s.4
Kirjan arvoinen mies
Maanviljelysneuvos Eeri Hyrkkö on
kriittinen EU-tarkkailija. 6 414880 073513
KESTÄVÄ LINJA ENERGIAPOLITIIKKAAN. s. 10. 6
Sasi sai uudet lasit
Kolme konkaria juhli tiistaina 30 vuotta
kestänyttä uraansa kansanedustajina.
Yksi juhlakaluista eli kokoomuksen
Kimmo Sasi sai lahjaksi silmälasit. 8
Loppuuko kohellus?
Keskusta odottaa, että hallitus lopettaa kuntakohelluksen
ja keskittyy luomaan 200 000 uutta työpaikkaa. Kuvassa hän
kirjoittaa omistuskirjoituksen itsestään
kertovaan kirjateokseen. S. 3
KESKIVIIKKO 10.4.2013
N:o 40 . s. 2
KUNNALLINEN KOTIAPU TAKAISIN. 1 ?
Kannatusluvut tapissa
Selkeästi vasemmistoksi profiloituneella
puolueella on jatkossakin paikka
Suomen politiikassa. S. Vasemmistoliitolle
ei merkittäviä kasvunäkymiä. s
Prosessit
kypsyvät omalla elinkaarellaan kuten kävi suurelle marxilaiselle kokeilulle. Tärkeä hengellinen ja henkinen
kolmas pyörä oli puolalaissyntyinen paavi Johannes Paavali II.
Vain paavi ehti virkakautenaan nähdä sekä Berlii-
Nieriää ja Vietnamia
nin muurin murtumisen että Neuvostoliiton hajoamisen. Toinen on
turpeen käyttö ja toinen vesivoimakapasiteetin lisääminen.
Turpeen vahvuus on kotimaisuus, jonka merkitys
korostuu maan vaihtotaseen käännyttyä huolestuttavasti laskuun. Onneksi tämä vaikea vaihe on pääosin
ohi. Kuva: Suomenmaan arkisto
rakentaminen on ympäristön suojelun kannalta ongelmallista. Ja että miksi vuodot hyväksytään.
Me vanhat totesimme, että mitäs tuosta, vuoto oli odotettavissa ja kohta se saadaan
kuriin.
Saimme paljon puhuvia
katseita osaksemme.
Viittasimme nuoruuteemme, jolloin olimme
huolissamme ?oikeista asioista?, kuten Vietnamin sodasta ja...
Nuoret totesivat, että
myös pienet ongelmat pitää hoitaa.
Timo Mikkilä. Trion johdossa oli Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan. Ydinvoima on hyvä nähdä ylimenokauden energiamuotona, kuten kansanedustaja Mauri Pekkarinen linjasi keskustan kantana eduskunnan energiakeskustelussa.
Ydinvoima on olemassa oleva realiteetti, samoin
sen kohtuullinen lisärakentaminen, mutta on myös
tärkeätä nähdä ydinvoima lasku-uralla olevana
energiamuotona. Huoli suoluonnon suojelun mahdollisuuksista on liioiteltu. Juuri noin pitää tehdäkin, ja lisää tällaisia paljastavia
nauhoituksia, hihkaisi nuori keskustelija.
Me vanhat heti nuhtelimme ja totesimme lehtimiesten etiikkaan viitaten, että salaa ei saa nauhoittaa keskusteluja vallankaan, jos niitä julkaistaan julkisesti.
. Tarvitaan siirtymiä ja myös epämieluisia mutta siedettäviä elementtejä. Vahvana pääministerinä hän pani kyllä
Britannian horjuvan talouden järjestykseen, mutta se tapahtui siellä kuten sitten muuallakin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kustannuksella. Sen loppua joudutti kuitenkin ratkaisevasti 1980-luvulla kolme ulkopuolista vaikuttajaa, joista yksi oli pääministeri Thatcher. Pienillä vesistöjärjestelyillä ja voimalaitosten
tehojen nostolla puhdasta vesivoima voidaan tuottaa lisää.
Valitettavasti kevyetkin allashankkeet on nostettu tikun nokkaa ympäristömörköinä. Turpeen plussat lisääntyvät, kun
todetaan, että sen vaihtoehto on lähinnä kivihiili.
Turvetta voidaan hyödyntää kohtuullisen ympäristöystävällisesti, ja juuri niin pitää tehdä. Vapaan kilpailun ihannointi on ollut tehokasta mutta
kylmää talouspolitiikkaa.
Maailmankommunismin romahdus poisti yhden
pidäkkeen uuskapitalismin etenemisen tieltä. Onneksi linja on löytymässä öljyn loppumisen
pelon ja ydinvoiman kauhukuvien hälvennettyä.
Tiukasti puhdasoppisena linja ei voi toimia. Silti ei ole epäilystä siitä, että juuri Reagan vaikutti kumpaankin tapahtumaan välillisesti mutta ratkaisevalla tavalla.
Thatcherin ja hänen oppimestarinsa Reaganin talouspoliittinen kumous ei tuota historiallisessa arvioinnissa yhtä jakamatonta kiitosta kuin kylmän
sodan lopettaminen, mitä itäblokin murtuminen
merkitsi. Ydinvoiman ?pahuus. Thatcherin virkakausi päättyi juuri ennen
Neuvostoliiton hajoamista ja Reagan jätti virkansa
jo ennen Berliinin tapahtumia. Suota on suojeltu paljon ja sitä riittää kaikessa
tapauksessa suojeltavaksi paljon lisääkin.
Vesivoima tuottaa puhdasta energiaa, mutta sen
Turve ja allashankkeet kuuluvat
energialinjan agendalle.
PALAVERIN lopussa esille nousivat nieriä, näyttelijä Jasper Pääkkönen ja Itämeren lohi.
Kävi ilmi, että Etelä-Karjalassa Kuolimon järvellä käydään taistelua Suomen uhanalaisimman kalalajin Saimaan nieriän olemassaolosta.
Ja että vuoden kalamieheksi valittu Pääkkönen syyttää blogissaan viimeisten elossaolevien nieriöiden suojelun romuttuvan, koska yksi ammattikalasta on hankinut itseleen luvan kalastaa avomeripyydyksillään nieriän tärkeimmällä rauhoitusalueella.
?Kun Koijärven muisto on haalistunut ja teho kadonnut,
tarvitaan uusia ikoneja ja uskonkappaleita pitämään yllä
tunnelmaa. Sosialismi edusti kuitenkin ellei muuta niin teoreettista
vaihtoehtoa ja sellaisena pientä pelotetta.
NUORTEN ryhmään kuuluva pohti tuohtuneena, kuinka
väärin on, että nieriä uhkaa kadota.
Me vanhaan kaartiin kuuluvat muistelimme yhteen
ääneen, kuinka maukasta nieriää itse kukin meistä oli
nauttinut ja missä tilaisuuksissa.
Kaikki palaverin nuoren ryhmän edustajat loivat meihin vanhoihin merkitseviä katseita.
Keskustelun aloittanut nuori totesi Kasperin olleen
kutsuttuna maa- ja metsätalousministeriöön, koska oli
esittänyt kritiikkiä Suomen kalastuspolitiikkaa kohtaan.
Mister Pääkkönen oli kritisoitunut uuden Suomen blogissaan mm. Vuotoksesta on eräillä tahoilla tehty kirosana, vaikka se kohtuullisesti toteutettuna se tuottaisi puhdasta, lähes
ilmaista ja helposti säädeltävää energiaa.
T
urve ja allashankkeet ovat asioita, joita täytyy
ja kannattaa pitää pitkän energialinjan agendalla. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Pitkä linja tarjolla
energiapolitiikkaan
E
nergiapolitiikkaan on tarjolla pitkä kestävä
linja, jonka runko on biopohjainen ja muu uusiutuva energia, myös jätteiden hyödyntäminen. . Jos tällainen tunnelmointi saa yliotteen energiapolitiikassa, se käy kalliiksi niin kansantaloudelle kuin pitkässä juoksussa myös ympäristölle ja ilmastolle.
Thatcher liikautti historian kulkua
E
desmennyt Margaret Thatcher oli 1900-luvun
jälkipuoliskon vaikutusvaltaisimpia valtiomiehiä, eurooppalaisittain ehdotonta ykköskaartia. ei saa estää näkemästä sen etuja ilmastopolitiikan näkökulmasta.
Johdonmukaisen energialinjan ihanteellisten ja
vain siedettävien elementtien joukosta erottuu kaksi tärkeätä mutta riitautettua hanketta. Hän oli voimakastahtoinen konservatiivi,
joka vaikutti merkittävästi kahteen tuon ajan suureen tapahtumaketjuun, Neuvostoliiton johtaman
eurooppalaisen kommunismin romahdukseen ja
uusliberalistisen, oikeammin uuskapitalistisen talouspolitiikan nousuun.
Historialliset mullistukset ovat harvoin yhden tai
muutaman vaikuttajan aikaansaannosta. Kotimaisuus merkitsee myös työtä suomalaisille. Viimein yksi nuorista totesi, että
oli se nyt hyvä, että Kasper salaa nauhoitti keskustelun,
jonka kävi ministeriön virkamiesten, esimerkiksi kalastusneuvoksen Markku Aron kanssa.
Keskustelussa olleet virkamiehet olivat Pääkkösen
mukaan sanoneet, että toivottavasti turhasta konfrontaatiosta ja kirjoittelusta päästään eroon, koska kaikki
lohikirjoittelu häiritsee maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) työtä.
. Öljystä ei päästä eroon kertaheitolla, ei valitettavasti kokonaan edes kivihiilestä. uhanalaisen lohen liian suuria kalatuskiintiöitä.
Me vanhat muistelimme tässä vaiheessa, kuinka
monta maittavaa kohtaamista meillä oli ollut lohen
kanssa.
NUORET olivat hiljaa. Kyllä saa ja pitääkin julkaista, sanoivat nuoret lähes
kuorossa.
TOINEN nuorista viittasi päivän uutiseen, että kaivosyhtiö Talvivaaran alueella taas vuotaa.
Ja että ei saisi vuotaa. Valitettavasti lähinnä vihreät ovat demonisoineet nämä asiat.
Kun Koijärven muisto on haalistunut ja teho kadonnut, tarvitaan uusia ikoneja ja uskonkappaleita pitämään yllä tunnelmaa
Annammeko todella turvallisen elämisen ja
oikean kasvatuksen rajojen hämärtyä?
Minusta kenenkään ei pidä sietää arjessaan sellaista toimintaa, jota Helsingin tapaukset ilmentävät. Siksi kasvattamiseen tarvitaankin ?koko kylä. . Näemme kuitenkin koko ajan uusia esimerkkejä siitä,
miten vastuu on siirtynyt julkiselle vallalle.
Kenenkään ei ole hyvä olla vanhemmuudessaan yksin. Koko yhteiskunnassa olisi jo korkea aika osoittaa selvästi, ettei
tällaista toimintaa hyväksytä.
Vanhempien, opettajien ja yhteiskunnan
tehtävä on kasvattaa ja asettaa rajat. Alppilan koulun tilanteessa se vaikuttaa käytettävissä olevien tietojen nojalla
arvioituna liian rankalta toimenpiteeltä.?
?Millaisen viestin opettajan
saama ankara rangaistus antaa
niille oppilaille, jotka jatkuvasti etsivät rajojaan kuin uhmaikäiset kaksivuotiaat. Nyt alkaa entistä enemmän näyttää siltä, että uudistuksen päätavoitteena on hallintomalli, joka tukisi mahdollisimman tehokkaasti kuntauudistusta. Asiantuntijoiden rooli valmistelussa on hämärä, poliittisia
linjauksia lyödään lukkoon hätäisesti, ja vaikutusten arviointi
jää vajaaksi. vanhemmat ja koko
lähiyhteisö isovanhemmista lähisukulaisiin,
kummeihin, ystäviin ja naapureihin.
Useimmiten riittäisi se, että lasten kaveriporukan vanhemmat sopisivat keskenään
yhteiset pelisäännöt lasten kotiintuloajoista, netissä pelaamisesta tai nukkumaanmenoajoista.
Työnantajalle olisi puolestaan ihmisten
arjen oravanpyörässä kilpailuetu, jos se
huomioi toiminnassaan vanhempien työnja perhe-elämän yhteensovittamisen.
JOKO NYT kasvatuksen yhteisöllisyydestä voitaisiin keskustella ilman kukkahattujen jakamista?
Tosin se on pieni hinta, jos pääsemme
keskustelemaan oikeista ja vakavista asiois-
ta ja hakemaan niihin käytännöllisiä arjen
ratkaisuja.
Pitkällä tähtäimellä voimme ehkäistä kotien ongelmien kärjistymistä ennaltaehkäisevästi panostamalla perheiden hyvinvoinnin tukemiseen.
Muutamien lisäeurojen sijaan olennaisempaa on hakea keinot vanhempien jaksamiseen ja arjessa selviämiseen esimerkiksi silloin, kun vanhemmat ovat valvoneet kuukauden putkeen pikkuvauvan koliikin takia.
Yhdeksi keinoksi ehdotan, että palautetaan perheille kunnallinen kotiapu.
Muut lehdet
HELSINGIN SANOMIEN mielestä
hallituksen toiminnalle sosiaali
ja terveyspalvelujen uudistamisessa voisi nauraa, ellei kyse olisi
vakavasta asiasta.
?Osa sotkuista selittyy kuuden
puolueen hallituksen vaikealla
sielunelämällä, joka on heijastunut moneen muuhunkin päätökseen. Oletettavasti nämä oppilaat pitävät opettajalle annettuja potkuja suurena
voittonaan ja lähtevät entistäkin
röyhkeämmin ottamaan mittaa
opettajista.
Tapahtunut murentaa opetushenkilökunnan auktoriteettia ja vaikeuttaa osaltaan sellaisen kunnioituksen rakentamista,
jonka jokainen opettaja tarvitsee
omaan työkalupakkiinsa.?. Suurempi selitys on
kuitenkin löydettävissä koko uudistuksen alkuperäisistä tavoitteista ja niiden hämärtymisestä
matkan varrella.?
?Matkan varrella kuva päämäärästä on sumentunut. Siihen
on silloin myös oltava lain sallimat keinot.
KESKUSTANAISET nostivat viime syksynä
Lapset ja nuoret uhkaavat jakaantua entistä jyrkemmin
hyvin- ja pahoinvoiviin.
Poliisin mukaan nuoret voivat olla kovaääniä isoissa ryhmissä, mutta kyse on useimmiten ihan tavallisesta ajanvietosta.
Eliisa Terho vietti tiistaina kavereineen aikaa Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä. Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
keskustelun lasten ja vanhempien kotiintuloajoista.
Halusimme rohkaista keskustelua siitä,
miten yhteiskunta voi tukea vanhempia ja
onko tämä maa rakennettavissa yhteisöllisemmäksi.
Totta kai vanhemmilla on aina suurin
vastuu lasten hyvinvoinnista. 10.4.2013
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Yhteisöllisyys tukee
vanhemmuutta
Elsi Katainen
Suomen Keskustanaisten puheenjohtaja
PÄÄSIÄISENÄ poliisi poisti kymmeniä häiriköineitä nuoria Kampin kauppakeskuksesta. Tällä viikolla Alppilan yläasteen opettaja sai potkut työnnettyään pahasti häiriköinyttä oppilasta pois ruokalasta.
Uutiset olisi helppo sivuuttaa yksittäistapauksina, mutta jokainen näkee omin silmin, että ne kertovat laajemmista ongelmista Suomessa.
Julkisilla paikoilla, kuten kauppakeskuksissa, joukkoliikenneasemilla ja kouluissa
päivittäin häiriköivät ja haistattelevat lapset ja nuoret ovat jäävuoren huippu suomalaisten perheiden lisääntyneestä pahoinvoinnista.
TODETTAKOON jälleen, että suurin osa
suomalaisista nuorista, lapsista ja lapsiperheistä voivat ihan hyvin.
Kuitenkin tutkimusten mukaan lapset ja
nuoret uhkaavat jakaantua entistä jyrkemmin hyvin- ja pahoinvoiviin. Sosiaali- ja
terveyspalvelut alkavat vaikuttaa koko uudistuksen oheistuotteelta.
Koska kyse on vallan uudelleenjaosta eikä palvelujen uudistamisesta, mukaan kuvaan tulevat normaalit poliittiset intohimot eli henkilöjännitteet ja puolueiden väliset kiistat.
Alan asiantuntijat ovat yksi
kerrallaan siirtyneet sivustakatsojiksi. Poliitikot ovat tähän asti
ohjanneet taustalla asiantuntijavalmistelua ja virkamiesten työtä. Alppilan yläasteen tapahtumien
toinen osapuoli oli 15-vuotias nuori.
Hyväksymmekö todella sen, että tämänikäiset lapset ottavat johdon käsiinsä. Lastensuojelun avohuollon asiakkaita on lähes 80 000.
Ongelmien kärjistyminen näkyy erityisesti suurena huostaanottojen määränä.
Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia on lähes 18 000.
Kampin ostoskeskuksesta poistetuista
nuorimmat olivat 9?10-vuotiaita koulukotikarkureita. Heidän olisi nyt syytä kertoa
julkisuudessa, mihin uudistuksella oikein tähdättiinkään.?
ILTALEHTI hämmästelee helsinkiläisopettajan erottamista sen jälkeen, kun tämä oli poistanut häiriköineen oppilaan koulun ruokalasta.
?Työsuhteen purkaminen on
rankin työelämässä tunnettu
rangaistusmuoto
Pääministeri Katainen, te johdatte tätä orkesteria, teidän tehtävänne on pysäyttää tämä kohellus,
keskustajohtaja vaati.
HALLITUS on Sipilän mukaan tehnyt suuret leikkauksensa pääosin
kunnilta eli tavallisten ihmisten
palveluista, etupäässä vanhuksilta ja lapsiperheiltä.
. Tuottavuus paranee vähentämällä tehtäviä tai tekemällä asioita fiksummin esimerkiksi tietotekniikan avulla. Keskustan tavoitteena on kotimaisen, uusiutuvan energian
osuuden lisääminen yli puoleen
koko Suomen energiantarpeesta
vuoteen 2030 mennessä. Kysymys ei ole pelkästään talouden kylmistä luvuista: eriarvoistumisen pysäyttäminen tulee
olla kirkas tavoitteemme.
Hän korostaa, että keskustan
kakkarasta löytyvät talousohjeiden lisäksi myös huolenpidon ja
vastuunoton näkökulmat.
VAALIKAUDEN puoliväliin päässyt
Jyrki Kataisen (kok.) kuuden puolueen hallitus sai eduskunnan talouskeskustelussa keskustajohtaja
Juha Sipilältä railakkaan neuvon.
. 4
10.4.2013
Ongelmat on siirretty kuntien,
työmarkkinajärjestöjen
ja seuraavan hallituksen ratkaistaviksi.
