s. 8
Konkareiden opissa
Kaksi ensimmäistä eduskuntavuotta koulivat
Mikko Savolasta puolustusasioiden osaajan. s. . 10. 6 414880 073513
KANSA ON KYLLÄSTYNYT KATAISEEN.
HYVILLE UUTISILLE ON TILAUSTA. 6
Kyläooppera Vaalassa
Vaalan Veneheitossa esitetään tänä
kesänä kyläooppera nuorena kuolleen
lyyrikon Isa Aspin elämästä. 4
Maakunnilla riittää töitä
Maakuntia tarvitaan jatkossakin.
Tätä mieltä on Keski-Pohjanmaan
maakuntaseminaarissa puhunut Esko
Aho, joka pitää maakuntien karsimista
mahdottomana ajatuksena. 3
S.
2
S
TIISTAI 16.7.2013
N:o 78 . Isa
Aspina nähdään Katri Kantola ja Joel
Backmanin roolissa Juha Vähäsarja. s. s. 1 ?
Hyötyä eurovaaleista
Anna Ranki ei päässyt Euroopan
parlamenttiin viime vaaleissa, mutta
vartioi nyt nuorten etua Euroopan
nuorisofoorumin lobbarina
Brysselissä
Kun huviveneilyssä kipparinkin promilleraja on yksi ja matkustajat saavat olla vaikka aivan käkenä, pelastusliivien käyttö voi unohtua. Samaan aikaan veneiden koko ja
moottorien teho kasvavat. Myös pääministeripörssissä Katainen on hävinnyt ykköspaikan. Rakenteellisia uudistuksia ei saada
aikaan. Se onkin se
toinen hyvä syy.
PÄIVÄKIRJA voi olla löytäjälleen oikea aarre.
Puhutuimpien teosten joukkoon Suomessa kuuluvat
ehdottomasti presidentti Urho Kekkosen päiväkirjat.
Ne viimeistään todistavat, etteivät päiväkirjat ole turhia.
Arvostetun ja arvostellun presidenttimme päiväkirjat antoivat aidon dokumentin Suomesta hänen näkökulmastaan.
Eikä tarvitse olla presidentti, että ajatukset olisivat
kiinnostavia. Mielenkiinto kohdistuu seuraajaehdokkaisiin.
Mutta ei tässäkään ole savua ilman tulta. Keskitettyä tuloratkaisua ei ole syntynyt.
Kunta- ja soteuudistukset ovat aina vain pahemmassa umpisolmussa. Ehkä juuri sinun
tai minun ajatukset julkaistaan joku
kaunis päivä. Hän menettää hetkessä johtajan arvovaltaansa ja toimintakykyään. Tätä tukevia viestejä on voitu lukea
politiikan taivaalta pitkin kuluvaa vuotta.
Katainen itsekin on ollut ilmi selvästi väsynyt.
Hänen täytyy olla pettynyt hallituksensa saamattomuuteen. Viimeksi tehty mittaus (Savon Sanomat 14.7.) osoitti, että keskustan Juha Sipilä on jo
suorastaan ylivoimainen suosikki.
Katkerinta on, että nykyistä pääministeripuoluetta saattaa uhata oppositio. Eikä liika nauttiminen sovi kokeneellekaan.
YKSI syy on, että kirjoittaminen on terapiaa. Lähes
kaikki veneilyonnettomuuksissa hukkuneet ovat
olleet ilman pelastusliivejä.
Mutta liivit eivät auta mitään, jos ne eivät ole päällä. Hän vain kirjoitti päiväkirjaa elämästään tietämättä ollenkaan, että
hänestä tulisi tunnettu.
Päiväkirjat tarjoavat ikkunan historiaan yhden ihmisen ajatusmaailman kautta ja historia kiinnostaa ihmisiä.
Voin hyvin kuvitella jonkun lukevan minun kirjoituksiani viidenkymmenen vuoden päästä ja kauhistelevan
nuoren aikuisen monimutkaista ajatuksenjuoksua.
Niin, ehkä kaikkia päiväkirjoja ei ole tarkoitettu julkaistaviksi.
JOS kuuluisuuteen pyrkiminen on ainut syy kirjoittaa päiväkirjaa, se ei varmaankaan kannata.
Mutta kuka tietää. Melkein harmittaa, että olen jo hukannut ne.
Ensimmäistä lausetta kirjoittaessani ymmärsin, että en kirjoita vain huvikseni. Tuleeko niistä menestysteoksia vai ei, sillä ei ole merkitystä, kunhan kirjoitimme.
Luulen, että oma päiväkirjani
on joskus aarre.
Kun vuosien päästä laatikon pohjalta löytyy vanha ja
rapistunut lilanvärinen kirja,
tiedän saavani sinä päivänä
kunnon naurut.
Emma Määttä. Eipä siis ihme, että Kataiseen kohdistuu yhä kovempi paine myös hänen omasta puolueestaan. Sellaisen, missä ei valmiiksi lue mitään.
Viimeksi kirjoitin päiväkirjaa, kun olin yläasteella. Myönnetään, sellainen oli
myös minun vanha päiväkirjani.
Edellinen väite on kuitenkin aivan väärä. Hallituksen talouspolitiikalta on pudonnut pohja. Ikävä
kyllä on paljon asioita, joista ei puhuta ääneen.
Jokaisen täytyy joskus päästää asioita sydämeltään.
Olivat ne sitten arkipäivän ärsyyntymistä tai oikeasti vakavia asioita. Myös Ilkka Kanervan lahjussotkuja käsitellään vielä ylimmässä oikeusasteessakin.
Pulmia riittää. Kataisen tulevaisuus
kokoomuksen johdossa ei olekaan enää pelkästään
hänen omien jatkohalujensa varassa.
Hyvä ehdotus, mutta valvonta vaikeaa
L
iikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja poliisi haluaisivat pelastusliivit pakollisiksi myös
soutuveneisiin sekä pieniin moottoriveneisiin. Tämä on nähty monta
kertaa ja monessa puolueessa. Sellainen tulevaisuudenkuva ei tietenkään ilahduta kokoomuspäättäjiä.
P
olitiikka on nykyisin niin kuluttavaa ja raakaa peliä, että puolueen puheenjohtaja joutuu armotta vaihtoon, jos luottamus hänen
voittajankykyihinsä loppuu. Vesiliikenteessä kuolee vuosittain 40-70 ihmistä. Himas-juttukaan ei ole
vielä hautautunut. Joka tapauksessa, kertominen auttaa.
Ajatus voi tuntua hölmöltä.
Päiväkirjahan on vain 13-vuotiaiden tyttöjen käyttämä yksityinen paljastelupalsta, jonne kirjoitetaan milloin mistäkin ihastuksista. Jos niitä olisi pakko käyttää, tästä voisi tulla tapa niin kuin autojen turvavöiden kiinnittämisestä.
Hieno veneilyharrastus saa jatkuvasti uutta väkeä mukaansa. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Kokoomus pohtii
Jyrki Kataisen tulevaisuutta
S
uomen Kuvalehti kertoi viime perjantaina, että pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) on tarkoitus ennen syksyä keskustella lähimpiensä
kanssa kokoomuksen puheenjohtajan ja pääministerin vaihdoksesta.
Lehti ei kertonut jutussa lähteitä tiedolleen. Yhä useampi kokoomusaktiivi ymmärtää, että kokoomus saattaa hävitä seuraavat eduskuntavaalit, jos Katainen on vielä silloinkin puolueen puheenjohtaja, pääministeriehdokas ja keulakuva.
Kansalaiset ovat yksinkertaisesti kyllästyneet Kataiseen ja hänen jo lapsellisilta kuulostaviin ylisanoihinsa ja itseään toistavaan retoriikkaansa, joka
tulee kuin äänilevyltä.
Selvimmin tämän osoittavat gallupien viestit.
Puoluekannatuskyselyissä kokoomus on joutunut
TEIN muutama päivä sitten ostoksen, joka yllätti minut
itsenikin.
Kävelin kauppaan pelkästään ostaakseni kirjan. Viraston mielestä liivejä olisi myös käytettävä.
Tällä hetkellä pelastusliivien käyttöpakkoa ei laissa ole, eikä soutuveneiltä ja pieniltä purjeveneiltä
edellytetä edes liivien mukanaoloa.
Ehdotusta on helppo perustella tilastoilla. On muutama hyväkin syy,
miksi maksoin kuusi euroa paksukantisesta kierrevihkosta.
Pääministeri Jyrki Katainen on joutunut luovuttamaan pääministeripörssin ykköspaikan keskustan
Juha Sipilälle. Tämä yhdistelmä ei kaipaa enää promilleita tuekseen. Katainen itse sekä monet muut kokoomuskellokkaat kiirehtivätkin heti kiistämään SK:n jutun.
?Täysi uutisankka, jolla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa?, Katainen ilmoitti närkästyneenä.
Muuta Katainen ei tietenkään voinut tehdäkään.
Poliittinen johtaja, jonka tiedetään väistyvän, on
Amerikoissa syntyneen termin mukaan heti ?rampa ankka?. Pienissä veneissä liivien pitäisi olla päällä aina. Uudistuksen olennainen osa olisikin liivien käyttöpakko ainakin silloin, kun ollaan kannella. Kataisen tulevaisuus kokoomuksen johdossa ei ole enää
itsestään selvä. Muu-
Kynä käteen
ten tämänkin ehdotuksen ongelma on valvonta.
Pieniä veneitä käytetään etenkin sisävesillä, minne ei poliisin käsivarsi ulotu.
Keskustelussa on lisäksi syytä muistaa, että yli
puolet hukkuneista on ollut humalassa. Terapiaa on moni muukin asia, esimerkiksi puhuminen. Kuva: Jari Laukkanen
Yhä useampi kokoomusaktiivi
pelkää vaalitappiota,
jos Jyrki Katainen jatkaa
puheenjohtajana.
maistelemaan jo kolmatta tilaakin, vaikka se vielä
muutama kuukausi sitten keikkui selvässä johdossa. Uusia tukiratkaisuja saatetaan taas kohta tarvita heikompien euromaiden talouden pönkittämiseksi. Ei Anne Frank ollut kuuluisa
Muussa tapauksessa seuraavan pääministerin nimi saattaakin alkaa S:llä. Näillä prosenteilla toinen kirjain ei olisi kuitenkaan o.?. Nousubuumissa he olisivat vahvoilla keväällä
2015. siinä kuulumisia ja muita hyviä uutisia rupatellessa.
KESÄLLÄ on lupa keskittyä hyviin asioihin,
vaikka murheita Suomen yllä onkin.
Olemme huolissamme suomalaisista,
talouden epävarmuudesta ja eriarvoisuudesta ihmisten välillä. 16.7.2013
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Hyviä uutisia
Annika Saarikko
keskustan varapuheenjohtaja
HEINÄKUUN alussa Helsingin Sanomat julkaisi mainion jutun valloittavasta pienestä
pojasta, Kalle Sevonista. Aiemminhan pääministeriä kehuttiin ?lehmän hermoista?. Kuva: Jari Laukkanen
SAMAA reipasta kesähenkeä oli havaittavissa puoluesihteeri Timon ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Jounin johdolla
kisanneessa Sulkavan soutujen Keskustajoukkueessa.
Porukka näytti kuvan perusteella pukeutuneen ?Tule mukaan. Jutun kuvassa Kalle poseeraa Tarzan-tyyliin hauikset pullistellen.
Gallupien ykköspaikasta saa iloita, ilman muuta.
VIIME viikolla Helsingin Sanomat kertoi Kalle-jutun olleen vuoden suosituin ja luetuin
juttu verkkosivuillaan. Nyt syntyi jopa epäily kalikan kalahtamisesta. Jutussa kerrottiin ihmisten tuijotuksesta ja synnytyssairaalan lääkärin häpeilevästä sairauden toteamuksesta vastasyntyneen vanhemmille.
Muutamalla hauskalla lauseellaan hurmaava Kalle rikkoi monta ennakkoluuloa
kehitysvammaisuudesta.
?Mutta ei se haittaa, että on erilainen?,
Kalle paukautti epäilijöille.
Huumorintajuinen poika kertoi myös rakastavansa kaikkia naisia ja tyttöjä, koska ?ne ovat ihania?. Juha näyttää tässä oivaa mallia.
Asioista ja arvoistaan voi viestiä muutakin kuin elinkeinopoliittisten kannanottojen ja verolausuntojen kautta.
?Viime aikoina mitatut väliaikatulokset ovat parhaita kannustimia työntekoon.. Jos Katainen asettuu ehdolle, hänet
varmasti valitaan jatkamaan.
Mutta onko hän ehdolla. Puo-
lue voi joutua ottamaan huomioon sen vaihtoehdon, että eduskuntavaalituloksesta tulee huono. Vastaavia hyviä
uutisia suomalaisten mielenliikkeistä keskustan suhteen on tippunut pitkin kevättä.
Gallupien ykköspaikasta saa iloita, ilman
muuta. Tuon parempaa mainosta puolueen yhteishengestä ja tekemisen meiningistä tuskin voisi rahalla ostaa.
Viime sunnuntaiaamun ensimmäinen uutinen oli kännykässä piipannut STT:n tekstiviesti Savon Sanomien gallup-kyselystä.
Suomalaisten suosikki seuraavaksi pääministeriksi on Juha Sipilä. Silloin joudutaan miettimään, miten todennäköistä on,
että siitä tulisi vereksellä vetojuhdalla parempi.?
Savon Sanomat: ?Toinen uutinen on, että perussuomalaisten
puheenjohtajalla Timo Soinilla
ei näyttäisikään oman puolueensa kannattajien joukossa olevan
niin vahvaa asemaa kuin on aja-
teltu. Egyptistä, Syyriasta ja niistä monista paikoista, joissa sodat ja levottomuudet
ovat arkipäivää.
Voi kun kaikki olisikin niin helppoa kuin
Helsingin Sanomien Kallen toive uutisista,
joita hän tahtoisi kuulla: ?Sellaisia, että koko maailmassa paistaa aurinko koko päivän.?
Muut lehdet
LEHDET SPEKULOIVAT politiikan
uusilla näkymillä:
Iltalehti: ?Jyrki Katainen reagoi
tuohtuneesti Suomen Kuvalehden kokeneiden toimittajien artikkeliin kokoomuksesta. Olisi outoa,
jos yhdeksän vuotta kokoomusta
johtanut 41-vuotias Katainen ei
pohtisi tulevaisuuttaan.?
Ilta-Sanomat: ?Kokoomuksen
puoluekokous ratkaisee, kenen
johdolla puolue lähtee vuoden
2015 eduskuntavaaleihin. Miten ilahduttavaa!
Kaikkien negatiivisten talousuutisten,
kolariraporttien, poliittisen väittelyn ja likaa tonkivan journalismin keskellä Kallen
tarina oli pysäyttänyt monet muutkin.
Tavallisten ihmisten tarinat puhuttelevat
ja rohkaisevat monia. 9-vuotiaalla turkulaispojalla on Downin syndrooma.
Kalle on pienikokoinen ja kasvoiltaan
poikkeava. Hänen kannatuksensa on
hämmästyttävän pieni. tarttua hetkeen ja laittaa itsensä likoon. ?Hallitusvastuussa olevat voivat vain toivoa, että
talouden nousu alkaisi mahdollisimman pian. Katainen ei olisi ensimmäinen kokoomusjohtaja, joka
kiistää omia sanojaankin.
Katainen olisi voinut pörssiyh-
tiöiden tyylillä todeta viileästi,
ettei kommentoi poliittisia markkinaspekulaatioita. Kaikki perussuomalaisten
kannattajat eivät nimittäin pidä Soinia parhaana ehdokkaana
pääministeriksi.
Samanlainen tilanne on myös
SDP:n puheenjohtajalla, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisella. Edessä saattaa olla
hitaan kasvun ja vaikeiden päätösten ajat.
Ikäviä uutisia kantautuu myös maailmalta . Politiikan ei aina tarvitse olla ryppyotsaista kokoustamista.
Hyvän poliitikon pitää uskaltaa heittäytyä . Toisenlaisiakin aikoja on koettu.
Vuosia keskustaan kytkeytyi pääosin
vain uutisia alamäestä, huonoista poliittisista päätöksistä ja synkän repiviä kertomuksia sisäisistä riidoista.
Silti jäitä pitää olla nyt hatussa.
Viime aikoina mitatut väliaikatulokset
ovat parhaita kannustimia työntekoon keskustan menestyksen eteen.
Sitä rakennetaan joka ainoalla markkinateltalla ja kesätapahtumassa . Ilmeisesti keväällä tehty ministerikierrätys jätti sittenkin pahoja jälkiä puolueeseen. Hyville uutisille on
tarvetta ja tilausta.
KESÄAURINGON helliessä mieli on täynnä kiitollisuutta niistä monista hyvistä uutisista, jotka ovat sivunneet keskustaa ja tarmokasta joukkoamme eri puolilla Suomea.
Innostavin näistä on puheenjohtajamme
Juhan pyöräilyhaaste, joka on saavuttanut
jo reilut parikymmentätuhatta tykkääjää
sosiaalisessa mediassa.
Hyväntuulinen ja sopivan puolihullu idea
herättää kiinnostusta. -paitoihin, joissa komeili keskustan logo. Ammattiyhdistysliikkeessä toimivat sosiaalidemokraatit todennäköisesti koki-
vat, että heidät syrjäytettiin Urpilaisen valitessa uusia ministereitä.?
Karjalainen
Pyrimme
vaikuttamaan siihen, että nuorten
edut huomioitaisiin EU:n budjetissa, Ranki kertoo.
Hän uskoo, että eurovaaliehdokkuus kannatti.
. Sekä Allianssi että nykyinen työnantajani arvostavat vaaleissa hankittua kokemusta.
