2
EPÄILEN KYLLÄ POLITIKOINTIAKIN. 10
Aurinkopaneeli sopii myös autokatoksen
katteeksi. 4
. s. 14. 6 414880 073513
STUBB EI OLLUT YMMÄRTÄVINÄÄN. 2 ?
Isyys on iso asia
Niilo ja Aki Kontio viettävät isänpäivää monen sukupolven voimin. Se oli taivuttelua, ei painostamista, Mirja
Ryynänen muistelee EU-äänestystä edeltäviä
aikoja keskustassa vuonna 1994. s. S. 3
PERJANTAI 7.11.2014
N:o 127 . Lappeenrannan teknillinen
yliopisto näyttää esimerkkiä. s 12
Ristiriitainen kansalaisaloite
Kyllä-leiri taivutteli
Aurinkoenergia kasvaa
Kansalaisaloitemahdollisuus on ollut
voimassa jo kaksi ja puoli vuotta. Järjestelmä
kerää sekä kiitoksia että arvostelua. S. s
Uskoa tulevaisuuteen luovat myös jättimäiset investoinnit, mitkä alueelle on tehty.
Kokoomuksen
piirileikki sai jatkoa
Kun konkurssimenettely keventää yrityksen rahoitusta, Talvivaara voi hyvinkin kiinnostaa suuria ylikansallisia kaivosjättejä.
Valtiovalta on ollut tiiviisti mukana Talvivaaran
pelastusoperaatiossa. siksi, että
DDR:n mallin mukainen sosialistinen maa Suomi
ei ole ollut koskaan. Hän on tullut tunnetuksi muun muassa puolueen eduskuntaryhmässä eduskunta- ja tiedotussihteerinä. Pääministerikin on tullut jo yli kymmenen vuotta muista kuin
vasemmistopuolueista, ensin keskustasta ja viime
vuodet kokoomuksesta.
Niin kokoomus kuin keskustakin ovat tehneet
oman osansa byrokratian lisäämiseksi.
Sipilän esimerkit välikysymyspuheessa olivat puhuttelevia kansalaisten viestejä:
Sairaanhoitaja kertoo hänen työpäivänsä koostu-
KUN kelataan nauhaa hieman taaksepäin, muistetaan
miten nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok.) petasi Helsingin sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtajan viransijaisuutta puoluetoveri
Lasse Männistölle.
Männistön väistyessä paikka siunaantui lopulta toiselle Rädyn tuttavalle Pia Sutiselle, joka aloitti tehtävässä 24. Menetykset ovat valtavia: 700 työpaikkaa, aliurakoitsijoiden saamiset ja työmaat, omistajien . syyskuuta.
Pääministeri Alexander Stubb kritisoi tuolloin poliittisia virkanimityksiä vanhanaikaisiksi, häivähdykseksi
1970- ja -80-lukujen politiikasta.
?Kunnanjohtaja sanoo, että kunnan työntekijöiden
aika kuluu yhä enemmän ja enemmän eri
lakeihin perustuvien suunnitelmien ja raporttien
tekemiseen.... Ylimääräistä huolta antavat Talvivaaran ympäristöongelmat.
On kuitenkin hyviä syitä uskoa, että kaikki ei ole
menetetty. Kuva: Paula Åström
Jos Stubb on tässä eri mieltä,
hän ei tunne yrittäjien ja
muidenkaan
kansalaisten arkea.
van raportoinnista, tilastoinnista ja päällekkäisistä
tehtävistä, joista hän haluaisi päästä eroon ja keskittyä potilaiden hoitamiseen. joukossa kymmeniä tuhansia pienomistajia . keskinäisen luottamuksen tilalle tiukasti säännellyn ja normitetun
yhteiskunnan.?
Jos Stubb on tässä eri mieltä, hän ei tunne yrittäjien ja muidenkaan kansalaisten arkea. Ympäristötuhojen hoito ja välilliset ongelmat Kainuussa lisäävät vielä yhteiskunnan taakkaa.
Hallitus oli ripeästi ja monipuolisesti heti valmiina tukemaan kaivoksen toiminnan jatkumista. myös siksi, että vasemmisto ei ole ollut niskan päällä Suomessa pitkään aikaan. Mutta Suomi on ?porvarillinen
DDR. Ainakaan pääministeri Alexander Stubb ei ymmärtänyt . Yksinyrittävä
palkkaisi työntekijän, mutta kokee sen mukanaan
tuoman byrokratian liian raskaaksi ja kertoo mieluummin jatkavansa yksin. Uskoa tulevaisuuteen luovat malmivarat, jotka Talvivaarassa joka tapauksessa ovat. Eivätköhän päättäjät viimeinkin ymmärrä
tarttua suomalaisen byrokratian purkamistoimiin.
Mutta kissan viikset. Lääkäri valittaa sitä, että vastaanottoajasta menee puolet huonosti toimivan tietojärjestelmän kourissa.
O
lennaista on puuttua tähän. Kansalaiset kyllä hereillä ovatkin.
Mutta jos pääministerillä ei ole muuta sanottavaa
kansalaisten yhteisestä huolenaiheesta kuin saivarrella oppositiojohtajan tokaisusta, asioiden muutoksesta ei ole toivoa . tai byrokratia-Suomeksi tai
joksikin muuksi, jolla päättäjiä saadaan herätellyksi. ennen kuin valta vaihtuu.
Ankara isku Kainuulle ja koko maalle
T
alvivaaran kaivosyhtiötä koskenut konkurssiuutinen iski torstaina rajulla tavalla Sotkamoon, Kainuuseen ja koko Suomeen. Kunnanjohtaja sanoo,
että kunnan työntekijöiden aika kuluu yhä enemmän ja enemmän eri lakeihin perustuvien suunnitelmien ja raporttien tekemiseen. Olennaista ei
ole se, nimitetäänkö tätä sotkua ?porvarilliseksi DDR:ksi. tai ei ollut ymmärtävinään. Hän kertoi torstaina politiikan toimittajille hämmentyneensä Sipilän tokaisusta ja spekuloi muka sillä, mitä Itä-Saksassa syntynyt Saksan
liittokansleri Angela Merkel mahtaisi siitä tuumia.
?Tänään kun tapaan kahdeksan muuta pääministeriä, niin en kyllä ajatellut tätä brändiä meille lanseerata?, Northern Future Forum -seminaaria Helsingissä torstaina ja perjantaina isännöivä
Stubb lohkaisi.
Stubb yrittää ohjata keskustelua tahallaan harhateille esittämällä yksinkertaista politrukkia, jolle toisen puolueen ehdotukset ovat vain alas ampumista varten.
Stubb tietää yhtä hyvin kun Sipilä, että olemme
säätely-, säännöstely-, raportointi- ja valvontainnossamme rakentaneet omanlaistamme byrokratiavaltiota. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Stubbin on turha ihmetellä,
Sipilä osui naulan kantaan
K
eskustan puheenjohtaja Juha Sipilä luonnehti keskiviikon välikysymyskeskustelussa uudella mutta viiltävällä tavalla kotimaatamme, kun hän tokaisi heti puheensa aluksi, että
?Suomesta on tullut porvarillinen DDR?.
Tokaisu oli tietysti kärjistetty luonnehdinta . juuri sellainen, joita toimittajat rakastavat. Sellaiset herättävät huomiota, ja sellaisista saa uutisia.
Osuva ilmaus, ajatteli moni muukin politiikan
seuraaja. sijoitukset ja lopulta
valtiovallan suuret suorat menetykset. Hyvä niin, sillä valtion suoratkin menetykset voivat olla valtavia. Tätä pitää kiittää. Jos hallitus olisi osoittanut samanlaista päättäväisyyttä koko vaalikauden ajan, Suomen asiat olisivat paremmin.
MITÄ mieltä Stubb mahtaa olla nyt, kun samanmoinen
sotku on valahtamassa jälleen puolueen syliin?
Tällä kertaa median hampaisiin on joutunut Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) pääjohtajan nimitys, joka
oli elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) käsissä.
Pestiä haki yhteensä 18 hakijaa, joukossa seitsemän
tohtoria.
Tästä joukosta voittajaksi valikoitui Mika Nykänen,
joka työskentelee Teknologiateollisuuden johtajana ja
Metallinjalostajat ry:n toimitusjohtajana. Voihan tämäkin tosin olla mahdollista.
Suomi on tietysti ?porvarillinen DDR. Mies on toiminut aikanaan myös Kokoomuksen
Nuorten Liiton puheenjohtajana.
ILTALEHDEN saamien tietojen mukaan GTK:n pääjohtajan kelpoisuusvaatimuksia muutettiin vain hieman ennen Nykäsen valintaa.
Muistioon oli lisätty lause: ?pääjohtajan tehtävässä tämä perehtyneisyys voi olla yleisempää.?
Tekstiä oli muutenkin muutettu painottamaan yleisiä
johtajaominaisuuksia asiantuntijaosaamisen sijaan.
Valintaa läheltä seurannut tiesi myös kertoa lehdelle,
että muutos tehtiin Nykäsen valinnan sulavoittamiseksi, ettei kukaan pääsisi moittimaan Vapaavuorta epäpätevämmän hakijan valitsemisesta.
TÄSSÄ kohdassa olisi naurettava väittää, etteikö samanlaista nimitysten junailua tapahtuisi muissa puolueissa.
Silti olisi luullut kokoomuksen ottaneen jo opikseen.
Mutta ai niin...
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo päätti
esittää omaa valtiosihteeriään Risto Artjokea (kok.) ministeriön ruokaosaston osastopäälliköksi.
Esitys sai lopullisen siunauksensa valtioneuvostossa
torstaina.
Satu Itkonen. Tai Sipilän sanoin: ?... Koulutukseltaan hän on hallintotieteiden maisteri.
Nykänen on tehnyt pitkään töitä myös kokoomuksen
parissa
Niinpä Kataisen hallituksen Rakennepoliittisessa
ohjelmassa elokuulta 2013 sanotaan näin:
?Kuntien tehtäviä ja velvoitteita puretaan yhden miljardin euron kustannuksia
vastaavasti. Hallituksen
kiristävään talouslinjaan sitoutuneet demarit halusivat myös
elvyttää. Suomessa on eurooppalaisittain suhteellisesti erittäin paljon virkamiehiä.?
JYRKI KATAISEN ja Alexander Stubbin
hallitusten ohjelmat ja linjapäätökset ovat
viitanneet tietä ?virkamiesten. Julkisen vallan ei pidä puuttua kaikkeen siihen, mihin se nyt tarraa.
Mutta ei taida hallitus saada tätäkään
hankettaan maaliin.
Muut lehdet
KAINUUN SANOMAT arvelee, että kokoomus katuu jo Alexander
Stubbin hallitusta:
?Tänään yhä useampi on sitä mieltä, että eduskunta olisi pitänyt hajottaa jo kesällä. Palkat vievät liian suuren osan.
Siksi julkisen vallan tehtävien kriittinen
tarkastelu on välttämätöntä. Kuva: Petra Pöyliö
Tämä on kuin luonnonlaki. ja ?tuottavuuden parantaminen. Tämä vähentää
työpaikkoja, varmasti. Näin ministeri sanoi:
?Presidentinkanslia on oma-aloitteisesti
ehdottanut lisäleikkauksia presidentin menoihin. Vain siten
kustannukset voivat pienentyä. Luultavasti myös kokoomuksessa katumus lisääntyy, sillä saamattoman
hallituksen ja monien mokailujen
johdosta puolueen kannatus on
ollut kuukausia laskusuunnassa.
Perustuslain mukaan hajotusvaalit voidaan pitää aikaisintaan
50 päivän . Eniten epäilen Backmania.
TÄSSÄ minäkin kannatan hallitusta. leikkauksia
ja säästöjä.?. Kokoomus puolestaan
haluaa hallituksen omaksuman
linjan mukaisesti ennen muuta
rakennemuutoksia . 7.11.2014
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Kun oikein politikoidaan
Juha Mauno
ENSIN tietokilpailukysymys.
Kuka vaikutusvaltainen poliitikko on sanonut äskettäin julkisuudessa tällä tavalla:
?Suomessa on eurooppalaisittain suhteellisesti erittäin paljon virkamiehiä.?
Ei, hän ei ollut keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. päästä eduskunnan
hajottamisesta.
Nopeimmalla aikataululla hajotusvaalit olisivat jo ennen joulua,
mutta luultavimmin ne siirtyisivät
joulun takia tammikuulle eli vain
noin kolme kuukautta varhemmaksi kuin huhtikuussa normaaliajallaan pidettävät vaalit.?
ETELÄ-SUOMEN SANOMAT näki
Jyrki Kataisen joutuneen tunnustamaan julkisesti omia laiminlyöntejään hankalaan aikaan:
?Sopivasti välikysymyskeskustelun aattopäivänä EU-komission varapuheenjohtaja,
ex-pääministeri Jyrki Katainen
(kok.) esitteli Brysselissä Euroopan kartan, jossa Suomi oli Italian ja Kyproksen ohella merkitty huutavan punaisella värillä.
Se tarkoitti, että näissä kolmessa
maassa talouden odotetaan supistuvan tänä vuonna siinä missä kaikkialla muualla on jo päästy vähintään maltilliseen kasvuvauhtiin.
Vaikka taantuman pitkittymistä olisi kohtuutonta panna yksin hallituksen syyksi, komission luvut osoittavat vääjäämättä, että niin Kataisen kuin Stubbin hallitukselta on jäänyt paljon tekemättä talouspolitiikkamme ja yhteiskunnan rakenteiden
uudistamiseksi. Hän oli SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.
Rinteen haastattelu oli Helsingin Sanomissa sunnuntaina 17.8.. käytännössä kahden
kuukauden . rähisevät
keskustan Juha Sipilälle. Miljardi euroa katetaan verorahoituksella ja kuntien omin toimin, mm.
tuottavuutta parantamalla.?
Sitten Stubbin hallitusohjelma:
?Kataisen hallituksen ohjelma vaalikaudelle 2011-2015 ja sen tavoitteet ovat edelleen voimassa.?
Ja: ?Hallitus antaa syysistuntokaudella
2014 eduskunnalle riittävät esitykset kuntien tehtävien ja velvoitteiden purkamisesta.?
Tämän linjanvedon takana ovat seisseet niin kaikki demarit Jouni Backmania
myöten kuin vasemmistoliittolaiset Paavo
Arhinmäki keulakuvanaan.
JOS KUNTIEN tehtäviä ja velvoitteita puretaan ?yhden miljardin euron kustannuksia
vastaavasti?, kuntien työntekijöiden määrä vähenee.
Antti Rinne (sd.): ?Suomessa on eurooppalaisittain
suhteellisesti erittäin paljon virkamiehiä.?
Hallitus: ?Kuntien tehtäviä ja velvoitteita puretaan yhden miljardin euron kustannuksia vastaavasti.. Kuntien ja valtion toiminnassa on paljon
järkeistämisen varaa... Hallituksen linja
on vielä jyrkempi kuin Sipilän virkamiespuheiden viesti.
Tai sitten Backman kumppaneineen ei ole
ymmärtänyt, minkälaista politiikkaa on ollut
puolustamassa, kun on kuntien tehtävien ja
velvoitteiden purkamista kannattanut...
Epäilen jälkimmäistä. Sen Katainenkin
joutui tiistaina tunnustamaan, ja
siihen arkaan paikkaan opposition on nyt helppo iskeä.?
KANSAN UUTISET ihmettelee,
kuinka eri tavalla hallituksen
pääpuolueet korjaisivat Suomen
taloutta:
?Huomiota kiinnitti se, miten
erilailla hallituksen kaksi pääpuoluetta haluavat parantaa
maan talouden tilaa. vähemmän...
Tämä on ollut Kataisen-Urpilaisen ja
Stubbin-Rinteen hallituksen lupaus, tavoite ja vaatimus.
IHAN SUOTTA siis hallituksen muutamat
tukijat . merkitsevät ihan samaa.
?Kuntien tehtävät. Epäilen kyllä politikointiakin. Olemme rakentaneet niin laajan julkisen koneiston, että emme pysty maksamaan sitä. kun ovat pääasiassa
työtä ja työpaikkoja.
Jos yhden miljardin euron summa säästettäisiin pelkästään kuntien henkilöstöä
vähentämällä, se tarkoittaisi keskimääräisen kunta-alan palkan mukaan laskettuna
20 000 työpaikan menoa.
Siis 20 000 ?virkamiestä. määrän vähentämiseen selkeällä tavalla.
Eniten julkisen vallan työntekijöitä (?virkamiehiä?) on kuntien palveluksessa. Rakennepoliittisen ohjelman mainitsemat ?kuntien
omat toimet. Ministeriöt voisivat ottaa opiksi tästä. Kaikki hyvä,
mitä on säädetty, ei ole niin tarpeellista.
Selviämme vähemmillä valmisteluilla, tarkastamisilla, lupamenettelyillä, raportoinnilla. kuten vaikka Backman
Lopputulos on sellainen, että
aloitteentekijätkin ovat tyytyväisiä, Tiilikainen muistuttaa.
Korvela huomauttaakin, että
vaikka jokin aloite hylätään, se
voi johtaa muutoksiin.
ALOITEJÄRJESTELMÄ on saanut
osakseen myös kritiikkiä.
Arvostelijoiden mukaan aloitteet ovat näennäisdemokratiaa,
eikä niillä ole valtaa.
Valtio-opin lehtori sanoo, että
kansalaiset turhautuvat, jos aloitteet eivät johda muutoksiin. Niiden ansioista eduskuntaan
on pystytty tuomaan ohi hallituksen
esitysten kansalaisten tärkeinä pitämiä asioita, Tiilikainen perustelee.
Kansalaisaloitelaki on ollut voimassa kaksi ja puoli vuotta. Ihmisillä voi olla tunne, että kaikki
torpataan.
. Kokoon saatiin yli 66 000
nimeä.. Ihmisillä saattaa olla liian
usein käsitys, että aloitteen pitäisi mennä läpi, jotta se olisi onnistunut, valtio-opin lehtori PaulErik Korvela Jyväskylän yliopistosta sanoo.
Kansalaisaloitteet nostavat parhaimmillaan esiin uusia teemoja
ja laajentavat poliittista asialistaa.
Korvalan mukaan esimerkiksi
turkistarhauksen kieltämistä ajaneen kansalaisaloitteen tekijät tiesivät, ettei aloite etene. Jos
aloite kerää yli 50 000 allekirjoitusta, se pääsee eduskunnan käsittelyyn.
EDUSKUNTA on setvinyt loppuun
kaksi aloitetta: turkistarhauksen
kieltämistä ajaneen ja omakotitalojen energiatodistusten muuttamista koskeneen.
Molemmat hylättiin, mutta jälkimmäinen johti muutoksiin.
. Silloin
ne raukeavat, kuten muutkin kesken olevat lait.
Tiilikaisen mielestä raukeaminen voi olla ongelma, koska kansalaiset tuskin ajattelevat aloitetta tehdessään eduskunnan aikatauluja.
Raukeaminen uhkaa nyt aloitetta päivystysasetuksen muuttamisesta synnytysten osalta. Voidaan kysyä, onko kansalaisaloitteiden painoarvo nyt oikea suhteessa kansanedustajien
lakialoitteisiin, Tiilikainen pohtii.
Suomessa jokainen kansanedustaja edustaa noin 25 000 kansalaista, joten kansalaisaloitteen
pitäisi vertautua lakialoitteeseen,
jota vain kaksi kansanedustajaa
kannattaa.
MIKÄLI uusia aloitteita vielä tämän vaalikauden aikana tulee
eduskuntaan, niitä ei todennäköisesti ehditä käsitellä. Sen avulla
he pääsivät kuitenkin tapaamaan
keskeisiä poliitikkoja ja asia nousi näkyvästi palstoille.
KESKUSTAN eduskuntaryhmän
puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen sanoo kansalaisaloitteiden
toimivan periaatteessa hyvin.
. Erilaiset tahot, kuten suuryritykset tai jopa puolueet, voivat omia kansalaisaloitteen omaksi keinokseen.
Vaarana voi olla kansalaisaloitteiden tehtailu, joka kuormittaisi
eduskuntaa ja voisi aiheuttaa kiinnostuksen lopahtamisen.
Ihmiset voivat myös omaksua
liiaksi ajattelutavan, jossa kaikki
ongelmat yritetään ratkaista säätämällä uusi laki.
KANSALAISALOITTEIDEN käytännöissä on vielä hiomista, Tiilikainen myöntää.
Hän nostaa esiin esimerkiksi
50 000 allekirjoittaneet rajan. Aloitteen nimienkeruu päättyi viime
kuussa. Kansalaisaloitteet ovat rikastuttaneet ja monipuolistaneet
eduskuntatyötä, hän kuvailee.
Puhemies Eero Heinäluoma
(sd.) on painottanut, että kaikki
kansalaisaloitteet käydään läpi samalla vakavuudella kuin kansanedustajien lakialoitteet.
Korvela muistuttaa kuitenkin,
että eduskunnalla ei ole velvoitetta tehdä kansalaisaloitteille
mitään.
KORVELA ei pidä kansalaisaloittei-
ta yksiselitteisesti hyvinä tai huonoina.
Ne voivat innostaa poliittisesti
passiivisia henkilöitä osallistumaan.
. Voi syntyä mielikuva, että kansalaisaloitteilla ei ole mitään merkitystä, vaan poliittinen eliitti pönkittää niiden avulla omaa valtaansa, Korvela varoittaa.
Hänen mukaansa kansalaisille
pitäisikin jäädä vaikutelma reilus-
Kansalaiset turhautuvat, jos
aloitteet eivät johda muutoksiin.
Kimmo Tiilikainen kertoo,
että kansalaisaloitteet ovat
rikastuttaneet eduskuntatyötä.
Kuva: Jari Laukkanen
ta käsittelystä.
Toisaalta suomalaisten täytyisi ymmärtää aloitteet neuvoa-antavina, ei suoran demokratian välineinä.
TIILIKAINEN sanoo, että kansalaisaloitteille on annettu edus-
kunnassa mahdollisimman perusteellinen käsittely.
On ollut lähetekeskusteluja ja
julkisia kuulemisia.
. 4
7.11.2014
Kansalaisaloite jää usein kes
Aloite voi olla
onnistunut, vaikka
se ei menisi läpi,
tutkija sanoo.
HENNA LAMMI
SUOMENMAA
KANSALAISALOITE tasa-arvoisesta avioliittolaista tulee vielä tällä
vaalikaudella kansanedustajien
äänestettäväksi.
Yksikään kansalaisaloite ei ole
mennyt eduskunnassa läpi.
. Väkimäärä vastaa prosenttia suomalaisista.
. Toisaalta kansalaisaloite antaa
jo valmiiksi aktiivisille uuden keinon olla vielä aktiivisempia, Korvela pohtii.
Uhkiakin on
Hän ei kertonut tarkemmin, mihin rahoituksen saanti kaatui.
SOTKAMOLAINEN kansanedustaja Timo Korhonen (kesk.) tiivisti tunnelmansa eduskunnan kyselytunnilla näin:
. Näen järkevänä sen, että valtio on kärsivällisesti mukana hakemassa uskottavaa toiminnan
jatkajaa, Korhonen kiitteli hallituksen linjauksia.
Ministeri Vapaavuoren mukaan juuri näin
tehdään.
Hallitus on arvioinut, että on sekä maan, Kainuun, ympäristön ja työllisyyden kannalta parasta, jos kaivoksen toimintaa jatkamaan saadaan uskottava, uusi toimija.
KESKUSTAN puheenjohtaja Juha Sipilä kuvasi
marraskuista torstaita näin:
. Kun mukaan lasketaan 70 000 pienomistajaa, konkurssi
iskee moneen ihmiseen.
