s. 3
PERJANTAI 12.9.2014
N:o 103 . 2
PELOTTELUA PORVARIHALLITUKSELLA. Vihreät ja
vasemmistoliitto kiittelevät ehdotusta. 7
Perustulo otsikoissa
Luokat vaarassa kasvaa
Rakkaus kirjoittamiseen yhdisti
Keskustan Juha Sipilä ehdottaa
perustuloon alueellista kokeilua. 16. S. 4
Osa talousvaikeuksissa olevista kunnista ei
hae rahaa perusopetuksen ryhmäkokojen
pienentämiseen, vaikka tarve olisi kipeä. s. Syntyi ystävyys,
jota lujitti rakkaus kirjoittamiseen. 6 414880 073513
ERIARVOISUUS SYVENEE KOKO AJAN. S. 2 ?
Nykylinja kestää
Keskustaryhmän majurikolmikko sanoo, että Natoon ei tarvitse hötkyillä. s. 9
Toimittaja Maarit Tyrkkö tapasi vuonna 1974
presidentti Urho Kekkosen. s
Ajoitus oli hiuksenhienosti oikea ja lopputulos paras mahdollinen.
Prosessilla oli myös hintansa erityisesti kesän 1944
kaatuneina.
SODASTA irrottautuminen, joka oli maan johdon tavoitteena jo Stalingradin päivistä eli vuoden 1943 alusta, oli sidoksissa kolmeen muuttujaan: Saksan heikentymiseen, Neuvostoliiton ?kypsymiseen. ja Suomen yleiseen mielipiteeseen.
Esimerkiksi keväällä 1944 Saksa ei olisi sietänyt Suomen vetäytymistä yhteisestä taistelusta, Neuvostoliitto ei ollut vielä turhautunut kalliiksi käyneeseen kahakkaan luoteisrajansa tuntumassa ja suomalaiset eivät olisi hyväksyneet vetäytymistä talvisodan rajoille, kun sotilaat loikoilivat asemissaan kaukana idässä.
TARVITTIIN ankara kesäsota eli Neuvostoliiton suurhyökkäys kannaksella, ?riittävät. Tiedotustilaisuudessa linjattiin myös tulevaisuuden isoja haasteita.
Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja,
eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Tuomo Puumala nosti esiin perusturvan ja ansiosidonnaisen
turvan kytkennän. menetykset ja hyökkäyksen täpärä pysäyttäminen. Saksakin oli jo uupumassa
liittoutuneiden maihinnousun jälkeen.
Hallituksen sisäpiirissä todettiin suurhyökkäyksen
alettua, ettei kansa eikä eduskunta hyväksyisi aselepoa
ainakaan ennen Viipurin menettämistä,
mikä tulikin sitten kaikessa traagisuudessaan ikäänkuin tilauksesta.
LOPPUKESÄSTÄ palikat asettuivat
paikoilleen.
Neuvostoliitto oli saanut tarpeekseen Suomen rimpuilusta ja
keskittyi Berliinin suunnalle. Saksa ei enää jaksanut ryhtyä miehittämään Suomea ja maan yleinen mielipide hyväksyi apeana
välirauhan ankarat ehdot.
Sauli Pyyluoma. Mennyt onkin tulevaisuutta.
Tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä on ollut
myös sisäpoliittinen keskusteluaihe. Sosiaalivakuutus pitäisi ikään kuin etsiä uudelleen.
K
eskustan ja Vasemmistoliiton keskiviikkona jättämä välikysymys eriarvoistumisesta
ja pienituloisten toimeentulosta osuu oikeaan ajankohtaan. Suomi ja suomalaiset jakautuvat elinolosuhteiltaan kiihtyvällä
vauhdilla vauraisiin ja köyhiin.
Välikysymys osuu päivänpolitiikan ydinkysymyksiin ja osoittaa Aleksander Stubbin hallituksen ratkaisujen sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Köyhyys ei ole kadonnut
H
uomio politiikassa on tällä viikolla kohdistunut Ukrainaan, Venäjään ja Euroopan Unioniin. Voi vain kuvitella, millaista oli elää sen draaman keskellä Suomen hallituksessa ja sodanjohdossa.
Suomen irrottautuminen toisesta maailmansodasta
oli kellosepän tarkka prosessi. joudutaan sanomaan, niin kuin se on.?
Kuva: Jari Laukkanen
tä tulevaisuudessa suuri osa väestöstä voi pudota sosiaali- ja eläketurvan ulkopuolelle. Teollistuvaa Suomea aikanaan vaurastuttaneet ja yhteistä hyvää jakaneet rakenteet eivät
enää toimi alkuperäisen tavoitteensa mukaisesti.
Työelämän ja työsuhteiden muutos vaikuttaa sosiaaliturvan rahoitukseen ja sosiaalisten etujen jakamiseen.
Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan professori Pertti Koistinen arvioi alkuviikosta eläketurvan
muutosta koskevan keskustelun olevan vain näpertelyä. syyskuuta 2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen.
Terrorismin vastainen sota jatkuu, vaikka Yhdysvallat vetäytyykin Afganistanista ja Irakista. Köyhyys on nousemassa politiikan esityslistalle. Varusmiehet ajelevat lomallaan panssarivaunuilla naapurimaan puolella.
Suomessa on turvallisempaa seurata Ukrainan sotaa
Tuomiojan - Kanervan kuin Stubbin - Haglundin linjalla.
NYT ON kulunut 70 vuotta jatkosodan päättymisestä.
?Enää ei ole pitkä matka siihen, että ruma sana ?
köyhyys . Väkivalta on ainakin hetkeksi syrjäyttänyt kansanvallan. Enää ei ole pitkä matka siihen, että ruma sana . Hän kannustaa pohtimaan nykyjärjestelmien oikeudenmukaisuutta. Työttömyys koskettaa suoraan tai perheenjäsenen kautta
jo miljoonaa suomalaista.
Toistaiseksi keskustelussa ovat toistuneet usein
käsitteet: kahtiajako, huono-osaisuus, eriarvoisuus
ja tuloerot. Sitä voi sanoa myös optimaaliseksi. Loputtomiin näin voi kuitenkaan jatkua.
Puolet yli kolme vuotta kestäneestä sota-ajasta kului
sotimisen ohella sodan lopettamisen valmisteluun. Niissä järjestäytymisensä ja vaikutusvaltansa perustan pitkäaikaisiin työsuhteisiin nojaavat etujärjestöt kurovat umpeen kestävyysvajetta ja muokkaavat eläkeratkaisuja.
Kestävyysvajeen kattaminen on välttämätön,
mutta ei riittävä edellytys hyvinvointimme turvaamiseksi. Hyvinvointivaltioon tottuneet
suomalaiset mieltävät köyhyyden usein suhteellisena köyhyytenä; joku ryhmä on jäänyt etujakotaistelussa vähemmälle osalle ja haluaisi parantaa
asemaansa. Hänen mielestään koko järjestelmä pitäisi ajatella uusiksi: ?Puhutaan normatiivisesta eläkeiästä eikä siitä, ketkä kaikki ovat eläketurvan ulkopuolella.?
Monet työntekijät jäävät vaille säännöllistä palkkatyötä ja -tuloa. Siinäkin asiassa mennyt on tulevaisuutta. Professori Koistisen varoittaa, et-
UKRAINASSA yritetään lopettaa sotaa, jota ei ole kunnolla aloitettukaan.
Siinä sodassa on muitakin kummallisuuksia. joudutaan sanomaan, niin
kuin se on.
Ongelma tiedostetaan, mutta asian julkipuhuminen on haasteellista. Eikä syyttä. Eriarvoisuudesta pitäisi eduskunnassa tulla puolueiden
puheenjohtajatasoinen keskustelu.
Väkivalta vai kansanvalta?
T
unisian valankumous vuodenvaihteessa
2010-2011 antoi alkutahdit arabikeväälle.
Mielenosoitukset, kansannousut ja väkivaltaisuudet pohjustivat vanhan vallan kumoamista.
Maltilliset islamistit ja länsimaisen kansanvallan
kannattajat löysivät toisensa. Sodan tavoitteet eli talvisodan hyökkäyksen vääryyksien korjaaminen ja suuren Suomen luominen eivät toteutuneet.
Jäi vain suuret uhraukset ja suuri epävarmuus tulevaisuudesta.
Lohtuna oli maan itsenäisyyden säilyminen, aluksi
hauraana.
SODAN päättämiseen johtanut poliittinen, diplomaattinen ja sotilaallinen prosessi on historiankirjoituksen jännitysnäytelmä. Poliittisesti kauaskantoisin keskustelunavaus oli puheenjohtaja Juha Sipilän pohdiskelu perustulomallista ja sen alueellisesta kokeilusta.
Välikysymyskeskusteluun on jo etukäteen ladattu harvinaisen paljon poliittista jännitettä. Kahtiajako ei ole 2010-luvun Suomessa pelkkää poliittista retoriikkaa. Suomen suhde Venäjään on
noussut politiikan esityslistalle samanlaisella painoarvolla kuin menneinä vuosikymmeninä. Uskonnolliset jännitteet pysyivät taustalla, vaikka monissa maissa oli
ristiriitoja islamin erilaisia oppeja edustavien välillä.
Nyt kuohuu koko islamilaisessa maailmassa, ei
vain arabimaissa. Verrokkiryhmänä ovat usein ne toiset,
parempituloiset.
Ajattelutapa on näkynyt tällä viikolla muun muassa työmarkkinajärjestöjen käymissä eläkeneuvotteluissa. Loppu olikin vaativin ja onnistunein operaatio koko sodassa.
Eihän rauhanteko mitään riemujuhlaa ollut. Oma vaikutuksensa tapahtuneeseen on niillä toimilla, jotka Yhdysvallat käynnis-
Sodan
lopettamisen taito
ti 11. Kumpikaan valtio ei tällä hetkellä omin avuin pysty patoamaan kiihkoislamistien sisäistä ja ulkoista uhkaa.
Taistelu terroristijärjestö Isistä vastaan yhdistää
tällä hetkellä Yhdysvaltoja ja monia islamilaisia
valtioita. köyhyys
Nykymallin
ristiriidat ovat johtaneet jo siihen, että valtio joutuu myymään
maitaan oman virastonsa tulostavoitteen saavuttamiseksi.?. Mitään muuta faktapohjaa näille
väitteille on vaikea keksiä.
Gallupkannatuksia tuijottamalla ei vielä
kannata vetää kovin suuria johtopäätöksiä.
Juha Määttä
Keskustaa läheltä seuraaville
porvarihallituksella pelottelu on hämmentävää.
?Monet muistavat vuoden 2007 eduskuntavaalien alla SAK:n tekemän televisiomainoksen, jossa näyttelijä Oiva
Lohtander esitti ruualla mässäilevää, ylimielistä porvarijohtajaa.. Monia
muita viestejä sieltä on kyllä kuulunut.
Keskusta ja SDP ovat tunteneet nahoissaan, miltä hallitusyhteistyö kokoomuksen
kanssa tuntuu.
Molempien puolueiden kannatus on romahtanut kokoomuksen kyydissä.
KESKUSTAN leirissä tunnetaan selvästi myötätuntoa SDP:tä kohtaan. Vaikka pääministeri riensi nopeasti vakuuttelemaan yhtenäisyyttä ja vähättelemään tapahtunutta, ei välikohtausta saada sillä korjattua.
Kärpäsestä on turha tehdä
härkää suurempaa otusta, mutta Suomen on seistävä yhtenäisenä sekä omien päätöstensä että EU:n ulkopoliittisten kannanottojen takana.?
Ilta-Sanomat: ?Moskovassa on
ilahtuneesti noteerattu väitteet
Suomen sooloilevasta roolista.
Venäjä saa mahdollisuuden nimetä propagandassaan Suomen
erityistapaukseksi EU:ssa, mikä voi lännessä ruokkia väitteitä Suomen uussuomettumisesta
ja viideskolonnalaisuudesta lännen leirissä.
Venäjä yritti ennen Ukrainan
kriisiäkin työntää kiilaa EU-maiden väliin, ja pakotteista nyt kärsiessään se on puuhassa entistäkin kärkkäämpi. Kun tykit on suunnattu naapurin
leiriin, oman joukon tekemisistä tai tekemättä jättämisistä ei tarvitse välittää.
Politiikan sisällöllä tässä keskustelussa ei
ole sijaa. Ja niitähän löytyy,
kaikilta puolueilta.
Viholliskuvan maalaaminen on ymmärrettävää. Muuten
pääministeriksi olisi valittu toinen henkilö.
KUULUISALTA keskustan kentältä ei myöskään ole tullut sellaisia viestejä, että tähän
maahan tarvitaan porvarihallitus. 12.9.2014
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Kuka pelkää porvaria?
EDUSKUNTAVAALIEN lähestyminen on
saanut sekä median että puolueiden mörköosastot liikkeelle. puolueelle.
Puolueiden vanhoja syntejä nostetaan
uudelleen tikun nokkaan oman kannatuksen maksimoimiseksi. Tulevaisuuden sijasta katse on tukevasti peräpeilissä.
VASEMMISTON yksi perinteisimpiä pelottelukeinoja on porvarihallituksella uhkaaminen. Sen hoitaminen vaatisi nykyistä jäntevämpää omistajapolitiikkaa.
Omistajaohjaus toteutuisi parhaiten, jos kahden vastuuministeriön sijasta metsiä johdettaisiin yhdestä eli maa- ja metsätalousministeriöstä. Tuomioja merkitytti EU-ministeriövaliokunnan kokouspöytäkirjaan eriävän mielipiteen
pakotteiden ajankohdan järkevyydestä tulitauon jatkuessa.
Ilmitullut särö onkin tapahtumaketjun huolestuttavin piirre. Jotta temppu onnistuisi, porukat on saatava kokoon ja puhaltamaan
yhteen hiileen.
Muut lehdet
MONI LEHTI pohtii, millaisia vaikutuksia hallituksessa pakotteista syntyneillä erimielisyyksillä
tulevaisuudessa on:
Kaleva: ?Pääministeri Alexander
Stubbin ja ulkoministeri Erkki
Tuomiojan erilaisista näkemyksistä pakoteasiassa voi vetää johtopäätöksen, että hallituksen sisällä ei vallitse ulkopoliittinen
yksituumaisuus.
Stubb oli valmis hyväksymään
pakotteiden alkamisen aikatau-
lun mukaisesti miltei välittömästi. Vaikka vasemmiston omat rivit ovat
tällä hetkellä levällään kuin Jokisen eväät,
vanha vinyylilevy on haettu varastosta jälleen hyötykäyttöön.
Volyymi on toki hieman vaatimattomampi, ja siihenkin on syynsä.
Monet muistavat vuoden 2007 eduskuntavaalien alla SAK:n tekemän televisiomainoksen, jossa näyttelijä Oiva Lohtander
esitti ruualla mässäilevää, ylimielistä porvarijohtajaa.
Vasemmistopuolueiden tueksi tehty
mainos hyllytettiin, eikä vaalien tuloskaan
ollut puolueille mieluinen.
Pelotella voi, mutta ei millä tyylillä tahansa.
KESKUSTAA läheltä seuraaville porvarihallituksella pelottelu on hämmentävää. Puolueen suunta on hukassa, porukka
on riitaisa ja kannatus on alamaissa.
Jos keskusta onnistui puheenjohtaja Juha Sipilän johdolla nousemaan takaisin jaloilleen, niin miksei myös Antti Rinteen
johtama SDP. Ensimmäiseksi nousevat mieleen perinteiset kysymykset: kuka tai ketkä, missä ja milloin ovat
tällaisia suunnitelmia tehneet.
Sen vielä jotenkin ymmärtää, jos politiikan asiantuntijat ovat päätyneet tällaiseen
päätelmään tämänhetkisten galluplukujen
valossa. Äänestäjiä pelotellaan
sumeilematta, jotta he osaisivat antaa äänensä ?oikealle. Jos Moskovassa
keksitään sanoa maailmalle valon kajastavan Helsingistä, tällaista maireaa väitettä on Suomessa paha torjua.?
MAASEUDUN TULEVAISUUDEN
mukaan valtion on turvattava
metsien järkevä hoito:
?Valtion metsäomaisuus on
koko kansan rikkaus. Monet kokevat, että SDP on nyt samanlaisessa tilanteessa kuin keskusta reilu kolme vuotta sitten. Sixpack oli Kataisen viimeinen oljen-
korsi, johon hänen oli pakko tarttua. Jyrki Kataisen hallitus
syntyi väkipakolla, ja sen työn jälki on ollut
sen mukaista.
Pakolla tai puoliväkisin ei synny mitään hyvään. Kuva: Suomenmaan arkisto
Luvut voivat vaihtua moneen otteeseen, ja
vaalienkin jälkeen hallituspohjan lopullinen
kokoonpano voi olla suuri arvoitus.
VIIME eduskuntavaalien jälkeen muodos-
tettu kuuden puolueen hallitus tuskin oli
kenenkään äänestäjän suosikkilistan kymmenen kärjessä
Kuva: Jari Laukkanen
kona keskustan ja vasemmistoliiton yhteisessä välikysymystiedotustilaisuudessa, että vasemmistoliitolla on olemassa valmiiksi
tehty perustulomalli.
. Perinteinen asioiden valmistelumalli on lähtenyt siitä, että laitetaan kaikki ristiriitaiset intressit
samaan työryhmään ja odotetaan,
että siellä vedettäisiin jänis hatusta. He eivät innostuneet ajatuksesta.
Perustulo jättäisi kuulemma heitteille, hylkäisi.
. Kokeilun avulla voidaan nähdä, onko perustulosta käytännön
ratkaisuksi, Sipilä arvelee.
PROFESSORIN mielestä perustulo
olisi tarpeellinen uudistus.
Vihreiden ehdokkaanakin
eduskuntavaaleissa ollut Hiilamo kiittelee Sipilää uudenlaisesta otteesta.
. Nyt tuo myönteinen pohjavire
näyttää siirtyvän myös poliittiselle
tavoitelistalle.
Aalto ennustaakin, että hiljalleen aika näyttää olevan valmis
työmarkkinoiden ja sosiaaliturvajärjestelmän remontille.
MYÖS vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki pitää Sipilän avausta hyvänä.
Arhinmäki muistutti keskiviik-
Perustulo takaisi jokaiselle samanlaisen perusturvan. Alueet voisivat olla esimerkiksi syrjäinen, korkean työttömyyden seutukunta, teollisen rakennemuutoksen kohteeksi joutunut
paikkakunta ja suuren kaupungin
asuinalue, jossa on korkea työttömyys, Sipilä maalailee.
Ajatus saa tukea sekä vihreiltä
että vasemmistoliitolta.
. Sitra voisi valmistella kokeilumallin
tulevien kuukausien aikana.
. Kokeilun toimeenpano olisi
seuraavan hallitusohjelman tekijöiden pöydällä, Sipilä sanoo.
KESKUSTAN puheenjohtaja pitää
perustulon selvittämistä erittäin
tärkeänä, koska nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä ei kannusta riittävästi työntekoon.
. Kun kaikki suomalaiset saisivat samansuuruisen perustulon, järjestelmä olisi oikeudenmukainen.
. Se korvaisi nykyisen tukiviidakon, jossa erilaisessa elämäntilanteessa
maksetaan eri suuruisia tukia. Olen erittäin ilahtunut Sipilän
ehdotuksesta, Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori
Heikki Hiilamo kertoo.
ERILAISIA perustulomalleja on aika ajoin esitetty korvamaan Suomen pirstaleinen sosiaaliturvajärjestelmä.
Perustulon kannattajien mielestä se takaisi toimeentulon ja
vähentäisi byrokratiaa. Sipilän esittämä ajatus kahdesta tai kolmesta erilaisesta perustulon kokeilualueesta on erit-
täin kannatettava ja linjassa myös
vihreiden aikaisemmin esittämien perustulokokeiluiden kanssa,
Aalto sanoo.
Helsingissä vasemmistoliiton
valtuustoryhmä on puolestaan
jo aiemmin ehdottanut, että kaupungissa kokeiltaisiin jollain tietyllä alueella perustuloa.
SIPILÄLLÄ on ajatus siitäkin, miten
kokeilu voitaisiin toteuttaa.
Hän ehdottaa kokeilun toimeenpanijaksi Suomen itsenäisyyden juhlarahastoa, Sitraa. Sipilän metodi on uusi ja kannatettava.
KUKAAN ei tällä hetkellä tiedä,
kannustaisiko perustulo esimerkiksi työtöntä hankkimaan lisää
tuloja.
Heikki Hiilamo miettii, että perustulo sisältää paljon epävarmoja tekijöitä, joten kokeileminen olisi oikea tie viedä uudistusta eteenpäin.
. Jotta päästään keskustelussa
eteenpäin, alueelliset mallit ovat
järkeviä.
Kokeileminen
olisi oikea tie
viedä uudistusta
eteenpäin.
SIPILÄN mielestä perustulon ko-
keilualueeksi sopisi kaksi tai kolme tarkkaan rajattua, toisistaan
poikkeavaa aluetta.
. Työtön jää helposti mieluummin kotiin, kun ryhtyy sovittelemaan pientä sosiaaliturvaa ja työtuloa yhteen. Tiedämme, että perustulolla on kannatusta vasemmistoliiton lisäksi keskustassa ja vihreissä. Pieni parannus oli
suojaosan käyttö, mutta se ei tuo
kokonaisratkaisua perusturvan ja
työn yhteensovittamiseen.
Sipilä huomauttaa, että Suomessa on 450 000 työtöntä ja alhaisen toimeentulon piirissä arvioidaan olevan noin 800 000 kansalaista.
KOMMENTTI
Hyvä ajatus, mutta...?
KIRJOITIN perustulosta laajemman artikkelin pari vuotta sitten.
Tapasin silloin kaksi pitkään työttömänä ollutta ihmistä. Miten työtön saadaan kotoaan pois, jos saa rahaa
sohvalle tekemättä mitään, toinen kyseli.
