4
Eläke on sukupolvikysymys
Hilkka Kemppi, Teppo Säkkinen
ja Anniina Sippola toivovat,
että uusi eläkejärjestelmä olisi
oikeudenmukainen myös nuorille. 12
Naisehdokkaista
on pulaa
Keskustan vaalilistat näyttävät paikoin ukkoutuneilta. s. 6
Tattimetsien konkarit
Armi Heikkinen ja Matti Puolakka
aloittavat sienien keruunsa aina jo
aamuvarhain. Nyt vaalityön tavoite on
ykkössija ja pääministeri Kempeleestä. s. 14. 2
HALLITUKSEN LUNASTETTAVA LUPAUKSENSA. Tatteja on riittänyt tänä
syksynä myytäväksi jo 500 kiloa. s. 2 ?
Seuraava pääministeri?
Kaksi vuotta sitten määriteltiin yhteinen
tavoite ja viisi porrasta, joilla siihen
edetään. s. 3
TIISTAI 9.9.2014
N:o 101 . 6 414880 073513
UUTEEN SINIPUNAAN EI ENÄÄ VARAA. S. S
Niillä on hämmästyttävän paljon yhteistä: ideologinen sekamelskaisuus, rakennemuutoslupausten pettäminen, talouspolitiikan virheet
ja keinotekoiset yritykset lakaista piiloon epäonnistumiset.
Kun eduskunta ensi viikolla käsittelee hallituksen talousarvioehdotusta, ei puhuta vain Alexander Stubbin tai Antti Rinteen linjauksista. Sen pohjalta arvioiden Suomella ei tulevalla vaalikaudella ole varaa kokoomusjohtoiseen hallitukseen ja sinipunaiseen politiikkaan.
Eduskuntavaalien ehdokasasettelu käynnissä
H
yvä politiikka ei riitä vaalivoiton takuuksi, tarvitaan myös hyviä ehdokkaita. Pääministerillä oli
silloin nykyistä vähemmän ulko- ja turvallisuuspoliittista valtaa suhteessa presidenttiin, joka edusti
vakautta ja jatkuvuutta.
E
duskunnan ensi viikon keskusteluun valtion
2015 talousarviosta latautuu paljon poliittista jännitettä. Politiikan työvälineinä ja keskeisinä vaikuttajina olivat työmarkkinajärjestöt. Pellervon Taloudellisen Tutkimuslaitoksen johtaja Pasi Holm arvioi aukon olevan 1?1,5 miljardia euroa.
De?ja. Ehdotuksen mukaan syksyn 2016
kuntavaalit siirrettäisiin keväälle 2017.
Ehdotuksessa on paljon hyvää. Keskustan politiikkaan uskotaan, ja halutaan olla mukana luomassa vaihtoehtoa nykypolitiikalle.
Kun kaikki halukkaat eivät pääse ehdokkaaksi, sitä tärkeämmäksi tulee erilaisten vaikutusmahdollisuuksien tarjoaminen. Talouden tunnuslukuja muokattiin ja tulkittiin poliittisten tarpeiden mukaan.
Valtiontalouden tulo- ja menoarviota käytettiin
häpeämättä puoluepoliittisten etujen ajamiseen.
Syksyn 1990 toivetalkoiden tulosten piti kantaa hallitusta kevääseen 1991 asti. Ehdokkailla on
suuri vastuu jatkuvan keskusteluyhteyden rakentamisesta kansalaisten ja päättäjien välille.
Onko vaaleja
liian usein?
VASTAHAN ne olivat eurovaalit, ja nyt jo kouhkataan
ensi kevään eduskuntavaaleja täydellä tohinalla. vu -kokemus 1990 ja 2014 välillä vahvistuu,
kun arvioidaan hallituksen epäonnistumisia ja punaisena vilkkuvien talouden hätävalojen huputus-
?Entistä useampi rinnastaa Alexander Stubbin
hallituksen syksyllä 2014 Harri Holkerin hallitukseen
syksyllä 1990.. Niin valtakunnallisen kuin
maakunnallisten vaaliohjelmien työstäminen yhdessä ehdokkaiden ja kansalaisten kesken on tärkeää. Viestit kertovat, että halukkaita ehdokkaita on paljon enemmän kuin ehdokaspaikkoja. Vakituinen vaalipäivä
tuo selkeyttä, ja ehkä kansalaiset jaksavat kävellä kuntavaaliuurnille paremmin keväisessä linnun viserryksessä
kuin syksyisessä tihkusateessa.
Se antaa kunnanvaltuustoille myös
mahdollisuuden vaikuttaa heti
budjettiin, toisin kuin ennen.
KOKONAISUUTENA tulos on
kuitenkin laiha.
Uudistuksen myötä vaalittomia vuosia seuraavan
kahdenkymmenen vuoden
aikana on enää vain viisi.
Jaksaako kansa innostua
ja miten riittävät puolueiden
varat?
Se jää nähtäväksi.
Samuli Vänttilä. Siellä ei arvioida vain kunkin
hallituspuolueen ja niiden puheenjohtajien henkilökohtaisia saavutuksia. Tosiasioiden tunnustaminen on politiikan lähtökohta. Kansan- ja valtiontalouden surkeaa tilaa ja pintakuohkean politiikan keinotekoisuutta ei voinut
pitää piilossa.
Entistä useampi rinnastaa Alexander Stubbin hallituksen syksyllä 2014 Harri Holkerin hallitukseen
syksyllä 1990. Edustajat joutuvat penäämään myös hallituksen 2015 talousarvion tunnuslukujen todenperäisyyttä.
Esimerkiksi Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju arvioi, että valtion budjetin alijäämä on
miljardeja euroja suurempi talousarvioesityksen
4,5 miljardia euroa. Suomella ei ole varaa protestivaaleihin. Se yritti toimillaan
kätkeä epäonnistumisensa ja hivuttaa vääjäämätöntä romahdusta kevätvaalien 1991 jälkeiseen aikaan. Viikonloppuna nimettiin ehdokkaita Pohjois-Pohjanmaalla ja
Keski-Suomessa, jossa vielä jäi muutama ehdokaspaikka auki.
Mielipidemittausten kärjessä porskuttava puolue kiinnostaa. Arviointia tehdään Alexander Stubbin sinipunahallituksen politiikasta ja
tulevaisuuden näkymistä.
Talousarvioesitys on neljättä vuotta yhtä pitäneiden hallituspuolueiden työnäyte. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Eduskunnan ensi viikon
keskusteluun valtion 2015
talousarviosta latautuu
paljon poliittista jännitettä.
ta. Rakenneuudistusten taustalla vaikutti valtapolitiikka, pyrkimys nitistää Suomen Keskusta yhdistämällä kuntia ja heikentämällä maakuntien vaikutusvaltaa.
Hallitus itsekin tunnisti viimeistään syksyllä 1990
politiikkaansa olleen väärää. Tuskin maltan odottaa huhtikuuta.
Mutta onko vaaleja jo liian usein?
Suomessa järjestettävien vaalien runsaus hätkähdyttää, kun katsoo vaalien aikatauluja seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana.
Edessä on neljätoista vaalivuotta ja niiden seassa vain
kuusi vaalitonta. Yhdistäminen lisäisi luultavasti etenkin kuntavaalien äänestysaktiivisuutta. Kunnallisvaaleistakaan ei ole kovin kauaa aikaa, siltä ainakin tuntuu.
Eipä siinä, vaalit ovat eräänlainen politiikan suola, jotka tuovat yhteiskunnalliseen keskusteluun kaivattua
kuhinaa. Ja käyväthän ne melkoisesti puolueiden kukkaroillekin.
SUOMESSA on keskusteltu kunta- ja eduskuntavaalien
yhdistämisestä jo pidempään.
Ajatuksessa on ideaa. Kansanedustajat joutuvat tekemään kipeitä päätöksiä. Arvioitavana ovat kokoomusjohtoisen sinipunapolitiikan
saavutukset 2011?2015. Keskustan ehdokashankinta ja ehdokkaiden
asettaminen on täydessä käynnissä. Ratkaisuille on hankittava oikeutus ennen vaaleja. On puhuttava asiaa.
Tulevasta vaalikaudesta ei tule helppo. Suomen alue- ja elinkeinorakenteen piti muokkaantua sellaiseen kuosiin, että tilaa olisi ollut vain
SDP:n ja kokoomuksen kaltaisille työmarkkina- ja
kaupunkipuolueille.
Aatteellisesti SDP:tä ja kokoomusta yhdisti keskittäminen. Silloin ei rakenneta vain höttöisille toiveille, vaan vakaaperusteiselle toivolle paremmasta.
Yhtymäkohtia syksyyn 1990 on myös maailmanpolitiikassa ja lähiympäristömme muutoksissa.
Muutokset vaikuttivat Suomen talouteen sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Vuonna 2024 Suomessa on peräti kolmet vaalit.
Turtuvatko ihmiset niihin. Niin ei kuitenkaan käynyt. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Väärää politiikkaa ei voi kätkeä
H
arri Holkerin 1987?1991 valtaa käyttänyt
kokoomusjohtoinen sinipunahallitus lupasi suomalaisille hallitun rakennemuutoksen. Nykyisellään vaaleissa keskustellaan jo valmiiksi pitkälti samoista teemoista.
Perusteita muutokselle voisi hakea Ruotsista.
Siellä vaaleja on seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana pisimmillään neljän vuoden välein, sillä kuntavaalit ja valtiopäivävaalit järjestetään aina yhtä aikaa.
Ero näkyy äänestysaktiivisuudessa.
Kun Suomen viime kunnallisvaaleissa äänestysprosentti oli 58,2, vastaava luku Ruotsissa oli 81,6.
Eduskuntavaaleissa luvut olivat 70,5 ja 84,6.
Eurovaaleissakin ruotsalaiset jaksoivat laahautua äänestyskopeille suomalaisia innokkaammin: prosentit
olivat 41 ja 51,07.
Olkoonkin, että länsinaapurit saavat järjestää yhdet
vaalit vähemmän, kun heillä ei ole presidenttiä.
PUOLUESIHTEERIEN muodostama toimikunta ei kuitenkaan löytänyt viime vuonna sopua vaalien yhdistämiseen.
Että se siitä ideasta sitten.
Keväällä oikeusministeriön työryhmä päätyi toimikunnan pohjalta esittämään, että kuntavaalit järjestettäisiin jatkossa huhtikuun kolmantena sunnuntaina.
Päivä on sama kuin eduskuntavaalipäivä, tosin kahden vuoden erolla
Senaattikiinteistöjen ja Metsähallituksen omaisuutta myydään.
Valtion eläkerahastosta tehdään ns. Huoltovarmuusvarastoja puretaan
tuottojen tullessa budjetin katteeksi.
Kun tähän lisätään tieverkoston rapautuminen teiden korjausvelan kasvaessa ja
epäonnistuminen kuntien tehtävien karsinnassa, niin puhutaan varovaisestikin arvioiden kahden kolmen miljardin euron
summasta, jota paikataan näyttämättä julki todellista velanottoa.
SUOMI tarvitsee 200 000 uutta työpaikkaa.
Niiden luominen on merkittävältä osaltaan
itsestämme kiinni. Aina on epäonnistuttu.
Suomi on oma lukunsa, koska
tukien ja siten myös valvonnan
määrä on suurempi kuin muissa jäsenmaissa. Tapahtumat maamme rajojen ulkopuolella vaikuttavat arkeemme.
Keskeistä olisi esittää toimenpiteitä, joilla rakennetaan uutta kasvua ja ennenkaikkea uutta työtä.
Tämän vaalikauden hallitukset ovat puheissaan useita kertoja ulkoistaneet itsensä
oikeisiin asioihin tarttumiselta.
Olemme saaneet kuulla, miten hallitus
on kyllä toiminut ja tehnyt päätöksiä, mutta ympärillämme olevat tapahtumat ovat
vaikeuttaneet päätösten toteutumista ja
toteuttamista.
Eikö yksi aivan olennainen asia tällöin
olisi se, että reagoidaan tapahtuneeseen ja
etsitään uusia ratkaisuja?
KÄSITTELYYN tuleva budjetti on viimeinen
mahdollisuus lunastaa annettuja lupauksia. Valvontaa olisi mahdollista keventää, ellei pe-
lättäisi komissiota, joka kovistelee heti, ellei tarkastuksissa löydy
tarpeeksi väärinkäytöksiä.
Orpon johtaman ministeriön pitäisi vihdoin alkaa keventää
byrokratiaa. Esimerkiksi peltoalojen vuosittainen kyttäily mittanauhoilla on ajan ja verovarojen haaskausta, jossa tuhannen euron työpanoksella voi saada kymmenen euron sakon viljelijälle.?
politiikkojen möläytysten puimista:
Kykypuolueen maineella ratsastava kokoomus putosi satulasta Rädyn ja Kauman tietovajeiden vuoksi. Solidium
tulouttaa enemmän kuin sen oma tulopohja kestäisi. Velanottoa vähennetään kertaluonteisilla erillä.
VALTION omaisuutta myydään. Siirtoa on perusteltu aikojen vaikeudella.
Varmaa on se, että velaksi elämisen pitkittyminen vain vaikeuttaa tavoitteen täyttämistä.
Talousarvioon on näkyviin kirjoitettu 4,5
miljardia enemmän menoja kuin tuloja. Läpi vaalikauden on selvitysten
kautta ylläpidetty uskoa erilaisten uudistusten läpiviemisestä.. elää savijaloilla. päiväksi määrättyjen
Ukrainan parlamenttivaalien äänestyksen aselepolinjan kapinallisella puolella.
Näin Moskova pääsisi väittämään, ettei Ukrainan tuleva parlamentti edusta koko maata eikä voi puhua kapinallisten alueiden nimissä.
Tältä pohjalta itäisille maakunnille voisi tavoitella niin laajaa itsehallintoa, ettei Kiovan ää-
ni kuulu niissä kuin kuiskauksena.
MAASEUDUN TULEVAISUUS
muistuttaa, että Suomen kohtalo
on yritysten käsissä:
Maan talous, työpaikat sekä
verot ja niillä kustannettavat julkiset palvelut riippuvat viime kädessä yritysten menestyksestä.
Yritysten ratkaisut taas riippuvat
pitkälti niistä pelisäännöistä ja
siitä toimintaympäristöstä, jonka
yhteiskunta niille asettaa.. Edellytysten luominen
edellyttää poliittisia päätöksiä.
Työtä luoviin toimialoihin panostaminen
(esimerkiksi biotalous, elintarviketalous),
byrokratian purkaminen ja yrittämiseen
uuden löytämiseen olisi käytettävä jokainen käytössämme oleva päivä.
Mitä pidemmälle uuden alku siirtyy sitä pidempään ?tuhlaajapoika. Aivan kuin sosiaaliliberalismi olisi lähtenyt puolueesta Jyrki
Kataisen myötä.
DEMOKRAATTI jatkaa kokoomus-
ILTA-SANOMIEN mukaan Venäjä
hyötyy Itä-Ukrainan tulitauosta:
?Venäjä halunnee estää lokakuun 26. Kehysriihessä velkamäärä lisääntyi 500 miljoonalla.
Todellisuudessa luku on suurempi. Läpi vaalikauden on selvitysten kautta
ylläpidetty uskoa erilaisten uudistusten läpiviemisestä.
Vuoden 2015 keltainen kirja on viimeinen mahdollisuus. Maamme talous sukeltaa. Kuva: Jari Laukkanen
BUDJETTI on savijalkojen päällä.
Vaalikauden hallitukset ovat siirtäneet
velkaantumisen taittamisen omia lupauksiaan pidemmälle. Näivettymisen kierteen katkaisemisen on tapahduttava . Esimerkkejä lupauksista käyvät omaishoitajien tilanteen parantaminen, lastensuojelun kehittäminen tai uuden kauan odotetun varhaiskasvatuslain
säätäminen.
Kehyspäätöksistä budjettiin, budjetista kehyspäätöksiin on sanoilla ja retoriikalla luotu
toiveita siihen, että muutoksia tehdään.
Tänään tiedämme miten on käymässä.
TALOUDELLINEN tilanne luo rajoitteensa.
Moneen kertaan on luvattu sekin, että uusia velvoitteita ei ole kunnille tulossa.
Osa muutoksista ei vaatisi edes rahaa.
On kyse myös tahdosta. 9.9.2014
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Tuhlaajapoika savijaloilla
Juha Rehula
keskustan varapuheenjohtaja
EDUSKUNTA aloittaa tulevan vuoden valtion budjetin käsittelyn ensi viikolla.
Tulemme kuulemaan useita puheenvuoroja siitä, millaisissa ja miten vaikeissa olosuhteissa tulo- ja menoarviot on tehty.
Vuoden 2015 keltainen kirja on viimeinen mahdollisuus.
AJAT ovat vaikeat. Heidän osoittamansa empatian puute taas vaurioitti käsitystä sosiaalisen ajattelun arvostuksesta kokoomuksessa. Omaishoidon
tuen maksatus voitaisiin siirtää Kelalle.
?Käsittelyyn tuleva budjetti on viimeinen mahdollisuus lunastaa annettuja lupauksia. lisäsiirto. mitä nopeammin
sitä parempi.
Muut lehdet
TURUN SANOMAT odottaa maaja metsätalousministeri Petteri Orvon siirtyvän sanoista tekoihin:
?EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa on aika ajoin uudistettu.
Aina tavoitteena on ollut järjestelmän yksinkertaistaminen
Samaistuminen on tärkeää.
Saarikko muistuttaa, että naisehdokkaat eivät kuitenkaan saa olla sukupuolensa vuoksi jokin itseisarvo.
. Esimerkiksi Kataisen omassa piirissä, Pohjois-Savossa, listalla komeilee viisi naista ja neljä miestä.
Paikoin ehdokasasettelu on vielä auki. Kuva: Maria Seppälä
linta osuu helposti kokeneimpaan
mieheen.
. Asia on erittäin tärkeä koko puolueen vaalimenestyksen
vuoksi.
KESKUSTASSA on toiminut varapuheenjohtaja Annika Saarikon
johdolla puolueen naiskannatus-
ta pohtinut työryhmä.
Myös Saarikko kantaa huolta naisehdokkaiden vähäisestä
määrästä.
. Puolueella on peiliin katsomisen paikka. Karjalassa
ehdokkaana on vain yksi nainen.
Myönteisiäkin esimerkkejä löytyy. 4
9.9.2014
Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi
Katainen harmittelee, että moni nainen
pyrkii eduskuntaan vain kerran, kun taas
miehet jaksavat yrittää vaaleista toisiin.
Kuva: Jari Laukkanen
Listoilta puuttuu naisia
Ehdokasasettelussa kokenut mies jyrää, naiset ja nuoret jäävät syrjään
HENNA LAMMI
SUOMENMAA
KESKUSTAN eduskuntavaalilistoilla on silmiinpistävän vähän naisehdokkaita, Keskustanaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Elsi Katainen harmittelee.
Tilanne on selvästi huonompi
kuin neljä vuotta sitten.
KATAINEN löytää tilanteelle useita selityksiä.
Tutkimusten mukaan naiset
ovat politiikassa arempia. Kysymys on äänestäjille tarjottavista vaihtoehdoista, keskustan
moni-ilmeisistä kasvoista puolueena, erilaisten elämäntilanteiden ymmärryksestä ja samastumisen mahdollisuudesta äänestäjille, hän kiteyttää.. Osaammeko pitää
kiinni hyvistä naisista myös vaalien välillä ja kannustaa heitä riittävästi, Saarikko kysyy.
Työryhmä tuli siihen tulokseen,
että naiset tarvitsevat pitkäjänteistä ehdokaskoulutusta, mentorointia sekä konkreettisia ohjeita ehdokasilmeeseen.
Samalla keskustan pitää puolueena pitää esillä naisia koskettavia
teemoja, kuten perhepolitiikkaa ja
ympäristökysymyksiä.
