Moni suunnittelee samaa. 4
Latoseminaari puun asialla
Heikki Koljonen on puuhannut
Mikkeliin latoseminaarin, jossa
kerrotaan ensi viikolla puun monista
mahdollisuuksista. 1 ?
?Täytyy osata lomailla?
Kansanedustaja Katri Komi näkee, että
raskaan eduskuntatyön vastapainoksi
täytyy osata ottaa myös lomaa. s. Aina ei
tarvitse mennä kaikkiin tapahtumiin. 12. 6 414880 073513
HAASTAJA PALAA VALOKEILAAN s. s. 6
Vieras digimaailma
Monet vanhemmat tuntevat
pelimaailmaa huonosti, vaikka digipelit
ovat olennainen osa lasten ja nuorten
arkea. s. 8
Muihin töihin
Sanna Oosi jätti opettajan työt. s. 2
HALLITUKSELLA VAIN HÄVITTÄVÄÄ s.3
PERJANTAI 16.8.2013
N:o 92
Mainostajat katoavat tilaajien myötä.
Uskottavat nettisivut ja niiden ahkera päivittäminen
on välttämätöntä kaikille mediataloille. Työvoima ei ole
ilmaista, mutta ihmiset eivät ole valmiita maksamaan
verkon sisällöstä. Niin ei
saa tapahtua.
KATAISELLA on syynsä median murroksen pohtimiselle.
Uudet tuulet eivät ole lempeitä poliitikoille.
Katainen myöntää, että media on tuottanut hänelle
viime aikoina pettymyksiä ja luottamuksen menetystä.
Levikkien pienentyminen on johtanut journalismin
viihteellistyminen ja räväköitymiseen.
KATAINEN on oikeassa. Se on symbolisesti tärkeä, rinnasteinen Eino
Poutiaisen kansan parissa tekemään mopomatkaan.
P
uheenjohtajan poliittista tilannekatsausta ja
arviota odotetaan. Elämänhallinta karkaa käsistä. Yhden päivän tai yhden miehen hiljaisuus ei puoluetta lamauta.
Keskustan itsetunto on vahvistunut. Johtavalle poliitikolle oikeus ottaa etäisyyttä on harvinainen etuoikeus.
Nykypäivän politiikassa puheenjohtajalla on julkisuudessa ylivertainen asema. Tai keskustan puheenjohtajaksi kolme kesää sitten.
Mediaa on toki helppo syyttää. Kesäkuukausien aikana
Suomen tilanne on heikentynyt. Yksityiskohdat jyrkkine ääriviivoineen voivat hämärtyä, mutta kokonaisuus erilaisine osineen ja taustoineen terävöityä. Kaikki hallituksen hankkeet
on haukuttu, mutta Katainen on kokenut kritiikin olevan myös henkilökohtaista.
Luottamus mediaan meni jo keväällä, kun Katainen
myönsi olevansa väsynyt.
. Muutamalle se näytti riittävän syyksi tehdä juttuja,
että olen lopullisesti ihmisenä väsynyt ja epäkelpo toimimaan työelämässä, hän on harmitellut.
NYT Kataista pidetään epäkelpona johtajana. Heidän syntyessään Eurooppa oli suuressa muutoksessa. Politiikkaan tuli ajallista ja henkistä etäisyyttä enemmän kuin Juha Sipilä oli odottanutkaan.
Etäisyys auttaa aina näkemään laveammin. Heidän haasteensa
ovat täysin erilaiset kuin suurten ikäluokkien, ja
niin ovat yhteiskuntapolitiikan ja elämänhallinnan vastauksetkin.
Nuorisotyöttömyys jää liian vähälle huomiolle,
kun keskustelua hallitsevat opiskeluaikojen lyhentäminen ja eläkeiän nostaminen työuran pidentämiseksi.
Jos nuori ihminen ei saa ensimmäistäkään työpaikkaa, uhkana on ajautuminen taloudelliseen ja
sosiaaliseen riippuvuuteen yhteiskunnan hyvästä tahdosta. Kuva: Jari Laukkanen
Puheenjohtajan poliittista
tilannekatsausta ja arviota
odotetaan.
Kiinnostus kohdistuu mieheen itseensä. Kokoomuksen ja SDP:n puheenjohtajat Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen tunnustavat talouden ahdingon. Julkisuusmelussa pitäisi olla mukana yhtenä äänenä,
muutoin ei kunnian kukko laula.
Keskustan puoluevaltuutetutkin perustelivat
puolueensa kannatuksen nousua puheenjohtajansa
suosiolla. Määrällisesti sellaista ei olekaan, mutta
kokemuksellisesti voi olla.
Esille nousee 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun
alussa syntynyt sukupolvi. Katainen on kiinnittänyt toimittajien määrään huomiota tiedotustilaisuuksissa.
Ylen rahoituksen tasoa olisi kuulemma nyt syytä tarkastella.
MEDIAPELIÄ ovat pelanneet muutkin.
Paavo Väyrysen mielestä mediapeli oli syy siihen,
että häntä ei valittu presidentiksi
vuonna 1994. He ovat määrältään niin suuri sukupolvi, että heidät on yhteiskuntaa kehitettäessä pitänyt ottaa huomioon.
On haastavaa nimetä toista vastaavaa samankaltaista yhteiskunnan muutokseen vaikuttanutta sukupolvea. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Haastajan paluu
Mediapeliä
K
eskustan puheenjohtaja Juha Sipilä jäi ansaitulle, joskin vain poliitikkotyyppiselle puolilomalle kesäkuun lopussa. Mutta siitä huolimatta puheenjohtajaa odotetaan.
Politiikassa harvoin odotetaan niin suurella kiinnostuksella oppositiopuolueen johtajan paluuta julkisuuteen kuin nyt. Suomi syöksyi
kulutusjuhlasta lamaan. Näkemyksellisyys ja luottamus ovat politiikan sydän
ja keuhkot. On mukava
tehdä töitä joukkueena ja joukkueelle. Hänen pitää olla
alati läsnä, hänen kannanottojaan seurataan. Näkemys osuu kohdilleen, mutta ei niillä
perusteilla, mitkä yleensä liitetään menestykselliseen poliittiseen johtamiseen.
Juha Sipilä ei ole ensimmäisenä tyrkyttämässä
julkisuuteen tai sosiaaliseen mediaan näkemyksiään milloin mistäkin ajankohtaisesta tapahtumasta. Heinäkuussa
mies joutui sairauslomalle. Hänen tapaansa puhua politiikkaa kuvastavat näkemyksellinen arvojohtajuus ja yhteiskunnallinen uudistusmielisyys.
Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen haastoivat haastajansa sillä politiikan kentällä, joka tähän asti on
ollut Juha Sipilän ominta aluetta. Keskustan eduskuntaryhmän
Mikkelin kesäkokoukseen ensi viikolla latautuu
paljon odotusta.
PÄÄMINISTERI Jyrki Katainen (kok.) on puhunut viime
aikoina median murroksesta.
Moni ei kadehti pääministerin työtaakkaa, vaan eipä
kuulemma kadehdi Katainenkaan mediataloja.
Niillä kun on monia vaikeuksia. 22,8
prosentin kannatus osoittaa, että Juha Sipilän johtamassa keskustassa on tehty pitkäjänteistä työtä
ja rakennettu yhtenäistä joukkuetta.
Keskustan tekemisen arvot ovat kohdillaan. Johtajuuden perään on huudeltu useissa pääkirjoituksissa.
. Toimittajien tekemät kysymykset ja kirjoitukset ovat
poliitikkojen mielestä usein
vääriä.
Parhaiten menee kuitenkin silloin, kun jokainen keskittyy
omaan työhönsä.
Pauliina Pohjala. Puolen Suomen halkipyöräily mittaa miehen
kuntoa. Ansaintalogiikka ei ole helppo.
Juha Sipilä on ollut heinä- ja elokuussa pois päivänpoliittisesta julkisuudesta. Katainen on vaatinut politiikkaan näkemyksellisyyttä, Urpilainen rakenteiden uudistamista.
Puheenjohtaja Juha Sipilälle tarjotaan mahdollisuutta itsensä näköisen puheenvuoron käyttämiseen. Haastajan paluu
kiinnostaa.
Kahden laman sukupolvi
S
odan jälkeisinä vuosina syntyneet suuret ikäluokat ovat vaikuttaneet paljon yhteiskunnan
kehittämiseen. Ymmärretään hyvin, että menestys tulee vain yhdessä joukkueena toimien. Toimeentulo-ongelmat tulivat arjen tutuiksi.
Sama sukupolvi on aikuistumassa, opiskelemassa ja astumassa työelämään. Haluaisin nähdä ihmisen, joka haluaa tulla johdetuksi nyrkillä, Katainen heitti pääkirjoitustoimittajille.
KEINOT ovat monet, kun sattuu olemaan pääministeri.
Katainen sai toimittajat varpailleen vihjaamalla, että
Ylellä on liikaa toimittajia. Ihmiset eivät enää tilaa lehtiä entiseen malliin, vaan hakevat haluamansa
tiedon internetistä. Vakava
sairastuminen muokkaa aina miehen mieltä. Oman
lisänsä mielenkiintoon tuo kokoukseen saapumistapa. Päivittäisen julkisuuden määrä suhteessa puolueen kannatukseen ei ohjaa keskustan puheenjohtajan toimintaa.
Heinäkuussa, kun puheenjohtaja Juha Sipilä oli
pois päivänpoliittisesta julkisuudesta, keskustan
kannatus oli korkeimmillaan viiteen vuoteen. . Hän ei ole kotonaan päivänpoliittisessa nakkelussa. Mutta se älähtää johon kalikka
kalahtaa.
Ja Kataiseen on kalahtanut viime keväisen hallituksen
kehysriihen jälkeen usein
Valitettavasti tämäkään ei enää riitä kaikille kokoomuslaisille, ja sehän kismittää demareita.
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin ryöpytyksen kohteeksi joutui häkellyttävällä tavalla myös
presidentti Sauli Niinistö, koska hän uskalsi antaa hallitukselle ?vääriä. Kuuleman perusteella
on kyettävä myös todellisiin toimiin.
Vaikka kokoomus vakuuttaa
ottavansa opiksi, vaikuttaa yhä
enemmän siltä, ettei puolue ole
tosissaan. Nyt hallitus saattaisi tarjota alennusta
väylämaksuihin rikkidirektiivin
aiheuttamien viennin lisäkustannusten kompensoimiseksi.
Järjestöille voi toivottaa yritykseen onnea ja menestystä.
Suomi tarvitsee nyt maltillisia
palkkaratkaisuja ja pitkän työrauhan.?
KALEVAN mielestä päähallitus-
puolueiden kokoomuksen ja
SDP:n harjoittama kenttäväen
sielunhoito käy vahvoilla ylikierroksilla.
?Päähallituspuolueissa kokoomuksessa ja sosiaalidemokraateissa on suuntauduttu kohti
syksyn poliittisia melskeitä aloittamalla hallituksen politiikkaan
tyytymättömän kentän lepyttely hallituskumppaneita nokittelemalla. Ratkaisut olisi
kyettävä tekemään kansankunnan edun mukaisesti, ei puolueen oman edun mukaisesti.
HALLITUSPUOLUEIDEN edustajien keski-
TOSIASIOIDEN tunnustaminen on viisauden alku. Vaikka tällä ei välttämättä ole suoraa vaikutusta hallituksen toimintaky-
kyyn, niin jossain takaraivossa se kuitenkin
jyskyttää.
HALLITUKSEN jatko on täysin pääministeri Jyrki Kataisen käsissä. Puolueiden puheenjohtajat Jyrki Katainen (kok.) ja Jutta Urpilainen
(sd.) todistelevat hallitusyhteistyön sujuvan hyvin, vaikka samaan aikaan kummankin puolueen telaketjuosastolta syydetään
kovia sanoja hallituskumppania
kohtaan.
Nokittelu on saanut sellaiset
mittasuhteet, ettei tätä voida pitää normaalina tilana.?
SAVON SANOMIEN mukaan kokoomuksen hallituskausi on ol-
lut pettymys puolueen peruskannattajakunnalle.
?Pelkkä kuuntelu ja pään nyökyttely eivät kuitenkaan riitä politiikassa. siis
keskitetty vai liittokohtainen ?, ja
päättää sitten omista toimistaan.
Todennäköisesti hallitus tarjoaisi osittaisen inflaatiotarkistuksen palkkataulukoihin, jotta verotus ei kiristyisi aivan niin pal-
jon kuin tähänastisilla päätöksillä tapahtuisi.
Työnantajat saivat keväällä jo
roiman yhteisöveroalen. Hallitus odottaa, että
järjestöt pääsevät ensin yksimielisyyteen sopimusmallista . Sen talousnäkemykset perustuivat talousasiantuntijoiden näkemysten sijasta enemmän hallituspuolueiden
toiveajatteluun.
Hallituspuolueiden edustajien viime viikkojen katkeran suloista kinastelua seuratessa on hyvä muistaa, että hallituksen talouspoliittinen linja on punasävyinen. Kansakunta huutaa tekoja ja päätöksiä, mutta toistaiseksi kaikki
isot uudistukset ovat täysin jäissä.
Isojen päätösten tekeminen on kuuden
Juha Määttä
näinen riitely julkisuudessa ei anna hyvää
kuvaa hallituksen toimintakyvystä. Hallitusneuvotteluista jo kertaalleen uloskävelleet Sdp ja vasemmistoliitto runttasivat oman talousnäkemyksensä läpi toisella
neuvottelukierroksella.
Vasemmistopuolueet kiristivät vaikeassa
neuvottelutilanteessa kokoomusta niin ankarasti, että se ei helpolla unohdu. Nurkan takana odottava vaalitappio
pitää tästä huolen.
Hallituksen kaatuminen vesittäisi myös
Kataisen tai Alexander Stubbin (kok.)
tien komissaariksi, jos kokoomus menettäisi vaaleissa suurimman puolueen aseman. Hallituksella tosiasioiden tunnustamiseen on huvennut jo yli kaksi vuotta.
Hallituspuolueiden kannatuslukujen sukeltaminen ei yllätä. Ei ainakaan kokoomuksen oikeistosiiveltä.
DEMARIT ovat tulleet nyt samalle talouspoliittiselle linjalle, jota kokoomus edusti hallitusneuvotteluiden alla kaksi vuotta
sitten. Toisin kuin joskus
Kekkosen aikana presidentillä on hallituksen muodostamisen ja kaatumisen suhteen enää vain postitoimiston rooli. Vaikka pääministeri Katainen ja valtionvarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) kuinka vakuuttavat, että heidän keskinäinen yhteispelinsä toimii erinomaisesti, se ei riitä, jos
taustajoukoissa kuohuu.
Suomessa hallitukset ovat istuneet viime
vuosikymmenet aina täydet neljä vuotta. Tuskinpa.
Hallituksen jatko on täysin pääministeri
Jyrki Kataisen käsissä.
?Hallituspuolueiden edustajien keskinäinen riitely julkisuudessa ei anna hyvää kuvaa hallituksen toimintakyvystä.?
Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
puolueen hallituksessa vaikeaa. Kymmenet tuhannet
äänestäjätkin ovat havainneet tämän ja tehneet omat johtopäätöksensä.?. talouspoliittisia neuvoja.
Olisiko tällainen arvostelu tullut kyseeseen
edellisten presidenttien aikana. 16.8.2013
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Hallituksella vain hävittävää
PÄÄMINISTERI Jyrki Kataisen (kok.) hallitus sorvasi reilu kaksi vuotta sitten ennätyksellisen pitkän ja pikkutarkan hallitusohjelman.
Vahvaan talouskasvuun perustuvaa ohjelmaa arvosteltiin jo sen syntyhetkillä ylioptimistiseksi. Kentän paineet ovat kovat, ja niitä puretaan nyt urakalla.
Päähallituspuolueissa ajetaan
selvästi kaksin rattain. Siksi hallituksen kaatuminen, vaikka sellaista on
väläytettykin, olisi todellinen jymypaukku.
Nykyisillä gallupluvuilla kokoomuksella ja Sdp:llä ei ole mitään haluja uusiin vaaleihin. Presidentti ottaa vastaan pääministerin ilmoituksen erosta, jos tilanne on äitynyt hallituksen sisällä mahdottomaksi.
Ja tässä tilanteessa, jossa päähallituspuolueilla on vain hävittävää, niin tuskin käy.
Muut lehdet
HELSINGIN SANOMIEN mukaan
keskitetystä tuloratkaisusta keskustellaan jo kulisseissa.
?Hallitus ei osta keskitettyä sopimusta omilla toimillaan, eikä
sillä ole siihen tässä tilanteessa
varaakaan
Se saattaa joskus synnyttää
opettajilla vääränlaisen mielikuvan, että vanhemmat vain valittavat. Pahimmillaan alakouluikäiset
oppilaat kulkevat treeneissä neljä
kertaa viikossa. Kaikenlainen
papereiden pyörittely oli lisääntynyt valtavasti, Oosi kertoo.
Hänen mukaansa vanhemmat
vaativat nykyisin enemmän koululta ja opettajilta. Lapsilla on
enemmän yhä erilaisempia haasteita, eikä erityisoppilaita enää
eriytetä, vaan kaikki ovat samassa luokassa.
. Tietenkin se vaikutti myös, että saan tästä hommasta parempaa
palkkaa, ja tykkään siitä vähintään
yhtä kovasti kuin opettajuudesta,
hän jatkaa.
Opettajien palkkataso on Oosin mielestä surkealla tolalla suh-
teutettuna heidän yliopistotasoiseen koulutukseensa ja työn henkiseen vaativuuteen.
OOSI ei jättänyt opettajan työtä
ensimmäistä kertaa.
Vuonna 2005 hän luopui liki kymmenvuotisesta urastaan
ja vakituisesta virastaan lähteäkseen silloinkin suoramarkkinoinnin maailmaan.
Neljän vuoden jälkeen hän
palasi takaisin liitutaulujen ja
pulpettirivistöjen maailmaan. Jollain tapaa nämä kaikki
opettajuuden haasteet vaikuttivat taustalla, kun siirryin nykyisiin tehtäviin. Usein opettaja
saattaa olla ainoa aikuinen, joka
vaatii lapselta jotain.
. Kuva: Emma Taipale
Opettajan työ on
muuttunut raskaammaksi
Sanna Oosin mielestä opettamiselle ei ole nykyisin enää niin paljon aikaa kuin ennen
SAMULI VÄNTTILÄ
KEMPELE
ENTINEN opettaja Sanna Oosi istuu maskeerajan penkissä tottuneen oloisena.
Kynnet on manikyyrattu edessä
olevaa tärkeää konferenssia varten ja nyt kohennetaan hieman
kulmakarvoja.
Laittautumisen tärkeys korostuu Oosin nykyisessä työssä, jossa ollaan paljon esillä ja luodaan
mielikuvia. Siksi pysyn nyt tässä, kun vielä viihdynkin niin hyvin, hän sanoo.. Opettajana joutui menemään
usein epämukavuusalueelle. Aivan heti sellainen ei kuitenkaan ole ajankohtainen.
. Myös
avioeroja on paljon, eikä niitä aina
osata hoitaa lasten kannalta parhaalla tavalla.
Myös lasten monet harrastukset, niin hyviä kuin ne pohjimmiltaan ovatkin, luovat lapsille paineita.
. Se
valoi rohkeutta tarttua asiaan kuin
asiaan. Tykkäsin opettajan työstä, enkä haaveillut muusta, mutta minulle tarjoutui tilaisuus kokeilla
suoramyyntiä ja tartuin siihen,
Oosi sanoo.
. Vuosituhannen alussa oli vielä
aikaa opettamiselle, mutta vuonna 2009 huomasin, että aika meni kaikkeen muuhun.
. 4
16.8.2013
Sanna Oosi (oik.) vaihtoi opettajan ammatin PartyLiten kouluttajaksi kaksi vuotta sitten. Se hyvä jää useimmiten kuulematta, Oosi sanoo.