Puheenjohtaja Juha Sipilä ja kansanedustaja Jai Leppä kättelivät eduskunnassa, kun Leppä teki tilaa takarivistä kolmanteen riviin, likemmäs hallituksen aitiota ja perussuomalaisten Timo Soinia, siirtyneelle keskustan puheenjohtajalle. Kuva: Trond H. Ongelmat on siirretty kuntien,
työmarkkinajärjestöjen ja seuraavan hallituksen ratkaistaviksi.
JULKISEN talouden kestävyysvaje
on noin 10 miljardia euroa. Hän löytää
hallituksen kehyspäätöksistä vain
yhden mittaluokaltaan oikean asian. Puoli vaalikautta on tuhrautunut epämääräiseen odotteluun ja
jahkailuun.
. Sen tueksi tarvitaan ratkaisuja kilpailukyvyn, teollisen pohjan
uusiutumisen, koulutuksen sekä
suomalaisen yrittäjyyden ja omistajuuden puolesta.
KESKUSTA uskoo vahvasti vihreään talouteen ja tietotekniikan
osaamisen hyödyntämiseen uusilla toimialoilla.
. Nämä leikkaukset vastaavat
34 000 ihmisen vähentämistä sairaanhoitajien, sihteereiden, siivoojien, sosiaalityöntekijöiden
tai opettajien tehtävistä. Olemme ajautumassa Euroopan talouden ihmelapsesta Kreikan tielle. Tällöin
emme tarvitse myöskään uusia
ydinvoimalupia.
KESKUSTA on esittänyt yli kolmen
miljardin euron rahastoa, joka
osaltaan varmistaa teollisuuden
uusiutumisen ilman lisävelanottoa.
Sipilän toinen miljardiluokan
kysymys on työurat sekä työmarkkinaratkaisu.
. Mutta en jättäisi kaikkea yhden kortin varaan.
PENTTI MANNINEN
SIPILÄ sanoo, että tämä aika vaa-
HELSINKI
tii huolellista asioiden valmistelua, päättäjiltä vahvaa arvopohjaa, kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta.
. Tämä hallitus haluaa ensin rakentaa Suomesta keskitetyn
epäkuntiin perustuvan yhteiskunnan ja sovittaa siihen terveyden-
huollon palvelut. Arvoisa pääministeri, teidän tilanteessanne en kitkuttelisi, vaan
eroaisin, Sipilä sanoi valtiontalouden vuosien 2014?2017 kehysselonteon lähetekeskustelussa.
Hän mukaansa Suomen suurin uhka ei ole eurokriisi, ei osaamattomat yritykset, ei ymmärtämätön kansa, vaan toimintakyvytön hallitus.
SUOMI on Sipilän mukaan kohta virallisestikin taantumassa, ja
kansakunta velkaantuu.
. Terveydenhuollon tietojärjestelmissä on edelleen
parin miljardin vuotuinen säästöpotentiaali.
Työssä jaksaminen ja työhyvinvointi on Sipilän viides miljardiluokan kysymys.. Siinä tuhotaan
poliittisen ideologian vuoksi terveydenhuollon toimivatkin osat.
. Hallitus ei ole tehnyt mitään
työurien pidentämiseksi ja työmarkkinasopu jäi syntymättä.
Kolmas miljardiluokan ratkaisu
Sipilän luokittelussa on mielenterveysongelmat ja nuorten ennenaikainen eläköityminen.
KUNTIA koskevia uudistuksia Sipilä pitää neljäntenä miljardikysymyksenä.
. Hallitus ei saavuta itse asettamiaan makrotalouden ta-
voitteita.
. Ne mahdollistavat koko maan
pitämisen elinvoimaisena ja suomalaisen maatalouden ja ruoantuotannon jatkumisen.
. Tämä on
väärä tapa hakea tuottavuutta.
. Pakka on tässä huomattavasti pahemmin sekaisin kuin viime
viikolla muutetussa osinkoverotuksessa. Ensimmäiseksi meidän pitää luoda 200 000 uutta työpaikkaa. Se on yhteisöveron alennus.
. Trosdahl/Lehtikuva
En kitkuttelisi, eroaisin
Keskustajohtaja
Juha Sipilä
ällistelee
hallituksen
tuhraamista.
SIPILÄN mukaan Suomi tarvitsisi
nyt miljardiluokan ratkaisuja ainakin viidessä asiassa. Suomi tarvitsee Sipilän mukaan miljardiluokan ratkaisuja ainakin viidessä asiassa.
Hän vastasi, että se on kollaamassa, kun on maaliskuu. pystyvän
tehtyihin päätöksiin.
. Vastustajat todistelevat, ettei köyhiä kuntia yhdistämällä synny varakkaita kuntia.
Pekka Tiinanen
Iltalehdessä
Kaivososakeyhtiö Talvivaara ?palkitsi. Teemme
kansakunnan kannalta parhaita mahdollisia ratkaisuja, ja jos
päätöksiä pitää tarkentaa, sitten
me tarkennamme niitä, Urpilainen sanoi esitellessään hallituksen kehysriihen päätöksiä eduskunnalle.
Verolakien jatkovalmistelu tehdään tarkentuneiden laskelmien
pohjalta.
. Hänen uusi
paikkansa on kolmannessa rivissä.
Tilaa teki keskustan Jari Leppä. Hän sanoi, että
nyt hallituksen ratkaisujen jälkeen
yrityksillä on velvollisuus näyttää,
mihin ne isänmaan puolesta pystyvät.
Urpilainen myös varoitteli, että
edessä voi olla uusia leikkauksia ja
veronkorotuksia, jos työllisyyden
vahvistamisessa ei nyt onnistuta.
Jutta Urpilainen varoitti uusista
uusista leikkauksista ja veronkorotuksista.
lyhyesti
Ylimielisyys kostautui
YK:n turvaneuvostovaalissa
SUOMI ei saanut paikkaa YK:n turvaneuvostossa muun
muassa siksi, että monet maat kokevat Pohjoismaat ylimielisiksi.
Useiden maiden edustajat pitävät pohjoismaista moraalisen paremmuuden asennetta rasitteena, ilmenee
ulkoministeriön teettämästä selvityksestä.
Suomi hävisi viime lokakuussa YK:n turvaneuvoston
vaihtuvien jäsenten vaalissa Australialle ja Luxemburgille.
Selvityksessä käydään läpi monia tekijöitä, joilla kansainvälistä profiilia voi nostaa.
Raportissa kiinnitetään huomiota esimerkiksi siihen,
että Suomen osallistuminen YK-operaatioihin on vähentynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä. Ajatukset pitänee
ajatella ja elämä elää edelleen ihan itse.
Reetta Meriläinen
Helsingin Sanomissa
Ympäristöministeri Ville Niinistö, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja viestintäministeri
Krista Kiuru (takana) kuuntelivat eduskunnan lähetekeskustelua hallituksen kehyspäätöksestä.
Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
Olin käymässä ystäväni luona Raisiossa. Hänellä oli kolme
kissaa ja ihmettelin, missä yksi kissa on. Jos korjattavaa vielä löytyy, sitten ne korjataan, Urpilainen sanoi.
Urpilaisen mukaan hallitus teki kaikki ratkaisunsa vahvistaakseen työllisyyttä. Vastaavasti keskustan Paula Lehtomäki, Tapani Tölli, Lasse Hau-
tala ja Ari Torniainen siirtyivät istumajärjestyksessä pykälän taaksepäin.
Sipilän paikasta eduskunnan istuntosalissa on
keskusteltu keskustan ryhmässä siitä lähtien, kun
hänet viime kesänä valittiin puolueen puheenjohtajaksi.
Aivan eturiviin puoluejohtajalle ei kuitenkaan
tehty tilaa, sillä eduskunnan perinteiden mukaan
pisimpään kansanedustajina istuneet saavat paikat edestä.
Vasemmistoliitto ja vihreät
jatkoivat verojupinaa
STT
HELSINKI
HALLITUKSESSA istuvien vasemmistoliiton ja vihreiden edustajat
jupisivat eduskunnan kehyskeskustelussa vieläkin hallituksen veropäätöksistä.
Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen harmitteli, että hallituksen maine sai kolauksen, kun
osinkojen veromalli vietiin aluksi läpi hätäisesti ja puutteellisin
tiedoin.
Vihreiden Johanna Karimäki piti uuttakin ratkaisua turhan
anteliaana kaikkein rikkaimmille. Sosiaali- ja
terveyspoliittisen ministerityöryhmän on määrä käsitellä
asiaa keskiviikkona kokouksessaan.
Guzenina-Richardson kertoi sunnuntaina sopineensa
sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) kanssa,
että kokoomus antaa kolme lisänimeä työryhmäehdokkaiksi. Kuka järjestäisi valmennuskurssin, joka valmentaisi nuoria työelämään?
Suvi Kerttula
Ilta-Sanomissa
Kuntauudistuksen tavoitteena on luoda nykyistä vahvempia peruskuntia. Esimerkiksi räikeät työtulon
muunnot pääomatuloiksi olisi
estettävä.
Suurissa hallituspuolueissa
päätöksiin oltiin tyytyväisiä. osakeantiin osallistujat uudella vuodolla.
Kyösti Jurvelin
Kauppalehdessä
Vauras ihminen voi pestata ikioman valmentajan (personal trainer) kunnon kohentamiseen tai ammattijärjestäjän
(personal organizer) huushollin sekamelskan selvittämiseen. En tiedä kenenkään vielä palkanneen henkilökohtaista ajatteluapua (personal thinker). 5
10.4.2013
Juha Sipilä siirtyi pois takarivistä
STT HELSINKI
KESKUSTAN puheenjohtaja Juha Sipilä on siirtynyt
eduskunnassa pois takarivistä. Sosiaali- ja terveysministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) mukaan kaikki hallituspuolueet ovat voineet esittää lisäjäseniä jo nimettyyn
työryhmään.
Lisäjäseniä ryhmään haetaan perusterveydenhuollon
ja sosiaalipuolen käytännön työn osaajista. Risikko kuitenkin kiisti tiedon.
lainat
Maailma on täynnä yhdistyksiä, työryhmiä, kursseja ja
puolueita, mutta yhdestä en ole koskaan kuullut. Tämä hallitus ei pelkää ei-
kä pelaa mitään pelejä. Kokoomuksen Lenita Toivakka rehvasteli, että kukapa olisi uskonut
?sekametelihallituksen. Vieläpä tilanteessa, jossa apua
on turha odottaa ravan roiskutteluun keskittyvältä oppositiolta
tai vastakkainasettelua lietsovilta työmarkkinajärjestöiltä, Toivakka sanoi.
SDP:n Jouko Skinnarin mielestä sopeutuspäätökset tehtiin niin
oikeudenmukaisella tavalla kuin
se on inhimillisesti ottaen mahdollista.
. Suomi voisi
ottaa lisää rauhanturvatehtäviä ja tukea kriisinhallintaa
erityisesti Afrikassa.
Selvityksen mukaan kahdenväliset suhteet eri maiden
kanssa ovat erityisen tärkeitä kansainvälisen kannatuksen saamiseksi.
Sote-ryhmään valitaan
lisävahvistuksia
SOTE-SELVITYSTÄ pohtivaan työryhmään valitaan keskiviikkona uusia jäseniä. Verolainsäädännön moniulotteisuuden vuoksi esityksiin jäänee
soveltamishaasteita oikeudenmukaisuus- ja kohtuustavoitteineen,
hän sanoi.
VALTIOVARAINMINISTERI Jutta Urpilainen (sd.) selitti hallituksen
veivaamista osinkoveroja koskevien päätösten kanssa.
Urpilaisen mielestä poliittisilla päättäjillä pitää aina olla nöyryyttä parantaa aiemmin tehtyjä
päätöksiä.
. Nuhtelin häntä:
etkö ole leikkauttanut sitä, johon hän vastasi, olen tietty,
mutta se toimii konsulttina.
Eevi Raunio
Turun Sanomissa. Uusi paikka on lähempänä hallituksen aitiota ja perussuomalaisten
puheenjohtajaa Timo Soinia.
Ensimmäisen kauden kansanedustajana Sipilä
sai vaalien jälkeen paikan takarivistä. Kaipaan
sitä aina keväisin, kun valmennuskurssit alkavat sparrata opiskelijoita pääsykokeisiin
Tämä johtuu siitä, että
kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho vaikuttavat
omassa Vasenryhmässään.
Vasemmistoliiton suurin äänestäjäkunta löytyy eläkeläisistä,
jotka äänestävät uskollisesti puoluetta, on se sitten hallituksessa
tai oppositiossa. Lisäksi duunariääniä on vuotanut
Vasemmistoliitosta Perussuomalaisiin.. Vasemmistoliitto liputtaa
myös punavihreänä ekologisuuden ja suvaitsevuuden airueena.
Vasemmistoliiton kannatus oli
ennen vuodenvaihdetta hiljalleen
laskussa, mutta jatkossa paljon on
kiinni esimerkiksi suhteesta Vihreisiin ja Sdp:hen.
Vuoden 2011 eduskuntavaalitutkimuksesta käy ilmi, että Vihreistä liikuttiin Vasemmistoliittoon enemmän kuin toiseen
to
suuntaan. Gallup-kannatus on
ollut 7,9?8,5 prosenttiyksikön
välillä.
Puolueen taktikot toivovat,
että Suomen yhteiskunnallisessa pohjavireessä tapahtuisi jotakin sellaista, joka nostaisi Vasemmistoliittoa. Ei ihme, jos
s
Vasemmistoliiton gallup-kannatus saisi piikin seuraavassa mittauksessa. Ratkaisevaa apua hoksautukseen tuli keskustan puheenjohtajalta Juha Sipilältä.
Siinä missä riihi oli hallitukselle huonoa brändiä, Paavon tempaus oli hänelle ja Vasemmistoliitolle hyvää brändiä. äänestäjäkunos
ta sijoitti itsensä vasemmisto-oik
keisto
-akselilla lähemmäksi vasenta ääripäätä kuin esimerkiksi
sateenkaarihallitusten jälkeen
vuonna 2003.
Miten mahtaa käydä tämän
vaalikauden päätyttyä?
Liikenneministeri Merja
Kyllösen odotettiin olevan
Vasemmistoliiton todellinen
ääni hallituksessa, mutta esimerkiksi syrjäseutuja ei ole
kuitenkaan hallituksessa suositk
tu Kyllösestä huolimatta. -tyyliin.
Arhinmäki havahtui äskettäisen
hallituksen kehysriihen jälkeen ja
sai muutoksia kiisteltyyn rikkaita suosineeseen osinkoverotukseen. Kyllönen
on hoitanut postiaan jämäkästi ja
ainakin tästä häntä arvostetaan.
Puolue yrittää olla moderni vasemmistopuolue, ja esimerkiksi korpikommunismin henki ei
enää puolueessa juurikaan lemahda. Onko
Vasemmistoliitolle ja sen ohjelmalle sosiaalista tilausta?
PUOLUE on profiloitunut selkeästi köyhimpien puolustajana, solidaarisuuden ääni-
torvena ahneutta ja kapitalismia
vastaan. Kiitosta on tullut aktiivisuudesta ja nuorekkuudesta. Hän on jo ehtinyt ilmoittaa pyrkivänsä jatkokaudelle ja
valitaankin yksimielisesti toukokuussa.
Omiltaan hän ei ole pahemmin
saanut kritiikkiä. 6
10.4.2013
Yllätys olisi, jos Vasemmistoliiton kannatus alkaisi kääntyä trendinomaisesti selvään laskuun nykyisestä kannatuksesta. Vasemmistoliitto oli
su
nettoaja myös vasemmiston sine
säisissä äänisiirtymissä.
sä
Vasemmistoliitto on nyt hallituspuolue. Kuva: Maria Seppälä
Vasemmistoliitto odottaa
yhteiskunnallisesta pohjavi
Puheenjohtaja Paavo Arhinmäen asemaa ei juuri nyt kukaan horjuta
TIMO MIKKILÄ
HELSINKI
VASEMMISTOLIITTO onnistui hallitusneuvotteluissa keväällä 2011 ja
havaitsi lopussa yllättäen pukanneensa itsensä Kansallisen Kokoomuksen ja Sdp:n vetämään
kuuden puolueen hallitukseen.
Kahden ministerin Vasemmistoliitto ei ole kuitenkaan onnistunut
Jyrki Kataisen (kok.) hallituksessa, jonka päätösten painotukset
ovat ideologisesti kaikkea muuta kuin vasemmistopainotteisia.
Puheenjohtaja, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on onnistunut hyvin puolueen
puheenjohtajana. Myös kaupunkien nuoret äänestäjät ovat tärkeitä.
Heille on ominaista painottaa esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksia, solidaarisuutta, ympäristönsuojelua ja kansalaisvaikuttamista.
SEN sijaan maakuntien miehet
ovat Vasemmistoliitossa jo selvästi katoava luonnonvara. Ollessaan opposititu
ossa ?vasureitten. Media, vallankin
iltapäivälehdet, on herkästi uutisoinut ministerin töistä ?Arhin-
mäki ei ehtinyt paikalle
Eläkeläiset äänestävät puoluettaan tekee se sitten melkein
mitä tahansa.
Hallituksessa olo on jo kääntänyt Vasemmistoliiton puoluekoneiston niin selkeästi päivänpolitiikkaan, että puolueella ei ole jäänyt enää aikaa ideologiseen analyysiin ja muuhun työhön. Kuva: Jari Laukkanen
Puolueveteraani Esko-Juhani Tennilä lienee ehdokkaana EU-vaaleissa. Sen sijaan Länsi- ja
Itä-Suomi eivät ole olleet otollisia
alueita. Nyt
on tuuli kääntynyt.
Puolueessa uskotaan, että ne,
jotka hallitsevat tämän päivän yliopistoja hallitsevat huomispäivän
mediaa ja julkista keskustelua.
Lisäkannatusta Vasemmistoliitto voi myös saada Vihreitten kannattajista ja pätkätöitä tekevistä
akateemisista ja muista nuorista
kansalaisista.
Vasemmistoliittoa kannatetaan erityisesti Pohjois-Suomessa ja Lapissa. Hissukseen pienenevä puolue, mutta sosiaalista tilausta on, Juurikkala kiteyttää.
Juurikkalan mielestä Vasemmistoliitossa on vieläkin
kahtiajakoa, vaikka siitä irtosi eduskunnan tasolla kahden edustajan Vasenryhmä.
. Jäsenistössä on EU-myönteisiä ja -kielteisiä vallankin vanhemmassa polvessa.
Uskottava EU-politiikka on
vasureille paljon tärkeämpää kuin
monelle muulle puolueelle, koska
muissa puolueissa mennään henkilökarismalla läpi. 7
10.4.2013
KOMMENTTI
Puolue yrittää
olla moderni
vasemmistopuolue.
Arhinmäen ja Sdp:n Jutta Urpilaisen
yhteistyö on sujunut. Ei nyt täyden kympin arvoisesti, mutta niin kuin nyt
monipuoluehallituksessa voi saada aikaan, Juurikkala
hymähtää.
Juurikkala uskoo, että selkeästi vasemmistoksi profiloituneella puolueella on paikkansa myös Suomen politiikassa jatkossakin. Meillä on selkeämpi profiili vihreyden suhteen. Hän ei . Myös Etelä-Suomen teollisuuspaikkakunnilla on mennyt
melko hyvin.
