10
. Ässät ja Tappara on tasavahva kaksikko.
Edessä on todellinen tahtojen taisto, VeliPekka Ketola arvioi SM-finaalisarjan alla. s. 21. S. s. 6 414880 073513
HALLITUS HAPAROI TALOUSASIOISSA. S. 3
PERJANTAI 12.4.2013
N:o 41 . s. s. 4
Blogilla työnantajia etsimään
Puusuksin kilpaladulla
Edessä on tahtojen taisto
Michaël Vanamo ja Janina Mackiewitz
perustivat työnhakublogin, kun töitä ei
muuten alkanut löytyä. 1 ?
Yksi aikuinen lisää
Koulupsyykkari Anna Onnela tarjoaa oppilaille matalan kynnyksen apua. 12
. 2
TOIVEET EIVÄT TAKAA TURVALLISUUTTA. Koivusuksi luistaa kelillä kuin kelillä,
suksimestari Matti Koistinaho totesi
Ylikiimingin perinnehiihtotapahtumassa
Maan johtamistyyliin
on perinteisesti kuulunut kumiseva sisäinen uho
ja militaristinen ulkoinen uhittelu. tai vaikkapa kunnanjohtaja . Kun viimeaikaista talouskeskustelua arvioidaan luovuuden
mittapuulla, keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ideoima uuden kasvun rahasto erottuu edukseen puuroutuvasta hälinästä.
Sen erottuvana etuna on tehokas vaikuttavuus ja
realistinen rahoituspohja.
Keskustan mallissa esitetään 3-5 miljardin euron julkista rahastoa vauhdittamaan suomalaisen
teollisuuden rakennemuutosta ja edistämään 200
000 uuden työpaikan syntymistä. Puoliväliriihtä rummutettiin käänteen tekevänä, mutta kaikki lässähti epämääräisiksi veropäätöksiksi ja niiden korjailuksi.
Ainoa selvästi myönteinen ja mitoitukseltaan
merkittävä oli yhteisöveroprosentin lasku, jonka
positiivinen signaali peittyi muun sekoilun alle.
Veroprosentin lasku vaatii rohkeutta mutta ei erityisempää luovuutta. Se olisi
niin aloittavien kuin kasvavienkin yritysten tarpei-
Toivottavasti Kataisen hallitus pystyy pitämään seuraavat kaksi vuotta taloa sen verran lämpimänä, etteivät paikat kokonaan jäädy. Siihen löytyy pieniä arjen apuja ja isompia elämänkulun
rukkauksia.
Kiireisen työrupeaman keskellä voi ummistaa silmät,
vetää syvään henkeä. Pohjois-Korealla puolestaan on jonkinlainen ydinase, millaista Iranin puolestaan epäillään
mielivän.
Enontekiöltä
tuli luova tarjous
HIENOA. Sekin auttaa, kun nousee ylös
tuolista tai istuu työkavereiden kanssa hetkeksi kahville. Se voi tarvita tuekseen ulkoisten uhkakuvien maalailua. Uuden kasvun
rahaston kunnianhimoisena tavoitteena olisi antaa merkittävä rahoituspanos yritystoiminnalle ja
lisätä yleistä luottamusta yrittämiseen Suomessa.
Rahaston pääoma kerättäisiin vaiheittain myymällä valtion mittavaa ei-strategista osakeomistusta ja eläkerahastojen sijoituksia sekä keräämällä myös yksityistä pääomaa. Tutut tavat toimia
ja reitit kulkea ovat ehkä turvallisia mutta loppuun kuljettuja.
Ongelmien edessä ei auta
antautua. Kun
Pohjois-Korean uhittelun pääkohde on tällä kertaa
nimenomaan Yhdysvallat, on mahdollista hakea
selitystä laajemmista kansainvälisistä virtauksista.
Maailmassa on joukko maita, jotka tuntuvat elävän Yhdysvaltain vastaisesta vihanpidosta. Se voi kohdata ihan jokaista.
Mutta työuupumusta voi ja pitää yrittää ehkäistä. Uupunutta ja pimeydessä elävää ei auta
upea pohjoinen luoto eivät leppoisat ihmisetkään.
TYÖUUPUMUS ei ole leikin asia. Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
Uuden kasvun rahasto on liian
iso ja oppositioehdotuksena
myös hapan pala istuvan
hallituksen nieltäväksi.
ta varten ja esimerkiksi toimialajärjestelyjen tueksi.
U
uden kasvun rahasto on liian iso ja oppositioehdotuksena myös hapan pala istuvan
hallituksen nieltäväksi. Tunnistetaan julkisen talouden kestävyysvaje, velkaantumisongelma ja kilpailukyvyn
heikkeneminen, josta todistaa muun muassa vaihtotaseen kääntyminen pakkaselle. Hupenevien verotulojen kompensoiminen vaatii jo luovuuttakin. Yhdysvallat on maailmanpoliisin tyylillään provosoinut joskus ymmärrettäviäkin aggressioita, mutta Iranilla
ei pitäisi olla tällä haavaa mitään erityistä syytä vihanpitoon. Iranin mahdollinen ydinaseen kehittely tuomitaan yleisesti.
Herää kysymys, pyrkiikö Pohjois-Korea Yhdysvaltain vastaisella uhittelullaan keräämään sympatiaa ja etuja Iranin kaltaisilta amerikkalaisvastaisilta mailta.
Iranilla on ainakin öljyä, jota Pohjois-Korea tarvitsee. Ja sehän vasta luksusta on, jos ehtii työkavereiden
kanssa syömään.
Kokeilkaapa työmatkalla uutta reittiä
tai kulkutapaa. Tällaisia luovia ehdotuksia ja malleja lisää, ajattelin kun luin Suomenmaassakin julkaistun uutisen
Enontekiön kunnanjohtajan Mikko Kärnän esittämästä poliisin työkokeilusta.
Kärnä esitti, että työuupumuksen rajoilla kamppailevia poliisimiehiä sijoitettaisiin partio kerrallaan Kilpisjärvelle.
. Matka mutkan kautta
kotiin avaa kummasti uusia näkymiä.
Rutiinista on hyvä poiketa.
TARVITSEMME uusia ja luovia
ratkaisuja. Ei teilata heti ehkä
hulluiltakin kuulostavia uusia esityksiä.
Anja Manninen. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Hallituksen talousjohtamiselta
vaaditaan luovuutta ja tehoa
K
ataisen sinipunavetoisen hallituksen talousjohtaminen on haparoivaa ja näpertelevää.
Tilanteen erittely ja tavoitteiden määrittely
vielä sujuu. Se olisi perheyritysten kasvua tukeva rahoitusinstrumentti ja tähtäisi
erityisesti innovaatiovaihetta seuraavan teollistamisen ja kaupallistamisen rahoittamiseen. tarvitsee asianmukaista ammattiapua, ei
komennusta vaativalle työkeikalle?, lehti kirjoitti.
Mikko Kärnä on jo vastannut Pohjolan Sanomille ja
kirjoittaa olevansa aivan samaa mieltä; työuupumuksen
hoidossa tarvitaan ammattiapua.
Tietenkin. Kärjessä näyttää tällä hetkellä olevan Iran. Se ei tarvitsisi raskasta byrokratiaa, vaan hallinnointi voitaisiin hoitaa
esimerkiksi Finnveran avulla.
Uuden kasvun rahastolla haettaisiin ratkaisua
yritysten käyttöpääomapulaan ja omanpääomaehtoisen rahoituksen tarpeisiin. Siltä
sopii odottaa myös rohkeutta erota ja järjestää ennenaikaiset vaalit, jos polttopuut uhkaavat kokonaan loppua.
Pohjois-Korean arvoituksellinen uho
P
ohjois-Koreaa hallitsee kommunistisissa kulisseissa nuori perintönä vallan saanut diktaattori Kim Jong-un. Kilpisjärvi tarjoaa voimaannuttavan sekä rentouttavan toipumisympäristön ja samalla poliisipartio voisi hoitaa alueella ne vähäiset hälytystehtävät, joita siellä on, Kärnä esitti.
Kärnän mukaan kunta tarjoaa mielellään majoitustilat
poliisin käyttöön työkokeilua varten.
Kunnanjohtaja esityksen taustalla on huoli laajan
pohjoisen kunnan turvallisuustilanteesta. Se on osa vallan pitämisen ja sen vahvistamisen retoriikkaa, sanoisiko koreografiaa.
Viime aikoina Pohjois-Korea elämöinti on kuitenkin saavuttanut poikkeukselliset mittasuhteet ilman mitään erityistä ulkoista ärsykettä. Vaikka aikaa ei ole
hukattavaksi, uuden kasvun rahastoa on syytä kehitellä lähinnä tulevien eduskuntavaalien jälkeisen
hallituksen talouspolitiikan yhdeksi kulmakiveksi.
Täytyy vain toivoa, että Kataisen hallitus pystyy
pitämään seuraavat kaksi vuotta taloa sen verran
lämpimänä, etteivät paikat kokonaan jäädy. Etelä-Korean ja sitä suojaavan Yhdysvaltojen tavanomaiset
sotaharjoitukset eivät voi olla kovin painava syy.
Eristäytyneestä maasta kantautuneet tiedot kertovat sisäisen kurin tiukkenemisesta. Kilpisjärven
lähin poliisi löytyy yli 170 kilometrin päästä Enontekiön Hetasta.
Sisäministeri Päivi Räsänen päätti äsken lopettaa
myös Siilastuvan rajavartioaseman Kilpisjärvellä.
KAIKKIEN turvallisuus on tärkeä, mutta minua uutisessa
ilahdutti uusi näkökulma, paikkakunnan vaihdos, jonka Kilpisjärvi tarjoaisi ruuhka-Suomen ihmispaljoudessa
työtä tekeville poliiseille.
Aivan toisin asian näki pohjoisen lehti Pohjolan Sanomat, jonka pääkirjoittaja piti käsittämättomänä kunnanjohtajan ajatusta, että ?työuupumuksen rajoilla?
oleva poliisimies tuotaisiin alueelle hoitamaan poliisin
vaativia tehtäviä ja täyttämään turvallisuusvajetta.
?Työuupumuksesta kärsivä poliisi
Suomi kehittäisi sitä pohjoismaisen yhteistyön rinnalla. Kun Islannin ilmavalvonta nyt
rajataan Naton puolelta, siinä törmäävät
Suomen toivottu yhteistyö ja Naton reaalipolitiikka.
Suomen ja Ruotsin väljä yhteistyöpuhe
sekä samanaikainen sotalaitosten tiivistyvä
yhteistyö Pohjoismaiden?Baltian -alueella ovat myös viestineet Yhdysvalloille mahdollisuutta etääntyä ottamistaan vastuista tällä alueella ja näin heikentäneet alueen vakautta.
POHJOISMAILLA ei ole edellytyksiä vastata Islanti?Norjan ja Baltian-alueen turvallisuudesta. 12.4.2013
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Hallituksen turvallisuuspolitiikka
on vaikeuksissa
PÄÄMINISTERI Katainen sanoi hiljakkoin
Saariselällä, että Suomi on valmis EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamiseen. Eurooppaministeri Stubb ja Viron presidentti Ilves perustelivat, että Yhdysvallat vetää Euroopasta ja
Natosta joukkojaan ja rahoitustaan.
Presidentti Niinistö taas sanoi Kööpenhaminassa, että Islannin ilmavalvonta onkin kokeilu, josta nähdään, miten pitkälle pohjoismaisessa puolustusyhteistyössä voidaan edetä ja missä vaiheessa Nato
asettaa jäsenmailleen, eli Islannille ja Norjalle, rajoituksia.
MUOTOILUT kertovat maan turvallisuuspolitiikan ongelmista.
Viime vuosikymmenen alussa silloinen
pääministeri korosti Natoa ja hallitus päätti osallistua Irakin sodan jälkihoitoon. Siihen liittyi
myös puolustusvoimien hyödyllinen yhteistyö muiden kanssa, mutta tämä oli osa Suomen vakaus- ja kriisinhallintapolitiikkaa eikä siihen liittynyt väljää puhetta yhteistyöstä vastattaessa turvallisuusuhkiin, kuten nyt.
TOIVOTTU yhteistyö turvallisuuspolitiikan
kantavana ajatuksena voi kuulostaa hyvältä, mutta se luo Pohjoismaat?Baltia -alueelle sisäisiä ja ulkoa nähtyjä yhteistyöodotuksia, joihin alueen maat eivät pysty vastamaan.
Maan turvallisuus ei voi perustua toiveisiin ja siinä reaalista ovat oma puolustus
tai sitovat valtiosopimukset, joilla on katetta. Ei riitä, että hallitus
antaa tarkemmat linjaukset sotealueista, kuntien vastuista ja valtionosuuksista touko-kesäkuussa.
Ne olisi pitänyt olla kaikkien kansanedustajien tiedossa jo
keskiviikkona. Norja jopa hiljakkoin huomautti tästä Ruotsille. Kuva: Jari Laukkanen
kunkin on hoidettava oma osuutensa, ei
nykyajan turvallisuusuhkiin voi uskottavasti vastata yksin, muista irrallaan?
Tämä on myös se syy, miksi panostamme EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen yhteistyöhön, Nato-kumppanuuteen ja pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön.?
Kun viime vuosikymmenellä Yhdysvaltojen ja Venäjän osalta alkoi ilmetä uutta,
Suomen ulkopoliittinen johto toimi pohjoisen Euroopan geopoliittisen vakauden
turvaamiseksi myös jatkossa. Sitä presidentti Niinistö kuvasi tammikuussa seuraavasti:
?Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
kantavana ajatuksena on yhteistyö. Vaikka
Risto Volanen
Muotoilut kertovat turvallisuuspolitiikan ongelmista.
?Reaalista ovat oma puolustus tai sitovat valtiosopimukset, joilla on katetta.. Sama koskee myös pyrkimystä
etsiä EU:n sinänsä hyödyllisestä materiaali- ja kriisinhallinnan puolustuspolitiikasta
apua korvaamaan koko pohjoisen Euroopan vakautta.
Toiveikas yhteistyö turvallisuuspolitiikkana on myös osaltaan tukenut puolustushallinnon huipputeknistä kehittämismallia
visiona yhteinen puolustus, mikä yhdessä
säästöohjelman kanssa on johtanut erityisesti maavoimat vaikeaan asemaan.
On tärkeätä, että maassa voidaan mahdollisimman pian toteuttaa geopolitiikkaan perustuvaa suomalaista reaalipolitiikkaa, joka vielä ehtisi vaikuttaa pohjoisen
Euroopan ja siihen yhä enemmän kytkeytyvän maapallon pohjoisimman osan vakauden turvaamiseksi.
Muut lehdet
ILKKA kysyy, oli kuntalain lähetekeskustelu eduskunnassa turha näytelmä.
?Keskustan toive kuntalain
laittamisesta jäihin, kunnes lakiesityksen perustuslaillisuus ja
kaikki vaikutukset suomalaisten
elämään on selvitetty, ei ole hallituksen mielestä toteuttamisen
arvoinen.
Edes oikeuskansleri Jaakko
Jonkan toteamus siitä, että sote-
ja kuntarakenneuudistusten eritahtisuus loukkaa kunnallista itsehallintoa ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksia, ei saanut kuntaministeri Henna Virkkusta (kok.) perääntymään.
Eduskunta pakotettiin kuntalain lähetekeskusteluun vajavaisin tiedoin. Samaan kokonaisuuteen kuului myös selkeä Suomen Nato-optio.
TÄLLÄ vuosikymmenellä tämän geopoliittisen vakauden turvallisuuspolitiikan on
kuitenkin korvannut ensin luopuminen Nato-optiosta tasavallan presidentin ja hallituksen toimikausiksi, mutta sitten perustaminen ?yhteistyöhön?. Vai onko lähetekeskustelu turha näytelmä, jonka
evästyksiä ei hallituksen ja valiokuntien tarvitse ottaa mitenkään
huomioon viedessään lakivalmistelua kohti haluttua maalia?
ILTA-SANOMAT näkee, että oppositio ajaa jo vaaliasetelmiin.
?Keskustan puheenjohtaja Juha
Sipilä on vihdoin noussut Soinin
varjosta taistelemaan johtavan
oppositiopuolueen asemasta.
Opposition virkavelvollisuudet oikein oivaltanut Sipilä sätti
tiistaina eduskunnassa toimintakyvytöntä hallitusta suurimmaksi uhaksi maallemme ja kehotti
pääministeri Kataista eroamaan.
Hallituksen onneton osinkoverosähläys tarjosi Sipilälle otollisen tilaisuuden perehdyttää hal-
lituksen poliitikkoja osinkoverotuksen saloihin, mikä varmasti nostatti keskustalaisten viime
vuosina pohjamudissa matanutta itsetuntoa.
Hallituksen pikaista kaatumista on kuitenkin turha odottaa,
sillä hallitus on kuitenkin osinkouudistuksen valuvirheiden
korjauksen jälkeen vahvemmassa asemassa kuin ennen kehysriihtä.?. Nyt puolustusvoimia on saneerattu pitkälle natokuntoon, mutta tuo visio
näyttää häviävän näköpiiristä.
Viime vuosikymmenellä Vanhasen hallitusten aikana turvallisuuspolitiikan perustana oli kuitenkin geopoliittinen vakaus
pohjoisessa Euroopassa, pyrkien vahvistamaan kylmän sodan jälkeen syntyneitä EUja Nato-suhteita, naapurisuhteita ja erityistä Ruotsi-suhdetta sekä omaa uskottavaa
puolustusta. Maaliskuun 2003 vaalien jälkeen jälkihoitoon
ei menty, mutta Naton osalta puolustushallinnossa jatkui kehitystyö, sen strategisen suunnitelman sanoin visiona yhteinen
puolustus
Myös vanhemmat
ottavat yhteyttä.
Tavallisimpia tapaamisen syitä ovat ongelmat kaverisuhteissa,
mielialan madaltuminen ja univaikeudet. Suurin osa kävijöistä tulee psyykkarin
luo kouluterveydenhoitajan kautta, mutta osa oppilaista hakeutuu
juttusille itse. 4
12.4.2013
Aikuisen tarve näkyy kou
Lapset ja nuoret kaipaavat kuuntelijoita, koulupsyykkari Anna Onnela sanoo
ANNUKKA KANTOLA
OULU
JOS lasten ja nuorten huoliin tartutaan tarpeeksi varhaisessa vaiheessa, niistä ei pääse kasvamaan
elämää hallitsevia mörköjä.
Oulussa kaupunki on palkannut ongelmia ennaltaehkäisemään kahdeksan koulupsyykkaria. Psyykkarit
järjestävät kouluilla hyvinvointipysäkkejä, joissa jaetaan tietoa
mielen hyvinvointiin liittyvistä
asioista.
Yläkouluilla ja lukioissa he pitävät oppitunteja, joiden aiheena
voivat olla esimerkiksi uni, stressi, päihteet, kaverisuhteet ja seurustelu. Koulupsyykkarit ovat psykiatrisia sairaanhoitajia, jotka tekevät
mielenterveyden edistämistyötä
lasten ja nuorten parissa.
Psyykkari on perusterveydenhuollon työntekijä, joka toimii
kouluyhteisössä yhteistyössä oppilashuollon kanssa. Hän ei korvaa koulupsykologia tai -kuraattoria, vaan on yksi henkilö lisää
oppilashuollossa.
Kaikille riittää töitä, koulupsyykkari Anna Onnela vakuuttaa.
Hänen mukaansa lapsissa ja nuorissa näkyy aikuisen tarve.
. Eikä pelkästään kysyä, vaan myös kuunnella, Onnela sanoo.
OULUSSA psyykkaritoimintaa on
kokeiltu pilottikouluilla pian kahden vuoden ajan. Myös jännittäminen ja
Pohjankartanon yläkoulu on yksi
pilottikouluista, joilla koulupsyykkari Anna Onnela tekee
työtään. Ryhmässä
pyritään vahvistamaan itsetuntoa
ja opetellaan ilmaisemaan omaa
tahtoa ja omia mielipiteitä, Onnela kertoo.
KOULUPSYYKKARIT tapaavat oppilaita myös kahden kesken. Alakoululaisille puhutaan muun muassa kiusaamisesta ja keinoista, joilla lapset voivat
hallita omaa turvallisuuttaan.
Lisäksi psyykkarit pitävät erilaisia teemaryhmiä, joihin tulee oppilaita eri luokista ja kouluistakin.
. Psyykkareista
neljä tekee työtään peruskouluissa, yksi lukioissa, kaksi opiskelijaterveysasemalla ja yksi kaupungin nuortenpalveluissa Byströmin
talolla.
Työn painopiste on yhteisöllisissä menetelmissä. Onnelan mukaan nuoret
löytävät hyvin psyykkarin juttusille.
Kuva: Maria Seppälä. Esimerkiksi Voimaneidot on
voimavarakeskeinen ryhmä ujoille ja hiljaisille tytöille. Kouluissa pitäisi olla riittävästi aikuisia, joilla on aikaa pysähtyä ja kysyä, mitä lapselle tai nuorelle kuuluu
Kaikki kevyemmät toimet, joilla asioihin voidaan vaikuttaa, kuulostavat hyvältä. Hyvässä kunnassa palvelut ovat lähellä tai sujuvien liikenneyhteyksien päässä.
Maria Kaisa Aula
Pohjolan Sanomissa
Koulussa kurin kuuluisi tarkoittaa järjestystä, kuuliaisuutta
ja tottelevaisuutta opettajan komennossa. Huonona puolena on turha painonnousu.
Timo Helle
Lapin Kansassa
Maan pitkä alamäki alkoi Kim Il-sungin kuoltua vuonna
1994. 5
12.4.2013
lainat
luissa
sosiaalisten tilanteiden pelko ovat
yleisiä huolia.
. Harva pystyy näihin paineisiin vastaamaan,
ja se näkyy heikkona itsetuntona,
Onnela kertoo.
Aika psyykkarille järjestyy tarvittaessa nopeastikin. Myös tutkimukset puhuvat sen puolesta, että on tuottavampaa ennaltaehkäistä ongelmia kuin hoitaa niitä
vasta sitten, kun ne ovat päässeet kasvamaan suuriksi, Haanpää sanoo.
Ehtona OAJ pitää kuitenkin sitä, että psyykkaritoiminnan rahoitus tulee kuntien sosiaali- ja terveyspuolen budjetista eikä pienennä opetukseen
varattuja määrärahoja.
MYÖS parhaillaan uudistettavassa oppilas- ja opiskelijahuollon lainsäädännössä painopistettä ollaan
siirtämässä ennaltaehkäisevään suuntaan.
Tavoitteena on, että merkittävä osa niistä lapsista
ja nuorista, jotka nyt ovat lastensuojelun asiakkaita, saisivat jatkossa nopeammin avun jo oppilas- ja
opiskelijahuollossa.
Lakiluonnoksessa psykologi- ja kuraattoripalveluita laajennetaan peruskouluista myös lukioihin ja
ammatillisiin oppilaitoksiin. Esitetty lakiluonnos ei tuo siihen mitään uutta.
Jos ei noudata lakia, niin mitä sitten, Haanpää kysyy.
OAJ:n mielestä myös oppilaan ja opiskelijan oikeus hyvän oppimisen tukemiseen on lakiluonnoksessa turhan ympäripyöreästi määritelty.
