä-pakotteet ja
ruplan kurssin heikentyminen.
Hurjimmat lukevat jo Suomelle madonlukuja siitä, miten olemme eteläisen Euroopan kriisimaiden tiellä.
Onneksi sentään välillä pilkahtelee edes
hieman valoa, kuten laivatilaukset telakoille tai miljardiluokan biojalostamon rakentaminen.
Kuka enää muistaa saati peräänkuuluttaa
sitä kuuluisaa suomalaista sisua?
JULKISESSA keskustelussa esiintyy jatkuvasti mielipiteitä, jotka peräävät uusia
temppuja.
Mutta tarvitsemmeko todella sellaisia?
Onhan Suomi sentään läpi historiansa ennen elektroniikka- ja it-buumia ollut biotalousmahti.
Nyt taantunut bio-osaaminen on ollut
huipussaan aina 1600-luvulta lähtien niin
tervakauppana, turkistuottajana kuin paperintuotannon kultavuosina.
Paluu juurille tässä suhteessa olisi enemmän kuin tervetullutta. Siinä suhteessa odotukset
ovat kovat muillakin talouden
sektoreille kuin kaupassa.?
Kuva: Maria Seppälä
Kalastajat välivedessä
Kotimaiselle kalalle olisi kysyntää tarjontaa enemmän
SAMI KORKALA
OULU
SUOMALAISET ammattikalastajat
ovat ukkoutumaan päin. Myös ammattikalastuksen arvostus on tippunut. Kaikki mitä tulee, menee
myös. Totuus voi yhtä hyvin olla,
ettei sitä ole saatu.
. Hyljekanta pitäisi ehdottomasti saada pienemmäksi.
HUOKEAA norjalaista kasvatuslohta ajetaan rekoilla kauppojen tiskeihin ympäri vuoden eikä ole ihme, että se on suosittua.
Kalastajat taas kalastavat silloin kun kala ui pyydyksiin. Näillä ennätyshelteillä ulapalle on turha lähteä, sillä vain ahven viihtyy
lämpimissä vesissä. Jo lyhyt sesonki pitää huolen siitä, ettei vesiä
kalasteta tyhjäksi.
. Vielä pari-kolmekymmentä vuotta sitten
Suomessa oli tuhansia ammatti-
kalastajia.
Sahlstén on vakuuttunut siitä,
että Suomen ammattikalastajat
toimivat kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Yleensä ottaen luonnon olosuhteet vaikuttavat saaliin määrään enemmän kuin mitkään säädökset, Sahlstén näkee.
nä elämyksiä ja toinen elinkeinon
kalastajille ja terveellistä ruokaa
kuluttajille.
Esimerkiksi rannikoilta nostetusta kuhasta suurimman osan
kalastavat vapaa-ajan kalastajat.
. Hylkeet karkottavat myös kalat ja voi mennä kolmekin viikkoa,
ennen kuin parvi palaa kierrokseltaan samalle paikalle.
Toinen ammattikalastajien riesa ovat viime vuosina voimakkaasti kasvanut merimetsokanta.
Ne verottavat kalakantoja ja rikkovat myös pyydyksiä sukeltamalla
verkkojen läpi.
Harmaahyljettä saa nyt pyytää
ilman erillistä lupaa, mutta kiintiön mukaan.
. Enemmänkin kalaa menisi kaupaksi.. Eniten olemme huolissamme
siitä, että yleinen ilmapiiri on nykyään ammattikalastuksen vastainen, Suomen Ammattikalastajaliiton puheenjohtaja Olavi Sahlstén sanoo.
TUHOJA tekevien hylkeen ja merimetson suojelu ja kalan pyyntirajoitukset puskevat kalastajia entistä pienempään nurkkaan. Mielestämme ammattikalastajien tulisi saada pyytää lohta pitkin rannikkoa.
HYLKEISTÄ on todella paljon riesaa ammattikalastajille. Sekä ammattikalastukselle että vapaa-ajan kalastukselle on tilaa, mutta suhde on hieman ongelmallinen. 4
6.8.2014
Näillä keleillä saa vain ahventa, toteaa kalastaja Seppo Vehkaperä. Leuto talvi, kylmä alkukesä ja hellejakso eivät ole olleet
suotuisia kalastukselle.
. Lisäksi polttoaine maksaa sen verran, että
turhia reissuja ei kannata tehdä.
. Tutkijat ovat tietävinään saalismäärien perusteella, että kalaa
ei ole. Esimerkiksi
Tutkijat ovat tietävinään
saalismäärien perusteella,
että kalaa ei ole.
SAHLSTÉN ihmettelee, miksi vapaa-ajan kalastus ja ammattikalastus täytyy asetella vastakkain.
. Lähinnä Selkämeren silakkasaalis kasvatti kokonaissaalista.
Tänä vuonna rannikkokalastaji-
en saalis on jäämässä pieneksi, jos
syksy ei tuo tavallista suurempaa
saalista. Ennen arvostettiin, kun kalastajat toimittivat
terveellistä ruokaa.
Sekä sisävesien että merialueen ammattikalastajat tarvitsisivat puolestapuhuja. Ammatille on vaikea saada jatkajia, sillä
tuhoeläimet tekevät vahinkoa, sesonki on lyhyt eikä saaliskaan välttämättä ole kummoinen.
. Toinen tarjoaa lähin-
poliitikon lienee helpompaa saada yleinen hyväksyntä luonnonsuojeluihmisenä kuin noin 500
täysipäiväisen kalastajan ammattikunnan etuja ajamalla. Kalastaa täytyy silloin kun on
kalastusaika, Sahlstén sanoo.
Kun vedet kylmenevät, trooliin
ja pyydyksiin saadaan taas kalaa.
Suomen Kalakauppiasliiton toiminnanjohtaja Leena Jääskeläinen sanoo, että kotimaiselle kalalle on kysyntää.
. Jos ennen kalaparvi tuli tietylle
alueelle, se yleensä myös pysyi siinä. Paitsi että ne rikkovat pyydyksiä ja vahingoittavat saaliskaloja, hylkeet
myös karkottavat kalat pois.
. Vaikka viime vuonna ammattikalastajien mereltä saama 138 miljoonan
kilon saalis oli suurempi kuin koskaan, se ei kerro kaikkea.
Mutta positiivista on, että huonoiksi havaittuja päätöksiä uskalletaan muuttaa!
Samuli Nissilä
lainat
Liittyminen Natoon merkitsisi Venäjän vihollisen etenemistä Suomen avustuksella Pietarin portille ja ketjureaktiona nykyisen kriisin leviämistä myös pohjoiseen Eurooppaan.
Risto Volanen
blogissaan
Tätä yhteiskuntaa eivät pidä pystyssä rikkaat eivätkä köyhät vaan työteliäs keskiluokka. Jokainen ymmärtää, että
villilohen pyytäminen 3-5 euron kilohinnalla on järjetöntä,
kun sen arvo matkailun kautta
nousee monikymmenkertaiseksi. Kuva: Jari Laukkanen
Kulutusyhteiskunta vie ihmistä kuin pässiä narussa. Kun asiaan vielä paneudutaan, löydetään varmasti toimintatavat, jotka pitkällä tähtäimellä
edistävät myös merellä tapahtuvaa suomalaista ammattikalastusta, sanoo valiokunnassa istuva Simo Rundgren (kesk.).
Hän on perehtynyt kalastusasioihin tarkoin viimeisten vuosien aikana.
. Olemme ajaneet politiikan muutosta, joka merkitsisi
sitä, että käytännössä vain Suomi ja Ruotsi ovat oikeutettuja lohen pyyntiin Itämeren alueella.
Silloin suomalaisten ja ruotsalaisten kalastajien kiintiöitä voitaisiin nostaa.
Ammattikalastusta vaikeuttavaa hyljekantaa pitäisi Rundgrenin mukaan pystyä pienentämään.
. vihreitä lu-
apollon tietäjät
kuun ottamatta.
Lohikannalle tehtiin pahasti hallaa puoli vuosisataa sitten,
kun kutujokia padottiin ja meripyyntiä sekä lohen viljelyä tehostettiin.
. YK:n merioikeussopimuksen mukaan juuri kutuvaltioilla on oikeus ja vastuu vaelluskaloista. Sisävesikalastuksesta ei edes
käydä keskustelua poliittisella
tasolla.
KANSANEDUSTAJA on vahvasti
sitä mieltä, että vaelluskalat kuten lohet tulee pyytää pääosin
joesta, minne ne palaavat oltuaan muutaman vuoden meressä.
Lappilainen Rundgren on tyy-
tyväinen, että villilohikantaa on
saatu elvytettyä päästämällä Tornion-Muonionjokeen ja Simojokeen kasvava määrä vaelluslohia.
. 5
6.8.2014
Simo Rundgren:
lohi ei ole alekala
EDUSKUNNAN maa- ja metsätalousvaliokunta on käsitellyt viime vuosina perusteellisesti Itämeren kalastusta ja uskoo löytäneensä kalastukseen yhteistä hyvää tuottavan linjan. Lohi on monta kertaa arvokkaampaa, kun se kalastetaan synnyinjoestaan, Rundgren sanoo
Norjalainen niin sanottu kassilohi määrittelee lohen hinnan
kaupassa.
. Siinä kaikki ovat uskoakseni
samoilla linjoilla . Kun siltä usko tulevaisuuteen hiipuu, vaikkapa kasvavan työttömyyden vuoksi,
olemme todella pahassa pulassa.
Kari Jussila
Keskisuomalaisessa
Pahimmillaan puhe työttömyyden periytymisestä voi
päätyä toteuttamaan itsensä, sillä se tuottaa nuorelle
työttömän identiteetin jo valmiiksi.
Sonja Huhtaniska
Lapin Kansassa
Elinvoimaiset maaseudut tulevat olemaan koko Suomen
uuden kehityksen alku ja juuri.
Eva Back
Aamulehdessä
Simo Rundgren on tyytyväinen, että lohi nousee taas pohjoisen jokiin. Silmät ovat monella auenneet kuin kissanpojalla, että
nyt on otettu väärästä paikasta, hän kuvailee.
Niinpä hallitus aikoo etsiä tämän kuun budjettiriihessä
lisää rahaa tienpitoon.
VÄHÄN samaan tapaanhan kävi, kun hallitus leikkasi lapsilisiä.
Eipä aikaakaan, kun se joutui paikkailemaan päätöstään
huojentamalla lapsiperheiden verotusta.
Joku saattaisi naljailla, että eikö olisi poukkoilun sijaan
parempi tehdä päätöksistä kerralla kunnollisia.
Toki olisi. Vuosituotto kalastajille jää alle miljoonaan euroon.
. 35 000
kappaletta. Pohjoisessa jokivarressa on
maanviljelijöitä, jotka maatilamatkailun kautta saavat lisätuloa . minusta tämä on järkevää
luonnonvaran käyttöä ja oikeaa
keskustalaista aluepolitiikkaa.
Hups,
väärä päätös!
HALLITUS päätti maaliskuussa, että se leikkaa ensi vuoden tierahoista sata miljoonaa euroa.
Nyt päättäjien mieli on muuttunut.
Liikenneministeri Paula Risikko (kok.) kuvaa Aamulehdessä sadan miljoonan euron leikkausta ?tosi pahaksi jutuksi?.
. Valiokunnan viimeisimpään lausuntoon
kalastuskiintiöistä ei tullut yhtään eriävää mielipidettä.
. Usein on sanottu, että jos jollakin Aasian maalla olisi tällaiset vedet, niin ne ruokkisivat satojen miljoonien kansan,
Rundgren sanoo.
Suomessa on ammattikalastusta sekä merellä että sisävesillä, mutta kalastus jää usein lapsipuolen asemaan monissa keskusteluissa.
. Iso kysymys kotimaisen kalan ja kalastajien määrän suhteen on, miksi emme saa kotimaista kalaa enemmän sisävesistämme. Muonionjoki, jota nyt katselen ikkunastani Kolarissa, oli
1960-1990-luvulla tyhjä lohesta.
Nyt lohia on noussut TornionMuonionjokeen ja Simojokeen
yli 100 000 kappaletta. Jos iltapäivälehdet uutisoivat uudesta dieetistä tai uskomattoman terveellisestä raaka-aineesta, on se varmasti viikon
luetuin juttu.
Anni-Sofia Hoppi
Maaseudun Tulevaisuudessa. Lohi on jalokala, ei alennusmyyntikala.
. Maa- ja
metsätalousvaliokunnan ja siis
eduskunnan politiikka on tällä
kaudella tuottanut tulosta.
LOHEN kalastuskiintiön nostaminen ei vaikuttaisi juurikaan kalastajien elinkeinoon, sillä Suomen merikalastuksen lohikiintiö
on vain n. Kun ne lisääntyvät joessa, se
tuottaa kalaa myös meren syönnösvaellukselle, josta ammattikalastajat voivat pyytää kiintiön
mukaan.
Lohi on
monta kertaa
arvokkaampaa,
kun se kalastetaan
synnyinjoestaan.
Rundgrenia ihmetyttää, miksi
esimerkiksi tanskalaiset ja puolalaiset saavat pyytää Suomen
jokien kalaa.
OYS:ssa otetaan käyttöön viimeisin teknologia. Ne työllistävät nykyisin 300 henkilöä.
ELY-keskus on omalta osaltaan
rahoittanut uusien yritysten toimintaa Butterfly Ventures -pääomarahaston kautta.
. Oulu selviää varmasti, johtaja Leila Helaakoski Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta sanoo. Terveysteknologiaa edistää myös Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) 500 miljoonan investoinnit.
. Joku haluaa vaihtaa ammattia,
toinen haluaa pitää välivuoden.
osaajat ovat aiemmin hakeutuneet
lähinnä opettajiksi tai vaihtaneet
sosiaali- ja terveydenhoitoalalle.
POHJOIS-POHJANMAALLA työttömyysaste on ollut pitkään keskimääräistä korkeammalla.
Heinäkuussa Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste oli hieman
yli 15 prosenttia, ja työttömiä oli
yhteensä yli 28 000.
. Rahastosta huolimatta alueella on pulaa riskirahasta, Helaakoski pahoittelee.
ELISA SAVOLAINEN
PYHÄJOKI
POHJOIS-POHJANMAAN ELY-keskus valmistautuu jatkamaan rakennemuutostyötä Oulun alueella yhdessä muiden toimijoiden kanssa heinäkuun irtisanomisuutisten jälkeen.
Microsoftin Oulun yksikön sekä Broadcomin modeemiliiketoiminnan lakkauttamisen uskotaan vievän alueelta lähes 1 000
ICT-alan työpaikkaa.
Oulun rakennemuutosalueen
lisärahoitustarve selviää tämän
tai ensi viikon aikana.
. Äkillisen rakennemuutosalueen lisärahoitustarve selviää lähiviikkoina.
Kuva: Markku Ruottinen/Lehtikuva
Hyvät neuvot kalliit
Oulussa valmistaudutaan jatkamaan rakennemuutostyötä uudessa yt-aallossa
Yrityksiä aiemmin Nokialta irtisanotut työntekijät ovat perustaneet alueelle noin 80. 6
6.8.2014
ICT-alan murros jatkuu Oulussa Microsoftin päätettyä lakkauttaa Oulun yksikkönsä. Teollisesta internetistä on
Suomessa puhuttu pitkään, mutta siihen ei olla kunnolla tartuttu.
Monet teolliset prosessit voitaisiin
hoitaa tietokoneiden avulla, Helaakoski avaa.
Helaakoski uskoo myös cleantechin, eli ympäristöteknologian
sekä terveysteknologian mahdollisuuksiin Oulussa. Kuva: Emma Taipale
Rahaa tärkeämpänä Helaakoski
pitää kuitenkin hyviä ja toteuttamiskelpoisia avauksia tai hankkeita, joilla alueelle saadaan työpaikkoja ja uutta elinvoimaa. Oulu ei ole nyt helppo paikka työllistyä, Helaakoski myöntää.
Siksi hän pitää mielellään esillä Norjan, Ruotsin ja Saksan työmahdollisuuksia.
Pohjois-Norjassa ja PohjoisRuotsissa on pulaa työvoimasta monilla aloilla. BusinessOulu on tehnyt pitkään työtä myös Invest In Ouluhankkeessa, jolla on houkuteltu
ulkomaisia yrityksiä vapaana olevan osaamisen ympärille, Helaakoski kuvaa.
Hankkeen avulla Ouluun on sijoittunut muun muassa OP-palvelukeskus ja Ericsson.
. Toimenpide-ehdotuksia kootaan parhaillaan, ja niitä käsitellään elokuun
lopulla alueen toimijoiden Tervaryhmän kokoontuessa.
Osa tekee tutkintonsa valmiiksi,
tai muutoin täydentää aiempia
opintojaan, Helaakoski listaa irtisanottujen vaihtoehtoja.
Yksilöiden omien ratkaisujen
tukemiseksi työvoimatoimisto järjestää koulutusta tai ohjaa tarvittaessa esimerkiksi yrityshautomotoimintaan.
SELVIYTYMISKEINOT irtisanomi-
MUUNTOKOULUTUKSESSA ICT-
sen kohdatessa ovat yksilöllisiä.
. Sellainen teknologia kiinnostaa myös maailmalla, Helaakoski uskoo.. Äkillisen rakennemuutokseen myönnetystä 12
miljoonan euron tuesta on käytetty noin puolet.
Helaakoski ennakoi, että Oulun tilanne voidaan huomioida
tarpeen vaatiessa myös valtion lisätalousarviossa.