Yllätys olisi, jos Vasemmistoliiton kannatus alkaisi kääntyä trendinomaisesti selvästi laskuun.
Kannatus on asettunut vakaalle
tasolle, jolla se pysyy jatkossakin.
Artikkelia varten on haastateltu
Åbo Akademin vaalitutkija Jussi Westistä, Oulun yliopiston professoria ja politiikan viestinnän
tutkijaa Erkki Karvosta ja tohtori, tutkija, kansanedustaja Anna
Kontulaa (vas.).
Sarjassa käsitellään
eduskuntapuolueiden nykytilaa.
VASEMMISTOLIITTO on pitänyt perusturvaan liittyviä kysymyksiä esillä. Aiemmin hän lensi hetken mielijohteesta seuraamaan jotakin huippuottelua toiselle puolelle Eurooppaa.
Arhinmäki huolehtii myös kunnostaan lenkkeilemällä säännöllisesti. Nykyinen ministerinsalkku ei ole niinsanotusti painava, koska ykkössalkkuja kantavat pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.).
Kulttuuriministerin paikka on ollut tuulinen, ja
arvostelua on tullut herkästi siitä, mihin tilaisuuksiin ministeri ehtii ja onko tennarit vai nahkakengät jalassa.
Hallitusten infoissa Arhinmäki asettaa sanansa
tarkasti tukien toteutettuja ratkaisuja ja päätöksiä. Vasureissa tämä ei riitä nostamaan Brysselin
koneeseen, kannattajat kun ovat
sen verran ronkeleita.
Uutta kannattajakuntaa on tullut, pitkästä aikaa jäsenmäärä on
ylittänyt kymppitonnin, mitä pidetään rajapyykkinä.
LOHTUA on tuonut se, että Vasem-
mistoliitto arvioi olevansa suurin
puolue yliopistoissa. Merkittäviä kasvunäkymiä ei kuitenkaan voi ennustaa.
. Vihreän Liiton eduskuntaryhmän poliittinen sihteeri Timo Juurikkala sanoo, että ?siinä on jopa
tullut onnistumisia?
.
. Nuorista ainakin Li Andersson ja myös
ministeri Kyllönen lähtevät kilpaan.
Ehdokasasettelun pitää olla tosi
hyvä ja monipuolinen, jotta Vasemmistoliitto saisi paikkansa takaisin.
Tarkan pelin mies
Hissukseen
pienenevä puolue
Vasemmistoliitto ei ole pystynyt
hallituskaudellaan luomaan uskottavaa EU-politiikkaa. Aiemmin
vihreät hallitsivat yliopistoja. Ja korjausliike osinkoverotuksessa oli Paavon ansiota.
Juurikkalan mukaan pääkaupunkiseudulla on joukko
äänestäjiä, jotka vaaleissa pohtivat, äänestävätkö vihreitä vai vasureita.
. Arhinmäki on onnistunut julkisuudessa ja käyttää
kieltä ja kommentteja, jotka myös pääsevät julkisuuteen.
Arhinmäen ministeriprofiili on kuitenkin jäänyt Juurikkalan mielestä epätasaiseksi. ainakaan vielä . Yksi hallituskausi ei vaikuttane heidän asenteisiinsa suuntaan tai toiseen. Isoja
siirtymiä ei meiltä heidän suuntaan tule, Juurikkala sanoo.. Lenkkien aikana hahmottuvat myös monet työasiat ja politiikan taktiset
kuviot. Hän seurasi viime kesänä
keskustan puoluekokousta Rovaniemellä. Tällä
voi olla vaikutusta nuorempaan
kannattajakuntaan.
Eurovaaleissa Vasemmistoliitolle voi käydä uudelleen kylmät. Viime kerralla puolue ei saanut Brysselin koneeseen edustajaa. Pitkäaikainen ex-kansanedustaja EskoJuhani Tennilä potkii jo pilttuussa odottaen areenalle pääsyä. Onnistumisiakin on toki tullut.
. ole keikutellut hallituksen venettä.
Koko ajan hän miettii ja seuraa avustajineen
ja muun puoluejohdon kanssa, mitä kannattaisi tehdä, jotta kahdeksan prosenttiyksikön pintaan asettunut puolueen
kannatus kohenisi.
Kovin helpolla Arhinmäki ei
vaalikauden puolivälissä lähde
poliittisiin manöövereihin.
Toukokuussa Vasemmistoliiton väki kokoontuu puoluekokoukseen, ja Arhinmäki huudetaan jatkokaudelle.
Syksyllä tarkan pelin mies
saattaa lähteä hyökkäykseen
muun hallitusjoukkueen ihmetellessä.
Timo Mikkilä
reestä
Äänet vaaleissa tulevat jatkossakin kahdelta ryhmältä, nimittäin eläkeläisiltä ja nuorilta. Kuva: Jari Laukkanen
apua
PAAVO ARHINMÄKI harrastaa huippujalkapalloilun seuraamista, ja tämähän sopii kulttuuri- ja urheiluministerille
Hän muistuttaa, että materiaalinen talouskasvu koituu planeetalle ja ihmisille
hyvin raskaaksi.
Maliranta myöntää, että talouskasvu
on aina ollut kestämättömällä pohjalla.
Sen jatkuminen on edellyttänyt tekno-
Ei kah
logian ja tuotantotapojen uudistumista.
. Hän sanoi
Anttilan ymmärtäneen, että aikaansaannokset ovat tärkeämpiä
kuin lausuntojen jatkuva jakelu.
Ex-pääministeri kiitteli, että
Anttilassa on naisen mallia se-
Sirkka-Liisa
Anttilassa on
naisen, poliitikon
ja ministerin
mallia.. Kuva: Samuli Nissilä
. Kuva: Maria Seppälä
saa 222 500 euroa, Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret 47 000.
Aseistakieltäytyjäliitto saa tukea 43 000
euroa, mutta Varusmiesliitto joutuu tyytymään 40 000 euroon.
AVUSTUKSIA myönnettiin yhteensä noin
11 miljoonaa euroa.
Niiden määriä pohtinut nuorisojärjestöjen arviointi- ja avustustoimikunta
arvioi järjestöjen toiminnan laatua, laajuutta ja taloudellisuutta.
Lisäksi järjestöjen toiminnan ajankohtaista yhteiskunnallista merkitystä ja aktiivisuutta nuorten sosiaalisessa vahvistamisessa arvioitiin.
?Talouskasvu on aina ollut
kestämätöntä?
SAMULI NISSILÄ
HELSINKI
TALOUSKASVU lisää tutkitusti onnellisuutta myös vauraissa maissa, sanoo
Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Mika Maliranta.
Filosofi Thomas Wallgren on eri mieltä. 8
10.4.2013
Keskustanuorten tukipotti säilyy
SUOMENMAA HELSINKI
KESKUSTALAISTEN nuorisojärjestöjen
saamat avustukset pysyvät liki ennallaan.
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo
Arhinmäki (vas.) myönsi viime vuoden
tapaan Suomen Keskustanuorille 670 000
euroa ja Vesaisten keskusliitolle 441 000
euroa tämän vuoden toimintaan.
Keskustan Opiskelijaliiton saamaa
avustusta Arhinmäki nipisti tuhannella
eurolla 60 000 euroon.
Kansanedustajakolmikko kahvitteli
30-vuotista uraa.
PENTTI MANNINEN
HELSINKI
EDUSKUNTAAN mahtuu poliittisen
taiston lomaan myös ilon pilkahduksia ja pieniä juhlahetkiä. Materialistinen
elämänmeno ja kiihtyvä kulutus johtavat umpikujaan, hän perustelee.
Seura on epävirallinen keskustelukerho, joka järjestää tapaamisia muutaman
kerran vuodessa.
ANTTILA, 69, demarien Kari Rajamäki, 64 ja kokoomuksen Kimmo Sasi, 61, nousivat eduskuntaan 1983.
Samoissa vaaleissa puhemies
Johannes Virolainen (kesk.) putosi ja SMP sai 17 edustajaa päästen hallitukseen.
Veikeään kahvikutsuunsa kolmikko oli liittänyt kuvansa alle
matkan varrelta jääneen tunnuslauseen: Sirkka-Liisa Anttila, rinnanmitan poikia edellä, Kari Rajamäki, joustava kuin rautakanki,
Kimmo Sasi, mies kuin unelma.
KAIKKI kolme ovat istuneet myös
ministereinä. Ne integroituivat maailmanlaajuiseen kilpailuun
hyvin aikaisin, jo 1960-luvulla.
. Kulutusta yksipuolisesti ihannoiva
elämänmalli ei kestä. Koko ajan on riittänyt
menoa ja vauhtia, Sirkka-Liisa
Anttila (kesk.) kuvaa eduskuntauransa parasta antia.
KOKOOMUKSEN Nuorten Liitto saa
650 000 euroa ja puolueen opiskelijajärjestö Tuhatkunta 82 000 euroa.
Kokoomuslainen varhaisnuorisojärjestö Kansallinen Lastenliitto saa 218 000
euron potin.
Sosialidemokraattiset Nuoret saa
557 000 euroa. Anttila lisäksi varapuhemiehenä ja europarlamentaarikkona.
Juhlakahveilla kolmikko sai kertailla tuntojaan, mutta shown varastivat ystävät.
Edustajia arvioivat entiset edustajatoverit, yhä eduskunnassa istuva Ben Zyskowicz (kok.), Kelan
pääjohtaja Liisa Hyssälä (kesk.),
ja eduskunnan jo jättänyt Jacob
Söderman (sd.).
Lisäksi terveisensä toivat istuva
puhemies Eero Heinäluoma (sd.)
ja entinen puhemies, ex-pääministeri Paavo Lipponen (sd.).
HEINÄLUOMA luonnehti kolmikkoa vahvoiksi aatepoliitikoiksi, joilla on kyky kuunnella myös
muita. Pohjoismaisen mallin voima on ollut, että rakenteet ovat uudistuneet sukkelammin kuin esimerkiksi Keski-Euroopan maissa.
Hirvaskoski ja Wallgren tähdentävät,
että vapaakauppa on lisännyt tavaroiden
kuljetusta. Puolueen varhaisnuorisojärjestö Nuorten Kotkain Keskusliitto
kahmaisee 642 000 euroa.
Sosialidemokraattiset Opiskelijat saa
käytettäväkseen 67 500 euroa.
Perussuomalaiset Nuoret saa 20 000
euroa, mikä on 5 000 enemmän kuin viime vuonna.
VASEMMISTONUORTEN tilille avustusta tipahtaa 318 500 euroa, Vihreille nuorille ja
opiskelijoille 90 000 euroa.
RKP:n nuorisojärjestö Svensk Ungdom
Keskustanuoret saa tänä vuonna avustusta 670 000 euroa. 1600-luvulla Euroopassa kaadettiin puita sellaisella tahdilla, että jos sitä olisi jatkettu, ei metsiä
enää olisi, Maliranta sanoo.
Miehet väittelivät globalisaatiosta, talouskasvusta ja vapaakaupasta Uusalkiolaisen politiikan seuran järjestämässä
keskustelutilaisuudessa Vantaalla.
SEURAN puuhamiehen Johannes Hirvaskosken mukaan pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamalli on ongelmissa
maailmanlaajuisen vapaakaupan takia.
Mika Malirannan mukaan Pohjoismaat ovat kyenneet sopeutumaan nopeasti
muuttuviin olosuhteisiin. Tuotannon massiivinen siirtyminen
halpoihin maihin on tapahtunut poliittisten valintojen lyhytnäköisyyden seurauksena.
Maliranta muistuttaa, että Pohjoismaat
ovat hyötyneet vapaakaupasta. Asioilla on aikansa. Puhemiehen mielestä he
ovat kunniaksi suomalaiselle parlamentarismille.
Lipponen kehui Anttilan oivalluskykyä, ja uskomattomia kansainvälisiä verkostoja. Se on kuihduttanut paikallisten talouksien monimuotoisuutta ja johtanut yhteiskunnallisten riskien kasvuun.
Heitä myös huolettaa se, voiko nykymuotoinen talouskasvu enää jatkua.
PÄÄKAUPUNKISEUDULLA toimiva Uusalkiolaisen politiikan seura haluaa herättää
ihmisiä miettimään ratkaisuja ihmiskunnan isoihin haasteisiin.
Uusalkiolaisuuden erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat talouskasvu, paikallisuus ja yhteisöllisyys sekä näiden väliset kytkökset.
Hirvaskoski haluaisi nähdä syvän
muutoksen suomalaisten arvoissa, tavoitteissa ja taloudenpidossa.
. Tiistaina kolme kansanedustajaa tarjosi kahvit 30-vuotisen kansanedustajuutensa kunniaksi.
. Kahta samanlaista päivää ei
ole ollut
Nyt on kahdeksas menossa.
Anttila ei kertomansa mukaan
osannut nuorena edes suunnitella kansanedustajan uraa, mutta
?virta vei?
.
Hän sanoo, että politiikka on ihmissuhdekorkeakoulu.
. Hän lupaili avata muistelmissaan kansainvälistä toimintaansa.
Anttilan kansainvälinen esiintyminen sai kiitosta myös Södermanilta, joka aikanaan toimi Euroopan oikeusasiamiehenä.
Södermanin mukaan kaikki tiesivät, että Suomen edustaja on tullut, kun Anttila ilmestyi kokouspaikalle.
Kimmo Sasi kokeili pääjohtaja Liisa Hyssälältä (oik.) saamiaan
silmälaseja. Hän
toi juhliville edustajille lahjan.
Anttila on Hyssälän mukaan
energisin poliitikko, jonka hän tie-
tää, mahdollisesti energisin suomalainen.
Hyssälä muisteli, että menipä
hän kansanedustaja-, ja ministeriaikanaan minne tahansa Suomen kolkalle, heti sanottiin, että Sirkka-Liisa Anttila on jo käynyt täällä.
Vekkulien kehujen päätteeksi
Hyssälä ojensi maatalousministerinä toimineelle Anttilalle iltalypsyjakkaran.
RAJAMÄKEÄ Hyssälä muisteli valtiovarainvaliokunnan jaoston johtajana.
. Sasi juhli 30-vuotisedustajataivaltaan yhdessä
keskustan Sirkka-Liisa Anttilan ja SDP:n Kari Rajamäen kanssa.
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
EDUSKUNNAN 2010 jättänyt ja Kelan pääjohtajaksi siirtynyt Hyssälä
oli valmistautunut kolmikon juhlakahveille erityisen hyvin. Silloin ei koskaan rahaa puuttunut, hän veisteli.
Hyssälä virnuili myös, että Rajamäki piti lohen nousua aina tärkeämpänä kuin rannoilla asuvien
ihmisten nousua.
Rajamäki sai pääjohtajalta lahjaksi uistinkelan, jolla tämä voi
yrittää kalastaa takaisin Timo
Soinin joukkoihin livahtaneita
demareita.
KIMMO SASILLE Hyssälä täräytti,
että kaikki ovat jo kyllästyneet tämän pölyttyneisiin, konservatiivisiin silmälaseihin.
Pääjohtajan mielestä Sasi tarvitsee näkökenttäänsä uutta syvyyttä, ja myös keskustalaista pilkahdusta.
Sasi saikin Hyssälän tuliaisina
uudet lasit, ?ja samalla rahalla vielä toisetkin?
.
SASI muisteli, että hän lupasi aikanaan istua eduskunnassa enintään kolme kautta. 9
10.4.2013
ta samanlaista päivää
SDP:n Kari Rajamäki, keskustan Sirkka-Liisa Anttila ja kokoomuksen Kimmo Sasi valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1983, ja he aloittivat uransa eduskunnassa saman vuoden huhtikuun alkupuolella. Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
kä poliitikon ja ministerin mallia
muillekin.
LIPPOSEN sanat saivat Anttilan hy-
kertelemään; hän kyllä osaa muutakin kuin olla possun kanssa kuvissa, mihin media haluaa hänet
rajata. Kukaan ei saa yksin mitään aikaan.
Annoimme kaikkemme, ja vähän enemmänkin, jotta maamme
itsemääräämisoikeus säilyisi. Hänen ansiolistansa ei
todellakaan mahdu yhteen A-neloseen.
Nousiaisissa kotitilaa asunut
viljelijä luopui merkittävimmistä
luottamustehtävistään 90-luvun
taitteessa.
. Puolueen puheenjohtajan harkinnassa on, milloin on aika sanoa enemmän Euroopan Unionista, sanoo pitkän linjan EU-kriitikko Eeri Hyrkkö. kuten viime aikoina . Ajattelin silloin, etten tarvitse
tietokonetta, mutta käyttöä olisi
ollut, harmittelee yli 400 puhetta
tähän mennessä pitänyt Hyrkkö.
HYRKKÖ sanoo kokeneensa puolueen tavoin menestyksen ja ilon
päiviä samoin kuin tappion hetkiä.
. Tappiot ovat tulleet päättäjien virheistä tai . 10
10.4.2013
Menestys on johtunut puolueen
yhtenäisyydestä, aatteen palosta ja
kentällä tehdystä järjestötyöstä.
. Enemmän antaisin moitteita
toimittajille, kun eivät kerro riittävästi siitä, mitä parlamentaarikot tekevät.
Hyrkkö viittaa monesti Keijo
Korhosen puheisiin EU:sta. järjestötyön heikkoudesta.
Vaikka keskusta on nyt Hyrkön
mukaan ehjä siinä, että kaikki ovat
puheenjohtajan takana, puolue ei
ole kuitenkaan riittävän yhtenäinen. Osinhan tämä
on toteutunutkin, sillä talonpoikainen viljely on jo kuollut. Hän pitää pahana uutisia,
joiden mukaan EU pyrkisi vaikuttamaan jäsenvaltioidensa päätöksentekoon.
Kun mieheltä kysyy, mitä mieltä
hän on keskustan europarlamentaarikkojen toimista, vastaus kuulu, että vaikea sanoa.
. Kuva: Raija Kerttula-Rantanen
Kriittinen EU:n tarkkailija
Eeri Hyrkkö on työskennellyt puolueen ja osuustoiminnan johdossa neljällä vuosikymmenellä
RAIJA KERTTULA-RANTANEN
NOUSIAINEN
KEVÄTAURINKO paistaa kirkkaas-
ti toisen kerroksen keittiöön ja valaisee valmiiksi katetun kahvipöydän.
Pitkän linjan puoluevaikuttaja
maanviljelysneuvos Eeri Hyrkkö
on valmis haastatteluun.
Hyvin pian keskustelun kuluessa käy selväksi, että päättäjänä
puolueessa, yrityksissä ja yhdistyksissä pitkän päivätyön tehnyt
Hyrkkö on kiinnostunut nykyisin
pääasiassa keskustan menestyksestä ja EU-asioista.
. Ei ole
Suomen elintarvikehuolto enää
yhtä varmalla pohjalla kuin aikaisemmin.
HYRKKÖ lähti mukaan Maalaisliittoon 60 vuotta sitten.