Järjestön mielestä säännösten pitäisi olla velvoittavampia ja täsmällisempiä.
. Toivottavasti vireillä oleva oppilashuoltolaki muuttaa tilannetta, hän toteaa.
Onnelan mukaan koulupsyyk-
karit ovat vajaassa kahdessa vuodessa löytäneet hyvin paikkansa
kouluyhteisöstä. Myöskään uudesta laista
ei käy ilmi, mitä oikeus oppilashuoltoon konkreettisesti tarkoittaa ja mihin se oppilaitoksia
velvoittaa. Työmarkkinalakimies Sanna Haanpään mukaan toiminnasta on saatu hyvää palautetta.
. Hän näkee koulumaailmassa suurta tarvetta ennaltaehkäisevälle mielenterveystyölle.
Erityisesti kouluihin tarvittaisiin lisää yhteisöllisyyttä.
. Jos
luokan oppilaista tulee tiivis porukka heti kun koulu alkaa, se ehkäisee kiusaamista.
. Kyselyyn vastasi yli tuhat
opettajaa eri puolilta maata.
Alle viisi prosenttia vastaajista piti oppilashuoltotyön resursseja riittävinä. Ruokailuja jätetään väliin ja
korvataan ruoka energiajuomalla.
Itsetunto-ongelmat vaivaavat
erityisesti tyttöjä, joilla on kova
paine vastata yhteiskunnan vaatimuksiin.
. Koulupsyykkarin luo tullakseen oppilaalla ei tarvitse olla iso
ongelma, vaan mikä tahansa arkinen asia, joka mietityttää, Onnela kuvailee.
Hänen mukaansa osalla nuorista ovat nykyisin perusarjenhallintataidot hukassa. Tietokoneella istutaan aamuneljään asti, vaikka
kouluun pitäisi herätä seitsemältä. Oppilaalle ja opiskelijalle pitäisi tulla laista selkeä käsitys, mihin hänellä on oikeus. Opettajat kokivat oppilashuoltotyön kuormittavan heitä ja vievän voimia
perustyöltä. Koulupsykologeista ja -kuraattoreista on monissa kouluissa vajetta.
. Jos se näin
tekee, kyse on pikemminkin poliittisten ajatushautomojen tukemisesta.
Anita Kärki
Keskisuomalaisessa
apollon tietäjät
OIKEUSKANSLERI Jaakko Jonkka on todennut pitä-
vänsä oppilashuollon vuosikausia jatkunutta epätyydyttävää tilannetta perusoikeuksien näkökulmasta kestämättömänä.
Myöskään opettajien mielestä oppilaan oikeus
saada oppimiseensa ja koulunkäyntiinsä tukea varhaisesti ja ennaltaehkäisevästi ei toteudu.
OAJ julkaisi hiljattain tutkimuksen, jossa selvitettiin muun muassa oppilashuoltotyön toimivuutta ja resursseja kouluissa. Tapaamisten näkökulma on ratkaisukeskeinen. Jos joku jää yksin tai kokee kiusaamista, se vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen, Onnela sanoo.
Koulupsyykkarin mielestä ryhmäytymiseen tulisi kouluissa kiinnittää enemmän huomiota. Psykiatrista apua
tarvitsevat oppilaat ja perheet saattavat joutua jonottamaan jopa puoli vuotta.
Linjaus, ei päätös
LINJAUS. Esimerkiksi jännittämisen
hallintaan pystytään jo muutamalla kerralla keksimään keinoja, Onnela kertoo.
ONNELAN mielestä oppilashuol-
to toimii suomalaisissa kouluissa hyvin, mutta sen resurssit eivät ole kohdallaan. Kaikki toiminta mitä kouluilla voidaan järjestää, missä lapset
ja nuoret voivat toimivat yhdessä, edistää osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Oppilashuollon toteutumisen seuranta
jäämässä yhä puutteelliseksi
OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖ OAJ toivottaa
koulupsyykkarit tervetulleiksi kouluihin. Oppilaalla tai opiskelijalla olisi oikeus saada palveluja kiireellisissä tilanteissa heti ja muutoin viimeistään seitsemän päivän kuluessa.
OAJ pitää lain tavoitteita erittäin kannatettavina.
Lakiluonnoksessa ei kuitenkaan määritellä lainkaan, miten lain toteutumista valvotaan.
Sanna Haanpää muistuttaa oikeuskanslerin kiinnittäneen useita kertoja huomiota siihen, ettei voimassa olevassa laissa ole säädöksiä oppilashuollon
toteutumisen seurannasta.
. Pitkiä asiakkuuksia ei pyritä
luomaan.
. Asioista keskustellaan, mutta toteuttaminen jää liian usein vain opettajan harteille.
Opettajien mukaan ongelmaoppilaita ei saada
psykologille riittävän nopeasti. Pitäisi olla hyvä kouluissa ja
harrastuksissa, olla paljon kavereita ja hyvä ulkonäkö. Mitä hyvän
Lapsille ja nuorille hyvässä kunnassa voi oppia, liikkua,
leikkiä, harrastaa ja syödä hyvin sekä elää turvallisesti. Kuva: Petra Pöyliö
oppimisen tukeminen hänen kannaltaan tarkoittaa
ja jos se ei toteudu, mihin siitä voi valittaa.
Hallituksen pyrkimys on siis oikea, mutta toteutus ja lähtökohta väärä: hallitus ei voi jakaa tutkimusrahaa oman
kiinnostuksensa ja innostuksensa perusteella. Koko kansallisvarallisuus keskittyi asevoimien kehittämiseen samalla kun kansalaisten asema kurjistui.
Valta Pohjois-Koreassa näyttää kuuluvan maan sotilaseliitille, joka käyttää Kimin suvun edustajia keulakuvanaan.
Jyrki Iivonen
Pohjalaisessa
Oppilashuollon toteutumista ei nykyisessä lainsäädännössä seurata. Eikö olekin hieno sana, hallituksen lempitermi.
Kati Myllymäki, sote-selvittäjä ja sote-järjestämislakityöryhmän jäsen, kirjoittaa Helsingin Sanomissa otsikolla
Hallituksen sote-uudistus on absurdi murhenäytelmä.
Myllymäen mukaan poliitikkojen rohkeuden puute näkyy siinä, että päätösten sijaan tehdään linjauksia ja puhutaan mahdollistavista malleista
- Tämä tarkoittaa, että epämääräiset linjaukset voidaan
tulkita jokaisen puolueen ja ministerin kotikunnan eduksi, Lääkäriliiton entinen puheenjohtaja, Kouvolan terveysjohtaja suomentaa.
Että kuunnellaanpa tällä korvalla etevää valtaeliittiämme.
Pentti Manninen. Kun niin ei ole,
komentoa pitää joku muu kuin opettaja, yhä useammin
perusopetuslain voimankäyttöpykäliä nerokkaasti tulkitseva häirikköpoika tai -tyttö.
Vesa Kärkkäinen
Savon Sanomissa
Kaikista erimielisyyksistä huolimatta ravitsemuksen perussääntö ei ole muuttunut: jos et syö, kuolet.
Sen vastakohdassa, savolaisdieetissä, pitää syödä paljon ja kaikenlaista, jolloin mukana menee jotain terveellistäkin
Hän on kantanut vastuunsa ja
antanut vastuuta. Arvot ja asenteet ovat syvällä,
Vesterinen naurahtaa.
Keskustanaisiin hän haluaa
tuoda uusmaalaista painoarvoa.
Työpaikka vei Vesterisen Keravalle vuonna 1996. Puheenjohtajalla on hyvä olla poliittista meriittiä.
Työrukkasia voi sitten jakaa muille, Vesterinen toteaa.
VESTERINEN upottaa itse mielellään kätensä meneillään olevaan
keskustan järjestötyön uudistamiseen.
Hän kun on myös keskustan
puoluevaltuuston ja sen hankevaliokunnan jäsen.
Vesterinen kokee itsensä viestinviejäksi: viesti kulkee ruohonjuuritasolta puoluejohtoon saakka.
. Lähden reippaasti mukaan. Kuva: Markus Manner
Työrukkaset sopivat käteen
Vihtiläinen Eeva Vesterinen pyrkii keskustanaisten varapuheenjohtajaksi
PAULIINA POHJALA
HELSINKI
Eeva Vesterinen, 38, ilmoittautuu ensimmäisenä keskustanaisten varapuheenjohtajakisaan.
. Olemme kaikki samassa keskustaperheessä, eikä
yhden paikka ole toiselta pois.
Vesterisen mielestä puoluevaltuuston jäsenet voisivat keskustella enemmän kokousten välilläkin.
. Mitään se ei ota, mutta antaa mielettömiä mahdollisuuksia tuoda naisten ääntä esille, Vesterinen sanoo.
KESKUSTALAISESTI ajatteleva
naisverkosto on lähellä Vesterisen sydäntä.
Hän kasvoi Viitasaarella Keitelepohjan kylällä ?navetassa, saappaat jalassa ja osuuskaupan jäsenyys takataskussa?
.
Keskustalaisuus on aina ollut
hänelle itsestäänselvyys.
. Ei vaadita asioita härkäpäisesti, vaan esitetään ratkaisuja, Vesterinen ohjeistaa.
Keskustan laatima selviytymissuunnitelma Suomelle on Vesterisen mielestä vastuullisen oppositiopuolueen helmi.
. 6
12.4.2013
Puoluevaltuuston jäsenet voisivat keskustella kokousten välillä Facebookissa, Eeva Vesterinen vinkkaa. Työllä on selkeä alku, keskikohta ja loppu. Syntyi 12 kokonaisuutta, joista yksi on esimerkiksi
puolueen viestintä. Se
on hyvin mietitty kokonaisuus,
Vesterinen innostuu.
KESKUSTANUORTEN Jouni Ovaska
oli Vesterisen mielestä onnistunut
valinta puoluevaltuuston johtoon.
Hän toivoo, että keskustalaiset
uskaltavat jatkossakin valita uusia
ihmisiä uusiin tehtäviin.
. Vaikuttamispaikoista ei kannata tapella. Tällä kertaa uudistustyö näkyy
ja tuntuu, hän vakuuttaa.
. Selviytymissuunnitelmaan
kirjoitetaan aina vain uusia osia.
Nyt siihen kirjoitetaan hallituksen
kehysriihen jälkeistä aikaa, Vesterinen toteaa.
FAKTA
Puoluevaltuusto esittelyssä
Suomenmaa esittelee kevään aikana yhden puoluevaltuuston jäsenen jokaisesta keskustapiiristä.
Uudenmaan piiriä puoluevaltuustossa edustavat Eeva
Vesterinen Vihdistä, Jasi Kuokkanen Vantaalta,
Johanna Tikanmäki Espoosta, Petri Kalmi Nurmijärveltä, Veijo Peltonen Mäntsälästä, Marja Nurme Porvoosta ja Marja-Leena Laine Hyvinkäältä.. Keskustajohtaja Juha Sipilän
johtama projekti avautuu helposti it-alalla työskentelevälle Vesteriselle.
. Toivon, että järjestötyön valtava merkitys nähdään myös paikallispolitiikassa.
TÄMÄ ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun puolueen järjestötyötä uudistetaan, Vesterinen
myöntää.
Hän on itsekin nähnyt monia
uudistusprosesseja. Hänellä on vaikeasti vammainen isä
ja erityislapsi.
. Minun on helppo asettua toisten ihmisten asemaan näihin perheisiin liittyvissä kysymyksissä ja
kannanotoissa.
KANSANEDUSTAJA Elsi Katai-
nen hakee jatkokautta keskustanaisten johdossa, mutta nykyiset varapuheenjohtajat Kristiina
Ruuskanen ja Eija Sippola jättäytyvät pois puheenjohtajistosta.
Keskustanaiset valitsee seuraavan kaksivuotiskauden puheenjohtajiston edustajakokouksessaan Turussa kesäkuussa.
Vesterinen on ollut tyytyväinen
puheenjohtaja Kataiseen.
. Puolueen tilanne tuotiin kerralla pöytään. Puoluevaltuustolla voisi olla
oma Facebook-sivu, hän vinkkaa.
OPPOSITIOPOLITIIKASSAKIN pitää
Vesterisen mielestä muistaa, että
maltti on valttia.
Hän ei halua nähdä keskustalta ylilyöntejä.
. Naisten kädenjäljen tulee näkyä politiikassa, lapsiperheiden
asioissa varsinkin.
Vesterinen on asunut sekä ydinperheessä, uusperheessä että yhden vanhemman perheessä. Nykyisin hän viihtyy perheensä kanssa Vihdissä.
KESKUSTANAISIA tarvitaan Vesterisen mielestä siinä missä keskustanuoriakin.
Molemmat tarjoavat matalan
kynnyksen paikkoja vaikuttamiseen.
. Mutta nyt
hänellä on aivan erilainen kutina
Perustuslakivaliokunta, sivistysvaliokunta ja
sosiaali- ja terveysvaliokunta antavat sille lausunnon.
Perustuslakivaliokunta joutunee puntaroimaan myös, mikä
merkitys on oikeuskanslerin keskiviikkoisella kannanotolla.
KESKUSTAN mielestä koko rakennelakiesitys olisi pitänyt vetää
pois oikeuskanslerin moitittua
valmistelun eritahtisuutta.
Kuntaliitoksia ohjaavan rakennelain on määrä tulla voimaan
heinäkuun alussa. Hän tulkitsi, että Suomi on sekä poliittisessa että laillisuuskriisissä.
. Hän antoi Eduskuntatalon takapihalla lausunnon Yle Uutisten toimittajalle.
Niinpä iltauutiset tiesivät kertoa pääministerin kannan suomalaisille: Oikeuskanslerin kannanotto ei vaikuta kuntauudistukseen.
. Kansanvallan aliarvioinnit,
selvitystilat ja laillisuuskriisit vilisivät, kun keskusta ja
perussuomalaiset pilkkoivat hallituksen toimia.
Äkäisimmät haluaisivat laatia kuntaremontin lait
monimutkaisessa perustuslain säätämisjärjestyksessä.
EI PÄÄMINISTERI kuitenkaan heittäytynyt ihan sanattomaksi. Nyt koetellaan jo eduskunnankin arvovaltaa antamalla keskeneräinen lakiehdotus eduskunnan käsittelyyn.
Asettuuko hallitus korkeimman
laillisuusvalvojan yläpuolelle?
FAKTA
Näin kuntarakenteen
uudistus etenee
Lakiesitys lähtee seuraavaksi valiokuntiin.
Eduskunnan hallintovaliokunta käsittelee lakiesityksen
ja valmistelee päätösehdotuksen täysistunnolle.
Perustuslakivaliokunta, sosiaali- ja terveysvaliokunta ja sivistysvaliokunta antavat lausuntonsa hallintovaliokunnalle.
Lain on tarkoitus tulla voimaan heinäkuun alussa.
Kuntien on lain mukaan ilmoitettava marraskuun
loppuun mennessä, minkä kuntien kanssa ne selvittävät liitosta.
Selvitys pitää saada valmiiksi ensi vuoden heinäkuuhun
mennessä. Eikö tämän voi sanoa niinkin
päin, että uudistus on epäonnistunut, vasen ryhmän Markus Mustajärvi tulkitsi.
KESKUSTAN Tapani Tölli kyseli,
pyyhkiikö hallitus pöytää oikeuskanslerin kannanotolla. Sosiaali- ja
terveydenhuollon järjestämislakia valmistelee työryhmä, jolla on
työaikaa vuoden loppuun.
Hallitus laajensi työryhmän kokoa 21 uudella jäsenellä, joten se
on ennätyssuuri, 35-jäseninen.
OIKEUSKANSLERIN mukaan hallituksella ei ole vielä riittävän täsmällistä sote-linjausta. Rakennelain käsittelee
hallintovaliokunta. Kääriäinen tulkitsi sen moitteiksi halli-
tuksen kuntauudistuksen valmistelutyölle.
KUNTAMINISTERI kuittasi politiikan veteraanin esityksen olan kohautuksella.
Eduskunta kävi keskiviikkona
kiihkeän keskustelun kuntarakennelaista, kun kuntauudistuksen
ensimmäinen esitys ehti eduskuntaan. Kuva: Lehtikuva / Heikki Saukkomaa. 7
12.4.2013
UUTISANALYYSI
Katainen lausui takapihalta
tarvittavia lisälinjauksia tullaan tekemään hyvinkin pian, pääministeri sanoi.
Toimittaja varmisti vielä, että tällä päätöksellä ei siis
ole minkään valtakunnan merkitystä kenellekään.
. Se olisi valtiomiesteko, ja pelastaisi tämän
vaikean asian, Kääriäinen kannusti.
Hän viittasi oikeuskansleri
Jaakko Jonkan lausuntoon. Hallitus
halusi kuitenkin jatkaa rakennelain käsittelyä luvaten esitellä
sote-linjauksia toukokuulla ennen rakennelain lopullista käsittelyä.
Keskusta yritti ottaa käsittelyyn
parin viikon aikalisän, mutta hal-
litusrintama kaatoi Elsi Kataisen
pöydällepanoesityksen numeroin
60?39, poissa 100.
Keskustaedustaja perusteli pöydällepanoa sillä, että kuntauudistusta johtava pääministeri Jyrki
Katainen (kok.) puuttui keskustelusta.
KOKO opposition, keskustan, perussuomalaisten ja vasen ryhmän
edustajat arvostelivat, että hallitus
ylenkatsoo oikeuskanslerin moitteita.
Oikeuskanslerin mukaan kuntarakenneuudistuksen ja soteuudistuksen valmistelun eritahtisuutta ei voi pitää onnistuneena
ratkaisuna, kun asiaa tarkastelee
perustuslaissa turvattujen kansanvaltaisuuden, osallistumisoikeuksien, oikeuden tulla kuulluk-
si ja kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta.
. Asettuuko hallitus maan korkeimman laillisuusvalvojan yläpuolelle, Tölli kysyi.
Juha Rehula muistutti, että hallitukselta on tullut toistuvasti eräpäiviä ja lupauksia.
. Tätä ei sen takia tarvitse jättää pois käsittelystä, ja
Uskaltaako kysyä,
olisiko sitä eduskunnan edessä
kehdannut esittääkään?
VANTTERA lausunto pääministeriltä.
Uskaltaako kysyä, olisiko sitä eduskunnan edessä kehdannut esittääkään?
Meinaan, perustuslain mukaan oikeuskansleri on se korkea
herra, joka valvoo valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta.
Pentti Manninen
Valtiomiestekoa ei nähty
PENTTI MANNINEN
HELSINKI
MINISTERI Henna Virkkunen
(kok.) ei intoutunut sellaiseen
valtiomiestekoon, johon keskustakonkari Seppo Kääriäinen häntä yllytti kuntarakennekeskustelussa eduskunnassa.
Kääriäisen mielestä nyt olisi sopiva aikaa vetää rakennelaki pois
eduskunnasta ja siirtää kuntauudistus kaikkien puolueiden yhteiseen
parlamentaariseen valmisteluun.
. Oppositio sai siitä uutta virtaa. Myös päätökset liitoksista pitää tehdä viimeistään tällöin, jos kunta haluaa saada liitosavustusta.
Lähde: STT
Kuntaministeri Henna Virkkunen ei niele opposition arvostelua. Ministeri Virkkunen, yllättäkää jopa keskusta. Oikeuskansleri teki päätöksen kanteluihin ja kantelun jättäneille sillä on
varmasti merkitys, Katainen katsoi
PÄÄMINISTERI Jyrki Katainen ei pitänyt tarpeellisena
osallistua keskusteluun, kun hänen johtamansa suurkuntahankkeen ensimmäinen pala pääsi keskiviikkona
kansanedustajien käsiin.
Aiemmin päivällä oikeuskansleri Jaakko Jonkka
moitti hallituksen valmistelua epäonnistuneeksi
Kättelyvuorossa Jouko Makkonen, jonka vieressä Kari Mielonen. Hänestä ne ovat niin paljon
tärkeämmät kuin EU-vaalit.
-Nyt olisi hyvää aikaa laittaa
puolueen oma koneisto iskukuntoon, jotta olemme valmiita
vuonna 2015, Pitkonen sanoi.. Esitänkin venäjän ja kiinan kielen opiskelun lisäämistä
eri asteissa koulutuksissa, näissä
maissa on meidän tulevaisuuden
markkinat, Makkonen maalaili.
Puoluevaltuuston puheenjohtaja Ovaska muistutti Makkoselle, että keskusta on pärjännyt vaaleissa myös hyvin unioniin liittymisen jälkeen.
-Puolueen EU-linja vaatii nyt
kirkastamista. ItäSavosta oli nimenomaan esitet-
ty toive saada alustajaksi ?tulevaisuuden lupaus. eikä ?kyllä -linjaa.. Makkonen ei nähnyt Suomen
kaupan mahdollisuuksia Euroopan suunnassa.
-Ne ovat Kaukoidässä ja Venäjällä. Kuva: Päivi Vento
Ovaskalla piirikokousdebyytti
Itä-Savon piiri oli halunnut puoluevaltuuston tuoreen puheenjohtajan kokousalustajaksi
PÄIVI VENTO
SAVONLINNA
KESKUSTAN valtuuskunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska kirjoitti itäsavolaisten evästyksiä muistiin kynä sauhuten. Tulevassa puoluevaltuustossa tullaan varmasti muotoilemaan puolueen
kantaa ja annetaan samalla lähtölaukaus EU-vaaleihin valmistautumisessa, Parkkinen sanoi. Hän
näkee, että puolueen on muotoiltava kantansa miettien sitä, mikä
Hallituksen
politiikkaa
arvostellaan
kentällä omien
kannattajien
toimesta.
meistä on EU:ssa hyvää ja säilyttämisen arvoista ja kääntäen, mikä
nykyisessä EU-politiikassa ei ole
keskustan linjan mukaista.
Savonrantalainen Jouko Makkonen näki Suomen liittymisen
Euroopan Unioniin olevan syy
keskustan heikkoon menestykseen.
-On vaikeaa tunnustaa virhettä jälkikäteen. Keskustalla ei ole ?ei-lin-
jaa. Hän
muistutti, että unioniin lähdettiin
saamaan enemmän kuin maksamaan, mutta kuinka onkaan käynyt. Piirin puheenjohtaja Matti-Pekka Parkkinen enteili perussuomalaisten olevan kova luu parlamenttivaaleissa.
-Heillä on vahva ?ei -linja?
EU:lle. kuten MattiPekka Parkkinen Ovaskaa kutsui.
Ovaska totesi alustuksessaan
ymmärtävänsä hyvin, miksi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vaati pääministeri Jyrki Kataisen eroamista
Ovaskasta erikoinen piirre on,
että hallituksen politiikkaa arvostellaan kentällä kovin sanoin omien kannattajien toimesta.
-Keskustalla oppositiopolitiikka
on päässyt vauhtiin ja me pystymme keskustalaisina ympäri maan
ylpeänä allekirjoittamaan sen, mitä oppositio ajaa, hän huomautti.
KOKOUKSESSA tulevat EU-vaalit
nousivat keskustelluimmaksi aiheeksi. Lisäksi EU-vaaleissa pärjätäksemme meidän on saatava kannatus kohoamaan Jyväskylän eteläpuolella sekä suurissa
kaupungeissa, Ovaska sanoi.