EDUSKUNTA oli viime vaalien alla
myös Iso-Ahon työpaikka. Ehdokas ja vaalipäällikkö eivät
voi tehdä yksin kaikkea.
KOKO maan kattava kampanja on
En tuosta
asiasta tiedä,
mutta Euroopan
parlamentin
ei ainakaan pidä
päättää siitä.
paitsi haastava myös antoisa.
. Siitä on ihan varmasti hyötyä
koko loppuelämän. Tällä hetkellä vedän pientä edunvalvontatiimiä. Jos lähtisin uudelleen
ehdolle, en järjestäisi niin paljon
omia tilaisuuksia, Ranki pohtii.
Tukiryhmän täytyy olla innostunut ja innostava.
. Työ päättyy kuitenkin pian, sillä uudet tehtävät kutsuvat.
. Parasta oli tavata keskustalaisia ihmisiä eri puolilla maata, hän
sanoo.
KESKUSTELUT eivät aina koske Euroopan unionin päätäntävallassa
olevia asioita.
Iso-Aho muistelee, kuinka häneltä tultiin Kajaanin torilla kysymään mielipidettä Oulujärven yli
rakennettavasta sillasta.
. Kuvat: Jaakko Martikainen
Juha Iso-Aho on siirtynyt eduskunnasta kuntapolitiikan pariin.
?Hyötyä koko loppuelämäksi?
Viime eurovaaleissa rannalle jääneet nuoret kandidaatit eivät kadu ehdokkuuttaan
EEVA KÄRKKÄINEN
HELSINKI
EUROVAALIT syövät säästöt, mutta ovat hieno kokemus.
Näin sanovat viime eurovaaleissa ehdolla olleet Anna Ranki, Juha Iso-Aho ja Timo Tapaninen.
Keskustan listalla viime vaaleissa olleesta neljästä nuoresta kandidaatista Riikka Pakarinen valittiin Euroopan parlamenttiin huikealla 37 000 äänellä.
Pahasti ei käynyt valitsematta
jääneillekään.
VAALIEN aikaan Antti Kaikkosen
eduskunta-avustajana työskennellyt Rankin matka jatkui vaalien jälkeen nuorisoyhteistyöjärjestö Allianssin kansainvälisten asioiden sihteeriksi.
Allianssin eurooppalainen kattojärjestö Euroopan nuorisofoorumi palkkasi Rankin pian lobbarikseen Brysseliin.
. Lähden elokuussa vetämään
Kaakkois-Suomen pienyritysten
verkostohanketta, Iso-Aho paljastaa.
EDUSKUNTATYÖSTÄ oli kokemus-
ta myös Janne Seurujärveä avustaneella Tapanisella.
Vaalien aikaan hän työskenteli
yrittäjänä lehtialalla.
Lehti vaihtui kuitenkin radioon
ja tällä hetkellä Tapaninen toimii
Iskelmä Rovaniemen myyntipäällikkönä.
Elokuu tuo uudet kuviot myös
Tapaniselle, sillä hän siirtyy myynti- ja markkinointitehtäviin isompaan yritykseen.
NELJÄN VUODEN takainen vaalikampanja on kolmikolla vielä hyvin muistissa.
Europarlamenttiin pyrkiminen
ei kaduta heistä ketään. Jossain vaiheessa mopo karkasi käsistä, vaikka olin ollut aiemmin tekemässä kampanjoita muille, muistelee Tapaninen.
Hän neuvoo nuoria ehdokkaita
ottamaan vaalikampanjansa vakavasti.
. Täytyy puhua ihmisläheisistä
asioista, Ranki pohtii.. Täytyy myös uskaltaa pyytää
apua. Oli mielenkiintoista nähdä koko Suomi, Tapaninen muistelee.
Iso-Aho on samaa mieltä.
. Hänen
avustettavanaan oli silloinen pääministeri Matti Vanhanen.
Työskenneltyään hetken Vanhasen erityisavustajana Iso-Aho
päätti suorittaa loppuun opintonsa Tampereen yliopistossa.
Helmikuusta lähtien Iso-Aho on
työskennellyt Kokemäen kaupungin hallinnon erityissuunnittelijana. Tuntemattoman ehdokkaan
kannattaa mennä sinne, missä ihmiset ovat. 4
16.7.2013
Anna Ranki voisi lähteä ehdolle uudestaankin. Vastasin, että en tuosta asiasta
tiedä, mutta Euroopan parlamentin ei ainakaan pidä päättää siitä,
Iso-Aho nauraa.
RANKI muistuttaa, että vaaleilla on
myös kansaa sivistävä vaikutus.
Ehdokkaan ja puolueiden täytyy
olla rehellisiä ja tuntea vastuunsa.
Liika Eurooppa-politiikkaan
keskittyminen ei kuitenkaan kannata.
. Toisaalta monia asioita olisi voinut tehdä toisin.
. Ja kokeneempien kannattaa
tukea nuoria, Tapaninen muistuttaa.
KÄYTÄNNÖLLISIÄ VINKKEJÄ löytyy
myös Rankilta.
Hän katsoi, ettei
kirkon jäsenillä voinut olla poliittisista kysymyksistä yhtä
mielipidettä.
Ville Jalovaara
Helsingin Sanomissa
Liian moni ihminen ja vanha varsinkin rukoilee tänään, että varjeltuisi lääkäriltä ja sairaalalta enemmän kuin kuolemalta, kun ei jaksa enää syyllistyä siitä, että on olemassa.
Aino Suhola
Keskisuomalaisessa
Hallitusta leimaavat kotimaan politiikassa sisäiset kiistat ja
askartelu hallinnollisten karttojen kanssa. Moni kuitenkin pohtii jaksaako näin isoja vaaleja. Kuva: Jari Laukkanen
lyhyesti
Iltalehden kysely: Keskustan
kannatus 23,6 prosenttia
ILTALEHDEN euromielipidekyselyssä mitattiin myös puoluekannatukset. Kannustaisin etenkin viime
eduskuntavaaleissa hyvän tuloksen tehneitä nuoria ehdolle, Sallinen sanoo.
Tällaisia nimiä voisivat olla esimerkiksi varakansanedustajaksi
valittu Katri Kulmuni Lapista sekä komean äänipotin Pohjois-Karjalassa kerännyt Katja Asikainen.
sojärjestö tukenee ehdokkaitaan
myös rahallisesti, työntekijöidensä kautta sekä materiaalihankinnoissa.
. Keskustan kannatus oli 23,6, perussuomalaisten 20,1, kokoomuksen 17,1 ja SDP:n 15,5 prosenttia vastanneista, kertoo Verkkouutiset.
Kyselyn teki Think If Laboratories. Voimme auttaa
esimerkiksi mainosten suunnittelussa, Laaninen kertoo.
Nuoria ehdokkaita hän neuvoo
haalimaan taakseen piirijärjestöjen tukea, mutta myös tekemään
rohkeita kampanjoita.
. Heistä 596 eli 16,7 prosenttia ei halunnut
kertoa, mitä puoluetta ei äänestäisi ja 272 ei äänestäisi.
Verkkouutisten vaalipiireittäin tekemä paikka-arvio
antaisi Think Ifin kannatusluvuilla keskustalle 50 (+15),
perussuomalaisille 43 (+4), kokoomukselle 35 (-9) ja
SDP:lle 32 (-10) kansanedustajaa. 5
16.7.2013
?Kokoomus peesaa Sipilää?
Kokoomus on vetänyt kevään mielipidemittauksista johtopäätöksiä: keskustajohtaja Juha Sipilän talouspoliittiset esitykset purevat kansaan ja kokoomus on menettänyt kannattajiaan keskustalle, MTV3:n taloustoimittaja Jussi Kärki arvioi.
Kokoomus menee nyt keskustan laarille ja peesaa ykköspoliitikoksi noussutta Sipilää.
Jan Vapaavuori esitti verovapautta pienemmille pörssiosakkeilla ja Petteri Orpo valtion osakeomistusten myyntiä
ja sijoittamista suurhankkeisiin. Alku on lupaava, Laaninen
myhäilee.
KESKUSTANUORTEN pääsihteeri
Jussi Sallinen kertoo, että ehdokkuudesta kiinnostuneita löytyy.
. Niistä ei näytä
syntyvän tuloja kenellekään, ellei konsultteja lasketa.
Jussi Martikainen
Maaseudun Tulevaisuudessa
Puoluesihteeri Timo Laaninen lupaa ehdokkaiden käyttöön vahvaa käytännön osaamista vaalityöstä. Suluissa muutos eduskuntavaaleista 2011.
lainat
Käymme kaupallista maailmansotaa, jossa suomalaiset
työntekijät on asetettu pieniä 7?13-vuotiaita intialaisia,
kiinalaisia ja vietnamilaisia lapsityöntekijöitä vastaan kilpailemaan rikkaiden sijoittajien pöydältä tippuvista murusista.
Taisto Reimaluoto
Kansan Uutisten Viikkolehdessä
Arkkipiispa Martti Simojoki piti ajatusta kristillisestä puolueesta yksinkertaisesti mahdottomana. Lisäksi
kampanjointi vetää mukaan uusia nuoria toimijoita, Sallinen valottaa nuorisojärjestön tuen takaajatuksia.
HYVIÄ EHDOKKAITA yhdistää Laanisen ja Sallisen mukaan aito kiinnostus Eurooppa-kysymyksiin ja
politiikkaan.
. Kyselyn mukaan
suurin osa suomalaisista uskoo nykyisen euroalueen hajoavan viidessä vuodessa. Tässä keskustanuoret voivat
olla avuksi.
PUOLUEELLA on käytössään samat
konstit nuorten ja varttuneempien ehdokkaiden vaalityöhön.
. Eniten huolestuttaa kampanjan rahoitus, Sallinen kertoo.
Nuorisojärjestön liittohallitus
on kartoittanut ja käynyt keskusteluja lupaavista alle kolmekymp-
pisistä ehdokasnimistä.
. Keskusta voi auttaa esimerkiksi mainosten suunnittelussa. Olen nuorisojärjestölle heittänyt tavoitteeksi jopa viisi nuorta
ehdokasta, puoluesihteeri Timo
Laaninen kertoo.
Hän on tyytyväinen siihen, että
puoluevaltuuston puheenjohtaja
Jouni Ovaska on jo ilmoittautunut mukaan.
. Keskustanuoret hyötyy saamastaan näkyvyydestä. Näkyvät tukijat auttavat rahoituksen saamisessa, mutta täytyy
olla myös omaa intoa kampanjan
tekemiseen, Sallinen kertoo.
Hän muistuttaa, että oman alueen vahvan tuen lisäksi tarvitaan
innostunutta kampanjaväkeä ympäri Suomen.
. Ehkä on tarkoituskin, ettei ketään saa kiinni?
Liisa Laine
Kalevassa. Keskustajohtaja on
puhunut jo pitkään useiden miljardien eurojen kasvurahastosta, jota rahoitettaisiin esimerkiksi TeliaSoneran myynnillä.
Nuorille ehdokkaille vielä
tilaa keskustan listalla
EEVA KÄRKKÄINEN
HELSINKI
KESKUSTA haluaa ensi kevään
eurovaaleihin useita alle kolmekymppisiä ehdokkaita.
. Puolue tarjoaa ehdokkaiden
käyttöön vahvaa käytännön osaamista vaalityöstä. Kuva: Petra Pöyliö
Netistä pitäisi löytyä kaikki suit sait vaan, mutta mitä vielä. Äänestävä nettisukupolvi tuo
kampanjointiin uusia mahdollisuuksia, puoluesihteeri kannustaa.
KAMPANJAVÄEN lisäksi nuori-
Juha Sipilä on suurten puolueiden puheenjohtajista ainoa, joka osallistuu
MTV3:n SuomiAreenalle. Sivuja uudistetaan, kuvitetaan ja viilataan viimeisen
päälle, mutta entistä useammin oleellinen eli yhteystiedot, nimet ja vastuualueet, unohdetaan. Tulokset julkaistiin lauantain
Iltalehdessä.
Kyselyyn haastateltiin 3 573 suomalaista 8.-12. heinäkuuta 2013. Tässäkin tuoksahtaa Sipilän kakkara. Esitykset ovat Kärjen mie-
lestä kuin kopioita Sipilän esityksistä.
Kärki muistuttaa, että Sipilä esitti jo keväällä alle 500 euron pörssiosinkojen verovapautta, kun hallitus veivasi omia
veropäätöksiään edestakaisin.
Kokoomuksen ryhmäjohtaja Petteri Orpo esitti valtion
osakeomistusten myyntiä ja rahojen sijoittamista suurhankkeisiin kuten Jäämeren radan rakentamiseen.
Lopulta puolustusasiat vahvistuivat omaksi alueekseni maatalouden lisäksi. Oikeastaan kaikki hallituksen
päätökset ovat maaseudun kannalta huonoja, Savola puuskahtaa.
. Useita varuskuntia Savolan omasta vaalipiiristä menee kiinni.
. Päädyttiin Kaisa-vaimoni
kanssa siihen, että luovutaan lypsyhommasta. Myös tienkorjausmäärärahat ovat saaneet ison viillon kylkeensä.
Oikeastaan
kaikki hallituksen
päätökset ovat
maaseudun
kannalta huonoja.
Kuntakohellus, jollaiseksi Savola ministeri Henna Virkkusen
johtamaa kuntauudistusta nimittää, on kestänyt liian pitkään.
Kunnissa kehittämistyö on pysähtynyt sen vuoksi täysin, kun
kukaan ei tiedä mitä tuleman pitää.
. 6
16.7.2013
Kansanedustajan työ on kiireistä ja aikaa vievää, mutta kesälomallaan Mikko Savola ehtii istahtaa pihakeinuun ja pelata palloa Niilo-poikansa kanssa. Olen saanut tuotua uutta tietoa myös keskustan
ryhmän sisäiseen työskentelyyn ja
maksamaan siten oppini takaisin.
ALKU eduskunnassa ei ollut nuorelle poliitikolle yksinkertainen,
kuten tuskin kenellekään.
Ensimmäiset pari viikkoa Savo-
PUOLUSTUSASIOITA Savola haluaa pitää esillä jatkossakin. Kuvat: Emma Taipale
Oppipojasta konkariksi
Mikko Savolan mukaan keskusta on kyennyt puuttumaan hallituksen tempauksiin
SAMULI VÄNTTILÄ
NAVETTA seisoo hiljaisena kansanedustaja Mikko Savolan pihassa,
mutta pelloilla huojuu ohra.
Lehmistään Savola joutui luopumaan pari vuotta sitten, kun
kansanedustajan työ imaisi ähtäriläismiehen Helsinkiin useiksi päiviksi viikoissa.
Edessä olisi myös ollut navetan
mittavia uudistamistarpeita.
. Keskusta voisi enemmän profiloitua
esimerkiksi maatalouteen liittyvissä asioissa.
KESKUSTA on kuitenkin kyennyt. Tarvitsisimme esimerkiksi
neljä tai viisi kertaa enemmän kertausharjoituksia kuin nyt pystymme tarjoamaan, Savola painottaa.
SYVIMMILTÄÄN Savola sanoo olevansa maakuntapoliitikko. Siinä auttoivat keskustan konkarit.
. Elämme vaikeita aikoja puolustusvoimien näkyvyyden, puolustustahdon ja puolustuskyvyn
kannalta, Savola luonnehtii.
Rahoitus tulee hänen mielestään järjestää vuoteen 2015 mennessä kuntoon niin, että Suomi voi
puolustaa turvallisuuttaan, pitää
yllä yleistä asevelvollisuutta ja liittoutumattomuutta.
. Savola listaa heti
useita esimerkkejä.
Lomituksesta, viljelijöiden sosiaaliturvasta ja kansalaisturvasta on leikattu. Hallitus voi jyrätä poliittisten
keskustelujen yli, ja niin se on tehnytkin, hän lisää.
Sote-uudistuksesta on Savolan
mielestä pidetty liikaa meteliä.
. Siihen
vaikuttaa sekin, että hänet valittiin vuoden alusta Reserviläislii-
ÄHTÄRI
ton puheenjohtajaksi.
Puolustusasiat ovat Savolan mukaan haasteellisessa tilanteessa.
Kuluvan vaalikauden aikana määrärahoja on leikattu noin
kymmenen prosenttia. Ei ollut helppo päätös, mutta tehtiin se järkiperustein, Savola sanoo nyt.
Takana on kaksi vuotta Arkadianmäellä ja toiset kaksi edessä
ennen seuraavia vaaleja.
la sanoo olleensa fyysisesti hukassa ja ensimmäisen vuoden muuten vain hukassa.
. En oikein osannut arvioida,
mihin kannattaa keskittyä, mitkä
ovat omia vahvuusalueita ja mitkä
erityisesti omaa maakuntaa koskettavia kysymyksiä, hän sanoo.
Pikkuhiljaa talon tavoille kuitenkin oppi. Lähel-
lä sydäntä ovat maatalous ja muut
maakuntien, etenkin reuna-alueiden asiat.
Kuluneen kahden vuoden aikana ne ovat saaneet hallitukselta
kylmää kyytiä. Meidän eduskuntaryhmässä
on valtavasti kokemusta ja tietämystä, Savola pohtii.
. Se on tärkeä asia, mutta on
muistettava, että on myös monia
muita hyvin tärkeitä asioita
Keskustelut ovat menneet usein hallitus vastaan keskusta -asetelmaan, Savola pohtii.
Keskustan eduskuntaryhmää
Päättävät panostaisivat
matkailun edistämiseen
TIMO MIKKILÄ
HELSINKI
TUORE
kyselytutkimus
osoittaa, että poliittiset
päätöksentekijät,virkamiehet
ja yritysjohtajat näkevät kotimaahan kohdistuvassa matkailussa merkittävää kasvupotentiaalia. Kuvat:Jaakko Martikainen. Silloin teen perheeni kanssa
jotain mukavaa ihan vain keskenään, hän lisää.