Seurasi värikkäät vuosikymmenet, joiden aikana hänestä tuli
myös koko maassa tunnettu puoluevaikuttaja. Menestys on johtunut puolueen yhtenäisyydestä, aatteen palosta ja kentällä tehdystä järjestötyöstä. Jos saisin
päättää, antaisin Kyproksen lähteä EU:sta ja pää olisi avattu.
Hyrkkö olisi valmis avaamaan
kansalaisille keskustelun jäsenyydestä. Vain
yksi hänen omistakin ennustuksistaan on enää toteutumatta.
. Kaikki eivät
vielä tulleet kotiin.
Kun konkarilta kysyy neuvoa,
miten kannatus nostetaan parhaiden päivien tasolle, hän vastaa yksiselitteisesti.
. Se
säilyi, emmekä joutuneet liittovaltioon.
LUKUISILLA ansiomerkeillä palkittu sotaveteraanien aktiivi kertoo,
miten kuuli Raimo Sailaksen todenneen, että Suomen itsemääräämisoikeudesta on annettu pois
jo 80 prosenttia.
. Herää kysymys, kuinka kauan Suomi voi olla vielä mukana. Ja ihan ilman taistelua. Ei tehdä virheitä.
FAKTA
Eeri Hyrkkö
s. Tämä tulee hänestä esiin erityisesti EU-kannassa.
. Arvioin aikanaan, että ellei
Suomen ja EU:n politiikka muutu maatalousystävällisemmäksi, meillä ei ole enää maatalout-
ta vuonna 2020. Suomen EU-politiikka vaikuttaa kaikista eniten puolueemme
kannatukseen.
Viime vuonna 90-vuotisjuhliaan viettänyt puolueen kunniajäsen tunnetaan pitkän linjan EUkriitikkona.
Hyrkkö kertoo arvostelunsa perustuvan pääasiassa siihen, mitä
hän koki 1944 Ihantalan ratkaisutaistelussa.
. Eikä vähiten Urho
Kekkosen kaudella.
Hyrkkö sai 1970-luvulla kokea
Kekkosen kaunan, joka liittyi lyhyesti sanoen Hyrkön vuoden 1973
poikkeuslain vastustamiseen sekä
1975 hallituksen muodostamiskuvioihin.
Vuoden 1945 kesäkuussa alkanut Hyrkön ura päättyi vuonna
2005 oman keskustapiirin toimikunnassa. 1922 Nousiaisissa
maanviljelijä, maanviljelysneuvos
Ollut mukana luottamustoimissa 1948-1990 muun
muassa Maalaisliitossa, Keskustapuolueessa, Suomen
Keskustassa 1952-1990; piiri- ja valtakunnan tason johdossa, Nousiaisten seurakunnassa ja sotaveteraanitoiminnassa, maakuntaliitossa ja MTK:ssa.
osuustoiminta-aktiivi. Saamme kiittää Paavo Väyrystä, kun hän toi viime vaaleissa kriittiset asiat esille, ja puolueen kannatus nousi
Kuvaavaa on, että ensimmäinen tiukka keskustelu kannatusyhdistyksessä käytiin vuonna 1948. 11
10.4.2013
Kangas kaipaa muistitietoa
Alkio-opiston käyneiltä
TIMO MIKKILÄ
HELSINKI
FILOSOFIAN tohtori, Jyväskylän
yliopiston Suomen historian dosentti Lasse Kangas on kirjoittamassa Alkio-opiston historiateosta.
Opisto toimii nykyään Jyväskylässä entisen Korpilahden kunnan
alueella ja siellä opiskelee vuosittain yli 200 opiskelijaa.
Kankaan kirja ilmestyy ensi
vuonna.
. Ongelma ei ole vain peruskouluissa, huomauttaa Kurvinen.
Keskustanuorten mielestä Suomi ei saa pysähtyä Pisatutkimuksien hyviin tuloksiin. Asianmukainen erityisopetus, riittävän pienet opetusryhmät ja opettajien pysyvyys. Myöhemmin sitten 1960-luvulla tanssiminen sallittiin, Kangas kertoo.
lyhyesti
Keskustanuoret suitsisi
koulukiusaamista lailla
KESKUSTANUORET haluaa Suomesta koulukiusaamisesta vapaan maan.
Järjestön mukaan yleinen asennemuutos ei riitä, vaan
perusopetuslakia on uudistettava välittömästi.
Nykyisellään perusopetuslaki oikeuttaa oppilaan turvalliseen opiskeluympäristöön, mutta ei määrittele, mitä
kiusaaminen on tai miten asiat tulisi selvittää.
Keskustanuoret huomauttaa, että myös koulukiusaajat
kaipaavat huomioimista ja hyväksyntää. Äänestyksessä
päätökseksi tuli, että ei saa tanssia. Keskustanuoret haluavat palauttaa välittämisen
myös kouluyhteisöön. Olisi hyvä kuulla, minkälaista
Alkio-opistossa oli, ja mikä sieltä
on erityisesti jäänyt mieleen, kokopäivätoimisesti historiateosta
tekevä Kangas kertoo.
Muistoja ja muistikuvia Alkioopistosta sen entiset oppilaat voivat lähettää Lasse Kankaalle sähköpostitse osoitteeseen lasse.kangas@keskisuomalainen.fi.
Yleisesti ottaen Alkio-opiston
käyneet ovat muodostaneet keskustalle myönteisen ja keskeisesti toimintaan vaikuttaneen hen-
kilöryhmän.
Voi sanoa, että opiston oppilaat
ovat vaikuttaneet lähes jokaisella puolueen organisaation tasolla.
PUOLUEEN jäseninä he ovat voineet antaa opistosta saadun opetuksen ja aatteellisen vakaumuksensa perusteella esimerkillisen
panoksen puolueen tärkeimpään
toimintaan, jäsenistön keskuudessa suoritettavaan työhön.
Oman näkyvän ryhmän opiston
oppilaista muodostavat henkilöt,
jotka ovat toimineet valtiollisten
vaalien ehdokkaina, kansanedustajina ja jopa ministereinä.
Kangas tavoittelee kirjassaan
myös ajankuvaa Alkio-opiston eri
vuosikymmeniltä.
. Edes laki ei auta, vaan kiusatut joutuvat elämään villin lännen sääntöjen keskellä, suree Kurvinen.
Keskustanuorten valtuuskunta kokoontui kuluneena
viikonloppuna Lohjalla.
Maatalous ei todellakaan ole Kataisen hallituksen
lempilapsi, huokaa Katri Komi. Esimerkiksi opiston ensimmäisistä opiskelijoista olen löytänyt haastateltavaksi yhden henkilön, Kangas kertoo.
Kangas toivoo, että Alkio-opistossa eri vuosikymmeninä opiskelleet ottaisivat häneen yhteyttä ja kertoisivat näkemyksiään ja
kokemuksiaan opistosta.
. Opisto
sai nimensä kirjailijan, toimittajan ja Maalaisliiton henkisen isän,
Santeri Alkion mukaan.
Vuonna 1974 opistolle rakennettiin uudet tilat Korpilahdelle,
koska Perniön tilat osoittautuivat
melko pian riittämättömiksi.
Vuonna 1998 perustettiin Humanistinen ammattikorkeakoulu, jonka yhtenä perusjäsenenä oli
Alkio-opiston kannatusyhdistys.
KANGAS arvioi tulevassa kirjassaan opiston vaiheita taustayhteisöjensä näkökulmasta ja kuvaa
siellä opettaneiden työtä.
. Aiheena oli, saako opiston tiloissa tanssia. Vuosina 20162017 säästömäärä lähes kaksinkertaistuu.
Myös energian valmisteveron palautuksia maatiloille
ja kasvihuoneille pienennetään yhteensä 40 prosentilla.. Luokasta poistaminen ja jälki-istunto eivät anna nuorelle oikeaa signaalia.
. Kuva: Maria Seppälä
KANSANEDUSTAJA Katri Komin (kesk.) mielestä lista hallituksen maatalousleikkauksista on toivottaman pitkä.
Eduskunnassa käytiin tiistaina valtiontalouden kehyksien selonteon lähetekeskustelu. Sitäkin tutkin, onko opisto
Lasse Kangas kirjoittaa kirjaa Alkio-opistosta. Suomeen ei saa syntyä uutta koulukiusattujen sukupolvea, jossa kiusattujen äänettömään huutoon ei ole
vastattu. Siihen osoitetut varat olisi pitänyt siirtää jo aiemmin Kemeraan, jota kautta
niitä olisi voitu käyttää puuenergiakäytön edistämiseen,
Komi esitti.
Myös vesihuollosta ja tulvasuojelulta viedään lähivuosina kuusi miljoonaa euroa vuosittain. Pienpuun energiatukeahan ei ole pystytty maksamaan EU-komission kannan takia. Komi nosti esiin maa- ja
metsätaloustuottajien asemaan kohdistuvia heikennyksiä.
. Kuva: Maria Seppälä
vastannut eri sukupolvina opiskelijoidensa tavoitteita ja toiveita, hän kertoo.
Teos tulee nojautumaan laajaan
arkistoaineistoon, jota tekijä täydentää haastatteluilla.
. Korville on lyöty muun muassa kansallisten
tukien heikennyksillä, lomituspalveluihin, luopumistukiin ja -eläkkeisiin kohdistuvilla leikkauksilla sekä sosiaaliturvan alentamisella.
EU:n monivuotisia rahoituskehysneuvotteluitakaan
ei voi onnistuneeksi kuvata - kansallinen kompensaatio
olisi ollut paikallaan, Komi kritisoi.
Uusimmassa kehyspäätöksessä leikkauslistalle ovat päätyneet myös rahoitustuki kestävän metsätalouden harjoittamiseen (Kemera), pienpuun energiatuki ja Metso-ohjelma.
. Turvallinen kouluyhteisö
on oikeus, josta ei voida tinkiä milliäkään.
. Tavoitteena on kokonaisesitys
opistosta, sen taustasta ja perustamisesta, Kangas kertoo.
Alkio-opisto on Suomen laajimmin avoimia yliopisto- ja amkopintoja tarjoava kansanopisto.
Ovet ovat avoimia kaikille, eikä
pääsykokeita ole.
Sodan jälkeen vuonna 1946
Maaseudun Nuorten Liitto, nykyisen Keskustanuorten edeltäjä, ideoi opiston ja kansankorkeakoulun, jonka tehtävänä olisi tarjota järjestökoulutusta sekä
yleissivistävää ja yhteiskunnallista
koulutusta maalaisväestölle.
Alkio-opisto starttasi vuonna
1947 syksyllä Varsinais-Suomessa Perniön Santalahdessa. Maatalous ei totisesti ole ollut tämän hallituksen
lempilapsi. Nämä kaikki ovat osa verkostoa joka ehkäisee kiusaamista.
Lisäksi kodin ja koulun luottamuksellisia välejä on parannettava, toteaa keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen.
Opettajien soveltuvuus tulee perusteellisesti varmistaa
jo opettajakoulutukseen valittaessa, järjestö vaatii.
Lisäksi opettajilla tulee olla riittävät keinot ja oikeudet
välittävään kasvattamiseen. Kuva: Jari Laukkanen
Maatalous sai taas korvilleen
Lasse Kangas toivoo, että Alkio-opiston entiset oppilaat ottaisivat yhteyttä ja kertoisivat, mikä
opiskelusta jäi päällimmäisenä mieleen
Kyseessä on 28 kilometrin pätkä Syväorosta Laatokan kehätielle.
Urakoinnista on jätetty tarjoukset,
mukana on niin suomalaisia kuin
venäläisiä rakentajia, Berg kertoo.
Parikkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Bergin takana Venäjän Syväoron rajanylityspaikka. Eteläisten raja-asemien kautta tehdään vuosittain kymmenen
miljoonaa rajanylitystä ja määrä
eli paine kasvaa koko ajan ilman
viisumivapauttakin, Berg kertoo.
Parikkalan rajanylityspaikka. Kuva: Päivi Vento
HANKKEEN kannalta on ollut merkittävää, kun Karjalan tasavallan johtajaksi valittiin vuosi sitten suomalaisia juuria omistava
Aleksandr Hudilainen. Nyt näyttää siltä, että raja
avautuu kansainväliselle henkilöliikenteelle parin vuoden sisällä, kertoo nyt pitkään hanketta Parikkalassa luotsannut kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg.
Berg ei enää sano ?jos?
, vaan ?kun
raja aukeaa henkilöliikenteelle?
.
Hän myöntää, että usko on ollut koetuksella tässä kestävyyslajissa, mutta nyt puhaltelee myönteisiä tuulia Karjalan tasavallan
suunnasta.
Berg kertoo kansainvälistymispyrkimysten heränneen nyt uudella intensiteetillä myös Venäjän puolella.
Venäjällä tiestöä kunnostetaan
federaation rahoilla, mutta myös
Kaakkois-Suomi-Venäjä -naapuruusohjelmasta saaduilla varoilla.
. Hän menee näyttämään tarvittavat asiapaperit. 12
10.4.2013
Venäläinen rahtari on vienyt puulastin Suomen
puolelle ja on kotimatkalla. Hänellä
on läheiset suhteet presidentti Putiniin, ja hän puhuu suomea.
Hudilainen on tämän vuoden
puolella kertonut, että rajanylityspaikan kansainvälistymistä liittyviä asiakirjoja valmistellaan ja
neuvotellaan käytännön toimista.
Konkreettinen tien kunnostaminen on erittäin tärkeä asia.
Suomen puolella Parikkalan rajanylityspaikan kehittämisen suurin ongelma on ollut poliittisen
tahtotilan puuttuminen.
. Kuva: Päivi Vento
Rajan kansainvälistyminen
Parikkalassa toivotaan henkilöliikenteen vihdoin olevan mahdollista ilman erikoislupia
PÄIVI VENTO
PARIKKALA
PARIKKALA-SYVÄORON tilapäinen
rajanylityspaikka Parikkalan Kolmikannassa avattiin vuonna 2000.
Aiesopimus oli tehty neljä vuotta aiemmin venäläis-suomalaisia
valtakunnan rajanylityspaikkoja
koskevan sopimuksen mukaisesti.
Parikkalan puolella oli jo silloin
tavoitteena kansainvälisen rajanylityspaikan status.
Kunta kiirehti välittömästi peruskorjaamaan valtatie 6:n ja Kolmikannan välisen paikallistien
palvelemaan tavara- sekä henkilöliikennettä.
VUODEN 2000 jälkeen alueen lehdistö on otsikoinut moneen kertaan
rajanylityspaikan kansainvälistymisen olevan mahdollista parin vuoden päästä; tavaraliikenteen lisäksi ylityspaikkaa voisi käyttää myös
henkilöliikenne ilman Venäjältä
päin anottavia erikoislupia.
Parikkala-Syväoro mahdollistaa tulevaisuudessa kestävän luontomatkailun näillä alueilla. Minulla on kuva, ettei tämä enää voi hiipua. Enää raja-alueet
eivät jää jälkeen muista alueista kehittämistyössä.
on kestävyyslaji
toisi helpotusta Imatran, Nuijamaan ja Vaalimaan ruuhkiin.
. Nykyiset terveysasemat pitää säilyttää, kunnallisjärjestö korostaa kannanotossaan.
Rovaniemen Keskustan mielestä palvelujen tuottamista joudutaan väistämättä pohtimaan uuden päivystysasetuksen mukaisesti. Koko maakunnan etu on, että meillä on toimivat ja
elinkelpoiset yksiköt niin Rovaniemellä kuin Kemissä,
Rovaniemen kunnallisjärjestö huomauttaa.. Jatkossa toimitaan tämän nimikkeen alla.
Parikkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg kertoo,
että aluetta käsitellään myös Laatokan ja Saimaan käsittävänä turismialueena; onhan sen alueella kaksi Euroopan suurinta järveä
eli Saimaa ja Laatokka.
. 13
10.4.2013
Laajojen alueiden
tarpeisiin
PARIKKALAN rajanylityspaikka on vuosien saatossa muuttunut Parikkalan kunnan ja Etelä-Karjalan maakuntaliiton hankkeesta
osaksi pohjoismaista liikennehanketta eli Keskipohjan kuljetuskäytävää, jossa Itämeren maat kehittävät Norjan, Ruotsin ja Suomen
keskiosan läpi kulkevaa tavaravirtaa Venäjälle ja Atlantille.
Skandinaviasta katsottuna tämä olisi lyhyin reitti Pietarin alueelle kuin myös Petroskoin suuntaan.
Ennen pääsiäistä lanseerattiin brändi ?Saimaa Ladoga Logistics
Centre?
. Kuva: Jari Laukkanen
Uusimaa sanoo ei
isäntä-renki -suhteelle
UUDENMAAN sosiaali- ja terveyspalvelut pitää järjestää kuntien välisenä yhteistyönä, ei isäntäkunta-mallilla,
muistuttaa Uudenmaan keskustan piirihallitus.
Isäntäkuntamallissa keskuskunnat olisivat nimensä
mukaisesti isäntiä, ja niiltä palveluita ostamaan joutuvat
naapurit isännille alisteisia renkejä, keskustan piirihallitus huomauttaa.
Kunnat ja niiden asukkaat eivät olisi yhdenvertaisessa
asemassa, mihin seikkaan oikeusoppineetkin ovat kiinnittäneet huomiota.
Uudellamaalla on toimiva, koko maakunnan kattava,
kuntien yhdessä omistama ja hallinnoima Helsingin ja
Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS, muistuttaa Uudenmaan keskustan puheenjohtaja Eero Lankia.
HUS:n siipien suojassa voidaan perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja vaativammat sosiaalipalvelut
integroida yhteen ja järjestää toimivien sosiaali- ja terveydenhoitoalueiden ja sairaaloiden varaan niin, että
hoitoketjut tehostuvat ja asukkaiden viivytyksetön hoito turvataan.
Kunnat ovat Uudellamaalla omaehtoisesti rakentaneet hyvin toimivia terveydenhuollon kuntayhtymiä.
Niitä ei Keskustan piirihallituksen mielestä pidä hajottaa vain sen takia, että hallitus on päättänyt laittaa kaiken uusiksi ja käyttää sote-uudistusta keskittävän kuntauudistuksen vipusimena.
Rovaniemen Keskusta vaatii
umpisolmun avaamista
ROVANIEMEN Keskustan kunnallisjärjestön mukaan hallitus on ajanut kansallisesti merkittävän sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuudistuksen umpisolmuun.
Järjestö vaatii hallitukselta suunnitelmallista, sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen tähtäävää työtä
poukkoilun sijaan.
Prosessi olisi keskustalaisten mielestä pitänyt suunnitella paremmin ja tehdä työ parlamentarismiin perustuen. Haluaisimme olla mukana tässä kehityksessä. Nykyiset resurssit mahdollistavat jo heti 90 000 rajanylittäjän
vuodessa, Berg valottaa.
KOLMIKANNASSA on nyt vuosita-
solla maksimissaan 20 000 ylitystä, pääosin rekkoja.
Vuoteen 2017 mennessä ennustetaan vuodessa Suomen ja Venäjän raja-asemilla olevan ylityksiä
jo 15 miljoonaa.
