4
Ei paluuta entiseen
Kotimaista tuulivoimaa
Vastuuta ja johtamista
Tuore kansanedustaja Pertti Hakanen pelkää,
että Venäjä-pakotteet ovat jo aiheuttaneet
peruuttamatonta vahinkoa. TIISTAI 14.7.2015 N:o 75 . 10. s. s. 2 ?
6 414880 073513
KESKUSTAN PÄÄ-ÄÄNENKANNATTAJA
Luotetaanko Kreikkaan?
Pääministeri Sipilän mielestä Kreikkaa ei ole nöyryytetty. s. Muualla myös pienvoimaloita tuetaan,
äänettömän tuuliruuvin kehittäjä,
toimitusjohtaja Risto Joutsiniemi sanoo. 8
Joni Tissari (vas.), Elia Ahola ja Elias Mustajärvi
kertovat oppineensa Reisjärven opistossa
vastuunottoa ja johtamistaitoja. s. 6
Piraeuksen ja Thessalonikin satamat tai maakuntien
lentokentät ovat tässä prosessissa vasta pieni alku.
Vaikeutta kuvaa, että Kreikka itse on pitänyt vain
seitsemän miljardin suuruista yksityistämistä mahdollisena. Vaikeutta kuvaa myös sen arviointi, mitä muuta listalle voisi löytyä: Ateenan lentokenttä?
Ateenan metro. Jos Kreikka täyttää kaikki sille asetetut ehdot vaaditussa aikataulussa, saattavat neuvottelut kolmannesta lainaohjelmasta alkaa.
Nyt ei siis Kreikka voi enää itse päättää, miten se
yrittää panna talouttaan kuntoon. Olipahan
vain arveltu, että perussuomalaisten vaalienaluspuheet olivat kovempia kuin muiden hallituspuo-
Vapaaehtoista
palloilua
lueiden ja kun puheenjohtaja Timo Soini pysyi vielä
poissa julkisuudesta eikä kommentoinut...
Kriisin merkkejä, kriisin merkkejä.
Soini pani asiat kohdalleen Ylen aamu-tv:n haastattelussa maanantaina.
Hänen mielestään väitteet hallituksen rivien rakoilusta ovat naurettavia. Se päätetään, kun
nähdään, hoitaako Kreikka osuutensa.
V
aikein paikka Kreikalle voi olla vaatimus,
jonka mukaan sen pitää yksityistää julkista
omaisuutta peräti 50 miljardilla eurolla. Kreikan rautatiet?
Onko Kreikka valmis suostumaan kaikkeen tähän?
Perätöntä spekulaatiota
E
U-maiden päämiesten ja valtiovarainministerien pitäessä kokouksiaan, on mediakin ollut paineessa. Yksinkertaisesti sanottuna ei pääsarjaan nouseminen ja siellä pysyminen aivan hirveitä vaadi suurimmassa osassa lajeista, tarvitaan vain kykyä ja halua.
Joskus riittää jopa hyvä organisaatio pääsarjajoukkueen taakse. Esimerkiksi jalkapallon Ykkönen on kohtalaisen
kallis sarja pelata, mutta tulovirtaa on vaikea saada samanlaiseksi kuin jalkapalloliigassa. Euromaat harkitsevat
rahoitusneuvottelujen alkamisen erikseen.
Kreikalle asetetut ehdot ovat nyt tiukemmat kuin
ne, jotka kansanäänestyksessä hylättiin. Silti pääministeri Alexis Tsipras saattaa silti saada uuden ultimaatumin hyväksytyksi parlamentissa.
Kreikkalaiset ovat saaneet rankkaa opetusta parin viikon ajan, kun pankit ovat olleet kiinni ja käteisen rahan nostoa on säännelty tiukasti. Hän ilmoitti, että ajatus perussuomalaisten lähdöstä hallituksesta on ?pähkähullu?.
Soinin mukaan Suomen hallituksen kanta Kreikan tukipakettiin on muodostettu yhdessä, eivätkä
perussuomalaiset ole yksin kantansa kanssa.
Mediaa ja sen uutisia pitääkin nyt osata lukea oikealla tavalla. Kaikkea ei pidä uskoa eikä kaiken perään kannata heti juosta.
PARIN viikon takaisessa uutisessa ihmeteltiin Helsingin
hiipumista palloilukaupunkina. Vankemman pohjan saa, kun koko seura on
kunnossa junioritoimintaa myöten ja se onnistuu ottamaan paikkansa omassa ympäristössään.
VAPAAEHTOISTEN merkitystä urheiluseuratoiminnassa
ei voi vähätellä, sillä päätoimisia valmentajia on palloilulajeissa etenkin ruohonjuuritasolla vähän.
Moni on tehnyt urheilun parissa elämänmittaisen
uran palkatonta työtä. Tottahan
merkityksellisten pelien pelaaminen on homman suola, mutta pelireissut Etelä-Suomeen maksoivat, ja matkarahat piti repiä omasta kukkarosta tai talkoita tekemällä.
Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen entinen
valmentaja Andrée Jeglertz totesi muutama vuosi sitten osuvasti, että palloilussa naisille ja tytöille kannattaa perustaa omat seuransa. Se merkitsisi myös
sitä, että julkisen sektorin työntekijät ja eläkeläiset
voisivat odottaa saavansa toistaiseksi palkkaansa
ja eläkkeensä valtion rahasitoumuksina. Jos se
ei sitä hyväksy, uutta lainaohjelmaa ei tule ja edessä on Kreikan ero eurosta.
Julkilausumassa luetellaan kovia uudistustoimia,
jotka Kreikan on tehtävä nopeasti. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Kreikka joutuu nyt
holhouksen tielle . Ne voisi vaihtaa rahaksi sitten, kun rahaa on saatu painetuksi.
JOS Suomen merkittävimpien palloilulajien pääsarjapaikat laitettaisiin uusjakoon talousalueiden ja väkimäärän mukaan, kartta näyttäisi varmasti aika paljon
erilaiselta kuin nykyinen toteutuma.
Pääsarjaseurat ovat levinneet sinnekin, mihin ne eivät raa?alla matematiikalla kuuluisi ja hyvä näin. tai...
E
uromaiden johtajien huippukokous pääsi
maanantaiaamuna viimeinkin sopuun yhteisestä julkilausumasta, joka voi näyttää uuden tien Kreikalle.
Kreikka joutuu käytännössä holhoukseen. Käytännössä kaikki ovat vapaaehtoisia pelaajia myöten.
Esimerkiksi Oulun Luistinseuran naisten salibandyliigajoukkue ei pari vuosi sitten tiennyt mitä ajatella, kun
pudotuspelit jatkuivat heidän kohdallaan. Yhä useammalle kreikkalaiselle on selvinnyt myös, mitä
Grexit eli Kreikan ero eurosta todella käytännössä merkitsisi.
Se merkitsisi sitä että pankit eivät avautuisi vielä
pitkään aikaan, tavarapula kasvaisi ja työttömyys
räjähtäisi vielä ankarammaksi. Siksi Kreikan on nyt tehtävä
niin kuin muut euromaat tahtovat . Erään seuran nokkamies totesi, että Ykkösessä kannattaa pelata vain noustakseen liigaan. Toimittajien pitäisi pystyä onkimaan kaiken aikaa uutta kiinnostavaa, sillä jatkuvasti ajantasainen online-uutisointi on ankara piiska.
Mutta kun kokouspaikkojen ovet ovat tiukasti kiinni, ja kokousväki pysyy taukojen aikanakin
vaiteliaana, uutisia kehitellään itse. Voisin väittää urheilun talkooperinteen olevan hiipumaan päin, vaikka faktaa siitä ei ole
lyödä pöytään.
NAISTEN pääsarjaurheilussa vapaaehtoisuus tulee esiin
vielä vahvemmin. Muuten naisten edustusjoukkue jää miesten ja vanhempien miesjunioreiden
jalkoihin, kun resursseja jaetaan.
TOISAALTA pääsarjastatus ei ole ainoa autuaaksitekevä
juttu. Sen yritykset eivät ole olleet riittäviä. Suomi on tehnyt jo aikaisemmin
päätöksensä rahastoon osallistumisesta.
Mutta haluaako se osallistua. Pääsarjapalloilu tuo maakuntiin yhteisöllisyyttä ja urheiluviihdettä sekä auttaa myös omalla tavallaan seuroja ylläpitämään urheiluharrastuksen tarjontaa.
Kreikalle asetetut ehdot ovat nyt tiukemmat kuin ne,
jotka kansanäänestyksessä hylättiin.
Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva
Mutta mihin arvoon, sitä ei kukaan osaa sanoa.
Voiko Suomi hyväksyä Euroopan vakuusmekanismin hätärahoituspaketin, vaikka hallitusohjelmassa todetaan yksiselitteisesti, että Suomen vastuut eivät saa kasvaa?
Voi osallistua. tai lähdettävä.
Jos se suostuu, sillä on toivoa.
Kreikkaa kohtaan tunnettua epäluottamusta
osoittaa, että euromaiden päätös ei ole vielä lupaus uudesta lainaohjelmasta. Vedetään johtopäätöksiä pikaisista tokaisuista, kasvojen ilmeistä, aiemmista puheista ja muiden välineiden kirjoittamisista.
Mutta joskus spekulaatiot karkaavat. Jääkiekossa taas toiseksi ylin sarjataso Mestis on joillekin paikkakunnille ehdoton maksimi, ja siitä osataan olla tyytyväisiä.
Pienten pääsarjapaikkakuntien pesäpallossa on taas tehty ratkaisu, joka helpottaa nousua pääsarjaan.
Oulun seudun kaksi joukkuetta,
Kuopio, Tampere ja Imatra ovat
panostaneet vahvasti ja saattavat olla kaikki parrasvaloissa parin vuoden sisällä.
Sami Korkala. Tätä ajatellen tilanne vaikuttaa Kreikan hallituksen näkökulmasta toivottomalta. Hän vakuutti, ettei hallitus ole ajautunut minkäänlaiseen kriisiin Kreikan
tukipakettineuvotteluiden vuoksi. Niinpä
saimme viikonvaihteen aikana ?tietää?, että Suomea uhkasi hallituskriisi.
Tämän ankan takana ei ollut tosiasioita
EU:n periaatteiden toteutuminen myös poikkeuksellisissa oloissa on ollut viesti paremmasta. Arkipäiväiseltä kuulostava asia on kuitenkin suuren huolen arvoinen. Kuva: Maiju Torvinen
imerkiksi Itämeressä uhkaa Suomea.
ITÄMEREN saastuminen koskettaa Suomen
lisäksi myös useita muita Itämeren rantavaltioita. 14.7.2015
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Uiminen on poliittista
Annika Saarikko
keskustan varapuheenjohtaja
KESÄ ON ollut kolea, mutta moni meistä on
silti rohkaistunut heittämään talviturkkinsa
lähimökin järveen, jokeen tai mereen.
Uiminen kuuluu suomalaisten kesään,
lasten erityisesti. Tätä upeaa osaamistamme hyödyntäen voimme saavuttaa
Itämereen tasapainoisen ekologisen tilan.
EMME kuitenkaan voi pelastaa Itämerta
vain yksin, vaan meidän on toimittava yhteistyössä kotimaisten sekä kansainvälisten
toimijoiden, EU:n ja muiden Itämeren valtioiden kanssa.
Poliittinen tilanne on muuttunut viimeisen vuoden aikana rajusti ja neuvotteluista
on tullut aina vain haasteellisempia. EU:n
ja Venäjän viileät välit heijastuvat mitä suurimmissa määrin myös Itämereen.
Hankkeet ovat jäissä, kun neuvottelumahdollisuudet ovat heikot ja rahaväylät
sanktioiden takia rajoitetut. Lakisääteisiin palveluihin ei ole tarkoitus kajota. Oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien, tasa-ar-
von ja vapauden kaltaisia arvoja ei ole pyyhkäisty pöydältä. Eurooppalaisten olisi tärkeätä huomata, että EU:n perusidea ei ole
reissussa rähjääntynyt.
Euroopan voimasta kertoo, että rajut poliittiset protestit eivät
ole muuttuneet aseiden kalisteluksi tai väkivallaksi, kuten vielä muutama vuosikymmen sitten
tapahtui. Keskustavetoinen hallitus toteaakin hallitusohjelmassaan, että ympäristön saastuminen es
?Itämeri on hyvin ainutlaatuinen ekosysteemi, johtuen pohjoisesta ilmastosta sekä makean ja suolaisen veden
sekoittumisesta.. Myös tämä uudistus tulee
muokkaamaan merkittävästi kuntien roolia. Itämeri on elinympäristömme merkittävä osa ja suuri tekijä
kansamme mökkikulttuurissa.
Itämeri ja vesistöt ovat sekä meille kansalaisille että Suomeen suuntautuvalle turismille arvokkaita. Diplomatiaa
tarvitaan tässäkin, jottei Itämeri jää geopoliittiseksi sijaiskärsijäksi.
HELTEISENÄ kesäpäivänä . Meressä
näkyy sinilevää.
Diplomatiaa tarvitaan tässäkin, jottei Itämeri
jää geopoliittiseksi sijaiskärsijäksi.
NIINKIN itsestään selvä asia kuin uiminen
on siis uhattuna. Ei ole yhdentekevää, millaisessa kunnossa uimavetemme ovat.
Huoli kohdistuu rehevöityneisiin järviin,
mutta ennen kaikkea upeaan Itämereemme. Monen lapsen mieli pettyy, kun aikuiset joutuvat kieltämään uimisen. Yhdistelmää on kuitenkin
vuosi vuodelta yhä hankalampi löytää.
Siihen, kerryttävätkö tulevien sukupolvien lapset muistoihinsa kesäisiä uimamuistoja, voimme me vielä vaikuttaa.
Muut lehdet
KALEVA katsoo myönteisesti EUaikaa:
?EU on joutunut heilumaan
kuin vapaapalokuntalainen sammutellessaan sinne tänne syttyneitä tulipaloja ja rajatessaan paloaluetta.
Silti ajatus yhteisen eurooppalaisen talon rakentamisesta on
pitänyt. jos sellaisia vielä tänä suvena nähdään . Ja uimisen lisäksi tietysti myös useat muut asiat kärsivät, meren
ekosysteemistä kalastuselinkeinoon.
Muun muassa monista lähteistä aiheutuva rehevöityminen, painolastivesitankkien
mukana tulevat vieraslajit ja ilmastonmuutoksen tuoma lämmön nousu uhkaavat arvokasta mertamme.
ITÄMERI on hyvin ainutlaatuinen ekosysteemi, johtuen pohjoisesta ilmastosta sekä makean ja suolaisen veden sekoittumisesta.
Lisäksi Itämeri on merialueena pieni, matala sekä vähäsuolainen. Samoin hallituksen lupaamat erilaiset kuntakokeilut, ja
lupaus siitä, että kuntien tehtäviä ja
velvoitteita ei lisätä.
Kuntien uudistumisessa on
ratkaisevaa, kuinka ne onnistuvat ylikunnallisessa elinkeinopolitiikassa alueiden elinvoiman lisäämiseksi ja uuden työllisyyden
synnyttämiseksi.?. Suomen valttikorttina on kuitenkin se, että olemme cleantechin sekä kiertotalouden mallimaiden joukossa.
Juuri Suomella on hyvät mahdollisuudet
alkaa toteuttaa ja markkinoida esimerkiksi
ravinteiden talteenottoa. Maapallo tulee jättää tuleville
sukupolville vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin millaisena olemme siitä itse saaneet nauttia.
Vesistöjen osalta ei liene pahitteeksi pieni pyrkimys myös parempaan. Eurooppa on pysynyt
kriisiaikanakin vakaana maanosana pitkälti EU:n ansiosta.?
SAVON SANOMIEN mielestä marjatuotannon suurin uhka tulee
ulkomailta:
?Vaikka tuontimarjojen maine
kuluttajien mielissä on kyseenalainen, se ei estä suomalaista elintarviketeollisuutta käyttämästä ulkomaalaisia marjoja esimerkiksi marjoja sisältävissä välipaloissa kuten jogurteissa.
Marjojen tuonti ulkomailta onkin suomalaiselle marjanviljelylle selvästi säitä suurempi uhka.
Esimerkiksi Puolan Hedelmän-
viljelijäin liitto käyttää tulevien
kolmen vuoden aikana nelisen
miljoonaa euroa myynninedistämiseen, jonka tavoite on lisätä
mustaherukan, mansikan, pensasmustikan ja puutarhavadelman kulutusta Suomessa, Ruotsissa, Itävallassa ja Tshekissä.?
KARJALAINEN uskoo, että kuntien on pakko uudistua:
?Hallitus lupaa lakia, jonka puitteissa kunnat voivat oman harkintansa mukaan päättää, miten ne
järjestävät palvelunsa. mieli vetää taas
rannalle.
Upottaessa varpaat viileään veteen
unohtuu helposti se, kuinka suuri ja moniulotteinen poliittinen kysymys puhdas uimavesi onkaan.
Lämpimän kesäpäivän ja sinilevättömän
uimaveden yhdistelmä on mitä parhain tapa
viettää kesälomaa. Puhdas luonto, upea
Saaristomeri ja kirkkaat järvet ovat peruskonsepti Suomen markkinoimisessa matkailijoille.
KESKUSTALAISEEN ajatteluun kuuluu ylisukupolvisuus
Maassa rehottavat korruptio, harmaa
talous ja tiettyjen ihmisryhmien etuoikeudet on saatava kuriin. 4
14.7.2015
uutisanalyysi
Aiemmin esitetyt säästöt kansanäänestyksessä torjuneet kreikkalaiset joutuisivat tuoreen esityksen hyväksyessään entistä kovempien leikkausten tielle.
Kuva: Louisa Gouliamaki/Lehtikuva/AFP Photo
Velkojien armoilla?
HALLITUSPUOLUEIDEN puheenjohtajille ei
ole juuri jäänyt aikaa toipua vaaleista. Kolmen ässän kesäohjelmasta huolehtii Kreikka, jonka taloustilanteen äärellä lienee luvassa vielä kokous jos toinenkin.
Vasemmistopuolue Syrizan vaalivoitosta
alkanut, kansanäänestykseen huipentunut,
lainaehtojen uudelleenneuvottelu saavutti
maanantai-aamuna taas yhden välietapin.