ON HYVÄ , että keskusta nosti perustulon keskusteluun,
koska nykyinen järjestelmä on kuin risainen, likaantunut tilkkutäkki.
Toivoisin, että keskusteluissa määriteltäisiin aina se,
mitä termillä tarkoitetaan.
Vasemmistonuoret puhuvat yli 1 000 euron perustulosta, kun taas vihreät ovat ajatelleet sen tasoksi noin
540 euroa.
Keskusta taas ei ole puhunut
euroista lainkaan.
PARHAIMMILLAAN perustulo
innostaa toimeliaisuuteen, pahimmillaan pohjalla oleva kaivautuu vielä syvemmälle.
Siksi Juha Sipilän rakentava näkemys on kannatettava.
Pitää ensin kokeilla ja ottaa oppia.
Henna Lammi. Sen jälkeen meillä olisi tietoa
päätöksenteon taustalle.
VIHREÄT poliitikot kiittelevät Sipilän ehdotusta laajalla rintamalla.
Vihreät ovat ajaneet perustuloa
jo vuosia.
Puolueen varapuheenjohtaja Touko Aalto kirjoittaa blogissaan, että keskusta on perinteisesti suhtautunut perustulon ajatukseen hyvin myönteisesti ja pitänyt
asiaa esillä aika ajoin myös eduskunnassa.
. 4
12.9.2014
Sipilän ehdotus saa kiitosta
Keskustan puheenjohtaja järjestäisi perustulosta alueellisen kokeilun
HENNA LAMMI
SUOMENMAA
KESKUSTAN puheenjohtaja Juha
Sipilä ehdottaa, että perustulon
toimivuudesta järjestetään alueellinen kokeilu.
Sipilän ajatus saa tukea monelta suunnalta.
Viestintäjohtaja
toimii valtioneuvoston kanslian viestintäosaston osastopäällikkönä.
Virkaa haki 13 henkilöä, mm. Virka on määräaikainen ja kestää lokakuun 2019 loppuun. Hänen tehtävänsä oli katkolla, kun pääministeri vaihtui.
Valtioneuvoston muistion mukaan Mantilan eduksi
katsottiin se, että hänellä on tuntemusta viestinnän murroksesta ja muutosjohtamisesta, mutta myös muun muassa valtionhallinnosta.
Markku Mantila on valtioneuvoston vastavalittu
viestintäjohtaja. Valitettavasti hallituksen kehysriihipäätökset ja budjettiriihen jälkeiset päätökset eivät toteuta tätä periaatetta.
Hän laski, että 150 miljoonan
euron suuruisella indeksien leikkaamisella hallitus leikkaa tosiasiassa ostovoimaa 300 miljoonan euron verran.
. Nyt perusturvaa ei ole mahdollista korottaa ilman, että korotetaan ansiosidonnaista turvaa. Sillä selvitettäisiin köyhyyden poistamiseen tähtäävän perustulon toimivuutta käytännössä.
Sipilä ehdotti, että Sitra tekisi
kokeilumallin, joka olisi käytettävissä seuraavissa hallitusneuvotteluissa.
. Ne haluavat varmistaa, että kaikista suomalaisista, myös köyhimmistä, pidetään
huolta talouden vaikeina aikoina.
Puolueet lyövät rumpua eläkeläisten, työttömien, opiskelijoiden, sairauspäivärahalla olevien
ja lapsiperheiden puolesta.
Ne vaativat hallitusta perumaan
indeksikorotusten leikkauksen, lapsilisien leikkauksen ja kotihoidontuen leikkausta merkitsevän pakkokiintiöittämisen äidille ja isälle.
Välikysymyksen ensimmäisen
allekirjoittaja on keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Tuomo Puumala, toinen vasemmistoliiton ryhmänjohtaja Annika Lapintie.
Toimittajille puolueet esittelivät
välikysymystä puheenjohtajien Juha Sipilän ja Arhinmäen johdolla.
SIPILÄ julkisti tiedotustilaisuudes-
sa puolueen aloitteen alueellisesta perustulokokeilusta. Se on kaikki pois palvelualojen työllisyydestä.
KOULUTUSRAHOISSA hallitus teki Arhinmäen mukaan ilmaveivin. Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
Stubbin avustaja Kataisen
kabinettipäälliköksi
PÄÄMINISTERI Alexander Stubbin (kok.) ykkösavustaja
Juho Romakkaniemi siirtyy EU-komissaari Jyrki Kataisen (kok.) kabinettipäälliköksi Brysseliin uuden komission aloittaessa työssään marraskuun alussa.
Romakkaniemen tilalle Stubbin ministeriryhmän erityisavustajaksi siirtyy talouspoliittinen erityisavustaja
Joonas Turunen.
Filosofian maisteri Romakkaniemi toimi pari vuotta
EU-komissaari Olli Rehnin (kesk.) avustajana, ja sitä ennen Kataisen avustajana Helsingissä.
Kataisen kabinettipäällikkönä nykyisen komission aikana toiminut taloustieteen tohtori Taneli Lahti on kutsuttu eurosta, EMU:n kehittämisestä ja eurooppalaisesta
ohjausjaksosta vastaavan komission varapuheenjohtajan
Valdis Dombrovskisin kabinettipäälliköksi.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen toimii
muun kuin suomalaisen komissaarin kabinettipäällikkönä.
Kokemus muutosjohtamisesta
ratkaisi Mantilan valinnassa
Juha Sipilä ja Paavo Arhinmäki lähtivät köyhän asialle.
Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva
kannattaja.
Keskustajohtaja huomautti, että työttömyys koskee suoraan tai
välillisesti perheenjäsenen kautta
jo miljoonaa suomalaista ja köyhyys on ainakin väliaikaisesti todellisuutta 800 000 suomalaiselle.
Sipilä kertoi keskustan käynnistävän sosiaalisessa mediassa huolenpitokampanjan.
Kampanja olisi eräänlainen
jatko keskustan esittämälle byrokratian purkamisohjelmalle. Ministeripesti on yhtiön
mukaan luvassa vihdoin myös Timo Soinille.
TUOREIMPIEN gallupien mukaan SDP:n jatkuvassa
alamäessä ollut kannatus olisi kääntynyt taas nousuun, vaikkakin toukokuun alussa valitun uuden
puheenjohtajan myötävaikutusta kannatuksen kasvuun on vielä vaikea arvioida.
Unibet uskoo kertoimella 1,50, että tilanne talven
myötä alkaa vakiintua ja SDP saa eduskuntavaaleissa yli 15 prosentin kannatuksen.
Vetoa voi lyödä myös puolueiden välisistä kaksinkamppailuista, kuten keskusta vastaan kokoomus.
Keskinäisissä kilpailuissa Unibet antaa keskustan
voitolle kokoomuksesta kertoimen 1,65 kokoomuksen voittokerrointa 2,10 vastaan.
Kahden puolueen välisissä kilvoissa Unibet uskoo myös perussuomalaisten voittoon SDP:stä.
Muita pareja ovat vihreät ja vasemmistoliitto sekä
RKP ja kristilliset.
Kansanrintama vilahti
köyhyysvälikysymyksessä
PENTTI MANNINEN
SUOMENMAA
LÖYTYI vanhaa kansanrintamaa.
Näin tulkitsee vasemmistoliiton
puheenjohtaja Paavo Arhinmäki keskustan ja vasemmistoliiton
yhteistyötä köyhien aseman parantamiseen tähtäävässä välikysymyksessä.
Kansanrintamalla on tarkoitettu koko vasemmiston ja maalaisliitto/keskustan hallitusyhteistyötä sotien jälkeen.
KESKUSTA ja vasemmistoliitto jättivät tiistaiaamuna yhteisen välikysymyksen. Kansalaiskeskustelu on
tuonut Sipilän mukaan jo yli sata
lisäehdotusta.
TUOMO PUUMALA sanoo, että jos
ja kun köyhyyttä halutaan poistaa
ja eriarvoisuutta vähentää, pitää
uskaltaa nostaa pöydälle pinttyneitä asioita. Se kehui budjettiriihessä, että
koulutusrahoja lisättiin 35 miljoonaa, mutta jätti kertomatta, että
ensin niitä leikattiin 57 miljoonaa.
Samaa tyyliä hallitus harjoitti hänen mukaansa perusväylärahoissa.
Lapintien mukaan välikysymyksessä on juuri niitä asioita,
joiden takia Jyrki Katainen (kok.)
potkaisi vasemmistoliiton ulos
hallituksesta.
KALEVAN päätoimittaja Markku Mantila on valittu valtioneuvoston viestintäjohtajaksi. Siinä puolue listasi 101 purettavaa
normia. Tällaisena hän pitää
perusturvan ja ansiosidonnaisen
turvan kytköstä.
. 5
12.9.2014
Peliyhtiö: Keskustasta pääministeripuolue
PELIYHTIÖ Unibet on avannut kevään eduskuntavaaleihin liittyen ensimmäiset vedonlyöntikohteet.
Kertoimien mukaan elokuun gallupeissa niukasti
maan suosituimmaksi puolueeksi noussut keskusta on vaalien voittajapuolue ja Juha Sipilä Suomen
uusi pääministeri.
Ylen tekemässä mittauksessa keskusta nousi viime kuussa täpärästi kannatukseltaan suurimmaksi puolueeksi.
Unibetin mukaan oppositiopuolueen nousujohteessa oleva kannatus enteilee hyvää ensi kevään
eduskuntavaaleja ajatellen: yhtiö uskoo kertoimella
1,75 puolueen olevan vaalien voittaja.
Vaalivoitosta toiseen kulkeneen kokoomuksen
on sen sijaan tyytyminen kakkossijaan kertoimella 2,15.
Keskustan vaalivoiton myötä Unibet uskoo kertoimella 1,78 Juha Sipilän nousevan Suomen seuraavaksi pääministeriksi. Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva. Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen sekä pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) erityisavustajana toiminut Pasi Rajala. Kun aidosti halutaan perusturvan tasoa ylöspäin, tämä kytkös on purettava, Puumala vaatii.
ARHINMÄKI iloitsee, että välikysy-
mys tarttuu suomalaisen yhteiskunnan suurimpaan ongelmaan.
Hänen mukaansa sivistyneen ja
oikeudenmukaisen yhteiskunnan
merkki on se, miten vaikeina aikoina pidetään huolta niistä, joilla menee heikoimmin.
. Toivon, että tätä ehdotusta ei
heti ammuta alas, hän sanoi ja kehui ratkaisukeskeisen keskustan
olevan kokeilevan yhteiskunnan
lyhyesti
Juho Romakkaniemi (vasemmalla) siirtyy Jyrki
Kataisen kabinettiin. Myös aiempi viestintäjohtaja Kari Mokko haki tehtävään
Kilpailukomissaariksi tulee Tanskan
Olli Rehn on tyytyväinen siihen, että Alden
komissaarit saivat painavia salkkuja. Kuva: Jari Laukkanen
Margrethe Vestager.
. Hän miettisi, mikä on kansallinen hyöty, kannattaako taisteluja
jatkaa vai ei.
KESKUSTAN Mauri Pekkarinen
myönsi, että Ukrainan kriisin kärjistyttyä oli johdonmukaista, että Suomi oli mukana pakotteissa. Nämä ovat talouden saralla raskaimpiin luettavia
salkkuja, joissa on merkittävästi vaikutusvaltaa.
Keskusta ihmetteli uusien
EU:n Venäjä-pakotteiden ajoitusta
konaisuudessa on herkkä ja varmasti historiankirjoitus osoittaa,
olimmeko pakotepäätöksessä oikeassa tai väärässä, pääministeri totesi.
PIRJO KONTIO
HELSINKI
PÄÄMINISTERI Alexander Stubb
on toiveikas, että kaikkia EU:n
Venäjä-pakotteita päästään purkamaan syyskuun loppupuolella.
Stubb vastasi torstaina eduskunnan kyselytunnilla opposition ihmettelyihin pakotteiden ajankohdasta
Keskustan puheenjohtaja Juha
Sipilä muistutti, että maltti olisi
valttia Ukrainan kriisin ratkaisemisessa.
Sipilä kertoi ymmärtävänsä, että pakotteiden voimaantulon lykkäämiseksi Suomessa tehtiin kyllä kovasti töitä.
. Pekkarinen kysyi.
Stubbin mukaan tulitauko ei ole
pitänyt sataprosenttisesti: Itä-Ukrainassa kuolee edelleen sekä sotilaita että siviilejä. 6
12.9.2014
Olli Rehn: Katainen sai tehtävän tärkeältä alueelta
SAMULI NISSILÄ SUOMENMAA
EU-KOMISSION tuleva varapuheenjohtaja Jyrki Katai-
nen (kok., EPP) sai tehtävän hyvin tärkeältä alueelta,
europarlamentaarikko Olli Rehn (kesk., Alde) sanoo.
Kataisen vastuualueita ovat työllisyys, kasvu, investoinnit ja kilpailukyky. Keskiviikkoiltana hän itse
keskusteli asiasta liittokansleri
Angela Merkelin kanssa.
Kaikkien EU-jäsenmaiden pitää hyväksyä pakotteiden purkaminen.
Pakotteiden hyväksymiseenkin
tarvittiin kaikkien jäsenmaiden
mukaantulo.
EU:lta lisää rahoitus- ja matkustuskieltoja Venäjää vastaan
EU JULKISTI torstaina lisätietoja Venäjälle
määrättävistä uusista pakotteista.
EU muun muassa laajentaa rahoituskieltoja viittä valtio-omisteista pankkia
kohtaan.
Myös kolmen suuren puolustusalan yrityksen ja kolmen energia-alan yrityksen
rahoitusta rajoitetaan.
Matkustuskielto laajenee koskemaan
24:ää uutta henkilöä, joukossa muun mu-
assa venäläisiä poliitikkoja ja oligarkkeja.
Myös heidän varansa jäädytetään.
Samalla kielletään öljyn etsintään ja
tuottamiseen mereltä ja arktisilta alueilta
liittyvien palvelujen myyminen Venäjälle.
Sama koskee liuskeöljyprojekteja.
Lisäksi niin sanottujen kaksikäyttötuotteiden vientikieltoa Venäjälle laajennetaan. Nyt tiedot kertovat, että tulitauko jossakin määrin toteutuu
ja joukkoja vedetään pois Itä-Ukrainasta.
. Kataisella ei kuitenkaan ole varsinaisesti omaa salkkua, vaan hän ohjaa rivikomissaarien työtä. Minun toiveeni on, että siihen
mennessä voidaan purkaa pakotteet, Stubb arvioi torstaina.
Pääministeri kertoi, että puhelindiplomatia EU:n sisällä on vilkasta. Toivotan Jyrkille menestystä tehtävässään Euroopan
uudistamiseksi ja Suomen asioiden ajamiseksi, hän jatkaa.
EUROPARLAMENTAARIKKO on iloinen ja ylpeä siitä, että
keskustaliberaalien (Alde) viidestä komissaarista neljä on naisia.
Yksi europarlamentin vaatimus uudelle komissiolle
oli, että siinä täytyy olla vähintään yhdeksän naista, eli
yhtä monta kuin nykyisessä komissiossa.
Puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin (EPP) kokoonpano täyttää juuri ja juuri tämän kriteerin.
Rehn iloitsee myös siitä, että Alden komissaarit saivat
painavia salkkuja.
Ruotsin Cecilia Malmström nappasi kauppakomissaarin tehtävät. Nyt pn tapahtunut edistymistä, mutta ei tarpeeksi. Toivottavasti uusi järjestely toimii, eikä siitä tule mitään turhaa hallintohimmeliä.
Saiko Katainen itselleen sopivan tehtävän?
. Nyt pyritään ylläpitämään painetta, että
saamme aikaan rauhanomaisen
ratkaisun.
Suomi on Stubbin mukaan pyrkinyt koko ajan toimimaan niin,
että pakotteiden suorat vaikutukset talouteen minimoidaan.
. Presidentti Vladimir Putinin avustajan mukaan Ve-
näjä on jo laatinut lisää vastapakotteita
länsimaille.
Venäjän ulkoministeriö sanoo, että vastatoimet tulevat olemaan suhteessa siihen
vahinkoon, joka EU:n pakotteista koituu
Venäjän taloudelle.
Uutistoimisto RIA Novostin mukaan
vastatoimet voisivat kohdistua muun muassa käytettyjen autojen ja tekstiilituotteiden tuontiin Venäjälle.. Kataisella on pääministerinä vahva kokemus monelta alueelta, ei vähiten talouteen ja työllisyyteen liittyvissä kysymyksissä, Rehn vastaa.
. Teemme kaikkemme, että vaikutukset minimoidaan, pääministeri Stubb vakuutti.
KESKUSTAN Paula Lehtomäki
korosti, että rauhan kannalta on
otettu isompia ja pienempiä askeleita.
Lehtomäki pohti, mitä vastapuoli mahtaa ajatella: rauhanaskeleista huolimatta tulee lisää pakotteita.
Stubb arvioi, että ajattelisi itse
asiaa taloudellisesta näkökulmasta. Missä odotuksissamme petyimme, että jouduimme jatkopakotteisiin. Järjestely on komissiossa käytössä ensimmäistä kertaa.
REHNIN mukaan komissaarin vaikutusvalta on perinteisesti määräytynyt pitkälti salkun sisällön ja painoarvon mukaan.
Hän kertoo, että komissiossa on ollut tarvetta vahvistaa keskeisten politiikka-alueiden yhteensovittamista.
Siihen pyritään uudella käytännöllä.
. Kidnapattuja vankeja ei kaikkia
ole vielä vapautettu.
Kokonaistilanne on Stubbin
mukaan johtanut siihen, että lisäpakotteiden aikataulusta pidettiin kiinni.
. Tilanne ja aikataulu tässä ko-
PAKOTEKIERTEEN lopettamisellekin on EU:lla nyt suunnitelma.
EU-komissio arvioi syyskuun
loppuun mennessä, miten tulitaukoa ja rauhansuunnitelmaa
on sovellettu.
. Mutta rauhanponnisteluissakin on edetty. Rajanylityspaikkoja ei ole vieläkään luovutettu ukrainalaisille viranomaisille. Kaksikäyttötuotteilla tarkoitetaan
tarvikkeita, jotka soveltuvat niin siviili-
kuin sotilaskäyttöön.
EU-komission puheenjohtaja Herman
Van Rompuyn mukaan EU saattaa myöhemmin muokata pakotteita tai purkaa ne
riippuen siitä, miten rauhantunnustelut
Ukrainassa etenevät.
VENÄJÄ ON ilmoittanut ryhtyvänsä vastatoimiin EU-pakotteiden vuoksi. Mikä EU:n logiikka ajoitti lisäpakotteet juuri tähän
hetkeen, Sipilä ihmetteli.
Keskustajohtajan mielestä tärkeintä on tilanteen rauhoittaminen, humanitaarisen avun perille saaminen sekä pysyvä rauha.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä muistutti hallitusta, että maltti olisi valttia Ukrainan kriisin
ratkaisemisessa. Kuva: Markku Ulander /Lehtikuva
STUBBIN MUKAAN EU on halunnut lisätä painetta Venäjään, että
saadaan aikaan tulitauko ja pysyvä rauhansuunnitelma.
Pääministerin mukaan kaikki EU:n asettamat ehdot eivät ole
vielä täyttyneet.
Pääministeri Stubb kertasi vielä, mistä kriisi lähti liikkeelle: Venäjä otti haltuunsa Krimin alueen,
Itä-Ukrainassa on jatkettu levottomuuksia.
Olennaista on, että pääministeri ja puolustusministeri omalta osaltaan tukevat Suomen virallista ja kansalaisten laajaa kannatusta nauttivaa linjaa, Kääriäinen
painottaa.
MAJURIEN mukaan puolustusvoimiem suorituskyvystä on huolehdittava kaikkina aikoina ja kaikissa tilanteissa.
. Nyt ollaan viimeisellä viivalla,
hän sanoo.
Reijosen mukaan ensi vuoden
aikana on tehtävä tarvittavat päätökset, joilla rahoituksen minimitaso turvataan ja toiminnan taso
palautetaan vähintään leikkauksia edeltävälle tasolle.
. Edes nyt, kun Euroopassa on
sota, Suomen ei tarvitse hötkyillä
Naton jäseneksi.
Kolmikon mielestä selvää kuitenkin on, että puolustukseen tarvitaan lisää rahaa. NYT PITÄÄ käydä turvallisuuspoliittista keskustelua, jotta kansalaiset voivat hahmottaa Suomen
aseman, Kääriäinen sanoo.
Hänen mielestään Suomen
elinehto on kansallinen ?kutakuinkinen. Puolustusvoimien
suorituskyvystä on
huolehdittava kaikissa
tilanteissa, keskustan majurit
sanovat. Kansainvälinen verkostoituminen rakentuu aktiiviselle osallistumiselle Euroopan unionin
yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan, pohjoismaiseen
rauhan ajan puolustusyhteistyöhön ja edistyneeseen Nato-kumppanuuteen.
. Kansallinen verkostoituminen
rakentuu viranomaisten tiiviille
yhteistyölle. Olemme liittoutumaton ja samalla pidämme yllä valmiuksia
jäsenyyteen, jos valtiojohto päätyisi tähän vaihtoehtoon. Olemme valinneet rauhanrakentajan ja sovittelijan roolin.
Olemme sotilaallisesti liittoutumaton maa kuten Ruotsikin. Pohjolan vakaus edellyttää, ettei Suomen puolustuskyvystä ?ja
tahdosta tule epäilyksiä missään tilanteessa, eikä missään suunnassa.
REIJONEN muistuttaa, että puolustusvoimiin on kohdistettu suuria
leikkauksia.
Varuskuntia on lakkautettu,
maastotunteja ja kertausharjoituksia on vähennetty, materiaalihankintoja ja henkilöstöä on supistettu.
