2 ?
S
6 414880 073513
S.
3
MAASEUTU
Tulossa laiha sopu
Stubb ja Rinne löytänevät toisensa minihallitusneuvotteluissa.
S.
4
UUSI KEITTIÖSI MEILTÄ
?
?
?
?
?
?
?
?
?
Keittiöt
Eteiset
Wc- ja kylpyhuonekalusteet
Liukuovivalmistus
Ovien, tasojen ja laatikoiden
vaihdot vanhoihin
Altaat
Kodinkoneet
Asennukset, pienet pintaremontit
Rahoitus
Kalustevalmistusta vuodesta 1985
Meistä sanottua:
Hyvä palvelu ja suunnittelu
Hyviä oivaltavia neuvoja
Hyvä, laadukas lopputulos
JOUAL KY
Ollakantie 13, KEMPELE
PUH. 08-512903, 0400-680229
www.suvi-keittiot.com. 2
PUOLUEKOKOUKSESTA JÄI HYVÄ MIELI
KESKIVIIKKO 18.6.2014
N:o 67 . PUOLUEILTA PENÄTÄÄN ARVOJA.
Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Aatteidensa oloiset
puoluejohtajat
A
lexander Stubb vie kokoomusta oikealle.
Antti Rinne johdattaa Sdp:tä vasemmalle.
Kuljettaako Juha Sipilä keskustaa keskustaan, ja minne Timo Soini vie perussuomalaisia?
Käsitykset puolueiden aatetaustoista pohjautuvat
usein kilpailijoiden esittämiin vanhahtaviin määritelmiin ja niistä kumpuaviin uhkakuviin. Monet täydentävät mielikuvaa sovinnollisuudella ja yhteistyökyvyllä.
Juha Sipilä on johtanut Suomen Keskustaa kaksi
vuotta, Antti Rinne Sdp:tä kuukauden ja Alexander
Stubb kokoomusta vajaan viikon verran. Se on vihreydessään paljon enemmän
kuin maaseutu ja isäntämies.
Keskustalaiset ihanteet ovat tuntemattomia.
Vaikka seuraava hallitus joutuu tekemään rankkoja ratkaisuja, tai ehkä juuri sen vuoksi, Keskustan
pitäisi nostaa keskusteluun arvonsa ja ihanteensa.
Kova hinta ?toteutushallituksesta?
A
lexander Stubbin linjapuheessa esitetyt metropolihallinnosta luopuminen, oppivelvollisuusiän laskeminen ja lapsilisäleikkauksen rakenteelliset muutokset ovat päivänpoliittisesti kiinnostavia, kokoomusta yhdistäviä ja Sdp:tä
haastavia.
Niiden ei edes hyvällä tahdolla voi tulkita todistavan Kataisen hallituksen suuren poliittisen linjan muutosta.
Jyrki Kataisen hallitusta vaikuttaisi seuraavan
Alexander Stubbin hallitus, jonka suuri tehtävä on
toteuttaa Jyrki Kataisen hallituksen politiikkaa. Alexander Stubb istuu hyvin kokoomuksesta annettuun mielikuvaan. Suurimman puolueen asema antaa suuren vallankäytön mahdollisuuden,
vaikka puolueiden kannatuserot olisivat pieniä.
Pääministeriksi nousevan johtajan ja hänen puolueensa näkemykset heijastuvat miltei kaikkeen
hallituksen päätöksentekoon.
Lyhytmuistisessa politiikassa ja mediakeskeisessä poliittisessa todellisuudessa mielikuvat ja henkilöt luovat puoluekuvat. Näkemyksellisyys on kuitenkin vain yksi valinnan perusteista. Niistä tilaisuuksista ei tarvitse kuivin silmin pois lähteä. Timo Soinin oloinen ja näköinen mies vastaa hyvin
?Alexander Stubb istuu hyvin kokoomuksesta
annettuun mielikuvaan.. Siinä yhtälössä monet mieltävät keskustalaisuuden yhdistelmänä kumpaakin. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
perussuomalaisten kuvaa.
Suurin mielenkiinto kohdistuu keskustaan ja
Juha Sipilään. Ihmiset väsyvät hypetykseen
ja höpötykseen.
Varsinaisiin vaaleihin on aikaa kymmenkunta kuukautta.
Se on tosi pitkä aika politiikassa. Se selkiytti poliittista vastuuta.
Jyrki Kataisen vaihtuminen Alexander Stubbiin ja
Jutta Urpilaisen Antti Rinteeseen ei pyyhkäise pois tekoja, eikä poliittista vastuuta hallituksen ratkaisuista.
Tärkein perustelu hallituksen jatkamiselle on
hallituspuolueiden halu kasvattaa kannatustaan.
Niillä eväillä ei Suomelle rakenneta pitkäjänteistä
selviytymisohjelmaa. Vaatii paljon mediakuorrutusta ja hymyä rakentaa seuraavan hallituksen
suuri tehtävä edellisen hallituksen päätösten toteutukselle.
Puhuessaan toteutushallituksesta Stubb niittasi mahdollisen hallituksensa Kataisen hallituksen
jatkeeksi. Tai kutsukaa Ann-Mari Kemell, tästä espoolaisesta kuullaan varmasti vielä paljon.
YKSI heikko lenkki keskustan ketjussa on kilpailijoiden
ja omienkin tiedossa: pääkaupunkiseutu.
Näillä näkymin seuraavien vaalien pääministerimatsi
käydään Uudellamaalla.
Kokoomus liitelee Stubb-hurmoksessa, perussuomalaiset luottavat Timo Soiniin ja Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne tekee kaikkensa nostaakseen puoleensa taas ykköseksi.
Keskustalla on nykyisessä eduskunnassa Helsingin ja
Uudenmaan vaalipiireistä yhteensä kolme kansanedustajaa. Keskustalla on Lapissakin paljon hyviä
eduskuntavaaliehdokkaita
ilman Väyrystä.
Pirjo Kontio. Turbo-Alex
nostatti sellaisen pyörteen, että mies saa pian patsaan
ja nimikkokadun, noin alkajaisiksi.
Keskustassa ei kannata näyttää yhtään hapanta naamaa naapurin hurmoksen takia.
Siitä se elämä asettuu porvarispiireissäkin uomiinsa.
Tulee pienempiä ja isompia vastoinkäymisiä. Mieli- ja vastakuvat antavat jutun aihetta, kiihottavat
julkisuutta.
Oikeistoon lyödään edelleen pröystäilevän ökyporvarin ja vasemmistoon rasvannahkaisen työläisen leima. Keskusta ei ole elämälle vieras vihreä puolue. Keskustaan piirretään maalaispuolueen
ja hyvin syöneen isännän kuva.
Perussuomalaisten vanhahtavassa aatekuvassa on ollut jotain talonpoikaisen ja työväen oloista höystettynä arvokonservatismilla.
Samalla kun puolueissa varotaan katteettomia lupauksia ja seuraavista hallitusneuvotteluista pois
sysäävien kannanottojen esittämistä, puolueilta
odotetaan ihanteidensa mukaisia näkemyksiä.
Samanaikaisesti kun Suomen politiikassa tarvitaan äärikäytännöllisiä ratkaisuja, penätään puolueilta niiden aatteellista ydintä.
Kansalaiset ymmärtävät poliittisten kompromissien tarpeen mutta haluavat myös vastauksia kysymykseen, mitä puolueet aidoimmillaan ovat.
Näkemykset pelkistävät arvot ja vaihtoehdot. Ei muuta kuin
kisaamaan Stubbin, Soinin, Rinteen ja Sipilän kanssa Uudenmaan
suurista äänimääristä. Aatekuvat
jälkimmäistä ja heidän puolueistaan ovat vahvoja.
Keskustalaiset tuntevat puheenjohtajansa arvoja aatepoliitikkona. Heistä virkeimpiä otteita on viime aikoina näyttänyt Antti Kaikkonen.
KESKUSTAN puheenjohtaja Juha Sipilä on vaimonsa
kanssa onneksi ostanut jo talon Sipoosta. Monille Sipilä ja keskusta ovat
kuitenkin arvoiltaan paljon tyhjempi taulu kuin
Stubb ja kokoomus, Rinne ja Sdp tai Soini ja perussuomalaiset.
P
oliittisessa keskustassa on tilaa, mutta on
myös tilausta keskustalaisten arvojen määrittelylle. Kaikki ei ole
coolia, ei sinne päinkään. Antti Rinteen ja Sdp:n yhdistäminen ei ole vaikeaa. Pitää selittää ikäviä asioita ihan tavallisille ihmisille. Vaalipiirin vaihtamista Uudellemaalle kannattaisi harkita vakavasti.
Helsinkiin tulivat aikoinaan Esko Aho, Anneli Jäätteenmäki ja Mari Kiviniemi.
Keskusta pärjää Oulun vaalipiirissä ilman Sipilääkin.
Innokkaita eduskuntavaaliehdokkaita tuntuu tunkevan
ovista ja ikkunoista.
Ihan saman vinkin voi antaa
Paavo Väyryselle. Kuka osasi ennustaa kymmenen kuukautta sitten, että tässä pisteessä ollaan. on kuin suoraan huonon
rap-artistin riimittelystä. Puolueita ja puheenjohtajia arvioidaan
yhdessä ja erikseen poliittisen johtajuuden edustajina, kokoajina ja sovittelijoina.
Suomesta on tullut hyvin pääministerikeskeinen
poliittinen järjestelmä. Sitä jatkuvuutta ei juuri kukaan toivoisi.
Nimi ?toteutushallitus. Juuri sitä tarvittaisiin.
Tästä se lähtee
PUOLUEKOKOUSTEN nostattama tunnemyrsky alkaa
asettua muualla paitsi kokoomuksessa. Oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuus nostavat heti esiin mielikuvia. Että hallituksen kasvot ovat vaihtuneet lähes kokonaan, että hallituspuolueiden vetäjistä mukana ovat
enää Ville Niinistö ja Päivi Räsänen.
KESKUSTALLA ei ole hädän päivää ohjelmiensa eikä
johtonsa kanssa.
Joku olisi kaivannut johtoon lisää tuoreutta, mutta
mikä estää nostamasta Turun valinnoissa hyvin menestyneitä näkyviin rooleihin.
Keskustalla on tilaisuuksia ja tapahtumia niin, että
päätä pyörryttää.
Kutsukaa puhujaksi vaikka suloinen Katri Kulmuni
Bussissa
nääs kuulee hyviä vitsejä, joille vuosi vuoden jälkeen jaksaa nauraa yhtä makeasti
kuin sen kuulisi ensimmäisen kerran.
Ensimmäisen kerran kuuli meidänkin bussissa nuo vitsit puolenkymmentä ?neitsytmatkalaista. Kiitos Jasi Kuokkanen ja Johannes Hirvaskoski kun
pidätte asiaa tapetilla.
Yhtään vähemmälle kiitokselle eivät jää
pienten kuntien ja seurakuntien luottamushenkilöt, paikallislehden kun avaa niin
RUUMIILLINEN työ ja touhuaminen on minun juttuni, olipa nautinto taas kärrätä mökillä polttopuita katokseen terhakasti hyrräävällä sähköavusteisella kepukottikärrillä
a la Juha Sipilä.
Ken tuon kärrin tahtoo nähdä menköön
Okra-maatlousnäyttelyyn keskustan teltalle, pannaan ukonkärryykisa pystyyn. Samalla opin paljon muistakin alueista ja heidän ihmisistään.
Opin ymmärtämään kuinka tärkeitä suuret kaupungit puolueemme menestyksen
kannalta ovat ja kuinka haasteellista on
tehdä siellä vaalityötä, mitä me keskustalaisten alueiden ihmiset emme aina oikein
ymmärrä kun toinen toistamme kotoisilla
vaalikentillä tapaamme.
ei voi välttyä näkemästä leikkausten määrää ja kurjuuden jakamista, jota päättäjät
ovat pakotettu hyväksymään, helpolla ei
pääse kukaan.
KIITOS antoisista keskusteluista ja sitkeydestä Etelä-Suomen immeiset, arvostan
aatteellisuuttanne ja tahtoa viedä keskustalaista ajattelua stadin sydämeen, kiitos
koskee kaikkien suurten kaupunkien meikäläisiä päättäjiä idästä länteen. Autosta ulos päästyämme iltakävelyn syykin selvisi: hiehot olivat
päättäneet lähteä aitauksesta tutustumaan
lähiympäristöön ja lantaläjä tuvan rappusten edessä paljasti että joku oli käynyt kurkistamassa tyhjän talon ikkunoista sisälle.
Onneksi lauma oli yhteistyökykyisellä
tuulella ja saatiin ne sisälle karsinaan yöksi
miettimään pahoja tekojaan.
Hieho-operaation jälkeen tallustelin navetalta tuvalle ja katselin ja nuuskin kesäisen yön tunnelmia. Kuva: Jari Laukkanen
johtajuutta ja sen mukanaan tuomia uusia
asioita hienoisella haikeudella, vaikka velvollisuuksien tasolla hieman helpottaakin.
Jäsenyys tulevassakin puoluevaltuustossa vahvistettiin Turussa, mutta 2016 valitaan Itä-Savon piiristä tilalleni uusi kasvo
viemään keskustaa eteenpäin, näköalapaikalle, mahdollisuuksien paikalle.
Minulle tuo paikka oli tärkeä siksi, että halusin tuoda maaseudun ja sen elinkeinojen ääntä keskustalaiseen päätöksentekoon. 18.6.2014
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Vaikuttava tapahtuma
Kirsti Laamanen
puoluevaltuuston varapuheenjohtaja
SUNNUNTAI-ILTANA puolenyön aikaan saavuimme kotiin Turun puoluekokouksesta.
Mieli oli hyvä sekä onnistuneen kokouksen että tulomatkan johdosta. Siinä tapauksessa joku saattaisi pohtia, kannattaako tämänkaltaisia ajatuksia heittää ilmaan
edes puoluekokouksen hurmoksessa.?. Aivan toisarvoiseksi jää kysymys,
onko kokoomus siirtynyt Stubbin myötä oikealle ja sdp Rinteen ohjaksissa vastaavasti vasemmalle. Juhannusruusun ja Unkarin syreenin tuoksut sekoittuivat huumaavasti toisiinsa, oli mukava taas tulla kotiin, vaikka muutaman tunnin päästä taas
olisi oltava lehmän vieressä kyykyssä, lypsykarja ei anna armoa hoitajalleen.