SEKÄ Katainen että Saarikko uskovat, että puolue voi saada naisia
kannattajakseen vain jos sen julkikuvassa näkyy naisia. Myös tukijoukot ja verkostot voivat puuttua.
Naiset jättävät useimmin yrityksen yhteen kertaan, kun miehet
jaksavat pyrkiä eduskuntaan sinnikkäästi yhä uudelleen.
. Keskustanaisten puheenjohtaja vetoaakin näihin piireihin,
että sukupuolikysymys otettaisiin
tosissaan.
. He uskovat omiin kykyihinsä miehiä vähemmän.
Naiset saattavat vierastaa julkisuutta ja leimautumista. Seuraa tilanne, jossa ehdokkaiden kokonaisuutta ei hahmota kukaan. Nainen joko luovuttaa tai näkee muut tehtävät ja mahdollisuudet kiinnostavampana, Katainen
harmittelee.
Keskustan ehdokkaiden joukossa erot olivat suurimmat: Miesten budjetit nousivat keskimäärin 10 000 euroa suuremmiksi
kuin naisten.
Katainen kertoo, että miehet
saavat jostain syystä esimerkiksi yrityksiltä selvästi helpommin
vaalirahoitusta kuin naiset.
Rahan keräämisen vaikeus voikin monelle pätevälle naiselle olla syy lähtemättä ehdolle.
KATAISEN mukaan monet naiset
kokevat työn ja perheen yhteen-
sovittamisen vaikeana.
Naisilla voi olla hankala osallistua politiikkaan edes paikallisella tasolla, koska yhteisten asioiden harrastaminen vie helposti kaiken ajan.
YKSI syy naisehdokkaiden vähäiseen määrään on keskustan järjestörakenne.
Ehdokasasettelu on pitkälle piirien omissa käsissä.
Piirien sisällä pienemmät alueet ja seutukunnat päättävät
oman ehdokkaansa listalle ja va-
MYÖS raha vaikuttaa.
Muutosvaalit 2011 -tutkimuksessa selvisi, että miehet käyttävät vaalikamppailuun enemmän
rahaa.
Oulussa on asetettu kolme nais- ja kaksi miesehdokasta.
Mirja Vehkaperä, Eeva-Maria Parkkinen ja Riikka Moilanen
vahvistettiin ehdokkaiksi viikonloppuna. Nuoret kärsivät tästä
myös, Katainen toteaa.
Katainen kuitenkin muistuttaa,
että ongelmaa ei ole kaikkialla.
Osassa piireistä toimintakulttuuri on muotoutunut naisia ja nuoria
kannustavaksi ja jopa suosivaksi.
PIIRIEN tilanteissa onkin suuria
eroja.
Etelä-Pohjanmaalla 12 ehdokkaasta kolme on naisia
5
9.9.2014
Professori suomii Stubbin ja Soinin konstailua
HELSINKI
taan näyttelemisellään. Miksi kuohahtaa vasta silloin, kun sossu kustantaa maahanmuuttajalle lastenvaunut. Olemme välillä perusteettomastikin ylpeitä tasaarvosta. Siitäkin huolimatta, että vaunut kustannetaan myös vähävaraisemmille suomalaisperheille.
Tuulikki Viilo
Maaseudun Tulevaisuudessa
Karina Jutila sanoo, että vahva naisehdokasjoukko on avain vaalivoittoon. Wiberg uskoo, että siitä kärsivät kummankin vaalivaltit, aitous ja luontevuus.
NÄYTTELEMINEN ei toimi politiikassa, Turun yliopiston
valtio-opin professori Matti Wiberg kirjoittaa Suomenmaan Verkkoapilan maanantaiblogissa.
Hän sanoo, että pääministeri Alexander Stubb ja oppositiojohtaja Timo Soini ovat muuttaneet käytöstään
. Olemme huonoja katsomaan pinnan alle.
Jutila huomauttaa, että miehet ovat yliedustettuina esimerkiksi eduskunnan valiokuntien johtopaikoilla sekä puolueiden puheenjohtajina.
Samalla julkinen keskustelu tasa-arvon ympärillä on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana
ohutta.
TASA-ARVO politiikassa on jopa ottanut hieman takapakkia.
Jutila kuvailee, kuinka 1990-luvulla lasikatot rikkoutuivat. Kyse ei ole vain tasa-arvosta, vaan myös osaamisesta. Vaikea sanoa vastaan.
Elina Schüller
Ilta-Sanomissa
Miksei ihmisten muutoshalu purkaudu, kun osaamattomat päättäjät hassaavat miljardeja toimimattomiin tietojärjestelmiin. Sen sijaan, että sanoisi ?kyllä?, poliitikko saattaa lausua, että ?asiaa on syytä tarkastella myönteisesti?.
Wibergin mukaan toisinaan poliitikon puhe ei sisällä
lainkaan signaalia, vaan pelkästään kohinaa. Sähköpostiin tupsahti tiedote Muutos 2011 -puolueen vaalistartista.
Se pidettiin lauantaina Keravan Sirkusmarkkinoilla. Oivallisesti valittu paikka.
Tiedotteen lähetti puolueen ainoa kansanedustaja James Hirvisaari. ja vaikuttaa kesäteatterilaiselta.
Professori huomauttaa, että kumpikin on saavuttanut asemansa rakastettavalla spontaanilla konstailemattomuudellaan, mutta nyt he murentavat mainet-
POLIITIKKOJEN kielestä kirjoittava Wiberg sanoo, että politiikassa ilma on täynnä sanoja ja sanat täynnä ilmaa. Suomella ei ole varaa hukata toista sukupuolta, ei politiikassa niin kuin ei työelämässä yleensäkään.
Osaammeko pitää kiinni hyvistä naisista
myös vaalien välillä?
Professori Matti Wibergin mielestä Timo Soinin
ja Alexander Stubbin konstailu murentaa heidän
mainettaan. Kuva: Jari Laukkanen
apollon tietäjät
Puheenjohtaja
Hirvisaari
EDUSKUNTAVAALIT tekevät tuloaan. Yhteiskunta maksaa professorille, jotta hän hakisi
yliopistolle projekteja ja rahaa, jota jakaa aivan sama yhteiskunta toisista virastoista käsin.
Janne Saarikivi
Helsingin Sanomissa. Kauma pahoitteli sitä, että joku veti puheista herneen nenään. Nainen nousi ulkoministeriksi, puolustusministeriksi, presidentiksi.
Viime vuosina vain vihreissä naispoliitikot ovat
olleet vahvasti esillä.
SDP:ssä naiset saivat roolia puheenjohtaja Jutta
Urpilaisen kaudella, mutta Antti Rinteen myötä tilanne muuttunee.
Kokoomus taas saa runsaasti ääniä koulutetuilta naisilta, mutta naiset eivät ole päässeet puolueen
sisällä merkittäville paikoille.
JUTILAN mukaan kaikkien puolueiden pitäisi saada
runsaasti naisia ehdokkaiksi eduskuntavaaleihin.
. Allekirjoituksessaan hän tituleeraa itseään komeasti eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.
Kuinkahan hankalaa hommaa yhden miehen ryhmän
johtaminen on. Kuva: Maiju Torvinen
Professori on nykyisessä yliopistossa ensi sijassa pankinjohtaja. Kansanedustajien pitää olla monipuolisesti erilaisista lähtökohdista ja elämäntilanteista, Jutila sanoo.
Jutila kertoo, että enemmistö äänestäjistä on naisia. Kun Jytkymestari ilmoitti, etteivät persut myy persettään, niin kysyikö kukaan, oliko kukaan ylipäänsä
halunnut ostaa, professori lohkaisee.
PENTTI MANNINEN
?Meillä ei ole varaa hukata
toista sukupuolta?
MIEHET ovat vahvoilla suomalaisessa poliittisessa
järjestelmässä, sanoo Ajatuspaja e2:n johtaja, tohtori Karina Jutila.
. Syy
on siis mielensäpahoittajan. Mutta ainakin mies lienee valittu tehtäväänsä
yksimielisesti.
Samuli Nissilä
lainat
Pia Kauma ei pahoitellut esimerkiksi sitä, että hän levitti julkisesti muukalaiskammoisia huhupuheita. ja vaikuttaa hidasälyiseltä, Wiberg sanoo.
. Toisinaan
viesti on tarpeeton.
. Yhä useammin naiset myös antavat äänensä
oman sukupuolensa edustajalle.
Ajatuspajan johtaja uskoo, että vahva naisehdokasjoukko on avain vaalivoittoon.
. Pääministeri on uuden asemansa myötä hidastanut
puhettaan . Joutuukohan Hirvisaari ryhmänjohtajakollegoidensa tavoin kovastikin painiskelemaan erilaisten
näkemysten yhteensovittamiseksi ja ryhmän pitämiseksi yhtenäisenä?
En tiedä. Tämän päivän Suomessa ollaan pahoillaan myös silloin, kun olisi ihan oikea anteeksipyynnön paikka.
Eero Mäntymaa
Ylellä
Keskusta on ryhtynyt kampanjoimaan turhaa byrokratiaa vastaan ja koonnut 101 ehdotusta sen keventämiseksi.
Pamfletista löytyy kohta: ?Järjen käyttö hallinnossa on sallittava.. Oppositiojohtaja taas on alkanut lukea soinismejaan paperista . tappiokseen.
. Hän huomauttaa, että puheripulin riivaamat
käyttävät paljon enemmän sanoja kuin olisi tarpeen
viestin välittämiseen.
Kuva: Maria Seppälä
Neljä lisäpaikkaa
ja pääministeri Kempeleestä
JOPA NELJÄ lisäpaikkaa omaan maakuntaan ja
pääministeri Kempeleestä, linjattiin eduskuntavaalien tavoitteita lauantaina Kempeleessä.
Oululainen Timo Heikkilä muistutti, että
viime vaaleissa keskusta menetti Oulun vaalipiirissä kolme paikkaa..
. Silloin tipahdettiin yhdeksästä edustajasta kuuteen. Hänellä on
kokemusta myös ulkoministeriöstä.
PIIRIN ehdokkaat ovat puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Juha Sipilä, kansanedustajat Tapani Tölli, Antti Rantakangas ja Mirja Vehkaperä, entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Hannu Takkula, entiset
kansanedustajat Riikka Moilanen ja Niilo Keränen, piirin puheenjohtaja Matias Ojalehto
sekä rehtori Ulla Parviainen Kuusamosta, erityisopettaja Eeva-Maria Parkkinen Oulusta,
lehtori Hanna-Leena Mattila Raahesta, kirkkoherra Eija Nivala Kalajoelta, yrittäjä, agronomi
Juha Pylväs Ylivieskasta ja maanviljelijä, agrologi Jarmo Vuolteenaho Nivalasta ja joukon
nuorimpana tohtorikoulutettava historiantutkija Matti Leiviskä, 29, Pyhännältä.
LISTA valmistui uudella tavalla, ilman perinteistä jäsenäänestystä.
Jo viime syksynä piirikokous päätti ehdokaspaikkojen jakamisesta alueellisesti. Loistavia ehdokkaita,
todistettiin kannatuspuheenvuoroissa.
Äänestyksessä Takkula sai 177 ääntä, Ojalehto 148 ja Huttu-Hiltunen 81.
. Ja sitten kaikki eivät
mahdukaan listalle...
. Elokuun alkupuolella suljettiin lipputoimisto usealta paikkakunnalta, samalla loppui avustamistoiminta.
Esimerkiksi Pieksämäen asema on ollut vilkas junanvaihtoasema, jossa avustamista on tarvittu paljon.
VR pyörsi torstaina päätöksensä avustamistoiminnan lakkauttamisesta eli avustustoiminta palaa. Epävarmuus avustamispalvelusta säilyy, lappeenrantalaisedustaja huomauttaa.
Torniaisen mielestä on tärkeää, että asemien ja niiden palvelujen vastuista tehdään selkeä päätös ja että matkustajat saavat
jatkossakin avustamispalvelua sitä tarvitessaan.
Rehn: EU kiirehtii
maakaasuterminaaleja
EUROOPAN UNIONI kiirehtii nesteytetyn maakaasun eli LNG:n
tuontiterminaalien rakentamista Ukrainan kriisin vuoksi, kertoo EU-parlamentin varapuheenjohtaja Olli Rehn.
LNG vähentää EU-maiden riippuvuutta Venäjän maakaasusta, sillä LNG:tä voidaan tuoda laivoilla kaasukentiltä ympäri maailmaa.
Suurta nesteytetyn maakaasun eli LNG:n tuontiterminaalia
suunnitellaan myös Suomenlahdelle. Hän oli virkaan hakeneiden 13 henkilön joukossa, kuten myös Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen.
Mantila on toiminut aiemmin myös Pohjalaisen päätoimittajana sekä toimittajana Ilkassa ja Turun Sanomissa. Siihen
päästään hyvällä yhtenäisellä joukkueella.
. VR on vähentänyt asemapalvelujaan ympäri maata. Kukin on paljon miettinyt asiaa ennen ehdokkaaksi suostumistaan. Nyt kymmenen kansanedustajaa vaalipiiristä on realistinen tavoite. Kuva: Markku Ulander
Markku Mantila on
syrjäyttämässä Kari Mokon
SANOMALEHTI Kalevan päätoimittaja Markku Mantila on nousemassa valtioneuvoston seuraavaksi viestintäjohtajaksi, kertoi
Suomen Kuvalehti maanantaina.
Lehden tietojen mukaan Mantila todennäköisesti syrjäyttää
tehtävää nyt hoitavan Kari Mokon, jonka toimikausi oli kytköksissä Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen kauteen.
Nyt virka ollaan kuitenkin täyttämässä viideksi vuodeksi riippumatta siitä, tuleeko pääministeri vaihtumaan ensi eduskuntavaaleissa.
Uuden viestintäjohtajan nimittää valtioneuvosto pääministeri Alexander Stubbin (kok.) esittelystä.
Mantila itse ei halunnut kommentoida Suomen Kuvalehden
tietoja STT:lle. Samalla VR ilmoitti
haluavansa jatkaa keskusteluja liikenneviraston kanssa asemien ja muun muassa avustuspalvelujen vastuista.
. Sitä politiikassa tarvitaan.
Pohjamon mielestä lista on todella hyvä.
Myötätuuli tuntuu ja yhdessä tekemisen henki on löytynyt.
. Suomen ja Viron välille tulisi myös kaasuputki.
EU on jo vuosien ajan pyrkinyt edistämään LNG-terminaalien rakentamista.
Rehn puhui suomalaiselle toimittajaryhmälle Brysselissä.
Pohjois-Pohjanmaa tavoittelee monta lisäpaikkaa eduskuntaan. Puolue on
myötätuulessa ja ehdokaslista poikkeuksellisen kova. Kuva: Maria Seppälä
li Pohjamon vetämään vaalityöryhmän käymään neuvotteluja ja valmistelemaan esitystä ehdokkaista.
. EHDOKKAIDEN yhteistyökykyäkin tässä on
mitattu. Nämä ovat herkkiä asioita, kuvaili Pohjamo.
. Kuva: Maria
Seppälä
Ehdokkaiksi valitut saivat
selviytymispakkauksen, joka sisälsi mm
vettä menovedeksi, pähkinöitä purtavaksi,
laastaria kolhuihin, nessuja ilon ja riemun
kyyneliin, sisua kampanjointiin ja suklaata
joka auttaa kaikkeen. Mutta riitelevää väkeä ei äänestä kukaan,
varoitti Heikkilä.
RIITELEMÄÄN ei piirikokouksessa ryhdytty-
kään.
Kokous vahvisti muut ehdokkaat piirihallituksen esityksen mukaisesti, mutta oululaisten miesten kesken suoritettiin äänestys.
Kahdelle käytettävissä olleelle paikalle olivat tarjolla Antti Huttu-Hiltunen, Matias Ojalehto ja Hannu Takkula. Paikallisia
ja seutukunnallisia jäsenäänestyksiä järjestettiin useita.
Neljästä jokilaaksosta saatiin tällä menettelyllä selkeät esitykset, mutta Oulussa ei viisi
ehdokaspaikkaa tuntunut riittävän.
Kesän alussa piirihallitus nimitti Samu-
Päivän varsinainen sankari, HuttuHiltusen Antti (?Juuri tuollaista henkeä
me tarvitaan!?, kehui Juha Sipilä.) ja piirin
puheenjohtaja Matias Ojalehto. Olen teitä tukemassa ja järjestämässä tilaisuuksia, lupasi Antti Huttu-Hiltunen reilusti.
Olli Rehn. Komissio hylkäsi edellisen esityksen kesäkuussa.
Suomi ja Viro ovat kiistelleet terminaalin sijoituspaikasta.
Esillä on nyt malli, jossa toimintoja sijoitetaan molempiin maihin. 6
9.9.2014
lyhyesti
Torniainen huolestui
asemien avustuspalveluista
KANSANEDUSTAJA Ari Torniainen (kesk.) on huolissaan rautatieasemien avustamispalveluista. EU-komissiolta odotetaan tukipäätöstä tämän kuun aikana. Lähdetään tekemään sitä!. Vaalivoitto on silti kovan työn takana
Kaikki tuki presidentille tässä
asiassa ja kiitos siitä, miten hän
informoi myös oppositiota.
. Kuva: Maria Seppälä
Vientitulojen menetyksiä
on korvattava
Pohjois-Pohjanmaan piiri huolissaan elintarviketuotannosta
PIRKKO WILÈN
KEMPELE
KESKUSTAN Pohjois-Pohjanmaan
piiri on erittäin huolestunut Ukrainan kriisin vaikutuksista suomalaiseen elintarviketuotantoon.
Maanviljelijät, kuljetusyrittäjät
ja elintarviketeollisuus ovat vaikeuksissa äkillisesti tulleiden ja
suurten tulonmenetysten vuoksi.
Lauantaina Kempeleessä pidetyssä ylimääräisessä piirikokouksessa vaadittiin, että Suomen
on päästävä niiden maiden joukkoon, joiden maataloustuottajille ja elintarvikesektorille maksetaan EU:n varoista kompensaatiota vientitulojen menetyksistä.
. Siitä noustiin
yhdessä tekemisen ja toisiimme
luottamisen kautta. Puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä on pyrkinyt sitä noudattamaan.
Viime eduskuntavaaleissa keskusta oli neljänneksi suurin puolue.
. Me olisimme Baltian maavoimat. Siinä on kello yhdeksän kohdalla luovuus, kahdentoista kohdalla hype ja huuma, kolmen
Päävastustaja ei ole mikään toinen
puolue vaan Suomen surkea tila.
kohdalla ylimielisyys ja kuutosen
kohdalla apatia. Optio on erittäin huono sana, mutta haluamme, että
Suomi kaikissa tilanteissa säilyttää kansallisen itsenäisen liikkumavaransa.
SIPILÄ korosti, että Suomella on
oltava oma, Suomeen sopiva, kustannustehokas puolustus, joka
pystyy puolustamaan koko maata.
Hänen mielestään on hyvä keskustella siitä, mitä Natoon liittyminen meiltä edellyttäisi.
. Näitä työpaikkoja ei
ole varaa menettää.
PUHEENJOHTAJA Juha Sipilän mukaan turvallisuus nousi ykkösaiheeksi elokuisen pyöräilyreitin
varrella järjestetyissä tilaisuuksissa.
Ukrainan tapahtumat huolestuttivat. Johtajan tehtävänä on pitää mittari siinä puoli yhdentoista kohdilla, innovatiivisuuden ja huuman puolivälissä.
Silloin menee hyvin.
. Kolme vuotta sitten me olimme apatian tilassa. 7
9.9.2014
Kunnanjohtaja Tuomas Lohen pyynnöstä kokousväki peukutti keskustalle, Kempeleelle ja monille muillekin hyville asioille. Me emme näe, että Nato olisi meille turvallisuuspoliittinen
ratkaisu. Ylikuumenemista
yritetään välttää mm eettisillä ohjeilla. Kuntavaaleissa nousimme jo
kolmoseksi ja eurovaaleissa kakkoseksi.
