Puolue verottaisi rikkaita ja
keventäisi pieni- ja keskituloisten taakkaa. 4
Taisto Tähkämaalla on aikaa fundeerata
politiikkaa ja varsinkin ulkopolitiikkaa.
. s. s. 20. 6
Kallion äänikuningatar
On aikaa fundeerata
Keskusta ottaisi rikkailta
Keskustan Anne Kettunen oli seurakuntavaalien äänikuningatar Helsingin Kallion
seurakunnassa 196 äänellä. Luen ja muistelen. S. 2 ?
Tuottajaa ei saa unohtaa
Piirikokouksissa vaadittiin EU-tukia ajallaan. 3
TIISTAI 11.11.2014
N:o 128 . s. S. Ajattelen paljon. 14
Keskusta lähti talouslinjauksissaan Robin
Hoodin askelille. 2
TOIVEET KOHDISTUVAT NYT KESKUSTAAN. 6 414880 073513
KESKUSTA TOIMISI KUTEN ROBIN HOOD. s. Tapani Poranen puolusti viljelijöitä Kokkolassa
Vaikka näin ei ehkä saataisikaan kokoon miljardeja, tällä linjanvedolla olisi yleistä ilmapiiriä kohottava vaikutus.
Samalla on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että
verotuksen muutokset eivät vaikeuta talouskasvua
ja uusien työpaikkojen luomista.
Kaikki eivät pidä suurituloisten ansiotuloverotuksen kiristämisestä. Vaikeaa se on, mutta tieteellisten
tutkimusten valossa kannattavaa.
Meri Alaranta-Saukko. Keskusta näet koventaisi
yli 60 000 euroa vuodessa ansaitsevien verotusta.
Niiden verotusta puolestaan kevennettäisiin, jotka ansaitsevat selvästi vähemmän kuin 60 000 euroa vuodessa.
Keskusta vetäisi siis Robin Hood -rajansa noin
viiden tuhannen euron kuukausipalkan tietämille.
Viesti on oikea. Ehkä sitäkin.
Stubbin varomaton paljastus
P
ääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb löysi sunnuntaina (9.11.)
Ylen Pääministerin haastattelutunnilla kokoomuksen ja keskustan talouspolitiikan suurimman eron. Ero ei kulje vain kokoomuksen ja keskustan välillä vaan oikeastaan kokoomuksen ja kaikkien muiden puolueiden välillä.
Varomatonta siis siinäkin mielessä.
MITÄ. olisi
oikeudenmukainen viesti
K
eskusta keräisi valtiolle lisää verotuloja harmaasta taloudesta ja tuloverouudistuksella sekä muuttaisi verotuksen painopistettä
tukemaan yrittäjyyttä, pieni- ja keskituloisten ostovoimaa sekä kansankapitalismia.
Siinä verolääkkeitä, joita mielipidetiedustelujen
kärjessä keikkuva oppositiopuolue esitteli viime
viikolla.
Keskustan malli tuloverouudistuksen päälinjoiksi herätti heti huomiota. Sellaisesta on kokemusta telakkateollisuuden pelastamisessa, ja sellaista odotetaan nyt Kainuussa.
Ääriliberalistisella talouspoliittisella linjalla ei
ole nyt muutenkaan tungosta. Silti enemmän ansaitsevalle jää aina enemmän käteen kuin vähemmän ansaitsevalle.
Sitä paitsi on selvää, että mitä pienituloisempi
palkansaaja on, sitä varmemmin hänen nettotulonsa ohjautuvat suoraan kotimaiseen kulutukseen.
Tällä totuudella on nyt tavallistakin suurempi arvo.
V
aalien lähestymisestä kertoo, että keskustan verolinjaus sai heti tukea hallituspuolue
sosiaalidemokraateilta. vaikkakaan ei sinänsä salaisuus. SDP:n varapuheenjohtaja Antti Lindtman ilmoitti olevansa tyytyväinen linjaukseen, jossa suurituloisten verotusta kiristettäisiin ja pieni- ja keskituloisten verotusta voitaisiin jopa keventää.
Yhteistyön rakentamisyritys. Uskon siihen, että valtio investoi vaikkapa koulutukseen, tutkimukseen,
teknologiaan ja innovaatioon?, Stubb huomautti.
Mutta sitten tulee raja.
Stubb pääsi kertomaan linjastaan, kun hän moitti
keskustan esittelemää ideaa kasvurahastosta.
Kokoomusjohtajan puhe oli varomaton paljastus
. Kukin oli vuorollaan avun saaja ja sen antaja.
Ilman tieteellisten tutkimusten tukea ymmärrettiin
onnen salaisuuden piilevän siinä, että ajattelee myös
lähimmäisiään ja on valmis pistämään likoon aikaansa
ehkä omaisuuttaankin.
Sodan ja pulan vuosina isänmaan hyväksi uurastivat
sekä naiset että miehet, kysymättä, mitä välitöntä hyötyä siitä itselle koituu.
TÄHÄN teemaan natsahti osuvasti Kimmo Tiilikaisen
viikonlopun puhe, jossa hän avasi keskustalaista käsitystä omavastuusta.
Se ei tarkoita kovaa ?jokainen on oman onnensa seppä. Tämä mieltä ovat varsinkin
poliittinen oikeisto sekä monet elinkeinoelämän
edustajat. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
?Robin Hood -vero. Järjestön historiasta nousi koskettavasti esiin se, miten tiukoissakin olosuhteissa
naiset seisoivat toistensa rinnalla.
Ketään ei jätetty yksin, olipa kyseessä kuolema tai
syntymä, syvin murhe tai helmeilevin ilo. Pikku isku
hallituskumppani-kokoomukselle. Ehkäpä. Esimerkiksi biotaloushankkeet ja energiapolitiikka voivat hyvinkin tarvita konkreettisempaakin valtiovallan osallistumista. Jotta julkinen talous saadaan oikaistuksi, on kaikki keinot käytettävä.
Verotuksessa tämä merkitsee sitä, että niiden on
osallistuttava enemmän, joilla on siihen enemmän
varaa. Varomatonta se
oli siksi, että ääriliberaalin markkinatalouden mainostaminen nykypäivän Suomessa on juuttumista
Onnen salaisuus
huonoon, ideologiseen politiikkaan, mihin meillä
ei kansakuntana ole nyt varaa.
Kaikki näkevät, että pelkällä koulutukseen, tutkimukseen, teknologiaan ja innovaatioon investoimalla Suomi ei selviä.
Menestyvistä yrityksistä ja niiden tarjoamista
työpaikoista on aivan liian suuri puute. he itse mukaan lukien . Kyse on valtion roolista.
?Minä en ole sitä mieltä, että valtion pitää olla
se keskeinen talouden veturi tai kasvattaja. Veromuutokset tehdään verotuksen sisällä.
Silloin on kysymys siitä, että verotetaan enemmän
siellä, missä on enemmän verotettavaa ja vähemmän siellä, missä veronmaksukyky on heikompi.
VASTIKÄÄN kuulin keskustelun, jossa filosofi Esa Saarinen ja kirkkososiologi Anne-Birgitta Pessi pohtivat
onnellisuutta ja elämäntarkoitusta tieteellisten tutkimusten valossa.
Heidän mukaansa elämän onni kumpuaa siitä, että
tekee asioita toisten ihmisten hyväksi.
Myönteiset asiat palaavat väistämättä takaisin lähettäjälleen ja kokonaisonnellisuus senkun lisääntyy.
Toisaalta kansainvälisten vertailevien tutkimusten
pohjalta tiedetään, että onnellisimpia ollaan maissa,
joissa perusturva on kunnossa.
Yksilön onni kukoistaa, kun hän näkee ympärillään
hyvinvointia enemmän kuin pahoinvointia.
Kun valtion on otettava kahdeksan miljardia euroa
vuodessa lisää velkaa, Robin Hood -päätöksiäkin
tarvitaan. -ajattelua saati heitteillejättöä, vaan sitä, että päätöksenteolla autetaan ihmisiä pitämään huolta itsestään ja läheisistään.
Omaishoidon tuki tai lapsiperheiden kotipalvelu ovat
tästä konkreettisia esimerkkejä.
Ylipäätään kansakunnan hyvinvointi kasvaisi, jos jokainen miettisi, mitä juuri minä voisin tehdä yhteisen hyvän
eteen eikä aina katsoisi toisten suuntaan.
Että nekin, joille on kertynyt paljon, tinkisivät hippusen.
Ymmärtäisivät, että kun kaikilla on kohtuullisesti, koko yhteiskunta . Tiettyjä toimia pitää voida tehdä. Kuva: Petra Pöyliö
Silti enemmän ansaitsevalle
jää aina enemmän käteen kuin
vähemmän ansaitsevalle.
Tätä oikeudenmukaisuutta on helpoin tavoitella ansiotulojen verotuksessa, mikä on progressiivinen. Eikö onni ei versokaan omasta menestyksestä,
varallisuudesta ja yhteiskunnallisesta asemasta?
Yhä vieläkö pätevät Immanuel Kantin kategorinen
imperatiivi ja Raamatun kaksoiskäsky, jotka kehottavat
tekemään toiselle sen, minkä toivoisi itselle tehtävän?
Ja johtuvatko nykyihmisten pahoinvointi ja masennuksen muuttuminen kansansairaudeksi ainakin osaksi siitä, että individualismista seuraava itsekkyys on rusentanut yhteisen hyvän oman edun tavoittelemisen
teräviin rattaisiin?
Heikot sortuvat, mutta hyvin ei menee vahvoillakaan.
PARI viikkoa sitten olin mukana Limingan maaseutunaisten 80-vuotisjuhlassa. Sen katsotaan haittaavan yritteliäisyyttä ja eteen päin pyrkimistä.
Tämä perustelu on kuitenkin hatara silloin, kun
valtion on otettava kahdeksan miljardia euroa vuodessa lisää velkaa, jotta se selviäisi tehtävistään.
Kuoppa on niin suuri, että sen täyttämiseksi tarvitaan kaikenlaisia tasapainotustoimia, myös sellaisia muutoksia, jotka lisäävät oikeudenmukaisuuden tunnetta kansalaisten keskuudessa.
On huomattavaa, että keskustan vero-ohjelma
lähtee siitä, että verotuksen kokonaisveroastetta ei
nosteta. voi paremmin
Helpoilla keinoilla ei Suomi nouse. Kaikkia hallituspuolueita . Se oli keskustan kannatus samassa Ylen gallupissa syksyllä 2011,
vain runsaat kolme vuotta sitten.
Keskustan kannatus ei ole koskaan vaihdellut näin rajusti gallup-historian aikana.
Tämä kertoo poliittisen kentän nopeasta
muutoksesta, joka kärjistyi vuoden 2011 jytkyvaaleissa ja on jatkunut sen jälkeenkin.
Keskustaa haastetaan nyt
niin oikealta kuin vasemmaltakin.
KANNATUKSEN nousuun voi suhtautua
kahdella tavalla, väärällä ja oikealla.
Väärä tapa on pudottaa hanskat tiskiin ja
ryhtyä jakamaan seuraavan hallituksen ministeripaikkoja ja avokätisiä lupauksia yhteiskunnan eri etutahoille.
Oikea tapa on toimia niin, että jokainen
kannatuksen prosenttiyksikön nousu lisää
nöyryyttämme kymmenen prosenttia. Siksi kannattaa jatkaa samalla linjalla.. Kuva: Jari Laukkanen
liseen ilmapiiriin kahdella tavalla. Ja
henkilöidä ne pitää.?
edusta puhumatta . Tämä meidän pitää kestää,
koska tähän me olemme pyrkineetkin.
Seuraavia eduskuntavaaleja ei käydä kes-
kustan yli. Esimerkiksi viime lauantaina esitetyn Juha Sipilän
televisiohaastattelun jälkeen olemme saaneet työntekijöiltä satoja ehdotuksia siitä,
miten turhaa tekemistä voitaisiin vähentää.
Nyt meidän pitää keskittyä siihen, miten
pystymme vastaamaan tähän kansalaisten
odotukseen.
Muut lehdet
KAINUUN SANOMIEN mielestä konservatiivipoliitikko Jean-Claude
Junckerin valinta EU-komission
johtoon oli hirvittävä virhe:
?Euroopan kansanpuolue tilasi pahimmillaan katastrofin valitessaan luxemburgilaisen JeanClaude Junckerin komissionpuheenjohtajaksi.
Ryhmä tutkivia toimittajia on
nyt paljastanut, kuinka 340 ylikansallista yhtiötä on tehnyt Luxemburgin kanssa vuosina 2002?
2010 salaisia sopimuksia vero-
jen välttämiseksi. Yritysten rahoja on kanavoitu Luxemburgin
kautta satoja miljardeja dollareita ja näin vältetty miljardien dollarien verot.
EPP:n mielestä veropaljastuksia
ei voi henkilöidä Junckeriin. Se on minun muistini mukaan korkein keskustalle mitattu gallupkannatus kautta aikojen.
Tästä luvusta voi ja saa iloita, mutta sen
rinnalla kannattaa pitää mielessä toinen luku, 12,6 prosenttia. Järkevää elvytystä tarvitaan,
mutta siihen on liitettävä vaikeitakin rakennemuutoksia. Me
emme todellakaan ole voittaneet vielä mitään, vaan todellinen kannatus mitataan
vasta vaaleissa.
GALLUPIT viestivät siitä, että olemme varmasti tehneet jotain oikein. isänmaan
SAVON SANOMAT vaatii palkkakuria EK:n Jyri Häkämiehen malliin:
?Jos ymmärtää taloutta, ei
voi olla eri mieltä Häkämiehen
kanssa. Puolustelu on tyhmyydessään järjetön.
Juncker oli veroparatiisinsa pääministeri liki 18 vuoden
ajan 1995?2013. palvelisi
keskittyminen pääasioihin. Ahti Pekkalalla oli
tapana sanoa, että asiat eivät ole koskaan
niin huonosti kuin miltä meistä saattaa
tuntua huonolla hetkellä.
Toisaalta asiat eivät ole koskaan myös
niin hyvin kuin meistä saattaa hyvänä päivänä tuntua.
Pekkalaa mukaillen voi sanoa, että me
emme ehkä ole niin hyviä eivätkä kilpailijat
niin huonoja kuin mitä nämä viimeiset gallupit kertovat.
GALLUPIT ovat vaikuttaneet yhteiskunnal-
?Gallupit viestivät siitä, että olemme varmasti tehneet jotain oikein. Pelkällä velkaantumisella edettäisiin
Kreikan tietä.?
ILTALEHTI arvioi vaalikauden
loppuaikojen näkymiä:
?Kaikesta riiteleminen on toistaiseksi auttanut vähän. 11.11.2014
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Markkinajohtaja ei vilkuile sivuille
Timo Laaninen
puoluesihteeri
YLEN gallup kertoi viikko sitten, että kes-
kusta nousi lokakuussa selvästi Suomen
suosituimmaksi puolueeksi 25,5 prosentin
kannatuksella. Maltilliset palkankorotukset
ovat kuitenkin yksi ehto, että tässä onnistutaan.
Huomionarvoista Häkämiehen mietteissä on, että hän ei
torju keskitettyjä ratkaisuja. Jotta Suomen talous saa-
daan nykyisestä koomasta nousuun, on tehtävä monia asioita. Muiden puolueiden ja niiden johtavien poliitikkojen itseisarvoiseen haukkumiseen ei kannata ruutia
tuhlata. Voisi olla järkevää, että uusi hallitus
pyrkisi yhdessä työmarkkinoiden
keskusjärjestöjen kanssa sopimaan laajasta tulosopimuksesta
jo ennen nykyisen sopimuksen
umpeutumista.?. Suhteessa kilpailijoihin meidän
kannattaa noudattaa liikemaailman oppia,
jonka mukaan markkinajohtaja ei vilkuile sivuille.
MEIDÄN kannattaa nyt keskittyä täysin
omaan tekemiseemme. Hän on toiminut
myös valtiovarainministerinä 10
vuotta 1989-2009 eli yhtä aikaa
sekä pääministerinä että valtio-
varainministerinä 1995-2009.
Juncker on ollut maan veropolitiikasta vastuussa pää- ja valtiovarainministerinä koko sen kauden, mitä paljastukset koskevat.
Veropaljastukset pitää henkilöidä nimenomaan Junckeriin. Ensinnäkin poliittiset kilpailijat ovat nyt ottaneet
keskustan maalitaulukseen.
Puheenjohtaja Juha Sipilän jokaista sanaa tutkitaan nyt suurennuslasin kanssa.
Jos löytyy edes pienen pieni mahdollisuus
tulkita Sipilän sanomiset kielteisellä tavalla,
tilaisuus käytetään siekailematta hyväksi.
Keskustaa haastetaan nyt niin oikealta kuin
vasemmaltakin. Siksi kannattaa
jatkaa samalla linjalla.
Mutta keskustan suosioon on osansa
muiden virheilläkin. Jos kilpailijat olisivat neuvoja vailla, kehoittaisin heitä suhtautumaan keskustaan samalla tavalla.
Gallupien tärkeämpi vaikutus on, että
äänestäjien toiveet ja odotukset kohdistuvat nyt keskustaan.
Tänä syksynä tekemämme aloitteet ovat
herättäneet vilkasta mielenkiintoa
Toisaalta suomalaisilla ei ole suurta protestia tai tyytymättömyyttä, ja kirkolle on saatu
valittua uudet luottamushenkilöt,
Laaninen toteaa.. Tulkaa kaikki -liikkeen nimi
pitäisi olla Tulkaa kaikki, jos olette samaa mieltä, hän sivaltaa.
Liberaalien ei kannattaisi seurakunta-aktiivin mielestä ajaa konservatiiveja kirkosta pois. Kirkko esimerkiksi jakaa varattomille ruoka-apua. Ennen kirkkoon kuuluminen
koettiin kansalaisvelvollisuudeksi, Kaisanlahti vertaa.
SEKÄ Kettunen että Kaisanlahti
iloitsevat vaalimenestyksestään.
. 4
11.11.2014
Yhteinen sanoma vietävänä
Äänikuningatar Anne Kettunen toivoo, että kahtiajako ei näy kirkossa
HENNA LAMMI
SUOMENMAA
SEURAKUNTAVAALEISSA uudistusmieliset voittivat Helsingissä,
konservatiivit menestyivät monilla muilla paikkakunnilla.
Tarkoittaako tulos lisääntyneitä
jännitteitä kirkon sisällä?
Keskustan puoluesihteeri, teologian ylioppilas Timo Laaninen
huomauttaa, että kansankirkko on
pystynyt pitämään hyvin sisällään
erilaisia äänenpainoja.
. Toivottavasti kahtiajakoa ei
ole. Minua äänestäneet ovat heitä, jotka haluavat puolustaa perinteistä lappilaista kristillisyyttä.
Vaikka arvot ovatkin miehellä
konservatiiviset, hän puhuu mielellään uudistuksista. Alustavien tietojen mukaan
keskustalaiset listat menestyivät
vähintäänkin kohtalaisesti, puoluesihteeri kertoo.
Vaalien äänestysaktiivisuus jäi
matalaksi.
