Nyt
yhtiö perustaa vanadiinitehtaan Raaheen. PERJANTAI 9.10.2015 N:o 113 . s. 2 ?
6 414880 073513
KESKUSTAN PÄÄ-ÄÄNENKANNATTAJA
Kenttä hallituksen tukena
Keskustan piirijohtajat seisovat yksituumaisesti Juha Sipilän hallituksen takana s. 14. s. 4
Hallintarekisterit seis?
Parempi tutustua kuin pelätä
Mustavaara lykkääntyy
Perussuomalaisten gallupromahdus
voi vaikuttaa siihen, ettei lakiesitys
hallintarekisteristä etene ihan aikataulussa. 12
Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi lupaa, että
Mustavaaran kaivos avataan uudelleen. s. 7
Luonteva kanssakäyminen kantaväestön ja
turvapaikanhakijoiden välillä on paras tapa
hälventää mahdollisia pelkoja
Kuin kohtalon ivaa on ollut, että
hallituksen syliin putosivat heti niin Kreikka kuin
pakolaiskriisin kärjistyminen.
Perussuomalaisten häviö on ollut SDP:n voitto.
Vasemmistoliitto on hyötynyt vain vähän. Vaaleissa puolue oli toiseksi suurin mutta
nyt vasta viidentenä seitsemän prosenttiyksikköä
pienemmällä kannatusluvulla. Nakertajia ja syöjiä voi ajan mittaan nousta
myös omista joukoista.
Politiikka on inhimillistä toimintaa, mutta vertausta
löytyy eläinmaailmastakin. Hallituksen työkin on vasta aivan alussa. Vihreät puolestaan saa heittää taas haaveet opposition
kuninkuudesta.
Onko kannatuksen siirtymä perussuomalaisista SDP:lle todellista kotiinpaluuta vai enemmänkin gallupprotesti. Hallituksella
on takanaan yhä tukeva enemmistö. Matti Vanhasen tapauksessa voittaja oli
Helsingin Sanomat. Pääministerin päänahka on tavoiteltu voittopalkinto.
Nykytyyppisen parlamentarismin ja aggressiivisen
median lyhyestä historiasta erottuu voittajia ja voitontavoittelijoita.
Anneli Jäätteenmäen päänahan sai näytöstyyliin Ilta-Sanomat. Keskustankin pitää huomata tämä. Mahtimediat kisaavat keskenään kunkun paikasta. Toivottavasti ministeriö käsittelee niitä kaikkia perusajatuksenaan ?eiköhän tämä voida
Miten pääministeri
syödään
toteuttaa. Tämä on hyvä huomata. Ja silloin säästöjen ja uudistusten pitää näyttää jo tuloksia Suomen taloudessa.
Jos näin ei tapahdu, on keskustan puheenjohtajaa Juha Sipilää mukaillen paras panna ?ukot vaihtoon?. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisellä (kesk.) esikuntineen on niiden analysoinnissa kova mutta varmasti kannattava työ.
Missäpä näet tiedettäisiin kuntien todellisuutta
yhtä hyvin kun kunnissa itsessään.
Ehdotuksia on laidasta laitaan, pienten yksityiskohtien korjailusta toiveisiin saada hoitaa asioita
vapaammin. Kaikki kunnat eivät reagoineet siihen.
Tällaista yhteydenpitoa kannattaakin jatkaa.
Kaikki turha byrokratia ei tule vielä varmasti siivotuksi.
JUHA SIPILÄ hallituksineen on hämmentänyt nykyparlamentarismin kaavaa. Puhutaan sadan päivän kuherruskaudesta.
Sitten alkaa hallituksen näykkiminen, joka tähtää sen
syömiseen eli kaatamiseen suurpetojahdin tyyliin.
Kysymys ei ole ulkopuolisesta pahasta vihollisesta
vaan parlamentaarisesta prosessista. Tämä käy hyvin ilmi
myös tänään Suomenmaassa julkaistusta puolueen
piirijohtajien haastattelusta.
Perussuomalainen väki ei selvästikään ollut valmistautunut siihen, mitä hallitusvastuu tuo vääjäämättä mukanaan. Vaihtoehtoiset mahdollisuudet hämmentävät poliittista kenttää ja mediaa.
MITEN pitkään hallitus kestää kasvavaa painetta, siinä
mitataan sen voima ja yhteistyökyky.
Pääministerin kestävyyteen vaikuttaa myös sisäinen
luottamus. Osapuolilla on mahdollisuus esittää vaihtoehtoja, kunhan suunta on eteenpäin. Sipilä väistelee ansoja, yrittää
toista kautta, jos tie uhkaa nousta pystyyn.
Strategian ydintä on kovat tavoitteet ja pehmeät keinot. Pääministerin päänahka on arvokas.
Kansalaisilla on oikeus vaihtaa mielipiteitään vaikka
kerran kuukaudessa, mutta hallitus ja eduskunta
eivät voi suhtautua vastuuseensa yhtä kevyesti.
Kuva: Jari Laukkanen
lekin. Yle jäi nuolemaan näppejään lautakasansa äärelle.
Jyrki Kataisen hallitus putosi kuin kypsä hedelmä.
Mari Kiviniemen ja Aleksander Stubbin paikkaushallitukset olivat helppo nakki oppositiolle ja medialle.
LOPPUKEVENNYKSENÄ valistunut arvaus lautakasajutun taustasta.
Muuan rakennusliike oli urakoinut joitakin Nuorisosäätiön kohteita. Joku sitten kiikutti sepitelmän
Ylen toimittajalle.
Vanhanen puhdistautui vakuuttavasti syytöksistä, mutta
hampaanjäljet jäivät uhriin.
Sauli Pyyluoma. Jopa neljän prosenttiyksikön suuruiset kannatusliikkeet kuukauden aikana ovat olleet äärimmäisen harvinaisia.
Nyt mitataan, kestävätkö vastuussa olevien hermot.
Erityinen shokki on perussuomalaisten putoaminen. Haavoitettu eläin on vaarassa hävitä taistelun, ja kamelinkin selkä katkeaa.
AHNAS media käy omaa keskinäistä kamppailuaan hallituksen haastamisessa. Keskustan kannattajilla ei ole siis
ollut vaikeuksia hyväksyä hallituksen politiikkaa ?
ainakaan toistaiseksi.
Tämä ei olekaan ihme. Jahtiin osallistui poikkeuksellisesti
myös omistajaisäntä. saajaksi. Siksi omia ja hallituksen tekemisiä on jaksettava perustella ja puolustaa ja sellaisella tavalla, että kansalaiset varmasti ymmärtävät.
G
allup ei muuttanut eduskunnan voimasuhteita. Oppositio tekee
työtään ja julkinen sana omaansa. Aikamoiselle osalle kansaa puoluesidonnaisuus on kevyehköä vaihtotavaraa. Onhan se vasta neljän kuukauden ikäinen.
Seuraava todellinen gallup saadaankin vasta vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Silloin Kreikan tilanteen pitää olla vakautettuna.
Silloin turvapaikanhakijoiden tulvaan on täytynyt
löytää kestävä ratkaisu. Matti Vanhanen oli sopiva
uhri peitetarinaan ?lahjan. Ehkä työmarkkina-asioissa syntynyt vastakkainasettelu oli sittenkin osalle perussuomalaisten väestä liikaa.
Jonkinlainen herätys gallupin tulos on keskustal-
UUSI pääministeri ja hänen hallituksensa nauttii aluksi
immuniteettisuojaa. Yhtiön johtaja päätti
ottaa omiin tarpeisiinsa nipun lautaa,
joka suhmuroitiin kirjanpitoon tai
sen ohi eräänlaisena markkinointipanoksena. tai edes hallitusyhteistyön
vaikeutumista.
Kansalaisilla on oikeus vaihtaa mielipiteitään
vaikka kerran kuukaudessa, mutta hallitus ja eduskunta eivät voi suhtautua vastuuseensa yhtä kevyesti.
Kunnista tuli paljon ehdotuksia
K
unnista tuli määräaikana paljon ehdotuksia
ja neuvoja kuntien tarpeettomien tehtävien
ja velvoitteiden poistamiseksi. Nyt tähän tilanteeseen kaivataan kaikkein
vähiten hallituskriisiä . Tämä voi olla kuntanäkökulmasta
perusteltua, mutta julkisen vallan taakkaa sellainen ei helpota.
Kyselykierros oli nyt ensimmäinen. Kuukauden aikana perussuomalaisten kannatus väheni lähes kolmanneksen.
Keskustan kannatus on edelleen selvästi suurin.
Se laski viime tiedustelusta, mutta on yhä suurempi kuin vaaleissa. Lähtökohtana se on parempi kuin löysät tavoitteet
kovin ottein.
Sipilä ei julista ainoaa oikeaa vaihtoehtoa vaan sanoo,
että niitä on. eikä sen etsiminen, miksi jokin muutos
on mahdoton.
Monessa ehdotuksessa esitetään toivomus jonkin tehtävän tai ainakin sen rahoituksen siirtämiseksi valtiolle. Keskusta kertoi myös, että tämä vaatii säästöjä, kansalaisten etujen leikkauksia ja reipasta uudistamistyötä.
Niinpä keskusta on edelleen tiukasti puheenjohtajansa ja hallituksen tukena. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Politiikassa mitataan nyt,
kenen hermot kestävät
U
usin Taloustutkimuksen puoluegallup (Yle
8.10.) kertoo suurista muutoksista. Jotain järjenvastaistakin muutoksessa on, sillä sekä Kreikka- että pakolaiskysymyksissä SDP edustaa mieluummin löysempää linjaa kuin hallitus. Keskusta ilmoitti selkeästi ennen vaaleja, että se aikoo panna Suomen talouden kuntoon
Sen nimeksi annettiin Kuluttamisen Verkko.
Valtiaskansojen kansalaiset uiskentelivat jo
siinä. He katselivat teknisiä vempaimiaan, joita heille
oli dumpattu ja lähtivät hakemaan sellaista
elämää, mitä niissä näytettiin:
Hymyileviä ihmisiä. Niin oli kehitys kehittynyt. Kannattajakunnan on ollut vaikea
niellä roolinvaihdosta.
Soini leimasi lähtöaikeet hallituksesta rintamakarkuruudeksi.
Oppositiossa tarjoutuisi tilaisuus
vaalia opin puhtautta, mutta asioihin vaikuttaminen kävisi entistä vaikeammaksi.?
Etelä-Suomen Sanomat: ?Maailma on ehtinyt muuttua lyhyessä
ajassa niin paljon, että hallituksen
on ollut pakko siihen reagoida.
Perussuomalaiset on myös joutunut ensimmäisen kerran konkreettisesti havaitsemaan, että yksikään puolue ei pysty toteuttamaan hallituksessa täysin oman
tahtonsa mukaista politiikkaa.
Hallituskriisi olisi viimeinen
asia, jota Suomi nykyisessä yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa tilanteessa tarvitsee.?. Siintäviä
uima-altaita. ja hallituksessa.?
Keskisuomalainen: ?Vakiintuneet, vanhat puolueet hoitavat erimielisyytensä visusti piilossa. Kaikki eivät pitäneet
edes demokratiasta...
Olipa kerran Maapallo-niminen paikka.
Siellä asusti monenlaisia ihmisiä ja kansoja.
Aluksi kaikki elivät omissa oloissaan,
omine tapoineen. Täysiä kaupan hyllyjä. Puolue on ainakin mielikuvien tasolla yrittänyt
haastaa vanhojen puolueiden tapoja. Uskontoa ei listalle otettu. Se olisi muistuttanut ikäväs-
?Muukalaiskansat tarttuivat koukkuihin. Tätä Soinin
kannattaisi kuitenkin edes yrittää, tai muuten sisäiset paineet
kiehuvat yli. (He kuvittelivat tekevänsä sen vapaasta
tahdostaan. Kuva: Suomenmaan arkisto
ti tuhannen vuoden takaisista ristiretkistä,
joista oli paras vaieta.
Pitäkööt siis uskomuksensa. Ja kävipä jopa niinkin, että jotkut kansat liittyivät
Valtiaskansojen puolelle.
MUTTA sitten joku menikin vikaan. Muukalaiskansoille kaupattiin kaikkea sitä, mikä Valtiaskansojen mielestä oli elämisen arvoista:
Rokkia, coca-colaa, kauniimpia vaatteita
(kuten farkkuja ja liian pieniä paitoja), pornografiaa, äidinmaidonvastiketta, kiiltäviä
autoja, silkkisolmioita...
Kaikkea määrättömästi.
EIKÄ pelkkä tavaroiden kauppaaminen
riittänyt. Vastineeksi Valtiaskansat saivat markkina-alueita ja raaka-aineita.. Kermanvaaleita urheiluautoja. Siksi Tynkkysen ärhäkkä
ulostulo ei ole yllätys. Matkustelua
kaukomaille...
Matkustelua kaukomaille?
SEN pituinen se.
Miten tarina jatkuu. Valkoisia koteja. Nyt voitiin myydä muutakin kuin vain sotatarvikkeita. Perussuomalaisille tällaiset vakiintuneet käytännöt eivät
ole kotiutuneet. Osa kansoista ryhtyi kuitenkin pitämään itseään muita parempina.
Nämä kansat alkoivat uskoa, että kaikkien muitten pitäisi ajatella samalla tavalla ja
hyväksyä Valtiaskansojen ylivalta.
Sanomaa yritettiin edistää vuosisatojen
aikana milloin minkinlaisin houkutuksin.
Jos eivät muuten ymmärtäneet, käytettiin
väkivaltaa.
TÄTÄ maailmantilaa jatkui, kunnes keksittiin ylivoimainen ase. Kaikki
tyrkytyslistalla oleva ei kelvannutkaan.
Kaikki eivät pitäneet edes demokratiasta, mikä Valtiaskansojen mielestä oli
pöyristyttävää. 9.10.2015
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Kerronpa pikku sadun
Juha Mauno
KERRONPA sadun.
Mutta sitten joku menikin vikaan. Tuskin se on
edes tärkeää, ajateltiin.
Aluksi kaikki sujuikin etevästi.
Muukalaiskansat tarttuivat koukkuihin.
Vastineeksi Valtiaskansat saivat markkinaalueita ja raaka-aineita, kuten öljyä. Se voi jopa
Karjalainen: ?Soinilla on selittämistä maahanmuuttopolitiikan
lainalaisuuksista. Ihmisarvoa ei ymmärretty.
Kansannousut eivät menneet käsikirjoituksen mukaan.
Pahinta oli, että he, joista piti syntymän
samanlaisia kilttejä kuluttajarobotteja, eivät suostuneetkaan odottamaan. Ennen pitkää kuulemme
ja näemme.
Lainaan kuitenkin tähän lopuksi neuvostokauden alkuaikojen kirjailijaa Daniil
Harmsia:
?Lukija, syvenny tähän satuun niin tunnet olosi oudon levottomaksi.?
Muut lehdet
TÄSSÄ JATKOA perussuomalaisten sisäisen tilan käsittelyyn viime päivien lehdistä.
kallistua paineiden tasaajaksi ja
pitää puolueen kasassa . Ihmiset pettivät itseäänkin ja olivat tyytyväisiä.)
Muukalaiskansoille valmistettiin pilkkahintaisia vempeleitä, joiden avulla heidät
saatiin kahlituksi Kuluttamisen Verkkoon.
Valtiaskansojen voitonmahdollisuudet
kasvoivat valtavasti. On Vapautta, Ihmisarvoa, Rauhaa, Edistystä ja muuta sellaista.
Niinpä kauppalistalle pantiin järeämpiäkin asioita, kuten demokratia, toisenlainen
perhekäsitys, vapaat suhteet, materialismi
ja kilpailun ylivoimaisuus. Miksi Soini esimerkiksi antaa puolueensa joidenkin
edusmiesten vaatia rajojen sulkemista, kun sellainen ei ole millään muotoa mahdollista?
Kun Soini kommentoimatta
sallii näiden puolueensa helppoheikkien tarjota yksinkertaisia mutta täysin epärealistisia
ratkaisujaan sekä vielä sen päälle lietsoa muukalaisvihaa, antaa hän omankin sietokykynsä
kokeilijoille liekaa hajaannuttaa
puoluettaan.?
Kaleva: ?Keskustassa ja kokoomuksessa on sen verran pitkä
kokemus hallitustyöskentelystä, etteivät niiden äänestäjät hät-
kähdä realiteettien pakottamista
suunnanmuutoksista.
Soinilta ja muutamilta muilta keskeisiltä puolueessa vaikutusvaltaisessa asemissa olevilta
suunnanmuutos onnistui. Valtiaskansat todistivat väkevästi, kuinka niiden elämäntapa kaikkine kiemuroineen on paljon parempi. En tiedä vielä, sitä
vasta kirjoitetaan
Keskusta on ihmisyysaatteen
puolue. Se on otettava
vastaan ja on kunnioitettava kaikkien mielipiteitä, Satakunnan Tapio Huhtanen analysoi.
KYMENLAAKSON Markku Pakkasen mielestä osittain voi sanoa
niin, että valta on keskittynyt liikaa sisäpiirille, puolueen johtajistolle.
. Kaikenlainen turvapaikkashoppailu pitää pyrkiä kitkemään
pois, hän lisää.
. Aluksi kustannus, jatkossa resurssi, Etelä-Hämeen Timo Silvan määrittelee.
. pakolaispolitiikkaan saa kiitosta. Asia yllätti Euroopan housut kintuissa, Mika Lintilä katsoo.
. Luottamuksen puute syntyy usein tiedon
puutteesta, Pohjois-Pohjanmaan
Matias Ojalehto painottaa.
. EN TUNNISTA väitettä, että valta
olisi sisäpiirillä. Hallitus tekee
omaa työtään. Juha Sipilän tapa johtaa ei ole
yhden miehen show, kuten monilla aiemmilla puheenjohtajilla Pirkanmaan Riitta Koskinen
luonnehtii.
. Toivon joukolta herkkyyttä
kuunnella keskustan omaa ääntä, hän neuvoo.
Pohjois-Hämeen Marja Engmanilla on sellainen tunne, että
pienellä sisäpiirillä on vahva mehenki.
. Ratayhteyksien leikkauksessa
tiedotus ei onnistunut, Esko Lehtimäki kritisoi.
HALLITUKSEN
TARTTUMINEN
?ponnekkaasti. Tuntuu, että muut eivät juurikaan mahdu siihen mukaan.
Ruotsinkielisen piirijärjestön
Peter Knuts aprikoi, onko kuusikolla tarpeellinen pätevyys koko
maan asioiden hoitamiseen.
ENTÄ EPÄLUOTTAMUS hallitusta
kohtaan. Mikään muu hallitus ei pystyisi hoitamaan pakolaiskysymystä
paremmin, Lapin Markus Lohi
uskoo.
. Hän oli eduskunnan
valiokuntamatkalla Pietarissa ilman puhelinta, kuten eduskunnan ohjeet edellyttävät.
Kyselyssä penättiin, onko puoluehallituksen ja työvaliokunnan
valta kutistunut ja valtaa käyttää pieni sisäpiiri, onko hallituksen lähipiirin luottamus rapistunut, onnistuuko hallitus talouden
kääntämisessä nousuun ja pystyykö se hoitamaan pakolaispolitiikan hallitusti.
Usko pääministeriin ja hallitukseen on kova.
Vastauksissa painotettiin myös,
että asiainhoitajalinjan lisäksi
puolueen aate- ja arvokeskustelusta on pidettävä huolta.
. Epäluottamusta
haistavan toimittajan nenä on tukossa. 4
9.10.2015
Piirijohtajien vastauksissa painotettiin, että asiainhoitajalinjan lisäksi puolueen aate- ja arvokeskustelusta on pidettävä huolta. Onko sitä ilmassa?
. Kuntien vastaanottokyvyssä
tulee jossain vaiheessa - ehkä vuoden kuluttua . Pakolaiset ovat mahdollisuus,
eivät uhka. Jos epäluottamusta olisi, se
kyllä kuuluisi, Itä-Savon Hannu
Auvinen arvioi.
. Keski-Pohjanmaan Mika
Lintilä sanoo.
. raja vastaan, Peräpohjolan Pekka Pelttari ennakoi.
. Niissä on mallia muillekin.
Esko Lehtimäen mielestä epäonnistumisen vaara pakolaispolitiikassa on suurempi kuin ar-
vaammekaan.
Ville-Veikko Rantamaula kaipaa nopeita päätöksiä turvapaikansaaneiden saamisesta töihin.
. Keskustelut on käytävä avoimesti kokoussalissa. Uskomme, että valtaosa
hakee turvaa perustellusta syystä. Vaikeita päätöksiä tehtäessä
syntyy kritiikkiä. Onko niin, että työnantajaleirissä on pettyneitä, kun hallitus
kuuntelee myös ay-liikettä?, Uudenmaan Eero Lankia pohtii.
. Voitaisiin ottaa videokokoukset käyttöön, jolloin viestintää voitaisiin lisätä lyhyellä varoitusajalla, Etelä-Pohjanmaan Esko Lehtimäki esittää.
. Olisi outoa, jos he eivät olisi
tässä sisäpiirissä, monet sanovat.
SUOMENMAA tunnusteli piirijohtajien mielialoja tiistaina ja keskiviikkona sähköpostilla ja osin pu-
helimella. Mutta miten resurssit riittävät?,
Eero Lankia kyselee.
MARKKU PAKKASEN mielestä todelliset avuntarvitsijat pitää hoitaa vastuullisesti.
. Hallituksella on tuki ja luottamus, mutta kuntien ja maakuntien ääntä on kuultava, Etelä-Savon Kirsi Olkkonen painottaa.
. Hallituksen ja pääministerin
työstä tulee positiivista palautetta,
mutta muiden puolueiden kannattajista yhä suurempi osa on vihaisia, Marja Engman kertoo.
. 21:stä piirijohtajasta jäi
tavoittamatta vain Kainuun Timo.
V. Varsinais-Suomen Jani Kurvinen pitää hyvänä
esimerkkinä kokoamiskeskuksia.
. Kuva: Jari Laukkanen
Sipilän joukko ei horju
Piirijohtajat uskovat lujasti hallitukseen, mutta myös varoittelevat
PENTTI MANNINEN
HELSINKI
KESKUSTAN PIIRIJÄRJESTÖJEN
puheenjohtajat luottavat vahvasti, että pääministeri Juha Sipilän
hallitus onnistuu kääntämään
maan talouden kasvu-uralle ja
hoitamaan hallitusti pakolaispolitiikan.
Keskustan keskeisimmät alueelliset luottamusmiehet eivät tunnista omista joukoistaan
Helsingin Sanomien väitettä, että runsaat neljä kuukautta istunut hallitus olisi jo menettämässä lähipiirinsä ja läheisten tukijoiden tuen.
Lähes kaikki piirijohtajat kummastelevat myös Long Play-sivuston väitettä, että keskustan sisällä
valta on keskittynyt Sipilän epäviralliselle sisäpiirille. Työvaliokunta ja
puoluehallitus ovat aidosti vaikuttamisen paikkoja, Pohjois-Karjalan Hanna Huttunen kuvasi tuntoja monen muun tapaan.