. Tätä työtä jatketaan edelleen,
Helaakoski lupaa.
ICT-ALAN työmahdollisuuksia halutaan laajentaa myös muille toimialoille.
. Saksassa pulaa
on etenkin insinööreistä.
OULUSSA on menossa useita koordinoivia hankkeita, joilla markkinoidaan Oulun seudulla työttömäksi jääneiden ITC-osaamista.
Tätä työtä tekee muun muassa
Oulun kaupungin elinkeinopolitiikan liikelaitos BusinessOulu.
. Tulemme kertomaan sen työministeri Lauri Ihalaiselle hänen
Oulun vierailunsa yhteydessä elokuun puolivälissä, kertoo johtaja
Leila Helaakoski Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta .
OULU nimettiin äkillisen rakennemuutoksen alueeksi syyskuussa vuonna 2012
Tarvitaan myös kansainvälistä markkinaosaamista. Angry Birdsit luoneesta Roviosta voisi ottaa esimerkkiä, miten brändäys tulisi suorittaa. Meillä on kansallinen varal-
lisuus aika pientä vielä verrattuna esimerkiksi Ruotsiin, hän perustelee.
Kotimaisen omistuksen edistämiseen yrityksiä on.
Oulun alueellakin toimii oma
sijoitusrahasto Butterfly Ventures,
joka tukee erityisesti uutta PK-yritystoimintaa.
Heikkilä näkee paikallisen sijoitusrahaston lähinnä porttina kansainvälisille sijoitusmarkkinoille.
OULUN seudulla Heikkilä vahvistaisi ICT-alan kasvuyritysten yhteistyötä, jotta nämä pääsisivät
kansainvälisten suuryhtiöiden
yhteistyökumppaneiksi tuotekehitykseen.
. On turha kuvitella, että tällaiset monikansalliset yritykset harrastaisivat aluepolitiikkaa, Heikkilä sanoo.
Yrityksissä ollaan kiinnostuneita siitä, miten niiden arvo kehittyy. Olisihan se hieno asia, jos
datakeskus tulisi Ouluun, johtaja Leila Helaakoski
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta sanoo.
RAKENTAMISVAIHEESSA datakeskus työllistäisi
muun kuin ICT-alan ihmisiä.
. Ja haetaan paikkoja, missä
muodostuu paras kannattavuus.
HEIKKILÄÄ huolettaa yhtiöiden
pääkonttoreiden siirtyminen Suomesta ulkomaille.
. Viime vuoden nettomaksu oli 55 miljoonaa euroa pienempi kuin vuonna 2012, jolloin se oli noin 659
miljoonaa euroa.
Euroopan unionin suurimmat nettomaksajat bruttokansantuloon verrattuna olivat Ruotsi, Tanska ja Saksa.
Suurimmat nettosaajat bruttokansantuloon verrattuna
olivat Unkari, Liettua ja Viro.
Suomi on kuulunut EU:n nettosaajiin vuosina 1996,
1997 ja 2000. Näiden yritysten kokoluokkaa
kasvattamalla saataisiin nopeasti
työtä nyt vapautuville ICT-osaajille, Heikkilä visioi.
Heikkilä ei missään tapauksessa
väheksy itsensä työllistämisen tai
mikro-yritysten tukemista. Tällä hetkellä peliyhtiön menestys
näyttää hyvin lupaavalta, Heikkilä arvioi.
lyhyesti
Seppo Heikkilä satsaisi kasvuyrityksiin, joihin voitaisiin luoda
nopeasti uusia työpaikkoja. Dobrolet joutui keskeyttämään toimintansa pakotteiden vuoksi.
Aiemmin tänään venäläinen talouslehti Vedomosti
kertoi, että Venäjä saattaa harkita rajoituksia tai kieltoja
eurooppalaisten lentoyhtiöiden Siperian-ylilentoihin.
Dmitri Medvedev. Pitää olla maailmanluokan
osaamista, yritysverotuksen pitää
olla kohtuullista, Heikkilä luettelee.
Suomi kilpailee vakailla yhteiskunnallisilla oloilla, ja vakaalla valuutalla, mutta verokilpailuun ei
pystytä vastaamaan.
. Määrä kasvaa koko ajan.
Venäjä harkitsee vastatoimia
EU:n lentopakotteille
VENÄJÄN pääministerin Dmitri Medvedevin mukaan
maan pitäisi pohtia vastatoimia EU:n pakotteille, jotka
koskevat venäläistä lentoyhtiötä. Näin ulkomainen firma pääsee
suoraan nauttimaan tuotekehittämisen hedelmistä, Heikkilä kuvaa.
Toisenlaisiakin esimerkkejä toki on.
. 7
6.8.2014
Microsoftin datakeskuksen sijaintipaikka auki
OULU on mukana kilpailussa Microsoftin datakeskuksen sijaintipaikasta.
. Kuva: Elisa Savolainen
hytaikaiseksi.
. Valmistelua on tehty muutama vuosi, mutta
päätöstä ei ole vielä ole. Suomen EU-budjetista saamat tuet kasvoivat viime vuonna noin 173 miljoonalla eurolla.
OULUSSA uskotaan yhä vahvasti
län mukaan riitä.
. Saattaa kestää kolmesta viiteen
vuotta, että yritys saadaan nousuun, hän arvioi.
Yritysten yhteistyötä koordinoiva tahokin olisi valmiina, Oulun
kaupungin elinkeinopolitiikan liikelaitoksessa.
. Suomi on muuttumassa tytäryhtiötaloudeksi, Heikkilä lataa.
Tytäryhtiötaloudessa Heikkilää
pelottaa se, että Suomi on jatkossa selvemmin työpaikkojen suhteen tuuliajolla.
Ulkomaista omistusta kuitenkin
tarvitaan, ja puitteet ulkomaiselle
omistukselle pitää olla kunnossa.
. BusinessOulu voisi toimia kokoonjuoksijana, ja lähteä hakemaan suurempia yrityskokonaisuuksia, jotka työllistäisivät nopealla aikataululla, hän ehdottaa.
Heikkilä odottaakin Business
Oululta ketteryyttä ja markkinoiden hermolla elämistä.
Yli 700 000 lähtenyt
Ukrainasta Venäjälle
YK:N pakolaisjärjestö UNHCR arvioi, että noin 730 000
ukrainalaista on lähtenyt tänä vuonna Venäjälle Itä-Ukrainan taisteluiden takia.
Luku sisältää sekä Venäjältä turvapaikkaa hakeneet että arvion muuten Venäjälle siirtyneistä ihmisistä, jotka
eivät välttämättä ole edes rekisteröityneet.
Venäjälle siirtyneiden lisäksi Ukrainassa on järjestön
mukaan 117 000 ihmistä, jotka ovat jättäneet kotinsa,
mutta jääneet Ukrainaan. Kuva: Jari Laukkanen
Suomalainen maksaa
EU:hun 112 euroa vuodessa
SUOMEN nettomaksu Euroopan unionille oli viime vuonna 604 miljoonaa euroa, eli noin 112 euroa kansalaista
kohden. Valmistuttuaan keskus ei välttämättä työllistäisi nyt irtisanottavia tuotekehitysosaajia, vaan ky-
se olisi ennemminkin ylläpitotehtävistä, Helaakoski arvioi.
Julkisuudessa esillä olleiden tietojen mukaan
Microsoftin datakeskus on aloittamassa toimintansa elokuussa.
Helaakosken mukaan Oulussa ei ole valmiutta
aloittaa datakeskustoimintaa elokuussa, koska keskus pitäisi ensin rakentaa.
Sen sijaan valmius toiminnan aloittamiseen on
Kajaanissa, joka on ollut esillä yhtenä vaihtoehtona
datakeskuksen sijaintipaikaksi.
Pelkkä ICT-osaaminen ei riitä
ELISA SAVOLAINEN
OULU
ICT-osaamisen vetovoimaan.
. Globaalilla rahalla
ei ole kotimaata, Heikkilä kertoo.
Kuvaavaa on, ettei EU:ssakaan
olla päästy sopimukseen yhtenäisestä yhteisöveroasteesta.
KOTIMAINEN omistus on tärkeää, mutta Suomi on verraten pääomaköyhä maa.
. EU lisäsi viime viikolla
venäläisen Dobrolet-yhtiön pakotelistalleen, koska yhtiö
operoi lentoja Moskovasta Krimin Simferopoliin.
Uutistoimisto RIA Novostin mukaan Medvedev oli nostanut vastatoimet esiin tapaamisessaan maan liikenneministerin ja Aeroflot-yhtiön edustajan kanssa. Taitoa viedä tuote markkinoille, eläkkeelläkin EU-hankearvioijana ja kansallisen rahoituksen asiantuntijana
toimiva Heikkilä perää.
Esimerkiksi Ruotsissa markkinaosaaminen on jo kertaluokkaa
parempaa.
Suomessa menestyvä yritys
päätyy usein ulkomaiseen omistukseen, kun tuote on vielä kehittämisvaiheessa.
. Näiden yritysten kautta kasvu vain
tulee yleensä hitaammin.
. Veroshoppailuun kuuluu, että verot maksetaan sinne, missä
pääsee halvimmalla. Esimerkiksi
IBM maksaa tuloistaan veroa vain
2?3 prosenttia. Heinäkuussa tuli ilmoitus yksikön lakkauttamisesta.
Samoin ilo Renesas Mobilen
myymisestä Broadcomille jäi ly-
EU maksaa keskivertosuomalaiselle reilut 100 euroa
vuodessa. Kansainvälisissä yrityksissä
mennään hyvin nopeasyklisen
talouden kehityksen kautta, niiden toimintaa on erittäin vaikea
ennustaa, hän avaa.
Viimeinen vuosi on ollut Oululle tässä suhteessa kovaa oppia.
Vuosi sitten toimitusjohtaja
Stephen Elop sanoi, että Nokialta Microsoftille siirtynyt Oulun yksikkö säilyy. Kuva: Dmitry Astakhov/Lehtikuva/AFP Photo. Meillä on maailmanluokan
osaamista, mikä kiinnostaa myös
kansainvälisiä huippuyrityksiä,
pitkään Oulun seudun kehitystä
läheltä seurannut Seppo Heikkilä sanoo.
Brysselissä Pohjois-Suomen
aluetoimiston johtajana sekä Oulun yliopiston varainhankintapäällikkönä Heikkilä pääsi myös
itse vaikuttamaan seudun aluekehitykseen 2000-luvulla.
PELKKÄ ICT-osaaminen ei Heikki-
RIITTÄVÄLLÄ markkinaosaamisella pystyttäisiin viemään suomalaisia tuotteita globaaleille markkinoille säilyttäen samalla yhtiöiden
määräysvalta Suomessa.
Ulkomaisessa omistuksessa
Heikkilä näkee riskin.
Kokouksia on
toki vieläkin aivan riittävästi, joten se tarve tulee kyllä tyydytettyä.
KESÄ ON ollut Karvoselle harkin-
Tatja
Karvonen
40 vuotta
kansanedustajana
21.7.2004?20.3.2007
kasvatustiedeiden maisteri, hallintotieteiden kandidaatti
Parasta kansanedustajan
työssä: Sinnikkyys tuottaa
tulosta
Tatja Karvonen nousi eduskuntaan vuonna 2004, kun Hannu
Takkulasta tuli euroedustaja. Eli tällä hetkellä olen TE-toimiston aktiivinen asiakas, mutta
näin kesällä ja ylipäätään Lapissa
ja Rovaniemellä on todella vähän
työpaikkoja tarjolla.
Jos mitään omaa osaamiseen
ja ammattitaitoon liittyvää ei löydy, Karvonen aikoo jatkaa sivutoimisesti opintojaan Lapin yliopistossa.
Aluksi hän tekee valmiiksi toisen maisteritutkinnon, joka hallintotieteissä on kandivaiheessa.
Tohtoriväitös ei toistaiseksi kieh-
Vaikeinta: Kiitosta tulee
harvoin
do, vaikka siihenkin häntä on kannustettu.
. Erityisesti pojan alkuvaihe Rovaniemellä vaati molempien aikuisten läsnäoloa.
. Kun en tällä hetkellä ole mukana päättämässä, voin kuitenkin
ottaa näin kantaa.
EDUSKUNTATYÖ on Karvosen mielestä rankkaa, sillä työpäivät ovat
pitkiä ja lomallakaan ei voi olla vapaalla kovin montaa päivää.. Kuva: Maarit Simoska
Ei vielä paluuta politiikkaan
Ex-kansanedustaja Tatja Karvonen haluaa keskittyä nyt perheeseensä
MAARIT SIMOSKA
FAKTA
ROVANIEMI
TATJA KARVOSEN perheessä eletään jännittäviä aikoja, sillä ainokainen aloittaa pian ensimmäisen
luokkansa Katajarannan koulussa
Rovaniemellä.
Vaikka Tatja-äiti on koulutukseltaan luokanopettaja, hänellä on perhosia vatsassaan ehkä
enemmän kuin Xuxu-pojalla.
. Tämä tuntui hyvältä vaihtoehdolta kertoa, mitä mieltä olen asioista. Haluan viettää vapaa-aikaani tällä hetkellä
perheeni kanssa. Vaikka
Karvosen äänimäärä oli seuraavissa vaaleissa parempi, se ei riittänyt uudelleenvalintaan ja ura
Arkadianmäellä jäi kolmeen vuoteen.
Aktiivinen yhteiskunnallisten
asioiden seuraaja ei kuitenkaan
kiellä, etteivätkö politiikka ja vaikuttaminen kiehtoisi edelleen.
. Pidän kuitenkin erittäin epätodennäköisenä, että olisin mukana
seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Toki olen oppinut myös sen, että
koskaan ei pidä sanoa, ei koskaan.
Tällä hetkellä Karvonen tuo
omia yhteiskunnallisia näkemyksiään esille kaupunkilehti Uuden
Rovaniemen kolumnistina.
. 8
6.8.2014
Yhteydenottoja paluusta
eduskuntavaaliehdokkaaksi ja
kunnallispolitiikkaan on tullut, mutta
niiden aika ei ole nyt, Tatja Karvonen
toteaa. Varmaankin kaikkia äitejä jännittää enemmän kuin lapsia, Tatja naurahtaa.
Karvosen ja Risto Pyykön perheen kesä on sujunut lapsen ehdoilla: mökkeilyä Inarilla, pieniä
lomareissuja, yhdessäolosta nauttimista.
KAHDEN aikuisen koti muuttui
kaksi vuotta sitten, kun he adoptoivat Xuxu-pojan Kiinasta. Toivoisin, että jostakin tulisi sellainen työpaikka, jossa voisin muuttaa yhteiskuntaa paremmaksi joko yksilön tai organisaation kannalta. Tämä oli yksi syy jättäytyä pois
kunnallispolitiikasta. Olen ikuinen maailmanparantaja, ja uskon, että
omalla tekemisellä asioihin voin
vaikuttaa.
KARVONEN nousi eduskuntaan
vuonna 2004, kun Hannu Takkulasta tuli euroedustaja. Kuva: Jari Laukkanen
nan aikaa.
Sukupuolten välisen tasa-arvon
lisäämiseen tähdännyt hanke päättyi hiljattain Rovaniemen koulutuskuntayhtymässä, ja projektipäällikkö Karvosella loppuivat työt.
. Yhteydenottoja paluusta
eduskuntavaaliehdokkaaksi ja
kunnallispolitiikkaan on tullut,
mutta niiden aika ei ole nyt
Sitä ei voi verrata peruspalkansaajan työpäivään.
Jos joskus olisin edustajana, pitäisin huolen, että viikossa olisi ainakin se yksi vapaapäivä.
Karvonen ei kaipaa kansanedustajan pitkiä työpäiviä, mutta eduskunnassa käy-
tävää älyllistä keskustelua hän
myöntää joskus ikävöivänsä.
. Minua harmittaa, kuinka tälläkin hetkellä
moni kansanedustaja perustelee sosiaalisessa mediassa, ettei pitkä loma merkitse oikeasti pitkää lomaa, vaan koko ajan
pitää osallistua ja ottaa kantaa
ajankohtaisiin asioihin. Se oli aluksi vaikeaa. Hallituksella on jälleen kerran mahdollisuus tehdä konkreettisia toimia niiden eteen, Tiilikainen sanoo.
TIILIKAISEN mukaan keskusta toivoo, että hallitus peruu lisämenoja veronmaksajille tuovat päätökset, joita ovat esimerkiksi oppivelvollisuusiän nosto ja kotihoidon tuen kiintiöiminen isälle ja äidille.
Lapsilisäleikkaus pitäisi keskustan mielestä niin ikään perua.
. Keskusta on kymmenessä vuodessa kohentanut osaamistaan valtavasti. Ei riitä, että toimittaja osaa kirjoittaa hyvää suomea. Eli jos on kohtaanto-ongelmaa niin pitäisi varmistaa, että
työnvälityspalvelut toimivat kunnolla. Se on epäreilua toimintaa
muuta ryhmää kohtaan.
Yhteydenottoja paluusta
eduskuntavaaliehdokkaaksi ja
kunnallispolitiikkaan on tullut.
Hallitus nojaa budjetin siihen, että Venäjä-pakotteilla ja Ukrainan kriisillä ei ole mitään
vaikutuksia valtion talouteen, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen
hämmästelee. Keskustakin on oppinut, mutta kokoomus on yhä tässä meitä edellä. Hän ei vielä
kommentoinut budjettiehdotuksen sisältöä.
