s. s. s. 6 414880 073513
VALTIOTA TARVITAAN NYT AVUKSI. S 3
KESKIVIIKKO 9.10.2013
N:o 115 . 8. S. 6
Kaato onnistui
Kopiston hirviporukan jahtikausi alkoi lupaavasti.
Metsästäjät toivovat hirvikannan pysyvän tasaisena. 10
Teoriaa ja käytäntöä
Petra Rautio opiskeli yhtä aikaa
ylioppilaaksi ja kokiksi, koska häntä
kiinnosti lukeminen
ja käsillä tekeminen. 2
KOULUTUS ON PARAS VAKUUTUS. 4
Kansalaisaloite 15-vuotiaana?
Puoluesihteerin Timo Laanisen
mielestä kansalaisaloite olisi hieno
vaikuttamisen väline nuorille.
Ajatuksella on sekä kannattajia että
epäilijöitä. 1 ?
Naisia komissaarikilpaan
Kokoomuksen Kimmo Sasi nostaa
puolueestaan Piia-Noora Kaupin,
Paula Risikon ja Sirpa Pietikäisen
nimet, jos puolue tarvitsee naisia
komissaarikilpaan. s
Sitäkin tietä investointeihin saataisiin vauhtia.
H
armi, että elinkeinoministeriö on kokoomuksen hallussa. Markkinavoimien ja ylikansallisten omistajien näpit saisivat pysyä niistä erossa.
Mutta Infra Oy:n rahoitukseen voitaisiin rakentaa myös eräänlainen ?kansanobligaatio?, jolle saataisiin hieman pankkikorkoa korkeampi tuotto. Keskisessä Suomessa se lienee jopa tavallista sammakkoa yleisempi.
Työpaikat sen sijaan ovat aina vain uhanalaisempia.
VIIMEKSI paineinen tilanne syntyi Finanssialan keskusliitossa, joka on pankkiryhmittymien yhteinen edunvalvoja.
OP-Pohjolan pääjohtaja Reijo Karhinen oli kokenut,
että FK:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi olisi hänen mielestään ollut liian hyvää pataa OP-Pohjolan kilpailijan, Sammon hallituksen puheenjohtajan Björn
Wahlroosin kanssa.
LEHTITIETOJEN mukaan Karhinen olisi loukkaantunut siitä, että Kauppi oli kehunut Helsingin Sanomissa
Wahlroosia. Sitä tavataan
koko Suomessa. Lisäksi virasto pelkäsi,
että kaivoksen vesienkäsittelyyn kuuluva kosteikko saattaisi muuttaa ympäristöä niin, että liito-oravan levähdyspaikat häviäisivät.
On hyvä todeta, että viitasammakko ei ole uhanalainen. Sen
Valtiota tarvitaan nyt avuksi,
jotta suomalaisen teollisuuden
suuresta murroksesta selvitään.
TUTTU tilanne arki- ja työelämässä on, että esimerkiksi korjaamista vaativissa henkilösuhteissa kaksi henkilöä
viestittelee toisilleen kolmannen tai useamman henkilön kautta.
Jos henkilöt ovat julkisuuden henkilöitä tai yritysjohtajia he ?keskustelevat. Aluehallintovirasto
päätyi kielteiselle kannalle, koska se pelkäsi hankkeen vaarantavan viitasammakoiden ja liito-oravien elinolot (Kainuun Sanomat 8.10.).
Voi kuvitella, että Talvivaaran kaivoksen haamu
on kummitellut byrokraattien silmissä, kun päätöstä on tehty. Se voisi rahoittaa etenkin suurimpia hankkeita.
Infra Oy -ideaan liittyy paljon mielenkiintoista.
Sen avulla voitaisiin esimerkiksi pelastaa myyntilistalla olevat Fortumin sähköverkot suomalaisiin
käsiin ja valtion enemmistöomistukseen.
Sähköverkot ovat luonteeltaan kansallisvarallisuutta. osata kuunnella myös toisen mielipiteitä
ja perusteluja.
Timo Mikkilä. Kokoomuksella on periaatteellinen vastentahtoisuus valtion yritystoimintaa kohtaan, mutta ei myöskään vasemmisto ole
nostanut tässä asiassa profi iliaan, ihme kyllä. Tämän näkee jokainen
kansalainen. Se ei ole edes harvinainen. Markkinavoimat näyttävät kuihduttavan isänmaamme perin pohjin. Kun
valtionomistuksen hoito on vielä annettu epäonnistuneella tavalla vihreiden käsiin, on jätetty käyttämättä suuri kansallisvahvuus.
Nyt Suomi tarvitsisi julkisen vallan voimakasta mukaantuloa. Sitä paitsi alue kuuluu liito-oravan elinpiiriin.
Minusta tuntuu...
?Hakemuksen mukaisin vesienkäsittelyjärjestelyin ja rakentamisen vaiheistamisellakaan ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että kaivosalueelta
vesistöön johdettavat päästöt heikentävät viitasammakon lisääntymis- ja levähdyspaikan säilymistä?,
aluehallintovirasto sanoo. Se ei voi olla
enää kapitalistinkaan etu.
Sipilä listaa kirjoituksessaan valtion teollistamisja yrityspolitiikalle kolmenlaisia tehtäviä.
Ensiksi: rooli rakennemuutoksen hidastamisessa
ja uusien työpaikkojen luomisessa hiipuville, mutta
Suomen kannalta ensiarvoisille aloille.
Toiseksi: tärkeä tehtävä uuden työn synnyttämisessä eli työpaikkojen luomisessa aivan uusille aloille.
Kolmanneksi: vastuun kantaminen perusinfrastruktuuriin kuten lentokenttiin, rautateihin, tiestöön ja vesiväyliin liittyvissä toiminnoissa.
Kahteen ensin mainittuun tehtävään keskusta on
esittänyt yhdeksi ratkaisuksi kasvurahastoa. Loukattu voisi vaikkapa soittaa sille loukkaajaksi kokemalleen ja kertoa: hei,
minua loukkaa se, että...
Usein asiat kun eivät ole aivan siltä miltä näyttävät.
?Valtion Infra Oy:n avulla voitaisiin Fortumin sähköverkot pitää suomalaisessa omistuksessa.?
Kuva: Maria Seppälä
miljardiluokan pääoma saataisiin esimerkiksi TeliaSoneran omistusta myymällä sekä eläkeyhtiöistä. Keskusteluissa henkilöt esittävät helposti omat mielipiteensä faktoina, eli
että kaikkien pitäisi olla samaa mieltä.
Amerikoissa opiskelleet kertovat, että paikallisissa
kouluissa ja yliopistossa keskustelukulttuuria opiskellaan käytännössä. Julkisella vallalla on vielä paljon mahdollisuuksia, kuten Sipilän ehdotukset osoittavat.
Voi viitasammakko!
P
ohjois-Suomen aluehallintovirasto on hylännyt Mondo Mineralsin ympäristölupahakemuksen, joka koski talkkikaivoksen perustamista Paltamon Mieslahteen. Vaikutelmaksi jää, että on
vain yksi totuus, ja sillä siisti.
KYSYTTÄESSÄ Kauppi totesi Iltalehdessä, että Helsingin Sanomien
haastattelussa hän arvioi ?henkilöWahlroosia. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Juha Sipilä listasi
järeän luokan ehdotuksia
K
eskustan puheenjohtaja Juha Sipilä linjasi
suomalaista teollisuuspolitiikkaa kirjoituksessaan Maaseudun Tulevaisuudessa (4.10.)
tavalla, joka miellyttää varmasti suurta osaa suomalaisista.
Sipilän viesti oli tämä: valtiota tarvitaan nyt avuksi, jotta suomalaisen teollisuuden suuresta murroksesta selvitään.
Ongelmat ovat jättimäisiä. ei finanssialan vaikuttaja-Wahlroosia.
Minusta tuntuu, että Kaupilla oli oikeus henkilökohtaiseen mielipiteeseensä
Wahlroosista.
Mielipiteitä pitää esittää,
näkemyksiään perustella ja ?
mikä tärkeintä . Keskustellaan vilkkaasti, ja jokainen
oppii esittämään ja perustelemaan omat mielipiteensä.
Opiskelijoiden on myös osattava puolustaa verbaalisesti opinnäytetöissään tekemiä ratkaisuja ja näkemyksiä. Perusinfran hoitoa varten keskusta perustaisi
?Valtion Infra Oy:n?. Minusta tuntuu -aloituksia kuulee akateemisissa
keskusteluissa paljon.
Suomalaiset käyttävät vastaavissa tilanteissa ja keskusteluissa paljon preesensiä. Eikä muutenkaan oppositiosta tulevia hyviäkään ehdotuksia voida tietenkään kiitellä, saati toteuttaa.
Ideologiat ja asetelmat pitäisi nyt kuitenkin unohtaa ja pelastaa Suomi. Tämä voisi kiinnostaa niin yksityisiä säästäjiä kuin
eläkeyhtiöitäkin. toistensa kanssa tiedotusvälineiden kautta.
Vaikka suorempikin tie löytyisi. Silti mieleen tulee vanha huokaus: ?Kuka suojelisi suomalaista työläistä??
Virasto sanoo päätöksessään, että Pitkänperän
rantaluhdista on löydetty viitasammakon elinympäristöjä. Vakiovastaus sieltä suunnalta on ollut: ?Ei valtio voi lähteä sitä ja sitä tekemään.... Otetaan
osaa, valitellaan, mutta jämeriä toimia ei tule. Kauppi kertoi lehdessä käyvänsä Wahlroosin kanssa säännöllisesti keskustelua ja erilaisia taustaajattelupalavereita.
Kauppi oli haastattelussa myös sitä mieltä, että Wahlroos on ajatusten sparraajana aivan korvaamaton Suomessa ja että kenenkään muun kanssa ei voi käydä sillä
tasolla keskustelua kuin Nallen kanssa.
MINUSTA tuntuu, että laajemminkin Suomessa ei osata
käydä minusta tuntuu -keskustelua. Yhtenään saa lukea uutisia lomautuksista, irtisanomisista, toiminnan lopettamisista.
Yhtä lailla kansalaiset näkevät, että hallituksemme vain seuraa katseella, mitä tapahtuu. Oikeastaan vain tuloratkaisu on saavutus, josta hallituskin saa pienen sulan.
Valtio ei työpaikkojen luojana ole ollut viime aikoina korkeassa kurssissa
9.10.2013
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Unelma joustavasta
koulutusjärjestelmästä
Sakari Tuomisto
KOL:n liittohallituksen varajäsen
RAKENNEMUUTOS on syksyn poliittinen
muoti-ilmaus kaikissa muodoissaan.
Niin ahdistavalta kuin se monen korvaan
kuulostaakin, on yleisesti hyväksytty näkemys, että yhteiskuntamme järjestelmiä
ja rakenteita on muutettava. Niistä suurimpia on
koulutusjärjestelmän rakenteiden asteittainen kangistaminen.
ESIMERKKEJÄ koulutusjärjestelmään vaikuttavista viimeaikaisista päätöksistä ovat
vaikkapa oppivelvollisuusikärajan nostaminen, esiopetuksen pakollistaminen ja opintotukiajan lyhentäminen.
Muutokset ovat pieniä, mutta selkeästi
yhtenäisiä: Koulutusjärjestelmä jäykistyy ja
valinnan mahdollisuudet ja joustavuus vähenevät. Jäljelle jää vain
kourallinen erilaisia hallinnollisbyrokraattisia tehtäviä, joiden
vaikutus niin kuntien talouteen
kuin kestävyysvajeeseen on marginaalinen, yhteenlaskettuna ainoastaan joidenkin kymmenien
miljoonien eurojen luokkaa.
Ministeriöiden virkamiesten
rohkeus ei riittänyt kyseenalaistamaan pyhinä pidettyjä asioita, joista poliitikot ovat äänestäjiensä mieliksi lakeja säätäneet.
Hallitus joutuu kuitenkin niin tekemään, jos se haluaa pitää loppuun saakka kiinni linjauksestaan ja siten myös omasta uskottavuudestaan.?
LAPIN KANSA manaa kuntatyöntekijöiden irtisanomissuojaa
kuntaliitoksissa:
?Valtaosa kansasta, joka nauttii muutaman kuukauden irtisanomissuojasta, ei näe vuosien irtisanomissuojassa mitään järkeä.
Kuntatyöntekijät ovat asiasta tietysti eri mieltä, mikä lienee todellinen syy muutosmahdottomuuteen, onhan heillä vahva edustus
lähes jokaisessa valtuustossa.
Mitenkähän maa makaisi, jos
yksityisen puolen työntekijätkin
saisivat itse päättää omista irtisanomisajoistaan??
KESKIPOHJANMAA selittää, miksi
kuntien rahat eivät riitä:
?Talousoppineet . Tarvitsemme joustavaa koulutusjärjestelmää!
TOIMIVAN, nykyistä tehokkaamman ja laadukkaamman koulutusjärjestelmän omi-
Pienen kansan voima on sen sivistyksessä.
?Suomen on oltava koulutuspolitiikan rohkea edelläkävijä, joka ymmärtää, että koulutus on paras vakuutus
tulevaisuuden varalle.. Tosin kyseenalaista on se, mitä ja millaisia rakennemuutosten sitten pitäisi olla.
Hallitus on esittänyt uudistuksia kunta-,
työmarkkina-, työura-, talous- ja julkisen
palveluntuotannon rakenteisiin.
Nämä muodostavat yhdessä niin kutsutun rakennepoliittisen ohjelman, jonka
käytännön sisältö on muotoutumassa.
Kiinnostus hallituksen ajamaa laajaa remonttisuunnitelmaa kohtaan on ymmärrettävästi laajaa, mutta sen lisäksi meneillään on muitakin merkittäviä, vääjäämättömästi eteneviä yhteiskunnan perusrakenteiden uudistuksia. Kuva: Paula Åström
naispiirteinä tulisi olla valinnanvapaus ja
vaihtoehtoisuus sekä työelämän ja opiskelun saumaton yhteispeli.
Koulutusjärjestelmässä erilaisten oppijoiden tarpeet pitäisi pystyä huomioimaan
tasavertaisesti tinkimättä opetuksen tavoitteista ja vaatimuksista.
Henkilökohtaisesti joustavassa koulutuksessa pystyttäisiin paremmin pitämään
jokainen nuori kiinni kehityksessä ja estämään jälkeen jääminen ja koulupudokkuus.
Saamaa pitäisi soveltaa niin perus-, toisen ja korkea-asteen koulutukseen.
Ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa
Keskustan Opiskelijaliitto ajaakin määrätie-
toisesti nykyaikaisten elektronisten opiskelumenetelmien käyttöönottoa, jotka helpottaisivat erityisesti maisterivaiheen opiskelijoiden opintojen suorittamista
Tutkintorakenteiden uudistamisella ja
monipuolistamisella voitaisiin luoda sekä
työmarkkinoille siirtyville ja siellä jo oleville mahdollisuus kehittää itsestään monipuolinen osaaja.
Koulutuksen aikana ja työhön siirtymisen jälkeen osaamistaan on pystyttävä kehittämään omien ja työelämän tarpeiden
mukaan joustavasti.
Tulevaisuuden koulutusjärjestelmä ei ole
vain yksisuuntainen prosessi vaan ennemminkin jatkuvaa kehitystä, jossa työelämä
ja koulutus vuorottelevat tai niitä pystyy
suorittamaan joustavasti rinnakkain.
PIENEN kansan voima on sen sivistyksessä.
Tätä ei käy kiistäminen.
Suomalaisen yhteiskunnan kilpailukyvyn, elintason ja hyvinvoinnin takaamiseksi meidän on huolehdittava, että koulutusjärjestelmämme on kokonaisuudessaan tehokas ja kilpailukykyinen huippuluokan
osaajien tuottaja.
Suomen on oltava koulutuspolitiikan
rohkea edelläkävijä, joka ymmärtää, että koulutus on paras vakuutus tulevaisuuden varalle. Julkisen sektorin palkkakustannukset nousevat
kuitenkin ajan myötä suunnilleen samaa vauhtia kuin yksityiselläkin puolella.?. kuten esimerkiksi professori Sixten Korkman . ja ?Wagnerin lailla?.
Karkeasti yksinkertaistaen selitykset tarkoittavat, että kunnissa
kustannukset ovat nousseet paljon nopeammin kuin tuottavuus
edellyttäisi.
Tavaratuotannon tuottavuus on
kasvanut viime vuosikymmeninä
huimasti automaation avulla. Hoitaja ei voi
syöttää vanhusta juuri nopeammin kuin ennenkään eikä kaupunginteatteri säästää nopeuttamalla näytelmiä. Tämä on ollut kehityksen suunta
jo jonkin aikaa, eikä tulevaisuudessakaan
ole näkyvissä linjan muutosta.
On kestämätöntä olettaa, ettei ympäröivän yhteiskunnan muuttuessa väistämättä
syntyisi tarvetta muuttaa myös koulutusjärjestelmäämme.
Ikävä kyllä tällainen päähänpinttymä
kahlitsee nykyistä koulutuspoliittista keskustelua, vaikka tarvetta olisi merkittävälle
muutokselle. Sen
ansiosta palkatkin ovat nousseet.
Kuntien opetus- ja hoitotyössä tuottavuuden parantaminen
on vaikeampaa. Tämä myös todistettiin 90-luvun lamassa.
Muut lehdet
ETELÄ-SUOMEN SANOMAT pettyi kuntien tehtävien karsimisesityksiin:
?Kun ministeriöiden esityksistä riisuu muutkin sellaiset velvoitteet, jotka vain siirrettäisiin
kunnilta valtion kontolle, paljastuu karu totuus. selittävät tätä muun muassa niin sanotuilla ?Baumolin
taudilla
Komission tehtävä on pikkupojan unelma, ministeri sanoi.
Ja lisäsi, että Suomessa on paljon erittäin hyviä ehdokkaita seuraavaksi komissaariksi.
Ministeri ei osannut tai halunnut vielä kertoa Ylelle, onko hän
ehdolla Euroopan parlamentin
vaaleissa toukokuussa.
STUBB oli pitkään kokoomuksen
johtava komissaariehdokas.
Puolueen kannatuksen laskun
myötä julkiseen keskusteluun on
noussut myös pääministeri Jyrki Kataisen mahdollinen siirtyminen komissioon. Jos tehtävä koskisi jotakin terveyteen liittyvä, Paula Risikko, terveystieteen tohtori tulisi hyvin kysymykseen.
Ja pienellä houkuttelulla kolmanneksi naisnimeksi Sasi löytää
Sirpa Pietikäisen, nykyisen europarlamentaarikon.
Jyrki Katainen on sanonut
kertovansa tulevaisuuden
suunnitelmistaan ensi huhtikuussa. Kuvat: Antti Vierola, Jari
Laukkanen ja Vesa Moilanen/Lehtikuva
Sasi nosti Kaupin ja
Risikon komissaarikilpaan
Jyrki Katainen kiikaroi itselleen komission johtopaikkaa
PENTTI MANNINEN
HELSINKI
KOKOOMUKSEN konkarikansanedustaja Kimmo Sasi nostaa PiiaNoora Kaupin, Paula Risikon ja
Sirpa Pietikäisen mukaan keskusteluun seuraavasta suomalaisesta EU-komissaarista.
Eurooppaministeri Alexander
Stubb (kok.) katsoi tiistaiaamuna
Ylen TV1:n aamulähetyksessä, että Suomi voisi tarjota seuraavaksi komissaariksi sekä naista että
miestä.
. Hänestä on povailtu lähivuosina Kelan johtajaa.
Sirpa Pietikäinen on 54-vuotias kauppatieteiden maisteri. Silloin
olisi harkittava ehdokkaan vaihtamista.. Paula
Risikko ja Piia-Noora Kauppi ovat Kimmo Sasin esiin
nostamia nimiä komissaariksi. Hän pitää
kuitenkin selvänä, että jos Katainen haluaa komissaariksi, hän
ohittaa Stubbin.
Sasi uskoo, että Katainen on ensisijaisesti kiinnostunut komission puheenjohtajuudesta.
Jos Suomi ei sitä saa, Katainen
miettii tarkkaan ja saattaa Sasin
mukaan haluta jatkaa pääministerinä.
EUROOPAN parlamentti on suosittanut, että jäsenmaat esittäisivät
komissaariehdokkaakseen naista
ja miestä. Hän on ensi vuonna johtanut kokoomusta
kymmenen vuotta.
