s. PERJANTAI 20.11.2015 N:o 131 . 10. s. 2 ?
6 414880 073513
KESKUSTAN PÄÄ-ÄÄNENKANNATTAJA
Kunnat pysyvät tärkeinä
Paikallisdemokratialle jää yhä tehtävää, katsoo ministeri Anu Vehviläinen s. s. 4
Suomalaiset kokevat yhteiskunnan
monimutkaisena, päättelee ministeri Anne
Berner normikyselyn vastauksista. 8
Kansainvälinen yhteisö epäonnistui
Daytonin rauhanprosessissa 20 vuotta sitten.
Bosnia on yhä hyvin jakautunut. 7
Kauan kaivattu uudistus
Sääntely mutkistaa arkea
Sota loppui, riidat jäivät
Keskustalaiset johtavat maakuntapäättäjät
ovat tyytyväisiä hallituksen sote-ratkaisuun,
Suomenmaan kyselystä selviää
ja joskus asian kustannuksella.
Opposition kritiikkiä voi kuitata vielä vähemmällä. Hienoimmilla amerikkalaisilla hävittäjillä hinta on noussut niin huimaksi, että edes omalla
maalla ei ole varaa niiden käyttöön.
Elinkaarikustannukset (käyttö-, huolto- ja päivityskulut) nostavat Suomen konekaupan hinnan 6?10 miljardista paljon suuremmaksi.
ASETEOLLISUUDESSA liikkuvatkin suuret
rahat. Nykyinen
puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) tunnetaan erittäin puolustushenkisenä miehenä ja voi hyvin kuvitella,
että hänelle konehankinta on sydämen asia.
Myös rahallisesti nyt on kysymys miljardikaupasta, sillä Suomen hävittäjähankinnan hintahaarukaksi on arvioitu 6?10 miljardia euroa.
Suomelle potentiaalisia monitoimihävittäjiä ovat todennäköisesti Boeing Super Hornet, Dassault Rafale,
Eurofighter Typhoon, Lockheed Martin JSF F-35 ja Saab
JAS Gripen.
Koneiden yksikköhinnat vaihtelevat 50 miljoonasta 90 miljoonaan euroon. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Minkälainen numero
hallituksen välitodistukseen?
SAMANA VUONNA, kun Suomen kansallisoopperan uusi talo vuonna 1993 avattiin, Suomen puolustusvoimille
hankittiin 64 Hornet-hävittäjää.
. Miksi oppositiopuolueet eivät silloin tehneet niitä hyviä päätöksiä, joita nyt esittelevät. Jos hallitus saa maan talouden nousuun, siitä hyötyvät myös hallituspuolueet, ei vain
Suomi ja Suomen kansa.
VUOSI SITTEN silloinen puolustusministeri Carl Haglund (r.) asetti esiselvitystyöryhmän ?valmistelemaan
Hornet-kaluston korvaamisen suunnittelun aloittamista osana ajanmukaista puolustusjärjestelmän ylläpitämistä?.
Työryhmä päätyi kesällä esittämään, että Hornet-kaluston suorituskyky korvataan monitoimihävittäjään
perustuvalla ratkaisulla. Siinä kysytään vain politiikan tekemisen taitoa.
K
eskusta lupasi ennen vaaleja avoimesti, että maan asiat pannaan kuntoon. Jos hallituksella joku kannatusongelma on,
Aseteollisuus on
suuri vallankäyttäjä
se on perussuomalaisten tila.
Mutta kyllä perussuomalaisia on koeteltukin,
suorastaan rytyytetty. vaalit . Ei päätetty oikein mitään.
Politiikka ei ole taitoluistelua. Hallitus pystyy
suuriin ratkaisuihin.
Julkisuudessa näkyvälle kritiikille ei kannata paljon painoa panna.
Media on vallan vahtikoira. Lyhyet perustelut voisivat olla vaikka tässä:
Hallituksella on hyvä ja välttämätön ohjelma.
Hallitus noudattaa ohjelmaansa. Sen tehtävänä on
haukkua, niin kuin vahti tekee. Keskusta
on suurin, SDP on noussut, kokoomus on pitänyt
pintansa, ja perussuomalaiset ovat edelleen alamaissa.
Myöskään muut puolueet eivät ole saaneet aikaan
suuria gallup-muutoksia. Ne sahaavat. ovatkin vielä kaukana. Hornetien elinkaaren jatkamista työryhmä ei pitänyt uskottavana eikä kustannustehokkaana.
Ensimmäisten uusien koneiden pitäisi olla puolustusvoimien käytössä 2025.
KONEHANKINTA on iso poliittinen päätös. Siksi julkisista menoista pitäisi
säästää oikeastaan vielä enemmän.
Entä tämä sote-vääntö. Tosin vihreät näyttää saaneen vähän lisää rakoa perussuomalaisiin. Omaa päätä sopii
käyttää sen arvioimiseen, mikä haukuissa on onkeen otettavaa.
Mediaa sopii kritisoidakin. Nyt ne hornetit ovat vanhentuneet, mutta talo
pysyy, tanssija-koreografi ja baletinjohtaja Jorma Uotinen muistelee Ooppera & baletti -lehdessä.
Hornetit ovat vanhenemassa viimeistään vuonna
2030. Vasemmistoliitto on tästä kelkasta jäänyt.
Sekä keskustan että kokoomuksen kannatusluvut ovat hieman parempia kuin eduskuntavaalin
tulos. Mutta mitä parempi yhteistyö,
sitä paremmin kaikkien tavoitteet toteutuvat.
Kyllä perussuomalaisia on koeteltukin
U
usin mielipidetiedustelu puolueiden kannatuksesta kertoo, että trendeissä ei ole tapahtunut juurikaan muutoksia. Montako niitä peruutuksia on. Hallitukseen meno hyväksyttiinkin yksimielisesti. Menikö pääministeri liian pitkälle, kun uhkailemaan kävi ja presidenttiäkin vaivasi?
Tarpeetonta kysyäkään. Vaikka säästöpäätöksiä on tehty, tarvitaan taas viisi miljardia euroa lisää lainaa ensi vuonna.
Niin ei voi jatkaa. Hinta nousee, mitä enemmän
hienouksia, tulivoimaa ja tehoa koneessa on.
MILJARDIT JA MILJOONAT aiheuttavat helposti pelkkää
surinaa päässä, mutta lentotuntihinta kertoo jo maallikollekin enemmän.
Konetyypistä riippuen lentotuntihinta on 15 000?24
000 euron välillä. Sen sijaan voisi tutkia:
Tuliko päätöksiä. Kolme tai kuusi?
Entä tehtyjä päätöksiä. ja heti hallituksen alkutaipaleella. Kaikki opposition puolueet olivat hallitusvallassa viime vaalikaudella. Kaikki eivät tosin vastanneet, mutta
lukuja voinee yleistää.
Tulos on hyvä, varsinkin, jos muistetaan entisaikojen seminaariopetuksia. Huonosti kävi. Kreikan talouden pelastaminen ja pakolaiskriisi ovat olleet pahimpia mahdollisia karikkoja . Opettajalle yhdeksän.
Parhaalle oppilaalle kahdeksan...?
Ehkä vielä paremmankin arvosanan olisi myös
puoluevaltuuskunta voinut antaa. Mistä niille nyt uutta
viisautta olisi löytynyt?
Asioita voi arvioida myös vanhan sananlaskun
valossa: metsä pitäisi nähdä puilta.
Viime päivinä kritiikkiä saanut hallituksen peruuttelu päätöksiensä kanssa sopii hyvin esimerkiksi. Se ei tee aina kotiläksyjään kunnolla vaan toistelee samoja hokemia. Toimittajat haluavat korostaa omaa persoonaansakin aina vain
enemmän . Mutta yhteistyöllä on hintansa. ja isoja.
Viime vaalikaudella ei ehkä uhattu, mutta ei päätettykään. Siinä ei anneta tyylipisteitä. Tuleville kansankynttilöille kun on neuvottu oppilaiden arvostelua näinkin:
?Jumalalle kymmenen. Oopperan hinta vastasi kahden hornetin kustannuksia. Se pyörittää maailman taloutta ja sen lonkerot ulottuvat myös
poliittiseen elämään.
Aseteollisuus on myös hienoa
teknolgiaa. Liikenisikö sen
teknologiasta ja miljardeista murunen vaikkapa ilmastonmuutoksen tutkimiseen,
lääketieteelle tai nälkäongelmaan?
Anja Manninen. Jokaisessa valtioneuvoston
istunnossa kymmenittäin.
Jospa tässäkin olisi kyse vain poliittisesta viisaudesta?
Toinen kestoarvostelun aihe ovat valtiontalouden säästöt.
Asioita voi arvioida myös vanhan sananlaskun valossa: metsä pitäisi nähdä puilta. Menossa on pitkä prosessi ja selvitys, korvataanko hornetit ja miten.
K
eskustan puoluevaltuusto näyttää antavan
hallitukselle arvosanaksi 8+ (Suomenmaa
18.11.). Kuva: Jari Laukkanen
Suuri enemmistö kyllä ymmärtää, että jostakin
pitää leikata, kun syömävelkaa pitää ottaa yhä. Se pyrkii nykyisin usein
itsekin osapuoleksi. Varapuheenjohtajaa Sebastian Tynkkysen seikkailut raatelevat puoluetta yhä.
Perussuomalaiset ovat kuitenkin kantaneet taakkansa ihailtavasti. Lopullinen gallup . Lupausta
on noudatettava. Tuli . Kolmen puolueen hallituksessa keskusta yksin on vähemmistönä, vaikka suurin puolue onkin.
Mikään puolue ei voi edellyttää, että vain sen ohjelmaa toteutetaan. Siihen mennessä voi tapahtua
monenlaista
On Suomenkin etu, etteivät turvatakuut
jää pelkäksi sanahelinäksi.?. Ihan turhaan. Emme siis
voi olla täysin varmoja, oliko hänen innostuksensa aito vai ilkikurinen.
Uredni Noviny -niminen sanomalehti
kirjoitti kuitenkin otsikolla ?Isänmaallinen
rampa. Vallanpitäjät
keskeyttivät hänet.
Muut lehdet
MONI LEHTI arvioi Ranskan
avunpyyntöä hyvin myötäsukaisesti myös Suomen kannalta.
Etelä-Suomen Sanomat: ?Ranskan avunpyynnön ansiosta Suomessakin nähdään kohta, miten pitkälle EU-maat ovat valmiita menemään yhden jäsenmaan
auttamiseksi, ja voidaan päätellä, kuinka paljon sen varaan kannattaa laskea päätettäessä omista turvallisuuspoliittisista ratkaisuistamme.
Unionin yhteisessä tulikokeessa
Suomen kannattaa olla niin aktiivinen kuin lainsäädäntömme suinkin sallii, jotta tiukan paikan tullen
voimme odottaa muiden tulevan
myös meidän avuksemme?
Karjalainen: ?Merkittävää on, että Hollande vetosi nimenomaan
turvatakuulausekkeeseen, eikä
Naton 5. Se jatkaa ikuista
kiertokulkuaan ilmakehämme sisällä, esiintyy eri muodoissa, eri alueilla ja eri aikoina.
Mutta sitä on aina sama määrä.
Jos joskus näyttäisi siltä, että pahuutta
saadaan yhteisvoimin lapioiduksi hetkeksi sivuun, se kohta taas, ja huomatkaa . Suomen presidentti Sauli Niinistö on jo aiemmin peräänkuuluttanut EU:n yhteistä
puolustusta. Hän myy
aseita kummallekin osapuolelle ja käärii setelit poveensa.
Veikko Huovisen mainion Rauhanpiipun päähenkilö, filosofi Petro Pacpipo
aloittaa luettelonsa sodan syistä näin:
?Tyhmät miehet, tyhmät naiset, ontot
kallot...
Pidemmälle hän ei päässyt. Mutta en puolusta nii-
täkään, jotka tuhoavat vahingossa sairaalan lentopommeillaan Afganistanissa.
Maailma oli (tässä jälkimmäisessä tapauksessa) niin lojaali, että kuittasi asian pikku-uutisella. Mutta mitä tekemistä Venäjällä on Syyriassa?
Mitä tekemistä jenkeillä on Afganistanissa?
Öljyä. (USA:n puolustusministeri Ash Carter)?
Jos terrorismin vastainen sota aiotaan voittaa sotimalla, loppua saadaan kyllä odottaa. artiklaan. Isänmaan puolesta. Uskontoja. Läntinen maailmamme on suuren
tunnekuohun vallassa. näin ihanasti:
?Pyhiä tunteita ja hartautta herätti eilen
rampa, joka kainalosauvoineen istui vanhan eukon työntämässä rullatuolissa. Tiistaina Niinistö kiirehti Suomen kansallisen lainsäädännön saattamista ajan tasalle.
Nykyisellään Suomi ei voi osallistua sotilaalliseen avunantoon.
Tämänhetkistä terroristijahtia
turvatakuut eivät kuitenkaan ratkaise. En puolusta Pariisin terroristeja, en yhtään. Näin Hollande halusi korostaa, että isku Pariisiin oli samalla isku koko Eurooppaa ja eurooppalaisuutta
vastaan, ja että terrorismin torjunta vaatii yhteisiä ponnisteluja
koko EU:n alueella.
Natoon kuulumattomille Suomelle ja Ruotsille Hollanden avaus
on merkittävä. saadaan nostetuksi jalustalleen.
JOKU punottaa jo siellä katsomon keskirivillä. Sen sijaan Hollanden aikomuksella saada Venäjä ja Yhdysvallat yhteiseen liittoumaan terroristijärjestö Isisiä vastaan on
merkitystä.?
Turun Sanomat: ?Lähinnä Suomen aloitteesta turvatakuupykälään tehtiin lievennys, jonka mukaan sopimus ei vaikuta tiettyjen
jäsenvaltioiden turvallisuus- ja
puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Verisesti.
Juha Mauno
Pakko epäillä, että ihmiskunnan pahuus on vakio.
OLISIKO parempia keinoja?
Löytäisimmekö niitä, jos kysyisimme,
mistä terrorismi kumpuaa?
Nyt tosin on huono hetki tähän pohdintaan. Strategisia etuja. Ihmisoikeuksien varjolla. Sotainnostus on samaa luokkaa, kuin kesällä 1914 Prahassa,
missä kaikuivat huudot:
?Belgradiin, Belgradiin!?
Huutaja oli tosin reumatismikohtauksen
saanut kunnon sotamies Svejk. Valtaosalle asialla ei ole suurta merkitystä, sillä Nato takaa niiden
turvallisuuden.
Sotilaallisen avun mahdollistava lakipaketti tulee eduskuntaan alkuvuodesta. Vaivojaan vaikertelematta tämä tshekkien
kansan poika meni vapaaehtoisesti kutsuntatoimistoon uhratakseen elämänsä ja
kaikkensa keisarin puolesta...?
Unohdammeko siis toistaiseksi köyhyyden,
taloudellisen riiston, kansallisen sorron, nuorten ihmisten epätoivoisen näköalattomuuden, vääristyneet uskonnon tulkinnat...?
Otammeko onkeemme mieluummin
maailman johtajien uhon (Hollande, Putin) ja sotilaiden kehotukset: ?Yhdysvaltain
eurooppalaiset liittolaiset käyttävät liian
vähän rahaa puolustukseen.. 20.11.2015
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
?Tyhmät miehet, ontot kallot...?
LOPPUUKO terrorismi, kun Isis niistetään
maan rakoon?
Tuskin.
Euroopan unionin terroristijärjestöjen luetteloon jää vielä 47 eri organisaatiota.
USA:n listoilla on nyt 42 järjestöä.
Monilla on lisäksi useita alaorganisaatioita, jotka saattavat toimia eri maissa ja hyvinkin itsenäisesti.
Jos terrorismin vastainen sota aiotaan
voittaa sotimalla, loppua saadaan kyllä
odottaa. Pahoittelemme!
Isiksen terroristeilla ei ole mitään tekemistä Pariisissa. Eikä Osama bin Ladenilla
ollut mitään tekemistä Manhattanilla. yhteisvoimin . Sisäpoliittiseen valtataisteluun sen ei tulisi
antaa aihetta.
Turvatakuupäätös testaa ensimmäisen kerran EU:n yhteisen
puolustuksen sisältöä. Allahin nimessä?
Rasti ruutuun.
NÄIN pessimistin paikalta voi asiat tiivistää
neljään sanaan:
Maailma on tullut hulluksi.
Olemme taas kerran kuin sarjakuvassa,
missä on vain yksi, joka hyötyy. Markkinoita. Lausumaa pidettiin jo-
pa takuiden vesittämisenä. Kuva: Joel Saget/AFP Photo/Lehtikuva
PAKKO epäillä, että ihmiskunnan pahuus
on vakio, ikään kuin vesi. Verisesti
Eli joudummeko järjestämään palvelut
yhteistyössä jonkin toisen alueen
kanssa, nimettömänä pysyttelevä
päättäjä sanoo.
Tapio Nyysti puolestaan toivoo,
että päivystyssairaaloita olisi tulevaisuudessa yhtä monta kuin
sote-aluetta.
. Hyvä, kun aikatauluissa lähes pysyttiin, mutta johtamisen ja
tulevaisuuden kannalta tuo hallituksenhajottamiskortin kääntäminen julkisesti esiin hallituskauden alkuvaiheessa oli huono ratkaisu, Antti Huttu-Hiltunen Pohjois-Pohjanmaalta sanoo.
Veijo Karkkonen Pohjois-Savosta toteaa, että ratkaisu otti liian
tiukille.
. Lopputulos oli kymmenen, mutta synnytysprosessi vaikea,
Markus Lohi Lapista kiteyttää.
MONI keskustavaikuttaja nostaa esiin pääministerin roolin ratkaisun syntymisessä.
. Arvosanojen keskiarvo 8,8 hipoo kiitettävää.
Pirkanmaalainen Tuukka Liuha analysoi, että hallitus sai aikaan
ryhdikkään ratkaisun vaikeuksista huolimatta ja kovan paineen alla.
. Sehän on tavoite ja tahtotilasta
kiinni, Veijo Karkkonen PohjoisSavosta toteaa.
Pohjanmaalainen Tapio Nyysti huomauttaa, että lakiin pitäisi
kirjata selkeästi haja-asutusalueiden minimipalvelutasot, jotta
tasa-arvoisuuteen voidaan päästä.
SOTE-UUDISTUS myllää myös
palveluiden rahoituksen. Siitä hallitus ei ole vielä päättänyt
mitään.
Suomenmaan kyselyyn vastanneista keskustalaisista lähes seitsemän kymmenestä haluaisi hoitaa rahoituksen valtion kautta.
. Ruotsissa raha seuraa potilasta on aiheuttanut palveluiden keskittymistä suuriin kaupunkeihin,
hän kommentoi.
SOTE-UUDISTUKSELLA voidaan
taata tasa-arvoiset sosiaali- ja terveyspalvelut kaikkialla Suomessa,
uskoo 85,2 prosenttia vastaajista.
. Sipilä on tuonut päätöksentekoon johtajuutta ja määrätietoisuutta.
MAIRITTELIVISTA arvosanoista huolimatta kaikki keskustalaiset eivät ole tyytyväisiä hallituksen toimintaan.
. Kuva: Juhani Ojalehto
noa, jos verotus kohtelisi kaikkia
suomalaisia samanarvoisesti.
. Vain 7,4 prosenttia vastaajista epäilee sitä liian kireäksi.
. tilanne oli ilmiselvästi se, että ratkaisua ei olisi syntynyt ilman ota tai jätä -tilannetta, Simo Rundgren
Lapista kehuu.
Pirkanmaalainen Arto Pirttilahti huomauttaa, että aiemmin asiaa ei ole pysytty ratkaisemaan, koska on puuttunut johtajuus ja yhteinen näkemys.
. Kilpailu lisää tehokkuutta ja parantaa palvelua, Mikko Savola EteläPohjanmaalta perustelee.
KESKUSTAPÄÄTTÄJÄT näkevät valinnanvapauden lisääntymisessä
myös uhkia. 4
20.11.2015
Sote kerää kehuja
Suomenmaan kysely: Sote-ratkaisu ilahduttaa keskustalaisia maakuntapäättäjiä.
HENNA LAMMI
SUOMENMAA
OSANA sote-ratkaisua Juha Sipilän (kesk.) hallitus päätti lisätä valinnanvapautta. Nyt se repii.
?Lopputulos kymmenen,
synnytysprosessi vaikea?
SUOMENMAA kysyi maakuntien johtavilta keskustapäättäjiltä kouluarvosanaa Juha Sipilän (kesk.) hallituksen työskentelylle soteratkaisussa. Markku Leppälahden mielestä oli hie-
Valtaosa keskustalaisista maakuntapäättäjistä pitää valinnanvapauden
lisääntymistä sote-palveluissa hyvänä asiana. Rahan on määrä seurata potilasta tai asiakasta
hänen valitsemalleen tuottajalle.
Keskustalaisista johtavista maakuntapäättäjistä peräti 89,3 prosenttia on melko tai erittäin tyytyväisiä linjaukseen.
. Oikeudenmukaisin tapa rahoitukseen on valtion progressiivinen verotus, pirkanmaalainen
Tuukka Liuha perustelee.
Maakuntaverolle lämpiää 7,1
prosenttia vastaajista. Se loisi Pohjanmaan ja EteläPohjanmaan alueella yhteishenkeä. Yksikään vastaaja ei kertonut olevansa tyytymätön.
Samuli Pohjamo Pohjois-Pohjanmaalta kiteyttää, että nyt tehdään kauan odotettu historiallinen uudistus.
VASTAUKSISSA esiintyy myös hieman kritiikkiä.
Monen mielestä olisi ollut parempi, jos itsehallintoalueiden ja
sote-alueiden määrä olisi ollut sama.
Epäselvyyttä tulevaisuudesta
on ainakin Pohjanmaalla ja Etelä-Savossa.
. Aikataulu pitää, kunhan virkamiehet ja luottamushenkilöt
sitoutuvat kaikilla tasoilla, Simo
Rundgren Lapista lausuu.
SUOMENMAA kysyi 63:lta maakuntaliittojen, sairaanhoitopiirien ja
muiden sote-kuntayhtymien keskustalaisilta hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajilta ja varapuheenjohtajilta näkemyksiä soteuudistuksesta.
Niissä organisaatioissa, joissa
keskustalla ei ole edustajaa puheenjohtajistossa, kysely osoitettiin hallituksen jäsenille.
Sähköiseen kyselyyn osallistui 28 vastaajaa 11.?17. Hallitusohjelmaan olisi pitänyt saada selkeämpi kirjaus ja tahtotila sote-ratkaisusta.. Mutta suostuvatko kaupungit
tasoittamaan kustannuksia vähävaraisten seutujen hyväksi, hän
kysyy.
VASTUU sote-palvelujen järjestämisestä siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä itsehallintoalueille
vuoden 2019 alussa.
Keskustalaiset pitävät aikataulua järkevänä. On tärkeää, että erilaiset tuotantomallit mahdollistetaan. Vastaajista 7,4 prosenttia on melko tyytymättömiä
koko linjaukseen.
Marja Engman Päijät-Hämeestä varoittaa, että suuret monikansalliset yhtiöt voivat saada tulevaisuudessa liian ison roolin.
Markku Leppälahti KantaHämeestä epäilee, että valinnanvapaus on hankala toteuttaa, jolloin myös kustannukset
kohoavat.
