6
Laaja ja yksityiskohtainen ohjelma on sitonut
Jyrki Kataisen hallituksen kädet. Ehdokaslista on täysi. S. 7
Marjatta Väänäsen mukaan politiikka on
tasaantunut. s. s. S. 2
ENERGIAPOLITIIKASTA PUUTTUU JÄRKI. Ennen
käytiin laajojakin taisteluita. s. 2 ?
Sipilä valmis jatkokaudelle
Uusi lääke sulatti vanhankin keuhkoveritulpan jäänteet ja kunto kestää taas. 3
PERJANTAI 14.3.2014
N:o 30 . 4
Ehdokkaat nimetty
Riittäisikö muutama sivu?
Politiikka on rauhoittunut
Keskustan puoluehallitus nimesi torstaina
Ilmari Pokelan (kuvassa) ja Olli Rehnin
meppiehdokkaiksi. . s. Nyt on rauhallista. Seuraavan
ohjelman pitäisi olla yleispiirteisempi. 6 414880 073513
NATOPUHEILLA LIETSOTAAN PELKOA. 13
viisi ehdokasta . Kaiken piti mennä toisin ja paremmin.
Kylmä sota päättyi historialliseen, rauhanomaiseen
prosessiin. Salolainen on tosin eduskunnan ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtaja, mutta myös Naton eturivin markkinamiehiä
Suomessa. Suomen turvallisuusympäristössä ei ole tapahtunut
sellaisia muutoksia, joiden takia turvallisuuspoli-
Suomen turvallisuuspolitiikan
tärkeimpänä osana
on paras nähdä edelleen
hyvät ja ystävälliset suhteet.
MITEN TÄSSÄ näin kävi. Ne ovat myös informaatiosotaa ja arvovaltakysymyksiä.
Kaikkia puheenvuoroja kuunnellaan, arvioidaan
ja käytetään tarkoitushakuisestikin. Suuri osa keskustan ehdokkaista on aloittanut jo kampanjansa,
jotka tarvitsevat järjestöväen tukea.
Tärkeää tässä työssä on reilu peli. Yhteiskuntien mahdollisuudet ovat politiikassa.
Alkajaisiksi tarvitaan uskoa, edes
sinapinsiemenen verran, uskoa ihmisyyteen ja edistykseen.
Voi kuulostaa lapsekkaalta
lepertelyltä, mutta jossain tämän kaltaisessa näkymässä piilee muutoksen ja paremman
maailman mahdollisuus.
Sauli Pyyluoma. Kriisiaikoina ne vain korostuvat.
Syy on yksinkertainen: ystävät eivät sodi. Historian opetukset ovat karut.
Keskustalla on nyt täysi ehdokaslista
K
eskustan ehdokaslista Euroopan parlamentin vaaleihin lyötiin lukkoon torstaina, kun
keskustan puoluehallitus nimesi vielä kaksi ehdokasta. On muistettava, että Neuvostoliiton romahduksen jälkeen myös Venäjän armeija oli alennustilassa, mistä se on vieläkin nousemassa.
Suomen turvallisuuspolitiikan tärkeimpänä osana on paras nähdä edelleen hyvät ja ystävälliset
suhteet. Tällaisia
muutoksia eivät ole Ukrainan kriisi eivätkä myöskään Venäjän varustautumistoimet Suomen lähialueilla. Tämä muistetaan suorastaan yllättävällä
tavalla vielä nytkin.
Suomen turva on edelleenkin rauhanpolitiikassa.
Varsinkaan pieni kansakunta ei voi turvata aseisiin.
Esimerkillään Suomi voisi päin vastoin näyttää, että sodilla ei suurvaltojenkaan kannata tavoitteitaan
ajaa. Suomi pystyi käyttämään asemaansa sotilasliittojen välissä myös maailmanrauhan edistämiseksi. Hänen tulkittiin verranneen naapurimaamme päämiestä Staliniin ja Hitleriin.
Luulisi vastuullisten päättäjien jo ymmärtävän
Ukrainan kriisin ulottuvuuksia. Berliinin muuri hävisi kuin tuhka tuuleen.
Viro ja muut Baltian maat saivat itsenäisyytensä takaisin.
Balkanin tapahtumien piti olla viimeinen jälkijäristys,
lopullinen piste toisen maailmansodan draamasarjalle.
YDINSODAN uhka, joka jälkikäteisten tietojen mukaan
leijui painajaisena Suomenkin yllä, oli hälventynyt.
Vauraus kasvoi ja köyhyyden piti väistyä ainakin Euroopasta ja lientyä koko maailmassa. Hänen puhelimessaankin näyttää olevan erityinen suodatin, joka päästää läpi vain Nato-myönteiset yhteydenotot.
Salolainen sai hallitustoverinsa hermostumaan.
Hän ei malttanut olla mainostamatta Natoon liittymistä.
Kokoomuksen Nato-mielisyys ei ole uutinen.
Mutta kun viesti annettiin eduskunnassa pääministeripuolueen ryhmäpuheenvuorossa keskustelussa, jonka aiheena oli Ukrainan kriisi, yhteys on
selvä.
Kokoomus haluaa käyttää hyväkseen kansalaisten hämmennystä ja lietsoa pelkoa.
Oma lukunsa oli kansanedustaja Ben Zyskowicz
(kok.). Nuoria ehdokkaita on keskustan
ehdokaslistoilla ollut muissakin vaaleissa yleensä
enemmän kuin muilla puolueilla.
KAKSI MAAILMAN sosialistista mahtimaata Kiina ja Venäjä adoptoivat kapitalismin sen raa´immassa muodossa.
Kiina haistatti pitkät markkinatalouden kasvinkumppanille demokratialle. Kaikille on takuulla valinnan varaa. Se kuuluu itsenäisen kansakunnan
vakuutusturvaan.
S
ekä Suomi että Neuvostoliitto hyötyivät kylmän sodan aikaisesta naapuruuspolitiikasta. Keskustan myötätuulesta kertoo, että erinomaisia ehdokkaita on jouduttu jättämään listan ulkopuolellekin.
Kun keskustan kannatus on vielä noussut kohisten, hyvää vaalitulosta on lupa odottaa. Silti
myös itsenäinen ja uskottava puolustus sopii tähän kuvaan. Rikastumisesta on tullut maailmaa
terrorisoivan rahaeliitin yksinoikeus.
Pitkään onnekkaasti menestynyt Suomi on hyytynyt
pahan kerran.
Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja taloudellinen tasavertaisuus ovat menneitä hokemia, jotka synnyttävät vain vaivautunutta hymähtelyä. Ne saattavat saada suuremman merkityksen kuin ansaitsevatkaan.
Olisi siis pidettävä pää kylmänä.
Pelottelu ei paranna Suomen turvallisuutta. on nuoria. Tämä vaatii
Edistysusko
koetuksella
kuitenkin paljon työtä järjestöväeltä. Jo ennestään tiedossa olleen talouskomissaari Olli Rehnin lisäksi ehdokaslistalle hyväksyttiin kajaanilainen opiskelija Ilmari Pokela.
Keskustalla on nyt kaikkien aikojen paras ehdokaslista. Puhe oli annettu
Pertti Salolaisen työksi. Vaikka virallinen kokoomus on sidottu hallitusohjelmalla lupaukseen,
että Nato-jäsenyyttä ei haeta tällä vaalikaudella, sillä on vaikeuksia pidätellä intoaan.
Tämä näkyi jo kokoomuksen ryhmäpuheenvuorosta ja sen pitäjän valinnasta. Rahat eivät
muka riitä sellaiseen.
Maapallon vakavan vaurioitumisen uhka on palannut
ilmastonmuutoksen muodossa.
tiikkamme perusteisiin pitäisi puuttua. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Ukrainan kriisi ei puolla
Suomen Nato-jäsenyyttä
S
uomen eduskunta kävi keskiviikkona mielenkiintoisen keskustelun Ukrainan kriisin
innoittamana.
Keskustelu oli paljastava. Ainakin meidän
pois vanhenevien olisi helppo vetäytyä peräkamariin,
sammuttaa valot ja sanoa hyvää yötä.
Mutta ihmisellä ja muullakin luomakunnalla on aina mahdollisuuksia, voimia selviytyä ja
mennä eteenpäin.
Yksilö voi löytää mahdollisuutensa itse tai yhteisön ja tarvittaessa terapian tuella. Venäjä vetää takaisin alkuinnostuksessa omaksuttuja demokraattisia käytäntöjä.
Kumpikin suurvalta on tärkeä kumppani myös Suomelle, mutta haaveet ihmisoikeuksien viemisestä jonkinlaisena lähetystyönä ja kanssakäymisen ehtona voi unohtaa.
Uhmakkaat talouspakotteet olisivat omaan jalkaan
ampumista.
AIHETTA synkistelyyn on riittämiin. Maapallo voisi pelastua.
Edistysuskolla 60-luvun malliin tuntui vihdoinkin olevan katetta. Jokainen ehdokas on lisäämässä keskustan yhteistä äänisaalista,
minkä mukaan paikkojen lukumäärä määräytyy.
Keskustan ehdokaslistalla on siis parasta mahdollista kokemusta, mutta myös tulevaisuuden nimiä.
Merkille pantavaa on, että neljäsosa . ?Ihmisyys ja kansanvalta / nouskaa lapset
sorron alta!?
?Pelottelu ei paranna Suomen turvallisuutta.?
MUTTA EI, ei se niin mennytkään.
Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
Rauha kansojen kesken ei olekaan itsestäänselvyys
edes Euroopassa puhumattakaan maailman monista
kolkista.
Taloudellinen vaurastuminen on törmännyt ainakin
vaikeaan suhdanteeseen, ehkä jopa saavuttanut jonkinlaisen lakipisteen. Väestöräjähdystä
ei tulisikaan ja ruokaakin riittäisi, kunhan sen jakelua tehostettaisiin
Energiaa riittää niin teen keittoon
kuin lämpimään suihkuun. 14.3.2014
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Sähkö tulee töpselistä
SUOMALAISTA energiapolitiikkaa on viime
vuosina leimannut maalaisjärjen puute.
Asiaa vierestä seuranneena ei voi välittyä ajatukselta, että osa päättävässä asemassa olevista henkilöistä kuvittelee tosissaan, että sähkö tulee töpselistä ja lämpö
taivaalta. Parempi on, että jätetään
metsään.
Jos hyvin käy, teollisuus löytää puulle
järkevää käyttöä. Eikä turve todellakaan ole uusiutuvaa
energiaa.
Jotta turpeen nostaminen ei olisi liian
helppoa, lupajärjestelyt pitävät huolen, että sitä ei käytetä. Jos ei biopolttoaineena,
niin jossain muussa muodossa.
Juha Määttä
Suomi käytti vuonna 2012 tuontienergian
hankkimiseen 8,5 miljardia euroa.
?Jotta elämä ei olisi liian helppoa, hallitus on suuressa viisaudessaan kiristänyt turpeen verotusta ja puuhakkeen tukea.?
Kuva: Petra Pöyliö
JOTTA elämä ei olisi liian helppoa, hallitus
on suuressa viisaudessaan kiristänyt turpeen verotusta ja puuhakkeen tukea. Valitettavasti lääke on sama kuin muillakin hallitukselle vaikeissa asioissa . Niin on koskiensuojelulakiin kirjattu. Tästä syystä on helpompaa sammuttaa valot ja lähteä hallituksesta kuin näyttää vihreää valoa
ydinvoimalle.
Turpeen polttaminen on taas niin junttimaista energiaa, että sitä ei voi edes ajatella. Jos kunnalla ei ole mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon, on se kunnallisen itsehallinnon vastaista.
Jo nyt on selvää, että sote-uudistuksen käytännön toteutus
jää lopulta seuraavalle hallitus-
kaudelle. Tä-
mä odotus tekee hänestä Suomen nykyisen opposition johtajan, vaikka perussuomalaiset
ovatkin eduskunnassa keskustaa
suurempi oppositiopuolue.
Keskustajohtaja ei pettänyt
odotuksia ensimmäisessä sairausloman jälkeisessä esiintymisessään.?
SATAKUNNAN KANSA vaatii hallitusta myöntämään, että sote-uudistus on epäonnistunut:
?Valtaosa kunnista on ilmei-
sesti vastuukuntamallia vastaan
ainakin jossakin mielessä. Sehän sotkee vesistöt ja tuhoaa luonnon. Mutta sen
käyttöä ei kannata tukea, ainakaan liikaa.
Sillähän voi olla turpeen tapaan työllistävä vaikutus. Summa
on lähes sama kuin Suomen kestävyysvaje.
Kotimaista energiaa suosivia hallituksen
päätöksiä odotellessa on ollut ilo huomata,
että talvi on ollut poikkeuksellisen lämmin ja
kevät on etuajassa. Ja laki on aina laki, vaikka järki sanoisi jotain muuta.
Ydinvoima on niin vaarallista, että sitä ei
voi edes harkita. Näiden päätösten seurauksena maahan virtaa
entistä enemmän halpaa kivihiiltä.
Näiden päätösten seurauksena työpaikat
katoavat Suomesta, ja rahat virtaavat ulkomaille. Jälkipolville ei jää muuta
muistoksi muuta kuin ydinjätteet, ellei laitos räjähdä jo käytön aikana. Kun kuntarakenne- ja
soteuudistus ovat nykyisen hallituksen kaksi keskeisintä tavoitetta, vaarana on, että kummassakin koetetaan saada aikaan jonkinlainen esitys.
Jan Vapaavuoren (kok.) ajatus,
että sote-uudistus rakennettaisiin vain viiden erityisvastuualueen pohjalle, ja perusterveydenhuolto jäisi nykyiselle pohjalle,
on kyseenalainen ratkaisumalli.?
LAPIN KANSAKIN on ihmeissään
sote-kuvioista:
?Kuntarakenteita ja sairaanhoitoa uudistetaan tämän hallituksen aikana sen verran monipolvisesti, ettei keskiverto veronmaksaja taida pysyä kelkassa.
Moni meistä on jo luovuttanut.
Odotellaan, että hallitus vaihtuu
ja sinänsä väistämätön urakka
aloitetaan jälleen alusta.
Moni kokee, että kunta- ja
sote-uudistuksen kytkeminen
yhteen oli hallitukselta alunperinkin iso virhe.?. Hölmöläisten hommaa.
Hallitus kyllä tunnustaa ongelmat. Perussuomalaisten
Timo Soini ei ole osannut ottaa
opposition johtajan roolia, vaikka sitä on hänelle tarjottu kultalautasella Sipilän poissa ollessa. Ja tämä kaikki aikana, jolloin maan talous sukeltaa rajusti ja työttö-
mien määrä kasvaa päivä päivältä.
On käsittämätöntä, että hallitus suosii surutta ulkomaista energiaan kotimaisen energian kustannuksella. Onkohan kukaan hoksannut laskea
näiden energiaratkaisujen dynaamisia vaikutuksia?
Kansantalouden kannalta päätökset ovat
katastrofaalisia. On aina riittänyt ja tulee riittämään, jos vain muistaa
maksaa sähkölaskun.
SE, MISTÄ virta töpseliin tulee, on toisarvoista. Virtajohto pistorasiaan, ja kaikki
on kunnossa.
Kaupunkiasunto lämpiää kuin itsestään, ja kotitalouskoneet laulavat aamusta iltaan. odotetaan, että joku toinen ministeri tai seuraava hallitus ottaa asian hoitoonsa.
SUOMI tuo nykyisin yli kaksi kolmasosaa
käyttämästään energiasta ulkomailta, mikä
selittää merkittävältä osin Suomen heikentynyttä vaihtotasetta.
Suomi käytti vuonna 2012 tuontienergian
hankkimiseen 8,5 miljardia euroa. Kannatusmittausten valossa
ja muutoinkin ilmeisesti katsotaan, että Sipilä on vahvin ehdokas eduskuntavaalien jälkeiseksi uudeksi pääministeriksi. Tästä syystä tuontienergiaa on tarvittu tavanomaista vähemmän.
Valitettavasti tätäkään ei voi laskea, edes
hyvällä tahdolla, pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) johtaman hallituksen ansioksi.
Muut lehdet
ILTALEHDEN mielestä Juha Sipilän paluu sähköistää politiikan:
?Nyt tuntuu aivan siltä kuin
kaikki olisivat odottaneet Sipilän paluuta. Tärkeämpää on tietää, mikä energiatuottomuoto ei ainakaan kelpaa.
Vesivoima kyllä käy, mutta sen lisärakentaminen ei missään nimessä. Malliin sisältyy myös perustuslaillinen ongelma, johon ei tiettävästi ole saatu ratkaisua. Ongelmallista on pienten kuntien asema
päätöksenteossa laajoilla sotealueilla. Turpeen nostoluvan saaminen kestää kohta yhtä kauan kuin sen
kuuluisan Iisakin kirkon valmistuminen.
Onneksi meillä on puuta
Kolme miljardia on yhtenä vuonna liikaa.
Ensi vuoden sopeutusmääräksi hän arvioi miljardista kahteen
miljardiin.
. Tasapainotukseen hän arvio kuluvan kuusi vuotta.
. Helppoa tietä ei
enää ole. Keskusta on onnistunut profiloitumaan esimerkiksi kotikuntamaakunta -mallilla. Julkinen talous on tasapainotettava ainakin pääosin säästöillä, rakenteellisilla uudistuksilla
sekä kasvua vauhdittavilla ja työllisyyttä parantavilla toimilla.
SIPILÄN talouslääkkeisiin kuuluvat
myös kunnollinen sosiaali- ja ter-
veydenhuollon uudistus, julkisen
hallinnon muuttaminen jarrun
painajasta mahdollistajaksi, normien purkaminen, työurien jatkaminen ja eläkeiän nostaminen.
Eläkeiän nostamisessa on Sipilän mielestä tärkeää se, että suomalaisilla on samaan aikaan uskottavat näkymät nykyistä paremmista työllistymismahdollisuuksista.
Sipilä suhtautuu myönteisesti
hallituksen suunnitelmiin taittaa
valtion velkaa useamman vuoden
aikana. Olen kunnossa, hän toteaa.
Mahdolliset haastajatkaan eivät
pelota. Meillä ei ole enää varaa nostaa
veroastettamme. Olisi hyvä, että seuraavissa vaaleissa puolueet kertoisivat
avoimesti sen, kuinka talous tasapainotetaan.. Olen kannustanut käymään
asioista rapsakkaa keskustelua ja
kyseenalaistamaan asioita. Moni asia on mennyt hyvään
suuntaan ja valmiutta on tullut
isoihin rakenneuudistuksiin.
. Nyt kuulee viestiä, että on taas mukava olla keskustalainen. Esittelemäni yhdeksän hanketta olivat kunnianhimoisia,
mutta ne ovat edenneet hyvin.
Jopa velkakin saatiin hoidettua,
vaikka se tuntui aluksi ihan mahdottomalta. Olen käytettävissä kesäkuun
puoluekokouksessa. Toki seuraavallekin kaudelle
jää tekemistä.
Sipilä arvioi puolueen olevan
nyt iskukunnossa.
. Henkilöihin käyvä arvostelu on onneksi jäänyt taustalle.
Sipilä väistää kysymyksen, miltä hyvät lukemat mielipidemittauksissa ovat tuntuneet.
. Hallituksen tulee tehdä se mitä pystyy tällä kaudella tekemään.
Seuraava hallitus jatkaa siitä, mihin tämä hallitus jää. Yhteen hiileen puhaltamisen
aistii. Puolueessa saa ja pitääkin
olla myös eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Olen tyytyväinen nykyiseen puolueen työnteon
kulttuuriin, sillä oppositioaikakaan
ei ole mitään passailua ja odottelua.
Sipilän mukaan hallituskin on
alkanut noteerata keskustan vaihtoehtoja, koska sen omat mallit eivät ole edenneet sosiaali- ja terveydenhuollon ja kuntarakenteen
uudistuksissa.
PUOLUEEN yhtenäisyys on nyt ai-
van toisella tasolla kuin aiemmin.
. Uusi lääke oli taltuttanut uusiutuneen keuhkoveritulpan ja vienyt myös edellisenkin
tulpan rippeet verisuonista.
VERONMAKSAJIEN toimitusjohtaja Teemu Lehtinen perusteli Sipilän kutsumista tapahtuman pääpuhujaksi sillä, että Sipilä saattaa olla
seuraavan hallituksen pääministeri
tai valtiovarainministeri. Kukaan ei tosin ole uhannutkaan haastaa Sipilää.
. Uudistumismieli puolueen jäsenistössä on selvästi aistittavissa. Vielä viime syksynä
moni hanke oli sellaisessa vaiheessa, että niistä piti muistutella. Kävin huolellisen harkinnan ja tein itsellenikin kysymyksen, että riittääkö
kunto. Suurin vaikutus on ollut jäsenistössä. 4
14.3.2014
Juha Sipilä palasi takaisin parrasvaloihin puolentoista kuukauden sairauslomalta. Gallupeilla on siihen varmaan vaikutusta.
Sipilä teki keskiviikkona paluun
puolentoista kuukauden sairaus-
Jos haastaja
tulee, niin
sitten äänestää
räpsäytetään.
lomalta politiikkaan Vero 2014
-tapahtumassa. Lehtinen
esitteli Suomen talouden synkät näkymät ja varoitti veronkorotusten
taittavan orastavan talouskasvun.
Sipilä oli puheessaan samaa
mieltä.
. Kuva: Jari Laukkanen
Sipilä haluaa jatkaa
Huolellinen harkinta kunnon kestävyydestä ennen päätöstä
VESA SOMPPI
HELSINKI
JUHA SIPILÄ haluaa jatkaa keskustan puheenjohtajana.
. Jos haastaja tulee, niin sitten
äänestää räpsäytetään.
SIPILÄ lupasi puheenjohtajaksi
valintansa jälkeen kaksi vuotta sitten, että äijän saa laittaa vaihtoon
seuraavassa puoluekokouksessa,
jos puoluetta ei siihen mennessä
ole saatu nostettua jaloilleen vaalitappion jälkeisestä ahdingosta.
Samaan aikaan hallituksen ?pikkupojat. Niiden toimien joukossa on
valitettavasti myös irtisanomisia.
Pekkarinen kannattaa kuitenkin jakelutukea toimijoille, jotka
jakavat postia haja-asutusalueille.
. Minkä takia
Itella ei voisi olla siellä, Pekkarinen puolestaan kysyy.
. Kansalaisten pitää pystyä
luottamaan siihen, että postin jakelu toimii, ministeri sanoo ja
muistuttaa, että tähän Itellaa velvoittaa myös postilaki.
Viitanen pyysi selvitystä postinjakelun sujumisesta jo silloin,
kun yhtiö kertoi aloittavansa mittavat yt-neuvottelut. Itellalla on kannattavaa liiketoimintaa Venäjällä. Meillä on hyvinkin vahvat
suunnitelmat kasvaa verkkokaupassa ja logistiikkapuolella, joten
on aidosti ennenaikaista spekuloida työmäärän muutoksella.
ITELLA korostaa, että yhtiö turvaa
sille asetetun yleispalveluvelvoitteen työntekijämäärän supistumisesta huolimatta. Ei uhkaa.
Kari Huhta
Helsingin Sanomissa
Elintason nousu Suomessa on ollut mahdollista kansainvälisyyden ja vuorovaikutuksen ansiosta. Mikä on vaihtoehto sille, että
tällaista saneerausta ei tehtäisi?
Sellaista vaihtoehtoa ei ole näköpiirissä, Pekkarinen harmittelee.
PEKKARINEN muistuttaa, että jaettavien lehtien ja kirjeiden määrä
on pudonnut noin parillasadalla
miljoonalla kappaleella vuodessa.
. Tämän laitteen sulkeminen ei johda välittömään syrjäytymiseen.?
Jaakko Kangasluoma
Helsingin Sanomissa. Hän ei patsastele lehtien sivuilla milloin milläkin kivalla kotipuuhalla. Hän osaa käydä kaupassa, lenkillä ja vessassa ilman, että meidän muiden tarvitsee kuulla näistä puuhista mitään.
Pirjo Kontio
lainat
Kun suomalaisille kerrotaan, ettei Ukrainan kriisi vaikuta Suomen ja Venäjän suhteisiin, kyseessä on turha toivomus eikä vakava arvio kriisin seurauksista. 5
14.3.2014
Pekkarinen ei näe Itellan
irtisanomisille vaihtoehtoa
PAULIINA POHJALA
HELSINKI
KERTA KAIKKIAAN väistämätöntä,
niin valitettavaa kuin se onkin, Itellan hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoo konsernin tuoreista irtisanomisista.
Itella kertoi torstaina irtisanovansa yt-neuvottelujen jälkeen
perusjakelustaan 495 henkilöä.