OPETTAJUUDESTA Oosi kokee saaneensa paljon hyötyä nykyiseen
työhönsä.
. Se aiheuttaa törmäyksiä koulussa, ja jos vanhemmat uskovat
kotona täysin lapsen kertomaa
versiota tapahtumista, soppa on
valmis.
Opettajat saattavat saada niskaansa pahojakin haukkuja, jotka satuttavat.
. Oli palaveria, henkilökohtaisen opetussuunnitelman tekoa,
integrointiratkaisujen pohtimista, yhteydenpitoa. Ala
oli muuttunut.
. Lapset kaipaavat rutiineja, rajoja ja rakkautta. Kun kaikki menee hyvin, ko-
deista ei kuulu yleensä mitään.
Sitten kun kaikki ei mene niin hyvin, vanhemmat soittavat perään.
. Nämä seikat eivät vaikuttaneet
lähtemiseeni, mutta työn henkistä
vaativuutta ne kasvattivat. Oosi ryhtyi suoramyyntiyritys PartyLiten kouluttajaksi muutama vuosi sitten.
. Myös esiintymis- ja ihmissuhdetaidot kehittyivät valtavasti,
hän sanoo.
Oppilaiden eteen palaamista Oosi ei ole sulkenut kokonaan
pois. He eivät rauhoitu
kotiin, heille ei jää aikaa vain olla
ja kypsyä rauhassa, Oosi miettii.
HANKALAT lasten vanhemmat
nousevat usein esiin, kun puhutaan opettajuuden ongelmista.
Oosi ei ole itse kokenut yhteistyötä kotien kanssa koskaan vaikeaksi, mutta tietää sellaista olevan paljonkin.
Vanhemmuus on hänen mielestään monilla pahasti hakusessa.
. Minulla on paljon opettajana työskenteleviä ystäviä, jotka kokevat samalla tavalla, Oosi pohtii.
KOULUMAAILMASSA korostuvat
myös monet kotien ongelmat,
joita lapset heijastavat käytöksellään.
Oosista tuntuu, että sellaiset tapaukset ovat lisääntyneet.
Työelämä tekee vanhemmat
kiireisiksi, eikä heillä ole aikaa
kiinnostua lasten asioista
Työpaikkaa voi vaihtaa esimerkiksi toiseen kouluun tai muihin alan tehtäviin, Jokinen sanoo.
Alan vaihtamista harkitsevien
opettajien määrä ei Jokisen mielestä ole hälyttävä. Hehän ovat
saaneet valtion rahoittaman koulutuksen nimenomaan tähän ammattiin, Luukkainen paukuttaa.
Jokisen mukaan alle viisi vuotta
opettajana toimineista vain noin
16 prosenttia halusi vaihtaa alaa
ja yli 80 prosenttia sanoi tekevänsä mieluiten opettajan töitä.
OPETUSALALLE riittää tunkua.
Opettajankoulutukseen pyrkii
vuosittain poikkeuksellisen paljon väkeä ja hakijat edustavat Jokisen mukaan koulumenestykseltään ikäryhmiensä parhaimmistoa.
Luukkaisen mielestä hyvään tilanteeseen ei voida kuitenkaan
tuudittautua.
. Se on normaalia asemiin ajoa ennen tiukkoja neuvotteluja, joiden jälkeen ollaan taas niin sovinnollisia kuin oltaisiin pussauskopissa käyty.
Pasi Koivumaa
Karjalaisessa
Jokaisen terveen aikuisen pitäisi elää työnteolla. OAJ perusti kait lukemansa siihen, että noin 28 prosenttia
haaveili työpaikan vaihtamisesta,
mikä ei välttämättä tarkoita alan
vaihtamista.
. Jokin on mennyt pieleen, kun
tällainen kehitys on kasvussa,
Luukkainen sanoo.
MONI tutkimukseen vastanneis-
ta koki, että opettajan toimenkuva on muuttunut vaativammaksi,
raskaammaksi ja kuormittavammaksi.
Jokisen mukaan tällaiset kokemukset eivät kuitenkaan erotu
muita alan vaihtoon vaikuttavia
syitä selvemmin.
. Paljon on myös heitä, jotka
kokevat opettajan työn raskaana, mutta eivät silti halua vaihtaa alaa.
. Saako niitä tehdä vain sellaisista
asioista, jotka ovat hallituksen nelivuotissuunnitelmassa?
Samuli Nissilä. Jos
he eivät sitä tee, ongelmat näkyvät koulussa, Luukkainen miettii.
sun aikaansaamiselle kaiken tukensa.
Keskustan mielestä tuloratkaisulla ei saa lisätä tuloeroja. Meidän mielestä lukema on
korkea ja se täytyy noteerata.
. Perehdytyshän on ihan normaali asia kaikilla muilla aloilla. Suomalaiset opettajat ovat
kansainvälisellä tasolla tavattoman sitoutuneita työhönsä haasteista huolimatta, Jokinen huomauttaa.
Sitä Jokinen ei kiistä, etteikö
työn kuormittavuudelle pitäisi
tehdä jotain.
OAJ:n Luukkainen lisäisi ennen kaikkea työhöntulo-ohjausta
uransa alussa oleville opettajille.
Tutkimuksessa nimittäin selvisi myös, että yli puolet koki jääneensä täysin ilman perehdytystä työhönsä.
. Erityistä huolta on kannettava pienistä yrityksistä ja matalapalkka-aloista.
. Jotta tähän
päästään, pitää hyväksyä matalapalkkaisiakin ammatteja.
Pekka Mervola
Keskisuomalaisessa
Tämä vuosi on ihmetelty Ouluun liittymisen ihanuutta ja
kurjuutta. Työeläkejärjestelmämme toimii pääosin hyvin. On syytä pohtia syvästi, mitkä ovat ne syyt, että etenkin nuoret opettajat väsyvät, kokevat riittämättömyyttä ja haluavat alalta
pois.
. Samalla on kuitenkin sovittava siitä, miten uusia
puskurirahoja kerätään taloudellisen tilanteen parantuessa, keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula sanoo.
Emu-puskureita on kerätty pahan päivän varalle vuodesta 1997 saakka. Vakiotoimintaa se pitäisi olla
myös kasvatus- ja opetusalan työpaikoilla, Luukkainen painottaa.
OAJ toivoo parannusta myös kou-
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen lisäisi ennen kaikkea työhöntulo-ohjausta nuorille opettajille. Harva ihminen osaa löytää positiivisia puolia
uudesta tilanteesta.
Teea Tunturi
Rantapohjassa
Tänä kesänä tiedotusvälineissä on rummutettu ajatusta,
että nuoria ei enää kiinnosta mökkeily. Nämä maksut tulisi tässä talous- ja työllisyystilanteessa palauttaa
yrityksille ja niiden työntekijöille.
lainat
Minulla on 3 879 valokuvaa lapsistani.
En ole tehnyt vertailuja, joten en tiedä, onko se paljon
vai vähän. Vanhempien täytyy olla aikuisia ja kantaa vastuu lapsistaan. Pienet ja keskisuuret yritykset ovat tosin joutuneet maksamaan liikaa työkyvyttömyyseläkemaksuja. Itse asiassa se
on jopa hieman vähemmän yleisestä alanvaihtotrendistä.
. Täyttä potaskaa,
sanon minä.
Sosiaalinen media on kesällä täyttynyt varvaskuvista:
minä ja varpaani rentoudumme suvun mökin laiturilla.
Paula Taipale
Maaseudun Tulevaisuudessa
apollon tietäjät
Backmanilaista
suunnitelmataloutta
KANSALAISALOITE ruotsin opiskelun muuttamisesta vapaaehtoiseksi ei todennäköisesti etene eduskunnassa, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Sosiaalidemokraattien ryhmänjohtaja Jouni Backman kertoo lehdelle, että hallituspuolueet eivät vie asiaa
eteenpäin, sillä siitä ei ole sovittu hallitusohjelmassa.
Hänen mukaansa demarit äänestävät ryhmäkurin alaisina aloitetta vastaan.
Mikä on kansalaisaloite. Kaikkiin kouluihin pitäisi luoda mentorointikulttuuri, jossa
virkaiältään vanhemmat opettajan opastaisivat ihan käytännön
koulutilanteissa uusia opettajia,
Luukkainen sanoo.
Mentoroinnista on tehty Suomessa laajoja, systemaattisia kokeiluja ja tulokset ovat olleet hyviä.
. Jotenkin kyllä tuntuu, että järjettömän paljon.
Sikäli kun tahti pitää, lasten tullessa teini-ikään kuvia on
yli 18 000.
Jaakko Kangasluoma
Helsingin Sanomissa
Kun aamu-tv:ssä katsoo lomalta palanneiden ministereiden kasvoja ja kuuntelee heidän puheitaan, niin ristiriita on ilmeinen; katseet harhailevat, vaikka puheesta yritetään tehdä pontevaa. Keskusta on sitoutunut suomalaiseen sopimiseen ja antaa tuloratkai-
Opettajien halukkuus
alanvaihtoon liioiteltua
SAMULI VÄNTTILÄ
OULU
USEAT tiedotusvälineet uutisoivat
heinäkuussa, että joka neljäs opettaja haluaa vaihtaa alaa.
Tiedon julkaisi opettajien ammattijärjestö OAJ, joka puolestaan
oli saanut lukeman Koulutuksen
tutkimuslaitokselta.
Tutkija Hannu Jokisen mukaan
lukemaa oli kuitenkin liioiteltu.
Vuoden lopulla kokonaan julkaistavan tutkimuksen mukaan
alan vaihtamista oli harkinnut
vain joka viides opettaja eli noin
20 prosenttia vastaajista.
. Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva
lurauhaan.
Tällä hetkellä toiveet on suunnattu eduskuntaan, jossa tullaan käsittelemään hallituksen
muutosehdotuksia koulujen työrauhan parantamiseksi.
Keskeinen parannuskohde on
myös yleinen vanhemmuuden
kulttuuri.
. Tästä periaatteesta alkavat ainakin puheissa olla yhtä mieltä niin
työnantaja- kuin työntekijäjärjestötkin. Syyt, miksi alaa vaihdetaan
ovat suurimmaksi osaksi hyvin inhimillisiä, kuten halua edetä uralla tai kohdata uusia haasteita.
. Yhteiskunnallisesti on merkittävä kustannustappio, jos viidesosa siirtyy pois alalta. 5
16.8.2013
Keskusta: Emu-puskureita voidaan purkaa maltillisesti
KESKUSTAN mielestä työeläkemaksuista kerättyjä puskurirahastoja voidaan käyttää, jotta vältetään työeläkemaksujen nousu.
. Laskutavasta riippuen Emupuskuria on miljardista viiteen miljardiin euroon.
Rehula korostaa, että työllisyyden parantaminen on
nyt ykkösasia.
. Avainasemassa on maltillinen, osaamista, työllisyyttä ja kasvua parantava tuloratkaisu. Tulos ei tarkoita, että opettajan ammatissa kaikki olisi päin
prinkkalaa, Jokinen painottaa.
OAJ:N puheenjohtaja Olli Luukkainen hämmästelee Jokisen näkemyksiä.
Luukkaisen mukaan muihin
töihin siirtymistä pohtivien opettajien määrä on kasvanut etenkin
virkaiältään nuorten opettajien
keskuudessa.
. Puskurirahastoilla on tarkoitus turvata työeläkkeet ja työttömyysturva. Se on vaikea laji muutettavaksi, mutta silti sitä kaivattaisiin paljon. Hälyttävintä on, että loman
jälkeen(kin) hallituksessa on vain väsyneitä kasvoja.
Hannu Lehtilä
Kuntalehdessä
Eduskuntavaaleihin, saati sitten ennenaikaisiin sellaisiin,
on vielä pitkä aika, ja aina ennenkin hallituspuolueiden
sanailu on kiihtynyt ennen budjettiriihtä. Rahastojen
koosta on erimielisyyttä
Kun siellä on seitsemän tuntia kannustamassa eri paikoilla,
se on melkein rankempaa kuin kisa, nuoruudessaan kaksi kertaa kisaan osallistunut Komi kuvailee.
Toisella kerralla voiton nappasi nykyinen kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström. Talvella ei jaksa niinkään romaaneihin ja dekkareihin perehtyä, kun on paljon työpapereita luettavana.
MYÖS liikunnalle on kansanedustajan kalenterissa oma aikansa.
Ratsastus on nuoresta lähtien
ollut tärkeä osa Komin elämää. Elokuun loppupuolella kalenteri täyttyy taas kokouksista ja kuntatapaamisista.
. Oli ilo myydä itse kasvattamiaan vihanneksia, kun tiesi, että ne
ovat tuoreita.
Samaahan se on, kun kansanedustajaehdokas tekee vaalityötään: hän markkinoi itseään, vakuuttaa osaamistaan, kommunikoi erilaisten ihmisten kanssa.
KOMI kertoo pitävänsä normaalisti juhannuksen jälkeen kahden
viikon loman. Kokemuksesta hän tietää, että ratsastuksen ja
eduskuntatyön yhdistäminen oli
todella haastavaa.
Lännenratsastus on laji, johon
Komi aikoinaan hurahti vietettyään vaihto-oppilasvuoden Yhdysvalloissa.
Siltä reissulta hän toi mukanaan. Tapahtuma on niin tärkeä
paikkakunnalle, että puhutaan Joroisten hengestä.
Koen, että
kansanedustajan
pitää osata
ottaa lomaa.
HIKISEN liikunnan lisäksi Joroisten kesää värittävät myös Musiikkipäivät, jotka ovat kuuluisat kartanoissa ja kirkoissa järjestettävistä konserteista.
Tarjonta on varsin monipuolista: klassista, liediä, kamarimusiikkia. 6
16.8.2013
Kansanedustaja Katri Komin kesään kuuluvat Kuninkuusravit. Komi
veikin hänelle kerran vanhoja valokuvia muistoksi menneistä.
Omasta kokemuksesta Komi
tietää, miten tärkeää kannustaminen on.
. Niin tänäkin vuonna Kuopiossa, missä hän pääsi rapsuttamaan vossikka-ajurin hevosia. Tämä kesä on ollut pikkuisen
silppua, hän luonnehtii, mutta aikoo ottaa lomaa elokuun alun Musiikkipäivien jälkeen.
Heinäkuu on niin täynnä tapahtumia, ettei silloin ole juurikaan
aikaan vetäytyä mökkeilemään.
Sen Komi kertoo oppineensa, ettei joka kesä tarvitse mennä kaikkiin tapahtumiin. Kun joku tuntematon ihmi-
nen nimeltä kannustaa, hän kuvaa mukavaa tunnetta, joka siitä
syntyy. Varmaan kymmenenä kesänä
ennen eduskuntahommia olin
myymässä vihanneksia, Komi
muistelee omia takavuosien torikokemuksiaan.
Hän miettii, että torimyyjän
homma oli hyvä koulu kansanedustajuutta ajatellen: asiakkaille piti esitellä tuotteitaan, vakuutella ja perustella niiden hyvyyttä.
Samalla oppii kommunikoimaan
erilaisten ihmisten kanssa.
. Silloin on aikaa rauhoittua ja ottaa aikaa itselle ja runojen kirjoittamiselle.
Tänä kesänä se jäi haaveeksi,
kun istuntokausi jatkui niin pitkään.
. Aikoinaan hänellä oli oma hevonen.
Sen menehdyttyä hän ei ole hankkinut uutta, sillä kansanedustajan
työ pitää sen verran kiireisenä, ettei tallihommille jää aikaa.
Niinpä hän ratsastaa nykyisin
kaverin hevosella. Kuva: Soili Riepula
Kesän askareina triathlonia
Elokuun loppupuolella Katri Komin kalenteri täyttyy taas kokouksista ja kuntatapaamisista
SOILI RIEPULA
JOROINEN
. Kaikkinensa Komin mukaan
pienimuotoista, koska tiloihin ei
mahdu suuria väkimääriä. SE ON meidän isoin juttu, kansanedustaja Katri Komi hehkuttaa Joroisten Finntriathlon-kilpailua, johon tänä 30-vuotisjuhlakesänä ilmoittautui osanottajia
enemmän kuin mukaan mahtui.
Kilpailu koostuu 1,9 kilometrin
uinnista, 90 kilometrin pyöräilystä ja puolimaratonista.
. Koen, että kansanedustajan
pitää osata ottaa lomaa, Komi sanoo.
Itse hän lataa akkuja mökkeilemällä, nukkumalla pois univelkoja ja olemalla ulkona.
Lukeminen on tärkeä osa kesää,
joten kirjasto on ahkerassa käytössä. Tapahtuma on laajentunut myös lähiseudulle: Juvalle ja Rantasalmelle.
Joroisten kesätorstai-iltoihin
kuuluu perinteisesti iltatori.
Sinä aikana kannatus ehtii mennä ylös ja alas.
Kaikkien on tehtävä töitä ja kovasti.
Budjettiriiheen viitaten Komi toteaa, että hallituspuolueilta
tulee nyt samoja asioita, joita keskusta nosti esiin keväällä.
MYÖNTEISET gallup-luvut helpottavat Komin mukaan ihmisten kohtaamista turuilla ja toreilla. 20.8 Suonenjoki - Pieksamäki
. Niinpä
saatetaan kysyä, mitä se meille antaa. Rennon letkeetä pyörittelyä nopeella kadenssilla.
Aiemmin tapahtumaan on ilmoittautunut muiden
muassa toisen oppositiopuoleen perussuomalaisten
kansanedustaja Pirkko Mattila.
Alexander Stubb pitää Juha Sipilän
pyöräilytempausta kivana ideana.
Kuva: Jari Laukkanen. 18.8 Rantsila - Pulkkila
. Kuva: Jari Laukkanen
Pyörät pyörimään
-tapahtuman aikataulu
KESKUSTAJOHTAJA Juha Sipilän innoittamana voi
pian pyöräillä Oulusta Helsinkiin. 18.8 Oulu - Rantsila
. Hän miettii, että Kiviniemi ehkä näki,
etteivät eväät riitä uuteen nousuun. Pitää palautella lauantain Kalmarin kisasta. 25.8 Porvoo - Helsinki
Stubb osallistuu
Sipilän pyöräilyyn
EUROOPPA- JA ULKOMAANKAUPPAMINISTERI Alexander Stubb osallistuu keskustan puheenjohtaja
Juha Sipilän pyöräilytempaukseen.
Urheilumiehenä tunnettu Stubb kertoo Twitterissä Sipilän pyytäneen häntä mukaan.
. 20.8 Pielavesi - Karttula
. Komi muistuttaa, että
tätä kautta voidaan antaa muille ja oppia itsekin uusia asioita.
Nuoruuden urheiluharrastuksessa kohokohtina mieleen ovat
jääneet triathlonin puolimatkojen SM-kisojen viides sija sekä
lännenratsastuksessa kaksi SMkultaa ja yksi pronssi.
Katainen oudoksuu Ylen
toimittajien määrää
PENTTI MANNINEN HELSINKI
PÄÄMINISTERI Jyrki Katainen (kok.) katsoo Ilta-Sanomissa, että valtionhallinnon yleiset säästötoimet tulisi ulottaa myös julkisen rahoituksen varassa olevaan Yleisradioon.
Hän pitää oikeana, että myös Yle säästää, kun
muuallakin säästetään.
IS:n mukaan Katainen on kiinnittänyt huomiota tiedotustilaisuuksissa Ylen toimittajien suureen määrään verrattuna muihin mediataloihin.
KATAINEN korostaa, että hänellä ei ole mitään Yleä
vastaan.
. Pyöräilytempaus starttaa klo 12.
Paikalla ovat keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, keskustan kansanedustajat Mirja Vehkaperä ja Tapani Tölli sekä perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Mattila. Eurovaalit ovat ensimmäinen välitarkastuspiste, Komi
pohtii gallup-suosion keston mittaamista.
Seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä kuitenkin melkein
kaksi vuotta. 7
16.8.2013
Ihmisiä on kuunneltava
EDELLISET eduskuntavaalit rökäletappioineen olivat todellinen oppitunti keskustalle. 20.8 Karttula - Suonenjoki
. Kansanedustajat lähtevät myös polkemaan ensimmäistä etappia Juha
Sipilän johdolla.
Tempaus jatkuu klo 15?16 K-marketin pihalla
Rantsilassa ja klo 17?18 kunnanviraston pihalla
Pulkkilassa. Jotkut virheet hävittivät kaiken sen hyvän, mitä oli tehty,
hän miettii syitä vaalitappioon nyt, kun puolue paistattelee
taas uudessa gallup-nousussa.
. 24.8 Mikkeli - Kouvola
. Kiitos. Tärkeä osa uutta nousua on myös se, ettei peruskeskustaväki jättänyt puoluetta, vaan jaksoi kaikesta huolimatta tehdä töitä.
Töitä uudella istuntokaudella riittää. Ylellä on hyvät ammattitaitoiset toimittajat,
mutta olennaista on pohtia rahoituksen tasoa aina kunakin aikana ja taloudellisessa tilanteessa,
pääministeri sanoo IS:lle.
Pääministeri Jyrki Katainen on kiinnittänyt
huomiota tiedotustilaisuuksissa Ylen toimittajien suureen määrään verrattuna muihin
mediataloihin. 19.8 Kiuruvesi - Pielavesi
. Kouvolan ja Por-
voon kautta Helsinkiin. klo 11. On positiivinen kierre, joka luo positiivista fiilistä.
Komi sanoo valmistautuvansa uuteen istuntokauteen
myönteisellä mielellä. Mutta hän muistuttaa, että perustyötä tehdään aina, olivat gallupit mitä tahansa.
NOUSUN taustalta hän löytää niin puheenjohtajaksi tulleen
Juha Sipilän roolin kuin puolueen ja eduskuntaryhmän kyvyn rakentaa uutta.
Toki Komia harmitti, ettei Mari Kiviniemi lähtenyt enää
puheenjohtajakisaan. Tapahtuma saa päätöksen,
kun pyöräilijät saapuvat Helsinkiin eduskuntatalon eteen sunnuntaina 25.8.
TARKEMPIA tietoja tapahtumasta osoitteessa
www.pyoratpyorimaan.fi
PYÖRÄILTÄVÄT OSUUDET:
. Ihmiset lähestyvät helpommin, kun on noususuhdanne
(kannatuksessa), hän toteaa.
. Mikkelissä.
Matka jatkuu lauantaina 24.8. Pyhännältä matka jatkuu
Pielaveden ja Pieksamäen kautta Mikkeliin.
Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokous pidetään torstaina ja perjantaina 22.?23.8. Hyvän asian puolesta ja ilman muuta mukana jollain legillä, Stubb kommentoi.
Hän kirjoittaa Sipilälle osoitetussa twitterviestissään toivovansa, että pyöräilyvauhti ei äidy liian hurjaksi.
. Karjalaiset
sukujuuret omaava Komi pää-
si puhumaan isovanhempiensa
kotikylässä järjestetyille juhlille.
Komi toimi aikoinaan Parlamenttien välisen liiton eli IPU:n
Suomen ryhmän puheenjohtajana.
Siihen liittyen hän pääsi kerran toimimaan IPU:n yleiskokouksen presidenttinä. Tosikiva idea. Hän kilpailikin lajissa ja niitti menestystä.
Hän on opastanut myös muita
lajin pariin.
Nykyisin lännensatula on koristeena kotona, mutta ratsastaminen ei ole jäänyt: kerran viikossa on päästävä ratsun selkään.
Komi naurahtaa, että aikoinaan hän huomasi olevansa parempi ratsastaja kuin pianonsoittaja.
KANSANEDUSTAJANA Komi
määrittelee itsensä perustyöntekijäksi.
. Komia harmittaa nykyisen hallituksen keskittämisinto ja maaseudun kurmuuttaminen.
. 21.8 Pieksämäki - Mikkeli
. Kansanedustaja Katri Komi
myöntää opiksi otetun siitä, että koko ajan pitää pystyä kuuntelemaan viestiä ihmisiltä.
. Sitä Komi
luonnehtii hienoksi kokemukseksi, kun sai suomalaisena olla
vetämässä suurta kansainvälistä kokousta.
Komi tietää, että kansainväliset tehtävät eivät näy välittömästi kansalaisten elämässä. Vanhat asiat olivat taakkana.
Hallituksen kitkutteleva taival on osaltaan satanut keskustan laariin. Väännän valiokunnissa, hän
täsmentää ja kertoo huomanneensa vuosien varrella, että
demokratiassa asiat etenevät
hitaasti.
Kohokohtiakin uralta löytyy.
Yksi niistä on juhlapuhe Raudussa Kihujuhlilla. Hallitus ei arvosta koko Suomea, hän summaa.
ja hevosia
satulan ja suitset. Tunnelma on ihan erilainen kuin alhaisten kannatuslukujen aikana.
. Mennäänhän sitten iisisti. Mukana voi polkea koko matkan tai osan siitä.
Tapahtuma alkaa Oulun Rotuaarilla sunnuntaina 18.8. Osaltaan tähän vaikuttavat hyvät gallup-luvut. 19.8 Pyhäntä - Kiuruvesi
. 25.8 Kouvola - Porvoo
. Rantsilasta pyöräilijöiden ryhmään
liittyy muun muassa Siikalatvan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kaisa Louet ja Pulkkilasta kansanedustaja Antti Rantakangas.
Pyhännällä tapahtuma järjestetään klo 19?20
kunnanviraston pihalla. 18.8 Pulkkila - Pyhäntä
8
16.8.2013
Anne ja Petri Nybergin perheessä urheilupelit ovat suosiossa. Itselle vieraat asiat on helppo
mieltää huonoksi, Mannerheimin
Lastensuojeluliiton mediakasvatuksen kehittäjä Satu Valkonen
toteaa.
VALKOSEN mukaan pelaaminen ja
pelit eivät ole itsessään hyviä tai
huonoja asioita.
. Anne-äiti ja Petri-isä seuraavat, kun Pinja ja Frans pelaavat digitaalista koripallopeliä. Rajoitukset eivät ole
suosituksia vaan velvoittavat vanhempia.
Vanhempien on myös huolehdittava, ettei lapsi pelaa liian paljon.
. Tähän ei ole olemassa ikärajojen tapaan selviä säädöksiä,
vaan vanhemmat joutuvat tekemään päätöksensä sen perusteella, millaisessa asemassa pelaaminen lapsen elämässä ja ajankäytössä on.
SANELUN sijaan säännöistä kannattaa keskustella jälkikasvun
kanssa.
. Lapsen kanssa kannattaa keskustella yhdessä siitä, miksi vanhemmat rajoittavat pelaamista ja
pohtia yhdessä, mitä hyötyjä yh-
Lapsen kanssa on hyvä jutella siitä, mikä pelaamisessa viehättää.. Kuvat: Jaakko Martikainen
Uskallatko kokeilla digipelejä?
Asiantuntijat kannustavat vanhempia lastensa pelimaailmaan
MAIJA AHONEN
HELSINKI
DIGIPELIT eli tietokone-, konsolija mobiilipelit ovat tärkeä osa monen lapsen ja nuoren arkea.
Ammattilaiset kannustavat aikuisia tutustumaan lasten ja nuorten pelimaailmaan, jos se ei ole
entuudestaan tuttua. Pelaamista kannattaa seurata
vierestä ja kysellä aiheeseen liittyviä kysymyksiä. Tieto helpottaa valvontaa ja hälventää turhia ennakkoluuloja.
. Lapsia on suojeltava haitalli-
silta sisällöiltä, joiden määrittämisessä auttavat peleille asetetut ikärajat. Mutta pelaamalla voi oppia
monia taitoja, kuten ongelmanratkaisua ja loogista ajattelua, avaruudellista hahmottamista ja kielitaitoa.
TUNTUMAA digitaaliseen pelaamiseen saa keskustelemalla aiheesta oman jälkikasvun kanssa.
Lapsen kanssa on hyvä jutella
siitä, mikä pelaamisessa viehättää.
. On tärkeää kuunnella, kun lapset puhuvat pelikokemuksistaan, Valkonen sanoo.
VALKONEN painottaa vanhempien vastuuta.
. On totta, että liiallinen pelaaminen ja lapsille sopimattomat si-
sällöt saattavat vaikuttaa lapsen
hyvinvointiin ja kehitykseen.
Demarien kannatus kävi gallupeissa 30 prosentin yläpuolella.
Pentti Manninen. Olen vähän tiukkis, Anne Nyberg toteaa hymyillen.
Hän tosin myöntää, että pelaamisen valvominen ei ole kovin helppoa, varsinkaan, kun hän itse
ei juuri pelaa.
ANNE NYBERG on mukana Siltamäen, Suutarilan ja
Töyrynummen alueella toimivassa ryhmässä, joka herättelee vanhempia ja muitakin aikuisia yhteiseen kasvatusvastuuseen.
Ryhmä on laatinut alueen lapsille muun muassa yhteiset pelisäännöt, joissa on määritelty lapsille sopiva ruutuaika, joka sisältää pelaamisen lisäksi
television katselun ja netissä surffailun.
. Silloin kun pelaaminen vaikuttaa muuhun elämään, kuten
kaverisuhteisiin ja koulunkäyntiin, Huttunen toteaa.
Hän muistuttaa, että harvemmin ongelmallinen käyttäytyminen on välineen vika.
. Ongelmapelaaminen näyttäisi johtuvan siitä, että jollakin elämänalueella menee huonosti.
Huttusen mukaan on kuitenkin
vaikea sanoa, kuinka paljon ongelmapelaajia todellisuudessa on,
sillä ongelmapelaamiselle ei ole
onnistuttu luomaan mitään yhtenäistä määritelmää.
Huttunen haastatteli pro gradu
-tutkielmaansa ongelmapelaajien kanssa työskenteleviä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä nuorisotyön ammattilaisia.
apollon tietäjät
Missä SDP:n sydän?
DEMARIVETERAANI Jacob Södermanilla on yksinkertainen selitys, miksi demarien kannatus oli viimeisessä gallupissa pudonnut alle 16 prosentin.
Söderman lausahti Radio Suomen Taustapeilissä, että
SDP ei enää välitä köyhistä, sellaisista, joilla on vaikeuksia
ja joilla ei ole valtaa.
Konkari painotti, että sd-liikkeellä on aina oltava sydän.
Hänen mielestään on toki hyvä, jos on aivotkin.
. Mutta jos ei ole sydäntä, ei ole kannatustakaan, hän
opasti.
Nykyiset kannatusluvut järkyttävät tovereita, jotka muistavat vielä Mauno Koiviston suosion parhaat ajat. Jos Katainen pursiseurueineen
ei tähän kykene, on aika vaihtaa kapteenia ja miehistöä.
TIILIKAISEN mukaan Katainenkin myöntää, että asioita saadaan aikaan vain ihmisten kautta, luottamusta hakien ja
synnyttäen, yhteistyössä.
. ja markkinatutkimuksista poimittuja selityksiä johtajuuden puutteelle.
. Vanhemman on hyvä muistaa, että pelin lopettaminen samalla sekunnilla, kun sovittu peliaika päättyy, on lapsen kannalta
aika kamalaa.
. Tosin nyt ruutuajan laskeminen on huomattavasti vaikeampaa, sillä jo pelkästään koulutehtävät
edellyttävät tietokoneen käyttöä, Petri sanoo.
Pinja ja Frans Nybergin mielestä pelaaminen on
mukavaa ajanvietettä, mutta sille ei jää määräänsä
enemmän aikaa.
Molemmat lapset harrastavat digipelien lisäksi urheilua ja partiota. Valitettavasti Katainen ei tee
kuten puhuu. Kokoomuseliittiä tällaiset puheet saattavat lämmittää,
mutta työttömyyden, sairauden tai asuntovelkojen kanssa kamppailevia tavallisia suomalaisia puhe ei vakuuttanut, Tiilikainen sanoo.
TIILIKAINEN jättäisi yhteiskunnan muutostekijöiden pohtimisen filosofeille.
Keskustaryhmyri katsoo, että pääministerin tehtävä on
nostaa Suomi ylös suosta.
. 9
16.8.2013
?Yhteiset säännöt helpottavat?
HELSINKILÄISEN Anne ja Petri Nybergin perheen
kotona on lähes tavallinen tiistai-ilta.
Perheen lapset, 16-vuotias Frans ja 13-vuotias
Pinja, ovat tulleet koulusta ja pelaavat digitaalista
koripallopeliä Wii-pelikonsolilla.
Vanhemmat seuraavat sohvalta nuorten pelaamista. Suomi-laivan kurssia on käännettävä. Yhteistyön opposition kanssa pääministeri on kategorisesti sulkenut pois.
Pelit ovat lapsille tärkeää sosiaalista pääomaa.
teisistä pelisäännöistä on. Urheiluaiheiset digipelit ovat koko perheen
suosiossa.
Paljastettakoon kuitenkin, että tilanne on lavastettu lehtikuvausta varten, sillä koko perhe ei yleensä harrasta digitaalisia pelejä koko joukolla.
VANHEMMAT tuntuvat kuitenkin tietävän, millaisia
pelejä nuoret pelaavat.
Jos sopimattomaksi katsottuja pelejä löytyy, ne
takavarikoidaan. Silloin ymmärtää lapsen maailmaa ehkä paremmin, hän sanoo.
Huttusen mielestä vanhempien
kannattaa pitää digitaalista pelaamista jatkumona perinteisimmille
peleille ja leikeille.
. Joo, äiti otti pelin talteen. Pelit ovat lapsille tärkeää sosiaalista pääomaa. Sanoi, että meillä ei
tällaisia pelata, poika vahvistaa.
. Jos pääministeri ei usko oppositiota, kehotan Kataista esitelmöimään johtajuuden muuttumisesta ja innovatiivisesta luovuudesta suomalaiselle, joka on juuri saanut yt-lapun kouraansa. Tästä olen samaa mieltä. Monet ponnistelut ja harjoittelut voivat valua hukkaan, ellei
meneillään olevaa kenttää tai pelihahmoa saada pelatuksi sellaiseen kohtaan, että peli voidaan
päättää.
VALTAKUNNALLISEN verkkonuo-
risotyön kehittämiskeskuksen
projektipäällikkö Tero Huttusen
evästykset vanhemmille ovat hyvin samankaltaiset kuin Valkosella.
Myös Huttunen korostaa keskustelun roolia pelikasvatuksessa.
Jos intoa riittää, kannattaa myös
itse kokeilla pelaamista.
. Myös läksyt on ehdittävä tekemään.
Tiilikainen: Katainen,
filosofointisi ei vakuuta
PÄÄMINISTERI Jyrki Kataisen (kok.) filosofiset puheet hämmentävät keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaa
Kimmo Tiilikaista.
Kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokouksessa keskiviikkona puhuneelta Kataiselta odotettiin Tiilikaisen mukaan ratkaisuja siihen, miten Suomi selviytyy.
. Yleensä silloin lapsen on helpompi hyväksyä rajoitukset.
Myös vanhemmilta vaaditaan
ymmärrystä ja joustavuutta.
. Ei mahda kunnian kukko laulaa.
SUOMI ei tarvitse nyt poliittista puutaheinää, vaan selviytymissuunnitelman, konkreettisia ratkaisuja ja oikeita päätöksiä, Tiilikainen korostaa.
. Yhteiset säännöt helpottavat, Anne Nyberg toteaa.
. Todellisuudessa hän on hallituksineen kylvänyt epäluottamuksen työmarkkinoille, hallituksen ja
eduskunnan välille, valtion ja kuntien välille ja myös suhteessa kansalaisiin. Lapsi oppii niiden kautta myös digitaalista kulttuuria.
Lapsi oppii
digitaalista
kulttuuria
pelien kautta.
ENTÄ milloin lapsen pelaamisesta
pitää todella huolestua?
. Ratkaisujen esittämisen sijaan saimme kuulla Kataisen puolifilosofisia puheita esimerkiksi ?mosaiikkimaisesta yhteiskunnasta. Näin on käynyt muun muassa taistelupelille, jonka pelaamiseen Frans on vielä alaikäinen.
. Seilattuaan kaksi vuotta sumussa on Katainen päätynyt
ulapalle, vailla kiintopistettä mihin suunnistaa
10
16.8.2013
Betonilaattojen ja puutarhaporttien valmistajat ovat yhdistäneet voimansa kasvitarhojen kanssa. Puiston ytimen
muodostavat yritysten ja yhteisöjen suunnittelemat ja rakentamat mallipuutarhat, joita Mikkelipuistoyhdistyksen henkilökunta hoitaa.
. Ja toukokuusta syyskuun puoliväliin saakka meillä on täällä taimimyymälä, huomauttaa Kirsi
Okkonen.
Puiston Kesäkahvila Keijunmekko palvelee kävijöitä kesäelokuussa. Viime vuonna kävijöitä oli
58 000. Laadittiin alustava idealuonnos. Ideatulvaa selkeyttämään järjestettiin kutsukilpailu
maisema-arkkitehdeille. Ryhmät voivat varata maksullisen opastuksen.
. Kuva: Maria Seppälä
tijaa eri aloilta. Kuva: Maria Seppälä
Mikkelipuistoon
palataan yhä uudestaan
Mallipuutarhoista löytyy ideoita pihoille ja parvekkeille
PIRKKO WILÉN
MIKKELI
JOS VIERAILIJA pitää näkemästään, hän tulee varmasti uudestaan, sillä seuraavalla kerralla
puutarha on taas eri näköinen.
. Täältä saa monenlaisia vinkkejä ja ideoita omaa puutarhaa
tai parveketta varten, sanoo Olkkonen.
Tyylikkäästi toteutetuissa mallipuutarhoissa ei näy mainoksia
eikä firmojen kylttejä, mutta painetusta oppaasta löytyvät kaikki
tarvittavat tiedot ja nettiosoitteet.
MALLIPUUTARHOJEN ohella Mikkelipuiston alueeseen kuuluu
runsaasti myös erilaisia luontoalueita. Sen voitti Gretel Hemgårdin työryhmän
suunnitelma ?Kiertokulku?, jonka
pohjalta alueen suunnittelua on
sittemmin tehty.
ENTISILLE peltolohkoille on vuosien saatossa muodostunut mo-
nipuolinen mallipuutarha-alue
ja monipuolinen matkailukohde.
Uusia mallipuutarhoja rakennetaan, ja aiemmin rakennetut
osastot komistuvat kasvillisuuden rehevöityessä. Kahvilaherkkujen ja
myyntituotteiden ohella kesäkahvilassa jaetaan tietoa mukana olevista yrityksistä ja tuotteista sekä
Mikkelipuiston toiminnasta.
Tänä kesänä ovat jäljellä vielä
Senioritreffit 28.8. ja Syystapahtuma 11.9.. Mallipuutarhojen ilme muuttuu vuodenaikojen mukaan.
Pääsymaksua puistoon tai mallipuutarhoille ei ole. Asemakaavassa määritelty Mikkelipuisto on laajuudeltaan noin kaikkiaan 42 hehtaaria. Se sijoittuu Saimaan rannalle
Kenkäveronniemen, Kaihunharjun ja Pursialan alueille.
Mikkelipuisto sai alkunsa vuosituhannen vaihteessa Järvi-Suomen Vihertietokeskuksen aloitteesta. Nyt tavoite on 62 000, sanoo Mikkelipuistoyhdistyksen toiminnanjohtaja Kirsi Olkkonen.
MIKKELIPUISTO vuonna 2007 avattu puutarhamatkailukohde vain
1,5 kilometrin päässä Mikkelin keskustasta. Samanaikaisesti valmistui aluetta käsittelevä Satu Sirkiän
opinnäytetyö ?Keskuspuisto Mikkeliin?.
