8
Puhdas ruoka ja ulkona oleminen innostavat
kaupunkilaisia palstaviljelyyn. s. . Marjaa ovat suot
latjanaan, hän sanoo. Palstojen
hintaerot eri kaupungeissa ovat suuria. s. 1 ?
?EU-kriitikot haluttiin nolata?
Kansanäänestystä edeltänyt keskustelu oli yksipuolista, sanoo Timo Kaunisto. 2
YHTEISTYÖ EI KELPAA HALLITUKSELLE. s. 4
Hillakausi käynnistyi etuajassa
Körttikansa juhli Haapajärvellä
Perunoita omalta palstalta
Hillatohtori Taisto Illikainen odottaa Ranualle
oikeaa hillaryntäystä. s. s. 3
TIISTAI 9.7.2013
N:o 75 . s. 6 414880 073513
ENNENAIKAISET VAALIT PARAS VAIHTOEHTO. 6
Haapajärven herättäjäjuhlilla viikonloppuna
käsiteltiin Sanasi annoit -teemaa monesta eri
näkökulmasta. 10
Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Maa tarvitsee
toimintatahtoisen hallituksen
K
un Jyrki Kataisen kuuden puolueen hallitus
kesällä 2011 pystytettiin, puolueet perustelivat osallistumista hallitukseen ratkaisuilla, jotka he hallitukseen osallistuessaan voivat estää. Kauan eivät viiden kilon laatikot ehtineet
pöydällä vanheta, kun yksi oli jo maisteltu tyhjäksi.
Ensin meinasin motkottaa mukuloilleni, mutta älysin
sentään olla hiljaa.
Mikä järki siinä muka on, että parhaimmilta maistuvina pellon aarteet sokeroidaan pakasteeseen ja otetaan
sieltä herkuteltaviksi vasta, kun ne ovat menettäneet
terän tuoreudestaan.
Sitä paitsi punamarjan pikkuisille kasvoille loihtimasta autuaan ahnaasta ilmeestä on kyllä valmis maksamaan mansikoita.
Hallituksen ongelma on poliittisen mandaatin
puuttuminen. Toistaiseksi vaatimukseen on vastattu kysymyksellä, mikä muuttuisi. Mutta mitä tehdään, jos nykyinen hallitus on kykenemätön muuttamaan politiikkaansa?
Hallitus ei voi toimia kahta vuotta toimitusministeriönä odotellen parempaa aikaa. Se on puoluepolitiikkaa, ei maan asioiden hoitamista.
H
allituksen ongelma on poliittisen mandaatin puuttuminen. Tältä rakenteelliselta perusteelta putoaa pohja pois, jos sopua
työmarkkinoilla ei synny.
Siinä tapauksessa hallituksen pystyssä pysyminen perustuu vain kunta- sekä sosiaali- ja terveysrakenteiden uudistamishankkeeseen. Heti.
Tai viimeistään ensi viikolla,
kunhan olen saanut siivottua
vaatekaapit.
Meri Alaranta-Saukko. Ei tunnu oikeudenmukaiselta, että vain nuorilla miehillä on velvollisuus isänmaansa palvelemiseen.
Keskustelua voi käydä monesta eri näkökulmasta. Kuten uiminen, jäätelö, lepääminen ja ne mansikat.
Sillä tavalla kaikilla olisi varmasti mukavampaa, vaikka huusholli ei olisikaan tiptop ja naapurien lomanvietto olisi paljon täyteläisempää kuin oma.
ILLALLA luimme lasten kanssa Taivaslinna-nimistä kirjaa. Osallistuminen
olisi myös osallisuutta.
Eduskunnan hajottamattomuus ja vaalikauden
mittaiset hallitukset eivät todista vain jämerää kansanvaltaa. Kansa
voisi sitoutua, ei vain protestoida. Politiikkaa johtavaksi hallitus- ja pääministeripuolueeksi nousi kuitenkin Suomen EU- ja euromyönteisin sekä oikeistolaisin puolue, kokoomus.
Keskustelu ohjelman uudistamisesta ilmentää
hallituksen toimintakyvyttömyyttä. Päätin alkaa sellaiseksi äidiksi. Ne alkavat olla paras käytettävissä oleva
vaihtoehto.
Kaikkien kansalaisvelvollisuus
K
un nuorista miehistä entistä useampi saa vapautuksen armeijasta, varusmiespalvelusta
arvioidaan myös ikäluokan ja sukupuolten
välisenä tasa-arvokysymyksenä. Siinä pikkutyttö rakentaa kirjoista itselleen taivaslinnan, koska hänen taivaasta näkemänsä uni on harmittavasti päättynyt liian aikaiseen heräämiseen.
Äidin saapuessa paikalle kirjat
ovat permannolla nurinniskoin.
. yhteistä hyvinvointia lisäävissä tehtävissä.
Uudenlainen kansalaisvelvollisuus olisi osa yhteisöllistä kansalaiskasvatusta, jota suomalainen
yhteiskunta 2010-luvulla tarvitsee.
MUUTENKIN pitäisi opetella ottamaan vähän rennommin. Poliittinen tilanne 2013 luo
keskusteluun toisenlaisen esityslistan kuin 2011.
Mandaatin saamiseksi tärkeintä on se, että puolueiden on käytävä kyllä-vaalit ei-vaalien sijasta. Kokeilla olla täysvallaton vasikka apilaisella laitumella.
Yrittää hetken aikaa katsoa maailmaa kuin lapsi. Tärkeämpi osa olisi ?siviilipalvelus. Valmiina pitää olla
myös malli, miten toimia. Lisäksi on kehuttu vaalikauden mittaisten hallitusten tuovan politiikkaan johdonmukaisuutta.
Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on, että
mandaatti muuttuisi. sekä nuoriin naisiin että miehiin,
malli voisi pohjautua kriisiskenaarioon. Nauratti ja
suretti yhtä aikaa. Muistuttaa itselleen, mitkä asiat kesässä ovat oikeasti tärkeitä. Kuva: Jari Laukkanen
aa puolueille mahdollisuuksia poliittiseen härnäilyyn ja profi ilin korottamiseen. Pitkät,
kuumat, huolettomat ja ahomansikanmakuiset.
Kiireettömät aamut, sadepäivien leikit keittiön pöydän alle rakennettuine majoineen, uintireissut auringossa välkkyvän meren äärelle.
Kesästressin uhatessa kannattaisikin pujahtaa mielikuvissaan menneisiin suviin. Sekoilu uudistuksessa ei
ole vain hallituksen taitamattomuutta. Varautuminen kriisiaikaan olisi silloin vain osa koulutusta. Ei-politiikan perusteita vahvisti ruusuinen kuva tulevaisuudesta, jolla vaikeat asiat siirrettiin seuraaville hallituksille.
Nyt hallitusohjelmaa pitäisi muuttaa, koska politiikka on väärää. Vaalitulosta ei voi sisäpoliittisestikaan tulkita haluksi reivata politiikkaa oikealle. Suomea ei puolusteta enää vain ase kädessä, eikä sota ole välittömin uhka. Heittäytyä kakaramaiseen
iloon, irrottautua työhuolista ja lomanviettovaatimuksista, ikkunanpesun ja suursiivouksen murheista. Se on
kansaa ja päättäjiä yhdistävää ja sitouttavaa.
Ennenaikaisten vaalien mahdollisuutta ei pidä
ohittaa. Seuraavat kaksi vuotta ovat aivan liian pitkä aika poliittiseksi välivaiheeksi.
Ohjelmauudistuksiin hallitus tuskin kykenee.
Sen ainoa elossapysymistä lisäävä perustelu on
onnistuminen laajan työmarkkinapoliittisen kokonaisratkaisun vauhdittamisessa syksyllä 2013.
Jos sekin epäonnistuu, niin Suomen hallitus tarvitsee jatkotoimilleen paljon nykyistä vahvemman
mandaatin.
Sinipunapohjaiset hallitukset ovat yleensä perustelleet olemassaoloaan ?sopimusyhteiskuntaa?
edustavina työmarkkinahallituksina. Välillä kun erehtyy kireyksissään miettimään, miksi esimerkiksi kesäreissua lasten kanssa nimitetään harhaanjohtavasti lomaksi.
Pakkautuminen ahtaaseen autoon/mökkiin/asuntovaunuun porukan ja sen ylisuurten odotusten kanssa
tarkoittaa usein uuvuttavaa kompromissien etsintää sekä valtavasti ylimääräistä työtä.
Tulee jopa pohtineeksi, miksi koululaisilla pitikään olla niin pitkä kesäloma ja vajoaa haikailemaan kouluvuoteen kolmatta lukukautta keskieurooppalaisittain.
Olisi vähemmän lomajärjestelypaineita työssä käyvillä vanhemmilla.
MUTTA sitten sitä muistaa lapsuutensa kesät. Voimavarat on osatta-
Kesä kaikilla
va mobilisoida, on toimittava johdetusti ja yhdessä.
Jos kansalaisvelvollisuus haluttaisiin ulottaa koko ikäluokkaan . Puhutaan kansakunnan valmistautumisesta kriisiaikojen uhkiin, jotka voivat aiheutua esimerkiksi ympäristö- tai pakolaisongelmista.
Niitä tilanteita varteen pitää olla suunnitelma
haasteeseen vastaamisesta. Se liimaa hallituspuolueita yhteen.
Vaaleissa 2011 ei haettu mandaattia nykyisenkaltaisiin kuntaratkaisuihin. Kansanvaltaa on kyky ymmärtää ennenaikaisten vaalien merkitys politiikan muuttamiseksi ja hakea kansalta mandaatti muutokselle. Toki se tarjo-
VIIME VIIKOLLA hankin kesän ensimmäiset säilöntämansikat. Se olisi ajatuksellinen jatke ja laajennus ulkoisia uhkia torjumaan rakentuneelle kansalaisvelvollisuudelle.
Kansalaisvelvollisuutta voi hahmottaa laajemmin, kansalaispalveluksena nuoresta ihmisestä
huolehtineelle ja kouluttaneelle isänmaalle. Se hanke on
ainoa, josta hallitus ei ole tinkinyt. Ei
sellaisia äitejä oikeasti ole,
tyttäreni tokaisi. Kyse on kansalta saadun mandaatin puuttumisesta, joka tarkoittaa samalla hankkeeseen sitoutumattomuutta.
EU- ja europolitiikan muuttaminen oli 2011 vaalien pääteema. Sehän on satua. Ajatelkaa, ettei äiti ollenkaan hermostu kirjojen kaltoin kohtelusta ja sekasotkusta, sanoin lapsille.
Hö, äiti. Ainoa ratkaisu siihen on
mandaatin hakeminen kansalta, uusien
eduskuntavaalien järjestäminen
Sen, minkä nuorena op-
pii, taitaa vanhanakin, Ilkka kirjoittaa.
?Toinen keino nostaa aktiivisuutta ja varsinkin heikoiten
osallistuvan joukon aktiivisuutta
olisi siirtyminen äänestämiseen
internetissä. Se on mahdollista monissa maissa ja henkilövarmennus on kehittynyttä. Kysymys on jokaista
suomalaista koskettavasta, miljardien eurojen hintaisesta asiasta.
MINULLE kahdeksankymmentäluvun kasvattina Suomen tulevaisuudessa on kyse
myös sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Lehden mukaan vastaus
kysymykseen, onko ruoka Suomessa kallista vai halpaa riippuu
siitä, kuka vertaa ja mihin.
?Ruoan hintaan on monia syitä. pidettiin ne sitten ennenaikaisesti tai ajallaan . Kyllä tästäkin selvitään.
Muut lehdet
LAPIN KANSA kirjoittaa hämmentävistä ruuan hintavertailuista.. Ruoka vähenee maailmalla,
ruokittavia suita tulee yhä enemmän ja aasialaisten kulutuksen
kasvu tyhjentää ruokavarastoja
Euroopassa.
Myös rankat sateet ja ankara
kuivuus ovat verottaneet saatavuutta. Vilunkitalous
ei ole outo ilmiö maailmanmarkkinoilla, joku vetää välistä.?
LIIKENNEMINISTERI Merja Kyllönen (vas.) päätti jatkaa VR:n
kaukoliikenteen yksinoikeutta vuoteen 2025. Tämä kaikki nostaa elintarvikkeiden hintaa.
Eikä tässä kaikki. SDP on yli kaksi vuotta pakoillut kysymystä työurien pidentämisestä.
Työmarkkinajärjestöjen neuvotteluissa
nuo ratkaisut ovat jäämässä takaa alalle.
Keskusta on valmis eläkeiän korottamiseen maltillisesti ja asteittain, mutta sen
vastapainoksi on oltava uskottava näkymä
tuhansista uusista työpaikoista.
Ratkaisun avaimet ovat SDP:n käsissä. Nettiäänestys on nuorille luonteva tapa toimia ja esittää kantansa.. Pohjolan Sanomat kirjoittaakin, että junaliikenne on yhteiskunnalle elintärkeä
toiminto, eikä sitä pitäisi kilpailutuskiimassa kolhia heikkoon
kuntoon.
?Mitähän etuja kilpailusta saataisiin Suomessa, missä väkeä on
vähän ja maa suuri. 9.7.2013
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Suomi tarvitsee yhteistyötä
Annika Saarikko
keskustan varapuheenjohtaja
MEILLE keskustalaisille politiikan kevätkausi päättyi kahtalaisissa tunnelmissa.
Mielipidemittaustenkin mukaan kansalaiset luottavat meihin, mutta samaan aikaan Suomen tulevaisuus näyttää yhä vakavammalta.
Keskusta on esittänyt Jyrki Kataisen
hallitukselle kuukausien ajan poikkeuksellista yhteistyötä sellaisten ratkaisujen aikaansaamiseksi, jotka parantavat työllisyyttä ja turvaavat palvelut.
On ollut valitettavaa, että yhteistyö ei
ole hallitukselle käynyt. Miten kävisi Kolarin ja Kemijärven yöjunille. Se
voi joko tehdä vastuullisia päätöksiä tai sitten yrittää tehdä seuraavista eduskuntavaaleista eläkevaalit. SDP on yli kaksi vuotta pakoillut kysymystä työurien pidentämisestä.. Ehkä kermankuorijoita vilkkaimmille rei-
teille. Kääriäinen
osui asian ytimeen.
Syksystä on tällä menolla tulossa erittäin vaikea.
Pääministerillä olisi vielä mahdollisuus
ottaa uusi asento ja rakentaa leveällä haravalla sekä luottamusta että yhteistyötä.
Keskusta on edelleen valmis poikkeukselliseen yhteistyöhön, koska huoli isänmaasta on varmasti kaikkien vastuullisten
päättäjien yhteinen.
Syksystä on tällä menolla tulossa erittäin vaikea.
?Minulle kahdeksankymmentäluvun kasvattina Suomen tulevaisuudessa on kyse myös sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Kysymys kuuluu,
rakennetaanko tämä maa yhdessä.
Nyt tarvittaisiin tulevaisuuden uskoa ?
ja päättäjiä, jotka rohkaisisivat luottamaan
huomiseen. Hiljaiset reitit jäisivät sitten VR:n kontolle tai
sitten ne käärittäisiin rullalle.?
PUOLUESIHTEERIT selvittävät syksyllä, pitäisikö 16-vuotiaille sallia äänestäminen kuntavaaleissa.
Ikärajan alentaminen liittyy toiveeseen nostaa äänestysaktiivisuutta. Vetoan vakavasti hallitukseen.
Nyt olisi aika rakentaa siltoja eikä polttaa
niitä. Kuva: Paula Åström
Keskusta on esittänyt yhteiskuntasopimusta Suomen suunnan muuttamiseksi.
Sen suurin ja samalla periaatteellisin ero
valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen esittämään työllisyyssopimukseen on, että
kannusteita työhön ja yrittämiseen on rakennettava kaikille suomalaisille.
Urpilaisen ajattelua ainakin julkisuuden
perusteella näyttää hallitsevan sinipunainen sopiminen, joka jättää ulkopuolelle ne,
joilla ei ole vahvoja etujärjestöjä tai painavaa neuvotteluvoimaa takanaan.
Tuemme vahvasti maltillisesta ja riittävän
pitkäkestoisesta tuloratkaisusta sopimista.
ESITÄMME miljardien eurojen tulevaisuusinvestointeja.