Antti Huttu-Hiltunen PohjoisPohjanmaalta suhtautuu valinnanvapauteen myönteisesti, mutta haluaa sen käytölle selkeät raamit.
. Emme tiedä, olemmeko niiden maakuntien joukossa, jotka jäivät löysään hirteen. Sipilälle annan kympin . marraskuuta.
KESKUSTAPÄÄTTÄJÄT pitävät
yleislinjausta 18 itsehallintoalueesta ja 15 sote-alueesta erittäin
hyvänä. Viidesosa
pitää rahoituksen sekamallia parhaana: Palvelut voitaisiin rahoittaa osittain valtion pussista ja osittain maakuntaverolla.
Moni vastaaja toivoo rahoitukseen valtion tasausta
Postin mittava ja hyvin palkattu johtajisto ei
ole onnistunut ainakaan henkilöstöpolitiikassaan.
Juha Keskinen
Iltalehdessä
Ulkoministeri Timo Soini piti merkittänä saavutuksena sitä, että
toisilleen vihamielisiä maita on saatu yhteiseen neuvottelupöytään Lähi-Idän rauhan edistämiseksi. Onko meillä valmiuksia arvioida resursseja uudelleen, hän
kysyi.
Ulkoministeri Timo Soini (ps.)
muistutti kriisinhallinnan vaikeasta ennakoitavuudesta.
. Nyt ei voi enää viedä lehteä naapurin lehmille liivinsuojaksi, koska paperi on jäykempää kuin vanhassa lehdessä!
Toimitus pahoittelee tilannetta.
Henna Lammi
lainat
Perussuomalaiset ovat viisaasti valinneet ne tappelut, joita hallituksen sisällä kannattaa käydä. Kuka olisi jokin aika sitten uskonut, että USA ja Venäjä tai sitten
vastaavasti Saudi-Arabia, Turkki ja
Iran voisivat olla neuvottelemassa
yhteistyöstä, hän muistutti.
TURVAPAIKANHAKIJOIDEN kotouttaminen ja mahdollisuudet
työntekoon herättivät kysymyksiä erityisesti nuoremman polven miesedustajien keskuudessa.
Antti Kurvinen (kesk.), Simon
Elo (ps.) ja Joakim Strand (rkp.)
peräsivät toimia työmahdollisuuksien helpottamiseksi.
. Ne esitykset, joiden oli tarkoitus valmistua toukokuun loppuun
mennessä, tulevat käsittelyyn jo
tammikuussa, Sipilä lupaili.
?Tulitukea. Olen käytettävissä, jos väki niin haluaa, hän sanoo.
Väki tarkoittaa keskustan puoluekokousta. Ennen
puoluesihteerikauttaan hän toimi kolmen pääministerin
avustajana, toimittajana ja Suomenmaan päätoimittajana.
apollon tietäjät
Tissipaperia
SUOMENMAAN muuttuminen viikkolehdeksi otettiin palautteen perusteella mukavasti vastaan. Yritettiin ehkä liian nopeasti ja kertaheitolla uuteen
maailmaan. Mitä puolustushallintoon
liittyviin asioihin tulee, niin lakimuutoksia on odotettavissa jo
maaliskuuhun mennessä, Niinistö vakuutteli.
mutta neuvoston isoilla jäsenmailla ei välttämättä intoa jakaa
valtaansa, Soini kommentoi.
Ulkoministeri piti silti isona
saavutuksena, että tiettyjä maita on saatu yhteiseen neuvottelupöytään. Mailla on kyllä halu uudistua,
. Onko hallituksella suunnitelmia esimerkiksi karenssien poistamiseksi, Kurvinen tiedusteli.
Niin työministeri Jari Lindström
(ps.) kuin sisäministeri Petteri Orpokin korostivat hallituksen tekevän kaikkensa, jotta käsittelyaikoja ja sitä myöten kotoutusprosessia saadaan joudutettua.
. He eivät keikuttaneet venettä toissa viikonloppuna, kun Sipilä uhkasi hajottaa hallituksen.
Matti Virtanen
Talouselämä-lehdessä
EX-ULKOMINISTERI Erkki Tuo-
mioja (sd.) piti tärkeänä, että jo
vuonna 2012 päätetty avunantolauseke ja sen velvoitteet hoidetaan tyylillä loppuun asti.
. Nopea aktivointi on ykkösasia.
Jos käsittely nyt kestää kolme kuukautta, niin sitä pitää edelleen
pyrkiä nopeuttamaan.
Lindström oli työllistämisen
tärkeydestä samaa mieltä.
. Kuva: Jari Laukkanen
Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen, 61, on valmis jatkamaan tehtävässään myös neljännen kaksivuotiskauden.
. 5
20.11.2015
Laaninen valmis jatkamaan puoluesihteerinä
PENTTI MANNINEN HELSINKI
Timo Laaninen. Jos
laki tulee voimaan tuommoisenaan, jatkossa isäntää ei
tiedä kukaan varmaksi, mutta neljää epäillään.
Vesa Kärkkäinen
Savon Sanomissa. Torjun arvailut, että olisin luopumassa, Laaninen toteaa.
Turvatakuut ja turvaverkot
puhuttivat eduskuntaa
RISTO LUODONPÄÄ
SUOMENMAA
SUOMEN rooli ja toimintamah-
dollisuudet terrorismin vastaisessa taistelussa nousivat odotetusti suurimman kiinnostuksen kohteiksi eduskunnan torstaisella kyselytunnilla.
Hallitus sai opposition edustajilta kehuja nopeasta ja johdonmukaisesta reagoinnista Ransan terrori-iskujen jälkeen. Hän löi vaalissa kirkkaasti Jarmo Korhosen numeroin 1675?579.
Laaninen uusi valtakirjansa vuosina 2012 ja 2014. Tästä tulee niin kova vaalikausi, että kenenkään ei pidä
paeta vartiopaikalta.
Kun ongelmat tulivat syliin, ne lyötiin henkilöstön niskaan. Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva
Metsähallituksesta piti tulla talo, jossa on yksi isäntä. Mutta onneksi meillä on kyky
priorisoioda asioita, hän vastasi.
KANSANEDUSTAJA Susanna Huovinen (sd.) tiedusteli Soinilta,
kuinka kykenevä YK:n turvaneuvosto on ratkaisemaan terrorismiuhan kaltaisia kriisejä.
. Niin hieno laji kuin jalkapallo onkin, niin pitää turvapaikanhakijat saada toki tekemään jotain hyödyllisempääkin, hän totesi.
TIMO LAANINEN valittiiin ensimmäisen kerran puoluesihteeriksi Lahdessa 2010. Se pidetään
Seinäjoella ensi kesäkuussa.
Puoluekokous valitsee keskustan puheenjohtajan, kolme
varapuheenjohtajaa ja puoluesihteerin seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.
. Tässä rauhanvälitystoiminnassa Suomikin voi Soinin
mukaan olla aktiivisesti mukana.
. pääministeri sai
puolustusministeri Jussi Niinistöltä (ps.).
. Mutta myös runsaasti kysymyksiä Euroopan laajuiseksi paisuneen kriisin jatkotoimista.
DEMARIJOHTAJA Antti Rinne kysyi paljon spekulointia herättäneen EU:n yhteisvastuulausekkeen merkityksestä Suomelle.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.)
korosti turvatakuiden poliittisen
merkityksen niin suureksi, että
Suomen roolia koskevia lakiesityksiä tullaan kiirehtimään reippaasti.
. Kaikkea me uudistajatkaan emme osanneet ottaa huomioon.
Eräs rouva kehui kyllä lehden ulkonäköä ja sisältöä,
mutta huomasi myös vakavan puutteen.
Ja että
siellä todella onnistutaan.
Kimmo Tiilikainen
maatalous- ja
ympäristöministeri
POSTIALAN murroksen voima on
suorastaan häkellyttävä. On myös erittäin mahdollista, että ilmastonmuutoksen torjunta tulee huomattavasti edullisemmaksi kuin nyt ajatellaan.
Teknologia on tässä avain.
Ylipäätään emme saa antaa pelolle ja ennakkoluuloille valtaa,
vaan on mentävä eteenpäin.
Pidän tärkeänä, että Pariisin ilmastokokous pidetään iskuista huolimatta. Samaistumisesta johtavan valtavan uutisarvon
vuoksi saadaan iskostettua pelon ilmapiiriä meihin jokaiseen.
Parhaiten siltä vastaan suojaudumme jatkamalla elämäämme niin normaalisti kuin mahdollista.
20.11.2015
Suomenmaan jakelussa häiriöitä
. Niiden tarkoitus on
lietsoa epäluottamusta ja vihaa, jakaa maailmaa. Tämä kehitys voi jatkua vielä useita vuosia, Jolkkonen sanoo.
YLEISEN teollisuusliiton logistiikan johtava asiantuntija Kyösti
Orre muistuttaa, että Posti ei voi
toimia markkinaehtoisesti toimivien yritysten lailla, sillä yhtiön
toimintaa määrittää postilaki jakeluvelvoitteineen.
Laki muun muassa määrää, että kirjeet pitää jakaa viitenä arkipäivänä viikossa.
Orre uskoo, että jakeluvelvoitteeseen on tulossa muutoksia lähivuosina, sen verran nopeasti kirjeliikenteen määrä putoaa.
Viisipäiväinen jakeluvelvoite säilyi vielä, kun postilaki uudistettiin
vuonna 2011.
. Suomessa se merkitsisi keskilämpötilojen nousua jopa 4?6 asteella.
Pariisi ei ole päätepiste vaan käännekohta, joka kiihdyttää jo käynnissä olevaa muutosta kohti vähähiilistä maailmaa. Neuvotteluissa tähdätään mahdollisimman laajaan ja sitovaan ilmastosopimukseen. Siksi on lähes yhtä tärkeää kuin saada sopimus aikaiseksi, myös sopia pitkän aikavälin tavoitteesta ja jatkoaskelista.
Neuvottelutilanne on haastava: teksti on pitkä, aikaa
vähän ja eri maat ovat paaluttaneet omat keskeiset asiat
tekstiin. Ala on suurissa muutospaineissa eikä
valoa ole näkyvissä työriidan jälkeenkään.
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
tiala supistuu ja sen myötä häviää työpaikkoja. Iskuilla
tavoitellaan muslimien ja muiden välisten suhteiden heikentämistä. Paikalle ovat tulossa monet suurten
maiden johtajat Obamasta Putiniin.
Viimeksi näin laajaa sopimusta yritettiin Kööpenhaminassa vuonna 2009. Tanskassa osoitteellisen kirjepostin määrä
on enää noin kolmannes vuoden
2000 tasosta. Pakettiliiketoiminnan koko on niin paljon pienempi suhteessa koko postitoimintaan, ettei se missään tapauksessa pysty
täysmääräisesti kompensoimaan
yleistä alamäkeä, Jolkkonen sanoo.. Lähetysten kulussa voi olla
viivettä useita päiviä, jos joko postin lähettäjä
tai vastaanottaja on lakkoalueella.
JAKELUHÄIRIÖIDEN vuoksi Suomenmaan näköislehti on luettavissa ilmaiseksi käyttäjätunnuksella epaper ja salasanalla SUOMENMAA.
Näköislehteen pääsee Suomenmaan verkkosivun yläreunassa olevan linkin kautta.
Postin turbulenssi ei
työriitaan pääty
OLLI KUIVANIEMI, TUOMAS SAVONEN,
PARIISISSA on tarkoitus aloittaa kansainvälisen ilmasto-
MERJA KÖNÖNEN/STT
sopimuksen neuvottelut kahden viikon päästä. Olipa riidan lopputulos mikä tahansa, niin digitalisaation ja kilpailun kiristymisen myötä alan rakennemuutos tulee jatkumaan rajuna lähivuosina.
Postin postipalveluiden johtajan Jani Jolkkosen mukaan osoitteellinen posti laskee tällä hetkellä noin 10 prosenttia vuodessa, eikä käännettä ole näkyvissä.
. Hänen mukaansa
PAU on valmis ideoimaan ja kokeilemaan uusia toimintoja, joilla voidaan loiventaa tätä kehitystä . Ihmettelen, jos viiden vuoden
kuluessa ei tässä suhteessa tapahdu muutoksia, Orre sanoi STT:lle.
JOLKKOSEN mukaan Postin vaihtoehdot liikevaihdon kuromiseksi umpeen ovat kustannusten alentaminen, hintojen korottaminen tai uuden liiketoiminnan kehittäminen.
Posti- ja logistiikka-alan unionin puheenjohtaja Heidi Nieminen pitää realismina, että pos-
Postilakko alkoi torstaina. Sillä kertaa ei saavutettu sopimusta
lainkaan.
Nyt on käytävä toisin. Tämä pitää vuosittain tavalla tai toisella kompensoida,
Jolkkonen sanoo.
Tulosjulkistuksen yhteydessä Posti kertoi tulosparannuksen
taustalla olevan tehostamistoimien lisäksi verkkokaupan vauhdittamien pakettipalveluiden kysynnän kasvu.
. Tälle periksi antaminen ei ole ratkaisu.
Islamin nimissä tehtyjen terroritekojen uhreja ovat yhtälailla tavalliset muslimit. Keskeisimpiä kysymyksiä on se missä määrin vauraammat maat ovat valmiita kantamaan vastuuta kehittyvien maiden osalta.
EU JA Suomi pyrkivät kunnianhimoiseen lopputulokseen.
Pariisin ilmastokokous on Suomelle ja suomalaiselle elinkeinoelämälle mahdollisuus. 6
kolumni
Pariisista on
saatava sopimus
PARIISIN tapahtumat ovat järkyttäviä. kunhan uudet liiketoiminnot
liittyvät järkevästi ja läheisesti nykyisiin.
Niemisen mukaan Postissa voidaan hyödyntää esimerkiksi sitä,
että postinjakajat käyvät kaikissa
talouksissa joka arkipäivä. kolmen asteen lämpenemisvauhtiin. Ruokapalveluja on jo yhdistetty näihin käynteihin, ja Niemisen mukaan kokeilussa on myös se, että postinjakaja esimerkiksi soittaisi kotipalvelun avuksi vanhuksen ovikelloa tarkistaakseen tämän voinnin.
Ammattiliitto pitää kuitenkin
mahdottomana sitä, että uusia liiketoimintamahdollisuuksia lähdettäisiin haalimaan aivan uusista suunnista ja heikentämällä jo
valmiiksi pienipalkkaisten työntekijöiden työehtoja.
KUTISTUVA BISNES ja alan kiristyvä kilpailu nakertavat postin lii-
kevaihtoa, mutta esimerkiksi heinä-syyskuussa Posti Group pystyi
kulukuurien myötä petraamaan
liikevoittoaan ilman kertaeriä 9,6
miljoonaan euroon.
Miksi voitollista tulosta tekevän
yhtiön tarvitsee vähentää väkeä
rajulla kädellä ja perata läpi vakiintuneita työehtoja?
. Suomessakin alamäki on ollut selvä, mutta lasku on
vauhdittunut vasta viime vuosina.
Postialan tilanne on noussut tikunnokkaan Postin työmarkkinariidan takia. Päästöjen vähentämiseen tähtäävät lupaukset riittävät n. Hukattuja vuosia ei saa tulla enää
yhtään lisää.
Maiden halukkuus osallistua on erittäin hyvällä tasolla,
161 maata on ilmoittanut jo etukäteen kansallisista sitoumuksista.
Suomi on omalta osaltaan sitoutunut mm. näköislehti luettavissa
TORSTAINA alkanut postilakko häiritsee myös
Suomenmaan jakelua.
Lakko alkoi eilen pääkaupunkiseudulla, ja
lakkoon menevät ensimmäiseksi muun muassa Helsingin postikeskus ja ulkomaantuotanto.
Lakko tuntuu koko maassa, koska yli puolet Suomen postilähetyksistä kulkee Helsingin postikeskuksen kautta.
Postin arvion mukaan koko maassa on luvassa merkittävää viivettä kaikkien printti-
tuotteiden eli kirjeiden, lehtien ja suoramainosten kulkuun. luopumaan
hiilen käytöstä energiantuotannossa, nostamaan liikenteen uusiutuvien polttoaineiden osuuden 40 prosenttiin
sekä tukemaan alan teollisuutta ja sen vientiä.
HELSINKI
PARIISISSA ei vielä onnistuta rajoittamaan maapallon
lämpenemistä kahteen asteeseen. Isiksen silmittömästä terrorista
kärsitään Syyriassa ja Irakissa.
Tehokkaimmin viesti terroristien raakuuksista leviää
kuitenkin iskettäessä länsimaiden kansalaisiin.
Nämä seikat ovat myös Pariisin tapahtumien taustalla. Nykyisellä osoitteellisen postin vähentymistahdilla Postin liikevaihdosta häviää 70 miljoonaa
euroa joka vuosi, jos mitään ei
tehdä
7
20.11.2015
Maakuntademokratia
ei kuihduta kuntia
?Himmelivallankumousta. Vehviläinen on hahmottelut omassa mielessään, että ensimmäiset maakuntapäättäjät voitaisiin valita
tammikuussa 2018 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen
yhteydessä.
. Kuva: Jari Laukkanen
UUDEN maakuntahallinnon alle
on tarkoitus koota ainakin pelastustoimi, maakuntakaava, rakennerahasto, edunvalvonta, aluekehitys, ely-keskusten kehittämis-
tehtävät sekä ympäristöterveydenhuolto.
Ministerin mukaan alueiden
elinvoiman kannalta on tärkeää
miettiä tehtäviä, jotka ovat ylikunnallisia.
. Ja minusta se
ei ole ollenkaan liioittelua tässä
yhteydessä.
En minäkään ole
niin kiinnostunut
hallinnosta, jos
suoraan sanon.
VAALIRAHAJUPAKKA lähti aikanaan siitä, että joukko maakuntien liikemiehiä halusi vaikuttaa
muun muassa kaavapäätöksiin
jakamalla vaalitukea poliitikoille.
Hallintouudistuksen myötä ympäristöministeriöltä poistuu oikeus puuttua maakuntakaavoihin.
Vehviläinen ei usko, että uudistus avaa portit kyseenalaiseen
poliittiseen vaikuttamiseen, sillä vaalirahoituksen avoimuuden
eteen on tehty paljon.
. En minäkään ole niin kiinnostunut hallinnosta, jos suoraan sanon. Uusien vaalien sijoittaminen syksyyn
2017 kunta- ja presidentinvaalien
väliin on ehkä taas liikaa.
Millä maakuntavaaleissa sitten
kampanjoitaisiin. Hän
kiistää, että maakunnalliset itsehallintoalueet olisivat käytännössä vain jättimäisiä kuntia uudessa
paketissa.
. Mutta olen kiinnostunut siitä, hallinto on hyvin järjestetty ja
ihmisten ääni kuuluu siinä mistä
päätetään.
UUSI HALLINTOMALLI tuo aikanaan myös uudet vaalit. Ei voi olla niin, että Suomessa
olisi vain 18 kuntaa, vaan kyllä sillä paikallisuudella on edelleenkin
tärkeä sijansa.
Vehviläinen muistuttaa, että kunnille jää vielä paljon tehtävää. Itse olen käyttänyt sanaa himmelivallankumous. Niitä ovat muun muassa
hyvinvoinnin edistäminen, varhaiskasvatus, päivähoito, koulutus, tekninen toimi, maankäyttö
ja vapaa-ajan palvelut.
Kuntien tulevaisuuden roolia
on Vehviläisen mielestä silti hyvä
pohtia erityisesti ihmisten ja yritysten näkökulmasta.
On hyvä käydä läpi, mitä vaikkapa maahanmuuttajien ja yksinelävien määrän kasvu kunnan
kannalta vaikuttaa, hän muistuttaa.
KUNNAT ovat ministerin mukaan ehtineet vuosien keskustelun myötä tottua ajatukseen, että
sote-palvelut lähtevät pois.
Kustannus- ja rahoitustaakan
poistuminen on monelle kunnalle myös helpotus.
Kuntien yhdistymiskehitystä
hallintouudistus ei Vehviläisen
mielestä välttämättä pysäytä.
. valmisteleva Anu Vehviläinen uskoo paikallisuuteen
Ministeri ei usko maakuntarajojen jyrkkenevän uudistuksen
myötä.
Vehviläisen mukaan fiksut maakunnat tekevät yhteistyötä ja tietynlainen toisten kirittäminen voi
olla hyväksikin. Vehviläinen
myöntää, ettei ole ehtinyt vielä
miettiä asiaa.
Hän uskoo, että kiinnostavia
teemoja löytyy sosiaali- ja terveyspalveluista maakunnan kehittämisen strategisiin kysymyksiin.. Ja voi olla muitakin kuntayhteistyön muotoja.
Yhden tai muutaman tehtävän
takia pystytetyille kuntayhtymille
sote- ja itsehallintouudistus merkitsee sen sijaan lorun loppua.
Näiden ?himmeleiden. Samalla tavallahan nämä vaalirahoitussäädökset tulevat koskemaan itsehallintoalueidenkin
maakuntavaaleja, ministeri muistuttaa.
Ministeri Anu Vehviläisen mielestä ensimmäiset maakuntavaalit voitaisiin käydä vuoden 2018 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä. Kun ihmiset aina empivät, mihin vaaleihin lähtee ehdokkaaksi,
niin harva lähtee näihin molempiin, ministeri heittää pilke silmäkulmassa.
Ajankohtaa puoltaisi se, että
edellisen kevään kuntavaaleihin
mennessä ei lainsäädäntöä ehkä
ehdittäne saada valmiiksi. Uskon, että kuntaliitoksia tulee jatkossakin. purku onkin uudistuksen ydintä.
. Yhteisiä intressejä
löytyy esimerkiksi liikenne- ja bioenergiahankkeista.
PEKKA POHJOLAINEN
SUOMENMAA
SYKSYN synkkyyteen on mahtunut yksi keskustalainen ilonaihe
yli muiden, maakunnille tuleva
kansanvaltainen itsehallinto.
Vuonna 2019 perustettavat itsehallintoalueet pääsevät pyörittämään sotepalveluja ja kehittämään toimintaansa vaaleilla valittujen päättäjien voimin.
Mutta kuinka käy rytäkässä keskustalle niin ikään tärkeiden kuntien, joilta otetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen
pois?
Kunta- ja uudistusministeri
Anu Vehviläinen (kesk.) näkee,
että kunnille jää edelleen oma tärkeä roolinsa demokratiassa
Jos
sian syöttökaukalon leveydestä
puuttuu sentti, niin tukia leikataan, Hakanen kritisoi.
HANNA Kososen ryhmä pyrkii
muun muassa vapaaehtoistoi-
minnan helpottamiseen.
. On olemassa sääntö, että järjestysmieskoulutus pitää käydä
viiden vuoden välein uusiksi. Sitä on kuitenkin tehty erilaisena aikana kuin mitä nyt eletään.
On aika arvioida moni asia uudelleen.
FAKTA
Otteita 29 purkutoimesta
Kauppojen ja parturi-kampaamojen aukioloaikoja koskeva
laki kumotaan
Postitoiminnan toimiluvista luovutaan
Päätös pysäköintikiekon muodosta kumotaan ja sallitaan
pysäköintiajan osoittaminen joustavasti
Metsänhakkuisiin liittyvistä liito-oravailmoituksista luovutaan
Järkeistetään nitraattiasetus, jolla maatilat välttävät kymmenien miljoonien eurojen turhat investoinnit
Pien- ja mikroyrityksille sallitaan merkittäviä poikkeuksia
kirjanpitolakiin
Rakentamista koskevia asetuksia vähennetään ja selkeytetään. Se pitää lopettaa kotitilallaan. Virkamiehet eivät jousta. 8
20.11.2015
Sääntelyä tarvitaan, mutta meillä on paljon sellaista
sääntelyä, joka on aikansa elänyt, sanoo Matti
Vanhanen (kesk.). Vastausten perusteella yhteiskunta mielletään monimutkaiseksi. Tehtyjä toimenpiteitä normien purkamisessa on 29 kappaletta.