Europäättäjien huippukokous pääsi yöllisten neuvottelujen jälkeen sopimukseen
Kreikkaa koskevasta julkilausumasta.
Jos Kreikka täyttää kaikki sille asetetut ehdot vaaditussa aikataulussa, euromaat ovat
valmiita harkitsemaan neuvotteluja uudesta EVM-ohjelmasta.
JULKILAUSUMAN mukaan Kreikan tulee
keskiviikkoiltaan mennessä saada parlamentissaan läpi useita lainsäädäntöuudistuksia.
Ne koskevat muun muassa arvonlisäverotuksen ja eläkejärjestelmän uudistamista, oikeusjärjestelmän tehostamista ja tilastoviranomaisen itsenäisyyttä.
Kreikan hallituksen luottamusta testaavien nopeiden toimien lisäksi Kreikalta edellytetään laajaa uudistuspakettia. Porkkanaksi onnistuneesta neuvottelujen aloituksesta euromaat lupaavat harkita velkahelpotuksia.
EUROMAIDEN Kreikalle esittämät leikkaus-
vaatimukset ovat jo aiemmin herättäneet
närkästystä monien arvostettujen kansan-
taloustieteilijöiden suunnalla, eikä tuore
toimenpidelistauskaan säästy kritiikiltä.
Tiukkaa linjaa suhteessa Kreikkaan kannattava pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei
niele syytteitä maan nöyryyttämisestä.
. Toisaalta tavalliset kreikkalaiset tarvitsevat toivoa paremmasta tulevaisuudesta.
DEMOKRATIAN näkövinkkelistä Euroopan
kansalaisten olisi hyvä käydä jossain vaiheessa keskustelua myös laajemmasta kuvasta.
Miten ison yhteisvaluutta-alueen valuviat ratkaistaan kestävästi. Kreikka saa 82?86 miljardia euroa lainaa. Vientituotteitakin pitäisi löytyä.
Kuluneet vuodet ovat näyttäneet, että näitä muutoksia on erittäin vaikea saada aikaan. Se ei ole nöyryytystä, Sipilä kommentoi neuvottelutulosta lehdistölle.
Sipilän mukaan eurojohtajien Kreikan
parlamentille tekemä ehdotus on askel oikeaan suuntaan, vaikka sekään ei välttämättä ole riittävä.
KESKUSTAN on viime vuosina moitittu muutelleen linjaansa tukipakettien suhteen.
Hallituksessa ollessaan vuonna 2010 keskusta esitti Kreikan ensimmäisen tukipaketin myöntämistä. Kuinka maa, jonka kansasta selkeä
enemmistö vastusti pääministeri Alexis
Tsipraksen suosituksesta löysempää pakettia olisi nyt valmis hyväksymään monin
verroin tiukemman paketin, Savola ihmettelee Facebookissa.
ON vaikeaa sanoa millainen politiikka nos-
taisi Kreikan ylös vaikeasta tilanteesta. Siitä
löytyy erilaisia näkemyksiä niin poliitikoilta kuin tutkijoilta.
Selvää on, että nykyinen meno ei voi jatkua. Lisäksi maan talous kärsii pitkittyneestä epävakaudesta ja pankkien ja
pörssin sulkemisesta.
AIEMMIN esitetyt säästöt kansanäänestyksessä torjuneet kreikkalaiset joutuisivat tuoreen esityksen hyväksyessään entistä kovempien leikkausten tielle.
Eduskunnan suuressa valiokunnassa toimiva Mikko Savola (kesk.) on erittäin epäileväinen sen suhteen, ovatko kreikkalaiset
valmiita kipeiden päätösten tekemiseen.
. Tämän täytyy
mennä siinä järjestyksessä, että Kreikka si-
toutuu yhdessä sovittuun ja sen jälkeen voidaan katsoa jatkoa, hän sanoi STT:n haastattelussa huhtikuun alussa.
JUURI tästä on nyt kysymys: koko kevään
jatkuneen vekslaamisen jälkeen omille veronmaksajilleen vastuussa olevat eurojohtajat haluavat tietää, että he voivat luottaa
kreikkalaisiin kollegoihinsa.
Suurin elkein hallitusvastuuseen noussut Syriza toi kreikkalaisille toivoa, mutta
törmäsi pian ikävään todellisuuteen: ylivelkaantunut on velkojiensa armoilla.
Kreikka on kevään aikana ajautunut rahoitusmarkkinoilla entistä vaikeampaan tilanteeseen. Kreikan toista tukipakettia oppositioon siirtynyt puolue vastusti.
Keskustalaisten mielestä puolueen kanta on ollut johdonmukainen: Kreikan ensimmäinen paketti hyväksyttiin ensiapuna, josta ei kakkospaketin kohdalla enää
ollut kyse.
VAALIEN 2015 alla puheenjohtaja Sipilä vakuutti puolueen olevan erittäin kriittinen
lisätuille ja jatkavan hallitusvastuussa samalla linjalla kuin oppositiossa ollessaan.
Hän ei kuitenkaan lyönyt lukkoon linjaansa mahdolliseen Kreikan kolmanteen
tukipakettiin.
?En ota vielä kantaa siihen, ennen kuin
näen, mistä siinä on kysymys. Kuinka paljon
päättäjät ovat valmiita luovuttamaan talouspoliittista valtaansa ylikansalliseen päätöksentekoon?
EEVA KÄRKKÄINEN
On vähän laskutavasta kiinni, mikä on vastuiden kasvattamista ja mikä ei.
Kreikan uusi lainaohjelma rahoitettaisiin Euroopan
kriisirahasto EVM:stä, johon Suomi on jo pääomittanut
1,44 miljardia euroa. Periaatteista joustamisen vastapainona oikeaa
ratkaisua voidaan hakea tekojen seurauksiin katsomisesta: oikein on se, mistä seuraa hyvää.
Teppo Koskinen
Savon Sanomissa
Perhe- ja peruspalveluministerinä Juha Rehula (kesk.) kyseli myös yleisön sotenäkemyksiä.
Kuva: Pentti Manninen
Pitkäksi miinukseksi uudelle (tango)kuninkaalle todettakoon purkan jauhaminen suorassa lähetyksessä. Yhdessä kuvassa joulupukki toivoo risuja Suomen ?tuhmalle. Puolueen varapuheenjohtaja Jussi Niinistö ei halunnut kommentoida aihetta.
apollon tietäjät
Joulupukki
Kreikassa
SUOMEN hallituksen tiukka linja Kreikan tukemiseen on
näkynyt sosiaalisessa mediassa.
Twitterissä hastagilla #Finland löytyy monia niin närkästyneitä kommentteja kuin pilakuvia . Joku raja sentään.
Mari Koppinen
Helsingin Sanomissa. Suomen hallitus tekee arvion, onko tulos sellainen,
jonka pohjalta voidaan jatkaa neuvotteluja, ulkoministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini
kommentoi blogissaan.
STT ei tavoittanut Soinia maanantaina. Saksa laittaisi
piikin ehdoitta kiinni.
Antti Karjalainen
Ilta-Sanomissa
Jääräpäinen periaatteista kiinni pitäminen voi johtaa varsin huonoihin lopputuloksiin, minkä jokainen poliitikko tietää. Päätös olisi helpompi, jos kuripolitiikan ?isoveli. Kysymys on halpahintaista populismia, Partanen vastasi.
Hän vertasi yksityislääkärien
palvelujen hintoja kodinkoneiden
korjaukseen todeten, että kaikki
on suhteellista.
HUITTISTEN kirkkopuiston maa-
nantainen yleisötapahtuma oli
osa koko viikon jatkuvaa Porin
SuomiAreenan keskustelusarjaa.
Teemana oli ?Sote-soppa porisee . Oli sitten
kuinka moderni ja uuden aallon tangokuningas tahansa,
se ei nyt vaan käy. etupäässä kreikkalaisilta.
. Siksi periaatteista joustetaan, ja sitä sanota viisaudeksi. On luotettava järjen käyttöön,
Laaksosen viesti kuului.
Partasen mielestä lähipalvelun määrittely kilometrirajalla on
hupsu ajatus siksikin, että palvelut voivat liikkua samalla tavalla
kuin ihmisetkin.
KAIKKI panelistit, myös Partanen,
katsoivat, että terveys- ja sosiaalipalvelujen järjestämisvastuu kuuluu julkiselle vallalle.
Rehulan tavoitteena on, että
eduskunta on hyväksynyt sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämislain ennen kuin hän jättää
kaksi vuotta kestävän ministerinpestinsä.
Ministeri arvioi, että esityksen
ensimmäiset versiot ovat hallituksessa käsillä ensi keväänä.
Valmisteluun asetetaan myös
eduskuntapuolueista koostuvat
seurantaryhmä.
SUOMEN hallitus ei ole kertonut, suostuuko Suomi olemaan mukana Kreikan lainaneuvotteluissa, vaikka maa
säätäisi pikavauhtia vaaditut lait ja sitoutuisi uudistuksiin.
. Tuntuu kuitenkin, että tässä tilanteessa, näillä ehdoilla on aika helppo sanoa, että (Suomen) vastuut eivät kasva, Railo sanoo.
Rehula nautti tenttaajan
roolista Huittisissa
PENTTI MANNINEN
HUITTINEN
SOTE-UUDISTUKSEN valmiste-
lua johtava ministeri Juha Rehula pääsi Huittisissa poikkeukselliseen rooliin.
Ministeri sai tentata satakuntalaisia kuntapäättäjiä ja yksityisiä lääkäripalveluyrityksiä edustavan yhdistyksen toiminnanjohtajaa Ismo Partasta sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen hankalista kysymyksistä.
. valtiovarainministerille Alexander Stubbille (kok.).
Toisessa kuvassa pukki ojentaa lahjoja kreikkalaisille.
. Cheek voi vetää purkkaa, mutta ei tango-Cheek. Ilmeisesti liian järkevä
toimenpide, jotta sitä edes harkittaisiin.
Kalle Isokallio
Iltalehdessä
Olisi vähintäänkin kiusallista, jos Suomi äänestäisi yksin ei.
Sen jälkeen kurinpitäjän leimasta ei helpolla päästä. Mikä takaa, että sinä annat minulle, joulupukki kyselee samalla kreikaksi.
Henna Lammi
lainat
Homman (rakennemuutos) voisi aloittaa vaikka siirtämällä Solidium Valtion Eläkerahaston alaisuuteen. Entä jos Suomen talous ajautuu myöhemmin kriisiin. Minä nautin tästä, ministeri kuulutti mikrofoniin pariinkin
otteeseen.
menossa, pitäisikö lähipalvelut
määritellä kilometri- tai tuntirajalla, kenelle kuuluu palvelujen
järjestämisvastuu ja onko oikein
kytkeä sosiaali- ja terveyspalvelut yhteen.
Ministeri kiusoitteli Partasta yksityisiin lääkäripalveluihin kohdistuneella kritiikillä: onko oikein,
että yksityiset rahastavat terveyspalveluilla ja vievät rahat veroparatiiseihin?
. Mitä muuta voidaan odottaa maalta, jolla kaikki, mitä
he voivat sivilisaatiolle tarjota, on Lordi, kyselee yksi kreikkalainen.
Hirviöbändi Lordi voitti Euroviisut juuri Ateenassa
vuonna 2006.
Kreikan puolustajat kaivoivat esiin myös joulupukin. säilyvätkö lähipalvelut??
Ministerin tentattavina olivat
Partasen lisäksi Porin apulaiskaupunginjohtaja Aulis Laaksonen,
Huittisten kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa ja Huittisten invalidien puheenjohtaja Anne Välimäki.
REHULA availi tentillä, miksi soteuudistusta tehdään, mihin se on
On luotettava
järjen käyttöön.
ANNE VÄLIMÄEN mielestä ratkai-
sevaa on se, että palvelut ovat saatavilla, ei se, kuka ne on tuottanut.
Hän määritteli lähipalvelut niin,
että lääkäriin on päästävä Huittisten terveyskeskuksessa ja sosiaalipalvelut saatava kaupungin-
talolta.
Jos se ei käy, sitten palvelujen
on tultava tarvitsijan luo.
KESKUSTELIJAT painottivat Rehulalle, että lähipalvelujen ei pitäisi määritellä laissa, vaan alueille
itselleen tulisi jättää määrittelyvalta.
. 5
14.7.2015
Tutkija: Perussuomalaiset voisivat elää Kreikka-avun kanssa
ERIKOISTUTKIJA Erkka Railo Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta arvioi, että kielteisesti Kreikan lisälainoittamiseen suhtautuvat perussuomalaiset
voisivat todennäköisesti olla hallituksessa, joka myöntyy Kreikan kolmanteen lainaohjelmaan.
Railon mukaan perussuomalaiset pystyvät muotoilemaan asian parhain päin, vaikka lainaneuvottelut aloitettaisiin.
. Näin voisi ajatella, että Suomen
vastuut eivät kasva, ellei pääomapottia jouduta paisuttamaan.
. Keskeistä tässä on se, että Suomen vastuut eivät kasva . se on varmaan kynnyskysymys perussuomalaisil-
le. Valtion
eläkkeiden rahastovaje pienenisi, varat olisivat poliitikoilta turvassa, sijoittaminen tapahtuisi ammattimaisesti, olisi
mahdollista irtisanoa nippu Solidiumin joutomiehiä ja verotusta voitaisiin hiukan keventää
Itsekin puheliaan Hakasen porina katkeaa vain
kännykän piristessä.
Soittoäänenä miehellä on Porilaisten marssi.
SUKUTAUSTAN selvittäminen on
tullut Hakaselle yhä tärkeämmäksi elämänkokemuksen karttuessa.
. Karjalainen ja satakuntalainen
veri yhdistyvät täällä Tyrvään seudulla, isäntä kertoo.
Hakasen mukaan paikallisten
identiteettiin kuuluu taipumus
iloiseen ja temperamenttiseen
puheensorinaan. Pelkään, että metsäteollisuus
kärsii uusista sanktioista.
Jo maitotuotteiden ja sianlihan
vientikiellot ovat Hakasen mukaan aiheuttaneet kenties peruuttamatonta vahinkoa.
. Venäjä on satsannut valtavasti varoja omaan ruokatuotantoon.
Epäilen, että esimerkiksi Valion
vienti ei nouse entiselle tasolleen.
Suomen on Hakasen mukaan
ylläpidettävä toimivaa naapuruussuhdetta Venäjään vaikeinakin aikoina.
VUOSIKAUSIEN työ luottamustehtävissä on lennättänyt Hakasta ympäri maata.
Sastamalainen on esimerkiksi rampannut Helsingissä Maaja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) johtokunnan kokouksissa.
Kun läpimeno varmistui, jatkuvaan pakkaamiseen kyllästynyt
Hakanen vuokrasi ensitöikseen
asunnon pääkaupungista.
Vastuu tilan pyörittämisestä on
siirtynyt Seija-vaimolle, kun kiireinen kansanedustaja saapuu. Tukiporukan kova työ ja pyyteettömyys vetivät nöyräksi, tuore kansanedustaja muistelee pirtin pöydän ääressä höyryävä kahvikuppi kämmenten välissä.
Parhaimmillaan pakettiautot
kärräsivät jopa kolmekymmentä
Pertti-huomioliiveihin pukeutunutta tukijoukkolaista toritapahtumiin pitkin Pirkanmaata.
LISÄKSI nuoret talkoolaiset hoksasivat suorittaa täsmäiskun nuorison keskuudessa suositun Teflon
Brothersin keikalle vammalaisen
ravintolan edustalle.
Tempaus oli hitti ja makkaraa
grillattiin ainakin 30 kiloa.
. 6
14.7.2015
Ensimmäisen kauden kansanedustaja Pertti Hakanen vetää työryhmää, joka valmistelee maatalouden sääntelyn hölläämistä. Olen juureva ihminen. Äitini lähti evakkoon Pyhäjärven Pyhäkylästä, Hakanen kertoo
juuristaan.
HAKASTEN pihapiiriä ympäröivät
suhisevat pellot ja taustalla komeilee tummanpunainen sikala.
. Rakentavaa keskustelua eri
vaihtoehdoista pitää kuitenkin
käydä, kuten hallitusohjelmaan
kirjattu Nato-selvitys osoittaa.
Hakasen mielestä Suomessa
tulee esimerkiksi pohtia, mikä on
meidän roolimme, jos eteläinen
Nato-naapuri Viro ajautuisi konfliktiin Venäjän kanssa.
VENÄLÄISPOLIITIKKOJEN matkustuskielto Euroopan turvallisuusja yhteistyöjärjestön (Etyj) kokoukseen Helsinkiin aiheutti kovasti närää itänaapurissa.
Korkean tason venäläispoliitikot vaativat jopa vientikieltojen
asettamista suomalaisille tuot-
teille.
. Tulet sitten morjenstamaan,
mutta et koko ehtoota pyöri täs-
sä, Hakanen muistelee naurahtaen parikymppisen Niko-kampanjapäällikön antamia ohjeita.
nen on Hakasille tärkeää, joten
myös perheen lapset käyvät tutustumassa isoäidin kotikulmiin.
HAKASEN kesäloma ei ole etelän
hiekkarantoja tai mökkihöperöitymistä.
. Sain itseluottamusta esiintymiseen, opin johtajuutta ja loin
verkostoja.
HAKASTA huolestuttaa, että jatkuva vatvominen Suomen puolustuskyvystä rapauttaa armeijan uskottavuutta kansan silmissä.
Puolustusvaliokunnan varajäsen kannattaa liittoutumattomuutta.
. Kuva: Jaakko Martikainen
?Olen juureva ihminen?
Vuodet armeijassa ja maanviljelijänä ovat antaneet Pertti Hakaselle eväät eduskuntaan
SANTERI LAMPI
SASTAMALA
VAALIRUMBAN kiihtyessä Pertti Hakasella oli positiivinen ongelma.
Kampanjakierrokselle sonnustautunutta väkeä oli kevättalvisina aamuöinä odottelemassa vaalitoimistolla enemmän kuin minibussissa riitti paikkoja.
. Olen Vammalan Karjalaseuran puheenjohtaja ja meillä on
käynnissä vuosijuhlien eli kihupäivien valmistelut.