VAIKUTTAVAN tapahtuman jälkeen aina pohtii syvemmin sekä itse tapahtumaa
mutta myös omia tuntemuksiaan ja osuutta isommassa kokonaisuudessa.
Tämä kolmossivun kirjoitus on minulle
lajissaan viimeinen ja ajattelen mennyttä
puoluevaltuustokautta, sen varapuheen-
Mieli oli hyvä sekä onnistuneen kokouksen
että tulomatkan johdosta.
?Vaikuttavan tapahtuman jälkeen pohtii syvemmin sekä itse tapahtumaa mutta myös omia tuntemuksiaan.. ja muutama muu matkalainen.
Kommenteista päätellen reissu ei jää viimeiseksi Itä-Savon keskustabussissa, sen
verran hyvä oli kyyti ja seura.
Suuren puoluekokouksen tunnelma
oli ensikertalaisten mielestä vaikuttava
ja koukuttava, niin se on ollut meidänkin
perheessä, isäntä oli Väyrystä valitsemassa
Turussa ja nyt hypetettiin Sipilää!
PIHAMAALLA oli rauhallista mutta appiukko käveli verkkaisesti pihan poikki kottikärrejä työntäen. Päähuomio julkisuudessa on ollut kasvu- ja työllisyyspaketissa eli siinä, miten
valtio käyttää omaisuudestaan
saatavat myyntitulot, vaikka
useiden asiantuntijoiden mielestä paketilla on enemmän
poliittista mainosarvoa kuin
todellista merkitystä pitkän aikavälin talouskasvun kannalta. Sipilän kärrillä olisin aika vahvasti kiinni palkintosijoissa jos ei kanssakilpailijat protestia tekisi!
Muut lehdet
Päivän lehdissä ruodittiin minihallitusneuvotteluita:
Helsingin Sanomat: ?Stubbin
hallituksen liikkumatila tällä viikolla käytävissä minihallitusneuvotteluissa on hyvin vähäinen. Stubb
puolestaan vaati vielä viikonloppuna, että aiempaa päätöstä pitää arvioida uudelleen.
Koko valtion budjetin kannalta
oppivelvollisuusikä on pieni asia
- niin pieni, että sen nouseminen kahden suuren miehen väliseksi arvovaltakysymykseksi vaikuttaa lähinnä hämmentävältä.
Toisaalta on äärimmäisen kiinnostavaa nähdä, kuinka Stubb
ja Rinne ratkaisevat tilanteen il-
man, että kummankaan kunnia
saa lommoja.?
Turun Sanomat: ?Maaliskuun
rakennepäätösten avaamisessa piilee isoja riskejä. Tuoreiden ruorimiesten kannattaa muistaa, että vieläkään ei ole myöhäistä osoittaa
ryhtiä ja päätösjämäkkyyttä.?
Savon Sanomat: ?Oppivelvollisuusiän jatkaminen 17 vuoteen
on sdp:lle lähes pyhäksi käy-
nyt tavoite, ja puolueen uusi puheenjohtaja Antti Rinne vakuuttaa pitävänsä siitä kiinni. - - Stubb nimitti linjapuheessaan hallitustaan toteutushallitukseksi, jonka tärkein tehtävä on saada maaliin edellisen
hallituksen tekemät päätökset.
Tällä hän tarkoitti ensi vuoden
budjettia koskevien päätösten
lisäksi myös hallituksen rakennepakettia, joka on edelleenkin
savolainen projekti: tuumailua
ja lupauksia on ollut paljon,
mutta näyttöä vähemmän.?
Kaleva: ?Ohjelmaneuvotteluissa tärkeintä on talouskasvuun
tähtäävän linjan löytäminen. Voi olla, ettei oppivelvollisuusikään, metropolihallintoon tai lapsilisistä nipistämiseen uskalleta korttitalon romahtamisen pelossa koskea
Monet pitivät
tätä enteenä siitä, että kokoomus
alkaa toteuttaa oikeistolaisempaa politiikkaa.
Valtiovarainministeri Antti
Rinne (sd.) on niin ikään tuore
kasvo. Tärkeintä olisi keksiä, miten velkakierteessä olevan
Suomen suunta käännetään.
Keskustan ehdotus on, että Suomi nostetaan biotalouden
kärkivaltioksi. 4
18.6.2014
uutisanalyysi
Sopu syntyy,
koska on pakko
Ennenaikaisista vaaleista olisi haittaa Alexander Stubbille ja Antti Rinteelle
HALLITUSPUOLUEET aloittivat eilen tiistaina pääministeriehdokas Alexander Stubbin (kok.)
johdolla keskustelut tulevan pätkähallituksen ohjelmasta. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva. Se merkitsisi, että poliittiseen keskustaan olisi taas tunkua.
olisi kova isku.
Jos uusiin vaaleihin päädyttäisiin vielä tämän vuoden puolella,
seuraavat vaalit olisivat jo vuonna 2018. Entinen ammattiyhdistyspomo on ehtinyt komentaa sosiaalidemokraatteja vasta reilun
kuukauden. On mahdollista, että kokoomus myöntyy potin kasvattamiseen.
Monien yllätykseksi Stubb linjasi ensi töikseen valintansa jälkeen, että lapsilisien leikkauk-
Rinne ei suurin surminkaan halua viedä
demareita ennenaikaisiin vaaleihin.
STUBBIN toiminta on poliittisesti hyvin taitavaa. Puolueen mukaan
tämä edellyttää laajoja uudistuksia, muun muassa siirtymistä hajautettuun yhteiskuntaan.
Moni odottaa nyt kokoomukselta vastaavanlaista esitystä
Suomen selviytymisohjelmaksi.
Sellainen lienee tulossa. Hän heitti julkisuuden kaluttaviksi kolme luuta:
oppivelvollisuusiän, lapsilisät ja
metropolihallinnon.
Hallituspuolueet voivat synnyttää näistä aineksista väännön, josta kaikki osapuolet voivat poistua voittajina. Jokainen
neuvottelija voi vakuuttaa kannattajilleen, kuinka juuri hänen
periksiantamattomuutensa ansiosta sopuratkaisu syntyi ja pahin
vältettiin.
Samalla oikeasti tärkeät asiat
jäävät medialta huomaamatta.
STUBBIN tarjoilemien lillukanvarsien sijaan huomio pitäisi
kiinnittää isoihin linjoihin ja tavoitteisiin. Neuvottelut jatkuvat torstaihin saakka.
Kokoomus valitsi oikeistoliberaalin Stubbin keulakuvakseen
viime lauantaina. Muuten edessä on vähintään neljän vuoden korpitaival
pienenä ja köyhänä oppositiopuolueena. Hänen valintaansa
pidettiin enteenä sdp:n siirtymisestä vasemmalle.
Tämän viikon aikana nähdään,
onko sekä Rinteen vasemmistolaisuus että Stubbin oikeistolaisuus ollut vain vaalitaktiikkaa.
Voi olla, että he ovat räväköillä
kannanotoillaan vain pyrkineet
varmistamaan puoluetovereidensa tuen.
Hallitusyhteistyön alkaessa
heistä saattaa sukeutua sopuratkaisuihin kykeneviä reaalipoliitikkoja. Tästäkään syystä ennenaikaiset vaalit
eivät vaikuta todennäköisiltä.
MINIHALLITUSNEUVOTTELUISSA
pohdittaneen kevään kehysriihessä sovitun 600 miljoonan eu-
ron kasvupaketin suurentamista.
Rinne on puhunut lisäelvytyksen puolesta. Velkaiselle sdp:lle se
sia voidaan miettiä toistamiseen.
Asia lienee neuvotteluissa pöydällä.
Stubb toivoi myös, että päätös
oppivelvollisuusiän nostamisesta arvioidaan uudelleen. Muuten edessä ovat
ennenaikaiset eduskuntavaalit.
Niitä tuskin kumpikaan puheenjohtaja haluaa, vaikka hallituspuolueiden yhteenlaskettu
kannatus onkin juuri ja juuri yli
viisikymmentä prosenttia.
Stubb kävisi vaalitaistoon mielellään vasta ensi vuonna, jolloin
hän voisi hyödyntää pääministerin asemaansa. Lisäksi
Stubb sanoi, että metropolihallinnosta voidaan luopua, jos sille
ei ole sote-uudistuksen jälkeen
tarvetta.
Näistäkin asioista puoluepomot todennäköisesti neuvottelevat tämän viikon aikana.
Samuli Nissilä
Hallituspuolueiden puheenjohtajat neuvottelevat hallituksen ohjelmasta torstaina ?niin kauan kuin
on tarpeen?. Kansanedustajien kausi
jäisi siis 3,5-vuotiseksi.
Se tietäisi hankaluuksia seuraavalle hallitukselle, sillä suu-
ria uudistuksia olisi entistä hankalampaa ehtiä viedä läpi. Se voisi tuoda
hänen imagoonsa kipeästi kaivattua uskottavuutta.
Monen äänestäjän on vielä
vaikea suhtautua vakavasti omakuviaan sosiaalisessa mediassa jakavaan yltiöpositiiviseen urheiluhulluun.
RINNE ei suurin surminkaan halua viedä demareita ennenaikaisiin vaaleihin nyt, kun puolueen
kannatus on alle 15 prosenttia.
Kannatuksen nostaminen on
toki hankalaa hallituksessa, mutta se on demareiden ainoa vaihtoehto. Muutenhan Stubbia voisi pitää pelkkänä populistina, jonka twiittien
ja selfieiden takana ei ole todellisia poliittisia visioita.
MINIHALLITUSNEUVOTTELUISSA
kokoomuksen ja sdp:n on pakko
löytää sopu
Pienimmät kustannukset
olivat Espoossa. Kuva: Jari Laukkanen
lainat
Tyynnä kyntävänä satakuntalaisena minun on vaikea ymmärtää koiraa. Olen valmis tukemaan ratkaisuja järeän ja vahvan puolustuskyvyn palauttamiseksi. Minihallitusneuvotteluissa uudella pääministerillä on oiva paikka nostaa puolustukseemme hyvin merkittävällä tavalla vaikuttava asia pöydälle ja vaatia sen läpimenoa . Palkkojen ja hintojen huomioimisen jälkeen kulut
lisääntyivät 2,3 prosenttia.
Keskisuurista kaupungeista
suurimmat kustannukset olivat
Varkaudessa.
Suurista kaupungeista suurimmat kustannukset asukasta kohti olivat Oulussa, Tampereella ja
Turussa. Lähinnä poliitikoista koostuvan ohjausryhmän piti saada uudistuksen yksityiskohdat selviksi toukokuun loppuun mennessä, mutta
Mikko Savola. Oulussa terveydenhuolto maksoi asukasta kohti keskimäärin 2 446 euroa, kun
Espoossa asukkaan hinnaksi tuli
2 133 euroa.
Suuriksi kunniksi kustannusvertailussa on laskettu Oulu, Tampere, Turku, Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Pori, Vantaa ja
Kouvola.
Tulevaisuuden Helsingissä ei omisteta autoa
Otsikko
Helsingin Sanomissa
Toivoin, että maahan olisi saatu ykkösnainen, joka olisi
perehtyneisyydellään osoittanut, että sosiaalikysymykset,
vanhusten ja sairaiden hoito ovat edelleen yhteiskunnan
perustehtäviä. Kuva: Milla Takala / Lehtikuva
Erityisesti erikoissairaanhoidon
kustannukset nousivat koko maassa.
puolueiden erimielisyydet ovat
poteroineet sote-ratkaisun taas
kerran.
VAIKKA hallituksen terveydenhuollon rakenteiden uudistus jumittaa, kuntien vastuut ovat Myllärisen mukaan lisääntyneet.
. Lain tarkoituksena on turvata ikäihmisten palvelut ja hoito. Eikö luontokappale osaa hillitä itseään, käyttäytyä tyynen arvokkaasti?
Timo Simula
Satakunnan Kansassa
Kreikkalaisetkin tietävät Suomesta yhä enemmän. 5
18.6.2014
Savola Stubbille: Miinapuheet vain liehittelevää populismia?
AIKOOKO Alexander Stubbin hallitus palauttaa jalkaväkimiinat
kattiin, useat varuskunnat lakkautettiin ja puolustuksemme
vedettiin kokonaisuudessaan vereslihalle, Savola muistuttaa.
osaksi puolustusta ja irrottaa Suomen jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta, kysyy eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Mikko Savola (kesk.)
Savola haluaa tietää, ovatko kokoomuksen maanpuolustuspuheet tyhjiä sanoja vai todellisia tekoja.
Keskustelu jalkaväkimiinojen palauttamiseksi on virinnyt
uudelleen. jopa kynnyskysymyksenä.
Tehdyn enemmistöpäätöksen mukaisesti miinoista on tuhottu nyt jo yli 90 prosenttia. Asia nostettiin esiin myös aikaisemmin keväällä.
Viime viikonloppuna kokoomuksen puoluekokous otti asiaan jopa myönteisen kannan, jota tuleva pääministeri Alexander Stubb on luvannut edistää.
. Vanheneva väestö, uudet ja
aiempaa kalliimmat hoidot ja tehokkaammat lääkkeet lisäävät erikoissairaanhoidon kuluja, kertoo
Myllärinen.
Hallitus- ja oppositiopuolueet
sopivat maaliskuun lopulla sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta, jonka tarkoituksena on
lisätä kustannustehokkuutta. Kokoomuksen johdolla Ottawan sopimukseen tällä vaalikaudella kuitenkin liityttiin, reservin kertausharjoitukset lei-
PIONEERIKOULUTUKSEN Keuruulla saanut Savola äänesti
vuonna 2011 Ottawan sopimukseen liittymistä vastaan.
. Myös ensihoidon
siirtyminen kunnilta sairaanhoitopiireille aiheutti kymmenien
miljoonien lisäkustannukset.
