6 414880 073513
RUOTSIDEMOKRAATIT MITTAAVAT DEMOKRATIAA. s. 2 ?
Matkalla oppositioon
Fennovoiman periaatepäätös oli odotetusti liikaa vihreille ja Ville Niinistölle s. s. s. 10. Hänen mielestään EU:n
olisi aika lunastaa rauhan Nobelinsa. S.2
MEIDÄN PITÄÄ OLLA IHMISTEN KESKELLÄ. 4
Aika lunastaa rauhan Nobel
Oppositio voitti Ruotsissa
Seminaari Pekkalan muistoksi
Anneli Jäätteenmäki ei ilahtunut EU:n lisäpakotteista Venäjälle. 6
Demarit kokoavat nyt hallitusta Ruotsiin.
Ruotsidemokraattien nousu kolmanneksi
suurimmaksi sekoittaa pakkaa. S. 8
Keskusta järjestää tammikuussa Ahti
Pekkalan nimeä kantavan aateseminaarin.
Ahti Pekkala haudattiin perjantaina. 3
TIISTAI 16.9.2014
N:o 104
Timo Soini
puoluekavereineen ovat taas ryhdistäytyneet ja yrittäneet
ottaa julkisuutta haltuunsa. Suuresta siirtymästä vasemmalle ei voida puhua.
Suurin haaste heitetään Kokoomukselle, joka vaalitappion syitä puidessaan arvioi myös uskottavuuttaan konservatiivisten arvojen ajajana ja oikeistopuolueena. Mies poukkoilee mielipiteidensä
kanssa kuin nurkkaan ahdistettu jänis.
Enää ei kansaa naurata nykyisen pääministerin toilailu tikkatauluna. Järjestelmä on vahvistanut vähemmistöhallituksiin nojaavaa kansanvaltaa, mutta pakottanut hallituspuolueet tiukkaan ryhmäkuri- ja blokkipolitiikkaan.
R
uotsin syksyn 2014 vaalituloksessa on yhtymäkohtia Suomen kevään 2011 vaalituloksiin. Niin lähtivät pienellä
viiveellä myös Taru Tujunen ja Juho Romakkanemi.
Alexander Stubbin haahuilu on välillä jopa surkuhupaisaa katseltavaa. Tai siis ilmiöstä, joka Suomessa on hänen
mukaansa vähäinen.
VÄLILLÄ TUNTUU, että kokoomuksesta lähti Jyrki Kataisen mukana järki ja harkinta. Susijengi toimii laumana, voittaa ja hä-
viää yhdessä. Valtiopäivien lisäksi valitaan edustajat maakäräjille ja
kunnanvaltuustoihin.
Ruotsissa äänestetään puoluetta. 12,9 prosentin puoluetta on mahdoton vaieta kuoliaaksi sekä valtiopäivillä että kansalaisyhteiskunnassa.
Urheilujoukkueistaan tunnettu Suomi
P
eräseinäjoen susi, Ville Ritola oli yksi 1920-luvun suomalaisen kestävyysjuoksun keulakuvista. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Ruotsidemokraatit haastavat
Ruotsin demokratian
R
uotsin kehityksen ennakoidaan yleensä näkyvän viiveellä myös Suomessa. Toivottavasti lehdet keskittyvät tämän vaiheen jälkeen myös
olennaisten asioiden esittelyyn.
Satu Itkonen. Liekö mennyt
pyöriessä pää sekaisin, kun istuva kansanedustaja päätti jäädä piirileikin päätteeksi samaan toimeen.
Päätöstään hän perusteli, ettei olisi enää ollut järkevää hoitaa tehtävää, jota hän leikin aluksi oli himoinnut.
Räty ei lamaantunut, vaan tanssii piirileikkiä nyt toisen kaverinsa Pia Sutisen kanssa.
Myös kansanedustaja Pia Kauma läväytti oman panoksensa puolueen alamäkeen. ellei tajua videokameran jo kuvaavan.
Kauaksi taakse ovat jääneet punaiset housut ja kesäiset kelit. Tammikuisessa blogissaan hän säväytti asiantuntemuksellaan
köyhyydestä. Ruotsin politiikassa on
ollut blokkijako, joka viimeisten vuosikymmenten
on merkinnyt valintaa kokoomus- tai sosialidemokraattisjohtoisen hallituksen välillä.
Ruotsin poliittiseen kulttuuriin kuuluu ääripuolueiden syrjään sysääminen ja hiljaiseksi vaientaminen, ikään kuin näkymättömiksi tekeminen. Muun muassa Teuvo Hakkarainen kerää tuttuun tapaan palstatilaa Seiska-lehdessä.
Ismo Soukola taasen valitsi omaksi kentäkseen eduskunnan täysistunnon.
EDUSKUNTAVAALIEN alusajan loanheittovaihe on siis lähtenyt käyntiin täydellä ryminällä.
Meidän äänestäjien vain kannattaa tässä kaikessa hälinässä pitää järki päässä. Ne ovat tukeneet
hallituksia ja saaneet vastineeksi läpi joitain poliittisia tavoitteitaan. Kokoomuksen hehkun katoamisesta ei
ole yksin pääministeriä syyttäminen.
Ensin ministeri Räty kompastui omaan itsetietoisuuteensa. Se ei ole koskaan päässyt hallitukseen.
Ääripuolueet ovat hyväksyneet kohtalonsa oppositiossa olevina tukipuolueina. Yhteiskunnan muuttuessa tämä sääntö on usein pätenyt. Kummassakin on pohjimmiltaan ollut
kyse kansalliskonservatiivisten arvojen esille nostamisesta. Miehessä oli jotain perisuomalaista yksinäisyyttä ja yrmeyttä, jolla Suomea juostiin maailmankartalle.
Vuosikymmeniä myöhemmin Susi-Kalle, Kuusamon Kalevi Oikarainen antoi mallin suomalaiselle
urheilulle ja ilmensi olemuksellaan yksilöurheilijan
äärirajoille itsensä piiskaavaa tinkimättömyyttä.
Peräseinäjoen Susi ja Susi-Kalle ovat nyt saaneet
seuraajakseen susijengin, Suomen koripallomaajoukkueen. Yhdessä tekeminen ja joukkueurheilu ovat saavuttaneet sekä tekijöiden että katsojien
suosion.
Tämän vuoden aikana Suomi on saanut jääkiekossa nuorten maailmanmestaruuden lisäksi olympiapronssia ja MM-hopea. Ruotsissa järjestetään kolmet vaalit samanaikaisesti. Näyttää hymy hyytynen Stubbilla itselläänkin . Suomen eduskuntavaalien aikaan harvat osasivat ennakoida Suomen uppoamista niin suuriin taloudellisiin ongelmiin, joihin
olemme vaalikaudella 2011-2015 joutuneet.
Vaikka työttömyys Ruotsissakin on viimeisten
vuosien aikana noussut, niin talouden haasteet ovat
jotakin aivan muuta kuin Suomessa. Demokratian rakenteet ja vaalijärjestelmät poikkeavat kuitenkin huomattavasti toisistaan. Ruotsissa äänestäjillä oli vara protestoida, ja toisaalta tarvetta
hakea jotakin uutta kahdeksan vuotta maata hallinneen kokoomusjohtoisen porvarihallituksen sijaan.
Isolla hahlolla arvioiden Ruotsin vaaleissa tapahtui vain yksi suuri kannatusheilahdus. Gallupeissakin näyttää vauhti jo rauhoittuvan.
NÄKYY VAPINAA myös muissa puolueissa. Vasemmistoblokki kasvatti kannatustaan 0,1 prosenttia 43,7 prosenttiin. Ei riittänyt tietämättömyys suomalaisen pienipalkkaisen arjesta, vaan uusi kuoppa nyrjäytti nilkan
heti seuraavan kulman takana.
Tuli langettua itse viritettyyn ansaan, ja Räty joutui
selittelemään veronkiertoaan.
Tähän onnettomien tapausten suonsilmäkkeeksi
osoittautui vielä Rädyn puoluetoveri Lasse Männistö,
jonka kanssa nykyinen sosiaali- ja terveysministeri pyöri piirileikkiä apulaiskaupunginjohtajan ja kansanedustajan paikoista.
Männistö vihelsi lopulta pelin poikki. Keskustalaisille puolueille voi avautua
uutta tilaa, jos haastajat pakottavat SDP:tä vasemmalle ja Kokoomusta oikealle.
Ruotsidemokraatit mittaavat Ruotsin demokratiaa nyt monella tavalla. Saadakseen
edustajia valtiopäiville puolueen pitää ylittää neljän prosentin äänikynnys. Lentopallon MM-kisoissa Suomelle tuli kunniakas yhdeksäs sija.
Toivottavasti joukkueurheilu kannustaa suomalaisia liikkumaan.
Liikunnan vähäisyys on monien tämän ajan kansansairauksien taustalla. Vaunugateksi nimitetty episodi nostatti kansalaisten silmissä kokoomuksen
kuvaa täysin vähäosaisten arjesta vieraantuneena puolueena, joka perustaa lausuntonsa mutu-tuntumaan ja
huhupuheisiin.
On Kauma räväyttänyt toki aiemminkin. Heidän poliittisen voimansa kasvu muovaa politiikan puheenaiheita ja vaikuttaa kaikkiin puolueisiin. Joskus länsinaapurin virheistä on otettu opiksi, joskus virheet on toistettu.
Politiikassa naapurimaiden keskusteluaiheet ovat
olleet samankaltaisia, samoin toimintatavat. Kun kansa on kokenut, että sen ääni ei
kuulu, protestiäänellä on voitu ilmaista monenlaista tyytymättömyyttä.
Yhtymäkohtia on myös siinä, että Suomessa 2011
ja Ruotsissa 2014 on koettu olevan varaa protesti-
Isolla hahlolla arvioiden
Ruotsin vaaleissa tapahtui vain
yksi suuri kannatusheilahdus.
?Ruotsin syksyn 2014 vaalituloksessa on
yhtymäkohtia Suomen kevään 2011 vaalituloksiin.?
Kuva: Henrik Montgomery/TT/Lehtikuva
äänien antamiseen. Tämä on ollut myös Vasemmistopuolueen ja sen edeltäjänä vaikuttaneen kommunistisen puolueen kohtalo. Meidän ei pidä istua itseämme hengiltä.
Lokaa satelee
puolueiden niskaan
NYT SE on ohi! Median ja Stubbin rakkauteen alkaa hiljalleen syntyä ryppyjä, ja kuherruskuukausi taaplaa loppumetreillään. Kokoomus
menetti noin seitsemän prosenttia äänistään, ja
Ruotsidemokraatit saivat saman verran lisää
Esimerkiksi osatyökykyisten työllistäminen tai työolosuhteet voidaan ottaa yhdeksi valintaperusteeksi.
Vaikka osa kunnista on tiedostanut mahdollisuuden, tieto ei
ole tavoittanut kaikkia. meidän pitää olla tavattavissa, ihmisten keskellä.
OLEN varma siitä, että keskustalaisen kansanliikkeen kannatus liukuu alamäkeen joka kerta kun kadotamme yhteyden kan-
MUTTA ON kansalaisten yhteydenotoilla
kääntöpuolensakin. Siksi työja elinkeinoministeriö sekä Kun-
taliitto ovat nyt lähestyneet kuntia
yhteisellä kirjeellä, jossa muistutetaan lain todellisesta sisällöstä.?
SAVON SANOMAT muistuttaa
Skotlannissa pidettävästä kansanäänestyksestä:
?Jos itsenäisyyden kannattajat
voittavat, Skotlanti lähtee tavoittelemaan täyttä omavaltaisuutta
keväästä 2016 lähtien. Kuva: Paula Åström
Omaan edustaja-aikaani ei ole mahtunut
sellaista eduskuntaryhmän kokousta, jossa
joku meistä ei olisi viitannut keskusta-aktiivin yhteydenottoon tai toritapahtumassa
kuultuun tilannekuvaan. Kansanradiossa kiteytyy jotakin hyvin osuvaa
kansan ja päättäjien vaikeasta suhteesta.
Kuunnellessa ei välttämättä synny tunnetta, että olisimme kaikki samassa veneessä.
OLEN MYÖS pohtinut tällä kaudella voimaan astuneen kansalaisaloitteen merkitystä. Päättäjän tehtävä on myös
etsiä käsiinsä faktoja . Tästä lähihistoria, vuoden 2011 vaalit, meitä muistuttavat.
On aivan selvää, että vaalimenestyksemme on kiinni siitä, miten paljon jaksamme
ja osaamme pysähtyä kuuntelemaan suomalaisten arjen kokemuksia . Tästä taidonnäytteen
antoi kokoomuksen kansanedustaja Pia
Kauma, joka lehtikommenteillaan aiheutti nolon sopan.
Kaumalla ei ollut tiedossa faktaa, mutta hän heitti kansalaisyhteydenoton perusteella ilmoille arvelun maahanmuuttajien saamista sosiaalitoimen lastenvaunueduista. Hän kysyi, milloin alamme
toimia tavallisten suomalaisten parhaaksi.
En päässyt yli tuosta jotakuinkin itseni
ikäisen äidin viestistä. Kauman uskomukset osoittautuivat
perättömiksi. Harjavallan päästö sivuutettiin valtakunnallisissa uutisissa kuitenkin
vähällä verrattuna Talvivaaraan.
Heikkoa mainetta pyritään
korjaamaan monella tavalla. ja uskaltaa sanoa
ääneen myös ne asiat, joita ihmiset eivät
välttämättä halua kuulla.
Muut lehdet
MAASEUDUN TULEVAISUUDEN
mukaan kaivoksia tarvitaan Suomessa:
?Suomalaisen kaivosteollisuuden maine on viime vuosina kiteytynyt Talvivaaran ongelmiin.
Niiden uutisoinnissa tapahtui
paljon myös ylilyöntejä.
Talvivaarassa pääsi luontoon
nikkeliä kaksi tonnia, Harjavallassa heinäkuussa 66 tonnia. Yhden osan itsenäistyessä myös emämaa muuttuu, niin
että yhtä lailla sen asema voisi
joutua kyseenalaiseksi, tai sitten
molempia voitaisiin pitää entisen Iso-Britannian jatkeina samoilla oikeuksilla.. Esi-
merkiksi työ- ja elinkeinoministeriö on luonut toimenpideohjelman, jolla Suomi pyrkii vastuullisen kaivostoiminnan ykkösmaaksi vuoteen 2030 mennessä.
Suomi on nousemassa Euroopan toiseksi tärkeimmäksi kaivosmaaksi Ruotsin jälkeen. 16.9.2014
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Kykyä kuulla, yritystä ymmärtää
Annika Saarikko
keskustan varapuheenjohtaja
PISTIN eilisen kalasopan lämpiämään hellalle ja selailin odotellessa päivän mittaan
kertyneitä sähköposteja.
Yhteydenotto kotiäidiltä pysäytti. Mutta onko siihen sisäänkirjoitettu piiloviesti myös siitä, että puolueet ja poliitikot eivät enää ole 2010-luvulla uskottava tai luotettava kanava asioiden
edistämiseen?
KESKUSTALLE ymmärrys suomalaisten arjesta ja siellä puhuttavista ilmiöistä pitäisi olla selkäytimestä kumpuavaa toimintaa.
Meillä on muodollisesti laajin piiri- ja paikallisyhdistysorganisaatio sekä vahva perinne kentän kiertämisestä ja tupailtojen
tarinoinnista.
?On aivan selvää, että vaalimenestyksemme on kiinni siitä, miten paljon jaksamme ja osaamme pysähtyä kuuntelemaan
suomalaisten arjen kokemuksia . Hän
kertoi perheensä tiukasta taloudellisesta tilanteesta ja soimasi päättäjiä, jotka hänen
mielestään ovat täysin vieraantuneet ihmisten arjesta. Annammeko päättäjinä itsestämme todella sellaisen kuvan, että olemme täysin etääntyneet kansalaisten
tavallisista murheista. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on arvioinut, että kaivosteollisuudesta on tulossa Suomen pitkän aikavälin kasvuveturi.?
HELSINGIN SANOMIEN mielestä
uusi hankintalaki on mainettaan
parempi luomus:
?Varsinkin kuntien poliitikot ja
virkamiehet pystyvät laittamaan
sen piikkiin monta kiusallista
päätöstä. Ratkaisu riippuu siitä, suhtaudutaanko Skotlantiin täysin uutena valtiona. Sama koskee puoluejohdon kokoontumisia; hyvin tarkkaan
arvioimme, mitä keskustaväki eri puolilla
maata puolueen linjauksista tuumii.
saan ja päädymme vain pyrkimään valtaan
tai pysymää siellä. Kilpailutuksen ikävät
tulokset johtuvat väitteen mukaan siitä, että laki pakottaa ostamaan aina halvinta.
Väite on muuten osuva, mutta se ei pidä paikkaansa. Edessä on
suuria kysymyksiä muun muassa Pohjanmeren öljyn omistuksesta. Tylsä totuus pilasi herkullisen tarinan . Avoinna ovat myös ratkaisut valuutasta, puolustuspolitiikasta ja
kansainvälisistä sopimuksista.
Voisiko Britannian punta säilyä Skotlannin rahayksikkönä?
Pääministeri David Cameronin
mukaan ei.
Todennäköisesti Skotlanti joutuisi hakemaan uudelleen myös
EU:n ja Naton jäsenyyttä. Moni hehkuttaa sen mahdollisuuksia
ja muutama aloite on päätynyt jo eduskunnan käsittelyynkin.
Kansalaisaloite on uudenlainen demokratian väylä. meidän pitää olla tavattavissa, ihmisten keskellä.. Katoaako Arkadianmäen pylväiden taakse kyky asettua toisen
ihmisen asemaan?
Katoaako Arkadianmäen pylväiden taakse
kyky asettua toisen ihmisen asemaan?
VIIKONLOPUN uutisista huomasin Ylen
Kansanradion täyttävän 35 vuotta.