. Puoluehallitus on toiminut
enemmänkin menneiden päätösten analysoijana kuin tulevien
päätösten linjaajana, Helsingin
Ville-Veikko Rantamaula arvioi.
. Hallituksella on pakolaispolitiikassa todella näytön paikka,
Karjalan Ari Torniainen kannustaa.. Pari piirijohtajaa kuitenkin arvelee, että osin
näin voi olla.
Piirijohtajat korostavat, että sisäpiiriin luetut varapuheenjohtajat ja puoluesihteeri on puoluekokouksessa nimenomaan valittu johtamaan.
. Korhonen. En tunnista. Pakolaisratkaisua on haettava
koko Euroopan tasolta
Menettely herättää aina
kysymyksiä lähteiden motiiveista, joskus jopa tiedotusvälineen kampanjajournalismista.
Hämäläisen välittämän vaikutelman mukaan kokoomuksessa ollaan rauhallisia, mutta keskustalaiset pelkäävät jo samanlaista romahdusta kuin vuonna 2011.
Keskusta ei HS-toimittajan mukaan ole oikein kotonaan
porvarihallituksessa.
Kaikkinensa Hämäläisen juttua ei kannata hirveästi haukkua. Hän
arvelee, että parannusta voi tulla piankin, mutta
viimeistään sitten, kun hallituksen esittämät toimet
alkavat purra ja tuoda lisää työpaikkoja.
Puheenjohtaja myöntää, että madonluvut saattavat tarkoittaa sitäkin, että perussuomalaiset eivät ole saaneet tarpeeksi linjauksiaan läpi hallituksessa.
. Ei varsinkaan, kun Hämäläinen on toiminut
ansiokkaasti politiikan toimittajana yli 30 vuotta.
KUMMASTELUA kirvoitti kolmisivuisen jutun dramaattinen lähtö: ?Ystävät vähissä, Juha Sipilän hosuva hallitus
on menettämässä jo lähipiirinsäkin luottamuksen.?
Ja sekin vähän oudoksutti, että kovat johtopäätökset
nojasivat nimettömiin lähteisiin. Ei puolue mihinkään hajoa.
Sebastian Tynkkynen sanoi ennen eduskuntaryhmän kokousta, että perussuomalaiset eivät ole
pystyneet toteuttamaan hallitusohjelmaansa riittävällä tavalla, ja sen äänestäjät pystyvät selkeästi näkemään.
Hän toisti vaatimuksensa kutsua koolle pikaisesti
yhteiskokous. Kokouksessa päätettäisiin, voiko perussuomalaiset jatkaa hallituksessa tehtyjen päätösten perusteella.
. Keskusta on pääministeripuolueena asetelman
toinen napa, ja SDP hivuttautuu suurimpana oppositiopuolueena toiseksi navaksi.
PÄÄMINISTERI Juha Sipilän (kesk.) mukaan perussuomalaisten kannatuksen lasku ei vaikuta hallitusyhteistyöhön. Juttu ohessa.
Piirijohtajat ovat tärkeitä heppuja, miehiä ja naisia. Long Play-verkkosivusto rakenteli outoa kuvaa keskustajohtaja Juha Sipilän sisäpiiristä, kuin jonkinlaisesta salaseurasta.
Sisäpiiriin sivusto kirjasi keskustan varapuheenjohtajat ja puoluesihteerin. Tämä on ilmiselvä siirtymä perussuomalaisilta
demareihin. Selvän kärkipaikan turvanneet 21,7
prosentin lukemat ovat yhä hieman eduskuntavaalituloksen yläpuolella.
Valtiovarainministeripuolue kokoomus menetti kannatuksestaan lähes prosenttiyksikön. Kokoomus jäi niukasti SDP:n jälkeen kolmoseksi.
Perussuomalaisille Ylen Taloustutkimukselta tilaama mittaus näytti vain 10,7 (-4,3 prosenttia) prosentin kannatusta.
PS jäi mittauksessa viidenneksi: sen edelle pääsivät jopa vihreät (12,7 prosenttia).
Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen luon-
nehtii tuoretta mittausta ?gallup-järistykseksi?, koska näin suuria muutoksia yhden kuukauden sisällä
ei ole aiemmin nähty.
. Varsinainen juttu on tasapainoisempi kuin
houkutuslinnuksi piirretty otsikko antaa ymmärtää.
Ylen mittaus:
Perussuomalaiset romahti
SDP on rynnistänyt toiseksi suosituimmaksi puolueeksi, kertoo Ylen uutisten uusin mielipidemittaus.
Perussuomalaisten kannatus on romahtanut. Keskusta piti edelleen kärkipaikkansa.
Oppositioon joutunut SDP keräsi 18,7 (+3,6) prosentin kannatuksen.
KESKUSTAN KANNATUS mureni kuukaudessa runsaan
prosenttiyksikön. Luvuista voi lukea, että neljä prosenttiyksikköä on
siirtynyt suoraan perussuomalaisista SDP:hen, Laaninen kommentoi Facebookissa.
Puoluesihteerin mukaan vaihtoehdot ovat selkiytymässä.
. Hän sanoo, että vaikeisiin päätöksiin ei
yleensä aluksi saada yleistä hyväksyntää.
Sipilän mukaan hallituksessa on jo pitkään tiedetty, että syksystä tulee vaikea. Lähes kaikki istuvat myös keskustan puoluehallituksessa.
Tietysti he puhuvat niin sanotusti omassa asiassaan.
Saattavat jopa vetää kotiinpäin.
On varmaa, että samalla kun he ajavat aidosti oman
puolueensa asiaa, he haluavat viedä eteenpäin koko
Suomea. Heidät kaikki valitsee keskustan
monituhantinen puoluekokous. 5
9.10.2015
Kampanjajournalismiako?
KOKOOMUSNUORTEN entinen puheenjohtaja Unto Hämäläinen kirjoitti sunnuntain Helsingin Sanomiin räväkän jutun, joka herätti ihmettelyä hallituspuolueissa, ainakin keskustassa.
Tuskinpa hämmästelyn taustalla oli niinkään Hämäläisen vanha puoluekanta. Duunarimiehiltä tuli nyt varoitus, Soini kommentoi.
Unto Hämäläisen juttu herätti ihmettelyä
keskustassa. Pääministeri sanoo, että hallitustyöskentelyä ei ohjata gallupeilla, eivätkä
ne vaikuta tavoitteisiin mitenkään.
SATTUMAKO lienee, että samoihin aikoihin ilmestyi toinen keskustalaisia oudoksuttanut juttu. Tällä hetkellä käsittääkseni mandaattia siihen
ei ole.. Eihän kokoomuslaisuuskaan
ole synti. Ajanoloon ne myös tulevat, koska
koko hallitusohjelman toteuttamiseen menee neljä vuotta.
Hän ei usko tilanteen vaikuttavan hallitusyhteistyöhön ainakaan dramaattisesti.
VARAPUHEENJOHTAJA Sebastian Tynkkysen vaatimalle kriisikokoukselle Soini ei näe tarvetta.
. Saako sen tehdä tukemalla lujasti oman puolueensa puheenjohtajaa, maan pääministeriä?
PENTTI MANNINEN
Puheenjohtaja Timo Soini myöntää, että madonluvut saattavat tarkoittaa sitäkin, että
perussuomalaiset eivät ole saaneet tarpeeksi linjauksiaan läpi hallituksessa.
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Soini: Duunarimiehiltä tuli varoitus
SANNA NIKULA/STT
HELSINKI
PERUSSUOMALAISTEN PUHEENJOHTAJAN Timo Soinin mielestä puolueen kannatuslukujen jyrkkä pudotus on seurausta hallituksen esittämästä niin sanotusta työelämän pakkolakipaketista.
. Lisäksi juttu luki sisäpiiriin eduskuntaryhmän puheenjohtajan ja puoluejohtajan monivuotisen avustajan.
PUHETTA maailmaan mahtuu. Näistäkin jutuista tuli virike kysyä keskustan piirijärjestöjen puheenjohtajilta, mitä
heidän mielestään päähallituspuolueeseen kuuluu nyt,
kun hallitus on istunut kohta viisi kuukautta. Totta kai ne asiat, jotka ovat meille tärkeitä, halutaan myös läpi. Kuva: Jari Laukkanen
SOINI EI USKO kannatuksen laskun jatkuvan. Sebastian Tynkkysellä on omat tapansa toimia.
Nuoret miehet ovat aina radikaaleja, niin minäkin
olen ollut
Oletteko laskeneet näiden yh-
teisvaikutuksia eläkkeensaajiin,
jotka ovat aikanaan rakentaneet
tämän maan, Kiljunen kysyi.
VIHREIDEN Outi Alanko-Kahiluoto penäsi hallitukselta, onko se ottanut huomioon eläkkeensaajien
hyvin erilaisia tilanteita.
Hän pelkäsi eläkeläisten yksinasumismahdollisuuksien heikkenevän.
Vasemmistoliiton Aino-Kaisa
Pekosta puolestaan huoletti eläkeläisten joutuminen toimeentulon piiriin.
Pekonen kysyi hallitukselta, onko se arvioinut toimeentulotukikulujen nousua ja sen vaikutuksia kuntiin.
Pentti Manninen
TÄMÄ ei kuitenkaan riittänyt demarien Tuula Haataiselle.
Hänen mielestään hallituksen
puheista tuli selväksi, ettei riittäviä arvioita ole tehty, ei ainakaan
yksilötasolla.
Haatainen penäsikin vielä hallitukselta, onko se tehnyt riittäviä
arvioita siitä, miten eläkeläisten
asumistuen leikkaukset, sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksut sekä lääkekorvausten leikkaukset vaikuttavat yhteisesti yksittäisten eläkeläisten arkeen.
Ministeri Mäntylä vakuutti jälleen, että hallitus tekee jatkuvasti arviointia ja seuraa lakiesitysten
vaikutuksia.
lainat
Vaikka arvostelijoiden kanssa olisi eri mieltä, Venäjän toimet ovat paljastaneet, ettei Yhdysvalloilla ole selkeää ja
ääneen lausuttua Syyrian-strategiaa.
Mieleen tulee se, miten Obaman entinen ulkoministeri
Hillary Clinton arvosteli entisen esimiehensä Syyrian-politiikkaa vuosi sitten.
. Tähän meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa.
Suomi nousee vain työllä, Anttila sanoo.
. Suurvallat tarvitsevat periaatteita, joiden mukaan toimia. Etenkin nuorten työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys ovat vaarassa johtaa yhä useamman suomalaisen syrjäytymiseen yhteiskunnasta. Me tarvitsemme muutakin
kuin yksittäisen luvun. Kuva: Jari Laukkanen
KESKUSTAN KANSANEDUSTAJA, entinen ministeri ja varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila esittää, että Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden pääteemaksi otettaisiin suomalainen työ.
. Sen jälkeen hänet lähetetään
edelleen ensimmäisellä mahdollisella laivalla Turkuun,
jossa sijaitsee SPR:n vastaanottokeskus.
Hilkka Karvonen
Iltalehdessä
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERI
Hanna Mäntylä (ps.) sai moneen
kertaan vakuutella, että hallitus
on tehnyt tarkkoja vaikutusarvioita eläkeläisten asumistuen osalta.
Hän myös vakuutti hallituksen
seuraavan jatkuvasti mahdollisia
seurauksia ja vaikutuksia.
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) puolestaan vakuutti, että toimeentulokulujen kasvuun on varauduttu
budjetissa.
Rehula myös huomautti, että hallitus tekee myös paljon hyvää eläkeläisille. Ilman työtä on jo lähes puoli miljoonaa suomalaista. Esimerkkinä hän
mainitsi satsaukset eläkeläisten
kotihoitoon ja omaishoitajien jaksamiseen.
Sosiaali-ja terveysministeri Hanna Mäntylä vakuutteli useaan
kertaan oppositiolle, että hallitus on arvioinut eläkeläisten
asumistuen leikkausten seurauksia. ?Älä tee typeryyksiä. Suomi on selviytynyt aina, kun olemme
tehneet yhteistyötä ja asettaneet yhteisen edun oman edun
edelle, Anttila huomauttaa.
. Tänä vuonna ollaan lähellä ennustettua
109 000 uuden henkilöauton myyntiä, Rissa sanoo.
Raimo Pirttikoski
Kalevassa
Ahvenanmaan poliisimestari Maria Hoikkala kertoo, että
jos turvapaikanhakija tulee Ahvenanmaalle, poliisi ottaa
hänet vastaan ja rekisteröi. Jälleen tarvitsemme yhteistyötä, yhteisen edun asettamista oman edun edelle, koska ongelmat ovat yhteisiä ja vain yhdessä voimme ne ratkaista.
Anttila katsoo, että Suomen yhteiskunnan vakavin ongelma
on työttömyys.
. Siksi työttömyyden nujertamisesta on tehtävä yhteinen,
koko kansan asia. Oletteko, ministeri Rehula,
käynyt tutustumassa hoivatyön
arkeen esimerkiksi palvelutaloissa, hän kysyi.
Rehula vastasi käyneensä ja
tuntevansa asian hyvin myös lähipiiristään.
. Hallitus
yrittää, että me saisimme uudenlaisia toimintamalleja vanhustenhoitoon, Rehula vastasi.. Kaipa Rehula ryhtyy silloin
hakemaan hallituksen haukut oppositiovoimien tilaisuuksista.
SUOMENMAA
ELÄKELÄISTEN asumistuen leikkaus nousi pääaiheeksi eduskunnan
torstaisella kyselytunnilla.
Erityisen huolissaan oppositio
oli siitä, onko hallitus tehnyt riittävästi arvioita asumistuen leikkausten vaikutuksista eläkeläisten arkeen.
Kysymyksen nosti esiin kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.), joka korosti hallituksen kurittavan
eläkeläisiä myös sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksujen korotuksella ja lääkekorvausten leikkauksilla.
. Tulevan Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden
tunnus on yhdessä. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
DEMARIEN Merja Mäkisalo-Ropponen nosti esiin hoitajamitoituksen, jota hallitus on kiristämässä nykyisestä 0,5:stä yhtä vanhusta kohti.
. Suomalaisille on saatava työtä. Nyt meillä on poikkeuksellisen isoja ongelmia ratkaistavana. 6
9.10.2015
Anttila: Suomalainen työ itsenäisyyden 100-vuotisteemaksi
Sirkka-Liisa Anttila. ei riitä periaatteeksi, Clinton sanoi.
Laura Saarikoski
Helsingin Sanomissa
Suomen autokaupassa pitkän tunnelin päässä pilkottaa jo
vähän valoa, Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka
Rissa arvioi.
. Uskon, että pohjat on nähty ja loiva kipuaminen ylöspäin on alkanut. Siinä onnistuminen ratkaisee maamme tulevaisuuden.
Anttila muistuttaa, että suomalaisen työn menestyminen
sitoo yhteen tavalliset suomalaiset, poliittiset päättäjät, työmarkkina- ja etujärjestöt sekä muut yhteiskunnan tahot.
Anttila muistuttaa, että työ on myös parasta kotoutumista
niille ihmisille, jotka jäävät Suomeen poikkeuksellisen pakolais- ja turvapaikanhakijatilanteen seurauksena.
Eläkeläisten asema huoletti
oppositiota eduskunnassa
apollon tietäjät
SAMULI VÄNTTILÄ
Saarikko hoitaa
mielenosoitukset
VARAPUHEENJOHTAJA Annika Saarikko näyttää olevan
keskustan mielenosoitusvastaava.
Vähän aikaa sitten hän esiintyi uljaasti Rautatientorin lavalla, kun ay-liike pani hallitusta matalaksi.
Torstaina Saarikko marssi eläkeläisten joukkoon, kun
demarien eläkeläisjärjestö (Eläkkeensaajien keskusliitto)
ja vasemmistoliiton Eläkeläiset ry lähettivät viestinsä hallitukselle.
Saarikko saa kesällä 2017 perhe- ja peruspalveluministerin salkun Juha Rehulalta
Ajatuksena on, että kuka tahansa voisi selvittää omistuksia PRH:n nettisivuilta.
Valmistelusta pimennossa pidetty PRH on tosin ollut asiasta
ihmeissään. Kuva: Jari Laukkanen
Komeron perukalta
rekisterin suojiin
EDELLISTEN HALLITUSTEN vinttikomerojen kätköistä löytyy aina
silloin tällöin käyttökelpoista hyllytettyä tavaraa.
Valtiovarainministeriö kertoi yllättäen viime viikolla, että se aikoo
tuoda eduskuntaan esityksen hallintarekistereistä. Torstain Ilta-Sanomissa tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio oli jo huolissaan liian
pitkälle menevästä avoimuudesta nettirekistereissä.
PÄÄMINISTERI JUHA SIPILÄ (kesk.)
on arvioinut, että hallituksen esitys saadaan eduskuntaan lokamarraskuun vaihteessa.
Ainakin oppositio torvisoittokuntineen on vastassa ja aikoo
ottaa aiheesta ilon irti. Perussuomalaisten gal-
lupromahdus voi kuitenkin vaikuttaa puolueen haluihin viedä
sille vastenmielinen esitys eduskunnan läpi.
PEKKA POHJOLAINEN. Todellisten omistajien selvittäminen ulkomailta moniportaisista ketjuista voi olla toivotonta.
Finanssialaa kiinnostavat ennen kaikkea uudistuksen avaamat
bisnesmahdollisuudet pankeille.
Valtiovarainministeriö on perustellut ehdotusta muun muassa sillä, että EU:n edellyttää arvopaperien säilytystoiminnan avaamista kilpailulle. yllätyksenä
ja hallitusohjelman ulkopuolelta . Näin myös suomalaisille osakkeenomistajille
sallittaisiin osakeomistusten taltiointi ulkomaille hallintarekistereiden suojiin.
Hallintarekisteri on maailmalla suomalaista suoraa osakeomistusta yleisempi malli. Soinin mukaan vasta sen jälkeen katsotaan, onko korjausesitys kaikkien hyväksyttävissä.
Muihin hallituksen pöydällä
oleviin asioihin verrattuna osakeomistusten hallinnoinnin järjestäminen on kiistanalaisuudestaan
huolimatta jokseenkin vähäpätöinen asia. Omaisuuden suojaan liittyviä perustuslail-
lisia ongelmiakin voi tulla eteen.
Sipilä on korostanut, että uudistus vaatii vielä viilausta. Siinä omistus voidaan ketjuttaa niin, että
julkisuuteen näkyy vain säilyttäjäpankin nimi. Asian
tuonti julkisuuteen . Esimerkiksi tiedotusvälineet eivät voisi selvittää, onko poliitikolla merkittäviä
omistuksia yhtiöissä, joita koskevia päätöksiä hän on tekemässä.
Myöskään veronkierron ja sisäpiirikauppojen lisääntymisestä varoittelevat poliisi ja verottaja
eivät ole ilahtuneita uudistukses-
ta. 7
9.10.2015
uutisanalyysi
Pääministeri Juha Sipilällä ja ulkoministeri Timo Soinilla saattaa olla vielä neuvoteltavaa hallintarekisterejä koskevan lain sisällöstä. Oppositiojohtajana
hallintarekisterit tyrmännyt perussuomalaisten puheenjohtaja
ulkoministeri Timo Soini vaikutti hämmentyneeltä ja yllätetyltä.
TORSTAINA Soini kertoikin, että
hallitus on päättänyt, ettei hallintarekisteriä viedä eteenpäin ennen kuin sen kaikki pullonkaulat
ja epäselvyydet on käyty läpi. ei tainnut sekään mennä aivan nappiin. Mitään pakkoa kotimaisen mallin muuttamiselle ei
sinänsä ole.
HANKE ei sinänsä ole uusi: sen laittoi vireille jo viime vuosikymmenellä asiasta valtiovarainministeriössä vastannut ministeri Mari
Kiviniemi (kesk.).
Kiviniemi tuli sittemmin toisiin
ajatuksiin, eikä asia ei edennyt
myöskään sosiaalidemokraattisten valtiovarainministerien Jutta
Urpilaisen ja Antti Rinteen kaudella.
Nyt uudistusta voimalla loban-
nut Finanssialan keskusliitto ja
muu elinkeinoelämä näyttävät
saaneen asiaan vauhtia.
Lakihanketta yritetään nyt viedä läpi mallilla, jossa Patentti- ja
rekisterihallitukselle (PRH) tulisi
iso rooli omistusten avoimuuden
takaajana
Se tarkoittaa Euroopan
rajavalvontavirasto Frontexin roolin vahvistamista. Me kaikki tiedetään, että nämä maat ovat erittäin hankalassa tilanteessa, mutta näissä maissa on turvallisemmiksi luokiteltuja alueita.
Orvon mukaan on selvää, että
turvapaikkakriteerit tiukkenevat
Suomessa irakilaisten ja somalialaisten osalta, koska ne ovat olleet
löysemmät kuin muissa Pohjoismaissa.
Orpo sanoo odottavansa maahanmuuttovirastosta viikon sisällä uusia ohjeita, joita aletaan sen
jälkeen noudattaa.
SISÄMINISTERIT neuvottelivat
myös toimista, joilla rajavalvon-
taa voidaan tehostaa unionin ulkorajoilla. ilkkui
SDP:n ryhmäpuhuja Timo Harakka. Silloin puhutaan sadoistatuhansista (käännytettävistä), kyllä
se täytyy ääneen sanoa, koska se
on fakta, Orpo sanoi.
EU:N SISÄMINISTERIT keskustelivat Luxemburgissa palautusten
tehostamisesta.
Käännytyksiä pyritään tehostamaan, sillä valtaosaa kielteisen
päätöksen saaneista ei saada käytännössä lähtemään EU-alueelta.
Osaltaan syynä on se, että takaisinottosopimukset tulijoiden lähtömaiden kanssa ovat puutteellisia.
Orpo sanoo pyytäneensä EUkomissiolta apua, jotta Suomi saisi neuvoteltua palautussopimuksen Irakin kanssa. Viemällä uudistukset määrätietoisesti läpi valamme uskoa ja
luottamusta siihen, että Suomeen
kannattaa investoida, luoda työpaikkoja ja rakentaa koteja, AlaNissilä näki.
HALLITUKSEN miljardin euron
kärkihankepaketti sisältää muun
muassa 170 miljoonan euron kertaluonteiset panostukset työllisyyteen ja kilpailukykyyn, 300 miljoonaa euroa osaamiseen ja koulutukseen ja 130 miljoonaa hyvinvointiin ja terveyteen.
Biotalouteen on luvassa 300
miljoonaa ja digitalisaatioon, kokeiluihin ja normien purkuun 100
miljoonaa.
Orpo: EU:sta käännytettävä
satojatuhansia turvapaikanhakijoita
ANNU MARJANEN/STT
LUXEMBURG
SATOJATUHANSIA turvapaikanhakijoita on käännytettävä EU:sta tänä vuonna, sanoo sisäministeri
Petteri Orpo (kok.).