Katainen on sanonut kertovansa tulevaisuuden suunnitelmistaan ensi huhtikuussa.
Kokoomuksen puoluekokous
on Lahdessa kesäkuun puolivälissä.
KIMMO SASI arvioi Suomenmaal-
le, että Stubb on erinomainen kokoomuksen ehdokas. Euroopan parlamenttiin hän nousi Stubbin varamiehen paikalta 2008.
SASIN vastaus napsahti oitis:
. Piia-Noora Kauppi tulee heti mieleen. Hän oli erinomainen
Euroopan parlamentissa.
. Siitä vaan, Stubb
totesi.
HALLITUSPUOLUEET ovat sopineet, että ensi syksynä valittava
suomalaiskomissaari on kokoomuslainen.
Komission nykyinen suomalaisjäsen on keskustalainen Olli Rehn.
Stubb myönsi Aamutv:ssä olevansa kiinnostunut komissaarin
paikasta. Kuva: Jari Laukkanen
PIIA-NOORA KAUPPI, 38, toimi
europarlamentaarikkona 1999?
2009.
Oikeustieteen kandidaatti
Kauppi on johtanut Finanssialan
keskusliittoa toimitusjohtajana
vuodesta 2009.
Lehtitietojen mukaan OP-Pohjola-ryhmä on kyseenalaistanut
toimitusjohtajan riippumattomuuden hänen kehuttuaan julkisesti Nordean ja Sammon hallitusten puheenjohtajaa Björn
KIMMO SASI pitää vähän hankalana, jos jokaisen EU:n jäsenmaan tulisi esittää komissioon sekä miestä että naista.
Hän painottaa, että jäsenmaan
pitää saada itse päättää, kuka sen
ehdokas on.
Toisaalta Kimmo Sasi sanoo, että jos komissioon ei ole tulossa vähintään 30?40 prosenttia naisia tai
miehiä, ehdokaslista pitäisi voida palauttaa jäsenmaalle. Mikä ettei. Kannanotto ei kuitenkaan sido jäsenmaita.
Nykyisistä 28 EU-komissaarista naisia on yhdeksän eli 32 prosenttia.
Suomenmaa kysyi vuonna 1983
eduskuntauransa aloittaneelta
Sasilta, keitä kokoomuslaisia naisia hän pitää sopivina komissaariehdokkaina.
Wahlroosia.
OP-Pohjola ei kuitenkaan nostanut Kaupin asemaa keskusteluun hallituksen kokouksessa viime viikolla.
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERI Paula Risikko, 53, on istunut
eduskunnassa vuodesta 2003 ja
ministerinä vuodesta 2007. Hän tunnustautui EUnörtiksi.
. 4
9.10.2013
Alexander Stubb tunnustautuu EU-nörtiksi. Hän toimi kansanedustajana
1983?2003 ja ympäristöministerinä 1991?1995
Kielto tulee voimaan kahdeksan vuoden kuluttua.
Aika velikultia.
Pentti Manninen
HELSINKI
PUOLUEET ovat edelleen erimielisiä siitä, kuuluuko EU-komissaarin pesti automaattisesti pääministeripuolueelle.
Puolueet eivät myöskään ole
päättäneet, pitääkö komissaariehdokkaiden olla mukana myös
EU-vaaleissa.
Esimerkiksi vihreät katsoo, ettei komissaarin paikan kuulumisesta pääministeripuolueelle ole
sovittu.
. Väitän, että ennen kaikkea turvaa ja
apua. Stubbin
lisäksi kokoomuksen ehdokkaaksi on julkisessa keskustelussa soviteltu pääministeri Jyrki Kataista.
Tupakka-askeissa olevien varoitusten
pitää tulevaisuudessa olla entistä
näkyvämpiä askin molemmin puolin.
lainat
. Niiden arvioitiin olevan lääkkeen tyyppisiä tuotteita samalla tavoin kuin nicorettetabletitkin ovat monissa maissa lääkkeitä.
ALDE-ryhmä onnistui lopulta saamaan omat rivinsä suoriksi. Esimerkiksi talouskomissaari Olli Rehnin on kerrottu harkitsevan keskustalaisen viiteryhmän, liberaaliryhmän, ykkösehdokkuutta.
. Kuva: Jari Laukkanen
jestäisi ehdokkaille julkisen kuulemisen, jossa voisi punnita, mitä
vahvuuksia ehdokkaalla olisi tarjota tehtävään, Miettinen sanoo.
Hänestä olisi myös tärkeää, että Suomi tarjoaisi komissaariksi
kahta ehdokasta, miestä ja naista.
Nykyisistä 28 komissaarista noin
kolmannes on naisia.
EU:N huippupaikkoja jaetaan
myös suoraan niin sanotuille sisäisille kärkiehdokkaille. Meitä ravistelevat monet voimat, joihin emme voi itse juurikaan vaikuttaa. Jos jotkut ovat sopineet, ei ainakaan ole hallituspuolueiden
kesken yhteisesti niin tehty, sanoo
puoluesihteeri Lasse Miettinen.
VIHREIDEN mukaan tehtävä on
niin tärkeä, että komissaari pitäisi valita avoimesti ja demokraattisesti.
. Tietty käytäntö on muodostunut, että esittelyoikeus on pääministeripuolueella, sanoo keskustan puoluesihteeri Timo
Laaninen. Ei mitään korulauseita.
Pekka Karjalainen
Aamulehdessä
Luovien suurliikemiesten sukupuutto näivettää kansantalouden ja hävittää oikeat työpaikat, joista kertyy oikeaa lisäsarvoa ja oikeaa eläkettä.
Jukka Keitele
Länsi-Uusimaassa
Juhlapuheissa on helppo sanoa, että erilaisuus on rikkaus.
Entä miten on käytännön elämässä. 5
9.10.2013
EU-parlamentti näytti vihreää valoa tupakkadirektiiville
SUOMENMAA, STT
EU-PARLAMENTTI on antanut tukensa
tupakkadirektiiville, joka muun muassa
kieltää mentolisavukkeet.
Poikkeuksellisen voimakas tupakkateollisuuden lobbaus kuitenkin näkyy
parlamentin äänestämissä linjauksissa
erilaisina lievennyksinä verrattuna EUkomission esitykseen ja jäsenmaiden
näkemyksiin.
Mentoli ja muut makuaineet parlamentti kieltäisi vasta kahdeksan vuoden siirtymäajalla, kun EU-jäsenmaat
linjasivat kesällä siirtymäajaksi kolme
vuotta.
Ohutsavukkeita parlamentti ei halua
pistää pannaan, kuten EU-komissio ja
jäsenmaat ovat halunneet.
Myöskään sähkötupakan myyntiä se ei
rajoittaisi luokittelemalla ne lääketuotteiksi, jotka edellyttävät myyntiluvan.
Tupakka-askeissa olevien varoitusten
pitää tulevaisuudessa olla entistä näkyvämpiä askin molemmin puolin.
Parlamentti ja jäsenmaat alkavat nyt
neuvotella tupakkakiristysten yksityiskohdista.
KESKUSTAHENKISEN ALDE-ryhmän sisällä Euroopan parlamentissa ehdittiin
olla tupakasta useampaa mieltä.
Keskustelu velloi viime hetkille vilkkaana siitä, pitääkö uudella direktiivillä
tiukentaa myös sähkötupakan myyntiä.
Sähkötupakat haluttiin siirtää myyntiin pelkästään apteekkeihin. Tupakkaasiasta ALDEn puolesta valiokunnassa
vastannut belgialainen parlamentin jäsen totesi, etta ?arkijärki voitti?.
Vihreät kiistää
kokoomuksen
komissaarivallan
Jäipä pieni
hamstrausaika
NIIN KUIN hyvin tiedetään, Euroopan parlamentti on kaikkitietävä ja kaukaa viisas.
Nyt parlamentti on päättänyt kieltää mentolitupakat.
Ihan pienen hamstrausajan se kuitenkin jätti. Teknologia, sisällön tarjonnan määrällinen räjähdys, talouden taantuma,
uudet mediakanavat, mobiili maailma, liikkuva kuva, kuluttajien mediankäytön vallankumouksellinen muutos...
Jouko Jokinen
Suomen Lehdistössä
Milloin joku tutkii, mitä iäkkäimmät, sairaimmat vanhukset todella haluavat. Kannattaisi olla selvät pelisäännöt, jotta asia olisi äänestäjien tiedossa vaaleihin mennessä.
Toivoisin kansallisen hallituksen tukea kärkiehdokkaille,
vaikka ehdokas ei olisikaan pääministerin puolueesta,
Laaninen sanoo.
Media on myrskyssä. Kuinka moni meistä
puuttuu näkemäänsä syrjintään. Toivoisin kansallisen hallituksen tukea kärkiehdokkaille, vaikka
ehdokas ei olisikaan pääministerin puolueesta, Laaninen sanoo.
Liberaaliryhmä on menettänyt
kannatustaan, joten Rehnin mahdollisuudet aivan huippupaikkoihin ovat arvioiden mukaan epävarmat.
Miettisen mukaan yleinen keskustelu ehdokasasettelusta pitäisi
käynnistää kunnolla. Miten moni nyökkii mukana, kun väitetään maahanmuuttajien saavan ylisuuria
yhteiskunnallisia tukia?
Susanna Huovinen
Demokraatissa. Hänestä täytyisi päättää muun muassa, täytyykö komissaariehdokkaiden olla mukana EU-vaaleissa vai saako
heitä esittää ohi vaalien.
. Esimerkiksi Heidi Hautala on
esittänyt, että suuri valiokunta jär-
Kuva: Petra Pöyliö
apollon tietäjät
SAILA KIUTTU/STT
KOKOOMUS ja keskusta sen sijaan
katsovat, että seuraava komissaariehdokas tulee kokoomuksesta.
. Tietty käytäntö on muodostunut, että esittelyoikeus on pääministeripuolueella, sanoo keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen.
Jokainen jäsenvaltio saa esittää oman ehdokkaansa komissaariksi.
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb
(kok.) kertoi tiistaina Ylen haastattelussa, että on kiinnostunut EUkomissaarin tehtävästä
Nuorten äänen pitäisi kuulua
ruohojuuritason päätöksenteossa, kuten siinä, onko heillä skeittiparkkia tai paikkoja lätkän pelaamiseen.
Fedotov muistuttaa, että monilla nuorilla ei ole tietoa vaikuttamisen mahdollisuuksista.
Matka on siis pitkä siihen, että he tekisivät kansalaisaloitteita
eduskuntaan.
. 6
9.10.2013
Pitäisikö kansalaisaloitteiden
ikäraja laskea 15 vuoteen?
Kuvat: Jari Laukkanen
. Joo, sanoo 15-vuotias Emma Mansner (kuvassa vasemmalla).
. Asenne on yleensä se, että lukiolaisista kasvatetaan vaikuttajia
ja ammattiin opiskelevista työntekijöitä. ihmisiä: kantaa otetaan
rajustikin, mutta se halutaan tehdä vaivattomasti ja mieluiten sähköisesti, Kurvinen toteaa.
Kurvinen uskoo, että nuoret tekisivät aloitteita joko omaan elämään liittyvistä kysymyksistä tai
isoista arvoasioista.
. Ehkä sopiva ikäraja
olisi enemmän kuin 15 mutta vähemmän kuin
nykyinen 18 vuotta, toteaa Fredrik Björklund, 30.
. Uskon, että nimen laittaminen
kansalaisaloitteeseen olisi nuorelle helpompi liike kuin äänestys-
koppiin marssiminen.
. Aloitteiksi voisivat nousta esimerkiksi kouluruoan laatu, lukion oppikirjat, nettikiusaaminen ja
köyhien kehitysmaiden auttaminen, hän pohtii.
Kurvisen mielestä kansalaisaloitteiden yleinen ongelma on se,
että liian pieniä asioita yritetään
ratkoa suoralla demokratialla.
. Sitten ihmetellään, miksi työntekijät eivät myöhemmällä
iällä edes äänestä.
KANSALAISALOITEOIKEUDEN ikärajan laskeminen on riittämätön
ratkaisu, sillä se ei vielä edistä
nuorten todellista mahdollisuutta päästä päättämään yhteisistä
asioista, vihreiden nuorten puheenjohtaja Maria Ohisalo sanoo.
. Opiskelijat eivät tienneet voivansa vaikuttaa asioihin kuten opintotukeen. Moni kansalaisaloitteen teema olisi ratkaistavissa puolueiden kautta, mutta syystä tai toisesta edustuksellinen demokratia on niissä halvaantunut. Aloitteet saavat eduskunnassa
kunnollisen käsittelyn. Äänestys- ja vaalikelpoisuusikäraja täytyy laskea 15 vuoteen
kaikissa vaaleissa, aloittaen kunnallisvaaleista, Ohisalo toteaa.
Laanisen ajatus on Ohisalon
mielestä tärkeä: politiikka pitää
tuoda lähemmäs nuoria.
. Kansalaisaloitteita pitäisi käyttää vain
todella isoihin, koko kansaa kos-
kettaviin asioihin.
LAANINEN esitti kansalaisaloiteiän laskemista viime viikolla
Suomenmaassa.
Hänen mielestään 15 vuoden
ikäraja olisi luonteva, koska sen
ikäinen voi olla täysivaltainen
puolueen jäsen.
. Ikärajan laskeminen on linjassa sen kanssa, että nuoret pitää saada osaksi demokraattista päätöksentekoa jo varhaisessa
vaiheessa.
On tietysti hyvä, jos ikärajan
laskeminen aktivoi nuoria yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen,
Suomen ammattiin opiskelevien
liiton SAKKI ry:n puheenjohtaja
Aleksej Fedotov sanoo.
. Kansalaisaloite on hyvä tapa
saada kansan ääni kuuluviin.
KESKUSTANUORTEN puheenjoh-
tajan Antti Kurvisen mielestä 16
vuoden ikäraja olisi kansalaisaloitteiden kohdalla järkevä, koska keskusta ajaa sitä myös kuntavaalien äänestysiäksi.
. Minun piti herätellä heitä
ja vakuuttaa, että kaikki voivat olla aktiivisia kansalaisia.
Fedotovin mielestä ammattiin
opiskelevien opetukseen pitäisi lisätä yleissivistäviä aineita.
. Mutta porrastammeko me demokratiaa, jos 15-vuotiaat saavat
tehdä eduskuntaan kansalaisaloitteita, vaikka he eivät saa äänestää tai asettua ehdokkaaksi?
FEDOTOVIN mielestä nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen pitäisi alkaa esimerkiksi opiskelijakunnasta tai nuorisovaltuustosta.
. Viime viikolla kerroin toisen
vuoden opiskelijoille, mitä opiskelijajärjestössä tehdään. Mutta olisi hyvä tehdä
jonkinlainen koeajo ja katsoa, millaisia aloitteita sen
ikäiset tekevät, pohtii Aino Halme, 29.
. En osaa sanoa, miksipä ei. Me ollaan vielä niin nuoria ja tyhmiä, nauraa 15-vuotias Hanna Björkestam.
Kansalaisaloite nuorten
vaikuttamisen välineeksi?
Nuoret vaikuttajat pitävät Timo Laanisen ajatusta hyvänä
PAULIINA POHJALA
HELSINKI
KESKUSTAN puoluesihteeri Timo
Laaninen ehdotti viime viikolla,
että 15 vuotta täyttäneillä tulisi
olla oikeus kansalaisaloitteen perustamiseen ja kannattamiseen.
Tällä hetkellä ikäraja on 18 vuotta.
Laanisen esitys saa varovaista
kannatusta.
LUKIOLAISTEN liiton puheenjohtaja Daniel Sazonov suhtautuu
ehdotukseen myönteisesti.
. Haluan kaikin tavoin edistää sitä, että politiikka voisi tulla
luontevalla tavalla takaisin nuorten maailmaan.
Kansalaisaloitteita pitäisi käyttää vain todella isoihin,
koko kansaa koskettaviin asioihin.. Se antaisi
esimerkiksi lukiolaisille, ammattiin opiskeleville ja nuorisojärjestöille huikeita mahdollisuuksia,
Laaninen sanoi.
NUORTEN aktivoiminen on Laanisen mielestä tärkeää, sillä äänestysprosentit ovat hälyttävän
alhaisia ja poliittinen aktiivisuus
vähäistä.
. Minun mielestäni ei pitäisi. Nuoret ovat ?Facebook-demokratian. Olen itse sijaisopettaja, ja mielestäni 15-vuotiaat ovat
aika nuoria, vielä peruskoulussa
Olisin Suomen virallisen linjan mukaisesti esimerkiksi kieltänyt mentolin nopeasti, kannattanut tiukkoja
varoitusvaatimuksia tupakka-askeihin ja suomenkaltaista sähkötupakkasääntelyä, Pakarinen kertaa.
Erityisesti Pakarista harmittaa se, ettei direktiivimuutoksen tavoitetta tupakoinnin vähentämisestä erityisesti
nuorten keskuudessa haluttu kunnioittaa.
Lohi Arhinmäelle: Missä teot
opintotukiasiassa?
OPINTOTUKI kohtelee epäoikeudenmukaisesti nuoria ja
heidän perheitään, kansanedustaja Markus Lohi (kesk.)
huomauttaa.
. Sitä ei kone osaa.
Kirjallisen kysymyksen allekirjoittivat myös kansanedustajat Ritva Elomaa
(ps.), Esko Kiviranta (kesk.) ja Maria
Lohela (ps.).
Puoluetta johtaa lohjalainen sairaanhoitaja Marjukka Kaakkola.
Riikka Pakarinen olisi toivonut tiukempaa rotia
tupakkatuotteille. Hirvisaari ei jäänyt odottamaan sitä, vaan ilmoitti
sunnuntaina eroavansa itse.
Tämä on
muutos 2011
Muutos 2011 on vuonna
2009 perustettu puolue,
joka ilmoittaa ajavansa
suoraa demokratiaa. Tämä asettaa työttömät eriarvoiseen
asemaan. En halunnut jäädä tähän
makaamaan, vaan pitää mennä
eteenpäin, hän perusteli ratkaisuaan.
Hirvisaari on perustanut puolueen nimeä kantavan eduskuntaryhmän, jonka ainoa jäsen hän
on.
Vuoden 2011 vaaleissa muutos
2011 -puolue jäi kauas siitä, että
olisi saanut ainuttakaan kansanedustajaa.
Puolueen ehdokkaat keräsivät yhteensä vajaat 7 500 ääntä
eli vain 0,3 prosenttia annetuista äänistä.
Puolueen puheenjohtaja Marjukka Kaakkola oli tyytyväinen
Hirvisaaren saamisesta joukkoon.
. Työpaikan etsimiseen tarvitaan paikallistuntemusta ja asiakkaan elämäntilanteeseen paneutumista. Julkisuudessa puolue on
näkynyt erityisesti maahanmuuttokriittisten puheenvuorojen yhteydessä.
Puoluerekisteriin muutos
2011 hyväksyttiin syksyllä
2010, kun tarvittavat 5 000
kannattajakorttia oli saatu
kerättyä. Puolueen johto ei määrää, mitä mieltä
ihmiset ovat yksittäisistä asioista.
MUUTOS 2011 -puolueesta on löytänyt uuden poliittisen kotinsa
myös Hirvisaaren entinen eduskunta-avustaja Helena Eronen.
Hän pyrkii puolueen ehdokkaana europarlamenttiin ensi kevään
vaaleissa.
Erosen nostattama jupakka oli
taustalla, kun Hirvisaari aiemmin
erotettiin määräajaksi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä.
Hirvisaari ei ollut suostunut
erottamaan avustajaansa, joka
oli pyöritellyt blogissaan ajatusta,
että ulkomaalaiset velvoitettaisiin
käyttämään taustastaan kertovaa
hihamerkkiä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän oli tarkoitus päättää tällä viikolla Hirvisaaren lopullisesta erottamisesta. Viime kunnallisvaaleissa irtosi vain yksi
valtuutetun paikka Uudessakaupungissa.
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
lyhyesti
Emme pyri holhoamaan. Kuva: Jari Laukkanen
Pakarinen pettyi
tupakkaäänestyksiin
KESKUSTAN varapuheenjohtaja, europarlamentaarikko
Riikka Pakarinen on pettynyt parlamentin tupakkaäänestyksiin.
. Tässäkin asiassa on käynnissä
vahva keskittäminen.