Lisäksi 180 henkilöä osa-aikaistetaan.
. Kun sattuvat olemaan hereillä.
Painavaa ja virttynyttä olkalaukkua raahaten, hieman
kärsivän näköisenä Tuomioja ilmestyy paikalle, kun on tosi paikka edessä. Tuomioja on kyllä ihan kärkikaartia.
Kun ei ole uutisiin aihetta, Tuomioja ei pidä meteliä tekemisistään. Kuva: Jari Laukkanen
postia jaettaisiin esimerkiksi kerran tai kolme kertaa viikossa, ja samalla henkilökunnan palkat pienenisivät.
. Tuomiojan puheiden seurauksena tankit eivät vyöry
Suomen rajojen yii.
Suomessa on ollut monenlaisia ulkoministereitä. Hallintoneuvosto ei ole
löytänyt tähän viisasten kiveä.
. Kaikki muut ihmiskunnan jäsenet eivät omaksu kaikkea, mitä tämä laite sanoo. Työntekijämäärä päiväpostin jakelussa supistuu noin 7 700:een nykyisestä
vajaasta 8 200:sta. Kaikkiaan Itellalla on noin 26 000 työntekijää.
apollon tietäjät
Erkki on hyvä
ERKKI TUOMIOJA (sd.) on taas ollut mies paikallaan, kun
Venäjällä ja Ukrainassa uhitellaan kaiken maailman hirveyksillä. Sellaista mahdollisuutta, että toiminta jossain muualla olisi
pois Itellan perustehtävästä, ei tietenkään voi hyväksyä, hän toteaa.
Mediatukea selvittänyt Tuomas Harpf peräsi viime viikolla laajempaa julkista keskustelua
Itellan omistajaohjauksesta. Mutta tällaisen prosessin Itella on nyt
joutunut käymään läpi.
Virkamiestyöryhmä ja Itella selvittävät työtilannetta
STT
VIRKAMIESRYHMÄ ryhtyy selvit-
tämään, selviytyykö Itella lakisääteisistä postinjakelun tehtävistään isoista väenvähennyksistä huolimatta.
Viestintäministeri Pia Viitanen (sd.) kertoo käynnistäneensä selvityksen torstaina. Yhtiö tekee nimenomaan tässä jakelussa selvää tappiota. Enemmänkin väheneminen on sellaista, että yksi kokonainen vuoro poistuu tai jokin vuoro osa-aikaistuu,
Punola sanoo.
Punola huomauttaa, ettei Itella jää seuraamaan perinteisten
postipalvelujen vähentymistä.
. Pienemmissä paikoissa emme joudu tekemään kauhean
suuria työvuorojen tai reittirakenteen muutoksia. Jakelukustannukset ovat siellä kalliimmat, joten olisi hyvä, että
siinä olisi yhteiskunnan tuki mukana.
ITELLA hakee kasvua Venäjän
markkinoilta ja haluaa olla siellä varastoliiketoiminnan markkinaykkönen.
Pekkarisen mukaan Itellan linjavalinta ei ole pois suomalaisten
postipalveluista.
. --- On merkillistä, että jotkut haaveilevat sellaisesta Suomesta, jota ei ole
koskaan ollut olemassa tai jos se olisi ollut olemassa, se
olisi ollut aika ankea.
Enrique Tessieri
Kainuun Sanomissa
Selvä enemmistö kuolevista toivoo kuoleman jouduttamisen sijasta sitä, että minusta pidetään huolta kaikissa tilanteissa. Irtisanomistarpeeksi arvioitiin tuolloin 800.
. Minulle luvattiin, että tilanne
käydään huolellisesti alueittain
läpi ja lakia noudatetaan.
ITELLA POSTI puolestaan kertoo selvittävänsä parin viikon si-
sällä, miten lähes 500 työntekijän irtisanomiset ja 180 henkilön
osa-aikaistamiset vaikuttavat eri
paikkakunnilla.
. Tarkkaa
selvityksen antamispäivää ei hänen mukaansa ole vielä sovittu.
Viitanen ei halua vielä ottaa
kantaa siihen, voivatko palvelut
vaarantua väenvähennysten takia. Jos vastaus on se, että heikennetään maaseudun postinjakelua
tai mennään kolmepäiväiseen jakeluun, vastaukseni on että ei käy.
POSTIPALVELUIDEN heikentäminen ei voi olla vaihtoehto, Pekkarinen korostaa.
Hän on kuullut esitettävän, että
Postinjakelu pitää turvata
jokaisena arkipäivänä.
Kannattavan toiminnan edellytyksiä ei löydy, Mauri Pekkarinen
harmittelee. Itellalla on yli 20 000 työpaikkaa. Yhtä vähän painoarvoa on pohdiskelulla siitä, uhkaako Suomea nyt sota. Kannattavan toiminnan edellytyksiä
ei löydy. Useimmat toivovat, että minuun ei satu.
Jari Jolkkonen
Savon Sanomissa
Liittokansleri Angela Merkelille naisenvaisto kertoi Vladimirin vaikuttavan vähän siltä, että niin sanotusti kaikki
lautturit eivät olisikaan Volgalla.
Bisquit
Ilta-Sanomissa
Auttaisiko varoitustarra, joka liimataan näkyvälle paikalle kodin medialaitteisiin. leikkivat tekoreippaita kraka- ja lippuleikkejä. Kaupungeissa tämä asia näkyy varmasti enemmän, kertoo
johtaja Anu Punola.
Hänen mukaansa Itella suunnittelee jo tämän kuukauden aikana uudelleen työvuorot ja jakelureitit kaupungeissa, joissa on suuria jakelutoimipaikkoja ja kymmeniä reittejä. Postinjakelu pitää turvata jokaisena arkipäivänä, ja siihen pitää pyrkiä kaikilla toimenpiteillä.
. On valitettavaa, että yhtään
joudutaan pois ottamaan. Suunnittelussa huomioidaan päiväpos-
Pia Viitanen.
Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva
tin vähentyneet jakelumäärät,
jotka olivat yt-neuvottelujen perusteena.
Puolet Itellan yli 400 jakelutoimipaikasta on pieniä alle 10
henkilön työpaikkoja, jotka sijaitsevat haja-asutusalueilla.
. ?Kaikki, mitä tämä laite sanoo, ei
ole tärkeää. Hän pitää irtisanomisten kokoluokkaa isona.
. Hän
pohti, ovatko Itellan linjavalinnat
täysin yhtiön oma asia.
. Hän näkyy kansainvälisissä kuvissa Sergei Lavrovin ja John Kerryn välissä Pariisin kevätauringossa.
Hänet voi lähettää Moskovaan, Kiovaan ja Brysseliin ilman, että tarvitsee pelätä, että mitähän se taas möläytteli
Toimipaikkana on Jyväskylä.
Tuomas Kurttila. Hän oli Vesaisissa jo pikkupoikana ja sen jälkeen
keskustanuorissa.
. Keskustanuorten Kainuun piirin johtokunnan kokouksessa asiasta keskusteltiin, koska se on se
ydinporukka, joka vaaliveturiani
lähtee vetämään. Joskus tuntuu, että EU ei ole
pelkästään epädemokraattinen
vaan suunnitellusti demokratian
vastainen.
Hän muistuttaa, että melkein
kaikki esitykset tulevat komissaareilta, jotka eivät ole vastuussa
juuri kenellekään.
. Oman kylän tyttö tai poika merkitsee kainuulaisille jopa enemmän kuin puoluekanta.
Keskustalaisetkin olisivat helposti voineet äänestää Merja Kyllöstä, Pokela sanoo.
Hän kertoo, että Kainuussa olisi
huimat määrät vapaita ääniä, sillä
edellisten vaalien perusteella äänestysprosentti voi jäädä joissain
kunnissa 16 prosenttiin.
. Vielä kerran tytöt ja pojat
-henkisesti. Uskon, että Antti omalta osaltaan madaltaa ihmisten
kynnystä tulla vaalityöhön mukaan ja saa näkemään EUasioiden arkipäiväisyyden itse kunkin elämässä,. Enemmän meillä on
voitettavaa kuin hävittävää, Pokela virnistää.
VAIN KAHDELLA puolueella on
nyt ehdokas Kainuussa, keskus-
talla Pokela ja vasemmistoliitolla
liikenneministeri Merja Kyllönen.
Pokela on tyytyväinen, kun keskusta sai ehdokkaan hänen kotimaakuntaansa.
. Eurovaaleissa suurin vihollinen on apatia eikä toinen puolue.
Pokela aikoo pitää vaalitilaisuuksia Kainuun lisäksi ainakin
opiskelukaupungissaan Oulussa.
. Puoluehallitus heitti kuitenkin
kylmää vettä hiilille.
Puoluesihteeri Timo Laanisen
maaliskuisen soiton jälkeen Pokela pyysi hetken tuumaustaukoa.
. Ja kun nimi sattuu olemaan
Pokela, niin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta saattaa ainakin sukulaisilta jokunen ääni tipahdella. toukokuuta.
Oman kylän tyttö tai poika merkitsee
kainuulaisille jopa
enemmän kuin puoluekanta.
Vuorotteluvapaan
ehdot tiukentuvat
TYÖMARKKINAKESKUSJÄRJESTÖT ovat päässeet sopuun
vuorotteluvapaaehtojen kiristyksistä. Tarvitsemme Suomesta sinne päättäjän, jolla on tuntuma ihan tavallisten ihmisten arkeen,
Ruuskanen kiteyttää.
Elsi Katainen on innoissaan Antti Ruuskasen mukaantulosta kampanjaan.
. Ihminen on tarinoita kertova
olento, se erottaa meidät muista.
Kenties tarinoita kertomalla voi
vaikka pelastaa maailman.
POKELAN JA REHNIN lisäksi europarlamenttiin keskustan listalta
pyrkivät Antti Kaikkonen, Martin Ylikännö, Sanna Lehtinen,
Paavo Väyrynen, Jouni Ovaska,
Ann-Mari Kemell, Mirja Vehkaperä, Elsi Katainen, Johanna
Häggman, Timo Kaunisto, Antti
Pakkanen, Hanna Kosonen, Elina Lappalainen, Anneli Jäätteenmäki, Johannes Hirvaskoski, Petri Honkonen, Hannu Takkula ja
Mikael Pentikäinen.
Eurovaalit pidetään 25. Sijaiselta vaaditun kolmen kuukauden työttömyyden voi
tehdyn kompromissin mukaan jakaa 14 kuukauden ajalle pätkiin.
Hallituksen on tarkoitus antaa laki esitys eduskunnalle
kevään aikana. Olen tuntenut Elsin jo pitkään ja olen vakuuttunut,
että hän on oikea henkilö ajamaan suomalaisille tärkeitä
asioita Euroopassa. Elsi Katainen summaa.
14.3.2014
Ilmari Pokela täydensi
keskustan eurovaalilistan
PAULIINA POHJALA
HELSINKI
KESKUSTAN puoluehallitus sinetöi torstaina keskustan eurovaaliehdokkaiden listan kainuulaisella Ilmari Pokelalla.
Puoluehallitus myös virallisti
EU:n talouskomissaari Olli Rehnin ehdokkuuden.
Keskustan ehdokaslista on nyt
täysi eli siinä on 20 nimeä.
POKELA on 27-vuotias kajaanilainen ja opiskelee kirjallisuutta Oulun yliopistossa.
Hän tippui ehdokkaiden joukosta marraskuussa, kun puoluehallitus nimesi 17 ehdokasta.
. Asiaa pohtinut työryhmä luovutti torstaina mietintönsä työministeri Lauri
Ihalaiselle (sd.).
Vuorotteluvapaalle voisi jatkossa päästä 16 vuoden
työhistorian jälkeen, eikä siltä voisi enää jäädä suoraan
eläkkeelle. Yläikärajaksi tulee 60 vuotta.
Eniten kiistaa oli vuorottelusijaiselta edellyttävän työttömyysjakson pituudesta.
Palkansaajakeskusjärjestö Akavan mielestä vuorotteluvapaasta pelastettiin se, mitä pelastettavissa oli vuorottelusijaisen työttömyysvaatimusta lieventämällä. Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
Antti Ruuskanen
Elsi Kataisen tukijoukkoihin
KEIHÄÄNHEITTÄJÄ, olympiapronssimitalisti Antti Ruuskanen antaa tukensa keskustan kansanedustajalle Elsi
Kataiselle toukokuun Euroopan parlamentin vaaleissa.
. 6
lyhyesti
Tuomas Kurttila nimitettiin
lapsiasiavaltuutetuksi
UUDEKSI lapsiasiavaltuutetuksi on nimitetty hallintotieteiden ja teologian maisteri Tuomas Kurttila. Syksyllä sekä [Kainuun] nuorten piiri että ukkopiiri houkuttelivat minua ehdolle, että joku pitää
meidänkin maakunnastamme olla. Sielläkin on tarkoitus käydä.
EU:N LIITTOVALTIOKEHITYSTÄ vastustava Pokela aikoo puhua vaalikampanjassaan muun muassa
unionin demokratiavajeesta.
. Ei riitä että ehdokkaalla on hinku, vaan taustajoukoillakin pitää olla uskoa, Pokela huomauttaa.
Ja sitä löytyi.
. Tämä tuli pyytämättä ja yllätyksenä, hän naurahtaa nousustaan takaisin listalle.
. Valtioneuvosto nimitti hänet virkaan torstaina viiden vuoden
määräajaksi.
Kurttila siirtyy tehtävään toukokuun alussa Suomen
Vanhempainliiton toiminnanjohtajan paikalta.
Kurttilan puoluetausta poikkeaa tavanomaisesta, sillä
hän loikkasi keskustasta sosiaalidemokraatteihin 2012.
Keskustassa Kurttila toimi muun muassa opiskelijaliiton
puheenjohtajana ja Anneli Jäätteenmäen avustajana.
Edellinen lapsiasiavaltuutettu, entinen keskustapoliitikko Maria Kaisa Aula kertoi tammikuussa eroavansa
kesken toimikauden, koska valtuutetun toimistossa on
liian vähän henkilöstöä.
Lapsiasiavaltuutettu on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen viranomainen. Aluerahoista ja maataloustuista pitää tapella kynsin ja hampain.
KESKUSTALAISUUDEN Pokela sai
äidinmaidosta. Politiikan tekoa siis tässä liikkeessä 13?14 vuotta, vaikka ikä ei
vielä painakaan.
Pokela halusi opiskelemaan kirjallisuutta, koska sen kautta voi
tutkia koko ihmiseloa, niin historiaa kuin filosofiaakin.
. Tuntuu hyvälle, että ihmiset monilta elämänosa-alueilta uskovat työhöni!
. Jos näihin asioihin ei ala tulla
muutosta, koko unionin legitimiteetti kärsii.
Pokela aikoo puhua myös asioista, joista ?meidän puolueessa
vallitsee herttainen yksimielisyys?.
. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan
syyskuun alussa.
Eurovaaleissa suurin vihollinen on apatia eikä toinen puolue, puoluehallituksen kokoukseen
Helsingissä osallistunut Ilmari Pokela kertoo Kainuun surkeista äänestysprosenteista.
Kuva: Jari Laukkanen
Hallitusneuvottelut olivat vaikeat, luottamusta toisiin ei ollut.
Kullakin puolueella oli ehdottomia kynnyskysymyksiä hallitukseen menolle.
Tärkeää oli se, mitä hallitusohjelmaan
tulee, mutta myös se, mitä hallitusohjelmaan ei saa kirjata. Moni
ohjelman keskeisistä tavoitteista on haudattu yksi kerrallaan.
Otetaanpa esimerkkinä sote-selkkaus.
Hallitusohjelmassa sanotaan, että ?laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden
saatavuuden varmistamiseksi ja rahoituksen turvaamiseksi tulee muodostaa vahvoja peruskuntia?.
Sote- ja kuntauudistukset kulkevat ohjelmassa käsi kädessä, mutta tavoitteesta on
luovuttu jo aika päivää sitten.
Sekä soten että kuntauudistuksen lausahdukset ovat jäämässä kuolleiksi kirjaimiksi.
Jos ne ylipäätään joskus toteutuvat, sisältö
on muuttunut täysin.
HALLITUSOHJELMAN tärkeimmät talousta-
voitteet jäävät toteutumatta. Nykyisellä velanotolla ja talouskasvulla valtion alijäämä
ei supistu.
Kun hallitusohjelmaa tehtiin, luotettiin
talouden kehittyvän paljon suotuisampaan suuntaan kuin nyt on käynyt. Esimerkiksi Sdp:lle oli
elintärkeää, että paperille ei kirjata eläkeiän nostoa.
LIIAN yksityiskohtainen ohjelma sitoo hallitusta ja vähentää hallituksen käymää keskustelua.
Maailma ja yhteiskunta muuttuu ympärillä niin nopeasti, että asioista sopiminen
neljäksi vuodeksi kerrallaan on yksinkertaisesti liian pitkä aika.
Vapaavuoren pakkopaitavertaus on osuva.
Hallituksen politiikka ei ole enää millään
tavalla ketterää.
Hallitus vetoaa usein ohjelmaansa, mutta samalla se on luopunut siitä useissa keskeisissä asioissa.
Mitä virkaa on hallitusohjelmalla, jos sitä ei noudateta?
JONKINLAINEN hallitusohjelma on tietysti tarpeellinen.
Se on hallitukseen osallistuvien puolueiden hyväksymä toimintasuunnitelma, jossa on sovittu hallituksen tärkeimmistä tehtävistä.
Aluksi ohjelmat olivat vain pääministerien kannanottoja ja ohjelmajulistuksia.
Ongelmat ovat paisuneet viimeisen viidentoista vuoden aikana.
Anneli Jäätteenmäen johdolla vuonna
2003 kootun hallituksen ohjelma oli 56 sivua, Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelma puolestaan 86 sivua.
OLISIKO nyt aika ottaa askel taaksepäin ja
tehdä tulevasta hallitusohjelmasta kevyempi versio?
Valtioneuvoston ohjelmaneuvos Sirpa Kekkonen kertoi viime kesänä Demokraatti-lehdessä (31.7.2013), että virkamiehet ovat toivoneet muutosta jo kymmenen
vuotta.
Hänen mukaansa hallitusohjelmaa pitää
muuttaa yksityiskohtaisesta paketista strategisempiin linjauksiin painottavaksi.
Monet seikat tukevat ajatusta siitä, että
tulevan ohjelman olisi oltava yleispiirteisempi kuin nykyinen
hallitusohjelma.
Tulevan pääministerin, kuka hän sitten onkaan, kannattaa
ottaa asia vakavaan harkintaan. Riittäisikö ihan vain
muutama sivu?
HENNA RUOKAMO. Kuva: Jari Laukkanen
Hallitusohjelmalla
voi heittää vesilintua
PÄÄMINISTERI Jyrki Kataisen (kok.) hallitusohjelma on liitteineen 90 sivua.
Sen yksityiskohtaisuus on yksi syy kuuden puolueen hallituksen toimintakyvyttömyyteen.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.)
on kuvaillut hallitusohjelmaa pakkopaidaksi, joka ei pysy ympärillä tapahtuvien muutosten vauhdissa.
HALLITUS näyttääkin unohtaneen ohjelmansa ilman huonoa omaatuntoa. Linjaukset tehtiin vastoin valtiovarainministeriön virkamiesten näkemyksiä.
Hallitusohjelmaan kirjattu talouden perälauta lisäsäästöistä otettiin käyttöön, ja nyt
hallituksen liikkumavara on enää olematon.
Entinen valtiosihteeri Raimo Sailas on
kritisoinut hallitusohjelmaa liian yksityiskohtaiseksi, mutta myös yltiöoptimistisiksi.
Sailaksen mielestä hallituksella ei ole enää
muuta vaihtoehtoa kuin käyttää loppukausi leikkauksiin ja säästöihin.
Niitä odotetaan nyt maaliskuun lopun kehysriiheltä.
MIKSI hallitus on sitonut kätensä moisel-
la ohjelmalla?
Jälkikäteen on helppo nähdä, että hallitusohjelmasta tuli niin laaja, koska hallituspuolueita on kuusi. 7
14.3.2014
uutisanalyysi
Asioista sopiminen
neljäksi vuodeksi kerrallaan on
yksinkertaisesti liian pitkä aika.
Liian yksityiskohtainen hallitusohjelma sitoo hallitusta ja vähentää hallituksen käymää keskustelua
Nato-jäsenyys ei ole ajankohtainen, Kiviniemi toisti eduskuntaryhmän kannan.
KRIISIN ratkaisuun tarvitaan Kiviniemen mielestä kaikkia sen osapuolia: EU:ta, Ukrainan naapuri-
maita ja koko kansainvälistä yhteisöä.
. Lähinnä lainamuotoisen avun
on oltava tiukan ehdollista.
Ukrainalta edellytetään uudistuksia ja määrätietoista työtä demokraattisen yhteiskunnan rakentamiseksi.
Olennaista on myös jäljittää
Ukrainasta pois siirrettyjä valtion
varoja, Kiviniemi korosti.
Kriisiin on saatava kansainvälisen oikeuden mukainen neuvotteluratkaisu ennen kuin seuraukset ovat vielä nykyistäkin vakavammat, Kiviniemi sanoi.
Vehviläinen ulkoministeri Tuomiojalle:
Miten kriisi vaikuttaa suomalaisiin?
SUOMENMAA
HELSINKI
KESKUSTAN Anu Vehviläinen rauhoitteli keskiviikkona eduskunnassa Ukraina-keskustelusta kuumenneita kollegojaan.
. Molempiin kysymyksiin hallituksella on selkeä vastaus: Ei ole
uhkaa, Tuomioja korosti.
UKRAINAN kriisi kuitenkin vaikuttaa Suomeen ja suomalaisiin.
Ilman valtioiden päätöksiäkin
markkinat reagoivat konflikteihin ja epävarmuuteen. . Haluaisin todeta sen ihan yleisen säännön, joka pätee kaikkeen
inhimilliseen kanssakäymiseen.
Aina kannattaa harkita, että sen
mitä voi vapaasti tehdä, onko se
aina viisasta ja onko valittu oikea
aika ja paikka sen tekemiseen.. Vehviläinen pyysi vastausta ulkoministeri Erkki Tuomiojalta (sd.).
Tuomiojan mielestä pitää kysyä kahta asiaa: Kohdistuuko Suomeen sotilaallinen uhka. Uskon, että jäsenvaltioiden
Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
enemmistö ei halua tehdä sellaisia päätöksiä, joilla aiheutettaisiin
lisää ongelmia.
. Tästä on
seuraamuksia Venäjän talouteen.
Tuomiojan mielestä on syytä pitää edelleen mielessä, että mahdollisuus kriisin laajenemiseen on
olemassa.
EU:n puolella harkitaan silloin
pakotteita, joista aiheutuisi Suomeenkin ulottuvia kustannuksia.
EU:n pidemmälle menevistä pakotteista ei ole vielä päätöksiä olemassa, ministeri tarkensi.
Aivan yleinen näkemys Tuomiojan mukaan on, että pakotteiden
käytössä pitää olla järki mukana.
. Tuomarin rooli oli tällä kertaa
välttämätön, mutta nyt on Suomenkin keskityttävä ennen kaikkea lääkärin tehtäviin, keskustan
ryhmäpuheenvuoron keskiviikkona eduskunnassa käyttänyt Kiviniemi sanoi.
. Kannustamme valtiojohtoa
myös käyttämään Suomen kahdenvälisiä Venäjä-suhteita osapuolten neuvottelujen edistämiseksi, hän jatkoi.
Eduskunta käsitteli EU:n huippukokousta ja Ukrainan tilannetta
koskevasta pääministerin ilmoituksesta.
EUROOPPA-NEUVOSTON konkreettisin linjaus oli päätös keskeyttää neuvottelut viisumivapaudesta Venäjän kanssa.
. On syytä korostaa myös Euroopan unionin yhtenäisyyttä.
Kiviniemi muistutti, että EU on
vahva toimija ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vain, jos sen toiminnasta välittyy selkeä ja johdonmukainen viesti.
KESKUSTAN eduskuntaryhmä
näkee Euroopan unionin lisäksi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön hyvin luontevana toimijana kriisin ratkaisussa.
Järjestöä tarvitaan muun muassa vähemmistöjen aseman turvaamisessa.
. Molempiin
kysymyksiin hallituksella on
selkeä vastaus: Ei ole uhkaa,
ulkoministeri Erkki Tuomioja
korosti eduskunnassa.
tässä kansainvälisen suursodan
uhka?
. Ei ole tarvetta poliittiseen nokitteluun eikä myös Nato-intoiluun, Vehviläinen huomautti erityisesti kokoomuslaisille.