Ideointia jatkettiin hankkeella,
jossa oli mukana yli 80 asiantun-
Vaatekomeron perältä terassin koristeeksi
Valtion velvollisuus on huolehtia siitä, että kaikki kolme saamen kieltä säilyvät. Aiemmin Mikkeliin liittyneen Haukivuoren pohjoiselta
rajalta Suomenniemen eteläiselle rajalle on yli sata kilometriä.
. Suomelle on häpeäksi, jos emme pysty huolehtimaan Euroopan
Unionin ainoan alkuperäiskansan kielen säilymisestä. Pitää pystyä jatkossakin ajattelemaan koko alueen kehitystä.
JYRKI KATAISEN hallituksen keskittämispolitiikka on maakunnissa tuottanut karua jälkeä.
. Puu on tietysti
edelleen tärkeä, mutta elinkeinopuolella aiotaan kehittää myös
matkailua. Kirsi
Olkkonen uskoo, että eduskuntaryhmän kesäkokous ja siihen liittyvät tilaisuudet eri puolilla
maakuntaa antavat taas järjestöväelle uutta puhtia. Meillähän on täällä paljon
mahdollisuuksia. Kysymys on
vain poliittisesta tahdosta, Lohi toteaa.
Lohi näkee, että saamen kielen säilyminen edellyttää kielipesien aktiivista toimintaa. Kuva: Maria Seppälä
Ylä-Väkkäräntie 77
52830 Suomenniemi
GSM 050 514 0161
www.lomavakkara.fi
outi.kauria@lomavakkara.fi. Pietarin läheisyydestä halutaan hyötyä kaikin tavoin
ja nouseva lähiruoka-trendi tarjoaa paljon mahdollisuuksia jatkojalostukseen.
Suomelle on häpeäksi, jos emme pysty huolehtimaan Euroopan
Unionin ainoan alkuperäiskansan kielen säilymisestä, kansanedustaja Markus Lohi sanoo. Se on Suomen 20.
suurin kaupunki, mutta ilmoittaa olevansa suurin vapaa-ajan
kaupunki: siellä on eniten mökkejä Suomessa.
Olkkonen oli mukana liittymisneuvotteluissa. Päätöksenteko yhteisessä
valtuustossa on sujunut kohtalaisen hyvin eikä palveluita ole
vedetty pois liitoskunnista, koska asioista on sovittu liitosneu-
nasti seitsemän, esimerkiksi presidentit Sauli Niinistö
ja Mauno Koivisto. Hän oli pitkällisen harkinnan jälkeen liitoksen kannalla, mutta ymmärtää
oikein hyvin myös niitä, jotka halusivat oman kunnan säilyvän itsenäisenä.
. Olisikin tärkeää, että kunnat
saisivat aidosti itse päättää tulevaisuudestaan, Olkkonen viittaa
hallituksen pakottamis- ja painostuslinjaan.
KOKEMUKSET elämästä kunta-
liitoksen jälkeen ovat pääosin
myönteisiä.
Järjestöväki on
tehnyt paljon työtä
ja talkoita, lisäksi
meillä on ollut hyvä
toiminnanjohtaja.
. Aikaisemmin hän oli toiminut itsenäisen Ristiinan kunnan
luottamustehtävissä,viimeksi
kunnanhallituksen puheenjohtajana.
Ristiinan, Suomenniemen ja
Mikkelin liitoksen jälkeen uusi Mikkelin kaupungin väkiluku
on liki 55 000. Paljosta on jouduttu luopumaan! Pahimmalta tuntui ammattikoulutuspaikkojen suunniteltu raju leikkaus, mutta siihen nyt onneksi saatiin vähän
lievennystä. Järjestöväki on tehnyt paljon
työtä ja talkoita, lisäksi meillä on
ollut hyvä toiminnanjohtaja, hän
kiittää.
Heikki Koljosen siirtyessä
eläkkeelle on etsitty uutta toiminnanjohtajaa. Hakijoita oli
kymmenen, ja piirihallitus tekee
ratkaisunsa asiaan liittyen loppukesän aikana.
VIIME vaaleissa Kirsi Olkko-
nenkin valittiin Mikkelin kaupunginvaltuustoon ja sittemmin valtuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Yhdistymissopimuksen lupauksia toteutetaan: Ristiinassakin rakennetaan parhaillaan terveysasemaa ja peruskorjataan koulukeskusta
Olkkonen huomauttaa, että
Mikkeli on alueellisesti laaja kaupunki. Tätä ei kuitenkaan voida turvata, jos määrärahoja
leikataan.
Lohi tulee tekemään sekä kansanedustajana että Lapin liiton hallituksen puheenjohtajana parhaansa, jotta saamelaisten kulttuuri- ja
kielipesätoiminnan määrärahat tulevat säilymään ennallaan. Valtion budjetissa nämä määrärahat ovat pieniä murusia. Samantyyppisessä tilanteessa on oltu ennenkin.
Erkki Liikasen (sd.) mielestä valtiovarainministeri on ?niitä yksinäisimpiä ihmisiä päätöksenteossa?.
Hän kiitteli Urpilaisen aloitetta ystävälliseksi.
lyhyesti
votteluissa. Kyllä siinä oli pöydän ympärillä osaamista ja kokemusta, Urpilainen luonnehti tapaamisen jälkeen.
Paikalle oli kutsuttu kaikki entiset elossa olevat valtiovarainministerit.
Kutsutuista 12 ministeristä Urpilaisen kanssa lou-
Keskusta on valttia Etelä-Savossa
PIRKKO WILÉN
MIKKELI
. KESKUSTA oli viime kunnallisvaaleissa suurin puolue kaikissa Etelä-Savon kunnissa, Mikkelissäkin, kertoo Kirsi Olkkonen
ylpeänä.
Piirin puheenjohtajana hän
tietää, että sellaista tulosta ei saavuteta helpolla tai vahingossa.
. Niinistö kertoi, että kukin ex-ministeri muisteli Urpilaiselle vanhoja kokemuksiaan.
. Hän sanoi saaneensa
ministereiltä kannustusta tehdä sellaisia rakenneuudistuksia, joita suomalainen yhteiskunta tarvitsee.
. Kuva: Jari Laukkanen
Lohi: Olisi häpeä
menettää saamen kieli
KANSANEDUSTAJA Markus Lohi (kesk.) on huolissaan valtiovarainministeriön aikeista leikata saamelaisten kulttuuri- ja kielipesätoiminnan määrärahoja.
Määrärahat ensi vuodelle ovat pienenemässä 500 000 eurosta
300 000 euroon.
. 11
16.8.2013
Seitsemän valtiovarainministeriä pui taloutta lounaalla
VALTIOVARAINMINISTERIT kokoontuivat tänään tiettävästi ensimmäistä kertaa maan historiassa yhteiselle
lounaalle puimaan vallitsevaa taloustilannetta.
Tilaisuutta johti nykyinen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.).
Hänen mukaansa lounaalla vallitsi yhteinen näkemys talouden isosta kuvasta. Lohi toivoo, että Lapin kansanedustajat voisivat esiintyä asiassa yhteisrintamassa.
Loma-Väkkärä
Laadukkaita mökkejä sinun lomallesi Saimaan rannalla
Etelä-Savossa keskustalla menee hyvin ja toiminnassa on mukana kaiken ikäisiä ihmisiä. On koko alueen tulevaisuuden kannalta vaarallista, jos meillä ei jatkossa ole täällä osaavaa työvoimaa ja koulutuspaikkoja.
Tulevaisuuden suhteen Olkkonen on kuitenkin toiveikas.
Tiedätkö muuten mikä oli Suomen toiseksi
merkittävin vientituote ennen sotia. Sen vanhin osa on peräisin yli sadan vuoden takaa, myöhemmin sitä on laajennettu ja Koljonen on ottanut kunnia-asiakseen sen säilyttämisen myös tuleville polville.
. Nykästen esi-isä oli Viipurin pamauksen suunnittelija, Knut Possen sotilas, jonka nimeksi on merkitty Nykäin..
Heikki Koljonen on tutkinut tilaan ja sen ih-
Seminaaria varten ladon ovet ava
perjantaina 23.8 klo 15 alkaen.. Näistä alkoi Etelä-Savonkin kehitys.
. Sitä riittää enemmän kuin missään muualla Euroopassa. Tämähän oli kaskiviljelyaluetta.
KOLJOSEN PERHE tuli Haukivuorelle vasta viime
sotien jälkeen.
Asutustiloiksi lohkottiin iso Laukkolan tila,
jonka ensimmäinen tunnettu omistajasuku oli
Nykäset. Ilman heinälatoja eivät hevoset olisi pysyneet
hengissä yli talven. Kaiken mahdollisen
vanhan jemmaaja. Ja montako romanssia siellä o
PIRKKO WILÉN
MIKKELI
KESÄINEN keskipäivän aurinko tunkee sisään seinälautojen raoista. Tähän tulee valkokangas!
Kädet viittovat edelleen:
. Heikki Koljonen seisoo keskellä latoa ja levittelee käsiään.
. Näin kuvailee itseään Keskustan Etelä-Savon piirin toiminnanjohtajan tehtävistä eläkkeelle siirtyvä mies.
Houkuttelivat jatkamaankin piiritoimistolla,
mutta Koljonen oli päättänyt, että nyt on aika.
Niin pitkään hän on haaveillut siitä, että jonakin päivänä on näille harrastuksille enemmän
aikaa...
Latoseminaarikin on ollut suunnitteilla jo vuosia.
Ilman tällaisia
latoja ei meillä olisi
nykyisenkaltaista
Suomea.
HEIKIN punainen lato sijaitsee Haukivuorella,
lapsuudenkodin mailla. Aivan oikein: voi!
ALKUJAAN lato rakennettiin suon reunaan kuivatun turpeen säilytystä varten.
. Eikä metsiä.
. Olisi jäänyt savotat pitämättä
ja sahat perustamatta. Mutta ei ollut teollisuutta, ei kaivoksia, ei vesivoimaa. Ilman latoja ei olisi tullut
mitään karjankasvatuksesta...
. Tuohon tuolit.
Ensi viikolla täällä pidetään Latoseminaari.
HISTORIAAN hurahtanut. Siihen aikaan Etelä-Savossa ei ollut mitään,
sanoo Koljonen.
Tai olihan täällä järvien rantaviivaa. Seiniin on liimattiin vaalijulisteita. 12
16.8.2013
Heikin punainen lato kertoo tu
Lato on suomalaista kulttuurihistoriaa, muistuttaa Heikki Koljonen. Kerran istuskelin tuossa kynnyksellä ja ajattelin, että ilman tällaisia latoja ei meillä olisi nykyisenkaltaista Suomea. Siellä on pidetty nurkkatansseja ja iltamia
Päiväntasaajalle asti!
Nostan katseen ladon ympärillä kasvavien
mäntyjen latvaan ja minua huimaa.
Latoseminaariin onkin kutsuttu muiden muassa komissaari Olli Rehn ja puheenjohtaja Juha
Sipilä kertomaan, mitä kaikkea tuolla puumäärällä nykymaailmassa voi saada aikaan.
JÄRVIVEDEN liplatus laituriin, auringon hehku iholla, aurinkolasit silmillä ja kesäkirja kädessä. Tarinoissa vilisevät Hjalmar von Bonsdorf, Karl Oskar Pölhö sekä Emma Loviisa ja monet muut uutterat naiset,
joiden työpanosta ei koskaan tarpeeksi kiitetä.
On torpanpojat Jallu ja Kalle, jotka ahkeruutensa ja kyvykkyytensä ansiosta nousevat vauraiksi
sahanomistajiksi.
. Kuva: Maria Seppälä
autuvat
Eläkkeellä on enemmän aikaa tutkia historiaa. Olihan Mikkeli hallintokaupunki ja päämajakaupunki, mutta kyllä kaiken elinkeinoelämän
kehityksen juuret ovat maaseudulla.
TURVESUO, jonka laitaan lato 1800-luvulla rakennettiin, raivattiin aikanaan pelloksi. Kuva: Maria Seppälä
Alkujaan turvesuon laitaan rakennettu lato on nyt keskellä rehevää metsää. ?Cycling for Libraries?
-tempauksella kirjastonhoitajat halusivat kiinnittää huomiota yleisten kirjastojen merkitykseen ja vahvistaa niiden kannatusta.
Otin vastaan Euroopan parlamentin eteen pyöräilleet kirjastonhoitajat ja isännöin illalla heidän päätösillallisensa
parlamentin ravintolassa. No pitkälle tietysti, vastaan ja pohdiskelen uskaltaisiko veikata, että ihan Helsinkiin saakka...
Vihdoin Koljonen päästää pälkähästä:
. Kuva: Maria Seppälä
on syttynyt. Näin on
tehty muuallakin Etelä-Savossa ja nyt maakunnan metsävarat ovat vaikuttavat.
. Kaikkialla muualla Euroopassa eivät
asiat ole yhtä hyvin.
Esimerkiksi Britanniassa akateeminen tietokirjallisuus
on pitkälti keskittynyt erikoiskirjastoihin, ja yleisissä kirjastoissa tarjonta saattaa olla lähinnä viihdettä.
Maassa on myös käynnissä suoranainen kirjastojen sulkemisaalto, jossa vastuuta julkisesta kirjastotoiminnasta
pyritään siirtämään vapaaehtoisryhmille. Jokaisessa kunnassa on kunnankirjasto mahdollisine sivukirjastoineen.
Kirjasto on kaikille avoin ja ilmainen palvelu, jossa korkeakoulutetut kirjastonhoitajat johtavat toimintaa ja palvelevat asiakkaita. Jos vuotuinen kasvu muutetaan metrin levyiseksi ja metrin korkuiseksi halkopinoksi niin kuinka pitkälle se tästä ulottuisi, arvuuttelee Koljonen.
. Rautateitse kuitenkin saatiin niin sahatavara kuin voikin matkaan ja maailman markkinoille Haukivuorelta ja
muualtakin Mikkelin seudulta.
. Tällöin tietysti
koko toiminnan luonne muuttuu, kun menetetään kirjastonhoitajien ammattitaito.
MEILLÄ Suomessa on syytä iloita omasta, hyvinvoivasta
kirjastolaitoksestamme ja tukea ja käyttää sitä.
Voimme myös olla ylpeitä kirjastonhoitajiemme antaumuksesta asialleen ja siitä kannustuksesta, jota heidän jo
kolmatta kertaa järjestämänsä tempaus tuo yleisille kirjastoille eri puolilla Eurooppaa ja maailmaa.
Hannu Takkula
europarlamentaarikko. Siinä hienon lomapäivän resepti aika monelle suomalaiselle.
Vaikka kirjat ovat vuodenajoista riippumaton ilo, ne
nousevat erityisen tärkeiksi loma-aikoina, jolloin ihmisillä
on parhaat mahdollisuudet nauttia kirjallisuudesta arjen
paineiden hellittäessä.
Kirjaston kesäsulku, jollaisia jotkut kunnat ovat harrastaneet, on lukuhaluiselle kuntalaiselle ikävä yllätys, jonka
ei soisi yleistyvän.
KESÄMIELELLÄ oli liikkeellä myös 150 kirjastonhoitajan ryhmä, joka saapui pyöräillen Amsterdamista Brysseliin juhannuksen jälkeisellä viikolla. Sieltä sahalta nämäkin lankut aikanaan tuotiin, osoittaa Koljonen latonsa lattiaa.
HAUKIVUOREN kehitykseen vaikutti suuresti se,
että rautatie rakennettiin juuri siihen missä se
nyt on. Kirjaston kokoelmat kattavat laajan aihealueen tietokirjallisuutta ja kaunokirjallisuutta, ja ne
uusiutuvat yleensä kiitettävästi.
Kirjastot eivät myöskään nimestä huolimatta ole pitkään aikaan rajoittuneet vain kirjoihin, vaan yleisölle on
tarjolla kaikkia mediatuotteita, myös ilmainen internetin
käyttömahdollisuus.
TÄLLAINEN kirjasto on kansallisaarre, jota emme saa koskaan pitää niin itsestään selvänä, että laiminlyömme sen
tarvitsemat resurssit. Oli hienoa aistia se innostus, joka
näillä kansainvälisen tapahtuman osanottajilla oli asiaansa.
Idean isä ja tapahtuman tuottaja on suomalainen Jukka Pennanen, ja muukin järjestäjäjoukko oli suomalaisia.
Toivon, että he ja heidän kanssaan pyöräilleet eri maiden
edustajat saavat tarvitsemaansa tukea kirjastotyölle, kun
Euroopan parlamentissa syksyllä käynnistyy aloitteestani
liikkeelle lähtevä kirjastoja tukeva kirjallinen kannanotto.
SUOMALAISET sopivat eurooppalaisen kirjastoliikkeen
kärkeen, koska meillä kirjastotoimi kuuluu kaikkein parhaisiin. Kuva: Maria Seppälä
misiin liittyvät asiat tarkkaan. Alunperinhän juuri missään ei haluttu
rautatietä tiluksia halkomaan eikä radanrakentajia rauhattomuutta levittämään. Siitä kaupasta kertyneillä rahoilla ne sitten
aikanaan nousivat osuuskaupan ja pankin kivitalotkin Mikkelin torin laitaan, hoksauttaa Koljonen.
. Sittemmin pelloille istutettiin puun taimia. 13
16.8.2013
uhansia tarinoita
Kirjasto on
kansallisaarre
Etelä-Savossa metsä kasvaa kohisten
Kuva: Paula Åström
Televisio mullisti maailman
Kainuun maakuntamuseo tarjoilee nostalgiahetkiä 1960-luvulla
MERI ALARANTA-SAUKKO
KAJAANI
KAINUUN maakuntamuseossa
keksittiin pari vuotta sitten oikea
yleisömagneetti, kun päätettiin
koota kesänäyttely 1950-luvusta.
. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä kokonaisuuteen. 14
16.8.2013
Television eteen asetettavat sohvaryhmät
tulivat 1960-luvulla. Käyttöön otettiin uudenlaisia kodinkoneita ja autojen määrä
kasvoi huimasti.
Suomalainen design nosti päätään, ja monet ajan kankaat, astiat ja sisustustuotteet ovat edelleen
tuotannossa.
Pukeutuminen muuttui pikkutakkityylistä vapaamuotoisemmaksi, uusi musiikki ja elokuvat
villitsivät kansaa.
Leimallista ajanjaksolle oli
myös maaseudun ja kaupungin
väliset isot erot. Sohvaryhmä tulivat tuolloin
koteihin. Vaikka kuluttaminen
lisääntyi, tavaraa kodeissa oli huomattavasti vähemmän kuin nykyään, museonjohtaja
Antti Mäkinen kertoo. Kaupungeissa
oli jo monenlaisia mukavuuksia,
mutta maaseudulta puuttuivat
monin paikoin jopa sähköt.
Näyttely kertoo myös kansalaisten kiinnostuksesta yhteiskunnallisiin asioihin. Vasemmistoradikalismi kukoisti paitsi työläiskaupungin aikuisten myös nuorison
keskuudessa.
Nuoret tekivät jopa omia lehtiä.
Kajaanissa Hihapuukko -julkaisu
vei tekijänsä käräjille saakka rajujen kannanottojensa vuoksi.
NÄYTTELYSSÄ pääsee ihastelemaan aikakauden tavaroita barbeista purkkakuviin, Nakke Nakuttajista Länkkäreihin, Ulthima
Thule-laseista maitopusseihin ja
Marimekoista tennareihin.
Vitriineissä on aikakauslehtiä,
postimerkkejä, kirjoja ja rahoja.
Kaikkea, mitä kuvitella saattaa.
Yhdellä seinustalla seisovat jopa
Jopo ja moottoripyörä rinnakkain.
. . Isoja ikäluokkia kiinnostaa
heidän oma lapsuutensa ja nuoruutensa, museon johtaja Antti Mäkinen toteaa syyksi kävijämäärän kasvuun.