. Kunnat, yritykset ja
kansalaisjärjestöt ovat tärkeä linkki yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden ja kriisinkestävyyden vaalimisessa, hän määrittelee.
Tölli huomauttaa, että sisäisesti ehyt ja toimintakykyinen yhteiskunta on myös ulkoisesti vahva ja
kriisinkestävä
. Päätöksiä he
kaipaavat jo ensi vuonna.
. Sitä ei ole
viisasta horjuttaa millään tavoin,
Kääriäinen sanoo.
Hänen mielestään myös Suomen Nato-suhde on kohdallaan.
. Meillä on vahva oma puolustus, kunhan jatkossa huolehditaan vastuullisesti puolustuksen riittävistä määrärahoista. yksituumaisuus. Tällä on myönteistä vaikutusta
laajemminkin Euroopan ja maailman turvallisuuteen. 7
12.9.2014
. Tällaisia jakoja ei tarvita. Kuva: Jari Laukkanen
Keskustan majurit:
Stoppi Nato-hötkyilylle
?Turvallisuuspolitiikka ei kaipaa haukat ja kyyhkyt -jakoa?
PENTTI MANNINEN
HELSINKI
KESKUSTAN eduskuntaryhmän
reservin majurit Seppo Kääriäinen, Eero Reijonen ja Tapani Tölli sanovat, että Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan nykyinen peruslinja on vakaa ja kestävä. Ajat ovat kovat, mutta Suomen puolustaminen ei voi missään olosuhteissa olla suhdannepolitiikkaa.
TÖLLI sanoo, että Suomen puolustusratkaisua tukevat kansalli-
nen ja kansainvälinen verkostoituminen.
. Mahdollinen jäsenyys vaatii kansanäänestyksen.
. Nämä kaikki parantavat puolustusvoimiemme sotilaallisia
yhteistoimintakykyjä ja ulkopuolisen avun vastaanottokykyä, joka on selonteoissa todettu yhdeksi puolustuksemme kehittämisen
osa-alueeksi, Tölli sanoo.. Toivon, että myös ministerit ovat niiden takana, Kääriäinen sanoo.
MAJURIKOLMIKKO korostaa, että Suomen naapurisuhteet ovat
moitteettomassa kunnossa.
. Hän
toivookin, että Suomeen ei synny
amerikkalaistyyppistä kyyhkyt ja
haukat -jakoa, josta sosiaalisessa
mediassa jo keskustellaan.
Verkkokeskustelussa nopeimmat ovat jo sijoittaneet päämininisteri Alexander Stubbin ja puolustusministeri Carl Haglundin
haukkojen leiriin, Erkki Tuomiojan ja Ilkka Kanervan kyyhkyihin.
. Valmius kansainväliseen yhteistoimiintaan
on kunnossa, edustajat linjaavat.
KOLMIKON mielestä Suomen ja
Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus ja uskottava oma puolustus vahvistavat Pohjolan turvallisuuspoliittista vakautta.
. Suomen linja on kirjattu vuoden 2011
hallitusohjelmaan ja uusimpaan
puolustusselontekoon
8
12.9.2014
Tutkijat: Vallanvaihto ei
muuta Ruotsin politiikkaa
apollon tietäjät
MATIAS ÅBERG/STT
Pisteitä Tuomiojalle
POLITIIKKA tarvitsee vastarannankiiskiä. Suomen hätäkeskustoiminta taas on palkittu viimeksi tänä
vuonna Euroopan parhaana.
PERUSSUOMALAISET eivät nielleet
ministerin puheita.
Poliisi, kansanedustaja Ismo
Soukola (ps.) painotti, että perussuomalaisten välikysymykseen kerätyt tiedot ovat peräisin
KANSANEDUSTAJA Pirkko Mattila
(ps.) kiteytti, että hallituksen politiikka ei vastaa nykyistä yhteiskunnallista todellisuutta.
. Paavo Lipposta kaipailevan Sasin mielestä ulkoministeri ei toimi kansallisten
etujen mukaisesti. Suomessa puolueet ovat sen
sijaan valmiita tekemään kompromisseja ja jakamaan hallitusvaltaa
monenlaisissa kokoonpanoissa.
. Sosiaalidemokraateilla on paljon poliittisessa keskustassa olevia äänestäjiä, jotka huolestuvat,
jos puolue valuu liiaksi vasemmalle, arvioi Ann-Cathrine Jungar.
Vaikka vasemmistopuolue ei
pääsisi hallitukseen, voisi siitä
tulla hallituksen tukipuolue valtiopäivillä.
Ruotsissa käydään yhtä aikaa kolmet vaalit. Selontekoja on tullut, mutta ei tästä asiasta. Tuomioja sanoo Verkkouutisissa.
Pentti Manninen
lainat
Varapuheenjohtajien vaikutusvalta riippuu myös paljon
heidän omasta persoonastaan: kuinka rohkeasti he uskaltavat sekaantua komissaarien työhön ja miten he tiimejään vetävät. Siinä tilanteessa yhteiskunnan tuki on elinehto monen yrittäjän idealle.
Pasi Klemettilä
Kalevassa
TUKHOLMA
HALLITUSVASTUUN siirtyminen
porvareilta punavihreille ei toisi
dramaattisia muutoksia Ruotsin
politiikkaan ja yhteiskuntaan, arvioivat STT:n haastattelemat tutkijat.
Gallupien perusteella Ruotsin
pääministeriksi nousisi sunnuntain
vaalien jälkeen sosiaalidemokraattien Stefan Löfven. Annetulla
äänellä on vähemmän vaikutusta
siihen, mitkä puolueet istuvat hallituksessa, arvioi Jungar.
Hänen mukaansa kuva poliittisten vaihtoehtojen puutteesta
on johtanut myös siihen, että äänestäjien tyytymättömyys kanavoituu esimerkiksi tueksi perussuomalaisille.
tella muodostavan hallituspohjan
ja miltä parlamentaarinen tilanne
näyttää, sanoo professori Torsten
Svensson Uppsalan yliopistosta.
MIKÄLI Ruotsin sosiaalidemokraatit, ympäristöpuolue ja vasemmistopuolue saavat sunnuntain vaaleissa suuremman kannatuksen
kuin nykyinen neljän puolueen
porvarihallitus, on edessä historialliset neuvottelut vallanjaosta.
Sosiaalidemokraatit onnistuivat vuosikymmenten ajan pitämään yksin kiinni Ruotsin hallituspaikoista huiman 35?50 prosentin kannatuksen ja tukipuolueiden turvin. Tämä voi johtua
ydinvoimavastaisten vihreiden
myötäilystä.
. Jo
vuosia on säästetty.
. ?Aika näyttää.?
Virve Kähkönen
Helsingin Sanomissa
Puolittaiset pakotteet lähettävät Moskovalle aina uudelleen saman viestin: tehkää mitä tahdotte, me pelkäämme
liian paljon emmekä uskalla puuttua asiaan.
Ukrainalainen tutkija, ex-diplomaatti Vasyl Filiptshuk
Ilta-Sanomissa
Alkavat yrittäjät valittavat jatkuvasti, että riskirahoituksen
saanti on Suomessa vaikeaa. Erityisen huolestuttavaa on
se, että kansalaisten oikeusturva
vaarantuu, Mattila sanoi.
Mattila nosti esiin esimerkiksi
liikkuvan poliisin lakkauttamisen.
Päätöstä perusteltiin sillä, että
paikallispoliisin toiminta vastaa-
vasti tehostuu.
. Ympäristöpuolueen osallistuminen (vallan jakoon) johtaisi ainakin jonkinlaiseen ilmastopolitiikan muutokseen, uskoo Svensson.
Vasemmistopuolueen vaatimukset kieltää voitot koulu- ja hyvinvointipalveluissa sekä halu rajoittaa vapaata kouluvalintaa voivat olla liikaa Löfvenille, ainakin
hallitusyhteistyötä ajatellen.
. Poliisille kuuluvia tehtäviä ei
nykyresursseilla kyetä suorittamaan edes periaatteellisella tasolla. Samalla tarjoutuu mahdollisuus oikaista virheellisiä väittämiä.
MINISTERI vakuutteli, että poliisin
toimintakyky on säilynyt vakaana.
Säästöjä on etsitty hallinnosta ja
rakenteista, ei operatiivisesta toiminnasta.
Räsänen kertoi tuoreesta barometrista, jonka mukaan 92 prosenttia suomalaisista luottaa edelleen poliisiin. Erot monissa kysymyksissä
ovat suhteellisen pieniä. Turvallisuuden tunne on pysynyt yhtä hyvänä viimeiset kymmenet vuotta.
Perussuomalaisten mielestä poliisille kuuluvia tehtäviä ei nykyresursseilla kyetä suorittamaan edes periaatteellisella tasolla.
Kuva: Jari Laukkanen
Räsäsen mukaan poliisin hallintorakenneuudistuksessa ei ole
ajettu mitään poliisin tehtäviä
alas. Tästä kuullaan aivan päinvastaista viestiä maakunnista. En koe ongelmaksi, jos olen eri mieltä Sasin kanssa. Poliisiin luotetaan, mutta luottamusta rapauttavat kärjistyvät ongelmat. Poliisin rekisterivuodot ja sisäiset rikostutkinnat
ovat näistä osoituksia.
Keskusta on vaalikauden aikana
useasti esittänyt, että hallitus antaa eduskunnalle selonteon poliisin tilanteesta ja sisäisestä turvallisuudesta laajemmin.
. Eroja haetaan etenkin talous- ja työllisyyskysymyksissä. Aivan keskeisiä turvallisuusinstituutioita ajetaan nyt alas. Nykyinen pääministeri, maltillisen kokoomuksen Fredrik Reinfeldt joutuisi siten
sivuun kahdeksan vuoden jälkeen.
Vaikka kokoomus ja sosiaalidemokraatit korostavat mielellään
ideologisia erojaan, ovat ne lähellä toisiaan muun muassa koulu-,
energia- ja puolustuspolitiikassa.
Puolueet kosiskelevat osin samoja
äänestäjiä poliittisesta keskustasta.
. Kuva: Martt Kainulainen/Lehtikuva
Turvallisuuden tunne puhutti eduskunnassa
poliiseilta.
Soukolan mielestä ministerin todellisuuden taju on heikentynyt ja
sisäministerin vakuuttelut kansalaisille antavat virheellisen kuvan.
Poliisin tilanne on hälyttävä. Alueellinen eriarvoisuus syvenee. Äänestysaktiivisuus Suomessa
on paljon matalampi. Jyrki Kataisella oli keskiviikkona realistinen
vastaus kysymykseen, miten uusi rakennelma tulee käytännössä toimimaan. Nyt kannatus näyttää jäävän jo toisissa vaaleissa peräkkäin 30 prosentin paikkeille ja
valtaa on pakko jakaa mahdollisessa uudessa hallituksessa.
Mieluisin kumppani sosiaalidemokraattien Löfvenille olisi ympäristöpuolue, mutta hän on avoimesti kosiskellut myös porvarileiriin kuuluvia keskustaa ja liberaalia kansanpuoluetta.
. . Hyvinvointivaltio on pian vain roistoille, mitä me tuskin haluamme,
Soukola totesi.
HENNA LAMMI
HELSINKI
SISÄMINISTERI Päivi Räsänen
(kd.) puolusti poliisipalveluita
vastatessaan perussuomalaisten
välikysymykseen keskiviikkona
eduskunnassa.
Räsänen painotti turvallisuuden olevan edellytys kaikille muille yhteiskunnan toimille.
. Vaalien
jälkeen on todennäköisesti luvassa puoluerajat ylittäviä sopimuksia, uskoo politiikan tutkija AnnCathrine Jungar Södertörnin yliopistosta.
RUOTSIN politiikan vahva vasemmisto?oikeisto-vastakkainasettelu on Suomeen verrattuna silmiinpistävä. Kansalaisen huoli vain kasvaa.
KESKUSTAN ryhmäpuheessa kansanedustaja Antti Rantakangas
muistutti, että hallitus on murentanut arjen turvallisuutta.
Rantakankaan mukaan osassa
Suomea poliisin tulo kestää tunteja.
. On hyvä, että eduskunnassa käydään perinpohjaista keskustelua poliisista. Sellaisia, jotka
tietävät ja uskaltavat olla mieltä.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja merkitsi valtavirran vastaisesti pöytäkirjaan, että Suomen on voitava vaikka yksin
vastustaa Venäjä-pakotteita, jos tulitauko on jatkuakseen.
Suomi-kuva tai kauppaintressit eivät paljon paina, kun
on kysymys sodasta tai rauhasta, hän perustelee.
Niinpä hän ei annakaan hääviä arvoa ulkopolitiikan tutkijan arvostelulle.
Kirsikaksi kakun päälle nousee vekkuli vastaus kokoomuksen oikeistosiiven Kimmo Sasille. Kiistakysymykset voivat olla
hyvinkin erilaisia riippuen siitä,
minkä puolueiden voidaan aja-
LÖFVEN ei ole antanut selvää vastausta esimerkiksi ydinvoiman
tulevaisuudesta. Joutuu kysymään miksi, vaikka kyse on meidän kaikkien arjen turvallisuudesta, Rantakangas kysyi.
Lakiin pitäisi kirjata selkeästi
ryhmien maksimikoot.
Alkuopetuksessa se olisi 18
oppilasta ja siitä eteenpäin
20, Luokanopettajien
yhdistyksen puheenjohtaja
Matti Sippola sanoo.
Kuva: Matti Sippolan arkisto
Rahat loppuvat,
luokat kasvavat
Talouskurimus
estää kuntia
hakemasta
perusopetuksen
ryhmäkokojen
pienentämisavustusta.
MERI ALARANTA-SAUKKO
SUOMENMAA
OSA ahtaalle ajetuista kunnista
jättää säästötarpeittensa vuoksi hakematta opetusministeriön
vuosittain myöntämiä avustusrahoja perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen.
Rahoja ei Suomen luokanopettajayhdistyksen puheenjohtajan
Matti Sippolan mukaan uskalleta enää hakea, koska opetusministeriö uhkaa periä jo maksetut
avustukset takaisin, mikäli kunta tekee lomautuksia tai suurentaa opetusryhmiä.
Näihin toimenpiteisiin on paineita useissa talousvaikeuksien
vaivaamissa kunnissa.
Sippolan painottaa, että monissa kouluissa ajaudutaan hankalaan tilanteeseen ja lasten eriarvoisuuteen kotipaikan perusteella.
. On aikamoinen poliittinen päätös, jos mieluummin säästetään
ryhmiä suurentamalla kuin parannetaan toimintaa ulkopuolisella rahoituksella, Lehtonen toteaa.
Hän tarkentaa vielä, että lomautuksiin ajautuessaan kunnan pitää palauttaa avustus niiltä viikoilta, jolloin ryhmän opetukseen kohdistuu muutoksia, ei koko vuodelta.
Ryhmiä on yhdistetty esimerkiksi siten, että kolmisarjaisia
vuosiluokkia on ryhmitelty uudelleen kaksisarjaisiksi, jolloin ryhmäkoko on kasvanut lähelle 30.
Keskimääräinen ryhmäkoko
koko perusopetuksessa on kuitenkin 21,6.
Kilpeläisen mielestä on valitettavaa, ettei kunta voi saada avustusta silloin, kun sitä kaikkein kipeimmin tarvitsee.
. Nykyään opetustapa on yhteisöllinen eikä autoritäärinen kuten aiemmin. Ollaan oravanpyörässä.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖSSÄ ei ole havaittu hakemusten
määrän vähenemistä.
Opetusneuvos Merja Lehtosen mukaan hakemuksia on tullut joka vuosi suurin piirtein saman verran.
Määrä on liikkunut 200 ja 250
välillä.
Esimerkiksi viime vuoden loppuun mennessä käsiteltiin 232 hakemusta. Ryhmäkoko on tärkein asia
työrauhan säilymisen ja oppimistulosten saavuttamisen kannalta.
Se vaikuttaa kaikkeen koulun arjessa, esimerkiksi kiusaamisongelmaan, lähes 30 vuotta opetustyötä tehnyt Sippola sanoo.
. Jonkin verran on jouduttu karsimaan. On tietysti niitäkin kuntia, jotka eivät tarvitse eivätkä hae avustusta pienten ryhmäkokojensa
vuoksi, Lehtonen sanoo.
Opetusministeriössä tarkkaillaan
hakemusten määrän kehittymistä.
. 9
12.9.2014
Opetusministeriön
avustuksella koulujen
ryhmäkoot ovat tilastojen
valossa pienentyneet.
Nyt on ilmassa kuitenkin
uhkakuvia siitä, etteivät
talousvaikeuksissa
kamppailevat kunnat
enää hae näitä rahoja yhtä
ahkerasti kuin ennen.
Kuva: Paula Åström
. Haettavan avustuksen varaan
emme voi palvelurakennettamme
perustaa. Kunnat, jotka kasvattavat ryhmäkokojaan hyvällä omalla tunnolla avustusta hakematta, toimivat erittäin vastuuttomasti, hän jyrähtää.
RYHMÄKOON pienentämisrahaa
on voinut saada vuodesta 2010
lähtien yli 25 oppilaan luokkien
pienentämiseen.
Sippolan mukaan Suomessa on
vielä satoja perusopetuksen ryhmiä, joissa on yli 30 oppilasta.
Toisinaan hän on kuullut huomautettavan, että ennenkin oli samassa luokassa jopa 50 oppilasta
ja hyvin pärjättiin.
. Opettajan pitäisi huomioida
heidät, mutta myös lahjakkaat.
Osa turhautuu, mistä seuraa järjestyshäiriöitä. On harmillista, että huonosta
taloustilanteesta johtuvat lomautukset estävät saamasta avustusta. Kyse on tavallaan kaksinkertaisesta leikkauksesta, Sivistystoimen talouspäällikkö Heli Antikainen-Pauna huokaa.
. On huolehdittava siitä,
että pää pysyy pinnalla kaupungin omin toimin.
JÄMSÄSSÄ opetusryhmien pienentämisrahaa on haettu joka
vuosi ja myös saatu.
. Myös oppilasaines
on muuttunut ratkaisevasti, joten
tällaista vertailua ei voi tehdä, Sippola toteaa.
Ryhmissä on aikaisempaa
enemmän myös tehostettua tukea tarvitsevia oppilaita.
. Tällä kertaa ilmoitimme hakemuksessa, ettemme voi sitoutua pidättäytymään ryhmäkokomuutoksista johtuen taloudellistuotannollista toimenpiteistä.
Henkilöstöä on irtisanottu kaikilla
toimialoilla, sivistystoimenjohtaja
Leena Kilpeläinen toteaa.
Tänä vuonna opettajia on noin
viiden viran verran vähemmän
kuin viime vuonna.
SALOSSA taas avustusta ei haettu viime vuonna ollenkaan, sillä
edellisvuoden tapaan ilmassa leijui lomautusten uhka.
. Avustusta ei voida myöntää esimerkiksi, jos kunta on suurentanut ryhmiään edellisvuodesta.
Hakijat ovat osittain vaihtuneet,
mutta esimerkiksi isot kunnat ovat
anoneet avustusta koko ajan.
Opettajan pitäisi
huomioida heidät,
mutta myös
lahjakkaat.
. Lähes kaikille avustusta
on myös myönnetty.
. Tästä seuraa painetta kasvattaa ryhmäkokoja, koska talous on
epätasapainossa.
Ongelmaton ei ole
tämäkään: kun laina on loppuun
käytetty, missä sitten asutaan?
Hoitotestamenttikin kannattaa
tehdä.
Pienituloisen eläkeläisen arki
on ankeaa, jos kunnan peruspalvelut tökkivät.
Pienituloiselle palveluseteli on
parempi apu arjen helpottamiseksi kuin kotitalousvähennys,
joka sopii hyvätuloisille. Kuva: Paula Åström
Pidä itsesi iskussa hengen ja ruumiin
puolesta niin pitkään kuin mahdollista.
PERINTÖ- JA MUUT omat raha-
asiat kannattaisi miettiä kuntoon
niin kauan kuin siihen itse pystyy.
Tähän on tarjolla osaavien apua.
Päätökset edunvalvojasta on
hyvä tehdä ajoissa. Koti
on paras paikka vanhanakin.
Ikäihmisille tarvitaan sopivia
uusia asuntoja, vanhoihin koteihin tarvitaan korjauksia, että kotona asuminen sujuu.
Keskusta haluaa selvittää, miten perhehoito toimii vanhustenhoidossa.
Vanhusten palveluasumisen
asiakasmaksut pitää saada tolkullisiksi.
Keskustan reseptikirjassa on runsaasti eväitä vanhusten aseman parantamiseksi. Satavuotissynttäreitä vietetään aikaisempaa useammin, Vehviläinen sanoo.
Eläkkeellä oleva kansliapäällikkö Markku Lehto kutsuu eniten
hoivaa tarvitsevia hauraiksi vanhuksiksi.
Hän toivoo myös, että ymmärrettäisiin, että vanhuus on elämän
täyttymistä, ei tyhjentymistä.
KESKUSTAN reseptikirjassa korostetaan, että jokaisella on oikeus
vaikuttaa, minkälaista hoivaa hän
haluaa tai missä haluaa asua. Raihnaisia vanhuksia on vähemmän. Pidä itsesi iskussa hengen ja
ruumiin puolesta niin pitkään
kuin mahdollista. Näin jokaisessa
Suomen kunnassa maksettaisiin
tuet samoin perustein.
Vehviläinen myönsi keskustan
ikääntymisohjelman julkistamistilaisuudessa, että puolueessa on
kovasti petytty hallituksen aikaansaamattomuuteen.
Ikääntyvien elämään vaikuttaa
jatkossa tietysti myös suuri soteuudistus.
Keskusta toivoo, että sotesta
tulee selkeä, hallinnon raja-aidat
HYVÄN ikääntymisen hyväksi on
osassa kuntia tehty jo todella paljon.
Vehmaan vanhusneuvostoa
johtava Maija Jaakkola-Angervuori tietää, mistä puhuu.