Puheenjohtaja Parkkinen toi
esille sen, että tällä hetkellä, Kataisen hallituksen Suomessa, EU:n
maatalous- ja aluepolitiikka ovat
suomalaisen maaseudun ainoa
turva.
Ari Pitkonen Kerimäeltä haluaisi, että puolueessa katsottaisiin
jo vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. Suomi voisi olla itsenäinen ja kansainvälinen eikä
tuohon jälkimmäiseen tarvita EUjäsenyyttä, Makkonen lausui. Keskiviikkoinen Savonlinnassa pidetty piirikokous oli ensimmäinen, johon
Ovaska osallistui puoluevaltuuston puheenjohtajan roolissa. 8
12.4.2013
Puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska tutustui itäsavolaisiin. Kirjaamista
riittikin, sillä kokousväki innostui
keskustelemaan ja kysymään puheenjohtajalta keskustan EU-poliittisista linjauksista tuleviin EUvaaleihin sivuten nuorison houkuttelemista keskustan toimijoiksi, unohtamatta valtakunnan politiikkaa.
-Pyrin puoluevaltuuston puheenjohtajaksi kuunnellakseni kentän tuntoja ja välittääkseni ne puolueen johdolle sekä kertoakseni johdon terveisiä kentälle päin, Ovaska totesi
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho jätti itse sakkotuomion
jälkeen hallintovaliokunnan puheenjohtajuuden, kun
muiden ryhmien puheenjohtajat sitä toivoivat.
Perussuomalaiset haluavat eduskunnan käsittelevän
jollakin tavalla keskustan kansanedustajan Antti Kaikkosen saamaa ehdollista vankeustuomiota.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä keskusteli torstaina vaalirahajupakasta Kaikkoselle tulleesta ehdollisesta vankeustuomiosta, mutta jätti päätösten teon ensi viikkoon.
Perussuomalaiset odottavat, että torstaina poissa kokouksesta ollut eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko
Ruohonen-Lerner pääsee mukaan päätöstä tekemään.. Nimi
kirjattiin rekisteriin kaksi viikkoa
sitten ja poistettiin sieltä eilen.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero
katsoo, että kyse on KRP:n sisäisestä virheestä. Hän
ei nähnyt Putinin nimen listaamisen taustalla poliittisia motiiveja.
Presidentti ei usko, että tapauksesta jäisi säröä Suomen ja Venäjän suhteisiin.
. 9
12.4.2013
Sote-työryhmässä 35 jäsentä: ?Maailmanennätys?
PAULIINA POHJALA HELSINKI
SOTE-UUDISTUSTA valmisteleva työryh-
mä kasvoi 35 jäsenen kokoiseksi.
Se täydentyi keskiviikkona 21 uudella jäsenellä.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) korosti STT:lle, että
jokainen hallituspuolue sai esittää uusia
jäseniä ja hän hyväksyi ne kaikki.
. Poliisi ei kerro, kuinka paljon väkeä listalla on.
MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma
paljasti keskiviikkona, että Putinin
nimi oli keskusrikospoliisin tietojärjestelmässä, joka sisältää rikoksista epäiltyjen nimiä.
Kurenmaan mukaan tiedon Putinin rekisterimerkinnästä vuoti julkisuuteen todennäköisesti
poliisi mutta vuotaja saattaa olla
myös muu virkamies.
Paatero sanoo, että hänen asemansa riippuu ministerin luottamuksesta. Poliisien tietojärjestelmien käyttö on viime aikoina ollut
useita kertoja suurennuslasin alla. Tämä on varmasti yksi kaikkien aikojen
suurimmista ellei peräti suurin työryhmä, Laaninen huomautti.
Kokoomuksen kansanedustajan Lasse
Männistön mielestä uusi sote-työryhmä
on ?melkoinen kansankokous?
.
SOTE-TYÖRYHMÄN pitää laatia väliraportti kesäkuun loppuun mennessä.
Siihen tulee sisältyä ehdotukset tehtävistä, joista noin 20 000?50 000 asukkaan kunnalla sekä yli 50 000 asukkaan
kunnalla voi olla järjestämisvastuu.
Kesäkuussa hallituksen iltakoulussa on tarkoitus käsitellä sote-uudistuksen tarkempia lainvalmistelun linjauksia. Turbo päälle sote-valmisteluun.
Sote-työryhmään 21 (!) uutta jäsentä
ja erillisjaosto sorvaa lisäinfoa 15.5. (!)
mennessä eduskunnan käyttöön. KRP:n mukaan kyse on salassa pidettävistä tiedoista, joista ei
kerrota julkisuuteen. Kyse ei ollut pilasta, sanoo apulaispäällikkö Tero
Kurenmaa.
Nimen kirjaamisesta päätti
alustavien tietojen mukaan yksi ihminen. Sillä voidaan palkata kouluihin psykologeja
ja kuraattoreita, Gustafsson kehui.
Keskustan Anne Kalmari toivoi ministerin puheenvuoron lämmittämänä, että lasten tarpeet todellakin asetetaan rahan edelle.
Kalmarilla oli pitkä lista, mitä pitäisi tehdä:
. Varmaan todella dynaaminen työote
tällaisella komppanialla. Se on aivan uusi laki. Tapaus on herättänyt Venäjällä huomattavasti
vähemmän huomiota kuin Suomessa.
lyhyesti
Lapset vai rahat?
KESKUSTAN kansanedustaja Inkeri Kerola ihmetteli torstaina eduskunnan
kyselytunnilla, asettaako hallitus lapset ja rahat
vastakkain.
Kansanedustajia huolestutti laajasti koulujen
työrauha ja lasten hyvinvointi.
Opetusministeri Jukka
Gustafsson (sd.) vakuutti
olevansa viimeinen, joka Jukka Gustafsson.
asettaa päätöksenteossa
lapset ja rahat vastakkain.
. Panii-
kin makua, keskustan kansanedustaja
Anu Vehviläinen kirjoitti.
. Pitäisikö vielä kysyä, josko presidentti haluaisi nimetä vaikka kymmenen ja sitten esimerkiksi Yhdistyneet Kansakunnat vaikka parikymmentä, Männistö lohkaisi.
KESKUSTAN puoluesihteeri Timo Laaninen halusi antaa tunnustusta hallitukselle.
. Se on tehnyt maailmanennätyksen.
Ministeri MGR nimesi sote-työryhmään
35 jäsentä plus kuusi asiantuntijaa. Se on kohtuullisen mojovan kokoinen työryhmä, Guzenina-Richardson
myönsi.
Työryhmän suuruutta ihmeteltiin
myös Facebookissa.
. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että sellainen virhe on voinut sattua, Niinistö sanoo.
Niinistö uskoo, että tapaus saa
poliisihallinnon pohtimaan, millä perusteilla tietoja kerätään. Siihen on varattu 13 miljoonaa
euroa rahaa. Lakiesitys kirjoitetaan valmiiksi syksyn aikana.
Se on kohtuullisen
mojovan kokoinen
työryhmä.
KRP Putin-kirjauksesta:
Kyse oli virheestä, ei pilasta
STT
HELSINKI
KESKUSRIKOSPOLIISI (KRP) pitää
presidentti Vladimir Putinin nimen päätymistä rekisteriinsä silkkana virheenä. Ei
puutu asiantuntemusta, eikä jäsenkirjoja, keskustan varapuheenjohtaja Annika
Saarikko totesi.
. Ei terve. Keskusrikospoliisi
pahoittelee tekemäänsä virhettä.
Valtakunnansyyttäjänvirasto selvittää, oliko kyseessä rikos.
Poliisihallitus tarkastaa rekisteriä
yleisesti ja katsoo, löytyykö siitä
muita virheitä.
Epäiltyjen rekisteriin on käyttöoikeus noin tuhannella poliisil-
la. Presidentin lehdistöavustaja sanoi
Kommersant-lehdelle, ettei usko
Putinin ryhtyvän asiassa mihinkään toimiin.
Suomen Moskovan-suurlähetystöön ei ole tullut venäläiseltä medialta yhteydenottoja Putin-merkinnästä. 21 uutta jäsentä sotea säätämään. Juuri tänään käsittelimme opiskelijahuoltolakia,
Gustafsson kertoi.
. Perukaa pienten lukioiden lopettamissuunnitelmat,
perukaa ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen leikkaukset, pitäkää huolta kunnollisesta kouluruuasta.
Keskustan Aila Paloniemi huomautti ministerille, että
kuntien valtionosuusleikkaukset pahentavat vielä entisestään kuntien ja koulujen tilannetta.
Perussuomalaiset:
Kaikkos-tapaus eduskunnalle
Presidentti Vladimir Putin suhtautuu tapaukseen ironialla eikä ole ryhtymässä asiassa mihinkään
toimiin. Kyllä tämä on paremminkin
meidän kotikeittiömme sotku.
Presidentti Vladimir Putin suhtautuu tapaukseen ironialla. KRP ei ole toistaiseksi pidättänyt ketään virasta. Poliisien on esimerkiksi epäilty kaivelleen edesmenneen hiihtäjän Mika Myllylän tietoja.
PRESIDENTTI Sauli Niinistö hämmästelee Putinin päätymistä
KRP:n rekisteriin.
. Kuva: Mikhail Klimentyev/Lehtikuva
PERUSSUOMALAISET haluavat selvyyden, voiko keskustan Antti Kaikkonen jatkaa tuomion jälkeen suuren valiokunnan varapuheenjohtajana.
Ylen uutisen mukaan perussuomalaiset eivät hyväksy,
että Antti Kaikkonen jatkaa ehdollisen vankeustuomion
jälkeen suuren valiokunnan varapuheenjohtajana
Mistä. Millaista työtä. Minne olet jo
hakenut?
. Pariin viikkoon töitä ei ole ehtinyt hakemaankaan, kun aika on
mennyt blogiasioiden parissa,
Mackiewicz nauraa.
Molemmat ovat koulutukseltaan maistereita. Kuva: Samuli Nissilä
?Emme säästele itseke
Korkeakoulutetut työttömät perustivat blogin, jossa kertovat osaamisestaan työnantajille
SAMULI NISSILÄ
HELSINKI
MIKÄ NEUVOKSI, jos korkeasta
koulutuksesta, kielitaidosta ja
kansainvälisestä työkokemuksesta huolimatta töitä ei vain
löydy?
Janina Mackiewicz ja Michaël
Vanamo tarttuivat ongelmaan perustamalla työnhakublogin, jossa
he kertovat osaamisestaan. Kunhan ei lue kaikkia netti-
kommentteja, Mackiewicz täydentää.
Erityisesti heitä on kehuttu siitä,
että he ovat antaneet akateemiselle työttömyydelle kasvot.
BLOGISSA on käynyt jo kolmetuhatta vierailijaa.
?Knock on our door. Eihän meitä edes kutsuta
haastatteluun, Mackiewicz puuskahtaa.
. Kilpailu on kovaa, Vanamo sanoo.
Työnhaun ongelmana on se, että osa paikoista on vain nimellisesti auki, sillä paikat on jo pedattu joillekin tietyille henkilölle.
. Työnantajat ajattelevat, että emme sitoudu kuin puoleksi vuodeksi, vaikka motivaatiota
olisikin, Vanamo selventää.
Koulun penkille haastateltavat
eivät halaja.. On raastavaa selittää omaa tilannettaan ja vastata samoihin
kysymyksiin päivästä toiseen,
Mackiewicz harmittelee.
Moni on nähnyt työttömyyden
mukavana pikku lomana ja kehottanut nauttimaan vapaa-ajasta.
. Myöhemmin blogiin liittyi pari kohtalotoveria lisää.
. Ei tästä voi nauttia, koska kaikki on epävarmaa, Mackiewicz tähdentää.
. Eräällä työtä hakevalla kaverilla on tapana ennen hakemuksen kirjoittamista soittaa ja varmistaa, että paikka on aidosti auki, Vanamo kertoo.
MACKIEWICZ on hakenut töitä
elokuusta lähtien, Vanamo joulu-
kuusta. Ihmisillä on tapana ensimmäisenä kysyä, mitä teet työksesi, Mackiewicz sanoo.
Kun vastaa etsivänsä työtä, seuraa usein jatkokysymyksiä. Molemmat ovat lähettäneet kymmeniä hakemuksia.
. -blogi on
englanninkielinen, koska blogistit etsivät töitä sekä Suomesta että ulkomailta.
Töitä ei heille ole tarjottu, vielä.
Sen sijaan sanomalehdet, TV ja
radio ovat kiinnostuneet asiasta.
. On hirveää joutua pettymään niin monta kertaa,
Mackiewicz kuvailee.
Työnhakijoita harmittaa, että
ihmistä arvioidaan hänen tekemänsä työn kautta.
. Rahat ovat niin tiukassa, että ei
esimerkiksi pysty matkustamaan,
Vanamo jatkaa.
KORKEASTA koulutuksesta on
haittaa pyrittäessä töihin, joissa
tutkintoa ei tarvitse.
. Sitten tulee
kieltävä vastaus. 10
12.4.2013
Michaël Vanamo ja Janina Mackiewicz pelkäävät,
että heikko työtilanne saa korkeasti koulutetut
suomalaisnuoret suuntaamaan ulkomaille. Ajatukset menevät vuoristorataa. Välillä on toiveikas olo ja uskoo, että nyt natsaa. Päätimme, että emme säästele itsekehuissa, kun markkinoimme itseämme, Mackiewicz kertoo.
He kertovat saaneensa rohkeasta ja epäsuomalaisesta toimintatavastaan yksinomaan positiivista palautetta.
. Mackiewicz on
valmistunut valtiotieteistä, Vana-
mo yhteiskuntatieteistä.
Brysselissä asuneina he työllistyisivät mielellään tehtäviin, joissa tarvitaan EU-osaamista.
Valtion tuottavuusohjelmat ja
muut säästötoimet kuitenkin vähentävät alan avoimia työpaikkoja.
Yliopistotutkintoa ennen tein
jo AMK-tutkinnon. Yritysideaan voisi paneutua
paremmin sitten, kun on jo toimeentulo, Vanamo toteaa.
Työnhakublogiin voi tutustua
osoitteessa http://knockonourdoor.wordpress.com
Korkeakoulutettujen yhä
hankalampi saada töitä
AKATEEMINEN työttömyys on noususuunnassa, Akavan ekonomisti Heikki Taulu sanoo.
Kasvu on poikkeuksellisen nopeaa. Puolueen
oma koneisto toi tietoomme vaalituloksia noin puoli tuntia nopeammin kuin tasavallan virallinen laskenta, joten
monasti saimme utelevan puhelinsoiton myös Motista.
HETI puolen yön jälkeen Arvo Korsimo soitti ja komensi meidät . jos tarkkoja ollaan . Silloin
laskenta kesti yli puolen yön, joten jännitystä riitti.
Tiesimme, että merkittävä ryhmä miehiä oli kokoontunut samassa tarkoituksessa ravintola Mottiin. Muistelen, ettei Ahti käyttänyt tuona iltana Motissa
yhtään puheenvuoroa.
ASIATHAN sitten kulkivat sillä tavalla, että syntyi kansanpuolueen Veli Merikosken ensin yritettyä Ahti Karjalaisen I hallitus, jossa olivat mukana keskusta, kokoomus,
kansanpuolueet ja SAK vasemmistona.
Minut Ahti pyysi pääministerin sihteeriksi ja ehkä minun on
myönnettävä toimimiseni toisentyyppisesti Ahdin ja Urhon
välitysmiehenä kuin mikä oli roolini, kun esimiehenäni olivat V. tulemaan heti Mottiin heidän
kabinettiinsa keskustelemaan vaalien jälkeisestä politiikasta.
Tai . Mutta noottikriisin lopulliseksi siirtämiseksi pois maan ja kansan normaalin toiminnan tieltä oli
Suomen saatava kaikin puolin onnistunut hallitusratkaisu.
Me puoluetyöntekijät kokoonnuimme toisen vaalipäivän illalla vanhan tavan mukaan puoluetoimistoon Pursimiehenkadulle seuraamaan vaalien tuloslaskentaa. On tyypillistä, että suhdannevaihtelut vaikuttavat erityisen
voimakkaasti vastavalmistuneisiin.
MEILLE vastikään tulleille kyllä selvisi ennen tuoleille istumistamme, mistä nyt on kyse. laskun maksamista
. Huomasimme, että
pöydän ympärillä istuivat UKK:n lisäksi Korsimo, Ahti Karjalainen, Kustaa Vilkuna ja vuorineuvos Veli Arvonen.
Viimeksi mainittu oli kaikkien hyvä tuttu ja yhteiskunnallisista asioista keskimäärää enemmän kiinnostunut
kansalainen, mutta kenties hän oli mukana illan ja yön
kaikkein viimeisintä toimenpidettä . Ei UKK sulkenut pois myöskään kokoomusta,
mutta piti välttämättömänä, että oikeiston edustajat valitaan suurella huolella.
Tuon periaatteen kabinettiväki ehdottomasti hyväksyi.
Kaikkien mielessä oli vielä yksi julkilausumaton kysymys:
kuka pääministeriksi?
Enemmistö meistä varmasti ajatteli, että paras ratkaisu
olisi Ahti Karjalainen, mutta nimi jäi mainitsematta. 11
12.4.2013
kolumni
On raastavaa selittää omaa
tilannettaan ja vastata samoihin
kysymyksiin päivästä toiseen.
Tamminiemen
saunassa 177.
URHO KEKKONEN?Ahti Karjalainen -asetelmaa ajatellen
mieleeni nousevat ensimmäiseksi eduskuntavaalit 1962.
Edellisvuoden noottikriisin selvittämiseksi me jouduimme ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin tasavallan presidentin valitsijamiesvaalien jatkoksi.
UKK tuli valituksi suurella äänienemmistöllä jatkamaan
entistä työtään. Korkeakouluista on jo pidemmän aikaa valmistunut enemmän väkeä kuin työmarkkinat vetävät.
Akateeminen työttömyys on kasvanut lähes koko 2000-luvun ajan.
Vastavalmistuneiden työttömyys kasvaa erityisen nopeasti.
Kasvunopeus on 35?40 prosentin luokkaa. Nyt tarvitsen
työkokemusta, en lisäopiskelua,
Vanamo toteaa.
Oman yrityksen perustaminen
on käynyt Mackiewiczin ja Vanamon mielessä, mutta sen aika ei
ole vielä.
. Sukselainen, Reino R.
Lehto, Johannes Virolainen ja Martti
Miettunen.
Jouko Loikkanen. Tänä vuonna vastavalmistuneita työttömiä on siis lähes puolitoistakertainen määrä
viime vuoteen verrattuna.
. Korkeakoulutettujen työttömyys kasvaa tuplavauhtia vähemmän koulutettuihin verrattuna.
. Ero on kuitenkin kaventunut.
Korkeakoulutettujen työttömyys johtuu osaksi suhdanteista.
Syynä ovat myös rakenteelliset ongelmat.
. varten.
huissa?
. Olen jo ollut työelämässä ja
käynyt johtamiskursseja, en halua
tuhlata valtion rahoja alkamalla
opiskella lisätutkintoja, vuonna
2007 valmistunut Mackiewicz sanoo.
. Kyse oli siitä, millainen hallitus vaalituloksen perusteella on maahan muodostettava.
Presidentillä olivat selvät sävelet: enemmistöhallitus
keskustalaisella johdolla ja mukaan on saatava myös vasemmistoa. kutsu oli paljon alastomampi:
tulkaa nyt heti tänne Motin kabinettiin!
Ja sinnehän sitä tietenkin mentiin. Yksi
syy siihen oli Ahdin seniltainen olotila eli kunto.
Yleensähän alkoholin nauttiminen ainakin alkuvaikutukseltaan vireyttää porukkaa ja niin se teki myös Urho
Kekkoselle: mielikuvitus pyörii, suunnitelmia syntyy, toimintavalmius kasvaa.
Ahdilla tuntui käyvän lähes päinvastoin: mielikuvitus jumiutuu, suunnitelmat jarruttuvat ja toimintavalmius häipyy. puoluesihteeri Pekka Silvolan, tiedotussihteeri Johannes Huumon, kunnallissihteeri Matti Kekkosen ja
minut, eduskuntasihteerin . Korkeakoulutettujen työttömyysaste on silti yhä matalampi
kuin vähemmän opiskelleiden. J
Minulla on kiinteä rautaside ja nahkasaapas, armeijan nahkakenkiä. Usein tahtoo päivänvalokin loppua kesken pitkien reissujen.
Koistinaho pitää parhaana puusuksivoiteena tervaa, johon hän nykyään sekoittaa kynttilää sekaan.
. 300-400 ihmistä kerä
puusuksikurssilaisten tekemiä suksia. Oli kerran lumisadeilma, enkä kellekään ilmoittanut mihin päin lähdin. Niitähän ei vedä mikään, jos oikein lumi tarttuu, kun ne on niin leviätkin. Tu-
likin hyvin lauha, ja lumi tarttui suksen
pohjaan. Laiton sen keskeltä halki, veistelin ja uunissa kuivasin. Koivusuksihan on hyvällä
kelillä hirviän liukas, eikä se lipsu.
PUUSUKSET olivat näyttävästi esillä Ylikiimingin Juopulilla järjestetyssä perinnehiihtotapahtumassa. Se sitten luistaa kelillä kuin kelillä sen
minkä luistaa. Puusuksilähtöön
osallistuneelle Juha Miedolle valittujen
suksien siteistä Koistinaho tuumasi leikkisästi, ettei hän omiin suksiin sellaisia
kyllä laittaisi.
. Aune oli sitten alkanut pimeällä
soitella kavereille, että missä päin minä
oikein olen, Koistinaho muistelee.
Hän ehti kuitenkin palata kotiin juuri ennen kuin hakijat lähtivät häntä etsimään.
PIKKUPOJASTA asti puusuksia tehnyt
Koistinaho hiihtää aina metsässä omatekoisilla puusuksilla. Suksien tekoon tulevan koivun pitää ehdottomasti olla suoraa ja mieluiten vähäoksaista.
Entiset hiihtäjämestarit Juha Mieto ja Vilho Hiltunen
keen Juopulin perinnehiihtotapahtumassa. Kuva: Pirjo Holappa
Puusuksikurssilla opittiin m
Juha Mietokin kisasi puusuksilla Ylikiimingin perinnehiihtotapahtumassa
PIRJO HOLAPPA
YLIKIIMINKI
PUUSUKSIEN tekijämestarin Matti Koistinahon lapsuudenkodissa Ylikiimingin
Välimaalla tehtiin niin astiat, reet kuin
suksetkin aina itse käsityönä.
. Minä menin mettään ja löysin sopivan puun. Ne on
notkeita ja kengänpohja kestää, Koistinaho opastaa.
Nykyään puusuksien teko on Koistinahon mukaan helpompaa, kun hyvää puutakin saa suoraan sahoilta. 12
12.4.2013
Suksien tekoon tulevan koivun
pitää ehdottomasti olla suoraa
ja mieluiten vähäoksaista.
Puusuksien tekijämestari Matti Koistinahon tyylikästä hiihtoa ihasteltiin Ylikiimingin Juopulilla järjestetyssä perinnehiihtotapahtuman puusuksilähdössä. Kaksikko
pukiritaistelua, jossa Hiltu-Ville vei voiton saappaan m. Niin siinä piti tehdä nuotio ja laittaa
sukset. Seuraavana pyhänä hiihdin
uusilla suksilla kilpaa, Koistinaho kertoo.