. Keskisuurissa kunnissa
Kuntaliitto otti huomioon terveydenhuollon lisäksi myös sosiaalitoimien kustannukset.
Sosiaali- ja terveydenhuoltokustannukset kasvoivat vuonna
2013 edellisvuodesta keskimäärin
4,2 prosenttia. Suomi on laaja maa ja se vaatii uskottavat puolustusratkaisut, Savola toteaa.
SUOMENMAA
Suurten ja keskisuurten
terveyskulut lisääntyivät
MIKKO GUSTAFSSON / STT
HELSINKI
TERVEYDENHUOLLON kulut lisääntyivät suurissa kaupungeissa
viime vuonna. Kunnille säädetään jatkuvasti uusia velvoitteita, minkä vuoksi säästöjä on hankala saada aikaan. Ensihoidon siirtäminen kuntien vastuulta sairaanhoitopiireille ei ole onnistunut. Miksi se viuhtoo ympäriinsä päätään keikutellen ja häntää heiluttaen. Kuten
esimerkiksi se tavernan isäntä, joka oli ravitsemusliikkeensä portille laittanut informoivan tekstin: ?Stoikmanin laatu ja Antilan hinta?.
Markku Torkko
Lapin Kansassa
Alexander Stubbin valinta kokoomuksen johtoon ja pääministeriksi alkaa olla jo paljaaksi kaluttu luu, mutta ehkä
spekulaatioihin mahtuu vielä kolme pointtia.
Yksi: Siperia opettaa, kaksi: politiikassa näyttää muoto
syrjäyttävän sisällön, kolme: oikeistolaisuus ja konservatiivisuus ovat eri asioita.
Ralf Sund
Kalevassa
Suurten kaupunkien terveyskulut olivat yhteensä noin viisi miljardia euroa. Korvaaviin suorituskykyihin varatut 300 miljoonaa euroa on jo lähes kokonaan käytetty eri
laitteiden hankintaan.
. Kolmena aiempana vuonna kulut eivät kasvaneet,
kertoo Kuntaliitto. Sote-uudistuksen eteneminen olisi tärkeää.
Sote-ohjausryhmään kuuluvat
ovat varoneet kommentoimasta sote-jumin vakavuutta tai työn
etenemistä. Toisin kävi: pääministeripuolueen kenttäväelle sosiaalisessa mediassa seikkailu ja pelin politiikka ovat kiehtovampi tulevaisuuden näkymä kuin arkinen
raadanta heikkojen, vanhojen ja sairaiden asioiden ratkaisemiseksi.
Liisa Yli-Ketola
Maaseudun Tulevaisuudessa. Uudistus on
pakottanut kuntia nostamaan esimerkiksi henkilöstövalmiuksia ja
-määriä ja lisäämään uusia kalustohankintoja, sanoo sosiaalija terveysasioiden johtaja Tarja
Myllärinen Kuntaliitosta.
SUURTEN kaupunkien terveyden-
huollon kustannukset olivat yhteensä noin viisi miljardia euroa.
Suurten kaupunkien perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kustannukset kasvoivat vuonna 2013 keskimäärin kolme prosenttia, ja palkka- ja hintakehityksen huomioimisen jälkeen kulut
lisääntyivät 1,5 prosenttia.
Erityisesti erikoissairaanhoidon kustannukset nousivat koko
maassa.
. Tiedoista käy
ilmi, että lisääntyneet kustannukset johtuvat osin poliittisista päätöksistä.
Esimerkiksi uusi vanhuspalvelulaki lisäsi kustannuksia yli 60
miljoonaa euroa. STT ei tavoittanut ohjausryhmään kuuluvaa peruspalveluministeri Susanna Huovista
(sd.) tai sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikkoa (kok.) kommentoimaan kuntien terveydenhuoltokulujen lisääntymistä tai
sote-ongelmaa.
SUURTEN kuntien lisäksi myös
keskisuurten kuntien kulut kasvoivat. Toivon todella, että Stubbin politiikka puolustusasioissa ei
ole vain liehittelevää populismia.
Nyt olisi vain järkevää ottaa seuraava askel. Lavalla olijoista huokui enemmän innostuneisuutta ja yrittäjyyttä, Lasse Mäkelä sanoo.
. Ehkä joukkorahoituksen ja
pääomasijoittamisen yhdistelmä
on toimivin rahoitusmalli nykyään, Kosunen näkee.
Joukkorahoitus on kasvattanut
volyymiaan Suomessa viime vuosien aikana huimasti. Ehkä seitsemän noista kymmenestä lavalla käyneistä oli hyviä, kolmelta tuli oikeastaan vain
puhetta, pääomasijoittajana Suomen koviin nimiin kuuluva Antti Kosunen kommentoi, kun pelialan yritykset olivat käyneet pitching-lavalla torstaina Midnight
Pitch Festissä Oulussa.
Kasvuyritystapahtumien pitchesittelytilaisuuksissa rahoitusta hakevat yritykset saavat markkinoida
toimintaansa lyhyesti sijoittajille.
. Oulussa perjantaina Viima Games oli parhaiden joukossa.
. Joukkorahoitus on hyvä keino
kokeilla, kantaako yrityksen idea,
Mäkelä sanoo.
Kun piensijoittajat ovat omalla panoksellaan tavallaan hyväksyneet yrityksen mahdollisuudet,
sen on helpompi saada taustalleen myös pääomasijoittaja.
. Viidellä työntekijällämme on yhteensä lähes 60 vuotta kokemusta tältä alalta.
Suomalainen peliala on kasvanut jo parin miljardin euron bisnekseksi. Se tuo imua, Mäkelä sanoo.
MYÖS tapahtuman kansainvälinen puhujakaarti oli kova. Lisäksi miellytti kuulla, että
monilla tähtäin on asetettu maailman mittakaavaan. Suomessa
on kehitytty viime vuosina hurjasti siinä, miten oma asia osataan
tuoda esille, hän jatkaa.
MÄKELÄN Invesdor Oy:n toiminta
perustuu osakepohjaiseen joukkorahoitukseen.
. Rahoituksen avulla
voisimme nousta Euroopan liigasta maailman liigaan, hän kuvailee.
Rahoituksen saaminen ei tapahdu välttämättä kädenkäänteessä,
mutta yrityksen luulisi olevan mielenkiintoinen kohde sijoittajille.
Viima Games on pieni, mutta peliajalla kokenut yritys.
. Ei
ole yhdentekevää miten asiansa
esittää, sillä koko firman tulevaisuus voi olla kiinni siitä.
. Leijonan osan tästä tekevät alan suuret nimet Supercell
ja Rovio, mutta osaamista löytyy muualtakin.. Se on oululainen aikaisen vaiheen start up-yritysten
kehittämiseen ja niihin sijoittavien pääomasijoitusrahastojen hallinnointiin erikoistunut yhtiö.
Antti Kosunen ja Lasse Mäkelä miettivät, mikä pelialan yrityksistä vakuutti heidät. Esimerkiksi Iron Sky -elokuva kuuluu joukkorahoituksen suuriin tarinoihin.
Yhdysvalloissa joukkorahoituksessa pyörivät jo huomattavasti suuremmat pyörät.
USEIN suomalaisista start up -yrityksistä yrityksistä kuulee, että hyvällekään idealle ei meinaa löytyä
rahoitusta.
. Suomessa täytyy olla tyytyväinen siitä mitä Nokia toi, ja siitä, kuinka paljon osaamista nyt on
vapautunut. Muun
muassa maailmanluokan pääomasijoittaja DJF Espritin toimitusjohtaja Stuart Chapman oli
puhumassa, samoin I/O Venturesin perustaja Paul Bragiel, joka tunnetaan myös tempauksestaan yrittää Sotshin olympialaisiin maastohiihtäjänä Kolumbian väreissä.
Peli- ja viihdealan start upien lisäksi verkostoitumistapahtumassa haluttiin törmäyttää sijoittajiin muun muassa terveysalan tuoreita yrityksiä sekä laitepuolen osaajia.
VAIKKA Oulun seutu luettiin äkillisen rakennemuutoksen alueeksi Nokian ja sen alihankkijoiden
työpaikkojen huvettua, Kosunen
haluaa nähdä asian positiivisesti.
. Sillä on huikea merkitys, kun
paikalle saadaan kovan luokan sijoittajia. Kuva: Maria Seppälä
Kun case on
tarpeeksi hyvä,
sijoittajat
suorastaan
kilpailevat siitä.
Markkinoinnin ja myynnin kehittämisessä suomalaisilla yrityksillä on sijoittajien mielestä edelleen tekemistä.
TOISTA kertaa järjestetty start-up
-tapahtuma Midnight Pitc Fest
Oulun Nallikarin rantamaisemissa olisi voinut osua parempaankin sääjaksoon. Vastikään Autio vakuutti Malmössä järjestetyn Nordic Game tapahtuman pitching-tuomariston ja nappasi ykkössijan. Kun
case on tarpeeksi hyvä, sijoittajat
suorastaan kilpailevat siitä, Kosunen näkee.
Pitkän uran teknologiateollisuudessa tehnyt Kosunen on
muun muassa Butterfly Venturesin taustalla. 6
18.6.2014
Rohkeus palkitaan
Sijoittajat hakevat kasvuyritystapahtumista pitkälle tähtääviä yrityksiä
SAMI KORKALA
OULU
KOLME minuuttia.
Siinä ajassa pitäisi saada mahdolliset sijoittajat vakuuttuneiksi
siitä, että yrityksen puolesta kannattaa laittaa rahansa likoon. Tosin talvella Oulussa järjestetyssä Polar Bear Pitchingissä yrittäjät puhuivat avannosta käsin.
Suomessa vain Helsingissä järjestettävä Slush on Midnight Pitch Festiä suurempi start up -tapahtuma.
Tapahtumien vaikuttavuudesta kertoo, että Moskova olisi ollut valmis ostamaan Slushin isolla rahalla.
. Nyt ei ole todellakaan haittaa siitä, että on suomalainen, Autio sanoo.
Viima Gamesin kehittämä ja samalta seudulta olevan Fingersoftin julkaisema Fail Hard -mobiilipeli ponnahti alkuvuodesta todelliseksi hitiksi.
Viiman tekeillä oleva toinen peli kasvaa eeppisempiin mittoihin
ja Autiolla on kovat odotukset sen suhteen.
Viima Games hakee tällä hetkellä aktiivisesti rahoitusta. Maailma on rahaa täynnä. Nyt nähtiin paljon parempaa
kuin viime vuonna. Start up -yrityksille
löytyy osaavaa työvoimaa.
?Euroopan liigasta
maailman liigaan?
OULULAISEN Viima Gamesin toimitusjohtaja Jussi Autio on tyytyväinen, sillä Suomi on tällä hetkellä kuuma piste tietokone- ja mobiilipelimaailman kartalla.
. Tarvitsisimme puoli miljoonaa euroa rahoitusta, sillä firman
täytyy tehdä mitä firman täytyy tehdä, hän sanoo.
Viima pärjäisi kyllä nykyiselläänkin.
Lapissa kaksi piiriä on vahvuus, Pelttari toteaa.. Myös Ansala näytti kyntensä ja Seurujärvi palasi kolmen
vuoden hiljaiselon jälkeen politiikan yti-
meen. Puoluesihteeriehdokas Janne Seurujärvi ja varapuheenjohtajaehdokkaat Liisa Ansala ja Katri Kulmuni osoittivat, että Lapissa on rohkeita
ja hyviä politiikan tekijöitä, jotka pystyvät nousemaan keskustan johtopaikoille.
Kulmuni jäi vain 99 äänen päähän varapuheenjohtajuudesta. ed. Kuva: Auni Vääräniemi
Pekka Pelttari ja Lapin piirin puheenjohtaja Markus Lohi arvelevat, että pettymyksistä huolimatta molemmat vaalit
antoivat uskoa siihen, että muutkin lappilaiset kuin Paavo Väyrynen pärjäävät ja
näkyvät edelleen keskustapolitiikan ytimessä.
Pelttari tyrmää osaltaan ajatuksen siitä,
että kaksi piiriä olisi Lapissa liikaa ja aiheuttaisi vastakkainasettelua.
. ), K.
Lehtimiehet
III
IV
Etelä-Savo, EteläItä-Savo
Pohjanmaa
V
VI
VII
VIII
Peräpohjola, Keski-Suomi, Kainuu,
Karjala,
PohjoisKeskiKymenlaaks Lappi
Karjala
Pohjanmaa
o
IX
VarsinaisSuomi
X
XI
XII
Pirkanmaa, EteläPäijät-Häme Häme,
Satakunta
YHT.
JÄRJ.
%
PohjoisPohjanmaa
KUOKKANEN Jasi
56
12
1
11
7
3
7
2
11
16
10
24
160
3.
10,8 %
LAANINEN Timo
59
75
68
64
54
34
105
61
88
68
61
132
869
1.
58,8 %
SEURUJÄRVI Janne
20
9
14
95
21
69
29
47
9
44
25
68
450
2.
30,4 %
135
96
83
170
82
106
141
110
108
128
96
224
1479
Ääniä yhteensä
Hylätyt liput
3
1
2
100,0 %
6
Lappilaiset kampanjoivat kahdessa leirissä
AUNI VÄÄRÄNIEMI
KEMINMAA
TURUN puoluekokous oli lappilaiselle keskustaväelle mielenkiintoisin ja puhututtavin pitkään aikaan. Ei ole puhettakaan siitä, että piirejä
pitäisi yhdistää. ed.),
Keskustan Lehtimiehet
III
Pohjois-Savo
IV
Etelä-Savo, Itä- EteläSavo
Pohjanmaa
V
Karjala,
Kymenlaakso
VI
Peräpohjola,
Lappi
VII
Keski-Suomi,
KeskiPohjanmaa
VIII
IX
X
XI
Kainuu, Pohjois- Varsinais-Suomi Pirkanmaa,
Karjala
Päijät-Häme
Etelä-Häme,
Satakunta
XII
YHT.
JÄRJ.
PohjoisPohjanmaa
ANSALA LIISA
42
15
10
32
14
53
21
17
22
32
20
33
311
5.
KEMELL ANN-MARI
72
7
7
25
7
4
23
20
24
32
24
62
307
6.