SIPILÄ kertoi säveltäjä Ilmari Mäenpäältä saamastaan yhteisön ilmapiirimittarista.
. Ne pitää jokaisen keskustan
ehdokkaan allekirjoittaa ja noudattaa niitä.
. Nyt tavoitellaan ykköspaikkaa,
linjasi Sipilä.
. Ensisijaisesti kerätään kannatusta yhteiseen laariin ja pyritään
saamaan mukaan uusia toimijoita. Päävastustaja ei ole mikään
toinen puolue vaan Suomen surkea tila, sanoi Sipilä.
. Nyt Suomi
on yhteiskuntana apatian tilassa ja vaatii samantyyppistä otetta.
VAALIEN lähestyminen kuumentaa tunteita. Venäjän toimia Krimillä ja
Ukrainassa ei voi hyväksyä, mutta vuoropuhelua ei saa unohtaa
kriisin keskelläkään.
PIIRIKOKOUKSEEN osallistui 210
virallista edustajaa. Yhteensä väkeä oli paikalla noin 360 henkeä.
Kokouksen alussa hiljennyttiin
muistamaan piirin pitkäaikaista
puheenjohtajaa, maaherra Ahti Pekkalaa, joka kuoli kaksi viikkoa sitten.
Useat puhujat muistelivat Pek-
kalaa ja siteerasivat hänen neuvojaan.
Puhukaa aatteesta ja kiertäkää
kenttää, oli Pekkalan ohjeista ensimmäisiä. Myös nämä puolet pitää kes-
kustelussa ottaa huomioon.
Presidentti Sauli Niinistö on
omalta osaltaa pyrkinyt edesauttamaan Ukrainan kriisin ratkaisemista.
. Ihmiset ovat myös hämmentyneitä ministerien puheista
ja kommenteista.
. Ei ulkomaillakaan media varmasti ymmärrä, että ministerillä
voi olla Natosta eri linja kuin hallituksella.
. Tehdään vaalityötä iloisella ilmeellä.. Ruoantuotanto työllistää suoraan ja välillisesti noin 300 000
suomalaista
On satsattu väärään päähän,
hän huomauttaa.
Liikuntaa aktiivisesti harrastavana ja karatevalmentajana Kivelä
nostaa toiseksi vaaliteemakseen
lasten ja nuorten liikunnan.
Kaikki lapset ja nuoret on saatava liikkumaan nykyistä enemmän, ja kaikilla on oltava mahdollisuus kilpailla. Suomi pitää saada oikealle
uralle, Kivelä edellyttää ja löytää
yhden säästökohteen maata vaivaavan hillittömän sääntelyn purusta.. Vieläkään ei tajuta, miten paljon 90-luvun alun lama vaikuttaa
vieläkin, hän tietää ja näkee, että
laman seurauksena perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välit kärjistyivät.
. Kuva: Soili Riepula
Vaihtoehtoja etsivä ehdokas
Menestys kuntavaaleissa poiki Antti Kivelälle pyyntöjä lähteä valtakunnallisiin vaaleihin
asuessaan hän toimi kunnallispolitiikassa. Omalle lääkärille pitää päästä kolmessa päivässä ja sen pitää
olla yhteiskunnan tuottamaa, yksityissektorin tehtäväksi täydentävän roolin antava Kivelä linjaa.
Hän tietää, että ihmiset eivät ylikäytä palveluita, vaikka niitä olisi hyvin saatavilla.
PERUSPALVELUIDEN ja perusterveydenhuollon kuntoonsaamisessa on Kivelän mukaan kyse poliittisesta tahdosta ja johtamisesta.
. Alueellinen, ammatillinen ja
ikäjakauma on paras mahdollinen,
Kivelä luonnehtii Savo-Karjalan
vaalipiirin kuuttatoista ehdokasta.
Erityistä omaa vaalistarttia Kivelä ei aio järjestää, sillä vaalityö
on jo vähitellen käynnistynyt. Hän puhuu myös lähienergian tuotannon
ja siihen liittyen sähkön nettomittaroinnin puolesta. Hänelle yhteisten asioiden hoitaminen on osa elämää, osa persoonaa
. Pohjois-Savo ja PohjoisKarjala eivät eroa kovin paljon toisistaan: samat asiat ovat tärkeitä.
. Nyt
lapset ovat maailmalla ja työnkin
puolesta voi antaa aikaa yhteisten
asioiden hoitamiselle.
SOILI RIEPULA
KUOPIO
KUOPIOLAINEN eduskuntavaaliehdokas Antti Kivelä lähtee hyvillä mielin tekemään vaalityötä
Savo-Karjalan vaalipiirissä.
Vaalityötä tehdään myönteisessä
hengessä. se on jatkuvaa.
VAALITEEMOISTA puhuttaessa Kivelä toteaa, ettei ole dogmaattinen ihminen. Painopistettä on hänen mukaansa siirrettävä ennaltaehkäisyyn, peruspalveluun ja lähipalveluun.
. 8
9.9.2014
Antti Kivelä ihastelee Kuopion torin uutta ilmettä,
mutta kaipaisi sinne enemmän toimintaa
etenkin viikonloppuisin. Ripustautuminen
viimeiseen asti omaan mielipiteeseen ei ole hänen mukaansa järkevää eikä vie asioita eteenpäin.
Periaatteet, Kivelä muistuttaa,
pitää olla, mutta kaikissa asioissa
on aina puolensa ja kaikkien mielipiteitä on kuunneltava ja niistä
keskusteltava.
Vieläkään ei
tajuta, miten
paljon 90-luvun
alun lama
vaikuttaa.
Vaaliteemoistaan ensimmäisenä Kivelä mainitsee sosiaalija terveysjärjestelmän saattamisen kuntoon. Hän ei puhu niinkään huippu-urheilusta, vaan siitä, kuinka kilpailu ja kisailu ovat
myönteinen asia, kun se tapahtuu
lasten ja nuorten omilla ehdoilla.
KIVELÄ pitää käsittämättömänä,
että Suomessa poltetaan vielä paljon hiiltä.
Kolmantena vaaliteemana hänellä on suomalaisen energian eli
puun ja turpeen käyttö. Silloin hän kuitenkin
päätti panostaa lääkärinammattiinsa ja antaa aikaa perheelle. Hän näkee, että perusterveydenhuolto on saatettava kuntoon ja siihen järkevästi liitetyt sosiaalipalvelut saatava toimimaan.
. Ei saa olla eriarvoisuutta, Kivelä edellyttää tarkoittaen tällä sitä, että kaikilla tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet saada terveys- ja sosiaalipalveluita. Iloinen ja positiivinen henki, apulaisylilääkäri ja Kuopion
Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja luonnehtii kahden
maakunnan yhteistä vaalityötä.
Kivelä on ensimmäistä kertaa
eduskuntavaaliehdokkaana, mutta kunnallispolitiikasta hänellä on
kokemusta.
Aikoinaan Lappeenrannassa
MENESTYS kunnallisvaaleissa
Kuopiossa poiki pyyntöjä lähteä
ehdokkaaksi valtakunnallisiin
vaaleihin.
Kunnallisjärjestön puheenjohtajana Kivelä kartoitti muiden halukkuutta ehdokkuuteen. Suomen metsät kasvavat puuta enemmän kuin
sitä hyödynnetään.
Kivelä nostaa esiin puunkäytön
esimerkiksi kerrostalojen rakentamisessa.
. Kysely tuotti tuloksen, että vaalipiirimuutoksen jälkeen halukkaita on
vähän, sillä laajentunut vaalipiiri
teettää aiempaa enemmän töitä.
Lähtökohtana oli saada Kuopiosta kolme ehdokasta.
Mahdollisia uhkia ajatellen Suomen on pidettävä
kiinni maanpuolustuskyvystä, ja tämä edellyttää lisärahaa puolustuksen materiaalihankintoihin, Haglund sanoi.
Varuskuntien kohtalon uutta harkintaa esitti eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö
(ps.). Tasavallan presidentti Sauli
Niinistö on antanut tässä hyvää
esimerkkiä, Väyrynen kiittelee.
Tulevaisuudessa Venäjän ja
EU:n on taas löydettävä molemmille osapuolille hyödyllisen yhteistyön ja kumppanuuden tie,
Väyrynen korostaa.
. Finnairille suorat yhteydet Aasiaan ovat elinehto. Kuva: Jaakko Martikainen
lyhyesti
yönä tekemistä pakotepäätöksistä, hän kuvaili EU:n jäsenmaiden
jakautuneen kolmeen ?kastiin?:
Väyrysen mielestä Stubbin lausunto herättää kysymyksiä.
. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Sopu tuo Finnairille
17 miljoonan säästöt
Ministeri Jan Vapaavuoren mielestä uudessa budjetissa näkyy
vaalien lähestyminen. Vastineeksi lentäjät saavat
irtisanomissuojan kahdeksi vuodeksi. SLL:n puheenjohtajan Sami Roligin
mukaan sopimuksella haluttiin varmistaa liiton jäsenten työllisyys.
Koko säästösumma ei lähde lentäjien palkkapussista,
vaan osa kertyy toimintojen tehostamisesta ja tuottavuuden noususta.
Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo kehuu yhtiön tiedotteessa lentäjien sitoutumista Finnairiin. Iso osa
säästöistä kertyy nopealla aikataululla, mikä on yhtiön
nykyisessä tilanteessa tärkeää. Ensi vuoden lopussa valtiolla on velkaa hallituksen mukaan
102 miljardia euroa. Kuva: Suomenmaan arkisto
Haglund tyrmää varuskuntien
lakkautusten perumiset
PUOLUSTUSMINISTERI Carl Haglund (r.) torjuu ehdotuksen, että varuskuntien lakkautuspäätöksiä voitaisiin harkita uudelleen. Vaalien alla edustajat voivat riehaantua suurempaankin korotukseen.
Hallituksen jäljiltä ensi vuoden
budjetin loppusumma on 53,7
EDUSKUNTA
Iso osa Finnairin säästöistä kertyy nopealla aikataululla. Osana sopimusta Finnair
alkaa valmistella lentäjille kannustinohjelmaa.. Suomen Lentäjäliiton (SLL) kanssa tehty sopimus koskee noin 700 lentäjää.
Säästöt kertyvät pääosin palkkaan ja työaikaan liittyvistä muutoksista. Haglund sanoo Keskisuomalaisen haastattelussa, että varuskunnat ovat etenkin rauhanajan
koulutusyksiköitä, eikä niiden uudelleen avaaminen
nostaisi puolustuskykyä.
. Lähetekeskustelu kestää tiistaista perjantaihin.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta lisää yleensä budjetin menoja yhden tuhannesosan (promillen) loppusummasta eli viitisenkymmentä miljoonaa euroa. Tänä vuonna
velkaa otetaan 7,4 miljardia.
Nordean pääekonomisti Aki
Kangasharju arvioi aiemmin Il-
talehdessä, että velanotto repsahtaa ensi vuonna miljardeja suuremmaksi kuin hallitus arvioi.
Hän uskoo, että talouskasvu jää
valtiovarainministeriön ennustetta pienemmäksi ja talousnäkymät
ovat aiempaa huonommat.
Jotkut ekonomistit povaavat,
että bruttokansantuotteen kasvu pysyy ensi vuonnakin miinusmerkkisenä.
FINNAIR ja yhtiön lentäjät pääsivät maanantaina sopuun
säästöpaketista, joka tuo lentoyhtiölle vuosittain 17 miljoonan euron pysyvät säästöt. Jos lentoko-
neet joutuisivat kiertämään Venäjän ilmatilan, yhtiö menettäisi kilpailukykynsä Aasian reiteillä.
Kun Aasian lentoihin kytkeytyvä
syöttöliikenne romahtaisi, menettäisimme suuren osan lentoyhteyksistämme Euroopan alueelle.
KUN pääministeri Alexander
Stubb kertoi Ylen uutisille 31.8.
Eurooppa-neuvoston edellisenä
Presidentti Sauli Niinistö on antanut
tässä hyvää esimerkkiä.
Paavo Väyrynen varoittelee Venäjän vastapakotteiden
vaikutuksista. Se on
tyydyttävä.
. Kuva: Jari Laukkanen
miljardia euroa. rauhanteon etulinjaan
hakemaan poliittista ratkaisua
Ukrainan kriisiin.
. Hän sanoi sunnuntaina MTV:lle, että asiasta keskustellaan uudelleen, jos perussuomalaiset ovat seuraavassa hallituksessa.
Niinistön mielestä esimerkiksi Pohjois-Karjalan prikaatia ei olisi lakkautettu nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa.
Vapaavuori: ?Ei törkeä
vaalibudjetti?
PENTTI MANNINEN
HELSINKI
ELINKEINOMINISTERI Jan Vapaavuori (kok.) antaa Aamulehdessä hallituksen ensi vuoden budjetille kouluarvosanan 7,5. Mehän kärsisimme niistä suhteellisesti enemmän
kuin mikään muu jäsenmaa.
VÄYRYSEN mielestä Suomen tulee
siirtyä Venäjä-pakotteiden ?keskikastista. Eikö Suomen tulisi kuulua niihin maihin, jotka suhtautuvat pidättyvimmin pakotteiden
kiristämiseen. Haastattelun
tehnyt toimittaja arvioi, että lapsilisäleikkauksen kompensoiminen verohelpotuksella on yksi tällainen.
pääsee budjetin
kimppuun ensi viikolla. 9
9.9.2014
Väyrynen Niinistön linjoilla
JOS VENÄJÄ toteuttaisi aikomansa vastapakotteet, seuraukset olisivat tuhoisat, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen varoittelee.
Venäjän mahdollisiin uusiin
vastapakotteisiin voisi kuulua
se, että Venäjä kieltäisi ylilennot
oman ilmatilansa kautta, Väyrynen kirjoittaa blogissaan.
. Se ei ole törkeällä tavalla vaalibudjetti, mutta siinä on elementtejä, joita voi kutsua tämän kaltaisiksi.
Vapaavuori ei nimeä vaalibudjettielementtejä. kuulua keskikastiin. Miksi ihmeessä Suomen tulisi ?ilman muuta. Se on miljardin
verran tämän vuotista pienempi.
HALLITUS arvioi, että valtio ottaa
ensi vuotta uutta velkaa 4,5 miljardia euroa. Eikö Suomi voisi tehdä aloitteen, että vaikkapa ETY järjestön
piirissä ryhdyttäisiin kokonaisvaltaisesti purkamaan Neuvostoliiton
hajoamisen yhteydessä syntyneitä
kriisipesäkkeitä ja jännitteitä?
Tämä työ voisi käynnistyä siitä, että EU, Venäjä ja Yhdysvallat
hakisivat yhdessä Ukrainan kriisin osapuolten kanssa kestävän
ratkaisun maan sisäiseen kriisiin ja sen tulevaan turvallisuusja kauppapoliittiseen asemaan,
keskustakonkari kaavailee.
Varuskuntien lakkautuspäätöksiä ei
puolustusministeri Haglundin mukaan harkita
uudelleen
Että ikäihminen ei
ole pelkkä kustannusrasite. Kaikki olivat tosissaan. Se oli hyppy kylmään veteen,
mutta olen äärettömän kiitollinen
kokemuksesta. Olemme vieraantuneet aivan
fundamentaalista asiasta.
SUHOLA tunnetaan kirjailijana ja
ihmisyyden puolestapuhujana,
jonka tekstejä ei aina ole kaikkien ollut helppo niellä.
. Vastaus oli, että eikun tämä on politiikkaa, Suhola
pyörittelee silmiään.
LAMA-AJAN eduskuntatyöstä jäi
hyviäkin muistoja.
. Kysyin, että oletko vaihtanut
mielipidettä. Se avarsi tietämystä ja kasvatti rohkeutta puhua siitä, mitä näki.
SUHOLALLA oli ?ihana oikeus. Maailman parantamisen missio on parantumaton tauti, Suhola tyytyy toteamaan.
Politiikkaan Suhola tuli pystymetsästä 1990-luvun alussa. istua
sekä oppositiossa että hallituksessa.
. Tuli kumma olo. Mikä
kauhea sana!
Suhola toteaa Suomessa olevan
pilvin pimein lapsiakin, jotka ovat
jääneet vaille hoitavaa kosketusta.
. Pienet asiat, kuten kosketus,
ovat tärkeitä. Ihmettelen kenelle tämä kansan tyhmistäminen sopii, hän
toteaa. 10
9.9.2014
Politiikka oli hyppy kylmä
Kansanedustajana Aino Suhola pyrki saamaan pykälien rakoon arjen sydänääniä
MERI ALARANTA-SAUKKO
JYVÄSKYLÄ
EX-KANSANEDUSTAJA Aino Suhola ottaa mukavan asennon kantapöydässään hotelli Albassa, Jyväskylän kauneimmalla paikalla.
Mieltä lämmittävät edellisen
päivän juhlat Kinnulan vanhainkodilla, jossa Suhola oli puhumassa.
Hän hehkuttaa kinnulalaisen
lääkärin tapaa käydä kättelemässä kaikki vanhukset säännöllisesti.
. Kuva: Maria Seppälä. Eduskunnan käytävillä jaettiin yhteistä huolta yömyöhäiseen ja mietittiin, miten ihmeessä selvitään.
Toimittajana työskennellyttä Aino Suholaa hirvittää myös median valta: . Näytelmä,
näyttelijät ja dialogit olivat samat, mutta roolit vaihtuivat äärettömän sujuvasti.
Sekin tuli koettua, että demarin kanssa saatettiin kuppilassa
olla suloisen yksimielisiä, mutta pönttöön kiivettyään sama ihminen puhui aivan päinvastaisia.
. Takana oli vanhempainiltakierros
?rakkauden matkasaarnaajana?.
Reissun aikana heräsi syvä huoli
sylinkaipuisista lapsenkasvoista.
Kerran hän leikillään vihjaisi
Keskisuomalaisen päätoimittaja
Erkki Laatikaiselle odottavansa,
koska kokoomus tulee kerjäämään
kansanedustajaehdokkaaksi.
Laatikainen ei pitänyt heittoa
vitsinä vaan hyvänä ideana, kunhan puolue olisi oikea.
Vähitellen Suholassa kypsyi ajatus, että pykälän rakoon voisi yrittää lähteä tunkemaan arjen sydänääniä.
Valitettavasti Suomen kaivosteollisuus on edelleen hiipunut. Lyhyempi meidän on sinne
mennä kuin Etelä-Suomeen.
Täällä on mahdollisuus kuulla uutta ja verkostoitua muiden kanssa, Oulun kupeessa
Ylikiimingissä toimivan Conlog Oy:n myyntipäällikkö Kari
Kajula perusteli mukana oloaan infossa.
LKAB:n hallituksen jäsen ja
Technology & Business -osaston johtaja Per Erik Lindvall
kertoo, että yhtiö tarvitsee uusia toimijoita ja kilpailua.
. Ei edes syytetty. Olemme yrittäneet jo vuosia vastata lisääntyneeseen kysyntään. Ihmiset tulivat toreilla kiinni rinnuksiin, hätä oli aitoa.
Säästöt olivat kuitenkin välttämättömiä, jotta velkahanat eivät
olisi sulkeutuneet.
. Uskomme, että raudan kulutus kasvaa edelleen,
Lindvall sanoo.
Svappavaaran lisäksi kaivosyhtiö investoi vuosittain noin
400 miljoonaa euroa Jällivaaran ja Kiirunan kaivoksiin.
Svappavaaran kolme avolouhosta sai käynnistysluvan
heinäkuussa, kun Ruotsin vesija ympäristöministeriö ilmoitti vetävänsä valituksensa pois.