Nykyään Aune-vaimo soittelee pimeänkorvalla miehensä perään, mutta
ennen kännykkäaikaa soittaminen ei onnistunut.
. Kerran oli kilpahiihdot ja minulla
meni suksi poikki ja kisat ohi
Kun Suomessa kaksi suurinta
ketjua rakennuttavat käsi kädessä
uusia loisteliaita kauppakeskittymiä, ainakaan keskinäinen kilpailu
ei estä niitä siirtämästä kustannuksia kuluttajien maksettavaksi ruuan hintaan, Jäätteenmäki sanoi.
Julkisuudessa syyt ruuan hinnan noususta saa niskoilleen suomalainen maanviljelijä.
. Eihän niiden kovan paksut
tarvitse olla. Samoin suunnitelmallinen toimin-
ta sairauspoissaolojen, työtapaturmien tai työkyvyttömyyseläkkeiden vähentämiseksi on huomattavasti harvinaisempaa kuin näitä koskevien mittareiden seuranta.
. Kyselyyn vastanneita oli 316 ja vastausprosentti 53.
Euroopan ruokaketju jättien käsissä
. Katsotaan, milloin se toteutuu, Koistinaho
sanoo.
SUOMENMAA
HELSINKI
ANNELI JÄÄTTEENMÄEN mielestä eurooppalainen ruokaketju on
epätasapainossa. Se vaikuttaa organisaation
kustannuksiin, tuloksellisuuteen
ja työnantajamaineeseen.
SIKSI työhyvinvointia myös tulisi
johtaa strategisesti.
Henkilöstöstrategioiden ja työhyvinvointisuunnitelmien laatiminen on vallankin kuntaorganisaatioissa yleistä. Näitä sileäpäällisiä suksia on vielä
helppo tehdä, kun vain saapi kärjen ja
pohjan tehtyä. Pallo onkin tässä asiassa meillä poliitikoilla, kuluttajilla ja julkisella vallalla sekä Suomessa että EU:ssa.
Suomalainen osuustoimintamalli on Jäätteenmäen mielestä
pelastanut kotimaisen elintarviketuotannon.
. Aineisto kerättiin vuodenvaihteessa. Tulokset käyvät ilmi Kevan tekemästä
kuntaorganisaatioiden henkilöstöjohtamisen tutkimuksesta, johon vastasi yli 300 henkilöstöasioista vastaavaa.
Valtaosa kuntien henkilöstöjohtajista arvioi, että työhyvinvoinnin
edistäminen on heidän organisaationsa tekemä strateginen valinta.
Kun tarkastellaan lähemmin
työhyvinvointitoiminnan suunnitelmallisuutta, arviointia tai
seurantaa, tulokset eivät ole enää
niin hyviä.
Esimerkiksi sairauspoissaoloihin, työtapaturmiin ja työkyvyttömyyseläkkeiden alkamiseen liittyvien määrällisten tavoitteiden
asettaminen on kunta-alan organisaatioissa melko harvinaista. Pienten ja keskisuurten yritysten on vaikea päästä markkinoille ilman kohtuuttomia taloudellisia rasitteita, Jäätteenmäki arvioi Helsingissä Pellervon päivillä.
Noin 85 prosenttia EU:n päivittäistavarahankinnoista päätetään
110 ostoyksikössä, ja usein yli kansallisten rajojen.
Näiden ostoyksiköiden toimittajina on satojatuhansia erikokoisia yrityksiä ja mukana on myös
38 000 tuottajaosuuskuntaa.
Jäätteenmäen mielestä kauppaketjujen suora yhteys kuluttajaan ja hankinnan keskittyminen
harvoihin käsiin tarjoaa mahdollisuuden siirtää koko ketjun työllä luotua jalostusarvoa kaupan taseisiin.
Samaan aikaan ruuan tuottajat
jäävät jatkuvasti yhä pienemmälle osalle.
. Organisaatio ei oikeasti panosta strategisella tasolla työhyvinvointiin, jos työhyvinvoinnista kertovia tunnuslukuja vain seurataan
ja ne merkitään tiedoksi päätöksenteossa, Kevan tutkimus- ja kehittämisjohtaja Pauli Forma sanoo.
Forman mukaan työhyvinvoinnilla on strateginen merkitys organisaation menestyksen kannalta. Noin puolet
organisaatioista seuraa työhyvinvointiin tekemiään investointeja.
Sen sijaan investointien suhteuttaminen työkyvyttömyyden aiheuttamiin kustannuksiin on orga-
nisaatioissa huomattavasti harvinaisempaa.
Tutkimuksessa kysyttiin henkilöstöjohdolta myös, mitkä ovat
vaikeimpia tai helpoimpia tehtäviä, kun työpaikoilla edistetään
työntekijöiden työssä jatkamista.
Uudelleensijoituspaikkojen
löytäminen osatyökykyisille työntekijöille oli yksi vaikeimmista asioista. 13
12.4.2013
Suunnitelmallinen toiminta sairauspoissaolojen vähentämiseksi on osoittautunut kunnissa
vaikeaksi. Minulle voi ilmoittaa halukkuudesta. Minä olen sanonut, että jos seisaallaan ollaan, niin järjestetään kurssi. Kärkienteko kai se on vaikeinta, kun ne pitää hautua kiehuvassa vedessä ja kärkeä pitää olla sopivan vahvuinen
ja mittainen pätkä, Koistinaho tuumaa.
KOISTINAHO oli puusuksimestarina, kun
Ylikiimingissä järjestettiin ensimmäinen
puusuksikurssi yhteistyönä Oppia perinteistä -hankkeen kanssa.
Uudelle puusuksien tekokurssille on
ollut paljon kysyntää.
. Aito ja
vaikuttava työhyvinvoinnin edistäminen on käytännössä huomattavasti vaikeampana. Kuva:Jari Laukkanen
Työuria helppo pidentää paperilla,
mutta konkretisointi vaikeaa
TIMO MIKKILÄ
HELSINKI
nneessä tapahtumassa nähtiin useita Koistinahon sekä hänen
mestarilta
kohtasivat vuosien jälo kävi leikkimielistä lopmitalla. Myös työhyvinvointia kuvaavien mittareiden laatimisen poliittisille päättäjille sekä lähiesimiehille koettiin vaativaksi. Jos nykyisten osuustoiminnallisten yritystemme omistajuus olisi ollut vain pörssiriippuvaista, ne
olisi jo moneen kertaan konsultoitu Unileverin, Nestlen tai kalifornialaisten eläkeyhtiöiden hellään hoitoon.. Työkyvyttömyyden aiheuttamista kustannuksista ja eläkemaksuista viestiminen koettiin jo
helpommaksi.
Ylivoimaisesti helpoimmaksi
tehtäväksi henkilöstöjohtajat kokivat työhyvinvoinnin edistämisen sisällyttämisen organisaationsa strategiseksi linjaukseksi.
Kyselytutkimukseen vastasivat
kuntien, kaupunkien sekä kuntayhtymien ja kunnallisten osakeyhtiöiden henkilöstöasioista
vastaavat. Kuva: Pirjo Holappa
TYÖHYVINVOINTI ja sen edistäminen on helppo ottaa organisaation yleiseksi tavoitteeksi
Esteeksi on
osoittautunut kuitenkin kielikysymys, Mattila kertoo.
NOIN 9 500 asukkaan kaupungin
väestöstä liki 10 prosenttia on vieraskielisiä. Myös työperäinen ketjumuutto on tuttua kunnassa, eli
yhden muuttajan perässä seuraa
muita, sukulaisia ja ystäviä.
YRITTÄJÄT ovat sitoutuneet kotouttamiseen, joten he auttavat vierasmaalaisia työntekijöitään arkipäivän asioiden hoidossa, asunnon järjestämisessä sekä
kieliopinnoissa. Totta kai he ottaisivat kotimaisia työntekijöitä. Maahanmuuttajaperheiden lapset Närpiö sirottelee päiväkoteihin ja kouluihin
eri puolille kuntaa.
Ratkaisua on pidetty kaikkien kannalta hyvänä ja toimivana. 14
12.4.2013
Närpiössä on oma
kotouttamisen malli
Työperäinen maahanmuutto turvaa yritysten toiminnan ja vilkastuttaa syrjäkyliä
RAIJA KERTTULA-RANTANEN
TURKU
NÄRPIÖN kaupunki on kehittänyt oman kunnallisen, työperäisten maahanmuuttajien kotouttamismallin, joka on saanut kiitosta siellä, missä sitä on esitelty. Mallin ovat kehittäneet ja sitä toteuttavat yhteistyössä närpiöläiset yrittäjät, kunnan hallinto ja kansalaisjärjestöt.
SIIRTOLAISUUSINSTITUUTIN tutkijoiden Markku Mattilan ja Krister Björklundin mukaan Närpiön mallin valtti on nimenomaan
paikallisuudessa, pienessä maaseutuyhteisössä ja yhteen hiileen
puhaltamisessa.
Lisäksi merkitystä on närpiöläisten omalla pitkällä siirtolaisuusperinteellä ajoilta, jolloin
Pohjanmaalta lähdettiin Amerikkaan ja Ruotsiin. Se
on jo vilkastuttanut syrjäkylienkin elämää, sekä varmistanut väestön myös tuleville vuosikymmenille harmaantuvassa kunnassa.
Närpiö tunnetaan kasvihuoneviljelystään. Yleensä miehille löytyy työpaikka metallialan yrityksestä ja
vaimolle töitä kasvihuoneilta, jolloin koko perhe voi muuttaa Pohjanmaalle. Onnistumista edesauttaa myös tulijoiden ja
paikallisten samankaltainen suhde työhön ja yrittämiseen.
Mattilan ja Björklundin tutkimus Närpiön mallista julkaistiin
tällä viikolla.
RUOTSINKIELINEN kunta Pohjanmeren rannikolla käy tutkijoiden
mielestä esimerkiksi muillekin
pienehköille Suomen kunnille.
Hyvin organisoitu työperäinen
maahanmuutto on paikallisille
yrityksille tae työntekijöistä. Se
on sisältynyt myös taustamateriaaleihin Suomen uutta kotouttamislakia valmisteltaessa.
Ennen kaikkea malli on antanut kunnassa onnistumisen tunteen niin maahanmuuttajille kuin
paikallisille, jotka ovat suhtautuneet pääpiirteissään myönteisesti uusiin tulijoihin. Mattila selittää, miten viime vuosien
aikana osa yrityksistä on käynyt
rekrytoimassa työntekijöitä paikan päällä Balkanin alueella.
. Siellä tuotetaan 66
prosenttia Suomen tomaateista.
Kasvihuoneviljelyn ohella suuri työllistäjä on metalliteollisuus.
Närpiössä on noin 400 pienyritys-
Hyvin organisoitu
työperäinen
maahanmuutto
on paikallisille
yrityksille tae
työntekijöistä.
tä, ja uutena ilmiönä niiden joukossa on jo kymmeniä maahanmuuttajien perustamia yrityksiä.
TUTKIJA Mattilan mukaan yrityksiä on monilla eri aloilla siivouksesta ja hoivapuolelta rakennustöihin, ei kuitenkaan kebabmyynnissä.
Kun pitkälle kehitetyt suuret
kasvihuoneet siirtyivät 2000-luvulla ympärivuotiseen viljelyyn,
pysyvien työpaikkojen määrä Närpiössä kasvoi entisestään. Niin työnantajat kuin kunnan
eri sektorit sekä julkisten palveluiden edustajat ovat havainneet, että paras apu on yksilöllisesti saatu apu juuri silloin, kun siihen on
tarvetta.
Voisiko ajatella, että Närpiön
yritykset värväisivät työntekijöitä esimerkiksi suuren työttömyyden alueilta Suomesta?
. Suomea Närpiössä ei
kuule, mutta muuten raitilla käy
puheensorina 36 eri kielellä.
Ensimmäisinä Närpiö työllisti pakolaisstatuksen vietnamilaisia 80-luvulla. Heidän jälkeensä
90-luvulla tuli iso joukko työntekijöitä perheineen entisen Jugoslavian sota-alueilta.
Närpiö tunnetaan
kasvihuoneviljelystään.
Siellä tuotetaan 66 prosenttia
Suomen tomaateista.
Jäsenmaat ryhmittyvät ja teollisuus asettuu vahvoihin asemiinsa.
Jotenkin olin ajatellut, että tupakka muodostaisi poikkeuksen normaalikaavasta. Tästäkin asiasta hallitus onnistui luomaan sisäisen ristiriidan: RKP vastustaa rajuja tiukennuksia direktiiviin.
Muutenkin hallituksessa on oltu huolestuneita tiukennusten vaikutuksesta valtion keräämiin verotuloihin. Ei edes
niinkään EU:n lainsäädäntötyön peruskaavan pitävyydestä kuin eurooppalaisten valtioiden yhteiskunnallisista arvoista. Kuva: Saara Koskinen
huolehtimalla omasta yrittäjyydestämme ja sitä kautta työllisyydestä ja viennin kilpailukyvystä.
pa puhdasta vettä ja toimivia lähipalveluita, pitää aktiivisesti tarjota ihmisille.
SE, ETTÄ Bryssel koostuu 19 itsenäisestä kunnasta, vahvisti Juntusen näkemystä itsenäisen kunnan
arvoista. Mutta kyllä pohjaesityskin jättää vielä paljon
avoimia kysymyksiä.
Miksi tupakkatuotteita jaotellaan edelleen niin useaan alaosioon. Kunnassa pitää olla markkinointiin keskittyvä kehittämishenkilö, joka ottaa aktiivisesti yhteyttä yrityksiin ja yhteisöihin. Kansanterveys jää valitettavan usein elinkeinopoliittisten päämäärien tallaamaksi.
EU-MAISTA Bulgariassa tupakanviljely työllistää eniten. Meidän pitäisi tehdä esimerkiksi opettaja- ja täydennyskoulutuksestamme tuote, jota
myisimme ulkomaille.
EU:SSA on meneillään tupakkatuotedirektiivin uudistus.
Tämä uudistustyö ei sinänsä ole normaalista EU-arjesta poikkeava, mutta monta erityistä piirrettä tupakka-asiaan liittyy.
Direktiiviuudistuksen tarkoituksena on tehdä tupakoinnista entistä vähemmän houkuttelevaa. Että tupakoinnin vastustaminen olisi aiheena niin yhdistävä, ettei tupakkaa noustaisi
kovaäänisesti puolustamaan.
Mutta erehdys se tässäkin parhaiten opetti. Talouskriisi koettelee maata
toisensa jälkeen, joten on ensiarvoisen tärkeää turvata Suomen
taloudellinen tilanne ja pysäyttää
velkaantuminen. Kyllä pientäkin kuntaa voi ja
pitää voida kehittää. Siitä komission joulukuussa esittämä uusi direktiivi lähteekin
ja voimaan astuessaan muun muassa kieltää tupakkaan lisättävät makuaineet ja vaatii suuria varoituskuvia askeihin.
UUDISTUSTA seuratessa olen tullut vakuuttuneeksi, että
sama kaava toistuu kaikessa EU-lainsäädäntötyössä. Ja vaikuttamistyö on poikkeuksellisen rajoitettua. Miksi
riippuvuutta aiheuttavia ainesosia ei kielletä?
Ja kyllä minua kiinnostaa myös, miksi nuuska katsotaan
niin paljon pahemmaksi tupakkatuotteeksi kuin savuavat
tupakat, että vain niiden myyntiä rajoitetaan voimakkaasti?
Rajoitettu keskustelu hankaloittaa keskustelua lainsäädännön porsaanrei?istä, jotka ikävimmillään sallivat vahvimmat puolustajat taakse saaneiden tupakkatuotteiden
edelleen jatkuvan kehitystyön.
?Tupakka tappaa, mutta voi porkkanaankin tukehtua?
taitaa valitettavasti kuvata poliittista suhtautumista tupakkaan edelleen.
PS. Hyvinä esimerkkeinä
vuosien takainen kurkkudirektiivi ja tuoreempi tulkinta susien
poistamisesta asutuksen liepeiltä. Varsinaisen tupakanvalmistuksen työllisyysvaikutukset ovat
suurimmat Saksassa ja Puolassa. Osa asiantuntijoistakin on sitä mieltä, ettei EU:lla olisi edes valtuuksia rajoittaa tupakka-alaa esitetyllä laajuudella.
MONIMUTKAISTA siis. Kunnan vahvuuksia, vaikka-
MEPPINÄ ja alde-ryhmän koulutus- ja kulttuuritoimikunnan
koordinaattorina Takkula kertoi päässeensä vaikuttamaan esimerkiksi suomalaisen koulutuksen ja tutkimuksen saamaan EUrahoitukseen.
. Niistä erityisesti Puola on
ollut aktiivinen uudistusten vastustaja, jonka rinnalla Italia,
Kreikka ja Tsekki ovat kantaneet huolta lainsäädännön vaikutuksista tupakkaa kasvattaville ja jalostaville alueille.
Myös tupakkateollisuus on odotetusti ladannut täyslaidallisen uudistusta vastaan ja väittänyt lainsäädännön rikkovan immateriaali- ja tuotemerkkioikeuksia. Suomi edustaa yhtä prosenttia
EU:ssa, mutta rahoitusta koulutukseen ja tutkimukseen saadaan
kolmen prosentin verran. Tupakka aiheuttaa EU:n alueella eniten ehkäistävissä olevia sairauksia,
joiden ikäväksi huipennukseksi tupakka tappaa 700000
eurooppalaista vuosittain.
On siis selvää, että jos vannoutuneita tupruttelijoita ei
saadakaan enää käännytettyä savuttomiksi, nuorten pitämiseksi erossa tupakasta on tehtävä kaikki mahdollinen. Kun yleensä me mepit joudumme hankkimaan asiantuntijataustat työhömme itse eri kanavia hyödyntämällä, tämän direktiiviuudistuksen myötä kontaktit
tupakkateollisuuteen on kuitenkin käytännössä kielletty.
Minua tämä ei haittaa, sillä aion jättää parlamentin kannanmuodostusta varten vain komission esitystä tiukentavia esityksiä. Koulutuksen ja tutkimuksen kautta yritystoiminnan hyväksi tullut taloudellinen panos on kymmenien
miljoonien luokkaa.
Koulutuksesta voitaisiin Takkulan mielestä kehittää Suomelle uusi vientituote.
. Tämä onnistuu
Hannu Takkulan mukaan Suomessa tulkitaan EU:n suosituksetkin virheellisesti pakollisina määräyksinä. Hän pitää tiukasti kiinni vajaan kolmentuhannen asukkaan Utajärven itsenäisyydestä.
. Meillä Utajärvellä ovat perusasiat, esimerkiksi päivähoito, koulut ja liikuntapaikat kunnossa.
Hyvä tieyhteys Ouluun on tärkeä asiointi- ja työmatkaliikennettä ajatellen; myös 800 000 ohikulkijaa vuosittain antaa kunnalle kehittämismahdollisuuksia.
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisena Juntunen korostaa
kunnan aktiivisuutta.
. EU ei ole hyvä taikka paha
asia, se on tosiasia. Meillä
kansanterveys siis jää joidenkin puolueiden jalkoihin, mikä on aika surullista.
Riikka Manner. Miksi joidenkin tuotteiden osalta varoitusten sisältö ja fyysinen koko voivat olla vähäisempiä. Suomalaiset
käsittävät EU:n jonkinlaisena raha-automaattina; se pitäisi kuitenkin nähdä arvoyhteisönä, jossa pienenkin maan edustajat voivat vaikuttaa asioihin.
YKSI Hannu Takkulan vieraista
Brysselissä oli Risto Juntunen,
tuore Utajärven kunnanvaltuutettu, valtuuston varapuheenjohtaja ja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja.
Matka Brysseliin, tutustuminen EU-parlamentin toimintaan
ja Suomen Naton edustustoon oli
Juntusen mukaan erittäin antoisa.
Juntusen käsitys EU:n toimivuudesta ja Suomen asemasta
EU:ssa selkiytyi.
. Kuva: Saara Koskinen
Brysselistä uskoa
itsenäiseen Utajärveen
SAARA KOSKINEN
BRYSSEL
MITÄ ryhmä keskustahenkisiä ihmisiä voi oppia matkustaessaan
Brysselin kevääseen keskeltä suomalaista kuntarakenne- ja sotemylläkkää?
Ainakin sen, että miljoonakaupunki Bryssel koostuu 19 itsenäisestä kunnasta, joilla jokaisella on muunmuassa omat koulut,
terveyspalvelut ja paikallispoliisit.
Oppia voi myös sen, että suomalainen meppi voi vaikuttaa
oman maansa asioihin enemmän
kuin virkaveljensä ja -siskonsa Arkadianmäellä.
Vierailijaryhmän isäntänä toimineella europarlamentaarikko
Hannu Takkulalla on kymmenen
vuoden kokemus eduskuntatyöstä ja toinen kausi menossa europarlamentissa.
. Epäilykset EU:n toimivuutta ja Suomen asemaa europerheen jäsenenä kohtaan voivat matkalla muuttua. 15
12.4.2013
Loppu kärylle?
Risto Juntunen suosittelee vierailua Brysseliin, mikäli suinkin mahdollista. Koulutuksen tasoa mittaavassa Pisa-tutkimuksemme sijoitumme kärkeen
Ne ovat paljon vartijoina ikäihmisten hyvinvoinnin
ja kuulluksi tulemisen turvaamisessa ja kehittämisessä.
Työn onnistumisen kannalta on merkittävää, että eläkeläisjärjestöillä on vahva edustus vanhusneuvostoissa.
Kuntien ja järjestöjen välillä tarvitaan myös laajempaa
yhteistyötä, jota pitää tehdä ylisukupolvisesti ja perinteiset hallinto- ja sektorirajat ylittäen. Näin menetellään
esimerkiksi ratkottaessa kuntaja palvelurakenteita autuaan hallitsemattomana tavoitteista, menettelyistä ja kokonaistuloksista.
Kunnathan edustavat palvelujen lisäksi tärkeää osaa rahan
tekemisessä, esimerkiksi koko
maan asutus-, elinkeino- ja työllistämistoimissa ja niiden vakaudessa.
MUUTOSPROSESSISSA ilmenee
luonnoton väkivalta itsenäistä
Suomea, suomalaisia ja perustuslain mukaisia kuntia kohtaan.
Samaan sarjaan kuuluvat myös
käynnissä olevat, paljolti henkilökohtaisia etuja tavoittelevat
johdattelut Suomen sitomiseksi liittovaltion hännänhuipuksi.
Kuntienkin euroja on jo lähetetty
tukkukaupalla pesämunaksi.
Ei siis pidä ihmetellä kansalaisten kasvavaa närkästynyttä purnausta ja yritysten epävarmuutta investointeihin ja työllistämiseen Suomessa.
TIMO ARO välitti Satakunnan
Kansassa 6.4. Kuva: Petra Pöyliö
Väkivaltaan ei
tule alistua
TURUN SANOMIEN yllä oleva kakkospääkirjoituksen otsikko 7.4.
on naseva ja jokaisen oikeustajun mukainen. Pakastimesta voi löytyä kesäretkellä perheen
kanssa poimittuja marjoja, sieniä tai itse pyydettyjä kaloja.