Tuona aikana eläneiden lisäksi
50- ja 60-luku kiinnostavat myös
monia nuoria. Ne aseteltiin televisiota vastapäätä, Mäkinen valaisee.
Televisio ulotti lonkeronsa jopa
ihmisten aikatauluihin, sillä kotiin
piti ehtiä iltauutisiksi.
Televisio toi koteihin myös
maailman suuret tapahtumat, kuten kuukävelyn, Kennedyn murhan tai Vietnamin sodan.
. Näiden vuosikymmenten muoti, musiikki ja autot
ovat useille harrastuksia.
Ensimmäinen näyttely sai kansalaiset suorastaan pyytämään
esillepanoa myös seuraavalta
vuosikymmeneltä.
TÄNÄ kesänä maakuntamuseossa on toiveiden mukaisesti voinut
sujahtaa muistoissaan kultaiseksikin väitetylle 60-luvulle.
Näyttelyn teemana on Tv tuli ja
maailma muuttui, sillä television
yleistyminen leimasi vuosikymmentä hyvin vahvasti.
Se vaikutti kaikkeen leluista ja
sisustuksesta lähtien.
. Yhteistyö on koettu hyväksi.
. Yleisin kommentti näyttelyvieraalta on: ?Meilläkin oli tuollainen.?, Mäkinen naurahtaa.
Näyttelyn esineet ovat autenttisia aikansa tuotteita. Maailma avartui kaikella tavalla, Mäkinen toteaa.
KOLMIOSAINEN näyttely kertoo
ensinnäkin Kajaanin kaupungin
suuresta muutoksesta 1960-luvulla rakentamisen ja teollistumisen
myötä.
Toisessa osassa esitellään kotiin
liittyvää materiaalia ja kolmannessa yhteiskunnan murrosta.
1960-luku oli vaurastumisen ja
kulutusyhteiskunnan syntymisen
aikaa. Niitä on haalittu muun muassa facebookin ja
museon työntekijöiden henkilökohtaisten kontaktien kautta.
KAJAANIN taidemuseossa on samanaikaisesti esillä vuosikymmenen värikylläistä taidetta. Yhteisiä teemoja etsitään varmasti myös jatkossa, Mäkinen arvelee.
15
16.8.2013
Lehtinen piirsi Väyrysestä Vastarannan kiisken
PENTTI MANNINEN HELSINKI
VANHA demaripoliitikko Lasse Lehtinen ei tarvinnut Paavo
Lasse Lehtinen on tuottelias kynämies.
Kuva: Jari Laukkanen
Väyrysen (kesk.) apua, kun teki kirjan keskustakonkarista.
. Ja kaiken lisäksi pakollinen.. Kaikkonen arvelee, että moni taloa myyvä tai ostava on ihmeissään, kun energiatodistuksia aletaan vaatia.
Hän huomauttaa, että lain valmisteluvaiheessa huomattava osa kuulluista asiantuntijoista kritisoi hallituksen valitsemaa mallia.
. Allekirjoituksia on tällä hetkellä reilu 20 000.
Laki energiatodistuksista tuli voimaan kesällä. Rauhanvälityksen tekee sotiville osapuolille houkuttelevaksi
myös se, että konfliktien (aseelliset) voitot eivät ole olleet niin
menestyksellisiä kuin aiemmin,
rauhan- ja konfliktintutkimuksen
professori lisää.
WALLENSTEEN muistuttaa, että
kriisien luonne on muuttunut selvästi kylmän sodan päivistä.
. Tanskan ei kannata pyrkiä
Norjan ja Suomen rinnalle Pohjolan kolmanneksi rauhanvälityksen suurvallaksi, painotti kansainvälisten suhteiden tutkimuksen professori Ole Wäver Kööpenhaminan yliopistosta.
TANSKA on ollut mukana etenkin
kriisien suitsimisessa sotilaallisesti, muun muassa rauhaan pa-
Rauhansopimukset
myös kestävät
aiempaa
paremmin.
kottamisessa. Nyt Suomi päätyi laskennalliseen malliin, joka on byrokraattinen, epätarkka ja kallis. Seminaari pohti Pohjoismaiden yhteistyötä ja roolia rauhanvälityksessä.
. Jopa alan kärkinimet kuten
Martti Ahtisaari ja Kofi Annan
ottivat vakituisen tiimin avukseen.
POHJOISMAIDEN valttina kriisien
välittäjinä on ollut puolueettomuuden maine. Ruotsin malli on EU-direktiivin mukainen. Ruotsin vahvin alue
taas saattaa olla konfliktien ennaltaehkäisy taloudellisilla kehityshankkeilla.
Wallensteen arvioi, että rauhanvälitys on muuttumassa tähtineuvottelijoiden urotöistä tiimisaavutusten suuntaan.
. Teoreettinen laskelma sisältää liikaa epävarmuustekijöitä ja se asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan.
On ratkaisematta, miten tässä mallissa voidaan turvata
kansalaisten tasaveroinen kohtelu.
Kaikkosen mielestä laki olisi nykymuodossaan pitänyt
hylätä ja aloittaa uusi valmistelu, jossa energiatodistus
pohjautuu todelliseen kulutukseen.
. Palestiinalaisia koskevassa
kriisissä Yhdysvallat on Israelin
läheinen tukija, mutta palestiinalaiset näkevät sen jopa eduksi neuvotteluissa. Pakollinen laskennallinen energiatodistus tuo varsinkin
omakotiasujille merkittävän lisäkustannuksen, joka itsessään ei vielä johda energian säästöön, Kaikkonen toteaa.
Lakia säätäessä arvioitiin, että energiatodistus maksaisi noin 500?700 euroa.
KAIKKOSEN mukaan on oletettavaa, että todistuksia laatimaan syntyy melkoinen konsulttien armeija, joiden jälki
tuskin on tasalaatuista.
. Parempi vaihtoehto kuin kilpailu on työnjako Pohjoismaiden
kesken. Asiantuntijakuulemisissa on arvioitu kulutukseen perustuvan todistuksen hinnaksi noin 50 euroa.
Kaikkonen huomauttaa, että todelliseen energiankulutukseen perustuva malli on käytössä esimerkiksi Ruotsissa.
. Tällainen todistus olisi huomattavasti halvempi ja
tarkempi. Kuva: Jarno Mela/Lehtikuva
Antti Kaikkosen mielestä energiatodistuksen pitäisi
pohjautua todelliseen kulutukseen.
Kuva: Jaakko Martikainen
Kaikkonen: Energiatodistuslaki
uuteen käsittelyyn
KESKUSTAN kansanedustajan Antti Kaikkosen mielestä
laki energiatodistuksista on syytä käsitellä uudelleen.
Kaikkonen kannustaa kansalaisia allekirjoittamaan
Suomen Omakotiliiton alullepaneman, lainmuutosta
vaativan kansalaisaloitteen. Rauhanvälityksen merkityksen nousuun liittyy se, että rauhansopimukset näyttävät kestävän paremmin kuin vielä 1990-luvulla, arvioi professori Peter Wallensteen Uppsalan yliopistosta.
. Kriisit syntyvät yhä useammin yhden
maan sisälle, tai alueellisesti yli
useiden maiden rajojen.
Osapuolet eivät myöskään enää
ryhmity muutaman suurvallan
rinnalle.
. Tämä on jatkossakin tärkeä avu.
Wallensteenin mukaan ei silti
ole oleellisinta, että välittäjä on tasan puolueeton.
. He katsovat, että tukija pystyy painostaman Israelia.
Pohjoismaiden näkökulmia rauhanvälitykseen arvioineen seminaarin järjesti Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus Tapri.
Martti Ahtisaari on yksi rauhanvälityksen ykkösnimistä maailmassa. Kustantaja (WSOY) tilasi meiltä kirjan miehestä, joka ansaitsi kokovartalokuvan, Lehtinen kertoo Ilta-Sanomissa.
Demarikirjailijan työparina oli Ylen toimittaja Sanna Ukkola.
Väyrysen auktorisoimaton elämäkerta on saanut nimekseen Vastarannan kiiski.
Tekijät eivät olleet yhteydessä Väyryseen.
Lehtisen mukaan heitä kiinnosti, mitä ympäristö Väyry-
sestä ajattelee. Nykyisin ne eivät puhkea niinkään kahden valtion välille. Nyt jää monesti epäselväksi,
mikä on suurvallan kanta yhteenottoon, vaikka ne ovatkin edelleen
vahvasti mukana neuvotteluissa.
RAUHAN- ja konfliktintutkijoita
kokoontui tällä viikolla Tampereelle. Hän lohkaisee Ilta-Sanomille, että Väyrynen
itse tietää, mitä mieltä on.
Kirja ruotii esimerkiksi Väyrysen ja Mauno Koiviston jännitteisiä välejä.
Lehtisen mielestä on mielenkiintoista, kuinka usein Väyrynen on suurissa asioissa ollut oikeassa, mutta ei ole saanut
muita taakseen.
Väyrynen on keskustan kunniapuheenjohtaja, Suomen
toiseksi pitkäaikaisin ministeri ja pitkäaikaisin ulkoministeri.
Rauhanvälityksen
merkitys kasvaa
PERTTI MATTILA/STT
TAMPERE
ULKOPUOLISEN välittäjän käyttö
rauhanneuvotteluissa on lisääntynyt 2000-luvulla.
On hyvin vaikea arvioida, millainen volyymi suomalaisella koulutusviennillä voisi olla. Meillä on nyt neljän ja puolen liuskan vastaus Yrttiaholta. Osa niistä voi hänen
mukaansa vaatia kolmikantaista
yhteistyötä.
. Sielläkin voidaan tosin sopia jo
joistakin uudistuksista.
Katainen ei halunnut edelleenkään arvioida mitenkään, millaisia rakenteellisia uudistuksia pi-
täisi tehdä. Varajärvi kiistää väitteen.
. Kataisen
mukaan viime aikoina toritapahtumissa kansalaiset ovat arvostelleet mediaa enemmän kuin hänen
muistinsa mukaan koskaan.
Kataisen mukaan työpaikoistaan ja Suomen tulevaisuudesta
huolissaan olevat ihmiset kokevat, että media lietsoo ja ruokkii
kielteistä ilmapiiriä.
. Toki haluamme viedä paperia ja kartonkia, mutta on
muistettava, että Suomessa on investoitu valtavasti osaamiseen. Kuva: Minna Raitavuo/Lehtikuva
Rakenneuudistusten
valmistelu vienee koko syksyn
Krista Kiuru asetti torstaina työryhmän selvittämään
koulutusviennin kehitystä. 16
16.8.2013
Niinistö sai kutsun Obama-tapaamiseen Tukholmassa
PRESIDENTTI Sauli Niinistö tapaa Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman yhdessä pohjoismaisten päämiesten kanssa. Tässä on olennaista se, että
budjettiriihessä asetetaan määrällinen tavoite kestävyysvajeen
umpeen kuromiseksi, pääministeri sanoi Kuopiossa kokoomusministerien kokouksessa.
Tähän projektiin tarvitaan Kataisen mukaan kolme koria: työn
tarjonnan lisääminen, työurien
pidentäminen ja tuottavuuden
kasvattaminen.
Kataisen mukaan kaikkea ei
päätetä vielä budjettiriihessä siksi, että valmistelua ei ole tehty riittävästi. Asiasta ja
aikataulusta sovitaan tarkemmin
hallituksen kesken budjettiriihessä. Tapaaminen järjestetään Tukholmassa 4. Näen ongelmana sen, ettei sitä ole osattu myydä.
Työryhmä aikoo kuulla alan asiantuntijoita laajalti.
Valmista on määrä olla lokakuun lopussa.
Katainen:
Kestävyysvajeen
paikkaustoimet
selvillä ehkä
marraskuun lopulla
PEKKA POHJOLAINEN/STT
HELSINKI
HALLITUKSEN kaavailemien rakenteellisten uudistusten valmistelu vienee lähes koko syksyn, arvioi pääministeri Jyrki Katainen
(kok.).
Kataisen mukaan sopiva takaraja valmistelulle voisi olla esimerkiksi marraskuun loppu. Erottamista käsitellään kuunvaihteessa.
Riidan taustalla on se, että Jyrki Yrttiaho arvosteli
omaa puoluettaan SKP:n kokouksessa.
Jyrki Katainen ei halunnut edelleenkään arvioida mitenkään, millaisia rakenteellisia uudistuksia
pitäisi tehdä. Mikä sitten on kuulemista, Varajärvi kysyi.
Puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki viestitti
STT:lle, ettei kommentoi asiaa ennen puoluehallituksen
kokousta. Uudistukset halutaan valmistella nyt huolella, ehkä viime
kevään kehysneuvottelujen tapahtumistakin oppineena.
Tuolloin hätäisesti päätetty
osinkoverouudistus piti repiä jälkikäteen auki siihen jääneen pahan porsaanreiän vuoksi.
. Tietysti on arvioita,
ja ne ovat muutamasta miljoonasta eurosta satoihin miljooniin euroihin.
Kiuru asetti torstaina työryhmän selvittämään koulutusviennin kehitystä.
Kolmihenkistä ryhmää johtaa kansanedustaja Päivi
Lipponen (sd.).
. Vähän tämän jälkeen hänen
kerrottiin vierailevan kuitenkin Ruotsissa ja tapaavan
mahdollisesti myös Baltian ja Pohjoismaiden johtoa.
Obama jatkaa Ruotsista matkaansa G20-maiden kokoukseen Pietariin.
lyhyesti
Yrttiahon yhdistyksen uhkaus
yllätti puoluesihteerin
VASEMMISTOLIITON puoluesihteeri Marko Varajärvi kertoo yllättyneensä, kun hän kuuli Raisio 2000 -yhdistyksen uhkauksesta viedä vasemmistoliitto oikeuteen.
Puolue on vaatinut yhdistystä erottamaan kansanedustaja Jyrki Yrttiahon. Kokoomuksesta näiden rakenteellisten uudistusten teke-
minen ei jää kiinni. Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva
Kiuru: Koulutusviennistä jopa
satojen miljoonien tuotto
KOULUTUSVIENTI voi poikia uutta kasvua maan taloudelle, sanoo opetusministeri Krista Kiuru (sd.).
Kiurun mukaan osaaminen on Suomessa laadukasta, joten sitä pitäisi pystyä hyödyntämään aiempaa paremmin.
. Meille on hyvin tärkeää se, että ne ovat nimenomaan kestävyysvajetta umpeen
kurovia, ei mitä tahansa rakenneuudistuksia, Katainen painotti.
Rakenneuudistukset valmistellaan valtiovarainministeriössä, ja
ohjeena on Kataisen mukaan laatia pitkä lista.
KUOPION torilla pääministeriä askarruttivat media-asiat. syyskuuta.
Presidentinkanslian mukaan työillallisen tarkoituksena on vahvistaa Yhdysvaltain ja Pohjoismaiden
kumppanuutta.
Presidentin kansliasta kerrotaan, että Niinistö ja
pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sopivat yhdessä siitä, kumpi heistä osallistuu tapaamiseen.
. On luonnollista, että presidentti tapaa presiden-
tin, perusteli presidentin viestintäpäällikkö Katri Makkonen.
Presidentti Sauli Niinistö odottaa, että globaali kehitys on yksi keskusteluteemoista, kun pohjoismaiset
valtiopäämiehet tapaavat Barack Obaman.
Niinistö kertoo, että häntä kiinnostaa kovasti kuulla Obaman näkemyksiä globaalista kehityksestä vähän
pidemmälle tulevaisuuteen.
Pohjoismaista valtiojohtoa kiinnostavat Niinistön
mukaan melko samantyyppiset kysymykset, kun he tapaavat Yhdysvaltain presidentin.
Asialistalle nousevat hänen mukaansa ainakin Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain väliset suhteet sekä parasta
aikaa valmisteltava vapaakauppasopimus.
Obama perui viime viikolla tapaamisensa Venäjän
presidentin Vladimir Putinin kanssa sen jälkeen kun
Venäjä oli ilmoittanut antavansa turvapaikan tietovuotaja Edward Snowdenille. Se liittyy tämmöiseen negatiivisuuden tuntemukseen, pääministeri selvitti.
Itse Katainen kiisti kuitenkaan
koskaan tunteneensa mitään tuskaa median ilkeilystä.. Yhdistys on kieltäytynyt tästä,
vaikka sitä uhkaa puolueesta erottaminen.
Yrttiaho kertoi keskiviikkona, ettei häntä ole kuultu tapauksessa
Uunintekijä on asia erikseen. Petro osaa kaiken: rakentaa asuintaloja, kaivaa kaivoja,
tekee aitoja. Hänen taksansa yhdestä uunista on
tuhat dollaria. Meidän huvila-alueellamme hän teki 20 uunia ja yhtä
paljon takkoja, eikä niistä ole tullut yhtään valitusta.
Hinnat Petro sanelee itse. Naiset
työskentelevät etenkin kaupan ja
palvelun aloilla.
VENÄJÄLLÄ ansaitsemansa rahat Petro kuluttaa viisaasti. Syksyllä hän lähtee
Venäjältä lopullisesti.
Useat huvila-asukkaat tulevat
kuitenkin muistelemaan Petroa
hyvällä joka kerta, kun he lämmittävät Ukrainan mestarin valmistamia uuneja ja takkoja.
VALERI MITENJOV
Venäjä tarvitsee
nimenomaan
Petron kaltaisia
ammattitaitoisia
työsiirtolaisia.
pankin kautta vaan käteisellä.
Rahojen eteen Petro työskentelee itseään säästämättä. He
puhuvat venäjää. Eli 13 tuntia!
Ja hän jättää ottamatta huomioon kaikki työturvallisuusmääräykset. 17
16.8.2013
Pimeää työtä Moskovassa
Miljoonat ukrainalaiset työskentelevät kesäisin Venäjällä
Petro Kozlenko on yksi 3,5
miljoonasta ukrainalaisesta,
jotka työskentelevät Venäjällä
kesäisin. Olisin halunnut ryhtyä traktorinkuljettajaksi, mutta äiti sanoi:
ei kelpaa, koska kotona haisee aina öljy. Syynä on se, että ihmiset eivät halua ottaa riskiä eli työskennellä lainvastaisesti.
PETRO ei ole paikkakuntalainen.
Hän asuu Ukrainassa. Mitään riskiä
ei käytännössä ole, koska poliisia
ei näy eikä virallinen tie kiinnosta häntä.
Petro on yksi 3,5 miljoonasta
ukrainalaisesta, jotka työskentelevät Venäjällä kesäisin. Kuva: Valeri Mitenjov
VAIMOLLANI on ollut sama ikuinen haave kuin eukolla Aleksander Pushkinin tunnetussa sadussa. Kinastella saa, mutta yli viiden prosentin hän ei tingi. Vaikka se on pölyinen ammatti, niin se on myös rahakas,
Petro kertoi minulle.
EI ROHJENNUT Petro väittää vastaan ja meni opiskelemaan ammattiopistoon, jonka hän päätti menestyksellisesti kahdeksan
kuukauden jälkeen.
Petro työskentelee nopeasti,
mutta tekee kunnollista jälkeä.
Viidessä päivässä hän muuraa
400 tiiltä. 6,5 miljoona ihmistä eli 14,4 prosenttia työkykyisestä
kansasta työskentelee tänä päivänä ulkomailla.
Kansainvälisten työjärjestön
mukaan 67 prosenttia heistä on
miehiä. Hänen päiväansionsa on siis 80
dollarin tasolla. Kun Pushkinin eukko vaati vanhan ja lahon uunin vaihtamista uuteen, pyysi vaimoni minua muuraamaan uunin huvilallemme eli datshalle
. Pääammatiltaan hän
on kuitenkin uunintekijä.
. Jo 12 vuoden ajan hän on kuitenkin tullut
Moskovan alueelle keväällä ikään
kuin tuttavien luo vierailulle kolmeksi kuukaudeksi.