Kansantuotteen odotetaan
kasvavan ensi vuonna 1,4 prosenttia.
Valtio ottaa ensi vuonna neljä
miljardia euroa lisää velkaa. Hänen
pitäisi tietää myös miten yhteiskunta toimii. Toivotan onnea ja menestystä. On hallituksen päätettävissä, millaisilla eväillä työnvälitys
toimii.
KESKUSTAN mielestä uusiakin
työpaikkoja tarvitaan runsaasti,
ja niitä voi syntyä etenkin pk-yrittäjyyden ja uusiutuvan kotimaisen energian pariin.
. Harva
ymmärtää, mitä kansanedustajan työ oikeasti on.
Karvonenkin muistelee ihmetelleensä kansanedustajapestin jälkeen, kuinka täynnä
edustajan kalenteri voi olla ja
kuinka paljon hänkin laski tehneensä töitä ja jättäneensä vapaita pitämättä.
. Toisaalta edustaja voi aika paljon itse vaikuttaa siihen, mihin voimavaransa kohdistaa.
Harvassa työssä voi itse valita näin.
Tiilikainen ihmettelee
Rinteen optimismia
Venäjä-pakotteista
PAULIINA POHJALA
SUOMENMAA
KESKUSTAN eduskuntaryhmän
puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen ihmettelee valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) linjausta, jonka mukaan Venäjä-pakotteiden mahdollisia vaikutuksia ei oteta huomioon valtion ensi vuoden budjetissa.
. Silti tässä on vielä paljon tekemistä, että omat
näkökannat menevät mediassa läpi.
Tatja Karvosen mukaan keskusta on kohentanut
mediaosaamistaan valtavasti. Se on aivan käsittämätön
määrä. Niiden käytössä on kuitenkin ongelmia.
. Hän ei ole aivan samoilla linjoilla keskustan SirkkaLiisa Anttilan ja Mauri Pekkarisen kanssa siitä, että media olisi
täysin kokoomuksen talutusnuorassa.
. Hallitus esittää sellaista virallista optimismia, että ne [pakotteet] eivät vaikuta mitenkään.
Toivottavasti näin, mutta ihmettelin tuota lausuntoa, Tiilikainen
sanoo.
. Niin kauan kuin palautus on
pienempi kuin tehty leikkaus,
niin ei se ole mikään lisäys, Tiilikainen huomauttaa.
Hänen mielestään hallitus on
kunnostautunut nimenomaan
siinä, että ensin jostain leikataan
ja sitten annetaan murunen lisää.
. Tänä vuonna sitä otettiin seitsemän
miljardia euroa.
RYHMÄKURIA Karvonen pitää
sekä hyvänä että huonona asiana. Silti puolueella on vielä
tekemistä, jotta se saa kantansa läpi mediassa. Kuva: Jari
Laukkanen
. Joskus tosin harmitti, että joku lipesi ryhmäpäätöksistä. Julkisuudessa hallitus yrittää
sitten kääntää asian niin, että nyt
tuli lisää rahaa.
. Hänen edustajavuosinaan
keskusta oli hallituspuolue, ja
esimerkiksi lakiesitykset oli
vain pakko hyväksyä ryhmässä, vaikka niiden sisältö ei aina miellyttänytkään.
. Aika rohkea olettamus.
Tiilikainen kertoo monien yritysten ja Venäjän kaupan asiantuntijoiden olevan hyvinkin huolissaan siitä, millaisia vaikutuksia
pakotteilla on Suomen vientiin,
matkailuun ja koko talouteen.
RINNE kertoi tiistaina, että budjettineuvotteluissa yritetään löytää konkreettisia toimenpiteitä
työttömien ja avoimien työpaikkojen kohtaanto-ongelmaan.
Tiilikaisen mielestä ensimmäinen askel olisi TE-toimistojen palveluiden ja työnvälityksen
parantaminen.
Tiilikainen muistuttaa, että TEtoimistoja ja niiden henkilöstä on
karsittu uskoen, että asiakkaat
siirtyvät käyttämään verkkopalveluita. 9
Keskustalla vielä
oppimista mediasuhteista
TATJA KARVONEN seuraa ahkerasti myös poliitikkojen ja median
suhdetta. Jos toimittajalla on
pinnalliset tiedot ja kiire, silloin kysytään mediasuhteita eli miten saat sellaisen viestin läpi, että se saavuttaa kuulija- ja lukijakunnan ja näyttää vielä oman puolueen näkökulmasta hyvältä.
Keskusta on alkanut suhtautua mediasuhteisiin vakavasti.
. Siis sitä aitoa pohdintaa, miten päätökset vaikuttavat ihmisten elämään. Hallitus nojaa budjetin siihen, että Venäjä-pakotteilla ja
Ukrainan kriisillä ei ole mitään
vaikutuksia valtion talouteen. Katsotaan nyt, tuleeko sieltä [budjettiriihestä] mitään uutta, vai onko se vain peiton paikkailua taas kerran, Tiilikainen sanoo.
VALTIOVARAINMINISTERIÖN sisäiset budjettineuvottelut alkoivat tiistaina ja jatkuvat tänään
keskiviikkona.
Rinne kertoi eilen, että uusia
leikkauksia jo tehtyjen päätösten
lisäksi ei ole tulossa. Kokoomus on jo pitkään osannut hoitaa mediasuhteensa hyvin. En ilmaisisi tätä niin mustavalkoisesti. Suurin osa edustajista on
todella ahkeria. Maksuhäiriömerkintä voi es-
tää verkkopalvelutunnusten saamisen, Tiilikainen kertoo.
. Kuva: Jaakko Martikainen. Hallitus pitää siitä jääräpäisesti kiinni, ja samalla miettii,
millä sitä osittain korjattaisiin.
Katsotaan nyt,
tuleeko sieltä
[budjettiriihestä]
mitään uutta,
vai onko se vain
peiton paikkailua
taas kerran.
Kun ei leikattaisi niin vältyttäisiin siltäkin savotalta.
LIIKENNEMINISTERI Paula Risikko (kok.) kertoi tiistain Aamulehdessä, että hallitus aikoo palauttaa elokuun lopun budjettiriihessään kymmeniä miljoonia euroja
perustienpitoon.
Siitä leikattiin maaliskuun kehysriihessä 100 miljoonaa euroa.
. Pitäisikin
miettiä, miksi kokoomukseen liittyvät uutiset saavat niin paljon
näkyvyyttä, mitä siellä tehdään meitä paremmin, Tatja Karvonen kysyy.
Karvonen peräänkuuluttaa myös median itsekritiikkiä ja erityisesti nuorten toimittajien yleissivistystä.
. Sitten opin, että yhtenäinen ryhmä saa aikaan isojakin asioita
ja sinnikkäällä työllä on merkitystä
Vanhemmilla ja myös isovanhemmilla on valtaa kuntalaisina
ja äänestäjinä, ja sitä pitää käyttää reippaasti, Luukkainen kannustaa.
Hän muistuttaa, että niin oppilaalla kuin vanhemmalla on oikeuksien lisäksi myös velvollisuuksia.
. Alueella on tällä hetkellä yli 4 000 valkoposkihanhea.
Hanhien määrä kasvoi 13 prosenttia viime vuodesta.
Poikasten määrä kuitenkin väheni lähes viidenneksen.
Laskennoissa eniten valkoposkihanhia havaittiin Helsingin Suomenlinnassa ja Arabianrannassa.
PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtaja Timo Soini puolustaa Israel-kantaansa tiistaisessa blogikirjoituksessaan.
Soini toteaa kertoneensa Helsingin Sanomissa (2.8) oman analyysinsä, joka ei ollut hänen johtamansa eduskunnan ulkoasianvaliokunnan kanta.
. Löytyykö koulusta ohjeet kiusaamiseen ja häirintään puuttumiseksi?
. Haastattelusta nousi kohu, jota Soini nyt ihmettelee.
. Tietoon on tullut asuntoilmoituksia, joissa
on ilmeisesti ulkomailta käsin tarjottu asuntoa vuokralle Suomessa.
Huijarit ovat julkaisseet vuokrausilmoituksia myös perinteisillä asuntovuokrauksen sivustoilla.
Todenmukaisuuden vaikutelman luomiseksi ilmoituksissa on käytetty vuokrauspalvelussa jo olevaa tai ollutta tietoa sekä kuvia asunnosta. Mitä tämän toteamisen jälkeen pitää sanoa. Kuva: Paula Åström
myös erot tieto- ja viestintätekniikan käyttöönotossa ovat huomattavia, Luukkainen toteaa.
. Minä olen sellainen mies, joka sanoo myös ystävilleen ja omil-
leen suoraan. Kun tehdään vaikeita valintoja, eivät kaikki ole tyytyväisiä.
Myönteistä perusasennetta se ei
miksikään muuta, Soini toteaa.
EDUSKUNNAN ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan Israel-kannanottoja on ihmetellut muun muassa
kyseisen valiokunnan jäsen, kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk.).
. Aprillia vai?
Kun kerran suunsa avaa, sieltä pitää kanta tulla ja sen sanoin ja sitä
saa vapaasti arvostella.
SOINI myöntää myös, että hänen
oma taustansa vaikuttaa hänen
ajatteluunsa.
. Vielä illalla oli epäselvyyttä siitä, tehtiinkö
uusi ennätys Satakunnan Eurajoella vai Porissa.
Ilmatieteen laitoksen mukaan Eurajoen asema ei ole
virallisella asemalistalla.
Porissa lämpötila kohosi eilen 32,8 asteeseen. Ovatko koulutilat ja varusteet ajanta-
saisia ja turvallisia. 10
lyhyesti
6.8.2014
Timo Soini puolustaa
sananvapauttaan
PAULIINA POHJALA
SUOMENMAA
SPR:n keräyksen tuotot suunnataan Gazan uhrien
auttamistyöhön. Falunissa
mittarin lukema nousi 35,1 asteeseen.
Poliisi varoittaa netin
vuokra-asuntohuijareista
POLIISI varoittaa netin kautta tehtävistä vuokra-asuntohuijauksista. Osa työnantajista on laiminlyönyt opettajien täydennyskoulutuksen, mikä näkyy sähköisten
oppimateriaalien käytön kangerteluna.
LUUKKAINEN rohkaiseekin vanhempia ottamaan selvää siitä, mikä on kunnan panostus koulutukseen.
. Uskomme, että moni vanhempi miettii, miten koulua voisi tukea. Peruskoulun aloittava tarvitsee myös sujuvia tieto- ja viestintäteknisiä taitoja opinnoissaan
ja aikanaan työelämässä, mutta
OAJ toivoo, että vanhemmat perehtyvät ja vaikuttavat lapsensa
opetuksen laatuun. Saan suuni auki
myös juutalaisille ystävilleni. On monta kuntaa, jotka kilpailevat lähinnä siitä, kuka järjestää halvinta opetusta. Yksi vanhemman velvollisuuksista on olla kiinnostunut
lapsen koulunkäynnistä.
TÄNÄ SYKSYNÄ perusopetuksen
aloittaa 60 500 lasta.. tiet-
tyyn rajaan saakka. Yksi kriteeri on, käyttääkö
kunta rahaa koulutukseen ja varhaiskasvatukseen yli vai alle maan
keskiarvon. Ilmoituksiin on liittynyt
usein tarina siitä, että asunnon haltija on ulkomailla eikä
pääse siksi esittelemään huoneistoa.
Lisäkysymyksiin vastaajan suomen kieli on ollut yleensä puutteellista.
Jos asuntoa tarjotaan vuokralle markkinahintaa alemmalla pyynnöllä, ilman vuokraajan tapaamista ja maksun välityksen tarjotaan tuntematonta ulkomaista toimijaa, kyseessä voi olla huijaus.
Pääkaupunkiseudulla
valkoposkihanhia yli 4000
HELSINGISSÄ ja Espoossa laiduntavien valkoposkihanhien määrä on suurempi kuin koskaan, kertoo Suomen
ympäristökeskus. Se, että olen sekä Perussuomalaisten että ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja ei voi
viedä sananvapauttani ja tehdä minusta latteuksia horisevaa
poliitikkoa, joka ei sano yhtään
mitään vaan pyörittelee asioita
nurkasta toiseen, Soini kirjoittaa
?plokissaan?.
SOINI KERTOI HS:ssa hyväksyvänsä Israelin toimet Gazassa . Esimerkiksi oppituntien määrässä on tuntuvia eroja. Tämän tietävät kokemuksesta myös
monet EU-vastaiset kaverini ympäri Eurooppaa.
. Myös lomauttajakunnissa lapset saavat vähemmän opetusta kuin naapurikuntien oppilaat, Luukkainen sanoo.
OAJ:N MIELESTÄ ylisuurten ryhmien pitäisi herättää vanhemmat kysymään, onko kunnassa
ajateltu lapsen ja oppimisen parasta.
Ryhmiä pitäisi pienentää etenkin silloin, kun niissä on erityistä tukea tarvitsevia sekä eri kielija kulttuuritaustaisia oppilaita.
. Kysykää vaikka Perussuomalaisilta. Saako oppilas tarpeeksi opinto-ohjausta, tukea ja
oppilashuollon palveluita. Kuva: Paula Åström
SPR kerää rahaa Gazaan
SUOMEN Punainen Risti aloittaa keräyksen Gazan taiste-
lujen uhrien auttamiseksi.
Järjestön mukaan sadattuhannet siviilit, erityisesti Gazan alueella, ovat välittömän avun tarpeessa.
SPR:n keräämät varat kanavoidaan uhrien auttamistyöhön Punaisen Ristin kansainvälisen komitean kautta,
joka toimii sekä palestiinalaisalueilla että Israelissa.
Punainen Risti ja Punainen Puolikuu ovat tukeneet
sairaaloiden toimintaa ja auttaneet siviilejä koko yli kolme viikkoa kestäneiden taistelujen ajan.
Eilinen lämpöennätys
tehtiin Porissa, ei Eurajoella
EILINEN uusi lämpöennätys tehtiin Porissa, kertoo Ilmatieteen laitos. Timo Soinin odotan tässä kriisissä tukevan selkeämmin kansainvälistä oikeutta, jota Suomi
on koko ajan johdonmukaisesti
korostanut, Paloniemi kertoi tiedotteessaan.
Paloniemi pitää Israelin iskuja
selvästi ylimitoitettuina.
OAJ: Ekaluokkalaiset
eriarvoisessa asemassa
EKALUOKKALAISET eivät ole koskaan aiemmin sitten peruskoulun tulon olleet koulutaipaleensa
alussa yhtä eriarvoisessa asemassa kuin nyt, Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli
Luukkainen kertoo.
Oppilaiden eriarvoisuus perusopetuksessa näkyy huomattavina
ryhmäkokoeroina, vaikka keskimääräiset ryhmäkoot ovat hieman pienentyneetkin.
Luukkaisen mukaan perusopetuksen ensimmäisen luokan
suurimmissa opetusryhmissä on
paikoin jopa yli 30 oppilasta, kun
valtakunnallisten laatukriteerien
mukainen suositeltava enimmäiskoko on 20?25 oppilasta.
OAJ katsoo, ettei luokkakoon pitäisi perusopetuksessa ylittää 20
oppilasta.
. Mistähän sellainen ihminen
löytyy, johon oma tausta ja eletty
elämä ei vaikuta?
Soini kertoo pitävänsä Israelin
olemassa oloa oikeutettuna.
. Eurajoen
hylätty mittaustulos oli asteen kymmenyksen enemmän.
Ruotsissa kuumuus koetteli vielä enemmän. Jutussa todettiin asiallisesti,
että olen ollut hallituksen kanssa
samoilla linjoilla kolme vuotta lähes asiassa kuin asiassa, yksi poikkeus on?Israel.
Samalla hän nostaa esikuvikseen puolueen konkarit Paavo Väyrysen ja Seppo Kääriäisen.
KUNNALLISVAALEISSA tuli hyvin
ääniä. Hänellä, jonka elämää päätökset koskevat, pitää olla mahdollisuus vaikuttaa, Pahajoki linjaa.
Puoluevalinnassa hänelle oli tärkeää paikallisuuden ja maaseudun
asian korostamisen lisäksi se, että
keskusta on köyhän ja pienen ihmisen puolella. En ole kaupunkivastainen,
Pahajoki toteaa heti. 11
6.8.2014
Kuntauudistus antoi
syttöjä politiikkaan
Keskustan linjaus tuntui Juho Pahajoen mielestä omalta
SOILI RIEPULA
RAUTALAMPI
KESÄINEN päivä on kauneimmillaan. Elämänsä ensimmäistä kertaa hän
on eduskuntavaaliehdokkaana ja
keskustan riveistä.
Kuusi vuotta sitten Rautalammille muuttanut Pahajoki lähti
edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaaksi, kun pyydettiin. sitä Pahajoki aikoo
tehdä runsaasti vaalikampanjansa
aikana. Oman haasteensa tuo se,
että Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala ovat nyt yhtenä vaalipiirinä.
Itseään ja omia teemojaan Pahajoki tekee tunnetuksi myös internetin ja sosiaalisen median
kautta. Hänen mukaansa kaupungeilla on oma paikkansa. Sipilä on
tuonut hyvän linjan keskustan politiikkaan, hän kiittelee puheenjohtajaa. Kuva: Soili
Riepula
Halua liittyä osaksi jotain isoa ei
ole. Kun
tiestö on kunnossa, koulut ja palvelut pelaavat, se riittää.
. Tärkeänä hän pitää omien
verkostojen rakentamista ja erilaisiin tapahtumiin osallistumista.. Niin maaseutua kuin kaupunkejakin tarvitaan.