Saarikon mielestä omalla seutukunnalla sijaitseva TE-toimipiste parantaa
Muutos 2011 nappasi
Hirvisaaren riveihinsä
HANNU KUPARINEN/STT
HELSINKI
PISKUISESTA muutos 2011 -puolueesta tuli yllättäen eduskuntapuolue, kun perussuomalaisista
erotettu James Hirvisaari hyväksyi tarjouksen liittyä puolueen jäseneksi.
Hirvisaari kertoi tiistaina eduskunnassa, että kyselyjä oli tullut
muistakin eduskunnan ulkopuolella olevista pikkupuolueista.
. Nyt tarvittaisiin myös tekoja! Lohi patistaa.
Arhinmäki sai opintotukea pohtineelta työryhmältä
selkeät esitykset jo viime joulukuussa.
Markus Lohi on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen
hallitukselle.. Mitta puolueessa tuli täyteen sen jälkeen, kun Hirvisaaren
vieras oli tehnyt natsitervehdyksen eduskunnan lehterillä.
Kaakkolan mukaan Hirvisaaren
puheet tai natsitempaus eivät ole
ongelma muutos 2011 -puolueelle.
. On sitten parempi ponnistaa seuraavissa vaaleissa, kun on istuva kansanedustaja.
Kaakkolan mukaan Hirvisaaren
kanssa ei ole keskusteltu siitä, lähteekö tämä itse vielä ehdokkaaksi.
Rasistisilla lausunnoillaan huomiota herättänyt Hirvisaari sai
potkut perussuomalaisista viime
viikolla. Kannatamme hyviä tapoja ja irtisanoudumme rasismista.
FAKTA
James Hirvisaari on perustanut puolueen Muutos 2011 -nimeä
kantavan eduskuntaryhmän, jonka ainoa jäsen hän on.
merkittävästi kaupungin ja sen seutukunnan työllisyyttä sekä työpaikkaomavaraisuutta.
. Aikooko hallitus poistaa vanhempien tulojen vaikutuksen toisen asteen opiskelijoiden opintukeen, Lohi kysyy erityisesti kulttuuriministeri Paavo Arhinmäeltä (vas.).
Vanhempien tulot vaikuttavat alle 20-vuotiaiden, mutta jo 18 täyttäneiden, itsenäisesti asuvien, toisen asteen
opiskelijoiden opintotukeen.
Korkeakouluopiskelijoilla ei vastaavaa rajausta ole.
Lohi ihmettelee, miksei opintotukiasioista vastaava
Arhinmäki ole toteuttanut tarpeellisia uudistuksia ensi
vuoden budjetissa.
. Osana työ- ja elinkeinotoimintojen
uudistamista hallitus karsii rajusti toimipisteitä eri puolilla Suomea.
. Onhan se pienpuolueelle hieno juttu, se avaa meille pikkuisen
ovea raolleen. Terveyden näkökulmasta äänestystulos on tappio.
Tupakkateollisuus on tupakkamyönteisten meppien
ohella ainoa tyytyväinen osapuoli, hän harmittelee.
Pakarinen esitti parlamentin valiokuntakäsittelyssä
tiukennuksia komission alkuperäiseen esitykseen. Tämän vuoden budjetin valmistelussa asiasta ei ole
kuulunut pihaustakaan, Lohi kummastelee.
. Meillä ei ole puoluekuria. Jäseniä puolueella onn muutamia satoja.
Kevään 2011 eduskuntavaaleissa puolue sai 7 500
ääntä ja 0,3 prosentin kannatuksen. Parlamentti oli hänen mielestään liian löysällä kannalla.
. 7
9.10.2013
Saarikko ihmettelee työvoimapalveluiden karsimista
SUOMENMAA
KESKUSTAN VARAPUHEENJOHTAJA, kan-
sanedustaja Annika Saarikko ihmettelee hallituksen suunnitelmaa TE-toimipisteiden vähentämiseksi Varsinais-Suomessa.
Hän on jättänyt hallitukselle aiheesta
kirjallisen kysymyksen.
Siinä Saarikko on huolissaan Varsinais-Suomesta, missä elinkeinoelämän
rakennemuutos jyllää kiivaasti.
Nokia ja telakkateollisuus ovat vaikeuksissa, mikä kasvattaa työttömyyttä.
Samaan aikaan Jyrki Kataisen (kok.)
hallitus toteuttaa historiallisen suurta organisaatiouudistusta työvoimapalveluissa.
SAARIKKO pitää pöyristyttävänä, että vaikeassa työllisyystilanteessa TE-toimipisteitä on vähennetty ja henkilöstöä karsittu.
Hän muistuttaa, että supistamisen
myötä työllisyysmäärärahoja jää tänä
vuonna käyttämättä satoja miljoonia.
Aiemmin suoritettu tutkinto näkyi opiskelijan
palkkapussissa.
. Kaikkea ei voi jättää viime
tippaan, vaan asioita pitää tehdä
suunnitelmallisesti.
Osa Raution kanssa samaan aikaan aloittaneista päätyi suorittamaan pelkän ammattitutkinnon.
. Sain valita, millä papereilla
halusin hakea ammattikorkeakouluun: ammatti- vai ylioppilastutkinnolla vai niiden yhdistelmällä.
Alakseen hän valitsi elintarviketekniikan.
. Tekisin varmasti saman valin-
nan edelleenkin, Rautio sanoo.
. 8
9.10.2013
Sopiva kompromissi
Kaksoistutkinnon suorittanut Petra Rautio ei ole katunut ammattilukion käymistä
MAIJA AHONEN
HELSINKI
SOPIVA sekoitus teoriaa ja käytäntöä.
Näin kuvailee helsinkiläinen
Petra Rautio, 26, peruskoulun
jälkeen suorittamaansa kaksoistutkintoa.
Ammattilukio tarjosi lukemisesta ja käsillä tekemisestä nauttivalle Rautiolle oivan kompromissiratkaisun.
. Enkä minä kokkaamisesta
eroon pääse, sillä kyllähän ihmisen pitää syödä, Rautio nauraa.
FAKTA
Ammattilukio
Ammattilukiossa ammatillisessa koulutuksessa oleville
opiskelijoille järjestetään aikuislukion opetussuunnitelman mukaisia opintoja.
Opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa lukio-opintoja
joustavasti yksittäisistä lukiokursseista aina koko lukion
oppimäärään asti.
Kyseessä on ns. kaksoistutkinto, jos opiskelija suorittaa
ammattitutkinnon ohessa sen verran lukioaineita, että
hän voi osallistua ylioppilaskirjoituksiin.
Kaksoistutkinnon suorittanut saa ammattitutkinnon ja
ylioppilastutkinnon, mutta ei lukion päättötodistusta.
Jos hän suorittaa koko lukion oppimäärän, kyseessä on
kolmoistutkinto.
Kaksoistutkinnon suorittaminen kestää tyypillisesti noin 3?4 vuotta. Pelkkä lukio tuntui liian teoreettiselta ja ammattikoulu taas
liian käytännöllisestä, ravintolakokin pätevyyden ja ylioppilastutkinnon rinnakkain suorittanut
Rautio kertoo.
AMMATTILUKION Rautio löysi selatessaan yhteishakuopasta yhdeksännellä luokalla.
. Lukio-opinnot eivät varmaan
kiinnostaneet heitä riittävästi.
VALMISTUMISENSA jälkeen Rautio
hakeutui opiskelemaan ammattikorkeakouluun.
Kaksoistutkinto helpotti opiskelunpaikan saamista.
. Koin, että rahkeeni eivät olisi
riittäneet keittiömestarin tutkintoon, mutta ruuan parissa työskentely kiinnosti.
Vaikka ala hieman vaihtui, Rautio pystyi hyödyntämään tietojaan
ruuan oikeaoppisesta käsittelystä
ja valmistustavoista.
Teoriapainotteinen opiskelu oli
puolestaan tuttua lukiosta.
OPINTOJEN ohella Rautio jatkoi ravintola-alan töitä. Virallisesti kyseessä on kaksi erillistä tutkintoa.
Ammattikoulusta halutaan yleissivistävämpi
HAKU toisen asteen yhdistelmäopintoihin muuttuu ensi kevään yhteishaussa. Vaihtoehdosta ei oltu puhuttu opinto-ohjaajan tunneilla, eikä
lähipiirissäkään ollut yhtään kaksoistutkinnon suorittanutta.
Ajatus kahden tutkinnon suorittamisesta herätti kummeksuntaa,
mutta tyttö piti päänsä.
Hän haki ja pääsi suorittamaan
yhdistelmätutkintoa Helsingissä sijaitsevaan Perhon ravintolakouluun.
Tarvittavat lukio-opinnot ja ylioppilastutkinnon Rautio kirjoitti
Eiran aikuislukiossa.
RAUTIO ahersi molemmat tutkintonsa valmiiksi kolmessa vuodessa. Yhtä ripeätahtiseen opiskeluun ylsi puolet hänen luokkatovereistaan.
Raution mukaan opintojen sujumista helpotti hyvin suunniteltu
lukujärjestys: lukiota käytiin kahtena päivänä viikossa, ammattikoulua kolmena päivänä.
. Muutokset on tarkoitus tulla
voimaan jo ensi vuonna.
Tarkoituksena on jakaa ammattitutkinnot entistä
selkeämpiin ammatillisiin, yleissivistäviin ja vapaavalintaisiin osiin, joista opiskelijat voivat räätälöidä
itselleen sopivat kokonaisuudet.. Opiskelemaan aikova
voi hakea jatkossa suoraan vain ammattikouluun
tai lukioon.
Asiakaspalvelupäällikkö Annika Grönholm Opetushallituksesta kertoo, että muutos on tekninen.
Yhdistelmäopintoja voi suorittaa myös tulevaisuudessa, mutta niille ei tarjota yhteishaussa enää erillistä hakukoodia.
Grönholmin mukaan syynä on laki, joka ei tunne
kaksoistutkinto-nimikettä.
Puhekielessä kaksoistutkinnolla viitataan ammatti- ja ylioppilastutkinnon suorittamiseen rinnakkain. Virallisesti kyseessä on kaksi erillistä tutkintoa.
Hakulomakkeisiin on kuitenkin tulossa kohta,
jossa opiskelija voi ilmaista halukkuutensa suorittaa yhdistelmäopintoja.
Tähän asti yhdistelmäopintoja tarjoavat oppilaitokset ovat voineet räätälöidä ammatti- ja lukio-
opinnoista omia linjoja, joihin opiskelijat ovat voineet hakea suoraan.
Ainakin Kainuussa ehdittiin säikähtää, että kaksoistutkintojen suorittaminen ei ole enää tulevaisuudessa mahdollista.
YHDISTELMÄOPINTOJEN suorittamisesta ja ammatti- ja lukiokoulutusten välisestä työnjaosta on väännetty julkisuudessa peistä viime vuosina aina silloin tällöin.
Osa puhuu yhdistelmätutkintojen eduista, osa
korostaa ammattikoulun ja lukion erilaisuutta.
Helsingin Sanomat kertoi eilen tiistaina, että hallitus aikoo lisätä ammatilliseen koulutukseen yleissivistäviä opintoja. Jos jollakulla alkavat opinnot
kangertaa, on siihen puututtava.
RAUTIO ei itse kokenut kahden
tutkinnon suorittamista erityisen
rankaksi urakaksi, mutta ihan kenelle tahansa hän ei sitä suosittele.
Valmistuminen vaatii opiskelijalta motivaatiota ja järjestelmällisyyttä.
. Kun oli minulla oli pätevyys
alan töihin, sain myös sen mukaista palkkaa.
Petra Raution mukaan kaksoistutkinto oli juuri hänelle sopiva ratkaisu, sillä pelkkä lukio tuntui liian
teoreettiselta ja ammattikoulu taas liian käytännöllisestä. Kuva Jari Laukkanen.
NYKYÄÄN Rautio työskentelee kuluttajatutkimuskoordinaattorina.
Ruuanlaitto on enää mukava
harrastus, sillä ravintolakokin töihin hän ei voi palata ihottuman
takia.
Silti peruskoulun viimeisenä
vuonna tehty valinta ei ole kaduttanut.
. Jos opetusta olisi ollut molemmissa paikoissa samoina päivinä,
olisi opiskelu mennyt mahdottomaksi.
Myös opinto-ohjauksella on
merkitystä, Rautio painottaa.
Siinä se eläkeikä sitten vuosien mittaan muuttuisi
sen mukana kuin eläkeikäodotuksetkin. Hallitus päättää asiasta työmarkkinajärjestöjen kanssa ja mahdolliset
ratkaisut astuvat voimaan aikaisintaan vuonna 2017, Hiltunen sanoo.
Hän ihmettelee, miksi kokoomus ei pohdi työllistymisen elpymiskeinoja.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla) esitteli maanantaina tutkimuksensa, jonka mukaan eläkeiän sitominen elinaikaodotteeseen pidentäisi työuria ja pienentäisi
julkisen talouden kestävyysvajetta.
. Pienetkin
maksuviipeet saisivat todennäköisesti aikaan rajuja markkinareaktioita. Jos valtio ei
voi kasvattaa velan määrää, valtion menoihin pitäisi käyttää tulovirtaa ja kassavaroja, jotka eivät
riitä kauan.
Maksujen hoitamisessa tulisi
nopeasti ongelmia. Muuten voi
käydä voi käydä niin, että Yhdysvallat ei kykene suoriutumaan kaikista maksuistaan.
Puolueita repii myös kiista budjetista, ja se on jo johtanut hallinnon osittaiseen sulkemiseen.
STT haastatteli aiheesta neljää
asiantuntijaa.
MITEN vaikeudet alkavat näkyä,
jos Yhdysvaltain velkakatto tulee
vastaan?
Yhdysvaltain talous on reippaasti velkaantunut. Osapuolet eivät ole aiemmin
päässeet sopuun uudesta budjetista. Se taas tekisi talouskasvuun heti ammottavan aukon.
MITEN todennäköistä on, että kiistelevät poliitikot saavat sovittua
velkakaton nostosta?
Asiantuntijat eivät ole yksimie-
lisiä siitä, syntyykö sopu ajoissa.
Yleisemmin pidetään todennäköisenä, että ainakin väliaikainen
ratkaisu on pakko saada aikaan.
Neuvottelutilanne on tiukka,
sillä demokraateilla ja republikaaneilla on syviä näkemyseroja. Jos epävarmuus jarruttaisi
esimerkiksi investointeja, se iskisi pian vientivetoiseen Suomeen.
MITEN huolissaan sijoittajat ovat
Yhdysvaltain tilanteesta?
Sijoittajat ovat toistaiseksi suhtautuneet tilanteeseen varsin maltillisesti. On päivänselvä asia, että tämä hallitus ei tule tekemään päätöstä eläkeiän nostamisesta, Hiltunen kuuluttaa tiedotteessaan.
HILTUNEN korostaa, että linja perustuu yhdessä sovittuun
hallitusohjelmaan, johon myös kokoomus on pääministeripuolueena sitoutunut.
. Nyt ei tarvittaisi muuta kuin ryhdikkäitä päätöksiä,
Vapaavuori kirjoitti blogissaan tiistaina.
Velan ottamisen raju pysäyttäminen olisi tuhoisaa Yhdysvaltain kansantaloudelle.
Kuva: Spencer Platt/Getty Images/Lehtikuva
MINISTERIN mielestä Suomessa on harvoja asioita, joita muuttamalla voitaisiin vaikuttaa kestävyysvajeeseen
ja ylipäätään julkisen talouden tilaan yhtä vahvasti kuin
eläkeikää nostamalla.
Etlan mallissa jokaiselle ikäluokalle laskettaisiin oma
elinaikaodote, jonka mukaan eläkeikä määräytyisi.
. Epävarmuus leviäisi nopeasti rahoitusmarkkinoille, ja riskinottohalukkuus karisisi. Yhdysvaltain valtiovarainministeriö on varoittanut, että velkakaton nostamatta jättämisen seuraukset voisivat olla maailmanlaajuiset.
Yhdysvaltain arvopapereita pidetään yhtenä varmimmista arvopaperimarkkinoilla. Hermostuneisuus lisääntyy päivä päivältä, jos velkakattosovusta ei näy merkkejä.
Juttua varten on haastateltu Aktian pääekonomistia Timo Tyrväistä, Etlan tutkijaa Paavo Sunia, OP-Pohjolan ekonomistia Timo Hirvosta ja Nordean analyytikkoa Suvi Kososta.
Jan Vapaavuoren eläkelinjaus kaivelee demareita.
Kuva: Jari Laukkanen
Vapaavuori ärsytti
taas demarit
SUOMENMAA, STT HELSINKI
PUOLUEJOHTAJA Jyrki Kataisen (kok.) yhtenä seuraajaehdokkaana pidetty elinkeinoministeri Jan Vapaavuori jaksaa ärsyttää pienempää hallituspuoluetta sosialidemokraatteja.
Demarien kansanedustaja Rakel Hiltunen hyökkäsi
tiistaina Vapaavuoren kimppuun ministerin eläkeikäblogin innoittamana. Osakekurssit tulisivat alas. 9
9.10.2013
USA:n velkasotku voi
laukausta talouspaniikin
JAANA VAAHTIO/STT
HELSINKI
YHDYSVALTAIN poliittinen pattitilanne uhkaa lähipäivinä kärjistyä
kriisiksi, jolla voi olla arvaamattomat seuraukset koko maailmassa.
Maan velka lähestyy velkakattoa eli lakisääteistä rajaa, jonka
jälkeen valtio ei voi kasvattaa velan määrää.
Kongressin on päästävä velkakaton nostosta sopuun ensi viikon
torstaihin mennessä. Maksujen laiminlyönti voisi johtaa USA:n luottoluokituksen laskuun.
MITEN Yhdysvaltain kriisi vaikuttaisi Suomeen?
Jos paniikki alkaa levitä Yhdysvalloissa, se alkaa levitä Euroopassa. Euroopassa on juuri päästy
kiinni pieneen kasvuun ja kriisin
pitkittymisellä olisi kielteinen vaikutus. Se viestii, että markkinoilla uskotaan yhä tilanteen ratkeamiseen. Tämä on lisännyt pelkoja siitä, ettei kongressi pääse sopuun
myöskään velkakatosta, josta on
riidelty aiemminkin.
Kriisin
pitkittyessä
seuraukset
olisivat
arvaamattomat.
MIKSI talouden pyörät pitäisi pitää
pyörimässä velkarahalla?
Velanoton kasvua pitäisi hillitä pidemmällä aikavälillä, mutta
velan kasvun pysäyttäminen kerralla olisi tuhoisaa kansantaloudelle. Yhdysvallat
todennäköisesti hoitaisi aluksi ainakin tärkeimpiä maksujaan, kuten velkojen korkokustannuksia.
Vaihtoehto olisi leikata äkkiä ja
rajusti valtion menoja. Meidän tulisi keskittyä työurien pidentämisen keinoihin sen sijaan että jumiudutaan eläkeikäkeskusteluun, Hiltunen neuvoo elinkeinoministeriä.
Hän muistuttaa, että kolmikantavalmistelussa on parhaillaan laaja paketti toimia, jotka pidentävät työuria
niin alusta, keskeltä kuin lopustakin.
. Hiltunen kummasteli, miten Vapaavuori hehkuttaa Etlan esitystä eläkeiän sitomisesta elinajanodotteeseen.
. Yksinkertaista,
mutta kaunista, Vapaavuori kirjoittaa.. Yhdysvallat on voinut jatkaa
velkaantumistaan muun muassa
siksi, että maailmassa luotetaan
maan velanhoitokykyyn ja vahvaan, markkinoita tukevaan keskuspankkiin.
JOS Yhdysvallat rikkoisi maksuvelvoitteitaan, millaiset vaikutukset olisivat?
Markkinoiden reaktioita lieventäisi ainakin aluksi se, ettei poliitikkojen uskota sietävän markkinapaniikkia kauan.
Kriisin pitkittyessä seuraukset
olisivat arvaamattomat. On erikoista, että eläkeiän mekaaninen nosto nostetaan hallituksen sisältä tasaisin väliajoin keskusteluun,
vaikka yhdessä on sovittu, miten edetään
Viikkoa aikaisemmin kopistolaiset verottivat jo kaksi kolmen aikuisen ja kolmen vasan
kaatoluvistaan.
