s. Olli Rehn valittiin,
Paula Lehtomäki jäi varasijalle. Puolue ei sulje mitään hallitusvaihtoehtoa pois. s. s. s. 17. 7
Rehn jäi ainoaksi
Lapin äänikuningatar
Läpi ensi yrittämällä
Keskusta saa Helsingistä jälleen vain
yhden kansanedustajan. 11
Hanna Kosonen (oik.) iloitsee läpimenostaan.
Kaakkois-Suomen uuden kansanedustajan
valtakirja varmistui 6 604 äänellä. 8
Katri Kulmuni nousi Lapin äänikuningattareksi
ja jätti taakseen Paavo Väyrysen.
Keskusta sai Lapissa neljä paikkaa. TIISTAI 21.4.2015 N:o 42 . 2 ?
6 414880 073513
KESKUSTAN PÄÄ-ÄÄNENKANNATTAJA
Nyt on vahva mandaatti
Keskusta iloitsee vaalivoitosta
Pulinat
pois. SDP
jäi neljänneksi.
KUN alkoi näyttää siltä, että kokoomus vie toiseksi suurimman paikan, siirryin porvaribileisiin.
Kokoomuslaiset juhlivat Kampissa, ravintola Maxinessa kuudennessa kerroksessa.
Yökerhon hämyssä tuli pian selväksi, että kokoomuslaiset osaavat juhlia . Vaalien tulos on aina oikein. Niissä kävi säännönmukaisesti ilmi, että poikkeuksellisen suuri osuus äänioikeutetuista ei ollut lyönyt
lukkoon kantaansa.
Mutta eivätpä onnistuneet Ylen ennusteiden
laatijatkaan nyt yhtä hyvin kuin joskus aiemmin. Niin selkeä keskustan ykköstila oli. Eniten minua vi******
keskustan tulos. Puolueen eduskuntaryhmään tuli uusia, nuoria kovan linjan oikeistopoliitikkoja, kun
taas pragmaattisemmin politiikkaan suhtautuva
Kimmo Sasi sai mennä.
Myös vasemmisto romahtaa vaali vaalilta alem-
Voi sittenkin olla parempi, että
voitto oli kohtuullinen eikä se
kuuluisa ?veret seisauttava?.
Kuka
parhaiten juhlii?
ROHKEA rokan syö ja kaino ei saa kaaliakaan.
Tämä viisaus mielessä päätin kiertää vaali-iltana neljän suurimman puolueen valvojaiset.
Aloitin keskustasta. Hurjimmat visionäärit uumoilivat puolueen saavan pohjille jopa 30 prosentin ääniosuuden.
. Yllättävän vähän, kuului monen lyhyt arvio.
?Vaalien tulos on aina oikein. Gallupit antavat suuntaa, mutta ovat sittenkin
vain viitteellisiä.
Tällä kertaa gallupit tosin myös varoittivat. Tällaista on turha hautoa. Kaksissa viime vaaleissa kokoomukselta on kadonnut yhteensä 13 kansanedustajanpaikkaa.
Tällaista menoa voi hyvällä syyllä pitää jo romahduksena.
Kokoomuksen voi sanoa myös oikeistolaistuneen.
Jyrki Kataisen markkinoima ?keskustaoikeistolaisuus. Nyt on juhlailta, moni hehkutti, vaikka puolueen
kakkostila ei edes ollut varma.
Kun Ylen vaalistudiosta näytettiin Helsingin kokoomuksen tulosta, muuan aktiivi hyppäsi spontaanisti lavalle hyppimään tasajalkaa ja huudattamaan ihmisiä.
. On
kompromissia kompromissin perään eikä omaa mielipidettä mistään.
Että tsemppiä vain toverille vasemmalle. Siitä ei voi vedota edes
hoviin.. Se nousi samalla toiseksi suurimmaksi puolueeksi, vaikka saikin selvästi vähemmän yhteenlaskettuja ääniä kuin kokoomus. Iloisista lipunheilutuksista huolimatta moni pettyi ennakkoääniin. He kannustivat ja patistivat.
Kokemus kannattaa muistaa tulevissa vaaleissa. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Poliittinen keskusta on
nyt Suomen vahvin voima
E
duskuntavaalien merkittävin linjatulos on,
että Suomen vahvin voima on nyt poliittinen keskusta. Ennakkoäänten aikaan väki oli kuulemma
?naamat valkoisina?.
Kun lähes kaikki äänet oli laskettu, puolueen omintakeinen työmies yllytti huutamaan ?jatkojytkyä. Sekä oikeisto että vasemmisto hävisivät.
Voittajasta ei jäänyt tällä kertaa pienintäkään epäselvyyttä. Joidenkin puolueiden
kohdalla gallupit pitivät hyvinkin kutinsa, mutta etenkin keskustalle ja perussuomalaisille gallupit antoivat vääränlaista viestiä.
Onneksi keskustassa ei hyvien galluppien lumoihin jääty, vaan puolueväki teki vaalityötä loppuun asti.
Tästä on kiittäminen erityisesti puheenjohtaja
Juha Sipilää ja muuta puoluejohtoa. Se että
se on kaikkien kaveri. Se menetti 37 000 ääntä ja yhden paikan. Jestas, mitä me on tehty, hän vauhkosi pitkän tovin.
PERUSSUOMALAISET kiri ääntenlaskun edetessä, joten
päätin siirtyä puolueen valvojaisiin Bottalle.
Siellä ilo pulppusi aitoutta. Siitä ei voi vedota edes hoviin.
Sitä paitsi voi sittenkin olla parempi, että voitto oli kohtuullinen eikä se kuuluisa ?veret seisauttava?. SDP menetti kahdeksan paikkaa ja yli 70 000
ääntä. Tulos on jälleen puolueen historian huonoin.
Kun vasemmistoliitolta lähti kaksi paikkaa, koko
suomalaisen vasemmiston parlamentaarinen voima on pienempi kuin keskustan yksinään.
Puheenjohtajan vaihtaminen ei siis auttanut sosiaalidemokraatteja. Moni jännitti viimeiseen
asti ovatko puolueen kannattajat aktivoituneet vaalipäivänä. on vaihtunut Alexander Stubbin selkeämpään oikeistolinjaan, ja myös vaalitulos tuki tätä
muutosta. SDP ja kokoomus
olivat tasoissa 17,5 prosentin lukemilla.
Yleensä ennuste pitää kutinsa, ja eräs demariedustaja
julisti jo tuossa vaiheessa puolueen ylittäneen odotukset 300-kertaisesti.
Toinen iloitsi, että ?parasta tässä on perussuomalaisten tappio ja toiseksi parasta se, että me ehkä päästään
hallitukseen?.
Hieman toisenlaiseksi tulos kuitenkin muuttui. Politiikassakin tarvitaan nöyryyttä.
DEMARIT pesiytyvät vaali-iltana perinteisesti Hakaniemeen.
Paasitornin ravintolassa tunnelma oli vielä Yleisradion ennusteen aikoihin täynnä toivoa. Kun vaalimatematiikka oli lisäksi puolueelle suosiollinen, se oli vaalien toinen voittaja viidellä paikallaan.
Mutta mitä vihreät mahtaa tehdä voitollaan. Vihreiden pako sen sijaan
onnistui. Niin keskustan, perussuomalaisten kuin
SDP:nkin ennusteet korjaantuivat aika lailla ääntenlaskennan edetessä.
Ei kaalia eikä rokkaa, mutta perussuomalaiset tarjosivat sentään nakkeja.