Lisäksi kansanedustaja suuntaa
matkanjohtajan ominaisuudessa
Karjalan kannakselle.
. On tärkeää tietää, mistä on kotoisin.
Karjalaisen perinteen vaalimi-
SOTILASURAN aikana luutnantiksi edennyt Hakanen oppi tuntemaan itsensä 12 vuoden palveluksen aikana.
Kokemukset armeijan leivissä
Laki pitää tulkita kaikkialla
samalla tavalla, jotta ihmiset saavat
tasa-arvoista kohtelua.
tarjosivat eväitä myös politiikkaa
varten.
oikein kovaankin ääneen ennen kuin saa huomion, Hakanen
naurahtaa.
Asiantuntijapaneeli Leif Blomqvist (vas.), Helena Partanen, Tommi Haapala ja Tuomas
Forsberg SuomiAreenan tilaisuudessa. Kuva: Jaakko Martikainen
kotiin vasta perjantai-iltana.
. Viime palaverissa päätimme
ottaa käsittelyyn myös metsä- ja
ympäristötaloutta koskevia normeja.
Häntä kismittää, että lakien
tulkintaerot johtavat viljelijöiden
HAKANEN on jo ehtinyt saada
tuntumaa eduskunnan tapoihin,
vaikka meno vilkastuu vasta syysistuntokauden myötä.
Hänestä on yllättävää, että reippaat tervehdykset eivät kaiu Sibelius-Akatemian käytävillä.
. Naapurit tulevat auttamaan,
kun tekniikka prakaa esimerkiksi sikalassa, Seija kiittelee tukiverkostoa.
eriarvoiseen kohteluun maan eri
kolkissa.
. Laki pitää tulkita kaikkialla samalla tavalla, jotta ihmiset saavat
tasa-arvoista kohtelua.
MAANVILJELYKSEN parissa koko
elämänsä touhunnut Hakanen
vetää työryhmää, joka valmistelee maatalouden sääntelyn hölläämistä.
. Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa. Lännen yhtenäisyys on myös tulevaisuudessa äärimmäisen tärkeää.
Blomqvisin mukaan transatlanttisen vapaakauppasopimuksen (TTIP) solmiminen voisi
esimerkiksi olla suhteita tiivistävä tekijä.
Rahareikiä löytyisi muualtakin
kuin puolustuksesta.
Pertti Hakanen kannattaa sotilaallista liittoutumattomuutta.
. Kahdesta heikosta armeijasta ei synny yhtä
vahvaa armeijaa, hän huomauttaa.
Suomen puolustus on paperilla hieman vahvempi kuin Ruotsin. Pitää kuitenkin muistaa, ettei EU ole puolustusliitto, kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg huomautti Porin Suomi Areenassa.
Hänen mukaansa jäsenvaltioilla olisi sinänsä riittävästi sotilaallisia resursseja, mutta yhteinen suunnittelu loistaa poissaolollaan.
Useat EU-maat hoitavat puolustuksensa Naton kautta, joten poliittinen tahtotila uuden järjestelmän luomiseksi on kiven alla.
FORSBERGIN mukaan keskustelua EU:n yhteisestä turvallisuuspolitiikasta leimaa kaksijakoinen suhtautuminen.
Toiset liioittelevat yhteistyön tarjoamia mahdollisuuksia ja toiset puolestaan kokevat vaihtoehtojen puntaroinnin haitallisena.
Professorin mukaan puheet yhteisestä EU-armeijasta torpataan osittain sen vuoksi, että pelätään oman puolustuskyvyn kehittämisen jäävän lapsen kenkiin.
Natoon haikailijat eivät taas näe tarvetta rinnakkaiselle eurooppalaiselle puolustuskonseptille.
VENÄJÄN voimistunut aktiivisuus Itämerellä sekä Ukrainan kriisi vetivät keskustelijat mietteliäiksi.
. En näe, että järjestely olisi mahdollinen sotilaallisesti tai poliittisesti, hän toteaa.
Partasesta olisi epätodennäköistä, että Ruotsi
sitoutuisi Suomen puolustamiseen.
Suurlähettiläs Leif Blomqvist tukee Partasta.
. Joskus saa täräyttää ?huomenta. Rahapula pakottaa maita verkostomaiseen
yhteistyöhön, Forsberg kuvailee.
FORSBERGIN mukaansa sotilaallinen yhteistyö
ei etene Brysselin hierarkkisessa komennossa,
kuten niin moni politiikan sektori aikaisemmin.
Eurokriisi onkin hänen mukaansa rapauttanut uskoa yhteiseurooppalaiseen projektiin.
Siksi naapurivaltioiden on helpompi syventää yhteistyötä pienemmässä piirissä.
PUOLUSTUSASIANEUVOS Helena Partanen ei
usko Suomen ja Ruotsin puolustusliiton syntymiseen.
. Junckerin puheenvuoro oli aivan ensimmäisiä, joissa Euroopan yhteinen puolustus kytkettiin Venäjän muodostamaan uhkaan, Forsberg
muistuttaa.
Samalla kun itänaapurin puolustusmenot
paisuvat, kärvistelee moni EU-maa talouden
rakennemuutoksen kourissa.
Rahareikiä löytyisi muualtakin kuin puolustuksesta.
. Rakentavaa keskustelua vaihtoehdoista pitää kuitenkin käydä,
hän sanoo. 7
14.7.2015
Asiantuntijat torppaavat
yhteisen EU-puolustuksen
SANTERI LAMPI
PORI
MONI innostui EU-komission puheenjohtajan
Jean-Claude Junckerin puheista luoda unionin maille yhteinen puolustus.
. Partanen kuitenkin muistuttaa, että Ruotsin aseteollisuus on edelleen
hyvin vankka.
SUOMI teettää Nato-selvityksen hallitusohjelman mukaisesti.
Everstiluutnantti Tommi Haapala näkee, että Suomi on valinnut läntisen tien.
Myös Blomqvist korostaa Yhdysvaltain johtaman lännen taloudellista, sotilaallista ja kulttuurista merkitystä, kun Suomi harjoitti tasapainoilupolitiikkaa kylmän sodan aikana.
Ensin sinne rakennetaan en-
simmäinen autonominen energiamasto. Tuuliruuvi alkaa tuottaa sähköä jo hitaalla tuulella. Windsiden tuuliruuveja on sijoitettu maailman korkeimpaan TVtorniin ja energiaomavaraiseen pilvenpiirtäjään Kiinassa. Tuuliruuvissa ei ole vastaavaa
äänilähdettä kuin vaaka-akselisessa potkurimallissa, Joutsiniemi selventää.
Lisäksi tuuliruuvin spiraalimainen siipi pyörii aina tuulen nopeutta hitaammin.
TUULIRUUVIN äänettömyyden
vuoksi ne soveltuvat hyvin asuinalueiden läheisyyteen. Muualla myös pienvoimalat
saavat tukea, Joutsiniemi huomauttaa.
Tuuliruuvien tukemista puoltaisi niiden kotimaisuus. Mikään ei estä rakentamasta
megawatin kokoluokan laitteita.
Isompaan kokoluokkaan meillä
on jo syntynyt keksintöjä, Joutsiniemi kertoo.
Joutsiniemi uskoo tuuliruuvin
mullistavan energiantuotannon
tulevaisuudessa.
Hän visioi muun muassa sähkölinjan, joka tuottaisi energian
Äänettömyytensä vuoksi tuuliruuvit sopivat myös rakennuksiin. Niitä voidaan integroida myös rakennuksiin.
Suomessa tuuliruuveja voi nähdä pienimuotoisina valopylväissä
tai katutaideteoksissa.
Kiinassa niitä on asennettu
energiaomavaraiseen, toimistorakennuksena toimivaan pilvenpiirtäjään ja maailman korkeimpaan TV-torniin.
TUULIRUUVEJA valmistetaan normaalina yritystoimintana, jota ei
tueta verorahoilla.
Esimerkiksi tuulivoiman syöttötariffijärjestelmään pääsevät vain
suuret teollisen mittaluokan tuulivoimalat, joiden vähimmäisteho
on 500 kilowattia.
. Tarkoilla mittauksilla on saatu tuuliruuvista maksimissaan viiden desibelin ääni, toimitusjohtaja ja tuuliruuvia yli 30 vuoden
ajan kehittänyt Risto Joutsiniemi kertoo.
Esimerkiksi monessa neuvottelutilassa käytettävä dataprojektori hurisee 25 desibelin voimakkuudella.
. Windside valmistaa laitteensa Pihtiputaalla.
WINDSIDE valmistaa 95 prosenttia
tuotteistaan vientiin.
Tähän mennessä tuuliruuvista on kehitetty lähes 30 eri mallia,
joiden teho vaihtelee 0,2:sta kilowatista 50:een kilowattiin.
Nykytekniikalla niitä voitaisiin
valmistaa muutaman sadan kilowatin tehoisina.
JATKOSSA yrityksen on tarkoitus
kehittää entistä tehokkaampia
tuuliruuveja.
. Tähän mennessä ha-
lukkuutensa lähteä mukaan hankkeeseen on ilmoittanut yksi taho.
Myös Valkeakoskella isompi
tuuliruuvi voitaisiin integroida
esimerkiksi toimistorakennukseen.
TUULIRUUVIN etu perinteiseen
potkurimyllyyn verrattuna on
myös niiden suurempi neliöteho.
. Syksyllä aletaan rakentamaan maston pohjia. Kuva: Maria Seppälä
sähkölinjojen kannatinpylväisiin
kiinnitetyillä tuuliruuveilla.
LÄHIVUOSINA yritys suunnittelee valmistavansa isomman kokoluokan tuuliruuvin Valkeakoskelle Pirkanmaalle.
. Lisäksi se
voi hyödyntää pyörteet ja jopa samanaikaiset, erisuuntaiset tuulet,
joten tehohukkaa ei synny, Joutsiniemi kuvaa.. 8
14.7.2015
Äänetöntä tuulivoimaa
Suomalaisyritys kehittää tuuliruuvia ison kokoluokan tuulivoimalaksi
ELISA SAVOLAINEN
VIITASAARI
KESKISUOMALAINEN Windside Oy
valmistaa pystyakselisia tuuliruuveja, jotka ovat käytännössä äänettömiä.
. Lupien
puolesta valmius megalaitoksenkin rakentamiselle on, Joutsiniemi kertoo.
Hankkeelle etsitään parhaillaan
rahoittajia
Kiintiöpäätöksiä ei tehtäisi enää sen jälkeen, kun syöttötariffijärjestelmään hyväksyttyjen
ja kiintiöpäätöksen saaneiden hankkeiden nimellisteho kokonaiskapasiteetti täyttyy.
Kiintiöpäätös olisi voimassa enintään marraskuuhun 2017 tietyin poikkeuksin. Uusiutuvan energian lisäämiseen kannustava tukijärjestelmä perustetaan teknologianeutraalisuuteen ja
taloudelliseen edullisuusjärjestykseen.
Suomalaisia tuuliruuveja hyödynnetään
energiantuotannossa esimerkiksi öljyntuotantolautoilla.
Tuuliruuvin tehokkuus syntyy
monien etujen yhteissummana.
Laitetta ei tarvitse kääntää tuulen suunnan vaihtuessa.
Myrskyssäkään tuuliruuvia ei
tarvitse pysäyttää, koska sen generaattori rajoittaa pyörimisnopeutta.
TUULIRUUVIT valmistetaan kestävistä, ruostumattomista materiaaleista. Sen jälkeen materiaalit ovat myös kierrätettävissä.
Laitteet on suunniteltu ammattikäyttöön vaativiin olosuhteisiin.
Suomalaisia tuuliruuveja hyödyn-
netään energiantuotannossa esimerkiksi öljyntuotantolautoilla tai
eri maiden tutkimusasemilla Etelämantereella.
Yksityiseen käyttöön tuuliruuvit
soveltuvat kohteisiin, joissa ei ole
saatavilla verkkovirtaa, kuten kesämökeille tai veneisiin.
KAKSI viidestä suomalaisesta eli 41 prosenttia ilmoittaa,
että hallituksen kyky hoitaa Suomen asioita on joko erittäin tai melko hyvä.
Oppositioon uskotaan vähemmän: Vain kuudesosa, eli
17 prosenttia suomalaista arvioi, että oppositio on onnistunut erittäin tai melko hyvin haastamaan hallitusta.
Tiedot ovat peräisin Kunnallisalan kehittämissäätiön
KAKS:n julkaisemasta kansalaistutkimuksesta.
TUTKIMUKSEN mukaan reilu neljännes kansalaisista
epäilee hallituksen kyvykkyyttä, mutta se ei näy luottamuksessa opposition toimintakykyyn.
Esimerkiksi suurimman oppositiopuolueen, SDP:n
kannattajista vähemmän kuin kaksi viidestä uskoo opposition kykyihin.
Kaiken kaikkiaan oppositiopuolueiden kannattajista
jopa alle puolet luottaa opposition kykyyn tarjota vaihtoehtoja hallitukselle.
HALLITUSOHJELMA tyydyttää lähes yhtä useaa kuin hallituksen toimintakykyynkin uskonutta: kaksi viidestä pitää
hallitusohjelmaa hyvänä.
Miehistä hieman vajaa puolet on tyytyväisiä hallitusohjelmaan, kun taas naisissa tyytyväisyyttä on 20 prosenttiyksikköä vähemmän.
Vastaajien iän mukaan tarkastellessa tyytyväisyys hallitusohjelmaan lisääntyy, mitä varttuneempia kansalaisia tarkastellaan.
Runsas puolet yli 59-vuotiaista suhtautuu hallitusohjelmaan myönteisesti. Niiden käyttöikä on vähintään 50 vuotta. Enemmistö tukee
esimerkiksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista silloin, kun toinen vanhemmista hoitaa perheen
toista lasta tai toinen vanhemmista on työtön (64 prosenttia vastaajista).
Yli puolet (56 prosenttia) kannattaa myös kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaamista.
Kyselyn mukaan yhtä lukuun ottamatta kaikki hallituksen säästökohteet ovat sellaisia, jotka voidaan sietää,
vaikka niitä ei kannatettaisikaan.
TÄLLAISIIN asioihin, jotka enemmistö voisi hyväksyä,
kuuluvat elinkeinoelämän tukien leikkaaminen (79 prosenttia) sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksujen korottaminen (77 prosenttia).. 9
14.7.2015
Suurimman oppositiopuolueen SDP:n kannattajista
vähemmän kuin kaksi viidestä uskoo opposition
kykyihin. Muutosesitys on parhaillaan lausuntokierroksella.
Esityksen tavoitteena on tuulivoiman syöttötariffijärjestelmän hallittu sulkeminen, kun tuulivoimaloille määritelty kokonaiskapasiteetti on käytännössä täyttynyt.
SUUNNITTEILLA olevalle tuulivoimalalle voi nykyisin hakea niin sanottua kiintiöpäätöstä, jolla voi
etukäteen varata kiintiön tuulivoiman kokonaiskapasiteetista.
Jatkossa tuulivoimalan hyväksyminen syöttötariffijärjestelmään edellyttäisi voimassa olevaa kiintiöpäätöstä. Kuva: Jari Laukkanen
Kansa luottaa enemmän
hallitukseen kuin oppositioon
SUOMENMAA
Valtio irrottautuu tuulivoiman syöttötariffijärjestelmästä vuodesta 2018 lähtien.
Kuva: Jaakko Martikainen
Tuulivoiman syöttötariffin
kokonaiskapasiteetin leikkaus ei toteudu
ELISA SAVOLAINEN
SUOMENMAA
HALLITUSOHJELMAN kirjaus tuulivoiman syöttötariffin kokonaiskapasiteetin leikkauksesta ei toteudu.
Hallitusohjelman mukaan tuulivoimakiintiötä
olisi rajoitettu 2 500 megavolttiampeerista (MVA)
2 000 MVA:iin, mutta jo kiintiöpäätöstä hakeneet
tuulivoimalat pääsevät syöttötariffijärjestelmään.
Hallitusohjelman julkistamisen jälkeen Energiavirasto sai tuulivoimakiintiötä koskevia hakemuksia
nopeassa tahdissa. Tyytymättömyyttä löytyy eniten
31-39-vuotiaiden keskuudesta, 38 prosenttia.
AMMATTIRYHMISTÄ hallitusohjelma maistuu parhaiten
toimihenkilöille ja eläkeläisille, heistä selvästi yli puolet
ovat tyytyväisiä hallitusohjelmaan.
Paljon tyytyväisyyttä on myös yrittäjissä, 47 prosenttia
ja alemmissa toimihenkilöissä, 43 prosenttia.
Kielteisimmin hallitusohjelmaan suhtautuvat työttömät: 47 prosenttia ei kelpuuta hallitusohjelmaa.
HALLITUSPUOLUEIDEN, keskustan ja kokoomuksen kannattajista huomattava enemmistö on tyytyväinen hallitusohjelmaan.
Perussuomalaisten kannattajista vain lähes joka toinen on tyytyväinen.
Tutkimuksen mukaan hallitusohjelma on myrkkyä
etenkin vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajille.
KAKS:N aiemmasta tutkimuksesta käy myös ilmi, että
kansa sietää hyvin hallituksen säästöt. Vuoden 2030
jälkeen tuotantotukea ei enää maksettaisi, koska sitä voi saada enintään 12 vuoden ajan.
TUKIJÄRJESTELMÄN muutos ei vaaranna Suomelle
EU:ssa asetettua 38 prosentin uusiutuvan energian
tavoitetta vuoteen 2020 mennessä.
Lakimuutos annetaan eduskunnalle syysistuntokauden alkaessa. Sen on tarkoitus tulla voimaan
syksyllä 2015.
Lisäksi hallitus alkaa valmistella ohjelmansa mukaista uutta tukijärjestelmää syksyllä 2015. Kokonaiskiintiöstä ei enää vapautuisi kapasiteettia, vaikka jokin hanke ei toteutuisikaan kahden vuoden määräajassa.
ESITYKSESSÄ lasketaan, että tuulivoiman tukimenot
saadaan pysäytettyä vuonna 2018, jolloin valtio irrottautuu tuotantotukilain mukaisesta syöttötariffijärjestelmästä tuulivoiman osalta.