Valtakunnallisesti vain 15,6 prosenttia oikeutetuista kävi äänestämässä. Olen tyytyväinen tulokseeni.
Muutinhan vasta elokuussa Rovaniemelle, aiemmin Kemijärvellä
asunut Kaisanlahti kertoo.
Hän kampanjoi ahkerasti muun
muassa lehtimainoksilla.
Kettunen lähestyi äänestäjiään
lähinnä sosiaalisessa mediassa.
Lopullinen äänimäärä, 196 ääntä, yllätti melkoisesti.
Kallion seurakunnan ääniharava Anne Kettunen toivoo, että ihmiset ymmärtäisivät kirkon
merkityksen yhteiskunnassa. Ihmiset eivät halua osallistua
hallintoon. Kirkon asema on heikentynyt
yhteiskunnassa.
. Kuva: Jari Laukkanen
miksi kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen sanomiset aiheuttavat
erobuumin kirkosta, vaikka Räsänen on vain kirkon rivijäsen.
HELSINKILÄINEN Kettunen asettui ehdolle vaaleihin, koska uskoo kirkon kuuluvan kaikille.
. Keskusta puhuu heikomman
aseman puolustamisesta. Kirkko on kuin tilkkutäkki, hän
vertaa.
Kaisanlahti ihmettelee sitäkin,
Kuva: Suomenmaan arkisto
Kirkko
on kuin
tilkkutäkki.
ni-, lapsi-, nuoriso- ja perhetyötä.
Toisaalta ihmiset eivät aina
hahmota, mitä kaikkea kirkko tekee. Nimensä mukaisesti Tulkaa
kaikki on suvaitsevainen ja liberaali liike, joka puhuu tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta, Kettunen kertoo.
Kettunen ei ole aiemmin toiminut kirkon luottamustoimissa.
Hän ei osaa sanoa, näkyykö liberaalien ja konservatiivien väliset
jännitteet käytännössä.
. Kaisanlahti
uudistaisi etenkin kirkon hallintoa ja toimintatapoja.
Kaisanlahden mielestä liberaalit puhuvat suvaitsevaisuudesta,
mutta todellisuudessa he itse eivät suvaitse konservatiiveja.
. Uskon, että niin se pystyy jatkossakin.
Paljon on nyt Laanisen mukaan
kiinni siitä, miten ryhmät pystyvät
keskenään vuoropuheluun.
Rovaniemeläinen kirkolliskokousedustaja Janne
Kaisanlahti haluaisi kirkon
puhuvan enemmän sen opista
ja sanomasta.
UUDISTUSMIELISTEN Tulkaa kaik-
ki -lista sai selkeän voiton Helsingissä.
Kallion seurakunnassa listan
äänikuningatar oli keskustalainen Anne Kettunen.
. Liikkeen jäsenet
kuuluvat kirkkoon, vaikka ovat
monissa asioissa eri mieltä kirkon linjausten kanssa.
. Kirkko
puhuu itse asiassa ihan samasta
asiasta, hän pohtii.
Hän itse oli muutaman vuoden
erossa kirkosta. Hän uskoo, että esimerkki kannustaa ihmisiä pohtimaan kirkosta lähtemistä kaksi
kertaa.
TUOREET seurakuntavaltuutetut
uskovat, että kirkon tekemä työ
nauttii laajaa suosiota kansalaisten keskuudessa.
Ihmiset arvostat etenkin diako-
TARKEMMAT seurakuntavaalitulokset vahvistetaan keskiviikkona.
. Konservatiivit voivat perustaa omia, vielä
jyrkempiä järjestöjään.
KANSANKIRKON pitää olla moni-
nainen, Kaisanlahti sanoo.
Hän ottaa esimerkiksi vanhoillislestadiolaiset. Kirkolla on yhteinen sanoma
vietävänään.
ROVANIEMELÄINEN Janne Kaisanlahti sai seurakuntavaaleissa 129
ääntä, toiseksi eniten kaupunkinsa keskustalaiselta listalta.
Kaisanlahti on herätysliikkeisiin kuulumaton arvokonservatiivi.
. Pari vuotta sitten
Kettunen palasi kirkkoon.
. Päätös eroamisesta kypsyi Yleisradion suuren homoillan jälkeen. Laanisen mielestä prosenttiluku on surullinen.
. Juttelin useamman kirkon toimijan kanssa ja tulin siihen tulokseen, että asioihin voi vaikuttaa
vain kirkon sisältä, Kettunen kertaa.
Eroamisestaan hän on kertonut avoimesti
En muista nähneeni vuonna 1992 Esko Ahon tai Iiro Viinasen kasvoilla kovin monta hymyä.
Kari Väisänen
Demokraatissa
Polttonesteiden valmistaminen jätteistä ja erityisesti sahanpurusta on asia, jota muut eivät tutki eivätkä kehitä.
Se sopii meille, ja aiomme sillä menestyä.
Mika Anttonen
Kauppalehdessä
Seurakuntavaalien ehdokaslistoissa 45 prosentissa näkyi avoimesti puoluetunnukset.
Kuva: Paula Åström
Missähän mun Berliinin muuri on. Harva tietää, mikä on ely
ja avi, hän kirjoittaa Suomenmaan blogissaan.
Pentikäinen harkitsisi paluuta läänimalliin, jossa aluehallinnolla on selkeät alueet ja kasvollinen johtajuus.
Läänejä voisi olla noin tusinan ver-
ran ja niiden rajat noudattelisivat nykyisiä maakuntarajoja.
. 5
11.11.2014
Pentikäinen haikailee paluuta lääneihin
SAMULI NISSILÄ SUOMENMAA
VALTION aluehallinto on sotkuinen
Heikko johtaminen on yksi syy Suomen
ongelmiin, Mikael Pentikäinen sanoo.
Kuva: Jari Laukkanen
tilkkutäkki, viestinnän ja johtamisen
konsultti Mikael Pentikäinen kuvailee.
. Toiminnoilla on omat rajansa, eikä
kansalainen tiedä, kuka mistäkin vastaa ja missä. Valtion
ja maakuntien päättäjät pitäisi valita
yhtaikaa vaaleilla.
HEIKKO johtaminen on yksi syy Suomen ongelmiin, Pentikäinen sanoo.
Pentikäisen mielestä ministereitä on
liikaa ja heillä on tarpeettoman paljon
avustajia. Osapuolet jurottavat poteroissan ja maan asioita ei saada hoidettua. Lisäksi hallituksessa pitää olla vahva sisäinen luottamus.
. Luottamus syntyy politiikan johtajien rehellisyydestä, tahdosta, taidoista ja tuloksista sekä keskinäisistä suhteista. Sekin onnistunee, ilman turhanaikaista meuhkaamista ja irtopisteiden kalastelua.
Oltiin mitä mieltä asioista tahansa, emme kai me halua politiikkaan samanlaista pattitilannetta kuin jenkkilässä on nyt. Helsinki ja Espoo poikkeavat siis koko muun Suomen kirkollisesta kentästä.
ANALYYSI perustuu Kotimaa Oy:n
toteuttamaan Jäsen 360° -tutkimukseen, joka kertoo suomalaisten seurakunta- ja kirkkosuhteesta.
Segmentoinnissa väestö on ryhmitelty erilaisten asenteiden ja elämäntapojen mukaisiin ryhmiin.
Segmentoinnin perusteella
suomalaiset ja siten myös seurakuntavaalin ehdokkaat voidaan
jakaa neljään kategoriaan, joista
irralliset (40 %) edustavat suurinta joukkoa, seuraavana uskolliset
(30 %), maltilliset (20 %) ja avomieliset (10 %).
Pääsegmentit on edelleen jaettavissa 10 alasegmenttiin, joita
analyysissä on myös hyödynnetty.
Vaalitulosten mukaan valitut
luottamushenkilöt edustavat koko maan tasolla 20 % irrallisia, 25
% maltillisia, 14 % avomielisiä ja
41 % uskollisia.
loutunutta ministeriörakennetta.
HALLITUSOHJELMAN pitää Pentikäisen
mielestä olla tiivis ja strateginen. Tuorein esimerkki, Talvivaaran
konkurssin jälkiselvittely, osoitti, että kyllä porukka pystyy
aivan asiallisiin hommiin, kun on ihan pakko ja iso katastrofi on kaatumassa päälle.
Seuraavaksi pitäisi kääriä siisti paketti sotesta. Ihan selvät numerot.
Pois äänestyksestä olivat vain ulkoasiainvaliokunnan
tyypit, jotka matkailevat puheenjohtaja Timo Soinin johdolla.
Hallituksen kaatuminen pikkujoulukauteen virittäytyvässä Suomessa olisi ollut ihan pöljää.
Antaa hallituksen yrittää. Liike sai ensimmäistä kertaa edustajia myös
muun muassa Rovaniemelle ja Joensuuhun.
Kaksi kolmasosaa valituista valittiin esimerkiksi partiolistalta, eri
herätysliikkeiden yhteislistoilta
sekä paikallisista ryhmittymistä.
VAALEISSA valittiin luottamushenkilöt nelivuotiskaudelle 413
seurakuntaan.
Tiedot perustuvat alustaviin
vaalituloksiin.
Seurakunnat vahvistavat tuloksensa keskiviikkona 12.11.
HELSINGISSÄ JA ESPOOSSA vaalivoittajana ovat liberaalit, muussa
Suomessa konservatiivit.
Vaalitulos osoittaa, että Helsingissä vaalit ovat voittaneet liberaalit, mutta muualla Suomessa
konservatiivit ovat enemmistössä. Pentikäinen moittii myös sii-
Keskusta ylivoimaisesti
suurin puolue srk-vaaleissa
SUOMENMAA
HELSINKI
SEURAKUNTAVAALEISSA puoluetunnuksin nimetyistä ehdokaslistoista eniten paikkoja (44,8 prosenttia) sai Suomen Keskusta. Sitten vielä kehuvat, että ovat maailman johtavin kansakunta.
Pirjo Kontio
lainat
Kaikkia puolueita arvioidaan niiden tekojen perusteella.
Emme ole minkään puolueen lehti.
Mikael Pentikäinen
Maaseudun Tulevaisuudessa
Kun maalla on vaikeaa, odottaa kansa päättäjiltään vakavuutta, nöyrtymistä, uhrauksia. Se voi syventyä, kun ajatellaan
maan eikä puolueen parasta.
Pentikäisen kirjoitus on luettavissa
Suomenmaan verkkosivuilla.
apollon tietäjät
Työ jatkuu,
Alex ja Antti
JOTENKIN tuli sellainen fiilis, että eduskunnan luottamusäänestys oli suurempi helpotus oppositiolle kuin kovia
kokeneelle hallitus-paralle.
Hallituksen työ jatkuu äänin 97?94. Kun muuri 25 vuotta
sitten murtui, toi eräs nuorkeskustalainen minulle tuliaiseksi palan muuria.
Anu Vehviläinen
Twitterissä. Helsingissä seurakuntavaaleissa läpimenneissä on poikkeuksellisen paljon naisia niin sanotusta
eroherkimmästä, irrallisten, segmentistä.
Helsingin valituista 92 % kuuluu liberaaleihin. Espoossa liberaali-konservatiivi-suhde on 64 %
liberaaleja ja 36 % konservatiiveja.
Vantaalla puolestaan suhde on
42 % liberaaleja ja 58 % konservatiiveja. Kokoomus sai 25,5 prosenttia ja SDP
(23,6 prosenttia).
Seuraavina tulevat vihreät (2,5
%) ja oerussuomalaiset (2,5 %).
Perussuomalaiset olivat seurakuntavaaleissa ensimmäistä kertaa näkyvästi mukana, noin 120
listalla.
Puolueista vähiten edustajiaan
sai läpi vasemmistoliitto (1,1 %).
NOIN JOKA KOLMAS seurakuntavaaleissa valituksi tulleista oli mukana puolueiden ehdokaslistalla.
Eniten listoja puolueista oli
SDP:llä.
Seurakuntavaalien ehdokaslistoissa 45 prosentissa näkyi avoimesti puoluetunnukset.
SEURAKUNTAVAALIEN neljänneksi
suurin valtakunnallisesti tunnettu ryhmä ovat vanhoillislestadiolaiset, joka ainoana herätysliikkeenä kokosi eri paikkakunnilla
omia listoja.
Oulussa ja Rovaniemellä voitti
kristillisten perusarvojen puolesta -liike, joka edustaa vanhoillislestadiolaista herätysliikettä.
Kirkon uudistusta ajava Tulkaa
kaikki -liike kasvatti osuuttaan erityisesti Helsingissä. Myös vaalipiirien olisi hyvä noudattaa läänirajoja, jotta syntyisi vahvempi poliittinen aluevastuu
Kuva: Paula Åström
Kokkolassa kuulutettiin
malttia ja nöyrää mieltä
Keski-Pohjanmaan piiri asetti eduskuntavaaleihin neljä ehdokasta
MERI ALARANTA-SAUKKO
KOKKOLA
KESKI-POHJANMAAN piirikokouksessa Kokkolassa lauantaina käytiin vilkasta ja innostunutta ajankohtaista poliittista keskustelua.
Avauspuheessaan piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Mika Lintilä luonnehti kulunutta
viikkoa historialliseksi, sillä vuosikymmeniin ei ole hallituksen kaatuminen ollut yhtä lähellä.
. Seuraava vaalikausi ei ole
helppo, mutta tärkeää on, että
johto on keskustalaisissa käsissä,
Lintilä kannusti vaalityöhön.
EDUSKUNTARYHMÄN puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen kävi ajankohtaiskatsauksessaan läpi keskustan tavoitteita ja vaihtoehtoja Suomen tilanteen parantamiseksi.
Hän muistutti, että keskustalainen omavastuu ja huolenpito eivät tarkoita kovaa, kokoomuslaista mentaliteettia tai vasemmistolaista kaiken sälyttämistä yhteiskunnan niskoille
. Suomi tarvitsee suunnanmuutosta, mutta siihen tämä hallitus ei kykene. . Keskusta haluaa tehdä yhteis-
Tapani Poranen muistutti Keski-Pohjanmaan piirikokouksessa, että keskusta ei saa unohtaa
tuottajaväestöä. Ei meiltä voi aina
ottaa, hän sanoi. Kuva: Paula Åström. Se tulee vain vaalien kautta, Lintilä totesi.
Hänen mukaansa keskustan
tehtävä on esittää ratkaisuja Suomen saamiseksi kasvuun sekä palauttaa alueellinen tasa-arvo samoin kuin kansalaisten välinen
tasa-arvo, jotka nykyinen hallitus
on romuttanut.
Lintilä viittasi muun muassa
keskustan norminpurkutalkoisiin, joihin kaikki muutkin puolueet ovat tarttuneet. Kansanedustaja toivoi edelleen kansalaisvinkkejä byrokratian karsimiseen.
. Viljelijöiden keskitulo on paljon pienempi kuin muun väestön. 6
11.11.2014
Piirikokous asetti kansanedustajaehdokkaiksi Ulla-Maria Åstrandin, Johanna Palorannan, Mika Lintilän ja Tuomo Puumalan
Ongelmat ovat
suuria, mutta mitään ei saada tehtyä, hän sanoi.
Tuomo Puumala puhui koulutuksen merkityksestä, mutta sivusi myös kaivosteollisuutta.
. Parhaillaan Talvivaarassa on
ollut 1 500 ihmistä töissä ja alihankkijoita lisäksi.
. Uskomatonta, että vielä puhutaan nuorisotakuusta. Valtion pitää olla pitkämielinen toimija
etsittäessä kaivostoiminnalle uskottavaa jatkajaa, Korhonen korostaa.
Kainuussa pitää olla valmius hakea äkillisen
rakennemuutosalueen statusta työpaikkojen
turvaamiseksi.
VALTIONHALLINNON on Korhosen mukaan
käytävä läpi Talvivaaran opetukset.
. Meidän on osattava
kääntää tilanne niin, että Talvivaaran työntekijät ja yrityksen urakoitsijat kokevat, että heitä
ei unohdeta. Esimerkiksi ministereille on kertynyt monen kymmenen hengen avustajakaarti.
Sipilä suhtautuu kriittisesti myös valtiosihteerijärjestelmään, joka sotkee johtamista.
. Lisäksi on kyse valtion omista-
japolitiikasta, työ- ja elinkeinopolitiikasta sekä
ympäristöpolitiikasta.
. Jos mullassa olevat saappaat
kaatuvat, se tulee kalliiksi yhteiskunnalle monella tavalla, Kerola
muistutti.
Antti Hietaniemi pelkäsi kokoomuksen yrittävän torpedoida
sote-uudistuksen.
. Valtion on toimittava kärsivällisesti konkurssipesän kanssa yhtiön toiminnan jatkamiseksi. Toiselle asteelle menevät ovat hyvin haastavassa asemassa. Talvivaaran varjoon ei saa jäädä se, että Suomessa on kaivosalalla vielä potentiaalia. 7
11.11.2014
Sipilä uskoo
Talvivaaran jatkoon
ANJA MANNINEN
SUOMENMAA
Viikonlopun piirikokouskierros kävi Kimmo Tiilikaisella äänen
päälle. En tunne kaivosalaa niin hyvin, että sijoittaisin siihen, Sipilä totesi.
SIPILÄ suhteutti Talvivaarassa menetetyt työpaikat koko maahan. Kuva: Simo Rauatmaa/Lehtikuva
Korhonen varoittaa unohtamasta
Talvivaaran työntekijöitä
KESKUSTAN sotkamolainen kansanedustaja Timo Korhonen muistuttaa työntekijöiden ja
urakoitsijoiden huolesta Talvivaaran kaivosyhtiön konkurssin keskellä.
. Keskusta on päävastuussa sii-
YKKÖSAAMUN toimittaja Seija Rautio nosti Juha
Sipilän keskustan nousun avaimeksi, mutta Sipilä ei ottanut koko kunniaa yli 25 prosentin kannatuksesta itselleen.
Nousu on Sipilän mukaan monen asian yhteissumma.
. Hänen mukaansa kaikkien tulisi parantaa
tekemistään.
. Puolen prosentti tuottavuustavoitteeseen
pääsy tarkoittaisi, että 2 minuutin ja 15 sekunnin mittainen työtehtävä automatisoidaan tai
sitä tehostetaan.
Sipilä kertoi sairaanhoitajien, erityisopettajien ja lääkäreiden viesteistä, joissa epäillään raportointien tarpeellisuutta ja harmitellaan taustatietojen kaivamiseen uppoavaa aikaa.
Keskustajohtaja kannusti kertomaan esimiehille, keskustalle tai sähköpostilla hänelle itselleen turhiksi ja harmittaviksi koetuista työtehtävistä.
SIPILÄ myönsi, että myös politiikassa on perkaamisen varaa. Jos puhutaan liian hienoilla
termeillä, kansa jättää äänestämättä ja vaipuu apatiaan.
Paloranta kannusti tekemään
asioita puhumisen sijaan.
. Jos sitä jotenkin suhteutettaisiin koko Suomen mittakaavaan, niin se tarkoittaa yli 100 000
työpaikkaa, Sipilä vertasi.