Kaikkein mieleenpainuvin oli
erään rividemarin avautuminen.
. Kohtuullisuus menestyksessäkin on parempi vaihtoehto kuin sellainen, joka saa mielet uhoamaan. Uusi ydinvoimapäätös kun taitaa olla edessä tulevalla
vaalikaudellakin.
G
allupit ennustivat keskustalle vieläkin suurempaa voittoa. eli tömistelemään
jalkojaan.
Perussuomalaiset saivat lopulta uuteen eduskuntaan
toiseksi eniten kansanedustajia heti keskustan jälkeen.
MITÄ kierroksesta jäi käteen?
Gallupit eivät äänestä
V
anha totuus, jonka mukaan gallupit eivät
äänestä, muistutti jälleen näissä vaaleissa
olemassaolostaan. Tällä mennään seuraavat neljä vuotta.
Henna Lammi. Nähtäväksi jää, minkälaisen
roolin SDP vaalikrapulasta selvittyään ottaa.
Vasemmistoliitto ei lopulta hyötynytkään hallituksesta lähtemisestään, vaikka gallupit välillä
sellaista kertoivatkin. Joku saattaa olla sitä mieltä,
että keskustan tulos jäi sittenkin liian alhaiseksi. tai ainakin näytellä sitä.
. Puolueen kansanedustajien määrä kasvoi peräti 14:lla
ja ääniosuus 5,3 prosenttiyksikköä. Vaalimatematiikka suosi perussuomalaisia.
Suomalainen perinteinen oikeisto eli kokoomus
menetti seitsemän paikkaa ja 60 000 ääntä. Kuva: Maria Seppälä
mas. Uusia äänestäjiä keskusta sai yli 162 000.
Vaalitulos antaa tahtipuikon keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän käsiin. ja puheenjohtaja kannusti ?jytkyttämään. Paitsi että Sipilä on
suurimman puolueen puheenjohtaja, hän sai käsittämättömän suuren henkilökohtaisen luottamuksen Oulun vaalipiirissä.
Sipilän saamat 30 773 ääntä olivat jopa enemmän
kuin muilla suurten puolueiden puheenjohtajilla,
vaikka nämä kolme olivat ehdolla kaikkein runsasväkisimmässä Uudenmaan vaalipiirissä.
Toinen oppositiopuolue, perussuomalaiset, selvisi pienellä vaalitappiolla
Hallituksessa demarit eivät välttämät-
tä paljon saavuttaisi, mutta sinne
tekee mieli, jotta ei enää enempää menetettäisi.
Joka tapauksessa demareilla
on peiliin katsomisen paikka siitä riippumatta, katsotaanko peilin näyttämää kuvaa hallituksessa
vai oppositiossa.
Vihreät voittivat takaisin ne viisi paikkaa, jotka he neljä vuotta
sitten menettivät. Nykyisillä kannatuslukemilla puolueen painoarvo on kuitenkin aikaisempaa heikompi. Tulos on historiallisesti
SDP:n kaikkien aikojen huonoin.
Äänestäjien luottamusta ei saatu
palautettua.
Saattaa olla, että SDP:tä tulevassa hallituksessa tarvitaan. Marmorihometta ei saa ilmaantua kenenkään korviin.
Olen saanut toimia neljä vuotta keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana. On välttämätöntä, että puolu-
een uudistaminen jatkuu. Jos uusi eduskuntaryhmä antaa minulle luottamuksensa, olen valmis jatkamaan
tässä tehtävässä. Suomalaiset halusivat maalle
uuden suunnan.
Keskustan vaalitulos . Kolme seuraavaa puoluetta ovat niin lähellä
toisiaan, että tarjolla on monenlaisia koalitioita. Edessä on pitkä urakka Suomen
kuntoon laittamiseksi.
Puheenjohtaja Juha Sipilä on uudistanut
keskustaa. Hyvä kysymys
on, mitä puolue vaalivoitollaan
tekee, jos hallitusaseman hinnaksi tulee vaatimus hyväksyä Fen-
novoiman ydinvoimala.?
alusta asti arvaamattomana.?
Satakunnan Kansa: ?Vaalien ehdoton erityispiirre on ollut epävarmojen poikkeuksellisen suuri määrä aivan loppuun asti. Kiitos.
JOKAISTA meistä tarvitaan myös tulevina
vuosina. Toista kertaa ei neljää
vuotta hukata. Yksituumaisuus on Suomen kaltaisen pienen maan vahvuus. Väsymätön kenttätyö ja jatkuva ihmisten kanssa keskusteleminen on oltava toimintamme lähtökohta. On päätösten aika.
KESKUSTA katsoo, että uuden hallituksen
on ensi töikseen päätettävä Suomen työllisyyttä ja talouden kasvua kohentavista toimista. Ilmiö
hakee vertaistaan viime vuosikymmenien vaaleista.
Epävarmojen suuri määrä näkyi
myös itse ääntenlaskennassa, jota
esimerkiksi Ylen vaalilähetyksessä haastatelleet asiantuntijat pitivät
Lapin Kansa: ?Vaalitulos jättää Sipilälle liikkumatilaa. Keskittämispolitiikka päättyi näihin eduskuntavaaleihin.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Suomen
on viisasta myös tulevaisuudessa noudattaa maamme pitkäaikaista, yhteisesti sovittua ja suomalaisten enemmistön tukemaa
linjaa. on vahva
valtakirja Suomen kuntoon laittamiselle.
Myös Perussuomalaiset menestyivät hyvin.
Päähallituspuolueet kokoomus ja SDP kärsivät molemmat selvän tappion.
Neljä vuotta sitten hallitusneuvottelut
kestivät kaksi kuukautta. Keskusta sitoutuu kehittämään koko
Suomea tasapainoisesti. Sipilä sanoi vaali-iltana, että luottamus ja ohjelma ovat tärkeintä, ei järjestys.
Juha Sipilä tunnettaan myös
sen verran maanläheisenä johtajana, että reilu vaalivoittokaan ei
varmaan yllytä ahnehtimaan liikoja hallitustunnusteluissa.?. 21.4.2015
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Muutosvaalit
Kimmo Tiilikainen
eduskuntaryhmän puheenjohtaja
SUNNUNTAIN EDUSKUNTAVAALIT olivat
muutosvaalit. Uskottavat päätökset velaksi elämisen lopettamisesta on myös tehtävä heti, vaikka ne tulisivat voimaan useamman
vuoden aikana.
Lisäksi sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on vietävä nopeasti maaliin, jotta ihmisten lääkärille pääsy voidaan turvata.
Palvelujen rahoitus on ratkaistava samassa
yhteydessä. On tärkeää, että
huolehdimme oman puolustuksemme voimavaroista.
Keskustan vaalitulos on puolueellemme
työvoitto ja osoitus siitä, mitä yhdessä tekemällä saadaan aikaan. Keskustan tavoite on muodostaa puheenjohtaja Juha Sipilän johdolla
rivakasti uusi ja vahva, päätöksiin pystyvä
ja isoihin asioihin paneutuva hallitus.
Suomalaiset halusivat maalle uuden suunnan.
SUOMI on vakavissa talous-, työttömyysja velkaongelmissa. Suomen ajautuminen tähän tilanteeseen viimeisten neljän vuoden aikana johtui osaltaan kokoomuksen ja SDP:n välisestä luottamuspulasta. Suomi tarvitsee keskustan esittämän
yhteiskuntasopimuksen.