Ohjelmalla on valtavasti kuulijoita ja linjoille uskollisesti soittavia suomalaisia
Mikä olisi Suomen kansainvä-
linen asema tällaisen päätöksen
jälkeen, Niinistö kysyy.
NIINISTÖN mielestä Suomen on ai-
ka katsoa tulevaisuuteen energiapolitiikassaan.
Korkeat rakentamiskustannukset tekevät Niinistön mukaan
ydinvoimasta ratkaisun, joka lykkää vuosikymmenillä Suomen
mahdollisuutta siirtyä kestävään
talouteen.
Samalla Suomi menettää vihreän energian tuomat investoinnit ja työpaikat.
Niinistö puhuu maailmanlaajuisesta murroksesta, jossa miljardeja euroja siirtyy menneen ajan
energiamuodoista uusiin, kestäviin ratkaisuihin.
Hän kertoo, että Ruotsissa ja
Tanskassa on viimeisen viiden
vuoden aikana otettu käyttöön
yhden Rosatomin ydinvoimalan
verran tuulisähköä.
. Monta lakialoitetta pitää saada syksyn aikana läpi.. Käsittelemme kokonaisuutta torstaina hallituksen istunnossa. Erittäin todennäköistä on, että päätös hyväksytään. Tapani tehdä politiikkaa on, että sovitusta pidetään kiinni.
Niinistön mukaan vihreät lupasi viime vaalien alla, että se menee
vain sellaiseen hallitukseen, joka
panostaa kestäviin energiaratkaisuihin.
Hän kertoo, että hallitusohjelmassa näin sovittiin, mutta nyt
muut puolueet ovat Niinistön tulkinnan mukaan lipsumassa linjasta. Mutta meidän linjamme on
tämä, puolueen puheenjohtaja
Ville Niinistö sanoi maanantaina tiedotustilaisuudessaan Helsingissä.
Niinistö pitää Fennovoiman ja
venäläisen Rosatomin yhteistä
projektia surkeana.
. 4
16.9.2014
Ville Niinistön mielestä Suomen ei tule sitoa itseään vuosikymmeniksi venäläiseen ydinvoimahankkeeseen. Se on vihreille liikaa.
Stubb: Hallitus ei kaadu
vihreiden lähtöön
PÄÄMINISTERI Alexander Stubb (kok.) pitää todennäköisenä, että Fennovoiman ydinvoimalupa hyväksytään valtioneuvoston istunnossa torstaina.
. Jos hallitus hyväksyy Vapaavuoren esityksen, vihreät poistuvat ovet paukkuen oppositioon.
VENÄJÄLLE energiapolitiikka on
osa ulkopoliittista vallankäyttöä,
Niinistö varoittaa.
Hänen käsityksensä mukaan
Fennovoiman reaktoritoimittaja
Rosatom on suoraan Venäjän valtiojohdon alaisuudessa.
Niinistö muistuttaa, että Euroopan unioni on Ukrainan kriisin yhteydessä toivonut jäsenmaitaan lisäämään energiaomavaraisuuttaan ja vähentämään riippuvuutta Venäjästä.
. Arvostan vihreiden päätöstä siinä tapauksessa.
. Vapaavuori laskee kotimaiseksi koko EU- ja ETA-alueen.
Valtioneuvosto käsittelee asiaa
torstaina. Fennovoima on kallis hanke, joka lisää suomalaisten riippuvuutta Venäjästä, Niinistö moittii.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ilmoitti maanantaina esittävänsä hallitukselle Fennovoiman ydinreaktorihankkeen
myöntämistä ja asian käsittelyn
viemistä eduskuntaan.
Rakentamisluvan saamisen ehdoksi asetetaan vaatimus vähintään
60 prosentin kotimaisesta omistuk-
sesta. Tämä ei ole uusi ydinvoimalupa, vaan täydentäminen
laitostoimittajan kohdalla, Stubb viittasi Fennovoimaan.
Stubb myöntää, että hallituksella on vain niukka enemmistö, mikäli vihreät siirtyvät oppositioon.
Hänen mukaansa syksyllä esille tulevat lakialoitteet voidaan saada läpi myös pienemmässä kokoonpanossa.
. Kuva: Jari Laukkanen
?Meidän linjamme on tämä?
Ydinvoima edustaa mennyttä aikaa, Ville Niinistö sanoo ja uhkaa lähteä hallituksesta
SAMULI NISSILÄ
HELSINKI
VIHREÄT uhkaa jättää hallituksen,
jos tämä hyväksyy Fennovoiman
ydinvoimalahankkeen uuden periaateluvan.
. Kukaan tuskin pystyy keksimään huonompaa hanketta. Jostain syystä hallituskumppanit eivät ole halunneet ottaa
tosissaan, että voidaan päätyä tähän. Vihreät haluaa, että Suomi on
mukana ratkomassa maailman
Venäjälle energiapolitiikka on osa
ulkopoliittista vallankäyttöä.
ongelmia ja näyttämässä tietä.
FENNOVOIMAN ydinvoimahanke
on Niinistön mukaan ollut ?täynnä poliittista kikkailua ja sanoilla
pelaamista?.
. Suomen tulisi olla tässä mukana.
Hänen mielestään Suomen tulee näissä oloissa varoa sitomasta
itseään Rosatomin hankkeeseen
vuosikymmeniksi.
. Vihreät ei halua osallistua tällaiseen pelaamiseen. Me olemme neljän puolueen kesken jo keskustelleet siitä mahdollisuudesta, että enemmistöt ovat tulevaisuudessa
tiukkoja. Se on oikein
Kunnanjohtaja Matti Soronen pitää
ymmärrettävänä elinkeinoministeri Vapaavuoren esitystä, jonka
mukaan rakentamisluvan saamisen ehdoksi asetetaan vähintään
60 prosentin kotimainen omistusosuus.
Soronen ei ole huolissaan prosenttiosuudesta. Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva
at koko hallituksen käsittelyyn
torstaina.
Eduskunta voi vain hyväksyä tai
hylätä hallituksen päätökset.
Elinkeinoministerin mielestä on mahdollista, että kummatkaan ydinvoimahankkeet eivät
etene. Rakentamisluvan saamisen
ehdoksi asetetaan vaatimus vähintään 60 prosentin kotimaisesta omistuksesta. Se osoitetaan sillä, että löytyy tämä vaadittu omistusosuus.
PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtaja Timo Soini irvaili, että hallituksen toimintakyky voi jopa parantua, jos vihreät lähtevät hallituksesta.
Soinin mielestä sekä vihreiden että aiemmin hallituksesta lähteneen vasemmistoliiton kyky yhteistyöhön ja vastuunkantoon
on osoittautunut heppoiseksi.
Soini pitää elinkeinoministerin ydinvoimaesitystä hyvänä.
Hän pitää tarpeellisena, että ydinvoimaa rakennetaan lisää.
Fennovoimalle 60 prosentin kotimaisuusehto
SUOMENMAA
HELSINKI
ELINKEINOMINISTERI Jan Vapaavuori esittää, että Fennovoiman
ydinvoimalasta tehtäisiin valtioneuvoston periaatepäätös. Rakentamisluvan ehtona on, että yhtiöstä 60 prosenttia on kotimaisessa
omistuksessa.
Fennovoima haki periaatepäätökseensä täydennystä laitosvaihtoehdon vaihduttua Rosatomin
1200 megawatin AES-2006 -painevesireaktoriin, joka ei ollut Fennovoiman vuonna 2009 toimittamassa hakemuksessa tarkasteltujen laitosvaihtoehtojen joukossa.
. kesäkuuta 2015
mennessä.
. Molempia osia päätöksestä henkilökohtaisesti tuen. Kuva: Jari Laukkanen
Sipilä ja Soini tukevat
ydinvoimaesitystä
KESKUSTAN puheenjohtaja Juha Sipilä pitää elinkeinoministerin
ydinvoimaesitystä perusteltuna ja järkevänä.
Sipilä sanoo ymmärtävänsä perustelut Olkiluoto 4 -hankkeen
lisäajan epäämiselle.
Sen sijaan toimittajavaihdos ei ole este Fennovoiman luvan
epäämiselle, jos omistusasiat ja muutkin lupaehdot kuten jätteen loppusijoituspaikka saadaan järjestykseen.
. 5
16.9.2014
uutisanalyysi
Hallituksesta tulossa
rampa ankka
VIHREIDEN LÄHTÖ hallituksesta
tekisi Alexander Stubbin (kok.)
hallituksen elosta entistä tukalampaa.
Helppoahan se ei ole nytkään,
kuten ei ollut Jyrki Kataisen (kok.)
johtaman kuuden puolueen sekahedelmähallituksellakaan.
Sisäiset ristiriidat ovat jäytäneet
hallituksia koko ajan ja päätösten
syntyminen on ollut hapuilevaa
ja työlästä.
NYT HALLITUKSEN kiusaksi tulee myös enemmistön niukkuus
eduskunnassa.
Enemmistö painui niin kintaalle, että luottamusäänestyksessä
neljän edustajan äkillinen sairastuminen, liukastuminen, jumittuminen lentokentälle tai inhimillinen unohdus voisi kaataa koko rakennelman.
Neljällä hallitukseen jäljelle
jääneellä hallituspuolueella olisi
eduskunnassa 102 edustajaa.
Kun eduskunnan puhemies ei
voi äänestää, voimasuhteet ovat
todellisuudessa 101-98.
SAMAT myöhästymisen mahdollisuudet piinaavat myös opposition
edustajia, joten kaikissa puolueissa luottamusäänestyksissä joudutaan olemaan yhtä tarkkoina.
Epäluottamusäänestykseen
hallitus on Suomessa kaatunut
vain neljä kertaa.
Suomen historiassa neljä hallitusta on joutunut eroamaan välikysymyksen epäluottamuslauseen. Nämähän ovat sellaisia asioita eduskuntaryhmässä, että jokainen äänestää siinä harkintansa mukaan, Sipilä sanoo.
Puheenjohtaja pitää järkevänä rajana 60 prosentin kotimaista
omistusosuutta, joka on tulossa Fennovoiman rakentamisluvan
saamisen ehdoksi.
. Hän uskoo, että
Fennovoima löytää uusia kotimaisia omistajia.
omistuspohja yhteiskunnan kokonaisedun edellyttämällä tasolla.
. Jaan huolen, jota liittyy Fennovoiman ydinvoimalan omistuspohjaan, Vapaavuori kommentoi
maanantaina.
ENERGIAYHTIÖ Teollisuuden Voi-
ma (TVO) jää ilman hakemaansa
lisäaikaa neljännelle ydinreaktorille Eurajoen Olkiluotoon.
Yhtiöllä on aikaa jättää rakennuslupahakemuksensa ensi kesään asti.
Vapaavuoren mukaan TVO:lla
ei voi olla monia ydinvoimahankkeita yhtä aikaa pöydällä.
Pahoin myöhästynyt Olkiluoto
3 tuottanee sähköä Eurajoella vasta vuonna 2018.
VAPAAVUORI TUO ydinvoima-asi-
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori tuo ydinvoimapäätökset
torstaina hallituksen käsittelyyn. Viimeksi niin kävi von Fieandtin hallitukselle vuonna 1958.
OPPOSITIOLLA olisikin nyt pitkäs-
tä aikaa edes teoreettiset mahdollisuudet hallituksen kaatamiseen
välikysymyksellä.
Vihreiden hallitustaipaileilla ydinvoima ei ole ensimmäistä
kertaa kivenä kengässä.
Edellisen kerran puolue erosi
ydinvoimaluvan vuoksi hallituksesta vuonna 2002 sen jälkeen,
kun eduskunta antoi luvan Suomen viidennelle ydinvoimalalle.
VASEMMISTOLIITTO lähti hallituksesta ovet paukkuen viime keväänä ja kiilasi tempullaan aluksi vihreiden ohi kannatuksessa.
Nyt tempun vaikutus on jo sulanut, joten mitään kestävää nousua
se ei tuonut.
Ukrainan tilanne on muuttanut
kansanedustajia kaikissa puolueissa aikaisempaa kriittisemmäksi
Fennovoiman ydinvoimalupaan,
joten ihan läpihuutojuttu luvan
saaminen ei eduskunnassa ole.
Jos eduskunta hylkäisi luvan,
vihreiden tavoittelema noste lässähtäisi mahalaskuksi.
VESA SOMPPI
TÄLLÄ KERRALLA vihreiden on vaikea venyttää hallituksesta lähtöään yhtä pitkälle, koska eduskunta
tekee päätöksen vasta aivan vaalikauden lopussa.
Puolue hakee näyttävää lähtöä
jo hallituksen päätöksen jälkeen
ensi torstaina.
Vaikka ydinvoima onkin vihreille periaatekysymys, hallituksesta
lähdössä olisi myös aimo annos
valtapoliittisia motiiveja eli pyrkimystä kasvattaa kannatusta ensi
kevään eduskuntavaaleissa.
Juha Sipilä. Kyse on toisaalta kansallisen
edun turvaamisesta, jolla varmistetaan maan energiapolitiikan ohjattavuutta ja huoltovarmuutta,
toisaalta hankkeen yleisestä legitimiteetistä, Vapaavuori korosti.
Periaatepäätös raukeaa, jos
Fennovoima ei toimita laitoksen
rakentamislupahakemusta valtioneuvostolle 30. Mikäli eduskunta
periaatepäätöksen siunaa, on ehto käytännössä myös tulevia hallituksia poliittisesti sitova, Vapaavuori sanoo.
TÄLLÄ HETKELLÄ kotimaisen
omistuksen osuus on Fennovoiman laitoshankkeesta hieman yli
50 prosenttia.
Rakentamislupakäsittelyn yhteydessä arvioidaan, onko yhtiön
kohti hiilineutraalia sähköntuotantoa, järjestöt korostavat.
PYHÄJOEN kunnanjohtaja on tyytyväinen, että Fennovoiman ydinvoimalaitoshanke etenee. Ydinvoiman lisärakentaminen siirtyy sitten seuraavalle
hallitukselle.
TEOLLISUUDEN JÄRJESTÖT pettyivät Olkiluoto 4-hankkeen kohteluun.
EK, Energiateollisuus ja ammattiliitto Pro muistuttivat, että Suomi on myös sitoutunut tavoitteeseen vähähiilisestä energiajärjestelmästä vuoteen 2050
mennessä.
. Tämä on teollisuuden hanke, ja nyt teollisuuden täytyy osoittaa, että tämä tarvitaan. Olkiluoto 4 -hankkeen kaatuminen vaikeuttaisi siirtymistä
EURAJOELLA pidetään huonona elinkeinoministeri Vapaavuoren päätöstä siitä, että Olkiluodon
ydinvoimalan nelosreaktorin rakentamiselle ei myönnetä jatkoaikaa.
Eurajoen kunnanjohtajan Harri Hiitiön mukaan päätös vaarantaa koko hankkeen toteutumisen.
Hänen mukaansa vaikutukset koko alueen talouteen ja työllisyyteen ovat huomattavat.
Hiitiö huomauttaa, että viivästyksistä kärsivän kolmosreaktorin
on arvioitu tuovan alueelle noin
10 000 henkilötyövuotta.
6
16.9.2014
Anneli Jäätteenmäki on aloittanut kolmannen kauden meppinä, joten EU-parlamentin käytävät ovat tuttuja. On epävarmaa, tuovatko pakotteet ratkaisua kriisiin. Niinistö näytti johtajuutta.
Jäätteenmäen mielestä pääministeri Alexander Stubbin (kok.)
ja Niinistön toimintatavat ja näkemykset ovat erilaisia, vaikka se
yritetään kiistää.
Keskustamepin mukaan nyt ei
ole aika kostolle tai rangaistukselle, vaikka hän ei hyväksykään sitä,
että Venäjä valloitti Krimin.
. Itä-Euroopan valtioilla historian painolasti tietysti vaikuttaa.
Mutta en tiedä olisiko mahdollista, että katsottaisiin vähän enemmän tulevaisuuteen ja pyrittäisiin kaikin keinoin edistämään
rauhaa.
. Olisiko kannattanut odottaa?
Nykyaikanahan voi tarvittaessa
kokoontua nopeastikin. EU:n olisi nyt aika lunastaa
Nobelin rauhanpalkintonsa, Jäätteenmäki muistuttaa kahden vuoden takaisesta tunnustuksesta.
SUOMEN Nato-jäsenyydessä ei oli-
si Jäätteenmäen mielestä järkeä.
. Naapurimaina on pystytty elämään.
Meppikollegoilla on kuitenkin
paljon ennakkoluuloja Venäjästä.
. Perjantaina hän palaa kotiin viikonlopuksi.
Reissuelämää on kestänyt jo 10
vuotta.
. Tällä viikolla alkavat viime viikolla nimettyjen komisaariehdokkaiden kuulemiset
Euroopan parlamentissa, ja uusi komissio aloittaa työnsä marraskuussa.
. Kuva: Jari Laukkanen
EU:n aika lunastaa rauhan
Anneli Jäätteenmäki pelkää lisäpakotteiden tuovan enemmän haittaa kuin hyötyä
PAULIINA POHJALA
BRYSSEL
KESKUSTAN europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ei ilahtunut viime viikolla, kun EU päätti asettaa Venäjälle lisää talouspakotteita Ukrainan kriisin vuoksi.
. Jos tällä kokoonpanolla ei saada jotakin aikaa niin saa kutsua
pois, hän naurahtaa.
Jäätteenmäki on tuskastunut EU-komission muodostamisen hitauteen. Niin, ei ole kuin muutama
vuosi siitä, kun olimme heristelemässä sormea Kreikalle ja Portugalille taloudenpidon vuoksi, Jäätteenmäki huokaa.
Hänen mielestään Suomen ny-
Jos tällä kokoonpanolla ei saada
jotakin aikaan, niin saa kutsua pois.. Suomelle tulevat Venäjän vastapakotteet
voivat olla todella raskaat, hän
pelkää.