Pyyntialue, kaikkiaan 2 500 hehtaaria on kierretty ohuella langalla hirvien kulkureiteiltä. Kopistolaise
neet kauraa, hernettä ja kaalia hirvill
seksi. Erityisen iloisia ollaan siitä, että mukaan on saatu nuorta verta.
. 10
9.10.2013
. Tavoitteena on, että kukaan ei palaa kotiin naama myrryllään.
Jos saalista saadaan, ollaan tyytyväisiä, jos ei,
iloitaan nuotiotulista, tarinoinnista ja metsän
rauhasta.
. Tulin kerran tutustumaan ja hirvikärpänen
pääsi puraisemaan, hän naurahtaa.
Molemmat kehuvat, ettei tässä sakissa turhia
nipoteta eikä kyräillä. Trackerista seurataan koiran kulkua.
Hirvijahdissa kaikki ovat tasaveroisia titteliin katsomatta. YÖN aikana täällä on ollut paljon hirviä liikkeellä, pulkkilalaisen Kopiston hirviporukan nokkamies Heikki Rantonen toteaa metsänreunassa.
Alkamassa on syksyn toinen hirvijahtiviikonloppu. Kaikki perustuu tarkkaan maa
mukseen. Onhan tämä metsästys aika lailla muuttunut entisestä, kun on radiopuhelimet ja paikantimet, metsäautotiet ja mönkijät. Ei auta
hätäillä, Rantakangas sanoo.
Kyllästymään ei kuitenkaan keretä, kun Her-
tan haukku jo kertoo hirven löytyne
. Tämä on hermoja vaativaa hommaa. Vanhoilla miehillä
oli omat hyvät konstinsa.
KOPISTON porukan metsästäjistä osa tulee etelästä asti. Vaarana on, että
tiukentuvat ympäristömääräykset sulkevat osan
radoista.
. Aamukahveilla meillä on aina ensin eduskunnan kyselytunti, Rantonen kertoo.
Siinä porukan kansanedustaja saa evästystä
työhönsä ja muut tuoreita terveisiä pääkallonpaikalta.
Viimeksi keskusteltiin lausuntokierroksella olevasta ampumaratalaista. Ei siinä paljon
hirvelle jää mahdollisuuksia, Rantonen toteaa.
Kun hän aloitteli hirvenpyyntiä 35 vuotta sitten, apuna oli vain vanha armeijan kompassi.
. Lopulta on pakko luov
saaliineen on karannut naapuriporuk
. On hiljaista. Yllättävän hyvä koira, Rantonen
MATKALLA haukun suuntaan vaell
ruokinta-alueiden läpi. Metsästä ei oteta. Vain tuuli kahisee
puissa. Se antaa, jos a
Apeutta on ilmassa, kun istutaa. Ajatuksilla on tilaa vaeltaa.
. Sää on kuiva, aurinko paistaa ruskaisiin puihin.
Peräkontissa vuoroaan odottava jämtlanninpystykorva Hertta on niin vainullaan, että meinaa tulla autosta ulos läpi peltien.
Osa miehistä on jo valmiina passipaikoillaan.
Rantonen antaa lopuille viime hetken ohjeet ja
päästää Hertan irti. Metsässä suomalaisen miehen mieli lepää, Heikki Rantonen
sanoo.
Jahtimiehet häipyvät kuin varpusparvi passipaikoille.
Tekniikka on niin kehittynyttä, ettei hirvelle juuri jää
mahdollisuuksia. Alueella on myös 40 nuolukiv
Numeroidut hirvilavat kertovat n
man ammattimaisuudesta.
. On tärkeää, että meillä säilyy riittävän kattava ampumarataverkosto, Rantakangas huomauttaa.
ODOTELLAAN. Tiedämme, missä hirve
Rantonen selittää ennen kuin on aik
hiljaa, varoa jokaista ylimääräistä ra
Pian runkojen takaa erottuu hirv
Eläin piileskelee puiden seassa nii
puminen onnistu.
Hertta louskuttaa rytmikkäästi,
kiertää aina vain kauemmaksi ja ka
ta näkyvistä.
Sen perässä tarvotaan soisessa m
metritolkulla. Nuotiotulilla makkaran paiston lomassa hirvi kaa
Jahtiin mahtuu jännitystä ja
MERI ALARANTA-SAUKKO
PULKKILA
. Se ampaisee rakettina puiden sekaan.
Rantonen jää itse koulukaverinsa Antti Rantakankaan kanssa odottamaan haukkua.
Hertan kaulassa on lähetin, joka tiedottaa jatkuvasti kännykkään, missä koira juoksee ja miten voimakas on haukku.
. Ennen tämä oli taitolaji. Katkenneesta langasta tiedetään, missä sarvipäät
ovat samonneet.
Jahtipäivän onnistumiselle ovat kaikki edellytykset olemassa. Metsästäjien keski-ikä nousee huolestuttavasti. Hirvimieheksi ei tulla itsestään, vaan sitä
pitää opetella, Rantonen tuumaa.
Rantakangas on kuulunut porukkaan viitisen
vuotta.
Hirvi suolistetaan ja kuljetetaan mönkijällä nyljettäväksi.
Huomenna jahti jatkuu.
Pentti Kemppainen sai osuman 41.
hirveensä. Jännitys väreilee ilmassa.
Hetki vain ja laukaus halkoo tienoota.
Pentti Kemppainen, yksi porukan konkareista, on päässyt pamauttamaan aivan nuotionpaikan vieressä.
. 11
9.10.2013
Mahalaukku tyhjennetään ja jätteet haudataan jo metsässä.
adetaan moneen kertaan uudestaan. Koira
kan puolelle.
antaa.
an nuotiolle
paistamaan makkaraa ja keittämään kahvia.
TULTA on ehditty tuijotella hyvä tovi, kun porukan nuorin, 19-vuotias Valtteri porhaltaa paikalle.
. Myös sen harventamisesta pitäisi saada päättää omassa riistakeskuksessa, ei kehäkolmosen sisäpuolella.. Susikanta räjähtää kohta käsiin. Petopolitiikka saakin ankaraa kritiikkiä.
. Välillä hirviä on turhan paljon, välillä ei ollenkaan. Esimerkiksi rannikolla hirvikanta on pudonnut todella
pieneksi.
Rantonen huomauttaa, että erityisesti kasvanut susimäärä verottaa hirviä paljon. Heikki Rantonen laskee veret.
Välillä hirviä on liikaa,
välillä ei ollenkaan
TÄNÄ VUONNA hirvenkaatolupia on valtakunnallisesti
myönnetty 32 900, mikä on kymmenen prosenttia vähemmän kuin syksyllä 2012.
Lupien määrä perustuu paitsi riista- ja kalatalouden
tutkimuskeskuksen laskelmiin myös metsästäjien paikallistasolla joka syksy tekemiin arvioihin jäävästä hirvikannasta.
Riistakeskus myöntää kaatoluvat riistanhoitoyhdistysten anomuksesta.
. Metsästäjien mielestä hirviä kaadetaan liikaa. Passiketju on pian paikoillaan. Kuvat: Paula Åström
Hirvi kulkee viimeisen matkansa mönkijän kyydillä.
a hiljaisia hetkiä
een.
n myhäilee.
letaan ensin
et ovat kylväle houkutukveä.
nekin hom-
aston tunteet liikkuvat,
ka olla aivan
asahdusta.
ven hahmo.
in, ettei am-
mutta hirvi
atoaa lopul-
metsässä kilovuttaa. Tämä on tämmöstä. Mahtavalta tuntuu, Kemppainen myöntää.
. Ettekö te kuuntele puhelinta! Hirvet ovat tulossa tänne päin, hän huikkaa.
Retkijakkarat kaatuilevat ja nuotiopaikka tyhjenee äkkiä. Tämä se on kuitenkin se paras hetki, todetaan monesta suusta.
Loppu on leikintekoa. Pitäisi päästä kannan tasaisuuteen, pulkkilalainen Heikki
Rantonen sanoo.
Hirvikanta vaihtelee myös alueittain suuresti. Vauhtia ja jännitystä riittää, Rantonen sanoo.
Nuotiolla hirvi ammutaan moneen kertaan uudestaan hyväntahtoisen naljailun säestämänä.
Kiire tulee opetussuunnitelman toteuttamisessa, Hellevi Kylliäinen
välittää ammattioppilaitoksen opettajan
kokemuksia.
Lomautus aiheutti jonkin verran opiskelijoiden siirtymistä sellaisiin oppilaitoksiin, joissa opetus alkoi suunnitellusti. Nämä edellyttivät suurta
määrää etukäteistyötä opetushenkilöstöltä ja rehtoreilta.
. Joissakin
kouluissa tehtiin uusi lukujärjestys lomautusjaksolle, jolloin koko ikäluokalla oli samaa oppiainetta.
Töissä olevat opettajat jakoivat ikäluokan opetuksen joko yhdistämällä luokkia
tai juoksemalla tunnin aikana eri opetustilojen välillä.
Koulupäivinä oli myös erilaisia teemapäiviä, työelämään tutustumispäiviä ja
taksvärkkipäiviä. Opettajat kokivat, että syksyn ensimmäinen jakso meni hukkaan.
. Opettaja on siis tärkeä oppilaille, Hellevi Kylliäinen puntaroi.
Ammattioppilaitoksessa kahden viikon
lomautus toteutettiin heti lukuvuoden
alussa. Molemmat säästökohteet ovat
kiistanalaisia. varapuheenjohtaja Markku Pakkanen (kesk.) tilittää.
Kuntaliitoksessa päätetty henkilöstön viiden vuoden irtisanomissuoja umpeutuu ensi vuoden alussa, jolloin irtisanomiset ovat mahdollisia.
Irtisanomisiin pakottaa kaupungin alijäämäinen talous ja jatkuvasti kasvava velka, joka lisääntyy vuosittain 400 eurolla asukasta kohti.
Kun kuntaliitos tehtiin vuonna 2009, velkaa asukasta kohti oli
1200 euroa, nyt velkamäärä on yli
2000 euroa.
. Jos jotain hyvää halutaan asiassa löytää, opettajien yhteistyö lisääntyi ja lomautuksen jälkeen oppilaat toivottivat omat opettajansa tervetulleiksi kouluun, pienimmät jopa halauksin. Paikkavaihtoehto-
ja oli useampiakin, mutta lopulta vastakkain olivat Kotiharjun
alue aivan keskustassa poliisitalon ja pelastuslaitoksen vastapäätä ja Puhjon alue kauppakeskusten vieressä vanhan Kouvolan ja
Kuusankosken keskustan välissä.
Kotiharju voitti täpärästi.
Ratkaisua odottaa hankkeen rahoitus.
Onko ratkaisu elinkaarimalli, jolloin hankkeen kustantaisi tässä vaiheessa jokin muu taho, ja kaupunki maksaisi rakennusta omakseen 20 vuoden aikana noin 16 miljoonan euron vuosivauhtia. Voisin kyllä lähteä konsultoimaan kuntiin, kuinka kuntaliitos
pitää tehdä, Markku Pakkanen hymähtää.
Tilanne on kaikille Kouvolan
päättäjille vaikea, eikä irtisanomisiin ryhdytä mielellään.
Mutta kun talous ei mahdollista
nykyisen henkilöstömäärän palkkaamista, vaihtoehtoja ei ole. Valvontakerrat lisääntyivät, eikä työpäivään jäänyt taukoja,
jolloin olisi voinut vetää henkeä ja toipua.
. Hanke maksaa vähintään 115 miljoonaa euroa.
Ratamon paikasta on keskusteltu kiivaasti. varapuheenjohtaja Markku Pakkanen.
Kuva: Arja Ukkonen
Kouvolan koulujen opettajat kokivat lomautuksen raskaana
. Tuotannolliset ja taloudelliset edellytykset irtisanomiselle täyttyvät.
KOUVOLALLA on edessään tulevina vuosina mittavia investointeja, joista merkittävin on sosiaalija terveyskeskuksen ja sairaalan,
Ratamon, rakentaminen Kouvolan keskustaan. Heikkojen oppilaiden
saama tuki oli minimaalista, joten tuki-
opetuksen tarve lisääntynee jatkossa, Hellevi Kylliäinen arvioi.
Tunnollisesti työtään tekevät opettajat
turhautuivat ja stressaantuivat.
Henkinen kuormitus kasvoi, kun oppilaiden turvallisuudesta vastasi vain puolet
koulun henkilöstöstä. Mitäs minä sanoin, olisi Markku Pakkasen helppo sanoa.
Hän nimittäin puhui jo viisi
vuotta sitten, että kuntaliitoksissa henkilöstöllä ei pitäisi olla viiden vuoden irtisanomissuojaa.
Tehtävät on määritettävä tarpeen
mukaan ja sen mukaan palkattava henkilöstö.
. Nyt vasta pääsee oikeasti aloittamaan
opetuksen. Taloudelliset säästöt tuskin yltävät suunniteltuun määrään, kuvailee Kouvolan opettajien, koulunkäynninohjaajien ja koulukuraattoreiden työsuojeluvaltuutettu Hellevi Kylliäinen pääosin kouluvuoden alussa
elo-syyskuussa toteutettua peruskoulun
opettajien lomautusta Kouvolassa.
Vastaisuudessa kustannuksia tuottanevat tukiopetuksen lisääntynyt tarve sekä
mahdolliset opettajien sairauspoissaolot.
. Vai rakennuttaako Ratamon kaupunki itse.
. Yleensäkin olisin valmis säilyttämään
omaa tuotantoa mieluummin
kuin ulkoistamaan. Opettajat kokivat lomautuksen hyvin
raskaana. Molemmista tulisi noin miljoonan euron säästö.
. Työtavat olivat rasittavia eikä oppimistuloksia voi taata. Tämänhetkisen arvion mukaan säästö jää noin viiteen miljoonaan euroon.
. 12
9.10.2013
Kouvola korjaa talouttaan
henkilöstöä vähentämällä
ARJA UKKONEN
KOUVOLA
KOUVOLA aikoo vähentää 600
työntekijää nykyisestä noin 6 000
työntekijästä ensi vuoden aikana.
Säästöjä on haettu jo tänä vuonna
lomautuksin, jotka ovat kohdistuneet yli 5 000 työntekijään.
. Nyt on viimeinen hetki korjausliikkeisiin, Kouvolan kaupunginvaltuuston 3. Vanhusten
hoito on pääasiassa kunnan tehtävä, Pakkanen huomauttaa.
VEROPROSENTIN korotukseen olisi tarve. MENTIIN pää kolmantena jalkana. Päällekkäisyyksiä syntyi väistämättä.
Vastikään tehdyn selvityksen
mukaan erilaisia työntekijätasoja
on monella työalalla liikaa. Olen molempien
säilyttämisen kannalla. Arviolta noin sata henkilöä voidaan vähentää eläkejärjestelyin. Tarvitaan karsimista nykyisestä 7-portaisuudesta noin 4?5 tasoon.
Lisäksi henkilöstöä karsittaessa määräaikaiset työsuhteet joutuvat huomion kohteeksi. Irtisanomisilla tavoitellaan noin 20 miljoonan euron säästöä.
SÄÄSTÖJÄ pyritään saamaan aikaan myös lakkauttamalla kalliiksi katsottuja yksiköitä, joita on
vanhusten Anjala-koti.
Toinen säästökohde on Kouvola-lisän poistaminen lapsiperheiltä. Tämän seurauksena tilalle tuli varapaikoilta oppilaita.
Koulun syksy on ollut hyvin rikkinäistä:
oppilaita tulee ja menee.. Nyt on viimeinen hetki korjausliikkeisiin, kokee Kouvolan kaupunginvaltuuston 3. Kouvola on tehnyt alijäämäisiä budjetteja kaiken aikaa, ja tulevan vuodenkin budjetti on alijäämäinen, Pakkanen toteaa.
Henkilöstökustannukset ovat
vieneet liian suuren osan kaupungin menoista.
Kun kuusi kuntaa yhdistyi, kaikille kuntien työntekijöille taattiin
työpaikka viideksi vuodeksi. Koulupäivän jälkeen oli takki
tyhjä eikä opettaminenkaan ollut kovin tehokasta, Hellevi Kylliäinen summaa.
Joissakin kouluissa opettaja saattoi
opettaa yli 40 oppilaan ryhmää. Kun veroprosenttia korotettiin pari vuotta sitten, sitä korttia ei mieluusti käytetä.
Lomautuksilla tavoiteltiin noin
seitsemän miljoonan euron säästöä
Mahdollisuudet nobelistiksi on myös algerialaisella Assia Djebarilla, samoin valkovenäläisellä Svetlana Aleksijevitshillä.
Ruotsin akatemia julkistaa
kirjallisuuden Nobel-palkinnon
voittajan torstaina 10. Keinot voivat hänen mukaansa olla
?mitä tahansa?.
Dynamiitin keksijän Alfred Nobelin rintakuva Tukholmassa kiinnostaa näinä päivinä.
Kuva: Jonathan Nackstrand/AFP Photo/Lehtikuva
Murakami vahvoilla
kirjallisuuden nobelistiksi
ANTTI EEROLA/STT
HELSINKI
Myös Kuopiossa joudutaan korottamaan tuloveroprosenttia. Viime vuonna Euroopan
hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cern kertoi löy-
täneensä hiukkasen ensi kertaa.
Englert, 80, ja Higgs, 84, teoretisoivat hiukkasen toisistaan riippumatta vuonna 1964. Työpanos vähenee 75 henkilötyövuodella luontaisen poistuman kautta.
Suunnitelmissa on myös investointien tuntuva supistaminen sekä koulujen ja kirjastojen lakkautuksia.
Kuopion viime vuoden tilinpäätös oli liki seitsemän
miljoonaa euroa alijäämäinen. Jos tänä vuonna Nobelin voittaa nainen, joka ei ole Joyce Carol
Oates, ovat Kanadan pörssikurssit
korkealla. Tämän vuoksi sitä on joskus myös nimitetty jumalhiukkaseksi.
Bosoni on ollut fysiikan perusteoriasta puuttuva osanen, sillä muut alkeishiukkaset, kuten
elektronit on löydetty. Vaasan kaupunginhallitus päätti asiasta kokouksessaan maanantaiiltana.
Tavoitteena on saada 1,2 miljoonan euron säästöt jo
tänä vuonna ja 6 miljoonan euron säästöt vuonna 2014.
Vaasan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seppo
Rapo (kok.) kertoi yt-neuvottelujen koskevan kaupungin koko henkilöstöä. Määräaikaisia hän vähentäisi
270:llä kolmessa vuodessa.
Lahti päätti jo keväällä nostaa veroprosenttia 0,75 prosenttiyksiköllä 20,25:een. Arkistokuva: Emma Taipale
Kuopion kaupunginjohtaja
esittää kuntaveron korotusta
KAUPUNGINJOHTAJA Petteri Paronen esittää Kuopion
kunnalliseen tuloveroon 1,25 prosenttiyksikön korotusta.
Jos valtuusto hyväksyy esityksen marraskuussa, on kaupungin tuloveroprosentti ensi vuonna 20,75.
Korotus lisäisi kaupungin tulorahoitusta noin 20 miljoonaa euroa. 10.
Palkinnon arvo on kahdeksan
miljoonaa Ruotsin kruunua
eli noin 920 000 euroa.. Nobel-palkinto voidaan kuitenkin jakaa vain korkeintaan kolmen tahon kesken.
Tämänvuotiset Nobel-palkinnot ovat suuruudeltaan noin 900 000 euroa.
Vaasa havittelee miljoonien
säästöjä yt-neuvotteluilla
VAASAN KAUPUNKI aloittaa yt-neuvottelut. Tänä vuonna alijäämän
odotetaan kaksinkertaistuvan ja olevan ensi vuonna
noin 16 miljoonaa euroa.
ASIANTUNTIJOIDEN ja vedonlyöntitoimistojen listojen mukaan Japanin Haruki Murakami on jälleen
suurin ennakkosuosikki Nobelin
kirjallisuuspalkinnon voittajaksi.
Vedonlyöntitoimistojen listojen kärjessä keikkuminen ei kuitenkaan merkitse muuta kuin sitä, että Murakami on eräs Nobelpalkinnon eturivin tavoittelijoista.
Parin viime vuoden voittajat, ruotsalainen runoilija Tomas Tranströmer ja kiinalainen Mo Yan,
löytyivät vetolistoilta kärjen tuntumasta.