Ruotsalaisyhtiön jätti-investointi
työllistää satoja osaajia.. Hän oli kerran jo sormuksensa antanut, mutta oli valmis vieläkin uhrautumaan. Tuomio kuului, että roisto se
on. Keskusta ei tarvitsisi mitään
muuta, kun muistaisi periaateohjelmansa sanat: ihmisyys ja sen
kehitystarve on asetettava kaiken
yhteiskunnallisen toiminnan lähtökohdaksi.
MUTTA Suhola sai sen arjen sydänäänensä pykälän rakoon ihan
konkreettisesti. Kolmannenkin hän olisi halunnut jatkaa, erityisesti työ
tulevaisuusvaliokunnassa tuntui mielekkäältä, mutta pari sataa ääntä jäi tavoitteesta vajaaksi.
Putoaminen otti koville.
. Lagarde kehottaa globaaleja rahanlainaajia laskemaan
ennusteitaan maailman talouskasvusta tänä
vuonna, kun ne ensi kuussa julkistavat uusia
ennusteita.
Lagarden mukaan talouskasvun pitäisi olla tänä vuonna juuri kolmen prosentin yläpuolella, kun IMF ennusti aiemmin 3,4 pro-
sentin kasvua. Kunhan aikaa kuluu, syvä on varmasti kollektiivin häpeäkin.
Aatetta Suhola kantaa edelleen
mukanaan.
. Per Erik
Lindvall kertoo, että yhtiö tarvitsee uusia toimijoita ja kilpailua. Tärkeintä on, pykälässä todetaan opetuksen tavoitteeksi tukea
oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja
eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen, Suhola hymyilee.
Ruotsin valtion omistama LKAB tuottaa 95 prosenttia Euroopan rautamalmista. Muuten muut vievät työpaikat, Barents-keskuksen toimitusjohtaja Martti Hahl sanoo.
Avolouhosten käynnistyminen vaatii alueelle lisää teitä ja
asuinrakennuksia. Toisaalta se saattoi varjella
kyynistymiseltä. Katkera en ole, mutta satutettu.
Olin sielläkin ottotyttö, joka jäi oven
suuhun anelemaan sisäänpääsyä.
KESKUSTASTA Suhola erosi vaalirahakohun jälkimainingeissa.
. Ruotsi on hyvin lähellä. Töitä löytyy
muun muassa kirvesmiehille,
putkimiehille ja maansiirtoyrityksille.
OULUN teknologiakylässä kävikin maanantaina kuhina, kun
yli sata LKAB:n töistä kiinnostunutta yrittäjää saapui kuulemaan kaivosyhtiön uusista investoinneista.
Oulun liikelaitoksen BusinessOulun järjestämässä tilaisuudessa oli yrittäjiä eri puolilta Suomea.
. valtuuttamana ainoaa totuutta.
Suhola kertoo yrittäneensä
henkihieveriin saakka saada puolueessa hyväksyntää siinä onnistumatta.
. Yhtiön
liikevaihto on noin 3,4 miljardia euroa.
Svappavaaran investoinnit
lisäävät yhtiön rautamalmituotantoa 35 prosenttia.
. Suomen talous oli veitsenterällä ja tulevaisuus riippui siitä, ottaako kansainvälinen valuuttarahasto meidät huostaansa.
Ristiriita kansanedustajan sisimmässä oli hirveä. 11
9.9.2014
än veteen
FAKTA
Aino Suhola
IMF: Maailman talouskasvu
on odotettua heikompaa
MAAILMAN talouskasvu jäänee odotetusta, kertoo Kansaivälisen valuuttarahaston (IMF) puheenjohtaja Christine Lagarde. Tosin hänen muotoilunsa perusopetuslakiin meni
Irina Krohnin ja vihreiden nimiin, mutta se ei häntä haittaa.
. Eikä häntä mistään
tuomittu. Tällainen mentaliteetti nykyajasta puuttuu. Suomalaisilla on lyömätön
etu muihin kaivosalan kilpailijoihin nähden, joten yrittäjien
kannattaa nyt yrittää, ei odottaa. Silloin ajattelin, että kunpa ihmisten suussa olisi enemmän rukousta kirousten sijaan.
Mieleen on jäänyt eläkeläismummo, joka Jyväskylän torilla tuli tarjoamaan pienestä eläkkeestään tuhatta markkaa isänmaata auttaakseen.
. Yhä ihmettelen,
miten nopeasti into siitä, miten
voin olla eduskunnassa vaihtuu
huoleksi, miten pysyn siellä.
Suhola on miettinyt paljon sitä, onko vallan tavoite vain säilyttää valta.
. Ristiriita ihmisten hädän ja säästöpakon
välillä oli hirveä.
Pahimpana paikkana on jäänyt
mieleen pääsiäisenseutu vuonna 1993.
. Sama ilmiö näkyy puoluepolitiikassakin, muutama siellä julistaa ?kentän äänen. Lagarden mukaan kasvu on liian heikkoa, ja esimerkiksi geopoliittiset riskit
ovat suuria.
Pääjohtajan mukaan talouskasvun ja kulutuksen lisäämiseksi on tehtävä riittäviä toimia, vaikkakin heikko inflaatio painaa kulutusta alas.
Viimeksi Ranska ilmoitti, että se ei ehkä heikon inflaation vuoksi täytä kaikkia taloudellisia
tavoitteitaan.
Kansanedustajana Keski-Suomesta 1991?1999
Paras muisto kansanedustajan työstä oli se, miten lamaajan vaikeita päätöksiä tehtäessä kaikki eduskunnassa
olivat tosissaan.
Vaikein paikka oli vuonna 1993, jolloin Suomen talous oli
veitsenterällä. Erityisesti Pohjois-Suomessa on pitkät perinteet tehdä yhteistyötä rajan yli, hän totesi Oulun-vierailullaan.
RUOTSIN valtion omistama
LKAB tuottaa 95 prosenttia Euroopan rautamalmista. Iiro (Viinanen) oli itäisellä
maalla rahanhaussa. Kukaan ei vain osoittanut, mi-
Maailman parantamisen missio
on parantumaton tauti.
SUHOLA istui eduskunnassa kaksi kautta. Kun puolueväki median myötävaikutuksella valitsi vaalirahakohun ruumiillistumaksi Jarmo
Korhosen ja pujotti köyden hänen kaulaansa, ilmoitin, että minun nimeni voi poistaa jäsenluettelosta.
Suholan mielestä yhden ihmisen kollektiivinen hylkääminen
on raukkamaista oman nahan pelastamista.
. Sanotaan vain, että mulle kuuluu tai
mulle ei kuulu.
Sitäkin hän on kauhistellut, miten vähiin käsiin valta loppujen
lopuksi jää.
. Kuva: Timo Heikkala
Pohjois-Ruotsin
kaivoksissa töitä tarjolla
PÄIVI SEESKORPI/STT
OULU
SUOMALAISTEN kaivosalan
osaajien ja rakentajien kannattaa olla nyt valppaina, jotta
Pohjois-Ruotsissa tyrkyllä olevat uudet työmahdollisuudet
eivät mene sivu suun.
Ruotsalainen kaivosyhtiö LKAB investoi hieman yli
miljardi euroa kolmeen avolouhokseen Kiirunan lähellä
Svappavaarassa.
Yhtiö tarvitsee alihankkijoita ja noin 500?700 uutta työntekijää, joita havitellaan muun
muassa Suomesta.
. Haluamme valtaa voidaksemme tehdä sitä, mikä on tärkeää,
mutta kun saamme valtaa, emme
tee sitä, sillä muuten menee ääniä
ja sitä myötä valta.
Tämän takia Suholan mielestä
pitäisi nyt jättää vaalit väliin, jotta eduskunta kykenisi tekemään
ratkaisuja Suomen tilanteen parantamiseksi.
kä oli rikos
En pysty itse syömään sieniä.
Jos ei olisi tätä myyntimahdollisuutta, keräisin silti ja lahjoittaisin ne jollekin, sillä sienestäminen
on niin mukavaa puuhaa. Simelius aloitti Kivirannan avustajana perjantaina 5.9. Kivirannan entisen avustajan Johanna Kuisman siirryttyä muihin tehtäviin.
Maailmanpolitiikkaa pääaineenaan opiskellut Simelius on aiemmin työskennellyt keskustan kansanedustaja Mirja Vehkaperän avustajana sekä muun muassa yliopistohallinnossa ja Suomen ulkoministeriössä.
Esko Kiviranta on keskustan kolmannen kauden kansanedustaja ja Sauvon kunnanvaltuuston puheenjohtaja.
maissa ja keräämme iltapäivään
eli siihen asti, kun pitää lähteä keräilyautolle.
Lauantaina he jatkoivat Parikkalasta matkaansa kotiin Imatralle, jossa pestään pyykkiä ja sen jälkeen palataan tattimetsiin.
Lämpimät syyskuun päivät arveluttavat Puolakkaa ja Heikkistä.
. Tämän ministeriön tulisi vastata kaikesta työllistämiseen ja yrittämiseen liittyvästä hallinnonalasta.
Kaavoitus ja rakentaminen ovat siellä peruskysymyksiä. Metsässä on ihana taivaltaa ja jutella samalla, se on sitä ?Slow Downia,?
Krokfors kuvailee.
Imatralaiset Armi Heikkinen ja
Matti Puolakka lukeutuvat ?raskaan sarjan. Jos lämminkausi jatkuu, tattien nouseminen loppuu
nopeasti, Puolakka harmitteli.
Hän vertaili syksyjä.
. Aloitamme keräämisen auringon noustessa eli puolen kuuden
Maijala lakkauttaisi
ympäristöministeriön
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ on tehnyt tehtävänsä, arvioi keskustan kansanedustaja Eeva-Maria Maijala. kaivoksiin liittyvät asiat hoidetaan yhdeltä luukulta.
Ympäristöministeriöön on koottu asumisen ja yrittämisen edellytysten kannalta hyvin keskeisiä asioita, Maijala korostaa.
. Ympäristöluvan elementtien tulisi siis olla jatkossa osana yhdeltä
luukulta saatavaa kokonaislupaa.
Satu Simelius on Esko
Kivirannan uusi avustaja
KANSANEDUSTAJA Esko Kivirannan (kesk.) uutena
eduskunta-avustajana on aloittanut sauvolainen valtiotieteiden maisteri Satu Simelius. Dalla Valle sanoo silmämääräiseksi arvioksi, että tänä syksynä suomalaiset ovat
kantaneet metsistä italialaisten herkkua noin 300 tonnia.
Dalla Valle ostaa myös haapa- ja kangasrouskua sekä
kantarellia, mutta vain Pohjois-Karjalan alueella, jossa otetaan nyt vastaan jo myös roskaisena kerättyä puolukkaa.
. 12
lyhyesti
9.9.2014
Tattikausi on nyt h
Tattikausi on
vauhdissa, mutta
liian lämmin
sää pehmentää
ne nopeasti
kakkosluokkaan.
PÄIVI VENTO
Kansanedustaja Eeva-Maria Maijala jakaisi
ympäristöministeriön tehtävät muille ministeriöille.
PARIKKALA
Kuva: Emma Taipale
MAIJA KROKFORS ja Maarit Halenius ovat keränneet Parikkalan
metsistä ihania tattivauvoja. Pienin on kolmesenttinen.
. Hinta pyörii 3-4 euron välillä niin kuin isommillakin tateilla.
Krokfors ja Halenius tietävät, että Italiassa, jonne Dalla Valle tatit
toimittaa, pikkuriikkiset tatit säilötään kokonaisina öljyliemeen.
Ne ovat siellä todellista herkkua.
Naiset ottavat tattien keruun
rennosti.
. Elinkeinoasiat olisi järkevää olla yhtenä kokonaisuutena, jolloin mm. Puolukkaa on metsissä hyvin, yrittäjä iloitsee.
Dalla Valle Oy kerää herkkutattia ostopisteissään ja kiinteissä ostopaikoissaan myös Etelä-Karjalassa, Savossa, Länsi-Suomessa, Kainussa ja Oulun seudulla.
Yrityksellä on kotisivut, joista näkee päivitettyä tietoa esimerkiksi kiertävien autojen ostopisteistä, reitit elävät jonkin verran.
Tatit siirretään omista koreista keräily. Nykyisin ministeriö on yhä enemmän ottanut roolia
suomalaisen työn ja yrittäjyyden sekä maaseudulla asumisen edellytysten hankaloittajana, hän näkee.
MAIJALA muuttaisi lupapolitiikkaa nykypäivää vastaavaksi.
Nimikkeestä ?ympäristölupa. Ministeriön nimeksi voisi tulla
Luonnonvaraministeriö.
NYKYISIN ympäristöministeriössä olevat kaavoitus- ja
ympäristölupa-asiat Maijala siirtäisi työ- ja elinkeinoministeriöön.
. Pariskunta liikkuu asuntoautolla, auto parkkeerataan apajan viereen.
. Jos niiden perässä pitää kävellä pitkiä matkoja ja saan niitä vähänlaisesta, silloin säilön ne
omiin tarpeisiini.
Anna-Maija Pajula käy tatit huolella lä
Kuvat: Päivi Vento
Tattisato hiipuu,
jos sateita ei tule
DALLA VALLE OY:N toimitusjohtaja Loreno Dalle Valle kertoo, että herkkutattikausi on huipussaan. Miten te ylipäätään näitte näin
pienen, ihmettelee Dalle Vallen
keräilyautossa tatteja vastaanottava yrittäjä Anna-Maija Pajula.
Naiset ovat harmistuneita siitä,
naurussa suin, ettei vauvatateista makseta lapsilisää. kerääjiin.
Tänä syksynä he ovat kiikuttaneet tatteja keräilyautolle jo 500
kiloa. tulisi kansanedustajan
mielestä luopua ja lupaviidakkoa tulisi selkeyttää siten,
että monen luvan sijasta käyttöön otettaisiin yksi toteutuslupa.
. Näilläkin sateilla tattia kerätään vielä päiviä kohtalaisin sadoin.
Yritys vie tatteja pääosin Italiaan. Se on hieno homma.
?Nuoria kerääjiä on etenkin
Tohmajärvellä, missä toimii kiinteä vastaanottopiste, hän sanoo.
Punkaharjulainen Vesa Sievinen toi tatit Parikkalaan, koska omalla paikkakunnalla auto ei
pysähdy.
Sievinen huomauttaa, että sienestysinnostuksen kannalta on
olennaista, että ostoauto kulkee
kylillä ja sienistä pääsee helposti
ja kätevästi eroon.
3-4 euron ykkösluokan kilohintaa Sievinen puntaroi ja päätyy siihen, että jos tatteja löytyy helposti,
niin vaiva tulee korvatuksi.
. Monia tehtäviä tulisi yhdistää
myös liikenne- ja viestintäministeriön kanssa, kansanedustaja esittää.
Luonnonvaroihin ja suojeluun liittyvät alueiden käyttöasiat voisi Maijalan mielestä yhdistää maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Hän jakaisi
ympäristöministeriön tehtävät muille ministeriöille.
Eduskunnan ympäristövaliokunnassa vaikuttava Maijala korostaa, että ympäristöarvot pitää nykyaikana ottaa
huomioon kaikessa päätöksenteossa.
Ympäristöministeriön tehtävät Maijala jakaisi pääosin maa- ja metsätalousministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön kesken. Tatti pehmenee helposti, jos
lämpötila on yli kahdenkymmenen asteen. Hän seuraa jännityksellä, millaista säätä jatkossa luvataan.
. Jos sateita ei tule kymmenen päivän aikana, sato hiipuu. Tänä syksynä on kerätty kaksi viikkoa, viime syksynä keräilykausi kesti kaikkiaan vain kaksi
viikkoa.
Pariskunta kerää kaikkea mahdollista korvasienistä puolukkaan
ja näillä rahoilla lennetään talvella
kahdeksi viikoksi lomalle.
?Liikunta ja raha motivoivat tattimetsään myös nuorempaa väkeä, sanoo Anna-Maija Pajulan
mies, kuljettajana toimiva Heikki Pajula.
Pajulat kiertävät Pohjois- ja Etelä-Karjalaa ja Pajula sanoo joka
päivä autolle tulevan myös uusia
kerääjiä. Lupien tulee olla kestäviä, eikä toinen lupaviranomainen saa kaataa toisen myöntämää lupaa
Valtio aikoo vetää toimintonsa pois lentoasemalta siten, että alue voidaan muuttaa
asuntokäyttöön viimeistään 2020-luvun alussa, keskustan kaksikko ihmettelee.
Kaikkosen ja Tiilikaisen mielestä on tuhlausta purkaa olemassa olevaa ja toimivaa infrastruktuuria asuntojen tieltä.
. Useimmiten perheenjäsen on yrittäjän puoliso.
Perheenjäsen voi joutua tilanteeseen, jossa häneltä evätään oikeus ansiosidonnaiseen
päivärahaan, vaikka hän on maksanut työttömyyskassan jäsenyysmaksun palkansaajana.
SIPILÄ kysyi työministeri Lauri Ihalaiselta (sd.)
, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä
yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvan
parantamiseksi.
Ministerin vastauksesta käy ilmi, että olennaisilta osiltaan nykyisenkaltainen yrittäjämääritelmä on ollut voimassa vuodesta 1995.
Stubbin hallituksen ohjelman mukaan hallitus parantaa itsensä työllistävien työlainsäädännöllistä asemaa sekä sosiaali- ja eläketurvaa sovitusti luovien alojen ja itsensä työllistäjien sosiaaliturvaryhmän esitysten pohjalta. Kuva: Jari Laukkanen
Maija Krokfors (vas.) ja Maarit Halenius sienestävät joka syksy
yhdessä.
yauton kuljetuskoreihin, jotka menevät tiiviisti päällekkäin.
Keskustalaiset Malmin
lentokentän puolella
KESKUSTAN uusimaalaisen kansanedustajan
Antti Kaikkosen ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen mukaan Helsingin
Malmin lentokenttää ei pidä lakkauttaa.
Hallitus päätti viime keväänä Malmin lentokentän sulkemisesta osana valtiontalouden
kehyksiä sekä vahvisti päätöksen budjettiriihessään.
. On kohtuutonta, että yrittäjän perheenjäsen kantaa yrittäjäriskiä ollessaan työsuhteessa perheenjäsenen yritykseen, Sipilä kirjoittaa blogissaan.
LÄHES kahdenkymmenen vuoden takaista yrittäjän määritelmää on Sipilän mielestä syytä
päivittää vastaamaan tämän päivän työelämää.
Yrittäjän perheenjäsenen katsotaan olevan
yrittäjä siitäkin huolimatta, että hän on työskennellyt yrityksessä työsopimuslain mukaisessa työsuhteessa ja kuulunut työttömyyskassaan, vaikka hän ei kanna yrittäjän riskiä eikä hänellä ole panosta tai määräysvaltaa yrityksessä. Käytännön elämä osoittaa tämän.. 13
9.9.2014
huipussaan
äpi.
Antti Kaikkonen ja Kimmo Tiilikainen muistuttavat, että Malmin alue on
korvaamattoman tärkeä lenttokenttänä. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan selvitystyön tuloksia.
. Pelkästään Östersundomin, Kalasataman,
Jätkäsaaren ja Pasilan alueille on suunnitteilla asuntoja yli 100 000 uudelle asukkaalle. Keskustan
puheenjohtaja Juha Sipilä odottaa mielenkiinnolla, mitä parannuksia hallitus aikoo esittää.
. Helsingillä on myös muita asuntokäyttöön sopivia
maa-alueita, pääkaupunkiseudun muista kunnista puhumattakaan.
KAKSIKKO kysyykin kirjallisessa kysymyksessään, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta Malmin lentokenttä voisi jatkaa nykyisellä paikallaan.
Sipilä parantaisi yrittäjän
perheenjäsenen turvaa
YRITTÄJÄN perheenjäsenen pääseminen työttömyysturvan piiriin on erittäin vaikeaa. Kyseinen sosiaaliturvaryhmä on esittänyt yrittäjän määritelmän mahdollisten kehittämistarpeiden selvittämistä.