Tarpeellistakin sääntelyä on
olemassa.
. Jos jalka on poikki, eläintä ei
saa kuljettaa teurastamoon. Kuva: Jari Laukkanen
Purku on käynnissä
Juomamukin ojentamiseksi on on käytävä kurssi, kuuluu yksi purettavista normeista
JUHANI OJALEHTO
HELSINKI
JOS vapaaehtoistyöntekijä menee
juoksukisojen virvokepisteelle jakamaan kilpailijoille mehua, hänellä pitää olla hygieniapassi suoritettuna.
Eräässä kunnassa on haettava
rakennuslupa tehdäkseen omalle
tontille varastorakennuksen, mutta kilometrin päässä toisen kunnan alueella samasta työstä selviää pelkällä ilmoituksella.
Kasvinviljely- ja sikatilalla on
vuoden aikana 47 erilaista viranomaistarkastusta.
Tällaisia säädöksiä löytyy keskustan byrokratian purkamista
vetävien työryhmien listoilta, joita se on koonnut kansalaisten, yritysten ja järjestöjen avulla.
KANSALAISKYSELYN kautta on tullut yli 2 500 vastausta kumottavista
normeista, kertoo purkuoperaatiosta vastaava liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.).
. Tätä pyritään keventämään jo
ensi keväänä, Torniainen kertoo.
Kansalaisten valitusoikeus on
tulossa puntariin.
. Yhden vaalikauden aikana on
tehty keskimäärin 10 000 lakia. Se on kovine kustannuksineen
iso haitta matkailusta riippuvaiselle Itä- ja Pohjois-Suomelle.
RAKENTAMISEN sääntelyä karsivaa
työryhmää johtaa Ari Torniainen.
Häneltä moni on kysynyt, miksi vapaa-ajan asunnon muuttaminen pysyväksi asunnoksi on niin
vaikeaa.
. Suomalaisilla on oikeus valittaa. Keskusta on paloitellut sen viiteen eri politiikan lohkoon, joihin keskittyvät omat työryhmänsä.
. Pitää kuitenkin katsoa, kuinka paljon valituksilla saa siirtää
hankkeiden aikataulua ja lisätä
niiden kustannuksia.
PUHETTA byrokratian keventämisestä on riittänyt viime vaalikaudelta lähtien, jolloin keskusta listasi 101 ehdotusta byrokratian vähentämiseksi.
Nyt tuloksia alkaa näkyä. Kyllä me uskomme, että se taito voisi
pysyä päässä viisitoistakin vuotta,
Kosonen vakuuttaa.
Marisanna Jarva kollegoineen
etsii esteitä yritystoiminnalle ja investoinneille. Sääntelyä tarvitaan siksi, että
ihmisiä kohdeltaisiin yhdenvertaisesti ja estettäisiin ylilyöntejä, mainitsee keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti
Vanhanen.
. Matkailualalla yksi
kilpailukykyä haittaava normi on
Jarvan mielestä se, että pienessäkin kahvilassa on oltava laitoskeittiötasoiset ilmastoinnit.
. Sekin vaatii lainsäädäntöä, että niitä voidaan purkaa, Berner valottaa
tehtävän mutkikkuutta.
KANSANEDUSTAJA Pertti Hakasen vetämä työryhmä paneutuu
maatalouden sääntelyyn.
Yhdeksi esimerkiksi Hakanen
nostaa raajansa katkaisseen härän ongelman.
. Normienpurkuhankkeella haluamme sujuvoittaa ihmisten arkea ja helpottaa yritysten toimintaa.
Hanke on erittäin laaja, ministeri toteaa. Härkä
pitää kuitenkin teurastaa omaan
käyttöön, eikä lihoja saa myydä
naapurille, hän hämmästelee.
Turhaa paperin pyörittämistä
teettävät vuosittaiset tilojen pintaalamittaukset ja raportoinnit rehupaalien alkuperästä ja käytöstä.
Yhtenä esimerkkinä mainittakoon pneumokokki- ja
influenssarokotteet, joita varten asiakas tarvitsee lääkärin kirjoittaman reseptin.
. Valinnanvapaus on pääsääntö perustasolla.
. Teemme siis
uudistusta soten kaikkien neljän kirjaimen eteen, Saarikko muistuttaa.
Saarikko on kiinnittänyt huomiota siihen, miten uudistusta ajetaan nyt terveysalan kärjillä.
. Kokoomuksen Arto Satonen tuskaili, että hyvää valinnanvapautta yritetään hämärtää.
Oppositio tenttasi hallitusta
myös, mistä sen lupaamat kolmen
miljardin euron säästöt saadaan.
Vasemmistoedustajat pelkäsivät tämän merkitsevän palvelujen heikentämistä ja hoidon rajaamista.
Sipilä rauhoitteli, että vuosina
2019-2029 sotekustannukset nousevat 0,9 prosenttia. Se näkyy
hänen mielestään paremminkin
Lindtmanin omissa asenteissa.
VIHREIDEN Outi Alanko-Kahiluodon mukaan hallituksen malli on
riittävän hyvä, jotta siitä voidaan
lähteä liikkeelle. Keskustan Matti Vanhanen ehätti toivomaan, että samaa
henkeä saataisiin muihinkin isoihin ratkaisuihin, myös työmarkkinaneuvotteluihin.
KOLMITUNTISESSA eduskuntakeskustelussa myös pienimmät oppositioryhmät uskalsivat esittää
ymmärtävänsä hallituksen ratkaisuja, ainakin osin.
Sen sijaan suurin oppositioryhmä SDP vaati ryhmänjohtaja Antti Lindtmanin suulla uudistuksen
palauttamista parlamentaariseen
valmisteluun.
. Apua ja taivaan vallat, keskustan Annika Saarikko parkaisi kuvaten varsinkin hallitusleirin tuntoja.
Sipilän mukaan uutta valmistelua ei enää aloiteta.
PÄÄMINISTERIN mielestä eduskuntapuolueista koostuvassa parlamentaarisessa seurantaryhmässä on tilaa aktiiviselle vaikuttamiselle. Nyt on vasta lupauksia, Lindtman pauhasi.
Sipilä torjui arviot hallituspuolueiden valtapolitiikasta. Kuva: Jaakko Martikainen
Saarikko: Myös sosiaalipuoli
huomioitava sotessa
KESKUSTAN varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika
Saarikko kantaa huolta sosiaalipuolen toimintojen näkyvyydestä sote-uudistukseen liittyvässä keskustelussa
sekä valmistelussa.
Hän korostaa, että uudistuksen keskeinen tavoite terveyserojen kaventamisen ja kustannusten hillinnän
ohella on löytää aitoa yhteistyötä sosiaali- ja terveyspalvelujen välille.
. Sosiaalitoimen uutterat työntekijät sekä maan hiljaisiin
lukeutuvat asiakkaat ansaitsevat tulla myös huomioiduksi.
Talja: Lääkäreiden työaika
kuluu reseptinäpertelyyn
Demariryhmän vetäjä Antti Lindtman palauttaisi soteuudistuksen uuteen valmisteluun. Lait ehtivät eduskuntaan
vasta vuoden kuluttua.
. Ei tietenkään lakkauteta. Karsimme hallintoa, turha pompottelu luukulta toiselle
päättyy ja pyrimme viimein luomaan sujuvat hoitoketjut.
Pääministeri korosti, että poliittisesti vaikeita päätöksiä ei
voi enää lykätä.
lyhyesti
Annika Saarikko on huolissaan sosiaalipuolen
näkyvyydestä sote-keskustelussa. Ilman hallituksen linjauksia nousu olisi 2,4
prosenttia.
PERHE- JA PERUSPALVELUMINISTERI Juha Rehulan mukaan säästö-
miljardit koostuvat siitä, että sosiaalipalvelut ja terveyspalvelut (so
ja te) tehdään yhdessä, keskeistä
on tiedon kulku ja muutosjohtaminen tehdään kentällä ammattilaisten toimesta.
Hän harmitteli, että uudistuksen ympärille lietsotaan myös pelon ilmapiiriä:
. Kuva: Jari Laukkanen
YKSI SYY Suomen lääkäripulaan on se, että lääkärit joutuvat käyttämään toivottoman paljon aikaa erilaisten reseptien kirjoittamiseen, kansanedustaja Martti Talja
(kesk.) toteaa.
Erikoislääkärin koulutuksen saanut Talja sanoo, että
moni asia olisi hoidettavissa ilman fyysistä kohtaamista
lääkärin kanssa.
. Tästä saadaan yhdessä hyvä,
Sipilä vakuutti.
Lindtmanin mielestä sote-uudistuksen sotki ideologinen ja valtapoliittinen taistelu, jossa jokaisen hallituspuolueen piti saada läpi jokin puoluepoliittinen tavoite.
Hän päästeli, että Sipilä runnoi
maakuntaitsehallinnon, kokoomus sai markkinaehtoisen terveydenhuollon ja perussuomalaiset
välttyi uusilta vaaleilta.
Lindtmanin mielestä kukaan ei
vielä tiedä, saavutetaanko soteuudistuksella alkueräiset tavoitteet, terveyserojen kaventaminen,
asiakkaiden pompottelun lopettaminen ja kolmen miljardin eu-
ron säästöt.
. Tässä suhteessa integraation voi suomentaa tarkoittavan ihmisen ymmärtämistä kokonaisuutena, niin henkisen kuin fyysisenkin hyvinvoinnin osalta. Mutta riskit pitää tunnistaa,
hän myönsi.
ta palveluyksiköitä, Sipilä painotti.
Pääministerin mukaan palvelujen käyttäjä voi valita nykyistä laajemmin julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin
väliltä. 9
20.11.2015
Sipilä: Päivystysvalmius säilyy maan eri osissa
Päivystysvalmiutta ei olla viemässä
maan eri osista, Juha Sipilä vakuuttaa.
SAIRAANHOIDON päivystyspalveluja on tarjolla maan eri
osissa ympäri vuorokauden tulevaisuudessakin, vakuuttaa
pääministeri Juha Sipilä (kesk.).
Sipilä muistutti sote-uudistuksesta eduskunnalle antamassaan pääministerin ilmoituksessa, että jatkossa Suomessa on
12 laajan ympärivuorokautisen sosiaali- ja terveyspalvelujen
päivystyksen yksikköä. Apteekeista ostetaan paljon vaarallisempia aineita ilman reseptejä, muun muassa parasetamolia ja muita tulehduskipulääkkeitä.
Talja on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen.. Vihreät haluaa
olla työssä mukana.
Vasemmistoliiton Aino-Kaisa
Pekonen luonnehti pääministerin ilmoituksesta käytyä keskustelua jatkovalmistelun lähetekeskusteluksi.
RKP:n Anna-Maja Henrikssonin painava viesti oli, että sote-uudistuksessa on turvattava palvelujen saatavuus myös ruotsinkielellä.
Kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen mielestä Suomessa
on jouduttu jonottamaan lääkäriin samalla tavalla kuin entisessä
Neuvostoliitossa kauppoihin. Erityistason sosiaali- ja terveyspalveluissa valinnanvapaus otetaan käyttöön niissä palveluissa, joihin se soveltuu.
UUDISTUKSEN myötä vähenee Sipilän mukaan toista sataa
hallintohimmeliksikin kutsuttua rakennetta.
. Hän
uskoi, että valinnanvapaus purkaa
myös jonot.
SOTERATKAISUN mukanaan tuoma potilaan valinnanvapaus kirvoitti monen suuntaista, myös
kriittistä keskustelua: kuka valitsee, mistä ja mitä.
Demarit ja kokoomus nokittelivat toisiaan sosiaalihuollon ja varsinkin lastenhuollon valinnanvapaudesta. Tulevaisuudessakin tarvitsemme päivystävien sairaaloiden lisäksi mui-
Sipilä torjui demarivaateen
uudesta sote-valmistelusta
PENTTI MANNINEN
HELSINKI
Kansanedustajat saivat tuulettaa
keskiviikkona sote-tuntojaan välillä kiihkeästikin, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) esitteli pääministerin ilmoituksena hallituksen linjauksia kansanedustajille.
Hallitusrintama jakeli kiitoksia
tyyliin ?lopultakin on kyetty päätöksiin?. Niissä on vähintään kymmenen erityisalan kattava jatkuva päivystysvalmius.
Suppeampaa ympärivuorokautista päivystystä tarjotaan
pääministerin mukaan muiden sairaaloiden puitteissa.
. Nyt on keskusteltu, lakkautetaanko kaikki muut terveyskeskukset ja sairaalat
10
20.11.2015
Huono
rauhansopimus
Aseet vaikenivat Bosniassa 20 vuotta sitten.
Kansainvälinen yhteisö epäonnistui pahasti
maan vakauttamisessa, tutkija Marko Lehti arvioi.
SAMULI VÄNTTILÄ
SUOMENMAA
KAKSIKYMMENTÄ vuotta sitten Eurooppa huoahti.
Liki neljä vuotta kestänyt piinaava sota Bosnia-Hertsegovinassa näytti olevan vihdoin ohi, kun rauhanneuvottelut osapuolten välillä päättyivät marraskuun loppupuolella vuonna 1995. päivä.
Veriset taistelut ja Sarajevon murheellinen piiritys
päättyivät, mutta miten maassa meni sen jälkeen?
. Etenkin historian opetuksessa vahvistetaan
vain oman ryhmän tulkintoja alueen menneisyydestä.
Alueilla myös korosteaan omaa kieltä, vaikka todellisuudessa erot ovat pieniä.
Serbit ja kroaatit eivät suostu pelaamaan Bosnian jalkapallomaajoukkueessa ja niinpä se on muodostettu yksinomaan bosniakeista.
. Vastakkainasettelut kärjistyvät tuon tuostakin.
Kullakin alueella on esimerkiksi oma opetussuunnitelmansa. Daytonin rauhansopimus on yksi huonoimpia, mitä
koskaan on sovittu, hän paukauttaa.
YHDYSVALTALAISESSA Daytonin pikkukaupungissa sorvatussa rauhansopimuksessa Bosnia-Hertsegovina jaettiin kahteen tasavaltaan: serbitasavaltaan sekä bosniakkien ja kroaattien federaatioon.
Käytännössä federaatio on jakaantunut erillisiin bosniakkien ja kroaattien hallinnoimiin alueisiin.
Marko Lehden mukaan sopimuksella lyötiin lukkoon
sisällissodassa syntyneet etniset jaot, eikä tilaa annettu
todelliselle sovinnon tekemiselle.
. Äänestys kuitenkin siirrettiin, kun alueella asuvat bosniakit vetosivat serbitasavallan oikeuslaitokseen.
Lehti pitää tilannetta huolestuttavana.
. Nykyisin rauhanvälitystyössä
korostetaan paljon enemmän paikallisten huomioimista.
. Daytonin sopimus ei kuitenkaan anna muuhun mahdollisuuksia.
ERITYISEN moitittavaa Lehden mielestä on se, että jakolinjat saneltiin ulkoapäin, etenkin Yhdysvaltojen toimesta.
. Toki se on aina ristiriitaista valita, että lopetetaanko väkivalta heti nopeilla ratkaisuilla vai neuvotellaanko
rauhassa pysyvämpi ratkaisu, Lehti pohtii.
KEHUJA Lehti ei anna kansainväliselle yhteisölle myöskään Bosnian rauhanprosessin hoitamisesta kuluneen
kahdenkymmenen vuoden aikana.
Ensimmäisen kymmenen vuoden ajan länsivallat pitivät Balkanilla naruja tiukasti käsissään. Mitään integroitumista ei ole havaittavissa.
Lähentymisen esteet Bosniassa eivät kuitenkaan johdu
yksinomaan serbeistä. Paikallisia ei kuunneltu kunnolla eikä heidän tietämystään huomioitu.
Daytonin rauhansopimuksesta onkin otettu kansainvälisessä politiikassa opiksi. Kehitys kulkee edelleen päinvastaiseen suuntaan
kuin mitä sen pitäisi. Kansallismielisillä voimilla on paljon myös kannatusta. Yhtenäisyyden rakentaminen ei ollut myöhemminkään mahdollista.
JAKOLINJAT eivät ole poistuneet Bosnia-Hertsegovinasta kahdenkymmenen vuoden aikana.
Serbit ovat uhkailleet valtioliitosta eroamisella koko
2010-luvun presidenttinsä Milorad Dodikin johdolla.
Tämän syksyn aikana puheet ovat vain kiihtyneet.
Viime sunnuntaina serbitasavallassa oli tarkoitus järjestää kansanäänestys Bosniasta irrottautumisesta. Puheet eivät jää pelkäksi retoriikaksi, Lehti sanoo.
Merkittävää Lehden mukaan on myös se, että Venäjän rooli serbien tukijana näyttää vahvistuvan. Bosniassa on kuitenkin myös paljon ihmisiä, jotka
eivät haluaisi etnisen jaon dominoivan politiikkaa. Daytonin rauhansopimus allekirjoitettiin joulukuun 14. Paikallisille ei
vastuuta juuri herunut.. Etenkin pääkaupunki Sarajevo oli tunnettu ryhmiä
yhdistävästä monikulttuurisuudestaan.
Sota teki selväksi, mihin ryhmään kukanenkin kuului.
. Myös bosniakkien puolelta kuulee
puheita, että muslimeilla pitäisi olla oma valtio.
. Rauhansopimus olikin tavallaan rauhan alku, mutta
myös rauhan loppu, Lehti summaa.
TUTKIJA pitää Daytonin rauhansopimuksessa muodostettuja jakolinjoja hyvin kyseenalaisina.
Ennen sisällissotia suurin osa Bosnian asukkaista eli
keskenään sovussa välittämättä erilaisista etnisistä taustoista. Ei kovin hyvin, yliopistotutkija Marko Lehti Rauhanja konfliktintutkimuskeskuksesta vastaa.
. Venäjän
pyrkimyksenä on saada itselleen lisää vaikutusvaltaa ja
estää Euroopan Unionin ja Naton vallan vahvistuminen
Balkanilla.
. Sodan jälkeen luotiin järjestelmä, jossa jokaisen oli
pakko olla edelleen joko serbi, kroaatti tai bosniakki,
Lehti sanoo.
. Jakolinjoja tarvittiin alussa, jotta väkivalta saataisiin loppumaan, mutta ne paalutettiin turhan pysyviksi. Se on jo hyvin merkittävä ulkopoliittinen kysymys
eurooppalaisille.
JAKAUTUMINEN näkyy Bosniassa myös käytännössä.
Vaikka muodollisesti kaikki ryhmät ovat samaa valtiota, ovat ne henkisesti hyvin kaukana toisistaan
Kansainvälinen yhteisö unohti, että alueella on vuosisatoja vanha monikulttuurisuuden traditio, jota paikalliset itse ymmärtävät parhaiten.
MIKÄ on sitten Bosnia-Hertsegovinan tulevaisuus?
Lehden mukaan riidat ja kiihtyvät puheet valtioliitosta
eroamisista estävät Bosnian kehittämisen. Kaksikymmentä
vuotta sitten solmitun Daytonin
rauhansopimuksen muodotamat
jakolinjat näkyvät Bosniassa edelleen.
Kuva: Anja Niedringhaus/AFP Photo/Lehtikuva
. Ei juurikaan, Lehti arvioi.
. Toisen maailmansodan jälkeen oli ehkä ajateltu, ettei sota enää tule tänne. Voimakas vastakkainasettelun ilmapiiri voi leimahtaa väkivallaksi nopeastikin.
Eurooppa ei ottanut opikseen Balkanin kriiseistä
JUGOSLAVIAN hajoamissodat olivat yksi traumaattisimpia kokemuksia 1990-luvun Euroopassa, yliopistotutkija Marko Lehti Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksesta arvioi.
Sota tulvi televisioiden ja tiedotusvälineiden kautta
ihmisten olohuoneisiin.
Sarajevon piiritys, veriset pommi-iskut, keskitysleirit ja Srebrenican joukkomurha tuntuivat tapahtuvan ihan lähellä. Sodan haavat ovat liian syviä ja tuoreita.
. Kansainvälinen yhteisö puuttui Bosnian tapahtumiin hitaasti, mikä johti hyvin julmiin seurauksiin,
Lehti sanoo.
Viimeisin näytös Jugoslavian hajoamissotien sarjassa oli Kosovon sota, joka kulminoitui Naton pommituksiin keväällä 1999.
. Maan talous
on jo valmiiksi kurjassa jamassa ja työllisyysaste Euroopan korkeimpia. 11
20.11.2015
Bosnialainen serbinainen itkee
poikansa haudalla lähellä Sarajevoa
joulukuussa 1995. Ja lähellä sota olikin, keskellä Eurooppaa.
. Mutta kaikki kauhut hirveimmissä muodoissaan olivat palanneet, Lehti summaa.
JUGOSLAVIAN hajoamissodat koostuvat monista erillisistä konflikteista ja sodista.
Bosnian sota oli kaikkein verisin ja pitkäkestoisin.
Sota alkoi helmikuussa 1992 ja päättyi Daytonin rau-
hansopimukseen syksyllä 1995.
. Ehkä paikalliset ajattelivat,
että kyllä ne asiat joku muu hoitaa, Lehti sanoo.
Kuulostaa varsin kolonialistiselta, ja sitä se Lehden
mukaan olikin.
. Länsimaalaiset ajattelivat stereotyyppisesti siten, että Balkan on riitaisa ja verinen ruutitynnyri, joka pitää sivistää eurooppalaiseksi.
. Kun vastuuta maan rakentamisesta ei ollut, etniset
erimielisyydet vain syvenivät. Keinot siihen puuttumiseen ja todellisen rauhanprosessin edistämiseen ovat taas näyttäytyneet hyvin
heikkoina.. Ehkä jotain oli neljässä vuodessa opittu, sillä länsivaltojen kynnys puuttua Kosovon tapahtumiin oli
huomattavasti matalampi kuin Bosnian sodan aikaan.
MINKÄ verran Jugoslavian sodista on sitten otettu
opiksi tulevaisuutta varten. Pelkona on, että maa myös jää köyhäksi ja kehittymättömäksi periferiaksi.
Varsinaisen sodan syttymiseen tutkija ei kuitenkaan
usko. Euroopassa on taas pitkään ajateltu, ettei sotia
enää tule, mutta nyt meillä on Ukrainan kriisi.
. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä
Siihen on
hyvät edellytykset, jos vastuulliset toimijat saavat viedä asioita
eteenpäin.
. Kiertotalouden tehostaminen voi olla jatkossa jopa
välttämättömyys.
Esimerkiksi neljästäkymmenestä loppuun käytetystä kännykästä
saa erotettua gramman kultaa. Naapurissa kaikesta jätteestä kierrätetään puolet, kun Suomessa kierrätysaste on
vielä 33-35 prosenttia.
. Pakkausten tuottajavastuukeräyksen myötä alkaa
muun muassa kotitalouksien jätemuovien kierrätys.
Suuressa kuvassa tärkeimmät
linjaukset tehdään joulukuun
alussa Brysselissä, jossa Euroopan
komissio julkaisee uuden ja kunnianhimoisemman version kertaalleen kaatuneesta EU:n kiertotalouspaketista.