KULMUNI KATRI
31
26
21
54
28
65
52
46
25
61
36
98
543
4.
REHULA JUHA
107
88
75
140
77
86
127
95
98
113
86
212
1304
1.
SAARIKKO ANNIKA
115
84
71
118
72
79
127
81
106
99
86
199
1237
2.
2
4
3
121
2
5
16
2
9
9
9
4
186
7.
45
70
77
32
49
26
66
66
43
59
33
76
642
3.
414
294
264
522
249
318
432
327
327
405
294
684
4530
2
1
SIHTO PAULA
VEHVILAINEN ANU
Ääniä yhteensä
1
Hylätyt liput
3
1
8
PUOLUESIHTEERIVAALI 14.6.2014 I KIERROS
I
II
Hki, Um, Ruotsink piiri, PohjoisKN , K.nuoret ja KOL ( Savo
keskusjärj. LOPULLINEN TULOS
I
II
Hki, Um, Ruotsink piiri,
Keskustanaiset,
Keskustanuoret ja
Keskustaopiskelijat
(keskusjärjestöjen. On oletettavaa, että kaikki kolme
ovat hankkimassa keskustalle ääniä ensi kevään eduskuntavaaleissa Lapin vaalipiirissä.
Lappialaiset osoittivat olevansa pettyneitä etenkin varapuheenjohtajasta käydyn äänestyksen jälkeen, sillä Lapin piirin Ansala ja Peräpohjolan piirin Kulmuni taistelivat osin samoista äänistä ja jakoivat lappilaisia kahteen leiriin.
LAPPILAISET kampanjoivat tiiviisti sekä
kokouspaikalla että perjantaita vastaisen
yön junamatkalla.
Peräpohjolan piirin puheenjohtaja
Lappilaiset äänestivät Turun puoluekokouksessa innokkaasti. 7
18.6.2014
Kiit s
luottamuksesta!
Juha Sipilä, Juha Rehula,
Annika Saarikko, Anu Vehviläinen,
Timo Laaninen
VARAPUHEENJOHTAJAVAALI 14.6.2014 . Kun molemmilla menee
näin hyvin, osoittaa tämä sen, että toiminnat ovat oikeassa suunnassa
8
18.6.2014
Kotimainen turve ei pärjää kilpailussa halvan, ulkomailta tuodun kivihiilen kanssa. Turveteollisuus on itse laskenut, että kansantaloudellinen
hyöty on huomattavasti suurempi kuin mitä verosta tulee.
Toiseksi keskustan kansanedus-
Turpeen verotus pitäisi palauttaa
vuoden 2012 tasolle.
. Esimerkiksi kotimaisen puun ja turpeen avulla tätä tilannetta voitaisiin parantaa merkittävästi.
Pyykkösen mukaan ei sovi
unohtaa myöskään työllistävää
vaikutusta.
Antti Rantakangas tiedostaa turpeen kohtaamat haasteet.
. Lisäksi sen kysyntää lämmön ja sähkön tuottajana heikentää kiristynyt verotus. Puupoltto tarvitsee turvetta
palamisprosessissa. Kivihiili pystyttäisiin korvaamaan kokonaan. Ukrainan kriisi on nostanut
valtiovallankin pohtimaan, mi-
ten iso riski on olla näin riippuvainen itänaapurista.
Hänen mukaansa kotimaiset
polttoaineet toisivat ratkaisun
myös energiakauppataseeseen.
. Tällä hetkellä olemme seitsemän miljardia miinuksella. Se tarkoittaa, että tuotannosta
poistuu enemmän soita kuin uusia saadaan käyttöön.
RANTAKANKAAN mukaan suomalaisella turpeella voitaisiin korvata
kokonaan kivihiilen käyttö.
. Silloin sillä olisi jo
merkitystä.
Korjausliike kannustaisi hä-
nen mukaansa myös muiden kotimaisten energialähteiden käyttöön.
. Myös sähkön pörssihinta oli
viime talven aikana matala, eikä
lauhdesähköä turpeella tai hakkeella kannattanut tehdä, hän lisää.
PYYKKÖSEN mukaan kotimaisen
energiaomavaraisuuden lisääminen ratkaisisi monta ongelmaa.
Tällä hetkellä 70 prosenttia
energiasta tuodaan Venäjältä.
. Meillä olisi potentiaali jopa kaksin- tai kolminkertaistaa tuotanto.
Silloinkin hänen mukaansa puhuttaisiin vielä kestävästä käytöstä.
. Koko ketju mukaan luettuna
ala työllistää noin 10 000 varsinkin niillä alueilla, joissa muita töitä ei ole tarjolla, hän muistuttaa.
MYÖS keskustan kansanedustaja
taja kaipaa lisää voimavaroja luvitusjärjestelmiin.
. Nyt uusien tuotantoalueiden
turveluvan käsittely kestää kohtuuttoman pitkään, jopa 4?5 vuotta. Lisäksi sen kysyntää lämmön ja sähkön tuottajana heikentää kiristynyt verotus.
Etenkin viime vuosi oli turpeen
kannalta murhenäytelmä. Puun käyttö lisääntyisi. Turvevero nousi tuolloin 4,9 euroon
megawattitunnilta (MWh).
Toistakin korotusta kaavailtiin
vuoden 2015 alkuun, mutta hallitus päätti tämän kevään budjettineuvotteluissa luopua siitä.
Päätöksen pyörtämisestä ei kuitenkaan Vapon aluejohtaja Markku Pyykkösen mukaan ole kokonaisuuden kannalta suurta merkitystä.
. Tämä asia pitää uuden hallituksen korjata, jos nykyinen ei sitä tee.
Hänen mukaansa tämän hallituskauden alkajaisiksi päätetyt veronkorotukset olisi peruttava.
. Turpeen verotus pitäisi palauttaa vuoden 2012 tasolle eli 1,9
euroon/MWh. Ja tässä mielessä puu ja turve ovat hyvä kokonaisuus.. Kun
turpeen verotus nousee, metsäenergian sähköntuotannon tuki
pienenee. Kuva:
Halpa kivihiili ajaa
kotimaisen turpeen ohi
Kiristynyt verotus ja lämmin sää heikentäneet turpeen kysyntää
SATU ITKONEN
SUOMENMAA
KOTIMAINEN turve ei pärjää kilpailussa halvan, ulkomailta tuodun
kivihiilen kanssa. Silloin myös työpaikat ja verotulot koko ketjusta
jäisivät kotimaahan.
Hän näkee turpeella aseman
myös bioenergiamuotojen rinnalla.
. Kotimaisen energian
kilpailukyvyn kannalta se on huono juttu, Pyykkönen painottaa.
Verotuksen ja halvan kivihiilen
lisäksi normaalia lauhempi talvi
vähensi voimalaitosten polttoainetarvetta.
. Yhdentämiskelpoisesta turvealasta käytössä on alle prosentti
Ominaiskuormituslaskennasta on luovuttava, hän lisää.
Huotarin mukaan virtaaman säädöllä ja varastoimalla vettä alueen ojiin ja altaisiin päästöjä voidaan jonkun
verran rajoittaa. Lääkkeeksi esitetään tuloverotuksen kevennystä, joka kauppiaiden mielestä olisi yksinkertaisin keino elvyttää kotimarkkinoita.
. Juhannusviikon alla on myös
hyvä aika tehdä kauppaa, kun monet vielä ovat kaupungissa ostamassa, Oksala sanoi Kaupan liiton tilaisuudessa.
Alennusmyyntien merkitys
kaupalle on vähentynyt, kun varsinkin muotikaupassa sykli on
kiihtynyt ja isompia ja pienempiä alennuksia on ympäri vuoden.
Oksalan mukaan kesän alennuskausi on silti yhä merkittävä
varsinkin vaatekaupan myynnille.
KAUPAN alalta on pitkin kevättä
kuultu synkkiä yt-uutisia, ja Pekkalan mukaan on syytä varautua
sihen, ettei kaikkea ole vielä nähty.
. Kauppiaat käyttävät alennusmyyntejä myös markkinointikeinona, Pekkala huomautti STT:lle.
MYÖS Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Tiina Oksala arvelee,
että alennusmyyntien aikaistuminen on pysyvä ilmiö.
. Järjestöjen
mielestä lapsilisän leikkaamisen sijaan
alkoholin ja tupakan verotusta voitaisiin nostaa.
MLL ja Väestöliitto esittävät tiedotteessaan myös, että kotihoidon tukiajan puolittamisesta vanhempien kesken luovuttaisiin. Viime viikkoina useat talousennustajat ovat
pudottaneet arvionsa Suomen tämän vuoden talouskasvusta pakkasen puolelle, joten todennäköistä on, ettei myyntiennusteita
rukata ainakaan ylöspäin.
Alennusmyyntien merkitys
kaupalle on vähentynyt.
VAPON ympäristöasiantuntija Noora Huotarin mukaan
vesiä pyritään suojelemaan rakentamalla pintavalutuskenttiä ja kosteikkoja, sekä erityistapauksissa kemiallisia
puhdistusmenetelmiä.
. Se olisi tehokkaampaa kuin
vaikkapa infraratkaisut, jotka eivät samalla tavoin vaikuta kulutuskysyntään, Pekkala sanoi.
PEKKALAN mukaan jo pari vuotta
jatkunut kuluttajien ostovoiman
lasku tarkoittaa sitä, että Suomessa on tehty massiivinen tulonsiirto
yksityiseltä palvelusektorilta julkiselle puolelle. 9
18.6.2014
MLL ja Väestöliitto vaativat lapsilisäleikkausten perumista
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO
ja Väestöliitto vaativat, että minihallitusneuvotteluissa luovutaan lapsilisän
ja kotihoidon tuen leikkauksista.
Lapsilisän leikkaamisesta linjattiin
maaliskuun kehysriihessä. Sitä on luontaisillakin suoalueilla, hän muistuttaa.
SUOMEN luonnonsuojeluliitto on arvostellut, etteivät toimet ole riittäviä etenkään tulva-aikoina ja suurten valumien sattuessa.
Liiton mukaan nykymenetelmillä ei saada todellista
kuvaa turvetuotannon vesistöpäästöjen määrästä.
. Kun vesi valuu läpi, kiintoainetta ja ravinteita sitoutuu kentälle erilaisten luonnollisten prosessien seurauksena. Hän toki myöntää, että luonnonolosuhteissa toimittaessa mikään järjestelmä ei ole aukoton.
Kaupan keskeiset ongelmat ovat alan etujärjestöjen mukaan nyt kuluttajien epävarmuus ja ostovoiman lasku. Meillä ja turpeentuottajilla on erilaiset näkemykset
turvetuotantoalueiden päästöjen mittaustavoista. Kysymys lapsilisäleikkauksista on jakanut puolueita.
Alennusmyynnit alkoivat
entistäkin aikaisemmin
RAISA KIVILAHTI-LEPPÄNEN/STT
HELSINKI
Noora Huotarin mukaan Vapo tehostaa vesiensuojelua rakentamalla soille pintavalutuskenttiä, kemikalisoinnilla tai kosteikoilla. Kuva: Maria Seppälä
Turpeen vesistöhaitoista
halutaan eroon
SATU ITKONEN, SAMI KORKALA
SUOMENMAA
TURVE herättää Suomessa monenlaisia tunteita. Lisäksi osa vedestä haihtuu kentän läpi kulkiessa.
Veden väriin vaikuttavaa humusta pintavalutus ei
Huotarin mukaan juurikaan poista.
. Moni kauppias aloitti alen vielä
entistäkin aikaisemmin.
Kaupan liiton toimitusjohtaja
Juhani Pekkalan mukaan tämä
kertoo osittain kaupan vaikeasta
tilanteesta, mutta toisaalta viime
vuosina alennnusmyynnit ovat
muutenkin aikaistuneet.
. Meidän mielestämme tulisi mitata kunkin suon kokonaispäästöt, sillä esimerkiksi keväisin tulva-aikaan valumat
ovat suuria, luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija
Paloma Hannonen sanoo.
. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan soiden kuivattamisesta kaivua varten aiheutuu runsaasti vesistöjä pilaavia
päästöjä.
Vapo käynnisti vuonna 2011 hankkeen, jonka tarkoituksena on tämän vuoden loppuun mennessä tehostaa
vesiensuojelua kaikilla sen tuotantosoilla.
Samalla se sulkee ne suot, johon tehostettua vesienkäsittelyä ei voida rakentaa.
Vapolla on tuotannossa noin 41 000 hehtaaria eli toimintaa yli 400 suolla.
TAKAVUOSINA kesän alennussesonki starttasi vasta juhannuksen
jälkeen, mutta nyt 40?50 prosentin
alekylttejä ilmaantui katukuvaan jo
juhannusviikkoa edeltävällä viikolla. Tukiajan puolittaminen vanhempien kesken on järjestöjen
mielestä käytännössä leikkaus, koska
se kaventaisi perheiden mahdollisuutta valita lapsen tarpeeseen parhaiten
sopiva hoitojärjestely.
Myös Lapsiperheiden etujärjestö ry
vaatii tiedotteessaan lapsilisien leikkaamisen ja muiden lapsiperheiden
taloutta rasittavien päätösten perumista.
Järjestö ehdottaa lapsiperheisiin
kohdistuvien leikkausten tilalle alkoholiverotuksen kiristämistä. Kuva: Juhani Kemi. Se toisi järjestön mukaan merkittävästi li-
sää verotuloja ja vähentäisi alkoholista aiheutuvia haittavaikutuksia ja niistä syntyviä kustannuksia.
Lapsilisäleikkaukset ovat esillä huomenna aamupäivällä alkavissa minihallitusneuvotteluissa. Aito pelko on, että tulee vielä huonompia uutisia, hän sanoi.
Kaupan keskeiset ongelmat ovat
alan etujärjestöjen mukaan nyt kuluttajien epävarmuus ja ostovoiman
lasku. Kaupan lisäksi siitä kärsivät myös muut kotimarkkinoista riippuvaiset alat.
Kaupan liitto arvioi tammikuussa, että vähittäiskaupan myynti laskee tänä vuonna puoli prosenttia.
