miKä mättää KesKustaN KesKusteluKulttuurissa. Ajassa Vieraskolumni Ajassa liNtilä Kehottaa KuuNtelemaaN Nuoria Laji vaihtui. NähdääNKö Kouvolassa varaPuheeNjohtajavaali. häNestä tuli KaNsaNedustaja. 6 4 1 4 8 8 7 3 5 1 3 KESKUSTAN PÄÄ-ÄÄNENKANNATTAJA / N:o 26 / 12.7.2019 / 4,80 € NuoreNa Pasi Kivisaari halusi olymPia voittajaKsi
2 12.7.2019 sisältö 12.7. 2019 Paluu maan kamaralle Ilmastotietoinen etujoukko vaihtaa lomalennot junalla matkailuun s. 16
12.7.2019 3 Jostain syystä meille on pesiytynyt kulttuuri, jossa kaikista rujoimmin toisesta keskustalaisesta sanovalle taputetaan eniten. 24 Elämä Suomen tasavalta on Santeri Alkion suuri saavutus s. 20 Synnytysosasto on täynnä iloa, kätilö Maritta Mynttinen sanoo s. Kansanedustajat vinkkaavat Suomen parhaat kesätekemiset s. 28 Keskustan kasvot. 34 Alkion päiväkirjat Ritva Hauhian mielestä keskustan alamäki alkoi ay-kahnauksesta s. 27 Festareille vai kesäteatteriin. Riikka Pirkkalainen s
Tällaista enemmistöä ei ole näköpiirissä sen paremmin samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen hyväksymiselle kuin sen kieltämisellekään. Jos hallinto-oikeuden päätös jää voimaan, lopputulosta voi pitää erikoisena. Kirkon ylimmän päättävän elimen eli kirkolliskokouksen olisi hyvä tehdä selkeä ratkaisu suuntaan tai toiseen mahdollisimman pian. Asian käsittely jatkuu, sillä Oulun tuomiokapituli on päättänyt valittaa asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Avioliittokysymyksessä tapahtui yllättävä käänne kesäkuussa, kun Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi Oulun tuomiokapitulin varoituksen samaa sukupuolta olevan parin vihkineelle papille. Jotkut piispat ja tuomiokapitulit antaisivat rangaistuksia homopareja vihkiville papeille, toiset eivät. Rajaus pitäisi tehdä kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä. Pääkirjoitus Le hti ku va / Em m i Ko rh on en. Pride herätti kipakkaa keskustelua myös kirkon sisällä. Kirkolle tekee tämän asian erityisen hankalaksi se, että jokainen yksittäinen uutinen johtaa säännönmukaisesti eropiikkiin. Tilanne ei paljon parane, vaikka korkein hallinto-oikeus kumoaisi hallinto-oikeuden päätöksen. Asia kirjoitettiin selvästi myös lakiin. Samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen tulisi käytännössä mahdolliseksi maallisen oikeuden päätöksellä. Sen mukaan ”kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan”. Eduskunnassa todettiin moneen kertaan, että kirkko saa edelleen itse päättää, ketä se vihkii. Esimerkiksi Oulun piispa Jukka Keskitalo kyseli, millä valtuuksilla kirkkohallituksen kansliapäällikkö ja johtoryhmä tekivät päätöksen osallistumisesta. Suhtautuminen samaa sukupuolta olevien kirkolliseen vihkimiseen on jakanut kirkkoa jo vuosien ajan. Suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin repii kansankirkkoa Kirkolliskokouksen olisi hyvä tehdä selkeä ratkaisu mahdollisimman pian. Hallinto-oikeuden tulkinnan mukaan kirkko ei ole rajannut vihkimistä sen jälkeen kun eduskunta antoi lailla avioliitto-oikeuden samaa sukupuolta oleville. Se näyttää olevan vastoin sitä, mitä eduskunta päätti hyväksyessään kansalaisaloitteen pohjalta avioliittolain muutoksen vuonna 2016. Viimeksi sen sai aikaan kansanedustaja Päivi Räsänen moittimalla kirkon osallistumista Helsingin Pride-tapahtumaan. Muutoin eivät kohu-uutiset ja eropiikit lopu. Sen jälkeen käytäntö tulisi todennäköisesti vaihtelemaan eri puolilla maata hiippakuntarajojen mukaan. perustettu 1908 • päätoimittaja juha määttä 4 12.7.2019 S uhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on hallinnut viime kuukaudet evankelisluterilaiseen kansankirkkoon liittyvää uutisointia. Hallinto-oikeuden mukaan tuomiokapituli ei voi päättää avioliitto-oikeuden rajaamisesta vain eri sukupuolta oleville. Kirkon kannalta onnettomin lopputulos olisi se, että päätöksenteko samaa sukupuolta olevien vihkimisestä jäisi juridisten tulkintaoperaatioiden jälkeen yksittäisten pappien vastuulle. Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muuttaminen vaatii kirkolliskokouksen kolmen neljäsosan määräenemmistön päätöstä
Poliittiset päättäjät eivät tietenkään ole ainoa ryhmä, joka saa vihaviestejä ammattinsa vuoksi. Valtiovalta on ottanut asian vakavasti. Kommentit molemmilta tahoilta olivat yhtä lailla vihantäyteisiä. Kielenkäyttö oli ajoittain niin rajua, että kyse ei ollut enää normaalista poliittisesta debatista. Katariina Lankinen. On aiheita, jotka houkuttelevat törkyviestejä lähes poikkeuksetta: maahanmuutto, tasa-arvoja sukupuolikysymykset, uskonto. Muuten ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että ”itse kukin vain jossain vaiheessa turtuu kaikkeen nimittelyyn”, kuten entinen pääministeri Alexander Stubb kesäkuussa tviittasi. Häneen kohdistunut viha vyöryi kommenttien kautta verkkosivuille hyökyaallon lailla. Rajanvedosta tulisi silti keskustella. Ihan vain ihmisyyden nimissä silti toivoisi, että jossain kulkisi raja. Joidenkin mielestä keskusta meni aivan liikaa mukaan punavihreään ilmastovouhotukseen; toiset taas pitivät puolueen linjaa räikeän ilmastovihamielisenä. On pelottava ja surullinen skenaario, jos politiikassa pärjäävät vain kaikkein kovapintaisimmat. suomenmaan verkkokeskustelun moderoiminen on ollut viime vuosina raskas työsarka. Kevään aikana vihaa herätti maahanmuuton ohella etenkin ilmastokeskustelu, jossa keskitien linja hermostutti kaksi toisilleen täysin vastakkaista tahoa. Virkamiehiin, poliisiin tai oikeuslaitokseen kohdis tuessaan maalituksella murennetaan demokraattisen yhteiskunnan perusrakenteita, Mäkinen totesi Helsingin Sanomille (17.5.). Sivulla alkoi vierailla trolleja, jotka lähettivät saman kommentin jokaiseen julkaistuun uutiseen. Emeritusarkkipiispa Kari Mäkisen johtama, sisäministeriön asettama työryhmä esitti toukokuussa vihapuheen vastaisen toimenpideohjelman laatimista. Rajut henkilöön käyvät syytökset ja uhkailut olivat jokapäiväisiä. Asiattomien ja vihaa huokuvien verkkokommenttien moderointi on sekä epämieluisa että kasvava osa toimitustyön arkea. 12.7.2019 5 Toimittajalta Kun viha arkipäiväistyy, hälytyskellojen pitäisi soida Rasti Ruutuun : hyväksy, piilota, ilmianna, estä. on kuvaavaa , että kun Ilta-Sanomien kolumnisti toukokuussa vertasi Sipilää kauhuelokuvien sarjamurhaajaan, joka ”ei kuole millään”, asiasta ei noussut minkäänlaista some-kohua. Erityisesti se ryöpsähti esiin vuodenvaihteessa, kun Oulun seksuaalirikoksista uutisoitiin. Somen vihakampanjoiden eli maalittamisen kohteeksi on Suomessakin joutunut virkamiehiä, journalisteja, tutkijoita, taiteilijoita ja pappeja. Edellisen hallituksen epäsuositut päätökset henkilöityivät voimakkaasti pääministeri Juha Sipilään. Ilmaus oli nykyisessä julkisessa sanankäytössä niin tavanomainen, ettei kukaan lotkauttanut korvaansakaan. On selvää, että poliitikolla pitää olla paksu nahka ja julkista kritiikkiä on kestettävä. Yksittäinen kommentti saattaa sisältää pitkän rimpsun rasistista ja alatyylistä nimittelyä. Poliitikkoihin kohdistuvassa puheessa sallitun ja kielletyn välinen raja on korkeammalla kuin muiden ammattiryhmien kohdalla
– Puheenjohtaja johtaa joka tapaukses sa ministeriryhmää ja toimii pääministe rin sijaisena. Poikkeuksellinen tilanne vaatii poikkeuksellisia ratkaisuja. Tässä puolueessa on räis kynyt aina ja kun on räiskynyt, ollaan myös oltu kiinnostavia ja pärjätty. Empatiaa pöytään. Hyvä, että erilaisia keinoja pohditaan. LintiLä huomauttaa, että on seuraavan puheenjohtajan asia, ottaako hän minkä ministerinsalkun vai ottaako salkkua ollenkaan. Keskustelua ja näkemyserojakaan ei tule pelätä. Olisi huoles tuttavaa, jos suuressa kansanliikkeessä ei olisi linjaerimielisyyksiä. – Nyt on myös vaarassa toistua viime kauden ilmiö siitä, että oma linja jää hal lituspolitiikan varjoon. En ole hetkeen kohdannut tämän mittakaavan tahallista väärinymmärtämistä ja ongelmien vähättelyä – –. Vaikka et kannattaisikaan ratkaisuksi tuettuja lomia, niin ongelma on silti aito. Oleellisinta nyt on Lintilän mielestä saada luottamus puoluetta kohtaan pa lautettua. Joka tapauksessa hallitukseen lähtemi nen oli Lintilän mielestä oikea ratkaisu, sillä keskusta sai ohjelmaan paljon omia tavoitteitaan. Jirka Hakala Twitterissä Jari Laukkanen Kun kannatus on yksitoista prosenttia, ei voida puhua edes varmasta peruskannattajakunnasta. Annamari Sipilä Helsingin Sanomien kolumnissaan Lauri HeikkiLä KesKustan puheenjohtajakilvasta kieltäy tynyt valtiovarainministeri Mika Lintilä sanoo olevansa puolueen tilasta erittäin huolissaan. Missään tilan teessa ei sovi unohtaa omaa politiikkaa ja oman toiminnan kehittämistä. ulkopuolista arviota keskustan tilasta Lintilä toivoo. Ajassa Sanottua 6 12.7.2019 Ei ole mitään niin raskasta kuin olla korkeakouluopiskelija Suomessa. Jos leikistä olisi luovuttu kesken kaiken, oppositiopuolue keskus taa olisi syytetty poliittisten tavoitteiden sa hylkäämisestä. Vielä kerran: opiskelijoiden uupuminen on todellisuutta ja toimeentulossa olisi kehitettävää. Sanni Lehtinen Twitterissä Kaikki opiskelijat eivät voi hyvin. Jotkut uupuvat esimerkiksi paineiden, työmäärän tai toimeentulovaikeuksien takia. Hänen mielestään puo lueessa luotetaan liikaa ajatukseen, että syksyn tullen ja ylimääräisen puoluekokouksen jälkeen kannatus lähtee nousuun. LintiLä toisaalta näkee, että keskustalai sittain onnistunutta hallitusohjelmaa ei ole saatu kunnolla myytyä omalle väelle. Se on niin raskasta ja kuluttavaa, että yliopistosta pitäisi päästä suoraan eläkkeelle. – Keskustan tilasta tarvitaan ehkä aivan ulkopuolista arviota. Keskustan on myös löydettävä identiteettinsä uudelleen, jotta puo luees ta tulee taas mielenkiintoinen äänestys kohde. – Kun kannatus on yksitoista prosent tia, ei voida puhua edes varmasta perus kannattajakunnasta. Tärkeää on myös kuunnella nuoria ja heidän näkemyk siään
Iloitkaa, että on viileää. niin sanotut setämiehet ja viherfeministit ajautuivat nokka pokkaan myös somesopassa, joka sai alkunsa selfiestä. – Tässä vaiheessa ilmoittau tuminen kisaan ei vielä tar koita sitä, että olisi ehdolla tehtävään. Juhana Vartiainen (kok.) otti kuvan Maria Ohisalosta (vihr.), joka oli nappaamassa yhteiskuvaa puoluetoverinsa Emma Karin kanssa. Santeri Lampi Vastakkainasettelun ja populismin sävyttämä vaali kamppailu aiheutti jälkijäristyksiä Arkadianmäellä kevät istuntokauden aikana. Vallanvaihto puhalsi eduskuntaan uusia tuulia Viime kesänä puoluekokous valitsi Katri Kulmunin, Hannakaisa Heikkisen ja Juha Rehulan keskustan varapuheenjohtajiksi. Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon (ps.) mu kaan kyse oli muiden puoluei den pikkusielui sesta protestoinnista. Ajassa Sanottua 12.7.2019 7 Jännä, miten tavallinen kesäsää saa ihmiset huutamaan vääryyttä, vaikka lämpenemistä vastaan taistellaan. Joukko oli ennätyksellisen naisvaltainen. Ja sit takas uimaan.” – Tuntematon mummo uimarannalla kylmästä tärisevälle rimppakinttulapselle. tulokkaat eivät jääneet sanattomiksi törmätessään perinteitä vaalivan talon tapoihin. Jos keskustalle valitaan Kouvolassa uusi varapuheen johtaja, hänen kautensa ulot tuu vain Vantaan puolueko koukseen, joka pidetään 5.–7. Tähän mennessä nykyisis tä varapuheenjohtajista vain elinkeinoministeri Katri Kulmuni on ilmoittanut kisaavan sa puheenjohtajuudesta Kou volan ylimääräisessä puolue kokouksessa 7. Eduskunnan keskiikä laski. Asian ratkaisee puolueko kous menettelytapavaliokun nan esityksestä. Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo puolestaan tviit tasi heti kättelyssä, että eduskunnan kuppilassa ”patriar kaalinen valta pesii ja epäviralliset verkostot kukkivat.” Kansanedustaja havaitsi, että miesten pöydissä mies toimittajat ja poliitikot istuvat rinta rinnan. kesä kuuta 2020. JärJestöpäällikkö korostaa, että virallisesti varapuheen johtajaehdokkaaksi voi aset tua vasta, jos kokous päät tää valita tehtävään uuden henkilön. Keskustan järjestöpäällikkö Pekka Reponen vahvistaa, että Kouvolassa voidaan käydä kisa varapuheenjohtajuudesta, jos joku nykyisistä varapuheen johtajista valitaan Juha Sipilän manttelinperijäksi. Valta vaihtui, kun uusia kasvoja oli läpimenneistä peräti reilut 40 prosenttia. Ku va Ju ha na Va rtia ise sta : Em m i Ko rh on en / Le hti ku va. Elise Kuismanen Twitterissä Toppatakkia esiin kaivaessa ja kesäkuun alun helteitä muistellessa olen lasten puolesta iloinen siitä, että koulujen kesälomien alkamista ei ole siirretty eteenpäin. Asia aktualisoituu kokouksessa, jos paikka ava taan yleiskeskusteluun. Tähän mennessä vain Kärnä on kertonut pyrkivänsä vara puheenjohtajaksi, jos tehtävä vapautuu. Metakka syntyi myös siitä, kun nippa nappa vaalikakkoseksi jääneet perussuo malaiset kammettiin istunto salin oikeaan laitaan. M ari a Se pp älä Pix ab ay / Sh utt ers to ck Juhana Vartiainen jakoi Twitterissä kuvan edustajakollegoidensa selfiehetkestä. Osa Twitterkansasta tulkitsi Vartiaisen pilkkaavan nuoria naisedustajia kuvatekstillä: ”Valtakirjojen tarkistus. Käydäänkö Kouvolassa myös varapuheenjohtajakisa. Kysymys kärkipestien täyttä misestä nousi tapetille, kun kansanedustaja Mikko Kärnä ilmoitti olevansa käy tettävissä varapuheenjohtajan tehtävään. Somekohu oli valmis. Tuohtumuksen syitä piisasi moneen lähtöön. Vihreiden Iiris Suomela päätti käyttää vain puheen johtajatermiä, koska puhemies on kansanedustajan mielestä ilmaisuna sukupuolittunut. #kesäloma Pekka Aittakumpu Twitterissä Santeri Lampi Ylimääräisessä puolue kokouksessa siintävä puheen johtajavaali voi tarkoittaa myös keskustan varapuheen johtajiston uudistamista. Ariel Huuhtanen Twitterissä “Juokse välillä ympyrää, jos on kylmä. Reponen kuitenkin huo mauttaa, että pestiä ei olisi vält tämätöntä täyttää, vaikka Kul munista tulisi puheenjohtaja. syyskuuta. Kulmunin kanssa keskus tan puheenjohtajuudesta ki saa puolustusministeri Antti Kaikkonen. Tuoreet lainsäätäjät ottavat selfieitä.” Toiset taas pitivät lainsäätäjien selfiehetkeä asiattomana