Keskusta on valmis myymään valtion eistrategista omistusta sellaisen kasvurahaston kokoamiseksi, jolla vauhditetaan uusi-
en työpaikkojen ja kasvun luomista.
Korjausrakentaminen ja väyläinvestoinnit työllistävät.
Keskusta on esittänyt useiden vuosien mittaista korjausohjelmaa homeongelmien ratkaisemiseksi. Nyt mitataan erityisesti valtiovarainministerin johtajuutta.
TYÖN, palvelujen ja yhteistyön linja olisi
Suomen tulevaisuuden kannalta paras mahdollinen. Hallitukselle eivät
ole kelvanneet myöskään keskustan esittämät ratkaisut.
ON HUOLESTUTTAVAA, että luottamus laajemminkin yhteiskunnassa on murentunut.
Esimerkiksi työmarkkinoilla ilmapiiri on ollut historiallisen heikko.
Kaksi vuotta sitten hallitus lupasi vaalikauden puoleenväliin kauaskantoisia päätöksiä, mutta ne ovat edelleen tekemättä.
Talous syöksyy, työttömyys on pahentunut koko alkuvuoden ajan ja kunta- ja soteuudistukset ovat menneet yhä kovemmin
päin seinää.
Yhteisöveron alentaminen oli ainoa oikean kokoluokan päätös hallituksen kehysriihestä, mutta sen hinta voi tulevaa syksyä
ajatellen muodostua kalliiksi.
Hallitus teki päätöksen ilman vakuuksia
maltillisesta tuloratkaisusta, uusista työpaikoista ja investoinneista.
ARVOSTAMANI kansanedustajakollega
Seppo Kääriäinen sanoi hiljattain, että
hallituksen kannattaisi käyttää kuluva kesä
luottamuksen palauttamiseen. Seuraavien vaalien . jälkeenkin
on kyettävä tekemään yhteistyötä.
Pienenä maana meidän voimavaramme on kautta historiamme ollut konsensus
varsinkin vaikeina aikoina
Toiset haluavat
painaa jarrua. Heitä tarvittaisiin nyt, mutta he ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen.
Perussuomalaiset ovat nyt näkyvimpiä EU:n vastustajia. Suomi ei ollut menossa vanhaan Euroopan Yhteisöön
vaan uuteen Euroopan unioniin.
Valtamedia oli valinnut puolensa. Timo Soinista ei ollut kukaan kuullutkaan.
KANSANÄÄNESTYS Euroopan
unioniin liittymisestä oli Kaunis-
ENSI VUODEN eurovaaleissa keskustan ehdokkaana oleva Kaunisto lopetti EU:n vastustamisen kansanäänestykseen.
. EU-jäsenyyttä vastustavat tiivistivät rintamansa Ei
EU:lle -kampanjaksi, jonka toiminnanjohtajana oli Timo Kaunisto.
Jari Laukkanen
ton mielestä erittäin tarpeellinen.
. Ei pienellä kansakunnalla ole varaa tehdä
uusia loikkia jatkuvasti.
. Kuva:
PAULIINA POHJALA
HELSINKI
ENSI VUONNA tulee kuluneeksi 20
vuotta Suomen EU-kansanäänestyksestä.
16.10.1994 selvä enemmistö
kansasta halusi, että Suomi liittyy
Euroopan unionin jäseneksi.
Kansanäänestystä edelsi kova
vaikutustyö. EU-kriitikot eivät saaneet pal-
Muistan sen ilmapiirin erittäin hyvin.
Se oli yksipuolinen, jyräävä, vähättelevä ja ilkeä.
jon palstatilaa.
. Se oli Kauniston
mielestä hämmentävää.
. Kävin puhumassa rahaliiton
tuomista ongelmista ja järjestäytymisen heikkenemisestä silloiselle SAK:n hallitukselle. Kyllä
ja ei, sanoo Kaunisto.
. Siinä oli totta toinen puoli. Ja luulen, että populisteilla olisi vieläkin suurempi kannatus kuin nyt.
TOTEUTUIVATKO EU-kriitikoiden
pelot Euroopan unionista. Monet maat näkevät entistä syvemmän yhteistyön ratkaisuna ongelmiin. Helsingin Sanomien asenne oli erittäin yksipuolinen, ja se
heijastui myös Yleisradioon. Jos siinä
pelissä ei pysty pelaamaan itselleen hyviä kortteja, on suhteellisen heikoilla.
KAUNISTO ja SAK:n erikoistutkija Tapio Bergholm työstävät parhaillaan kirjaa, joka katsoo ei-liikkeen sisälle.
Kirja ilmestyy ensi keväänä.
Kaunisto kertoo Suomenmaalle, että julkinen keskustelu Suomen EU-jäsenyydestä ei ollut reilua.
. Ne riskit
ovat toteutuneet. Se oli EU-jäsenyyden kannalla. Se nähdään.. Muistan sen ilmapiirin erittäin
hyvin. Itsenäisyytemme on myös kaventunut Brysselistä tulevan lainsäädännön myötä.
EU ei ole myöskään niin demokraattinen kuin monet luulivat.
. Suomi on halunnut erityisoikeuksia ja vieläpä muiden kustannuksella. Jos tänä päivänä kysytään, haluanko olla EU:ssa, en ole samantien lähdössä pois sieltä. Toisin
oli vuonna 1994.
. Suomessa tuosta sopimuksesta tai sen sisällöstä
ei juuri puhuttu.
. Sitä pidettiin vähän piilossa.
Keskustelu pyöri pitkälti maatalouden ja aluepolitiikan ongelmien ympärillä.
MAASTRICHTIN SOPIMUS loi perustan liittovaltiokehitykselle, tiiviille ja suurelle Euroopan unionille.
Sopimuksessa puhuttiin EU:n
perustuslaista, yhteisestä ulkopolitiikasta ja rahasta, jopa yhteisestä puolustuksesta.
. Mutta suomalaiset eivät tienneet, mihin Maastrichtin sopimus
meitä sitoi. Olen talonpoikana joutunut
itsekin käymään kovan sopeutumisprosessin. Meidät kriitikot tahdottiin leimata ja nolata,
Kaunisto muistelee 19 vuoden takaisia tapahtumia.
KAUNISTON mielestä Suomesta
tuli vuosien mittaan arvostettu
peluri EU:ssa.
Suomen erityisoloja on huomioitu mukavasti. 4
9.7.2013
Missä luuraavat Euroopan
unionin puolustajat?
Timo Kaunisto lopetti EU:n vastustamisen vuoden 1994 kansanäänestykseen
. Vanhana EU-kriitikkona joudun ihmettelemään, missä kaikki
EU:n puolustajat ovat. Kansalaiskeskustelua ei olisi käyty ilman äänestystä. Varoitimme, että yhteiseen rahaan liittyy isoja riskejä. Suomessa liittovaltiokannattajia on harvinaisen vähän, mutta mihin Suomen voima
riittää. Tällaiset vedot jäävät muistiin, ja niistä rokotetaan
jossain kohdassa.
EI-LIIKKEESSÄ oli tehty kotiläksyt
ja luettu Maastrichtin sopimus
Euroopan unionista.
Sopimus tuli voimaan jo loppuvuonna 1993, ja sitä oltiin viemässä eteenpäin. Maakuntalehdet kirjoittivat EU:sta
kriittisempään sävyyn.
AMMATTIYHDISTYSLIIKKEEN eliit-
ti oli niin ikään voimakas EU-jäsenyyden ajaja. Se on ollut rankkaa,
monilta osin kohtuutonta. Kylmä totuus on se, että Saksa
ja Ranska ratkovat asiat. SAK:n jä-
senistön ja eliitin välillä oli syvä
kuilu.
VAIN MUUTAMAT eturivin poliitikot uskalsivat tulla mukaan eikampanjaan.
Kaunisto mainitsee Hilkka Pietilän, Esko Seppäsen, Erkki Pulliaisen ja Risto Volasen.
. Kansan valintaan piti sopeutua. Oli selkeästi nähtävissä, että
Suomen itsenäisyys kapenee merkittävästi EU-jäsenyyden myötä.
Tätä ei Suomessa tuotu esille.
KYLLÄ EU:LLE -markkinoinnissa
korostettiin, että Suomi avaa ikkunan länteen ja lähtee vihdoin
pois Neuvostoliiton varjosta.
. Mutta järjestelmää ei pidä laittaa taas
uusiksi, tärkeämpää on nyt vakaus ja jatkuvuus.
KAUNISTO ennustaa, että EU:n liittovaltiokehityksestä tullaan vielä
käymään katkeraa vääntöä.
. Vain muutama SMP:n jäsen
oli aktiivinen maakunnissa. Tällä hallituskaudella Suomesta on kuitenkin tullut pelätty tiukkapipo.
. Se oli
erittäin kylmä tilaisuus. He ansaitsevat hatunnoston.
He tekivät palveluksen kansanvallalle julkisesta vähättelystä huolimatta, ja sopeutuivat sitten siihen,
mistä kansa päätti.
NYKYPÄIVÄN EU-keskustelua lei-
maa Kauniston mukaan populismi.
. Se oli yksipuolinen, jyräävä,
vähättelevä ja ilkeä. Julkinen keskustelu Suomen
EU-jäsenyydestä ei ollut reilua.
Kriitikot haluttiin nolata,
europarlamenttiin pyrkivä
Timo Kaunisto sanoo
Mistä esimerkiksi
isänne aikanaan kärsi?
. Tähtien sota -elokuvien Yoda sanoisi, että voima on nyt Sipilän kanssa.
Antti Goman
Kainuun Sanomissa
Kun satsataan liikunnan lisäämiseen, vastakkain ei pidä
asettaa kuntoliikuntaa ja kilpaurheilua. On juuri aloittamassa 4 tunnin golfkierrosta.
Kalle Heiskanen
Pohjalaisessa
Kalareissu oli pojalle erityisen mieluinen. Lausuntokierroksella olevassa esitysluonnoksessa tällaista kirjausta korvausoikeudesta ei kuitenkaan ole. Vähemmistövaltuutettu Eva Biudet puhui Helsinki Pride -viikon avajaistapahtumassa
Vanhalla Ylioppilastalolla 24. 5
9.7.2013
Keskusta nihkeä vaaliliitolle RKP:n kanssa
KESKUSTA ja RKP päättävät loppukesästä, lähtevätkö ne eurovaaleihin vaaliliitossa. Hän kertoi päässeensä miesporukalla hurjalle yökalareissulle. kesäkuuta. Ulkomailla suoritetut tutkinnot pitäisi tunnustaa nykyistä nopeammin, jotta maahanmuuttajien integroituminen helpottuisi.
. Raportti on analyysi,
joka perustuu suureen määrään
monista eri lähteistä kerättyä tietoa.
ECRI ei velvoita Suomea lakimuutoksiin. Romaneista moni on kokenut syrjintää asuntomarkkinoilla.
ranomaiset laajentaisivat syrjintälautakunnan valtaa siten, että se
voisi myöntää uhreille korvauksia.
Syrjintälautakunta on odottanut, että uudessa yhdenvertaisuuslaissa tätä valtaa kasvatettaisiin. Se voi ainoastaan
suosittaa ja antaa ohjeita.
Ilta-Sanomat kertoi maanantaina, että puolueet ovat vaaliliiton ohella keskustelleet myös yhteisestä kampanjoinnista.
RKP:n puoluesihteerin Johan Johanssonin mukaan vaaliliitto on yksi mahdollisuus siksi, että matemaattisesti paikan
saaminen olisi puolueelle helpompaa. Hyvin harva rasismijuttu päätyy Suomessa oikeuteen,
vaikka rasismia esiintyy.
. Molempien puoluesihteerien mukaan oma lista on tällä hetkellä varteenotettava vaihtoehto.
Keskustan puoluehallitus päättää asiasta elokuun lopussa.
. Lääkäri kyseli että mitäs perinnöllisiä uhkia olisi. Toisaalta kiinnostus
RKP:n listalle on ollut parempaa kuin viime eurovaaleissa.
Europarlamentissa keskustan ja RKP:n mepit istuvat samassa liberaalidemokraattisessa ryhmässä.
OAJ haluaa pidentää
oppivelvollisuutta
OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖ OAJ kannattaa opetusministeri Krista Kiurun (sd.) ehdotusta pidentää oppivelvollisuutta yhdellä vuodella.
Pidennetty oppivelvollisuus saisi mahdollisimman
monen nuoren hankkimaan tutkinnon, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.
Luukkaisen mielestä kotiin jääminen on nuoren vaihtoehdoista huonoin ja johtaa usein passivoitumiseen ja
syrjäytymiskierteeseen. Kuva: Jari Laukkanen
Vähemmistövaltuutetulle
halutaan lisää valtaa
MIKKO NIEMELÄ, JANNE HUUSKONEN/
FAKTA
STT
HELSINKI
EUROOPASTA satelee suosituksia
Suomen viranomaisille rasismin
ja syrjinnän kitkemiseksi.
Euroopan neuvoston rasismin
vastaisen komission ECRI:n tuore raportti suosittaa muun muassa vähemmistövaltuutetun vallan
lisäämistä ja määrärahojen nostamista.
ECRI:n mukaan vähemmistövaltuutetulla pitäisi olla oikeudet
viedä omasta aloitteesta tapauksia oikeuteen.
Suomen pitäisi luoda myös
mahdollisuudet perustaa alueellisia ja paikallisia toimistoja vähemmistövaltuutetulle.
ECRI:n suositukset tarkoittavatkin sitä, että vähemmistövaltuutetun työpanos lisääntyisi, ja noin
10-henkisen henkilökunnan kokoa pitäisi kasvattaa.
Edellinen Suomea koskeva raportti julkaistiin vuonna 2007.
ECRI toteaakin raportissaan, että
Suomessa on tapahtunut edistystä rasismin ehkäisyssä.
VÄHEMMISTÖVALTUUTETUN oikeuksien kasvattamisen lisäksi
ECRI suosittaa, että Suomen vi-
Moitteita Suomelle
Suomi sai ECRI:ltä moitteita muun muassa seuraavista
asioista:
. Toisin sanoen vaarin kanssa mato-ongen kanssa laiturille aikana,
jolloin pikkusiskon piti jo mennä nukkumaan.
Saaliina oli yksi nykäisy. Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva. Keskustan gallup-menestys on tunnetason asia. Syrjintälautakunta
on ajanut kirjausta lakiin jo useamman vuoden.
. Suoritettu tutkinto helpottaisi
työnsaantia.
. Suurta intoa vaaliliittoon ei keskustan puolella tunnu
olevan, sanoo puoluesihteeri Timo Laaninen (kesk.).
Timo Laanisen mukaan suurta intoa vaaliliittoon ei
keskustan puolella tunnu olevan. Menestyvät yksilöurheilijat ja joukkueet vetävät nuoria liikunnan periin ja
luovat samalla kotipaikkakunnalleen myönteistä imagoa.
Sillä on oma merkityksensä kun valitaan opiskelu-, työ
ja asuinpaikkaa
Esko-Juhani Tennilä
Lapin Kansassa
80-vuotias kaveri meni lääkärintarkastukseen. Kodittomien joukossa maahanmuuttajien osuus on
suhteettoman suuri. Sitä melkein pyydystettyä särkikalaa muistellaan varmasti vielä jouluna.
Pauliina Salminen
Keskisuomalaisessa
ECRI:n mukaan vähemmistövaltuutetulla pitäisi olla oikeudet viedä omasta aloitteesta tapauksia
oikeuteen. Kaikki keinot on käytettävä, että peruskoulun jälkeen
siirrytään heti jatko-opintoihin, sanoo Luukkainen tiedotteessaan.
Suomessa oppivelvollisuus lakkaa nykyisin yhdeksänvuotisen peruskoulun suorittamiseen tai 17 vuoden
ikään.
lainat
Ei ihme, että Juha Sipilä vyöryttää porvariääniä keskustalle. Tämä on ollut lautakunnan
johdonmukainen kanta, sanoo
syrjintälautakunnan sihteeri Ju-
hani Kortteinen.
Useamman vuoden vireillä ollut yhdenvertaisuuslain uudistus
on menossa näillä näkymin syksyllä eduskunnan käsittelyyn. En kyllä muista, mutta soitan hänelle. Lakia valmistelee oikeusministeriö.
