s. 1 ?
Tapoja uudistettava hitaasti
. 6 414880 073513
REHN HERMOSTUTTI KOKOOMUKSEN. 6
Palveluita kotiin
Hoiva- ja luontopalveluita tarjoava
yrittäjä Eeva Tynkkynen toivoo, että
palvelusetelit otettaisiin oikeasti
käyttöön. 2
LISÄÄ LEIKKAUKSIA ON ODOTETTAVISSA. s. 3
TIISTAI 10.12.2013
N:o 140 . s. Ikävät
asenteet kumpuavat stereotypioista,
Henry Lindgren sanoo. s. s. 8
Huostassa
huterin perustein
Maria Syvälä selvitteli lasten sijoittamispäätösten taustoja. 10. Eduskunta ei voi olla mikään
hyppyheikki, joka heilahtelee eri
suuntiin kulloistenkin mielialojen
mukaan, Eero Heinäluoma sanoo. s. . 4
Ennakkoluulot elävät
Romanin on edelleen vaikeaa saada
työtä ja vuokrata asuntoa
?Komissaarin valinta ei suoranaisesti liity eurovaaleihin mitenkään?, Katainen yritti lopettaa keskustelun.
Tähän asti näin näin on ollutkin. Ykkösehdokkaat ovat parlamenttiryhmien
ehdokkaita keskeisiin tehtäviin. varsinkin, kun Rehn aikoo tavoitella
europarlamenttipuolue ALDE:n ykkösehdokkuutta.
Ykkösehdokkuus on uutta EU-vaaleissa. ja että ?kaikki eivät ole ihan vakuuttuneita siitä, että esimerkiksi puolueiden kärkiehdokkaiden pitäisi automaattisesti olla komission puheenjohtajaehdokkaita?.
Katainen yrittää saivarrella, kokoomuksen eduksi. Kolmannella sijalla
pysytellyt komissaari Olli Rehn sai 16,9 prosentin
kannatuksen.
Lukijat kuvasivat Sipilän luotettavuutta talouspäättäjänä mm. Kun juhlien pitopaikka
vaihtui, muotokin muuttui.
Tampere ei alunperinkään tuntunut yhtään huonolta
juhlapaikkavaihtoehdolta.
Tampere on perinteinen teollisuus- ja kulttuurikaupunki. Niinistön prosenttiluku oli 46,3. Taloustaito on näet Veronmaksajain
Keskusliiton lehti. kuvaannollisesti . pitäisi tukea tätä tavoitetta.
Niin on tehty ennenkin. Juhlien kierrättämistä
puolustaisi kylläkin ajatus koko Suomen juhlasta.
Sitä toivon ja uskonkin, että jotakin muutosta itsenäisyysjuhlaan Tampereen kokemusten jälkeen tulee, vaikka ne palaavatkin Helsinkiin.
IKÄVÄN jälkimaun Tampereen juhlapäivään jätti loppuillan mielenosoitus.
Sanomisen vapaus ja mielenosoitukset ovat oikeuksia, joita on syytä vaalia, mutta sanomaa ei kannata hukata väkivallan alle. Silti tulos on
paljon puhuva. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.)
suorastaan syöksyi 10. Lasku rikotuista ikkunoista ja tuhotusta omaisuudesta lankeaa aina meille kaikille.
Jos Tampereen mielenosoituksen
pontimena oli eriarvoisuus ja herraviha, sanoman uskottavuus kärsi.
Kannatan asioiden kyseenalaistamista ja mielen anarkiaa, mutta en puhdasta
väkivaltaa.
Yhteiskunnallista muutosta haluavat voivat aloittaa työn siivoamalla
gangsteriosastot joukoistaan pois.
Anja Manninen. Kuva: Georges Gobet/Lehtikuva
Jos suomalaisella on
mahdollisuuksia tärkeään
EU-tehtävään, kaikkien
suomalaisten vaikuttajien
pitäisi tukea tätä tavoitetta.
tulla konservatiivipuolueen ykkösehdokasta, vaikka sinne tarjottaisiin itseään Kataista.
Rehnistä ykkösehdokas voi tulla. Sipilä nousi edellisen kyselyn viidenneltä sijalta toiseksi. Vaikka lähdettäisiin siitäkin, että paikka voisi mennä nyt kokoomukselle, ehdokas pitäisi tuoda esiin ja ehdolle vaaleihin . Ykkösehdokkaat ovat ehdolla myös muihin tärkeisiin tehtäviin.
Kataisen vastahakoisuuteen on selvä selitys. Erikoishuomion
saivat veteraanimiehet ja -naiset, maan puolustajat ja
sotien jälkeen sen rakentajat.
Presidenttipari oli kutsunut juhlaansa maakuntien
yrittäjiä, järjestöihmisiä, aktiiveja. Niinistö säilytti ykkösasemansa.
Sipilän kannatus lähes kolminkertaistui vuodessa, kun se nousi 11 prosentista 30,9 prosenttiin. Tätä korostaa se,
että EU-parlamentin asema merkittävien tehtävien täyttämisessä on vain korostunut.
Katainen väittää tosin, että ?metodi ei ole ihan kirkossa kuulutettu. Siellä ei pelätä uusia asioita, mutta on siellä uskallettu myös nousta puolustamaan omiksi koettuja
aatteita ja ajatuksia.
Presidentinlinnan kättely- ja tanssijuhlan sijaan rakentui juhla, joka otti mukaan myös meidät televisioruudun ääressä juhlaan osallistuneet.
Juhlakonsertti oli väläyksiä suomalaiseen mielenmaisemaan. Ykkösehdokas on mukana pelissä, jossa jaetaan unionin keskeisiä tehtäviä.
Rehnin ehdokkuuteen Suomen EU-vaaleissa liittyy toinenkin merkittävä eurooppalainen ja demokraattinen periaate, joka on saanut laajalti kannatusta: jokaisen merkittäviä EU-tehtäviä tavoittelevan poliitikon tulisi uskaltautua ehdolle vaaleissa.
Tällöin myös kansalaisilla olisi mahdollisuus arvioida heitä.
Tämä merkitsisi avoimuutta myös keskusteluun
Suomen tulevasta komissaarista. näin: ?Rehellinen, avoin, taitava
talousmies?, ?Puhuu viisaita. Omakohtaista kokemusta eri puolilta?, ?Kansanomainen tyyli esittää
asiansa, ei käytä turhia koukeroita puheissaan?.
Varsinaisen mielipidetiedustelun kriteereitä selvi-
tys ei tosin täytä. Jos suomalaisella on mahdollisuuksia tärkeään EUtehtävään, kaikkien suomalaisten vaikuttajien . antaa vaikka omat rahasi hänen hoivaansa??
Niin ropisee luottamus hallituksen keskeisiin
päättäjiin.
Koko Suomen
itsenäisyysjuhla
KIITIN mielessäni presidentinlinnan peruskorjausta, kun
katsoimme televisiosta Tampereella järjestettyä itsenäisyyspäivän vastaanottoa.
Kuten usein käy, pakon edessä ja muuttuneessa tilanteessa luovuus tulee avuksi. Tuntui hyvältä huomata, että yritteliäistä väkeä löytyy kaikkialta Suomesta.
Maa ei elä vain ansiomerkkirivistöä rinnassaan kantavien vuorineuvosten tai kansliapäällikköjen varassa. Siihen osallistui 940 Taloustaidon
ja taloustaito.fi -verkkopalvelun lukijaa. Katainen ei kuitenkaan suurin surminkaan haluaisi olla tukemassa keskustalaista ehdokasta.
K
ataisen pitäisi nyt niellä ylpeytensä. Sillä on
kuitenkin suuri merkitys. puoluekantaan katsomatta . sijalta sijalle 17 vain 6,4 prosentin kannatuksella.
Eikä ihme. Juhlaohjelma oli suomen kielen, suomalaisen
musiikin ja esittävän taiteen komea näyttö.
Porilaisten marssista kuultiin Jean Sibeliuksen sovitus ja heti sen alku todisti, että tuttuakin tutumpi asia
voidaan tehdä myös toisin.
NYT itsenäisyysjuhla oli koko Suomen ja suomalaisten,
ei vain valikoidun eliitin, juhla.
Televisiotoimittajat olivat tehneet kotiläksynsä ja osasivat esitellä vieraat nimin ja ammatein. Hän
putosi neljänneltä sijalta kahdeksanneksi 13,7 prosentilla. Veronmaksajien kannanotoissa
kuuluu usein kokoomussävytteinen kumu.
Silti esimerkiksi kokoomuksen puheenjohtaja ja
pääministeri Jyrki Katainen jäi kauas Sipilästä. Mutta ajat muuttuvat, ja siksi Katainen on nyt väärässä. Ykkösehdokkuus on tosiasia, joka on huomioitava Suomessakin. Tämä pönäkkä kaarti oli juhlista nyt pois.
Moni varmaan toivoo, että Tampereen jälkeen itsenäisyysjuhla voisi kiertää myös muualla Suomessa,
mutta siitä en mene takuuseen. Kuuluihan lukijoille esitetty kysymys
näin: ?Kenen talouspäättäjän mielipiteet ovat niin
viisaita, että voisit . Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Olli Rehnin ehdokkuus
hermostuttaa kokoomusta
T
alouskomissaari Olli Rehnin ilmoitus asettua keskustan ehdokkaaksi Euroopan parlamentin vaaleihin näyttää hermostuttavan
kokoomusta . Hän
tietää, että suomalaisesta kokoomuslaisesta ei voi
Eurovaaleista on tulossa aiempia jännittävämpi
tapahtuma. Esimerkiksi keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen tuki voimakkaasti sosiaalidemokraatti Paavo Lipposta, kun tämä tavoitteli komission puheenjohtajan tehtävää.
Juha Sipilän arvostus kolminkertaistui
K
eskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on noussut heti presidentti Sauli Niinistön jälkeen toiselle sijalle Taloustaito-lehden kyselyssä, jossa lehden lukijoilta kysyttiin mielipiteitä talousvaikuttajista. oli hän nyt sitten vaikka itse pääministeri
Jyrki Katainen.
Katainen itse torjui tällaisen järjestyksen Yle Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina
Talouden kestävyysvajeen paikkaaminen tarkoittaa lähes kymmenen miljardin euron
urakkaa.
Ja siitäkin pitää hallitusta vielä kiittää, että rakennepakettiin sisältyy useita keskustan jo aiemmin tekemiä ehdotuksia. Toivottavasti huominen
keskustelu antaa vastauksen tähänkin kysymykseen.
Muut lehdet
KANSAN UUTISET arvioi hallituksen tulevaisuutta:
?Vaalikausi on niin pitkällä, että hallitukselta voi yksinkertaisesti loppua aika. Vaaleissa huonosti menestyvien hallituspuolueiden välit kiristyvät
ja päätöksenteko muuttuu aina
vain vaikeammaksi.
Pois laskuista ei ole, että kannatuskuopan jatkuessa SDP
vaihtaa vielä puheenjohtajaa alkukesällä.?
SATAKUNNAN KANSAN mielestä
hallituksen kuntapaketti jäi epämääräiseksi:
?Varsinaiset isot asiat kuten kuntien yhdistämiset riittä-
vän suuriksi kokonaisuuksiksi ja sote-alueiden muodostaminen tuntuvat edelleen olevan
vain toivomuslistalla. Välissä
ovat eurovaalit, joiden jälkeen
pakka saattaa olla sekaisin. Toinen mahdollisuus on,
että hallituspuolueet eivät keskinäisten riitojensa takia kyenneet sanomaan asiasta
mitään täsmällisempää.
Vai pitääkö sotelausuma tulkita niin, että
hallitukselle oikeasti riittää soteuudistuksessa perusterveydenhuollon ja erikoissai-
raanhoidon integraation ja koko systeemin
tehokkaan hallinnon turvaaminen. ja niiden tehokas hallinto.
Tämän lausuman voi tulkita vähintään
kahdella tavalla. Esimerkiksi sopii kehysmenettelyn tuominen
kuntatalouteen.
Toiseen vaakakuppiin on sitten laitettava
rakennepaketin puutteet. Valitettavasti rakennepaketti ei avaa uskottavaa näkymää tämän
noidankehän purkamiseksi vaan leikkaukset jäävät sen päällimmäisiksi asioiksi.
Pääministerin mukaan lisää leikkauksia
on odotettavissa ensi keväänä.
RAKENNEPAKETIN toinen vakava puute
Suurin puute on, että hallitus ei esitä tehokkaita
keinoja talouden vauhdittamiseksi.
?Rakennepaketin toinen vakava puute on, että sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa ei edelleenkään päästy
eteenpäin.. Uusi nousu alkaa
vain työllä ja yrittäjyydellä.
Rakennepaketista puuttuvat keskustan
esittämät uudistukset kasvun ja työpaikkojen luomiseksi, kuten mittavan kasvurahaston luominen ja välittömänä toimena viiden prosentin yrittäjävähennys.
Jos uutta työtä ja kasvua ei synny, Suomi ajautuu leikkausten ja veronkorotusten noidankehään. 10.12.2013
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Rakennepaketti ei vahvista kasvua
Timo Laaninen
keskustan puoluesihteeri
EDUSKUNTA pääsee huomenna arvioimaan hallituksen rakennepakettia. Kuva: Maria Seppälä
on, että sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa ei edelleenkään päästy eteenpäin. eli perus-
terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon
yhteys . Jos näin
on, tien pitäisi olla auki aidolle yhteistyölle
opposition kanssa.
Onko hallituksessa viimein huomattu,
että keskustan kotikunta-maakuntamalli
toteuttaisi molemmat hallituksen paperiin
kirjatut tavoitteet. Joka kuudes kunta jätti määräajasta huolimatta kokonaan vastaamatta,
mihin ne haluaisivat yhdistyä,
osa vastasi jotakin, kun kerran
pyydettiin.
Monien uudistusten takarajaksi tai toteutumisajankohdaksi on ajateltu vuosia 2015 ja 2017.
Seuraavat eduskuntavaalit ovat
jo puolentoista vuoden kuluttua.
Se on varmaa, että pääministe-
ri vaihtuu tuolloin, ja hallituksen
kokoonpanokin tulee olemaan
erilainen.?
ILTA-SANOMAT kirjoittaa Nelson
Mandelan muistoksi:
?Muistokirjoituksissa on ahkerasti lainattu Mandelan ajatusta,
että ei vain sorretulta, vaan myös
sortajalta ryöstetään hänen ihmisyytensä, koska toisen vapauden viejä on vihan vanki, ?lukittuna omien ennakkoluulojensa
ja kapeakatseisuutensa kalterien taakse?.
Mandela ja de Klerk saivat Nobelin rauhanpalkinnon 1993.
Seuraavana vuonna Mandela valittiin presidentiksi. Hän kutsui
virkaanastujaisiin myös entisiä
vanginvartijoitaan. Työurien pidentämisen lisäksi suuret hankkeet sote- ja kuntauudistus ovat
aina vain auki ja niiden ratkaisemisen edellä on perustuslaillisia
kysymyksiä.
Isoja ratkaisuja tehdään seuraavan kerran kevään kehysriihessä ja viimeisen kerran elokuun budjettiriihessä. Valitettavasti ne
painavat enemmän kuin ansiot.
SUURIN puute on, että hallitus ei esitä tehokkaita keinoja talouden vauhdittamiseksi.
Työllisyys kulkee kaikilla mittareilla yhä
huonompaan suuntaan. Kulunut syksy
täyttyi yt-neuvotteluja koskevista uutisista,
ja talvesta näyttää tulevan vähintään yhtä vaikea.
Suomeen tarvitaan 200 000 uutta työpaikkaa tulevina vuosina. Tällä menolla palvelut rapautuvat ja
kustannukset karkaavat käsistä.
Hyvällä tahdolla tämän puutteen voi
nähdä myös mahdollisuutena. Hänessä oli
maltillisuuden kiihkoa ja sovinnontekijän itsepintaisuutta.
Nyt kysytään, onko uusi Etelä-Afrikka kyllin sitkeä pitämään
kiinni Mandelan perinnöstä, kun
tämä kunniavanhus on poissa.?. Sen mukaan uudistuksessa turvataan sosiaali- ja
terveydenhuollon integraatio . Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) osoitti hyvää
tilannetajua tuomalla asian tiedonannolla
eduskuntaan.
Tunnustusta pitää antaa siitäkin, että rakennepaketin mittaluokka on oikea. Hallitushan
tyytyi kirjaamaan vain kahden rivin mittaisen lausuman soteuudistuksesta
Pettymyksiä syntyy, kun puolueilla on
erilaisia toiveita budjettiin tehtävistä muutoksista. Kannanotoissa ei saa näkyä
hallitus-oppositio -asetelma. Sitten
maali alkaa häämöttää, mutta sitä ennen seuraavan vuoden budjetti pitäisi vielä ratkaista. Toistaiseksi en ole joulukahakkaa nähnyt, Heinäluoma arvioi tilannetta viime keskiviikkona.
Heinäluoman mielestä tähän
ehkä vaikutti ratkaisevasti se, että hallituspuolueiden julkistaman rakennepaketin valmistelu
vei niin paljon energiaa, että kahakkaan ei jäänyt enää voimia ja
aineksia.
ERÄÄT kansanedustajat ovat par-
lamentin kahvilakeskusteluissa
todenneet, että kyräilyä olisi kansanedustajien kesken ilmennyt
syksyn aikana enemmän kuin aiemmin.
Heinäluoma ei ole tällaista havainnut tai kuullut.
. Heinäluoma tuntee hyvin myös muiden maiden
parlamentit, joiden työskentelypapoihin hän on tutustunut paikan päällä.
Heinäluoma sanoo olevansa
iloinen siitä, että suomalaiset seu-. Eli voi olla, että en kaikkea kuule tai näe.
Itse koen, että vastakkainasettelua on ollut vähemmän kuin aikaisemmin.
Näin siitä huolimatta, että taloustilanne on haastava, ja kansakuntaa uhataan nyt monelta
suunnalta.
. Tunnustan, että elän jossakin
mielessä pumpulissa. Syksyn aikana eduskunnassa on ollut vastakkainasettelua vähemmän kuin aikaisemmin, puhemies Eero Heinäluoma sanoo. Riidanalaisissa asioissa puhemiehen
on oltava julkisuudessa varovainen, hän sanoo.
Eduskunnan työstä ja sen kehittämistoimenpiteistä hän kertoo mielellään. Kuvat: Jari Laukkanen
Heinäluoma odotti
räyhäkkäämpää syyskautta
Puhemies Eero Heinäluoma on tyytyväinen kun joulukahakkaa ei ole tullut
TIMO MIKKILÄ
HELSINKI
EDUSKUNNAN puhemies Eero
Heinäluoma (sd.) sanoo yllättyneensä siitä, että eduskunnan
syysistuntokausi on sujunut lopulta perin rauhallisesti.
. Heinäluoma
on ottanut kantaa eri kysymyksiin
silloin kun on katsonut siihen olevan aihetta.
POLIITTISIA avauksia Heinäluomalta on haastatteluissa turha
odottaa, mutta yhteiskunnalliseen keskusteluun hän osallistuu
harkintansa mukaan.