. . 5
7.11.2014
kusteluksi
Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista
tulee vielä tällä vaalikaudella eduskunnan
suuren salin äänestykseen. Seuraavaksi
pitää löytää jatkaja kaivostoiminnalle.
. Eduskunnassa on noussut esiin
huoli läheisten vesistöjen tilasta.
Vastuu tilanteen seuraamisesta on GrahnLaasosen mukaan Kainuun ely-keskuksella.
ELINKEINOMINISTERI Jan Vapaavuori (kok.)
muistutti, että kaivoksen nikkelivarat ovat huomattavat ja kaivokseen on jo investoitu paljon.
Työ- ja elinkeinoministeriö on ollut pitään
mukana keskusteluissa, joissa on pyritty turvaamaan Talvivaaran toiminnan jatkuminen.
Torstaina nousi kuitenkin eteen kiviseinä:
. Ennusteiden
mukaan äänestys voi olla hyvinkin tiukka.
Kuva: Jari Laukkanen
Juha Sipilä kehui hallitusta nopeasta toiminnasta Talvivaaran kaivostoiminnan konkurssin
jälkiselvittelyissä. Onko valtio valmis harkitsemaan vähemmistöomistajuutta jatkavassa yhtiössä, Sipilä kysyi.
Vapaavuori vakuutti, että valtio on valmis tulemaan mukaan vähemmistöomistajana, jos löytyy uskottava jatkaja.
TYÖMINISTERI Lauri Ihalainen (sd.) piti erittäin
hienona asiana sitä, että eduskunta vakavoitui
keskustelemaan Talvivaarasta ?toisiamme millään lailla syyttelemättä?. Ihalainen toivoi, että
kotikatsomoissakin asia huomataan ja arvostetaan. Juuri näin pitää toimia.
Sipilän mukaan nyt ympäristövahingon estäminen Talvivaarassa on ykkösasia. Karmea päivä Kainuulle.
Korhonen muistutti, että pahimmillaan Talvivaaran konkurssivaikutukset voivat olla Kai-
nuulle todella synkät.
. Tämä on paha paikka Kainuun seudulle,
musta päivä yrittäjille ja työntekijöille sekä heidän perheilleen.
Työministeri muistutti, että Talvivaaran toimintaa pitää jatkaa ympäristö- ja muista syistä.
Kaivoksen pyörittämisessä tarvitaan tietty määrä väkeä eli välittömästi jouduta suuriin irtisanomisiin.
. Ne ehdittäneen
käsitellä ennen vaalilomaa.
YMPÄRISTÖMINISTERI Sanni Grahn-Laasonen
(kok.) vakuutti, että valtio tekee nyt kaiken voitavan sen eteen, ettei Talvivaaran konkurssi lisää ympäristöriskejä.
Grahn-Laasonen sanoi eduskunnan kyselytunnilla, että oleellisin kysymys on vesienhallinta.
Yhtiöllä on varastoituna seitsemän miljoonaa
kuutiota vettä. Kiitos, että toimitte näin nopeasti, arvosti keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä hallituksen toimintaa.
Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan hallitus pyrkii löytämään yksityisen toimijan mahdollisimman pian kaivoksen jatkajaksi.
Stubbin mukaan työ- ja elinkeinoministeriö
kartoittaa tahoja, jotka voisivat jatkaa nikkelikaivoksen toimintaa.
Jatkajan tulee Stubbin mukaan olla vakavarainen ja osaava toimija.
Stubb siteerasi eduskunnan kyselytunnilla pitämässään puheessa asiantuntija-arvioita, joiden mukaan Talvivaaran tuotantoprosessi on
mahdollista nostaa kannattavaksi.
. Kiitoksia pääministerille siitä, että toitte asian näin nopeasti eduskuntaan. Synkkä päivä. Kaivoksessa on 40 vuoden malmivarat, ja
kyllä kaivostoimintaa tullaan jossakin muodossa jatkamaan, Ihalainen uskoi.
Kainuu täyttää äkillisen rakennemuutoksen
alueen vaatimukset eli tukea työllisyyteen on
luvassa.. Todella surullinen päivä.
Sipilä oli laskenut, että 700 Kainuussa menetettyä työpaikkaa tarkoittaisi koko maan mittakaavassa 100 000 työpaikan katoamista. Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva
Kansanedustajat:
Karmea päivä Kainuulle
SUOMENMAA HELSINKI
HALLITUS toi tuoreeltaan Talvivaaran kaivok-
sen konkurssiuutisen myös eduskunnan käsittelyyn. Aina ei tarvitse riidellä.
. Valtio ei tingi ympäristöarvoista, pääministeri vakuutti.
FAKTA
Kansalaisaloitteet
Oikeusministeriön ylläpitämällä kansalaisaloite.fi -sivustolla on laadittu yhteensä 246 aloitetta.
Tällä hetkellä nimiä kerätään 21 kansalaisaloitteeseen.
Ne koskevat muun muassa Yle-verosta luopumista, ravintoloiden aukioloaikojen vapauttamista ja Nato-kansanäänestystä.
Kansalaisaloitteet vaativat 50 000 allekirjoitusta päästäkseen eduskuntaan. Useimmat jäävät alle 2 000 nimeen.
Kahden ja puolen vuoden aikana kuusi aloitetta on
päässyt eduskunnan ruodittavaksi.
Eduskunnan käsiteltävänä on aloitteet tasa-arvoiseksi
avioliittolaiksi, rattijuoppojen rangaistuksien koventamiseksi, tekijänoikeuslain muuttamiseksi sekä ruotsin opiskelun muuttamiseksi vapaaehtoiseksi. Aamulla selvisi, että rahaa ei ole, toimitusjohtaja Pekka Perä sanoi Talvivaaran tiedotustilaisuudessa
Äänestäkää meitä, irtisanomme teitä. Uskon, että jokainen meistä
pyrkii ratkaisuihin.
STUBB KUUNTELI liki neljä tuntia,
miten eduskunta haluaisi parantaa Suomen taloutta.
Tarvitaan tiukkaa menokuria,
talouskasvun vauhdittamista, rakenteiden uudistusta, sote-ratkaisu, pitää katsoa kuntien tehtävät, Stubb listasi kansanedustaji-
en vaatimukset.
. Kummasti se järki lisääntyy
oppositiossa, Zyskowicz sivalsi.
KESKUSTAN Anu Vehviläinen
vastasi rauhallisesti Zyskowiczin
ryöppyyn:
. Sittemmin hän
on pettynyt.
Isot uudistukset odotuttavat itseään. Hallituksen rakennepaketin
toimeenpano on ollut poikkeuksellisen saamatonta, Sipilä huomautti.
Samoin kaikki budjetit ja kas-
vuennusteet ovat olleet liian toiveikkaita toteutuneeseen verrattuna. Nyt keskustellaan, mitä nykyinen hallitus on tehnyt.
Vehviläinen paljasti olleensa
toiveikas hallituksen suhteen vielä elokuussa 2013. Olisimme voineet tehdä enemmän, kaikki ei ole osunut maaliin.
Stubb lohdutti, että tämäkin lama menee joskus ohi ja Suomi
kääntyy uuteen nousuun.
EDUSKUNNAN välikysymyskeskustelussa esitettiin hallitukselle kolme erilaista epäluottamuslausetta.
Hallituksen luottamuksesta äänestetään perjantaina.
Perussuomalaisten ja keskustan
epäluottamuslause-ehdotuksessa
todetaan, että hallitus on epäonnistunut talous- ja työllisyyspolitiikassaan eikä ole kyennyt esittämään välittömiä toimia, joilla Suomen taloutta ja työllisyyttä
voidaan kohentaa.
Vasemmistoliitto katsoo, että
hallitus ei suostu kannustamaan
taloutta ja parantamaan työllisyyttä muun muassa riittävin julkisin investoinnein, vaan syventää ahdinkoa indeksileikkauksin.
Vihreiden mielestä hallituksen
keinot kestävän energiapolitiikan
toteuttamiseksi ja rakenteellisten
uudistusten vauhdittamiseksi eivät ole olleet riittäviä.. En ole irtisanomassa ketään,
Sipilä korosti.
Sipilän lähes ainoa vilpittömän
kuuloinen ymmärtäjä oli yllättäen pääministeri Alexander Stubb.
Stubbin mielestä toisten syyllistäminen ei nyt auta yhtään.
. Viime viikolla kävin lääkärissä ja lääkäri valitteli sitä, että vastaanottoajasta meni puolet huonosti toimivan tietojärjestelmän
kourissa, Sipilä kertoi.
TUOTTAVUUDEN parantamisessa
ja byrokratian karsimisessa on kyse turhan ja päällekkäisen tekemisen karsimisesta, Sipilä korosti.
. Se vaatii kaikkien puolueiden,
työmarkkinaosapuolten sekä yrittäjien yhteistä sopimusta näivettymisen ja apatian tilan lopettamiseksi.
Hallituspuolueet ryöpyttivät oppositiota
PIRJO KONTIO
SUOMENMAA
EDUSKUNNAN välikysymyskeskustelun kiihkeimmästä performanssista vastasi taas kokoomuskonkari Ben Zyskowicz. Kansanedustaja muistaa, mutta valikoiden, Pekkarinen huomautti.
Pekkarinen muistutti keskustajohtoisten hallitusten aikaansaannoksista: 106 kuntaa hävisi Suomen
kartalta vapaaehtoisin voimin.
. Olette törmänneet uudistusten kanssa kiviseinään, Pekkarinen nauratti eduskuntaa.
?Äänestäkää meitä, irtisanomme teitä, ilkkui SDP:n ryhmäjohtaja
Jouni Backman oppositiolle. Pistimme Paras-hankkeen
pystyyn. Olipa selitys mikä tahansa, hallitus on epäonnistunut kaikissa ta-
KESKUSTAN maanantaina pidetyssä Työpäivä -tilaisuudessa tunnistettiin kasvunmahdollisuuksia
erityisesti biotaloudessa.
200 000 uuden työpaikan luominen on täysin mahdollista kymmenessä vuodessa, Sipilä vakuutti.
. Olemme rakentaneet keskinäisen luottamuksen tilalle tiukasti säännellyn ja normitetun
yhteiskunnan.
Sipilän tapaama sairaanhoitaja kertoi työpäivänsä koostuvan
raportoinnista, tilastoinnista ja
päällekkäisistä tehtävistä, joista
hän haluaisi päästä eroon ja keskittyä potilaiden hoitamiseen.
Kunnanjohtaja kertoi, että kunnan työntekijöiden aika kuluu yhä
enemmän ja enemmän eri lakeihin perustuvien suunnitelmien ja
raporttien tekemiseen.
Yksinyrittävä palkkaisi itselleen
työntekijän, mutta koki sen mukanaan tuoman byrokratian liian
raskaaksi ja kertoi mieluummin
jatkavansa yksin.
. Nyt minä kysyn, montako miljoonaa leikattiin keskustajohtoisten hallitusten aikana. Keskustalla ja perussuomalaisilla on jo yhteinen vaalilausekin, ilkkui SDP:n ryhmäjohtaja
Jouni Backman.
Sipilä yritti kertoa, että hänen
esittämänsä julkisen sektorin tehostaminen tapahtuisi kymmenen vuoden aikana.
. Hän kiihtyi keskustalaisille niin, että kotikatsomossa nousi tukka pystyyn.
Zyskowiczin mielestä keskustajohtoisten hallitusten aikaansaannokset eivät ole juuri mitään verrattuna Kataisen-Stubbin hallitusten päättämiin tuhansien miljoonien suuruiseen sopeutukseen.
. Kertokaa!
. 6
7.11.2014
Sipilä kaipaa tuottavuutta byrokratian sijaan
Keskustan Inkeri Kerola,
Juha Sipilä ja Jari Leppä
keskiviikkona eduskunnassa.
SUOMENMAA
SUOMESTA on tullut porvarillinen
DDR, jyrähti keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä keskiviikkona
eduskunnan välikysymyskeskustelussa.
. Sanokaa!
Minä en muista yhtään. Juuri tätä olemme hallituksessa tehneet. Olette vastustaneet eduskunnassa kaikkia hallituksen esittämiä
leikkauksia. Tämäkin
edellyttää sitä, etteivät mitkään
kulut nouse inflaatiota enempää.
. Nyt puheenjohtaja Juha Sipilä puhuu täällä useiden vuosien menokurista. Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
MIELIPIDEMITTAUSTEN suosikki
Juha Sipilä sai kylmiä pyyhkeitä
erityisesti vasemmistolta.
Sipilä ja Keskusta haluavat irtisanoa kymmeniä tuhansia julkisen sektorin työntekijöitä, julistivat useat kansanedustajat.
. Tässä jokainen työntekijä on
oman työnsä paras asiantuntija.
Keskusta julkaisi 101 konkreettista ehdotusta normien purkamiseksi jo elokuussa.
Kuva: Jari Laukkanen
louspoliittisissa tavoitteissaan.
TARVITSEMME tiukan menokurin
ja toimia talouskasvun vauhdittamiseksi, Sipilä huomautti.
Rakenneuudistukset ja julkisten palvelujen tuottavuuden kasvu ovat Sipilän mukaan paras
tae menojen kurissa pitämiselle.
Sote-uudistuksen eteenpäin viennissä ja kuntien tehtävien karsinnassa ei saa vitkutella.
Jos talouskasvumme ensi vuoden jälkeen on 2 prosenttia ja julkisten palvelujen tuottavuus paranee puoli prosenttia vuodessa,
valtion tulot ja menot ovat tasapainossa vuonna 2020. Eihän sieltä pääse kuin
alta. Ministereiden Virkkunen ja
Katainen johdolla olette käyttäytyneet kuin korkeushyppääjä, jonka kyvyt riittävät 180 sentin ylitykseen, mutta rima on nostettu 250
senttiin. Työ jatkuu.
SYYT luottoluokituksen laskuun
johtuvat Sipilän mielestä hallituksen epärealistisesta talousohjelmasta.
Uutena asiana luokittaja nosti
esiin uudistusten ja päätöksenteon vaikeuden.
. Jos tällä uralla ei pysytä, tarvitaan muita toimia.
Hallituksen rakennepaketin toimeenpano
on ollut poikkeuksellisen saamatonta.
Niiden pohjalta on jätetty lähes 30 laki- ja toimenpidealoitetta. Pekkarinen kyseli kokoomuskollegaltaan.
. Päättäkää jo, mitä mieltä olette, Zyskowicz pauhasi
keskustan kansanedustajille.
. Esimerkiksi ensi vuoden
budjetti perustuu tuplakasvulle verrattuna komission eiliseen
ennustukseen.
. Teimme ennennäkemättömiä päätöksiä sekä kunnille että valtiolle.
Mitä teidän johdollanne on saatu aikaan. Eläkeratkaisusta kunnia
kuuluu työmarkkinajärjestöille,
Vehviläinen huomautti.
KESKUSTAN Mauri Pekkarinen
tarttui tiukasti Zyskowiczin heittämään taisteluhaasteeseen
Täytyy kuitenkin muistaa, että DDR oli autoritäärinen suunnitelmatalous. En oikein
ymmärtänyt tuota vertauskuvaa.
. Jos menen kertomaan hänelle,
että meidän oppositiojohtajamme pitää Suomea porvarillisena
DDR:nä, niin ehkä se voi kuulostaa vähän ihmeelliseltä. Kuva: Jari Laukkanen
Stubb ei ymmärrä
Sipilän DDR-vertausta
Kaikilla ei ole vieläkään realistista tilannekuvaa Suomen taloudesta, pääministeri sanoo
PAULIINA POHJALA
HELSINKI
PÄÄMINISTERI Alexander Stubb
(kok.) kertoo hämmentyneensä,
kun keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kuvasi Suomea porvarilliseksi DDR:ksi keskiviikkoisessa
välikysymyskeskustelussa eduskunnassa.
. Samalla olen sitä mieltä, että veroasteemme on liian korkea.
Se pyörii laskutavasta riippuen 45
prosentissa.
Stubb ei halunnut antaa yksityiskohtaisia esimerkkejä siitä,
mitä tiukka menokuri tarkoittaa.
. Ei se kaadu, hän ennustaa.
Keskustan ja perussuomalaisten yhteinen välikysymys koski
hallituksen talouspolitiikkaa.. Mutta se edellyttää uurastusta, hikeä ja myös muutaman kyyneleen.
Stubb katsoo, että julkista sektoria on sopeutettava niin, että sen
osuus bruttokansantuotteesta on
noin 50 prosenttia.
. Tänään kun tapaan
kahdeksan muuta pääministeriä,
niin en kyllä ajatellut tätä brändiä
meille lanseerata, Northern Future Forum -seminaaria Helsingissä
torstaina ja perjantaina isännöivä
Stubb lohkaisi.
PÄÄMINISTERI myönsi, että halli-
tustaival on ollut puolueiden erilaisten ideologioiden vuoksi erittäin vaikea.
Hän harmitteli, että kaikilla ei
ole vieläkään realistista tilannekuvaa Suomen taloudesta.
. Täytyy sanoa näin suomalaisena, joka on ylpeänä saanut kertoa maailmalla Suomen menestystarinasta viimeisen 20 vuoden
aikana, että olen ehkä vähän ihmeissänikin, Politiikan toimittajien yhdistyksen vieraana ollut
Stubb sanoi torstaina.
STUBB muistutti, että Saksan liittokansleri Angela Merkel on syntynyt Itä-Saksassa ja tehnyt koko
elämäntyönsä taistellakseen kommunismia, sosialismia ja autoritääristä diktatuuria vastaan.
. En odota tältä harjoitukselta
paljoa, mutta ehkä jotain pientä.
Kolmanneksi Stubb haluaa loppuvaalikaudella syntyvän yhteisymmärryksen seuraavan hallitusohjelman tilannekuvasta ja siitä,
mitä talouden kohentamiseksi pitää tehdä.
EDUSKUNTA äänestää tänään perjantaina hallituksen luottamuksesta.
Äänestystulos ei ole itsestäänselvyys, sillä hallituksesta oppositioon siirtyneet vihreät ja vasemmistoliitto aikovat äänestää hallitusta vastaan.
Stubb ei kuitenkaan usko hallituksen kaatuvan välikysymysäänestykseen.
. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yksityistä sektoria on laajennettava.
. Onko hän se porvari vai
DDR:läinen, Stubb kysyy Sipilään viitaten.
Pääministeri sanoo, ettei näe itseään kumpanakaan vaan ylpeänä suomalaisena, joka ?ei todellakaan halua tuon tyyppisiä stigmoja?.
. Silloin on vaikea lähteä rakentamaan pitkälle meneviä sopeutustoimia.
Stubb varoitti kaikkia puolueita lupaamasta liikoja eduskuntavaalien alla.
. Kukaan ei voi olettaa, että
voimme paisuttaa valtion menoja. Tällä hetkellä se on noussut 58
prosenttiin. Niitä
ovat sote-uudistus, kuntien tehtävien karsiminen, lainsäädäntö eläkeratkaisusta sekä infrahankkeet.
Lisäksi hallitukselta tulee lisä-
budjetti. Mutta me emme voi jatkaa velalla elämistä.
STUBB vaatii hallituspuolueilta
yhteen hiileen puhaltamista lähestyvistä eduskuntavaaleista
huolimatta.
Mutta mitä hallitus ehtii tehdä
loppuvaalikauden aikana?
Stubbin mukaan tärkeintä on
toteuttaa tehdyt päätökset. Pääministerin mukaan
jokainen kivi käännetään sitä tehtäessä, mutta odotukset on syytä
pitää alhaisina.
. 7
7.11.2014
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) odottaa loppuvaalikaudelta jo tehtyjen päätösten toteuttamista. On jatkettava järkeviä sopeutustoimia.
Kukaan ei voi
olettaa, että
voimme paisuttaa
valtion menoja.
MINÄ JA KOKOOMUS lupaamme,
että Suomi lähtee uuteen nousuun, Stubb sanoi.
Jäsenyys tarkoittaa tietynlaisia poliittisia sitoumuksia ja aktiivisempaa poliittista osallistumista Naton erilaisiin operaatioihin,
Lehtomäki muistutti.. Emme säntäile vaan katsomme
tilannetta rauhallisesti. 8
7.11.2014
Sotilaat olivat valppaina levottomuutta
herättäneiden vaalien jälkeen
Donetskissa. juonsi keskustanuorten puheenjohtaja Teppo Säkkinen.
LEHTOMÄEN mielestä Ukrainan
kriisin ratkaisemisessa on olennaista, että kaikki noudattavat
Minskin sopimusta.
. Tästä Antti Kaikkonen huomautti jo maanantaina, Kääriäinen totesi.
?Turpotupaillan. Ahkera ja aktiivinen EU-jäsenyys ei sulje pois hyviä naapuruussuhteita, varsinkaan kun naapuri ei
ole pieni, kaukainen ja vähäpätöinen, lähellä Neuvostoliiton rajaa
syntynyt kansanedustaja napautti.
Hän varoitti eristämispolitiikan
nurjasta puolesta. Haluamme
hyvät ja aktiiviset suhteet naapureihin, joka ilmansuuntaan. Hyväksyminen ja ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa. Olennaista on myös se, että
osapuolten välinen keskustelu jatkuu, Kääriäinen muistutti.
Kääriäisen mielestä presidentti
Seppo Kääriäinen ja Paula Lehtomäki. Kuva: Lehtikuva/ AFP Photo
?Emme hyväksy Venäjän toimia?
Kääriäinen ja Lehtomäki tiivistivät keskustan linjan virtuaalisessa tupaillassa
PIRJO KONTIO
SUOMENMAA
. EMME HYVÄKSY Venäjän toimia
Krimillä emmekä Ukrainassa, tiivisti kansanedustaja Seppo Kääriäinen keskustan linjan Ukrainan kriisissä.
Kääriäinen ja kansanedustaja
Paula Lehtomäki avasivat puolueensa turvallisuuspoliittista ajattelua tiistaina järjestetyssä virtuaalisessa tupaillassa.
Donetskin ja Luhanskin alueella viikonloppuna järjestetty vaali voi pahimmillaan kiristää tilannetta entisestään räjähdysherkässä Itä-Ukrainassa, kansanedustajat korostivat.
. Suomen on syytä irtisanoutua
noista vaaleista. Hän
tietää kokemuksesta, että venäläiset ovat valmiita suoraan puheeseen ja kovaan vääntöön neuvottelupöydissä.
. Kukaan ei toivo sotilaallista
yhteenottoa. Nato edellyttää vakaata kansan tahtoa.
LEHTOMÄEN mielestä omaa toimintamahdollisuutta ei pidä rajata etukäteen pois.
Sotilasliiton jäsenyys ei hänen
mukaansa ole kuin seisova pöytä,
johon me voimme mennä ja napsia herkkuja omiin tarpeisiimme.
. Se on sellainen seisova pöytä, että siihen täytyy kantaa aikamoinen repullinen eväitä itsekin.
. Mutta pakotepolitiikalla on ollut muutakin kuin toivottua vaikusta.
Kansanedustaja pitää EU:n viimeisimpiä toimia huonosti ajoitettuna. Kannatamme uskottavaa
omaa puolustusta. Pidämme
oman maamme tilasta huolta, ettei meitä päästä sisältäpäin painostamaan ja horjuttamaan.
Lehtomäki muistutti, että keskusta on vakaan ja hötkyilemättömän
ulkopoliittisen linjan kannattaja.
. Nyt pyrkimyksemme ymmärtää tulkitaan
helposti niin, että olemme hyväksymässä Venäjän ratkaisut, Lehtomäki ja Kääriäinen korostivat.
SUOMEN liittoutumattomuus ei
keskustalaisten mielestä tarkoita
eristäytymistä.
Molemmat kansanedustat
odottavat, että ennen eduskuntavaaleja Nato-jäsenyys nostetaan
vielä moneen keskustelupöytään.