Vuodesta 2023 alkaen tuulivoimakapasiteettia alkaa poistua syöttötariffijärjestelmästä. Syöttötariffiin hyväksyttyjen sekä siihen hakeneiden tuulivoimaloiden yhteenlaskettu nimellisarvo ylittikin kokonaiskapasiteetin jo
kesäkuun alussa.
HALLITUS tavoittelee edelleen noin 60 miljoonan
euron vuosittaisia säästöjä tuulivoiman syöttötariffista.
Hallitus onkin valmistelemassa kiireisesti esitystä tuulivoiman tukijärjestelmän muutoksesta
Erityismaininnan hän antoi
myös opistossa tehdystä työstä erityistä
tukea tarvitsevien kansanopistokoulutuksen kehittämisessä.
Hän toi tervehdyspuheessaan esille,
kuinka kansanopisto sisäoppilaitoksena pystyy tarjoamaan turvallisen oppimisympäristön.
. Monet nuoret ovat kokeneet saavansa kansanopistokoulutuksen avulla
sellaisia tietoja ja taitoja, joita tulevaisuudessa nimenomaan tarvitaan: vahvaa minuutta, taitoja itsenäiseen toimintaan sekä kykyä oman elämän hallintaan,
Nissilä sanoi.
VAPAAN sivistystyön koulutuksen järjestämistä ja valtionosuutta koskevia säännöksiä muutetaan ja selkeytetään vuoden 2016 alusta.
. Uudistuksen ansiosta toimijoiden ei
tarvitse enää kilpailla keskenään suoritteista, vaan ne voivat organisoida toimintaansa suunnitelmallisemmin, Nissilä kuvaa.
Hänen mukaansa on tärkeää, että kansanopistojen opiskelijamaksut säilyvät
edelleen kohtuullisina. Opinnot
toteutetaan käytännönläheisesti yhdessä yrittäjien kanssa.
Ahola kertoo saaneensa opinnoista paljon potkua tulevaisuuden suunnitelmille.
. Tässä maailmassa kaikki on mahdollista, jos vain itse tarpeeksi haluaa,
Elia Ahola kiteyttää opistovuoden parhaan opetuksen.
Ahola kehitti osana Reisjärven kristillisen opiston yrittäjyyslinjan opintoja liikeidean, ja perusti yrityksen yhdessä opiskelijatovereidensa kanssa.
Yritys on yhä pystyssä, ja Ahola pyörittää NHL:n virallisia peli- ja fanipaitoja myyvän yrityksen toimintaa kesätöidensä ohella.
VASTUUTA Ahola sai myös Reisjärven messujen järjestelyissä. Puumala uskoo, että kansanopistojen rooli syrjäytymisen torjunnassa ja
elinikäisen oppimisen edistäjinä tulee
vahvistumaan.
Puumala kannustikin kansanopistoja rohkeisiin kokeiluihin, hallitusohjel-
man kokeilukulttuuria edistävän hengen
mukaisesti.
. Elias Mustajärvi (vas.) ja Jonne Tissari suun
Kaikki on ma
Vuosi Reisjärven kristillisessä opistossa opetti va
ELISA SAVOLAINEN
OULU
. Löytyi se oma juttu, Ahola sanoo.
Yrittäjyyslinja oli hänelle myös pon-
nahduslauta kes
Syksyllä häntä
oppisopimusopi
keen hän tähtää
YRITTÄJYYSLINJA
täjämäisen asent
juurruttaminen n
. Ajatuksena o
yrittämisen kipin
nunen sanoo.
Kaksi vuotta to
saavuttanut nope
Hakijoita on ollu
jalle on voitu opi
Ajat. Nykyisin nuoret
saavat yhteishaussa lisäpisteitä kansanopisto-opinnoista, mikä on Nissilän mukaan merkittävä lisäkannustin hakeutua
opistoon.
REISJÄRVEN kristillisen opiston 60-vuo-
tisjuhlavuotta juhlistettiin lisäksi uudella äänilevyllä, taideteoksella sekä juhlanäyttelyllä.
Lauantaina opistoseuroissa esiintyi
myös ?maailman suurin opistokuoro?,
johon osallistui yli 600 opiston entistä
opiskelijaa.
Opisto opetti sosiaalisia taitoja ja vastuunkantoa. Sivistystä on tarvittu tuhansia vuosia, ja sitä tarvitaan myös
tulevaisuudessa, kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja
Tuomo Puumala (kesk.) muistutti juhlapuheessaan Reisjärven kristillisen
opiston 60-vuotisjuhlassa. 10
14.7.2015
Räisälänmäellä tehty
opistotyötä 60 vuotta
REISJÄRVEN kristillisen opiston 60-vuotista taivalta juhlittiin lauantaina opistoseurojen yhteydessä.
Opisto perustettiin vuonna 1955 Räisälänmäelle Elsa ja Arvo Räisälän testamenttilahjoituksen turvin toimineen
orpokodin tilalle.
Nykyisin Reisjärven kristillistä opistoa
kehitetään elinikäisen oppimisen ajatusta toteuttavana yhteisöllisenä sisäoppilaitoksena, jonka toiminnan perustana
on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen kristilliset arvot.
OPISTON 60-vuotisjuhlassa juhlapuheen
pitänyt kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala (kesk.) kysyikin, onko nykyisessä jatkuvassa muutoksessa yhä tilausta pysyville arvoille.
Sivistys on Puumalan mukaan sellainen pysyvä arvo, joka pitää pintansa
myös voimakkaassa muutoksessa.
. Vapaata sivistystyötä on normitettu
muuta koulutusta vähemmän, siksi sillä on hieno mahdollisuus kokeiluihin,
Puumala painotti.
YKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ, opetusneuvos Leena Nissilä Opetushallituksesta kiitti Reisjärven kristillistä opistoa aktiivisuudesta
tieto- ja viestintäteknologian kehittämishankkeissa. Täällä tarjotaan tavattoman hienolla
arvopohjalla laadukasta koulutusta, mikä vastaa edelleen yhteiskunnan haasteisiin, Puumala kiteytti.
MITTAVISTA koulutussäästöistä huolimatta välttyvät kansanopistot ja vapaasivistystyö leikkauksilta tällä hallituskaudella. Myös yrityksiä
messuilla oli aikaisempaa enemmän.
Messut järjestivät yrittäjyyslinja yhdessä Reisjärven alueen yritysten ja
Reisjärven kunnan kanssa.
YRITTÄJYYSLINJA on uusin Reisjärven
kristillisen opiston linjoista. Hän toi-
mi messujen myyntipäällikkönä vastaten muun muassa messulehden mainospaikkojen myynnistä.
Messut olivat menestys.
Toista kertaa järjestettyjen messujen kävijämäärä kasvoi tuhannesta lähes kahteentuhanteen. Kuva: Opistoseurojen kuvapalvelu.
OPISTOVUOSI on nuorelle parhaimmillaan itsensä ja oman suunnan löytämisen aikaa.
. Sivistystä on tarvittu tuhansia vuosia, ja sitä tarvitaan myös tulevaisuudessa, Puumala muistutti.
PUUMALAN mukaan Suomen koulujärjestelmän etu on, että kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet kouluttautua varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta.
. Koulu on pelastanut monta nuorta,
Puumala kertoi keskusteluun nuorten
syrjäytymisestä viitaten.
Puumala kiitti Reisjärven kristillistä
kansanopistoa välittävästä ilmapiiristä
ja yhteisöllisyydestä.
Opin toimimaan johtajana. Opiskelijoille annettiin vaikutusvaltaa. Meillä oli mahdollisuus tehdä
opistosta itsemme näköinen, kioskilautakunnan puheenjohtajana toiminut Jonne Tissari kertoo.
OPPILASKUNTA järjestää opistossa
opetuksen ulkopuolisen ohjelman.
Kukin lautakunta osallistuu myös
opiston kevätretken matkakassan kartuttamiseen.
. Kuva: Opistoseurojen
kuvapalvelu
astuunkantoa ja johtamistaitoja
ätöihin.
ä odottavat myynnin
innot. Nuoret tietävät, että rahaa reissua
varten ei tule, jos ei sitä itse hankita,
Kinnunen kertoo.
Esimerkiksi musiikkilautakunta, johon Elias Mustajärvi kuului, järjesti
joulun alla musiikkikahvilan.
LAUTAKUNTIEN puheenjohtajisto ja
henkilökunnan edustajat muodostavat opistoneuvoston, jota johtaa vaaleilla opiskelijoiden joukosta valittu
presidentti.
Presidentinvaalikampanjan aikana
opiskelijat pääsevät opiskelemaan yhteiskunnallista vaikuttamista opiston
pienoisyhteiskunnan mittakaavassa.
Oppilaskunnan toiminnassa nuorille tulevat tutuksi niin kokoustekniikka
kuin -asiakirjat.
Oppilaskunnassa toiminen tukee
hyvin kansanvaltaisuutta ja kansalaisuuteen kasvamista, kuten vapaan sivistystyön lakisääteiseen tehtävään
kuuluukin.
KAIKKI kolme nuorukaista sanovat
myös oppineensa opistossa kantamaan enemmän vastuuta.
. Huo-
masin, että ohjeiden pitää olla selkeät, kioskilautakunnan puheenjohtajana toiminut Ahola kertoo kokemuksistaan.
Hyvä oppi oli myös kohdata omat
rajat.
. 11
14.7.2015
Opistoseurat tärkeä
osa varainhankintaa
VANHOILLISLESTADIOLAISEN herätysliikkeen maakunnallisiin opistoseuroissa Reisjärvellä vieraili viikonloppuna enimmillään 15 000 henkilöä.
Vuosittaiset opistoseurat on tärkeä osa opiston varainhankintaa.
. Retki on yksi vuoden kohokohdista. Hommia ja vastuuta piti jakaa,
kaikkea ei voi jättää itselle, Tissari täydentää.
REISJÄRVEN kristillisessä opistossa oppilaskuntatoimintaa on kehitetty viimeisen kymmenen vuoden ajan.
Rehtori Mikko Kinnunen toivoisi
kaikkia osallistavan toimintamallin
leviävän myös muihin kouluihin.
Reisjärven opistossa laaja-alaisen
oppilaskuntamallin ja luovan projektimaisen työskentelyn mahdollistaa
opettajien kokonaistyöaika.. Puolet opiston rahoituksesta saadaan valtionavustuksina, neljännes opiskelijoiden opistomaksuista ja neljännes varainhankinnan kautta, rehtori
Mikko Kinnunen sanoo.
Seuratapahtuman kautta opiston taustayhteisö,
vanhoillislestadiolainen herätysliike säilyttää yhteytensä opistotyöhön.
Reisjärven opiston 60-vuotisjuhla haluttiin Kinnusen mukaan järjestää opistoseuroissa, taustayhteisön
ja opistoväen ollessa läsnä.
MAAKUNNALLISET opistoseurat järjestetään samaan
tapaan myöhemmin kesällä Jämsän ja Ranuan kristillisten kansanopistojen alueilla.
Vaasan suviseuroissa toimintansa aloittanut Kesäseuraradio tarjoaa kuunneltaviksi seurat edelleen
myös Jämsästä ja Ranualta.
Lisäksi Kesäseuraradio lähettää ohjelmaa heinäkuussa päivittäin kello 12 ja kello 20.
ntaavat opiston jälkeen lukioon. Opintojen jälyrittäjäksi.
ALLA tärkeintä on yrit-
teen ja toimintatavan
nuoriin.
on, että nuorille jäisi
nä, rehtori Mikko Kin-
iminut opintolinja on
easti nuorten suosion.
ut enemmän, kuin liniskelijoita ottaa.
Opiskelijat linjalle valitaan kolmiosaisilla pääsykokeilla, todistuksella
ei ole merkitystä.
REISJÄRVEN kristillisen opiston arvoihin kuuluvat muun muassa vastuullisuus ja osallisuus. Kuva: Maria Seppälä
hdollista
Opistoseurat kokoaa vuosittain opiston ystävät
Reisjärven Räisälänmäelle. Elia Aholaa (kesk.) odottaa myynnin oppisopimuskoulutus. Niitä toteutetaan
käytännössä esimerkiksi oppilaskuntatoiminnassa.
Kinnunen nostaa oppilaskuntatoiminnan yhtä tärkeään asemaan kuin
yleensäkin eri oppiaineiden opetuksen.
Kaikki opiskelijat ja henkilökunnan
edustajat kuuluvat johonkin opiston
tuksena on, että nuorille jäisi
yrittämisen kipinä.
kolmestatoista lautakunnasta.
Luvut
puhuivat vahvaa kieltä ja puheen-
puheenjohtajana Laviassa kaksi
kautta ja tuona aikana pieni satakuntalainen kunta ajautui velkakierteeseen, eikä suuntaa muuttanut mikään.
Loppusinetin kierre sai, kun
kunta liitettiin valtioneuvoston
päätöksellä Poriin tämän vuoden
alusta.
Viimeisellä kaudella kunnan sosiaali- ja terveysmenot ja lastensuojelun kulut veivät kassasta liki
kaiken, valtionosuuksia pienennettiin ja kuntien vastuita lisättiin.
Myllytys oli melkoinen ja sen
keskellä Liisa Rampa koki jotain
samaa, mitä keskustalaiset naiset
aika ajoin valtakunnan tason teh-
tävissä.
. Kuva: Anne Hievanen
Keskustalaiseksi hyväksytty
Liisa Rampa neuvoo naisia pyrkimään näkyvämmille paikoille nuorisojärjestön kautta
ANNE HIEVANEN
PORI
KUMPAAKO OIKEASTI haluan, uraa
politiikassa vai haasteellista näköalapaikkaa mieluisassa työssä?
Siinä kysymys, jonka edessä porilainen Liisa Rampa oli jokunen
vuosi sitten.
Seminologina toimineelle avautui paikka hakea pestiä oman alan
kenttäpäällikkönä ja työ tarkoitti esimiehen roolia isolla alueella.
Tehtävä oli haastava. Liisa Rampa valitsi työn,
mutta vihjasi kotikunnan päättäjille, että politiikan portti jää raolleen.
PÄÄTÖS OLI aikamoinen hyväs-
sä poliittisessa nosteessa olleelta, nuorelta satakuntalaiselta naiselta.
Kaikki oli lähtenyt rivakasti alkuun. Maaseutuhenkisyys on keskustalla ihan erilainen kuin vaikkapa kokoomuksella. Tilan koko
ei ratkaise ja työ ja sen arvostaminen ovat paremmin arvossaan.
NAINEN seminologina oli pienessä maaseutukunnassa ihme asia ja
uusi tulokas otettiin Laviassa avosylin vastaan.
Pyysivät Liisaa kunnallisvaaleihin ja uusi ehdokas meni läpi en-
si yrittämällä.
Kunnan päättävissä elimissä
elettiin sukupolvenvaihdoksen
aikaa ja hyvin ääniä saanut Liisa Rampa valittiin valtuuston puheenjohtajaksi.
Aiemmin hän toimi jo kunnallisjärjestön johtokunnassa ja johti puhetta omassa paikallisyhdistyksessä.
. kahden kyläkoulun lakkauttaminen. Laviassa oltiin saman edessä 2000-luvun taitteessa, vaikka mittasuhteet olivatkin eri luokkaa.
Keskustassa
naiselta vaaditaan
enemmän kuin
mieheltä.
LIISA RAMPA toimi valtuuston
AVIOLIITOSSA on kuherruskuukautensa, mutta valtuuston nokkamiehenä Liisa Rampa joutui heti tosipaikan eteen.
Ensimmäisessä kokouksessa
uutta puheenjohtajaa odotti keskustalaisen luottamusmiehen
pahin painajainen . Ei se auta, jos keski-ikäiset naiset älähtävät, miten paikkoja pitäisi jakaa. Juha Sipilän hallitus tekee
nyt kipeitä ratkaisuja. Kyllä silloin koetteli, Liisa
Rampa huokaa.
Keskustalaiselle sivukylän koulu on ollut pyhä asia ja pienen kyläkoulun itsekin käyneelle ratkaisu oli kova ja kouraisi sydänalaa.
Ajat eivät ole tuosta helpottuneet. Missä tahansa muussa järjestötoiminnassa naisella ei ole mitään ongelmaa, mutta keskustassa
naiselta vaaditaan enemmän kuin
mieheltä, Liisa Rampa toteaa.
Kun kassan pohja paistoi Laviassa, päättäjäporukan ainoa nainen tunsi jäävänsä heikoille. Nuorisojärjestön kautta naisten tie on paljon tasaisempi. Oli huikea kokea, että minut
on hyväksytty keskustalaiseksi.
johtaja löi nuijan pöytään.
. Tehtiin muutama tyhmä päätös ja
huomattiin jälkeen päin, että rahaa paloi turhaan.
NYKYISIN Liisa Rampan voi tavata keskustan Porin kunnallisjärjestön johtokunnassa ja piirikokouksissa haistelemassa politiikan tuulia.
Paikoistaan piiritoimikunnassa, maakuntavaltuustossa ja puoluevaltuustossa hän luopui uuden
päivätyön myötä, mutta tuo ei estä olemista ajan hermolla.
Kevään piirikokouksessa hän
kuunteli kanssasisartensa toiveita saada näkyvämpiä paikkoja ja
nainen piirin puheenjohtajaksi.
Liisa Rampan mielestä naisten
tie nykyistä merkittävimmille paikoille politiikassa kulkee juohevimmin nuorisojärjestön kautta,
jossa nuoret miehet oppivat tukemaan naisia heti alusta saakka.. 12
14.7.2015
. Nuorikossa oli potkua kuin pienessä
kylässä ja aktiivinen toimija löysi
tiensä kyläyhdistykseen ja muuallekin.
Mihin ikinä Liisa Rampa meni, juttukavereiksi löytyi keskustalaisia.
Omaa arvomaailmaa etsinyt
ei tutkinut puolueiden ohjelmia,
hän luki ihmisiä ja keskustalaisten kanssa ajatukset menivät yksiin. Kun aika
ei riittäisi kaikkeen, oli tehtävä valintoja. Tärkeimmiksi nousivat ihmisyys ja lähimmäisen arvo.
Liisa Rampa valitsi keskustan,
eikä kadu valintaansa.