Mari Kerola ja Sonja Karppi vaihtoivat ajatuksia Villa Elbassa
järjestetyssä piirikokouksessa. Tappion
kärsijöitä ovat 70 0000 osakkeenomistajaa, rahoittajat ja lainanantajat, Sipilä muistutti.
Sipilä itse ei ole ?sijoittanut euroakaan. Talvivaaraan.
. Aina ei tiedä, mikä on ministerin ääni ja tahto.
Sipilä totesi, että vaikka hänellä ei itsellään
ole ministerikokemusta, hänellä on käsitys mitä pitäisi tehdä.
tä, että homma viedään eteenpäin.
Useissa puheenvuoroissa ilmaistiin huoli hallituksen linjasta
ajaa toisen asteen koulutuspaikkojen alas rajulla kädellä.
. Kuva: Paula Åström
Talvivaaran varjoon ei saa jäädä se,
että Suomessa on
kaivosalalla vielä potentiaalia.
kunnan ja lainsäädännön sellaiseksi, että ihmiset pystyvät pitämään huolta toisistaan ja ottamaan vastuun elämästään. Ympäristölupaprosessin ongelmallisuus
on tullut hankkeen joka mutkassa vastaan.
Sotkamolaisedustaja toivoo, että Kainuun
ELY-keskus pohtisi uudelleen varsin tuoretta
päätöstään lakkauttaa Sotkamon TE-toimisto.. Timo Korhonen haluaa valtiovallan
kantavan vastuunsa Kainuusta. Osa pystyy ajamaan omia asioitaan, osa ei, Ulla-Maria Åstrand päivitteli.
PIIRIKOKOUS asetti kansanedustajaehdokkaikseen istuvat kansanedustajat Mika Lintilän ja Tuomo
Puumalan sekä kauppatieteen
opiskelija Johanna Palorannan
sekä opettaja Ulla-Maria Åstrandin.
Vaalityöhön peräänkuulutettiin
kovaa työtä mutta malttia kovista
gallup-lukemista huolimatta.
. Erityisesti
jalostukseen pitää panostaa.
Tapani Poranen kiinnitti huomiota maataloustuottajien tulotason heikentymiseen ja Mari Kerola heidän jaksamiseensa.
. Ensiapua tarjosivat Tuomo Puumala ja Mika Lintilä.
Kuva: Paula Åström
KESKUSTAN PUHEENJOHTAJA Juha Sipilä uskoo,
että konkurssiin menneelle Talvivaaran kaivosyhtiölle löytyy jatkoa ja jatkaja konkurssin kautta.
Sipilän mukaan nyt pitää varmistaa, että konkurssipesä pystyy pyörittämään toimintaa ja että
lisävahinkoja ei pääse tapahtumaan.
. Kuitenkin niin, ettei ketään jätetä
heitteille.
YLEISÖPUHEENVUOROISSA nousivat esille muun muassa suurpetopolitiikka, energiakysymykset, maataloustuottajien asema,
sote-uudistus ja koulutuksen ankara alasajo.
Peter Ahlbäck toivoi keskustalta selkeämpää kannanottoa suurpetoasiaan.
. Ennen kaikkea on taisteltava
matalan äänestysprosentin nostamiseksi, hän sanoi.
Juha Sipilä uskoo, että Talvivaaralle löytyy jatkaja. Keskustaan on saatu tekemisen meininki.
Vaikka toimittaja tivasikin, Sipilä ei suostunut
pohdiskelemaan eduskuntavaalien jälkeisiä hallituskuvioita ja suosikkikumppaneita.
Keskustan kynnyskysymys on kuitenkin, että
velaksi eläminen loppuu.
SIPILÄ sai vastata myös kysymykseen julkisen
sektorin paisumisesta ja turhista virkamiehistä. Kolmen vuoden takainen töötti oli sen verran luja, että pysymme
varmasti nöyrinä, Lintilä totesi.
. Ympäristökysymyksistä pitää huolehtia ja
siitä, että prosessi käy, Sipilä korosti Ylen Ykkösaamussa lauantaina.
Paitsi Kainuulle, Talvivaaran konkurssi oli
suuri pettymys kaikille suomalaisille. Uutisissa korostuvat aina vaikutukset ympäröivälle yhteiskunnalle. Ruusutarhoja ei kannata luvata, mutta valaa turvallisuutta
ja tulevaisuuden uskoa, Puumala jatkoi.
Åstrand peräänkuulutti vaalityötön ihmisläheisyyttä.
. He ovat tärkeä osa sitä yhteiskuntaa, josta koko Suomi nyt kantaa huolta, Korhonen sanoo.
Korhonen haluaa valtion kantavan vastuunsa Kainuusta.
KORHONEN korostaa Talvivaaran tapauksen
poikkeuksellisuutta.
Kaivosala on yksi Suomen tulevaisuuden
osaamisaloista. Asutuille alueille tarvitaan
nollatoleranssi
Seuraavissa vaaleissa Vaasan vaalipiiristä valitaan
eduskuntaan 16 kansanedustajaa
eli yksi vähemmän kuin tällä hetkellä.
Etelä-Pohjanmaalta keskustan
listalla ovat seuraavat ehdokkaat:
Lasse Hautala Kauhajoki, Pasi Kivisaari Seinäjoki, Sari Kujala Lappajärvi, Antti Kurvinen Kauhava,
Esko Lehtimäki Teuva, Juha Lemponen Lapua, Juha Mieto Kurikka, Anne Niemi Vimpeli, Tapio
Nyysti Laihia, Seppo Pirttikoski
Ilmajoki, Mikko Savola Ähtäri ja
Paula Sihto Seinäjoki. Missään tapauksessa emme kuitenkaan saa
hyväksyä maataloustukien leikkauksia, kansanedustaja Lasse Hautala vastasi.
Hautalan mukaan tuottajajärjestöjen ja poliittisten puolueiden
on pidettävä asiassa yhtä.
Hautalan varoitti, että maataloustukien maksatuksen siirtyminen merkitsisi maatiloille isoa
kannattavuuskriisiä.
Pelkästään erilaisten rahoitusjärjestelyjen aiheuttamat lisäkustannukset olisivat noin 15 miljoonaa euroa.
. Kansalaistottelemattomuuden tielle ei voi lähteä. 8
11.11.2014
. Valitettavasti nykyhallituksen
aikana ei ole hyödynnetty niitä
mahdollisuuksia, joita suomalaisella maaseudulla on tässäkin asiassa.
. Tuottajahinnat ja maataloustuet ovat alentumassa, ja maataloustukien maksatus siirtymässä.
Tilanne on hyvin vakava, Ulvinen
kuvasi suomalaisten maatilojen
ahdinkoa.
Yleisöpuheenvuoroissa kysyttiinkin, aiotaanko maatalousyrittäjiin kohdistettua tiukkaa valvontaa jatkaa siinäkin tilanteessa, jos maataloustukien maksatus siirtyy.
. Meitä ei kuunneltu, ja nyt
meille tuodaan maahan kivihiiltä.
Vihreiden lähdettyä hallituksesta tähän asiaan saatiinkin jo hieman muutosta, Savola totesi yleisön aplodien säestämänä.
Yhdeksi esimerkiksi biotalouden mahdollisuuksista Savola otti Metsä Groupin Äänekoskelle
suunnitteleman biotuotetehtaan.
Toteutuessaan tehtaan vaikutukset heijastuvat positiivisesti myös
Etelä-Pohjanmaalle.
PIIRIKOKOUS valitsi yksimielisesti
teuvalaisen Esko Lehtimäen jat-
kamaan keskustapiirin puheenjohtajana.
Sen sijaan varapuheenjohtajista
kokous joutui äänestämään.
Käytännössä äänestys käytiin kauhavalaisen Antti Kurvisen ja laihialaisen Tapio Nyystin välillä.
Kurvinen sai vaalissa 99 ääntä
ja Nyysti 60. Kuva: Jorma Uusitalo
Maataloustukien siirrosta
tarvittaessa välikysymys
Antti Kurvinen voitti Tapio Nyystin varapuheenjohtajavaalissa Etelä-Pohjanmaalla
JORMA UUSITALO
SEINÄJOKI
ILPO ULVINEN Lapualta puki sanoiksi monen suomalaisen maatalousyrittäjän huolen toimeentulostaan keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin piirikokouksessa Seinäjoella.
. Muitakin nimiä oli esillä, mutta heiltä ei ole saatu tarvittavaa virallista suostumusta.
KESKI-POHJANMAAN piirillä on
neljä ehdokasta. Valinnat tapahtuivat yksimielisesti.. Tuottajahinnat ja
maataloustuet ovat
laskemassa ja tukien
maksatukset siirtymässä,
lapualainen Ilpo Ulvinen
kuvasi maatalouden
lohdutonta tilannetta.
Kuva: Jorma Uusitalo
Etelä-Pohjanmaan keskustaväki äänesti piirin varapuheenjohtajista. Jos maksatus siirtyy, tuskin käy
niin, että samana vuonna maksettaisiin kahdet tuet, Hautala harjoitti inhorealismia.
. Varoitimme esimerkiksi turpeen veronkiristysten vaikutuksista, Savola muistutti.
. Asetetut ehdokkaat ovat maakunnalle äärettömän tärkeitä,
koska valituiksi tulleiden kautta
keskustan arvot välittyvät lakeina
ja asetuksina, ehdokaslistaa kom-
Muitakin nimiä oli esillä,
mutta heiltä ei ole saatu
tarvittavaa virallista suostumusta.
mentoi piirin puheenjohtaja Esko
Lehtimäki.
Ehdokaslista ei ole täysin tasa-arvoinen sukupuolijakauman
perusteella, mutta lista perustuu
Lehtimäen mukaan niihin nimiin,
joita paikallisyhdistyksistä on esitetty.
. Kurvisen lisäksi piirin
varapuheenjohtajina toimivat Elina Pusaa ja Kati Ojaniemi.
KEVÄÄN eduskuntavaaleihin Ete-
lä-Pohjanmaan keskusta asetti Vaasan vaalipiirin ehdokaslistalle 12 henkilöä, joista yhdeksän
miestä ja kolme naista.
. MAATALOUDESTA on leikattu
hallituskaudella kohtuuttoman
paljon, ja tukien maksatuksen
siirto tuntuu olevan viljelijöille
viimeinen niitti, kansanedustaja
Mikko Savola vahvisti.
Ministeriössä on Savolan mielestä yksinkertaisesti löydyttävä keinot siihen, että tuet maksetaan ajallaan.
Keskusta on varautunut myös
järeimpään keinoon eli tekemään
asiasta välikysymyksen,
Savola muistutti salintäyteistä
kokousväkeä biotalouden mahdollisuuksista.
Laaninen vertasi luisteluesitystä vaalikampanjointiin.
. Maakuntamme etu on, ettei
lukiokoulutus keskity isoimpiin
keskuksiin. Tutkimuksia tehtiin suuret määrät etenkin vesilaitokselle ja
tuhansille alueen maidontuottajille ja huvila-asukkaille.
Savioja kiinnitti heti Lahteen tultuaan huomion Vesijärven tilaan, mikä oli siinä vaiheessa todella huono, vihreän leväpuuron peittämä. Hänet muistetaan humaanina, positiivisena persoonana ja häntä kaipaamaan
jäivät perheen lisäksi suuri joukko ystäviä.
MAIJA-LIISA LINDQVIST
talousneuvos, kansanedustaja emerita
JUHA KETO
limnologi
TURKKA ELONHEIMO
eläinlääkintäneuvos, johtava hygieenikko emeritus. Hänelle
on myönnetty Maaseudun Nuorten Liiton ansiomerkki
vuonna 1971 ja keskustan kultainen ansiomerkki vuonna
1979. Taitoluistelussa ilmaan nostetun on voitava luottaa kannattelijoihinsa samoin kuin vaaleissa ehdokkaan on voitava luottaa
tukijoukkoonsa.
Piirin väistyvä puheenjohtaja Pertti Hakanen muistutti, että vaaliratsua ei saa vielä päästää
laukalle, vaan suitsista on pidettävä kiinni.
Syyskokous kuitenkin korotti
tavoitteensa aikaisemmasta kolmesta jopa viiteen kansanedustajaan ensi vaaliessa.
SYYSKOKOUS oli huolissaan suunnitellusta toisen asteen järjestämisverkon uudistamisesta ja raoituksen epäoikeudenmukaisesta jaosta.
Piiri edellyttää, että järjestämislupien myöntämisessä otetaan
huomioon maakunnan lähilukioiden toimintaedellytykset.
. Toivo ei koskaan hermostunut eikä moittinut muita, vaan kannusti positiivisella
asenteellaan eteenpäin.
Eteläpohjalaisilta juuriltaan vahvana Toivo Savioja on
ollut kantava voima Lahden Seudun Eteläpohojalaasten
yhdistystoiminnassa perustamiskokouksesta vuodesta
1975 lähtien.
Toivo Savioja nukkui pois 19.10. Hän oli pitkään Lahden kaupunginvaltuuston jäsenenä ja toi maalaiseksi mielletyn
puolueen pysyvästi kaupunkiin.
Toivo toimi aktiivisesti monin tavoin tuodessaan keskustalaista arvomaailmaa ja näkemystä Lahden kunnallispolitiikkaan. Monille kysymys näyttää olevan siitä, että tiettyä henkilöä ei saisi valita, Väyrynen kuvaa
blogissaan.
Väyrysen mielestä vastarinta hänen valintaansa kohtaan on ollut niin voimakasta, että hän katsoo viisaimmaksi vetäytyä ehdokkuudesta.
. Uudet varapuheenjohtajat ovat Tuukka Liuha ja Santeri Lampi.
Viimeisimmät gallupluvut herättivät syyskokouksen väessä
myönteistä hyrinää.
Puoluesihteeri Timo Laaninen
Laila Koskela lupasi kyynel silmäkulmassa tehdä kovasti töitä
piirin menestyksen eteen. Työtoverina hän oli pidetty.
Lahden kaupungin elintarvikelaboratoriossa kävi lähes päivittäin vierailuryhmiä, joiden itseoikeutettu opas
Savioja oli.
Erityistä huolta Savioja kantoi pohjavedestä. Suurin osa peruskoulun
päättäneistä tarvitsee vielä kodin
tukea opiskeluun taloudellisesti
kuin kasvatuksenkin näkökulmasta, kannanotossa todettiin.
Laaja lukioverkko nähdään
myös tärkeänä osana maaseudun
kehittämistä ja elinvoimaisuutta.
Toivo Saviojan muistolle
TOIVO ALEKSI SAVIOJA syntyi 3.1.1930 Lapväärtissä, jossa
hän kävi kansakoulun. Keskusta voi hävitä vain, jos
sen hanskat tippuvat, kuului arvio.
Konkari muistuttikin, että sinnikkyyttä tarvitaan, kun keskustan vaalimökillä kampanjoidaan
pitkinä talvi-iltoina.
Puoluesihteerin tytär on muodostelmaluistelun maailmanmestari. Myös kuluttajansuojelu edellytti
monipuolisia selvityksiä.
Toivo Savioja oli valtavan tietomääränsä ja laaja-alaisuutensa johdosta laboratorion kehittämisen keskushahmo. 9
11.11.2014
Toivo Savioja.
Väyrynen vetäytyy
puoluevaltuuston puheenjohtajakisasta
KESKUSTAN kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen ei pyrikään keskustan puoluevaltuuston
puheenjohtajaksi.
Hän perustelee päätöstään puolueessa vaikuttavilla ?vastavoimilla?.
. Hän kauhistui tilannetta ja
sai kaupungin johdon tuen ehdotuksilleen vesiasiantuntijoiden hankkimiseksi. Minulle kyselyä ei ole lähetetty, Väyrynen
kirjoittaa.
Suomenmaa lähetti kyselyn kaikille yli sadalle
puoluevaltuuston jäsenelle, joiden sähköpostiosoite oli lehden tiedossa, myös Väyryselle.
Kyselyssä on 18 kysymystä, joissa tiedustellaan valtuuston jäsenten näkemyksiä ajankohtaisista asioista.
Yhdessä kysymyksessä kysytään vastaajien
suosikkia puoluevaltuuston puheenjohtajaksi.
Laila Koskela taputettiin
eduskuntavaaliehdokkaaksi
SANTERI LAMPI
AKAA
KESKUSTAN riveihin siirtynyt kansanedustaja Laila Koskela toivotettiin tervetulleeksi uuteen poliittiseen kotiinsa kukkien ja aplodien kera Pirkanmaan piirin syyskokouksessa Akaan Toijalassa.
Satapäinen joukko keskustavaikuttajia siunasi yksimielisesti Koskelan valinnan piirin eduskuntavaaliehdokkaaksi.
Koskela kiitti puheessaan keskustaperhettä lämpimästä vastaanotosta.
Hän kertoi, että turhautuneisuus
perussuomalaisten toimintaa kohtaan oli kalvanut kansanedustajan
mieltä jo pidemmän aikaa.
Viime päivien mediamylläkkä
ja puoluevaihdosta koitunut paine hellittivät, kun Koskela nimettiin ehdolle huhtikuun vaaleihin.
Hän lupasi kyynel silmäkulmassa
tehdä kovasti töitä piirin menestyksen eteen.
KOKOUS valitsi piirille myös uuden puheenjohtajiston ja piirihallituksen.
Puheenjohtajan nuijaan tarttuu ylöjärveläinen Riitta Koskinen. Kristiinankaupungissa hän kävi
keskikoulun, jonka jälkeen perhe muutti Vaasaan, jossa
hän kävi lukion. Luulin, että olisin voinut saada valinnalleni yleisen hyväksymisen. Hän perusti Keskusta-lehden, hankki ilmoitukset ja kirjoitti paljon
sekä toimitti lehden painoon. Nuorella on oltava
mahdollisuus käydä kotoa käsin
lukiota. Asetelma on sama kuin niin usein viime vuosikymmenten aikana. Tutkimukset laajenivat jo
1970-luvulla haitallisiin aineisiin kuten raskasmetalleihin ja myrkkyjäämiin. Keskityn vaalityöhön omassa vaalipiirissäni
ja tavoittelen ulkoministerin paikkaa seuraavassa hallituksessa.
VÄYRYNEN on närkästynyt muun muassa Suomenmaan puoluevaltuuston jäsenille lähettämästä kyselystä, jolla hänen mielestään pyritään
vaikuttamaan puheenjohtajan valintaan.
. Opinnot jatkuivat Helsingin yliopistossa, josta hän valmistui ensin filosofian maisteriksi kemia
pääaineena ja suoritti filosofian lisensiaatin tutkinnon.
Helsingin yliopistosta biokemisti Savioja siirtyi Lahden kaupungin elintarvikelaboratorion kemian osaston
johtajaksi vuonna 1965. Hän toimi keskustan
puoluevaltuuston jäsenenä vuosina 1986-1990. Näin alkoi Vesijärven puhdistaminen, jonka tuloksista saamme iloita.
TOIVO SAVIOJA oli merkittävä keskusta-aatteen edistäjä ja uranuurtaja Lahdessa. Hän oli vahvasti omaksunut alkiolaisen
aatteen sivistyksen ja koulutuksen merkityksen hyvinvointia edistävänä ja nosti heikommassa asemassa olevia esille.