Joensuulaisedustajan mielestä
Ukrainan kireä kriisi edellyttää, että suomalaiset päättäjät hakevat
rauhallisesti yhteistä näkemystä.
KANSANEDUSTAJA kertoi saaneensa paljon viestejä huolestuneilta kansalaisilta.
. Onko
tässä kansainvälisen
suursodan uhka. 8
14.3.2014
Kiviniemi linjasi keskustan kannan Ukrainaan:
Suomen keskityttävä lääkärin tehtäviin
lista, Kiviniemi totesi.
Kiviniemi korosti, että keskusta pitää korkeassa arvossa Etyj:n
roolia luottamusta ja turvallisuutta vahvistavana järjestönä, mitä
kaikkien jäsenvaltioiden olisi syytä kunnioittaa.
SUOMENMAA
HELSINKI
EX-PÄÄMINISTERI Mari Kiviniemen mielestä oli tarpeen, että
Suomi tuomitsi voimakeinoilla
uhkaamisen ja Venäjän sotilaalliset toimet.
Ne loukkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta, Kiviniemi
arvioi.
. Taloudellisten pakotteiden
käyttöönotto ei palvelisi EU:n eikä Venäjän etua, Kiviniemi huomautti.
Suomen Venäjän-kaupalle pakotteet olisivat haitallisemmat
kuin useille muille EU-maille.
Kiviniemen mielestä kriisiä
kärjistäviä päätöksiä on varottava ja kaikki pyrkimykset on laitettava diplomaattisten ja poliittisten neuvotteluratkaisujen löytämiseen.
Mari Kiviniemi kertasi keskiviikkona keskustan kannan: Nato-jäsenyys ei ole ajankohtainen.
TUOREEN kyselyn mukaan kaksi
kolmesta pitää selkkausta uhkana
Euroopan rauhalle ja lähes puolet uhkana jo Suomenkin turvallisuudelle.
Kiviniemi arvioi, että pienen
kansan vahvuus on ulkopoliittisessa yksimielisyydessä ja linjakkuudessa.
. Onko
Kohdistuuko Suomeen
sotilaallinen uhka. Presidentti Kekkosta lainatakseni ?Jos jonkun on oltava rempallaan, niin olkoon se sisäpolitiikka?.
Sivumennen sanoen, niinhän se
tällä hallituksella onkin, Kivinie-
Kuva: Jari Laukkanen
mi huomautti.
Keskustan eduskuntaryhmän
mielestä sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ei ole perusteltua luopua.
. On ollut erittäin suuri pettymys huomata, ettei Etyj:n tarkkailijoita ole päästetty Krimin niemimaalle. Tämä on poikkeuksel-
TUKEA TARVITAAN myös Ukrainan
talouden vakauttamiseen, Kiviniemi korosti.
. Emme myöskään haluaisi toimenpiteitä, jotka rajoittaisivat tavallisten suomalaisten tai venä-
läisten kanssakäymistä.
TUOMIOJA oli tyytyväinen, että
Suomen hallituksen toimet Ukrainan kriisin yhteydessä saivat
eduskunnalta yksimielisen tuen.
Nato-intoilijoita Tuomioja ei
lähtenyt ripittämään.
Ulkoministerin mielestä on
luonnollista, että vapaassa, parlamentaarisessa keskustelussa
tulee esille ajankohtaiseen Ukrainan kriisiin liittymättömiä asioita
ja mielipiteitä.
. Miten kriisi vaikuttaa Suomeen ja suomalaisiin. Lähtökohtana tulee olla Ukrainan suvereniteetti ja alueellinen
koskemattomuus
Vuoteen 2007
asti siellä piti majaa helikopterirykmentti, ja kylä kukoisti silloin.
Sen jälkeen, kun rykmentti muutettiin toiselle paikkakunnalle, elämä Alakurtissa on kuihtunut ja asukasmäärä supistunut
puoleen.
Nyt takuulla alakurttilaiset saavat työtä ja taloihinsa taas lämpöä ja viihtyisyyttä.
VALERI MITENJOV
MOSKOVA. Tätä tarkoitusta varten laivojen laidat vahvennetaan, potku-
rit ja ohjauskoneistot suojellaan.
Yhtä aikaa on aloitettu koko
Neuvostoliiton aikaisen sotilasinfrastruktuurin jälleenrakentaminen.
Sotaministeriö lupailee, että jo
tämän vuoden lopulla se rakentaa
uudelleen Uuden-Siperian saarilla ja Frans Joosefin maalla sijaitsevat seitsemän lentoasemaa.
MUTTA KEITÄ vastaan Putin aikoo
puolustaa arktista rannikkoa. Moskova poisti joukot sieltä 1990-luvulla, koska ajateltiin, ettei tarkoitus
korvaa kuluja.
Tietysti kulut ovat nyt vielä suuremmat kulut kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Venäjä on koko ajan pitänyt sitä kansallisomaisuutenaan.
UUTINEN siitä, että Venäjän sotaministeriö aikoo majoittaa 3 000
merisotilasta Kuolan niemimaalla sijaitsevalle Alakurtin kylälle,
huolestutti tavallisia suomalaisia.
Sosiaalisessa mediassa nousi
aiheesta vakava keskustelu.
Enemmistö blogisteista alkoi
epäillä, että venäläiset suunnittelevat jotakin pahaa Suomea vastaan.
. Mutta muutamien vuosikymmenien päästä
sota arktiksella alueella on täysin
realistinen.
Mitä Alakurttiin tulee, sotilasjoukon tulo on pelastusmahdollisuus kylälle, jossa on tätä nykyä
3 000 asukasta.
Alakurtti on aina elänyt sotilaiden kustannuksella. Valmiina on jo yksi nykyaikainen ydinsukellusvene.
Arktisella alueella sotaministeriö haluaa käyttää uudistettuja
korvetteja (vartioaluksia) ja fregatteja. Tapaamisessa oli mukana
myös puolustusministeri Sergei Shoigu (toinen oikealla). Venäjä valmistelee sotaa ja siksi Suomella on syy liittyä Natoon,
kehottaa eräs blogisti.
Vain kaksi blogistia rohkeni
olettaa, että Alakurtin sotilasosasto on tarkoitettu Venäjän intressien puolustamiseksi Pohjoisen napapiirin alueella eikä provokaationa Suomea vastaan.
. Kuva: Mihail Klimintjev/AFP Photo/Lehtikuva
Venäjä suuntaa pohjoiseen
Putin pelkää Koillisväylän kohtaloa. Nämä
maat ovat varmoja siitä, että Venäjä on ottanut Koillisväylän oikeudet omakseen laittomasti.
YK:n pitää ratkaista tämä kiista. 9
14.3.2014
Vieraillessaan maaliskuun alussa Leningradin alueella presidentti Vladimir Putin tapasi läntisen sotilasalueen komentajan Anatoli Sidorovin. Arktisella alueella Venäjä
ei uhkaile ketään paitsi Greenpeacen jäseniä, toinen blogisti
kirjoittaa.
Ja tämä versio on oikea.
SOTILASOSASTON siirtäminen
Alakurttiin on osa Venäjän uutta
sotilasdoktriinia.
Sen tarkoitus on palauttaa sotajoukot arktiselle alueelle. Mutta Moskova tietää, että ellei se ota arktista aluetta haltuunsa, sen tekevät
muut valtiot.
Etenkin USA, jonka poistyöntäminen alueelta olisi tulevaisuudessa mahdotonta.
Presidentti Vladimir Putinin
mielestä ?Venäjällä pitäisi olla
kaikki tarpeelliset keinot omien
turvallisuus- ja kansallisintressien puolustamiseksi arktisella alueella?.
Tässä tarkoituksessa Alakurtin
merisotilasprikaatin lisäksi rannikolle palautettiin rajamiehet.
Mutta koko tämän yrityksen
päätarkoitus on järjestää arktisella rannikolla säännöllinen vartiointi Murmanskin laivaston laivoilla ja sukellusveneillä.
TÄLLÄ HETKELLÄ Venäjällä ei ole
yhtään jääluokan sotilaslaivaa.
Mutta niitä rakennetaan. Ennen kaikkea hän on huolissaan
Koillisväylän kohtalosta. Venäjä
on koko ajan pitänyt sitä kansallisomaisuutenaan.
USA, Ruotsi ja Kanada kilpailevat tilanteen ratkaisusta. Moskova aikoo lähettää YK:iin
anomuksen asiasta jo tämän vuo-
den aikana.
Mutta venäläiset epäilevät suuresti, että YK hyväksyisi anomuksen USA:n ja Kanadan lobbauksen takia.
Siksi on olemassa kaikki syyt
olettaa, että Moskova ilmoittaa
itsenäisesti Venäjän suvereeniudesta arktisella alueella.
Nimenomaan tämän suvereeniuden puolustamiseksi Putin
lähettää sotajoukot ja laivat pohjoisille alueille.
Moskovan saa varuilleen myös
se, että USA ja Kanada ovat ilmoittaneet olevansa valmiita perustamaan omat sotatukikohdat alueella.
TOHTORI Konstantin Sivkov Geopoliittisten ongelmien akatemiasta väittää, että ?taistelu arktisen
alueen puolesta on jo ylittänyt
suoran alueiden jakamisen vaiheen?.
Tohtorin mielestä aseellisia
taisteluita ei tapahdu kuitenkaan
lähitulevaisuudessa
Heihin kuuluu Erkki Tuomioja, joka
ei Väyrysen mielestä ole rohjennut ratkaisevissa vaiheissa taistella aatteellisen linjansa puolesta.
JOTKUT ovat käytännönläheisiä
yhteisten asioiden hoitajia. Niiden yleinen puute on, että
ne on irrotettu talouden kehityksestä, kansainvälisistä yhteyksistä
ja yhteiskunnan kokonaisuudesta. Monet seurailijoista eivät aina näe, millaista poliittista linjaa he tulevat edistäneiksi.
VÄYRYNEN paljastaa eurovaaleja
varten kirjoittaneessa kirjassaan
surkutelleensa sitä, että Suomen
poliittisesta historiasta kirjoitetut
kirjat samoin kuin poliitikkojen
muistelmat ja elämäkertateokset
ovat sisällöllisesti kovin ohuita ja
antavat usein hyvin yksinkertaistetun tai suorastaan vääristyneen
kuvan todellisuudesta.
. Vakaus Itämeren alueella säilytetään, kun Suomi ja Ruotsi eivät liity Natoon.
Euroopassa ei rakenneta vakautta ja turvallisuutta vastakkainasetteluja luomalla.
Nato jo pelkällä olemassaolollaan synnyttää vastakkainasettelua, vaikka se ei tietoisesti ristiriitoja lietsoisikaan. Suomen asema on vakaa eikä meidän tarvitse
paniikissa tehdä uusia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja.
KESKUSTAN kunniapuheenjohtaja
Paavo Väyrysen mielestä aatteellisia tahtopoliitikkoja ovat muun
muassa hän itse, Olli Rehn, Urho
Kekkonen, Mauno Koivisto, Johannes Virolainen ja Tarja Halonen. Samoja ominaisuuksia näen
Harri Holkerissa, Ilkka Kanervassa, Esko Ahossa, Seppo Kääriäisessä ja Mauri Pekkarisessa.
Suurin osa Väyrysen huomioimista poliitikoista kuuluu seurailijoihin, jotka ?eri syistä tukevat suosikkejaan johtotehtäviin ja
johtotehtävissä?.
. Pienistä
asioista voidaan aina kiistellä, mutta suuria asioita ei pidä
uhrata pikku kiistojen alle.
EU PERUSTETTIIN toisen maailmansodan raunioille puolustamaan rauhaa ja vakautta. Kuva: Jari Laukkanen. Politiikan pelureiksi Väyrynen nimeää keskustalaisista Esko
Ahon, Seppo Kääriäisen ja Mauri
Pekkarisen.
Listoihin pääsee kurkistamaan,
kun avaa Väyrysen uuden kirjan
Suomen linja.
Tahtopoliitikoksi Väyrynen kelpuuttaa Väinö Tannerin, V.J. Sen sijaan EU vahvistaa rooliaan kansainvälisessä rauhanturvatoiminnassa.
OLIPA Suomi Natossa tai ei, Venäjä on meidän naapurimme. Aamulla
moni tarkistaa ensimmäisenä mediasta, onko kriisi pahentunut vai onko ilmassa liennytyksen merkkejä.
Nyt ovat eurooppalaiset arvot koetuksella. Sillanrakentajia ei koskaan ole liikaa.
Anneli Jäätteenmäki
europarlamentaarikko
Paavo Väyrysen uusi kirja julkaistiin keskiviikkona Helsingissä. Pyrin arvioimaan, kuinka eri poliitikot ovat
vaikuttaneet ja vaikuttavat oman
puolueensa ja Suomen linjaan.
VÄYRYNEN odottaa perusteltuja kommentteja erityisesti niiltä, joilla on toisenlaisia arvioita.
Menneen rehellinen arviointi on
Väyrysen mielestä tarpeen, jotta
voi rakentaa itselleen kestävää tulevaisuutta.
. Kirkko on järjestänyt seminaareja jo vuosia, mutta
nyt ensimmäistä kertaa Akatemia järjestettiin Brysselissä.
Olen saanut toimia useita vuosia arkkipiispan johdolla toimivan kirkon EU-neuvottelukunnan jäsenenä. Rauha Euroopassa on kaikkien etu.
Ukrainan kriisin keskellä erityisesti kokoomus virittelee
Nato-keskustelua ja ehdottaa Suomen liittymistä sotilasliittoon maailmanpolitiikan poutasäällä.
Kukahan se tuulenhaistelija olisi, joka antaisi merkin, että nyt on sopiva pouta ja oikea hetki?
Suomen turvallisuuspolitiikka ei voi perustua tuulenhaisteluun eikä suhdannepolitiikkaan vaan kylmään harkintaan siitä mikä on Suomen etu.
Nyt ei ole veneenkeikuttamisen eikä paniikin lietsonnan aika. Joskus olin,
mutta en ensi sijassa itseni vuoksi.
UKRAINAN kriisi on vahvistanut käsitystäni siitä, että Suomen on hyvä pysyä Naton ulkopuolella. Kerron, mitä on tapahtunut.
Annan omia tulkintojani. Nato kantaa yhä kylmän sodan rasitteita.
Suomen Nato-jäsenyyttä on perusteltu myös Naton
globaalilla roolilla ja aktiivisuudella kriisinhallinnassa. Mukana on sekä aatetta että
eduntavoittelua. Niitä minäkin olen saanut yllin kyllin.
En ole katkera. Se on
tuonut arvokkaan lisän omaan työhöni.
Keskustelu Euroopan yhteisistä arvoista ja tavoitteista
on aina tarpeellista, mutta erityisen tärkeää se on kriisien
ja epävarmuuden aikana.
JUURI NYT kaikkien mielissä on Ukrainan kriisi. Sukselaisen, Kalevi Sorsan . Lipposesta Väyrynen tosin muistuttaa, että tämä
vaihtoi välillä aatettaan yhdeltä
äärilaidalta toiselle.
Väyrysen mukaan on myös
aatteellisia poliitikkoja, joilta on
puuttunut tahdon lujuutta. Kauas ei jää Suomen
Pankin pääjohtajana nykyisin vaikuttava Erkki Liikanen.
. 10
14.3.2014
Pelurit, tahtopoliitikot
ja seurailijat
PIRJO KONTIO
HELSINKI
Sillanrakentajat
Naton ulkopuolella
OSALLISTUIN viime viikolla Suomen kirkon arkkipiispa
Kari Mäkisen johdolla järjestämään Arvojen Akatemiaan. Tämä on totta säällä kuin säällä.
Ei Suomi sotilaallisella voimalla pärjää vaan viisaalla diplomatialla. Lähialueemme turvallisuus ei lisäänny muureja rakentamalla.
Turvallisuutta lisätään politiikalla, jolla rakennetaan siltoja. Tänä päivänä jaon estäminen tuntuu vaikeammalta kuin pitkiin aikoihin.
Yhteiseloon kuuluvat riidat ja niistä sopiminen. ja myös
Paavo Lipposen. En ole katkera. Kirkotkin
voivat toimia sillanrakentajina rauhan puolesta.
Euroopan kirkkojen yhteisenä tavoitteena on estää Euroopan jyrkkä kahtiajakautuminen. EU on jälleen peruskysymysten äärellä. Joskus olin,
mutta en ensi sijassa itseni vuoksi, kuten ovat väittäneet ne, jotka
tulkitsevat politiikan vain peliksi
ja valtataisteluksi.
Poliittinen järjestelmä antaa
Väyrysen mukaan tappion jälkeen
aina uusia mahdollisuuksia.
. Tosiasia on, että Nato on väsynyt kalliisiin ja pitkiin kriisinhallintaoperaatioihin.
Afganistanin operaatiota ollaan ajamassa alas. Puolueiden ja poliitikkojen toimintaa tarkastellaan usein pelk-
känä pelinä ja valtataisteluna, keskustakonkari analysoi.
UUTUUSKIRJASSAAN Väyrynen tulee siihen johtopäätökseen, että
Suomen suunta on ratkennut ja
ratkeaa keskustan sisäisessä linjanvedossa.
Silloin kun keskustalla on ollut
politiikassaan vahva aatteellinen
ote, se on menestynyt ja kyennyt
kokoamaan muiden puolueiden
parhaita voimia tuekseen viitoittamaan Suomelle kestävää linjaa,
Väyrynen kirjoittaa.
. Tässä tilanteessa kirkoilla ja uskonnoilla on suuri merkitys. Tähän
joukkoon Väyrynen nostaa Kyösti
Kallion, Ahti Karjalaisen, Martti
Miettusen, Karl August Fagerholmin ja Matti Vanhasen.
Joukossa on myös valtapolii-
tikkoja, joille politiikka on ennen
muuta peliä, Väyrynen toteaa.
Puhdasverisin tämän tyypin poliitikko oli hänen mielestään Väinö Leskinen
Vanhasella oli kaikista vaikeuksista huolimatta parhaat mahdollisuudet
johtaa puolue hyvään vaalitulokseen ja turvata sen vaikutusmahdollisuudet.
. Kuva: Jari Laukkanen
Vanhanen kelpasi, Kiviniemi ei
Kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen suitsuttaa Juha Sipilän poliittista linjaa
Näköpiirissä oli tappio puheenjohtajaäänestyksessä. Tässä tilanteessa varmistelin Ahon valintaa.
Kääriäinen on asiasta katkera,
Väyrynen tietää.. Olin pahoillani. Uskon, että Matti Vanhasen
johdolla keskusta olisi säilyttänyt
vuoden 2011 vaaleissa asemansa
Suomen suurimpana puolueena.
PIRJO KONTIO
HELSINKI
JUHA SIPILÄSTÄ saattaa tulla keskustan puheenjohtajana ensimmäinen seuraajani, jonka poliittiseen linjaan voin olla tyytyväinen,
aprikoi keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen uudessa
kirjassaan Suomen linja.
Väyrynen kertoo huomanneensa puheenjohtajakampanjan aikana keväällä 2012, että hän oli Sipilän kanssa lähes kaikista asioista
samaa mieltä.
. Olisikohan vaalimenestyksemme ollut parempi, jos olisimme ajaneet näissäkin asioissa täysin yksimielisinä
päin seinää?
Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa keskusta koki historiansa raskaimman vaalitappion. Matti Vanhanen päätti, ettei lähde taistelemaan asemastaan, kunniapuheenjohtaja päättelee.
. Ykkösehdokas oli Olli Rehn,
joka panttasi vastaustaan elokuun loppupuolelle saakka. 11
14.3.2014
Keskusta ei olisi hävinnyt Matti
Vanhasen johdolla niin paljon
kuin hävisi, Paavo Väyrynen
arvioi. Meille syntyi hänen
kanssaan hyvä yhteistyö. Vaikka
olimme Eurooppa- ja aluepolitiikan linjasta eri mieltä, hän kuunteli mielipiteitäni ja otti ainakin
jossakin määrin ne huomioon,
Väyrynen kirjoittaa.
VANHASEN päätös erota pääministerin paikalta vuonna 2010 askarruttaa kunniapuheenjohtajaa
vieläkin.
Ilmeisesti Matti Vanhanen sai
syksyn 2009 mittaan varmuuden
siitä, että Seppo Kääriäinen ja Timo Kalli eivät tue hänen uudelleenvalintaansa seuraavan vuoden puoluekokouksessa, Väyrynen paljastaa.
Puolueen johtoon Kääriäinen
ja Kalli halusivat Väyrysen tietojen mukaan nuoren liberaalinaisen Paula Lehtomäen tai Mari Kiviniemen.
KESKUSTA oli yhtenäinen myös
Mari Kiviniemen puheenjohtajakaudella, Väyrynen arvioi.
. Hänen kieltäydyttyään puoluejohto
pyrki löytämään minulle jonkun
muun vastaehdokkaan jäsenvaaliin. Tietysti petyin vaalin tulokseen, mutta olin toisaalta varsin
tyytyväinen Juha Sipilän valintaan.
Sipilä näyttää edustavan keskustan perinteistä aatteellista ja poliittista linjaa Santeri Alkiosta nykypäivään saakka, Väyrynen tuumaa.
. Toisella pääministerikaudellaan Matti Vanhanen oli vahva
johtaja sekä sisä- että Eurooppapolitiikassa. Kampanjoinnin aikana kävi kuitenkin ilmi, että Kääriäisellä ei ollut mitään mahdollisuutta
voittaa. Kuva: Jari Laukkanen
YLEENSÄ Väyrynen pitää keskustan huipputehtävissä vaikuttaneita ja niihin pyrkineitä puolueelle
huonompina vaihtoehtoina kuin
itseään.
Sipilän lisäksi myönteistä löytyy Matti Vanhasesta, joka hoksasi nostaa Väyrysen kakkoshallituksensa ulkoministeriksi.
. Menestyäkseen hänen tulee rohjeta olla itsenäinen niiden
suhteen, joiden tuella hänet puheenjohtajaksi valittiin.
Lausunto lienee piikki erityisesti Seppo Kääriäisen suuntaan, jota kunniapuheenjohtaja roimii
kirjassaan useaan otteeseen.
Tämä mies kelpaa Paavo Väyrysellekin. Kuka tahansa olisi kelvannut,
mutta kukaan ei suostunut.
VÄYRYNEN PALAA kirjassaan muutamaan otteeseen vuoteen 1990.
Hän oli itse luopunut puheenjohtajuudesta ?tunnetuista syistä?.
Keskustaväki valitsi itselleen uuden puheenjohtajan Porin puoluekokouksessa.
Väyrynen paljastaa, että hänelle olisi sopinut yhtä hyvin sekä Esko Ahon että Seppo Kääriäisen valinta.
. Ainoat asiat, joista syntyi julkisuuteen tullutta erimielisyyttä,
olivat Eurooppa-politiikka ja hajajätevesiasetus. Suurimpia syitä olivat Eurooppa-politiikan linja, hajajätevesiasetus, PARAS-hanke ja aluepolitiikan jääminen muiden asioiden varjoon,
Väyrynen listaa.
Hän moittii, että eduskuntavaa-
lien jälkeen Kiviniemen virheet
jatkuivat: pahin niistä oli puoluejohdon toiminta presidenttiehdokasta valittaessa.
Puoluejohto ei Väyrysen mielestä suurin surminkaan ollut
valmis hyväksymään ehdokkaaksi puolueen kunniapuheenjohtajaa.
. Myös tulevaisuudesta ajattelemme hyvin samalla tavalla.
Neuvojakin Sipilä Väyryseltä
saa:
Kysykää tekijältä.
JV oli kirjoittajana viime aiko-
jen kyvykkäimpiä parlamentaarikkoja. Mutta kun niistä kyseltiin, hän
sanoi aina, että ei se ole minun kirja. Ensi kysymys tuli Ylioppilaslehden toimittajalta: Miten arvelette NL:n suhtautuvan
ehdokkuuteenne. Tämä Kyösti
Kallion tytär purjehti juuri hissin
editse kansallispuvussaan.
TOISENLAISEN Virolaisen tapasin Mikkelin puoluekokouksessa
1970 kuumassa teltassa puolen
yön maissa.
Hän istui väsyneenä raakalankkupenkille viereeni kun kuuntelimme puheita ja sanoi, että ?katso
sie tuotakin miestä, kyll hää osaa
minnuu neuvoa miten valtion varoja pitää käyttää, mutta miten on
hänen oman tilansa laita?.
Jääköön sen selvitys tästä pois.
Herrat haukuttiin jo silloin perusteellisesti puoluekokouksissa.
Matti Vanhanen totesikin pääministerinä Tampereen kokouksessa, että tämä on epänormaalia; täällä ei ole herroja haukuttu.