ECRI:n raportti ei perustu kyselytutkimuksiin tai todistajalausuntoihin
Nyt
taisi tulla hyvä hillavuosi, hän myhäilee.
Illikaisen ja hillan yhteinen tarina on pitkä. Tarkoitus oli mennä torille perjantaina 5.7. Kuva: Maria Seppälä
?Nyt taisi tulla hyvä hilla
Marjasadosta on tulossa runsas, mutta sen taso vaihtelee jopa paikkakunnan sisällä
MERI ALARANTA-SAUKKO
RANUA
RANUALAISEN hillatohtorin, Taisto Illikaisen, puhelin soi kiivaaseen tahtiin.
. Siinäkin soitti yksi, joka olisi
tuomassa 50 kilon hillalastia. . Kyllä poimijoiden pitää saada
kunnon hinta, vaikka marjaa olisi enemmänkin. Penskasta asti olen soilla kulkenut. Irti ei pääse.
Mikään ei ole 55 vuodessa kuulemma muuttunut. Kyllä siinä
piristyy ja intoutuu. Edellisen kerran hillaa oli runsaasti vuosina
2005 ja 2006.
. Nytkin hän on soitellut jo valmiiksi
apulaisia.
Muutenkin Illikainen on varustautunut hyvin. Kuva: Maria Seppälä.
HILLASADON suhteen on koettu
monta katovuotta. Pelit ja vehkeet ovat samat.
. Nyt hillakilo irtoaa 13?14
eurolla, Sääskilahti kertoo.
Poimijoille maksetaan tällä hetkellä yhdeksän euroa kilolta.
. Joka päivä lähden varmasti hillojen perään.
Kauniskankaan mukaan suuri
osa sadosta ei ole vielä kypsynyt.
Urakkaa siis riittää ehkä viikoiksi.
Reima Kauniskangas on
kulkenut suolla penskasta
asti. mutta asiakkaiden pyynnöstä hän pystytti kojunsa jo torstaina.
Esimerkiksi ranualainen Reijo
Sääskilahti aloitti kaupanteon jo
keskiviikkona.
. Vanhalla vaa?alla punnitsen
ja rahat lasken käteisellä myyjän
kouraan. Jäin hommaan kuin kala onkeen. Alkaa veri
kiertää liukkaammin.
Silloin Illikainen joutui palkkaamaan muutamia renkejäkin. Kyllä tässä väkisinkin intoutuu, kun marjaa ovat suot täynnä, hän sanoo. En ehtinyt kuin punnita ja kaataa, punnita ja kaataa. 6
9.7.2013
Hillatohtori Taisto Illikainen on varautunut hillaryntäykseen hyvin. Hän aloitti marjakaupan Saariharjun puodin oppipoikana 14-vuotiaana vuonna 1958.
Siitä lähtien hän on joka kesä
ostanut ja myynyt eteenpäin näitä
metsän vitamiinipommeja.
. Saariharjun kaupan varastohallissa odottaa 11 600
tyhjää sankoa ja vinot pinot marjalaatikoita.
Mustikkaa on myös tulossa kohtalaisesti. Etelä-Lapissa on tänä vuonna
kasvamassa Suomen paras hillasato, keskustan kunnanvaltuutettu sanoo täyden saavin ääreltä.
Hillan määrä vaikuttaa tietysti
myös hintaan.
. . Sinne vaan polvilleen suohon
ja kahdella kädellä saa lappaa sankoon, Illikainen kehuu.
Toisaalta hänen tutkimustensa
mukaan Ranuan itäpuolelta ovat
hillat paleltuneet alkukesän hallaöinä, mutta länsipuoli on, kuten sanottu, täynnä kultamarjaa.
Paleltumista on raportoitu
myös muun muassa Taivalkosken suunnalta.
VUONNA 2005 oli Illikaisen mukaan väkeä liikkeellä niin paljon,
ettei se mahtunut mihinkään.
. Tämä on kuin sairaus. Omaan käyttöön
poimin ensin ja loput myyn,
hän kertoo. Puolukasta ei vielä osaa. Se hillaryntäys oli aivan mahtavaa hysteriaa, hän hehkuttaa.
Marjanmyyjät kuulemma muodostivat tielle saakka ulottuvan
pitkän jonon.
. Nettihommaan en ole
lähtenyt.
KOSKAAN aikaisemmin Illikainen
ei ole aloittanut marjanostoa näin
varhain. Viime vuonna ulosmyyntihinta oli tuplasti kalliimpi, 25 euroa
kilolta. Nyt ovat avosuot latjanaan hillaa. Se on minun periaatteeni.
POIMIJOITA lappaa torille harvakseltaan.
Joku pistää pystyyn omankin
myyntipisteen, kuten Reima Kauniskangas.
Kotitalousmarjana vadelma ohittaa lakan, sillä sitä kasvaa koko Suomessa ja ihmiset saavat sitä
enemmän talteen.
Kaikki lajit kypsyvät hieman etuajassa, koska sää
on ollut poikkeuksellisen lämmin.
MOISION mukaan luonnonmarjojen kotitalouspoiminta on voimissaan. Harrastus on kääntynyt nousuun viimeisen vuosikymmenen aikana.
Kotitalouksista 60 prosenttia poimii marjoja
omaan käyttöön.
. Nyt on kovia toiveita. Sinne vaan
metsään kaikki, hän tokaisee.
Kauan ei marjatohtori tulevaisuu-
Maaseudun omien energialähteiden alueellinen
hyödyntäminen on Antti Kaikkosen mielestä jäänyt
liian vähälle huomiolle ilmasto- ja energiapoliittisessa strategiassa. Alalla olisi valmiuksia jalostaa kotimaisia marjoja puolitoistakertainen määrä nykyiseen verrattuna, Moisio toteaa.
MARJAT ovat merkittävä vientituote. Kosteutta ja lämpöä on ollut riittävästi.
. Poimijoiden pitää saada hilloista kunnon hinta, marjoja ostava
Reijo Sääskilahti toteaa. Osa tästä bioenergiasta soveltuu poltettavaksi, osa biokaasuksi.
Kaikkonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen uusiutuvan energian edistämisestä.
Hän kysyy, mihin konkreettisiin toimiin hallitus aikoo
ryhtyä, jotta energian alueellista omavaraisuutta saadaan tehostettua työpaikkojen ja hyvinvoinnin luomiseksi ja mitä hallitus aikoo tehdä, jotta muusta tuotannosta syntyvät bioenergian raaka-aineet, kuten eläinten
lanta, saadaan nykyistä tehokkaammin hyödynnettyä.
Kaikkosen mielestä on hyvä, että uusiutuvaan energiaan on kiinnitetty huomiota myös vuoden 2013 kansallisessa ilmasto- ja energiapoliittisessa strategiassa. Varmasti marjaa
tulee jo tuhansia kiloja.
KANSANEDUSTAJA Antti Kaikkosen (kesk.) mielestä uusiutuvien energialähteiden tehokkaampi käyttö voisi
tehdä koko Suomesta energiaomavaraisen ja luoda työpaikkoja ja kasvua varsinkin maaseudulle, mutta myös
muualle Suomeen.
. Lisää marjaa
kaivattaisiin teollisuuden tarpeisiin.
. Mustikkaa
päästään poimimaan jo tällä viikolla ainakin EteläSuomessa, Moisio toteaa.
Puolukkaa ja vadelmaa sen sijaan tulee runsaasti koko Suomeen.
. Minusta työttömyyskortisto pitäisi panna marja-aikaan kokonaan kiinni. Ei huippuhyvä eikä huonokaan. Myös lähiruokatrendi vaikuttaa, Moisio
sanoo.
Sen sijaan marjojen poiminta kaupalliseen tarkoitukseen on vähentynyt dramaattisesti.
Ulkomaiset poimijat keräävät teollisuuden tarvitsemista marjoista 70?80 prosenttia. 7
9.7.2013
lyhyesti
Marjat ovat merkittävä vientituote
LÄHES puolet suomalaisista uskoo, että korruptio on lisääntynyt viimeisen kahden vuoden aikana. Vähiten
korruptoituneina suomalaiset pitävät armeijaa, koulutuslaitosta ja poliisia.
Yksi sadasta suomalaisesta kertoo maksaneensa lahjuksia vuoden aikana.
MERI ALARANTA-SAUKKO
OULU
ARKTISET Aromit Ry:n toiminnanjohtaja Simo Moision mukaan on tulossa kohtuullinen marjakesä.
Mustikasta esimerkiksi saadaan keskinkertainen
sato.
. Suomen uusiutuvat energiavarat sijaitsevat lähes kokonaan maaseudulla, joten vihreän energian käyttö on mahdollisuus erityisesti maaseudun yritystoiminnalle, Kaikkonen toteaa.. Saa nähdä, riittävätkö viikonlopuksi varaamani rahat. Kuva: Maria Seppälä
Siinä missä Yhdysvalloissa ja Kanadassa tyydytään pensasmustikkaan, Aasiassa on todettu metsämustikka tutkimusten perusteella vielä paremmaksi.
Vuosittain ulkomaille matkaa marjoja ja marjajalosteita 30 miljoonan euron edestä.
. Syynä innostukseen on erityisesti marjojen terveellisyys. Esimerkiksi luomutuotteiden vientiin verrattuna se on kolminkertainen määrä, Moisio toteaa.
Nyt ovat avosuot
latjanaan hillaa.
Sinne vaan polvilleen
suohon ja kahdella
kädellä saa
lappaa sankoon.
sanoa, mutta olosuhteet ovat olleet
puolukan kannalta loistavat. Asiasta kertoo kansainvälinen korruptionvastainen Transparency
International -järjestö.
Suomalaisten mielestä eniten korruptiota muhii poliittisissa puolueissa, liike-elämässä ja mediassa. Vuosi kerrallaan katotaan.
Vähän kuitenkin huolestuttaa
poimijakaartin vanhentuminen.
Suomalaiset uskovat
korruption lisääntyneen
den näkyjä kuitenkaan murehdi, sillä hillakuume nousee kovaa kyytiä.
. Kuva: Jaakko Martikainen
Kaikkonen: Maaseudun
jäte energialähteeksi
vuosi!?
ILLIKAINEN välittää marjansa yksityisille ihmisille ja vähittäiskaupoille ympäri Suomen.
Työtä hän aikoo jatkaa niin kauan kuin varvas vain liikkuu.
. Energialähteinä voidaan käyttää esimerkiksi maaseudulla syntyvää kunnallista jätettä, eläinten lantaa ja
lietettä, kesannolla olevien peltojen satoa, viljanolkia ja
metsätalouden hakkuutähteitä, Kaikkonen huomauttaa.
. Biomassan parempaan hyödyntämiseen aiotaan tulevaisuudessa kiinnittää enemmän huomiota niin energia- kuin
liikennekäytönkin osalta.
. Nuoret eivät ole enää niin innostuneita. Jotkut osa-alueet ovat kuitenkin jääneet strategiassa
liian vähälle huomiolle, kuten maaseudun omien energialähteiden alueellinen hyödyntäminen. Kuva: Maria Seppälä
. Ei näistä hommista osaa pysyä poiskaan. Kysyntä on viime vuosina kasvanut, sillä mustikasta on maailmalla tullut terveysmarja.
Hillat ovat soilla poimintakypsiä tänä vuonna
ennätysajoissa. Kyse on energialähteistä, joita ei hyödynnetä muussa
tuotannossa, joten se ei verota ravinnon viljelyä tai muuta teollisuutta
En tiedä, miten he kokevat tämän keskustelun, Seikkula miettii.
HERÄTTÄJÄJUHLAT eivät ole kuuluneet Seikkulan kesiin lapsuudesta saakka, sillä hän löysi herännäisyyden vasta opiskeluvuo-
. KUTSU puhujaksi ei varsinaisesti ollut yllätys. Sen verran
tiiviisti olen näissä kuvioissa mukana pyörinyt, ensimmäistä kertaa herättäjäjuhlilla puhunut seurakuntapastori Olli Seikkula totesi lauantaina.
Herättäjäjuhlat keräsivät viikonloppuna Haapajärvelle noin
27 000 vierasta. Siellä merkitystä ei ole taloudellisilla, etnisillä, yhteiskunnallisilla tai sukupuolisilla eroilla.
Unelmieni kirkossa taivaallinen
tehdään näkyväksi maailmassa.
KIRKKO ei Seikkulasta tällä hetkellä ole sellainen kuin sen pitäisi olla, vaikka siinä on paljon hyvääkin.
. Vanhempi väki on perinteisemmän käsityksen kannalla toisin kuin vaikkapa omat ikätoverini. Jos menen kotiseurakunnassa seuroihin, joudun väistämättä
puhumaan. Kuva: Maria Seppälä
sinaan asuessaan teologianopiskelijoiden körttikodissa.
. Koen tekeväni työtä kirkon uskon eteen, mutta kyllä tässä liikkeessä ollaan edelleen aika palavia omien painotusten suhteen.
Liikkeen tulevaisuus tosin vähän huolestuttaa nuorta pappia.
. En jaa sellaista päälle liimattua synkistelyä. Puheissa käsiteltiin ajankohtaisia asioita,
muun muassa kristillistä avioliittokäsitystä. Tiesin, että se jossakin vaiheessa tulee. Pappeuden myötä se, että saa
rauhassa kuunnella sanaa on tullut entistä tärkeämmäksi.
. Aika moni kestää kirkon sisällä erilaisista näkemyksistä huolimatta, koska instituutiolla sinänsä koetaan olevan arvoa.
Nuoren papin mielestä kirkon
ja herännäisyydenkin piirissä käytävässä ajankohtaisessa keskustelussa on jokaisen syytä katsoa
peiliin ja miettiä, hyväksyykö eri
mieltä olevat lähimmäisensä.
. 8
9.7.2013
Lauantain päiväseurat kokosivat juhlakentän täyteen sanankuulijoita. Luotan kuitenkin, että tulevaisuutta on.. Sekin on peiliin
katsomisen paikka. Vajaa vuosi sitten
papiksi valmistunut Seikkula oli
yksi yli 30:sta puhujasta.
Hän maalasi puheessaan kuvaa
unelmiensa kirkosta.
. Kirkossa armon ja rakkauden
yhteisönä pitäisi pystyä elämään
todeksi uskovien yhteyttä ja osallisuutta, hän pohtii.
Sunnuntaisin tyhjyyttään kumisevat kirkkosalit kertovat jostakin
muusta.
Seikkula ei usko, että kirkosta
lähdetään liian liberaaliksi tai konservatiiviseksi koetun linjan vuoksi.
. Rippileirejä ei
saada täyteen. Kuva: Maria Seppälä
Sana kokosi körttikansaa
Olli Seikkula puhui Haapajärven herättäjäjuhlilla ensimmäistä kertaa elämässään
MERI ALARANTA-SAUKKO
HAAPAJÄRVI
. Väki ikääntyy. Aluksi kävin seuroissa velvollisuuden tunteesta, mutta vähitellen aloin kokea tulleeni kotiin.
Tässä yhteisössä puhutaan tavalla,
joka on minulle luontevaa.
Nuori pappi naurahtaa, että
välillä jotkut körttiläisyyden puheenparret tuntuvat ärsyttäviltä
hokemilta.
Tärkeää
minulle on, että
uskaltaa sanoa
epäilyksensä
ääneen.
HERÄTTÄJÄJUHLILLE Seikkulaa vetävät kahtalaiset syyt. Missä sitä sitten itse
pääsee rakentumaan uskossaan?
hän kysyy.
Seikkula näkee herännäisyyden
edelleen herätysliikkeenä sen syvästä kirkollisuudesta huolimatta.
. Ensinnäkin
on mukava tavata tuttuja. Toiseksi
hän tykkää istua penkissä ja veisata. Jännitin puhetta vähemmän kuin ensimmäistä kirkkosaarnaani,
Olli Seikkula kertoi. Siionin virret kajahtivat seurakansasta voimakkaina. Suurin syy on se, ettei kirkolla
ole ihmisille tarpeeksi merkitystä. Tärkeää minulle
on, että uskaltaa sanoa epäilyksensä ääneen.
Siitä huolimatta Jumala on sanansa antanut. Karjalaisen Villejä lupiineja.