Luottamus on avainsana hallituksen
muodostamisessa ja siitä keskusta ei tingi. Osa
epävarmoista on miettinyt ehdokastaan vielä uurnillakin. Tähän me olemme neljä vuotta tähdänneet tietäen, että
nyt työ vasta toden teolla alkaa. On suuri kysy-
mys, kuinka paljon SDP voisi saada itselleen tärkeitä asioita hallitusohjelmaan, jos se sinne asti pääsee ja lähtee. Hallituksessa SDP olisi joka tapauksessa alakynnessä suhteessa porvaripuolueisiin.?
Ilta-Sanomat: ?SDP epäilemättä haluaa nelospaikalta hallitukseen, mutta onko siitä äänestäjien noteeraaman sähläyksen jälkeen vallansiivun pitäjäksi. Tässäkään asiassa aikaa ei ole
enää hukattavaksi.
Suomen kuntoon laittaminen edellyttää,
että koko maan voimavarat saadaan käyt-
?Keskustan vaalitulos on puolueellemme työvoitto ja osoitus siitä, mitä yhdessä tekemällä saadaan aikaan.?
Kuva: Jari Laukkanen
töön. Tähän Suomella
ei ole varaa. 21,1 prosenttia
äänistä ja 49 kansanedustajaa . Eduskuntaryhmä järjestäytyy kuluvan viikon torstaina.
Muut lehdet
LEHDET OVAT kirjoittaneet ensikommenttejaan.
Demokraatti: ?SDP:n selvä vaalitappio on järjestyksessään jo
kolmas. Niiden ratkaiseminen edellyttää poikkeuksellista yhteistyötä ja keskinäistä luottamusta hallituksessa,
eduskunnassa ja laajemmin yhteiskunnassa
Saneluun ei ole mahdollisuutta.
Pettyneessä vasemmistoliitossa kahden paikan menetys tulkittiin ?oikeiston voitoksi?. Tuolloin perussuomalaiset oli vielä
neljännellä sijalla.
Soini on etukäteen selkeimmin
liputtanut kolmen suuren puolueen hallituksesta. Keskusta joutuu nöyremmin hakemaan yhteistyötä. Se voi toimia kuin vanha keskustapuolue
vaikeassa tilanteessa: hallitukseen tulosta mitataan kova hinta.
Valtiovarainministerin salkusta voi tulla keskeinen houkutin.
Paikka on perinteisesti kuulunut
hallituksen toiseksi suurimmalle puolueelle, mutta Soini haluaa ensisijaisesti ulkoministeriksi.
EX-PUOLUESIHTEERI Taru Tuju-
nen esitti vaalien alla neljän suurimman puolueen yhteishallitusta.
Sipilä ei ole sulkenut sitä pois,
mutta ehdotus taitaa silti olla
kuolleena syntynyt. Pienet ?takiaispuolueet. Se ratkaisee käytännön työn yhdessä sovitun ohjelman pohjalta.
Sipilän ja kakkospaikan puolueelleen napanneen Timo Soinin
yhteys näyttää hyvältä.
Sipilä onnitteli jo ennakkoäänten jälkeen Soinia perussuomalaisten pysymisestä neljän suurimman puolueen joukossa. Vasemmiston pottia söi viisi paikkaa voittanut vihreät.
Seitsemän paikan tappion kärsineen kokoomuksen sisällä kylläkin stubbilainen nuori oikeisto
vahvisti asemiaan.
Eduskuntapaikan ottivat Uudenmaan Elina Lepomäki ja Kai
Mykkänen, Helsingin Wille Rydman, Kaakkois-Suomen Antti Häkkänen ja Vaasan Susanna
Koski. Keskusta voitti. Sen sijaan perinteisen oi-
keiston edustaja Kimmo Sasi putosi.
TUSKAA Sipilälle tuottaa Helsingin vaalitulos. Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Haluaako SDP hallitukseen?
PITKÄAIKAINEN keskustajohtaja
Johannes Virolainen opetti, että
hallitukseen on mentävä, jos sinne vain pääsee.
Sosialidemokraatit joutuvat nyt
tämän kylmän totuuden eteen.
Vanhempien demarien muistissa on myös Kalevi Sorsan (sd.)
oppositio-oppi: . Keskusta eteni muualla, ei taaskaan pääkaupungissa.
Onko vika toiminnassa, ehdokasasettelussa, rahanpuutteessa
vai missä. 4
21.4.2015
uutisanalyysi
Ketkä heistä istuvat seuraavassa hallituksessa. Toinen eduskunnan suuressa keskustassa istuva perussuomalaiset menetti vain yhden paikan. Sen verran
huonoiksi kokoomuksen ja demarien välit pääsivät nykyhallituksen
loppumetreillä.
Hallituksen muodostaminen
käynnistyy virallisemmin ensi
viikolla, kun uusi eduskunta kokoontuu. Lähipäivät näyttävät, ovatko toverit samaa mieltä.
tässä vaiheessa epävirallisesti vetävä Juha Sipilä korostaa hallituspuolueiden, siis varsinkin puoluejohtajien, keskinäisen luottamukHALLITUSTUNNUSTELUJA
sen tärkeyttä. 14 paikan lisäys ei ollut niin huikea kuin
gallupit etukäteen lupailivat.
Isänmaan kannalta se voi olla
hyväksi. Miksi esimerkiksi perussuomalaiset veti Helsingissä
kolme paikkaa, keskusta yhden?
Sipilän mukaan toisin kuin kilpailijat neljä vuotta sitten sanoivat, keskusta ei ole auringonlaskun puolue. Mitä sinne tekemään, kissanpoikia pesemään.
VUONNA 1991 Pertti Paasion
johtamat demarit hiihtivät pettyneenä oppositioon, kun saivat
48 edustajaa ja kannatus romahti
vähän yli 22 prosenttiin.
Jutta Urpilaisen syrjäyttänyt
demarijohtaja Antti Rinne joutuu punnitsemaan, uskaltaako
puolue lähteä hallitukseen historiansa huonoimmalla tuloksella:
34 kansanedustajaa (-8)
Vielä vaali-iltana Rinne tuntui sisäistäneen edesmenneiden
konkarien vaikuttamisopit. Niin ei
ole. Todennäköisin ehdokas ?pätkäpuhemieheksi. vain häiritsisivät hallituksen toimivuutta, hän katsoo.
Vaalituloksen pohjalta keskustalla, kokoomuksella ja perussuomalaisilla on eduskunnassa 124
edustajaa. Kokoomuksen vaihtaminen demareihin pudottaisi
edustajamäärän 121:een.
Kummallakin hallituspohjalla olisi hyvin riittävä enemmistö
hallitsemiseen.
JUHA SIPILÄN eleistä ja lausahduksista on yritetty tulkita, haluaako hän hallitukseen kokoomuksen vai demarit. Tiistaina se valitsee pu-
hemiehen. Keskustan kenttäväen suosikki on SDP.
Yhdessä vaalitentissä Sipilä ehti
jo lausahtaa, että Alexander Stubbin kokoomuksen neljän vuoden
leikkauslinja on mahdoton.
Laskeeko yhteiskuntasopimusta havitteleva Sipilä, että ay-liike
olisi helpommin saatavissa mukaan, jos demarit olisivat hallituksessa.
SDP tietää tilanteen. Helsingissä hän joutuu hakemaan sanoilleen katetta.
Pentti Manninen. on Sipilä.
ISÄNMAAN ETUA ennen puolueen
etua korostava Sipilä joutuu puoluejohtajana arvioimaan myös
puolueensa menestystä
Haettiin vastakkainasettelua. Luottamus on nimittäin ansaittava
joka ikinen päivä
SIPILÄ muisteli kolmea vuottaan keskustan johdossa. Se on tämän voiton takana.