KOLMANNEN kauden europarla-
mentaarikkona aloittanut Jäätteenmäki näkee monien suhtau-
tuvan Venäjään tavalla, joka tuntuu hänestä suomalaisena oudolta.
Hän muistuttaa, että suomalaisille Venäjä on tuttu eikä sitä kohtaan ei ole turhia kuvitelmia. Tärkeintä on etsiä pysyvää ratkaisua.
KESKUSTAN meppiryhmän muodostavat Jäätteenmäen lisäksi
Paavo Väyrynen ja Olli Rehn.
Kokemusta ja näkemystä siis
riittää, Jäätteenmäki hymyilee.
. Matkustaminen tietysti rasittaa ihmistä, mutta jos sitä alkaa
surkutella niin ei olisi pitänyt olla
ehdokkaana, hän toteaa.
NOIDEN meppivuosien aikana
Suomessakin on tapahtunut paljon.
. Mutta se
on varmaa, että ne eivät vahingoita vain Venäjän vaan myös Euroopan taloutta.
Jäätteenmäki on hyvin ihmeissään siitä, että EU päätti laittaa pakotteet voimaan Ukrainan tulitauon aikana.
. Olen kritisoinut sitä etenkin
nyt, kun on kriisin aika.
JÄÄTTEENMÄKI lähtee Suomes-
ta EU-parlamentin istuntopaikalle Brysseliin tai Strasbourgiin joko sunnuntai-iltana tai maanantaiaamuna. Suomesta tulisi taistelutanner.
Naton raja menisi Suomen ja Venäjän rajalla. Erittäin hidas tämä menettely
on. Natossa pitäisi täyttää velvoitteet ja olla valmis taistelemaan
ympäri maailman.
PRESIDENTTI Sauli Niinistöllä on
ollut oikeanlainen ratkaisua etsivä ote Ukrainan kriisissä, Jäätteenmäki viittaa Niinistön ja Venäjän
presidentti Vladimir Putinin elokuiseen tapaamiseen.
. En näe, että se toisi
alueellemme vakautta.
Jäätteenmäki katsoo, että puolustusmenojen nosto on Suomessa Nato-jäsenyyttä ajankohtaisempaa.
Koti. Syyskuun lopulla kokoontuva valtuusto joutuu
miettimään, miten hallitus jatkossa toimii. Muuten on dynaaminen pääministeri, mutta poliittisissa ratkaisuissa sitä dynaamisuutta ei
ole.
Jäätteenmäki kehottaa Suomea
hakemaan apua Euroopan globalisaatiorahastosta, kun irtisanomiset koettelevat.
Globalisaatiorahasto on auttanut Nokialta ja Rauman telakalta
työttömiksi jääneitä, mutta Jäätteenmäen mukaan rahaa voi hakea monille aloille.
. Nyt huomaamme, että se onkin Euroopan nopeimmin
kasvava ala.
distöpäällikkönä työskennellyt
Maria Romantschuk julkaisi vastikään kirjan Ei, rouva presidentti.
Siinä käydään läpi myös Jäätteenmäen pääministeriyden karuun loppuun johtaneita tapahtumia vuonna 2003.
Jäätteenmäki sanoo, ettei hän
ole vielä nähnyt kirjaa.
. Kuva: Jari Laukkanen
Kittilän kunnanhallitus
sivuun hissikiistassa
JOUNI KELA/STT ROVANIEMI
KITTILÄN valtuuston puheenjohtaja suivaantui
kuntaa ryvettäneeseen hiihtohissikiistaan niin
pahoin, että hän pisti maanantaina koko kunnanhallituksen varajäseniä myöten sivuun jupakkaan liittyvästä päätöksenteosta. Rauhoittumista, lenkkeilyä ja lukemista
EDUSKUNNAN suuren valiokunnan varapuheenjohtaja ihmettelee, katsooko hallitus, että tiukan paikan tullen Suomi ei yksinkertaisesti voi pitää painavistakaan syistä Suomen ja
suomalaisten puolta, jos olemme jäämässä sille puolelle yksin.
. Tärkeä asia
ALDE?
. Juuri, kun rauhanprosessissa on syntynyt
myönteisiä askeleita tulitauon ja joukkojen vetämisen myötä, niitä kiitetään uusin pakottein.
Jos tapahtuu kielteistä kehitystä, seuraava kierros lienee edessä. Voi olla että luen sen, olen kova lukemaan.
Paula Lehtomäki. Toivottavasti EU ja muut tahot
panostavat rauhanratkaisuun vähintään samanlaisella intensiteetillä kuin pakotteisiin.
LEHTOMÄKI kysyi torstaina eduskunnan kyselytunnilla, miten pääministeri näkisi tilanteen vastapuolen kantilta.
Pääministeri vastasi, että varmaankin hän katsoisi taloudellisia vaikutuksia ja puntaroisi kansallista etua niiden kannalta.
. pykälään, jonka mukaan valtuusto voi
tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi pidättää luottamushenkilön toimestaan. 7
16.9.2014
Lehtomäki Tuomiojasta:
Merkittävä merkintä
KESKUSTAN Paula Lehtomäelle ulkoministeri
Erkki Tuomiojan (sd.) pöytäkirjamerkintä kertoo siitä, että hallituksen EU-ministerivaliokunnan pöydän yleisen hengen mukaisesti Suomen
ei ole mahdollista jäädä yksin omalle kannalleen
tämän kaltaisessa asiassa.
. Ihana paikka
VAPAA-AIKA?
. Hallituksessa on nuorta voimaa, mutta siellä ei ole edes yritystä ratkaista Suomen ongelmia.
. Esimerkiksi Espanja on hakenut apua tekstiiliteollisuuteen.
Toivon Suomen ottavan uuden
asennon ja ryhtyvän hakemaan
näitä rahoja.
MILLÄ SUOMI voi sitten nousta
PRESIDENTTI Tarja Halosen leh-
suosta?
Jäätteenmäen mielestä huomio
pitää kiinnittää pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sekä biotalouteen.
. Ihana paikka, Anneli Jäätteenmäki sanoo.
Kuva: Jari Laukkanen
Viisi nopeaa
KOTI?
. Periaatteellisesti se on iso asia, Lehtomäki
kirjoittaa blogissaan.
. Samalla
hän keskeytti kunnanjohtajan erottamisen, jota kunnanhallituksen piti käsitellä maanantaina.
Puheenjohtaja Inkeri Yritys (vas.) tarttui kuntalain 40. Valtuuston
puheenjohtajalla on valta pistää väliaikainen
hyllytys voimaan heti.
. Oma poliittinen viiteryhmäni
SUOMEN HALLITUS?
. Tiedän ja tunnistan hyvin, että poliittisesti yksinjääminen on EU:ssa tiukka paikka. Sama mies sanoo usein, että ?meidän arvomme eivät ole kaupan?.
Periaatteellisesti
se on iso asia.
. Mutta täysivaltaisen jäsenyyden henki ei voi olla se,
että jos yksin jääminen uhkaa, me taivumme,
Lehtomäki kirjoittaa.
KESKUSTAN kansanedustajan on vaikea nähdä logiikkaa EU:n uusissa Venäjä-pakotteissa.
. Pidän asiaa vakavana, hän sanoo.
Nyt keskusrikospoliisi tutkii sekä Palosaaren
että Kittilän kunnan eräiden päättäjien toimia
apulaisvaltakunnansyyttäjän määräyksestä.. Valtuusto varmaan valitsee tilapäisen valiokunnan,
jolle siirretään osa kunnanhallituksen asioista.
Yrityksen mukaan hallitus ei voi enää ratkoa kysymyksiä, jotka liittyvät menossa olevaan poliisitutkintaan, hissiyhtiöön tai kunnanjohtajan erottamiseen.
YRITYS kertoo saaneensa poliisilta vahvistuksen,
että kunnanjohtajan erottamista pohtineen tilapäisen valiokunnan raportissa on virhe, joka liittyy keväiseen esitutkintaan.
. Mutta kun meidän
arvomme eivät ole kaupan, niin mikä saa ajattelemaan, että vastapuoli katsoisi asioita ensisijassa taloudellisin perustein?
TUOMIOJAN jättämä pöytäkirjamerkintä kuuluu
näin: ?jonka mukaan hän yhtyy muuten esitettyihin toimintalinjoihin, mutta katsoo, että Suomen olisi mahdollista vastustaa uusien pakotteiden voimaansaattamista tulitauon jatkuessa,
vaikka tätä eivät muut maat tukisikaan.?
TASA-ARVO?
. Suomi elää metsistä, mutta
kun Nokia oli ylimmillään, metsätalouden katsottiin olevan mennyttä aikaa. Siitä olen samaa mieltä. Jäähdyttelee
Nobelinsa
kyinen hallitus on suorastaan innoton tarttumaan surkeaan taloustilanteeseen.
Hallitus on päässyt yllättävän
vähällä kritiikillä siitä, että se vain
kitkuttelee seuraaviin vaaleihin
asti, Jäätteenmäki ihmettelee.
Ensimmäinen haaste on se, että miten demarit saavat seuraavan
budjetin läpi, Laaninen pohtii.
KESKUSTAN poliittinen suunnittelija Jirka Hakala seurasi Ruotsin vaaleja paikan päällä.
Hakalan mielestä ruotsidemokraateilla ei ole mitään asiaa hallitukseen.
. Mikäli tämä ei onnistu, on
edessä uudet vaalit. Ruotsalaiset kuitenkin näkevät, että koulut
ja vanhustenhoito ovat aiempaa
heikommalla tolalla. Puolue
yli kaksinkertaisti kannatuksensa
viime vaaleista.
Hakala kertoo, että vaikka ruotsidemokraattien tiedettiin kasvavan, valtava äänimäärä yllätti.
. Ruotsin talous on hyvässä kunnossa ja keskiluokka vauraampi kuin koskaan. Porvaripuolueet yrittävät kovasti pitää
kiinni allianssi-yhteistyöstä, ja vasemmistolla ja demareilla on huomattavia talouspoliittisia näkemyseroja, Hakala kommentoi.
Hakala maalailee, että todennäköisin tulos on vähemmistöhallitus, joka pyrkii yhteistyöhön
oppositiossa olevan porvareiden
kanssa.
. Puolueet ovat kilvan ilmoittaneet, etteivät tee yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa. -teemalla. Sekä äänestäjät että poliitikot yli
puoluerajojen ovat suhtautuneet
puolueen nousuun järkytyksellä.
Puolue on kannanotoissaan
vastustanut monikulttuurisuutta
ja etenkin islamia.
Porvariliittouma hävisi ennen kaikkea
kokoomuksen sukelluksen takia.. Demareilla on edessä kivinen
tie. Puolue sai 12,9 prosenttia äänistä, joten se on nyt Ruotsin kolmanneksi suurin puolue.
PORVARILLINEN ALLIANSSI on ollut Ruotsissa vallassa kahdeksan
vuotta.
Laanisen mukaan on huomionarvoista, että vaikka Ruotsin taloudella menee kohtuullisen hyvin,
porvarihallitus haluttiin vaihtaa.
. Kahdeksan vuotta vallassa on modernissa demokratiassa
pitkä aika.
Osaksi kyse oli myös kyllästymisestä pääministeri Fredrik Reinfeldtin kasvoihin.
HAKALA painottaa, että porvariliittouma hävisi ennen kaikkea kokoomuksen sukelluksen takia.
. Demareiden Stefan Löfven kokoaa nyt hallituksen.
Kuva: Jonathan Nackstrandt /Lehtikuva/ TT
Ruotsin demareilla edessä
Keskustalaiset arvelevat, että naapurimaahan muodostuu nyt vähemmistöhallitus
HENNA LAMMI
SUOMENMAA
VAALITULOS enteilee ruotsalaisen politiikan muutosta, keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen arvelee.
Länsinaapurissa käytiin sunnuntaina vaalit, joissa punavihreä oppositio voitti ja porvarillinen allianssi hävisi.
Suurimman voiton kokivat kuitenkin maahanmuuttokriittiset
ruotsidemokraatit.
LAANISEN mukaan tulos tarkoittaa
vähemmistöhallitusta.
Se tekee politiikasta turbulensseille altista.
Demareiden täytyy saada päätöksilleen tukea joko porvaririntamalta tai ruotsidemokraateilta.
Hallitusta muodostava demaripomo Stefan Löfven on ilmoittanut, ettei tee minkäänlaista yh-
teistyötä äärioikeiston kanssa.
. Hyvinvointivaltion uskotaan rapautuneen kokoomuksen johdolla.
KANSALLISKONSERVATIIVISET
ruotsidemokraatit ovat istuneet
parlamentissa vuodesta 2010.
Laanisen mielestä todellisuudessa ruotsidemokraatit olivat
nyt vaalien ainoa voittaja. Diskuteerausta on siis luvassa paljon.
RUOTSALAISET puolueet ovat jakautuneet kahteen ryhmittymään, blokkiin.
Punavihreä oppositio, demarit,
vasemmisto ja vihreät, sai yhteensä 43,7 prosenttia äänistä.
Porvarillinen allianssi, eli maltillinen kokoomus, kansanpuolue
liberaalit, keskustapuolue ja kristillisdemokraatit, keräsi 39,3 prosentin äänipotin.
Ruotsidemokraatit eivät kuulu kumpaankaan ryhmään. 8
16.9.2014
Punavihreä oppositio kampanjoi ?vähemmän veronalennuksia, enemmän hyvinvointivaltiota. Demarit puolustivat vaalikampanjoinnissa perinteisen hyvinvointiyhteiskunnan arvoja ja
saivat aikaan vallanvaihdoksen.
Laaninen ymmärtää muutoshalua
Kuisma tunnetaan laajasti yhteiskunnallisena keskustelijana ja toimijana.
Valtakunnallisissa tehtävissä Kuisma on toiminut pääministerien Aho, Vanhanen ja Kiviniemi erityisavustajana. Ruotsidemokraatit olivat silti ainoa puolue, jonka kannatus kunnolla kasvoi.
Pääministeriksi nouseva demarijohtaja Stefan Löfven teki maanantaina vielä kerran selväksi, ettei hän hae yhteistyötä muiden
kuin demokraattisten puolueiden kanssa. Hän piti mahdollisena,
että maassa joudutaan järjestämään uudet vaalit.
. Hän piti kesällä paljon huomiota herättäneen tunteikkaan
puheen, jossa hän kehotti ruotsalaisia ?avaamaan sydämensä?
pakolaisille.
Jimmie Åkesson.
Kuva: Anders Viklund/Lehtikuva/TT
Puhe saattoi lopulta auttaa
ruotsidemokraatteja, sillä se nosti heille tärkeimmän kysymyksen vaalikeskusteluun, arvioi Göteborgin yliopiston valtiotieteen
professori Ulf Bjereld.
Reinfeldtin kokoomus kärsikin
vaaleissa historiallisen rajun tappion. Hän on aiemmin toiminut mm. Sunnuntaina tosipaikan edessä puolueen kannatus oli 6,1 prosenttia.
. Keskusta teki hienon loppukirin, Laaninen kehuu.
Hakala uskoo, että keskusta onnistui nostamaan esiin äänestäjiä
innostavia teemoja, kuten uusiutuvaa energiaa, pienyrittäjyyttä ja
puhdasta ruokaa.
. Esityksen ehdokkuudesta on tehnyt Keskustan AhtialanLastusten paikallisosasto.
Kuisma toimii tällä hetkellä Lempäälän kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Tarjolla on vain heikkoja hallitusvaihtoehtoja, Åkesson sanoi.
Kriittisyys maahanmuuttoa ja
vakiintuneita puolueita kohtaan
näyttää olleen keskeinen syy ruotsidemokraattien vaalimenestykseen, arvioivat tutkijat.
. Vanhasen kaudella hän toimi valtioneuvoston asettaman biotaloustyöryhmän puheenjohtajana.
Juha Kuisma on taloustieteen kandidaatti kansantaloustieteestä Jyväskylän yliopistosta.. Koska Ruotsissa käydään listavaalit, joissa äänestetään nimenomaan puoluetta, korostuivat puheenjohtajien kasvot sekä selkeät
kärkiteemat, Hakala kiteyttää naapurimaan kampanjointia.
Juha Kuisma. 2015 eduskuntavaaleihin. Hän on myös Kuntaliiton valtuuston jäsen.
Kuisma työskentelee valtakunnallisen kylätoiminta
-järjestön kylien liiketoiminta-asiamiehenä. Vaikka puolue on jo ollut valtiopäivillä, sillä ei ole uskottavuutta muissa kysymyksissä kuin maahanmuutossa ja siinäkin tyytymättömyyteen perustuvana puolueena, arvioi Jungar.
Ruotsidemokraatit haluavat
supistaa pakolaisten vastaanottoa voimakkaasti. Maahanmuutto
hallitsee sen linjaa.
. Vakavimpana ulkoisena uhkana huoltovarmuudelle
on kriisitilanne, jossa kyky tuottaa tai hankkia ulkomailta kriittisiä tavaroita ja palveluja on väliaikaisesti vaikeutunut. Jos on tyytymätön kokoomukseen, ei muita vaihtoehtoja juuri ole,
totesi Uumajan yliopiston sosiologian professori Mikael Hjerm.
Hjermin mukaan ruotsidemokraatit ovat viime vaalikauden aikana kehittyneet taitavammiksi.
. 9
16.9.2014
Jytky ei murra
ruotsidemokraattien eristystä
NINA TÖRNUDD, MATIAS ÅBERG/STT
TUKHOLMA/HELSINKI
VALTIOPÄIVÄVAALIEN jälkeinen
aamu valkeni Ruotsissa uudessa poliittisessa maisemassa. Toinen tärkeä asia on, että
ruotsidemokraatit tarjoavat jotain mitä muilla puolueilla ei ole,
eli muukalaisvastaisuutta.
Hjermin mukaan ei voi sanoa,
että lähes 13 prosenttia ruotsalaisista olisi rasisteja. Lisäksi puolueen puheenjohtajan Annie Lööfin erinomainen
menestys tv-väittelyissä toi nostetta koko puolueelle.