Saviojalla oli useita eduskuntavaali- ja presidentin valitsijamiesvaalien ehdokkuuksia. Kuva: Pilvi Kärkelä
muistutti jalkatyön tärkeydestä
vaalien alla.
Hän oli kysynyt eräältä mainosalan gurulta Helsingin Työpäivässä, miten keskustan pitäisi möhliä, jotta vaalit menisivät penkin
alle.
. Aiemmin lihan ja maidon hygieenisiä tutkimuksia tehnyt laboratorio alkoi nopeasti kehittyä elintarviketutkimusten lisäksi veden, ilman ja säteilyn valvontalaboratorioksi. Jälleen näyttävät vastavoimat kuitenkin heränneen. Hänet nimettiin keskustan kunniajäseneksi vuonna 2006.
Toivo oli innostava ja veti ihmisiä mukaan
Mitä me itse teemme maaseudun tyhjentymisen ehkäisemiseksi. KYMMENEN kansanedustajaa
ja Sipilästä pääministeri, tiivisti
Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Matias Ojalehto Raahessa lauantaina pidetyn piirikokouksen tärkeimmät linjaukset.
Tavoitteena on yli 100 000 ääntä ja kymmenen kansanedustajaa
Oulun vaalipiiristä. Jokaisella ehdokkaallamme
on todella mahdollisuus nousta kansanedustajaksi. Kuva: Maria Seppälä. Tulevaisuustutkijoiden mukaan seuraavien 20 vuoden aikana maailma tulee muuttumaan
enemmän kuin edellisten 200
vuoden aikana, sanoi kansanedustajaehdokas Matti Leiviskä.
. Olemmeko ketteriä ja kekseliäitä vai sammutammeko itse valot?
KESKUSTANUORTEN Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja
Jussi Ylitalo toi terveiset nuorten
liittokokouksesta, joka vaati rautatietä Jäämerelle asti ja suoraa raideyhteyttä tunnelin kautta Tallinnaan ja sieltä edelleen Keski-Eurooppaan.
. Se ei tarkoita sitä, että ei voitaisi olla asioista eri mieltä.
. Valitaanko muutaman kaskukeskuksen malli vai ryhdytäänkö rakentamaan keskustalaista hajauttamisen mallimaata, jossa energia
tuotetaan pienissä yksiköissä.
Leiviskän mukaan kylät, kaupunginosat, jopa yksittäiset talot,
voisivat olla energiaomavaraisia.
Uusi teknologia tarjoaa jo nyt
monia mahdollisuuksia maaseudun kylille, huomautti Merja Junnila Alpualta.
. Keskustan omavastuu ei ole sitä, että vahvat pärjää, vaan sitä että itse teemme voitavamme, mutta ketään ei jätetä.
. Pitää varoa ettei lähde mopo
keulimaan. Se vähentäisi huomattavasti sekä välillisiä että välittömiä verotuloja maaseutualueilla.
Vaikutukset heijastuisivat myös
muuhun elinkeinoelämään ja heikentäisivät alueen elinvoimaisuutta.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen korosti
poliittisessa katsauksessaan, että
kansalaisten luottamus on ansaittava joka päivä.
Tiilikainen halusi tehdä selväksi, mitkä asiat erottavat keskustan
muista puolueista.
. Emme voi pakotteista ja EU:n
yhteisestä linjasta irrottautua,
mutta meidän pitää pyrkiä niihin
vaikuttamaan.
. Se
aktivoi meitä mukaan. Eikä keskustan yhteisvastuu
tarkoita sitä, että kaikki vastuu on
yhteiskunnalla, vaan mietitään
myös sitä miten minä itse ja me
yhdessä voimme olla hyödyksi yhteiskunnalle.
KESKUSTANUORTEN puheenjohtaja Teppo Säkkinen kertoi junassa
tapaamastaan siperialaisesta tytöstä, joka opiskeli Vuokatissa.
. Tukekaa
nuorten kokousmatkoja, jos vain
kunnallisjärjestön talous sen sallii.
Kokoukseen osallistui 198 virallista kokousedustajaa ja 100 asianharrastajaa.
Nuoret miehet koolla: Antti Ollikainen, Jussi Ylitalo, Tuomo Sipilä, Matti Leiviskä, Tapio Myllymäki ja Ville
Mykkänen. Tehdään kaikkemme ettei ra-
ja railona aukenisi, vaan ihmiset
voisivat edelleen kulkea siitä yli.
KANSANEDUSTAJA Antti Rantakangas kehotti pistämään Säkkisen nimen muistiin.
. Ettei Pohjois-Pohjanmaa olisi pelkästään muistojen mainio
manner, vaan myös tulevaisten
toivojen kallis maa, muotoili Ylitalo maakuntalaulua mukaillen.
Hanna Markkanen kiitteli kotikuntansa Kempeleen keskustalaisia nuorten huomioon ottamisesta ja neuvoi muita tekemään
samoin.
. On suuri vahinko, jos kansalaisjärjestöjen yhteistyö, viranomaisten ja tutkijoiden yhteistyö
ja opiskelijavaihto katkeavat.
. Ehdokkaita on
asetettu Pohjois-Pohjanmaalta 15
ja Kainuusta kolme.
. 10
11.11.2014
Tärkein tavoite on pääminis
Pohjois-Pohjanmaan piirikokous vaati EU-tukien maksua ajallaan ja korvauksia Venäjä-pak
PIRKKO WILÉN
RAAHE
. Suomi on tienhaarassa ja vaaleissa ratkaistaan suunta. Maaseutuviraston pitää sopeuttaa toimintansa ja valvontaaikataulut sellaisiksi, ettei tukimaksuja siirretä kohtuuttomasti
seuraaville vuosille.
Tukien maksatuksen siirtäminen aiheuttaisi vakavan maksuvalmiuskriisin. Tulevissa vaaleissa oikea aluepolitiikka on palautettava kunniaan.
SUURIN RISKI keskustalle olemme
me itse, sanoi Tapani Tölli ja varoitti riitelystä.
. Antakaa nuorille vastuuta. Tämä lisää
motivaatiota vaalityöhön, sanoi
toiminnanjohtaja Minna Siira.
JULKILAUSUMASSAAN piirikokous vaati, että maatalouden EU-tuet on maksettava ajoissa ja valtio
ja EU korvaavat Venäjä-pakotteiden aiheuttamat tulonmenetykset
maataloudelle viivytyksettä.
Piirikokous edellytti maataloushallinnolta parempaa asiakasnäkökulman huomioimista.
. Ja työtä pitää tehdä.
Turha odottaa menestystä vaaleissa, jos nyt ei tehdä työtä.
. Kun parin vaalikauden jälkeen etsitään keskustalle uutta
puheenjohtajaa ja maalle uutta
pääministeriä.
Rantakankaan mielestä nykyhallitus on kääntänyt aluepolitiikan päälaelleen
NDUKXNDQNDDQNRVNHODW
lyhyesti
Niilo Keränen ja
muut paikalla olleet
kansanedustajaehdokkaat
saivat kotiin viemisiksi
linnunpöntöt. Haluan olla kehittämässä piirijärjestöä poliittisesti sekä
järjestöllisesti. Oli
ihan hyvä, että jouduin pohtimaan mennyttä ja sitäkin miten eteenpäin mennään.
PARI PARKKILA ottaa puheenjohtajan tehtävät hoitaakseen vaalien alla, kun sekä piirin puheenjohtaja, että varapuheenjohtaja Ulla Parviainen ovat itse ehdokkaina.
Piirikokouksessa todettiin myös, että nykyisen
käytännön mukaan piirin työvaliokuntaan kuuluvat
myös naisten piirin puheenjohtaja Sanna Savolainen ja nuorten puheenjohtaja Jussi Ylitalo.
Piirihallitukseen valittiin Mari Kälkäjä Pudasjärveltä, Pekka Koskela Iistä, Vesa Turpeinen Taival-
Katainen: Huono palkka
ei ole naisten vika
Matias Ojalehto, Ulla Parviainen ja Pasi Parkkila
lupaavat uudistaa piirin toimintatapoja.
Kuva: Maria Seppälä
koskelta, Pirkko Lintunen Pyhäjoelta, Marita Toiviainen Oulaisista, Jukka Ruopsa Siikajoelta, Viljo Långström Siikalatvalta, Helena Kinnunen Reisjärveltä (uusi), Marja Isokääntä Alavieskasta, Sami
Hänninen Kalajoelta (u), Heikki Voltti Sievistä, Juho
Pakaslahti Limingasta (u), Kari Vuollo, Eeva-Liisa
Vilmi ja Heidi Rosberg-Malinen Oulusta (u) ja Hanna Markkanen Kempeleestä (u).
Puoluehallitukseen ehdolle valittiin Matias Ojalehto ja Ulla Parviainen.
NAISTEN työmarkkina-aseman parantaminen vaatii kolmikantaista yhteistyötä, poliittista tahtoa yli puoluerajojen ja laajaa
julkista keskustelua.
. On vihdoin tunnustettava, ettei tilanne ole naisten vika,
Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen korosti keskustanaisten Keski-Suomen piirin syyskokouksessa Jyväskylässä.
Katainen muistutti, että SAK:n tuoreen tasa-arvoraportin mukaan useampi kuin joka toinen SAK-laisella alalla työskentelevä
nainen tienaa alle 2000 euroa kuukaudessa. Kuva: Maria Seppälä
Turha odottaa
menestystä
vaaleissa, jos nyt
ei tehdä työtä.
Kokoukseen osallistui 198
virallista kokousedustajaa
ja 100 asianharrastajaa.
Eturivissä Matias Ojalehto,
Inkeri Kerola, Niilo Keränen,
Tapani Tölli ja Antti
Rantakangas sekä pitkään
puolueen työvaliokunnassa
uurastanut Raili Myllylä.
Kuva: Maria Seppälä
Juha-Pekka Rusanen. Aktiivinen, monipuolinen ja näkyvä vaalityö on kaiken a ja o, Rusanen linjaa.
Pohjois-Savon piirin uusi puheenjohtaja valitaan 14.marraskuuta Siilinjärvellä järjestettävässä syyskokouksessa.
Puheenjohtajisto yksimielisesti jatkoon
PUHEENJOHTAJISTO valittiin Pohjois-Pohjanmaan
piirissä yksimielisesti jatkokaudelle.
Puheenjohtajana jatkaa Matias Ojalehto Oulusta. Haluan osaltani olla kannustamassa järjestöväkeä yhteisiin ponnisteluihin. Ja Huttu-Hiltusen Anttia kiitän herättelystä. Puolueen uudistustyötä on vietävä määrätietoisesti eteenpäin.
Koulutukseltaan Rusanen on yhteiskuntatieteiden maisteri.
Hän työskentelee tällä hetkellä radiotoimittajana.
Puheenjohtajaehdokas kuvailee tulevia eduskuntavaaleja
yhteiseksi savotaksi.
. Varapuheenjohtajat ovat Ulla Parviainen Kuusamosta ja Pasi Parkkila Raahesta.
Ennen kokousta esillä ollut Antti Huttu-Hiltunen
vetäytyi ehdokkuudesta vedoten siihen, että puoli vuotta ennen vaaleja ei ole oikea aika vaihtaa puheenjohtajaa.
. Kuva: Suomenmaan arkisto
Rusanen tähyää
keskustapiirin johtoon
LAPINLAHDEN kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha-Pekka
Rusanen, 24, lähtee kisaamaan Keskustan Pohjois-Savon piirin puheenjohtajan paikasta.
. Näin alhainen palkkataso koskettaa vain joka kahdeksatta miestä.
SYYSKOKOUS nimesi piirin tavoitteeksi, että seuraavassa
eduskunnassa keskustalla on Keski-Suomesta kolme naiskansanedustajaa.
Keskustanaisten piirin johtokunnan puheenjohtajana jatkaa
Marita Jokinen (Muurame) ja varapuheenjohtajana HannaRetts Ranta-Nilkku (Äänekoski).
Johtokunnan jäseniksi valittiin: Aira Ahonen (Jyväskylä), Leila
Haiko (Viitasaari), Sari Hovila (Joutsa), Raili Hytönen (Uurainen), Pirkko Kangasaho (Karstula), Helena Kukkamo (Keuruu),
Irja Lamberg (Toivakka), Hellevi Saarenpää (Jyväskylä), Marjatta
Suomäki (Saarijärvi) ja Riitta-Liisa Ärling (Jämsä).. Matias jatkaa ja
viedään vaalit rauhassa läpi, sanoi Huttu-Hiltunen.
Ojalehto kiitti kokousväkeä vahvasta tuesta.
. Nyt tarvitaan yksimielisyttä
Voiko omallatunnolla perustella toisten ihmisten oikeuksien polkemista?
Millä ihmeen perusteella voidaan vedota edellä mainittuihin yleisiin väittämiin. ja
?lapsi tarvitsee äidin ja isän roolimallit?.
Heikoin argumentti on se, että ?ei saa muuttaa vuosisatoja vanhoja perinteitä?.
Näille ?argumenteille. Jättäkäämme siis kirkkoon vetoaminen pois argumenttivarastosta.
Väite siitä, että tehkööt homot, mitä tykkäävät, kunhan
naimisiin eivät mene, on tyhjä kirjain vailla mitään älyllistä perustetta.
Seksuaalivähemmistöjen tasavertaiset oikeudet ja tasa-arvoinen avioliittolaki eivät ole meiltä keneltäkään
mitään pois.
Edistykselliset Keskustanaiset ry.
?Potilaan ja asiakkaan näkökulmasta ei suuresti ole sote-keskustelussa puhuttu.. Hyvinvointi kuuluu kaikille.
Potilaan ja asiakkaan näkökulmasta ei suuresti ole sote-keskustelussa puhuttu.
Työikäiset tarvitsevat nopean avun akuuttiin ongelmaansa
päästäkseen jatkamaan töitään
ja normaalia eloaan.
Ikä-ihmiset ja kroonisesti sairaat tarvitsevat selkeän hoitosuunnitelman ja pysyvän hoitosuhteen.
Perheet tarvitsevat tukea ajoissa eikä ongelmien kasaannuttua.
KULUVAN hallituskauden aikana
ei sote-uudistus ole edennyt mihinkään.
Maakunnallisiin tuotantorakenteisiin eli käytännössä nykyisiin sairaanhoitopiireihin perustuva malli on se pohja, jolta yritetään eteen päin. Kirkko saisi edelleen päättää ihan
itse, keitä vihkii ja keitä ei. ei ole nykypäivänä perustaa.
Ne ovat ns. On
hyödynnettävä olemassaolevia
tietokantoja.
Esimerkiksi Lääkäriseura
Duodecim on tehnyt uraauurtavaa työtä näyttöön perustuvan lääketieteen päätöksenteon ja tiedon kokoamiseksi Terveysportti- ja EBMeDS-palveluihin eikä ole mitään syytä miksei
tämä tieto olisi potilaan helposti saatavissa.
SOTE-JÄRJESTELMÄÄ uudistetaan nyt tulevien vuosikymmenten linjaksi.
Lopputuloksen pitää olla yksinkertainen, kustannustehokas,
osoitetusti vaikuttavaa hoitoa ja
sosiaalista tukea antava yksikanavainen ja verorahoitteinen järjestelmä jossa potilas ja asiakas
on keskiössä.
Yksityisillä toimijoilla ja kansalaisjärjestöillä on tärkeä täydentävä rooli.
Kansalainen ohjaa oman elämänsä, hoidon ja sosiaalisen tuen valintoja, ja koko järjestelmän
on tässä häntä tuettava.
Antti Kivelä
apulaisylilääkäri
kansanedustajaehdokas,
kaupunginvaltuutettu
Kuopion Keskustan puheenjohtaja
keskustan puoluevaltuutettu. Tämäkään
malli ei näytä nopeasti edistyvän.
On ongelmia perustuslain
määräämän kuntien itsehallinnon kanssa, rahoituksesta ei ole
selkoa, järjestäjän ja tuottajan
hallinnossa saattavat olla samat
ihmiset tai intressiryhmät, jolloin pahimmillaan nurkkakuntaisuus ja osaoptimointi nostavat päätään.
Sotea katsotaan organisaatiolähtöisesti perinteisen pyramidiajattelun mukaan: alhaalla on
perusterveydenhuolto, ylinnä
yliopistosairaala.
SOTE-PALVELUIDEN ajatusmalli
on käännettävä ylösalaisin.
Ylimpänä on nähtävä kansalainen, joka saattaa jossain elämänvaiheessa olla potilas tai asiakas. Kuva: Jari Laukkanen
Rakennetaan sote
kansalaisia varten
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON (sote) toimintaperiaattei-
na pitää olla asiakaslähtöisyys,
omaehtoinen hyvinvoinnista
huolehtiminen, perusterveydenhuollon kitkaton toiminta, palvelun säilyminen lähellä, sosiaalityön varhainen puuttuminen,
yksikanavainen rahoitus ja ennaltaehkäisy. mutu-tuntuman asia, mitä ei voi perustella
omantunnon asialla.
Kyse on ihmisoikeusasiasta, ei omantunnon asiasta. Hänellä tulee olla hallussaan kaikki itseään koskeva tieto.
Hoidon tai tuen tarpeen ilmaantuessa on lähipalveluna
toimivan perusterveydenhuollon
tai -sosiaalitoimen oltava välittömästi kansalaisen käytössä.
Lähipalvelun tehtävä on etsiä
soten syövereistä oikeita vastauksia ja toimenpiteitä kansalaisen ongelmaan.
Tietojärjestelmät on saatava
yhteensopiviksi ja
kaikilta osiltaan asiakkaan käyttöön.
TIETOJÄRJESTELMÄT on saatava
yhteensopiviksi ja kaikilta osiltaan asiakkaan käyttöön. Mielipiteet
12
?Tasa-arvoista avioliittolakia ei voi vastustaa
kirkkoon vedoten, koska kirkko ei tähän asiaan
kuulu.. Kuva: Petra Pöyliö
Ihan homona
keskustassakin
KANSALAISALOITE tasa-arvoisesta avioliittolaista tullee
eduskunnan äänestettäväksi tämän vuoden lopussa.
Aloitetta on käsitelty julkisuudessa runsaasti, mutta
tässä vielä pari sanaa asiasta muistin virkistämiseksi.
Tasa-arvoinen avioliittolaki takaisi samaa sukupuolta oleville puolisoille samat oikeudet kuin eri sukupuolta
olevilla pareilla on tällä hetkellä.
Samaa sukupuolta olevat voisivat solmia avioliiton ja
he saisivat oikeuden perheen ulkopuoliseen adoptioon.
NÄMÄ kaikille kuuluvat oikeudet ovat kuitenkin lain vastustajille liian suuri pala purtavaksi.
Monet kertovat kannattavansa ihmisten välistä tasaarvoa, mutta samalla vastustavat näin perustavanlaatuista olevaa ihmisoikeusasiaa.
Vastustamisen argumenttina käytetään yleisimmin sitä, että ?avioliitto on vain naisen ja miehen välinen. naisten äänioikeutta.
Tasa-arvoisen avioliittolain vastustamiselle ei ole olemassa loogisia, vahvoja tai käypiä perusteita.