. Siinä asiassa me vielä opettelemme täällä Suomessa.
Kotitalouksien jätemuoveista suuri osa menee nyt polttoon.
Kaupan ja teollisuuden alan muoveja on helpompi kerätä ja jalostaa.
Niin sanotusti helposti kierrätettävien materiaalien kuten metallin paperin ja kartongin suhteen Suomessa ollaan kierrätyksen suhteen kohtalaisen hyvällä
tolalla.
Myös biojätteen kierrätykseen
ravinteiksi on investoitu paljon
kuntien jätelaitoksissa.
USEIN luullaan, että jätehuolto. Vaikka neitseellisten luonnonvarojen hinnat ovat nyt matalalla,
kiertotalouteen kannattaa panostaa, Salo näkee.
Etenkin Euroopassa kiertotalous on tärkeää, sillä kaikkia kriittisiä raaka-aineita ei löydy vanhalta mantereelta. Uskon että 50 prosentin kierrätystavoitteeseen päästään Suomessa 5-10 vuodessa. Sa-
man määrän saamiseksi täytyisi
louhia tuhansia kiloja maaperää.
SUOMEEN on pystytetty viime vuosina useita moderneja jätevoimaloita, jotka tuottavat saasteettomasti uusiutuvaa sähköä ja lämpöä esimerkiksi kaukolämpöverkkoihin.
Tampereen ja Itä-Suomen jätteenpolttolaitokset alkavat toimia
ensi vuoden puolella ja nostavat
yhdyskuntajätteen polttoasteen
noin 40 prosenttiin.
Tosin lopullinen polttoprosentti riippuu yksityisten jäteyritysten
rinnakkaispolton määrästä. Se voi vauhdittaa huomattavasti materiaalikiertoa ja siihen
liittyviä investointeja, jätelaitosyhdistys JLY:n toimitusjohtaja
Markku Salo sanoo.
KUNTIEN jätelaitokset ovat varautuneet kaatopaikkakieltoon ja jo
nyt kaatopaikoille päätyy entistä
vähemmän jätteitä, ja hyvä niin.
Luonto kiittää.
Yhdyskuntajäte on pieni osa
kiertotaloutta, mutta suuntaviivat näkyvät myös jätehuollossa.
. Orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu Suomessa voimaan
vuoden alusta. Odotan komission kiertotalouspakettia suurella mielenkiinnolla. 12
20.11.2015
Kierrätys tehostuu ensi vuoden alussa. Kuva: Jari Laukkanen
Pakkausjätteet paremmin
Kiertotalouspaketti ja tuottajavastuukeräyksen laajentaminen vaikuttavat jätealaan
SAMI KORKALA
OULU
LÄHIVIIKOT näyttävät suuntaa
kiertotalouden kehitykselle. Kuntien jätevoimaloiden osuus yhdyskuntajätteiden hyödyntämisestä tulee ensi vuonan olemaan
arviolta 35 prosenttia.
Jätettä on laivattu poltettavaksi
esimerkiksi Viroon ja Ruotsiin.
Siitä huolimatta Suomessa lienee jatkossakin ylitarjontaa poltettavasta jätteestä.
kuinka pakkausten tuottajavastuu ja muovin kierrätys lähtee
käyntiin.
JÄTETTÄ on laivattu poltettavaksi esimerkiksi Viroon ja Ruotsiin,
jossa jätteidenpolttokapasiteetti
on huomattavasti suurempi kuin
Suomessa.
. Ruotsissa asia on ajateltu
energiatuotannon näkökulmasta
ja tehty tarkoituksella omiin jätehuollon tarpeisiin ylisuuria polttolaitoksia, Salo kertoo.
Suomi lähestyy jo Ruotsin mallia jätehuollossa. On mielenkiintoista nähdä,
KOTITALOUKSIEN jätemuovin kierrätys on Salon mielestä askel kohti
kiertotaloutta, vaikka siinä onkin
haasteensa.
Kotitalouksien kierrätysmuoveissa hyvänä tavoitteena
voi aluksi pitää 20 prosentin kierrätysastetta.
. 13
20.11.2015
lyhyesti
Muovijalostamo on
askel eteenpäin
ENSI VUODEN alusta muovia käyttävien tuottajayhteisöjen on
huolehdittava myös kotitalouksien muovipakkausten keräyksestä ja kierrätyksestä.
Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi muovia pakkausmateriaalia käyttävien elintarviketuottajien on osallistuttava kierrätyksen järjestämiseen.
Kotitalousmuovin keräyspisteverkoston pitäisi toimia Suomessa vuoden alusta noin 500 pisteen voimin. Todennäköisesti
aivan koko verkosto ei ole toiminnassa vuoden alusta.
. Tosin pvc-muoveja ei voi kierrättää.
Kotitalouksien muovijäte on yksi vaikeimmin kierrätettävistä
materiaaleista, sillä muoveiksi ymmärrettävien aineiden kemiallinen koostumus voi vaihdella paljon.
. Keskustan kannatus
mittauksessa oli 21,6 prosenttia.
Hallituspuolue kokoomus on nostanut hieman suosiotaan 18,4 prosenttiin.
Milla Kalliomaa. Nyt puolueen kannatus on 11 prosenttia, eli 6,5 prosenttiyksikköä pienempi kuin viime kevään
eduskuntavaaleissa.
Keskusta on edelleen suosituin puolue, vaikka sen
marginaali SDP:hen on kutistunut. Sitä ennen
hän toimi viisi vuotta kristillisdemokraattien puoluesihteerinä.
Hallitus painotti valinnassa ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön tuntemusta, laaja-alaista näkemystä yhteiskunnallisista kysymyksistä, monipuolisia yhteistyöverkostoja, näyttöjä tuloksellisesta johtamistyöstä sekä järjestötyön tuntemusta, MLL tiedottaa.
Muovipakkauksia vastaanotetaan valtakunnallisesti 500
ekopisteessä
Lähimmän Rinki-ekopisteen ja muut kierrätyspisteet
löytää Kierrätys.info-verkkopalvelun karttahaulla
Muovien kierrätys on kuluttajille vapaaehtoista
Noudata aina alueellisia ja keräyspistekohtaisia ohjeita
Lähteet: rinkiin.fi, uusiomuovi.fi
Oikaisu: Pertti Lehtomäki
on kotoisin Multialta
TIISTAIN Suomenmaassa oli virhe Keski-Suomen piirin
uudeksi puheenjohtajaksi valitun Pertti Lehtomäen kotipaikassa. Tehdas aloittaa toimintansa ensi vuoden puolivälissä, siihen saakka kerättyjä kierrätysmuoveja varastoidaan.
MUOVIPAKKAUSJÄTETTÄ kertyy Suomessa vuositasolla tuhansia
tonneja. Kierrätettävät
muovit ja kartongit saadaan puhtaina ja kierrätyskelpoisessa kunnossa parhaiten erilliskeräyksellä.
Euroopan jätteiden vähentämisen
viikkoa vietetään 21.-29.11. Kotitalouksien kierrätysvolyymia ei voi kuin arvailla, Soini sanoo.
Suurin osa kotitalouksien muovisista pakkauksista käy kierrätykseen, esimerkiksi muovipussit, ruuan muovipakkaukset ja
purkit. Elinkeinoelämältä saa kierrätykseen puhtaita ja tasalaatuisia muoveja, kun kotitalouksien muovipakkausjäte joudutaan
lajittelemaan ja pesemään , Soini sanoo.
Elinkeinoelämän muoveista kierrätetään nykyisellään jo lähes puolet.
Kotitalouksien likaiset muovit päätyvät jätteenpolttolaitoksiin, joissa ne palavat puhtaasti energiaksi.
kiertoon
vastaa yksin kierrätyksestä.
. Kuva: MLL
Kalliomaa MLL:n
pääsihteeriksi
MANNERHEIMIN Lastensuojeluliiton (MLL) hallitus on
valinnut johtaja Milla Kalliomaan, 51, liiton uudeksi
pääsihteeriksi ensi vuoden alusta.
Hän on toiminut liiton vt. Hän on kotoisin Multialta, ei Viitasaarelta.. Sosiaalidemokraatteja äänestäisi
19,6 prosenttia suomalaisista.
Perussuomalaisten kannatus näyttäisi juuttuneen alhaiselle tasolle. teemalla ?Vähemmällä enemmän?.
FAKTA
Vapaaehtoista, mutta tärkeää
Tuottajavastuukerääminen ulottuu ensi vuoden alusta
koskemaan myös tuotteiden pakkauksia
Muovi sopii erinomaisen hyvin kierrätettäväksi. Materiaaleja toimitetaan kierrätykseen, kunhan niille on aidosti kysyntää, Salo huomauttaa.
JLY edustaa julkista jätehuoltoa
sekä kuntien 35 jätelaitosta ja jätehuoltoyhtiötä.
Norjassa vastikään tehdyn selvityksen mukaan syntypaikkalajittelu ja erillinen kerääminen ovat
tehokkain tapa lisätä biojätteen,
tekstiilien ja lasin kierrätystä.
Laitosmaisessa lajittelussa oli
potentiaalia etenkin metallien
talteen ottamisessa. Muovia
voidaan periaatteessa kierrättää loputtomasti materiaalina, kun keräily ja lajittelu on hoidettu oikein
Muovien sisältämä öljyä vastaava energia-arvo voidaan
polttaa sähköksi ja lämmöksi
Suomen Pakkauskierrätys Oy:n Rinki-ekopisteissä
otetaan vastaan kotitalouksien pakkausjätettä
SDP nousee, perussuomalaiset laskee.
Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva
HS-gallup: SDP yhä nousussa,
perussuomalaiset sukeltaa
SDP:N KANNATUS on jatkanut kasvuaan kuluneen kuukauden aikana, ilmenee tuoreesta Helsingin Sanomien mielipidekyselystä. pääsihteerinä helmikuusta
alkaen, jolloin pääsihteeri Mirjam Kalland siirtyi Helsingin yliopiston Social- och kommunalhögskolanin rehtoriksi.
Kasvatustieteiden maisteri Kalliomaa on työskennellyt MLL:n järjestöjohtajana vuodesta 2003. Jätehuollossa kerätään kierrätykseen sitä, mitä teollisuus haluaa. Keräyspisteverkoston rakentamisen kanssa on nyt aikamoinen kiire, muovipakkausten kierrätyksestä vastaavan tuottajayhteisö Suomen Uusiomuovin toimitusjohtaja Vesa Soini kertoo.
Keräyspisteiden perustamisesta ja operoinnista vastaa Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy.
Riihimäelle Ekokemin tehdasalueelle on rakentumassa Suomen ensimmäinen muovijalostamo, jonne elinkeinoelämän
omistama Suomen Uusiomuovi toimittaa kerättyjä kuluttajapakkauksia jalostettavaksi uudeksi kierrätysmuoviksi teollisuuden käyttöön
Minä uskon täydellisesti,
että Alenius on poliittisesti kunnian mies, joten hänelle on pitänyt olla inhottavaa Hetemäen ja Uusivirran ?raakkaaminen?.
MITEN tämä jännitys-
näytelmä jatkui, se
selviää seuraavassa
kolumnissa.
Jouko Loikkanen
Kaksi poliisia vartioi katua Saint-Denis?ssä Pariisissa torstaina. Voitaisiinko tästä Nato-jäsenyydestä päättää ilman perusteellista poliittista harkintaa ja kansanäänestystä?
Paavo Väyrynen. M hyväksyi julistusluonnoksen ja suunnittelimme hallitusta 7+7 -pohjalta. Vasta kolme päivää iskujen
jälkeen Euroopan ulkopuolisen
maan tiedustelupalvelu ilmaisi,
että he tiesivät hänen olleen Kreikassa, Cazeneuve sanoi.
Hän ei tarkentanut, mistä maasta oli kyse.
RANSKAN parlamentin alahuone
eli kansalliskokous hyväksyi torstaina poikkeustilan jatkamisen.
Poikkeustilan jatkaminen vaatii vielä parlamentin ylähuoneen
eli senaatin hyväksynnän. Virka-ajan ulkopuolella asetta kantavat poliisit tunnistaa käsinauhasta.
Ranskan pääministeri Manuel
Valls varoitti ennen poikkeustilasta päättämistä, että terroristit saattavat yrittää käyttää Ranskassa kemiallisia ja biologisia aseita. Tämä osuu Suomen turvallisuuspolitiikan ytimeen.
Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa. Laki estää Suomen joukkojen käyttämisen taistelutoimintaan ulkomailla.
Jos Suomi hyväksyy tulkinnan, että Lissabonin sopimuksen avunantolauseke suoranaisesti velvoittaa jäsenmaita
sotilaallisen avun antamiseen, tulkitsemme EU:n sotilasliitoksi, Väyrynen korostaa.
. Yksi iskuista saat-
toi olla Ranskan junaisku, jossa junan matkustajat saivat taltutettua
hyökkääjän.
Cazeneuve sanoi myös, ettei
Ranska saanut muilta Euroopan
mailta tietoa Abaaoudin liikkeistä ennen Pariisin iskuja.
. Kuoleman vahvisti Pariisin syyttäjä Francois Molins
torstaina.
Belgialaissyntyinen Abaaoud
tunnistettiin sormenjälkien perusteella. Ajattelimme, että mukaan tulisi 4 sdp,
3 skdl, 4 kesk, 1 rkp, 1 lkp ja 1 puolueisiin lukeutumaton.
Olimme jo pitemmän aikaa puhuneet Päiviö Hetemäestä.
Nyt soitin hänelle ja M puhui. Kuva: Kenzo Tribouillard/AFP Photo/Lehtikuva. Eikö tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että Suomi olisi
mukana Naton eurooppalaisessa pilarissa. Hetemäki ei kelvannut Skdl:lle.
UKK oli hyväksynyt sekä 7+7 -pohjan että Hetemäen.
Lounaan jälkeen keskustelimme Miettunen, Mikko Immonen, Tallgren, Henry Olander ja minä: kuka nyt, kun
Päiviö Hetemäki ei kelvannut. Tämän päivän tapahtumat:
Yöllä kirjoitin 2-liuskaa hallitusjulistusta. Ei kelvannut, koska PU oli vienyt maamme EEC:hen. Toiset hyväksyivät ja
asia otettiin esille klo 15 Eduskunnassa. Väyrynen kysyy.
. Sen on
määrä käsitellä asiaa perjantaina.
Presidentti Hollande julisti maahan poikkeustilan joitakin
tunteja sen jälkeen, kun Pariisissa tehtiin perjantaina useita terrori-iskuja. Iskujen suunnittelijoiden makaaberi mielikuvitus on rajaton,
Valls sanoi.
KESÄRANNASSA saunottiin. Poikkeustila halutaan
pitää voimassa kolme kuukautta.
Poikkeustilan jatkuessa poliisit
saavat luvan kantaa asetta myös
virka-ajan ulkopuolella.
Ranskan poliisin edustajan
mukaan poliisit saavat kantaa
asetta suojellakseen itseään ja
julkisilla paikoilla olevia ihmisiä. Aamulla kirjoitin UKK:lle eilisestä kokouksesta kirjeen.
Klo 9?11 olimme kahden Miettusen kanssa Kesärannassa. Pariisin syyttäjä vahvisti
torstaina, että viikko sitten tapahtuneiden terrori-iskujen pääsuunnittelijaksi epäilty on kuollut
poliisioperaatiossa. PH:lle tarjottiin ?helppoa?
paikkaa: oikeus- tai puolustusministerin paikkaa. Vallsin mukaan mitään vaihtoehtoja
ei voi rajata pois.
. Suomessa on vielä syytä tarkkaan harkita, mitä muutoksia meidän omassa turvallisuuspolitiikassamme ehkä toteutetaan, Väyrynen kirjoittaa uusimmassa blogissaan.
Ranska on esittänyt, että käyttöön on otettava myös Lissabonin sopimuksen mukainen avunantolauseke, joka edellyttää avun antamista hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle
jäsenmaalle.
ENSIMMÄISET Suomesta tulleet kommentit olivat Väyrysen
mielestä rauhoittavia. 14
20.11.2015
?Turvallisuuspolitiikan linjauksia ei pidä ryntäillä muuttamaan?
TURVALLISUUSPOLITIIKAN linjauksia ei pidä ryntäillä muuttamaan, neuvoo europarlamentaarikko Paavo Väyrynen
suomalaisia päättäjiä.
. PH sanoi olleensa juuri lääkärintarkastuksessa, joka osoitti, että
mies on terve ja PH halusi osallistua täysin rinnoin ja tulla
valtiovarainministeriksi.
Hänet pistettiin siihen, Virolainen maa- ja metsätalouteen, Karjalainen Valtioneuvoston kansliaan, Sorsa ulkoministeriksi . Ohjelmajulistus sen sijaan hyväksyttiin pienin tarkistuksin.
Aalto esitti lisäyksiä enemmänkin, mutta ne torjuttiin.
Päätimme jatkaa klo 19 Kesärannassa.
Pariisin iskujen
pääepäilty kuoli ratsiassa
STT?AFP?REUTERS
BRYSSEL
PARIISIN terrori-iskujen pääsuunnittelijaksi epäilty Abdelhamid
Abaaoud kuoli keskiviikkona poliisioperaatiossa Saint-Denis?ssä
Pariisissa. Keskustelin kahteen pekkaan
Ele Aleniuksen kanssa, joka kertoili: ?Minua inhottaa, että olen joutunut puhumaan kahta niin hyvää miestä kuin
Hetemäki ja Uusivirta vastaan.
Mutta Sinisalon porukka kaivaa kaikki mahdolliset aseet
tätä hanketta vastaan ja me taas Aallon kanssa koetamme poistaa kaiken mahdollisen, johon Tase voi
tarttua.. Todettiin, että Suomi antaa kaikkea
muuta apua, mutta laki estää sotilaallisen avun antamisen.
Sitten tuli uudenlaista viestiä: lakia aiotaan muuttaa.
. Kuva: Jaakko Martikainen
kolumni
Hätätilahallitus 5.
OLI TULLUT perjantai ja päiväys kirjoitettiin 28.11.1975. Keskiviikon poliisioperaatiossa kuoli ainakin kaksi ihmistä, ja rikostekniikka yrittää
edelleen selvittää, kuoliko iskussa kolmaskin ihminen.
Pian syyttäjän tiedotteen jälkeen Ranskan sisäministeri Bernard Cazeneuve kertoi, että
Abaaoud oli osallisena neljässä kuudesta iskusta, jotka saatiin estettyä tämän vuoden aikana Ranskassa. Siihen ei tietenkään voi yritystä kaataa.
?Pentti Uusivirta?, sanoin minä. ja ryhdyttiin odottamaan varsinaisia hallitusneuvottelijoita.Jaoimme neuvottelijoille ohjelmajulistuksen ja pyysimme perehtymään siihen, kun jatketaan
kokousta klo 15 Eduskunnassa.
SITTEN pohja ja henkilöt
Väliaikaiseksi.
Siksi yleisurheilijat menettivät
oikeutensa kaikkiin kilpailuihin,
jotka käydään IAAF:n suojeluksessa.
MISTÄ SYYSTÄ niin ankara rangais-
tus on langetettu nimenomaan
venäläisille urheilijoille. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Valtiolipun vai olympialipun alla?
Venäläisten urheilijoiden osallistuminen olympialaisiin on epävarmaa
NÄYTTÄÄ SILTÄ, että venäläiset
yleisurheilijat eivät joko lähde ollenkaan Rio de Janeiron ensi kesän olympialaisiin tai lähtevät,
mutta kilpailevat Olympiakomitean lipun alla.
Kyse ei ole urheilijoiden oikusta.
Takana on Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) päätös. Urheilijat itkevät, poliitikot syyttävät, että
IAAF ja WADA toimivat USA:n
pakosta.
Mutta tavalliset kansalaiset suhtautuvat sopuisasti IAAF:n päätökseen.
. Se totesi Venäjän yleisurheilun liiton (VELA) epäpäteväksi. Vuoden 1996 Atlantan kisoissa Ydysvalloissa hän voitti 800
metrin ja 1 500 metrin matkat.
Liiton kokouksessa uudistetaan myös liiton johto. Nainen itse oli saatu kiinni dopingin käytöstä vuonna 2011.
Nainen oli käynyt luottamukselliset keskustelut valmentajien ja
urheilijoiden kanssa ja nauhoittanut salaa kaikki keskustelut.
Hänen miehensä vuorostaan on
kertonut saksalaisille virkamiesten puuttumisesta Venäjän antidopingtoimiston toimintaan.
ELOKUVAN esityksen jälkeen Maailman antidopingneuvoston (WADA) erikoistoimikunta on tutkinut
esitetyt faktat ja laatinut sen perusteella selostuksen IAAF:n neuvostoa varten.
Selostuksen tekijät väittivät, että Venäjän urheilussa on olemassa porrasteinen dopingin naamiointijärjestelmä, jossa ovat mukana valmentajat, urheiluvirkailijat
ja jopa FSB:n (KGB:n) työntekijät.
Selostuksessa sanottiin, että viimeisten kymmenen vuoden aikana järjestetyissä suurkilpailuissa
Venäjän voittajilta oli löytynyt epäluuloja herättäviä dopingkokeita.
Sellaisten todisteiden jälkeen
melkein kaikki IAAF:n neuvoston
jäsenet totesivat, että yhdellä ur-
heilijan erottamisella dopingongelmaa on mahdoton ratkaista.
Siksi päätettiin rangaista koko
Venäjän yleisurheiluliittoa ja antidopingtoimistoa, joka ?on säännöllisesti rikkonut testisääntöjä?.
Toimistolta otettiin oikeudet.
MOSKOVA VOISI viedä nämä vaatimukset oikeuteen. Poistamme liitosta kaikki virkamiehet ja
valmentajat, jotka ovat huonossa
maineessa, urheiluministeri Vitalij Mutko lupailee.
Ministeri lupailee niinikään, että hallitus tulee valmistelemaan
lakiluonnoksen dopingin käytön
rankaisemisesta.
nä Venäjällä.
REAKTIOT IAAF:n neuvoston päätökseen vaihtelevat. Urheilun pitää olla puhdasta urheilijoiden terveyden vuoksi, on päivälehtien ja verkon lukijoiden yhteinen mielipide.
KOLMEN KUUKAUDEN päästä toimikunta esittää työnsä tulokset
IAAF:n neuvostolle. Hän on kehottanut urheiluvirkailijoita etsimään
kompromissin ja vuorovaikutustien IAAF:n kanssa, mitä virkailijat nyt tekevätkin.
He perustivat toimikunnan, joka IAAF:n työryhmän valvonnassa tarkistaa kaikki WADA:n selostuksessa esitetyt syytteet ja yrittää
vastata niihin. Urheilun pitää olla puhdasta urheilijoiden terveyden vuoksi, on päivälehtien ja verkon lukijoiden yhteinen mielipide.. Molempien
kilpailujen pitäisi olla ensi kesä-
VALERI MITENJOV
Moskova. 15
20.11.2015
?. . Mutta presidentti Vladimir Putin torjui yhteentörmäyksen. Eivät he
ole rikkoneet dopingsääntöjä sen
useammin kuin esimerkiksi Saksan tai Ranskan urheilijat.
Esimerkiksi viime vuonna 22
yleisurheilijaa todettiin syyllisiksi.
Se on vain kaksi prosenttia 500:sta
Venäjän maajoukkueen yleisurheilijajäsenestä.