Aula Researchin toimitusjohtaja Juha Vekkilä osoitti, minkälaiselle osaamiselle on suurin
tarve matkailun edistämisessä Suomessa. Käytännössä tämä tarkoittaa vuodeosaston lakkauttamista.
. Ihmiset ovat kokeneet, että
tästäkin selvitään. Alan palkat eivät houkuttele, ja työntekijöistä pitäisi pitää
aidosti huolta. Kojuilla ja tilaisuuksissa on taas ihan eri pöhinä taas kuin kaksi vuotta sitten,
Savola sanoo.
KOLMIVUOTIAS Niilo-poika nykii
isäänsä pihalle.
Entisessä sikakarsinassa odottavat kastemadot, joita on tarkoitus nyppiä esiin yhteistä onkiretkeä varten. Erinomaiseksi
onnistumista ei arvioinut kukaan ja hyväksikin vain 24 prosenttia vastaajista.
Päättäjistä 60 prosenttia pitää matkailun kasvupotentiaalia merkittävänä ja jopa 92 prosenttia toivoo lisäpanostuksia
matkailun edistämiseen. Meidän täytyy puolustaa pienten yksiköiden säilymistä,
Savola vaatii.
Mikko Savolan mukaan Suomen puolustusasiat kaipaavat perusteellista uudelleen arviointia.
puuttumaan hallituksen tempauksiin pitämällä ääntään esillä.
. Ammattitaitoiset työntekijät ovat yritysten ja
alan kasvun edellytys, PAM:in
neuvottelupäällikkö Annika
Rönni-Sällinen kiteyttää.
Suomalaiset matkailualan
työntekijät saavat tutkimuksessa kiitosta ammattitaidostaan. lähes
650 000 yöpymistä.
Kyselytutkimusta varten
haastateltiin 1 768 matkailualan yrittäjää, kunnanvaltuutettua, kunta- ja maakuntavirkamiestä, kansanedustajaa ja
ministeriöiden virkamiestä.
Savola kiittää erinomaisesta yhteishengestä. Se on vaikuttanut
suoraan myös kentälle.
. He toivovat lisäpanostuksia erityisesti Venäjältä
ja Aasiasta Suomeen kohdistuvan matkailun edistämiseen.
Palvelualojen Ammattiliitto
PAM:in toimeksiannosta tehty tutkimus osoittaa, että jopa
60 prosenttia päättäjistä arvioi,
että matkailun edistämisessä
Suomessa on onnistuttu vain
kohtalaisesti. Ihmiset ovat nähneet, mitä
hallituksen politiikka on aiheuttanut. Työvoiman saatavuudessa yrityksillä on kuitenkin ollut
vaikeuksia.
Kyselyssä yli puolet yrityspäättäjistä kertoi, että heillä
on ollut toistuvasti vaikeuksia
löytää työvoimaa yritykseensä.
. Erityisen suurta kasvu
oli venäläisten osalta . Kuntakohelluskin muuttui
paljon siitä, mitä se alunperin oli.
Myös aikatauluja olemme saaneet
monissa asioissa rukattua, Savola sanoo.
Työ on näkynyt myös keskustan
kannatuksessa. Kesälomallakin minulla on
yksi ainoa viikko, joka on ihan tyhjä kaikista kalenterimerkinnöistä,
Savola kertoo.
. Puolueen politiikan täytyy olla samanlaista paikallisesti ja valtakunnallisesti. Perheeltä kansanedustajan
työ vaatii todella paljon joustamista. Olemme voineet haastaa
hallitusta vaihtoehdoillamme.
. Savolan mukaan asiasta tullaan käymään varmasti kovaa vääntöä.
Se on näytön paikka myös keskustalle.
. En näe kasvukeskuksiin keskittämistä järkevänä ratkaisuna, hän
napauttaa.
Vuodeosaston kohtalosta päätetään tulevana syksynä. MATKAILUALA on merkittävä
työllistäjä ja sen kansantalou-
Ammattitaitoiset työntekijät ovat matkailualan kasvun
edellytys, PAM:in Annika Rönni-Sällinen sanoo.
dellinen arvo on huomattava.
Jotta alan kasvupotentiaali voidaan täysimääräisesti hyödyntää, on myös palvelujen oltava
huipputasoa. 7
16.7.2013
Ähtärin sairaala säilytettävä
ÄHTÄRIN sairaalan kohtalo on ollut Mikko Savolalle merkittävä kysymys ensimmäisten kansanedustajavuosien aikana.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri suunnittelee Ähtärin kirurgisen
vuodeosaston muuttamista päiväkirurgiseksi. Alan arvo on nelinkertaistunut 20 vuodessa.
Ulkomaalaisten matkailijoiden määrä on ollut kasvussa.
Esimerkiksi viime kesänä ulkomaalaisten yöpymiset hotelleissa ja muissa majoitusliikkeissä kasvoi viitisen prosenttia. PAM
odottaa työntekijäjärjestönä
valtiovallalta lisäpanostuksia
myös kotimaahan kohdistuvaan matkailuun.
Venäläisten matkailijoiden
viisumivapaus sai kyselytutkimuksessa vastaajilta kannatusta, vaikka aihe jakaakin
mielipiteitä.
Päättäjistä lähes puolet suhtautuu venäläisten matkailijoiden viisumivapauteen erittäin
tai jokseenkin neutraalisti, 22
prosenttia suhtautuu neutraalisti ja 28 prosenttia erittäin tai
jokseenkin kielteisesti.
Vastaajaryhmissä yrittäjäpäättäjät suhtautuivat viisumivapauteen kaikkein myönteisimmin.
. Se lämmittää
mieltä.
. Perussuomalaisilta puolestaan puuttuu vaihtoehtoja ja kokemusta. Kun Savola aloitti kansanedustajana, puolueen
kannatusluvut uivat syvällä pohjamudissa.
Nyt keskusta keikkuu ensimmäisellä paikalla. Sillä työskentelee tällä hetkellä jo lähes 140 000 ihmistä, kun mukaan lasketaan hotelli- ja muu
majoitustoiminta, ravintola- ja
muu ravitsemustoiminta ja ohjelmapalvelut.
Myös matkailupalveluiden
taloudellinen arvo on kasvanut jatkuvasti.
MATKAILUN edistämiskeskus
MEK:in tilastojen mukaan ulkomainen matkailutulo vuonna 2012 oli noin 4,4 miljardia
euroa ja ulkomaisia matkailijoita vieraili Suomessa kaikkiaan 7,3 miljoonaa.
Matkailualan tulojen osuus
viennistä on noin neljä prosenttia. Nyt sille on aikaa, kun
Savola on kesälomalla.
. Nyt monet työntekijät siirtyvät nopeasti muille aloille, Rönni-Sällinen totesi tutkimuksen julkistamistilaisuudessa.
Matkailu on Suomessa erittäin merkittävä ala. Vuodeosaston säilyttäminen on ehdottoman tärkeää maakunnan
elinvoimaisuuden ja palvelutason säilymisen kannalta, Savola sanoo.
Niiden luomisessa identiteeteillä on iso merkitys.
elinvoimaisena
maakunnassa on oltava riittävä väestöpohja ja infrastruktuuri sekä halu ottaa riskejä ja kehittää aluetta.
. Pienuudesta voi olla etua, jos
palvelut pystytään järjestämään
tehokkaasti. Tätä mieltä on Harvardin yliopistossa työskentelevä Esko Aho.
Entinen pääministeri uumoilee maakuntien merkityksen jopa
kasvavan tulevaisuudessa.
Maakunnat ovat Ahon mukaan luontevan kokoisia yksiköitä muun muassa erikoissairaanhoidon ja koulutuksen järjestämiseen sekä maankäytön suunnitteluun.
HALLINNOLLISTEN maakuntien
määrän vähentämistä Aho pitää
mahdottomana, sillä valtiovalta ei
pysty sanelemaan ihmisten alueellista sitoutumista.
. 8
16.7.2013
Irlantilainen Pat Cox oli Esko Ahon
haastateltavana Keski-Pohjanmaan
maakuntaseminaarissa. Samalla on jäänyt tekemättä monia sellaisia päätöksiä,
joita olisi pitänyt tehdä, hän kertaa viestiään.
Ahon mukaan nykyisessä taloustilanteessa tarvittavien päätösten tekeminen on paljon han-
UUDISTUKSET ovat Ahon mukaan
paikallaan, koska väestö ikääntyy,
eivätkä rahat riitä nykyisten palveluiden ylläpitämiseen.
kalampaa kuin menneinä vuosina.
KAUSTISELLA Aho tarkensi, mitä
päätöksiä hän olisi odottanut näkevänsä: olisi pitänyt varmistaa eläkejärjestelmän kestävyys, varautua
väestön ikääntymiseen ja parantaa
julkisen sektorin tuottavuutta.
Seminaarin avaussanoissaan
Aho herättelikin kuulijoita havahtumaan Suomen taloustilanteen
vakavuuteen.
. Kuva: Maija Ahonen
?Maakuntia tarvitaan
Suomessa myös jatkossa?
Esko Ahon mielestä alueellisia identiteettejä pitäisi hyödyntää paremmin
MAIJA AHONEN
KAUSTINEN
MAAKUNTIA tarvitaan myös jatkos-
sa. Toisaalta koko asettaa omat rajansa sille, mitä voi-
daan itse tehdä. Se
on yhtä vaarallista kuin kaikkien
palveluiden keskittäminen.
Tehostamisen ja laadun parantamisen yhdeksi välineeksi hän
tarjoaa teknologiaa.
Sen avulla voitaisiin selvittää
muun muassa palveluiden laatu,
kustannukset ja pitkäaikaiset vaikutukset.
Samalla palveluiden kehittämisessä voitaisiin hyödyntää asiakkaiden näkemyksiä.
KUNTA- ja sote-uudistuksissa huomio pitäisi Ahon mielestä kohdistaa hallintorakenteiden sijaan
palveluiden johtamiseen.
Hän muistuttaa, että ei ole olemassa yhtä ainoaa optimaalista aluekokoa joka sopii kaikkeen,
vaan osa julkisista palveluista pitää järjestää paikallisesti, osa alueellisesti ja osa valtakunnallisesti.
. Maakuntien elinvoimaisuus
riippuu viime kädessä alueen ihmisten tekemisistä.
PYSYÄKSEEN
AHO AVASI perjantaina Kaustisella järjestetyn Keski-Pohjanmaan
maakuntaseminaarin, jossa pureuduttiin maakuntien mahdollisuuksiin ja tulevaisuudennäkymiin.
Oman synnyinmaakuntansa
Keski-Pohjanmaan vahvuutena
hän pitää yrityskulttuuria ja identiteettiä.
Maakunnan pienestä koosta voi
olla sekä hyötyä että haittaa.
. On olemassa myös sellaisia asioita, joista ei pystytä huolehtimaan
alueellisesti. Päätöksiä ei pitäisi tehdä vasta
kriisin keskellä, vaan silloin, kun
on vielä valittavana useita vaihtoehtoja.
Aho antoikin viime viikolla
päättäjille noottia väärästä tilannearviosta.
. Resurssien uhraaminen vääriin asioihin ei kannata. Pikemminkin alueellisia identiteettejä pitäisi oppia hyödyntämään nykyistä paremmin.
Aho korostaakin maakunnallisten identiteettien talousvaikutuksia.
. Eihän kenkiäkään valmisteta
vain yhtä kokoa, Aho totesi Kaustisella järjestetyssä Keski-Pohjanmaan maakuntaseminaarissa.
AHO pitää tärkeänä, että muutoksiin ryhdytään ajoissa.
. Kun katsoo Suomen talouslukuja, tilanne ei ole vain huolestuttava, vaan se on pelottava.
NYT toisen kerran järjestetty KeskiPohjanmaan maakuntaseminaari kokosi yhteen politiikan, yrityselämän ja kulttuurialan toimijoita.
Kaukaisin seminaarivieras oli
Euroopan parlamentin entinen
puhemies, irlantilainen Pat Cox.
Vaikka Aho toimi tilaisuuden
puheenjohtajana jo toistamiseen,
varsinainen järjestelyvastuu oli
siirretty jo uudelle sukupolvelle.
Yhteiskunnalliseksi keskustelufoorumiksi tarkoitettu seminaari
aiotaan järjestää myös ensi kesänä.. On kyettävä tekemään yhteistyötä.
Aho perää alueilta omien voimavarojen tunnistamista.
. Maakunnan ovat elinvoimaisia, jos niillä on kykyä pysyä sellaisina. Yrittäjyys ei ponnista pelkästään taloudellisista laskelmista,
vaan siihen vaikuttavat myös ar-
vot ja asenteet. On ajateltu, että voimme jatkaa elämäämme kutakuinkin entiseen tapaan erilaisten puskureiden turvin. Usein valtiolta odotetaan liikoja
Voidaanko olettaa, että
Snowdenin toiminta on suoraan
tai epäsuorasti auttanut terroristijärjestöä?
Aaltolan mukaan tilannetta
mutkisti se, että Snowden meni
tietojensa ja tietokoneensa kanssa Kiinaan ja Venäjälle.
. Vihollinen on Yhdysvalloissa ollut pääsääntöisesti terroristijärjestö. Wikileaks-vuodoissa annettiin
asiakirjoja, joilla oli aika matalan
tason salaus. Nämä ovat erittäin rangaistavia tekoja kaikkialla maailmassa,
sanoo rikosoikeuden professori
Matti Tolvanen.
Vakoilusta voitaisiin tuomita ihminen, joka hankkii tietoja tarkoituksenaan hyödyttää toista valtiota tai vahingoittaa Suomea.
Tiedot voivat liittyä esimerkiksi maanpuolustukseen, valtiontalouteen, ulkomaankauppaan tai
energiahuoltoon. Snowdenilla sanotaan olevan hallussaan isoja määriä huippusalaisia asiakirjoja, Aaltola vertaa.
Hän uskoo, että sekä Manning
että Snowden pyrkivät vetoamaan
Yhdysvaltain lain kohtaan, joka
voi taata vuotajalle suojaa, mikäli
vuodon katsotaan koskeneen laitonta toimintaa.
SUOMESSA tietovuotoja on käsitelty lähinnä salassapitorikoksina
tai virkasalaisuuden rikkomisena.
Esimerkiksi valtion virkamiesten
vuotamia tietoja käsiteltäisiin todennäköisimmin tämänkaltaisilla rikosnimikkeillä.
Virkasalaisuuden rikkomisesta tuomittiin aikoinaan presidentin entinen neuvonantaja Martti Manninen, joka oli luovuttanut
kansanedustaja Anneli Jäätteenmäelle (kesk.) tietoja ulkoministeriön salaisiksi merkityistä asiakirjoista.
Varsinainen maanpetokselliseksi katsottava toiminta on
asiantuntijoiden mukaan erittäin
harvinaista.
Viimeisin laajasti uutisoitu suomalainen tuomio maanpetosrikoksesta annettiin vuonna 2000,
kun korkein oikeus tuomitsi entisen ulkoasiainsihteerin Olli Mattilan reilun vuoden ehdolliseen
vankeuteen muun muassa vakoilusta. Vuosi sitten kesäkuussa hinnat nousivat 2,8 prosentin vauhtia.
Kaksi kolmasosaa hintojen noususta johtui elintarvikkeiden kallistumisesta. Suomeen tuli tammi-kesäkuussa yhteensä 1 480 turvapaikanhakijaa, joka on 16
prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna.
Maahanmuuttovirasto arvioi, että vuoden loppuun
mennessä turvapaikanhakijoita tulee edellisvuotta enemmän. Esimerkiksi törkeästä vakoilusta voisi kuitenkin saada
Suomessa elinkautisen ja vakoilusta maksimissaan kymmenen
vuoden vankeusrangaistuksen.
. Kuva: AFP Photo/Lehtikuva
SUOMI tarvitsee sosiaali- ja terveydenhoitoalalle osaavaa
työvoimaa myös ulkomailta, korosti sanoi sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) maanantaina Seinäjoella.
Sosiaali- ja terveysalalta jää vuoteen 2020 mennessä
vuosittain eläkkeelle lähes 17 000 työntekijää.
Alalle on avautumassa vuoteen 2025 mennessä 235
000 uutta työpaikkaa. Kotimaassaan
Snowdenia uhkaa kymmenien
vuosien vankeustuomio, arvioi
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.
The Washington Postin mukaan
Snowdenia odottavat jo syytteet
ainakin hallituksen omaisuuden
varastamisesta ja turvallisuustietojen vuotamisesta.
Aaltolan mukaan lisää lienee
luvassa. Jos USA pystyy osoittamaan,
että tietoa on tätä kautta vuotanut tai edes sellainen vaara on ollut, se näyttää pahalta Snowdenin
kannalta.
Yhdysvalloissa on parhaillaan
käynnissä oikeudenkäynti tietovuodoista.
Sotilas Bradley Manningia uhkaa elinkautinen vankeusrangaistus kansallisen turvallisuuden
vaarantamisesta.
Hän vuosi yli 700 000 diplomaattiasiakirjaa ja muita tietoja
paljastussivusto Wikileaksille.
. Yhdenmukaistetulla kuluttajahintaindeksillä mitattu inflaatio oli kesäkuussa 2,3 prosenttia.
Koko euroalueen inflaatio nopeutui kesäkuussa 1,6 prosenttiin. Suomen kuluttajahinnat nousivat kesäkuussa edelleen nopeammin
kuin euroalueella. Hakijoita oli vuoden alusta kesäkuun loppuun 41, viime vuonna vastaavana aikana 80.
Suomessa maanpetosrikosepäilyt, kuten maanpetos,
vakoilu ja turvallisuussalaisuuksien paljastaminen ovat
erittäin harvinaisia.