Hänellä, jonka
elämää päätökset
koskevat, pitää
olla mahdollisuus
vaikuttaa.
NUORI MIES ymmärtää, että jotkut asiat on hyvä hoitaa isommissa ympyröissä, toiset taas luontuvat paremmin pienemmissä.
Keskustan Vaikuttaja 2020 -koulutukseen osallistunut Pahajoki
pitää maakuntamallia järkevänä
ajatteluna.
. Silloin
kuntauudistus oli vahvasti esillä.
Se lisäsi mielenkiintoa yhteisten
asioiden hoitamiseen.
Sama asia vaikutti myös puolueen valintaan: Keskustan kanta
kuntauudistukseen tuntui omalta.
PAHAJOKI ei pidä oikeana sitä, että isoja poliittisia linjauksia tehtäessä yksi taho sanelee.
. Aluksi Pahajoki ei ottanut sitä oikein todesta,
mutta nyt tilanne on se, että pitäisi ryhtyä tekemään vaalityötä.
Oman vaalikampanjan avauksen hän on ajoittanut syyskuun
puolivälissä Rautalammilla järjestettävien Pestuumarkkinoiden yhteyteen: tarkoitus on järjestää ensimmäinen Savijärvitriathlon.
Rautalammilla asuva Juho Pahajoki suunnittelee käynnistävänsä oman vaalikampanjansa Pestuumarkkinoiden yhteydessä
järjestettävän Savijärvi-triathlonin merkeissä. Oli helppo lähteä mieltämään
itsensä keskustalaiseksi. Pitää säilyä ihmisten kokoiset
kunnat, johon jokainen voi miettiä
kuuluvansa paikallisesti, hän linjaa.
Tietyt asiat, Pahajoki miettii, on
hyvä hoitaa paikallisella tasolla,
jotkut taas isommissa ympyröissä.
Esimerkkinä hyvähenkisestä
kotiseutuylpeydestä hän mainitsee kotikuntansa Rautalammin.
Juho Pahajoki on ehdolla
ensimmäistä kertaa.
Hän odottaa tiukkaa
vaalikamppailua.
Kuva: Soili Riepula
OPETTAJAN ja perheen isän omiin
vaaliteemoihin kuuluu myös koulutuspalveluiden säilyttäminen muuallakin kuin suurissa keskuksissa.
Pahajoki on huolestunut toisen
asteen koulutuksesta. Sitä Pahajoki ei pidä hyvänä.
Hän miettii, että ollaanko menossa
takaisin siihen, mikä tilanne oli esimerkiksi oman isän aikana: hänen
oli muutettava käsivarren Lapista
330 kilometrin päähän Tornioon
päästäkseen ammattikouluun.
JALKATYÖTÄ . Alkiolaisuus kolahti.
. Savijärven selkä siintää sinisenä.
Rautalammilla asuva Juho Pahajoki nauttii kesästä, mutta
odottaa samalla uutta lukuvuotta
ja töiden alkamista sekä valmistautuu vähitellen edessä olevaan
tiukkaan vaalikamppailuun. Itse hän on nähnyt,
miten käy, kun pienet liitetään
osaksi isompaa: päätöksiä tekevistä tahoista kaukana olevat pienet yksiköt lakkautetaan.
Näin on käynyt muun muassa
ammatillisen koulutuksen osalta.
Nuori joutuu muuttamaan jo varhain koulutuspaikan vuoksi kauas
kotoa. Aktiivisesti asioihin kantaa
ottava mies huomattiin ja ryhdyttiin ehdottelemaan eduskuntavaaliehdokkuutta. Kotirannasta avautuva Savijärvi kutsuu milloin uimaan milloin kalastamaan. Ajatus on, että jos joku haluaa liittyä
Rautalampeen, niin tervetuloa.
Pahajoki ei halua, että poliittisilla päätöksillä ihmiset pakotetaan
muuttamaan pois kotiseudultaan.
Hän ei ole vaatimassa isoja rahallisia panostuksia harvaanasutuille alueille, vaan haluaa, että pidetään huolta siitä, mitä on. Menneisyydessä Rautalampi on ollut suuri emäpitäjä. Esimerkkinä hän mainitsee kaavailut keskittää lukiopalvelut 500 oppilaan
opinahjoihin
Putkisto
on rakennettu niin syvään, ettei sitä tarvitse normaalissa alu-
Inkeroisissa valtatie 15 läheisyydessä kulkevat vieretysten Kymenlaakson Vesi OY:n runkovesiputkisto ja Gasum Oy:n vanha ja uusi
maakaasuputkisto. rajoittavat, jopa estävät monien elinkeinojen harjoittamista.
INKEROISISSA kylän eli Mämmälän jakokunnan
puheenjohtajana pitkään toiminut maanviljelijä Juha Toikka sanoo, että pelloista ja metsistä tulee linja-alueella entisiä, ne poistuvat käytöstä.
. maanpäälliset tai
maahan upotetut . Johtoalue on reunasta reunaan noin 60 metriä. Nykykoneilla ei kaikkia linjoja voi ylittää, eikä
ylityspaikkoja ole tarpeeksi.
Suurimmat haitat jäivät hänen mukaansa rakennusvaiheeseen, eivätkä maanomistajat juuri
voineet vaikuttaa tehtyihin linjauksiin.. Luvalliset ylityspaikat
on merkitty linjalla maastoon; niitä on opittu kunnioittamaan, Korpela tietää.
Koko verkoston alueella Gasum
Oy:llä on vuosittain noin 300 kaivuvalvontatyötä, kestoltaan vuorokaudesta kuukauteen.
Lausuntopyyntöjä annetaan
vuodessa parisataa. ?Linjat tekevät alueen metsistä ja pelloistakin entisiä, haitat ovat
niin totaalisia, Juha Toikka sanoo. Asiaan on puututtu, jos on havaittu johtoalueella asiatonta toimintaa, kuten liikkumista raskaalla kalustolla, Ukko vakuuttaa.
Rasitteista maanomistajille pienet korvaukset
JATKUVA tai toistaiseksi jatkuva rasiteoikeus velvoittaa maanomistajia.
Saadut korvaukset esimerkiksi maakaasu- tai
vesijohtoverkostolinjalla eivät ole vastanneet aiheutuneita haittoja, vaikkapa pelto- ja metsäpalstojen pirstoutumisesta johtuvaa riesaa.
Aikoinaan maakaasulinjaa rakennettaessa metsänomistajat saivat kyllä korvauksen alueelta poistettavasta puustosta ja maapohjastakin, mutta jatkuvaa
tuotannosta poistumista korvaukset eivät kattaneet.
Suurimmillaan jopa kymmenien metrien leveydellä tiloja halkovat johtolinjat . Kerran
Karhulan keskustassa muutettiin
putkia pois moottoritien vierestä.
Suurimpien kaupunkien alueella
siirtoja tapahtuu useammin.
Putkilinjalla ylityspaikat ovat
ihan normaaleja teitä ja Gasum
Oy on niiden tiekunnissa yleensä osakkaana.
Mitään huoltoteitä kaasulinjalla ei ole. Yhtiössä on
useita päätoimisesti verkostoa
valvovia asiantuntijoita.
KYMENLAAKSOSSA saman valtatien, vt 15:n, tuntumassa kulkeva
Kymenlaakson Vesi Oy:n runkovesilinja on putkien erilaisuudesta ja
liittämistekniikasta johtuen maakaasulinjaan verrattuna haavoittuvaisempi. Sillä liikkuminen
on sallittua ainoastaan vesiyhtiöllä ja esimerkiksi linjanraivaustöitä
tekevällä urakoitsijalla.
Valvonta ei ole aina toiminut.
Joku metsäyhtiö on saattanut kuljettaa suuriakin hakkuueriä putken päällä lupaa kysymättä.
. 12
6.8.2014
Johtoalueita totuttu
pääosin kunnioittamaan
INKERI MARTTILA
KOUVOLA
PELTOJA, metsiä ja tonttialueita
halkovat erilaiset johtolinjat.
Ilmassa kulkevien ja näkyvien
puhelin- ja sähkölinjojen lisäksi
maaperästä löytyy yhä mittavampi vesi- ja viemärijohtoverkosto, maa- ja biokaasusyöttölinjasto, puhumattakaan sähköistä dataa kuljettavasta maakaapelivyyhdistöstä.
Uutta kaivuutyömaata on pukannut lisää vuosien mittaan, tulevaisuudessa isoin urakka on
maanpäällisten sähkölinjojen
siirtämisessä maanalaiseksi verkostoksi.
SUURISSA johtoaluehankkeissa maanomistajat ja muut asianosaiset ovat päässeet jo suunnitteluvaiheessa osallistumaan toteutukseen.
Esimerkiksi maakaasulinjan
rakentamisessa 1970-luvulla Kymenlaaksossa johtoalueen omistajia, kuten maa- ja metsätalousyrittäjiä, auttoivat etujärjestöjen
asiantuntijat.
Sama käytäntö jatkui maakunnallista runkovesilinjaa seuraavalla vuosikymmenellä rakennettaessa.
Maiden käytöstä tehdyt sopimukset ovat varsin kattavia molemminpuolisine oikeuksineen ja
velvollisuuksineen.
Johtolinjojen alueita on lunastettu joko pysyvällä käyttöoikeudella, pitkillä määräaikaissopimuksilla tai toistaiseksi voimassaolevina.
VERKOSTOPÄÄLLIKKÖ Arto Korpela Gasum Oy:stä sanoo, että
?vanhassa maakaasu-Suomessa?
on jo totutun linjojen kanssa elämiseen: ongelmia ei ole naapureitten eikä rakentajien kanssa.
Tammikuussa 1974 presidentti
Urho Kekkosen vihkimä maakaasulinja on vakiinnuttanut paikkansa alueella.
. Eli jos on tarpeen tilapäisesti ylittää linja, lausunto pitää pyytää meiltä. Joskus on jätetty käyttöön
rakennusaikainen tie, kun maanomistaja on halunnut.
Kaasulinjasta 40 prosenttia
kulkee peltoalueilla. Kuva: Inkeri Marttila
een käytössä huomioida.
. Täällä ei ole tarvinnut montaa kertaa linjaa siirtää. Poikkeuksena on tullut peltojen normaalia syvempi muokkaus, joka vaatii yhteydenoton meihin, huomauttaa Arto Korpela.
Moottorikelkkareiteille on kaasulinjalle annettu lupia, pelkkä
Gasumin antama lupa ei tällöinkään riitä, vaan maaomistajan
suostumus tarvitaan myös.
Monissa kohdin kaasuputken
reittiä käytetään hiihto- tai ulkoilureittinä.
Maankaivuutöiden tekeminen
on kielletty viisi metriä lähempänä kaasuputkea ilman Gasum
Oy:n antamaa lupaa.
Ylitykset tiettömällä metsäalueella kulkevalla linjalla vaativat
katselmoinnin.
. Lunastuslaissa on kyllä kohtuuton haitta
huomioitu, mutta se on kertakorvaus, ei kokonaisuutta käsittävä, Toikka sanoo.
Käytännössä lukuisat alueiden lunastukset Toikan mukaan rajaavat viljelyä ja liikkumista.
. Meille on tullut monta linjausta samoille tiloille: on kaasu-, vesijohto-, sähkö-, rata- ja valtatielinjat. Yleistä käyttöä ei sallita Kymenlaakson Vesi Oy:n rasitealueella, hän teroittaa.
Käytännössä tämä tarkoittaa
myös linjan toisella sivulla kulke-
vaa huoltotietä. Ylityspaikkoja onkin
tehty niukasti.
Tuotantopäällikkö Emmi-Maria Ukko Kymen Vesi Oy:stä sa-
noo, että johtoalueella liikkumiseen tarvittaan heidän lisäkseen
myös aina maaomistajan lupa.
Luvat on kysyttävä etukäteen.
Maanomistajalla on oikeus
käyttää johtolinjaa normaalissa
maa- ja metsätaloustoiminnassa.
Italialaiskoneet tosin jäivät päivällä jumiin Puolaan huonon sään takia.
Ruotsista ilmasammutukseen osallistuu toistakymmentä helikopteria.
Helikoptereita löytyy myös muista Pohjoismaista. 13
6.8.2014
?Teiden kunnostamiseen tulossa lisää rahaa?
Hallitus aikoo löytää lisää rahaa perusväylänpitoon budjettiriihessä, kertovat Alma Aluemedian maakuntalehdet.
Niiden tietojen mukaan lisärahoitusta pyritään etsimään
jopa kymmeniä miljoonia euroja. Silmät ovat
monilla auenneet kuin kissanpojalla, että nyt on otettu väärästä paikasta, Risikko kuvailee maakuntalehdissä.
Perusväylänpitoon kuuluvat muun muassa maanteiden ja
rautateiden ylläpito. Sadan miljoonan leikkaus oli tosi paha juttu. He (palomiehet) ovat todella väsyneitä, arvioi pelastusjohtaja Lars-Göran Uddholm iltapäivällä.
Uddholmin mukaan sammutusoperaatioon on osallistunut maan pinnalla sata ihmistä. Kaupunkien kalliit asuntohinnat jarruttavat erityisesti toisen tai kolmannen lapsen hankkimista.
HAAPALA muistuttaa, että taloustilanne on vain toisarvoinen syy.
Eniten vaikuttaa perheen perustamisen kynnyksellä olevien ikäluokkien koko.
. Kuva: Matias Åberg/Lehtikuva
Pohjolasta ei
löydy koneita
Ruotsin sammutuksiin
MATIAS ÅBERG/STT
SALA/SURAHAMMAR/VÄSTERÅS
YLI 140 000 asukkaan Västerås peittyi tiistaina suurmaastopalosta kantautuviin savuihin. Meillä on toimiva yhteistyö Pohjoismaiden välillä, mutta juuri tämäntyyppisiä metsäpalokoneita ei löydy Pohjolasta, paloalueen läheisyydessä vieraillut Enström sanoi.
Sen sijaan Italiasta ja Ranskasta oltiin lähettämässä
erityisiä sammutuskoneita Ruotsiin. Huippuvuosi oli 1992, jolloin syntyi 66 700 lasta.
. Nuorien voi olla hankala löytää työpaikkoja, minkä vuoksi ei
uskalleta perustaa perhettä tai
hankkia lapsia. 1990-luvulla oli vielä pienillä
paikkakunnilla nuoria perheitä,
jotka lamasta huolimatta uskoivat
tulevaisuuteen, Haapala sanoo.
Gisslerin mukaan pitkittynyt
taantuma aiheuttaa epävarmuutta. Kuva:
Paula Åström
Maaliskuun kehysriihessä tehdyn päätöksen mukaan perusväylänpidosta leikattaisiin ensi vuonna sata miljoonaa
euroa. Varhain tiistaina
paloalueelta löydettiin palanut ruumis, jonka epäillään
kuuluvan noin 30-vuotiaalle miehelle.
Kuolleen miehen seurassa ilmeisesti ollut 42-vuotias
mies on tehohoidossa vakavien palovammojen takia.
Pelastusjohtajan mukaan kenenkään ei tiistaina iltapäivällä tiedetty olevan jumissa suurpaloalueella.. Yli puolet Suomen nykyisestä väestönkasvusta tulee maahanmuutosta.
Seuraava lapsibuumi on odotettavissa 2020, kun 1990-luvun
laman isot ikäluokat alkavat itse hankkia lapsia. Nousukaudella tehdään rahaa, laskukaudella lapsia, Gissler
kiteyttää.
1990-LUVUN lamassa syntyvyys
pysyi korkealla neljän vuoden
ajan. Siitä lähtien lapsia on syntynyt joka vuosi
vähemmän, vaikka talous ei olekaan lähtenyt uuteen nousuun.
NUORET ovat nykyään turvalli-
suushakuisempia ja heidän odotuksensa elintasosta ovat aina
vaan korkeampia, sanoo Suomen
historian professori Pertti Haapala Tampereen yliopistosta.
. Yli tuhat ihmistä oli evakuoitu, ja lisäksi tuhannet
odottivat tietoa siitä, pitäisikö heidän lähteä evakkoon.
Ruotsin puolustusministeri Karin Enström arvioi tiistaina STT:lle, ettei Pohjoismaista löydy Etelä-Euroopan kaltaista ilmakalustoa historiallista suurpaloa taltuttamaan.
. Liikenneministeri Paula Risikko (kok.) kuitenkin
vahvistaa lehdille lisärahan etsimisen.
. Norjasta oltiin tiistaina lähettämässä ainakin yhtä helikopteria Ruotsiin, kertoi yleisradioyhtiö NRK.
Heikentynyt tuuli helpotti hiukan suurpalon sammutustöitä Ruotsin Västmanlandin läänissä, mutta lähes viikon
riehunut palo ei tiistaina edelleenkään ollut hallinnassa.
. Keskimääräinen synnytysikä Suomessa on 28
vuotta.
Vanhan nyrkkisäännön mukaan syntyneiden
lasten määrä seuraa talouden kulkua.
Lasten hankintaa mietitään entistä tarkemmin. Heidän määräänsä pyritään kaksinkertaistamaan keräämällä miehitystä
muualta Ruotsista.
Suurpalossa ei ole vältytty uhreilta. Pidemmän päälle psykologiset ja
biologiset tekijät vaikuttavat eniten
lapsenhankinnassa, Gissler sanoo.