Hänen mielestään tarvittaisiin
vanhusneuvola, missä aamulla
joku aina varmasti vastaa puhelimeen ja mistä ikääntynyt saa vas-
taukset huoliinsa.
. Pidämme yhdessä huolta hauraista vanhuksista, tuoreen eläkeläisen resepti kuului.
Maija Jaakkola-Angervuori ja Anu Vehviläinen maistelivat hyvän
ikääntymisen reseptiä eduskunnan seminaarissa. Työssä käyvä voisi jättää omaisensa hoitoon työpäivänsä ajaksi.. Osalle hyvän
vanhuuden turvaa käänteinen
asuntolaina. Aina sanotaan, ettei pienimmistä eläkkeistä mene veroa. 10
12.9.2014
Keskustalta resepti
hyvään ikääntymiseen
Jokaisella on oikeus vaikuttaa, minkälaista hoivaa hän haluaa
PIRJO KONTIO
HELSINKI
VANHENEMISEENSA voi valmentautua vaikkapa näin: liiku joka
päivä, syö terveellisesti, pistä aivot töihin opiskellen ja osallistuen, älä polta tupakkaa, tapaa muita ihmisiä.
Keskusta on varapuheenjohtaja
Anu Vehviläisen johdolla kokoamassa reseptikirjaa hyvään ikääntymiseen.
. Mutta samalla unohdetaan sähkö-,
kiinteistö- ja ympäristöverot eikä maaseudulla talon myynnistäkään saa aina paljon apua, Jaakkola-Angervuori muistutti.
HÄMEENKYRÖN sosiaalijohtaja
Taina Niiranen muistutti, että alkoholi ja lääkkeet ovat ikääntyvillekin huono yhdistelmä.
Hämeenkyrössä on lopetettu
itku vähistä resursseista. Kuva: Pirjo Kontio
sia omaishoidon tuen siirtämiseksi Kelan hoitoon. Parhaillaan koulutetaan kaikkia kunnan
työntekijöitä, että osattaisiin tehdä oikeita asioita.
Työn alla on myös vanhusten
päivähoito. On perustettu Kotihoito -keskus, vastapäätä terveyskeskusta. Vanhuus on erilaista kuin ennen. Molempia tarvitaan.
Kuntoutuksen keskusta nitoisi kiinteäksi osaksi hoito- ja hoivaketjua.
Osa hyvää hoitoa on saattohoito, hyvän ikääntymisen reseptikirjassa muistutetaan.
KESKUSTA on kampanjoinut vuo-
nurin kaatava malli sosiaali- ja terveyspalvelujen hoitoon.
Keskustan tilaisuuteen osallistuneista vanhustyötä pitkään tehnyt Pirkko Karjalainen muistutti,
ettei kunta voi palkata yksinäisyydentorjujia.
Suomi 100 -merkki koostuu numerosta sata ja vaihtuvaan tapaan kirjoitetusta Suomi-sanasta. On tärkeää, että poliittiset päätöksentekijät käyvät aktiivista vuoropuhelua kuntalaisten kanssa.
Suurta
kuntauudistusta
ei tähän enää
sovi sotkemaan
ajatuksia.
KESKUSTAN puheenjohtaja Juha
Sipilän mielestä kuntakentän ja
valtion välinen luottamus on palautettava.
. Tuusulaa.
Kuva: Jaakko Martikainen
Pakkoliitoksille kiitos ei
SAMULI NISSILÄ
SUOMENMAA
SUOMALAISTEN puolueiden halu
kuntien pakkoliitoksiin näyttää
vähentyneen.
Jyrki Kataisen (kok.) hallitus
aloitti vuonna 2011 suuren kuntauudistuksen. Kaikki puolueet ovat päättäneet, että
mennään tällä tiellä, Sipilä toteaa.
SIPILÄ toivoo seuraavan hallituksen sitoutuvan siihen, että kuntien tehtävät ja rahoitus saadaan tasapainoon.
Kataisen hallitus leikkasi kuntien saamia valtionosuuksia, mikä on pahentanut niiden talousongelmia. Tämän pitäisi olla lähtökohtana jatkossakin.
Timo Soinia tuurannut perussuomalaisten Hanna Mäntylä uskoo yhteistyöhön.
. Sen on suunnitellut designtoimisto Kuudes Kerros Helsinki.
Tiedotustilaisuudessa puhuneen pääministeri Stubbin
mukaan juhlavuodesta on tarkoitus tehdä hauska ja kansainvälinen.
. Tällä Stubb
tarkoittanee puuttumista kuntarakenteeseen.
. Suurta kuntauudistusta ei tähän enää sovi sotkemaan ajatuksia.
Sipilä toivoo kunnille riittävää
työrauhaa ja toimintavapautta.
KAIKKIEN puolueiden yhteistä
sote-ratkaisua Sipilä kehuu siitä, että se antaa alueille mahdollisuuden päättää asioistaan itse.
. Vanhaan ei ole paluuta. Hän pitää sitä
vaikeana tehtävänä.
Rinne toteaa, että oikeat päätökset löytyvät keskustelemalla
asioista avoimesti.
. Tällä hetkellä juhlavuotta valmistelee
täysipäiväisesti neljä ihmistä.
JUHLAVUODEN teemaksi valittiin ?Yhdessä?. Ensimmäistä kertaa kokoontunut juhlavuoden valtuuskunta hyväksyi teeman torstaina.
Teeman lisäksi otettiin käyttöön juhlavuoden merkki
ja visuaalinen ilme. 11
12.9.2014
Raportti: Yhdistymisestä hyötyä Keski-Uudellamaalla
KESKI-UUDENMAAN kuntien yhdistymisestä suurkunnaksi koituisi enemmän etuja kuin haittoja, ilmenee kuntien oman yhdistymisselvityksen loppuraportista.
Yhdistymisselvitys koskee Hyvinkäätä, Järvenpäätä, Keravaa, Mäntsälää,
Nurmijärveä, Pornaista, Sipoota ja Tuusulaa. Kyse on kuntien vastaesityksestä
valtion selvitykseen.
Kuntien selvityksen mukaan KeskiUudenmaan kaupungissa asuisi vuonna 2030 noin 300 000 asukasta. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi keräyksiä, kuten lastensairaalassakin, Stubb sanoi.
Valtion suora rahoitus juhlavuoden järjestelyyn on viisi miljoonaa euroa. Seuraavaksi pohdimme, mitä nämä keskeiset tapahtumat voisivat olla, Heinonen sanoi torstaina Helsingissä
hankkeen tiedotustilaisuudessa.
Heinosen ja pääministeri Alexander Stubbin (kok.)
mukaan vuoden 2017 tapahtumien järjestämisessä korostuu ihmisten oma aloitteellisuus.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että vapaaehtoiset voivat
järjestää tapahtumia ja saada niiden käyttöön juhlavuoden tunnukset.
Heinonen ei lupaa mahdollisille järjestäjille erillistä
rahoitusta juhlavuoden tapahtumia varten, mutta ministeriöitä on ohjeistettu ottamaan huomioon juhlavuoden
hankkeiden tukeminen.
Stubbin mukaan juhlavuosi on tarkoitus rahoittaa uudella tavalla, eikä rahoitus ole kokonaan julkista.
. Sen eteen pitää tehdä töitä.
Luottamusta on syönyt kuntauudistus, jota yritettiin tehdä ylhäältä alaspäin, Sipilä sanoo.
Sipilä uskoo, että tulevassa sote-
uudistuksessa on lähivuosiksi riittävästi puuhaa.
. Arvio pohjautuu siihen, että
kunnat toteuttavat ehdotettuja talouden
sopeuttamistoimia ja esimerkiksi hyödyntävät henkilöstön eläkkeellesiirtymiset ja muun poistuman.
Yhdistymisselvitys koskee
mm. Kunnille määrättyjen
tehtävien määrä on kuitenkin jatkanut kasvuaan.
Sipilän mielestä seuraavan hallituksen onkin luvattava, että kuntien harteille ei lastata enää uusia tehtäviä.
Alexander Stubb, Antti Rinne ja Juha Sipilä eivät usko, että kuntia kannattaa liittää pakolla yhteen.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Suomen itsenäisyyden juhlavuoden logo on valmis.
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Itsenäisyyden juhlavuoden
teema on ?Yhdessä?
JUSSI LANKINEN/STT HELSINKI
SUOMEN itsenäisyyden juhlavuoden valmistelut ovat
vasta alkuvaiheessa.
Juhlavuoden valtuuskunta hyväksyi torstaina vuoden
teeman ja visuaalisen ilmeen, mutta käytännössä mitään
muuta konkreettista ei vielä ole valmiina.
Juhlavuosihankkeen hallituksen puheenjohtajan, valtiosihteeri Olli-Pekka Heinosen (kok.) mukaan tarkoitus on järjestää muutama keskeinen tapahtuma, joiden
lisäksi ihmiset ja järjestöt järjestävät lukuisia pienempiä
tapahtumia.
. En usko pakkoratkaisuun.
KOKOOMUKSEN Alexander Stubbia huolettaa, että kriisikuntien
määrä uhkaa kasvaa.
Hänen mielestään asiaan pitäisi
etsiä ratkaisuja jo nyt. Vaikka pönötystäkin on luvassa, ja paljon.. Kaupunki muodostuisi viideksi cityksi nimetystä alueesta.
Yhdistymisen arvioituja seurauksia
verrattiin siihen, että kunnat jatkaisivat
itsenäisinä. Pakkoliitoksista
puhuminen sai kuitenkin kunnat
takajaloilleen, ja uudistus käytännössä pysähtyi.
Puoluejohtajat uskovat, että poliitikot ovat oppineet läksynsä ja hoitavat tulevaisuudessa asioita hyvässä
yhteistyössä kuntien kanssa.
Puheenjohtajat olivat toimittaja Hannu Lehtilän tentattavina
keskiviikkona Kuntamarkkinoilla
Helsingissä.
VIHREIDEN Ville Niinistön mieles-
tä kuntauudistusta tarvitaan yhä,
mutta se ei voi tapahtua ylhäältä alaspäin.
Hän ei enää usko siihen, että
asiat hoituisivat Helsingistä määräämällä.
Sosiaalidemokraattien Antti
Rinne kertoo olleensa työuransa
aikana mukana yhdistämässä isoja organisaatioita. Valtioneuvostossa ja eduskunnassa ei asu viisaus siitä, miten rakenteita kannattaa uudistaa.
Annetaan alueiden päättää, missä synnytetään ja missä leikataan
lonkat ja sydämet.
Sipilä toivoo, että kuntapäättäjät suhtautuisivat sote-uudistukseen myönteisesti ja miettisivät,
miten siitä saadaan mahdollisimman onnistunut.
. En kannata pakkoa, Stubb kuitenkin tähdentää.
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen mielestä Suomeen tarvitaan vahvempia ja isompia kuntia.
pystyy tasavallan rahaministerin tehtäviin.
Pilkkakirveet tylsyivät nopeasti. Tällaista tarvittaisiin lisää.
. EU-vaaleissa kannatusta löytyi
omalta alueelta ja tukea eduskuntavaaleihin on tullut. Kuva: Suomenmaan arkisto
ARJA UKKONEN
HAMINA
Ahti Pekkala
haudataan tänään
PENTTI MANNINEN
HELSINKI
MAAHERRA Ahti Pekkala haudataan tänään perjantaina
Haapavedellä.
Siunauksen toimittaaa Haapaveden kirkkoherra Mauno Soronen.
Haapaveden kirkkoon odotetaan runsasta saattojoukkoa. Varapuhemiehenä
hän toimi 1976?1977 ja puhemiehenä 1978?1979.
MAUNO KOIVISTON hallituksen valtiovarainministeri Pekkalasta tuli toukokuussa 1979. Hän siirtyi Oulun läänin maaherraksi vuoden 1986 alussa ja jäi eläkkeelle 1991.
KESKUSTA kävi 1980-luvun alussa ankarat henkilötaistelut. Samaan on
yltänyt Sauli Niinistö, jolla on rahaministerivuorokausia
vähän enemmän.
KOIVISTON noustua presidentiksi Pekkala jatkoi valtiovarainministerinä Kalevi Sorsan kolmannessa hallituksessa 1982?1983. Jos Kymenlaakso olisi Uudenmaan ja Helsingin kanssa samaa
aluetta, Kymenlaaksolla olisi aika
vähän vaikutusvaltaa omiin asioihinsa. Valinta ihmetytti Helsingin
poliittista eliittiä. Muutama valopilkku on viime
aikoina nähty, mutta investointeja pitää pystyä edistämään myös
eduskunnasta käsin nykyistä voimakkaammin, Pakkanen painottaa.
KEVÄÄN europarlamenttivaaleissa
Antti Pakkanen saavutti alueellisesti hyvän äänimäärän.
Kun paikka EU-parlamenttiin ei
auennut, hän uskoo, että Suomen
eduskunnassa hän pystyisi ajamaan
maakuntansa etua.
. Ensin Paavo Väyrynen pudotti Johannes Virolaisen
puoluejohdosta 1980. Hän toimi
puolueen varapuheenjohtajana 1971?1986.
Eduskuntaan Pekkala nousi 1970. Hän oli kuollessaan 89-vuotias.
Pekkala oli pitkäaikainen keskustavaikuttaja. Eri alueilla on erilaisia tarpeita.
Samaan muottiin kaikkia alueita ei
Vapaaehtoista maanpuolustustyötä harrastavalle Antti Pakkaselle Ham
voi laittaa, tilittää Suomea EU-vaalikampanjansa aikana etelästä pohjoiseen ja idästä länteen kiertänyt
Antti Pakkanen.
Samaan muottiin
kaikkia alueita
ei voi laittaa.
KYMENLAAKSOLLE oleellista on
oman päätäntävallan säilyminen
mahdollisissa hallinnon uudistuksissa.
. Sosiaali- ja terveydenhuollon
uudistus on maakuntakeskeinen.
Kyllä me Kymenlaaksossa tiedämme parhaiten, mikä on maakuntamme etu, hän painottaa.
TURVALLISUUS ja maanpuolustus
ovat Kymenlaaksolle ja koko Suomelle tärkeä asia.
Antti Pakkanen pysyy ajan tasalla
turvallisuusasioissa osallistumalla
aktiivisesti vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön.
Yksi muoto tässä työssä on Miehikkälässä, Virolahdella ja Luumäellä vuosittain järjestettävän Salpavaelluksen järjestelyissä mukana olo. Tämä on idän ja lännen kohtauspaikka, hän luonnehtii.
VIROLAHDEN Vaalimaalla kasinon
ja kauppakeskuksen rakentaminen
antaa toiveita maakunnan elpymiseen.
Kymenlaakson vetovoimaisuudessa on Pakkasen mielestä kuitenkin paljon kehittämistä.
Muussa elinkeinoelämässä tervetullut piristysruiske on ollut kansainvälisen hakukoneyhtiön Googlen investoinnit Haminassa. Hän toimi myös pääministerin sijaisena.
Pekkala uurasti valtiovarainministerinä myös Sorsan
neljännessä hallituksessa, joka aloitti 1983. Karjalainen ei eronnut, jolloin presidentti Koivisto erotti hänet.
VALTIOVARAINMINISTERIN tehtävä lisäsi aatteen tärkeyttä
korostaneen pitkäaikaisen varapuheenjohtajan arvovaltaa keskustan sisällä. Hän pystyikin toimimaan rauhoittavana voimana keskustan sisällä, kun uusi puoluejohtaja vakiinnutteli asemiaan.
Ahti Pekkala seurasi politiikkaa viimeiseen asti ja oli tukemassa myös Juha Sipilän valintaa keskustan johtoon
vuonna 2012.
KYMENLAAKSON elinvoimaisuuden lisääminen ja turvallisempi yhteiskunta ovat haminalaiselle Antti Pakkaselle ykkösasioita, kun hän
pyrkii kohti eduskuntaa.
Valtiovalta on kurittanut Kymenlaaksoa muun muassa oikeushallinnon uudistuksilla, joissa hovi- ja
hallinto-oikeuden toimipaikat on
lakkautettu.
. Se irvisteli, että tuskinpa ?osuuskassanhoitaja. Omaa päätäntävaltaa pitää
olla, Pakkanen muistuttaa.
. Siunaustilaisuuteen osallistuu muun muassa eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma.
AHTI PEKKALA menehtyi 23. Kun samalla teollisuuden rakennemuutos rasittaa maakuntaa,
valtionhallinnolla pitäisi olla enemmän ymmärrystä Kymenlaaksoa
kohtaan, Antti Pakkanen, 25, sanoo.
Kymenlaakso on pudonnut parhaiten menestyvien maakuntien
joukosta häntäpäähän.
Kymenlaaksoon saataisiin Pakkasen mielestä enemmän elinvoimaa
esimerkiksi matkailua kehittämällä
ja kasvattamalla kiinnostusta uusille kansainvälisille investoinneille.
. Hän oli keskustan muiden johtomiesten kanssa neuvomassa alkoholismin vaivaamaa Karjalaista eroamaan Suomen Pankin pääjohtajan tehtävästä
keväällä 1983. 12
12.9.2014
Kymenlaakso tarv
Onnistunut EU-vaalikokemus antoi Antti Pakkaselle hy
Ahti Pekkala 1924?2014. elokuuta äkilliseen sairauskohtaukseen pidettyään kotiseutuaiheisen puheen Haapavedellä. Ensi vuoden tapahtumassa
Pakkanen ottaa ohjat tapahtuman
johtajana.
Miehikkälä on muutenkin kuin. Turismi ja ostosmatkailu on Kymenlaaksolle äärettömän tärkeää,
kun ollaan Venäjän rajan kupeessa. Pekkala näytti, että hän
hallitsee valtion budjetin pilkuntarkasti.
Hänestä tulikin Suomen toiseksi pitkäaikaisin valtiovarainministeri, joka teki seitsemän budjettia. Luottamusta
löytynee, hän päättelee.
EU-vaali oli Pakkaselle opettavainen kokemus.
. Sitten Virolainen löi Ahti Karjalaisen presidenttiehdokastaistelussa.
Pekkala kuului Karjalaista kannattaneen k-linjan tärkeisiin hahmoihin
Luomumarkkinat kasvavat Euroopassa kohisten. Hän osallistuu
mahdollisuuksien mukaan maatilan töihin kotitilalla Salo-Miehik-
kälässä.
Asuinpaikkana on nyt kuitenkin
jo lukioajoista tutuksi tullut Haminan kaupunki.
Antti Pakkanen on Haminan kaupunginvaltuuston ja Kymenlaakson
maakuntahallituksen jäsen.
Pakkanen on koulutukseltaan oikeustradenomi ja työskentelee tällä hetkellä kansainvälisen logistiikkayrityksen alihankkijana toimivassa yrityksessä datalogistiikka- ja itlaiteasennustehtävissä. Ja päinvastoin.
Ihmisen ja luonnon välinen tasapaino on aina ollut keskustan kantava periaate Alkion ajoista lähtien. Kymenlaakson talous ja työllisyys, alueen elinvoimaisuuden ja elinkeinoelämän kehittäminen
2. Luomua on oltava
kaupoissa tarjolla.
EU:n lainsäädännön on kannustettava luomutuotantoon. Sillä tavalla parlamentti parhaiten tukee Euroopan ongelmien ratkaisua, etenkin kestävän kasvun ja työllisyyden vahvistamista.
Olli Rehn
Euroopan parlamentin varapuhemies. Tältä osin lainsäädännön uudistaminen onkin perusteltua.
EU-puheenjohtajamaa Italia on nostanut luomulainsäädännön uudistamisen yhdeksi pääteemakseen.
Myös EU:n uudeksi maatalouskomissaariksi esitetyn irlantilaisen Phil Hoganin odotetaan sitoutuvan uudistustyöhön tiiviisti. Salo-Miehikkälän kylätoimikunnassa pääsi vaikuttamaan ympäristön asioihin. Kansainvälisen kaupan valiokunnan jäsenenä
yhteistyö Malmströmin kanssa tulee varmasti olemaan tiivistä.
Viron pitkäaikaisesta pääministeristä Andrus Ansipista tulee puolestaan komission varapuheenjohtaja. Hänen koordinointivastuullaan ovat tärkeät digitaaliset sisämarkkinat.
EUROOPAN parlamentissa keskustaliberaaliryhmämme
on osa kolmen pitkään yhdentyvää Eurooppaa rakentaneen ryhmän liittoumaa.
Kauden aikana tämän soisi näkyvän ratkaisuhakuisena
lainsäädäntötyönä. 13
12.9.2014
vitsee elinvoimaa
yvän pohjan ponnistaa kohti seuraavaa tavoitetta
Luomua
Alkion hengessä
IHMINEN voi hyvin, jos luonto voi hyvin. Suomessa luomua on noin yhdeksän prosenttia kokonaispeltoalasta.
Kuluttajien toiveisiin on vastattava. Pieniä muutoksia voi olla tiedossa.
Euroopan keskustaliberaaliryhmittymä ALDE on vahvasti edustettuna tulevassakin komissiossa. Palvelujen tason ja saatavuuden turvaaminen sosiaalija terveydenhuollossa
EUROOPAN parlamentin pitää vielä hyväksyä uudet komissaarit. Tämän viikon torstain nimipäiväsankari Santeri Alkio oli kaiken
muun ohella ekologinen edelläkävijä Suomessa.
Alkion aatteen hengessä minut nimitettiin viime viikolla ryhmäni vastuumepiksi EU:n luonnonmukaista viljelyä
koskevan lainsäädännön uudistamiseen.
Tämä on luontevaa jatkoa sille, että nuorkeskustalaisena olin aktiivisesti mukana ajamassa luomuasiaa 1980-luvulla Etelä-Savossa.
LUOMU on mittava mahdollisuus Euroopan maataloudelle. Uimapaikka ja kylätori olivat tuolloin kehittämiskohteina, Antti Pakkanen kertoo.