Suuri osa vastaavanlaisista rikosnimikkeistä ei tule edes
kyseeseen rauhan aikana.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan syytteitä
vakoilurikoksista nostetaan lähinnä ulkomaisten tiedustelupalveluiden suomalaisia avustajia vastaan.
Syytteeseen johtaneiden vakoilujuttujen määrä on ollut
viime vuosina vähäinen.
Paula Risikko korostaa kielitaidon merkitystä.
Kuva: Emma Taipale
Ministeri: Maahanmuuttajien
työpanosta tarvitaan
Edward Snowdenia odottaa Yhdysvalloissa kymmenien vuosien tuomio. Toiseksi ja
kolmanneksi eniten turvapaikanhakijoita on tullut Venäjältä ja Afganistanista.
Eniten ovat lisääntyneet Nigerian, Iranin ja Marokon
kansalaisten turvapaikkahakemukset.
Syyrian kansalaisten turvapaikkahakemukset ovat alkuvuonna vähentyneet. Mattila valitti KKO:n menettelystä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle. Toukokuussa hinnat nousivat 1,4 prosentin vauhtia.
Turvapaikanhakijoiden
määrä kasvoi alkuvuonna
TURVAPAIKANHAKIJOIDEN määrä kasvoi alkuvuonna,
kertoo Maahanmuuttovirasto. Pelkkä yrityskin
on rangaistava.
ASIANTUNTIJAT eivät spekuloi,
miten Snowdenin teko tuomittaisiin Suomessa. Tämän hetken ennakkoarvio on 3 400 hakijaa.
Eniten turvapaikkahakemuksia tuli Irakista. Nuorten ikäluokat eivät Risikon
mukaan riitä täyttämään työvoimapulaa.
Sosiaali- ja terveysalan työperäisen maahanmuuton
täytyy ministerin mielestä olla suunnitelmallista ja eettisesti kestävää.
Lisäksi maahanmuuttajan on saatava tietoa esimerkiksi omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä, Risikko totesi kansainvälisessä siirtolaisjuhlassa.
Ministerin mielestä tärkeää töihin tuleville on kielitaito ja suomalaisen järjestelmän tuntemus.
Yhteisen kielen puuttuminen voi vähentää luottamusta
ammattihenkilöstöön tai jopa vaarantaa hoitotilanteen.. Elintarvikkeet kallistuivat kesäkuussa 6,3 prosenttia vuotta aiemmasta. Yksi raskauttava syyte voi
olla vihollisen avustaminen.
. Valitus katsottiin
perusteettomaksi.
FAKTA
Maanpetossyytteet
harvinaisia rauhan aikana
lyhyesti
Vihannesten hinnan
lasku hidasti inflaatiota
KULUTTAJAHINTOJEN nousu hidastui kesäkuussa edelliskuusta vihannesten hintojen laskun ansiosta 0,2 prosenttiyksiköllä.
Inflaatiovauhti laski Tilastokeskuksen tietojen mukaan 1,4 prosenttiin, kun se toukokuussa oli 1,6 prosenttia. 9
16.7.2013
Törkeästä vakoilusta voisi
saada Suomessa elinkautisen
JAANA VAAHTIO, SALLA SALMELA,
TUOMO POLO/STT
HELSINKI
MAAILMAN kenties seuratuin mies
on tällä hetkellä amerikkalainen
tietovuotaja Edward Snowden.
Häntä epäillään muun muassa
maanpetosrikoksista.
Suomessa maanpetosrikosepäilyt ovat erittäin harvinaisia eikä niistä ole viime vuosina annettu tuomioita
Nyt
esityksessä kuullaan kirjailijan alkuperäisiä runoja, kertoo Mikkola.
KYLÄOOPPERA on osana jo kolmattatoista kertaa järjestettäviä Veneheiton Vertivestivaaleja.
. Idea syntyi vuosia sitten, kun
haluttiin tuoda maaseudulle elä-
mää ja kehittää juhlat ilman markkinameininkiä ja humppakarnevaalitunnelmaa.
Vertivestivaalit järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997 ja
nimi otettiin romantiikan ajan oopperasäveltäjä Giuseppe Verdiltä.
. Ryhmän joukossa ei ole kukkoja ja kanoja ollenkaan, sanoo Mikkola.
KUHMON kulttuurisihteerinä toimiva Mikkola on uransa aikana
ehtinyt ohjaamaan jo noin seitsemänkymmentä näytelmää, mutta
tämä on hänen ensimmäinen oopperansa.
Mikkola kertoo lähteneensä pro-
Isa on samaan
aikaan aikuinen ja
lapsenomainen.
ISA ASPIN roolin napanneelle Katri Kantolalle oopperat ovat tuttua
hommaa. Nyt on kuitenkin harjoituksissa
paljon rennompi olo kuin ennen.. Lopussa tarinan sankari kuolee, mikä on oopperalle hyvin tyypillistä, selittää
Mikkola.
Kyläoopperoita on ollut Vertivestivaaleilla ennenkin. Lehmiä navetassa on ollut viimeksi kolmekymmentä vuotta sitten.
Navetan perällä on tunnelmallisesti valaistu lava, jossa seisoo ihmisiä rivissä avaamassa ääntään.
Muut keskustelevat leppoisasti ja
ihmisiä kulkee joka suuntaan. 10
16.7.2013
Oopperan näyttämöä ei heti
uskoisi navetan takaosaksi.
Oopperan kaikua navetas
Vaalan Veneheitossa juhlistetaan lyyrikko Isa Aspin juhlavuotta kyläooppera
EMMA MÄÄTTÄ
VAALA
MAATILAN piha on täynnä väkeä.
Isäntä Pekka Välinen tervehtii
iloisesti ja johdattaa sisään navettaan, josta kuuluu hiljaista soitantaa. Täällä valmistaudutaan oopperaharjoituksiin.
Isa Aspin elämästä kertova kyläooppera Runon lintu ja liekki
sai alkunsa neljätoista vuotta sitten. Tänä vuonna kuitenkin tuntuu, että kyläoopperamme on vihdoin päässyt kaiken kansan tietoisuuteen.
Ooppera on täynnä laulua, ja
musiikkiosuuksia onkin reilut kaksikymmentä. Isa Aspin tarinassa on valmiit
oopperan ainekset. Nyt se palaa uudelleen näyttämölle Isa Aspin 160-vuotisjuhlan kunniaksi.
Uusi ooppera on rakennettu
edellisen pohjalle, mutta ohjaaja
Topi Mikkola kertoo halunneensa
tehdä muutamia muutoksia.
Vanhemmasta oopperasta se
eroaa esimerkiksi siinä, että uudessa versiossa on mukana Aspin
runoja.
. Kaikki ovat kuitenkin lähteneet
samalta lähtöviivalta. Tarina Isa Aspista on tarina runotytöstä. Vertivestivaalit eivät ole mitkään tavalliset juhlat, kertoo projektin taiteellinen johtaja Helena
Vähäsarja-Haataja.
. Hän on ollut pienempänä mukana Vertivestivaalien aikaisemmissa esityksissä.
. Ja kun Kainuun pojat sanovat
sen murteella, siitä tulee tietenkin Verti, Vähäsarja-Haataja naurahtaa.
Yhtäkkiä navetta täyttyy musiikista, kun kuoro alkaa laulaa kaunista Oulujärvi-hymniä. Halusin nostaa esille Aspia nimenomaan runoilijana. Esiintyjien joukossa
on ammattilaislaulajiakin, mutta
suurin osa on harrastajia.
. Kaikki
muut hiljenevät hetkeksi.
jektiin mukaan innokkain mielin,
sillä hän piti Aspin tarinaa mielenkiintoisena ja sopivan dramaattisena.
. VähäsarjaHaatajan mukaan kolmena edellisenä vuonna on käynyt mukavasti
porukkaa ja lippuja on tilattu myös
etukäteen.
Festivaaleilla vieraili viikon aikana reilut 34 000
kuulijaa, ja kävijämäärä kasvoi viime vuoteen verrattuna
noin 5 000:lla.
Järjestäjien tavoittelema 10 prosentin kasvu lipputuloissa jäi kuitenkin saavuttamatta.
Pro Kaustinen -yhdistyksen puheenjohtaja näkee tilanteessa silti myös hyviä puolia.
. Kuva: Jukka Töyli/Lehtikuva
Tangomarkkinoilla kävi
106 000 tangonystävää
Maatilan isäntä Pekka Välinen (oik.), taiteellinen johtaja Helena
Vähäsarja-Haataja ja ohjaaja Topi Mikkola esityspaikkana
toimivan navetan edessä. Pelimannien määrän kasvu kertoo siitä, että tapahtumalla on suuri merkitys kansanmusiikin harrastustoiminnalle. Kuvat: Emma Taipale
SEINÄJOEN Tangomarkkinoilla vieraili tänä vuonna 106
000 tangonystävää. Harvemmin tulee mahdollisuuksia nähdä ooppera navetassa.
Ensi-iltansa kyläooppera saa 1.8.
Ylitalon kivinavetassa.
Isa Asp (Katri Kantola) ja Joel Backman (Juha Vähäsarja)
näyttelevät romanttisen kohtauksen, jossa naislyyrikko rakastuu.
FAKTA
Isa Asp
Syntyi entisen Utajärven, nykyisen Vaalan alueella 1853.
Aloitti opinnot Jyväskylän seminaarissa 18-vuotiaana,
mutta kuoli keuhkotautiin jo toisena lukuvuonna 1872.
Pidetään ensimmäisenä suomenkielisenä naislyyrikkona, vaikka lapsuudessaan kirjoittikin ruotsinkielellä.
Kirjoitti Jyväskylässä nuoresta iästään
huolimatta erittäin tasokkaita suomenkielisiä runoja.
On arvostettu kirjallisuuspiireissä ja
hänen tuotantoaan julkaistaan edelleen.
Saaga Ensemble esiintyi kansanmusiikkijuhlilla
tiistaina. 11
16.7.2013
lyhyesti
Heidi Pakarinen ja Kyösti Mäkimattila ovat uudet
kuninkaalliset. Organisaatio on kävijämäärään erittäin
tyytyväinen, ottaen huomioon tapahtuman tiivistyksen
viisipäiväisestä nelipäiväiseen.
Tangokuningattareksi kruunattiin Heidi Pakarinen ja
Tangokuninkaaksi Kyösti Mäkimattila.
Seinäjoen Tangomarkkinat kiinnostivat myös kotikatsomoissa. Tangolaulukilpailun finaalilähetyksiä Yle
TV1:n välityksellä seurasi yhteensä 1 774 000 katsojaa
(Tangokuningatar Finaali: 847 000 / Tangokuningas Finaali: 927 000).
Lauantaina Tangokuningas Finaalin viimeisen kierroksen kynnyksellä esitettiin vuoden 2013 voittajakappale Suurempaa. Olemme selvästi tehneet jotain oikein, sanoo
puheenjohtaja Samuli Valo.
Pro Kaustinen -yhdistys järjesti festivaalit ensimmäisen kerran viime vuonna, kun tapahtuman aikaisempi
järjestäjä Kansanmusiikkisäätiö ajautui konkurssiin.
Kaustisen kävijämäärä on ollut viime vuosina laskussa.. Voittokappale on Jonnaemilian ja Mikko Tammisen säveltämä ja Eija Hinkkalan sanoittama.
Kappaleen tekijät saivat 2 000 euron palkinnon.
Seinäjoen Tangomarkkinoiden 30-vuotisjuhlavuotta
juhlitaan 9.?13.7.2014.
ssa
alla
Porukassa työskenteleminen on
mukavaa, vaikka tämä viekin paljon aikaa, sanoo Kantola.
Nuori oopperatähti opiskelee
Kokkolassa musiikkipedagogiksi.
Hän kertoo Aspin hahmon olevan
ruotsinkielisyydestään huolimatta
todella suomalainen.
. On hyvin mielenkiintoista olla
Isa. Hän on niin moniulotteinen.
Samaan aikaan aikuinen ja lapsenomainen, kuitenkin todella suomalainen.
Vähäsarja-Haatajan mukaan on
monta hyvää syytä tulla katsomaan
kyläoopperaa.
. Tarinalla on hyvin syvällinen ja
tärkeä sanoma. Luku kasvoi tuhannella kävijällä viime vuodesta. Kuva: Ulla Nikula/Lehtikuva
Kaustinen veti viime vuotta
enemmän kävijöitä
KAUSTISEN kansanmusiikkijuhlat houkuttelivat tänä
vuonna paikalle kävijöitä hieman viimevuotista enemmän. Tämä kyläooppera
on myös kokemus
Puheenjohtaja Sipilä on tuonut varmuutta ja vakautta, ja luonut luottavaista ilmapiiriä.
HANNA VUOLA aloittaa työt elokuun lopulla perehdytysviikolla
eläkkeelle siirtyvän Risto Ervelän kanssa. Heitä on
piirissämme yli 200. Koen myös, että toiminnan-
johtajana pitää huolehtia siitä, että rutiinit hoidetaan varmasti, järjestökone pysyy rasvattuna ja projektit hoidetaan kunnolla.
Vuola istuu parhaillaan maakuntahallituksessa ja kaupunginvaltuustossa, mutta on ollut muutaman viime vuoden poissa piirinsä ytimestä.
Hän sanoo kuitenkin aistivansa
keskustalaisten keskuudessa innostuksen ja hyvät fiilikset.
. Siitä kajakkimelontaan
ja eräretkeilyyn hurahtanut seuran perustaja ei halua jäädä pois.
PÄÄTYESSÄÄN hakemaan keskustan Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtajan paikkaa Hanna
Vuola ajatteli, että siinä kohtaavat
optimaalisella tavalla työ ja tekijä.
Samoilla linjoilla oli piirihallitus, joka valitsi sekä virkamiehenä
että järjestökentällä työskennelleen agrologin (AMK) tehtävään
yksimielisesti.
. Olla ?hana auki?.. Vaikka uskonkin, että täällä järjestökentällä työssä on enemmän mukana tunnepuoli
kuin virkamiestöissä. Olla ?hana auki?.
työelämässä 30 vuotta. Saattoipa
käsistään kätevänä neuloa kerroksen tai pari keskeneräistä tunikaansakin.
Uuden toiminnanjohtajan käsilaukusta löytyy aina kudin joutohetkiin. 12
16.7.2013
Hanna Vuola odottaa
innoissaan syyskuuta
Varsinais-Suomi sai historiansa ensimmäisen naistoiminnanjohtajan
RAIJA KERTTULA-RANTANEN
LAITILA
HEINÄKUUN lomailun keskellä
Hanna Vuolan elämää mullisti valinta uuteen tehtävään. Ilouutisen hän lomitti sujuvasti päivään, joka oli täynnä valmistautumista viikonlopun häihin, suvun vuoden suurimpaan tapahtumaan.
Samalla kun kaksinkertainen
isoäiti huolehti toisen tyttärensä
pienokaisista, hän vastaili median haastatteluihin ja otti vastaan
innostavia onnitteluja. Saa laittaa oman persoonansa peliin, käyttää mielikuvitusta ja
luovuutta. Sen verran
ja pidempäänkin hän on harrastanut yhteiskunnallisia asioita, jotka
ovat keskustelevan keskustalaisen
kodin peruina kiinnostaneet ai-
van nuoresta tytöstä saakka.
Silti Hanna ei koskaan nuorempana kuvitellutkaan, että hän löytäisi työn politiikan parista. Kuva: Raija Kerttula-Rantanen
Järjestötyössä saa laittaa oman persoonansa peliin,
käyttää mielikuvitusta ja luovuutta. Työtä tehdään kaikkien puolesta.
VUOLALLA on järjestötyön kouluttajana vahva maakunnan ja järjestötyön tuntemus.
Hän on muun muassa vuosien ajan kouluttanut keskustalaisia vaalityössä, ehdokkaina,
kampanjoinnissa ja kokoustamisessa.
Hän laskee olleensa mukana
FAKTA
Hanna Vuola
Kotipaikka Laitila
Syntynyt 1964
Naimisissa, kaksi aikuista tytärtä, kaksi tyttärentytärtä
Työuran viimeisimpiä: aluepäällikkö MTK Varsinais-Suomi ry, erikoissuunnittelija Ukipolis Oy, Timo Kauniston
eduskunta-avustaja
Harrastukset hiihto, vaellus, melonta, järjestötoiminta,
kunnallispolitiikka, maanpuolustuskoulutus
Jos pitää valita järki tai tunne, Hanna Vuola sanoo kallistuvansa asiakeskeisenä ihmisenä järjen
puolelle. Itsekin kunnan luottamushenkilönä huomioisin kunnanvaltuutetut omana joukkonaan. Hän pitää tärkeänä, että piiri kannustaa kuntien luottamustehtäviin valittuja ja
tekee tasaisesti jäsenhuoltoa pitkin matkaa.
. Epäilemättä ajan hermolla oleva tekijänainen kyseessä.
Hiukan pökerryttävän päivän ja
häiden jälkeen oli tiedossa mökkeilyä, mutta jutun ilmestyessä
Hanna Vuola on jo ehtinyt nauttia merimaisemasta mökillään
Uudenkaupungin saaristossa ja
palata tiistaiksi.
Silloin on vuorossa keski-ikäisten naisten urheiluseuran melontailta. Virkamiesvuosien jälkeen hän siirtyi
töihin järjestökentälle ja huomasi,
että se on hänen juttunsa.
. . Uskon, että yksimielisyys oli
tehtävääni ajatellen lisäbonusta.
Se myös kertoo, kuinka hyvä sakki meillä on täällä piirissä.
Vuola ilmaisee ottavansa mielellään itselleen innostajan roolin.
. Hän kiittelee vaihtoajankohtaa, joka antaa tietyn työrauhan alkumetreille.