Tarkoitti ettei tästä hyvää seuraa.
Yhtä dramaattista oli toisessa
kuumassa kokouksessa, nimittäin
Kuopiossa, kun junttausten yön
jälkeen JV oli voittanut äänestyksessä Ahti Karjalaisen presidenttiehdokkuudesta.
Tiedotus ahtautui kuulemaan
kommentit. Ei mikään ihme, että Otava sidotti nahkaan Virolaisen syntymäpäivälahjaksi hänen
kymmenen viime teostaan.
Viimeisinä vuosina JV oli kulttuuritilaisuuksissa, varsinkin kirjanjulkistamisissa, tuttu näky. 12
14.3.2014
?Hänen ympärilleen kerääntyi väkeä, koska hän oli kiinnostava puhuja ja erikoisen hyvä sarkastisesti mutta toisaalta lempeästi kertomaan poliittisia sattumuksia.?
Kuvat: Suomenmaan arkisto
Kohtaamisia Johannes
Virolaisen kanssa
TÄMÄ on erään merkittävimmän
suomalaisen parlamentaarikon,
Johannes Virolaisen, 100-vuotissyntymävuosi.
Poliittinen kommentaattori ja
sanomalehtikirjailija Matti Kurjensaari aloitti usein maan ja
maailmanpolitiikan kaapinpäällisiä muistellessaan, että milloin
tapasi kuvattavansa ensimmäisen kerran.
Niinpä minäkin sanon, että tapasin Johannes Virolaisen ensimmäisen kerran 60-luvun puolessa
välissä, kun minut nuorena opettajana kutsuttiin pitämään puhe
tilaisuudessa, jossa pääministeri
JV oli läsnä.
Kun tilaisuus päättyi, Johannes
kysyi, että ?miss sie asut?. Hänen ympärilleen kerääntyi väkeä,
koska hän oli kiinnostava puhuja ja erikoisen hyvä sarkastisesti
mutta toisaalta lempeästi kerto-
maan poliittisia sattumuksia.
Virolaiselta minäkin kuulin ensimmäisen kerran legendaarisen
Artturi Jämsenin kompromissin.
Siis tämän: Tehdään kompromissi. Luovu sinä mielipiteestäsi ja
ole samaa mieltä kuin minä.
Eiköpä nykyinen hallitus esitä
tänään oppositiolle tätä keskustan ammoisen kansanedustajan
kompromissia suurissa kysymyksissä. Ja kun
sanoin että Vantaalla, hän sanoi
että ?mie vien siut kottii ??
Niinpä hän jätti minut Kaarina-vaimoineen opettajain virkaasunnon eteen Kivistössä ja jatkoi Vironperälle.
Tutustuin Johanneksen kumpaankin vaimoon. Media on mennyt omille
teilleen revittäessään JV:n känninotosta.
JV ja MV ovat eläneet yhtä elegantisti raittiuttaan kuin hienos-. Johannes Virolainen sanoi, että ?minä en vastaa
tyhmiin kysymyksiin?.
TÄSSÄ alkoholia ulkomailta rahtaavien ja viinapäisten maassa onkin pantava merkille, että meillä
on ollut lähiaikoina kaksi raitista pääministeriä, JV ja Matti Vanhanen. Kaarina otti miehensä
kupeessa valtionaisen elkeet Titon Jovankan tapaan.
?JV oli kirjoittajana viime aikojen kyvykkäimpiä
parlamentaarikkoja.?
Niinpä kerran, kun ministerin
vastaanotolla Smolnassa oli tarjoilun vuoro, Kaarina ystävänaisen käsikynkässä riensi lämpimän ruuan kohdalle, nosti kansia ja sanoi että ?mitäs meillä tänään on ??
VIROLAISESTA on tehty monta kirjaa. Voitte kuvitella JV:n naurunvirnistyksen kerronnan päälle.
Yhtä sattuvasti hän reagoi hissiä odottaessa, kun joku esitti, että puolueen pitäisi suosia nuoria.
JV sanoi, että onhan meillä Kerttu Saalasti. Hän oli myös kustantajalleen tuottoisa. Kaarina oli
oopperapersoona, Kyllikki televisionainen
Kysykää tekijältä.?
tuneimmat viininmaistajat omaa kantaansa. Vieroitusoireita hän ei kokenut.
. Kulttuuripersoonathan sen ovat jo tehneet.
MATTI SUMMANEN
Takarivin mies
Ministeri Marjatta Väänänen sai 1970-luvulla liikanimen ?hallituksen ainoa mies?. Kun alkaa vanheta, on hyvin tyytyväinen, että saa olla rauhassa.
Tuntuuko koskaan, että nykypoliitikkoja pitäisi neuvoa, koska he eivät
osaa asioita?
. Pöydän itseriittoinen pääjohtaja hirmustui ja sanoi, että Johannes nyt tyri etiketin. Lähettiläskin nauroi
niin ja alkoi laulaa partisaanilaulua suomalaisille
sotilaille, jotka ovat kauan kärsineet vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessa ?
HERKIMMÄT virnuilut JV:lta tulivat silloin, kun hän
kertoi, kuinka korkeat virkamiehet halusivat tulla
keskustan listoille eduskuntavaaleissa, mutta laittoivat ehdoksi, että heidän läpimenonsa piti taata. Ei. Hän
seurasi isäänsä Maaseudun Tulevaisuuden pakinoitsijana ja kirjoitti lehteen neljännesvuosisadan ajan.
Nimimerkki Heikintyttären viimeinen pakina ilmestyi menneenä
vuonna.
KOLME kertaa ministerinä toiminut
Väänänen jätti eduskunnan kuudentoista työvuoden jälkeen vuonna 1991. Virolainenhan itse putosi välillä eduskunnasta.
Olen erään tapauksen jälkeen miettinyt, miksi
meillä hänen kanssaan olivat niin mutkattomat välit. Oli harmissaan kun jäi
?varjoon?.
Mutta kerran näin,
että JV suutahti.
SITTEMMIN, kun seurasin politiikkaa vapaana kirjailijana, oli helppo lähestyä Virolaista ehkä senkin takia, kun lapsuudenkotimme ovat kohtuukuntoisen pyöräilijän päivänmatkan päässä toisistaan.
Minulla Etelä-Karjalassa rajan tällä puolella, JV:lla
Viipurin maalaiskunnassa.
Matti Vanhasella, karjalaisella Tatun pojalla oli
myös välitön suhde Johannes Virolaiseen, huomasin.
Ehkäpä tämä pyöräilypuolue järjestääkin joskus
Virolais-massapyöräilyn Lappeenrannasta Viipuriin. Hänelle se kiikutettiin, ja JV sanoi että hän on
ainoa suomalainen, joka on pitänyt raittiuspuheen
Sofiassa.
Sanoin väliin, että olet ollut varmaan ainoa suomalainen selvänä Sofiassa. Hänen kanssaan ei ollut mitään
ongelmia.
Myös keskustalainen politiikka on
tasaantunut. Ennen puolueen sisällä
kamppailtiin rajusti vallasta.
. Puolueilla oli asiasta eri näkemyksiä ja ratkaisua oli vaikea saavuttaa.
Väänänen ihailee nykyajan naisia,
jotka rakentavat uraansa ja hoitavat
perhettään samaan aikaan.
. Kyllä he osaavat!. 13
14.3.2014
?Virolaisesta on tehty monta kirjaa. Väänänen toimi ennen eduskuntakausiaan pitkään kulttuuritoimittajana ja teatteriarvostelijana.
Sanomalehtien pariin hän palasi
poliitikkouransa loppupuolella. Olemme hyväntuulisesti pohtineet, että olipa se aikaa.
Pääministeri Sorsaa Väänänen kuvaa sympaattiseksi ja hyväntuuliseksi.
. Nimittäin, olin arkana, nuorena politiikan tarkkailijana Uudellamaalla valitsijamiesehdokkaana
UKK:n suuressa vaaliliitossa 1968.
Oli vaaliliiton aloittajaiskaronkka Helsingissä.
Virolainen johdatti UKK:n pöydästä toiseen esitellen ehdokkaat ja vieraat.
JV sanoi presidentille pöytääni viitaten, että tässä on uusi, nuori ehdokkaana (olivathan liki kaikki
muut pääjohtajia, ministereitä, kansanedustajia).
UKK totesi että onpa nuori kaveri. Silloin käytiin laajojakin poliittisia taisteluita.
VÄÄNÄSEN isä oli keskustalaisten
lehtien Helsingin kirjeenvaihtaja ja
kotona puhuttiin paljon politiikkaa.
Väänänen pääsi jo nuorena kurkistamaan eduskuntatyön kulissien taakse, sillä heillä pistäytyi usein
kansanedustajia.
Poliitikot pysyivät Väänäsen elämässä läsnä myöhemminkin.
Hän avioitui Jouko Väänäsen
kanssa vuonna 1950 ja sai kotiinsa
vakituiseksi asukkaaksi anoppinsa Hilja Väänäsen, joka oli kansanedustajan työnsä takia viikot Helsingissä.
Väänänen uskoo, että anopin esimerkki rohkaisi häntä ryhtymään
myöhemmin parlamentaarikon
uralle.
YHTENÄ tärkeimmistä poliitikkoaikansa edistysaskeleista Väänänen pitää kotihoidon tukea.
Hän kertoo, että vuonna 1985 säädetty laki oli pitkän työn tulos. Kuva: Jari Laukkanen
?Olipa se aikaa?
Politiikka on nykyään rauhallista.
Toista oli ennen, Marjatta Väänänen sanoo.
SAMULI NISSILÄ
HELSINKI
MINISTERI Marjatta Väänänen, 90,
hämmästelee, kuinka sopuisaa nykyinen politiikka on.
Väänäsen nuoruudessa äärioikeisto oli voimissaan. Nyt iäkkäänä ihmettelen, miten
asiat ovatkin politiikassa näin rauhallisesti, että tällaisia äärilaitoja ei
ole.
Väänänen, keskustanaisten kunniapuheenjohtaja, vieraili keskiviikkona eduskunnan kansalaisinfossa,
jossa toimittaja Hannu Lehtilä haastatteli häntä Naiset politiikassa -keskustelusarjaan.
VÄÄNÄNEN toimi kulttuuriministerinä Kalevi Sorsan ensimmäisessä
hallituksessa vuosina 1972?1975 ja
pani vasemmistolle tiukasti hanttiin.
Häntä kutsuttiinkin ?hallituksen
ainoaksi mieheksi?.
Väänänen kertoo muistelleensa
menneitä vanhojen kiistakumppaneidensa kanssa.
. Aika rauhallista meno on nyt,
jos vertaa vanhoihin aikoihin. Mutta
kun niistä kyseltiin, hän sanoi aina, että ei se
ole minun kirja. Se on työläs vaihe elämässä.
Väänänen itse lähti politiikkaan
vasta kaikkien kolmen lapsensa vartuttua toiselle kymmenelle.
Työelämässä hän ahkeroi myös
lasten ollessa pieniä. Mutta kerran näin, että JV suutahti.
Bulgarian valtion juhlassa lähetystössä JV sanoi, että kaikkialla on viinaa, mutta missä on mehu. Kantoipa kaksi hänen opettajaansakin IKL:n rintamerkkiä.
Sotien jälkeen jylläsi äärivasemmistolaisuus, joka yritti väkevästi
vaikuttaa Väänäselle läheiseen kulttuuripolitiikkaan.
Yhdistykset
ovat pitäneet ajankohtaa alueille sopivampana.
Maijala viittaa Ylä-Lapissa järjestettyyn kolmivuotiseen kokeiluun. Rovaniemellä Lapin yliopiston yhteydessä toimii jo arktinen keskus, jonka yhteyteen EU-virasto sopisi luontevasti. Metsästyksen aikaistaminen
järkevöittäisi myös lihankäsittelytilojen käyttöä, Maijala listaa.
Rantakangas: Vakuutusehdot
kiusaavat puuseppiä
KANSANEDUSTAJA Antti Rantakangas (kesk.) on jättänyt
kirjallisen kysymyksen puusepänteollisuuden kohtuuttomista palovakuutusehdoista.
. Miten hallitus aikoo turvata puusepänteollisuuden
toimintaedellytykset palovakuutusehtojen kohtuullistamiseksi siten, että yksittäiset vakuutusyhtiöt eivät voisi asettaa kireämpiä yrityskohtaisia vakuutusehtoja kuin
mitä paloviranomaiset ovat määritelleet, Rantakangas
kysyy.
Kansanedustaja kertoo, että puuteollisuusyrittäjät ovat
huolissaan suurimpien vakuutusyhtiöiden kiristyneistä
palovakuutusehdoista.
Toimet uhkaavat Rantakankaan mukaan alan yritysten toimintaedellytyksiä. Siksi nimenomaan kuntatasolla täytyy kantaa huolta aggressiivisesta verosuunnittelusta ja
pyrkiä ehkäisemään sitä. Kun myös kontaktiopetusta ollaan vähentämässä, oppilaat menettävät samaan
aikaan kodin tuen opintojensa onnistumiseksi.
Toisen asteen leikkauksiksi on ilmoitettu 260 miljoonaa euroa.
. kunnat Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa vaativat läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta julkisissa hankinnoissa ja
muodostavat yhdessä Ranskan
kanssa kansainvälisen verkoston.
KUNNAT ja maakunnat järjestävät ja maksavat hyvinvointipalvelumme, jotka rahoitetaan verovaroilla.
. Lapin yliopiston selvitys valmistuu kevään aikana.
. Lapin yliopisto on myös ollut asiassa kiitettävän aktiivinen, Takkula kommentoi.
Lapin yliopisto tarttui komission ideaan ja myöhemmin myös voitti komission järjestämän kilpailun arktiseen tietokeskukseen tähtäävistä toimista.
Veroparatiisivapaat
kunnat verkostoituvat
RYHMÄ kunnallispoliitikkoja
Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja
Ranskasta tekevät yhdessä aloitteen veroparatiisikytkentöjä vastustavien kuntien muodostamisesta.
Suomesta mukana Helsingin
ovat muun muassa kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgren (sd) ja
Vantaan kaupunginvaltuutettu Johannes Hirvaskoski (kesk).
EU-maat menettävät vuosittain
veroviennin takia noin 1 000 miljardia euroa eli enemmän kuin
kaikki EU-maat käyttävät terveysmenoihin.
Veroparatiiseista on muodostunut globaalin talouden musta
aukko. Tähän
jo nykyinen lainsäädäntö tarjoaa mahdollisuuksia, kysymys on
pääasiassa poliittisesta tahdosta,
Johannes Hirvaskoski huomauttaa.
Hirvaskosken mielestä olisi
myös toivottavaa, että kaikkien
puolueiden EU-vaaliohjelmissa
otettaisiin asiaan kantaa.
Erityisesti niin sanottuja captive
-yhtiöitä on runsaasti muun muassa Kanaalin saarilla.
Yhtiöt ovat suuryritysten omia
vakuutusyhtiöitä, eräänlaisia taskuja, joihin toisesta taskusta siirretään rahaa.
Captive -yhtiöillä voi olla legitiimejäkin tarkoituksia, mutta
yleensä kyse on vain keinotekoisten veroetujen hakemisesta, Hirvaskoski korostaa.
Paloniemi: Hallitus rapauttaa koulutuksen
Puuteollisuusyrittäjät ovat huolissaan
suurimpien vakuutusyhtiöiden kiristyneistä
palovakuutusehdoista. 14
14.3.2014
EU-parlamentti kiritti arktista keskusta
KESKUSTAN europarlamentaarikot Anneli
Jäätteenmäki ja Hannu Takkula ovat tyytyväisiä EU:n arktisen tietokeskuksen EUparlamentilta saamasta kiriavusta.
Keskusta suunnitellaan Rovaniemelle. Prosessi on niin pitkällä, että Rovaniemellä ei ole enää tässä vaiheessa kilpailijoita, Jäätteenmäki kertoo.
MYÖS Hannu Takkula iloitsee tietokeskuspäätöksen etenemisestä.
. Monet Lapin riistanhoitoyhdistykset ovat esittäneet,
että hirvenmetsästys olisi myös heidän alueillaan mahdollista samoina aikoina kuin Ylä-Lapissa. Koulumatkat sekä ammattioppilaitoksiin että lukioihin
pitenevät erityisesti harvan asutuksen Pohjois- ja
Itä-Suomessa. Sekin maksaa. Tätä summaa ei saada kasaan tekemättä korjaamatonta vahinkoa koko koulujärjestelmällemme,
Paloniemi pelkää.. Asiassa tarvitaan vielä EU-komission
päätös.
Parlamentin täysistunto hyväksyi keskiviikkona päätöslauselma EU:n arktisesta politiikasta.
Jäätteenmäen aloitteesta päätöslauselmaan sisältyi parlamentin poliittinen tuki
EU:n arktisen tietokeskuksen vahvistamiseksi Rovaniemelle, Lapin yliopiston Arktisen keskuksen yhteyteen.
JÄÄTTEENMÄKI esitti vuonna 2012 EU:n
budjettiin miljoonan euron määrärahaa tietokeskushankkeen selvittämiseksi.
Hän sai esitykselleen parlamentin ja jä-
lyhyesti
Maijala haluaisi hirvimetsälle
jo syyskuun alussa
KANSANEDUSTAJA Eeva-Maria Maijala (kesk.) vaatii hir-
venmetsästyksen aloitusajankohdan aikaistamista Pohjois-Suomessa.
Maijala on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen asiasta.
. Myös Ruotsissa vastaavilla leveysasteilla
hirvenmetsästys alkaa jo syyskuun alussa.
Maijala näkee asiassa monta hyvää puolta.
. Puuteollisuus ry:n 200?250 jäsenyrityksissä arvioidaan olevan uhanalaisia työpaikkoja noin 5 000.
senvaltioiden tuen.
Selvitys annettiin Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tehtäväksi. Kuva: Jari Laukkanen
kohtaisia tilinpäätöksiä, joista käy
ilmi veronmaksu kaikissa niissä
maissa, joissa yritys on toiminut.
Ranskassa eräät alueet ovat pankkien suhteen toimineet näin vuodesta 2010 lähtien.
Nyt ?verovapaat. Oppilaat joutuvat hankkimaan asunnon opiskelupaikkakunnalta.
. Tax Justice Network arvioi
kaikkiin veroparatiiseihin piilotettavan yhteensä 20?30 000 miljardia dollaria.
Jos tästä määrästä olisi maksettu veroa se riittäisi hyvin yhteisen
hyvinvointimme ylläpitämiseen,
Wallgren ja Hirvaskoski muistuttavat.
POLIITTISIA toimia odoteltaessa
paikalliset vaikuttajat voivat osoittaa vastuullisuutta estämällä yrityksiä, pankkeja ja rahastoja harjoittamasta veropiilottelua, suomalaisvaltuutetut katsovat.
Kunnat voivat palauttaa kilpailutettua palvelutuotantoa omaan
tuotantoon, kuten Helsingissä perintätoiminnan osalta päätettiin
tehdä toukokuussa 2013 kansainvälistä huomiota saaneessa valtuustopäätöksessä.
Kunnat voivat myös vaatia maa-
Johannes Hirvaskosken mielestä kunnissa pyrittävä
ehkäisemään aggressiivista verosuunnittelua. Poronhoitotöihin osallistuvat ehtisivät paremmin
osallistua metsästykseen. Metsästystä helpottaisi, jos se ajoittuisi etupäässä
ajankohtaan, jolloin maassa ei ole lunta eivätkä poronhoitotyöt ole kiivaimmillaan.
Hirvenmetsästystä ei myöskään olisi rykimäaikana.
. Kuva: Petra Pöyliö
TOISEN ASTEEN koulutuksen harvennus heikentää
rajusti nuorten opiskelumahdollisuuksia, moittii
keskustan kansanedustaja, opetushallituksen johtokunnan jäsen Aila Paloniemi.
Hallitus sanoo tavoittelevansa kaikkien perusopetuksen päättävien nuorten mahdollisuuksia
päästä toiselle asteelle, ammatilliseen koulutukseen tai lukioon.
Kun oppilaitosverkkoa karsitaan ja valtion ohjaus
tiukkenee kuntien toimintavapauden kustannuksella, tavoite ei tule toteutumaan.
Ongelmia tulee vastaan monta kautta, Paloniemi selvittää.
. Pienten lukioiden karsiminen vie päteviä opet-
tajia myös peruskoulun yläluokilta töihin muualle
eli koulutuksen laatu heikkenee väistämättä
Tove Jansson rakasti värejä ja
panosti niihin. 15
14.3.2014
Tove Jansson -näyttely on avoinna 14.3.-7.9. Näyttelyssä nähdään ylipäätään yksi hienoimmista omakuva-sarjoista, mitä Suomesta tiedän, hän sanoo.
Karjalaiselle etenkin 1930-luvun maalaukset olivat suuri elämys, koska ne eivät olleet hänellekään tuttuja.
. Töitä oli vaikea löytää varsinkaan hyvässä kunnossa. Viivan käyttäjänä hän oli nerokas, yksi maailman parhaista. 2014 Ateneumissa Helsingissä. mutta ennen kaikkea
itseään.
Tove Jansson liikkui vasemmistoliberaaleissa taiteilijapiireissä ja
esimerkiksi naisten ja homoseksuaalien oikeudet olivat hänelle
tärkeitä teemoja.
Jansson oli nuoresta pitäen itsenäinen ja riippumaton eikä tinkinyt siitä.
NÄYTTELYN vanhin omakuva on
hiilipiirros noin 14-vuotiaasta Tovesta ja uusin vuonna 1975
maalattu Ruma omakuva, jota parempi ei taiteilijan omakuva Karjalaisen mielestä enää voi olla.
. Katsokaa
Muumi-piirroksissa, miten hän
osasi millimetrin osasella luoda
kuvalle psykologisen taustan ja
koko tunnelman.
Japanissa
Ateneumin
Jansson-näyttely
nähdään viidessä
museossa.
MAALARINA Tove Jansson oli totinen värien käyttäjä, mutta piirroksissa kuin eri ihminen: Älykäs, ironinen, ilkeäkin.
. Hän oli myös persoonana yhtä
aikaa ujo ja avoin, arka ja rohkea.
En ole koskaan tavannut vastaavaa, kuvailee Karjalainen.
Jansson asetti itsensä jopa vaaralle alttiiksi tekemällä karikatyyrejä poliittiseen pilalehteen Gar-
miin omalla nimellään sodan aikana. Sensuurikin puuttui hänen
natsi- ja neuvostovastaisiin piirroksiinsa.
. Hän maalasi perhettään ja
rakastettujaan . Hän vihasi syvästi sotaa. Sydän
vuotaa verta, kun niin moni oli
päästetty niin huonoon kuntoon,
ettei niitä voinut laittaa esille. Jos värit eivät totelleet häntä, hän masentui. Kyselyitä myös maailman
muihin taidemuseoihin on tullut paljon, sanoo Ateneumin väliaikainen museonjohtaja Timo
Huusko.. Tee työtä ja rakasta oli hänen mottonsa ja sen mukaisesti
hän eli.
Muumit tekivät hänestä jo varhain koko maailman rakastaman
kirjailijan, mutta taidemaalarin
uran jääminen niiden varjoon kaihersi häntä.
ATENEUMIN laaja juhlanäyttely
nostaakin nyt esille nimenomaan
taidemaalari Tove Janssonin ennennäkemättömän laajasti.
Esillä on lukuisia yksityiskokoelmista lainattuja maalauksia, joita edes taiteilijan suku ei ole aiemmin nähnyt.
Veljentytär Sophia Janssonin
mukaan Tove Jansson myi töitään ahkerasti 1940-luvulla. niin miehiä kuin
naisiakin . Toivottavasti näyttely saa aikaan sen,
että ihmiset kunnostavat hallussaan olevia maalauksia, sanoo
näyttelyn koonnut Tuula Karjalainen.
Karjalainen kehottaa näyttelyn
yleisöä nauttimaan väreistä ja keskittymään viivaan.
. Ne
päätyivät enimmäkseen yksityiskoteihin, joista niitä on nyt näyttelyyn löydetty ja lainattu.
. Kuva: Mikko Sitg/Lehtikuva
Janssonin viiva on yksi
maailman parhaista
Muumien luoja vihasi syvästi sotaa ja pilkkasi Stalinia ja Hitleriä.
SANNA NIKULA/STT
HELSINKI
TOVE JANSSON (1914?2001) oli
monilahjakkuus vailla vertaa.
Tove Jansson kirjoitti, maalasi
ja piirsi niin taitavasti ja niin paljon, että loi yhden elämänsä aikana vähintään kuuden ihmisen
uran. Se, että hän sai pilkata Stalinia ja Hitleriä toi hänelle suurta iloa.