Vähän aikaa sitten Saksan ARDkanava esitti elokuvan, joka kertoi
salaisuuksista dopingin käytössä
Venäjän yleisurheilussa.
Tietoja saksalaiset toimittajat ke-
räsivät eräältä venäläiseltä naisurheilijalta. Saman aikaan toimikunta alkaa uudistaa antidopingtoimistoa ja toteuttaa muita
IAAF:n vaatimuksia.
ENSI TAMMIKUUSSA on ylimääräinen Venäjän yleisurheiluliiton kokous, joka valitsee liitolle uuden
presidentin.
Virkaan on jo yksi ehdokas,
47-vuotias Svetlana Masterkova, kaksinkertainen olympiakisa-
voittaja. Mutta odottakaamme
kolme kuukautta.
Joka tapauksessa ensi maaliskuun maailmanmestaruuskilpailut USA:ssa kilpaillaan ilman venäläisiä urheilijoita.
Lisäksi IAAF on vienyt Venäjältä kaksi suurta yleisurheilukilpailua: juniorien MM-kisat ja joukkuekävelykilpailut. Jos se hyväksyy tulokset, se voi poistaa sanktioita Venäjän yleisurheiluliitolta.
Ehkä sen jälkeen maajoukkue
kilpailee Brasilian kisoissa valtiolipun alla
Kuva: Maria Seppälä
hallitusohjelman tultua hyväksytyksi.
Uudistuksessa on 18 itsehallintoaluetta, joista 15 järjestää
itsenäisesti sote-palvelut alu-
eellaan. Samanaikaisesti lakkaa lähes 200 erillistä hallintoyksikköä. Nostan tässä esiin kaksi ehdotusta,
jotka kannattaa vielä tarkastella todella kriittisesti.
Keskustan kannattajissa on paljon pienituloisia palkansaajia, heitä ei kannata unohtaa!
Keskustan pitää myös uskaltaa ottaa hallituksessa käyttöön ?populistiset. Ei pitäisi olla liian vaikeaa mediallekaan.
VAALITILAISUUKSISSANI kysyttiin
usein, onko totta, että..., kun televisiossa sanottiin tai lehdessä
kirjoitettiin niin?
Usein asia ei ollut totta ja vastasinkin, älkää uskoko kaikkea,
mitä mediassa sanotaan tai kirjoitetaan.
Nämä kokemukset ovat tulleet
elävästi mieleen, kun olen seurannut sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen uutisointia ja käsittelyä tiedotusvälineissä. Eli kunnalla tehdään
vielä lyhyempää työviikkoa, vai tehdäänkö?
40 tunnin työviikko kerryttää vuodessa 100 tuntia eli
12,5 työpäivää palkallista vapaata. Otan muutamia väitteitä, miten asiat on esitetty vastoin tosiasioita ja luotu näin tietoisesti tai
ymmärtämättömyyttään vääriä
mielikuvia.
KESKEISIN väite on ollut, että ratkaisussa luotiin hallintohimmeleitä. sopeuttamiskeinot.
KUNTA-ALALLA lomaa kertyy työsuhteen alkaessa ensimmäiset 10 vuotta 28 arkipäivää eli viisi viikkoa ja kolme
päivää vuodessa.
Seuraavalta viideltä vuodelta vuosilomaa kertyy 30 ar-
kipäivää eli kuusi viikkoa vuodessa. Yli 15 vuoden jälkeen
lomaa kertyy 38 arkipäivää eli seitsemän viikkoa ja kolme
päivää vuodessa.
Tietysti loma kuulostaa ruhtinaalliselta jos verrataan
vain yksityisen puolen 5 viikon vuosilomaan?
Kunta-alalla tehdään paljon 38 tunnin ja 15 minuutin
viikkotyöaikaa, kun monella yksityisellä alalla TES mukaan tehdään 40 tunnin työviikkoa. sairaslomapäivä palkattomaksi.
Jotain varmaan pitäis tehdä, mutta en ole niin kovin vakuuttunut että nämä toimet ovat kovin oikeudenmukaisia.
Hallituksella on paljon ideoita ja monet niistä ovat toteuttamiskelpoisia. Himmelit siis purkautuvat uudistuksessa
eikä niitä rakenneta. Erityisen
vaativissa tehtävissä on vahvistettu työnjako eri alueiden välillä.
Todellisuudessa on siis 18 itsehallintoaluetta ja 3 yhteisesti toteutettavaa sote-aluetta. Siinä olivat vastakkain
kaksi ideologiaa: keskitetty ja hajautettu yhteiskuntarakenne.
Kyse ei ollut valtapolitiikasta luottamus- tai virkapaikkojen
suhteen kuten yleisesti väitetään.
Kyse oli ideologioiden välisestä
kilpailusta, joka on koko politiikan ydin ja perusta.
Toivoisi, että tiedotusvälineissäkin ymmärrettäisiin tämä ja
opeteltaisiin analyyttisempaa lukutaitoa.
Hannes Manninen
Kaupunkineuvos
Pienituloisia palkansaajia ei saa unohtaa
TUOTTAVUUSLOIKKAA tavoitellaan muun muassa rajaamalla kuntatyöntekijöiden vuosilomat 6 viikkoon ja
muuttamalla 1. Väite on
yhtä järjetön kuin kysymys, miksi
Suomi on itsenäinen valtio, miksi meillä on oma presidentti, valtioneuvosto, armeija, lähetystöjä ja niin edelleen, vaikka maailmassa on useita satoja asukasluvultaan paljon suurempia kaupunkeja, joilla ei niitä ole.
Tällaisten väitteiden taustalla on ns. Siitähän oli kysymys koko sotealuekiistassa. SAIRASPÄIVÄN palkattomuus vähentää sairaslomia ja
niin sanotut turhat poissaolot vähenevät. Toivoisi, että tiedotusvälineissäkin ymmärrettäisiin tämä ja opeteltaisiin analyyttisempaa
lukutaitoa.. Sama
kaiku askelten oli Ruben Stillerin
Pressiklubissakin.
HALLITUSOHJELMASSA lukee seuraavaa: ?Hallitus valmistelee sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisratkaisun kuntaa suurempien itsehallintoalueiden pohjalta.
Alueita on enintään 19. Mielipiteet
16
Sote-kiistassa oli kyse
ideologioiden kilpailusta
häviävät uudistuksessa. Itsehallintoalue on kuten kuntakin monitoimialainen.
Sosiaali- ja terveydenhuolto ei
ole erillinen hallinto-organisaatio vaan itsehallintoalueen sisäl-
lä yksi toimiala kuten kunnassa on nykyisin sosiaali- ja terveystoimi.
Lisäksi nykyiset erityisvastuualueet (ERVA) hallintoalueina
EDELLEEN Karvala totesi, että
meillä on nyt samanlainen järjestelmä kuin Italiassa, jonka väkiluku on yli kymmenkertainen
eli hallintoportaita on liikaa.
Tämä usein esitetty väite on
käsittämätön, sillä pienemmissäkin valtioissa tarvitaan yhteiskuntarakenne eli tietyt toimielimet ja hallinnon tasot. Kyse oli ideologioiden välisestä kilpailusta, joka on koko politiikan ydin ja
perusta. Pelkään
että karenssi vain houkuttaa ihmisiä pidemmälle sairaslomalle, kun jo karenssikin jo on kärsitty.
Taloudellisesti ahtaalla olevat joutuvat tekemään töitä sairaana altistamalla työkaverit ja asiakkaat sekä itsensä.
Eikä näihin seikkoihin tuo helpotusta lisä keppi heikentämällä seuraavien sairaspäivien sairausajanpalkkaa 80 %
palkasta.
Sairaslomien määrä on suoraan verrannollinen työpaikan työhyvinvointiin, olisiko siihen aihetta panostaa?
Jukka Laaksonen
Loimaa. Median olisi pitänyt ymmärtää asian uutisarvo jo
?Sotealue-kiistassa ei ollut kyse valtapolitiikasta luottamus- tai virkapaikkojen suhteen kuten
yleisesti väitetään. Alueet vastaavat sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä alueellaan?.
Se on selvää tekstiä. En ehdota ?pekkasista?
luopumista, koska ne ovat palkkaa tehdystä työstä.
Jos haetaan oikeudenmukaista ratkaisua kunta-alan
ja yksityisen sektorin välille niin miksei kunta-alalle oteta käyttöön 40 tunnin työviikkoa, ?normaalien. pekkasvapaiden ja viiden viikon vuosilomien muodossa?
1. suuruuden harha. Jokainen
voi itse todeta, että hallituksen
päätös oli oman ohjelmansa toteuttamista. Iltalehden uutispäällikkö
Kreeta Karvala sanoi Jälkiviisaissa (13.11.), että luotiin hallintohimmeli 15+18+5.
Sehän ei ole totta, sillä hallinto-organisaatioita yhteistyöalueet mukaan lukien on 18+3.
Toiseksi hän väitti, että keskusta veti jonnekin hallitusohjelmaan piilotetut itsehallintoalueet mukaan loppusuoralla. Enää maanantaisin ei jäädä kotiin potemaan krapulaa?
Tämän Ruotsin mallin kopioiminen Suomeen tuntuu
erikoiselta kun ei se toiminut edes heillä.
Aluksi sairaspäivät todennäköisesti vähenevät
Kuva: Maria Seppälä
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
PL 52, 90100 Oulu. Puolustaessaan
omaa aluettaan ja kutuun valmistautumista lohi tarraa vieheeseen. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
17
Sote-käsitteellä on puolensa
SOTE-UUDISTUS on käsiteratkaisu, joka sisältää sekä
sosiaali- että terveyspuolen. Kalaa on aina
pyydetty. Sote-mallin käsitteitä on käytettävä johdonmukaisesti.
On tutkailtava perustuslain kriteerejä, mitä ne
velvoittavat tekemään ihmisten hyväksi estettäes-
sä eriarvoistumista. Tällöin AKS halkesi ja sen jälkeen Kekkonen oli toki IKL:n jyrkkä vastustaja. Porvoossa synnytysten poikkeuslupa on voimassa vuoden 2016 loppuun saakka.
Mikkelissä, Kainuussa ja Länsi-Pohjassa puoli vuotta pidempään. Ari Uinon väitöskirjasta Nuori
Urho Kekkonen (1985). paljolti aitosuomalaisuutensa takia. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on hahmotettava sisällön kokonaisuus.
Veikko Vilmi
Dosentti, yhteiskuntatieteiden ja
kasvatustieteen tohtori
Kuopio
Pyydä ja päästä -kalastus on
uhka kestävälle kalastukselle
PYYDÄ ja päästä- kalastajat pitävät itseään kestävän kalastuksen
edistäjinä. Lohijoilla näin ei ole.
Pyydä ja päästä -kalastus on uhka lohien luontaiselle lisääntymiselle ja kestävälle kalastukselle. Toki ?oppia ikä kaikki?.
Lisätietoja löytyy mm. Kuva: Maria Seppälä
Jatkoa päivystysten
poikkeusluville
USEIDEN sairaaloiden synnytys- ja päivystystoiminta jatkuu tällä hetkellä päivystysasetuksen mukaisilla poikkeusluvilla. Alkaa armoton taistelu.
Kala pistää vastaan kaikin mahdollisin voimin, mutta joutuu viimein kalastajan kynsiin.
Onnellisena itseään pitävä
mutta miten tämä luonnoton käsittely vaikuttaa kalan käyttäytymiseen, kalan kutuun, syntyviin
kalanpoikasiin ja niiden laatuun?
Raaka käsittely ei ainakaan paranna herkässä tilassa olevan kalan elämää.
On huomattava Pyydä ja päästä -kalastuksen erikoisasema.
Oikea virkistys- ja matkailukalastaja hyödyntää saaliinsa,
pyynnille on tiukat kiintiöt. Pyydä ja päästä -kalastaja voi jatkaa
vapaasti elämystensä hakua, aina uusien lohien jahtaamista.
LUONNON lisääntymisen ja kestävän kalastuksen kannalta on
tärkeää, että lohen ja taimenen
kutujoilta tapahtuva Pyydä ja
päästä -kalastus kielletään.
Toivottavasti luonnonlohen
suojelijat yhtyvät vaatimukseen.
Risto Tolonen
Ii
?Erittäin tärkeää on se, että synnytysten ja
päivystysyksiköiden poikkeuslupia jatkettaisiin
vuoteen 2019.. Henkihieverissä oleva kala
ehkä nostetaan ylös ja kuvataan,
sitten kala päästetään takaisin
kutujokeensa. Suuret kysymykset koskettavat julkisuudessa olleiden tietojen mukaan eläkevastuita,
palkanmaksuja ja kiinteistöjen omistusasioita, jotka on ratkaistava.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kohdalla on tarkoitus saada aikaan kattava suomalainen sote-malli.
Kun tämä on tavoite, niin sosiaali- ja terveydenhuoltoa on tarkkaan analysoitava. Kalastaja saa isot
kiksit, jotka voisi saada monin
muin eri tavoin.
Mutta miten käy ison lohen?
Pyydä ja päästä -kalastaja todistaa, kala lohi ei kärsi eikä vahingoidu, se jää henkiin. Olisi poikkeuslupien alkuperäisen tarkoituksen mukaista, että päätökset sairaaloiden toiminnoista ratkaistaan tulevilla itsehallintoalueilla
eikä aluesairaaloiden toimintaa ajeta alas ennen sitä.
Outi Lankia
kaupunginvaltuutettu (kesk.)
Porvoo
Kekkonen ja
äärioikeisto
TEPPO SÄKKINEN väittää (Suomenmaa 18.11.), että ?opiskelijana Urkki pisti kovasti hanttiin yliopistokampuksilla suosittua äärioikeistolaisuutta vastaan, rellestämisen ohessa?.
En tiedä, miten Säkkinen määrittelee Suomen äärioikeistolaisuuden 1920-luvulla, mutta Urho Kekkonen oli
lakitieteen ylioppilaana ja vielä nykytermein oikeustieteen
lisensiaattinakin Akateemisen Karjala-seuran johtajia.
Hän osallistui muun muassa Aleksanteri I:n monogrammin tervaamiseen keisarin nimeä aiemmin kantaneen yliopiston päärakennuksen päätykolmiossa.
Kekkonen kannatti alkuvaiheessa vahvasti Lapuan liikettä, mutta kääntyi sitä vastaan lopullisesti Mäntsälän kapinassa 1932 . Itsehallinto- ja sote-alueiden ratkaisuja
on pohdittava tarkkaan, kun kehitellään suomalaista sote-mallia ja rahoittamista.
EDUSKUNNAN perustuslakivaliokunta tulkinnee
sote-käsitteen oikein ja arvioinee sosiaali- ja terveydenhuollon raamiratkaisun kaikilta osin.
Sosiaali- ja terveydenhuollossa lienee tarkoitus menetellä siten, että tavoiteltava suomalainen
sote-malli olisi onnistunut kokonaisuus.
Päätöksenteossa on arvioitava, miten ratkaistaan
kuntarakenteita, velkaantumista, työllisyyden parantamista ja koulutusasioita koskevat kysymykset.
On mietittävä huolella, mitkä ovat kulloisetkin
päätöksenteon seuraukset. lisensiaatti
?Luonnon lisääntymisen ja kestävän kalastuksen kannalta on
tärkeää, että lohen ja taimenen kutujoilta tapahtuva Pyydä ja
päästä -kalastus kielletään.. Kirjoita Suomenmaahan. Ennen lohta pyydettiin
ja hyödynnettiin poikkijoen rakennetuilla useilla lohipadoilla.
Nyt lohipatojen sijaan lohta
voivat pyytää ja syödä virkistysja matkailukalastajat, kun lohikannat ja joet ovat kunnossa.
Matkailukalastusta lohijoella
voidaan ja tulee kehittää.
Pyydä ja päästä -kalastaja yrittää
käsitellä 10?20 kilon lohta ?oikein?. Mistä johtuu, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta ei tarkastella
kokonaisvaltaisesti. Tuolloin hän oli kuitenkin jo
kolmekymppinen perheenisä, hallitussihteeri ja pian ministerikin. Keskusteluissa käytetään sosiaali- ja terveydenhuollon käsitettä, mutta puhutaan
pääasiassa terveysasioista.
Mihin sosiaalipuoli ja -palvelut ovat hävinneet
arvioitaessa ihmisten hyvinvointia?
SOSIAALI- ja terveydenhuollon kokonaisuuden on
oltava hallinnassa. Onnittelut Suomenmaalle onnistuneesta viikkolehdestä!
Jyrki Vesikansa
Lehdistöneuvos, fil. Lohijoilla Pyydä ja päästä -kalastus on kalastajien itsekkyyttä.
Lohi kasvaa merellä, nousee
jokeen kutemaan. Kysymys on itsehallinto- ja sotealueratkaisusta. Syö
yhden, vapauttaa muut takaisin
jokeen. Kotouttamiskysymykset ovat
haastavia. Tällainen kalastus ei ole
ylpeilemisen arvoista.
LOHI on joessa valmistumassa
kutuun, sillä on esileikkivaihe.
Onnellisesta ja odottavasta olotilasta kala revitään ja väsytetään
väkisin jokirantaan.
Lohi jää mahdollisesti henkiin,
LOHI ja taimen on noussut kutupaikoilleen, valmistautuu lisääntymiseen, puolustaa reviiriään.
Alueelle tulee häiritsijä, kalamiehen viehe. Mutta onko näin, osaako Pyydä ja päästä
-kalastajat toimia ?oikein??
Tosiasia on, että Pyydä ja päästä -kalastus on lisääntynyt, samaan aikaan lohijoillamme ovat
lisääntyneet selittämättömät lohikuolemat.
MUTTA KUN lohi on löytänyt joessa sopivan kutualueen, reviirin ja
se alkaa pitkän valmistautumisen
kutuun ja lisääntymiseen, niin
kalan turha kiusaaminen ja vahingoittaminen on tuomittavaa.
Kestävän kalastuksen ja luontaisen lisääntymisen vastaista on
se, kun näyttelijäkalastaja matkaa helikopterilla lohijoelle ja
pyytää sieltä 18 nousulohta. Viime hallituskaudella säädetyn päivystysasetuksen poikkeusluvat oli tarkoitettu niin, että niiden päättyessä uudet sote-alueet olisivat olleet jo toiminnassa.
Erittäin tärkeää aluesairaaloiden ja seudun asukkaiden
kannalta on se, että synnytysten ja päivystysyksiköiden
poikkeuslupia jatkettaisiin vuoteen 2019 saakka kunnes
sote-palveluiden järjestäminen siirtyy itsehallintoalueille.
Päivystysasetuksen mukaisten poikkeuslupien jatkaminen on poliittinen päätös
Kuinka moni kannattaa?
Joka ikinen käsi nousi!
KESKUSTAN Kymenlaakson piirin
puheenjohtajaksi valittiin edelleen kansanedustaja Markku Pakkanen. Olihan se varsinainen järjestötyön ?oppikoulu?.
TÄLLÄ HETKELLÄ olen piirin hallituksessa ja osastossa toimin edelleen, nyt sihteerinä.
Meillä piirin hallituksessa on jäsen kaikista osastoista ja
se on tärkeää toiminnan kannalta .
Kaikki tieto menee heti osastoihin, koska samat henkilöt toimivat siellä ja näin tapahtumien tiedottaminen lähtee heti jäsenille.
VASTUUN JAKAMINEN on myös hallitustyössä tärkeää,
kaikki osallistuvat tapahtumien valmisteluun ja toteuttamiseen.
Taitavia tekijöitä löytyy monilta aloilta. Se, että sote-alueita on vain 15, selittyy sillä, että
kolme itsehallintoaluetta järjestää sosiaali- ja terveyspalvelunsa naapurinsa kanssa. Tilaisuus, jossa arvonimi julkaistiin, pidettiin arvokkaasti eduskuntatalossa.
Tällainen tunnustus vuosien järjestötyöstä lämmittää ja
arvostan sitä suuresti.
TOIMIMINEN tässä mukavassa perhejärjestössä on ollut
hauskaa ja monipuolista.
Olen saanut tutustua moniin uusiin
ihmisiin ja useista on tullut hyviä ystäviä.
Kannustankin nuoria lähtemään rohkeasti mukaan
järjestötoimintaan. Kokouspaikka Valkealan Nuorisoseuran talo täyttyi viimeistä paikkaa myöten, ja keskustelua aiheesta käytiin Anu Vehviläisen puheenvuoron pohjalta pitkään. Kuva: Arja Ukkonen
Kymenlaakso haluaa olla
oma sote-alue
ARJA UKKONEN
KOUVOLA
OLI 26 VUOTTA SITTEN ensimmäistä kertaa vesaisten kylpyläreissulla Oulun Eedenissä ja sen jälkeen on joka vuosi käyty kylpylässä isolla porukalla aloittamassa uusi toimintavuosi.
Tammikuussa 2016 taas mennään, nyt mummon roolissa lastenlasten kanssa.
Tälle perinteiselle ja suositulle viikonloppuretkelle
saamme mukaan uusia perheitä.
Kaikille on mukavaa tekemistä. Seuraaviin kuntavaaleihin 9.4.2017 järjestelyt eivät ehdi valmistua.
. Näistä kolmesta alueesta ei ole toistaiseksi
tehty päätöstä.
VEHVILÄINEN sanoi heränneensä
aidosti integraation tarpeeseen.
Maassa kuluu miljoonia euroja
päällekkäisiin organisaatioihin.
Nyt menossa on oikea himmelivallankumous. 18
Keskustassa tapahtuu
kolumni
Järjestötyö vei
mennessään
JÄRJESTÖTYÖ on sellaista että jos sille syttyy, se vie mennessään ja siitä tulee elämäntapa.
Lähdin ensin lasten kanssa Ylitornion Vesaisten tapahtumiin. Yhdessä
matkustaminen linja-autossa on helppoa ja hauskaa.
KERRAN illanvietossa jokainen sai kertoa oman unohtumattoman hetkensä vesaisissa.
Monista hyvistä muistoista henkilökohtaisin on se, kun
minut valittiin Vuoden Vesaiseksi. Kun itsehallintoalueilla kootaan hallinto yhteen,
rahaa säästyy.
. Sen jälkeen minut imaistiin osaston hallitukseen
ja myöhemmin sen puheenjohtajaksi.
Vuosina 2003?2013 toimin Lapin piirin toiminnanjohtajana ja silloin piti opetella paperityöt ja tietokoneen ohjelmat, joka olivat aivan uusi alue keittäjälle ja lihakarjatilan emännälle.
Uskalsin ottaa työn vastaan, koska piirillä on osaava ja
sitoutunut hallitus. Kärppien jääkiekko-ottelu isommille, superpark ja uinti pienemmille. Varapuheenjohtajista sen
sijaan äänestettiin.
Äänestyksen tuloksena varapuheenjohtajiksi valittiin aikaisemmat varapuheenjohtajat Topi Seppälä ja Jaana Keskitalo. Tulisi korkea äänestysprosentti ja ehdokkaat eivät mene sekaisin. Täytyy turvata pk-yritysten toimivuus, niin että jatkossa pärjäävät pienetkin. Meillä on edellytykset kattavaan terveydenhoitoon niin väestöpohjan kuin jo valmiiksi olevien rakenteiden kautta. Puhuttiin
turhien normien poistamisesta,
turvallisuudesta ja tietenkin terveys- ja sosiaalipalvelujen yksityiskohdista.
. Nyt on aika perustaa itsenäinen aluehallinto eli maakuntahallinto, Vehviläinen totesi.