Lehtomäen mielestä ei ole ihan
tavallista, että maan pääministeri
koko ajan toistaa, että hänen oma
näkemyksensä on toinen kuin
hallitusohjelman kirjaus.
Kääriäisen mielestä Suomella ei
ole mitään järkisyytä sulkea Natojäsenyyden hakemista pois ikuisiksi ajoiksi.
. Venäjää eristävillä toimilla tehdään nykyistä enemmän tilaa länsivastaisille toimijoille.
Sen sijaan, että arvuutellaan,
mitähän se Putin tahtoo, Lehtomäki kannusti kanssakäymiseen
ja ihmisten kohtaamiseen. Meillä
pitää olla oikeudenmukainen, aktiivinen kansainvälinen rooli.
SUOMI?VENÄJÄ-SEURAN puheenjohtajaksi valittua Paula Lehtomäkeä on ehditty jo piikitellä kumpujen yössä kulkemisesta.
. Sen täytyy olla mahdollista.
On viisautta, että on mahdollisuus
hakea, jos ulkopoliittinen johto
arvioi tilanteen muuttuneen.
Jäsenyyden hakeminen on ilman muuta kansanäänestyksen
paikka, Kääriäinen korosti.
. Kuvat: Jari Laukkanen
Sauli Niinistö on toiminut taitavasti kriisin sovittelemiseksi.
Lehtomäki korosti kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.) johtaman Etyjin toimintaa.
LEHTOMÄKI piti EU:n asettamia
Venäjä-pakotteita perusteltuina.
. Juuri kun Ukrainassa otettiin askelia kohti rauhaa, EU päätti lisäpakotteista.
Kääriäinen muistutti, että suomalaisten päättäjien on pidettävä huoli, että pakotteista kärsivät
maidontuottajat saavat heille kuuluvat korvaukset menetyksistään.
KÄÄRIÄINEN korosti Suomen roolia sillanrakentajana ja rauhanrakentajana.
Kuva: Suomenmaan arkisto
Kakkara pyöri kekreilläkin
lyhyesti
SAMULI NISSILÄ
HELSINKI
KESKUSTAN puheenjohtaja Juha
Sipilä ei malttanut lähteä edes
puolueen jokavuotisille kekreille
ilman kakkaraa.
Hän esitteli torstaina menestyksen kiertokulkua kuvaavaa
kakkaraa yhdessä idean alkuperäisen isän, säveltäjä ja kulttuuriyrittäjä Ilmari Mäenpään
kanssa.
KAKKARASTA näkee, kuinka luova ja menestyvä yritys voi herkästi intaantua huumaan. Nyt olen päässyt tutustumaan omakohtaisesti yliopisto-opiskelijoiden kohtaamiin ongelmiin, kuten opintotuen riittämättömyyteen
täysipäiväiseen opiskeluun ja harrastamiseen sekä etäopintojen hankaluuteen, Palvaila toteaa.
Antti Huttu-Hiltunen
haastaa Matias Ojalehdon
KASVATUSTIETEEN maisteri ja maanviljelijä Antti HuttuHiltunen tavoittelee keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajuutta. Koulutuspolitiikka on ollut lähellä sydäntäni aina siitä asti, kun jouduin puolustamaan pienten lukioiden
asemaa Lukiolaisten liitossa. Kakkaraa voi kiertää vain
myötäpäivään, Mäenpää selvittää.
Menestyvät yritykset pysyttelevät luovuuden ja nöyryyden tilassa pitkään.
Esimerkiksi Kone on Mäenpään
mielestä onnistunut tässä. Ehkä siinä näkyy entistä myönteisempi suhtautuminen poliittisiin listoihin,
Keskustanuorten varapuheenjohtajaksi
vuosi sitten valittu Lahti pohtii.
LAHTI opiskelee elintarvike-ekonomiaa.
Hän vaati vaalikampanjassaan muun
muassa akateemisen yrittäjyyden edellytysten parantamista, viihtyisää kampusympäristöä sekä opiskelija-asuntojen li-
säämistä Helsinkiin.
Helsingin yliopiston edustajistovaaleissa oli kaikkiaan 626 ehdokasta, joista 60
valittiin.
Äänioikeutettuja oli 27 129. Se hämmensi ja laittoi miehen sanattomaksi, hän naurahtaa.
Lahti toteaa, että perinteisesti vihreät
menestyvät Helsingin yliopiston vaaleissa.
Vihreiden Ozan Yanar olikin äänikuningas 114 äänellä.
Lahden mukaan yliopistoaktiivit näke-
vät merkitystä sillä, että kärkikaksikko on
tällä kertaa poliittinen.
. Väärä päätös on syytä muuttaa, ennen kuin on liian myöhäistä, työvaliokunta kehottaa.
JYVÄSKYLÄN Keskustaopiskelijat esittää 21-vuotiasta
Jaakko Palvailaa Suomen Keskustaopiskelijoiden liittohallitukseen.
Sysmäläislähtöinen Palvaila opiskelee Jyväskylän yliopistossa tietojärjestelmätiedettä ja on aktiivinen jäsen
Jyväskylän Keskustaopiskelijoissa.
Palvailalle on kertynyt vuosien varrella koulutuspoliittista kokemusta niin Suomen Lukiolaisten Liitosta kuin
kotikuntansa kunnallispolitiikasta. Lisäksi hän toimii
Hämeen Keskustanuorten varapuheenjohtajana.
. Esityksen Huttu-Hiltusen puolesta on tehnyt keskustan Ala-Tirinkylien paikallisyhdistys.
Antti Huttu-Hiltunen on Oulun kaupunginvaltuutettu ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen
puheenjohtaja.
Pohjois-Pohjanmaan piirin tämänhetkisenä puheenjohtajana toimii oululainen Matias Ojalehto.
Piiri äänestää puheenjohtajasta ensi lauantaina syyskokouksessaan Raahessa.
Täsmennys
Malmin lentokenttää tarvitaan nyt ja
tulevaisuudessa, keskustan työvaliokunta
sanoo. Nyt kannattaa olla varovainen,
hän tähdentää.
Kokoomusta vaivaa Mäenpään
mielestä ylpeys.
Hän uskoo, että puolue lienee
matkalla kohti apatiaa, jossa SDP
jo on.
Keskusta säilyttäisi Malmin lentoaseman
ALEXANDER Stubbin (kok.) hallituksen olisi syytä harkita Malmin lentokentän lakkauttamispäätöstä vielä kerran, keskustan puoluehallituksen työvaliokunta toteaa.
Hallitus on perustellut päätöstään alueen siirtämisellä Helsingin kaupungin asuntotuotannon tarpeisiin.
Keskustan työvaliokunta toteaa tiedotteessaan, että Helsingillä on jo muutoinkin käytössään huomattavia maareservejä asuntokäyttöön.
Ilman Malmiakin kaavoitettavaa maata on tässä
vaiheessa jo reilusti yli 100 000 asukkaalle.
MALMI on keskustan mielestä tärkeä ja aktiivisessa
käytössä oleva lentoasema, jota tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.
. Keskiviikkona käytyjen vaalien äänestysprosentti oli 32.
Joka toinen vuosi valittava edustajisto
käyttää ylintä päätösvaltaa ylioppilaskunnassa.
Risto Lahti. Kuva: Milla Takala / Lehtikuva
KESKIVIIKON Suomenmaassa julkaistun Laila Koskelan
haastattelun yhteydessä kerrottiin, että Koskela hyväksytään keskustan eduskuntaryhmän jäseneksi torstaisessa
kokouksessa. Sen sijainti pääkaupunkiseudulla on erinomainen, eikä realistista korvaavaa vaihtoehtoa sille ole edes näköpiirissä. 9
7.11.2014
Risto Lahti menestyi Helsingin yliopiston vaaleissa
PAULIINA POHJALA SUOMENMAA
HELSINGIN KESKUSTAOPISKELIJOIDEN Ris-
to Lahti, 24, ylsi 80 äänellä toiseksi suurimpaan äänisaaliiseen Helsingin yliopiston edustajistovaaleissa.
. Huumasta
seuraa ylpeys.
Ylpeydestä ei pääse takaisin
luovuuden tilaan kuin apatian
kautta.
. Nokia
puolestaan lankesi ylpeyden ansaan.
Jaakko Palvaila. Ei voida ajatella, että nykyisen Malmin lentoliikenteen voisi siirtää ruuhkaiselle Helsinki-Vantaalle.
HALLITUS näyttää keskustan mielestä tehneen pää-
töksensä vaillinaisin perustein.
. Eduskuntaryhmä päätti kuitenkin pitää kyseisen kokouksen jo keskiviikkona.. Kuva: Jari Laukkanen
POLITIIKAN ennusmerkkejäkin
kakkarasta voi katsoa.
Keskusta on Mäenpään mukaan
vaarassa ajautua liialliseen huumaan.
. Kentällä on tärkeää viranomais- ja koulutustoimintaa sekä lisäksi monenlaista yritys- ja harrastustoimintaa. Kuva: KOL
Jaakko Palvaila ehdolle
KOL:n liittohallitukseen
Juha Sipilä ja Ilmari Mäenpää esittelivät menestyksen kiertokulkua kuvaavaa kakkaraa keskustan kekreillä
Eiköhän olisi jo aika palkita
vaikeiden aikojen pääministeri ja
nostaa hänet valtiomiessarjaan,
Ryynänen esittää.
ESKO AHO muodosti hallituksen
keskustan suurvoiton jälkeen keväällä 1991. Maaliskuussa
hallitus antoi eduskunnalle tiedonannon jäsenhakemuksesta ja
ilmoitti, että neuvottelutulos pannaan kansanäänestykseen.
Jäsenyysneuvottelut alkoivat
helmikuussa 1993. Toukokuussa
ulkoministeri Paavo Väyrynen
jätti hallituksen. 10
7.11.2014
Koettiin draamaa ja kyynel
Mirja Ryynänen
muistaa keskustan
tuskallisen
EU-käsittelyn.
PENTTI MANNINEN
HELSINKI
KESKUSTA ratkaisi Suomen EUjäsenyyden hyväksymisen eduskunnassa 20 vuotta sitten, 18.
marraskuuta 1994. Sinipunahallitus olisi varmaankin vienyt jäsenyysprojektia
eteenpäin, mutta aikataulut olisivat muuttuneet, Ryynänen sanoo.
Pääministerinä oli keskustajohtaja Esko Aho. jäsenyydelle ei
olisi ilmeisesti mennyt puoluekokouksessa läpi. Keskustan rinnalla hallituksen toinen pääpuolue
oli kokoomus.
RYYNÄSEN mukaan Aho osoitti todellista johtajuutta vaikeassa tilanteessa.
. Temppu yllätti Suomen.
Presidentti Mauno Koivisto
kannatti jäsenhakemuksen jättämistä valtiopäivien avajaisissa
helmikuussa 1992. Tilalle tuli MTKjohtaja Heikki Haavisto.
Neuvottelutulos syntyi maaliskuussa 1994.
KESÄKUUSSA keskusta järjesti railakkaan puoluekokouksen Jyväskylässä.
Neuvottelut käynyt Haavisto
kuvasi EU-kriittiselle keskustaväelle, että EU ei ole onnela, mutta
ei myöskään kadotus.
Aho vaati kokousta hyväksymään puoluejohdon toimintalinjan ja EU-neuvottelutuloksen viemisen kansanäänestykseen. Kuva: Jari Laukkanen
ten hän ei jatka pääministerinä eikä puoluejohtajana.
Väyrynen johti kokouksessa EIleiriä. (Lähde: Keskustan vuosikirja).
Äänestyksessä poliittisen valiokunnan esitys voitti Volasen ehdo-. Puolueena ja ryhmänä selvisimme prosessista yllättävän hyvin, arvioi Mirja Ryynänen EU-neuvotteluja. Muu-
. Jos pääministeripuolueen
eduskuntaryhmän enemmistö olisi äänestänyt vastaan, pääministeri olisi joutunut väistymään. Risto Volanen teki esityksen, että puolueko-
kous suhtautuisi EU-jäsenyyteen
kielteisesti.
SUORA ?KYLLÄ. Näin arvioi
eduskuntaryhmän tuolloinen varapuheenjohtaja, jäsenyyttä puolustanut Mirja Ryynänen.
. Se halusi keskustan torjuvan EU-jäsenyyden. Hän pani itsensä likoon, kun
oli vakuuttunut siitä, että EU-jäsenyys olisi ainakin pitemmällä tähtäimellä Suomen ja keskustankin etu.
. Hallitusohjelmassa
pidettiin mahdollisena EU-jäsenyyttä (silloin vielä EY).
Ruotsi päätti kesällä 1991 hakea EU:n jäseneksi. Poliittinen va-
liokunta muotoili Volasen esitykselle vaihtoehdon.
Valiokunnan päätösesitys edellytti, että hallituksen ajamat lait
kansallisista toimista hyväksytään
eduskunnassa ennen kansanää-
nestystä ja näin syntyvää kansanäänestyksen tulosta keskusta kunnioittaa
Kyllä-vaihtoehtoa oli vaikea
puolustaa itäisen Suomen maaseudulla, kun koko oma tukiryhmäkin oli toista mieltä, PohjoisSavoa eduskunnassa edustanut
Ryynänen sanoo.
PAAVO VÄYRYSTÄ kukaan ei edes
yrittänyt taivutella.
. Näin olisimme saaneet metsähakkeen kilpailukykyä kohennettua suhteessa kivihiileen.
Nyt ministereiden esitys on pahoin torso.
Korhonen ihmettelee, miksi hallitus alkoi
pelätä puunpolttoa, kun lokakuun linjausten
tavoitteena oli nimenomaan korvata kivihiili
energiantuotannossa.
Hän vastaa itse:
. Mikäli hallitus ottaa keskiviikkoisen esityksen omakseen, pohjoisen kuitupuu jää korjaamattomana metsiin.
Tämä ei sataprosenttisen varmasti ole biotalouden etu, metsänhoidon etu eikä varsinkaan
Suomen kansantalouden etu, Korhonen jylisee.
KESKUSTA haluaa ja myös toivoo hallituksen lokakuisen linjauksen tarkoittavan, että vero- ja
tukiuudistus tehdään vähintään vuoden 2012
lain tasolle.
. Äänestyspäivä
oli 18. marraskuuta.
Keskustan 55-jäseninen eduskuntaryhmä oli hajalla. ELY:llä on tänä päivänä niin paljon töitä, että voi sanoa ettei siellä ole yhtään ylimääräistä
työntekijää. On.
Timo Korhonen:
Pohjoisen puu jää metsiin
KANSANEDUSTAJA Timo Korhonen (kesk.) kritisoi kovin sanoin elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) ja valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) keskiviikkona julkistamaa esitystä kotimaisten polttoaineiden kilpailukykyä
parantaviksi toimiksi.
Ministerit esittävät, että turpeen verotusta
kevennetään hieman ja metsähakkeella tuotetun uusiutuvan sähkön tuotantotuen tasoa
nostetaan vastaavasti.
Korhonen syyttää hallitusta alistumisesta
metsäteollisuuden vaikutteille.
Teollisuus on Korhosen mukaan halunnut
kohdistaa metsähakkeen tuen pieniläpimittaiselle puulle niin, että kuitupuun kokoluokka jäisi ulkopuolelle.
. Muistan kuitenkin, että kun
johdin ryhmässä puhetta, vetosin häneen lähes ääni väristen jarrutuksesta luopumiseksi. Se oli taivuttelua, ei painostamista, Ryynänen kuvaa.
RATKAISEVA äänestys päättyi jäsenyyden voittoon 152?45. marraskuuta.
Uusiutuvan energian tukiratkaisu jäi torsoksi, Timo Korhonen harmittelee.
Kuva: Paula Åström. Vaikean liittymisprosessin jälkeen suuri luottamus eurovaalissa oli urani koskettavin kokemus.
. Sain keskittyä asioihin,
hän sanoo.
Mirja Ryynänen juhlii 70-vuotispäiväänsä perhepiirissä tiistaina
11. Ennakkoon ei ollut täyttä varmuutta,
kumpaan suuntaan enemmistö
kallistuu.
. Keskustalaisista 24 vastusti EU-jäsenyyttä. Olisiko meissä vielä vahvan
kansanliikkeen voimaa tuleviin
taistoihin, kykyä olla eri mieltä
toisiamme alistamatta?
Maijala vähentäisi turhaa tekemistä
HALLINTO ruokkii itseään lisääntyvällä valvonnalla ja paperityöllä, kansanedustaja Eeva-Maria Maijala (kesk.) sanoo.
Hänen mielestään suomalaisten pitäisi
alkaa vähentää turhaa tekemistä.
Maijala sanoo, että turha tekeminen vaikeuttaa ennen kaikkea yrittämistä. Mirja Ryynänen
oli yksi ensimmäisistä europarlamentaarikoista. Pienellä porukalla
pohdittiin epävarmojen rohkaisemista kyllä-puolelle. He pelastivat samalla
Ahon pääministeriyden.
. Nimiä laskettiin huolestuneina. Teollisuus on voimakkaasti rummuttanut
mediassa huoltaan kuitupuun riittävyydestä ja
tähän ansaan hallitus astui. Mutta kai sekin on jo parantunut, kun kaikkia
entisiä edustajatovereita on niin
mukava tavata.
Esko Aho kuuluu
valtiomiessarjaan.
RYYNÄNEN ihastelee Johannes
Virolaista, Karjalan evakkoa, joka persoonallisella tavalla toi esiin
turvallisuusnäkökulman:
. Lopullinen valta oli eduskunnan käsissä. Tekemisellä pitää olla lisäarvo.
Hallinnon purkamisesta puhuminen
on Maijalan mielestä muodikasta.
Hänestä hallintoa ei voi ikuisesti purkaa, vaan koko tekemisen kenttä tulee ottaa tarkasteluun.
. Kun Itä- ja Pohjois-Suomessa ei ole tehtaita,
metsän kasvattaminen on näillä hinnoilla kannattamatonta. Kyse on siis kaikesta muusta kuin kuitupuun riittävyydestä.
KORHONEN kehottaa hallitusta perehtymään
kuitupuumarkkinoiden tämänhetkiseen tilanteeseen.
Hänen mukaansa kilpailun puuttuessa kuitupuun kuutiohinta on parissa vuodessa puolittunut.
. Yhteiskuntamme ei pysty enää hallitsemaan tätä tarpeetonta tekemistä. Siksi puun hyödyntämisen energiaksi pitää olla mahdollista lämmön ja sähkön
tuotannossa.
Hänen mielestään hallituksen päätös ei lisää
kotimaisen energian käyttöä.
. Hän myöntää, että kurssit ja valvonnat ovat sinänsä tarpeellisia, mutta liika
on liikaa.
. Mutta onko siellä ylimääräistä tekemistä. Jäsenyyden kiihkeiden kannattajien räksyttävä politikointi maatalouden tukipaketista jätti haavan sieluun. Mie päätin jo kesällä -44, minne myö kuulutaan, konkari hersytteli.
Samoin Ryynänen kehuu Heikki Haaviston rautaista ammattitaitoa vaikeissa neuvotteluissa.
SUOMEN kansa äänesti EU-jäsenyydestä lokakuussa 1994.
Selvä enemmistö, 56,9 prosenttia, sanoi kyllä. Ajattelin, että jarrutus vain jakaa meitä
ja eduskuntaa entistä jyrkemmin.
Ilmapiiri suuressa salissa oli
Ryynäsen mukaan välillä hyytävän kylmä.
. Koettiin draamaa ja kyyneleitäkin, Ryynänen muistelee.
Vaalipiireissä keskustaedustajat
joutuivat lujille, kun ihmiset purkivat ahdistustaan.
. Hän istui europarlamentissa vuoteen 1999.
. Kesärannassa valvottiin usein
yömyöhään. Kyselyjen mukaan
keskustalaisista vain 36 prosenttia
kannatti jäsenyyttä.
Kansanäänestys oli neuvoa antava. 11
7.11.2014
eitäkin
Mirja Ryynäsen mukaan Esko Aho osoitti todellista johtajuutta
vaikeassa tilanteessa. Kai-
ken tekemisen tulisi olla eteenpäin vievää. Esimerkiksi kotimaakunnassani Kainuussa
kuitupuu jää metsiin, koska sen hintataso on
niin ratkaisevassa asemassa puunkorjuun käynnistymisen kannalta, Korhonen harmittelee.
EU-JÄSENYYS tuli voimaan vuoden 1995 alusta. Puolueena ja ryhmänä selvisimme vaikeasta prosessista yllättävän hyvin, Ryynänen arvioi nyt.
. Puuhakkeen tukikelpoisuuden heikennyksille ei ole mitään tarvetta! Puun käyttöä energiaksi alettiin pelätä taas vasta, kun havaittiin,
ettei kuitupuumarkkinoilla monopoliasemaan
päässyt teollisuus pystyisi enää jatkamaan kuitupuun hinnan laskemista. Kuva: Jari Laukkanen
tuksen numeroin 1607?834.
Aho valittiin yksimielisesti jatkamaan puheenjohtajana.
TUNNELMA keskustan kentällä ja
ajoittain sisäisissä palavereissakin
oli noina kuukausina tuskainen.
. He sanoivat noudattavansa
kansanäänestyksen tulosta oman
vaalipiirinsä osalta.
Jäsenyyden puolesta äänesti 31
edustajaa. Esimerkiksi ELY:yn kohdentuu nyt kovat henkilöstövähennykset. Nautin politikointivapaasta ilmapiiristä
Teltat ja keräyslippaat puolestaan organisoi SPR.
Osallistu kampanjaan ilmoittautumalla Vesaisten Keskusliittoon tiedotus@vesaiset.fi tai kysymällä oman alueesi
vesaispiiristä keräyspaikkoja.
Joulu on lasten juhla . Voi tulla mukaan vaikka vain yhteen juttuun
tai jäädä porukkaan pitemmäksi aikaa.
Tärkeää on sekin, että Vesaiset järjestönä ajaa lapsiperheiden etuja ja ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin. Lapset kantavat myös huolta
perheen taloustilanteesta.
Näistä syistä Vesaiset alkoivat etsiä mahdollisuuksia ja
keinoja tukea taloudellisessa epävarmuudessa eläviä lapsiperheitä.
TEKOJA perheiden hyväksi, kuuluu Vesaisten vuoden teema.
Sen mukaisesti ja innoittamana haastamme kaikki Vesaisten ystävät, lapsi- ja perhetyötä tekevät järjestöt sekä
yhteiskunnalliset toimijat haastekeräykseen keräämään
varoja Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin organisoimaan ?Hyvä Joulumieli. Kyllähän se älyttömän rak-
Isä on
jääkiekkohullu
ja niin oon
minäkin.
kaalta tuntuu, kun tällaisen kohteena saa olla, hän sanoo.
Isänpäivää vietetään Kontioilla
monessa osoitteessa.
. Sellaista kuin
itse haluavat. Tässä suhteessa
Kontio aikoo aktivoitua entisestään noustuaan hallitukseen.
. Hän on myös yllättävän viitseliäs lasten kanssa puuhatessaan. Kyllä se siinä vaiheessa alkoi
tuntua, että olisi kiva, jos saisi lapsia.
PAKKASILTA Kontion tuvassa on
rauhallinen. marraskuuta kello 10?14.
Vesaiset organisoivat kerääjät teltoille ja ostoskeskuksiin. Vesaiset tuntui luontevalta ja mielekkäältä vaihtoehdolta,
hän toteaa.
Kontio osallistui itse jo lapsena
Vesais-kerhoon. Tuntuu hienolta, että sukupolvien ketju on konkreettisesti olemassa ja
edelliset polvet hyvässä kunnossa, Aki Kontio miettii.
JÄLKIKASVULLEEN hän haluaa opettaa ihmisyyttä, itsestä ja
muista huolen pitämistä.