Ei silti, etteikö vaalien välissäkin tehtäisi vaalityötä joka hetki,
helposti lähestyttävä ja innostuva
Vuola muistuttaa. Pidän tavoitteena, että tutustun heistä jokaiseen, ja sama toteutuisi myös yhdistystoimijoiden kanssa.
Toiminnanjohtajan työn Hanna
arvioi vaativan tiettyä tasapainoilua, jonka tuloksena voi olla vain
tasapuolisuus.
Samana päivänä ennen lounasta soitimme ja kerroimme, että he ovat tervetulleita kolmen viikon päästä.
Päätöstä varten ei tarvinnut kir-
Japani selvittää 400
etäisen saaren omistajat
JAPANI aikoo tutkia vesillään sijaitsevien kaukaisten
saarten omistusoikeudet, kertoo laajalevikkinen Yomiuri Shimbun -lehti.
Pääministeri Shinzo Abe on nimittämässä selvitystyöryhmää, joka käy läpi noin 400 saaren taustat. Ruotsissa mediaanikoko on yli 15 000.
Ruotsin väkiluvultaan pienin kunta on noin 2 400 asukkaan Bjurholm, joka sijaitsee Uumajan lähellä Västerbottenin läänissä.
Suomesta löytyy väkimäärältään yli 50 pienempää
kuntaa kuin Bjurholm.
joittaa riviäkään paperille.
. Hänet vapautettiin jo viikon kuluttua, sillä tapaus nostatti suuren vastalauseiden
aallon.
Oikeus myönsi, että viranomaiset olivat loukanneet
Tangin henkilökohtaista vapautta. Viime vuosikymmenellä tyrmättiin Västerbottenin
maaherran idea liittää Bjurholm
Uumajaan.
Esimerkiksi poliisi ja työnvälitystoimisto jaetaan naapurikuntien kanssa, lukioon pitää matkustaa kunnan rajojen taakse, mutta muuten omasta takaa löytyvät
peruspalvelut, pankit ja putiikit.
Uusi kunnanjohtaja Hans-Åke
Donnersvärd nostaa mielellään
esiin pienuuden etuja. Oikeus ei kuitenkaan
suostunut Tangin vaatimukseen siitä, että poliisi esittäisi
virallisen anteeksipyynnön.
Pitkä taistelu alkoi, kun vuonna 2006 hänen tuolloin 11-vuotias tyttärensä siepattiin heidän kotikaupungissaan Kiinan eteläosassa. 13
16.7.2013
Ruotsin pienin kunta
ei haikaile suurempaa
BJURHOLM
Kiinalaisäiti sai yllättäen
korvauksia oikeudelta
Ruotsin pienimmästä kunnasta, 2 400 asukkaan Bjurholmista,
löytyvät peruspalvelut, pankit ja putiikit. Lisäksi kaukainen harjoituspaikka vähentää länsiviestimien kiinnostusta tapahtumaan.. Kuva: Taneli Männikkö/STT
FAKTA
ASUKASLUVULTAAN maan pienin
kunta on Uumajan lähellä sijaitseva Bjurholm. Suomessa kuntia on vuonna 2013 yhteensä 320.
Vuonna 2012 Suomen kuntien mediaanikoko oli 5 878
asukasta mikä tarkoittaa, että puolet kunnista on asukasmäärältään pienempiä ja puolet suurempia kuin
5 878. Luotetaan siihen, että kaikki kantavat
vastuunsa, Donnersvärd sanoo.
PALUUMUUTTAJA Donnersvärd
myöntää myös pienuuden ongelmat. Sieppaajat pakottivat tytön
prostituutioon.
Tangin sinnikkyyden ansiosta seitsemän miestä sai
tuomion tapauksesta.
Venäjä testaa taisteluvalmiuttaan Kaukoidässä
VENÄJÄN asevoimilla on meneillään Kaukoidässä suurin sotaharjoitus sitten Neuvostoliiton hajoamisen. Kuntia on nykyisin 290, eli vähemmän
kuin Suomessa, ja keskimääräinen asukasmäärä on selvästi korkeampi.
Ruotsin pienkuntien yhteistyöverkosto SmåKomin sihteerinä
toimivan Hilkka Eskelisen mukaan pienillä kunnilla ei ole juuri hinkua suurentua tai yhdistyä,
vaikka muuttoliike kaupunkeihin
on edelleen vahvaa.
Kuntaliitosten puolestapuhujat nostavat usein esiin Tanskassa
vuonna 2007 tehden kuntauudistuksen, jossa kuntia suurennettiin
karsimalla määrää 271:stä 98:aan.
Vastaava ei SmåKomin mukaan
soveltuisi väestötiheydeltään erilaiseen Ruotsiin.
. Pätevien virkamiesten rekrytointi pieneen kuntaan on myös
haaste, Donnersvärd toteaa.
Bjurholmissa on myös tehty kipeitä päätöksiä kulujen kitkemiseksi, ja esimerkiksi kyläkouluista luopumisesta ei selvitty ilman
kyyneleitä.
Väkimäärään suhteutettuna
kunnassa on myös enemmän yli
80-vuotiaita kuin muualla maassa.
Ruotsin valtio auttaa kuitenkin
verotasauksella pienempiä ja vähävaraisempia kuntia, jotta niillä
olisi mahdollisuus taata asukkailleen tarvittavat palvelut.
KIINALAINEN oikeus on myöntynyt maksamaan yli 300
euron korvauksen kiinalaisäidille, joka on taistellut vuosia raiskatun ja prostituution pakotetun tyttärensä puolesta.
Oikeutta äänekkäästi vaatinut Tang Hui tuomittiin yhteiskuntajärjestyksen häiritsemisestä viime kesänä puoleksitoista vuodeksi työleirille. Kiistasaaret ovat asumattomia,
mutta alueella uskotaan olevan energiavaroja.
TANELI MÄNNIKKÖ/STT
RUOTSIN kuntakartassa muutokset viime vuosikymmeninä ovat
olleet varsin vähäisiä. Aamulla tuli kysely, voisiko Bjurholm vastaanottaa
12-henkisen somaliperheen. Yhden virkamiehen kontolle
tulee useita osa-alueita, joihin esimerkiksi Nackassa löytyi lukuisia
asiantuntijoita.
. Japani ja
Kiina ovat vääntäneet kättä tietyn saariryhmän omistuksesta pitkän aikaa.
Japanissa kiisteltyä saariryhmää kutsutaan Senkakuksi ja kiinassa Diaoyuksi. Noin 2 400 asukkaan kunnassa on myös kokemusta kuntaliitoksesta, sillä 70-luvulla
se yhdistettiin naapurikunta Vännäsiin, josta se erosi vuonna 1983.
Omasta päätäntävallasta pidetään kiinni. Ruotsalaisissa sotilasaiheisissa blogeissa ihmeteltiin viikonvaihteessa median vaikenemista asiasta.
Arkadi Moshes arveli, että vähäinen mediahuomio
johtunee ainakin osittain julkisuuteen annettujen tietojen niukkuudesta. Jos esimerkiksi Västerbottenissa lyötäisiin kolme kuntaa yhteen 30 000 asukasmäärän saavuttamiseksi, alueen pinta-ala olisi
suurempi kuin koko Tanska, Ruotsissa syntynyt pudasjärveläistaustainen Eskelinen toteaa.
lyhyesti
Ruotsin kunnat
Ruotsissa kuntien määrää vähennettiin 50- ja 70-luvun
kuntauudistuksissa noin 2500:sta aluksi noin tuhanteen
ja myöhemmin vajaaseen kolmeen sataan.
Nykyisin yli 9,5 miljoonan asukkaan Ruotsissa kuntia
on yhteensä 290. Ne saaret,
joille ei löydy selkeää omistajaa, Japani aikoo nimetä ja
ottaa valtion haltuun.
Työryhmään nimitetään jäseniä talous- ja oikeusministeriöstä sekä rannikkovartiostosta.
Projektilla Japani yrittää varjella merellisiä luonnonvarojaan meneillään olevien rajakiistojen takia. Kaikki tuntevat toisensa, eikä
ole ongelma tarttua luuriin. Donnersvärdillä on vertailukohtia, sillä hän on vaikuttanut myös pääkaupunkiseudulla, muun muassa Nackassa ja Solnassa.
Esimerkin byrokratian vaivattomuudesta hän poimii maahanmuuttajaperheen vastaanottoprosessista. Mikä muu kunta pystyisi siihen. Venäjän hallitus on täysin tietoinen siitä, ettei ratkaisevaa ole rahallinen panostus asevoimiin vaan asevoimien todellinen taisteluvalmius. Vaikka
päänavauksia kuntamäärän vähentämiseen on tehty, ei suuria
muutoksia ole vielä tapetilla.
Kuntien määrää karsittiin rajusti 50- ja 70-luvun kuntauudistuksissa, ja niiden jälkeen kuntia on
tullut kymmenkunta lisää. Harjoituksiin osallistuu venäläisviestimien mukaan jopa
160 000 sotilasta, tuhatkunta panssariajoneuvoa, 130 sotilaskonetta ja kymmeniä sota-aluksia.
Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-ohjelman johtaja
Arkadi Moshes sanoo harjoituksen osoittavan, että Venäjän hallitus suhtautuu vakavasti asevoimissa viime aikoina tehtyihin uudistuksiin.
. Nopea tiedostelukierros kattoi kaikki
tarvittavat tahot koulun rehtorista kunnan kiinteistöinsinööriin.
. Sitä tässä nyt testataan,
halutaan tietää, miten hyvin rahat on käytetty, Moshes
arvioi STT:lle maanantaina.
Hänen mukaansa Kaukoidässä meneillään oleva suurharjoitus on jatkoa useille samankaltaisille testeille.
Maaliskuussa suurharjoitus järjestettiin Mustallamerellä.
Moshesin mukaan nyt valittu harjoitusten kohde
osoittaa, että Venäjän nykyhallitus näkee turvallisuusuhkia muuallakin kuin lännessä ja sotilasliitto Naton laajentumisessa.
Harjoituksesta on kerrottu vain niukasti kansainvälisissä viestimissä
Yksi totuus on, että yksi tupakka vastaa haitallisuudessa 40
kg lohta, mutta lohella on myös
terveysvaikutuksia.
Tornionjoen viehemies syö 15
kilon lohensa, eikä lohen ostajaakaan kannata turhaan pelotella.
?Milloin aletaan ymmärtää, että kalastajien, kalastuksen ja kalan saannin tulevaisuus on turvattava?. Kalastajien hävittäminen
vie kalat ruokapöydistä.
On vihdoinkin ajateltava myös
merialueen rannikko-, jokisuukalastusta, järkevää, taloudellista, kestävää, vuosisatoja vanhaa
kalastusta ja kalastusperinteitä.
On vihdoin alettava suojella kalastajia, jotka tuovat kalan
kuluttajille. Siikaa on boikotoitu,
vaikka se on tehokkaan, kestävän
hoidon kohteena.
Järjetöntä on, että syksyn siianpyynti joesta kielletään, kielletään siian hoidon edellytys ja
siikasaaliin turvaaminen. puolueverojen tasot vaihtelevat niin kuin vaihtelevat
myös eri kunnissa maksettavat kokouspalkkiot. Ja
lisen toiminnan juoksevat kulut ja varaudutaan aina seuraaviin kuntavaaleihin.
sillä paikallistason toiminta ainakin hyvin tuntemassani keskustassa pitkälle rahoitetaan.
Kukin puolueen kunnallisjärjestö määrittää itsenäisesti tuon luottamushenkilömaksun suuruuden.
Luottamustehtävään valittu puolueen
edustaja allekirjoittaa valtakirjan, jonka
perusteella tuo ?vero. WWF organisoi lohen hintaromahduksen,
kalastaja menetti 35 prosenttia
tuloista.
Samaan aikaan luonnonlohen tilanne on paras vuosikymmeniin. puolueverosta.?
MEILLE riittää yksi julkinen puoluetuki,
se mitä valtion talousarviossa puolueiden toiminnan ja tiedotuksen tukemiseksi puolueiden parlamentaariseen kokoon
perustuen myönnetään.
Puolueet käyttökööt tuon tuen kukin
parhaaksi katsomallaan tavalla ja niin,
kuin laissa on säädetty. Tämähän ei ole uusi ajatus.
Radiouutiset haastatteli Kuntaliiton asiantuntijaa, joka näki epäkohtana puolueiden kirjavan käytännön rahoittaa paikallista toimintaansa ja eri kuntien erisuuruiset luottamushenkilöpalkkiot, joista paikallisen toiminnan rahoittamiseksi
tarvittavat ns. myös lohta
LOHESTA ja kalastuksesta kiistellään. Mielipiteet
14
Syödään kalaa . puolueveroa peritään. Jos
kärsii oikein isot hyljevahingot,
ei saa korvausta lainkaan.
Merimetso on uhka kala-ammatille, vaikka sen väitetään syövän vain simppua. Nyt kalastaja elää
tuho/suojeluhylkeiden armoilla.
Osa kalastajista saa korvausta,
ei vahingoista vaan hyljesiedosta osin nurinkurisin ehdoin. Sillähän voidaan
tukea myös paikallista toimintaa, jos puolueet niin haluavat.
Lisää laitostumista kunnallisen puoluetuen muodossa ei puolueiden toimintaan tarvita.
Kuva: Maiju Torvinen
Luottamushenkilömaksu sitoo puolueen paikallisia toimijoita yhteen ja sillä keskimäärin katetaan hyvinkin paikal-
Eero Lankia
kunnanvaltuutettu
Keskustan Kirkkonummen py:n
puheenjohtaja. Suojelujen, boikottien ja jasperpääkkösten vuoksi
kalastaja on monta kertaa uhanalaisempi kuin hylkeet.
Jos lohi- tai siikakalastusta
kielletään, niin kielletään muutakin kalastusta, kielletään ammattia. puolueverosta.
Näin sen pitääkin olla.
?Kunnanvaltuusto päättää kokouspalkkioiden suuruudesta ja puolueet
kukin kohdallaan ns. Dioksiini
voi muodostua ongelmaksi, jos
sitä saa koko vuoden.
Lohella pitoisuus on vähentynyt, lohta saa vain pari kuukautta. Ollaan huolissaan lohista, kuluttajia pelotellaan haitoista, merellä suojellaan hylkeitä ja
merimetsoja, suunnitellaan tuulimyllyjä.
Harvoin esillä on kalastajat ja
kalastuksen tulevaisuus, joka on
monin eri tavoin uhattuna. Kunnanvaltuusto päättää
kokouspalkkioiden suuruudesta ja puolueet kukin kohdallaan ns. Väitetään virheellisesti, että jokilohi on monta kertaa arvokkaampi
kuin merilohi.
Jokilohen hintaan lasketaan
matkat, bensat, viinat, viinit, oluet, ruokailut, luvat, kaikki mahdolliset ja tätä huippuhintaa verrataan kalastajan saamaan muutamaan euroon. Kuitenkin
lausunnoissa pakosta varovainen Evirakin tiedottaa, että ?lohta ja sisävesien petokalaa voi
syödä esimerkiksi kesäaikaan
runsaastikin, kunhan vastaavasti
tasapainottaa ja rajoittaa niiden
nauttimista vuoden mittaan?.
Perämeren lohissa voi olla dioksiinia, mutta muualla sitä voi olla jopa vedessä. Tornionjoki tuottaa neljä kertaa enemmän lohia kuin on
uskallettu edes toivoa ja istutuskaloja tulee runsaasti.
MILLOIN aletaan ymmärtää, että
hylkeiden, merimetsojen, luonnonlohien ja muiden eliöiden lisäksi kalastajien, kalastuksen
ja kalan saannin tulevaisuus on
turvattava?
Kalastaja alkaa olla häviävä
luonnonvara. Ennen kun
kalastaja hävitti häirikköhylkeen,
sai siitä rahaa. Vastaavasti merilohen arvo on satoja
euroja: kalastusvälineet, veneet,
pyynti, lohen hinta, kalakauppa
ja -jalostus, markkinointi, merimatkailukalastus tuo tuloa.
LOHEN terveellisyys nostetaan
esille yksipuolisesti. Tähän tarvitaan terveen järjen käyttöä päättäjiltä ja
suojelijoilta.
Kalan syöjät osaavat arvostaa
ja syövät luonnossa kasvanutta,
läheltä pyydettyä lohta ja muutakin kalaa, jos sitä on tulevaisuudessakin tarjolla.
Risto Tolonen
kalatalousaktivaattori
Perämeren kalatalousryhmä
Ei kunnalliselle puoluetuelle
YLEISRADIO on kertonut viime viikolla,
kuinka puoluesihteerit valmistelevat ajatusta kunnallisen puoluetuen käyttöönotosta. Mutta mikä ongelma se on?
Kaikki tapahtuu demokraattisesti kunnassa päättäen. On
tärkeätä, että paikallistasolla säilyy aito
halu pyrkiä puolueiden jäseneksi ja kunnallisiin luottamustehtäviin.
Niistä maksettavista kokouspalkkioistahan tuota ns. kunnan toimesta
pidätetään kokouspalkkioista ja tilitetään
puolueen kunnallisjärjestön tilille.
ON TOTTA, että näiden ns. puolueverot peritään, niidenkin tason vaihdellessa puolueiden välillä.
PUOLUEET ovat erilaisia ja ne toimivat ku-
kin omien periaatteidensa mukaan. Näin saadaan
tarkoituksellinen tietoharha.
Yhtä väärin/oikein on väittää,
että jokilohen arvo on nolla euroa, kun kalastaja syö kalan. Nämä
järjettömyydet ovat tuhoisia kalastajalle ja kalan saannin tulevaisuudelle.