KANNATTAA sitä paitsi muistaa, että maallakin asuu seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ja heitä on myös keskustan kannattajakunnassa.
He ovat ahkeria, veronsa tälle yhteiskunnalle maksavia maanviljelijöitä, työntekijöitä, yrittäjiä ja virkamiehiä,
jotka sattuvat kuulumaan seksuaalivähemmistöön.
Eivätkö he saa mennä naimisiin tai voi nauttia samoista oikeuksista kuin muutkin, ihan vain sillä perusteella,
että joku on sitä mieltä, että avioliiton käsite ?nyt vain on,
mitä on??
TASA-ARVOISTA avioliittolakia ei voi vastustaa kirkkoon
vedoten, koska kirkko ei tähän asiaan kuulu.
Mikäli uudistettu avioliittolaki astuisi voimaan, kyse
olisi siviilivihkimisistä. Aivan samankaltaisilla mielikuvilla vastustettiin aikoinaan mm
Toki onnittelut sopii esittää myös itselleen
Koskelalle hänen päästessä toteuttamaan tietojaan ja taitojaan oikeassa viiteryhmässä.
Monivuotisen tuntemuksen perusteella voin vakuuttaa, että hän on todella fiksu ja filmaattinen persoona,
joten keskusta voi ottaa hänet avosylin vastaan.
Pirkanmaalaisen äänestäjäkunnan tuntojakin tietäen Koskelan äänestäjät ovat äänestäneet häntä lähinnä
henkilönä eikä niinkään puolueihmisenä.
Näin häntä keskustalaisena voinee olla aina vain helpompi jatkossakin äänestää.
Sivistynyt, hienovaraisesti käyttäytyvä henkilö arvoineen kirkastaa alkiolaista kilpeä edelleen.
Tervetuloa ja menestystä oikealla uralla.
Paavo Närvänen
Pirkanmaa
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
?Malmi on Euroopan ainoa alkuperäisessä asussaan säilynyt, toimiva lentoasema, mistä se on
saanut maailmanlaajuista tunnustusta.. Silloin julkinen talous eli tasapainoista aikaa, kuten koko kansa.
Velkaakin oli vajaa kymmenesosa nykyisestä, rahaa
käytettiin tulojen tasolla.
KATAISEN hallitus lähti eräänlaisella ?isän murha?-periaatteella. Haluttiin näyttää miten uusi C-sukupolven luova, fantastinen taloudenhoito jättää vanhan kamreerivaltaisen nurkkaan homehtumaan.
Nyt Kataisen hallitus on luovasti ohjannut Suomen
tien laitaan niin, että oikeat pyörät ovat jo nurmella ja
Suomi-bussi vaarassa sortua allikkoon.
Ettei näin kävisi, eduskuntavaalien jälkeen tarvittaisiin
kekkoslainen vahva, osaava johtajuus ohjaamaan Suomi-bussin taas keskitielle. Verkoston vetäjän olisi hyvä olla uskottava ay-toimija.
Ville Toivanen
ehdokas puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi
Malmin lentoaseman
tuhoaminen on suuri virhe
ON TÄYSIN käsittämätöntä, että jonkun eduntavoittelun takia
muutama henkilö tekee päätöksen Malmin kulttuurihistoriallisestikin arvokkaan lentokentän
tuhoamisesta, vaikka vaikka kentän säilyttämistä kannattaa 85%
alueen väestöstä.
Kun Urho Kekkonen aloitti presidenttinä vuonna 1956,
laiha, väsynyt Suomi oli polvillaan maassa, sotien ja sotakorvausten takia.
UKK:n taidoilla ja viisaudella Suomi nousi alhosta tielle, pyörille ja vasenta ohituskaistaa käyden Euroopan
bodiumille.
Keskustan Ahti Pekkala oli lähes koko 1980-luvun valtionvarainministerinä. Siitä lähtien työelämäasioista ja järjestelyistä niiden hoitamiseksi ei olekaan kuulunut mitään.
Ehdotan, että nykyiset piirien työmarkkinaryhmät säilytetään ja ne muodostavat keskustan paikalliset toimielimet.
Ryhmien tehtävinä olisi esimerkiksi herättää keskustelua paikallisista työmarkkina-asioista, järjestää ja hankkia ehdokkaita ay-vaaleihin.
VALTAKUNNALLISEN työmarkkinaverkoston tehtävinä tulisi olla lausuntojen pohjustaminen työelämän asioihin ja ay-vaaleihin liittyvistä strategioista
vastaaminen.
Verkoston jäseniä olisivat kaikki, jotka haluavat
kuulua siihen. Ilmiö on nähtävissä 34 vuotta sitten paaluille rakennetun lentokonehallin ym-
pärillä.
Portaita on pitänyt rakentaa ja
lentokonehallin piha-aluetta korottaa, tukkeutuneita viemäreitä uusia ja katkenneita öljyputkia korjata.
Rakentaminen alueelle edellyttää paalutusta 26 metriä paitsi
rakennuksille, myös viemäreille.
Malmin lentokenttä monipuolisine toimintoineen, lentokone- ja helikopterikorjaamoineen,
lentokouluineen on koko Suomen lentokenttä.
Malmin lentokentän tuhoamispäätös olisi aikamme suurimpia virheitä, mitä tulemme
raskaasti katumaan jos tuhoamispäätöstä ei peruta.
Veikko Lindholm
Hyvinkää
13
Historia kertoo,
miten tähän tultiin
MITEN tähän on tultu. Verkosto toimisi kokonaisuutenaan
sähköisesti sekä vapaaehtoisten tapaamisten avulla.
Verkoston tukipilareiksi muodostuisivat ammattiliitoissa työskentelevät henkilöt ja maakuntien aytyöryhmät. Se on sentään
850 000 äänestäjää.
tella matkoja lentokoneella ulkomailta eikä kotimaasta jos kenttä tuhotaan.
On törkeän piittaamatonta, jos
Malmilla toimivien erittäin laadukkaiden yritysten toimintaedellytykset tuhotaan ja satojen
ihmisten huippuosaamiselle ei
anneta mitään painoarvoa.
ON KÄSITTÄMÄTÖNTÄ, että tässä valtion rahatilanteessa rakennetaan rajavartiolaitokselle uusi
tukikohta Vantaalle, vaikka Malmilla on erinomaiset tilat ja toimintaedellytykset.
Vantaalta raskaat ja meluavat
helikopterit joutuvat lentämään
useiden asuntoalueiden ylitse
toiminta-alueelleen merelle aiheuttaen suurta meluhaittaa.
Helsinkiin ei voitaisi suunni-
MALMI ON Euroopan ainoa alkuperäisessä asussaan säilynyt, toimiva lentoasema, mistä se on
saanut maailmanlaajuista tunnustusta.
Lentokenttäalue on maaperältään merkinnällä ?liejua. Tästä hyvänä esimerkkinä silloisen kulttuuriministeri Tytti Isohookana-Asunmaan lisärahan kinuaminen.
Siihen Pekkala oli vastannut; kaikkea apua voin antaa
maalla, merellä ja ilmassa, mutta lisärahaa en anna. Paasikivi aikoinaan. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Keskusta tarvitsee vahvan
työmarkkinaverkoston
KESKUSTAN työmarkkina-asiantoimikunta päätettiin lakkauttaa viime puoluekokouksessa. Kirjoita Suomenmaahan. He pitäisivät myös keskustalaisia aktiiveja ajan tasalla siitä, mitä ay-kentällä tapahtuu.
Puolueen työntekijöille jäisi näin ollen vain tehtäväksi välittää viestejä ja toimeksiantoja verkostolle.
Verkoston vetovastuussa oleville henkilöille jäisi tietojen kokoaminen ja puoluejohdolle tiedottaminen työmarkkinaverkoston työskentelystä ja linjauksista.
NÄILLÄ järjestelyillä saisimme työmarkkinaverkostosta asiantuntijaelimen puolueelle. Kuva: Jari Laukkanen
PL 52, 90100 Oulu. noin 26
metrin syvyyteen.
Maaperä vajoaa nopeudella
1m/30 vuotta. Katsotaanpa lyhyesti menneisyyttä. Näin kyselee moni kansalainen
Suomen julkisen talouden surkutilaa katsellessa.
Historia on hyvä oppikirja, sanoi J.K.
Martti Ryhänen
Helsinki
?Tervetuloa ja menestystä oikealla uralla.?
Kuva: Jari Laukkanen
Keskustalle
onnittelut
Koskelasta!
KANSANEDUSTAJA Laila Koskelan siirto on keskustalle
onnittelun arvoinen asia! Erityisesti Tampereelle ja koko
Pirkanmaalle
Myös maatalousalan jatkokoulutuksensa hän
suoritti ruotsinkielisessä opistossa Turussa.
Sitä ennen rintamallaolo sekoitti nuoren miehen tulevaisuuden
suunnitelmat. Selvittelen vähän asiaa
lampaiden ristisiitoksista.
Tähkämaalla on aikaa fundeerata päivän ja menneiden vuosikymmenten ulkopolitiikkaa, sillä
joulukuussa 90 vuotta täyttävän,
ikäisekseen hyväkuntoisen, miehen arki kuluu pitkälti kotona.
NOPEIMMIN Tähkämaan sytyttää
ulkopolitiikka. Siinä vaiheessa politiikka
veti miestä puoleensa yhä vahvemmin. Eivät suhteet silloin ole enää
normaalit, eikä ole luottamusta
naapurin kanssa, hän viittaa Paasikiven-Kekkosen linjaan ja korostaa ystävyyttä sekä kunnioitusta
menneisyyttä kohtaan.
Hän on jo pitkään ihmetellyt,
miksi mediassa puhutaan vain
sodasta.
. Hän muistuttaa, että poliitikolla pitää olla uskallusta astua esiin omilla ajatuksillaan.
PALAAMME Natoon liittymiseen.
. Tähkämaa jakaa auliisti kiitosta vaimolleen, joka halusi olla ja työskennellä kotona lasten kanssa.
. AJATTELEN PALJON. Lähdin mukaan. Olin kansanedustajana 21
vuotta. Puolustuspolitiikassa on kaksi lohkoa, diplomatia ja puolustusvoimat. Hän luotti Halosen ulkopolitiikkaan, ja on edelleen sen
takana.
Tähkämaa uskoo, että Ukrainan
sota on vain vahvistanut Suomessa Nato-vastaisuutta, vaikka kokoomuslaisten intoilu harmittaakin.
Hänen käsityksensä on, että pienet maat joutuvat suurten
maiden heittopusseiksi ja nappuloiksi. 14
Keskustassa tapahtuu
Kekkosen kuvassa on omistuskirjoitus
nuorelle Taisto Tähkämaalle.
Työhuoneessaan maanviljelysneuvos
lukee, ajattelee ja kirjoittaa.
Kuva: Raija Kerttula-Rantanen
Natoon ei ole menemistä
Tähkämaa jakaa puolustuspolitiikan kahteen lohkoon: diplomatiaan ja puolustusvoimiin
Asunto uudessa talossa saa
maailmaa nähneeltä keskustavaikuttajalta kiitosta, mutta ikämiehellä seuraa ja juttukavereita
ei ole koskaan liikaa, kuten hän
kertoo kolmen vuoden leskeyden
kokemuksellaan.
RAIJA KERTTULA-RANTANEN
KAARINA
. Luen ja
muistelen, maanviljelysneuvos
Taisto Tähkämaa kertoo samalla, kun esittelee olohuoneeseen
hankkimaansa parimetristä viherkasvia ja työhuonettaan, jonka työpöydällä ovat kuvat edesmenneestä vaimosta ja presidentti Kekkosesta.
. Aktiivivuosiaan muistellen hän
toteaa, että jos politiikkaan lähtee
ja haluaa siellä saada jotain aikaiseksi, on pyrittävä ministeriksi.
Tähkämaalle on politiikassa aina ollut tärkeää, että hänellä on
oikeus ja tahto irrottautua sinänsä hyväksyttävästä ryhmäkurista,
jos yhteinen linja on vastoin omia
periaatteita. Tähkämaa päätyi
Ihantalan jälkeen maamieskouluun Loimaalle ja harjoittelijaksi Kaarinaan tilalle, jonka nuoria
oli mukana MNL:n toiminnassa.
. Vuoden 1970 vaaleis-
sa hän tuli valituksi kansanedustajaksi.
. Pohjaa väitteelle antaa
ajankohtainen Ukrainan ja Venäjän tilanne, jonka taustalla hän
näkee saman kuvion, jota noudatettiin Suomen suhteen toisessa
maailmansodassa.
KANSANEDUSTAJA, kaksinkertainen ministeri ja Keskustapuolueen varapuheenjohtaja (1980?
1984) eli nuoruutensa suomenkielisenä ruotsinkielisessä Paraisten kunnassa. Itse löin laimin perheen ja lasten kanssa olemisen, kun oli niin
paljon maailmalla kulkemista.
TÄHKÄMAA sanoo rehellisesti, että hänellä oli halu ja tavoite päästä mukaan valtakunnalliseen politiikkaan. Tämä ruotsinkielinen Får-kirja on työn alla, koska lapseni ryhtyivät pitämään kotitilalla luomulampaita. En asettunut enää ehdolle 1991.
Tähkämaa ehti olla mukana
myös Piikkiön kunnallispolitiikassa. Sillä matkalla olen edelleen.
Nuorisopolitikoinnista hän eteni 1962 presidentin valitsijamieheksi. Alkio-opiston opinnot
olivat luontevaa jatkoa.
Lopulta Tähkämaa haki erityisluvalla lukukauden jo alettua
opiskelemaan Turun ruotsinkieliseen maatalousopistoon 1951,
mutta tulevaisuuden haasteita
maatalousministerinä tuleva agrologi ei vielä aavistanut.
Työpaikallaan Valiolla Tähkämaa löysi tulevan vaimonsa, jonka kanssa hän muutti ostamalleen
pientilalle Lietoon.
Avioliitto piikkiöläisen tilan tyttären kanssa johti kuitenkin siihen, että pariskunta osti vaimon
kotitilan Alastalon. On vain yksi tie, se on
rauhan ja yhtenäisyyden tie.. Se on ainoa politiikan laji, jota hän sanoo seuraavansa.
Pitkän linjan poliitikoille ja vanhimman äänestäjäpolven jäsenille Tähkämaan ulkopoliittinen perusperiaate on tuttu: Natoon ei ole
menemistä.
Entinen puolustusministeri
(1977?1979) tuo tarkkaan pohditun kantansa esiin harkitun provokatiivisesti.
Tähkämaa tuhahtaa, miten olisi
kauhuissaan, jos Naton koneet tulisivat lentelemään itään rajallemme, joka on kolmannes lännen ja
idän yhteisestä rajasta.
Hän pelkää puolueettomuuden
haurastumisen heikentävän Suomen tulevaisuutta.
Vuoden 2006 presidentinvaalissa Tähkämaan arvomaailma oli
keskustalaisena lähempänä valituksi tullutta Tarja Halosta kuin
monen aatetoverin tukemaa Sauli
Niinistöä
Mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä, osallistujalle tilaisuus on
maksuton. Ilmoittautuminen tapahtuu parhaiten kaija.huida@paavovayrynen.fi sähköpostiin 12.11. Bussi Salo . alkaen klo 18 Härkälän koulun ruokasalissa, Otalammentie 193, 03300 Otalampi.
Vantaa, Rekolan py:n syyskokous pidetään su 16.11. Kokouksen jälkeen pikkujoulut.
Ilm. .
Ylöjärven keskustanaiset: Minna
Sarvijärven eduskuntavaalikampanjan
avausillanvietto Marrastulet järjestetään la 15.11. Kun tilaisuuksia on useita, niin mainitse ilmoittautuessasi tilaisuuspaikkakunta. Valtakatu 54,
Lappeenranta) puurolla ja kahvilla klo
17.30. Kokouksen jälkeen jäähallista on varattu mailaton luisteluvuoro klo 12.30 - 14.00 lapsiperheiden
käyttöön.
Tärkeää. Juha Kuisma ja Pilvi
Kärkelä. Lisäksi ohjelmassa ja Fiendtex
yrityksen muotivaatteiden näyttely ja
myynti sekä leivonnaisia myynnissä ja
arpajaiset. Ti 18.11. Kun tilaisuuksia on useita, niin mainitse ilmoittautuessasi tilaisuuspaikkakunta.
Kansanedustaja Ari Torniainen Lappeenrannassa Sammonlahden K-kaupan edustalla la 15.11. Lemun kirjastossa, Askaistentie 142.
Kemiönsaari, Keskustan py:n sääntömääräinen syyskokous ke 12.11. Esillä syyskokousasiat.
Lempäälä, Keskustanaisten kaikille avoin tupailta 24.11. keskustelutilaisuus to 13.11.
klo 17.30-18.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Tuusula, Keskustan kunnallisjärjestön
eteläisen paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous ke 12.11.
klo 18 Ravintola Kerholla (Tykkitie 1,
04300 Hyrylä http:/ /www.kerho.fi/).
Vihti, Keskustan Otalammen paikallisyhdistys ry. Maakunnan tulevaisuuden näkymistä alustaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Ari Torniainen. klo 15 alkaen,osoitteessa
Kahvila Kinuski, Mikonkatu 13. joko sähköpostitse tuija.
pitkapaasi@keskusta.fi tai puhelimitse
040 415 8759.
Muistathan varata oman paikkasi puolueen eduskuntavaaliristeilylle Tallinkin Baltic Queenille la-su 7.8.2. 044 727 1302.
Vesaiset Pirkanmaan piirijärjestö
ry, syyskokous 11.11. Asiantuntijoina: YTM Kristiina Ahlgrén, sosiaalityöntekijä, alle 29-vuotiaat nuoret Aikuissosiaalityö /Terveyttä ja toimintakykyä edistävät palvelut, Hämeenlinnan kaupunki; Jonna Niemelä, sosiaalityöntekijä, Hämeenlinna kaupunki; YTT Anna Metteri, yliopistonlehtori,
Tampereen yliopisto.
Hämeenlinna, kunnallisjärjestön
syyskokous to 27.11. Käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 18.30. Käynti kokoustilaan
on talon takapuolelta rappusten kautta yläkertaan. klo
18 Juha Kuismalla, Kuismantie 31. klo 13 Hiihtomuseon auditoriossa, Salpausselänkatu 8, 15111
Lahti.
Sysmä, Keskustan kj:n syyskokous ma.
17.11. mennessä.
Masku, Kj:n syyskokous ke 12.11.
klo 18 Lemun kirjastossa, Askaistentie 142.
Kataloinen, paikallisyhdistyksen syyskokous su 16.11. alkaen klo 18
Lempäälän Uimalan takkahuoneessa.