Yhdysvaltalainen ei ole voittanut kirjallisuuden Nobelia kahteen vuosikymmeneen. Brout kuoli 2011.
Kaksi viikkoa Englertin ja Broutin jälkeen
Higgs esitteli oman teoriansa, jonka ansiosta
hiukkanen lopulta nimettiin hänen mukaansa.
Vuosikymmenten varrella tuhannet tieteilijät ovat tutkineet Higgsin bosonia. 13
9.10.2013
lyhyesti
Lahti patistaa väkeään
talkoovapaille
LAHTI EI AIO kunnallistalouden paineissa irtisanoa tai
lomauttaa väkeään. Niiden sijasta voidaan käyttää
myös vapaaehtoisia palkattomia vapaita sekä lomarahan
vaihtoa vapaiksi. Vaasan kaupungilla on noin 6 500
työntekijää.
Vaasan ja Vähänkyrön kuntaliitoksen takia kaupungin henkilöstöllä on irtisanomissuoja vuoden 2017 loppuun asti.
. Emme voi irtisanoa henkilöstöä tuotannollis-taloudellisista syistä, Rapo sanoo.
Rapon mukaan henkilöstön edustajat voivat yt-neuvotteluissa esitellä omia keinojaan siitä, miten säästötavoitteisiin päästään. Myllyvirta tasapainottaa budjettiesitystään lisäksi Kariniemen jätevedenpuhdistamon myynnillä vuokralaiselle eli kaupungin vesiyhtiölle 14 miljoonalla.
Pahimpina nollatuloksen uhkaajina Myllyvirta näkee
ensi vuonna erikoissairaanhoidon ja toimeentulotuen.
Ne ovat jo tänä vuonna viemässä tuloksen 25 miljoonaa
euroa miinukselle.
Lisämenoja on tietänyt ja tietää sekin, että Lahti lyhentää yli 40 vuoden korjausvelkaa. Heitä ovat muun muassa Joyce Carol Oates, Bob Dylan, Philip Roth, Don DeLillo ja Thomas
Pynchon.
Syyria on ajankohtainen maa, ja
syyrialainen runoilija Adonis eli
Ali Ahmed Said on eräs Nobelikisuosikeista. Suomesta vedonlyöntitoimistojen listoille ovat
päässeet Sofi Oksanen, Eeva Kilpi ja Gösta Ågren, tosin pirullisen
suurilla kertoimilla.
Helsingin kirjamessujen tee-
mamaa on parin viikon päästä
Saksa. Vuoden
1993 voittaja oli Toni Morrison.
Yhdysvalloilla on tänäkin vuonna monta kovaa Nobel-ehdokasta. Koulujen ja päiväkotien
home- ja muut remontit pitävät investointitason korkealla.
Fysiikan Nobel Higgsin hiukkasen keksijöille
STT?AFP?REUTERS TUKHOLMA
FYSIIKAN Nobel-palkinto on annettu niin sanotun Higgsin bosonin keksijöille. Saksalaiset kirjailijat eivät
ennakkosuosikkien listalla juhli,
mutta läheltä kärkeä löytyy Helsingin messuille saapuva itävaltalainen Peter Handke.
Nobel-spekulaatioissa ovat tänäkin vuonna suomalaisille tutuista kirjailijoista korkealla Rothin, DeLillon ja kumppaneiden
lisäksi tshekkiläinen Milan Kundera ja italialainen Umberto Eco.
Naiskirjailija voitti Nobelin viimeksi vuonna 2009, kun palkinto meni Romaniassa syntyneelle saksalaiselle Herta Müllerille. Pitkään on voittajaksi povattujen luetteloon kuu-
Haruki Murakami on yksi
suosikeista kirjallisuuden
Nobel-palkinnon saajaksi.
Kuva: Michal Cizek/AFP Photo/Lehtikuva
lunut myös eteläkorealainen runoilija Ko Un.
Ikuisia Nobel-ennakkosuosikkeja ovat lisäksi unkarilainen kirjailija Peter Nadas ja israelilainen
Amos Oz.
POHJOISMAIDEN ykkösnyrkki nobelistiksi lienee viime päivinä
osakkeitaan vedonlyöntilistoilla tolkuttomasti parantanut norjalainen Jon Fosse. Englert
julkaisi tutkimuksensa ensin kollegansa Robert
Broutin kanssa. Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta toivoo kuitenkin koko henkilökunnan jäävän kahdeksi viikoksi talkoovapaalle. Sekä Alice Munron että
Margaret Atwoodin nimi vilahtelee Nobel-spekulaatioissa tiuhaan
tahtiin. Palkinnon jakavat brittiläinen Peter Higgs ja belgialainen Francois Englert.
Higgsin bosoni selittää, miten alkeishiukkaset
saavuttivat tarvittavan massan muodostaakseen
tähtiä ja planeettoja. Luvassa voi olla toinenkin veron korotus
lähivuosina.
Henkilöstön on varauduttava Parosen mukaan myös
parin viikon lomautuksiin
Brasilia on yksi neljästä
suurimmasta maatalousmaasta,
mutta sen tuotantomenetelmistä
on karmeaa kerrottavaa.
Syrjäseutujen pienviljelijät
ovat menettäneet maansa suurviljelijöille, jotka ovat ostaneet
ne väärennetyillä kauppakirjoilla. Mielipiteet
14
Jörn Donner vihaa maataloutta,
eikä Donner ole ainoa
KANSANEDUSTAJA Jörn Donner on julkisesti ilmoittanut vihaavansa maataloutta. Kunnes talouden vaatimukset kovenevat, eikä enää ole varaa kieltäytyä.
Silloin ei valtio, tai sen edustama kansa ole enää itsenäinen.
?Yhtiöt kuten Microsoft ovat jo nyt Suomen ja varmaan EUnkin
vaikutusvallan yläpuolella.. Yhtiöt kuten Microsoft ovat
jo nyt Suomen ja varmaan EUnkin vaikutusvallan yläpuolella.
Johtajat kuten Elop alkavat olla kansallisvallan lain yläpuolella, ja toiset, kuten Berlusconi,
voivat ostaa kokonaisia puolueita ja niiden avulla saada aseman
VUONNA 1982 Gibson julkaisi
kirjansa Neurovelho, jossa hän
loi muunmuassa käsitteen kyberavaruus. Nyt nämä oikeudettomat tekevät työtä ryöstäjilleen.
Uudet omistajat suorittavat
omien armeijoidensa avulla tarkastuksia, joissa niskuroiva talonpoika tapetaan muille pelotukseksi. Suuryhtiöitä suuremmat megakorporaatiot, jotka pystyvät kaatamaan
valtioita taloudellisilla päätöksillään.
Suurimmat nykyiset suuryhtiöt
lähestyvät nyt megakorporaatio
rajaa. Hän varmaankin lukeutuu niihin, jotka
ovat havainneet, että ruokaa saa
kaupasta.
Saman nerokkaan havainnon
tekivät ne 25 eurooppalaista ekonomistia, jotka muutama vuosi sitten totesivat julkilausumassaan, että Euroopan unioni ei
tarvitse omaa maataloutta.
?Eurooppa on niin varakas, että se voi luopua omasta maataloudesta ja ostaa elintarvikkeensa.?
Allekirjoittaneiden joukossa oli
myös yksi suomalainen.
JULKILAUSUMASSA ei kerrottu,
mistä Eurooppa, yksi suurimmista maataloustuottajista, ostaisi
tarvitsemansa elintarvikkeet.
Omasta tuotannosta luopumista seuraisi ainakin maailmanlaajuinen elintarvikepula.
Ruokaa jouduttaisiin tuomaan
entistä enemmän merten takaa
Amerikoista ja ruokapulasta kärsivästä Afrikasta.
Enää ei voitaisi kontrolloida
ravinnon laatua, vaan kaiken tulisi kelvata, geenimuunneltuja kasvituotteita ja antibiooteilla
kasvatettuja eläintuotteita myöten.
EUROOPAN UNIONIN aikana
maanviljelijän ihmisarvo on kokenut kovan kolauksen.
Elintarvikkeiden tuottajaa
epäillään rikolliseksi ja vain tilalla suoritettu tarkastus voi osoittaa hänet syyttömäksi.
Vielä paljon huonompi on viljelijän asema muualla maailmassa. Tämä oli tärkeä
asia, joka jäi puolitiehen. Televisio-ohjelman
mukaan syrjäseuduilta oli rekisteröity jo 28 tällaista tapausta.
Länsi-Afrikan kaakaoviljelmillä työn tekevät lapset, jotka kaapataan raskaaseen orjatyöhön tai
ostetaan köyhiltä vanhemmilta.
?Omasta tuotannosta luopumista seuraisi ainakin maailmanlaajuinen elintarvikepula.?
EUROOPASSA talonpoika koki
Kuva: Jaakko Martikainen
vuosisatojen kuluessa sosiaalisen nousun maaorjasta arvostetuksi viljelijäksi. Suuressa osassa
maailmaa ei tällaista nousua ole
tapahtunut, eikä kaikkialla voida
puhua myöskään hyväksyttävistä
tuotantomenetelmistä.
Myös EU:ssa tuotannon eettinen pohja on alkanut rapautua.
Monet nuoret eivät halua am-
mattiin, jossa leimautuu helposti rikolliseksi ja jossa tiukka kontrolli hankaloittaa työskentelyä ja
tilan kehittämistä.
Maailmankaupassa liikkuu
elintarvikkeita, joiden käyttökelpoisuus on osoittautunut kyseenalaiseksi.
Euroopassakin syödään jo
naudanlihaa, jota tuotetaan pelkällä antibiootteja ja hormoneja sisältävä väkirehulla ja ruokinnasta puuttuu kokonaan märehtijän terveydelle välttämätön
kuitupitoinen karkearehu.
Geenimuunneltujen ravintokasvien tuontia ei EU myöskään
pysty enää estämään.
Nykyiseen, maailmanlaajuisesti huonontuvaan elintarviketilanteeseen kannattaisi asiaan
heikosti perehtyneiden tutustua.
Maatalouden vihaajilla, ekonomisteilla ja muilla pelkän kaupallisen koulutuksen saaneilla, samoin kuin meillä muillakin,
on ennen pitkää vastassa päivä,
jolloin marketeistamme ei enää
löydy puhdasta ruokaa.
nimissä antavat yhä enemmän
vaikutusvaltaa suuryrityksille.
Tai sitten turva katoaa kokonaan ja pärjääminen määritellään hyödyllisyyden mukaan.
ME OLEMME erottaneet kirkon
ja valtion, kun keskiajalla kirkon
päätökset sanelivat kuninkaiden
toimia.
Nyt on aika ryhtyä ajattelemaan, kuinka valtioiden toiminta turvataan yksityisen talouden
oikuilta ilman pelkoa lamasta tai
sotilasvallasta.
Se ei vaadi paljoa vielä, mutta on jo nähtävissä kuinka valtiot
seuraavat rahantarvettaan, eivätkä kykene vastustamaan talouden houkutuksia.
Ja vastapalveluksena tarvitaan
aina vain pieniä myönnytyksiä, taloudellisesti järkeviä sellaisia. Jotkut yhä tunnistavat
ja syytesuojan.
Tavallisen kansalaisen asema
saattaa tulevaisuudessa hyvinkin
olla paremmin turvattu työnantajan emoyhtiön kautta, kuin valtion kautta, jos valtiot talouden. Siksi
kerronkin miehestä nimeltä William Gibson.
Gibson on kirjailija, eli osa sitä
ryhmää, joka on onnistunut paremmin tulevaisuuden ennustamisessa kuin tiedemiehet suurine budjetteineen.
TOINEN tärkeä asia, mitä Gibson
sekä monet muut ennustivat, oli
suuryhtiöiden nousu. Kuva: Timothy Clary/AFP Photo/Lehtikuva
Juha Wilén
Oulu
Geenimuunneltujen ravintokasvien tuontia
ei EU myöskään pysty enää estämään.
Erkki Raudaskoski
Rovaniemi
Valtioita vahvemmat yhtiöt
KUUNNELTUANI Eurooppa-illassa Hannu Takkulan puheen olin
varsin vaikuttunut, mutta en siitä
mistä hän enimmäkseen puhui,
vaan siitä mistä hän lähes puhui.
Tämän takia kirjoitan lähes samasta asiasta.
termin, mutta nykyinen sana on
Internet.
30 vuotta sitten Gibson kuvasi
nykyajan internetin käyttöä hyvinkin tarkasti tai pikemminkin
sitä, mitä sen uskotaan olevan
kymmenen vuoden päästä.
TAKKULA mainitsi, että maailman 40 suurimmalla yrityksellä on suuremmat tulot kuin YKn
jäsenvaltioilla
Purkissa oli yhteensä 417 erikokoista mutteria.
Taitavin arvioija oli tällä kertaa Katariina Luotola 428
mutterin arviolla. Oletetut tuotot häämöttävät aikaisintaan vuodessa 2024.
ALKUPERÄISESSÄ suunnitelmassa voimalan teho oli 1 600-1 800
MW ja kustannusarvio 4-6 Mrd
euroa. Tervetuloa mukaan
taas ensi vuonna!
Anne Ollila ja Paula Ojanperä
Kittilän Vesaiset
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
?Kuntalaisten mielipiteen puolueetonta mittaamista toivoo kuitenkin moni, myös ydinvoiman
kannattaja, joka haluaisi asian selvyyden.. Kuva: Kittilän Vesaiset
Päivä maalla
LAUANTAINA 20. Päivän aikana lähes 500 kävijää
pääsi tutustumaan maaseudun elämään, joista kaukaisimmat olivat Japanista asti.
Pihapiiristä löytyi lehmiä, poneja joilla päästiin ratsastamaan, kanoja, lampaita ja hanhia, joita sai halutessaan
silittääkin.
Armi-emäntä kutsui kelloaan kilistäen tasatunnein
mukaan navettareissulle, jossa hän kertoi lehmistä ja niiden hoidosta. Sen osoittivat salkopallo ja köyden veto, jotka olivat päivän aikana ahkerassa käytössä, ja kelpasipa köysi
naruhyppelyynkin.
TUNNELMAA päivään loivat lapset isovanhempineen.
Jousan Jussi vauhditti lauluillaan makkaroiden ja lättyjen syöntiä.
Keskusteluissa muisteltiin, miten ennen tehtiin ja ihmeteltiin nykyisiä koneita ja laitteita. Kirjoita Suomenmaahan. heinäkuuta järjestettiin Ojanperän tilalla Kaukosessa koko perheen Päivä maalla -tapahtuma jo
kolmatta kertaa.
Ohjelmassa oli monenlaista mukavaa puuhaa kaiken
ikäisille vauvasta vaariin. Monien suosikkipuuhaa oli leikkiutareilla
lypsäminen, josta sai palkinnoksi lypsydiplomin ja hienon lehmämagneetin.
Esillä oli myös eri ikäisiä ja -kokoisia traktoreita ja
muita maatilan koneita, joiden kyytiin sai kiivetä. Voisiko Rosatom halutessaan napsia
osakkaita mielin määrin, vaikkapa enemmistön koko potis-
ta, kun kelkasta hyppäävät yhtiöt
laittavat osakkuutensa myyntiin?
NYT VILKKAASTI suunnitelmiaan
muuttanut, omistuspohjaa ja reaktoritoimittajaa vaihtava Fennovoima päivittää ympäristövaikutusten arviointiohjelmaansa
ja muita selvityksiä, joista työ- ja
elinkeinoministeriö tulee kysymään kuntien kantaa uudelleen.
Naapurikuntiakaan ei ole
unohdettu.
Fennovoiman toimitusjohtaja apulaisineen kiertelee valtuustoissa juttelemassa mukavia ja
valamassa päättäjiin uskoa horjuvaan ja alati muuttuvaan hankkeeseen, juuri nyt sopivasti YVAasioiden käsittelyn alla.
KUNTALAISTEN, varsinaisten asianosaisten mielipiteen selvittäminen on äärimmäisen tärkeää,
siksi Pro Hanhikivi ry on aloittanut kansanäänestysvaatimuksen
valmistelun Pyhäjoen kunnassa.
Kun allekirjoituksia aloitteeseen kerättiin Pyhäjoen messuilla, saatiin jälleen varsin selvästi todeta, ettei moni uskalla julkisesti ja omalla nimellään ilmaista mielipidettään, ei edes tilanteessa, jossa allekirjoitus kansanäänestysvaatimukseen ei ole
kannanotto ydinvoiman puolesta tai vastaan, vaan ainoastaan
tahdonilmaisu siitä, että kuntalaisia on asiassa kuultava.
Kuntalaisten mielipiteen puolueetonta mittaamista toivoo
kuitenkin moni, myös ydinvoiman kannattaja, joka haluaisi
asian selvyyden.
Toisaalta eräskin kuntamme
pitkäaikaisista päättäjistä silti totesi, ettei kuntalaisten mielipidettä voi tällaisessa asiassa ky-
syä, koska he päättävät vain tunteella.
Ovatko kuntalaiset tällä logiikalla siis kykenemättömiä ottamaan kantaa tärkeisiin ja isoihin
asioihin, jotka heitä konkreettisesti koskettavat?
Vai onko kyse siitä, että oikeasti ei uskalleta kuulla kuntalaisten
mielipiteitä, vaikka Fennovoiman teettämien kyselytutkimusten julistetaan viestivän hankkeen vankkaa kannatusta?
Miksipä ei annettaisi kaikkien täysi-ikäisten kuntalaisten ilmaista kantansa, luotettavasti ja
riippumattomasti?
JUURI NYT on oikea aika järjestää
Pyhäjoella kansanäänestys ydinvoimahankkeesta ja perusteltua arvioida asiaa kokonaan uudelleen.
Kansanäänestys tarvitaan jo
senkin vuoksi, että kaikki ydinvoimarakentamisen perustelut,
heikkouksineen ja vahvuuksineen voitaisiin käydä läpi monipuolisesti ja huolellisesti.
Edellisellä kerralla Fennovoiman hanke tarjoiltiin pyhäjokisille houkuttelevasti ?hopealautasella. Mikäli unohdit ottaa oman taulusi
mukaan, voit kysellä sitä Ojanperästä.
Vielä tänä päivänäkin vanhat tutut kesälajit ovat suosittuja. Nyt tarjolla on Rosatomin
1200 MW:n reaktori, jonka kustannusarvio kuitenkin on jo ehkä
noin 6,4 Mrd euroa.
Kannattavuudelle tämä tarkoittaisi sitä, että yhtä MWe kohti rakentamiskustannus olisi jo
noin 5,33 miljoonaa euroa, mikä
paukkuu jopa yli hintalappuaan
moneen kertaan korottaneen Olkiluoton 3:n tämänhetkisen arviohinnan (5,31 MWe).
Mikä olisikaan lopullinen
omakustannushinta tuotetulle
sähkölle?
Ja kuka määräisi yhtiössä. Toiseksi lähimmän arvion antoi Jukka
Hettula 437 mutterilla.
Onnittelut taitaville lahjakorttien voittajille! Kävijöiden
kesken arvotun lahjakortin voitti puolestaan Onni Pekkala.
Suuri kiitos tapahtumassa vierailleille sekä kaikille tapahtumaa tukeneille! Teidän ansiostanne saimme viettää yhdessä hienon päivän maalla. Innokkaat tytöt ja pojat pääsivät ajamaan traktorilla, sillä mukana tapahtumassa oli ensimmäistä kertaa uusi hieno
Massey Ferguson -polkutraktori.
UUTTA tapahtumassa oli lasten taidepaja, jossa tehtiin
taidetta luonnon materiaaleista eli puukiekoista ja pienistä kivistä.
Tuloksena oli hienoja tauluja, jotka lapset saivat viedä mukanaan kotiin. Ja kuka määräisi yhtiössä?
?Koko perheen Päivä maalla -tapahtuma järjestettiin
jo kolmatta kertaa.. Tapahtumassa
nähtiin vanhoja tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia.
JÄNNITYSTÄKIN päivään sisältyi, sillä onneaan ja tietämystään pääsi kokeilemaan erilaisissa arvonnoissa ja
onginnassa.
Purkissa olleiden erikokoisten mutterien määrä aiheutti monille pään vaivaa. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
15
Pyhäjoella on aika järjestää
kansanäänestys
PYHÄJOELLE suunniteltu Fennovoima Oy:n ydinvoimalahanke
on muuttunut merkittävästi niistä tiedoista, joiden nojalla eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen yhtiölle myönteisestä periaateluvasta vuonna 2010.