KESKUSTALAISET ovat Sipilän mukaan
tehneet kovasti töitä poikkeuksellisella tavalla.
. 1991 oli sentään Veret seisauttava.
Ja perussuomalaisilla viime kerralla jytky.
Kun voiton mestari on Juha Sipilä, olisiko paikallaan ottaa nimi hänen luomuksestaan.
Miltä kuulostaisi Kakkaravoitto?
Pentti Manninen
lainat
Näyttää siltä, että joudun etsimään muita töitä.
Paula Lehtomäki
Iltalehdessä
Keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen mukaan hallitusta muodostettaessa puolueiden
suuruusjärjestys ei ole tärkein tekijä. Minun mielestäni ei voi, vaik-
ka joku ruotsalainen toimittaja
ehti jo sanomaan, että meitä ei
missään nimessä saa ottaa hallitukseen mukaan. Hänen mukaansa kyseessä on ollut ainutlaatuinen kokemus.
Hän kiitti keskustalaisia sataprosenttisesta tuesta.
. Työtä on tehty pienellä budjetilla.
Olemme tehneet ihmeen neljässä vuodessa, Sipilä totesi.
apollon tietäjät
Kakkaravoitto
NYT SITTEN tiedetään varmasti, että keskusta on eduskuntavaalien voittaja ja uuden eduskunnan suurin puolue.
Pulmana on vain se, että ei tiedetä, millä nimellä vaalivoittoa tulisi kutsua. Olemme tehneet uudistustyötä viime toukokuusta lähtien,
sen loppuun vieminen vie aikaa.
Minulla ei ole mitään syytä epäillä, että lähdettäisiin puheenjohtajaa vaihtamaan, siitä ei ole mitään merkkejä.
Joukkuepelaajana olen enemmän pettynyt puolueen
huonoon menestykseen niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti.
Jouni Backman
Ilta-Sanomissa
Puolue juoksi samaan mäntyyn kuin 2007. Ja ainoa kaverini.
Kimmo Sasi
Helsingin Sanomissa. Jostain minusta käsittämättömästä
syystä puolue hylkäsi Urpilaisen linjan, se on syynä tappioon.
Mikael Jungner
Helsingin Sanomissa
Todellisuudessa minä olen sellainen jätkä, että minä en
pane rahoja poppaukkojen kattiloihin ja taskuihin.
Teuvo Hakkarainen
Iltalehdessä
Tilanne on tietenkin hyvä, kun voi valita kahden hienon
luottamustehtävän välillä.
Pirkko Ruohonen-Lerner
MTV:n haastattelussa
Istuimme Benin kanssa lähes 30 vuotta vierekkäin. Olemme hakeneet ratkaisuja yhteiskunnan ongelmiin ja menneet hallituksen avuksikin, kun apua on pyydetty.
Toivon, että tämä yhteistyön henki säilyy myös vaalien jälkeen.
Sipilä kiitti ehdokkaita ja heidän tukiryhmiään sekä puoluetoimiston ja keskustapiirien työntekijöitä.
. Huolehditaan niistä, jotka eivät itse
pysty itsestään huolehtimaan, ja jotka
eivät pystyneet tuomaan omaa viestiään
tuonne vaaliteltoille.
Sipilä vetosi suomalaisiin, että kaikki panisivat isänmaan edun oman etunsa edelle.
. Viime vaaleissa saamamme
voitto ei sulanut mihinkään, vaan
pystyimme säilyttämään paikkamäärämme yhden vajauksella,
ja kokonaismäärällä nousemaan
toiseksi isoimmaksi puolueeksi.
Päivien
lukumäärä ei
ratkaise, vaan
lopputulos.
KOKOOMUKSEN puoluesihteeri
Minna Arve korosti, että äänten
määrällä mitattuna kokoomus oli
toiseksi suosituin puolue.
. Päivien lukumäärä ei ratkaise,
vaan lopputulos, Laaninen sanoi.
PERUSSUOMALAISTEN puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo katsoo, ettei hallitusta voida muodostaa ilman perussuomalaisia.
. Tarvitaan poikkeuksellista yhteistyön henkeä, että tästä selvitään.
Hän lupasi, että keskustan joukkue
tekee töitä pitääkseen saamansa luottamuksen.
. Hän tähdensi, kuinka tärkeää on tehdä muutokset niin, että jokainen suomalainen pysyy niissä
mukana.
. Kuva: Jari Laukkanen
Puoluesihteerit Ylelle: Kaikki
hallitusvaihtoehdot avoinna
MARIA RISVALL
STT
MITÄÄN hallitusvaihtoehtoa ei ole
ennalta suljettu pois, vakuuttavat
Ylen aamu-tv:ssä esiintyneet neljän suurimman puolueen puoluesihteerit.
Vaalivoittaja keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen sanoi, että hallitusta muodostettaessa puolueiden suuruusjärjestys
ei ole tärkein tekijä.
Laanisen mukaan ratkaisu tehdään puolueiden ohjelmien, luottamuksen ja sitoutumisen asteen
perusteella.
Laaninen ei halunnut arvioida,
kuinka kauan hallituksen muodostamisessa menee.
. 5
21.4.2015
Sipilän voitonpuhe: Kaikki suomalaiset pidettävä mukana
SAMULI NISSILÄ HELSINKI
SUOMI on suurten muutosten edessä,
eduskuntavaalien jymyvoittajan keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi
voitonpuheessaan. Hän on
paras kaverini. Puolueessa on ollut yhdessä tekemisen henki. Olemme mukana neuvotteluissa ja ohjelman
pohjalta lähdetään.
Slunga-Poutsalon mukaan vaalitulos osoittaa, että Suomessa on
nyt neljä isoa puoluetta.
. Hallituksessa emme pystyneet toimittamaan sitä, mitä meiltä odotettiin.
Paananen ei kuitenkaan lähtisi jälleen laittamaan puoluejohtoa vaihtoon.
. Neljän vuoden vaikean hallituskauden ja viime talven jälkeen kyllä tätä voi työvoitoksi sanoa, vaikkei koskaan voi olla tyytyväinen, kun kannatusta menettää, Arve muotoili.
VAALEISSA neloseksi painuneen
SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen arvioi tappion johtuneen
siitä, että äänestäjät ovat menettäneet luottamuksensa puolueeseen.
RuohonenLerner on viime vuoden eurovaalien jäljiltä ensimmäisellä varasijalla Terhon seuraajaksi.
Päättyneellä vaalikaudella puhemiehenä toimi Eero
Heinäluoma (sd.) ja varapuhemiehinä Pekka Ravi (kok.)
ja Anssi Joutsenlahti (ps.).
EDUSKUNTAVAALIEN suurin yllättäjä oli perussuomalaiset, joka
onnistui kirimään toiseksi suurimmaksi puolueeksi, sanoo Åbo
Akademin valtio-opin professori
Kimmo Grönlund.
Grönlundin mielestä perussuomalaiset osoitti, että edellisten vaalien menestys ei ollut kertailmiö, vaan puolueelle on pysyvämpääkin tilausta.
NELJÄNNEKSI jääneen SDP:n tilanne on Grönlundin mielestä suorastaan katastrofaalinen.
Grönlundin mielestä puolueen
täytyisi pyristellä eroon vanhasta
ay-kytköksestä, joka ei näytä toimivan.