Se tuli joko suorana tai nau halta, sitä en aivan muista. VolanEn seurasi kuulentolähetystä tele visiokaupan näyteikkunasta. 1930), joka jou tui tyytymään tilanteen seuraamiseen komento moduulista Kuun kiertoradalta. Armstrong itse näkyy kypärässä heijastuksena. Olinko muuten vain käve lyllä vai meninkö varta vasten katsomaan, mutta siinä meitä oli iso joukko lähetystä seuraamassa. Kaikki käynnit teh tiin Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasan Apolloohjelman puitteissa. Muistan kyllä, että Kuuhun saapumisen näimme siinä. 1930). mustikan kukista kehittyi raakileeksi. – Moni pohti, nähdäänkö kuualuksen liikkuvan taivaalla. 8 12.7.2019 EnsimmäisEstä kuukävelystä tulee sun nuntaina 21. – Se jäi mieleen merkittävänä tapahtu mana, mutta ei näin sen ajan opiskelijapo liitikon näkökulmasta kuitenkaan ykkös juttuna, Volanen sanoo. Lennolla oli myös kolmas astro nautti, Michael Collins (s. Viimeisin len to tehtiin joulukuussa 1972, mutta esimer kiksi Kiina ja Yhdysvallat suunnittelevat uusia lentoja lähitulevaisuudessa. Puolukkasadosta on tulossa hyvä, ja lakkojenkin kukinta on ollut runsasta. Eipä sitä kuitenkaan erottanut. Keskimäärin Vaikka mustikan pölytys onnistui hyvin, jää marjojen määrä useimmilla alueilla vähäiseksi. Tämän jälkeen taivaankappaleella käytiin vielä viidesti. Ajassa Lauri HeikkiLä Kuulento näkyi tv-kaupan näyteikkunasta Lehtikuva / AFP Ja ri La uk ka ne n Neil Armstrongin ottama kuva Edwin ”Buzz” Aldrinin kuukävelystä. Miehenikin oli innok kaana ulkosalla tuijottelemassa taivaalle kavereidensa kanssa. EnsimmäinEn Kuun pinnalle astunut ihmi nen Neil Armstrong (1930–2012) kosketti Kuun kamaraa kello 4.56 Suomen aikaa. Keskustakonkarit Sirkka-Liisa Anttila ja Risto Volanen muistavat merkkitapah tuman olleen ajankohdan seuratuimpia ja puhutuimpia aiheita. heinäkuuta kuluneeksi viisi kymmentä vuotta. Hän sanoo, ettei ollut erityisen kiinnos tunut avaruusteknologiasta, mutta muistaa, miten muut ihmettelivät kuu lentoa. – Opiskelijaasuntolassa kun ei televisio ta ollut, piti tällaiset mennä katsomaan jos takin muualta. Anttila oli tuolloin jo naimisissa, muutta nut Forssaan ja töissä ylilääkärin sihteeri nä. Apollo 11 -kuulentoa seurattiin tarkasti Suomessakin. – Kyllähän siitä jäi sellainen tuntu, että jotakin aivan uutta ja ihmeellistä on tapah tunut, Anttila muistaa. Risto VolanEn siRkka-liisa anttila. Muutaman kymmenen minuutin pääs tä häntä seurasi Edwin ”Buzz” Aldrin (s
Sh utt ers to ck Santeri Lampi Kisa Britannian seuraavaksi pääministeriksi on kahden kauppa. Kestävän kehityksen hankkeet tukevat YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Hunt , 52, puolestaan vastusti Britannian EU-eroa, mutta käänsi takkinsa vuoden 2016 kansanäänestyksen jälkeen. Kokoukset ovat tiiviitä ja osallistujien aikataulut tiukkoja, joten vain harvoin on mahdollisuus sisällyttää ohjelmaan tutustumista kokouspaikkakuntaan tai kansalaisiin. – Suomi jatkaa aiempien puheenjohtajamaiden käytäntöä keskittämällä kokoukset yhteen paikkaan. Hiilidioksidi päästöjen lisäksi myös muut lentopolttoaineen palamistuotteet aiheuttavat ilmaston lämpenemistä, mistä syystä lentojen ilmastoa lämmittävä vaikutus arvioidaan yleisesti huomattavasti suuremmaksi kuin pelkät hiilidioksidipäästöt. 12.7.2019 9 Ajassa Miksi EU-kokoukset järjestetään vain Helsingissä. Eikö tämä olisi ollut myös tilaisuus tuoda EU-johtajat lähemmäs suomalaisia EU-kansalaisia, EU-puheenjohtajuussihteeristön päällikkö Anja Laisi valtioneuvoston kansliasta. EnnaKKosuosiKKi virkaatekevän pääministeri Theresa Mayn seuraajaksi on brexitiä innokkaasti ajava Lontoon ex-pormestari Johnson, 54. Vastakkain konservatiivipuolueen kirjeäänestyksessä ovat entinen ulkoministeri Boris Johnson ja nykyinen ulkoministeri Jeremy Hunt. Pääministerinä hän joutuisi pattitilanteeseen, sillä EU on kieltäytynyt palaamasta neuvottelupöytään. Pääministerinä Hunt yrittäisi vielä kerran suostutella EU:n edustajat neuvottelupöytään, sillä hän pelkää, että sopimukseton brexit hajottaisi konservatiivipuolueen. Sekä Johnson että Hunt ovat luvanneet valituksi tullessaan sinetöidä Britannian EU-eron. Keskittäminen tuo myös yhtenäisyyttä järjestelyihin. Brittiparlamentti ei puolestaan hyväksy sopimuksetonta eroa. Miksei kokousvieraille tehdä muutakin Suomea tutuksi. Konservatiivit kompuroivat kohti sopimuksetonta brexitiä Pix ab ay. Samat rakenteet ja järjestelyt toimivat useassa eri kokouksessa eikä niitä tarvitse välillä purkaa ja rakentaa uudelleen. Keskittäminen on kokonaistaloudellinen ratkaisu, jolla säästetään aikaa, rahaa ja henkilöresursseja. Lisäksi kaksi hankkeista sijaitsee vähiten kehittyneissä maissa, Ugandassa ja Laosissa, jotka tarvitsevat erityistä tukea ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa. Vaikka Hunt on valmis eroamaan unionista ilman erosopimusta, häntä pidetään Johnsonia sovittelevampana vaihtoehtona. päivä julkistettava voittaja nousee myös puolueensa puheenjohtajaksi. Heinäkuun 23. – Tarkkojen päästömäärien arvioiminen on haastavaa, minkä vuoksi ylikompensoimme päästöt. Puheenjohtajakauden lentoja muita päästöjä kompensoidaan neljällä kestävän kehityksen hankkeella. Suoraan kysyen Lauri HeikkiLä Suomen EU-puheenjohtajuuskauden kaikki kokoukset ovat Helsingissä. Miten puheenjohtajuuskauden päästöt on laskettu ja hankkeet valittu. Harkitsemattomista sutkautuksistaan tunnettu Johnson on todennut uhmakkaasti, että Britannia lähtee unionista lokakuun lopussa joko erosopimuksen kanssa tai ilman sitä
mielenoSoitUkSet jAtkUvAt. Yhdysvallat kukisti Hollannin naisten jalkapallon loppuottelussa 2–0 ja uusi näin neljän vuoden takaisen mestaruutensa. Hän ajautui kisojen aikana sanasotaan presidentti Donald Trumpin kanssa ja lopulta ilmoitti, ettei lähde mestaruusjuhlaan Valkoiseen taloon, vaikka kutsu tulisikin. Keskustaoikeistolainen Uusi Demokratia otti selkävoiton vasemmistolaisesta Syrizasta Kreikan parlamenttivaaleissa. Voittomaalin teki MM-turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu Megan Rapinoe. Haagin kansainvälinen tuomioistuin katsoi kongolaisen sissijohtajan Bosco ”Terminaattori” Ntagandan syyllistyneen sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Koonnut: samuli nissilä Lehtikuva / AFP. 10 12.7.2019 Maailman kuvat USA jAtkAA meStArinA. Lakiesityksen eteneminen on nyt pysäy tetty, mutta mielenosoitukset eivät ole lakanneet. Mielenilmaukset alkoivat maaliskuussa, kun hallinto alkoi ajaa lakialoitetta, jonka nojalla vakavista rikoksista epäiltyjä voitaisiin luovuttaa Kiinaan. Oikeuden mukaan Ntaganda syyllistyi murhiin, raiskauksiin ja lapsisotilaiden värväämiseen Kongon demokraattisen tasavallan sisällissodassa 2000-luvun alussa. terminAAttori SAi tUomion. mUrSkAvoitto. Hongkongilaiset osoittavat yhä mieltään itsehallinto alueen johtoa vastaan. Uuden pääministerin Kyriakos Mitsotakisin puolueella on parlamentissa absoluuttinen enemmistö, joten hänen arvellaan pystyvän isoihin taloudellisiin uudistuksiin
Peruskoulun viimeisen luokan oppilailla on tavan mukaan kaksi jäähyväisjuhlaa, jotka vanhemmat maksavat. 12.7.2019 11 Lapset olivat Venäjällä viime kuun sankarei ta. Tämä on hallituksem me talouspolitiikan tulos. Ensimmäinen juhla on toukokuussa. Vain harvat haluavat asua ja työskennel lä maaseudulla. Tämä on opettajan tai lää kärin kuukausipalkka Moskovassa. Vuoden maksut tekevät noin 3 000–6 000 euroa, korkeakoulusta riippuen. Lapsille se on suuri juhla, van hemmille iso menoerä. Maaseudul la keskipalkka on 16 tuhatta ruplaa eli vain 210 euroa. Juuri kukaan ei halua tavalliseksi työntekijäksi. Muille, eli yli puolelle opiskelijois ta, opiskelu on maksullista. Tuntuu siltä, että koko nuoriso haluaisi ju risteiksi, virkamiehiksi, diplomaateiksi tai leh timiehiksi. Valo kuvat, videoinnit, lahjat opettajille, juhlaillal linen... Pääsyynä tähän on pieni palkka. Siihen kuuluu symbolinen viestikapulan luovutta minen ekaluokkalaisille sekä konsertti ja huvi retki luokanvalvojan kanssa. Niiden lasten, jotka haluavat päästä tanssiaisiin Kremliin, pitää maksaa 8 500 ruplaa lisää. Jos muu ei auta, tahto saadaan läpi käyt täen apuna kyyneliä ja pettämätöntä argu menttia: ”Miksi minun pitäisi näyttää rumemmalta kuin toisten?” Tällaiset oikut käyvät vanhemmille kalliik si, hintalappu voi olla yli 20 000 ruplaa (noin 300 euroa). Moni yrittää näyttää toisia parem malta ja ostaa upean puvun ja kalliit kengät, sekä käy kynsihoidossa, kampaajalla ja meikattavana. etenkin tytöt muuttavat päättäjäiset usein kilpai luksi. Parhaiten menesty neet oppilaat saavat mahdollisuuden opiskella ilmaiseksi. Kaikista on maksettava. Vanhemmat maksavat, sillä pankit eivät anna luottoja yli oppilaille. Päättäjäisissä lapsil le annetaan päättötodistukset, heille pidetään evästyspuheita, nautitaan konsertista ja syö dään ravintolassa juhlaillallinen. Tämä on kuitenkin vain osa kuluista. Pääjuhla on kesäkuun lopulla, päättökokei den jälkeen. Vanhem mat voivat lohduttautua sillä, että kyseessä on lapsille ainutkertainen juhla. Ongelma on, että lapset käyttävät upeita juhlaasujaan vain kerran. Kulut eivät ole suuria – viisi–kuusi tuhatta ruplaa (70–80 euroa). Vladimir Putin väittää kai ken olevan kunnossa, mi tään muutoksia ei kuulem ma tarvita. Ammattitaitoinen kirvesmies ansaitsee 28 000 ruplaa (400 euroa) kuussa, keskipalk ka Moskovassa on 48 000 ruplaa. Valeri Mitenjov Moskova vnikolaevitch@gmail.com Juhlahumua seuraa iso lasku. JuhLat loppuivat – mitä sitten. Niinpä minunkin tyttäreni ja tyttärentyttäreni päättäjäispuvut ja kengät lojuvat yhä huvilassani. Sitä kutsutaan viimeiseksi koulun kelloksi. Juhlahumusta kukin perhe on maksanut tänä vuonna kokonaisuudessaan noin 46 000 ruplaa (800 euroa). 58 prosenttia päättöluokan oppilaista pääsi jatkamaan opis kelua korkeakouluissa
Hän haluaa miettiä politiikassa aina, miten päätös vaikuttaa ihmisiin ja heidän elämäänsä. H en ki lö. 12 12.7.2019 Kivisaari kokee olevansa käytännön asioiden hoitajan lisäksi maailmanparantaja
Seitsemässä vuodessa eduskuntaan Pasi Kivisaari juo kahvia kotinsa terassilla Seinäjoella, mutta vain vähän aikaa aiemmin hän istui eduskunnas sa päättämässä hallitusohjelmasta yhdessä muiden kes kustan kansanedustajien kanssa. Alkuperäinen jalkapalloharrastus vaih tui myöhemmin yleisurheiluksi ja juoksemiseksi. Lapuan Virkiää edustanut nuori mies sai yleisurheilus ta kymmenen suomenmestaruusmitalia. Nousu Arkadianmäelle kävi lopulta nopeasti. – Liikunnasta muodostui minulle suuri intohimo. 12.7.2019 13 TeksTi: Olga Oinas-Panuma kuvaT: maria sePPälä Olympiamitalista lapsena haaveillut Pasi Kivisaari päätyikin kansanedustajaksi. Se oli minun juttuni, jossa sain vähän päteä ja pärjätäkin, hän jatkaa.. – Minulla oli joskus kuvitelma, että minusta olisi tullut 800 metrin olympiavoittaja, mutta se haave ei toteutunut, Kivisaari naurahtaa. Hän oli liikunnallinen lapsi, joka keskittyi välillä enemmän liikuntaan kuin ahkeraan koulunkäyntiin. Kivisaari kasvoi Lapualla. Harjottelin kovaa ja pärjäsin nuorten sarjoissa aika hyvin. – Liikunta täytti elämäni lapsuus ja nuoruusvuosina