Etelä-Karjala ja koko KaakkoisSuomi on menettänyt metsäteollisuuden työpaikkoja rajusti viime
vuosina.
Samaan aikaan matkailuelinkeino on pystynyt kasvamaan
vauhdilla, kiitos venäläisturistien,
joilla viime vuonna Suomi oli ykkösmatkailumaa.
. Peruspalveluiden tulee jatkossakin olla saavutettavissa ympäri Lappia. Parikkalalle ja lähialueille rajan avautuminen toisi lisää toimeentuloa, Berg sanoo.
FAKTA
Parikkala-Syväoro
Parikkalasta on Pietariin matkaa 220 km ja Helsinkiin 320
km.
Rajanylityspaikalta on matkaa Venäjälle Lahdenpohjan
kaupunkiin ja Laatokalle 35 km, Savonlinnaan ja Imatralle
60, Lappeenrantaan 100 km.
Valtatie 6 kulkee 5 km päässä, Laatokan kehätie Venäjällä 30 km päässä.
On ainoa tilapäinen rajanylityspaikka, jolla on vakinainen
henkilökunta.
Vuoteen 2017 mennessä ennustetaan
vuodessa Suomen ja Venäjän
raja-asemilla olevan ylityksiä
jo 15 miljoonaa.
lyhyesti
Uudenmaan keskustapiiri muistuttaa, että alueella on
jo koko maakunnan kattava, kuntien yhdessä omistama ja hallinnoima HUS. Asetus on tulossa voimaan vuoden 2014 aikana.
Ennen sitä pitäisi käydä avointa keskustelua muun
muassa erikoissairaanhoitoyksiköiden tulevaisuudesta.
. Savonlinnan seudulla on tehty rajusti matkailuun liittyviä investointeja.
PARIKKALA on käynnistänyt viime syksynä Kolmikantaa koskevan
osayleiskaavan laadinnan.
Kunta omistaa noin 80 hehtaaria maata Saimaa Ladoga Logistics
Centren -alueen logistiikka- ja liikennejärjestelyjen kehittämiseksi.
Ensimmäinen logistiikka-alue välivarastointiin kahdelle kuljetusyritykselle valmistuu jo tulevan kesän aikana.
. Rajanylityspaikan kansainvälistymistä on ?rakennettu kuin Iisakin kirkkoa?
, Berg toteaa.
Berg uskoo vakaasti, että kymmenen vuoden kuluttua Parikkalassa on merkittävä rajanylityspaikka ja huomattava logistiikkaalue Saimaan ja Laatokan välillä.
Berg kuvailee, että prosessi on edennyt askel kerrallaan eteenpäin ja välillä taaksepäinkin.
. Järviä erottaa tämän ylityspaikan kautta
enää 52 kilometrin leveä kannas, Berg huomauttaa.
Parikkalaa lähinnä olevat kansainväliset rajanylityspaikat ovat
Imatra 60 kilometrin päässä ja Värtsilä yli sadan kilometrin päässä.
Jo vuosia myös naapurin eli Etelä-Savon maakuntaliitto on pitänyt rajanylityspaikan kehittämistä ohjelmassaan. Tähän asti tehtyä asiantuntijatyötä pitäisi myös arvostaa.
Kunta- ja sote-uudistuksessa jatkuva epävarmuus syö
kuntapäättäjien voimavaroja palveluiden kehittämiseltä.
Lappiin on rakennettava sellainen malli, että sillä voidaan selvitä pitkälle tulevaisuuteen.
Rovaniemen Keskustan mielestä Lappiin riittää yksi
sote-hallinto, jossa kuntien vaikutusvalta tuotannosta ja
lähipalveluista on turvattu.
Mielipiteet
14
Ylen lauantaiviihde
JOS IHMISET joutuisivat luomaan käsityksensä politiikasta ja sen edustajista pelkästään Ylen lauantai-iltojen ns.
viihdeohjelmien perusteella, voisi luulla, että yhteisten
asioitten hoitoon on valittu joukko ali-ihmisiä, joiden
tehtävänä on kiusata meitä poloisia kansalaisia mitä moninaisimmilla tavoilla.
Kaikesta melusta ei saa täyttä selvyyttä, mitä puoluetta tai poliitikkoa roiskitaan eniten, mutta vuoron perään
voivat lähes kaikki saada niskaansa likaämpärin ja selväksi on tullut ainakin se, että kenelläkään heistä ei ole ?normaaliin. Se on siis hoidettava muiden töiden
ohessa.
Levy-yhtiöt lähettävät viikoittain uudet hitit, mutta vanhat artistit joiden musiikkia usein kaipaillaan, eivät toimitusta levyillään muista. hattuun.
Poliittiset virkanimitykset ja
omien kannattajiensa julkinen
tukeminen ei ole mitenkään väärin enää tällä kaudella, vaikka sitä paheksuttiin viime kaudella
kun muut olivat ?vallassa?
.
KUN KAUSI on nyt puolivälissä,
on hyvä palauttaa mieleen lupaukset, jotka hallitus lupasi kautensa alussa.
Kokoomus lupasi, ?Suomeen
ei tehdä mitään uusia himmeleitä, vaan valta keskitetään vaaleilla valituille henkilöille?
. Tämän lisäksi on
korotettu energiaveroa ja muita kulutustuotteiden veroa jotka
ovat myös tasaveroja.
Lisäksi ihmettelen miten vasemmistopuolueet voivat olla
mukana tekemässä viimeaikojen
päätöksiä.
Turun telakkaan ei haluttu
avustaa ja tilaus meni Ranskaan,
suurimpana arvostelijana kunnostautui Turun oma likka Lapintie. Suurille valtakunnallisille kanaville voit vain
laittaa biisitoiveen ja toivoa parasta.
Nitta Kaivosoja
VIIMEINEN vuosi on ollut nykyiselle Suomen hallitukselle, tuskien taivalta.
Kansa on odottanut selkeitä tekoja, mutta kaikki on jäänyt
pelkäksi puheeksi ja sivusta seuranneena näyttää siltä että tärkeintä on kuka saa oman ?sulkansa. Soittolistat luodaan valmiiksi, eikä ohjelma pöljyyttään osaa reagoida, jos listaan joutuu sama kappale useampaan kertaan.
Pienillä paikallisilla kanavilla soitettavaan musiikkiin
on helppo vaikuttaa, voit vaikka viedä levysi suoraan toimitukseen. Uskalluksen puute ja sidonnaisuus tekevät nykyisen hallituksen toimintakyvyttömäksi.
Toivottavasti tulevaisuudessa
uskalletaan myös tunnustaa, jos
on ollut joskus väärässä ja silloin
myös seistä selkä suorana, olisi
muuten ensimmäinen kerta suomalaisessa politiikassa.
Mika Raukunen
Masku. Selkeä kunta-maakunta malli ei käynyt koska sen
on esittänyt keskusta.
Demarit lupasivat että mitään
tasaveroa ei vaalikauden aikana
tehdä. Kappaleet eivät kuitenkaan päivity
tietokantaan itsestään.
Karu totuus on, ettei monellakaan asemalla ole toimittajaa, jonka työnkuvaan kuuluu ainoastaan musiikkikirjaston ylläpito. aivan kuin itsestään selvänä diagnoosina.
OLKOON sitten kukin Arhinmäen toiminnasta mm. Seurauksena oli uusittu esitys uusine porsaanreikineen, joita näyttää riittävän, tekipä asialle niin tai näin.
Itse asiassa Yle tuntuu hakevan helppoja ratkaisuja populismista, mikä jo muutenkin on sotkenut ihmisten mielet.
Jukka Hätinen
Helsinki
?Ei tarvitse olla edes politiikan tutkija kun osaa ennustaa millaisessa kunnossa Suomi on kun tämä
hallitus lopettaa kahden vuoden päästä.. Onkohan työläistausta
unohtunut, oman vallanhimon
tuoksinassa?
HALLITUS myös hyväksyi yritysten veroaleen ja samalla teki karhunpalveluksen työtekijöiden
palkkaneuvotteluille ja tästäkään
ei tietysti kerrottu vastapuolelle mitään.
Isoille johtajille tietysti maistuu isommat palkat mutta työpaikkoja tästä ei synny. Kuva: Jarno Mela/Lehtikuva
Hallituksen
välitarkistus
?Karu totuus on, ettei monellakaan asemalla ole toimittajaa, jonka työnkuvaan kuuluu ainoastaan musiikkikirjaston ylläpito.. Mutta nyt on jo koskettu
moneen otteeseen arvonlisäveroon ja tämä on tietääkseni juuri
sitä tasaveroa. Kuva: Maria Seppälä
Paikalliset radiot
kunniaan
VIIME aikoina on käyty keskustelua radioiden surkeista
musiikkivalikoimista. osinkoveroasioissa mitä mieltä hyvänsä, on kenen tahansa ihmisen nimittely julkisessa mediassa aina kunnianloukkaussyytteen arvoinen. Ilmeisesti meillä ministeriksi
nimitettyä ihmistä saa viihdeteollisuus vielä erikseen nimitellä oman mielensä mukaan joutumatta vastuuseen.
Sehän jo tiedetään, että Juha Sipilä antoi veljellistä asiantuntija-apua Arhinmäelle tässä Kataisen fantastiseksi ajatellussa rahansiirtotempauksessa, jolloin kulttuuriministeri sai uutta pontta sen vastustamiseen. Kuitenkin sote-uudistus on nyt varmistunut sellaiseksi ?himmeliksi?
mitä ei edes hallitus pysty selvästi esittämään. ihmiseen verrattavaa kunnianloukkaussuojaa.
Uutisvuotoakin pahempi tuntuu olevan valmiiksi käsikirjoitettu Yle-Leaks, jossa näyttelijät laukovat ohjaajien
keksimiä herjoja kaiken maailman asioista, tosin useimmiten kotimaisten politiikantekijöitten tekemisistä ja
luonteenpiirteistä.
Hyvä esimerkki tuli tuutista ulos viime lauantaina, kun
mainitussa ohjelmassa kulttuuriministeri Arhinmäki todettiin yksinkertaiseksi ?aivokääpiöksi. Pk-yritykset olisivat sen sijaan tarvinneet kipeästi rahoitusta ja tätä-
kin ehdotettiin mutta turhaan.
Osinkoverojupakka kertoi hallituksen ammattitaidon puutteen
tai halun toimia.
Tärkeät päätökset eivät kiinnosta vaan lyödään nuija pöytään ja sitten kun ?roiskuu ja on
tavarat housuissa?
, korjataan ja
taas selitetään.
EI TARVITSE olla edes politiikan
tutkija kun osaa ennustaa millaisessa kunnossa Suomi on kun tämä hallitus lopettaa kahden vuoden päästä.
Holkerin hallituksen virheet
toistuvat ja Suomi on taas kerran syvässä lamassa
Sellainen valtionyhtiön toimitusjohtaja pitäisi erottaa välittömästi.
Atte Nikkanen
Tampere
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
Marjatta Rönkkö
Kuopio
PL 52, 90100 Oulu. Meille on vierasta, että perheet yrittäisivät tulla toimeen yhden ihmisen palkalla. Kuva: Paula Åström
Lapsiperheille tuki
vanhemmuuteen
NYKYISESTÄ lasten kasvatuksesta löytyy kaksi huolestuttavaa ääripäätä: Ns. Miksi?
Meillä on myös suosittu kahden tulonsaajan perheitä. vain resursseja puuttuu. Kasvavaksi koetinkiveksi tulee jatkossa muodostumaan F-35 monitoimihävittäjä, jolla on tarkoitus korvata mm.
liittolaisten käsiin vanhenevat
F-16 hävittäjät.
Uusi F-35 -häivehävittäjä on
useita vuosia myöhässä ja projektin kustannukset ovat kaksinkertaistuneet. Historian kallein
hanke ja sen 2400 konetta tulevat
maksamaan USA:lle 305 miljardia
euroa, plus käyttökulut päälle.
Uutuus on poliitikkojen ja teollisuuden hellimä sekä sotilaiden
vaatima vaikka kukaan ei tiedä
tuleeko ristiriitojen runtelemasta
hankkeesta lopulta mitään.
Pienten Nato-maiden, kuten
Norja, Tanska ja Hollanti, ongelmaksi tulee muodostumaan vanhojen koneiden riittävyys F-35
kalustoa odotellessa ja taatusti
uusien hinta.
SUOMEN omia, itsenäisiä ilmavoimia ei ongelma koske samassa mitassa vaikka USA:ssa korvattavien koneiden listalla ovat
myös F-18 Hornetit.
Onnistuneet eliniänpäivitykset antavat Suomelle pelivaraa enemmän kuin vanhempien
F-16 koneiden käyttäjille.
Soppaa hämmentää täällä
pohjolassa lisäksi poliitikkojen
lausumat yhteisistä puolustustarvikehankinnoista. curling-vanhemmat, jotka silottelevat lastensa kasvutien liian valmiiksi ja ?hällä väliä. Perhetyöhön tarvitaan
lisää työntekijöitä, jotka osallistuvat perheen arkeen käytännön tasolla jo perheenlisäyksen suunnitteluvaiheessa
Imatran mallin mukaisesti.
Satsaaminen perhetyöhön on kansantaloudellisesti kannattavaa. - vanhemmat, jotka jättävät vastuun lapsensa kasvattamisesta
yhteiskunnalle heti varhaiskasvatusvaiheesta lähtien.
Molempien perheiden kasvatusmalli tuottaa puutteellisilla kansalaistaidoilla varustettuja yksilöitä tähän yhteiskuntaan.
On tärkeää tunnustaa pulmat ja epäonnistumiset,
mutta vielä tärkeämpää on kehittää uusia toimintamuotoja niiden ehkäisyyn.
Monesti perheiden huono-osaisuus siirtyy sukupolvelta toiselle samassa perheessä. Jos ja kun
pienet Nato-maat hankkivat tähtitieteellisen kalliita hävittäjiä,
voidaan todelliselle yhteistyölle
heittää hyvästit.
Liittolaisten yhteisen puolustuksen näkymät ovat sekä tehtävien että kaluston näkökulmasta
vähintäänkin epäselvät eikä poliittisia päätöksiä varmastikaan
kovin helpolla synny näillä kulmilla rahasta eikä rakkaudesta.
Suomen on hyvä seurata omin
eväin uutta maailmanjärjestystä ja
arvioida mitä erityisesti kaakonkulmalla, Aasiassa ja Tyynellä merellä, puolustusasioissa tapahtuu.
Lars-Olof Fredriksson
Yhteiskuntatieteiden maisteri,
majuri evp.
Äänekoski
Jos ja kun pienet
Nato-maat hankkivat
tähtitieteellisen kalliita
hävittäjiä, voidaan
todelliselle yhteistyölle
heittää hyvästit.
?Soppaa hämmentää täällä pohjolassa lisäksi poliitikkojen lausumat yhteisistä puolustustarvikehankinnoista.. Kirjoita Suomenmaahan. Poistetiin perheiden yhteisverotus, lapsivähennykset verotuksessa ja lapsilisiä ei koroteta
vaikka elinkustannukset kohoavat.
Lisäksi on luotu eläkevakuutusjärjestelmä, jonka ainakin näennäiset edut perustuvat palkkatyössä käyntiin ei niinkään lasten saamiseen hoitamiseen, huoltamiseen ja elättämiseen.
Verotus ei ota huomioon kuinka monta ihmistä palkalla elää, vaikka järjestelmä on sukupolvien
sopimus toistensa huoltamisesta.
Päivähoitolaki tuli voimaan ja se on meidän mielestä vain hyvä asia.
Meillä on varsin vapaa abortti- ja sterilisaatiolaki, jonka johdosta on menetetty ja menetetään lapsia. Tällä asialla on pitkät perinteet ehkä maataloudessakin, teollisuudessa ja sitten tuli
sota ja sodan jälkeinen aika.
Sotien jälkeen on pyritty kahden tulonsaajan
perheisiin. Kuva: Puolustusvoimat
Teoriaa ja ajatuksia elämästä
JOSPA meidän vaikeutemme ainakin osittain johtuvat siitä, että me ajattelemme, ettei kodeissa tehtävä hoito- ja huoltotyö ole työtä eikä varsinkaan
tuottavaa työtä. Tarvitaan varhainen puuttuminen ja lisää resursseja perheiden ongelmien ratkaisuun. Tämän tapaista perhetukimallitoimintaa tarvitaan laajemmaltikin.
ITÄ-SAVOSSA perhe- ja lapsityötä tehdään suurella sydämellä . Varsinainen perhetyö alkaa, mikäli havaitaan jotain huolta perheen hyvinvoinnissa.
Imatran hyvinvointineuvolan perhetuki on ollut neljä vuotta toiminnassa ja sen tuloksista on jo nyt nähtävissä vähentyneet laitospalvelumenot ja lastensuojeluilmoitusten määrä.
Ennaltaehkäisyn vaikutukset näkyvät viiveellä, eikä
kaikkia vaikutuksia ole mitattavissa. Imatran mallissa neuvolan väki tekee vierailun
perheen kotiin jo odotusvaiheessa ja tapaa samalla kaikki perheen jäsenet.
Kunkin perheen auttaminen räätälöidään tarpeen mukaan. On laskettu, että yhden lapsen laitossijoituksen kustannuksilla voidaan järjestää perheneuvolakäyntejä yli 400 kertaa tai tehdä perhetyötä yli seitsemän vuotta.
Keskustanaisten ja
Vesaisten Itä-Savon piirit
Pöyristyttävää
ON pöyristyttävää saada lukea sanomalehdestä, että
erään valtionyhtiön toimitusjohtaja pyörittää yhtiötä veroparatiisissa ja toimii sen johtajana. Perheneuvolan tekemä työ ja kotikäynnit ovat tässä merkittävässä roolissa.
PERHEEN kohtaaminen kasvokkain kotioloissa ja käytännön apu on havaittu tehokkaaksi syrjäytymisen ja perhetragedioiden ehkäisykeinoksi.
Imatralla on tätä jo kokeiltu ja kaupungin hyvinvointineuvola on saanut Kuntaliiton ?Kunnallinen lastensuojeluteko?- palkinnon tekemästään ennaltaehkäisevästä työstä. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
15
Heitetäänkö kevyet
mullat Naton haudalle?
KUN Pohjois-Atlantin Liitto, NATO, perustettiin vuonna 1949 sotien runteleman Länsi-Euroopan
raunioille, oli järjestön lähes yksinomainen tehtävä Neuvostoliiton uhan ja laajenemisen patoaminen sekä lännen etuvartiona
oleminen.
Euroopassa elätettiin toisaalta
toivoa puolustaa itse itseään perustamalla WEU, johon kuuluivat Ranska, Britannia ja Beneluxmaat, mutta organisaatio lakkautettiin vähin äänin.
Nato koettiin tarpeellisena erityisesti kylmän sodan vuosina,
jolloin omaa puolustusta vailla
olevat Euroopan maat tukeutuivat USA:n johtamaan ja pääosin
rahoittamaan puolustusliittoon.