Hankkeen perustelut ontuvat
nyt sekä sähkönkulutusennusteiden että hankkeen taloudellisen
kannattavuuden suhteen.
Moni yhtiön osakas onkin jo
jättäytynyt pois hankkeesta ja
vielä jäljellä olevien on määrä ilmoittaa lokakuun loppuun mennessä halukkuutensa jatkaa hanketta Rosatomin kanssa.
Pohdittavaa aiheuttanee erityisesti investointien ajoitus.
Laitoksen rakentaminen ja
suurin rahantarve osuisi näille
vuosille, kun talous ja erityisesti
kuntien talous on tiukalla. Kuva: Maria Seppälä
PL 52, 90100 Oulu. vain myönteisiä puolia
korostaen.
Nyt kun monet lupaukset ovat
osoittautuneet aivan liian optimistisiksi ja on huomattu niiden
perustuneen virheellisiin tietoihin, voi toivoa asiaa tarkasteltavan myös terveen kriittisesti.
Pro Hanhikivi ry,
Helena Maijala
Katja Sipilä
Hanne Tyybäkinoja
(pyhäjokiset hallituksen jäsenet)
Mikä olisikaan lopullinen omakustannushinta
tuotetulle sähkölle
klo
19 ABC-Renkomäki, Simolanmutka 1,
15680 Lahti. klo 18.30 valtuustosalissa. klo 19
Johanna Ihanamäellä, Vettenrannantie 11. 10-14. klo 16.30-18 Panimoravintola Koulussa. klo
19 Sääksjärven py. Risteilyn hinta on
B4/2 hengen hytissä 55 . Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat. krs. Satakunnan Keskustan
piirihallitus kokoontuu ke 16.10. Ilmoittautumiset ja lisätiedot:
varsinais-suomi@keskustanuoret.fi
?Annelin ystävät - tullaan tutuiksi. krs. 0401417326
Piiri, Varsinais-Suomen piirin syyskokous la 9.11. 12.11. /henkilö, tilinro FI40 5285 0820 0866 89, viite 1232. laivamatkat, lauantaina lounaan ja kokoustarjoilun. 10 Virolahden kirkossa ,samalla vietetään piirin kirkkopyhää. klo 18 Yläneen OP:n kerhohuoneella. Poliittisen alustuksen pitää ke
Mauri Pekkarinen.
Raisio. 1-2.
Espoo. Risteilyn hinta on
B4/2 hengen hytissä 55 . klo 12.30 Padasjoen
Helmi Säästöpankilla.
Turun Keskustaopiskelijat, Keskustelutilaisuus ?Kaupunkilainen Keskusta. Lämpimästi tervetuloa!
Tuusula, Kellokosken paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous ke 16.10. 13.10. klo 18.30 kunnantalolla, h. Johtokunta kokoontuu klo 17.30.
Jämijärvi, Paikallisyhdistyksien syyskokoukset: Kirkonkylän ke 6.11. Mukana Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki ja kotimaan erityisavustaja Tiina Loikkanen. Onko tulevaisuuden Suomi hyvinvoiva vai hyvinvoivien. klo 18 Keskustan
Heinolan kunnallisjärjestön syyskokous kaupungintalolla
Keskustan virtuaalinen tupailta ti
5.11., www.keskusta.fi
Lahti, ti. - risteily 19. Mukana myös Lopen
kirkkoherra Tuomas Hynynen.
PÄIJÄT-HÄME
Tule keskustelemaan EU-asioista,
paikkana on ravintola Majakkapaviljonki Asikkalassa to 10.10 klo 18. klo 9-17 Loimaan
evankelisella opistolla. Ilmoittautuminen
klo 12 alkaen. Lisätietoja jäsenkirjeestä, toiminnanjohtaja Helena Pakariselta tai
pj Pirkko Wiléniltä.
HELSINKI
Keskustanuorten Helsingin piiri ry:n ylimääräinen yleiskokous pidetään Keskustan puoluetalo Apollon suuressa salissa (Apollonkatu 11
A, 00100 Helsinki) to 10.10 klo 18. Turku - Tukholma -Turku, m/s Viking Amorella. Risteilyn hinta on
B4/2 hengen hytissä 55 . Messun jälkeen keittolounas (omakustanteinen) Torron
harrastekeskuksessa, osoite Torrontie, Karvia.
Satakunnan Keskustanaisten piiri
ry, syyskokous su 13.10. Juha Sipilä,
Matti Vanhanen, Anneli Jäätteenmäki
ja Hannu Takkula. 18-20 seurakuntakeskuksen Maria-salissa (Savonkatu 40).
Illan esiintyjinä Nazima Razmyar, Olga
Temonen ja Sirkka Seittu.
Keskustanuorten Kymenlaakson
piiri ry, syyskokous järjestetään pe
11.10 klo 18 Ravintola Nevillen kabinetissa (Salpausselänkatu 27, Kouvola). Alustajana
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen. krs. Uudenmaankatu 1, 2. Salosella, Käpykuusentie 18, ti 29.10. /henkilö, tilinro FI40 5285 0820 0866 89, viite 1232. klo 18 alkaen.
Turku, Paattisten py:n sääntömääräinen syyskokous pe 11.10. Tarjoilua.
Mynämäki, kunnallisjärjestön syyskokous ke 23.10. Risteilyn hinta on B4/2 hengen hytissä 55 . Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät ja muut esille tulevat asiat.
Mäntsälän Keskusta. Tiina Loikkaselle puh 0500-574040 tai tiinaloikkanen@hotmail.com.
Helsingin Vesaisten perhesähly lauantaisin Koskelan nuorisotalolla klo 14-16. - risteily 19. Osoite: Antti Korpintie 3A
00600 Helsinki.
UUSIMAA
Keski-Espoo, py:n syyskokous ke 9.10
klo 18.30 Sarlundilla, Karakallionkuja
6 E 41. Eeva Vesterinen. /henkilö, tilinro FI40 5285 0820 0866 89, viite
1232. Maksu
sisältää materiaalit ja tarjoilun.
Satakunnan keskustanaiset. klo 10 Mynämäen Laurin koululla, os. klo
16.30. klo 18.30 Ohkolan py.
Ohkolan VPK:n talolla, pe 25.10. Jumalanpalvelus klo. klo 10
Karvian kirkkoon. perheneuvoja Timo Korpinen. Suurimaan ti 22.10. Keskustanaisten Espoon paikallisyhdistyksen syyskokous ke 16.10.
klo 18 alkaen Espoon Valtuustotalolla
Keskustassa tapahtuu
Keskustan ryhmähuoneessa. Sääntömääräiset asiat, kahvi klo
18, vieraana kylien liiketoiminta-asiamies Juha Kuisma.
SATAKUNTA
Satakunnan Keskustanuorten johtokunta, kokous to 10.10. 12.10. klo 19 Keski-Mäntsälän py. juhla 20.10 . Poliittisen alustuksen pitää Suomen Keskustanaisten
pj. Heinolla, Väläkäntie 20. puoluetoimiston tiloissa,
Apollonkatu 11 a. Tarkistamme tietosi ja juttelemme puolueen asioista. - 20.10. klo 18 alkaen piiritoimistolla Porissa (Itäpuisto 9).
Kunnallisjärjestöjen johtokuntien ja valtuustoryhmien puheenjohtajien koulutus. klo 18 Keskustan Apilassa, Näsilinnankatu 23 A 1, esillä kaupunginvaltuuston esityslista, Timo Hanhilahti.
Tampere, MSL-Tampereen ja Keskustan kaikille avoin koulutustilaisuus kirjastotalo Metsossa Toivonen-salissa
(alakerta) to 17.10. - risteily 19. klo 12 Padasjoen Helmi Säästöpankilla
Turku, Turun Seudun py:n keskustelutilaisuus ti 22.10. Piirin puheenjohtaja ja muita Kouvolan keskustalaisia
päättäjiä paikalla 11-13. Syyskokous
la 12.10. - 20.10. Ohjelman juontaa Seppo Lankinen, Encore kuoro. klo
9.30 -15.30. klo 19 Suurimaan maamiesseuran talolla.
KYMENLAAKSO
Hamina, Keskustan teltta syysmarkkinoilla 10.10 klo 9-14. 16
Hyvinvoinnin kantajat - seminaari
hyvinvoinnista ja kansalaistoiminnasta la 19.10. Kaikille avoin palaveri, jossa pohditaan valtuustonryhmän, kunnallisjärjestön, luottamushenkilöiden
ja jäsenten esille ottamia kunta-asioita, esillä mm. Johtokunta klo 18.
Raisio, PE 11.10. klo 19 Keskustan
Kärkölän kunnallisjärjestön syyskokous Kärkölän kunnanvirastolla, Virkatie 1. Mukana Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki ja kotimaan erityisavustaja Tiina Loikkanen. Mukana Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki ja kotimaan erityisavustaja Tiina Loikkanen. kansanedustaja Elsi Katainen.
Huittinen. Hinta sis. 5.11. Lisätiedot ja ilmoittautuminen (+ syntymävuosi) viimeistään 11.10. Hinta sis. - 20.10. - risteily 19. laivamatkat, lauantaina lounaan ja kokoustarjoilun. Tervetuloa!
Heinola, su. Poliittisen keskustelun alustaa ke Esko Kiviranta. La 19.10. laivamatkat, lauantaina lounaan ja kokoustarjoilun. Poikkea juttusille kahvikupin äärelle.
Virolahti, Virolahden kj:n 60 v. Ke Annika
Saarikko alustaa ajankohtaisista syksyn poliittisista kuulumisista. Keskustan Lahden kunnallisjärjestön syyskokous
Kotimaisen ruoan paneeli ke. klo 10 Oulussa hotelli Holiday
Inn?ssä (Kirkkokatu 3). - risteily 19. KHT tilintarkastaja Olavi Ala-Nissilä alustaa aiheesta ?Miten Suomi selviytyy??. Johtokunta kokoontuu klo 18. Tiina Loikkaselle puh 0500-574040 tai tiinaloikkanen@hotmail.com.
VARSINAIS-SUOMI
Piiri, Soittokierros on tulossa jäsenillemme. Kahvitarjoilu, tervetuloa!
Pöytyä, Keskustan kuukausipalaveri su 13.10. Hinta sis. Lisätiedot ja ilmoittautuminen (+ syntymävuosi) viimeistään 11.10. klo
8 lippujen jako Viking terminaalin ryhmämatkatila, 2. Osallistumismaksu 20 e sis.
tarjoilut ja materiaalit. Mukana Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki ja kotimaan erityisavustaja Tiina Loikkanen. klo 18 Lasse Pakkasella
osoitteessa Korkeamäki 36.
KN Pyhäntaan-Vanaja, po:n syyskokous su. Jatkot välittömästi seurakuntatalolla ja aloitamme ruokailulla (vapaaehtoinen maksu ). Mukana Satakunnan piirin puheenjohtaja
Tapio Huhtanen. Varaa mukaan osallistumismaksu 20 e. klo 19
Nummisten py. Paikan päällä myös
Keskustanuorten pääsihteeri Jussi Sallinen. klo
19 ABC-Renkomäki, Simolanmutka 1,
15680 Lahti. Millainen rooli kansalaisjärjestöillä on hyvinvoinnin rakentamisessa. klo
8 lippujen jako Viking terminaalin ryhmämatkatila, 2. ?Elintarviketuotannon
mahdollisuudet Etelä-Suomessa tulevalla EU-kaudella?. klo 17:30
teatteri Provinssilla Salossa (Salorankatu 5). Brusilassa, Sääksjärventie 715, ma 28.11. puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä, kansanedustajat Anu
Vehviläinen ja Juha Rehula, lehtimies
Mikael Pentikäinen, sosiaalipsykologi, kirjailija Katriina Järvinen sekä eri
kansalaisjärjestöissä toimivia henkilöitä. laivamatkat, lauantaina lounaan ja kokoustarjoilun. Kahvitarjoilu ja ilmoittautuminen
klo 18 alkaen.
Raisio, Keskustan Seniorikeilaajat kerhon aloitus Raision Keilahallilla to
24.10. klo 18 Vimman Teatteri-tilassa, os. klo 9-17 Loimaan
evankelisella kansanopistolla, osoitteessa opistontie 4, Loimaa. Käsitellään ajankohtaisia asioita.
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
piirin syyskokous to 24.10. Onko EU:n kautta toteutettu aluekehityspolitiikka ollut onnistunutta. Tule keskustelemaan
mieltäsi painavista EU-asioista Huittisten kaupungin valtuustosaliin, osoitteessa Risto Rytin katu 36.
Piirihallitus. La 19.10. klo 12 Padasjoen Helmi Säästöpankilla
Pyhäntaan-Vanaja, py:n syyskokous su. 13.10. Ilmoittautumiset Mirkulle tai Eerolle.
Keskusta paikallinen lähipuolue
-koulutus la 12.10. Paikkana Lahden kansanopisto, Harjukatu 46. Seminaarin ohjelma ja ilmoittautumiset osoitteessa: www.lyyti.in/hyvinvoinninkantajat tai puoluetoimisto@keskusta.fi. Tervetuloa!
Raisio, Keskustaväen kk-palaveri Hintsan Makasiinissa ke 16.10. Kokouksen jälkeen Hyvinvointia työelämään -seminaari, jossa alustajina mm. Satakunnan keskustanaiset kutsuvat yhteiseen kirkkopyhään su 13.10. klo
8 lippujen jako Viking terminaalin ryhmämatkatila, 2. Kahvit ja ilmoittautuminen klo 9 alkaen. /henkilö, tilinro FI40 5285 0820 0866 89, viite
1232. Turku - Tukholma -Turku, m/s Viking Amorella. Hinta sis. Mielellämme kuulemme myös Sinun terveisesi Keskustan Varsinais-Suomen piirin johdolle. Lippujen omavastuu 10 ?. klo
18 Nakkilan-Luvia op:n kokoustilassa.
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. klo 18.30.
Raisio, Keskustan keilaajat Raision
Keilahallissa pe 11.10. klo 18 Mynämäen uimahallin kerhohuoneella.
Pöytyä, kunnallisjärjestön johtokunnan kokous ke 23.10. klo 18. Mukana Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Kimmo Tiilikainen.
Länsi-Padasjoki, py:n syyskokous la.
12.10. ti 22.10. Hinta sisältää monipuolisen ohjelman lisäksi lounaan ja kahvin. Turku - Tukholma -Turku, m/s Viking Amorella. klo 13-14. Alustajana
konsernijohtaja Juha Yli-Rajala Tampereen kaupungilta aiheenaan Tampereen kaupungin budjetti 2014.
?Annelin ystävät - tullaan tutuiksi. krs. klo 18.30
DaisyLadiesin tiloissa, os. Ilmoittautumiset piiritoimistoon ensi tilassa.
Turku, lauantaitreffit 12.10. Kärkölän alueen Keskustan paikallisyhdistysten syyskokoukset pidetään myös samana päivänä klo 18.00.
Kahvitarjoilu.
ETELÄ-HÄME
Orimattila, ke. Marraskuun kk-palaverit syyskokousaihein pidetään 13.11.klo 1720.30 Hintsan Makasiinilla .
Etelä-Padasjoki, py:n syyskokous la.
12.10. Hinta sis. Poikkea kahville!
Kouvola, Kouvolan naisjärjestöjen hyväntekeväisyystempaus TYTÖSTÄ NAISEKSI, 11.10 klo. Näistä aiheista keskustellaan Hyvinvoinnin kantajat ?seminaarissa, joka järjestetään la 19.10. klo 19 Lasse Pakkasella
osoitteessa Korkeamäki 36.
Lahti, Hämeen piirin Vesaisten sääntömääräinen syyskokous ke 19.10. - risteily 19. klo 18 Sulkavan py. 3.11. klo 18 Lukion lukusalissa.
Tervetuloa.
Tuusula, Keskustan kunnallisjärjestön
sääntömääräinen syyskokous ti 5.11.
klo 19 Kunnantalolla, valtuustosalissa.
Tervetuloa.
?Annelin ystävät - tullaan tutuiksi. Timo Mäkelälle puh 040 -5774387 tai tvmake@
dnainternet.net.
Jämijärvi, kunnallisjärjestö ry:n SYYSKOKOUS Osuuspankilla pe 25.10. Turku - Tukholma -Turku, m/s Viking Amorella. Mukana Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki ja kotimaan erityisavustaja Tiina Loikkanen. Turku - Tukholma -Turku, m/s Viking Amorella. Kokouksessa käsitellään loppujen piirin
virallisten Keskustanuorten liittokokousedustajien valitseminen.
Helsingfors Unga Liberala Center
(HULC) ry, yhdistetty vuosi- ja syyskokous pidetään Keskustan puoluetalo Apollon aulatilassa (Apollonkatu 11 A, 00100 Helsinki) ma 14.10. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja keskustellaan ajankohtaisista teemoista. Keskustelun virittäjinä ovat mm. Koulutus on
tarkoitettu kunnallisjärjestöjen johtokunnille ja valtuustoryhmien puheenjohtajille. klo
8 lippujen jako Viking terminaalin ryhmämatkatila, 2. Tervetuloa keskustelemaan, ideoimaan ja rakentamaan Keskustan EU-linjauksia.
Keskustelua vauhdittaa eduskunnan
suuren valiokunnan jäsen Sirkka-Liisa Anttila.
Padasjoki, kunnallisjärjestön syys-
Tampere, MSL-Tampereen ja Keskustan kaikille avoin varjovaltuusto ma
14.10. klo
19. - 20.10. krs. ?Kerro mille tuntuu, puhetta parisuhteesta. 12-13 koulukeskuksen ruokalassa. laivamatkat, lauantaina lounaan ja kokoustarjoilun. Kokouksessa käsitellään sääntömuutos ja osaston liittokokousedustajan valinta.
?Annelin ystävät - tullaan tutuiksi. klo
18 Soukkion ja Sälinkään py:t Soukkion vanhalla koululla, to 24.10. klo 18.30 Keskustan Orimattilan kunnallisjärjestön
syyskokous Kehräämön kahviossa, kokouksen alustuksen aiheena terveysasema ja SOTE-palvelut, kahvitarjoilu.
Lahti, Hämeen piirin Vesaisten sääntömääräinen syyskokous ke 19.10. klo 18 Reijo Hartikan luona Kyrössä, os. klo
18 Arola-Jokelanseudun py. Ensimmäinen tavoite on
saada yhteystiedot rekisterissä ajan
tasalle. Onko
Keskustan yleinen EU-linja EU-myönteinen, -neutraali vai ?kriittinen. Seminaarin hinta 30
euroa. 13.11. Miksi hyvinvointiyhteiskunnasta pitää keskustella. klo
18 Lavian metsästysmajalla, osoitteessa Susikoskentie 140, Lavia.
?Annelin ystävät - tullaan tutuiksi. Jokelanseudun kerhotalolla, to 24.10. La 19.10. Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous to 31.10. Kerhomaksuksi tulee keilausmaksu, ilm. La 19.10.
klo 8 lippujen jako Viking terminaalin
ryhmämatkatila, 2. Älä siis lyö luuria korvaan,
vaan kerro ajatuksesi puolueen politiikasta ja toiminnasta. Tervetuloa!
PIRKANMAA
?Annelin ystävät - tullaan tutuiksi. Esitys K-16. Kansanedustaja
Sirkka-Liisa Anttila Huittisissa ti 15.10.
klo 18.30-20.00. 6.11.
klo 17.30. laivamatkat, lauantaina lounaan ja kokoustarjoilun. Paikallisyhdistysten syyskokouksia: ti 15.10. 12.10. /henkilö, tilinro FI40 5285 0820 0866 89, viite
1232. Lisätiedot ja ilmoittautuminen (+ syntymävuosi) viimeistään 11.10. krs. Nummisten seuratalolla, pe 25.10. Kuulemiin!
Piiri, Varsinais-Suomen liiton maakuntavaltuustoryhmä ja piirin kunnallistoimikunta, yhteinen palaveri piiritoimistolla ke 9.10. Koulutie 2, Mynämäki. Keskustelua. Turku - Tukholma -Turku, m/s Viking Amorella. La 19.10.
klo 8 lippujen jako Viking terminaalin
ryhmämatkatila, 2. klo 12.30 Torron Harrastekeskuksessa Karviassa, os.