Nykytaantumassa tilastoja tasoittavat maahanmuuttajat, joiden joukossa on huomattava
määrä lisääntymisikäisiä. Tilastokeskus arvioi,
että tänä vuonna syntyy 57 200 lasta, mikä on 1,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.
Vanhan nyrkkisäännön mukaan
syntyneiden lasten määrä seuraa
talouden kulkua, sanoo syntyvyyteen perehtynyt tutkimusprofessori Mika Gissler Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).
. Näkyvyys oli paikoin
vain joitain satoja metriä, asunnot ja pikaruokaravintolat
täyttyivät savunhajusta.
Reilut 30 kilometriä pohjoiseen varsinaisella paloalueella viranomaiset taistelivat estääkseen liekkien leviämistä. Nousukaudella on
enemmän työtarjouksia eikä lapsille ole ehkä aikaa, Gissler sanoo.
Nyrkkisäännön mukainen kasvu nähtiin myös vuonna 2008 alkaneessa taantumassa: syntyvyys
lähti nousuun ja 2010 näkyi piikkinä syntyvyystilastossa. Yhtenä vaihtoehtona on
myös eri hankkeiden rahoituksen uudelleenarvioiminen.
Perusväylänpitoon aiotaan löytää lisää rahaa. Valtio on käyttänyt väylänpitoon noin
miljardin vuodessa.
Nuoret lykkäävät
lasten hankkimista
ANNIKA MARTIKAINEN/STT
HELSINKI
SYNTYNEIDEN lasten määrä on
neljättä vuotta laskussa Suomessa, vaikka taantuma painaa edelleen taloutta. Kun irtisanomiset alkoivat, yksi
keino saada merkitystä elämään oli
hankkia lapsia. Syntyvyys on Suomessa laskussa jo neljättä vuotta.
Kuva: Maria Seppälä
Savun takia näkyvyys oli Västeråsissa paikoin vain
muutamia satoja metrejä
Omaa ajattelua ja kokemusta tarvitaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioiden hahmottamisessa.
Kun Ukrainan kysymys nousi
esiin kuukausia sitten, sovittuja
tapaamisia jätettiin jostain syystä
hoitamatta.
Yllättävää toimintaa voidaan
arvioida Ukrainan kriisin ratkaisemisen kannalta. Jos myyntipaikkoja karsitaan, niin sillä on sama
vaikutus: haetaan naapurista.
Valistusta on yritetty, mutta sekin tuntuu tuloksettomalta. Miten
hoidetaan muun muassa ulkoja turvallisuuspolitiikan tiedottaminen?
Tiedotusvälineiden on pidettävä ihmiset ajan tasalla, kun kuvataan ihmisiä askarruttavaa
maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Euroopan unionin
oloissa.
Veikko Vilmi
Dosentti
Yhteiskuntatieteiden
ja kasvatustieteen tohtori
Kuopio. Kuva: Anatolii Stepanov/Lehtikuva/AFP Photo
Ulkopolitiikan
hoitoa ei saa unohtaa
UKRAINAN kysymys on vaikeutunut. Mielipiteet
14
Purevatko
pakotteet?
PÄÄTTYNEELLÄ viikolla Ylellä oli presidentti Sauli Niinistöltä lausunto, jonka otsakkeena oli, että pakotteet purevat.
Ymmärrykseni mukaan otsakkeen sanamuoto tarkoittaa sitä, että pakotteilla on saatu jo alkuun sellaisia tuloksia joita niillä on lähdetty hakemaan.
Ei kai kenenkään tarkoituksena ole pelkästään ollut
vähentää molempien osapuolten kauppaa. Suomi on toiminut yleensä kriisien välitysrooleissa. omien tavoitteiden saavuttamiseksi.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on pitkäjänteistä työtä, jota on
varjeltava kaikin keinoin edistyksellisesti. Suomen kansalaiset linjaavat viime kädessä maamme
ulko- ja turvallisuuspolitiikan.
ULKO- ja turvallisuuspolitiikka on yhteydessä henkilökohtaiseen tietoon ja taitoon, joita on
kehitettävä.
Kokemusta on hyödynnettävä.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa esiintyvien vastuuhenkilöiden
on toimittava laaja-alaisesti eri
vaikutusyhteydet ymmärtäen.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjausta on arvostettu
maailmalla. auttavat. Sitähän päätöksenteon
paikka edellyttää.
Asiantuntijoiden lausunnot
saattavat poiketa vieläpä paljonkin toisistaan. Sen on osoittanut
Ukrainan tilanne.. Suomeen on luotettu
rauhanvälittäjänä, joka on tärkeä
rooli jatkossakin.
Perusteltua on kysyä, miten
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka jatkossa kehittyy. Tarkoitus on
kai ollut, että vientitulojen väheneminen saisi Venäjän
luopumaan Itä-Ukrainan kapinallisten tukemisesta.
Kuitenkin Venäjän hallitsevalla eliitillä lienee niin paljon varallisuutta, että ei kovin pian tule ?nälkä?. Vilpittömät henkilöiden
väliset ?kädenpuristukset. Lopuksi jää vaihtoehdoksi yleinen kansan rappiotila,
mutta onko sekään hyvä, sillä kuka joutuu maksamaan ne
valtavat menot jotka rappiotila aiheuttaa kansalle.
Heikki Niittymäki
Masku
?Maamme on hoidettava ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa valppaana jatkuvasti. Jos ulko- ja
turvallisuuspolitiikassa toimitaan yksipuolisten näkemysten
pohjalta, politiikka vääristyy kokonaisajattelun kannalta.
Joskus mietityttää, kun vastuussa olevat henkilöt vetoavat
asiantuntijoiden käsityksiin päätettävistä asioista, vaikka heidän
pitäisi olla juuri itse asiantuntijoita. Ihmiset seuraavat huolissaan tilanteiden kehittymistä.
He seuraavat myös vastuullisten
henkilöiden edesottamuksia.
Pystytäänkö avaamaan muureja, joita on ilmennyt. Etenevätkö ulko- ja turvallisuuspoliittiset asiat mahdollisimman myönteisesti?
Suomi voisi olla jonkinlainen
suunnannäyttäjä, että eri toimijoiden väliset suhteet eivät kärjistyisi. Ongelmallista olisi,
jos ?oman ideologian suuntaiset
näkemykset. Taloudellisten kysymysten kohdalla edellä oleva
pohdinta on paikallaan ulko- ja
turvallisuuspolitiikan päätöksenteon ohella.
IHMISET seuraavat ulko- ja tur-
vallisuuspolitiikan hoitumista.
Monet poliittiset tahot yrittävät erilaisten viestintävälineiden
avulla kääntää ihmisten mieliä
omalle ulko- ja turvallisuuspoliittisille mielipiteilleen.
Ukrainan kysymystäkin on pyritty käyttämään eräänlaisena
?keppihevosena. kotona ja silloin on aivan selvää, että ravintolassa
nautitun alkoholin määrä ei ole kovin suuri.
SE on aivan totta mitä Ollila kirjoitti, että alkoholismi on
sairaus ja sairauksia ei paranneta lakeja säätämällä vaan
ne pitää hoitaa.
Alkoholismi on siitä erikoinen sairaus, että sitä ei voida parantaa, ellei alkoholisti itse myönnä itselleen ja
muille, että hän on sairas ja vaatii hoitoa.
Kyllä jotain keinoja pitäisi yhteiskunnan löytää, että alkoholin kulutusta saataisiin pienennettyä tai estää sen
kulutuksen lisääntyminen.
Hinnan korotus on pois laskuista, sillä silloin haetaan
Virosta. Suurin
osa kansastahan on selviytymisen mestareita. Sitä paitsi
kalliista länsimaisista merkki-tuotteista lienee helpompi
luopua kuin hyvinvointivaltioiden myyntituloista.
ON vaikea uskoa, että tuo otsake oli presidentin oma valinta, sillä niin erilainen oli lausunnon sisältö ja järkevällä tavalla ilmaistu, että pakotteiden seurana pitäisi olla
todellista vuoropuhelua.
Minusta tuntuu, että otsake oli Ylen toimituksen ja antoi ymmärtää, että jotakin uutta, kriisiä liennyttävää, olisi tapahtunut Venäjän taholta. Sen
on osoittanut Ukrainan tilanne.
ULKO- ja turvallisuuspolitiikassa on pohdittava päätöksentekoon kuuluvien asioiden syitä ja
seurauksia. nähtäisiin vain toteuttamisen arvoisiksi.
Tästä on merkkejä politiikan
alueella olemassa. Suomen ei tule menettää kyseistä arvostettua asemaansa.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on otettava jatkuvasti kantaa
peruskysymykseen, eli siihen,
miten luotettavissa käsissä Suomen laivan ruori on, kun laivamme seilaa ulko- ja turvallisuus-
politiikan merillä.
Tämä meriaiheinen vertauskuva sopii hyvin näin kesäaikaan,
jolloin ulko- ja turvallisuuspolitiikka saattaa joutua lomakautena sivummalle.
Maamme on kuitenkin hoidettava ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa valppaana jatkuvasti. Kun tällaisesta ei ole vielä
havaintoja, otsakkeissa kannattaisi olla tarkka.
Kauppavaihdon pieneneminen ja sen vaikutus velkaantumiseen on ollut alun alkaen selviö ja tilanne pahenee mitä pidemmälle pakotteissa mennään.
Kun suomalaiset olemme tässä asiassa muita EU-maita huonommassa asemassa ja samanaikaisesti rauhoitamme Euroopan pisintä rajaa, meidän kuuluisi saada
EU:ssa erityiskohtelu.
Ilmari Nygren
Espoo
Alkoholin kulutus
pienemmäksi
SUOMENMAAN 29.7.2014 ilmestyneessä numerossa johtaja Vesa-Matti Ollila kirjoitti mielipiteet-sivulla ja oli sitä mieltä, että alkoholin kulutus vähenisi jos sen käyttö
tapahtuisi valvotuissa oloissa eli anniskelupaikoissa tarkoittaen tietysti ravintoloita.
Hän kirjoittaa kuitenkin juttunsa alussa seuraavasti :
?Yksin omassa kodissaan ihminen voi juoda niin paljon,
kuin haluaa kenenkään sitä estämättä ja aina edes huomaamatta.?
Kaikki me tiedämme, että vaikka ravintoloiden/anniskelupaikkojen tarjoiluhintoja laskettaisiin, kuten Ollila ehdotta alv: tä laskemalla, niin silti muutamalla alkoholiannoksen hinnalla saa Alkosta yhden koko pullollisen.
Paljonko lienee sellaisia henkilöitä, jotka lähtevät ravintolaan aivan selvänä?
Olen itse lähtenyt monesti tuttavapariskuntien kanssa
istumaan iltaa ravintolaan ja aina on otettu hyvät ?pohjat. Sovitut tapaamiset on hoidettava.
Millaisessa valossa maamme
poliittinen sanomamme välittyy
muille
Siirränhän siinä vain omaa rahaani omalle kulutustililleni. Ne vastaavat ruoantuotannosta ja tuottavat myös energiaa, joten tilojen
toimintaedellytysten turvaaminen menee kaiken muun edelle.
Kokoaan kasvattava maatila on
osittain fossiilisten polttoaineiden ja maaperästä saatavien kasvinravinteiden varassa. Energian kierrätykseen
liittyy luontevasti ravinteiden
kierrätys, jota näyttää tapahtuvan kaikilla biokaasutiloilla.
Kun otetaan lisäsyötteeksi kasvi- tai muita jätteitä, saadaan
lannoitteeksi sopivaa jätelientä
niin runsaasti, että ostolannoit-
Biotilalla tuleekin olla
tavoitteena sekä energian että
kasvinravinteitten kierrätys.
teiden käytöstä voidaan luopua.
Esimerkiksi eräällä pohjoissuomalaisella biokaasutilalla on ostettu lannoitteita viimeksi vuonna 2009.
Tyypillinen biokaasutila saa
reaktoristaan tarvittavan lämmön ja sähkön sekä liikennepolttoaineen autolleen. elokuuta, että
valtioneuvosto tavoittelee biotalouteen sataatuhatta työpaikkaa
vuoteen 2025 mennessä ja haluaa Suomesta biotalouden mallimaan.
Keskittävä metropolipolitiikka
lyö kuitenkin korville tätä tavoitetta. Jäykistyneet mekanismit eivät enää toimi.
Ehdotus on tyrmätty palkansaajapuolen ay-järjestöistä, mitä on vaikea käsittää, koska Sipilähän
ehdottaa vain yhtä lisävaihtoehtoa työttömyyden
hoitoon.
Ay-vastustus johtunee lähinnä väärään hiekkalaatikkoon koskemisesta, koska työntekijän edun
kannalta varsinaista asiaperustetta ei ole.
ON epäilty ja valitettu, että yrittäjäksi ryhtyvä saisi
näin helpolla ilmaista rahaa. Vetokoneetkin tulevat vähitellen oman
polttoaineen piiriin. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Miten tullaan
biotalouden mallimaaksi?
BIOTALOUS on laaja käsite. Näiden
molempien hinnat ovat jatkuvasti nousseet ja rasittavat tilojen ta-
Outoa jarrutusta
rahaliikenteessä
RAHALIIKENTEEN siirryttyä suurelta osin nettiin, voisi
olettaa, että asioitten hoitaminen sujuisi kaikissa tapauksissa niin sanottuina ajantasamaksuina eli saman tien,
kun on tilinsiirtomääräyksen kirjoittanut.
Eikä siinä silloin tunnu olevankaan mitään vaikeuksia, jos asiointi tapahtuu saman pankin eri toimipisteitten välillä.
Jos maksunsaajalla on kova kiire saada rahat heti käyttöön, mutta pahaksi onneksi ?väärä. Sitä toteutetaan monilla eri tuotannon aloilla. Biotalouteen pyrkivällä maatilalla tuleekin olla tavoitteena sekä energian että kasvinravinteitten kierrätys.
MEILLÄ on muutamia biokaasutiloja, jotka ovat tehneet ratkaisunsa ja siirtyneet kierrättämään
energiaa. Jokainen voi perustaa
oman yrityksen ja kokeilla kuinka helppoa, hauskaa
ja tuottoisaa yrittäminen on.
Veikkaan, että sen jälkeen valitusta ei enää kuulu.
Jos irtisanottu saisi korvauksen uuden yrityksensä pääomaksi suoraan, verottaja ja yhteiskunta eivät häviäisi penniäkään.
Yrityksestä ei voi maksaa ulos palkkoja ilman veroja ja raha kiertäisi käytännössä esimerkiksi arvonlisäverojen muodossa takaisin yhteiskuntaan
vähintäänkin yhtä tehokkaasti kuin omasta kukkarosta.
Sen sijaan järjestely antaisi erinomaisen starttimahdollisuuden niille, jotka uskaltavat, kykenevät
ja varsinkin haluavat ottaa yrittämisen riskin kantaakseen.
Joka tapauksessa ehdotus olisi poikkeuksellisen
tehokas keino saada potentiaalisia elinkelpoisia yrityksiä ja työpaikkoja Suomeen.
Eduskunta ja hallitus eivät luo työpaikkoja.
Yritykset ja ihmiset luovat.
?Mistä tässä oudossa pankkien ja myös Veikkauksen
jarrutusliikenteessä lopulta on kysymys??
Kuva: Jari Laukkanen
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
Jukka Vuorinen
Savitaipale
PL 52, 90100 Oulu. Maatilat toimivat
biotalouden keskiössä. Kaasukäyttöisten traktorien valmistus on
aloitettu jo Suomessakin.
Biokaasua ja sillä tuotettua
sähköä tulee myös myyntiin.
Öljyn ja fosforin väheneminen
ja loppuminen maaperästä vaatii
energian ja ravinteiden kierrätystä kaikilla maatiloilla, mikäli ravinnontuotantoa halutaan maailmassa jatkaa.
Tästä syystä maatilojen ensisijaisuus on otettava huomioon
kaikessa päätöksenteossa, kun
biotaloutta kehitetään.
NIINPÄ jouduin tässä päivänä muutamana harrastamaan
hyötyliikuntaa juoksemalla Otto-automaatista hakemaan setelirahaa, jotka siirrettiin S-etukortilleni marketin kassalla.
Vielä tässäkin operaatiossa ihmettelimme yhdessä
kassarouvan kanssa sitä, että minulta piti tarkistaa henkilötiedot ja lopulta jouduin vielä allekirjoittamaan rahansiirrosta tulostetun kuitin.
Ihmeen monimutkaista siihen nähden, ettei luulisi tällaisessa yhteydessä tapahtuvan mitään laitonta. Kuva: Maria Seppälä
loutta.
Fosfori ja öljy ovat loppuvia
luonnonvaroja, joten on korkea
aika pyrkiä eroon näistä tuotantopanoksista. Jos yhteisiä panoksia satsataan yhä voimakkaammin vain
metropoleihin, ei biotalous voi
nousta kansantalouden tukipilariksi?.
15
?Maatilojen ensisijaisuus on otettava huomioon kaikessa
päätöksenteossa, kun biotaloutta kehitetään.. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana
Vartiainen näet esittää, että kaikkia alueita ei kannata kehittää
vaan tulee keskittyä vain metropoleihin.
Tiirola varoittaa, että ?biotalous edellyttää hajautettua yhdyskuntarakennetta, joka palvelee
tasa-arvoisesti yrityksiä ja kansalaisia. Kirjoita Suomenmaahan. pankki käytettävissään, on edessä pakollinen 1?3 vuorokauden odottelu.
Rahansiirto ei onnistu edes silloinkaan, kun vastaanottajana on lähettäjä itse, jolla on tili toisessakin pankissa.