– Oli kiva palata Pohjanmaalle, kun me kummatkin olemme Riikan kanssa täältä kotoisin, Kivisaari tiivistää. Siellä Kivisaari muun muassa tapasi tulevan vaimonsa Riikan, meni naimisiin ja sai kaksi poikaa. Kasvattipaikkakunta Lapua on Kivisaarelle edelleen tärkeä paikka, sillä siellä asuvat sisarukset ja vanhemmat. vuoNNa 2015 Kivisaari oli ehdolla eduskuntaan, mutta jäi ensimmäiselle varasijalle. Oli hyvät muistot kouluvuosilta, Kivisaari kertaa. Sitten Kivisaari halusi lähteä itse vaikuttamaan. Myös perheen tuki oli välttämättömän tärkeää. 14 vuotta sitten Kivisaari perheineen palasi omien sano jensa mukaan “takaisin oman heimon pariin” EteläPohjan maalle. Hänelle lapset ja nuoret ovat tulleet tutuksi esimerkiksi työn kautta.. Vaikka olisi millainen Kivisaaren mielestä hyvä polku elämään lähtee jo lapsuudesta. Hämeenlinnassa vierähti kaikkiaan 11 vuotta. – Oli kivoja opettajia, jotka varmaan osaltaan vaikuttivat siihen, että minulla oli intoa lähteä luokanopettajakoulutukseen. – Se on minun keinoni purkaa stressiä ja käsitellä asioita. Vaalit olivat haastavat keskustalle, mutta Kivisaarelle ne olivat hyvät. Tukena matkalla oli Kivisaaren mukaan valtava taustajoukko, jolle hän on kiitollinen. NykyääN liikunta on Kivisaarelle lähinnä vaihtelevaa kuntoilua. – Pääsin läpi ison joukon kannattelemana ja pienemmän porukan voimakkaan työn avulla. Nyt hän asuu Seinäjoella perheensä kanssa. Tämän kevään eduskuntavaaleissa Kivisaari ponkaisi eduskuntaan, vaikka oli ollut politiikassa aktiivisesti mukana vasta seitsemän vuotta. Omilta kouluvuosilta on lämpimiä muistoja. Sen avulla pysyy ajatuksiltaan kirkkaana. Toinen on kirjallisuus, lukeminen. Nimellään mukana tukemassa oli lähes 800 ihmistä, josta kovimmin töitä vaalien alla painoi tiivis noin kymmenen hengen ryhmä. – Se oli ihan iloinen asia ja sen jälkeen rupesikin aika nopeasti tapahtumaan, Kivisaari muistelee. Kivisaari kertaa, että hänellä on jonkinlainen sisäsyntyinen kiinnostus politiikkaan ja siihen, mitä maailmassa tapahtuu. Siitä hän meni suoraan Hämeenlinnaan luokanopettajakoulutukseen. Se sulkee ajatuksia elämän hektisestä menosta. Viimeisin haaveista melkein toteutui, kun Kivisaari kävi ensin armeijan Lahden Urheilukoululla ja opiskeli sitten Vierumäellä Urheiluopistossa liikunnanohjaajaksi. 14 12.7.2019 Haaveammatteja olivat ammattijalkapalloilija ja ehkä liikun nanopettaja. Kyse oli alusta saakka halusta tehdä hyvää. Hän kertoo hymy huulilla, kuinka kaverit aiemmin vähän naureskelivatkin sille, että Kivisaari oli eri vaaleissa niin kiinnostunut ehdokkaista ja heidän kampanjoistaan. Vuoden 2012 kuntavaaleissa mies pääsi ensimmäiselle yrittämällä läpi. Hektisyyttä onkin ollut, ainakin politiikassa, josta Kivisaari on ollut kiinnostunut aina. Pari vuotta myöhemmin Kivisaari nousi kuntavaaleissa kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi
Tuore kansanedustaja painottaa kuitenkin, ettei se tar koita taloudellisten vastuiden tai viisaan talouspolitiikan väistymistä, vaan sitä, että asiat ajatellaan ihmisten kautta. – On iso vastuu päästä osallistumaan heti ensikertalai sena hallitusneuvotteluihin alueella, jonka kokee itselle tärkeäk si ja jolle on annettavaa ja puolustettavaa. Kivisaari kertoo, että uudessa työssä on hyvä yhteishenki ja mukana on paljon viisaita ja osaavia ihmisiä. Kivisaari kuvaa itseään voimakkaaksi käytännön asioi den hoitajaksi, jossa on myös pala maailmanparantajaa – ja siitä hän ei halua luopua. – Ihmisiä koskevia asioita on elämän alusta elämän lop puun. Politiikan pitäisi tähdätä siihen, että ihmisen hyvä elämä on lapsuudesta vanhuuteen ulottuva jatkumo, jos sa näkyvät välittäminen ja vastuu, oikeudenmukaisuus ja tasa arvo, sivistys ja inhimillisyys. Kivisaari painottaa, että politiikassa pitäisi aina miettiä päätösten ja muutosten seurauksia ihmisille ja lopputulos ten vaikutusta yksilöön ja hänen elämäänsä. Miehen pyrkimys on aina olla hyvän puolella. Kivisaarelle lasten ja nuorten pysyminen mukana yhteis kunnassa on tärkeää. Kivisaaren mielestä lopputulema oli hyvä: hallitusohjel maan saatiin paljon tärkeitä kirjauksia. n En ole eduskunnassa itseäni varten, vaan ihmisiä varten. – Nyt kääritään hihat, laitetaan haalari päälle ja ruvetaan töihin, hän suunnittelee. Ja ri La uk ka ne n. Kivisaari oli ruotimassa kasaan hallitus ohjelman kirjauksia, jotka liittyivät kulttuuriin, nuorisoon ja liikuntaan. Hän on ollut 20 vuotta töissä koulussa ja tehnyt töitä muun muassa rehto rina. Kivisaarella on laaja sivistyspuolen tausta. Hallitusohjelma huomioi Kivisaaren mukaan koko Suo men ja antaa mahdollisuuden keskustalaisen politiikan ytimeen sekä kirkkaan pohjan päätöksenteolle. Työn ja omien lastensa kautta lasten ja nuorten maailma on Kivisaarelle tuttu. Oikealla kuvassa keskustan Jouni Ovaska ja alhaalla Hanna Huttunen sekä RKP:n Veronica Rehn-Kivi ja Anna-Maja Henriksson. Usein viisaus löytyy keskustelemalla ihmisten kanssa ja kuuntelemalla. viime Kaudella keskustaa kritisoitiin liian oikeisto laiseksi. edusKunnassa Kivisaari pyrkii tekemään paljon yhteis työtä, eikä hän näe oman erinomaisuutensa korostamista tärkeänä, vaan omat toimensa. Tavoitteena on vähentää syrjäytymis vaaraa ja kiinnittää nuori yhteiskuntaan ajoissa. – Valtuutettuna toimiminen on tärkeä ja hyvä keino pysyä perillä kunnalliseen päätöksentekoon liittyvistä asioista ja siitä mitä kaupungissa tapahtuu ja mitä haasteita on. Hänen mukaansa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on liian iso ja aikaa vievä pesti kansanedustajuuden rinnalle. – En ole eduskunnassa itseäni varten, vaan ihmisiä varten, hän toteaa. 12.7.2019 15 ehdokas, niin ihmisten varassahan vaaleissa mennään, Kivi saari toteaa. Kivisaaren mukaan keskusta on ottanut nyt askelia kohti ihmisiä ja hän on siitä erityisen iloinen. Iso kunnia oli päästä mukaan hallitusneuvotteluihin ensi kertalaisena. Myös kansanedustajan työssä Pasi Kivisaari haluaa olla hyvän puolella ja tehdä töitä hyvän elämän eteen. Kivisaari muistuttaa, ettei se yksin riitä. – Oleellista on se, että olen ahkera, vastuuntuntoinen, kuunteleva ja totuuteen pyrkivä, mies pohtii. Politiikassa Kivisaari haluaa säilyttää erityisesti koske tuksen ihmiseen ja luontoon, sillä ilman niitä mikään ei ole hänen mielestään mahdollista. Toiselle asteelle pidennettävää oppivelvollisuutta Kivi saari pitää järkevänä, koska monen nuoren koulutus polku tyssää jo peruskouluun – hallitusohjelmassa tähän ongel maan tartutaan. Kivisaaren mielestä elämän kenties suurin viisaus on Kari Hotakaisen sanoissa: “Älä kato ittees, kato taivasta”. Kivisaaren elämänfilosofian mukaan jokainen päivä on elämän tärkein päivä. – Mitä aiemmin ja mitä voimakkaammin päästään kiin ni lapsen ja nuoren haasteisiin ja vaikeuksiin, sitä parem mat mahdollisuudet on siihen, että nuoren ihmisen polku vahvistuu, hän toteaa. myös työ paikallisella tasolla jatkuu. Varhaisen puut tumisen näkökulma on hänen mielestään tärkeä, sillä elä mänpolku lähtee jo varhaiskasvatuksesta ja peruskoulusta. Kansanedustajuudesta Kivisaari on hyvillä ja innostu neilla mielillä. Osaamista on kertynyt myös kulttuurilautakunnasta ja kilpaurheilutaustan myötä. Nopean perehdytyksen ja käytännön järjes telyjen jälkeen pääsee jo töihin. Kivisaari jatkaa Seinäjoen kaupunginvaltuutettuna, mutta puheenjohtajuudestaan hän on luopunut
16 12.7.2019 Ilmiöt Yhä useampi matkustaa ilmastosyistä lomallaan maata pitkin lentäminen alkaa ahdistaa Kun TeksTi: Pekka Pohjolainen Pix ab ay
Elämäntapaa voi kuitenkin muuttaa ja oppia nauttimaan arjesta enemmän. Viimeistään kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n viime syksynä julkaistu raportti herätti monet pohtimaan omaa panostaan talkoissa. Ruotsissa puhu taan jo ”flyg skamista”, lentohäpeästä. Vielä joitakin vuosikymmeniä harva edes haaveili lomailusta kaukomailla. Esimerkiksi lentokoneen jättämä vesihöyry, typen oksidit ja aerosolit kuormittavat ilmastoa jopa neljä kertaa enemmän kuin pelkät hiilidioksidipäästöt. Kaikista ihmiskunnan hiilidioksipäästöistä lentomatkustamisen suorien päästöjen arvioidaan olevan noin kaksi prosenttia, mutta lentomatkustajien määrän odotetaan tuplaantuvan seuraavan 20 vuoden aikana. Tuolloin halpalentoyhtiöt olivat jo tehneet lentämisestä halpaa ja matkailusta pikashoppailua. Ilmasilta Helsinki-Vantaaltakin vie näppärästi Thaimaan aurinkorannoille tai ostoksille Persianlahden luksuskaupunkeihin. Kalmarin mukaan asennemuutos näkyy siinäkin, että kaikki eivät kehtaa enää ladata kuvia lentokentiltä sosiaaliseen me diaan. kalmari myöntää, että lentämisestä luopumiseen liittyy myös tuskaa. Kalmari ymmärtää myös niitä, jotka lentävät lomallaan Dubaihin tai Thaimaan palmurannoille ja laskevat pennosiaan ja lyhyitä lomaviikkojaan. Tänä kesänä lentämisen välttely näkyy selvästi myös Kalmarin omassa tuttavapiirissä. Aluksi se on luopumista, mutta tavallaan se on myös jonkun asian löytämistä tilalle. Talviurheilun ystävien ilmastoverkoston POW Finlandin hallituksessa istuvan Kalmarin mukaan edelläkävijäjoukko on havahtunut lentämisen haittoihin todella vahvasti. 12.7.2019 17 Sh utt ers to ck Olipa kerran aika, kun lomalla teltta ja lapset ahdet tiin autoon ja suunta otettiin kohti Kilpisjärveä, Yyteriä tai Kolia. Lentämisen haitallisuus ei liity pelkästään hiilidioksidipäästöihin, jotka laivamatkailussa voivat olla jopa lentomatkustamista pahemmat. Lentämisen haitallisuus ei liity pelkästään hiilidioksidipäästöihin: lentokoneiden jättövanoista muodostuu niin sanottuja cirruseli untuvapilviä, jotka estävät lämpösäteilyä pakenemasta takaisin avaruuteen.. Lentokoneiden jättövanoista muodostuu myös niin sanottuja cirruseli untuvapilviä, jotka estävät lämpösäteilyä pakenemasta takaisin avaruuteen. Vastuulliseen matkailuun erikoistunut toimittaja Heidi Kalmari aloitti omalta osaltaan lentomatkailun alasajon jo vuosikymmen sitten. – Näitä maata pitkin reissaajia on sekä yksittäisinä että perheiden kanssa ihan sel keästi enemmän. – Ennen oli tottunut siihen ajatukseen, että haaveili tosi paljon esimerkiksi matkoista, mutta nyt minusta tuntuu että haaveilen muistakin asioista. Nykyisin halvan lennon ja passelin hotellin voi etsiä kätevästi itse netistä. Yhä useampi ilmastoherännyt on päätynyt lentomatkustamisen vähentämiseen. Lentomatkailulla on kuitenkin varjopuolensa, hiilenmusta ilmastojälki
Lentopäästöjen edessä kansalaistensa va paaseen liikkuvuuteen nojaavan unionin kin kädet ovat loppuneet. Tänä kesänä Euroopan kentiltä nousee lähes 34 000 matkustajakonetta, mikä on tähänastinen ennätys. Ulkomaan lomamatkojen määrä kasvoi 15–74vuotiailla 77 prosenttia vuosina 2007–2017. Jossain määrin lentoliikenteen kasvun päästöjä on sentään kompensoinut konei den polttoainetalouden paraneminen. Sh utt ers to ck Pixabay. 4 000 000 000 3 000 000 000 2 000 000 000 1 000 000 000 500 000 000 23 % 27 % 34 % 2 % 9 % 16 % 22 % 44 % Aasia ja Tyynimeri Eurooppa Afrikka Latinalainen Amerikka ja Karibia PohjoisAmerikka Lähi-Itä 4 % 6 % 5 % 8 % Hän muistuttaa, että etujoukon pe rässä tulee joukko, joka muuttaa tapojaan pikku hiljaa. Sähköllä lentämisen mahdollisuudet kin ovat rajalliset. Perheelliselle matkustustapa ei kuitenkaan ole aina helpoin. Nykyinen ja näköpiirissä olevakaan akkuteknologia ei mahdollista tehokasta lentämistä suurilla koneilla. Lentomatkustajat 2017 Lentomatkustajat 2037 Junalla matkustaessa matka on osa elämystä, kuten Bernina Express -reitti Sveitsissä. Euroopan ilmatilas sa on jo hyvin ahdasta, ja Keski ja Länsi Euroopassa lentoja joudutaan tänä kesänä rajoittamaan. Laajamittaiseen käyttöön liittyy mui takin pulmia raakaaineen saatavuudesta logistiikkaan. 18 12.7.2019 Lentomatkustajien määrä maanosittain vuosina 2017 ja 2037 (ennuste) Tänä kesänä Euroopan kentiltä nousee lähes 34 000 matkustajakonetta, mikä on tähänastinen ennätys. Uusiutuviakin lentopolttoaineita on jo saatavilla, mutta hinta on vielä 3–4ker tainen fossiilisiin polttoaineisiin verrattu na. Suomalaistenkin matkustami nen erityisesti ulko maille on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aika na run saasti. Kaikkien ei tarvitse olla liikkeellä heti. Suomen ja Espanjan Mala gan väliä lentävät koneetkin joutuvat kier tämään ItäEuroopan kautta. Ny kyisten lentokoneiden polttoaineen tarve ja hiilidioksidipäästöt yhtä matkustajakilo metriä kohden ovat vähentyneet yli 80 pro senttia 1960luvun koneisiin verrattuna. LentomatkaiLua kasvattaa lähitulevaisuu dessa muun muassa Aasian kehittyvien talouk sien vaurastuva keskiluokka. Prosentit ovat alueen osuus vuosien 2017 ja 2037 lentoliikenteestä. euroopan unioni esiintyy mielellään ilmasto politiikassa edistyksen airuena. – Voihan olla, että ne, jotka lentävät Du baihin saattavat jättää jo vuodessa jonkin matkan väliin ja mennäkin kesällä mökille