. 4
10.12.2013
. Kun syksy alkoi, odotin, että
edessä olisi nähtyä vilkkaampi ja
räyhäkkäämpi istuntokausi, Heinäluoma sanoo.
Odotukselle oli pontta siksi, että
Suomen taloudessa edessä oli, ja on
edelleen, vaikeita asioita, jotka olisivat voineet huomattavasti kiristää
ilmapiiriä myös Arkadianmäellä.
Heinäluoma muistuttaa, että lähes aina joulukuun alkuun tultaessa eduskunnassa on puolueiden kesken syntynyt jokin ?joulukahakka?.
Kahakka on usein johtunut siitä, että koko syksy eduskunnassa painetaan tiiviisti töitä. Avainasemassa on, miten löydämme sopivat keinot ratkaisuihin ja pidämme toisistamme
huolta samalla kun säilytämme
keskinäisen yhteekuuluvuuden,
Heinäluoma kiteyttää.
Puhemies johtaa yhdessä varapuhemiesten kanssa eduskunnan
täysistuntoja ja kyselytunteja. Poliittista valtaa eduskunnan puhemiehellä ei kuitenkaan juuri ole.
Viimeisen kymmenen vuoden
aikana puhemiehet ovat osallistuneet yhteiskunnalliseen keskusteluun vaihtelevasti. Lisäksi kansanedustajilla on mielessä omia, äänestäjiensä kannalta tärkeitä asioita, joita ovat ajaneet.
Usein tämä johtaa siihen, että
vallankin hallituspuolueiden sisällä kytee ja syttyy joulukahakka.
. Hän
johtaa puhetta täysistuntojen lisäksi kansliatoimikunnassa sekä
puhemiesneuvostossa.
Valtakunnan hierarkiassa puhemies on toinen heti presidentin jälkeen
Urheilua seuraaville lapsille ja nuorille syntyy myönteisiä mielikuvia alkoholista, jos urheilu kytkeytyy mainonnan kautta alkoholituotteisiin ja käyttäytymismalleihin, painottaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula.
Keskustalaiset olisivat myös kiristäneet aikarajoituksia
mainonnan ajankohdan suhteen radiossa ja televisiossa
kello 23:n jälkeen tapahtuvaksi.
. Nyt kyselytunti on joka viikko, ja tapahtuma lähetetään televisiossa suorana. Näiden päätösten tulee perustua hyvään ja
analysoituun valmisteluun. Useat pienet ja kerrallaan vain muutamaa sataa tai tuhatta ihmistä koskevat muutokset ovat viemässä siihen, että meidän on syytä tehdä päätöksiä siitä miten jatkossa toimimme, Rehula kirjoittaa.
. Siksi mielikuva- ja elämäntyylimainonta olisi tarpeen kieltää. Nykyään
asia kuin asia alkaa useimmiten
debatilla, jossa käytetään minuutin mittaisia puheenvuoroja.
. Nyt kuvan
keskustelusta saa nopeammin ja
yhä useampi kansanedustaja pääsee ääneen, Heinäluoma kuvailee.
MYÖS oppositio on saanut tällä
?Suomen eduskunta on maailman vahvimpien parlamenttien
joukossa, ja eduskunnan valtaoikeudet ovat vahvistuneet. Tämä kertoo ihmisten mielenkiinnosta ja samalla pakottaa hallituksen keskustele-
vaalikaudella enemmän tilaa täysistunnoissa. Tämä on elävämpää ja mielenkiintoisempaa kuin aiempi käytäntö. Puhe- ja ilmaisutaidot ovat kunniassa, ja niitä menestyvät
kansanedustajat tarvitsevat aiempaa enemmän.
mään päätöksiä. Suomessa eduskunta on myös politiikassa suuremmassa roolissa kuin
monessa muussa demokratiassa.
Jo 1980-luvulta lähtien politiikan painopiste on siirtynyt vahvasti eduskuntaan ja eduskunnassa tapahtuvaan eri käsityskantojen kohtaamiseen.
. Myös
hallitukset tarvitsevat eduskunnan tuen tiiviisti.
Myös Suomen eduskunnan
budjettivalta on Heinäluoman
mukaan paljon suurempi kuin
parlamentin valta esimerkiksi
Englannissa.
. Näissä kohtaamisissa on mahdollisuus keskittyä suuriin linjoihin, ja ne pakottavat hallituksen ja
oppositiojohtajat perustelemaan
isot asiat ja ottamaan mittaa toisistaan ennen kuin koko eduskunta tulee mukaan.
Hyvät puhujat menestyvät
PUHEMIES Eero Heinäluoman mielestä hyvät puheenvuorot ja
kyky kiteyttää sanottavansa edistävät kansanedustajan menestymistä työssään.
. Siksi budjetti
rakentuu tarkalle pohjalle.
HEINÄLUOMA pitää hyvänä sitä,
että eduskunnan työskentelytavat
uudistuvat hiljalleen koko ajan.
. Parhaimmillaan lähetystä
seuraa noin 400.000 ihmistä.
. Hallituksen esitys on oikeansuuntainen, mutta riittämätön. Vaatimukset puhujille ovat nousseet, jotta julkisuus noteeraa,
Heinäluoma sanoo.
Tilanne on hänen mukaansa muuttunut siitä, missä oltiin aiempina vuosikymmeninä.
. Meillä ei ole mitään syytä painaa paniikkinappulaa. Myös
hallitukset tarvitsevat eduskunnan tuen tiiviisti.
raavat parlamenttinsa toimintaa
muihin maihin verrattuna aika tiiviisti. 5
10.12.2013
Rehula: Sosiaaliturva on tienhaarassa
SAMULI NISSILÄ SUOMENMAA
PAINE Suomen verorahoitteista sosiaaliturva- ja palvelujär-
Suomen on pian päätettävä sosiaaliturvajärjestelmänsä tulevaisuudesta, Juha
Rehula kirjoittaa. Meillä budjetin eduskuntakäsittely on tärkeä kahdessakin mielessä. Meillä kansanedustajien salikeskustelu on hänen mukaansa
suuremmassa roolissa kuin monessa muussa länsimaassa. Mainosten sisältö lisää tutkimusten mukaan lasten ja nuorten juomista. Aiemmin keskustelut
kestivät monta tuntia. Kuva: Jari Laukkanen
jestelmää kohtaan kasvaa, keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula kirjoittaa Suomenmaan verkkolehden maanantaiblogissa.
Syynä on Rehulan mukaan se, että Euroopan unioni pyrkii
vahvistamaan ihmisten ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta.
Mitään yksittäistä isoa muutosta ei kuitenkaan ole tapahtunut, eikä sellaista ole näköpiirissä.
. Toisin kuin hallitus, olisimme halunneet lakiin mukaan alkoholin mielikuvamainonnan rajoittamisen sekä mainonnan kiellon myös urheilu- ja yleisötapahtumiin, kansanedustajat Juha Rehula, Annika Saarikko ja Anu Vehviläinen totesivat.
KANSANEDUSTAJAT muistuttavat, että alkoholimainonnan rajoittaminen on erittäin tärkeä toimi alkoholin kokonaiskulutuksen vähentämiseksi ja erityisesti lasten ja
nuorten alkoholinkäytön ehkäisemiseksi.
. Alaikäisten
suojeleminen alkoholimainonnan haitoilta on koko yhteiskunnan tehtävä, Anu Vehviläinen muistuttaa.. Jos budjetissa on heikkouksia, ne korjataan.
Myös virkakunta tietää joutuvansa selvitysmatkalle eduskuntaan,
jos aihetta ilmenee. Olemme pettyneitä siihen, että hallituksen esitystä ei haluttu enää valiokuntakäsittelyssä muuttaa. Tulevaisuuden ennakointikin
on sallittua.
Rehula kirjoittaa, että sosiaali- ja terveysministeri Paula
Risikko (kok.) on asettamassa selvityshenkilön pohtimaan
jatkotoimia.
Rehula arvelee, että ainakin etuuslainsäädäntöä pitää selkeyttää.
Vaikka haasteet ovat isoja, pakokauhuun ei Rehulan mielestä ole tarvetta.
. Ennustettavuus ja vakaus täytyy säilyä.
Välttämättä kansalaiset eivät
huomaa näitä hitaita muutoksia.
Esimerkiksi eduskunnan kyselytunti-instituutio alkoi pari vuosikymmentä sitten kerran kuussa
tapahtuvana näytöksenä. Myös toimittajien työtä tämä tapa helpottaa. Suomen eduskunta on maailman vahvimpien parlamenttien
joukossa, ja eduskunnan valtaoikeudet ovat vahvistuneet. Olemme matkalla tienhaaraan, jossa on kyettävä teke-
Eduskunta elää ajassa ja muuttaa
asteittain toimintatapojaan.
maan ja perustelemaan päätöksiä, joita ei voi valmistella salaa.
Myös politiikan läpinäkyvyyden
kannalta tämä on hyvä asia, Heinäluoma sanoo.
Heinäluoma pitää hyvänä sitä,
että oppositiolla on mahdollisuus
ottaa esille mikä tahansa asia, ja
kansalaiset voivat seurata, minkälainen keskustelu käydään.
Tällä vaalikaudella eduskunnan
täysistunnoissa on lisätty tiiviiden
keskusteluiden määrää. Eduskunta ei voi olla mikään
hyppyheikki, joka heilahtelee eri
suuntiin kulloistenkin mielialojen
mukaan. Vastalauseeseen yhtyivät
myös perussuomalaisten edustajat valiokunnassa.
. Itsestäänselvyys kuitenkin on se, että katselemalla sitä, mitä
tapahtumassa on, tai toivomalla, ettei ongelmia tulisi, emme tule selviämään.
Keskusta jätti vastalauseen, kun alkoholimainontaa
käsiteltiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva
Keskusta: Loppu alkoholin
mielikuvamainonnalle
KESKUSTA jätti vastalauseen, kun eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunta käsitteli hallituksen esitystä alkoholimainonnan rajoittamisesta. Näin hallituksen esitysten sisältöä voi aiempaa paremmin arvioida.
Oppositiojohtajan ja pääministerin yhteinen kohtaaminen nähtiin ensimmäistä kertaa.
. Heinäluoma on pitänyt tärkeänä sitä, että oppositio
voi haastaa hallituksen ja että oppositiolla on enemmän mahdollisuuksia omien vaihtoehtojensa
esittämiseen.
Oppositio voi esitellä oman
budjettivaihtoehtonsa aiempaa
perusteellisemmin.
Esimerkiksi eduskunnan tietopalveluun on otettu lisää taloustietämystä, jota oppositio voi hyödyntää. Tätä kannattavat myös
monet lasten ja nuorten parissa työtä tekevät järjestöt
sekä tutkijat, Annika Saarikko sanoo.
Alkoholimainonta esimerkiksi urheilu- ja yleisötapahtumissa ohjaa keskustalaisten mielestä niin ikään nuorten suhtautumista alkoholiin.
. Alkoholimainonta tekee alkoholinkäyttöä näkyväksi ja arkipäiväiseksi osaksi ihmisten elämää. Budjetti johtaa konkreettisiin muutoksiin, mutta sillä on
myös jatkovaikutuksia
Sen sijaan, että perheeltä kysyttäisiin,
SYVÄLÄ KOROSTAA vielä lopuksi,
ettei hänen kirjansa tarkoitus ole
mustamaalata lastensuojelua.
. Lapsi ei ole ollut vaarassa kotonaan.
Syyt huostaanottoihin ovat hänen mukaansa olleet mitä omituisempia.
On vedottu vanhempien jaksamattomuuteen tai kyvyttömyyteen. 6
10.12.2013
Kiireellisiä sijoituksia tehdään vuosittain tuhansia. Kirjassani yhdenkään huostaanottotapauksen taustalla ei ole
ollut alkoholismia, lapsen kaltoinkohtelua, heitteillejättöä tai pahoinpitelyä. Sitten tuleekin
uusi työntekijä, joka katsoo paperit ja alkaa puuhata huostaanottoa.
Suomalaisessa lastensuojelussa
on kirjailijan mukaan karmivinta,
että vallitsevat käytännöt rankaisevat apua hakevia perheitä.
. Monen ei-asiakkaan todellisuudesta saisi paljon
rankempaa kirjattavaa, Syvälä ihmettelee.
KIRJAILIJAN mukaan sijoituspäätös on kuin venäläistä rulettia:
riippuu kuka päätöksen tekee ja
millä perusteilla.
Jo pelkkä sosiaalityöntekijän
mielessä virinnyt huoli riittää päätöksen tekemiseen. Hän ihmettelee, miksei löydy poliittista tahtoa panostaa sijoituksen sijasta
ennalta ehkäisevään työhön.
miten menee, laaditaan lastensuojeluilmoitus selän takana.
. Kuva: Petra Pöyliö
Lastensuojelun
vallankäyttö on tabu
Kirjailija Maria Syvälän mukaan ammattikunta ei ole erehtymätön
SATU ITKONEN
SUOMENMAA
NELJÄN LAPSEN yksinhuoltajaäiti uupuu, kun yksi lapsista sairastuu syöpään ja pienin huutaa koliikkivaivojaan.
Suomalainen yhteiskunta vastaa perheen hätään ottamalla yhden lapsista huostaan.
Eerikasta tehdään useampia
lastensuojeluilmoituksia, mutta
tytön tilanteeseen ei puututa.
Hän kuolee 8-vuotiaana isänsä ja
äitipuolensa kuritustoimien takia.
. Huterin perustein tehtyjä sijoituksia ja huostaanottoja väitetään yksittäistapauksiksi. Kirjailija Maria Syvälän mukaan
näitä ?yksittäistapauksia. On avattava silmät
myös alan vaietulle kääntöpuolelle: huterin syyperustein tehdyille
sijoituksille.
Hän muistuttaa, että perheille
huostaanotto on aina raskasta ja
traumaattista.
. Vallankäyttöön kuuluu kuitata
itselle vieras todellisuus poikkeavaksi ja epänormaaliksi.
Kirjailija pitää vääristyneenä
nykyistä toimintatapaa. on liikaa. Nyt sitä tarjotaan vaihtoehdoksi heti.
Syvälän mukaan pelkkään sijaishuoltoon käytetään vähintään
700 miljoonaa euroa. Suomalainen lastensuojelu on
arpapeliä, toteaa toimittaja, kirjailija Maria Syvälä.
HUKASSA HUOSTASSA kirjaansa
varten hän haastatteli 50 lastensuojelussa asioinutta ja 75 monen
eri alan ammattilaista sekä tutustui asiakirjoihin huostaanottotapausten taustalta.
Kuva, joka suomalaisesta lastensuojelusta piirtyi, on kirjailijan mukaan musertava.
Entinen marginaalinen ala on
paisunut tuhansia työllistäväksi
koneistoksi.
Rattaat pyörivät, mutta rusentavat alleen hädässä olevat perheet:
sijoituspäätöksiä tehdään hatarin
perustein, kun yhteiskunnalla ei
ole muuta apua tarjottavanaan.
. On välttämätöntä toimia nopeasti todellisissa kaltoinkohtelutapauksissa. Joukossa on ollut esimerkiksi köyhyyttä, yksinhuoltajuutta, monilapsisia perheitä ja koulukäyntivaikeuksia.
. Sijoituksen pitäisi olla vihoviimeinen keino auttaa lasta tai perhettä. Lisäksi ammattikuntaa ei käytännössä valvo kukaan.
On yleisesti tiedossa, ettei osalla alalla työskentelevistä ole sopivaa koulutusta.
Myös henkilöstön vaihtuvuus ja
valtava kiire aiheuttavat ylilyöntejä.
. Nyt perheistä etsitään vikoja
ja tehdään negatiivisia tulkintoja. Jos koulu, neuvola, tarha ja eri
auttajatahot hoitaisivat tonttinsa,
lastensuojelun avohuollon piirissä olisi kymmeniä tuhansia lapsia
vähemmän.
. Yhtään elämälle vierasta kirjausta en minulle annetuista asiakirjoista lukenut. Ja ennen kaikkea vanhempia,
jotka ovat vastuullisina ihmisinä hakeneet apua tai ottaneet sitä vastaan.
Vanhempia on myös leimattu
?yhteistyökyvyttömiksi?, jos he eivät ole olleet samaa mieltä lasten-
suojelutyöntekijän kanssa.
. Nyt liian moni kuittaa osaamattomuutensa ja välinpitämättömyytensä lakaisemalla ihmisiä
jo entisestään ylikuormittuneeseen lastensuojeluun.
LASTENSUOJELUN toinen ääripää
jättää unohduksiin Eerikan kaltaiset tapaukset.
Syvälän mukaan 8-vuotiaan
tytön surullisen kohtalon siivittämänä sosiaalitoimen yleinen
asenne on muuttunut ylireagoivaksi ja liian ennakoivaksi.
. Yksi voi olla todella ihana, hoitaa perhettä vuosia ja ymmärtää
vaikean tilanteen. Rikosrekisteri vanhenee, mutta lastensuojelun painama leima
on ja pysyy niin perheissä kuin virallisissa rekistereissä.
Juuri
näissä tilanteissa vanhemmat voivat kokea, että eivät tule kuulluksi, Kananoja toteaa.
JOTAKIN OLISI tehtävä. Työntekijöiden asiakasmäärät ovat
kasvaneet Kananojan mukaan
kohtuuttomiksi.
. Pahimmillaan
se lannistaa vanhukset vuoteeseen lopuksi elämäkseen.
Vuosia jää elämättä.
Päivi Punkka
Helsingin Sanomissa
Suomen ja suomalaisten kannalta kaikkein paras vaihtoehto olisi se, että Kossua myydään paljon, mutta mielellään sitä ei saisi juoda. Heinonen
ja Kananoja ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, ettei asioita voida enää ratkaista rahalla.
Heinosen mukaan palveluja
on laajennettu jo riittävästi. Yhä useamman lapsen elämäntilanne ja
tulevaisuus on riippuvainen lastensuojelun
laadusta ja viranomaisten päätöksistä, sekä
julkisen vallan asenteesta perheitä kohtaan.
Lastensuojelusta on tullut nykyvanhemmille pelote.
Kuka uskaltaa enää hakea apua, jos ainut
tarjottu oljenkorsi on lapsen sijoittaminen?
Vaatimukset perheitä kohtaan ovat kasvaneet. Sama taitaa päteä suomalaisten kollektiiviseen
psyykeen. Sellaista intoa, omistautumista ja valloittavaa hymyä
ei päivittäin näe.
Eikös sinne keskustan eurovaalilistalle jäänyt pari vapaata paikkaa?
Santtu täyttäisi kepulaiset kriteerit mainiosti. Hyysäämisellä, varovaisuudella ja kieltämisellä tapetaan yritteliäisyys. Nyt moni heistä tuntuu valitettavasti jäävän sivurooliin.
Kiitollisuutta ja arvostusta ei vanhuksille osoiteta hysteerisellä ylisuojelulla tai taitojen, jaksamisen tai varsinkaan
ymmärryksen väheksymisellä. Parasta olisi, jos viinaa käytettäisiin vaikkapa haavojen puhdisteluun. Maa, jossa jokaiselle tunteelle, kodin siisteydelle ja
lapsen aktiviteeteille löytyy kirjoista ja kansista omat mittarinsa.