VAALIT kiinnostivat ruotsalaisia.
Keskustan poliittinen suunnittelija Jirka Hakala kertoo, että
osa ruotsalaisista uskoo hyvinvointivaltion rapautuneen
kokoomuksen johdolla. Kun tätä katsoo Ukrainan kriisin valossa, voi hyvin todeta tällaisen tilanteen olevan jo nyt mahdollinen,
hän toteaa.
kivinen tie
Ruotsidemokraatit ovat vaatineet muun muassa paluuta yksikulttuuriseen 1950-luvun Ruotsiin.
VAIKKA porvariliittouma koki tap-
pion, Hakala ja Laaninen iloitsevat keskustan tuloksesta.
Keskustan kannatus oli vielä
alkuvuodesta alle kolme prosenttia. Kuva: Jari Laukkanen
Juha Kuisma ehdolle
eduskuntavaaleihin
KESKUSTAN Lempäälän kunnallisjärjestö tukee Juha
Kuismaa ehdokkaaksi v. Vaalikampanjassaan Åkesson korosti, että ihmisiä pitäisi auttaa kriisialueiden
lähellä, ei Ruotsissa.
. Tuntuva osa puolueen
kannattajista karkasi näissä vaaleissa ruotsidemokraattien taakse.
Kahdeksan vuotta pääministerinä istunut Reinfeldt veti tuloksesta johtopäätökset jo vaaliyön
aikana. Hän ilmoitti jättävänsä ko-
lyhyesti
koomuksen puheenjohtajan paikan ensi keväänä.
. Ruotsidemokraatteja hän ei lukenut tähän joukkoon.
RUOTSIDEMOKRAATTIEN Jimmie
Åkesson oli silti tuloksen varmistuttua päästään pyörällä onnesta.
Kannatus yli tuplaantui 12,9 prosenttiin. Kuva: Jaakko Martikainen
Äänestysprosentti kipusi 83,4
prosenttiin.
Sekä puolueet että media satsasivat vaaleihin, koska samalla käytiin sekä parlamentti-, maakuntaettä kuntavaalit.
Hakala kuvaa, että puolueet olivat hioneet viestinsä selkeiksi ja
pelkistetyiksi.
. Mutta
on toinen kysymys, kuinka realistista ja totta se on, sanoo Jungar.
Miksi viljan ja öljyn varmuusvarastoja pienennetään
juuri nyt, Antti Kaikkonen kysyy hallitukselta.
Kuva: Jari Laukkanen
Kaikkonen ihmettelee
huoltovarmuuden heikennystä
KESKUSTAN kansanedustaja Antti Kaikkonen kysyy hallitukselta, millä perusteella muun muassa viljan ja öljyn
varmuusvarastoja pienennetään juuri nyt. Nämä menevät myös yhteen:
vakiintuneita poliittisia voimia
voidaan kritisoida siitä, että heillä on näiden äänestäjien mielestä liian vapaamielinen maahanmuuttopolitiikka, sanoi politiikan
tutkija Ann-Cathrine Jungar Södertörnin yliopistosta.
TAPPION kärsinyt pääministe-
ri Fredrik Reinfeldt saattoi tehdä maahanmuutossa taktisen virheen. Kysymys on hänen mielestään pikemminkin tyytymättömyydestä.
JUNGAR arvioi, että ruotsidemokraatit ovat lopulta edelleen yhden asian liike. Ääniosuus putosi lähes seitsemän prosenttiyksikköä 23,2 prosenttiin. SEKÄ sosiaalidemokraatit että kokoomus ovat siirtyneet kohti keskustaa. Näin voidaan yrittää esittää, että
puolue ei ole täysin epäinhimillinen
vaan ottaa globaalia vastuuta. Punavihreä oppositioblokki päihitti
porvarihallituksen ja saa rakentaa
hallitusta. Kaikkonen ei
pidä huoltovarmuusvarastojen supistamista järkevänä
Ukrainan kriisin vuoksi.
Suomen kriisitilanteiden varalle säilömää viljavarastoa aiotaan joulukuussa 2013 tehdyn päätöksen mukaisesti pienentää muutaman vuoden kuluessa vastaamaan väestön
kuuden kuukauden tarvetta nykyisen vuoden tarpeen sijasta.
Myös öljyn varmuusvarastointia pienennetään aiemmasta, ja sitä varastoidaan jatkossa viiden kuukauden
tarpeeseen.
Kaikkonen huomauttaa tilanteen olevan nyt toinen
kuin joulukuussa 2013.
. toimittajana, Pirkanmaan kyläasiamiehenä sekä museonjohtajana Suomen maatalousmuseo Sarassa
ilman todellista sisältöä.
Kaijaleena Runsten
Maaseudun Tulevaisuudessa
Äkkirikastumisen vaikeudesta huolimatta Eurojackpotin
61,2 miljoonaa on malja, johion harva sylkäisee. Marjamaan omistaja ei tainnut saada mitään.
Nyt Nalle Wahlroos on pistämässä maa- ja metsätalousmaan verolle. 10
16.9.2014
apollon tietäjät
Kenen laariin
marjarahat?
LUIN LEHDESTÄ, että puolukanpoimijalle maksetaan 70
senttiä marjakilosta. Tätä ongelmaa olisi torjuttu kohdistamalla koko ikäluokkaan eli noin
60 000 koululaiseen vaikutuksiltaan monipolvinen ja kallis operaatio. Puolukat oli pakattu muovirasioihin. Biotalous sopii tähänkin pelastavaksi oljenkorreksi . Kuva: Maria Seppälä
Aatteen mies
sai levon
Omaiset, eduskunnan puhemies
ja 400 vierasta saattoivat Ahti Pekkalaa
PENTTI MANNINEN
HAAPAVESI
POHJALAINEN taivas kyynelehti,
kun perjantaipäivä valmistautui
siunaamaan maaherra Ahti Pekkalan.
Kun omaiset ja liki 400 ystävää
saattelivat aatteenmiehen arkun
Haapaveden kirkosta, hyväntahtoinen syysaurinko liittyi hautaan
laskijoiden seuraan.
AHTI PEKKALAN siunaus- ja muistotilaisuudet olivat onnistuneesti
Ahdin näköisiä, monet saattovieraat luonnehtivat.
Näkyi ja kuului, että takametsien mies oli noussut valtakun-
nan eturiviin: kansanedustajaksi, eduskunnan puhemieheksi,
valtion seitsemän budjettia tehneeksi valtiovarainministeriksi, lopulta maaherraksi ja valtiomiessarjaan.
SIUNAUSTILAISUUDESSA puhemies Eero Heinäluoma laski arkulle Suomen korkeimman valtioelimen eduskunnan kukat.
Valtioneuvoston seppeleen toivat valtiosihteeri Martti Hetemäki
ja Pekkalan ministerikauden budjettipäällikkö Juhani Korpela.
Presidentti Mauno Koivisto
muisti Pekkalaa adressilla. Ihan kuin vaihdettaisiin varmuuden vuoksi kaikki kylänraitin ikkunat, kun 5?8 prosenttia ruuduista on rikki.
Ville Pernaa
Suomen Kuvalehdessä
Olen vihainen, yksittäisenä kansalaisena, pelkästään Putinille, joka on kahlinnut kansalaiset entistä vahvemmin lähes diktatuurisiin kahleisiin. En minäkään. Lausahdusta pidettiin pitkään huonona vitsinä. Ryhdikäs isänmaan mies.
AHTI PEKKALA oli sodankäynyt
mies.
Veteraanit muistivat Pekkalaa
sekä kukkalaittein että laulamalla erillisessä muistotilaisuudessa sykähdyttävän Veteraanin iltahuudon.
Keskustan ja eduskuntaryhmän
kukat pitkäaikaiselle varapuheenjohtajalle laskivat puheenjohtaja. Ongelmista huolimatta Saksojen yhdistyminen on taloudellinen menestystarina.
Tapio Nurminen
Kauppalehdessä
Uuden Luonnonvarakeskuksen suurin huoli on, kuinka
turvata tutkimusbudjetti valtionhallinnon supistusohjelman keskellä. Niin että ohhoh.
Perustyön tehnyt poimija sai kuutisen prosenttia loppuhinnasta. Ei ole häävi summa.
Menin kaupungissa marketin hedelmäosastolle. Kilohinta oli 11 euroa ja risat. Pekkala oli hallituksen
valtiovarainministeri.
Lipponen viestitti arvostuksensa:
. Ottaisin rahat.
Tero Karjalainen
Ilta-Sanomissa
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma oli saattamassa hautaan
entistä puhemiestä. Samoin ex-pääministeri Paavo Lipponen.
Lipponen toimi pääministeri
Koiviston avustajana Urho Kekkosen valtakauden viimeisinä
vuosina. Kuva: Maria Seppälä
Pentti Manninen
lainat
Vuosittain 3000?5000 nuorta lopettaa koulunkäynnin
peruskouluun ja joutuu syrjäytymisvaaraan. Seuraavaksi rahamies varmaan ehdottaa, että myös maanomistajan pitää saada siivu marjakilosta.
Lapset ja lapsenlapset saattoivat Ahti Pekkalan viimeiseen lepoon. 25 vuotta Berliinin muurin murtumisen jälkeen
höröttäjät ovat harvassa. Naapurissamme asuu hieno,
pääosin sivistynyt kansa, joka ansaitsisi parempaa.
Kari Väisänen
Demokraatissa
Liitokansleri Helmut Kohl hehkutti vuonna 1990, että ItäSaksa muuttuu saksalaisten yhteisponnistuksella ?kukkivaksi kunnaaksi?
Kuva: Maria Seppälä
Keskusta
suunnittelee
Ahti Pekkalan
nimeä kantavaa
aateseminaaria
tammikuulle.
Juha Sipilä johti keskustan partiota, joka laski puolueen ja eduskuntaryhmän kukat. Ei ollut korkeaa koulusivistystä, mutta sitä enemmän tervettä
järkeä ja selkärankaa.
Pekkala ei hyväksynyt ulkomai-
sen velan ottamista.
Korpelan mielestä valtion velan
matala taso mahdollisti Suomen
selviämisen 1990-luvun lamasta.
JUHA SIPILÄ luonnehti Pekkalaa
keskustalaisen kansanliikkeen
yhdeksi merkittävimmäksi hahmoksi.
Hän kertoi Suomenmaalle, että keskusta suunnittelee Pekkalan
nimeä kantavaa aateseminaaria
tammikuulle.
Paula Lehtomäki kiitteli Pekkalan pitkäjänteistä työtä pohjoisen
puolesta.
Paavo Saari muisteli osuuspankkiaikaa ja Eeva Kuuskoski
Pekkalaa kansanedustaja- ja mi-
nisteritoverina.
MAAKUNTANEUVOS Viljo S. ?Jos
KIRKOSSA ääneen pääsi myös ministeri Pekkalan ensimmäinen
avustaja Seppo Kääriäinen.
. Kekkonen. Hän oli Kekkosen ja Koiviston mies, joka sanoi vain sen, mitä tarkoitti.
Kääriäinen kertoi, että vuonna
1985 Pekkala sai valita; Suomen
Pankin johtokunta tai Oulun maaherra.
Kotiseuturakkaus voitti.
PEKKALAN siunasi Haapaveden
Luoja suo elinpäiviä?, hän lisäsi
kutsuessaan kirkkoherraa juhliin.
Sorosen mukaan Pekkala ei ollut suurten kokonaisuuksien ratkoja, hän eteni asia kerrallaan.
Kirkkoherra arvioi, että Pekkalan maailma ei ollut mustavalkoinen.
Oppi oli, että maata pitää kehittää niin, että varjonkin puolella vaeltava tuntee sen omakseen.
kirkkoherra Mauno Soronen.
. Puoliso,
isä, vaari, herrasmies, pappi tiivisti Pekkalan elämänkaaren.
Pekkala suunnitteli pienimuotoisia 90-päiviä joulukuulle. Nuorisoseura. Maalaisliitto.
Osuuspankki. Ahti Pekkala oli lipunkantaja
syvässä merkityksessä. Hän oli uskollinen sille joukolle, jonka lip-
Kuva: Maria Seppälä
MUISTOTILAISUUDESSA Juhani
Korpela arvioi, että Suomessa on
ollut kaksi synnynnäistä valtiovarainministeriä, demarien Eino
Raunio ja Pekkala.
. Vaari on nyt pilven reunalla.
Sieltä hän rakastaa meitä.. Määttälä, ikätoveri, kertoi ystävyyden
kestäneen 70 vuotta. Hän luonnehti Pekkalaa Mihaly Vacin runon sanoin.
. Ei etäinen maali riitä, tie maaliin tarvitaan! Tien löytäminen ei
riitä, on mentävä kulkemaan!
OMAISTEN puolesta puhunut Pekka Pekkala, poika, totesi, että perheen piirissä vaariksi sanottu Ahti
Pekkala on ratansa kiertänyt.
Hän kertoi lapsenlapsen kuvauksen:
. 11
16.9.2014
Liisa Pekkala ja muut lähiomaiset puolison, isän ja vaarin haudalla. Kuva: Maria Seppälä
Joutsen Median kukat laski kirjapainoneuvos Seppo Maskonen.
Juha Sipilä, puoluesihteeri Timo
Laaninen ja Pohjois-Pohjanmaan
piirin puheenjohtaja Matias Ojalehto.
Osuuspankkien kukkatervehdyksen toi OP-Pohjola-ryhmän
pääjohtaja Reijo Karhinen.
Suomi-Venäjä-seuran kukat laski puheenjohtaja Paula Lehtomäki.
pua kantoi.
Silloisen pääministerin ja kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan työttömyys
oli kasvanut Suomessa vain maltillisesti ja että taloudessa on nähtävissä käänne. Elokuun budjettiriihessä hallitus keskittyi muihin asioihin,
lähinnä päähallituspuolueiden
kokoomuksen ja SDP:n yrityksiin minimoida tappiot tulevissa
eduskuntavaaleissa, Tiilikainen
katsoo.
KESKUSTA järjestää myöhemmin
syksyllä laajan työllisyyskeskus-
. lokakuuta.
PIIRIHALLITUKSEN asettamat ehdokkaat ovat: Päivi-Maria Hautala, Huittinen, Tapio Huhtanen, Pori, Pirita Ihamäki, Pori, Vesa Jalonen, Eurajoki, Kauko Juhantalo, Kankaanpää, Timo Kalli, Eura, Taru Kankkonen, Lavia, Juha Kantola, Pori, Juha Korkeaoja, Kokemäki, Satu Pietilä, Rauma, Satu Tietari, Säkylä, Hannu Uusihonko, Honkajoki, Sari Vuorela, Siikainen, Martin Ylikännö,
Huittinen.
Rehula katsoo, että puheet kasvupaketeista ja investoinneista elvytyksen nimissä ovat tarpeeseen nähden näpertelyä.
. 12
16.9.2014
Rehula tukee Sipilän esittämää perustulokokeilua
KESKUSTAN puheenjohtajan Juha Sipilän ehdottama perustulokokeilu kolmella alueella Suomessa olisi vähintäänkin
kokeilemisen arvoinen asia etsiessämme uusia tapoja työllistymisen kynnyksen madaltamiseen, keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula linjaa.
. ei korjaannu ministeriaitiosta pehmeitä puhumalla, Tiilikainen korostaa.
. Tartuimme toimeen, koska
pääministeri ei jostain syystä tarttunut useasti toistamaamme esitykseen hallituksen, opposition,
keskeisimpien järjestöjen ja muiden tahojen työllisyysneuvonpidosta.
Tiilikainen muistuttaa hallituksen luvanneen alentaa työttömyyden viiteen prosenttiin ja nostaa
työllisyyden 72 prosenttiin vaalikauden aikana.
. Tarvitsemme 200 000 uutta työpaikkaa. Kolme vuotta hallitukselta on
odotettu ratkaisuja Suomen suunnan muuttamiseksi sekä työllisyyden ja talouden kohentamiseksi,
mutta niitä ei ole tullut.
. Tuki voidaan rahoittaa budjetin työllisyysmäärärahoilla, joita hallitus pahentuneesta työttömyydestä huolimatta on jättänyt
käyttämättä, Tiilikainen sanoo.. Sipilän tilalle olisi monia hyviä ehdokkaita ja asetettu tavoite neljästä lisäpaikasta voisi silti toteutua Oulun
vaalipiirissä.
. En voi olla pyytämättä, että Sipilä vielä kerran miettisi ehdokkuuttaan myös Uudeltamaalta, Könttä.
Könttä korostaa, että Uudenmaan vaalipiiri voi olla
ratkaisevassa osassa siinä, mikä puolue on ensi keväänä
Suomen suurin.
. Listalla on kuusi naista ja kahdeksan miestä.
Ehdokkaista päätetään Satakunnan piirikokouksessa
Laviassa 25. On uskallettava olla rohkeita ja on
voitava myös kokeilla asioita, hän toteaa.
Sipilä esitti viime viikolla, että konkreettisen ehdotuksen kokeilusta voisi
tehdä esimerkiksi Sitra.
Suomenmaan tietojen mukaan Sitrasta on jo alustavasti näytetty vihreää valoa Sipilän esitykselle.
REHULAN mielestä hallitukset ovat tehneet kuluvan vaalikauden aikana retoriikassaan muutoksia, mutta todellisia päätöksiä on lykätty kerta toisensa jälkeen.
. Sipilä olisi saanut mukaansa aivan uusia potentiaalisia kansanedustajia asettuessaan ehdolle Uudeltamaalta. Hallituksen politiikkaa johtavalta pääministeriltä ei
ole kuultu, miten nämä lupaukset aiotaan toteuttaa. SDP:n työministeri Lauri Ihalainen sanoi eduskunnan välikysymyskeskustelussa, että työttömyysluvut ovat menossa parempaan suuntaan, Tiilikainen kertaa.