Hänen mielestään sopiva aika valita maakuntavaltuusto olisi
seuraavat presidentin vaalit vuonna 2018. Siltä sain tukea kaikissa tehtävissä. Äiti Vappu Kuokka
(oik.) kokee, että pienenkin ääni on kuultava. Paluumatkalla on aikaa yhdessä suunnitella, miten
omassa osastossa tapahtumat toteutetaan.
Seija Olenius (vas.) ja Anniina Peltola ihastelevat lastenvaunuissa ääntään antavaa Keskustan
Kymenlaakson piirin syyskokouksen nuorinta osallistujaa, 3-kuukautista Elliä. Kädentaitokerhojen ja -kurssien ohjaajat löytyvät omasta porukasta.
Yhdessä tekeminen on hauskaa ja palkitsevaa.
Rovaniemellä pidettävissä kokouksissa on usein koko
hallitus koolla ja varajäsenetkin paikalla.
Pitkät kokousmatkat on mukavampaa matkustaa porukalla. Myöhemmin maakuntavaalit ja kuntavaalit voitaisiin järjestää yhtä aikaa, Vehviläinen arvioi.
JANO hallintouudistuksen tar-
kemmista tiedoista veti Kymenlaakson piirin syyskokoukseen
noin 80 osallistujaa. Eikö olisi parempi, että Suomessa olisi vain yksi aika. Ullko- ja
turvallisuuspolitiikka nousee entistäkin tärkeämpään asemaan.. Kesäaikaan siirtyminen on monelle
hankalaa.
Anu Vehviläinen äänestytti:
. Pienet yritykset ovat
rikkaus julkisten palvelujen ohella. Esimerkiksi fysioterapiayritykset on otettava mukaan
tuotantoon. Vuosien
yhteistyö HUS-erikoisterveydenhuollon piiriin takaa myös osaltaan toiminnan jatkuvuuden, keskustaväki perusteli.
Kunta- ja uudistusministeri
Anu Vehviläinen rauhoitteli, että
Suomessa on 18 maakuntaa, joten jokainen maakunta on myös
itsehallintoalue. Täytyy pitää huoli, etteivät yksityiset terveydenhuoltoyritykset
tee vain bisnestä, muistutti Kirsi
Seppälä.
Anu Vehviläinen vakuutti, että
asia on otettu huomioon.
. Kerran
vesainen, aina vesainen.
Eila Koivisto
KYMENLAAKSON keskustaväki varmisteli syyskokouksessaan
keskiviikkona Kouvolan Valkealassa, että Kymenlaakson maakunta on tulevaisuudessa yksi
18:sta itsehallintoalueesta ja myös
sote-alue.
. Suomi on täynnä huonokuntoisia teitä, Pakkanen huomautti.
Pakkanen kiinnitti huomiota
turvapaikan hakijoiden suuresti
kasvaneeseen määrään. Kolmantena varapuheenjohtajaksi ehdolla ollut Anniina Peltola hätyytteli tiukasti Keskitaloa.
MARKKU PAKKANEN iloitsi avauspuheenvuorossaan siitä, että
huonokuntoisille teille on tulossa kunnostusrahaa ja rahojen jaossa tavoitellaan tasapuolisuutta.
. Emme halua, että monikansalliset yritykset valtaavat alaa, Vehviläinen linjasi.
MINISTERIN ?haastattelutunnin?
päätteeksi Seppo Pietarila vetosi:
. Järjestön toiminnan jatkuvuuden kannalta on tärkeää
saada uusia innokkaita toimijoita osastoihin. Yhteensovitus on tärkeä asia!
Kunnallinen itsehallinto perustet-
tiin 150 vuotta sitten
Järj. Tervetuloa lounaalle!
Tilaisuus järj. Kahvitarjoilu klo 17.
Etelä-Vantaa, py:n syyskokous ma
23.11. 0447271302.
Piirin pikkujoulut la 21.11. klo 18 piiritoimistolla
Piiri, la 28.11. 0400 930 483
ja keskustanaisten Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh.
040 418 1150.
Hartola eteläinen, syyskokous su
22.11. Kahvi
+ masaliisa 2 eur. Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Liisa Hyssälä kertoo
ajankohtaiset kuulumiset.
Helsingin piiri ry:n sääntömääräinen
syyskokous ke 25.11. Terminaaliin saapuminen viimeistään klo
20.15. Tapani Tölli saapuu kertomaan ajankohtaisesta aiheesta; ?Mikä on tulevaisuuden kunta??
Järvenpää, Keskustan sääntömääräinen syyskokous on to 26.11. Lahti Aquan
tj. Eerikkki Viljanen.
-palkinnon luovuttaminen.
Nurmijärven py:n syyskokous ma
23.11. Keskustan Lapin Ylisen
paikallisyhdistyksen yleinen kokous
to. Martti Lipponen tulee avaamaan tilaisuuden. ry syyskokous ma 23.11. alkaen klo
18 Viialan kirjastolla. Juhlan jälkeen yhdistyksen syyskokous.
Tuuloksen py:n syyskokous ABC Tuulosessa ti 24.11. klo 18 Ylästön Kotiseututalolla, os. Uudet
säännöt on nähtävissä osoitteessa:
www.someronkeskusta.fi
Turku, Turun läntisen py:n syyskokous
27.11. Esillä sääntömääräiset asiat.
Naantali, Rymättylän py:n syyskokous Aahollissa 24.11. Pirkkalan pormestari Helena Rissanen alustaa aiheesta ?Pormestarimalli . Kokouksessa esillä ensimmäinen
käsittely yhdistyksen nimen muuttamisesta. klo 14. ajankohtaista politiikkaa sekä maaseudun tulevaisuuden näkymiä. klo 16 Apilassa, Näsilinnankatu 23 A Tampere. on mukana jouluisissa
tunnelmissa Tampereen Keskustorin
maanantaimarkkinoilla 30.11. Lisätietoja pj. Tule mukaan ruokailemaan, laulamaan karaokea ja
nauttimaan muusta ohjelmasta! Liput
25?/15. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi, niin tavoitamme
sinut myös sähköisesti.
Vararainen-Kodisjoki py:n sääntömääräinen syyskokous pe 20.11. Puikoissa Länsi-Tampereen py. Kokouksessa esillä toinen käsittely aiheesta yhdistyksen purkaminen ja toiminnan yhdistäminen Keskustan Lapin Alisen paikallisyhdistyksen kanssa.
Rauma/Lappi. Keskustanaisten Lapin
yhdistyksen sääntömääräinen syysko-. klo 17 Apila, Näsilinnank. Aulis
Suominen 040-8340803. klo
18 Metson Martikainen-salissa. klo
18.30. Kokouksessa esillä syyskokoukselle kuuluvat asiat. 23 A Tre. Kokouksessa käsitellään ajankohtaiset ja
sääntömääräiset asiat.
Eura, Keskustanaisten Euran yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous ke 25.11. klo 18.
Esillä sääntömääräiset asiat.
Somero, kj ry:n ylimääräinen kokous
to 26.11. klo 18 osoitteessa Haikararinne 2, Korso.
Vihti, kj. Mannerheimintie 76 Tule
kuulemaan ja keskustelemaan suomalaisesta pk-yrityskentästä sekä nuorisoyrittäjyydestä. Helsingissä
MTK:n tiloissa. Tervetuloa viettämään hetki yhdessä keskustellen ohrakryynipuuron
ja rusinasopan merkeissä.
SATAKUNTA
Satakunnan piiritoimisto, tavoitat meidät seuraavista numeroista: jäsenasiat toiminnanjohtaja Kati Kiljunen 050 405 7742 kati.kiljunen@keskusta.fi, keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 044 978 3929
tarja.kiviniemi@keskusta.fi, nuorten
toiminnanjohtaja Sonja Lautamatti,
puh. klo 18.
Käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat. Sääntömääräiset ja
ajankohtaiset asiat.
Kerava, Vesaisten syyskokous su
22.11. Johtokunta samassa paikassa klo 18.
Rauma/Lappi. Hinta alkaen 80 euroa
sis. klo 18-20.
Lieto syyskokous to 26.11. Keskustassa tapahtuu
Keskustan Lehtimiesten yhdistetty vuosi- ja syyskokous sekä ajankohtaisseminaari pe 27.11. Onko paikkakunnaltasi tulossa keskustalaisia ehdokkaita Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaaleihin 2016. klo 19. Kahvi
klo 17.30.
Vantaa, Vesaisten syyskokous ti 24.11.
klo 18 Kulmakonditoriossa Kauppakeskus Myyrmannissa, Iskoskuja 3, II
krs., Myyrmäki.
Laitila, yhdistynyt keskusta ry:n syyskokous ke 25.11. klo 18 alkaen Maisalan Seurantalolla Hausjärvellä, Kuruntie 483. klo 18.30 alkaen Hämeenlinnan kumppanuustalon
auditoriossa,os. klo 17 Allun Grillin kabinetissa,
Myyrmäentie 2, Myyrmäki.
Laitila, kj:n syyskokous Untamalan
Ventolan kylätalolla ti 24.11. alk.
klo 18.30.
Nurmijärvi. krs. huone 232, Salon
seudun aluekokous 24.11. Kirjastokatu 1, Hml.
Kokouksen aluksi nautitaan pullakahvit ja kuullaan alustus luomuruuasta.
Ypäjä, su 13.12. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Johtokunta kokoontuu samassa paikassa klo 17.
Vantaa. 26.11. Politiikkaa Apollolla -keskustelutilaisuus ke 25.11.
klo 19 puoluetalo Apollolla, Apollonkatu 11 a. Sääntömääräinen
syyskokous ke 2.12. klo 18 Ravintola kerholla.
Hyvinkään kj:n syyskokous ke 25.11.
klo 18 kaupungintalolla, kokoushuone Kallio.
Vantaa, kj:n sääntömääräinen syyskokous ke 25.11. Yhteinen pikkujoulu Keskustanaisten kanssa klo 14. Perttulantie 7. klo 18 Kodiksamin koululla
Kodiksamintie 403. Syyskokouksessa valittu, uusi johtokunta pitää järjestäytymiskokouksensa välittömästi
syyskokouksen jälkeen.
Hyvinkää, py. klo 19 Irja Ansalehto-Salmen
kotona (Kaivosrinteentie 6 C), esillä
sääntömääräiset asiat. ja tervehdysten vastaanotto klo 12 alk. Keskustan VarsinaisSuomen piirin syyskokous Uudessakaupungissa Novidan juhlasalissa (Viikaistentie 1) klo 10 alkaen. Kyselyt ja varaukset matias.
ollila@gmail.com tai iltaisin Matias Ollila puh. Järj.
Helsingin Keskustanuoret.
UUSIMAA
Pornainen, Kj:n sääntömääräinen
syyskokous Pornaisten kunnantalolla pe 20.11. Ilm. Sinun tilaisuutesi kysyä on
nyt! Tule ja tenttaa - tiedät enemmän
- luulet vähemmän. Tarjoilun järjestämiseksi toivotaan ilmoitusta tulosta
(irja.ansalehto-salmi@vantaa.fi).
Kauniaisten py:n syyskokous su
22.11. klo 17.30 kunnanvirastolla vanhassa kahviossa.
Rajamäen py:n syyskokous ma 23.11.
klo 18 kunnanvirastolla neuvotteluhuoneessa 3.
Palojoen py:n syyskokous ma 23.11.
klo 18 kunnanvirastolla neuvotteluhuoneessa 4.
Perttula-Uotilan py:n syyskokous ma
23.11. Mukana Varsinais-Suomen ke:t,
joita pääsemme tenttaamaan omalla
kyselytunnilla. 0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
Turun Luonnonystävät ry syyskokous ti 8.12. Kahvitarj. 040 745 6200. klo 17 Salon kaupungintalolla
Vahto, Vesaisten syyskokous la 21.11.
klo 13 Kohmon sauna, Kautrannantie 170. Lähde
ehdokkaaksi listallemme, ota heti yhteys piiriin, 040-7673419, jaana.viilo@
keskusta.fi
Pirkanmaan Keskustan perinteinen
Joulupuuro on tarjolla piiritoimisto
Apilassa, Näsilinnankatu 23 A 1, Tampere (2.krs/summeri) pe 11.12. Raija Moilanen puh. Esillä sääntömääräiset asiat.
Mynämäki, kj:n syyskokous 1.12. klo 18.30
Kodiksamin koululla (Kodiksamintie
403). klo 18 Kelan toimistolla Nordenskiöldinkatu 12. klo 17.30. Alustajana kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen.
Keskustan sosiaali- ja terveyspoliittisen seuran syyskokous to 26.11.
klo 17 puoluetoimistolla, Apollonkatu
11a. klo 14 osoitteessa Kandidaatintie 11 B/Pirttimäki. puurolle etukäteen ma
14.12. klo 18 Myllykylän Kalarannassa Keravanjärventie 78.
Tuusulan Kj:n sääntömääräinen syyskokous on ti 1.12. klo 17.30 Hyvinkään Taidemuseossa, Hämeenkatu 3
D. klo
18-20 MTK Varsinais-Suomen toimistossa (Hintsantie 3, Raisio), alustavat
ke:t Pertti Hakanen ja Olavi Ala-Nissilä ja keskustelussa myös ke:t Esko Kivi-
Kemiönsaari, Py:n syyskokous valtuustosalissa/Kemiö, to 26.11. klo 18 Laitilan kaupungintalolla, 2. klo 18 hotelli Tammerin Vihtorin kirjastossa, yllätysalustukset.
Kaikille avoin MSL-Tampereen alustus- ja keskustelutilaisuus to 19.11. Perustietoa kunnan ja muunkin paikallishallinnon toiminnasta. Kokouksessa päätetään yhdistyksen sääntöjen ja nimen muuttamisesta. Johtokunta klo 18.
MSL-Tampereen kaikille avoin kirjallisuuskerho 3+1 kirjaa kirjahyllystäni
ma 23.11. Paikallisyhdistyksen purkamista koskeva sääntöjen
28 §:n mukainen toinen käsittely pidetään ylimääräisessä kokouksessa la
28.11. Hinnerjoenraitti 22 Hinnerjoki. klo
11.30 ravintola Amarillon kabinetissa, Mikonkatu 9. Yhteystiedot: Pilvi
Kärkelä p. Ke. Glögiä ja pipareita tarjoilla adventin kunniaksi. Mahdolliset muistamiset tilille OP FI10 5080 0640 0024
18. Esko Kiviranta.
Salo, Keskustan Angelniemen py:n
syyskokous on ti 24.11. klo 18 Angelniemen Seurojentalossa. Uusien toimijoiden koulutusta Ypäjän Veteraanituvalla os. Tilaisuus on suunnattu ennen kaikkea
uusille toimijoille, mutta ei asioiden
Tampereen Kj. mennessä piiritoimistolle puhelimella, sp:lla tai Face:ssa.
PIRKANMAA
Pirkanmaan Keskusta mukana tapahtumissa: seuraa Suomenmaasta,
www.pirkanmaankeskusta.fi ja liity Facebookiin: Pirkanmaan Keskusta, nähdään ja tavataan! Voit ottaa yhteyttä piiriin ja kertoa millaista toimintaa
haluaisit kehitettävän ja samalla olet
tervetullut mukaan aktiiviseen toimijajoukkoomme. klo 19 Paimenenmäessä, Tourulantie 466 Yläne,
yhdessä kirkonkylän py:n kanssa. 0447271302.
ETELÄ-HÄME
Tampere: Tilannekatsaus eduskunnan työhön - avoin keskustelutilaisuus
kansalle 29.11. klo 18 Söörmarkun nuorisoseuratalolla, Söörmarkuntie 265. Alustuspuheenvuoron käyttää eduskunnan pitkäaikainen pääsihteeri Seppo Tiitinen.
Vierailu Suomen Yrittäjiin 1.12. Terveisin Jaana Viilo,
toiminnanjohtaja 040 767 3419, jaana.viilo@keskusta.fi
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. Keskustan Lapin Alisen paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous to. Tied. Turun Keskusta.
Rauma, Lappi. Musiikkia ja
puuroa.
Kerava, Vesaisten syyskokous su
22.11. Kokouksen aluksi ke. klo 18.30 virastotalon käräjäsalissa.
ranta ja Annika Saarikko. klo 18 Nurtsilla os. 26.11. Tervetuloa mukaan ja otathan pienen lahjan mukaan, niin saat
myös oman takaisin joulupukilta tai
tontuilta. klo 18.30
Kivipuisto, Sorronrinne 9 Järvenpää.
Kaakkois-Hyvinkää, py:n syyskokous to 26.11. Mukana kokouksessa
myös ke. klo 13-15. Paikalla keskustavaikuttajia.
Kiikoisten pitäjä-py:n sääntömääräinen syyskokous ma 30.11. klo
18.30 valtuustosalissa, mukana tj.
Hanna Vuola.
Turku, Turun Seudun Keskustanaisten syyskokous ke 2.12. paikka), os. klo 19.
Hämeenlinna, kj:n sääntömääräinen syyskokous 24.11. Lähtö la 28.11. varsinais-suomi@keskusta.fi
Länsi-Tampereen py:n syyskokous
29.11. klo 17.30 puoluetalo Apollolla, Apollonkatu 11 a.
Ilm., valtakirjojen tarkastus ja kahvitarjoilu kello 17-17.30
Kokeileva Suomi . Käsitellään
sääntömääräiset asiat.
Keskustaristeily Turku-Tukholma-Turku M/s Viking Gracella parhaimpaan
pikkujouluaikaan. klo 19. Ja ke 25.11.
klo 17-18.30 Panimoravintola Koulun Historian luokassa (Eerikinkatu 18,
Turku), alustavat Marisanna Jarva ja
Olavi Ala-Nissilä ja keskustelussa myös
ke. Kj:n syyskokous ma
23.11. klo 17.30 piiritoimistolla,
Linnankatu 21
Kunnallisjärjestöjen ja paikallisyhdistyksien tulevat syyskokoukset ja
tapahtumat välittyvät samoin piirin
kautta Suomenmaahan ja piirin nettisivuille kun laitat hyvissä ajoin piiriin
sähköpostia: jaana.viilo@keskusta.fi.
Kiitoksia, yhteistyöllä tuloksia!
Piiritoimisto, Varsinais-Suomen Keskustan ja Varsinais-Suomen Keskustanaisten tj. klo 17, Mestarinkatu 2
kertaaminen ole koskaan pahasta kokeneemmillekaan.
PÄIJÄT-HÄME
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. klo 18 Pirkko ja Raimo Kolhalla Kolhantanhua 35.
Söörmarkun py:n syyskokous ke
25.11. Tervetuloa kahville ja keskustelemaan klo 9
alkaen. Tilaisuudessa saunomismahdollisuus, pyyhkeitä ei tarvita. Esillä on sääntömääräiset
syyskokousasiat.
Tuusula, Eteläisen py:n syyskokous
24.11. klo 14 Santaniitynkatu 1, II krs.,
Kerava.
Pohjois-Tuusulan py:n syyskokous
ma 23.11. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Kokoontuminen katutasolla
toimitalon edessä klo 17.20. Tarkemmat tiedot ja ilm.ohjeet
jäsenkirjeessä.
HELSINKI
Myllypuro, Keskustaseura ry:n sääntömääräinen syyskokous ma 23.11.
klo 18 Vainiolla, osoite Karistimentie 1
C, Myllypuro.
Keskustanaisten Helsingin piiri ry:n sääntömääräinen syyskokous 24.11. 0440-336 588 satakunta@keskustanuoret.fi.
Tärkeää. 80-vuotisjuhla Paanan koululla (Asemakuja 2) su 22.11.
klo 13. Hanna Vuola. Paikallisyhdistyksien sääntömääräiset syyskokoukset samassa
paikassa alkaen klo 17. Lounas 5
eur (lihasoppa, leipä ja juoma). Paikalla piiristä tj.
Jaana Viilo. Johtokunta klo 18.
Laukkosken ja Pornaisten paikallisosastojen sääntömääräiset syyskokoukset kunnantalolla klo 18.30.
Vantaa, Keskustanaisten syyskokous
pe 20.11. saatavissa kunnallisjärjestöiltä, piiritoimistolta (etela-hame@keskusta.fi) tai tilaisuuden ovelta.
Jokioisten py. Vierailuamme isännöivät järjestöpäällikkö Joonas Mikkilä ja toimialapäällikkö Mika Hämeenniemi. Kokouspaikkana Santaniitynkatu 1, toinen kerros, Kerava.
Vantaa, Rekolan py sääntömääräinen
syyskokous su 22.11. Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, 050 366
4143.
Keskustan Akaan Kj:n sääntömääräi-
19
nen syyskokous ma 30.11. bussikuljetuksen Pori-Turku-Pori, hyttipaikan, alkumaljan, kokoustilat tarjoiluineen, pikkujouluyllätyksen,
Anssi Kelan sekä joululounaan paluumatkalla. klo 19 virastotalon käräjäsalissa (huom. toteutus ja toimivuus Pirkkalassa?. Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat.
Porin Keskustan ravintolapäivä Itäpuistossa la 21.11. Asialistalla sääntömääräiset asiat.
Keskustan yhteiskuntatieteilijät ry:n lounastilaisuus ma 30.11. Kahvitarj. klo 18.30 kunnantalon valtuustosalissa (Hyryläntie 16).
Johtokunta klo 17.30. klo
18.30 Piia Gustafssonin luona Kuusirinteentie 15. Keskustie
2A. Ilm. klo 18 Kellokosken Linjalassa, Kellokoskentie 361. Esillä sääntömääräisten asioiden lisäksi kunnallispoliittiset asiat.
Pöytyä, Yläne, Tourula - Keihäskoski
Tourula - Keihäskosken paikallisyhdistyksen syyskokous 22.11. klo 18.30 alkaen Laitilan kaupungintalolla kokoushuoneessa 232. Miten kunta
toimii. klo 14 sihteerin kotona Kirkkotie 554 Hollola kk.
Keskustaväen pikkujoulu to 17.12.
klo 18 alkaen Lahden Mustankallion
vesitornissa, käyntios.: Juustilankatu
13. Arto Pirttilahti tentattavana. Alustajana Hyvinkään sairaalan johtaja Asko Saari.
VARSINAIS-SUOMI
Raisio, Keskustan veteraanikeilaajien keilavuoro Raision Keilahallilla joka
torstai klo 14-15.
Piiri, piirin syyskokousta valmistelevat aluekokoukset: Vakka-Suomen
aluekokous 20.11. Mukana alustamassa ajankohtaisia asioita piirin tj. klo
20.55, paluu Turkuun su klo 19.50. Jos tulet
myöhässä, niin ota yhteyttä Helsingin
Keskustanuorten tj:aan, puhelin 0408301023. Tarjolla pientä purtavaa. ja kahvit klo 9 alkaen. Sääntömääräisten asioiden lisäksi Matti Vanhasen poliittinen ajankohtaiskatsaus ja Vuoden Alkiolainen teko
Piiri, normien purkuun liittyvät avoimet yleisötilaisuudet: ma 23.11. Hanna Vuola 050-9177000
ja Varsinais-Suomen Vesaisten tj. Raija Moilanen
puh. Eduskuntaryhmän pj Matti Vanhanen vieraana tupaillassa Allun Grillissä, Myyrmäentie 2, Myyrmäki, ma 23.11. Seminaarissa käsitellään mm. klo 18 Valtuustosalissa. klo 18
Sp:n kerhohuoneella, Kirkkotie 3. Ota
rohkeasti yhteyttä. klo 1417. Toimisto auki sopimuksen mukaan. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Rauma, pohjoisen py:n syyskokous
ke 25.11. yhteistyössä Porin keskustan opinto- ja kulttuuriyhdistyksen kanssa.