. Viime vuosina on ihmetyttänyt, onko yhteiskunnassa nyt tosiaan huonoin aika koskaan, kun
säästöjä pitää hakea lapsilisistä ja
kouluista. Sitä Aki Kontio ei kertakaikkiaan keksi. Juhlimme paitsi omaa isääni ja
isoisääni, myös vaimon isää. Ehkä hän on päässyt
helpolla tai sitten hyvät asiat ovat
haudanneet alleen hetkelliset
hankaluudet.
. Joskus järjestetään
jotakin erikoisempaakin.
Vuosi sitten Aki ja Niilo esimerkiksi kävivät yhdessä katsomassa
monsteri-autoja Helsingissä.
Ensi kesänä Noora ja isä lähtevät pääkaupunkiin kuuntelemaan
brittibändi One Directionia. Perheen arjessa köyhyyttä ei kuitenkaan haluta
korostaa, vaan vanhemmat haluavat suojata lapsiaan köyhyyden kokemukselta.
Köyhyys merkitsee riskiä lapsen kasvulle ja kehitykselle.
Se on inhimillisesti väärin ja tulee yhteiskunnalle kalliiksi. EIHÄN sitä elämän ihanuudesta tiennyt mitään ennen lasten
syntymää, tuumaa kiiminkiläinen isä ja tuore valtakunnallisen
Vesaisjärjestön hallituksen jäsen
Aki Kontio.
Ja mitäpä tuota epäilemään.
Kontio ja hänen Anu-vaimonsa ehtivät olla pitkään kahdestaan
ja perheellistyivät vasta yli kolmikymppisinä.
. Aivan väärästä paikasta.
LEGORAKENNELMAT alkavat hahmottua lattialla.
Parasta lasten kanssa ovat yhdessä vietetyt hetket, tällaiset aivan tavalliset. Edellisen laman jälkeen yleinen ansiotaso nousi Suomessa nopeasti, mutta kaikki eivät vaurastuneet.
Tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet ja lapsiperheiden tuet ovat jääneet jälkeen muusta tulokehityksestä.
Lapsiperheköyhyys on kolminkertaistunut 90-luvulta lähtien.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lapsiperheköyhyys on yleisintä yksinhuoltajaperheissä ja perheissä, joissa lapset ovat alle kolmevuotiaita. -keräykseen.
KERÄYKSEEN lahjoitetuilla rahoilla hankitaan lahjakortteja, joilla vähävarainen perhe voi ostaa ruokatarvikkeita.
Vesaisten Keskusliiton järjestämä valtakunnallinen kampanjapäivä on lauantaina 29. Tykkään touhuta lasten kanssa, hän sanoo.
. Vesaiset tarjoaa matalankynnyksen toimintaa. Isät on sitä varten, että jos jotakin on korkealla eikä lapsi yllä ottamaan, niin
isä nostaa.
. Salaisuutta kannattaa varjella siihen saakka, että on
aika viedä leipäjuustokahvit isälle sänkyyn.
Aki Kontio hymyilee hämillisen
mutta tyytyväisen näköisenä.
. Niilo, 6, ja Noora, 11
rakentelevat lattialla syntymäpäivälahjalegoillaan.
Aki-isä vilahtaa hetkessä avuksi, kun Niilo ei millään löydä oikeaa palasta.
Yhdessä se löytyy, vaikka ensin
pitääkin hakea varaosalaatikko.
Isänä Kontio kokee olevansa
?aika normaali?.
. Ja että he osaisivat
tehdä solmukohdissa oikeat valinnat, Kontio päättää.
. Oli aikaa ja halua luovuttaa
omaa työpanosta järjestötoimintaan. Parasta lasten kanssa ovat yhteiset h
sukupolvilta peritystä arvomaailmast. annetaan se kaikille.
Tuula Mäki-Fränti
viestintäsuunnittelija
Vesaisten Keskusliitto
Kontion perheessä isänpäivää vietetään koko päivä ja
MERI ALARANTA-SAUKKO
KIIMINKI
. Välillä harrastus
paikkakunnalla hiljeni, mutta takavuosina sitä on viritelty uudestaan.
. Ja
mestari hellyyden osoittamisessa.
EDELLISVUONNA luovutettu isänpäiväkortti kertoo isän olevan
myös, ihana, komea ja avulias.
Uudetkin kortit on jo tehty sunnuntaita varten, mutta niitä ei sovi
vielä esitellä. Toivon, että lapset saisivat elää
onnellista elämää. Köyhyys myös
usein kertautuu sukupolvelta toiselle.
Perheen varattomuus muun muassa heikentää lapsen
mahdollisuuksia osallistua elinpiirissään tavanomaisiin
toimintoihin ja valintoihin. Vaikka kyllä Akikin siivoaa ja
laittaa ruokaa, vaimo tarkentaa.
Aki on hänen mukaansa tietyssä mielessä perinteinen suomalainen isä.
. Isä on jääkiekkohullu ja niin
oon minäki, Niilo huikkaa väliin.
Yhdessä pelataan jäkistä läheisellä koululla ja kesällä jalkapalloa omalla kentällä.
. Esimerkilläni haluan välittää
myös luonnon kunnioittamista.
Ne ovat samoja asioita, jotka
hän itse sai kodistaan evääksi. Liput
on jo hankittu.
Mutta mikä isyydessä olisi vaikeaa. Äidit on sitä varten, että ne
laittaa ruokaa ja siivoaa. Tässä tuvassa on aikoinaan
perustettu keskustan Alakylän
paikallisyhdistys, Kontio kertoo.
VESAISIIN hän lähti mukaan jäätyään pois kuntapolitiikasta.
. Isä on mukava, Noora puolestaan arvioi.
ANU Kontio muistaa tyttären parivuotiaana tiivistäneen äidin ja
isän tehtävät seuraavasti:
. Kodinperintönä tuli myös vahva keskustalainen aatemaailma.
. Eriarvoistuvan kehityksen oikaiseminen vaatii lapsi- ja
perhelähtöisiä palveluita, joissa lasten tärkeitä ihmissuhteita tuetaan ja vahvistetaan.
Resepti lasten ja heidän perheidensä hyvinvointiin on
sinänsä yksinkertainen: tarvitaan kohtuullinen toimeentulo, aikaa huolenpitoon ja riittäviä palveluita vanhemmuuden tueksi.
LAPSIPERHEEN köyhyys on vakava uhka vanhempien jaksamiselle ja vanhemmuuden voimavaroille. Myös perheen
koko vaikuttaa lapsen köyhyysriskiin: monilapsiset perheet ovat useammin köyhiä.
LAPSEN köyhyysriskiä kasvattaa eniten vanhemman työt-
tömyys sekä työstä saatavien tulojen riittämättömyys
menoihin. 12
7.11.2014
?Hyvä isä pitää hu
kolumni
Kerätään yhdessä
joulumieltä lapsille
SUOMESSA elää tällä hetkellä köyhyydessä yli 100 000 lasta
Venäjä on tärkeä kauppakumppani ja
naapuri, mutta sen toimintaa on ajoittain vaikea ennakoida.
SUOMALAISEN maatalouden ja elintarviketeollisuuden
asema on vaikea.
Markkinatilanne on huonontunut koko Euroopassa.
Vaihtoehtoisia markkinoita on hankala löytää. Eniten ongelmia on tullut Suomen ja Baltian maidontuottajille. Ebolan torjunta on
tärkeää, mutta siihen suunnattavien varojen pitää löytyä
muualta.
MAIDONTUOTTAJAT ovat kärsineet tulomenetyksiä EU:n
poliittisten päätösten ja Venäjän asettamien vastapakotteiden vuoksi.
Maidontuottajista ei pidä tehdä Venäjä-politiikan maksajia. Tueksi tarvitaan neuvostoa, jossa vaikuttaa Suomen hallitus. EU:n on maksettava korvauksia maidontuottajille. Rahat päätettiinkin siirtää kehitysyhteistyöhön ja ebolan torjuntaan.
Budjettivaliokunta oli varsin yksimielinen. Vastuu menetyksistä on kannettava yhdessä.
Parlamentti pistää asiassa komission koville. Pakotelistalla olevien suomalaistuotteiden
viennin arvo on 283 miljoonaa euroa, joista maitojalosteiden arvo 250 miljoonaa euroa.
Mitä pidempään tuontirajoitukset jatkuvat, sitä suurempi lasku tuottajille ja elintarviketeollisuudelle tulee.
Kun tuote kerran lähtee venäläisten kauppojen hyllyiltä,
sitä on vaikea saada sinne takaisin.
Putin harjoittaa protektionistista politiikkaa. Lisäksi kaupan esteet vaikeuttavat vientiä EU:n ulkopuolisille markkinoille, kuten Aasiaan.
EU-komission ja Suomen hallituksen on pidettävä lupauksensa maidontuottajien kompensaatiopaketista. 7.11.2014
13
uolta ja opastaa?
monessa osoitteessa
hetket, Aki Kontio sanoo sylissään Niilo ja vierellään Noora. Lisäksi tukea on myönnetty menekinedistämiseen ja
juuston varastointiin.
KAIKISTA suurimmat kärsijät eivät löydy eteläisistä jäsenmaista. Kuva: Maria Seppälä
Maidontuottajilla
oikeus korvauksiin
PARLAMENTIN budjettivaliokunta keskusteli tällä viikolla
suomalaisille ja baltialaisille maidontuottajille maksettavista korvauksista.
Edellinen maatalouskomissaari Dacian Ciolos lupasi
maidontuottajille kompensaatiopaketin Venäjän asettamien tuontirajoitusten vuoksi.
Komissio päätti toisin. Urho Kekkosen kuva seinällä kertoo edellisiltä
a. Asia on yhteinen. Pääministeri Stubb ja maatalousministeri Orpo ovat paljon vartijana.
Tuottajien lisäksi tuontirajoitteet heikentävät elintarviketeollisuuden toimintaedellytyksiä ja erityisesti maidonjalostajien markkina-asemaa ja kannattavuutta.
Hedelmä- ja vihannestuottajille on tukipaketit jo luvattu. Sianlihalle
Venäjä asetti tuontikiellon jo viime helmikuussa.
Keksityille perusteille pohjautuvia tuontirajoituksia on
nähty ennenkin. Pallottelun asialla on loputtava.
Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin jäsen
Suomessa aurinkoenergiaa käytetään lähinnä mökeillä.
Aurinkoenergia sopisi kuitenkin mökkien ja omakotitalojen
lisäksi myös erittäin hyvin maatiloille ja pienyrityksiin, Ahola
suosittaa.
Vihreä energia on Lappeenrannan valtti
YHTEYDET Kiinaan ja Venäjälle luovat valoisia kehitysnäkymiä Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle. Suomessa lainsäädäntö haittaa aurinkopaneeleiden käyttöä.
Useissa maaseudun kunnissa tarvitaan pahimmillaan puoli vuotta kestävä lupahaku, Ahola sanoo.
Kuntien rakennustoimistojen
pitäisi Aholan mielestä päinvastoin olla palvelutoimisto, joka
opastaa, kuinka paneelit voidaan
asentaa siten että lakien ja asetusten vaatimukset täyttyvät.
VÄESTÖMÄÄRÄLTÄÄN Suomen kokoisessa Tanskassa on aurinkovoimaa käytössä huomattavasti Suomea enemmän. Halvempaa julkisivumateriaalia ei voi olla, kun ottaa huomioon säästön sähkölaskussa, Kosonen vinkkaa.
AIKAISEMMIN yliopistolla on asennettu aurinkopaneeleita autokatoksen katteeksi sekä erityisesti kesän aurinkoa vastaanottavia
viistopaneeleita tasakatolle.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston aurinkovoimala on nyt
Suomen toiseksi suurin verkkoon
kytketty voimala.
Koko voimalan vuosituotanto
vastaa noin kahdentoista omakotitalon vuotuista energian kulutusta. Muut paneelit ovat pääosin alalla yleistä aasialaista tuotantoa.
. Yliopiston vuotuisesta energian kulutuksesta tämä on vajaa
kolme prosenttia.
Julkisivuasennuksessa paneelit
ja telineet ovat kotimaista työtä.
Myös vaihtosuuntaajien ohjelmisto- ja elektroniikkakehitystä
on tehty Suomessa. Näissä tehtävissä sain näkymän koko Suomeen, Eurooppaan ja Euroopan ulkopuolellekin.
Halusin nähdä, kuinka linjaukset käytännössä toteutetaan, Anneli Pauli perustelee.. Näitä yhteyksiä on ollut vahvistamassa heinäkuussa aloittanut yliopiston uusi rehtori Anneli Pauli.
. Parhaiten aurinkoenergiaa
saatavilla olevissa maissa vuotuinen aurinkoenergian määrä on
vain kaksi kertaa suurempi kuin
Suomessa saatava aurinkoenergia, Lappeenrannan energia-asiantuntijat sanovat.
PUU KASVAA Suomessa 50?70
vuotta ja eteläisissä maissa eukalyptuspuu 11 vuotta.
Vesivoimassa veden putous on
vaikkapa Imatrankoskessa noin
24 metriä ja esimerkiksi Norjassa
useissa koskissa 600 metriä. Kuva: Arja Ukkonen
suurissa yksiköissä.
. Vuonna 2012 tehtiin kaikkiaan 60 000 aurinkovoimalan asennusta nettolaskutuksen tukemana.
Uranuurtaja aurinkoenergian
käytössä on Saksa, jossa aurinkoenergiaa käytetystä sähköstä on
noin kuusi prosenttia.
Saksa on vauhdittanut aurinkosähkön asentamista syöttöta-
riffein. Tämä tarkoittaa sitä, että joka toinen vuosi Saksaan valmistui
tällä vauhdilla saman verran vuosituotantokapasiteettia kuin Olkiluodon tuleva ydinvoimala tulee
tuottamaan vuodessa, Antti Kosonen vertaa.
. Seinäpaneelit keräävät energiaa varsinkin
kirkkaina maaliskuun päivinä, jolloin lumen heijastus lisää säteilyä,
Antti Kosonen selvittää.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston aurinkopaneeleita on
vastikään täydennetty julkisivupaneeleilla.
Julkisivupaneelien sähkön vuosituotanto on pienempi kuin kulmassa aurinkoon nähden olevien
paneeleiden, mutta tuotanto on
tasaisempi läpi vuoden ja kylmä
ilma lisää sähkön tuottoa.
. Juuri näitä Lappeenrannan
teknillinen yliopisto voi edistää, Pauli korostaa.
Lappeenrannan teknillinen yliopisto sijoittui
vastikään maailman 300 parhaan yliopiston joukkoon, vaikka joitakin vuosia sitten oppilaitos oli
lakkautuslistalla.
. Näissä molemmissa olosuhteet Suomessa ovat heikompia verrattuna
aurinkoenergiaan.
Tuulivoima toimii parhaiten
Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Jero Ahola (vas.) ja tutkijaopettaja Antti Kosonen uskovat aurinkovoiman käyttökelpoisuuteen Suomessakin. Julkisivuasennukset toimivat
hyvin Pohjoismaissa, koska aurinko paistaa talvella matalalta. Kiinassa ja Venäjällä tarvitaan puhtaan teknologian ja bioenergian ratkaisuja, veden ja ilman laadun parantamista sekä apua jätteiden käsittelyyn ja
energiatehokkuuteen. Olimme ensimmäistä kertaa mukana The
World University Rankings -arvioinnissa. 14
7.11.2014
Lainsäädäntö hidasteena
Aurinkopaneeleiden asentaminen vaatii usein turhauttavan pitkän lupaprosessin
ARJA UKKONEN
LAPPEENRANTA
AURINKOENERGIAA voi tuottaa
Suomessa talvellakin, vakuuttavat Lappeenrannan teknillisen
yliopiston energiatehokkuuden
professori Jero Ahola ja tutkijaopettaja Antti Kosonen.
Talvella aurinkoenergian keräykseen soveltuvin tapa on asentaa aurinkopaneelit rakennuksen
ulkoseinälle.
. Eikä
paneeleihin kerry lunta. Saksassa lähdettiin lähes nollasta kymmenen vuotta sitten, ja
nyt aurinkosähköä tuotetaan yli
miljoonassa rakennuksessa. Yliopiston julkisivuihin on vastikään asennettu aurinkopaneeleita. Jännitimme kyllä kovasti, pääsemmekö listoille eli 400
parhaan joukkoon, Pauli kertoo.
Syy hyvälle sijoitukselle on Paulin arvion mukaan keskittyminen vahvoihin aloihin, jotka ovat
vihreä ja uusiutuva energia ja teknologia, kes-
tävän kilpailukyvyn luominen sekä toimiminen
kansainvälisenä Venäjä-yhteyksien rakentajana.
MAA- JA METSÄTALOUSTIETEIDEN tohtori, aiemmin Tiedekeskus Heurekan toiminnanjohtajana
Espoossa toiminut Anneli Pauli, 59, halusi pyydettäessä ottaa vastaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtorin viran. Parhaimpina vuosina Saksassa asennettiin aurinkovoimaa
noin seitsemän gigawattia vuodessa.
. Häntä kiinnosti laittaa toimeen niitä tutkimus- ja innovaatiopoliittisia linjauksia, joita hän oli ollut valmistelemassa
aiemmissa tehtävissään.
Hänellä oli ennen Heurekaa 6,5 vuoden työrupeama Brysselissä Euroopan komission tutkimuksen ja innovoinnin pääosaston varapääjohtajana ja komission tutkimuskeskuksen varapääjohtajana sekä 11 vuoden pesti Suomen Akatemian ylijohtajana ja pääsihteerinä.
. Aurinkovoimaa voidaan hyödyntää myös pienemmissä yksiköissä, Jero Ahola korostaa.
. Aurinkoenergia on maailman
nopeimmin kasvava energiamuoto, ja Suomen olisi oltava tässä kehityksessä mukana.
Valtiovallan tulisi Aholan mielestä edistää aurinkoenergian
käyttöä tukimuodoin sekä maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntöä
muuttamalla.
. Työpaikkoja asennuksessa ja laitteiden valmistuksessa on tällä hetkellä noin 60 000, Jero Ahola konkretisoi.
Myös Espanjassa, Italiassa, Hollannissa ja Belgiassa aurinkoenergia on otettu huomioon merkittä-
vänä energian lähteenä.
Aurinkoenergian käyttöä lisätään lähivuosina erityisesti Kiinassa, Japanissa ja USA:ssa.
Suomenmaan Tuhannen
Kilometrin Kerho
myös Facebookissa!
Tuhannen Kilometrin Kerho
Kesän jälkeen Suomenmaan Tuhannen Kilometrin Kerho säntää taas laduille ja lenkkipoluille.
Kerhoon tulee ilmoittautua 10.11. mennessä oheisella ilmoittautumiskaavakkeella
tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kerho@suomenmaa.fi.
Kerholla on myös oma Facebook-ryhmä, jonka kautta voi ilmoittautua.
Kerholaiset sitoutuvat tavoittelemaan
tuhannen kilometrin hiihtämistä talvikautena
1.11.2014?30.4.2015. Jos lunta ei ole tai se on
vaikeasti tavoitettavissa, hiihtoa voi korvata
juoksulla tai ripeällä kävelyllä. Yksi
juoksukilometri vastaa kahta hiihtokilometriä ja
yksi kävelykilometri yhtä hiihtokilometriä.
Kerholaisen on ilmoittauduttava, raportoitava
puolivälin tilanne ja lopputulos. Kaikkien ilmoittautuneiden
sekä väli- ja lopputuloksensa raportoineiden
kesken arvotaan sykemittari.
1000 km:n kerho
Ilmoittaudun mukaan
Suomenmaan Tuhannen Kilometrin Kerhoon
Ilmoittautumiskaavake
postitetaan osoitteella:
Tuhannen Kilometrin Kerho,
Suomenmaan toimitus,
PL 52, 90101 Oulu
tai sähköpostilla
kerho@suomenmaa.fi
Suomenmaa tilaus
Suomenmaa ilmestyy tiistaisin,
keskiviikkoisin ja perjantaisin
Kyllä kiitos, tilaan
Suomenmaan
kestona vain 147 ?/v ja saan
1 kk:n lehdet kaupan päälle
6 kk:n lehdet hintaan vain 84 ?
Kestotilaukseni maksan
yhdessä
kahdessa
kolmessa erässä
kyllä kiitos, tilaan Suomenmaan
3 kuukaudeksi tutustumishintaan 46 ?
Nimi
Lähiosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Puhelin, sähköposti
Maksajan allekirjoitus
Postimaksu
maksettu
Kunta
Suomenmaa
Tunnus 5004795
00003
Vastauslähetys. Mukaan
lähteneiden nimet julkaistaan Suomenmaassa,
samoin puolivälin krouvin tilanne ja
lopputulokset
Kuva: Paula Åström
Palkkatasa-arvo ei saa
jäädä vaaliaseeksi
VIIKONLOPPU nosti tärkeän aiheen keskusteluun.
Naisten ja miesten välinen
palkkatasa-arvo odottaa toteutumistaan eikä aihetta pitäisi valjastaa minkään puolueen
vaaliaseeksi.
SAK teki uraauurtavaa työtä
koostamalla tasa-arvoraportin.
Ilman tietoon pohjautuvaa avoimuutta keskustelu naisten työmarkkina-asemasta ja sen kohentamisesta ei etene.
Raportin tulokset olivat pysäyttäviä. vaalien merkityksen olevan olematonta liiton toimintoja sekä edunvalvontaa ajatellen.
Ehdokas- ja vaalikelpoisuuden epäselvyyksissä oli varmasti myös tekijöitä, jotka vaikuttivat äänestysintoon.
VALTUUSTOVAALEJA ennen ja etenkin niiden ollessa meneillään, tuli esiin hyvin monta seikkaa, joita ei pitäisi enää siinä vaiheessa joutua ihmettelemään ja vääntämään tulkinnoista koskien vaikkapa vaalijärjestystä. Se
mistä se kertoo, voi osittain johtua ihmisten etääntymisestä ay-liikkeestä ja kuvitellaan mm. Vaaliliiton sisäinen tulos julkaistaan
myöhemmin.
Äänestysprosentti jäi kovin alhaiseksi, ollen 40,2 %. Siinä on kaikille haastetta kerrakseen, on sitten kyseessä päättäjät, yrittäjät, tai työntekijät.
Huoli on yhteinen, mutta hyvällä yhteishengellä ja
suomalaisella sisulla tätä maata on rakennettu tähänkin
asti. Lasta ei
koskaan voi viedä näytöksiin tai
matkoille.
PALKKATASA-ARVON toteuttaminen ei ole pelkästään poliitikkojen tehtävä.
Naisten työmarkkina-aseman
nostaminen miesten tasolle vaatii kolmikantaista yhteistyötä ja
laajaa julkista keskustelua. Vaatteita ostetaan kirpputorilta, kun on pakko. Miten pystytään luomaan
uutta vaikkapa metsävarantoihimme pohjautuvaa teollisuutta, joka tuo pysyvimpiä työpaikkoja ja luo taloudellista toimeliaisuutta. Mielipiteet
16
Puuliiton vaali
aiheutti
jälkipuintia
PUULIITON valtuustovaalit on käyty, tulos on selvillä ja
vaaliliittojen väliset voimasuhteet säilyivät ennallaan.
Sosiaalidemokraattien vetämä Yhteistyövaaliliitto sai
äänistä 62,3 prosenttia. Jokaisessa palkkaeurossa on kyse tehdyn työn arvostuksesta.. SAK:n aloilla useampi kuin joka toinen nainen tienaa
alle 2000 euroa kuukaudessa.
Näin alhainen palkkataso koskettaa vain joka kahdeksatta
miestä.
PELKÄT luvut eivät kuvaa matalapalkka-aloilla työskentelevien
naisten arkea.