Kalmari myöntää, että lapset kyselevät välillä, miksi kaverien perheissä lennetään. Perheelliselle matkustustapa ei ole helpoin. 12.7.2019 19 Alan edelläkävijämaa Norja aikoo kuitenkin tehdä matkustaja lentoja sähkölentokoneilla jo vuonna 2025 ja sähköistää koko maan sisäisen lentoliikenteen vuoteen 2040 mennessä. Vaihtoehto on kuitenkin tulossa, joskin vielä vuosien päässä. Kansainvälisen lentoliikenteen käyttämä polttoainekin on yhä verotonta. Sopimus ei sinänsä estäisi kero siinin verottamista, mutta poliittista tahtoa veron käyttöönottoon ei ole löytynyt. Tuskallisen hitaasti edennyt rata on yhä suunnittelupöydällä, mutta sen rakentaminen alkaa ehkä vielä tänä vuonna. n Lähteenä käytetty muun muassa Syken ja Sitran raporttia Lentomatkustuksen päästöt – Mistä lentoliikenteen päästöt syntyvät ja miten niitä voidaan vähentää. – Yöjunathan helpottavat sitä maata pitkin kulkemista. Myös Heidi Kalmari lähti perheineen kesäkuun lopulla puolentoista viikon interrail-reissulle Berliiniin. Veroa on vältelty esimerkiksi siirtymällä käyttämään naapurimaiden lentokenttiä. Lentomatkustamisesta voi yrittää tehdä kalliimpaa valitsemalla halpalentoyhtiön sijasta jonkin muun, toiminnassaan ehkä ilmastovastuullisemman yhtiön. Enkä halua kaan sanoa siihen, että toiset tekisivät väärin. Vaihtoehtoiset Maata pitkin -matkamessut ovat saaneet hurjan suo sion ja interrail-matkailu näyttää tekevän vahvaa paluuta. – Kyllä he pähkäilevät sitä, miksi me olemme tiukempia siinä, kun toiset perheet eivät ajattele sitä asiaa. Rautateitse Suomesta pääsee suoraan vain Venäjälle. Menet tely perustuu vuonna 1944 tehtyyn Chicagon lentoliikennesopimukseen. Valmistuessaan 900 kilometrin mittainen Rail Baltica veisi junamatkailijan Tallinnasta Varsovaan alle neljässä tunnissa. Baltian läpi ei ole ollut junayhteyttä vuosikymmeniin, mutta tällä tietoa vuonna 2026 valmistuva Rail Baltica korjaa tilanteen. Yritän vaan sanoa, että meille se on tärkeä juttu ja toiset tekevät omalla tavallaan. Myös Suomessa ilmailupolttoaineet ovat yhä verottomia huvi-ilmailua lukuun ottamatta. LentoLiikenteen rajoittaminen poliittisin toimin ei globaalissa maailmassa ole helppoa. Kun öitä voi käyttää matkustamiseen, säästää majoituskustannuksissa ja pääsee siirtymään eteenpäin. Kivas ti on otsikoita näkynytkin, että niihin panostetaan ja niitä yhteyksiä tarjotaan lisää. keski-euroopassa suurten kaupunkien väliset yhteydet on helppo korvata junilla, mutta Itämeren perukoilla sijaitsevassa Suomessa mahdollisuudet ovat rajalliset. vesihöyry, typen oksidit ja aerosoLit Co 2. Jos lentomatkustamista ei voi lopettaa kokonaan, sitä voi ehkä vähentää. Kohteen voi valita lähempää ja suosia suoria lentoja. Heidi kaLmarin mielestä muutosta kannattaisi ehkä lähteä hakemaan investoimalla raideyhteyksiin. Lentolippujen verottamisella on ollut sivu vaikutuksia, joiden vuoksi päätöksiä on jouduttu myöhemmin perumaan. Näin saataisiin karsittua varsinkin lyhyitä lentoja. Lentoverotus pitäisi saada oikealle tasolle suhteessa junamatkailuun. Lentokoneen jälkeensä jättämät kuormittavat ilmastoa jopa neljä kertaa enemmän kuin pelkät hiilidioksidipäästöt. Kalmari laittaisi lisää painetta päättäjille, jotta myös lentoverotus saataisiin oikeal le tasolle suhteessa junamatkailuun. Facebookiin perustetussa Maata pitkin matkustavat -ryhmässä on jo noin 14 000 jäsentä. – Ja junamatkailu olisi sitten taas edullisempaa ja helpompi valinta niillekin, joilla ei ole niin paljon rahaa. kuLuttaja voi kuitenkin omilla ratkaisullaan vaikuttaa silloinkin, kun poliitikot ja rahamaailma haraavat vastaan tai reagoivat hitaasti. Muualle Eurooppaan on matkustettava käytännössä yhä Ruotsin kautta
Ra ah en se utu ku nn an ku va pa nk ki / An ne kris tiin a Tu ov in en. 20 12.7.2019 Ilmiöt Suomenmaa kysyi keskustan kansanedustajilta, mitä kesäisessä Suomessa kannattaa nähdä, kuulla ja kokea. Suven viettoon tuli vinkkejä laidasta laitaan. MarjaMetsään vai runoiltaan. TeksTi: Olga Oinas-Panuma Langin kauppahuone sijaitsee Pekkatorilla, puu-Raahen sydämessä
12.7.2019 21 MarjaMetsään vai runoiltaan. Samalla voi käydä testaamassa vastavalmistunutta keilahallia ja pelaamassa kierroksen täysimittaisella golfkentällä. Lapset voi laittaa kiipeilemään eläinpuiston kupeeseen sijoittuvaan Flow Parkiin. Suojaisan rannikon syleilyssä komeilee vanha Raahe idyllisine puutaloineen ja tarinoineen, joiden kuulemista varten suosittelen ottamaan mamsellinpukuisen matkailuoppaan tai lataamaan puhelimeen Glopas-opassovelluksen. Mikko savoLa Kesällä kannattaa ehdottomasti mennä Ähtäriin katsomaan pandoja Lumia ja Pyryä. Raahen seutukunnan kuvapankki / Henri Ylikulju Shutterstock Maria Seppälä. Ähtärissä viihtyy useammankin päivän. Hanna-Leena MattiLa Kannattaa visiteerata 370 vuotta täyttävässä Raahessa. Yksi hieno kohde, jota mielelläni suosittelen ja joka sopii hyvin myös lyhyille päiväretkille, on Pyhä-Luoston kansallispuisto. Markus LoHi Suosittelen nauttimaan Suomen hienosta luonnosta retkeillen vaikkapa jossakin kansallispuistoistamme. Historiakävelyn jälkeen kannattaa nauttia lounas tai päiväkahvit Pekkatorin kupeessa sijaitsevalla Langin kauppahuoneella, joka on entisöinnin mestarinäyte ja aikamatka 1800-luvun rakentamiseen. Siellä sijaitsee myös Suomen suurin 220 metriä syvä Isokuru, joka on kertakaikkisen hieno
mikko kinnunen Suosittelen kotikuntani Reisjärvi-päiviä 12.–21. heinäkuuta. 12.7.2019 23 Petri Honkonen Kyyjärvellä on 14. Esityksiä on sekä Pohjois-Karjalan että PohjoisSavon puolella. Samoin Jukolan Viesti on ehdoton alkukesän kohokohta, jossa käyn joka vuosi. Siellä on tavattavissa yllät täviä keskustalaisia poliitikkoja ja kesäteatteriesitys. Luonnossa mieli lepää. ari torniainen Itselläni Juuret Lappeella -kotiseutujuhla kuuluu ehdottomasti kesän vakiotapahtumiin. Kesätapahtumista minulle jokakesäinen ykkö nen on Suviseurat, jotka tänä kesänä pidetään Muhoksella. Pa ulu Ås trö m Pekka aittakumPu Minulle tärkeitä ovat luontokohteet ja niistä erityisesti Karhun kierroksen maisemat Kuusamossa, Inkonnokan merenranta Haukiputaalla ja Koitelinkosken näkymät kotikulmillani Kiimingissä. heinäkuuta järjestettävää runoiltaa Runo kivenpuistossa sekä Reisjärven kunnan ja seurakunnan 150-vuotisjuhlatilaisuuksia sunnuntaina 21. Toinen paikka, jossa on ehdottomasti käytävä, on Outokummun Vanha Kaivos. Hanna Huttunen Minun suositukseni on Maarianvaaran kesäteatteri, joka on kaavilainen kiertävä ammattiteatteri. Toivon ehtiväni myös marjametsään, josta hyötyy sekä terveys että talous. Lisäksi monet kesäteatterit kuuluvat kesämenoihin. Shutterstock Jkko / Wikimedia Commons Kesäteatteri Kuuluu suomen Kesään.. Sinne ovat kaikki tervetulleita, eikä pääsymaksua ole. heinäkuuta, mutta erityisesti suosittelen tiistaiiltana 16. heinäkuuta Petrin Kesäkarkelot HET-kesäteatte rissa
– Lääkärin opinnot tuntuivat liian pitkiltä, mutta kätilön työssä olisi samanlaista itsenäisyyttä ja ratkai sukeskeisyyttä, Mynttinen muistelee puntarointejaan. Tytär kin halusi hoitoalalle. Synnyttäjä on etukäteen täyttänyt synnytystoive lomakkeen. 24 12.7.2019 Maritta Mynttisen äiti työskenteli apuhoitajana. Mynttinen tapaa raskaana olevia varhaisraskauden ultraäänitutkimuksen yhteydessä, raskauteen liitty vien päivystyksellisien asioiden vuoksi ja synnytyksen yhteydessä. TeksTi ja henkilökuva: Päivi venTo Elämä Kätilö Maritta Mynttinen sanoo herkistyvänsä edelleen, kun vauva on ponnistettu maailmaan Syntymässä mukana Shutterstock. Äidistä tämä oli mukava juttu, mutta hän antoi neuvon. – Luet sitten pidemmälle kuin minä, äiti sanoi. – Synnytyssalissa pyritään siihen, että luonto hoitaa asian, mutta me annamme synnyttävälle kaiken mah dollisen tuen, mitä hän tarvitsee, Mynttinen kuvailee
Siinä hetkessä raskaus todellistuu. – Kun kerron ammattini, usein siihen tokaistaan: ihana ammatti, näet vauvoja, Mynttinen hymyilee. Synnytysosasto on yleensä täynnä iloa ja valoa, täyttyneitä odotuksia. Synnytysosastolla niitä vauvoja näkee, mutta koko ajan määrä vähenee. – Se oli sellainen itselleen näyttämisen paikka, Mynttinen toteaa. Kuollut vauva synnytetään alakautta. Hän paljastaa, että uudet haasteet työelämässä kiinnostaisivat. 12.7.2019 25 – Kyllä siinä aina herkistyn minäkin, kun seuraan, kuinka vanhemmat näkevät ensimmäistä kertaa odottamansa lapsen. – Joskus olen miettinyt, että pitäisi opiskella arabian kieltä, onneksi tulkkausapua on ollut saatavilla. Sellaisen Mynttinen kohtasi ensimmäi sen kerran kätilöopiskelijana ensimmäisessä harjoit telujaksossa, äiti oli hänen ensimmäinen asiakkaan sa. Mitä kaipaisit kätilöajoista, jos vaihtaisit pois synnytys osastolta. Joissakin tapauksissa odotus on voinut kestää useitakin vuosia ja lapsettomuushoidot ovat rytmittäneet elämää. Samalla kun synnytys etenee, tehdään surutyötä. – Maahanmuuttajia on monista eri maista, kuka mistäkin syystä; opiskelijoita, töihin tulleita, suo ma laiseen rakastuneita, pakolaisia, Mynttinen taustoittaa. Opiskelu onkin Mynttisellä tuoreessa muistissa, sillä hän valmistui ItäSuomen yliopistosta viime vuonna terveystieteiden maisteriksi. Vesisynnytys kiinnostaa monia. Monesti vanhem milla on aavistus siitä, että kaikki ei ole hyvin. – Vauvan syntymän hetkeä: äidin helpotusta, kun synnytys on ohitse, vauvan ensimmäistä katsetta, henkäystä ja itkua. Synnytyssalissa pyritään siihen, että luonto hoitaa asian. AinA kaikki ei suju hyvin, tapahtuu esimerkiksi koh tukuolemia. – Toivon synnytysten määrän meillä lisääntyvän, onhan meillä tulossa upeat, uudet tilat käyttöön. Sa navalinta kertoo kaiken. Menetys konkre tisoituu hetkeen, kun vanhemmat pitävät menehty nyttä vauvaa lähellään. Nykyään tasaarvo näkyy tässäkin, Mynttinen nauraa. – Ennen naiset kertoivat synnytys ja miehet ar meijatarinoita. Shutterstock. Maritta Mynttinen esittelee uudella synnytysosastolla upouusia välineitä kuten ammetta. Eri kulttuureista tulevien synnyttäjien kanssa on pärjätty hyvin. Mynttinen kuvailee tekevänsä aurinkoista työtä. – Vauvan potkuja on seurattava. Tapaus vaikutti niin, että hän teki lopputyönsä aihees ta ”kuollut vastasyntynyt kätilön kokemana”. Ilman maahan muuttajia Mikkelissä kin synnytysluvut olisivat vielä nykyistä pienemmät. Uuden elä män tuomaa riemua. Kätilöllekin mieleenjääviä hetkiä on, kun vanhemmat näkevät tulevan lapsensa ensimmäistä kertaa ultraäänikuvasta. Vapaallakin kätilö kuulee synnytystarinoita niin äideil tä kuin isiltä. Toinen mieleenpainuva hetki on, kun ultraääntä tehdessäni vanhemmat ensimmäis tä kertaa näkevät tulevan lapsensa
– Keskusta haastaa suomalaisen yhteiskunnan eri toimijat istuttamaan ensi kesänä kymmenen miljoonaa puuta uutta metsää, Sipilä julisti. Apollon Tietäjät 26 12.7.2019 Kuluneen viikon maanantaina astuivat taas kerran tuhannet nuorukaiset suorittamaan kansalaisvelvollisuuttaan eli varusmiespalvelusta. – Tsemppiä kaikille palveluksen aloittaville, ministeri toivotti päivityksessään. Kotimaisen kinkun lisäksi ruoassa käytetään esimerkiksi saksalaista lihaa. Junapastat maistuisivat nimittäin vain harvoille, jos Kärnä nautiskelisi viereisessä pöydässä herkkupurilaistaan. Junan ravintolavaunussa pasta carbonaraa tilannut kansanedustaja nosti sosiaalisessa mediassa metelin, kun ei ollut saanut tietoa siitä, mistä maasta annoksen liha on peräisin. Mitä tuumasivat vihreät. Ruoanlaittoa harrastava Kärnä on esitellyt Facebookissa esimerkiksi gurppaburgeria, joka valmistetaan poron vatsapeitteisiin kääritystä, suolaisesta, rasvaisesta ja kotasavustetusta jauhelihasta. Kansanedustaja ja upseeri evp. II/19 kotiutuu sekin joskus! Ehkä..... Siksi tarvitsemme systeemitason ratkaisuja, joiden avulla metsät saadaan nopeasti kasvuun, vihreiden ex-kansanedustaja Antero Vartia tviittasi ja sai viestilleen sadoittain tykkäyksiä vihertävältä twitteryleisöltä. Se on nimittäin aivan oikeasti todella mukavaa aikaa elämässä, Kärnä muistutti. Avaus sai kovaa kritiikkiä vihreiden suunnasta. Uunituore puolustusministeri Antti Kaikkonen valoi uskoa armeijataipaleelle julkaisemalla Facebookissa nostalgiahenkisiä kuvia omalta varusmiesajaltaan. Juha Sipilä vaati maaliskuussa ripeitä tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. – Kuten sotilaspassistani näette, se loppuu joskus. – Saattavat intissä väittää, ettei II/19 kotiudu koskaan, mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa, Kaikkonen lohkaisee. Se voisi aiheuttaa ikävän loven ravintolavaunun myyntituloihin. Saa nähdä, varautuuko ruoanlaittoa harrastava Kärnä seuraavaan junamatkaansa omin eväin. II/19 kotiutuu sittenkin! TeksTi: RisTo Luodonpää, samuLi nissiLä. Ville Niinistö vaati keskustaa lopettamaan kaksilla rattailla ajamisen, puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Miikka Keränen pani vielä paremmaksi: – Ettehän yritä viherpestä ilmastotavoitteitanne hyväksikäyttämällä lasten ja nuorten ilmastoahdistusta, kiitos. Suomalaista ruokaa rakastava kulinaristi törmäsi kuitenkin viime viikolla ongelmaan. – Tuota eliittiyksikköä ei enää ole, mutta toivotan kaikille onnea ja menestystä. Miehet ja naiset ympäri Suomen varuskuntien saivat rohkaisevia viestejä myös varhaiseen keski-ikään ehtineiltä maanpuolustushenkisiltä keskustavaikuttajilta. Valtion junayhtiö huomasi äläkän ja kiiruhti vastaamaan, että lihan alkuperä vaihtelee saatavuuden mukaan. Tosin pienellä varauksella. – Päästöjen vähentäminen on tärkeintä, mutta niin kauan kuin päästöjä yhä syntyy, meidän tulisi myös istuttaa puita. Sen verran voisi olla selkärankaa, Keränen totesi. Yle uutisoi viime viikolla, että miljardien puiden istuttaminen ympäri maailman on merkittävin ja helpoin tapa torjua ilmastonmuutosta. Kotiutumisen suhteen poliitikoilla riitti niin ikään lohdullista kerrottavaa tuoreelle saapumiserälle. Mikko Kärnä puolestaan haikaili 20 vuoden takaisia aikoja Kainuun Rajavartiostossa. Nauttikaa. Sotilaspassiaan somessa esitellyt Kärnä oli ministerin kanssa samoilla linjoilla