. Lupaukset taas luetaan kaikkiin kohdistuviksi. Eräässä
nurkkauksessa on pirtukanistereita ja muita viinan salapolttoon liittyviä tavaroita, sillä kieltolain aikaan Jaakolassa otettiin
kiinni pirtun salakuljettajia.
Körttimuseossa on laaja hengellisten kirjojen kokoelma, johon kuuluu harvinaisuutena
peltikantinen virsikirja vuodelta 1889 sekä maailman pienin
Raamattu.
Mallinukkien päälle on puettu paitsi erilaisia körttipukuja
myös talon elämään liittyneiden eri alojen edustajien asuja.
Santarmi, nimismies, kevarikuski ja lotta seisovat kaikki ylväinä paikoillaan.
Körttimuseossa on esillä useita körttipukuja. Raamattu ei kuitenkaan ole taivaallinen faksi vaan kokoelma
ihmisten kirjoittamia tekstejä, pastori Jaakko Heinimäki totesi Raamattu-tunnissaan.
Hänen mukaansa Raamattu on puuttuva, erehtyvä ja osa historiallista todellisuutta. . Kuuliaisuus Jumalan sanalle merkitsee muuta kuin raamatullisuutta. Raamattu on välttämätön, jotta voisi ymmärtää kristillistä elämää
ja uskonnollista kieltä. Tähän kuvaan
pääsi myös partiopoika. Uskon ydin on henkilökohtainen suhde Jumalaan, joka on antanut
sanansa. Niitä katsoa toljotetaan, vaikkei olisi minkäänlaisia takeita niiden toteutumisesta.
Tiedotustilaisuudessa kiinnitettiin huomiota siihen, että vain harvoin herännäispuheet lähtevät liikkeelle Raamatunteksteistä. Puhetavassamme Kristus tulee omaan maailmaansa eikä mikään,
mikä nousee elämästä ole vierasta Raamatun sanalle, Hiltunen totesi.
Herättäjäjuhlilla on järjestetty lapsille omaa tekemistä. Erityisesti uudessa käännöksessä näkyy protestanttinen taipumus ylipyhittää Raamattu.
Hautala samoin kuin yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen
korostivat Raamatun olevan tärkeä kuvatessaan Jumalan pelastustekoja ja välittäessään niitä eteenpäin.
. Kristus oli kokonaan Jumala ja kokonaan ihminen. Raamattu on mikä on. Tämä on laaja joukko, joka pysyy yhdessä, vaikka mielipiteitä on erilaisia.
Herättäjä-Yhdistyksen Etelä-Pohjanmaan aluesihteeri Kalle Hiltunen valaisi konkreettisesti, miten heränneellä mielellä luetaan Raamattua.
. Siellä toimivat myös kestikievari ja kyytilaitos, jotka valtio
määräsi talon järjestettäviksi.
Leipuri-Leena muistuttaa
jauhovakka kädessään, että
leipä-Jaakolassa paistettiin joka päivä sata leipää. Liikkeessä on kuitenkin edelleen ihmisiä, jotka lukevat Raamattua
beckiläisittäin. Siitä luovuttiin valtavirtana 1970-luvulla.
. Raamattu on ne kapalot, halpa viitta, joihin sana on kääritty. Sitä pitäisi kuitenkin lukea ihmisten kirjoittamana, Juntunen sanoi.
RAAMATUNTUKIJA Outi Lehtipuu kertoi, että sata vuotta sitten herännäisyydessä oli vallalla niin kutsuttu beckiläinen, konservatiivinen
Raamatun tulkinta. Isä sanoi perustaneensa
museon, koska tavarat olivat
olemassa ja hän halusi tallettaa menneisyyttä jälkipolville, Jaakolan tytär Aino Jaakola kertoo.
Se käy ilmi myös Alpo Jaakolan museon seinille kiinnittämistä ajatelmista, joista yksi
kuuluu: pieni vilkaisu historiaan helpottaa yleensä oloa.
Juho ja Jemina Jaakola siirsivät 1700-luvun lopulla rakennetun Jaakolan talon Kalajoen varteen 1800-luvun puolivälissä.
Kuva: Maria Seppälä
JAAKOLAN talo on ollut merkit-
tävä näyttämö myös Herättäjäyhdistyksen tarinassa.
Vuonna 1982 siellä perustettiin kustannusosakeyhtiö Herättäjä sekä vuonna 1912 sisälähetysseura Herättäjä. Esimerkiksi päiväseuroissa puheen johdantona toimivat muun muassa Emma-valssi, Jukka Pojan biisi Älä tyri nyt sekä J. Sen tutkiminen edellyttää
rakkautta ja avaraa mieltä, Heinimäki sanoi.
Vaikka Heinimäki vierastaakin raamatullisuutta, hänen mielestään
Raamattua pitää lukea paljon.
. Siellä pidettiin myös Salon tuomiokunnan käräjiä kuuden vuoden ajan.
Sodan aikana upseerit odottivat Jaakolassa rintamalle pääsyä ja kellarissa lotat paistoivat
sotilaille leipää.
Kalajokilaakson suurimmassa talossa oli oma saha ja mylly. Ylistarolainen Johannes Aila teki äitinsä Susa-Tuulia Ailan avustuksella
hienon hatun. Lukuisat tuomiot nähdään ennemmin itseen kuin toisiin kohdistuviksi. Kuva: Maria Seppälä
Körttimuseo kertoo koko
aikakautensa tarinaa
MERI ALARANTA-SAUKKO
YLIVIESKA
YLIVIESKAN keskustassa sijaitsevan Jaakolan talon körttimuseossa Suomen koko lähihistoria tulee lähelle.
1790-luvulla rakennetussa ja
Kalajoen varteen 1860-luvulla
siirretyssä talossa ovat majailleet
niin venäläiset santarmit, jääkärien värvärit, elintarvikepoliisit
kuin nimismiehen toimistokin.
Kansalaissodan melskeissä
kellarissa säilytettiin punavankeja ja ylemmässä kerroksessa
ruokailivat suojeluskuntalaiset.
Konikapinan aikana Oulun
poliisikomennuskunta piti Jaakolaa tukikohtanaan. On tosi hyvä, että lapset on huomioitu ohjelmassa, viiden lapsen äiti totesi. Sitä ei tarvitse hyväksyä mutisematta,
pastori opasti.
JUHLIEN tiedotustilaisuudessa Herättäjäyhdistyksen puheenjohtaja
Jukka Hautala totesi, ettei herännäisyydessä lähdetä tökkimään asioita Raamatulla.
Hänen mukaansa Raamatusta puhuttaessa pitäisi ylipäätään päästä irti sanasta pyhä.
. 9
9.7.2013
Heinimäki: Raamattu
ei ole taivaallinen faksi
HERÄTTÄJÄJUHLIEN teemaa Sanasi annoit lähestyttiin juhlilla monesta näkökulmasta.
. Kuva: Maria Seppälä. Partiopoika taas kertoo, että talossa perustettiin myös Ylivieskan partiolippukunta Eräveikot.
ERIKOISTA on, että museon yli
tuhannen kappaleen esineistö
on lähes kokonaan Jaakolan talosta peräisin.
. Herättäjäjuhlat pidettiin Jaakolan pihamaalla vuonna 1919.
Kaikki edellä kerrottu näkyy talon vintille sen viimeisen
isännän Alpo Jaakolan perustamassa Laki ja evankeliumi
-museossa.
Siellä voi tutustua monipuoliseen kokoelmaan esimerkiksi
maalaistalon tarve-esineitä ja
metsästysvälineitä.
Museo kertoo myös yhteiskunnallisista ilmiöistä. Kaikki siinä ei ole Jumalan sanaa.
Kun tähän hommaan tulee käsitys, niin
työ helpottuu vuosi vuodelta.
Kaveriporukan palstalla kasvaa
monenlaisia kasviksia, kukkiakin
on istutettu. Kun saimme palstamme, Hietasaaressa oli enää viisi jäljellä,
Mykkänen kertoo.
Pariskunnalla ei ole viljelystä
ollenkaan aikaisempaa kokemusta. Jos meinaa selvitä tästä mahdollisimman vähällä työllä, ei
kannata vaivautua. 10
9.7.2013
Maanviljelyä kaupungin syk
Kaupunkiviljely innostaa kaiken ikäisiä kasvattamaan omat kasviksensa
EMMA MÄÄTTÄ
OULU
VIIME talvena oululainen nuoripari sai kavereiltaan erikoisen ehdotuksen. Tänä vuonna viljelyalueita on jo kaksitoista
ja suosio on ollut suuri.
. Ja kun
tässä kyykkii kitkemässä rikkaruohoja, niin pystyy helposti rentoutumaan ja nollaamaan muut
ajatukset.
. Ei tällaisena päivänä halua kukaan istua sisällä katsomassa televisiota,
Mykkänen sanoo.
NUORIPARI lähti palstaviljelyyn
kokeilumielellä ja matalin odo-
tuksin, mutta uskovat nyt tulevan sadon olevan hieman oletettua suurempi.
. Näihin muihin verrattuina tämä meidän palstamme on alkutekijöissä, mutta olemme kuitenkin
positiivisesti yllättyneitä. On tämä sen verran kivaa
puuhaa, että tästä taitaa tulla jokakesäinen juttu. Aluksi ajattelimme, että jos
tästä yhden kesäkeiton ainekset
saisi, niin olisimme tyytyväisiä.
Isänikin ensimmäinen neuvo oli,
että valmistautukaa pettymyksiin,
Mykkänen nauraa.
Sato on kuitenkin lähtenyt kasvamaan hyvin ja pariskunta on
varma, että ainakin perunaa, sipuli ja härkäpapua saadaan hyvä määrä.
Hietasaaren alueen monilla
palstoilla komeilee jo pitkällekin
ehtineitä satoja.
Kinnunen kertoo, että tällä alueella on paljon monivuotisia viljelijöitä, jotka ovat ehtineet aloittaa
viljelykset jo hyvissä ajoin keväällä.
. Se tietää sitä, että tulossa on
mojito-juhlat, kaksikko nauraa.
Ei tule yllätyksenä, ettei palstaviljely jää nuorenparin osalta yhteen kesään.
. Onneksi
vuoroja voi jakaa kavereiden kesken.
. Isäni on hortonomi ja kävi
aluksi näyttämässä miten homma toimii. Kuva: Emma Taipale. Mikä olisi kesälomalla parempaa, kuin ulkona oleminen. Kokeiluna pariskunta on istuttanut maissia ja minttua, joka on lähtenyt kasvamaan
komeasti.
. Asumme kerrostalossa, joten
on ihanaa, kun on jonkinlainen
piha, millä puuhastella. jonottaja. Jos oikeasti haluaa satoa, saa varautua joinakin päivinä kitkemään rikkaruohoja montakin tuntia.
Kaikesta näkyy, että kaksikko
nauttii työstä.
Päivä on polttavan kuuma ja hiki näyttää jo puskevan ahkerilla
viljelijöillä, mutta hymy ei missään vaiheessa hyydy.
Kinnunen kertoo viljelyn toimivan myös terapiana.
. Juhannuksen aikaan meni
viikko, ettei täällä käynyt kukaan
ja palatessamme täällä odotti
rikkaruohokatastrofi, Mykkänen
kertoo.
Kaksikko neuvookin, ettei viljelyyn kannata löysin rantein ruveta.
. Tämä on sellaista kantapään
kautta oppimista, Kinnunen lisää.
Kinnunen kertoo olevansa
myös kiinnostunut ruoan alkuperästä ja pitää siksi itse viljelemistä tärkeänä.
. Kaikki on kuitenkin onnistunut
hyvin, eikä työ ole kaksikon mielestä kovinkaan monimutkaista.
. Ja kun me opimme ja kehitymme lisää, niin ensi kesänä olemme jo täydessä iskussa, Mykkänen toteaa.
On mukava tietää, että tässä perunassa
ei ole mitään ylimääräisiä lisäaineita,
vaan pelkästään puhdasta perunaa.
Tiina Kinnunen ja Arttu Mykkänen uskovat, että ainakin oman maan perunoita saadaan lautaselle tänä kesänä. Kun palstoja jaettiin toukokuussa, olin aikaisin aamusta paikalla, mutta silti vasta 59. On mukava tietää, että tässä
perunassa ei ole mitään ylimääräisiä lisäaineita, vaan pelkästään
puhdasta perunaa.
PALSTAVILJELY on kuitenkin aikaa
vievää ja työlästä.
Lomalla oleva pariskunta kertoo, että palstaa täytyy käydä hoitamassa lähes päivittäin. Opimme aika nopeasti ja kun pääsimme jyvälle, niin
helppoahan tämä on, Mykkänen
sanoo.
. Mitä, jos alettaisiin ensi
kesänä maanviljelijöiksi?
Nyt Tiina Kinnusella ja Arttu
Mykkäsellä on yhdessä kavereidensa kanssa vuokralla oma viljelypalsta ja puuhasta harkitaan
jo jokakesäistä harrastusta.
Oulun kaupunki on jo monena
vuonna vuokrannut viljelypalstoja ympäri kaupunkia
Tarhattujen sinikettujen määrä kävi alle miljoonassa 1990-luvun alussa mutta on sen jälkeen noussut taas.. Kuva: Pertti Uotila/Lehtikuva
Rikkaruohojen kitkeminen
käy raskaasta työstä, varsinkin
helteellä. Lajin tunnetuista esiintymistä yli puolet on hävinnyt ja jäljellä olevista monet pienentyneet ja heikentyneet.
Siemenpankki on osa EU:n rahoittamaa Escape-hanketta, joka edistää Suomen uhanalaisten kasvilajien suojelua niiden luonnollisen elinpaikan ulkopuolella.
Eniten viljellään Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa,
Tampereella ja Oulussa.
Palstojen hinnat vaihtelevat
koko maassa alueen suuruuden mukaan.
Oulussa sadan neliömetrin
kokoisen palstan vuokraaminen kesäksi maksaa 16,50
euroa.
Tampereen 4H-yhdistyksen
ylläpitämät saman kokoiset
palstat maksavat 30 euroa.
Helsingissä sadan neliömetrin kokoisen palstan vuokra
on 44 euroa.
Viime vuonna turkiseläimiä oli 3,6 miljoonaa.
Kuva: Maija Ahonen
Turkiseläinten määrä
laskussa
TARHATTUJEN turkiseläinten määrä Suomessa on vähentynyt alle puoleen vajaassa kolmessa vuosikymmenessä.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli 8,2 miljoonaa
turkiseläintä huippuvuonna 1985. Helsingin yliopiston Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa sijaitseva pankki myös mahdollistaa kasvin luontoon palauttamisen tai luonnonvaraisen kannan
vahvistamisen.
Hämeenkylmänkukka on Kanta-Hämeen maakuntakukka. Enimmillään Suomessa oli lähes viisi miljoonaa tarhattua minkkiä.
Hillerien tarhaus on loppunut lähes kokonaan. 11
9.7.2013
lyhyesti
kkeessä
Hämeenkylmänkukan tunnetuista esiintymistä yli
puolet on hävinnyt. Viime vuonna niiden
määrä oli enää 3,6 miljoonaa.
Viime vuonna Suomessa oli tarhoissa 1,8 miljoonaa
minkkiä ja 1,6 miljoonaa sinikettua. Hopeakettuja ja suomensupeja oli kumpiakin tarhoissa noin 100 000 yksilöä.
Suurin muutos tarhauksessa tapahtui 1980-luvun lopulla, jolloin minkkien tarhaus väheni selvästi. Kuva: Emma Taipale
FAKTA
Palstaviljelyy
Suomessa
Suomessa viljelypalstojen
vuokraaminen on mahdollista jo monissa kaupungeissa.
Hämeenkylmänkukka
pääsi siemenpankkiin
ERITTÄIN uhanalainen hämeenkylmänkukka (Pulsatilla patens) on saanut kunnian olla ensimmäinen kasvi,
jonka siemeniä on tallennettu luonnonvaraisten kasvien
siemenpankkiin Helsinkiin.
Suomen ensimmäiseen siemenpankkiin talletetaan vähentyneiden lajien siemeniä pahan päivän varalle
Kunta antoi yhdistykselle merkittävän avustuksen pohjakassaksi.