Ruokapöydässä lapsi oppii kuorimaan perunansa, voitelemaan leipänsä sekä syömään haarukalla ja veitsellä,
ruokailemaan rauhassa ja kiittämään ruoasta vanhemman esimerkkiä seuraamalla. Seuraava
sukupolvi muistaa hyvät asiat, joita haluaa opettaa edelleen omalle jälkikasvulleen. Mielipiteet
16
Arkiset asiat
kasvattavat
LÄHIYMPÄRISTÖ kasvattaa lasta tavalliseen elämään. Vanhuspalvelulaki astuu voimaan 1. heinäkuuta 2013.
Vanhuspalvelulakia on käsitelty julkisuudessa runsaasti. Säkylästä kuvan,
että se suhtautuu kielteisesti selvityksiin kuntarakenteista ja jättää ottamatta kantaa uusiin vaihtoehtoihin.
Selvyyden vuoksi pitänee siis
jälleen todeta, että Säkylä on vapaaehtoisuuden kannattaja ja
torjuu pakkoliitokset. Joskus se tulee toiselta puolelta maailmaa, mutta lapsikin ymmärtää, että lähiruoka on järkevä valinta. Hyvä olo tulee pienistä arkisista asioista, joita tehdään yhdessä.
Vesaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri
Uusi laki
velvoittaa kuntia
VANHUSPALVELULAKI edellyttää kuntia tekemään yhteistyötä järjestöjen kanssa.
Eläkeliiton Helsingin piiri kiirehtii kuntia ja järjestöjä
kehittämään tätä yhteistyötä kuntalaisten hyvinvoinnin
turvaamiseksi. Tällainen yhteistyö
on palkitsevaa ja taloudellisesti edullista.
Pienillä päätöksillä, kuten korvauksetta käyttöön annettavilla toimintatiloilla, edistetään merkittävästi ihmisten hyvinvointia.
Eläkeliiton Helsingin piiri
?Vanhuspalvelulakia on käsitelty julkisuudessa runsaasti.. Pikku leipuri voi taitojen karttuessa yllättää vanhempansa
omilla leipomuksillaan, joihin resepti ei löydykään äidin
reseptivihkosta, vaan lapsen kännykästä tai keittiönpöydällä olevasta tabletista.
RUOKAPÖYDÄSSÄ voidaan keskustella ruoan matkasta omalle lautaselle. Mutta keskustelussa on jäänyt varjoon se, että kunnat velvoitetaan tekemään yhteistyötä ikäihmisiä
edustavien järjestöjen kanssa.
Tässä työssä vanhusneuvostoilla on merkittävä rooli. Tällaisesta
mustasta aukosta on liian paljon
karvaita kokemuksia.
SÄKYLÄ ON ministeriönkin tiedossa olevin valtuustopäätöksin valmis kaikkiin neuvotteluihin tasokkaiden palvelujemme,
työllisyyden, elinkeinoelämän ja
turvallisen elämän edistämiseksi, hallitusohjelmankin hyviä tavoitteita kunnioittaen.
Mutta emme siis alistu niiden
ja samalla itsenäisen menestyvän kunnan väkivaltaiseen alasajoon totaalisesti murentunein
perustein milloin missäkin karttaharjoituksessa.
Pyrimme kestäviin järkiratkaisuihin sekä omatoimisesti että
vapaaehtoisesti naapuriemme,
kernaasti valtiovallankin kanssa.
Tulokset ovat käsin kosketeltavissa. Siitäkin huolimatta, että valtion tukitoimet ovat muutaman veroprosentin verran monia muita kuntia pienemmät.
Esko Eela
Teollisuusneuvos
Säkylän kunnanvaltuuston
puheenjohtaja. Tässä kirjoituksessa tuomittiin kouluväkivalta.
Mietitäänpä yhteiskuntaa, jossa väkivalta hyväksytään jopa siihen yllyttämällä.
Oikeusvaltio Suomen kannalta kohtalokkainta ja rapauttavinta on harjoitettu väkivalta perustuslakiamme vastaan.
Maan korkeimmiksi operaattoreiksi nimetyt ohittavat tuomioistuimet ja ryhtyvät tuomariksi itsevaltiaasti omalla sarallaan huomioimatta eri sektoreista muodostunutta kokonaisuutta.
Laki otetaan omiin käsiin, vapautetaan kollegat tuomioilta,
käsketään tänään näin ja huomenna toisin, sekä tuomitaan
lainkuuliaiset. Aikuisen tehtävä on muistaa kehua ja kannustaa lasta onnistumisesta ja hyvästä
käyttäytymisestä.
Yhdessä arkisia asioita tehden myös vanhempi voi oppia paljon sekä lapsen elämästä että itsestään. Kuva: Maria Seppälä
?Muutosprosessissa ilmenee luonnoton väkivalta itsenäistä Suomea, suomalaisia ja perustuslain
mukaisia kuntia kohtaan.. Lapselle saattaa maistua paremmin hänen
itsensä, vanhempien avustuksella valmistama ruoka.
Vaikka vanhemmalta ruoanlaitto sujuisi nopeasti, kannattaa lapsi ottaa mukaan ruoanlaittoon jo pienenä. Jos
kotona syödään usein itse valmistettua kotiruokaa, mahdollisesti luomuruokaakin ja koulussa lähialueelta hankittua ruokaa, voi lapsiperheen ruokailutottumuksilla olla merkitystä myös yhteiskunnallisesti.
Pöytätavat siirtyvät aikuiselta lapselle ruokapöydässä, jossa kerrataan päivän puuhia, opitaan keskustelua ja
yhdessäoloa
Esimerkiksi vaalipiiriuudistus ratkaistiin hallitusneuvotteluissa kuulematta maakuntien asukkaita, poliittisia toimijoita tai kuntia.
Parlametaarinen valmistelu merkittävissä asioissa, kuten juuri vaalipiiriuudistuksessa ja kunta- ja palvelurakenneasioissa korostaisi päätäjien yhteisvastuullisuutta
ja takaisi vakaamman lopputuloksen.
Kuntalaisten asuin- ja elinympäristöön liittyvissä asioissa kuulemis- ja vaikuttamisprosesseja tulisi kehittää enemmän aidon vaikuttamisen ja osallistumisen suuntaan. Keskusta satsaisi hallitusta
enemmän oppisopimuskoulutukseen.
KESKUSTALLA on oma kustannustehokas mallinsa sosiaali- ja
terveyspalveluiden uudistami-
seen, joka tarkoittaisi käytännössä huomattavaa parannusta nykyiseen käytäntöön aikaisempaa
edullisimmilla kustannuksilla.
Edellisen lisäksi on itsestään
selvää, että keskusta pystyisi hyvin lyhyellä aikavälillä kakkaramallinsa avulla pysäyttämään
Suomen valtion talouden velkaantumisen, sekä pysäyttämään myös vaihtotaseen negatiivisen kehityksen.
Keskusta rojauttaisi hallituksen esittämän kunta-uudistuksen kokonaan ja loisi oman mallinsa avulla sellaisen toimintaympäristön kunnille, jossa lähes kaikkien kuntien mahdollisuudet sekä toiminnallisesti että
taloudellisesti paranevat.
Keskusta olisi yksin pystynyt
neuvottelemaan STX:n kanssa menetetyn loistoristeilijätilauksen Turun telakalle.
VIIMEISIN keskustan lupaus on
se, että se pystyisi vauhdittamaan pääkaupunkiseudun ja tietysti koko maan asuntotuotannon niin, että asuntoja tulisi kaikille halukkaille ja myös kohtuullistamaan asuntojen vuokratasoja kansalaisten maksukyvyn mukaiselle tasolle.
Otsikolla on siten oikeutensa,
vai olisiko ehkä sittenkin luvattu
himppa liikaa???
Unto Kärkkäinen
Kaavi
Ympäristöteot toimeksi
Talvivaarassa
TALVIVAARAN ongelmat ovat
suuret, mutta jos tahtoa on, ne
voidaan voittaa.
Kaivosyhtiön ylimmän johdon
on myönnettävä tehdyt virheet,
jotka ovat johtaneet ympäristön tilan heikkenemiseen laajalla
alueella Kainuussa ja Pohjois-Savossa. YT-neuvottelut,
joista on tullut vain muodollinen tapa käsitellä esityksiä,
jotka käytännössä on jo päätetty.
Valtiovallan taholla mm. Kuva: Kimmo Rauatmaa/Lehtikuva
tevesillä pysyvästi kerrostettuja järviä molempiin laskuvesistöihin. Samalla johdon on tuotava julkisuuteen suunnitelmansa
erityisesti vesistöön kohdistuvan
kuormituksen pienentämiseksi
lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.
Suljettu kierto kaivosalueella
pitää olla yhtiön tavoitteena. He siirtyvät suurelta osin ulkomailla asuvien lääkäreiden hoidettavaksi. Lisäksi kipsisakka-allasvuotojen yhteydessä maastoon
on kulkeutunut runsaasti haitta-aineita.
Talvivaaran on selvitettävä
mahdollisuudet näiden vesi- ja
suoalueiden kunnostamiseen ja
ryhdyttävä toimenpiteisiin niin
pian, kuin se ympäristön kan-
nalta kestävästi on mahdollista.
Keskustan Sotkamon kunnallisjärjestö vaatii, että PohjoisSuomen aluehallintoviranomainen antaa päätöksen ympäristöluvan päivitykseen mahdollisimman pian, jotta nykyistä tiukemmat päästöraja-arvot saadaan voimaan.
Keskustan Sotkamon
kunnallisjärjestö
17
Kansalaisia
kuultava aidosti
KESKUSTAN Itä-Savon piirikokous on huolissaan kansalaisten todellisten vaikutusmahdollisuuksien heikkenemisestä. Aluksi avustavat työsuoritukset
siirtyvät halvemman kustannustason kansantalouksiin.
Siirtymäjärjestys voi olla seuraavanlainen: Viime ja
edellisenä vuonna ns. biotalouteen sekä nk.
puhtaaseen teknologiaan.
Keskusta neuvottelisi nopealla aikataululla teollisuuteen, pksektorille ja palvelualoille erillisen, kriisiaikoja koskevan yritystoimintaa koskevan selviytymisohjelman, jolla se loisi Suomeen
muutoinkin mittavan uudistetun
vero- ja työllisyysohjelman.
Avaintekijä tässä selviytymisohjelmassa on 4-5 miljardin euron kasvu- tai kriisirahasto, josta tuettaisiin sekä uusia että kasvuyrityksiä.
KESKUSTAN oman ilmoituksen mukaan se pystyisi lähes yksin neuvottelemaan EU:n kanssa
Suomelle sopivat ratkaisut sekä
maatalouteen, teollisuuteen, haja-asutusalueiden aluetukiin ja
niin rikkidirektiivin haittojen ehkäisemiseen kuin myös muuhun
ilmastopolitiikkaan.
Keskusta pystyisi oman ilmoituksensa mukaan yksin neuvottelemaan EU:n kanssa omien
mieltymystensä mukaiset ratkaisut muiden Euroopan kriisimaiden (mm. Muutaman vuoden aikana esimerkiksi sairaaloiden avustava henkilökunta alkaen lääkärien sanelun purkamisesta asiakaspalvelusta,
puhelinvastaamisesta siirtyy pois Suomesta.
Vuodesta 2015 lähtien sairaanhoitajat, jotka tekevät
työnsä puhelimen äärellä, kirjanpitäjät, työnjärjestelijät jne, tulevat työskentelemään lämpimissä olosuhteissa ulkomailla.
Heitä seuraa sairaalahenkilökunnasta asiantuntijalääkärit, se henkilöstö, joka laatii tutkimuksia, analyyseja ja
antaa lausuntoja esimerkiksi kuvantapalveluista. Työ siirtyy tulevaisuudessa sinne, missä se on edullisinta suorittaa.
Suomen työvoimahallinnolle tämä lisää haasteita.
Päättäjillä pitäisi olla laaja kokemus ja koulutuspinta.
Mikko Myllylä
Helsinki
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
PL 52, 90100 Oulu. Puolustusvoimien rahoitusta jopa nostettaisiin.
Keskusta säilyttäisi lähes kaikki nykyiset oppilaspaikat niin
ammattikouluissa, keskiasteen
kouluissa kuin myös yliopistoissa. kuntien kuuleminen on ollut varsin muodollista jo kauan. Kuulemisia järjestetään, mutta aito kuuleminen ja kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa asioihin on näennäistä.
Esimerkkinä voidaan mainita mm.
Keskustan Itä-Savon piiri
Suomen päättäjillä
riittää haasteita
TYÖ siirtyy pois Suomesta. Kreikka, Espanja, Italia, Kypros) tukemiseen.
Keskusta peruisi lähes kaikki
hallituksen esittämät puolustusvoimia koskevat lakkautusratkaisut, jotta koko Suomen puolustuskyky säilyisi uskottavalla tasolla. Call centerit ja yksinkertaiset puhelintehtävät palvelualoilla kuten ajanvarauksissa jne.
siirtyvät Espanjan aurinkorannikolle, Turkkiin ja KaukoIdän maihin. Tämä on halvempaa
ja tehokasta.
Näitä tehtävien järjestelyjä yksi talouselämän koulutettu
esimerkiksi yritysjohtaja kykenee hoitamaan puolen miljoonan henkilötyövuoden verran muutamassa vuodessa.
Näin Suomessa palvelu paranee, esim. Ennen kuin se saavutetaan, tulee
yhtiön varustautua rakentamalla
todellista jäteveden puhdistuskapasiteettia niin, että vesistökuormitus saadaan ympäristön
kannalta kestävälle tasolle.
Puhdistamon rakentamisaikataulusta ei ole julkisuuteen
esitetty mitään suunnitelmia, ja
se ei rakenna luottamusta yhtiön toimintaan.
Kaivostoiminnan ensimmäisten vuosien aikaisen toiminnan tuloksena on syntynyt jä-
?Talvivaaran ongelmat ovat suuret, mutta jos tahtoa on, ne voidaan voittaa.. Lääkärien määrä operatiivisissa töissä lisääntyy kun avustavat tehtävät hoidetaan nykyaikaisesti, joustavasti tarvittaessa suomen tai englannin kielellä vaikkapa thaimaalaisen henkilöstön suorittamana Bangkogissa.
Tähän saakka on ollutkin tuhlausta kun hyvinkoulutetut ammattilaiset tekevät halpaa konekirjoitustyötä ja yksinkertaista tutkimusta Suomessa. Arvioilta 2000 henkilöä sai työtä lämpimissä olosuhteista.
Tämä trendi tulee jatkumaan. Muodollisuus ja kovakorvaisuus on saanut uusia ulottuvuuksia nykyisen hallituksen aikana, kun kuntarakennetta ja sotevalmisteluja on käyty.
Lähtökohtana tulisi olla kaikkien asianosaisten kuuleminen ja vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen jo valmisteluvaiheessa. Heiltä palvelu ostetaan. Kirjoita Suomenmaahan. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Suomella lupaava tai
jopa loistava tulevaisuus
EDELLISTEN eduskuntavaalien
tuloksena Suomeen syntyi kuuden puolueen hallitus, joka on
pyrkinyt hoitamaan isänmaan
asioita neuvottelemansa hallitusohjelman mukaisesti.
Parlamentaarisen käytännön
mukaisesti hallitus ja oppositio käyvät jatkuvaa dialogia siitä,
millaisilla toimenpiteillä maan
asioita hoidettaisiin parhaalla
mahdollisella tavalla.
Mitään ihmeellistä ei näytä
olevan siinä, että hallitus uskoo
omiin ratkaisuihinsa ja oppositio
puolestaan omiin toimintamalleihinsa. Molemmat ovat oman
ilmoituksena mukaan täysin oikeassa.
PERUSSUOMALAISILLA ei ole tarjota mitään yhtenäistä linjaa
maan talouden pelastamiseksi,
mutta keskustalla näitä poliittisia ratkaisumalleja ja vaihtoehtoja puolestaan on.
Jos keskusta olisi nyt hallituksessa, se loisi oman ilmoituksensa mukaan suhteellisen lyhyellä
aikavälillä 200 000 uutta työpaikkaa mm
Keskustelua vetää Pöytyän kv:n
pj. Luottamus voidaan palauttaa
vain, kun osaavia työntekijöitä on palkattu riittävästi, piirihallitus huomauttaa.
Sami Pikkuahosta esitys
jäsenvaalin ehdokkaaksi
REKI-VESALAN paikallisyhdistys teki vuosikokouksessaan
yksimielisen esityksen perhetyön sihteeri Sami Pikkuahon asettamisesta ehdokkaaksi 2015 pidettävien eduskuntavaalien jäsenvaaliin.
Kokous totesi nyt tarvittavan Oululaista perheellistä
ehdokasta jolla on vahvat yhteydet ihmisiin laajemmin
maakunnassa sekä monipuolista kokemusta kunnallisista luottamustoimista, yrittäjyydestä ja työstä nuorten
ja perheiden parissa. Tukiryhmään on ilmoittautunut jo tässä vaiheessa runsaasti myös aikaisemmin keskustaan kuulumattomia eri ikäisiä ihmisiä.
Vesaiset kysyy: Mistä
päivähoitopaikat otetaan?
JOUSTAVA hoitoraha innostaa äitejä ansiotyöhön, mut-
ta mistä otetaan sen rahoitus ja päivähoitopaikat. Ilm. klo 18 Yläneen yhtenäiskoulun juhlasalissa, os. Mäntsälän Keskustanaisten vuosikokous to 18.4. Vietämme samalla Jokelan py:n
30-vuotisjuhlaa.
Mäntsälä, kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous su 14.4. 040-834 0803 tai aulis.suominen@vesaiset.fi
Rusko, kj:n vuosikokous su 21.4. Käsitellään sääntömuutosta. Karjalan naisosaston elvytyskokous klo 16 uimahallin kerhohuoneella.
Mynämäen, Jokisivun, Karjalan ja Laajoen paikallisosastojen vuosikokous
14.4. Valtuustoryhmä, kunnallisjärjestön
johtokunta, luottamushenkilöt ja jäsenet, tervetuloa yhteiseen huhtikuun
palaveriin. Asuminen Hotelli Tallink
Spa. klo
18, Mäntsälän kunnantalolla.
Pukkila, kunnallisjärjestön sekä Pukkilan, Kanteleen ja Savijoen paikallisosastojen sääntömääräiset vuosikokoukset pidetään su 14.4. Liput
30 e, lapset ja opiskelijat 20 e. Kesäjuhla Sauvon Aliristniemessä kansanedustaja Esko Kivirannan maatilalla pe 7.6. Aikuiset 120
?, 12-17-v. klo 18 Vahdon
Palvelukeskus Jokikummussa. Kokouksessa
puhujana puolueen vpj. 102 ?, 6-11-v. Ryhmä esittää
perinteistä musiikkia ja siihen kuuluu
46 laulajaa, tanssijaa ja soittajaa. Esillä sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu, tervetuloa. klo 18., hallitus klo 17.30,
Rauhanlinnan Aitta, Iso-Rauhanlinnantie 66. klo 17.30 Turun
Keskustan toimitiloissa, os. krs. 28.7. Tervetuloa!
Vantaa, kunnallisjärjestö, vuosikokous ma 29.4. 010 292 2060 tai varsinais-suomi@keskusta.fi.
Turun Keskusta, piknikristeily Viking Linella su 19.5. 8 lk:n leirikoululaisten järjestämä kahvitarjoilu klo 17.30
alkaen. Paikka on Jokela -talo, Jokelantie 20. Markku Autio. Sääntömääräiset asiat. Kuva: Jari Laukkanen
Lisää tehoa ympäristölupien
käsittelyyn
KESKUSTAN Kainuun piirihallitus toivoo, että aluehallintovirastoihin palkataan lisää ympäristölupien käsittelijöitä. Kansalaisten luottamus viranomaisvalvontaan on
oleellisesti heikentynyt. Tervetuloa kauempaakin!
Vesaiset, Vembu-Tembumaa Harjumaa Tallinna 25.-26.6.2013. Mukana kunnanjohtaja Carita Maisila.
Paimio, py:n vuosikokous pe 12.4.
klo 19.30 Kerkolassa Riikka ja Kimmo
Määttäsellä.
Turku, Keskustan lauantaitreffit 27.4.
klo 11.00 - 12.30 kaupungintalolla,
Aurakatu 2. Hallituksella pitää olla vahva ote ja paljon sanottavaa suomalaisesta työelämästä ja sen tulevaisuudesta.
Etenkin työ- ja perhe-elämän parempi yhteispeli on politiikan suuria tehtäviä tällä vuosikymmenellä, Vesaisten
keskusliitto muistuttaa.
Mäntsälä. Paluumatka tarkoitettu keskinäiseen tutustumiseen buffetruokailun kera. Keskustan piirijärjestö vetoaa asiassa Jyrki Kataisen
johtamaan hallitukseen.
Kainuun keskustapiirin mielestä pohjoisen yritykset ja
ihmiset kärsivät liian pitkistä lupien käsittelyajoista.
. Järj. Kunnallisjärjestön vuosikokous su 14.4.
klo 18 Keskustan Mäntsälän kunnallisjärjestön vuosikokous kunnantalolla
12.4. ja 1-5v. kysyy
Vesaisten keskusliitto.
Vesaiset varoittavat, että kuntien päivähoidon kustannukset paisuvat ja ryhmäkoot kasvavat, jos kotihoito vähenee ja lapset viedään päiväkoteihin.
Joustavan hoitorahan toteutuminen ratkeaa kuitenkin
vasta työpaikoilla, vesaiset muistuttavat.
Sitä hallitus ei vielä ole pystynyt kertomaan, miten
joustava hoitoraha rahoitetaan ja miten päivähoitopaikat järjestetään, vesaiset muistuttavat.
. Kokouksen aluksi
keskustan varapuheenjohtaja Annikka
Saarikko kertoo ajankohtaisista poliittisista asioista. Kahvitarjoilu.
Turku, Läntinen py, vuosikokous ma
15.4. Seminaarissa keskustellaan, mitä talous-, ympäristö-, maahanmuutto- ja turvallisuuspoliittisia valintoja teemme, jotka vaikuttavat suoraan kehitysmaihin.
Seminaari on Turun Keskustaopiskelijoiden 55-vuotisjuhlaseminaari.
Mynämäki, kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous su 14.4. Sääntömääräiset asiat.
Pöytyä, Itäinen py järjestää matkan
Saarenmaalle 12.-15.4. Sienestäjänkuja 5. Koulutukseltaan Pikkuaho on sairaanhoitaja.
Aikaista liikkeelle lähtöä kokouksessa perusteltiin
kampanjan tavoitteella saada keskustalle 500 uutta jäsentä ennen jäsenvaaleja. Pukkilan kunnantalolla klo 17 alkaen.
Vihti, Vanjärven Keskustan paikallisyhdistyksen kevätkokous 15.4. klo
18 Riihikosken OP:n kerhohuoneella. Ilmoittautumiset piiritoimistoon puh. klo 18.30 Sulkavan py:n
vuosikokous Heinolla (Väläkäntie 20),
pe 12.4. 010 292
2060 tai s-postilla varsinais-suomi@
keskusta.fi.