Itse asiassa hän työskentelee huvila-alueilla aamuvarhaisesta iltamyöhään. Hänen
työpäivänsä alkaa kello 7 aamulla ja päättyy kello 20. Haluaisin sellaisen uunin, jossa voisi paistaa piirakoita ja keittää
borssikeittoa, hän vaati.
Yritin itse toteuttaa hänen haaveensa. Meillä on samat
kulttuuriset tavat ja sama uskonto.
Silti käy niin, että työmuuttoliike Ukrainasta Moskovaan supistuu. Hän on remontoinut
oman talonsa, josta tätä nykyä löytyy kaikki kaupungin mukavuudet
ja jopa satelliittitelevisio.
Periaatteessa Venäjä tarvitsee
nimenomaan Petron kaltaisia
ammattitaitoisia työsiirtolaisia.
Ukrainalaiset sopeutuvat helposti venäläiseen yhteiskunnaan. Ukrainan
sosiaaliministeriön mukaan vain
kymmenen prosenttia heistä tekee töitä laillisesti.
Työttömyys (9,1 prosenttia) ja. Hä-
nen mielestään työluvan saamisprosessi Venäjällä on monimutkainen ja alentava. Olen hämmästynyt, kun
olen nähnyt hänen sahaavan tiiliä ilman hengityssuojainta.
PETRO työskentelee meillä ilman
lupaa ja maksamatta veroja. Se on yli puolet
hänen eläkkeestään Ukrainassa.
On sanottava, että huviloiden
omistajat ovat itse totuttaneet vierastyöläiset sanelemaan hinnat.
Kukaan meistä ei tiedä rakennustariffeja. Kukaan ei käytä aliurakoitsijoiden palveluja.
Vierastyöläiset toteuttavat melkein kaikki rakennus- ja remonttityöt, ja me maksamme heille niin
paljon kuin he vaativat. 54 prosenttia työskentelee
rakennusalalla kuten Petro. He suunnittelevat helpotuksia työluvan
hankkimisprosessiin ja samalla
sakottavat ja karkottavat maasta ne, jotka jatkavat työskentelyä
lainvastaisesti, kuten Petro.
Nämä muutokset eivät kiinnosta sankariani. Emmekä
VENÄLÄISET lupaavat korjata tilanteen jo ensi syksyllä. Ei onnistunut.
Koska ymmärrän, että suutarin pitää ommella saappaat ja leipurin leipoa piirakat, kutsuin uunintekijäksi Petro Kozlenkon, 60.
Hän on tehnyt meille ihmeuunin.
pienet ansiot (keskimäärin 350
dollaria kuussa) ovat ne kaksi syytä, jotka ajavat ukrainalaisia vieraalle maalle. Hän
on ostanut Kiovasta kaksi suurta
asuntoa, kalustanut ne ja lahjoittanut toisen tyttärelleen ja toisen
pojalleen
Mielipiteet
18
Syömävelan
oton on loputtava
MAAMME hallitus tuntuu ottavan aurinkoa ja keskittyvän
keskinäiseen kinasteluun sen sijaan, että he oikeasti pohtisivat kuinka kansantaloutemme tila saadaan käännettyä.
Tämän osalta on kyse nuorten tulevaisuudesta, sillä me
maksamme loppuviimein tästä aiheutuvan laskun.
Näin ollen toivoisin hallitukselta pikaisia toimia asioiden korjaamiseksi paremmalle tolalle. Velan määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2015. Lisäksi olisi myös
kiva jos vähän saisi lisärahaa sinne sun tänne.
Valitettavasti elämme kuitenkin sellaisessa tilanteessa
kansantaloudellisesti ettei meillä nykymenoon ole yksinkertaisesti enää varaa.
Pelkkää velalla elvyttämistä ei voida enää tehdä, sillä
sitä on kokeiltu nyt riittävän pitkään. Tähän olisi vain pitänyt herätä aikoja sitten, mutta hallituksen toimintakyky tässä asiassa on ollut valitettavan heikkoa.
OPPOSITIO on tarjonnut apuaan hallitukselle, mutta hallitus on hylännyt aputarjoukset, sillä heidän mielestään
tilanne on hallinnassa ja laajaa poliittista yhteisymmärrystä talouden korjaamiseksi ei ilmeisesti tarvita.
Ei silti auta lyödä hanskoja tiskiin vaan on keskityttävä
miettimään keinoja miten yhteiskunta pelastetaan.
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän sanoin niin
tästäkin selvitään. Tämä yhtälö
jo kertoo sen, että jotain tarvitsisi kiireesti tehdä.
HALLITUKSELLA on käytössään erilaisia työkaluja tilanteen parantamiseksi, alkaen eläkeiän nostamisesta päättyen keskitetyn palkkaratkaisun edistämiseen.
En minäkään haluaisi, että hyvinvointivaltion palvelut
heikkenevät tai eläkeikää nostetaan. Tämän jälkeen
on elvytetty ja annettu junan jatkaa matkaansa puuttumatta sen kummemmin rakenteisiin.
Edelleen viiden vuoden jälkeen budjetti näyttää alijäämäiseltä ja alijäämä katetaan lisävelalla.
TYÖPAIKAT katoavat, vienti ja tuonti takkuaa. 92 miljardia euroa. kansanedustaja
ja maatalousministeri
Suomessa on luotettu liikaa
demokraattisen järjestelmän pysyvyyteen.. Valitettavasti
heillä tuntuu olevan tarve siirtää hankalat asiat suoraan
seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan.
Budjettiriihessä tehdyssä VM:n budjettiesityksessä vuodelle 2014 valtion talousarvio saatiin laadittua 6,6
miljardia euroa alijäämäiseksi, vaikka valtiolla on syömävelkaa ennestään n. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Timo Soini pystyi viime eduskuntavaaleissa kuitenkin tällaisen näytelmän järjestämään ja
vasta seuraavissa eduskuntavaaleissa nähdään, onko Suomen
kansa niin valistunutta, että se
pystyy kansanvaltaista demokratiaa puolustamaan.
Suomen hallintovalta on nyt
äänioikeutetuilla äänestäjillä.
Viime eduskuntavaaleissa monet maaseudun ihmiset hakivat
apua vaikeuksiinsa äänestämällä
Timo Soinin puoluetta.
Mutta kun Timo Soini kieltäytyi hallitusvastuusta, niin käytännössä kävikin niin, että Timo
Soinin puolueelle menneet äänet vain kiihdyttivät maaseudun
tyhjentämistä ja väestön siirtymistä kaupunkeihin, aiheuttaen
siellä asuntopulaa ja muita ongelmia.
MINÄ odotan kuitenkin luottavaisella mielellä seuraavia eduskuntavaaleja, sillä mielipidetutkimukset ovat osoittaneet, että
äänestäjät ovat alkaneet miettimään syvällisemmin, miten kansanvaltainen demokratia todella toimii.
Koko Suomen itsenäisyys-
ajan kansanvaltaisen demokratian lippua on kantanut keskustapuolue.
Äänestäjät ovat nyt huomanneet gallup-tutkimusten mukaan, että keskustasta kannattaa tehdä seuraavissa eduskuntavaaleissa voittajapuolue, sillä silloin tiedetään varmasti, että vaalivoittaja menee hallituspuolueeksi ja tavallisen äänestäjän ääni kuuluu hallituksessa asti.
TIMO SOINI kirjoitti Maaseudun
Tulevaisuuden Vieraskolumnissa perjantaina 2. Toivottavasti hallituksen toimimattomuudesta aiheutunut lasku ei ole liian iso nuorisomme
kannettavaksi.
Elina Lappalainen
Keskustanuorten pj-ehdokas
Toholampi
?Kun Timo Soini kieltäytyi hallitusvastuusta, niin käytännössä kävikin niin, että Soinin puolueelle menneet äänet vain kiihdyttivät maaseudun tyhjentämistä ja väestön siirtymistä kaupunkeihin.?
Kuva: Jari Laukkanen
Eduskuntavaaleissa
ratkaistaan
demokratian toimivuus
SUOMESTA on nyt tullut kansanvaltaisen demokratian kokeilupaikka.
Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Timo Soini järjesti sellaisen näytelmän, että vasta seuraavat eduskuntavaalit ratkaisevat, miten Suomi tästä alennustilasta selviää.
Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Timo Soinin puolue sai
559 342 ääntä ja kokoomuspuolue 598 369 ääntä.
Jos Perussuomalaiset olisivat saaneet 39 028 ääntä enemmän, olisi Timo Soini nyt Suomen suurimman puolueen puheenjohtaja.
Jos näin olisi käynyt, kukaan ei
voi aavistaa, mitä Suomessa olisi
tapahtunut viime eduskuntavaalien jälkeen, sillä presidentinkin
valtaoikeuksia on minun mielestäni harkitsemattomasti vähennetty.
SUOMESSA on luotettu liikaa demokraattisen järjestelmän pysyvyyteen, eikä silloin ole edes kuviteltu, että joku puolue voi hetkessä nostaa kannatuksensa viidestä kansanedustajapaikasta
39:ään.
?Budjettiesityksessä valtion talousarvio saatiin laadittua 6,6 miljardia alijäämäiseksi, vaikka syömävelkaa
on 92 miljardia euroa.. elokuuta 2013
otsikolla: ?Huono hallitus ajaa
seinään.?
Tuo otsikko on enteellinen.
Hän osoittaa, että on tyytyväinen
nykyiseen tilanteeseen, kun 2011
eduskuntavaalien murskavoitolla on voinut lihottaa vain omaa
puoluettaan ja arvostelee Kataisen hallitusta, joka hallitsee maata niiden puolueiden voimalla, jotka vähiten menettivät Timo
Soinin vaalivoiton johdosta.
Heimo Linna
sotaveteraani,
ent. Vielä vuonna 2008
valtion velan nimellisarvo oli noin 49,5 miljardia euroa ja
summa vastasi n. 34 prosenttia BKT:stä. Se jää
meidän ja tulevien sukupolvien maksettavaksi.
Kuten moni talousasiantuntijakin on jo sanonut, kyse
ei ole pelkästään Euroopan talouden taantumista vaan
myös Suomen omasta rakennemuutoksesta.
Pikku hiljaa näyttää siltä, että sekä kansalaiset että poliitikot alkavat herätä todellisuuteen ja myöntää ettei kyse ole vain lyhyestä taantumasta vaan pysyvämmästä
muutoksesta
Hän on jo pitemmän aikaa saanut vastailla kysymyksiin paitsi urasuunnitelmistaan myös hallituksen sisäisestä tilanteesta.
Viimeisimmäksi Katainen on päätynyt pohtimaan, josko Suomen pelastamiseksi Yleisradion rahoitusta voitaisiin vähentää. Niin minäkin kannustan temperamenttini rajoissa loimaalaisia.
Meillä Loimaalla on tavoitteena nostaa myös lentopallossa kahtena perättäisenä vuonna hopeaa
saanut loimaalaisjoukkue loimaalaisen koripallojoukkueen tapaan Suomen mestariksi.
SEURASIN viime kaudella pelejä kaksi kertaa Kot-
kassa kotkalaiskatsomon joukossa. onhan omakotiasukkaat parhaita asumisensa asiantuntijoita.
Ympäristöministeriössä ei näköjään vähääkään kunnioiteta kansalaisjärjestöjen mielipidettä. Sen todistaa pääministeri Jyrki Kataisen looginen toiminta. ja ainakin Kotkassa Jari Nenosen
. kantaa viisumivapauteen
Suomen ja Venäjän välillä.
On aivan totta, että Venäjän
puolella, aivan Suomen lähipiirissä asuu miljoonia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet ulkomailla. Suomi on EU-rajavaltio ja tämän kautta on mahdolli-
suus siirtyä muualle EU:n alueelle.
MIKÄLI viisumi poistuisi ja sallittaisiin vapaa liikkuminen, seuraisi siitä laitonta maahan muuttoa ja mitä ilmeisimmin myös
järjestäytynyt rikollisuus rantautuisi totaalisesti.
Kuinka tilannetta sen jälkeen
hallittaisiin alati hupenevin voimavaroin poliisin ja rajavartioston toimesta.
Mikäli Saksa, Ranska tai vaikkapa Italia todella olisivat venäjän viisumivapauden kannalla,
niin uskoisin sen jo toteutuneen.
Aimo Asikainen
Jyväskylä
Viisumi on keino kontrolloida
maahan saapuvien liikkumista.
?Tehdyistä korjauksista ja laajennuksista ei yleensä ole
olemassa kuin hataraa muistitietoa.. Keskiviikon (14.8.) koripallojuttu meni kyllä överiksi.
Nenonen sivaltaa mielipiteessään, että suomalaisella koripallolla hehkuttelu on naurettavaa. Hämmästelin
mielessäni kotkalaiskatsomon kotiseutukiihkoa.
Järki päätä
pakottaa
NYKYHALLITUKSEN aikaansaannoksia arvostelleet ovat
epäilleet, onko ministereillä järkeä päässään lainkaan.
Kyllä on. Huippujännittävän matsin voitto ratkesi viimeisen minuutin aikana ja saman tien
katkesi myös kotkalainen kotiseutu-uho.
Loimaalla ollaan täydessä iskussa ottamaan kolmas kerta peräkkäin koripallossa Suomen mestaruus.
Toivottavasti näen niin Loimaalla kuin Kotkassakin kaimani . Kuva: Paula Åström
Kotiseutuhengen puolustusta
JARI NENOSEN pakinoita Suomenmaassa on mukava lukea. Edes niitten ajoittainen kyynisyys ja kotiseutuhenkisyys ei haittaa. katsomossa kannustamassa kotkalaisia. hän kiteytti.
Ja katso! Siitä syntyi ajatus: työpaikkasuunnittelulta aikaa vieneet toimittajat, kuvaajat ja turhia kysymään lähettäneet uutispäälliköt voitaisiin...
Etteikö pää pelaa?
Aimo Koskinen
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
Ilkka Vainio
eläkeläinen, Loimaa
PL 52, 90100 Oulu. Minusta
se oli todellista venäläistä rulettia, seikkailua hengen uhalla.
Lukuisat muistomerkit teiden
varsilla kertovat jo sinänsä karua
kieltä venäläisestä autoilun kulttuurista.
NYKYINEN viisumijärjestelmämme on mm. tehokas liikenneopettaja venäläisille. Mikäli venäläinen syyllistyy vaikkapa ylinopeuteen ja saa siitä sakon, välittyy tieto viisumin myöntäjälle,
jonka seurauksena viisumin uusiminen estyy.
Viisumi on keino viranomaisille kontrolloida maahan saapuvien
liikkumista. ?Onhan kyseessä laji, jossa Suomen mestaruuden ratkaisevat omassa maassa korkeintaan kolmannen
tason amerikkalaiset pelaajat?.
Nenosen hyvin tuntema Kotka on ollut aikoinaan koripallossa kova sana, ja voittanut ties kuinka monta Suomen mestaruutta. Kirjoita Suomenmaahan. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
19
Suomen ja Venäjän
viisumivapaus
on tarkoin harkittava
VILHO KINNUNEN Raahesta otti 9.8. Siksi Omakotiliiton kansalaisaloite energiatodistuslain muuttamisesta on tärkeä mielenilmaus . 40 miljoonaa
kertaa vuodessa.
Mutta, viisumivapaudella on
minun arvioni mukaan mahdollisen hyvän lisäksi myös huonoja
seuraamuksia.
Olen ollut pari kertaa automatkaajana Venäjällä ja arvioni sen maan liikennekulttuurista
saa täyden tyrmäyksen. kaikki mukaan allekirjoittamaan!
Vain ympäristöministeriön virkamiehet päiväunissaan
voivat kuvitella, että todistuksella, joka tehdään vanhoihin, useimmiten hyvinkin puutteellisiin piirustuksiin ja
konsul(en)tin silmämääräiseen pikatarkasteluun perustuen, olisi jotain arvoa omakotitalon omistajalle.
Parin päivän kurssilla, heppoisella työkokemuksella ja pikatentillä päteviksi todetuilla konsulenteilla ei ole
röntgenkatsetta, joten rakenteita avaamatta vanhasta
kiinteistö ei saa juuri minkäänlaista kuvaa.
Lisäksi tehdyistä korjauksista ja laajennuksista ei
yleensä ole olemassa kuin hataraa muistitietoa, jos sitäkään, kun asukkaat ovat vaihtuneet monta kertaa.
Jouko Taskinen
rakennusinsinööri
Vantaa
?Suomi on EU-rajavaltio ja tämän kautta on mahdollisuus siirtyä muualle EU:n alueelle.. Niistä muistona on
Kotkan Ututiellä Steveco-areenan seinälle jäädytetty amerikkalaisen Larry Poundsin pelipaita.
Nyt kun mukana on ollut loimaalaisjoukkue, kotkalaiset eivät ole yltäneet tavoittelemaan Suomen
mestaruutta.
Kotkalaisfanien katseet olivat kerran loimaalaisia kannustettuani niin kolkot, että katsoin viisaammaksi siirtyä seuraamaan ottelua tauon jälkeen
penkin päässä. Se on taas toinen asia,
kuinka potentiaalisia euron tuojia he ovat.
Jossain tilastossa on ilmennyt,
että viime vuonna venäläiset tekivät 11 miljoonaa rajan ylitystä.
Samassa tiedossa on arvioitu, että mikäli viisumi poistuisi, voisi
ylitysmäärä olla n. Sieltä kun on niin paljon väkeä tiedotustilaisuuksissa...
Keskiviikon myöhäis-YLE-TV-uutisissa Katainen totesi Ari Hakahuhdan mikrofoniin, ettei näillä kyselyillä luoda yhtään uutta työpaikkaa eikä edistetä kilpailukykyä...?Tämänkin ajan joka tässä on tuhlattu, voisi käyttää paremmin työllisyyden ja talouden kuntoonsaattamiseksi,. Kuva: Petra Pöyliö
Energiatodistus
toimii vain
päiväunissa
KANSANEDUSTAJA Antti Kaikkonen on enemmän kuin
oikeassa koskien energiatodistusta.
On käsittämätöntä, että lain valmistelussa, lausuntokierroksella ja valiokuntakäsittelyssä käveltiin täysin
Suomen Omakotiliiton kannan yli
Suunnitellaan päivän aikana syksyn toimintakalenteri ja käydään keskustelua ajankohtaisista poliittisista asioista. Tilaisuus järjestetään Eläkeliiton Laukaan
yhdistyksen lomapaikassa Lankamaalla. Bussimatka ja liput ilmaiset. klo 12.00. Messun jälkeen lounas seurakuntakodissa, omakustanteinen 5 ?. Tutustumme
Suomen vienankarjalaiseen kultuuriin,
mm. Ilmoittautumiset
viimeistään 19.8. Matkan hinta: kahden hengen A-hytti 25 ?/hlö, kahden hengen B-hytti 23 ?/hlö ja yhden
hengen pikku-B ?hytti 24 ?/hlö. ke 21.8. klo 18 Pöytyän OP:n kerhohuoneessa Riihikoskella.
Raisio, Keskustajärjestöjen elokuun
kuukausipalaveri Hintsan Kokousmakasiinissa ke 21.8. klo 18 Raision Keilahallissa. Tilaisuudessa mukana Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja häkäpönttöauto El Camina. Mukaan omat
eväät; grilli odottaa makkaran paistajia.
Ilm. Johtokunta klo 18. Tervetuloa kaikki kiinnostuneet! Lisätietoja tmj. Asiana ajankohtaiset Siikajoella sekä sote- ja kuntauudistus.
Tyrnävä. Etappitapahtumat su 18.8.: Oulu, Rotuaari klo 11-12,
Riikka Moilanen juontaa; Rantsila, Kmarketin piha klo 15-16; Pulkkila, kunnanviraston piha klo 17-18; Pyhäntä,
kunnanviraston piha klo 19-20. Kansanedustaja Esko Kiviranta tavattavissa Nousiaisten Henrikin markkinoilla la 17.8. 040 418 1150
jaana.niemi@keskusta.fi
PIRKANMAA
Tampere, MSL-Tampereen kaikille
avoimet pärekorinheiton Tampereen
mestaruuskilpailut la 17.8. valt.tri, dosentti Tytti Isohookana-Asunmaan puhe, musiikkia, lausuntaa. Osallistumismaksu 20. Lähtö on klo
8.45 ja paluu 26.9. Katjalle p. Ilmoittautumiset pikaisesti ulla-riitta.juuti@
keskusta.fi tai 050-347 3556. Juhlapuheen pitää Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko.