HETI 18 vuotta täytettyään Antti Pakkanen oli ehdolla kuntavaaleissa ja
tuli valituksi Miehikkälän kunnanvaltuuston jäseneksi ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi.
Kylien elinmahdollisuuksien
turvaaminen on edelleen sydäntä lähellä oleva asia. Ympäristön kannalta sopusoinnissa olevia sekä ihmisten, kasvien ja eläinten terveydelle ja hyvinvoinnille
haitattomia valmistusmenetelmiä on tuettava.
NYKYINEN luomulainsäädäntö on toiminut kohtuullisen
hyvin. Komissaareiksi on nousemassa viisi liberaalia.
Olen iloinen ja ylpeä siitä, että liberaalikomissaarien
joukosta neljä viidestä on päteviä naisia, jotka saivat painavia salkkuja.
Tanskan Margrethe Vestager on nousemassa kilpailukomissaariksi ja Ruotsin Cecilia Malmström kauppakomissaariksi. Oikeushallinnon tehtäviin hän siirtyy syksyllä.
FAKTA
Tärkeimmät vaaliteemat:
1. Turvallisuus (maanpuolustus, poliisivoimien vahvistaminen, sisäministeriön toimialan vahvistaminen)
3. Kaikilta osin se ei ole kuitenkaan pystynyt vastaamaan luomutuotannon haasteisiin, ei etenkään pohjoisissa kylmissä olosuhteissa. Parlamentti tulee aktiivisesti paimentamaan tätä työtä.
minan Reserviupseerikoulun rakennus ja pihapiiri on tullut tutuksi. Kuva: Arja Ukkonen
Salpavaelluksen järjestämispaikkakuntana läheinen.
Antti Pakkanen syntyi Miehikkälän Salo-Miehikkälän kylässä, ja
sieltä alkoi myös yhteiskunnallinen
aktiivisuus.
Jokaisen pitäisi olla tasavertainen esimerkiksi henkilöstövalinnoissa, poliittisesta katsontakannastaan huolimatta. Opintorahan lisäksi esimerkiksi eduskuntavaalien aikaan
henkilöllä on oikeus vapaaseen
vaalityön tekemistä varten.
VAIKKA lehdistötuesta tai ryhmärahasta ei isoja kuluja Kuukasjärven
mukaan syntyisikään, pienistä me-. Toinen niistä on
sitoutumattomien, keskustan ja
vasemmistoliiton muodostama
Vahvasti jäsenen asialla -vaaliliitto, joka kaipaa uudistuksia Puu-
Sitke-ryhmän puheenjohtaja Pentti Kuukasjärvi toivoo,
että vaalien myötä Puuliitosta
muotoutuisi jäsenläheisempi.
liiton nykyiseen jämähtäneeseen
toimintaan ja sen johtamiseen.
Sitoutumattomien ja keskustan Sitke-ryhmän puheenjohtaja Pentti Kuukasjärvi toivoo, että vaalien myötä liitosta muotoutuisi jäsenläheisempi.
Myös järjestön toimintaa olisi
muokattava hänen mukaansa uuteen uskoon: ensinnäkin poliittisuus olisi toiminnasta karsittava
pois kokonaan.
. Ryhmät saavat rahoitusta hallinnossa istuvien edustajiensa
määrän mukaan. Meille on ha-
keutunut ja valittu töihin sellaisia ihmisiä, joiden ammattitaito
ja työmotivaatio eivät ole sillä tasolla kuin pitäisi, mutta puoluekirja on oikea.
Kuukasjärven mukaan jäsenistö kärsii, kun edunvalvonta ei sen
vuoksi ole sitä tasoa, mitä se parhaimmillaan voisi olla.
SITKE-RYHMÄN puheenjohtaja on
huolissaan myös siitä, että jäsenmaksuja haaskataan sellaiseen
käyttöön, johon jäsenistö ei edes
tiedä sen menevän.
Tällainen on esimerkiksi työvä-
enlehdille myönnetty lehtietu eli
jäsen saa hyvitystä tilauksestaan.
Kaikki eivät sitä saa, jos eivät halua
tilata niin sanottua työväenlehteä.
Myös järjestön rahoja kanavoituu erillisten opintoryhmien kautta esimerkiksi kansanedustajaehdokkaiden vaalityöhön.
. Liitto on ollut pitkään demarien hallittavana
ja moni kaipaa kipeästi muutosta.
Etujärjestöä on muun muassa
parjattu jäsenten unohtamisesta,
vallan väärinkäytöstä ja rahojen
haaskauksesta.
KISAAJIA tulevissa valtuuston vaaleissa on kaksi. 17.?30.
syyskuuta järjestettävällä vaalilla
valitaan 41 uutta edustajaa ja välillisesti liiton uusi puheenjohtaja.
Vaalit aiheuttavat osassa jäsenistöä suuria tunteita. 14
12.9.2014
Puuliittoon kaivataan täys
SATU ITKONEN
Liiton pitäisi pystyä toimimaan
ennakolta eikä pönkittää
omaa asemaansa.
SUOMENMAA
PUULIITOLLA on edessään uuden
valtuuston valitseminen. Ne voivat harkintansa mukaan käyttää varojaan
vaikkapa eduskuntavaalityöhön.
Vaalityö vie aikaa liiton asioiden
hoidolta.
Vahvasti jäsenen asialla -vaaliliiton kannatus oli 33,7. Nykyinen asema ei perustu kepun jäsenkirjaan, vaan henkilökohtaiseen pätevyyteen.
Kritiikin mukaan rahaa ohjautuu väärään
käyttöön. Moni on joutunut irtisanoutumaan Puuliitosta liian suurien jäsenmaksujen takia.
Kuukasjärvi muistuttaa, että
ammattiliitto on työntekijälle ainut turva, joka voi antaa esimerkiksi oikeusapua erilaisissa työsuhdekiistoissa.
. Sellaisen olemassa olo ei
myöskään ole este palkkaukselle. Mikäli palkattu henkilö ei sovellu tehtävään, on työsuhde päätetty koeaikana.
Me lienemme myös ensimmäisiä SAK:laisia
liittoja, johon on palkattu kepulainen toimitsija,
ja hän on nykyään merkittävässä asemassa liitossa. Liiton järjestötyö
on Kuukasjärven mukaan retuperällä, ja ammattiosastojen toiminta sen takia hälyttävästi hiipumassa.
. Teemme heidän kanssaan yhteistyötä muun muassa elinkeino- ja teollisuuspolitiikassa sekä kaikissa
niissä asioissa, joissa voimme ajaa jäsenistömme etua. Vaalien jälkeen asia kyllä ratkeaa. Jos joku ryhmä käyttää sen muuhun tarkoitukseen,
se on heidän oma asiansa.
Osa jäsenistä on joutunut irtisanoutumaan liian korkeiden jäsenmaksujen takia?
Puuliiton jäsenmaksu on samansuuruinen
kun SAK:n teollisuusliitoilla yleensäkin on.
Sillä rahoitetaan liiton toiminta. Meidän pitäisi löytää vastauksia työssä jaksamiseen ja siihen, miten saamme pidettyä ihmiset työkuntoisina, Kuukasjärvi painottaa.
Eivätkä liiton haasteet vielä tähänkään lopu. Lisäksi järjestön
rahoja kanavoituu erillisten itsenäisten opintoryhmien kautta esimerkiksi kansanedustajaehdokkaiden vaalityöhön?
Lehtiedun suhteen noudatamme SAK:n
suositusta. 15
12.9.2014
Puuliitto on mekaanisen
metsäteollisuuden,
puusepänteollisuuden, metsäja metsäkonealan, venealan
sekä maatalousalojen
työntekijöiden etujärjestö.
Kuva: Petra Pöyliö
Puheenjohtaja vastaa kritiikkiin
TÄMÄNHETKINEN puheenjohtaja Sakari Lepola ottaa kantaa Puuliiton toimintaan kohdistuneeseen kritiikkiin.
Mitä on oman aseman pönkittäminen. Muun muassa erilaisilla ay-koulutustapahtumilla jäsenistölle ja opiskelijoille, ihmisten aktiivisuutta saataisiin lisättyä.
TULEVIIN vaaleihin Kuukasjärvi
suuntaa luottavaisin mielin.
. Työväen kannattaa tilata työväen
lehtiä ja maanviljelijöiden Maaseudun Tulevaisuutta. Työehtosopimuksista neuvotteleminen ja sopiminen ovat erittäin tärkeitä osia ay-toimintaa, joten me kaikki tarvitsemme hyvin
jäsenten asioita ajavan liiton.
Sitke-ryhmän puheenjohtaja perääkin jatkuvaa vuorovaikutusta työntekijä- ja työnantajaosapuolten kesken.
. Kuva: Puuliitto
Työväen kannattaa
tilata työväen lehtiä
ja maanviljelijöiden
Maaseudun
Tulevaisuutta.
korkea, mutta siihen emme voi vaikuttaa sen
määräytyessä viranomaispäätöksellä alojemme työttömyyden perusteella. Minä olen liiton puheenjohtaja kunnes
jäsenistö toisin päättää, Puuliiton Sakari
Lepola toteaa. Nämä ovat tyhjiä lauseita ilman sisältöä. Olemme kuitenkin niitä harvoja jotka pystyivät alentamaan
työttömyyskassan jäsenmaksua tälle vuodelle ja toiveissa on alennus myös ensi vuodelle.
Liiton toiminta on jämähtänyt paikoilleen.
Kritiikin mukaan maailma ja työelämä muuttuu, mutta liitto ei sen mukana. Tällainen on esimerkiksi työväenlehdille myönnetty lehtietu. Jos työllisyys parantuu, jäsenmaksu pienenee. Mutta
jos tällä tarkoitetaan kepun ajamaa työreformia, niin vastustamme sitä jyrkästi.
Kritiikin mukaan henkilöstövalintoja ei tehdä
tasaveroisesti. Aiotteko itse jatkaa, jos mahdollisuus siihen tulee?
Meillä ei ole sosialidemokraattista ryhmää
näissä vaaleissa. Se on edunvalvontaa myös.
Vaaleissa tuemme niitä, jotka ajavat jäsentemme kannalta tärkeitä asioita. Ammattiosastojen toiminta on hiipumassa?
Järjestötoimintaan kaivataan aina uusia tekijöitä ja ajatuksia. Se vaikuttaa jäsenistön passivoitumiseen. Molemmilla on ehdokkaita 196.
Edelliset vaalit käytiin vuonna 2005. Liiton puheenjohtajan valinta on tulevan valtuuston tärkeimpiä tehtäviä.
. Niitä linjataan tulevassa
valtuuston kokouksessa.
Miksi sosiaalidemokraattinen ryhmä ei ilmoita jo ennen vaaleja, kenet aikoo nostaa puheenjohtajaehdokkaakseen. Varmaan hekin
jättävät asian valtuuston päätettäväksi.
Jäsenet valitsevat meillä vaaleilla valtuuston jäsenet ja he valitsevat muun muassa puheenjohtajan. Liiton pitäisi pystyä toimimaan ennakolta eikä vain ajatella,
että pönkittää omaa asemaansa.
Lisäksi mahdollisesti nouseva
eläkeikä ajaa työelämän uudenlaisten haasteiden eteen.
. Minä edustan Yhteistyövaaliliittoa, jonka ehdokkaina on demareita ja monen
muun puolueen kannattajia, myös kepulaisia.
Meille jäsendemokratia on ykkösasia, puoluepolitiikka on jokaisen henkilökohtainen
asia.
Liiton puheenjohtajan valitsee valtuusto.
En ole myöskään kuullut että vasemmistoliiton ja kepun vaaliliitto olisi asettanut ketään
puheenjohtajaehdokkaaksi. Maailma ja työelämä muuttuu. Nyt herätään vasta sopimuskauden loputtua?
Meillä on hyvät vuorovaikutusyhteydet
kaikkiin meidän alojen työnantajaliittoihin
ja myös muihin etujärjestöihin. Se on myös
edunvalvontaa. Liiton pitäisi
pystyä toimimaan ennakolta eikä vain ajatella, että pönkittää omaa asemaansa?
Liiton järjestötyö on kritiikin mukaan retuperällä. Sitoutumattomien ja keskustan vaaliliiton kannatus 4,1 prosenttia.
Vahvasti jäsenten asialla -vaaliliitto on näissä vaaleissa muodostanut vaaliliiton keskustan ja sitoutumattomien ryhmän
kanssa.
Lähde: Puuliitto. Ei siten, että kun työehtosopimus on katkolla, aletaan inttämään molemmin puolin pöytää
oikeasta palkankorotuksesta.
VAALIT ovat tärkeät talouden lisäk-
si myös monesta muusta syystä.
Kuukasjärven mukaan alan etujärjestön pitää pystyä kehittymään
ja pysymään ajantasalla.
. Yksikin ääni voi olla ratkaiseva, hän muistuttaa.
Sitoutumattomien ja keskustan ryhmän puheenjohtaja myös
toivoo, että vaalit voidaan käydä
avoimin kortein.
. Puu- ja erityisalojen työttömyyskassan jäsenmaksu on
Vuorovaikutus työntekijä- ja työnantajaosapuolten välillä pitäisi saada jatkuvaksi. Ne
ovat Puuliiton nykyisen enemmistön vetämä Puu- ja erityisalojen yhteistyövaaliliitto ja vähemmistön Vahvasti jäsenten
asialla -vaaliliitto. Myös työmarkkinakysymyksissä jatkuvan neuvottelun periaate toimii kaikilla meidän sopimusaloillamme, ja se tuottaa myös tuloksia.
. Mielestäni olisi kohtuullista, että tällä hetkellä valtaa pitävä
sosiaalidemokraattien ryhmä ilmoittaisi jo ennen vaaleja, kenet
se on nostamassa ehdokkaakseen
Sakari Lepolan tilalle.
Puuliitolla on 37 000 jäsentä
Puuliitto on mekaanisen metsäteollisuuden, puusepänteollisuuden, metsä- ja metsäkonealan, venealan sekä maatalousalojen työntekijöiden etujärjestö.
Liittoon kuuluu noin 37 000 jäsentä.
Puuliiton valtuustovaaleihin osallistuu kaksi vaaliliittoa. Silloin Puu- ja erityisalojen yhteistyövaaliliiton kannatus oli 62,2 prosenttia. Sen mukaan liittoon on hakeutunut ja valittu töihin sellaisia ihmisiä, joiden
ammattitaito ja työmotivaatio eivät ole sillä tasolla kuin pitäisi, mutta puoluekirja on oikea?
Väittämä ei pidä paikkaansa. Henkilöstöllä ei ole oikeutta
palkalliseen vaalityövapaaseen. Meille valitaan henkilöstö hakemusten ja haastattelujen perusteella, eikä kenenkään poliittista vakaumusta kysytä. Minä olen liiton puheenjohtaja kunnes jäsenistö toisin päättää.
käännöstä
FAKTA
noeristä kertyy helposti suuri virta.
. On vanhanaikaista touhua, jos
siihen tehtävään juntataan henkilöitä ennen
vaaleja. Vapaa-ajallaan kukin saa tehdä mitä haluaa.
Liiton hallinnossa edustettuna olevat ryhmät saavat rahaa ryhmätoimintaan, kuten esimerkiksi liiton vaalien järjestämiseen
Istun vakavan näköisenä ja
yritän näyttää niin vieraalta kuin
mahdollista, ettei kuvasta vain tulisi näköiseni, Kekkonen tokaisee
ja nauraa.
MAARIT TYRKKÖ (nykyisin Huovinen) muistelee toimittajauransa
alkuvuosia viime viikolla ilmestyneessä kirjassaan Tyttö ja nauhuri.
Tyrkkö tapaa kolmen vuoden aikana kuuluisuuksia Ingrid Bergmanista Willy Brandtiin, mutta
suurimman vaikutuksen häneen
tekee presidentti Kekkonen.
Toimittajan ja presidentin toinen kohtaaminen tapahtuu kesällä 1974.
Tyrkkö pääsee haastattelemaan
Kekkosta Meilahden sairaalaan,
jossa presidentti toipuu eturauhasleikkauksesta.
Kekkonen kertoo sairaudestaan
avoimesti, ja juttu herättää ilmestyessään laajaa huomiota.
Jo ensimmäisten tapaamisten
aikana Tyrkkö viehättyy presidentin reippaasta olemuksesta, käytöksestä ja sanailusta.
Nuori toimittaja oppii nopeasti vastaamaan korkea-arvoiselle keskustelukumppanilleen samalla mitalla takaisin.
. Sen sijaan kirjoitin kaiken
mahdollisen päiväkirjaani, sillä
jonnekin minun oli tapahtumat
purettava ja innostukseni kanavoitava.
TYRKKÖ on arkistoinut presidenttiä koskevan ja häneltä saadun aineiston huolella, osan pankin tallelokeroon. 47 vuoden
ikäero ei ystävyyteen vaikuttanut,
vaan oli pikemminkin etu ja turva, hän kirjoittaa.
. Jopa Kekkosen syömän viikunan kivi on säilynyt tallessa puurasiassa pian 40 vuotta.
Päiväkirjat, kirjeet ja ääninauhat ovat kirjassa tärkeässä roo-. 16
12.9.2014
Maarit Tyrkkö ja Urho Kekkonen viettivät paljon aikaa yhdessä ETYK-vuonna 1975. Presidentti Urho Kekkonen nousee ripeästi autosta, ja taiteilija Ilja Glazunov kiirehtii vastaanottamaan
vierasta.
Miehet vaihtavat muutaman sanan venäjäksi ja menevät sisään
ateljeeseen, jossa Kekkonen asettuu Glazunovin maalattavaksi.
Tyrkköä jännittää. Täytyi vain tarttua nopeasti ja
rohkeasti kiinni sanaan tai ajatukseen ja vastata siihen niin terävästi kuin osasi. Syyskuussa presidentti täytti 75 vuotta.
Kekkosen Sylvi-vaimo oli kuollut edellisen vuoden joulukuussa,
ja presidentti kaipasi seuraa ja iloa
ympärilleen. En tulisi koskaan olemaan yksi presidentin naisista, mutta hänen tyttönsä ja toimittajansa kyllä, Tyrkkö toteaa suhteesta.
Yksityisissä tilaisuuksissa välit
presidenttiin olivat toverilliset, läheiset ja tasa-arvoiset.
Julkisissa tilanteissa toimittajan oli käyttäydyttävä valtion päämiestä kohtaan etäisen kunnioittavasti . Heinäkuun lopussa Helsingissä järjestettiin vuosia
valmisteltu ETYK-kokous. Sitä Kekkosen lähipiiri otti tehtäväkseen järjestää.
Myös Tyrkkö kutsuttiin usein mukaan ETYK-kesän lomanviettoon.
Tyrkön mukaan hänen ja presidentin suhteessa ei ollut kyseessä
mikään pikkuihastus, vaan luonteva samanhenkisyys. vaikka tällä olisi ollut kaulassa Tyrkön lahjaksi antama kravatti.
. Tutustumisen edetessä teitittely vaihtui sinutteluun ja UKK:sta tuli UK.
Kuva: Tyttö ja nauhuri -kirjan kuvitusta
Tyttö, nauhuri ja presidentti
Urho Kekkosta ja Maarit Tyrkköä yhdisti rakkaus kirjoittamiseen
KUUDES päivä syyskuuta vuonna
1973 Espoon Tapiolassa.
Nuori toimittaja Maarit Tyrkkö seisoo Laila Pullisen taideateljeen pihalla, kun musta vaakuna-auto kaartaa paikalle Suomen
lippu liehuen.
Tunnelma sähköistyy. Lyödä takaisin, antaa
rohkeasti palautetta! hän kirjoittaa kirjassaan.
KEKKONEN puolestaan vaikuttui
nuoren toimittajan innosta, iloisuudesta ja sanavalmiudesta.
Kaksikkoa yhdisti rakkaus kirjoittamiseen, joten kirjeenvaihto
oli luonteva tapa aloittaa säännöllinen yhteydenpito.
Tutustuminen eteni Kekkosen Jugoslavian-vierailulla, jonne
nuori toimittaja pääsi lentämään
presidentin koneessa.
Vapuksi Tyrkkö kutsuttiin presidentin seurueeseen Porojärven
hiihtomatkalle.
Siellä porukan ainoa nainen tallensi nauhuriinsa seurueen erä- ja
hiihtomuistoja sekä iloisia illanviettoja yhteislauluineen.
Tyrkön mukaan Kekkonen otti
hänet entisenä lehtimiehenä oppipojakseen ja luottotoimittajakseen.
Tyrkkö sai presidentiltä tärkeitä
haastatteluja ja säilytettäväkseen
arvokkaita papereita. En kulkenut ympäriinsä kertomassa, mitä olin nähnyt ja kokenut. Yhteisiä kirjaprojekteja käynnisteltiin.
Viikonloppuisin, kun presidentinlinnan kanslian henkilökunta
oli vapaalla, Kekkonen antoi Tyrkölle pieniä sihteerintehtäviä.
Tyrkkö myös opetti presidentille
englantia.
KESÄ 1975 oli Kekkoselle monella
tavoin tärkeä. Hänen tehtäväkseen on annettu kirjoittaa Suomen Kuvalehteen juttu maalaustuokiosta.
Hän päättää aloittaa rohkeasti ja
kysyy iloisena tunnetulta presidentiltä, miksi tämä nyt istuu muotokuvamaalarin edessä niin totisena.
ilkkumaan, että ?ähä kutti?.
Maarit Tyrkkö, nykyään Huovinen, on
työskennellyt toimittajana muun muassa
Suomen Kuvalehdessä ja Kotiliedessä sekä
kirjoittanut tai toimittanut yli 60 teosta.
Urho Kekkonen hankki samanlaisen kookkaan
nauhurin kuin Maarit Tyrköllä oli. Nauhoittamansa
materiaalin presidentti toimitti Tyrkön arkistoon.