. On mielenkiintoista nähdä,
miten perussuomalaisten aika
vasemmistolainen vaaliohjelma
on yhdistettävissä kokoomuksen
ja keskustan muodostamaan hallitukseen.
. Ei ole syytä muuttaa hyvää vakiintunutta käytäntöä,
Slunga-Poutsalo sanoi STT:lle.
Slunga-Poutsalon mukaan puhemiehen paikasta ei ole
vielä keskusteltu eduskuntapuolueiden kesken, mutta
hän uskoo, että asiasta keskustellaan pikapuoliin.
Hän ei halua vielä arvioida, kuka perussuomalaisten
kansanedustajista nousee puhemiehen paikalle.
Puhemieheksi on ollut tapana valita edustajia, joilla on
takanaan pitkä eduskuntaura, mutta perussuomalaisissa pitkän linjan kansanedustajia on vain muutamia. Laiminlyönti käy meille kalliiksi.
WIBERGIN mielestä julkisella sektorilla pitää ottaa käyttöön uudenaikaisia arviointimenetelmiä ja kouluttaa virkamiehet
käyttämään niitä.
. Kuva: Vesa Moilanen/ Lehtikuva. Mitä takeita tällöin on edes siitä, että
laskelmia ylipäänsä on tehty, kun aineistot ja mallit salataan?
Valmisteluaineistojen julkisuusvaje sekä kunnollisten laskelmien puuttuminen haittaavat hänen mielestään vakavasti politiikkaa ja tuottavat epätoivottuja seurauksia.
KAIKKIA valtion uudistuksia pitäisi Wibergin mielestä arvioida kahteen kertaan.
Ennen muutoksia pitää miettiä, kannattaako valtiovallan puuttua koko asiaan.
Muutosten jälkeen on kysyttävä, toimiko ratkaisu.
. En ole siitä asiasta ollenkaan huolestunut,
Slunga-Poutsalo sanoo.
Jos perussuomalaiset eivät ole mukana muodostettavassa hallituksessa, puheenjohtaja Soinia pidetään vahvana kandidaattina puhemieheksi.
EDUSKUNTAKOKEMUKSEN perusteella tarkasteltuna mahdollisia puhemieskandidaatteja perussuomalaisedustajista ovat myös eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana toiminut Pirkko Mattila ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajana toiminut Jussi Niinistö. Tällaisia arvioita meillä teetetään vain
satunnaisesti, vaikka niiden pitäisi olla
rutiinia. Liikaa käytetään ns. hira-menetelmää
ja Stetson?Harrison-menetelmää, eli esitetään parannuksia hihasta ravistamalla
ja hatusta nykäisemällä, Wiberg moittii.
PROFESSORI ihmettelee, miksi ministeriöt julkistavat usein vain valmistelujensa
johtopäätökset eli politiikkasuositukset.
. Vain
Timo Soinilla, Pirkko Ruohonen-Lernerillä ja Pentti Oinosella on takanaan enemmän kuin yksi kausi kansanedustajana.
. Kuva: Jari Laukkanen
Tutkijat: Tulos oli askel
konservatiiviseen suuntaan
STT
HELSINKI
Perussuomalaisten loppukiri tuonee puolueelle
puhemiehen nuijan. Jos SDP:n äänestäjät muodostuvat vain teollisuustyöväestöstä,
puolueen kohtalona on näivettyminen, sillä näiden äänestäjien
määrä vähenee jatkuvasti.
Demarit eivät Grönlundin mukaan ole onnistuneet luomaan itsestään uskottavaa vaihtoehtoa.
Esimerkiksi koulutetut mutta pienipalkkaiset kaupunkilaiset äänestävät mieluummin vihreitä tai
kokoomusta.
TURUN yliopiston erikoistutkijan
Erkka Railon mukaan myös puheenjohtajavaihdoksella saattoi
olla vaikutusta SDP:n vaalitappioon.
Railo toteaa myös, että vuosi on
lyhyt aika uudelle puheenjohtajalle vakiinnuttaa asemansa.
Erkka Railon mielestä oikeiston ja perussuomalaisten vaalimenestyksen ja toisaalta vasemmiston tappion takia näyttää siltä, että Suomi otti askeleen konservatiiviseen suuntaan.
RAILON mukaan vaalivoittaja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä
voi lähteä muodostamaan millaista hallituspohjaa tahansa, koska
kolme seuraavaksi suurinta puoluetta ovat hyvin lähellä toisiaan.
Railo kuitenkin pitää todennäköisimpänä vaihtoehtona kolmen
isoimman puolueen eli keskustan,
perussuomalaisten ja kokoomuksen muodostamaa hallitusta.
. Onneksi meillä on myös päteviä toisen kauden kansanedustajia, jotka pystyisivät tämän tehtävän kunnialla hoitamaan. Perussuomalaiset myös
kannattaa EU:n jäsenmaksujen
pienentämistä.
MYÖS Kimmo Grönlund veikkaa
Sipilän ensisijaiseksi vaihtoehdoksi kolmen suurimman puolueen hallitusta.
Ensin väliaikaistiloissa ja remontin jäljiltä kunnostetussa talossa kokoontuva uusi eduskunta on
tutkijoiden mukaan entistä konservatiisivsempi. Mattila ja
Niinistö ovat molemmat toisen kauden kansanedustajia.
Vanha kandidaatti puhemieheksi on myös vuonna
2007 eduskuntaan noussut ja muun muassa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana toiminut
Pirkko Ruohonen-Lerner, mutta hänen tilanteensa on
auki sen jälkeen kun perussuomalaisten europarlamentaarikko Sampo Terho valittiin eduskuntaan. Suomessa on eteviä virkamiehiä, jotka
voidaan jatkokouluttaa päteviksi arvioijiksi.
Koulutusinvestointi on tarpeen varsinkin
nyt valtion- ja kuntatalouden ahdingossa.
Wibergin blogikirjoitus on luettavissa
Suomenmaan verkkosivuilla.
Matti Wiberg. Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva
Perussuomalaiset haluaa
puhemiehen paikan
PERUSSUOMALAISET lähtee liikkeelle siitä, että eduskunnan puhemiehen paikan saa eduskunnan toiseksi suurin
puolue eli perussuomalaiset, sanoo puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
. Puolue vastustaa indeksijäädytyksiä ja kannattaa varainsiirtoveroa. 6
21.4.2015
Professori Wiberg: Valmistelu on retuperällä
SAMULI NISSILÄ SUOMENMAA
PERUSSYY Suomen isojen reformien,
kuten kunta-, eläke- ja soteuudistusten,
epäonnistumiseen on kehno valmistelu,
professori Matti Wiberg kirjoittaa
Suomenmaan blogissaan.
Hänen mielestään uudistuksiin ryhdytään usein pelkkien esiselvittelyjen ja
konsulttikartoitusten varassa, tekemättä
varsinaista valmistelua ja vaikuttavuusanalyyseja.
Siihen asti hallituspohjaneuvottelut ovat epäviralli-
sia.
Sipilä kertoo olevansa valmis
myös väliaikaiseksi eduskunnan
puhemieheksi. Kokoomuksen paikkamäärä putosi
44:stä 37:ään. SDP:n kannatus jäi 16,5 prosenttiin ja 34 kansanedustajaan.
Paikkojaan lisäsi keskustan lisäksi ainoastaan vihreät. Hallituspohjaa mietittäessä
ensimmäinen asia on luottamus,
ja sitä on tarkoitus läpikäydä keskusteluissa. Kukaan ei sanonut,
että keskustelut eivät kiinnosta.