Kalastajalla on vaikeuksia, joita ei aiemmin ollut. Kuva: Kai Widell
ESITETÄÄN vaatimuksia lohien
merikalastuksen kieltämisestä
kokonaan
Ja kuinka hanakasti
ja osuvasti Björn Wahlroosin jyrkästi kiistetyt näkemykset onkaan kohta kohdalta osoitettu oikeiksi.
En usko, että tällä keskustelulla on voitettu yhtään lisäääntä. esimerkiksi Satakuntaan ei saada ammattimiehiä muuttamaan avointen työpaikkojen perässä ?, Juha Mauno puolustaa kotiseudulle
jäämistä. Vaikka talous sukeltaa, ja jokaisen
yrityksen menestys olisi tärkeää . Me itse nostamme vaatimustasoamme, luomme ihmisyytemme kustannuksella yhteiskuntaa jossa virheitä ei sallita.
Pahimmassa tapauksessa tullaan tilanteeseen, jossa ulospääsytietä ei löydetä. Kuvittelemme olevamme
avarakatseisia ja laupiaita, mutta
samaan aikaan tekomme viestivät jotain aivan muuta.
Elämme aikaa, jossa syyllistäminen ja virheen etsiminen toinen toisistamme ovat tärkeimpiä
päämääriämme. Voimme
aloittaa kulttuurin, jossa kannustaminen ja neuvominen otetaan syyllistämisen ja arvostelun
paikalle.
Ennen kaikkea voimme oppia kuuntelemaan ja kohtaamaan toinen toisemme inhimillisesti, ihmisinä. Kirjoita Suomenmaahan. Tämä on
15
Eiköhän tämä jo riitä
KUN ALOIN kirjoittaa, minua ihmetytti kuinka vähän keskustalaisia kiinnosti se maailma, jossa monet meistä
maalta kotoisin olevista tänä päivänä elävät ja kuinka todellisuudelta vieraita monet näkemykset vaikuttivat.
Talonpoikainen käsitys vastuusta, velvollisuudesta ja
itsenäisyydestä sopii erinomaisesti tämän päivän liiketoimintaan ja työelämään. Ei
Voimme oppia
kuuntelemaan
ja kohtaamaan
toinen toisemme
inhimillisesti,
ihmisinä.
muisteta, että virheet ovat yksi
parhaista tavoista oppia.
ONNEKSI meillä on mahdollisuus oppia myös tästä. Heihin
ei tarvitse soveltaa yleisiä hyveitämme, toisen ihmisen kunnioitusta ja anteeksiantoa.
ELÄMME oravanpyörässä, jos-
sa me itse olemme osaltamme
ruokkimassa suvaitsemattomuuden ilmapiiriä. Tuntuu, että jokaisesta hänen sanomisestaan nostetaan meteli. Kuva: Petra Pöyliö
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
PL 52, 90100 Oulu. Antaa anteeksi, pyytämättäkin.
Johanna Karjula
Keskustan opiskelijaliiton vpj
kaupunginvaltuutettu
Jyväskylä
ON HÄMMENTÄVÄÄ, kuinka talonpoikaiseen eetokseen
perustuva aate vääntää protestanttisen etiikan etikaksi. kiistetään suoralta kädeltä, kun johtopäätökset eivät sovi omaan maailmankuvaan.
JULKISIA hyödykkeitä koskevat ongelmat ovat yleisesti tunnettuja ja taloustieteen keskeisiä teemoja. Kuva: Antti Vierola
konkretisoitunut pienessä Oulaisten kaupungissa, jossa usea
nuori on päätynyt päättämään
päivänsä oman käden kautta.
Vaatimustason nousu onkin
yksi syy nuorten syrjäytymiseen.
Virheet ja epäonnistumiset murtavat ihmisen.
Ei enää nähdä sitä, kuinka
epäonnistumiset kuuluvat elämään ja ovat osa ihmisyyttä. Olin kuvitellut, että sille pohjalle olisi ollut mahdollista rakentaa yhteistä käsitystä,
joka näyttäisi toimivalta myös tästä näkökulmasta.
Aikaansaamani keskustelu on keskittynyt osoittamaan
oikeaksi väitteeni. Paheksuntaa on tullut aivan riittävästi ja aivan selväksi on myös tehty se, minkä roolin maalta
kaupunkiin muuttaville keskustalaiset näkevät. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Kadonnutta
inhimillisyyttä etsimässä
2010-LUVULLA luulemme elävämme suvaitsevuuden kultaaikaa. Taajamasta tai kaupungin keskustasta koulun vierestä talon ostanut maksaa asumisestaan enemmän.
Koulukuljetus on julkinen hyödyke, jonka kustannukset kantavat pääosin muut, mutta halvemmasta asumisesta saatu säästö jää itselle. Heidän tärkein päämääränsä tuntuu olevan
ymmärryksen sumentaminen
ja uusien alentavien nimitysten
keksiminen muiden ideoille.
Ollaan unohdettu kuuntelun
ja yhteisymmärryksen merkitys.
Se jos mikä näkyy yleisessä poliittisessa ilmapiirissä.
Se ei voi olla näkymättä myöskään ihmisten asenteissa poliitikkoja kohtaan. Yksikin väärä viesti poliitikon suusta antaa kansalle vallan unohtaa ihmisarvo, inhimillisyys ja sananvapaus.
Huolimattomasti valittuja sanoja ei anneta korjata ja mahdollisuutta selventää sanomisiaan ei
ole olemassa.
Poliitikot ovat julkista riistaa,
joilta ei suvaita virheitä. Omalta osaltani totean sen ja yli 25-vuotisen jäsenyyteni keskustassa päättyneen.
Janne Järvenoja
Espoo
?Koulukuljetus on julkinen hyödyke, jonka kustannukset kantavat pääosin muut, mutta halvemmasta
asumisesta saatu säästö jää itselle.. Eräs esimerkki siitä on mainitsemani koulukuljetukset.
Asumisen kustannukset vaihtelevat merkittävästi riippuen asunnon sijainnista. koski se sitten omistusasumisen negatiivisiakin vaikutuksia tai valtuustopaikkojen
muuttumisen vaikutusta kuntaliitoksiin . Olemme kaikessa suvaitsevaisuudessamme
päätyneet niin syvälle suvaitsemattomuuden syövereihin, ettemme edes itse tajua sitä.
Medialla on jo pidemmän aikaa ollut tapana nostaa uutisotsikoihin raflaavia kommentteja,
jotka kontekstistaan irrotettuina
vaikuttaa vähintäänkin kyseenalaisilta, jopa laittomilta.
Pelkästään mediaa me emme
siitä voi syyttää, sillä sehän nostaa ykkösotsikoikseen juuri ne
tekstit, jotka myyvät parhaiten.
Me kuluttajat haluamme mieluummin lukea epäonnistumisista ja virheistä kuin positiivisista asioita.
Negatiivisten otsikoiden uhreiksi valikoituvat julkisuuden
henkilöt, kuten tämänhetkinen
median mustalammas, sisäministerimme Päivi Räsänen. Yksikin vääränlainen ilmaisu päätyy iltapäivälehden etusivulle.
POLIITIKOT itse ovat sanojen vääristelyn mestareita. Useimmat muut täällä ovat oivaltaneet asian vähemmälläkin.
ERÄÄSSÄ Kanadan aluepoliittisessa tutkimuksessa todettiin tutkimusalueesta, että se on paikka, jonne tosiasiat
menevät kuolemaan, missä talouden lainalaisuudet ihmeellisesti lakkaavat pätemästä ja jossa uskomukset perustuvat todellisuuden kieltämiselle.
Kuulostaa osuvalta. Samalla vaaditaan, ettei palveluista tingitä.
Hyvinvointi syntyy tuossa todellisuudesta jostakin
muusta kuin siitä, että ammattitaitoista työvoimaa tarvitseva yritys saa palkattua työntekijöitä, pystyy kasvamaan
ja työllistämään.
Jokainen tutkimustulos . Tällöin voimme
elää elämää, jossa erilaisuus on
rikkautta ja erilaiset mielipiteet
maailmankuvaa avartavia.
Voimme antaa itsellemme ja
lähimmäisillemme tilaa tehdä
virheitä ja oppia niistä. Vapaus ja vastuu arvoina ymmärretään tavalla, josta
kumpaakaan ei ole tunnistettavissa. Tällä on vaikutuksensa.
Ei tämä tosiasia ja siihen liittyvä mekanismi muutu sillä, että sen toteaminen käännetään hyökkäykseksi yksittäistä henkilöä vastaan.
?Negatiivisten otsikoiden uhreiksi valikoituvat julkisuuden
henkilöt, kuten tämänhetkinen median mustalammas, sisäministerimme Päivi Räsänen.
Iltapäiväämme sisältyy myös musiikkia, arpajaiset ja muuta ohjelmaa. Keskustapiiri järjestää ke 17.7. Alustajina maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen ja MTK:n
puheenjohtaja Juha Marttila. Lempäälässä ja Kirkkopyhä 11.8. Lähtö on klo 8.45 ja paluu 26.9. Hinta 40,00
joka sisältää kuljetuksen, retkikohteet,
lounaan ja kaksi kahvia. Mukana
keskusteluissa Akaan Kaupunginjohtaja Aki Viitasaari. Liput 32 euroa sis.
kahvi + pulla. Tiedustelut ja ilmottautumiset
Pilvi Kärkelä 0405895709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
Piiritoimisto on suljettuna kesäaikaan 21.6.-4.8. Lippuvaraukset toiminnanjohtaja Pilvi Kärkelä 0405895709
tai pilvi.karkela@keskusta.fi
Akaa, Keskustan Kesäilta 19.7. Vesisadetta ei saatu, tosin ei aurinkoakaan kovin paljon.
Leirivastaavana sekä apurina keittiöllä toimi piirin puheenjohtaja Sirpa Talkkari Kuortaneelta, keittiöemäntä oli
Tarja Katila Peräseinäjoelta, leiriohjaajina toimivat Kirsti
Valli ja Tiia-Maria Hannuksela Ilmajoelta.
Pajupillin tekoa opetti Jouko Talkkari Kuortaneelta, ja
kyllä pajupillit vislasivatkin illalla kun uinnin lomassa syötiin lättyjä ja paistettiin makkaraa.
Leiritaitokisa oli koko perheelle järjestetty reitti, jonka
varrella oli kysymyksiä laidasta laitaan. Kuva: Sirpa Talkkari
Keskustanaisten ja Vesaisten Itä-Savon piirien Marjatanpäiväretki Tallinnaan 17.?18. Karstulan
kesäteatteriin ?Rakas Karjala. Keskustelua taloudesta ja yrittäjyydestä
alustavat puheenjohtaja Juha Sipilä ja
KHT Olavi Ala-Nissilä.
Lämpimästi tervetuloa Annikan Elojuhliin sunnuntaina 4. klo 10-13. Keskustan
teltta Elomessuilla Hämeensaaressa.
PÄIJÄT-HÄME
PIRKANMAA
Keskustanaiset varanneet lippuja Sappeen kesäteatteriin Pälkäneelle
Juice-taiteilijaelämää musikaaliin 19.7.
klo 19 näytökseen. 0400 930 483
ja naisten, nuorten ja Vesaisten toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. Kokoonnumme Loimaan torille klo 10,
josta lähdemme opastetulle kierrokselle mm. huutokaupan,
jossa meklarina Juha Sipilä (lahjoituksena otetaan vastaan perinteistä, hyvää, kotimaista ja keskustalaista tavaraa). Kiireelliset asiat voi soitella myös tj. Muitakin keskustalaisia liikkeellä
SuomiAreenalla, seuraa ilmoittelua!
SuomiAreenan yhteydessä kävely-. Syömme
lounasta Katinhännän kievarissa, jonka jälkeen siirrymme juhlatalo Heimolinnaan. 10.-11.8. Vehoniemen automuseo, Kangasalan lepokoti ja kädentaitajien puoti, lounas, Äijäläntalo evakko lasten näyttely, kotiteollisuusliike Helmiina. lopetus klo 16. Ilmoittautumiset Pilvi Kärkelä 0405895709 tai pilvi.
karkela@keskusta.fi
Keskustanaisten syysmatka Berliiniin 23.9. Kisan voittivat Eija Sippola, Katri Uusitalo ja Petra Hautaniemi.
HELSINKI
Helsingin Vesaisten perhesähly lauantaisin Koskelan nuorisotalolla klo 14-16. elokuuta! Majoitus hotelli Centralissa,
kuljetus omalla bussilla käsityökauppoihin ja eläintarhaan. Tilaisuuden
puheenjohtajana kansanedustaja Esko Kiviranta. klo 10 alkaen Rengon py:n teltta Rengon Jaakon markkinoilla.
Hämeenlinna / Kalvola. Kangasalla;
Päivä alkaa klo 9.30 Kangasalan kirkkossa jonka jälkeen kuljetus linja-autolla retkikohteisiin. taiteilija Alpo Jaakolan ateljeekotiin ja Patsaspuistoon. Lisäksi kesälomasuunnitelmiin kuului
Nurmijärven teatterin Taaborinvuoren ensi-iltaan tuleva
Vaahteranmäen Eemeli.
. Saunomiseen ja uintiin mahdollisuus klo
16 alkaen.
Aura. 040834 0803. 15.9. Riisikkalan PO:n
lopettamiskokous 19.7. mennessä Sirpan tilille FI41
5316 0850 0055 78.
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. Hintaan sisältyy buffet-lounas
ruokajuomineen, pullakahvit ja omaa
ja laivan yllätysohjelmaa. 20.7. Hän etsi nyt vinkkejä erityisesti piharakentamiseen,
asuntomessut tiedottaa.
Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Vanhanen piti
tontteja mukavan väljinä ja talojen sijoittelua hyvänä.
. seuraavasti: piiri/kunnallisjärjestöt ke 17.7. Keskustanaisten toiminnanjohtajan tehtäviä
hoitaa Tarja Kiviniemi 050 301 6189
tarja.kiviniemi(a)keskusta.fi Keskustanuorten toiminnanjohtajan tehtäviä
hoitaa Pälvi-Solina Kivelä 044 0336
588 satakunta(a)keskustanuoret.fi
Piirin päivystykset SuomiAreenan Kansalaistorilla poliittisten piirijärjestöjen yhteisellä teltalla 17.19.7. Yhteistyökumppanina Varsinais-Suomen Osuuspankkiliitto.
Miten Suomi selviää. klo 10-13, Keskustanuoret
to 18.7. 040-589
6160 tai eero.vainio@eskv.info ja Mirjam Karila, p. klo 10-13 (alustavasti Anneli Jäätteenmäki teltalla klo 12-13), Keskustanaiset pe 19.7. Osoite: Antti Korpintie 3A
00600 Helsinki.
UUSIMAA
Vihti, kunnallisjärjestö: Tervetuloa tapaamaan Keskustan valtuutettuja ja
luottamushenkilöitä Wuosisatamarkkinoiden politiikkakujalle (Liukkaankuja) Vihdin Kirkonkylään la 24.8. 16
Keskustassa tapahtuu
keskusta nyt
Vanhanen haki vinkkejä
piharakentamiseen
RAKENTAJANAKIN tunnettu ex-pääministeri Matti Van-
hanen vieraili maanantaina Hyvinkään asuntomessuilla. SuomiAreenan aikaan
viikolla 29 päivystämme Porissa Eetunaukion Kansalaistorilla. Kaasut ilmapalloihin
suoraan Aulis Suomiselta puh. Hinta
135?/hlö. Tuntuu, että talon ja kesämökin yhdistäminen on toivottu ja haluttu mahdollisuus. - 26.9. Keskustelun
alustajana kansanedustaja Esko Kiviranta ja toiminnanjohtaja Risto Ervelä.
Ilmoittautumiset viim. 1.8. klo 18
Kinnarin kotimuseo, Sotkia. 0400-366 530 tai Sirpalle, puh. Kuva: Jari Laukkanen
Raisio, Tervetuloa Keskustan ja Keskustanaisten toimintaan mukaan! Lisätietoja pj:t Eero Vainio p. Vietämme pienen ohjelmallisen kahvitilaisuuden ministeri Marjatta Väänäsen 90-vuotispäivän johdosta klo 14. Kangasalalla, Muksut
mukaan -tapahtuma 8.8. Matkan hinta 520,00
euroa. Pysyvän asunnon toimiminen keväästä syksyyn kesämökin roolissa ja ulkotiloihin satsaaminen varmaankin jo monilla korvaa mökkeilyn, Vanhanen mietti.
Vanhanen arvostaa pihoja, jotka on suunniteltu yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi ilman ylilyöntejä.
. mennessä Tarjalle, puh. klo 17:30
Kinnarin kotimuseo, Sotkia
Piirin kesämatka LA 27.7. Ilmoittautua voit sähköpostilla annika.saarikko@eduskunta.fi
tai numeroon 0407446 770.
ETELÄ-HÄME
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Marjatanpäivä Loimaalla su 18.8. Ilmoittaudu mukaan perinteiseen kulttuuripäiväämme 10.8. klo 19 alkaen Hml kj:n johtokunnan ja valtuustoryhmän yhteinen kokous Sinikka
Haapsamon kotona.
Hämeenlinna. Loma on puolivälissä ja syksyllä odottaa ihan normaali työrupeama, Vanhanen kertoi.
Leiri Kuortaneen Torpalla
toi mieleen oman lapsuuden
ETELÄ-POHJANMAAN Vesaiset ja Keskustanaiset järjesti-
vät perinteisen äiti?lapsi-leirin Kuortaneella Leirikeskus
Torpalla.
Leirikeskus on Kuortaneen seurakunnan omistama
paikka, jossa on pidetty rippileirejä jo vuosikymmeniä.
Mukana oli äitejä, jotka olivat itse käyneet rippikoulun
samassa paikassa ja olivat nyt omien lastensa kanssa leirillä. Soita: 050-347 3556/Ulla-Riitta. Leiri toi monen mieleen oman lapsuuden.