Selvitystyön on tarkoitus valmistua syksyn
2014 aikana.
SIPILÄN saamasta vastauksesta ei käy ilmi, mitä hallitus aikoo tehdä perheenjäsenen työttömyysturvan parantamiseksi.
. Uuden lähiön rakentaminen Malmin alueelle ei ole niin suuri etu, jonka vuoksi ilmailulle tärkeä ja kulttuurihistoriallisestikin arvo-
kas kohde tulisi purkaa.
PÄÄTÖSTÄ on perusteltu asuntopulalla.
Kaikkosen ja Tiilikaisen mukaan pula on todellinen, mutta Malmi ei ole Helsingin ainoa
mahdollinen alue asuntotuotantoon.
. On selvää, että yrittäjän ja työntekijän ja
omassa työssä työllistyvän välinen rajanveto ja
oman työmarkkina-aseman merkityksen ymmärtäminen oman työttömyysturvan kannalta on joissakin tilanteissa ongelmallista
Millaisia terveisiä lähetät työmarkkinajärjestöjen eläkeneuvotteluihin. Toivon, että
nuorten näkemyksiä ja visioita
kuunneltaisiin.
Näen suurena riskinä sen, jos
nuoremmat sukupolvet eivät luota eläkejärjestelmään.
Neuvotteluissa ei myöskään pitäisi takertua pieniin yksityiskohtiin, vaan nähdä suuret linjat. 14
9.9.2014
Hilkka Kemppi, Teppo Säkkinen ja Anniina Sippola toivovat, että eläkejärjestelmästä sorvattaisiin kestävä. Päätökset vaikuttavat nuoriin, lapsiin ja
aivan 0-vuotiaisiinkin.
Helposti myös puhutaan vain
numeroista ja mekaanisista asioista, kuten eläkeiän nostosta.
Työurien sisällä on kuitenkin paljon tehtävää nimenomaan hyvinvoinnin kehittämisessä.
2. Meillä on liikaa sellaista ajatusta, että
ensin tehdään pitkä työura ja sitten se vain loppuu.
Eläkkeen alaikärajaa on pakko
nostaa, mutta se ei ratkaise asiaa.
Meillähän on paljon ihmisiä, jotka eivät jaksa edes nykyiseen eläkeikään.
Superkarttumat pitäisi poistaa,
koska ne eivät ole oikeudenmukaisia. On myös hirveän vaikea vetää mitään tiettyä
eläkeikää, joka olisi kaikille sama.
ANNIINA SIPPOLA, 27, opiskelija,
Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton (SAMOK)
hallituksen jäsen
1. Eliniänodotteen mukaan kuvittelen pääseväni eläkkeelle viimeistään 66-vuotiaana. Neuvotteluissa on ollut esillä, että jo 15-vuotiaana alettaisiin
maksaa työeläkemaksuja. Tässä vaiheessa kuulostaa, että sinne on
pitkä matka.
Omaa eläkeikää on vaikea ennustaa, sillä työelämä tulee varmasti muuttumaan. Eläkejärjestelmän pitäisi kestää yli sukupolvien. Kuva: Henna Lammi
Eläkejärjestelmä
yli sukupolvien
Nuorten terveiset eläkeneuvotteluihin: Muistakaa meidät!
HENNA LAMMI
HELSINKI
TYÖMARKKINAJÄRJESTÖT kes-
keyttivät eläkeneuvottelut torstaina tuloksettomina.
Neuvotteluja jatkettiin maanantaina.
Suomenmaa kysyi nuorilta keskustalaisilta politiikoilta terveisiä
junnaaviin eläkeneuvotteluihin.
1. Millainen eläkejärjestelmän pitäisi olla?
2. Jossain vaiheessa eläköityminen tulee eteen, mutta sen ei
pitäisi tarkoittaa sitä, että tekeminen loppuu siihen.
Jos joku ikä pitää sanoa, niin sanotaanko 75-vuotta.. Kun olen käynyt puhumassa lukiolaisille ja kysynyt moniko heistä uskoo pääsevänsä eläkkeelle,
vain puolet nostaa kätensä.
Haluaisin itse viettää sellaisen
elämän, että olisin koko ajan toimelias. Toivon, että mitään varomattomia
siirtoja ei tehtäisi.
Pitäisi myös keskittyä siihen, että työelämä olisi joustavaa ja mielekästä.
2. Keskustanuoret toivovat, ettei sitä tulisi,
koska se olisi hyvä vain niille, jotka oikeasti pääsevät töihin.
Toivon, että ihmiset voisivat
liukua eläkkeelle, eli ikää tullessa voisi siirtyä tekemään lyhempää työviikkoa tai työpäivää. Tarvittaessa pitäisi myös olla mahdollisuus vaihtaa toiseen
mielekkääseen työhön vaikka uudelleen kouluttamisen kautta.
TEPPO SÄKKINEN, 24, opiskelija,
keskustanuorten puheenjohtaja
1. Missä iässä toivot itse pääseväsi eläkkeelle?
Keskustanuoret kokoontuivat
viikonloppuna eläkeasioihin pureutuvaan Politiikan Akatemia
-koulutukseen.
HILKKA KEMPPI, 26, opiskelija,
Suomen ylioppilaskuntien liitto
ry:n (SYL) hallituksen jäsen
1. Karttumat eivät auta sitä
perustyöntekijäporukkaa, joka ei
jaksa eläkeikään. Ne hyödyttävät
akateemista, hyväpalkkaista valkokaulusporukkaa.
2. Eläkeneuvotteluissa ovat lähtökohtaisesti päättämässä 40?60
-vuotiaat, mutta toivon, että he
muistaisivat oikeudenmukaisuuden pitkällä tähtäimellä. Vaikea sanoa mitään tarkkaa
numeroa, koska eläkeikä on kohdallani niin kaukana, jossain 40
vuoden päässä.
Uskon, että kun eläkeikä sitten
joskus koittaa, päätöstä ei pohdi
yhteiskunnan, vaan itsensä kannalta.
Toivon, että työelämä olisi joustava ja saisin tehdä mielekästä
työtä
He ajoivat ?vääriä. Ensimmäisenä
on Williamin isä prinssi Charles.. Sitten mikään puolue ei voi
enää torjua tasa-arvokysymyksiä
typerinä naisten juttuina.
TASA-ARVOKYSYMYSTEN ohella
feministipuolue on profiloitunut
rasismin vastustajana, mitä kuvaa
myös puolueen tunnettu slogan
?rasistit ulos, feministit sisään?.
Samaan aikaan ruotsidemokraatteja . asioita,
?väärillä. Dalai-lama
pakeni Intiaan vuonna 1959 epäonnistuneen kansannousun päätteeksi.
Nicaraguan pääkaupunkiin
osui ilmeisesti meteoriitti
NICARAGUAN pääkaupunkiin iskeytyi viikonvaihteessa ilmeisesti meteoriitti.
Managuassa kuultiin myöhään lauantaina outo räjähdys. Räjähdyksen rekisteröivät myös maanjäristysten
mittaamiseen tarkoitetut seismiset laitteet.
Viranomaiset uskovat, että kyse oli kappaleesta, joka oli peräisin pienestä maan ohittaneesta asteroidista.
Tuoreeltaan ei ollut selvää, oliko meteoriitti palanut kokonaan vai oliko siitä osa maassa.
Williamin ja Catherinen perhe
kasvaa toisella lapsella
Gudrun Schyman jännittää ensi sunnuntaina puolueensa pääsyä valtiopäiville.
Kuva: Heidi Hakala/Lehtikuva
BRITANNIASSA PRINSSI William ja hänen puolisonsa Catherine odottavat toista lasta, ilmoitti Buckinghamin palatsi maanantaina. Lopettakaamme suosittuun dalai-lamaan. ulkopuolelle.
Nyt feministipuoleen mahdollisuudet päästä valtiopäiville näyttävät paremmilta kuin koskaan,
sillä toukokuun eurovaaleissa
puolue sai yli viisi prosenttia äänistä ja yhden Ruotsin kahdestakymmenestä meppipaikasta.
Valtiopäivävaalien alla tehdyissä mielipidekyselyissä feministipuolue jäi pitkään neljän prosentin äänikynnyksen alle, mutta viime viikon kyselyssä puolue pääsi
ensimmäistä kertaa tasan neljään
prosenttiin.
. Jos seuraavaksi tuleekin heikko dalai-lama, hän vain häpäisee instituution, dalai-lama vitsaili Welt am Sonntag -lehden haastattelussa.
Dalai-laman mukaan Tiibetin buddhalaisuus ei ole
riippuvainen yhdestä ihmisestä, vaan sillä on laaja ja hyvin organisoitu johto.
Dalai-lama, 79, sanoi lehdelle myös, että toivoo elävänsä 113-vuotiaaksi.
Kiina on hallinnut Tiibetiä vuodesta 1951. Heillä meni 12 vuotta päästä valtiopäiville. Meillä on ollut dalai-lama lähes viisi vuosisataa, ja
14. Ja nykyään me kaikki lajittelemme
jätteemme huolella. Me kirjoitamme historiaa, se
tapahtuu nyt. Kaupungin kansainvälisen lentokentän lähistöltä
löytyi myöhemmin 12 metriä leveä kraatteri.
Managuassa on 1,2 miljoonaa asukasta, mutta kukaan
ei loukkaantunut räjähdyksessä, sillä kappale osui metsään.
Lähistön asukkaat kertoivat paikalliselle medialle, että
kuulivat räjähdyksen ja ilmaan lensi nestettä, hiekkaa ja
pölyä. on
syytetty rasistisista kannanotoista.
. joiden odotetaan yltävän sunnuntain vaaleissa historiansa parhaaseen tulokseen . Mutta nykyään kaikkien puolueiden on pakko lukea läpi ympäristöpuolueen ohjelma. Monet näkevät feministipuolueen ruotsidemokraattien vasta-
lyhyesti
poolina. Nyt on tapahtumassa suuri demokraattinen läpimurto, jota historiakirjoissa tullaan kuvaamaan suureksi feministiliikkeeksi, Schyman julistaa kuulijoilleen.
FEMINISTIPUOLUEEN täytyy kerä-
tä rahoitusta kannattajiltaan suoraan vaaleanpunaisiin meikkipusseihin, sillä vuonna 2005 perustettu puolue on jäänyt tähän mennessä aina vaaleissa valtiopäivien
. ja puoluetukien . tavoilla, ?väärien. 15
9.9.2014
Ruotsin feministipuolue
kiipesi äänikynnykselle
HEIDI HAKALA/STT
TUKHOLMA
VAALEANPUNAINEN meikkipussi kiertää vaalitilaisuuden yleisön
joukossa, kun Ruotsin feministipuolue kerää varoja kampanjaansa varten malmölaisessa yksityiskodissa.
Yleisön edessä puolueen johtohahmo Gudrun Schyman havainnollistaa tusseilla fläppitaululle ruotsalaisen yhteiskunnan
epätasa-arvoisuutta.
Meneillään on yksi feministipuolueen lähes kolmesta sadasta
kotitapaamisesta ensi sunnuntain
parlamenttivaalien alla.
Kotitapaamisissa Schyman tulee kannattajansa kotiin vierailulle keskustelemaan paikalle
kutsuttujen vähintään 25 vieraan
kanssa.
Schyman toivoo kotitapaamisten siivittävän feministipuolueen ensimmäisen kerran yli valtiopäivien neljän prosentin äänikynnyksen.
Vaikka kotitapaamisissa kohdattujen ihmisten määrä jää rajalliseksi, Ruotsin tiedotusvälineet
ovat seuranneet uudenlaista kampanjointimuotoa kiinnostuksella.
. Kun herttuatar odotti Georgea, hän joutui pahoinvoinnin vuoksi jopa sairaalaan.
William, 32, on toinen Britannian kruununperimysjärjestyksessä, George puolestaan kolmas. Toivon että
näissä vaaleissa tasa-arvoasioille
tapahtuu sama kuin mitä tapahtui aikoinaan ympäristöasioille.
Kuva: Christian Charisius/AFP Photo/Lehtikuva
Dalai-lama haluaa jäädä
viimeiseksi dalai-lamaksi
TIIBETIN hengellinen johtaja dalai-lama sanoi lehtihaastattelussa, että hänen tulisi jäädä viimeiseksi dalai-lamaksi.
. Heitä vastustettiin samoilla tavoilla kuin meitäkin nyt. dalai-lama on hyvin suosittu. Monet äänestäjät, jotka
haluavat estää ruotsidemokraattien pääsyn vaa?ankielen asemaan, äänestävät tämän vuoksi mieluummin feministejä kuin
esimerkiksi ympäristöpuoluetta
tai vasemmistopuoluetta, sanoo
vaalitutkija Sören Holmberg.
Dalai-lama, 79, toivoo elävänsä 113-vuotiaaksi.
Me kirjoitamme
historiaa, se
tapahtuu nyt.
RUOTSIN vasemmistopuoluet-
ta aikoinaan kymmenen vuoden ajan johtaneella 66-vuotiaalla Schymanilla on vahva kokemus
politiikasta.
Schyman näkee feministipuolueen olevan nyt samassa asemassa kun Ruotsin ympäristöpuolue
oli aikoinaan 1980-luvulla.
. Hovi ei paljastanut tulokkaan laskettua aikaa.
Hovi kertoi, että prinssin isoäiti, kuningatar Elisabet ja
pariskunnan perheenjäsenet ovat ?iloissaan uutisesta?.
Cambridgen herttuaparin esikoinen, prinssi George,
syntyi heinäkuussa 2013 valtavan mediamylläkän saattelemansa.
32-vuotias Catherine kärsii hovin mukaan jälleen vaikeasta aamupahoinvoinnista, johon hän saa hoitoa kodissaan Kensingtonin palatsissa. henkilöiden avulla, Schyman sanoo.
. Jos jokainen meitä eurovaaleissa äänestänyt saa nyt mukaansa yhden uuden äänestäjän,
niin me pääsemme valtiopäiville reippaalla marginaalilla, Schyman laskee.
Mitään muuta keinoa
ei kerta kaikkiaan ole olemassa.
Tunnetun historian aikana
kaikki muut keinot, kuten diplomatia, aseistariisunta, sopimukset, kaupankäynti, puolueettomuus, jne. Jäsenvaltiot voivat halutessaan jättäytyä päätösten toimeenpanon ulkopuolelle, mutta
eivät voi toimia enemmistöpäätöksiä vastaan.
Mafia voi helposti hallita suurta kaupunkia muutaman jäsenen
avulla, jos kaupunkilaiset haluavat kukin puolustaa omaa perhettään ja sukuaan itsenäisesti.
Ainoa keino, jolla rikollisuus
saadaan kuriin, on liittoutuminen ja yhteisten poliisivoimien
sekä oikeuslaitoksen perustaminen. on jo moneen kertaan
kokeiltu ja keveiksi havaittu.
Antti Roine
Ulvila
Historiasta pitäisi jotakin oppia
HELSINGIN SANOMIEN elokuun 10. Nykymaailmassa nämä tunteet johtavat
aseiden kehityksen myötä ihmiskunnan itsetuhoon.
Sota ei ole sairaus, vaan se on
oire ja seuraus. Tästä huolimatta monet
ajattelevat, että puolustusliittoon
ei kannata liittyä, koska mahtava
mafia voi suuttua.
SOTILASLIITTOJEN ja liittovaltioiden laajentaminen ja vahvistaminen ovat ainoita keinoja, joilla sodat voidaan estää ja laittaa
suuruudenhullut diktaattorit järjestykseen. Silloin tajusin, että vielä on yksi mahdollisuus: heitin ko-
nepistoolin viereeni, kasvot maata vasten,
kädet levällään tekeytyen valekuolleeksi.
Se minut pelasti, sillä sodassa on vain yksi
inhimillinen piirre: Kuollutta ei ammuta.
TÄMÄ sotakokemus oli minulle niin ras-
kas, että kolmeenkymmeneen vuoteen en
halunnut puhua kenenkään kanssa mitään sotakokemuksia.
Kun sota-aika loppui ja tuli valtiolliset
vaalit eteen, minusta tuli sotakokemusteni
ohjaamana Kekkosen ulkopolitiikan kannattaja, sillä hän vaati rauhan tekemistä
venäläisten kanssa jo paljon aikaisemmin
kuin sota saatiin loppumaan.
Kun ajatellaan Suomen nykyistä tilannetta ja seuraavia eduskuntavaaleja niin
nyt on keskustapuolueen nostettava voimakkaasti esille Paasikiven ja Kekkosen
linjana tunnettu ulkopoliittinen linja, sillä sen varassahan me olemme säilyttäneet sen itsenäisyyden, mikä Suomella
vielä on.
Presidentti Kekkonen oli se henkilö, jonka toimesta aikanaan järjestettiin
ETYK-kokous, jonka tuloksena päädyttiin kannanottoon, että valtiolliset riitakysymykset pyritään ratkaisemaan neuvottelemalla.
NYT KOKO maailma tuijottaa, miten Ukrainan tilanne pyritään ratkaisemaan rauhanomaisesti.
Vaikka Suomi on Euroopan Unionin jäsen ei se ole vienyt Suomelta kansainvälisen sovittelijan oikeuksia.
Sen osoitti presidentti Sauli Niinistö, joka kävi keskustelemassa Venäjän presi-
dentti Putinin ja Ukrainan presidentti Porosenkon kanssa Ukrainan tilanteen rauhoittamisesta.
IKÄVIIN sotakokemuksiini viitaten, minä vetoan nyt keskustan johtoon, että nyt on voimakkaasti toimittava ihmisyyden puolesta ja tämä tapahtuu siten, että eduskuntaan
saadaan sellainen enemmistö, että Suomea
ei viedä sotilasliitto Naton jäseneksi.
Pitää ymmärtää, että jos Suomi on sotilasliitto Naton jäsen, niin silloin presidentillämme ei ole oikeutta kiertää rauhansovittelijana.
Heimo Linna
sotaveteraani
entinen maatalousministeri
ja kansanedustaja. Yksi ohjus
sähköverkon keskusvalvomoon
pimentää koko Suomen.
Sodankäyntiin kehitettyjen tie-
tokoneohjelmien avulla suomalainen yhteiskunta voidaan rampauttaa pahemmin kuin Neuvostoliiton ilmapommituksilla 70
vuotta sitten.
Nato on puolustusliitto, jonka arvot ovat pitkälle samoja mitä monet suomalaiset arvostavat.
Näitä ovat demokratia, yksilön
vapauksien kunnioittaminen, oikeusvaltio ja kiistojen rauhanomainen ratkaisu.
Jäsenmaat sitoutuvat myös sii-
hen, että hyökkäys jotain jäsenmaata vastaan tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan. päivän
numerossa 2014 oli Esa Liljan kirjoitus
?Sotahistoriaa vai sotahulluutta?.
Tähän kirjoitukseen pohjautuen minulla on tarve kahden viime sodan etulinjan
taistelijana esittää oma mielipiteeni.
Olin kenraali Laguksen joukkoihin kuuluvan JP 3:n toisen komppanian ryhmänjohtaja.
Lapin sodassa lokakuun 2 päivänä 1944
Ranualla jouduimme sellaiseen tilanteeseen, että komppanian päällikkö komensi
meidät rynnäkköön tykkipatterille ja minä
tunnollisena ryhmänjohtajana syöksyin
eteenpäin, mutta muut eivät lähteneet.
Kun minä tämän huomasin, syöksyin
maahan ja luotisuihku pyyhkäisi rintani alta sammalet poikki. Mielipiteet
16
Nato . faktaa ja fiktiota
PUOLUEETTOMUUS ei ole historian aikana estänyt yhtäkään valloittajaa kävelemästä kansan tai
valtion yli . Itse
asiassa vain tällä tavoin voimme
kasvattaa yksilön itsemääräämisoikeutta ja vapautta.