Väitän, että nykyarjen pyörityksessä vanhemmat ovat muutenkin ymmällään, mutta
tekevät parhaansa.
Mitä sitten, jos nurkissa pyörii pari pölypalloa. Hän asuu
Nurmijärven Lepsämässä maalaistalossa. Ristiriitatilanteissa pitää osata toimia kunnioittavasti kaikkia osapuolia kohtaan oli tilanne taustalla mikä tahansa. Tuntuu, että nykymittarein meidät
kaikki 1970?80-luvulla syntyneet olisi otettu huostaan.
IKOSEN KIRJAA lukiessani mietin, onko Suo-
mesta tulossa holhousyhteiskunta. Vanhempien pitää saada tietää, missä
mennään.
Myös tehtyjä ilmoituksia hän
perkkaisi tarkemmin.
. Ikävä kyllä Kossu ei ole parasta
ainetta siihen puuhaan, tulisi semmoinen tuntuma, että viinan kanssa on läträtty ja vaatteet haisevat pahalta.
Seppo Votkin
Iisalmen Sanomissa
apollon tietäjät
KOMMENTTI
Lastensuojelu pelottaa
JUURI ILMESTYNYT Leeni Ikosen teos Salassa pidettävä jatkaa lastensuojelun epäkohtien ilmituomista.
Ikosen mukaan lastensuojelun avohuollon piirissä oli pari vuotta sitten 81 500 lasta ja kodin ulkopuolelle siirrettyjä lapsia reilu
17 000. Sillä täytyisi olla aikaa auttaa niitä, jotka huolenpitoa todella tarvitsevat.
Ei ole myöskään oikein, että esimerkiksi psykiatriselle
avulle ovet aukeavat vasta sijaishuollossa.
Edullisempaa olisi, jos
sijoittaisimme eurot lapsiin jo ennen kallista
huostaanottoa.
Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Santtu
ehdokkaaksi
TAMPEREEN itsenäisyyspäiväjuhlissa oli yksi ylitse muiden. Koulutus ja kokemus
heijastuvat työtapaan, Kananoja
korostaa.
Kokemusta hänen mukaansa
vaaditaan erityisesti perheen kohtaamiseen.
. LASTENSUOJELU on epäyhtenäistä ja kirjavaa, toteaa ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja.
Hänen työryhmänsä selvitteli suomalaisen lastensuojelun tilaa sosiaali- ja terveysministeriön (STM) toimesta.
Loppuraportti luovutettiin kesällä peruspalveluministeri Susanna Huoviselle.
Lastensuojelusta löytyy ylisosiaalineuvoksen mukaan edelleen
hyviä käytäntöjä.
Silti nykytilasta on hänen mukaansa syytä olla huolestunut.
ANKARAN työmäärän lisäksi alal-
la työskentelee huomattava joukko sijaisia.
. On käytävä läpi, mitä ne pitävät sisällään. 7
10.12.2013
Sosiaalineuvos: ?Olen
tilanteesta huolestunut?
. Hän harrastaa
metsästystä ja kalastusta, pyydystää ja valmistaa itse ruokansa.
Omien sanojensa mukaan hän olisi maanviljelijä, ellei
tie olisi vienyt kapellimestariksi.
Mutta 28-vuotias lahjakkuus ehtii vielä vaikka mitä.
Satu Itkonen
Pauliina Pohjala. Taistelitte turhaan -iva kuuluu pimeään aikaan, ei tähän päivään.
Jouko Kurppa
Lapin Kansassa
Häiriintynyt psyyke käyttää puolustusmekanismeja pakonomaisesti. Kuva: Maria Seppälä
Henkilöstön vaihtuvuus on
suurta eikä työntekijän muuttuessa perheiden tilanteita ehditä
selvitellä tarpeeksi tarkkaan.
. Lapsi tarvitsee paljon muutakin kuin
yleispuhdistusaineelta tuoksuvan kodin.
Lastensuojelu pitäisi palauttaa paikalleen
viimeisenä vaihtoehtona. Eri ammattikunnat, kuten poliisi, neuvola ja varhaiskasvatus on
koulutettava, jottei lakia tulkittaisi eri tavoin.
Lisäksi Kananoja perää lastensuojelulta avoimuutta. Meillä on kuntia, joihin saadaan hyvin pätevää henkilöstöä.
On myös kuntia, joissa ei ole yhtään kelpoisuusvaatimukset täyttävää työntekijää, Heinonen tiivistää.
Ja kun Yle oli vielä löytänyt haastateltaviksi ainaisten julkimoiden sijaan arkipäivän hyväntekijöitä, voi sanoa, että
parhaat televisiossa näytetyt itsenäisyyspäivän kutsut ikinä.
Taru Paavoseppä
Kainuun Sanomissa
Nykyinen puliveivaaminen itsenäisyyden menettämisellä on puhdasta populismia ja eilisten miesten hurskastelua. Yhdellä työntekijällä tulisi olla vastuullaan 30?35 lasta, jotta hän voisi hoitaa työnsä hyvin.
Tällä hetkellä asiakkaita voi olla
jopa 80?120, myös Hanna Heinonen Lastensuojelun Keskusliitosta toteaa.
lainat
On kuntia, joissa ei ole yhtään kelpoisuusvaatimukset täyttävää
työntekijää. Nyt en tarkoita kauniiden naisten kolttuja enkä edes
Duudsoneita, vaan suloista Santtu-Matias Rouvalia.
Oli ilo katsoa, kun nuori kapellimestari viuhtoi juhlakonsertissa orkesterinsa edessä niin, että kiharapilvi vain heilui. Ilmoituskäytäntöjä
on selkiytettävä niin, että turhat
yhteydenotot jäävät pois.
Kananojan mukaan kaikista tärkein on lapsi itse. Kentältä tulleen viestin mukaan se koetaan todelliseksi ongelmaksi. Pai-
nopistettä olisi siirrettävä lastensuojelusta peruspalveluihin eli
lasten, vanhempien ja perheiden
tukemiseen.
Myös sekavat käytännöt on saatava Kananojan mukaan kuriin. Parhaillaan STM on kokoamassa salassapitoa koskevia pykäliä yhteen.
. Huostaanotettuja heistä oli yli 10 000.
Lastensuojelun toiminta koskettaa lapset
ja heidän läheisensä huomioiden satoja tuhansia ihmisiä
. Terve kansallinen itsetunto vaatii, että myös kipeitä menneisyyden asioita voidaan käsitellä vapaasti.
Henripekka Kallio
Pohjolan Sanomissa
EPÄYHTENÄISYYDEN taustalta löy-
tyy Kananojan mukaan monia syitä.
Lastensuojelulain uudistuksen
myötä yhteydenottojen määrä on
paisunut tuntuvasti.
Ilmoituksen lastensuojelun
työntekijälle voi yksityinen henkilö tehdä nykyään nimettömästi.
Voimavaroja ei kuitenkaan ole
voitu lisätä samaan tahtiin
Samaa
kohtelua he saattavat saada huoltoasemilta.
Mistä asenteet ja ennakkoluulot kumpuavat?
. Siellä vähemmistöihin suhtaudutaan paljon myönteisemmin.
. Teos on maailmassa ainoa laatuaan.
Kansainvälinen romaninaisten konferenssi yhteistyössä
Euroopan neuvoston kanssa. Paras viesti työllisyydestä ja työelämästä olisi se, että nuoret pääsisivät töihin, Lindgren korostaa.
Romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Sarita FrimanKorpelan mukaan surullista on,
ettei moni 2?3 tutkintoa omaavakaan nuori tunnu saavan ensimmäistäkään työpaikkaa.
TYÖLLISTYMISEN lisäksi myös
asunnon saaminen vaatii ylimääräisiä ponnisteluja.
. Stereotypioista, Lindgren tiivistää.
. Sen tarkoitus kehittää ja parantaa romanien asemaa
ja elinolosuhteita osana suomalaista yhteiskuntaa.
Viime vuonna julkaistiin ensimmäinen Suomen romanien historia -kirja. Pyydetään, että voiko joku
suositella henkilöä esimerkiksi Kelalta, kirkon diakoniatyöstä
tai sosiaalitoimesta. Etelässä valmistui viime vuonna romanikulttuurin ohjaajaksi
19. Tulokset ovat olleet huikeita.
VAIKKA haasteet peruskoulussa
on melkein selätetty, uusi pullonkaula syntyy toisen asteen opintoihin hakeutuessa.
Lindgren syyttää tästä työelämää. Sen tavoitteena oli parantaa romaninaisten asemaa.
töminä. Nykyään tarjoamme mahdollisuutta sovitteluun, jossa asunnontarjoaja voisi tutustua romaniasiakkaaseen etukäteen. Nykyisen neuvottelukunnan toimintakausi
päättyy joulukuun lopussa.
Romanipoliittisen ohjelma saatiin käyntiin. Toisin on tänä päivänä.
Yhä useampi nuori hankkii itselleen koulutuksen, kun vielä
muutama vuosi sitten moni heistä jätti peruskoulun kesken.
Lindgren kiittää tästä muutama
vuosi sitten startannutta opetushallituksen hanketta.
. Toivottavasti se parantaisi mahdollisuuksia asunnon saantiin.
Henry Lindgrenin mukaan romaniväestö kokee syrjintää eniten työelämässä ja asuntoa etsiessään.
Kuva: Paula Åström
ENNAKKOLUULOT istuvat siis vielä tiukassa.
Moni romani joutuu päivittäin
vastaanottamaan tylyä kohtelua:
Jotkut kaupat estävät edelleen
ryhmän pääsyn tiloihinsa. 8
10.12.2013
Asenteet romaneita
kohtaan elävät tiukassa
Moni vähemmistöryhmän edustaja kohtaa päivittäin syrjintää
SATU ITKONEN
SUOMENMAA
. Luulen, että se johtuu alueen
saamelaisten luomasta monikulttuurisuudesta.
LINDGREN ja Friman-Korpela ovat
samaa mieltä, että vielä on monta estettä ylitettävänä ja monta ennakkoluuloa selätettävänä.
Kaukana ollaan siitä, että romaneilla kuntalaisina ja kansalaisina olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ja toimia yhteiskunnassa.
. Monikaan romani ei näe
hyötyä opinnoissa, jos tulevaisuus
työmarkkinoilla näyttää synkältä.
. OLISI upea nähdä vielä joskus
romanitaustainen uutistenlukija, Pohjois-Suomen alueellisen
romaniasiain neuvottelukunnan
suunnittelija Henry Lindgren
naurahtaa.
Vielä kymmenen vuotta sitten
hän ei olisi voinut kuvitella nä-
kevänsä väestönsä edustajaa esimerkiksi poliisina tai kunnallispoliitikkona. Syrjinnän taakse ei kannata
piiloutua, hän kehottaa.. Ohjelma
tehtiin silloisen pääministeri Matti Vanhasen aloitteesta. Suuri ongelma on, etteivät
kaikki tiedä omia oikeuksiaan,
Lindgren kertoo.
Friman-Korpela kuitenkin uskoo, että parhaillaan Suomeen on
kasvamassa suvaitsevampi sukupolvi: ikäryhmä, joka on tottunut
monikulttuurisempaan kaupunkikuvaan.
Paljon on hänen mukaansa
kiinni myös romaniväestöstä itsestään.
. Luulin pitkään, että ne ovat kaikille esitettäviä normikysymyksiä, Lindgren
toteaa harmistuneena.
Hän kertoo lisäksi opiskelijasta, joka uudelle paikkakunnalle muutettuaan ei vielä vuodenkaan kuluttua ollut onnistunut
vuokraamaan itselleen asuntoa.
. Koulukäyntiavustajaksi valmistui 20 ja vain yksi heistä työllistyi.
Tarvetta työntekijöille on, mutta monesti ennakkoluulot estävät
työnantajaa palkkaamasta romania.
. Tällä hetkellä kaikki ovat työt-
FAKTA
Neuvottelukunta
ajaa romanien asiaa
Romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Sarita Friman-Korpela listasi neuvottelukunnan kolme suurinta
saavutusta. Jos joku meistä varastaa, yleistetään, että me kaikki varastamme.
Kaikkialla romaniväestön syrjintä ei ole samanlaista, alueellisia eroja esiintyy.
Lindgrenin mukaan hänen kiertämällään alueella löytyy kuntia,
jotka pyrkivät toimillaan estämään romaniväestön asettumista rajojensa sisäpuolella.
Lapissa on toisenlainen ilmapiiri
Materiaaleja on kerätty
ympäri Suomea. Mammalta sain perinnöksi innostuksen vaalia ja tallentaa kotiseutumme Kirvun kulttuuria ja
historiaa tuleville sukupolville.
Mamma vaikutti mieheen: nyt
saamme nauttia Hämäläisen
muistiinpanoista, laajasta arkistosta sekä ennen muuta hänen
Mäntsälään ajamastaan Kirvumuseon kokoelmista.
JO 11-VUOTIAANA Hämäläinen oli
maalaisliiton asialla.
. Kirsti Manninen ja VeliMatti Ovaska. Soini Hämäläisen tie paimenpojasta kunnallisneuvokseksi.
Kirvun pitäjästä Karjalasta lähtee monisäikeinen tarina, joka samalla kuvaa Suomen itsenäisyyden vaiheita ja karjalaisen väestön
evakkomatkaa uusiin maisemiin.
Evakkomatka päätyi Mäntsälään, jonka historiaan Hämäläinen on kunnallispoliitikkona ja
viljelijänä raivannut syvät jäljet.
Tarinat siivittävät läpi kirjan.
. Juhlille rajan taakse matkasi 850 kirvulaista. Jos opiskelu on työelämästä täysin irrallista, on vaikea hakea töitä valmistumisen jälkeen, hän muistuttaa.
. Hanke oli ensimmäinen laatuaan. Kultainen ansiomerkki luovutettiin Urho Kittilälle,
Pauli Pietilälle ja Ari Lamminmäelle.
Liitosselvitys koskee vain
Manner-Suomen kuntia
Kirjailija Kirsti Manninen, kunnallisneuvos Soini Hämäläinen ja
kirjan toinen toimittaja Veli-Matti Ovaska ihailevat Hämäläisen
muistelmateoksen lämpimäiskappaleita. Seuraavana syksynä tein neuvottelumatkan, jolla ehdotin, että
lähdetään kehittämään ystävyyssuhteita matkailun kehittämiseksi. Menin unissani luvattomasti salateitä Keskiselkään ja tarkastelin siellä liikkuvia venäläisiä. Joskus
Kirvun ja Mäntsälän mies
LASSE HERRALA
MÄNTSÄLÄ
KUNNALLISNEUVOS Soini Hämäläinen, 87, on monen toimen mies.
Elämään punoutuu monta tarinaa,
jotka nyt saavat kirjallisen asunsa teoksessa Kirvun ja Mäntsälän
mies . Juhlapuheen
pidin itse, Hämäläinen kertoo.
. Sivuaineinaan Kemppi on opiskellut politiikkatiedettä ja pohjoista kulttuuria.
Kuluvana vuonna Kemppi on toiminut Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa vastuualueenaan
koulutuspolitiikka, työelämäasiat ja kunta-asiat.
KEMPIN mielestä korkeakouluissa pitäisi satsata nykyistä enemmän opiskelijoiden työllistymiseen.
. Kirvu, lapsuuteni kotiseutu ei
koskaan unohtunut. Hämäläinen uskalsi asettua TVL:ää vastaan, tuota
valtioksi valtiossa kutsuttua.
Kirjassa Hämäläinen muistelee
myös Mäntsälän metallin laajenemisvaiheita, jossa lisätontin saaminen vaati häneltä monta käyntiä Helsingissä.
Hämäläisen uuras työ maalaisliitto-keskustapuolueen riveissä
on vertaansa vailla.
MÄNTSÄLÄÄN jää vaikuttava
muistomerkki Hämäläisen uurastuksesta: kirkonmäellä seisova ainutlaatuinen kokoelma Kirvusta
tuotuja esineitä, artikkeleita, valokuvia ja lehtileikkeitä menneiltä vuosilta. Nyt on oikea aika keskittyä opiskelijoiden hyvinvointiin, laadukkaaseen ja joustavaan opiskeluun. Kun puhutaan
rahasta, laatukysymykset unohtuvat liian helposti.
Kemppi kaipaa laajaa yhteiskunnallista keskustelua
opiskelijoiden paremmasta arjesta.
. Taloudelliset kiristykset pelottavat. Myös SYL:n pitää olla mukana luomassa kestävää
koulutuksen ja työelämän yhteyttä.
SYL:N suurimpana haasteena Kemppi pitää seuraavaan
hallitusohjelmaan valmistautumista.
. Kun sie keräsit niin sukkelast
Suomen kulttuurirahastolle, niin
lähepä kerräämää nyt täl Maalaisliiton listal, kehotti isä poikaansa.
. Kyläläisten kehut kohottivat
nuoren mieltä ja tunsin itsekin
olevani tärkeällä asialla.
Tuosta alkoi Hämäläisen poliittinen ura, joka huipentui 40 vuoden kauteen Mäntsälän valtuustossa, sen puheenjohtajaksi kahdeksaksi vuodeksi, lukuisiin lautakunnan jäsenyyksiin, ja monen
asian vaikuttajaksi.
Hämäläinen oli myös Johannes
Virolaisen uskollinen luottomies.
Hän muistelee mielellään, kuinka
luottamus poiki Lahden moottoritielle uuden suunnan.
Pohjois-Mäntsälän kylät olisivat jääneet tien alle, mutta tukevat suhteet Virolaiseen ja ahkera
työ muuttivat tien suunnan kyläläisten eduksi. Molemmat ovat minulle yhtä
tärkeitä, kuvaa Hämäläinen suhdettaan lapsuuden kotiseutuun ja
uuteen kotikuntaansa.
. Erittäin merkittävä on myöskin Kirvu kuvina -teos sekä kyläkirjat 18 koulupiiristä.
Mutta Kirvu ei ole jäänyt Hämäläiselle vain historiaksi. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin tekniikan kandidaatti Piia
Kuosmanen, 29, Aalto-yliopiston ylioppilaskunnasta.
lyhyesti
Anna-Liisa Käri vastaanotti kansanedustaja Mauri
Pekkarisen Säkylään Satakunnan piirikokoukseen
marraskuussa. Yliopistoissa pelätään turhaan yrittäjyyttä. Voin kutsua itseäni mammanpojaksi, niin vaikuttava oli isoäitini. Lopulta juhannuksen aikaan 1990 tein käytännössä
luvattoman matkan vaimoni Kirstin kanssa sotilasalueena toimivaan Kirvuun.
. Loput kunnat sijaitsevat Ahvenanmaalla.
Eli 16 kuntaa ei aio tehdä liitosselvitystä ainakaan tässä vaiheessa. Pelättiin, miten
Neuvostoliitto suhtautuisi asiaan.
. Kirjas-
Voin kutsua
itseäni
mammanpojaksi,
niin vaikuttava
oli isoäitini.
ta löytyy kiehtova tarina, kuinka
Hämäläinen luo suhteet rajantakaiseen Karjalaan. Kunnat ja valtio on saatava panostamaan tulevien sukupolvien kasvuun ja hyvinvointiin.