Tärkeintä on peilata teoksia aikaa vasten, sitä varten näyttely on
rakennettu kronologisesti.
Jansson ammensi aiheensa ympäristöstään ja omasta elämästään. Eikä suuri yleisö varmaan tiedä myöskään hänen 1960-luvun
abstrakteista maalauksistaan.
Näyttely siirtyy Ateneumista
syyskuussa Muumi-fanien kansoittamaan Japaniin, jossa se nähdään viidessä suuressa taidemuseossa.
Mielipiteet
16
Kuntakentän peli
on nyt sekaisin
?Kärsämäen kuvio on todella ihmetys, joka
herättää kilometrin pituisen listan kysymyksiä ja
hämmästelyä.. erva-alueella, pääsääntöisesti noin miljoonan asukkaan suuralueilla.
Samalla koko uudistuksen
suuresta tavoitteesta, erikois- ja
perustason hoidon kokoamisesta luovuttaisiin kokonaan. Vuoron perään kustakin
mallista on sitten kirjoiteltu kunnissa lausuntoja.
Yhteistä näille hallituksen
malleille on ollut ajatus siitä, että
kuntien välinen yhteistyö pitäisi
sote- palveluissa pääsääntöisesti purkaa, että maakuntien keskuskaupungista tehtäisiin vastuu- eli isäntäkunta, jonka käsiin
koottaisiin kaikki sote-palvelut.
Muista kunnista tulisi renkejä,
jotka ostavat palvelut isänniltä.
Sairaalarakennusten maksajiksi rengitkin kelpaisivat, kun sairaanhoitopiirit purettaisiin.
KESKUSTAKIN pitää tärkeänä sote-palvelujen järjestämisen kokoamista, pääsääntöisesti maakuntalaajuisesti. Eihän yksityinen yritys tietyssä rajapinnassa muutu diakoniatoimikunnaksi. Mitä ostettavaa kunnalla on muilta
alueella tai kunnassa toimivilta sote-alan yrityksiltä, jos
kunnan lompakko aukeaa vain yhdelle yritykselle. Kaikki järjellisetkin yhteistyöhankkeet, muutoin kenties kuntaliitokseenkin johtavat, ovat menneet jäihin. Menettely on vastoin kaikkia kunnallisen
itsehallinnon periaatteita, demokratiaa ja kansanäänestyksen
tarkoitusta.
KUTAKUINKIN yhtä uskomattomaan ja epätoivoiseen suuntaan
on kääntymässä myös sote-uudistuksen valmistelu.
Kohta kolmen vuoden ajan
hallituskin on puhunut hoidon
porrastuksen tärkeydestä, perusja erikoissairaanhoidon ja vaativimman sosiaalitoimen kokoamisesta pääsääntöisesti saman
järjestäjäyhteisön alaisuuteen.
Tämän on katsottu olevan välttämätöntä sekä kustannusten hillitsemiseksi että palvelujen parantamiseksi.
TÄHÄN sakka hallitus on tavoitellut tätä kaikkea mitä erilaisin
mallein. Kuva: Jari Laukkanen
Kun kankaasta
ei tullut pukua,
yritettiin takkia.
KUN hallituksen tähänastiset
isäntäkuntapohjaiset himmelit
eivät ole edenneet, harkitaan ainakin kokoomuksen piirissä nyt
sitten keskittymistä vain erikoissairaanhoitoon.
Kokoomuskaavailujen mukaan
sairaanhoitopiireistä luovuttaisiin ja erikoissairaanhoito järjestettäisiin viidellä ns. Se siis,
kuinka järjestäjän on turvattava
esim. tarjoillaan vain yritysmonopolia, eikä odotettu kuntayhtymän selvitystä.
Nykyinen puitelaki, mikä jatkuu vuoden 2016 loppuun
ei anna mahdollisuutta eroon kuntayhtymästä. Suurkuntahanke ei ole edennyt. Miksi vaihtoehdottomana ratkaisuna ?säästöille. Kunta se
maksaja on joka tapauksessa.
Se on varmaa, että sopimuksissa yrityksen edut ja rahan saanti turvataan. Ajatuskin on surkuhupaisa:
yritys X:lle kaikki kunnan teknisen toimen hankinnat. Se
vaan on niin, että sote-sektorilla kovien arvojen maksimaalinen voiton tavoittelu ja toisaalta yhteiskuntavastuu
ja etiikka eivät kulje käsi kädessä.
SUOMEN kunnissa kaivataan kipeästi veroparatiiseihin hautautuneita miljoonia. Näissä asioissa on tärkeää tutkia kestävätkö tarjoukset eettistä ja moraalista läpivalaisua.
Erityisen tärkeää tällaisessa tilanteessa on ottaa reilusti ja avoimesti alan henkilöstö (erityisesti oman kunnan alalla toimiva henkilöstö) vuoropuheluun päättäjien
ja kunnan virkamiesten kanssa.
Kuntalaiset kyllä seuraavat, poimivatko luottamushenkilöt omenia sallitusta vai kielletystä puusta.
Marja-Terttu Nuolioja
KATAISEN hallituksen suurkuntaja sote- hankkeet jäävät historiaan.
Ja siellä ne pysyvät, mikäli hallituksen viimeisin oivallus etenee. Palvelujen tuottajia/tarjoajia voisivat vastaavasti
olla monet eri tahot. Perusterveydenhoito näivettyisi yksityisen sektorin ottaessa sieltä
parhaat osat päältä.
KUN kankaasta ei tullut pukua,
yritettiin takkia. Hankintalain ydin
on tasapuolisuus, syrjimättömyys ja avoimuus.
Mahdollisuus tekniseen vuoropuheluun pitäisi avata ajoissa kaikille hankintayksikön tuntemille tai tiedossa
oleville yrityksille.
KÄRSÄMÄEN kuvio on todella ihmetys, joka herättää kilometrin pituisen listan kysymyksiä ja hämmästelyä.
Tässä vain muutamia: Ymmärtävätkö päättäjät, miten
vakavasta ja suuresta asiasta on kysymys. Kaiken
kaikkiaan nykyisessä kuntarakenne- ja sote-uudistuksen keskeneräisessä tilassa on käsittämätöntä, että kunta
ryhtyy sotepalveluiden radikaaliin järjestelyyn.
Miksi Selänteestä erolla oli niin ?tulipalokiire?, että se
piti runnoa läpi jo viime vuoden puolella. Muut
alan yritykset karsiutuvat pelistä pois.
Tällainen kuvio ei tulisi esimerkiksi kunnan teknisessä toimessa onnistumaan. Kuntakenttä on pantu niillä sekaisin.
Monella kepillä on Kataisen
hallitus jäätä kokeillut. Hallitus on näet päättänyt
sittenkin hyväksyä pakkoliitokset, kunhan kaupunkiseutujen
liitoshankekunnissa suoritetaan
kansanäänestys.
Eri kunnissa annetut äänet laskettaisiin sitten yhteen. Järjestäjäyhteisössä, kuntayhtymässä,
kaikki olisivat mallissamme isäntiä kokonsa mukaan.
Lailla tulisi määrätä palvelujen laatu- ja saavutettavuustasot
ja niiden parantaminen. Ihmetyttää Kärsämäen kunnan aktiivisuus yhden yrityksen kanssa.
Mikä on päättäjien tieto ja osaamisen taso hankintaprosessista ja sopimusten tulkinnasta.
?Perusterveydenhoito näivettyisi yksityisen sektorin ottaessa
sieltä parhaat osat päältä.. Kuva: Maria Seppälä
Yritysmonopoliko
soten haltijaksi?
OLEN seurannut enemmän kuin tyrmistyneenä Kärsämäen kunnan kummallista hanketta: irti Selänteen peruspalvelukuntayhtymästä ja myydään valtaosa sote-palveluista yhdelle isolle hoivayritykselle. lääkäripalvelut maakunnan eri osissa. Kun ei sitäkään,
niin kokeillaan nyt edes liivejä! Ja
niistäkin nyt kaavaillulla mallilla
tule mahdottomat.
Mikäli hallitus päätyisi vain
erikoissairaanhoidon uudistamiseen ja tekisi senkin viemällä sairaanhoitopiirit enimmillään 100
kunnan erva- alueiksi, hallintohimmeliksi, kysymys olisi liivin
riekaleesta, hallituksen täydellistä epäonnistumisesta.
Mauri Pekkarinen. Näin suuria
asioita ei pidä ainakaan nopeustaktiikkaa käyttämällä
hutkia maaliin.
MITEN esimerkiksi erikoissairaanhoidon kuluille voidaan
laittaa tietty hintakatto. Koko kunnan sote-markkinoille ei sovellu samanlainen kaupanteko kuin torilla tai huutokaupassa: Kuka parhaimman tarjouksen tekee
Ystävyys meni jo niin
loisteliaaksi, että Nikita Hru?t?ev
lupasi Suomelle Viipurin ja osan
Karjalaa takaisin.
Kerran satuin tv:stä katsomaan, kun entinen Suomea puhuva Neuvostoliiton Suomen
suurlähettiläs kertoi tapahtuman. Suuret
sotaharjoitukset pidettiin: Nato,
Suomi ja Viro. Vastaavia
kannanottoja on nähty myös vastakkaisista suunnista. Näköjään sivariministerin on ?pullisteltava?, kun
muita asiallisia näyttöjä ei ole.
MITÄ Ukrainan asiat meille kuuluu. sanoi Koivisto.
Onni Jääskeläinen
Kouvola
Nato-jäsenyys ei
paranna Suomen
turvallisuutta
KANSAINVÄLISTEN kriisien yhteydessä myös Suomessa
käytävä ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu kiihtyy.
Tämä on sinällään tervetullutta.
Turvallisuus- ja puolustuspoliittisten perusratkaisujemme on pohjauduttava laajaan kansalaiskeskusteluun.
UKRAINAN kriisin perusteella ei ole kuitenkaan syytä painaa paniikkinappia.
Vakavan, mutta Suomen turvallisuustilanteeseen vain
välillisesti vaikuttavan konfliktin perusteella ei saa luoda
vääriä mielikuvia.
Energia kannattaa mieluummin suunnata siihen, miten voisimme tukea ratkaisun löytymistä Ukrainan tilanteeseen.
?Urho Kekkonen osasi asiansa, oli ystävä ja tarvittaessa tiukka
presidentti.. Emme
saa luopua näistä mistään toisen kustannuksella.
Sisäisesti vahva, itsenäinen ja monensuuntaiseen yhteistyöhön kykenevä valtio luo vakautta ympärilleen.
KYSYMYS on Suomen pitkästä linjasta. Nyt on varaa leikitellä ja vähän kiusoitella naapuria, vaikka olemme Suomelle
suuria kauppakumppaneita.
Suomen edelliset johtajat ovat
tehneet pysyviä ystävyyksiä. Ostaisitko
sinä, rakas kansanedustajani. Verelläkö puutteet taas korvataan?
?En tiedä, pelastaisiko mahdollisessa tulevassa
kriisissä Naton jäsenyyskään, mutta yksin
jääminen olisi vielä kauheampaa.. Esimerkiksi Ilkka Kanerva on valmis jopa valtioliittoon Ruotsin kanssa.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka nojaa sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja moneen suuntaan tapahtuvaan kansainväliseen yhteistyöhön. Senkin jälkeen vielä vaikeat johtajat.
Urho Kekkonen osasi asiansa,
oli ystävä ja tarvittaessa tiukka
presidentti. Puolustusministerimme peruutti tapaamisen Venäjän virkaveljensä
kanssa (ainutlaatuista Suomen
historiassa). Minä en.
OLEMME jo kerran olleet hirveässä vaarassa jäätyämme yksin taistelemaan lännen etuvartiona vapaan maailman puolesta. Totta. Kirjoita Suomenmaahan. Mutta miten siihen voi
luottaa, kun puolustusvoimien määrärahoja vähennetään, varuskuntia lakkautetaan ja aseistuksen modernisoinnista luovutaan. ?
Pohjoismainen yhteistyö, Euroopan unionin yhteinen
ulko- ja turvallisuuspolitiikka, YK:n toimintaan osallistuminen, Nato-kumppanuus sekä toimiva naapuruuspolitiikka Venäjän kanssa ovat meille kaikki tärkeitä väyliä. Naapurimaassa hallitsi vielä hirmu diktaattori. Ulkopolitiikan hoitajilla ei ole
töitä, piti tärkeillä, kokoontua kiireisesti sunnuntaina, kun nyt on
?hätä käsissä.. Tähän peilaten puheet
Suomen liittoutumisesta ovat vailla pohjaa.
SUOMEN ratkaisut ulko- ja turvallisuuspoliittisista linjan
muutoksista on jatkossakin tehtävä yksimielisesti ja vahvaan kansan tukeen nojaten.
Tiiviin kansainvälisen yhteistyön ja yleinen asevelvollisuuden on oltava ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme peruspilareita myös jatkossa.
Petri Honkonen
eurovaaliehdokas
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
PL 52, 90100 Oulu. Kuva: Suomenmaan arkisto
Yksin jääminen pahempaa
kuin Nato-jäsenyys
STEFAN WALLIN, pohjalainen kuten minäkin, sanoi
sen, mitä itsekin suunnattomasti ihmettelen: Ei nyt
liitytä Natoon, kun päällä on kriisi. Miltä sinusta silloin tuntui, kävikö mielessäsi, että ehkä jonkun olisi pitänyt
rientää apuun?
En tiedä, pelastaisiko mahdollisessa tulevassa
kriisissä Naton jäsenyyskään, mutta yksin jääminen
olisi vielä kauheampaa.
Luja maanpuolustus, henki ja aseistus ovat tämän maan turva. 80 kuollutta.
Pelokkeeksi Putin siirsi 1000 sotilasta laivastotukikohtaan. Ja kun kriisiä ei
ole, liittymiseen ei ole tarvetta.
Siis milloin on se oikea aika. Kuva: JeanChristophe Verhaegen/AFP Photo/Lehtikuva
ehdokaskolumni
Kosti Rasinperä
Pori
VARSINKIN Suomen sotilaallista liittoutumista ajavat Nato-haukat ovat nähneet tilaisuutensa tulleen. Oli
Elisabet ja Anneli Taina. Salolainen kertoi
joidenkin puhuneen taas Natosta.
Olisiko meidän luotettava
enemmän naisten hoitamaan ulkopolitiikkaan, kun me miehet
vapisemme jo pikkujutuista?
?Kyllä se siitä. Linjaa ei ole tarvinnut muuttaa huolimatta merkittävistä muutoksista toimintaympäristössämme.
Olemme sillanrakentaja, joka herättää luottamusta ja
jolla on hyvät suhteet lähes kaikkiin maailman valtioihin.
Tästä asemasta emme saa luopua.
En näe Ukrainan kriisiä sellaisena muutoksena toimintaympäristössämme, joka edellyttäisi ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan muutosta.
Esimerkiksi Yhdysvaltojen näkemys tuntuu olevan päinvastainen kuin Suomen Nato-intoilijoiden.
Maan pitkän linjan ulkopoliittiset keskustelijat, kuten
entinen ulkoministeri Henry Kissinger näkevät Suomen
linjan mallina myös Ukrainalle. Silloin kun rajalla jo
ryskää se ei enää onnistu.
Venäjän poliitikkojen kuvia katsellessani kysyn itseltäni: ostaisinko heiltä käytetyn auton. Putin
jutteli Tarja Halosen kanssa kis-
Putin jutteli
Tarja Halosen
kanssa kissoista
ja lahjoitti myös
sellaisen.
soista ja lahjoitti myös sellaisen.
NYKYISTEN Suomen johtajien jokaisen kanssa olen vaalitilaisuuksissa keskustellut. Tämän lupauksen seurauksena Neuvostoliiton johtaja talutettiin sivuun ja ?tallennettiin?
aidattuun omakotitaloon täysihoitoon, edes Urho Kekkosen
pyyntöön tavata entinen ystävänsä ei suostuttu.
VENÄJÄLLÄ seurasi vanhoja
heikkoja johtajia joista joku oli
ilkeä valloittaja, kunnes Mihail
Gorbat?ov junaili Neuvostoliiton
vapaaseen Venäjään, hän on toiminut Putinin neuvonantajana.
Sai Nobelin rauhanpalkinnon.
Suomen asiat olivat niin hyvin,
että laitettiin naiset puolustusministereiksi, joilla ei ollut hajuakaan sotilaskoulutuksesta. Heillä
kaikilla on Nato mielessä. Joudun
sanomaan, että hieman hävetti
ja huvitti, kun Kouvolan valatilaisuudessa ilman sotilaskoulutusta oleva nainen komenteli.
Nyt on Venäjällä mukava päällikkö Putin, joka pysäytti nyt Ukrainan sisällissodan. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
17
Suomen ulkopolitiikka
on hyvällä mallilla
SODAN jälkeen Suomi seilasi
epävarmoissa oloissa
Edistykselliset keskustanaiset haluavat nostaa
esille asioita, jotka puolueen äänenpainoissa eivät
välttämättä muuten kuulu. Samalla Arkadianmäellä on pystyttävä tekemään
tarvittavat päätökset suomalaisen kilpailukyvyn kehittämiseksi.
Lopuksi eurovaaliehdokas korosti maataloustuotannon ja ruoan omavaraisuuden merkitystä
Suomelle. keskustelutilaisuuksistaan.. Näen, että alue-, kauppa-, kehitys- ja ympäristöpolitiikka sopivat suurina kokonaisuuksina Euroopan unionin asialistalle.
Vastaavasti pikkutarkkaa ja turhaa
lainsäädäntöä tulisi karsia.
LINJAPUHEESSAAN Ovaska esitti huolensa Suomen talouden tilasta. Euroopan unionin menestys
rauhanprojektina on perustunut
taloudelliseen yhteistyöhön.
. Kuva: Jari Laukkanen
EDISTYKSELLISET Keskustanaiset ry (EKN) on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen Terhi Haapaniemen, 31.
. Unionin olennaisin tehtävä on
edistää rauhaa, vakautta ja talouskasvua. Me arvostamme kohtuuhintaista kotimaista
ruokaa, ja laadukkaat tuotteemme
ovat muodostuneet vientivaltiksi.
Terhi Haapaniemi johtaa Edistyksellisiä Keskustanaisia
Antti Kurvinen. Vientivetoinen maa tarvitsee
vauraita eurooppalaisia asiakkaita.
. Tällä hetkellä hän on Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja.
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirikokous päättää
eduskuntavaaliehdokkaista lokakuussa 2014.
Kurvinen: Keskusta sopisi
vähemmistöhallitukseen
AJATUS vähemmistöhallituksesta saa tukea.
. Sen on pysyttävä myös jatkossa yhteistyötä harjoittavien itsenäisten valtioiden yhteisönä.
Työssään kunnanhallituksen puheenjohtajana Ovaska on kokenut
unionin sotkeutuvan liikaa suomalaisten arkeen.
Nykyisestä järjestelmästä puuttuu usein herkkyys ymmärtää jäsenvaltioiden monimuotoisuutta.
Nyt pitäisi järkiperäistää EU-tason
päätöksentekoa.
. Juha Sipilän dynaaminen ja ratkaisukeskeinen ote
toimisi myös vähemmistöhallituksen ruorissa. Kuluvan hallituskauden fiasko osoittaa, että Suomessa pitää unohtaa ylileveät sateenkaaret hallituspohjana,
puoluevaltuutettu Antti Kurvinen (kesk.) sanoo.
. Kuva: Petra Pöyliö
Janne Seurujärvi pyrkii
takaisin eduskuntaan
KESKUSTAN entinen kansanedustaja Janne Seurujärvi, 38,
aikoo asettua ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Inarin elinkeinojohtajana työskentelevä Seurujärvi putosi eduskunnasta viime vaaleissa.
. Maataloustuotannon on säilyttävä Suomessa. Eduskunnan vallan liukuminen Brysseliin ei voi jatkua tällaisena. Keskusta voisi johtaa 2?3 puolueen vähemmistöhallitusta, joka
pyrkisi hakemaan laajaa yhteisymmärrystä ja luovia ratkaisuja Suomen pelastamiseksi.
Matleena Mikkonen esitteli kampanjatuotteita Jouni Ovaskan kampanjan avaustilaisuudessa.
Kuva: Pilvi Kärkelä
Kohti Brysseliä
Jouni Ovaskan vaalikampanja polkaistiin käyntiin
SANTERI LAMPI
misesta ja politiikasta.
TURKU?TUKHOLMA
HÄMEENKYRÖLÄINEN keskustan
puoluevaltuuston puheenjohtaja
Jouni Ovaska käynnisti eurovaalikampanjansa Itämeren ulapalla.
Vuorokauden mittainen tempaus sisälsi visiointia EU:n tulevaisuudesta, kampanjan suunnittelua ja rentoa illanviettoa Jukka
Pojan tahdissa.
27-vuotias Ovaska on ehtinyt
nuoresta iästään huolimatta, moneen mukaan.
Kokemusta on kertynyt nykyisen puoluevaltuustotyöskentelyn lisäksi keskustanuorten varapuheenjohtajana, Hämeenkyrön
kunnanhallituksen puheenjohtajana ja Tuomo Puumalan eduskunta-avustajana.
Vaikka järjestötyö ja politiikka vievät rutkasti aikaa, on puhtia riittänyt
myös kasvatustieteen opintoihin.
Viime kuukausina Jouni Ovaskan kalenteri on täyttynyt eurovaalikampanjan valmistelusta, gradun
viimeistelystä, vitosluokan opetta-
OVASKAN kampanjan tärkeimmät painotukset koskevat Euroopan unionin tulevaisuutta, talouden kilpailukykyä ja suomalaista
ruoantuotantoa.
. Ihanne seuraavaksi hallitukseksi on yhteiset arvot jakava enemmistöhallitus, mutta jos vaalitulos ei sitä mahdollista, voisi uskottava vähemmistöhallitus olla parempi kuin sekava sikspäkki, hän jatkaa.
Kurvinen uskoo keskustan nykyisen linjan ja puoluejohdon sopivan vähemmistöhallitukseen.
. Olisi hyvä käydä keskustelua unionin ja jäsenvaltioiden
työnjaosta. 18
Keskustassa tapahtuu
keskusta nyt
Janne Seurujärvi. Neljä vuotta eduskunnassa olleena, hyvään vauhtiin
päässeenä ja verkostot rakentaneena homma jäi kesken.
Työtä Lapin eteen riittää, Seurujärvi perustelee päätöstään.
Häntä on pyydetty ehdokkaaksi eri puolilta Lappia.
Seurujärvi kertoi ratkaisustaan Yle Lapin radiolähetyksessä.
Riikka Moilaselle tukea
ehdokkuuteen
KESKUSTANAISTEN Oulun paikallisyhdistyksen vuosikokous esittää oululaista toimitusjohtaja Riikka Moilasta
kansanedustajaehdokkaaksi.
Yhdistyksen mielestä Suomi tarvitsee nyt kansanedustajaksi henkilöä, jolla on vahva kokemus sekä kuntapalveluiden järjestämisestä että yrittäjyydestä.
Moilanen on toiminut kansanedustajana vuosina
2003?2007. Parlamentin on jatkossakin
kiinnitettävä erityistä huomiota
yritysten toimintaedellytysten parantamiseen. Yhdistys on tunnettu räväköistä
aloitteistaan ja kannanotoistaan, sekä vapaamuotoisista ?skumppaa ja aivojumppaa. Elintarvikkeiden pitää
olla terveellisiä ja turvallisia, vaikka vapaakauppa-alue kehittyy ja
mahdollisesti myös laajenee.
. Sitä voi kutsua myös ravisteluksi ken haluaa, toteaa Haapaniemi.
Puoluekokousaloitteissaan yhdistys nostaa esille
muun muassa yksin asuvien aseman.
Yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Anna Ranki.
Edistykselliset Keskustanaiset ry (EKN) on vuonna 2004 perustettu paikallisyhdistys, jonka tavoitteena on edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa
Naantalin kaupungintalossa vuosikokoukset: klo 18 Keskustan Naantalin py klo 19 Vesaiset.
Samalla MSL:n luento A. klo 10 Orimattilassa valtuustotalolla Keskustan valtuustoryhmän ryhmähuoneessa. Juontaja Eero Lankia. LUOTTAMUS
- mitä se tarkoittaa. klo 17 kunnanvirastolla.
Keskustan Päijät-Hämeen piiri,
sääntömääräinen vuosikokous la. klo 17 yhdistyksen toimistolla
Mestarinkatu 2, Turku.