. Hämeenkyrön tyttö muutti puolison perässä Laviaan
Olen nyt täysin uusi mies ja
stressikin on tiessään.
VÄKI viihtyi saunaillassa. Poronhoitoalueilla karhunpyyntiä säätelevät maa- ja metsätalousministeriön asettamat kiintiöt, joita on kasvatettu vahinkokehityksen perusteella. Kuitenkin molemmissa ryhmissä yli
puolet vanhemmista olisi mielellään mukana koulun toiminnan kehittämisessä.
Sähköiset järjestelmät tai perinteiset vanhempainillat eivät riitä vanhemmille, sanoo liiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes.
. Kansanedustaja Timo Kallilla (vasemmalla)
riitti juttuseuraa. Päiväsakkojen suuruus määräytyy tulojen mukaan. Luvilla pyritään paikoin myös karhujen ihmisarkuuden lisäämiseen ja konfliktien vähentämiseen, Suomen riistakeskus kertoo.
Poikkeuslupien lisäksi poronhoitoalueella voidaan
kaataa 52 karhua. Kuva: Anne Hievanen
VANHEMMAT kaipaavat enemmän mahdollisuuksia osallistua koulujen toimintaan, kertoo Suomen Vanhempainliitto.
Vanhempien Barometri -verkkokyselyn ennakkotietojen mukaan vain 7 prosenttia alakoululaisten vanhemmista ja 4 prosenttia yläkoululaisten vanhemmista pitää
vanhempien mahdollisuuksia osallistua koulun toimintaan erittäin hyvinä. Siihen vastasi 1
700 ihmistä.. Jos kuulet sanottavan: ?Mää käyn yhtäkkii?, tuo voi tarkoittaa Porissa kahden viikon reissua.
Jos lempi leiskahtaa ja pyydät
avuksesi porilaista puhemiestä,
näillä sanoilla saat hänet hoksaamaan, mistä on kyse: ?San sää se
sil sit.?
Mauno Kuusisto luritteli tuon
saman aikoinaan laulamalla: ?Se
hänelle nyt kertokaa?.
Karhunmetsästys alkaa reilun kuukauden kuluttua
eli 20. elokuuta. Vanhemmat toivovat mahdollisuuksia verkostoitua
ja tavata muita vanhempia.
Elokuussa julkaistava Vanhempien Barometri -kysely toteutettiin avoimena verkkokyselynä. Lindströmin mukaan
päiväsakkojen kaksinkertaistaminen voisi johtaa nykykäytännöllä huimiin sakkoihin hyvätuloisten kohdalla.
Vanhemmat haluavat
vaikuttaa koulujen arkeen
Aurinko veti saunavieraat Villa Hellerannan rappusille. Mies ei pitänyt salaisuuttaan vakan alla, vaan
kertoi auliisti olevansa tuore keskustalainen ja ensikertaa omien-
Kalli toi terveisiä eduskunnasta
ja vastasi Marja Nirkkosen kysymykseen, miksi uuden hallituksen
alku on maistunut monen mielestä kokoomuslaiselta.
Kalli kertoi, että taustalla vaikuttaa edellisen hallituksen tälle
vuodelle tekemä kehys, johon uu-
lyhyesti
den hallituksen päätökset ovat sidottuja ja pelivara on pieni.
ILLAN isäntä paistoi merilohta kesäkeittiössään ja ruokapuheina
porilaiset tuulettivat tuntojaan Sipilän hallituksen alkutaipaleesta.
Luottamus Juha Sipilään on
vahvaa Satakunnassakin. Tulin järkiini, lopetin pelikoneiden käytön ja liityin keskustaan.
. Olen täysin uusi mies, tuuletti
Eero ja veti lompakostaan keskustan jäsenkortin.
VASEMMISTOLIITOSSA ja perussuomalaisissa aiemmin vaikuttanut mies kertoo elämänsä muutoksen lähteneen ajatuksesta.
Juttutuokio Antti Linnainmaan
kanssa oli saanut miehen ajattelemaan asioita ja elämää aiempaa
syvemmältä.
Sen seurauksena hän hoksasi,
että elämässä tarvitaan isompi remontti.
. Eduskuntavaaleissa ehdokkaana ollut
Juha Kantola kertoi oman perheensä suhtautuvan luottavaisesti tuleviin leikkauksiin.
. Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva
Karhunmetsästykseen
yli 80 poikkeuslupaa
SUOMEN riistakeskus on myöntänyt yhteensä 81 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen.
Luvat koskevat metsästyskautta, joka alkaa 20. elokuuta.
Tavoitteena on alueesta riippuen joko karhukannan
koon pitäminen ennallaan tai sen maltillinen kasvattaminen. Eero
Mielonen, kuusikymppinen porilainen yrittäjä hehkui kilpaa ilta-auringon kanssa. 13
14.7.2015
Porilaisten saunaillassa
oli suven hehku kohdallaan
ANNE HIEVANEN
PORI
VAALIEN jälkeinen elämä on tärkeää, ajatellaan Satakunnassa.
Keskustaväki huuhtelee täällä viimeisetkin vaalipölyt saunailloissa, joista ensimmäinen pidettiin Meri-Porissa perjantaina
ja muut kaksi Kokemäellä ja Eurajoella.
HEIKKI LAURILA oli kutsunut porilaiset huvilalleen Villa Hellerantaan ja iltaa vietettiin parinkymmenen hengen voimin.
Paremmin ei voisi ilta onnistua.
Aurinko paistoi täydeltä terältä,
tarjoilu oli kuin satakuntalaisessa pitopöydässä ja pyörien päällä
oleva pieni sauna kihisi kuumuuttaan Preiviikin lahden rannassa.
sa joukossa.
. Kasvua on 10 karhun verran edelliseen metsästysvuoteen nähden.
Karhun aiheuttamista vahingoista suurin osa aiheutuu
porotaloudelle.
Ministeri Lindström harkitsee
päiväsakoille ylärajaa
TYÖ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) selvittää, pitäisikö päiväsakoille ottaa käyttöön yläraja, sanomalehti
Keskisuomalainen kertoi maanantaina.
Yhtenä vertailukohteena on Ruotsissa asetettu päiväsakkojen yläraja.
Taustalla on hallitusohjelman esitys siitä, että rike- ja
päiväsakot kaksinkertaistettaisiin. Timo
JOS oli silmä tarkkana, yksi saunavieraista erottui joukosta. Vyön kiristykset on helpompi
sietää omalla kohdalla, kun tietää
että Sipilä on nähnyt ne hyväksi.
SUOMI-AREENA on alkanut ja saunojat antoivat pari neuvoa Porin
murteen ihmettelijöille
(Suomen-
maa 7.7.2015) Kreikan liittyminen EU-alueeksi tapahtui
useiden asiantuntijatodistusten mukaan heidän antamiensa virheellisten tietojen perusteella.
Seuraukset ovat näkyvissä: Kreikka vaatii muita maita
maksamaan heidän velkojaan!
Onko Kreikassa puute peileistä, joista he voisivat katsella velkaansa syyllisiä?
On käsittämätöntä röyhkeyttä väittää muita syyllisiksi
heidän tekemiinsä velkoihin. Keskussairaaloiden tuotantokustannuserot ovat
lähes 40 %.
Keskustan tavoitteena on
sote:n järjestäminen maakuntamallilla. Ryhmä, joka vastustaa
ydinvoimalaa kyseiselle alueelle, purkaa vihansa täysin
väärään kohteeseen.
En usko, että urakoitsijalla on työtarjouksia niin, että hän voisi valita. Mielipiteet
14
Kovaa peliä
Hanhikivenniemellä
ON USKOMATONTA toimintaa Pyhäjoen Hanhikiven
maastossa.
Koneurakoitsija yrittää tienata perheelleen elannon
nykyisen niukkuuden aikana. Kuva: Maria Seppälä
Kokemuksia
Kreikasta
?MIKSI Suomen hallitus on meille niin ilkeä?. Onko syynä se että ennen sinne ei ollut päällystettyä tietä?
Mauri Moilanen
Oulu
?En usko, että urakoitsijalla on työtarjouksia niin,
että hän voisi valita. (HS
7.7.15). Sairauksien ennaltaehkäisyssä ja
omahoidossa olemme kehitysmaa.
Järjestelmän rahoitus on monikanavainen ja jokainen toimija
pyrkii säästämään kustannuksia,
jolloin toiminnan kohteen, kansalaisen etua ei aja kukaan.
Meillä on OECD -vertailun
mukaan runsaasti terveydenhuollon hoitohenkilökuntaa ja
lääkäreitäkin keskimääräisesti.
EDELLÄKÄVIJÖITÄ palveluiden
järjestämisen uudistamisessa
ovat Etelä- ja Pohjois-Karjalan
maakunnat.
Molemmilla alueilla tuottajat yhdessä kuntien ylimmän ja
keskijohdon kanssa ovat lähteneet ennakkoluulottomasti kehittämään kansalaisten ympärille uutta palveluiden järjestämistapaa, eri toimijoiden välistä integraatiota.
Kansalaisia on kuultu. Palveluiden tuottamisen tavoitteena
on ollut lähipalveluiden monipuolistaminen ja erikoislääkäripalveluiden hajauttaminen nykyisestään.
Tietoteknologiaa hyödynnetään uudella tavalla. Riittävän suuria järjestämisalueita, uusia maakuntia voi
olla vanhojen läänien määrä, 1215 aluetta.
Maakunnat jakautuvat nytkin
jo lukuisiin asiointialueisiin. Kuva: Jari Laukkanen
Sote-uudistuksella
terveyshyötyä
kansalaisille
KESKEISIMMÄT sosiaalihuollon
periaatteemme ovat yleinen kansaneläke ja sosiaaliturvajärjestelmä 1930-luvulta sekä työeläkejärjestelmä ja yleinen sairausvakuutus 1960-luvun alusta.
Terveydenhuollon puolella maa jaettiin 21 keskussairaalapiiriin vuoden 1956 sairaalalailla.
Kansanterveyslaille pohjautuu
edelleen perusterveydenhuollon järjestäminen vuodelta 1972.
Erikoissairaanhoitolaki yhdisti tuberkuloosi- ja mielisairaalakuntainliitot sairaanhoitopiireihin 1990 -luvun alussa.
KAHDEN viimeisen vuosikymmenen aikana on kiistelty sosiaalija terveyspalvelujärjestelmämme uudistamisen suunnasta.
OECD:n raportin mukaan
maassamme terveyserot ovat
kasvamassa, mutta toisaalta erikoissairaanhoidon hoitotuloksemme ovat maailman huippuluokkaa.
Meillä on ainoana maana
maailmassa vuodeosastotoiminta jakautunut kahtaalle sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoiksi.
Ennaltaehkäisevä ja hoitava
kuntoutus on alimitoitettu. Miksei Kreikka omistaan?
Onko Kreikan mahdoton olla rehellinen omia kansalaisiaan ja muita maita kohtaan?
Pentti Pelkonen
Helsinki
?Sote on kunnissa merkittävä työllistäjä.. Näiden ?terroristien?, jotka muka suojelevat luontoa pitäisi miettiä esimerkiksi, mitä aerosolimaalin levittäminen luontoon aiheuttaa.
Jos koneen letkuja katkotaan ja maahan pääsee valumaan
öljyjä, niin en usko senkään olevan luonnolle hyväksi.
YKSITTÄISEN IHMISEN elinkeinotoimintaa häirittäessä tulisi kyseisten henkilöiden maksaa omasta lompsasta yrittäjälle hänen menettämänsä ansiot.
Rikoslakia pitäisi korjata ja luokitella kyseinen toiminta terrorismiksi.
Asioiden edistäminen rikkomalla yksityisen ihmisen
omaisuutta ja vaikeuttamalla elinkeinon harjoittamista
kääntää hyvänkin asian päälaelleen.
Vastustaja puhuvat luonnon saastuttamisesta samaan aikaan kun itse levitetään maastoon muovia, öljyä ja maalia.
Jos yrittäjän koneista vähänkään vuotaa öljyä, hänen on
korjattava vika tai hommat loppuvat siihen. Lähipalveluiden kehittäminen asiointialueittain on välttämätöntä
palveluiden saatavuuden ja aluetalouden kannalta.
Sote on kunnissa merkittävä
työllistäjä.
YKSIKANAVAINEN sote-palvelujen rahoitus tukee hajautettua
palvelujen järjestämistä.
Kokonaistaloudellisesti on
edullisempaa tuoda yksittäinen
asiantuntija lähelle kansalaista
kuin kuljettaa kaikki hoitoa tarvitsevat keskitettyyn palveluun.
Vaativassa erikoissairaanhoidossa on edelleen keskittämistavoitteita.
Tulevaisuudessa menestyvät
koosta riippumatta ne terveydenhuollon yksiköt, jotka löytävät oman kokonaisedullisen toimintaprofiilinsa, jonne kansalainen pääsee hoitoon jonottamatta ja joiden toiminnan laatu on
hyvää.
Martti Talja
professori
kansanedustaja (kesk.). Suomi selvisi
niistä omin voimin. Miksi he eivät ennen käyneet siellä Hanhikivellä. Kansalainen saa sähköisesti tietoa omasta sairaudestaan ja pystyy lähettämään tietojaan ja mittaustuloksia terveydenhuollon ammattilaisille.
Nyt on viimeinen hetki rakentaa maahamme yhtenäinen sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmä.
NYKYISEEN MÄÄRÄÄN terveydenhuollon järjestämisalueita, sairaanhoitopiirejä päädyttiin jo
vuonna 1956.
Maamme asutuksen painopiste on muuttunut merkittävästi
noista ajoista.
Vähäväkisten alueiden sairaaloilla on vaikeuksia rekrytoida henkilökuntaa ja kaikki eivät
pysty ilman kalliita erillisjärjestelyjä huolehtimaan laaja-alaisesta
päivystyksestä. Tulevissa suuremmissa maakunnissa nykyiset asiointialueet,
maakuntien osat säilytetään.
Asiointialueilla nyt käytössä
olevat hyvät sote -toimintamallit ovat esimerkkinä muille. Röyhkeydellä ei näytä olevan rajoja.
He voisivat vihdoin kunnostautua muissakin lajeissa kuin verojen kiertämisissä, pettämisissä, valheissa ja
muiden syyttelyssä.
Heillä on jo tukijoita Suomessakin: ?Kannatan veronkorotuksia jotta Kreikkaa voidaan tukea lisää. Myös valunut
öljy tai polttoaine siivotaan hänen kustannuksellaan.
Toinen asia ihmetyttää näissä mielenosoittajissa. Siis suomalaiset maksamaan omilla velkarahoillaan Kreikan velkoja!?
Ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä pulavuosina
Suomi maksoi velkansa Amerikalle, ainoana maana.
Maamme pakotettiin viime sotien jälkeen maksamaan
hyökkääjän määräämät sotakorvaukset
syyt
ja näistä johtuvat moninaiset
seuraukset . Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Arjen hyvät teot
eivät maksa mitään
Viileä merivesi ja
muita ilmastoselityksiä
MAASSAMME OLLAAN vielä pitkän tien päässä ihmisen
kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Mitä itse asiassa tarkoittaa asuminen hyvinvointivaltiossa, sitä voi meistä jokainen mielessään pohtia.
Hyvinvointia luo toisaalta meistä jokainen omalla tavallaan. Kirjoita Suomenmaahan. Älä
opi eksyttäjiltä. Meillä kaikilla on siihen mahdollisuus, ilmaiseen hyvinvointiin, kunhan vain olemme avoimia toisillemme ja luomme hyvää tuulta ympärillemme.
Ota lähimmäisesi mukaan ja lähde ulos, aivan varmasti jossain joku odottaa sinua.
Taloudellisen laman kourissa taistelevat ihmiset ovat
nyt heikoilla, luokaamme edes hyvää tuulta ympärillemme, jospa se jotain auttaisi.
Birgitta Wulf-Luhtanen
Kemiönsaari
?Ota lähimmäisesi mukaan ja lähde ulos, aivan
varmasti jossain joku odottaa sinua.. Ilmeni myös
nurmien kuivumista ja metsäpaloja.
Tiedemiesten mukaan ilmaston lämpeneminen lisää säiden
ääri-ilmiöitä, kuten ukonilmoja
ja trombeja.
Lopuksi ilmaston lämpeneminen johtaa siihen, että ilmat kylmenevät, joten ei ole mikään ihme, että EU pyrkii kieltämään
puiden polton rantasaunoissa.
Timo Hennala
Lahti
Tajunta, tervetuloa takaisin
KÄYTTÖYHTEYDESSÄÄN kehittynyt latinankielinen tiede tiivisti
yhteen sanaan tuottajan, kasvattajan, ihmisyysajatuksen; tämän
kaiken ilmaisi sana ?generator?.
Se käsitettiin ?tietämisen tapojen
kantaisänä?.
Miten ylevä tausta onkaan
sähköä, energiaa ja sähkövaloa
tuottavalla, tajunnan toimen todella hämmästyttävällä saavutuksella: sähkögeneraattorilla! Tähän tarvittiin ihmisen tarmoa ja toimivaksi tulemisen uutta kykyä.
Jos ihmislajilta otettaisi äkkiä
pois kaikki kirjallinen, sanallinen
ja käytäntöjen opetus, tämä olisi
melkein siitä hetkestä luonnontilan tasolla. Tuntematta ollenkaan, että nämä nimenomaan tarkoittavat tärkeintä tulevaisuuteemme
sijoittamista.
OLEN MUUTTANUT pieneen kuntaan, jossa olen asian
saanut konkreettisesti kokea. on
ajattelun lakkaamista.
Missä miljardisäästöt suunnitellaan aseostoihin, ansaitsee aina tulla täysin terveen järjen tarkkaan punnitukseen. Emme osaisi käyttää keksinnöistämme ainakaan
oikealla tavalla paljoa mitään vai
osaammeko tätä varmasti edes
tänäänkään.
Onko totuusaistimme metsittymässä; metsäelämään mukautunut, eläinten kanssa lapsuutensa vuodet viettämään joutunut yksinäinen intiaanipoika, oli
taannoin ainakin aivan selkeä
todistus, että hyvän suhteen sittenkin elämme aikaisempien sukupolvien suojeluksessa.