Alle 2000 euron kuukausitulot
tarkoittaa, että elintaso on erittäin rajallinen. Naisten työelämävaihtoehtoihin vaikuttavat edelleen koti
ja perhe-elämä.
Naiset käyttävät kodin ja arjen pyörittämiseen edelleen joka
päivä noin puolet enemmän aikaa kuin miehet.
Jos hyväksymme sen ja ennen
muuta arvostamme perheen hyvinvoinnin eteen tehtyjä ratkaisuja, vaikutus yhteiskuntaan olisi
naisten palkkatasoa merkittävästi laajempi.
Naisten asian
on oltava
arvokas
itsessään.
POLIITTISTEN naisjärjestöjen näkökulmasta on hieno asia, että
naisten ja miesten välinen palkkatasa-arvo nousi viikonloppuna
julkiseen keskusteluun.
Epäilyttävää ajankohdassa on
eduskuntavaalien lähestyminen
ja naisten tunnetusti ratkaiseva
asema puolueiden välisessä mittelössä.
Naisten asian on oltava arvokas itsessään. Etenkin luottamuksen lisääminen kaikkeen liiton
toimintaan vaatii konkreettisia toimia.
Liiton jäsenistön järjestäytymisasteen aleneminen
edelleen ja sen korjaaminen ei onnistu millään vippaskonsteilla, vaan tarvitaan sellaisia toimia jotka lisäävät
jäsenistön halukkuutta vastaisuudessakin olla ajamassa
omia etujaan Puuliiton kautta.
Toiminnan tulee olla mahdollisimman tehokasta, vakuuttavaa, osaavaa, jäsenistön tarpeet huomioivaa, innostavaa ja tasapuolista.
AY-LIIKKEEN tulee kehittyä ajan mukana ja olla riittävän
elastinen ajan tuomiin muuttuviin työelämän ja edunvalvonnan haasteisiin nähden.
Globaalitalous on se suurin uhka/mahdollisuus, miten
työpaikat säilyvät Suomessa. Sitoutumattomien ja Keskustan
sekä Vasemmistoliiton muodostaman Vahvasti jäsenten
asialla vaaliliiton kannatus on 37,7 prosenttia.
Vaaleissa selkeästi kannatustaan lisäsi Sitoutumattomien ja Keskustan ryhmä, joka eteni verrattuna edellisiin 2005 vaaleihin. Jokaisessa palkkaeurossa on kyse
tehdyn työn arvostuksesta.
NAISTEN tekemää työtä ei arvosteta eikä matalapalkkaisten naisten etua valvo kukaan.
Jos tilanne olisi toisin, SAK:n ei
tarvitsisi julkistaa noin rujoa tilastoa omista jäsenistään.
Olemme tottuneet kuulemaan, kuinka yleinen työmarkkinaedunvalvonta on hyödyttänyt
myös huonosti tienaavia naisia.
Vuosikymmenten aikana syntyneet sinänsä hienot rakenteet
eivät kuitenkaan tuo lohtua toimeentulon rajalla tai jo sen alle
painuneelle naiselle.
SUOMESSA ollaan yhtä aikaa
huolissaan työvoiman riittävyydestä, lasten pahoinvoinnista sekä hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta.
Naisten työn arvostamisella
olisi mahdollista saavuttaa muutos yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Nykyisessä elämässä ei ole enää mikään muu pysyvää kuin muutos ja se koskee myös ammattiyhdistystoimintaa.
Pentti Kuukasjärvi
Puuliiton Sitoutumattomien ja keskustan ryhmä
?On päästävä irti sen hyväksymisestä, että on olemassa naisten aloja, joilla pitää tyytyä miehiä
huonompiin palkkoihin. Ennen
muuta on vihdoin tunnustettava,
ettei tilanne ole naisten vika.
HUOLIMATTA SAK:n hyvästä tasaarvoraportista liiton kommentit
sen tuloksista olivat liian perinteisiä nostaakseen naisten palkkauksellista asemaa.
2010-luvulla ei voida enää piiloutua sen taakse, että naiset tekevät osa-aikatöitä, eivät tee yötöitä tai kieltäytyvät rahakkaista ylitöistä.
On päästävä irti sen hyväksymisestä, että on olemassa naisten aloja, joilla pitää tyytyä miehiä huonompiin palkkoihin. Em.
asiat liittyvät erimielisyyksiin ehdokaskelpoisuudesta ja
jäsenten äänioikeudesta.
Lisäksi oli äänestysmateriaalin taitto suoritettu siten,
että se suosi vallassa olevaa ryhmittymää ja vaalisalaisuuttakaan ei pystytty aukottomasti takaamaan.
Oma lukunsa on vielä liiton palkkalistoilla olevien
henkilöiden kehotukset äänestämään tiettyjä ehdokkaita, joka on sinällään hyvin kyseenalaista toimintaa.
Edellä luetellut eivät voi mitenkään lisätä tunnetta siitä, että vaalit olisivat olleet kaikin puolin demokratiaa
kunnioittavia ja luottamusta lisääviä jäsenistön keskuudessa.
Väistämättä heräsi laajalti ajatuksia siitä, että valtaa pitävien pyrkimys oli härskisti keinoja kaihtamatta pyrkiä
valta-asemat säilyttämään.
TULEVALLA liiton puheenjohtajalla, valtuustolla ja hallinnolla ei tule haasteista olemaan pulaa ja tekemistä
riittää kyllä kaikilla osa- alueilla.
Puuliiton organisaation, hallinnon kehittämisen/tehostamisen ja järjestökentän kuntoon saattamisesta työtä riittää, sen jo nämä käydyt vaalit toivat hyvin selvästi
esiin. On asuttava siellä, missä siihen on varaa.
Ruoka valitaan tarjousten mukaan. Palkkaerojen kaventamista ei siksi pidä nähdä
pelkkänä kustannuksena, vaan
sijoituksena yhteiskunnallisesti
kestävään tulevaisuuteen.
Elsi Katainen
Suomen Keskustanaisten
puheenjohtaja
kansanedustaja (kesk.)
Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
17
Monipuoliset mielipiteet
totuusaistimme tueksi
NIIN KUIN koivu alastomana seisoo syksynsäällä, nöyrtyy myrskyn repiessä, kumartaa se tuimaa tuulta talven temmeltäissä,
samoin seisoi nuorisomme ruhjottuna, yksin heitettynä hento
raukka; parempaa ei tunnettu ei
tietty, vaan vihdoin koitti uusi aika, syntyi maassa aatevirta uus.
Näin alkoi juhlapuhe kahden
maakunnan rajaseuduilla virinneessä hengenpyrkimyksessä. Täällä voi tapahtua vaikka mitä, koska rajoja ei tunneta, niin rajoja ei
silloin myöskään ole.
Pitkäaikainen tuttavuus riippuvuussuhteista johtuvien vaikutusten selvittelyyn auttaa löytämään keinoja, palauttaa vieläkin todellisuuden mittarinäytöt ja osoitinlukemat luotettavasti kohdalleen. Kirjoita Suomenmaahan. Siksi mielipidettä ja muitakin mainittuja käytämme usein hukkaamaan tärkeitä voimiamme turhissa kiistelyissä.
Teologian sielukäsite ei tunne ?uskoa. Vaikka maata riittääkin hautausmaiksi, niin itse epäilen syvästi oman
olemukseni lopullista rauhaa.
Nykyään käytössä olevat pikkukaivurit eivät ole
yhtä hellävaraisia, kuin ihmisen tekemät lapiotyöt, ja me elämme tässä maailmassa ja tätä hetkeä,
mutta tapahtumia sadalle vuodelle eteenpäin on
vaikea etukäteen arvioida.
EN YKSINKERTAISESTI halua luitani siirreltävän
suuntaan sun toiseen, enkä varsinkaan halua luitteni joutuvan jonkun toisen alle.
Tähän löytyy helppo ratkaisu tuhkauksen muodossa. Samoin on erinäinen määrä tekoniveliä ynnä muuta
menossa tarvittavaa. ei sisällä mitään velvoitetta. . Kerromme esimerkin:
SENSUS, tulee latinankielisen tieteen huippuajalta, ilmaisukyvyn
suuresta rikkaudesta: taju, tietokyky, havainto, aistimus, äly, ymmärrys, tunne, mielipide, moraaliaisti . Sitten tulee kutsu huoneeseen missä käy
ilmi että historiikistä ei ole mitään apua juuri nyt, kysymällä olisi selvinnyt 10 sekunnissa.
Potilas poistuu ja lääkärillä menee 20 minuuttia kirjata uusi käynti koneelle, ennen kuin hän voi syventyä seuraavan potilaan historiaan jne.
Tätä hommaa kun kehitetään, niin kunnista poistuu
10000 työtehtävää mutta ei yhtään työpaikkaa vaan hoitajien kädet vapautuvat hoitamaan sairaita, vanhuksia ja lapsia.
Ymmärsinkö oikein. havaitsemme tässä todella arvokkaassa seurassa.
Sensus-sanan monista merkityksistä on koottu lopuksi yhteenveto: kirjoitus opettaa tapahtumat; vertauskuvallisuus ilmaisee uskoa; moraalinen merkitys oikeudenmukaisuuden; tulkintatapa johtaa päämäärään.
Juhlittu ?vapaus. Polttohautauksen yhteydessä
ne kerätään talteen ja kierrätetään.
Saattaa olla, että minun tuhkaukseni kuluttaa sen
kymmenen litraa öljyä, mutta sen jälkeen en ole
saastuttamassa maailmaa autolla pörräten ja hiuslakkaa tupsutellen.
Mikko Kurki
Ristijärvi
?Kemijoki Oy on kärsinyt imagotappion?. . Kuva: Paula Åström
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
PL 52, 90100 Oulu. täytyy toisinaan kuolla katukiveykselle. näissä luodaan moraalille
omia sääntöjään, joita perustellaan niiden ?tarpeella?.
Korvaamattoman tärkeä tervehtyminen suuren vaaran hetkinäkin sitten saattaa polkea tyhjää.
Kirotut sanaparit, ?välttämättömyyden sanelu, sopeutumisen
pakko?, tyrkyttää raskasta laskua,
kun ?tarpeiden tyydyttämistä. ensiksi
nuorten . Suurin huoli
?luottoluokitus??
KAIKINPUOLISEEN menestykseen, ihmisyyteen, jota vieläkin
on jäljellä, oli valtava vaikutus
noilla ihmeteltävästi meillekin
saapuneilla aatteilla.
Ranskassa tehtiin tunnetuksi uutta ?itsensä luomista?, saksalaisille ?itsensä rakentamista?, täällä tämä taipui ?itsekasvatukseksi?.
Voiko paremmin asian ilmaista, kuin tämän teki itse Goethe:
Käsite on kokemuksen summa;
aate on tästä johdettu tulos.
Tosiasiat vaatii tunnustamaan,
että maailma on tänään sangen
omituisten henkien paja. Kiitos!
Mauri Moilanen
Oulu
?Minusta ei jää oikeastaan mitään, tuhkankin
voi tarvittaessa levittää puiden kasvua
edistämään. alueen asukkaiden
mielipide on selvästi kääntynyt ymmärtämään sähkön
saannin lisääntyvää- ja ns tasaussähkön tarvetta, yhtiö
kalauttaa ?kalikalla aivolohkoon?.
Valvomon siirtämistä Vantaalle ei nyt jokiyhtiön missään tapauksessa olisi tullut ryhtä suunnittelemaan.
Jokainen työpaikka, joka tällä tavalla viedään pois
maakunnasta, sotii kovasti maakuntahenkeä vastaan ja
vaikuttaa negatiivisesti jokiyhtiön.
Hannes Viiri
Rovaniemi
Yksi tulkinta
Sipilän puheista
KATSELIN eduskunnassa käytyä epäluottamuslausekeskustelua ja minua ihan hävetti sen hetkittäinen taso.
Korjatkaa jos olen väärässä ja jos tulkitsen väärin puheenjohtaja Sipilän puhetta. ei siis yksityisasia. Tämä
ainakin tiedetään varmasti, että
luontokappaleet eivät ruokkivaa
kättä pure.
Onni Aatos Latvala
Vimpeli
Tuhkaus ehdottomasti
HEIKKI NIITTYMÄKI pohdiskeli 5.11.2014 ilmestyneessä Suomenmaassa tuhkauksen ongelmia muun
muuassa öljynkulutuksen ja päästöjen kannalta.
Varsinkin suuremmissa kaupungeissa käytetään maakaasua tarvittavan lämpötilan tuottamiseen ja savukaasujen suodatus on hyvin hoidettu.
Myös syntyvää lämpöä otetaan talteen, joten ei aivan kaikki hukkaan mene.
Tavallisessa maahautauksessa vainajasta on hyötyä pieneliöille sekä kasveille. ?Mielipiteen. Kuva: Kemijoki Oy
Kemijoki Oy:lle jo
toinen imagotappio
LOKAN ja Porttipahdan altaiden rakentamisessa kärsi
Kemijoki Oy ja yleensä voimalaitosrakentaminen suuren
imagotappion, josta se on ehkä ihan vasta selvinnyt.
Esimerkiksi Kitisen rakentamisessa jokiyhtiön imago
nousi selvästi kun mm. Ennenkin
sorruttiin sotiin taistellen kaikkia järkeviä elämänkäytäntöjä
vastaan.
Ovatko palkitut kirjailijat, ja
muutkin isolla äänellään saaneet
sanansa soimaan komeasti tärkeiden teemojen puolesta. Arvokkaasti tunnustettiin tässä oman
aikansa syvä tietämättömyys: parempaa ei tunnettu ei tietty!
Metropolikeskus, laajentumistahtoineen, on sokeutunut tänään jo tutulle katuväkivallallekin, kun ihmisten . ollenkaan.
Uskontoja on tutkittu ?tunteen
sävyttäminä?, tunne ja into myös
uskoksi.
EI EPÄILYSTÄKÄÄN, että maailmassa liikkuu tänään ennennäkemätön määrä työnteon rahaa,
ja salaista virtuaalirahaa keinokäytäntöön.
Sen ammattimainen imuroiminen, arvovapaisiin käyttötarkoituksiin, onkin tuonut tullessaan tänne ennen näkemätöntä
pahaa, kärsimystä, onnettomuuden odotusta, hätää.
Kun instituutiot eli tapajärjestelmät synnyttivät . Nämä
ovat muutamia merkityksiä tässä
mainiten. eikä ?älyä. Ensin menee 10 minuuttia kun lääkäri lukee tietokoneelta potilaan historiikin. ei
enää mikään valvo.
Seurauksena kokonaan järjettömienkin tarpeiden tavoittelun
tuottama onneton haaksirikko,
ilmaistuna henkinen ja aineellinen vararikko.
ON LOHDULLISTA, jos instituutioiden moraali kykenee sisältäpäin uudistumaan. Jos olin oikeassa niin mitä nämä
hallituspuolueiden edustajat kuulivat?
Tapani Tölli, teidän upea puheenne loppuvaiheessa
sai monen edustajan pään painumaan. maisematyöt tehtiin silmiä hivelevän kauniiksi, kannot poistettiin, maisemoitiin ja istutettiin jopa reunaistutuksia.
Nyt jokiyhtiö on jo kauan suunnitellut Sierilän voimalaa Oikaraiseen, jonka suhteen mm. valtiot, tiedejärjestelmät, kirkkolaitokset
jne. Minusta ei jää oikeastaan mitään, tuhkankin
voi tarvittaessa levittää puiden kasvua edistämään.
Joku puu saattaa jopa virkistyä, tai sitten ei.
Saasteita ja jätöksiä elämämme tuottaa, vaikka
kuinka sitä pohtisi.
Maahautauksessa säilyy tuleville sukupolville ja
arkeologeille hillitön määrä implantteja.
Hautakivestä on helppo lukea silikonitissin omistajan nimi, tätähän vainaja tuskin on halunnut. Hallituspuolueiden edustajat
olivat kärppänä Sipilän kimpussa kuntasektoripuheista ja
minun mielestäni vääristelivät tahallaan hänen puheitaan,
koska kamerat olivat paikalla ja vaalit voivat olla lähempänä kuin uskommekaan.
Nyt tulkintani: Sipilä tarkoitti puheessaan että kuntasektorilla voidaan toimintoja kehittämällä vapauttaa nykyiset sairaanhoitajat, lääkärit, opettajat ja monet muut
tekemään sitä työtä mihin he ovat aikoinaan tulleet.
Hoitaja käyttää nyt 10 minuuttia potilaan luona ja sitten puoli tuntia tietokoneen äärellä kirjaamassa kaiken
maailman raportteja.
Lääkärin vastaanottoaika on 15 minuuttia
Rohkeasti sitten vaan kysymään, Karhu kertoo.
KARHU tietää, että jäsenhankinta kaatuu paikallisella tasolla samojen henkilöiden hoidettavaksi. Sitä kautta syntyy
mielikuvia, että juuri hän voisi olla aatemaailmaltaan keskustalainen. Me ei ajateltukaan tulla rivijäseniksi, vaan halusimme antaa
uutta virtaa toimintaan. Tunnen ihmisiä Luumäeltä paljon. Minut valittiin siinä kokouksessa yhdistyksen sihteeriksi,
Minna Kettunen nauraa.
Reilu vuosi sitten Seppo Kettunen valittiin Särkisalmen yhdistyksen puheenjohtajaksi ja Minna
Keskustan Karjalan Piirin Hyvä kello on löytänyt paikkansa Minna ja Seppo Kettusen olohuoneen seinältä. 18
Keskustassa tapahtuu
Virtaa puolueen toimintaan
Minna ja Seppo Kettunen palkittiin keskustan Karjalan piirin Hyvä kello -tunnuksella
PÄIVI VENTO
PARIKKALA
VIIME eduskuntavaaleissa keskustan heikko menestys sai parikkalalaisten Minna ja Seppo Kettusen hihat heilumaan. Aina, kun kunta- ja seurakuntavaaleissa kysellään uusia kasvoja ehdokkaaksi, jäsenhankintaa on hoidettava
siinä sivussa, hän vinkkaa.
Asmo Karhu palkittiin jäsenhankinnasta. Se on ongelma. Kuva: Päivi Vento
Kettunen Parikkalan kunnallisjärjestön sihteeriksi.
Seppo Kettunen on kunnallisjärjestössä vaalipäällikkönä ja toivoo pestinsä jatkuvan, sillä eduskuntavaalit olisivat miellyttävä
haaste.
. jalkoihin.
Kettuset ajattelevat, että jokaisen yksittäisen keskustan jäsenen
aktiivinen toiminta on merkityksellistä.
. Vaikka gallupeilla hekumointia ei suositella, niin Karhu näkee maaperän olevan
nyt otollinen.
KESKUSTA on järjestänyt kuluneen vuoden aikana monenlaista jalkautumista kentälle ja näkynyt viikonloppuina koko Suomessa.
Ajatus valtakunnallisen jäsenhankintaviikonlopun järjestämisestä on Karhun mielestä hyvä, mutta hänen mukaansa silloinkin tarvittaisiin jo valmiiksi monessa mukana olevat aktiivit taas kehiin.
Karhu toteaa jäsenhankinnan problematiikan olevan
myös siinä, etteivät ihmiset koe saavansa jäsenmaksulle vastinetta, vaikka jäsenyys on portti päästä itse vaikuttamaan keskustan riveihin kuntatasosta valtakunnan tasolle.
Karhusta mahdollisuus päästä vaikuttamaan on kelpo
porkkana.
. Keskusta on perhepuolue,
Seppo Kettunen kiteyttää.
?Nyt on hyvä hetki jäsenhankintaan?
LUUMÄKELÄINEN pitkän linjan keskustalainen Asmo Karhu sai tänä vuonna Karjalan piirin Vuoden jäsenhankkija
-kiertopalkinnon vuodeksi kirjahyllyä koristamaan.
. Se oli tarkoituksellista provokaatiota, mutta se oli yllätys, kuinka massiivisesti kokoomuslaiset
siitä hermostuivat.
Aluelehti piti huolen, että asia
sai kriittistä näkyvyyttä. Yrityksen toisessa autossa on vihreä ?Itsenäinen
Parikkala. Minut valittiin tarkastuslautakuntaan naispaikalle ja tämä lautakunta onkin aika vaativa tehtävä.
Siinä tulee hyvin kunnan toiminta tutuksi, Minna Kettunen sanoo.
Hän on myös Karjalan piirin
työvaliokunnassa.
KETTUSET eivät piilottele poliittista kantaansa. Yleensä nämä
henkilöt ovat muutenkin aktiivisesti mukana puolueen
toiminnassa.
. Tällaiset
tapaukset taitavat olla aika harvinaisia, mutta vastaanotto on ollut
kannustavaa, Kettuset hymyilevät.
LIITYTTYÄÄN jäseniksi Kettuset
menivät luonnollisesti mukaan
paikallisyhdistyksen syyskokoukseen. Kuva: Päivi Vento. Parikkala on keskustalainen
kunta, mutta toimijat ovat pääosin pitkän linjan aktiiveja ja jonkinlaista väsymistä on ollut havaittavissa.
. Asenteena oli nöyränä kuunnellen eikä itsestään ääntä pitäen.
. Yksi sanoi, että jos haluatte
tuulettaa lakanaa, niin saatte tuoda sen tontilleni.
Tulevat eduskuntavaalit innostavat. Kettuset ryhtyvät työstämään ajatusta, josko helmikuussa pitäisi järjestää torin rantaan
kunnon talvitapahtuma napakelkkoineen, koira- ja moottorikelkka-ajeluineen.
Tärkeää on, että se olisi koko
perheen tapahtuma.
. Meillä Parikkalassa kuntavaaleissa Uus-Parikkalalaiset -ryhmää äänestäneet pitäisi houkutella keskustan ehdokkaiden taakse,
hän sanoo.
Kuntavaaleissa Seppo Kettunen
oli ehdolla, mutta ei päässyt läpi.
Hänelle annettiin varajäsenen
paikat maaseutuelinkeino- sekä
rakennuslautakuntaan.
. He marssivat kotikylänsä Särkisalmen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja
Pekka Pesosen luokse ja ilmoittivat liittyvänsä puolueeseen.
Sen jälkeen Kettuset ovat olleet
tuttu näky Parikkalassa keskustan
vihreällä teltalla.
Maanantaina Karjalan piirin
kokouksessa Kettuset saivat vastaanottaa piirin Hyvä kello -tunnustuksen, joka annetaan vuosittain kiitoksena aktiivisesta ja
myönteisestä toiminnasta.
. Kettuset
menettivät pari asiakasta, mutta
myös toisenlaista palautetta tuli.
. Huono vaalitulos herätti halun
vaikuttaa ja tehdä työtä keskustan
eteen, pariskunta muistelee nyt.
He haluavat, ettei puolue jatkossa jää vaaleissa perussuomalaisten ?höyryämisen. Aktiiveilta loppuu aika ja voimavarat
kesken, Karhu sanoo.
Hän näkee, että nyt olisi todella hyvä ajankohta uurastaa jäsenhankinnan parissa. -logo, jolla keskusta
on paikkakunnalla kulkenut vii-
me kuntavaaleista saakka.
Kun kuntarakennejakoselvittäjät pitivät tilaisuutta kunnantalolla, Kettuset kävivät virittämässä viraston kulmalle puolueen
ison Itsenäinen Parikkala - banderollin.
Pe 14.11. klo 18 Rämöllä,
Koverontie 118.
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. klo 19 Sysmän teatteritalolla.
Keskustanaiset Hämeenkoski, py:n
syyskokous to. klo 18-23 Parkkuun seuratalolla. kevyt päivällinen ja trubaduuri Seppo Soittilan
huulenheittoa. Suominen 040 834
0803 tai aulis.suominen@vesaiset.fi
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon
tuetuista lomista kiinnostuneet: esitteitä ja hakemuksia saatavilla piiritoimistosta tai MTLH:sta.