MTK:N metsävaltuuskunnan pu-
heenjohtaja Mikko Tiirola kertoi
Kangasniemellä 1. Jos
sen tekisi joku muu, niin haittaisiko sekään mitään?
Enkö siis voi käyttää tällaiseen rahansiirtoon vaikkapa
jotakuta auttavaista ystävääni?
TOINEN esimerkki tulee Veikkausyhtiön toiminnasta.
Kun perustan oman pelitilin ja haluan siirtää siihen rahaa pankkitililtäni, homma hoituu ajantasamaksuna siinä silmänräpäyksessä.
Sitten, kun voittoa sattuu kertymään sen verran, että voin siirtää jonkin summan pankkitililleni, niin eikös vaan tule eteen se parin-kolmen päivän viive tässäkin! Siis Veikkauskin käyttäytyy ikään kuin sekin olisi jokin pankki.
Toivottavasti joku asiaan perehtynyt antaa järkevän
selvityksen, mistä tässä oudossa pankkien ja myös Veikkauksen jarrutusliikenteessä lopulta on kysymys.
Jos kyse on jostakin pankkien välisestä kilpailusta tai
korkojen haalimisesta jotakin tekosyytä käyttäen, olisi kuluttajaviranomaisten tai jopa poliitikkojenkin syytä
kiinnittää siihen huomiota.
Sekin on mahdollista, että kaiken taustana on rahalaitosten yhteinen sopimus, jolloin se olisi kartelli.
Erkki Raudaskoski
Jukka Hätinen
Ex-markkinointipäällikkö
Helsinki
Sipilän ehdotus
korvausten siirrosta on asiaa
KESKUSTAN puheenjohtaja Juha Sipilä esitti viimeisten Oulun irtisanomisten jälkeen ajatuksen irtisanomiskorvausten maksamisesta aloittavien yritysten pääomaksi palkkatulon sijaan.
Suomi kaipaa kipeästi uusia, tehokkaita ja joustavia tapoja irtisanottujen ihmisten työn jatkamiseksi
Ilm.
viim. Lippujen jako klo 20 Viking Line terminaalissa, ryhmämatkat tila, 2.
krs. Kuva: Jari Laukkanen
Pirkkalassa puhutaan
vaikuttamisesta
PIRKKALAN liikuntatalossa on tarjolla tänään keskiviik-
kona 6.8. Hintaan ei sisälly ruokailuita.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen (myös
syntymäaika) viimeistään 29.8. Loimaan torilla, la 16.8.
Nousiaisten Henrikin markkinoilla ja
Keskustanaisten Kesäpäivässä Pöytyällä, su 17.8. . - risteily 13. Salo, iltatori, 14.8.
Kaarina, tori, 16.-17.8. talkooväkeä tarvitaan jo aamulla, tervetuloa
mukaan!
Varsinais-Suomen piiri, VarsinaisSuomen Keskustanaiset ja Keskustan
kirkollisasiain toimikunta, Keskustan
kirkkopyhää vietetään su 31.8. klo 18 alk. 050
3423323.
PÄIJÄT-HÄME
Asikkala, tervetuloa Keskustan teltalle Vääksyyn Anianpellon markkinoille pe-la 8.-9.8. Tervetuloa viettämään Superkuu iltaa Vahdolle ?Tuulan saluuna?
Valpperintie 167 la 9.8. Aikuiset 340,-, 5-21v.
215,- hinta sis. klo 17-18,
kahvi klo 16.30, Pirkkalan liikuntatalossa, os. 11 ja
Askaisten Kurkkumarkkinoilla 11.30
. Esillä kaupunginvaltuuston esityslista, Timo Hanhilahti.
Tampere: MSL-Tampereen kaikille
avoimet pärekorinheiton Tampereen
mestaruuskilpailut la 16.8. Ilmoittautuminen
15.8. Keskustan Härmälän ja Etu-Pirkkalan py:n ja MSLTampereen kaikille avoin alustus- ja
keskustelutilaisuus ke 6.8. 040-589
6160 tai eero.vainio@eskv.info ja Mirjam Karila, p. Paikalla ehdokkaita eduskuntavaaleihin.
Virvoketarjoilua, ilmapalloja ym.
Kutsu Hollolan, Hämeenkosken ja
Kärkölän keskustajärjestöjen grilli-iltaan. Hintaan ei sisälly ruokailuita.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen (myös
syntymäaika) viimeistään 29.8. (la
klo 10-18, su klo 10-17) Hämeensaaressa. Vahdon keskustanaiset ry.
Kansanedustaja-Annikan tukijoiden elotapaaminen 12.8. Kaikki joukolla mukaan. Hyvinkäällä, minne pyöräily päättyy. Kaarina,
tori, 30.8. klo 17
Aurassa. Kansanedustaja Esko Kiviranta tavattavissa to 7.8. Tavattavissa on Keskustan kansanedustajia ja tarjolla soppaa
500 ensimmäiselle.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta järjestetään
kaikille avoin keskustelutilaisuus klo 15.30 alkaen Lähteentien pirtillä (Lähteentie 1). Salon iltatorilla 16 . Tarjolla kahvit ja iltapalaa. Limppuja, prosyyriä ja lehtiäkin jaossa.Olemme torilla 9- 14. klo 18.30 Tuottajain
Pirtillä. klo 9-12 Mynämäen Laurinmarkkinoilla Keskustan osastolla.
Masku. 050-917 7000 tai puheenjohtaja Jani Kurviseen puh. klo 12.30-14 Askaisten kurkkumarkkinoilla Keskustan
osastolla.
Vahto. Nousiaisten päivät, 16.8.
Rusko-päivät, 21.8. 040 7446 770.
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
vietämme Marjatanpäivää la 16.8. 22.8. klo
13 alkaen Pöytyän Kakarlammella os.
Parravahantie 244, Mellilä, n. Matkat, majoitus, ruokailut ja ohjelma. Johtokunta kokoontuu klo 17.30.
Janakkala, Keskusta ry:n ylimääräinen kokous to 7.8. 15 km:n
matkan päässä Kyröstä. 040-141 7326
tai mirjam.karila@raisio.fi tai Sirpalle
0440-622 266.
Piiri, piknik-järjestöristeily yhdessä Satakunnan piirin kanssa la 11.10.
Lähtö m/s Amorellalla ja paluu m/s Viking Gracella. Tervetuloa mukaan kaikenikäiset yhteiseen
päiväämme! tiedustelut Pilvi Kärkelä 0405895709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
Puolueen ja eduskuntaryhmän työvaliokuntien yhteiskokous Rovaniemellä 11.8., minkä päätteeksi valtakunnallinen pyöräily laitetaan liikkeelle. Mukana europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ja eduskuntavaaliehdokkaita.
Risteilyn hinta on S4-luokassa 2 henkilöä hytissä á 50 ?, yksi henkilö hytissä 82 ?. 16
keskusta nyt
Keskustassa tapahtuu
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna 23.6
-15.8. Keskustelua johdattelee tilaisuudessa Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula.
Tea Usvasuo
Olli Rehnin avustajaksi
EUROOPAN parlamentin jäsen Olli Rehn on valinnut toi-
seksi kotimaan avustajakseen Tea Usvasuon Ruokolahdelta.
Usvasuo on toiminut pitkään kansanedustaja Kimmo
Tiilikaisen maakunta-avustajana ja avustaa jatkossa Tiilikaisen lisäksi osa-aikaisesti Rehniä vastaten etenkin
verkkotoiminnoista sekä Itä- ja Kaakkois-Suomen yhteyksistä.
Usvasuo on ammatiltaan nuoriso-ohjaaja. Lippujen jako klo 20 Viking Line terminaalissa, ryhmämatkat tila, 2.
krs. 8.8. Sunnuntairyhmä
käy Norjassa ja on loppuajan Inarin
Nukkumajoella. Risteilylle on rajoitettu
määrä paikkoja.
Kurssi: Utsjoki-Kevo tänään 13.9. klo 16 alkaen. Risteilylle on rajoitettu
määrä paikkoja.
Etelä-Hämeen piiritoimisto vs. Vieraina: kansanedustajaehdokas Pekka Myllymäki: asiaa ja Pekan
kuntojumppa kepillä (mukana keppejä). 040
418 1150.
PIRKANMAA
Tampere ja Pirkkala. klo 13-17 Tervakosken Seuratalolla, Seuran aukio 3. 040 836 3976.
Elomarkkinoilla Orimattilan torilla
10.8 klo 9 alkaen keskustan teltta. Katse kohti kevättä 2015
ja keskustalaisempaa Suomea! Suunnitellaan vaalityötä ja vaihdetaan kuulumisia. Bussikuljetus Turusta, ruokailut ja
oheisohjelma, ilmoittautuminen 15.8.
mennessä 040 834 0803 tai aulis.suominen@vesaiset.fi Järj. Masku, markkinat, 16.8. Aurinkoista ja hyvää kesää kaikille!
Piiri, kesäajan järjestöpalstan ilmoitukset sähköpostitse osoitteeseen
hanna.vuola@keskusta.fi
Olavi Ala-Nissilä tavattavissa 7.8.
Kaarinan iltatorilla 17 . - 10.8. Risteilylle lähtö la-iltana
13.9.. klo 17-19
Kaarinan iltatorilla Keskustan teltalla.
Mynämäki. Pertun päivä, 28.8. 040-141 7326 tai mirjam.
karila@raisio.fi
Kansanedustaja Annika Saarikko
mukana seuraavissa kesätapahtumissa: la 9.8. 14.9. Ohjelmassa mm. Merkitkää jo kalenteriinne!
?Annelin ystävät. Maskun
Markkinoilla.
Ann-Mari Kemell alustaa Pirkkalassa
vaikuttamisesta. Vaeltajat yöpyvät 2 yötä autiotuvassa tai teltassa. Kaarina, tori, 23.8.
Muurla, Wanhanajan markkinat, Pertteli 24.8. Tilaisuudessa
mukana Janakkalan Keskusta.
?Annelin ystävät. klo
8.45, paluu 30.9. klo 18 Keskustan Apilassa,
Näsilinnankatu 23 A 1. -tapahtuma Lempäälän Puntalan leirikeskuksessa la
16.8. Keskustelun alustajana ke Esko Kiviranta. Kansanedustaja Arto Pirttilahti on karavaa-. mennessä 040 834 0803 tai aulis.
suominen@vesaiset.fi
Keskustan veteraanit, Syysristeily
Viking Amorellalla, lähtö ma 29.9. Tied. Ruskamatka Kevon tutkimusasemalle ja
Inariin 12.-17.9. Luvassa mielenkiintoinen ohjelma, meriaamiainen ja päivällisbuffet sekä hyvää seuraa. Wanhan ajan markkinoilla Maskussa.
ETELÄ-HÄME
Hausjärvi, Keskustan saunailta jäsenille To. ?Nuotin taikaa. Aiheena myös toiminnan aloittaminen
ja eduskuntavaaliasiat. Osasto 426-427
Rantatiellä. Tarjoomuksina on kahvia, kakkua ja grillimakkaroita. Askainen, kurkkumarkkinat, 14.8. Järjestäjänä Lempäälän ja Pirkanmaan keskustanaiset sekä Pirkanmaan Vesaiset. Laiva lähtee klo 20.55. Paikalla Sirkka-Liisa Anttila
la klo 10-12, Timo Kaunisto klo 10-13,
su Marjatta Rahkio klo 10-17.
Janakkala. Kiireisissä asioissa voit ottaa yhteyttä toiminnanjohtaja Hanna Vuolaan puh. Mirkulle, p. Mukana saa
tuoda myös omia tarjottavia nyyttikestien tapaan. Kokouksessa käsitellään ajankohtaista politiikkaa ja Keskustan vaihtoehtoa
sekä valmistautumista eduskuntavaaleihin.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen puhuvat yleisötapahtumassa Lordinaukiolla klo 11.45 alkaen. Buffetti: makkaraa,
lettuja, kahvia, pulla aym. Turku - Tukholma -Turku, m/s Viking Grace. Mynämäki,
Laurin markkinat, 9.8. 9 . monipuolista keskustelua vaikuttamisen mahdollisuuksista.
MSL-Tampereen ja Keskustan Härmälän ja Etu-Pirkkalan paikallisyhdistyksen järjestävät kaikille avoimen
alustus- ja keskustelutilaisuuden klo 17 alkaen Pirkkalan
liikuntatalossa, osoitteessa Koulutie 9.
Illan teemana on siis ?Vaikuttamisen mahdollisuudet?,
ja alustajina toimivat yritysverotuksen erityisasiantuntija, KM Ann-Mari Kemell sekä edunvalvontapäällikkö
Jouni Koskela.
Kahvitarjoilu on ohjelmassa jo ennen tilaisuuden alkua klo 16.30.
Keskustan työvaliokunnat
koolla Rovaniemellä
KESKUSTAN puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän työ-
valiokuntien yhteiskokous pidetään tänä vuonna Rovaniemellä maanantaina 11.8.2014. Kaikki ovat tervetulleita! Ilmoittautumiset Annikalle
tekstarilla tai soitolla p. Vietämme vapaamuotoista
grilli-iltaa la 16.8. Useita eri sarjoja eri ikäisille, hyvät palkinnot. Lisätietoa Antti
Pesu puh. Matkan hinta 2 hh A-hytissä 25 e/hlö, 2 hh B-hytissä 23 e/hlö ja 1 hh pikku-B-hytissä 24 e/hlö. Ohjelmassa: Tikkakilpailu, arpajaist (superpalkinnot), karaokea, tanssia ym.
mukavaa. Risteily maksettava viikon sisällä ilmoittautumisesta
AJ-Ystävät -tilille, FI40 5285 0820 0866
89, viite 1232. klo 18 Turussa, Maarian pappilan tallissa (Sorolaisenkatu 4). Tule tapaamaan ja kuulemaan Keskustan päättäjiä ja antamaan vinkkejä toimintaan.
Nuoren Keskustan liiton Asikkalan osaston syyskokous pe. Jouni Koskela, 050 527 2129.
?Muksut mukaan. Laiva lähtee klo 20.55. Keskustan teltalla keskustavaikuttajia tavattavissa. Mynämäen Laurin markkinoilla, pe 15.8. Kansanedustajaehdoks Annina Ruottu: esittely. Jos intoa riittää paikalla on myös sulkapallokenttä, mölkky,
trampoliini ja epälukuisa määrä erilaisia palloja.
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. Sauna lämpiää
myös! Tervetuloa! (os. 14.9. Risteilylle lähtö la-iltana
13.9.. Tervassa tapahtuu ?päivä 23.8. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 10.30 lähtien. Kokouksessa nimetään yhdistyksen eduskuntavaaliehdokkaat. keskustelua kuka lasta kasvattaa. Päivä
jo muistiin!
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon
tuetuista lomista kiinnostuneet: esitteitä ja hakemuksia saatavilla piiritoimistosta tai MTLH:sta.
Raisio, Tervetuloa Keskustan ja Keskustanaisten toimintaan mukaan! Lisätietoja pj:t Eero Vainio p. - risteily 13. Turku - Tukholma -Turku, m/s Viking Grace. Karavaania vetää
puheenjohtaja Juha Sipilä. Koulutie 9. klo 18 alkaen. 12, 16.8.
Nousisaisten päivillä 9 . Aiheena ?Vaikuttamisen mahdollisuudet?, alustajina
yritysverotuksen erityisasiantuntija,
KM Ann-Mari Kemell ja edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela.
Tampere: MSL-Tampereen ja Keskustan kj:n kaikille avoin varjovaltuusto ma 11.8. Kansanedustaja Esko Kiviranta tavattavissa la 9.8. Timo
Mäkelälle p 040 -5774387 tai tvmake@
dnainternet.net. klo 7.35. 8. Kansanedustaja Esko Kiviranta tavattavissa la 9.8. 0400 930 483
ja naisten, nuorten ja Vesaisten toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. Kahvitarjoilu. klo
18 Majakkapaviljongilla Vääksyssä. Hän on
kunnanvaltuutettu sekä Kuntaliiton valtuuston jäsen.
AIEMMIN Rehn nimesi Brysselin avustajikseen valtiotie-
teen maisteri Emilia Pernaan ja maa- ja metsätaloustieteen maisteri Tatu Liimataisen.
Kotimaan avustajaksi Rehn on valinnut myös Markku
Rajalan, joka on toiminut muun muassa Suomen Keskustan tiedotuspäällikkönä ja Rehnin kampanjapäällikkönä.
Keskusta mukana kesätapahtumissa: 7.8. 15.9. Turun Yliopiston Kevon tutkimusasema. Mukana europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ja eduskuntavaaliehdokkaita.
Risteilyn hinta on S4-luokassa 2 hen-
kilöä hytissä á 50 ?, yksi henkilö hytissä 82 ?. 7.8. 20
ja Loimaan torilla 15. Kaarina, tori, 9.8. Lauantai päivä tutkimusasemalla, venekyyti Tsarssin putouksille. klo 11 Vaakonpuistossa, Tuurnankatu 1 vastapäätä. Pirtintie 40).
Hämeenlinna Elomessut 9. 13.30, 14.8. Ota myös oma vati: käsiämme hoitaa Henna Kavander.
Tule mukaan keräämään hyvää oloa ja
virkistäytymään!