Rohkeus kannatti, ja festivaalit
saatiin järjestettyä 45. Olemme pohtineet paljon käytännön asioita. Mietimme, miten
saamme hoidettua asiat siten, että juhlat voidaan järjestää vielä 40
vuoden kuluttuakin, Valo sanoo.
Myös ohjelmaan on tehty edellisvuoteen verrattuna pieniä viilauksia.
Tämän kesän festivaaliviikkoa
on venytetty muutaman vuoden
tauon jälkeen sunnuntai-iltapäivään asti.
Myös lapsille ja perheille suunnattua ohjelmaa on laajennettu ja
monipuolistettu aiemmista vuosista.
Yksittäisen perhepäivän sijaan
festivaaleilla järjestetään lapsille ohjelmaa nyt koko viikon ajan.
Lisäksi pelimannien esiintymispaikkoja on enemmän kuin viime
vuonna.
. Pelimannit luovat festivaaleille olennaisen elävän musiikin ilmapiirin, Hakamäki korostaa.
Radikaaleihin ohjelmamuutoksiin Kaustisella ei ole kuitenkaan
ryhdytty.
. kerran järjestettävät Kaustisen kansanmusiikkijuhlat avattiin eilen illalla. Tähtäin on pitkällä.
. Keskitymme niihin asioihin,
jotka ovat meidän vahvuutemme. Kuva: Ulla Nikula
Kaustinen juhlii ilman rajoja
Uusi järjestäjä isännöi festivaaleja nyt toisen kerran
MAIJA AHONEN
KAUSTINEN
NYT 46. Enemmän olemme säilyttäneet asioita kuin muuttaneet niitä, Valo sanoo.
Kaustisen kuuluisa festivaalihenki on hioutunut vuosien varrella toimivaksi konseptiksi.
. Esimerkiksi Anna Puu on hyvin folk-henkinen artisti. Kansanmusiikin kirjo on laaja, eikä ole olemassa mitään yhtä
tiettyä oikeaa painotusta, Hakamäki toteaa.
Perinteisen kansanmusiikin lisäksi tapahtumaan mahtuu muun
muassa genrerajoja venyttäviä
crossover-projekteja.
Festivaaliesiintyjillä on kuitenkin oltava jokin yhteys Kaustiseen
tai kansanmusiikkiin.
. 12
9.7.2013
Pro Kaustisen Matti Hakamäen ja Samuli Valon mukaan Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ei ole ryhdytty radikaaleihin ohjelmauudistuksiin järjestäjätahon vaihdoksesta
huolimatta. Se, mikä ei muutu, tekee kuolemaa, Valo toteaa.
FESTIVAALIT tavoittelee tänä kesänä 10 prosentin kasvua kävijämäärään, minkä puolesta puhuu myös hyvin sujunut ennakkomyynti.
Sää kuitenkin jännittää tapahtuman järjestäjiä.
. Yksi osa-alue oli jo kokeiltu,
Valo toteaa.
Samoin asiaa helpotti se, että yhdistyksen taustajoukoilla oli
pitkän linjan kokemus ja tuntemus festivaaleista.
Pro Kaustisen taustaorganisaatioihin kuuluvat nimittäin paikkakunnan pelimanniyhdistys, nuorisoseura ja Näppärit, jotka ovat
olleet vuosikymmeniä festivaalien tärkeitä sidosryhmiä.
AIVAN itsestään selvää festivaalijärjestäjäksi ryhtyminen ei kuitenkaan ollut.
. kerran.
Kiireestä huolimatta juhlat onnistuivat, ja yleisö kiitti.
Lopputulos näkyi myös juhlien
taloudessa. Kokonaisen festivaalin
järjestäminen on paljon suurempi
projekti kuin pelkästä ohjelmasta huolehtiminen, Valo myöntää.
Taustaorganisaatiot halusivat
jatkaa monikymmenvuotista perinnettä, ja kunta kantoi oman
kortensa kekoon juhlien jatkamiseksi. Jukka
Kuoppamäki puolestaan esiintyy
suuren kaustislaislähtöisistä ammattimuusikoista kootun Lauantaisauna-orkesterin kanssa, Hakamäki kertoo.
Järjestäjien mukaan kaikenlaiset rajankäynnit ovat olleet aina
tärkeä osa kansanmusiikin kehittymistä.
. Kyllä siinä mietti, riittävätkö
resurssit. Viikon mittaista
tapahtumaa isännöi toista kertaa
Pro Kaustinen ry.
Vaikka haastattelu tehdään aivan kiireisen festivaaliviikon kynnyksellä, yhdistyksen puheenjohtaja Samuli Valo ja juhlien ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja
Matti Hakamäki vaikuttavat rauhallisilta miehiltä.
. Säätiedotteita on päivitetty viimeisen kuukauden aikana useaan otteeseen. Olemme voineet käyttää festivaalivalmisteluihin koko vuoden.
On ollut luksusta, että asioita on
ehditty tekemään pitkän kaavan
kautta, Valo kertoo.
Valo tietää mistä puhuu, sillä
viime kesän juhlat Pro Kaustinen
joutui pykäämään pystyyn puolta
lyhyemmässä ajassa.
Yhdistys sai juhlien järjestämisvastuun vasta vuoden 2011 lopussa, kun festivaaleja aiemmin järjestänyt kansanmusiikkisäätiö
meni konkurssiin.
Oli onni onnettomuudessa, että säätiö oli kesällä 2011 ostanut
Pro Kaustiselta juhlien ohjelmatuotannon.
. Tapahtuma pääsi tavoittelemaansa nollatulokseen ja
pohjakassa saatiin säilytettyä.
VAIKKA Pro Kaustisen ensimmäinen festivaali oli menestys, yhdistys ei jäänyt lepäämään laakereille. Pro Kaustisen tarkoituksena on edistää kansanmusiikkia ja
-tanssia, Valo kertoo.
Tarkoituksena on myös madaltaa ammattimuusikoiden, harrastajien ja yleisön välisiä raja-aitoja
entisestään.
VALON mukaan tapahtuman tehtävänä ei ole kilpailla populaarimusiikkiin keskittyvien festivaalien kanssa.
Nurkkakuntaisiksi ei ole silti
ryhdytty.
Kansanmusiikin seinät ovat leveällä ja katto korkealla, tämän
vuoden Ei mitään rajaa -otsake
julistaa.
. Onneksi ennusteet
näyttävät nyt paremmilta kuin viime viikolla, Valo kertoo.
Siitä on ollut
valtavasti hyötyä myös aikuisena.
lyhyesti
Näyttelijä Tuukka Vasaman runoteltta toimi torikojun tavoin. Hän tavoittelee entistä kattavampaa festivaalia, jossa nähtäisiin esityksiä eri puolelta Suomea.
. Bändi on
konkreettinen osoitus kansanmusiikkikentän kirjavuudesta.
Se, mitä kaikkea genre pitää sisällään, on vaikea määrittelytehtävä myös alan ammattilaiselle.
. Eihän nyt toki. Lapsena sai soittaa, laulaa,
tanssia ja näytellä. Tahdon, että Kajaanin runoviikko on pienimuotoisen
suomalaisen esitystaiteen katselmus, joka kattaa koko
maan etelästä pohjoiseen, Reimaluoto linjaa.
Ensi vuonna järjestetään myös Veikko Sinisalon nimeä kantava Vuoden nuori lausuja -kilpailu, johon myös
toivotaan runsaasti osallistujia eri puolelta Suomea.
Suomessa ilmestyy lähes 5 000 aikakauslehteä.
Kuva: Jari Laukkanen
Suomessa eniten aikakauslehtiä silmäparia kohti
Orkestar Bordurka esiintyi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla viimeksi vuonna 2009. Selvää on se, että kansanmusiikin kenttä on huomattavasti
laajempi kuin miten suuri yleisö
sen mieltää, Tastula toteaa ja harmittelee sitä, että tavallisen ihmisen on vaikeaa törmätä kansanmusiikkiin.
Tastula on itse kotoisin Kaustiselta. Slovakian jälkeen listalla ovat
muun muassa Tsekki, Itävalta, Saksa ja Iso-Britannia.
Ruotsi ei yllä kärkikymmenikköön. Meillä on yhdeksän lehtinimikettä kymmentätuhatta lukijaa kohden, kun taas tilastossa kakkoseksi jäävällä
Slovakialla vastaava luku on viisi, kertoo viestintäpäällikkö Heli Häivälä Aikakausmediasta.
Eurooppa on vahvoilla. Korkeintaan parodioimme itse itseämme, kertoo Jarno Tastula, joka
soittaa yhtyeessä viulua ja mandoliinia sekä laulaa.
Vuonna 2004 perustettu bändi
sai alkunsa aidosta kiinnostuksesta balkanilaiseen musiikkiin.
Oli vain yksi ongelma: kenelläkään yhtyeen jäsenistä ei ollut
mitään henkilökohtaisia yhteyksiä Balkanin niemimaalle. Pienessä pelimannipitäjässä sai rauhassa kokeilla omia siipiään.
. Tarkoituksena
ei ole nauraa kenellekään. 13
9.7.2013
Balkanilaismusiikkia
Borduriasta
MAIJA AHONEN
KAUSTINEN
KAUSTISEN kansanmusiikkijuhlien ohjelmisto on koottu tänä
vuonna Ei mitään rajaa! -otsakkeen alle, mikä sopii mainiosti myös juhlien kansainväliseen
luonteeseen.
Vaikka tänä vuonna juhlien ohjelmistossa on erityisen paljon
monikansallisia yhtyeitä, festivaalien yksi eksoottisimmista vieraista on kuitenkin Orkestar Bordurka.
Balkanilaista perinnemusiikkia
soittava yhtye saapuu Kaustiselle
kuvitteellisesta Bordurian maasta.
Kuuden Sibelius-Akatemian
kansanmusiikkilinjan kasvatin
muodostama yhtye on ainutlaatuinen kokoonpano suomalaisen
kansanmusiikin genressä.
Vastaavanlaista kokoonpanoa
saa hakea.
Vaikka yhtye tekee musiikkia
pilke silmäkulmassa, mistään parodiasta ei ole kyse.
. Kuva: Orkestar Bordurka
SUOMI on maailman kärkimaa aikakauslehtinimikkeiden
määrässä väkilukuun nähden, kertoo Aikakausmedia.
Suomessa ilmestyy lähes 5 000 aikakauslehteä.
. Hän kävi koulunsa kotipitäjässä musiikkilukioon asti, minkä
jälkeen mies siirtyi opiskelemaan
musiikkia Kokkolaan konservatorioon ja ammattikorkeakouluun.
Kokkolasta polku jatkui Sibelius-Akatemian kansanmusiikkilinjalle.
Nykyisin Tastula toimii ammattimuusikkona, jonka työajasta puolet kuluu opetustehtävissä,
puolet erilaisissa musiikkiproduktioissa työskennellen.
Nyt Kirkkonummella asuva Tastula muistelee lämmöllä Kaustisella viettämäänsä lapsuutta. Oli siis
keksittävä bändille kuvitteellinen
kotimaa ja kulttuuri.
Bändille sopiva kotimaa poimittiin Tintti-sarjakuvasta.
FAKTA
Kaustisen viikko
Kaustisen kansanmusiikkijuhlat kestävät sunnuntaihin
asti.
Viikon aikana Kaustisella esiintyvät muun muassa Saaga
Ensemble, Timo Rautiainen Folk Band, Jesse Kaikuranta & Snekka, Tallari ja Anssi Känsälä, Ottoset, Tsuumi
Sound System, 50-vuotias Kaustisen Hääkuoro, ruotsalais-suomalainen trio Nordik Tree, amerikkalainen Casey
Driessen ja puolalainen Janusz Prusinowski trio.
FESTIVAALIVIIKOLLA neljännen levynsä julkaiseva Orkestar Bordurka on nimetty Kaustisen juhlien
vuoden 2013 yhtyeeksi. Maassa julkaistaan
0,4:ää nimikettä 10 000:ta lukijaa kohti.
Aikakausmedian mukaan Suomessa syntyy vuosittain
pari-kolmekymmentä uutta lehteä. Tilaisuuksien täyttöaste oli
tänä vuonna erityisen hyvä ja monia esityksiä myytiin
loppuun.
Erityisen suosittu esitys oli Ilkka Heiskasen esittämä
Huovisen erikoiset, josta järjestettiin kaksi näytöstä.
Uutta Runoviikolla olivat Rauniokaupunki ry:n järjestämät rock-klubit, joissa esiintyi eturivin suomalaista
vaihtoehtorockia Tundramatiksista Motelli Skronkleen.
Rock-klubit olivat menestys ja yhteistyötä Rauniokaupunki ry:n kanssa aiotaan ensi vuonna jatkaa.
Taisto Reimaluoto jatkaa ensi vuonna tapahtuman
taiteellisena johtajana. Lopettaneiden tai
toisiin lehtiin yhdistyneiden lehtien määrä on pienempi.. Kuva: Jukka Laukkanen
Kajaanin Runoviikko
saavutti 8000 kävijää
SUNNUNTAINA päättynyt Kajaanin Runoviikko saavutti 8000 kävijää.
Kävijämäärä on viime vuosina vakiintunut suunnilleen samaksi, mutta myytyjen lippujen määrä on vuosi vuodelta hieman kasvanut
Kuva: www.operaatioruut.fi
Suomalaisapua Intiaan
Katon korjaus muuttui vapaaehtoisten avustusyhdistykseksi
ANNIKA KAARLELA
OULU
. Tavoitteena oli
saada edes katto korjattua tuohon
harakanpesään.
Rahaa kertyi markka-aikana
kuitenkin niin paljon, että katon
korjauksen sijaan intialaiset rakensivat uuden orpokodin.
. 14
9.7.2013
Ramya opettaa kirjoittamista. Olemme halunneet pitää organisaation pienenä, jotta sen olisi helppo toimia, Leipälä kertoo.
Vaikka organisaatio on pieni,
Operaatio Ruutin kotisivuilla todetaan, että työtä tekee jo yli 800
suomalaiskummia. Kohde oli selvä ja kanava luotettava, toteaa Leipälä syyksi ihmisten haluun auttaa juuri tässä
asiassa.
LEIPÄLÄ LÄHETTI kirjeen Intian
matkalla tapaamalleen sosiaalityöntekijälle ja kysyi miten muuten Operaatio Ruut voisi auttaa.
?Kouluttaa meidän lapsiamme?,
kuului vastaus.
Tukijoita kertyi nopeasti ja jo
seuraavana vuonna oli perustettava yhdistys, joka sai nimekseen
Operaatio Ruut.
Tämä suomalainen kummilapsijärjestö alkoikin tukea intialaisten lasten ja naisten koulutusta sekä ammattikoulutusta.
RUUTIN pääasiallinen kohde on
Yercaudin seudulla.
Ihmisten asenteet koulutukseen ja varsinkin naisten opetukseen ovat tällä seudulla muuttuneet.
Tarpeettomana ajan tuhlauksena pidetystä koulutuksesta on
tullut niin haluttua, että jo lähes
kaikki perheet haluaisivat lapsensa kouluun.
. Kuva: www.operaatioruut.fi. Heistä suurin
osa on Pohjois-Pohjanmaalta.
PIENET TOIMINTAKULUT katetaan
oheistoiminnalla, kuten arpajaisilla ja käsitöiden myynnillä.
. ERÄÄNLAINEN HARAKANPESÄ,
Aaro Leipälä toteaa katsellessaan orpokotia, jossa hän Intiassa vierailee.
On vuosi 1995 ja iloiset lapset
leikkivät leskivaimon kodin lattialla.
Yksi näistä lapsista on nimeltään Ruut. Voimme taata, että kaikki
meille kummimaksuina maksetut varat menevät lyhentymättöminä suoraan lasten koulumak-
Suomalainen kummilapsijärjestö tukee intialaisten lasten ja naisten koulutusta sekä ammattikoulutusta. Me tuemme pääasiassa perus-
koulutusta, mutta alusta asti on
tuettu myös nuorten ammatillista kurssitoimintaa, Aaro Leipälä
kertoo.
. Sadoissa on myös niiden
nuorten määrä, jotka ovat saaneet
kurssituksen jälkeen työpaikan.
suihin, Leipälä vakuuttaa.
Jokainen kummi saa aikanaan
kuitin, josta ilmenee kuka opiskelee hänen tuellaan, missä koulussa ja millä luokalla.