KAINUU
KUTSUMME NAISIA DOMNAN PIRTIN RETKELLE ja viettämään Marjatanpäivää 18.8. Ohjelmaa koko per-
heelle. klo 18. Hakamäentie D, 47710 JAALA.
Kouvola, Pyörät pyörimään- tapahtuma Kouvolan kävelykatu Manskilla 24.8 klo. Ole nopea, parhaat
paikat menevät ensimmäiseksi!
ETELÄ-SAVO
Piiritoimisto suljettu lomien ajaksi
22.7-19.8. Maarian
seurakunnan esittelyä ja keskustelua.
Raisio, Keskustakeilaus koko perheen
tapahtumana yhdessä Raision Keskustajärjestöjen ja Vesaisten kanssa pe
13.9. klo
10-14, Siltakatu 22 Joensuu. klo 16 -18 Kanttilassa os. Varaa
matkasi nyt Keski-Suomen piiritoimistosta: p. Messun jälkeen
kirkkokahvit seurakuntasalissa. Keskustanaisten Kainuun piiri ry
ETELÄ-POHJANMAA
Kurikka, Kurikan markkinoilla Keskustan markkinakojulla vierailee pe 16.8.
kansanedustajat Mikko Savola klo 13ja Lasse Hautala klo 15-. Ratsastusretki maastossa 1 tunti
hintaan 15?/hlö sisältää kahvi- ja mehutarjoilun tallituvassa. Kahvitarjoilu. Nuotioilta pe 23.8. Mukana ke Tapani Tölli.
Eduskuntaretki 19.-21.9. Paltankatu 2, Turku. Tervetuloa
mukaan! Paikalla kansanedustaja, eduskuntaryhmän vpj. klo 13. Näränkään. klo 18 alkaen Upilan leirikeskuksessa Upilantie 66, 16730
Kutajärvi. Lauantaina
paikalla Esko Lehtimäki klo 13-.
Jalasjärvi, Aukusti-markkinat Jalasjärvellä 17.8. Aiheina ovat
tietysti kuntarakenne - ja soteasiat.
KYMENLAAKSO
ITÄ-SAVO
PIIRITOIMISTON uusi osoite Kauppakeskus Hansa 2 krs. HUOM! Ratsastamaan
pääsee 12 ensiksi ilmoittautunutta!
POHJOIS-SAVO
Keskustan Elonkorjuujuhla sekä
-tanssit pe 30.8 klo 18.30- 01.00 Maaningan Kasinolla. klo 18 alk. klo 12. Tapahtuma on osoitteessa Hakamäentie D, 47710 Jaala.
Keskustan kunnallisjärjestöjen johtokuntakoulutus la 24.8. Messun toimittaa ja saarnaa alueseurakunta pappi Mikko Huhtala ja messussa avustavat Kaavin keskustanaiset. Ilm. Viking Amorellalla. Vilhulantie 5, Naarajärvi pidettävään keskustelutilaisuuteen. klo 14-16 Jäälinmajalla (Rantakuja 10). Tule kahville ja haastelemaan! Keskustan Tapavainolan paikallisyhdistys
POHJOIS-KARJALA
Joensuu, kj:n ELO-tapahtuma Joensuun matkustajasatamassa la 17.8. Pakollinen ilmoittautuminen
ma 26.8. klo 18.30 alkaen
Hml kj:n johtokunnan ja valtuustoryhmän yhteinen kokous piiritoimistolla os. 0400 930 483 ja
naisten, nuorten ja Vesaisten toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. 20
HELSINKI
Helsingin Keskustanuoret järjestävää
syyskauden ensimmäisenä Olohuonetapahtumana vierailun Fazerin makeistehtaalle Vantaalle (Fazerintie 6). Lukionkaari 8,
Valkeala. Matkan hinta 520,00
euroa. Rovaniemen
syysmarkkinat Kauppatorilla, Keskusta paikalla.
SUOMEN
KESKUSTANUORET
Keskustanuorten liittokokous pidetään 26-27.10. 15-16. Myyntija esittelykoju pystytetään talkoovoimin klo 8.30, myynti alkaa klo 9 jolloin
. 26.8. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan liiton puheenjohtaja. Keskustelun alustajana kansanedustaja Esko Kiviranta ja toiminnanjoh-
Keskustassa tapahtuu
taja Risto Ervelä. 050573 5353 / Pauliina. klo 18. Colette Roto, Hilary Momo
ja Elvira Mboka laulavat. Åke Holmlund 0503093 993, Bo Lindström 0400-813 586.
Vihti, kunnallisjärjestö: Tervetuloa tapaamaan Keskustan valtuutettuja ja
luottamushenkilöitä Wuosisatamarkkinoiden politiikkakujalle (Liukkaankuja)
Vihdin Kirkonkylään la 24.8. klo 10-15.30.
VARSINAIS-SUOMI
Nousiainen. Mukana kansanedustaja Mauri Pekkarinen.
Varsinainen ohjelma alkaa klo 13. Retken hinta 15 eur (sis. myyntitykit . Olli 0407769338/keski-pohjanmaa@keskustanuoret.fi
POHJOIS-POHJANMAA
Pyörät pyörimään kampanja starttaa Oulun Rotuaarilta sunnuntaina 18.8. klo 16. klo 11.30-13.30.
Pöytyä, valtuustoryhmän ja muiden
luottamushenkilöiden, kunnallisjärjestön ja jäsenten yhteinen palaveri su
18.8. Keskustanuorten liittohallitus.. Anne Kalmari klo
11.30. Lisätietoja ja ilm. klo 18.30 valtuustosalissa. 30
ensin ilmoittautunutta pääsee mukaan.
Lisätietoja toiminnanjohtajalta, puh 044514 4361 ja Helsingin Keskustanuorten
kotisivuilta. Osallistumismaksu 160 eur/hlö (sis.
matkat+majoitus). Lähtö Kmon linja-autoasemalta klo 11, paluu n. Poikkea juttusille.
Kouvola, Kuusankosken py:n kesätapahtuma 24.8. Opastettu kotiseuturetki su 25.8. Mukana myös ke
Sirkka-Liisa Anttila.
Riihimäki SOTE-ilta ke 28.8. www.keskustasalo.fi.
Salo. Kansanedustaja Esko Kiviranta
tavattavissa Rusko-päivän markkinoilla la 17.8. Kyydin tarve
ja ilmoittautumiset 16.8.2013 mennessä puheenjohtaja Helena Aaltoselle p.
044 7100854 tai sihteeri Marketta Moilaselle p. Lisätietoja ja ilmoittautuminen www.keskustanuoret.fi/liittokokous. 9 alk. klo 16.
Kouvola, Kj:n teltta Valkealan Litviikkimarkkinoilla 17.8 klo. Kokouspaikkana on Mikkelin ammattikorkeakoulu.
Virallisten edustajien ilmoittauduttava kokouspaikalla 26.10 kello 12 mennessä. klo. Keskustalainen kesäilta ke
14.8. hotelli Seurahuoneella, Hämeenkatu 29,
Riihimäki. 7.-8.9. Musiikkia. klo
11-13, tarjoamme 500:lle ensimmäiselle uutispuuroa. Järj. 17.-19.9. 040 70 22928. Kunnallisjärjestön johtokunnan kokous ke 21.8. Ohjelmassa kunnan
ja kunnallisjärjestön tervehdykset sekä musiikkia Erkki Räsänen. mennessä Ulla-Riita lle, puh. klo 12-14.
Piiri, kirkkopyhä su 1.9. 045-327 4845 / Eeva tai p. Liput: 8 eur,
lapset ja eläkeläiset 6 eur.
Piirin perheleiri 6.-8.9. klo 9-11.
Rusko. Hyvää kesää
Satakunnan piiritoimisto: toiminnanjohtaja Satu Tietari 050 405 7742, keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 050 301 6189 tarja.kiviniemi@
keskusta.fi, nuorten toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044 0336 588 satakunta@keskustanuoret.fi, jäsenasiat
Leena Kallionsivu 050 405 7743.
Pieksämäki, kj kutsuu keskustalaisia
22.8. Arvontaa.
Etelä-Pohjanmaan Vesaisten uusi
puhelinnumero 040-1725005.
KESKI-POHJANMAA
Keskustanuoret, piirin suunnittelupäivä la 17.8. alkaen klo
10.00. Jouni Koskela, 050 527 2129.
Keskustanaisten syysmatka Berliiniin 23.9. 050-347
3556/ Ulla-Riitta. Mukaan voi tulla myös
päiväkävijäksi. Jos osallistut kokoukseen virtuaaliyhteyden kautta, niin ilmoita siitä puheenjohtajalle viimeistään edellisenä
päivänä: pekka.pelttari@tornio.fi
Keskusta Maaseudulta Käsin . ja
Ween, maan, wiljaa ?markkinat Jyväskylässä 14.-15.9.
Kesä käväisi ja joulua kohti jälleen mennään! TERVETULOA MUKAAN KESKI-SUOMEN PIIRIN JÄRJESTÄMÄLLE KESKUSTAVÄEN PIKKUJOULURISTEILYLLE 30.11.-1.12. Keskustalla osasto
Rovaniemellä Sadonkorjuumarkkinoilla Pöykkölässä. Vierailu sisältää tietoa yrityksen historiasta ja
nykypäivästä. Ilmoittautumiset viim.
15.9. klo 11 Vaakonpuistossa Tuurnankatu 1 vastapäätä. Luvassa rentoa yhdessä oloa.
Ohjelmassa: keskustelua Suomen nykysuunnasta, saunomista, iltapalaa,
musiikkia, arpoja. klo 18
Autiorannassa.
Siikajoki. Kansanedustaja Esko Kiviranta
tavattavissa Raisio-päivän Killin markkinoilla lauantaina 24.8 klo 10-12.
Raisio, Raisiopäivä ja Killin Markkinat
Raision torilla ja kaduilla 24.8. Mukana kansanedustaja Tapani Tölli ja KantaHämeen sairaanhoitopiirin johtaja Jouko Isolauri. Lähtö
klo 17.30 Siuntion kirjaston edestä, paluu ravien loputtua. Perinteinen koko perheen kesäjuhla la 17.8. Paikalla
piirin puheenjohtaja Hanna Huttunen,
kansanedustajat Anu Vehviläinen ja Eero Reijonen, sekä piirin varapuheenjohtajat ja piiritoimiston väki. Marko Partaselle, p. 0500483270
Matti tai 0103270499 toimisto.
PÄIJÄT-HÄME
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, olisitko
kiinnostunut yhteiskyydistä.
Kerimäen Keskustanaiset ovat Kerimäen kesätorilla 24.8. Musiikista vastaa
Esko Ilonen, kaupungin tilannekatsauksen pitää kaupunginhallituksen pj.
Markku Kauppinen, valtakunnan poliittisen tilannearviosta vastaa kansanedustaja Anu Vehviläinen, arvontaa.
Piiritoimiston avajaiset ke 28.8. ortodoksiseen tsasounaan. Larin Kyöstin katu 16. Sote-asioiden pohdintaa ym. sisältää koulutuksen ja ruokailut. Lisäksi kerrotaan Fazerin
brandeistä ja niiden valmistuksesta. Arvontaa, mehutarjoilua ym. Laakkolantie 273, 57230 SAVONLINNA järjestetään 14.9. klo 17 Pallivahan
kirkossa, os. Tule juttusille Keskustan pj. Osoite: Antti Korpintie 3A
00600 Helsinki.
UUSIMAA
Siuntio, paikallisosasto järjestää ravimatkan Vermon Derby-karsintoihin
21.8. klo 11.30 alkaen piiritoimistolla (Isokatu 2, 2krs.). Liisa Siikaluoma, puh.
040-5158939, 040-8258514 tai liisa.siikaluoma@kuusamo.fi
VESAISET
Teatteri Vesaisten koko perheen
hölmöläistarina ?Meillä välähtää?
su 8.9. 1 km linja-autolta hyvää polkua pitkin. 0440-622 266.
Maksu matkasta 15.9. Hinnat alkaen 150 euroa/hlö sisältäen hyttipaikan,
Buffet-illallisen yhteiskattauksessa, aamiaisen sekä tietysti pikkujouluisen ohjelman. klo 16.
Linja-autossa kuulemme Etelä-Kuusamon elämästä ennen ja nyt. www.pyoratpyorimaan.fi
Oulu. klo 19 kaupungintalolla, Kotka-tilassa.
Pyhäntä. Liput ennakkoon kunnallisjärjestöistä 15 euroa.
Keskustaväen kirkkopyhää vietetään Kaavilla 1.9. Kahvia klo 17.30 alkaen.
Kuusamo. Piirin järjestämä keskustelutilaisuus keskustapäättäjille. Lisätietoa toiminnanjohtaja Jaana Niemi p. Hintaan
sisältyy buffet-lounas ruokajuomineen,
pullakahvit ja omaa ja laivan yllätysohjelmaa. 30 min. mennessä puh. klo 16 alk. messuilla Tervolan Louella 24.-25.8.
Rovaniemi. Tiedustelut ja ilmottautumiset
Pilvi Kärkelä 0405895709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
KARJALA
Keskustakahvit Sammonlahden KKaupan vieressä pe 16.8 klo 15- 16.30.
Kansanedustaja Ari Torniainen paikalla. 0408379867 ja
perapohjola@keskusta.fi.
Seuraava piirihallituksen kokous
ke 21.8. klo 12 Hannuksen koululla,
Loukkojärventie 4, Oulu (Kiiminki). matka, opastus, nisukahvi). Domnan pirtillä syödään keittolounas, 10 e.
Lopuksi Keskustanaisten Kainuun piiri
ry:n johtokunnan kokous. Keskikatu 4, 45100
Kouvola.
Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokous jalkautuu kentälle: Tervetuloa tapaamaan Inkeri Kerolaa, Mikko Savolaa ja Jari Leppää Savonlinnaan kahvila Herkku Pekkaan os. paikalla
valtutettuja. klo 7.35. Kahvitarjoilu! Tervetuloa tapaamaan Arto Pirttilahtea ja Eero Reijosta Rantasalmelle
Korholan Lomapesään, os. Mikkelissä. puoli tuntia ennen paikan päällä.
Tied. Hannuksen
koululla Oulussa (Kiiminki). Olavinkatu 53, to 22.8. Kesäkuisen Keskustanaisten Edustajakokouksen liikenteenohjaajat kutsumme keilaamaan
joukkoomme kiitoksena seudullisesta
yhteistyöstä kokouksen aikana. 16 os. klo 12-16. Ke Esko Kiviranta saapuu myös paikalle.
Salo, Pertteli, Perttelin py mukana
Pertunpäivillä Inkereen koulun pihalla
su 25.8. klo 17 piiritoimistolla Kemissä. VIERAILIJOINA Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula
ja Keskustanaisten varapuheenjohtaja
Eeva Vesterinen. Pohjustamme Killin Markkinoita ja Raisiopäivän
toritapahtumaa.Tarkistelemme tapahtumakalenteriamme syksyä varten.
Raisio. 040 418 1150.
Päijät-Hämeen piirin Keskustanaiset järjestävät MARJATAN PÄIVÄN -TILAISUUDEN pe 16.8. klo 12 alkaen Suomussalmen Kuivajärvelle. mennessä Sirpan
tilille FI41 5316 0850 0055 78.
Raisio, syyskuun kuukausipalaveri
Hintsan Kokousmakasiinissa ke 18.9.
klo 18 alkaen.
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon
tuetuista lomista kiinnostuneet: esitteitä ja hakemuksia saatavilla piiritoimistosta tai MTLH:sta.
ETELÄ-HÄME
Hämeenlinna. - 26.9. Tilaisuuteen ovat eduskuntaryhmän raskaan sarjan kuntarakenne ja sote-asioiden asiantuntijat
kansanedustaja Tapani Tölli sekä kansanedustaja Juha Rehula. Leiri alkaa
perjantaina klo 18 ja päättyy sunnuntaina klo 13. Keskisuomalaisille piiri tarjoaa
myös kuljetuksen reittiä Kyyjärvi-Karstula-Saarijärvi-Hirvaskangas ABC-Jyväskylä-Muurame-Jämsä-Kuhmoinen. Keskustan Jäälin py ja Kiimingin Vesaiset.
Pudasjärvi. Kunnallisjärjestön kokous ke
21.8. Helsinki-TallinnaHelsinki M/S Silja Europalla. Messussa liturgina pastori Eetu Myllymäki, rovasti Matias Roto saarnaa ja kanttorina
Marja Haikka. Tyrnävän kotiseututalolla. Ohjelmassa mm. Lähde mukaan pyöräilemään tai tule mukaan
tapahtumiin. Tapani Töllin vieraaksi. Lisätiedot: p.040-719 2308/Keijo.
Keskusta ja keskustalaiset ovat mukana Keski-Suomen kesätapahtumissa seuraavasti: Äänekosken Elorieha 16.8; Karstulan markkinat 13.9. messuilla Tervolan Louella 24.-25.8.
LAPPI
Keskusta Maaseudulta Käsin . Mukana puheenjohtaja Juha Sipilä. Korholantie 129, HILTULA, to 22.8. klo 10-16. saapuvat. viim. Useita eri sarjoja, hyvät palkinnot.
Ilm. Kansanedustaja Esko Kiviranta tavattavissa Perttelin Pertunpäivillä Keskustan py:n osastolla su 25.8. Iltamaohjelmaa sekä tanssit tanssiorkesteri Myrskytuulen tahtiin. Keilaaminen tutuksi isoille ja pienille, tervetuloa mukaan. 040 533 8160 tai pohjois-pohjanmaa@vesaiset.fi
PERÄPOHJOLA
Piiri soittaa jokaiselle jäsenelleen päivittääkseen jäsenrekisteriä.
Piiritoimisto on auki sopimuksen
mukaan: Kai Puro puh. JUHA SIPILÄN kanssa.
Kuusankoski, py:n kesätapahtuma
24.8. Lisätiedot p.040-719 2308/Keijo.
Keskusta on mukana Laukaan Rokkakankaan messuilla la 7.9. tervetuloa tapaamaan ja
keskustelemaan ajankohtaisista asioista!
Vesaisten Itä-Savon piirin perinteinen Issikkapäivä Paunolanmäen talleilla os. klo 18 Pyhäjoella, Yppärin Merimajalla. Keilaamisen ohjaus järjestetään.
Keskustan veteraanikerho, Syysristeily
ke 25.9. Närängässä saamme selville, miten elettiin kuusamolaisessa erämaatalossa, josta naapurit ja palvelut olivat kaukana. alk klo 9.00
Valkealan lukiossa, os. Kaikissa
kahvia tarjolla. 0400 517 319.
KESKUSTANAISET
Marjatan päivä pe 16.8. Majoitus Hotelli Presidentissä, ohjelmaa/vierailuja. Esityksen kesto n. Hevosten taputtelijat ja lampaiden silittelijät ilmaiseksi! Ilmoittaudu ratsastamaan / tutustumaan
Paunolanmäen eläimiin puh. Keskustan teltalla tavattavissa aamupäivän aikana
kansanedustajat Lasse Hautala ja Mikko Savola sekä piirin pj Esko Lehtimäki. 0400366 530 tai Sirpalle, puh. Kävelymatkaa n. Tule tutustumaan remontin myötä
uudistuneeseen piiritoimistoon!
KESKI-SUOMI
Tervetuloa Laukaan rantakalatapahtumaan la 17.8. alkaen klo 8.00.
Mukana kansanedustaja Katri Komi klo
10.00-11.30 . Keskustasta lähteville tavataan Kampin metroasemalla klo 11.45.