NYT tilanne on dramaattisesti
toinen, kun USA on vetäytymässä Euroopasta eikä ole enää halukas rahoittamaan yhteistä puolustusta eikä osallistumaan Libyan kaltaisiin operaatioihin Euroopan vaikutusalueella.
Aseiden hovihankkijana tunnettu USA haluaa silti olla tiu-
kasti mukana, kun asejärjestelmiä uusitaan. Monien ihmisten mielestä on vain hyvä, kun ei
ole elatus ja hoitorasitusta lapsista.
KAUTTA aikain on lapset olleet naisten ja miesten
taloudellisen ajattelun välissä, mikäli on uskominen Kaari Utrion perheiden historiaan.
Työn käsitys tulisi laajentaa koskemaan kotitaloustyötä, jotta täystyöllisyys olisi mahdollista, mutta
miten kaikesta työstä voi saada palkkaa?
Toivottavasti meillä olisi ja ainakin tulisi nuoriso,
joka osaisi elää myös tätä rauhan aikaa.
?Satsaaminen perhetyöhön on kansantaloudellisesti
kannattavaa.
ilm. Karjalan naisosaston elvytyskokous
klo 16 uimahallin kerhohuoneella. klo 10 Helsingissä Suomen
Yrittäjien tiloissa (Mannerheimintie 76
A). Mukana eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen.
Hollola, Keskustan kunnallisjärjestön vuosikokous palvelutalo Huilissa su. klo 19 Tammelan Paloaseman
kokoushuoneessa. Johtokunta kokoontuu klo 18.
Hausjärvi kunnallisjärjestön vuosikokous 22.4. Vuosikokous pe 12.4. Palokuja 2.
Sääntömääräiset asiat. Sääntömääräiset asiat.
Marttila, py:n vuosikokous pe 26.4.
klo 19 Kuokantalolla. Käsitellään sääntömääräiset
asiat.
Rusko ja Vahto, paikallisyhdistysten
vuosikokous su 21.4. Hanhijärven paikallisyhdistys to 11.4. klo 18 alkaen, 7th
Floor kokoustila, Yrjönkatu 15 A, Pori (Teljäntorin sisällä A-rappu, 7krs.).
Sääntömääräiset asiat (vuosikertomus
ja tilinpäätös).
Eura, kj:n sääntömääräinen vuosikokous pe 19.4. .
Turku, Läntinen py, vuosikokous ma
15.4. Paikallisyhdistysten vuosikokoukset: Karhen paikallisyhdistys ke
10.4. Ohjelmassa klo
17 kansanedustaja Mauri Pekkarinen,
klo 17.30 kommenttipuheenvuorot
kansanedustaja Mari Kiviniemi, johtaja Eeva Kalli Energiateollisuus ry, tutkija Antero Alku Aalto yliopisto ja ekoenergiavastaava Riku Eskelinen Suomen Luonnonsuojeluliitto klo 17. vuosikokous to 18.4. Vuosikokouksissa esillä sääntömääräiset asiat.
Akaa, Kylmäkosken Riisikkalan py:n
vuosikokous 10.4. 18. Mestarinkatu 2.
Paimio, py:n vuosikokous pe 12.4.
klo 19.30 Kerkolassa Riikka ja Kimmo
Määttäsellä.
Turun Keskustanopiskelijat ja Keskustan Opiskelijaliitto, la 13.4. Kunnallisjärjestön vuosikokous su 14.4.
klo 18 Keskustan Mäntsälän kunnallisjärjestön vuosikokous kunnantalolla
12.4. klo 18.30,
Ohkolan VPK:n talolla.
Mäntsälä, Sulkavan py:n sääntömääräinen vuosikokous pe 12.4. klo 18
Unto Milaanilla. klo 17-18.30 Pikku parlamentin kansalaisinfoon. klo 18 alkaen piiritoimistolla, os. klo 19 Niklandiassa, Honkarannantie 92, Oitti
Ypäjä keskustanaiset ry. klo 19 alkaen, 7th Floor kokoustila, Yrjönkatu 15 A, Pori (Teljäntorin sisällä A-rappu, 7 krs.). klo
18 kunnantalon saunatiloissa / 3. 22.4. Mukana on piirin pj Pertti Hakanen, käsitellään sääntömääräiset asiat.
Lempäälä, kunnallisjärjestö ry:n vuosikokous 18.4. krs.
Käsitellään sääntömuutosta. Sääntömääräiset
asiat sekä kunnallisjärjestön puheenjohtajan valinta.
Satakunnan Keskustanaiset, vuosikokous ke 17.4. Ajankohtaiskatsauksen kokouksessa esittää kansanedustaja Antti Kaikkonen.
Mäntsälän Keskustanaiset, sääntömääräinen vuosikokous to 18.4. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Vihti, kunnallisjärjestö, sääntömääräinen vuosikokous ke 17.4. klo 17.30 Turun
Keskustan toimitiloissa, os. Tarkemmat tiedot löytyvät Pöytyän keskustan kotisivuilta: www.poytyankeskusta.fi
Turku, Eteläinen ja Pohjoinen py, vuosikokoukset pe 12.4. Murtoolla Vesilahdentie 857 klo 19.
Tampere, kj:n kevätkokous pidetään ke 17.4. Käsitellään vuosikokouksen sääntömääräiset asiat.
Keskustanaisten Etelä-Hämeen piiri ry. Esillä
sääntömääräiset asiat.
Nokia, kunnallisjärjestön ja paikallisyhdistyksen vuosikokoukset pidetään
ke 17.4. Johtokunta klo 18
Satakunnan Keskustanuoret, vuosikokous pe 12.4. Sääntömääräiset asiat.
Halikko, Keskustan Py:n vuosikokous to 25.4. Osoite: Antti Korpintie 3A
00600 Helsinki.
UUSIMAA
Mäntsälä. Johtokunta klo
17.30. klo 18 PohjoisMäntsälän py:n vuosikokous Roviolla
(Viljamaantie 431), pe 12.4. Mukana Risto
Ervelä ja Tarja Kiviniemi piiristä. klo 11 Kankaanpään Kuntoutuskeskuksessa, os. Kahvitarjoilu.
Tampere. Kahvitarjoilu. klo 18 ravintola Koulun historianluokassa. 18.30, vieraana Pertti
Hakanen. Esillä sääntömääräiset asiat.
Hämeenkyrö, Kaipion py:n vuosikokous pe 12.4. klo 19. klo 18 Juttilantie 1, 14200 Turenki. Tule viettämään mukavaa iltaa hiustrendien,
ranskalaisen muodin, englantilaisten
linjojen ja pienen purtavan merkeissä.
Emäntänä Terttu Stenberg.
Helsingin Vesaisten perhesähly lauantaisin Koskelan nuorisotalolla klo 14-16. Poliittisen keskustelun alustavat puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska ja kansanedustaja Timo Kalli. klo 18 Halikon liikuntahallin
kahviossa. klo 19 alkaen, Satakunnan painotuote, Ratastie 6, Kokemäki. 18.30. krs. Lopella,
Leppäniemen kartanossa os. klo 18 kirjastotalo Metson Martikainen-salissa.
Jouni Koskela alustaa aiheesta ?Kunnallis- ja aluehallinto muutoksessa?.
Keskustan Pirkanmaan piiri, vuosikokous Ylöjärvellä, Koulutuskeskus Valossa Pallotie 5, pe 19.4. Kokouspuhuja puolueen pj Juha Sipilä.
Orivesi, paikallisosaston sääntömääräinen vuosikokous 21.4 klo 19 kaupungintalolla. Sääntömääräiset asiat. klo 18
Mynämäen uimahallin kerhohuoneel-
la. Suominen
Pöytyä, kunnallisjärjestön vuosikokous pe 19.4. 28.7. klo
18, Mäntsälän kunnantalolla.
Pukkila, kunnallisjärjestön sekä Pukkilan, Kanteleen ja Savijoen paikallisosastojen sääntömääräiset vuosikokoukset pidetään su 14.4. Mäntsälän Keskustanaisten vuosikokous to 18.4. kello 17.30-18.30 pikku parlamentin kansalaisinfossa Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan
to 11.4. Tervetuloa! saara.kiuru@keskusta.fi, puh.
0503423323.
Keski-Tammela, py:n vuosikokous to
18.4. Vuosiko-
kous klo 19. klo 18 Jokelassa. Osastot
kokoontuvat klo 18.30. klo 19 Askola
Areenan Wuorio-kabinetissa. Lahti.
PIRKANMAA
Ylöjärvi. Johtokunta klo 17.
Pöytyä, Itäinen py järjestää matkan
Saarenmaalle 12.-15.4. Riikka Manner. Kokouksessa poliittisen tilannekatsauksen pitää puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä.
Hyvinkää, Keskustan kunnallisjärjestön vuosikokous pidetään su 21.4. Sääntömääräinen kevätkokous to 25.4. klo 18.30
Vihdin kunnanvirastolla, Asemantie
30, Nummela.
Askola, Keskustan kunnallisjärjestön vuosikokous ke 17.4. Ilmoittautuminen ja kahvi
klo 17.30. klo 18 kaupungintalolla. Vuorikatu 11, Porvoo,
Luova tupa.
Tuusula, Keskustan Kellokosken py,
vuosikokous ke 10.4. Mukana myös
piirin puheenjohtaja Tapio Huhtanen.
KYMENLAAKSO
KN, naisten piirin vuosikokous Korian Puustellissa 10.4 klo. klo 12 Raaseporissa Vanha palokunnantalo, Torikatu 4 (Keskuskadun varrella). Sääntömääräiset asiat.
Parainen, py:n vuosikokous to 18.4.
klo 19 Keilahallilla, Rantatie 22, Parainen. klo 19 kunnanvirastolla. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Vesaiset, Naantalin Vesaisten vuosikokous to 18.4. Ilmoittaudu heti! Ilmoittaudu myös Kekkos-oopperaan Ilmajoelle
la 15.6 ja kesäretkelle Karstulaan 26. Esillä sääntömääräiset asiat.
Mäntsälä, Pohjois-Mäntsälän py:n
sääntömääräinen vuosikokous to 11.4.
klo 18, Roviolla (Viljamaantie 431).
Mäntsälä, Ohkolan py:n sääntömääräinen vuosikokous pe 12.4. Arpajaiset!
Rauma, Keskustan kunnallisjärjestön vuosikokous ke 24.4. Soittele tai tule hakemaan!
Taivassalo, py:n vuosikokous ke 10.4.
klo 18 Palokellossa, os. klo
18, Purolan entisellä koululla. Kahvitarjoilu, tervetuloa. klo 18 Teuvo Hakasella. Paikka on Jokela -talo, Jokelantie 20. klo 18 Sääksjärven py:n vuosikokous Purolan entisellä koululla. Kunnallisjärjestön vuosikokous su 14.4. klo 18 Vahdon
Palvelukeskus Jokikummussa. 21.4. klo 18 Karhen koululla.
Ylöjärvi. Mukana V-S piirin pj.
Jani Kurvinen.
Vesaiset, Kaarinan Vesaisten vuosikokous ke 17.4. 16
Keskustan Lehtimiehet. klo 16-17.30.
Punkalaidun, Keskustan Pohjoisen
py:n vuosikokous 14.4. Käsitellään sääntömuutos. Samalla MSL:n luento A. klo 16.30
Piiritoimistolla, Hansan 2 krs.
Kouvola, Sippolan py:n vuosikokous 11.4 klo 18 Kunnalan Marja ja matkailussa.
Hamina, Kunnallisjärjestön vuosikokous Vehkalahtitalon kerhohuoneessa 12.4 klo. Sääntömääräiset asiat.
Rusko, kj:n vuosikokous su 21.4. MSL-Tampereen kaikille avoin järjestö- ja luottamushenkilökoulutus jatkuu to 18.4. HUOM!
paikka!
ETELÄ-HÄME
Perttula py:n vuosikokous Kunnantalon kahviossa ke 10.4. Käsitellään sääntömääräiset asiat. päärakennuksessa talon tervehdyksellä ja ruokailulla h. Sääntömääräisten asioiden lisäksi
asialistalla on uuden henkilön valinta
johtokuntaan.
VARSINAIS-SUOMI
Keskustanuoret, kaksi piirikokouksessa lunastamatta jäänyttä arpavoittoa saatavissa piiritoimistolta: vihreäraitainen sarja V nr 25 ja punaraitainen sarja R nr 59. klo 18.30 ilmoittautuminen 17.30 . klo
18, Mäntsälän kunnantalon saunatiloissa/3. Aloitamme klo 18. klo 18 alkaen Hartolassa. Esillä myös Edustajakokousjärjestelyt (KN
Edustajakokous Turussa 8.-9.6.).
Naantali, Meri-Naantalin py:n kevätkokous to 18.4. klo 11
Mikä kehityspolitiikka. Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat. ja kahvi 17.30. verta, hikeä ja kyyneleitä vai yrittämistä ja onnistumisen elämyksiä??. Pukkilan kunnantalolla klo 17 alkaen.
Keskustassa tapahtuu
Vihti, Vanjärven Keskustan paikallisyhdistyksen kevätkokous 15.4. Poliittinen katsaus varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko.. Seminaarissa keskustellaan, mitä talous-, ympäristö-, maahanmuutto- ja turvallisuuspoliittisia valintoja teemme, jotka vaikuttavat suoraan kehitysmaihin.
Seminaari on Turun Keskustaopiskelijoiden 55-vuotisjuhlaseminaari.
Mynämäki, kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous su 14.4. Sääntömääräiset asiat (vuosikertomus ja tilinpäätös). klo
19 Vahdon Palvelukeskus Jokikummussa. Ennen kokousta
klo 16.30 alkaen tutustuminen Satakunnan painotuotteen toimintaan.
Porin Keskusta, vuosikokous ma
15.4. Alustajana Kirsti Manninen.
Porvoo, kunnallisjärjestön kevätkokous 10.4. Keskustalaisten luottamushenkilöiden tapaaminen Karhen koululla su 14.4. Kokouksen jälkeen osasto
triathlonin 1.osakilpailu.
Keskustan Päijät-Hämeen piiri,
sääntömääräinen vuosikokous ke.
17.4. klo 19 kaupungintalolla. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Eurajoki, kunnallisjärjestön vuosikokous 10.4. Tarkemmat tiedot jäsenkirjeestä,
toiminnanjohtaja Helena Pakariselta
(050 388 0011) tai puheenjohtaja Pirkko Wileniltä (044 737 0238).
HELSINKI
Hiiletön Helsinki - puhtaampi stadi,
energiaratkaistu vuoteen 2030 -tilaisuus to 11.4. Mynämäen, Jokisivun, Karjalan ja Laajoen
paikallisosastojen vuosikokous 14.4.
klo 17 uimahallin kerhohuoneella.
Pöytyä, kuukausipalaveri su 14.4. klo 18.30
Ypäjän Osuuspankin kokoustiloissa.
Johtokunta kokoontuu klo 17.30.
Ypäjä kunnallisjärjestö ry:n sääntömääräinen vuosikokous Kunnantalolla
to 25.4. Samalla MSL:n luento A.
Suominen.
Keskustanaisten Varsinais-Suomen
piiri, piirin vuosikokous to 18.4. klo 18.30 Kyrön toimipisteessä. 45
KAUNEUSILTA to 11.4 klo 18-19.30.
kampaamo Terttu Stenbergin tiloissa,
osoite Pursimiehenkatu 18. Kelankaari 4. klo 19 Ehtookoto Lempäälä. klo 10.30 Tiiriön ABC:n
kabinetti, Paroistentie 1, 13600 Hämeenlinna. Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus alkaa klo 17. Vanha Hämeentie 105).
Kahvitarjoilu. Kahvi ja ilm. Johtokunta klo 17.15.
Turun seutu py ja Varsinais-Suomen
Keskustanuoret, keskustelutilaisuus
ke 10.4. klo 19 Karhen
koululla. klo 18.30 Sulkavan py:n vuosikokous Heinolla (Väläkäntie 20), pe 12.4. klo 11.30 Keskustan Päijät-Hämeen piiritoimistolla, Hämeenkatu 9 A 5krs. klo.18.
Mukana piirin pj. klo 10.30 Tiiriön ABC:n
kabinetti, Paroistentie 1, 13600 Hämeenlinna. Ilmoittautuminen ja kahvitarjoilu klo 11 alkaen. Johtokunta kokoontuu klo 18.30.
Hämeenlinna, Hämeen piirin Keskustanuorten sääntömääräinen vuosikokous la 13.4. ilmoittautumiset ruokailusta johtuen 15.4. klo 19 Euran urheilutalon kokoustiloissa.
Keskustan Satakunnan piiri ry,
sääntömääräinen VUOSIKOKOUS la
20.4. Samassa paikassa ajankohtaisseminaari klo 10.30 - 15.30 teemalla ?Työelämä tänään. klo 18 piiritoimistolla, Linnankatu 21 B 35.
Aura, Auran py:n vuosikokous ti 16.4.
klo 18.30 kunnantalolla. klo 15 alk. klo
18 kunnanvirastolla, Rusthollintie 16.
Hämeenlinna, Hämeen piirin Keskustanuorten sääntömääräinen vuosikokous la 13.4. Kaupunginjohtaja Aleksi Randell alustaa ajankohtaisista asioista. Alustajana ylil.
Katariina Korkeila. Aiheena uussuomalaispolitiikka, alustajana kaupunginvaltuutetut Alas Ali (kesk), Roda Hassan
(vihr) ja Mohammad Azizi (kok).
Raisio, Keskustan Kunnalliskerho järjestää Raision terveyspalveluista tilaisuuden kaupungintalon valtuustosalissa to 11.4. klo 18.30
pe 12.4. klo 19 metsästysseurantalolla. Paikallisyhdistysten vuosikokouksia: to 11.4. Sääntömääräiset asiat. klo 19 Anna ja Timo Mäkelällä, Saloniementie 88. klo 19 kunnanvirastolla (kokoushuone Nahkiainen). 17.30 alk. klo
18 Riihikosken OP:n kerhohuoneella. klo 18.30
Ohkolan py:n vuosikokous Ohkolan
VPK:n talolla, pe 12.4. Mutalan, Takamaan,
Viljakkalan kirkonkylän ja Ylöjärven eteläisen paikallisyhdistysten
vuosikokoukset su 14.4. Paikkana Hartolan kunnantalo, Kuninkaantie
16. Ilmoittautuminen ja valtakirjojen tarkastus
klo 10-11. 5 eur/hlö. Mukana kunnanjohtaja Carita Maisila.
Turku, Keskustan lauantaitreffit 27.4.
klo 11.00 - 12.30 kaupungintalolla,
Aurakatu 2. Turun seudun omaishoitokeskuksessa (os. klo 18., hallitus klo 17.30,
Rauhanlinnan Aitta, Iso-Rauhanlinnantie 66. Markku Pakkanen
Piiri, vuosikokous Suur-Miehikkälän
seuratalolla (Soppikankaantie 30) 17.4
klo.18.30. Ks.
tarkemmin ilmoitus Rannikkoseudusta myöhemmin.