ENNUSTE meni pieleen, koska täl-
lä hetkellä työttömiä on jo 450 000,
eniten viiteentoista vuoteen.
. ja sellainen
Suomessa on . Velkaantumisen kierteen katkaisemista on siirretty ja valtion velka on ylittämässä 100 miljardin euron tason.
lyhyesti
Joonas Könttä Kuva: Paula Åström
Könttä houkuttelee
Sipilää Uudellemaalle
KESKUSTAN keskisuomalainen eduskuntavaaliehdokas
Joonas Könttä pohtii Uuden Suomen blogissaan, tekikö
Juha Sipilä virhearvion, kun ei lähtenyt ehdolle Uudeltamaalta.
Sipilä on eduskuntavaaleissa ehdolla Oulun vaalipiirissä.
. Voi kysyä, miten hallituksessa
nyt suu pannaan.
SUURTYÖTTÖMYYS . Kaikkiaan työtä vailla oli 400
000 suomalaista.
. Uusimpien tietojen mukaan
työttömyys koskettaa suoraan tai
perheenjäsenen kautta jo lähes
miljoonaa suomalaista. Toimeentulo-ongelmia on 800 000 suomalaisella.
. Yrittäjyyden edellytyksiin tarvitaan
kokonaan uusi asento. Ne syntyvät vain tulevaisuuden kasvualoille, kuten kotimaiseen energianja ruoantuotantoon, biotalouteen ja esimerkiksi matkailuun.
. Siksi keskustan menestyminen Uudenmaan vaalipiirissä on ratkaisevan tärkeää, Könttä kirjoittaa.
Satakunnan piirihallitukselta
14 ehdokasnimeä
SATAKUNNAN Keskustan piirihallitus esittää 14 ehdokkaan nimeämistä kevään 2015 eduskuntavaaleihin. Työllistymisen
kynnystä on madallettava, Rehula linjaa.
SOSIAALITURVAMME viidakko ei kannusta työhön eikä helpota työn vastaanottamista, varapuheenjohtaja toteaa.
Hänen mielestään lainsäädäntöä on
voitava kehittää niin, että yhä useammin
olisi mahdollista tehdä työtä osa-aikaisena tai vajaakuntoisena ilman, että erilaiset karenssit tai verotus estävät työn
vastaanottamisen.
Rehula haluaa vaihtoehtoja sille, että työssä ollaan joko täysiaikaisesti tai ei
lainkaan.
Tiilikainen: Hallitus puhui
pehmeitä työttömyydestä
KESKUSTAN eduskuntaryhmän
puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen kummeksuu hallituksen vääriä ennusteita työttömyyden kehityksestä.
SAK:n tilaisuudessa Kouvolassa lauantaina puhunut ryhmänjohtaja muistutti, että keskusta teki viime toukokuussa muun opposition tukemana hallitukselle välikysymyksen Suomen työttömyystilanteesta.
Työttömyys oli tuolloin 9,5 prosenttia, korkein kymmeneen vuoteen. Kuva: Jari Laukkanen
telun.
Tiilikaisen mukaan sen tavoite
on yksinkertainen: saada aikaan
ratkaisuja, joilla talous saadaan
kasvuun ja ihmisille saadaan töitä.
. Vaalikautta
on vielä useampi kuukausi jäljellä.
KESKUSTA esittää nopeina ratkaisuina edelleen verokannuste- ja
sääntelynpurkupakettia työllistä-
ville pienille ja keskisuurille yrityksille sekä kotimaisen työllistävän energian kilpailukyvyn parantamista.
Turpeen ja puuhakkeen vero- ja
tukitasot tulisi palauttaa vuoden
2012 tasolle, Tiilikainen linjaa.
Hän uskoo, että viiden prosentin yrittäjävähennys kannustaisi pieniä ja keskisuuria yrityksiä
työllistämään ja investoimaan sekä asettaisi ne verotuksellisesti samalle viivalle yhteisöveronalennuksesta hyötyneiden suuryritysten kanssa.
Keskusta kannustaisi myös
palkkatyöstä työttömäksi jääneiden siirtymistä yrittäjäksi esimerkiksi jatkamalla ansiosidonnaista työttömyysturvaa määräajaksi.
Yksinyrittäjille keskusta esittää
tukea ensimmäisen työntekijän
palkkaamiseen.
. Vaaleissa hän olisi vetänyt mukanaan useamman
kansanedustajan. Molemmista erkaannutaan
koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi. Nyt keskusta antaa turhaan tilaa muille suurille puolueille Uudellamaalla.
Oulun vaalipiirissä erinomaisia ehdokkaita keskustan
kansanedustajaehdokkaiksi oli liikaa, Könttä muistuttaa.
. Vain voittamalla eduskuntavaalit keskusta voi puolustaa koko Suomen hyvinvointia ja turvata maan tasaisen kehittämisen kohti tukevaa kasvu-uraa. Hallitus ennusti viime keväänä talouden kääntyvän nousuun,
mutta työttömyystilanne on vain pahentunut, Kimmo Tiilikainen
huomauttaa
Hän tekee yhteistyötä
yrityksen hallinnon työntekijöiden kanssa ja tapaa yhteistyökumppaneita, joita on lähinnä
kunnissa.
Suomen 4H-Liiton omistama
yritys haluaa vastata kasvavaan
vanhusten hoidon tarpeeseen.
Työntekijöitä on 70.
VANHUSTEN hoidossa ollaan Soi-
le Liljan mielestä nykyisin samassa tilanteessa kuin mielenterveyshoidossa aikaisemmin: Avohoitoa
halutaan lisätä, mutta rakenteet
eivät ole valmiit.
Aika on nyt kypsä Soile Liljan poliittiseen osallistumiseen. ja kansan tuen
valtuuttamana kevään eduskuntavaalien jälkeen kansanedustajana.
SOILE LILJA, 46, on uusi tulokas
Kymenlaakson keskustapiireissä,
vaikka keskusta-aate onkin äidinmaidossa saatua.
. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 18-vuotias tytär.. Kuva: Arja Ukkonen
. Tämän seurauksena kotona asuvien
vanhusten turvattomuuden tunne
voi lisääntyä ja kuntapuolen työntekijät joutuvat työskentelemään
liian kiireisellä aikataululla, Soile Lilja kuvaa.
Liljan mielestä rakenteet olisi
nopeasti saatava sellaisiksi, että
ikäihmiset kokevat olonsa turvalliseksi. 13
16.9.2014
Kaikki ansaitsevat
turvallisen elämän
ARJA UKKONEN
KOUVOLA
. Avohuollon rakenteita
on vahvistettava, vaatii kouvolalainen Soile Lilja.
Lilja toivoo voivansa antaa kokemustaan vanhusten huollossa
ja sosiaalialalla koko yhteiskunnan kehittämiseksi.
Syyskuun lopussa Keskustan
Kymenlaakson piirin jäsenäänestyksessä ja piirin hallituksen kokouksessa ratkeaa, pääseekö Lilja sanomaan sanansa eduskuntavaaliehdokkaana . ja yhteiskunnassa ollaan suurien ratkaisujen edessä. Kotona ihmisen on hyvä olla, mutta turvallisuuden tunnetta
lisää, jos vaihtoehtoja on useita.
Olisi pystyttävä arvioimaan, missä vaiheessa iäkkään ei ole enää
turvallista olla yksin kotona, hän
pohtii.
VANHUSTEN hyvinvoinnin ohella
Soile Lilja kantaa huolta työelä-
mästä.
Työelämään Lilja kaipaa joustoa työntekijän elämäntilanteen
ja tarpeiden mukaan.
. Sosiaali- ja terveysasioissa
tehdään isoja ratkaisuja, joihin
haluan vaikuttaa, Soile Lilja perustelee esiin tuloaan.
Liljan työura alkoi päiväkodista
lastenhoitajana.
Ammattikorkeakoulussa sosionomin tutkinnon suoritettuaan
Lilja hän työskenteli työkyvyn arvioijana ja mielenterveysasiakkaiden parissa.
Nykyisin hän toimii KaakkoisSuomessa ja Itä-Uudellamaalla
toimivan Koti- ja hoivapalvelut
Hyvinvointia Kotiin Oy:n toimitusjohtajana.
Yrityksen keskuspaikka on Lappeenranta, ja sillä on toimistot
Kotkassa ja Kouvolassa.
Toimitusjohtaja kiertää eri
alueilla. Se, että toimijoita on niin
julkisella puolella kuin yksityiselläkin, on hyvä.
Palvelun tarve on niin suuri, että toimijoita on oltava useita. VANHUSTEN huolto on menossa nyky-yhteiskunnassa huonoon
suuntaan. Tämä palvelisi useampaa tarkoitusta: Nuoret saisivat työtä,
työurat pitenisivät ja pienet ja keskisuuret yritykset voisivat luoda
työpaikkoja, Lilja sanoo.
Vuorotteluvapaa on kehittämisen arvoinen.
Myös oppisopimuskoulutusta
Sosiaali- ja terveysasioissa
tehdään isoja ratkaisuja,
joihin haluan vaikuttaa.
FAKTA
Kolme vaaliteemaa
Soile Liljan kolme tärkeintä vaaliteemaa:
Terve ja toimiva työelämä.
Turvallinen vanhuus.
Enemmän inhimillisyyttä ja lämpöä ihmisten välille.
tulisi kehittää Liljan mielestä esimerkiksi siten, että sopimus voitaisiin tehdä jonkun taidon opettamisesta eikä välttämättä tutkintoon johtavana.
Tutkintoon sitoutuminen on
osoittautunut usein liian velvoittavaksi niin oppijalle kuin työnantajalle.
RUOTSINPYHTÄÄN Niemistön kylällä syntynyt ja kasvanut Soile Lilja sai poliittisen perintönsä kuusi
vuotta sitten menehtyneeltä äidiltään Hertta Buddakselta.
Hertta Buddas oli Ruotsinpyhtään kunnallispolitiikan merkittävä keskustavaikuttaja.
Veli pitää nyt kotitilaa.
Liljan vapaa-aika on aina kulunut jonkin järjestötyön tai ryhmien ohjauksen parissa.
Viime vuosina tanssiminen ja
tanssin ohjaus ovat olleet iso osa
vapaa-aikaa.
Soile Lilja harrastaa aviopuolisonsa Ari Liljan kanssa Rock?n
Swing -tansseja jopa kilpalattialla. Ikäihmisten oletetaan pärjäävän kodeissaan pidempään. Eri
toimijoiden yhteistyötä tulisi kuitenkin koordinoida paremmin.
. Kokemusta sosiaalialalta on kertynyt niin vanhusten, työelämään pyrkivien
kuin mielenterveysasiakkaidenkin parissa . Tällä hetkellä puretaan vanhusten tuetun asumisen oikeutta
Se koskettaa sekä tyttöjä että poikia,
kaikkia ikäryhmiä ja sosiaaliryhmiä sekä myös kaikkia kansallisuuksia.
Lapset kohtaavat väkivaltaa
koulussa, lähiympäristössä, laitoksissa, työpaikoilla . ja myös
perheissä.
Lapsia lyödään, he joutuvat alttiiksi seksuaaliselle väkivallalle, heitä kidutetaan ja raiskataan. Suomen kehityspolitiikan yhtenä periaatteena tulisi olla kaikkien lasten suojelu väkivallalta.
Aila Paloniemi
kansanedustaja (kesk.)
Ulkoasiainvaliokunnan jäsen
Finnfundin hallintoneuvoston
puheenjohtaja
Kehityspoliittisen toimikunnan
jäsen
Säästöt vaarantavat oikeusturvaa
KANSALAISTEN tasapuolinen oikeudensaanti on uhattuna. Maailmassa on edelleen yli 800 miljoonaa
aliravitsemuksesta kärsivää ihmistä.
Kehitysmaiden naisten oikeudellisen aseman parantaminen,
erityisesti maanomistusolojen
selkeyttäminen, satotasojen nostaminen ja toimivien maatalousmarkkinoiden kehittäminen ovat
keinoja entistä parempaan ruokaturvaan.
Ruokaturva on nostettava uudelleen Suomen kehityspolitiikan kärkeen.
?Ilman ruokaturvaa muutkaan kehitystavoitteet eivät toteudu. Kehitysmaiden on arvioitu
menettävän verotuloja moninkertaisesti enemmän, kuin mitä
ne saavat kehitysapua.
Kehitysmaiden omaa vastuunkantoa onkin tuettava.
Esimerkiksi verotuskapasiteetin vahvistaminen ja läpinäkyvyys, pääomapaon hillitseminen
sekä kansainvälisen veronkierron lopettaminen ovat keskeisiä
keinoja köyhien maiden omien
voimavarojen kasvattamisessa.
Yksityisillä rahavirroilla, kaupalla ja investoinneilla on huomattavasti kehitysyhteistyötä
suurempi vaikutus kehitysmaiden talouskasvuun.
RUOKATURVA eli riittävä ja täysipainoinen ravinto kaikille on ihmisoikeuskysymys. Mielipiteet
14
Kohti reilumpaa maailmaa
SUOMI edistää kaikessa kehityspolitiikassaan läpileikkaavia teemoja: sukupuolten tasa-arvoa,
eriarvoisuuden vähentämistä ja
ilmastokestävyyttä.
Tärkeätä tässä on panostaa
laadukkaaseen peruskoulutukseen, ammatilliseen koulutukseen, yrittäjyyskasvatukseen ja
ruokaturvaan. Heidän
elinoloihinsa ja mahdollisuuksiinsa pitää panostaa vahvemmin.
VÄKIVALTA on todellisuutta yli
500 miljoonalle lapselle vuosittain ympäri maailmaa. Maailmassa on edelleen yli 800
miljoonaa aliravitsemuksesta kärsivää ihmistä.. Säästöt vähentävät myös vartijoita,
syyttäjiä ja tuomareita.
Leikkausten myötä syyttäjien määrä on
vähenemässä useilla kymmenillä.
Tuomioistuimien tuomareiden vähennystarve on Tuomariliiton laskelmien mukaan jopa 150 tuomaria.
Tuomariliitossa on leikkaussuunnitelmien myötä kyselty, jätetäänkö osa tuo-
mitsematta ja osa jutuista käsittelemättä
henkilökunnan vähyyden takia.
Aiempien oikeushallinnon säästöjen
myötä muun muassa käräjä-, hovi- ja hallinto-oikeuksien määrää sekä lautamiehiä
on vähennetty.
OIKEUSMINISTERI on vastannut pyrkivänsä tekemään tuomioistuinten toiminnasta
tehokkaampaa.
Oikeudenhoidon uudistamisohjelmien
kautta pyritään uudistamaan rakenteita ja
sujuvoittamaan työtä.
Voidaanko tehostamista kuitenkaan
enää jatkaa oikeusturvan kärsimättä?
Säästöt vankeinhoidon puolella johtavat vartijoiden määrän, vankiloiden ja työ-
paikkojen vähenemiseen vankilapaikkakunnilla.
Suunnitellut vankiloiden vähentämiset
lisäävät vankien välimatkoja omaisiin heikentäen perheiden mahdollisuuksia tapaamisiin.
Vankien palaaminen normaalin yhteiskunnan jäseniksi vaikeutuu olennaisesti
säästöjen myötä.
Kun säästöjä etsitään oikeusministeriöstä, on mielestäni kansalaisten oikeusturvan ja luottamuksen oikeusjärjestelmää kohtaan säilyttävä sekä kansalaisten
saatava tasapuolista palvelua tuloista ja
asuinpaikasta riippumatta.
Säästöjä voidaan löytää esimerkiksi videokuulemisia ja kirjallisia käsittelyjä li-
säämällä, rajoittamalla viranomaisten valitusmahdollisuuksia viranomaispäätöksistä sekä sähköistämällä oikeusistuinten
asioiden ja dokumenttien hallintaa.
Asioita voidaan tehdä myös toisin, mutta vanginvartijoita, syyttäjiä ja tuomareita on oltava tarpeeksi, jotta jo ennestään
ruuhkaiset oikeusistuimet toimivat sujuvasti, vankien kotouttaminen yhteiskuntaan onnistuu ja kansalaiset saavat tulevaisuudessakin tasapuolisesti oikeutta.
Ari Torniainen
kansanedustaja
keskusta
lakivaliokunnan jäsen. Euroakaan ei ole
mennyt hukkaan.
On hienoa, että ulkoasiainvaliokunta näkee Finnfundin toimintaedellytysten kehittämisen
tärkeänä ja tukee pääoman korotusten jatkamista yhtiölle.
Valiokunta harkitsisi vakavasti myös esitystä valtiontakuiden
myöntämistä Finnfundin myöntämille lainoille.
VEROPARATIISIT, kansainvälinen
veronkierto ja yritysten aggressiivinen verosuunnittelu on syystä
noussut kehityspoliittiselle agendalle. Nuorten näköalattomuus lisää rikollisuuden, väkivallan ja terrorismin riskiä.
Osallistava taloudellinen kehitys, yritystoiminnan kehittymisen kautta syntyvä työllisyys ja
toimeentulo pitäisi nostaa pääasialliseksi keinoksi äärimmäisen köyhyyden poistamisessa.
KEHITYSMAIDEN yksityisen sektorin hankkeiden rahoittaminen
on tehokas tapa tehdä kehitysyhteistyötä, sillä osapuolilla on yhteinen intressi saada hankkeet
onnistumaan.
Finnfundin pääomaan kanavoidut kehitysyhteistyövarat, runsaat 100 miljoonaa euroa
30 vuoden aikana, on sijoitettu
kannattaviin yksityisen sektorin
hankkeisiin ja kierrätetty tuottoina yhä uusiin hankkeisiin.
Yhtiölle uskotut varat ovat kasvaneet runsaaseen 200 miljoonaan euroon. Keskeistä on luoda suotuisat kehittämis- ja investointiolosuhteet
viljelijöille.
YK:n vuosituhattavoitteiden
määräaika päättyy ensi vuonna.