Arvio perustuu viimeaikaisiin
tulijamääriin ja kielteisen päätöksen saaneiden osuuteen.
Noin puolet hakijoista on viime
aikoina saanut kielteisen päätöksen. Hänen
mukaansa lisäpanos ei voi tapahtua Pohjois-Suomen raja-alueiden valvonnan kustannuksella.
Ranska esittää, että EU-maat
Petteri Orpo.
Kuva: Jari Laukkanen
alkaisivat suunnitella yhteistä rajavartiostoa, joka perustettaisiin
Frontexin alaisuuteen unionin
ulkorajojen parempaa valvontaa
varten.. Se meidän pitää ottaa tosiasiana. Jos jalkapallojoukkueesta otetaan 11 pelaajaa ja annetaan takaisin yksi hallitus nimittää sitä
?maalivahtitoiminnan kärkihankkeeksi?, Harakka heitti.
SIPILÄ muistutti oppositiolle jälleen, miksi leikkaukset täytyy tehdä: julkisen talouden kyky rahoittaa nykymuotoisia palveluja on
pysyvästi alentunut.
. Jos navettanäpertelyn sijaan panostettaisiin kunnolla kaikkeen uusiutuvaan energiaa ja samalla uusiutuvaan energiarakenteeseen, saisimme älykkäitä, tehokkaita, säästäviä ja kestäviä ratkaisuja sekä Suomeen että maailman ilmastoteknologian markkinoille, Harakka näki.
HALLITUKSEN kärkihankkeita ruo-
dittiin Sipilän antaman pääministerin ilmoituksen pohjalta.
Oppositio piti hallituksen pakettia suurelta osin silmänlumeena, kun samaan aikaan toisaalla
tehdään massiiviset leikkaukset.
. sai pääministeri Juha Sipilän (kesk.) närkästymään eduskunnan keskustelussa hallituksen kärkihankkeista.
Sipilä muistutti, että maaseudulla tehdään noin miljardin euron investoinnit vuosittain.
. 8
9.10.2015
Lyömäase löytyi navetasta
Pääministeri Sipilä närkästyi SDP:lle maaseudun tölvimisestä
PEKKA POHJOLAINEN
SUOMENMAA
Hallituksen kärkihankkeita ruodittiin Juha Sipilän
antaman pääministerin ilmoituksen pohjalta.
SDP:N heitto rahojen tuhlaukses-
Kuva: Jari Laukkanen
ta ?navettanäpertelyyn. Näin vaan on, Sipilä painotti.
Sipilän mukaan kärkihankkeilla ei paikata budjettileikkauksia.
Niillä tehdään muutosta, jolla pystytään vastaamaan palvelujen rahoittamisen ongelmiin.
. Meidän on nyt rohkeasti uudistuttava,
ja uudistumisen pitää pysyä jatkuvana tilana ja vireenä
KESKUSTAN ryhmäpuhuja Olavi Ala-Nissilä vetosi jälleen työmarkkinaosapuoliin, jotta ne pystyisivät sopimaan kilpailukyvyn
parantamisesta.
Ala-Nissilä korosti, että suo-
malainen työ on tehtävä uudelleen kannattavaksi ennen kaikkea madaltamalla työllistämisen
hintaa ja purkamalla tarpeetonta
byrokratiaa. Yksin Saksaan on arvioitu tulevan tänä vuonna miljoona turvapaikanhakijaa.
. Ulkoministeri
Timo Soini (ps.) on neuvotellut
asiasta Irakin kollegansa kanssa.
Orpo pyysi komissiolta apua
myös Somalian kanssa käytäviin
neuvotteluihin.
. Suomalaisia pitää vapauttaa työntekoon, yrittämiseen
ja sujuvampaan arkeen
. Frontex on pyytänyt jäsenmailta useita satoja uusia työntekijöitä Kreikkaan ja Italiaan.
Ministeri Orpo sanoo, että Suomi osallistuu sekä Frontexin roolin vahvistamiseen että Kreikassa ja Italiassa sijaitsevien järjestelykeskusten asiantuntijatyöhön.
Orpo ei ota vielä kantaa siihen,
kuinka paljon työvoimaa Suomi
on valmis lähettämään. Hän käytti lyömäaseena
entisen keskustan kansanedustajan Timo Kauniston kommenttia asiasta.
Kaunisto kysyi kirjoituksessaan Maaseudun Tulevaisuudessa maanantaina, eikö yksi vaalikausi pärjättäisi ilman uusia navetoita ja muita karjasuojia.
. Sinne tarvitaan
lisää rahaa, pääministeri sanoi.
?NAVETTANÄPERTELYLLE. On halventavaa puhua navettanäpertelystä. Ne investointiavustukset mitä siellä on, on syöty
jälleen loppuun. Toimeenpanosuunnitelmas-
sa on kysymys muutosohjelmasta, jonka toteuttamiseen hallitus
on voimakkaasti sitoutunut
Päivähoidon subjektiivisuus pois, mikäli jompikumpi vanhemmista on kotona. Saman yrityksen ilmoitusta saattaa käsitellä kymmenen kuntaa yhtäaikaisesti ja sen jälkeen vielä aluehallintovirasto.
Kuntien työllistämisvelvoite:
. Kyse on ihmisten terveydestä. Kuntien tehtävien järjestämistapoja koskevien yksityiskohtaisten velvoitteiden määrä on
lisääntynyt 2000 luvulla, kunta- ja
uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) sanoo.
Päästöjen valvonta
ei ole yhdentekevää
Hallitus on myös sitoutunut siihen, ettei se ei anna kunnille
lainkaan uusia tehtäviä tai velvoitteita tällä vaalikaudella.
Kuva: Maria Seppälä
KUNTIEN vastauksissa suunnitteluun, raportointiin, valvontaan ja
tilastointiin liittyvät velvoitteet koettiin kuormittavan tarpeettoman
paljon.
Kunnat toivoivat muun muassa lakisääteisten asiakas- tai toimintokohtaisten suunnitelmien
vähentämistä, tilastoinnin ja raportoinnin yksinkertaistamista ja
automatisoimista.
Yksittäisiin tehtäviin liitetty
hankerahoitus ja siihen liittyvä
hallintotyö koettiin byrokraattiseksi ja aikaa vieväksi. Puheissaan Merkel ja Hollande korostivatkin Euroopan yhtenäisyyden tärkeyttä kriisien keskellä.
Yhtenäisyyden myönteiset puolet, rauha ja vakaus, on
hyvä muistaa päivittäisen kuohunnan keskellä. Kunnissa tehdään työtä ihmisille, kaikkein heikoimmassa asemassa oleville. Nyt komissiolta vaaditaan vastauksia.
Euroopan talousveturin Saksan silmäterä, autoteollisuus, on vedättänyt eurooppalaisia. Yhtiötä vastaan tullaan käymään oikeutta vielä pitkään. Käytännössä mitään ei ole tapahtunut. Laboratoriotesteissä on saavutettu mallikkaita lukuja, kun todellisuudessa typpipäästöjä on tien päällä tullut jopa nelikymmenkertaisesti.
Autonvalmistajat ovat pettäneet miljoonia kuluttajia.
Huijausohjelmistolla varustettuja autoja on myyty Yhdysvaltojen lisäksi Eurooppaan, myös Suomeen.
Kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen on arvioinut, että VW-huijaus voi poikia jopa Suomen oikeushistorian ensimmäisen ryhmäkanteen. Aikaisemmin sosionomi sai pätevyyden toimia esiopetusopettajana, kun hän suoritti esi- ja alkuopetuksen erikoistumisopinnot.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus:
. Laki yksityisten sosiaalipalveluiden valvonnasta, erityisesti ilmoitusmenettely teettää turhaa,
päällekkäistä byrokratiaa kunnissa ja kuormittaa
yksityisiä palveluntuottajia. Tällaista, lähinnä
väliportaan ja kuntien byrokratiaa työllistävää toimintaa on paljon.
. Huijaus ei kannattanut.
AUTONVALMISTAJAT eivät ole yksin syyllisiä luottamuksen romuttumiseen. Joutavasta maakunnallisesta tai alueellisesta
yhteistyöstä pitäisi päästä eroon. 9
9.10.2015
Selvitys: Kunnat haluavat
joustoja ja vapauksia
SUOMENMAA
VALTIOVARAINMINISTERIÖ keräsi
elo-syyskuussa kunnista ehdotuksia vähennettävistä kuntien tehtävistä ja velvoitteista.
Ehdotusten mukaan kunnat
kaipaavat yleisesti lisää joustoa ja
omaa harkintavaltaa palveluiden
järjestämiseen sekä helpotusta lakisääteisten velvoitteiden järjestämiseen.
. Sotaisesta maanosastamme on tullut maanosa, josta tullaan etsimään turvaa konfliktien keskeltä.
VIIME viikkoina parlamenttia ja erityisesti ympäristövaliokuntaa on puhuttanut Volkswagenin päästöhuijausten paljastumisesta alkanut skandaali. Niiden tiedetään aiheuttavan ainakin syöpää ja astmaa.
Me suomalaiset saamme nauttia kotimaassamme hyvästä ilmanlaadusta. Perusteluiden mukaan kuntien on vaikea rekrytoida erityiskoulutuksen saaneita
henkilöitä, kuten sosiaalityöntekijöitä.
YKSITTÄISISTÄ tehtävistä useita
mainintoja saivat muun muassa
subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen, terveydenhuollon ikäkausitarkastukset, erilaisten todistusten kirjoittaminen sekä yksityisten palveluntuottajien
valvontatehtävä.
Myös vammaispalvelulain mukaisia subjektiivisia oikeuksia esitettiin rajattaviksi ja oppilas- ja
opiskelijahuoltoa koskevan lainsäädännön yksityiskohtia väljennettäviksi.
Kunnissa toivotaan myös, että
tietosuojaa ja tietojen luovuttamista viranomaiselta toiselle koskevaa
sääntelyä kevennetään, jotta tieto
käytännössä liikkuisi paremmin.
Monta kertaa nousivat esille
myös yksityistielain mukaiset tielautakunnan tehtävät, löytöeläinten sijoittamisvastuu sekä lemmikkieläinten eläinlääkäripalvelut.
Kunnat kokevat myös rakentamiseen liittyvän tiedonantovelvollisuuden verohallinnolle aikaa vievänä.
VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE tuli yhteensä 243 vastausta, joistakin kunnista useita.
Vastaukset hyödynnetään hallituksen kuntien kustannusten karsimista koskevan kärkihankkeen
valmistelussa.
Hallitusohjelman mukaisesti
ministeriöiden tehtävänä on laatia kokonaisuudessaan yksityiskohtaiset esitykset kuntien tehtävien ja velvoitteiden poistamiseksi
vuoden 2015 loppuun mennessä.
Hallitus on myös sitoutunut siihen, ettei se ei anna kunnille lainkaan uusia tehtäviä tai velvoitteita.
?Joutavasta yhteistyöstä pitäisi päästä eroon?
POIMINTOJA vastauksista, joita valtiovarainministeriö sai kunnille tekemäänsä kyselyyn. Päivähoidon subjektiivinen oikeus pois kokonaan. Päteviä esikoulunopettajia vaikea saada, koska vain yliopistotutkinnon suorittaneet ovat päteviä esikoulun opettajia ja heitä koulutetaan liian vähän. Suomikaan ei
säästy ympäristöhaittojen vakavilta vaikutuksilta ikuisesti. Lastensuojelulain menettelytapavelvoitteet ovat
byrokraattisia ja ohjaavat sosiaalityöntekijän työtä
hallinnollisbyrokraattiseksi toiminnaksi.
. Lapset ohjattaisiin
avoimen varhaiskasvatuksen, osapäivä- tai osaviikkohoidon piiriin, perheen kokonaistilanne huomioiden.
Byrokratia:
. Vastaukset
julkaistiin nimettöminä.
Henkilöstön kelpoisuusvaatimukset:
. Nyt me kaikki maksamme laskun.
Tilanne tuo mieleen talouskriisin ja Kreikan. On vahvoja epäilyksiä, että
muutkin autonvalmistajat ovat huijanneet päästömittauksia moottoreihin asennettujen ohjelmistojen avulla.
Huijauksen mittakaava on ollut räikeä. Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti François Hollande
puhuivat yhdessä parlamentille.
Edellisen kerran Saksan ja Ranskan johtajien yhteisesiintyminen parlamentissa nähtiin vuonna 1989 muutamia
päiviä Berliinin muurin murtumisen jälkeen.
Saksojen yhdistymisestä tuli juuri kuluneeksi tasavuosia. Hankerahoitusta esitettiin yhdistettäväksi kuntien normaaleihin valtionosuuksiin.
PALVELUJEN saatavuuden määräaikoja tai ryhmäkokoja koskevia
säädöksiä tulisi kuntien mukaan
vähentää.
Myös erilaiset henkilöstöä ja
kiinteistöjä koskevat mitoitukset
koetaan kunnissa rajoittavina.
Kunnat toivovat, että liian tar-
koista kelpoisuusvaatimuksista
luovuttaisiin. Terveysvaikutukset eivät ole pelkkää pelottelua ja sanahelinää.
Typpipäästöt pilaavat hengittämäämme ilmaa ja terveyttämme salakavalasti. Ympäristösopimuksien noudattamisen on oltava uskottavaa ja tehokasta.
Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin varapuhemies. Syyttävä sormi osoittaa myös kohti
puutteellista valvontaa. Emme voi kuitenkaan ulkoistaa ongelmaa muille maille.
Päästöjen vaikutukset ovat globaaleja. Kelpoisia sosiaalityöntekijöitä
on erittäin vaikeata saada, ja vaihtuvuus on suurta,
kun he shoppailevat parempien palkkojen perässä
kunnasta toiseen vuoden välein.
. Työllistämisvelvoitteet ja sakkomaksut ovat erittäin epäoikeudenmukainen järjestelmä. Työllistäminen ei saisi olla vain kunnan tehtävä, varsinkin kun valtion työllistämisen tukirahat
eivät riitä.
. Sosiaalisten syiden perusteella ainoastaan
voitaisiin tarjota, jos esimerkiksi lapsen turvallinen
kehitys sitä edellyttää.
. Palaute kunnista on ymmärrettävää. Sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimukset ovat liian tiukat. Mittausten ongelmia on katsottu
Euroopassa läpi sormien, vaikka tulosten manipulointi on
ollut kiellettyä jo vuosikausia.
Euroopan komissio ja kansalliset viranomaiset ovat
tienneet tai ainakin epäilleet, että testien tulokset eivät
vastaa todellisia päästöjä.
Parlamentti on useaan otteeseen vaatinut todellisten
päästöjen mittaamista. Köyhien
kreikkalaisten riepottelu tuntuu kohtuuttomalta, kun sitä vertaa Saksan ja koko eurooppalaisen autoteollisuuden
saamaan erityiskohteluun.
PÄÄSTÖJEN valvonta ei ole yhdentekevää. Ei heitä hoitamaan voida laittaa päihde- ja mielenterveysongelmaisia tai tuki- ja
liikuntaelinsairaita, joita suuri osa työttömistä valitettavasti on.
EUROOPAN parlamentin täysistunnossa todistettiin tällä
viikolla historiallista tapahtumaa
Kuva: Jaakko Martikainen
Puolueen puheenjohtajien ja kansanedustajien lisäksi myös ministerit pitäisi valita demokraattisten
vaalien kautta, hän esittää.
. . Hän on tänä vuonna työskennellyt myös Vaasan kaupungilla.
KOL:n liittokokous järjestetään Rovaniemellä 13.?15.
marraskuuta.
Keskustanuorten varapuheenjohtaja Risto Lahti pienentäisi turvapaikanhakijoiden vastaanottorahaa, ettei se toimisi niin sanottuna vetotekijänä. Emme halua opiskella itseämme työttömiksi. Tehdään keskustaopiskelijoista puolueen ideapankki ja koulutuksen kehittäjä, Koivisto esittää.
Koiviston mielestä Keskustan Opiskelijaliiton pitää olla
edistyksellinen, energinen ja yhteisöllinen sivistysjärjestö.
Ähtäriläinen Koivisto, 21, opiskelee Vaasan yliopistossa hallintotiedettä kolmatta vuotta.
Koivisto toimi viime keväänä yhtenä keskustan nuorisotakuu-ohjelman taustatekijänä. Näin tarve salamatkustamiseen poistuisi, ja pystyisimme paremmin erottelemaan ihmispaljoudesta oikeassa hädässä olevat,
sekä järjestelmää hyväksikäyttävät yksilöt, hän kirjoittaa.
Turvapaikanhakijoiden käsittelyaikoja on Lahden mielestä nopeutettava ja suomen kielen opetus
on aloitettava heti, kun turvapaikanhakija on asettunut aloilleen.
Vastaanottokeskuksia Lahti perustaisi tasaisesti ympäri Suomea.
Vakaviin rikoksiin syyllistyvät
turvapaikanhakijat tulee Lahden
mukaan karkottaa maasta. Samalla hän vaatii poliisin resurssien lisäämistä.
Kuntia keskustanuorten varapuheenjohtaja patistaa päivittämään kotouttamissuunnitelmansa viipymättä.
SUOMEA ja EU:ta Lahti kannustaa
entistä tarmokkaampaan työhön
Syyrian ja Irakin tilanteen rauhoittamiseksi.
Schengen-alueen ulkorajat on
hänen mielestään saatava hallintaan.
Lahti tuomitsee teeseissään kaikenlaisen rasismin ja vaatii jokaista suomalaista ponnistelemaan
sen eteen, ?että Suomeen jäävät
maahanmuuttajat integroituvat
yhteiskuntaamme?.
HALLITUSOHJELMAN kovat koulutusleikkaukset ja valtion
talouden tasapainottaminen iskevät kipeästi myös opiskelijoihin.
. Petyin koulutusleikkauksiin, mutta huutoitku ja raivo
eivät auta, Koivisto sanoo.
Hän ei halua, että 100 miljardin euron suuruinen valtion velan jätetään nuorten ja lasten maksettavaksi.
Keskustaopiskelijoiden on nyt puolustettava monipuolista kouluverkostoa ja opintotukea, jotta jokaisella suomalaisella olisi mahdollisuus opiskeluun asuinpaikasta tai varallisuudesta riippumatta, Koivisto toivoo.
KOIVISTO hyödyntäisi tehokkaasti viestinnässä sosiaalista mediaa ja tukisi liiton taloutta varainhankinnalla, jos
hänet valitaan puheenjohtajaksi.
Jo yläasteikäisenä politiikkaan ja nuorisojärjestöihin
lähtenyt Koivisto on toiminut Ähtärin kuntapolitiikassa,
Vaasan opiskelijapolitiikassa sekä Suomen Yhteiskuntaalan Ylioppilaiden että Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton liittohallituksissa.
Koivisto toimii keskustaopiskelijoiden liittohallituksessa ja ylioppilaskunnassa. Levottomuuksien jatkuessa
vielä useita vuosia, tulee leireille
luoda mahdollisuus yritystoiminnan harjoittamiseen investointitukien ja mikrolainojen avulla,
keskustanuorten puheenjohtajaksi pyrkivä Lahti kirjoittaa.
Hän myös pienentäisi turvapaikanhakijoiden vastaanottorahaa,
ettei se toimisi niin sanottuna ve-
totekijänä.
Lahti julkaisi blogissa oman
kolmentoista teesin listansa pakolaiskriisin ratkaisemiseksi.
LAHTI ehdottaa, että tulevaisuudessa pakolaiset otettaisiin Suomeen suoraan pakolaisleireiltä,
eurooppalaisen taakanjaon mukaisesti.
. Se oli keskustaopiskelijoilta tärkeä ponnistus, että nuorisotakuu otettiin mukaan Sipilän hallituksen ohjelmaan.
. Ministerivaalien luonteva paikka olisi puoluevaltuusto, jonka roolia puolueen päätöksenteossa tulisi
muutenkin lisätä, Kemppi korostaa.
Keskustan ministerit valitaan nykyisin puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteisessä kokouksessa.
Lahti: Vastaanottoraha
pienemmäksi
SUOMENMAA
KESKUSTANUORTEN varapuheen-
Petyin koulutusleikkauksiin, mutta huutoitku ja
raivo eivät auta, Aleksi Koivisto sanoo.
Kuva: Suomenmaan arkisto
Aleksi Koivisto ehdolle
KOL-puheenjohtajaksi
VAASAN keskustaopiskelijat esittävät Aleksi Koivistoa
keskustan opiskelijajärjestön puheenjohtajaksi. Meidän on saatava vienti vetämään, mutta myös korjattava
koulutus- ja palvelujärjestelmän valuviat.
johtaja Risto Lahti vaatii hallitusta
tarkastelemaan kehitysyhteistyöleikkauksiaan uudelleen ja lisäämään resursseja maahanmuuttajien lähtöalueiden pakolaisleireille.
Lahti kirjoittaa Uuden Suomen
blogissaan, että uusia leirejä pitäisi perustaa Välimeren ympäristöön, jotta eniten hädässä olevat pääsevät avun piiriin ja tarve
hakeutua Eurooppaan pienenee.
. 10
9.10.2015
Hilkka Kemppi: Vanhoihin virheisiin ei varaa, tarvitaan ministerivaali
VANHOIHIN virheisiin ei ole varaa kompastua, muistuttaa Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtaja Hilkka Kemppi.
Kempin mielestä keskustan pääministerikausilla
2003?2011 puoluetta jatkuvasti uudistava ohjelmallinen työ surkastui lähes olemattomaksi.
Pahimmillaan tavoitteet ammennettiin ministeriöiden
hallintokoneistoista, josta ne vietiin läpi poliittisen päätöksentekokoneiston ilman sen syvällisempiä arvokeskusteluja tai puoluehallituksessa käytyjä pohjustuksia.
. Alueellisesti rikasta ja rakasta kansan ajattelua
tulee vaalia erityisesti vaikeiden päätösten edessä,
Kemppi korostaa.
. Kansanliikkeessä tulee säilyä mahdollisuus aitoon
vaikuttamiseen, eikä vain vaalityön tekemiseen.
KEMPPI uudistaisi keskustan ministereiden valintapaa.
Hilkka Kemppi. Näin ministerivalinnoissa korostuisi kentän näkemys, aidot aatteet ja ajatukset, alueellinen tasa-arvo ja
sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus.
Samalla ministerit saisivat Kempin mielestä vaalien
kautta annetun, nykyistä vahvemman mandaatin politiikanteolle sekä mahdollisuuden kertoa ajatuksiaan julki.
. Kuva: Jari Laukkanen
Kuva: Jari Laukkanen
KOMMENTTI
Kasvu ei ole ongelmatonta
masta arvonnoususta.
Kiinteistövero pitäisi saada toimimaan todellisen maa-arvon
mukaisesti niin, että kun vanhaa
aluetta parannetaan, kunta nostaisi sen kiinteistöveroa.
Kirjoittajat esittävät, että koko
maapoliittinen välineistö annettaisiin metropolihallinnolle ja sille verotusoikeus.
Omalle
maallekaan
ei saisi rakentaa.