Turku, kunnallisjärjestön vuosikokous to 11.4. klo 18 Jokisella (Laitolahdenkatu 4 A 17). Kokouksen jälkeen osasto
triathlonin 1.osakilpailu.
Hämeenlinna-Vanaja, py:n vuosikokous 14.4. Leppäniementie 103, 12920 Topeno. Esillä sääntömääräiset asiat.
Ylöjärvi. klo 14 Terveystie 25, 15870
Hollola.
Kärkölä, kunnallisjärjestön vuosikokous ma. klo 18.
PÄIJÄT-HÄME
Asikkala, kj:n vuosikokous to 11.4. Vietämme samalla Jokelan py:n
30-vuotisjuhlaa.
Mäntsälä, kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous su 14.4. klo
16 Kaupungintalolla, Kankurinkatu 4
- 6. Kokous keskeytetään poliittisen katsauksen jälkeen omakustanteisen keittolounaan ajaksi. -seminaari Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan luentosalissa EDU 1 (Assistentinkatu 5, 20500 Turku). Irmeli Roitto esittelee Arctic
Nutrition -tuotteita ja keskustanaisten
terveiset kertoo järjestösihteeri Elina
Helmanen.
Kouvola, Keskustanaisten Kouvolan
py :n vuosikokous to 11.4. Opasteet 54 -tieltä. Kahvi ja ilm. klo 18.30, Heinolla (Väläkäntie 20).
Mäntsälä, Sääksjärven py:n sääntömääräinen vuosikokous pe 12.4. klo 18.30. Mukana Suomen Keskustanaisten pääsihteeri Kirsi Marttinen.
Kokouksen jälkeen kahvit ja ostosmahdollisuus Kartanoputiikki Punaisessa Tuvassa. Alustajana Kirsti Manninen. klo
18 piiritoimistossa, Linnankatu 21 B
35, Turku. pe 12.4.
klo 18.
Tuusula, Keskustan kunnallisjärjestö, sääntömääräinen vuosikokous pe
12.4. Kunnallisjärjestön vuosikokous su 14.4. Larin Kyöstin katu 16, Hämeenlinna. Paikallisyhdistysten vuosikokoukset klo 18.
Lahti, Keskustanuorten Lahden seudun osaston sääntömääräinen vuosikokous su 24.3. klo 18.30.
Keskustan Uudenmaan Piiri, vuosikokous pidetään la 20.4. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat, vieraana piirin puh.joht.
Pertti Hakanen. Naantalin kaupungintalolla klo 18 alkaen. Valtuustoryhmä, kunnallisjärjestön
johtokunta, luottamushenkilöt ja jäsenet, tervetuloa yhteiseen huhtikuun
palaveriin. mennessä. klo 18 Keskustan piiritoimistolla, Näsilinnankatu 23 A1. klo 19
Markku Eurajoella Hyypiässä. klo 17. klo 18 Keskustan
Mäntsälän kunnallisjärjestön vuosikokous kunnantalolla. 18.30. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Janakkala, Keskusta ry, vuosikokous
17.4. Kokouksessa
puhujana puolueen vpj. klo 18 Ravintola Rosso, Antinkatu 11, 28100 Pori. klo 19 yläkoulun
ja lukion lukusalissa. Kahvitarjoilu.
SATAKUNTA
Keskustanaisten Porin yhdistys,
sääntömääräinen kevätkokous on ma
8.3. Esillä sääntömääräiset asiat
Yhteiskyyti kokoukseen piiritoimistolta klo 17.15.
Etelä-Savon Keskustanaisten kevätkokous to 18.4. Kahvitarjoilu.
Tohmajärvi, Keskustanuorten vuosikokous la 13.4. Kokousvieraaksi Luumäelle tulee Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen.
Keskustanaisten Karjalan piiri ry,
sääntömääräinen vuosikokous Kouvon baarilla Lemillä ke 17.4 klo 18.
Kouvon baarin osoite on Iitiäntie 4,
Lemi. Koillis-Kuhmon po., su 21.4. 6.4. Johtokunta klo 18.
Oulainen. klo 16 Tarinatupa. klo
13. Matka-ja majoitusvaraukset 040-5344485 viim. klo 18 Törmälässä.
Taivalkoski. klo 9.30-17. klo 18 Ravintola Alicissa. Reki-Vesalan py:n sääntömääräinen vuosikokous ke 10.4. Kurenalan py:n sääntömääräinen vuosikokous ma 22.4. klo
18.30 Opetusravintola Paviljongilla,
os. Kokousluento, Mervi Simosta maakuntaliitosta kertoo Uudistuva Etelä-Savo
2020 -strategiasta. Kuusamon Kirkonkylän
py:n sääntömääräinen vuosikokous ti
16.4. Oravantie 1, 93600
Kuusamo.
Merijärvi. klo 18.30
Kanttilassa Naarajärvellä kokoushuone 3:ssa. Ilmoittautumiset toiminnanjohtaja Kaisa Heikkilälle; kaisa.heikkila[at]keskustanuoret.fi /
044 369 9601.
Kuopion Keskustanaiset ry. klo
18 sääntömääräinen vuosikokous. Lisäksi käsitellään syyskokousasiat.
Oulu. Kahvitarjoilu.
Oulainen. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ma 15.4. klo 18 Ukko-Pekassa, Kirkkokatu 18 D, Vihanti.
Siikajoki. klo
10, Käkirinteentie 5. klo 19
Lounaskahvila Merituvalla (SEO). klo
19 Honkamajan vanhalla puolella.
Oulu. Siikajoen po:n johtokunnan
kokous to 11. (MSL).
Kolkonpää, py:n vuosikokous pe
12.4. klo
19 alkaen Koskuen kylätalolla. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kunnallisjärjestön puheenjohtajan valinta sekä valtuustoryhmän perustelut poikkeamiselle kunnallisjärjestön yleisen kokouksen luottamushenkilöesityksestä. klo 16 Kunnallisjärjestön toimistolla.
Ii. Johtokunta klo 11.30. klo 11. Tupailta ma 15.4. Johtokunta klo 18.30.
Haapajärvi. Tilaisuudessa on mahdollisuus liittyä yhdistyksen jäseneksi.
Oulainen. klo 18.30 Ylivieska, Keskustan toimisto (Juurikoskenkatu), Siika-Pyhäjokilaakso ti 16.4.
klo 18.30 Pyhäjoki, Pyhäjoen lukion
Pauha-Sali (Koulutie), Iijokilaakso ke
17.4. 0443699601, kaisa.heikkila@keskustanuoret.fi.?
Pieksämäki. klo 18.30 Ylämyllyn yritystalon kahviossa.
Pieksämäki. Keskustellaan 16.4. Koskenmäen po., vuosikokous su 28.4. klo 12 Sievissä, Jussinpekan koululla. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous to 18.4. Metsäkylän py:n vuosikokous Halkolassa la 13.4. Mukana kansanedustaja Anu Vehviläinen.
KESKI-SUOMI
Keskustan Keski-Suomen piiri ry,
sääntömääräinen VUOSIKOKOUS pidetään la 20.4. klo
19 Haapajärven py (miehet) valtuustosali. klo 19 Ortodoksinen
kulttuurikeskus, alasali Kauppakatu
44. Mielenkiintoinen luento - Uudistuva Etelä-Savo 2020. Paikalla ke Inkeri Kerola.
Utajärvi. Keskustassa tapahtuu
Kouvola, Pihlajasaaren py:n vuosikokous 21.4 klo. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous to 11.4. Taluskylän po:n sääntömääräiset syys- ja vuosikokoukset ti
16.4. klo 9.45-10.30 sekä su 9.6. Virallisten kokousedustajien valtakirjatarkastus klo 17.15 alkaen. kokoontuvan kaupunginhallituksen esityslistalla olevista ja muista ajankohtaisista
asioista. klo 18 Keskustan piiritoimistolla Siltakatu 22.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Markku Kauppinen pitää katsauksen
Joensuun taloustilanteesta.
Tohmajärvi, kunnallisjärjestön vuosikokous Kaurilan kylätalolla la 13.4. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja käydään mielenkiintoista keskustelua ajankohtaisista poliittisista asioista. klo 18.30 Keskustanaisten Haapajärven ympäristön py Kaupungintalo kokoushuone 2, ti 16.4. Paikallisosaston yleinen
kokous Nahkurilla pe 12.4. Kuusamon keskustanaisten sääntömääräinen vuosikokous
su 21.4. klo
18.30 ABC-liikenneaseman kabinetissa. Esillä sääntömääräiset asiat.
Johtokunta kokoontuu klo 17.30. klo 18
Pieksämäen järjestötalolla os. Kuhmon keskustanaiset, to 11.4. Valtakirjojen tarkistus kokouspaikalla la
8.6. Kahvi sekä valtakirjojen tarkastus alkaa klo 17.45.
Esa Nuottivaara tulee pitämään alustuksen Eepeen tilanteesta.
Alahärmä, Läntisen py:n vuosikokous
ke 10.4. Sääntömääräiset asiat.
Mukana Seinäjoen kaupunginvaltuuston pj. Kunnallisjärjestön johtokunnan kokous ke 10.4. Esillä sääntömääräiset asiat.
Kokkola, Vesaisten Kokkolan osaston
syyskokous ma 15.4. Keittolounas klo 13. Rajalahdenkatu 4, Savonlinna. 22.4
klo 19 osoitteessa Niivansalmentie 45.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
paikalla myös Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska. Keskustanuorten Kuhmon
osaston vuosikokous pe 12.4. klo 19 Vakkurin Yhteistalolla.
Alahärmä, Alapään Keskustanaisten
vuosikokous 10.4. Ahlströminka-
tu 25). Kahvi klo 18.30.
Keskustanuorten Etelä-Savon piiri ry, vuosikokous järjestetään pe 12.4.
klo 19 Juvan kunnanvirastolla (Juvantie 13, Juva). klo 19 Marja-Leena ja Matti Korhosella.
Rönkönvaara, paikallisyhdistyksen
vuosikokous ma 15.4. Lisätiedot ja ilmoittautumiset p.
0443643636 tai etela-savo@vesaiset.fi.
ITÄ-SAVO
Keskustan Itä-Savon piiri, sääntömääräinen vuosikokous ke 10.4. Kahvitus klo
18.30 alkaen. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ti 16.4. klo
18.30 Kunnantoimiston Kurimo-salissa. Ilmoittautuminen ja kahvit klo 17.30 alkaen. Mukana kansanedustaja Lasse Hautala.
Jalasjärvi, Alavalli-Hirvijärven py:n
vuosikokous 15.4. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous to 11.4. klo 12 kunnantalolla. Kokouksen jälkeen noin klo 18 alkaen
kansanedustaja Simo Rundgren alustaa aiheesta ?Arktisen alueen kehitys?.
Kahvitarjoilu
Kärsämäki. Liput 100e10e. Keskustan kunnallisjärjestön
ja Kalajoen py:n sekä naisjaoston kevätkokoukset pidetään kaupungintalolla su 14.4. Kokousta edeltää avajaisjuhla
klo 10.30. klo 19 Linnakalliolla. Arpojen ja kahvinmyynti klo 18.30 alkaen. Johtokunta klo 19.
Sulkava, py:n vuosikokous 26.4. klo 19
Mammutti-Hirren tiloissa. Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus alkaen klo 18.00. klo 19
Konttilassa.
Kärsämäki. Tilaisuudessa paikalla ke Tapani Tölli.
Pudasjärvi. Ilmoittautuminen klo 9-11
ja aluekokoukset klo 10. Valtuustoryhmän kokous
ma 22.4. klo 19 Kuonan
py Anja ja Erkki Liuskalla, Kananperäntie 31, to 11.4. klo 19
LAPPI
Keskustanaiset Lapin piiri ry, Sääntömääräinen vuosikokous la 20.4. Osuuspankin kerhohuoneessa kello 19. toiminnanjohtaja Mirja Stålnacke.
OMEN KESKUSTANAISET
Suomen Keskustanaiset ry:n edustajakokous. klo 19
kunnantalolla.
Alavieska. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Keskustan Karjalan piiri ry, sääntömääräinen vuosikokous 15.4 klo 18.30
Luumäellä. Kunnallisjärjestön vuosikokous ti 16.4. klo
19 Kaupungintalolla, Nalle-kokoustilassa. Lähdetään kimppakyydein klo 17.15. klo 17 Café & Bar
Zoomitissa (Koskikatu 14, Rovaniemi).
Käsitellään sääntömääräiset asiat. Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Kaisa
Heikkilä, p. klo 18 Voltissa Lakeuden Sammutinpalvelun tiloissa
(Knuuttilanraitti 277).
Seinäjoki, Läntisen py:n vuosikokous to 11.4. klo 18 Peltola ?salissa, Peltolankatu 4, Joensuu. Keskustan
Etelä-Savon piirin toiminnanjohtaja
Heikki Koljonen paikalla.
Joensuu, Pielisjoen paikallisyhdistyksen vuosikokous pe 12.4. Kahvi ja valtakirjojen tarkastus klo 18. Kokous alkaa la 8.6.
klo 13. klo 13
kunnanvirastolla.
Keskustan Pohjois-Karjalan piiri,
vuosikokous ti 16.4. klo
18, Lentiiran koulu (syys- ja vuosikokousasiat). 4. Tilaisuus on kaikille avoin.
Joensuu, Huhtilampi-Uskalin, Kiihtelysvaaran, Heinävaaran ja Särkivaaran
paikallisyhdistysten yhteinen vuosikokous 18.4. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen kevätkokous to 25.4. klo
16 Hotelli Utsjoki. Suomen Keskustanaiset ry:n 34. klo 16:30 alkaen! Ilmoittautumiset toiminnanjohtaja Kaisa Heikkilälle; kaisa.heikkila[at]keskustanuoret.fi /
044 369 9601
Pohjois-Savon Keskustanuoret,
vuosikokous pe 12.4. Alustajana ke
Tapani Tölli. klo 1010.30. Valtakirjojen tarkastus ja kahvitus klo 10-11. Kokouspaikka on Palvelukeskus Mäntykoti. klo 12 Kaurilan kylätalolla. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ke 17.4. Sääntömääräisten asioiden lisäksi tilintarkastajan valinta vuodelle 2012. Valtakirjojen tarkastus klo 13.45.
ETELÄ-POHJANMAA
Seinäjoki, kunnallisjärjestön vuosikokous pidetään ke 10.4. Ilman jääneet ja muuten pettyneet, ottakaa yhteyttä Marjut Sassi
050 3730126, saatte pienen lahjan!
Lemi, kunnallisjärjestön vuosikokous
10.4 klo 19 Kunnantuvalla. Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat. klo 18 Oulunlahden koulun ruokalassa, Fiskarintie 2. klo 18 Joroisten kunnanvirastolla. klo 18.30 Uskalin kylätalolla Ruskeakoskentie 938. Matkanivan py:n sääntömääräinen vuosikokous ke 10.4. Käsitellään
sääntömääräiset asiat ja keskustellaan
kunnan ajankohtaisista asioista.
KAINUU
Sotkamo, kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous kunnanviraston valtuustosalissa ke 10.4. Tervetuloa tutustumaan Stora Ensoon ja Varkauden tehtaisiin Keskustanuorten vierailulla pe
12.4. Vuosikokousasiat.
Teuva, Keskustan Teuvan kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous
su 21.4. klo 18 Vesi-Jatulissa, Jokelantie 20, 90830 Haukipudas. klo 19 alkaen
Varkaudessa ravintola Kaks Ruusua
kabinetissa Pannu (os. Yleisen kokouksen jälkeen valtuustoryhmän kokous.
KESKI-POHJANMAA
Vesaiset, piirin vuosikokous ma 15.4.
klo 18.30 piiritoimistolla (Isokatu 2,
Kla). Vuosikokouksia: Kunnallisjärjestön vuosikokous to 18.4. Asialistalla on vuosikokousasiat, Keskustanaisten edustajakokoukseen liittyviä asiat sekä Keskustanaisten Karjalan piirin toiminnantarkastajien valinta.
Vitsain, py:n vuosikokous ma. Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat.
POHJOIS-KARJALA
Pieksämäki. Käsittelyssä sääntömääräiset asiat.
Tohmajärvi, Kemien paikallisyhdistyksen vuosikokous su 14.4. Kokouksessa
mukana varapuheenjohtaja, ke Annika Saarikko.
Aluetoimikuntien kokoukset: Kalajokilaakso ma 15.4. Issikkavaellus ja patikkaretki keväisissä Toivonharjun maisemissa Haukivuorella la 4.5. klo
19 kaupungintalolla. Käsitellään kevätkokoukselle kuuluvat asiat. Kunnallisia luottamushenkilöitä pyydetään saapumaan paikalle.
Pieksämäki, Kunnallisjärjestön johtokunnan kokous ke 17.4. Pyhäjoen py:n sääntömääräinen vuosikokous ti 16.4. Piipsjärven py:n sääntömääräinen vuosikokous pe 12.4. vuosikokous ke 17.4. Mäntykodin osoite
on Patteritie 7, Luumäki. Johtokunta klo 17.30.
KESKUSTANUORET
Keskustanuorten Pohjois-Pohjanmaan piiri ry:n sääntömääräinen
vuosikokous pe 12.4. klo 11 Joutsan lukio,
Savontie 1 (Joutsa). klo 18 piiritoimistolla,
Suokatu 31. klo 19 piiristoimistolla (Isokatu 2, Kla). Ota yhteyttä
vaikkapa Kaijaan, jos tarvitset kyytiä
puh. Siikajoen po:n vuosikokous
to 18.4. Ilmoittaudu Pertti Auviselle
0500-654053 15.4 mennessä.
Enonkoski, py:n vuosikokous 17.4.
klo 19.15 Vanhustentalon kerhohuoneella. Tällä kutsulla kutsutaan kokoukseen Keskustan Kainuun piirin jäsenyhdistysten jäsenet, puoluehallituksen ja puoluevaltuuston, maakuntavaltuuston ja
-hallituksen sekä toimialueen muiden
kuntayhtymien valtuustojen ja hallitusten keskustalaiset jäsenet sekä sisarjärjestöjen jäsenet.
Kuhmo, Paikallisyhdistykset ja osastot: Kuhmoniemen po., la 20.4. Esityslista tulee myöhemmin
sähköposteihin.
Haukivuorella ravintola Alec 18.4. klo 18.30
Iltaruskossa, Pappilantie 3.
Raahe. Turun VPK-talolla (Eskelinkatu 5). kahvitarjoilulla. Kokouksessa käsitellään 14
§ mukaiset sääntömääräiset asiat. klo 18 kunnantalolla.
Siikajoki. varsinainen edustajakokous Turussa 8.-9.6. Johtokunta klo 18.
Pyhäjoki. Mukana eduskuntaryhmän vpj, ke
Tuomo Puumala.
Keskustanuorten Lapin piiri ry:n vuosikokous pe 12.4. Esillä sääntöjen määräämät asiat.
Puhujana on kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anna-Maija Koskela.
Isokyrö, Valtuustoryhmän kokous ma
15.4 valtuustosalissa klo 18. Poliittisen tilannekatsauksen pitää Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja
Juha Sipilä. Asialistalla sääntömääräiset asiat.