Vesaiset, Vesaisten V-S piiri ry:n sääntömääräinen vuosikokous la 15.3. Onnittelujen vastaanotto
ja kahvitus klo 14 alkaen ja juhla klo
15. klo 9
Turun tori. Klo 13 piiritoimistolla keskustelutilaisuus ?Tasa-arvo EU:ssa?. Tervetuloa kuuntelemaan ehdokkaiden mielipiteitä Suomen asioiden hoidosta EU:ssa!
ta ma 17.3. Tiloista, tarjoilusta ja ohjelmasta maksamme talolle 20 e/hlö. Ilmoita mukaantulostasi 20.3. Tervetuloa keskustelemaan sote- ja kuntarakenneasiois-
Turku, Keskustan lauantaitreffit 22.3.
kahvila Fontanassa klo 11.00-12.30,
alustajana europarlamentaarikko Hannu Takkula.
Keskustanaisten Varsinais-Suomen piiri ry, sääntömääräinen vuosikokous la 22.3. klo 16.30 Padasjoen Säästöpankin kerhohuoneella
Pohjois-Padasjoki, py:n vuosikokous
su. Esillä ajankohtaiset kunta-asiat, mm. Kokouksessa käsitellään
sääntöjen määrämät asiat. Tiedustelut ari.maskonen@
keskusta.fi, puhelin 045 854 6406. Keskustassa tapahtuu
HELSINKI
Johannes Virolainen 100 vuotta
pe 14.3. 040 1575749.
Siuntio, paikallisyhdistyksen kevätkokous su 16.3. Vapaata seurustelua
klo 20. 16.3. klo 18. Klo 16 juhlasalissa pelimannisoitot, jotka jatku-
Taivassalo, py:n sääntömääräinen
vuosikokous ke 2.4. Yleinen tilaisuus klo
15. Keilakerho
kokoontuu huhtikuun loppuun. Klo 18 alkaa kunnantalon valtuustosalissa EU-paneeli, johon ovat jo ilmoittautuneet Anneli Jäätteenmäki, Johannes Hirvaskoski, Mikael Pentikäinen, Ann-Mari Kemell, Antti Kaikkonen, Hannu Takkuja ja Martin Ylikännö, juontajana Kirsti Manninen. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Keskustan yhteiskuntatieteilijät ry,
lounastilaisuus ti 25.3. klo 19 Sääksjärven py Brusilassa (Sääksjärventie
715), 20.3. klo 17.30 Arola-Jokelanseudun py Laaksolla (Pajukuja 30), 21.3.
klo 18 Ohkolan py. keskustelua Pöytyä ?Tarvasjoki liitoksesta jne. klo 18 Kari Kitalalla, Alhaistentie 30.
Keskustanaisten Pyhäntaan-Vanaja, py:n vuosikokous 21.3. Paikalla puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja
Kimmo Tiilikainen sekä maakuntavaltuuston puheenjohtaja Pekka Myllymäki. klo 18.30
Keski-Mäntsälän py Salosella (Käpykuusentie 18), 17.3. Esillä sääntömääräiset asiat ja perheleiri 3.- 6.7.
Inarissa.
Tervetuloa to 20.3. kunnantalo. klo
19 alkaen.
Hämeenlinna. KHT-tilintarkastaja Olavi Ala-Nissilä, BDO Oy.
Kommenttipuheenvuoroja ja keskustelua.
Naantali, py:n vuosikokous ke 19.3.
klo 18 kaupungintalolla. Paikalla EU-ehdokkaita. Samanaikaisesti taitoniekkakisan piirikarsinta.
Loimaa, Vesaiset, su 16.3. Kunnallisjärjestön vuosikokous to 27.3. klo 16.30 Padasjoen Säästöpankin kerhohuoneella
Iittala. 23.3. Pe 28.3. klo 16-18 teltta
Mäntsälän City-marketin pihalla. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan.
Mäntsälä. klo 18 Mäntsälän kunnantalolla.
Kokouksen aluksi EU-vaalipaneeli, johon ovat tähän mennessä ilmoittautuneet ehdokkaat Johannes Hirvaskoski, Anneli Jäätteenmäki, Antti Kaikkonen, Ann-Mari Kemell, Mikael Pentikäinen sekä Martin Ylikännö.
Mäntsälä. Järjestäjinä Järvenpään Keskusta ja MSL.
Kaakkkois-Hyvinkää, paikallisyhdistys vuosikokous ti 25.3. Iittalan Shellin
kokoustiloissa klo 18.30.
Padasjoki, kunnallisjärjestön ja Keskustapuolueen Kariniemen paikallisosaston, Keskustapuolueen Naisten
Padasjoen osaston sekä Nuoren Keskustan Liiton Padasjoen osaston yhteinen yleinen kokous su.23.3 klo 17.
Helmi Säästöpankin Padasjoen konttorin kokoustiloissa Kokouksessa käsitellään vuosikokoukselle määrätyt asiat ja edellä mainittujen paikallisosastojen purkaminen. klo 18 Ravintola Harlekiinissa,
Kauppatori 1. klo 18 Pohjois-Mäntsälän py.
Roviolla (Viljamaantie 431), 24.4. elokuva. klo 18.
Laitila, Vesaisten vuosikokous 2014
ja syyskokous 2013 to 20.3. Sääntömääräisten asioiden lisäksi lausunnon antami-
Vääksy, Keskustan py:n vuosikokous
ti. klo 18 Riihikosken OP:n kerhohuone. Tuorlan majatalo, Tuorlantie 1.
Vesaiset, Auranmaa, Vesaisten AuraTarvasjoki ja Marttila vuosikokoukset
to 27.3. klo 12. klo 19 kaupungintalolla.
Paimio, Keskustelutilaisuus ?Mihin
menet kuntauudistus . Mukana Vesaisten keskusliiton
uusi pääsihteeri Anni-Mari Perkkiö. Tervetuloa!
Vantaa. klo 17.30 kunnanvirastolla.
ETELÄ-HÄME
Hattula, Keskustanaisten py:n syys- ja
vuosikokous pe 14.3. Iittalan Shell kokoustilassa klo 18.30. Vapaa pääsy, tervetuloa! Turun seudun py.
Piiri, kunnallistoimikunnan tilaisuus
ti 25.3. Tiedustelut sihteeriltä, p. Kyläaukio 2, 03400 Vihti. juhlakahvit to 20.3. Liput 20?, eläkeläiset ja opiskelijat 15?. Suominen.
Raisio, Maaliskuun kk-palaveri Hintsan makasiinilla ke 20.3. Esillä vuosikokousasiat ja sääntömuutos.
Mänttä-Vilppula keskustanaisten
vuosikokous 16.3. klo 18 Kaupungintalolla Kankurinkatu 4-6, kokoustila Kallio. yhteistyössä
MSL Opintokeskus.
Kanta-Helsingin Keskusta py:n vuosikokous 24.3. klo 16.30 Alzheimer-yhdistyksen tiloissa, Topeliuksenkatu 17
C. klo 13. klo 18.40 Lindfeltillä, Vierulankuja 13.
Nastola, Keskustan kj:n vuosikokous
to 20.3. kunta- ja soteuudistukset kestävälle pohjalle. klo 19 Osuupankin kokoustiloissa.
Turku, pääsiäistempaus la 5.4. klo 18 Monitoimitila Arkissa, Liesitori 1a, 3. Ensi-ilta. Matti Vanhanen. Vieraanamme ovat Keskustan Varsinais-Suomen piirin tj Hanna Vuola, Keskustan
puoluesihteeri Timo Laaninen ja europarlamenttivaaliehdokas Timo Kaunisto. 23.3. klo 19 Ari Mustamäellä.
Pyhäntaan-Vanaja, py:n vuosikokous
21.3. Tilaisuus on kaikille avoin. klo 18 alkaen Juha Kuismalla. klo 19 Paattisten OP:n kokoustilassa. klo 18.30 kunnanvirastolla. Kahvitarjoilu klo 14.30. Lähdemme 14.3. Johtokunta kokoontuu klo 18.
Asikkala, Keskustan kj:n vuosikokous ti. klo 14 Valtion
virastotalolla, Itsenäisyydenaukio 2.
HUOM AIKA! Ilmoittautuminen ja kahvitarjoilu klo 13 alkaen.
19
nen puolueen uusista säännöistä.
Kurhilla-Hillilä, Keskustan py:n vuosikokous to. klo
12. Vuosikokous ja kahvitarjoilu klo 20. Salpausseläntie
14, 00710 Helsinki. pe
28.3. . Järjestäjät: Keskustan Uudenmaan piiri, Suomen Keskusta r.p. klo 18 Piiritoimisto Apilassa (osoite: Näsilinnankatu 23 A 1,
33210 Tampere). tilaisuudessa puhumassa kansanedustaja Arto Pirttilahti ja eurovaaliehdokas Jouni Ovaska.
Pirkanmaan Keskustanuoret, kevätkokous 19.3. Vesaisten vuosikokous to
20.3. klo
17.30 Vihdin Käpykylän lounas-kahvila
Tawernassa os. Ennen kokousta klo
10-11.30 EU-vaalitapahtuma kävelykadulla, mukana ehdokkaat Sanna Lehtinen ja Hannu Takkula. Rooleissa Tapio Li inoja ja
Maarit Peltomaa. klo
20 alkaa Keskustan Mäntsälän kunnallisjärjestön vuosikokous. Teltalla ja paneelissa kahvitarjoilu. klo 14 Vilppulan
ent. mennessä Mirkulle, puh. Asiana edellä mainittujen paikallisosastojen purkaminen. klo 18 Valtuustotalolle Keskustan ryhmähuoneeseen Espoonkatu 5. Isomyllyntie 122. klo 14 piiritoimistolla, os. Sääntömääräinen vuosikokous pidetään ti
25.3. klo 18.00 keskustelemaan Keskustan EU-vaaliehdokkaiden Sanna Lehtisen ja Mikael Pentikäisen kanssa aiheesta . Ohjelmassa klo 18.30 laitoksen
esittely ja ?musta aukko. Paikkana Vesikansan nuorisoseuran talo, Paimelantie 209, Kalliola. Johannes ja Kyllikki - kohtauksia eräästä liitosta. klo 16.30 Padasjoen Säästöpankin kerhohuoneella
Länsi-Padasjoki, py:n vuosikokous
su. Tule vaikuttamaan ja tapaamaan aatesisaria!
Turku, Paattinen, py:n sääntömääräinen vuosikokous pe 21.3. Käsitellään sääntömääräiset asiat, tarjolla pikkupurtavaa. Ilmoittautuminen saapumisesta 24.3. klo 19 Risto Kangassalolla osoitteessa Evatuntie 36
Viitaila, Keskustan py:n vuosikokous to. Lisätietoja sirkka-liisa.kaven@turku.
fi tai 050 525 1875.
Piiri, Keskustan Varsinais-Suomen piiri ry, sääntömääräinen vuosikokous
pidetään Turussa 12.4. 23.3. Ohkolan palotallilla, 23.3. klo 10.30 Vesikansan nuorisoseuran talolla, Paimelantie
209, 17110 Kalliola, Hollola.
PIRKANMAA
Ylöjärvi, Nisun py 16.3. klo 17 naiset, 17.30
paikallisyhd:t ja 18 Kunnallisjärjestö.
Naantali, ke 19.3. Alustajana on Helsingin Sanomien edellinen päätoimittaja, eurovaaliehdokas Mikael Pentikäinen.
Vesaisten Helsingin piiri, vuosikokous to 27.3. Asiana edellä mainittujen paikallisyhdistysten yhdistäminen ja purkaminen.
Asian toinen käsittely.
Löytäne, Keskustan py:n vuosikokous su. klo 15-17. Paikkana on Pihlajiston kerhohuone os. Toivotamme iloista pääsiäistä torilla rairuohon siemenpusseilla. klo 18 ravintola Koulun historian luokassa, Eerikinkatu 18,
puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko alustaa kuumista ajankohtaisista aiheista, kuten
kuntauudistus. Tervetuloa!
Helsingin Vesaisten perhesähly lauantaisin Koskelan nuorisotalolla klo
14-16. klo 20 Risto Kangassalolla osoitteessa Evatuntie 36.
Hollola, kunnallisjärjestön ja Keskustapuolueen Kutajoen ja Okeroisten
paikallisosastojen sekä Nuoren Keskustan Liiton Hollolan osaston yhteinen yleinen kokous la 22.3. klo 18 Kalarannassa. Tallitie 8 A 11.
Hämeenlinna. mennessä piiritoimistoon.
Turun Luonnonystävät ry, sääntömääräinen vuosikokous to 27.3. klo 19.
EU-vaaliehdokkaiden puheenvuorot.
Hyvinkää. klo
17 Soukkion ja Sälinkään py:t Havulalla (Tikkatie 49), 17.3. klo 18 Hovirinnan koululle.
Kahvitarjoilu klo 17.30. Tervetuloa Keskustanaisten Espoon paikallisyhdistyksen vuosikokoukseen 1.4. Tuorlan Observatorio, Väisäläntie 20, Piikkiö. klo 14 Hollolan kunnanviraston Toivola salissa. Hallitus valmistelee osana kuntauudistusta kaupunkiseutujen
pakkoliitoksia, jotka koskevat myös
Turun seutua. klo 12 ravintola
Vltavan Havel-kabinetissa, Elielin aukio 2. 25.3. 25.3. Esitys alkaa klo 19. Asian ensimmäinen käsittely.
Etelä-Padasjoki, py:n vuosikokous
su. klo
18.30 Keskustanaisten Mäntsälän py,
paikka ilmoitetaan myöhemmin.
Vihti, Keskustanaisten po ry:n vuosikokous ja 60 v. Esillä sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
Hyvinkää, paikallisyhdistys. Varsinaisten kokousasioitten jälkeen n. Klo 15
ruokailu noutopöydästä. Yksi keilaamistunti maksaa eläkeläiselle
4,70 ja tossut saa salilta euron hintaan
vuokralle joka kerta eli hankintoja ei
tarvitse tehdä.
Turku, Kulttuurikerhon vuosikokous
pe 14.3. Kahvitarjoilu puoli tuntia ennen kokousta.
Lopen kunnallisjärjestö viettää
60-vuotisjuhlaa su 23.3. koulukeskuksen Loppisalissa. Samalla MSL:n luento A.
Suominen.
Laitila, Laitilan Yhdistynyt Keskusta
vuosikokous to 20.3. Alustusten jälkeen keskustelua,
omaa ohjelmaa ja arpajaiset. 20.3. klo 19 Markku Ylijoella.
Lempäälä, Ahtiala - Lastusten paikallisyhdistyksen vuosikokous pidetään 16.3. klo 18 Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksella Turussa Eerikinkatu 35 (Infopisteen ovesta sisäänkäynti)
Pelastusjohtaja Jari Sainion puheenvuoro ja tutustuminen taloon. Metson Toivonen-salissa, Eu-vaaliehdokas, yrittäjä Martin Ylikännö ja
Tampereen Aterian toimitusjohtaja. Paneelin jälkeen n. Paikkana Järvenpään kirjaston Tyyni Tuulio -sali. klo 18 Kati Pölösellä. klo 15 Keilailutapahtuma perheille Loimaan keilahallissa, Kartanonmäenkatu 2 B, samalla Vesaisten vuosikokous.
Pöytyä, maaliskuun kuukausipalaveri
su 16.3. Sitä ennen
johtokunnan kokous klo 17.
Tarvasjoki, py:n vuosikokous ke 19.3.
klo 18 Osuuspankilla.Esillä sääntömääräiset asiat.
Raisio, vuosikokoukset Makasiinin tilat ke 19.3. Käsiteltävänä mm.
viime vuoden toimintakertomus, tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle sekä muille tilivelvollisille.
MSL-Tampereen kaikille avoin luento- ja keskustelutilaisuus to 20.3. Juhlapuhujana eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo
Tiilikainen. Johtokunta klo 18.
VARSINAIS-SUOMI
Pöytyä, kunnallisjärjestön johtokunta
kokoontuu pe 21.3. krs., Myyrmäki. Valtuustoryhmän, luottamushenkilöiden, kj:n ja jäsenten yhteinen
kk-palaveri. klo 19 kaupungintalolla.
Espoo. Keskustelua alustamassa
EU-ehdokkaat Sanna Lehtinen ja Hannu Takkula.
Turku, ma 24.3. Ruskon nuorisotalo, Vanhatie 11,
Rusko. klo 18 Sulkavan py Heinolla
(Väläkäntie 20), 25.3. 040-141 7326 tai
mirjam.karila@raisio.fi tai Sirpalle, puh.
044-062 2266.
Laitila, Laitilan paikallisyhdistyksen
vuosikokous ma 17.3. 5.4.
klo 12 alkaen Hollolassa. Kunnallisjärjestön johtokunnan ja valtuustoryhmän yhteinen kokous piiritoimistolla 31.3. Kunnallisjärjestön
sääntömääräinen kevätkokous Hämeenlinnan pääkirjaston musiikkisalissa (Lukiokatu 2, Hämeenlinna) 22.4.
klo 18 alkaen.
PÄIJÄT-HÄME
Orimattila, kunnallisjärjestön ja Keskustan Heinämaan, Karkkulan, Mallusjoen, Niemisten, Niinikosken, Pakaan,
Pohjois-Orimattilan, Ruhan, Tietävälän, Kaitalan, Mertjärven, Orimattilan
keskustaseuran, Artjärven keskustanaisten sekä Nuoren Keskustan Liiton
Orimattilan, Nuoren Keskustan liito n
Warsamattilan ja Nuoren Keskustan
liiton Artjärven yhdistysten yhteinen
yleinen kokous la 15.3. Laurentius-Sali, Lohja. klo 18.30 OP Marttila.
Keskustan veteraanikerho, yhteinen
kevätpäivä Perniön Lehmirannan lomakeskuksessa pe 28.3. Keskustan vuosikokous pe
28.3. Maija Mäkelällä os. Bussi lähtee Mäntsälän linja-autoasemalta klo 16.30. Tervetuloa! Kahvitarjoilu.
Turku, Läntisen py:n vuosikokous ma
17.3 klo 18 piiritoimistolla, Linnankatu 21 B 35.
Rusko, Miten käy Ruskon kuntauudistuksessa. Kokous pidetään Siuntion kunnantoimiston kahvihuoneessa. klo 18.30 Nummisten py Nummisten seuratalolla, 10.4. Kahvi ja ilmoittautuminen klo 13.45. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Kokouksen aluksi eurovaaliehdokas
Ann-Mari Kemell kertoo millaista Eurooppaa hän haluaa olla rakentamassa. Linnankatu 21 B 35 (soita summeria alaovella). Tervetuloa keskustelemaan
sote- ja kuntarakenneasioista ma 17.3.
klo 15 Ruskon kunnantalolle. Ohjelmassa; kukkalaite Johannes Virolaisen
muistomerkille klo 17, kahvit klo 1718, puheenvuoroja Johannes Virolaisesta klo 18?19 VTT Seppo Kääriäinen,
ministeri Marjatta Väänänen ja tj. Tervetuloa! Mahdolliset muistamiset tilille: OP FI20 5253 1540 0020 53.
Mustjärvi, Keskustan py:n vuosikokous ti. Asian ensimmäinen käsittely.
Kalvola, py:n sääntömääräinen vuosikokous ke 19.3. klo 19 Mika ja Oili Tammisen kodissa, Ammenkoskentie 5. 25.3. Kokouksen asialistalla sääntömääräiset asiat; toimintakertomus ja tilit edelliseltä vuodelta sekä
puoluekokousedustajan valinta.
Mäntsälän Keskustan paikallisyhdistysten vuosikokoukset: 16.3. Mukaan mahtuu vielä muutama. klo
18. klo 18 Nastolan kunnantalon
kahviossa.
Pyhäniemen Seudun Keskusta, po:n
vuosikokous to 20.3. Maksu suoritetaan auditorion aulassa klo 11-12 ennen tilaisuutta. Tilaisuus on avoin kaikille!
vat tanssin merkeissä. klo 18 Yläneen toimipisteessä.
Raisio, Kunnalliskerhon Seniorikeilaajat joka pe klo 13-14 KEILAUSVUORO Raision Keilahallilla. Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus alkaa klo 11.
Hollola, Keskustan kunnallisjärjestön
vuosikokous la. 20.3. tilausbussilla Johannes Virolaisen 100-vuotisjuhlaan Lohjalle. klo 18 Paimion Kansanopistolla.
Ohjelmassa Ajankohtaiskatsaus kuntauudistustilanteeseen ja kuntatalouteen, erityisasiantuntija Antti Kuopila, Kuntaliitto; Tampereen seutuhallintoesitys Lempäälän kunnan näkökulmasta, Lempäälän kunnanvaltuuston
pj Juha Kuisma; Miten kunta- ja soteuudistukset kestävälle pohjalle Suomessa ja Varsinais-Suomessa. Keskustan Kalvolan py:n kevätkokous pidetään 19.3. 5.4. Paikalla kansanedustaja Esko Kiviranta, puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo
Tiilikainen sekä maakuntavaltuuston
puheenjohtaja Pekka Myllymäki ja eurovaaliehdokas Timo Kaunisto.Tilaisuus on avoin kaikille!
Kaarina, Miten käy Kaarinan kuntauudistuksessa. Esityksen
kesto noin 1 tunti (ei väliaikaa). Antti Korpintie 3A 00600 Helsinki.
UUSIMAA
Mäntsälä
Lisätiedot p.040-778
2410 / Anni.
Keskustan Keski-Suomen piiri, sääntömääräinen vuosikokous pidetään la
12.4. 18 piiritoimistolla, Hansan 2 krs. Jokiahteentie14 Panelia.
edustajan valintaa.
Keskustan Keski-Pori, paikallisyhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous ma 31.3. käsittely. Asiana toimimattomien yhdistysten toiminnan vireyttäminen tai yhdistäminen muihin paikallisyhdistyksiin. Keskustan Lapin Alisen paikallisyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään ke 26.3.
klo 18.30 Linnavuoren Palvelukeskuksen Linnavuorisalissa (Sahamäentie 2
). Johtokunta kokoontuu samassa paikassa klo 18.
Rauma / Lappi. Ajankohtaisista asioista alustaa Markku Kauppinen.
Kouvola, Eu-ehdokkaat Hanna Kosonen, Antti Pakkanen ja Jouni Ovaska
tavattavissa Hansa-keskuksessa 19.3
klo. klo
18.30 Linnavuoren Palvelukeskuksen
Linnavuorisalissa (Sahamäentie 2).
Johtokunta kokoontuu samassa paikassa klo 18.
KARJALA
Porin seutukunnan seutufoorumi
pidetään Porissa pe 28.3. Asioina sääntömääräiset asiat. Piiristä mukana tj. Tervetuloa. klo 18 Hillevi Kantoniemessä,
Vaskuuntie 932 Vaskuu
Sastamala, Kiikan Keskustanaiset,
vuosikokous 26.3. Klo 18.30 alkaen
Hannulassa Kinnalantie 7.
Kangasala Vesaiset syyskokous to
27.3. toiminnanjohtaja Pertti Ruuska. klo
17.30 Osuuspankin kokoustilassa.
Pohjois-Juva, py:n vuosikokous ke
19.3. Petrikki Tukiainen, klo 14.30?15 Keski-Suomen maatalouden näkymät Euroopan
unionissa, MTK-Keski-Suomen vt. Tervetuloa!
Ihastjärvi, py vuosikokous su 30.3.
klo 13 Elina ja Hannu Lappalaisella
Korteniemellä. Tule juttusille.
Joensuun kunnallisjärjestön ja alla lueteltujen yhdistysten yhteinen
yleinen kokous to 27.3. klo 17 Keskustanaisten Satakunnan piirin vuosikokous. Kahvitarjoilu.
SATAKUNTA
Huittinen, Keskustanaisten Vampulan paikallisyh distys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pe 14.3. Lisäksi käsitellään paikallisosastojen / -yhdistysten
yhdistymisen II-käsittely: Keskustan
Hattuvaaran, Jaakonvaaran, Kelvän,
Korisevan, Kylänlahden, Lahnalammin, Lapalien, Märäjälahden, Viekin,
Viensuun, Vuonisjärven, Ylä-Viekin,
Vuonislahden, keskustanaisten ja keskustanuorten paikaillisosastojen / -yhdistysten liittymisasiat. tiedotus toimivaksi.
Tupailta ma 24.3. Keskustellaan 4.3. 20
Tarja Alatalo alustavat aiheesta: Suomalainen ruoka. Leikonrannantie 270. Asiana vuosikokousasiat. klo 19 Juvan kunnan viraston
alakahviossa. Kahvitarjoilu klo 18.30.
Piiristä mukana tj. kahvitarjoilu
17.30 alk.