Tämä onkin osa-alue, josta olen ehkä eniten keskustassa huolissani juuri nyt. Meidän ei kannata väitellä siitä, mikä on tärkein syy keskustan alhaiselle kannatukselle ja heikolle vetovoimalle. Aki HintsAn elämänkerran lisäksi on vino pino joukkuepeliohjeita ja -teorioita siitä, miten yhteistyö, jokaisen oma rooli ja erilaisten ominaisuuksien sopiva painotus on tie menestykseen. Tiedämme ja tunnistamme sen kaikki. Jostain syystä meille on pesiytynyt kulttuuri, jossa kaikista rujoimmin toisesta keskustalaisesta sanovalle taputetaan eniten. Näitä arvioita ja ajatuksia kokoamme puolueen uudistustyötä varten. Osa ruokkii ikävän kierrettä myös julkisuuden kautta. Keskustan sisäisen keskustelun puheenvuoroissa peräänkuulutetaan usein aivan oikein moniäänisyyttä. Hyvinvoiva keskusta on vetovoimainen Riikka Pirkkalainen puoluesihteeri. Itse silti oudoksun ajatusta, että kansanliikkeen kohtalo jätettäisiin vain yhden ihmisen harteille. Noissa tilaisuuksissa pyritään puhuttelemaan myös kannattajia puolueen jäsenistön ulkopuolella. kyLLä me siinä suomalaisten puhuttamisessa ja saavuttamisessa vielä onnistumme. Kipakkaakin keskustelua käyvä, mutta yhtenäinen porukka tuntuu vetovoimaiselta myös ulospäin. Keskustan kannatus on syväkierteessä, joka ei todennäköisesti oikene nopeasti. Osaksi syy on politiikasta, osaksi henkilöistä, osaksi mielikuvista, osaksi heikosta poliittisjärjestöllisestä toiminnasta, osaksi toisten puolueiden meitä paremmasta onnistumisesta. Tällä välin meidän on opittava myös se, millainen toimintaja keskustelukulttuuri tekee meistä vetovoimaisen. Jos ja kun menestys on vain hyvinvoinnin sivutuote, meidän on opittava ensimmäiseksi voimaan hyvin yhdessä. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että kukaan meistä voi ryhtyä tuomaroimaan olevansa vain itse oikeassa. Kesäkuussa kaikille jäsenille lähti kysely, jossa kysyttiin keskustan politiikan ja toiminnan painotuksista. Ensimmäinen vaihe uudistustyöstä on jo takana. 12.7.2019 27 Puheenvuoro Luin viime vuoden puolella edesmenneestä formulalääkäristä Aki Hintsasta kirjoitetun kirjan ”Voittamisen anatomia”. On vain hyväksyttävä, että se vie aikaa. Keskusta 2030 -ohjelma määrittää politiikkaamme ja toimintaamme alkavalle vuosikymmenelle. Jokaisen analyysi nykytilasta, tulkinta aatteesta ja arvio tulevasta ovat yhtä tärkeitä. Sen keskeisenä opetuksena mieleeni jäi, että menestys on vain hyvinvoinnin sivutuote. Seuraava vaihe uudistustyötä toteutuu elosyyskuussa puheenjohtajakierroksen yhteydessä. Syitä on kokonainen kimppu, joka on kumuloitunut negatiiviseksi noidankehäksi. Keskusta on ehkä koko historiansa pahimmassa kriisissä. On totta, että politiikka on yhä henkilökeskeisempää, jossa keskeisten toimijoiden henkilökohtainen suosio antaa suuntaa myös puolueiden kannatukselle. Samalla tavalla puolueen tilanne ei ole vain yhdestä yksittäisestä asiasta kiinni. Moniäänisyys tarkoittaa käytännössä myös sitä, että kaveria tuetaan tiukimmallakin hetkellä. Kevään puoluevaltuusto nuotitti uudistustyön aina Vantaan puoluekokoukseen asti. Uuteen puheenjohtajaan liitetään valtavat odotukset suunnan kääntämisestä
Edellisen kerran Hauhia oli mukana päätök senteossa vuosina 1978–1994. Ammattiyhdistysaktiivia tultiin kysymään kuntapolitiikkaan ja näin keskusta oli saanut yhden vahvan naisen lisää. – Tältä kulmakunnaltahan ei ole junayhteyttä Helsinkiin. Vuosia Hauhia pystyi viettämään kesät rauhassa ”työleirillään” Länsikylänjärven rannalla, mutta viime kunta vaaleista uudelleen käynnistynyt kuntapäättäjän rooli sotki kuvion. TeksTi ja kuva: Päivi venTo Rantaradan rakentaja Ritva Hauhia Ritva Hauhia lähti politiikkaan 20 vuoden tauon jälkeen ja lobbaa nyt junayhteyttä Kymenlaaksoon. Nopean junayhteyden ansiosta ihmiset pys tyvät käymään töissä pääkaupunkiseudulla, mut ta asumaan täällä Tervasaaressa, josta saa meren rantaasunnon keskeltä kaupunkia Helsingin yksiön hinnalla. – Jos olet eri mieltä kuin ryhmä, niin tuot vaan sen esiin ryhmäkokouksessa ennen valtuustoa. – Kyllä tuli niin hyvä mieli tuosta viestistä. – Tämä ratahanke on meille Kymenlaaksossa kohtalonkysymys, se toisi vetovoimaa ja pitovoi maa. Kyllähän täältä on päästävä paremmin liikkeelle! RataHanketta Hauhia esitteli viime eduskunta kaudella silloiselle elinkeinoministerille Mika Lintilälle. Tämä tee tättää töitä, sillä tuulesta tempaaminen olisi helpompaa. – Siihen aikaan minua puhutteli keskustassa erityisesti puoleen ajama kodinhoidontuki. Jos junalla haluat matkustaa, niin on ensin mentävä 60 kilometriä Kouvolaan. entiSenä ammattiyhdistysihmisenä hän ei ihme tellyt yhtään sitä raivoa, joka kohdistui pääminis teri Juha Sipilään tämän mentyä kävelemään ammatti yhdistysliikkeen yli sitä kuuntelematta. Hän ei peittele innostustaan ja selittää, kuinka tärkeä raideyhteys olisi huipputulosta tahkoavien Hami nan ja Kotkan satamien välillä. HauHia on ollut liikkeellepanevia voimia esityk sissä saada itäinen rantarata välille Helsinki– Porvoo– Kotka–Hamina. Hän kuvitteli, ettei enää palaisi valtuustosaliin, kunnes kuntavaa lien ehdokashankinnan tuoksinassa Haminan kunnal lisjärjestön puheenjohtaja Jouko Yläjääski otti yhteyttä. Yläjääsken sinnikkyys palkittiin ja Hauhia taipui. Siitä lähti Sipilän ja sitä kautta keskustan alamäki, Hauhia näkee. Seuraavaksi Hauhia näyttää Suomen karttaa, johon itäinen rantarata on piirrettynä. Nykyään Hauhia pitää keskustan suurena plus sana sitä, että jokainen yksilö saa ajatella itsenäi sesti ja tuoda ajatuksensa julki. SeitSemän vuotta perushoitajan työstä eläkkeel lä ollut Hauhia seuraa tarkasti päivän politiikkaa sekä keskustan liikkeitä poliittisella kentällä. Vuonna 1978 hän perusti Haminaan Superin paikallisosaston. Hauhialla on periaate: jos esittää mielipitei tä, niille on oltava hyvät perustelut. 28 12.7.2019 Keskustan kasvot Ritva HauHia ajaa haastattelua varten mökiltään Pyhtäältä kotiinsa Haminaan. Hauhia sai itsekin kentältä hoitotyötä tekeviltä tulenkatkuisia kirjeitä. – Nokkapokka ayväen kanssa! Ajattelin silloin, että voi hyvää päivää. Nyt hän kaivaa sähköpostista keskus tan puoluesihteeri Riikka Pirkkalaiselta kesä kuussa saamansa sähköpostin, jossa tämä kertoo ratahankkeen kuuluvan lisätalousarvion piiriin
12.7.2019 29 Ratahanke on Kymenlaaksolle kohtalonkysymys. Keskustan alamäki lähti kahnauksesta ay-liikkeen kanssa, Ritva Hauhia sanoo.
KesKustan Etelä-Pohjanmaan piiri on puolueen toiseksi suurin piirijärjestö. Hänen on uskallettava myöntää tehdyt virheet ja aloitettava heti alkuun korvaavat liikkeet. Mauri Moilanen Oulu Kun olen osallistunut veteraanien hyväksi tapahtuvaan lipaskeräykseen, niin hyvin monet henkilöt ovat todenneet, että kyllä valtion taholta tulisi veteraanien hoito järjestää hyvin. Koko Suomen asian on oltava keskeisesti mielessä joka päivä. Meidän pitää huolehtia noin kymmenentuhannen veteraa nin hyvästä fyysisestä, henkisestä ja hengellisestäkin hoidosta. Yhteinen päätöksemme lähteä mukaan hallitukseen kertoo edelleen halustamme kantaa vastuuta koko Suomesta. Puheenjohtajan, joka uskaltaa laittaa itsensä likoon ja haastaa muut puolueet ja myös oman puolueen linjan, jos näyttää siltä, että siinä on kansan mielestä korjattavaa. Puheenjohtaja on keulakuva, jonka mukana puolueen kannatus nousee tai laskee. Uudella puheenjohtajalla on vahva suunnannäyttäjän rooli siinä, että keskustan kädenjälki näkyy toteutetussa politiikassa. Hyvä esiintymiskyky mediassa on tärkeä ominaisuus. Nyt on viimeinen hetki saada kannatus nousuun, eikä se onnistu ilman linjanmuutosta. Paavo Närvänen Pirkanmaa Keskusta tarvitsee karismaattisen johtajan Veteraanien arvostus huipussa Shutterstock. Kesä on täynnä tapahtumia, joihin puheenjohtajaehdokkaat ovat tervetulleita. Kynnyskysymyksemme olivat vahvasti aluepoliittisia ja yrittäjyyttä tukevia. Monet ovat myös todenneet, kuinka isät ja isoisät ovat puolustaneet Suomea ja vapauttamme ylivoimaista vihollista vastaan. Se onnistuu vain vahvan, karismaattisen ja kansan syviä rivejä tulkitsevan puhujan toimesta. On ollut mieluista todeta, kuinka kaikki nuorisosta alkaen ovat suh tautuneet myönteisesti keräyksen toteuttamiseen. Puheenjohtajan ominaisuuksista on löydyttävä jämäkkyyttä ja kokemusta, mutta myös uudistusmielisyyttä. Esko Lehtimäki Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Teuva Pasi Kivisaari kansanedustaja Seinäjoki Mikko Savola kansanedustaja Ähtäri Etelä-Pohjanmaalla on paljon sananvaltaa keskustan puheenjohtajakisassa nyt jos KosKaan keskusta tarvitsee karismaattisen puheenjohtajan. Tunnen velvollisuutta välittää kansalaisten palautteen päättäville tahoille tiedoksi. Eduskuntaryhmän puheenjohtajana Antti Kaikkonen toimi tasapuolisesti, mutta määrätietoisesti sekä kenttää kuunnellen että kiertäen. Mitä yhtenäisemmin toimimme, sitä parempi sananvalta meillä eri asioissa on. Äänestäjät ovat kaikonneet ja heidät on saatava takaisin. Halutessamme voimme olla vahva vaikuttaja puolueemme sisällä. 30 12.7.2019 Mielipiteet KesKustan puheenjohtajakisa lähti toden teolla käyntiin molemmin puolin juhannusta, kun Antti Kaikkonen ja Katri Kulmuni ilmoit tautuivat tehtävään ehdokkaiksi. Puolueemme menestys eduskuntavaaleissa kertoo, että uudella puheenjohtajalla on suuri työ saada keskusta nousu-uralle ja takaisin kannatusmittausten kärkeen. Veteraanien iltahuuto -laulussa todetaan: kohta on poissa veljet. Rohkea, kansankieltä puhuva johtaja voi nostaa keskustan uudel leen loistoon. Puheenjohtajan saappaat tulevat täytettäviksi 7. Kunnallisvaaleihin on enää lyhyt aika. Kenttäväkemme on syytä saada hereille ja innostaa mukaan Kouvolan puoluekokoukseen täydellä edustuksella. He ovat sen ansainneet. Uskomme, että hänen johtamistapansa on se, mitä keskusta nyt tarvitsee. Joukkue on ensin saatava vahvak si ja vasta sitten voidaan haaveilla voitosta, näin mi nulle opetettiin aikoinaan valmentajakurssilla – ja uskon siihen yhä. syyskuuta järjestettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa Kouvolassa. Joukkoja on johdettava edestä jokaisena hetkenä ja kenttää kuunneltava herkällä korvalla
mielipiteet@suomenmaa.fi / Suomenmaa, mielipiteet, PL 52, 90100 Oulu 12.7.2019 31 Keskusta tarvitsee uuden alun puheenjohtajan KesKustassa kysellään, mitä pitäisi tehdä, että kannatus saataisiin nousuun. maatalous ylläpitää myös luonnon monimuotoisuutta. Kaikki pellot kasvaisivat tai istutettaisiin umpeen. Kuinkahan moni luonnonsuojelija tietää tämän. Hän on 37-vuotias alkiolaisuuden juurilla kasvanut maisteri Pohjanmaalta, keskustan vahvalta tukialueelta. Huoltovarmuuden takia Suomessa pitää olla omaa maataloutta. Puolueen ”vanhoilla patuilla” ei ollut tarvetta huolestua kannatuksesta, kun tiesivät jättävänsä forumin. Toiset puolueet voidaan mainita negatiivisessa mielessä, jos olemme ehdottoman erimielisiä. Taitavat median edustajat tekivät kepus ta syntipukin lähes joka asiaan. Pentti Mali keskustaveteraani Tervo Kepu sai hallitusohjelmaan lähes kaiken, mitä halusi.. Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle. Tämä käsitys on perusteellisesti väärä. Nyt tilanne on muuttunut. Asiallinen ja hillitysti esiintyvä poliitikko. Viime vaalikaudella tuudittauduttiin siihen, että kaikki rullaa entisellään. uudeKsi puheenjohtajaksi tarvitaan uusi, innos tava ja kokemusta omaava tuore kasvo, jonka taustat ovat kunnossa. Heistä hienoisena ennakkosuosikkina on puolustusministeri Antti Kaikkonen. Se sai hallitusohjelmaan lähes kaiken, mitä halusi. Puumala oli kolme edellistä kautta eduskunnassa, mutta tippui kevään shokkivaaleissa varasijalle. kulunut kasvo. Niinpä Juha Sipilä päätti erota. Vastaisku tuli kevään eduskuntavaaleissa: suurimpana vastuunkantajana keskusta kärsi historiallisen suuren vaalitappion. Jos muualla maail massa on levottomuuksia, ei ole mitenkään selvää, että ruokaa saadaan tuotua Suomeen. Hän on kyllä ollut puolueen uskollinen soturi, mutta monista eri syistä nyt jo ns. Maatalous ylläpitää kulttuurija perinnemaisemaa. Kepu voi hengittää vapaammin. Myöskään liian nuoria ja kokemattomia ehdokkaita ei tulisi valita puoluejohtajan suuriin saappaisiin. Tätäkö kaupunkilaiset todella haluavat. Rasitteena on taannoinen rikostuomio, myös monet perheelämän kriisit ovat olleet tavan takaa lööpeissä median riepoteltavana. Hän on toiminut aiemmin keskustanuorten puheenjohtajana ja keskustan varapuheenjohtajanakin omaten hyvän pohjan puolueen korkeimpaan tehtävään. Eikö ilmastotekoja voisi löytää jostain muualta kuin Suomen peltoja laidunalan tahallisesta pienentämisestä. Saari Keskustalaisten on aika jalkautua Varmasti jokainen keskustalainen saa joskus puolustella maataloustukia. Toivotan keskustalaisille ministereille onnea ja menestystä Suomen maatalouden tukena ja turvana. Mielipidesivuille tarvitaan erityisesti lyhyitä kirjoituksia. Uusi puheenjohtaja on määrä valita ylimääräisessä puoluekokouksessa syyskuussa. Kykypuolue veti kepua kölin alta jatkuvasti ja puolue sai kantaa raskaitten asioiden seuraukset. Nyt on aika vähitellen jalkautua maakuntiin, joissa kesäisin pidetään jos jonkinlaisia kissanristiäisiä. Ajatellaan Suomea ilman maataloutta. Nämä asiat ovat entistä ajankohtaisempia nyt, kun ilmastoaktivistit ryntäävät pottiputket heiluen metsittämään jokaisen joutomaan. Tämä on niin itsestään selvä asia, että siitä ei kannata oikeastaan edes keskustella. Siinä myllyssä moni pieni kansalainen koki jääneensä häviäjän osalle. Varsinkin nuorten kaupunkilaisten keskuudessa on vallalla sellainen käsitys, että kaikki ruoka voitaisiin ostaa maailmanmarkkinoilta. Vain satoja kilometrejä umpimetsää silmänkantamattomiin. Ei riitä, että joku puoluejohdosta jalkautuu piirien syys-ja kevätkokouksiin pitämään katsauksia. Sanon vielä kerran: jalkautukaa! Erkki J. Hän tulee vielä. Etenkin karjataloudella on luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä merkitys. Itse sana ’kulttuuri’ tarkoittaa alun perin viljelyä, maataloutta. Toivottavasti Tuomo Puumala on käytettävissä puheenjohtajavaalissa uutena alkiolaisen linjan kirkastajana. toistaiseKsi puheenjohtajaehdokkaiksi ilmoittautuneita on vielä vähän. Markku Karhunen rivijäsen Espoo Kauan eläköön maatalous! edelliNeN hallitus laittoi kovalla kädellä valtion taloutta kuntoon. Pelloilla ja pellonpientarella viihtyvät ruisrääkkä, kuovi ja kottarainen. Nuoret poliitikot aivan varmasti innostuvat tekemään aatteen hyväksi paljonkin. uudeN keskustan puheenjohtajan ei välttämättä tarvitse siirtyä hallituksen jäse neksi, tällöin jäisi aikaa enemmän kentän asioiden hoitoon ja puolueen linjan selventämiseen yleisölle. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia. Nyt on käytävä reipasta keskustelua keskustan puheenjohtajavaalia varten. Sellainen olisi kokkolalainen varakansanedustaja ja valtiosihteeri Tuomo Puumala. Vähitellen näivettyisivät myös kirkonkylät. Kaikkosen johdolla Keskusta ei nousisi kannatusalhosta. Puoluejohto ja eturivin poliitikot on saatava kierrolle kulmakuntiin, mikä on tilanne ja mitä aiotaan tehdä
Ilmoittautumiset 10.7. Piiritoimiston osoite: Rauhankatu 11, 13100 Hämeenlinna. Kokemus ja läheisten tuki puuttuu usealta kasvukeskuksen perheeltä. Laurille (puh. Mutta korjattavaa on omassakin toiminnassamme: monen paikallisyhdistyksen ja kunnallisjärjestön toiminnasta puuttuvat 30–40-vuotiaat, kiireisiä vuosia elävät aktiivit. Ratkaisevaa on se, että osallistujalle tulee olo siitä, että pystyy vaikuttamaan asioihin osallistumalla. Olen havainnut yhteiskunnassamme lapsivastaisia piirteitä. Keskustaveteraanit. Toivotamme kaikki tervetulleiksi viettämään yhteistä kesäpäivää ke 17.7. Mukana ke Esko Kiviranta. Pirkanmaa Piiritoimisto: Näsilinnankatu 23 A 1, 33210 Tampere, 040 767 3419, pirkanmaa@keskusta.fi, www. Paluu seuraavana päivänä klo 7.35. Teen paluun tälle kolumnipalstalle noin 7 vuoden tauon jälkeen, jolloin Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtajana sain kirjoittaa puolueperheemme lehteen. Laitilaan Palmusen tilalle (Potiveräjäntie 3, Laitila). Päijät-Häme Piiritoimisto: Käyntiosoite Hämeenkatu 9 A 5. Piiri järjestää bussikuljetuksen Kouvo lassa 7.9. 0400 864 604) tai Sirpalle (puh. Pirkanmaan Vesaiset: tmj Pilvi Kärkelä, Näsilinnankatu 23 a 1 33210 Tampere, p.0405895709, pilvi.karkela@ gmail.com. Sihteerit: kj:t ja py:t ilmoittakaa tulevat. Piiritoimisto on suljettuna henkilöstön lomien johdosta 24.6.–16.8. p. Varmistathan paikallaolomme aina ennen tuloasi. Myös mahdollisissa yhdistysten organisaatiomuutoksista johtuvissa edustajamuutoksissa pyydämme olemaan yhteydessä ennen puoluekokousta. 0400 864 604 lauri.palmunen@gmail.com) tai Sirpalle (puh. Milloin valitetaan lasten mukanaolosta normaaleissa tilanteissa vaikkapa ravintolassa tai matkanjärjestäjä mainostaa lapsivapaita hotelleja. Ylimääräisessä puoluekokouksessa edustusoikeus on niillä yhdistysten valitsemilla puoluekokousedustajilla, jotka valittiin kevään 2018 vuosikokouksissa eli ennen Sotkamon kokousta ellei yhdistys ole tämän jälkeen valinnut kokousedustajia uudestaan. Avoinna varmimmin ti klo 9.30–12 ja to klo 13–17, muina aikoina kannattaa soittaa etukäteen. Toivotamme kaikki tervetulleeksi syysristeilylle ma 23.9. Oikein lämmintä ja ren touttavaa kesää kaikille! Voit ottaa yhteyttä kesällä järjestötyöntekijä Petri Nyströmiin turku@keskusta.fi puh. Keskustanaisten Pirkanmaan piiri: tmj Kristiina Mäki-Välkkilä, Näsilinnankatu 23 a 1, 33210 Tampere. Lapset ovat yhteisen tulevaisuuden perusta ja lasten mukana olo erilaisissa tilanteissa myös julkisilla paikoilla on aivan luontevaa, vauvan itkuineen, uhmaikäisen vihotteluineen ja lapsen äänekkään hersyvän leikin ja ilon kanssa. Keskusta pelasti hallitusohjelman perhepolitiikan liialta vasemmistolaisviritykseltä. Sitovat ilmoittautumiset 6.9. Kiireellisissä asioissa yhteys suoraan pj Tuukka Liuhaan (myös iltaisin ja viikonloppuisin): 045 674 8077, tuukka@liuha.fi. Toisten perheiden kanssa toimiminen ja harrastaminen on tärkeä tukielementti monelle arjen ja yhteiskunnan paineista väsyvälle perheelle. Kun rakennamme uutta nousua, meidän on rakennettava toimintamme sellaiseksi, että siihen on helppo tulla, myös elämän kiireisimpiä vuosia eläville. Piiritoimiston käynti/postiosoite Linnankatu 21 B 35, 20100 Turku. Keskustassa tapahtuu 32 12.7.2019 Tähän alkuun kiitos Vesaisten järjestöväelle luottamuksesta! Aloitin Vesaisten Keskusliiton puheenjohtajana kesäkuussa. Ehdokkaiden tukiryhmiin ei ole vaikeaa saada väkeä, mutta puolueen järjestötoimintaan on. Osallistumismaksu 20 € peritään paikan päällä. Keskustaveteraanit. alustuksia, ruokailu noutopöydästä, kahvit, arpajaiset ja musiikkia. Tämän muuttaminen edellyttää aikamoisia uudistuksia. Etelä-Häme Piiritoimisto: Piirin tmj Markku Leppälahti puh. pidettävään yli määräiseen puoluekokoukseen. Nämä ovat vastenmielisiä ajattelumalleja. Tällaista yhteiskuntaa haluan olla rakentamassa. 0440 622 266). menn. Tänä päivänä lapsikeskeisellä toimintamallilla on alati enemmän kysyntää ja myös yhteiskunnallista tarvetta. pirkanmaankeskusta.fi. Sisältää buffetlounaan ruokajuomineen, pullakahvit sekä omaa ja laivan ohjelmaa. Ohjelmassa mm. Varsinais-Suomi Piiritoimisto: Piirin tmj Hanna Vuola 050 917 7000, Keskustanuorten tmj Linda Lähdeniemi 044 205 0244, Vesaisten piirin tmj Aino Piippo 0400 407 515, Turun Keskustan järjestötyöntekijä Petri Nyström 050 545 0779, Keskustanaisten pj Ilona Koivunalho 050 353 2236. Vaikuttamisen kokemus on tärkeä. Piiritoimisto Apila palvelee sopimuksen mukaan. Perheillä on vankka sijansa keskustalaisessa aateja ajatusmaailmassa. Lapset ovat Vesaisissa kaiken toiminnan keskiössä. 040 556 7262, kristiina.maki-valkkila@ keskusta.fi. 050 545 0779 tai piirin puheenjohtaja Satu Simeliukseen puh. Aloitetaan klo 11 ilmoittautumisella ja tikkakisalla. krs. Tapahtumat Pirkanmaalla: facebook.com/keskustapirkanmaalla ja Suomenmaan Keskustassa tapahtuu -nettipalsta: www.suomenmaa.fi. Meitä kaikkia tarvitaan! Petri Honkonen Vesaisten Keskusliiton puheenjohtaja Olen havainnut yhteiskunnassamme lapsivastaisia piirteitä. 040 759 0509, sari.kujanpaa@ keskusta.fi, Keskustanuorten tmj Emmi Mäkelä puh. 040 736 3290, markku. Maksu matkasta 6.9. pitkapaasi@keskusta.fi, kiitos. mennessä Laurille (lauri.palmunen@gmail.com, puh. Nuoret perheet asuvat usein kaukana isovanhemmista, suvusta ja muista tärkeistä turvaverkoista. Tämän tiedän omasta kokemuksestani. 040 356 5599. leppalahti@keskusta.fi, toimistosihteeri ja Keskustanaisten tmj Sari Kujanpää puh. Piirin tmj Jukka Sällinen 0400 930 483, Keskustanaisten PäijätHämeen piirin tmj Jaana Niemi 040 418 1150 ja Keskustanuorten tmj Emmi Mäkelä 050 303 6493. 050 303 6493, hame@ keskustanuoret.fi. Voit tarkistaa edustusoikeutesi Petri Nyströmiltä. Laiva on Viking Amorella, lähtö satamasta klo 8.45. Lisä tietoja Petri Nyström 050 545 0779. Hinnat: 1hlö A-hytti 33€/hlö, 2hlö A-hytti 28€, 1hlö B-hytti 30€, 2hlö B-hytti 26,50€, 1hlö pikkuB 28€. 0440 622 266). Suomen perhemyönteisin liike Puheenvuoro Uusimaa Kunnallisjärjestöt ja paikallis yhdistykset, muistattehan lähettää henkilöilmoitukset vuoden 2019 henkilövalinnoista Tuijalle, tuija. mennessä Sirpan tilille FI41 5316 0850 0055 78
Nahkurinkuja 2, Ahlainen. Vesaiset Pirkanmaan Vesaiset. Sääntömääräinen liittokokous 26.–27.10. Satakunnan Keskustanaiset 70 vuotta. Keskustanaiset Satakunnan Keskustanaiset 70 vuotta. Keskustelua vauhdittaa kaksi kirjaa: Anne Mattssonin Sylvi Kekkosen elämänkerta ja Johanna Venhon Ensimmäinen nainen – Sylvin tarina Kekkosen rinnalla. Tule mukaan ja ota ystäväsikin! Satakunnan Keskustanaiset 70 vuotta. klo 16, os. Keskustanaiset Vähänkyrön Keskustanaiset. Bussien noutoajat tarkentuvat kun saamme tarkempaa tietoa puoluekokouksen ohjelmasta ja sen aikataulusta. Perinteinen rantakalatapahtuma la 10.8. Paikalla puolueen vpj Hannakaisa Heikkinen ja ke Joonas Könttä. Varaamme lippuja Ahlaisten kesäteatterin esitykseen ”Kaikenkelin Kaikkonen” su 14.7. kerros, Kouvola; postiosoite Keskikatu 4, 45100 Kouvola. Omavastuuosuus 30 euroa, joka tulee maksaa Keskustanaisten tilille 12.7.mennessä. Etelä-Pohjanmaa Piiritoimisto. Kokouksen virallisten edustajien on ilmoittauduttava kokouspaikalla 26.10. 050 573 5353, toimistosihteeri Pia Högberg p. Järjestämme kesäretken 3–4.8 luonnon kauniiseen Hämeeseen, yövymme Aulangolla. Pyynikin kesäteatteriin! ”Tatun ja Patun Suomi 2019” 4.8. Reitti 2: Kyyjärvi – Karstula – Keuruu – Jyväskylä (Keljo?) – Muurame – Jämsä – Kuhmoinen – Vääksy – Kouvola. Piiri. Muista ilmoittaa mahd. Muistathan toimittaa s-postiosoitteesi satu.tietari@ keskusta.fi, niin tavoitamme sinut myös sähköisesti. Retki on avoin kaikille naisille ympäri maakunnan. Ollaan yhteydessä. fi. Sen jännittävät ja mukaansatempaavat tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun lopun Pariisiin, ja se pohjautuu Victor Hugon romaaniin. 040 559 8194. Makkaranpaisto alkaa klo 10 ja paistetaan 13–14 saakka, mehua tarjoilla myös. Avoinna sopimuksen mukaan. inkeri. 044 7514 256, e-mail. Käyntiosoite Keskuskatu 11 A 12, Seinäjoki. ruokarajoitus. 040 831 3775, sekä Keskustanuorten ja Vesaisten tmj Elina Suoranta p. Piiritoimisto Kemissä auki pääsääntöisesti joka päivä, mutta varmimmin soittamalla etukäteen. klo 9–14. Reitti 1: Kinnula tai Pihtipudas (lähtöpaikka riippuu siitä kummasta enemmän lähtijöitä) – Viitasaari – Hirvaskankaan Abc – Kanavuoren Abc – Joutsa – Kouvola. ruokarajoitus. Bussikuljetuksen hinta on n. Jäsenjärjestöjen liittohallitukselle osoittamat aloitteet tulee toimittaa viimeistään 26.9. Lippuvaraukset Pilvi p. Toimisto kauppakeskus Hansa 2. Piiritoimisto on suljettuna henkilöstön lomien johdosta 17.6.–2.8. Uuraisten viikon toripäivää vietetään la 27.7. Kokouksessa käsitellään myös Keskustanuorten koulutuspoliittinen linjapaperi sekä muut hallituksen esittämät asiat. Elokuinen Päijänne-risteily ”Naisten laiva” m/s Suomi-laivalla 9.8. maki-valkkila@keskusta.fi tai puh 040-556 7262. Tampere. Kymenlaakso Piiritoimisto: Tmj Sami Porkka puh. Liput 15€/kpl. 50 € meno–paluu (hinta voi vaihdella lähtijöiden määrän mukaan). Avoinna klo 9–15, tärkeä tapaaminen kannattaa varmistaa soittamalla. pitkapaasi@keskusta.fi, kiitos. Voimme lähteä Keski-Suomesta kahdella bussilla, mikäli ne saadaan tarpeeksi täyteen, jottei piirille tule tappiota. Järjestämme SuomiAreenan jälki löylyt ti 16.7. Palstailmoitukset Suomenmaahan jarjestot@suomenmaa.fi. Liput 40 €/hlö sis. 041 443 2092. Kimppakyytiä tarjolla ylimääräiseen puoluekokoukseen Kouvolaan 7.9. Keskustanuorten poliittiselle sihteerille Antti Grönlundille osoitteeseen: antti.gronlund@keskustanuoret.fi. Sieravuorentie 117, Honkilahti. Keskustan Tampereen paikallisyhdistys ry:n vuosikokous pidetään ke 14.8.2019 klo 18 piiritoimisto Apilassa. Ilmoittautumiset Eeva Harjulalle sähköpostiin eeva. 045 327 4845 ja Keskustanaisten pj Anne-Maria Perttula, p. tai viesti 044-978 3929. Vietämme musiikkiteatteriiltaa ti 30.7. Lippu 15 €/ hlö sisältää väliaikakahvin ja makean kahvileivän. 