. Valovoimainen nuori
tyttö, panee Leipälä merkille.
KIRKON ULKOMAANAVUN järjestämällä Intian matkalla Leipälä sai
idean kerätä rahaa. Virallisia jäseniä on vain 28.
. Tuen antaja voi näin olla varma, että raha on käytetty oikein,
Leipälä toteaa.
Kulttuurierot ovat suuria ja sen
vuoksi on ollut vaikeaakin auttaa
OPERAATIO RUUTISSA kaikki tekevät töitä vapaaehtoisvoimin
Kaikesta näki, että tilanteeseen voidaan vaikuttaa, jos
ryhdytään työhön.
OPERAATIO RUUT tekee nykyään
Intiassa yhteistyötä kolmen paikallisen sosiaalialan vapaaehtoisjärjestön kanssa, jotka ovat Deepam Peoples Society, Tribal and
Dali Womens Development Society ja SUEB.
Suomalaisittain mentiin Intiaan
ja suomalaisittain tuetaan.
Tähän mennessä on jo tuhansia
lapsia aloittanut koulun.
Pelkästään tänä vuonna koulutettavia on 1 100. Joskus he antavat minulle
neuvoja, miten maan tilannetta voitaisiin parantaa astrolo-
Burmalaisen selvännäkijän ET:n asiakkaita ovat monet
merkittävät aasialaiset poliitikot ja liikemiehet. Ratkaisevaa oli tavata monia
vapaaehtoisjärjestöjä, jotka koettavat auttaa tarvitsevia, sanoo Leipälä Intian matkastaan.
. Lisäksi hän sanoi voivansa
parantaa naisen syövän.
Nina Wang kävi pitkän oikeustaistelun aviomiehensä jäämistöstä, jonka hän voitti vain kaksi vuotta ennen kuolemaansa.
Chan, 53, väitti olevansa Wangin rakastaja ja
ainoa laillinen perillinen. on
maan kuuluisin selvänäkijä, jolla kerrotaan olevan valtaa moniin burmalaisiin johtajiin.
Burmalaisten maanpakolaisten toimittaman Irrawaddylehden mukaan Burman sotilasjunttaa aiemmin johtanut
Than Shwe vaimoineen vieraili ennustajan luona kysyäkseen, miten he voisivat pysyä
vallassa.
Burmalaisten poliitikkojen
lisäksi naisen luona on vieraillut eliittiä ympäri Aasiaa, kuten
Thaimaan entinen pääministeri
Thaksin Shinawatra. On vain hyväksyttävä, että me
emme ratkaise Intian köyhyysongelmaa. 15
9.7.2013
Burman johto etsii
apua selvänäkijän luota
FAKTA
STT/AFP
RANGON
Intialaisia kuuntelemassa Aaro Leipälän puhetta.
Kuva: www.operaatioruut.fi
Aaro Leipälä
Toiminut pappina 39 vuotta
Näistä 33 vuotta Pyhäjoen kirkkoherrana
Eläkkeellä vuodesta 1998
Toimii Pyhäjoen seurakunnassa vapaaehtoisena
Operaatio Ruutin puheenjohtaja ja perustajajäsen
Operaatio Ruutin
pääasiallinen austuskohde
on Yercaudin seudulla
Etelä-Intiassa.
Kuva: www.operaatioruut.fi
Jokainen kummi saa aikanaan
kuitin, josta ilmenee
kuka opiskelee hänen tuellaan,
missä koulussa ja millä luokalla.
intialaisia. Esimerkiksi hänen sisäelimensä sijaitsevat väärällä puolella kehoa. Näin pienestä
asiasta voi kasvaa suurta.
Katonkorjausideasta kehittyi ihmisten innostuksen ja Leipälän
oman työn vuoksi omalta osaltaan merkittävä Operaatio Ruut.
BURMALAINEN selvänäkijä on
saanut ison vallan aasialaisen
eliitin keskuudessa. Ankara tuomio tuli lopulta edesmenneen miljardiperijättären Nina Wangin testamentin väärennöksestä, joka olisi tehnyt Tony
Chanista miljardöörin.
Asuntomarkkinoilla miljardiomaisuuden
hankkinut Wangin aviomies Teddy Wang siepattiin 1990. Rahaa on tarpeeseen
nähden aivan liian vähän.
. Ennustaja
nimeltään ET . Kuva: Pornchai
Kittiwongsakul/Lehtikuva/AFP
gian näkökulmasta. usein kirjoitettuna myös muotoon E Thi . Ennustamisen lisäksi naisen sanotaan olevan kykenevä näkemään haamuja.
ET lahjoittaa ison osan tuloistaan perustamansa sairaalan wsäätiölle.
. Väitteiden tueksi hän
esitti kotivideoita, joissa heidän nähtiin syleilevän toisiaan.
Oikeus katsoi kuitenkin, että aiemmin baarimikkona työskennellyt Chan oli syyllistynyt
asiakirjan väärentämisen ja lisäksi manipuloinut Wangin mieltä.. En tiedä paljoakaan astrologiasta, mutta monet ihmiset tietävät. Heillä oli monenlaista hyvää
toimintaa ja erityisesti koulutusprojekteja. Otan neuvot mielelläni vastaan, hän sanoi France 2-televisiokanavan
dokumentissa.
40-VUOTIAS selvännäkijä kärsii
monista vaivoista. Ennustaja on myös lähes puhekyvytön, ja joutuu kommunikoimaan siskonsa Thi Thin tulkkauksen välityksellä.
Perheen mukaan ET:n kyvyt huomattiin jo lapsena, kun
hän sairastui kuumeeseen. Hän pystyi kertomaan kaiken perheestäni, vaikka ei tiennyt siitä etukäteen mitään, Nirattisai sanoo.
ET:n kerrotaan myös ennustaneen, että hän tulee kuolemaan sydänsairauteen.
Sisaren mukaan hän ei ole surullinen asian vuoksi, sillä omien ennustuksiensa mukaan ET
syntyy seuraavassa elämässään
hyvin sievänä.
Selvänäkijälle vankeustuomio Hongkongissa
HONGKONGILAINEN tuomioistuin langetti viime viikolla 12 vuoden vankeustuomion miehelle, joka oli esiintynyt feng shui -mestarina ja selvänäkijänä. Hänet julistettiin kuolleeksi yhdeksän vuotta myöhemmin.
Sieppauksen jälkeen Chan lupaili Wangille
pystyvänsä löytämään hänen aviomiehensä sel-
vänäkijän kyvyillään. Kaikki hänen
asiakkaansa, liikemiehet ja poliitikot, ovat tyytyväisiä, ET:n si-
sar Thi Thi sanoo.
BURMALAISEN Myanmar Times -lehden mukaan ET on
niin suosittu, että naapurimaassa Thaimaassa filmattiin viime
vuonna hänen elämäänsä pohjautuva televisiosarja.
Thaimaalainen ohjaaja Nirattisai Kaljaruek kertoi lehdelle
vierailleensa ennustajan luona
ja vaikuttuneensa hänen kyvyistään niin paljon, että päätti tehdä hänestä sarjan.
. Näitä ovat muun muassa päätös
siirtää pääkaupunki yllättäen
vuonna 2005.
Lisäksi sotilasjuntan jäseniä
on nähty saapastelemassa naisille suunniteltu perinnehame
päällään, ilmeisesti selvännäkijöiden neuvosta.
Hametempauksen tarkoituksena oli estää se, että nainen
nousisi Burman presidentiksi.
Tämän oletettiin viittaavan juntan pelkoihin demokratia-aktivisti Aung San Suu Kyin valtaannoususta.
Myös Burman presidentti
Thein Sein on myöntänyt olevansa avoin ennustajien neuvoille.
. Mutta me voimme auttaa
monia, Leipälä innostaa.
. ET:n huhuttiin ennustaneen hänen valtaannousunsa.
ENNUSTAJILLA ja monenlaisilla
mystikoilla on tärkeä rooli Burmassa, ja maan johtoa kuvataan
taikauskoiseksi.
Selvänäkijöiden neuvojen
uskotaan olevan useiden kummallisten tempausten takana,
joita johto on toteuttanut. Siskoni on erittäin taitava ja
ainutlaatuinen
16
9.7.2013
Eduskunta kaatoi tarhauskieltoaloitteen kesäkuussa. Enemmän siinä
on kuitenkin se alkuinnostuksen
laantuminen.
Lex Snowden -aloitteen on tehnyt kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier
Finland (Effi) -järjestö.
Effin mukaan pikavauhtia laaditulla aloitteella halutaan kriminalisoida kansalaisten vakoilu, edellytettäisiin viranomaisilta ja yrityksiltä kansalaisten tietojen käytön tarkempaa raportointia ja vahvistettaisiin merkittävästi ilmiantajien suojaa.
. Sitä ei voi tiivistää otsikkoon,
vaikka se jokaista koskettaakin.
Pekkasen mielestä kansalaisaloitteilla pitäisi pystyä nostamaan sellaisia asioita, joita poliitikot eivät itse halua tai he kokevat ne kiusallisiksi.
SYYSKUUSSA suomalaisilla on
taas yksi uusi vaikuttamisen kanava, kun kansalaisaloitepalvelun
sisarpalvelu kuntalaisaloitepalvelu avataan.
Nykyisessä testiversiossa ovat
mukana kaikki kunnat.
. Kysymyksessä oli ensimmäinen eduskuntakäsittelyyn edennyt kansalaisaloite. Kun vertaa muihin aloitteisiin,
tekijänoikeuspaketti on laajempi
asia. Aloite voi koskea
myös voimassa olevan lain muuttamista tai kumoamista.
Allekirjoitukset on kerättävä kuuden kuukauden kuluessa sähköisesti tai paperilla.
Oikeusministeriön ylläpitämä kansalaisaloite.fi verkkopalvelu avattiin joulukuussa 2012.
Syyskuussa ministeriö avaa verkkopalvelun kuntalaisaloitteille.
. Kiinnostus on ollut suurta, Levämäki kertoo.
Myöhemmin palveluun tulevat
niin sanotut prosenttialoitteet.
Kuntalain mukaan esimerkiksi
kaksi prosenttia äänioikeutetuista kuntalaisista voi tehdä aloitteen valtuustolle ja viisi prosenttia asukkaista voi tehdä aloitteen
kansanäänestyksestä.
FAKTA
Mikä kansalaisaloite?
Kansalaisaloite kirjattiin lakiin maalikuussa 2012.
Vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella
on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi.
Kansalaisaloite voi sisältää lakiehdotuksen tai ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä. Kannattaisi kehittää välittömämpää yhteydenpitoa kansalaisten ja valtuutettujen välille.
Kansalaisaloitteessa on jo nähty,
että jos rajat ovat liian korkeat, se
ei lisää ihmisten osallistumista,
Pekkanen sanoo.. Tällä
hetkellä kuntien käytännöt vaihtelevat.
Pekkasen mukaan kuntalaisaloitteiden äänikynnykset ovat
liian suuria.
. Viime joulukuussa avatulla sivustolla on päivittäin 8 000?
12 000 kävijää.
Levämäki huomauttaa, että
massasuosiota keräävien aloitteiden takana on poikkeuksetta ollut julkisuutta ja järjestöjen kampanjointia.
Avioliittoaloitetta lukuun ottamatta yksikään käynnissä olevista aloitteista ei ole kerännyt niin
paljon kannatusta, että se etenisi
eduskuntaan. Olemme miettineet, onko nyt
jääty odottamaan, että miten näille läpipääseville, kuten avioliittoaloitteelle, käy. Aloitteella haluamme osoittaa, että mikäli poliittista tahtoa
riittää, kansalaisten suojaa urkintaa vastaan voidaan merkittävästi
parantaa, Effi perustelee.
KANSALAISALOITEPALVELUN tuot-
tavassa oikeusministeriössä suosiosta ollaan hieman eri mieltä.
Hankepäällikkö Mikko Levämäen mukaan verkkopalvelun kävijämäärät ovat kasvaneet, vaikka aloitteiden allekirjoittamisen
suosio on jossain määrin laskenut. Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva
Kansalaisaloitteiden
allekirjoittaminen lopahti
Lex Snowden vauhdittamaan kansalaisaloitepalvelun käyttöä
KAARINA VAINIO/STT
HELSINKI
TIETOVUOTAJA Edward Snowdenin nimeä kantavasta kansalaisaloitteesta toivotaan nostetta koko kansalaisaloitepalvelulle.
Aloitteita esiintuovan Avoin ministeriö -yhdistyksen vetäjän Joonas Pekkasen mukaan aloitteiden
allekirjoittaminen hiipui sen jälkeen, kun tasa-arvoinen avioliittoaloite keräsi maaliskuussa kymmeniä tuhansia kannattajia.
. Kesäkuussa eduskunta kaatoi tarhauskieltoaloitteen.
Pekkasen mukaan lakiasioiden
monimutkaisuus on vaikeuttanut
nimien keräämistä, esimerkiksi
tekijänoikeusaloitteen osalta.
. Meillä ei ole antaa listaa, kuinka moni kunta on varsinaisessa
verkkopalvelussa mukana. Kuntalaisaloite on instituutiona huomattavasti vanhempi kuin
kansalaisaloite, ja sen käsittelytavat on kirjattu kuntalakiin. Kunnat päättävät itse, tulevatko palveluun
Viikonlopun hinta jäsenille on 150 . Majoittuminen teltassa samoille
palveluilla: 4-10v 80?, 11-14v 100. Muilta peritään 20?/edestakainen matka. Matkalla Maaseudun Sivistysliiton ohjelmaa. klo 10 alkaen Rengon py:n teltta Rengon Jaakon markkinoilla.
Hämeenlinna / Kalvola. Leirille ovat tervetulleita kaikki lapset aikuisen seurassa. Matkan hinta 50 . Kotkaniemessä
Säkylässä. Maksu matkasta 15.9. Perheleiri on
tänä vuonna täynnä tarinoita ja taikoja! Mukavaa yhdessä tekemistä on kaikenikäisille. Keskustassa tapahtuu
HELSINKI
PÄIJÄT-HÄME
Helsingin Vesaisten perhesähly lauantaisin Koskelan nuorisotalolla klo 14-16. Osoite: Antti Korpintie 3A
00600 Helsinki.
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. Tiedustelut ja varaukset Ritva Männistö ritva.
mannisto@keskusta.fi, 040 767 3419.
Keskustanaiset järjestää; yhdessäolopäivä 31.7. Illan puhujana Seppo Kääriäinen ja savon murretta on viäntämässä
Lauri Andersin. Kokouksen jälkeen osallistumme Savonlinnan kunnallisjärjestön rantakalatapahtumaan Savonrannan vierasvenesatamassa.
Savonlinna, kunnallisjärjestön rantakalatilaisuus ke 10.7. ja
aikuiset 110?. Keskustelua taloudesta ja yrittäjyydestä
alustavat puheenjohtaja Juha Sipilä ja
KHT Olavi Ala-Nissilä.
Keskustan veteraanikerho, Syysristeily ke 25.9. Illan aikana voi tutustua Teuvon tekemiin eläinveistoksiin, opastuksella. Toimisto on kiinni
20.6.-2.8. Tervetuloa!
ETELÄ-POHJANMAA
Piiritoimisto on suljettu 21.6.-4.8.
Hyvää kesää.
Etelä-Pohjanmaan Vesaisten uusi
puhelinnumero 040-1725005.
POHJOIS-POHJANMAA
Piiritoimisto hiljenee juhannukselta kesän viettoon. klo 13. 20.7. klo 13.30 Suomen maatalousmuseo Sarassa Loimaalla ?Miten Suomi selviää?. Reitti: Kerimäki-Savonlinna-Juva-Mikkeli- Jyväskylä-Virrat. 14.00. klo 17.30 Hämeenlinna-Vanaja py:n jäsenet + kaikki muut halukkaat ovat tervetulleita
Hugon puutarhajuhliin Aulangon Kievariin. Risto Ervelälle, puh. lomailun
ajan. ja yli 15v
160?. huutokaupan, jossa meklarina Juha Sipilä (lahjoituksena otetaan vastaan perinteistä, hyvää, kotimaista ja keskustalaista tavaraa). Haastamme Anjalan osaston onkikilpailuun.