Ohjelma on viihteellinen, monipuolinen! Mukana mm. Kokouspaikka on Kirkonkylällä Siirilän taidetalossa, toisen kerroksen kokoustila. 12.11. MTK:n Brysselin toimiston johtaja Simo Tiainen alustaa keskustelun
EU:n ajankohtaisista linjauksista energiapolitiikkaan ja biotalouteen, EU:n
toimista Venäjän asettamasta elintarvikkeiden tuontikiellosta aiheutuvien seurausten johdosta ja uuden EU:n
maatalouspolitiikan maksatuksesta
ja toteutuksesta Sarka-museon kokoustiloissa Loimaalla to 13.11. lipun etukäteen varanneille. Aloitamme piiritoimistolla (os. Kutsun sinut osallistumaan Kymenlaakson tilaisuuteen la
15.11. Tilaisuuksissa käsitellään
?VTT, dosentti Paavo Väyrysen alustuksena ajankohtaista ulko- ja turvallisuuspolitiikan tilannetta, Euroopan
unionin kehitystä sekä muita keskustan ja maakunnan kannalta tärkeitä,
ajankohtaisia aiheita. klo 16.45-17.30
Piiritoimistolla, jonka jälkeen siirrytään iltapalalle. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Lempäälä. klo 18 Rämöllä,
Koverontie 118.
Löytäne, paikallisyhdistyksen syyskokous ke. klo 18 piiritoimistolla, Linnankatu
21 Turku. Henkilöhinnat 3h huoneessa 500?/aikuinen, 405?/ 12-16v,
325?/4-11v 90?/1-3v. klo Sulkavan py Heinolla,
Väläkäntie 20. klo 17.30 ravintola TEINI Uudenmaankatu 1, Turku. Tilaisuuksissa käsitellään
?VTT, dosentti Paavo Väyrysen alustuksena ajankohtaista ulko- ja turvallisuuspolitiikan tilannetta, Euroopan
unionin kehitystä sekä muita keskustan ja maakunnan kannalta tärkeitä,
ajankohtaisia aiheita. Johtokunta kokoontuu
samassa paikassa klo 18.
Rauma / Lappi. Kokouspaikkana Auran keitaan kabinetti, Puistotie 1, Aura. Käsitellään sääntömääräiset kokousasiat.
Piirin pikkujoulut la 13.12. . Ti 18.11. klo 18 yhdistyksemme puheenjoht. Sääntömääräisten asioiden lisäksi
kokouksessa päätetään Keskustanaisten Etelä-Hämeen piirin tilien eriyttämisestä Keskustan Etelä-Hämeen piirin tileistä.
Ypäjä, Keskustanaisten syyskokous ti
18.11. klo 18.30 Kataloisten
seurantalolla, Kataloistentie 553.
Keskustan Pohjois-Helsinki, py
sääntömääräinen syyskokous to 13.11.
klo 19 puoluetalo Apollolla, osoite
Apollonkatu 11a.
UUSIMAA
Mäntsälä. Paikkavaraukset viimeistään ma 1.12. klo 18.30 Hattula-pirtillä.
Riihimäki, py:n syyskokous to 20.11.
klo 18. klo
18.30 Toimituvalla. klo
18.30 alkaen. Lyhyet kommenttipuheenvuoron käyttävät MTK-Loimaan
pj Pekka Ahokas ja ent. Syyskokous to 13.11. Valtuustoryhmä kokoontuu ennen kokousta klo 18.
Loimaa, Keskustelutilaisuus EU-linjauksista. Kahvin lomassa
Keskustan kansanedustajaehdokkaat
Satu Pietilä Raumalta ja Vesa Jalonen
Eurajoelta virittävät poliittista keskustelua omilla puheenvuoroillaan.
La 15.11. Toiminnanjohtaja Hanna Vuola mukana.
Halikko, Keskustan Py:n syyskokous
ti 25.11. klo 18 Seksuaaliterapeutti Anne Hievanen kertoo seksuaalisuuden voimauttavasta vaikutuksesta elämän eri haasteissa, Merta-mökki, Reposaari.
Satakunta Menestykseen ry, ylimääräinen vuosikokous järjestetään Porissa su 16.11. sihteerille (hannut@student.uef.fi)
14.11. klo 17.30 ravintola Rossossa Forssassa os. klo. Saariselkä ja takaisi. Tila- ja tarjoiluvarausten vuoksi ilmoittautuminen tilaisuuksiin on välttämätöntä. Käsitellään
sääntömääräiset asiat.
Nurmijärvi, Tervetuloa Keskustan
Klaukkalan paikallisyhdistyksen sääntömääräiseen syyskokoukseen ti
18.11. klo 18.30 Petri Kalmille osoitteeseen Jokipalstatie 24.
Kaakkois-Hyvinkää, py:n syyskokous 18.11. Käsitellään syyskokousasiat ja luodaan ajankohtaiskatsaus.
Kalvola, py:n syyskokous Iittalan Palotalolla ke 19.11. klo. Lapin
Osuuspankin kerhohuoneella (Meijeritie 2) alkaen klo 19. klo 19 Sysmän teatteritalolla.
Keskustanaiset Hämeenkoski, py:n
syyskokous to. n. Kj:n johtokunta Hintsan Makasiinissa klo 16.
Vesaisten Helsingin piiri ry, syyskokous to 20.11. klo 18 Apollolla, os.
Apollonkatu 11A. Keskustan Porin kunnallisjärjestö Eetunaukiolla.
Vesaisten Satakunnan piiri, sääntömääräinen syyskokous su 23.11. Olemisen sietämätyön
vaikeus . Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Loimaa aluekokous ke 12.11 klo 19
Aurassa. klo 14. klo 18 Soukkion ja Sälinkää py:t Soukkion vanhalla koululla.
Keskustellaan kahden py:n yhdistämisestä. Ilvestie 5 C, Korso. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi, niin tavoitamme
sinut myös sähköisesti.
KYMENLAAKSO
Virolahti, Kunnallisjärjestön syyskokous osuuspankin kerhohuoneella Virojoella 11.11 klo. Kunnallisjärjestö ry:n syyskokous 13.11. klo 18 Ohkolan py Ohkolan palotallilla. Ilmoittautuminen ja kahvitarjoilu klo 18.30.-19.00.
Turku, Vesaisten syyskokous ke 12
11. klo 18 ABC Riihimäki, Kinturintie 2.
Keskustan Sosiaalipoliittinen seura ry, sääntömääräinen syyskokous
ke 26.11. mennessä tai soittamalla hänelle numeroon
050 5529942. Kokouksessa nimetään eduskuntavaaliehdokkaat 2015. klo 19 Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous Mäntsälän
kunnantalolla.
Järvenpään Vesaiset, syyskokous ke
12.11 klo 18.30 Järvenpää-talolla. klo 18.30 Keski-Mlän py Salosella, Käpykuusentie
18. klo 18.30
Lapin Osuuspankin kerhohuoneella
(Meijeritie 2). kevyt päivällinen ja trubaduuri Seppo Soittilan
huulenheittoa. 18
Korvenkylän koululla. klo 19. Hämeenlinnan Kumppanuustalo, Kirjastokatu 1 (huone 109).
PÄIJÄT-HÄME
Riihimäki, Hämeen piirin Keskustanuorten sääntömääräinen syyskokous pe 14.11. klo 17.30 Kela:n toimitiloissa
(Nordenskiöldinkatu 12, 00250 Helsinki). Maakunnan tulevaisuuden näkymistä alustaan maakuntahallituksen jäsen Antti Pakkanen. Timo Virtasella, Myllypolku 11.
PIRKANMAA
Länsi-Tampere, paikallisyhdistyksen
syyskokous 11.11. Tur-
ETELÄ-HÄME
Keskustanaiset piirin syyskokous
ke 12.11. Aiheena yhdistyksen toiminnan lopetus.
La 22. Suominen
040 834 0803 tai aulis.suominen@vesaiset.fi
Keskustan Keski-Helsinki, py sääntömääräinen syyskokous to 13.11. klo 18.30
Lemin Osuuspankin kokoushuoneessa. klo 18.30 kahvila Ståhl-
berg Tampereent.2 Lempäälä. Paikalla eduskuntavaaliehdokkaita.
Piiri, syyskokous 13.11 klo 18.30 Takamaan seuratalolla, (os.Takamaantie
359, KORIA) kahvi ja ilm. Kutsun sinut osallistumaan Karjalan tilaisuuteen pe 14.11.
klo 16.30 . Mukana kokouksessa
on klo 18-18.45 kansanedustaja Antti Kaikkonen. klo
11.30 Panelian jäähallilla, Kaskistontie 23 Panelia. klo 18.30
Nummisten py Nummisten Seuratalolla. klo 18 Apilassa, Näsilinnankatu 23 A, Tampere. Hallitus
klo 18.
Hattula, kunnallisjärjestön syyskokous ke 19.11. Hiihtoa, laskettelua,
moottorikelkkasafari, jääcurling yms.
Hotellihuoneet 2 tai 3:lle, myös isoja huoneita. klo 18 Halikon liikuntahallin
kahviossa. Mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä, osallistujalle tilaisuus on maksuton. Ilmoittautuminen tapahtuu parhaiten kaija.huida@
paavovayrynen.fi sähköpostiin 12.11.
mennessä tai soittamalla hänelle numeroon 050 5529942. 14.30 Elimäelle, Kahvila-Ravintola Alppiruusu (Alppiruusuntie 35). klo
19 Jouni ja Kirsti Kempillä, Annikkalantie 75 Hytti. 20.30 Lappeenrantaan, Loma- ja kokoushotelli Marjola (Mikonsaarentie 15). Keskustelemassa professori, FT Laura Kolbe ja viestintäsihteeri Pirkko Määttälä. klo 19 Sääksjärven py
Vanhassa Brusilassa, Sääksjärventie
715. Hämeentie 11. Lopuksi tanssia karaoken tahdissa. klo 18 Kalarannassa Keravanjärventie 78.
Porvoon Vesaiset, sääntömääräinen syyskokous su 23.11. Sääntömääräiset asiat.
Masku, Vesaisten syyskokous to 27
11. klo 18. Ohjelmassa mm. Alustajana
kansanedustajaehdokas Ulla Huittinen. 17.30 alk.
Euroopan parlamentin jäsen Paavo Väyrynen järjestää yhteistyössä
keskustan piirijärjestöjen kanssa Eu-
15
rooppalainen Suomi 2020 tilaisuudet jokaisessa maakunnassa kuluvan
syksyn aikana. 26.11. klo 18-23 Parkkuun seuratalolla. klo
19. klo 18.30
Lapin Osuuspankin kerhohuoneella
(Meijeritie 2). Kahvitarjoilu.
Keskustan Helsingin piiri, ry sääntömääräinen syyskokous ma 24.11. Lisätietoja puheenjohtaja Raija Moilanen puh. Kokousasioiden lisäksi
käydään läpi seurakuntavaalin tulokset. Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat kuten uuden
johtokunnan valinta.
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna joka perjantai vuoden 2014 loppuun.
Masku, Paikallisyhdistysten syyskokoukset ke 12.11. klo 18 koululla. klo 10.30 . Puoluevaltuusto
Porissa, Yliopistokeskus.
La 22.11. Ilmoittautuminen ja kahvit klo 9-10.
Mukana puoluesihteeri Timo Laaninen.
V-S Vesaiset, sääntömääräinen syyskokous su 16.11. Teatteri klo 19. klo 18 Mestarinkatu 2.
Keskustan Varsinais-Suomen piiri,
sääntömääräinen syyskokous la 15.11.
klo 10 Paimion kaupungintalolla. klo 10-11.30.
Tule tapaamaan Aria ja nauttimaan
kuumasta glögistä.
Kauskila, py syyskokous su 16.11. klo
18 kunnantalolla.
Marttila, py:n syyskokous 13.11. klo 17 Naantalin kaupungin talolla.
Turku, Turun Seudun Keskustanaisten syyskokous pe 14.11. 20.11. Tila- ja tarjoiluvarausten vuoksi ilmoittautuminen tilaisuuksiin on välttämätöntä. Keskustan Lapin Alisen paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous ti 11.11. Liput ovat myynnissä
ennakkoon, varaukset minna.sarvijarvi@ylojarvi.fi tai 040-5890355.
Lempäälä, Ahtiala-Lastusten paikallisyhdistyksen syyskokous pe 21.11. Ennen yleistä kokousta klo 18 johtokunta.
Jänhiälä, paikallisyhdistyksen syyskokous to 13.11. Käsitellään syyskokoukselle kuuluvat asiat,
kuten puheenjohtajan ja johtokunnan
valinta sekä vuoden 2015 toimintasuunnitelma. Johtokunta klo 18.
KARJALA
Ruomin-Kirkonseutu, sääntömääräinen syyskokous ke 12.11. Pe 14.11. Keskustassa tapahtuu
HELSINKI
Yläluokka. Keskustan syyskokouksia:
Ke 12.11. klo 13 Veteraanituvalla. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään yhdistyksen nimenmuutos. Käsitellään syyskokoukselle kuuluvat asiat.
Haapajärvi, py syyskokous ti 25.11.
klo 18 Haapajärven kylätalolla. Kansanedustajaehdokkaat
Eveliina Söderström ja Annina Ruottu
esittäytyvät.
Riihimäki, Hämeen piirin Keskustanuorten sääntömääräinen syyskokous pe 14.11. klo 13 Virastotalo
Keskuskatu 21, Mynämäki.
Turun Luonnonystävät, syyskokous
ti 18.11. Euroopan Tilintarkastustuomioistuimen jäsen Olavi Ala-Nissilä.
Turun ja Turunmaan aluekokous pe
14.11. Su 23.11. Toivo Mäkelän kotona, os. 17.30. Luvassa takuuvarmasti mukavaa. klo 18.30. Kaikille avoin syksyinen keskustelutilaisuus ti 11.11. klo 18.30 (ennen 18) Uintikeskus Ulpukka uinti alkaa klo 17 (ennen
17.30).
Hiihtoloma Saariselällä Holli Laaninhovi, lapintäysihoito. Keskustanaisten Lapin yhdistyksen sääntömääräinen
syyskokous ti 11.11. klo
17 puoluetalo Apollolla, osoite Apollonkatu 11a.
Raisio, Keskustajärjestöjen sääntömääräiset syyskokoukset Hintsalla ke
12.11.: Keskustanaisten johtokunta
Hintsan tuvassa klo 16 ja syyskokous
klo 16.30; Paikallisyhdistykset Hintsan kokousmakasiinin vintti ja Makasiini klo 17; Kunnalliskerhon ja Kunnallisjärjestön johtokunta klo 17.30
ja syyskokous klo 18 Hintsan kokousmakasiinissa. Hinta
25?/hlö sisältää puuron, kahvin ja teatterilipun. Keskustan Lapin Ylisen paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous ti 11.11. Kahvit klo 18.30.
Raisio, Keskustaveteraanikeilaajat Hyvän tuulen keilaus Keilahallilla joka pe
klo 13-14.
ku . Annina Ruottu
alustaa aiheesta puhdas ravinto.
Turku, Keskustanuorten Turun aluejärjestön syyskokous on 19.11 klo 18
Panimoravintola Koulussa ja hallituksen kokous 17:30 sama paikka ja päivä.
Uusikaupunki, Keskustan Kalanti Uusikaupunki py:n sääntömääräinen
syyskokous Kalantitalolla to 20.11.
klo 18. To 13.11. klo
19 OP:n kerhohuoneella. 18.
Kouvola, kj:n syyskokous 12.11 klo. klo 18 Lapin
Osuuspankin kerhohuoneella (Meijeritie 2).
Rauma / Lappi. klo 18 ABC Riihimäki, Kinturintie 2.
Lahti, Keskustanaisten Päijät-Hämeen
piiri ry:n sääntömääräinen syyskokous su 16.11. Inkilänhovissa.
Hämeenlinna, Sosiaalipalvelut Hämeenlinnassa ?tilaisuus to 27.11. klo
18. Hämeenlinnan Kumppanuustalo,
Kirjastokatu 1 (huone 109). Johtokunta kokoontuu
samassa paikassa klo 18.
Rauma / Lappi. Toimistolta siirrymme Kaupunginteatteriin, jossa näytäntönä Fanny
& Alexander, esitys alkaa klo 19. Ilmoittautuminen 15.12.-14 mennessä A. Rinnelipuista 25% alennus. Ma 24.11. Seija Lehtosen luona, Juornaankyläntie
94, Tiilää.
Vihti, Kunnallisjärjestön syyskokous
to 27.11. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Euroopan parlamentin jäsen Paavo Väyrynen järjestää yhteistyössä
keskustan piirijärjestöjen kanssa Eurooppalainen Suomi 2020 tilaisuudet jokaisessa maakunnassa kuluvan
syksyn aikana. Mahdollisimman moni on
tervetullut.
SATAKUNTA
Rauma / Lappi. Voit levittää tietoa tilaisuudesta ja kutsua siihen muitakin kiinnostuneita, kunhan
vain huolehdit siitä, että kaikki osallistujat ilmoitetaan etukäteen.
Miehikkälä, Keskustan Suur-Miehikkälän py:n syyskokous su 16.11
Huom!
Toimi pian, sillä osa hyttiluokista alkaa
olla jo loppuunmyytyjä.
POHJOIS-KARJALA
Pielisensuu, paikallisyhdistyksen
syyskokous ti 11.11. Paikkavaraukset ja hintatiedustelut Tuijalta, puh. alkaen klo 16.30. Lähdemme risteilylle bussilla, jonka lähtöpaikka on Iisalmi ja
matkareitti kulkee 5- tietä pitkin. klo 18
Mikko ja Annikki Niskasella (Permosrannantie 12). klo 19 Pivanka.
Nurmes, paikallisyhdistyksen syyskokous su 23.11. klo 18.30
Määtällä.
Sulkava, py:n sääntömääräinen syyskokous ti 25.11 klo 17.30 Sulkavan
OP:lla.
Koko perheen pikkujoulu 28.11. klo 18
keskustan toimistolla.
ETELÄ-POHJANMAA
Peräseinäjoki. klo 18 Kylpylähotelli Kunnonpaikassa, Jokiharjuntie 3 Siilinjärvi. Kulttuurikeskuksen
kahvion kabinetissa. Tapahtuman ohessa pi-
Itä-Kajaani, syyskokous 8.12. klo 18:30
opetusravintola Paviljongilla, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna. klo 16 . Asiat: Kunnanvaltuuston puheenjohtajan, kunnanhallituksen puheenjohtajan sekä kunnanhallitukset jäsenten valinta kaudella 2015-2016. Kahvitarjoilu. Poliittisen tilannekatsauksen pitää MEP Olli Rehn. Arvontaa ja kahvit.
Kiviapaja, py, sääntömääräinen syyskokous Kivitaskun kerhohuoneella
18.11. klo 19 Pihtiputaan kunnanvirastolla, johtokunta klo
18. klo 18 Kanttilassa, kokoushuone 3:ssa. Puffetti, Taikuri, Arpajaiset
ja Joulupukki. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous ma 15.12.
klo 18 tupaillan yhteydessä Pieksämäen järjestötalolla os. klo
13 kunnan virastotalolla.
KESKI-SUOMI
Pihtipudas: Korppinen py:n sääntömääräinen syyskokous 11.11. Kokouspaikalla on mahdollisuus tavata Kaakkois-Suomen vaalipiirin jo nimettyjä
eduskuntavaaliehdokkaita klo 17:30
alkaen. Lakkaavien yhdistysten jäsenet siirtyvät Karttulan py:n jäseniksi.