Tällaista
en hyväksy.
VANHASELLA ei ole mitään kasvua
vastaan itsessään.
. Ne sijaitsisivat junaradan varressa ja palvelut olisivat
kävelyetäisyydellä.
VANHANEN hillitsee pamfletin
kasvuintoilua pelkästään kahden
kaupungin välisen rautatien varteen.
Hänen mielestään yhteiskunnan pitää sallia myös henkilöautovoittoisten yhdyskuntien kehittyminen.
. Vaikka arvo samalla alenisi, niin kustannus se on vuokrataloyhtiölle ja vuokriin se menee,
Vanhanen napauttaa.
MIKSI pitää estää kaupunkien kasvua, kysyi Osmo Soininvaara EVA:n Kaupunkien voitto -pamfletin julkaisutilaisuudessa.
Koska kasvu aiheuttaa ongelmia, jotka ovat ratkaisematta. Infran kehittämistarpeita on
kaikkialla. Helsingin kehitys ei vain saa
tarkoittaa sitä, että muualla kehitys kielletään, Vanhanen painottaa.
Edellisen hallituksen esitys
metropolihallinnosta, johon Soininvaara viittasi, olisi kieltänyt ko-
ko Uudenmaan haja-asutusalueille rakentamisen, Vanhanen muistuttaa.
. Omalle maallekaan ei saisi rakentaa. Kiinteistöveron nostaminen
menee varmasti vuokriin myös
kaupunkien omistamissa asunnoissa. Ei sinne uusia työpaikkoja synny, oli Osmo Soininvaaran
vastaus.
PAMFLETISTIT totesivat, että muuttolii-
ke on muoti-ilmiö ja havainnollistivat
asiaa diagrammilla.
Onko järkeä rakentaa Suomea
kahteen tai kolmeenkin kertaan, jos
mieltymykset vaihtelevat kymmenen vuoden sykleissä, niin kuin diagrammi osoitti?
Kaupunkien isoon hiilijalanjälkeenkin vedoten voi todeta, ettei tiivistäminen taida olla kestävän kehityksen mukaista.
Juhani Ojalehto. Asunnoista tulee halvempia.
Omistusasunto muuttuu osittain
vuokra-asunnoksi, ja silloin siitä tietysti maksetaan vähemmän.
Se on fiksumpi tapa maksaa veroja kuin tulopohjainen verotus,
hän vastaa.
. 11
9.10.2015
Kasataanko kasvu etelään?
Helsinki saa kehittyä, mutta ei muun Suomen kustannuksella, linjaa Matti Vanhanen
JUHANI OJALEHTO
HELSINKI
SUOMEN kasvun tulisi rakentua
aluepolitiikkaan, joka keskittyy
pääkaupunkiseudun ja Tampereen väliseen kasvukäytävään.
Tätä vaativat Elinkeinoelämän
Valtuuskunnan Kaupunkien voitto -pamfletin kirjoittajat Helsingin kaupunginvaltuutettu Osmo
Soininvaara (vihr.) ja kaupunkisuunnittelulautakunnan varajäsen Mikko Särelä (vihr.).
Kirjoittajien mukaan kaupunkien kasvu tulee yleisesti vapauttaa, sillä niissä he katsovat ratkaistavan maan taloudellisen tulevaisuuden.
Julkistamistilaisuudessa panelistina ollut keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen oli samaa mieltä lähinnä vapauden lisäämisestä.
SOININVAARA perustelee aluepolitiikan rajaamista sillä, että Helsingin ja Tampereen välisellä alueella syntyy 45 prosenttia Suomen
bruttokansantuotteesta.
Kaupunkien alueella asuu kirjan mukaan myös valtaosa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista.
Jos yritys tähtää korkean osaamisen alueelle, niin ei ole paljon
sijaintipaikkoja valittavana, Soininvaara sanoo.
. Yksi on se, ettei demokratia näytä toteutuvan isoissa yksiköissä. Kasvukäytävälle ei kannata odottaa ekstrarahaa, Vanhanen sanoo.
PAMFLETTI esittää kuusi keinoa,
joilla kaupunkien kasvun voisi vapauttaa.
Asuntojen myyntihinta, siltä
osin kuin se ylittää rakennuskustannukset, olisi ohjattava kaupunkien kasvurahastoon.
Kaavoitusmaksulla tulisi periä
nykyistä suurempi osa ansiotto-
Kaupunkien voitto -kirja esittää, että Helsingistä Tampereelle
johtavan radan varsi rakennettaisiin täyteen 10 000 asukkaan
kaupunkeja. Helsinki voi vapaasti rahoittaa
kasvunsa kiinteistöverolla, mutta
niin ei voi ajatella, että valtio ryhtyy lisäämään asumistukimenoja,
koska vuokrat nousevat.
Soininvaara torjuu näkemyksen, että kiinteistövero nostaisi
asumisen hintaa.
. Tällaista en hyväksy.
VANHASTA mietityttää kirjan pääasiaksi nouseva kasvun rahoituksen probleema.
. Suurten kaupunkien äänestysaktiivisuus on matalaa, pienissä kunnissa se taas on vilkasta.
Käytäntö ja tutkijat ovat osoittaneet, että pienten kuntien
päättäjät kuulevat asukkaitaan paremmin ja kykenevät päätöksiin nopeammin.
MUISTUTIN vihreästä taloudesta, johon tavoitellaan 100 000
uutta työpaikkaa.
Koska viljelykset, energiantuotanto ja jalostuslaitokset eivät kaupunkeihin mahdu, tarvitaan maaseutua.
. Kun Tampere ja Helsinki ovat
näin omassa sarjassaan, niin rakennetaan kaupunkien väli täyteen 7 000?10 000 asukkaan pikkukaupunkeja. Pikkukaupunginkaan ei tarvitse olla sellainen, että kaikki on kilometrin päässä asemalta.
Hallitusohjelma tarkastelee isoja kaupunkeja huomattavasti laajempia alueita, joihin kuuluu taajamaa, maaseutua ja pitkiä pendelöintimatkoja.
Tornio on varmasti Suomen parhaiten vartioitu kaupunki tällä hetkellä.
Suomen ja Ruotsin raja Torniossa ja
Haaparannan välillä on poikkeuksellisen
avoin. On täysin normaalia piipahtaa kaupassa toisella puolella rajaa.
Nyt kaikkia Ruotsiin johtavia siltoja vartioidaan.
toi olla yhtäkkiä parinkymmenen reittiä
kyselevän pakolaisen ympäröimä.
USEIDEN asukkaiden mielestä kaupungissa olisi pitänyt olla virkavaltaa alusta lähtien tuomassa turvaa. Oppilaskunta on suunnitellut
tavaroiden keräämistä turvapaikanhakijoille.
MONILLE saattaa tulla yllätyksenä,
että vastaanottokeskusten henkilökunta ei tiedä asiakkaiden taustoja.
. Se saattaa
olla vaikea ymmärtää ja joudumme puuttumaan asiaan aika ajoin.
MONEN Oulun Kastellin monitoi-
mitalossa kouluaan käyvän koulumatkan varrella on entinen koulurakennus, joka toimii nykyään turvapaikanhakijoiden hätämajoitustilana.
Kastellin koulun rehtori Timo
Salmi kertoo, että muutaman sadan metrin päässä oleva hätämajoituskeskus ei ole vaikuttanut käytännössä mitenkään koulun arkeen.
. Näillä syyssäillä on vielä ollut hyvä ulkoilla, esimerkiksi pelata jalkapalloa. Olen ollut vastaanottokeskuksessa töissä kahdeksan vuotta ja
suurimman osan ajasta sosiaaliohjaajana. apulaisjohtaja Jenni
Korpikari kertoo.
Esimerkiksi kauempana kaupungin keskustasta olevien hätämajoituskeskustenyksiköiden liepeillä olevien katuvalojen haluttaisiin olevan päällä myös yöaikaan.
Etenkin joitain naisihmisiä tuntuu
pelottavan pimeällä liikkuminen.
Turvapaikanhakijat synnyttävät
mielipiteistä puolesta ja vastaan.
Monissa keskustelutilaisuuksissa
tunteet ovat läikkyneet yli.
TOISAALTA myös suomalainen
kantaväestö saattaa pelottaa turvapaikanhakijoita.
. Kolmeen viikkoon en nähnyt kertaakaan viranomaisia paikalla, päättäjät nukkuivat. Toivon, että Oulun vastaanottokeskusten tukiyhdistys onnistuu järjestämään mielekästä tekemistä ja aktiviteetteja
heille yhdessä majoitusyksiköiden
kanssa, kun ulkoiluilmat vähenevät, Korpikari sanoo.
Torniolainen yrittäjä: Meidät jätettiin oman onnemme
SAMI KORKALA
SUOMENMAA
KUN turvapaikanhakijoiden virta Ruotsin
puolelta rajakaupunki Tornioon voimistui
syksyn mittaan, useat torniolaiset kokivat
tilanteen uhkaavaksi.
Vasta toissa viikolla rajalle avattu järjestelykeskus rauhoitti pikkukaupungin.
. Ihmisten pelot ovat tulleet esille keskustelutilaisuuksissa, joita on järjestetty
hätämajoitusyksiköiden perustamisiin liittyen, Oulun vastaanottokeskuksen vs. Asia ei ole noussut oikeastaan
millään tavalla puheeksi koululla.
Muutama huolestunut vanhempi
on ottanut yhteyttä viime päivinä,
Salmi sanoo.
Oppilaat ovat ottaneet asian Salmen mielestä hyvin.
. Esimerkiksi siitä, mitä tehtäviä
eri viranomaisilla on.
Suomalaiseen kulttuuriin ja lakeihin perehdyttäminen alkaa jo
vastaanottokeskuksissa.
. Yhdessä huoneessa saattaa
asua jopa seitsemänkin henkilöä.
. 12
9.10.2015
Tieto häivyttää pelkoa outo
Luonnollinen
kanssakäyminen
on paras tapa
häivyttää
ennakkoluuloja.
SAMI KORKALA
OULU
VASTAANOTTOKESKUSTEN henkilökunta tietää hyvin, että nopeasti lisääntynyt turvapaikanhakijoiden määrä voi aiheuttaa pelkoa ja
huolta kantaväestössä.
. Kävin useita kertoja päivässä rajalla
katsomassa tilannetta, sillä olin huolissani.
. Emme me poliisia, tullia tai turvapaikanhakijoita ole syytelleet, vaan päättäjiä.
Meidät jätettiin oman onnemme nojaan.
TORNION arki on palannut suunnilleen
uomiinsa, vaikka tähän mennessä satoja
turvapaikanhakijoita on tullut päivittäin
Suomen puolelle.
Lähinnä pakolaisvyöry näkyy matkakeskuksessa.
. Eihän täällä enää mitään uhkaavaa
ole. En pysty ottamaan kantaa siihen, onko turvapaikanhakijoissa
joku tai joitakin, jotka eivät sopeudu. Lisäksi turvapaikanhakuprosessia on yleensä luultu nopeammaksi, Korpikari kertoo.
KORTILLA olevien tilojen ahtaus
voi alkaa rassata, kun säät kylmenevät. Ei sitä voi kieltää. Pakolaisten virta oli kova, ja uskon
etteivät kaikki Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ole vieläkään ilmoittautuneet.
. Jostain syystä he tulivat vielä
usein yöaikaan Suomen puolelle.
Pikkutunneilla autoaan tankkaava saat-
SALMINEN otti asiakseen seurata pakolaisvirtaa rajan pinnassa.
. Ja minä olin
ainoa, jolta Ruotsin poliisi kysyi paperit.
Järjestelykeskus rauhoitti Tornion
arjen. Erikoisin tilanne oli, kun matkakeskuksen pihalla oli satoja irakilaisia, ja kuvasin tilannetta tabletilla Ikean parkkipaikalta. Totiset suomalaiset saatetaan kokea
uhkaaviksi ja kielimuurikin vaikeuttaa kanssakäymistä.
Korpikari uskoo, että suurin syy
vihapuheeseen ja pelkoon löytyy
tiedon puutteesta.
. Jotkut täällä Oulussa esimerkiksi ajattelevat, että Helsingissä
olisi huomattavasti lämpimämpää
kuin täällä. Kaupungissa nähtiin
myös mielenilmaus.
. Olen miettinyt asiaa useaan otteeseen, ja loppujen lopuksi
minusta on parempi, ettei työntekijöiden tarvitse tietää asiakkaiden
taustoja, Korpikari sanoo.
Taustojen selvittäminen kuuluu
poliisille ja maahanmuuttoviranomaisille.
TURVAPAIKANHAKIJAT voivat olla turhautuneita monesta syystä.
Uusilla, pääasiasta Irakista tulleilla turvapaikanhakijoilla on voinut
olla vääristyneitä käsityksiä Suo-
mesta ja Oulusta.
. Ja rajalla olisi pitänyt olla koko ajan selkeä kontrolli tulijoille.
. Kuva: Panu Pohjola/Lehtikuva. Tuntui kuin Tornio olisi ollut muutaman viikon ajan joku erillinen saareke
Suomessa, torniolainen yrittäjä Tomi Salminen sanoo.
Useat torniolaiset kokivat, että valtiovalta jätti Tornion vaille huomiota, vaikka tilanne oli poikkeuksellinen. Siinä on monia seikkoja. Isoon porukkaan mahtuu monenlaisia ihmisiä.
KORPIKARIN mukaan turvapaikanhakijat ovat yleensä ottaen erittäin
kiinnostuneita Suomesta.
. Luonnollinen kanssakäyminen on paras tapa hälventää pelkoa ja epäluuloja.
Tuskinpa kantaväestön ja turvapaikanhakijoiden välisiltä törmäyksiltä kuitenkaan vältytään täysin.
. Ennen järjestelykeskuksen perustamista tilanne oli mielestäni erittäin pelottava, vaikka en ole kuullut mitään tapahtuneenkaan. Monille on yllätys esimerkiksi
se, että Suomen lain mukaan lasta
ei saa kurittaa fyysisesti. Mitä enemmän turvapaikanhakijat ja suomalaiset tietävät toisistaan, sen parempi. Satoja pakolaisia päivässä tuli rajan yli.
Tilanteen hallitsemattomuus närästi
Torniossa, kun tulijoiden papereitakaan
ei kyselty rajalla. Paikalla oli vain pari ruotsalaista poliisia, Suomen puolella ei ollut yhtään virkavallan edustajaa
13
9.10.2015
oa kohtaan
Kuka pelkää maahanmuuttajaa?
OULULAISEN marketin pihamaalla ei huomaa sitä, että viereisessä käytöstä poistuneessa koulussa on turvapaikanhakijoiden hätämajoituskeskus. Jos on tottunut syömään tuoretta
ruokaa ja saa syödäkseen sitten kerralleen jäähdytettyä ja vähäsuolaista ruokaa, niin maistuuhan se varmasti erikoiselta.
Yksi kritiikin paikkakin löytyy.
. Tilaa meillä kyllä täällä on turvapaikanhakijoille, mutta ei rahaa.
Reino Karjalainen. Kaveripiirissäni on monenlaisia
mielipiteitä asiasta. Samanlaisia ihmisiä
he ovat kuin mekin ja saavat minun puolestani kulkea miten haluavat.. Minulla on kaveripiirissäkin useita maahanmuuttajataustaisia,
Lepistö sanoo.
Susanna Lepistö.
KESKI-IKÄINEN mies heittää kommentin pakettiauton ikkunasta.
. Onneksi näin.
Ei ole salaisuus, että vastaanottokeskuksissa ja hätämajoituskeskuksissa pinna voi kiristyä
epätietoisuuden, huolten, toimettomuuden ja tilojen ahtauden takia. Eivät nämä turvapaikanhakijat ole
minulle mikään ongelma, eikä minua
pelota tai huoleta, Karjalainen sanoo.
. Gallup-kuvat: Maria Seppälä
Kuva: Paula Åström
SUVI AUTTO ei ole kokenut tilannetta
millään tavalla pelottavaksi. Ei minulta ainakaan heru pennin hyrrää niille.
Toinen varttuneempi mies taas suhtautuu hyväksyvämmin.
. Tämä voi olla isompi juttu niille, jotka eivät ole tottuneet maahanmuuttajiin. Olen haastatellut näitä kavereita kaupungilla, niin monet heistä ovat
asevelvollisia.
Karjalainen ymmärtää tavallaan
myös Oulun turvapaikanhakijoiden
ruokaprotestia.
. Itsekin olen miettinyt asioita aika paljon.
KOMMENTTI
Onneksi korkki on kiinni
SUOMEEN saapuneista turvapaikanhakijoista valtaosa tunnustaa islamilaista uskoa, jossa alkoholinkäyttö ei kuulu kulttuuriin samalla tavalla kuin Suomessa. Ei minulla ole mitään pahaa sanottavaa turvapaikanhakijoista, eikä minua pelota. Maahanmuuttokeskustelussa ääripäät heittelevät toisilleen kommentteja ja saavat kaiken huomion. Ei minulla ole mitään syytä pelätä.
. Lisäksi kulttuurien
yhteentörmäyksiä tulee myös
vastaanottokeskusten sisällä.
Suomalaisen
kännin riipaiseminen ei varmasti
auttaisi asiaa
yhtään.
Suvi Autto.
Sami
Korkala
SUSANNA LEPISTÖ kurvaa värikkäällä
pyörällä marketin pihaan.
Hän ei ole muuttanut mitään hätämajoituskeskuksen tai turvapaikanhakijoiden takia.
. Se voi purkautua joskus tappelunnujakoinakin.
Kun samassa huoneessa saat-
nojaan
taa asua seitsemänkin nuorta
miestä, tila on kortilla fyysisesti
ja henkisesti. Suurin
osa suhtautuu asiaan neutraalisti ja
nyt pitäisi keskittyä siihen, miten asiat
saadaan kuntoon, Autto sanoo.
. Ei täällä ole töitä suomalaisillekaan. Muutama maahanmuuttajan näköinen nuorimies menee ostoksille,
mutta onhan heihin totuttu.
Suomalaiseen
kulttuuriin ja lakeihin
perehdyttäminen alkaa jo
vastaanottokeskuksissa.
REINO KARJALAINEN on kauppareissulla.
. Hän on
hoitanut päivittäiset asiansa samalla
tavalla kuin aiemminkin.
Mustavaaran avolouhokselle saattaa tulla uutta käyttöä, jos
kaivos avataan uudelleen aikaisintaan 2020-luvulla. Voi, se olisi niin mainio asia.
Kaivos työllistäisi väkeä ja toisi elämää tänne, ruokakauppaa
kohti suuntaava Anna Liisa Tyni
kiteyttää monen tunnot.
MIKÄÄN tuulesta temmattu idea
kaivoksen uudelleen avaaminen
ei ole, sillä hankkeesta on puhuttu pitkään.
Heti perään on sanottava, että
kaivos ei ole tulossa Taivalkoskelle kovin pian.
Hanketta edistävä yhtiö, Mustavaaran kaivos Oy, on kääntänyt
strategiansa päälaelleen ja lyönyt
kaivosidean toistaiseksi jäihin.
Sen sijaan yhtiö aikoo avata vanadiinitehtaan Raaheen ja keskittyä seuraavien vuosien ajan vain
siihen.
Yhtiö sai tällä viikolla innovaatiokeskus Tekesiltä 3,5 miljoonan
euron lainan Raahen tehtaan kannattavuusselvitystä varten.
Mustavaaran kaivos Oy:n toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi vakuuttaa, että yhtiö ei ole hylännyt
Taivalkoskea kokonaan.
Taivakoskelle aiotaan vielä joskus palata.
Miksi tässä sitten kävi näin?
Pitkäjärvi miettii hetken, miten
hän kaiken selittäisi. Mutta tämä Raahen tehtaan
kiertotalousidea on herättänyt
kiinnostusta, nyt olen luottavaisin mielin, Pitkäjärvi sanoo.
VANADIINILLE riittää Pitkäjärven mukaan kysyntää maailmalla, vaikka terästeollisuuden markkinat ovat polkeneet pitkään paikallaan.
Syiksi Pitkäjärvi luettelee lisääntyneen kysynnän ja vanadiinin ykköstuottajan Kiinan vanhentuneen teollisuuden.
Erikoislujien metallien valmis-
tuksessa hyödynnettävää vanadiinia tarvitaan esimerkiksi alueilla, joissa on paljon maanjäristyksiä.
Kiina on yksi maailman suurimmista vanadiinin tuottajista. Tuotannon pitäisi
käynnistyä vuoden 2019 alusta.
Tehdas työllistäisi suoraan yli
sata henkeä.
VIELÄ suuremmat markkinat ovat
Pitkäjärven mukaan luvassa, jos
Yhdysvalloissa ja Japanissa kehitellyt, sähkön varastointiin tarkoitetut elektrolyyttitankit saadaan toimiviksi ja teollisuustuotantoon.
Tankit ratkaisisivat monia uu-
siutuvan energian ongelmia, kun
esimerkiksi tuulivoiman tuottamaa energiaa voitaisiin varastoida tuulettomien säiden varalle.
Elektrolyyttitankkeihin tarvitaan vanadiinia sisältävää liuosta.
. Sitten hän
aloittaa metallien jatkojalostuksesta.
MUSTAVAARAN KAIVOS OY:N idea
on ollut alusta alkaen se, että avolouhoksesta nostettavat metallit
rikastettaisiin Taivalkosken kaivosalueella.
Jatkojalostuksen yhtiö sen sijaan haluaisi hoitaa muualla.
Lopulta jatkojalostuspaikkakunnaksi valikoitui merenrantakaupunki Raahe, jossa on ennestään metalliteollisuuden osaamista ja logistiikan kannalta tärkeä satama.
Raahessa houkutteli sekin, että siellä olevan Rautaruukin tehtaan yli jäävistä sivumateriaaleista voisi irrottaa vanadiinia ja monia muitakin teollisuuden raakaaineita.
Neuvottelut Rautaruukin kanssa aloitettiin otolliseen aikaan, sillä vanha teräsyhtiö ilmoitti pian
fuusiostaan ruotsalaisen SSAB:n
kanssa.
Se avasi Mustavaaran kaivos
Oy:lle myös SSAB:n Ruotsin tehtaiden materiaalivirrat. Kuva: Mustavaaran kaivos Oy
SIVUMATERIAALIEN hyödyntäminen avasi Mustavaaran kaivosyhtiölle uudenlaisia mahdollisuuksia.
Taivalkoskelle avattavaan kaivokseen on ollut hyvin vaikea saada rahoitusta.
Koko Eurooppaa vaivaavassa heikossa suhdannetilanteessa
yksittäinen kaivoshanke ei ole rahoittajia niin paljon innostanut.
. Niitä joudutaan lähivuosina sulkemaan ympäristöongelmien vuoksi.
. Siihen aukkoon me aiomme tähdätä.
Raahen vanadiinitehtaan rakennustyöt on tarkoitus aloittaa
vuonna 2017. Jos tankit onnistuvat, ne tuovat valtavasti lisäkysyntää ja nos-. Siellä vanadiini tulee vanhojen terästeollisuuden tehtaiden sivutuotteena. Aiesopimus hankkeesta syntyi tänä vuonna.