Raisio, Killinmarkkinat Tasalan alueella la 30.8. Risteily maksettava viikon sisällä ilmoittautumisesta
AJ-Ystävät -tilille, FI40 5285 0820 0866
89, viite 1232. Ohjelmassa on oleilua ja rupattelua. 11.00 ja Ruskon Markkinoilla ja 17.8. klo 13. Raisio, Killinmarkkinat, 30.8.
Laitila, Hullun kukon päivä.
Kaarina. Hintaan sisältyy buffetlounas, pullakahvit ja omaa ja laivan
ohjelmaa. 19, 9.8. 0400-536
526. Eduskuntaryhmän kesäkokous pidetään 21. Politiikan kesäisen tervehdyksen tuo kansanedustaja Keskustan vpj Annika Saarikko.
Sauna lämpimänä, kahvitarjoilu, omat
makkarat mukaan. Keskustan koju pystytetään
klo 9:ään mennessä, kansanedustajia ja -ehdokkaita tulee mukaan torille. Timo
Mäkelälle p 040 -5774387 tai tvmake@
dnainternet.net. Laurin Markkinoilla Mynämäessä 9 . Paikka
on Hollolan Kukkilassa, Heikkilänmäentie 14, Olli ja Auli Reijosen puutarhassa. toiminnanjohtaja Saara Kiuru puh. Vesaiset & MSL.
Kurssi: Utsjoki-Kevo tänään 13.9. Hausjärven
Kunnan leirialueella Valkjärvellä. tulkitsevat
Pertti Keihäs ja Jarkko Salmi. Järj. aikuisten
ja lasten olympialaiset, arvontaa, saunomista ja uimista
Kimppakyydit järjestetään kaikista Kainuun kunnista. Mukana europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ja eduskuntavaaliehdokkaita.
Risteilyn hinta on S4-luokassa 2 henkilöä hytissä á 50 ?, yksi henkilö hytissä 82 ?. Janne Tarima p.050
448 5085, Vesaiset tj. Tampere klo 14.30 MSL-Tampere järjestää Keskustorilla kaikille avoimet pärekorinheittokilpailut, jotka alkavat klo
13.15. esityslistalla olevista asioista sekä muista ajankohtaisista asioista. 0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
Tärkeää. 14.9. - risteily 13. 1 tunti, mehutarjoilu, vastuuhenkilö Elina Sieppi 040-555 0635). Linja-auto lähtee
Jyväskylästä Harjun tilausajolaiturilta
klo 9.00 ja palaa takaisin n. Teltalla mukana kansane dustajia, ehdokkaita ja Keskusta-aktiiveja.
Pohjois-Pohjanmaan Keskusta mukana Likkojen lenkillä la 16.8. Jyväskylän Naissaaressa, Elorieha 15.8.
Äänekoskella sekä Ween, maan wiljaa
kala- ja elonkorjuumarkkinat 20.-21.9.
Jyväskylän Paviljongilla.
Keskustanaiset: Kaikille avoin Marjatan päivän kulttuurihenkinen päiväretki järjestetään läntisen Keski-Suomen maisemiin 15.8. 010 315 2001 Keskustanuoret
tj. Otathan
yhteyttä: toiminnanjohtaja Ulla-Riitta
Juuti p. Musiikkia ja muuta mukavaa!
KAINUU
Pohjois-Pohjanmaan Keskusta mukana Tour de Sky ?tapahtumassa.
Suomen Ilmailuliiton vuoden 2014
päälentonäytös järjestetään 9.-10. Elina Lappalainen p. Tutkimuslupa
koskee 400 metrin aluetta hakemuksessa esitettyjen johtoreittien
molemmin puolin.
Päätös valitusosoituksineen on
arkistoitu Maanmittauslaitoksen
sähköiseen asianhallintajärjestelmään, josta asiakirjoihin voi
tutustua kaikissa Maanmittauslaitoksen palvelupisteissä
hakemuksen asiatunnus (MML
1360/03 04/2014) esittämällä tai
niistä voi pyytää kopioita Maanmittauslaitoksen kirjaamosta,
puhelin 029 530 1115.
Tiedoksisaannin katsotaan
tapahtuneen seitsemäntenä
päivänä siitä kun tämä ilmoitus
on julkaistu virallisessa
lehdessä.
Tampereella 11.7.2014
Anne Ala-Orvola
Maanmittausinsinööri (DI)
Siikajoki. ajankohtaiset asiat.
Oulu. Paluumatkalla vierailemme runoilija Einari Vuorelan kirjailijakodilla jossa saamme opastuksen lisäksi kuulla myös nykypäivän runotaidetta sekä Ampialan
tilalla jossa on Ison Vihan muistomerkki, ja josta löytyy Herpmanin poikien
käyttämä jylkynkivi. Lippujen jako klo 20 Viking Line terminaalissa, ryhmämatkat tila, 2.
krs. Jäsenmaksusuosituksen maksutili 513100-4573.
LAPPI
Salla. klo 18 alkaen Reinikaisten kesämökillä Kommerkyläntie 182. Hintaan ei sisälly ruokailuita.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen (myös
syntymäaika) viimeistään 29.8. Hintaan ei sisälly ruokailuita.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen (myös
syntymäaika) viimeistään 29.8. Tampere klo 8.00
lähtö keskustorilta. Vastuuhenkilö on Jouni Koskela
(0505272129). Lisätietoja:
satakunta@keskustanuoret.fi
Satakunnan Keskustanuoret, johtokunnan kokous ke 13.8. Tapahtumassa paikalla myös Keskustan Kainuun piirin pj,
kansanedustaja Timo Korhonen sekä
muita Keskustan jäsenvaaliehdokkaita. elokuuta 2014 Oulun lentokentällä. Merja
Rintamäki puh. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi, niin tavoitamme
sinut myös sähköisesti.
Piiritoimisto on suljettu ma 30.6. 14.9. Risteily maksettava viikon sisällä ilmoittautumisesta
AJ-Ystävät -tilille, FI40 5285 0820 0866
89, viite 1232. klo 18 alkaen.
Hausjärven Kunnan leirialueella Valkjärvellä.
Johtokunta kokoontuu klo 17.30. 6 km Vaalan suuntaan).
Paikalla kansanedustaja Tapani Tölli,
jonka alustuksen aiheena sote-uudistus ja Kainuun mallin taipuminen uuteen sote-malliin. Aurinkoista kesää!
Tutustu Leineperin Ruukkiin Satakunnan Keskustanuorten kanssa.
Opastettu kierros ruukkikylässä ke
13.8. Ilmoittautuminen klo 9 ja
aluekokoukset klo 10. Turku - Tukholma -Turku, m/s Viking Grace. Noora Ruuth p.
040 758 5180
13.9.. alkaen klo 9. Tarjolla räiskälekahvit, makkaraa ja arvontaa.
17
Ilmoitus tutkimusluvan
myöntämisestä
Maanmittauslaitos on päätöksellään 11.7.2014 myöntänyt Fingrid
Oyj:lle hakemuksen mukaisesti
kiinteän omaisuuden ja erityisten
oikeuksien lunastamisesta annetun lain 84 § mukaisen luvan
tutkia uusien 110 kV voimajohtojen sijoitusreittiä Iso-kankaan
sähköasemalle Iin kunnan ja
Oulun kaupungin alueilla.
Hakemuksen mukaan voimajohtoreitti on noin 9 kilometriä
ja se sijoittuu pääosin uuteen
johtokäytävään. Risteily
maksettava viikon sisällä ilmoittautumisesta AJ-Ystävät -tilille, FI40 5285
0820 0866 89, viite 1232. Mukana ke Tapani Tölli
ja piirin pj Matias Ojalehto. Tutkimuksia
tehtäisiin pääosin Oulun kaupungin alueella Harakkaperän ja
Isokankaan välillä. Tervetuloa.
Kerimäen rantakala: Pääkannassa,
Pääkannantie 35, ke 6.8. 044 710 0854.
TERVETULOA.
ETELÄ-SAVO
ETELÄ-POHJANMAA
Tupailta ma 11.8. Tule keskustelemaan
ja tapaamaan kansanedustaja Tapani
Tölliä klo 10-11. Paikallisosastot ja Savonlinnan Kunnallisjärjestö.
Sulkavan Keskustanaisten kesäillanvietto to 14.8. 040-516 4023. Juha Sipilä, Antti Rinne, Arto Pirttilahti sekä Pertti Hakanen. 7.8. klo 18. Noora Ruuth p.
040 758 5180
POHJOIS-SAVO
Piiritoimiston väki jää kesälomalle
ja Kuopio toimisto on suljettuna 23.66.8. Oulussa. Turku - Tukholma -Turku, m/s Viking Grace. Järj. 0400673114 tai hanna@hannahuttunen.fi
KESKI-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna
19.6.-8.8.välisen ajan henkilökunnan
kesälomien / ylitöiden vuoksi. 050-347 3556, Keskustanaiset
tj. Asioina Pyörät pyörimään -tapahtuma, ylim. Mukana europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ja eduskuntavaaliehdokkaita.
Risteilyn hinta on S4-luokassa 2 henkilöä hytissä á 50 ?, yksi henkilö hytissä 82 ?. Ilmoitathan tulostasi Helkalle p. Keskustellaan kaupun-
?Annelin ystävät. Myös Keskustan jäsenvaaliehdokkaat sekä muut
asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!
Keskustan Keski-Suomen piiritoimisto: Piirin tj. 050 463 7327 tai Elinalle p. Mukana europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ja eduskuntavaaliehdokkaita.
Risteilyn hinta on S4-luokassa 2 henkilöä hytissä á 50 ?, yksi henkilö hytissä 82 ?. Puhujana eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen. Ota
rohkeasti yhteyttä. Keskustan teltta on mukana tapahtuman
näyttelyalueella. - risteily 13. klo 19.30 Siiralla (Liisankuja 3 as 2). Asiana: kansanedustajaehdokkaiden asettaminen. klo 14 kunnanvirastolla. ?
pe 8.8. Otathan
yhteyttä: toiminnanjohtaja Ulla-Riitta
Juuti p. Risteily maksettava viikon sisällä ilmoittautumisesta AJ-Ystävät -tilille, FI40 5285
0820 0866 89, viite 1232. 0400-338 418 tai merja.rintamaki@netikka.fi. Keskustassa tapahtuu
nissa mukana koko sen ajan, jolloin liikutaan Pirkanmaalla. 1 tunti, mehutarjoilu, vastuuhenkilö Reijo Koskela (0400-775 000).
Ruovesi klo 18, Haapasaaren leirintäalue. Tule tapaamaan keskustaväkeä.
Piiritoimisto on kesänajan kiinni.
Avoinna jälleen 11.8 alkaen. Kunnallisjärjestön johtokunnan kokous to 7.8. Ohjelmassa saunomista, yhteislaulua, arpajaiset, iltapalaa ja mukavaa yhdessäoloa. Paikalla on mahdollisuuksien mukaan myös päärakennuksessa
lapsuutensa viettänyt Keskustanaisten kunniajäsen Liisa Harjula. piirikokous, puoluekokousterveiset ja kunnan
kuulumiset.
PERÄPOHJOLA
Piiritoimisto on auki sopimuksen
mukaan: Kai Puro puh. Pirkko Vuolle puh. Retken hinta on
25 euroa/hlö (sis. Pauliina MaukonenKärkkäinen p. 050 536 7890. 040 505 0021, elina.lappalainen@
keskusta.fi.
Piiritoimisto on avoinna kesäkuukausina sopimuksen mukaan. 040 5338 160.
Keskustanaisten perinteinen Marjatan päivä pe 22.8. Poikkea kahville.
Kouvola, Keskustan osasto MEIDÄN
MAASEUTU-messuilla 9-10.8 klo 10-17
Kouvolan raviradalla molempina päivinä. Mukavaa, lämpöistä ja rentouttavaa kesää!!!!
Pohjois-Savon Keskustan Elonkorjuujuhla su 31.8 klo 18.30 Kiuruveden
kulttuuritalolla. - risteily 13. Laiva lähtee klo 20.55. Hintaan ei sisälly ruokailuita.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen (myös
syntymäaika) viimeistään 29.8. Tervetuloa!
Sotkamo, keskustan toritapahtuma la
9.8. Piiritoimiston väki kiittää keskustalaisia erinomaisesta eurovaalityöstä ja toivottaa
aurinkoista ja apilantuoksuista kesää!
Keskusta on mukana ainakin seuraavissa Keski-Suomen kesätapahtumissa: Vaajakosken kohinat 9.8. Kunnallisjärjestön joh tokunnan kokous su 10.8. Hyvää kesää kaikille!
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin ylimääräinen piirikokous la 6.9. Keskikatu 4, 45100
Kouvola.
POHJOIS-KARJALA
Eduskuntavaalien vaalistartti su
31.8 klo 12 Lieksassa. Ilmoittautumiset Marketta Moilaselle, puh. Eeva Harjula p. Ilmoittaudu
huoltajaksi: katja.koivukoski@keskusta.fi tai p. Ylöjärvi klo 13, Kauppakeskus Elon piha, Elotie 1, pysähdys
n. Tapahtumat kunnissa: 18.8.
Virrat klo 15, S-Marketin piha, pysähdys n. Tilaisuus on kaikille avoin,
joten tervetuloa mukaan. Elina Suoranta p.040
721 0636
Keskustanaisten Kainuun piiri järjestää Marjatanpäivän kulttuuriretkitilaisuuden 16.8. Ohjelmassa puheenjohtaja Juha Sipilän juhlapuhe sekä kansanedustajaehdokkaiden esittäytyminen. Tervetuloa!
Kajaani, Keskustan kunnallisjärjestön
johtokunnan ja valtuustoryhmän yhteinen syyskauden aloitus la 9.8. Timo
Mäkelälle p 040 -5774387 tai tvmake@
dnainternet.net. 040 505 0021,
Keskustanuoret tj. Kuru klo 9.30, Kauppatie 7 ?
9, pysähdys n 1 tunti, mehutarjoilu, vastuuhenkilö Elina Sieppi (040555 0635). Ohjelmassa mm.
puheenjohtaja Juha Sipilän juhlapuhe
sekä Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaiden esittäytyminen.
Piiritoimiston väki on kesälomalla.
Käytännön asioissa voit olla yhteydessä piirin puheenjohtaja Hanna Huttuseen p. Käsitellään naisehdokkaan nimeäminen
eduskuntavaaleihin.
Hamina, Keskustan teltta elomarkkinoilla 8.8 klo. Vastuuhenkilö Olli-Pekka Tuomi (0500-809 832).
19.8. Yhteystiedot: Pilvi
Kärkelä p. Vastuuhenkilö on Esko Erkkilä
(0505564878). klo 18 Liikenneasema ABC:n kabinetissa os. klo 18. Rantakala ja savusauna. klo 11.00 alkaen LAMMINAHON TILALLA Vaalassa. Laiva lähtee klo 20.55. Toijala klo 11.30, Toijalan tori, pysähdys
n 1 tunti, mehutarjoilu vastuuhenkilö
Jouni Vaittinen (040-577 3504).
?Annelin ystävät. Lempäälä klo 10,
Lempostupa, Tampereentie 10, pysähdys n 1 tunti, kahvitarjoilu, vastuuhenkilö Hannu Kopola (0405059903). Vierailemme Petäjävedellä mm. ja Vesaiset tj. klo 18 Jakunkoulun rannassa, Jakuntie 85. Risteilylle on
rajoitettu määrä paikkoja.
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. Punamulta-ilta, mukana mm. Keuruulla tutustumme, Herpmanin poikien taisteluihin Keuruulla Ison Vihan (17121721) aikana ja vanhan Keuruun alueen putiikkeihin (mm. Aatetta ja kulttuuria.
Kempele. Kuva: Paula Åström. Risteilylle lähtö la-iltana
13.9.. Keskustan telttakatos
pystytetään paikalle siten, että katoksesta voidaan mehutarjoilut aloittaa
klo 13. klo
12 alkaen osoitteessa Maijalantie 43
(50 km Kajaanin keskustasta, Vuolijoen kk ohi n. Kahvit klo 17.30 alkaen. Piirikokousvalmistelut, seurakuntavaalit ym. Kunnallisia luottamushenkilöitä pyydetään saapumaan tupailtaan.
Piiritoimisto on avoinna kesäkuukausina sopimuksen mukaan. 0408379867 ja
perapohjola@keskusta.fi. Laiva lähtee klo 20.55. 050-347 3556, Keskustanaiset
tj. vanhalla kirkolla (UNESCO-kohde) ja lounastamme Lemettilän tilalla. klo 18 Revonlahden Nesteellä. Keskustan teltta klo 12-15 Raatin vieressä Linnasaaressa. Paikallisyhdistys ry vuosikokous la
9.8. klo 19. 20.8. 040 702 2928 tai
Helena Aaltoselle, puh. Kahvin ja lounaan
varaamiseksi ilmoittautumiset maanantaihin 4.8. 14.9. Tule mukaan kannustamaan Keskustan likkoja ja muita lenkkeilijöitä. Risteilylle on rajoitettu
määrä paikkoja.
Satakunnan piiritoimisto, Tavoitat
meidät seuraavista numeroista: toiminnanjohtaja Kati Kiljunen 050 405
7742 kati.kiljunen@keskusta.fi, keskus-
tanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 050 301 6189 tarja.kiviniemi@
keskusta.fi, nuorten toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044 0336 588 satakunta@keskustanuoret.fi, jäsenasiat
Leena Kallionsivu 050 405 7743.
KYMENLAAKSO
Kouvola, Etelä-Kouvolan KN:n yleinen
ylimääräinen kokous 7.8 klo 18 Liisa
Saarella, Anjalantie 1729, Koria. Risteilylle on
rajoitettu määrä paikkoja.