Kuva: Tyttö ja nauhuri -kirjan kuvitusta
Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva
ARVELEN, että jos UKK olisi ollut tässä hässäkässä Tasavallan Presidenttinä, hän olisi menetellyt jonkin verran
toisin kuin nyt Euroopassa meneteltiin.
Ilman muuta hän olisi hyväksynyt sen, mitä presidenttimme Sauli Niinistö teki eli ottanut yhteyden Neuvostoliiton/Venäjän johtoon, mutta luulen, että kaikki olisi tehty viikkoja aikaisemmin ja laaja-alaisemmin.
Kekkosen julkisuuteen päästetyissä puheissa ei olisi ollut niin kärjekkäitä ajatustokaisuja, kuin mitä nyt näimme
ja kuulimme.
Sen sijaan olisi ollut enemmän perusteellisesti mietittyjä ehdotuksia parhaiden ajatusten löytämiseksi. näyttää siltä, että kesäisen
lämmin syksy palauttaa taas rauhan maanosaamme.
Noina muutamina kuukausina tapahtui kuitenkin paljon sellaista, jota ei olisi tarvinnut tapahtua.
Nyt olisi vain monissa maissa ymmärrettävä nuo ?tarvitsemattomat tapahtumat. vaatimattomissa olosuhteissa.
Ukraina olisi ilman muuta saatava nykyistä tukevammin
jaloilleen eikä se mahdollistu sodalla eikä edes riitelyllä.
Asia on ukrainalaisten itsensä suunniteltava ja hoidettava.
Maarit Tyrkkö kuivasi Kekkosen jalkoja, kun presidentti oli
kastellut ne Jugoslavian-vierailun yhteydessä tekemällään
kalastusreissulla maaliskuussa 1975.
Kuva: Tyttö ja nauhuri -kirjan kuvitusta
tunnelmia ETYKin ja Kekkosen
75-vuotisjuhlien jälkeen:
. 17
12.9.2014
kolumni
Tamminiemen
saunassa 200.
TÄMÄNVUOTINEN viileä kevät toi meille Eurooppaan Ukrainan sodan ja nyt . ja aivan erityisesti
?sille yhdelle. Olihan kyseessä
lauantai-ilta.
Minä kerroin kuitenkin puhuvani vuosikymmenisistä
yhteyksistäni talon isäntään ja palaavani Sarlundin teemaan tässä kolumnissani.
ON HUOMATTAVA , että Euroopan keskellä sijaitseva Ukraina on todellisuudessa lähes 50-miljoonainen suurvalta
ja maa tuntuu elävän . Niiden ansiosta kirja ei jää
vain muistin varaan, vaan tapahtumat ja sanomiset dokumentoidaan tarkasti.
Sitä mukaa kun Tyrkkö ja ?päämies. Hauskaahan se oli,
näin meidän kesken. ja
halusi soittamalla pitää minut
ajan tasalla. Aurinkojumala Kekkonen ei ollut minun Urho Kekkoseni.
ANNUKKA KANTOLA
Maarit Tyrkkö:
Tyttö ja nauhuri.
WSOY. Vain
sillä edellytyksellä ja tavalla
voi Ukraina nousta ukrainalaisten hyväksi Isänmaaksi.
Luulisin, että tällä tavalla Urho Kekkonen
ajattelisi Ukrainan tulevaisuuden.
Jouko Loikkanen. Ehkä olisi
käynnistynyt jonkinlainen pienois-ETYK.
Aurinkojumala
Kekkonen
ei ollut minun
Urho Kekkoseni.
lissa. 397 s.
MEIDÄN muiden on valvottava valppaasti ja tehokkaasti,
että ukrainalaiset itse järjestävät Ukrainan asiat kuntoon.
Siinä ei saa käyttää pakotteita eikä räksytystä, vaan pitkäjänteistä suullista valmistelua ja hyvin perusteltuja tekoja;
rauhan ja rakkauden tehokkaita tekoja.
Tämä oikea päämäärä ja lähtöasetelma on iskostettava Ukrainaan ja ukrainalaisiin. Hän oli olevinaan kovin huolissaan siitä, etten ollut mukana
nauhoittamassa tapahtumia . . Se oli sitä aikaa, ja me kaikki
tai ainakin lähes kaikki tanssimme samassa piirissä, käsi kädessä
ja halusimme oman osamme vallan loisteesta. Juhlien jälkeen huomasin pitäväni enemmän arjesta ja siitä tavallisesta UK:sta, jon-
ka kanssa oli mukava sanailla ja
tehdä töitä. Mutta jälleen kerran: kenellekään en voinut asiasta leuhkia!
Nuoremman polven lukijalle,
joka ei ole Kekkos-huumaa elänyt,
kirja tarjoaa myös näkymän siihen, miten presidenttiä 1970-luvulla fanitettiin.
Tyrkkö kuvailee vuoden 1975
KUN TÄMÄN vuoden UKK-Seuran vuosikokoukseen kokoonnuttiin Urho Kekkosen poismenon vuosipäivänä
31.8.2014 Tamminiemessä, oli sihteerimme Seppo Sarlund pistänyt kutsuun puheeni otsakkeeksi ?mistä nyt
puhuttaisiin Tamminiemen saunassa?. ja käydä nopeassa tahdissa niiden hävittämiseen.
MINÄ ällistyin eniten siitä, että kymmenet valtioiden johtohenkilöt läksivät keväälliseen rähinöintiin etsimään ratkaisua erilaisista kansalaisten elämiseen kohdistuvista pakotteista: joitakin meille tärkeistä tavaroista ei saanut viedä toiseen maahan.
Vähät siitä, että se vahingoitti omiakin; pääasia näytti
olleen, että päästiin tietyille ihmisille . siitähän meillä ei kovin laajalti ole
kovin luotettavaa tietoa . 8.9.2014 . koukuttuvat toisiinsa, lukija koukuttuu kirjaan.
Tyrkkö ei leveile mahtimieheltä
saamallaan huomiolla, mutta välillä ilo saavutetusta luottamuksesta pilkahtaa tyttömäisesti.
Lokakuussa 1975 Kekkonen
soitti luottotoimittajalleen valtiovierailultaan Ruotsista, ja Tyrkkö
kirjoittaa päiväkirjassaan:
Ja mahdollisesti naapurissa työttömät elävät
veronmaksajien tuilla ja syljeskelevät kattoon. Tämä taas
kävisi kuntalaisille kalliiksi kun
palvelujen perässä ajettaisiin sata kilometriä ylimääräistä.
KUNTALIITOKSESSA verorasitus ei
laske eivätkä muut maksut pienene, lopputuloksena palvelut
kuitenkin poistuvat.
Jos todella merkittäviä säästömahdollisuuksia olisi helposti löydettävissä, ne olisivat varmasti nousseet esiin selvitystyön aikana. Tämä mahdollistaa jatkossa ryhmäkoon kasvattamisen.
Varhainen ongelmiin puuttuminen ja syrjäytymisen
ehkäisy ovat perusopetuksen kulmakiviä. Varsinkin
nuorisoamme ajatellen tämä kehitys ei tiedä hyvää.
Nuorilla löytyy työhaluja ja tahtoa ansaita elantoansa omalla työllään. Näin kunnat voivat kasvattaa
ryhmäkokoja ilman sanktiopelkoja.
OKM on jakanut perusopetuksessa ryhmäkokojen pienentämiseen rahaa vuodesta 2010. Itsenäisenä toimiessa voidaan itse päättää mitä karsitaan
ja mistä.
Siihen tässä kaikkien on varauduttava, itse omista asioista
päättämiseen.
Jukka Vuorinen
kuntaselvitystyöryhmän jäsen
kunnanhallituksen
puheenjohtaja (kesk)
Savitaipale. Asia on imatralaisten kannalta ymmärrettävä, voitettavaa
on hyvin vähän ja hävittävää kovin paljon.
MAALAISKUNTIEN tulevaisuutta on synkistelty ja epäilty kykyä
selviytyä myös työryhmän raportissa. Ainoa tapa saada merkittäviä säästöjä olisi lopettaa kokonaan kaikki paikalliset palvelut. Kuva: Paula Åström
?Kuntaliitoksessa verorasitus ei laske eivätkä muut maksut pienene, lopputuloksena palvelut
kuitenkin poistuvat.. Ei tämä nyt kovin merkittävältä säästöltä vaikuta.
TUNNUSTAN sen, että muitakin
säästöjä voisi syntyä, mutta jo
5-10 prosentin säästöihin pääseminen hallintoa rukkaamalla ei
ole realistista.
Sote vie 50-60 prosenttia, koulut 20-25 prosenttia ja tekninen toimi 10-15 prosenttia, joten
kunnantoimiston ovet lukitsemalla tämä ei onnistu.
Muu palvelutuotanto maaseutukunnissa on yksikkökustannuksiltaan kilpailukykyistä. valtio . Säästöjen kaivaminen on vaikeaa myös siksi, että
kunnat ovat jo pitkälti toteuttaneet ne säästökohteet, jotka ovat
kohtuullisilla vaurioilla toteutettavissa.
VELKAANTUMISELLA on peloteltu. Ratkaisuksi ehdotetaan isoja kuntaliitoksia ja eräs perusteluista on hallinnosta saatavat
säästöt.
Raportin mukaan maakunnan
hallinnosta voitaisiin saada noin
10 miljoonan euron säästöt, joskin neljän vuoden aikana.
Kun parin miljoonan säästöt
suhteutetaan saman alueen toimintakuluihin (noin 780 miljoonaa euroa/vuosi), ovat kyseiset
säästöt noin 3 promillea kuluista. Keskimääräiset ryhmäkoot on tätä kautta saatu pienenemään jonkin verran.
Osa Suomen kunnista on päättänyt olla hakematta
ryhmäkokorahaa ?säästösyistä?. Ryhmäkokojen
kasvattaminen osuu juuri niihin oppilaisiin, jotka tarvitsevat eniten tukea ja apua.
Lisäksi alueellinen ja koulutuksellinen tasa-arvo kärsii, jos osa kunnista on niin vastuuttomia, etteivät välitä
ryhmäkokojen suuruudesta yhtään mitään.
Suomen Luokanopettajat ry vetoaa oppilaiden huoltajiin, että he vaatisivat koulutuksen järjestäjiä eli kuntia
ja kaupunkeja hakemaan avustuksia ryhmäkokojen pienentämiseksi.
Inhimilliset ryhmäkoot ovat opetuksen laadun tae ja
oppilaiden perusoikeus.
Matti Sippola
Suomen Luokanopettajat ry
puheenjohtaja
Inhimilliset ryhmäkoot ovat opetuksen laadun tae ja
oppilaiden perusoikeus. Kuva: Jari Laukkanen
Säästöjä ei synny
kuntaliitoksilla
KUNTASELVITYSTYÖRYHMÄN työ
lähenee loppuaan.
Lukuisten kokousten aikana
selväksi on käynyt ainakin se, että Imatra ja Lappeenranta eivät mahdu samaan hiekkalaatikkoon. Tällöin maakunnan väkiluku olisi noin puolet ja puolet,
mutta pelkästään Lappeenrannan velkamäärä on silti kolminkertainen eli 237 miljoonaa.
Maakunnan velka painottuu
siis vahvasti Lappeenrantaan.
Vaikka koko maakunta tuplaisi velkamääränsä, ei päästäisi lähellekään samaa tasoa.
PIENTEN kuntien ennuste on sama kuin isojenkin, talous kiristyy
ja kunnan epäluotettavin kumppani . oman
maan henkilöiden työllistämiseen!
Paavo Närvänen
Pirkanmaa
Kunnille ei
raha kelpaa
SUOMEN Luokanopettajat ry paheksuu sitä, että yhä useammat kunnat jättävät hakematta opetusministeriön myöntämiä avustusrahoja perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseksi. heiluttaa kuntien
taloutta arvaamattomasti.
Kaupunkiin liittyessä palveluiden heikkeneminen ei ole
edes riski vaan se on täysin varmaa. Jos tarkastellaan emokuntien
velkoja (ilman konsernivelkoja
eli halleja ja liikelaitoksia yms.)
on kaikkien maalaiskuntien velkamäärä yhteensä noin 33 miljoonaa euroa.
Jos Imatran velka lasketaan
mukaan on summa noin 81 miljoonaa. Olisi varsin suositeltavaa, että maatalousyrittäjät tarjoaisivat aktiivisesti työtilaisuuksia lähialueella oleville työttömille.
Miksi tuoda maahan satoja ulkolaisia ja jättää omaa
nuorisoa syrjäytymään kokonaan työelämästä?
Hallituksen taholta tulisi puuttua vakavasti tähänkin
ongelmaan, ilmeisesti tarjoamalla ?porkkanaa. Yhtälö ei tunnu lainkaan järkeen käyvältä!
Monet maatalousyrittäjätkin hankkivat työntekijänsä muualta. Mielipiteet
18
Mikä mättää
työmarkkinoilla?
SUOMESSA työvoimapolitiikka tuntuu varsin oudolta!
Maassa vallitsee paljon työttömyyttä, nuoretkaan eivät
saa edes kesätöitä! Ja samanaikaisesti maahan hankitaan
työntekijöitä ulkomailta
Perusturvan taso olisi ollut noin 700 euroa kuukaudessa.
ON VÄITETTY, että perusturva vähentää yhteiskunnan tehokkuutta.
Perustulon määrä pitäisi olla sidoksissa nykyisten vähimmäiskansaneläkkeiden tasoon eli noin 700 euroon.
Määrä pitää olla se millä ihminen tulee toimeen. Eikö kaikilla ole tiedossa se, että ammattiyhdistyksien palkkavaatimukset ovat tehneet Suomesta kalliin maan.
Kyllä toki pitää myöntää, että työstä kuin työstä pitää
saada oikea palkka, mutta aina ne jotka ovat voimakkaampia voivat ajaa palkkavaatimuksensa maaliin.
Ilmeisesti ammattiyhdistyspomot ovat itsekin
huomanneet, että joillakin sopimuksilla on menty
liian pitkälle ja sen vuoksi he hyväksyivät viimeksi
vaatimattomat palkkojenkorotusvaatimukset.
HYVÄ esimerkki liian suurista palkankorotuksista
oli paperiteollisuuden liitot. Uskon siihen, että osaavat jos haluavat.
Raili Naskali
Pirkkala
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
PL 52, 90100 Oulu. Nykyinen
lainsäädäntö vaatii kantajaksi yksittäisen työntekijän, minkä
työntekijät voivat
Reijo Kontinen
Metsurien
varatyösuojeluvaltuutettu
Metsähallitus
Kestävään metsätalouteen kuuluu
metsien hoito, käyttö ja suojelu.
?Perustulon määrä pitäisi olla sidoksissa nykyisten
vähimmäiskansaneläkkeiden tasoon eli noin 700
euroon.. Perustulo silloin vuonna 2000 tarkoitti sitä, että yli 17-vuotiaille
Suomessa asuville ihmisille maksettaisiin perustuloa. Kuva: Maria Seppälä
Köyhien ääntä
on kuultava
ON HYVÄ, että perustulo on taas poliitikkojen puheenaiheena, kun vaalit lähestyvät.
Tämä perustulo ei ole mikään uusi aihe, vaan siitä puhuttiin ja pidettiin seminaareja jo vuoden 2000 alusta.
Työttömät halusivat perustulon, mutta ristiriidan aiheutti ay-liike ja siltä puuttui poliittinen tahto.
On hyvä, että perustulo taas keskusteluttaa. Teollisuuden puolella tämä asia hoidettiin
tosi huonosti.
Rakennustyömailla valvonta
on järjestetty paremmin. Näkyvimpiä ongelmia ovat olleet istutuksien heikko laatu tai taimikonhoidossa puuvalinta ja tiheys .
koitsijoiden työehtoja.
Tilaajavastuulakia tulisi muuttaa niin, että työn tilaaja vastaisi koko alihankkijaketjun työehdoista. Niin siinäkin kuitenkin
kävi, että metsä- ja paperiteollisuus siirsivät tehtaitaan halvempiin maihin ja paljon suomalaisia jäi
työttömäksi.
Jos Suomi haluaisi päästä ylös tästä lamasta, niin
se olisi mahdollista, toisaalta kuitenkin mahdotonta, toteuttaa laskemalla palkkoja viisi prosenttia.
Pienellä viiveellä se toteutuisi myös hintoihin ja
yritykset, niin pienet kuin suuremmatkin, voisivat
palkata lisää työntekijöitä ja silloin myöskin verotuloja tulisi lisää.
ELÄKELÄISET, varsinkin juuri ne joilla on työssäoloaikana ollut suhteellisen pienet ansiot, ovat niitä jotka kärsivät eniten. Näistä urakoista kilpaillaan, ja halvimman hinnan
niille tarjoavat ulkomaalaiset alihankkijat tai suomalaiset yritykset, jotka käyttävät halpatyövoi-
maa esimerkiksi Virosta, Latviasta, Albaniasta tai Valko-Venäjältä.
Alihankkijat eivät edellytä
työntekijöiltään metsäalan koulutusta. Johnson.
Suomen hyvää metsänhoidon
tasoa arvostetaan kansainvälisesti. Siksikö, että heillä ei ole
elämässä sellaista tukea, minkä varassa tulee toimeen?
Itsensä ja lähimmäistensä kanssa.
Jos näin on asia, siihen ei raha auta.
MIELESTÄNI nyt olisi suunnattava voimavarat sellaisten
keinojen kehittämiseen, mistä ihminen saisi pysyvän tuen elämäänsä.
Ennen vanhaan yhteisö antoi moraalisen turvan, mutta harvat nykyihmiset eivät halua kuulua yhteisöön, ei
ainakaan moraaliseen yhteisöön.
Luottamus Jumalaan ja varmaankin myös muulla hahmotettuun elämän perustaan on luja tuki, jos siihen uskaltautuu.
Kehtaavatko poliitikot tarjota sitä, ja osaavatko he siinä
ihmisiä opastaa. Myös metsien biologinen monimuotoisuus on tärkeä
osa kestävää metsätaloutta.
Meillä hyvä metsänhoito perustuu koulutettuun ja ammattitaitoiseen työvoimaan. Meitä eläkeläisiä on todella paljon ja lisää tulee, koska suuret ikäluokat ovat
jäämässä eläkkeelle.
Eläkeläisiäkin on . Kirjoita Suomenmaahan. Toimemme luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja
uhanalaisten eliölajien suojelemiseksi talousmetsissä on huomioitu maailman metsäfoorumeilla .
KESTÄVÄÄN metsätalouteen kuu-
luu metsien kestävä hoito, käyttö
ja suojelu. Tilaajavastuulaki velvoittaa rakennusurakoiden ja vuokratyövoiman
tilaajat valvomaan myös aliura-
MYÖS ammattiliittojen ryhmäkanneoikeus tulee kirjata lakiin.
Silloin liitot voisivat kannella rikkomuksista kokonaisten työntekijäryhmien puolesta. Lakimuutoksella saataisiin turvattua sekä suomalaisten että ulkomaalaisten työntekijöiden oikeudet ja työehdot. Sitä tulisi saada työnhakijoiden, opiskelijoiden, eläkeläisten ja sairaiden sekä kaikkien muidenkin, joiden tulot
olisivat perusturvaa pienemmät.
Asumislisä ja lapsikorotus kuitenkin säilytettäisiin. Se
estäisi myös kilpailun vääristymisen, kun aliurakoitsijat eivät
enää saisi epäreilua kilpailuetua
palkkoja polkemalla.
METSÄHALLITUKSEN luottamus-
miehet eivät voi osallistua alihankkijayritysten työehtojen valvontaan. eläkkeen määrään nähden ?
ainakin kahdenlaisia ja siksi meidän etujen tuloksellinen ajaminen on vaikeaa.
On paljon niitä, joilla eläke on 1500?2000 euroa
kuukaudessa ja meitä, joilla keskimääräinen eläke
on 1000 euroa.
Kaikkien meidän kuitenkin pitää elää ja hoitaa
asiamme ja pärjäämme sitten miten pärjäämme, mutta leveää elämää ei voida edes ajatella, saati toteuttaa.
Heikki Niittymäki
Masku
ELÄMÄ ei ole ennakoitavissa. Metsäalan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot takaavat, että metsiä
suunnittelevat ja käsittelevät taitavat ammattilaiset.
MYÖS työnantajat ovat pitäneet
metsänhoidon korkeaa laatua
tärkeänä aina viime päiviin asti.
Nyt heidän asenteensa ovat kuitenkin muuttuneet huonompaan
suuntaan.
Työnantajista niin yhtiöt, yhdistykset kuin valtion liikelaitos Metsähallitus ovat alkaneet
ulkoistaa metsureiden töitä alihankkijoille. Tulee tilanteita, joissa suuret menot ylittävät senhetkiset tulot, tai tulot romahtavat, että jo tehdyissä taloudellisissa sitoumuksissa on liikaa kantamista.
Onneksi tätä varten on toimeentulotukea saatavissa.
Mutta kysyn, miksi nekin ihmiset, jotka eivät ole pienituloisia, tarvitsevat sitä jatkuvasti. Metsähallituksen metsissä näkyy työn huono jälki. Kuva: Maiju Torvinen
Miksi Suomi on kallis maa?
VALTIOVARAINMINISTERI, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on arvostellut Finnairia siitä, kun se
syrjäyttää kotimaiset työntekijät ja palkkaa Kaukoidän lentoihin norjalaisia ja muualta halvemmista maista.
Mielestäni puheenjohtaja Antti Rinteen ja ja muiden vasemmistopuolueiden ammattiyhdistys pomojen pitäisi katsoa peiliin. Meidän on jätettävä heille välähdys maailmasta sellaisena kuin se oli alussa, ei
vain sellaisena, kuin se on meidän jäljiltämme.?