Taivalkoskella sijaitseva Mustavaaran kaivos suljettiin vuonna 1985. Eli noin neljä meidän kokoista toimijaa pitäisi tulla, että tuo vaje saataisiin täytettyä. Yleinen ennuste on, että vuosina 2018?2019 maailmassa on
noin kahdenkymmenentuhannen
tonnin vaje vanadiinin tarpeeseen
nähden, Pitkäjärvi intoutuu.
. 14
9.10.2015
Mustavaaraan aiotaan vielä
Kertaalleen suljetun kaivoksen avaaminen lykkääntyy. Sen sijaan yhtiö perustaa vanadiin
SAMULI VÄNTTILÄ
OULU/TAIVALKOSKI
TAIVALKOSKEN kylänraitilla ei tarvitse paljon arvailla, mitä mieltä
paikkakuntalaiset ovat Mustavaaran kaivoksen mahdollisesta uudelleenavaamisesta.
Ihmiset toivottavat vuonna
1985 suljetun kaivoksen mielihyvin takaisin Koillismaalle.
Jos
ympäristö- ja turvallisuusasiat ovat kunnossa,
niin näytän peukkua ja nostan hattua.
Sinikka Lohilahti, Taivalkoski
Tervetuloa vaan, täällä tarvitaan työpaikkoja.
Ympäristöllekin kaivos olisi suhteellisen
ystävällinen. Jos vanadiinimarkkinat lähtevät vetämään, tuomme kaivoksen mukaan myöhemmin, Pitkäjärvi vastaa.
Kuinka lavea on käsite myöhemmin?
Pitkäjärven mukaan sitä on
hankala sanoa. 15
9.10.2015
palata
itehtaan Raaheen.
Kaivos toisi töitä
Suomenmaa kysyi taivalkoskelaisilta,
mitä mieltä he ovat Mustavaaran
kaivoksen uudelleenavaamisesta.
Anette Mikkonen, Taivalkoski
En hirveän hyvin tunne asiaa, mutta jos se tuo
töitä tänne, niin ehdottoman hyvä asia. Se luo yhtiölle
hyvät tulevaisuudennäkymät.
Kuva: Maria Seppälä
tavat vanadiinin hintaa, Pitkäjärvi summaa.
ENTÄS sitten se kaivos Taivalkoskella?
. Hän tarkentaa,
että kaivoksen avaaminen siirtyy
2020-luvulle.
. Kaivos työllistäisi 100?150 henkeä.
. Ihmiset haluavat
sen takaisin, Pitkäjärvi pohtii.
. Liikennejärjestelyitä pitäisi
vaan kehittää paremmiksi, ettei kapealle
Kuusamontielle tule turhaa rallia.
Kuvat: Maria Seppälä
Pentti Turtinen, Tornio
Aukaistaan vaan tietenkin.
Kaivos toisi töitä tänne
ja Suomeen saataisiin
vientituloja. Ainakin se toisi
töitä tänne, talous piristyisi ja ehkä jokunen asukaskin muuttaisi lisää. Kotimainen
teollisuuskin saisi raakaainetta.
Mustavaaran kaivos Oy:n
toimitusjohtaja Jukka
Pitkäjärvi uskoo vanadiinin
hintojen nousevan
lähivuosina. Sellaiseen asetelmaan kaivosyhtiön on erittäin helppo tulla.
Pertti Tamminen, Espoo, viettää ison osan vuodesta mökillä Taivalkoskella
Näen kaivoshankkeessa paljon hyvää ja jonkin verran riskejä. Jos kaivos pilaa luontoa, niin huono juttu. Taivalkoskella on iso ja merkittävä vanadiiniesiintymä, se on
meille tärkeä varanto, toimitusjohtaja vakuuttaa.
HANKE ei ole jäämässä kiinni ainakaan taivalkoskelaisista.
Metsäntutkimuslaitoksen
vuonna 2014 tekemän selvityksen
mukaan taivalkoskelaisista matkailuyrittäjistä 70 prosenttia suhtautui myönteisesti kaivoksen perustamiseen.
Vertailun vuoksi Kuusamoon
suunniteltua kaivoshanketta vastusti yli 80 prosenttia Ruka-Kuusamon matkailuyrityksistä.
Jotain kertoo sekin, että Taivalkosken kunta omistaa osakkeita
Mustavaaran kaivosyhtiöstä. Oli töitä, toimeentuloa ja elämää. Eivätkä
ympäristöriskit ole niin suuria kuin esimerkiksi kultakaivoksilla tai Talvivaarassa.. Ihmiset muistavat yhä, millaista se oli, kun Taivalkoskella
pyöri kaivos. Tosin ei se
varmaan mikään pahin luonnon pilaaja ole
Tutkimus tuo esille
seikkoja, joiden avulla voidaan pidentää elinikää ja parantaa ikääntyvien elämänlaatua.
Geeniperimällä on keskeinen
rooli pitkäikäisyydessä. Se on alle promille maapallon 7,3 miljardista
asukkaasta. Suurimmat nestoriryhmät löytyvät Yhdysvalloista (72
000), Japanista (61 000), Kiinasta
(48 000), Intiasta (27 000) ja Italiasta (25 000).
Asukasmäärään suhteutettuna
satavuotiaita asuu eniten Japanissa, Italiassa, Uruguayssa, Chilessä
ja Ranskassa.
Väestön ikääntyminen ja kuolleisuuden aleneminen ovat nosta-
neet odotettavissa olevaa elinikää.
Japani ja Italia johtavat 83 vuodella. 2000-luvun lopulla maailmassa on arviolta 26 miljoonaa sadan
vuoden merkkipaalun ohittanutta, mikä on noin 50 kertaa enemmän kuin nyt.
Väestön kokonaismäärä kasvaa
samaan aikaan 80 prosenttia.
Satavuotiaiden määrä lähenee
puolta miljoonaa. Niissä on myös korkein keskiikä, 46 vuotta, ja yli 65-vuotiaiden
osuus väestöstä: Japanissa 26 ja
Italiassa 22 prosenttia.
Moni satavuotias
sanoo tuntevansa
itsensä ikäänsä
nuoremmaksi.
Miesten tilastoa johtava japanilainen Jiroemon Kimura kuoli 116-vuotiaana. Miesten nestori on vuonna 1903 syntynyt japanilainen Yasutaro Koide.
NAISET ELÄVÄT miehiä pitempään. Naisia on sata vuotta täyttäneistä 80 prosenttia ja yli 110-vuotiaista 96 prosenttia.
Toistaiseksi vanhimmaksi elänyt
ihminen oli 122-vuotias ranskalainen Jeanne Calment (1875-1997).
SATAVUOTIAIDEN tutkiminen auttaa ymmärtämään ikääntymisprosessia. 16
9.10.2015
Hyvä terveys sekä raittiit elämäntavat pidentävät paitsi elinikää niin parantavat samalla myös elämänlaatua. Toiveikkaimpien arvioiden mukaan mahdollisuus on jopa puolella teollisuusmaiden vauvoista.
Useimmat yksilöt iloitsevat pitkästä iästä, mutta yhteiskunnalle
väestön vanheneminen on haaste.
Pohdittaviksi nousevat muun
muassa eläkeikä, eläkkeiden rahoitus, verot, terveydenhuolto,
sosiaalipalvelut ja vanhustenhoito eri muodoissaan.
Mikään valtio ei voi lakaista näitä kysymyksiä maton alle, sillä ne
tulevat joka tapauksessa vastaan
ennemmin tai myöhemmin.
Joseph Chamie johti aiemmin YK:n
talous- ja sosiaalineuvoston väestöosastoa ja toimii nykyisin väestötieteen konsulttina.. Niitä ovat
hyvä terveys ja kohtuulliset elintavat, kuten ruokavalio, liikunta,
normaalipainoisuus ja stressittömyys. Tupakointi ja liika päihteiden käyttö vaikuttavat kielteisesti.
Pitkää ikää edistävät myös koulutus ja korkea tiedon taso, vahva
sosiaalinen turvaverkko, myönteinen elämänasenne sekä kyky sopeutua muutoksiin ja varautua eri
vaihtoehtoihin.
Moni satavuotias sanoo tuntevansa itsensä ikäänsä nuoremmaksi.
MAHDOLLISUUDET elää satavuotiaaksi ovat parantuneet roimas-
ti viime vuosikymmeninä.
Brittitutkimuksen mukaan
maassa nyt syntyvistä tytöistä joka kolmas ja pojista joka neljäs voi
elää satavuotiaaksi. Useimmilla yli satavuotiailla on isovan-
hempi, vanhempi tai sisarus, joka
on elänyt vähintään 90-vuotiaaksi.
Eräiden tutkimusten mukaan
satavuotiaan sisarukset pääsevät
ikätovereitaan todennäköisemmin samaan ikään.
Myös muut tekijät vaikuttavat,
varsinkin iän karttuessa. 114 vuoden rajapyykin ylittäneitä tiedetään olleen vain noin 30.
Kun elämä on jatkunut 114 vuotta ja 57 päivää, ihmisestä tulee miljonääri tunneissa mitattuna.
Maailman vanhin on nyt yhdysvaltalainen vuonna 1899 syntynyt
Susannah Mushatt Jones ja kakkosena samana vuonna syntynyt
italialainen Emma Morano. Kuva: Paula Åström
Sata vuotta täyttäneiden
määrä kasvaa kohisten
Perimä vaikuttaa, mutta myös elintavat ja elämänasenne ovat tärkeitä
JOSEPH CHAMIE/IPS
NEW YORK
ELÄMME satavuotiaiden vuosisataa
Valot ja projisointitekniikat
ovat myös lähellä sydäntäni. Me emme tiedä, mitä hän perimmältään ajattelee hallitukseen menemisestä?, sanoivat yhteen ääneen Aalto ja Helenius.
Ahti Karjalainen sanoi muuten samana aamuna . vaatimuksista tehtiin
puolueen hallitusneuvottelijoiden kesken Kesärannassa
varttitunti ennen suurten neuvottelukuntien kokousta.
Kun Sundqvist lukiessaan huomasi minun papereistani valtiosääntöuudistuksen, hän lisäsi sen siinä ?lonkalta?
seitsemänneksi kohdaksi ja Paavo Lipponen alkoi kirjoittaa sitä monisteihin tehden vielä sen erehdyksen, että kirjoitti ?määräenemmistö- ja vähemmistösäädösten muuttamisesta?.
SIIS SKDL istui kuin synti neuvotteluissa. Muistan kuinka lapsena hiihdimme Hollolan Heinsuolta Karpalon mäelle hyppimään tavallisilla suksilla. . Hyvä meininki kisojen alussa kantaa kyllä pitkälle. Kuva: Petri Görman. Kaiken mediamylläkän jalkoihin jäi se tosiasia, että Lahti järjesti todella hienot ja onnistuneet
MM-kisat. SKDL ja SDP olivat vastaan, KESK, RKP ja LKP valmiit tulemaan. Sen aion esittää selitykseksi myös venäläisille, jos Karjalainen jää hallituksen
ulkopuolelle?, kertoili MM lisäten Ahdin olleen hyvin katkeran. Minä olen ollut siitä varma jo monta viikkoa.?
AHTI KARJALAINEN sitten. Siksi
avajaisten yksi teemallinen osaalue on juhlakisat. Kohtia oli
kuusi ja päätös näistä ?puolueen. Lahden MM-kisat vuonna
2001 oli kisavieraille erittäin upea
tapahtumakokemus.
Kella muistuttaa, että Lahdessa
osataan kilpailujen organisointi.
. , kun olin arvellut hänelle, etteivät nuo kommunistit aivan ilmeisesti tule sittenkään hallitukseen, vaan roikkuvat vain vasemmistolaisia näkemyksiä saadakseen ohjelmaan mukaan neuvotteluissa, että ?nytkö se asia vasta teille on selvinnyt. Näistä elementeistä kostuu osa MMkisojen avajaisista.
TALVIURHEILU on kuulunut aina
Hannu Kellan harrastuksiin.
. Se on varma, että lahtelaista ja päijäthämäläistä osaamista
tuodaan esille avajaisissa. sanoivat, ettei sillä ole tarkoituskaan
lähteä hallitukseen, vaan meininki oli roikkua mahdollisimman pitkälle mukana neuvotteluissa.
12.11. siis
12.11. Saattaa olla, että monen päijäthämäläisen kulttuurituottajan
puhelin soi lähiviikkojen aikana,
Kella sanoo.
MM-KISAT alkavat helmi-maaliskuun vaihteessa ja silloin talvi on
Suomessa kauneimmillaan.
. kirjoitin Miettuselle luonnoksen tiedonannoksi,
jolla hän olisi sulkenut SKDL:n ulkopuolelle ja jatkanut 4:n
pohjalta.
Ilmoitin asiasta etukäteen Ulf Sundqvistille, joka vasta
nyt osallistui ensi kertaa puoluesihteereiden työryhmään
oltuaan sitä ennen lomailemassa Sisiliassa.
Ulf sanoi, ettei hänen mielestään SKDL ole vielä sanonut mitään sellaista, joka oikeuttaisi noin radikaaliin kannanottoon ja ilmoitti, että SDP tulee jättämään puheenjohtajien kokouksessa paperinsa kynnyskysymyksistä.
SAMAN PÄIVÄN aamulla olin tavannut Matti Louekosken, joka on ilmoittanut aina kannattaneensa SDP:n ja
KESK:n varaan rakentuvia hallitusratkaisuja ja sitä, että SDP:n on oltava valmis myös nyt hallitukseen ?kahden
liuskan ohjelmalla?.
Matti piti tärkeänä sitä, että kommunistit saataisiin tiputetuksi pois neuvotteluista ja päästäisiin jatkamaan neljän
puolueen pohjalta.
Demarit olivat kirjoittaneet vaatimuksensa. Talvi ja pimeys ovat sellaisia visuaalisia elementtejä, että
ne valjastetaan mukaan jo luonnostaan. Alue on sen verran iso, että sinne
tarvitaan paljon esiintyjiä, taiteellinen johtaja Hannu Kella sanoo. Siellä olimme niin
pitkään, kunnes vahtimestarit sulkivat paikan ja ajoivat meidät pikkupojat pois, hän muistelee.
Edellisissä MM-kilpailuissa Kella oli mukana kisavieraana.
. Tämän lisäksi tapahtumalla juhlistetaan 100
vuotta täyttävää Suomea, Kella
huomauttaa.
Taiteellisen johtajan puheista
voi päätellä, että avajaisohjelma
sisältänee mahdollisesti maamme historian kertausta urheilun
näkökulmasta.
. Missään muualla ei ole järjestetty näin useita maailmamestaruuskisoja kuin Lahdessa. Urheilu on kuitenkin peruslähtökohdaltaan elämän peilikuva, johon kuuluu ala- ja ylämäkiä.
Urheilu on peruslähtökohdaltaan elämän peilikuva,
johon kuuluu ala- ja ylämäkiä.
Hätätilahallitus 2
SUNNUNTAI, 23.11.1975.
Miettusen yritys epäonnistui. Miettunen lounasti eräänä päivänä AK:n luona Suomen Pankissa ja kertoi, miten Kekkonen ei halua häntä ulkoministeriksi ja oli kertonut myös
valtiovarainministeri-mahdollisuuden.
?Sanoin Ahdille, että UKK sanoi kuitenkin haluavansa
säästää Ahtia siltä paikalta. Sanoihan se UKK paljon pahemminkin, mutta kun se sanoi
myös tuon säästämis-asian, esitin
Ahdille vain sen. Kerran Arvo
Aalto ja Taisto Helenius sanoivat, että he ovat itsekin
ymmällä, kun Taisto Sinisalo on ollut niin hiljaa koko neuvotteluiden ajan.
?Me odotimme, että Sinisalo tulisi ulos kuorestaan, kun
ryhmä teki vastausta Sukselaisen tiedusteluun ja olimme
varautuneet monilla ehdotuksilla iskemään takaisin, mutta Taisto tekikin vain pari lievennysesitystä. Musiikin ohella visuaalisuus saa minun suunnitelmis-
sani ison osan, taiteellinen johtaja paljastaa.
Kella on hankkinut myös työkokemusta elokuva, teatteri- ja tanssimaailmasta.
. 17
9.10.2015
kolumni
Lahden MM-hiihtojen
avajaisista kunnon show
PETRI GÖRMAN
LAHTI
LAHTI järjestää Pohjoismaisten
hiihtolajien MM-kilpailut puolentoista vuoden päästä eli 2017.
Hollolalainen säveltäjä ja muusikko Hannu Kella valittiin MMkisojen avajaisista vastaavaksi taiteelliseksi johtajaksi.
. Meillä
on tällä alueella maailmanluokan
esiintyjiä ja heille haluamme antaa mahdollisuuden näyttää osaamisensa miljoonille ihmisille television välityksellä.
AVAJAISISTA on tarkoitus rakentaa yhteisöllinen tapahtuma, jonka jokainen paikallinen ihminen
kokisi merkittäväksi asiaksi.
. SKDL oli piinallinen mukanapidettävä.
Monet ?tietävät. (Tämä asia jatkuu
vielä seuraavassa kolumnissa.)
Jouko Loikkanen
Se on jo varmaa, että avajaisshow tapahtuu mäkimontussa. Lahti on
tapahtuma-aluetta koko kymmenen päivää kestävien kisojen ajan,
Hannu Kella vakuuttaa.
Tällä hetkellä Kellan avajaisvisiot ovat vielä suunnitteluasteella, koska suurin osa ajasta menee
yhteistyökumppaneiden kontaktointiin.
. Menneitä ei kannata enää murehtia. Täällä on syytä olla ylpeä monipuolisesta ja värikkäästä kisahistoriasta.
Samoin käymme yhdessä ympäristöuhkien torjuntaan ja mahdollisia ympäristökatastrofeja korjaamme yhdessä.
Historia kertoo, ettei unelma toteutunut, vaan valittiin primitiivinen koston kierre.
GLOBAALISTI kohtalokasta on, että meidän itseaiheuttamamme kriisit, kuten Syyrian sota, saavat kokonaan toisen mittakaavan huomion kuin esimerkiksi nälkä ja sen seurauksena jatkuva kuolleisuus.
Tosiasia on, että jos vastaavat uhrit olisivat jonkun
maan tai diktaattorin aiheuttamia, syytös kuuluisi
?rikos kansakuntaa kohtaan?.
Tänä päivänä myös Suomi, ?rauhanturvaajan
suurvalta. askartelee rauhan sijaan kysymyksillä,
liittoutuako Natoon ja sitä kautta hakea turvaa.
Kekkosen aikana etsittiin ratkaisua ?ystävyyden,
yhteistyön ja avunannon sopimuksilla?.
Nyt ollaan valmiita Naton joukkojen apuna turvaamaan Islannin ilmatilaa.
Kekkonen opetti meitä olemaan sekaantumatta
suurvaltojen eturistiriitoihin.
KEHOTAN Suomen edustajia YK:ssa tekemään rauhanaloitteen. näyttäytyy julkisuudessa rahavallan esitaistelijana.
KESKUSTA on kutsunut kaikki yhteisiin talkoisiin. korjata kurssi.
KULTAISIA HETKIÄ olisi ollut mm. Tätä operaatiota johtaa kokoomuslainen valtiovarainministeri keskustajohtoisessa
hallituksessa. Nyt huoli on turha.
VERONKIERTÄJÄ varastaa isänmaalta, eikä sellainen rosvo ansaitse parempaa kohtelua kuin tavallinen varas.
Vuosien työ talousrikollisuuden torjunnassa ollaan
heittämässä romukoppaan. Hallituskausi on jälleen todistamassa, että
kokoomus on meille erittäin huonoa seuraa.
Kentältä tuleva kritiikki on otettava vakavasti ja meidän on muutettava hallituspolitiikan suuntaa.
Puoluevaltuuston jäsenenä olen velvoitettu tuomaan
tämän viestin puoluejohtoon saakka.Vuoden 2011 häpeällisen vaalitappion varmisti kovakorvaisuus keskustan
kenttää kohtaan. Kuva: Suomenmaan arkisto
Kultaiset hetket menivät
MAAPALLON KAMPPAILLESSA milloin luonnon- milloin itseaiheutettujen kriisien keskellä on mieltäni askarruttanut kysymys: Miksi ihmiskunta on valinnut yhteiselossaan väkivaltaisen ongelmien ratkaisumallin?
Kuuluuko väkivalta ihmisluonnon ominaisuuksiin ja jos kuuluu, niin miten se on syntynyt ja miten se on säilynyt raskaista uhreista huolimatta.
Mistä se saa voimansa kuluttaa niin valtavasti
myös niitä resursseja, jotka toisella valinnalla olisivat onnellisen tulevaisuuden rakennuspuita nyt valitun väkivaltakoneiston ylläpidon sijaan.
Olisi voinut kuvitella, että pelkästään luonnon
asettamien elämän reunaehtojen voittamisessa olisi ollut riittävästi haasteita ilman rakennettuja kriisejä.
Samoin on pakko kysyä, miksi suuntaa ei ole korjattu silloin, kun on ollut ns. Siksi keskustapolitiikan on kaikissa
ratkaisuissa tarjottava oma vaihtoehtonsa.?
Anssi Kekkonen
Keskustan puoluevaltuuston jäsen
Joensuu
?Luonto kyllä suojelee itsensä sen jälkeen kun ihminen on poistunut paskomasta. Tätä perustellaan sillä, että armahduksen ansiosta veronkiertäjät eivät siirtäisi varojaan verottajan
kannalta hankalampiin kohteisiin.
Ajoitus on erikoinen, sillä talousrikolliset ovat jäämässä muutenkin kiinni parantuneen kansainvälisen yhteistyön vuoksi. toisen maailmansodan päättyessä, kun tuho oli totaalista.
Laajalti oli koettu esimakua tulevasta väkivallan
maailmasta kahden atomipommin tuhotessa kaksi
kaupunkia Japanissa ja koko sodan ihmisuhrit olivat miljoonissa.
Viimeisin kultainen hetki oli terrori-iskut Yhdysvaltoihin siviililentokoneiden osuessa matkustajineen liikekortteleihin ja Pentagoniin aiheuttaen
suurtuhot USA:n maaperällä.
ODOTIN, että jos maailman johtajat olisivat viisaita, he kokoontuisivat yhteiseen sovinnon ja anteeksiannon kokoukseen todeten yhdessä, ettei vihan ja
koston kierteellä saavuteta yhteistä, kestävää rauhantilaa.
Vihanpidon sijasta on sovinnon ja rauhan päättäväisellä tahdolla ja vihanpidon ylläpitoon käyte-
tyillä varoilla käytävä taisteluun nälkää ja köyhyyttä vastaan. Koko kestävyysvajeemme olisi korjattavissa, mikäli veronkierto saataisiin kuriin.