ASETEKNOLOGIAN kehitys merkitsee sitä, että pienellä valtiolla
ei ole juuri mitään mahdollisuutta puolustaa itseään yksin ilman
massiivisia tappioita. Kuva: Armend Nimani/Lehtikuva/AFP Photo
Yksi ohjus sähköverkon
keskusvalvomoon pimentää
koko Suomen.
tilaallisten päätösten osalta. siihen on aina tarvittu sotilaallista voimaa. Sveitsi ei
ole tällainen esimerkki, koska se
tarjoaa diktaattorien ja rikollisten
omaisuudelle turvapaikan ja on
näin liitossa heidän kanssaan.
Ilmeisesti Kekkosen aikaisen
YYA-propagandan takia Suomessa elää edelleen vahva usko
?puolueettomuuden. kaikkivoipaan mahtiin sotien estäjänä.
Näyttää siltä, että 70-luvun propaganda ja Nato-vastaisuus on
siirtynyt äidinmaidon mukana
myös uusiin sukupolviin, koska
mitään järjellistä syytä vastustaa
puolustusliittoa on vaikea löytää.
NEUVOSTOLIITON aikainen vastakkain asettelua korostava propaganda vaikuttaa edelleen
myös Venäjällä.
Tästä johtuen Nato nähdään
vastustajana, vaikka nykyään
kummallakin puolella rajaa ihmiset tavoittelevat tismalleen samoja asioita; kuten turvallista
yhteiskuntaa, työpaikkoja, koulutusta, sananvapautta, elintasoa
ja rakkautta; ja vielä kutakuinkin
samanlaisten keinojen avulla.
Osa Venäjän kansalaisista arvostaa kuitenkin enemmän kansallistunnetta ja voimakasta johtoa. Todellinen ihmisiä vaivaava sairaus on kansallisen suvereenisuuden illuusio.
Voimme luoda kestävää suvereenisuutta vain siirtämällä päätäntävaltaa yhä suuremmille valtioliitoille kansainvälisten ja so-
?Nato on puolustusliitto, jonka arvot ovat pitkälle samoja mitä monet suomalaiset arvostavat.. He näyttävät olevan valmiita
jopa sotaan näiden primitiivisten arvojen puolesta.
Nämä tunteet pulppuavat
menneisyydestä, jolloin heimo
tarvitsi itsevaltiasta johtajaa selvitäkseen hengissä
Kansan silmissä näiden
kaikkien uskottavuus sai raskaan kolhun!
Muuttuuko periaatteet tilanteen mukaan. Miehenhän tulisi olla Brysselissä. Rätyyn henkilöityy nykykokoomuksen arvopohja. Rädyn ura
ministerinä on alkanut synkissä
merkeissä.
Ministerinimityksen jälkeen
kävi ilmi, että Räty oli monimutkaisilla yritysjärjestelyillä muuttanut lääkärin työstä saamiaan
tuloja lievemmin verotetuiksi osingoiksi. Verokikkailu ärsytti
veronkorotusten paineessa elävää kansaa, mutta vielä pahempaa oli tulossa.
KOKOOMUKSEN valtaeliitti kehitti kokoon pelinpoliittisen vaihtokaupan.
Kokoomuksen rivikansanedustajalle Lasse Männistölle oli
tarkoitus antaa Rädyltä vapautunut Helsingin apulaiskaupunginjohtajan paikka, jolloin Laura Räty olisi noussut varakansanedustajan paikalta Männistön tilalle eduskuntaan.
Suunnitelma
oli nerokas, mutta
se ei toteutunut.
Apulaiskaupunginjohtaja Rädyn sijaisena Männistö olisi saanut yli 4900 euroa suuremmat
kuukausitulot kuin rivikansanedustajana. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että kokoomus muistaa
hyvin ne, joilla rahaa on paljon.
Mutta ne, jotka tienaavat vähän, kokoomus unohtaa kokonaan.
Harri Mäki-Petäjä
Kannus
Metsä kotimaiseen
omistukseen
METSÄHALLITUKSELLE annettiin viime keväänä uusi tulostavoite 110 miljoonaa + 20 miljoonaa = 130 miljoonaa
euroa.
Olen saanut lukea, että Metsähallitus aikoo myydä 17
000 hehtaaria metsämaata tavoitteen saavuttamiseksi.
Aikomus on myydä vähintään 1000 hehtaaria palasina.
Tälläisiä yksityisiä ostajia ei tunnu löytyvän Suomesta
riitävästi rahoitusvaikeuksien vuoksi.
Olisi kiireesti muutettava suunnitelmat esimerkiksi 350
hehtaarin palasiksi, jolloin suomalaisia ostajia kyllä varmasti löytyy riittävästi, mikäli myynti on välttämätöntä.
Samalla tulisi lainsäädäntöä muuttaa siten, että ?kiinteistön osto-oikeus on vain Suomen kansalaisella tai kokonaan suomalaisella yrityksellä.?
Isänmaatamme ei saa myydä palasinakaan ulkomaalaisille. Heinämäki
Tampere
PL 52, 90100 Oulu. Ilmeisesti hän oli ollut junailun
pääarkkitehti. Ilmeisesti hän huomasi, että hänen toimintansa tässä asiassa ei saakaan hyväksyntää, ja Männistön tuli vetää anomuksensa takaisin.
Ei ole väärin todeta, että Stubb tahrasi sekä Rädyn, että
Männistön poliittisen tulevaisuuden pyrkien takinkäännöllä paikkaamaan omaansa. Räty antaa kasvot ahneudelle, pelinpolitiikalle ja köyhän asian
unohtamiselle.
Stubb kutsui Rädyn ministeriksi Helsingin apulaiskaupunginjohtajan paikalta. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
17
Hurmaavan pääministerin
hymy hyytyi
KESÄN suurin poliittinen tähti oli kokoomuksen uusi puheenjohtaja pääministeri Alexander
Stubb. Syksyllä hymy kuitenkin hyytyi, koska puheenaiheeksi
nousi tosiasia- ja todellisuustaso, jossa asiat mitataan realiteeteilla. Tänään tätä
. Jos veronkierrosta tulisi yleinen tapa Rädyn esimerkin mukaan, Suomi ei lähtisi koskaan nousuun
nykyisestä taloudellisesta ahdingosta.
Kokoomuslaisen Lasse Männistön ja Laura Rädyn käsitys kansanedustustyöstä ja sen tuomista velvotteista voisi löytyä ehkä mikroskoopilla tai
kaukoputkella, mutta tavalliselle suomalaiselle
heidän arvomaailmansa jää täysin etäiseksi ja käsittämättömäksi.
TV:N iltauutisissa 2.9. Lasse Männistö perui eroanomuksensa eduskunnasta ja
ilmoitti jatkavansa työtään kansanedustajana.
?Metsähallitus aikoo myydä 17 000 hehtaaria
metsämaata tavoitteen saavuttamiseksi.?
Kuva: Maria Seppälä
PAHIN virhe tapahtui, kun Lau-
ra Räty ihmetteli kokoomuksen verkkouutisissa kuinka moni
suomalainen tienaa alle 2100 tai
alle 2600 euroa.
Rädyn lausunto kuvaa erinomaisen hyvin Alexander Stubbin johtaman kokoomuksen arvoja. Kansa hurmaantui kun
Stubb esitteli polvihousujaan
ja hymyili leveästi kuin muinaisen televisiosarjan Vaahteramäen Eemeli.
Leveä hymy edusti sitä kiiltokuvalinjaa, miltä asioiden piti näyttää. Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty antoi kasvot kokoomuksen todelliselle politiikalle ja
puolueen arvoille.
LAURA RÄTY oli Alexander Stubbin yllätysveto uudeksi sosiaalija terveysministeriksi. Tai pitäisikö
sanoa, että kokoomuksen pelinpoliitikkojen vauhti katkesi kuin
kanan lento. saimme kuulla Stubbin suusta,
kuinka hän henkeen ja vereen puolusti Rädyn ja Männistön tehtävien vaihtoa. Ilmeisesti ?isot herrat. Kokoomus säikähti asiasta syntynyttä mediakohua. Junailun, jossa taaskaan ei olisi kunnioitettu äänestäjien tahtoa!
Olihan hän itsekin toiminut toisin, kuin äänestäjät olivat halunneet. Kerman kuorijoita kyllä maailmassa löytyy.
Metsät tulee hoitaa siten, että seuraava sukupolvikin
niistä hyötyy. halusivat mieluummin partiopoikamaisen Kataisen!
Stubbin, Rädyn ja Männistön kehittelyt kuvaavat selkeää vanhan ajan kokoomukselaista suhmurointia, jossa
ensiksi mainittu oli täysillä mukana!
Tuntuipa kornilta päivää myöhemmin eli 3.9. Ministeri-kansanedustajana Räty olisi saanut yli
3600 euroa suuremmat kuukausitulot kuin pelkkänä ministerinä.
Suunnitelma oli nerokas, mutta se ei toteutunut. Myydä voimme vain kerran.
Kansalaisomaisuus on niin kallis asia, että raha ei saa
sitä tuhota vaikka kuinka tiukka aika olisi.
Antti Salo
Lempäälä
Tätä tänään,
mitä huomenna?
?Kokoomuksen valtaeliitti kehitti kokoon pelinpoliittisen
vaihtokaupan.. Tästä on jo karvaita kokemuksia. uutisissa, kun Stubb selitteli takkinsa kääntäneenä ettei kyseinen
menettely sovikaan tähän päivään. Räty sopii
mainiosti kokoomuksen ministeriksi pääministeri Stubbin hallitukseen. Kirjoita Suomenmaahan. ihan päinvastaista huomenna!
Paavo Närvänen
Pirkanmaa
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
Arto J. Kuva: Jari Lam/Lehtikuva
Kokoomusporukan
arvopohja hukassa
ON ERITTÄIN hyvä asia, että puhemies Eero Heinäluoma puuttui kansanedustaja Lasse Männistön aikeisiin lähteä vaaleilla valitusta eduskunnan
luottamustehtävästä apulaiskaupunginjohtajaksi
kesken kauden.
Kun ottaa huomioon, että hänen tilalleen olisi tullut sosiaali- ja terveysministerin tehtäviin veronkiertosotkuissa ryvettynyt Laura Räty, jolla ei
myöskään näytä olevan minkäänlaista käsitystä tavallisen suomalaisen ihmisen arkielämästä ja veronmaksukyvystä, yhtälöstä olisi syntynyt tarpeettoman suuri ja surkea soppa.
JOS sosiaali- ja terveysministerillä ei ole käsitystä
siitä kuinka monen suomalaisen työntekijän palkka jää jopa alle 2000 euron, tällainen ministeri ei
voi mitenkään olla tehtäviensä tasalla.
Suomessa eläkkeidenkin keskiarvo jää hieman
yli 1500 euroon, joten eläkeläisten joukossa täytyy
olla todella suuri määrä ihmisiä, jotka elävät aivan
minimaalisilla tuloilla.
PIENILLÄ ansioillakaan elävä suomalainen ei kuitenkaan ryhdy ehdoin tahdoin kiertelemään veroja
Minä olin hankkinut koiran ja
äiti ei halunnut kodistaan palvelutaloon, joten muutto koiran kanssa maalle oli kaikille hyvä ratkaisu.
Pitkäkarvainen yli 50 kiloa painava Ama ottaa oman tilansa; sillä onkin olohuoneessa oma sohva. Toimittajan työssä olin vuosikausia seurannut läheltä erilaisia
asioita ja olin tottunut olemaan
ihmisten kanssa tekemisissä.
Valtuustovaalit olivatkin sopi-
vasti vuonna 2000, kun Luumäen keskusta sai paikallislehden
ex-toimittajan riveihinsä. Minulla on edelleen yksi kenkä teillä tietämättömillä, Ama on
varmaan haudannut sen jonnekin, Suonanttila nauraa.. Olen joissakin asioissa ehkä liberaalimpi,
mitä puolueen yleinen linja, mutta ei se haittaa, Suoanttila hymyilee. Olemme koko ajan liputtaneet
itsenäisyyden puolesta ja nyt rakenneuudistusmalleihin EteläKarjalan osalta on lisätty vaihto-
ehtoinen kahden kaupungin malli,
jonka lisäksi olisi kolme itsenäistä
kuntaa eli Luumäki, Savitaipale ja
Parikkala, Suoanttila kertoo.
SUOANTTILA muutti Luumäen
taajamasta 1800-luvulla rakennettuun synnyinkotiinsa Suoanttilan kylään vuonna 2005.
Vuodesta 2010 hän on asunut
kahden koiransa Aman kanssa äidin kuoltua.
. Häntä
ei päästetty helpolla.
. Koin, että paikallislehden tekijänä minun oli pidettävä etäisyyttä
puolueisiin. En ole äärimmäisyyksien ihminen. Keskusta oli luonteva valinta. Pihalle lähtiessä koira nappaa eteisen penkin alta suuhunsa saappaan.
. Luumäkeläiset tuntuivat arvuuttelevan puoluekantaani aina kirjoitusten mukaan,
Luumäen Lehden omistajana ja
päätoimittajana vuosina 19761997 toiminut Suoanttila kertoo.
Päätoimittajalla oli lehteä tehdessään linjana, että se edustaa
tasapuolisesti kaikkia kuntalaisia.
. Yksin toimittaessa aika oli ra-
jallinen ja en millään ehtinyt kaikkialle. Kannatan maaseutumaista elämäntapaa ja haluan tasaarvoisen yhteiskunnan. Toimittajan poissaolo pantiin aina merkille ja epäiltiin, että
?nyt se boikotoi meitä?, hän muistelee työn herkkyyttä.
MYYTYÄÄN lehden uudelle omis-
tajalle seurasi hengähdystauko
opintojen parissa, kun Suoanttila luki itsensä maisteriksi Jyväskylän yliopistossa.
. 18
Keskustassa tapahtuu
Hilkka Suoanttila asuu koiransa kanssa
synnyinkodissaan Suoanttilan kylässä.
Kuva: Päivi Vento
Päätoimittaja otti aluksi
etäisyyttä puolueisiin
Kunnallispolitiikka ja järjestötyö veivät nopeasti Hilkka Suoanttilalta koko käden
liittyi henkilökohtaiseen historialliseen hetkeen.
. Luottoa näköjään piisasi, kuten sitten myös
vaaleissa kuntalaisilta.
VIIME PÄIVÄT Luumäelläkin on pidetty palavereja kuntarakenneuudistuksen vaatimien lausuntojen
kimpussa. Aktiivinen naisten joukko järjesti mielenosoituksen, jossa vaadittiin kunnanhallitukseen
edes yhtä naisjäsentä.
Suoanttilalla on tapauksesta
lehtileike tallella, koska tapaus
mukaan ?vanhalla iällä,. Hänellä oli sisäistä paloa mukaan politiikkaan.
. Heti annettiin vastuuta järjestötyössä ja vaalien vetäminen
langetettiin minulle. Tässä 5000 asukkaan
kunnassa se koetaan erityisen turhauttavaksi, koska siellä on EteläKarjalan alhaisin velkaantumisaste ja toisaalta korkein omavaraisuusaste eli yli 90 prosenttia.
Liittyminen talousvaikeuksissa räpiköivään Lappeenrantaan
ei houkuttele.
. Jotkut vastustavat naiskiintiöitä luottamuspaikkojen jaossa,
mutta kyllä kiintiöiden ansiosta
naisten tulo mukaan päätöksen
tekoon nopeutui, sanoo kolmatta
valtuustokautta kunnanhallitusta
johtava Suoanttila. Valtuustossa
hänellä on menossa neljäs kausi.
SUOANTTILA lähti politiikkaan
PÄIVI VENTO
LUUMÄKI
KUN Luumäen kunnanhallituksen
nykyinen puheenjohtaja Hilkka
Suoanttila sai tyttären yli kolmekymmentä vuotta sitten, Luumäellä nähtiin harvinainen mielenilmaus. koska
hänellä oli työeste.
Tämän myös Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö jälleen vahvisti Walesin kokouksen yhteydessä. Tällä hetkellä näin ei ole. Jäsenyyskeskustelu ja rauhankumppanuuden päivittäminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Kotimaiseen energiaan tulisi
suhtautua samoin kuin suomalaiseen ruokaan. Olemme edelleen sotilaallisesti liittoutumaton maa.
Savola on myös Naton parlamentaarisen yleiskokouksen ja puolustusvaliokunnan jäsen.
Savola kertoo, että isäntämaasopimukseen nojaudutaan jatkossa muun muassa erilaisten yhteisharjoitusten järjestämisessä. Se tuo työpaikkoja, järjestöaktiivi Teijo Peltonen
korosti.
KESKUSTAVÄEN vaali-into on kova.
Ehdokkaita harmitti se, että puo-
19
keskusta nyt
lueen vaalisuunnitelmia joudutaan odottamaan jopa ensi vuoteen asti.
Puolueen järjestöpäällikkö Pekka Reponen ja Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja, Paavo Väyrysen vaalipäällikkö Marja Engman
rohkaisivat kuitenkin ehdokkaita
luottamaan itseensä ja suunnittelemaan vaalikampanjansa huolella. Kuntien ei tarvitsisi ostaa palveluja kalliilta yksityisiltä yrityksiltä ja saisimme turvattua tasapuolisemmin kaikille ihmisille lähellä olevat lääkäripalvelut.
Savola: Isäntämaasopimus
on ihan arkinen asia
Käpälälauvan kämpällä oli lämmin ja iloinen tunnelma. Teijo Peltonen ja Eeva Harjula pääsivät
leikkimielisissä kilpailuissa mitalien makuun. Uusia työpaikkoja syntyy Äänekosken biotehtaan ympärille myös logistiikkaan, mekaniikkaan ja tuottajapuolelle.
. Raha ei ratkaise.
. Lääkäreiden tulisi olla viisi vuotta kunnallisissa töissä
erikseen sovitussa paikassa. Kuva: Jari Laukkanen. Uhkana on, että esimerkiksi
puuta ei saada kerättyä metsistä nykyisin voimin, vaan Keski-Suomeen
kaivataan kipeästi lisää ammattitai-
RESERVILÄISLIITON puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) muistuttaa, että Suomen Naton kanssa
allekirjoittama isäntämaapöytäkirja on paljon arkisempi
asia kuin mitä kiivas ja tunteita herättänyt keskustelu on
antanut ymmärtää.
Savola painottaa, että isäntämaasopimus ei tuo Natojäsenyyttä piiruakaan lähemmäksi, vaikka sellaistakin on
väitetty.
. Kuva: Elina Suoranta
Keski-Suomen piiri satsaisi
ammatilliseen koulutukseen
KESKUSTAN Keski-Suomen piirin
mielestä ammatillisen koulutuksen tavoitteeksi tulee asettaa opiskelijan riittävät taidot ammattia
varten ja työllistyminen alueella.
. Vaaleihin on 7 kuukautta ja
vaalikunnon pitää kestää huhtikuuhun asti.
. Pitäkää itsestänne ja jaksamisestanne huolta ja varautukaa lähes kaikkeen, itse jo useammat
vaalit läpikäynyt Rehula valisti.
Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten mielestä lääkäreille tulisi säätää velvollisuus työskennellä valmistumisensa jälkeen julkisella sektorilla. Kuva: Petra Pöyliö
Etelä-Pohjanmaan nuoret:
Lääkäreille työvelvollisuus
ETELÄ-POHJANMAAN Keskustanuorten johtokunta esittää maakuntien lääkäripulaan ratkaisuksi lääkäreiden
työvelvollisuutta.
Nuorten mielestä lääkäreille tulisi säätää velvollisuus
työskennellä valmistumisensa jälkeen julkisella sektorilla.
. Toistaiseksi järjestelyt on sovittu jokaisen harjoituksen osalta erikseen, mikä on ollut hallinnollisesti raskasta.