ETELÄ-HÄME
Keskustanaiset piirin syyskokous
ke 12.11. klo 19 Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous Mäntsälän
kunnantalolla. Toiminnanjohtaja Hanna Vuola mukana.
Halikko, Keskustan Py:n syyskokous ti 25.11. klo 18.30 (ennen 18) Uintikeskus Ulpukka uinti alkaa klo 17 (ennen
17.30).
Hiihtoloma Saariselällä Holli Laaninhovi, lapintäysihoito. Kokouksen jälkeen pikkujoulut. 18.
Kouvola, kj:n syyskokous 12.11 klo. Etelä-Padasjoen py:n syyskokous su. Kokouspaikkana Auran keitaan kabinetti, Puistotie 1, Aura. Syyskokous to 13.11. 9.11. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi, niin tavoitamme
sinut myös sähköisesti.
Satakunnan piiritoimisto, Tavoitat
meidät seuraavista numeroista: toiminnanjohtaja Kati Kiljunen 050 405
7742 kati.kiljunen@keskusta.fi, keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 050 301 6189 tarja.kiviniemi@
keskusta.fi, nuorten toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044 0336 588 satakunta@keskustanuoret.fi, jäsenasiat
Leena Kallionsivu 050 405 7743.
KYMENLAAKSO
Virolahti, Kunnallisjärjestön syyskokous osuuspankin kerhohuoneella Virojoella 11.11 klo. Mahdollisimman moni on
tervetullut.
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. 14 Keskusta mukana. 0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
Rauma / Lappi. klo 18.30. klo 17 Padasjoen
Säästöpankin kerhohuoneella. klo 18 Arola-Jokelanseudun py Laaksolla, Pajukuja 30. klo. Keskustan Lapin Ylisen paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous ti 11.11. klo 18 Ohkolan py Ohkolan palotallilla. To 13.11. klo 13 HIIHTOMUSEON auditoriossa, Salpausselänkatu 8, 15111
Lahti. Liput ovat myynnissä
ennakkoon, varaukset minna.sarvijarvi@ylojarvi.fi tai 040-5890355.
Lempäälä, Keskustanaisten kaikille avoin tupailta 24.11. Ilvestie 5 C, Korso. 9.11. Sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
Masku, Vesaisten syyskokous to 27
11. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Tuusula, Keskustan kunnallisjärjestön
eteläisen paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous ke 12.11.
klo 18 Ravintola Kerholla (Tykkitie 1,
04300 Hyrylä http:/ /www.kerho.fi/).
Vihti, Keskustan Otalammen paikallisyhdistys ry. Henkilöhinnat 3h huoneessa
500?/aikuinen, 405?/ 12-16v, 325?/411v 90?/1-3v. Sääntömääräinen syyskokous ma
10.11. alkaen klo 18 Härkälän koulun ruokasalissa, Otalammentie 193, 03300 Otalampi. Keskustassa tapahtuu
HELSINKI
Vesaisten Helsingin piiri ry, syyskokous to 20.11. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään yhdistyksen nimenmuutos. klo 18 alkaen, MTK-VarsinaisSuomen tiloissa, Hintsantie 3, Raisio.
Marttila, Marttilan messut la 8.11.
klo 9 . klo 18 Soukkion ja Sälinkää
py:t Soukkion vanhalla koululla. klo 17.30 ravintola Rossossa Forssassa os. Paikalla eduskuntavaaliehdokkaita.
Piiri, syyskokous 13.11 klo 18.30 Takamaan seuratalolla, (os.Takamaantie
359, KORIA) kahvi ja ilm. klo 18 Apollolla, os.
Apollonkatu 11A. Ti 18.11. Su 23.11. klo 17.30 Yläneen Op:n kerhohuoneella. klo 18 Seksuaaliterapeutti Anne Hievanen kertoo seksuaalisuuden voimauttavasta vaikutuksesta elämän eri haasteissa, Merta-mökki, Reposaari.
Satakunta Menestykseen ry, ylimääräinen vuosikokous järjestetään Porissa su 16.11. klo 18.30 Kataloisten
seurantalolla, Kataloistentie 553.
Ypäjä, Keskustanaisten syyskokous ti
18.11. Hiihtoa, laskettelua,
moottorikelkkasafari, jääcurlng yms.
Hotellihuoneet 2 tai 3:lle, myös isoja
huoneita. Kokous on avoin kaikille jäsenille. Lapin
Osuuspankin kerhohuoneella (Meijeritie 2) alkaen klo 19. Käsitellään syyskokousasiat ja luodaan ajankohtaiskatsaus.
Kalvola, py:n syyskokous Iittalan Palotalolla ke 19.11. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksessa käsitellään
sääntöjen määräämät ja muut esille
tulevat asiat.
Mäntsälä. Ke
12.11. Ilmoittautuminen ja kahvi klo 9.30-10. Annina Ruottu
alustaa aiheesta puhdas ravinto.
Turku, Keskustanuorten Turun aluejärjestön syyskokous on 19.11 klo 18
Panimoravintola Koulussa ja hallituksen kokous 17:30 sama paikka ja päivä.
Uusikaupunki, Keskustan Kalanti Uusikaupunki py:n sääntömääräinen
syyskokous Kalantitalolla to 20.11.
klo 18. klo 18.30 kahvila Ståhlberg Tampereent.2 Lempäälä. Kahvin lomassa
Keskustan kansanedustajaehdokkaat
Satu Pietilä Raumalta ja Vesa Jalonen
Eurajoelta virittävät poliittista keskustelua omilla puheenvuoroillaan. 050
3423323.
PÄIJÄT-HÄME
Keskustan Päijät-Hämeen piiri, syyskokous la. Käsitellään ajankohtaisia tulevia syyskokous asioita.
Pöytyä, Valtuustoryhmän ja Kj:n marraskuun kk-palaveri su 9.11. Kaikille avoin syksyinen keskustelutilaisuus ti 11.11. 14.30 Elimäelle, Kahvila-Ravintola Alppiruusu (Alppiruusuntie 35). Kokouksessa mukana
Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen. Kokouksen jälkeen opastettu kierros Aboa Vetuksen näyttelyssä.
Tervetuloa!
Raisio, Keskustajärjestöjen sääntömääräiset syyskokoukset Hintsalla ke
12.11.: Keskustanaisten johtokunta
Hintsan tuvassa klo 16 ja syyskokous
klo 16.30; Paikallisyhdistykset Hintsan kokousmakasiinin vintti ja Makasiini klo 17; Kunnalliskerhon ja Kunnallisjärjestön johtokunta klo 17.30
ja syyskokous klo 18 Hintsan kokousmakasiinissa. Bussi Salo . klo
18.30 alkaen. Lyhyet kommenttipuheenvuoron käyttävät MTK-Loimaan
pj Pekka Ahokas ja ent. Tervetuloa.
Vantaa, Rekolan py:n syyskokous pidetään su 16.11. Kokouksessa päätetään vielä yhdestä kansanedustajaehdokkaan valinnasta. Saariselkä ja takaisi. Keskustan Lapin Alisen paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous ti 11.11. klo 17 Naantalin kaupungin talolla.
Turku, Turun Seudun Keskustanaisten syyskokous pe 14.11. Alustajana
kansanedustajaehdokas Ulla Huittinen. Tervetuloa!
Kataloinen, paikallisyhdistyksen syyskokous su 16.11. Tervetuloa!
Sysmä, Keskustan kj:n syyskokous ma.
17.11. Tervetuloa!
Lahti, Keskustanaisten Päijät-Hämeen
piiri ry:n sääntömääräinen syyskokous
su 16.11. Kutsun sinut osallistumaan Kymenlaakson tilaisuuteen la
15.11. Lemun kirjastossa, Askaistentie 142.
Kemiönsaari, Keskustan py:n sääntömääräinen syyskokous ke 12.11. klo 18 alkaen Turussa, historian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus & Ars Novan tiloissa (Itäinen rantakatu 4-6). klo 10 alkaen Hämeenkoskella Seuralassa, Asikkalantie
1. Lisätietoja puheenjohtaja Raija Moilanen puh. klo 16.45-17.30
Piiritoimistolla, jonka jälkeen siirrytään iltapalalle. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Lempäälä. 17.30 alk.
Euroopan parlamentin jäsen Paavo Väyrynen järjestää yhteistyössä
keskustan piirijärjestöjen kanssa Eurooppalainen Suomi 2020 tilaisuudet jokaisessa maakunnassa kuluvan
syksyn aikana. Yhteystiedot: Pilvi
Kärkelä p. Juha Kuisma ja Pilvi
Kärkelä. Lisäksi ohjelmassa ja Fiendtex
yrityksen muotivaatteiden näyttely ja
myynti sekä leivonnaisia myynnissä ja
arpajaiset. 044 727 1302.
Vesaiset Pirkanmaan piirijärjestö
ry, syyskokous 11.11. klo 10-13
Marttilan messuilla Martintalolla Keskustan osastolla.
Pöytyä, Kunnallisjärjestön johtokunnan kokous su 9.11. klo 18 Lapin
Osuuspankin kerhohuoneella (Meijeritie 2).
Rauma / Lappi. klo 13 Virastotalo
Keskuskatu 21, Mynämäki.
Turun Luonnonystävät, syyskokous
ti 18.11. Tervetuloa!
Keskustan Sosiaalipoliittinen seura ry, sääntömääräinen syyskokous
ke 26.11. klo 18 Halikon liikuntahallin kahviossa. 20.11. klo 18 ABC Riihimäki, Kinturintie 2. . 12.11. Hallitus
klo 18.
Hattula, kunnallisjärjestön syyskokous ke 19.11. klo 18.30
Lapin Osuuspankin kerhohuoneella
(Meijeritie 2). Keskustan syyskokouksia: Ma 10.11. klo 18.30
Lapin Osuuspankin kerhohuoneella
(Meijeritie 2). Ohjelmassa mm. klo 18.30 Hattula-pirtillä.
Riihimäki, py:n syyskokous to 20.11.
klo 18. Tilaisuuksissa käsitellään
?VTT, dosentti Paavo Väyrysen alustuksena ajankohtaista ulko- ja turvallisuuspolitiikan tilannetta, Euroopan
unionin kehitystä sekä muita keskustan ja maakunnan kannalta tärkeitä,
ajankohtaisia aiheita. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Ilmoittautumiset molempiin tilaisuuksiin sihteerille (hannut@student.uef.fi)
14.11. klo 19 alk.
Yläneen Op:n kerhohuoneella. klo 18 Galleria
Kehysmarkussa, Kauppakatu 14, Ikaalisten vanha kauppala. klo 19 Sääksjärven py
Vanhassa Brusilassa, Sääksjärventie
715. toiminnanjohtaja Saara Kiuru puh. Käsitellään syyskokoukselle kuuluvat asiat,
kuten puheenjohtajan ja johtokunnan
valinta sekä vuoden 2015 toimintasuunnitelma. Tilaisuudessa pullakahvi-tarjoilu. Tervetuloa!
Nurmijärvi, Tervetuloa Keskustan
Klaukkalan paikallisyhdistyksen sääntömääräiseen syyskokoukseen ti
18.11. klo 10 Akaan Toijalassa Yhteiskoulun auditoriossa, Kurisjärventie 18,
37800 Akaa. klo 15 alkaen,osoitteessa
Kahvila Kinuski, Mikonkatu 13. lipun etukäteen varanneille. Puoluevaltuusto
Porissa, Yliopistokeskus.
La 22.11. Paikalla
eduskuntavaaliehdokkaita ja srk-vaaliehdokkaita.
Marttila. Kokousasioiden lisäksi
käydään läpi seurakuntavaalin tulokset. 0400 930 483
ja naisten, nuorten ja Vesaisten toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. Maakunnan tulevaisuuden näkymistä alustaan maakuntahallituksen jäsen Antti Pakkanen. klo
18 Kunnantalolla. MTK:n Brysselin toimiston johtaja Simo Tiainen alustaa keskustelun
EU:n ajankohtaisista linjauksista energiapolitikkaan ja biotalouteen, EU:n
toimista Venäjän asettamasta elintarvikkeiden tuontikiellosta aiheutuvien seurausten johdosta ja uuden EU:n
maatalouspolitiikan maksatuksesta
ja toteutuksesta Sarka-museon kokoustiloissa Loimaalla to 13.11. Tervetuloa!
Keskustanuorten Uudenmaan piiri
ry. klo 18 Apilassa, Näsilinnankatu 23 A, Tampere. Lopuksi tanssia karaoken tahdissa. Aiheena yhdistyksen toiminnan lopetus.
Kahvitarjoilu. Kun tilaisuuksia on useita, niin mainitse ilmoittautuessasi tilaisuuspaikkakunta. Mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä, osallistujalle tilaisuus on maksuton. Ilmoittautuminen tapahtuu parhaiten kaija.huida@
paavovayrynen.fi sähköpostiin 12.11.
mennessä tai soittamalla hänelle numeroon 050 5529942. klo 18 yhdistyksemme puheenjoht. Pohjois-Padasjoen py:n
syyskokous su. 17.30. klo 18 alkaen Marttaliiton tiloissa, osoitteessa Lapinlahdenkatu 3 (sis.
käynti osoitteesta Malminrinne 1B).
Tätä ennen vierailu ja esittely Marttaliitossa alkaa jo klo 17. Tila- ja tarjoiluvarausten vuoksi ilmoittautuminen tilaisuuksiin on välttämätöntä. maanantain valtuustoasiat, veroprosentti ym. Inkilänhovissa.
Etelä-Hämeen piiritoimisto vs. Rinnelipuista 25% alennus. klo
17 Padasjoen Säästöpankin kerhohuoneella. klo 18 puoluetalo Apollolla,
osoite Apollonkatu 11a.
UUSIMAA
Keskustanaisten Uudenmaan piiri, syyskokous la 8.11. klo. Ilmoittautuminen ja kahvit klo 9-10.
Mukana puoluesihteeri Timo Laaninen.
V-S Vesaiset, sääntömääräinen syyskokous su 16.11. 8.11. klo 17.30 ravintola TEINI Uudenmaankatu 1, Turku. 18
Korvenkylän koululla. 9.11. Keskustellaan kahden py:n yhdistämisestä. Valtakirjojen tarkastus ja kahvitarjoilu alkaa klo 9. klo 18 ABC Riihimäki, Kinturintie 2. Kokouksen jälkeen jäähallista on varattu mailaton luisteluvuoro klo 12.30 - 14.00 lapsiperheiden
käytöön.
Tärkeää. Turku . klo 18.30 Keski-Mlän py Salosella, Käpykuusentie
18. Euroopan Tilintarkastustuomioistuimen jäsen Olavi Ala-Nissilä. Tervetuloa.
Turun ja Turunmaan aluekokous pe
14.11. Tervetuloa kaikki jäsenet kuulemaan ja keskustelemaan,
kahvitarjoilu.
Keskustanuorten Varsinais-Suomen
piiri ry, sääntömääräinen syyskokous 10.11. Ma 24.11. Kj:n johtokunta Hintsan Makasiinissa klo 16.
Loimaa aluekokous ke 12.11 klo 19
Aurassa. Esillä mm. klo
19 OP:n kerhohuoneella. Keskustanaisten Lapin yhdistyksen sääntömääräinen
syyskokous ti 11.11. alkaen klo 18
Lempäälän Uimalan takkahuoneessa.
Ohjelma on viihteellinen, monipuolinen! Mukana mm. LänsiPadasjoen py:n syyskokous su. mennessä.
Töölö, py sääntömääräinen syyskokous ti 2.12. Hämeentie 11. klo Sulkavan py Heinolla,
Väläkäntie 20. klo
11.30 Panelian jäähallilla, Kaskistontie
23 PANELIA:. Omakustanteinen soppalounas ja kahvi.
Länsi-Tampere, paikallisyhdistyksen
syyskokous 11.11. klo 10.30 . Voit levittää tietoa tilaisuudesta ja kutsua siihen muitakin kiinnostuneita, kunhan
vain huolehdit siitä, että kaikki osallistujat ilmoitetaan etukäteen.
Miehikkälä, Keskustan Suur-Miehikkälän py:n syyskokous su 16.11. Johtokunta kokoontuu
samassa paikassa klo 18.
19
Rauma / Lappi. Tervetuloa
La 15.11. klo 18.30 Petri Kalmille osoitteeseen Jokipalstatie 24.
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna joka perjantai vuoden 2014 loppuun. klo 18 piiritoimistolla, Linnankatu
21 Turku. Tervetuloa! Hallitus
La 22. klo 17.30 Padasjoen Säästöpankin kerhohuoneella. Huomioikaa uusi aukiolo asioidessanne!
Raisio, Keskustaveteraanikeilaajat Hyvän tuulen keilaus Keilahallilla joka pe
klo 13-14.
Varsinais-Suomen Keskustan maaseutu- ja maataloustoimikunnan kokous 7.11. Kansanedustaja Esko Kiviranta tavattavissa la 8.11. Ilmoittautuminen 15.12.14 mennessä A. Ti 18.11. Sääntömääräisten asioiden lisäksi
kokouksessa päätetään Keskustanaisten Etelä-Hämeen piirin tilien eriyttämisestä Keskustan Etelä-Hämeen piirin tileistä.
Riihimäki, Hämeen piirin Keskustanuorten sääntömääräinen syyskokous
pe 14.11. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Johtokunta
Marttila, py:n syyskokous 13.11. Johtokunta kokoontuu
samassa paikassa klo 18.
Rauma / Lappi. 040
418 1150.
PIRKANMAA
Kihniön Keskustanaisten Taidetta
& polittiikkaa pe 7.11. Toivo Mäkelän kotona, os. 9.11.
klo 17 Padasjoen Säästöpankin kerhohuoneella.
Riihimäki, Hämeen piirin Keskusta-
nuorten sääntömääräinen syyskokous pe 14.11. Tervetuloa mukaan!
Padasjoki, Keskustan kj:n syyskokous su. klo 12 Hyvinkään kaupungintalolla, Kankurinkatu 4-6, 05801 Hyvinkää. Kansanedustajaehdokkaat
Eveliina Söderström ja Annina Ruottu
esittäytyvät.
Masku, Kj:n syyskokous ke 12.11.
klo 18 Lemun kirjastossa, Askaistentie 142.
Masku, Paikallisyhdistysten syyskokoukset ke 12.11. Teatteri klo 19. .
Ylöjärven keskustanaiset: Minna
Sarvijärven eduskuntavaalikampanjan
avausillanvietto Marrastulet järjestetään la 15.11. klo 17.30 Kela:n toimitiloissa
(Nordenskiöldinkatu 12, 00250 Helsinki). Valtuustoryhmä kokoontuu ennen kokousta klo 18.
Loimaa, Keskustelutilaisuus EU-linjauksista. Sääntömääräiset asiat.
Espoo, Keskustan Keski-Espoon paikallisyhdistyksen syyskokous ma
10.11 klo 18 Sarlundilla, Karakallionkuja 6 E 41. Kokouksessa
valitaan toimihenkilöt vuodeksi 2015
sekä suunnitellaan tulevaa vuotta.
Järvenpään Vesaiset, syyskokous ke
12.11 klo 18.30 Järvenpää-talolla. Käsitellään
sääntömääräiset asiat. Ota
rohkeasti yhteyttä. Keskustan Porin kunnallisjärjestö Eetunaukiolla.
Vesaisten Satakunnan piiri, sääntömääräinen syyskokous su 23.11. Kunnallisjärjestö ry:n syyskokous 13.11. klo. Puhumassa
kansanedustajaehdokas Pilvi Kärkelä.
Tervetuloa kahvittelemaan taiteen pariin ja mukaan Pilvin vaalityöhön.
Keskustan Pirkanmaan piiri ry.
Sääntömääräinen piirin syyskokous
la 8.11. klo 18 Mestarinkatu 2.
Keskustan Varsinais-Suomen piiri,
sääntömääräinen syyskokous la 15.11.
klo 10 Paimion kaupungintalolla. klo 13 Veteraanituvalla. Kahvitarjoilu.
Turku, Vesaisten syyskokous ke 12
11. klo 18.30
Nummisten py Nummisten Seuratalolla
klo 18
Mikko ja Annikki Niskasella (Permosrannantie 12). joko sähköpostitse tuija.
pitkapaasi@keskusta.fi tai puhelimitse
040 415 8759.
Muistathan varata oman paikkasi puolueen eduskuntavaaliristeilylle Tallinkin Baltic Queenille la-su 7.8.2. klo 17.30 Savonlinnan toimintakeskuksella, Schaumanintie 24.
Parkumäki, py:n sääntömääräinen
syyskokous ti 18.11. klo 19 Hannele
ja Esa Lappalaisella. Tervetuloa!
Paalasmaa, paikallisosaston syyskokous ke 19.11. klo 14 Hotelli Vuolake
(Uimarannantie 2).
Jyväskylä: Keljon py:n sääntömääräinen syyskokous ma 10.11. Paikalla Kaakkois-Suomen vaalipiirin naiseduskuntavaaliehdokkaita.
Keskustan Etelä-Savon piiri, yleinen
ylimääräinen piirikokous su 16.11. Tervetuloa!
Toivakka: Toivakan Keskustanaisten
sekä Toivakan paikallisosaston syyskokoukset ovat 18.11. Paikalla jo nimettyjä eduskuntavaaliehdokkaita. klo 19 Eero ja Raili
Erosella, Ojapellontie 7. Kohteita ovat ainakin
Toivakan kaunis kirkko ja Röykkälän
lammastila sekä Design Pylsy. Kun tilaisuuksia on useita, niin mainitse ilmoittautuessasi tilaisuuspaikkakunta. klo 19
Kajoon kylätalolla. klo 18
Kunnantalolla, Poikolantie 1. Kokouksen
Keskustassa tapahtuu
ajaksi lapsille ohjelmaa. Illan aikana kuulemme yritysesittelyjä ja tarinoita yli kunta-ja puoluerajojen, nautimme erinomaisesta illallisesta ja Riihivuoren huikeista näkymistä sekä viihdymme keskisuomalaisittain parhaassa seurassa. Tila- ja tarjoiluvarausten vuoksi ilmoittautuminen tilaisuuksiin on välttämätöntä. Kokouksessa nimetään piirin viides eduskuntavaaliehdokas. klo 18 koululla. ?keskustelutilaisuus Carelicumin Aino-Sofia kahviossa ma 10.11. Bussi kulkee Juuka linja-autoasema klo 8, Joensuu tori matkustajapysäkki klo 9.15, Ylämyllyn Shell klo
9.30. Kokouksessa on mukana Suomen Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen
ja kokouksen teemavieraana on EHYT
ry:n Harri Jukkala.
Multia, paikallisyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous la 8.11. Tervetuloa!
Pohjois-Karjalan Vesaiset. Keskustellaan
Suomen selviytymissuunnitelmasta
2020-luvulle. klo
18 Kerimäen yhteispalvelupisteen valtuustosalissa. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä osallistuu kokoukseen. Tarjolla glögiä, kinkkuleipiä, riisipuuroa ja sekahedelmäkeittoa. klo 19 Torpalla,
Leppälahdenväylä 344. Klo 17.30 Oriflame-esittely / Riitta Nissinen. klo
13 kunnan virastotalolla.
KESKI-SUOMI
Keskustanaisten Keski-Suomen piiri: Piirin sääntömääräinen syyskokous
la 8.11. Paikalla ke ehdokas Sari Hovila.
Tule tapaamaan ja kuulemaan Keskustan puheenjohtaja JUHA SIPILÄÄ
pe 14.11. Kokouspaikalla on mahdollisuus tavata KaakkoisSuomen vaalipiirin jo nimettyjä eduskuntavaaliehdokkaita klo 17:30 alkaen.