Päivitetty ennuste on luvassa
vasta elokuun alussa
Kuoriainen
jättää keskimäärin 5-20 pystyyn
kuollutta kuusta tuhoalueelle.
. Kirjanpainajatoukka on luontainen laji suomalaisessa metsässä, mutta sitä ei ole koskaan esiintynyt näin laajasssa mittakaavassa
varsinkaan Etelä-Suomessa, Niemelä toteaa.
Teivaanmäellä Lahden urheilukeskuksen välittömässä läheisyydessä harvennettiin metsää kirjanpainajauhojen vuoksi viime
syksynä. Kirjanpainajan tuhot tulisi ottaa huomioon ennen kaikkea pit-
töilmoituksiin.
. Jos
viereisellä yksityisellä metsäpalstalla on riskiä kirjapainajakuoriaisesta, niin todennäköisesti riski on myös kaupungin metsäaluueelle.
TIEDÄN, ettei sillä tasolla, jossa Suomen ja Neuvostoliiton
suhteista toteutusmielessä keskusteltiin, koskaan puhuttu mitään Sukselaisen entisaikojen Viroyhteyksistä; toki
Moskovassa hyvin tiedettiin, että
ne olivat paljon vähäisemmät
kuin esimerkiksi Urho Kekkosen ja Kustaa Vilkunan
suhteet.
Jouko Loikkanen
Metsävara-asiantuntija Juha Inkilä ja metsäpäällikkö Markus Niemelä tutkivat
kirjanpainajakuoriaisen aiheuttamia kuusituhoja Lahden Kerinkallion alueella. 14.6.2014 . Jätän jälkimmäisen käsittelyn ensi syksyyn ja menen tuohon ikivanhalta vaikuttavaan hälyuutisointiin.
MIKÄ OLI minun osani ja arpani tuossa toimittaja Kaarlo
Kinnusen kirjoittamassa Kouvolassa pidetyssä puoluekokouksessa. Luonnontilassa olevat metsät eivät välttämättä ole
niin riskialttiita kohteita kirjanpainajalle kuin esimerkiksi kuusenkasvatukseen perustuvat talousmetsät.
Kirjanpainajaongelman hallinta
on vaikea kysymys.
kän aikavälin metsänsuunnittelussa. Lehdon virkamieshallituksessa. Kuva: Petri Görman. 10
18.6.2014
Leuto talvi on lisännyt
kirjanpainajakantoja
kolumni
Tamminiemen
saunassa 199.
VIIME lauantaina . Virolainen voitti Sukselaisen?.
Tasan puolivuosisataa myöhemmin kokoomus vaihtoi
Jyrki Kataisesta Alexander Stubbiin ilman puheita palatsivallankumouksesta. Met-
sänkäyttö suunnitellaan kaupunkialueella pitkälti asukkaiden virkistysnäkökulma huomioiden.
Lahden kaupungin alueella on
metsää noin 5000 hehtaaria.
. osanottajiin.
SUKSELAINEN oli ollut puolueen puheenjohtajana jo 19
vuotta ja Virolainen oli kärkkynyt lähes yhtä kauan varapuheenjohtajana.
Sukselainen oli Virolaista passiivisempi toimija, joka oli
joutunut Kansaneläkelaitoksen asuntojupakoiden vuoksi
pyytämään eroa pääministerin paikalta kolme vuotta aikaisemmin.
Tuossa tilanteessa olisi ollut kertakaikkisen älytöntä ja
puolueen tulevaisuutta ajatellen täysin vastuutonta, ellei olisi lähdetty kiittämään Sukselaista ja vaihtamaan tilalle Virolaista.
Myönnän sen, että tehtävä oli vaikea ja miltei kaikille
hyvin vastenmielinen. Kirjanpainajaongelman hallinta on vaikea kysymys. oikein väpsähdin, kun luin
Helsingin Sanomista, miten lehdessä oli kirjoitettu 50
vuotta aikaisemmin, että ?palatsivallankumous maalaisliitossa . Eteläisessä Lahdessa Kerinkalliolla
on tehty kevään aikana uusia havaintoja kirjanpainajakuoriaisen
tuhoista.
. Ei valtava, muttei ehkä ihan olematonkaan.
Taustatyöpaikkani oli puoluetoimiston ja eduskuntaryhmän tiedotussihteeriys, mutta sen ajan työnäni oli toimia pääministerin sihteerinä Reino R. Siellä,
missä on hakkuut, niiin tämä toimepide ruokkii jo seuraavan vuoden ongelmaa. Jos tuholaisuhka kohdistuu oman tilan läheisyyteen, niin silloin kannattaa olla yhteydessä metsäalanammattilaisiin, Suomen Metsäkeskuksen metsävara-asiantuntija Juha Inkilä sanoo.
Inkilä kertoo, että suomalaiset
metsät ovat rakenteeltaan hieman
yksipuolisia. Kirjanpainajapopulaatio viihtyy hyvin hakkuuaukon reunalla, koska siellä metsän
lämpötila nousee harvennuksen
myötä, toteaa Markus Niemelä.
Pahimmillaan kuusikoiden harvennuksilla luodaan kirjanpainajan lisääntymiselle hyvät olosuhteet ja tuholaispopulaatio pysyy
suurena.
. Yleensä tuhokohteet ovat
olleet Lahden seudulla muutaman kuusen ryhmiä. Eikä olisi ollut siinäkään tapauksessa, jos Sukselainen olisi jatkanut vielä pari vuotta Maalaisliiton puheenjohtajana.
PETRI GÖRMAN
LAHTI
LAHDEN kaupungin metsäpäällikkö Markus Niemelä kertoo, että
kirjanpainajat tulivat Lahden seudulle muutama vuosi sitten.
Leudon sään vuoksi kuoriaiskanta on talvehtinut hyvin. Pystykuvissa kuusissa kirjanpainaja ei lisäänny.
KAUPUNKIALUEELLA ei ole mahdollisuutta laajoihin ja nopeisiin
toimenpiteisiin, koska virkistysmetsät sijaitsevat taajama-alueella ja sen vuoksi monet erilaiset lupaehdot määrittelevät hoitotoimenpiteitä.
. Kaupunkimetsiä kasvatetaan
pidemmällä kiertoajalla kuin talousmetsää,. Ystäväni Kinnusenkin uutisessa se oli tärkeän
tuntuisena perustana.
Myönnetään, ettei Moskova pitänyt VJS:n laulelureissuja entisten eestiläisylioppilaiden luona Tukholmassa ja
USA:ssa kovin hurmaavina, mutta ei sillä ollut mitään asiallista merkitystä Suomen ja Neuvostoliiton välisiin suhteisiin. Ennen sitä olin ollut samassa tehtävässä
Ahti Karjalaisen I ja V.J.Sukselaisen II hallituksissa.
Nuo toimet mainitsen siksi, että lukijat oivaltavat minullakin olleen suorastaan erinomaisen laajan ja läheisen
sekä pitkäaikaisen, yli vuosikymmenisen suhteen noihin
?palatsivallankumouksen. Ilmoitusten perustella tutkimme, missä päin on aloitettu hakkuita hyönteistuhon vuoksi. Aina emme kaada pieniä kuivien kuusien ryhmiä pois, koska
se saattaa lisätä eliön levinneisyyttä. Tästä syystä Lahdessa pyritään kasvattamaan metsiä sekametsinä ja lisäämään lehtipuiden
määrää taajama-alueilla, Niemelä kertoo.
SUOMEN metsäkeskuksen kirjanpainajapalvelu, joka on nähtävissä osoitteessa www.metsäkartta.
fi, perustuu suomalaisten yksityismetsien metsävaratietoihin, joita
Metsäkeskuksella on yli 60 % yksityismetsien pinta-alasta.
Kirjanpainajan levinneisyysanalyysi perustuu myös Metsäkeskukseen saapuviin metsänkäyt-
LÄMPIMIEN kesien vuoksi viime
vuosina on esiintynyt kahta kirjanpainajan parveilua aiemman
yhden parveilun sijaan, mikä on
lisännyt tuhojen määrää.
Kirjanpainajan tuhokohteiden
ennakoinnista on Juha Inkilän
mukaan hyötyä myös Etelä-Suomen kaupunkien metsävaroista
huolehtiville virkamiehille.
. Kaupunkien omistamat metsät rajautuvat yksityismetsiin. Puolueelle onneksi vaihdolle löytyi loppujen lopuksi monenlaisen aherruksen jälkeen tyydyttävä ratkaisu.
PITÄNEE vielä lopuksi koettaa oikaista tähän Sukselaisen
vaihdoksesta Virolaiseen liitetty sitkeä kerronta siitä, että tuossa tapahtumassa olisi ollut Kremlin painostusta ja
ohjeistusta. Nämä tiedot päivitetään karttapalveluun ja tämä tieto on sen jälkeen
saatavilla palvelustamme. Metsien hoitoa ohjaa vahvasti myös kaavoitus
Espanjassa, Ruotsissa ja
Virossa satovahinkovakuutukset
on vapautettu verosta.. Silloin viljelijät, joilla on ollut korkeampi satotaso, eivät ole saaneet suojaa
järjestelmästä.
FINANSSIALAN keskusliiton lakimies Outi Aallon mukaan valtion
pitäisi tehdä päätökset satovahinkovakuutuksia koskevasta vakuutusmaksuverosta ja mahdollisesta
vakuutusmaksutuesta mahdollisimman nopeasti.
Päätösten viivästymisen vuoksi
vakuutusyhtiöt eivät ole voineet
kehittää omia tuotteitaan.
. Nykyinen järjestelmä perustuu keskisatoihin. Jos valtio ottaa
sen linjan, että luonnonkatastrofien aiheuttamat menetyksiä korvataan poikkeustapauksissa myös
jatkossa, se vaikuttaa automaattisesti kysyntään.
Myös MTT:n tutkijan mukaan
uusi järjestelmä on parempi kuin
vielä voimassa oleva.
. Hehtaarikohtaisen hinnan ja
omavastuun täytyy ainakin olla
tarpeeksi alhaisia.
Myös valtion mahdollinen tuki
vaikuttaisi hänen mukaansa kaupallisen vakuutuksen hankkimispäätökseen.
HEIKKISEN liha- ja lypsykarjatilalla kasvatetaan rehua omaan käyttöön. Päätöksiä olisi pitänyt syntyä jo keväällä.
Aallon mukaan satovahinkovakuutuksia on jonkun verran muualla maailmassa.
. Monissa maissa satovakuutukset ovat pienemmällä verokannalla tai vapautettu kokonaan.
Italiassa verokanta on 2,5 prosenttia. Kuva: Maria Seppälä
Satovahinkovakuutukset
vasta lapsenkengissään
Valtio maksaa viimeiset korvaukset 2015, mutta uusi järjestelmä ei etene odotetusti
SATU ITKONEN
SUOMENMAA
VALTIO ei korvaa satovahinkoja
enää vuoden 2015 jälkeen. Tuen vaikutus pienenee, jos
valtio perii osan siitä veron kautta takaisin.
LIESIVAARAN mukaan vakuutusten
kysyntään vaikuttaa myös olennaisesti se, voiko vaikkapa katastrofien aiheuttamista satotuhoista saada korvausta myös tulevaisuudessa.
. Asia on hautautunut muiden, kuten ympäristökorvausten ja uuden nitraattidirektiivin
jalkoihin.
HEIKKISEN tavoin myös monet
muut viljelijät suhtautuvat kaupallisiin satovahinkovakuutuksiin myönteisesti.
Tämä selviää MTT:n tutkimuksesta, jossa kartoitetaan, mitkä tekijät kannustaisivat hankkimaan
turvaa sadolle.
Päätöksiä olisi
pitänyt syntyä jo
keväällä.
. Etenkin isommat ja kasviviljelytilat ovat niistä kiinnostuneita, MTT:n tutkija Petri Liesivaara kertoo.
Hänen mukaansa moni asia
kaipaa kuitenkin vielä ratkaisua:
aikooko valtio tukea vakuutuksen
ottajaa ja kevennetäänkö vakuutusmaksuveroa.
. Joinakin vuosina satoa
on riittänyt myytäväksi asti.
. Tulevaisuudessa viljelijät voivat ottaa
vahinkojen varalta vakuutuksen.
Kempeleläisen maanviljelijä
Urpo Heikkisen mukaan monen
asian täytyy olla kohdallaan, jotta
sen otto kiinnostaisi.
. Itselläni ei ole koskaan ollut
niin laajamittaisia satovahinkoja,
että olisin saanut korvauksia nykyisestä järjestelmästä.
Nykyisen järjestelmän mukaan
tilan pinta-alasta 30 prosenttia pitää olla satovahingon piirissä, jotta viljelijä on oikeutettu korvauksiin.
. Tähän mennessä valtio on
korvannut poikkeuksellisten
luonnonilmiöiden aiheuttamat
satomenetykset. Tässä tulee kiire. Peltoalaa kertyy, vuokratut maat mukaan laskettuna, 130
hehtaaria. Korvaukset, mitä viljelijät ovat kuulemani mukaan saaneet, eivät missään nimessä ole korvanneet menetyksiä.
Vaikka uusi järjestelmä on
Heikkisen mukaan viemässä asioita oikeaan suuntaan, asiat etenevät turhan joutuisasti.
Satovahinkovakuutuksista on
viljelijöiden parissa ehditty puhua hänen mukaansa vain vähän. Satoon laitetaan paljon panostuksia: lannoitukset, siemenet, kasvinsuojelu ja työ. Suomessa on poikkeuksellisen korkea vakuutusmaksuvero,
24 prosenttia. 11
18.6.2014
Maanviljelijä Urpo Heikkisen mukaan
satovahinkovakuutus kiinnostaa, jos hinta ja
omavastuu ovat kohdillaan
on kaksi kaksi tyttöä
kyykyllään voikukkapellossa. Keskusta. Lasten silmistä näkee tulevaisuuteen,
Kupari perustelee kuvavalintaa.
Kuvalla haluttiin ilmentää myös levollista maalaiselämää.
Suomenmaan kuvakisassa oli mukana
40 valokuvaa. Voittaja palkitaan 648 euron arvoisella kepupyörällä.