Karttula, paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous to 13.11. Asialistalla sääntömääräisten asioiden lisäksi eduskuntavaaleihin valmistautuminen, maakunnallisen eduskuntavaaliohjelman
hyväksyminen sekä Keskustan jäsenmaksukäytäntöjen yhtenäistäminen.
HUOM: Valtakirjojen tarkastus, kahvitus ja eduskuntavaaliehdokkaiden
esittäytymiset klo 10-11 kokouspaikalla.
Keskustan Keski-Suomen piiri järjestää alueen yrittäjille sekä elinkeinoelämän ja yhteiskunnan vaikuttajille illallis/keskustelutilaisuuden la 15.11. klo 18 Korpijärven
kylätalolla, Haajalantie 2. Kokouksessa käsitellään
Ahmovaaran ja Järvikylän paikallisyhdistysten yhdistämistä.
Vuokko, paikallisosaston syyskokous
ke 19.11. Keskustanaisten syyskokous Virkkulassa to 13.11. klo 18 Ravintola Bellan
Venla kabinetissa.
Juua, kunnallisjärjestön syyskokous to 27.11. klo 17.30 alkaen. Tuulalle, 050 5361132.
Ylämylly, paikallisyhdistyksen syyskokous su 16.11. klo
11 Jyväskylän IT-Dynamolle (Piippukatu 2, kahvit klo 10). klo 19 Juha Viinasella.
Puolanka. klo 19 Hannele
ja Esa Lappalaisella.
Hiltula, py:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. Klo 17.30 Oriflame-esittely/Riitta Nissinen.
Pihtipudas: Muurasjärvi py:n sääntömääräinen syyskokous 12.11. Valtakirjojen tarkastus klo 9.30 alkaen. Kohteita ovat ainakin
Toivakan kaunis kirkko ja Röykkälän
lammastila sekä Design Pylsy. Ilmoittautumiset ja lisätiedot etela-savo@vesaiset.fi tai 0407585180
ITÄ-SAVO
Rantasalo, py:n sääntömääräinen
syyskokous ti 11.11. Ennen elokuvaa klo
17 aulassa glögitarjoilu ja keskustelua aiheesta, mitä isänmaallisuus meille merkitsee.
Pieksämäki. Sääntöjen- ja
nimenmuutosasiat, sekä sääntömääräiset asiat. luottamushenkilöpaikat 2015-2016.
Kontiolahden keskustaväen yhteinen pikkujoulu Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa pe 14.11. Kunnan ajankohtaisista asioista
kertomassa kunnanjohtaja Hanna Helaste. Bussi kulkee Juuka linja-autoasema klo 8, Joensuu tori matkustajapysäkki klo 9.15, Ylämyllyn Shell klo
9.30. klo
18:30 piiritoimistolla, Tottinkatu 15,
Savonlinna,
Kuhmo, Hietaperän py:n sääntömääräinen syyskokous ma 17.11. klo 12 Arto Tanskasella, Nevalanpääntie 262 A.
Kesälahti, paikallisyhdistyksen syyskokous to 20.11. klo 18 Karttulan yhteispalvelupisteellä. klo 13.30
kunnantalolla. Pieksämäellä
S-Marketin aulassa.
Etelä-Savon Vesaiset haastaa sisarjärjestöt, yhteistyökumppanit ja eduskuntavaaliehdokkaat Hyvänmielen
Joulukeräykseen 29.11. 8.2.2015. alkaen klo 19. klo 18.
Kajaanin kaupungin valtuustonsalissa.
Valtakirjan tarkistus alkaa 17.20 Kahvitarjoilu. klo 19
Kajoon kylätalolla.
Järvikylä, paikallisyhdistyksen yleinen kokous ti 18.11. Lähtö Kerimäeltä klo 7.00.
Bussi kulkee Mikkelin kautta. Tarjolla glögiä, kinkkuleipiä, riisipuuroa ja sekahedelmäkeittoa. Kokouksessa nimetään piirin viides eduskuntavaaliehdokas. Paikalla myös kansanedustajaehdokkaita.
Toivakka: Toivakan Keskustanaisten
sekä Toivakan paikallisosaston syyskokoukset ovat 18.11. Kokouksessa mukana Kuopion kunnallisjärjestön pj Antti Kivelä.
Keskustan Pohjois-Savon piiri, syyskokous pe 14.11. Keskustan Keiteleen Kirkonkylän Paikallisosasto ry:n syyskokous. klo 9 - 13. klo 17.30. Johtokunta kokoontuu klo 18.30.
Keskustan Etelä-Karttulan, Itä-Karttulan, Koskenkylän, Pihkainmäen
ja Syvänniemen paikallisyhdistysten
toinen sääntöjen mukainen yleinen
kokous yhdistysten lakkauttamisesta
to 13.11. HUOM: Keskustan
kansanedustajaehdokkaat esittäytyvät klo 10-11. klo 19 Torpalla, Leppälahdenväylä 344. Käsitellään
sääntömääräiset asiat. klo
18.30 Karttulan yhteispalvelupisteellä. Metsätalolla ma 17.11. Puhujana EUparlamentin varapuhemies Olli Rehn,
aiheena Suomen ja Euroopan talouden haasteet.
Mikkeli, Keskustan seurakuntaväki kiittää luottamuksesta! Ti 18.11. Paikalla
eduskuntavaaliehdokkaita. klo 19
eläketalon kerhohuone
Joutsa, Leivonmäen po:n syyskokous
to 13.11 klo 18 Röykkälän tilalla, Harjunlahdentie 760. Paikka ja tarkka aika varmentuu kerääjien määrän
mukaan. 16
seuraa ja hyvää ohjelmaa. klo 11
Jyväskylän ammattikorkeakoulun ITDynamon auditorio, Piippukatu 2 (Lutakko, lähellä Matkakeskusta). Paikalla jo nimettyjä eduskuntavaaliehdokkaita. Kahvit ja
ilmoittautuminen klo 18.
Sotkamo. klo 11 Arto Tanskasella,
Nevalanpääntie 262A.
Paalasmaa, naisten paikallisjaoston
syyskokous ke 19.11. Hanna Huttunen.
Nunnanlahti, paikallisyhdistyksen
syyskokous to 13.11. klo 13 Rimpilänniemen Louhelassa puhujana piirin pj, kansanedustaja ja kansanedustajaehdokas Timo
Korhonen.
Nojanmaa-Haapala, py:n sääntömääräinen syyskokous ke 19.11. Retken
varrella on luvassa hyviä ostosmahdollisuuksia ja yllätyksiä. Poliittisen tilannekatsauksen pitää piirin puheenjohtaja Hanna Huttunen.
Pohjois-Karjalan Keskustanaisten piiri, sääntömääräinen syyskokous su 16.11 klo 11 Valamossa. Seppo Kettusella,
Mäkeläntie 3.
Lehmo, paikallisyhdistyksen syyskokous on Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa, Vierevänniementie 5, pe
14.11. Arpajaiset. Ohjelmassa mm. Puhujina kansanedustajaehdokkaita.
Keskustanaisten Itä- Savon piiri, sääntömääräinen syyskokous ke
19.11. Esillä sääntömääräiset asiat.
Salokylä, paikallisyhdistyksen syyskokous su 16.11. Mukana kansanedustajaehdokas Ilkka Kemppainen.
ETELÄ-SAVO
Pieksämäki, kunnallisjärjestön johtokunnan kokous to 13.11. .
Kitee, kunnallisjärjestö ry:n syyskokous to 13.11. klo 18 Kunnantalolla, Poikolantie 1.
Ahmovaara, paikallisyhdistyksen ja
Järvikylän paikallisyhdistyksen syyskokoukset ti 18.11. klo 18:30. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä osallistuu kokoukseen. klo 19 Seurantalolla. mennessä: p. Johtokunta kokoontuu jo klo 18.
Osikonmäki, py:n sääntömääräinen
syyskokous ke 12.11. klo 19 Pajarinhovissa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset
asiat. Käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat.
Etelä-Savon Vesaiset osallistuu Apassionata-hevosshowhun
7.2.2015. Sääntömääräiset asiat.
Vieremä, kk:n py:n syyskokous ke
12.11. Tiedustelut ja varaukset p. Esillä sääntömääräisten asioiden lisäksi mm. Jälkiruokana on kahvia ja leivonnaisia. klo 18:30 alkaen Keskustan piiritoimistolla, Tottinkatu 15. klo 18 Ylämyllyn Shellillä. klo 16.15 piiritoimistolla Porrassalmenkatu 33, Mikkeli.
Keskustelussa Leena Liukkosen Venäläiset tulevat! Mitä me heistä luulemme ja tiedämme.
Pieksämäki. Keskustanaisten syyskokous to 13.11. Risteilyllä
mukana puoluejohto, eduskuntavaaliehdokkaita, mielenkiintoisia alustajia ym. klo 18
Kunnantalolla, Poikolantie 1.
Paalasmaa, paikallisosaston syyskokous ke 19.11. klo 19 Eero ja Raili
Erosella, Ojapellontie 7.
Kerimäen Keskustanaiset, sääntömääräinen syyskokous ma 17.11. klo 18 Osuuspankin
kerho-huoneessa.. Kokouksessa nimetään SavoKarjalan eduskuntavaaliehdokkaat.
Tohmajärvi, Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous su 16.11. Tasakatu 2 ?
4, II-kerros. Vapaa pääsy.
Piiri, sääntömääräinen syyskokous la
15.11. klo
18 Kerimäen yhteispalvelupisteen valtuustosalissa.
Savonlinna, paikallisyhdistyksen
syyskokous 18.11. Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus alkaen klo 17.30. Ryhmäläisille -10 %
Röykkälän lammastilan langoista.
Toivakka: Keskustan teltta K-Perälän
pihassa la 22.11. klo 19 Heinävaaran Kylätalolla, Tervavaarantie 362.
Keskustanaiset Juua, paikallisyhdistyksen syyskokous ke 19.11. Ruokailu ja opastettu näyttelyihin tutustuminen. klo 19
Birgit ja Pekka Kärkkäinen.
Keskustanaisten Muuramen yhdistys ry. klo 16. Kokouksessa käsitellään syyskokousasiat.
Keitele, Keskustan Kunnallisjärjestön,
Kirkonkylän, Kummunkylän, PohjoisKeiteleen, Hamulan, Tossavanlahden
ja Kulvemäen paikallisyhdistysten, sekä Keskustanaisten osaston ja Keskustanuorten yhteinen yleinen kokous
jatketaan Keskustan paikallisyhdistysten yhdistymistoimenpiteitä. klo 12 Päivi ja Kari Pennasella Kiviniementie 17.
Pielisjoki, paikallisyhdistyksen syyskokous 17.11. Esillä sääntömääräiset asiat. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kansanedustaja, puolueen
varapuheenjohtaja Anu Vehviläinen
pitää poliittisen tilannekatsauksen.
Hali-Kajoo-Petrovaara paikallisyhdistyksen syyskokous ma 17.11. Valoa ei väkivaltaa . klo 18. tapahtuma 25.11. klo 18
alkaen Mikkelissä elokuvateatteri Kinolinnassa. Jyväskylän Paviljongilla, Alvar ?kokoustilassa (3krs). ym. Retken hinta 25 euroa (sis. klo 16 Kangasniemellä Osuuspankin kerhohuoneella. Keskustellaan Suomen
selviytymissuunnitelmasta 2020-luvulle.
Keskustan Keski-Suomen piiri, syyskokous Jyväskylässä la 15.11. Lähtö
Mikkelin matkakeskukselta 9:05. Voit varata matkasi suoraan
piiristä Jaanalta 0440-817373/ jaana.
kvist@keskusta.fi.
KAINUU
Parkumäki, py:n sääntömääräinen
syyskokous ti 18.11.
POHJOIS-SAVO
Kuopion Keskustanaiset ry syykokous ke 12.11. Ilta alkaa jo klo 17.30
kahvilla ja eduskuntavaaliehdokkaamme ylilääkäri Juha Mustosen avoimella
vaalitilaisuudella.
Kontiolahti, Jakokoski-Mönni-Selkien
paikallisosaston syyskokous to 13.11.
klo 18 Mönnin koululla. klo
18.30. Asioina yhdistyksen lakkauttaminen II käsittely ja yhdistyminen Ahmovaaran paikallisyhdistykseen.
Ahmovaara, paikallisyhdistyksen
syyskokous ti 18.11. Näytös alkaa klo 13. klo 18 piiritoimistolla,
siltakatu 22. Asioina sääntömääräisten
Keskustassa tapahtuu
asioiden lisäksi Järvikylän paikallisyhdistyksen liittyminen Ahmovaaraan.
Juua, kirkonkylän paikallisyhdistyksen syyskokous ti 18.11. klo 19 Juupajoen kylätalolla. Ilmoittautuminen klo 15:30 alkaen. Kokousalustus MEP Olli Rehn
sekä alueen kansanedustajat. Keskustaväki esittää ohjelmaa
ja ohjelmassa on myös arpajaiset. Illan isäntänä toimii Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. 050573 5353 / Pauliina.
Jyväskylä, kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous su 16.11. Paikalla ke ehdokas Sari Hovila.
Pihtipudas: kj:n sääntömääräinen
syyskokous to 13.11. Klo 16 infotilaisuus Paviljonki-säätiön toiminnasta, kokous alkaen klo 17.
Keskustanaisten Jyväskylän osasto, sääntömääräinen syyskokous ma
17.11. Paikallisyhdistysten puheenjohtajat ovat tervetulleita myös kokoukseen.
Keskustanaisten Etelä-Savon piiri, sääntömääräinen syyskokous su
16.11. klo 18:30 piiritoimistolla,
Suokatu 31. Esityslistalla syyskokousasiat sekä kansanedustajaehdokkaiden valinta. Kahvitarjoilu.
Kemien, py syyskokous su 30.11. Tervetuloa! Lisätied.ja ilm. Piiri järjestää risteilylle bussikuljetuksen, bussi lähtee Parikkalasta. Paikalla eduskuntavaaliehdokas Pekka Pöyry.
Keskustajärjestöt yhteiskunnallinen
lukupiiri to 20.11. Bussimatkan hinta on 60?/ henkilö edestakaisin. Mukana eduskuntavaaliehdokas Hanna Kosonen.
Keskustan Kainuun piiri, sääntömääräinen syyskokous pe 14.11. klo 19 Antti Eklöfin huvilalla Altaanmaassa.
Paltala, py:n sääntömääräinen syyskokous su 16.11. Valtakirjojen
tarkastus sekä kahvit klo 17:30 alkaen.
Kokouksessa nimetään piirin viimeinen eduskuntavaaliehdokas. kuljetus, kahvit ja lounas) Ilmoittautumiset 18.11. Johtokunta kokoontuu klo 18.
Kuhmo, Rastin py:n sääntömääräinen syyskokous 13.11. Tervetuloa!
Tule tapaamaan ja kuulemaan Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilää pe
14.11. klo 19 Rantakylässä Leppäsen Leipomon kahvilassa Puronsuunkatu 1. Kahvit ja ilmoittautuminen klo 17:30 alkaen. klo 18.30 Kunnantalolla. Paikalla kansanedustajaehdokas Sari Hovila. Poliittisen tilannekatsauksen pitää piirin pj. 040 415 8759. klo
18 Kangasniemellä Osuuspankin kerhohuoneella. Haasta ja ilmoittaudu eteläsavo@vesaiset.fi tai 0407585180
Keskustanaisten Etelä-Savon piiri järjestää elokuvaillan to 4.12. klo 17.30 Savonlinnan toimintakeskuksella, Schaumanintie 24.
detään Savonrannan Vesaisten syyskokous klo 17.
Rantasalmi, Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous to 11.12. klo 19 Tuopanjoen
Kylätalolla. klo 19 Juupajoen
kylätalolla. Paikalla Kaakkois-Suomen vaalipiirin naiseduskuntavaaliehdokkaita.
Keskustan Etelä-Savon piiri, yleinen
ylimääräinen piirikokous su 16.11. klo 18 alkaen Keskustan KeskiSuomen piiritoimistolla (os. klo 10 alkaen Joensuussa, Peltola-salissa, Peltolankatu 4. Cygnaeuksenkatu 12 B 16).
Jyväskylä: Keskustan Palokan py:n
syyskokous ma 17.11. klo 19 Liisa ja Pertti Auvisella.
Keskustan Itä-Savon piiri ry, ylimääräinen yleinen kokous 13.11. klo 19 Joutsan lukiolle (Savontie 1, kahvit klo 18.30) ja la 15.11. klo 19 kunnantalolla. Kahvitarjoilu sekä myytävänä leivonnaisia ja hernekeittoa.
Viitasaari, Kymönkosken py:n sääntömääräinen syyskokous 26.11. Kahvitarjoilu klo 18 alkaen!
Keskustan eduskuntavaaliristeily 7.
. 045 327 4845 tai eeva.harjula@
keskusta.fi Huom. Sääntömääräiset asiat.
Kotiseuturetki Toivakkaan ja Joutsaan la 22.11. klo
18 Rinssi-Everstissä. klo
14-16 kiitoskahvit Piiritoimistolla.
Vanhamäki, paikallisyhdistyksen
syyskokous 19.11. Valtakirjojen tarkastus ja kokouskahvit klo
17-18.
Pohjois-Savon Keskustanaiset, syyskokous Kylpylähotelli Kunnonpaikassa, Vuorelassa 14.11. Paluu illalla. Hinta 95
euroa/hlö sisältää edestakaisen matkan ja lipun yläkatsomossa. Nuaskylän paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous
16.11. Lähtö Jyväskylästä klo 9
ja paluu klo 17. Poliittisen katsauksen kokousväelle tuo kansanedustaja Mauri Pekkarinen.
Kolkonpää, py:n sääntömääräinen
syyskokous pe 14.11. Esillä sääntömääräiset asiat.
Kontiolahti, kunnallisjärjestön syyskokous on Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa, Vierevänniementie 5, pe
14.11. Sääntömääräinen syyskokous
ke 12.11. klo
17 alkaen ravintola Riihekelossa, Muu-
ramessa (Riihivuori). Katsomme elokuvan Isänmaallinen mies. klo
17-20 Savonrannan koululla. klo 18.30 Korpilinnassa.
Savonlinna, paikallisyhdistyksen
sääntömääräinen syyskokous 18.11.
klo 17.30 alkaen Toimintakeskuksella,
Schaumanintie 24. klo 18 KeskiPalokan koululla, Saarijärventie 56,
40270 Palokka
klo 18 Oulu:
keskustakerhon syyskokous, piiritoimisto, Koulukatu 31 A, Oulu; ti 25.11.
klo 18 Yli-Ii: Riikka, Moi! ?tupailta, Rasvala, Kyrönniementie 125, Tannila; ti
2.12. Hinta
meno-paluu 60?/hlö. Asialistalla osaston lopettaminen
ja toiminnan ja varojen liittäminen
Töysän paikallisosastoon.
Soinin Keskustanaiset, syyskokous ti
25.11. Pyhäjoen py:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. klo 19
kaupungintalolla, Nalle-kokoushuone.
Lisäksi esillä jäsenmaksukäytännön
muuttaminen. klo 19 Alakylän
kylätalolla.