Kemppi lisäisi korkeakoulujen opintopaletteihin harjoitteluita, työelämää hyödyttävää tutkimusta sekä akateemista yrittäjyyttä.
. Pelko näkyi muun muassa siinä, että ensimmäisen Kirvu-juhlan juhlapuheen pitäjäksi ei onnistuttu saamaan kärkipoliitikkoa.
Vaikka monet luulivat, että juhlista tulee fiasko, niin ei kuitenkaan
käynyt. Kuva: Lasse Herrala
KESKIVIIKON (4.12) Suomenmaassa kerrottiin, että valtiovarainministeriö on saanut 288 kunnalta liitosselvityksen, joten 32 kuntaa jätti sen tekemättä määräaikaan
mennessä.
Kuntauudistus koskee kuitenkin vain Manner-Suomen
kuntia, joita on 304. Pahoittelemme virhettä.. VM Graphics 2013.
SYL uudisti johtoaan liittokokouksessa. Sopimusta on sitten myöhemmin käytetty mallina yhteistyössä.
Kirvun ja Mäntsälän mies,
Soini Hämäläisen tie paimenpojasta kunnallisneuvokseksi.
Toim. Kuva: Sanna Jääskeläinen
Anna-Liisa Käri palkittiin
KESKUSTAN Satakunnan piirin esittämä ehdokas AnnaLiisa Käri Säkylästä palkittiin Euroopan alue- ja paikallisvaikuttajien ALDE-ryhmän Leader-palkinnolla viime
viikolla Brysselissä.
Kilpailussa oli viisi kategoriaa, joissa kussakin annettiin
useita kunniamainintoja ja yhdelle henkilölle pääpalkinto.
Käri voitti tehokkaimman kansalaisiin keskittyvän
puoluetoiminnan johdosta annetun palkinnon.
Palkinnon jakoivat Euroopan ALDE-puolueen presidentti sir Graham Watson Iso-Britanniasta ja EU:n alueiden komitean ALDE-ryhmän varapuheenjohtaja Agnes Durdu Luxemburgista.
Pirkanmaalla itsenäisyysjuhla
TAUNO MÄKELÄ kutsuttiin Pirkanmaan piirin ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi, kun piiri vietti itsenäisyyspäiväjuhlaa Tampereella.
Mäkelä on toiminut piirin puheenjohtajana vuosina
1983?1991 ja on toiminut useissa piiritason luottamustehtävissä sekä antanut suuren panoksen kaikenlaisissa vaalitöissä.
Juhlassa annettiin tunnustuksia pitkäaikaisille puolueen aatteen hyväksi toimineille järjestö- ja talkooihmisille. 9
10.12.2013
Hilkka Kemppi nousi SYL:n hallitukseen
ollaan sellaisessa tilanteessa, että töitä pitää taikoa itse.
KESKUSTAOPISKELIJOISSA toimiva Hilkka Kemppi on
valittu Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallitukseen vuodeksi 2014.
Asikkalalainen Kemppi on 25-vuotias kuvataidekasvatuksen opiskelija Lapin yliopistosta
Heissäkin on yhä enemmän
ikääntyneitä ja erilaista apua tar-
vitaan. Maalla taloissa olisi usein
muutakin tekemistä kuin iäkkään
asukkaan hoitaminen. Jos näiden säännöllisten päälle tarjoutuu keikkaluontoista työtä, ostan yövuoroihin palvelua toiselta alan yrittäjältä, Tynkkynen
sanoo.
Hän ostaa palveluja tarvittaessa
muulloinkin ja kuvailee systeemiä
joustavaksi. Kotiin annettavat palvelut muuttuvat siis vaativimmiksi.
On usein myös kustannustehokkaampaa, jos asiakasta hoidetaan kotona kuin hänet lähetettäisiin saamaan sama hoito keskussairaalalle.
OPINNÄYTETYÖN aihe Tynkkysellä
on jo selvillä. MUNAT eivät ole yhdessä pesässä, kuvailee kiteeläinen Eeva
Tynkkynen toimintaansa hoivaja luontopalveluyrittäjänä.
Hän myy hoito- ja hoivapalveluita yksityisille hoivakodeille, Kiteen kaupungille, erikoissairaanhoidolle ja yksityisille asiakkaille.
Kesälahdella toimivat hoitokoti Annala ja Elinkaaritalo ostavat
Tynkkyseltä sijaisapua, Rääkkylässä toimiva tehostettu vanhusten asumispalvelu ostaa koko yöhoidon. Tynkkysellä sairaanhoitajan pätevyys on laajentanut tehtäväkenttää.
Kuva: Päivi Vento
don vähentäminen kävi ilmeisemmäksi, Tynkkynen taustoittaa.
Vuodeosastojen lakkauttamisen myötä kodeissa tarvitaan hoivapalvelujen rinnalla myös sairaanhoidollisia toimenpiteitä, kuten suonen sisäinen nesteytys tai
lääkitys. Olin aina sanonut, etten lue
koskaan sairaanhoitajaksi, sillä
pärjään työssäni maaseutukunnassa perushoitajan pätevyydellä, Tynkkynen kertoo.
Mutta kun maakuntaan kehitettiin usean eri toimijan yhteistyönä
mahdollisuus monimuoto-opiskeluun, joka onnistuisi työn ohessa, Tynkkynen päätti tarttua ?kotiovelle. Opinnot
Karelia ammattikorkeakoulussa
ovat opinnäytetyötä lukuun ottamatta suoritettu ja sairaanhoitajan ammattipätevyys taskussa.
. tuotuun mahdollisuuteen.
Opiskelussa läsnäolopäiviä oli
kuukaudessa 4?8 ja luentoja pystyi
seuraamaan virtuaalisesti kotona,
kun siihen löytyi aikaa.
. Sairaanhoitajana pystyn
auttamaan heitäkin paremmin
kuin perushoitajana.
Idean kohdistaa palveluja myös
kesäasukkaille Tynkkynen sai siitä, kun oli työssään terveyskeskuksessa nähnyt, ettei kunnallinen sektori pystynyt hoitamaan
?kiireettömiä kesäasukkaita?.. Rääkkylään on palkattuna 1?2 hoitajaa.
. Sitä ominaisuutta tarvitaan sekä ostajalta että myyjältä.
. Yksityisistä asiakkaista osa ostaa lakisääteiset palvelut kunnalta
ja minulta lisäpalveluja.
TYNKKYSEN yrityksen toimenkuva mahdollistaa varsinaisen hoivatyön lisäksi vaikka pihatöiden tekemistä. Jopa pieni pihapuu kaatuu ja siirtyy pilkkeinä halkovajaan.
. Kun esimerkiksi teen asiakkaalle kolme kertaa viikossa haavanhoidon ja sen yhteydessä
myös kotiaskareita, sosiaalinen
kontakti pitenee ja syvenee, mikä on hyvä asia.
Jos maaseudulla asuvilla vanhuksilla olisi mahdollista käyttää
muitakin kuin lakisääteisiä palveluja, sillä olisi suora vaikutus maaseudun pysymiseen asuttuna.
. Monialayrittäjät pystyvät yhdistämään
hoitopuoleen muitakin palveluja
ja edesauttamaan näin kylien säilymistä elävinä.
TYNKKYNEN on ollut kolme ja puoli vuotta myös opiskelija. Tynkkynen tekee sellaiset opinnäytetyönä omalle yritykselleen.
Tynkkysen asiakaskuntaa ovat
vapaa-ajanasukkaat ja kesälomalaiset.
. Sairaanhoitajan pätevyys kävi kiinnostamaan, kun laitoshoi-
Elvi Haverinen ostaa Eeva Tynkkyseltä monenlaisia palveluja. Omavalvontasuunnitelmat ovat tulleet pakollisiksi
yksityisille terveydenhuoltoalan
yrittäjille. 10
10.12.2013
Kotiin tuotavat palvelut yhä va
Pitkä työura ja hyvät verkostot auttavat Eeva Tynkkystä työllistymään hoiva- ja luontoalan
PÄIVI VENTO
KITEE
Jos kotona asuvan ainoa päivän aktiviteetti on istua ja odottaa ruokapalvelua,
lääkkeenjakoa tai silmätippojen laittajaa eli omaa sosiaalista verkosta ei enää ole, onko kotona asumisella enää
lisäarvoa, Tynkkynen kysyy.
. erikoissairaanhoidossa, ambulanssin sairaankuljettajana, avohoitopuolella
kotipalvelussa, kotisairaanhoidossa, terveyskeskuksen vuodeosastolla, hoitokotiyrittäjänä.
Perusti vuonna 2008 Hoiva- ja luontopalvelut
Suviliinan.
Harrastaa yksinlaulua, oli mukana kuntapolitiikassa keskustan riveissä 1990-luvulla.
Laitoshoidon purkaminen
voi tuoda leipää yrittäjille
. Kelalla olisi valmiudet hallinnoida tätä menetelmää Suomessakin. Vapisevin käsin silmätippojen laittaminen
on hankalaa, Elvi Haverinen sanoo. 11
10.12.2013
aativampia
n yrittäjänä.
FAKTA
. tai
jos niin halutaan sanoa: kaikki on
Luojan kädessä.
NAISYRITTÄJIÄ on Suomessa kunkin maan yrittäjäkenttään suhteutettuna eniten Euroopassa,
mutta naisyrittäjien osuus on Suomessakin silti vain 30 prosenttia.
Lainsäädännön ohella tyttöjä
kilteiksi koulivat asenteet jarruttavat naisten yrittämistä.
. Kun saisimme
vanhemmuuden kustannukset
tasattua ja poistettaisiin asenteiden valtava tulppa, yrittäjiä tulisi ja työpaikkoja syntyisi, Heli Järvinen uskoi.
Kouvolan yrittäjyysilta päätti
Keskustan Kolme naista -kiertueen, jonka puitteissa on syksyn aikana viidellä paikkakunnalla käsitelty naisia koskettavia asioita.. Jos asiakkaalla on niihin tarvetta ja mahdollisuutta käyttää rahaa,
palvelut ostetaan yksityisiltä, Tynkkynen näkee. Tämä tasapuolistaisi naisen
asemaa työmarkkinoilla, Heli Järvinen esitti.
Naisten yrittämisen esteitä lainsäädännössä on Heli Järvisen mukaan vanhemmuuden taakan lisäksi se, että yrittämisen kokeilu
ei onnistu helposti sekä se, että arvonlisäveroraja on asetettu liian
alhaiseksi.
Arvonlisävero vaaditaan Suomessa jo 8 500 euron liikevaihdosta, kun muualla EU:ssa vasta
30 000 eurosta.
. Nainen jää heikommalle yrityksen valitessa työntekijää, ja tilanne vaikuttaa myös naisten hakeutumiseen yrittäjäksi.
Ruotsissa on ratkaistu vanhemmuuden kustannukset siten, että jokainen veronmaksaja maksaa sairausvakuutusmaksun yhteydessä vanhempainrahaa, joka esimerkiksi palkansaajan 3000
euron kuukausipalkasta olisi noin
4,50 euroa kuukaudessa.
. Neljä lasta, joista nuorin asuu
kotona.
Valmistui vuonna 1984 apuhoitajaksi. Yrittäjyyteen kuuluu vapaus, vastuuntunto ja vauraus,
hän kuvasi.
Yrityksen menestymistä edistää Karhun mielestä se, että tehtäviin valitaan parhaat henkilöt,
heille maksetaan kunnon palkkaa,
heitä arvostetaan, yritykseen luodaan myönteistä henkeä ja yrittäjä itse on läsnä.
Yrittäjällä itsellään täytyy olla
kunnianhimoa, omatoimisuutta, osaamista, rohkeutta ja uskallusta. Meillä on vanhuspalvelulait ja muut lakipykälät,
mutta ovatko ne välillä aika kaukana hyvästä vanhuudesta. Kuva: Päivi Vento
Eeva Tynkkynen
Asuu Kiteen Kesäalahdella Pohjois-Karjalassa.
50-vuotias. Ne eivät aina kulje käsi kädessä sen kanssa, mikä
on todellisuus.
Mirja Vehkaperä (oik.) piti koossa vilkkaan keskustelun naisyrittäjyydestä Kouvolassa. Kodissa asuminen on erittäin hyvä vaihtoehto heille, joilla on sosiaalisia kontakteja. Vanhemmuuden kustannusten tasaamiseen on eduskunnassa erittäin suuri tahtotila, raportoi
kansanedustaja Mirja Vehkaperä.
Venhaperä juonsi Keskustan
Kolme naista -kiertueen tilaisuuden, jossa aiheena oli naisyrittäjyysssa.
Yrittäjyyteen toivat näkökulmansa monin tavoin tunnustusta
erityisesti yrittäjätoiminnastaan
Venäjällä saanut yrittäjäneuvos
Pirjo Karhu Lappeenrannasta,
Suomen yrittäjänaisten toimitusjohtaja Heli Järvinen sekä maatilamatkailuyrittäjä Niina Sydänmaanlakka-Wallis Luumäeltä.
VANHEMMUUDEN kustannukset
ovat miesten ja naisten epätasaarvon suurin tekijä, sillä lainsäädäntö jättää vauvan yritykselle aiheuttamat 12 000 euron kulut naisen taakaksi. Onnellekin jää osansa . Omat näkökulmansa aiheeseen kertoivat yrittäjäneuvos Pirjo Karhu (vas.), Suomen yrittäjänaisten toimitusjohtaja
Heli Järvinen ja maatilamatkailuyrittäjä Niina Sydänmaanlakka-Wallius Luumäeltä. Kuva: Arja Ukkonen
Vastuun tasaaminen toisi
lisää naisia yrittäjiksi
ARJA UKKONEN
KOUVOLA
VANHEMMUUDEN kustannusten
tasaaminen miesten ja naisten välillä sekä asenteiden muuttuminen tasoittaisivat tietä naisyrittäjille ja toisi naisille enemmän työpaikkoja, pääteltiin keskiviikkona
Kouvolassa.
. Pieniin ja keskisuuriin yrityksiin on viimeisten kymmenen
vuoden aikana luotu 70 000 työpaikkaa, joten puhumme merkittävästä asiasta. Jos onnistun, iloitsen siitä. Yrittäjänä kannan vastuuta ja
teen päätöksiä. Vaihtoehdoista hehkutetaan eloa
omassa kodissa mahdollisimman kauan.
. Karhun yritys oli tuolloin
ensimmäinen suomalainen tilinpitoalan yritys Venäjällä.
Tällä hetkellä Karhulla on Venäjällä yritysten taloushallinnon
ja lakiasioiden palvelua tarjoavat
toimipisteet Pietarissa ja Moskovassa ja niissä 170 työntekijää. Jos korottaisimme arvonlisäveron rajaa, olisi se iso askel pienien yritysten kannustamiseen.
Valtiokaan ei menettäisi selvitysten mukaan yhtään, sillä rahaa tulisi puolestaan yrittäjien veroina,
yrittäjänä 15 vuotta itsekin toiminut entinen kansanedustaja Heli
Järvinen kertoi.
Tyttöjä kilteiksi
koulivat asenteet
jarruttavat naisten
yrittämistä.
PIRJO KARHU intoutui yrittäjäksi,
kun hän sai kuulla työpaikallaan
pankissa, että päällikkövirkaa tavoitteleva nainen on pyrkyri.
. Erä- ja
luonto-opastutkinto 2001.
On ollut töissä mm. Ei muuta kuin härkää sarvista, jos on intoa yrittäjäksi, Karhu
kannusti.
Hän perusti vuonna 1982 tilitoimiston Lappeenrantaan, ja kymmenkunnan vuoden jälkeen laajensi toimintaa Pietariin vuonna
1993. Lisäpalveluja ovat esimerkiksi virkistystoiminta, ylimääräinen
asioimispalvelu tai kodinhoitotyöt.
Työssään Tynkkynen on nähnyt yksin elävien ikäihmisten arkea niin laitoksissa, palvelukodeissa kuin myös
omissa kodeissaan. Jos epäonnistun,
vastaan siitä. Lisäpalveluja kunta ei pysty tarjoamaan. Eeva
Tynkkyseltä saa hoitoapua. TUOVATKO hallituksen aikeet purkaa laitoshoitoa leipää hoito- ja hoiva-alan yrittäjille, riippuu kuntapäättäjistä eli siitä, päätetäänkö kunnissa tuottaa palveluja itse vai ostetaanko niitä ulkopuolelta, sanoo yrittäjä Eeva
Tynkkynen.
Tynkkynen sanoo, että jos palveluseteli otettaisiin oikeasti käyttöön, asiakkaat saisivat itse päättää, keneltä he
ostavat palvelunsa sekä arvioida vastaako laatu hintaa.
. Viisi vuotta sitten toiminta alkoi Ukrainassa.
Aktiviteetteinä löytyvät myös kesäteatteri, keilahalli ja
pieni kylpylä.
Wanhojen Wehkeiden asiakkaat tulevat pääasiassa Karstulasta ja sen ympäristökunnista, häävieraat ja kesäteatteriyleisö huomattavasti kauempaakin.
Tänä vuonna kesäteatteri veti
noin 7 000 ja museo noin 6 000 kävijää, juhlahuoneiston ja keilahallin asiakasmäärä oli noin 40 000.
Lasosen mukaan matalasuhdanne ei ole vähentänyt asiakkaiden määrää, vaan kuluva vuosi on
itse asiassa ennätyksellisen hyvä.
Varsinkin kesäteatterissa parina
kesänä pyörineet Heikki Luoman
Karjala-näytelmät ovat tuoneet
alueelle paljon uusia asiakkaita.
LASOSEN mukaan matkailuyrityksen pyörittäminen kaukana liikekeskuksista ja potentiaalisista asiakkaista tuo toiminnalle haasteita, mutta niistäkin on mahdollista selvitä.
. Lisäksi pariskunnan lapset auttavat loma-aikoinaan.
LASONEN ja Välilehto eivät jää
edelleenkään tuleen makaamaan,
sillä Wanhoissa Wehkeissä suunnitellaan kuumeisesti uutta toimintaa.
Yritys osti vuonna 2010 kunnalta pari hehtaaria maata kesäteatterin kupeella virtaavan Myllyjoen
takaa, ja meneillään on yrityksen
historian suurin, reilun 300 000
euron, rakennusinvestointi.
Alueelle valmistuu ensi kesäksi muun muassa majoitusaittoja
ja erityisesti telttailevien motoristien kaipaama camping-alue. Asiakkaalle on pystyttävä tarjoamaan majoittumisen
ja ruokailumahdollisuuden lisäksi monenlaista tekemistä ja koke-
Wanhoissa Wehkeissä suunnitellaan kuumeisesti uutta toimintaa. Kuvat: Jarmo Ahonen
mista. Tilaisuudessa on mukana
keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sekä kutsuvierasjoukko, joka
edustaa pääasiassa yritys- ja elinkeinoelämää sekä kuntapolitiikkaa.