ITÄ-SAVO
POHJOIS-POHJANMAA
Keskustan Itä-Savon piiri toimisto
on suljettu heinäkuun ajan ja avataan
jälleen ke 6.8. Käsitellään
myös tuleviin eduskuntavaaleihin liittyviä asioita. Janne Tarima p.050
448 5085, Vesaiset tj. 010 315 2000, järjestösihteeri ja Keskustanaiset tj. Tarjoilua. Turku - Tukholma -Turku, m/s Viking Grace. Elina Lappalainen p. Lippujen jako klo 20 Viking Line terminaalissa, ryhmämatkat tila, 2.
krs. Yli-Iin Alakylien py:n nuotioilta pe 15.8. Poliittinen katsaus p uheenjohtaja Juha Sipilä. Lippujen jako klo 20 Viking Line terminaalissa, ryhmämatkat tila, 2.
krs. 9-12. Risteilylle lähtö la-iltana
13.9.. Rentouttavaa kesää järjestöväelle!
Piiritoimiston uusi osoite Kauppakeskus Hansa 2 krs. 040 505 0021,
Keskustanuoret tj. klo 18 alkaen
Leineperin Ruukkikylässä (Pitkäjärventie 7, Leineperi).
?Annelin ystävät. Risteilylle lähtö la-iltana
Hausjärvi, Keskustan saunailta jäsenille To. klo
12 Kempeleessä, Kirkonkylän yhtenäiskoululla (Vihiluodontie 585). Vehkanotko
1, Pieksämäki. lounaan, kahvit, kuljetuksen, kohteiden sisäänpääsymaksut ja opastukset) Ilmoittaudu 11.8.
mennessä: eeva.harjula@keskusta.fi
tai tekstiviestillä: 045 327 4845
ginhallituksen kokouksen 12.8. Tervetuloa
myös ke-ehdokkaat. Tervetuloa joukkoon mukaan!
Pyörät pyörimään Pirkanmaan
osuus. mennessä Teuvo Hatvalle, puh. klo 18 Haapavedellä, Nora-instituutin tiloissa (Kytökyläntie 260). Annulin neule)
sekä Keuruun kotiseutumuseoon, jossa saamme kahvit ja opastetun kierroksen
Minkä niminen oli muinaisten suoma-
7. elokuuta. Virtanen
4
9
8
2
3
3 2 1
5 4 8
9
1
5 1
3 4 6
9 8
5
2
4 1 7
9 8 6
5
6
9
3
5
2 5 3
8
2
2 5
9
7 1
3
5
4
9
7
7
2
8
3 6
2 4
7
8
5 6 1
9
7
5
8
5 2
7
9
8
2 1
4
6
1 3
8
4
6
3 6
4
3
8 7 6
2
9
4
6
9. Minkä puun pavuista valmistetaan suklaata?
1
1
2
9. B. Mikä seura
voitti viime kauden mestaruuden: Chelsea,
Liverpool, Manchester City?
Viivi & Wagner . Kuinka monta seurakuntaa Suomen ortodoksisessa kirkossa on?
3. Kuva: Petra Pöyliö
6. Hallin eli harmaahylkeen pyyntikausi alkoi huhtikuun puolivälissä ja jatkuu
vettä maapallon pinnalla vai vettä ihmisessä?
Sudoku
10. Masi . 18
6.8.2014
TIETOTESTI
1. Kuinka monen hylkeen kaatamiseen tänä vuonna lupa
myönnetään?
Kuinka suuri osa suomalaisista
ei virallisesti kuulu mihinkään
kirkkokuntaan. Monenko naisen kanssa hän nyt on
kaikkiaan ollut/on avioliitossa?
kunta yhdistyy ensi vuoden alusta 6300-jäseniseen Joensuun ortodoksieen seurakuntaan. Euroopan suurista jalkapalloliigoista
Englannin Valioliiga aloittaa ensimmäisenä uuden kauden 16. Kuinka suuri osa suomalaisista ei virallisesti kuulu mihinkään kirkkokuntaan?
laisten palvoma metsän jumala?
8. Aku Ankka . Mikä näistä viidestä erikoismuseosta EI
löydy Suomesta: Joki- ja soutumuseo, Kivimuseo, Metsäkämppämuseo, Saunamuseo, Turvemuseo?
joulukuun loppuun. Kumpaa on prosentuaalisesti enemmän:
5. 630-jäseninen Lieksan ortoksinen seura2. Matti Nykänen on vihitty jälleen avioliit-
toon. Mikä ja missä on Silicon Valley eli Piilaakso?
4
19
6.8.2014
Varashälytin
kertoa asiasta miekkosten suomalaiselle yhdysmiehelle
ystävällisesti, mutta päättäväisesti. 1:17-18
SANANPARSI
Kitoksija paljo, em minnou iliman pyytännäkkää!
Siilinjärvi
KANSA KASKUAA
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja piti uuden paloaseman
vihkiäispuhetta ja aloitti: . Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Päällikkö:
Pirjo Kontio
Toimittajat:
Henna Lammi
Timo Mikkilä
Samuli Nissilä
Pauliina Pohjala
Vesa Somppi
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
1) Joki- ja soutumuseo sijatsee
Henley-on-Thamesissa, Englannissa, 2) viisi, avioliitto on kuudes:
Mervi Tapolan kanssa Nykänen
vihittiin kahdesti, 3) maailman
johtavia IT-alan keskittymiä Kaliforniassa, 4) Tapio, 5) 1050, 6) 24,
jäseniä noin 61 000 eli 1,1% Suomen väestöstä, 7) noin 1,2 miljoonaa eli 22 %, 8) Maapallon pinnalla 71 %. Heidän aarteensa oli ikäkulu Lada, johon kolhoosin kolmanneksi taitavin autosähköasentaja oli asentanut hälyttimen. Minä olin kuollut,
mutta nyt minä elän, elän aina ja
ikuisesti. Minulla on kuoleman
ja tuonelan avaimet.?
Ilm. Se oli niin herkällä,
että joka aamu neljältä pihaan ajava lehdenjakajan auto
sai Ladan huutamaan.
Koska diplomatia ei ole vahvimpia puoliani, päätin
kun korvat luimussa menee sulkemaan apparaattia. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Lähdin ajamaan
kuin ambulanssi, sata metriä ja huuto loppui. Painelin virta-avaimen nappia, ääni
hurjistui. Tiedän mitä ihmiset ajattelivat; pösilö, ei pääse omaan autoonsa.
Jari Nenonen
VAIHDOIN hiljattain autoa. Vastasyntyneessä lapsessa vettä on 70 ?85% ruumiinpainosta, aikuisessa miehessä 50?
70% ja naisessa 40?60%, 9) kaakaopuu, 10) Manchester City.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
044 7370 262
044 7370 267
044 7370 265
044 7370 261
050 5450 915
050 300 3897
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Jos auto vielä kerrankin huutaa, pilkon sen
kirveellä niin pieneksi kuin osaan.
Hyvät toverit, kukaan ei varasta Ladanräppänäänne
Suomessa, vaikka jättäisitte avaimet virtalukkoon.
Puhumalla asiat selviävät. Jos tekee virheen, rääkyvä hälytys seuraa joskus jopa tunnin viiveellä. Niskan punotus on suoraan verrannollinen huudon kestoon.
Ja taas! Olimme kaverin kanssa avoautoilla rannassa kuin seitsemän
miestä. Nyt ne ovat alkaneet, vuosien
tauon jälkeen, vaivata minua.
Meilläpäin on saanut tottua siihen, että venäläisten
varashälyttimet huutavat.
Länsimainen tekniikka on haastavampaa kuin sarana, tuo perinteinen venäläinen Teknik. Äkkirikkaat eivät
pääse omiin autoihinsa huudattamatta hälyttimiään.
TALOSSAMME asui muutama vuosi sitten jotain pimeitä
rakennusmiehiä, Venäjältä. Pyjamassa kuitenkin
pihalle, pitihän se sammuttaa. Ei tarvita montakaan suurpaloa, kun
tämä talo on maksanut itsensä.
Ratkaisut
4
5
1
8
2
6
3
7
9
8
9
3
1
4
7
6
2
5
1
8
6
9
3
2
5
7
4
7
9
2
6
4
5
3
1
8
4
3
5
7
8
1
6
9
2
2
6
9
3
1
8
7
4
5
5
1
8
2
7
4
9
3
6
3
7
4
5
6
9
8
2
1
8
4
7
1
9
6
2
5
3
9
5
1
8
2
3
4
6
7
6
2
3
4
5
7
1
8
9
4
1
7
6
5
9
2
8
3
5
9
3
2
1
8
4
7
6
6
8
2
3
7
4
1
5
9
8
6
1
9
3
5
7
4
2
Ulkoasu: Mikko Eronen
2
6
7
9
5
3
8
1
4
3
2
9
8
4
7
5
6
1
7
4
5
1
6
2
9
3
8
1
3
4
5
2
6
8
9
7
2
5
8
7
9
3
6
1
4
9
7
6
4
8
1
3
2
5
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
5
1
4
3
6
9
7
8
2
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
6
2
8
5
7
1
4
9
3
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
7
3
9
4
8
2
5
6
1
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
3
8
6
2
1
5
9
4
7
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Satu Itkonen
044 7370 377
Annukka Kantola vuorotteluvapaalla
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
9
4
2
7
3
8
1
5
6
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
1
7
5
6
9
4
2
3
8
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Helsingin toimitus
Postios. Tietenkään kukko ei ehdi
kolmasti laulaa, kun mokailee hälyttimen kanssa itse.
EHKÄ eniten inflaatiota kokenut keksintö on auton varashälytin. Ilmoitin, että sen verran olen varoissani, että on varaa toteuttaa, ei uhkaus,
vaan lupaus. Kaveri sanoi, että jätetään
se, räjähtää kohta. elokuuta 2014.
Tänään Toimi, Keimo, ortodoksisen kalenterin mukaan ei
nimipäiviä.
Aurinko laskee Helsingissä
21.39, Oulussa 22.13 ja nousee
huomenna Helsingissä 5.14, Oulussa 4.35.
PÄIVÄN SANA
Herra sanoo: ?Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Yliluonnollisen sijaan uskon kuitenkin siihen, että kova
pakkanen vaikutti akun varaustilaan. Kolmestakymmenestä ikkunasta tuijotetaan tai siltä se ainakin tuntuu,
Ristikko
Päivät vierivät
KESKIVIIKKONA 6. Ne huutavat aina jossain, eikä kukaan enää
kiinnitä niihin huomiota. Ehkä karmivinta oli herätä hirveään rääkymiseen äitini hautajaispäivän aamuyöllä. Sanoin pois lähtiessä
vahingoniloisesti kaverille, että
sinullapa se Corvette huutaa.
Ei ollut, vaan minun autoni
Siksi on perusteltua,
että valtio lähtee tähän mukaan, Holm arvioi.
Yleisesti valtion ei Holmin mielestä kannata lähteä tukemaan vaikeuksissa olevia aloja.
. Kauppahinta on hänen mielestään asetettava tätä taustaa vasten.
. Laivasähkötyössä olemme
pystyneet palkkaamaan nuoria
Suomesta, mutta löytyykö työvoimatoimiston kirjoilta telakkatyös-
tä kiinnostuneita maalareita. Pieni kalustevalmistaja olisi
kuolla kupsahtanut, jos vain odottaisi laivatilauksia, toimitusjohtaja Lehtonen sanoo.
Talousasiantuntijat Holm ja Korkman:
Valtion kannatti lähteä telakkakauppoihin
PAULIINA PIETILÄ/STT
HELSINKI
PELLERVON taloustutkimuksen toimitusjohtajan
Pasi Holmin mielestä valtion osallistuminen Turun telakan ostamiseen oli hyvä ratkaisu. Emme halua, että valtio ottaa sellaista vastuuta, että veronmaksajat kustantavat kannattamatonta yritystoimintaa. Siitähän tässä ei ole kysymys. Osa töistä valuu kuitenkin väkisin ulkomaille, arvioi Telakkateollisuuden alihankkijoiden puheenjohtaja Juha Hietarinta. Noin puolen
miljoonan euron tilaus varmistunee loppuvuodesta.
. Valtiolla on pidempiaikainen intressi telakkateollisuudessa muun muassa arktisen osaamisen
takia. Olemme itsekin toimittaneet
tavaraa Meyerille Saksaan, kertoo
toimitusjohtaja Juha Lehtonen.
Pedrolla ei ole sopimusta uusiin
risteilijöihin liittyen, mutta yhteistyökumppanilla on. Jos ottaa tämmöisen periaatteen, ja muut maat miettivät väliaikaisia tukia, niin tyhmää siinä on olla mallioppilas.
Kauppahinta on salainen, eikä Teollisuussijoituksesta haluttu tiistaina arvioida julkisuuteen sen
suuruusluokkaa.
Holm uskoo, että summa on joka tapauksessa
pieni valtion näkökulmasta. Tilaus tuo nyt telakalle ja alihankkijoille hengähdystauon. Tekijöitä ei Suomesta löydy kylliksi . Kansantalous hyötyy uusista työpaikoista.
. Kahteen maailman suurimpaan
risteilijään teimme vesiteatterin.
Kahden TUI-laivan on arvioitu
tuovan kaikkiaan 10 000 henkilötyövuotta. Meillä on sellainen käsitys, että myös niihin on tulossa vesitekniikkaa ja muitakin meidän erikoisosaamiseen sopivia alueita. Kuva: Roni Lehti/Lehtikuva
Laivatilauksista töitä tuhansille
PAULIINA PIETILÄ, MERJA ÅKERLIND/STT
HELSINKI
ESPOOLAISEN Electro Wavesin talousjohtaja Eija Nurkki on toiveikas. Mahdollista on Holmin mukaan myös, että nousukauden tullessa sijoitus tuottaisi jossain vaiheessa voittoa.
Aalto-yliopiston professorin Sixten Korkmanin
mielestä valtiontalous olisi kärsinyt, jos ratkaisua
ei olisi löydetty. Samalla kerrottiin, että TUI Cruises tilaa telakalta kaksi
uutta risteilijää.
. ainakaan kilpailukykyiseen hintaan.
Virolainen alihankintayritys tulee välillä halvemmaksi kuin oma
työntekijä, Laivasähkötyön toimitusjohtajana työskentelevä Hietarinta arvioi.
. On erittäin hyvä uutinen meille, että telakkateollisuus jatkuu, Nurkki sanoo.
Electro Waves tekee risteilijöille muun muassa vesitekniikkaa ja
liikkuvia valoja.
. Hitsareita on tuotu Kroatiaa myöten,
ja pulaa on myös kotimaisista sisustusasentajista.
HIETARINNAN mukaan yhdistyksen
liki 40 tavarantoimittajaa painottuvat Lounais-Suomeen, mutta merkittäviä valmistajia on Lieksassa asti.
. Suomen valtio ja saksalainen Meyer Werft kertoivat maanantaina ostavansa Turun telakan STX:ltä. Erikseen on vielä tuhansia tavarantoimittajia, kuten kone- ja
huonekaluyrityksiä ja rakennus-
materiaalien valmistajia. Oli kauppahinta melkeinpä mikä tahansa,
niin parempi oli se, että toiminta saatiin kestävälle tolalle. Välillisesti kaupasta hyötyvät niin taksiautoilijat kuin majoituslaitokset.
Hyvän työtilanteen takaisi hänen arvionsa mukaan 1,5 TUIkoon laivaa vuodessa.
. Viiteen aikaisempaan risteilijään, joita Turun telakalla on rakennettu, olemme tehneet interaktiivisia suihkulähteitä lasten vesipuistoihin. Se jauhaa toivon mukaan rahaa tulevina
vuosina ja synnyttää työpaikkoja, Korkman sanoo.. Uusia tilauksia ei nyt tarvitse ottaa
väkisin halvalla, ja aikalisä tuo
telakalle mahdollisuuden hakea
myös uudentyyppistä suunnitte-
lua vaativia laivatilauksia.
Hietarinnan mukaan pari merkittävää alihankkijaa kaatui liki
kahden odotteluvuoden aikana.
Parhaillaan nastolalaisessa
Pedrossa kalustetaan hotellia Venäjälle ja pikaruokapaikkoja Saudi-Arabiaan.
. Työntekijöitä palkataan yksi tai kaksi nykyisten 21:n lisäksi.
Tasaamme työkuormaa alihankkijoillemme, muuten isoja tilauksia ei pysty hoitamaan.
Telakkatoimittajien toiveena olisi tehdä kaikki työt kotimaisella työvoimalla. 20
6.8.2014
Turun telakan uudet laivatilaukset tuovat töitä tuhansille tavarantoimittajille. Telakoiden asema on ollut heikko sen takia,
että omistaja on ollut heikko. Telakkaa viime vuodet
pyörittäneen STX Finlandin varatoimitusjohtaja Jari Anttila arvioi
maanantaina, että alihankkijaverkoston osuus laivojen rakentamisesta on 70?80 prosenttia.
UUTINEN oli mieleen myös nastolalaiselle kalustevalmistajalle
Pedrolle, joka on kalustanut teatteritiloja muun muassa Karibian
risteilijöihin.
. Uusi tilaus otettiin positiivisella mielellä vastaan myös verkoston häntäpäässä, varsinkin
kun tilaajayritys on saanut kasvot. Maailma menee kuitenkin kovemmaksi ja kansainvälinen kilpailu lisääntyy