Poliittisen katsauksen kokousväelle tuo
kansanedustaja Mauri Pekkarinen.
Kolkonpää, py:n sääntömääräinen
syyskokous pe 14.11. Käsitellään sääntömääräiset asiat.. Keskustelussa mielenkiintoinen ja
laaja teos - Leena Liukkosen Venäläiset tulevat! Mitä me heistä luulemme
ja tiedämme.
Pieksämäki. klo 18.30 Lemin Osuuspankin kokoushuoneessa.
Ennen yleistä kokousta klo 18 johtokunta. Otathan yhteyttä: vt. klo
18 Rinssi-Everstissä. Tervetuloa!
Lehmo, paikallisyhdistyksen syyskokous on Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa, Vierevänniementie 5, pe
14.11. Tervetuloa!
Tiedustelut ja varaukset p. klo 18. Paikkavaraukset ja hintatiedustelut Tuijalta, puh. klo 19 Antti Eklöfin huvilalla Altaanmaassa. klo 13.30
kunnantalolla. Tervetuloa!
Kesälahti, paikallisyhdistyksen syyskokous to 20.11. Arpajaiset. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kansanedustaja, puolueen varapuheenjohtaja Anu Vehviläinen pitää poliittisen tilannekatsauksen. Tervetuloa!
Keskustan Keski-Suomen piiritoimisto: Piirin tj. Paikallisyhdistysten puheenjohtajat ovat tervetulleita myös kokoukseen. Jyväskylän Paviljongilla, Alvar ?kokoustilassa (3krs). Asialistalla sääntömääräisten asioiden lisäksi eduskuntavaaleihin valmistautuminen, maakunnallisen eduskuntavaaliohjelman
hyväksyminen sekä Keskustan jäsenmaksukäytäntöjen yhtenäistäminen.
HUOM: Valtakirjojen tarkastus, kahvitus ja eduskuntavaaliehdokkaiden
esittäytymiset klo 10-11 kokouspaikalla. Kulttuurikeskuksen
kahvion kabinetissa. Asioina yhdistyksen lakkauttaminen II käsittely ja yhdistyminen Ahmovaaran paikallisyhdistykseen.
Ahmovaara, paikallisyhdistyksen
syyskokous ti 18.11. Ruokailua varten pyydämme ilmoittautumaan 9.11.
mennessä pohjois-karjala@vesaiset.
fi tai Jertta Harinen 044-2743267. klo 19 Tuopanjoen
Kylätalolla. klo 18.15 Keskustan piiritoimistolla. Esillä sääntömääräisten asioiden lisäksi mm. Tervetuloa!
Nunnanlahti, paikallisyhdistyksen
syyskokous to 13.11. klo 12 Päivi ja Kari Pennasella Kiviniementie 17. tapahtuma 25.11. Jälkiruokana on kahvia ja leivonnaisia. Noora Ruuth p. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous ma 15.12.
klo 18 tupaillan yhteydessä Pieksämäen järjestötalolla os. Valtakirjojen tarkastus klo 9.30 alkaen. Tervetuloa!
Jänhiälä, paikallisyhdistyksen syyskokous to 13.11. Kahvitarjoilu. klo 19 Juupajoen
kylätalolla. Tervetuloa!
Keskustanaisten Etelä-Savon piiri, sääntömääräinen syyskokous su
16.11. Johtokunta klo 18.
Piiritoimiston uusi osoite Kauppakeskus Hansa 2 krs. Tervetuloa!
Piiritoimisto on avoinna ma ja ti klo
9-14, muina aikoina sopimuksen mukaan. 4, IIkerros. Tervetuloa! Johtokunta
Savonlinna, paikallisyhdistyksen
syyskokous 18.11. Sääntömääräinen syyskokous
ke 12.11. Hanna Huttunen. 010 315 2000, järjestösihteeri ja Keskustanaiset tj. klo 18 Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa, Vierevänniementie
5, Kontiolahti. Valtuustoryhmän kokous ma 10.11. Risteilyllä
mukana puoluejohto, eduskuntavaaliehdokkaita, mielenkiintoisia alustajia ym. Käsitellään
sääntöjen syyskokoukselle määräämät
asiat. Aihetta avaavat
eduskuntavaaliehdokas ylilääkäri Juha Mustonen ja Joensuun sote-lautakunnan puheenjohtaja Tuula Parikka.
Tervetuloa!
Pielisensuu, paikallisyhdistyksen
syyskokous ti 11.11. HUOM: Keskustan kansanedustajaehdokkaat
esittäytyvät klo 10-11. Kokouksessa nimetään SavoKarjalan eduskuntavaaliehdokkaat.
Tohmajärvi, Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous su 16.11. klo 19 Juha Viinasella. klo 18.30 Särkivaaran kylätalolla os. klo 18 Ylämyllyn Shellillä. Kahvitarjoilu sekä myytävänä leivonnaisia ja hernekeittoa.
Viitasaari, Kymönkosken py:n sääntömääräinen syyskokous 26.11. Tervetuloa!
Keskustan Keski-Suomen piiri järjestää alueen yrittäjille sekä elinkeinoelä-
män ja yhteiskunnan vaikuttajille illallis/keskustelutilaisuuden la 15.11. Tervetuloa!
Paltala, py:n sääntömääräinen syyskokous su 16.11. 045 327 4845 tai eeva.harjula@
keskusta.fi Huom. Poliittisen tilannekatsauksen pitää MEP Olli Rehn. klo 18
alkaen Mikkelissä elokuvateatteri Kinolinnassa. Valoa ei väkivaltaa . Eeva Harjula p. 010 315 2001 Keskustanuoret
tj. Tilaisuuksissa käsitellään
?VTT, dosentti Paavo Väyrysen alustuksena ajankohtaista ulko- ja turvallisuuspolitiikan tilannetta, Euroopan
unionin kehitystä sekä muita keskustan ja maakunnan kannalta tärkeitä,
ajankohtaisia aiheita. Tervetuloa!
Nurmess, paikallisyhdistyksen syyskokous su 23.11. 040 415 8759. Piiri järjestää risteilylle bussikuljetuksen, bussi lähtee Parikkalasta. Matarankatu 6, Jyväskylä). mennessä: p. klo
17 alkaen ravintola Riihekelossa, Muuramessa (Riihivuori). klo 18.30
Keskustan piiritoimistolla (Cygnaeuksenkatu 12 B 16). Kahvitarjoilu.
Kitee, kunnallisjärjestö ry:n syyskokous to 13.11. Pauliina MaukonenKärkkäinen p. klo 19 Liisa ja Pertti
Auvisella. Lämpimästi tervetuloa!
Keskustan Keski-Suomen piiri, syyskokous Jyväskylässä la 15.11. Ilmoittautuminen klo 15:30 alkaen. 040 7585180.
ITÄ-SAVO
Rantasalo, py:n sääntömääräinen
syyskokous ti 11.11. Mukana kansanedustajaehdokas Samuli Mattila. Valtakatu 54,
Lappeenranta) puurolla ja kahvilla klo
17.30. Tervetuloa!
Järvikylä, paikallisyhdistyksen yleinen kokous ti 18.11. klo 18:30
opetusravintola Paviljongilla, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna. ja Vesaiset tj. toiminnanjohtaja/Keskustanaiset Elina Lappalainen p. Janne Tarima p. klo 19 Juupajoen kylätalolla. Tervetuloa!
Kemien, py syyskokous su 30.11. 050 4485085, Vesaiset tj. ym. klo 11
Jyväskylän ammattikorkeakoulun ITDynamon auditorio, Piippukatu 2 (Lutakko, lähellä Matkakeskusta). mennessä tai soittamalla hänelle numeroon
050 5529942. klo 19 Pivanka. Johtokunta
Laukaa, kj:n sääntömääräinen syyskokous su 9.11. Elina Suoranta p.040
721 0636
ETELÄ-SAVO
Vesaisten Etelä-Savon piiri, syyskokous 10.11. Ryhmäläisille -10 %
Röykkälän lammastilan langoista. Puhujana EUparlamentin varapuhemies Olli Rehn,
aiheena Suomen ja Euroopan talouden haasteet.
Keskustajärjestöt yhteiskunnallinen
lukupiiri to 20.11. Tarjolla joulupuuroa!
POHJOIS-SAVO
Kuopio, kunnallisjärjestö ry syyskokous pe 7.11. Kahvit ja
ilmoittautuminen klo 18.
Sulkava, py:n sääntömääräinen syyskokous ti 25.11 klo 17.30 Sulkavan
OP:lla. klo 16 Kangasniemellä Osuuspankin kerhohuoneella. Pieksämäellä
S-Marketin aulassa.
Keskustanaisten Etelä- Savon piiri järjestää elokuvaillan to 4.12. Tervetuloa! Lisätied.ja ilm. Tervetuloa!
Keskustanaisten Itä- Savon piiri, sääntömääräinen syyskokous ke
19.11. Voit levittää tietoa
tilaisuudesta ja kutsua siihen muitakin
kiinnostuneita, kunhan vain huolehdit siitä, että kaikki osallistujat ilmoitetaan etukäteen.
Piirin pikkujoulut la 13.12. alkaen klo 19. Retken hinta 25 euroa (sis. Ruokailu ja opastettu näyttelyihin tutustuminen. Paikkavaraukset viimeistään ma 1.12. Tervetuloa!
Pielisjoki, paikallisyhdistyksen syyskokous 17.11. Luvassa takuuvarmasti mukavaa
seuraa ja hyvää ohjelmaa. klo 18 Kunnantalolla, Poikolantie 1. Syyskokous 11.11. klo 18 kunnantalolla. Valtuutettuja ja varavaltuutettuja pyydetään saapumaan paikalla. Huom!
Toimi pian, sillä osa hyttiluokista alkaa
olemaan jo loppuunmyytyjä.
POHJOIS-KARJALA
Heinävaaran, Huhtilampi-Uskalin,
Kiihtelysvaaran ja Särkivaaran paikallisyhdistysten yhteinen syyskokous
pe 7.11. Johtokunta kokoontuu jo klo 18.
Tervetuloa!
Osikonmäki, py:n sääntömääräinen
syyskokous ke 12.11. Poliittisen tilannekatsauksen pitää piirin puheenjohtaja Hanna Huttunen.
Pohjois-Karjalan Keskustanaisten piiri, sääntömääräinen syyskokous su 16.11 klo 11 Valamossa. Tervetuloa!
Keskustan Itä-Savon piiri ry, ylimääräinen yleinen kokous 13.11. Maakunnan tulevaisuuden näkymistä alustaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Ari Torniainen. luottamushenkilöpaikat 2015-2016.
Kontiolahden keskustaväen yhteinen pikkujoulu Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa pe 14.11. Järjestäjä: Keski-Suomen Keskustanaiset
Toivakka: Keskustan teltta K-Perälän
pihassa la 22.11. Käsitellään valtuuston kokouksen 11.11. Vapaa pääsy.
Piiri, sääntömääräinen syyskokous la
15.11. Tuulalle, 050 5361132.
Ylämylly, paikallisyhdistyksen syyskokous su 16.11. Tervetuloa!
Pieksämäki, kunnallisjärjestön johtokunnan kokous to 13.11. Keskikatu 4, 45100
Kouvola.
KARJALA
Ruomin-Kirkonseutu, sääntömääräinen syyskokous ke 12.11. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Käsittelyssä sääntömääräiset asiat.
Pieksämäki. klo 19 Pajarinhovissa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Illan isäntänä toimii Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Klo 16 infotilaisuus Paviljonki-säätiön toiminnasta, kokous alkaen klo 17. Tasakatu 2 . klo
18 Kangasniemellä Osuuspankin kerhohuoneella. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
Kotiseuturetki Toivakkaan ja Joutsaan la 22.11. 20
18.30 Toimituvalla. klo 12 Arto Tanskasella, Nevalanpääntie 262 A. Tervetuloa!
Kontiolahti, Jakokoski-Mönni-Selkien
paikallisosaston syyskokous to 13.11.
klo 18 Mönnin koululla. Aloitamme piiritoimistolla (os. klo 19 Seurantalolla. Kokouksessa käsitellään
Ahmovaaran ja Järvikylän paikallisyhdistysten yhdistämistä. klo 19 Kanttilassa kok.
huone 3:ssa. Tervetuloa!
Hali- Kajoo- Petrovaara paikallisyhdistyksen syyskokous ma 17.11. Tervetuloa!
Salokylä, paikallisyhdistyksen syyskokous su 16.11. Tervetuloa. klo 16 . Valtakirjojen
tarkastus sekä kahvit klo 17:30 alkaen.
Kokouksessa nimetään piirin viimeinen
eduskuntavaaliehdokas. Kissapurontie 10.
?Sotea ja Siilaista. Tervetuloa!
Keskustanaisten Muuramen yhdistys ry. 20.30 Lappeenrantaan, Loma- ja kokoushotelli Marjola (Mikonsaarentie 15). Tervetuloa!
Vuokko, paikallisosaston syyskokous
ke 19.11. klo 18. Asioina sääntömääräisten
asioiden lisäksi Järvikylän paikallisyhdistyksen liittyminen Ahmovaaraan.
Juua, kirkonkylän paikallisyhdistyksen
syyskokous ti 18.11. Toimistolta siirrymme Kaupunginteatteriin, jossa näytäntönä Fanny
& Alexander, esitys alkaa klo 19. klo 10 alkaen Joensuussa, Peltola-salissa, Peltolankatu 4. Seppo Kettusella,
Mäkeläntie 3. Ilta alkaa jo klo 17.30
kahvilla ja eduskuntavaaliehdokkaamme ylilääkäri Juha Mustosen avoimella
vaalitilaisuudella. klo 19 Heinävaaran Kylätalolla, Tervavaarantie 362. Tervetuloa!
Keskustanaisten Jyväskylän osasto, sääntömääräinen syyskokous ma
17.11. Mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä, osallistujalle tilaisuus on
maksuton. Ilmoittautuminen tapahtuu parhaiten kaija.huida@paavovayrynen.fi sähköpostiin 12.11. Esillä sääntömääräiset asiat. Cygnaeuksenkatu 12 B 16). klo 13
alkaen Kiiskilänmäen maisematornilla Sahrajärventie 725. Poliittisen tilannekatsauksen
pitää piirin pj. Tervetuloa!
Hiltula, py:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. klo 16.15 piiritoi-
mistolla Porrassalmenkatu 33, Mikkeli. Paikalla kansanedustajaehdokas Sari Hovila. Tervetuloa!
Paalasmaa, naisten paikallisjaoston
syyskokous ke 19.11. Tervetuloa!
Ahmovaara, paikallisyhdistyksen ja
Järvikylän paikallisyhdistyksen syyskokoukset ti 18.11. klo 9 - 13. klo 18 Hotelli Savonian
auditoriossa, Sammakkolammentie
2. Hinta
25?/hlö sisältää puuron, kahvin ja teatterilipun. klo 19 Joutsan lukiolle (Savontie 1, kahvit klo 18.30) ja la 15.11.
klo 11 Jyväskylän IT-Dynamolle (Piippukatu 2, kahvit klo 10). klo 18 Ravintola Bellan Venla kabinetissa.
Juua, kunnallisjärjestön syyskokous
to 27.11. Johtokunta kokoontuu 9.11. 040 5050021, Keskustanuoret
tj. Esillä sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!
Johtokunta
Joutsa, Leivonmäen po:n syyskokous
to 13.11 klo 18 Röykkälän tilalla, Harjunlahdentie 760. Esillä sääntömääräiset asiat.
Kontiolahti, kunnallisjärjestön syyskokous on Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa, Vierevänniementie 5, pe
14.11. Keskustaväki esittää ohjelmaa
ja ohjelmassa on myös arpajaiset. alkaen klo 16.30. Ennen elokuvaa klo
17 aulassa glögitarjoilu ja keskustelua aiheesta, mitä isänmaallisuus meille merkitsee.
Pieksämäki. Mukana kansanedustajaehdokas Ilkka Kemppainen. klo 18:30 alkaen Keskustan piiritoimistolla, Tottinkatu 15. Kahvit ja ilmoittautuminen klo 17:30 alkaen. Tervetuloa!
Euroopan parlamentin jäsen Paavo Väyrynen järjestää yhteistyössä
keskustan piirijärjestöjen kanssa Eurooppalainen Suomi 2020 tilaisuudet jokaisessa maakunnassa kuluvan
syksyn aikana. Katsomme elokuvan Isänmaallinen mies. klo 18 alkaen Keskustan KeskiSuomen piiritoimistolla (os. Sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu ja valtakirjojen
tarkastus alkaen klo 17.30. Tervetuloa!
Kerimäen Keskustanaiset, sääntömääräinen syyskokous ma 17.11. Vesaiset tarjoavat kokousvieraille päivällisen. klo 19 kunnantalolla. kuljetus, kahvit ja lounas) Ilmoittautumiset 18.11. Tervetuloa!
Keskustanaiset Juua, paikallisyhdistyksen syyskokous ke 19.11. listalla olevia asioita ja muita ajankohtaisia asioita. klo 11 Arto Tanskasella,
Nevalanpääntie 262A. klo 18 piiritoimistolla, siltakatu 22. klo 19 Rantakylässä Leppäsen Leipomon kahvilassa Puronsuunkatu 1. 050-573
5353 / Pauliina.
Jyväskylä, kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous su 16.11. klo 18 Kanttilassa, kokoushuone 3:ssa. Tervetuloa!
Rantasalmi, Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous to 11.12. Retken
varrella on luvassa hyviä ostosmahdollisuuksia ja yllätyksiä. klo 13 alkaen Kansalaistoiminnankeskus Mataran Talvikki ?tilassa
(os. klo 17.30 alkaen. Paikalla
eduskuntavaaliehdokkaita. Kutsun sinut osallistumaan Karjalan tilaisuuteen pe 14.11.
klo 16.30 . Lähtö Jyväskylästä klo 9
ja paluu klo 17
Ilmoittautuminen klo 9-11.30,
aluekokoukset klo 10.
Linja-auto risteilylle 7.-8.2.2015.
Piiri järjestää yhteiskyydin puolueen
eduskuntavaaliristeilylle. klo 18 Osuuspankin
kerho-huoneessa.
Alajärvi. klo 18. klo 18 Kylpylähotelli
Kunnonpaikassa, Jokiharjuntie 3 Siilinjärvi. Kahvitarjoilu. Revonlahden py:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. Voit varata matkasi suoraan piiristä Jaanalta
0440-817373/ jaana.kvist@keskusta.fi.
KAINUU
Kuhmo. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous ma 10.11. KLO
18 kaupungin valtuustosali. Valitaan puheenjohtajisto ja toimikunta vuosille 2015-2016 ja suunnitellaan tulevaa
toimintaa.
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin Työmarkkinatoimikunnan yleinen kokous ti 18.11. Ajat ja ohjelma
tarkentuvat myöhemmin. Kunnallisjärjestön johtokunnan ja paikallisosastojen puheenjohtajien ja sihteerien yhteiskokous ti
11.11. Johtokunta klo 19.
Nivala. Nuaskylän paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous
16.11. klo 18 Sanginsuun koululla, Sanginsuuntie 56.
Lisäksi esillä jäsenmaksukäytännön
muuttaminen. Lumijoen Keskustanaisten sääntömääräinen syyskokous to
13.11. klo
17 Limingan kirjasto, klo19 Muhoksen
Koivu&Tähti. klo 18:30 piiritoimistolla, Suokatu 31. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous ke 19.11. Johtokunta klo 17.30.
Siikalatva. Sääntömääräisten asioiden
lisäksi nimetään piirin eduskuntavaaliehdokkaat.
Isokyrö, valtuustoryhmän kokous on
ma 10.11. Keskustan Tervakaupunnin py:n
sääntömääräinen syyskokous ti 11.11.
klo 18 osoitteessa: Seilitie 5 B 11, Oulu. Asiana mm. Esillä lisäksi jäsenmakukäytännön muuttaminen. Varmistaaksesi haluamasi hyttiluokan, varaa matkasi mahdollisimman aikaisin. Kahvi- ja mehutarjoilu.
Siikajoki. Tervetuloa!
Piiritoimisto on auki sopimuksen
mukaan: Kai Puro puh. klo 18 piiritoimistolla. Lisäksi esillä jäsenmaksukäytännön muuttaminen. Ilveskorven py:n sääntömääräinen syyskokous ke 12.11. Tervetuloa kaikki jäsenet ja jäsenyydestä kiinnostuneet!
Johtokunta
Keskustan Kainuun piiri, sääntömääräinen syyskokous pe 14.11. Johtokunta klo 18.30.
Oulu. klo 11, valtakirjat alkaen klo 10. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen. Keskustassa tapahtuu
Kahvitarjoilu alk. klo
18 Utajärven nuorisotalon kerhohuoneessa. klo 18.30
Kunnantoimiston Johtokeskuksessa.
Kahvitarjoilu. Pullakahvit. Juhla klo 12.
Pyhäjoki. klo 19 Kuukasjärvellä. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen ja
avoimeksi tulevat kunnalliset luottamushenkilöpaikat.
Utajärvi. klo 18.30
Elina ja Ari Eteläniemellä. Tarjolla kakkukahvit.
KESKUSTANAISET
Lumijoki. Esillä lisäksi eduskuntavaaleihin
valmistautuminen ja jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
Oulu. Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat toimijat!
Keskustan vaaliristeilylle HelsinkiTallinna 7.- 8.2.2015 kimppakyytiä Etelä-Pohjanmaan piirin alueelta: 1) Linja-auto lähtee Vaasasta -Seinäjoen -Jalasjärven- Parkano-Helsinki. Jäsenmaksusuosituksen maksutili 513100-4573.
LAPPI
Posio. Sarjankylän py:n sääntömääräinen syyskokous ke 12.11. Klo
12 alkaen kahvit sekä Jouluinen korttipaja. Kajaanin kaupungin valtuustonsalissa. Valtakirjojen tarkastus ja kokouskahvit klo 17-18.
Keskustan eduskuntavaaliristeily 7. Johtokunta kokoontuu klo 18.30.
Rovaniemi. Tervetuloa!
KESKUSTAN
OPISKELIJALIITTO
Keskustan Opiskelijaliiton liittokokous 15.-16.11 Joensuussa. klo 11.30 Vaarantalolla
(Halmetmalentie 2). Pyhäjoen py:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. juhla su 16.11. klo 18 piiritoimistolla, Koulukatu 31 A 2, Oulu. Lisäksi esillä
jäsenmaksukäytännön muutos.
Nivala. Lisätietoa
piiritoimistolta. Lisäksi
esillä kunnallisia luottamushenkilövalintoja. Kahvitarjoilu.
Oulu. klo 19,
Kalliontie 18 (Myllykartano). Py:n syyskokous pe 7.11. 8.2.2015. klo 17.30. Nivalan Vesaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. Johtokun-
Oulu. Sitovat ilmoittautumiset merja.rintamaki@netikka.
fi tai 0400-338418. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous la 8.11 KLO
13 Vaarankylän kylätalolla. Kuultavina kansanedustajaehdokkaat yrittäjä, HTM Marisanna Jarva ja opiskelija
Tuomas Kettunen.
Paltamo, paikallisyhdistyksen syyskokous la 8.11. Johtokunta klo 17.30.
Oulainen. Keskustakerhon sääntömääräinen syyskokous ke 19.11. Johtokunta klo 18.
Kahvitarjoilu. Muistathan varata risteilysi Ikaalisten matkatoimistosta p.03-45800, hyttejä enää saatavilla
rajootetusti.
KESKI-POHJANMAA
Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri, syyskokous la 8.11. Tervetuloa !
ETELÄ-POHJANMAA
Jalasjärvi, keskustanuorten syyskokous la 8.11 klo 14 Pekka Alakoskella.