Veronkiertäjiä ei vaadita vastuuseen, vaan päinvastoin: harmaan talouden torjuntaa ajetaan alas ja armahduslaki poistaa verojenvälttelijöiltä rikosoikeudellisen
vastuun. kultaisia hetkiä löytää
uusi suunta ja sisältö . Muiden kanssa ei
luonnolla ole hätäpäivää.. Eikö ole jo korkea aika tehdä asioita toisin
kuin on 40 vuotta tehty?
Matti Tuominen
Vanha Ulvila
Keskustalta ei
veronkierrolle
FINANSSIALAN keskusliiton pitkäaikainen haave hallintarekisteristä, jonka kautta suomalaisten olisi mahdollista piilottaa pörssiomistustaan ulkomaille, on lähellä
toteutumistaan.
Uudistuksen kautta harmaan talouden torjunta vaikeutuu ja valtion verotulojen virta ehtyy entisestään.
Muiden joukossa poliisi ja verottaja ovat vastustaneet
uudistusta, joka paitsi vaikeuttaisi talousrikosten selvittämistä, myös helpottaisi rikosten tekemistä.
Olen huolissani siitä, että minulle rakas keskusta ?
köyhän asian ja kohtuuden korostaja . Lähipiiri ei voi korvata kentän ääntä.
Keskustavetoisen hallituksen tulisi tehdä keskustalaista
politiikkaa myös taantuman aikana.
PÄÄTÄN tekstini Johannes Virolaisen toteamukseen: ?Ei
ole mitään syytä harjoittaa politiikkaa joka ruokkii ja
kasvattaa oikeistoa. Moni talousrikollinen on odottanut tuota
vuotta kauhulla. Sen johdantona voisi olla: Sotilaallisesta kriisinhallinnasta elämän edellytysten turvaamiseen YK:n kaikille jäsenille.
Aloitteessa on ympäristönsuojelun näkökulma,
mutta se ei ole siinä keskeisin.
Olenkin sanonut, ettei ympäristö, siis luonto, tarvitse suojelua.
Luonto kyllä suojelee itsensä sen jälkeen kun ihminen on poistunut paskomasta. Näyt-
tää kuitenkin siltä, että pieni joukko suomen raharikkaita hyötyy huomattavasti hallituksen uudistuksista, samalla kun köyhin kansanosa joutuu kärsimään.
Suomen valtio menettää vuosittain harmaan talouden, eli veronkierron vuoksi jopa 10 miljardia euroa. Mielipiteet
18
On aika
tehdä toisin
METALLIN Riku Aalto ja muut ay-jyrät sanovat, että vaaleilla valittu valtiovalta ei saa kajota ay-pöytään.
Kuitenkin vuosien saatossa on valtio ollut aina maksumiehenä ay-liikkeelle, kun on veroja ja maksuja nostettu
muulle kansalle kun SAK:n kiristyksiin on jouduttu suostumaan.
Lopputulos on karmea: sata miljardia velkaa ja kova
työttömyys. Muiden kanssa ei
luonnolla ole hätäpäivää.
Raimo Kareinen
Orimattila. Tietojenvaihtosopimus astuu voimaan
vuonna 2017
Tuossa prosessissa olisi valtio-oppineillekin pohdittavaa.
Koko sosiaalidemokraattien
hallituksessaolon aikana valta ja
tiedotus on ollut samoissa käsissä eli heillä on ollut kontrolloimaton valta, jota valtio-oppineet
eivät näytä paheksuneen.
Niin kauan kuin Koivisto?Holkerin -hallituksen tekoja ei näytetä televisiossa, olemme tuomittuja elämään samat onnettomuudet uudelleen kuten nyt
näyttää käyneen.
VASTIKÄÄN julkaistun kansainvälisen aikuistutkimuksen
mukaan 13 prosentilla suomalaisista aikuisista on ongelmia matemaattisten perustaitojen kanssa.
Näyttää pahasti siltä, että joukkoon kuuluu myös kansanedustaja. Näin tarkasti virka-ajasta kiinnipitävä pääministeri jäi lausunnostaan historiaan.
TUO MUISTELMA tuli mieleeni,
kun luin arvovaltaisten juristien
ja valtio-oppineiden kirjoitusta
siitä, onko valtiomme pääministerillä oikeus television säädösten mukaan informoida kansaa
valtion taloustilanteesta ja suunnitelmista.
Vielä enemmän kirjoituksessa
kummeksuttaa se, että valtion talouskatastrofin estämiseksi tarkoitettua suunnitelmaa ei saisi
kertoa kansalle, vaan vain eduskunnalle siitäkin huolimatta, että Suomen ylin päättäjä on Suomen kansa.
Mielestäni molemmat ovat
väärässä pelkästä juristeriasta
kiinnipitäessään, niin Cajander
kuin nykyiset valtio-oppineet.
Miksi ei valtion päämies saisi
kertoa valtion tilanteesta ylimmälle päättäjälle, Suomen kansalle. Kirjoita Suomenmaahan. Minimihenkilöstömitoitukseksi suunnitellaan 0,4:n tasoa. Seurasi 520 000 ihmisen työttömyys,
velkaa jokaista kansalaista kohti 82 000 mk.
Syntyvyys laski nälkävuosien
tasolle. Timo Harakka (sd.) väitti eduskunnassa
7.10. Yksi prosentti siitä on 64 euroa, yksi promille 6,4 euroa. O tempora O mores.
KUN Koivisto?Holkerin -hallituksen jättämä talouskatastrofi salattiin vaalien aikana ja vasta vaalien jälkeen valtion talousasiantuntijat kertoivat karmeasta taloustilanteesta, joutui Esko Ahon hallitus vaikeaan tilanteeseen.
Tällöin Kalevi Sorsan esitys sisäisestä devalvaatiosta kaatui lähinnä SAK:n vastustukseen. Ero on kymmenkertainen. 7.10.15).
Kunnat eivät kuitenkaan ole vaatineet potilasturvallisuuden alentamista vaikka kuntatalous onkin tiukoilla.
Esimerkiksi Tampereella ei pidetä tavoitteena hoitajamitoituksen alentamista, joka nyt on 0,60. Ketä eläkeläiset sen jälkeen enää voivat äänestää?
Perustuslain kirjaus on kuitenkin selkeä, ketään ei saa
syrjiä iän perusteella, tätä pitäisi hallituksen kunnioittaa.
Esko Järvenpää
eläkeläinen
Jämsä
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
V. Kaksi kolmesta kaupungin lastenkodista lakkautettiin ja panostettiin sijaiskotitoimintaan.
Äitiysneuvolatoiminta laajennettiin hyvinvointineuvolaksi ja
kaupunki palkkasi 6 uutta perhetyöntekijää.
Perheiden tukipalveluissa
otettiin käyttöön uusi palvelukäytäntö, jossa perheellä ei tarvitse olla ongelmaa tai diagnoosia saadakseen perhepalveluita, pelkkä kokemus tuen ja avun
tarpeesta riittää.
UUSI hyvinvointineuvolamalli ei
syntynyt ilman perustamiskustannuksia.
Hyvinvointineuvolan palvelupäällikkö Kirsi Leinonen totesi
hyvinvointineuvolan olleen kaupungille suuri investointi, joka
on kuitenkin maksanut itsensä
takaisin niin taloudellisesti kuin
inhimillisestikin.
Ennaltaehkäiseviin palveluihin on vuosina 2012-2014 investoitu vuosittain noin 4-7% enemmän kuin edellisenä vuonna,
mutta samaan aikaan huomattavasti kalliimpien korjaavien palveluiden tarve ja menot ovat laskeneet.
Euroissa voidaan sanoa, että
hieman yli 80 000 euron panostuksella on saavutettu yli 450 000
euron säästöt. että
promille on prosentin sadasosa.?
Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Ikäsyrjintä
uhkaa laajeta
AIEMMAT HALLITUKSET ovat syyllistyneet taloudelliseen
ikäsyrjintään verottamalla työeläkkeitä työn verotusta
ankarammin, vaikka työeläkkeet ovat jälkipalkkaa ja siten verrattavissa työpalkkaan.
Eläkeindeksien leikkaukset ovat myös kuuluneet hallitusten aiempiin ohjelmiin, vaikkei niistä valtio enää hyödy, vaan päinvastoin menettää.
UUTENA ikäsyrjinnän kohteena ovat nyt kaikkein heikompiosaiset petipotilaseläkeläiset. Propagandatemppuna se oli tehokas.
19
Keskustan kannatus romahti
ja demarien äänisaalis nousi pilviin. Hinta oli kallis.
Kun yrittäjille oli jaettu jättisumma (noin 400 miljardia mk)
ulkomaalaista valuuttaa, lainojen arvo nousi pakkodevalvaation takia ja seurasi yrittäjien itsemurha-aalto (17 000?).
Valtio söi sosiaalisen pääomansa yrittäjien silmissä. sonera-kaupoissa 4 miljardilla eurolla ja vietiin Suomi euroon, josta päätöksestä kärsimme nyt.
Kyllä television olisi pitänyt
tuo historia näyttää, ettei sitä tarvitsisi toistaa.
Demareillehan tämä valtapoliittisesti voi olla menestyksekäs
konsti, jos ei kansan kärsimyksistä välitä. Suomen kansa kärsi.
Samaan aikaan olivat jättimäiset mielenosoitukset Esko Ahon
hallitusta vastaan. Se mahdollisti Lipposen?
Niinistön hallitusvallan, jonka
aikana ostettiin saksalaisilta ?ilmaa. Promille on
siis prosentista kymmenesosa.
Pekka Salo
Helsinki
?Timo Harakka (sd.) väitti eduskunnassa 7.10. Virtanen
Helsinki
PL 52, 90100 Oulu. Tuntuu siltä, että julkishallinnon taloutta tasapainotetaan alueilta joissa
sitä ei kyetä vastustamaan ja se ei ole reilua.
Aiemmin miljoonainen eläkeläisjoukko on reagoinut
äänestämällä niin, että vanhat puolueet ovat menettäneet kannatustaan aina kun ovat syrjiviä päätöksiä tehneet.
Syyllistyykö uusi hallituskin ikäsyrjintään jää nähtäväksi. Tämän kaltaista investointinäkökulmaa toivoisi sosiaali- ja terveyspalveluihin
laajemminkin sekä julkisen talouden että suomalaisten hyvinvoinnin vuoksi.
Niin paikallisilla kuin valtakunnallisillakin päättäjillä on oltava malttia investoida ja sietää
hetkellisesti nousevat kustan-
nukset joita kestävien kestävien
ja pitkäaikaisten säästöjen saaminen edellyttää.
Sosiaali- ja terveyspuolella parhaiten tuottavat investoinnit tehdään aivan muualle kuin
seiniin.
SINÄNSÄ tärkeiden aluejakokysymysten lisäksi meidän keskustalaisten tulee kiinnittää huomiomme ja tarmomme siihen, miten itse palvelut uudistetaan.
Meneillä oleva sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelurakenneuudistus on mahdollisuus
monistaa Imatran malli ja sen
tuomat säästöt koko maahan.
KUTEN professori Erkki Vauramo totesi Keskustan sosiaalipoliittisen seuran tilaisuudessa
2.9: ?Sote-uudistuksessa säästöjä saadaan aikaan ottamalla parhaat alueelliset käytänteet käyttöön koko maassa.?
Vaikka sote-uudistukselle asetettu 3 miljardin pitkän aikavälin säästötavoite kuulostaa hurjalta, Imatran kaltaiset esimerkit osoittavat, että uudistukset,
jotka tuottavat sekä säästöjä että
parantavat palveluita ovat aidosti mahdollisia, ei pelkkää unelmahöttöä.
Silja Silvasti
Nummela
Valtiolla oltava puheoikeus
KOSKA sotatoimet Suomea vastaan ovat alkaneet, eikö olisi valtioneuvoston kokoonnuttava käsittelemään syntynyttä tilannetta, tähän kysymykseen 1939 vastasi pääministeri Cajander: ?Tarkoitatteko että kokoontuisimme
ennen virka-aikaa?. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Harakallakin on
laskemisongelmia
Onko meillä malttia
investoida hyvinvointiin?
KÄVIMME Keskustanuorten Elo-
koulun yhteydessä tutustumassa Imatran kaupungin sosiaalija terveyspalveluihin, erityisesti
kuuluisaan Imatran malliin.
Hyvinvointineuvolan palvelupäällikkö ja perhetyöntekijä kertoivat meille, miten kaupunki on
onnistunut muutamissa vuosissa saada aikaan miljoonaluokan
säästöjä lastensuojelun ja huostaanottojen kuluissa.
IMATRA on esimerkki kaupungista, jossa ongelmat tuntuvat kasaantuvan. että promille on prosentin sadasosa.
Väännetään tämä nyt oikein paksusta rautalangasta.
Prosentti on sadasosa jostakin, promille on tuhannesosa jostakin.
Harakan palkkio eduskuntatyöstä on pyöreästi 6400
euroa kuussa. Jos henkilöstömäärä vähenee entisestään, on tilanne
vaarallinen, liitto arvioi tiedotteessaan (IL. Jo nykyinen vähimmäismitoitus 0,5 on esimerkiksi lähihoitajien Superliiton mielestä liian pieni ja tarkoittaa lähinnä säilytystä. Kaupungin väestö on
keskiveroa matalammin koulutettua ja päihde- ja mielenterveysongelmia riittää.
Vielä 2000-luvun alussa lastensuojelumenot kasvoivat hurjaa vauhtia: vuonna 2005 lastensuojelumenot tekivät 7,25 miljoonan euron kaupungin kanssaan, kun taas neljä vuotta myöhemmin samainen summa oli jo
10,1 miljoonaa euroa.
Kustannukset saatiin kuriin
lapsi- ja perhetyön uudelleenjärjestelyillä. 7.10.15).
Valtiovarainministeriön hallitusneuvos Hannele Savioja perustelee heikennystä kuntatalouden helpottamisella (Ksml
Paikkana Korpikylän koulu/kylätalo, Korpikyläntie 413, Herrala.
PIRKANMAA
Pirkanmaan Keskusta mukana tapahtumissa: seuraa Suomenmaasta,
Tärkeää. klo 18 alkaen. Nenäpäivätempaus klo 13. Lisätietoja ja ilmoittautumiset
2.11. 010 315 2001 Keskustanuoret
tj. mennessä. klo 18 Sulkavan
py. klo 17 pelattavaan otteluun Ilvestä vastaan. Seminaarissa käsitellään mm. Ilmoittautumiset 30.10.
mennessä: etela-hame@keskusta.fi.
Janakkala. Poliittisen katsauksen pitää
kunta-ja uudistusministeri Anu Vehviläinen. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit.
Hamina, Keskustan Länsi-Haminan
py:n syyskokous 12.10. Käsitellään näiden yhdistysten yhdistämistä. Paikallisyhdistysten syyskokouksia: su 11.10. klo 18.30 keskustan piiritoimistolla, Valtakatu 54, Lappeenranta. klo 18.
Länsi-Vantaan py:n syyskokous
29.10. Poliittisen tilannekatsauksen pitää kunta- ja uudistusministeri, keskustan varapuheenjohtaja Anu
Vehviläinen.
KARJALA
Anolan py:n syyskokous pidetään Anja ja Esko Japolalla pe 16.10. klo 18 Keskustan Porin
kunnallisjärjestön sääntömääräinen
syyskokous 7th Floor, Yrjönkatu 15
A. Ilmoittautuminen piiritoimistolle tai Mika Munkille puh 0440854590.
malla kiinnostuksesi maksulliseen yhteiskuljetukseen.
Pohjois Tammelan paikallisosaston
syyskokous 15.10. Tilaisuudessa alustavat mm. klo 18.
Käsitellään sääntömääräiset syyskokouksen asiat.
Keskustanaisten Karjalan piiri ry:n
syyskokous pidetään keskiviikkona
11.11. Keskustan Etelä-Hämeen piirin syyskokous Tammelan
kunnantalolla (Hakkapeliitantie 2)
klo 10 alkaen. klo 10. Ilmoittautumiset 9.10. Ilmoittautuminen 9.10. matkustajasatamassa.
Paikalla kansanedustajia ja Joensuun
luottamushenkilöitä.
Keskustanaiset Valtimo tupailta Airan
luona (Keskuskatu 32 A) ma 12.10. klo 19 Sääksjärven py. Paikka piiritoimisto Linnankatu 21.
Asikkala, Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous to. klo
11.30 ravintola Vltavan Havel-kabinetissa, Elielin aukio 2. klo 16.30 Padasjoen Helmi
säästöpankilla.
Länsi-Padasjoen py:n syyskokous su.
18.10. jossa tapaamme elinkeinoministeri Olli Rehnin TEM:ssä ja puoluesihteeri Timo
Laanisen Apollolla. klo 16.30 Padasjoen Helmi säästöpankilla.
Pohjois-Padasjoen py:n syyskokous
su. Kasvomaalausta, ongintaa ja ilmapalloja!
Lauttasaaren Keskustaseura. klo 18 Keskustan Apilassa, os.
Näsilinnankatu 23 A 1. Laulava taikuri Jari & taikaeläimet esiintyy klo
14.30. 12
(kahvi ja ilmoittautuminen klo 8 alkaen) Ostrobotnialla Helsingissä järjestettävässä seminaarissa. Uusien toimijoiden koulutus Hämeenlinnassa.
Teemana ?Miten kunta toimii?. klo 18 UudenSumman koulun ruokasalissa. mennessä etela-hame@keskusta.fi. Bussi
lähtee Säkylästä mh klo 9.30, Eura mh
(9.50), Harjavalta Neste (10.10), Nakkilan tori (10.20). klo 11.00
Keskustan Päijät-Hämeen piirin syyskokous Lahdessa. mennessä.
Jokioinen, la 7.11. piiritoimistolle 050 5770838 tai pirjo.matikainen@
keskusta.fi
Kouvola, KN:n piirin syyskokous 4.11.
klo 18 Korian Puustellissa. Tilaisuuden koko ohjelma
löytyy osoitteesta www.keskusta.fi/
Suomeksi/Osallistu-ja-vaikuta ja se järjestetään yhteistyössä MSL-opintokeskuksen kanssa.
Keskustan Lehtimiesten yhdistetty vuosi- ja syyskokous sekä ajankohtaisseminaari järjestetään perjantaina
27.11. Lähetysyhdistys Kylväjän kirkkopyhä. klo 18.30 kunnantalolla Augustow -kokoustilassa. klo
17.30 Asikkalan kunnanvirastolla.
SATAKUNTA
Mustjärvi, py:n syyskokous to. TEM:ssä aloitetaan
klo 15.30, minkä jälkeen ruokaillaan
ja saunotaan puoluetoimistolla iltaan
asti. klo 9-15. Ota yhteyttä
piiriin 040 7673419, jaana.viilo@keskusta.fi.
Vääksy, py:n syyskokous to. klo 18.30
Nummisten py. Tilaisuus on kaikille avoin ja
maksuton. mennessä helsinki@vesaiset.fi
tai puhelin 050 5755236.
Keskustan yhteiskuntatieteilijät ry:n lounastilaisuus pe 16.10. klo 16.30 Padasjoen Helmi säästöpankilla.
Padasjoki, kj:n syyskokous su. pilvi.karkela@keskusta.fi
(huom. klo 18.30 Keskustanaisten po. Eeva Harjula p. 18.10. Mukana mm. klo 12 Merikarvian Korsutuvassa, os. Nummisten seuratalolla, to 5.11. Kokouskäytäntökoulutusta Jokioisilla. 050-521 1734 (klo
14 jälkeen).
Keskustanaiset, Keskustanaisten Porin yhdistyksen ja Keskustan opinto- ja
kulttuuriyhdistyksen järjestämä matka Osaava Nainen -messuille Turkuun
la 24.10. klo
9-16. klo 18.30
kunnanvirastolla. Ruokailu ja teatteriesitys ovat yhteensä 57
euroa. Messun jälkeen syyskokous Korsutuvassa.
Keskustanaiset, Satakunnan piirin sääntömääräinen syyskokous su
25.10. klo
17. Esillä sääntömääräiset asiat. Kahvi ja ilm. Kirsi ja Sauli Alistarolla Pikonkorventie 41 klo 19. Ilmoittautumiset etela-hame@keskusta.fi
17.10. 18.10.
klo 17 Helmi säästöpankilla.
Viitaila, PY:n syyskokous to. klo 17, Keskustajärjestöjen paikallisyhdistysten johtokunnat 11.11. Kahvit klo 18.
Kontulan Keskustaseuran sääntömääräinen syyskokous ti 20.10. 18.30. 220 . Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset
asiat. Sääntömääräiset asiat.
Keskustanaisten Etelä-Hämeen piiri ry:n syyskokous pidetään ravintola
Popinon kabinetissa Hämeenlinnassa
(Linnankatu 6) to 22.10. Kansanedustaja Esko Kiviranta alustaa perjantaina 16.10. Elina Suoranta p. ajankohtaista politiikkaa sekä maaseudun tulevaisuuden näkymiä. Ota mukaan toiminta-ajan vanhoja valokuvia sekä omat ideat- ja neuleet. Alkuun kahvi, kokouksen
jälkeen mahdollisuus omakustanteiseen iltapalaan.
Hämeenlinna, su 25.10. riippuen katsomosta. Liput 25 ?/15 . Hinta 20 eur / hlö, sisältää matkan ja pääsylipun. Pauliina MaukonenKärkkäinen p. Syyskokous ke 14.10. Helsingissä MTK:n tiloissa. Ohkolan VPK:ssa, ti 20.10. Mukana Suomen Keskustanaisten varapj. klo 19. Lippujen vesaishinta on 15 euroa. Tervetuloa LänsiVantaan py:n syyskokoukseen, jossa
käsitellään sääntömääräiset asiat. Ti 27.10. klo
18, osoite Särkiniementie 5 A, 2 krs.
UUSIMAA
Mäntsälä. Keskustelutilaisuus Soteuudistuksesta 13.11. klo
18. klo 17.30 alkaen
Turengin kirjastolla. Lähde mukaan 1.11. klo 9 . 15.10. klo 18 Järvenpään Prismakeskuksen Rosso-ravintolassa. Valtakirjojen vastaanotto aloitetaan klo 9. Heinolla Väläkäntie 20, to 29.10.
klo 18 Arola-Jokelanseudun py. Annina Ruottu.
KYMENLAAKSO
Virolahti, Kj:n kirkkopyhä Virolahden
kirkossa 11.10. Salosella Käärmekuusentie 18, su 25.10. Laatuinsinööri Jarkko
Laanti toimii illan isäntänä. 040
721 0636.. Kirkonkylällä Liedontie
45, pe 16.10. 15.10.
klo 17.30 Asikkalan kunnanvirastolla, lisäksi käsitellään yhdistyksen purkamisesta.
Satakunnan piiritoimisto, tavoitat meidät seuraavista numeroista: jäsenasiat toiminnanjohtaja Kati Kiljunen 050 405 7742 kati.kiljunen@keskusta.fi, keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 044?978 3929
tarja.kiviniemi@keskusta.fi, nuorten
toiminnanjohtaja Sonja Lautamatti,
puh. klo 13 alkavaan näytökseen. 0440-336 588 satakunta@keskustanuoret.fi.