Savolan mukaan Suomen puolustuspolitiikan kulmakivet ovat edelleen koko Suomen puolustaminen, yleinen asevelvollisuus ja liittoutumattomuus.
toisia metsäkoneenkuljettajia.
KESKI-SUOMEN piirin mielestä toisen asteen koulutuksen rakenteellisessa uudistuksessa tulisi kiinnittää huomiota työelämävalmiuksiin eikä vain koulutuksen järjestäjäverkon tiivistämiseen entistä harvemmille.
Keskustan Keski-Suomen piiri haastaakin jo tässä vaiheessa
kaikki oppilaitokset, työnantajat
ja nuoret varautumaan Äänekosken biotehtaan mukanaan tuomiin työmahdollisuuksiin.
Mikko Savola. Näin saataisiin syystä tai toisesta työttömät lääkärit kaupungeista maakuntiin töihin
ja helpottamaan maakuntien lääkäripulaa, nuoret vaativat kannanotossaan.
. Erityisesti sosiaalidemokraattien lempilapsi yhteiskuntatakuu on ajamassa toisen asteen koulutusmuotoja
eli ammatillisia kouluja ja lukioita
yhteen niin, että seurauksena on
lähinnä yleissivistävä nuorisokoulu vailla ammatillisia taitoja, piiri
toteaa kannanotossaan.
Keskustalaiset huomauttavat,
että työllistyminen ammattioppilaitoksesta edellyttää monessa tapauksessa ammatillista jatkokoulutusta, mikä lyhentää työuria.
Esimerkiksi Keski-Suomessa
kaivataan lähivuosina erityisesti biotalouden ammattilaisia. Tälle porukalle mikään ei ole
mahdotonta, puolueen varapuheenjohtaja Juha Rehula kehui
keskisuomalaisia, mutta varoitti
heitä samalla ravimiehenä ?laukan nostamisesta kesken juoksun?. Tavoite on kova, mutta rima on asetettava korkealle.
. On uskallettava sanoa ääneen,
että keskisuomalaiset tarvitsevat
edelleen osaamista, parempikuntoisia teitä ja rutkasti uusia työ-
. Keskustassa tapahtuu
Keski-Suomi on jo
vaalikunnossa
PAULIINA MAUKONEN-KÄRKKÄINEN
KARSTULA
KAIKKI hyvän vaalityön tunnusmerkit: rentous, aitous ja asiallisuus olivat läsnä Keski-Suomen
eduskuntavaaliviikonlopussa.
Huoli maakunnan yhtenäisyydestä ja halu ajaa keskisuomalaisten asioita houkutteli Käpälälauvan kämpälle kymmenkunta ehdokasta tukitiimeineen suunnittelemaan maakunnallista eduskuntavaaliohjelmaa ja vaalikampanjaa.
paikkoja, eduskuntavaaliehdokas
Petri Neittaanmäki linjasi.
Myös Keski-Suomen kuntien
yksi yhteinen sote-toimija ja uusi sairaala ovat selkeitä tavoitteita.
Ehdokkaat pitävät Äänekosken
biotuotetehdasta suurena mahdollisuutena.
Tälle porukalle
mikään ei ole
mahdotonta.
EHDOKKAAT aikovat kerätä ensi
keväänä ääniuurniin vähintään 45
000 keskisuomalaista ääntä
Ilta kuuluu keskustan järjestämään
piirikohtaiseen sote-uudistusta käsittelevään tilaisuuskierrokseen, jossa lakiluonnoksen esittelijänä on parlamentaarisen ohjausryhmän jäsen ke
Tapani Tölli. Ajankohtaista yleispolitiikkaan ja tuleviin vaaleihin keskittyvää ohjelmaa. Lähetekeskustelussa vuoden 2014
toinen lisätalousarvioesitys.
Torstaina 11.9. Tikkurilan uimahallin kabinetissa klo 1819.
Hyvinkää, kunnallisjärjestö: K-kokous
pidetään su 14.9. Jyväskylän Paviljongilla.
Keskustan Keski-Suomen piirissä on
perinteenä oma, maakunnallinen eli
koko Keski-Suomen kattava eduskuntavaaliohjelma. 25.9.
sähköpostilla kati.kiljunen@keskusta.fi
tai gsm 050 405 7742.
Tärkeää. Matkan hintaan 70 e/hlö sisältyy meriaamiainen ja ohjelma menolaivalla ja Buffet Aurora ja vapaata ohjelmaa paluulaivalla. 25.9. Kahvitarjoilu.
Turku, Keskustan lauantaitreffit
20.9.14 ravintola Tårget, Linnankatu
3, Casagranden talo, klo 11.00-12.30.
Alustajana kansanedustaja Esko Kiviranta. HUOM: Matkalle osallistuu myös kansanedustajaehdokkaita, joten bussimatkojen aikana on hyvää aikaa miettiä sitä ?omaa
ehdokasta?. klo 20 Road
Housessa.
Kurikka-Jurva kj:n yleinen kokous
pe 12.9. tulkitsevat
Pertti Keihäs ja Jarkko Salmi. klo 18-20 Turengin liikuntahalli-kirjaston aulassa, Koulutie 2 A.
Piirin hengellinen päivä Poltinahon
srk-talossa os. Hausjärven kunnantalolla os. Koski tl:n
Op:n auditoriossa ti 30.9. klo 10-16. Kahvitarjoilu klo 18.30.
Piiri, ylimääräinen kokous la 27.9. alkaen kahvitarjoilulla klo 18.30.
Heinola, su 14.9 klo 17 alkaen kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous Valtuustotalon kahvihuoneessa, Rauhankatu 3. Illan ohjelmassa myös Sote-asioiden pohtimista ja vapaata keskustelua.
KARJALA
Hei, tervetuloa mukaan retkelle
Eduskuntaan to 9.10. Ilmoittautuminen 12.9 mennessä piiritoimistoon puh 0102922060 tai s-postilla
varsinais-suomi@keskusta.fi.
Hattula, kansaedustajaehdokasehdokkaiden esittäytymistilaisuus ti
16.9. Yhteiskuljetus järjestetään Pori-Turku-Pori reitille
riittävän osallistujamäärän täyttyessä,
kuljetuksen hinta 10 eur/hlö. Kahvitarjoilu.
Forssa, kansanedustajaehdokasehdokkaiden esittäytymistilaisuus ma
15.9. klo 11 Ylitornion kunnanviraston auditoriossa
(Alkkulanraitti 55). Aiheena
eduskuntavaaliehdokkaiden asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleihin.
Laitila, Elo-iltamat la 27.9. kansanedustaja Juha Rehula ja kansanedustaja Tapani Tölli. Järjestäjä: Nakkilan yrittäjät ry ja LV Nakkila ry ja LC Nakkila Emma ry. Ilmoittautumiset ja lisätiedot p. eduskuntavierailu,
keskisuomalaisten kansanedustajien
tapaaminen, käynti puoluetoimisto
Apollolla, Helsingin Sanomien toimitukseen ja Kirkon ulkomaanavun toimintaan tutustuminen. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta alustamassa sote työryhmän jäsen, kansanedustaja Tapani Tölli.
Vesaisten Pohjois-Karjalan piiri kutsuu koolle Vesaisten Rääkkylän,
Enon, Juuan, Kiteen, Lieksan, Niinivaaran, Nurmeksen, Polvijärven, Pyhäselän, Tohmajärven ja Valtimon osastojen yleiset kokoukset 18.9. Kirkkopyhän ruokailu 15,00 euroa. 15.9. klo 13
Heinolassa WPK-talolla, Kymenkartanonkatu 2. alkaen kahvitarjoilulla klo 18.30. kansanedustajien Kimmo Tiilikainen ja Ari Torniai-
nen vieraiksi. klo 16-17 Jokioisten leivän kahvila, Sibeliuksenkatu 1, Forssa.
Keskustanaisten illanvietto ti 16.9.
klo 18. 20
HELSINKI
Keskustan yhteiskuntatieteilijät
ry:n lounastilaisuus ke 17.9. klo 13.00
TÄYSISTUNTO. Kukkien sijasta voinette osoittaa onnittelunne tilillemme. Alustuspuheenvuoron Ukrainan kriisistä esittää suurlähettiläs
Heikki Talvitie.
UUSIMAA
Tikkurila, syysvuosikokous 10.9. klo 1820 Vimman Teatteri-tilassa, os. Turuntie 34, Hämeenlinna. klo 18 alkaen Keskustan piiritoimistolla, Kauppakeskus Hansa Kouvola. ja
syyskokoukset Hintsalla 12.11.
Riihimäki, Asema -tapahtuma 14.9.
klo 10-14 Riihimäen rautatieasemalla.
Piiri, Kunnallistoimikunnan tilaisuus
ti 16.9. kanalinrannassa. Vapaata keskustelua ajankohtaisista asioista.
Keskustaväen kirkkopyhää vietetään Leppävirralla su 21.9. Brunssilla mukana kansanedustaja Timo Kalli.
Nahkiaismarkkinat Nakkilan torilla ja
ympäristössä su 21.9. seurakuntavaaliasiat, keilakerho ja muut uudet toiminnat sekä pjan katsaus markkinoista. Lokakuun kk-palaveri on 8.10. kerros, Gallen-Kallelankatu 7, Pori. 0400 930 483
ja naisten, nuorten ja Vesaisten toi-
minnanjohtaja Jaana Niemi puh. klo 10-12.
Omakustanteinen sunnuntaibrunssi 21.9. Ilmoittautumiset Tuijalle 040 415 8759 tai sähköpostilla tuija.
pitkapaasi@keskusta.fi.
POHJOIS-KARJALA
Sote-ilta ti 16.9. 040
418 1150.
PIRKANMAA
MSL-Tampere, kaikille avoin luento- ja keskustelutilaisuus to 18.9. Juhlapuhujana varapuheenjohtaja Anu Vehviläinen.
KAINUU
Kainuun keskustan sote-päivä la
13.9. Onnittelujen vastaanotto klo 12-12.45. Keskustie 2-4 Oitti. klo 18 alkaen Carelicumin auditoriossa. 0400 517 319 Marko Partanen.
PERÄPOHJOLA
Piirin syyskokous la 18.10. Markkinat
ovat avoinna: la klo 9-17 ja su klo 9-17.
Keskustan Rauman kunnallisjärjestöllä
on teltta silakkamarkkinoilla. Se valmistellaan piirihallituksen koordinoimana yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Ilm. Tied. klo 18. Perinteistä
markkinatunnelmaa. henkilökunnan neuvottelupäivien vuoksi.
Eduskuntaretki Helsinkiin ke 17.9.
Ohjelmassa mm. kerhoon: Mirjam Karila p. Huomioikaa uusi aukiolo asioidessanne!
Piiritoimisto suljettu ma-ti 22.-23.9.
Henkilökunta on keskustan yhteisillä
neuvottelupäivillä.
Raisio, Raision Keskustan seniorikerilaajat Keilakerho aloittaa 5.9. Lakiluonnoksen esittelee parlamentaarisen ohjausryhmän jäsen kansanedustaja Juha Rehula.
PIKNIK-järjestöristeily Turusta Maarianhaminaan yhdessä Varsinais-Suomen piirin kanssa la 11.10. jumalanpalveluksella. Mutta ennen kaikkea maakunnallisen vaaliohjelman tulee olla Keski-Suomen keskustalaisen näköinen! Anna siis vinkkisi tai mielipiteesi ohjelmatyöhön
osoitteella: pauliina.maukonen-karkkainen@keskusta.fi Maakunnallinen
vaaliohjelma on tarkoitus hyväksyä
piirin syyskokouksessa.
alkaen klo 19 Liepanteella, Koirakoskentie 822. Matkan hinta 2 hh A-hytissä 25 e/hlö, 2 hh B-hytissä 23 e/hlö ja 1 hh pikku-B-hytissä 24 e/hlö. Paikalle saapuu myös kansanedustajaehdokas Olavi Ala-Nissilä Loimaalta. Asiana osastojen toiminnan jatkuminen ja
selvitysmiehen nimeäminen osastojen tilanteen selvittämiseksi.
KESKI-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna 17.9.
eduskuntaretken ja 22.-23.9. Lähtö Turusta m/s Amorellalla klo 8.45 ja paluu m/s Viking Gracella
klo 19.50. Anna-Kaarina RantaviitaTiainen, 050 366 4143.
Keskustaväen kirkkopyhä 19.10.
Kihniössä. Ruokailu, ohjelmaa, musiikkia
sopraano Pia Freund säestäjänään Taina-Maaria Rautsuo.
PÄIJÄT-HÄME
Turku, Keskustan Turun Seudun py:n
keskustelutilaisuus aiheesta ?Näkökulmia ikä-ihmisen arkeen. Puhumassa
apulaiskaupunginjohtaja Annikki Niiranen. 16. klo
18 kirjastotalo Metson Toivonen-salissa (alakerta). Valtakirjan tarkastus klo 10-11, valtakirjat toivotaan etukäteen piiritoimistolle.
Piiritoimisto on auki sopimuksen
mukaan: Kai Puro puh. Hintaan sisältyy buffet-
Piirin 80-vuotisjuhla la 27.9. klo 12 ravintola Vltavan Havel-kabinetissa, Elielin aukio 2. klo 19 Terhotie 1 F 2, Vantaa. klo
8.45, paluu 30.9. Sosiaali- jaterveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta alustamassa sotetyöryhmän jäsen, kansanedustaja Tapani
Tölli. Alustajana Pekka Perttula (ohjelma täydentyy
vielä). 28.9. 0505140005.
Keskustan veteraanit, Syysristeily
Viking Amorellalla, lähtö ma 29.9. Matkan hintaan 70 e/hlö sisältyy meriaamiainen ja ohjelma menolaivalla ja Buffet Aurora ja vapaata ohjelmaa paluulaivalla. Varaukset
ja lisätiedot piiritoimistolta: puh. Kurikan paloaseman kokoustiloissa klo 19 (johtokunta klo 18).
Asia: nimetään seurakuntavaalien ehdokkaat.
E-P:n Vesaiset järjestää: Ihan Maharotoon Perhepäivä la 13.9. 040-141 7326
tai mirjam.karila@raisio.fi tai Sirpalle
0440-622 266.
Koski Tl, ?Miten Suomi nousuun maa- ja bio- ja talousilta. su 21.9. Alustajana LL, monipuolisesti arvostettu vaikuttaja Eeva Kuuskoski. Kokouksessa käsitellään syyskokousasioiden lisäksi kansanedustajaehdokkaan nimeäminen.
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna joka perjantai vuoden 2014 loppuun. Ainoassa käsittelyssä
valtioneuvoston selonteko kehityspolitiikan vaikuttavuudesta ja johdonmukaisuudesta. Lisätietoja 0500-807003.
ETELÄ-POHJANMAA
Alahärmä, Härmänkylän py.n johtokunnan kokous ke 10.9. Päivän aikana kamerat räpsymään, vauhdikkain kuva palkitaan! Ilmoittautumiset jaana.kytta@
vesaiset.fi (040-172 5005) tai jvvelm@
gmail.com (0500-927 123).
POHJOIS-POHJANMAA
Linja-autoretki Helsinkiin ja tutustuminen eduskuntaan Tapani Töllin
vieraana 2.-4.10. Virallisten kokousedustajien valtakirjojen
tarkastus klo 10.30 alkaen. Mirkulle, p. klo
11. sähköpostilla varsinais-suomi@keskusta.fi tai puh.
010 292 2060.
ETELÄ-HÄME
Sote ?keskustelutilaisuus kuntapäättäjille ja asiasta kiinnostuneille to
11.9. klo 10 Ristijärven Virtaalassa. alkaen klo 10. Yhteiskunnallinen lukupiiri to 18.9. Ilmoittautumiset ruokailuun Pilvi Kärkelä 040595709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
Keskustan Palokosken ja Vihun paikallisyhdistyksien yhdistymiskokous ensimmäinen käsittely ke 17.9. klo 16.30 piiritoimistolla Porrassalmenkatu 33, Mikkeli. Illalliskortteja (30 euroa) piiritoimistosta tai Tanja
Raisto-Elo, puh. Paikkana Heinolan WPK-talo, Kymenkartanonkatu 2, Heinola. Ajankohtaista yleispolitiikkaan ja tuleviin vaaleihin keskittyvää ohjelmaa. klo 18. Päivän ohjelmaan sisältyy lisäksi
opastettu tutustumiskierros Eduskuntataloon, sekä täysistunnon seuraaminen. Hattula-pirtti, Museotie 7,
13800 Katinala.
Parainen, py:n kokous Cafe Kajutanissa, Vapparintie 3, Parainen 16.9. Tampereen elinkeinojohtaja Timo Antikainen alustaa aiheesta Tampereen elinkeinoelämän ja elinvoimaisuuden haasteet ja mahdollisuudet. Reitti suunnitellaan lähtijöiden mukaan. klo 15 Duudsonit Activity Parkissa (Yrittäjäntie
8, Sjk)! Kaikki vauvasta vaariin liikkumaan omien voimien rajoissa, itsensä ylittäen - tekemistä riittää jokaiselle! Sisään menemme kaikki yhtä aikaa,
jolloin hinta 10e/2-6v, 15,5e/yli 6v ja
alle 2v maksutta. klo
18. klo 16.45.
Keskustan piiritoimisto Apilalle. KHT
Olavi Ala-Nissilä alustaa keskustelun
Perniön kunnantalon kahviossa ke
24.9. Hallituksen esitysten lähetekeskusteluja.
Keskiviikkona 10.9. Bussi lähtee Simpeleen Teboililta ja ajaa 6-tietä Kouvolan kautta Helsinkiin. Hallitus vastaa välikysymykseen poliisipalvelujen turvaamisesta. Ilmoittautumiset saara.kiuru@keskusta.
fi , 0503423323.
Janakkala, kansanedustajaehdokasehdokkaiden esittäytymistilaisuus
ke 17.9. Ovet lehterille
avataan 15 min. Ilmoittautumiset
piiritoimistoon viim. Suullinen kyselytunti.
Perjantaina 12.9. klo 14.00
TÄYSISTUNTO. Aurakatu 16. Kokouksessa nimetään piirin 6 eduskuntavaaliehdokasta. Kahvitarjoilu.
Asikkala, Santerin päivänä to 11.9 klo
16-18 Keskustan teltta S-marketin pihalla ja klo 18-20 kunnanvirastolla tavattavissa keskustan kansanedustajaehdokasehdokkaita.
Salo, ?Miten Suomi nousuun?. Eduskunnassa tapaamme myös puoluesihteeri Timo Laanisen. klo 18 Laitilan urheilutalolla, lähiruokapäivällinen, ohjelmaa, tanssia. klo 11 Original Sokos Hotelli
Vaakuna, 2. klo 18 Porin kaupungintalon valtuustosali, Hallituskatu 12. klo 16.30
alkaen piiritoimistolla Mikkelissä.
Keskustajärjestöt. Jumalanpalvelus klo 10 Kihniön kirkko ja juhlatilaisuus Taitotalo Puumilassa jumalanpalveluksen jälkeen. Länsiranta 8, Salo. Keskustelussa Ville Kivimäen Murtuneet mielet. ?Nuotin taikaa. Poliisin toiminnasta alustaa poliisipäällikkö Tapio
Huttunen. Raision
Keilahallilla. Ilmoittautumiset piiritoimistoon viim. klo 16 alkaen opetusravintola Paviljongin auditoriossa. Ilmoittautuminen 10.9. sisältää
bussimatkan ja päivän ohjelman, sekä maittavan lounaan ravintola Ostrobotniassa. ti 23.9. klo 16.00
TÄYSISTUNTO. Apulaispäällikkö Timo Vuola osallistuu myös tilaisuuteen. klo 7.35. Välikysymysäänestykset.
Suorat verkkolähetykset:
www.eduskunta.fi/verkkolahetys.