Keski-Porin py:n syyskokous ti 24.11.
klo 18 Valio Paulamäen kotona, Koljontie 5. klo
17.30.-19, os. klo 11-13. SOTE-ILTA, avoin keskustelutilaisuus kokouksen jälkeen 18.30. yhteistyössä
Tre:n kj:n kanssa. Sienestäjänkuja 5. Tule mukaan ja anna ideasi yhteiseen käyttöön vuoden
2016 toiminnan suunnitteluun ja luottamushenkilöiden valintaan. klo 19 Saarijärvellä.
Pyhäniemen Seutu py. Kunnanviraston henkilöstöravintolassa, Asemantie 30, Nummela. Lisät
klo 13 Pitseria kebab
best.
Vesaisten Uusi Vuosi 2016 aloitetaan
2.1. klo 18 Liisa ja Martti Lappalaisella, Tutjuntie 165 b.
Retki Helsinkiin ke 13.1.2016. klo 18 Lapuan kristillisen opiston auditoriossa. mennessä, 0405965495, esko.kilpinen@rivakka.net.
Keskustan Pertunmaan kunnallisjärjestö Ry
Keskustajärjestöt. Kajaanin pääkirjastolla. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 26.11. klo 18 Vappu ja Torsti Kuivamäen luona (Suomulantie 33). klo 18 Riitta
Hinttulalla (Tomminkuja 2). klo
18 Imatran Kylpylän Imatra -kokoushuoneessa. Keskustan Tervon py:n syyskokous su 22.11. järjestää koko perheen pikkujoulun la 28.11. Kimmo Valta.
Salahmi, pyn syyskokous Pohjoisella
koululla ti 1.12. klo
18 Luumäen Op:n kokoustilassa. klo. Kolmisopen py ja ny ke 25.11.
klo 18.30 Kolmisopen ent. sulj.
Savonlinnan py:n syyskokous
23.11. 26.11. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Hinta 59,50 e/hlö sis. Ohjelmaa,
puuroa, joulupukki (kuka lahjan tuo,
sille pukki tuo).Vapaa pääsy.
Sydänmaa, py:n sääntömääräinen
syyskokous su 29.11. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Joroinen, kj ry:n syyskokous la
28.11. klo 19 Norin palvelutalolla.
Seinäjoki Keskustan Seinäjoen kj:n
syyskokous ke 9.12. retkelle, puh. klo 16. Hinta- ja lisätiedot sekä ilm. Esillä sääntömääräiset asiat.
KAINUU
Kainuun Keskustanuorten 70-vuotisjuhla pe 27.11. Käsitellään sääntöjen määräämtä asiat.
Keskustanaiset Pori, tervetuloa syömään Toreroon ja Porin teatterin la
16.1.2016 klo 19 näytökseen Piaf KulttuuriKulmaan Gallen-Kallelankatu 7.
Sitova ilmoittautuminen Kati Kiljunen
050 405 7742, kati.kiljunen@keskusta.fi viim. klo 17-21 Pellosniemen Kisakaaressa, osoite Karsikkoniementie
3 Pellosniemi. Poliittisena puhujana Marisanna Jarva.
ETELÄ-POHJANMAA
Koskenkorvan py:n sääntömääräinen syyskokous pe 20.11. klo 18 kunnantalolla. klo 17 Huttulan navetta-kylätalolla, os. ja Vesaiset tj. klo 18.30 kunnanvirastolla os. Os. Tervetuloa mukaan retkellemme Helsinkiin,
vierailemme Ympäristöministeriössä,
jossa tapaamme maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen sekä
erityisavustaja Tea Usvasuon. Ohjelma alkaa klo 18.30, kahvitarjoilu klo 17.45. klo 18 Koivurannan kerhohuoneella. Kokouksen jälkeen illanvietto Vesais-äideille.
Karijoki, keskustanuorten syyskokous 20.11 klo 19 yrittäjien mökki (Sahakankaantie 52).
E-P:n Vesaiset järjestää (kerhon)ohjaajakoulutuksen kaikille Vesaisten ohjaustyöstä kiinnostuneille. Koivusaaren py ja
ny to 26.11. yhteistyössä Porin keskustan opinto- ja kulttuuriyhdistyksen kanssa.
Siikainen, kj ry:n sääntömääräinen
syyskokous su 13.12. klo 19 Jääskeläisessä, Huotilanvaarantie 47. Poikkea juttusille. ry:n syyskokous pidetään
la 21.11. Jaamme
kynttilöitä: ke 25.11 Kerimäki S-market
klo 15.30 alkaen, Punkaharju K-market
Kruunu ja S-market klo 13 alkaen, Sulkava S-market ja K-kauppa Viljami klo
9-11 sekä ti 1.12. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Kauskilan py:n syyskokous ti 24.11.
klo 18.30 alkaen Kirsti ja Jouni Kempillä (Annikkalantie 75, Hytti). Tarjolla jouluista puuroa ja
tasokasta ohjelmaa!!!. ry:n johtokunnan kokous
Kontiolahden kotiseutukeskuksessa la
28.11. klo 10-17 piiritoimistolla ja se
on maksuton. Joulupuuroa lisukkeineen.
Joulupukki piipahtaa paikalla.
Etelä-Korpilahti, py:n ja Keskustanaisten Etelä-Korpilahden py:n sääntömääräiset syyskokoukset 3.12. Roihankatu 12-14. 10.12. Järj.
Keskustan Kotkan py.
Kouvola, Kuusaankosken py Hyypiä-areenan joulumarkkinoilla 5.12.
klo 9-12.
Runnin matkalle 13-18.3.2016 vielä paikkoja. Johtokunta kokoontuu klo 17.30. Tilaisuuden aluksi kahvitarjoilu ja Monitoimitalo Koulun toiminnan
esittelyä. Johtokunta
Vesaisten Kontiolahden osasto järjestää lapsille aikuisineen maksuttoman
ompelu- ja leivontakurssin Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa la 12.12. Siuruntie 108 b. Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa. Antti Kurvinen.
Hiltulan py:n syyskokous ti 24.11. klo
19 Paula ja Timo Neuvosella Honkalammentie 149. Antti Kurvinen.
Alahärmän Vesaisten sääntömääräinen syyskokous pe 20.11 klo.18 alkaen Tiina Knuuttila-Puiraksen kokoustiloissa, os. Matti Kuittinen, Taipalsaaren kunnan hallintojoht. klo
13 piiritoimistolla, Isokatu 2. Nykypolven kokemuksia tasa-arvosta.
ITÄ-SAVO
Keskustan Itä-Savon piirin poikkeavat aukioloajat: Viikolla 48 ma 23.11.
ja ti 24.11. kolo 18.30. klo
9-14, ma 23.11. Paikalla Abdirahim ?Husu. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Lisätiedot ja ilm. Eeva Harjula p. Päätetään osaston
lakkauttamisesta ja jäsenistön siirrosta
Jalasjärven keskustanuoriin.
Jalasjärvi, keskustanuorten syyskokous pe 27.11 klo 19.30 Tero Vuorenmäen kotona (Nurminiementie 101,
Jalasjärvi)
Jalasjärvi, keskustanuorten syyskokous pe 27.11 klo 19.30 Tero Vuorenmäen kotona (Nurminiementie 101,
Jalasjärvi)
Alajärven keskustanuorten syyskokous 28.11. Johtokunta klo 18.30.
Paikalla kokouksessa on tj. Ota yhteyttä Leena Mäkiseen 040 7628889.
POHJOIS-KARJALA
Kontiolahden py:n 85-vuotisjuhla
Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa
su 22.11. 23.11. klo 18 piiritoimistolla. Ari
Torniainen, tj. klo 18
Lieksan kaupunginvaltuuston istuntosali. Kokouksessa paikalla ovat ke. Kunnanviraston valtuustosali, johtokunta klo 18.
KYMENLAAKSO
Hamina, Kannusjärven py:n syyskokous 23.11. Messuilla Valtimon Keskustanaisten osasto. Paluumatkalla käynti Brunbergin makeistehtaan myymälässä Porvoossa. Tule tapaamaan osastolle Hannakaisaa.
Enon py:n syyskokous su 29.11. Tarjoamme kulttuuripainotteista ohjelmaa, juhlapuhujana ke. Hussein.
Saaren py:n syyskokous p 27.11. klo 12-15. Käsitellään
sääntömääräiset syyskokousasiat ja
päätetään yhdistyksen lakkauttamisesta sekä jäsenistön liittämisestä samaan yhdistykseen Otavan py:n kanssa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 8.12. Antti Kurvinen paikalla klo 20 kertomassa ajankohtaisista asioista.
Ylihärmä, keskustanuorten ylimääräinen yleinen kokous ma 23.11. klo
19 Cilla ja Juho Tiaisella.
Keskustanaisten Valoa ei väkivaltaakampanjan tapahtuma, jossa puolustetaan naisten ihmisoikeuksia, ruumiillista koskemattomuutta ja oikeutta väkivallattomaan elämään. mennessä: 040-172 5005 tai jaana.kytta@
vesaiset.fi.
Seinäjoen ja Nurmon keskustanuorten syyskokous ke 25.11. Hannakaisa Heikkinen on tavattavissa Valtimon marrasmessuilla
28.11. Ajankohtaista asiaa savon murteella. Johtokunta klo
18, kahvitus klo 18.30. klo 11-16 (paikka nro. koulu,
Jaansmon ay:n tilat. Elina Suoranta p. klo 18 Kodiksamin koululla (Kodiksamintie 403).
28.11. klo 17 Alvariini.
Lappajärven Keskustanuorten syyskokous 29.11. matkan ja lounaan
Helsingissä ravintola Ostrobotniassa. Kokouksissa käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 9-14. klo
18 Op:n kokoustilassa. Utti)
24.11. 1. klo 19. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. ja lisätiedot jaana.kytta@
vesaiset.fi.
Heinäveden Keskustanaisten syykokous ma 23.11. Kj:n kokousessa ajankohtaista tietoa Sote-uudistuksesta ja itsehallintoalueista, maakuntajohtaja Jussi Huttunen ja tj. klo
17 Enon palvelupisteellä. 18 Myllykylän Tahtilassa.
Kouvola, Utin py:n syyskokous Ruut
ja Arvi Mankilla (Pajumäentie 2. Knuuttilantie 277, Voltti. klo 18.30 piiritoimistolla.
Isojoki, keskustanuorten syyskokous pe 18.12 klo 19 Sotkan Erähovissa
Kauhajoki.
KESKI-POHJANMAA
Kokkola. klo 10 virastotalolla. Keskustan Lehmon py:n
syyskokous Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa la 28.11. satumaisesti Tampereen työväenteatterissa. Kimmo Valta
Vieremä, kirkonkylän pyn syyskokous
Kunnantalolla ke 25.11. klo 18 Kivijalassa. Eija Hämäläinen sekä tekninenjoht. käsittely. klo 18 Henna ja
Timo Rauvolassa Suorannantie 154.
Paikalla myös ke. klo 18 valtuustosalissa.
Leppävirran kj:n syyskokous ma
30.11 klo Leppärenkaassa. Kahvit alkaen klo 18.
Lappetelä-Pörsänmäki keskustan
syyskokous pe 4.12. Tilaisuus järj. Päivän aikana saat valmiuden suunnitella ja toteuttaa kerhotoimintaa tai muita tapahtumia,
tunnet paremmin itsesi ohjaajana se-
Alavus Keskustan Alavuden kj:n syyskokous su 22.11. 010 315 2000, järjestösihteeri ja Keskustanaiset tj. klo 16.15 piiritoimistolla, Porrassalmenkatu 33 Mikkeli.
Keskustelussa Katriina Järvisen ja Laura Kolben Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa. Kahvio ja onnenpyörä. klo 13. Hautolahdentie 193.
Sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen pikkujoulu.
Kotka, Keskustan teltta kauppatorilla 3.12. klo 13 alkaen Multian osuuspankin kerhohuoneessa Käsitellään
sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat.
Jyväskylä, Palokan py: sääntömääräinen syyskokous 23.11. klo 18. Johtokunta kokoontuu klo 17.
kä osaat arvioida ja kehittää toimintaasi. Joulupuuro.
Keskustanaiset ma 23.11. Esillä
sääntömääräiset asiat.
Keskustanaiset: Keski-Suomen keskustanaiset ovat mukana järjestöjen
joulumessuilla Jyväskylän Hipposhallilla la 5.12. klo 16.
Kontiolahden py:n syyskokous Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa 22.11.
klo 15. klo 18 Isojoen Op:n kokoushuoneella.
VesaisTALENT täräyttää jälleen!
28.11. klo15 alkaa Alavuden Sydänmaalla show, jonka pääesiintyjänä
voit olla juuri sinä; 1999 tai sen jälkeen
syntynyt nuori. klo 19 kaupungintalon valtuustosalissa. 1.12.
mennessä jaana.kytta@vesaiset.fi tai
040-172 5005.
Kauhajoen keskustanuorten syyskokous 4.12. Käsitellään
sääntöjen määräämät asiat.
Rantakylä, py:n yleinen kokous ti
8.12. klo 18 Ylistaro-talolla.
Jurva, keskustanuorten ylimääräinen
yleinen kokous pe 27.11 klo 19 Tero
Vuorenmäen kotona (Nurminiementie 101, Jalasjärvi). Palokan
ABC:n kokoustilassa ( Palokanorsi 10)
Keskustanaisten Muuramen py:
Sääntömääräinen syyskokous to
26.11. Mestaritontun seikkailut on tarkoitettu yli 6-vuotiaille lapsille ja sadun lumoihin uppoaville aikuisille. klo 19 alkaen Iijalantie 105:ssä, Rääkkylä.
Polvijärven Kj:n syyskokous to 26.11.
klo 18 Mutakatilla.
Lieksa, kj:n syyskokous 26.11. Tämän jälkeen Keskustan Satakunnan piirin varapuheenjohtaja
ja Keskustan puoluehallituksen jäsen
Riikka Huhtanen Kokemäeltä alustaa
keskustelua ajankohtaisista poliittisista ja järjestöllisistä asioista.
Kontiolahden kj. Ke 25.11 ja to
26.11. Esillä sääntömääräiset asiat.
Rasivaaran py:n syyskokous ti 24.11.
klo 19 Sulo Lappalaisella os. ja to 26.11. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Lehmon py. alkaen klo 10. Mukana ke. klo 18.30 päiväkoti Kinderi, Kauhavan leikkikoulu
ry esittelee palveluseteli periaatteella
toimivaa päiväkotia. Hän on lavalla klo 12,
murteella puhumisen Suomen mestarina. Esitysten lajivalinta on
täysin vapaa, kaikki palkitaan! Mukaan
maksuttomaan tapahtumaan tarvitaan myös yleisöä. Johtokunta klo 17.
Kotka, keskustanaisten sääntömääräinen syyskokous ti 1.12. 010 315 2001 Keskustanuoret
tj. Hinta 45 eur sisältää
ruokailun klo 17 Torero ja lipun illan
esitykseen klo 19. klo 19. Pauliina MaukonenKärkkäinen p. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Tutujunniemen py:n vuosi- ja syyskokous ti 10.12. klo 18 alkaen Humaniassa, Keskussairaalantie 4. 040
721 0636.
Multian py. Käsitellään sääntömääräiset
kokousasiat.
ETELÄ-SAVO
Keskustan Etelä-Savon piiritoimiston poikkeavat aukioloajat: Viikolla
48: ti 24.11., ke 25.11. Ilm. Pertuntie 11,
Pertunmaa. Kermanrannantie 7.
Lapua Kj:n sääntömääräinen syyskokous su 22.11. klo 16.30 Kauhajoen ABC.
Teuva, Norin py:n sääntömääräinen
syyskokous pe 4.12. Yhteiskunnallinen
lukupiiri ke 30.12. Keskustan Koivuhaka-Ykspihlajan py:n syyskokous la 21.11. Mukana
piirin tj. klo 18 Riihitupa. Ke. klo 18 Pörsänmäen Nuorisoseuran talolla. 040 415 8759.
KESKI-SUOMI
Keskustan Keski-Suomen piiritoimisto: Piirin tj. Mukaan mahtuu 10 nopeinta,
pikaiset ilm. klo 18 piiritoimistolla.
Kokoukseen mukaan myös valtuutetut ja py:sten pj:t.
Rautjärven kj:n syyskokous ti 24.11.
klo 19 os. klo 16.15. UllaRiitta Juuti.
Hirvensalmen, Mäntyharjun ja Pertunmaan Keskustaväen Pikkujoulut Lounasravintola Pertun Pirtissä pe
11.12 klo 19 alkaen. Esillä sääntömääräiset
asiat.
Rauma/Lappi. Esillä
sääntömääräiset asiat.
Kontiolahden kj:n syyskokous Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa la
Ke. Esillä sääntömääräiset asiat.
Tohmajärven Järventauksen py:n
syyskokous ke 2.12. klo 9-11. klo 18 Paltamon Nesteellä. Keskustaseura ke 9.12 klo 17 valtuustosali. Bussi lähtee Ruokolahden Rasilasta
ja ajaa 6-tietä Kouvolan kautta Helsinkiin. 20
Keskustassa tapahtuu
kous to. klo 17 piiritoimistolla, osoite:
Porrassalmenkatu 33.
Keskustan Mikkelin kj:n syyskokous 26.11. sulj.
Mikkelin kaupungin py:n syyskokous
ke 25.11. Käsitellään sääntömääräiset kokousasiat.
Lappeenranta kj, syyskokous to
3.12. Kj.
ke 9.12. klo 17 Coffee
House Seinäjoki.
Ylistaro, py:n sääntömääräinen syyskokous ke 25.11. klo 18.
Kouvola, Kouvolan py.n syyskokous 30.11. Päätetään Ylihärmän liittymishakemuksesta.
Isojoki, keskustanaisten syyskokous
to 26.11. klo 18
päiväkoti Kinderi (Roihukuja 6 F, Kauhava), päätetään osaston lakkauttamisesta ja jäsenistön siirrosta Kauhavan
keskustanuoriin.
Kauhava, Kauhavan keskustanuorten
syyskokous ma 23.11. Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat. klo 18 kunnantalo. klo
13 Ellinkulman kokoushuoneessa.
Ylämylly, py:n syyskokous su 29.11.
klo 18 Ylämyllyn Shellillä. Ennen kj:n kokousta Keskustan
Rautjärven py:n syyskokous klo 18.30.
Ruokolahden kj:n syyskokous ti
24.11. Toiminnan esittelyä,
Avain-lehtiä, arpajaiset ja osallistu Aarikan-korun arvontaan. Kahvit klo 17.30.
Lappeenranta, kj, johtokunnan kokous ma 23.11. Samuli
Kokko. Marisanna Jarva.
Mieslahti, py:n syyskokous pe 27.11.
klo 18 Kainuun Opistolla. Mukana piirin tj. klo
19 Kinkkulan maneesissa.
Vesaisten Kontiolahden osaston
syyskokous Kontiolahden Kotiseutukeskuksessa la 12.12. klo 17. Keskustellaan mahdollisesta osaston lakkauttamisesta/yhdistymisestä.
Rääkkylän Salokylän py:n syyskokous tiistaina 24.11. Koulutus
21.11. Matti Kuittinen.
Luumäen kj:n syyskokous ke 2.12. Johtokunta kokoontuu 18.30.
Kirkonkylä/Rasimäki py:n syyskokous su 29.11. Mukana ke. Heinävesi S- market
klo 15 alkaen.
POHJOIS-SAVO
Tervo. Arpajaiset. Käsitellään
sääntömääräiset asiat.
Paltamo, kirkonkylän py:n syyskokous su 29.11. klo 18 Kaupungintalon valtuustosalissa. klo 18 valtuustosali. Kaikille avoin syksyinen keskustelutilaisuus to. Kahvitarjoilu. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Imatran kj:n syyskokous pe 27.11. Timo Kalli.
Nakkila, kj:n syyskokous to 3.12. 110).
Tervetuloa mukaan jouluiseen tunnelmaan ja koettamaan arpaonneasi!
KARJALA
Taipalsaaren kj:n syyskokous ma
23.11. Johtokunta klo 16.
Juuka, kj:n syyskokous su 29.11. klo 17.30 Kulttuurikeskuksen
kahviossa. Kokouksessa
paikalla Jouni Kemppi ja Kimmo Tiilikaisen maakunta-avustaja Anni Kekki.
Kokouksen jälkeen klo 19 keskustelutilaisuus pakolaisasioista. Kodiksamin koululla (Kodiksamintie 403)
klo 19
klo 19 Fysikaalisen hoitolaitoksen aula, Urheilutie 56. Syyskokousasiat.
Sodankylä. Jyväskylän ja Oulun akatemiat järjestetään yhdessä Maaseudun Sivistysliiton kanssa. Jyväskylän koulutuksen aiheena oli biotalous ja Oulussa keskustellaan yrittäjyydestä. klo 18 Vattukylän
koululla.Kokouksissa käsitellään paikallisyhdistyksen purkamista ja kuullaan johtokunnan kertomus paikallisyhdistyksen toiminnasta ja vahvistetaan tilinpäätös kuluvalta vuodelta sekä päätetään johtokunnan vastuuvapaudesta.
Haapavesi. Tarjoamme haasteita ja ainutlaatuisen
näköalapaikan suomalaiseen politiikkaan sekä yhteiskuntaan
uudistuvassa Keskustassa.
Piiritoimisto sijaitsee Oulussa ja toimialue on Pohjois-Pohjanmaan maakunta. Vanhemmilla
on mahdollisuus tuoda lapsensa kerhoon askartelemaan, leikkimään ym.
Mahdollisuus myös ruokailla. klo 19.
Kahvitarjoilu.
VesaisTALENT täräyttää jälleen! 28.11. klo 18.30 piiritoimistolla, Kansankatu 12
Rovaniemi. Pieni korkeakoulujen määrä ei voi toimia tavoitteena,
väistyvä KOL-puheenjohtaja Hilkka Kemppi linjaa.
Nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä puoluetoimiston
hallintosihteeriksi Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri ry
hakee määräaikaiseen (30.5.2019 saakka),
kokopäiväiseen työsuhteeseen
toiminnanjohtajaa
Hakijalta edellytämme soveltuvan koulutuksen lisäksi järjestötoiminnan tuntemusta, hyviä vuorovaikutustaitoja, innovatiivista työotetta, paineensietokykyä sekä hyvää kirjallista ja
suullista taitoa. Marialle p. Satamakatu 4, 3krs Tornio. klo 19 Lähteentien pirtillä. Kuivaniemen py:n sääntömääräinen syyskokous su 22.11. klo 18 Lähteentien pirtillä,
Lähteentie 1. Ilm. klo 10.30
Märsylän koululla Kannuksessa. Kahvit klo 18.30. Johtokunta kokoontuu
klo 18.30.
Liminka. Lapin piirin syyskokous la
28.11. Paikallisyhdistysten ylimääräiset yleiset toiset kokoukset,
joissa kaikissa käsitellään paikallisyhdistysten purkamista toisen kerran.
Keskustanaisten Haapaveden osasto ry, pe 20.11. Käsitellään lisäksi sääntömuutos, nimenmuutos Keskustan Haapaveden py:ksi.
Haapavesi. Haapaveden kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous
ma 30.11. Valtakirjojen tarkastaminen ja puurotarjoilu klo 17 alkaen.