Ruoka-, vesi- ja energiakysymykset ovat olennaisia, ja meidän on
korostettava myös demokraattisen hallinnon, tasa-arvon ja
naisten osallisuuden merkitystä
yhteiskuntien kehittämisessä.
Seksuaaliterveys- ja seksuaalioikeudet ovat paitsi perusihmisoikeus myös avain perhesuunnitteluun ja väestönkasvun hillitsemiseen.
Haavoittuvimmat ryhmät kuten lapset, vammaiset, syrjityt etniset ryhmät ja syrjäseuduilla
asuvat lapset ovat kaikkein vaikeimmassa asemassa. Fossiilitaloudesta on siirryttävä biotalouteen ja
vahvistettava kehitysmaiden yksityistä sektoria.
MAAILMA tarvitsee seuraavan
vuosikymmenen aikana 350-600
miljoonaa uutta työpaikkaa, jotta
nyt työttöminä ja alityöllistettyinä olevat ihmiset sekä työmarkkinoille tulevat nuoret saataisiin
työllistettyä.
Nuorisotyöttömyys on Maailman työjärjestön ILOn mukaan kolme kertaa niin suurta
kuin työttömyys yleensä. Kuva Suomenmaan arkisto
NOIN puolitoista miljardia naista ja miestä työskentelee köyhien maiden pientiloilla. Satotason nostamiseksi on
tehtävissä paljon.
Yhtä suuri mahdollisuus liittyy
tuotetun sadon hävikin vähentämiseen. Heidän
mahdollisuuksistaan kehittää
tuotantoa ja omaa osaamistaan
riippuu globaalin ruokaturvan
tavoitteiden saavuttaminen.
Köyhien maiden tuotannon
kehittämisen suurin potentiaali löytyy heikon tuottavuuden, eli
alhaisten satotasojen nostamisessa. Arvioiden mukaan heikon varastotilanteen ja heikkojen kuljetusolosuhteiden vuoksi jopa 40 prosenttia sadosta pilaantuu.
Eri maissa harjoitettuun poli-
Nuorten näköalattomuus lisää
rikollisuuden, väkivallan ja terrorismin riskiä.
tiikkaan voidaan vaikuttaa. Ensi vuoden valtionbudjetissa esitetään oikeusministeriön
hallinnonalalta säästettäväksi 2,3 miljoonaa euroa.
Rikosseuraamuslaitoksen ja syyttäjälaitoksen mukaan Suomessa suljettaneen tulevaisuudessa säästöjen vuoksi 3-5 vankilaa. Ilman ruokaturvaa muutkaan kehitystavoitteet eivät toteudu
Tämä suosii istuvia kansanedustajia sekä niitä ehdokkaita, joilla on paljon varoja käytettävissään.
KEVÄÄN 2015 eduskuntavaaleissa edes ehdolle pääseminen ei ole itsestäänselvyys.
Kilpailu listalle pääsystä on käynyt tiukemmaksi, sillä molempien vaalipiirien ehdokkaat on mahdutettava
samanmittaiselle ehdokaslistalle kuin yhdessä vanhassa vaalipiirissä.
Ilman lujaa työtä uudet kasvot jäävät paitsioon jokaisessa puolueessa. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
15
Synnytyssairaaloiden puolesta
TAISTELU mm. Kuva: Paula Åström
PL 52, 90100 Oulu. Uudistus saattaa siis pahimmillaan
heikentää demokratiaa ja nuorten kiinnostusta politiikkaan.
NUORTEN toivo löytyy luovasta suhtautumisesta kampanjointiin ja sosiaalisen median osaamisesta.
Edellisiä eduskuntavaaleja sävyttivät jo Facebook ja
Twitter, mutta neljässä vuodessa niiden painoarvo on
kasvanut huomattavasti.
Tulevien vaalien jälkeen näemme, mitä uusi vaalipiirijako tekee edustuksellisen demokratian arvostukselle.
Yleinen vaikuttamisen suuntaus nuorten mielissä on
tällä hetkellä suorempi kansalaisdemokratia ja käytännön
vaikuttaminen esimerkiksi kansalaisaloitteen muodossa.
Anssi Kekkonen
Pohjois-Karjalan Keskustanuoret
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
?Suomalainen maidontuotanto ja maidon tuottajat ovat isojen haasteiden keskellä, joista
selviämiseksi tarvitsemme niin kuluttajien kuin valtiovallankin tuen.. Ministeri ei voi varmuudella luvata, että Porvoo saisi poikkeusluvan synnytysten jatkamiseen (Uusimaa 11.9.).
Lapsiperheitä kurittavia päätöksiä on jo tehty
tarpeeksi.
Vetoamme kansanedustajiin, että he vaikuttavat aktiivisesti hallitukseen, jotta päivystysasetusta
ei muuteta esityksen mukaisesti. Porvoon ja Lohjan synnytyssairaaloiden puolesta on alkanut. Esimerkiksi Porvoossa on valmius hoitaa 1200
synnytystä/vuosi ja toteuma vuonna 2013 oli 840.
Lohjalla oli synnytyksiä yli 900.
Asetus asettaa myös muita vaatimuksia ja ne
Porvoo täyttää kaikki kuten gynekologi- , anestesiologi- ja lastenlääkäripäivystys 24/7, sikiön seurantavaatimukset ja laboratoriopalvelut. Ei keskitetä kaikkea Helsingin ympäristöön, vaan säilytetään julkisia työpaikkoja ja palveluita myös muualla Uudellamaalla. Lapinjärveltä ei hetkessä Helsinkiin ajeta.
Ongelman aiheuttaa valtioneuvoston päivystysasetus, jota ollaan pian muuttamassa.
Asetus edellyttää synnytyssairaalalta tällä hetkellä valmiutta hoitaa 1000 synnytystä/vuosi ja muutoksen jälkeen 1000 olisi synnytysten vähimmäisraja. suoria tukikeinoja suomalaisille maidontuottajille, jotka ovat Ukrainan
kriisiin täysin syyttömiä, mutta
kuitenkin sijaiskärsijöitä.
Hannakaisa Heikkinen
TtM, maidontuottaja
kansanedustajaehdokas (kesk.)
Kiuruvesi
?Kevään 2015 eduskuntavaaleissa edes ehdolle
pääseminen ei ole itsestäänselvyys.. Kokonaisuus on synnytysosastoa suurempi.
Pauliina Myllynen
puheenjohtaja
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Askolan yhdistys
Maidontuottajien ahdinko
otettava vakavasti
VENÄJÄ laittoi elokuun alkupuolella rajansa kiinni eurooppalaisilta ja yhdysvaltalaisilta elintarvikkeilta vastatoimena EU:n ja
Yhdysvaltojen Ukrainan kriisin
vuoksi asettamille pakotteille.
Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan Venäjän kasvun
heikkeneminen alentaa Suomen
BKT:ta vuosina 2014-2015 noin
0,5 prosentin verran suhteessa
VM:n kansantalousosaston joulukuun 2013 ennusteeseen.
Lisäksi valtiovarainministeriön ennuste arvioi Venäjän tuontikiellon suoran vaikutuksen
BKT:een olevan noin 0,1 %.
Näin ollen pääministeri Stubb
(kok.) pitää vastapakotteiden
suorien vaikutusten merkitystä Suomen taloudelle rajallisina
ja arvioi niiden vaikuttavan vain
muutamiin yksittäisiin yrityksiin
(Taloussanomat 6.8.).
PÄÄMINISTERI ei taida tuntea kotimaansa todellisuutta sosiaalisen median ulkopuolelta, sillä
meitä valiolaisia maidontuottajia
. on noin 7500.
Mielestäni luku on huomattavasti enemmän kuin Stubbin
mainitsema ?muutama yksittäi-
nen yritys?.
Valiolaisille maidontuottajille vastapakotteiden vaikutukset
alkavat tuntua välittömästi nyt
syyskuussa, kun maitotilimme
on neljä senttiä litraa kohden aikaisempaa vähemmän.
Maidon tilityshinnan lasku aiheuttaa monenlaisia negatiivisia heijasteita maidontuottajien talouteen, vaikka litrahinnan
pudotus ei kovin dramaattiselta
vaikuttaisikaan.
VÄLITTÖMÄSTI tilityshinnan tip-
puminen tulee aiheuttamaan
ongelmia erityisesti nuorille ja
vasta investoineille maidontuottajille.
Tiloilla, joilla on ollut mahdollisuus palkata ulkopuolista työvoimaa, maidon hinnan lasku
saattaa johtaa työntekijöiden irtisanomisiin. Kirjoita Suomenmaahan. Myös
Lohjalla muihin vaatimuksiin on varauduttu.
Jos hallitus päättää päivystysasetuksen esityksen mukaisesti, ei HUS voi ylläpitää asetusta rikkovia synnytyssairaaloita. Kätilöiden Matkasynnytyspäivä-kampanja jakaa monien lapsiperheiden huolen synnytyssairaaloiden keskittämisestä
ja karkaamisesta liian kauas. eli yrittäjiä . Osa ehdokkaista tulee tähtäämään kampanjansa
edelleen vanhalle tukialueelleen, omaan maakuntaansa.
Ohtaansalmi luo edelleen vahvan identiteettirajan Savon ja Karjalan välille.
Uudistus suosii ehdokkaita, jotka pystyvät oman maakuntansa lisäksi nappaamaan äänestäjiä myös uuden
vaalipiirin alueelta. Tämä puolestaan
tarkoittaa yrittäjien harteille jäävän työmäärän kohtuutonta kasvua.
Todennäköisesti maidontuottajat tulevat myös välttämään ja
siirtämään hankintoja, mikä taas
vaikuttaa suoraan maataloussektorin kauppaliikkeiden liiketoimintaan.
Suunnitteilla olevat investoinnit laitetaan jäihin ja eläinkauppa hiipunee entisestään.
Kannattavuutensa kanssa tasapainoilleet tilat saattavat lopettaa tai pahimmassa tapauksessa
tuotannon alasajon päättää ulkopuolinen taho.
SUOMALAINEN maidontuotanto ja maidon tuottajat ovat isojen
haasteiden keskellä, joista selviämiseksi tarvitsemme niin kuluttajien kuin valtiovallankin tuen.
Toivon, että hallitus ymmärtäisi, että vaikka Venäjän vastapakotteiden vaikutus BKT-tarkastelussa jäisi pieneksi, niin maitosektorin sisällä vaikutukset voivat olla dramaattisia.
Kotimainen maidontuotannon
turvaamiseksi pitää hallituksen
löytää . ja EU:n sallia . Kuva: Paula Åström
Vaalipiiriuudistus
kurittaa nuoria
TULEVISSA eduskuntavaaleissa äänistä taistellaan entistä
laajemmassa Savo-Karjalan vaalipiirissä.
Pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen itäinen Suomi luo monia uusia haasteita ehdokkaille, niin istuville
kansanedustajille kuin uusille tulokkaillekin.
Virallisen perustelun mukaan vaalipiiriuudistus tehtiin, jotta demokratia paranisi: pienten puolueiden olisi
helpompaa saada omia edustajiaan läpi uusissa laajemmissa vaalipiireissä.
Mutta taustalla lienee myös ajatus perinteisten vahvojen maakuntapuolueiden valta-aseman horjuttamisesta.
SANOMATTAKIN on selvää, että pidemmät etäisyydet,
mainoskulujen kasvu, sekä näkyvämmät kampanjat vaativat huomattavasti entistä enemmän rahaa.
Vesannolta Ilomantsiin on matkaa lähes 400 kilometriä
kerhoon: Mirjam Karila p. Alustajana LL, monipuolisesti
arvostettu vaikuttaja Eeva Kuuskoski.
Sysmäläinen Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg lupaa tehdä kansanedustajana kovasti töitä ja olla
ahkera. Paikalle saapuu myös kansanedustajaehdokas Olavi Ala-Nissilä Loimaalta.
Turku, Keskustan lauantaitreffit 20.9.
ravintola Tårget, Linnankatu 3, Casagranden talo, klo 11.00-12.30. Länsiranta 8, Salo. Ajankohtaista yleispolitiikkaan ja tuleviin vaaleihin keskittyvää ohjelmaa. Illalliskortteja (30 euroa) piiritoimistosta tai Tanja
Raisto-Elo, puh. Kuva: Petri Görman
poliitikon mielestä täysin absurdi ajatus.
. KHT
Olavi Ala-Nissilä alustaa keskustelun
Perniön kunnantalon kahviossa ke
24.9. ti 23.9. Yhteiskoulu ja Väihkylän koulu kärsivät sisäilmaongelmissa.
Viime maanantaina valtuutetut
kuitenkin päättivät kouluopetuksen keskittämisestä Väihkylään.
Kunnanhallitus esitti, että opetus olisi keskitetty Sysmän taajamassa sijaitsevan yhteiskoulun
alueelle. 0505140005.
Koski Tl, ?Miten Suomi nousuun -
maatalous, biotalous ja talousilta. Ilm. Raision
Keilahallilla. klo 1820 Vimman Teatteri-tilassa, os. Maaseutumme on ehdottomasti pidettävä elinkelpoisena
ja vireänä, sysmäläinen Eevakaisa
Lehtosalo-Lönnberg sanoo.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Lehtosalo-Lönnberg haluaisi olla kansanedustajana nimenomaisesti reuna-alueiden edunvalvoja.
. Opetuksen keskittäminen Väihkylän kouluun alkanee
ensi syksynä.
Oppivelvollisuusiän nostaminen vuodella olisi ollut opettaja-
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimisto suljettu ma-ti 22.-23.9.
Henkilökunta on keskustan yhteisillä
neuvottelupäivillä.
Raisio, Raision Keskustan seniorikerilaajat Keilakerho aloittaa 5.9. Koski tl:n Op:n auditoriossa ke 1.10. Lupaan tehdä kovasti työtä parlamentaarikkona.
nauttia jokainen sysmäläinen.
. Alustuspuheenvuoron Ukrainan kriisistä esittää suurlähettiläs
Heikki Talvitie.
Lauttasaaren keskustaseura ry
sääntömääräinen syyskokous ma 22.9.
klo 18 puheenjohtaja Lehtisen kotona, osoitteessa Lauttasaarentie 24-26
B 19. Ilmoittautumiset tarjoiluja varten keskiviikkoon 17.9.2014
mennessä uusimaa@keskusta.fi
. klo 19 Väyrysellä,
Kertunkuja 12, Nuppulinna. PÄIJÄT-HÄMEESSÄ syrjäisimmät
paikkakunnat ovat jäämässä paitsioon, koska kukaan ei pidä niiden
puolia. klo 19 Terhotie 1 F 2, Vantaa. Meidän on myös yhdistettävät
voimat maakunnan sisällä, jotta
saamme positiivisen kehätiepäätöksen aikaan Lahden seudulla.
Kevään budjettiriihessä maaseudun kehittämisrahoja leikattiin rajusti.
. Suomalaisen perusopetuksen laatu on turvattava ja
pienten lukioiden elinmahdollisuudet.
3. En kuitenkaan halua leimautua yhden asian ihmiseksi. Alustajana Pekka Perttula (ohjelma täyden-. Kahvitarjoilu klo 18.30.
Laitila, Elo-iltamat la 27.9. Piirihallituksen avoin keskustelutilaisuus to 18.9. Keskustelun alustavat maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Leppä ja Olavi Ala-Nissilä.
Piiri, Piknik-järjestöristeily Turusta
Maarianhaminaan yhdessä Satakunnan piirin kanssa la 11.10. Ei se yhden vuoden pidennys
olisi ongelmia poistanut, eikä auttanut syrjäytymisuhanalaisia nuoria. Sitä paitsi vuoden lisäaika oppivelvollisuuteen olisi ollut yhteiskunnalle liian kallis kustannuserä
tässä taloudellisessa tilanteessa.
SYSMÄLÄISET ovat kunnostaneet
vierasvenesatamaa ja rakentaneet
Päijänteellä liikkuville veneilijöille
sekä muille matkailijoille satamakahvilan Euroopan unionin kehittämisrahoilla.
Valtuuston puheenjohtaja myhäilee tyytyväisenä, koska kehittämisrahojen lopputuloksesta voi
FAKTA
Kolme vaaliteemaa
1. Keskustelemme mm. Hallituksen toimenpiteet ovat
lyhytnäköistä politiikkaa Se kertoo siitä, että hallitus on tehnyt
päätöksiä, joilla elämä halutaan
keskittää vain kasvukeskuksiin.
Salo, ?Miten Suomi nousuun?. Ilta kuuluu Keskustan järjestämään
piirikohtaiseen sote-uudistusta käsittelevään tilaisuuskierrokseen, jossa lakiluonnoksen esittelijänä on parlamentaarisen ohjausryhmän jäsen ke
Tapani Tölli. Siihen meidän on
saatava muutos tällä alueella.
Lehtosalo-Lönnberg on siitä
kiitollinen, että parhaillaan Pulkkilanharjulla päivitetään jo yhtä
siltaa tälle vuosituhannelle.
. Johtokunta klo 18.
Vantaa, Länsi-Vantaan py:n syyskokous ke 17.9. Voin sanoa, että poliittinen tietoisuus heräsi, kun palasin opettajaopintojeni jälkeen takaisin kotipaikkakunnalle.
Kansanedustajana Lehtosalo-Lönnberg lähtisi purkamaan
työllistämistä ehkäisevää säädösviidakkoa. klo 12 ravintola Vltavan Havel-kabinetissa, Elielin aukio 2. Paikkana
Ylästön kotiseututalo, Sienestäjänkuja
5, 01690 Vantaa. klo 1314, kokoontuminen joka perj. Kokouksessa käsitellään syyskokousasioiden lisäksi kansanedustajaehdokkaan nimeäminen.
PETRI GÖRMAN
SYSMÄ
Vantaa. klo 18 Laitilan urheilutalolla, lähiruokapäivällinen, ohjelmaa, tanssia. Kansanedustaja Esko Kiviranta
tavattavissa su 21.9. . Jokelan paikallisyhdistyksen syyskokous 16.9. Alustajana kansanedustaja Esko Kiviranta.