KOKONAISET KULTTUURIT tuhoutuvat nyt jonkinlaiseen henkiseen keskenmenoon, nihilistiseen arvojen alasajoon, aineen
ylivallan välttämättömyydessä
rahasta riitelyyn.
Sammumista seuraa sitten
yleistä viisautta halveksiva, inhimillisesti tärkeiden työpaikkojen
tuhoaminen.
Missä terveen ajattelun myllerryksen myllyt pysähtyy, siellä rakentavat ajatukset jäävät pitkiksi ajoiksi pois terveitä elämisen tapoja puolustavasta taistelusta.
Totalitarismissa näitä ei jakseta enää esittää, eivätkä ne pääse
yleiseen jakoonkaan. ovat tänään mielettömistä laiminlyönneistä johtuen aivan kohtuuttomasti uskonhuimauksen haltuun joutuneet.
Kuolemankalustolla hankittu ?uskottava turvallisuustae. Sitten seuraa sarja taudin tavoin leviäviä
kummia kurjuuksien kuvauksia,
näistä kirjoitetaan viisaasti kilpailevia juttukirjoja.
TAJUNNAN PITOA tarvitaan siksi, että kaikella kehittyneemmällä on tuhoutumisen taipumus.
(Tietoisuus, käsitys, selko, kyky
ymmärtää).
Viisastuneiden sanottiin menestyvän kaikessa mihin he ryhtyvät. ?Sinun arvosi
ei ole asemassasi, ei poliittisissa eikä taloudellisissa näytöissäsi, vaan siinä, missä määrin sinä
olet ihminen?. Opi kansoilta: tutustu! ?Voittaessasi sinä olet sitä samaa?.
MAAILMANMENO todistaa, että jo kauan etiikkaa tuhoten on
veistetty lahoa. Kerran tätä todeksi myös
?avaruuden valloitus?, isojen poikien elinehtojamme tavattomasti
15
tuhlaava leikkiminen luuli.
Kaikki näkymätön, salaperäisellä tavalla kohtalokkain . Iloiset ja hymyilevät kauppiaat ja asiakaspalvelijat luovat jo itsessään ympärilleen
hyvää tuulta.
Esimerkkinä olkoon käyntini paikallisessa apteekissa,
jossa ei ollut käytössä suurimmissa kaupungeissa olevaa
jonotusnumerojärjestelmää.
Olin niin tottunut tuijottamaan seinällä olevia, valotaululla vaihtuvia numeroita, etten tiennyt miten toimia
ilman vuoronumeroa.
Ei hätää, asiakkaat huolehtivat, milloin oli minun vuoroni, maaseudulla toimii toisten huomioon ottaminen!
Hyvinvointi ja hyvä mieli koostuu niin pienistä asioista, ettemme sitä enää edes muista.
Jokainen meistä voi tehdä tällaisia arjen pieniä tekoja,
ne eivät maksa mitään ja auttavat meitä jokaista selviämään joskus raskaassakin arjessamme.
NYT ON kesä ja ihmiset viettävät aikaa paljon ulkona.
Meidän pitää kerätä voimia pitkän ja pimeän talven varalle.
Parhaiten voima saa ulkoilmasta, luonnossa kävelystä ja yhdessä olemisesta. Kuva: Maria Seppälä
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
Onni Aatos Latvala
Vimpeli
PL 52, 90100 Oulu. Toistemme huomioiminen on hyvinvointimme
perusta, olemme vain unohtaneet sen.
ILMATIETEELLISET ilmastosatraapit eivät ole ollenkaan tyytyväisiä
nykyisiin ilmasto-oloihin, sillä
alkukesä on ollut vastoin ennakko-odotuksia viileä.
Ilmatieteelliset ennustajat repivät viileissä kammioissaan olemattomia hiuksiaan yrittäessään
selittää lehdistölle viileän kevään
ja alkukesän viileyden syitä.
ILTAPÄIVÄLEHDISTÄ olemme lukeneet mielenkiintoisista luonnonilmiöistä, jotka ovat viilentäneet ilmastoa.
Eräs mieleenpainuvimmista ja
hauskimmista syistä on ollut se,
kun pohjois-Atlantilla on ollut
viileän veden alue.
Viileä merivesi on viileytemme syy. Jos vain meri olisi ollut
lämmin, olisimme saanet nauttia
lämpenevästä ilmastosta ennusteiden mukaisesti.
Erikoinen ja harvinainen ilmiö
on ollut myös pohjoisesta puhaltanut tuuli. Kun valta ja sen tavoitteet siirtyvät instituutioihin, se
tarkoittaa kansanvallan loppua.
USKOMINEN ON ihmistä hallitseva olotila, sen ainoa käytäntöpuoli. Jos vain tuuli olisi puhaltanut etelästä, olisivat ilmat olleet lämpimät ja ennusteiden mukaiset. Ei ole luonto lähtenyt juoneen mukaan ilmaston
?Alkukesä on ollut vastoin ennakko-odotuksia viileä.?
Kuva: Maria Seppälä
lämpenemisasiassa.
SILLOIN KUN ilmasto ei vielä ollut lämmennyt, oli Suomessa jopa monta viikkoa kestäneitä hellekausia.
Kaivot kuivivat, järvien vedenpinnat laskivat, ja turvesoilta
saatiin nostettua runsaasti poltto- ja jyrsinturvetta. Maailman näyttämöt odottavat nyt todella suuria
puhujia.
Meille maailmalla syvässä tietämättömyydessä manatut opit
eivät lainkaan tunteneet tärkeintä oikeutta; vallankäyttöä itsensä rakentamiseksi itsekasvatuksena. ?Ihminen ei ole paljoa mitään, mutta suunnattoman suuri
mahdollisuus?.
Totuuden salailu on sivistyksen päävihollinen, koska sen
elättäjä lopulta on voimistuva
pahuus
Pirkkalaan. mukana
Kuokkalankosken markkinoilla la 18.7.
alk. Yli-Haakkointie 9a, 03100 Nummela. klo 18 Keskustalainen ehtoo Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176 Kokemäki. Mukana Colosen Henna Kavander teemalla kesäjalat kuntoon.
Oma pesuvati mukaan. Ohjelmassa on: melontaa tai
kirkkovenesoutelua/-kyyditystä, saunomista, uimista, verkostoitumista,
vaalipalautekeskustelua ja mukavaa
yhdessäoloa. Tied. Hyvää kesää!
PÄIJÄT-HÄME
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. /
hlö. klo
10?17 ja pe 17.7. Me llilän risteyksestä 9-tiellä poiketaan Turusta tullessa vasemmalle,
jonka jälkeen löytyy opasteet. - 20.9. Espanjan Alicanteen ja paluu Alicantesta 20.9. Keskustelun alustajana kansanedustaja Esko
Kiviranta. 45. 0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja on lomalla heinäkuun,
sekä 6.-10.8., kiireellisissä asioissa voi
tavoitella: jaana.viilo@keskusta.fi, (tai:
040 767 3419) Hyvää kesää!
Keskustan Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner vierailee juhlapuhujana la 18.7. Järvensuontie
42). Matkan hinta euroa sisältäen lennot ja asumisen.
Viikon aikana mahdollisuus osallistua
retkille läheiseen viinitilaan ja Espanjalaiseen kenkätehtaaseen/myymälään. 0440-336 588 satakunta@keskustanuoret.fi.
Tärkeää. Kahden hengen B-hytissä 27
euroa/hlö ja yhden hengen pikku-B-
hytti 29 euroa/hlö. Kansanedustaja Martti Talja paikalla.
Keskustanaisten Päijät-Hämeen piiri
järjestää Marjatanpäivän tilaisuuden,
KATSE TULEVAISUUTEEN Hietarannan
rantasaunalla, Hietarannankatu 17,
15230 Lahti. Lisätietoja
Minna Anttonen 044-5178669.
Perheleiri Nurmijärven Märkiön leirikeskus 21.-23.8. Suomiareena
kansalaistori, Eetunaukio Pori. Lähtö Pirkkalan lentokentältä
13.9. klo 12-16.
Tule nauttimaan koko perheen voimin
yhteisistä peleistä ja leikeistä upeaan
Pyhäniemeen! Ohjelmassa lasten karaokea, pelejä, leikkejä, ja rantalentistä
uimista ja saunomista unohtamatta.?
Pyhäniemen palveluissa on lisäksi tarjolla edullisesti frispeegolf, tennis, minigolf ja kanootin sekä polkuveneen
vuokrausta. (www.pyhaniemi.fi).
Tampere: MSL-Tampereen ja Keskustan kaikille avoin varjovaltuusto ma
10.8. Nuotin taikaa tulkitsevat
Pertti Keihäs ja Jarkko Salmi. Musiikkiohjelmaa ja arpajaiset. Teuvo Jalosen ja Marjaana Perttulan kodin erikoisuutena on normaalikokoinen betonileijona pihassa ja ilvekset
porttivahteina. Keskustan Pirkanmaan piiri on haastettu mukaan KeskustaGolfiin Paltamon Golfkentälle
sunnuntaina 26.7.
Keskustan Pyörät pyörimään tapahtuma järjestetään 1.-8.8., reittinä Puolanka-Lahti. mennessä Juhanille (juhani.tynjala@gmail.com) tai Sirpalle (044-0622266) Maksu matkasta
10.9. Kuokkalantie 5, Lempäälä. Tervetuloa poikkeamaan ja keskustelemaan Keskustan teltalla, samalla voit täyttää norminpurkukupongin
ja osallistua kanssamme byrokratian
kukkasten kitkemiseen.
Pelaatko golfia. 040 7210311.
Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja on lomalla heinäkuun,
sekä 6.-10.8., kiireellisissä asioissa voi
tavoitella: jaana.viilo@keskusta.fi, (tai:
040 767 3419) Hyvää kesää!
Vesaisten ja keskustanaisten. Tarjoilu 10 eur / hlö.
Luvassa politiikkaa, maukasta ruokaa,
uimista ja saunomista, joten otathan
mukaasi Speedot tai uima-asuste ja
pyyheliina.
Avaa oves, Pori! ITE-taidenäyttely
15.7. Pyhäniemessä on mahdollista yöpyä omalla kustannuksella.
Jos viikonlopun haluaa viettää mökkeillen, on mökkivuokraus mahdollista Pyhäniemen kautta. alkaen kello 18.00 kahvi tarjoilun merkeissä. Tervetuloa.
Keskustan Ylöjärven Kurun paikallisyhdistys mukana Kurun Markkinoilla la 18.7. Tarkemmin
Simo Sopola 0400 801 856.
Somero, Keskustan Someron kunnallisjärjestö Somerniemen kesätorilla 25.7.
Oripään Keskustan py perinteinen
rantailta 3.8. Muksut mukaan- tapahtuma Kihniön Pyhäniemessä perjantaina 7.8. Tapahtuma alkaa
klo 10. klo 17 alkaen Hiipun Majalla os. klo 11 Tutustuminen pihapiiriin samalla tikkakisa, klo
12 ruokailu, Kalervo Ali-Lonttinen esittelee taloa. 18.
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimiston henkilökunta on lomalla ja toimisto on suljettuna 1.7.7.8. klo 19. Esimerkiksi Kajaanin ammattikorkeakoulusta valmistuu pelialan ammattilaisia, joiden tavoite ja ainoa mahdollisuus työllistyä on perustaa oma yritys, hän toteaa.
Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) antamasta vastauksesta käy ilmi, että starttirahaa on voitu
myöntää toistaiseksi sitä hakeneille ja kriteerit täyttäville yrittäjille.
Starttirahat ovat sidottuja valtion talousarviossa oleviin määrärahoihin.
Niiden vähyys on nyt johtanut siihen, että aloittavat
yrittäjät saavat starttirahaa vain ensimmäiselle kolmelle
kuukaudelle, eikä jo aloittaneille yrittäjille enää myönnetä jatkoa starttirahaan vastoin aiempaa tietoa.
Jarva kysyi myös, onko starttiraha mahdollista eriyttää
palkkatuesta samalta työllisyysmäärärahojen momentilta, koska tuet eivät palvele samaa kohderyhmää. 16
Keskustassa tapahtuu
keskusta nyt
UUSIMAA
Uudenmaan Keskustanaiset ja Keskustanaisten Vihdin po ry järjestävät keskustanaisten melontaretken
ma 27.7. Kansalaistori on avoinna ke-to 15.?16.7. Tieto tästä
tuli keväällä yllättäen aloittaville ja jo toimintansa aloittaneille yrittäjille.
Jarva oli huolissaan siitä, että starttirahojen loppumisen vuoksi monen yrityksen aloittaminen voi viivästyä,
pysähtyä kokonaan ja pahimmassa tapauksessa osaajat
voivat lähteä pois alueelta.
. Hintaan sisältyy
buffet-lounas ruokajuomineen, pullakahvit ja omaa sekä laivan järjestämää
ohjelmaa. Alustajina kansanedustaja
Olavi Ala-Nissilä ja sosiaalineuvos Risto Kapari. maanantaina Myllykylän
mökillä klo 18. mennessä, aulis.suominen@vesaiset.fi tai
040 834 0803.
Syysristeily ma 21.9.2015 Viking
Amorellalla. tiedottaa: Hunajahulinat-sadonkorjuumarkkinoita vietetään Toijalan torilla lauantaina 29.8. Luvassa on hauska päivä koko
perheelle. Yhteystiedot: Pilvi
Kärkelä p. Paikalla geologisen tutkimuskeskuksen asiantuntija. klo 18 Keskustan Apilassa, Näsilinnankatu 23 A 1. Ilmoittautumiset
Pilvi Kärkelä 0405895709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
Satakunnan piiritoimisto, tavoitat meidät seuraavista numeroista: jäsenasiat toiminnanjohtaja Kati Kiljunen 050 405 7742 kati.kiljunen@keskusta.fi, keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 044 978 3929
tarja.kiviniemi@keskusta.fi, nuorten
toiminnanjohtaja Sonja Lautamatti,
puh. Ilmoittautumiset suoraan:
www.pyörätpyörimään.fi. Useita sarjoja lapsista senioreihin, hyvät palkinnot. Osallistumismaksu 40?/hlö kuljetus Turusta 45?/hlö jäsenalennus 45. Lakeuden sukeltajat tuovat kiviä luolista. Matka on Torriviejaan. klo 14.00. Ilmoittautuminen 8.8. Illan aikana luvassa myös
karaoke-esityksiä sekä karaoketanssit.
Pappisten lava sijaitsee Loimaalla Pappistenjärven rannalla, osoitteessa Pappistenjärventie 42 (ent. Tarjolla makkaraa, salaattia ja sauna lämpimänä. Illalla retki PowerPark huvipuistoon, aamulla retki Keskisen kyläkaupalle. Ota
rohkeasti yhteyttä. Rento
tilaisuus vaihtaa kuulumisia ja tunnelmia, mahdollisuus saunoa ja nauttia iltapalaa sekä tutustua Keskustanaisten
uuteen varapuheenjohtajaan Annina Ruottuun. Osallistumismaksu 15. Tikkurilan uimahallin
kabinetissa klo. Ilm. klo 10?15. Tiedustelut:
Tj. ja alle 130cm
35. aulis.suominen@
vesaiset.fi tai 040 834 0803.
Kaatialanlouhos Kuortane 5.-6.9.
Keokätkentää, valtakunnallinen kivipäivä. Vähäjoumoistentie Masku. (Huom!
Paikka ja ajankohta muuttunut edellisestä!)
Aura, Auran keskustanaisten perinteinen saunailta 7.8. Puhujaksi Suomen Keskustanaisten varapuheenjohtaja Annina Ruottu. (sisältää PoverPark rannekkeen,
mökkimajoituksen ja Kaatialan ohjelman) Bussimatkat 70?/hlö, jäsenalennus 60?. Vammalan torilla Sastamalassa Kansanvallan päivän
juhlassa. Sisätiloissa on kymmenittäin savesta muotoiltuja kissaeläimiä ja muita keramiikkaeläimiä, joita
Teuvo Jalonen on tehnyt harrastuksenaan muutaman vuoden ajan. Lehtosen vastuualueena on sekä liikenne- että
viestintäpolitiikka.
Lehtonen siirtyy erityisavustajaksi Nokiasta, jossa hän
on toiminut Suomen hallitussuhteista vastaavana johtajana ja Nokian Suomen maajohtotiimin jäsenenä.
Lehtonen on työskennellyt myös Nokian ja Nokia Siemens Networksin EU-politiikasta vastaavana johtajana Brysselissä sekä muissa näiden yhtiöiden esimies- ja
projektinhallintatehtävissä.
Ministeri vastasi Jarvan
huoleen starttirahoista
KESKUSTAN kansanedustaja Marisanna Jarva jätti kesäkuussa hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien starttirahojen riittävyyden turvaamista.
Määrärahat ovat loppumassa koko maassa. Lähtö klo 8.45 ja paluu
seuraavana päivänä klo 7.35. klo 11
Vaakonpuistossa, Tuurnankatu 1 vastapäätä. mennessä Sirpan tilille FI41 5316
0850 0055 78.
ETELÄ-HÄME
Piiritoimisto on suljettuna heinäkuun ajan. Kiireellisissä tapauksissa
toiminnanjohtajan saa parhaiten kiinni numerosta 050-3745416. Kahviraha menee kokonaisuudessaan kummilapsityöhön
Etiopiaan.
Pori, Ke 15.. klo 17.30 alkaen Savojärvellä. Tähän
ei ministerin mukaan ole tarvetta.
Masku, Vesaisten rantapäivä 21.7. Vieraina Keskustanaisten
varapuheenjohtajan Annina Ruottu ja
toiminnanjohtaja Hanna Vuola.
Keskustan Tikkurilan py:n johtokunnan kokous 6.8. Osallistumismaksu aik. pe 17.7. Osallistumismaksu 10. Ilmoittautua voit jo nyt tai
viimeistään 10.9. Hyvää kesää kaikille!
Piiri Keskustaveteraanit tervetuloa
viettämään yhteistä kesäpäivää Lietoon Ilmaristen matkailutilalle Väänteläntie 45, ke 15.7. Osoite;
Tampsintie 89, 16610 Kärkölä. mukana menossa klo 9 alkaen.