Etelä-Padasjoen py:n syyskokous su.
18.10. klo. klo
18. Esillä sääntömääräiset asiat.
Keskustan Tampereen Kj. klo 18 Ohkolan py. Valtakirjojen tarkastus klo
9.30 alkaen. Käsitellään
sääntöjen määräämät asiat.
Tuusulan Keskustan Hyrylän paikallisyhdistyksen syyskokous pidetään
27.10. Kahvitarjoilu.
Vesivehmaa, py:n syyskokous to.
15.10. Lähtö klo 9 Porin
linja-autoasema, laituri 9, paluu Turusta klo 15. Ankkuripaikka, Loimaa
Kunnallistoimikunnan kokoontuminen to 15.10. Kokouksen jälkeen klo 18.30
samassa paikassa Liittarietkot, missä Keskustanuorten liittokokouksessa liiton johtopaikoille olevia paikalla
ja käymme liittokokouksen käytännön
asioita lävitse.
Taivassalo, Py:n syyskokous Osuuspankin kokoustiloissa to 22.10.klo
18.30. 010 315 2000, järjestösihteeri ja Keskustanaiset tj. Teljäntori ylin kerros (kävelykadun
puoleinen rappu). Liput
13.50?-23.50. Lisäksi tulevat tapahtumat.
Keskustan Pohjois-Karjalan piirin
sääntömääräinen syyskokous la 14.11.
klo 10 Peltola ?salissa, Penttilänkatu
4, Joensuu. klo 17.30 Asikkalan kunnanvirastolla.
Masku, Vesaisten syyskokous to 22.10.
klo 18 Silvolan laavulla Piilopirtintie
29 Masku.
Urajärvi, py:n syyskokous to. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Vesaiset Koko perheen yhteinen retki Ikaalisten kylpylään la 10.10. Kirkonkylällä Kalsolantie
31, su 25.10. Kahvi ja ilm.
klo 17.30. klo
13-16 Pihlajiston kerhohuoneella,
osoite Salpausseläntie 13-16. Aikalaisen näkökulmaa keskusteluun tuo lehdistöneuvos Seppo
Sarlund. puolueen viimeisimmän historian kirjoittaja VTT Tytti Isohookana-Asunmaa sekä Tampereen yliopiston professori Ilkka Ruostetsaari. klo 19
Keskustan Paattisten py:n syyskokouksessa Paattisten Osuuspankin kokoushuoneessa.
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. MSL & Vesaiset
Loimaa Vesaisten syyskokous ma
12.10. klo
19 Kitalassa.
Hollola, kj:n syyskokous to. klo 18 Kunnallisjärjestön
syyskokous Pitäjäntuvalla. klo 18.30 Keski-Mäntsälän py. Ilmoita sa-
www.pirkanmaankeskusta.fi ja liity Facebookiin: Pirkanmaan Keskusta, nähdään ja tavataan! Voit ottaa yhteyttä piiriin ja kertoa millaista toimintaa
haluaisit kehitettävän ja samalla olet
tervetullut mukaan aktiiviseen toimijajoukkoomme. 17.30.
POHJOIS-KARJALA
Keskustan teltta Joensuun kalamarkkinoilla la 10.10. Sadun päivän
tarinatempaus klo 13.30. puoluetalo Apollolla, Apollonkatu 11a.
Tarinatempaus su 18.10. mennessä aulis.suominen@vesaiset.fi tai
040 834 0803. Tutustutaan maakunnan jätevesien käsittelyyn. Antintie 23, Merikarvia. ja Vesaiset tj. 20
Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi . 2 päivää ennen lehden ilmestymistä).
Oriveden Keskusta ja kansanedustaja Arto Pirttilahti: Byrokratian purkutalkoot Oriveden kaupungintalolla pe 9.10. Keskustanaisten pääsihteeri Kirsi Marttinen.
Piirin sääntömääräinen syyskokous pidetään 18.11 Valkealan Nuorisoseurantalolla, (Kalevantie 8, Valkeala)
klo. klo 18 Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolla Polttimonkatu 2. Sääntömääräiset
syyskokousasiat.
Tikkurila, py:n syyskokous Tikkurilan
uimahallin kabinetissa 28.10. Kauppatie 56, Merikarvia, klo 10, saarnaa Taneli Skyttä. Esillä kaupunginvaltuuston esityslista, Timo Hanhilahti.
Juupajoen Keskustan po:n sääntömääräinen syyskokous ma 12.10. Järj. klo 18 alkaen. klo 17 Teatteri Ravintola Alberga, Leipurinkuja 2. Ilmoittautuminen ja maksu viimeistään 2 vk ennen esitystä Mariitta
Savolaiselle.
VARSINAIS-SUOMI
Raisio; Keskustan veteraanikeilaajien keilavuoro Raision Keilahallilla joka
torstai klo 14-15.
Kurssi Ala-asteikäisten iltapäivätoiminta ja miten sitä järjestetään! 24.10.
klo 12. Ilmoittautumiset 15.10. saatavissa kunnallisjärjestöltä tai osoitteesta etelahame@keskusta.fi.
PÄIJÄT-HÄME
Paattinen. Järjestelyjen vuoksi ennakkoilmoittautuminen on välttämätön.
Ilmoittautumiset osoitteeseen paivi.
kyto@keskusta.fi viimeistään perjantaina 16.10. Teija 040-7600708 ja
Timppa 040-5507125
Piiri, lauantaina 28.11. riippuu lähtijöiden määrästä. Esillä sääntömääräiset asiat.
ETELÄ-HÄME
Vierailu Helsinkiin pe 16.10. Klo 16 Hintsan Tuvassa
ja syyskokous 11.11. Siirrymme kokoukseen Merikarvian kirkosta
messun jälkeen. Tilaisuus sopii erityisesti uusille toimijoille. matkat, allasosaston ja buffet-ruokailun.
Ilmoittautumiset 30.9. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi.
Pori, ma 19.10. Mukana Keskustanaisten pääsihteeri Kirsi Marttinen. Luemme
satuja tarinoita lapsille. Ilmoittautuminen ja kahvit klo 9 alkaen. Ilmoittautumiset
14.10. Sääntömääräinen syyskokous to 22.10. klo 17 Soukkion ja Sälinkään py:t Soukkion vanhalla koululla. Kiireellisissä asioissa
voit laittaa sähköpostia piirin puheenjohtajalle Riitta Koskiselle: riitta.sp@
gmail.com ja Suomenmaan järjestöpalstalle yhdistyksen ilmoitus välittyy 5.-8.10. 0400 930 483
ja keskustanaisten Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh.
040 418 1150.
Kerhonohjaajakurssi la 17.10. 22.10. Paikalla ke.
Eerikki Viljanen.
Vesaisten Uudenmaan piirin sääntömääräinen syyskokous pidetään ti
Raisio, Raision keskustanaiset, johtokunta ke 11.11. Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus klo 10.
Keskustanuorten Helsingin piiri ry:n
sääntömääräinen syyskokous pidetään ti 20.10.2015 klo 17.30 puoluetalo Apollolla (Apollonkatu 11 a, Helsinki). Hankkeen viimeisimpiä kuulumisia kertomassa kansanedustaja Martti Talja.
Piirin pikkujoulut la 21.11. Ilmoittautumiset viim. Koulutuksessa käydään läpi kokouskäytännön perusteita menettelytapojen ja termien
kautta. Marja Nirkkonen 041 443 2092 tai marjanirkkonen@hotmail.
Keskustanaiset, Satakunnan piirin kirkkopyhä Merikarvialla su 25.10.
Messu kirkossa, os. mennessä Heidi-Maria Vainio puh. 15.10. Paikalla Suomen Keskustanaisten pääsihteeri Kirsi Marttinen.
KESKI-SUOMI
Keskustan Keski-Suomen piiritoimisto: Piirin tj. Kokouksen jälkeen ruokailemme ja katsomme esityksen Hyvässä nousussa, jota tähdittävät Miia Nuuttila, Sanna Saarijärvi ja Altti Uhlenius. Keskustan Varsinais-Suomen piirin syyskokous Uudessakaupungissa Novidan juhlasalissa (Viikaistentie 1) klo 10 alkaen. klo 18 PohjoisMäntsälän py. 15.10.
klo 17.30 Asikkalan kunnanvirastolla.
Lastenjuhla sunnuntaina 18.10. Johtokunta kokoontuu klo 18.30.
Piiri, la 17.10. vanhassa Brusilassa Sääksjärventie 715, to 22.10. Retken hinta: aikuiset
35 ?/hlö, lapset (4-14 v) 15 ?, sis. pe 16.10. klo 18.30. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet lähiviikkoina ilmestyvässä jäsenkirjeessä.
HELSINKI
Sirkus Finlandia saapuu Kaisaniemeen. kokouspaikka: Tampereen kauppakamari,Technopolis Yliopistonrinne II, Kalevantie 2 B, kuudes
kerros (käynti pääovista).
Piiri, syyskokous Parkanossa la 14.11.
tarkemman ajan ja paikan ilmoitamme lähiaikoina. 5.11. Uimahalli Vesihovi Loimaa Bussikuljetus Laitila- Raisio- Turku- AuraLoimaa. Alustuspuheenvuoron käyttää liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.
Keskustassa tapahtuu
20.10. Terveisin Jaana Viilo,
toiminnanjohtaja 040 767 3419, jaana.viilo@keskusta.fi
Katso Pirkanmaan Keskustan tapahtumat ja tule mukaan vaikuttamaan aktiivisesti! Suomenmaan järjestöpalstan lisäksi löydät tulevia tapahtumia: www.pirkanmaankeskusta.fi ja
Facebook: Pirkanmaan Keskusta, voit
myös lähettää yhteystietosi ja sähköpostiosoitteesi piiriin: jaana.viilo@keskusta.fi niin lisämme sinut uutiskirjelistallemme, jossa tiedotamme tulevista tapahtumista.
Kunnallisjärjestöjen ja paikallisyhdistyksien tulevat syyskokoukset ja
tapahtumat välittyvät samoin piirin
kautta Suomenmaahan ja piirin nettisivuille kun laitat hyvissä ajoin piiriin
sähköpostia: jaana.viilo@keskusta.fi.
Kiitoksia, yhteistyöllä tuloksia!
Piirin toiminnanjohtaja koulutuksessa 2.-9.10. Matkan
hinta n. kokousmakasiinin vintillä ja makasiinissa klo 17.30 ja kj:n syyskokous Makasiinissa klo 18 alkaen.
Pöytyä, Keskustan Yläneen paikallisyhdistys järjestää perinteisen Tallinnan hotellimatkan 12-13.12. Laaksolla Pajukuja 30, to 29.10. Vuonna 1965 Keskustan historiassa otettiin rohkea askel: puolueen nimi päätettiin muuttaa Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi. Osoite:
Siitosentie 58.
KN, lähde keskustanaisten kanssa
kannustamaan KOOKOO:ta Kouvolan jäähalliin la 24.10. klo
18.30 Kopsamon kylätalolla, Aakkosentie 14, Juupajoki. Tätä 50 vuoden takaista päätöstä taustoitetaan ja
avataan perjantaina 23.10. Ilmoittaudu
kertojaksi aulis.suominen@vesaiset.fi
tai 040 834 0803.
Piirin syyskokous, la. Ilmoita piiriin Kj:n/
py:n kokouspäivä, niin laitamme kokouskutsunne Suomenmaahan ja piirin nettisivuille tiedoksi. Tervetuloa
mukaan keskustelemaan ja vaikuttamaan.
Tampere, MSL-Tampereen ja Keskustan kaikille avoin varjovaltuusto ma
12.10. 14.11. 50 vuotta nimenmuutoksesta. Maisalan
Seurantalolla Hausjärvellä (Kuruntie
483)
Pauliina, pe 9.10. Keskustanaisten Oulun py:n
sääntömääräinen syyskokous ti 13.10.
klo 18 Aleksinkulmassa, IsoHansa ?salissa (Aleksanterinkatu 9, Oulu). Matkan
aikana tapaamme poliittisia vaikuttajia, mm. klo 18 ja johtokunta klo 17.30
Oulunlahden koulun ruokalassa. klo 19 Teatteri Rio, Hallituskatu 11, Oulu. alkaen klo 10 jumalanpalveluksella kirkossa. Ilmoittautumiset KN tj. klo 18 Raahessa, Kauppaporvari (Fregattisali, Kirkkokatu 28).
Siikalatva. Lisätietoja: Pauliina Maukonen-Kärkkäinen p.
010-315 2000 ja Eeva Harjula p. Kahvit klo 18:30. Tarjolla on osallistujille ruokailu klo 18 alkaen ja varsinainen kokous aloitetaan
klo 19. klo 19 Mervi ja Hannu
Niemelällä.
Maalaisliiton Ollalan Paikallisosasto
ry ke 21.10. Tiistaiaamuna on vielä
mahdollisuus käydä kaupungilla. Juhlapuheen pitää ke Antti
Rantakangas.
Nivala. Kosonen,
ryhmän kerääjä ES Keskustanaiset. Mahdollisuus kiipeillä köysipuistossa alennettuun hintaan, vesaiset maksavat
jokaisesta lipusta 5 euroa.
Savonrannan Vesaiset ry:n syyskokous Lekotissa, Pirttimäentie 250, Savonranta, la 24.10. Aiheena palvelut, rakentaminen ja elinkeinot. Kokkolassa Laivurintalolla, Läntinen kirkkokatu 26. Keskustapuolueen Vuostimon paikallisyhdistys r.y
klo 17.50. klo
10.30 Oulu, hotelli Lasaretti. 040 5050021.
POHJOIS-SAVO
Tervetuloa joulumarkkinamatkalle
Tallinnaan 22.-24.11. Saloon. klo
18 alkaen. oman kunnan kehitysnäkymistä, alustuspuheenvuoro elinkeinoasiamies Heikki Kanniainen.
ETELÄ-POHJANMAA
Alavuden nuorten syyskokous 20.10.
klo 18 ravintola Salmentien Eka Kebab Alavus.
Alahärmän Alapään naisjaoston
syyskokous to 22.10. käynti Tamminiemessä ja puoluejohdon tapaamisia. klo 10
Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa päätetään Keskustanuorten
strategian puoliväliarvioinnista sekä
maahanmuuttopoliittisesta ja kulttuuripoliittisesta linjauksesta.
KESKUSTAOPISKELIJAT
Joensuun Opiskelevat Keskustalaiset ry. Matkan hinta 195 euroa sisältäen linja-autokyydit, yöpymisen hotelli Peesidentissä aamiaisineen ja museoliput. Vastuullinen matkan
järjestäjä Linja-autoliike S. Tervetuloa! ??
Keskustanuorten liittohallitus kutsuu koolle Suomen Keskustanuoret
ry:n sääntömääräisen liittokokouksen
koolle 24.-25.10. Keskustan Soppelan paikallisosasto ry klo
18.50. Käsiteltävinä asioina mm. klo 19, Kalliontie 18.
Oulu. Karnalux käsityötarvikekaupassa ja KGB museossa. Keskustassa tapahtuu
Miten elvyttää yhdistyksen toiminta. Kokous avataan 24.10. Esteratsastuskilpailut pidetään ulkona,
pukeutuminen sään mukaan. Miten kehittää piirin ja kunnallisjärjestöjen yhteistyötä. p. muistoja vesaistoiminnasta?. Paikalla kaupunginjohtaja Timo Halonen sekä kaupungin
valtuutettuja ja muita päättäjiä. Esityslistalla syyskokousasiat. Kunnallisjärjestön yleinen kokous to 15.10. Valtakirjan tarkastus ja kahvitus klo 10-11. Hannu Vaitiniemellä.
Mieluskylän paikallisosasto ry ke
28.10. kuljetuksen,
opastetun kierroksen Tamminiemen
museossa ja näyttelyissä sekä hyttipaikan varatussa luokassa: A2: 150?/hlö,
B2: 130?/hlö, A4:110?/hlö, B4 100?/
hlö. Matkan aikana tapaamme poliittisia vaikuttajia, mm. Kajaanin kaupungin valtuustosalissa. ?
näytökseen ke 18.11. Oulunlahden py:n sääntömääräinen syys- ja vuosikokous 2015 ti
13.10. klo 19 Himmeli, Karstula. Kaikille avoin lasten Liikuntakerho pe 9.10. klo 17-21 Pellosniemen Kisakaaressa, Karsikkoniementie 3 52420
Pellosniemi. Tallikierros ravitalleilla, Klo 14 Keppihevosten Esteratsastuskilpailussa ovat seuraavat luokat: 15 cm alle 5-vuotiaat, 30
cm, 50 cm, 70 cm ja korkeushyppy. Lähtö kimppakyytein
Voltin POP:n pihasta klo 17.40.
KESKI-POHJANMAA
Keski-Pohjanmaan keskustanaisten
piirin syyskokous 10.10. Tule kertomaan ajatuksesi piirin kuntakierrokselle: pe 9.10. 040-505 0021.
Keskustanaisten Itä-Savon piiri ry
sääntömääräinen syyskokous maanantaina 9.11. Tarkemmat osallistumisohjeet ja lisätietoja www.vesaiset.fi
tilaa
suomenmaa
(08) 5370 370
www.suomenmaa.fi. klo
18 Toivakan kunnantalon kahvio, mukana piirin tmj. täyttää 45 -vuotta! Toivomme
mahdollisimman montaa toimijaa tämän historian varrelta mukaan vuosijuhliimme 17.10. Kilpailun sadosta kootaan 60
. Miten tukea kunnallisia luottamushenkilöitä tehtävissään. klo 13 mennessä. Keskustapuolueen Rytilehtolan paikallisyhdistys r.y klo 19.30. vuotisjuhlajulkaisu. Valtakirjojen tarkastus ja
kokouskahvit klo 17-18.
KAINUU
Sotkamo, kj:n sääntömääräinen syyskokous Särkisen tuvalla su 18.10. Kokous
alkaa lauantaina klo 9:30. Iltapäivällä lähdemme kotimatkalle ja kotiin saavumme tiistai-iltana. 044 369
9603 tai kaija.vaananen@keskusta.fi.
Tule tutustumaan Keskustan uuteen piiritoimistoon ma 26.10 klo 1013. ja 4.12.
LAPPI
Kemijärvi, kj ry:n alla olevien paikallisyhdistysten /osastojen YLIMÄÄRÄISET KOKOUKSET ti 27.10. mennessä Katjalle: p. Kyseessä on asian ensimmäinen käsittely, toinen käsittely pidetään marraskuussa.
Haapaveden eteläinen paikallisyhdistys ry ma 12.10. Valitaan liittokokousedustajat.
VESAISET
Oulu. klo 19 Vatjusjärven koululla.
Ojakylän paikallisyhdistys ry ti 13.10.
klo 19 Seppo ja Leena Hyvärisellä.
Kytökylä-Jokivarren paikallisyhdistys ry ti 13.10. Mukana myös Kyyjärven keskustalaiset.
Paikalla piirin tmj. Maanantaina majoitumme hotelliin ja yövymme Tallinnassa. klo 14 Seurahuone,
Kokkola (Torikatu 24). Ennen ko-
kousta vierailemme Metsä- Sairilan jätekeskuksella, jossa esittelykierros klo
17. Sääntömääräiset asiat.
Pudasjärvi. Kunnallisjärjestön johtokunnan kokous 12.10 klo 19 kaupungintalo. mennessä elina.lappalainen@
keskusta.fi tai 040 5050021.
Suomussalmi, Keskustan Suomussalmen kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous su 1.11. klo 18 Kuhmossa Nuorisotila
Yläkerrassa (Könninmäentie 7).
Puolangan kj:n sääntömääräinen
syyskokous ti 27.10. Ilm. Paikalla myös kansanedustaja, liikunta-alan asiantuntija Hanna Kosonen. klo 11-18 säävarauksella. Hinta:
25?/hlö jäsenet ja 30?/hlö ei-jäsenet.
Hinta sisältää koulutuksen, aamukahvin ja lounaan. Timo Korhonen
ja Marisanna Jarva.
Keskustanuorten Kainuun piiri ry:n
sääntömääräinen syyskokous su
18.10. kansanedustaja Hanna Kososen. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Keskustan Opiskelijaliiton
kanssa. Asialistalla sääntömääräiset asiat.
ETELÄ-SAVO
Pertunmaa Keskustan teltta la 10.10.
Kuortin markkinoilla, paikalla ministeri Juha Rehula klo 10-11 ja kansanedustaja Jari Leppä klo 9.30-11.30.
Mikkomarkkinat Mikkelissä 13.14.10 Keskustan teltalla Mikkelin kaupungin valtuutettuja ja muita toimijoita molempina päivinä klo 10-13.
Vesaisten Etelä-Savon piirin syyskokous 15.10. Kilpailuun voit
osallistua lähettämällä tarinasi 31.12.
mennessä Vesaisten Keskusliittoon joko nettisivuilla olevan sähköisen lomakkeen kautta tai postitse osoitteeseen Snellmaninkatu 19 c 16, 00170
Helsinki. muuttunut kelloaika.
Keskustanuorten K-P:n piiri johtokunnan kokous su 10.10. Kahvitarjoilu.
Kajaani, Keskustan Kajaanin kunnallisjärjestön sääntömäärinen syyskokous ma 2.11. Mukana kansanedustajat Hannakaisa Heikkinen ja Mirja Vehkaperä sekä Keskustanaisten varapuheenjohtaja Anniina
Ruottu. Paikallisyhdistysten ylimääräiset yleiset kokoukset, joissa kaikissa käsitellään paikallisyhdistysten
purkamista. klo 17 Aleksinkulmassa,
Aleksanterinkatu 9, Oulu. Valitaan liittokokousedustajat.
Vesaisten K-P:n piirikokous la 24.10
klo 12 Nikulan raviradalla.
Piirin syysretki Helsinkiin pe-la 13.14.11. Vesaiset järjestävät Tarinatempauksen ja haastavat
kaikki mukaan lukemaan satuja ympäri Suomea! Ilmoittaudu mukaan hyvän
mielen tempaukseen 12.10.2015 mennessä sähköpostitse osoitteeseen josefiia.oksanen@vesaiset.fi. Ilmoittautuminen kierrokselle ke
18.11. klo 18. Keskustellaan mm. Käsitellään seuraavien paikallisyhdistysten/
osastojen lakkauttamista. Keskustapuolueen Halosenranna paikallisosasto ry klo 19.10. Kokouksessa ovat paikalla myös Suomen Keskustanuorten pj-ehdokkaat Hilkka
Kemppi ja Risto Lahti sekä muita Suomen Keskustanuorten johtopaikoille
pyrkiviä henkilöitä.
Keskustanaisten piirin johtokunnan
kokous ti 20.10. Lisätiedot ja ilm. Keskustan Räisälän paikallis
KESKUSTANUORET
??Keskustanuorten perinteinen Politiikan Akatemia -koulutussarja järjestetään tänä syksynä kolmella paikkakunnalla: Joensuussa 17.10., Jyväskylässä 7.11. klo 14. klo 13. Kahvi/
teetarjoilu 18.30 alkaen.