Wanhat Wehkeet on tyylilleen
uskollinen, sillä museon kävi aikanaan vihkimässä elinkeinoministerinä ollut Mauri Pekkarinen
ja keilahallin silloinen kuntaministeri Mari Kiviniemi.. 12
10.12.2013
Wanhat Wehkeet
kasvaa ja kukoistaa
Karstulalainen
matkailu- ja
juhlapalveluyritys on
esimerkki idearikkaan
ja uskaltavan
perheyrittäjyyden
voimasta.
Tämä on elämäntapa, tässä pitää tehdä työtä eikä laskea tuntipalkkoja.
SAARA KOSKINEN
KARSTULA
KARSTULAN keskustassa ravintolaa pitäneet yrittäjät Jari Lasonen ja Merja Välilehto ostivat
kunnalta entisen perunajauhotehtaan kiinteistön uutta liikeideaansa varten. Museomiljööseen sopivasti aitat sijaitsevat ?Kylän raitilla?, ja raken-
nukset muistuttavat ulkoisesti esimerkiksi vanhan ajan leipomoa,
pankkia, postia ja putkaa.
Lapsia varten valmistuu pelitanner värikuulasotaan sekä lasten oma puuha-alue. Vanhoja ajoneuvoja
ja monen muun aihepiirin vanhoja tavaroita esittelevä museo aloitti toimintansa vuonna 2005.
Vuosien mittaan yritys on hiljalleen laajentanut toimintaansa
ja tarjoaa nyt asiakkailleen museovierailun lisäksi juhla- ja pitopalvelua sekä majoitustilaa yli
30 hengelle. Tämä on elämäntapa, tässä pitää tehdä työtä eikä laskea tuntipalkkoja, kuten Lasonen asian ilmaisee.
Yritys työllistää neljä työntekijää talvisaikaan ja tuplamäärän
kesällä. Olemme jo monen yrityksen vakiojuhlapaikka. Lapsille vanhan ajan tunnelmaa tuovat muun
muassa moottoripyörän sivuvaunusta tehtävä karuselli ja vanhan
ajan kypärät.
Alueelle tulee myös kotieläinpiha.
Uudella alueella ovat jo harjakorkeudessaan huoltorakennus
ja kuusi majoitusaittaa sekä kor-
susauna.
Juhlallista harjannostajaistilaisuutta vietetään tulevana lauantaina. Elinkeinoelämältään virkeän
Karstulan sijainti keskellä Suomea
on lisäksi hyvä ja vetovoimaisuutta lisäävä asia.
Yrittäjäpariskunta näkee onnistumisen edellytyksenä asiakkaiden kokonaisvaltaisen palvelukonseptin. Wanhat Wehkeet on toiminut
jo kymmenen vuotta, joten tietoisuus meistä on lisääntynyt. Yrittäjiltä se vaatii paljon,
ja sen huomaa seuratessaan alueella paikasta toiseen singahtelevaa isäntäparia.
. Viidakkorumpu on paras markkinointikeino tämän
kaltaiselle pienehkölle yritykselle
Ei pidä pelätä ottaa kotieläimiä tai olla eläinten kanssa
tekemisissä. 13
10.12.2013
Allergiaohjelma tuonut
kustannussäästöjä
lyhyesti
TASJA SALIN/STT
HELSINKI
ENNEN allergikkoa neuvottiin aina
välttämään allergiansa aiheuttajaa, mutta nyt viesti on tyystin toinen. Keskeisen tuen siihen tarjoaa
EU:n uuden ohjelmakauden 2014?2020 rakennerahastojen ja Leader-toiminnan rahoitus.
Rahoituksen hallintoa on kehitettävä yksinkertaisemmaksi, toiminnan kulujen maksamista on nopeutettava ja ohjeistusta toimijoille on yhdenmukaistettava, kannanotossa esitetään.
Joensuussa loikkaus
kristillisistä keskustaan
JOENSUULAINEN kaupunginvaltuutettu Martti Surakka on siirtynyt kristillidemokraattien valtuustoryhmästä
keskustan ryhmään sitoutumattomaksi valtuutetuksi.
. Ne ovat niitä asioita,
joiden kautta elinympäristön monimuotoisuus välittyy lapsillekin.
Koulut ovat myös ryhtyneet voimakkaasti karsimaan turhia allergiaruokavalioita. Katson, että minulla on näin paremmat edellytykset
toimia omien arvojeni mukaisesti Joensuun kaupungin
ja kaupunkilaisten valtuutettuna, Surakka perusteli.
Hänen mukaansa loikkauksen taustalla on pitkään jatkunut epäsopu ja luottamuksen puute kristillisdemokraattien kaksihenkisen valtuustoryhmän jäsenten kesken.
. Jotkut koulut
ovat pystyneet vähentämään niitä
jopa 20?30 prosenttia, mikä näkyy
kustannuksissakin. Kuluihin on laskettu lääkkeet, lääkärikäynnit, sairaalahoitojaksot, kuntoutus ja työkyvyttömyys.
Allergiaohjelmaa jatketaan
vuoteen 2018 asti.
Ennätyspakkaset eivät
purreet hiihtokeskuksissa
JOUNI KELA/STT
ROVANIEMI
TALVEN ennätyslukemiin kiristynyt
aamupakkanen karsi ihmisten halut turhaan ulkoiluun Sodankylässä maanantaina. Kunnat ovat laatineet selkeät ohjeet siitä, kuinka terveydenhuollossa todetaan se, onko lapsen tärkeä välttää jotain ruokaainetta. Niille joille allergiadieetti
on tarpeellinen, se toki tarjotaan.
TERVEYDEN ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan allergian ja astman kustannukset ovat vähentyneet selvästi: ne laskivat 2000-luvun alusta 9 prosenttia vuoteen
2011 mennessä. Annetaan lasten leikkiä ulkona, möyhiä mullassa ja olla paljon
luonnossa. Virallinen
lukema oli 39,7 astetta.
Autoilijoita kylmä koetteli, sillä kulkuneuvoja hyytyi Lapin teille hieman tavanomaista enemmän. Kittilän Pokassa mitattiin
silloin vuosisadan pakkasennätys
51,5 astetta.
Timo Kaunisto jatkaa
MSL:n johdossa
MAANVILJELIJÄ, MMM Timo Kaunisto jatkaa Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtajana.
Kaunisto valittiin MSL:n edustajiston kokouksessa
Helsingissä. Varapuheenjohtajana toimii Ilmari Hartikainen.
Myös Iisalmen kunnallisjärjestö tukee Elsi Kataisen
ehdokkuutta.
Iisalmelaisten puheenjohtajana jatkaa tulevanakin
vuonna 23-vuotias Juho Pulkka.
Huolta ja keskustelua kokouksessa aiheutti hallituksen
vasta julkaistu rakennepaketti.
. Edustajisto valitsi myös uusia jäseniä erovuoroisten tilalle.
Valituksi tulivat Katja Asikainen Keskustanuorista, Jirka Hakala Keskustaopiskelijoista, Hannele Laurila Eläkeliitosta, Kirsi Marttinen Keskustanaisista sekä Merja
Perälä ja Pekka Reponen Suomen Keskustasta.
Edustajisto otti kokouksessa kantaa myös maaseudun
kehittämiseen liittyvän rahoituksen hallintoon ja määrään.
Tulevaisuudessa kansalaisaktiivisuuden ja kolmannen
sektorin merkitys Suomen kehitykselle ja kilpailukyvylle on yhä merkittävämpi. Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva
tuvat usein varhaislapsuudesta.
Laatikaisella on yksiselitteinen
neuvo pienten lasten läheisille.
. Eihän täällä ole mittarin mukaan
pakkasta kuin 14 astetta, vaikka
viralliset lukemat ovat jotain ihan
muuta, kuvaili Luosto-Skin rinnepäällikkö Aimo Koistinen aamupäivän tilannetta.
Koistisen mukaan viralliset pakkaslukemat näkyvät vain siinä,
etteivät kaikki hiihtokeskukseen
matkaa suunnitelleet uskalla läh-
teä liikkeelle.
SAAMELAISALUEEN eteläisimmässä porokylässä Sodankylän Vuotsossa herättiin maanantaina talven ennätyspakkaseen. Lounaasta työntyvä säärintama saattaa taas kasvattaa Käsivarren lumipeitettä tuntuvasti.
TUNTURIKESKUKSISSA on aiemminkin turhauduttu siihen, että
mittausasemien lämpötilalukuihin kiteydytään liikaa. Vaikka pakkanen paukkuu alhaalla, ylhäällä
tunturissa saattaa olla 10?20 astetta lämpimämpää.
. Samaan aikaan
kuntakeskuksesta noin 30 kilometrin päässä Luoston hiihtokeskuksessa laskettelijat kipusivat rinteeseen mainiossa talvisäässä, sillä
Lapin tuntureille tuttu inversioilmiö piti liiallisen pakkasen loitolla.
Ilmatieteen laitoksen mukaan
sää alkaa lauhtua varsin nopeasti koko maassa. Terveydenhuollossa on kiinnitetty paljon huomiota siihen, että
hoidetaan vakavat allergiatapaukset, jos on kyse henkeä uhkaavasta tilanteesta, mutta lievemmät tapaukset pyritään siedättämään ja
ohjaamaan siihen suuntaan, että allergeeneille on hyvä altistua,
kertoo Laatikainen.
Elsi Kataiselle tukea
Siilinjärveltä ja Iisalmesta
KESKUSTAN Siilinjärven kunnallisjärjestö tukee PohjoisSavon ja Pohjois-Karjalan yhteiseksi EU-vaaliehdokkaaksi valitun Elsi Kataisen EU-vaalikampanjaa 4 500 eurolla.
Kunnallisjärjestön syyskokous pitää tärkeänä alueensa
tuntevan, kokeneen keskustalaisen poliitikon ehdokkuutta Euroopan parlamentin vaaleissa toukokuussa 2014.
Kunnallisjärjestö valitsi puheenjohtajaksi Merja Rautiaisen. Tuolla englantilaiset lapset
laskettelevat iloisesti pulkilla. Viisi vuotta noudatetun kansallisen allergiaohjelman yhtenä
päätavoitteena onkin hylätä turha
allergeenien välttäminen.
Professori Tiina Laatikainen
Itä-Suomen yliopistosta kertoo
ohjelman muuttaneen sekä toimintakäytäntöjä että asenteita.
. Nykyisin allergiadieetin tarve todennetaan aiempaa tarkemmin.
. Ongelmat olivat pieniä verrattuna tammikuuhun 1999, jolloin pitkälti yli 40 asteeseen kiristynyt pakkanen jääti autojen renkaita kulmikkaiksi ja muutamissa
taloissa värjöteltiin sähköjen katkettua. Uskon, että liittymiseni keskustan valtuustoryhmään parantaa mahdollisuuksiani toimia yli
puoluerajojen yhteistyössä muiden valtuutettujen kanssa kaupunkilaisten parhaaksi.. Hallituksen kaavailut täysin toteutuessaan uhkaavat romuttaa koko maan kattavan koulutusverkoston, joka on sivistyksemme ja kilpailukykymme perusedellytys,
summaa Pulkka.
ALLERGIAN ja atopian juuret juon-
Kunnat ovat laatineet selkeät ohjeet siitä, kuinka
terveydenhuollossa todetaan se, onko lapsen tärkeä välttää
jotain ruoka-ainetta. Tämä on vaikeuttanut omaa toimintaani monin tavoin, enkä usko tilanteen ratkeavan muuten kuin eroamalla ryhmästä. Ei enää pyritä ehdoin tahdoin
välttämään kaikkea, vaan kasvattamaan sietokykyä ja toleranssia.
Meillä on paljon tutkimusnäyttöä
siitä, että monimuotoinen elinympäristö ja altistuminen sen erilaisille
partikkeleille kasvattaa sietokykyä
oikeaan suuntaan ja vähentää siten
atopian ja allergian esiintyvyyttä.
Siedätyshoitojen määrä onkin
kasvanut ohjelman aikana yli 30
prosenttia.
Kaloja saavat esityksen mukaan jatkossa myydä vain oikeat
ammattikalastajat.
Kalastus on perinteisesti ollut
maaseudun ihmisille kotitarvekalastusta. Kuva: Petra Pöyliö
Kalastuslakiuudistus
on unohtanut
kotitarvekalastuksen
VIREILLÄ oleva kalastuslakiuudistus tarvitsee vielä paljon hiomista, jotta lappilainen elämänmuoto voisi sen hyväksyä.
Perinteiseen maaseudun luonnonläheiseen elämänmuotoon
kuuluva kotitarvekalastus on jätetty terminä ja paljolti sisältönäänkin unholaan. Kaloja on saatu välillä
enemmän, jolloin kaloja on voitu
jonkin verran myydäkin.
Maaseutuelämäänhän kuuluu vieläkin monielinkeinotalous
vuodenaikojen mukaan. Vanhukset, lapset, sairaat ja vammaiset
tarvitsevat terveiden aikuisten huolenpitoa ja sitä on oltava tarjolla.
Ari Torniainen
kansanedustaja
Kaustiselle
päiväkoti jo
ensi vuonna
KAUSTISEN Keskustan valtuustoryhmä esitti viime kunnanvaltuustossa aloitteenaan, että kunnan talousarvioon vuodelle 2014 varataan määrärahat päiväkodin toteuttamiseksi.
Keskustan mielestä uuden päiväkodin kanssa ei pidä aikailla, sillä kunnan tulee järjestää asianmukaiset päivähoitotilat jo lakiinkin perustuen. Kalapuolella on
pohjaton lupaviidakko, josta on
vaikea selvitä.
Ongelmia annetussa esityksessä tuottaa lupamaksujen järkevä
jako. Muutos
edellyttää kotona asumiseen ja erilaisiin sinne tarjottaviin
palveluihin sekä omaishoitoon selkeitä lisäpanostuksia.
Mikäli rahaa vähennetään, laitosasuminen muuttuu
vähemmän virikkeelliseksi, vanhukset ulkoilevat vähemmän sekä henkilökunnan määrä on vaarassa vähentyä.
Kunnat ovat jo nyt surkeassa taloudellisessa jamassa,
joten kunnille ei voi enää lisävastuita sälyttää. Vuosikausia kestäneessä lohitaistelussa luonnon
lohet ovat voittajia.
MUIDEN kuin kaupallisten kalastajien saaliin myyntikielto on tuhansien järvien maahan sopimaton. Näkyviä tuloksia ei valitettavasti ole
tullut juuri julki.
Hallituksen linjaus, vanhusten laitoshoidon vähennys 300 miljoonalla eurolla vuoteen 2017 mennessä, on
herättänyt aivan aiheellista huolta vanhusten ja heidän
omaistensa keskuudessa.
Erilaista palveluasumista, tuettua kotiasumista ja
omaishoitoa käytetään tulevaisuudessa yhä enemmän.
Mutta vanhukset, jotka eivät enää jaksa olla kotona, esimerkiksi muistisairaat tai joiden liikkuminen hankalaa,
on saatava asialliseen ja viihtyisään laitoshoitoon. Mielipiteet
14
Vanhuksilla oikeus
turvalliseen
ikääntymiseen
SODANJÄLKEISET sukupolvet rakensivat nyky-Suomen.
He eivät vaadi paljoa eivätkä valita turhista. Kalapuolella on pohjaton
lupaviidakko, josta on vaikea selvitä.. Vanhuksillamme on oikeus turvalliseen ja hyvään vanhuuteen haluamallaan paikkakunnalla ja tavalla.
Hallitus toi marraskuun lopulla julki oman ehdotuksensa rakennepaketiksi. Esimerkiksi verkkolupien määrä tulee jatkossakin olla ehdottomasti paikallisten päätettävissä.
Eeva-Maria Maijala
kansanedustaja (kesk.)
Kaloja saavat esityksen mukaan
jatkossa myydä vain
oikeat ammattikalastajat.. Miten paikalliset kalastuskunnat voivat hoitaa vesiään täsmätoimenpitein, jollei kalastuskunnalla ole käytettävissä riittäviä varoja?
Meillä on todella paljon erilaisia hoitotoimenpiteitä tarvitsevia vesistöjä ja vain lähialueen
toimijat tietävät kunkin vesistön
sen hetkisen tilanteen ja toimenpidetarpeet.
ALUEELLISET hoitosuunnitelmat
tulevat auttamaan omalta osaltaan kalakantojen hoitoa.
Toivon, että hoitosuunnitelmista tulee riittävän hyvin ohjattu järjestelmä, jossa voitaisiin
yhteensovittaa naapurialueiden
suunnitelmat myös valtakunnan
suunnitelmien kanssa. Henkilöstön määrä ja jaksaminen on turvattava kaikissa tilanteissa.
Yhteiskunnan on pidettävä huolta heistä, jotka eivät
siihen itse pysty. Kalastus on yksi olennainen osa tätä
kulttuuriamme ja nyt tämä lakiesitys on tuhoamassa perinteistä
elämäntapaa.
KALASTUSLUPAJÄRJESTELMÄN
yksinkertaistaminen on varmasti kaikkien etu. Toivon
monen maaseudun toimijan lausuvan mielipiteensä.
On tärkeää, että mielipiteemme näkyy ja kuuluu sillä määrällä, mikä merkitys kalastuksella
on meille. Sen
olemme vanhemmille sukupolville velkaa.
Laitoshoidon vähentäminen on yleisesti hyväksytty linja, mutta hallituksen aikataulu aivan liian tiukka. Tälle työlle tulee ohjata riittävästi resursseja ja selkeät ohjeet, jotta ei saada aikaiseksi uutta loputonta riitelyiden kohdetta.
Lausunnot lakiluonnoksesta
tulee toimittaa 24.1.2014. Myös vuorohoito
tarvitsee asianmukaiset toimitilat.
Uuden päiväkodin myötä päästään eroon väliaikaistiloista, jotka voidaan palauttaa yritystoiminnan käyttöön.
Keskustan valtuustoryhmä muistuttaa myös siitä, että haitekki-talon kolmanteen vaiheeseen on varattu ensi
vuoden budjetissa vasta suunnittelumääräraha.
Käytännössä tämä tarkoittaa suunnittelutyön käynnistämistä, mutta suunnittelusta on vielä toteutukseen matkaa ja tarkemmin toteutuksesta sekä toteuttajasta päätetään sitten, kun suunnitelmat ovat tiedossa.
On kuitenkin tärkeää, että haitekki-talon laajennus toteutuu aikanaan, sillä nähdäksemme yritystoimintakin
tarvitsee toimivat ja hyvät toimitilat.
Panostaminen yritysten toimitiloihin luo paikkakunnalle uusia työpaikkoja joiden myötä kuntaan saadaan
lisää verotuloja sekä uusia asukkaita.
Uudet asukkaat kiinnittävät huomiota myös kunnan
palvelutarjontaan ja tämänkin takia on tärkeää, että päivähoidollamme on käytössään ajanmukaiset toimitilat.
Keskustan Kaustisen paikallisyhdistys
ja valtuustoryhmä
?Kalastuslupajärjestelmän yksinkertaistaminen on varmasti kaikkien etu. Lisäksi on
tehty sopimaton esitys, että kaloja saavat myydä vain ammattikalastajat.