Toiseksi eniten ääniä (68) sai Marju
Kiisken kuva ?Keskustan varjo suojelee?.
Kolmanneksi tuli Riku Eskelisen kuva
?Väyrynen kiinnostaa yli sukupolvien?, joka sai 42 ääntä.
Kuvakisassa annettiin yhteensä 285
ääntä. Vanhemmalla tytöllä on sylissään kissanpentu.
Herkässä kuvassa tytöt ihmettelevät
voikukan hahtuvia.
. 12
18.6.2014
Tytöt voikukkapellossa
Keskusta arjessa ja juhlassa. Voittokuva sai kilpailussa 78
ääntä. Äänestäneiden kesken arvottiin
kuusi Suomenmaan kolmen kuukauden
tilausjaksoa.
Tilausjakson voittivat Sanna Panula,
Maija-Liisa Laitila, Erkki Havula, Annasofia Vääräniemi, Lyyli Kupari ja Merja Nikula.. Kuva: Johanna Humalajoki
Tänään ja huomenna, keskellä elämää. Kuva: Anssi Kekkonen
Maaseudun tulevaisuus. Kuva: Sanna Panula
SUOMENMAAN Minun keskustani -kuvakisan voitti Eija Kupari Kalajoelta.
Kuvassa ?Tänään ja huomenna, keskellä elämää. Kuva: Eija Kupari
ELISA SAVOLAINEN
SUOMENMAA
Minkä nuorena oppii... Keskusta.
Kuva: Eeva Rautakoski. Kuva: Katja Koppinen
Keskustan varjo
suojelee.
Kuva: Marju Kiiski
Väyrynen
kiinnostaa yli
sukupolvien.
Kuva: Riku Eskelinen
Ministeri Toivo. 13
18.6.2014
a kuvakisan voittoon
Tulevaisuuden toivo. Kuva: Mimmi Pentikäinen
Ajan traktorilla
Kun Lamberg aikanaan tuli etelästä tilalle nuoreksi emännäksi 1980-luvun loppupuolella hän alkoi heti toimia lehmien laiduntamisen
puolesta.
. Samalla karjanmäärä enemmän kuin tuplaantuu.
Uskallusta on vaadittu, mutta
toisaalta väistämättömän edessä
ei hirvitä.
. Varsinkin kovat helteet näkyvät heti maitotankissa. Onhan se älytön urakka,
emäntä Tarja Lamberg naurahtaa.
Mutta tarpeellinen. Lisäksi jotkut lehmistä selvästi stressaantuvat olosuhteiden muutoksista.
KOLMISEN vuotta sitten Lehtikankaan tilalla toteutettiin osittainen
sukupolvenvaihdos, kun nuori
isäntä nyt, 21-vuotias Riki Lamberg otti puolet tilasta haltuunsa.
. 14
18.6.2014
Ulkoiluun tälle kesälle jo tottuneet lehmät kulkevat laitumelle sievässä jonossa ja hyvässä järjestyksessä. Vanhassa navetassa toimintaa ei olisi voinut jatkaa,
nuoret sanovat luottavaisina.
UUDEN navetan myötä loppuu
karjan laiduntaminen.
Pihatossa se ei ole tarpeellista,
sillä lehmät pääsevät liikkumaan
vapaasti. On seinissä harjat
kyhnyttämistä varten ja kaikkea,
Lamberg kehaisee.
NYT kuitenkin lähdetään vielä
luonnon helmaan.
Jos on lehmien kuljetus kova
rutistus, Lehtikankaan tilalla riittää onneksi porukkaa paimenta-. Raitista kesäilmaa ne
voivat aistia, kun pihaton seinät
avataan.
. Silloin oli yleisesti tapana pitää karja sisällä kesät talvet, hän
kertoo.
Edelleen Lamberg on sitä mieltä, että lehmien pitää päästä liikkumaan ja nauttimaan raittiista il-
masta.
Siltikin, vaikka laitumen ja sääolosuhteiden vaihtelun vuoksi karjan maitotuotos yleensä jää
heikommaksi lisärehusta ja riittävästä juomasta huolimatta.
. Ei sitä oikein osannut muuta
ajatella, vaikka ensin hainkin am-
mattikouluun autopuolelle, hän
toteaa.
Yrittäjäpuoliskona on avovaimo
Kati Karhatsu ja nykyään vahvuuteen kuuluu myös Jade, 10 kuukautta.
Syksyllä valmistuu uusi pihatto, jota kaksi kirvesmiestä parhaillaan täysipäiväisesti rakentaa. Jos aikoo pärjätä, tilakokoa on
kasvatettava. Kuva: Paula Åström
Navetasta kirmaava karja on
Maatalouden koneellistuminen on vähentänyt lehmien laiduntamista merkittävästi
MERI ALARANTA-SAUKKO
OULU
KESÄAIKAAN haassa laiduntavat
lehmät kuuluvat olennaisena osana suomalaiseen maalaisidylliin.
Tuttu näky on tosin käymässä
harvinaisemmaksi monestakin
syystä.
Samalla kun karjatilojen määrä on vähentynyt dramaattisesti pihatot ovat yleistyneet ja paineet karjan hakaan laskemisesta
vähentyneet.
OULUN kaupungin tuntumassa
sijaitsevalla Lehtikankaan tilalla
lehmät kuitenkin vielä paimen-
netaan suviaikaan ulkoruokintaan joka aamu ja haetaan illalla takaisin.
. Pihatossa eläimillä on tosi lokoisat oltavat. Paremmat kuin monilla ihmisillä
MUUT MERKIT
ERIKOISHINTAISTA UUTTA JA KÄYTETTYÄ,
MYÖS MAMMUTTIRENKAITA
Esim. Puramme Raskasta Kalustoa
Riki Lamberg sylissään Jade sekä puoliso Kati Karhasto katsovat luottavaisina maatalouden tulevaisuuteen.
kesän merkki
YM. Kesällä luku nousee tosin
neljännekseen.
Yksi iso syy on maatalouden ja sitä myötä ruokinnan koneellistuminen.
. Lehmä on mukavuudenhaluinen. . Olennaista ei hänen mukaansa
niinkään ole mahdollisuus liikkua kuin vaihtaa maisemaa.
. On hauska katsoa nuorten
intoa. 0208 384 530/MYYNTI
KYSY TARJOUS!
Kimallus & Välke
ONNISTUNUT laiduntaminen vaatii tukijan mukaan paneutumista asiaan. UUSIA - PINNOITETTUJA - KÄYTETTYJÄ
. Ei se turhia kuljeskele.
Paljon ei lopulta ole merkitystä sillä, makoilevatko ne parressaan vai seisoskelevatko pihaton lantakäytävällä.
Puh. täysin Suomalaisesta rengasliikkeestä!
JO 40 V KOKEMUKSELLA!
RENKAAT JA VANTEET FILLARISTA - PILLARIIN
. kierrätysmaksun ja alv-veron
TAURUS SOILSAVER
. Kyse on tahdosta, Sairanen sanoo.
Hänen väitöstutkimuksensa perusteella laiduntavan karjan
maidontuotos on yhtä hyvä, ellei jopa parempi kuin sisäruokinnassa olevan.
Laidunrehu on sulavuudeltaan ja laadultaan parempaa kuin
säilörehu, mutta sitä on luonnollisesti oltava riittävästi.
. Ikinä ei ole samanlaista
päivää, Riki tuumaa tyttö käsivarrellaan.
Puheet heikosta kannattavuudesta eivät nekään kauhistuta.
. 230/95R36 325?
Sis. Jos kaiken tekee oikein, ei tarvitse pelätä.
Tarja Lamberg hymyilee vieressä.
. www.iinhihnatyo.fi
Maalle, Metsään ja Maantielle
. KARJAN laiduntaminen on vähentynyt jatkuvasti 1960-luvulta
lähtien ja kutistuu edelleen, maa- ja metsätaloustieteiden tohtori Auvo Sairanen MTT:ltä toteaa.
Vuositasolla tarkasteltuna vain kuusi prosenttia lehmien
energiatarpeesta katetaan laitumilla. kierrätysmaksun ja alv-veron
RASKAAT RENKAAT 050-369 4940
KONEET JA LAITTEET 0500-382 560
7DUMRXVS\\QQ|W P\\QWL#UDDKHQUHQJDVMDODLWH ¿
HA- JA PAKETTIAUTOJEN RENKAAT JA VANTEET, MONIPUOLISESTA VALIKOIMASTA LAATUMERKIT, KILPAILUKYKYISIN HINNOIN! PYYDÄ TARJOUS: 050-369 4998
RAAHEN RENGAS JA LAITE OY
RAAHE 08-211 7123, LIMINKA 050-5611 296,
JALASJÄRVI 050-432 5898, HONKAJOKI 044-556 5038.
ZZZ UDDKHQUHQJDVMDODLWH ¿. Mitään teknistä estettä osa-aikalaiduntamiselle ei Suomessa ole. 230/95R32 315. 050-3097977 . Totta kai kaikki haluavat aina
enemmän itselleen. 1 PARI PITÄVÄT, VETÄVÄT JA KESTÄVÄT
FIRESTONE PERFOMER 65 540/65R28 ja
650/65R38 yhteishintaan 6 100?
maan kantturat tuoreen ruohon
sekaan.
Nuoren ja vanhemman viljelijäparin lisäksi tilalla on kaksi kesäharjoittelijaa.
Nauhoilla muodostetaan lehmille kujat, jota pitkin ne ohjataan maaliin. Oikein hoidettu laiduntaminen on myös taloudellista, sillä laidunrehu on halvinta mahdollista evästä.
Tutkija toivoo, että pihattojen yleistymisestä huolimatta karja
pääsisi edelleen ulos navetoista. Tuosta näkee selvästi, miten uteliaita lehmät ovat, Lamberg hymähtää.
LOPULTA kaikki saadaan kulke-
maan peräkanaa.
Tunteilua tai ei, mustan-, valkean- ja ruskeankirjavien lehmien keinahteleva askellus
vaaleanvihreän oraan peittämien peltojen välissä sykähdyttää.
Näyttää niin kesältä.
Kun eläimet viimein ovat
pellolla ja hölköttelevät metsän reunassa, Jade haluaa isänsä syliin.
. Maansiirtokoneisiin
. Lämpimään aikaan maidontuotos saattaa pudota, koska
lehmät syövät huonommin. Laiduntava lehmä on maidontuotannon käyntikortti. Siitä on turha ruikuttaa. Useampi elikko kapuaa
sen päälle.
. Kohta ne ovat levittäneet
sen. Jokunen ottaa
muutaman juoksu- tai hyppyaskeleen.
Reitin varrella levitystä odottava sepelikasa kiinnostaa kovasti. 15
18.6.2014
Laiduntava karja on
maatalouden käyntikortti
. Laidunkierto on mitoitettava oikein ja vesihuolto varmistettava.
. Traktoreihin
. Yhdelle sivulle ajetaan traktori estämään uteliaita
päätymästä harhateille.
Rouvat könyävät navetasta rauhallisesti. Vanteet
. Laiduntaminen vaatii aikaa ja käsityötä. Vanhempien pitää ymmärtää väistyä ja antaa nuorille tilaisuus, hän toteaa.
sis. Samoin kuin EUtarkastajista. Sama ilmiö on havaittavissa, vaikka lehmät olisivat sisällä navetassa.
www.¿ndoor.¿
¿ndoor@¿ndoor.¿
TAITTO-OVET
PUH. Pinnoituspalvelut
. Parasta tässä työssä on
oma vapaus ja työn vaihtelevuus. KEVÄÄN KUUMIMMAT TARJOUKSET HYVITÄMME VANHAT VAIHDOSSA!
. Kuorma-autoihin
. Paistokorjauspalvelut
Aluksi tilalle hankittiin
25 hiehoa ja siitossonni. Kuva: Soili Riepula
Ylämaan makua Savon sydäm
Maatila muuttui kasvinviljelystä pihvejä tuottavaksi ylämaankarjatilaksi
SOILI RIEPULA
KUOPIO
. Se viihtyy ympäri vuoden ulkosalla. Toiminta on siis hajautettu kahtaalle.
Kun lihasonnit ja siitossonni ovat
kaukana toisistaan, se rauhoittaa
tilannetta.
. Seuraavana kesänä syntyivät ensimmäiset vasikat.
Eläinten lukumäärä vaihtelee
50:n ja 60:n välillä vuoden aikana,
koska osa lähtee teuraaksi ja ke-
väisin syntyy uusia vasikoita. Kaksiosainen karva
pitää ne lämpiminä.
teina takaisin tilalle myyntiin.
Tällä hetkellä teuraseläimen
matka on pitkä: Kuopiosta Sastamalaan, sillä lähempänä ei ole
ylämaankarjaa käsittelevää luomusäädökset täyttävää teurastamoa.
Pitkästä matkasta huolimatta
Suomessa on tällä hetkellä
noin 400 ylämaankarjatilaa.
MÄKELÄ HIGHLANDIN lihakarjaksi päätyvät eläimet päätyvät asiakkaille erilaisina lihajalosteina
suoramyyntinä omalta tilalta. Talvipakkasellakin eläimet makaavat mielellään hangella. 16
18.6.2014
Mäkelä Highlandin ylämaankarjatilan emäntä Katja Puuronen käyskentelee tottuneesti eläinten keskellä laitumella. Puuronen
kertoo esimerkin 17 kertaa poikineesta ylämaannaudasta.
Kahdeksan kuukauden ikäisinä
vasikat vierotetaan emistään: lihasonnit lähtevät Kurkimäkeen kasvamaan, hiehot jäävät varttumaan
kotitilalle omaan aitaukseensa.
YLÄMAANKARJA on lähtöisin
Skotlannin ylängöiltä. ELÄINTEN kanssa työskentely oli
minun juttu, kuopiolaisen Mäkelän Highland -tilan emäntä Katja
Puuronen kertoilee, miten päätyi
ylämaankarjatilan emännäksi viisi vuotta sitten.
Karttulan Punnonmäellä sijaitsevalla kotitilalla tehdyn sukupolvenvaihdoksen myötä kasvinviljelytila vaihtui karjatilaksi. Jokaisella eläimellä on nimi. Alkuperäinen ylämaannaudan puku on tämä, Puuronen tietää.