Piiri, Sosiaali- ja terveyspalveluilta ke 8.5. klo 17 uimahallin kerhohuoneella. klo 18.30 Kyrön toimipisteessä. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Ohjelmassa
lounas Tapiola Gardenissa, tutustuminen Tamminiemeen, eduskunnan kyselytunti ja opastettu kierros sekä tapaaminen Annika Saarikon ja Esko Kivirannan kanssa. klo 18.30,
Ohkolan VPK:n talolla.
Mäntsälä, Sulkavan py:n sääntömääräinen vuosikokous pe 12.4. Tervetuloa! Johtokunta
Mäntsälän Keskustanaiset, sääntömääräinen vuosikokous to 18.4. klo 18 Halikon liikuntahallin kahviossa. klo
19 Markku Eurajoella Hyypiässä. Risteilyllä aloitetaan aamiaisen jälkeen Turun Keskustan poliittisen ohjelman suunnittelu ja
työstö. Naantalin kaupungintalolla klo 18 alkaen. Tarkemmat tiedot jäsenkirjeestä,
toiminnanjohtaja Helena Pakariselta
(050 388 0011) tai puheenjohtaja Pirkko Wileniltä (044 737 0238).
Hyvinkää, Keskustan kunnallisjärjestön vuosikokous pidetään su 21.4. ruokailut. Riikka Manner. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Keskustan ja Keskustanaisten piiri, Eduskuntaretki to 2.5. klo 18.30.
Keskustan Uudenmaan Piiri, vuosikokous pidetään la 20.4. 18
Keskustassa tapahtuu
Keskustan Lehtimiehet. klo
16 Kaupungintalolla, Kankurinkatu 4
- 6. klo 18 kunnantalon
saunatiloissa / 3. Sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
Turku, Eteläinen ja Pohjoinen py, vuosikokoukset pe 12.4. Sääntömääräiset asiat.
Parainen, py:n vuosikokous to 18.4.
klo 19 Keilahallilla, Rantatie 22, Parainen. klo 12 Raaseporissa Vanha palokunnantalo, Torikatu 4 (Keskuskadun varrella). Bussi kulkee reittiä
Vakka-Suomi, Turku, Salo. klo
19 Vahdon Palvelukeskus Jokikummussa. Samassa paikassa ajankohtaisseminaari klo 10.30 - 15.30 teemalla ?Työelämä tänään. 62 . Sääntömääräiset asiat. klo 17 Turun Konserttitalossa. Koulutie 14,
Yläne, Pöytyä. Esillä sääntömääräiset asiat. Ilmoittautuminen ja kahvitarjoilu klo 11 alkaen.
Kokouksessa poliittisen tilannekatsauksen pitää puolueen puheenjohtaja
Juha Sipilä. Osastot
kokoontuvat klo 18.30. Kaupunginjohtaja Aleksi Randell alustaa ajankohtaisista asioista. Kahvitarjoilu. Mukana V-S piirin pj.
Jani Kurvinen.
Vesaiset, Kaarinan Vesaisten vuosikokous ke 17.4. Kahvitarjoilu.
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon
tuetuista lomista kiinnostuneet: esitteitä ja hakemuksia saatavilla piiritoimistosta tai MTLH:sta.
Keskustanuoret, kaksi piirikokouksessa lunastamatta jäänyttä arpavoittoa saatavissa piiritoimistolta: vihreäraitainen sarja V nr 25 ja punaraitainen sarja R nr 59. klo 11
Mikä kehityspolitiikka. mennessä Minna Anttonen 044 517 8669,
minna.anttonen@suomi24.fi tai Aulis Suominen 040 834 0803, aulis.suominen@vesaiset.fi. klo
18 piiritoimistossa, Linnankatu 21 B
35, Turku. Tervetuloa.
Sauvo. klo 18 Jokelassa. Valtion pitää palkata aluehallintovirastoihin lisää
ympäristölupien käsittelyn taitavia lupakäsittelijöitä, että luonnonvaroja voidaan kestävästi hyödyntää, keskustapiiri huomauttaa.
Piirihallituksen mielestä tilanne ympäristölupia valvovissa ELY-keskuksissa on nykyisin kestämätön.
. Esillä myös Edustajakokousjärjestelyt (KN
Edustajakokous Turussa 8.-9.6.).
Naantali, Meri-Naantalin py:n kevätkokous to 18.4. Auranmaan
Vesaiset.. Mestarinkatu 2.
Marttila, py:n vuosikokous pe 26.4.
klo 19 Kuokantalolla. klo 18 alkaen. klo 18
Mynämäen uimahallin kerhohuoneella. Esillä
sääntömääräiset asiat.
Keskustanaisten Varsinais-Suomen
piiri, piirin vuosikokous to 18.4. Suominen
Pöytyä, kunnallisjärjestön vuosikokous pe 19.4. Sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!
Vihti, kunnallisjärjestö, sääntömääräinen vuosikokous ke 17.4. Illan alustajina kansanedustajat Annika Saarikko ja Juha Rehula, lääk.tri Jaakko Kivisaari ja Pöytyän KTTKY:n johtava lääkäri Risto Puustinen. Illan artistina esiintyy laulaja Petri
Laaksonen. klo 18.30
Vihdin kunnanvirastolla, Asemantie
30, Nummela.
Askola, Keskustan kunnallisjärjestön vuosikokous ke 17.4. Tilaisuudessa puhuvat Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen ja Suomen Yrittäjien johtaja Rauno Vanhanen. Osoite: Antti Korpintie 3A
00600 Helsinki.
UUSIMAA
Keskustan Kainuun piirin puheenjohtajana toimii
kansanedustaja Timo V. pe 12.4.
klo 18.
Tuusula, Keskustan kunnallisjärjestö, sääntömääräinen vuosikokous pe
12.4. Koko päivä huvipuistossa, oma bussi mukana
Tallinnassa. klo 10 Helsingissä Suomen
Yrittäjien tiloissa (Mannerheimintie 76
A). Ilmoittautumiset Matias Ollilalle matias.ollila@gmail.com tai
040 745 6200 18.4 mennessä. HUOM!
paikka!
Turun Keskustanopiskelijat ja Keskustan Opiskelijaliitto, la 13.4. klo 19 Askola
Areenan Wuorio-kabinetissa. Alustajana Kirsti Manninen.
Mäntsälä, Ohkolan py:n sääntömääräinen vuosikokous pe 12.4. Korhonen. Käsitellään sääntömääräiset
asiat.
Rusko ja Vahto, paikallisyhdistysten
vuosikokous su 21.4. klo 18.30
pe 12.4. Tervetuloa!
Pöytyä, kuukausipalaveri su 14.4. klo 18.30 Ohkolan
py:n vuosikokous Ohkolan VPK:n talolla, pe 12.4. Vuosikokous pe 12.4. Ilmoittautuminen 5.5. Matkan hinta on 45 euroa,
sis. 010 292 2060 tai
tarja.kiviniemi@keskusta.fi tai Aulikselta, puh. klo 18.30, Heinolla (Väläkäntie 20).
Mäntsälä, Sääksjärven py:n sääntömääräinen vuosikokous pe 12.4. 6.5.
puh. Ilmoittaudu heti! Ilmoittaudu myös Kekkos-oopperaan Ilmajoelle
la 15.6 ja kesäretkelle Karstulaan 26. klo 18 piiritoimistolla, Linnankatu 21 B 35.
Aura, Auran py:n vuosikokous ti 16.4.
klo 18.30 kunnantalolla. Paikkoja
rajoitetusti. Ajankohtaiskatsauksen kokouksessa esittää kansanedustaja Antti Kaikkonen. Tarkemmat tiedot löytyvät Pöytyän keskustan kotisivuilta: www.poytyankeskusta.fi
Halikko, Keskustan Py:n vuosikokous to 25.4. Samalla MSL:n luento A. verta, hikeä ja kyyneleitä vai yrittämistä ja onnistumisen elämyksiä??. Ilmoittautuminen ja kahvi
klo 17.30. klo 18 Sääksjärven py:n vuosikokous Purolan entisellä koululla. Kunnallisjärjestön vuosikokous su
14.4. Kahvitarjoilu.
Keskustanaiset ja Vesaiset, olemme
varanneet lippuja kaukasialaisen Alanryhmän konserttiin la 20.4. klo 18 Keskustan Mäntsälän kunnallisjärjestön vuosikokous kunnantalolla. Bussireitti: Turku-Aura-Salo-Helsinki-Tallinna ja takaisin. Paikallisyhdistysten vuosikokouksia: pe 12.4. krs. Samalla MSL:n luento A.
Suominen.
Tarvasjoki, py:n vuosikokous ke 17.4.
klo 18 OP:n kerhohuoneella. klo
18, Purolan entisellä koululla. Käsitellään sääntömuutos. Sääntömääräisten asioiden lisäksi
asialistalla on uuden henkilön valinta
johtokuntaan.
HELSINKI
keskusta nyt
VARSINAIS-SUOMI
Helsingin Vesaisten perhesähly lauantaisin Koskelan nuorisotalolla klo 14-16. piiritoimistoon viim. Varaa
omasi Tarjalta, puh. -seminaari Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan luentosalissa EDU 1 (Assistentinkatu 5, 20500 Turku). Alustajana Kirsti Manninen. klo 18 Ylästön kotiseututalolla, os. Lohikeittotarjoilu. 50 ?. klo 19 kaupungintalolla. Soittele tai tule hakemaan!
Vesaiset, Naantalin Vesaisten vuosikokous to 18.4. klo
18, Mäntsälän kunnantalon saunatiloissa/3
puolueen pj Juha Sipilä.
Tervetuloa! Piirihallitus.
Orivesi, paikallisosaston sääntömääräinen vuosikokous 21.4 klo 19 kaupungintalolla. Ala-Hannulan tila Leena
Hannula, Kinnalantie 71. Käsitellään
sääntömääräiset asiat. Poliittisen keskustelun alustavat puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska ja kansanedustaja Timo Kalli. klo 19 Ortodoksinen
kulttuurikeskus, alasali Kauppakatu
44. MSL-Tampereen kaikille avoin järjestö- ja luottamushenkilökoulutus jatkuu to 18.4. Kokous keskeytetään poliittisen katsauksen jälkeen omakustanteisen keittolounaan ajaksi. 17.30 alk. klo 19 Karhen koululla. Tervetuloa!
johtokunta.
Keskustan Satakunnan piiri ry,
sääntömääräinen VUOSIKOKOUS la
20.4. Kokouksessa
paikalla myös Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska.
Tervetuloa! Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Kaisa Heikkilä, p. Ota yhteyttä
vaikkapa Kaijaan, jos tarvitset kyytiä
puh. Kokouksen jälkeen osasto
triathlonin 1.osakilpailu.
Hämeenlinna-Vanaja, py:n vuosikokous 14.4. Tasakatu 2-4. mennessä Heidi-Maria Vainio p. Bussi kulkee reittiä: Säkylä (Huovintori) klo 11.15, Eura mh 11.30, Kiukainen th 11.40, Harjavalta mh 11.50, Nakkila 12.00, Ulvila
12.10. klo 9.30-17. Paikkana Hartolan kunnantalo, Kuninkaantie
16. klo 18.30 Uskalin kylätalolla Ruskeakoskentie 938. Asialistalla on vuosikokousasiat, Keskustanaisten edustajakokoukseen liittyviä asiat sekä Keskustanaisten Karjalan piirin toiminnantarkastajien valinta.
Jängynranta, py:n syys- ja vuosikokoukset pidetään ke 17.4. Tervetuloa.
Keskustan Karjalan piiri ry, sääntömääräinen vuosikokous 15.4 klo 18.30
Luumäellä. klo 19 kunnanvirastolla. klo 17
Toijalan ABC, kokoushuone.
Kiikka, keskustanaisten vuosikokous
ti 23.4. Palokan KN yleinen kokous 17.4. Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat.
Pieksämäki. klo 18 Juttilantie 1, 14200 Turenki. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat, vieraana piirin puh.joht.
Pertti Hakanen. klo 18 Keskustan piiritoimistolla, Näsilinnankatu 23 A1. Kokousvieraaksi Luumäelle tulee Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen.
Keskustanaisten Karjalan piiri ry,
sääntömääräinen vuosikokous Kouvon baarilla Lemillä ke 17.4 klo 18.
Kouvon baarin osoite on Iitiäntie 4,
Lemi. klo 18 Jokisella (Laitolahdenkatu 4 A 17). klo 18. Tervetuloa!
Johtokunta.
Vesaisten Etelä-Savon piiri. Mukana Suomen Keskustanaisten pääsihteeri Kirsi Marttinen.
Kokouksen jälkeen kahvit ja ostosmahdollisuus Kartanoputiikki Punaisessa Tuvassa. klo 12 Kaurilan kylätalolla. kokous)
Pihtipudas. klo 19 Kotikammari Toivolassa Kauppatie 14.
Läyliäinen, paikallisyhdistyksen vuosikokous to 18.4. Varaa tikulle mukaan kuva itsestäsi (jpg-tiedosto). klo 18.30
Ypäjän Osuuspankin kokoustiloissa.
Johtokunta kokoontuu klo 17.30. Keskustalaisten luottamushenkilöiden tapaaminen Karhen koululla su 14.4. Käsiteltävänä sääntömääräiset asiat. Poliittisen tilannekatsauksen pitää kansanedustaja Eero Reijonen. päärakennuksessa talon tervehdyksellä ja ruokailulla h. klo 10.30 Tiiriön ABC:n
kabinetti, Paroistentie 1, 13600 Hämeenlinna. klo 18 alkaen, 7th
Floor kokoustila, Yrjönkatu 15 A, Pori (Teljäntorin sisällä A-rappu, 7krs.).
Sääntömääräiset asiat (vuosikertomus
ja tilinpäätös).
Punkalaidun, Keskustan Pohjoisen
py:n vuosikokous 14.4. 18.30 Ville Suomalaisella.
KARJALA
Karhusaaren laavulla sunnuntaina
käyneet: 100 makkaraa meni hujauksessa. klo.18.
Mukana piirin pj. Seläntaus Py 60-v. klo 18 Jängyn
majalla. klo 17 Kunnantalon kahviossa.
Loppi, Keskustanaisten yhdistyksen
vuosikokous su 21.4. Satakunnan Vesaiset
Polvijärvi, kirkonkylän paikallisyhdistyksen vuosikokous to 18.4. klo 18 Peltola ?salissa, Peltolankatu 4, Joensuu. Tervetuloa.
Eura, kj:n sääntömääräinen vuosikokous pe 19.4. Alvajärvi Py ja KN. klo 11 Joutsan lukio,
Savontie 1 (Joutsa). Sääntömääräiset asiat (vuosikertomus ja tilinpäätös). Tervetuloa!
19
Kivijärvi, kj. klo 19 Euran urheilutalon kokoustiloissa.
Tampere, kj:n kevätkokous pidetään ke 17.4. Järjestäjät: Keskustan piirit, Suomen Keskusta ja MSLopintokeskus.
Loppi, kunnallisjärjestön vuosikokous
su 21.4. kokoontuvan kaupunginhallituksen esityslistalla olevista ja muista ajankohtaisista
asioista. Lisätiedot ja ilmoittautumiset p.
0443643636 tai etela-savo@vesaiset.fi.
Pieksämäki. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Satakunnan Keskustanuoret, vuosikokous pe 12.4. Tervetuloa!
Keskustan Pohjois-Karjalan piiri,
vuosikokous ti 16.4. Koulutus on tarkoitettu kunnallisjärjestön koko johtokunnalle ja valtuustoryhmän puheenjohtajalle. Mäntykodin osoite
on Patteritie 7, Luumäki. 050 521 1734
(klo 15 jälkeen). klo 18 Keskustan piiritoimistolla Siltakatu 22.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Markku Kauppinen pitää katsauksen
Joensuun taloustilanteesta.
Tohmajärvi, kunnallisjärjestön vuosikokous Kaurilan kylätalolla la 13.4. klo 19.
OP:n kokoushuoneella. 22.4. kokoontuvan
kaupunginhallituksen esityslistalla
olevista ja muista ajankohtaisista asioista. Sääntömääräiset
asiat sekä kunnallisjärjestön puheenjohtajan valinta.
Ylöjärvi. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Janakkala, Keskusta ry, vuosikokous
17.4. Mukana kansanedustaja Anu Vehviläinen.
KESKI-SUOMI
Pihtipudas. Ennen kokousta
klo 16.30 alkaen tutustuminen Satakunnan painotuotteen toimintaan.
Porin Keskusta, vuosikokous ma
15.4. Kokouspuhujan. Markku Pakkanen
Piiri, vuosikokous Suur-Miehikkälän
seuratalolla (Soppikankaantie 30) 17.4
klo.18.30. klo 18 kirjastotalo Metson Martikainen-salissa.
Jouni Koskela alustaa aiheesta ?Kunnallis- ja aluehallinto muutoksessa?.
Keskustan Pirkanmaan piiri, vuosikokous Ylöjärvellä, Koulutuskeskus Valossa Pallotie 5, pe 19.4. Tupailta ma 15.4. klo 19 Anna ja Timo Mäkelällä, Saloniementie 88. Asialistalla osaston lakkauttaminen (2. Teatterin jälkeen mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun. Virallisten kokousedustajien valtakirjatarkastus klo 17.15 alkaen. Käsitellään sääntömääräiset
asiat. 18.30. klo 18 kaupungintalolla. Larin Kyöstin katu 16, Hämeenlinna. Lounasmahdollisuus kokouksen päätteeksi Seppälän lounasravintolassa (omakustanne). Korppinen Py. JUHLAKOKOUS Su 14.4 klo 19 kyläseurantalolla
Pihtipudas. Ilmoittautumiset 25.4. Paikallisyhdistysten vuosikokoukset: Mutalan, Takamaan, Viljakkalan kirkonkylän ja Ylöjärven eteläisen paikallisyhdistysten vuosikokoukset su 14.4. Ourajoki, paikallisyhdistyksen vuosikokous pe 19.4 klo 18 Airi ja
Erkki Siivosella.
Kunnallisjärjestöjen ja valtuustoryhmien johdon koulutus la 20.4.
klo 9.00 . Keskustassa tapahtuu
ETELÄ-HÄME
Hämeenlinna, Hämeen piirin Keskustanuorten sääntömääräinen vuosikokous la 13.4. Lisätiedot p. klo 18 Paula ja Eero
Helmisellä Keltaniemellä, Saarensalmentie 6.
Keskustan Päijät-Hämeen piiri,
sääntömääräinen vuosikokous ke.
17.4. Pihtipudas Py. Tervetuloa!
Pihtipudas. klo
13. Leppäniementie 103, 12920 Topeno. klo 18 Ravintola Rosso, Antinkatu 11, 28100 Pori. Ilmoittautumiset ke 17.4. Kahvi ja ilm. Ilman jääneet ja muuten pettyneet, ottakaa yhteyttä Marjut Sassi
050 3730126, saatte pienen lahjan!
Liperi, kunnallisjärjestön vuosikokous
su 21.4. Sääntömääräinen kevätkokous to 25.4. myös
teatterilipun. Kunnantalolla
Pihtipudas. Vuosikokouksissa esillä sääntömääräiset asiat.
Hämeenkyrö, Kaipion py:n vuosikokous pe 12.4. Käsitellään sääntömääräiset
asiat. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen kevätkokous to 25.4. Kunnallisjärjestön vuosikokous su 14.4. Tervetuloa.
Vitsain, py:n vuosikokous ma. klo 18.30 Läyliäisten
koululla.
Keskustanaisten Etelä-Hämeen piiri ry. Tupailta ma 6.5. klo 18 Joroisten kunnanvirastolla. 040-5163756.
Joroinen, kunnallisjärjestö ry vuosikokous to 18.4. Mielenkiintoinen luento - Uudistuva Etelä-Savo 2020. Tervetuloa!
Pieksämäki. Esillä sääntömääräiset asiat. klo 11 Kankaanpään Kuntoutuskeskuksessa, os. Eläketalon kerhohuoneella. klo. Maksu sisältää päivän tarjoilut ja materiaalit. Voisiko kunnallisjärjestöjen tai osastojen
keskustelupalstaa pitää Facebookissa?
Järjestämme Facebookin alkeiskurssin
la 20.4. Paikallisyhdistysten vuosikokoukset klo 18.
Lahti, Keskustanuorten Lahden seudun osaston sääntömääräinen vuosikokous su 24.3. Tervetuloa.
Ypäjä kunnallisjärjestö ry:n sääntömääräinen vuosikokous Kunnantalolla
to 25.4. Kahvitarjoilu.
Joensuu, kunnallisjärjestön vuosikokous ma 22.4. Valtuustoryhmän kokous
ma 22.4. klo
18.30 ABC-liikenneaseman kabinetissa. Mukaan mahtuu 6 hlöä.
Aiempaa kokemusta FB:sta ei edellytetä. Esillä sääntömääräiset asiat.
KN Tampereen osasto, vuosikokous to 25.4. Mukana piirin
puheenjohtaja Hanna Huttunen.
Satakuntalaiset lapsiperheet. Kahvitarjoilu.
Loppi, kirkonkylän paikallisyhdistyksen vuosikokous ke 17.4. Tasakatu 2-4. Esillä sääntömääräiset asiat sekä osaston
yhdistäminen Kylmäkosken paikallisosastoon.
Orivesi, keskustanaisten vuosikokous to 25.4. Vuosikokous ke 17.4. Käsittelyssä sääntömääräiset asiat. Poliittisen tilannekatsauksen pitää Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja
Juha Sipilä. Tervetuloa!
KYMENLAAKSO
Hamina, Kunnallisjärjestön vuosikokous Vehkalahtitalon kerhohuoneessa 12.4 klo. Tervetuloa! saara.kiuru@keskusta.fi, puh.
0503423323.
Keski-Tammela, py:n vuosikokous to
18.4. 19 Reino Kongalla.
Miehikkälä, Pitkäkosken py:n vuosikokous 22.4. Vuosikokous su 21.4 klo 19. Vuosikokous klo 19. Pekka ja Birgit Kärkkäisellä
Jyväskylä. Keskustan Etelä-Savon piirin toiminnanjohtaja Heikki Koljonen paikalla. 16.4. Tervetuloa!
POHJOIS-KARJALA
Joensuu, Pielisjoen paikallisyhdistyksen vuosikokous pe 12.4. Käsitellään vuosikokouksen sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!
Akaa, Paikallisosaston vuosikokous 23.4. 18.30, vieraana Pertti
Hakanen. klo 18.30
Kanttilassa Naarajärvellä kokoushuone 3:ssa. Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus alkaa klo 17. klo 19 Niklandiassa, Honkarannantie 92, Oitti.
Launosten seutu, paikallisyhdistyksen vuosikokous ke 24.4. ilmoittautumiset ruokailusta johtuen 15.4. Keskustellaan 16.4. Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat. Lahti. Tervetuloa!
PIRKANMAA
Ylöjärvi. klo 19 alkaen, 7th Floor kokoustila, Yrjönkatu 15 A, Pori (Teljäntorin sisällä A-rappu, 7 krs.). Murtoolla Vesilahdentie 857 klo 19. Mattisenlahdentie 34b). Vuosikokous 15.4 klo 19. Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat. Kahvi ja ilm. Olisiko naamakirjasta avuksi tapahtumatiedottamisessa. klo 18 Toijalan ABC, kokoushuone.