Pirkanmaan Keskusta mukana kesätapahtumissa: seuraa Suomenmaasta,
www.pirkanmaankeskusta.fi ja liity Facebookiin: Pirkanmaan Keskusta, nähdään ja tavataan!
Espanjan matka Torrevijeaan; Keskustanaiset järjestävät matkaa Espanjaan 13.9. 0400 930 483
ja keskustanaisten Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh.
040 418 1150.
Keskustan Kärkölän kj:n tupailta Torkkelilla ke 15.7. Matkan hinta on 520 euroa sisältäen lennot, Espanjan välikuljetukset,
asumisen ja retket. Tervetuloa poikkeamaan ja keskustelemaan, samalla voit täyttää teltallamme Keskustan norminpurkukupongin ja osallistua kanssamme byrokratian kukkasten kitkemiseen.
Keskustan Lempäälän Kj. Keskustal-. Kuva: Henna Lammi
Kristo Lehtonen Bernerin
erityisavustajaksi
DIPLOMI-INSINÖÖRI ja kauppatieteiden maisteri Kristo Lehtonen (36) on aloittanut liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) erityisavustajana 13. Esillä kaupunginvaltuuston esityslista, Timo Hanhilahti.
Tampere: MSL-Tampereen kaikille avoimet pärekorinheiton Tampereen mestaruuskilpailut la 15.8. www.kuokkalankoskenmarkkinat.
fi. Su 16.8. Kahvija mehutarjoilu. Matkan
hinta kahden hengen A-hytissä 29 euroa/hlö. Keskusteluseuraksi saamme Annika Saarikon.
?Tervetuloa Eloiltaan Pappisten lavalle Loimaalle keskiviikkona 5.8. heinäkuuta. Teemoina ovat mm.
ajankohtaiset talous- ja työllisyysasiat,
biotalous ja tarpeettomien normien
purkaminen. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi, niin tavoitamme
sinut myös sähköisesti.
Kokemäki, ti 14.7. klo 10?15 Talkootie 4, Pori. suoritetaan paikanpäällä.
Kristo Lehtosen vastuualueena erityisavustajana on
sekä liikenne- että viestintäpolitiikka. Keskustan Akaan Kj. Sitovat ilmoittautumiset tarjoilunjohdosta 5.8 mennessä Jaanalle p.040418 1150 tai jaana.niemi@keskusta.fi
PIRKANMAA
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. klo 10. Koskela,
050 527 2129.
Keskustan Akaan Kj. Minna Siira, minna.siira@keskusta.fi
tai puh. Mukana myös kansanedustaja Pertti Hakanen. alkaen klo 9.00, tapahtumapaikkana Kurun tori. Kesäistä keskustelua alustavat
eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila, kansanedustaja Eerikki Viljanen ja kansanedustaja
Olavi Ala-Nissilä
Yhteiskuljetus lähtee Kerimäeltä Kososen talleilta klo 9:00, Haapakallio 9:15, Savonlinnan matkahuolto 9:30, Kallislahti Teboil 9:45. Matkan hinta on huoneesta ja iästä riippuen 220?
- 275?. klo 8 Wanhat Wehkeet, Karstula (päivän startti), noin klo 8.45 Kangasahon kylän pusukoppi, noin klo
9.20 Palsakosken levike, Multia, noin
klo 12-13 Sinervän leirintäalue, Multia, klo 14.30-15.30 Petäjäveden vanha
kirkko, klo 17-18 Jyväskylän kävelykatu ja pe 7.8. Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimii Linja-autoliike S. klo 14. Paikalla kansanedustajia ja paikallisia luottamushenkilöitä.
Keskustanuorten Etelä- ja Itä-Savon piirit, Lähde viettämään Keskustajärjestöjen yhteistyössä järjestämää
kesäistä viikkoa Viron kesäpääkaupunki Pärnuun 20.?24.7. Ruoat, ohjelma ja majoitus 2hengen huoneissa
(+lisäpatjat, omat lakanat) sisältyy hintaan. Ilmoittautumiset 15.6. Aurinkoista kesää!
ETELÄ-SAVO
KYMENLAAKSO
Pyhtää, Keskustan teltta saaristomarkkinoilla Lökören venesatamassa
8.8. Kansanedustaja Antti Kurvinen paikalla klo 12.
Piiritoimisto on suljettu 18.6.-2.8.
Palstailmoitukset loman aikana jarjestot@suomenmaa.fi. klo. Kosonen. 050 5113080
Kannuksen Vesaiset järjestää matkan Robinin keikalle Kokkolaan Kampushallille to 6.8. sisältää ohjelman, kahvit Haukivuorella ja autossa tarjoiltavan välipalan. Kiireelliset asiat: piirin
pj. 0400 809110 Järj.
Keskustanaisten Ylä-Savon piiri ry.
KAINUU
Kuhmon Keskusta järjestää puhe- ja
keskustelutilaisuuden Kuhmon torilla Keskustan teltalla pe 17.7. krs., 15110 Lahti
03-7825 017
paijat-hame@keskusta.fi
PIRKANMAAN PIIRI
Näsilinnank. Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimii Linja-autoliike S. 17
Keskustassa tapahtuu
la teltta kansalaistorilla joka päivä klo
10?13. Haastamme kaikki Suomen Keskustan piirit vähintään yhdellä 3-henkisellä joukkueella mukaan kisailemaan ensimmäisestä Keskustan
golfin joukkuemestaruudesta.
Ajankohta su 26.7. Keskustan varapuheenjohtaja / kansanedustaja Annika Saarikko vierailee klo 13-14. Hinta sisältää edestakaisen linja-autokuljetuksen Savonlinna-Mikkeli-Pärnu, majoituksen siistissä majatalo Konsessa, aamiaiset sekä kansipaikoilla laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki Viking XPRS:llä sekä Tallink Star:lla. Retken
hinta 20e sis. klo 10 alkaen.
Paikka: Paltamo Golf, Golfintie 9, Paltamo (viitoitus tieltä 22 Oulujärven rantaan).
Sarjat: sekajoukkueet. Lisätiedot: www.pyoratpyorimaan.fi
Keskustan kaikille avoin kesäilta ke
5.8. Ruoat, ohjelma ja majoitus
2hengen huoneissa (+lisäpatjat, omat
lakanat) sisältyy hintaan. Ilmoittautumiset ja lisätiedot itasavo@vesaiset.fi
Vesaisten melontaretki Koloveden
kansallispuistoon 29.8. klo 13.
Paikalla kainuulaiset kansanedust ajat
Marisanna Jarva ja Timo Korhonen.
Tervetuloa!
SUOMEN KESKUSTA
Keskustan puoluetoimisto
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
010 2897 000 (klo 9-15)
HELSINGIN PIIRI
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
0400 909 013
helsinki@keskusta.fi
UUDENMAAN PIIRI
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
045 8546 406
ari.maskonen@keskusta.fi
VARSINAIS-SUOMEN PIIRI
Paltamo, Kutsumme keskustalaisia
golfinpelaajia joukkuekisaan Paltamo Golfin Suomen kauneimmalle
golfkentälle. Mahdollisuus
meloa kanootilla tai kävellä nuotiopaikalle, jossa eväät. 0504485085 tai
etela-savo@keskustanuoret.fi
Ristiinan Keskusta järjestää teatteriretken Koirakiven kesäteatteriin, katsomaan Aikuinen nainen -musiikkikomediaa, pe 24.7, klo 19, lähtö klo
17.30 Ristiinan Shell, kimppakyyti. aikuisilta. 9-10
KARJALA
Kaiken Kansan Kesäjuhla Luumäellä Risulahden lavalla sunnuntaina 9.8.2015 klo 17 alkaen. klo 14. Kansanedustaja
Markku Pakkanen paikalla klo. Voi
osallistua myös yhtenä päivänä ilman
majoitusta. Varaa paikkasi pian osoitteesta vesaiset.kannus@gmail.com. 12 B 16, 40100 JKL
050 5735 353, 045 3274 845
keski-suomi@keskusta.fi
ETELÄ-POHJANMAAN PIIRI
Keskuskatu 11, 60100 Seinäjoki
06-2233 300
etela-pohjanmaa@keskusta.fi
KESKI-POHJANMAAN PIIRI
Piiritoimisto: Piiritoimisto suljettuna lomien vuoksi 29.6.-31.7. Pieksämäen seurakuntaopistolla.
Ohjelmassa työpajoja, luontorasteja,
uimista ja hauskaa yhdessä oloa. Lähtö klo
12.30 kohti Ideaparkia, perillä klo 13
mennessä. Juha Sipilä ja Euroopan parlamentin varapuhemies, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki. klo 17-18 Viitasaaren tori; ke
5.8. Haukivuorelle Latoseminaariin ?Naiset suomalaisen yhteiskunnan rakentajina?. Kansanedustaja Markku Pakkanen paikalla klo. klo 18?20 Liikennesuunnittelu Porissa, paikkana Tuorsniemen
kiinteistöyhdistyksen talo, Vierutie 2.
Alustajana Porin kaupungin liikenneinsinööri Sanna Välimäki.
Satakunta, la 8.8. 33, 50100 Mikkeli
050 347 3556
ulla-riitta.juuti@keskusta.fi
ITÄ-SAVON PIIRI
Tottinkatu 15, 57130 Savonlinna
050 347 3556
ulla-riitta.juuti@keskusta.fi
POHJOIS-KARJALAN PIIRI
Siltakatu 22, 80100 Joensuu
013-122 982
pohjois-karjala@keskusta.fi
POHJOIS-SAVON PIIRI
ETELÄ-POHJANMAA
Ylistaron Keskusta-järjestöt: Joutopäivä-markkinoilla 19.7. Hinnat jäsenille 8e /lapsi
(norm 10e) , 13e /aikuinen (norm 15e).
Ristiinan py Keskustan teltalla Ristiinan markkinoilla pe 17.7. Tilaisuuden juontaa Tarmo Soronen. Hinta sisältää edestakaisen linja-autokuljetuksen Savonlinna-Mikkeli-Pärnu, majoituksen siistissä majatalo Konsessa, aamiaiset sekä kansipaikoilla laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki Viking XPRS:llä sekä Tallink Star:lla. Kuhankosken erityisammattikoulu) Laukaassa
22.8. Viiru Muuttaa - näytös
23.7. mennessä Marjaana
Perttula 050 585 7200 tai Tarja Kiviniemi 044 978 3929.
vihkijäiset), klo 13-14 Saarijärven tori, klo 18-19 Wanhat Wehkeet, Karstula; to 6.8. Myynni ssä Keskustanaisten
paistamia lettuja. Mukana
keskisuomalaisia kansanedustajia.
Piiritoimisto suljettu ma 22.6.- pe
28.8. Yhteydet: Toiminnanjohtaja Erkki Hänninen
p 0400 663 725. Keskustan Keski-Suomen piiri toivottaa
aurinkoista kesää kaikille!
Keskustan Keski-Suomen piiritoimisto: Piirin tj. 040 415 9171, [ mailto:pirjo@
notehill.com ]pirjo@notehill.com
Paltamo su 26.7. Hinnat Itä-Savon jäsenille
päiväosallistujat: alle 3v 0e, 3-12v 15e,
yli 12v 30e. Tule tapaamaan keskustalaisia
ja juttelemaan.
Eurajoki, ke 5.8. Satakunnan Keskustanaisten kesämatka Visavuoreen
yhteistyössä Porin keskustan opinto- ja kulttuuriyhdistyksen kanssa. Matkalla pysähdymme Juvalla Marimekon myymälässä. klo 18 alkaen Karstulan Wanhoissa Wehkeissä (Erämäentie 368). Etelä-Savon
Vesaisten jäsenille alennus 5e/ henkilö. Tervetuloa!
Kartanoita ja puutarhoja kesällä 2015. Puheenjohtaja Mika
Lintilä p. klo.914.Kansanedustaja Markku Pakkanen
paikalla klo. Luvassa politiikkaa, maukasta
ruokaa, uimista ja saunomista, joten
otathan mukaasi Speedot tai uimaasuste ja pyyheliina.
Pori, pe 7.8. Pauliina MaukonenKärkkäinen p. klo 8 Hotelli Pihkuri, Viitasaari (päivän startti), noin klo 9.20 Haapalahden levähdyspaikka, klo 11 Kannonkosken uusi kunnantalo (kunnantalon
Etelä-Savon Vesaiset järjestää teatteriretken Juvan Kuninkaankartanon
kesäteatteriin. Ilmoittautuminen Kirsille 040 834 3826,
20.7 mennessä.
Itä-Savon Keskustajärjestöt: Kaikille avoin kesäretki lauantaina 1.8.! Vierailemme Juvalla Marimekon tehtaanmyymälässä ja Haukivuorella Laukkolan ladolla, jossa nautimme kahvit ja
tutustumme Haukivuorelaisten vaikuttajanaisten elämään, kädentaitoihin ja kuulemme mielenkiintoisia tarinoita naisten vaikutuksesta yhteiskuntamme kehittäjinä.
Lähtö Kerimäeltä Linja-autoliike S. Lähtö takaisin Poriin klo 17, ajetaan
kulttuurimaisemareittiä Mahnalan kylän läpi. 9 A 5. Paikalla kansanedustajat Olavi AlaNissilä, Marisanna Jarva, Timo Korhonen ja Ulla Parviainen.
Linnankatu 21 B 35, 20100 Turku
010 2922 060
varsinais-suomi@keskusta.fi
SATAKUNNAN PIIRI
Itäpuisto 9, 28100 Pori
050 4057 742, 050 4057 743
satakunta@keskusta.fi
ETELÄ-HÄMEEN PIIRI
Larin Kyöstin k. klo 20. 9 alk.
Kouvola, Keskustan teltta Valkealan Litviikkimarkkinoilla 15.8. Lisätiedot ja ilmoittautumiset; piirin toiminnanjohtaja Janne Tarima p. Pieksämäen seurakuntaopistolla. klo 16 Kaiken kansan kesäkohtaaminen, Paltamon Sydän, Golftie 9. Hinnat jäsenille 8e /lapsi (norm 10e) , 13e /aikuinen (norm
15e) Ilmoittautumiset ja lisätiedot 5.7.
mennessä ita-savo@vesaiset.fi
Keskustanuorten Etelä- ja Itä-Savon piirit, Lähde viettämään Keskustajärjestöjen yhteistyössä järjestämää
kesäistä viikkoa Viron kesäpääkaupunki Pärnuun 20.?24.7. Ilmoittautumiset ja
tiedustelut ita-savo@vesaiset.fi Pidetään samalla Itä-Savon Vesaisten vuosikokous, sääntömääräiset asiat.
POHJOIS-SAVO
ITÄ-SAVO
Keskustan Savonlinnan kj, paikallisyhdistys ja kansanedustaja, muusikko Mikko Alatalo järjestävät ?Mikko laulaa ja laulattaa. Paikalla pääministeri, puolueen pj. klo. 040-356 5899. Ruoat ja ohjelma kuuluu
hintaan. Muutamia vierailukohteita tapahtumaan on tulossa omakustanteisesti, mutta varsinaista järjestettyä ohjelmaa matkalla ei ole, vaan kyseessä on omatoimimatka. Opastus Visavuoressa 45 min ja omatoimisesti Kari Suomalaisen näyttelyt, omakustanteinen kahvimahdollisuus. klo 8 Hotelli Alba, Jyväskylä (päivän startti), klo 10-10.30 Vihilaakson maisema/Rutalahdentien levike, noin klo 10.45-11.30 Letkaliiteri ja klo 13.30-14.30 Tammijärven koulu, Luhanka. Lisätiedot ja ilmoittautumiset; piirin toiminnanjohtaja Janne Tarima p. Hinnat
majoituksella: alle 3v 0e, 3-12v 60e, yli
12v 100e. Liput
jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Tiedustelut Pirjo Nuottimäki, p. 0504485085 tai
etela-savo@keskustanuoret.fi
Vesaisten koko Perheen Äksönleiri 3.4.8. Lisätietoja Ninalta 050 5166694 tai
Merjalta 0503213149
Isokatu 2, 67100 Kokkola
06-8312 373
Keski-pohjanmaa@keskusta.fi
POHJOIS-POHJANMAAN PIIRI
Koulukatu 31 A 2, 90100 Oulu
040 515 6800
pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi
KAINUUN PIIRI
Kauppakatu 26, 87100 Kajaani
08-6121 146, 08-6121 144
kainuu@keskusta.fi
LAPIN PIIRI
Kansank. 15.-16.8. Ilmoittautumiset pikaisesti ulla-riitta.juuti@keskusta.fi tai
tekstiviestillä 050-347 3556. Ohjelmassa lisäksi tanssia ja arvonta. 12 A 4, 96100 Rovaniemi
016-313241
lappi@keskusta.fi
PERÄPOHJOLAN PIIRI
POHJOIS-POHJANMAA
Piiritoimisto hiljenee kesän viettoon. Lipun
ja kyydin hinta 25. HUOM! Kesäteatteriin saatavilla enää rajoitetusti lippuja hintaan 25 euroa/kpl, tiedustelut
p.040-532 1762/Teijo.
Laukaan Keskustan kj järjestää rantakala-tilaisuuden Bovallius- ammattiopiston rantapaikassa (ent. mennessä Marjatta Ryhänen p.044 5386165 tai Maija-Liisa Jauhiainen p. Kosonen. Lähtö klo 15 kohti Frantsilan Kehäkukkaa Hämeenkyrössä, perillä 15.45, kahvi omakustanteisesti. Toimistomme on kiinni 26.7.
saakka.