SIPILÄ HALUAA kuulla puolueiden
kynnyskysymykset, edessä olevat
mahdolliset kipeät asiat, ja miten
niihin suhtaudutaan. Hän nostaa
esille myös pelisäännöt, joilla hallituksessa edetään.
. Keskusta on 49 paikallaan omassa sarjassaan puoluekartalla. Määrä on kahta vähemmän
kuin nykyisessä eduskunnassa.
Takapakkia otti myös Kristillisdemokraatit. Kansanedustajamäärä putosi yhdellä ja uudessa eduskuntaryhmässä istuu enää viisi kansanedustajaa.. Meillä on selkeä mandaatti
viedä Suomea kuntoon.
Sipilä ei sido käsiään hallituspuolueiden määrässä eikä puolueissa. Sillä irtosi 14 paikkaa
enemmän kuin 2011 vaaleissa.
Ero kansanedustajien määrällä mitattuna kakkospaikalle yltäneeseen perussuomalaisiin repesi
yhteentoista. Tavoitteiden pitää olla niin selkeät, että niiden onnistuminen pystytään mittaamaan.
HALLITUSNEUVOTTELUJEN ohella Sipilä käynnistää työmarkkinajärjestöjen ja yrittäjien kanssa
yhteiskuntasopimusneuvottelut.
Ensimmäiset tapaamiset hän on
sopinut keskiviikoksi.
. Sen jälkeen Sipilä nimetään hallitustunnustelijaksi. Perussuomalaisten
menetys jäi yhteen kansanedustajan paikkaan.
SUURIN HÄVIÄJÄ oli SDP. Hän ei kuitenkaan usko, että
määrä nousee kuuteen, kuten Jyrki Kataisen (kok.) hallituksessa.
Hallitusta hän lupaa ohjata uudella otteella, jolla asiat viedään
maaliin asti.
Kukaan ei
sanonut, että
keskustelut eivät
kiinnosta.
KESKUSTA oli vaalien ylivoimainen voittaja. Puheenjohtaja Juha Sipilä kutsui kaikkien puolueiden puheenjohtajat juttusille tällä viikolla. Se sai 18,2 prosenttia,
kun perussuomalaiset ylsivät vain
17,6 prosenttiin. Ääniosuus kutistui
0,5 prosenttiyksikköä 3,5 prosenttiin. Puo-
lueelta katosi kannatuksesta 2,6
prosenttiyksikköä ja kahdeksan
kansanedustajaa. Kuva: Jari Laukkanen
Sipilä pani tuulemaan
Kaikki puolueet vastasivat myöntävästi kutsuun koskien hallitustunnusteluja
VESA SOMPPI
HELSINKI
KESKUSTAN puheenjohtaja Juha
Sipilä tarttui vaalivoiton jälkeen
härkää sarvista ja soitti heti maanantaiaamuna kaikkien muiden
puolueiden puheenjohtajille. Käyn läpi niitä elementtejä,
mitä on pakko saada kilpailukyvyn parantamiseksi. Perussuomalaiset menettivät yhden edustajan ja paikkamääräksi tuli 38.
Äänimäärällä mitattuna toiseksi suurin puolue on kuitenkin kokoomus. Ääniosuus lisääntyi
5,3 prosenttiyksikköä 21,3 prosenttiin. Hallitusohjelma on toinen
hallituspohjan ratkaiseva asia.
Sipilä tavoittelee strategista hallitusohjelmaa, jossa on viisi-seitsemän keskeistä tavoitetta ja niille
alatehtävät. Suurimman puolueen puheenjohtaja on viime
hallituskausien aikana toiminut
puhemiehenä siihen saakka, kun
hän siirtyy pääministeriksi.
. 7
21.4.2015
Meillä on selkeä mandaatti viedä
Suomea kuntoon.
Keskustan puoluejohto mietti hallituskuvioita maanantaina. Toisaalta kokoomus menetti 2,2 ja perussuomalaiset 1,4 prosenttiyksikköä. Hän
uskoo, että uusi hallitus on koossa
noin kuukauden sisällä.
. Tuottavuuteen pitää saada hyppy tai parannus ja miten työllistämisen kynnystä saadaan madallettua.
EDUSKUNTA valitsee ensi viikon
tiistaina puhemiehistön. Sovin heidän kanssaan tiistaille, keskiviikolle ja torstaille pidemmän kahdenkeskisen keskustelun. Paikkamäärä kasvoi kymmenestä 15:een.
Ääniosuus oli 8,5 prosenttia.
RKP lisäsi kannatustaan 0,6 prosenttiyksikköä 4,9 prosenttiin.
Paikkamäärä säilyi yhdeksässä.
VASEMMISTOLIITTO menetti kannatuksestaan prosenttiyksikön.
Ääniosuus oli 7,1 prosenttia ja sillä irtosi 12 kansanedustajan paikkaa
Hän jäi selvästi Helsingin ääniharavien Jaana Pelkosen (kok., 15 954 ääntä), Ben Zyskowiczin (kok., 15 372) ja Pekka
Haaviston (vihr., 14 191) taakse.
Keskusta sai Helsingissä liki
26 000 ääntä, eli yli 10 000 ääntä enemmän kuin viime vaaleissa. Toinen paikka jäi hilkulle,
vaikka meillä oli hyvä ehdokasasettelu.
Omaan tulokseensa 2 796 ääntä
kahminut Puska on tyytyväinen.
. Sijoituin kolmanneksi, mikä
oli odotettavissa. 8
21.4.2015
Tukiryhmänsä kanssa ääntenlaskentaa puoluetoimistolla
seurannut Husu Hussein oli tyytyväinen omaan
äänisaaliiseensa. Puolue sai Helsingissä 18,8
prosenttia äänistä, mikä on 2,1
prosenttiyksikköä paremmin kuin
neljä vuotta sitten.
Muut puolueet pitivät paikkamääränsä ennallaan. Hänen tilalleen Brysseliin matkustaa Hannu Takkula.
Helsinki on kova paikka.
Kirvelevä kakkostila lankesi ex-ministeri Paula Lehtomäelle.
Kuva: Jari Laukkanern
KESKUSTAN kolmannelle sijalle
kiilasi näyttävän kampanjan tehnyt Pekka Puska.
. Toinen kansanedustajapaikka jäi vain noin tuhannen äänen
päähän.
Kirvelevä kakkostila lankesi
kansanedustaja ja ex-ministeri
Paula Lehtomäelle, joka jäi 4 486
äänellään varasijalle.
OLLI REHNIN mielestä on tärkeää,
että seuraava hallitus tekee tiivistä yhteistyötä helsinkiläisten kuntapäättäjien välillä ja kykenee viemään eteenpäin pääkaupunkilai-
sille tärkeitä asioita ilman turhaa
vastakkainasettelua.
Hän ei halua pohtia syitä keskustan kehnoon menestykseen
Helsingissä.
. Ei
tämä yllätys ole, Helsinki on kova
paikka, Hussein kommentoi.
Hussein kertoo olevansa tyytyväinen äänimääräänsä erityisesti siksi, että hän ylitti Jussi Hallaahon (ps.) odotukset.
. SDP sai neljä paikkaa, perussuomalaiset kolme, vasemmistoliitto kaksi, keskusta yhden ja RKP yhden.
Uusia kasvoja eduskunnassa
ovat esimerkiksi Juhana Vartiainen (kok.), Antero Vartia (vihr.),
Emma Kari (vihr.) ja Wille Rydman (kok.).