Ilmat suosivat leiriä. Keskustelutilaisuus EU:n maatalousuudistuksesta ja kansallisen
141-tuen jatkosta ke 31.7. Leirillä olivat mukana myös mummat lapsenlapsien
kanssa. Maksu matkasta 15.9. elokuuta kello 16 Turussa, Kupittaan paviljongissa.
Aloitamme klo 16 kahvilla. On hienoa, että tontit on uskallettu jättää väljiksi,
niin ettei naapuri ole ihan seinän vieressä, Vanhanen totesi.
Vanhasen mieleen jäi erityisesti yksi messutalo:
. Viking Amorellalla. kesäteatteriesitykseen. tarkempaa tietoa lähempänä ajankohtaa.
Yhdessäolopäivä 31.7. Tilaisuuden alussa on kahvitarjoilu. Piiritoimiston väki toivottaa
kaikille ihanaa kesää!
Nousiainen ja Masku, Kj:n kesätapahtuma Askaisten Pikisaaressa 31.7
klo 18. Pieni ja viehättävä Tunturikoivu 140 oli minun makuuni, sellainen verrattain hillitty, Vanhanen sanoi.
Vanhasta miellyttäneen talon näytteilleasettaja on Sievitalo Oy. Puurunkoisessa talossa on asuinneliöitä 123.
Talon kustannusarvio on 449 000 euroa.
Vanhanen kertoi hakevansa asuntomessuilta erityisesti vinkkejä piharakentamiseen.
. Virroilla. Kohteen kuusi pihassa oli oikein kaunis halkopino.
Sellainenkin on osa pihaa ja tässä kohteessa se jäi mieleen erityisesti, Vanhanen hymyili.
Vanhanen on suuntaamassa loppuviikosta Porin SuomiAreenaan. klo
10-15.30.
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimisto lomailee 24.6.-2.8.
Muistakaa tehdä kesäajan teltta- ja
tarvikevaraukset sekä hoitaa muistamiset ajoissa. Kommenttipuheenvuorot: MTK-VarsinaisSuomen toiminnanjohtaja Paavo Myllymäki, LSO Osuuskunnan hallituksen
puheenjohtaja Matti Murto, Osuuskunta Länsi-Maidon edustajiston jäsen Mika Kavander, MTT:n puutarharyhmän ryhmäpäällikkö, erikoistutkija
Saila Karhu. Tilaisuudessa puhujana pj Juha Sipilä. Tiedustelut ja varaukset Ritva Männistö ritva.
mannisto@keskusta.fi, 040 767 3419.
Keskustanaiset järjestää; yhdessäolopäivä 31.7. 040-141 7326 tai mirjam.
karila@raisio.fi
Hämeenlinna / Renko. 0440-622 266. Vieraana perusturvakuntayhtymä Akselin ylilääkäri Susanna Laivoranta-Nyman ja piirin edustaja. klo 13.30 Suomen maatalousmuseo Sarassa Loimaalla ?Miten Suomi selviää?. Kesäkahvi -keskustelutilaisuus su 4.8. Matkan hinta on 70?/
hlö, sisältää matkat, menokahvit Ke-
ruulla, ohjattu museokierros ?Vanhoissa vehkeissä?, yhteinen ruokailu, teatteriesitys ja väliajalla kahvit. klo 17 alkaen Auran Nuortentalolla. Tilaisuuden jälkeen halukkaat voivat tutustua Loimaan Taidetaloon. klo 7.35.
Matkan hinta: kahden hengen A-hytti
25 ?/hlö, kahden hengen B-hytti 23 ?/
hlö ja yhden hengen pikku-B ?hytti 24
?/hlö. 040
418 1150.
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon
tuetuista lomista kiinnostuneet: esitteitä ja hakemuksia saatavilla piiritoimistosta tai MTLH:sta.
Vesaisten ja keskustanaisten leirille osallistui
kaikkiaan 43 henkilöä. 050-301 6189 tai
tarja.kiviniemi@keskusta.fi.
Piiritoimisto on suljettuna 8.7.-4.8.
Hyvää kesää!
Keskustan veteraanikerho, Syysristeily ke 25.9. mennessä
Ulla-Riita lle, puh. 0500130 550. Ohjelma alkaa klo 16.30. Risto Ervelälle, puh
Juhlassa mukana Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juha Rehula sekä kansanedustajat Kimmo Tiilikainen ja Ari Torniainen. Kylmäojantie 11. Kuva: Jari Laukkanen
CENTERNS
SVENSKSPRÅKIGA DISTRIKT
Apollogatan 11 A, 00100 Helsingfors
050 4360 411
mia.peussa@keskusta.fi. Ilmoittaumiset 050-347
3556/Ulla-Riitta tai sähköpostilla ullariitta.juuti@keskusta.fi.
Keskustanaisten ja Vesaisten Itä-Savon piirit: Marjatanpäiväretki Tallinnaan 17.-18.8.! Majoitus hot. Tervetuloa!
ETELÄ-POHJANMAA
Piiritoimisto on suljettu 21.6.-4.8.
Hyvää kesää.
Etelä-Pohjanmaan Vesaisten uusi
puhelinnumero 040-1725005.
Keskustanuoret. Elsi
Katainen sekä piirin kansanedustajia.
SUOMEN KESKUSTA
Keskustan puoluetoimisto
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
010 2897 000 (klo 9-15)
Porrassalmenk. Juhlapuheen pitää Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko.
Lopuksi kahvit.
Varkaus, Keskustan paikallisyhdistyksen Rantakalailta Niemilomissa 19.7.
klo 18. 7 as.12, 45100 Kouvola
050 5770 838
kymenlaakso@keskusta.fi
KARJALAN PIIRI
Valtakatu 54, 53100 Lappeenranta
040 416 0147, 040 415 8759
karjala@keskusta.fi
ETELÄ-SAVON PIIRI
VESAISET
Vesaiset järjestävät valtakunnallisen Perheleirin 1.-4.8. Kahvitarjoilu, musiikkia, keskustelua ajankohtaisista asioista ja pientä iltapalaa. Tervetuloa.
Teatteri Vesaiset esittää: koko perheen hölmöläistarina Meillä välähtää
Turkansaari, Siikasaaren puoli: ke 17.7.
klo 14, pe 19.7. Luvassa on kulttuuria ja ostoksia Kankaanpäässä ja Jämijärvellä. alkaen klo 19. Lokoisaa, auringonlämpöistä, vihdantuoksuista ja makoisaa
kesää!
Nuijamaa, paikallisyhdistyksen perinteinen kesätapahtuma ti 23.7. Sinne kannattaa tulla kävellen, koska Pori on silloin täynnä. Toteutetaan mikäli osallistujia vähintään 10.
Ilmoittautumiset sähköpostilla piiritoimistolle 2.8 mennessä pirjo.matikainen@keskusta.fi tai pj. arvoimme matkan
Brysseliin Annelin vieraaksi. klo 12. krs., 15110 Lahti
03-7825 017
paijat-hame@keskusta.fi
PIRKANMAAN PIIRI
Näsilinnank. Tied. 12 B 16, 40100 JKL
050 5735 353, 045 3274 845
keski-suomi@keskusta.fi
ETELÄ-POHJANMAAN PIIRI
Keskuskatu 11, 60100 Seinäjoki
06-2233 300
etela-pohjanmaa@keskusta.fi
KESKI-POHJANMAAN PIIRI
Isokatu 2, 67100 Kokkola
06-8312 373
Keski-pohjanmaa@keskusta.fi
ITÄ-SAVO
POHJOIS-POHJANMAAN PIIRI
Koulukatu 31 A 2, 90100 Oulu
040 515 6800
pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi
Keskustan Itä-Savon piiritoimisto
sulkeutuu kesäksi 24.6. välisen ajan. Farmari-näyttelyn päätteeksi 7.7. Kotkaan Sopokan puistoon ja merimatka
Varissaareen. Illan viihdepuolesta vastaa Erkki Liikanen ja Soimannit-orkesteri.
POHJOIS-KARJALA
Piiritoimisto suljettu remontin johdosta toistaiseksi. Tarjolla hyvää, perinteistä,
kotimaista ja keskustalaista tavaraa.
Näyttö klo 17.
Porin Keskustanaiset ja Porin Keskustan opinto- ja kulttuuriyhdistys.
Pe 26.7. klo 14 Pellossa. Kiitos Farmari-näyttelyssä osastolla työskenneille ja kökkään osallistuneille. Majoittuminen teltassa samoille
palveluilla: 4-10v 80?, 11-14v 100. alkaen klo 19 Ahvion Kuovinkallion taukokatoksella, Kuovinkalliontie 141. Illan aikana voi tutustua Teuvon tekemiin eläinveistoksiin, opastuksella. Juhlapuhujana MEP Hannu Takkula.
Keskusta Maaseudulta Käsin . Illan puhujana Seppo Kääriäinen ja savon murretta on viäntämässä
Lauri Andersin. klo 16 alkaen Kesäehtoon
kyläily- ja taideilta Marjaana Perttulan & Teuvo Jalosen kotona, Talkootie
4 Harmaalinnassa. Keskustanaisten osastolle.
Keskustaväen illanvietto Vauhdin lavalla pe 26.7. Kansanedustaja Mari Kiviniemi klo 12.30-13. Muilta peritään 20?/edestakainen matka. Henkilökohtainen kilpailu sarjat:
yleinen ja nuoret.
Kymenlaakson Keskustanaiset, Marjatan päivää vietetään 10.8 Kotkassa.
Aloitetaan aamukahvilla Sapokan Tulikukossa 9.30 ja sen jälkeen tutustutaan Sapokan puistoon. Paikalla varapj. Haastamme Anjalan osaston onkikilpailuun. klo 14.
Eläkeliiton Oulun yhdistyksen kesäpaikka Pukseri, Pukseritie 9, Hietasaari: su 11.8. 23 A 1, 33210 Tampere
03-2226 029
pirkanmaa@keskusta.fi
KYMENLAAKSON PIIRI
Kivimiehenk. Lisätietoja Pekka Pelttari p.
0407486166 tai pekka.pelttari@tornio.fi.
Piirin kesäjuhla su 28.7. Hinta 135?/hlö. Hannuksen koulu,
Kiiminki: su 8.9. Kahviraha 5 . Puoluesihteeri Timo Laaninen klo 11-11.30 Kansanedustaja Antti Kaikkonen klo 11.15-12 MEP Anneli
Jäätteenmäki klo 12-13. klo
18 Antti ja Anitta Vilkolla, os. Leirillä pääsee tutustumaan luontoon, kokemaan liikunnan
iloa, harjoittamaan kädentaitoja sekä
kurkistamaan kulttuurin saloihin. sisältää yritysvierailuja, keilakilpailun, kesäteatterissa Rakas Karjala ?näytelmän, savusaunan ja paljon muuta. Teltta sijaitsee Promenadin ja
Sokoksen välissä kadulla. Yhden hengen huoneesta lisämaksu 20 euroa. 9 A 5. ja
ei-jäsenille 170 ?. Kotkaniemessä Säkylässä. Hyvää kesää!
KESKUSTAN
LEHTIMIEHET
Keskusta on mukana seuraavissa
kesätapahtumissa: Ii: la-su 20.-21.7.
Kuivaniemen Pitäjämarkkinat, Nivala:
ti 23.7. Liisa Varjolalle liisa.varjola@kouvola.fi puh. mieluiten sähköpostilla ullariitta.juuti@keskusta.fi.
KAINUUN PIIRI
Kauppakatu 26, 87100 Kajaani
08-6121 146, 08-6121 144
kainuu@keskusta.fi
Tervetuloa Riihisaareen torstaina 25.7 klo 13-15 kuuntelemaan Mikko Alataloa ja laulamaan! Ettei nälkä
pääse yllättämään tarjolla Sauli Kekin
maankuulua lohikeittoa tykötarpeineen 5?/annos. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 31.7. Yhteydenotot Antti
Varis 0405116787 tai antti.varis@keskusta.fi
KESKI-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna 21.6.-4.8.
Keskusta ja keskustalaiset ovat mukana Keski-Suomen kesätapahtumissa seuraavasti: Äänekosken Keitele
Jazz 24.?27.7; Uuraisten toritapahtuma 27.7; Vaajakosken Kohinat 8.-11.8;
Äänekosken Elorieha 16.8; Karstulan
markkinat 13.9. Juomme aamukahvit Postellissa ja teemme ostoksia, minkä jälkeen lounas Kuntoutuskeskuksessa.
Iltapäivällä suuntaamme Jämijärvelle
ja pääkohteemme on Jämi. ja ilmoittautumiset Tarjalle, puh. Linja-auton aikataulu: Taipalsaaren kk klo
15.00, Saimaanharju klo 15.10 ja Lappeenrannan kauppatorin tilausajopysäkki klo 15.30. Paikalla kansanedustaja Ari Torniainen.
Perinteinen kaiken kansan kesäjuhla Luumäellä Risulahden lavalla
su 28.7. Puolueen
varapuheenjohtaja Annika Saarikko
klo 11-11.30! Kansanedustaja Aila Paloniemi (vahvistaa ajan myöhemmin).
To 18.7. Piiri tarjoaa aamukahvit , muu
osio omalla kustannuksella. 33, 50100 Mikkeli
015-163 822
etela-savo@keskusta.fi
ITÄ-SAVON PIIRI
Tottinkatu 15, 57130 Savonlinna
015-531 145
ita-savo@keskusta.fi
POHJOIS-KARJALAN PIIRI
Siltakatu 22, 80100 Joensuu
013-122 982
pohjois-karjala@keskusta.fi
POHJOIS-SAVON PIIRI
Suokatu 31, 70110 Kuopio
017-3699 600
pohjois-savo@keskusta.fi
YLÄ-SAVON PIIRI
Riistakatu 15, 74100 Iisalmi
017-817 214
ylasavo@keskusta.fi
KESKI-SUOMEN PIIRI
Cygnaeuksenk. ja KN+VES Tallinnan matkalle
17.-18.8. Kansanedustaja Antti Kaikkonen klo 12-13. Mauri Pekkarisen ja
Hannu Takkulan aikataulut varmistetaan ensi viikolla. Marjatan päivän kulttuuriretki la 10.8. Holiday
Club Pyhäniemessä Kihniössä on vapaana lomaviikkoja (viikot 26, 37 ja
48). Tervetuloa!
Satakunnan Vesaiset järjestää kaikille avoimen leirin 9.-11-8. ja avataan jälleen 12.8. Piiri järjestää huutokaupan Palmgren konservatorion piha-alueella (osoite Rautatienpuistokatu 7, Pori). ajankohtana puhelimitse 040-4160147 / Tuija Pitkäpaasi tai sähköpostitse tuija.pitkapaasi@
keskusta.fi. Tiedustelut A-L Westinen,
puh. JUHA SIPILÄN HUUTOKAUPPA KE 17.7. Autoparkkeja löytyy helpoimmin kaupungin reunamilta. Päivystämme teltalla ke-pe klo 10-13.
Kansanedustajiamme on tavattavissa
teltalla seuraavasti: Ke 17.7. Leirille ovat tervetulleita kaikki lapset aikuisen seurassa.
Voi osallistua myös osaksi aikaa. Joukkueséen luetaan mukaan 4 parasta osaston onkijaa. klo 18 alkaen. Matkalla Maaseudun Sivistysliiton ohjelmaa. 16, 13130 Hämeenlinna
03-6823 625
etela-hame@keskusta.fi
PÄIJÄT-HÄMEEN PIIRI
Hämeenk. 040
7078452.
KARJALA
Taipalsaari, Keskustan oopperaretki Savonlinnaan ke 17.7. Kesäilta, Annika Saarikko, Oulu: la 17.8.
Jääli-päivä, Pyhäntä: pe 23.8. Annika Saarikko, Oulu: la 10.8.
Kiiminki-päivä, Tyrnävä: ke 14.8. 17
Keskustassa tapahtuu
kadun Kansalaistorilla pääset keskustelemaan puolueiden teltalla syvällisemmin Keskustan edustajien
kanssa. ja yli 15v
160?. Toimisto on kiinni
20.6.-2.8. 044 278 7590
Satakunnan Keskustanaiset, kesäretki la 17.8. Nuorisokeskus Marttisissa, Virroilla. Messun jälkeen lounas seurakuntakodissa, omakustanteinen 5 ?. Ollaan
kuulolla!
Piiritoimisto on kesällä auki sopimuksen mukaan: Kai Puro puh.
0408379867 ja perapohjola@keskusta.fi.
Seuraava piirikirje ilmestyy pian.
Jos et ole vielä postituslistalla, laita
sähköpostia osoitteeseen perapohjola@keskusta.fi.
Seuraava piirihallitus 21.8. Soita: 050-347 3556/
Ulla-Riitta
POHJOIS-SAVO
Keskustan Piiritoimisto, Riistakatu
15, Iisalmi, suljettu 21.6-28.7.
Keskustaväen kirkkopyhää vietetään Kaavilla 1.9. klo 17.
Kokoukseen voi osallistua virtuaalisesti. Yhteiskuljetus lähtee Raumalta Porin kautta (Porista klo 9) ja reitti osallistujien
mukaan. Matka toteutuu,
jos 30 ilmoittautuu toukokuun loppuun mennessä. Matkan
voitti Tellervo Mäki-Pollari.
POHJOIS-POHJANMAA
Kahvitus alkaa klo 18. Centralissa, kuljetus omalla bussilla käsityökauppoihin ja eläintarhaan. klo 18
Nuotioilta Autiorannassa.
Kesäretki Karstulaan 26. Näytelmää suositellaan yli 3-vuotiaille, soveltuu myös aikuisille. Puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni
Ovaska (vahvistaa ajan myöhemmin).