Piiri. klo 19 alkaen. Aloitamme Keskustanaisten kokoontumisen osallistumalla 1.Adventtisunnuntain messuun Tornion kirkossa klo 12.
Simonkylä, py:n syyskokous to
3.12. Saarenkylän py:n syyskokous ma 30.11. klo 16.30 Oulussa Cafe Rooster, Torikatu 26. Johtokunta klo 18:30.
KESKUSTANUORET
Politiikan Akatemia - Oulu, Yrittäjyys-teema la 28.11. Kilpailuun voit osallistua lähettämällä tarinasi 31.12. Matarakosken py:n
syyskokous 29.11. klo 12, Sodankylän kunnanvirasto, valtuustosali Syyskokousasiat.
Rovaniemi. Kerhomaksu 5 eur/lapsi/
kerta, jäsenhinta 3 eur.
LAPPI
Rovaniemi. Keskikaupungin py:n
syyskokous ma 23.11. klo15
Alavuden Sydänmaalla.
Ilmottautuminen 23.11.
mennessä.
Kuva: Maria Seppälä
Veteli. Haapaveden taajaman
py:n sääntömääräinen syyskokous ma
30.11. Säästöjä pitää KOL:n mukaan hakea alakohtaisesti järkeistämällä korkeakouluopetusta
Suomen yliopistot Unifi ry:n puheenjohtajan linjaus yhdistää pienempiä korkeakouluja suurempiin ihmetytti viikonloppuna koolla ollutta Keskustan Opiskelijaliiton (KOL) liittokokousväkeä.
UNIFI on julkaissut syksyllä kasvatustieteen ja humanistisen alan kehittämishankkeet. Kahvitarjoilu ja valtakirjantarkastus klo 10.
Poliittinen tilannekatsaus puoluesihteeri Timo Laaninen.
POHJOIS-POHJANMAA
Varapuheenjohtaja, perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan avoin
yleisötilaisuus ti 24.11. klo 18.30 kaupungintalolla. Kilpailun sadosta kootaan 60-vuotisjuhlajulkaisu. Mukana Kansandustaja Katri Kulmuni. Kalajoen kaupungintalon kokoushuoneessa.
Rovaniemi. Paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous ma 30.11.
klo 18.30 kunnantalon kahviossa.
Eduskuntakuulumiset ke Juha Pylväs.
Haapavesi. klo 12.30-17.
Alustajina Jaakko Alasaarela, Maria Juurikka sekä Julius Oförsagd. Itä-Taivalkosken py:n
sääntömääräinen syyskokous Hutun koululla ma 30.11. Johtokunta klo 18.30
Taivalkoski. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous to 26.11. klo 18 piiritoimistolla.
Kalajoki. Keskustan Oulaisten
Kunnallisjärjestön sääntömääräinen
syyskokous Törmänhovilla to 3.12.
klo 19. Johtokunta kokoontuu klo 18.
KESKUSTANUORET
Keskustanuorten perinteinen Politiikan Akatemia -koulutussarja järjestetään tänä syksynä kolmella paikkakunnalla: Oulussa 28.11.
Joensuun koulutuksen aiheena oli
maahanmuutto. Kaikille avoin lasten Liikuntakerho pe 4.12. Lapset voivat olla kerhossa koko ajan tai
osan aikaa. Johtokunnan kokous
18.15 samassa paikassa.
Piiri, syyskokous la 28.11. Lasten joulukerho la
28.11. mennessä
Vesaisten Keskusliittoon joko nettisivuilla olevan sähköisen lomakkeen kautta tai postitse os. Kj:n sääntömääräinen syyskokous to 26.11. Viirinkankaan py:n
syyskokous ma 23.11. Koeaika on 4 kk.
Hakemukset palkkatoivomuksineen tulee toimittaa
30.11.2015 klo 16.00 mennessä osoitteeseen
matias.ojalehto@ouka.?.
Lisätietoja antaa puheenjohtaja
Matias Ojalehto p. klo 18
valtuustosalissa.
Piiri, syyskokous su 29.11. Kalajoen kunnallisjärjestön
sääntömääräinen syyskokous Kalajoen kaupungintalolla su 22.11. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Pellon kj:n syyskokous 29.11. Kaukovainion Keskustaseuran sääntömääräinen syyskokous
ma 23.11. Asiana valtuustolista. Kalajoen py:n ja naisjaoston sääntömääräinen syyskokous su
22.11. Ylinamman py:n syyskokous su 22.11. Lisäksi
käsitellään luottamushenkilövalinnat (kunnanhallitus).
Muhos. Limingan py:n sääntömääräinen syyskokous to 26.11. Johtokunta kokoontuu klo 17.
Siikajoki. Oulun Keskustakerhon sääntömääräinen syyskokous ma 7.12.
klo 18 Keskustan piiritoimisto, Koulukatu 31 a 2. Johtokunta klo 17.
Oulu. 050 3496814.
Oulu. Kahvitus klo 18.30.
Oulainen. Keskustan Himangan py:n
sääntömääräinen syyskokous su
22.11. klo 17 Limingan kunnantalo, valtuustosali.
Rovaniemi. Mukana
ke. Toiminnanjohtajan tulee aloittaa viimeistään
1.2.2016. klo 14, Sodankylän kunnanvirasto, valtuustosali. klo 13. Tarkemmat osallistumisohjeet ja lisätietoja www.vesaiset.fi
Pieni korkeakoulujen määrä ei voi toimia tavoitteena,
väistyvä KOL-puheenjohtaja Hilkka Kemppi linjaa.
Kuva: Liina Hauru
KOL: Korkeakouluja
ei pidä vähentää
ISOMMAT korkeakoulut eivät tuo toivottuja säästöjä, keskustaopiskelijat muistuttavat. klo 15 Raimo ja
Kaisa Kankaan kotona, Loukaskuruntie 46, Ylinampa.
Rovaniemi. Ounasvaaran py:n syyskokous ma 23.11. Sodankylän kj:n johtokunnan kokous su 29.11. klo 19 Tönkyräkankaan
hiihtomajalla. klo 14 Merihelmessä.
Ii. klo 16.30-17.30 liikuntakeskus Pompussa, Hintantie
95, Oulu. muistoja vesaistoiminnasta?. Johtokunta kokoontuu ennen kokousta.
Sodankylä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Mirja Stålnacke 040-5344485 tai mirja49@
gmail.com.
PERÄPOHJOLA
Maksniemi, py:n vuosikokous ke
25.11. klo 17.30 Aleksinkulman
Aino-kabinetti (yläkerta), Aleksanterinkatu 9. Tule mukaan
suunnittelemaan tulevaa Vesaisten toimintaa Raahen seudulle! Mukana piirin toiminnanjohtaja Katja
Koivukoski.
Himanka. alkaen klo 18. klo 19 Maksniemen koululla.
Liedakkala, py:n syyskokous 29.11.
klo 18.30 Pohjanrannassa. Markus Lohi.
Keskustanaiset Lapin piiri ry. Jaatilan py:n syyskokous ti 24.11. kunnantalolla kh:n
huoneessa. klo 17 alkaen
Kersilössä Mirja ja Jorma Kaaretkosken talossa (Ivalontie 2057). klo 18-20 nuorisotila Hengarissa, Pattijoentie 2,
Pattijoki. Mukana ke Antti Rantakangas.
Oulainen. ja lisätiedot 25.11.
menn. klo 19 Himangan entisellä kunnanvirastolla. Paikalla myös
liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.
Sodankylä. Marrasjärven py:n syyskokous Marjatta ja Raimo Koivurannan luona Törmängissä ti 24.11. klo 19 Mäkitiuralla
keskusta nyt
Rovaniemi. Keskustan Iin kunnallisjärjestö
ry:n sääntömääräinen syyskokous su
22.11. Aiempien rakenteellisen kehittämisen hankkeiden (yhteiskuntatieteet, kauppatieteet,
luonnontieteet, vieraat kielet ja kulttuurit sekä lääketiede)
raportit valmistuivat jo alkuvuodesta 2015.
Keskustan Opiskelijaliitto pitää Unifin raportteja pääsääntöisesti kannatettavina eikä ymmärrä, miksi Unifin johto nyt
puhuu korkeakoulujen yhdistämisestä profiloinnin sijaan.
. klo 14
Tornion Op:n kokoustilassa os. Keskustan Sodankylän
kj:n syykokous, su 29.11. Pipari- ja mehutarjoilu.
Raahe. klo 15 Merihelmessä.
Kalajoki. Raahen Vesaiset ry:n sääntömääräinen syyskokous ti 24.11.
klo 18 nuorisotila Hengarissa, Pattijoentie 2, Pattijoki. Lisätietoja akatemioiden
sisällöistä ja ilmoittautumiset löydät
osoitteesta: www.keskustanuoret.fi/
etusivu/politiikan-akatemiat-2015.
Koulutukset maksuttomia.
VESAISET
Vesaisten Keskusliitto järjestää
kirjoituskilpailun aiheesta ?Vesaisissa tapahtuu . Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Keskustan Opiskelijaliiton kanssa. Esillä ovat sääntömää-
räiset asiat.
Rovaniemi. Vattukylän py, ke 25.11. Keskustan Petäjäskosken
py:n sääntömääräinen syyskokous Nuorisoseuralla ke 25.11. Johtokunta klo 18.
Oulainen. Keskustan Matkanivan
py:n sääntömääräinen syyskokous
su 22.11. 050 522 4429
Piirihallitus
keskusta.?/Pohjois-Pohjanmaa. Snellmaninkatu 19 c 16, 00170 HKI. Ilmoittautuminen ja lisätiedot pohjois-pohjanmaa@keskustanuoret.fi
VESAISET
Raahe. klo 17.30 piiritoimistolla, Kansankatu 12. klo 19. Tervetuloa kahville ja keskustelemaan!
Alavieska. 21
Keskustassa tapahtuu
Liminka. Kj:n syyskokous to
26.11. klo
19 kunnantalo, valtuustosali. klo 10-15 Virastotalo II, Kannuskyläntie, Himanka. Koko perheen jouluinen askarteluilta ti 24.11. Ruokailu ja valtakirjan tarkastus klo 11.30?13. Lisäksi hakijalla tulee olla valmiutta joustaviin
työaikoihin, ilta- ja viikonlopputyöhön sekä tarvittaessa matkustamiseen omalla autolla.
Arvostamme keskustalaisen arvomaailman tuntemusta ja
poliittista aktiivisuutta. klo 13.00 Rovaniemellä hotelli Sky Ounasvaaralla, Juhannuskalliontie. klo 14.
Ajankohtaiskatsaus ke Juha Pylväs.
Kalajoki. Kylpylämatka Pärnuun 27.1.-2.2.2016,
majoitus joko IngeVilla (Paavon
paikka) tai Paradiis kylpylä. klo 19 Sauli Takalolla, Takalontie 255 Matkaniva.
Oulu. klo 19 kunnanviraston
Veteli-salissa. klo 18.30 kaupungintalolla.
Kokous alkaa heti Haapaveden taajaman py:n kokouksen päätyttyä.
Ii. Kunnallisjärjestön kuukausikokous valtuustosalissa to 26.11.
klo 18.30. Luohuan py:n syyskokous ti 24.11
Virtanen
9
9
1
3
8
4
9
8
5
1
6
5 7
5
3
9
8 5
6
1
5
9 7
1
3
2
4
6 1
1
8 2
6
9
2
3 9
5
9 1
5 4
7
8
4
7
2
6
1
5
3
9
9
1
5
4
3
7
8
6
2
4
9
3
1
7
6
8
5
2
8
2
1
3
4
5
9
7
6
8
4
7
2
6
1
5
3
9
9
1
5
4
3
7
8
6
2
3
6
2
5
8
9
4
1
7
7
6
5
2
8
9
1
3
4
3
6
2
5
8
9
4
1
7
6
5
8
3
2
4
7
9
1
3
5
4
9
6
1
7
2
8
6
5
8
3
2
4
7
9
1
2
3
1
9
7
5
6
8
4
6
1
2
8
5
7
3
4
9
2
3
1
9
7
5
6
8
4
7
9
4
6
1
8
2
5
3
9
8
7
4
3
2
6
1
5
7
9
4
6
1
8
2
5
3
5
7
6
1
9
2
3
4
8
1
4
6
5
9
3
2
8
7
5
7
6
1
9
2
3
4
8
1
8
3
7
4
6
9
2
5
2
7
8
6
1
4
5
9
3
1
8
3
7
4
6
9
2
5
4
2
9
8
5
3
1
7
6
5
3
9
7
2
8
4
6
1
4
2
9
8
5
3
1
7
6. joulukuuta. Kuinka monta vähintään 0,25 hehtaarin saarta ja luotoa Ahvenanmaan maakuntassa on?
3. Ketkä kolme?
10. Minkä niminen on Matti Röngän seitsemän dekkarin,
tv-sarjan ja pian myös elokuvan sankari, inkeriläissyntyinen ?????. Entä hehkulampun ja lukemattomien muiden keksijä
Thomas Alva Edison (1849-1931)?
2. Moniko Yhdysvaltain ja moniko Neuvostoliitto/Venäjän presidenteistä on saanut Nobelin rauhanpalkinnon?
6. Kuka poliitikko sai kolmissa peräkkäisissä Suomen tasavallan presidentin vaaleissa eniten valitsijamiehiä,
mutta ei tullut koskaan valituksi presidentiksi?
7. Vihje: samanniminen on Esa Holopaisen
ravitallin nelivuotias, itsensä elättävä suomenhevosori.
4. Kaksi suomalaista on voittanut olympiakultaa Suo-
men itsenäisyyspäivänä 6. 22
20.11.2015
TIETOTESTI
1. Mitä vegaani ei ruokavaliossaan käytä?
8. Saiko Albert Einstein (1879-1955) koskaan Nobelin
palkintoa?
Sudoku
9
3
2
6 4 9
5
2 1
2 9 5
3
8 6 7
8
4 2
3
8
9 7 6
1
4
5
1
4 9
3
7
9 1
2
3
7
5
2
6
9 8 4
7
5
9
9
7
1
1 7 2
1
3
2
5
Viivi & Wagner
B. Ketkä, missä,
milloin?
9. Oulun lyseossa on kouluaan käynyt useampi presidentti kuin missään muussa koulussa. Kuka oli ensimmäinen miespuolinen Suomen Euro-
Saiko Albert Einstein koskaan Nobelia?
viisu-edustaja 1964?
5
marraskuuta
2015.
Tänään Jari, Jalmari, ortodoksisen kalenterin mukaan Riiko, Riku, Reijo, Kauko.
Aurinko laskee Helsingissä 15.40, Oulussa 14.56 ja nousee
huomenna Helsingissä 8.33, Oulussa 9.14.
PÄIVÄN SANA
Herra, opeta meille, miten lyhyt
on aikamme, että saisimme viisaan
sydämen.
Ps. Saa syödä niin paljon kuin haluaa, mutta vain yhdellä puikolla.
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Helsingin toimitus
Postios. On siinä ollut
papalla pirtissä pyörittelemistä.
NYKYISIN sallittu sisäpyöräily on sellaista,
että muijat menevät salille, nousevat kunto-
pyörän selkään ja sankamikillä varustautunut paksureitinen mukareipas ohjaaja huutaa niille ja ne maksavat tunnista kympin.
Ehkä joku vielä nousee steppilaudalle toisella kympillä, ennen kuin menee autolla pihaan ja hissillä kotiin.
OLEN AJANUT pyörällä sisällä, ou jee! Pojankloppeina huoltoaseman kesäbensapoikina piti iltavuorossa säikäyttää huoltiksen
baarin likkoja, ajamalla takaovesta sisään ja
läpi baarin ulos. Hauskuuttajan osa
vain on joskus hankala. Välillä ymmärtämättömät soittavat poliisin. Milloin ei ajettu mopolla
mittarikentällä rinkiä.
Kerran postin virkailijalakon aikana me sisäpäivystäjät käytimme postitalon pitkiä
käytäviä ja tyhjää salia hyväksemme, pitämällä pyöräkilpailuja päivittäin.
Palkka juoksi, ammattilaisia kuin Lance
Armstrong.
Lakon päätyttyä siivoojilla oli ihmettele-
mistä, mistä olivat tulleet lukuisat mustat
viirut käytävän lattiaan, juuri ennen salia.
Siinä oli tiukka kurvi ja jarrutuspaikka.
MUUTAMA vuosi sitten olin katsomassa fillaria marketissa. Duudsonit voisivat
maksaa pojan sakot.
Jari Nenonen
Ristikko
PERJANTAINA 20. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Ståhlberg, Kyösti Kallio, Martti Ahtisaari, 5) fysiikan
Nobel 1921, 6) ei, 7) ei mitään eläimistä peräisin olevaa: ei lihaa, kalaa,
munia, maitotuotteita..., 8) 6757, 9)
Viktor Kärppä, 10) Lasse Mårtenson.. Ostanut
osuuskaupan sivumyymälästä sen Jupiterin
vuonna 1960 ja hajulukkopastillille haissut
punakka myymälänhoitaja on muistuttanut
500 kilometrin sisäänajosta. Löysin sopivan custom-fillarin, mutta olisin halunnut toisen värisen.
Ei tarvitse kauan ajella mustan pikkutakin helmat lepattaen ympäri kauppaa, kun
tulee henkilökuntaa, joko vartija tai myyjä.
Kaupat tuli.
Uskon, että hevosnaamaripojasta tulee
kunnon kansalainen. Siellähän ei myyjiä nykyisin näy. 23
20.11.2015
Sisäänajo
VIIKOLLA KERROTTIIN ihan valtakunnallisesti se suuri rikkomus, että koulupoika oli
viime keväänä ajanut mopolla, hevosnaamari päässään, koulun ruokalaan.
Kenellekään ei käynyt mitään, paitsi poika ei päässyt luokkaretkelle. Ja nyt napsahti sitten rangaistus, reilun seitsemänkympin sakko.
En nyt yllytä muita mopopoikia sisäänajoon, mutta huvittaahan tuo.
Isoisoisä on ehkä aikanaan ollut ensimmäistä mopoilijasukupolvea. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
Vuoropäällikkö
044 7370 263
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
Tuottaja:
Pirjo Kontio
044 7370 262
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko perhevapaalla
Annukka Kaarela
opintovapaalla
Risto Luodonpää
040 8201 781
Samuli Vänttilä
044 7370 244
Pirkko Wilén
044 7370 238
Toimittajat:
Henna Lammi
044 7370 267
Pentti Manninen 040 5709 400
Samuli Nissilä
044 7370 261
Juhani Ojalehto 044 7370 264
Pekka Pohjolainen 040 5357 674
Pauliina Pohjala perhevapaalla
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
www.suomenmaa.fi
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
päätoimittaja
Juha Määttä
040 7359 612
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
Valokuvaaja:
Maria Seppälä
Ulkoasu: Mikko Eronen
044 7370 386
Valokuvaaja:
Jari Laukkanen
044 5966 879
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Markkinointisihteeri
Jenni Tikkanen
044 7370 346
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Kaleva Oy,
ISSN 0356-3588
Vastaukset: 1) Yhdysvallat neljä:
Theodore Roosevelt, Woodrow Wilson, Jimmy Carter, Barack Obama
- NL/Venäjä Mihail Gorbatshov, 2)
Väinö Tanner, 3) painijat Kyösti Lehtonen ja Rauno Mäkinen Melbournessa 1956, 4) K.J. 90:12
SANANPARSI
Suulla tehhää paljonnii, työt
soppii tuokkosee.
Kangasniemi
KANSA KASKUAA
Mikä on kiinalainen laihdutuskuuri?
Nykyään lähikaupassakin voi olla kattava valikoima.
Pienessäkin, parinsadan neliön kaupassa on helposti 2 500
myytävää nimikettä.
Lähikaupan puolesta puhuu
Luodon mukaan myös väestön
ikääntyminen ja toisaalta yhden
ja kahden henkilön talouksien
kasvu.
. noin 600 K-ruokakauppaa
Suomen Lähikauppa:
. Kesko oli hänen
mukaansa panostamassa lähikauppoihin jo ennen yrityskauppaa.
Kenttäjohtaja Arttu Laine
SOK:sta katsoo, että kaikenkokoisilla kaupoilla on mahdollisuus menestyä. Lähikauppojen
salaisena aseena hän näkee niiden parantuneen valikoiman ja
hintatason, jotka nykyaikainen
teknologia on mahdollistanut.
. Ilman muuta lähikaupat ovat
nousemassa arvoon, hän sanoo.
LÄHIKAUPPOJEN kohdalla yritykset voivat Luodon mukaan
nostaa erityisesti jotakin painopistealuetta. Perinteisellä kivijalkamyymälällä on aika vaikea pärjätä,
koska nykyajan kuluttaja on hyvin vaativa.
Tänä päivänä Sale- ja Alepakokoluokan myymälöissä on 4
000?5 000 artikkelia, mikä on
Laineen mukaan yhtä laaja valikoima kuin mitä oli Prismoissa 15 vuotta sitten.
LIDLILLÄ on Suomessa supermarketti- tai markettikokoluokan kauppoja, joiden myyntipinta-ala on 1 000?1 500 neliötä.
. 93 Alepaa
. Meidän konseptissamme haluamme panostaa tähän jatkossakin, koska tämä myymäläkoko pystytään sijoittamaan hyvin lähelle ihmisten asutusta, työpaikkoja ja liikkumista, sanoo toimitusjohtaja
Lauri Sipponen.
Kauppojen koko mahdollistaa hänen mukaansa aika suuren valikoiman. satakunta ABC-asemien yhteydessä olevaa
myymälää
Kesko:
. Kuva: Jarno Mela/Lehtikuva
Hyväntekeminen voi
olla myös hauskaa!
Perinteisellä kivijalkamyymälällä
on aika vaikea pärjätä.
FAKTA
Suomessa on
satoja lähikauppoja
joulujuoksu.?
S-ryhmä:
. yli 500 Siwaa
. Vai painotetaanko valikoimaa. Lidlin myymälöissä on myynnissä noin 2 500
tuotevariaatiota.
Väestön ikääntyminen ja pienten talouksien määrä puoltavat lähikauppoja. Näitä voivat olla esimerkiksi hinta, läheisyys,
hyvät parkkipaikat, kanta-asiakasjärjestelmä ja oheispalvelut.
. noin 130 Valintataloa
Lidl:
. Kun vuonna 1990 Suomen
kaikista talouksista yhden ja
kahden henkilön talouksia oli
61 prosenttia, niin vuonna 2013
sama luku oli 76 prosenttia, hän
huomauttaa.
VÄESTÖN ikääntymisestä puhui
keskiviikkona myös pääjohtaja Mikko Helander, kun hän ilmoitti Keskon ostavan Suomen
Lähikaupan. 147 kauppaa
RUNNER?S HIGH. 290 Salea
. Tämä tuntuu olevan kovin
mieluisa ihmisille. 24
20.11.2015
Lähikaupat eivät olekaan
menneen talven lumia
EEVA NIKKILÄ-KIIPULA
HELSINKI
TAKAVUOSINA ennusteltiin kuolemaa lähikaupoille, mutta tämä ei tunnu olevan tätä päivää.
Maailmalla on jo jonkin aikaa
puhuttu lähikauppojen paluusta, ja näin näyttäisi olevan asianlaita myös Suomessa.
Toimitusjohtaja Kari Luoto Päivittäistavarakauppa ry:stä
huomauttaa, että meilläkin kaikki kaupparyhmittymät ovat alkaneet puhua paljon lähikaupasta.