Valtakatu 25, 94100 Kemi
016-256 031, 040 8379 867
perapohjola@keskusta.fi
CENTERNS
SVENSKSPRÅKIGA DISTRIKT
Apollogatan 11 A, 00100 Helsingfors
050 4360 411
mia.peussa@keskusta.fi. klo 13-15 Savonlinnan Riihisaaressa. Kahvitarjoilu. 23 A 1, 33210 Tampere
03-2226 029
pirkanmaa@keskusta.fi
KYMENLAAKSON PIIRI
Keskikatu 4, 45100 Kouvola
050 5770 838
kymenlaakso@keskusta.fi
KARJALAN PIIRI
Valtakatu 54, 53100 Lappeenranta
040 416 0147, 040 415 8759
karjala@keskusta.fi
ETELÄ-SAVON PIIRI
Porrassalmenk. Illallinen ja majoittuminen Hotelli Haikon
Kartano & Spassa. Hinnat päiväosallistujat:
alle 3v 0e, 3-12v 30e, yli 12v 60e. Tervetuloa mukavaan kesäillan
tunnelmaan Risulahteen! Järj. Ohjelmassa työpajoja, luontorasteja, uimista ja hauskaa yhdessäoloa. Eeva Harjula p. Hinnat majoituksella: alle 3v
0e, 3-12v 30e, yli 12v 50e. Lähtö bussilla klo 16
Kannuksen matkahuollosta, Kampushallin ovet avataan klo 17, show klo
18.30 ja esitys päättyy n. ?tilaisuuden
22.7. Retken hinta 20. 9-14. Pääsylippu 10 ?/hlö (sisältää kahvin ja pullan). Piiri mainittava.
KESKI-POHJANMAA
Suokatu 31, 70110 Kuopio
017-3699 600
pohjois-savo@keskusta.fi
YLÄ-SAVON PIIRI
Riistakatu 15, 74100 Iisalmi
017-817 214
ylasavo@keskusta.fi
KESKI-SUOMEN PIIRI
Cygnaeuksenk. Tervetuloa mukaan pyöräilemään tai pyöräkiertueen oheistapahtumiin, joita järjestetään seuraavasti: ti 4.8. 040
721 0636.
Pyörät pyörimään- pyöräilytapahtuma järjestetään Keski-Suomessa
4.8.-7.8. Mukana kansanedustaja Hanna
Kosonen. 16, 13130 Hämeenlinna
010 3270 499
etela-hame@keskusta.fi
PÄIJÄT-HÄMEEN PIIRI
Hämeenk. Matkan hinta on huoneesta ja iästä riippuen 220?
- 275?. Jutellaan, mitä Kainuulle, Suomelle ja Euroopalle kuuluu sekä
kerätään ehdotuksia Keskustan normienpurkukampanjaan. 010 315 2001 Keskustanuoret
tj. ja Vesaiset tj. Visavuoressa on Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee sekä Kari-paviljonki.
Lähtö klo 8.30 Porista linja-autoasema tilausajolaituri nro 9. 040 588 7085, viimeistään tiistaina 21.7.
Hinta 65 euroa/henkilö, sisältää kilpailumaksun ja lounaan sekä saunan.
Paras joukkue palkitaan kiertopalkinnolla; lisäksi arvontapalkintoja.
Majoitus: huvilat ja caravan-majoitus
golfkentän alueella: www.paltamogolf.fi, www.paltamoon.com tai www.
lomarengas.fi
Hotellit Kajaanissa: www.sokoshotels.fi, www.karolineburg.fi, www.hotellikajaani.fi
Kilpailun järjestäjät Keskustan Paltamon kunnallisjärjestö ry, Keskustan
Kainuun piiri ry, Paltamo Golf ry, Paltamo Golf Oy . Tervetuloa mukaan keskustelemaan Suomen suunnasta, hallitusohjelmasta sekä valmistautumaan kuntavaaleihin ajankohtaisen kuntakeskustelun kautta. Puheenvuorojen lisäksi keskustelua ja musiikkia sekä klo
19 alkaen kesäteatteriesitys Mielensäpahoittaja ja poika. klo 9-15 yhteiskunnallista keskustelua rennossa
markkinatunnelmassa. Paikalla
on Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustajista ainakin Ari Torniainen,
Hanna Kosonen ja Markku Pakkanen.
Juhlapuhuja maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. klo 18 keskustalainen suviehtoo Eurajoen kunnan Lahdenperän virkistysalue, Verkkokarintie 606. Muutamia vierailukohteita tapahtumaan on tulossa omakustanteisesti, mutta varsinaista järjestettyä ohjelmaa matkalla ei ole, vaan kyseessä on omatoimimatka. Matkan hinta 25 euroa aikuiset, 10 euroa alle 15-vuotiaat. Elina Suoranta p. Kososen talleilta klo 9 , Haapakallio klo
9.15, Savonlinnan matkahuolto klo
9.30, Kallislahti Teboil klo 9.45. 9-14 . Leila Lindell p. Viiru Muuttaa - näytös
23.7. klo 12.00 alkaen. klo 11-17 Keskusta-järjestöjen kojulla arpajaiset ja
mehutarjoilu. Lisätietoja ja sitovat
ilmoittautumiset 29.6. Pelimuoto pistebogey, tasoitusraja 36, lähtöjärjestys
joukkueille arvotaan.
Ilmoittautumiset: info@paltamogolf.
fi tai p. kuljetuksen, välipala autossa ja kahvit perillä.
Vesaisten koko Perheen Äksönleiri 3.4.8. Voi
osallistua myös yhtenä päivänä ilman
majoitusta. Voit myös
soittaa; soitan takaisin ellen ole puhelimen äärellä!
Keskustanaiset järjestävät avoimen
kesäretken la 1.8. Tervetuloa!
Hamina, Keskustan teltta elomarkkinoilla 14.8. Ilmoittautumiset ja lisätiedot etelasavo@vesaiset.fi
Itä-Savon Vesaiset järjestää teatteriretken Juvan Kuninkaankartanon kesäteatteriin. Luumäen kj.
KESKI-SUOMI
Piiritoimiston henkilökunta on kesälomalla 29.6.-31.7, jolloin piiritoimisto on suljettu. 11.00. Ruoat ja ohjelma kuuluu hintaan. Viikonloppumatka Porvooseen, tutustuen historiallisiin kohteisiin, mm.
opastettu kävelykierros vanhassa kaupungissa, Verlan Maailmannäyttelykohde, puuhiomon ja pahvitehtaan
museoalue, puutarha Sannaisissa, kartanokierros Satulinnassa ja Ahti Karjalaisen museossa Hirvensalmella. 010 315 2000, järjestösihteeri ja Keskustanaiset tj. lauantai-sunnuntai. lapsilta ja 30
Mitä yhteistä
Sudoku
8
metrin matkan parhaimmillaan 37,6 kilometrin tuntivauhtia. Onko Suomessa jääkarhuja?
3. Ensimmäinen Palmu-elokuva Komisario Palmun erehdys valmistui 1960.
5. Montako luuta on täysikasvuisen ihmisen luurangossa?
7. Mikä maa mistä maanosasta?
kuolemantuomioiden täytäntöönpanossa oli eli miten
he kuolivat?
6. Ketä Matti Kassila ajatteli komisario Palmun rooliin
ennen Tauno Paloa ja Joel Rinnettä. Se ehti toimia useammassa paikassa ennenkuin
uusi, nykyinen Postimuseo avattiin vuonna 2014... Viimeinen maa liittyi II maailmansotaan maaliskuussa 1945. Millä nimellä kutsuttiin kreikkalaisessa mytologiassa
eläintä, jolla oli ihmisen yläosa ja hevosen alaosa?
4. Ketkä Suomen presidentit asuivat presidenttikaudel-
laan presidentin edustusasunto Tamminiemessä?
9. Pikamatkojen ME-mies Usain Bolt on painellut 150
9
9
2
4 1
2 1 4 3 6
3
2
5
9
8
4
6
9 6 7 8 5
2 7
1
9 6
6
1
7
5
3
2
1
6
8
4
9
4
1
2
5
3
6
9
8
7
7
5
3
2
1
6
8
4
9
9
8
6
4
2
7
5
3
1
3
5
6
9
8
4
2
7
1
9
8
6
4
2
7
5
3
1
3
4
7
1
6
5
2
9
8
1
2
4
7
5
3
8
6
9
3
4
7
1
6
5
2
9
8
2
1
5
9
8
3
4
6
7
9
7
8
6
1
2
3
5
4
2
1
5
9
8
3
4
6
7. Millainen huippunopeus on eläinkunnan nopeimmalla juoksijalla gepardilla Tieteen Kuvalehden
mukaan?
Onko Suomessa jääkarhuja. Suomessa viimeinen rauhanaikainen kuolemantuomio pantiin täytäntöön 1825. 18
14.7.2015
TIETOTESTI
1. Suomen Postimuseo aloitti toimintansa ja avasi
ovensa neljän huoneen tiloissa Helsingin Yrjönkadulla
1926. Kuva: Paula Åström
7
6 1
5
2 4
9
6
6
3 4
5
1 5
7
2
8 9
4
5
4
7 2
8
7
Viivi & Wagner
B. Ruotsin viimeisin kuolemaantuomio pantiin täytän-
töön 1910. Virtanen
5
7 6
7
3
6
5 1
2
7 4
9 2
4
1
7
2
1
9
8
5
3 9
2 6
3
6 9
7
4
8 4
1
9 7
4
6
9
8
3
2
1
7
5
1
7
8
6
5
9
3
2
4
5
6
7
4
9
8
1
3
2
2
4
1
3
6
7
5
9
8
4
6
9
8
3
2
1
7
5
1
7
8
6
5
9
3
2
4
5
3
2
7
4
1
9
8
6
8
9
3
1
2
5
7
4
6
5
3
2
7
4
1
9
8
6
8
9
1
3
7
4
6
5
2
6
3
9
8
7
1
4
2
5
8
9
1
3
7
4
6
5
2
6
2
4
5
9
8
7
1
3
7
8
5
2
4
9
6
1
3
6
2
4
5
9
8
7
1
3
1
10. Missä Suomen kaupungissa?
2. Mitä hoitaa pedikyristi?
8
Joku hihattomaan paitaan pukeutunut urpokin tunkee kuvaan, ei ole Teemulla sen siunaaman rauhaa. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
Vuoropäällikkö
044 7370 263
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
Tuottaja:
Pirjo Kontio
044 7370 262
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
Annukka Kantola
Risto Luodonpää
Juhani Ojalehto
Elisa Savolainen
Samuli Vänttilä
Pirkko Wilén
Toimittajat:
Eeva Kärkkäinen
Henna Lammi
Pentti Manninen
Timo Mikkilä
Samuli Nissilä
Pauliina Pohjala
044 7370 264
044 7370 267
040 5709 400
044 7370 265
044 7370 261
Markkinointisihteeri
Jenni Karjalainen
044 7370 346
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
www.suomenmaa.fi
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
päätoimittaja
Juha Määttä
040 7359 612
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
Valokuvaaja:
Maria Seppälä
Ulkoasu: Mikko Eronen
perhevapaalla
opintovapaalla
040 8201 781
044 7370 283
044 7370 305
044 7370 244
044 7370 238
Valokuvaaja:
Jari Laukkanen
044 7370 386
perhevapaalla
044 5966 879
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Kaleva Oy,
ISSN 0356-3588
Vastaukset: 1) Tampere, 2) EteläAmerikka, Argentiina, 3) Ryti, Mannerheim, Kekkonen, 4) Aku Korhonen, mutta hän oli sairas ja kuoli 67-vuotiaana syyskuussa 1960,
5) katkaistiin kaula: murhaaja Tahvo Putkoselta kirveellä, ryöstömurhaaja Alfred Anderilta giljotiinilla,
6) noin 206, vastasyntyneessä noin
350, 7) jalkoja, 8) eläintarhassa Ranua Zoo, 9) kentauri, 10) 120 km/t.. Poliisisaattue voisi olla Teemun auto- ja veneseurueen edessä koko ajan, Teemu tulee, pois
alta rahvas.
Vastavuoroisesti Teemu ratkaissee Kreikan kriisin tai ainakin Kyllikki Saaren murhan. En, halusin vain välttää pahinta kotiinlähtöruuhkaa.
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Helsingin toimitus
Postios. 19
14.7.2015
Teemu tulee, oletko valmis?
TEEMU SELÄNNE on eräs menestyneimpiä urheilijoitamme maailmalla. Se on varmasti
rankka duuni, pään ja kropan on oltava kunnossa.
Mutta toisaalta, se on vain peliä, leikkiä.
Oikeasti siis aikuiset miehet jahtaavat mailat kädessään luistellen mustaa kuminpalasta. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Hän on omassa, maailmanlaajuisesti kuitenkin melko pienessä lajissaan tullut kuuluisaksi PohjoisAmerikan joillakin paikkakunnilla ja tietenkin Suomessa.
Teemu Selänne on koko tähänastisen elämänsä pelannut jääkiekkoa. Talonmies näki hänet,
kun hän pääsi kotiin.
. Teemun ja siipimiesten porukassa tehdään sitä mitä Meripäivillä tehdään. Ehkä
kuunnellaan bändejä ja sitten ryypätään.
Näin on tehty aikaisempinakin vuosina.
Mennään kansan joukkoon, toki numero 8 lippalakissa ja annetaan pissisten ottaa
selfiekuvia. Teemu pelasi tennistä, Sirpa on rakastunut, Teemu lahjoittanee kymppitonnin hyväntekeväisyyteen.
Ihmettelen, ettei Teemu Selännettä valittu poikkeuslailla tankokuninkaaksi. Se kyllä riittää.
Teemu Selänteestä on tullut Messias. Älä ole vaiti,
kun puhun sinulle! Jos sinä et vastaa, olen kuoleman oma.
Ps. Tai siis, miten niin meidän urheilijoita. 28:1
SANANPARSI
Jonsei jäihin sara niin sataa kylyväjän vakkahan ja jonsei sara kylyväjän vakkahan niin sataa
heinätakkahan.
Jalasjärvi
KANSA KASKUAA
Pikku-Kalle oli jäänyt jälki-istuntoon. Eikä pelkästään media.
KOTKASSA on noussut kohu, koska Kotkan
kaupunki ei vuokrannut matkailuyrittäjälle laituria. Koska hei, Teemu Selänne on Suomessa!
Jari Nenonen
Ristikko
TIISTAINA 14. Oletko ollut jälki-istunnossa?
. Kun
hän tulee kesällä Suomeen, media syö hänen kädestään. Ja samaan
hengenvetoon, että se on vuokrattu Teemu
Selänteen venettä varten.
Ehkä laiturivastaavakin saa Teemulta nimmarin, muka pojalleen, vaikka nukkuu lappu tyynyn alla.
Teemu Selänne menee Kotkaan Meripäiville. Ja hän nauttii siitä.
Rammat lähtevät Teemun luota iloises-
ti hyppien, Teemua koskettamaan päässeelle voi kasvaa tukka takaisin ja kolmannet
hampaat.
MÄÄRÄTYT toimittajat seuraavat joka askelta. Joku laiturivastaava sanoi, että ei
ole kaupungin asia vuokrata sitä. heinäkuuta 2015.
Tänään Alisa, Aliisa, ortodoksisen kalenterin mukaan Aki, Eeli.
Aurinko laskee Helsingissä 22.31, Oulussa 23.34 ja nousee huomenna Helsingissä 4.21 ja
Oulussa 3.14.
PÄIVÄN SANA
Herra, sinua minä huudan, sinä
olet minun kallioni
Toivomme, että omaiset kiinnittäisivät
huomiota oman sukunsa ikääntyneiden
ajokykyyn. 20
14.7.2015
Onnettomuusriski kasvaa ikääntymisen myötä
OLLI-PEKKA PAAJANEN, PÄIVI SEPPÄLÄ/STT
TAMPERE
IÄKKÄIDEN kuljettajien määrä kasvaa koko ajan. Liikenneturvan sivuilla
on ikäkuljettajan itsearviointiopas, jota voi
käyttää pohdinnassa apuna.
. Osa soittajista on peloissaan ja toivoo
poliisilta nopeaa reagointia, varsinkin jos
kyse on muistisairaasta henkilöstä, Rahunen kertoo poliisin tiedotteessa.
Vaikka yli 64-vuotiaiden liikennekuolemien määrä on vähentynyt yli 40 prosentilla
viimeisen kymmenen vuoden aikana, iäkkäät ovat suhteellisesti yliedustettuina vakavissa liikenneonnettomuuksissa.
Loukkaantuneita ikäluokassa on Liiken-
Ikääntyneiden omaisten ajokykyä voi tarkkailla. Me kaikki kuitenkin
vanhenemme, eikä aistien heikkenemiselle useimmiten voi mitään, Rahunen sanoo.
MAKSIMAISEN mukaan ikääntyneet kuljettajat ajavat usein siihen asti, kun heillä on
ajokortissa siihen lupa. Riski kasvaa selkeästi 75 ikävuoden
jälkeen muun muassa aistien ja reagointikyvyn heikkenemisen takia.
Iäkkäiden kuljettajien määrä näkyy myös
poliisin työssä. Poliisin mukaan iän tuomat
vaaratilanteet ovat tien päällä arkea.
YLIKONSTAAPELI Risto Maksimainen kertoo, että tyypillisesti iäkäs kuljettaja saattaa
ajaa väärään suuntaan, joskus jopa moottoritiellä pitkiäkin matkoja.
Iän kertyessä hämäränäkö heikkenee ja
kuljettaja ei aina huomaa kävelijöitä tai pyöräilijöitä pimeällä.
. Kortin uusimisvaade päättää monen ajelut.
Lääkärin on ilmoitettava poliisille sellaisesta kuljettajan terveydentilan heikentymisestä, joka estää ajo-oikeuden saamisen.. Ikääntyneet ajavat yleensä hiljaa, jolloin
muut ehtivät usein vaaratilanteessa väistää.
Ikääntyneiden kannattaa välttää hämärällä
ajoa, Maksimainen sanoo.
SISÄ-SUOMEN poliisilaitoksen ylikonstaapelin Markku Rahusen mukaan myös omaisilta tulee huolestuneita yhteydenottoja.
. Asia kannattaa ottaa puheeksi,
mikäli havainnointi- tai reagointikyvyssä on
havaittavissa puutteita. Arkistokuva: Maiju Torvinen
neturvan mukaan lähes yhtä paljon kuin
kymmenen vuotta sitten.
VASTUU turvallisesta liikkumisesta on kuljettajalla, mutta poliisi pyytää myös läheisiä
ottamaan vastuuta seniorikuljettajien ajokyvyn tarkkailusta. Suomessa on poliisin arvion mukaan jo yli 75 000 yli 80-vuotiasta kuljettajaa. Määrän arvioidaan jopa nelinkertaistuvan vuoden 2010 tasosta vuoteen 2040.
Onnettomuusriski nousee Liikenneturvan mukaan tasaisesti 70 vuoden iästä alkaen