Kouvola, PY vuosikokous to 27.3 alkaen klo 17 Piiritoimistolla Hansa 2. Ohjelma: klo
12-12.20 Kahvitarjoilu, klo 12.20-12.30
Keskustan Keski-Suomen piirijärjestön tervehdys, piirin puheenjohtaja
Leila Lindell, klo 12.30?13 Suomi Euroopan unionissa ja globalisoituvassa maailmassa, Euroopan parlamentin jäsen Hannu Takkula, klo 13-13.30
Keski-Suomen tulevaisuuden näkymät, maakuntajohtaja Anita Mikkonen, klo 13.30-14 Suomen tulevaisuuden näkymät, Keskustan eduskuntaryhmän vpj, kansanedustaja Anne Kalmari, klo 14-14.30 Keski-Suomen yrittäjien ajankohtaiskatsaus, Keski-Suomen yrittäjien hallituksen pj. Kahvitarjoilu Tervetuloa.
Mahdollista kyytiä tarvitsevat, Yhteys
Hannes puh. Kahvitarjoilu.
Pori, kunnallisjärjestön johtokunnan
kokous to 20.3. kokoontuvan kaupunginhallituksen esityslistalla olevista ja muista ajankohtaisista asioista. Tervetuloa!
POHJOIS-KARJALA
Miehikkälä, Suur-Miehikkälän py:n
vuosikokous 30.3 klo 18.30 Toimituvalla. Pieksämäellä Liikenneasema ABC:n kabinetti klo
10, Haukivuori Ravintola Alic klo 12 ja
Mikkeli Kauppakeskus Stella tähtitori
klo 14. Käsitellään sääntömääräiset kokousasiat, kahvitarjoilu.
KESKI-SUOMI
Keskustanaiset: Kaikille avoin päiväretki Pirkanmaalle pe 14.3. Vuosiko kouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 10. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset kokousasiat.
Luumäki, kj:n vuosikokous pe 28.3
klo 18 Säästöpankin alakerrassa, Linnalantie 38. klo 19 Koljontie 5, Pori. Kokouspaikka Vähäkatava,
Pori. 16-17. klo 18 Mikko Kiion nikkariverstaalla, Tapulitie 6 Kangasala, kokouksen yhteydessä Vesaisten piirin hallituksen kokous.
Lempäälä, kunnallisjärjestö ry:n vuosikokous 3.4. Mukana tupaillassa Eurovaaliehdokas Petri Honkonen. Tasakatu 2-4, toinen kerros, kokoushuone 1. Valtakatu
54, Lappeenranta. klo 18
Nakkila-Luvia Osuuspankin kokoustilassa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: eeva.harjula@
keskusta.fi tai p. Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus alkaen klo 17.30.
ITÄ-SAVO
Kaipola, pyn vuosikokous ma 17.3.
klo 18.30 Risto Taskisella, os. Eurovaaliehdokkaiden esittäytymiset klo 10 alkaen
kahvituksen yhteydessä. Käsittelyssä ovat Joensuun edistysmielisten Keskustapolitiikan, Eimisjärven, Enonsalon, Koveron, Länsi-Joensuun, Nivan, Novikan,
Reijolan, Revonkylän, Mulon, Iiksenvaaran, Kokinvaaran, Luutalahden, Reki-Kuusvaaran, Silkun, Sonkajarannan,
Pirttivaara-Sarvingin, Uimaharjun,
Enon ja Hammaslahden naisosastot,
Nuoren Keskustan Liiton Enon, Kiihtelysvaaran, Rantakylän,Tuupovaaran
ja Pyhäselän yhdistykset. klo 18
Matti ja Sirkka Muinosella.
Savonlinna, kunnallisjärjestön vuosikokous ti 25.3. Anna-Kaarina
Rantaviita-Tiainen, 050-3664143.
Virrat keskustanaisten vuosikokous
ti 25.3. klo 17 Apilassa (piiritoimisto). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset
asiat. Juhlan pääpuhujana on Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula. klo 18 Viikkarin Valkamassa, Juhana Herttuan
katu 17, mukana kansanedustaja Timo Kalli.
Kontiolahti, kunnallisjärjestön vuosikokous Kotiseutukeskuksessa ma 17.3.
klo 11.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Sulkava, py:n vuosikokous ti 18.3. Ajankohtaista politiikassa, varapuheenjohtaja Annika Saarikko.
KYMENLAAKSO
Eu-ehdokas Elsi Katainen kiertää
Kymenlaaksossa 14.3 klo. klo 18.30
Liisa ja Ilpo Hosikella, Soinilantie 399,
Rutava. Kati Kiljunen gsm 050
405 7742 tai spostilla: kati.kiljunen@
keskusta.fi.
Rauman seutukunnan seutufoorumi on Raumalla, ma 7.4. Sääntömääräiset asiat.
Kansanedustaja, eurovaaliehdokas
Elsi Kataisen eurovaalistartti su 23.3.
klo 18 Kunnonpaikassa Siilinjärvellä.
Mukana mm. Kevään
muotia ja EU-asiaa, kokousvieraana
Suomen Keskustanaisten varapuheenjohtaja Eeva Vesterinen.
Keskustan Etelä-Savon piiri, sääntömääräinen vuosikokous ti 29.4. Kuljetuksen hinta 20e.
Rauma / Lappi. klo 12-15 Jyväskylään, Viherlandian kokoustila Viherniekkaan (Kammintie 6). Kokousvieraana EU- vaaliehdokas Hanna Kosonen.
Pielisjoki, paikallisyhdistyksen vuosikokous pidetään ma 24.3. Piirin varapuheenjohtaja Kaisa Hiltunen
alustaa aiheesta Unelma perheen hyvinvointi. kokoontuvan kaupunginhallituksen esityslistalla olevista ja muista ajankohtaisista asioista. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa mukaan!
Kumpu-Rasivaaran ja Hammaslahden po vuosikokous ke 19.3. Piiristä mukana tj. Klo 12.30 alkaen Kotiseutukeskukseen lounaalle ja viettämään
yhdessä perhepäivä. klo 18.30 Keihärinkosken
kylätalolla. Tervetuloa!
ETELÄ-SAVO
Porrassalmen seutu, py:n yleinen kokous pe 14.2. 050 3509565.
Eno, Haapalahden po:n vuosikokous
20.03. mennessä. alkaen klo 16.30 piiritoimistolla Hansa 2.kerros. Ilmoittautuminen klo 9-10. Yhteiskuljetus reittiä Kitee ABC, TB Tohmajärvi, Onkamon risteys, GULF Honkavaara, Joensuun
Matkahuolto, Siltakatu, Shell Ylämylly, TB Käsämä, Shell Outokumpu (Ullan risteys). 010 315 2001).
Hirvijärven seutu, py:n yleinen kokous Korpimajalla os. klo 18.30 Savonlinnassa Opetusravintola Paviljongilla, os.
Rajalahdenkatu 4. Tervetuloa Marian päivänä 23.3. klo 18.30 Kerimäen
keskuskoululla.
Kansanedustaja, EU-vaaliehdokas
Elsi Katainen sekä kansanedustaja Seppo Kääriäinen kiertävät Etelä-Savon alueella la 22.3. klo 17 Keskustan piiritoimistolla.
Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Keski-Juva, py:n vuosikokous su 30.3.
klo 19 Tarja ja Jarmo Tiaisella.
Juva, kunnallisjärjestön vuosikokous
pe 4.4. Vapaa pääsy
ja maksuton lounas.
Keskustanuoret Kontiolahti, sääntömääräinen vuosikokous su 23.3. klo 17
Jaakko-Tuotteen ruokalassa os. Kokouksessa puhuu Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko ja EU-vaaliehdokas Hanna Kosonen.
Kansanedustaja, eurovaaliehdo-
Itä-Savon Keskustanaisten piirin. klo
10.30 Kotiseutukeskuksessa.
Kontiolahti, Lehmon paikallisyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous
su 23.3. 9-11 ja Viljamaan ravintola, Liikkala klo. 010 315 2001.
kas Antti Kaikkonen Pieksämäellä la
22.3. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Kansanedustaja, eurovaaliehdokas
Elsi Katainen Joensuun Areenalla su
16.3. Keskustanaisten Lapin yhdistyksen sääntömääräinen
vuosikokous pidetään ke 26.3. Tule kuulemaan mitä Elsilla ja Sepolla on kerrottavanaan ja kyselemään! Avoin tilaisuus. Apollonkadulta poliittinen linjaus, puoluesihteeri Timo Laaninen.
Vesaisten Satakunnan piiri, sääntömääräinen vuosikokous pidetään
19.3. klo 16 Tarjan Muotipuodin tiloissa, Savontie 2 Mäntyharju. Tervetuloa! Johtokunta
Rauma / Lappi. Kansanedustaja, eurovaaliehdokas Elsi Katainen sekä kansanedustaja Seppo Kääriäinen la 22.3.
klo 10.00 - 11.30 Liikenneasema ABC:n
kabinetissa. Tapaaminen Teboil huoltamolla
klo 16.30, Mäntyluodontie 1470, josta
yhdessä jatkamme Vähäkatavaan. klo 18 Jouni Paunosella.
Hiukkajoki, py:n vuosikokous to 20.3.
klo 18.30 Hiukkajoen kylätalolla. Avoin tilaisuus. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Petrin eurovaali-iltamat la 29.3.
klo 18 Hotelli Vuolake, Uimarannantie 2 Laukaa. klo 18
Honkavaaran Perinnepihassa. Sitova ilmoittautuminen koulutukseen viimeistään 19.3. Käsitellään
sääntöjen määräämät asiat. Johtokunta kokoontuu klo
17.30. Kokouksessa käsitellään
sääntömääräisten asioiden lisäksi euro-, eduskunta ja seurakuntavaaleja sekä puoluekokousedustajan valintaa. klo 17.30 Harjavallan uimahallin
kokoustilassa. tiedotus toimivaksi.
Hirvensalmi, py:n vuosikokous ti
18.3. Kokouksessa päätetään paikallisyhdistyksen lopettamisesta ja jäsenten liittämisestä Keskustan Vanhamäen paikallisyhdistykseen.
1. Kokouspaikkana on Kalmarin urheiluseurantalo Nahjus, Kalmarintie 167.
Asialistalla sääntömääräiset asiat sekä eduskuntavaaliehdokkaiden nimeäminen. Kokouksen jälkeen jäsenkoulutustilaisuus aiheena Lähidemokratia. klo 18 piiritoimistolla Kauppakeskus Hansa 2 krs, Keskikatu 4 Kouvola. Keskustan Lapin Ylisen paikallisyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään ke 26.3.
klo 18.30 Linnavuoren Palvelukeskuksen Linnavuorisalissa (Sahamäentie 2).
Johtokunta kokoontuu samassa paikassa klo 18.
Keskustassa tapahtuu
Eura, kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous su 30.3. Tervetuloa jututtamaan!
Ke 2.4. mahdollisten
uusien paikallisyhdistysten nimenmuutosasiat.
Vesaisten Karjalan piiri ry, sääntömääräinen kevätkokous to 27.3. klo 18 Apilassa (piiritoimisto). klo 19 Kari Pasosella Sattilassa. klo 18 valtuustosalissa. Virallisten asioiden lisäksi, käydään läpi Eurovaalitilannetta sekä muita ajankohtaisia asioita. Liput 20 eur,
saatavilla Eevalta (p. Vierailem-
me kotimaisella kenkätehtaalla Orivedellä, tapaamme Pirkanmaan keskustanaisia ja käymme teatterissa. Esillä syys-ja vuosikokousasiat.
Kangasniemi, py:n vuosikokous ma
17.3. 15.3
Palvelukeskus Iltatähti, Keskikatu 7 ,
Valkeala klo. Keskustellaan
25.3. Ulla-Riitta Juuti.
MSL:n luento aiheesta jäsenlistat kuntoon . Lisäksi ajankohtaisia asioita
Kontiolahden kunnasta. klo 18.05 Piiritoimisto,
Itäpuisto 9.
Työmarkkinatoimikunta, kokous pe
21.3. Heti vuosikokouksen jälkeen Porin keskustan valtuustoryhmän ja opinto- ja
kulttuuriyhdistyksen järjestämä EU:n
arvot ja haasteet -koulutus. klo 18.30 Piiritoimisto, Itäpuisto 9.
Nakkila, kunnallisjärjestön sääntömääräinen kevätkokous ti 25.3. klo 17.30 - 18.30 Liikenneasema
ABC:n kabinetissä. Tervetuloa tapaamaan!
Keskustan Itä-Savon piiri, vuosikokous ke 26.3. tiedotus toimivaksi.
Tupailta ma 7.4. Kaikille avoin keskustelutilaisuus ke 26.3. Kahvin lomassa Rauman kaupungin uusi Sosiaali- ja terveysjohtaja Antti Parpo esittäytyy ja kertoo oman alansa ajankohtaisia kuulumisia. Tule kyselemään - tule keskustelemaan!
Tervetuloa!
Tervetuloa kaikille avoimeen Keski-Suomen tulevaisuus -koulutustilaisuuteen la 15.3. klo 17.30 Kokouspaikka Ehtookoto Lempäälä. 1.4 klo 13 Anja Sairalla. klo 18.
Keskustanaisten piiri vuosikokous
ke 19.3. Klo 15.30 aloitetaan kahvilla. Linnavuoren Palvelukeskuksen Linnavuorisalissa (Sahamäentie 2) alkaen klo 19. Tervetuloa!
Viitasaari, Keihärinkosken py: Tupailta pe 28.3. 17-18 Aschan Coffee& Deli, Keskuskatu 10, Kotka, Korian puustelli klo. klo 11 alkaen Saarijärvellä. Kunnallisia
luottamushenkilöitä pyydetään saapumaan paikalle.
Keskustanaisten piiri vuosikokous
su 13.4. Valtakirjojen tarkastus ja kah
vitus klo 10 alkaen. Johtokunta kokoontuu klo 18.
Keskustan Keski-Pori, paikallisyhdistys ry:n johtokunnan kokous pe 14.3.
klo 18.30 Koljontie 5, Pori.
Tervetuloa omakustanteiselle sunnuntaibrunssille 16.3. klo 17 alkaen Vanhalla Ortopedialla Jyväskylässä. Ulla-Riitta Juuti. MSL:n luento aiheesta jäsenlistat kuntoon . Tied. klo 14 Kotiseutukeskuksessa.
Kouvola, Keskustan Sippolan seudun
py:n vuosikokous Marja Kytölällä, Kytöläntie 1, ti 18.3. Viitalammentie 15 30.3. klo 10 Sataedun aud
itoriossa, osoitteessa Yhdystie. Kunnallisjärjestö
tarjoaa Lihakeittoa, uuniohrapuuroa ja
pullakahvit. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Vesaiset Mikkeli, po vuosikokous ke
26.3. klo 18
Ristiinan koulukeskuksen Setälä-salissa. Kokouksessa puhuvat Keskustan
varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen
sekä eurovaaliehdokkaat Olli Rehn ja
Hanna Kosonen. Kahvitarjoilu!
Keskustanaiset: Perinteinen naisjärjestöjen Minna Canthin päivän juhla järjestetään 19.3. Asian I käsittely.
Kouvola, keskustanaisten py:n vuosikokous 18.3 klo 16.30 piiritoimistolla.
Kouvola, PY johtokunnan kokous ma
24.3. Kahvi ja valtakirjojen tarkastus klo 18. Aiheena vuosikokousasiat.
Kouvola, Kunnallisjärjestön vuosikokous pidetään 25.3 klo. Johtokunta kokoontuu klo 12.30.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräisten asioiden lisäksi puoluekokous-
Lieksa, kunnallisjärjestön vuosikokous to 27.3. Illalliskortit 50,-/hlö. klo 18 Auvo ja Seija Sihvosella.
Kontiolahti. klo 11.30 puoluesihteeri Timo Laanisen kanssa Ravintola Satakuntaan (II kerros), GallenKallelankatu 7, Pori.
Pohjois-Satakunnan seutufoorumi Kankaanpäässä sunnuntaina 16.3.
Kankaanpään kuntoutuskeskuksessa,
kelankaari 4. Johtokunta klo 18.
Lemi, Keskustanaisten vuosikokous
pidetään pe. klo 14. klo 18 Keskustan piiritoimistolla, Porrassalmenkatu 33 Mikkeli. klo 18
Vesaisten piiritoimistolla, os. Yhteiskuljetukseen ilmoittautumiset antti.varis@keskusta.fi tai
0405116787. klo 18 Pieksämäen järjestötalolla os. Johtokunta
Rauma / Lappi. 12-13. Kokouksessa on paikalla Keskustan eurovaaliehdokas Elsi Katainen.
Kahvitarjoilu.
Uimi, paikallisyhdistyksen vuosikokous pidetään ti. klo 18 Hirvensalmen kunnan valtuustosalissa. 19-20.30. klo 18 Järjestötalo, Siikapolku1.
Keskustan Satakunnan piiri ry, sääntömääräinen vuosikokous pidetään
Ulvilassa 12.4. klo 18 Liikenneasema ABC:n kabinetissa. kerros. klo 18 Osuuspankin kerhohuoneella. Ulla-Riitta
Juuti. MSL:n luento aiheesta jäsenlistat kuntoon . Ilmoittautumiset pe
21.3.mennessä maksamalla illalliskortin tilille: FI32 5290 9520 0651 85. Mukana puolueen varapuheenjohtaja
Annika Saarikko. Ohjelmassa musiikkia. Tarjolla: maittava illallinen, värikästä ohjelmaa sekä eurovaaliehdokas Petri Honkonen itse. Savonlinnan kaupunginvaltuuston jäsen Aune Kupiainen kertoo kaupungin kuulumiset.
Vanhamäki, paikallisyhdistys sääntömääräinen vuosikokous ke 19.3. 21.3 klo 18 Osuuspankin
kerhohuoneella. Tarjoilun järjestämiseksi ilmoita osallistumisestasi sähköpostilla petri@neittaanmaki.fi viimeistään pe 14.3. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja olympiamitalisti Antti Ruuskanen. Kunnallisia
luottamushenkilöitä pyydetään saapumaan paikalle.
Vesaisten Etelä- Savon piiri ry vuosikokous ke 26.3. Tervetuloa!
Pieksämäki
Bussi lähtee Iisalmesta ajamme Helsinkiin ja tutustumme Tamminiemeen, Urho Kekkosen museoon.
Astumme Viking Gabriella laivaan
ja yövymme laivassa, joka rantautuu sunnuntai aamuna aivan Tukholman keskustaan. Ilmoittautumiset pian Kaija Väänäselle puh. klo 13 Villa Annassa. klo 18 Kiitämän metsästysseu ran hirvikodalla.
Siikajoki. Paikallisosaston sääntömääräinen vuosikokous ti 18.3. Laukaalla hotelli Vuolakkeessa (Suolahdentie 84). 044 369 9603,
viimeistään 15.3.
KAINUU
Kajaani, kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous valtuustosalissa pe 14.3. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ke 26.3. Ulla-Riitta
Juuti. Tervetuloa!
LAPPI
VTT, Keskustan eurovaaliehdokas
Paavo Väyrynen pitää puhetilaisuuk-
Pyhäjärvi. SUNNUNTAINA 23.3.2014 KLO 14:30 ALKAEN MONITOIMITALOSSA, Ouluntie 16,
Puolangan kirkonkylällä. Esillä sääntömääräiset asiat ja muita tärkeitä ja
ajankohtaisia asioita. Kokouksessa vierailee Euroopan parlamenttivaaliehdokas PAAVO VÄYRYNEN ja Ilmari Pokela. Tervetuloa kuulemaan ja kysymään Paavon näkemyksiä Euroopasta
ja muustakin maailmasta.
Kuhmo, kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ma 24.3. klo 19 entisellä Jokikylän koululla. Ruotanen py:n sääntömääräinen vuosikokous ke 19.3. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 12§:ssä mainitut asiat. Kahvitarjoilu.
Kuusamo. Pattasten py:n sääntömääräinen vuosikokous ti 18.3. klo 18
Purnun kylätalolla. Kahvitarjoilu.
Kärsämäki. Kahvitarjoilu.
Pyhäjärvi. Timo Korhonen.
Sotkamo, Keskustan Korholanmäen
paikallisyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous su 16.3. EP-ehdokas Mirja Vehkaperä la 15.3. klo 12-14 Tuiran puistossa Oulussa (Kangastie 16 takana oleva leikkipuisto). Mukana
piiristä vuoden alussa aloittaneet puheenjohtaja sekä toiminnanjohtaja.
Alahärmä, Läntisen py:n vuosikokous
ke 26.3. klo
18 valtuustosalissa. Käsitellään myös Venetpalon py:n lakkauttaminen ja liittyminen Kärsämäen py:een.
Nivala. klo 19 Ainolassa, Järvikyläntie 191.
Kärsämäki. paikan päällä). klo
18.30 Paavolan Nuorisoseuralla Kirkkotie 14. Ohjelmassa mm. Vuohto-Niinimäen py:n
sääntömääräinen vuosikokous su
23.3. Korpirannan py:n sääntömääräinen kevätkokous 18.3. 0208 384 530/MYYNTI
KYSY TARJOUS!. Johtokunta klo 18.
BAARILOUNAS
VESAISET
Koko perheen talviolympialaiset su
16.3. klo 19 Siimeksessä.
Pyhäjärvi. Ma
17.3. klo 17 Posio, valtuustosali, klo
19.30 Ranua, Ranuan Shell-huoltoasema. kansaned. klo 18.30 Kirkkotorin koulutuskeskus, Asemakatu 5. klo 19
kylätalolla.
Oulu. Kaikki kisailijat palkitaan! Lisätiedot ja ilmoittautumiset: pohjoispohjanmaa@vesaiset.fi tai p. Sääntömääräiset asiat
Peräseinäjoki, Vesaisten vuosikokous
20.3. Arpajaiset ja kahvitarjoilu. klo
15.30 johtokunta klo 15 Keskustan toimistolla ja sääntömääräisten asioiden
lisäksi nimetään kansanedustajaehdokas vuoden 2015 eduskuntavaaleihin.
Suomussalmi, kunnallisjärjestön
sääntömääräinen vuosikokous su
16.3. 040 5338
160/Katja. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous su 30.3. klo 14 Konttilassa. klo 17 Kiehimän koululla (Vaarankyläntie 38). (06) 223 3300,
e-mail: etela-pohjanmaa@keskusta.fi
tai Aki Utter puh. klo 12-14 Utaj ärven
nuoriso- ja liikuntatalolla. Oravantie 1 ,
93600 Kuusamo.
Siikajoki. Venetpalon py:n sääntömääräinen vuosikokous to 27.3. Mukana Mika Määttä ja alueiden valtuutettuja. Lauantaina 22.3.:
klo 9.30. klo
18.15 kunnantalon kahviossa.
Vesaisten Lapin piiri ry, vuosikokous Rovaniemellä Keskustan piiritoimistolla, Kansankatu 12 A 4, la 15.3. klo 13
valtuustosalissa.
Pyhäjärvi. Alavieskan py:n sääntömääräinen vuosikokous ti 25.3. klo 18 Saarenkylän
omakotiyhdistyksen tiloissa, Juppotie 2. Esillä mm. Aiheesta alustaa Lapin Liiton hallituksen pj,
kansanedustaja Markus Lohi. Johtokunta 16.30.
Tervetuloa euroehdokkaat ! (Lisätietoja pj.Jarkko Vaarakallio gsm 045
8038700).
Kajaanin Keskustaseura ry, sääntömääräinen vuosikokous pe 14.3. klo 17-19.30 Pelixir-hallissa,
Tukkimiehentie 1, Oulu. Saarenkylän paikallisyhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous ke 19.3. Luohuan py:n sääntömääräinen vuosikokous ti 25.3. Kahvitarjoilu.
Raahe. Johtokunta
koolla klo 16. Mennähän joukolla pynttäämähän Anneli Rysselihin. Puhujana pj. Kahvitus ja valtakirjat klo 10.15 alkaen.
POHJOIS-POHJANMAA
Nivala. Kioski ja lisäksi maksullisia pisteitä: Onnenpyörä 0,50
eur, Poskimaalaus 1 eur, Talutusratsastus 3 eur. klo
11. Vuosikokouksessa esillä sääntömääräiset asiat. Kiitämän py:n sääntömääräinen vuosikokous pe 14.3. Johtokunta klo 17. Ohjelmassa
ruokailu klo 17, taitoniekka-tietovisa
ja vuosikokous klo 17.30 ja keilau s klo
18.30. klo
13. Tervetuloa! Hallitus
ELÄKELIITTO
Pudasjärvi. Esillä lisäksi esityksen tekeminen kansanedustajaehdokkaista.
Pyhäjoki. Sääntömääräisten asioiden lisäksi päätetään yhdistyksen lakkauttamisesta.