Viiala, py vuosikokous ma 22.4. Kunnallisia luottamushenkilöitä
pyydetään saapumaan paikalle. . klo 18 Ravintola Frans Emil,
Sillanpäänkatu 2 C, 1 kerros, Tampere.
Kaup.valt. klo 15 Kunnantalolla kokoushuone 1.
Hausjärvi kunnallisjärjestön vuosikokous 22.4. klo 19 Tammelan Paloaseman
kokoushuoneessa. Johtokunta kokoontuu klo 18.
Topeno . Irja Kontolla, Pillilammenkuja 3. Liput 100e10e. klo 10.30 Tiiriön ABC:n
kabinetti, Paroistentie 1, 13600 Hämeenlinna. klo 18 alkaen Hartolassa. 045-327
4845 / Eeva.
ETELÄ-SAVO
Keskustanuorten Etelä-Savon piiri ry, vuosikokous järjestetään pe 12.4.
klo 19 Juvan kunnanvirastolla (Juvantie 13, Juva). Kelankaari 4. mennessä. Osallistumismaksu on 20
euroa/hlö. Yhteiskyyti kokoukseen piiritoimistolta klo 17.15.
Etelä-Savon Keskustanaisten kevätkokous to 18.4. Opasteet 54 -tieltä. Hotelli Scandic Riihimäki, osoite Hämeenaukio 1. Ilmoittautumiset: p.
050-573 5353 / Pauliina ja p. piirin vuosikokouksen jälkeen,
noin klo 14 alkaen Joutsan lukiolla.
Kesto n.2 t. klo 18
Pieksämäen järjestötalolla os. Muurasjärvi Py. Kahvitarjoilu.
Tampere. Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus alkaen klo 18.00. Ilmoittautuminen ja kahvit klo 17.30 alkaen. Anna-Kaarina Rantaviita-Tiaisen katsaus Tampereen kaupungin
taloudesta.
Keskustanaiset Pirkanmaan piiri ry,
vuosikokous la 4.5. klo 18 Ravintola Alicissa. Arpajaiset!
Ylöjärvi. Poliittinen katsaus varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko.
Kouvola, Pihlajasaaren py:n vusoikokous 21.4 klo. 040532 1762 / Teijo. Kokouspaikka on Palvelukeskus Mäntykoti. sääntömääräinen vuosikokous 18.4. klo 19 alkaen, Satakunnan painotuote, Ratastie 6, Kokemäki. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous 18.4. klo 18.
PÄIJÄT-HÄME
Hämeenlinna, Hämeen piirin Keskustanuorten sääntömääräinen vuosikokous la 13.4. Vuosikokous 12.4 klo 19. klo 18 Kanttilassa. Mukana myös
piirin puheenjohttaja Tapio Huhtanen.
Tervetuloa!
Joensuu, Huhtilampi-Uskalin, Kiihtelysvaaran, Heinävaaran ja Särkivaaran
paikallisyhdistysten yhteinen vuosikokous 18.4. Esityslista tulee myöhemmin
sähköposteihin.
Haukivuorella ravintola Alec 18.4. Kunnallisia luottamushenkilöitä pyydetään saapumaan paikalle.
Pieksämäki, Kunnallisjärjestön johtokunnan kokous ke 17.4. klo 19. Lähdetään kimppakyydein klo 17.15. Kahvitarjoilu.
Akaa, kunnallisjärjestön vuosikokous maa 22.4. klo 18 alkaen piiritoimistolla, os. klo 14 Terveystie 25, 15870 Hollola. vuosikokous to 18.4. Kokouksessa mukana Keskustan eduskuntaryhmän
puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen. klo 11.30 Keskustan Päijät-Hämeen piiritoimistolla, Hämeenkatu 9 A 5krs. Käsitellään kevätkokoukselle kuuluvat asiat. klo 18 Karhen koululla.
Nokia, kunnallisjärjestön ja paikallisyhdistyksen vuosikokoukset pidetään
ke 17.4. Kokouksen jälkeen osasto
triathlonin 1.osakilpailu.
Mustjärvi, paikallisyhdistyksen vuosikokous ti. klo 18
Pieksämäen järjestötalolla os. klo 19 Ehtookoto Lempäälä. Vieraana Keskustanaisten pj Elsi Katainen ja piirihallituksen pj Pertti
Hakanen. klo
18 sääntömääräinen vuosikokous. klo 19 Vauhdin majalla. 18.30. 5 eur/hlö. Asialistalla sääntömääräiset asiat. Valtakirjojen tarkastus ja kahvitus klo 10-11. Tervetuloa!
Lempäälä, kunnallisjärjestö ry:n vuosikokous 18.4. Aiheena kunnallispoliittiset tavoitteet. klo 18.30 ilmoittautuminen 17.30 . Tervetuloa.
Hollola, Keskustan kunnallisjärjestön
vuosikokous palvelutalo Huilissa su.
21.4. 0443699601, kaisa.heikkila@keskustanuoret.fi.?
Pieksämäki. 22.4
klo 19 osoitteessa Niivansalmentie 45.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 13 Mattisenlahden kylätalolla (os. Issikkavaellus ja patikkaretki keväisissä Toivonharjun maisemissa Haukivuorella la 4.5. klo 13
kunnanvirastolla. Aloitamme klo 18. klo 19 Palokunnan kokoushuoneessa.
Keskustan Keski-Suomen piiri ry,
sääntömääräinen VUOSIKOKOUS pidetään la 20.4. Eläketalon kerhohuone
Pihtipudas. Kokousluento, Mervi Simosta maakuntaliitosta kertoo Uudistuva Etelä-Savo
2020 -strategiasta. Tervetuloa!
Tohmajärvi, Kemien paikallisyhdistyksen vuosikokous su 14.4. Lopella,
Leppäniemen kartanossa os. Mukana on piirin pj Pertti
Hakanen, käsitellään sääntömääräiset
asiat. klo 18. klo 12 piiritoimistolla. klo 18 Launosten koululla.
Ypäjä keskustanaiset ry. Tervetuloa!
SATAKUNTA
Keskustanaisten Porin yhdistys,
sääntömääräinen kevätkokous on ma
8.3. Tilaisuus on kaikille avoin.
Rauma, Keskustan kunnallisjärjestön vuosikokous ke 24.4. Johtokunta 18:30
Kiinnostaako kavereiden hankinta,
verkottuminen tai jopa poliittinen
vaikuttaminen ja vaalityö Facebookissa. 16.30. klo 19 johtokunta klo
18.30 Elina Koppasella, Kellosalmentie
992. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Keskustellaan 7.5. tervetuloa
Kärkölä, kunnallisjärjestön vuosikokous ma. Kaikki lapset ja aikuiset ovat tervetulleita kanssamme Porin teatteriin la 18.5.
klo 13 katsomaan näytelmää ?ISO
KILTTI JÄTTILÄINEN?. Kahvitarjoilu.
Tohmajärvi, Keskustanuorten vuosikokous la 13.4. Ilmoittautuminen ja valtakirjojen tarkastus
klo 10-11. mennessä piiritoimistoon etela-hame@keskusta.fi, puh.
0500483279. Matkan hinta 15 ?/hlö sis. klo 16-17.30.
Satakunnan Keskustanaiset, vuosikokous ke 17.4. klo 18 Vapaa-aikatalon kahviossa
Revonlahden py:n vuosikokous ma 15.4. Pyhäjoen py:n sääntömääräinen vuosikokous ti 16.4. Huom. Esityslistalla sääntömääräiset asiat ja edustajavalintojen täydentäminen. Bussit lähtevät 20.4. Tilaisuudessa paikalla ke Tapani Töl li.
Pudasjärvi. alkaen klo 18.30 Koskenkorvan koululla.
Kainuun Keskustan retki Eduskuntaan ja Tallinnaan 16.-17.5. Ilmoittautuminen yhteiselle piirikokousmatkalle pyydetään piiritoimistoon tai Mirja Stålnacke, puh. klo 19
kunnantalolla.
Alavieska. Johtokunta klo 17.30.
Oulu. Johtokunta klo 18.30.
Peräseinäjoki, keskustanaisten vuosikokous 18.4. Kokouksessa käsitellään 14
§ mukaiset sääntömääräiset asiat. Johtokunta klo 18, ke 17.4. Ohjelmalliset iltamat, alussa kahden tunnin keskustelutilaisuus. tutustuminen Utsjoen kirkkoon. Alustajana ke
Tapani Tölli. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ke 24.4. klo 8.00 Rovaniemen ja klo 7.00 Posion linja-autoasemalta. Matti-Pekka Parkkinen. valmistautuminen v. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ti 16.4. klo 15 alk. Välikylän py:n sääntömääräinen vuosikokous to 18.4. Kahvitarjoilu.
Kuusamon keskustanaisten sääntömääräinen vuosikokous su 21.4. Esillä sääntömääräiset asiat. 12.4.
Jalasjärvi, Koskue-Ylivallin py:n sääntömääräinen kevätkokous su 14.4. Arpojen ja kahvinmyynti klo 18.30 alkaen. klo 16 Rotuaarilla. Kahvitarjoilu!
Kuusamo. Kurenalan py:n sääntömääräinen vuosikokous ma 22.4. 040- 5344485. klo 19 Marja-Leena ja Matti Korhosella.
Rönkönvaara, paikallisyhdistyksen
vuosikokous ma 15.4. klo 19 Mari Pohjavaaran kotona Piirronkuja 47, Hirvijärvi. klo 18
kunnantalon kokoustila Tähdessä. Kahvitarjoilu, Arvontaa.
Kärsämäki. klo 19
Konttilassa. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ti 16.4. Johtokunta klo 18.30. klo 19
Haapajärven py (miehet) valtuustosali. klo
18.30 Kunnantoimiston Kurimo-salissa. Puhujina Kansanedustaja, PJ Timo Korhonen
ja Keskustan puoluevaltuuston varapj.
Marisanna Jarva. klo 18 Marja Nikulan luona,
Riihirannantie 4 A.
Alajärvi, Keskustan Kurejoen py:n
vuosikokous ke 17.4. klo 18 Santamäen
koululla, kulku sisäpihan kautta. Kokous alkaa la 8.6.
klo 13. klo 17, ravintola Neljä Kaesaa.
tokunta, klo 19 yleinen kokous.
Keskustanaisten Kainuun piiri ry,
sääntömääräinen vuosikokous la 20.4.
klo 14 Vuokatissa Jäätiöntie 23 B 3.
Yhteinen ulkoiluaamupäivä klo 10 alkaen. klo 18.30, os. Kuntakoulutus la
20.4. Vihreä Vappu ti 30.4. klo 18
kunnantalolla.
KESKUSTANAISET
Siikajoki. Oulun kaupungin palveluverkkosuunnitelmista ja omistajaohjauksesta. Käsitellään
sääntömääräiset asiat ja keskustellaan
kunnan ajankohtaisista asioista. Esillä sääntömääräiset asiat. Koillis-Kuhmon po.,
su 21.4. klo 19. klo 19
Parkkila-Kopola py:n naiset ja miehet
Jonna ja Jussi Peltokorvella, ke 17.4.
klo 19 Kumisevan py Leena ja Osmo
Halosella.
Ii. Esillä sääntöjen määräämät asiat.
Puhujana on kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anna-Maija Koskela.
Isokyrö, Valtuustoryhmän kokous ma
15.4 valtuustosalissa klo 18. Mukana Keskustan Itä-Savon
piirin pj. Kestilän py:n sääntömääräinen vuosikokous ma 29.4. klo 18. klo 18 piiritoimistolla,
Suokatu 31. Katso lisätiedot ohjelmasta ja ilmoittautumisesta tansseihin www.etela-pohjanmaankeskusta.fi.
Karijoki, Keskustanuorten vuosikokous la 20.4 klo 19 Yrittäjien mökillä (Sahakankaantie) Sääntömääräisten asioiden lisäksi valitaan puheenjohtaja
sekä johtokunta.
Teuva, kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous su 21.4. Sulkavan
OP:n kerhotiloissa.
Sarvikumpu, py: vuosikokous 22.4.
klo 18 Keskopihalla.
Heinävesi, kunnallisjärjestön vuosikokous 23.4. klo 18 Oulunlahden koulun ruokalassa, Fiskarintie 2. Matka-ja majoitusvaraukset 040-5344485 viim. klo 19 (johtokunta klo 18) Kurikan paloaseman kokoustilassa. Siikajoen po:n sääntömääräinen vuosikokous to 18.4. Koskenmäen
po., vuosikokous su 28.4. Oravantie 1, 93600
Kuusamo. klo
17.30 Sulkavan Op:lla.
POHJOIS-SAVO
Tervetuloa tutustumaan Stora Ensoon ja Varkauden tehtaisiin Keskustanuorten vierailulla pe 12.4. Tällä kutsulla kutsutaan kokoukseen Keskustan Kainuun piirin jäsenyhdistysten jäsenet, puoluehallituksen ja puoluevaltuuston, maakuntavaltuuston ja
-hallituksen sekä toimialueen muiden
kuntayhtymien valtuustojen ja hallitusten keskustalaiset jäsenet sekä sisarjärjestöjen jäsenet. klo
18 Kirkkotorin koulutuskeskuksessa,
Asemakatu 5. Kokouksen alussa ke Mirja Vehkaperä kertoo ajankohtaiset kuulumiset Oulun
kaupungista ja eduskunnasta. Johtokunta klo 18.
Pudasjärvi. klo
20-01 Koskenhovilla. Johtokunta klo 18.30.
Haapajärvi. Kokousta edeltää avajaisjuhla
klo 10.30. klo
19 Ari Pitkosella Uunrauniontie 310.
Hiltula, py järjestää tutustumismatkan Tuusniemen kuntaan ja seurakuntaan 23.4. Puhujana mep
Hannu Takkula. klo 12 kunnantalolla. klo 18 Törmälässä.
Siikajoki. Vuosikokous pidetään Utsjokisuun koulukeskuksessa, sunnuntaina 21.4.2012 klo
10.00-12.30 . Auto lähtee Kuhmosta.
ETELÄ-POHJANMAA
Piiritoimisto on suljettu to-pe 11. Kahvitarjoilu
10.15. Ruokailu klo 13 torilla. klo
19 Kaupungintalolla, Nalle-kokoustilassa. klo 1010.30. Johtokunta klo 19.
Heinävesi, kirkonkylän py:n vuosikokous 21.4. Lisätiedot Sanna-Marilta, p. klo 11. Kahvitarjoilu klo 17.30
alkaen.
Oulu. Perinteinen Vihreä Vappu ti
30.4. klo 18.30 Ylivieska, Keskustan toimisto (Juurikoskenkatu), Siika-Pyhäjokilaakso ti 16.4.
klo 18.30 Pyhäjoki, Pyhäjoen lukion
Pauha-Sali (Koulutie), Iijokilaakso ke
17.4. Valtakirjojen tarkistus kokouspaikalla la
8.6. varsinainen edustajakokous Turussa 8.-9.6. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kunnallisjärjestön puheenjohtajan valinta sekä valtuustoryhmän perustelut poikkeamiselle kunnallisjärjestön yleisen kokouksen luottamushenkilöesityksestä. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ma 22.4. Valtakirjojen tarkastus klo 13.45. Tervetuloa
Ilmajoki, Keskustan Koskenkorvan
py:n sääntömääräinen kevätkokous
ke 24.4. klo 18 Vesi-Jatulissa, Jokelantie 20, 90830 Haukipudas. Tervetuloa.
Siikalatva. Johtokunta kokoontuu klo 18.45.
Kuortane, Keskustanaisten vuosikokous kunnantalolla to 25.4. Paikallisosaston yleinen
kokous Nahkurilla pe 12.4. klo
16 Hotelli Utsjoki. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen
vuosikokous ma 22.4. Esillä sääntömääräiset asiat. Taluskylän po:n sääntömääräiset syys- ja vuosikokoukset ti
16.4. Keskustelua mm. klo 19 kunnan virastotalolla.
Sulkava, kunnallisjärjestön yleinen
kokous su 21.4. Tervetuloa!
Kokkola, Vesaisten Kokkolan osaston
syyskokous ma 15.4. klo 19 piiristoimistolla (Isokatu 2, Kla). Py:n jk:n
jäsenet myös tervetulleita paikalle.
Isokyrö, Keskustanaisten vuosikokous ke 17.4. klo
16:30 alkaen! Ilmoittautumiset toiminnanjohtaja Kaisa Heikkilälle; kaisa.heikkila[at]keskustanuoret.fi / 044
369 9601
Pohjois-Savon Keskustanuoret,
vuosikokous pe 12.4. klo 9.45-10.30 sekä su 9.6. Ilmoittautumiset toiminnanjohtaja Kaisa Heikkilälle; kaisa.
heikkila[at]keskustanuoret.fi / 044 369
9601. Sääntömääräisten asioiden lisäksi esillä ovat mm. Kahvitarjoilu. Majoitusvaraukset edustajakokoukseen piiritoimistojen kautta huhtikuun loppuun mennessä. Tervetuloa ideoimaan kunnallisjärjestön johtokunnan jäsenet, valtuutetut ja paikallisosastojen edustajat!
Pudasjärvi. Johtokunnan kokous klo 11.30.
KAINUU
Keskustan Kainuun piiri, sääntömääräinen vuosikokous Kuhmon kaupungin valtuustosalissa 13.4. Vihreän Vapun suunnittelupalaveri su 21.4. Esillä sääntömääräiset asiat. Keskustan kunnallisjärjestön
ja Kalajoen py:n sekä naisjaoston kevätkokoukset pidetään kaupungintalolla su 14.4. Kahvitarjoilu.
Keskustanaisten Kempeleen paikallisyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous to 18.4. Piiri
maksaa bussikuljetuksen ja osallistujille jää maksettavaksi majoittuminen
ja ruokailut.
Siikajoki. Valtakirjojen tarkastus klo
15.30 alkaen.
Kuusamo. Osoite Ruopsantie 90
Kemijärvi.
Siikajoki. Johtokunta klo 17.30.
Kalajoki. Vuosikokoukselle kuuluvat asiat ja käydään yleiskeskustelua Kurikan tulevaisuudesta.
Teuva, py:n sääntömääräinen vuosikokous 24.4. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous to 18.4. Ahlströminkatu
25). Paikalla mm. Alustajana puoluesihteeri Timo Laaninen. Sääntömääräisten asioiden lisäksi keskustellaan Mäyryn koulun tulevaisuudesta.
Kurikka, Keskustan Kurikka-Jurva
kunnallisjärjestön VUOSIKOKOUS ti
23.4. 040
5919 006.
LAPPI
Keskustanuorten Lapin piiri ry:n vuosikokous pe 12.4. Paikalla ke Inkeri Kerola.
Utajärvi. Mukana eduskuntaryhmän vpj, ke
Tuomo Puumala.
Kärsämäki. klo
19 kaupungintalolla. klo 19. Johtokunta klo 18, ti 16.4. klo 18 Kuivaniemen Merihelmessä. klo 18.30.
Johtokunta klo 18.
KESKI-POHJANMAA
Vesaiset, piirin vuosikokous ma 15.4.
klo 18.30 piiritoimistolla (Isokatu 2,
Kla). 0500
807 003. Tervetuloa!
Siikalatva. klo 19.30 Värjärin kamarilla. Lämpimästi tervetuloa!
Keskustanaisten Pohjois-Savon piiri
ry, vuosikokous la 4.5. Valtakirjojen tarkastus klo 10.15 alkaen. klo 18 Vihtarin Kyläkartanossa. Luvassa musiikkia, simaa sekä muuta Vappuun sopivaa ohjelmaa. 20
ITÄ-SAVO
Kolkonpää, py:n vuosikokous pe
12.4. johtokunta klo 19.
Nurmo, py:n vuosikokous ke 24.4.
Nurmo-talon kahviossa, klo 18.30 joh-
Teuva, Komsin paikallisyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous ke
24.4. TERVETULOA
Kuhmo, Paikallisyhdistykset ja osastot: Kuhmoniemen po., la 20.4. Puhujina Keskustan pj Juha Sipilä ja kaupunginhallituksen pj Riikka Moilanen. Koulutuksen jälkeen keskustalaiset kevättanssit. Metsäkylän py:n vuosikokous Halkolassa la 13.4. Tervetuloa!
Salahmi, pyn vuosikokous to 18.4.
klo 19 Pohjoisella koululla. Johtokunta klo 11.30. klo 19 alkaen
Varkaudessa ravintola Kaks Ruusua
kabinetissa Pannu (os. klo 11 Lapuan kristillisellä opistolla. Kokouksessa
mukana Keskustan varapuheenjohtaja, ke Annika Saarikko.
Aluetoimikuntien kokoukset: Kalajokilaakso ma 15.4. Vuosikokouksia: Kunnallisjärjestön vuosikokous to 18.4.
klo 19 kaupungintalolla, valtuustosalissa. Tilaisuudessa on mahdollista ottaa kantaa myös seuraavan päivän valtuuston
esityslistaan.
Oulu. Revonlahden py:n sääntömääräinen vuosikokous ma 15.4 klo
18 Revonlahden ala-asteella.
Keskustanaiset Kemijärven paikallisyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous ti 23.4. klo 19 kaupungintalolla. Johtokunta
kokoontuu klo 17.30. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ma 15.4. klo 19 Rönkkötalolla.
Pistala, py:n vuosikokous 16.4. Vuosikokousasiat.
Keskustanuoret. KIDSingistä tuttu Jenni Jaakkola, haitariorkesteri ym.
Pyhäjoki. Keskustanuorten Kuhmon osaston vuosikokous
pe12.4. klo 12.
Taivalkoski. (MSL).
Tervetuloa!
Kerimäen Keskustanaiset, vuosikokous 24.4.13 klo 17.30 MarTiinaK:n
kaupassa, Puruvedentie 53. toiminnanjohtaja Mirja Stålnacke.
Piiri järjestää piirikokous / virkistysmatkan jäsenistölle Utsjoelle 20.21.4. 6.4. klo
13 Kuusamon torilla. klo 17 Café & Bar
Zoomitissa (Koskikatu 14, Rovaniemi).
Käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 13 alkaen Sisko ja
Tuure Ruopsalla. Johtokunta klo 18.
KESKUSTANAISET
Keskustanaisten Haapaveden paikallisyhdistyksen sääntömääräinen
vuosikokous ke 17.4. Kyytiin pääsee myös Paavolasta,
Vihannista, Oulaisista ja Ylivieskasta.
Matkan hinta 15 euroa/hlö. klo 18, Lentiiran koulu (syysja vuosikokousasiat). Kahvitarjoilu.
kunnantoimiston valtuustosalissa.
Johtokunta klo 18.30.
Taivalkoski. Paikalla mm. klo 18.30 Taivalkoski, kunnanvirasto, Oulujokilaakso ja Oulu to 18.4.
klo 17.00 Oulu, Keskustan piiritoimisto
(Koulukatu 31 A 2).
Oulun kunnallisjärjestön linja-auto piirikokoukseen Oulu-KempeleLiminka-Paavola-Vihanti-Oulainen-Ylivieska-Sievi: Lähtö Oulusta, linja-autoaseman tilausajolaituri klo 7 .00, Shell
Kempele klo 7.15, Liminganportti klo
7.25. Johtokunta kokoontuu kello 18. klo 19
Suomen Keskustanaiset ry:n edustajakokous. klo 18 Revonlahden
koululla. Esillä
sääntömääräiset asiat.