Näin lausui 60-luvulla sodanlietsoja ja koirien oikeuksien puolestapuhuja, Yhdysvaltain
presidentti Lyndon B. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
19
Ammattitaitoinen työntekijä
takaa kestävän metsänhoidon
?JOTTA tulevat sukupolvet muis-
taisivat meitä kiitollisina eivätkä halveksien, meidän on jätettävä heille muutakin kuin teknologian ihmeet. Sen tasoinen, että ihmiset ovat pakotettuja ottamaan työtä vastaan jos sitä on tarjolla.
Ongelmana on kuitenkin se, että Suomessa on kohta
500 000 työtöntä ja lisää tulee jos mitään ei tehdä.
Kyse perustulosta ei ole rahan määrästä, vaan elämäntavasta ja siitä paneeko suun säkkiä myöten vai katsooko, että elämän pitää antaa kaikki minkä siltä haluaa.
?Meillä hyvä metsänhoito perustuu koulutettuun ja
ammattitaitoiseen työvoimaan.. Tämä johtuu tilaajavastuulain valmistelun yhteydessä ammattiyhdistysliikkeen huonosta valmistelusta
Matkan hintaan 70 e/hlö sisältyy meriaamiainen ja ohjelma menolaivalla ja Buffet Aurora ja vapaata ohjelmaa paluulaivalla. henkilökunnan neuvottelupäivien vuoksi.
Eduskuntaretki Helsinkiin ke 17.9.
Ohjelmassa mm. Äänestyslipun viimeinen postituspäivä on 16.9. Tule kertomaan oma näkemyksesi uudistuksesta.
Vesaisten Pohjois-Karjalan piiri kutsuu koolle Vesaisten Rääkkylän,
Enon, Juuan, Kiteen, Lieksan, Niinivaaran, Nurmeksen, Polvijärven, Pyhäselän, Tohmajärven ja Valtimon osastojen yleiset kokoukset 18.9. Kansanedustaja Timo Kalli silakkamarkkinoilla la 20.9. Lisätietoja tarvittaessa äänestystoimikunnan puheenjohtajalta Irja Liimataiselta puh.
040 539 2811 tai sihteeriltä Tuija Pitkäpaasilta puh. Ilmoittautuminen 12.9 mennessä piiritoimistoon puh 0102922060 tai s-postilla
varsinais-suomi@keskusta.fi. alkaen kahvitarjoilulla klo 18.30. Naantalin kaupunginvaltuuston salissa klo 18-20. Kahvitarjoilu. klo 18 alkaen Carelicumin auditoriossa. kerros, Gallen-Kallelankatu 7, Pori. Puhumassa
apulaiskaupunginjohtaja Annikki Niiranen. Onnittelujen vastaanotto klo 12-12.45. 15.9. Huomioikaa uusi aukiolo asioidessanne!
Piiritoimisto suljettu ma-ti 22.-23.9.
Henkilökunta on keskustan yhteisillä
neuvottelupäivillä.
Raisio, Raision Keskustan seniorikerilaajat Keilakerho aloittaa 5.9. klo 1820 Vimman Teatteri-tilassa, os. 25.9.
sähköpostilla kati.kiljunen@keskusta.fi
tai gsm 050 405 7742.
Tärkeää. 0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
ETELÄ-HÄME
Riihimäki, Asema -tapahtuma 14.9.
klo 10-14 Riihimäen rautatieasemalla.
Forssa, kansanedustajaehdokasehdokkaiden esittäytymistilaisuus ma
15.9. klo 13
Heinolassa WPK-talolla, Kymenkartanonkatu 2. Aurakatu 16. Alustuspuheenvuoron Ukrainan kriisistä esittää suurlähettiläs
Heikki Talvitie.
UUSIMAA
Hyvinkää, kunnallisjärjestö: K-kokous
pidetään su 14.9. Kokouksen aluksi
on eduskuntavaalien ehdokasehdokkailla tilaisuus esittäytyä.
Piiri, ylimääräinen kokous la 27.9. Reitti suunnitellaan lähtijöiden mukaan. Mirkulle, p. Tervetuloa!
Jyväskylä, 4.10. Kukkien sijasta voinette osoittaa onnittelunne tilillemme. sisältää
bussimatkan ja päivän ohjelman, sekä maittavan lounaan ravintola Ostrobotniassa. 040-589
6160 tai eero.vainio@eskv.info ja Mirjam Karila, p. Ohjelmassa mm. Jokelan paikallisyhdistyksen syyskokous 16.9. Aiheena
eduskuntavaaliehdokkaiden asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleihin.
Piirin 80-vuotisjuhla la 27.9. Paikkana Heinolan WPK-talo, Kymenkartanonkatu 2, Heinola. klo 11 Original Sokos Hotelli
Vaakuna, 2. kerhoon: Mirjam Karila p. Länsiranta 8, Salo. Tilaisuudessa pohditaan
lain sisältöä ja sitä, mitä esitys tulee
käytännössä tarkoittamaan. Keskustan Hankasalmen kj. Koski tl:n Op:n auditoriossa ke 1.10. 040-141 7326 tai mirjam.
karila@raisio.fi
minnanjohtaja Saara Kiuru puh. Apulaispäällikkö Timo Vuola osallistuu myös tilaisuuteen. Keskustalla teltta Nahkiaismarkkinoilla, tervetuloa juttelemaan
Sote-lakiluonnoksen esittely ke
24.9. Tied. ti 23.9. klo 10-12.
Omakustanteinen sunnuntaibrunssi 21.9. Ennakkoäänestys piiritoimistossa ti 16.9.
klo 9-13 ja ke 17.9. kanalinrannassa. KHT
Olavi Ala-Nissilä alustaa keskustelun
Perniön kunnantalon kahviossa ke
24.9. Ajankohtaista yleispolitiikkaan ja tuleviin vaaleihin keskittyvää ohjelmaa. Piirihallituksen avoin keskustelutilaisuus to 18.9. Kahvitarjoilu.
Salo, ?Miten Suomi nousuun?. Mukana kansanedustajaehdokkaita!
Piiritoimisto on suljettuna 17.9.
eduskuntaretken ja 22.-23.9. klo 17.30-18.30.
Kahvitarjoilu klo 17 alkaen. 0505140005. klo 16-17 Jokioisten leivän kahvila, Sibeliuksenkatu 1, Forssa.
Hattula, kansaedustajaehdokasehdokkaiden esittäytymistilaisuus ti
16.9. Ilm. Paikkana
Ylästön kotiseututalo, Sienestäjänkuja
5, 01690 Vantaa. klo
19 Möökelissä, Kuninkaanlähteentie
909, Jämijärvi. Ween
Maan Wiljaa ?lähiruokamessut Jyväskylän Paviljongilla. alkaen kahvitarjoilulla klo 18.30.
Sote-keskustelutilaisuus kuntapäättäjille ja kaikille kiinnostuneille to 25.9.
klo 19 Cafe Riossa, os. Hintaan sisältyy buffetlounas, pullakahvit ja omaa ja laivan
ohjelmaa. Juhlapuhujana puheenjohtaja Juha Sipilä. jumalanpalveluksella. Keskustakahvit
Säästökeskuksen edessä klo 15-17.
Tervetuloa tapaamaan kansanedustajaehdokkaita ja keskusta-aktiiveja!
Jyväskylä, 20.-21.9. Illan ohjelmassa myös Sote-asioiden pohtimista ja vapaata keskustelua.
Kymenlaakson Keskustanaiset mukana la 11.10. Hämeenlinna.
Piirin hengellinen päivä Poltinahon
srk-talossa os. Keskustelun alustajana ke Esko Kiviranta. Kirkkopyhän ruokailu 15,00 euroa. Valtakatu 54, Lappeenranta, on avoin äänestyspaikka la 20.9.
klo 9-15 mikäli jäsen ei ole saanut äänestysmateriaalia. Finlandia Marathon. klo 12 ravintola Vltavan Havel-kabinetissa, Elielin aukio 2. klo
11. Jyväskylän kunnallisjärjestö pystyttää Jyväskylän sataman alueelle
juoksijoille Keskustan ?tsemppiteltan?
klo 12-16 väliseksi ajaksi. Keljonkankaan
syysmarkkinat. Ota
rohkeasti yhteyttä. välisenä aikana eri paikkakunnilla, kunnallisjärjestöittäin. Tiedustelut Juhani
Rajala GSM 0400 127900.
Silakkamarkkinat Raumalla la 20. Alustajana kansanedustaja Esko Kiviranta.
Kahvitarjoilu, tervetuloa.
Turku, Keskustan Turun Seudun py:n
keskustelutilaisuus aiheesta ?Näkökulmia ikä-ihmisen arkeen. Eduskunnassa tapaamme myös puoluesihteeri Timo Laanisen. Varaukset
ja lisätiedot piiritoimistolta: puh. Alustajana Pekka Perttula (ohjelma täydentyy vielä). sähköpostilla varsinais-suomi@keskusta.fi tai puh.
010 292 2060.
Piiri, avoin sotetoimikunnan tilaisuus ke 15.10. Ilm.
viim. klo 1314, kokoontuminen joka perj. 050
3423323.
PÄIJÄT-HÄME
Heinola, su 14.9 klo 17 alkaen kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous Valtuustotalon kahvihuoneessa, Rauhankatu 3. Larin
Kyöstin katu 16. klo
18 kirjastotalo Metson Toivonen-salissa (alakerta). Tulevaisuutesi turva Keskustassa ry
Keskustan veteraanit, Syysristeily
Viking Amorellalla, lähtö ma 29.9. Tilaisuuden tuotto menee Kirkon kotimaan
avun kautta tyttöjen hyväksi.
Piiritoimiston uusi osoite Kauppakeskus Hansa 2 krs. Lamminkirmussa, Jokioisilla. klo 16
Kouvolan seurakunnan Maria-salissa.
Esiintymässä mm. Keskustan Keski-Suomen piirillä on tuttu messupaikka, jossa on tavattavissa. Järjestäjä: Nakkilan yrittäjät ry ja LV Nakkila ry ja LC Nakkila Emma ry. Keljonkankaan koululla (Aapistie 2) klo 11-14. Vieraana eduskunnan talousvaliokunnan pj, kansanedustaja Mauri Pekkarinen. klo 16 Kouvolan Nytkis (naiset yhteistyössä) järjestää Kansainvälisenä Tyttöjen päivänä tilaisuuden ?Tytöstä tien näyttäjäksi. Äänestysaika on 9.9.20.9. . Nahkiaisparonin tai -paronittaren julkistaminen, nahkiaisen syönnin
kilpailu, keinutuoliarvonta. KoneAgria ?
messut Jyväskylän Paviljongilla. Raision
Keilahallilla. Yhteystiedot: Pilvi
Kärkelä p. Retken hinta 59,50 . Samalla tuette piirin alueella tehtävää vaalityötä.
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. Hattula-pirtti, Museotie 7,
13800 Katinala.
Keskustanaisten illanvietto ti 16.9.
klo 18. Teltalla tarjotaan herukkamehua ja iloista kannustusta juoksijoille. Järj. Ilmoittautumiset tarjoiluja varten keskiviikkoon 17.9.2014
mennessä uusimaa@keskusta.fi Tervetuloa keskustelemaan! Piirihallitus
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna joka perjantai vuoden 2014 loppuun. Illalliskortteja (30 euroa) piiritoimistosta tai Tanja
Raisto-Elo, puh. Turuntie 34, Hämeenlinna. ?Nuotin taikaa. Matkan hintaan 70 e/hlö sisältyy meriaamiainen ja ohjelma menolaivalla ja Buffet Aurora ja vapaata ohjelmaa paluulaivalla. Markkinat
ovat avoinna: la klo 9-17 ja su klo 9-17.
Keskustan Rauman kunnallisjärjestöllä
on teltta silakkamarkkinoilla. Keskikatu 4, 45100
Kouvola.
KARJALA
Keskustan Karjalan piiri ry:n jäsenäänestys vuoden 2015 eduskuntavaaliehdokkaista suoritetaan postiäänestyksenä. Tervetuloa myös
uudet toimijat!
Sote-ilta ti 16.9. klo 18. Kahvitarjoilu klo
17.30 alkaen.
Kymenlaakson Keskustanaisten piiri järjestää kaikille avoimen Ratamo
terveyspalvelut- illan to 25.9. klo 16.45.
Keskustan piiritoimisto Apilalle. Nina Petelius-Lehto,
Annikki Niiranen, Silja Talvi ym. Ilmoittautumiset
piiritoimistoon viim. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta alustamassa sote työryhmän jäsen, kansanedustaja Tapani Tölli. Tampereen elinkeinojohtaja Timo Antikainen alustaa aiheesta Tampereen elinkeinoelämän ja elinvoimaisuuden haasteet ja mahdollisuudet. Aiheina Lastensuojelun uudet tuulet Raisiossa ja Lasten sote! Tervetuloa, alussa kahvitarjoilu! Mirjam Karila, toimikunnan pja
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon
tuetuista lomista kiinnostuneet: esitteitä ja hakemuksia saatavilla piiritoimistosta tai MTLH:sta.
Raisio, Tervetuloa Keskustan ja Keskustanaisten toimintaan mukaan! Lisätietoja pj:t Eero Vainio p. 040-141 7326
tai mirjam.karila@raisio.fi tai Sirpalle
0440-622 266.
Koski Tl, ?Miten Suomi nousuun -
maatalous, biotalous ja talousilta. klo 18 Porin kaupungintalon valtuustosali, Hallituskatu 12. Mukana
kansanedustajaehdokkaita ja keskusta-aktiiveja!
Jyväskylä, 8.-11.10. Kahvitarjoilu on tilaisuuden alussa. Keskustan
teltalla mukavaa toimintaa ja Keskustaväkeä!
Äänekoski, 4.10. Ilmoittautumiset piiritoimistoon viim. 0401417326.
Mynämäki, Keskustan valtuustoryhmän kokous su 14.9 klo 19 uimahallin
kerhohuoneella. 25.9. Ilta kuuluu Keskustan järjestämään
piirikohtaiseen sote-uudistusta käsittelevään tilaisuuskierrokseen, jossa lakiluonnoksen esittelijänä on parlamentaarisen ohjausryhmän jäsen ke
Tapani Tölli. Paikalle saapuu myös kansanedustajaehdokas Olavi Ala-Nissilä Loimaalta. Johtokunta klo 18.
Vantaa, Länsi-Vantaan py:n syyskokous ke 17.9. klo 10-16. Ilmoittautumiset saara.kiuru@keskusta.
fi , 0503423323.
Janakkala, kansanedustajaehdokasehdokkaiden esittäytymistilaisuus
ke 17.9. Brunssilla mukana kansanedustaja Timo Kalli.
Nahkiaismarkkinat Nakkilan torilla
ja ympäristössä su 21.9. alkaen klo 10. Asiana osastojen toiminnan jatkuminen ja
selvitysmiehen nimeäminen osastojen tilanteen selvittämiseksi.
KESKI-SUOMI
Jyväskylä, 13.9. 20
HELSINKI
Keskustan yhteiskuntatieteilijät
ry:n lounastilaisuus ke 17.9. alkaen klo 18.30
Hyvinkään kaupungintalolla, kokoushuone Kallio.
Tuusula. Bussikuljetus, ohjelma ja
lounas 60 euroa/hlö. Matkan hinta 2 hh A-hytissä 25 e/hlö, 2 hh B-hytissä 23 e/hlö ja 1 hh pikku-B-hytissä 24 e/hlö. klo 18 Laitilan urheilutalolla, lähiruokapäivällinen, ohjelmaa, tanssia. Keskustan Äänekosken kj:n järjestämä suosittu lastentarvikkeiden rompetori Äänekosken Painotalolla klo 9-13. klo 12-18. Lakiluonnoksen esittelee parlamentaarisen ohjausryhmän jäsen kansanedustaja Juha Rehula.
Satakunnan Keskustanuorten johtokunta, kokous sekä yritysvierailu Kivikylän Kotipalvaamolle (Savulaaksontie 121, Lappi) pe 26.9. Äänekosken lastentarvikkeiden rompetori. tulkitsevat
Pertti Keihäs ja Jarkko Salmi. Perinteistä markkinatunnelmaa. Alustajana LL, monipuolisesti arvostettu vaikuttaja Eeva Kuuskoski. klo 18-20 Turengin liikuntahalli-kirjaston aulassa, Koulutie 2 A.
Etelä-Hämeen jäsenäänestys eduskuntavaaliehdokkaista järjestetään
19.-21.9. 040
418 1150.
PIRKANMAA
MSL-Tampere, kaikille avoin luento- ja keskustelutilaisuus to 18.9. Kahvitarjoilu.
Turku, Keskustan lauantaitreffit 20.9.
ravintola Tårget, Linnankatu 3, Casagranden talo, klo 11.00-12.30. Keskustelun alustavat maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Leppä ja Olavi Ala-Nissilä.
Piiri, Piknik-järjestöristeily Turusta
Maarianhaminaan yhdessä Satakunnan piirin kanssa la 11.10. Anna-Kaarina RantaviitaTiainen, 050 366 4143.
Keskustaväen kirkkopyhä 19.10.
Kihniössä. su 21.9. Päivän ohjelmaan sisältyy lisäksi
opastettu tutustumiskierros Eduskuntataloon, sekä täysistunnon seuraaminen. klo 15 Anssilan maatilalla Anssilantie 7 Käsitellään myös vuosikokousasiat. Avoin kuntalaisille
Piiri, Kunnallistoimikunnan tilaisuus
ti 16.9. kansanedustajien Kimmo Tiilikainen ja Ari Torniainen vieraiksi.
Parainen, py:n kokous Cafe Kajutanissa, Vapparintie 3, Parainen 16.9. klo 7.35. Kokouksessa käsitellään syyskokousasioiden
lisäksi kansanedustajaehdokkaan nimeäminen. Lähtö Turusta m/s Amorellalla klo 8.45 ja paluu m/s Viking Gracella
klo 19.50. HUOM: Matkalle osallistuu myös kansanedustajaehdokkaita, joten bussimatkojen aikana on hyvää aikaa miettiä sitä ?omaa
ehdokasta?. Lähtö m/s Amorellalla klo
8.45 ja paluu m/s Viking Gracella klo
19.50. klo 18 alkaen.
PIKNIK-järjestöristeily Turusta Maarianhaminaan yhdessä Varsinais-Suomen piirin kanssa la 11.10. Kahvitarjoilu klo 18.30.
Keskustassa tapahtuu
Laitila, Elo-iltamat la 27.9. Tilaisuuden avaussanat kunnallisneuvos Ilmo Seppälä. klo 18 Lounais-Suomen poliisilaitoksella Turussa, Eerikinkatu 40 Bporras 3.kerros, auditorio. Alustajana Pekka Perttula (ohjelma täydentyy
vielä). toi-
Keskustan Palokosken ja Vihun paikallisyhdistyksien yhdistymiskokous ensimmäinen käsittely ke 17.9. os. henkilökunnan neuvottelupäivät.
Hankasalmi 27.9. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi, niin tavoitamme
sinut myös sähköisesti.
Satakunnan piiritoimisto, Tavoitat
meidät seuraavista numeroista: toiminnanjohtaja Kati Kiljunen 050 405
7742 kati.kiljunen@keskusta.fi, keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 050 301 6189 tarja.kiviniemi@
keskusta.fi, nuorten toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044 0336 588 satakunta@keskustanuoret.fi, jäsenasiat
Leena Kallionsivu 050 405 7743.
KYMENLAAKSO
Kouvola, Keskustan Valkealan paikallisosasto, Ajankohtaiskeskustelu Suomen talouden tilasta ja tulevista näkymistä. eduskuntavierailu,
keskisuomalaisten kansanedustajien
tapaaminen, käynti puoluetoimisto
Apollolla, Helsingin Sanomien toimitukseen ja Kirkon ulkomaanavun toimintaan tutustuminen. 0400 930 483
ja naisten, nuorten ja Vesaisten toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. Ajankohtaista yleispolitiikkaan ja tuleviin vaaleihin keskittyvää ohjelmaa. Keskustelun puheenjohtajana toimittaja Markku Laukkanen. klo
8.45, paluu 30.9. Alustajina Juha Sandberg, sotejohtaja ja prof.
toimialajoht. Ruokailu, ohjelmaa, musiikkia
sopraano Pia Freund säestäjänään Taina-Maaria Rautsuo.
Etelä-Hämeen piiritoimisto vs. klo 10-16. klo 18. Ilmoittautumiset Tuijalle 040 415 8759 tai sähköpostilla tuija.
pitkapaasi@keskusta.fi.
POHJOIS-KARJALA
Ilomantsin Vesaiset r.y. Toinen käsittely ke 1.10.
klo 19 Möökelissä, Kuninkaanlähteentie 909, Jämijärvi. Tervetuloa
tapaamaan kansanedustajaehdokkaita ja keskusta-aktiiveja!
Piiritoimisto suljettuna ma-ti 22.23.9. Keskustalla on
paikka A300 messuhallssa. 28.9. on mukana teltan kanssa Mikko-markkinoilla Ruokoniemen
leirintäalueen rannassa. Jumalanpalvelus klo 10 Kihniön kirkko ja juhlatilaisuus Taitotalo Puumilassa jumalanpalveluksen jälkeen. Keskustan piiritoimistolla, os. Ilmoittautumiset ruokailuun Pilvi Kärkelä 040595709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. klo 18 alkaen Keskustan piiritoimistolla, Kauppakeskus Hansa Kouvola. 010
315 2001 / 010 315 2000.
Saarijärvi, 19.9. Valkealan
Iltatähden Ravintolassa, os Keskitie
17, pe 12.9. Virallisten kokousedustajien valtakirjojen
tarkastus klo 10.30 alkaen. Mukana on
myös kansanedustajaehdokkaita. Kokouksessa käsitellään syyskokousasioiden lisäksi kansanedustajaehdokkaan nimeäminen.
Vantaa. 040 415 8759.