044 369 9603. Keskustanuoret Suomen Keskustanuoret ry. 045-699 9196. Oikein lämmintä ja rentouttavaa kesää kaikille! Nautitaan luonnosta ja yhteisöllisyydestä! Palaamme bussista paikan varanneille elokuun alussa. Piiritoimisto on suljettu 20.6. Lisäksi valitaan liittohallitukseen viisi varsinaista jäsentä kaudelle 2020–2021 ja kaksi varajäsentä kaudelle 2020. Karjala Kunnallisjärjestöt ja paikallisyhdistykset, muistattehan lähettää henkilöilmoitukset vuoden 2019 henkilövalinnoista Tuijalle, tuija. sundberg@keskustanuoret.fi.. klo 13 mennessä. Voit ottaa yhteyttä piiriin ja kertoa, millaista toimintaa haluaisit kehitettävän. klo 14.30 Tampereelle musikaaliin Notre Damen kellonsoittaja. Samalla olet tervetullut mukaan aktiiviseen toimijajoukkoomme. Lisätietoja Anne-Maria Perttula p. keskustatapahtumat paikkakunnillanne hyvissä ajoin myös piiriin: pirkanmaa@keskusta.fi. klo 14. Piiritoimiston käynti/ postiosoite: Yliopistonkatu 17 B (2.krs) Jyväskylä. Etelä-Savo Keskustan Etelä-Savon piiri. klo 12–14 Kuhankosken ex-erityisammattikoulun saunalla, os. Yhteiskunnallinen lukupiiri ke 21.8. Muista ilmoittaa mahd. fi. Tervetuloa Keskustan upouudelle teltalle. fi. Satakunnan Keskustanaiset 70 vuotta. Ilmoittautumiset ja lisätierot: Annikki 050 577 2826 tai Ulla 040 5958119. Piiritoimistojen käynti/postiosoite: Snellmaninkatu 37, Kuopio. 12.7.2019 33 Kunnallisjärjestöjen ja paikallisyhdistysten tulee lähettää tapahtumatiedot piiritoimistolle julkaisua edeltävän viikon torstaina kello 10:een mennessä. Jos haluat retken ohjelman sähköpostiin laita pyyntö: rintamaki.merja@gmail.com. Esitys jatkaa Tampereen Teatterin upeiden musiikkituotantojen sarjaa. Varaa lippusi 21.7. klo 13.30 Keskustan toimistolla, Porrassalmenkatu 33, Mikkeli. Lisätiedot: Pääsihteeri Inkeri Sundberg, puh. Viitoitus Kantolantieltä. Satakunnan Keskusta on mukana tapahtumissa. Toimisto pääsääntöisesti avoinna ma–to, mutta kannattaa varmistaa paikallaolo soittamalla etukäteen. keskusta.fi/perapohjola. Laukaa. Mukaan mahtuu 50 ensin maksanutta / ilmoittautunutta. Ilmoittautua voit jo nyt Marja Nirkkoselle, puh. Esityslistalla sääntömääräiset asiat & ylimääräiseen puoluekokoukseen liittyvät valinnat. Lukemisiin! Pohjois-Savo Piirin yhteystiedot: Piirin tmj Kimmo Valta p. Suomenmaan perjantaina 9.8. Keskustanuorten tmj Toni Viljamaa p. pidettävään ylimääräiseen puoluekokoukseen. Saunailta ihan kaikille. Uurainen. Tierustelut ja ilimoottautumiset tutuun tapaan Merjalle: rintamaki.merja@gmail. 040 721 0636. www.fb.com/perapohjola. Pohjois-Karjala Piirin yhteystiedot: Tmj Antti Varis 040 511 6787 antti.varis@keskusta.fi. Riistakatu 15 Iisalmi. mennessä: kristiina. www. Osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä. 442 Kantolantie, Kuhankoski, Laukaa. Varaa lippusi Kati Kiljuselta kiljunen.kati@gmail.com tai puh. Lisäksi kokous käsittelee asiat, jotka liiton jäsenet ovat viimeistään kuukautta ennen liittokokousta hallitukselle kirjallisesti esittäneet ja mitkä liittokokous päättää ottaa käsiteltäväksi. Piiri esittää kaksi bussireittiä, joihin pyydämme sitovia ilmoittautumisia piiritoimistolle osoitteeseen: keski-suomi@keskusta. Kokous avataan 26.10. Matkan hinta ruokailuineen 95 €. Euran Sieravuoressa, os. com tai 0400 338 418 (mieluiten tekstari). kiviniemi@keskusta.fi tai puh. Piiri järjestää tarvittaessa bussi kuljetuksia Kouvolassa 7.9. 040 589 5709 tai pilvi.karkela@gmail.com Satakunta Piiritoimisto: Piirin tmj Satu Tietari 050 405 7742 (satu.tietari@keskusta. Mennään bussilla Kouvolaan! Pirkanmaan Keskustanaiset järjestävät bussikuljetuksen Kouvolan ylimääräiseen puoluekokoukseen 7.9. Avoinna klo 9–15. – 4.8. 044 312 2982. julkaistavan printtilehden järjestöpalstan deadline on edellisen viikon perjantai klo 12. Matkustamme aamun sarastaessa ja paluu heti kokouksen päätyttyä eli päivän reissu ilman yöpymistä. fi), keskustanaisten tmj Tarja Kiviniemi 044 978 3929 (tarja.kiviniemi@ keskusta.fi), nuorten tmj Juho Paavola 0440 336 588 (satakunta@ keskustanuoret.fi). klo 10. ruokailun, esityksen ja väliaikakahvin. Muiden sääntömääräisten asioiden ohella kokouksessa valitaan Keskustanuorten puheenjohtaja ja kaksi varapuheenjohtajaa kaudelle 2019–2021. Mukaan voi lähteä kauempaakin! Tatun ja Patun Suomi 2019 -näytelmässä koomisenvakava kaksikko esittelee löydöksiään oudosta pohjolan maasta, jossa me kaikki asumme – eli Suomesta. Liittokokouksen asialista ja tarkempi ohjelma sekä ilmoittautumisohjeet julkaistaan myöhemmin osoitteessa www.keskustanuoret.fi. Tavattavana Keskustan keskisuomalaisia kansanedustajia sekä uusi europarlamentaarikkomme Mauri Pekkarinen, mikäli hänen kalenterinsa antaa myöden. Luvassa puhetta, makkaraa, kaffetta ja saunomista. harjula@live.fi. Lisäksi valitsemme kv-sihteerin liittokokouksien 2019–2021 välille. Matkan hinta on 40 € sisältäen kevyen aamupalan bussissa menomatkalla. 044 369 9600, toimistosihteeri Jaana Kvist p. mennessä Tarjalta, tarja. klo 17 alkaen Porissa Villa Etelärannassa, jonne viitoitus Metsähautausmaalta. Seuraa Suomenmaan printistä tai netistä ”Keskustassa tapahtuu” -palstaa, piirin nettisivulta www.keskusta.fi/satakunta tai Facebook: Satakunnan Keskusta. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Savonlinnan kampuksella, Savonniemenkatu 6. Piiri pidättää oikeuden tehdä muutoksia reittiin ja/tai perua kuljetukset mikäli lähtijämäärä jää liian pieneksi. Peräpohjola Piirin yhteystiedot: Tmj Kai Puro, 040 837 9867, kai.puro@keskusta. klo 18 yhteistyössä Nytkis-järjestöjen kanssa. Perjantaisin julkaistavan verkkosivujen järjestöpalstan deadline on perjantaisin klo 12, piiri mainittava. Teatterimatka la 12.10. Lähtö Porista ja ennen esitystä mahdollisuus ruokailla teatterilla. 0440 817 373 sekä Keskustanaisten tmj Kaija Väänänen p. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Kristiinalle 9.8. Pohjois-Pohjanmaa Piiritoimiston yhteystiedot: Toimisto 040 515 6800, Keskustan tmj Minna Siira 050 388 0015, Antti Ollikainen 040 721 0311, Keskustanuorten tmj Marko Soini 045 205 0677 ja Vesaisten tmj Katja Koivukoski 040 533 8160. Salaattitarjoilu klo 16.30 ja teatteriesitys ”Kaiken takana on nainen” klo 18 alk. 050 577 0838, sami.porkka@keskusta. Keski-Suomi Piiritoimiston yhteystiedot: piirin tmj Pauliina Maukonen-Kärkkäinen p. Tmj Aki Utter 040 581 7332, toimistosihteeri Tarja Sievi (06) 223 3300, Keskustanuorten tmj Kata Huhtakoski 045 878 6300 sekä Keskustanaisten ja Vesaisten tmj Jaana Kyttä 040 172 5005
Ståhlberg saa 143 ja Mannerheim 50 ääntä. 28.6.–26.7.1919 Ståhlberg valitaan ensimmäiseksi presidentiksi Eräissä jääkäripiireissä viritellään kuitenkin hanketta, jossa Mannerheim hajottaisi eduskunnan ja hyökkäisi Pietariin. heinä kuuta. heinäkuuta. Holstin sanoma varmistaa Alkion kielteisen kannan Mannerheimiin: Hyvä Jumala! Kiitos Sinulle siitä, että annoit minun vaistota jotain, jolla olen jyrkästi vastustanut Pietariin hyökkäystä, ja neuvotteluja venäläisten kanssa… Nyt pelkään että tämä joukko provoseeraa levottomuuksia ennen kuin presidentin vaali tulee tapahtumaan, saadakseen siten Mannerheimin valtaan. heinäkuuta: Oikeistopiireissä vallitsee suuri levottomuus presidenttivaalien johdosta. Meidän ryhmä valitsee häntä. Minulla on se vaikutelma, että asia pitää mennä näin. Eivät kuitenkaan omalla erollaan uhanneet. Hallitus muoto on saatu ja presidentti valittu ja kielto laki hyvällä tolalla. Santeri Alkio ei taivu, vaan presidentiksi valitaan K. Sanoin: silloinhan on asema selvä. Näin Alkio kirjoittaa vaalipäivänä 25. Seuraaviin sanoi hin on sopivaa päättää tämä kaksi vuotta sitten alkanut kirjoitussarja: Nyt on siis se päämäärä saavutettu jonka asetin itselle ni valtiollisen toimintani päämääräksi. Alkion päiväkirjat -kirjoitussarja päättyy tähän. Ståhlberg saa äänestyksessä 18 ääntä ja ulkoministeri Holsti 14 ääntä. Jääkäreiden lähetystö vetoaa Alkioon Mannerheimin puolesta 19. Sanoivat että he pitävät Ståhlbergia jää kärien vihollisena. timo laaninen Suomen Synty Santeri alkion Silmin 34 12.7.2019 Tasavallan ensimmäisen presidentin valinnasta käydään raju taistelu heinäkuussa 1919. Poliittisen keskustan ja SDP:n rivit pysyvät koossa samana päivänä pidetyssä vaalissa, jonka suorittaa edus kunta. Selitin, että olin ajatellut Erichiä sen vuoksi, että oli tiedossani ettei Ståhlberg suostu. heinäkuuta keskus telussa edistyspuolueen eero erkon kanssa: Erkko vastasi kysymykseeni, suostuuko Ståhlberg. Maalaisliiton eduskuntaryhmä päättää ehdokkaastaan 22. Oikeisto painostaa maalais liittoa valtion hoitaja Mannerheimin taakse. ”No minä luulen että jollei häneltä kysytä, jos hän valitaan, hän tulee lojaalisti alistumaan ja suostumaan. Mannerheim ei kuitenkaan tällaiseen seikkai luun ryhdy vaan vahvistaa hallitusmuodon 17. He toivat sitä, että jollei Mannerheim tule valituksi niin jääkäreihin se vaikuttaa hyvin levottomasti ja he pelkäävät sotaväen hajoamisen puolesta. J. Ståhlberg maalaisliiton, edistys puolueen ja sosiaali demo kraattien äänillä. Pelotetaan. Niillä oli aikomus tehdä vallankaappaus! Silmät auki ja taisteluun Suomen vapauden puolesta! MannerheiMin luottomies sotaministeri Rudolf Walden kiistää ehdottomasti sotaliiton olemassaolon ja uhkaa erota epäluottamuksen vuoksi.. Haukutaan. Alkio kirjoittaa vaalista tarkan kuvauksen päiväkirjaan sa seuraavana päivänä 26. alkion presidenttiehdokas ratkeaa 1. Sanomalehdet kirjoittavat, edustajat agiteeraavat. Olen taasen kummallisen levollinen, vaikka Ståhlbergin vaalista ennustetaan johtuvan upseeriluopumisia, hajaannus ja puollustuskyvyttömyys sotaväessä, ulkopoliittisia vaikeuksia, finanssivaikeuksia, kapina, itsenäisyyden menetykset y.m. Holsti kertoo saaneensa englantilaiselta kenraalilta tiedon, että Mannerheim olisi solminut ken raali Judenitshin kanssa sotaliiton Pietarin valtaamisek si. y.m. heinäkuuta. heinäkuuta. Ulkoministeri Rudolf Holsti antaa vielä samana päi vänä Alkiolle vahvemmat perusteet vastustaa Manner heimin valintaa
heinä kuuta. Monet pitivät vaatimusta haihatteluna, olihan maassa noin satatuhatta venäläis tä sotilasta. Enemmistö tuon ajan vaikuttajista näyttää uskoneen siihen, että Leninin bol sevikit häviäisivät Venäjän sisällissodan. Työväenliike valmisteli vallankumous ta V. Viime vuonna muisteltiin vuoden 1918 si sällissotaa. Vallankumousneuvosto päätti sama na yönä jo kertaalleen aloittaa vallanku mouksen, mutta perui päätöksensä pari tuntia myöhemmin. Päälähteenä on käytetty Alkion päiväkirjoja. suomenmAA on seurannut Suomen itse näistymisen prosessia Santeri Alkion nä kökulmasta heinäkuusta 1917 heinäkuu hun 1919. Maalaisliitto sai kuitenkin aikaan sovitteluratkaisun, jossa eduskun ta hyväksyi SDP:n tärkeimmät vaatimuk set, lain kahdeksan tunnin työajasta ja de mokraattiset kunnallislait. Alkio oli myös taitava poliitikko. Sosialistit oli suljettu pois eduskunnas ta sisällissodan jälkeen. 12.7.2019 35 Alkion päiväkirjAt -kirjoitussArjA päättyy suomi juhli toissa vuonna valtiollisen itse näisyyden toteutumista sata vuotta sitten. Siihen saattoi vaikut taa kokemus siitä, että eduskunnan kaut ta ehkä sittenkin saataisiin uudistuksia aikaan. Mutta Alkio oli se, joka ajoi tasavallan käytännössä läpi. heinäkuuta 1919 ja eduskunta valitsi K. Mutta tasavallan asiasta hän ei luopunut edes tämän yhteistyön nimissä. päivän ta pahtumat eduskunnassa kertovat puoles taan Alkion maalaisliiton taidosta sovi tella puolueiden välejä äärimmäisen vai keassa tilanteessa. Syksyn 1917 eduskuntavaalit ovat esi merkki Alkion rohkeudesta. Maalaisliiton ei tar vinnut katua yhtään suurta ratkaisuaan siinä missä SDP ja oikeisto ajoivat vuoron perään seinään vuosina 1917–1918. Maalaisliiton ei tarvinnut katua yhtään suurta ratkaisuaan. Kulissien takana käytiin kuitenkin vielä rajua valtataistelua. Tänä vuonna ei juhlia ole järjestetty, vaikka aihetta olisi juuri näinä päivinä. Viikkoa myöhemmin eduskunta valitsi SDP ja keskiryhmien ää nillä K. Alkiokin vaati Pietarin valtiollisen ase man hävittämistä, mutta torjui ehdotto masti suomalaisten osallistumisen Pieta rin valtaamiseen. Timo Laaninen Tänään päättynyt kirjoitussarja kertoo unohdetun puolen Santeri Alkiosta. Päiväkirjoista nousee esiin paitsi vahva aatteen mies myös määrätietoinen ja tai tava poliitikko, jonka tilannearviot osui vat jälkikäteen arvioiden hämmästyttä vän usein oikeaan. Alkio joutui piileskelemään Helsin gissä tammikuusta huhtikuuhun 1918. Alkiokin kannatti yhteistyötä Saksan kanssa. Leninin bolsevikkien viikkoa ai emmin Pietarissa tekemän kaappauksen innoittamana. Sisällissodan voittajien rintama repesi kesällä 1918 taisteluun hallitusmuodosta. I. vuoden 1917 marraskuun 14. J. Ståhlberg muistetaan hallitusmuodon tärkeimpänä kirjoittajana. SDP palasi eduskuntaan suu rimmaksi ryhmäksi, mikä takasi tasaval lan voiton. Vasta näiden päätösten myötä Suomes ta tuli oikeasti elinkelpoinen, itsenäinen valtio. Oi keistopiirit houkuttelivat valtionhoitaja Mannerheimia hajottamaan eduskunnan ja lähtemään sotaretkelle Pietarin valtaa miseksi. Saksan romahdus maail mansodassa esti lopulta Hessenin prins sin tulon Suomeen. Monarkistien mielestä vain vahva kunin gasvalta voi estää uudet kapinat. Ajan dramaattiset tapahtumat välittyvät Alkion päiväkirjamerkinnöistä sellaisena kuin hän ne koki, ilman jälkiviisastelua. Hän ei ollut vain maalaisliiton aatteellinen oppi-isä vaan myös määrätietoinen ja taitava käytännön poliitikko. Ståhlbergin tasavallan ensim mäiseksi presidentiksi. J. Ratkaisevana voidaan pitää syyskuussa 1918 pidettyä maalaisliiton puoluekokous ta, joka torjui jyrkästi kompromissit kan sanvaltaisemmasta monarkiasta. heinäkuuta 1919. Ståhlbergin ensimmäiseksi presidentiksi 25. Maalaisliitto ää nesti kahteen kertaan vaalien yli monar kistiset hallitusmuotoesitykset. mAAlAisliiton voima ei riittänyt estä mään sisällissotaa itsenäistymisen jäl keen. Monarkistien konkurssin jälkeen maas sa järjestettiin eduskuntavaalit maalis kuussa 1919. Mannerheim unelmoi Pietarin valtauk sesta mutta ymmärsi, että sotaretkelle ei ollut poliittisia edellytyksiä. Valtionhoitaja Mannerheim vahvisti tasa valtaisen hallitusmuodon 17. Tämä ei oikeistoa hillinnyt, vaan tynkäeduskun nan enemmistö valitsi kuninkaan loka kuussa 1918. Niinpä hän vahvisti tasavaltaisen hallitusmuodon 17. Puolue vaati vaaliohjelmassaan täyttä itsenäisyyttä. Alkion maalaisliitto pysyi tasavallan kannalla. eduskuntA hyväksyi tasavaltaisen halli tusmuodon monien mutkien jälkeen ke säkuussa 1919. Päiväkirjan sivuilta välittyy tuska ja huo li niin omaisten kuin koko maankin koh taloista