Torrontie (opastus). ajankohtainen kuntajakoselvitys. Timo Mäkelälle puh 040 -5774387 tai tvmake@
dnainternet.net.
Piirin kirkkopyhä Lopella su 20.10.
Aloitamme jumalanpalveluksella Lopen kirkossa klo 10. krs. Lisätiedot ja ilmoittautuminen (+ syntymävuosi) viimeistään 11.10. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Koulutus järjestään
KOLMEN PIIRIN YHTEISKOULUTUKSENA (Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Satakunta) la 12.10. Risteilyn hinta on B4/2 hengen hytissä 55 . klo 11.0012.30 kahvila Fontanassa. Porakalliontie
3. Lisätiedot ja ilmoittautuminen (+ syntymävuosi) viimeistään 11.10. Mukana Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki ja kotimaan erityisavustaja Tiina Loikkanen. Keskustajärjestöjen
toiminnat: Kesk.keilaajat Raision Keilahallilla varaus pe 11.10.klo 18. Kahvitarjoilu.
Kaarina, Keskustan tupailta ma 14.10
klo 18 Tuorlan majatalossa. Hinta sis. Lisätiedot ja ilmoittautuminen (+syntymävuosi) viimeistään 11.10. 13, juhlalounas tarjoillaan
klo. Aurakatu 16. Mukana Suomen
Keskustanaisten uusi vpj. - 20.10. Pirkko Vuolle, puh 040-5164023.
Kangasala, kunnallisjärjestö r.y., syyskokous pe 1.11. Juhlapuheen tulee pitämään Kes-. Risteilyn hinta on
B4/2 hengen hytissä 55 . Mukana mm.
kansanedustajat Juha Rehula ja Jari Leppä
Sysmä, pe 8.11 klo 19 Keskustan Sysmän kunnallisjärjestön syyskokous
kunnanviraston ruokalassa.
Kärkölä, ti. Tervetuloa! Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Kaisa Heikkilä, p.
0504076883, kaisa.heikkila@keskustanuoret.fi
Kouvola, Avoimet ovet piiritoimistolla 15.10 klo. La 19.10. /henkilö, tilinro FI40 5285 0820 0866 89, viite
1232. Lisätiedot: Eeva Kuuskoski, eeva.kuuskoski@hotmail.com.
Keskustan Lehtimiehet. Seminaarin hinta (20 ?) maksetaan
paikan päällä. Tiina Loikkaselle puh 0500-574040 tai tiinaloikkanen@hotmail.com.
kokous la. klo 19 Paattisten OP:n kerhohuoneessa. Pääjuhla Yläkoulun
salissa klo. Mirkulle p. klo 18.
Keskustanuoret, Ismo Leikola - Kaikkien aikojen Show 19.10. Kahvitarjoilu
Nakkila, kj:n syyskokous to 31.10. - 20.10. klo 12 Padasjoen Helmi Säästöpankilla
Pohjois-Padasjoki, py:n syyskokous
la
Asioina liittokokousedustajien valinta sekä Ikosenniemen metsäpalstan myynti. Ruokailun vuoksi ilmoittautumiset sihteerille tai puheenjohtajalle ma 21.10. Tilaisuuteen kutsutaan kaikki järjestöt (puolue, naiset, nuoret ja Vesaiset). 17.30 alk.
KARJALA
Retki Eduskuntaan Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Kimmo Tiilikaisen vieraaksi ti 19.11. Helena Aaltonen. Hinnat alkaen 150 euroa/hlö
sisältäen hyttipaikan, Buffet-illallisen
yhteiskattauksessa, aamiaisen sekä
tietysti pikkujouluisen ohjelman. klo 13
Eeva Moilasen luona, Tarsapolku 6.
Muhos. Tule keskustelemaan
ajankohtaisista kunta- ja soteasioista ke 9.10 klo 18 Lapinlahdelle, Lapinlahti-saliin. Rovaniemelle n. Tarkemmat lisätiedot ja ilmoittautumiset: merja.rintamaki@netikka.fi tai 0400 338418. Maaseudun naisten
päivää vietetään Kainuussa Keskustanaisten järjestäminä avoimien ovien
tilaisuuksina, missä yrittäjä kertoo toiminnastaan. Kahvitarjoilu!
KAINUU
Keskustanaisten Kajaanin Kaijojen py:n sääntömääräiset kevät- ja
syyskokoukset pidetään to 10.10. Tervetuloa pohtimaan kuntapalvelua uudesta näkökulmasta!
ITÄ-SAVO
Vesaisten Itä-Savon piiri, syyskokous ke 16.10. Yrittäjä, lehtimies Mikael Pentikäinen Oulussa, Kirkkotorin koulutuskeskuksessa (Asemakatu 5) pe 18.10. Lisätietoja elina.helmanen@keskustaopiskelijat.fi. Piirijärjestöjä pyydetään ilmoittamaan kokoukseen osallistujat majoitusvarauksineen Keskusliittoon 14.10. klo
17 alkaen piiritoimisto Apilassa, Siltakatu 22, Joensuu. keskustan tutulle osastolle (L108). Jäsenillassa tarkistetaan kaikkien jäsenten jäsenmaksutilanne, jäsenten yhteystiedot, käydään läpi yhdistysten tilanne, tarkistetaan Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen ajantasaisuus sekä päivitetään tarvittaessa kunnallisjärjestön nettisivut. Pääpuhuja Timo
Laaninen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan
liiton puheenjohtaja. klo
15 Pyhäpiilo, Hietavaarantie 11 G. Kokouksessa käsitellään liiton sääntöjen 19 §:n
mukaiset asiat. Matkan varrelta: Parkano- Hämeenkyrö-VammalaTurku voi nousta kyytiin mukaan, Pirkko Vuolle ottaa teiltä ilmoittautumisia vastaan.
Vesaiset, Kuortaneen Vesaisten sääntömääräinen syyskokous 22.10 klo
18.30 Sirpa Talkkarin kotona, Kaatialantie 36, Lentilä.
Vesaiset, Etelä-Pohjanmaan Vesaisten
sääntömääräinen syyskokous 23.10
klo 18 Kirsti Yli-Ojanperän kotona,
Tuomistontie 8, Ilmajoki.
KESKI-POHJANMAA
Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri,
syyskokous ja kuntaseminaari la 12.10.
klo 11 alkaen Keski-Pohjanmaan opistolla Kälviällä. Miltä kuulostaa viiden kunnan Keski-Suomi?
Tervetuloa keskustelemaan kunta-asioista ke 23.10. Kahvi ja ilm.
klo. Sääntömääräinen syyskokous to 24.10. Päätetään yhdistyksen jatkotoimenpiteistä. Tervetuloa!
Kajaani. koulutukseen.
Koulutus on tarkoitettu kaikille yhteiskunnallisista asioista ja osaamisensa
kehittämisestä kiinnostuneille naisille ympäri Suomen. Koulutuksen teemoja ovat mm. Mukana piiritoimistolta toiminnanjohtajat Minna
Siira, Sanna-Mari Talala ja Katja Koivukoski sekä Tapio Junttila/Msl. 045-327 4845 / Eeva tai p.
050-573 5353 / Pauliina.
ETELÄ-SAVO
Pertunmaa, Keskustan kunnallisjärjestön teltta perinteisesti Kuortin
markkinoilla la 12.10. Kahvitarjoilu alkaen klo 18. klo 20 piiritoimistolla. 0400 393 899, tai Ulla Ilvesluoto, puh. Retken hinta 61 . Mukana kunnallisjärjestön pj. klo
18 alkaen.
Luontotapahtuma lapsille ke 16.10.
klo 14-17 Karungin Eräpirtillä Kalliomaan ympäristössä.
Vesaisten tarinatempaus Tornion
kirjastossa lasten osastolla 18.10. Tervetuloa!
Keskustan Itä-Savon piiri, syyskokous to 7.11. klo
18 Taukokartanossa. 70 euroa/ henk. Kahvi ja ilm.
klo.17.30 alk.
Kouvola, Piirin syyskokous 13.11 klo.
18.30 Kouvolan VPK: n talolla (Palovartijantie) puolueen terveiset tuo puheenjohtaja JUHA SIPILÄ. klo 18.30 perhehotelli Hospitzissa, osoite: Linnankatu 20, Savonlinna. klo 18
Osuuspankilla.
Kemijärvi. Ilmoittautumiset retkelle ark. Alustaa kansanedustaja Tapani Tölli.
POHJOIS-POHJANMAA
Mikä on kuntien ja kuntapalveluiden tulevaisuus Pohjois-Pohjanmaalla. kansanedustaja Kimmo Tiilikainen.
Kouvola, Keskustanaisten piirin syyskokous 30.10 klo.18 Valkealan Iltatähden tiloissa. Jäälin py:n sääntömääräinen
syyskokous ke 6.11. mennessä piiritoimistolle p. Kaikille avoin tupailta ma
14.10. Aikataulu: ti 15.10. Mukana piirin toiminnanjohtaja Antti Varis.
Heinävaaran, Huhtilampi-Uskalin,
Kiihtelysvaaran, ja Särkivaaran paikallisyhdistysten yhteinen syyskokous 29.10. Paikalla pj. OuluZonessa. sis.
bussimatkan (bussi lähtee Ruokolahden Rasilasta), lounaan ravintola Ostrobotniassa, tapaamisen Kimmo Tiilikaisen kanssa sekä tutustumisen
Eduskuntaan oppaan johdolla. Johtokunta
PERÄPOHJOLA
Tornio, kunnallisjärjestön ja Karun-
SUOMEN
KESKUSTANUORET
Keskustanuorten liittokokous pidetään 26-27.10. Paikalla ke:t Antti Rantakangas ja Tapani Tölli.
Piiri. Varaa matkasi nyt Keski-Suomen piiritoimistosta: p. Sipilän lisäksi journalisti Mikael Pentikäinen. Varatkaa lämmintä vaatetta, makkaraa ja iloista mieltä.
Alajärvi, Keskustanuorten Alajärven
syyskokous la 12.10 klo 15 Alvariini
keilahalli (Paavolantie 1), keilaratavaraus 15.30-16.30.
Jurva, Keskustanaisten syystapaaminen su 13.10. klo 17.30 Oulussa, Kirkkotorin koulutuskeskuksessa (Asemakatu 5). Lapin piirin syyskokous pidetään Rovaniemellä, Saarenkylän nuorisoseuran talossa la 26.10. Osallistumismaksu on 150 euroa/henkilö. 040 415 8759.
POHJOIS-KARJALA
Keskustanuorten Pohjois-Karjalan
piiri, syyskokous ti 22.10 klo 18 Ravintola Rossossa (Siltakatu 8, joensuu).
Käsittelyssä sääntömääräiset asiat sekä liittokokousedustajien valinta. vanhoille taistelupaikoilla, tutustutaan Kantalahden alueen nähtävyyksiin ja pyritään tapaamaan paikallishallinnon
edustajia. Tuiran py:n sääntömääräinen
syyskokous ma 21.10. Sitovat ilmoittautumiset pe 18.10. klo 13-15 Huuskolan jäätelö, Sirpa Lukkari, Huuskonniementie 19A, 88610 Vuokatti. Keskustanaisten sääntömääräinen syyskokous ke 9.10. Ilmoittautumiset piiritoimistolle, lappi@keskusta.fi, puh. Kokousalustus naisten vpj.Eeva Vesterinen. Kokouksessa puhuvat Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja,
kansanedustaja Anne Kalmari ja Hanna Kosonen, piirin ehdokas Keskustan ehdokaslistalle EU-vaaleihin.
POHJOIS-SAVO
Kuntarakenneuudistus-uhka vai
mahdollisuus. Kokouspaikkana toimii ylioppilastalo Domus Bothnica (Yliopistonranta 5). Kahvitarjoilu.
Siikalatva. Keskustelua vauhdittavat Keskustan pj Juha Sipilä, Keskustan vpj Juha Rehula ja Keskustan kuntatyöryhmän pj Tapani Tölli. Suomussalmella ke 16.10 klo 12-14 Soili
Mularin maatilalla, Kyröntie 87, 89600
Suomussalmi.
lo). klo 14-16 Palvelukoti Niittykukka Ky:ssä, Paltamontie 190, 88200
Puolanka. klo 16-18 Ho?ll
Tallilla, Tuula Korvajärvi, Kumpusentie 15, 88300 Paltamo. Valtakirjojen toimitus piiritoimistoon hyvissä ajoin.
LAPPI
ETELÄ-POHJANMAA
Kuusamo. TERVETULOA.
Keskustanaiset. klo 18.30 Fysikaalisen hoitolaitoksen aulassa.
Kempele. Puolangalla
su 13.10. klo 14 asioina sääntömääräiset
asiat. Paluu suillaksi 13.10. Rantsilan py:n sääntömääräinen syyskokous ke 23.10. Poliittisen tilannekatsauksen
pitää Keskustan varapuheenjohtaja
Annika Saarikko.
KESKI-SUOMI
Tervetuloa KoneAgria-messuille Jyväskylän Paviljonkiin 9.-12.10. Pasi Ahoniemi ja tj. klo 19 Sarvijoella elämän olohuoneessa (osuuskaupan ent.
kiinteistö).
ANNELI JÄÄTTEENMÄKI -YSTÄVÄT
risteily 19-20.10 Turku-Tukholma-Turku. Ennen kokousta Saarenkylän py järjestää klo 10 Aate- ja arvo keskustelutilaisuuden. Elokuvatapahtuma su 13.10. klo 18 Oulunsalo-talolle (Mäntypellonpolku 10, Oulunsa-
Piiritoimiston järjestökierros kuntien järjestöväelle. klo 19 Sagulineilla Heinävaarantie 212.
Kontiolahden Jäsenilta pe 8.11. klo 13 Ritz, Mikonkatu 1, Mikkeli. Ilm. Kahvit ja ilmoittautuminen klo 17.
KESKUSTANUORET
Keskustanuorten Pohjois-Pohjanmaan piirin ylimääräinen yleiskokous to 17.10. Lisätietoja ja ilmoittautuminen www.keskustanuoret.fi/liittokokous.
KEAN OPISKELIJALIITTO
KOL
Keskustan Opiskelijaliiton liittokokous pidetään 16.-17.11 Vaasassa. Ristijärvellä su 13.10. Mukana pj. Valtakirjantarkastus ja ruokailu on klo 12-13. Osastollamme voit
osallistua eurovaali-kyselyyn ja antaa
evästyksiä puoluejohdolle keskustan
eurovaalitavoitteista.
Mikä on kuntien ja kuntapalveluiden tulevaisuus Suomessa. klo 17.30.
Kahvia klo 17 alk.
17
gin alueen paikallisjärjestöjen yhteiskokous Karungin VPK:lla pe 11.10. Kokouksessa mukana yrittäjä Mikael Pentikäinen. La 12.10.
paikalla myös kansanedustaja Mauri Pekkarinen (tarkka aika varmistuu myöhemmin). klo 18.30 Keskustan toimisto, Juurikoskenkatu 6, Ylivieska.
Haapavesi. Vuolijoen kirkonkylän ja Käkilahden paikallisyhdistysten kevät- ja
syyskokoukset pidetään Ulpukassa su
13.10. klo 18
Selkäläntie 6 Vilho Kovalaisella. Kunnallisjärjestöille ja sisarjärjestöille varataan puheenvuorot. Majoitus on
Sokos Hotel Vaakunassa. pe
11.10. Kokouksen jälkeen
ruokailu Teatteriravintolassa. Meneekö kuntien itsehallinto hallituksen kuntarakenneuudistuksen mukana kuin lapsi pesuvedessä. klo 18 Peltola ?salissa, Joensuussa. Valitaan lisäksi edustajat piirikokoukseen 2013.
Lapin piiri järjestää bussiretken Venäjän Kantalahteen. Revonlahden py:n sääntömääräinen syyskokous ke 30.10. Yöpyminen hotellissa Kantalahden keskustassa (2 hengen huoneissa). Ilmoittaudu mukaan: minustakomoneksi@gmail.com
Tervetuloa mukaan Keski-Suomen
piirin järjestämälle keskustaväen
pikkujouluristeilylle 30.11.-1.12.
Helsinki-Tallinna-Helsinki M/S Silja Europalla. Avaus P-P:n Keskustan pj Mirja Vehkaperä ja juonto
maakuntahallituksen pj Samuli Pohjamo. Komedia 21 Tapaa Pilata Avioliitto vauhdittaa keskustelua kunnallisista palveluista. Lyyli Pokela. Kahvia klo 17.30 alkaen. Kunnallisjärjestön johtokunnan kokous ma 14.10. Mukana MEPit Anneli Jäätteenmäki ja
Hannu Takkula, ke:t Inkeri Kerola ja
Mirja Vehkaperä sekä kaupunginvaltuutettu Matias Ojalehto.
Naisjohtajuus ja luottamus. Samalla keskustelemme
maaseudulla elämisestä ja lähetämme
terveisiä kotikuntiin sekä Keskustalle
puolueen ohjelmaan. Teatteriravintolan Tornikabinetissa Joensuussa klo 10 alkaen. Hyväksytään uudet
jäsenet ja tarkistetaan jäsenlista. Tervetuloa kaikki keskustelemaan muistakin asioista!
Paltamo, Keskustan Kiveskylän
py:n sääntömääräiset kokoukset
(vuosi- ja syyskokoukset) 17.10. klo 13 alkaen. klo 9-15,
puh. Juha Sipilä, MEP Hannu Takkula ja Lapin keskustalaiset kansanedustajat. Lisätietoja 045 327 4845. 040 708 4832, janne@jannekaisanlahti.net
Alahärmä, Alapään naisjaoston vuosikokous kotiseututalolla Voltissa 9.10.
klo 18.30 kahvitus ja klo 19 kokous.
Mukana Keskustanaisten piirin puheenjohtaja Kati Ojaniemi.
Lumijoki. Piirikokouksessa sääntömääräiset asiat ja eurovaalit. Olette kaikki naiset, miehet
ja perheet lämpimästi tervetulleita.
Hyrynsalmella su 20.10. Lisäksi niille, joilla ei ole vuosiviisumia Venäjälle ja jotka eivät halua itse hankkia erillistä viisumia, otetaan ryhmäviisumi, jonka
hinta on n. Aikaa myös ostoksille. Lisäksi keskustellaan EU-vaali-,
seurakuntavaali- ja kansanedustajavaaliehdokkaista. Retken aikana pysähdytään mm. klo 18 hotelli Cumulukseen (Väinönkatu 3, Jyväskylä) kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan
jäsen Tapani Töllin kanssa. klo
10-12.
Piiri, syyskokous Torniossa 19.10. Sotkamossa su 13.10. klo 19 Keskustan piiritoimistolla, Koulukatu 31 A 2.
Esillä sääntömääräiset asiat. Keskustelutilaisuuden yhteydessä käydään poliittinen keskustelu ajankohtaisista asioista.
Vähäkyrö, keskustanaisten johtokunta kokoontuu pe 11.10. Tervetuloa tapaamaan ja juttusille.
Etelä-Savon Keskustanaiset. klo 18.30 piiritoimistolla.
Johtokunta klo 18.00. klo
18 Keskustan Kainuun piiritoimistolla, Kauppakatu 26 A 2, 87100 Kajaani. klo
11-13 Seija ja Tero Pulkkisen tilalla,
Hukkajärventie 293, 88900 Kuhmo.
Paltamossa ma 14.10. Keskustanaisten sääntömääräinen syyskokous to 17.10. Koulutuskokonaisuus muodostuu kahdesta koulutusviikonlopusta: Osa 1. Virallisten edustajien ilmoittauduttava kokouspaikalla 26.10
klo 12 mennessä. Kokous alkaa klo 10.00 lauantaina. klo
18 Osuuspankin kokoushuoneella. viestintätaidot, lakiasiat, työelämän ja yrittäjyyden, yhteiskuntasuhteet ja verkostoitumisen sekä naisten hyvinvoinnin ja jaksamisen. Retki toteutetaan, jos osanottajia on riittävästi. Varaa paikkasi kauppinen.helena@gmail.
com tai 0400 411072. klo
11 Lappian tiloissa. mennessä
piiritoimistolle: pauliina.maukonen-
karkkainen@keskusta.fi tai GSM 050573 5353 tai eeva.koskela@keskusta.fi
tai GSM 045-327 4845.