Keskustajärjestöjen yhteiskunnallinen lukupiiri to 29.10. Keskustan Siikalatvan kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous su 25.10. Mitä tarkoittaa keskustan jäsenmaksu ja kuinka otamme sen omassa osastossamme käyttöön. klo 19. Keskustan Yppärin py:n sekä Keskustanaisten Yppärin yhdistyksen sääntömääräiset syyskokoukset
ma 12.10. Elina Lappalaiselle puh. Lippu:
32 eur, 29 eur (opiskelijat, eläkeläiset,
työttömät). klo 18. Keskustanaisten Luusuan osasto r.y klo 18.30. Kahvitarjoilu!
Keskustan Pohjois-Savon piirin
syyskokous pe 6.11. klo 19. Keskustapuolueen
Hyypiön paikallisosasto r.y klo 17.30.
Keskustapuolueen Kalkiaisen paikallisyhdistys r.y klo 17.40. Huom. klo 19 Helvi ja Markku Kestilällä.
Raahe. Keskustapuolueen Pyhätunturin paikallisyhdistys r.y klo 17. Ilmoita lukupaikka ja . kuljetuksen, opastetun
kierroksen Tamminiemen museossa
ja näyttelyissä sekä hyttipaikan varatussa luokassa: A2: 150?/hlö, B2: 130?/
hlö, A4:110?/hlö, B4 100?/hlö. Kokouksen virallisten edustajien on ilmoittauduttava kokouspaikalla 24.10. alkaen klo
17 Kulttuuritalon kahviossa. klo 18 Kempeleessä,
kunnanvirastolla (Asematie 1). Joensuun koulutuksen aiheena on maahanmuutto. Ohjelmassa mm. Kokouksessa käsitellään liiton sääntöjen 19 §:n
mukaiset asiat sekä uudelleen vuoden 2014 tilinpäätös. Koulutukset
ovat maksuttomia. Elina Lappalaiselle puh. aika sekä yhteystietosi.
Lisätietoja Tarinatempuksesta www.
vesaiset.fi.
Vesaisten Keskusliitto järjestää kirjoituskilpailun aiheesta ?Vesaisissa tapahtuu . Ilmoittautumiset KN tj. Johtokunta klo 12.
KESKUSTANAISET
Keskustanaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri ry:n sääntömääräinen syyskokous pe 16.10. Hirvirannan leirikeskuksessa Kontiolahdella. klo 16.15 Keskustan piiritoimisto Porrassalmenkatu 33. piiritoimistolla
POHJOIS-POHJANMAA
Piirin SOME-koulutus la 17.10. Kokouksessa on mukana Suomen Keskustanaisten pääsihteeri Kirsi
Marttinen. Juhlat alkaen kahvitarjoilulla klo 11 Koivussa ja tähdessä, juhla
klo 11.30. 0400 663725
K-P:n piiri piirihallituksen kokous ma
28.11 klo 18. klo 19., paikka ilmoitetaan myöhemmin.
Vattukylän paikallisyhdistys ry ke
28.10. Lisätietoja ja ilmoittautumiset viim 15.10. Ilm. 010315 2001.
Keskustanaiset, Keski-Suomen piirin sääntömääräinen syyskokous pidetään Karstulassa, kahvila Hertassa (os. Kokouspaikkana Salon seudun ammattiopisto, Venemestarinkatu 35-39. Vattukylän koululla.
Keskustanaisten Haapaveden paikallisyhdistys ry syyskokouksessa
28.10.
Muhos. Keskustelussa Markku Kuisma:
Rosvoparonien paluu (2010) ja Martti Paloheimo: Kotivammaisuuden synty (1999).
Keskustajärjestöjen yhteinen pikkujouluretki järjestetään Tamminiemeen Urho Kekkosen museoon ja M/S
Baltic Queenilla Tallinnaan 7.-8.11.!
Hinnat, sis. Paikalla kansanedustajat Timo Korhonen ja Marisanna Jarva.
Keskustan Mikkelin kj:n syyskokous 26.11. klo 18 piiritoimistolla.
Kahvit 17:30 alkaen.
Keskustan Mikkelin kj:n tarjoama
avoin keskustelutilaisuus 28.10. Sääntömääräiset asiat.
Keskustanuorten Etelä-Savon piiri ry, sääntömääräinen syyskokous ma
19.10. hyvinvointivaliokunnan pj. klo
19 Joutsan virastotalon kahvio, mukana järjestösihteeri Eeva, la 10.10. klo 17 piiritoimistolla, Porrassalmenkatu 33 Mikkeli. klo 14 valtuustosalissa. Jyväskylän ja Oulun akatemiat järjestetään yhdessä
Maaseudun Sivistysliiton kanssa. Osoitehan on Snellmaninkatu 37
Kuopio. mennessän Kaija Väänänen puh. klo 13 piiritoimistolla.
Kaustinen, Vesaisten Kepparitapahtuma Nikulan raviradalla la 24.10., Klo
12 Keppihevosten askartelua, ota mukaan villasukka ja parsinneula. Kerhomaksu 5 eur/lapsi/kerta, jäsenhinta 3 eur. klo 18 Mäntyharjun järjestötuvalla, Liiketie 2, Mäntyharju. klo 18.30 Esko ja Kaarina
Vinkillä, Rasvatie 61.
Ainali-Karhukankaan paikallisyhdistys ry ti 27.10. 040-505 0021.
Keskustanaisten Etelä- Savon piiri ry sääntömääräinen syyskokous tiistaina 24.11. Lisätietoja tj Elina
Lappalainen p. Mukana ke. Ilmoittautumiset ja lisätiedot sara_peltola@hotmail.com / 0405914140.
VESAISET
Vesaisten Keskusliiton sääntömääräinen syysvaltuuskunnan kokous
pidetään 10.-11.10. Millaisia koulutustarpeita keskustaväellä
on. Pylkönmäentie 1) pe 30.10. to 22.10. Jyväskylän koulutuksen aiheena on biotalous ja Oulussa keskustellaan yrittäjyydestä. Paikalla kansaedustajat Timo Korhonen ja Marisanna
Jarva. Ennen kokousta klo 17-18
Keskustanaisten on mahdollisuus poiketa alueen kuuluisassa, erinomaisessa vaatetusliikkeessä Matissa ja Maijassa (os. Pauliina. kansanedustaja
Hanna Kososen. 040 5338160 tai katja.kristiina.koivukoski@gmail.com.
KESKUSTANUORET
Keskustanuorten Pohjois-Pohjanmaan piirin ylimääräinen yleiskokous pe 16.10. klo 19.
Kisakaari, Karsikkoniementie 3, Pellosniemi. klo 18 Kylpylähotelli Kunnonpaikassa, Jokiharjuntie 3
Siilinjärvi. Keskustapuolueen Tohmon paikallisyhdistys r.y klo 17.10.
Keskustapuolueen Päiväjoen paikallis-
21
osasto r.y klo 17.20. ja Oulussa 28.11. (sunnuntai-tiistai) Matka alkaa Iisalmesta ja ajamme
5-tietä Helsinkiin, jossa nousemme laivaan ja maanantaiaamuna lähdemme
joulumarkkinoille mahdollisuus käydä myös mm. Ensimmäisellä kerhokerralla vapaata liikkumista ja tutustumista Pompun välineisiin. klo
13 Hankasalmi (paikka vahvistamatta), mukana järjestösihteeri Eeva, pe
23.10. Kahvitarjoilu ja valtakirjantarkistus klo 17.30.
ITÄ-SAVO
Savonrannan Vesaisten Ulkoilupäivä Lekotin Köysipuistossa lauantaina
24.10. Ilmoittautumiset pyydetään tekemään nettisivulla:
www.vesaiset.fi.
Sunnuntaina 18.10. Paikalla keskustan
kansanedustaja Marisanna Jarva. klo 18 Paloravassa Ylihärmässä. klo 17 Savonlinnan Sokoksen kahviolla, Olavinkatu 57.
Keskustanaisten Hyvinvointitapahtuma ma 9.11. Keskustan kunnallisjärjestö juhlii 60-vuotispäivää su 11.10. esittelee valiokunnan toimintaa, tapahtumien
järjestely.
Pyhäjoki. Kokousalustus peruspalveluministeri Juha Rehula sekä alueen
kansanedustajat. klo 18 alkaen Savonlinnan Sokoksen kahvion kabinetissa, Olavinkatu 57. Muut kerhopäivät ovat 30.10., 13.11. Teatteriretki ?Kroppaa likoon. ja kahvitarjoilu klo 17.30.
Oulu. Keskustan Javaruksen paikallisosasto ry klo 18.10. Lisätietoja akatemioiden sisällöistä ja ilmoittautumiset löydät osoitteesta:
www.keskustanuoret.fi/etusivu/politiikan-akatemiat-2015. Käsitellään sääntömääräiset asiat. keski-pohjanmaa@vesaiset.fi tai 040 7000686.
Tervetuloa koko perheen tapahtumaan
Keskustanuoret, ylimääräinen yleinen kokous 17.10. Johtokunta klo 17.
Oulu. klo 11 alkaen Petäjävedellä koulukeskus Miilussa,
Miilutie 4. Kunnallisjärjestön johtokunnan ja paikallisyhdistysten puh.joht.
kokous ti 13.10. klo 18 Virkkulassa, Keskuskatu 3. 8.10.
mennessä pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi tai 040 5156800.
Haapavesi. Kahvitarjoilu. Sitovat ilm. Maksiharjun
majalla Kestilässä. klo 13. Keskustie 1) www.mattijamaija.net
Piiri, syyskokous la 14.11. Makkaranpaistoa! Ilmoittautuminen tapahtumaan 16.10 mennessä. Esillä sääntömääräiset asiat.
Keskustajärjestöjen yhteinen pikkujouluretki järjestetään Tamminiemeen Urho Kekkosen museoon
ja M/S Baltic Queenilla Tallinnaan 7.8.11.2015! Hinnat, sis. klo 16.30-17.30 liikuntakeskus Pompussa, Hintantie 95, Oulu. klo 19 Keskustan piiritoimistolla
Sotealueita ja niitten keskuspaikkoja kaavaillaan,
kuulemma pähkäillään ihan taistellen. Marilyn Monroe sanoi tarvitsevansa ?yöpuvukseen?, sai nimekseen... Milloin presidentti Sauli Niinistö on viimeksi vieraillut
Venäjällä. Kimi Räikkösen pojan etunimi?
5. Minkä?
4. Mitä yhteistä on suomalaisilla teoksilla: runokirjat Tule takaisin, pikku Sheba ja Sukupolveni unta, novellikokoelma Matemaattisia olioita tai jaettuja unia?
3. Joensuu, Lappeenranta, Pori, Vaasa. Kuva: Daniel Roland/Lehtikuva/AFP Photo
5
9
9
9
8
4
1 5
6
3
3
4
6 5
5
7
1
5
9
2
2
8
7
3
5
1
6
8
9
4
2
9
6
2
3
4
5
8
1
7
9
6
4
5
3
1
8
7
2
1
3
5
8
7
2
9
6
4
4
6
1
8
7
5
2
3
9
9
3
8
6
4
2
1
5
7
8
1
4
2
7
9
3
6
5
7
8
2
6
4
9
1
5
3
7
2
5
1
3
9
8
6
4
1
7
9
6
3
4
2
5
8
8
7
3
2
6
5
4
9
1
6
8
3
2
9
7
4
1
5
3
2
8
5
1
7
6
9
4
5
9
6
4
1
3
2
8
7
2
1
9
5
6
4
7
8
3
4
5
6
9
8
2
1
7
3
4
2
1
7
9
8
5
3
6
5
7
4
3
8
1
6
9
2
2
9
7
8
5
1
4
3
6
2
4
9
3
8
7
6
1
5
8
5
7
9
2
6
3
4
1
6
4
1
7
2
3
5
8
9
3
5
8
1
2
6
7
4
9
3
9
2
4
1
8
5
7
6
5
8
3
4
9
6
7
2
1
6
1
7
9
5
4
3
2
8
1
4
6
7
5
3
9
2
8. Mikä seuraavista maista on YK:n jäsenvaltio: Kosovo,
Sveitsi, Vatikaani?
9. 22
9.10.2015
TIETOTESTI
1960. Vihjeeksi: eniten 85 000 ja vähiten 67 000.
2. Välimerellä sijaitsevasta Kyproksen saaresta kahta
10. Montako pelattavaa päänumeroa ja montako ns.
kolmasosaa hallitseva Kyproksen tasavalta itsenäistyi
tähtinumeroa Eurojackpot-pelissä on?
Sudoku
8 1
6 3
7
9
3
2
4 2
5
4 8
6
8
4
7 8
6
7
5
9
1
2
1 4
5
5 8
1
B. Montako ns.
keskussairaalaa Suomessa nyt on?
7. Milloin presidentti Vladimir Putin on viimeksi
vieraillut Suomessa?
8. Virtanen
5
2
9
3 1
6
8
1
4 7
6
9
Viivi & Wagner
9
3
1
6 1 9
7
5
7
1
4
7
5
6
1
7
8 2
3 6
4 2
2
5
6
7
5
Valkovenäläistä Svetlana Aleksijevitsä ennen vain
viisi venäjänkielellä kirjoittanutta on saabut Nobelin
palkinnon. Valkovenäläinen Svetlana Aleksijevits, 67, saa tämän
vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Mistä maasta?
1. Häntä ennen
vain viisi venäjänkielellä kirjoittanutta on saabut Nobelin palkinnon. Ketkä?
6. Ketkä. Coco C:n suosikkinsa oli näyte pullosta numero viisi...
Ja niin tuote, jota myöhemmin mm. Mikä on kau-
punkien suuruusjärjestys asukaslukujen mukaan
Hänestä on
tullut paitsi kärttyisä, niin myöskin oman
erinomaisuutensa harhan vanki.
Siihen kun otetaan vielä huonot vieraat ja
surkea käsikirjoitus, niin Baba lukee latteuksia teleprompterista ja yrittää hymyllä paikata. Varsinkin kun on sitä
ikäluokkaa, jolle Bonanza ja Jatkoaika olivat
lauantai-illan kohokohtia. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
Vuoropäällikkö
044 7370 263
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
Tuottaja:
Pirjo Kontio
044 7370 262
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko perhevapaalla
Annukka Kaarela
opintovapaalla
Risto Luodonpää
040 8201 781
Samuli Vänttilä
044 7370 244
Pirkko Wilén
044 7370 238
Toimittajat:
Henna Lammi
044 7370 267
Pentti Manninen 040 5709 400
Samuli Nissilä
044 7370 261
Juhani Ojalehto 044 7370 264
Pekka Pohjolainen 040 5357 674
Pauliina Pohjala perhevapaalla
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
www.suomenmaa.fi
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
päätoimittaja
Juha Määttä
040 7359 612
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
Valokuvaaja:
Maria Seppälä
Ulkoasu: Mikko Eronen
044 7370 386
Valokuvaaja:
Jari Laukkanen
044 5966 879
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Markkinointisihteeri
Jenni Karjalainen
044 7370 346
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Kaleva Oy,
ISSN 0356-3588
Vastaukset: 1) Ivan Bunin 1933
(maanpakolainen Ranskassa), Boris Pasternak 1958, Mihail Solohov
1965, Aleksandr Solzhenitsyn 1970,
Joseph Brodsky 1987 (runot venäjäksi, proosa englanniksi), 2) 16, 3)
Niinistö 6/2015, Putin 6/2013,
4) Sveitsi, 5) Iso-Britannia, 6) Pori, Joensuu 75 000, Lappeenranta 72 000,
Vaasa, 7) ensimmäiset naiskirjailijan Finlandia-palkitut teokset: Sirkka
Turkka 1986, Helvi Hämäläinen 1987,
Leena Krohn 1992, 8) Chanel No 5,
hajuvesi, 9) Robin, 10) 50+10.. Saanilasta ei niin väliä.
Jari Nenonen
Ristikko
PERJANTAINA 9. 119:5-6
SANANPARSI
Ei velasta linhaan viehä
Turtola
KASKU
Paperkaupassa:
. Ei kai, kyllä ulkona on vielä
lämmin.
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Helsingin toimitus
Postios. Järkytyn,
jos hän kertoo vitsin, jota en ole kuullut
kansakoululaitoksen alaluokilla heti Helsingin olympialaisten jälkeen. Syntyy huonoa televisioviihdettä.
Jari Tervo heitti Raamatun nurkkaan, ei
heitä Koraania. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. lokakuuta 2015.
Tänään: Ilona, ortodoksisen
kalenterin mukaan Jaakko,
Antero, Hannele, Hanni.
Aurinko laskee tänään Helsingissä
kello 18.30, Oulussa kello 18.19
ja nousee huomenna Helsingissä
kello 7.46 ja Oulussa kello 7.54.
PÄIVÄN SANA
Kunpa kulkuni olisi vakaa, kunpa
aina seuraisin sinun määräyksiäsi!
Kun pidän käskysi silmieni edessä,
en joudu häpeään.
Ps. Uskalsi loukata meitä kristittyjä, Virsi-Almaa ja minua, mutta ei uskalla
loukata muita uskontoja.
Kaikentietävyydessään Tervo on alkanut
heiluttaa rasismikorttia niin, ettei miestä
enää Rovaniemen räkälöissä tunnisteta, siellähän on valkoinen roskaväki.
Kun Jyrki Lehtola kyseenalaisti Tervon
PIDÄN edelleen Jari Tervoa hienon lauseen
kirjoittajana ja hyvänä kirjailijana.
Mutta Uutisvuoto on tullut tiensä päähän.
Tai olisi, kaupallisella puolella, YLEn verovaroillahan sitä voi jatkaa maailman tappiin.
Ikävää, että hauska on muuttunut tylsäksi.
Olisikohan meillä Jareilla vielä aikaa hankkia elämä. Joka tapauksessa hän hekottelee omille jutuilleen.
Ymmärrän Tervon verenpaineen nousun,
sen verran olen ajatuksenlukija, että hän
ajattelee että ei vaginassa.
yksioikoisuuden, oli vastaus kuin ala-asteelta, älyllistä keskustelua Lehtolan pierunhajuisuudesta.
NYT TERVOKIN on pettymys. Miksei Me Tammelatkin, vaikka Vesa olikin niin lihava.
Uutisvuoto oli kauan hyvä ohjelma. Siksipä on tärkeää se mitä televisiosta tulee. Vuorattujako?
. 23
9.10.2015
Uutisvuoto
OLEN POISTUNUT sohvalta viimeksi viime
vuosituhannella. En
kuulu Tommy Tabermannin suuriin kaipaajiin, mutta Tabermannin lähdöstä alamäki alkoi ja Peter Nymanin lähdöstä jyrkkeni.
Joskus tuuraamassa ollut Tapio Liinoja
olisi ollut hyvä kippari, en tiedä kenelle kaikille se ei käynyt, ehkä ei Liinojalle itselleenkään.
Ottivat sitten Stan Saanilan. Saisinko kirjekuorta?
riittääkö dynamiikka. Sen sijaan hyvin palkattujen ja huonosti palkattujen työpaikkojen osuus on kasvanut työmarkkinoilla voimakkaasti.
. Mitä suuremmat ovat
uuden henkilökunnan palkkaamiseen liittyvät riskit, sitä vähemmän yritykset uskaltavat tehdä kokeiluja.
Etla katsoo, että sopeutuminen
rakennemuutokseen helpottuisi,
jos yksittäisten työntekijöiden irtisanomista helpotettaisiin ja takai-
HALLITUKSEN selvitysmieheltä Harri Hietalalta odotetaan aivan lähiaikoina esityksiä paikallisen sopimisen kehittämisestä työpaikoilla.
Etla arvioi, että palkkarakenteiden joustavuus ja erityisesti yksittäisten työntekijöiden palkitseminen hyvästä suorituksesta edellyttävät, että palkoista ja muista työehdoista sovitaan nykyistä enemmän paikallisesti.
STTK:n pääekonomisti Ralf
Sundin mukaan nykyisenkin järjestelmän mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen käytetään
vain osittain, ja ensin olisi syytä
hyödyntää nykyiset mahdollisuudet. Sundin mukaan kehittämistarpeet ymmärretään, mutta niiden pitää olla tasapainossa työntekijän kannalta.
. - kirjan,
kun kuumana käyvä työmarkkinoiden vääntö tuottavuusloikas-
sinottovelvoitteesta luovuttaisiin.
Samanlainen myönteinen vaikutus olisi myös koeaikojen pidennyksellä.
Muutoksen ja turvan välinen balanssi
pitää joka kerta katsoa.
ta on kesken.
Kirjassa Etlan tutkijat arvioivat,
että nykyinen taloustilanne ja teknologiankehitys vaativat taloudelta uudenlaista sopeutumiskykyä.
Etlan toimitusjohtajan Vesa
Vihriälän mukaan parhaiten tässä toimii pohjoismainen lähestymistapa teknologian murrokseen.
. Kuva: Maria Seppälä
OLLI KUIVANIEMI/STT
HELSINKI
KESKIPALKKAISTEN työpaikkojen
osuus työpaikoista tulee edelleen
vähenemään, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos.
Erityisesti teollisuusduunarin ja
konttorityöntekijän kaltaiset keskipalkkaiset duunit ovat olleet
vaakalaudalla työelämän murroksessa. Emme pyri estämään teknologian etenemistä ja kilpailua, vaan
pyrimme hyödyntämään sitä, ja
tekemään ihmisille mahdolliseksi sopeutua siihen, Vihriälä sanoi
kirjan julkistustilaisuudessa.
Kirjassa todetaan, että uudet tuottavat työpaikat syntyvät
markkinoilla tapahtuvan kokei-
lun kautta. 24
9.10.2015
Etla: Keskipalkkaisten töiden osuus pienenee
Teollisuusduunarin ja
konttorityöntekijän kaltaiset
keskipalkkaiset duunit ovat
vaakalaudalla työelämän
murroksessa. Lyhyellä aikavälillä keskipalkkaisten työpaikkojen osuus työpaikoista tulee edelleen pienentymään, arvioi tutkimuspäällikkö
Antti Kauhanen Etlasta.
Hänen mukaansa pidemmällä aikavälillä digitalisaatio alkaa
vaikuttaa myös hyvin palkattuihin
asiantuntijatehtäviin.
Noin kolmasosan työntekijöistä arvioidaan olevan ammateissa, joissa automatiikka ja tietotekniikka korvaavat suurella todennäköisyydellä ihmistyötä seuraavan 10?20 vuoden aikana.
Luku ei kuitenkaan ole tavattoman suuri, kun sitä verrataan työmarkkinoilla koko ajan menossa
olevan rakennemuutoksen vauhtiin, sillä joka vuosi 10?15 prosenttia työpaikoista on uusia.
ELINKEINOELÄMÄN tutkimuslaitos julkaisi torstaina Työn murros
. Muutoksen ja turvan välinen
balanssi pitää joka kerta katsoa,
Sund sanoo.