Hei, tervetuloa mukaan retkelle
Eduskuntaan to 9.10. klo 19 Terhotie 1 F 2, Vantaa. Vapaa
pääsy, ohjelma ja kahvi 5 e. Osuuspankki FI29 5610 0720 0729
83. Lähde mukaan hyvään seuraan viettämään monipuolista risteilypäivää! Yhteiskuljetus järjestetään Pori-Turku-Pori reitille
riittävän osallistujamäärän täyttyessä,
kuljetuksen hinta 10 eur/hlö. Poliisin toiminnasta alustaa poliisipäällikkö Tapio
Huttunen. klo
18. Syyskokous
14.9. Bussi lähtee Simpeleen Teboililta ja ajaa 6-tietä Kouvolan kautta Helsinkiin. Jussi Mertsola. klo 19 Väyrysellä,
Kertunkuja 12, Nuppulinna
?Aseveljeys ja rintamayhteisöllisyys olivat paljon syvempiä kokemuksia kuin pelkkä ideologia
tai poliittinen identiteetti.. Tervetuloa Keskustan kunta- ja järjestöpäättäjät sekä asiasta kiinnostuneet. Janne Tarima p.050
448 5085, Vesaiset tj. 050-347 3556, Keskustanaiset
tj. Keskustassa tapahtuu
Keskustan Keski-Suomen piirissä on
perinteenä oma, maakunnallinen eli
koko Keski-Suomen kattava eduskuntavaaliohjelma. Mutta ennen kaikkea maakunnallisen vaaliohjelman tulee olla Keski-Suomen keskustalaisen näköinen! Anna siis vinkkisi tai mielipiteesi ohjelmatyöhön
osoitteella: pauliina.maukonen-karkkainen@keskusta.fi Maakunnallinen
vaaliohjelma on tarkoitus hyväksyä
piirin syyskokouksessa.
Keskustan Keski-Suomen piiritoimisto: Piirin tj. 010 315 2000, järjestösihteeri ja Keskustanaiset tj. Lisätietoja 0500 807 003.
Haasteet Pyörät pyörimään
-kampanjaan
MALLA.FI
kansanedustajaehdokkaita ja keskusta-aktiiveja. Kivirannantie 1 Tornio.
Piirin syyskokous la 18.10. Sosiaali- jaterveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta alustamassa sotetyöryhmän jäsen, kansanedustaja Tapani Tölli ja pj Timo Korhonen. mennessä pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi tai
040 515 6800.
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin sääntömääräinen syyskokous la
8.11.2014 klo 12.00. Tilaisuuden alustajina Juha Rehula ja Tapani Tölli. Kahvit klo 17.30 alkaen. Kuva: Maria Seppälä
LAPPI
Sodankylä. Ilmoittautumiset ja lisätiedot p. Piirin syyskokous pidetään Rovaniemellä, Lapin ammattiopistolla, Jänkätien toimipiste, Jänkätie 1, su
19.10. Tervetuloa juttelemaan!
21
a
t
s
i
u
M
!
ä
ä
t
äänes
PUULIITON VAALIT
17.?30.9.2014
Piiri. klo 10 alkaen jumalanpalveluksella. Kokouspaikalla on mahdollisuus lounasruokailuun. Lapin ja Peräpohjolan piirien järjestämä avoin Sote-keskustelutilaisuus Torniossa, Peräpohjolan opiston
Joensalissa 24.9. klo 10-17.
KAINUU
Kemijärvi. Sääntömääräisten asioiden
lisäksi nimetään ehdokkaat vuoden
2015 eduskuntavaaleihin. klo 11 Ylitornion kunnanviraston auditoriossa
(Alkkulanraitti 55). Päivän aikana kamerat räpsymään, vauhdikkain kuva palkitaan! Ilmoittautumiset jaana.kytta@
vesaiset.fi (040-172 5005) tai jvvelm@
gmail.com (0500-927 123).
POHJOIS-POHJANMAA
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri järjestää SOTE-illan pe 26.9. klo 10 Ristijärven Virtaalassa. kl0
18.00 Oulussa, Osao, Tekniikan yksikkö
(Kotkantie 2 A). ja Vesaiset tj. Kokouksessa nimetään piirin 6 eduskuntavaaliehdokasta. Elina Lappalainen p. Yleisölle tarjotaan lähiruokaa;
lämmintä viinimarjamehua ja kemijärveläisiä kampanisuja.
Kurikka-Jurva kj:n yleinen kokous
pe 12.9. klo 12 alkaen. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit Leppärenkaan tiloissa, Suomalanpurontie 18.
Tervetuloa! Leppävirran Keskustanaiset.
ustiloissa klo 19 (johtokunta klo 18).
Asia: nimetään seurakuntavaalien ehdokkaat.
E-P:n Vesaiset järjestää: Ihan Maharotoon Perhepäivä la 13.9. Elina Suoranta p.040
721 0636
ETELÄ-SAVO
Keskustajärjestöt. Pauliina MaukonenKärkkäinen p. Samassa tilassa alkaa klo
18.30 Keskustan Itä- Savon piirin syyskokous.
POHJOIS-SAVO
Keskustaväen kirkkopyhää vietetään Leppävirralla su 21.9. klo 18 Kerhohuoneella os. Merkitse kalenteriisi, lisätietoa myöhemmin.
Linja-autoretki Helsinkiin ja tutustuminen eduskuntaan Tapani Töllin vieraana 2.-4.10. klo 16 alkaen opetusravintola Paviljongin auditoriossa. Tervetuloa
sankoin joukoin!
Kittilä. Aiheena seurakuntavaalit ja
syksyn ajankohtaiset asiat.
Rovaniemi. 010 315 2001 Keskustanuoret
tj. Kahvitarjoilun vuoksi ilmoittautumiset ke 24.9. Kunnallisjärjestön kokous su
14.9. Otathan
yhteyttä: toiminnanjohtaja Ulla-Riitta
Juuti p. Paikalla ovat Lapin keskustalaisten kansanedustajien lisäksi puolueen varapj.
Anu Vehviläinen.
Tutustu ehdokkaisiin nettisivuillamme. Alustajana
sote-työryhmän jäsen ke Tapani Tölli.
2
2
Piiri. Juhlapuhujana Keskustan varapuheenjohtaja Anu Vehviläinen.
Kainuun keskustan sote-päivä la
13.9. Keskustelussa Ville Kivimäen Murtuneet mielet. ?Sodankylän Keskusta
markkinoilla?-teemalla ollaan mukana
perinteisillä syysmarkkinoilla 22.-23.9.
ETELÄ-POHJANMAA
KESKUSTAN Pyörät pyörimään -haastekampanjaan voi osallistua edelleen.
Haastekampanjalla kootaan eduskuntavaalirahoitusta pienistä puroista.
Haasteet perjantaina 12. Noora Ruuth p.
040 758 5180
ITÄ-SAVO
Keskustan Itä-Savon piiritoimisto
on suljettu viikolla 36 ja 39.
Keskustanaisten Itä- Savon piirin johtokunta pidetään ke 1.10. Kokouksessa puhuu Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula, aiheena SOTE ?uudistus. Eeva Harjula p. 0400 517 319 Marko Partanen.
PERÄPOHJOLA
Enontekiö. Koskenkylän py:n syyskokous Merja Mäntyniemellä su 14.9.
klo 15.
Rovaniemi. klo 18 kunnanviraston valtuustosalissa. Kurikan paloaseman koko-
SUOMENMAA seuraa haastekampanjan etenemistä ja julkaisee osallistujien nimet perjantaisin printtilehdessä
ja verkkosivuillaan.
Haastekampanjaan voi osallistua ilman haastettakin parhaaksi katsomallaan summalla ja lähettämällä oman
haasteen sähköpostilla osoitteeseen
pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi.
Summa maksetaan Suomen Keskusta rp:n rahankeräystilille NDEAFIHH FI94 1745 3000 0284 33 (Suomen
keskusta rp:n rahankeräyslupa nro
2020/2013/4724, voimassa 27.1.2014?
31.12.2015).
Suomenmaa seuraa haastekampanjan etenemistä ja
julkaisee osallistujien nimet perjantaisin. Se valmistellaan piirihallituksen koordinoimana yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. klo 16.30 piiritoimistolla Porrassalmenkatu 33, Mikkeli. Valtakirjojen tarkastus ja kahvitarjoilu alkaen klo 17.30. Keskusta vetää nuottaa ja
tarjoaa tauroa kunnan rannassa 12.9.
klo 18 alkaen. Keskusta mukana Kemijärven syysmarkkinoilla 24.-25.9. klo
11-15. klo 18 Mikkelissä Suomen nuoriso-opisto Paukkulan Seminaarisalissa, osoite: Paukkulantie 22. 0408379867 ja
perapohjola@keskusta.fi. klo 10 Leppävirran kirkossa. Valtakirjantarkastus ja ruokailu on klo 10.30-12.00. syyskuuta:
Eeva Peltokorpi vastaa haasteeseen
ja haastaa Paavo Tuunalan, Mervi Jylhän ja Tapani Hankaniemen Kälviältä.
Arja Heiskanen vastaa haasteeseen
ja haastaa Kaisa Raatikaisen Keiteleeltä ja Pirkko Erkkilän Kemijärveltä.
Matti Keskiniva vastaa haasteeseen
ja haastaa Merja Mäntyniemen Rovaniemeltä.
Erkki Konttajärvi haastaa Pellon
Keskustan valtuustoryhmän.
Maija-Liisa Siira vastaa haasteeseen
ja haastaa Esa Paldaniuksen Lapinlahdelta, Tellervo Rengon Helsingistä ja
Anna-Liisa Pottalan Lumijoelta.
Piiritoimisto on auki sopimuksen
mukaan: Kai Puro puh. Yhteiskunnallinen lukupiiri to 18.9. 040 505 0021,
Keskustanuoret tj. Jäsenmaksusuosituksen maksutili 513100-4573.
Keskustaväen kirkkopyhä Vieremän
seurakuntatalolla (kirkko remontissa)
28.9. Tervetuloa!
Piiritoimisto on avoinna kesäkuukausina sopimuksen mukaan. Keskusta mukana Rovaniemen syysmarkkinoilla, Kauppatorilla 16.-18.9. klo 18.30. Tervetuloa
mukaan keskustelemaan, vaikket olisi
lukenut kirjaa!
Keskustan Etelä-Savon piiri, syyskokous järjestetään ti 30.9. klo 15 Duudsonit Activity Parkissa (Yrittäjäntie
8, Sjk)! Kaikki vauvasta vaariin liikkumaan omien voimien rajoissa, itsensä ylittäen - tekemistä riittää jokaiselle! Sisään menemme kaikki yhtä aikaa,
jolloin hinta 10e/2-6v, 15,5e/yli 6v ja
alle 2v maksutta. Valtakirjan tarkastus klo 10-11, valtakirjat toivotaan etukäteen piiritoimistolle. Tervetuloa edullisen kalapotun ja kahvin ääreen tinkaamaan!
Kiviranta, paikallisyhdistyksen johtokunnan kokous 18.9
B. Ja minä vuosina
niitten esittäminen Suomessa alkoi?
9. Kumpaa saippuasarjaa suomalaiset tv5. Hallituksella esitettävien välikysymysten
määrä eduskunnassa nousee aina vaalien
lähestyessä. Virtanen . Pekingissä ajetaan 13. Mikä
3
7
katsojat ovat voineet katsella kauemmin:
Kauniit ja rohkeat (The Bold and The Beautiful) vai Salatut elämät. Mihin nykyisiin maakuntiin?
2. Elias Lönnrotin muodosti runoeepoksen-
sa Kalevalan nimen nimestä Kaleva. Milloin ovat seuraavat eduskuntavaalit?
4. Missä kisataan 10. Oxford ja Cambridge ovat Englannin ar-
3. lokakuuta?
Kuva: Giuseppe Cacace/Lehtikuva/AFP Photo
1. lokakuuta?
Viivi & Wagner . eliittiyliopistot. 22
12.9.2014
TIETOTESTI
Missä uudessa F1-maassa Kimi ja
kumppanit kisaavat 10. Moniko nykyministereistä ei ole eduskunnan jäsen eli kansanedustaja?
8. Millaisista autoista on kyse?
10. Yksi
noista kolmesta kuuluu eri maakuntaan kuin
kaksi muuta. Masi . Kuhmoinen, Pälkäne ja Kangasala ovat
aloittaneet yhteisen kuntaliitosselvityksen.
Jos kunnat yhdistyvät, siinä menee harkintaan myös mihin maakuntaan se kuuluu. Mukula
8
1
1
8
7
9
3 7
4
9 3
5
7
9
2 1
7
9 5
8
6
9
4
7
3
6 2
7
3
4
1 5
7
2
9
4 6
7
9
5 8
2
5
3 7
7
4
7
8 4
6
5 3
5
8
1
3
4 2
1
2
6
1 6
7 5
4
7 8 5
5
2
3
6
2
3
5
4 2 3
6
9
4
2
kojen ensimmäinen Formula E-luokan kilpailu
10 tiimin autoilla. Lohtajalla on istutettu kirkkomaalle koi-
vu venäläisten sotajoukkojen Suomesta
Isonvihan aikana viemien lapsiorjien muistolle. syyskuuta kaikkien ai-
6. Milloin Isoviha vallitsi?
vostetuimmat ns. Mitkä
kaksi ovat USA:n vastaavat?
Sudoku
mulakuskit kaasuttelevat pian aivan uudessa F1-maassa. Yksin Lohtajalta vietiin 150 nuorta ja
lasta. Tuleva Isi-Kimi Räikkönen ja muut for-
7. Aku Ankka . Montako kertaa välikysymyksellä on kaa-
dettu Suomen hallitus: 2, 3, 4, 5 vai 6 kertaa?
oli ja mitä sana karjalan kielessä tarkoitti?
6
3
8
4
8
6 1 4
7
7
3
Kalenteri
on varmaankin täynnä. Daniel
joutuu laittamaan hatun päähänsä ja näyttää jopa
appiukkoaan suuremmalta pölvästiltä.
NAISTENLEHTIEN ritatainolat på svenska syöttävät
prinssille haastattelulounasta. Nyt hän
on prinssi.
Daniel on hyvä isä ja laittaakin tanssiksi pikkulapsensa kanssa kun tulee töistä. Älä höpsi, kyllä sinun täytyy
mennä kouluun, olethan jo
aikuinen ja sitä paitsi sinä olet
koulun rehtori!
Ratkaisut
7
9
8
3
6
4
1
5
2
5
6
2
9
8
1
7
3
4
1
7
3
6
4
9
5
8
2
6
9
5
2
7
8
3
4
1
2
8
4
3
1
5
9
7
6
4
2
6
7
5
3
8
1
9
7
3
8
9
6
1
2
5
4
9
5
1
8
2
4
7
6
3
5
1
9
4
8
2
6
3
7
8
6
2
1
3
7
4
9
5
3
4
7
5
9
6
1
2
8
2
1
9
8
7
5
3
6
4
8
5
3
1
6
4
9
2
7
4
6
7
9
3
2
5
1
8
5
8
2
3
4
1
7
9
6
Ulkoasu: Mikko Eronen
1
4
3
7
5
2
8
9
6
1
7
4
2
9
6
8
5
3
3
9
6
5
8
7
2
4
1
6
3
1
7
5
9
4
8
2
7
2
5
4
1
8
6
3
9
9
4
8
6
2
3
1
7
5
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
044 7370 314
2
5
6
1
3
7
9
4
8
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Kuvatoimitus
Maria Seppälä
4
8
9
5
2
6
3
1
7
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
3
7
1
8
4
9
2
6
5
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
9
2
5
4
1
8
6
7
3
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Satu Itkonen
044 7370 377
Annukka Kantola vuorotteluvapaalla
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
6
1
4
2
7
3
5
8
9
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
8
3
7
6
9
5
4
2
1
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Helsingin toimitus
Postios. ?Tulee töistä?.
Minkähänlainen on Prinssin työpäivä. 30:3
SANANPARSI
Pohjatuul o kylmää tulkoo vaikk
uuni päält.
Kirvu
KANSA KASKUAA
. Mitä jos ei
nyt sentään maailman, ei edes formulamaailman.
RUOTSIN kuningashuoneessa on kotivävynä muu-
an Daniel. Pitää muistaa kertoa, että töiden jälkeen
tanssittaa lasta.
Lounaan jälkeen Daniel tekee toimistotöitä,
eli vastaa kylähullujen kirjeisiin ja tutkii turvallisuuspoliisin kanssa kaikki saapuneet lahjanallepaketit.
Jossain täytyisi vielä saada tunti lorvailluksi,
koska kotiin ei voi mennä ennen kuin Vickanin
kampaaja on lähtenyt.
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
PERJANTAINA 12. Ja Minttu sanoo,
että Kimistä tulee maailman paras isä. syyskuuta
2014. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Päällikkö:
Pirjo Kontio
Toimittajat:
Henna Lammi
Pentti Manninen
Timo Mikkilä
Samuli Nissilä
Pauliina Pohjala
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) Kuhmoinen KeskiSuomi, Pälkäne ja Kangasala Pirkanmaa, 2) huhtikuu 2015, 3) neljästi: 1926, 1928, 1957, 1958,
4) kolme: Carl Haglund, Antti Rinne, Laura Räty, 5) Suuren Pohjan
sodan aikainen venäläismiehitys Suomessa 1713-21, 6) Harvard,
Yale, 7) jättiläinen, liian ylpeä ihminen, reipas ja nopeajalkainen,
8) Kauniit ja rohkeat ensiesitys
1/1992, Salatut elämät 1/1999,
9) voimanlähteenä sähkömoottori, 10) Venäjällä Sotshissa.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
044 7370 262
044 7370 267
040 5709 400
044 7370 265
044 7370 261
050 5450 915
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Kello yhdeksältä jo Nackan
eläkeläisten juttutuvalla nyökkäilyä ja kättelyä ja
mummojen kanssa valokuvissa poseeraamista.
Kymmeneltä autonkuljettajat ja henkivartijat
ja koko sirkus ovat jo Tukholman kaupungintalolla, jossa huovuttajahihhulit luovuttavat Danielille ja koko perheelle hauskat hatut ja tossut. Tänään Valma, Vilja,
ortodoksisen kalenterin mukaan
Ahti.
Aurinko laskee Helsingissä
19.51, Oulussa 19.57 ja nousee
huomenna Helsingissä 6.43,
Oulussa 6.30.
PÄIVÄN SANA
Herra, minun Jumalani, sinua
minä huusin avuksi, ja sinä teit
minut terveeksi.
Ps. Tässä kohdassa
aina naurattaa. 23
12.9.2014
Prinssien kiireitä
SAMAAN aikaan kun suomalaisäidit synnyttävät
ABC:n pihalla tai bussipysäkillä Toyotan takapenkillä, jota aiemmat sukupolvet käyttivät vain raskauden alkuunpanopaikkana, samaan aikaan Englannissa ollaan raskaana.
Siellä jonkun prinssin joku puoliso, ooh!, odottaa vauvaa. Joku Minttu on maailman
seksikkäin äiti ja kuuma odottaja. Vaikka mitä vetoa, niin kätilöitä tulee
olemaan kymmenen ja lapsenhoitajia aikanaan
kolmessa vuorossa.
Formulaprinssi Kim Il Räikkönen on kuulemma myös tulossa isäksi. Siinä nakki suussa joutuu sanomaan jotakin laajasti siteerattavaa
perhepoliittista, josta ei ole mitään omakohtaista kokemusta, koska palvelusväkihän ne hommat
hoitaa. Mitenhän siinä Ruotsin asiat tulevat ajetuiksi. Hänellä oli ennen kuntosali. Äiti, minä en halua mennä
tänään kouluun, koska ne lapset
ovat niin ilkeitä!
syyskuuta 2014.
Revontulet voivat näkyä
myös Etelä-Suomessa
REVONTULET voivat roihuta tulevina öinä myös eteläisen Suomen taivaalla, kertoo tähtitieteellinen yhdistys Ursa.
Ursan mukaan auringossa tapahtui tiistaina ja
keskiviikkona kaksi Maahan päin suuntautunutta hiukkaspurkausta. 24
12.9.2014
Karjalan piirissä
äänestetään ehdokkaista
KESKUSTAN Karjalan piirissä järjestetään jäsenäänestys eduskuntavaaliehdokkaista vuoden 2015 vaaleihin.
Jäsenäänestys toteutetaan postiäänestyksenä. Äänestysaika on
9. Niiden odotetaan saavuttavan
Maan torstain ja perjantain välisenä yönä.
Hiukkaspurkausten ennustetaan aiheuttavan
Maan magneettikentän avaruussäämyrskyn, jo-
ka voi näkyä revontulina myös Suomen eteläosissa.
Esimerkiksi Alaskan Fairbanksin yliopisto arvioi, että kasvanut aktiivisuus voi kestää kolmesta neljään
päivää. 20. Etenkin niitä kannattaa tähyillä
pohjoisen horisontin suunnalta.
Karjalan piirissä jäsenäänestys eduskuntavaaliehdokkaista
toteutetaan postitse. syyskuuta.
Ehdokkaina jäsenvaalissa ovat rakennusyrittäjä Markku Heikkilä Lappeenrannasta, opiskelija Kairit Tahvola Imatralta, kansanedustaja, MMM metsänhoitaja Kimmo Tiilikainen Ruokolahdelta, kansanedustaja, rakennusinsinööri Ari Torniainen Lappeenrannasta ja DI, toimitusjohtaja Jukka Vuorinen Savitaipaleelta.
JÄSENVAALISSA äänioikeutettuja ovat kaikki 15 vuotta täyttäneet
ja ennen 19. Kuva: Maria Seppälä. syyskuuta . heinäkuuta 2014 puolueen jäseniksi liittyneet henkilöt.
Lopullisesti piirin ehdokkaiden asettamisesta päättää ylimääräinen kokous Lappeenrannassa 30. Yhdysvaltain sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA ennustaa perjantaiksi kohtalaista
ja lauantaiksi voimakasta avaruussäämyrskyä.
Revontulien näkymisestä eteläisessä Suomessa ei ole varmuutta