Helsingin Vesaisten perhesähly lauantaisin Koskelan nuorisotalolla klo 14-16
/ erä
6 kk = 71,50 . / erä
4 kk = 48 . Olen liittänyt kuponkiin postimerkin.
Asiakasrekisteriä voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin.
Suomenmaa
Tunnus
5004795
00003 Vastauslähetys. Arvotaan 31.12.
Sähköpostiosoite
Allekirjoitus
En tällä kertaa tilaa, mutta osallistun arvontaan. Tästäkin selvitään
Suomenmaa kertoo, millaista Suomea keskusta tahtoo rakentaa.
TILAA JO TÄNÄÄN!
Sähköpostilla:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
KYLLÄ KIITOS!
Tilaan Suomenmaan kestotilauksena.
Laskutusjaksokseni valitsen:
12 kk = 139 . / erä
Verkossa: www.suomenmaa.fi
Tilaan Suomenmaan kuudeksi kuukaudeksi 79 ?
Puhelimella: (08) 537 0370
Tilaan Suomenmaan kolmeksi kuukaudeksi 43 ?
Kestotilaajille:
POSTIMAKSU
MAKSETTU
Tilaan Suomenmaan vuodeksi opiskelijahintaan 100 ?
Nimi
Lähiosoite
Sääasema (arvo 19,90 ?)
Postiosoite
Kuukauden lehdet kaupan päälle!
Puhelin
Mahdollisuus voittaa 500 euron
arvoinen kylpyläviikonloppu
Neljä maata, joissa karhuja on eniten, ovat Romania, Ruotsi, Suomi ja Venäjä. Missä Aasian (3)
ja Afrikan (1) maissa nuo terrorijärjestöiksi
luokitellut ääriliikkeet toimivat?
2. Aku Ankka . Al-Qaidan aiempi johtaja Osama bin
Laden ja nykyinen egyptiläinen johtaja
Ayman al-Zawahiri ovat pitäneet Egyptissä
hetkeksi valtaan noussutta Muslimiveljeskuntaa liian maltillisena islamistijärjestönä.
Maltillisuudella eivät sensijaan voi kehua
järjestöt kuten Boko Haram, Hizbollah, Jemaah Islamiah ja Taliban. kirjoittaja H.C. Silloin tulee kuluneeksi
sen avaamisesta 10, 20 vai 30 vuotta?
6. Mikä on tuo
18-kirjaiminen paikkakunta?
4. Andersen
(1805-1875) ja minkä kaupungin satamassa
on sadun nimikkoa esittävä pronssipatsas?
5
2
6 4 7
3
2
2 7 1
4
6
3
4 3 9
6
1
1 3
6
7
6
9 1
6 7
8
9
5 3 6
2
7 6
4
7
9 8
5
3
4 2
9
1
3 7
2
7
3
4
3
8
5
5
9
7
6
3 5
8
4
9 1
5
1
3. Virtanen . Mikä on tuo KHL:n kaksi
viimeisintä kautta voittannut joukkue?
Viivi & Wagner . Kuva: Emma Taipale
asukkaan kaupungilla, joka on kaksikielinen ja sijaitsee Pohjanmaalla. Minkämaalainen on klassikkosadun ?Pieni merenneito. Masi . Eurotunneli eli Englannin Kanaalin alitta-
va 50 kilometrin mittainen junatunneli voi
ensi vuonna juhlia. Kumpaa aikaa me
vuodesta elämme enemmän?
5. KHL:n mestarijoukkueessa pelaavat suo-
malaiset Leo Komarov ja Janne Jalasvaara pääsevät tapaamaan Venäjän presidentti Vladimir Putinia. Minkämaalainen on banaaneistaan kuului-
sa Chiquita-yhtiö: Brasilia, Meksiko vai USA?
Sudoku
7
9. Mikä on niitten järjestys?
3. Meille kaikille on tuttua siirtää keväisin
ja syksyisin kelloja eteen ja taakse kesäja talviajan mukaiseksi. Mukula
3
8
5
7
3 8
2
9
4 7
7 6 8
4
2 9 5
1 3
9
6 7
4 9 2
5
8 1 3
2 4
9
5
8 1
8
5
7
6
3
4 1
5
8. Suomen pisin kunnan nimi on 7000
Minkämaalainen on banaaneistaan kuuluisa Chiquita-yhtiö. B. Minkä 1971-2003 tehdyn amerikkalaisen
tv-sarjan pääosassa on lähes aina nuhruisessa vaaleanharmaaruskeassa popliinitakissa esiintyvä etsivä, jota esitti Peter Falk?
10. 22
16.8.2013
TIETOTESTI
1. Tuoreen tilaston mukaan Euroopassa on
noin 61 000 karhua. Keitä ovat taikonautit?
7
Ja
piste.
Jari Nenonen
TUNTUU hyvältä, etten huuda tuuleen yksin. Oikein teet, kun minua
nuhtelet, ja syystä sinä minut
tuomitset.
Ps. Ajan hukkaan meneminen tuntui varmasti ikävältä niistä kokoomusfaneista, jotka olivat juuri kuvauttaneet itseään Jyrkin kanssa.
Ihmettelen noita pönötyskuvia, onko ihmisillä
kokoelma, tässä Jyrki Kataisen kanssa, tässä Matti
juaa, että nämä ovat aivan liian suuret saappaat.
Ei valtiomieheksi tule ääntään tummentamalla (myötäpelottaa että tulee se äänenmurroskiljaisu) eikä varsinkaan sillä, että sanoo
kaiken olevan fantastista.
Eihän se ole fantastista, kun koko maan talous on kuralla eikä maassa ole toimintakykyistä hallitusta. 51:6
SANANPARSI
Kesä mahanj kanna, talavi riepunj pese!
Kitee
KANSA KASKUAA
. Poliittinen broileri Siilinjärveltä, vänrikki Nappula, tai niin kuin Jörn
Donner Hesarissa sanoi; nulikka. Minusta loukkaantuminen
vain kertoi, että hän on todella väsynyt, kun noin
käy hermoon.
MINUN on käynyt nykyistä pääministeriämme Jyrki Kataista sääliksi siitä asti, kun näin hänet jo ennen pääministeriaikaansa eräänä maanantaiaamuna kiiruhtamassa aamukoneelle ja Brysseliin. Se
oli Jyrkistä loukkaavaa. Sinne
se menee, poikarukka, isompien vedätettäväksi.
Nyt Jyrkillä oli uusi slipoveri, niin kuin pikkupojille näin koulujen alkaessa usein hankitaan. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
1
4
8
3
9
7
6
2
5
8
4
9
3
2
7
5
1
6
9
3
1
2
6
8
7
5
4
5
6
4
9
7
1
8
2
3
2
8
7
5
4
3
1
6
9
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
8
5
1
6
7
2
4
3
9
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Toimittajat:
Pentti Manninen 040 5709 400
Timo Mikkilä
044 7370 265
Samuli Nissilä
044 7370 261
Pauliina Pohjala 050 5450 915
Henna Ruokamo vanhempainvapaalla
4
3
6
9
8
1
7
5
2
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
044 7370 262
2
7
9
5
4
3
8
1
6
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
Päällikkö:
Pirjo Kontio
3
6
5
7
1
9
2
4
8
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Annukka Kantola 044 7370 377
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
9
1
2
8
3
4
5
6
7
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
7
8
4
2
6
5
3
9
1
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) Boko Haram Nigeriassa, Hizbollah Libanonissa, Jemaah Islamiah Indonesiassa, Taliban Afganistanissa, 2) Venäjällä
43 500 karhua, Romaniassa 6000,
Ruotsissa 3300, Suomessa 16001800, 3) Kristiinankaupunki, 4) kesäaikaa 7 kk (maaliskuusta lokakuulle), talviaikaa 5 kk, 5) 20 vuotta, valmistui ja avattiin 1994, 6)
kiinalaisia astronautteja, 7) USA,
8) tanskalainen, Kööpenhamina,
9) Columbo, 10) Moskovan Dynano.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Ulkoasu: Mikko Eronen
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Onpa täällä ravintolassa huonoa ruokaa, sanoi vaimo miehelleen.
. Hyvänen aika, valtiovarainministerinä on
luokanopettaja!
Niinpä se on Jyrkinkin kanssa. Vapaavuori vielä siinä
puheenjohtajuutta kärkkymässä, ei siitäkään synny yhtään työpaikkaa.
Jyrki sanoi tekomiehekkääseen tapaansa, ettei ole lähdössä minnekään ja piste.
Odottelee nyt vaaleihin asti, hyvä ettei jopa ennenaikaisiin, niin lähetetään. Kuinka stressaavaa
se onkaan, niinä harvoina kirkkaina hetkinä, kun ta-
Ristikko
Päivät vierivät
PERJANTAINA 16. Jyrki
koetti muikuilla valokuvissa.
Heti kuvien ottamisen jälkeen hän sanoi ikäviä kyselevälle toimittajalle suunnilleen, että tässä menee aika hukkaan eikä tämä synnytä yhtään
työpaikkaa. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Ja me kun
tulimme tänne saadaksemme
hieman vaihtelua.
Ratkaisut
6
2
3
1
5
8
9
7
4
5
9
7
4
2
6
1
8
3
4
7
8
3
2
6
5
9
1
1
5
2
4
7
9
8
6
3
9
3
6
8
1
5
4
2
7
8
2
4
6
9
7
3
1
5
5
1
7
2
4
3
9
8
6
3
6
9
5
8
1
7
4
2
2
9
1
7
5
8
6
3
4
6
8
5
1
3
4
2
7
9
7
4
3
9
6
2
1
5
8
6
1
3
7
5
4
2
9
8
7
2
8
6
1
9
4
3
5
4
9
5
8
3
2
6
7
1
3
5
2
1
8
6
9
4
7
1
7
6
4
9
5
3
8
2
Helsingin toimitus
Postios. Niin on, rakkaani. elokuuta 2013.
Tänään Aulis, ortodoksisen kalenterin mukaan Toimi.
Aurinko laskee Helsingissä
21.11, Oulussa 21.36 ja nousee
huomenna Helsingissä 5.39, Oulussa 5.10.
PÄIVÄN SANA
Sinua, sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun
tahtoasi. Viimein joku veteraanipoliitikko uskalsi sanoa ääneen sen, jonka pakinoitsija on voinut sanoa aikoja sitten. 23
16.8.2013
Ei yhtään työpaikkaa
Nykäsen kanssa, tässä Johanna Tukiaisen kanssa.
Hiljattain Jyrki yritti julmistella siitä, että joku
oli esittänyt epäilyksen hänen jaksamisestaan
Auran
kiinnitys ja irrotus käy muutamassa sekunnissa.
Rahti 80,-
SA 200
BULL U
Automaatti
1990,-
RALLY USA
E 500
TAKUU
2 vuotta!
+tk
Käsiraha 290,- loput 100,-/kk.
Rally USA sähköskootterit ei
tarvitse ajokorttia ei vakuutuksia. Korhonen.
PERJANTAI 23.8.
klo 16 Pieksämäki,
Kanttila-Sali (Vilhulantie 5)
Tule keskustelemaan kunta- ja sote-uudistuksista ja kuulemaan keskustan vaihtoehdosta. 122 cm.
Isot renkaat. TGB 550 Blade U O T
TRAKTORIMÖNKIJÄ
MODULARBOX OY www.rally.fi P. klo 12?13. Nopeus 15 km/h.
Kantavuus 130 kg.
Pit. 2 hlö. Hieno ajopeli
kauppareissuille ja muuhun
liikkumiseen.
2490,-
Käsiraha 250. Kahvitarjoilu.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä
ja kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen keskustelevat
Suomen tulevaisuudesta Mikkelin torilla torstaina 22.8. 730 mm,
Kork.1300 mm
- Renkaat:
KUU
takana
2
410 x 100 mm
VU T
edessä
O
360 x 90 mm RALLY USA 1300 GOLF 4790,-+tk
RALLY
USA
CITY
1300
TA
EUROOPAN
TURVALLISIN
MOPOAUTO.
Runsaat lisävarusteet!
Tuulilasi, Boxi,
Peräkärry
ym.
TA
VU
TA
TA
KUU
Max.TEHO
41 Hv
TA
TA
GT Edition vie mopoautoilun TRAKTORI V 2
uuteen aikaan. ajomatka 60 km.
GOLF
JA
CITY
SKOOTTERIT
4490,+tk
Käsiraha 500,loput 99,-/kk.
- Vaihteet Eteen-Vapaa-Peruutus
- Akku12V 2x80 Ah, Latausaika 6 h
- Moottori 1300 W
- Erillisjousitettu etu/takapää
- Maavara 150 mm
- Kantavuus 160 kg
- Pit. 80 km/h. Markkinoiden
aura jolla hoituu lumityöt
Blade paras
nopeammin kuin muilla lumilevyillä!
EFI+ 1/2
Sillä voi kasata yli 2,5 m korkeita kinoksia! Värit:
musta ja
ESP Siinä on kulutuskumi alareunassa ja
punainen.
+tk palkkirunko vetokoukkuun asti. Max. Vetokyky 450 kg.
Kardaaniveto. Saa ajaa pyöräteillä ja jalkakäytävillä tien reunassa. 1580 mm, Lev. 63, kork. Latausaika 9 h.
Ajomatka 50 km. Kuva: Jari Laukkanen
klo 16 Savonlinna,
Kahvila Herkku-Pekka (Olavinkatu 53)
Tavattavissa kansanedustajat Jari Leppä,
Inkeri Kerola ja Mikko Savola.
klo 15 Mikkeli, Haukivuori,
kulttuuritalo Lato (Haukilammentie 9)
Kaikille avoin ajankohtaisseminaari vihreyden teollistamisesta ja toiminnanjohtaja Heikki Koljosen eläkkeellelähtötilaisuus. 24
16.8.2013
Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksen
tapahtumat Etelä- ja Itä-Savossa 22.?23.8.
TORSTAI 22.8.
klo 11?12 Mikkeli, torialueen kävelykatu
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen puhe, keskustan
kansanedustajat tavattavissa ja haastateltavina. Keskustelijoina kansanedustajat Eeva-Maria Maijala, Juha Rehula, Tapani Tölli ja Anu Vehviläinen.
klo 16 Rantasalmi,
Korholan lomapesä (Korholantie 129)
Tavattavissa kansanedustajat
Arto Pirttilahti ja Eero Reijonen.
klo 9?10 Mikkeli, torialueen kävelykatu
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän
puhe, keskustan kansanedustajat tavattavissa ja haastateltavina. Juontajana tietokirjailija, kolumnisti Merja Rehn, kansanedustaja Mikko
Alatalo musisoi. Nopeus
15 km/h. Kahvitarjoilu klo 14
alkaen.
NOPEAT TILAUKSET JA LUOTTOPÄÄTÖKSET 040 553 2428 tai myynti@rally.fi OTAMME MYÖS VAIHDOSSA - TARJOA HETI!
LASIKUITUKORINEN BELLIER GT EDITION MOPOAUTO
Metsätöihin, lumitöihin...
KUU
100% 4x4
2
OT
JAPANILAINEN
markkinoiden
paras/luotettavin/
hiljaisin YANMAR
Diesel-moottori.
Täydellinen
korisarja
kromisilla tuplaulostuloilla ja
helmalevikkeillä
yhdistettynä
Premiumluokan
varusteluun
tekee GT Edition,
markkinoiden
haluttavimman.
Mm. Juontajana tietokirjailija Merja Rehn. Lisäksi
Juha Sipilä puhuu Mikkelin torilla perjantaina 23.8. Ltd on valmistanut osia jo vuodesta
1978 seuraaville merkeille: Can-Am, Polaris, Rotax, Suzuki, Yamaha.
patentoitu
TRAKTORI TGB Kotimainen
Finman V-aura 800,-.
550 Leveys 1530 mm. Vak.150,-.
(8990,-+tk)
Ranskan vanhin
mopoautomerkki.
KUU
Rally USA 200 Automaatti
2490,-
+tk
Tieliikenne 2990,-+tk
FINMAN lumilevy 490,kulutuskumi alareunassa
Moottori 24 V 800 W. 116, lev. 1/2 autom. 040 553 2428
Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III
MEILLÄ TAKUU, HUOLTO JA VARAOSAT PELAA VARMASTI!
Yli 150 huoltopistettä koko maassa!
NOPEAT TOIMITUKSET
KOKO MAAHAN.. Puheenjohtaja Juha Sipilän ja Euroopan komission varapuheenjohtajan
Olli Rehnin puheet. Soppatarjoilu.
klo 12?13 Mikkeli, torialueen kävelykatu
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja
kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen keskustelevat Suomen
tulevaisuudesta. Rek. Keskustelua johdattelee Länsi-Savon päätoimittaja Tapio Honkamaa.
klo 16 Hirvensalmi, Seuratalo (Pitäjäntie 9)
Tavattavissa kansanedustajat
Esko Kiviranta ja Seppo Kääriäinen.
klo 16 Joroinen, tori (Joroistentie 6)
Tavattavissa kansanedustajat Elsi Katainen,
Markus Lohi ja Tuomo Puumala.
klo 16 Mikkeli, Anttola,
Nopolan maatilamatkailu (Nopolantie 37)
Tavattavissa kansanedustajat
Lasse Hautala ja Katri Komi.
klo 16.30 Juva, Kahvikulma (Juvantie 16)
Tavattavissa kansanedustajat
Mari Kiviniemi ja Mauri Pekkarinen.
klo 16 Mikkeli, Otava,
Otavan opisto (Otavantie 2)
Tavattavissa kansanedustajat
Markku Rossi ja Simo Rundgren.
klo 16.30 Kangasniemi, Osuuspankin
kerhotila (Otto Mannisen tie 1?3)
Tavattavissa kansanedustajat
Aila Paloniemi ja Antti Kaikkonen.
klo 16 Mikkeli, Ristiina, Neste Oil
Ristiina / Pellos (Kouvolantie 5?7)
Tavattavissa kansanedustajat Sirkka-Liisa
Anttila ja Antti Rantakangas.
klo 16.30 Mäntyharju,
ABC:n kokoustila (Pentinpolku 2)
Tavattavissa kansanedustajat Mika Lintilä, Kimmo Tiilikainen ja Mirja Vehkaperä.
klo 16 Pertunmaa, kunnantalo (Pertuntie 14) ja klo 17 ABC-asema (Mäyrätie 1)
Tavattavissa kansanedustajat
Anne Kalmari ja Timo V. Ei tarvita ajokorttia
eikä rekisteröintiä. loput 75,-/kk.
TA
2
OTAMME VAIHDOSSA HENKILÖAUTOJA!
2890,-
+tk
Käsiraha 300,- loput 100,-/kk.
PYRKIJÄ 4-PYÖRÄ
SÄHKÖSKOOTTERI
YLIVOIMAINEN
HINTA/LAATUSUHDE!
Käsiraha 800,loput 150,-/kk.
Käsiraha 250,- loput 70,-/kk.
TGB ja Rally USA 250 mönkijöihin
VINSSI KAUPANPÄÄLLE! (arvo 490,-)
Käsiraha 1500,- loput 240,-/kk
TA
lumitöihin, polttopuu- ja
ranka-ajoon...
jo 9 vuotta!
0
USA 25
+ tk
,12.990
OT
Katso lisätiedot
www.bellier.fi
MADE IN
TAIWAN
Myyty jo yli 4300 kpl!
Bellier Racing
VU
8890,-
+ tk Suomen suosituin mönkijä
Käsiraha 1500,- loput 240,-/kk
V-aura 800,-.
TGB eli Taiwan Golden Bee Co. klo 9?10. Led-valot, Sparco kuppipenkit
4-pistevöillä, Kenwoodin äänentoisto jne.
13.990,-
Tieliikenne
3290,-+tk
NYT TARJOUSHINTAAN
6890,+tk
5 vaiht. Akku 2 kpl.
12 V 45 Ah