Hän toimi 1994–2002 ulkoministeriön palveluksessa, ja 2002 alkaen ensin Pohjalaisen ja sitten Kalevan päätoimittajana, sekä 2014–17 valtioneuvoston viestintäjohtajana. 4. Tällä hetkellä hän toimii yksikönjohtajana Naton viestintäkeskuksessa Latvian Riiassa. Seuraava Suomenmaa ilmestyy 9.8.2019 Vas tau kse t: 1) noi n 11 000 eur oa, 2) yli 64v. Mikä vuosi: Turun linna täytti 700 vuotta; Iltalehden ensimmäinen numero ilmestyi; CNN aloitti uutislähetykset; Islannin Vigdis Finnbogadottirista tuli maailman ensimmäinen vaaleilla valittu naispresidentti; Turkki ilmoitti lokakuussa, että maassa on pidätetty 11 500 ihmistä syyskuussa tehdyn vallankaappausyrityksen jälkeen; John Lennon murhattiin New Yorkissa; Juha Mieto hävisi olympiakullan sadasosasekunnilla. Kuinka paljon. 16 %.), 3) Var sin ais -Su om i, Poh joi s-P ohj anm aa, 4) 198 0, 5) Mar kku Man tila , 6) Int erp ol, kan sai nvä lin en rik osp olii sijär jes tö, kes kus pai kka Lyo n, Ran ska , 7) 225 milj oon aa, Suo mes sa pes ii noi n 54 milj . Pix ab ay. Maakunnista eniten asukkaita on Uudella maalla, yli 1,6 miljoonaa. ”Meillä on vieläkin ihmisiä, jotka uskovat, että Suomella on joku erityissuhde Venä jään, mikä ei pidä paikkaansa. Damaskit! Hercule Poirot’kin käytti niitä. . Mikä on tuon sukan ja kengän päälle puet tavan asusteen suomenkielinen nimi. 9. Onko Suomessa enemmän alle 15vai yli 64-vuotiaita. 21, 8 % (al le 15v. 3. Seuraavaksi eniten, yli 400 000, on kahdessa maakunnassa. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa sijaitse van Reisjärven kunnan ns. 2. Kuka. 6. Mitkä maakunnat. . 8. Reisjärvellä on 2 742 asukasta. Peltopyyllä on eniten poikasia. Olemme osa länttä ja EU:ta.” Kuka sanoi noin taannoisessa lehtihaastattelussa. 36 12.7.2019 7 5 9 3 7 5 9 7 3 6 1 5 8 4 5 3 3 7 6 4 8 5 3 8 5 3 7 9 3 2 8 4 7 3 1 5 6 9 4 8 2 6 8 4 1 3 2 5 7 9 2 5 9 8 4 7 3 6 1 5 6 8 4 2 3 1 9 7 1 4 7 6 9 5 2 3 8 3 9 2 7 8 1 6 4 5 4 2 6 9 1 8 7 5 3 8 1 5 3 7 4 9 2 6 9 7 3 2 5 6 8 1 4 4 2 5 6 6 5 1 3 7 2 9 8 4 7 9 6 5 8 3 5 1 9 3 7 1 8 3 9 4 7 8 9 3 2 1 5 6 2 6 5 4 8 1 9 3 7 9 1 3 6 5 7 8 4 2 5 2 1 3 9 8 7 6 4 7 9 4 1 2 6 5 8 3 8 3 6 7 4 5 2 9 1 3 8 9 2 7 4 6 1 5 6 4 2 5 1 9 3 7 8 1 5 7 8 6 3 4 2 9 7 5 9 3 7 5 9 7 3 6 1 5 8 4 5 3 3 7 6 4 8 5 3 8 5 3 7 9 3 2 8 4 7 3 1 5 6 9 4 8 2 6 8 4 1 3 2 5 7 9 2 5 9 8 4 7 3 6 1 5 6 8 4 2 3 1 9 7 1 4 7 6 9 5 2 3 8 3 9 2 7 8 1 6 4 5 4 2 6 9 1 8 7 5 3 8 1 5 3 7 4 9 2 6 9 7 3 2 5 6 8 1 4 4 2 5 6 6 5 1 3 7 2 9 8 4 7 9 6 5 8 3 5 1 9 3 7 1 8 3 9 4 7 8 9 3 2 1 5 6 2 6 5 4 8 1 9 3 7 9 1 3 6 5 7 8 4 2 5 2 1 3 9 8 7 6 4 7 9 4 1 2 6 5 8 3 8 3 6 7 4 5 2 9 1 3 8 9 2 7 4 6 1 5 6 4 2 5 1 9 3 7 8 1 5 7 8 6 3 4 2 9 1. Montako formula-ykkösten (F1) maailman mestaruutta suomalaiset kuljettajat ovat saavuttaneet. Tietotesti ??. Kumpia on Suomen 5,5 miljoonasta asukkaasta enemmän: alle 15-vuotiaita vai yli 64-vuotiaita. Lintutieteilijät ovat arvioineet, kuinka monta linnunpoikasta opettelee Suomessa tänäkin kesänä lentämään. par ia, kes kim äär äis est i kul lak in 4–5 poi kas ta, 8) kes kim äär in 16, jop a 24, 9) nilk kai n, 10) nel jä: Kek e Ros ber g 198 2, Mik a Häk kin en 199 8 ja 199 9, Kim i Räi kkö nen 200 7. 10. kuntav elka asukasta kohti on tällä hetkellä Suomen suurin. Montako miljoonaa... Kuinka paljon jokainen kuntalainen on ”velkaa”. Minkä kansainvälisen liittouman/järjestön päämaja EI sijaitse Belgian pääkaupungissa Brysselissä: Euroopan unioni, Interpol, Nato. 7. 5. Toiseksi eniten on Pirkanmaalla, yli 500 000
12.7.2019 37 Lataa Suomenmaan ilmainen uutissovellus Seuraa helposti verkkosivujen päivittäisiä uutisia, lue artikkeleita ja blogeja sekä selaa keskustan järjestöjen tuoreimpia tapahtumia.
Puolue on ase taistelussa paremman maailman puolesta ja demokratian kivijalka. Keskustalaisesta keskustelukulttuurista janne kaisanlahti vieraskolumni. Me keskusta-aktiivit olemme kuitenkin vain hyvin pieni osa kaikista niistä ihmisistä, jotka puoluetta yleensä vaaleissa äänestävät. Mutta mistä löytyy niin suuri pukuhuone, jonne kaikki keskustalaiset mahtuvat. Tämä ei kuitenkaan riitä selitykseksi. Aina voi tehdä paremmin. Suurin yksittäinen pettymykseni oli sen havainnon tekeminen, miten vähän aitoa keskustelua puolueen tilasta, aatteesta ja keskusta-liikkeen suunnasta on eduskuntavaalien katastrofituloksenkaan jälkeen käyty. Tämä ei tapahdu ilman jatkuvaa itsekritiikkiä. Puolue ei ole kuitenkaan mikään lahko, jota ei saisi arvostella, tai perheenjäsen, jota rakastaa niin paljon, ettei suostu näkemään sen puutteita ja erehdyksiä. Santeri Alkio, joka ei kaihtanut kovaakaan keskustelua eikä pelännyt tarttua vaikeisiin kysymyksiin, näki elämän ja myös yhteiskunnallisen elämän perustana ihmisyyden kehitystarpeen ja ihmisenä kasvamisen. Ja jos takana on historiallinen vaalitappio ja koko kansanliikkeen tulevaisuus on vakavasti uhattuna (vaikka tätäkään ei kaikille kestä sanoa), niin silloin täytyy todella syvällisesti tarkastella, mitä kaikkea tulisi voida tehdä paremmin. JOskus tuntuu siltä, että valitettavasti osa kenttäväestämme pyrkii jopa tukahduttamaan avointa ja kriittistä keskustelua. On myös syytetty siitä, että kovissa paikoissa joskus puolueemme johtohenkilöt ovat jääneet yksin – ja sen vastavaikutuksena nyt on kaikki vähäinenkin eri vaihtoehtojen esittäminen koettu puoluejohdon kampittamiseksi. Vaalitappiota on pyritty monelta taholta selittelemään vain sillä, että ”ihmiset eivät ymmärtäneet, kun oli pakko tehdä kovia päätöksiä, että talous saadaan kuntoon”. PuOlue ei ole itsetarkoitus, eikä se ole vain kiva harrastepiiri tai väline saada itselle työmahdollisuuksia. Kirjoittaja on lappilainen lakimies ja kirkolliskokousedustaja. 38 12.7.2019 Olin keväällä ehdokkaana EU-vaaleissa. TäyTyy muistaa, ettei luottamuksen palauttaminen riitä yksin keskustan ydintoimijoiden suhteen, vaan nimenomaan keskustalaisten äänestäjien suhteen. Useat meistä ovat löytäneet sen parista paljon mielekästä tekemistä elämäänsä, monia hyviä ystäviä, jotkut puolisonkin. Ikään kuin sitä pelättäisiin. Osallistuin 138 vaalitilaisuuteen ja kävin paljon keskusteluita keskustalaisen väen kanssa eri puolilla maata. Sanotaan myös, ettei keskustelua pitäisi käydä julkisesti, vaan omien kesken jossakin ”pukuhuoneessa”. Olen miettinyt, onko puolueen historian vanhoista linjariidoista jäänyt jotain niin syviä arpia kansanliikkeen sieluun, että asiallistakin kriittistä keskustelua ja virheiden tarkastelua on vaikea käydä ja tehdä. On hirveää nähdä, kuinka jotkut omaa keskustalaisuuttaan mieluusti korostavat ihmiset saavat suorastaan raivokohtauksia, jos koettaa tarkastella niitä syitä, joiden takia olemme nyt hävinneet useat vaalit peräjälkeen. Sillä tavalla ei voiteta kyllä yhtään uutta äänestäjää puolellemme. Arvostelun esittäjät leimataan heti huonommiksi keskustalaisiksi, vaikka kyse olisi vuosikymmeniä uskollisesti vaaleista toiseen keskustan kampanjoissa työtä tehneistä ihmisistä. Puolue on meille monelle hyvin rakas
uudet yrittäjät eivät osaa perille edes navigaattorin kanssa. vapautettiin muka taksiyrittäminen, vaikka itse asiassa vapautettiin veroista. ennen taksi oli henkilöauto. veronalaista yritystoimintaa eikä mitään nyrkkitappeluita asiakkaista. Kuljettajia ei tarvitse kouluttaa! Luvan saa kuka vain ja ei muuta kuin ajelemaan. Kun on katsellut erilaisia faktoja ja kuunnellut erilaisia kohuja taksikuskien keskinäisistä tappeluista, näyttää siltä, että taksilakia ei voi korjata. Nyt kun hämmästellään alle 12 prosentin kannatusta, niin täytyy todeta, että kansa ei näytä arvostavan taloudenpitoa. Mutta päivystysvelvollisuus olkoon edelleen hinta tarveharkinnasta. Kotkan taksi voi Haminastakin ottaa kyydin ja päinvastoin. ennen käytiin katukuulusteluissa. aSemapaikkavelvoite on ainoa josta on viisastakin tinkiä. Painopaikka Botnia Print Oy, ISSN 0356-3588 12.7.2019 39 päätoimittaja JuHA MääTTä 040 7359 612 toimituspäällikkö KATArIINA LANKINeN 050 5369 954 ulkoasupäällikko MIKKO erONeN 041 4539 554 Verkkouutispäälliköt HeNNA LAMMI 045 6307 072 SAMuLI NISSILä 044 7370 261 toimittajat MerI ALArANTA-SAuKKO 044 2032 640 LAurI HeIKKILä 044 7370 269 ANNuKKA KAAreLA 044 7370 377 SANTerI LAMPI 044 7370 315 rISTO LuOdONPää 040 8201 781 TOMI OrAvAINeN 040 5201 361 PAuLIINA POHJALA 050 5450 915 PeKKA POHJOLAINeN 040 5357 674 SAMuLI väNTTILä 044 7370 244 PIrKKO WILéN 044 7370 238 Vakituinen aVustaja TIMO LAANINeN 040 8326 106 ValokuVaaja MArIA SePPäLä 044 7370 386 GraaFikot JOHANNA SuuTArI 044 7370 327 HeNNA rAITALA 044 7370 327 Suomen asioita kiitettävästi kuntoon laittaneen Juha Sipilän hallituksen suurimpia virheitä oli taksilaki. Sitä jo edelsi virhe, Anne Bernerin värvääminen keskustan ministeriksi. Nyt se voi olla mikä vaan, mielellään joku vanha epämääräinen ritsa, joka on sopusoinnussa kuljettajan ilmiasun kanssa. Se täytyy perua, koska alun perin korjattiin ehjää. SuomeSSa oli ehkä maailman toimivin järjestelmä. Taksamittari ei ole pakollinen! Miksei saman tien poistettu kauppojen kassatkin, ruokakassin hinta neuvotellen. Ministeri Sanna Marin, SdP, tulee saamaan sen korjaamisesta kruunun päähänsä. rehellinen taksi. ei tarvitse tyhjänä ajella, jos keskus kyydin huutaa. Niissä ei ole mittareita, otetaan sitä kovempi hinta mitä hauraampi kuljetettava. verhokauppiasta parempia vaihtoehtoja olisi ollut omassa porukassa. Mitään ei opittu sen enempää ruotsin kuin vironkaan virheistä. jari nenonen Perukaa taksilaki! Otetaan sitä kovempi hinta mitä hauraampi kuljetettava.. Lehden saaja ja tilaaja voivat tarkistaa tietonsa Suomenmaan Kustannus Oy:n tilaajapalvelusta. Kannatuksen hupenemisen syitä on monia, kaikin tavoin epäonnistunut järjenvastainen taksilaki on yksi niistä. Asialliset autot, asialliset kuljettajat, asialliset taksat. Pakina Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2013, Sähköpostiosoitteet uutiset@suomenmaa.fi, etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi, mielipiteet@suomenmaa.fi Oulun toimitus Postiosoite: PL 52, 90101 Oulu, Käyntiosoite: Lekatie 4, 90150 Oulu Helsingin toimitus Osoite: Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki Julkaisija Suomenmaan Kustannus Oy Ilmoitusmyynti Juha Kärsämä 040 078 3978 juha.karsama@suomenmaa.fi, ilmoitukset@suomenmaa.fi Asiakaspalvelu arkisin klo 9-13: 044 7778 710, sähköposti: asiakaspalvelu@suomenmaa.fi , Suomenmaan Kustannus Oy tallentaa ja käsittelee henkilötietoja. Kela-kyyteihin järki ja tolkku takaisin. Ohjeet tietojen tarkistamiseen rekisteriselosteessa: www.suomenmaa.fi. Tietoja käytetään tilausten hallintaan ja tilaajien palveluun. Mummot eivät mene takseihin, koska niissä ei pärjää suomen kielellä. velkakierre katkaistiin, mutta se ei olekaan mitään sen rinnalla, että Antti Rinne lupasi eläkeläisille satasen lisää. ei voi olla niin, että pikkukaupungissa ei arki-iltana saa taksia ollenkaan. Palautetaan yöhön sen ainoa valopilkku. Sitä rahaa ette tule koskaan näkemään, valitettavasti