ELÄIMET ovat myös pitkäikäisiä,
sillä hyvän emolehmän ikä voi
olla jopa 15-20 vuotta. Jalostevalikoimasta löytyvät muun
muassa fileet, pihvi- ja keittolihat, grillimakkarat, säilykelihat ja
hampurilaispihvit.
Puuronen kertoo, että koko ajan
mietitään uusia jalosteita.
TEURASELÄIMET tulevat teurastamolta valmiiksi pakattuina jalos-
stressilihaa ei Puurosen mukaan
ole tullut, vaan laatu on säilynyt
hyvänä.
Lähikuntiin on valmistumassa kaksi uutta teurastamoa. Siitossonni pysyy rauhallisena, kun ei ole kilpakosijoita lähellä, Puuronen naurahtaa.
Hän tietää, että äänimaailma
olisi aivan toisenlainen, jos kaikki sonnit olisivat lähekkäin . Tutkailussa on mahdollisuus hyödyntää niiden palveluita jossakin
vaiheessa.
YLÄMAANKARJAN lihassa on hienoinen riistanmaku.
. Naudan ja hirvenlihan välillä,
emäntä luonnehtii makua.. vaikkakin eri aitauksissa.
HIPPIMÄISESTÄ ulkomuodostaan
huolimatta eläimet ovat säyseitä.
Puuronen luonnehtii niitä rauhallisiksi sekä paikka- ja hoitajauskollisiksi.
Tottuneesti hän työskentelee
laitumella käyskentelevieneläinten parissa ja rapsuttelee niitä. Tarkoitus on Puurosen mukaan lisätä karjamäärää jossakin määrin.
PUUROSEN kotitilan laitumilla
käyskentelevät hiehot, emolehmät ja siitossonni. Jokaisella laumalla on käytettävissä oma avokatos, mutta Puurosen
mukaan eläimet eivät kovin pal-
jon oleile niissä.
Jos ne hakevat varjoa tai suojaa,
ne menevät mieluummin metsään puiden varjoon. Laumassa on tarkka arvojärjestys.
Rotuna pitkäkarvainen, pitkäotsatukkainen ja pitkäsarvinen ylämaankarja on helppo tunnistaa.
. Aivan uutta karjanpito tilalla ei ollut, sillä ennen kasvinviljelytilaksi muuttumista oli kasvatettu lypsykarjaa.
TUTTAVAN kautta Puuronen tutustui ylämaankarjaan ja innostui asiasta. Lihasonnit kasvavat noin 30 kilometrin päässä
sijaitsevalla puoliso Juho Sepposen kotitilalla Kurkimäessä
Lemmikki- ja harrasteeläimestä ei ole kysymys.
. On eläinsuojelurikos jättää
lehmät lypsämättä ja hoitamatta eikä
meillä ole varaa kaataa maitoa viemäriinkään. Jotkut luulivat ilmeisesti olevansa vuorikauriita, sillä ne
kiipeilivät kasan päällä. Josko tuolla
kuitenkin kesärenkailla pärjäisi.
ISÄNTÄ yrittää saada rehun tehtyä ennen juhannusta, mutta pieni työvoima
pula on vaivannut. Muut ovatkin tyytyneet aidan
sisäpuolen tarjoamaan nurmeen.
ISÄNTÄ ajoi kuorman tuoretta heinää
laitumelle keoksi ja osa lehmistä leikki vuoren valloitusta. Poikimisia ei
onneksi tuona aikana ole kuin pari kolme kappaletta.
Yksi niistä on kyllä hieho, mutta jospa
se säästäisi h-hetken siihen asti, kunnes
olemme itse taas kotona.
TÄYTYY sanoa, että Suomessa on hienoa, että maanviljelijälläkin on mahdollisuus pitää jokunen päivä vuodessa lomaa.
Jatkossa näyttää siltä, että siitäkin
ilosta joutuu maksamaan enemmän tai
loma-aika ehkä lyhenee. ei
tarkene edes grillata
TÄNÄ päivänä on saanut palella oikein
kunnolla. Karjanhoitaja taas palelee
niin vietävästi. Olemme poistumassa maisemista reiluksi pariksi viikoksi heinäkuussa.
Pikkuisen hirvittää jättää tila lomittajien hoitoon. Proteiinia ja rautaa enemmän,
kolesterolia ja rasvaa vähemmän,
hän vertaa keskiverto naudanlihaan.
SUOMESSA on tällä hetkellä noin
400 ylämaankarjatilaa. Mutta eihän se sekään auttaisi kuitenkaan.
dollisiin hälytyksiin yöaikana.
Muutenkin täytyy yrittää ennakoida
kaikki mahdolliset tilanteet, mutta aina sattuu jotain yllättävää. Villasukat jalassa kesät talvet.
Sisälle tulon jälkeen tuntui, että kestää pitkän tovin, ennen kuin veri alkoi
taas kiertää. Onneksi molemmat pojat
käyvät kotoa käsin töissä niin voivat pitää tilannetta silmällä ja vastata mah-
si pistää pienen tukilakon pystyyn viljelijöiden loma-oikeuden puolustamisen vuoksi. Aamulla navetalla puhalsi läpiveto ruokintapöydällä ja tuntui, että
jäätyy pystyyn, vaikka olinkin varustautunut pitkähihaisella haalarilla ja pitkillä paidoilla ja kalsareilla.
Ovet ovat auki joka puolella navettaa ja karja laiduntaa mielellään viileässä säässä. Siitä huolimatta
yksi hiehoista paineli mummun puolelle pusikkoon piiloon, mistä sitä sitten usemman hengen voimin pyydysteltiin köyteen. On saatu jo yksi siilo peittoon ja toinen täyttyy koko ajan,
mutta vielä olisi pelloilta ajettavaa.
Näin kylmällä säällä ei tosin harmita
vaikka juhannus sujuisikin työn merkeissä. Hauskaa näytti
olevan kaikilla.
Eipä muuta kuin työn iloa ja leppoisaa juhannusta kaikille.
RIITTA TAMMINEN. Kylvät
saatiin tehtyä hyvissä ajoin tänä vuonna. Nuorimmainen on poikaystävänsä kanssa ollut
meillä kesätöissä ja kerrankin on kaikenlaiset pikkuhommat tehty ajallaan.
Navettaa on siivottu ja pihaa siistitty.
Nurmikko on aina leikattu ja lehmien
aidat kunnossa.
Nuoret ovat olleet apuna siilojen siivouksessa ja koneiden putsauksessa talven jäljiltä.
Lehmien laitumelle laskussa riitti
vahteja joka puolelle. 17
18.6.2014
Kylmä kangistaa . Kahden hengen taluttamana se lopulta köpötteli takaisin aidan sisään.
Pari kertaa se tökkäsi vielä nokkansa sähköaitaan ennen kuin päätteli, että turvallisin paikka on navetan sisällä.
On se nyt uskaltautunut jo uudelleen
ulos, mutta pysyttelee onneksi kaukana
aidasta. Minä olen ehdottomasti
kaikkein arin kylmälle meidän perheessä. Muut ammattiliitot auttavat silloin
tällöin toisiaan tukilakoilla.
ikö joku metalliliitto tai ahtaajat voi-
Se tulee ruokinnasta, sillä eläimet ovat ympäri vuoden karkearehulla.
. Puurosen
mukaan kiinnostus rotua kohtaan on lisääntynyt kovasti viimeisten viiden vuoden aikana.
Eläimistä kiinnostuneita kyselyjä tulee usein, jopa yksittäisten
eläinten hankinnasta. Aika vaan
menee taas niin nopeasti, että ei tahdo
perässä pysyä.
Vasta oli toukokuun alku ja nyt jo juhannusviikkoa mennään. Rahan varmaan helpommalla muualta saisi, Puuronen miettii ammatinvalintaansa, kun kevätkiireet ovat kiivaimmillaan.
Mutta ei hän ammattiaan vaihtaisi.
Riitta Tamminen ehtii lomailla heinäkuussa pari viikkoa. Tytär on ollut pellolla karhon yhdistäjän kanssa ja pojat autelleet aina kun ovat ehtineet.
Molemmat pojat ovat auttelevat ovat
saaneet kesätöitä Ruukilta päin ja tekevät sinne kahdeksan tunnin työpäivää.
Sen jälkeen ovat vasta ehtineet avuksi niittoon tai noukinvaunun ajoon tai
polkemishommiin. ei mitään. Rehun teko on ajallaan. Kaikesta täytyy säästää.
Voin vain kuvitella mikä haloo nousisi
palkansaajien keskuudessa, jos heidän
lomaetuuksiinsa koskettaisiin. Kuva: Petra Pöyliö
SÄÄT ovat suosineet tähän asti. Meillä ei
taida asiaan olla paljonkaan sanomista.
Pakko tyytyä siihen, mitä arvoisat päättäjät tekevät.
Meidän ammatissa on tosi vaikea ryhtyä lakkoon. Pitäisi lähteä viemään Oulun laboratorioon salmonellanäytteet
myydyistä hiehoista.
Uutisten mukaan Oulussa päin on ollut aamulla lumi maassa. Puuronen
muistuttaa, että ylämaankarjannauta on laumaeläin.
Yhtä ei voi ottaa, viisi alkaa olla
jo lauma. Eihän tuollaisella säällä tarkene edes grillata.
estä
PITÄISI taas tänään tarkastaa lomittaja
tilanne kesäloma reissun ajalte. Mitä tässä sitten voi viljelijä tehdä . Jos rehun teon aikaan lakkoillee niin siitä kärsii koko vuoden.
Jos kotimaista ruokaa ei ole tarjolla,
niin kauppa tuo tilalle ulkomailta
Kuvat: Päivi Vento
Leppä antaa lempeitä löy
Savusauna on parhaimmillaan, kun kiukaasta kuuluu vain henkäys
PÄIVI VENTO
RAUTJÄRVI
RAUTJÄRVELLÄ Uimolassa Herajärven rannalla häärii mies metristen leppähalkojen kanssa. Se on aika suuritöistä.
PULKKINEN halusi savusaunan tavallisen rantasaunan rinnalle. Hyvät olivat löylyt jo silloin, vaikka
Pulkkinen oli vielä noviisi.
Sukulaismies, pankinjohtaja,
kävi saunomassa ja totesi saunan
olevan paljon, paljon parempi
kuin pankin edustussauna.
Tästä rohkaistuneena Pulkkinen ilmoitti saunansa vuoden savusaunakilpailuun. Hirsien ydinpuu
oli käypää polttopuuta tavalliseen
rantasaunaan.
Surutyönään Pulkkinen purki
saunan hirsi hirreltä ja rapsutteli
kirveen kanssa hiiltyneet kerrokset pois.
. Totta kai rakensin uuden saunan. Vakituisista saunavieraista oli tullut muka-
via tuttavuuksia.
. Puista irrotettiin tuohi sorvaamalla. Keväällä 1996 hän sen rakensi ja saman tien kunnon saunan: lauteille
mahtuu jopa 15 saunojaa.
Juhannuksena sauna lämmi-
tettiin ensimmäisen kerran. Nyt oli paljon enemmän tietotaitoa, Pulkkinen kertoo.
UUSI savusauna lämpisi ensimmäisen kerran vuonna 2004, tie-. Hän
tekee lastin halkovajassa vanhoihin maitokärryihin ja vetää sen
rantaan savusaunan oven eteen.
Halot hän asettelee isoon uuniin taiten, tuli tarttuu tuohiseen
ahnaasti, mutta nikottelee hetken,
kunnes suostuu sytyttämään kuivat puut kunnolla.
. Yleiset saunaillat olivat rytmittäneet
kesäkuukausien kulua. Ja näitähän kasvaa Etelä-Karjalassa. Saunan päälle kuuluisi saunakahvit ja vaimo
paistoi avajaisillaksi 30 pikkupullaa. Tuohen polttaminen synnyttää nokea, se on ongelma, Pulkkinen sanoo.
Hän on käynyt tutustumassa savusaunaan, jota lämmitettiin koivulla. Viime vuosina illan aikana on
parhaimmillaan käynyt jopa 40
saunojaa, Pulkkinen päivittää kävijämäärätietoja.
HEINÄKUUSSA 2003 Herajärven
vastarannalla asuva naapuri soitti illansuussa Pulkkisen savusaunan olevan tulessa.
Pulkkisen sauna oli ehtinyt siihen mennessä saavuttaa laajaa
mainetta Etelä-Karjalassa. Leppä antaa lempeät löylyt,
Pulkkinen tietää.
Toinen hyvä on hänen mielestä haapa. Ihan kuin olisi ystävän menettänyt, Pulkkinen kuvailee palon jälkeistä tunnelmaa.
Rakennus oli palanut puoleen
väliin ja jäljelle oli jäänyt pahoin
hiiltynyt alaosa. 18
18.6.2014
Saunavasta kuuluu juhannussaunaan. Saunojia tuli tasan yksi.
. Mutta eikö koivun
lämpöarvo olisi parempi?
. Kari Pulkkinen kokoaa vastaa huolella ja naurahtaa, ettei ole mikään vastamestari. Kun ulkona on tällainen lämmin keli, oikeanlaista vetoa ei heti
synny, saunanlämmityspuuhissa
touhuava Kari Pulkkinen toteaa.
. Sauna sai hopeaa.
Pulkkinen rohkaistui vain lisää
ja päätti antaa muillekin mahdollisuuden lempeisiin leppälöylyihin.
Hän alkoi pitää kerran viikossa
yleisiä saunailtoja. Seitsemän
miehen raati tuli saunomaan, mittailivat muun muassa sitä, onko
kiukaan lämpötila tasainen
Tällaiset olosuhteet ovat
yleisen saunavuoron päätyttyä.
. Ensinnäkin ihmiset ovat grillatessaan usein
kännissä. Juhannuskokko. Veneily. Siksi numero kannattaa tallentaa etukäteen.
Meripelastuksen uusi numero on 0294 1000.
Toimivat ratkaisut
Kari Pulkkinen lämmittää savusaunaa harvoin vain itselleen.