Sulkava, py:n vuosikokous 26.4. Osuuspankin kerhohuoneessa kello 19. Kuusamon kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous su 28.4 klo 16 Lounasbaari Martaissa, Airotie 4. Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset ehdottomasti PE 12.4.
mennessä Lyyli Pokelalle, p. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä mahdolliset ruoka-aineallergiat. Johtokunta 18.30. Tervetuloa!
Kuopion Keskustanaiset ry. klo 18.30
Iltaruskossa, Pappilantie 3.
Pyhäjoki. Kokouksen jälkeen noin klo 18 alkaen
kansanedustaja Simo Rundgren alustaa aiheesta ?Arktisen alueen kehitys?.
Kahvitarjoilu
Keskustanaiset Lapin piiri ry, Sääntömääräinen vuosikokous la 20.4. Turun VPK-talolla (Eskelinkatu 5). klo 19 Linnakalliolla. vuosikokous ke 17.4. klo 10,
Keskustassa tapahtuu
Käkirinteentie 5. Tilaisuuden juontaa ke Mirja Vehkaperä.
Pudasjärvi. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ke 24.4. Tervetuloa.
POHJOIS-POHJANMAA
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri ry:n sääntömääräi nen vuosikokous la 20.4. klo 18.30. Sääntömääräisten asioiden lisäksi tilintarkastajan valinta vuodelle 2012. klo 19 Alakylän
kylätalolla. Mukana kansanedustaja Lasse Hautala.
Jalasjärvi, Alavalli-Hirvijärven py:n
vuosikokous 15.4. Suomen
Keskustanaiset ry:n hallitus. Tervetuloa.
Kuortane, Keskustan Mäyryn paikallisyhdistyksen vuosikokous Mäyryn koululla su 21.4. kahvitarjoilulla. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja käydään mielenkiintoista keskustelua ajankohtaisista poliittisista asioista. Yleisen kokouksen jälkeen valtuustoryhmän kokous.
Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret, vuosikokous su 21.4 klo 11 Lapua
Simpsiö Patula (Versokuja 6).
Lapua, Keskustanuorten vuosikokous su 21.4 klo 13 Lapua Simpsiö Patula
(Versokuja 6).
Ilmajoki, Ilmajoen Keskustanaisten
kevätkokous Vapun luona, Suomulantie 33, su 21.4. Oulunlahden py:n sääntömääräinen vuosikokous ke 17.4. klo
19 Kestilän kunnantoimiston valtuustosalissa. klo
19 Honkamajan vanhalla puolella.
Oulu. Arvontaa.
KESKUSTANUORET
Keskustanuorten Pohjois-Pohjanmaan piiri ry:n sääntömääräinen
vuosikokous pe 12.4. Piipsjärven py:n sääntömääräinen vuosikokous pe 12.4. Keittolounas klo 13. Suomen Keskustanaiset ry:n 34. ke Mirja Vehkaperä. Paikalla ke Antti Rantakangas. Palveluverkko-ilta su 28.4. klo 16
Kunnallisjärjestön toimistolla.
Oulun Keskustanaisten sääntömääräinen vuosikokous ma 22.4 klo 18 piiritoimistolla, Koulukatu 31 A 2. Ilmoittautuminen klo 9-11
ja aluekokoukset klo 10. Lauantaipäiväksi on suunniteltu erillistä ohjelmaa, mm. klo 19.30 koululla. Ilta j atkuu musiikkipitoisella ohjelmalla, esiintymässä mm. Johtokunta
Kuusamo. klo 18 Oulunsalo-talolla. klo 12 Sievissä, Jussinpekan koululla. klo 12.30 Kuopiossa piiritoimistolla, Suokatu 31. Käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 10 Kellonjärventie 1176:ssa. klo
18.30 Vanhustentalon kerhohuoneella. Tervetuloa koko kansan iloiseen tapahtumaan!
Nivala. 2014 Euroopan parlamentin vaaleihin. klo 19 Uimahallin kahviossa. Ilmoittaudu Pertti Auviselle
0500-654053 15.4 mennessä.
Enonkoski, py:n vuosikokous 17.4.
klo 19.15 Vanhustentalon kerhohuoneella. Vihreä Vappu su 28.4. Kunnallisjärjestön vuosikokous su 14.4. Yöpyminen laivalla. Anneli Jäätteeenmäki, Antti Kurvinen. klo
19 alkaen Koskuen kylätalolla. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ke 17.4. klo 19 Mikko
ja Pirjo Päivärinnalla.
Oulainen. Kuusamon Kirkonkylän
py:n sääntömääräinen vuosikokous ti
16.4. Ilmoittautumiset piiritoimistolle 040 515 6800
tai pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi
Alavieska
Jos en mene jäälle, niin
korvaan sen salitreeneillä, kertoo Ketola.
Yhteys vanhoihin pelikavereihinkin on säilynyt.
. Nykyisin
vedän hokkarit jalkaan pari-kolme kertaa viikossa. Keskiviikkona kirvesrinnat luistelevat
Isomäen hornankattilaan. Kunto on edelleen hyvä. Myös
Ville Nieminen on löytänyt vanhassa seurassaan uuden kevään.
. Kultajuhliin ryhdytään viimeistään 25.
huhtikuuta.
Ässät saa finaalivastustajakseen
tutun kiistakumppaninsa. Olen todella tyytyväinen, että
Karrin kausi saa näin upean huipennuksen. Nyt ratkaisee sisu ja tahdonvoima. Vaikka Ässät on pelannut huiman kevään, mitään suurta joukkue ei ole vielä voittanut. Niin käy todennäköisesti nytkin, pohtii Ketola.
PORIN suurin Pata korostaa molempien finaalijoukkueiden osaavaa valmennusta.
. Tulevan
torjuva Juha Metsola on huippukaveri, mutta vielä vähän kokematon. Se, joka tahtoo kirkkaimpia mitaleita enemmän kantaa
Pojan kotiin.
. Edessä on
todellinen tahtojen taisto. Porilaisten lisäksi tapaan säännöllisesti Tamia,
Peltosen Esaa ja kumppaneita. Runkomiehet ovat finaalisarjassa kummankin jengin tukipila-
Uskon, että finaalisarjasta tulee
kovaotteinen, mutta tuskin siellä
mitään poikapainia harrastetaan.
viikon aikana siihen on kuitenkin kaikki mahdollisuudet. Ässien tapaan sieltä löytyy taidon lisäksi jätkämäistä ryminää.
Nyt on nähty, että se vie pitkälle.
. Hyvänä
esimerkkinä on Jokereiden aseettomuus Lukko-sarjassa, puntaroi
Vellu.
Veli-Pekka Ketola seuraa jääkiekon ohella urheilua laaja-alaisesti. 21
12.4.2013
Ässien ässä vihdoin äänessä
Veli-Pekka Ketola nostatti Porin kiekkohuuman pilviin jo 35 vuotta sitten
VESA-PEKKA JÄRVELÄ
PORI
TAKANA on seitsemän laihaa lätkävuotta. Panokset ovat liian kovat,
JYPin kaatoa Jyväskylässä todistanut Ketola vakuuttaa.
TAMMIKUUN lamasta huikeaan
lentoon nousseen porilaisjoukkueen tärkein lenkki on ollut Antti
Raannan jäätävä maalivahtipeli.
Myös Tapparan tolppien välissä
seisoo tiukka torjuja.
. Kultakamppailua odotettiin
vasta parin kolmen vuoden kuluttua, mutta Rautakorpi rakensi kovan ryhmän jo täksi kaudeksi. Peräpäästä löytyy mukavasti erilaisia variaatioita. Vain voittajat muistetaan. Virkamieskiekon kanssa kullasta ei tämän päivän SM-liigassa
enää välttämättä taistella. Pitkälti Ketolan ansiota oli, että Pata nousi
sunnuntaina 2. Isomäen lehtereillä Iso Musta on
nähty viimeksi 12 vuotta sitten. Tappara taistelee patapaitojen kanssa kiekkoherruudesta nyt neljännen kerran.
. Metsolaa pitääkin paineistaa ja uskon, että Padalla on
siihen ihan riittävästi aseita, korostaa Ketola.
Raannan korkeaa torjuntaprosenttia on edesauttanut armottomalla asenteella raatanut puolustus.
. Sekä Karri
Kivi että Rautakorpi ovat suomalaisten koutsien ehdotonta kärkikaartia.
. Yksi yllättäjistä on ollut 15 peliä runkosarjassa tahkonnut Olli Palola. huhtikuuta 1978
mestariksi.
Legendaarisen viisikon kapellimestari iski uransa päättäneen
Tappara-legendan Antti Leppäsen taakse tehot 2+4. Tapparan
hyökkäys on kuitenkin ollut terästä. Hänellä on vielä aikaa kehittyä ja uskon, että tulevaisuudessa hänestä kasvaa entistä
kovempi kasvo, jolla on kysyntää
muuallakin, veikkaa Ketola.
Tapparan liigan eliittiin palauttaneelle Rautakorvelle menestys
on tullut Ketolan mielestä jopa vähän etuajassa.
. Se on aina kova paikka, kun tuttu kaveri lähtee, sanoo jääkiekkoleijona
numero 72.. Harmillisen moni vanha pelikaveri kiekkoilee
kuitenkin jo yläkerran jäillä. 10-vuotiaana alkaneet junnuvuodet, kaksi
mestaruutta tuoneet huippukaudet, hetket valmentajana ja toimitusjohtajana.
. Kamppailu Kanada-maljasta käynnistyy Tampereen kaiken nähneessä kiekkopyhätössä ensi maanantaina. tietää, mitä mestaruuteen vaaditaan. Kuva: Vesa-Pekka Järvelä
Peliaikojen kaverit pysyvät
VELLU KETOLA on läpikäynyt koko Ässien kiekkomyllyn. Voitto sekoitti koko karhukaupungin, vastaavaa huumaa saatiin odottaa kevääseen 2006 asti.
. Pienet
asiat ratkaisevat, mutta olen satavarma, että jokainen patapaita
pistää itsensä täysillä likoon.
. Uskon, että finaalisarjasta tulee kovaotteinen, mutta tuskin
siellä mitään poikapainia harrastetaan. Kokeneen pakiston takana
reita, mutta playoffit nostavat esiin
uusia ratkaisijoita. Olen ollut kiinni kiekossa 55 vuotta. Marginaalit ovat äärimmäisen pienet ja
molemmilla on omat vahvuutensa. Se
tiedetään Ässä-leirissäkin. Kunhan vielä ylivoimapeliin saadaan
lisää terävyyttä, pohtii kiekkoikoni Veli-Pekka Ketola.
?ISO-MUSTA. Kummastakin vaihtoaitiosta
löytyy ammattitaitoa, määrätietoisuutta ja näkemystä. Tasavahva kaksikko. Juuri nyt karhukaupungissa kiehuu ja porilainen hulluus
nostaa jälleen päätään.
Pata porisee tällä viikolla täydellä liekillä. Tiiviimmin olen yhteyksissä Riihirannan Hexiin.
. Vaikka tamperelaisten iskukykyä horjuttavat Aleksander Barkovin ja Chris Connollyn loukkaantumiset, välieräsarja Lukkoa
vastaan osoitti, että Jukka Rautakorpi on löytänyt uusia ratkaisijoita, Vellu muistuttaa.
KETOLAN mielestä kirvesrinnat eivät patapaitojen hurjan voittoputken ansiosta ole enää loppuottelusarjan suosikkeja.
Vaarallinen Tappara Ketolankin mielestä toki on
Mainostettiinko
silloin a) autoa, b) pesuainetta, c) tupakkaa?
4. 22
12.4.2013
TIETOTESTI
1. Virtanen . Minkä ikäinen on maailman nuorin diktaattori Kim Jong-un, Pohjois-Korea?
8. The Walls Have Ears on ainoa Elviksen levyttämä (1963) tango. Suomalaisia asuu talvikaudella Espanjan
Aurinkorannikolla 2000-3000. Kun Suomen Palloliitto 1907 perustet-
tiin, perustavaan kokoukseen osallistui 7
seuraa: kolme Helsingistä, yksi Viipurista,
kaksi Turusta ja yksi... Mitä yhteistä on Agatha Christien teok-
silla Eikä yksikään pelastunut (And Then
There Was None, ens. Okapi. Kuka suomalainen levytti sen jo samana vuonna ja millä nimellä?
10. Mukula
1 7
4
8 6
2
9
6
3
5
2
8
3
7 9
9 1 6 2 5
8
6
9
1 3
1
7
4
3
5
2
9 8
2
3 5
9
8
3
Minkämaalainen yritys on Suomessa
kaksi telakkaa omistava STX. Missä päin maailmaa nuo
Sudoku
4
1
3
5
2
6
3
1 7
8
2
7
4
5
7
3 1 6
7
7
3
1
9
6
5
7
8 3 9
6 5
2
1
4
3
8
9
4
7 6 2
8
5 4 9
2
6
5
1
6
4
7
2
5
3
9
9
6
1
6
8
2
vää, koiraeläimiin kuuluvaa petoeläintä?
9. B. Kuva: Heik-
9
8
6 5 3
7
3
5
8. Millä toisella nimellä Suomessa kutsutaan naalia, pohjoisilla tundra-alueilla elä-
3. Ensimmäinen tv-mainos suomalaisessa televisiossa nähtiin huhtikuun 10. Minkämaalainen yritys on Suomessa
kaksi telakkaa omistava STX?
ki Saukkomaa/Lehtikuva
6. Millä Espanjan itsehallintoalueista Aurinkorannikko sijaitsee: Andalusiassa, Baskimaassa, Galiciassa vai Kataloniassa?
5. painos ilmestyi 1940) ja Kymmenen pientä neekeripoikaa (Ten Little Niggers, suomeksi 1968)?
kaksi eläintä elävät?
7. Valtioiden virallisen tunnustaminen tapahtui 13. Gnuu. Masi . Suomi tunnusti sekä Pohjois-Korean että
Etelä-Korean yhtäaikaa. Aku Ankka . Mistä kaupungista:
Kokkola, Kuopio, Oulu vai Tampere?
Viivi & Wagner . suom. päivänä 1956
Tesvisio Oy:n lähetyksessä. huhtikuuta a) 1943, b) 1953, c) 1963, d) 1973?
2
Tee sata, lusi yksi.
Paatero on niin ?täysin mettässä?, että irtisanominen olisi paikallaan. Vakuutus ei itse
asiassa korvaa mitään, vakuutuksenottajat maksavat kaikki vahingot. Ja kirsikkana kakun
päälle Paateron lafka määritteli Putinin rikollisjärjestön jäseneksi. 23
12.4.2013
Paatero Kataisen matkaan
PUHEENJOHTAJA Sipilä suositteli pääministeri Kataiselle eroa. Positiivisuuskouluttaja on opettanut
ottamaan mairean hymyn ja kertomaan, että tämä on
fantastista, minä Jyrki olen fantsuin, mutta Juttakin on
aika fantsu. Liian suurissa
saappaissa vuosikausia kävellyt Siilinjärven suuri poika ei
ymmärrä tilaansa ja mikä pahinta, Suomen tilaa.
Kurssit on käyty. Sipilä ei ole ajatuksen kanssa yksin.
Kataisen hallitus on yksi suuri hässäkkä. Onko poliisihallinnon juomavedessä jotain vikaa?
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
PERJANTAINA 12. Peltikolaritkin maksaa vakuutus, mutta kai niihin syyllinen on.
Vakuutustarkastajako syyllisen puolueettomasti selvittää?
Ajatus siitä, että vakuutus maksaa on lapsellinen, poliisiylijohtajan ei pitäisi sellaisia höperehtiä. Nää olis niinku hallitus.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero saisi lähteä Kataisen
kanssa yhdessä työkkäriin.
Paateron linjaukset ovat aivan miälenvikast läpänderust, kuten kommunistikansanedustajan veli roolihahmossaan sanoo.
PAATERO tekisi, resurssipulan nimissä, rikollisuuden lailli-
seksi. Vikaa on toki eduskunnassakin, sarjapetokset eivät lisää kokonaistuomiota. Aurinko nousee huomenna Helsingissä 6.09 ja Oulussa 5.50.
PÄIVÄN SANA
Herra on avuttomien suojelija.
Kun voimani uupuivat,
hän tuli avukseni.
Ps. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Toimittajat:
Pentti Manninen 040 5709 400
Timo Mikkilä
044 7370 265
Samuli Nissilä
044 7370 261
Pauliina Pohjala 050 5450 915
Henna Ruokamo vanhempainvapaalla
4
1
3
8
6
9
7
2
5
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
044 7370 262
5
2
8
3
7
4
1
9
6
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
Päällikkö:
Pirjo Kontio
3
8
6
9
4
1
5
7
2
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Annukka Kantola 044 7370 377
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
2
5
1
7
8
3
9
6
4
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
7
4
9
6
5
2
8
3
1
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) 1973 (viikonpäivä
oli muuten perjantai), 2) Andalusiassa, 3) kirahvin sukulainen okapi elää Afrikassa, samoin sorkkaeläin, antilooppeihin kuuluva
gnuu, 4) 29 tai 30 v., syntynyt 8.
tammikuuta joko 1983 tai 1984, 5)
eteläkorealainen, 6) kyseessä on
yksi ja sama teos, Suomessa neekeri-sanan sisältävää kirjaa painettiin 1968 alkaen, kunnes 2003
painoksessa oli taas alkuperäinen
nimi, 7) tupakka, Amer Oy:n Boston, 8) napakettu, 9) Eino Grön,
Seinillä on korvat, 10) Kokkolasta, Idrottens Vänner. Jimmy Carter on oikea
vastaus, EI Ronald Reagan, joka
silloin vielä vasta unelmoi presidenttiydestä.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Ilmoitusyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Ulkoasu: Mikko Eronen
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Kuka oli
USA:n presidentti Margaret Thatcherin aloittaessa pääministerinä 1979. Vakuutusyhtiö on vain toimija siinä välissä.
Mitä vapaammin polkupyöriä varastetaan, sitä enemmän mummo maksaa kotivakuutuksestaan, vaikka ei olisi polkupyörällä ajanut kuin aikoinaan Viipurissa.
PAATERON lista rikoksista, joihin poliisi ei
enää puuttuisi on huolestuttavan pitkä.
Varkaudet, näpistykset, varastomurrot, lievät pahoinpitelyt. Iltalehden kertoman mukaan Paatero karsisi ??rönsyjä?. huhtikuuta
2013.
Tänään Julia, Julius, Janna, Juliaana, ortodoksisen kalenterin
mukaan Vasili, Vilho.
Aurinko laskee tänään Helsingissä 20.32 ja Oulussa 20.46. 116:6
SANANPARSI
Ku pöytä jiä pyyhkimätä ni tyttäret jiä naemata.
Kangasniemi
Ratkaisut
1
9
5
2
3
8
6
4
7
8
7
2
4
1
6
3
5
9
9
8
3
6
1
5
2
7
4
6
3
4
5
9
7
2
1
8
2
5
1
9
7
4
8
6
3
4
6
7
3
2
8
1
5
9
3
2
5
4
8
6
9
1
7
1
7
9
5
3
2
4
8
6
6
4
8
1
9
7
5
3
2
8
3
2
7
4
1
6
9
5
5
9
4
8
6
3
7
2
1
7
1
6
2
5
9
3
4
8
9
8
4
1
3
5
2
7
6
1
2
3
8
7
6
5
4
9
7
5
6
2
9
4
3
1
8
2
9
8
5
1
7
6
3
4
4
7
5
3
6
9
1
8
2
3
6
1
4
2
8
9
5
7
8
1
7
6
5
2
4
9
3
6
3
9
7
4
1
8
2
5
5
4
2
9
8
3
7
6
1
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
9
6
7
1
2
5
4
8
3
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Helsingin toimitus
Postios. OIKAISU: Viime viikolla kysyttiin mm. Sen ymmärtää, että poliisikoulutettua henkilöä ei
välttämättä tarvita juoponkuljetukseen tai juoppoputkan vahdiksi.
Mutta hyvänen aika, ei polkupyörävarkauksiakaan voida laillistaa sillä perusteella, että vakuutus maksaa
Olisi vaikeaa kuvitella, että
hallitus voisi olla noudattamatta
oikeuskanslerin ratkaisua.
Tuori kiinnittää huomiota myös
siihen, että oikeuskansleri aikoo
seurata tilannetta.
PROFESSORI korostaa, että luovuttaessaan lakiesityksen eduskunnalle Kataisen hallitus luovutti samalla päätösvallan.
. Hän
tulkitsi, että oikeuskanslerin päätös on merkittävä lähinnä kantelujen tekijöille.
Pääosin kuntapäättäjistä koostuvat kantelijat olisivat halunneet
jarruttaa rakennelain eduskuntaan viemistä, kunnes sote-palvelujen järjestämisestä on kunnon tiedot.
Oikeuskansleri katsoi lausun-
nossaan, että kuntarakenneuudistuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen eritahtista valmistelua
ei voi pitää onnistuneena, kun niitä katsoo perustuslaissa turvattujen kansanvaltaisuuden, osallistumisoikeuksien, oikeuden tulla
kuulluksi ja kunnallisen itsehallinnon näkökulmasta.. Hallituksen laatima aikataulu ei sido eduskuntaa, Tuori sanoo Polemiikin sivuilla.
OIKEUSKANSLERI antoi lausuntonsa keskiviikkoaamuna. Oppositio olisi
ottanut aikalisän.
Hallitus on lupaillut sote-tietoja ennen kuin rakennelain on
määrä tulla voimaan heinäkuun
alussa. Hyvä niin, professori sanoo.
. Hän
piti epäonnistuneena hallituksen
Akatemiaprofessori Kaarlo Tuorin mielestä on vaikeaa kuvitella, että hallitus voisi olla noudattamatta oikeuskanslerin ratkaisua.
valmistelun eritahtisuutta.
Hallitus pani eduskunnan käsittelemään kuntauudistuksen ensimmäistä osaa, kuntarakennelakia, jo keskiviikkona iltapäivällä,
vaikka tulevista sote-linjauksista
ei ole vielä tietoa. Eduskunnalla on mahdollisuus muuttaa lakikäsittelyn aikataulua ja lain sisältöä hyväksi katsomallaan tavalla. Hallitus haluaa patistaa
kuntia liitoksiin myös sote-linjauksillaan.
PÄÄMINISTERI Jyrki Katainen
(kok.) katsoi Ylen tv-uutisissa keskiviikkoiltana, että oikeuskanslerin kannanotto ei estä rakennelain käsittelyn aloittamista. 24
12.4.2013
Tuori: Jonkan moite on vakava
Kuva:Jari Laukkanen
PENTTI MANNINEN
HELSINKI
AKATEMIAPROFESSORI Kaarlo
Tuori pitää oikeuskansleri Jaakko Jonkan kuntakannanottoa vakavana moitteena hallitukselle.
Tuori sanoo Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemiikki-uutisissa, että oikeuskanslerin ratkaisu ei ole mikään ele kuntapäättäjien suuntaan.
Professori huomauttaa, että oikeuskansleri antaa pyyhkeitä valmistelun eritahtisuudesta ja edellyttää, että eduskunnalla on kuntarakennelakia käsitellessään tieto sote-uudistuksesta, ja kunnilla tieto selvityksiin ryhtyessään.