ETELÄ-SAVO
Juva, kunnallisjärjestön vuosikokous
to 11.4 klo 19 Kunnantalon alakahviossa. klo 19 Autiorannan py:n naiset ja miehet Oksavan koululla, to 11.4. klo 19 Mari Pohjavaaran kotona Piirronkuja 47, Hirvijärvi. klo
17.30 Sulkavan Op:lla.
POHJOIS-SAVO
Stora Enso on ruotsalais-suomalainen
yksi maailman suurimmista metsäteollisuusyrityksistä. klo 18.30 Taivalkoski, kunnanvirasto, Oulujokilaakso ja Oulu to 18.4.
klo 17.00 Oulu, Keskustan piiritoimisto
(Koulukatu 31 A 2).
Alavieska. klo 18 ABC Seinäjoen kokoustiloissa. Esityslistalla sääntömääräiset asiat ja edustajavalintojen täydentäminen.
Salahmi, pyn vuosikokous to 18.4.
klo 19 Pohjoisella koululla. klo 18 Kuivaniemen Merihelmessä. Py:n jk:n
jäsenet myös tervetulleita paikalle.
Peräseinäjoki, keskustanaisten vuosikokous 18.4. Kokouksessa puhuu Suomen Keskustan
puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska. Oulunlahden py:n sääntömääräinen vuosikokous ke 17.4. klo 18 Revonlahden Nesteen parvella.
Siikajoki. Johtokunta klo 18, ke 17.4. klo 19
Parkkila-Kopola py:n naiset ja miehet
Jonna ja Jussi Peltokorvella, ke 17.4.
klo 19 Kumisevan py Leena ja Osmo
Halosella.
17
kaupungintalo lla. klo
19 Ari Pitkosella Uunrauniontie 310.
Hiltula, py järjestää tutustumismatkan Tuusniemen kuntaan ja seurakuntaan 23.4. klo 19.
Kuusamo. Kati Ojaniemi keskustelemassa
kanssamme ajankohtaisista asioista.
Jalasjärvi, Koskue-Ylivallin py:n sääntömääräinen kevätkokous su 14.4. Johtokunta kokoontuu kello 18. klo 18.30, os. klo 18 kunnantalon kokoustila
Tähdessä. 19 Reino Kongalla.
KARJALA
Karhusaaren laavulla sunnuntaina
käyneet: 100 makkaraa meni hujauksessa. klo 19 Rönkkötalolla.
Pistala, py:n vuosikokous 16.4. klo 19
Hanhikosken kylätalolla. klo
18.30 Matkanivan kylätalolla. klo
19 kaupungintalolla, valtuustosalissa.
Johtokunta klo 18, to 11.4. 040
5919 006.
Kalajoki. Esillä sääntömääräiset asiat.
POHJOIS-POHJANMAA
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri ry:n sääntömääräinen vuosikokous la 20.4. Lisätiedot Sanna-Marilta, p. klo 15 alk. klo 18.
Keskustan Kainuun piiri, sääntömääräinen vuosikokous Kuhmon kaupungin valtuustosalissa 13.4. klo 12.
Taivalkoski. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen
vuosikokous ma 22.4. Kunnallisjärjestön vuosikokous su 14.4. Johtokunta klo 18.
KESKUSTANAISET
Kuusamo. Merijärven py:n sääntömääräinen vuosikokous ke 10.4. Johtokunta klo 17.30.
Pudasjärvi. 040-5163756.
Joroinen, kunnallisjärjestö ry vuosikokous to 18.4. klo 18.30 Markku ja Helena Kuuselan kotona, Vuorenmaanrinne 15 B 16.
Ylistaro, Ylistaron Keskustanaisten
osaston vuosikokous to 11.4. Tasakatu 2-4. klo 18 Ruopsalla, Puuminranta 21.
Siikajoki. Majoitusvaraukset huhtikuun
loppuun mennessä.. klo 18 Kanttilassa.
Liperi, Ylämyllyn paikallisyhdistyksen
vuosikokous ke 10.4. klo 10 Kellonjärventie
1176:ssa. klo 17,
ravintola Neljä Kaesaa.
Keskustanaisten Kainuun piiri ry,
sääntömääräinen vuosikokous la 20.4.
klo 14 Vuokatissa Jäätiöntie 23 B 3.
Yhteinen ulkoiluaamupäivä klo 10 alkaen. Mukana piirin
puheenjohtaja Hanna Huttunen.
Joensuu, kunnallisjärjestön vuosikokous ma 22.4. Kokouksessa
Vesaisten Etelä-Savon piiri. Valtakirjojen tarkastus klo 10.45 alkaen
Mikä minkäkin valtion
tiedustelupalvelu?
Kuva: Petra Pöyliö
3. 4. CIA,
FSB, MI5, Mossad. Minkä maan länsinaapuri on Saksa ja
2. kommunistit murhasivat 1918?
9. Mikä antiikin 7 ihmeestä on edelleen
matölkit?
pystyssä?
6. perheineen . Masi . B. Virtanen . Missä päin maailmaa järjestetään vuo-
itänaapuri Venäjä?
sittain triathlonin suurkilpailu Ironman?
ta, Moskovassa vai Pietarissa, sijaitsee ba-
Sudoku
Viivi & Wagner . Mitä yhteistä Arnold Schwarzeneggerin kanssa on seuraavilla henkilöillä: Lee
Haney, Dorian Yates ja Ronnie Coleman:
a) ovat Kalifornian entisiä kuvernöörejä, b)
ovat tai ovat olleet naimisissa nk. Mukula
6 5
3 2
6
7
1 8 9 2 6
4
4
7 8 9
2
3 7
6
4
8 5
9
3 2 5
4
5
4 2 3 8 7
1
4
7 1
6 4
5
2
4
3 7
6
8 1
3
1 4
9
2
6
7
8
5
7
5
2 6
2 7 1 9
6
5 2
9 8 5 6
2
7 9
3
1
1
8
5
3 6
5
7
5
9
9 5
8
3
7
8
6 4
9
1
6
5
7
8
5
9
2
4
9
4
2
7 2
6. Kummassa Venäjän suurista kaupungeis-
8. Aku Ankka . Minkämaalainen on 2010 Suomeenkin
rantautunut vaatekauppaketju Gina Tricot:
ruotsalainen, tanskalainen, hollantilainen?
7. 18
10.4.2013
TIETOTESTI
1. Kuka oli Venäjän viimeinen tsaari, jon-
ka . Mistä on tehty olut-, limsa- ja energiajuo-
10. Mitä sairauksia tutkii ja hoitaa dermatologi?
5. Kennedy-klaaniin kuuluvan henkilön kanssa, c)
voittaneet vähintään 6 kertaa peräkkäin Mr
Olympia -tittelin?
Mistä on tehty olut-,
limsa- ja energiajuomatölkit?
letistaan kuuluisa Bolshoi-teatteri
Vain me kanat, kuului ääni
pimeästä.
Ratkaisut
5
4
6
8
3
7
9
1
2
8
3
1
6
2
9
4
7
5
7
9
2
1
4
5
8
6
3
5
2
3
4
8
7
1
9
6
6
9
7
5
1
2
4
8
3
1
4
8
6
9
3
5
2
7
7
8
4
2
3
9
6
5
1
3
1
5
7
6
8
2
4
9
2
6
9
1
4
5
3
7
8
4
5
1
9
7
6
8
3
2
9
3
2
8
5
1
7
6
4
8
7
6
3
2
4
9
1
5
4
2
7
1
3
6
5
8
9
8
5
3
4
7
9
6
1
2
6
9
1
5
2
8
4
3
7
5
4
8
7
6
3
2
9
1
7
6
9
8
1
2
3
4
5
3
1
2
9
4
5
8
7
6
2
8
6
3
9
1
7
5
4
1
7
5
2
8
4
9
6
3
9
3
4
6
5
7
1
2
8
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
9
8
3
4
6
1
5
2
7
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Helsingin toimitus
Postios. 5:4
SANANPARSI
Ompa tuossaa hyvät lihat
rokulissa.
Kaavi
KANSA KASKUAA
Maanviljelijä kuuli yöllä ääniä
kanalasta. On muka vain tekninen välilasku.
Nyt lipsahti tieto, johon tartuttava. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Onko siellä ketään?
. Ei valtiomiesten, varsinkaan
kulisseissa yhä vaikuttavien oikeita motiiveja useinkaan
kerrota. Niitä on kohta Hollywoodissa joka Priuksen etupenkillä.
AJATELKAA Clintonin kontakteja. Aurinko nousee
huomenna Helsingissä 6.15 ja
Oulussa 5.54.
PÄIVÄN SANA
Kaikki, mikä on syntyisin
Jumalasta, voittaa maailman. Ja
tämä on se voitto, tämä on
maailman voittanut: meidän
uskomme.
1 Joh. Hän kiiruhti
paikalle ja huusi:
. Ei armoa, kehtaavathan ruotsalaisetkin myydä saunankiukaita maailmalle. Bill Clinton tuli
Suomeen nimenomaan saadakseen korvapuustileivon-
Reseptejä ei enää jaella ilmaiseksi, niistä tulee lisenssoituja ja laminoituja joka keittiön arvopapereita. Kun hän mainitsee
Washingtonissa piipahtaneensa Suomessa nauttimassa
maukkaan korvapuustin, niin kohta on Helsinki turvoksissa oikeasti isokenkäisiä.
Ensimmäinen julkisuudenkipeä amerikanvosu esiintyy
jo kohta maailmanlaajuisissa kuvissa, joissa hän on teettänyt itselleen bikinin yläosan korvapuusteista.
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
KESKIVIIKKONA 10. Se on oleellinen osa Suomen nousua johtavaksi korvapuustimaaksi.
Analyytikot ovat varmaankin osanneet jo lukea peliä,
vehnäjauhot loppuvat kohta kaupoista ja vehnän maailmanmarkkinahinta pompsahtaa.
naisen ja arvatenkin sen kanssa kutakuinkin pakollisen
lasin kylmää maitoa. 19
10.4.2013
Pulla pelastaa
EI MENE hyvin kaivosteollisuudella eikä puhelinteollisuudella. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Toimittajat:
Pentti Manninen 040 5709 400
Timo Mikkilä
044 7370 265
Samuli Nissilä
044 7370 261
Pauliina Pohjala 050 5450 915
Henna Ruokamo vanhempainvapaalla
1
2
4
5
7
8
6
3
9
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
044 7370 262
6
5
7
3
9
2
1
8
4
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
Päällikkö:
Pirjo Kontio
3
1
9
7
8
4
2
5
6
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Annukka Kantola 044 7370 377
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
2
6
5
9
1
3
7
4
8
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
4
7
8
2
5
6
3
9
1
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) voittaneet vähintään 6 kertaa peräkkäin kehonrakennuksen Mr Olympia -tittelin,
2) ihosairauksia, 3) Moskovassa,
4) CIA USA, FSB Venäjä, MI5 IsoBritannia, Mossad Israel, 5) alumiinista, 6) Nikolai II, 7) Puola,
8) Kheopsin pyramidi, 9) ruotsalainen, 10) Hawaijilla.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Ilmoitusyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Ulkoasu: Mikko Eronen
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Kahvikin menee huoltoasemapullan kanssa, mutta juuri leivotun kanssa siis kylmä maito.
Korvapuustin juuret saattavat olla ruotsalaisessa
kanelbullassa, mutta omikaamme kylmästi korvapuusti suomalaiseksi menestystuotteeksi. huhtikuuta 2013.
Tänään Tero, ortodoksisen
kalenterin mukaan Tero, Risto,
Asta.
Aurinko laskee tänään
Helsingissä 20.27 ja Oulussa
20.40. Yllättäen Suomen talouden pelastaakin pulla.
Sijoita kaikki liikenevät varasi ja vaikka bullet-lainaakin
kardemummaan ja kaneliin. Pulla on niin lempeä maailmanvalloitustuote, että siihen tuskin
saadaan liitetyksi vihaisia lintujakaan.
Muumit ehkä kyllä.
Pullotettua juurileivotun korvapuustin tuoksua myydään maailman lentoasemien tax free-myymälöissä tolkuttomia määriä.
Hieman pyylevistä pullantuoksuisista suomalaisnaisista tulee uusi statussymboli. Bastu, hah!
AMERIKAN entinen presidentti, joka on aina enemmän
kuin monikaan istuva presidentti, on välilaskeutunut
Suomen Helsinki-Vantaalle
Silloin oppilas näkee, että opettaja ei ole yksin häntä vastaan.
. Varhaiseen tukeen täytyy
suunnata enemmän toimia, koska koulu ei voi olla yksin vastuussa
kasvatustehtävästä. On kaunis ajatus, että kaikkia
yritetään opettaa samassa luokassa. Se, joka asiaan haluaa puuttua, voi varoa
työpaikkansa puolesta, Vainio toteaa.
Tuomas Meriniemen mielestä tapaus kuvaa kasvatta-
misen yhteiskunnallista tilaa laajemminkin . Koulun ei pidä olla mikään vartiointilaitos, painottaa Kerola.
Puumala korostaa maalaisjärjen käyttöä.
. Jos oppilas häiritsee muita usean kehotuksenkin jälkeen,
opettajan pitää pystyä rauhallisella tavalla ohjaamaan oppilas ulos.
Vanhemmat pitäisi ottaa mukaan
tähän pelisääntökeskusteluun.
OPETUSALAN Ammattijärjestö
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen pitää virkasuhteen purkamista
liian rankkana toimenpiteenä.
. Huonosti käyttäytyville ja koulurauhaa häiritseville
oppilaille tulee asettaa rajat, Petri Kalmi painottaa.
Aino Kanniainen haluaa suunnata keskustelua siihen,
mikä saa nuoren häiriköimään.
. Jotain on pielessä, kun niin moni lapsi ja nuori
voi huonosti.
OPPILAAN uhkaavaan tai häiritsevään käytökseen tulee Kerolan
mielestä puuttua turvallisella isällisellä tai äidillisellä otteella.
Paikalle voi kutsua muutakin
henkilökuntaa. Edellytetäänkö heiltä yhteisten sääntöjen noudattamista vai,
saako yksilö viime kädessä tehdä
kuten haluaa?
Edellytetäänkö nuorilta yhteisten sääntöjen noudattamista, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ kysyy. Häirikköoppilaat eivät ole saaneet apua ajoissa, hän sanoo.
Puumala on samaa mieltä.
. Liian usein ajatellaan, että
opettajan työ on asiakaspalvelua.
Oppilas ottaa opetuksesta sen,
minkä haluaa, Puumala sanoo.
. Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva
OPETTAJAN auktoriteettiasema
on Kerolan ja Puumalan mielestä murtumassa.
Opettajia ei kunnioiteta entiseen tapaan.
. Perusopetuslakia muutettiin
pari vuotta sitten niin, että erityisoppilaatkin pyritään sijoittamaan
pääasiassa lähikouluihinsa.
. Tunnen sympatiaa opettajaa kohtaan, koska läheltäpiti -tilanteita on koulussa päivittäin, kirjoittaa Ritva Rudgren.
Annika Liedeksen mielestä Alppilan yläasteen opettaja toimi oikein poistaessaan häiriköivän oppilaan ruokalasta.
. Kysymys ei olekaan viime kädessä juridinen, vaan moraalinen:
mitä koulu ja yhteiskunta voivat
nuorilta vaatia?
. Kymmenet opettajat ovat jatkuvasti mustelmilla oppilaiden aiheuttamien tekojen seurauksena,
luokanopettajaliitto toteaa tiedotteessaan.
Eduskunta käsittelee koulujen
työrauhaan tähtäävää lakipakettia keväällä.
Lukijakommentit: ?Oppirauhan häirintä on siis sallittua?
HELSINKILÄISEN opettajan potkut herättävät keskustelua
myös Suomenmaan Facebook-sivulla.
. 20
10.4.2013
Opettajan potkut herättivät
koulujen levottomuuteen
Kerola ja Puumala: Opettajan auktoriteettiasema on murtunut
PAULIINA POHJALA
HELSINKI
Liian usein ajatellaan, että opettajan
työ on asiakaspalvelua.
HELSINKILÄISEN opettajan irtisa-
nominen on tuomittu laajasti kohtuuttomana toimenpiteenä.
Pelastakaa opettaja Antti Korhonen -nettiadressiin oli eilen iltapäivällä kirjoitettu jo yli 100 000 nimeä.
Helsingin opetusvirasto erotti
maanantaina Alppilan yläasteen
opettajan, koska hän työnsi häiriköivän oppilaan ulos koulun ruokasalista pari viikkoa sitten.
EDUSKUNNAN sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Inkeri Kerola (kesk.) ja sivistysvaliokunnan
keskustalainen jäsen Tuomo Puumala eivät halua ryhtyä tuomareiksi Antti Korhosen tapauksessa.
Opettajien työkalut ovat heidän
mielestään kuitenkin puutteelliset. Häiriköinti ja toisten oppilaiden oppirauhan häirintä
on siis sallittua. lapsilla ja
nuorilla on oikeuksia, kasvattajilla vain velvollisuuksia,
eikä keinoja kasvattamisen toteuttamiseen.
. Opettajilla pitäisi olla oikeus myös kasvatuksellisiin
keinoihin ilman tämmöisiä järjettömiä erottamisia. Jos se ei auta, oppilas tarvitsee
ammattiapua. Opettajien työkalut eivät kulje käsikynkkää uuden lain kanssa,
opettajanakin työskennellyt Kerola sanoo.
Puumalan mielestä laki otti ehkä turhan nopeita askeleita.
. Pelkästään Helsingin kaupungin kouluissa kirjataan vuosittain noin 400 vaara- ja uhkatilannetta, joissa on jouduttu puuttumaan oppilaiden käyttäytymiseen, Luukkainen toteaa.
. Kun pieni joukko häiritsee, opettamisesta ei tule mitään.
MITEN levottomiin kouluihin sitten saadaan opiskelurauha?
Kerola korostaa kodin ja koulun yhteistyötä, jotta oppilaiden
ongelmat huomataan.
. Mutta se lisää varmasti häiriötilanteita. Kaipaan yhteiskunnallista
keskustelua koulun ja opettajien arvostuksesta. Sen
pitää olla myös oppilaiden tiedossa.
Tällainen viesti on nyt sitten annettu häirikköoppilaille
ja heidän vanhemmilleen, Eero Vainio kommentoi potkuja.
. Voisi kysyä, ovatko häiriköivän lapsen osalta aikuiset
laiminlyöneet kasvatusvastuunsa?. Tasa-arvoinen
koulutus on ollut niin pitkään itsestäänselvyys, ettei sille osata antaa arvoa.
LUOKANOPETTAJALIITTO haluaa
niin ikään perua Alppilan yläkoulun opettajan potkut.
Liitto on huolissaan siitä, että
myös alakouluissa oppilaiden väkivaltainen ja epäasiallinen käytös
on lisääntynyt rajusti.
. Oppilailta ei voi odottaa hyviä tapoja ja toisten kunnioittamista, jos kotoa ei ole annettu
eväitä koulutielle