Lohipolitiikallemme on todella hieno asia, että laissa on lohikalojen rasvaeväleikkaus ja siihen liittyvä jokiemme lohien vapauttamisvelvollisuus.
Tämä olisi hyvä askel siihen
suuntaan, että jokiemme tuottamat lohet pääsevät vapaana lisääntymään. Suomen talous vajoaa ja hallitus yrittää paketillaan pysäyttää lainanottoa sekä pelastaa julkista taloutta. Tällä hetkellä päivähoitomme
käytössä olevat tilat eivät ole riittävät kysyntään nähden.
Uuden päiväkodin myötä lapsille voidaan tarjota turvalliset ja ajanmukaiset päivähoitotilat
Vastahyökkäys on kuin ryhdyttäisi torjumaan lapamatoa nälkäkuurilla. vaikkapa kolmeaneljää ehdokasta EU-vaalissa.
Esimerkiksi omasta puolestani antaisin mielelläni ääneni kaikille keskustasta läpi meneville ehdokkaille eli
Annelille, Paavolle, Ollille ja Mikaelille. Edustajaan,
jolla on kyky ja taito kokonaisvaltaiseen edunvalvontaan.
Ehdokasvalintojen alkumetreillä luulin valintaani ihan
helpoksi, kun ajattelin äänestäväni pelkän ehdokkaan
kokemuksen perusteella. Useita rakennusprojekteja on tekeillä kuten koulukeskus Salpakankaalla.
Salpakankaan keskusta katsoo, että kyseinen rakennusprojekti on tärkeä ja se on panos tulevaisuuteen. Valtionvarattomuuden ministeri voi kertoa suurena verouudistuksena mm. Kuva: Maria Seppälä
PL 52, 90100 Oulu. Syrjäseuduilta palvelut
siirtyvät aina vain kauemmaksi
ja elinkustannukset nousevat.
Kun media tällä hetkellä haluaa puhua vain niistä ihmisis-
15
tä, joilla on huippukorkeat palkat, haluan muistuttaa keskustan
johtoa, että pienin julkinen eläke on 738,82 euroa kuukaudessa
ja sitä saavat ne eläkeläiset, joilla
on vain kansaneläke.
Niin pienen eläkkeen saajia,
että heillä osa eläkkeestä on vielä kansaneläkettä, on 637 500.
Pientuloiset äänestäjät ovat olleet koko itsenäisyysajan se voimavara, joka on pitänyt keskustan vahvana vaikuttajana ja hallituspuolueena.
Pitkäaikaisen poliittisen kokemukseni perusteella voin sanoa,
että pienituloisten ja erilaisissa vaikeuksissa elävien ihmisten
asioita ei poliittista tietä voi hoitaa muuten kuin siten, että puolue on suurin ja se osallistuu hallitusyhteistyöhön.
Heimo Linna
sotaveteraani,
entinen kansanedustaja ja
maatalousministeri
SALPAKANKAAN keskusta toivoo, että uusien rakennusprojektien myötä tilojen monikäyttöisyyttä harkitaan vakavasti ja otettaisiin entistä enemmän käyttäjäkunta mukaan jo suunnitteluvaiheessa.
Hollolassa eletään kiivasta rakennusaikaa. koko tulevaisuuden uskoon. Nälkävuosinakaan emme kuolleet ?yhettömiin. Ansioitakin löytyy, kun ajatellaan, että laajalla presidenttikampanjallakin ehdokkaani
nosti keskustan takaisin ?kehiin.?
Sittemmin ehdokasasettelun jatkuessa tilanne onkin
mutkistunut, kun on marssitettu päteviä ehdokkaita pitkä rivi tyrkylle.
Nyt tuntuu siltä, että äänestäjille tulisi antaa mahdollisuus äänestää useampaa ehdokasta . Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Monikäyttötila
on hyvä ajatus,
mutta työläs
Nälkäkuurin
lääkeeksi lapamato
KESTÄVYYSVAJE on moderni peikko, joka tuntuu
lyöneen ?kämän. Tarkoitus on hyvä, vaan käytännössä monikäyttöisyys tahtoo merkitä sitä, että loppujen lopuksi tilan monikäyttöisyydestä kärsivät kaikki omalta osaltaan.
Tästä on esimerkkinä Hollolan uusin koulurakennus
kuntakeskuksessa. Oli vain alijäämä.
Voisihan sitä palata pitemmällekin, jolloin nykyiset tulot takaisivat se ajan menokehykseen runsaan
ylijäämän. Kirjoita Suomenmaahan. Optimaalinen estradiratkaisu perustuu
nykyään aina nousevaan katsomoon, jota ei tällaisessa
monitoimiratkaisussa voi toteuttaa.
Keskustan Salpakankaan paikallisyhdistys
Hollola
EU-vaalissa
valinnan vaikeus!
KUN koko maa on yhtenä vaalialueena ei tarvitse ajatella
ehdokkaan maantieteellistä sijaintia, vaan tähdätä Suomenmaan ja kansan parhaaseen edustajaan. Siksi on toivottavaa, että rakennustyöstä tulee hyvälaatuista
ja käytännöllistä.
VALITETTAVASTI liian usein tiloista tehdään monikäyttöisiä. Nyt alkaa kisa siitä, kuka rohkeimmin uskoo nälkäkuuriin. Jos tätä reseptiä jatketaan, voi
käydä niin, että se on mato, joka elää viimeiseksi.
Merkit ovat selvät. vaan aina joku jää viemään viestiä.
tuksen uusintana. Valuuttavelkaa se
pienentäisi nopeimmin ja kestävyysvaje ei olisi niin
kestävällä pohjalla.
Tämä vain nyt tämmösen tavallisen mielestä olisi
parempi vaihtoehto kuin ottaa niiltä joilta vanhan
laskuopin mukaan ?ei voi ottaa vaan täytyy lainata?.
VEROTUS on hyvä keino lisätä valtion ja kuntien tuloja. Tällä hetkellä on usko siihen, että kaksi tai kolme vuotta sitten on ollut aika, jolloin ei ollut kestävyysvajetta. Kyseisessä koulurakennuksessa aulatilaa käytetään koulun ruokalana sekä erilaisten tilaisuuksien pitopaikkana.
Aulan yhdelle seinälle avautuu tarvittaessa näyttämö,
joka on yhteinen viereisen musiikkiluokan kanssa.
Ajatus monikäyttöisyydestä on hyvä, mutta teettää runsaasti töitä henkilökunnalle tai tilaisuuksien järjestäjille.
Normaalisti aulatilassa on ruokalan pöydät, mutta esimerkiksi näytelmän esittämistä varten ne on siirrettävä pois.
Näyttämö laajenee tarvittaessa aulaan siirrettävien lavojen avulla, mutta muodostaa eritasoratkaisun muuhun näyttämöön verrattuna.
Viereinen keittiö on erotettu säleverholla aulatilasta ja
keittiön kylmälaitteiden äänet häiritsevät esitysten hiljaisempia hetkiä.
Lisäksi näyttämöaukko on sijoitettu aulatilaan nähden
reunaan, joten optimaalinen katsomo rakentuu hyvin
kapealle alalle. yksinkertaistettavan veroilmoitusmallin: Täyttää vaan
seuraavat kohdat; ?paljonko on rahaa, missä ne on
ja koska ne voi noutaa?.
Olisi liian monimutkaista oivaltaa, että tuontia
korvaava tuotanto olisi vähintään viennin veroista.
Energiamarkkinat ovat vakaat ja kotimaasta löytyy sekä tekijät että raaka-aineet. Senkin lisäyksen voi markkinoida veroilmoi-
Raimo Kareinen
Orimattila
Keskustan on
Suomi pelastettava
SOTAVETERAANINA minä en ole
selvinnyt 2011 eduskuntavaaleista, joissa keskustapuolue menetti 16 kansanedustajapaikkaa ja
on nyt eduskunnassa pienimpänä oppositiopuolueena.
Minä pelkään, että ellei keskustalainen kansanliike kykene
nostamaan kannatustaan ratkaisevasti seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä, niin sotienkin
kautta valtavilla uhrauksilla turvattu itsenäisyys menetetään.
Politiikan moraali on romahtanut.
Politiikan moraalia kohottavana voimana keskustapuolueen
on taas noustava, sillä se tehtävä
tällä kansanliikkeellä on ollut koko itsenäisyysajan.
Kun itsenäisyyden aamunkoitossa Suomelle laadittiin valtiosääntöä, tuli Santeri Alkio tunnetuksi jyrkkänä kuningasvallan
vastustajana.
Urho Kekkonen oli taas ratkaisevassa etujoukossa, kun Suomi pystyi luomaan luottamukselliset poliittiset suhteet suureen
itänaapuriimme Venäjään.
Nyt keskustan uudella puheenjohtajalla Juha Sipilällä on
valtava tehtävä edessään: Palauttaa kansanvalta suomalaiseen
politiikkaan.
IHMETTELEN jatkuvasti, miksi poliittiset asiantuntijat eivät huomaa, että viime eduskuntavaalien tuloksena rikottiin jyrkästi demokraattisen hallintotavan periaatteita.
On aivan selvää, että kansalaisten luottamus politiikkaan
loppuu, kun vaalien murskavoittajapuolue kieltäytyy hallitusvastuusta, mutta käyttää kaikki
muut edut puolueensa hyväksi ja
jättää varsinaisen poliittisen vastuun muiden puolueiden kannettavaksi.
Vuoden 2011 eduskuntavaalit olivat malliesimerkki, että pienituloisten ja vaikeuksissa elävien ihmisten ei kannata ryhtyä
populistipuolueen kannattajiksi, sillä populistia kiinnostaa vain
valta ja omat edut.
Maaseudun Tulevaisuuden
22.11.2013 Vieraskolumnissa ?Tanssiinkutsu. Tällainen menettely tuntuisi ihan loogiselta ja kannatettavalta. Koko listahan on varsin hyvä!
Paavo Närvänen
Pirkanmaa
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
?Viime eduskuntavaaleissa keskusta menetti asemansa pienituloisten ihmisten ja maaseudun puolustajana.. Timo Soinia
näytti kiinnostavan ainoastaan
se, lähteekö EU-komissaari Olli Rehn keskustan eurovaaliehdokkaaksi?
VIIME eduskuntavaaleissa keskusta menetti asemansa pienituloisten ihmisten ja maaseudun
puolustajana.
Populismi muutti poliittisia
valtasuhteita niin, että pienituloisille ihmisille säädetään lisää
vaikeuksia, kun pieniä kuntia lopetetaan
Piiristä mukana tj.
Hanna Vuola.
Turku, Turun Seudun Keskustanaisten syyskokous ke 11.12. Kahvitarjoilu. klo 18 pidetään Lempostuvassa kaikkien Keskustan Lempäälän paikallisosastojen
sääntömääräiset syyskokoukset. 18 Kirjaston Sopukassa.
Lippu siirtyi Hannu Palmun (oikealla) hallusta Kyösti
Haukipurolle. 9.12. klo
17 alkaen Tietotalolla (Keskustie 15).
Käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat. Valtakatu 54. Jotta vanhukset pystyisivät selviytymään kotona, tarvitaan lisää kodinhoitajia auttamaan arkiaskareissa, kunnallisjärjestö huomauttaa.
Pöytyä, Tourula-Keihäskoski, py:n
syyskokous to 12.12. 11.12
klo 18 Lemin Osuuspankin kokoushuoneessa. Tervetuloa!
Keski-Tammela, py:n syyskokous to
12.12. klo 19 Jukka ja
Kirsti Hovilan luona, osoitteessa Nihattulantie 163, Rauma.
KYMENLAAKSO
Piiritoimiston uusi osoite Kauppakeskus Hansa 2 krs. Johtokunta kokoontuu klo
18 samassa paikassa. Käsitellään
sääntömääräiset syyskokousasiat.
POHJOIS-KARJALA
Lieksan jäsenilta ti 10.12. Puurotarjoilu klo 18.30.
Ohjelmallinen seuramatka WienSopron-Budapest 1-8.4.2014. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Mynämäki, Keskustan väkeä la 14.12
klo 10-12 Mynämäen torilla, mukana
myös kansanedustaja Annika Saarikko. Tarjoilua. kerros. 041-4603705 tai 0500-482731.
Osallistumismaksu 5e. klo 18. Suominen.
Masku, Niemenkulman py:n syyskokous ke 11.12. Paikalla alustamassa piirin pj Jani Kurvinen sekä
kj:n pj Heimo Pohjanpalo. 050-917 7000.
Masku, kunnallisjärjestön syyskokous ke 18.12. klo 18 valtuustosalissa Jäsenillassa tarkistetaan
kaikkien jäsenten jäsenmaksutilanne, jäsenten yhteystiedot, käydään lä-. klo 18
Apilassa, Näsilinnankatu 23 A 1. klo 18, johtokunta klo 17.30. klo 18 ABC Masuuni 2. Johtokunta.
Pukkila, kunnallisjärjestön sekä Pukkilan, Savijoen ja Kanteleen paikallisosastojen syyskokoukset su 15.12. Alustajina
kj Arto Oikarinen ja sotejohtaja Juha
Sandberg. Joulusikermiä esittävät
Minna Luotonen-Virtala ja Anna Sirkiä,
jotka myös tuovat piirin ja Keskustanaisten sekä V-S Keskustanuorten tervehdykset ja kuulumiset. Ohjelmassa mm. Ensimmäinen tavoite on
saada yhteystiedot rekisterissä ajan
tasalle. klo 18.
Raisio, osallistumme piirin sote-toimikunnan tilaisuuteen Ruskon Maununkodilla to 23.1.klo 18. klo 19 alkaen Jukka Hjelmillä osoitteessa Pajuojantie 272, 03600 Karkkila.
Espoo, Keskustan Pohjois-Espoon
py:n sääntömääräinen syyskokous
to 19.12. Keskikatu 4, 45100
Kouvola.
KARJALA
Kunnallisjärjestöjen ja paikallisyhdistysten sihteerit, muistattehan palauttaa henkilöilmoituskaavakkeen
piiritoimistoon heti syyskokouksen jälkeen, kiitos.
Kanta-Lappeenrannan Keskustanaiset, syyskokous ke 11.12. klo 18.30 Lystmettässä. Näin saatamme
tiedot ja toiveet ajantasalle uuden toimintavuoden alkaessa.
Sastamala, Kunnallisjärjestön syyskokous to 12.12. Klo 19 keskustelutilaisuus
aiheesta ?Miten tunnistaa lapsen pahaolo mahdollisimman aikaisin?, alustajana Gun Snellman.
Raisio, Keskustajärjestöjen Joulunalusjuhla Hintsalla su 15.12. Askaisten, Lemun ja Maskun Py:n syyskokoukset samassa paikassa klo 17.30.
Vehmaa. Antti Korpintie 3A 00600 Helsinki.
UUSIMAA
KESKUSTAN Keravan paikallisyhdistyksen järjestölippu
siirtyi Hannu Palmulta Kyösti Haukipuron haltuun.
Keravalaisten järjestölipulla on arvokas historia, sillä
sen naulaajana vuonna 1987 vieraili Matti Vanhanen.
Lipun naulaaminen on yhdistystoimintaan kuuluva rituaali ja aivan konkreettinen tapahtuma, jossa järjestölippu kiinnitetään pienin nauloin tankoonsa.
Keskustayhdistyksen taloudenhoitaja Hannu Palmu
toimi yhtäjaksoisesti 28 vuotta järjestönsä eri luottamustehtävissä. Tervetuloa myös valtuutetut ja
paikallisyhdistysten puheenjohtajat.
Lappeenranta, kunnallisjärjestö ry:n
syyskokous ma 16.12. - KN Lempäälän
osasto ry.- Kuljun-Moision py.- Lempoisten py. Johtokunnan kokous klo
17.30. Älä siis lyö luuria korvaan,
vaan kerro ajatuksesi puolueen politiikasta ja toiminnasta. Keskustan Säijän py. Veli-Matti Puralla.
Janakkala, Keskusta syyskokous to
19.12. klo 18 Jarmo Saarisen
luona, Jetantie 2. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Lipun hinta 35,00 euroa. Joulutorttukahvit. Paikalla keskustan vaikuttajia, mm. Kokouksen alussa kunnanjohtaja Juhani Kylämäkilä kertoo kunnan talousarvioista.
Pöytyä, Itäisen py:n syyskokous Ilkka
ja Maija Ali-Rontin luona pe 13.12. Hallitus kokoontuu klo 17.30.
Lempäälä, Yhteiskutsu paikallisosastojen syyskokoukseen 12.12. Hallitus klo 18. Mielellämme kuulemme myös Sinun terveisesi Keskustan Varsinais-Suomen piirin johdolle. 2. Pikkupaketti
pukkia varten mukaan!
Piiritoimiston jouluaika. Lisätietoja pj Jim
Engberg.
Karkkila, pohjoisen paikallisyhdistyksen vuosikokous ke 18.12. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, kuten henkilövalinnat vuodelle 2014. Tervetuloa!
Jokikunnas, paikallisyhdistys: Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous su 15.12. klo 18.30 kunnanvirastossa.
Johtokunta klo 18.
Vesaiset; TPS-JYP 21.1.2014 HK-areena, saimme erän vapaalippuja. Lippuvaraukset 040-5895709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
Rauma, itäisen paikallisyhdistyksen
syyskokous ke 11.12. Käynti pustalla, suklaamuseossa, Wieniläisessä salonkikonsertissa, Ferdod järvellä, Gellert kukkulalla jne. klo 18 Linnea ja Karl-Gustav Lundellin luona, os. Pipari- ja glögitarjoilu.
Pöytyä, Kyrön tori, perinteiset joulumarkkinat la 14.12. Tervetuloa. Käsitellään
sääntömääräiset asiat. ke Esko
Kiviranta klo 10-12, Europarlamenttivaalien ehdokas Timo Kaunisto ja Olavi Ala-Nissilä. klo 19 Tammelan Paloaseman
kokoushuoneessa. Se
edellyttää lipun arvokasta kohtelua ja määrittelee tilanteet, joissa liputtaminen on soveliasta.
Keskustan puoluekokouksiin perinteisesti kuuluva
isäntäkaupungin läpi marssiva lippukulkue on vaikuttava vuosittainen näky, ja näille marsseille myös Keravan
yhdistyksen lippu on kannettu miltei poikkeuksetta.
Lipunkantajan vaihdoksen myötä Keravan keskustalaiset päättivät elvyttää lippunsa käytön perinteitä.
Mahdollisesti lippu liehuu jo ensi keväänä Taideportailla Vihreässä Vapussa, lupailee yhdistyksen puheenjohtaja Raija Kallioinen.
Karkkila, kunnallisjärjestön syyskokous ti 10.12. klo 18.30 Eila Rämöllä, Koverontie 118.
PIRKANMAA
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. klo 18 Mestarink. klo 13-14, tossut voi vuokrata hallilta. Tervetuloa.
Piiritoimisto, perinteiset piirin jouluglögit tarjoillaan pe 13.12. Tilaisuus on
avoin kaikille.
Salo, Muurlan py:n syyskokous ke
11.12. Kokouksessa käsitellään syyskokousasiat.
Rehula, py:n vuosi- ja syyskokous pidetään Hilkka ja Esko Häkkisellä to
12.12 klo 18.