Turku. alkaen kahvitarjoilulla klo 18.30. Se lämmitti, kun
huomasin, että minulla on kannatusta yli kuntarajojen.
Sysmäläinen naispoliitikko
myöntää, että hän ei ollut koskaan
aktiivinen opiskelijapoliitikko.
. Kaikkien suomalaisten ei tule asua kasvukeskuksissa.
Maaseutu on pidettävä asuttuna.
2. Maakuntahallituksessa olen
huomannut, että Päijät-Häme jää
aina lapsipuolen asemaan useissa rahanjaoissa. 16
Keskustassa tapahtuu
HELSINKI
Elämää on myös
reuna-alueilla
Keskustan yhteiskuntatieteilijät
ry:n lounastilaisuus ke 17.9. Ehdokkaaksi lähtöä helpotti
se, että useat ihmiset myös Sysmän ulkopuolelta houkuttelivat
minua mukaan. valmistautumisesta eduskuntavaaleihin.
UUSIMAA
Tuusula. Suomalaisten verotus
kaipaisi oikeudenmukaisempaa
linjaa.
LEHTOSALO-LÖNNBERG liputtaa pienten lukioiden puolesta.
Nuorten opiskelumahdollisuudet eriarvoistuivat, jos lukioverkostoa karsitaan valtionosuuksia
leikkaamalla.
Opettajataustainen LehtosaloLönnberg muistuttaa, että moni
nuori ei mene lukioon, jos sinne
on liian pitkä matka.
. Aurakatu 16. alkaen kahvitarjoilulla klo 18.30.
Sote-keskustelutilaisuus kuntapäättäjille ja kaikille kiinnostuneille to 25.9.
klo 19 Cafe Riossa, os. 0401417326.
Parainen, py:n kokous Cafe Kajutanissa, Vapparintie 3, Parainen 16.9.
klo 18. On järjenvastaista, että nuoret pakotetaan tällä tavoin muuttamaan kotoa pois liian aikaisin.
Sysmässä ovat kouluasiat päätöksentekijöiden agendalla. klo 12-14 Heikinmarkkinoilla Turun kauppatorilla Keskustan osastolla.
Turku, Keskustan Turun Seudun py:n
keskustelutilaisuus aiheesta ?Näkökulmia ikä-ihmisen arkeen. klo 17.30-18.30.
Kahvitarjoilu klo 17 alkaen. Kokouksessa käsitellään syyskokousasioiden
lisäksi kansanedustajaehdokkaan nimeäminen
Aiheina
Lastensuojelun uudet tuulet Raisiossa
ja Lasten sote!
ETELÄ-HÄME
Hattula, kansaedustajaehdokasehdokkaiden esittäytymistilaisuus ti
16.9. klo 9-12 ja klo 1619 sekä su. 16. 17.9. Mukana on
myös kansanedustajaehdokkaita.
ETELÄ-SAVO
Keskustajärjestöt. Merkitse kalenteriisi, lisätietoa myöhemmin.
Piiritoimisto suljettuna ma-ti 22.23.9. klo 18 Mikkelissä Suomen nuoriso-opisto Paukkulan Seminaarisalissa, osoite: Paukkulantie 22. Tied. on mukana teltan kanssa Mikko-markkinoilla Ruokoniemen
leirintäalueen rannassa. ja la. klo 9-12 Orimattilassa kaupungin valtuustosalin aulassa,
Orionaukio 2. 040 415 8759.
POHJOIS-KARJALA
Vesaisten Pohjois-Karjalan piiri kutsuu koolle Vesaisten Rääkkylän,
Enon, Juuan, Kiteen, Lieksan, Niinivaaran, Nurmeksen, Polvijärven, Pyhäselän, Tohmajärven ja Valtimon osastojen yleiset kokoukset 18.9. Nyt joukolla keskustan teltalle.
PIKNIK-järjestöristeily Turusta Maarianhaminaan yhdessä Varsinais-Suomen piirin kanssa la 11.10. kerros, Gallen-Kallelankatu 7, Pori. Lähetekeskustelu
vuoden 2015 talousarvioesityksestä.
Suorat verkkolähetykset:
www.eduskunta.fi/verkkolahetys.
Istunnot ovat yleisölle avoimia. Alustajana Pekka Perttula (ohjelma täydentyy
vielä). välisenä aikana eri paikkakunnilla, kunnallisjärjestöittäin. Ilmoittautumiset ja lisätiedot p. Kukkoniementie
436, Punkaharju. HUOM: Matkalle osallistuu myös kansanedustajaehdokkaita, joten bussimatkojen aikana on hyvää aikaa miettiä sitä ?omaa
ehdokasta?. klo 13
Heinolassa WPK-talolla, Kymenkartanonkatu 2. 19.9. klo 18 alkaen tutustumme Kivikylän Kotipalvaamon yritystoimintaan (Savulaaksontie 121,
Lappi).
La 27.9. Heinola, la 20.9. Yhteiskunnallinen lukupiiri to 18.9. Samassa tilassa alkaa klo
18.30 Keskustan Itä- Savon piirin syyskokous.
Keskustan Itä-Savon piiri, syyskokous ke 1.10. Tilaisuudessa pohditaan lain sisältöä ja sitä, mitä esitys tulee käytännössä tarkoittamaan. Teemana on ystävyys ja se, että ystävyys
syntyy tekemällä. klo 12-18. Muihin kuin piirikokoukselle tehtyihin aloitteisiin vastaa
piirihallitus.
Jyväskylä, 20.-21.9. klo
18 kirjastotalo Metson Toivonen-salissa (alakerta). 21.9. Keskustalla on
paikka A300 messuhallssa. Osuuspankki FI29 5610 0720
0729 83.
PIRKANMAA
MSL-Tampere, kaikille avoin luento- ja keskustelutilaisuus to 18.9. Varaukset
ja lisätiedot piiritoimistolta: puh. klo 16 Kouvolan seurakunnan Maria-salissa.
KARJALA
Keskustan Karjalan piiri ry:n jäsenäänestys vuoden 2015 eduskuntavaaliehdokkaista suoritetaan postiäänestyksenä. Tilaisuuden alustajina Juha Rehula ja Tapani Tölli. sähköpostilla varsinais-suomi@keskusta.fi tai puh.
010 292 2060.
Piiri, avoin sotetoimikunnan tilaisuus ke 15.10. Salpakankaan koulun aula/ruokala klo. Pekka
Pöyry (9-16), Hannu Tiusanen (10-14)
ja Markku Heikkilä (9-16) sekä paikallista järjestöväkeä.
Punkaharjun Keskustanaisten ja
Keskustan Hiukkajoen py:n syyskauden avaus järjestetään ke 24.9. Porin torilla. Padasjoki, su. Sääntömääräisten asioiden
lisäksi nimetään ehdokkaat vuoden
2015 eduskuntavaaleihin. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa nimetään piirin ehdokkaat vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. klo 13-16 Artjärvellä Kukka-ja Lahjapuoti Harjussa,
Salmelantie 1 B. Käsitellään sääntömääräiset asiat kuten toimintasuunnitelma sekä
talousarvio vuodelle 2015 ja päätetään johtokunnan kokoonpano vuodelle 2015.
Keskustaväen kirkkopyhä 19.10.
Kihniössä. Kahvit klo 17.30 alkaen. Jaetaan ilmapalloja ja kahvia. Tied. Kokouksessa nimetään
piirin 6 eduskuntavaaliehdokasta.
Puolueen tervehdyksen tuo vpj Anu
Vehviläinen. Puhumassa
apulaiskaupunginjohtaja Annikki Niiranen. Ajankohtaista yleispolitiikkaan ja tuleviin vaa-
17
leihin keskittyvää ohjelmaa. krs. 19.9.2014 klo 15-18. 20.9. klo 9.00-16.00. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Pilvi Kärkelä 0405895709
tai pilvi.karkela@keskusta.fi
Pirkanmaan Keskustanuoret,n syyskokous 10.10. alkaen
klo 17.30 Hiukkajoella Kukkoniemen
Lomamökeillä,os. klo 10 Keskustan Satakunnan piirin syyskokous Suomelan
koulu, Tampereentie 19, 38600 LAVIA.
?Missä mennään päivän politiikassa?
-katsaus puoluesihteeri Timo Laaninen. klo 18-20 Turengin liikuntahalli-kirjaston aulassa, Koulutie 2 A.
Etelä-Hämeen jäsenäänestys eduskuntavaaliehdokkaista järjestetään
19.-21.9. Kahvitarjoilun vuoksi ilmoittautumiset ke 24.9. Hartola, pe. Järjestäjä: Nakkilan yrittäjät ry ja LV Nakkila
ry ja LC Nakkila Emma ry. ?Aseveljeys ja rintamayhteisöllisyys olivat paljon syvempiä
kokemuksia kuin pelkkä ideologia tai
poliittinen identiteetti.?
Keskustan Etelä-Savon piiri, syyskokous järjestetään ti 30.9. Markkinat
ovat avoinna: la klo 9-17 ja su klo 9-17.
Keskustan Rauman kunnallisjärjestöllä
on teltta silakkamarkkinoilla. 16.9. Lakiluonnoksen esittelee parlamentaarisen ohjausryhmän jäsen kansanedustaja Juha Rehula.
Satakunnan Keskustanuorten johtokunta, pe 26.9. Matkan hintaan 70 e/hlö sisältyy meriaamiainen ja ohjelma menolaivalla ja Buffet Aurora ja vapaata ohjelmaa paluulaivalla. Eetunaukiolta telttapaikka ja mukaan kutsuttu Keskustan
Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Siikainen,
Ulvila ja Rauma kunnallisjärjestöt. jumalanpalveluksella. piiritoimisto suljettu, henkilökunta on keskustan yhteisillä neuvottelupäivillä.
Sote-lakiluonnoksen esittely ke
24.9. Tervetuloa
tapaamaan kansanedustajaehdokkaita ja keskusta-aktiiveja!
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin sääntömääräinen syyskokous la
8.11.2014 klo 12.00. klo 10-16. klo 13 - 16 Tikkalan ns.
talolla, Tikkalantie 21.
Piiri, ylimääräinen kokous la 27.9. 20.9. 010
315 2001 / 010 315 2000.
La 25.10. Mukana kunnallisia luottamushenkilöitä ja eduskuntavaaliehdokkaita. Kansanedustaja Timo Kalli silakkamarkkinoilla la 20.9. Keskustan piiritoimistolla, os. Paikkana kunnantalo, Virkatie 1. 25.9.
sähköpostilla kati.kiljunen@keskusta.fi
tai gsm 050 405 7742.
Apollolla, Helsingin Sanomien toimitukseen ja Kirkon ulkomaanavun toimintaan tutustuminen. Paikkana
kunnanvirasto, Kuninkaantie 16. Ilmoittautumiset
piiritoimistoon viim. su 21.9. Aloitteet on jätettävä piirihallitukselle yhtä (1) kuukautta ennen piirikokousta. klo 18 alkaen Keskustan piiritoimistolla, Kauppakeskus Hansa Kouvola. Pullakahvitarjoilu. Nastola, la 20.9.2014 klo.9-12 Nastolan
kunnantalolla, kulku pääovesta. Ilmoittautumiset piiritoimistoon viim. klo 18 Piiritoimisto Apila Näsilinnankatu 23 A 1, 33210 Tampere. klo 10 alkaen jumalanpalveluksella. klo 12- 15, paikkana kunnanvirasto, Rusthollintie 2. henkilökunnan neuvottelupäivät.
Linja-autoretki Helsinkiin ja tutustuminen eduskuntaan Tapani Töllin vieraana 2.-4.10. klo 18.30 Savonlinnassa
Opetusravintola Paviljongin auditoriossa, osoite: Rajalahdenkatu 4. eduskuntavierailu,
keskisuomalaisten kansanedustajien
tapaaminen, käynti puoluetoimisto
Saarijärvi, 19.9. 28.9. Lähetekeskustelu
vuoden 2015 talousarvioesityksestä.
Keskiviikkona 17.9. Toinen käsittely ke 1.10.
klo 19 Möökelissä, Kuninkaanlähteentie 909, Jämijärvi. Ilta kuuluu Keskustan järjestämään piirikohtaiseen sote-uudistusta käsittelevään
tilaisuuskierrokseen, jossa lakiluonnoksen esittelijänä on parlamentaarisen ohjausryhmän jäsen, kansanedustaja Tapani Tölli. Lisätietoja tarvittaessa äänestystoimikunnan puheenjohtajalta Irja Liimataiselta puh.
040 539 2811 tai sihteeriltä Tuija Pitkäpaasilta puh. Ruokailu, ohjelmaa, musiikkia
sopraano Pia Freund säestäjänään Taina-Maaria Rautsuo.
PÄIJÄT-HÄME
Päijät-Hämeen jäsenäänestys eduskuntavaaliehdokkaista: Ennakkoäänestys piiritoimistolla ti. Porin päivä. 20.9. klo 13.00
TÄYSISTUNTO. Tiedustelut Juhani
Rajala GSM 0400 127900.
Silakkamarkkinat Raumalla la 20. Naantalin kaupunginvaltuuston salissa klo 18-20. klo 18. Aiheena
eduskuntavaaliehdokkaiden asettaminen vuoden 2015 eduskuntavaaleihin.
Piirin 80-vuotisjuhla la 27.9. Juhlapuhujana puheenjohtaja Juha Sipilä. Valtakatu 54, Lappeenranta, on avoin äänestyspaikka la 20.9.
klo 9-15 mikäli jäsen ei ole saanut äänestysmateriaalia. kl0
18.00 Oulussa, Osao, Tekniikan yksikkö
(Kotkantie 2 A). Lahti, su.
21.9. 21.9.
klo 15-18 Padasjoen säästöpankilla.
Sysmä, su 21.9. Äänestyslipun viimeinen postituspäivä on 16.9. Alustajana
sote-työryhmän jäsen ke Tapani Tölli.
Piiri. ti 23.9. Keskustan teltta
(Lieksan po) tukikohtana kesätorilla
Retkiaitan vieressä. Hollola, pe. Onnittelujen vastaanotto klo 12-12.45. Bussikuljetus, ohjelma ja
lounas 60 euroa/hlö. pe klo
18 ja päättyy su klo 11. klo 12.00
TÄYSISTUNTO. mennessä pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi tai
040 515 6800.
PERÄPOHJOLA
Kiviranta, paikallisyhdistyksen johtokunnan kokous 18.9. alk. 20.9.
klo 10-12 ja su. Keskustelussa Ville Kivimäen Murtuneet mielet. klo 18 Joensuu (tarkempi paikka ilmoitetaan
myöhemmin). Hanna Kosonen (9-12)
ja Markku Heikkilä (9-16), 18.9. klo 12 alkaen. klo 18 Porin kaupungintalon valtuustosali, Hallituskatu 12. Ovet lehterille avataan 15 min. . Piirikokous antaa vastauksen jokaiseen aloitteeseen. Turuntie 34, Hämeenlinna. kanalinrannassa. Piirin syyskokous pidetään Rovaniemellä, Lapin ammattiopistolla, Jänkätien toimipiste, Jänkätie 1, su
19.10. klo 16-18. 25.9. Hattula-pirtti, Museotie 7,
13800 Katinala.
Keskustanaisten illanvietto ti 16.9.
klo 18. On yksi Porin päivän tapahtuma. Illan ohjelmassa myös Sote-asioiden pohtimista ja vapaata keskustelua.
Kymenlaakson Keskustanaiset mukana la 11.10. Lisäksi seura muistaa tapahtuman
aikana syntynyttä nuorinta kaupunkilaista. Kalliolan koulun aula/ruokala
klo. Alkaa
noin klo 13. klo 11 Original Sokos Hotelli
Vaakuna, 2. klo 10.00
TÄYSISTUNTO. 19.9. Mukana eduskuntavaaliehdokas-ehdokkaat Hanna Kosonen ja Eero Sistonen sekä aluejohtokunnan jäsen Anneli Pulkka.
Keskustanaisten Itä- Savon piirin johtokunta pidetään ke 1.10. Klo 17 alkaen.
POHJOIS-SAVO
Keskustaväen kirkkopyhää vietetään Leppävirralla su 21.9. Hämeenkoski, pe. klo 10-12.
Omakustanteinen sunnuntaibrunssi 21.9. Orimattila, la. Paikalla ovat Lapin keskustalaisten kansanedustajien lisäksi puolueen varapj.
Anu Vehviläinen.
EDUSKUNTA
RIKSDAGEN
Tiistaina 16.9. Alustajina Juha Sandberg, sotejohtaja ja prof.
toimialajoht. Lähtö m/s Amorellalla klo
8.45 ja paluu m/s Viking Gracella klo
19.50. klo 10-16. Muistathan: oikeus tehdä aloitteita piirikokoukselle on paikallisyhdistyksillä ja kunnallisjärjestöillä. Kirkkopyhän ruokailu 15,00 euroa. Leirimaksu 20,00
euroa henkilö. Ween
Maan Wiljaa ?lähiruokamessut Jyväskylän Paviljongilla. ennen täysistuntoa.
Kansalaisinfo on avoinna ma-pe
klo 10 . Reitti suunnitellaan lähtijöiden mukaan. Keskustassa tapahtuu
tyy vielä). klo 16.45.
Keskustan piiritoimisto Apilalle. klo 16-18, la. Kokouksessa puhuu Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula, aiheena SOTE ?uudistus. klo 16 alkaen opetusravintola Paviljongin auditoriossa. Jussi Mertsola. Valtakirjantarkastus ja ruokailu on klo 10.30-12.00. klo
19 Möökelissä, Kuninkaanlähteentie
909, Jämijärvi. klo 10.00
TÄYSISTUNTO. Asiana osastojen toiminnan jatkuminen ja
selvitysmiehen nimeäminen osastojen tilanteen selvittämiseksi.