Joukkueséen luetaan mukaan 4 parasta
osaston onkijaa. 044 278 7590
Satakunnan piiritoimisto, Tavoitat
meidät seuraavista numeroista: toiminnanjohtaja Satu Tietari 050 405
7742, nuorten ja naisten toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044 0336
588 satakunta@keskustanuoret.fi, jäsenasiat Leena Kallionsivu 050 405
7743.
KYMENLAAKSO
PIIRITOIMISTON uusi osoite Kauppakeskus Hansa 2 krs. Kesäkahvi -keskustelutilaisuus su 4.8. Lisätietoja: http://www.vesaiset.fi/fi/Perheleiri/Marttinen_2013
KESKUSTAN
LEHTIMIEHET
Keskustan Lehtimiehet. Paikalla kansanedustaja Ari Torniainen.
Perinteinen kaiken kansan kesäjuhla Luumäellä Risulahden lavalla
su 28.7. alk. mieluiten sähköpostilla ullariitta.juuti@keskusta.fi.
Puoluesihteeri Timo Laaninen tavattavissa Savonlinnan satamassa ravintola Vaahdon terassilla ti 9.7. Keskustelun
alustajana kansanedustaja Esko Kiviranta ja toiminnanjohtaja Risto Ervelä.
Ilmoittautumiset viim. Kiireelliset asiat ko. Tervetuloa!
Nousiainen ja Masku, Kj:n kesätapahtuma Askaisten Pikisaaressa 31.7 klo
18. Soita: 050-347 3556/
Ulla-Riitta
POHJOIS-SAVO
Keskustan Piiritoimisto, Riistakatu
15, Iisalmi, suljettu 21.6-28.7. Marjatan päivän kulttuuriretki la 10.8. Eläkeliiton Oulun yhdistyksen kesäpaikka Pukseri, Pukseritie
9, Hietasaari: su 11.8. Holiday Club Pyhäniemessä Kihniössä on vapaana lomaviikkoja (viikot 26, 37 ja 48). Kangasalalla, Muksut
mukaan -tapahtuma 8.8. Kotkaan Sopokan puistoon ja merimatka
Varissaareen. Vieraana perusturvakuntayhtymä
Akselin ylilääkäri Susanna LaivorantaNyman ja piirin edustaja. SuomiAreenan aikaan
viikolla 29 päivystämme Porissa Eetunaukion Kansalaistorilla. Tiedustelut ja ilmottautumiset
Pilvi Kärkelä 0405895709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
Piiritoimisto on suljettuna kesäaikaan 21.6.-4.8. 0440-622 266. klo 12. mennessä
Ulla-Riita lle, puh. Henkilökohtainen kilpailu sarjat: yleinen ja nuoret.
Kesäteatteri, Lähde katsomaan Topi Sorsakosken elämästä kertovaa musikaalia ?On kesäyö. Martinniemi-päivä, Ii: l a-su 20.21.7. 19 näytökseen.
Vuorelan bussin aikataulu Miehikkälä 13.20,Virojoki 13.30, Hamina 14.00,
Liikkala VPK 14.30, ABC Keltakangas
14.50, Kouvola 15.10, Kausala ABC
15.30. Kaasut ilmapalloihin suoraan
Aulis Suomiselta puh. mennessä Sirpan tilille FI41
5316 0850 0055 78.
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon
tuetuista lomista kiinnostuneet: esitteitä ja hakemuksia saatavilla piiritoimistosta tai MTLH:sta.
Raisio, Tervetuloa Keskustan ja Keskustanaisten toimintaan! Lisätietoja
pj:t Eero Vainio p. lopetus klo 16. Linja-autossa arpajaiset, jos haluat, varaa mukaan pieni arpajaisvoitto. klo 14. Kesäretki Karstulaan 26. klo 17:30
Kinnarin kotimuseo, Sotkia
Piirin kesämatka LA 27.7. Toteutetaan mikäli osallistujia vähintään 10. Musiikista vastaa Juha Varjo. Tarkempaa tietoa lähempänä ajankohtaa.
Yhdessäolopäivä 31.7. Nuorisokeskus Marttisissa, Virroilla. klo 7.35.
Matkan hinta: kahden hengen A-hytti
25 ?/hlö, kahden hengen B-hytti 23 ?/
hlö ja yhden hengen pikku-B ?hytti 24
?/hlö. Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä kahvikupin äärellä!
Keskustan Itä-Savon piirihallituksen sekä Keskustanaisten ja Keskustanuorten Itä-Savon piirin johtokuntien yhteinen kokous ke 10.7.
klo 16 Savonrannalla Sampolassa,
osoite: Monninsaarentie 1A. Mahdollisuus tutustua automuseoon ja ruokailla noutopöydästä (omakustanteiset).
ETELÄ-SAVO
Mikkeli, Ristiinan paikallisyhdistys.
Keskusta Ristiinan markkinoilla pe 19.7.
Etelä-Savon Keskustanaiset. Kihupäivät, Oulu: su
14.7. Näytelmää
suositellaan yli 3-vuotiaille, soveltuu
myös aikuisille. Kangasalla;
Päivä alkaa klo 9.30 Kangasalan kirkkossa jonka jälkeen kuljetus linja-autolla retkikohteisiin. ja Ween, maan, wiljaa ?
markkinat Jyväskylässä 14.-15.9.
Keskustan kesätapahtuma Karstulassa Wanhoissa Wehkeissä (Erämäentie
368) la 27.7.klo 17 alkaen. Lempäälässä
ja Kirkkopyhä 11.8. kuljetuksen ja teatterilipun. Ohjelma on maksuton, mutta ilmoittaudu ennakkoon s-postilla riikka.helenius@gmail.com, puh. 15.7. sis. Leirillä pääsee tutustumaan luontoon, kokemaan liikunnan
iloa, harjoittamaan kädentaitoja sekä
kurkistamaan kulttuurin saloihin. Kahvitarjoilu. Piiri tarjoaa aamukahvit , muu osio omalla kustannuksella. Leirin ohjelmassa yhdessäoloa, askartelua, leikkejä... Muitakin keskustalaisia liikkeellä
SuomiAreenalla, seuraa ilmoittelua!
Satakunnan Vesaiset järjestää kaikille
avoimen leirin 9.-11-8. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 31.7. 040-589 6160 tai eero.vainio@eskv.info ja Mirjam Karila, p.
040-141 7326 tai mirjam.karila@raisio.fi
Lämpimästi tervetuloa Annikan Elojuhliin sunnuntaina 4. 0400-366 530 tai Sirpalle, puh. Hannuksen
koulu, Kiiminki: su 8.9. Majoittuminen hirsihuvilassa tai nuorisohotellissa, täysihoitoruokailut ja leiriohjelma alle 4v
0?, 4-10v 120?, 11-14v 140. Matka toteutuu,
jos 30 ilmoittautuu toukokuun loppuun mennessä. seuraavasti:
piiri/kunnallisjärjestöt ke 17.7. klo 18
Kinnarin kotimuseo, Sotkia. Ota yhteyttä pikaisesti
toiminnanjohtaja Helena Pakariseen,
lehtimiehet@keskusta.fi tai puhelin
050 388 0011.. Keskikatu 4, 45100
Kouvola.
Kouvola, Ahvion-Länsi-Muhniemen paikallisyhdistys järjestää onkikilpailun,
Kuovinkosken kalakeisari 2013: ke 24.7.
alkaen klo 19 Ahvion Kuovinkallion taukokatoksella, Kuovinkalliontie 141. Tilaisuudessa puhuu Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen.
Vesaisten Itä-Savon piiri järjestää
jäsenilleen ilmaisen bussikuljetuksen Vesaisten valtakunnalliselle leirille
Marttiseen Virroille 1.-4.8. Keskustanaisten toiminnanjohtajan tehtäviä hoitaa Tarja Kiviniemi 050 301 6189 tarja.
kiviniemi(a)keskusta.fi Keskustanuorten toiminnanjohtajan tehtäviä hoitaa Pälvi-Solina Kivelä 044 0336 588
satakunta(a)keskustanuoret.fi
Porin Keskustanaiset ja Porin Keskustan opinto- ja kulttuuriyhdistys.
Pe 26.7. Karstulan
kesäteatteriin ?Rakas Karjala. kesäteatteriesitykseen. Liisa Varjolalle liisa.varjola@
kouvola.fi puh. Satukirja on myynnissä
näytösten yhteydessä hintaan 14 euroa.
PERÄPOHJOLA
Piiri soittaa jokaiselle jäsenelleen päivittääkseen jäsenrekisteriä. Viikon
hinta on 300 ?. Lähtö on klo 8.45 ja paluu 26.9. 040 7078452.
KARJALA
Taipalsaari, Keskustan oopperaretki Savonlinnaan ke 17.7. klo
14, la 20.7. Hyvää kesää!
Keskusta on mukana seuraavissa
kesätapahtumissa: Merijärvi: to 11.7.
Merijärvi-päivien Markkinat, Pyhäjärvi: pe-la 12.-13.7. Keskustanaisten osastolle.
Piirin päivystykset SuomiAreenan Kansalaistorilla poliittisten piirijärjestöjen
yhteisellä teltalla 17.-19.7. Kesäilta, Annika Saarikko, Oulu:
la 17.8. Ollaan
kuulolla!
Piiritoimisto on kesällä auki sopimuksen mukaan: Kai Puro puh.
0408379867 ja perapohjola@keskusta.fi.
Seuraava piirikirje ilmestyy pian.
Jos et ole vielä postituslistalla, laita
sähköpostia osoitteeseen perapohjola@keskusta.fi.
Seuraava piirihallitus 21.8. Viking Amorellalla. Liput 32 euroa sis.
kahvi + pulla. ja ei-jäsenille 170 ?. Hinta 40,00
joka sisältää kuljetuksen, retkikohteet,
lounaan ja kaksi kahvia. klo
18 Op:n Pahnaluodon mökillä. klo 19 alkaen Hml kj:n johtokunnan ja valtuustoryhmän yhteinen kokous Sinikka
Haapsamon kotona.
Hämeenlinna. messuilla Tervolan Louella 24.-25.8.
VESAISET
Vesaiset järjestävät valtakunnallisen Perheleirin 1.-4.8. Messun toimittaa ja saarnaa alueseurakunta pappi Mikko Huhtala ja messussa avustavat Kaavin keskustanaiset. Kuivaniemen Pitäjämarkkinat,
Nivala: ti 23.7. 0400 930 483 ja
naisten, nuorten ja Vesaisten toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. Hinta 135?/hlö. 15.9. klo 10-13 (alustavasti Anneli Jäätteenmäki teltalla klo
12-13), Keskustanaiset pe 19.7. Hintaan sisältyy buffet-lounas
ruokajuomineen, pullakahvit ja omaa
ja laivan yllätysohjelmaa. Tervetuloa! Näytelmä pohjautuu Terttu Aakon kirjoittamaan satukirjaan, joka julkaistiin viime syksynä. 28.7. sisältää yritysvierailuja, keilakilpailun, kesäteatterissa Rakas Karjala ?näytelmän, savusaunan ja paljon muuta. Annika Saarikko, Oulu: la 10.8. mennessä
Heidi-Maria Vainio puh. 040 418 1150.
UUSIMAA
Vihti, kunnallisjärjestö: Tervetuloa tapaamaan Keskustan valtuutettuja ja
luottamushenkilöitä Wuosisatamarkkinoiden politiikkakujalle (Liukkaankuja)
Vihdin Kirkonkylään la 24.8. klo 10-13,
Keskustanuoret to 18.7. Juhlapuhujana MEP Hannu Takkula.
Keskusta Maaseudulta Käsin . klo 16. Tilaisuudessa puhujana
keskustan pj. Sauna
lämmin klo 17 alkaen. Valkeakosken kesäteatteriin 2.8 klo. Illan viihdepuolesta vastaa
Erkki Liikanen ja Soimannit-orkesteri.
POHJOIS-KARJALA
Piiritoimisto suljettu remontin johdosta toistaiseksi. Mukavaa ja lämpöistä kesää!
Keskustaväen kirkkopyhää vietetään Kaavilla 1.9. Keskustapiiri järjestää ke 17.7. Kysy tarkempia tietoja ja
ilmoittaudu kauppinen.helena@gmail.
com tai 0400 411071.
ITÄ-SAVO
Keskustan Itä-Savon piiritoimisto
sulkeutuu kesäksi 24.6. Yhteydenotot Antti Varis
0405116787 tai antti.varis@keskusta.fi
KESKI-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna 21.6.-4.8.
Hyvää kesää!
Keskusta ja keskustalaiset ovat mukana Keski-Suomen kesätapahtumissa seuraavasti: Korpilahden Palvipäivät 12.-13.7; Keuruun 30-vuotisjuhlamarkkinat 13.-14.7; Äänekosken Keitele
Jazz 24.?27.7; Uuraisten toritapahtu-
ma 27.7; Vaajakosken Kohinat 8.-11.8;
Äänekosken Elorieha 16.8; Karstulan
markkinat 13.9. Mukavaa yhdessäoloa mm.
pihasuunnistuksen, tikanheiton ja
mölkyn peluun parissa, tarjolla kahvia,
virvokkeita ja makkaraa. alkaen klo 19. klo 17.
Kokoukseen voi osallistua virtuaalisesti. Tiedustelut Pauli Haapaniemi 0400 233611.
Keskustanaiset varanneet lippuja Sappeen kesäteatteriin Pälkäneelle
Juice-taiteilijaelämää musikaaliin 19.7.
klo 19 näytökseen. ajankohtana puhelimitse
040-4160147 / Tuija Pitkäpaasi tai sähköpostitse tuija.pitkapaasi@keskusta.fi.
Lokoisaa, auringonlämpöistä, vihdantuoksuista ja makoisaa kesää!
Nuijamaa, paikallisyhdistyksen perinteinen kesätapahtuma ti 23.7. Messun jälkeen lounas seurakuntakodissa, omakustanteinen 5 ?. Centralissa, kuljetus omalla bussilla käsityökauppoihin ja eläintarhaan. Ilmoittautua voit
sähköpostilla annika.saarikko@eduskunta.fi tai numeroon 0407446 770.
ETELÄ-HÄME
Piiritoimisto on suljettuna 8.7.-4.8.
Hyvää kesää!
Hämeenlinna. Vehoniemen automuseo, Kangasalan lepokoti ja kädentaitajien puoti, lounas, Äijäläntalo evakko lasten näyttely, kotiteollisuusliike Helmiina. Ilmoittautumiset Pilvi Kärkelä 0405895709 tai pilvi.
karkela@keskusta.fi
Keskustanaisten syysmatka Berliiniin 23.9. 1.8. Riisikkalan PO:n
lopettamiskokous 19.7. Kahviraha 5 . Oopperana La Traviata, esitys alkaa klo 19. Ilmoittautumiset sähköpostilla piiritoimistolle 2.8
mennessä pirjo.matikainen@keskusta.fi tai pj. Linja-auton aikataulu: Taipalsaaren kk klo
15.00, Saimaanharju klo 15.10 ja Lappeenrannan kauppatorin tilausajopysäkki klo 15.30. Juha Sipilä. Matkan hinta on 70?/
hlö, sisältää matkat, menokahvit Keruulla, ohjattu museokierros ?Vanhoissa vehkeissä?, yhteinen ruokailu, teatteriesitys ja väliajalla kahvit. Jääli-päivä, Pyhäntä: pe 23.8.
klo 18 Nuotioilta Autiorannassa.
Teatteri Vesaiset esittää: koko perheen HÖLMÖLÄISTARINA Meillä välähtää Turkansaari, Siikasaaren puoli: su
7.7. Yhden hengen huoneesta
lisämaksu 20 euroa. ja avataan jälleen 12.8. Iltapäiväämme sisältyy myös musiikkia, arpajaiset
ja muuta ohjelmaa. Liput: 8 euroa. Matkan hinta 520,00
euroa. klo 18 Kylätalo Nousulassa, Välikyläntie 2, 39610 Kovelahti. klo 16 alkaen Kesäehtoon
kyläily- ja taideilta Marjaana Perttulan & Teuvo Jalosen kotona, Talkootie
4 Harmaalinnassa. Saunomiseen
ja uintiin mahdollisuus klo 16 alkaen.