Vesaisten Lapin piiri järjestää 1113.4. klo 13 mennessä. La 15.3. klo 10
Utsjoki, hotelli Utsjoki, klo 13.30 Ivalo, kahvila Nutukas, klo 17 Sodankylä, valtuustosali, klo 19.30 Rovaniemi, hotelli Santa Claus, kahvila Zoomit
+. Su
23.3 klo 13 Iivaaran pirtti, klo 17 Maaselkä, entinen koulu. klo 19 Aulis Nevalalla.
Evijärvi Evijärvenkylän po:n vuosikokous Op:n kerhohuoneella ke 19.3. Valtakirjat toimitettava piiriin etukäteen hyvissä ajoin. klo 19
Rannankylän koululla.
Pyhäjärvi. Oulunlahden py:n sääntömääräinen vuosikokous ma 17.03. Mukana EP-ehdokas Mirja Vehkaperä.
Oulainen. Tapani Töllin vieraaksi. Kahvitarjoilu ja arvontaa.
Rovaniemi. klo 19 Irja Kestilällä.
Pyhäjoki. Ajankohtaisia asioita - eväitä eduskuntavaalityöhön. Johtokunta klo 18.30.
Piiri. Ke 19.3
klo 19 Kuontivaara, latukahvila. klo 18. Puuhaa riittää koko
perheelle hopeakoruja tehden, helmiä
punoen tai laskea Leviltä myötämäkeä! Lähde iloiseen joukkoomme! Majoitumme Kaukosen Kylätalolla. Ilmoittautumiset Eijalle p.0400-850173.
SUOMEN
KESKUSTANUORET
Suomen Keskustanuoret ry:n valtuuskunta, sääntömääräinen kokous
5-6.4. klo 18.30
Paavolan koululla. Toimintapisteitä: pomppulinna, liukumäki, trampoliini, tarkkuutta, tasapainoilua, hulavanteen pyörittämistä. klo 18 piiritoimistolla.
Teuva, Luovankylän py:n vuosikokous
19.3. Jokikylän py:n sääntömääräinen vuosikokous pe 21.3. Paavolan py:n sääntömääräinen vuosikokous ti 18.3. leikkimieliset perheolympiala iset (joukkuekisa), temppurata, Vesaisten Keskusliiton tervehdys, pj Mirja Vehkaperä ja
puffetti. Ke 26.3. klo 18 Tornio,
kaupungintalon yläkerroksen kahvila.
Tervetuloa keskustelemaan ja kuuntelemaan ! Kahvitarjoilu.
KESKUSTANUORET
Alavieska. Lisätietoja www.keskustanuoret.fi/valtuuskunta.
NOSTOERÄ
edullisesti. klo 19 Mikko ja Kaisa Rytkösen
luona (Tyrmynniementie 81) Paikalla mukana Iisalmen Kunnallisjärjestön
puheen johtaja Juho Pulkka. klo 19
Konttilassa.
Kärsämäki. klo 19
kunnanviraston johtokeskus. Kahvitarjoilu.
Linja-autoretki eduskuntaan 10.12.4. Tervetuloa!
Keväinen Tukholma kutsuu 26.-28.4.
(la-ma). klo 18.00 Voltin pankin kokoustiloissa (käynti takapihan kautta).
Etelä-Pohjanmaan piirin Vuosikokous sunnuntaina 30.3. Päätetään po:n lakkauttamisesta.
Siikajoki. Ounasvaaran py:n vuosikokous su 16.3. Tanssilippu iltamavieraille 10 ?. klo
18. Ota oma keppihevonen mukaan.
Kisa alkaa klo 12:30. 044-7730003
www.¿ndoor.¿
¿ndoor@¿ndoor.¿
TAITTO-OVET
Pyhäjärvi. Annelin eurovaali-iltamat lähestyy
14.3 Härmän kylpylässä klo 18. klo 18
Vanhustentalon kerhohuoneella (Pappilantie). Yppärin py:n ja Yppärin Keskustanaisten sääntömääräiset vuosikokoukset ti 14.3. lasketteluleirin ja hopealanka- sekä helmikorukurssin yhdessä Maaseudun sivistysliiton:n kanssa Kittilän Kaukosessa ja Levillä. MSL:n luento aiheesta jäsenlistat kuntoon . klo18.30 Tarja Katilalla.
Lappajärvi, Keskustan Itäkylän paikallisyhdistyksen vuosikokous Rantakankaan koululla pe 21.3. Mukana EP-ehdokas Mirja Vehkaperä. Tuiran py:n sääntömääräinen
vuosikokous ti 25.3. Jokilammin seudun po:n
sääntömääräinen kokous 14.3. klo 13
valtuustosali. Puhujana pj. 30.3. Oulun Keskustakerhon sääntömääräinen vuosikokous ma 31.3. tiedotus toimivaksi.
POHJOIS-SAVO
Runni, py:n syys-ja vuosikokous Pe
14.3. klo
17 osoitteessa Isokatu 50, Oulu. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ke 19.3. klo
18.30 kunnantalon kahviossa.
Hailuoto. klo 18 Kirkkotorin koulutuskeskus, Asemakatu 5. Ma 24.3. klo 17 Tervola, kunnanviraston kahvio, klo 19 Keminmaa,
Pohjanranta. Mukana EU-vaaliehdokas Hanna Kosonen ja tj. Mukana, eurovaaliehdokas Ilmari Pokela. klo 18
Ruotasen koululla.
kunnantalon auditoriossa. klo 19
Alanteella, Väinö Korkiakoskella. Vapaa pääsy.
Utajärvi. klo 18
Keskustan piiritoimistolla.
Savonlinna, paikallisyhdistyksen vuosikokous pidetään to 27.3 klo 18 alkaen Humaniassa, Keskussairaalantie 4.
Tervetuloa!
Heinävesi, kunnallisjärjestön vuosikokous ti 8.4. 040-350 9953.
Vähäkyrö, Laihia, Isokyrö, Ylistaro. klo 14 Palvelukeskuksessa. Johtokunta klo 18.30. Lisätiedot ja
ilmoittautumiset pe 21.3. Johtokunta klo 17.
Oulu. 21
Keskustassa tapahtuu
johtokunta, kokous to 27.3. Virallisten kokousedustajien on ilmoittauduttava kokouspaikalla 5.4. Keskustanuorten sääntömääräinen vuosikokous ti 25.3. Su 16.3. klo 11 Pelkosenniemi, valtuustosali, klo 13 Savukoski, kylätalo,
klo 16 Salla, Rajakievari, klo 18.30 Kemijärvi, kulttuurikeskuksen kahvio. Johtokunta klo 19.30
Kuusamo. Illalliskortteja 50?/kpl voi varata Merjalta. klo 19 Vakkurin yhteistalolla.
Alahärmä, Vesaisten vuosikokous to
27.3. Illallisbuffet ja ohjelmaa. klo 13 (kahvit
12.30) Nurmo-talolla. Tapahtumat: Pe
14.3 klo 19 Kiitämä, hirvikota. Eduskuntavaalien Raahen
seutukunnan esivaalien ehdokkaat
esittäytyvät.
sia Lapissa: pe 14.3. 040 5338 160.
PERÄPOHJOLA
Piiri, vuosikokous Simossa 12.4. klo 19 Mirja Peräsaarella. Hailuodon py:n sääntömääräinen vuosikok ous ke 26.3. Johtokunta kokoontuu klo 16.30.
Kärsämäki. Samalla käydään Taitoniekan piirikarsinnat.
KESKI-POHJANMAA
Keskusta, KP:n piirin sääntömääräinen vuosikokous la 29.3 klo 11 Lohtajalla, Houraatin metsästysmajalla. klo 12, valtuustosalissa. Tervakaupunnin py:n sääntömääräinen vuosikokous ma 7.4. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Vaala, Valtuustosali, klo 11.00
Paltamo, Neste Kahvila, klo 14.00
Kuhmo,Valtuustosali, klo 16.00 Kajaani, Cafe Mokka, klo 18.00 Ristijärvi Virtaala. mennessä
Katjalle: pohjois-pohjanmaa@vesaiset.
fi tai p. 040-581 7332 tai Sari
Kujala puh. klo 17 Lähteentien pirtillä. Osaston jäsenmaksun
maksaneille vapaa pääsy. Lisätiedot
ja ilmoittautumiset: Marko Partanen p.
0400 517 319.
Alavieska. Lastentapahtuma ja taitoniekkakisa su 16.3. klo 19
PUH. klo 11 Pyssymäellä. klo 20 Tönkyräkankaan hiihtomajalla. Matkanivan py:n sääntömääräinen vuosikokous ti 25.3. Pyhäjärven py:n sääntömääräinen vuosikokous pe 28.3. klo 13 Enontekiö,
valtuustosali, klo 15 Muonio, valtuustosali, klo 17 Kolari, valtuustosali, klo
19 Kittilä, hotelli Kittilä. klo 12 Jukka
Komulaisella.
Paltamo, paikallisyhdistyksen VUOSIKOKOUS ke 19.3. Paikalla EPehdokas Hannu Takkula. klo 19
Oulunlahden koulun ruokalassa, Fiskarintie 2. Ti 25.3. klo 17 Simo, valtuustosali, klo 19 Kemi, Kulttuurikeskus, Iiris Cafe. Kaikki
asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita tilaisuuteen. Koko perheen ulkoilupäivä la
15.3. Iltaa jatkaa tangokuningatar 2013 Heidi Pakarinen. klo 18 Heinäveden kunnan
valtuustosalissa. Ylikitkan py:n vuosikokous su
23.3. Ti 25.3 klo 19.
Vuotunki, Kylätalo yhteistilaisuus ehdokkaiden kesken.
Kuusamo. Kokouksen
aluksi keskustellaan vesivoiman lisärakentamisesta huomioiden tulvasuojelu ja säätövoiman lisätarve. Koko perheen keilailuilta, taitoniekkakilpailu ja osaston vuosikokous ke 26.3. Esillä myös eduskuntavaalien Raahen seutukunnan
ehdokasasettelu ja esivaalit.
Kuusamo. kansaned.
Timo Korhonen.
ETELÄ-POHJANMAA
Puoluekokousmajoitusvaraukset
varattavissa piiritoimistolta, (06) 223
3300.
Piiri, Anneli Jäätteenmäen eurovaali-iltamat pe 14.3. Sunnuntaina 23.3.: klo 12.00
Suomussalmi, Seurahuone, klo 13.30
Hyrynsalmi, Kunnantalo, klo 15.30
Puolanka, Monitoimitalo, klo 18.00
Sotkamo, Louhela Rimpilänniemi.
Puolanka, kunnallisjärjestön vuosikokous pidetään (huomaa aika). Eläkeliiton Pudasjärven
yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous ti 18.3. Timo Korhonen.
Vaala, kunnallisjärjestön sääntömää-
räinen vuosikokous su. Ilmoittautuminen Merjalle 0400-696 805.
Oulu. Lievä II-laatu,
eri kokoja /värejä.
Puh. klo
18.30 Emolahden koululla. Mukana EPehdokas, Vesaisten Keskusliiton puheenjohtaja Mirja Vehkaperä.
Oulu. Illalliskortti 50 ?. Ke 19.3. klo 17 Pello, Helmi-kahvila, klo 19.30 Ylitornio, kunnantalon auditorio. klo 19 Marja ja Martti Luukkosella.
Ruotaanlahti, pyn vuosikokous su
16.3. Kärsämäen py:n sääntömääräinen vuosikokous ti 18.3. Pyhännän py:n sääntömääräinen vuosikokous su 16.3. sääntömääräiset asiat, jäsenvaalit ja EU-vaalit.
Vieraana Kainuun Keskustan eurovaaliehdokkaaksi esittämä Ilmari Pokela.
Eurovaaliehdokas, tohtori Paavo Väyrynen Kainuussa 22.3. merja Rintamäki 0400 338418 tai merja.rintamaki@netikka.fi
Seinäjoki, Kunnallisjärjestön johtokunnan kokous ma 17.3. klo 19 Toini ja Otto Määtän luona. Lisäksi keppihevosten esteratsastuskisa lapsille (ilm. 23.3.2014. Puhujana pj. kansaned. Mukana EP-ehdokas Mirja Vehkaperä.
Oulu. Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista
asioista sekä evästämään esivaalieh-
dokasta. Kahvitarjoilu.
Posio. Joukolla mukaan.
Paisua, pyn syys-ja vuosikokous su
16.3. Taitoniekkakisan
osastokarsinta alkaa klo 12:00. Rannankylän py:n sääntömääräinen vuosikokous to 20.3. Johtokunta klo 18.
Pyhäntä. Varaa illalliskorttisi pian! Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiritoimisto: puh. Keskusta on mukana Rovaniemen kevätmarkkinoilla 18.-20.3.
Rovaniemi. Seutukunnan esiesivaaliehdokkaat esittäytyvät kokouksen alussa. klo
18 Piiritoimistolla, Koulukatu 31 A 2.
Johtokunta klo 17.30. Illan päätteeksi tanssit johon liput ovelta 10?. Kokoustila ilmoitetaan myöhemmin. klo 19
Konttilassa.
Ep-ehdokas Paavo Väyrynen pe
21.3. klo 18.30.
Johtokunta klo 18.
Karijoki, Vesaisten vuosikokous ti
25.3. klo 18
Keskustan toimistolla, os. klo 19 Teknisellä virastolla. Kirkonkylän py:n sääntömääräinen vuosikokous to 27.3. klo 18 Härmän Kylpylässä
Masi . 22
14.3.2014
TIETOTESTI
Sami Jauhojärvi ja Iivo Niskanen
saavat kuvansa suomalaiseen
postimerkkiin. Virtanen . Aku Ankka . Kuka juuri uuden teoksen julkaissut julkaisi 1990 teoksen Kuningastie?
2. Mikä?
5. Mitä soitinta pidetään Suomen kansallis-
soittimena?
4. Vain yksi noista
pääkaupungeista on myös maansa asukasluvultaan suurin kaupunki. Monesko Suomen presidentti Sauli Nii-
9. Milloin Suomessa elettiin ns. Milloin edellisen kerran julkaistiin postimerkki
suomalaisurheilijasta?
Viivi & Wagner . Milloin edellisen
kerran julkaistiin postimerkki
suomalaisurheilijasta?
1. Mikä kaupunki?
8. B. autonomi-
an aikaa?
7. Montako aviovaimoa muslimiehellä saa
perinteisen islamilaisen lain mukaan olla?
3. Yksi kivilaji palaa. Olympiavoittajat Sami Jauhojärvi ja Iivo
Niskanen saavat viimeisimpinä urheilijoina
kuvansa suomalaiseen postimerkkiin. Mukula
7 3 9
1
4
9
8 2
1 3
1
Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
4
7 3
4 1
5 6 8
8
2. Minkä viihdealan maailmanlaajuisen
nistö on?
tuotannon hahmoja ovat Ben Kenobi, ObiWan, Princess Leia ja Luke Skywalker?
6. Kuka on kirjoittanut Suomen historiaa
muinaisuudesta vuoteen 1940 käsittelevän kirjasarjan, jonka teokset ovat Maassa
taivaan saranat, Huonot tiet, hyvät hevoset, Ei tule vaivatta vapaus, Suurta olla pieni kansa?
wa, Marokko ja Rabat, Norja ja Oslo, Sveitsi ja Bern, Turkki ja Ankara. Maita ja pääkaupunkeja: Kanada ja Otta-
Sudoku
2
7
1
8
4 8 2 5 7
8
3
2
6
3 4
6 2
9
1
4
3 8 2
9
1
6
5 4
2
9
9 6
8
7
1 7 8
8
7
6 3 5
2
9
3
9 2
1
7 1
7
6
1
8
6 4 2
6 1
7 2
7
3
6
9
8 4
1
3 7
7
5
3
10
Tuon takia äiti piilotteli sitä
niin kauan takin alla.
Ratkaisut
8
4
5
2
7
1
3
6
9
7
3
1
9
6
4
5
8
2
4
1
9
5
8
2
7
3
6
3
7
8
9
6
1
2
5
4
6
5
2
4
3
7
8
9
1
7
4
3
1
9
6
5
2
8
1
8
5
7
2
3
6
4
9
2
9
6
8
4
5
1
7
3
9
6
4
2
5
8
3
1
7
5
3
7
6
1
4
9
8
2
8
2
1
3
7
9
4
6
5
2
7
4
3
1
9
5
8
6
5
3
9
7
6
8
1
2
4
6
1
8
2
4
5
3
9
7
7
6
2
9
8
1
4
5
3
Ulkoasu: Mikko Eronen
9
2
6
8
3
5
4
1
7
3
4
5
6
2
7
9
1
8
9
8
1
4
5
3
6
7
2
8
9
3
1
7
6
2
4
5
4
5
6
8
9
2
7
3
1
1
2
7
5
3
4
8
6
9
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
2
7
9
3
5
6
1
4
8
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
4
5
3
7
1
8
2
9
6
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
6
1
8
4
9
2
7
3
5
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
3
6
2
5
4
9
8
7
1
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Satu Itkonen
044 7370 377
Annukka Kantola vuorotteluvapaalla
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
5
9
7
1
8
3
6
2
4
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
1
8
4
6
2
7
9
5
3
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Helsingin toimitus
Postios. maaliskuuta
2014.
Tänään Matilda, Tilda, Mette,
ortodoksisen kalenterin mukaan
Pentti.
Aurinko laskee Helsingissä
18.19, Oulussa 18.15 ja nousee
huomenna Helsingissä 6.38 ja
Oulussa 6.38.
PÄIVÄN SANA
Herra antaa enkeleilleen käskyn
varjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään,
ettet loukkaa jalkaasi kiveen.
Ps. En
nyt tarkoita poliiseja enkä ensiapuhenkilökuntaa, vaan kauppojen ja kioskien henkilökuntaa.
PERUSPALVELUMINISTERI Huovinen esikuntineen tuntuu olevan koukussa olueen. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Ensin yritettiin laimentaa keskiolutta, tätä betonirautaa liuottavaa 4,5
prosentin myrkkyä.
Se ei saavuttanut kannatusta, 0,8 prosentin laimennus ei, yllätys yllätys, ollutkaan alkoholiongelman ratkaisu.
Uusi ratkaisu, jo kieltolain aikana erinomaiseksi havaittu, on alkoholin saannin rajoittaminen.
Nyt keskiolutta saa kaupoista yhdeksöjen välillä.
Kaikki käyttäjät eivät kieltämättä tiedä, onko aamuyhdeksän vai iltayhdeksän.
Keskiolut on vienyt ihmisiä tärviölle, ehkä mel-
Kun Huovinen esittää, että olutta ei saisi perjantaisin eikä lauantaisin iltakuuden jälkeen, osoittaa
hän, kelpo ministerin tavoin, olevan pihalla tavallisten ihmisten elämästä. ei ota ollenkaan
huomioon, on keskioluen työllistävä vaikutus. Olutta myydään Suomessa paljon, valtaosalle kansaa kuitenkin ruoka-, sauna- ja seurustelujuomaksi. Hän
katsoi vauvan punaisia ryppyisiä
kasvoja ja totesi:
. Urho Kekkonen 195056, 2) Veijo Meri, 3) 1809-1917, 4)
Oslo Norjassa, (Kanadan suurin
on Montreal, Marokko Casablanca, Sveitsi Zürich, Turkki Istanbul),
5) kahdestoista, 6) neljä, 7) kantele, 8) kivihiili, 9) Star Wars, 10)
2011 Mikael Granlund ja ilmaveivi, jääkiekon MM.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
044 7370 262
044 7370 265
044 7370 261
050 5450 915
044 7370 267
050 300 3897
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Jos ei saa kaljaa, niin hankkii viinaa, jos
ei käy Urpilainen, niin sitten Rinne, ojasta allikkoon aina vain.
Se mitä ?kuiva-Huovinen. Mutta ei
kummankaan saannin hankaloittamisella ketään
pelasteta. 91:11-12
SANANPARSI
Etempäänt etsit, likempäänt
löyvvät.
Inkerin Venjoki
KANSA KASKUAA
Perheeseen oli syntynyt vauva ja
Samulista oli tullut isoveli. Ihminen tulee toimeen ilman olutta,
selvä se, mutta en nyt demonisoisi saunaoluen
ottajaa tai sen yhden iltakaljan nauttijaa.
Ristikko
Päivät vierivät
PERJANTAINA 14. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Päällikkö:
Pirjo Kontio
Toimittajat:
Timo Mikkilä
Samuli Nissilä
Pauliina Pohjala
Henna Ruokamo
Vesa Somppi
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) Juhani Suomi: Kuningastie. Moni ehtii viikonlopun ruokaostoksille vasta illalla. Hänelle ei
sitten myytäisikään olutta.
Varsinkin S-ketju on varustanut markettinsa viinakaupalla, jota paperitehdaspaikkakunnilla kutsutaan nimellä märkä pää.
Jos ei saa kaljatölkkejä ruokatavaroiden kanssa samaan kärryyn, niin Alkoon sitten. Kukaan ei
osta Alkosta keskiolutta, vaan viinaksia.
Ehdotan että Huovisen ministeriö valmistelee
lakiehdotuksen, jonka mukaan keskiolutta myydään kello 13?14, erikseen ilmoitettavina kiertävinä viikonpäivinä.
Jari Nenonen
RAADOLLISTA mutta totta, monelle pikkukaupalle ja elintarvikekioskille olutmyynti on elinehto. Kaikista
maan tärkeistä asioista se olut pompsahtaa julkisuuteen tämän tästä.
Kun muu Eurooppa osaa käyttää alkoholia,
suomalaiset eivät yhtään. 23
14.3.2014
Olutongelma
kein yhtä paljon kuin sosialidemokratia
Jos
pariskunnan lähipiirissä on ihminen, jolla on halu auttaa ja siihen
on lääketieteelliset mahdollisuudet, ei lain tulisi olla asian esteenä.
. Keskusta-
nuorten mielestä yksinkertaisinta olisi sallia sijaissynnyttäminen
Suomessa.
. 24
14.3.2014
Keskustanuoret vaatii
sijaissynnytysten laillistamista
Keskustanuorten mielestä
sijaissynnytys pitää sallia
Suomessa silloin, kun nainen
ei voi terveydellisestä syystä
kantaa ja synnyttää lasta itse.
SUOMENMAA
KESKUSTANUORET kannattaa si-
jaissynnytysten sallimista Suomessa.
Helsingin Sanomat (12.3) kertoi sijaissynnytystä pohtivien pariskuntien jäävän viranomaisten
puolesta oman onnensa nojaan.
Oikeusministeriö ei aio tällä hallituskaudella esittää synnytysten
laillistamista.
Keskustanuorten puheenjohtaja Teppo Säkkinen huomauttaa, että sijaissynnytysten kielto
ajaa pariskuntia hakemaan apua
ulkomailta, missä toimintaan liittyy omat riskinsä ja eettiset ongelmansa.
. Sijaissynnytys on sallittava
Suomessa silloin, kun nainen ei
voi terveydellisestä syystä kantaa
ja synnyttää lasta itse eli esimerkiksi kun naiselta puuttuu oma,
toimiva kohtu, Säkkinen sanoo.
Sijaissynnytys on järjestely, jossa sijaissynnyttäjä synnyttää toisen pariskunnan sukusoluista hedelmöitetyn lapsen ja antaa hänet
näiden kasvatettavaksi. Sijaissynnyttäjän ja tulevien
vanhempien tulisi myös käydä
läpi psykologiset soveltuvuustestit ongelmatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi.
Keskustanuorten piirijärjestö on jättänyt aiheesta aloitteen
Keskustan puoluekokoukselle, joten puolue linjaa kantansa aiheeseen kesällä.. Sijaissynnytys koskisi vain
muutamia kymmeniä suomalaispareja, mutta kyse on heidän
KESKUSTANUORTEN mielestä neuvontaa sekä tukea olisi tarjottava
jo ennen toimenpiteiden aloittamista, koko raskauden ajan ja lapsen syntymän jälkeen kaikille osapuolille.
. Kaupallisia sijaissynnytyksiä
eli niin kutsuttua kohdunvuokrausta ei pidä sallia, Säkkinen täsmentää.
Sijaissynnytys koskisi vain
muutamia kymmeniä suomalaispareja.
ohjeistuksen mukaan ministeriö
ei suosittele riskien vuoksi sijaissynnytyksiä ulkomailla. Tällä hetkellä hedelmöityshoitolaki kieltää
hoitojen antamisen, jos on syytä
olettaa, että lapsi aiotaan antaa ottolapseksi.
ULKOMINISTERIÖN julkaiseman
Kuva: Jari Laukkanen
elämässään suuresta asiasta