Eduskunnasta tippuivat Päivi
Lipponen (sd.), Terhi Peltokorpi,
Johanna Sumuvuori (vihr.) ja Mika Raatikainen (ps.).. Olen tyytyväinen äänimäärään.
Neljänneksi keskustalaisista
sijoittui Terhi Peltokorpi (1 842
ääntä) ja viidenneksi Laura Kolbe (1 563 ääntä).
ABDIRAHIM ?HUSU. HUSSEIN kokosi Helsingissä 1 346 ääntä ja jäi
keskustan listalla kuudenneksi.
. Puolueelle povattiin pääkaupungista
kahta paikkaa, mutta helsinkiläiset tuuppasivat eduskuntaan ainoastaan Olli Rehnin.
Rehn sai alustavien tulosten
mukaan mittelössä 6 797 ääntä,
mikä on vaalipiirin kymmenenneksi eniten. Tavoitteena oli saada enemmän ääniä kuin viimeksi ollessani ehdolla 24 vuotta sitten. Tämän
paikan itselleen nappasi vaalivoittoon Helsingissä rynnistäneet vihreät, joka sai viisi edustajaa parlamenttiin.
Vihreiden tulos oli erinomainen. Ei kannata ruotia mennyttä vaan katsoa eteenpäin. Kyllä puolueen tulos on pettymys. En todellakaan ole pettynyt. Se onnistui.
Rehn jättää paikkansa europarlamentissa ja siirtyy Suomen eduskuntaan. Halla-aho povasi että jään alle
900 äänen, hän virnistää.
Hussein iloitsee erityisesti siitä, että eduskuntaan nousee ensimmäistä kertaa maahanmuuttajataustaisia ehdokkaita: Nasi-
ma Razmyar (sd.) ja Ozan Yanar
(vihr.), molemmat Helsingin vaalipiiristä.
SUURIN puolue Helsingin vaalipiirissä oli kokoomus, joka piti kuusi
paikkaansa.
Vaalipiirin kansanedustajien määrä kasvoi yhdellä. Olennaista on, miten pystymme ansaitsemaan helsinkiläisten luottamuksen.
Rehnin mielestä se onnistuu
ajamalla ihmisille tärkeitä asioita: parempia liikennejärjestelyjä,
kohtuuhintaisia asuntoja, toimivaa seutuhallintoa ja laadukkaita
terveyspalveluita.
Omaan tulokseensa Rehn on
tyytyväinen.
. Kuva: Jari Laukkanen
Keskusta hyytyi Helsingissä
Vaalien kärkipuolue saa pääkaupungista vain yhden kansanedustajan
SAMULI NISSILÄ
HELSINKI
KESKUSTAN tulos Helsingissä jäi
odotettua vaisummaksi
Täytyy rauhassa odottaa tarkistuslaskentaa.?
Lehtimäen ehdokasnumero oli 375 ja
Särkiniemen 385. Rehn aikoo ottaa kansanedustajan paikan vastaan, joten hänen tilalleen tarvitaan uusi keskustameppi.
Kansanedustajaksi valittiin myös euroedustaja Paavo
Väyrynen (kesk.). Olen todella kiitollinen, että
olen saanut selkeän luottamuksen.
Ensimmäistä kertaa ehdokkaana ollut Berner ihailee sitä, kuinka tarkasti hänen tapaamansa äänestäjät olivat perehtyneet eri ehdokkaiden mielipiteisiin.
Berner yllättyi siitä, että politiikassa keskitytään usein henkilöihin, ei asioihin.
Hän uskoo, että sosiaalinen media on alentanut kynnystä tölviä
ehdokkaita kaikkien nähden.
. Kansanedustajaksi valitun euroedustaja Olli Rehnin (kesk.)
tilalle noussee Hannu Takkula, joka on keskustameppien listalla ensimmäisellä varasijalla.
Takkula oli myös ehdolla eduskuntaan, muttei tullut
valituksi. Hyvät ystävät. 27 193
Uusimaa
Alexander Stubb, kok.
Uusimaa
Carl Haglund, r.
Uusimaa
25 202
20 685
15 954 Jaana Pelkonen,
kok. 9
21.4.2015
Viljanen voi ohittaa Särkiniemen
JUHA MAUNO SUOMENMAA
TARKISTUSLASKENTA voi tuoda henkilö-
kohtaista draamaa Uudenmaan keskustalaisten kansanedustajavalintaan.
Valituksi kaikissa medioissa ilmoitettu Seppo Särkiniemi Espoosta on saanut todennäköisesti toisen ehdokkaan
ennakkoääniä.
Jos näin on, eduskuntaan nouseekin
Eerikki Viljanen Vihdistä.
VIRHE näyttää selvältä. Tarkistuslaskennan tuloksesta riippuen Arkadianmäelle pääsee joko espoolainen ex-kansanedustaja, pastori
Seppo Särkiniemi tai vihtiläinen
maanviljelijä Eerikki Viljanen.
BERNER iloitsee keskustan hyväs-
tä menestyksestä ja omasta äänipotistaan
. Rinteen potti jäi odotettua kehnommaksi.
Uusina niminä eduskuntaan
nousivat muiden muassa Hjallis Harkimo (kok.), Sari Multala
(kok.), Kai Mykkänen (kok.), Timo Harakka (sd.), Simon Elo (ps.)
ja Joona Räsänen (sd.)
Eduskunnasta putosivat Pia
Kauma (kok.), Merja Kuusisto
(sd.), Raija Vahasalo (kok.), Johanna Jurva (ps.), Jouko Jääskeläinen (kd.) ja Pietari Jääskeläinen (ps.).
SUOMALAISMEPPIEN uusi kokoonpano on epäselvä. Helsinki. Sitten toimitaan ja reagoidaan sen
mukaan, Pentikäinen sanoo.
Ääniharavat
Äänistä
laskettu
98,6 %
Juha Sipilä, kesk.
Oulu
30 733
Timo Soini, ps. Huomasin Pukkilan kunnan kohdalla suuren äänimäärän ja kyse on mitä ilmeisimmin virheestä. Ilmeisesti kansa haluaa minua ennemmin eduskuntaan kuin
europarlamenttiin, hän sanoo STT:lle.
Kolmannella varasijalla keskustamepiksi on Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Mikael Pentikäinen.
Jos Väyrynen pääsee ministeriksi, Pentikäisen on päätettävä, lähteekö hän Brysseliin.
. Itse olen oppinut jo nuorena
siihen, että kehut annetaan julkisesti, haukut kahden kesken.
MAAKUNNAN suosituimpana puo-
lueena pysyi kokoomus, vaikka se
menettikin kaksi paikkaa.
Oikeistopuolue saa Uudeltamaalta eduskuntaan yhdeksän
kansanedustajaa.
Perussuomalaisten paikkaluku
on seitsemän, SDP:n kuusi, kes-
kustan ja RKP:n neljä, vihreiden
kolme, vasemmiston ja kristillisten yksi.
UUDENMAAN ääniharavaksi nousi 29 441 ääntä kahminut Timo
Soini.
Seuraavana listalla on kolme
muuta puoluejohtajaa, Alexander Stubb (kok., 27 003), Carl Haglund (r., 21 363) ja Antti Rinne
(sd., 12 096).
Haglundin äänisaalis on pienpuolueen edustajalle jymymenestys. Sain hyvän äänimäärän kolmannelle kaudelle. Puolue liki
kaksinkertaisti äänimääränsä ja
saa maakunnasta uuteen eduskuntaan neljä kansanedustajaa.
Aiemmin puolueella oli vain
kaksi paikkaa.