Hämärän kaupan ilta Lieksassa pe
26.9 alkaen klo 16. Kukkien sijasta voinette osoittaa onnittelunne tilillemme. Keskustan Hankasalmen kj. Larin
Kyöstin katu 16. Valtakirjojen tarkastus ja kahvitarjoilu alkaen klo 17.30.
ITÄ-SAVO
Keskustan Itä-Savon piiritoimisto
on suljettu viikolla 36 ja 39.
Keskusta Savonlinnan syysmarkkinoilla 17.-18.9: Tule jututtamaan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokas-ehdokkaita Keskustan teltalle! Mukana
menossa 17.9. Jouni Koskela 050 527
2129.
Vesaisten vaellusleiri Helvetinjärven
kansallispuistossa 3.-5.10. Lähetekeskustelu
vuoden 2015 talousarvioesityksestä.
Suullinen kyselytunti klo 16.00 . klo 16 Kouvolan Nytkis
(naiset yhteistyössä) järjestää Kansainvälisenä Tyttöjen päivänä tilaisuuden
?Tytöstä tien näyttäjäksi. Tervetuloa!
Keskustan Peräpohjolan piiri: Piirin syyskokous la 18.10. klo
11. Ennakkoäänestys piiritoimistossa ti 16.9.
klo 9-13 ja ke 17.9. Jumalanpalvelus klo 10 Kihniön kirkko ja juhlatilaisuus Taitotalo Puumilassa jumalanpalveluksen jälkeen. Lapin ja Peräpohjolan piirien järjestämä avoin Sote-keskustelutilaisuus Torniossa, Peräpohjolan opiston
Joensalissa 24.9. os. Tervetuloa!
Sote-illan ajankohta on muuttunut.
Uusi ajankohta on ke 1.10. henkilökunnan neuvottelupäivien vuoksi.
Eduskuntaretki Helsinkiin ke 17.9.
Ohjelmassa mm. klo 10 Leppävirran kirkossa. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta alustamassa sote työryhmän jäsen,
kansanedustaja Tapani Tölli.
KESKI-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna 17.9.
eduskuntaretken ja 22.-23.9. klo 11 Ylitornion kunnanviraston auditoriossa (Alkkulanraitti 55). Matkan hintaan 70 e/hlö sisältyy meriaamiainen ja ohjelma menolaivalla ja Buffet Aurora ja vapaata ohjelmaa paluulaivalla. klo
15-18 Osuuspankin kerhohuoneella.
Kärkölä, pe. Lähde mukaan hyvään seuraan viettämään monipuolista risteilypäivää! Yhteiskuljetus järjestetään Pori-Turku-Pori reitille
riittävän osallistujamäärän täyttyessä,
kuljetuksen hinta 10 eur/hlö. 17.00,
jonka jälkeen lähetekeskustelu jatkuu.
Perjantaina 19.9. Äänestysaika on 9.9.20.9. klo
18.30 Peräpohjolan Opistolla. Pori-seura jakaa Porin Päivän aikana Pro Pori-mitalin tunnustuksena
kotikaupungin hyväksi tehdystä työstä. Keskustakahvit
Säästökeskuksen edessä klo 15-17.
Tervetuloa tapaamaan kansanedustajaehdokkaita ja keskusta-aktiiveja!
Hankasalmi 27.9. alkaen klo 10. Valtakirjan tarkastus klo
10-11, valtakirjat toivotaan etukäteen
piiritoimistolle.
LAPPI
Piiri. Brunssilla mukana kansanedustaja Timo Kalli.
Nahkiaismarkkinat Nakkilan torilla ja
ympäristössä su 21.9. Mökki
Kankijärven rannalla. klo 10-13 jäsenäänestys
Valtuustotalon ala-aulassa, Rauhankatu 3. Leiripaikkana
Helvetinkoluntie 707, Ruovesi. 19.9. . Anna-Kaarina RantaviitaTiainen, 050 366 4143.
Tampere, MSL-Tampereen ja Satakunnan Viikon kaikille avoimet pärekorinheiton MM-kisat ja haasteottelu Tampere-Pori la 27.9. Kivirannantie 1 Tornio.
Keskustan Peräpohjolan piiri: Sotekeskustelutilaisuus kuntapäättäjille
ja kaikille kiinnostuneille ke 24.9. Juhlapuhujana Keskustan varapuheenjohtaja Anu Vehviläinen.
POHJOIS-POHJANMAA
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri järjestää SOTE-illan pe 26.9. Lamminkirmussa, Jokioisilla. 16-19 ja
la. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit Leppärenkaan tiloissa, Suomalanpurontie 18.
Keskustaväen kirkkopyhä Vieremän
seurakuntatalolla (kirkko remontissa)
28.9. Jäsenäänestyspaikat kunnallisjärjestöissä:
Asikkala, pe.19.9. klo 16.30 piiritoimistolla Porrassalmenkatu 33, Mikkeli. Paikkana Heinolan WPK-talo, Kymenkartanonkatu 2, Heinola. klo 18 Kerhohuoneella os. Kahvitus alkaen klo 17.30, valtakirjojen tarkastus klo 18. klo 15-18 jäsenäänestys piiritoimistolla, Hämeenkatu 9 A 5. klo 10 54. Tampereen elinkeinojoh-
taja Timo Antikainen alustaa aiheesta Tampereen elinkeinoelämän ja elinvoimaisuuden haasteet ja mahdollisuudet. Virallisten kokousedustajien valtakirjojen
tarkastus klo 10.30 alkaen. klo 18.30. Ilmoittautumiset saara.kiuru@keskusta.
fi , 0503423323.
Janakkala, kansanedustajaehdokasehdokkaiden esittäytymistilaisuus
ke 17.9. 10-13. Hämeenlinna.
Piirin hengellinen päivä Poltinahon
srk-talossa os. Toritapahtuman yhteydessä on Pori-seuran toimesta perinneruoan ohrakryynivellin ilmainen tarjoilu kaupunkilaisille. klo 1219 ja ke. Lähetekeskustelu
vuoden 2015 talousarvioesityksestä.
Torstaina 18.9. Lähtö Turusta m/s Amorellalla klo 8.45 ja paluu m/s Viking Gracella
klo 19.50. 0400 517 319 Marko Partanen.
KYMENLAAKSO
Kymenlaakson Keskustanaisten piiri järjestää kaikille avoimen Ratamo
terveyspalvelut- illan to 25.9. Ilmoittautumiset ruokailuun Pilvi Kärkelä 040595709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
Keskustan Palokosken ja Vihun paikallisyhdistyksien yhdistymiskokous ensimmäinen käsittely ke 17.9. Keskustalla
teltta Nahkiaismarkkinoilla.
Ma 22
Mukula. Mitkä ministeriöt?
Sudoku
Suomesta talvi- ja jatkosodan aikana 193945 Ruotsiin ja Tanskaan sotaa pakoon?
7. Hillary Clinton on ilmoittanut tavoittelevansa demokraattien presidenttiehdokkuutta USA:n seuraaviin presidentinvaaleihin. Ketkä kaksi Suomen Kristillisen liiton/
Kristillisdemokraattien entistä puheenjohtajaa toimivat nykyään aktiivipoliitikkoina
muissa puolueissa?
8. Virtanen . Monessako F1-tallissa Ferrarin lisäksi Ki-
mi Räikkönen on ajanut?
Viivi & Wagner . Keitä ovat Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen?
2. sotalapsia lähetettiin
3. Eduskunnassa oli maanantaina viimeisen
kerran avoimet ovet yleisölle. Paljonko Suomessa on toimivia losseja
Ahvenanmaa mukaanlukien?
6. Edessä on
pitkä peruskorjaus. Milloin se alkaa?
Kuva: Jari Laukkanen
1. Aku Ankka . Mitkä kolme ovat tällä hetkellä Helsingin
pörssin arvokkaimmat yhtiöt?
5. 18
16.9.2014
TIETOTESTI
Eduskuntatalossa on edessä on pitkä
peruskorjaus. Kuinka paljon ns. Milloin ne ovat?
1
7
4
2
6
3
6 2 5
8
6
9
4
7 8 9
8 7 4
6 1 3
4
2
1
6
1
6
7
6
9
2
9
3
9
4
7
7
2 8 5
1
2
6
1
8
5
9
1
3
2
4
1
5 9 2
4
5
3
8
6
8
2 3
5 3
9 7
2
7
5
8
6 9
5
4
9
4
7
5
2
6
7 4
6
2
1
6 4
3
5 6
3 9
9. Kuka olympiavoittaja juoksi 16.9.1934 viimeisen kilpailunsa, 10 000 m Viipurissa:
Hannes Kolehmainen, Paavo Nurmi, Ville
Ritola, Ilmari Salminen?
10. Masi . Milloin se alkaa?
4. Sauli Niinistö toimi 1990-luvulla kahdes-
sa eri ministerin virassa Paavo Lipposen
hallituksissa. B
Ottaisin kohta kylmiä eineslihapullia
ja kääntäisin likaiset kalsarit toisinpäin.
Mutta kun oli se rukouslauantai kesällä 1968 ja
sattumalta kesäbensapojalla vapaailta, niin siitä
hottaneet maljat.
Sattumalta Jungner sai poliittisena
palkkiovirkana Yleisradion johtajuuden. Otettiin koemaaleiksi tiellä meneviä autoja.
Sittemmin Suomenmaan päätoimittajana ensimmäiset pakinani ostanut Seppo Sarlund oli Vaalimaan tiellä kuplavolkkareineen aivan tähtäimeni
ristikossa. Monen mutkan
kautta tosin, mutta lopputulos on nyt tämä että
ruokaa saa ja vaatehuolto toimii. maaliskuuta, työ kestää kevääseen 2017,
4) oikeus- ja valtiovarainministeri, 5) Toimi Kankaanniemi Perussuomalaiset, Bjarne Kallis Kokoomus, 6) 70 000, 7) 11/2016, 8) 36 +
6, 9) Paavo Nurmi, 10) Sauber, McLaren, Lotus.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
044 7370 262
044 7370 267
040 5709 400
044 7370 265
044 7370 261
050 5450 915
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Onko syytteessä perää, tuomari
kysyy.
. 112:5
SANANPARSI
Leipä saa loppuu vaan ei keinot.
Askola
KANSA KASKUAA
Sotamies joutui sotaoikeuteen
syytettynä siitä, että hän on
sanonut esimiestään puupääksi.
. 1941)
ja Vanamo (s. Sattumaa on
se, että vaaleihin on puolisen vuotta.
Jungner on kertomansa mukaan pohtinut sattuman vaikutusta työ- ja yksityiselämään. Muu on yksityisyyden piirissä.
OLEMME antaneet kertoa itsellemme, että suuri
ajattelija Mikael Jungner on eilen julkaissut kirjan sattumasta. Kirjaa jaetaan ilmaiseksi ja sen voi
ladata netistä. Sattuma heitti sitten, teinitasoisten julkisten hempeilyiden jälkeen, rakastavaiset erilleen.
Se, että Jungner kutsuu japanilaista kinneriään urheiluautoksi, se ei ole sattumaa,
se on vain valetta.
Jari Nenonen
EN PAKINOISI Suomenmaassa, jollei alkutalvesta
1972 sinkoni olisi ollut tyhjä. Sattumaa ettei ollut kovia ammuksia.
Vein syntymäpäiväkukat veljeni haudalle hiljattain. Jos sattuma olisi aikanaan myöhästyttänyt
junaa kolmekin sekuntia, olisimme ehkä nyt ko-
Ristikko
Päivät vierivät
TIISTAINA 16. 1927) ovat suomalaisten tv-kokkiohjelmien uranuurtajat, 2) TeliaSonera, Nordea,
Nokia, 3) ensi keväänä eduskunnan jäätyä vaalitauolle 13. Olin krh:n tulijoukkueen sinkoampuja. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Päällikkö:
Pirjo Kontio
Toimittajat:
Henna Lammi
Pentti Manninen
Timo Mikkilä
Samuli Nissilä
Pauliina Pohjala
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) Kolmonen (s. Ei ole. Minäkin olen pohtinut.
Jollei 60-luvulla olisi ollut huvikieltoisia rukouslauantaita, niin meidän keittiössämme tätä kirjoitettaessa ruokaa laittaisi joku muu nainen tai todennäköisesti ei kukaan. Toiset kutsuvat sitä rakkaudeksi, toiset kuormasta syömiseksi. Minä vain sanoin:
Herra vääpeli, pankaa kypärä
päähänne, sillä tikka lentää
tänne päin, sotamies sanoo.
Ratkaisut
1
6
3
9
2
8
4
5
7
5
9
2
7
4
3
1
6
8
8
5
6
2
4
1
3
9
7
2
3
7
9
5
8
1
6
4
1
9
4
6
7
3
8
5
2
9
1
2
3
8
7
5
4
6
7
4
8
5
2
6
9
3
1
3
6
5
4
1
9
2
7
8
4
7
9
1
3
2
6
8
5
6
8
1
7
9
5
4
2
3
5
2
3
8
6
4
7
1
9
4
2
7
6
9
8
5
1
3
3
5
6
2
1
7
4
9
8
1
9
8
5
3
4
7
2
6
5
1
3
4
6
9
2
8
7
Ulkoasu: Mikko Eronen
7
4
8
6
5
1
3
2
9
7
4
2
1
8
5
3
6
9
6
8
9
3
7
2
1
5
4
8
3
1
7
5
6
9
4
2
9
7
4
8
2
1
6
3
5
2
6
5
9
4
3
8
7
1
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
044 7370 314
9
1
5
4
7
6
2
8
3
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Kuvatoimitus
Maria Seppälä
4
2
6
3
8
9
7
1
5
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
3
8
7
5
1
2
6
9
4
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
2
7
4
1
9
5
8
3
6
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Satu Itkonen
044 7370 377
Annukka Kantola vuorotteluvapaalla
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
8
3
9
2
6
7
5
4
1
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
6
5
1
8
3
4
9
7
2
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Helsingin toimitus
Postios. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Kunnallisalan kehittämissäätiö on
sotkeutunut kirjan julkaisemiseen. 19
16.9.2014
Sattumalta
puiston kulmalta lähti matkaan. Sattumalta muuan ässävikainen nainen oli päässyt sinne kuuluttajaksi, kun oli Aarre Elon tytär.
Sattuma työ- ja yksityiselämässä johdatti kuuluttajan johtajan vuoteeseen. syyskuuta 2014.
Tänään Hilla, Hellevi, Hillevi,
Hille, ortodoksisen kalenterin
mukaan Jefimia, Milla, Milja.
Aurinko laskee Helsingissä
19.39, Oulussa 19.42 ja nousee
huomenna Helsingissä 6.52,
Oulussa 6.45.
PÄIVÄN SANA
Hyvin käy sen, joka on armelias
ja lainaa omastaan muille,
sen, joka aina toimii oikeuden
mukaan.
Ps
20
16.9.2014
Verojäädytys vei Ylen yt-kuurille
LIISA KUJALA, PERTTI MATTILA/STT
HELSINKI
YLEISRADIOVERON jäädyttäminen
näkyy jo tänä syksynä Ylessä, joka
ilmoitti aloittavansa mittavat ytneuvottelut.
Yhtiön mukaan yhtiön budjettiin aiheutuu noin kymmenen
miljoonan euron vaje, koska Ylevero ei nouse. Varmaan näemme paljon ohjelmasisältöjä, joissa verkko, televisio ja radio kietoutuvat enemmän
toisiinsa. Niitä on tähän mennessä tehty esimerkiksi lapsille tai jalkapallon MM-kisoihin. Heistä
suurelle osalle neuvotellaan uusi työnkuva.
Kivisen mukaan neuvottelut
koskevat lähes kaikkia henkilöstöryhmiä. Verkkomaailmassa toimivat
toisenlaiset lainalaisuudet kuin
radio- ja tv-maailmassa. Sen sijaan esimerkiksi aluetoimitusten määrää ei ole
tarkoitus karsia.
. Työn sisällön puolella muutos näyttää merkitsevän sitä, että Ylessä siirrytään yhä enemmän
monitekemiseen, monipuolisempaan työnkuvaan.
Pääluottamusmies arvioi, että
näin suuria yt-neuvotteluja tuskin
kyetään saamaan päätökseen minimiajassa eli kuudessa viikossa.. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
sio- ja radio-ohjelmien välittämiseen verkkoympäristössä.
ENSI VIIKOLLA alkavien yt-neuvotteluiden piirissä on runsaat tuhat
ihmistä, noin kolmannes yhtiön kaikista työntekijöistä. Toimitusjohtaja arvioi, että Yle panostaa uutisiin ja televi-
Ylen johdon mukaan yt-neuvotteluiden taustalla on tarve siirtää painopistealuetta entistä enemmän verkkoon. Alustavien arvioiden mukaan Yleltä saatetaan irtisanoa jopa 185 vakituista työsuhdetta.
Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen kertoo, että yt-neuvotteluiden taustalla on myös tarve siirtää
painopistealuetta entistä enemmän verkkoon.
. Suuri yleisö on ryhtynyt etsimään sisältöä verkosta ja käyttämään verkkomediaa ihan luontevasti pitkin päivää, Kivinen sanoo.
TOIMITUSJOHTAJAN mukaan Ylessä on tähän saakka tehty verkkosisältöjä pitkälti nykytoimintaa venyttämällä. Joku asia saattaa jatkua
toisessa mediassa tai välineillä on
rinnakkain erilaisia rooleja.
Kivinen kaavailee myös verkkoympäristöön ja sovelluksiin liittyviä täsmäpalveluita. Näin ollen me varmaan näemme paljon
muutoksia, jotka nimenomaan
koskettavat teknologian kanssa
tekemisissä olevia ihmisiä.
YLEN ohjelmatyöntekijöiden pääluottamusmies Pirkko Epstein
sanoo, että irtisanomisten suuri
määrä tuli henkilöstölle yllätyksenä.
. Isommat toimintatavan muutokset ovat nyt tarpeen.