Lappeenranta, kunnallisjärjestö ry:n
johtokunnan kokous ma 16.12. klo 18 Kaupungintalon valtuustosalissa. Tervetuloa!
Savitaipale, kunnallisjärjestön syyskokous ke 11.12. klo 18 Lemun kirjastossa
(vanha kunnantalo), Askaistentie 142.
Mukana piirin tj Hanna Vuola. Varaa
omasi 10.1. Ennakkoilm. klo 19 Auteloilla osoitteessa Iso Karhunkorventie 372, Jokikunta. 040141 7326.
ETELÄ-HÄME
Forssa, Keskustaseuran syyskokous
Tyykihovissa ke 11.12. Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista asioista.
Kemiö, Py:n sääntömääräinen syyskokous su 15.12. mennessä Aulis Suominen
040 834 0803 tai aulis.suominen@vesaiset.fi
Raisio, keskustajärjestöjen kuukausipalaveri Hintsan Kokousmakasiinissa
ke 15.1. Mirjam Karila p. klo 19 Leipomo Heinolla, Sastamalankatu 70. klo 18
piiritoimistolla, os. Ota
rohkeasti yhteyttä. - Sääksjärven py. Kulloonmäentie 34 C. Linnankatu 21 B
35, Turku (soita summeria).
Nousiainen, Keskustan kj:n ja Nousiaisten py:n syyskokous pe 13.12. klo 18 Kiilojentalo, Mainiementie 46. Samalla MSL:n luento A. Keskusta py:n syyskokous
ke 18.12. klo
17.30-18 Kaupungintalon valtuustosalissa. Johtokunta klo 18.
Tammela, Portaan py:n syyskokous ke
18.12. kunnantalolla.
PÄIJÄT-HÄME
Hämeenkoski, Keskustanaisten Hämeenkosken py:n syyskokous ti.
10.12. klo 19 kunnantalolla. klo 17 alkaen.
Eduskunnasta jouluterveiset tuo ke
Antti Kaikkonen. Mukana Mikko
Alatalo ja Pertti Hakanen. klo 18.30 Lystmettässä. Paikalla piirin pj Jani Kurvinen sekä kj:n pj Heimo Pohjanpalo. klo 18.30 Kaarinan nuoret Pajamestarit ry Hallimestarinkatu 28, Kaarina. Tilaisuus jatkuu klo 19
Keskustaväen joulujuhlana jouluisissa merkeissä. Kokouksessa on jouluinen
tarjoilu.
VARSINAIS-SUOMI
Piiri, Soittokierros on tulossa jäsenillemme. klo 8-15. klo 10-15.
Tule viettämään kanssamme joulunavausta hauskan juttelun ja iloisten
tapaamisten merkeissä toivottavat piiritoimiston tontut, os. klo
19. klo. Yhteystiedot: Pilvi Kärkelä p.0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
Tampere, MSL-Tampereen sääntömääräinen syyskokous to 12.12. klo 18. Kuulemiin!
Kaarina, Vesaisten syyskokous ke
11.12. Ilm. jäsenet
syyskokoukseenne, jonka jälkeen vietämme yhteistä iltaa kahvittelun, keskustelun sekä jäsenrekisterien yms.
päivitysten merkeissä. Piiritoimisto
on joululomalla 16.12.2013 - 6.1.2014.
Muista varata ajoissa muistamiset ym.
Kiireellisissä asioissa tavoitat tj Hanna
Vuolan, puh. Kimppakyytijärj. klo
18 Nousiaisten Paloasemalla. 16
keskusta nyt
Keravan järjestölippu siirtyi
Kyösti Haukipurolle
Keskustassa tapahtuu
HELSINKI
Helsingin Vesaisten perhesähly lauantaisin Koskelan nuorisotalolla klo
14-16. men.
puh. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Hannu Kopola 040 5059903 tai
hannu.kopola@luukku.com.
Pyynikin kesäteatteri Pirunpelto
1.8.2014 klo 18 esitykseen lippuja. kodinhoitajia eli perhetyöntekijöitä lisää perheiden
ja vanhusten arkea tukemaan.
Oulun kaupungin alueella lapsiperheiden ahdinko kasvaa ja sitä myötä lastensuojelun menot kasvavat.
Kunnallisjärjestön mielestä perhetyöntekijä on paras
keino ennaltaehkäistä perheiden tilanteiden kriisiytymistä, samalla syntyy myös taloudellisia säästöjä.
Esimerkiksi Imatralla on saatu hyviä tuloksia sekä perheiden kannalta että taloudellisesti, kun on palkattu tuntuvasti lisää perhetyöntekijöitä.
Hallitus on linjannut, että vanhustenhuollossa siirrytään
laitospainotteisuudesta kotihoitoon. - Itä-Lempäälä py. Tarkistamme tietosi ja juttelemme puolueen asioista. kysele Mirjam Karilalta.
Raisio, Kunnalliskerhon Seniorikeilaus alkaa jälleen Raision Keilahallilla pe 31.1. Tervetuloa.
Pöytyä, Uusikartano, py:n syyskokous to 12.12. Aiheena ?Pieni suuremman
kainalossa: miten palvelut ovat järjestyneet yhteistoiminta-alueella?. Tervetuloa paikallisyhdistyksen - Ahtiala-Lastusten py. Hänen paikkakunnalta muuttonsa myötä järjestölippu päätettiin luovuttaa paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja Kyösti Haukipurolle.
JÄRJESTÖLIPUN käyttöä säätelee oma protokollansa. Käsitellään sääntömääräiset kokousasiat.
Kokouksessa mukana kansanedustaja
Ari Torniainen.
Lemin Ruomin-kirkonseutu, paikallisyhdistyksen syyskokous ke. Kuva: Raija Kallioinen
Keskusta haluaa Ouluun
lisää kodinhoitajia
KESKUSTAN Oulun kunnallisjärjestön syyskokous vaatii
ns
Asiaa ajankohtaisesta Eurooppa-politiikasta, talous- ja elinkeinopolitiikasta,
kunta-sektorilta sekä myös järjestötoiminnan kehittämisestä unohtamatta
koko perheen virkistysmahdollisuuksia kuten kylpylää, keilausta, Laajavuoren laskettelurinnettä, mahtavan mäkisiä hiihtomaastoja jne. Ilmoittautuminen on nyt käynnissä, hinnat alkaen 50 euroa/hlö (15.12.
mennessä ilmoittautuneet -10 euroa).
Lisätiedot ja ilmoittautumiset:www.
keskusta.fi tai puoluetoimisto@keskusta.fi
ETELÄ-SAVO
Ihastjärvi, py sääntömääräinen syyskokous ti 10.12. klo
19 Kirsti ja Toivo Tasalalla. Piiritoimisto on joulutauolla 23.12.2013 3.1.2014 välisen ajan. Siltakatu 22, Joensuu.
Retki eduskuntaan tapaamaan Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajia, tutustuminen puoluetoimistoon ja
risteily Helsingistä Tallinnaan sekä yksi yö Talinnassa 21.-23.2.2014 (perjantai-sunnuntai). Kuljetukset Karnaluks käsityötarvikekauppaan, Lentosatama - j a KGB-museoon (sisäänpääsy maksut erikseen). (MSL)
Joulu tulla jollottaa, makkarat kakkarat kainalossa ja grilli kuumana:
ti 10.12. Järjestää Keskustan Savonlinnan kunnallisjärjestö ja MSL.
Rönkönvaara, py:n syyskokous ke
11.12. klo
10-18 piiritoimistolla, Koulukatu 31 A
2. klo
18.30 kunnantalon kahviossa.
Haapavesi. Viikonloppuun sisältyy myös iltaohjelma, jossa esiintymässä on Janne Tulkki! Lisätiedot ja ilmoittautumiset 31.12. Keskustakerhon sääntömääräinen syyskokous to 12.12. Johtokunta klo 18.
Kärsämäki. klo 19 Alkio-talolla. Käsitellään sääntömääräiset
asiat.
HELSINKI-TALLINNA matka 21.23.2.2014 opastettu kierros Eduskuntatalossa ja vierailu lehterillä seuraamassa Eduskunnan täysistuntoa. Tapaamme alueemme kansanedustajia. Tutustuminen puoluetoimistoon.
Menemme yöksi laivalle ja lauantaina
voimme tutustua Tallinnaan, jossa on
varattuja tutustumiskohteita halukkaille. klo 19 Kimmo Tiaisella.
Itä-Savon piirihallitus kokoontuu ma
16.12. Tervetuloa keskustelemaan
ajankohtaisista asioista, muukana Keskustan valtuutettuja ja luottamushenkilöitä. Ovet
lehterille avataan 15 min. 15.12. Varaukset: 040-532 1762 / Teijo tai 050-573 5353 / Pauliina.
Puolueen politiikka- ja toimintapäivät järjestetään 8.-9.2.2014 Rantasipi Laajavuoressa Jyväskylässä. Kahvitarjoilu.
Joulupuukeräys-päivä ti 10.12. klo 18 piiritoimistolla.
Rantasalo, py:n syyskokous ti 17.12.
klo 19 Kunnanvirastolla, johtokunta klo 18.
Pistala, py:n syyskokous ti 17.12. Esillä normaalit vuosikokousasiat. klo 18 toimistolla, Valtakatu
25 as 6. 044 369 9603 tai
kaija.vaananen@keskusta.fi
KAINUU
Ristijärvi, Keskustan Hiisijärven yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous TI 10.12. klo 17 Keskustan toimistolla.
Paltamo, Keskustan py:n Joulupuuro
la 14.12. klo 14.00
TÄYSISTUNTO. Kuivaniemen po:n sääntömääräinen syyskokous ti 10.12. Vuotunki py:n sääntömääräinen syyskokous to 12.12. klo 13.00
TÄYSISTUNTO.
Lakiehdotusten käsittelyjä.
Suorat verkkolähetykset:
www.eduskunta.fi/verkkolahetys.
Istunnot ovat yleisölle avoimia. Hinta an 185 . Glögi- ja piparitarjoilu.
PERÄPOHJOLA
Pello, järvialueen paikallisyhdistyksen
syyskokous Lampsijärvellä Esa ja Raija Mäen luona su. Sääntömääräiset asiat.
Kauhajoki, Hangaskylän py.n syyskokous to 12.12. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous pe 13.12. Tilaisuuteen toivotaan jokaisesta paikallisyhdistyksestä edustus paikalle.
Mukana piirin toiminnanjohtaja Antti Varis.
Polvijärvi, kirkonkylän paikallisyhdistyksen syyskokous ti 11.12. klo 18 vapaa-aikatalon kahviossa.
Kiteen Keskusta, paikallisyhdistysten syyskokouksia: Kesälahden py ti
10.12. sisältyy:
bussikuljetukset Pohjolan Matkan nykyaikaisella tilausbussilla, joka on ryhmämme käytössä koko matkan ajan
myös Tallinnassa. Arpajaiset.
Johtokunta klo 18.
POHJOIS-SAVO
Sukeva, pyn syyskokous to 12.12.
klo 19 Lohirannassa. 0408379867 ja
perapohjola@keskusta.fi. Jäsenmaksusuosituksen maksutili 513100-4573.
LAPPI
Kauhava, Kauhavan alueen nuorten
syyskokoukset (Kauhava, Alahärmä,
Ylihärmä, Kortesjärvi) 20.12 klo 20.30
Ylihärmä Loma-kesra, rantafooninki.
Kittilä. Kahvitarjoilu.
Oulainen. klo 18.30
Aini ja Eero Pyhäluodolla, Hyytämäntie 25. Kytökylän-Jokivarren
py:n sääntömääräinen syyskokous ke
11.12. klo 19 kunnanvirastolla.
POHJOIS-POHJANMAA
Rovaniemi. Maaselän py:n sääntömääräinen kokous ma 16.12. Kurikan paloaseman kokoustiloissa klo 19 (hallitus klo
18). Johtokunta klo
18. klo 14. klo 18 ent.
Maaselän koululla. klo 17 Esa ja Ritva Suomalaisella Ukonmäentie 6.
Kitee, kunnallisjärjestön syyskokous
to 12.12. Johtokunta kokoontuu klo 18.30.
Kajaani, kunnallisjärjestön johtokunta ti 10.12. klo 18.30 Jukolan pirtissä. Keskustellaan Ka nsanedustajaehdokkaan valinnasta. klo 19, johtokunta klo. klo 18
Isonkylän koululla, Isokyläntie 20, piiristä Sirpa.
Karijoki, Keskustanaisten syyskokous ke 11.12. Kahvitarjoilu.
Kauhava, Kauhavan ja piirin keskustanuorten yhteinen pikkujoulu 20.12
klo 18 Ylihärmä Loma-kesra, rantafooninki.
17
Pyhäjoki. Kahvia ja nisua. klo 18:30 alkaen Martti ja Raija Hämäläisellä, Ihastjärventie 234. Laivamatkat Silja Europalla, meno kahden hengen B-hytissä
ja paluu kansipaikoin. klo 17
Apilassa (piiritoimisto). Illalliskortit 100 euroa/hlö. klo 19 Rönkkötalolla.
Silvola, py:n syyskokous ke 11.12. klo 19.30 Mervi ja Hannu Niemelällä, Kopsantie 20. Paikkoja rajoitetusti. Johtokunta klo
17.30. Paikallisyhdistykset pitävät kokouksensa perään.
Piiritoimisto on auki sopimuksen
mukaan: Kai Puro puh. klo 18 alkaen Peltoniemen pappilassa osoitteessa Nie-
mentie 110. Pukeudu lämpimästi ja
ota lahjapaketti mukaan.
Seinäjoki, Läntisen py:n syyskokous ti
10.12. klo 19 Nuorisoseuralla. Kahvitarjoilu.
Pudasjärvi. Vieraanamme kansanedustaja Lasse Hautala. Tervatorilla.
ETELÄ-POHJANMAA
Peräseinäjoen Keskustanaiset, pikkujoulu ti 10.12. Sääntömääräisten asioiden lisäksi suoritetaan jäsenlistan tarkastus.
Pihlajalahti, py:n syyskokous ke
11.12. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous ti 10.12. klo 18
Alavieska. Lisäksi keskustellaan
muiden yhdistysten toiminnan vireyttämisestä tai liittymisestä lähialueen
muihin yhdistyksiin.
Liperin jäsenilta ti 17.12. klo 18 Joroisten Osuuspankin kerhohuoneella.
Mikkelin keskustanaisten johtokunta, kokous 23.1.2014 klo 17.30 Mikkelin keskustanaisten kantapöydässä ravintola Huviretkessä (hotelli Cumuluksen alakerta). Valmistelemme vuosikokousta ja päivitämme jäsenlistan tj.
Ulla-Riitta Juutin avustuksella.
ITÄ-SAVO
Sulkava, kunnallisjärjestön syyskokous ti 10.12. klo
18.30 kunnanvirastolla. Kunnallisjärjestön syyskokous 2013 su 15.12. klo 17 Valtuustosalissa. Keskustanaisten Kurenalan py:n sääntömääräinen syyskokous to 12.12. Tekninen johtaja Jouni Riihelä alustaa aiheesta ?Saako haja-asutusalueella rakentaa?. Paikallisyhdistysten puheenjohtajat ja sihteerit: Tulkaa paikalle! Alueen paikallisyhdistysten jäsenrekisterit laitetaan kuntoon.
Mukana talkoissa tj. Ulla-Riitta Juuti. Johtokunta klo 18.30.
Taivalkoski. valtuustosalissa Jäsenillassa tarkistetaan
kaikkien jäsenten jäsenmaksutilanne, jäsenten yhteystiedot, käydään läpi yhdistysten tilanne, tarkistetaan Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen
ajantasaisuus sekä päivitetään tarvittaessa kunnallisjärjestön nettisivut. klo
18 Seija ja Esko Kososella. Johtokunta klo
18.30.
Ii. Mukana EU-vaaliehdokas Hanna Kosonen. klo
11-14 Jyväskylän kävelykadulla (OP
edusta), klo 13-16 Saarijärven torilla
ja klo 15.45-17.15 Karstulan kunnantalo Himmelissä. klo
17.30 Kahvila Leipä ja Leivoksessa. Johtokunta klo 18.
Kuusamo. Puhujana
kunnanhallituksen pj. klo 18.30 alkaen Immo
Mönkölällä Salviassa.
Keskusta joulumielellä! Tarjoamme lämpimät jouluglögit la 14.12. Hirvaan py:n syyskokous
koululla to 12.12. Sääntömääräisten asioiden lisäksi esillä Keskustan Haarajärven, Korkeakankaan, Niinikummun, Närsäkkälän,
Rokkalan, Suorlahden, EnanniemenKontiovaaran, Kontiolan, Leino-Vihtavaaran, Riihijärven, Suoparsaaren, Säynejärven, Keskustanaisten Kesälahden
ja Keskustanaisten Kiteen yhdistysten sekä Nuoren Keskustan Liiton Juurikan ja Nuoren Keskustan Liiton Puhosalon yhdistysten lakkauttaminen
ja yhdistyminen muihin yhdistyksiin.
Asian I käsittely. 16.. Ulla-Riitta Juuti.
Joroinen, Suomen Keskustan Joroisten paikallisyhdistyksen perustava kokous ke 11.12. ennen
täysistuntoa.
Kansalaisinfo on avoinna ma-pe klo
10 . Johtokunta klo
18.30.
Ahvionsaari, py:n yleinen kokous pe
13.12. klo 18 Sulkavan Osuuspankilla. klo 18 Pajarinhovissa. klo 11-13. Suullinen kyselytunti. Keskustan Oulaisten kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous to 12.12. Majoitus Tallinnassa Tallink Express hotellissa jaetussa kahden hengen huoneessa, sisältäen hotelliaamiaisen. Annika Saarikko ja monia muita alustajia. esille tulevat asiat. Tilaisuuteen toivotaan jokaisesta paikallisyhdistyksestä edustus paikalle. Toisen yön vietämme hotellissa
Tallinnassa ja sunnuntaina palaamme
kotiin. Ilmoittautumiset ja lisätietoja
Kaija Väänänen puh. Mukana
Keskustan vpj. klo 10-13 Savonranta, Salen piha, to 12.12. Pyhäjoen py:n sääntömääräinen syyskokous ma 16.12. Kunnallisjärjestön syyskokous
ti 10.12. Ari Pitkosella Uunrauniontie 310.
Ajankohtais- ja jäsenasioista kertomassa Kh.jäsen Tuukka Suomalainen.
Tervetuloa!
Enonkosken Keskustanaisten syyskokous ja toiminnan 40-vuotisjuhlakahvit ke 18.12.2013 klo 19.00 Enonkosken kirjastossa. klo 19 Vanhustentalon kerhohuoneella. Mukana ke Antti Rantakangas. Lakiehdotusten käsittelyjä.
Perjantaina 13.12. Toivotamme kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta
vuotta 2014!
Keskustanaiset: Minustako Moneksi?
?koulutus järjestetään Hankasalmen
Revontulessa 25.-26.1.2014. Tilaisuuteen toivotaan jokaisesta paikallisyhdistyksestä edustus paikalle.