Muuramen keskustanaiset. klo 18.30 PERKIÖN laavulla. klo 7.30 Rovaniemeltä, siitä Kemijärven ja Sallan kautta Kelloselän raja-asemalle. Kuntaseminaarissa tavoite linjata Keski-Pohjanmaan tulevaisuuskysymyksiä. Jäsenillassa tarkistetaan kaikkien jäsenten jäsenmaksutilanne, jäsenten yhteystiedot, käydään
läpi yhdistysten tilanne, tarkistetaan
Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen ajantasaisuus sekä päivitetään tarvittaessa kunnallisjärjestön nettisivut.
Mukana piirin toiminnanjohtaja Antti Varis.
Piiri, sääntömääräinen syyskokous
pe 15.11. klo
17.30 Kulttuurikeskuksen kahvion kabinetissa. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous ti 15.10. Tilaisuuksissa on
tarjoilua. klo 19 kaupungintalolla, kokoushuone Kotka.
Piirikokous- ym. Keskustanaiset monessa mukana . klo 9.00-10.00
Oulussa, Kauppahallin kahviossa. Paluu
entisen Alakurtin kylän kautta. Yhteiskyyti lähtee 19.10 Laihialta
klo.02, Seinäjoki ABC klo:03, Jalasjärvi ABC. Johtokunta kokoontuu klo 18.
Oulu. ajankohtaiset asiat.
Siikajoki. klo 12-14 Komulan tilalla, Hallanmaantie 48, 89400
Hyrynsalmi. Lisäksi
seuraamme lehtereillä täysistuntoa. (sis.
kummankin viikonlopun koulutuksen, koulutusmateriaalit, majoituksen,
kaikki ruokailut ja iltaohjelman). Johtokunta klo 17. Arpajaiset. Johtokunnan kokous klo 17
samassa paikassa.
Keskustanaiset: Tervetuloa mukaan
Minustako Moneksi. klo 18.30
Rantsilan Tietopaluksella (pelastuslaitos). Kunnallisjärjestön johtokunnan kokous to 17.10. mennessä
Jäsenilta Ilomantsissa ti 29.10. Tervetuloa!
Pohjois-Karjalan Keskustanaiset,
syyskokous pidetään la 26.10. Keskisuomalaisille piiri tarjoaa myös kuljetuksen reittiä Kyyjärvi-Karstula-Saarijärvi-Hirvaskangas ABC-Jyväskylä-Muurame-Jämsä-Kuhmoinen. klo 18.30
Osuuspankin kokoustilassa.
Oulu. Kokoontuminen Jäälin ostoskeskukseen
klo 18.00 kyytien järjestämistä varten.
Esillä sääntömääräiset asiat.
Pudasjärvi. klo
14-16 MTY Maitovirta Tervolassa, Puolangantie 122, 88400 Ristijärvi. Mukana ovat alustamassa pj. Tervetuloa keskustelemaan ke 16.10. Keskustanaisten johtokunnan kokous ke 9.10. Johtokunta kokoontuu klo 18.
KESKUSTANAISET
Keskustanaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin sääntömääräinen syyskokous pe 18.10. 040 766 7125, ulla.ilvesluoto@hotmail.com, tai Janne Kaisanlahti, puh. Keskustassa tapahtuu
kustan eduskuntaryhmän pj. Asialistalla mm.
kuntaliitosasiat, Eu-vaalit ja kunnan talous. klo 18.30 Mäntyrannankoulun
liikuntasalissa. klo 18.
Retken hinta 70 euroa, sisältäen kuljetuksen, majoituksen, yhteisen ohjelman ja iltaruokailun. Valtakirjojen tarkastus lauantaina klo 9-12.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan seuraavan vuoden liittohallitus. Rukajärven py :n sääntömääräinen syyskokous la 12.10. klo 18 Siiralla (Liisankuja 3 as 2).
VESAISET
Vesaisten Keskusliiton sääntömääräinen syysvaltuuskunnan kokous 26.
- 27.10. Mikkelissä Ammattikorkeakoululla la klo 12 alkaen. Kuhmossa su 13.10. Mikkelissä ammattikorkeakoululla. Keskustelua alustaa Kuntaliiton valtuuston puheenjohtaja, ke.
Mauri Pekkarinen. Esillä syksyn toiminta ja ajankohtaiset asiat.
Nivala. 25.-26.1.2014,
Hankasalmen Revontulessa. 040
5156 800 tai pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi
Aamukahvit la 12.10. mennessä annika.ylitalo@vesaiset.fi. Lähtö la-aamuna 12.10. 2.-3.11.2013, Kannonkosken Piispalassa ja osa 2
Missä lajissa ja ketkä?
Viivi & Wagner . Taloustutkimuksen ja
kuussa 2013 julkaistussa raportissaan maailman vaikutusvaltaisimmaksi julkkikseksi: a) poptähti Lady Gaga, b) ohjaaja Steven
Sudoku
2
5
7
3
6
8
5
9
2
8 5 2
9
2 4
7
5 8
8
1 3
3 9
8
2 7
5 3 9
2
1
4
5
5
4
8
9 7
3
5
8
8 4
4 3
2
3
6
6 1
4
7
2
1
8
7
4
3
9
5
5
2
4
9 7
5
2
1
3 4
3 1
7
8
9
5 7
2
8
1 8
6
2 4
1
9 2 3
6
7
1
ri ja basso. Mikä on hänen nykyinen kotikaupunkinsa?
ella, b) Jalasjärvellä, c) Kurikassa?
6. Kuva: Suomenmaan arkisto
1. Mukula
5
4
7. Suomen seuraavaksi EU-komissaariksi, niin kumpi olisi iältään nuorempi komissaari: Jyrki Katainen
vai Alexander Stubb?
en arvostus Suomessa -tutkimuksessa 2013
Fazerin Sininen, Fazer ja Fiskars veivät kotimaisten brändien kärkisijat. Ja ketkä kaksi muuta?
2. Seinäjoen lentoasema sijaitsee a) Ilmajo-
Markkinointi&Mainonta -lehden Brändi-
Spielberg, c) tv-tähti Oprah Winfrey?
3
5
2
7 8 5
3
9
4
5
6 2
7 3
4
1. Sarasvuo esitetään torstaisin klo 22 a) Foxilla, b)
MTV3:lla, c) Nelosella, d) Yle TV2:ssa?
9. Suomalaisnaiset ovat olympialaisten
yleisurheilussa saavuttaneet kaksi mitalia,
molemmat hopeisia. Mistä maasta mihin kulkee Agatha Christien kuuluisan romaanin Idän pikajuna?
10. Jari Sarasvuon uutta talk show?ta ?Sa5. Mikä on siinä välissä?
rasvuo. Se on a) Apple, b) Google, c) Lego?
maanien ykköspaikalla oli Kari Hotakaisen
Luonnon laki -romaani. Aku Ankka . Suomen kuudestatoista ensimmäisestä
EU-parlamentaarikosta 1995-96 viisi oli keskustalaista: Timo Järvilahti, Seppo Pelttari,
Mirja Ryynänen... Kenet Forbes-talouslehti rankkasi kesä-
4. Hotakainen, 56,
syntyi Porissa. Syyskuun myydyimpien kotimaisten ro-
3. B. Paras ulkomainen brändi sijoittui 10:nneksi. 18
9.10.2013
TIETOTESTI
Mikä on hänen nykyinen kotikaupunkinsa. Virtanen . Jos Kokoomus saa suunnitelmansa mukaisesti ?oman miehen. on nyt esitetty kaksi jaksoa. Masi . Mieslaulajien äänialoista kaksi ovat teno-
8
Elämän ääni.
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
KESKIVIIKKONA 9.
toukokuuta 2013.
Tänään Ilona, ortodoksisen
kalenterin mukaan Jaakko,
Antero, Hannele, Hanni.
Aurinko laskee Helsingissä 18.28,
Oulussa 18.17 ja nousee
huomenna Helsingissä 7.48,
Oulussa 7.55.
PÄIVÄN SANA
Abraham toivoi, vaikka toivoa ei
ollut, ja niin hän uskoi
tulevansa monien kansojen
kantaisäksi näiden sanojen
mukaisesti: ?Näin suuri on oleva
sinun jälkeläistesi luku.?
Room. No onhan!
Ruisleipä on osa suomalaisuuden ydintä. Niissä
on eroja, kun oikeissa leipomoissa tehtyjä syödään. tarjoilija kysyy.
. Se
on tehty tehdaspalan päälle ja lohi on sateenkaarirautua.
Muovi pilaa leivät, muovi pilaa talot.
Täytyy toki myöntää sekin, että ruisleipä ei
ole ihmiselle välttämätöntä.
Maailmassa on yllättävän paljon hyvinvoivia
ihmisiä, jotka eivät ole koskaan syöneet ruisleipää, saunoneet, olleet Junnu Vainion kanssa samalla luokalla tai Dannyn kanssa armeijassa. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
5
4
9
1
2
6
7
3
8
1
9
5
7
6
8
3
4
2
7
6
2
3
4
5
9
8
1
8
7
6
5
9
2
1
3
4
4
2
3
8
1
7
6
5
9
5
1
9
6
3
4
2
7
8
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
9
2
4
3
1
5
8
7
6
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Toimittajat:
Pentti Manninen 040 5709 400
Timo Mikkilä
044 7370 265
Samuli Nissilä
044 7370 261
Pauliina Pohjala 050 5450 915
Henna Ruokamo vanhempainvapaalla
7
3
1
2
6
8
4
5
9
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
044 7370 262
6
8
5
9
4
7
1
2
3
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
Päällikkö:
Pirjo Kontio
3
1
8
4
7
9
2
6
5
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Annukka Kantola 044 7370 377
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
2
9
7
6
5
1
3
8
4
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
4
5
6
8
3
2
9
1
7
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) Olli Rehn ja Paavo Väyrynen, 2) Katainen synt.
14.10.1971 (Stubb synt. Kaikki ne sukupolvet, joskus eh-
kissä, kun hän ostaa ylihintaisen lohileivän. Ette kai joutunut odottamaan
liian pitkään. Tuoreen ruisleivän ja hernekeiton yhdistelmä on
suomalaisen huumorin ydintä.
Kun tulee se pieru. Se erottaa miehet marjanpoimijoista, se
erottaa asian emännän mannekiinista, jota voidaan erheellisesti kutsua hienopieruksi.
Suomalaisessa ruisleivässä voi olla vuosisatoja vanha juuri. 19
9.10.2013
Leipää!
kä puolet petäjäistä laittaen, ovat kiviuunin lämmittäneet ja tuoreen leivän tuoksu on suomalaisen ihmisen geeniperimässä.
Alkaisi itkettää, jos ei alkaisi nälättää.
Kokenut ruisleivän syöjä hankkii leipää kuivumaan. Ei, en joutunut, tiedättekö
muuten, että tämän salin ruusutapetissa on 5468 ruusua?
Ratkaisut
8
7
2
5
9
3
6
4
1
1
6
3
7
8
4
5
9
2
1
3
5
8
6
4
7
2
9
9
8
6
1
7
2
5
4
3
7
2
4
9
3
5
6
8
1
5
4
3
2
9
6
1
7
8
6
1
8
7
4
3
9
5
2
2
7
9
5
8
1
3
6
4
8
6
7
3
2
9
4
1
5
4
9
1
6
5
8
2
3
7
3
5
2
4
1
7
8
9
6
2
8
4
1
5
6
7
9
3
9
5
7
2
8
3
4
1
6
6
3
1
4
7
9
8
2
5
3
4
8
9
2
1
5
6
7
Helsingin toimitus
Postios. Ja kun kirurgit ja lisenssit
eivät ymmärrä pierun syvintä olemusta. 4:18
SANANPARSI
Parahalla aikaa!, sanoo
Keskitupa ku jouluksi trenki
kuali.
Lapua
KANSA KASKUAA
. Se on
yhdistänyt suomalaiset saumattomaksi joukoksi
niin rauhan kuin sodan töissä.
Yhdessä piereminen on veriveljeyttä vahvempaa. Että ei olisikaan terveellistä. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Muutaman päivän vanhaa syödään, tuoreempi odottaa vuoroaan.
Ja mikä on hienompaa turismia, kuin ostella
ruisleipää kotimaan reissulla sieltä täältä. Tehdastekoiset valmiit palat ovat paloja,
eivät aitoa leipää.
Oikeata ruisleipää ei mainosteta telkkarissa,
vaan sana kiirii, paistoerät ostetaan loppuun ennen aamukymmentä.
Ihminen tulee petetyksi liikenneaseman tis-
TELKKARISSA on viime viikonloppuna kuulemma huudettu ruisleivästä. 1.4.1968),
3) Ilmajoella, 4) Lego, 5) Helsinki 1986 alkaen, 6) Oprah Winfrey,
7) baritoni, 8) Nelosella, 9) Ranskasta Turkkiin, Orient Express kulki 1880-luvulta vuoteen 1977 yöpikajunana Pariisista Istanbuliin,
10) keihäs: Kaisa Parviainen 1948
Lontoo, Tiina Lillak 1984 Los Angeles.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Ulkoasu: Mikko Eronen
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. He
eivät ole koskaan lentäneet Finnairin, tuon lentämisen keksineen yhtiön koneilla.
Mutta kyllä suomalaisen kuuluu ruisleipää
syödä, pierettäköön vaan
Sitä mieltä
on lähes kolme viidestä vastaajasta. Toisaalta on hyvä muistaa, että väestöllä on paljon hiljaista tietoa, jota on hankittu työssä ollessa.
Myös kansakoulu on osoittautunut riittäväksi pohjaksi ammattitaidon hankkimiselle.. EETU
teetti selvityksen nyt neljännen
kerran TNS Gallupilla.
VALTAOSA 55?79-vuotiaista ko-
kee tutkimuksen mukaan olevansa melko tyytyväisiä elämäänsä.
Kyselyssä he antoivat tyytyväisyydelle arvosanaksi keskimäärin 8,1 kymmenportaisella astei-
kolla, kun koko väestöllä vastaava luku on 7,5.
. Aikuisten Pisaksikin kutsuttuun tutkimukseen osallistui 24 maata.
Ensimmäistä kertaa tehdyssä OECD:n
tutkimuksessa selvitettiin 16?65-vuotiaiden perustaitoja, kuten luetun ymmärtämistä ja sähköisten viestintävälineiden
käyttötaitoja.
Suomen keskimäärin hyviin tuloksiin vai-
kutti erityisesti 20?39-vuotiaiden menestys.
Ikäryhmään lukeutuu sama joukko, jonka
Pisa-saavutukset ovat olleet viemässä Suomen koulutusta maailmankartalle.
Kehityssuunta on kuitenkin muuttunut,
sillä alle 25-vuotiaiden lukutaidon taso on
laskenut, sanoo kansallinen tutkimusjohtaja professori Antero Malin. 20
9.10.2013
Osa-aikatyö kiinnostaa
eläkkeellä olevia
Valtaosa
ikääntyneistä
pitää 63 vuoden
eläkeikärajaa
sopivana.
LIISA KUJALA/STT
HELSINKI
OSA-AIKAINEN työskentely
näyttää kiinnostavan yhä useampaa ikääntynyttä.
Eläkeläisliittojen etujärjestö
EETU:n teettämästä tutkimuksesta ilmenee, että lähes joka toinen
55?79-vuotiaista harkitsisi osa-aikatyötä vanhuuseläkkeellä.
Sitä vastoin täysipäiväinen
työnteko ei heitä näytä juuri houkuttavan. Suunnitellut aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön leikkaukset pitäisi tutkimustulosten valossa arvioida uudelleen.
Kun myös yritykset ovat supistaneet omaa
henkilöstökoulutustaan, on uhkana aikuisväestön osaamisen laiminlyönti, ilmoitti
järjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen
tiedotteessa.
EROT etenkin tietotekniikan osaamisessa
ja lukutaidossa todettiin ikäryhmien välillä suuriksi.
Tutkimuksen mukaan jopa miljoonalla
työikäisellä suomalaisella on vaikeuksia ratkaista erilaisia tietoteknisiä pulmia, kuten
käyttää nettiä tai lähettää sähköpostia. Lisäksi koulutus periytyy edelleen.
. Eläkkeellä olevat olivat aiempaa tyytyväisempiä, mutta ne, jotka ovat työelämässä, olivat aiempaa tyytymättömämpiä, Pehkonen kuvailee ikääntyneiden vastauksia.
Pehkonen uskoo, että muutos
liittyy työelämän epävarmuuden
lisääntymiseen. Lisäksi monet haluavat harrastaa aktiivisesti liikun-
taa ja auttaa lähiomaisia arjen askareissa.
Tavallisimmat pelot liittyvät kyselyn mukaan omaan sairastumiseen ja liikuntakyvyn menettämiseen.
Oma kuolema ei niinkään pelota.
Yli 74-vuotiaat pelkäävät keskimääräistä enemmän yksinäisyyttä.
Työikäisten osaaminen eriytyy
KIIRA KOSKELA/STT
HELSINKI
KYMMENESOSALLA Suomen työikäisistä
aikuisista on heikot perustaidot arjessa ja
työssä pärjäämiseen, selviää kansainvälisestä aikuistutkimuksesta. Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Reilu kuudennes pitää ikärajaa
liian alhaisena.
Huomisen kynnyksellä 2013
-tutkimukseen osallistui toukokesäkuussa noin 1 100 vastaajaa,
joiden ikä on 55?79 vuotta.
Ikäihmiset kokevat olevansa tyytyväisiä elämäänsä. Viimeisen
vuoden aikana työhön liittyvään koulutukseen osallistuneiden taidot olivat muita parempia.
Suomalaiset kouluttautuvat kansainvälisesti vertailtuna ahkerasti. Aikuiskoulutukseen osallistuvat kuitenkin useammin valmiiksi korkeasti koulutetut, huomautti työministeri Lauri Ihalainen (sd.) samassa tiedotustilaisuudessa.
. Se näkyy myös
ikääntyneillä ja jopa eläkeläisillä.
. Taidot eivät jakaannu tasaisesti, totesi
opetusministeri Krista Kiuru (sd.) tiistaisessa tiedotustilaisuudessa.
Ongelmista huolimatta Suomi sijoittui
toiseksi kaikilla tutkituilla osa-alueilla, eli
luku-, numero- ja ongelmanratkaisutaidoissa. Tutkimuksessa mahdollisuus kiinnosti vain yhtä kahdestakymmenestä.
Toimialajohtaja Juhani Pehkonen TNS Gallupista arvioi, että halu jatkaa työelämässä yli 63
ikävuoden lisääntyy koko väestön keskuudessa. Tämmöinen asennemuutos
näyttää tapahtuvan suomalaisessa yhteiskunnassa, Pehkonen tiivistää.
Kyselyn perusteella suuri enemmistö ikääntyneistä pitää 63:a
vuotta sopivana ikänä vanhuuseläkkeelle jäämiselle. Työssä olevien
usko siihen, että he pystyvät vaikuttamaan elämänsä kulkuun, on
heikentynyt.
IKÄÄNTYNEIDEN yleisimmät toiveet näyttävät liittyvän ihmissuhteiden vaalimiseen.
Selvä enemmistö vastaajista haluaa pitää tiiviisti yhteyttä läheisiin ja ystäviin. Koulut ja opettajat ovat
kaikkialla hyviä, mutta jo nyt tietyillä kouluilla on toisia enemmän haasteita, Kiuru
sanoi.
POHJAKOULUTUKSEN lisäksi myöhempi
koulutukseen osallistuminen näyttää vaikuttavan perustaitoihin selvästi. Asuinalueet eriytyvät, mikä johtaa koulujen eriytymiseen. Vaikuttaa siltä, että eniten tarvitsevat
saavat vähiten, Ihalainen totesi.
Opetusalan Ammattijärjestö (OAJ) kiirehti ottamaan kantaa aikuiskoulutuksen
puolesta.
. Myös edellinen
Pisa-tutkimus antoi viitteitä lukutaidon heikentymisestä.
Yhdeksi avuksi suunnan korjaamiselle
Kiuru esitti nykyistä pienempiä luokkakokoja.
. Viidesosa vastaajista kieltäytyi kokonaan käyttämästä tietokonetta tehtävien tekemiseen,
ja kymmenesosan taidot osoittautuivat todella heikoiksi.
Ihalainen huomautti, että työtä tai ammattia voi joutua vaihtamaan useasti työuran aikana, mikä ei onnistu ilman perustaitoja.