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri, syyskokous Seinäjoella Koulutus-
keskus Sedun toimipisteessä, Kirkkokatu 10, la 8.11. Petäjäskosken py:n sääntömääräinen syyskokous to 20.11. 0408379867 ja
perapohjola@keskusta.fi. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
Siikajoki. ole
hyvä ja varaa kuljetus pe 7.11. klo
18.30 valtuustosalissa. klo 19
Kotokahviossa. Poliittinen katsaus eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen. Valtuutetut
myös joukolla mukaan!
Pudasjärvi. Esityslistalla
syyskokousasiat sekä kansanedustajaehdokkaiden valinta. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous to 20.10. Vieraina Matias Ojalehto ja
Hannu Takkula. Esillä jäsenmaksukäytännön muuttaminen. Keskustaväen vaalikyyti. klo 18.30 Kunnantalolla. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen. Tervetuloa!
Hailuoto. Kokousalustus MEP Olli Rehn sekä
alueen kansanedustajat. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
Pyhäjoki. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Vieremä, kkn pyn syyskokous ke
12.11. klo 19
Pulkkila-salissa. Esillä lisäksi
jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
Torttukahvit.
KESKUSTANUORET
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin Yrittäjätoimikunnan yleinen kokous ma 17.11. klo 18 Pylvään kylätalolla. Mukana
Jedun yhtymäjohtaja Keijo Makkonen.
Johtokunta kokoontuu klo 18.
Muhos. Vieraana ke-ehdokas Hanna-Leena Mattila
Nivala. Johtokunta kokoontuu klo 18.30. Kokouksessa mukana Kuopion kunnallisjärjestön pj Antti Kivelä.
Keskustan Pohjois-Savon piiri, syyskokous pe 14.11. klo 19
kaupungintalolla, Nalle-kokoushuone. Keskustan Kurejoen py:n
syyskokous to 13.11. klo 12 Raahen Lukiolla, Merikatu 1. Kokouspaikkana toimii Itä-Suomen yliopiston
Joensuun kampus (Yliopistokatu 4).
Kokous alkaa klo 10 lauantaina. Johtokunta kokoontuu klo 15.
Vittikko-Varvikko, py:n syyskokous
su 16.11 klo 13 Leena Peuralla.
Lappilaisten eduskuntavaaliehdokkaiden sekä tukiryhmien koulutus
Rovaniemellä la 13.12. Oulujoen py:n sääntömääräinen syyskokous ma 17.11. Johtokunta kokoontuu klo 18.
Pyhäjoki. klo 14 Merihelmessä. Viirinkankaan py:n syyskokous 14.11. Pulkkilan py:n sääntömääräinen syyskokous pe 7.11. Utajärven Vesaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. Valtakatu 25 Kemi.
Kokoukseen voi osallistua myös virtuaaliyhteydellä.
Lappilaisten eduskuntavaaliehdokkaiden sekä tukiryhmien koulutus
Rovaniemellä la 13.12. klo 17 kunnanvirastolla. Kokkolassa Villa Elbassa, os. Kurenalan py:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. Tupoksen py:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. Keskusliiton terveisiä on tuomassa pääsihteeri Anni-Mari Perkkiö. Kahvit ja pika-arpajaiset. Kahvitarjoilu Yppärin koululla klo 11.30. Tervetuloa!
Puolanka. Kuljetus on ilmainen.
Oulainen. klo 19 Alakylän
kylätalolla.
Vesaisten E-P:n piiri, syyskokous
16.11. Rautiosaaren py:n syyskokous ma 10.11. Tervetuloa!
Sukeva, pyn syyskokous pe 7.11. Myös päivälliset ja
lounaat voi varata etukäteen edullisempaan ennakkohintaan. klo 19 kaupungintalolla. Kahvitarjoilu.
Merijärvi. klo 19
Kirkkotie 1 / kahvio / valtuustosali. klo 18 kunnantalon pienessä kokokushuoneessa. klo 13 Rimpilänniemen Louhelassa puhujana piirin pj, kansanedustaja ja kansanedustajaehdokas Timo
Korhonen, tarjoilua. Teemana sote-uudistus, vieraana Kainuun soten hallintoylilääkäri Esa Ahonen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset
asiat, mm. klo 18 kokous Keskustan Piiritoimistolla, Koulukatu 31 A 2, Oulu.
Alpua. Johtokunta
klo 18.30. Esityslistalla sääntömääräiset asiat. klo 13 Nurmoo-talolla. Tarjolla kahvia ja pientä naposteltavaa.
KESKUSTAOPISKELIJAT
Oulun Keskustaopiskelijoiden sääntömääräinen syyskokous järjestetään
pe 7.11 klo 18 Rooster Cafessa, Torikatu 26 Oulu.
VESAISET
Kalajoki. . Mukana ke-ehdokas Riikka Moilanen. Lakkaavien yhdistysten jäsenet siirtyvät Karttulan py:n jäseniksi.
Karttula, paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous to 13.11. Tule kuulemaan ja evästämään Tapani Tölliä.
Raahe. klo 19
Petäjäskosken nuorisoseuralla. Johtokunta klo 17.
Pudasjärvi. Syyskokousasiat ja nimetään eduskuntavaaliehdokkaat. Kokouksen jälkeen makkaranpaistoa kodalla.
Liminka. Merijärven py:n sääntömääräinen syyskokous ke 12.11. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous to 13.11. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen. Kahvitarjoilu. Hailuodon py:n sääntömääräinen syyskokous ti 18.11. Valtakirjan tarkistus alkaa 17.20 Kahvitarjoilu. Puhujina kansanedustaja ehdokkaita.
Sotkamo. Ohjelmallinen ilta pe 7.11. Tarjoilua.
Ke-ehdokas Hannu Takkulan tukiryhmän kokous pe 7.11. Himangan Vesaiset ry:n
sääntömääräinen syyskokous ma
10.11. klo 10. Sannanranta 60.
Poliittinen katsaus eduskuntaryhmän
pj Kimmo Tiilikainen. Tervetuloa!
Kuopion Keskustanaiset ry syykokous ke 12.11. Yppärin Keskustanaisten
65 v. klo 18 piiritoimistolla,
Koulukatu 31 A 2, Oulu. klo
18.30 Karttulan yhteispalvelupisteellä. Lähdemme risteilylle bussilla, jonka lähtöpaikka on Iisalmi ja matkareitti kulkee 5- tietä pitkin.
Bussimatkan hinta on 60?/ henkilö
edestakaisin. klo
18 Taukokartanossa. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen
syyskokous la 15.11. klo 19.00 Meijerin pirtillä. klo 17.30. klo 17
Nivalan Osuuspankin kokoushuoneessa. Hinta
meno-paluu 60?/hlö. Poliittinen tilannekatsaus ke Antti Rantakangas. Valitaan
puheenjohtajisto ja toimikunta vuosille 2015-2016 ja suunnitellaan tulevaa
toimintaa.
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin sääntömääräinen syyskokous la
8.11. Aamupala ja valtakirjantarkastus klo 9.30.
POHJOIS-POHJANMAA
ta klo 18.
Ii. Jumalanpalvelus Pyhäjoen kirkossa klo 10. klo
18.30 Kirkkotorin koulutuskeskus,
Asemakatu 5. Keskustanaisten Siikalatvan py:n sääntömääräinen syyskokous ma 17.11. Ajat ja ohjelma
tarkentuvat myöhemmin. valitaan ensi vuoden hallitus. klo
18 Kunnantalolla. Tarkemmat tiedot ilmoittautumisen yhteydessä. Jos tarvitset kuljetusta vaalipaikalle
varsinaisena vaalipäivänä su 9.11. klo 18 Osuuspankin kerhohuoneella. Kunnallisjärjestön syyskokous
su 16.11. Mukana ke-ehdokkaat Hanna-Leena Mattila ja Matias Ojalehto. Asiana syyskokousasiat ja valtuustolista. Kahvitarjoilu.
Ylivieska. Keskustanaisten syyskokous to 13.11. n.
klo 14. Bussi kulkee
reittiä Oulu-Ylivieska-Helsinki. klo 18.30
Iltaruskossa (vanhustentalon kerhohuone). klo 19 Raumankarin koululla.
Täytekakkukahvit.
PERÄPOHJOLA
Ylitornio, paikallisyhdistyksen syyskokous ti 11.11. klo 18 Jorma Törmäsellä
Alkkulanraitti 72. Yppärin py:n ja Yppärin Keskustanaisten sääntömääräiset
syyskokoukset juhlan jälkeen 16.11. Kahvitarjoilu. Valtakirjojen tarkastus lauantaina klo 9-12.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan seuraavan vuoden liittohallitus. Kuultavina kansanedustajaehdokkaat yrittäjä
HTM Marisanna Jarva, opiskelija Tuomas Kettunen ja kansanedustaja Timo Korhonen.
Puolanka. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous ma 10.11
KLO 13 kunnan valtuustosali. Kuultavina kansanedustajaehdokkaat yrittäjä HTM Marisanna Jarva, opiskelija
Tuomas Kettunen ja kansanedustaja
Timo Korhonen.
Paltamo. Mukana ke-ehdokas Niilo Keränen. Kahvitus klo 18. klo 18 Karttulan yhteispalvelupisteellä. Sääntömääräiset asiat.
Rovaniemi. Varaa paikkasi linja-autoon pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi tai 0405156800.
Ke Mirja Vehkaperä mukana kansanedustajien kyselytunneilla ma 10.11.
klo 17 Iin kauppakeskus Kärkkäinen,
klo 19 SEO Haukipudas; ma 17.11. klo 18 piiritoimistolla
Inari. Johtokunta klo 16.30.
Siikajoki. klo 18 Parpalalla, Männikönmutka 9, Tupos. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen. Lisäksi esillä jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
21
Keskustanuorten Pohjois-Pohjanmaan piiri ry:n sääntömääräinen
syyskokous pe 7.11. klo 18 Raahessa, Pattijoen veteraanimajalla. mennessä nrosta 044-0402937/Merja. Esillä sääntömääräiset asiat. Ylivieskan Pohjoinen py:n
sääntömääräinen syyskokous su
16.11. eduskuntavaalit. Arvontaa ja kahvit. 2) Auton reitti määräytyy ilmoittautuneiren mukahan eli nyt aktiiivisesti vaikuttohon reitin valintahan -ilmoittautumalla! Matkan hinta on 40 henk./
auto meno-paluu 50?. Tervetuloa!
Keskustan Etelä-Karttulan, Itä-Karttulan, Koskenkylän, Pihkainmäen
ja Syvänniemen paikallisyhdistysten
toinen sääntöjen mukainen yleinen
kokous yhdistysten lakkauttamisesta
to 13.11. Mukana ke Antti Rantakangas ja piirin puheenjohtaja Matias Ojalehto. Lisätietoa
piiritoimistolta. Keskustanaisten syyskokous Virkkulassa to 13.11. Lisätietoja elina.helmanen@keskustaopiskelijat.fi. Valitaan ensimmäinen uusi yhteinen johtokunta (entiset Kankaan, Ylivieskan
Kantokylän ja Ylivieskan Pohjoinen
py:t) ja pidetään juhla uuden py:n alkajaisiksi. klo 18.30 valtuustosalissa.
Peräseinäjoki. klo
18 Lohirannassa. Paikalla myös ke-ehdokas Janne Seurujärvi. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
Siikalatva. Tervetuloa.
Piirihallitus, kokous 20.11. klo 17 piiritoimistolla os. Paavolan py:n sääntömääräinen syyskokous ma 17.11. klo
18 valtuustosalissa. klo 20
Korvenkylän seurantalo. Py:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11
Missä aurinko paistaa keskipäivällä pys-
5. Onko sarjakuvasankari Tintin koiran nimi
Milou, Pluto vai Rantanplan?
Sudoku
3
6
9
5
3
2 8
7
2
1 6
8
7
3
9 5
8
4
6 1
2
6
8
1
3 8
3
9
5 6
8
1 7
9 5 3
4 6
7
5
8 1
5 2
1
6
9 7
3 9 6
1 9
2
5 8
3
9
1
4
1 8
5
2
8
Kuva: Suomenmaan arkisto
ta: Hattula, Hausjärvi vai Humppila. Pohjois-Suomessa on jo saatu esimakua
tulevista pakkasista. Leonardo Di Caprio ja Saku Koivu täyttä-
3. Viime talven pakkasennätys oli Utsjoen Kevojärvellä mitattu
-40,6 astetta. Aku Ankka . Mikä Kanta-Hämeen 9000 asukkaan kun-
tysuoraan ylhäältä alas?
9. Mikä on salibandyn kansanomaisem-
pi nimi?
Viivi & Wagner . Kumpi oli ensin, Aku Ankka vai Mikki Hii-
5
2
6 7
Paljonko kenttäpostimerkkejä
jatko- ja Lapin sodan aikana
painettiin?
6
3
9
2 7
3
5 9
1 2
6
9
4
7
6
5
4
3
6
8
vä vuosia marraskuussa. marraskuuta
1941. Onko rauhan aikana Suomessa julkaistu niin sanottuja kenttäpostimerkkejä?
6. Keille merkkejä jaettiin ja mihin tarkoitukseen?
8. 22
7.11.2014
TIETOTESTI
1. Virtanen . B. Mukula. Paljonko kenttäpostimerkkejä jatko- ja
Lapin sodan aikana painettiin?
2. Suomen ennätys on niin huima kuin -51,5 astetta Kittilän Pokassa 1999.
Mutta Helsinki ja Kaisaniemi: paljonko sen
pakkasennäyts on?
4. Sen
neljä taajamaa ovat Oitti, Ryttylä, Hikiä ja
Monni.
7. Masi . Ensimmäiset niin sanotut kenttäposti-
ri?
merkit julkaistiin Suomessa 1. Paljonko Koivu ja
paljonko Caprio: 36, 38, 40?
10
145:10-11
SANANPARSI
Huutaa ku Norjan kajava, rääkkyy ku Ruijan piru.
Sodankylä
KANSA KASKUAA
Mitä yhteistä on koiralla ja rekkakuskilla?
. 23
7.11.2014
Tänä nenäpäivänä
KYLLÄPÄ nyt hassutellaan. Muovinenä
päässä ja pissittääkin.
globaalisti vertaa. painos on
yhä varastossa), lisäksi kenttäpostimerkeiksi katsotaan YK-merkit
64?77 Kyproksen ja 73?83 Lähiidän pataljoona, 3) kotirintamalla
oleville, jotka lähettivät rintamalla oleville kirjeitä ja paketteja; Lapin sodassa kenttäpostimerkkejä saivat käyttää vain rintamasotilaat, 4) 145 miljoonaa, (+ 2 milj.
1963+83), 5) Hausjärvi, 6) Päiväntasaajalla, 7) Mikki Hiiri 1928, Aku
A. Eikö menisi muutama vuosi ihan nykyisillä mannervälisillä
ohjuksilla. Paitsi kun tulee puhe hävittäjäkoneiden uusimisesta, sitten on. Meillä säästetään kuntatasolla kaikesta tarpeellisesta, koska valtio ei enää jelppaa kuntia niin kuin ennen.
Valtiolla ei ole rahaa. No kun ei mene!
Jari Nenonen
SUOMELLAKAAN ei mene hyvin, vaikka meneekin jos
Päivät vierivät
Ristikko
PERJANTAINA 7. Ehkä kansalaisten terveydenhoito olisi
laakista kunnossa niin Amerikassa kuin Venäjälläkin, jos
ei varustauduttaisi.
Eikö kauhun tasapaino ole jo nyt melko vaaterissa. Ei siinä narsismi paljon saa nostetta, kun sujauttaa kolikon tai peräti
setelin kaupan ovella seisovan muovinenäisen reservin
majurin pitelemään lippaaseen.
Mieli tekisi antaa sille ukollekin vitonen, kun arvaa että
se syvällä sielussaan pohtii, että tätäkö se kauan kaivat-
tu urosmarttakerhon jäsenyys sitten olikin. Enemmän helpottaa komeljanttareiden
omaatuntoa, on edes jotain tehty.
Kuinka monta asiaa saisi kuntoon, jos vainoharhaiset
suurvallat edes hieman tinkisivät jättimäisistä puolustusbudjeteistaan. Ja uusien levyjen buukkaamisesta ja
esiintymistilaisuuden antamisesta elähtäneille eilispäivän ruotsalaispoppareille, jotka esiintyvät kansainvälisen tähden statuksella vain Suomessa.
Keräyksiin omilla rahoillaan osallistuvat kansalaiset
ovat koko rumban vilpittömimmästä päästä. 1934, 8) Milou, 9) kumpikin 40,
10) sähly.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Tarkoituksena on, paitsi kerätä varoja kehitysmaiden lapsille, niin myöskin muistuttaa
että me jannekatajat olemme kyllä hyviä ihmisiä.
Pikkuisen näen samaa jokasyksyisessä Anna lapselle banaani -konsertissa, hyväntekeväisyydestähän siinäkin on kysymys. marraskuuta
2014.
Tänään Taisto, ortodoksisen
kalenterin mukaan Lasari, Lasse, Kaisa.
Aurinko laskee Helsingissä
16.09, Oulussa 15.36 ja nousee
huomenna Helsingissä 8.01, Oulussa 8.30.
PÄIVÄN SANA
Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi, uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua! Julistakoot he
valtakuntasi kunniaa, kertokoot
mahtavista teoistasi.
Ps. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Molemmat haukkuvat henkilöautoja ja nukkuvat kopissa.
Ratkaisut
5
3
4
9
7
2
8
6
1
6
2
1
4
3
8
5
7
9
9
8
7
6
5
1
2
4
3
4
1
9
8
2
6
3
5
7
8
6
5
7
4
3
9
1
2
2
7
3
1
9
5
6
8
4
3
4
8
5
1
9
7
2
6
1
9
6
2
8
7
4
3
5
7
5
2
3
6
4
1
9
8
8
1
3
6
5
9
2
7
4
5
6
4
3
2
7
9
1
8
9
7
2
1
8
4
3
6
5
2
8
5
9
3
1
6
4
7
Ulkoasu: Mikko Eronen
6
4
7
9
5
3
2
1
8
044 7370 314
2
3
1
4
8
6
7
5
9
Kuvatoimitus
Maria Seppälä
5
8
9
7
1
2
4
3
6
7
3
9
5
4
6
8
2
1
6
4
1
2
7
8
5
9
3
1
9
7
8
6
5
4
3
2
3
5
6
4
1
2
7
8
9
4
2
8
7
9
3
1
5
6
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
7
9
3
2
6
1
8
4
5
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
4
2
8
5
3
7
9
6
1
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
1
6
5
8
4
9
3
2
7
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
Helsingin toimitus
Postios. Niillä pärjää kaksi
päivää, ovat uusia tai vanhoja.
Uskottava puolustus, joo joo!
Kas kun ei ole nenäpäiväkeräystä aseisiin.
MAAILMASSA hätää riittää, eikä se edes nenäpäivällä
paljon helpota. Satako
niitä on. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Vuoropäällikkö
044 7370 263
Tuottaja:
Pirjo Kontio
044 7370 262
Toimittajat:
Henna Lammi
044 7370 267
Pentti Manninen 040 5709 400
Timo Mikkilä
044 7370 265
Samuli Nissilä
044 7370 261
Pauliina Pohjala 050 5450 915
9
7
4
1
2
5
6
8
3
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Satu Itkonen
044 7370 333
Annukka Kantola
opintovapaalla
Risto Luodonpää 040 8201 781
Samuli Vänttilä 044 7370 244
Pirkko Wilén
044 7370 238
8
1
6
3
9
4
5
7
2
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
3
5
2
6
7
8
1
9
4
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
1) -34,3 1/1987, 2) 2+2: 1963 ja
1983 sotaharjoitusten merkeissä (lähes koko 2 milj
Niukkuutta joudutaan jakamaan.
. -tilaisuudessa.
TILAISUUDEN paneeliin osallistui
kansanedustaja jokaisesta eduskuntapuolueesta.
Kansanedustajia harmitti, ettei kulttuurille osata laskea arvoa.
. Kulttuurin osuus
ei mielestäni ole kovin paljon sen
arvoon nähden, hän muotoili.
KOKOOMUKSEN Anna-Mari Virolainen oli suopein yksityisen rahan lisäämiselle myös museoissa.
. Sen avulla voimme ymmärtää itseämme ja historiaamme.
Vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto kiteytti, että kulttuuriperintö ei ole vain menneisyyttä. Hänen mielestään aito
mesenaatti lahjoittaa kulttuurille
ilman verohyötyäkin.
Kansanedustajat Mikaela Nylander (r.), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Tuomo Puumala (kesk.), AnnaMari Virolainen (kok.), Paavo Arhinmäki (vas.) ja Pia Viitanen (sd.) keskustelivat keskiviikkona kulttuuriperinnön merkityksestä. Meillä on puutteelliset mittarit mitata kulttuurin kokonaishyötyä, keskustan Tuomo Puumala totesi.
Esimerkiksi museot tuovat alueille matkailijoita, joiden eurot
näkyvät positiivisina lukuina ravintola- ja majoitusalalla, ei suinkaan kulttuurialalla.
Vaasan yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan jokainen museokäynti tuo alueelle 32?49 euroa.
tuoda muita rahoitusmalleja.
Virolaisen mielestä yksityisiä
henkilöitä ja yrityksiä voidaan
rohkaista tukemaan kulttuuria.
Sauli Ahvenjärven (kd.) mukaan veroporkkanoilla pystytään
luomaan win win -tilanne, jolloin
kulttuurin tukeminen olisi kannattavaa kaikille.
Arhinmäki ei innostunut ajatuksesta. Kulttuurilla on ihmisen hyvinvointia edistävä merkitys, ja monet myönteiset asiat näkyvät vasta vuosikymmenten päästä, Kostet sanoo.
Kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila jatkaa, että kulttuuriperinnön arvon ymmärtää vasta, jos
sen on vaarassa menettää. Kulttuuriperintö elää koko
ajan. Ja sitä
tapahtuu maailmalla koko ajan.
Kaksikko puhui keskiviikkona
Museoviraston ja Helsingin Sanomien ?Onko meillä varaa pitää
yllä kulttuuriperintömme. Kulttuuri pitäisi nähdä yhä
enemmän myös hyvinvointikysymyksenä.
Näin pohtii Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet.
. Julkisen rahan pitää jatkossakin olla pääasiallinen rahoituskanava, mutta sen rinnalle voidaan
POLIITIKOT näkivät kulttuuriperinnön moninaisena ja vaalimisen arvoisena.
Ministeri Viitanen painotti, että kulttuuriperintö tarkoittaa monia asioita, niin Sibeliusta, saunaa
kuin sisuakin.
. Se
myös auttaa meitä ymmärtää mitä on tulossa ja suunnistamaan
eteenpäin.. Kansanedustajat oikealta
vasemmalle säilyttäisivät julkisen rahan roolin suurena.
Entinen kulttuuriministeri, va-
semmiston Paavo Arhinmäki
vaati jopa budjetin kasvattamista.
Kulttuuri- ja asuntoministeri
Pia Viitanen (sd.) myönsi rahoituksen haasteet. Kuva: Jari Laukkanen
KULTTUURIPERINTÖ on laaja käsite, mutta keskustelu käytiin lähinnä museoiden ympärillä.
Yli 76 prosenttia museoiden rahoituksesta tulee kunnilta ja valtiolta. 24
7.11.2014
Poliitikot vaalisivat kulttuuriperintöä
HENNA LAMMI
Kulttuuriperinnön
avulla voimme
ymmärtää
itseämme ja
historiaamme.
HELSINKI
ASIOITA käsitellään liikaa talous
edellä. Kulttuuribudjetti on pingispallo, kun koko valtion budjetti
on rantapallo