Munakunta tarjoaa toimivat ratkaisut kanalauudistuksiin: lattia-, kerroslattia- tai virikehäkkilaitteet Big
Dutchmanin kansainvälisesti tunnettua laatua.
Munakunnasta Skovin ilmastoinnin ja tuotannon
ohjausjärjestelmät, ruokinta- ja juomlaitejärjestelmät.
Ky s y a s i a n tu n tija l ta !
Tuohta käytetään sytykkeenä.
lyjä
tenkin juhannuksena.
Pulkkinen tykkää itse istua
nykyisen saunan lauteilla, kun
mittari osoittaa enää 70 astetta
ja saunassa on sopivasti kosteutta. Tällaisessa
saunassa jaksaa olla pitkään.
. ja riskejä. Toiseksi grilliin heitetään liikaa sytytysnestettä.
SUOMESSA hukkuu vuosittain jopa 200 ihmistä.
Suurimmassa osassa tapauksista syynä on pieleen
mennyt uimareissu tai vesiliikenneonnettomuus.
Rajavartiolaitoksen meripelastusasiantuntija
Pekka Parkkalin mukaan veden varassa ollessa tärkeintä on saada joku huomaamaan, että apua tarvitaan. Apua pyydetään heiluttamalla molempia käsiä ilmassa.
Parkkali neuvoo, että merille lähtiessä veneilijän
kannattaa tallentaa meripelastuksen hälytysnumero valmiiksi puhelimeen.
. Pelastusalan
ammattilaisten mukaan heitä työllistävät kesästä
toiseen samanlaiset tehtävät.
Nuotiosta tai grillistä alkunsa saaneiden tulipalojen määrä on korkeimmillaan touko- ja kesäkuussa,
jolloin niitä syttyy noin sata kuukaudessa.
Helsingin pelastuslaitoksen paloesimiehen Ali
Suomisen mukaan suurimmassa osassa tapauksista
syynä on kaksi eri nestettä: sytytysneste ja alkoholi.
. 19
18.6.2014
Samat onnettomuudet toistuvat kesästä toiseen
MINNA PULLI/STT
GRILLAAMINEN. Kun silloin heittää löylyä,
kiukaasta ei kuulu muuta ääntä kuin henkäys. Saunomme aina yleisen illan jälkilöylyissä ja muuten tavallisessa rantasaunassa.
Juhannuksena tietenkin saunomme savusaunassa.
www.munakunta.fi
s-posti: etunimi.sukunimi@munakunta.fi
Kaarina vaihde: (02) 214 420
Toivo Torkki, 0400 327 189
Tommi Pinomäki, 040 589 5474
Konepaja:
Jaakko Saarinen, 040 586 5716
Ilmajoki:
Janne Raitila,
(06) 424 2526, 0500 361 887
Tarvikevarasto: 040 596 6680
SYYSRYPSI
varma ja satoisa
5XXNNL 3XK . Suomen
kesä on täynnä tekemistä . Aika harvoin lämmitän savusaunaa vain itselleni tai perheelle. Hälytysnumero on juuri vaihtunut
WWW.NATURCOM.FI
Siitä tulikin
vain yhden minuutin munaus.
HYVÄ puoluekokousväki, me
Pohjois-Suomessa, kuten laajalti muuallakin Suomessa tarvitsemme toivon näköaloja. Keskusta on Suomen suurin puolue ja Juha Sipilä on pääministeri. Me tarvitsemme keskustan sanomaa, lupausta siitä,
että koko Suomi on tärkeä.
Kokousväkemme
oli monisanainen
ja aika kului.
Tulevaisuuden Suomen tulee
olla yhä enemmän tasa-arvoisuuden Suomi. Kuivumisen ja näivettymisen tie on pysäytettävä. Olin puoluekokouksessa keskustanuorten edustajana,
mutta vaikka mieli on haikea, on se samalla luottavainen.
Puolueessamme on tilaa kaikille: nuorille, naisille,
opiskelijoille, yrittäjille, työntekijöille . (Kuului: aika)
Olin äsken Vaikuttaja 2020 risteilyllä ja kuulimme mm. Kyseessä oli lähes kymmensenttinen hiiri, joka
hännän pituudesta päätellen oli ehkä metsähiiri.
Myöhemmin ?vainajasta. Tämä näkyi puoluekokouksessa, ja se näkyy myös ulospäin.
Puoluekokous oli jälleen hieno kokemus. tarinoiden merkityksestä tulevaisuuden luojana. Miltei parempaa paikkaa juhlia ei voisi keksiä: päivä sujui tasa-arvoisissa merkeissä puoluekokouksessa,
ilta juhlittiin yhdessä.
Muutaman vuoden keskustanuoritaival päättyy siis pian. Alkuun
suuntäyttäviä, äkkimakeita, äkkiä sulavia ja niistä jää ätläkkä olo.
Toinen mielikuva. kaikille elämän
eri vaiheissa. se on
jo todella huono. Suomi on
käännettävä nousuun, innostustamme jakamalla saamme myös muut mukaan.
Nyt on kahvit juotu, seuraavaksi muutetaan Suomi.
Anniina Peltola
Iitti
Vaahtokarkkeja
OLETTEKO koskaan maistaneet vaahtokarkkeja. -veistoksen vieressä lattialla elävän hiiren.
Toinen kokouksen osanottaja ryhtyi toimimaan ja
tainnutettuaan ensin kokousrauhaa ?uhkaavan terroristin. Puheeni jäi pahasti
kesken enkä rohjennut ylittää aikaani Sipilän ja tuhatpäisen kokousväen edessä sekuntiakaan.
Edes mainiossa Vaikuttaja 2020 koulutuksessa ei opetettu miten kahden minuutin puhe
tiivistetään yhteen minuuttiin.
Varsinkaan, jos se ensimmäinen minuutti meni jo. Siitä hän on kehittynyt mielestäni ennätyskevyeksi pääministerin (pätkä)tehtävään.
Jäänkin sekavana miettimään, miksi mieleeni tulivat
vaahtokarkit. Tämä tarina on keskustalainen tarina.
Katja Erkkilä
yleislääketieteen erikoislääkäri
Pyhäjärvi
Helppoa ei ole
uusilla puheenjohtajilla
NYT ON molemmilla päähallituspuolueilla uudet
puheenjohtajat ja kokoomus valitsi samalla uuden
pääministerin Suomelle.
Nyt minihallitukseksi sanottu hallitus pitää saada nopeasti kasaan, koska maalla ei ole pitkälti aikaa odottaa.
Suomen asiat pitäisi saada pitää nopeasti uuden alkuun, mutta onko hallituspuolueilla tarpeeksi todellista tahtoa aloittaa suunnan muutos, koska eduskuntavaalit ovat jo kuitenkin niin lähellä.
Niissä saattavat valtapuolueet vaihtua ja taas vaalien jälkeen koottavan hallituksen on aloitettava työ
alusta omalla politiikallaan.
Näin ajatellen olisi varmaan ollut hyvä ratkaisu
se, että Katainen olisi ollut pääministeri vaalikauden loppuun asti. Siinä on
osa keskustan menestystarinaa.
Suomi tarvitsee tulevaisuuden
tarinan, menestystarinan, joka yhdistää suomalaiset yli vaikeiden aikojen. ulos kokoustilasta.
Välikohtaus hoidettiin sujuvasti ilman että aiheutti
häiriötä kokouksen kululle. Ehkä jälkivaikutusten takia. Pohtikaa tuosta hetkestä taaksepäin, miten me sen teimme, ja kirjataa se yhdstystenne
toimintasuunnitelmaksi. Onneksi tilanne huomattiin ajoissa ja mahdollinen vaaratilanne saatiin estettyä
valppaan kokousyleisön toimesta.
Yleiskeskustelun puheenvuorojen aikana päijäthämäläinen kokouksen osanottaja huomasi messuhallin etukulmassa, ?Oliivipuu. Peruspalveluista laajimmin ja kriittisimmin ihmistä koskettaa sosiaali- ja terveydenhuolto. Päällimmäisenä ilo jonkin päättymisestä, ja tulevan etsiminenkään ei vielä rasita.
Kokoomus kokousti Lahdessa. jalallaan siirsi sen veistoksen alustan taakse ja lopetti hiiren. Kuva: Jari Laukkanen
Kahden minuutin muna(us)
OLIN elämäni ensimmäisessä puoluekokouksessa Turussa.
Mahtava kokemus. Viime
vuodet ovat olleet monilta osin
luopumusten aikaa. Valmistelin
kahden minuutin puheenvuoron yleiskeskusteluun.
Kokousväkemme oli monisanainen ja aika kului. Huomaamattani puheenvuorojen pituus
oli lyhennetty lopussa yhteen
minuuttiin. Kokouksen osanottajien joukossa oli varmasti henkilöitä, jotka eivät olisi suhtautuneet kovinkaan tyynesti tällaiseen kokousvieraaseen.
Mukavasta kokouksesta kaikkia paikalla olijoita kiittäen
Maija Pentikäinen-Laine
terroristin eliminoija Hartolasta
Luottavaisena
VIETIN 30-vuotissyntymäpäivääni puoluekokouslauantaina. Tässäpä
puheeni kuitenkin. Siinä tarinassa ei
tavoitella henkilökohtaisia etuja, vaan siinä pelastetaan Suomi. Päähallituspuolue nykyhallituksessa oli valitsemassa itselleen johtoa, joka
pystyisi välttämään kansallisen katastrofin. Miten tämä
jatkuu penkkareiden jälkeen.
Jääkö Kataisen hallituksen ennätys maamme huonoimpana hallituksena ennätyslyhyeksi?
Raimo Kareinen
Orimattila
?Me tarvitsemme keskustan sanomaa, lupausta siitä, että koko Suomi on tärkeä.. Tässä
asiassa ei tule tehdä kompromisseja. Mielipiteet
20
Uhkaava terroristi
eliminoitiin
KESKUSTAN puoluekokouksessa Turussa oli lauantaina
iltapäivällä ?välikohtaus?, joka olisi voinut aiheuttaa häiriöitä kokouksen sujuvuudelle. kerrottiin järjestyksenvalvojille ja he toimittivat ?entisen terroristin. Penkkarikulkue joista heitellään
vaahtokarkkeja kadunvarsille., huudellaan hauskuuksia
ja autojen kyljissä sloganeita, joista jotkut ovat hauskoja
tai ihan asiallisia.
Riehalla saavutetaan nähdyksi tulemisen tarkoitus ja
josta myös mahdollisesti tiivistyy jokin ajankohtainen
viesti. Tarjolla oli
vanhan hokeman mukaan sekä leipää että sirkushuveja.
Kokoomus valitsi johtajan joka syntyessään oman ilmoituksensa mukaan oli ennätyspainava laitoksen historiassa. Palveluverkostot ovat harventuneet, koulutuspaikat karkaamassa yhä kauemmas, yrittämisen edellytykset
ovat heikentyneet.
Kokoomusjohtoinen hallitus
on vienyt maakunnista mahdollisuuden houkutella asukkaita ja
pitää kiinni nykyisistä. Tarina todella
voi luoda todellisuutta.
HAASTAN teidät, hyvät keskustavaikuttajat, kokeilemaan psykoterapeuttista menetelmää, tulevaisuuden muisteleminen, rakentaessanne keskustan menestystarinaa.
Asettakaa itsenne vuoteen
2015. Syksyllä kaikki on jo varmaan jollakin tavalla tilanne muuttunut, mutta mihin suuntaan.
Heikki Niittymäki
Masku. Tasa-arvoisuus
tässä asiassa tarkoittaa terveydenhuollon palveluverkon säilymistä ja modernisoimista, lähipalveluiden turvaamista. Näin olisivat jääneet nämä minihallitusneuvottelut väliin.
Toinen vaihtoehto olisi ollut, että eduskunta olisi hajotettu ja pidetty nyt jo heti uudet vaalit ja uuden eduskunnan mahdollistama hallitus olisi voinut aloittaa puhtaalta pöydältä.
Tästä pitää mennä eteenpäin, toivottavasti ei taloudellinen tilanne enää pääse pahenemaan
Milloin pronssikausi vallitsi Suomessa ja mikä aikakausi sitä seurasi?
2. Missä kahdessa urheilulajissa Vesa-Mat-
8
8 9
2
3
2
4
5
7 4
5
7
4
3
6 5
3
6
8
3 2 1
5
7 4 2
1
6 3 4
7
9
9
6
2 9
4
3
9 5
7
8
1 6. Masi . Mikä uskonto. Montako luostaria Suomessa on?
8. B. Varhaishistoriastamme puhuttaessa mai-
nitaan usein pronssikausi. Virtanen . Mukula
1
6
9
9
9
4
4
8
2
3 8
9
8 2 5
4
9 1
2
3
1
5
8
5
6
9
5
7 9 1
4
9
1
8
2
5 6
1
5
1
1
1
2
6
3
4
1 5
9
7
3 6
4
2
5 3
10. Minkä oppilaitoksen edeltäjä oli 1930-66
Sudoku
2
ti Loiri on voittanut 3+1 Suomen mestaruutta?
5. Minkä urheilulajin suomalainen ykkö-
6. Kuuman linjan rakentamiselle Valkoisen talon,
USA, ja Kremlin, Neuvostoliitto/Venäjä, välille?
Nanak perusti sen 1519 ja perustuu hindulaisuuteen ja islamiin.
toiminut Yhteiskunnallinen korkeakoulu?
7. Aku Ankka . 22
18.6.2014
Mistä lajeista Vesa-Matti Loirin
Suomen mestaruudet ovat?
TIETOTESTI
Kuva: Suomenmaan arkisto
1. Nimensä se on
9. Mikä on abstraktin vastakohta?
belin rauhanpalkinnon?
nen on Mikko Ilonen?
Viivi & Wagner . Pakistanilainen guru
ma 1960-luvulla antoi sysäyksen ns. Tappara on jääkiekkoseura Tampereelta ja Kurikka kaupunki Etelä-Pohjanmaalla.
Mitä muuta ne entisvanhaan olivat ja tarkoittivat?
saanut siitä, että aikakauden pääasiallinen
metalli oli pronssi. Mikä kansainvälisen politiikan tapahtu-
4. Mikä uskonnollinen liike on saanut No-
3