Vesaisten E-P:n piiri, syyskokous
16.11. Kokoomusopiskelijoiden kannanotto kertoo välinpitämättömyydestä ja asiantuntemattomuudesta 300 000 henkeä työllistävää elintarvikeketjua kohtaan, Kurvinen ripittää.
PERÄPOHJOLA
Ylitornio, paikallisyhdistyksen syyskokous ti 11.11. klo 18 Jorma Törmäsellä Alkkulanraitti 72. Nivalan Vesaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. klo 18.30
Nivalan Osuuspankin kerhohuoneella. klo
18 mennessä.
Keminmaa, kunnallisjärjestön syyskokous 18.11. klo 19 kunnanvirastolla.
Johtokunnan kokous tätä ennen klo
18. Kokouspaikkana toimii Itä-Suomen yliopiston
Joensuun kampus (Yliopistokatu 4).
Kokous alkaa klo 10 lauantaina. klo 18 piiritoimistolla. Klo 12
alkaen kahvit.
Ilmajoki. klo 14.00
TÄYSISTUNTO. klo 19,
Kalliontie 18 (Myllykartano). klo 18 Parpalalla, Männikönmutka 9, Tupos. klo 19
Petäjäskosken nuorisoseuralla. Merijärven py:n sääntömääräinen syyskokous ke 12.11. Oulujoen py:n sääntömääräinen syyskokous ma 17.11. Sarjankylän py:n sään tömääräinen syyskokous ke 12.11. Tarjolla kakkukahvit.
Nivala. klo 16.00
TÄYSISTUNTO. klo 18.30 Alajärven Osuuspankin Soinin konttorin kerhohuoneella.
Alavuus, py:n syyskokous ti 25.11. Puheenjohtajana
jatkaa kolmatta kautta Raija Kallioinen, varapuheenjohtajana Kyösti
Haukipuro ja sihteerinä Eeva Karvinen.
Johtokuntaan valittiin uutena jäsenenä Harri Matilainen. klo 19 Jääli: koko perheen vaaliilta Jäälin majalla, Rantakuja 10, Jääli;
ke 3.12. Ajat ja ohjelma
tarkentuvat myöhemmin.
Raija Kallioinen
jatkaa Keravalla
KESKUSTAN Keravan paikallisyhdistyksen syyskokousta sävyttivät tuoreet gallupit, joiden mukaan joka neljäs suomalainen kannattaa nyt
keskustaa.
Keravallakin keskustalaiseen toimintaan on kohdistunut kasvava
kiinnostus, ja uusia jäseniä on tullut pitkin vuotta.
. Esillä lisäksi
jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
Ylivieska. Vieraana ke-ehdokas Hanna-Leena Mattila
Muhos. Johtokunta klo 17.
Pudasjärvi. klo 18 Sanginsuun koululla, Sanginsuuntie 56.
Lisäksi esillä jäsenmaksukäytännön
muuttaminen. Py:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. Asiana
mm. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Piirihallitus, kokous 20.11. klo 17 piiritoimistolla os. Johtokunta klo 17.30.
Siikalatva. klo 11-13
Oulun Rotuaarilla: Riikka Moi! - valoa
jouluun! Kirkkokatu, Oulu.
Hailuoto. klo 18 Osuuspankin kerhohuoneella. Johtokunta klo 19.
Tervola, kunnallisjärjestön johtokunnan kokous ti 11.11. Lähetekeskustelussa
valtioneuvoston ihmisoikeusselonteko
2014.
Inari. Johtokunta klo 17.30.
Nivala. Johtokunta klo 18. Suullinen kyselytunti.
Keskustanuorten Lapin piiri ry,
syyskokous ti 18.11. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen. Mukana kansanedustaja Simo Rundgren.
Lappilaisten eduskuntavaaliehdokkaiden sekä tukiryhmien koulutus
Rovaniemellä la 13.12. Keskustanaiset kokoustavat 16.11. klo
18.30 valtuustosalissa. klo
18 Leila ja Ilkka Sipilällä, Saaristokatu 18b.
Utajärvi. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, mm. Johtokunta klo 18.
Pudasjärvi. klo 18 piiritoimistolla,
Koulukatu 31 A 2, Oulu. Kahvitus klo 18. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
Alavieska. klo
18 Kunnantalolla. valitaan ensi vuoden hallitus.
Keskusliiton terveisiä on tuomassa
pääsihteeri Anni-Mari Perkkiö. Ylivieskan Pohjoinen py:n
sääntömääräinen syyskokous su
16.11. klo 17 kunnanvirastolla. Paikalla myös ke-ehdokas Janne Seurujärvi. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
VESAISET
Nivala. Mukana ke-ehdokas
Niilo Keränen. Mukana ke-ehdokkaat Hanna-Leena Mattila ja Matias Ojalehto. Lumijoen Keskustanaisten sääntömääräinen syyskokous to
13.11. Esillä lisäksi eduskuntavaaleihin
valmistautuminen ja jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
Oulu. Jumalanpalvelus Pyhäjoen kirkossa klo 10. Kahvi- ja mehutarjoilu.
Rovaniemi. klo 18.30
Kaija ja Lauri Mäki-Välkkilässä. klo 18.30
Rantsilan Tietopaluksella (pelastuslaitos) . klo 18 piiritoimistolla, Koulukatu 31 A 2, Oulu. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen ja
avoimeksi tulevat kunnalliset luottamushenkilöpaikat.
Siikajoki. Mukana
Jedun yhtymäjohtaja Keijo Makkonen.
Johtokunta kokoontuu klo 18.
syyskokoukset juhlan jälkeen 16.11. klo 14 Ii: kunnallisjärjestön syyskokous, Merihelmi, Rynkyntie
9, Kuivaniemi; ke 19.11. Valitaan puheenjohtajisto ja toimikunta vuosille
2015-2016 ja suunnitellaan toimintaa.
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin Työmarkkinatoimikunnan yleinen kokous ti 18.11. Valtakirjojen tarkastus lauantaina klo 9-12.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan seuraavan vuoden liittohallitus. klo 18 Pylvään kylätalolla. Keskustan Tervakaupunnin py:n
sääntömääräinen syyskokous ti 11.11.
klo 18 osoitteessa: Seilitie 5 B 11, Oulu. Johtokunta klo 18.30.
Siikalatva. Petäjäskosken py:n sääntömääräinen syyskokous to 20.11. Irma-Liisa Viitamäellä alkaen klo
17. Lisäksi esillä
jäsenmaksukäytännön muutos.
Nivala. Lisäksi esillä jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
LAPPI
Raahe. Yppärin Keskustanaisten
65 v. Alavieskan py:n sääntömääräinen syyskokous ma 17.11. Valitaan
puheenjohtajisto ja toimikunta vuosille 2015-2016 ja suunnitellaan toimintaa.
Linja-auto risteilylle 7.-8.2.2015.
Piiri järjestää yhteiskyydin puolueen
eduskuntavaaliristeilylle. Varaa paikkasi
linja-autoon pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi tai 04051568 00.
Ke-ehdokas Hanna-Leena Mattilan tukiryhmän kokoontuu to 13.11.
klo 18 Pattijoella valtuustosalissa, Ruskatie 1.
Ke Mirja Vehkaperä mukana kansanedustajien kyselytunneilla ma 17.11.
klo 17 Limingan kirjasto, klo19 Muhoksen Koivu & Tähti. Esillä sääntömääräiset asiat. klo 18.30 Kempele:
Riikka, Moi! -tupailta, M-L Siira, Liisankuja 11B, Kempele; la 20.12. klo 18.30
Iltaruskossa (vanhustentalon kerhohuone). Kahvitarjoilu.
Tornio, kunnallisjärjestö jatkaa kuntalaisten kuulemisperinnettä ja järjestää keskustan luottamushenkilöiden ja kuntalaisten yhteisen tapaamisen Kaakamon kylätalolla (Laivaniementie 815) 16.11. klo 11-15. klo
19 Alavuden kaupungintalon valtuustosalissa. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön
muuttaminen. Kunnallisjärjestön johtokunnan ja paikallisosastojen puheenjohtajien ja sihteerien yhteiskokous ti
11.11. klo 13.00
TÄYSISTUNTO. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen. Johtokunta klo 16.30.
Raahe. Kunnallisjärjestön syyskokous
su 16.11. klo
18.30 Kunnantoimiston Johtokeskuksessa. ennen täysistuntoa.
Kansalaisinfo on avoinna
ma-pe klo 10 . klo 19 kaupungintalolla. Kurenalan py:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. Tilaisuudessa vieraana kansanedustaja Mikko Savola.
POHJOIS-POHJANMAA
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin Yrittäjätoimikunnan yleinen kokous ma 17.11. Myös virtuaalitupaillat jatkuvat.. Syyskokousasiat ja
valtuustolista. Paikalla myös kaupunginvaltuutettu Matti Nuorala kertomassa kuntakentän kuulumisia.
KESKUSTANAISET
Oulainen. Keskustan Könni-Kiikerin
py:n syyskokous su 16.11. Esillä lisäksi muut
ajankohtaiset asiat sekä jäsenmaksukäytännön muuttaminen. Sarakylän py:n sääntömääräinen syyskokous ti 18.11. Keskustan muiden uusmaalaisten ehdokkaiden puolesta päätettiin tehdä vaalityötä täydellä tarmolla ja esitellä heitä keravalaisille
katutapahtumissa ja muissa tilaisuuksissa.
Toimintamuotoina jatketaan mm. Johtokunta klo 18.
Kahvitarjoilu. Juhla klo 12.
Alpua. 16.
Varsinais-Suomen
sairaanhoitopiirin kuntayhtymän
Valtuuston kokous
pidetään 25.11.2014 klo 13.00
Tyksin T-sairaalan Risto Lahesmaa
-salissa, Hämeentie 11, 20520 Turku.
Turussa 11.11.2014
Aila Harjanne
valtuuston puheenjohtaja
keskusta nyt
Kurvinen ripittää
kokoomusopiskelijoita
KOKOOMUSOPISKELIJAT hyväksyivät viikonloppuna liittokokouksessaan ympäristö- ja energiapoliittisen linjapaperin.
Yhtenä tavoitteena on lopettaa yhteiskunnallinen tuki naudan- ja
sianlihan tuotannolle. 17
Keskustassa tapahtuu
Alajärvi. Utajärven Vesaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. klo
18.30 kunnan talon kahviossa. Kahvitarjoilu. klo 18 kunnantalon kahviossa.
Siikajoki. klo 18 piiritoimistolla
EDUSKUNTA
RIKSDAGEN
Tiistaina 11.11. Johtokunta klo 18.30.
Alavuus, kunnallisjärjestön syyskokous Alavuden kaupungintalon valtuustosalissa pe 28.11. klo 16.30 piiritoimistolla.
Perjantaina 14.11. Entisistä
jäsenistä jatkavat Hanna Toiviainen, Pia Pulkkinen, Vaito Niinisalo ja
Jyrki Virtanen.
Keravan Keskusta ei ole asettanut ehdokasta tuleviin eduskuntavaaleihin. Johtokunta kokoontuu klo 15.
Keskiviikkona 12.11. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous la 15.11. Tupoksen py:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
Siikajoki. Vieraina Matias Ojalehto ja
Hannu Takkula.
Merijärvi. Paavolan py:n sääntömääräinen syyskokous ma 17.11. klo 19
Sarakylän koululla. klo
18 Utajärven nuorisotalon kerhohuoneessa. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen. Johtokunta klo 18.30.
Pyhäjoki. klo 18 kunnantalon pienessä kokoushuoneessa. Mukana ke-ehdokkaat Juha Pylväs ja Jarmo
Vuolteenaho. eduskuntavaalit.
Pudasjärvi. klo 14 Merihelmessä. klo 18.30 Liminka: Riikka, Moi!
Politiikkaa ja Muotia ?ilta Pikku-Riikassa, Kedonperäntie 30, Liminka; ti 9.12.
klo 18.00 Muhos: Riikka, Moi! - politiikkaa ja porinaa ilta (maksullinen iltapala), Huovisen navettasali, Huovisentie
3, Muhos; ti 16.12. Nivalankylän py:n sääntömääräinen syyskokous to 20.11. klo 13 Nurmoo-talolla. Rantsilan py:n sääntömääräinen syyskokous to 20.11. Viirinkankaan py:n syyskokous 14.11. Lisätietoja elina.helmanen@keskustaopiskelijat.fi
Suorat verkkolähetykset:
www.eduskunta.fi/verkkolahetys.
Istunnot ovat yleisölle avoimia.
Ovet lehterille avataan
15 min. Puhujana kansanedustaja Lasse Hautala.
Vähäkyrö. Ilveskorven py:n sääntömääräinen syyskokous ke 12.11. Raahen Vesaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous ti 25.11. Rehvastelemaan tällä suosiolla ei kannata ruveta, sillä vaalit ovat
edessä päin, todettiin syyskokouksessa yksituumaisesti.
SYYSKOKOUKSEN henkilövalinnat olivat yksimielisiä. Johtokunta klo 18.
Ii. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous ke 19.11. Keskustanaisten Siikalatvan py:n sääntömääräinen syyskokous ma 17.11. Valitaan ensimmäinen uusi yhteinen johtokunta (entiset Kankaan, Ylivieskan
Kantokylän ja Ylivieskan Pohjoinen
py:t) ja pidetään juhla uuden py:n alkajaisiksi. Kahvitarjoilu Yppärin koululla klo 11.30. Keskustan Kurejoen py:n
syyskokous to 13.11. Keskustakerhon sääntömääräinen syyskokous ke 19.11. klo 17
Nivalan Osuuspankin kokoushuoneessa. Vieraaksemme saapuu kansanerustaja ehrokas Sari Kujala Lappajärveltä.
Tuuri, paikallisosaston syyskokous
20.11. Äänestyksiä.
Lappilaisten eduskuntavaaliehdokkaiden sekä tukiryhmien koulutus
Rovaniemellä la 13.12. Ilm.
keskusta.tornio@gmail.com 14.11. klo
18 valtuustosalissa. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous to 20.10. Etelä-Pohjanmaan Keskustan varapuheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokas Antti Kurvinen on järkyttynyt esityksestä.
Kurvisen mielestä kokoomusopiskelijoilta on jäänyt huomaamatta,
että liha-ala painii tiukemmassa kilpailutilanteessa kuin koskaan.
. Valtakatu 25 Kemi.
Kokoukseen voi osallistua myös virtuaaliyhteydellä.
Kolari, Keskustan kunnallisjärjestön
sääntömääräinen syyskokous la 22.11.
klo 15 Kurtakon koululla. Mukana ke-ehdokas Riikka Moilanen. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous to 13.11. Poliittinen tilannekatsaus ke Antti Rantakangas. klo 19. n.
klo 14. Lisäksi esillä kunnallisia luottamushenkilövalintoja.
Liminka. klo
18 Taukokartanossa. klo 19 Meijerin pirtillä.
Pyhäjoki. Esillä lisäksi jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
Pyhäjoki. Ajat ja ohjelma
tarkentuvat myöhemmin.
KESKUSTAN
OPISKELIJALIITTO
Keskustan Opiskelijaliiton liittokokous 15.-16.11 Joensuussa. juhla su 16.11. klo 20
Korvenkylän seurantalo. Pullakahvit. Kahvitarjoilu.
Oulu. paikallisissa kahviloissa pidettäviä matalan kynnyksen Kahvila K -keskusteluiltoja. Tarjoilua.
Riikka, Moi! Tule tapaamaan keehdokas Riikka Moilasta maakuntaan: la 15.11. klo 18 POP-pankin kokoustilassa. Perussuomalaisten
eduskuntaryhmän, keskustan
eduskuntaryhmän ja vasemmistoliiton
eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettien
(aloitteet) lähetekeskustelu.
Vittikko-Varvikko, py:n syyskokous
su 16.11 klo 13 Leena Peuralla.
Torstaina 13.11. klo 14.00
TÄYSISTUNTO. Hai luodon py:n sääntömääräinen syyskokous ti 18.11. klo 19
Kotokahviossa. Yppärin py:n ja Yppärin Keskustanaisten sääntömääräiset
Lumijoki. klo 18.30
Elina ja Ari Eteläniemellä. Venäjän tuontikielto on sekoittanut koko Euroopan lihamarkkinat,
ja alhaisista tuottajahinnoista johtuen omavaraisuusaste on laskenut
sekä sian- että naudanlihassa negatiiviseksi, kun sikala ja navetta yksi
kerrallaan laittaa ovensa kiinni.
. Esillä lisäksi
jäsenmaksukäytännön muuttaminen.
Torttukahvit.
Oulu. Revonlahden py:n sääntömääräinen syyskokous to 13.11. Bussi kulkee
reittiä Oulu-Ylivieska-Helsinki
Kuka vuoden 1964 rauhan Nobel-palkinnon saaja sanoi saman vuoden joulukuussa, että hän pitää mahdollisenä, että Yhdysvallloissa on 25 vuoden kuluttua mustaihoinen presidentti?
2. Missä Suomen kunnassa on eniten saaria ja luotoja, tarkalleen 3318?
Viivi & Wagner . Mitä se merkitsee?
5. Masi . ykkösiä.
Kummalla päiviä enemmän: Kalevi Sorsalla
pääministeripäiviä vai Sinikka Mönkäreellä
ministeripäiviä?
4. Missä maakunnassa sijaitsevat kaivokset
Saksassa sallittuja. Se oli ensimmäinen suomalainen elokuva, jonka katsojamäärä elokuvateattereissa ylitti a) 100 000, b) 500
000, c) 1 000 000 katsojan rajan?
9. Mukula. Kuinka pitkä oli Carl Gustaf Emil Mannerheim (mm. hirmumyrskytuulta (10 minuutin keskituuli vähintään 33 m/s)?
6. Kuva: Suomenmaan arkisto
pehtoori teki tasan 80 vuotta sitten, 1934,
elokuvahistoriaa. B. 18
11.11.2014
TIETOTESTI
1. astuessaan Pietarissa Chevalierkaartiin 1891)?
10. Onko Suomessa koskaan mitattu ?viral-
3. Sana tulee niin
suomen kuin useimpiin muihinkin kieliin
lähes sellaisenaan kreikan kielen sanasta
?khaos?. Kumpikin ovat sarjassaan . Olivatko kauneuskilpailut DDR:ssä eli Itä-
7. Virtanen . Meillä kaikilla on ainakin mielikuva, mitä sana ?kaaos. Risto Orkon ohjaama elokuva Siltalan
Sudoku
6
2
9 2
7
3 8
4
6
5
3
2 1
8 6
1
6 4
6 1
5
9
1
2
7 6
9
1 7
5
4 5 1
8
6
1
6
2 7
3
8
3
2
5
7
3
7
8
6 9
5
1
2
3
8
9
7
1 2 4
1
1
3
3
7
6
8
4
6
8
1
6 4
2
2
9
7
7
5
9 1
7
8
3
9
2
5
4
6
Kuinka pitkä oli Carl Gustaf Emil
Mannerheim. Valittiinko koskaan Miss
DDR?
Kevitsa, Pahtavaara ja Suurikuusikko?
lista. Aku Ankka . tarkoittaa. pääministerisarja ja nainen ministerinä sarjat . Suomen pisin maantietunneli?
8