Pe 19.7. Leirin
ohjelmassa yhdessäoloa, askartelua,
leikkejä... ja
aikuiset 110?. 050-301
6189 tai tarja.kiviniemi@keskusta.fi.
Satakunnan piiritoimisto, Tavoitat
meidät seuraavista numeroista: toiminnanjohtaja Satu Tietari 050 405
7742, nuorten toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044 0336 588 satakunta@keskustanuoret.fi, jäsenasiat Leena
Kallionsivu 050 405 7743.
KYMENLAAKSO
Kouvola, Ahvion-Länsi-Muhniemen
paikallisyhdistys järjestää onkikilpailun, Kuovinkosken kalakeisari 2013: ke
24.7. Pohjois-Satakuntaan. klo 16. Juha Rehula ja keskustanaisten pj. ja Ween, maan, wiljaa
?markkinat Jyväskylässä 14.-15.9.
Keskustan kesätapahtuma Karstulassa Wanhoissa Wehkeissä (Erämäentie 368) la 27.7.klo 17 alkaen. Perheleiri on
tänä vuonna täynnä tarinoita ja taikoja! Mukavaa yhdessä tekemistä on kaikenikäisille. Liput: 8 euroa. 28.7. KLO 17.30. Kiireelliset asiat ko. alk. mennessä Heidi-Maria Vainio
puh. Näytelmän ohjaavat Sari Kokkonen ja Irene Huru.
Musiikista vastaa Juha Varjo. klo 14, la 20.7. 11.00 lähdetään Varissaareen (10 min.merimatka)
lounaalle ja palataan Sapokkaan n.
14.00. Mukavaa yhdessäoloa mm.
pihasuunnistuksen, tikanheiton ja
mölkyn peluun parissa, tarjolla kahvia,
virvokkeita ja makkaraa. Esityksen kesto noin 30 min. Lisätietoja: http://www.vesaiset.fi/fi/Perheleiri/Marttinen_2013
Piiritoimisto hiljenee juhannukselta kesän viettoon. Poriin
kannattaa ensi viikolla tulla myös tapaamaan puolueemme puheenjohtajaa Juha Sipilää. Kysy tarkempia tietoja ja
ilmoittaudu kauppinen.helena@gmail.
com tai 0400 411071.
kylä-Virrat. Majoittuminen hirsihuvilassa tai nuorisohotellissa, täysihoitoruokailut ja leiriohjelma alle 4v
0?, 4-10v 120?, 11-14v 140. Satukirja on myynnissä näytösten yhteydessä hintaan
14 euroa.
PERÄPOHJOLA
Piiri soittaa jokaiselle jäsenelleen päivittääkseen jäsenrekisteriä. Linja-autossa arpajaiset, jos haluat, varaa mukaan pieni arpajaisvoitto. Viikonlopun hinta jäsenille on 150 . Messun toimittaa ja saarnaa alueseurakunta pappi Mikko Huhtala ja messussa avustavat Kaavin keskustanaiset. Juhlapuhujana MEP Hannu Takkula. Ulla-Riitta ottaa vastaan ilmoittautumisia Vesaisten perheleirille 1.-4.8. Reitti: Kerimäki-Savonlinna-Juva-Mikkeli- Jyväs-
LAPIN PIIRI
Kansank. Mukana
MEP Anneli Jäätteenmäki, puoluesihteeri Timo Laaninen sekä kansanedustajat Anne Kalmari ja Aila Paloniemi.
Mahdollisuus tutustua automuseoon
ja ruokailla noutopöydästä (omakustanteiset).
ETELÄ-SAVO
Mikkeli, Ristiinan paikallisyhdistys.
Keskusta Ristiinan markkinoilla pe
19.7.
Etelä-Savon Keskustanaiset. Ohjelmassa kunnan
ja kunnallisjärjestön tervehdykset sekä musiikkia Erkki Räsänen. klo 13. Ota yhteyttä pikaisesti toiminnanjohtaja Helena
Pakariseen, lehtimiehet@keskusta.fi
tai puhelin 050 388 0011.
Nivala, Kesätapahtuma Lassinlammella 30.7 klo 19. 040-7072952.
Piiritoimisto suljettu 22.7.-3.8. Tilaisuuteen on vapaa
pääsy! Järjestäjät: Keskustan Savonlinnan kunnallisjärjestö, Itä-Savon piiri ja
Maaseudun Sivistysliitto
Vesaisten Itä-Savon piiri järjestää
jäsenilleen ilmaisen bussikuljetuksen Vesaisten valtakunnalliselle leirille
Marttiseen Virroille 1.-4.8. 12 A 4, 96100 Rovaniemi
016-313241
lappi@keskusta.fi
PERÄPOHJOLAN PIIRI
Valtakatu 25, 94100 Kemi
016-256 031, 040 8379 867
perapohjola@keskusta.fi
PERÄPOHJOLAN piirin kesäjuhla sunnuntaina 28.7. messuilla Tervolan Louella 24.-25.8.
HELSINGIN PIIRI
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
0400 909 013
helsinki@keskusta.fi
UUDENMAAN PIIRI
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
045 8546 406
ari.maskonen@keskusta.fi
VARSINAIS-SUOMEN PIIRI
Linnankatu 21 B 35, 20100 Turku
010 2922 060
varsinais-suomi@keskusta.fi
SATAKUNNAN PIIRI
Itäpuisto 9, 28100 Pori
050 4057 742, 050 4057 743
satakunta@keskusta.fi
ETELÄ-HÄMEEN PIIRI
Larin Kyöstin k. Tervetuloa! Näytelmä pohjautuu Terttu Aakon kirjoittamaan satukirjaan, joka julkaistiin viime syksynä. Oopperana La Traviata, esitys alkaa klo 19. . klo 14 Pellossa. Viikon hinta on 300 ?
Mitä tarkoittaa vanha sanonta ?ei ole koiraa karvoihin katsominen??
9. Spöring osallistui James Cookin ensimmäiselle maailmanympäripurjehdukselle. Erään suositun pizzan nimi italiaksi on
6. Lääkäri ja kasvitieteilijä Herman Dietrich
Spöring nuorempi on ensimmäinen suomalainen, joka vieraili Australian mantereella ja Uudessa Seelannissa. Virtanen . Samana vuonna kuoli kaksi
Suomen presidenttiä. Missä paralympialaisissa Leo-Pekka
kuuluisa muinainen Troijan kaupunki sijaitsi?
Sudoku
Tähti voitti ensimmäisen kerran kultamitalin pyörätuolikelauksessa?
Viivi & Wagner . Kenen arkkitehdin suunnittelemia ovat
Missä paralympialaisissa hän voitti
ensimmäisen kultamitalinsa. Mukula
3
4 8 1
7
3
6 3 2 4 5
7 4
8
9 1
6
5 2
1
9 7 8 1 6
1 6 8
9
2
5
2
4 6
Maiju Torvinen/Suomen Paralympiakomitea
5. Mikä on manner-Suomen läntisin kau-
Quattro stagioni. Missä antiikin tarinoiden Troijan sodasta
3. B. Siren?
8. Milloin se tapahtui?
Kolmen Ristin kirkko (Vuoksenniska, Imatra, rakennettiin 1957?58), Kulttuuritalo
(Helsinki, 1958), Viipurin kaupunginkirjasto (1928?35): a) Alvar Aalto, b) Viljo Revell,
c) J.S. Mitä se on suomeksi?
punki?
10. 18
16.7.2013
TIETOTESTI
1. Mikä on Ruotsin itäisin kaupunki?
7. Urho Kekkonen aloitti presidenttinä
vuonna 1956. Kuva:
5
7
3
8
2
9
6
9 2
2
4 5
6
3 7
1
6
1 3
4 8 9 5 3
8 7
6
3
9 1
9 2 7 1 8
9 8
2 5
5
3
1
6
7
6
2
1
5
3
9
9
1 2
7
1
4
7 9
2
4
1
6 4
5
8
9
5
3
3
4
8 5
1
3
2. Ketkä?
2. Aku Ankka . Masi
Tämäkö on
kirkon oppi, olemme kaikki tasa-arvoisia, mutta ne
ovat tasa-arvoisempia, joiden vanhemmat maksavat.
Rahalla on saanut vapautusta siivouspalvelusta
tai aamiaisen vuoteeseen. 3:6
SANANPARSI
Ei meillä kiululla keitetä.
Urjala
Ratkaisut
1
6
3
5
7
4
9
8
2
1
2
4
6
8
3
9
5
7
8
2
5
6
1
9
7
3
4
9
3
6
1
7
5
8
2
4
5
7
8
4
2
9
1
3
6
7
1
9
8
6
2
3
4
5
3
8
5
9
4
7
6
1
2
6
4
2
5
3
1
7
9
8
2
9
7
3
5
8
4
6
1
4
5
1
7
9
6
2
8
3
8
6
3
2
1
4
5
7
9
3
4
7
6
9
8
2
1
5
2
8
9
7
1
5
3
6
4
5
1
6
4
3
2
9
8
7
8
5
3
1
2
9
7
4
6
Helsingin toimitus
Postios. Ja simbsalabim, Räsänen niistää seurakuntien tuloista noin viisi ja puoli miljoonaa. Spöring nuoremman (1733?1771) isä
Herman Spöring vanhempi (1701?
1747) toimi Turun Akatemian lääketieteen professorina ja kaksi
kaksivuotiskautta myös Akatemian rehtorina . PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Ilman sponsoria oleva nuori siivoaa ja hakee ruokansa itse.
ONKO tämä valmennusta aikuisten maailmaan?
Vähäväkinen on jonossa vähintään hoitotakuun
takarajaan asti, kun rikas voi ohittaa jonot sen saman terveyskeskuslääkärin yksityispraktiikalla.
Johan se rippikoulussa opetettiin, että sinun
paikkasi on leipäjonossa, kun rikkaammat menevät syömään hanhenrintaa banaanipedillä.
Se onkin jo nähty, että rikkaat haudataan
pääkäytävän varrelle ja köyhät hetteikköön.
Tässä pitää varmaankin alkaa jo säästää. Ensin on tämä ministeri Räsänen, jokaisen pakinoitsijan unelma. Spöring nuorempi kuoli punatautiin ja haudattiin
Intian valtamereen, 3) Alvar Aalto (1898?1976), 4) 5) Haparanda
eli Haaparanta, 6) Uusikaupunki,
7) Turkin luoteisosassa noin 6 km
kohdasta jossa Dardanellien salmi yhtyy Aigeian mereen, 8) ?ei
pidä uskoa ulkokuoreen?, 9) Neljä vuodenaikaa, 10) Ateena 2004,
voitti sekä 100 m että 200 m (Pekingissä 2008 Tähti voitti 100 m
ja pronssia 200 m:llä, Lontoossa
2012 kultaa 100 metrillä).
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Ulkoasu: Mikko Eronen
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Ja joka vuosi!
En ihmettelisi, jos jossain kirkkoherra ja seurakunnan taloudenhoitaja ajattelisivat hiljaa mielessään, että Päivi on Ison Kehnon lähettämä vitsaus.
JA SITTEN rippileirille, jossa murrosikäisen herkän
sielun voi saada vielä kääntymään hyvään tai pahaan. Uusimmat jeesustelut lait ohittavasta Raamatusta jonkin nelisen tuhatta.
Keskiverto seurakunnan jäsen, usein tapakristitty, maksanee vuodessa kirkollisveroa noin viisisataa euroa. Rippikoululeirillä saa
rahalla ostaa vapauksia ja palveluita. Niuhouskovainen ei ymmärrä asemaansa ministerinä. Räsäsen homopuheet veivät 7 000 ihmistä kirkon jäsenyydestä. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
7
4
9
8
3
2
5
1
6
1
7
2
5
6
4
8
9
3
9
6
4
3
8
7
1
5
2
4
3
5
8
7
1
6
2
9
7
9
1
2
4
6
5
3
8
6
2
8
9
5
3
4
7
1
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
9
1
7
4
5
6
8
2
3
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Toimittajat:
Pentti Manninen 040 5709 400
Timo Mikkilä
044 7370 265
Samuli Nissilä
044 7370 261
Pauliina Pohjala 050 5450 915
Henna Ruokamo vanhempainvapaalla
4
8
6
2
9
3
1
7
5
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
044 7370 262
3
5
2
1
8
7
4
6
9
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
Päällikkö:
Pirjo Kontio
2
9
1
3
4
8
6
5
7
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Annukka Kantola 044 7370 377
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
5
3
4
7
6
1
2
9
8
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
6
7
8
9
2
5
3
4
1
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
1) Risto Ryti, Juho Kusti Paasikivi,
2) 1769?1771, Australiaan he saapuivat huhtikuussa 1770 . Millä summalla nykykirkko lupaa vilauttaa sielun
taivaaseen?
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
TIISTAINA 16. Yllättävää, jos seurakunnassa käännetään pahaan.
Toki joku on voinut riparilla oppia tupakoimaan
ja suhtautumaan kuudenteen käskyyn ei-toivotusti, mutta se oppi on tullut toveripiiristä, ei kirkolta.
Eikö mitään osata ajatella. heinäkuuta 2013.
Tänään Reino, ortodoksisen
kalenterin mukaan Teino, Aila, Aili.
Aurinko laskee Helsingissä
22.27, Oulussa 23.26 ja nousee
huomenna Helsingissä 4.26, Oulussa 3.23.
PÄIVÄN SANA
Herra sanoi Moosekselle: ?Minä
olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.?
Silloin Mooses peitti kasvonsa,
sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.
2 Moos. Kaikkea ministerin
lausumaa pidetään, niin, ministerin lausumana.
Seurakunnissa kiristellään hampaita. 19
16.7.2013
Sieluja vilahtelee
KIRKON piirissä näyttää nyt olevan mokaamisen armolahja. Nyt, kohun käytyä, jeesustellaan, että tuotto menee hyväntekeväisyyteen.
Tuotto, kolmekymmentä euroa, onko se hinta sii-
tä, että varta vasten opetetaan rahan mahtia
Kumiparonien keitaassa asiaan puututtiin välittömästi ja katu
saatiin hiljaiseksi, minkäpä muun kuin kumin avulla.
Tämä tapahtui siis aikana, jolloin autoliikennettä ei käytännössä ollut. Hiljaisella päällysteellä saadaan yleensä kolmesta viiteen desibelin vaimennus rengasmeluun.
. Kyllä siihen hirveän huonosti
on innostuttu. Ongelma johtuu päällysteen normaalia asfalttia pienemmistä kivirakeista.
KUNNAT tekevät päätökset hiljaisen asfaltin käytöstä katujen osalta. Vastaavia
kartoituksia on tehty ainakin Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla.
Uudenmaan ely-keskuksesta kerrotaan, että koska hiljainen
päällyste kestää huonosti valtateillä, sitä käytetään rahoituksen
salliessa taajamateillä, joilla nopeusrajoitus on alhaisempi. Esimerkiksi Uudenmaan ely-keskuksen
alueella on laskettu yli 700 kohdetta, joissa hiljaisesta päällysteestä voisi olla hyötyä. Esimerkiksi Helsingissä hiljaista päällystettä on käytetty jo kymmenillä kadunpätkillä.
Maanteiden päällystäminen on
ely-keskusten vastuulla. Tuntuu siltä, että meluaitoja
laitetaan herkästi niihin paikkoihin, minne niitä ylipäätään mahtuu, vaikka tämä voisi olla monessa tilanteessa fiksumpi ratkaisu.
Hiljaisen asfaltin suurin ongelma liittyy nastarenkaisiin, jotka
Valtosen mukaan rouhivat päällystettä turhan tehokkaasti. 20
16.7.2013
Hiljainen asfaltti ei innosta vaikka melu kasvaa
JANNE LINNOVAARA/STT
HELSINKI
RENGASMELUA vaimentavan hiljaisen asfaltin suosio on jäänyt
varsin vähäiseksi. ja vieressä kulkee mukavan hiljaiseksi päällystetty katu.
Sami Korkala. Toisaalta monissa taajamissa hiljainen päällyste olisi varteenotettava vaihtoehto tilaa vie-
Hiljaisen
asfaltin suurin
ongelma liittyy
nastarenkaisiin.
Rakentajat suosivat usein
meluaitoja, vaikka hiljaisella
asfaltilla voisi monesti päästä
samaan lopputulokseen.
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
ville ja kalliille meluesteille.
. Kyllä liikenteen melun saa aina pienemmäksi,
kun on tarpeeksi tahtoa ja rahaa.
Teatro Amazonas ehti toimia vain vuosikymmenen, kunnes keinotekoisen kumin keksiminen romahdutti kumimarkkinat lähes täydellisesti.
Nyt, 90 vuoden hiljaisuuden jälkeen rakennuksessa on jälleen muutakin toimintaa kuin turistien kierrättämistä
. Reilun kymmenen vuoden aikana hiljaista päällystettä on levitetty Suomen teille vain joitakin satoja kilometrejä.
. Se on ilman muuta
pettymys, sanoo tutkija ja tekniikan tohtori Jarkko Valtonen Aalto-yliopiston yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitokselta.
Meluselvitysten perusteella vähintään joka kymmenes suomalainen asuu alueilla, joilla liikennemelun ohjeellinen 55 desibelin
raja-arvo ylittyy. Kolmen desibelin vaimennus
vastaa liikennemäärän puolittumista, Valtonen kertoo.
HILJAINEN asfaltti kuluu jonkin
verran nopeammin ja on hieman kalliimpaa kuin perinteinen
päällyste. Näissä kohteissa kokemukset ovat olleet hyviä.
KOMMENTTI
Kärrynpyörätkin saatiin hiljaiseksi
KADULTA kantautuva kärrynpyörien kolina häiritsi närkästyttävällä tavalla satumaisen hulppean Teatro Amazonasin
yleisöä reilut sata vuotta sitten Brasilian Manauksessa