Miten Suomi selviää. Ohjelma alkaa klo 16.30. klo 14, pe 19.7. Tiedustelut A-L Westinen,
puh. klo 10-15.30.
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimisto lomailee 24.6.-2.8.
Muistakaa tehdä kesäajan teltta- ja tarvikevaraukset sekä hoitaa muistamiset
ajoissa. Lisätietoja Pekka Pelttari p.
0407486166 tai pekka.pelttari@tornio.fi.
Piirin kesäjuhla su 28.7. välisen ajan. klo 1013. 0500-130 550.
Masku, Py:n kevätkokous ti 9.7. Kiiminki-päivä, Tyrnävä: ke
14.8. Kylmäojantie 11. - 26.9. Ulla-Riitta ottaa vastaan ilmoittautumisia Vesaisten perheleirille 1.-4.8. Virroilla. Voi osallistua
myös osaksi aikaa. 10.-11.8. tai tekstiviestillä 040 776 5262.
Hämeenlinna / Renko. Esityksen
kesto noin 30 min. Näytelmän ohjaavat Sari Kokkonen ja Irene Huru. 11.00 lähdetään Varissaareen (10 min.merimatka) lounaalle ja palataan Sapokkaan n. Ilmoittaumiset 050-347
3556/Ulla-Riitta tai sähköpostilla ullariitta.juuti@keskusta.fi.
Keskustanaisten ja Vesaisten Itä-Savon piirit: Marjatanpäiväretki Tallinnaan 17.-18.8.! Majoitus hot. . elokuuta kello 16 Turussa, Kupittaan paviljongissa.
Aloitamme klo 16 kahvilla. Ohjelmassa kunnan
ja kunnallisjärjestön tervehdykset sekä musiikkia Erkki Räsänen. 040-834 0803.
Kiireelliset asiat voi soitella myös tj. Mukana MEP
Anneli Jäätteenmäki, puoluesihteeri Timo Laaninen sekä kansanedustajat Anne Kalmari ja Aila Paloniemi. Mukana
keskusteluissa Akaan Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari. klo 14 Pellossa. klo 14, ke 17.7. klo
18 Antti ja Anitta Vilkolla, os. 040-7072952.
Piiritoimisto suljettu 22.7.-3.8. Keskustan
teltta Elomessuilla Hämeensaaressa.
PIRKANMAA
Mauri Pekkarinen vierailee Ikaalisissa 15.7. ja KN+VES Tallinnan matkalle
17.-18.8. klo18.30 Savonrannan vierasvenesatamassa. Lippuvaraukset toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä 0405895709
tai pilvi.karkela@keskusta.fi
Akaa, Keskustan Kesäilta 19.7. Juhlassa mukana Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juha Rehula sekä kansanedustajat Kimmo Tiilikainen ja Ari Torniainen. klo
15-16.30. Juhlapuheen pitää Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko.
Lopuksi kahvit.
Varkaus, Keskustan paikallisyhdistyksen Rantakalailta Niemilomissa 19.7.
17
klo 18. Sitovat ilmoittautumiset piiritoimistolle 050 5770838
tai Leena Mäkiselle 040 762 8889.
Kymenlaakson Keskustanaiset, Marjatan päivää vietetään 10.8 Kotkassa.
Aloitetaan aamukahvilla Sapokan Tulikukossa 9.30 ja sen jälkeen tutustutaan
Sapokan puistoon
Ketkä kaksi muuta presidenttiä Kekkosen
lisäksi?
3. Minkä alan viihdetaiteilija oli ja millä taitelijanimellä tunnettiin Walter (Wladziu) Valentino
(1919?1987). Aku Ankka . Mitä tarkoittaa vanha sanonta ?ulvoa lauman
mukana??
6. Mikä kukka
minkäkin maan kansalliskukka?
5. Kolme kukkaa: kirsikankukka, lootus, pioni.
Kolme maata: Intia, Japani, Kiina. Kuinka monta henkilökohtaista maailmanmestaruutta Vuokatin kisojen suurin suomalainen mitalitoivo Minna
Kauppi aiemmin on voittanut?
2. Minkälaisen summan euroja ranskalainen Marion Bartoli sai naisten kaksinpelin voitostaan
Wimbledonin tämän vuoden tennisturnauksessa?
8
4
7
2
3. B. Minkä yhtyeen ensimmäinen ykköshitti Yhdysvaltain single-listoilla helmikuussa 1964 oli
?I Want to Hold Your Hand?: AC/DC, Beatles vai
Rolling Stones?
10. Mikä on se viides kunta?
4. Kunnista neljä ovat Pello, Ylitornio,
Rovaniemi ja Salla. Minkä merkkinen oli auto, jossa John F. Masi . Andy Murray voitti tänä vuonna Wimbledonin miesten kaksinpelin. Kennedy istui kun hänet murhattiin 22.11.1963 Dallasissa, Texasissa: a) Cadillac, b) Lincoln, c) Mercury?
7. Mukula
9 4
1
7
6 4
2
8 5
1
1
9 8
6
5 8
5
9. Virtanen . Amos Anderssonin valtiolle 1940 lahjoittamassa Tamminiemen huvilassa toimii nykyisin Urho Kekkosen museo. Pääosaa esittää Michael Douglas ja hänen rakastajaansa Matt Damon.
Kuka ja mikä?
8. Minä vuonna britti
voitti edellisen kerran: ) 1936, b)1951, c) 1966?
Sudoku
8
1
6
7
5
2
4
5 6
3
5 8
9
9
9 1
8
7 6
3
9
1 4
5
3
1 3
9 8
8
5
8
7
1
6 9
7
1
1 2
4
2
8
8
1
4
2
5 6
7 4
6
5
7 1
4
8 3
6
7
8
2
1
4
3
3 4 1 7 8
7
2 8 6 5 7
5
1
2
6
1
6
2
4
9
8
Kuinka monta henkilökohtaista maailmanmestaruutta?
Kuva:Kimmo Rauatmaa/Lehtikuva
Viivi & Wagner . 18
9.7.2013
TIETOTESTI
1. Aikoinaan se toimi
myös kaikkiaan kolmen presidentin virka-asuntona. Hänen elämästään kertova Steven
Soderberghin elokuva tulee Suomessa elokuvateattereihin elokuussa. Suunnistuksen MM-kisat alkoivat sunnuntaina Suomessa, Kainuussa. Pohjoinen napapiiri kulkee viiden Suomen
kunnan läpi
Laukunheittäjien pääluottari on aina yhtä luottamusta herättävä, kun
hän telkkariuutisessa selittää kulloistakin lakkoa.
ÄLYMATKALAUKKUUN tulee koko ajan lisää ominaisuuksia. Kun vetää laukkua perässään hotelliin, niin älykäs laukku
jo siinä varoittelee pahimmista turistinryöstöbaa-
reista. Tein minä ne, mutta meille on
hankittu uusi paperisilppuri ja
minun piti kokeilla, toimiiko se.
Ratkaisut
8
1
6
2
5
3
7
4
9
2
4
7
6
1
9
8
5
3
5
3
4
6
7
1
9
8
2
7
6
8
9
5
2
4
3
1
1
9
2
3
8
4
7
6
5
3
8
7
4
9
5
2
1
6
2
4
6
8
1
7
3
5
9
9
5
1
2
3
6
8
4
7
8
7
3
5
6
9
1
2
4
4
1
5
7
2
8
6
9
3
6
2
9
1
4
3
5
7
8
8
5
7
4
6
9
1
3
2
9
1
3
7
8
2
4
6
5
4
2
6
1
5
3
9
7
8
7
9
4
2
3
1
8
5
6
3
8
1
6
7
5
2
4
9
Helsingin toimitus
Postios. Miksi et ole tehnyt läksyjäsi?
. Puolalaista
rehuperunaa, varo!
Älyostoslaukku huomauttaa, että eturivissä
olevat tuotteet ovat jo huomenna parasta ennen-tasolla, kaiva sieltä taaempaa. Se osaa mennä koneen vaihdossa oikeaan koneeseen, vaikka äijä jäisi lentoaseman baariin.
Kaikki perustuu elektroniikkaan ja kun tiedämme kuinka helläkätisesti matkalaukkuja maailmanlaajuisesti käsitellään, niin herkän teknologian rikkoutumisvaaraa tuskin on. Se neuvoo vielä kohteessakin. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Se kaupassa varoittelee, että eivät ole
kotimaisia nämä perunat, vaikka punakka kauppias sellaisen lapun on laittanutkin. 19:15
SANANPARSI
Kesällä aoringon alla, talavella
kankaan takana.
Nurmes
KANSA KASKUAA
. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
9
5
3
8
4
7
1
2
6
2
6
5
9
4
8
7
1
3
5
7
8
3
9
4
6
2
1
6
3
2
8
1
7
5
9
4
1
4
9
5
2
6
3
8
7
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
4
8
1
7
9
5
6
3
2
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Toimittajat:
Pentti Manninen 040 5709 400
Timo Mikkilä
044 7370 265
Samuli Nissilä
044 7370 261
Pauliina Pohjala 050 5450 915
Henna Ruokamo vanhempainvapaalla
3
7
9
1
2
6
4
8
5
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
044 7370 262
6
2
5
4
3
8
9
1
7
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
Päällikkö:
Pirjo Kontio
1
6
4
3
7
2
5
9
8
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Annukka Kantola 044 7370 377
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
7
9
2
5
8
1
3
6
4
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
5
3
8
9
6
4
2
7
1
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
1) neljä: jaettu MM Heli Jukkolan
kanssa Kiovassa 2007 (kummankin
aika pitkän matkan 11,3 km kisassa
oli 1.20.17), MM keskimatkalla Tsekissä 2008, MM keskimatkalla Norjassa 2010, MM keskimatkalla Sveitsissä 2012, 2) Risto Ryti ja C.G.E.
Mannerheim, 3) Kemijärvi,
4) Lincoln Continental limousine,
Presidential limousine SS-100-X,
5) Liberace, pianisti, elokuva nimeltään My Life with Liberace (Behind
the Candelabra) perustuu rakastaja Scott Thorsonin muistelmiin,
6) Beatles, 7) kirsikankukka Japani,
lootus Intia, pioni Kiina, 8) ?olla yhtä mieltä enemmistön kanssa?,
9) 1,9 miljoonaa, voittosumma on
sama miehille, 10) 1936 Fred Perry
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Ulkoasu: Mikko Eronen
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. heinäkuuta 2013.
Tänään Jasmin, Ilta, Jade,
ortodoksisen kalenterin mukaan
Valto.
Aurinko laskee Helsingissä 22.38,
Oulussa 23.48 ja nousee huomenna Helsingissä 4.13,
Oulussa 2.59.
PÄIVÄN SANA
Älkää oikeutta jakaessanne tehkö
vääryyttä. Älä lähde ollenkaan sinne rantaan haitten ja vuorovesien vietäväksi, pysyt vaan altaan matalassa päässä.
Jos huoneeseen illalla raahataan niin sanotulle hammasmukiviskille eronnut tai karannut muija,
niin laukku heti varoittelee, että yöksi ei tuota akkaa oteta, on moraaliltaan epäilyttävä.
Tasapuolisuuden vuoksi, jos älylaukku on naisella, niin se hätistelee gigolon matkoihinsa, skannattuaan siltä genitaalialueen ja lueteltuaan itämis -ja
tartuntavaiheessa olevat veneeriset taudit.
ÄLYOMINAISUUS on hyväksi saada myös ostoslaukkuihin. 19
9.7.2013
Älymatkalaukku
VANHASSA rallissa reppu ja reissumies oli sellainen
pari, että ne selvisivät kaikesta.
Nyt on kehitelty reissumiehelle älymatkalaukkua. Älä ole puolueellinen
köyhän hyväksi, mutta älä
myöskään suosi mahtavaa, vaan
ole lähimmäisesi tuomarina oikeudenmukainen.
3 Moos. Tuonne älä mene!
Huoneessa laukku muistuttaa nesteytyksen tarpeellisuudesta ja aurinkorasvan välttämättömyydestä. Laukku voi
toimia painonvartijanakin, se alkaa sipsihyllyn
kohdalla pitää pahaa hälytysääntä, joka vaimenee, kun vetäytyy herkkujen ääreltä.
Sen vähän perusteella mitä välillä vahingossa näkee matkailuohjelmia, on helppo
uskoa, että pienilläkin älyominaisuuksilla varustettu laukku on fiksumpi kuin matkaaja.
Joskus näyttää että jopa perinteisen repun
ÄO on korkeampi.
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
TIISTAINA 9
Lisäksi eläkejärjestelmän on
oltava uskottava. Jotta se voisi
nauttia kansalaisten luottamusta,
sen pitää olla läpinäkyvä ja reilu.
Hyssälä aloittaa kesälomansa ensi viikolla. Yleniuksella on puheenjohtajan pesti
vuoden, kuten veteraanikerhossa on tapana, mutta yhdistyksen
sihteerinä toimiva koko kerhon
sydän Sirpa Raiko on tehnyt kerhossa sihteerin työtä jo 14 vuotta.
Laitilalainen paikallistason aktiivi Pirkko Kallio hääri Kesäpäivässä ketjunheiton kirjurina.
Kallio on osallistunut vuosien
mittaan lukuisiin veteraanikerhon
tapahtumiin.
. Mukana on entisiä EU- ja kansanedustajia, ministereitä, kunnanvaltuutettuja, kunta- ja maakuntatason poliittisia vaikuttajia
sekä puolueen kunnallisjärjestöjen ja paikallisyhdistysten toimijoita, Ylenius kertoo.
Osoituksena monipuolisuudesta Kesäpäivässä luki ruokarukouksen entinen kansanedustaja ja
europarlamentaarikko, keväällä
turistipapin tehtävät Kanarialla
jättänyt Timo Järvilahti.
KESÄPÄIVÄN alustajiksi kerho oli
kutsunut Kelan pääjohtajan Lii-
ja järjestää vuoden mittaan hankkimansa kirpputorilöytönsä kotipihan suuleissa.
Anne-Maria Antola-Pilppulan emännöimässä Louhenlinnassa oli ohjelmassa ennen alustuksia ja
musiikkia talon esittely, luontopolku ja ketjunheittokisa. Kuva Raija Kerttula-Rantanen
sa Hyssälän ja keskustan varapuheenjohtajan Annika Saarikon.
Liisa Hyssälä sai vastailla useaan otteeseen vapaamuotoisissa keskusteluissa kysymykseen
äitiyspakkauksesta. Lomalleen hän ei
ole tehnyt erityisiä suunnitelmia,
mutta pääjohtaja hoitaa mummun tehtäviä tarpeen mukaan,
sillä tyttären perhe saapuu Japanista lomallaan Lietoonkin.
Lisäksi Hyssälä aikoo tarkistaa
VETERAANIKERHOLLA on meneillään 23. 20
9.7.2013
Veteraanikerhon Kesäpäivän
suosio kasvaa Varsinais-Suomessa
RAIJA KERTTULA-RANTANEN
LAITILA
Kyllä se puolue
pitää mukana.
. OLETTE ihan oikeassa paikassa,
kun haluatte niin kovasti jutella toistenne kanssa, päätteli Varsinais-Suomen keskustan veteraanikerhon puheenjohtaja UllaRiitta Ylenius Louhenlinnan pitkien pöytien äärellä maanantaina.
Veteraanikerhon kesäjuhlakutsun oli kuullut 150 varsinaissuomalaista eri puolilta maakuntaa.
Kesäpäivä on yksi veteraanikerhon kolmesta vuosittaisesta
tapahtumasta, ja sen suosio on
kasvanut vuosi vuodelta.
Veteraanikerhon jäsenten taustayhteisöt ovat hyvin vaihtelevia.
. Alustuksessaan hän kuitenkin käsitteli eläkejärjestelmää.
Hyvän eläkejärjestelmän perusehto on Hyssälän mukaan se, että eläkkeitten minimitaso on kohtuullinen.
. Kyllä se puolue pitää mukana.
Toisaalta tapahtumiin vetää mukaan kiinnostus tavata vanhoja
tuttuja, joiden kanssa on saanut
osallistua päätöksentekoon mahdollisesti monillakin tasoilla, keskustan Leimäen Liesjärven paikallisyhdistyksen sihteerinä toimiva Kallio sanoo.. toimintavuosi