Mukana piirin toiminnanjohtaja Antti Varis.
Nurmeksen jäsenilta ke 11.12. klo 19 Päivi ja Kari Pennasella Kiviniementie 17, Villalan py ti
17.12. Kahvi
klo 18.30. klo 19
Konttilassa. Tuotteen tulee olla käyttämätön uusi joko
ostettu tai itse tehty. Johtokunta
Vesaisten Lapin piiri ry järjestää perheille linja-autoretken Oulun Edeniin ja Kärppä-otteluun
8-9.2.2014. Pakettiin on hyvä
laittaa pakettikortti, jossa lukee lahjan
saajan sukupuoli, i kä ja mitä paketti sisältää. Tarkempia tietoja, ilmoittautumisia ja lippuvarauksia otetaan
vastaan osastoissa.
Kempele. Tervetuloa!
Kemi, kunnallisjärjestön syyskokous
to 19.12. Kahvitarjoilu.
Kärsämäki. Sääntömääräiset
asiat.
Isokyrö, Valtuustoryhmän kokous
10.12. Jäsenillassa
tarkistetaan kaikkien jäsenten jäsenmaksutilanne, jäsenten yhteystiedot,
käydään läpi yhdistysten tilanne, tarkistetaan Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen ajantasaisuus sekä päivitetään tarvittaessa kunnallisjärjestön
nettisivut. Keskustassa tapahtuu
pi yhdistysten tilanne, tarkistetaan Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen
ajantasaisuus sekä päivitetään tarvittaessa kunnallisjärjestön nettisivut. mennessä: eeva.koskela@keskusta.fi /010 315 2001
Äänekoski, kj:n syyskokous pidetään
ti 7.1.2014 klo 18 Äänekosken kaupungintalolla.
Tervetuloa eurovaaliehdokas Anneli Jäätteenmäen EU-vaali-illalliselle
pe 7.2.2014 klo 19 Rantasipi Laajavuoreen Jyväskylään. Lahjoja saa tuoda kaikkiin
ikäluokkiin, mutta erityisesti teini-ikäiset (13-17 v) ja vauvat (0-12 kk) saavat
yleensä vähiten ja pojat vielä erityisesti. klo 19 Metsäpirtillä.
Mukana Keskustan Etelä-Pohjanmaan
piirin puheenjohtaja Esko Lehtimäki.
Laihia, Kunnallisjärjestön syyskokous 13.12. Käsitellään sääntömääräiset ym. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous ti 10.12.klo 19
Konttilassa. klo 18 Merihelmessä.
Sodankylä. klo 19 kunnantalon yläkerrassa.
Evijärvi, Keskustan Kivijärvenkylän
py:n syyskokous to 12.12. klo 10-13
Punkaharju, K-market Kruunun piha,
pe 13.12. Paikalla vierailevat
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä
ja eurovaaliehdokas Petri Honkonen
seuraavasti: klo 12 Jyväskylä, klo 14.15
Saarijärvi ja klo 16.15 Karstula.
Toivakka, Kunnallisjärjestön syyskokous ti 17.12 klo 18.30 Toivakan kunnanvirastolla. klo 19 Leena ja Jari Kososella.
Tervetuloa!
Keskustan Itä-Savon piiritoimisto
on suljettu to 12.12.2013.
Enonkoski, kirkonkylän py:n syyskokous pe 13.12. Hallituksen
esitysten lähetekeskusteluja.
Lakiehdotusten käsittelyjä.
Keskiviikkona 11.12. Joulupuu on hyväntekeväisyyskeräys, jonka tavoitteena on antaa joululahja niille lapsille, jotka muuten jäisivät ilman Joulupukin tuomisia. Tutustuminen Eduskuntataloon sekä puoluetoimistoon,
kahvitarjoilu. 18.30
Aron Kyläyhdistyksen saunamökillä Lampelantie 39. Tapio Nyysti.
Jalasjärvi, kj:n syyskokous su 15.12.
klo 19 valtuustosalissa. klo 17 kahvila Moccassa. Alavieskan py:n sääntömääräinen syyskokous to 12.12. klo
18 Jalavan pirtissä. Johtokunta klo 18.
Siikalatva. klo
18. Mukana piirin toiminnanjohtaja Antti Varis.
Keskustan Pohjois-Karjalan piiri kutsuu sinut jouluglögille pe 20.11.
klo 15-18 Apilalle (piiritoimisto) os. klo 18 valtuustosalissa.
Kurikka-Jurva, Kunnallisjärjestön
syyskokous ke 11.12. Tapahtumaan
ovat tervetulleet kaikki vauvasta vaariin. Tilaisuuteen toivotaan jokaisesta paikallisyhdistyksestä edustus paikalle. klo 14.00
TÄYSISTUNTO. Paikalla MEP Hannu Takkula. klo 16.00
TÄYSISTUNTO. Käsitellään syyskokoukselle kuuluvat asiat.
Vesaisten Laihian osasto, sääntömääräinen syyskokous 11.12. klo 18.30 kaupungintalolla. henkilökunnan TYKY-päivän vuoksi. klo 19 Mikkelin kaupungintalon valtuustosalissa, 2. Mukana kansanedustaja Markus Lohi ja piirin toiminnanjohtaja Pekka Lehto. klo 10-13 Savonlinna, Prisman piha. Mukana piirin toiminnanjohtaja Antti Varis.
Joensuun jäsenilta ke 18.12. Ilmoittautumiset viimeistään 10.1.
mennessä antti.varis@keskusta.fi tai
0405116787.
KESKI-SUOMI
Luhanka, Kunnallisjärjestön syyskokous to 12.12. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous su 15.12.
klo 19 Siikalatvan kunnan Kestilän
toimiston valtuustosalissa. Johtokunta klo 17.30.
EDUSKUNTA
RIKSDAGEN
Tiistaina 10.12. klo 10-13 Kerimäki, K-Sairasen piha, ke 11.12. Paikallisyhdistysten puheenjohtajat ja sihteerit: Tulkaa paikalle, laitetaan jäsenlistat kuntoon! Talkoissa
mukana tj. klo 19. krs. klo 19 Pivanka, Salokylän py
ke 11.12. klo 18 piiritoimistolla.
Kauhajoki, Aron po:n vuosikokous
ti 10.12. Kahvitarjoilu.
Kuusamo. Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat ja keskustellaan
Toivakalle ajankohtaisista teemoista.
Piiritoimisto on kiinni ti 17.12. Jäsenillassa tarkistetaan kaikkien jäsenten jäsenmaksutilanne, jäsenten yhteystiedot, käydään
läpi yhdistysten tilanne, tarkistetaan
Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen ajantasaisuus sekä päivitetään tarvittaessa kunnallisjärjestön nettisivut. Lähde tapaamaan Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajia Elsi Kataista, Seppo Kääriäistä, Eero Reijosta, Markku Rossia ja
Anu Vehviläistä. Mukana Mli kj sihteeri Noora Ruuth.
Porrassalmi, py:n syyskokous ti 10.12.
klo 19 Seppo ja Raija Suomisella.
Mikkeli, kunnallisjärjestön syyskokous ke 11.12. Keskustelu valtioneuvoston tiedonannosta hallituksen rakenneuudistuksesta.
Lakiehdotusten käsittelyjä.
Torstaina 12.12
Minkä yhtyeen?
5. Masi . Kenen viime marraskuussa 94-vuotiaana
Sudoku
5 7 4
2
9
2
4
1 3
6 5
4
6
5
8
1
8 7 2 3 9
5
9
1
8
7
5 4
9 1
2
8
1
9
9
2 5 7
8
3
2
4
5
8 4
8
6 1
6 7 3
9
2 1 8
1
8
7 9
5 2
6
4
8
7
1
3
8
7
3
2
5
9
6
8
4
7
4 2 5
6
8
7
9 6 7
4
8
3
5
9. Ivalo Suomessa, Narvik Norjassa, Muurmansk Venäjällä. Onko Ruotsilla EU-parlamentissa enem-
män, yhtä paljon vai vähemmän parlamenttiedustajia kuin Suomella ja/tai Tanskalla?
ko eli paistaako siellä kesäöinä aurinko?
6. Kuva: Antti Vierola
4. Mitkä
ovat maat?
Minkä yhtyeen sanoittajana
Anni Sinnemäki tuli julkisuuteen
1990-luvulla. Virtanen . Näkyykö Etelänavalla ns. Mukula
6
7
9
kuolleen Nobel-kirjailijan suomennettuja
romaaneja ovat mm. Missä Aki Kaurismäen elokuvassa (2002)
kaksi kuuluisaa Annikkia, laulaja Annikki
Tähti ja näyttelijä Anneli Sauli esiintyivät?
Viivi & Wagner . Mikä niistä on lähimpänä
Pohjoisnapaa?
3. keskiyönaurin-
2. Aku Ankka . Mikä vuosi?
7. Vihreitten kansanedustaja, ex-ministeri
Anni Sinnemäki tuli julkisuuteen sanoittajana 1990-luvulla. Missä elokuva- ja tv-sarjoissa esiintyi/
esiintyy avaruuslaiva Enterprise, tiedeupseeri Mr. Spock ja humanoideja, jotka puhuvat klingon-kieltä?
10. Ensimmäiset väri-tv:t tulivat
USA:ssa myyntiin, Playboyn ensimmäinen
numero ilmestyi ja ensimmäinen James
Bond -kirja Casino Royale julkaistiin Englannissa. 18
10.12.2013
TIETOTESTI
1. B. Mikä vuosi. PIGS on kansainvälisessä käytössä oleva, pilkallinen nimitys niille eurooppalaisille maille, joilla on paljon velkoja. Eloonjääneen muistelmat, Hyvä terroristi, Viides lapsi ja novellikokoelma Kissoista (viimeisin suomennettu, Otava 2009): a) Margaret Atwood, b)
Doris Lessing, Virginia Woolf?
5
3
7
1
8
4
1
7. Mikä on se pituusmitta, joka esim.
USA:ssa vastaa meidän metriämme ja on
pituudeltaan 91 cm?
8
Mutta oletteko
te muijat nyt järjiltänne, itsenäisyysjuh-
SUOMI juhlii itsenäisyyttään ja suurin
huomio kohdistuu siihen kenen avecilla, kainaloisella kanasella, on seksikkäin
SYYTTÖMIÄ eivät ole
näitä tyrkynoloisia naisia
taluttelevat äijätkään.
Eikö sana paina mitään; et nyt laita tuollaista vaatetta. Olen lämmin rintojen ystävä, niin sanotusti tissimies, mutta aika ja
paikka, Eija-Riitta, aika ja paikka.
Rinnasta, reidestä ja väärin kirjoitetusta revasta kirjoitti Uosukainenkin, kun
jostain kumman syystä halusi makuukammarin ovea raottaa. On antamista ja henkensä antamista.
TUSKINPA on tarkemmin ajatellen hölmömpää ohjelmaa kuin katsella toisten
kättelemistä. joulukuuta 2013.
Tänään: Jutta, ortodoksisen kalenterin mukaan Minkka,
Minka, Kirmo.
Aurinko laskee Helsingissä
kello 15.13, Oulussa kello 14.08
ja nousee huomenna Helsingissä
kello 9.14 ja Oulussa kello 10.15.
PÄIVÄN SANA
Voimistakaa uupuneet kädet,
vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään
hätäilevät: ?Olkaa lujat, älkää pelätkö. Voi toivottomat
vosut, se on enemmän kuin teidän kiiltokankaanne yhteensä.
Kohkataan rohkeista asuista, kun rohkeus on normaalilla iltapäivälehtiasteikolla kuumaa ja kuuminta. Miksi ruotsalainen työnsi
haarukan pistorasiaan?
. Kun nykynainen rohkeasti ottaa perhosen kuvan perskannikkaansa, otti lotta takamukseensa sirpaleen. Hän halusi jännitystä elämäänsä.
Ratkaisut
4
1
7
6
2
8
3
5
9
6
8
3
9
5
4
2
1
7
9
1
8
2
3
4
7
5
6
5
6
4
8
1
7
9
3
2
3
2
7
5
6
9
1
4
8
7
8
5
6
4
2
3
1
9
6
3
2
7
9
1
4
8
5
1
4
9
3
5
8
6
2
7
4
5
3
9
2
6
8
7
1
2
7
6
1
8
3
5
9
4
8
9
1
4
7
5
2
6
3
6
7
4
3
1
5
8
2
9
8
5
2
4
6
9
7
3
1
9
3
1
7
8
2
5
4
6
5
9
3
6
7
1
4
8
2
Helsingin toimitus
Postios. Siellä
he ovat olleet henkensä kaupalla, myös
ne jonkun nirppanokan mielestä epämuodikkaat lotat. Tässä on teidän Jumalanne!?
Jes. Vaikuttaa siltä, että se oli nyt Ilkka Kanervan monta kertaa kölin alta vedetyllä naisella.
Kenellä oli antavin puku. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
5
9
2
3
7
1
6
8
4
7
1
8
9
2
4
3
6
5
4
2
6
5
3
8
9
1
7
3
8
5
2
9
6
1
7
4
1
6
9
8
4
7
2
5
3
2
4
7
1
5
3
6
9
8
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
9
6
8
5
3
7
1
4
2
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
7
4
1
2
8
6
5
9
3
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
2
3
5
4
1
9
7
6
8
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
Päällikkö:
Pirjo Kontio
3
2
9
8
6
5
4
7
1
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Annukka Kantola 044 7370 377
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
1
5
4
7
9
3
8
2
6
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
8
7
6
1
4
2
9
3
5
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Ulkoasu: Mikko Eronen
044 7370 262
Toimittajat:
Maija Ahonen
044 7370 267
Timo Mikkilä
044 7370 265
Samuli Nissilä
044 7370 261
Pauliina Pohjala 050 5450 915
Henna Ruokamo vanhempainvapaalla
Vesa Somppi
050 300 3897
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Vastaukset: 1) Portugali, Italia, Kreikka, Espanja: englanniksi P=Portugal, I=Italy, G=Greece,
S=Spain, 2) enemmän, 20, Tanskalla ja Suomella kummallakin 13,
3) 1953: kaksi ensimmäistä tapahtui joulukuussa, Casino Royale
huhtikuussa, 4) Ultra Bra, 5) kyllä, 6) Muurmansk, Ivalo on hiukan
etelämpänä ja Narvik vieläkin siitä, 7) yard, jaardi, 8) Doris Lessing,
Nobel 2007, 9) Star Trek, 10) Mies
vailla menneisyyttä.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Se
on itsenäisyysjuhla, ei olla
humppahalliin
menossa.
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
TIISTAINA 10. Niin eikö joku pösilö jo
sosiaalisessa mediassa, ääliöiden keskittymässä, kiukuttele että mikä juhlamekko on harmaa lottapuku. 35:3-4
SANANPARSI
Renkin nahka ja rohtiminen
mekko ei läpäse vettä.
Pälkäne
KASKU
. Mitä se tarkoittaa. 19
10.12.2013
Rohkeutta
tustakaan näille itsenäisyytemme turvanneille, jotka ovat aikanaan osoittaneet
ihan oikeaa rohkeutta.
Sankaruus on paljon muutakin kuin vajaa 200 Mannerheim-ristin ritaria. Noin kaksi miljoonaa ihmistä sitä taaskin katsoi, tällä kertaa Tampereelta.
Presidentin ja esikuntansa kunniaksi on
mainittava, että veteraaneja oli, vihdoin,
kutsuttu paljon. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Minä kysyn tämän seurakunnan
edessä sinulta Eija-Riitta Korhola, haluatko tosiaan että sinut muistetaan ikuisesti paljaista olkapäistä ja puolipaljaista rinnoista. Ei omisteta aja-
lat ne ovat eikä exhibitionistien kokoontumisajot.
mekko
Myös metsäteollisuuden vienti oli nousussa pape-
SUOMEN viennissä saattaa olla kuukausittaisia kasvupiikkejä
suurten vientitilausten kuten laivatoimitusten takia. 20
10.12.2013
Mersut, bensa, lankut ja
sellu ovat Suomen vientiässiä
Suomen vientiä on pönkittänyt muun muassa MercedesBenzien tuotanto. Kuva: Suomen-
ANTTI AUTIO/STT
HELSINKI
SUOMEN vienti osoitti lokakuussa yllättäen varsin selviä piristymisen merkkejä. Nyt sellaisia
ei ollut, vaan kasvu tuli tuotteista,
joita toimitetaan enemmänkin tasaisena virtana.
Lokakuun ennakkotilastosta ilmenee, että Suomen vientiteollisuuden ytimessä olevien paperitehtaiden ja konepajojen alamäki
näyttää kuitenkin jatkuvan.
Paperi- ja metalliteollisuuden
heikkouden sekä pois nukkuneen
Nokia-teollisuuden vuoksi Suomen ulkomaankauppa on jäänyt
jo pitkään alijäämäiseksi.
Tänä vuonna vajetta on kertynyt jo 1,8 miljardia euroa, mutta
lokakuussa alijäämä jäi onnistuneen bensan, mersujen, lankkujen ja sellun viennin ansiosta vain
25 miljoonaan.
Vuosi sitten lokakuun alijäämä
oli 273 miljoonaa euroa.. Kuljetusvälineissä oli yksi vähän suurempi toimitus, mutta se
ei selitä koko kasvua, kertoo tulliylitarkastaja Christina Telasuo.
Tullin ennakkotilaston mukaan
Suomen tavaraviennin kokonaisarvo kasvoi lokakuussa kolme prosenttia vuodentakaisesta. Syyskuun varsinaisesta kuukausitilastosta selviää kuitenkin, että öljytuotteiden
viennin arvo kasvoi jo silloin 14
prosenttia, vaikka hinnat laskivat 9 prosenttia. Kyse on määrällisestä kasvusta.
Ennakkotilasto ei ole kovin yksityiskohtainen. Suomessa
on alkanut muun muassa Mercedes-Benzien tuotanto, ja sellun kysyntä on maailmalla voimakasta.
Öljytuotteiden, puutavaran ja
sellun hinnoissa ei ole näkyvissä
maan arkisto
reita lukuun ottamatta.
Lokakuun luvut tarkentuvat,
kun Tulli julkaisee varsinaisen
kuukausitilaston kuun lopussa.
Viennin kasvu ei myöskään perustunut mihinkään
yksittäiseen tekijään, vaan kasvua tuli useilta toimialoilta.
sellaisia muutoksia, jotka selittäisivät viennin arvon hyppäysmäisen loikan. Viennin
arvo nousi lähes 5,2 miljardiin euroon, joka on enemmän kuin kertaakaan sitten maaliskuun 2012.
Kasvu on ollut syksyllä jyrkkää,
sillä syyskuussa viennin arvo jäi
4,6 miljardiin euroon ja elokuussa 4,4 miljardiin.
VIENTIÄ kasvattivat Telasuon mukaan eniten öljytuotteet, kuljetusvälineet, mekaaninen metsäteollisuus ja paperimassa. Viennin kasvu ei
myöskään perustunut mihinkään
yksittäiseen tekijään, vaan kasvua
tuli useilta toimialoilta.