Istunnot ovat yleisölle avoimia. 0408379867 ja
perapohjola@keskusta.fi. ?Aseveljeys ja rintamayhteisöllisyys olivat paljon syvempiä
kokemuksia kuin pelkkä ideologia tai
poliittinen identiteetti.?
ITÄ-SAVO
Keskustan Itä-Savon piiritoimisto
on suljettu viikolla 36 ja 39.
Keskustanaisten Itä- Savon piirin johtokunta pidetään ke 1.10. 010
315 2001 / 010 315 2000.
Keskusta on mukana ainakin seuraavissa Keski-Suomen kesätapahtumissa: Ween, maan wiljaa kala- ja
elonkorjuumarkkinat 20.-21.9. klo 10 Leppävirran kirkossa. Ohjelmassa mm.
Nahkiaisparonin tai -paronittaren julkistaminen, nahkiaisen syönnin kilpailu, keinutuoliarvonta. Lähtö m/s Amorellalla klo
8.45 ja paluu m/s Viking Gracella klo
19.50. 0401417326.
Keskustassa tapahtuu
lounas, pullakahvit ja omaa ja laivan
ohjelmaa. Keskustalla teltta Nahkiaismarkkinoilla.
Sote-lakiluonnoksen esittely ke
24.9. Lamminkirmussa, Jokioisilla. Keskustelun
alustavat maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Leppä ja Olavi Ala-Nissilä.
Piiri, Piknik-järjestöristeily Turusta
Maarianhaminaan yhdessä Satakunnan piirin kanssa la 11.10. Ilm.
viim. Juhlapuhujana puheenjohtaja Juha Sipilä. mennessä saara.kiuru@keskusta.fi , 0503423323.
Raisio, johtokunta ja kuukausipalaveri Hintsan kokousmakasiinissa ke 10.9.
klo 18, aiheina mm. Keskustelun alustajana ke Esko Kiviranta. Tiedustelut Juhani
Rajala GSM 0400 127900.
Silakkamarkkinat Raumalla la 20. Kansanedustaja Timo Kalli silakkamarkkinoilla la 20.9. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit Leppärenkaan tiloissa, Suomalanpurontie 18.
Keskustaväen kirkkopyhä Vieremän
seurakuntatalolla (kirkko remontissa)
28.9. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi, niin tavoitamme
sinut myös sähköisesti.
KYMENLAAKSO
Kymenlaakson Keskustanaisten piiri järjestää kaikille avoimen Ratamo
terveyspalvelut- illan to 25.9. klo 18 Lounais-Suomen poliisilaitoksella Turussa, Eerikinkatu 40 Bporras 3.kerros, auditorio. klo 1314, kokoontuminen joka perj. alkaen klo 18.30 Hyvinkään kaupungintalolla, kokoushuone Kallio.
Vantaa, Länsi-Vantaan py:n syyskokous ke 17.9. Retken hinta 59,50 . Kahvitarjoilu on tilaisuuden alussa. Kokouksen aluksi
on eduskuntavaalien ehdokasehdokkailla tilaisuus esittäytyä.
Sote-keskustelutilaisuus kuntapäättäjille ja kaikille kiinnostuneille to 25.9.
klo 19 Cafe Riossa, os. klo 14.00
TÄYSISTUNTO. Toinen käsittely ke 1.10.
klo 19 Möökelissä, Kuninkaanlähteentie 909, Jämijärvi. Jäsenmaksusuosituksen maksutili 513100-4573.
ETELÄ-SAVO
Keskustanaisten Etelä-Savon piirin
johtokunta pidetään to 11.9. klo 10 alkaen jumalanpalveluksella. Mukana Keskustan vpj. ennen täysistuntoa.
Kansalaisinfo on avoinna ma-pe klo 10 . Osuuspankki FI29 5610 0720
0729 83.
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. Alustajana Pekka Perttula (ohjelma täydentyy vielä). klo
19 Möökelissä, Kuninkaanlähteentie
909, Jämijärvi. Samassa tilassa alkaa klo 18.30
Keskustan Itä-Savon piirin syyskokous.
POHJOIS-SAVO
Petäyksen py:n ja Vehmasjärvi-Sälevän py:n yhteinen tupailta ke 10.9.
EDUSKUNTA
RIKSDAGEN
Tiistaina 9.9. . Bussikuljetus, ohjelma ja
lounas 60 euroa/hlö
Kuvat: Päivi Vento
Etelä-Karjalan pyöräily
ei jää yhteen kertaan
töksenteon pohjaksi, he kertovat arjen elämästä ja sen pohjalta on tehtävä oikeita
päätöksiä.
Simo Vento halusi lähteä mukaan yhteiseen tapahtumaan.
Vento sanoi olevansa oppositiopolitiikkaan tyytyväinen ja uskovansa kannatuksen edelleen nousevan kohti kevään vaaleja mentäessä.
PÄIVI VENTO
RAUTJÄRVI
RAUTJÄRVEN ja Ruokolahden rajamailla sijaitseva Karhuntupa oli yksi niistä neljästätoista pisteestä, joissa Karjalan piirin keskustalaiset ?vaihtoivat viestiä. Peruskuntalaisia on kuunneltava pää-
KARHUNTUVAN pihaan kaartaa iloinen pyöräilijäjoukko aikataulussa, jossa kestettiin
hienosti koko tapahtuman ajan.
Paikalle saapuvat rautjärveläiset Harri
Huhtanen ja Timo Mikkonen, molempina
päivinä pyöräilyyn osallistunut savitaipalelainen Jukka Vuorinen sekä Tiilikainen.
. Pakotteet saattavat näkyä siellä jopa
kunnan verotulojen alentumisena. Todella sitä toivoo, että EU-kompensaatiot kohdistuisivat alkutuotantoon, Tiilikainen kertoi lauantaina Karhuntuvan vaihtopisteellä.
Tiilikainen oli lähtenyt pyöräilemään urheiluhengessä.
Jukka Vuorinen pyöräili kampanjansa
?Selätä Putin ja pakotteet, juo kaksi
lasia maitoa päivässä. Mukana oli aktiivikeskustalaisia sekä heitä, joita houkutti mukaan järjestetty pyöräilytapahtuma.
EDUSKUNTARYHMÄN puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen kertoi kentältä kuuluneen
monenlaista viestiä, mutta etenkin maakunnan maitotalouspitäjä Parikkalan sanoma oli vakava.
. ja kuulivat
kentän ääntä viikonlopun pyöräilytempauksen aikana.
Lauantaina startattiin maakunnan pohjoispäästä Parikkalasta ja urakka loppui 91
kilometrin jälkeen Lappeenrannan Joutsenoon.
Sunnuntaina jatkettiin Lappeenrannasta päätyen 114 kilometrin jälkeen Lemille.
Kullakin osuudella oli 3-9 pyöräilijää. Nyt oli aivan loistava keli, mutta näkisin, että ilmojen puolesta varmempi ajankohta on kesänkorvalla.. 21
Keskustassa tapahtuu
Kuutostien ylitys Jukka Vuorisen johdolla, perässä pyöräilevät Timo Mikkonen, Kimmo Tiilikainen ja Harri Huhtanen. hengessä.
Taina Paananen tarjoili
vitamiinipommeja eli tyrnimarjoja.
. Olen kyllä kesän aikana lenkkeillyt ja pelannut lentopalloa, hän taustoitti tilannetta ja oli henkisesti valmis ottamaan vastaan
ne tuntemukset, joita 91 kilometrin pyöräily jälkeenpäin toisi.
Ruokolahdelta pyörän selkään noussut
Taina Paananen piti hyvänä Tiilikaisen ja
kansanedustaja Ari Torniaisen sekä kuntapoliitikkojen pyöräilytempausta.
. Kyllä tämä tuntuu puimurissa ja traktorissa istumisen jälkeen, Huhtanen tunnusti.
. Toimintasuunnitelmassa tämä oli vaalien ja puoluekokouksen välissä, mutta aikataulusta olisi tullut liian kiireinen ja tämä
siirrettiin syksyyn. Lisää tällaisia tapahtumia, summasi
Vuorinen.
Piirin toiminnanjohtaja Matti Kuittinen
sanoi tapahtuman onnistuneen niin hyvin,
ettei ole mitään syytä olla järjestämättä sitä uudelleen.
Uusia
Suomen ennätyksiä on syntynyt neljä, 1
miesten ja 3 naisten. Mihin Suomen kaupunkiin on tulossa raitiotie. Yleisurheilukausi on lopuillaan. 22
9.9.2014
TIETOTESTI
1. Kuka 1903-89 elänyt kirjailija: hän kirjoitti
5. Kaupunki aloitti ratikan suunnitteluvaiheen kesäkuussa ja esitteli maanantaina niitä alan järjestelmien valmistajille Helsingissä.
maailmansodassa?
4. Nyt tarjoukset vetämään! Myynnissä
ovat Kiannan, Saarijärven ja Ruhtinan van-
Mikä oli vuosi, kun legendaarinen
Spice Girls . ja Geri Halliwell ?
esiintyivät Suomessa?
yli 400 romaania, joista 84 komisario Maigretista?
Sudoku
9. Julistiko Yhdysvallat Suomelle sodan II
7. Missä päin Suomea ne sijaitsevat?
2. Ketkä ovat seuraavien uusien SE-tulosten tekijät: 49,08 . 9.24,70 . Kumpi on pitempi ja kumpi painavampi:
Fernando Alonso vai Kimi Räikkönen?
10. Minkä ikäisenä Suomessa alkaa rikosoikeudellinen vastuu eli henkilö voidaan
asettaa syytteeseen ja tuomita rikoksesta?
6. Mikä oli vuosi, kun legendaarinen tyttöyhtye Spice Girls vieraili Suomessa?
hat kyläkoulut. Valaista suurin on sinivalas, joka voi kas-
3. Mukula
4
6
2 9
3
3
7
9 6 8
3 5
9
7
7
1 3 5
9
6
4 8
2
6
4
5 6
1
5
2
6 5
8 7
8
4
5
1
1
3 8 4
5
8
4
5
7 2 6
9
6
5
4
7
5 7
8
5 9
2 6
7 3 9
7
5
8 3
4
3 1 6
1 5
2
3 7
5 9 7
4
9
1 6
4 2
2
1 6 4
7. Masi . 452?
Viivi & Wagner . Kuka Suomen presidenteistä on ollut virkaan astuessaan vanhin: Svinhufvud, Mannerheim vai Paasikivi?
Kuva: Suomenmaan arkisto
vaa 30 metrin pituiseksi ja painaa jopa...
Paljonko?
8. B. Virtanen . Aku Ankka . 12,98
Sitä yleishyödyllistä rahaa kerätään
veroista valtioiden ja kuntien budjetteihin. Kumpi on
suurempi anteeksipyynnön syy.
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
TIISTAINA 9. Mutta silti tänne
vielä mahdutaan, kunhan vain joku elättäisi nämä
vapaamatkustajat.
Kaikkien elättämiseen ja hoivaamiseen tarvitaan rahaa. Ajavat kalliilla vaunuilla. Kaikki eivät halua osallistua, kokoomuslaiset varsinkin
ovat mestareita sinänsä laillisessa, joskin moraalittomassa verosuunnittelussa.
VALTIOVARAINMINISTERI Rinne toimii kuin lap-
si. 146:7-8
SANANPARSI
Kell ei ole riihirempukoita, sill ei
ole kirkkokempukoita.
Alastaro
KANSA KASKUAA
Kaksi mummoa keskusteli
maailman menosta.
. Niinpä Rinnekin, iso mies, vaatii Kaumalta
lastenvaunupuheista julkista anteeksipyyntöä.
Valtiovarainministeri Antti Rinteen tässä
kuitenkin täytyisi anteeksi pyytää, koko Suomen kansalta. Älä muuta sano. syyskuuta.
Tänään Isto, Eevert, Vertti,
ortodoksisen kalenterin mukaan
Joakim, Aki, Anna, Anni, Severi,
Ossi.
Aurinko laskee tänään
Helsingissä klo 20.00, Oulussa
klo 20.08 ja nousee huomenna
Helsingissä klo 6.35, Oulussa
6.24.
PÄIVÄN SANA
Herra hankkii oikeutta sorretuille,
nälkäisille hän antaa leipää.
Herra päästää vangitut kahleista,
hän antaa sokeille näön ja nostaa
maahan painetut jaloilleen.
Ps. Jos otinkin salaa pipareita, niin pikkusisko
piirsi tapettiin.
Kovaa kokoomuspolitiikkaa ajava Pia Kauma,
kaikkien blondien äiti, yritti poliittista itsemurhaa
ihmettelemällä maahanmuuttajien lastenvaunujen hintaa. Asiantuntijoiden mukaan.
Miljardin heitto vai lastenvaunut. Kääntää huomiota omasta osaamattomuudestaan sinänsä pikkuasiaan, yhden kokoomusmuijan
lipsahduksiin.
Demarimiehillä näkyy usein olevan varsin naismainen tapa olla kovin pahoillaan ja loukkaantunut. Niiin, miksei suomalainen lentoemäntäkin voisi elää
nuudeleilla ja tonnikalalla?
Lukutaidoton maahanmuuttaja tai venäläinen
turvapaikanhakijahomo nyt ei välttämättä ole sitä, jota Suomi kipeimmin kaipaa. Kauma epäili,
että yhteiskunta maksaa.
Sehän on totta, että yhteiskunta maksaa kaikenlaista, maahanmuuttajillekin. Kyllä nyt olisi
ihanaa olla nuori!
Ratkaisut
2
8
9
5
7
1
6
4
3
5
3
6
4
9
8
1
2
7
4
8
7
1
2
5
3
6
9
6
2
1
9
7
3
4
8
5
5
3
9
6
8
4
1
2
7
2
4
6
3
9
7
8
5
1
1
7
3
8
5
2
6
9
4
9
5
8
4
1
6
2
7
3
8
6
5
7
4
1
9
3
2
7
9
4
2
3
8
5
1
6
3
1
2
5
6
9
7
4
8
8
5
3
9
6
4
7
1
2
4
9
2
7
1
3
5
6
8
6
1
7
8
5
2
4
3
9
7
6
8
3
4
5
2
9
1
Ulkoasu: Mikko Eronen
1
7
4
2
3
6
9
8
5
3
4
5
1
2
9
8
7
6
9
2
1
6
8
7
3
5
4
1
7
4
2
3
6
9
8
5
2
8
9
5
7
1
6
4
3
5
3
6
4
9
8
1
2
7
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
044 7370 314
9
2
1
6
8
7
3
5
4
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Kuvatoimitus
Maria Seppälä
3
4
5
1
2
9
8
7
6
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
7
6
8
3
4
5
2
9
1
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
6
1
7
8
5
2
4
3
9
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Satu Itkonen
044 7370 377
Annukka Kantola vuorotteluvapaalla
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
4
9
2
7
1
3
5
6
8
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
8
5
3
9
6
4
7
1
2
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Helsingin toimitus
Postios. Eikä kaikki maahanmuutto ole suotavaa.
SUOMI, liki puolen miljoonan työttömän kansa,
muka kaipaa työntekijäpulaan apuja. 23
9.9.2014
Pyydä anteeksi Rinne!
LAPSI käyttäytyy juuri noin: kun on itse ollut tuhma tai tyhmä, kiinnitetään huomio johonkin toiseen. Kyllä nykynuoriso on kamalaa.
Eivät ne muuta tee kuin juhlivat,
juopottelevat ja harrastavat
seksiä.
. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Päällikkö:
Pirjo Kontio
Toimittajat:
Henna Lammi
Pentti Manninen
Timo Mikkilä
Samuli Nissilä
Pauliina Pohjala
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) 1998, tuon Helsingin
keikan jälkeen Geri Halliwell erosi yhtyeestä, 2) 15-vuotiaana, 3) ei,
4) Mannerheim 77-vuotias, Paasikivi 75, Svinhufvud 70, 5) Kainuussa,
Suomussalmella, 6) 180 tonnia eli
180 000 kiloa, 7) Tampere, 8) Georges Simenon, 9) Räikkönen 175 cm
ja 65 kg, Alonso 171 cm ja 68 kg,
10) Oskari Mörö 400 m aj, Nooralotta Neziri 100 m aj, Sandra Eriksson 3000 m ej, Minna Nikkanen
seiväshyppy.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
044 7370 262
044 7370 267
040 5709 400
044 7370 265
044 7370 261
050 5450 915
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Varmaankin
sellaisia apuja kuin valtion omistama Finnair hakee,
aasialaiseen hintatasoon mitoitettuja palkkoja. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Hänen valtiovarainministeriönsä ottaa lisää syömävelkaa ja se budjetti ei edes
pidä
Väärin pysäköidyt
autot ja lumivallit aiheuttavat herkästi liikenteeseen häiriöitä.
Tampereella verkostoon on alkuvaiheessa tulossa 23,5 kilometriä raidetta, mutta
tulevia reittejä pohditaan jo nyt. Naapurikunnat Pirkkala, Ylöjärvi ja Kangasala ovat
kiinnostuneita ulottamaan raitiotien omille alueilleen.
Hanke odottaa vielä lopullista kaupunginvaltuuston päätöstä sekä valtion ratkaisua rahoitusosuudesta.
JOS HANKE etenee aikataulun mukaisesti,
tekee valtuusto rakentamispäätöksen 2016
ja tamperelaiset pääsevät ratikkansa kyytiin
ensimmäistä kertaa vuonna 2018.
Ensin on määrä rakentaa Hervannan ja
keskustan yhdistävä reitti. Kolmihaarainen verkosto on tarkoitus saada valmiiksi
2020-luvun alkupuolella. Turussa päätös merkitsisi paluuta juurille, sillä kaupunki luopui autoistumisen huumassa ratikois-
Havainnekuvassa raitiovaunu on liikenteessä Itsenäisyydenkadulla. Sellaista 19?20 kilometrin tuntinopeutta
suunnitellaan, sanoo projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen.
Helsingissä raitiovaunujen tuntinopeus
jää noin 14 kilometriin. Ratikkalinjat yhdistävät tärkeimmät työpaikka-alueet, korkeakoulut ja suurimmat asuinalueet.
Tampere on tehnyt valmistelutyötä yhteistyössä Turun kanssa, jossa yleissuunnitelman viimeinen on työn alla. Reitin varrella on tunnistettu 19 kohdetta täydennysrakentamiselle.
Turkukin
pohtii paluuta
ratikka-aikaan.. 24
9.9.2014
Tampere haluaa Helsinkiä nopeamman ratikan
NINA TÖRNUDD/STT
HELSINKI
JOS JA KUN Tampere rakentaa suunnitellun
ratikkaverkoston, pyrkimyksenä on välttää
jotkut pääkaupungin ratikoita vaivaavista
ongelmista.
Tampereelle halutaan Helsinkiä nopeampi ratikka, joka kulkee kolme neljäsosaa
reitistään erillään muusta liikenteestä.
. Kuva: Tampereen kaupunki/IDIS Design Oy Handout/Lehtikuva
taan 1960?70-luvun taitteessa.
TAMPEREEN hankkeen kustannusarvio on
yhteensä hiukan yli 330 miljoonaa euroa.
Kaupunki on asettanut toteuttamisen ehdoksi sen, että infra saadaan rakennettua
250 miljoonalla eurolla ja että valtio osallistuu raiteiden rakentamiskustannukseen
30 prosentin osuudella.
Rahoituspäätös jää eduskuntavaalien
jälkeiseen aikaan ja seuraavan hallituksen
tehtäväksi.
Neuvottelut valtion ja Tampereen välillä
alkavat kuitenkin jo syyskuussa.
Valtion tuki edellyttää, että raitiotiehankkeen yhteydessä vauhditetaan myös asuntorakentamista ja kaavoitusta.
Ajatus on, että ratikkahankkeen avulla
voidaan tiivistää kaupunkirakennetta