Keskustalaisista eniten ääniä sai
entinen pääministeri Matti Vanhanen, joka rohmusi alustavien
tulosten mukaan 11 299 ääntä.
Lähes ritirinnan Vanhasen perässä keskustan listalla tulivat
kansanedustaja Antti Kaikkonen
(10 524) ja yrittäjä Anne Berner
(9 656).
Keskustan viimeisen paikan tilanne on erikoinen. Särkiniemelle on
kirjautunut pienestä Pukkilan kunnasta peräti 178 ennakkoääntä. Tilanne on
niin tiukka, että jos äänet menevät pois,
edustajaksi nousee Viljanen. Kannattaa rauhassa odottaa, minkälaisen näytelmän
Väyrynen järjestää. Katainen sanoo
pysyvänsä Arkadianmäellä, vaikka hänelle tarjottaisiin
paikkaa EU-parlamentista.
. Hän aikoo ottaa paikan vastaan vain,
jos pääsee ministeriksi.
Keskustamepeistä toisella varasijalla on Elsi Katainen,
joka uusi paikkansa kansanedustajana. Varsinaisena vaalipäivänä häntä äänesti vain kolme henkilöä.
Toisaalta pukkilalainen keskustan ehdokas Jukka Lehtimäki ei ennakkotulosten mukaan olisi saanut yhtään ennakkoääntä kotikunnastaan, mutta varsinaisena vaalipäivänä 209.
Virheen todennäköisyydestä kertoo
sekin, että keskustan uusmaalaiset ääniharavat Matti Vanhanen ja Antti Kaik-
konen saivat 11 ja 19 ennakkoääntä.
Virhe on merkityksellinen, sillä Särkiniemen ja keskustan viidennen ehdokkaan Viljasen erottaa vain 146 ääntä.
Jos Pukkilasta Särkiniemelle kirjatut
ennakkoäänet vaihtavat omistajaa eikä muita muutoksia ehdokkaiden välille
tarkistuslaskennassa tule, Viljanen menee ohi ja nousee eduskuntaan.
SÄRKINIEMI havahtui maanantaina Pukkilan äänisaaliiseensa itsekin.
Hän kirjoitti verkkosivuilleen näin:
?Tilanne on vielä auki. Mahdollista virhettä
voikin etsiä kymmenluvun kirjaamisessa
sattuneesta erehdyksestä.
Takkula ja Pentikäinen
tyrkyllä keskustamepeiksi
STT HELSINKI/BRYSSEL
Antti Kaikkonen tuuletti railakkaasti yli kymmenentuhannen äänen pottiaan.
Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
Keskustan paikkamäärä
tuplaantui Uudellamaalla
SAMULI NISSILÄ
HELSINKI
KESKUSTA oli vaalien suurin voittaja Uudellamaalla
Torstaiksi pitää jo joutua Helsinkiin,
eduskuntaryhmän kokoukseen.
. Yhdeksää
paikkaa pidettiin realistisena ta-
voitteena. Europarlamenttiin
siirtyneen Merja Kyllösen tilalle
eduskuntaan noussut Katja Hänninen sen sijaan onnistui uusimaan paikkansa.
Perussuomalaisten Pirkko Mattila kasvatti henkilökohtaista äänimääräänsä. Vasemmistoliiton Martti Korhonen ei enää ollut
ehdolla. VUOROTTELUVAPAA venähti
12 vuodeksi, myhäilee eduskuntaan palaava lääkintöneuvos Niilo Keränen.
Hän toivoo voivansa olla avuksi Juha Sipilän suuressa urakassa etenkin sosiaali- ja terveyspuolen asioissa.
. Asiapitoinen kampanja, mutta rennolla otteella. Tavoitteet täyttyivät, kun
läpimeno varmistui.
. Keskustalaisista paikalle ehtivät Tapani Tölli ja Mirja Vehkaperä.
Kuva: Maria Seppälä
Oulussa juhlan paikka
Keskustan uudet kansanedustajat Pylväs, Keränen, Jarva ja Parviainen
PIRKKO WILÉN
OULU
. NYT ALKAA Pohjois-Suomen aika, julisti kansanedustaja Tapani Tölli Oulun Rotuaarilla maanantaina.
. Esko Kurvinen jätti
paikkansa vapaaehtoisesti.
Paluuta yrittänyt Lyly Rajala keräsi vain 536 ääntä.
Vihreiden Satu Haapanen ei ollut ehdolla. Kymmeneskin olisi voinut olla mahdollinen.
KAINUUSSA keskustan kannatus
oli liki 44 prosenttia ja uudessa
eduskunnassa on Timo Korhosen
lisäksi myös ääniharavaksi noussut Marisanna Jarva.
Toiminnanjohtaja Lyyli Pokelalla on syytä riemuun. Ja kun vielä sanoivat, että Kainuun ääniharava!
Maanantaina arki jatkui entisellään. Se ylitettiin. Se on kaikkien aikojen korkein äänimäärä
Oulun vaalipiirissä.
Aikaisempi ennätys oli Urho
Kekkosen nimissä. Inkeri Kerola
ei enää asettunut ehdolle.
Varasijalle nousi Eija Nivala Kalajoelta.
Nivalan taakse jäivät muiden
muassa entinen europarlamentaarikko Hannu Takkula ja Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen.
KESKUSTAN kannatus ei noussut
aivan hurjimpien gallup-lukujen
tasolle, mutta asetetut tavoitteet
toteutuivat, arvioi piirin puheenjohtaja Matias Ojalehto, joka itse ei yltänyt eduskuntapaikkaan.
. Aikatauluissa ja kulkuyhteyksissä on nyt ensiksi selvitettävää. Edellinen
oli Kalevi Mattila 20 vuotta sitten.
Juha Pylväs teki kovan kampanjan ja voi nyt olla tulokseen tyytyväinen.
. Pohjois-Pohjanmaan piirikokouksessa linjattiin, että 100
000 ääntä. Hänen tilalleen nousee Hanna Halmeenpää Kalajoelta.
PAIKKOJAAN menettivät sdp, perussuomalaiset ja vasemmistoliitto.
Demarien Tytti Tuppurainen
säilytti paikkansa, mutta Raimo
Piirainen tipahti. VÄHITELLEN alkaa uskoa,että tä-
mä on totta, huokaa Marisanna
Jarva. Me saamme nyt pääministerin, joka on täältä kotoisin.
Kaikki paikalla olleet kansanedustajat vakuuttivat, että pohjoisen puolesta tehdään töitä yhteisvoimin.
Tulevaa pääministeriä ei paikalla nähty, mutta häntä odotettiin
illaksi järjestettyyn vaalijuhlaan.
JUHA SIPILÄ oli vaalipiirin ääniharava 30 545:llä äänellä. Kekkonen
keräsi 1950-luvulla 23 000 ääntä.
Tuoreempi ennätys on vuodelta
2007, jolloin Paula Lehtomäki keräsi 16 390 ääntä.
OULUN SEUDUN äänet Sipilä imuroi niin tehokkaasti, että vaalipiirin uudet keskustalaiset kansanedustajat tulevatkin vaalipii-
rin itäiseltä ja eteläiseltä laidalta:
Koillismaalta, Kainuusta ja Kalajokilaaksosta.
He ovat Juha Pylväs Ylivieskasta, Niilo Keränen Taivalkoskelta,
Marisanna Jarva Paltamosta ja
Ulla Parvainen Kuusamosta.
Niilo Keräsellä on eduskuntakokemusta entuudestaan.
Istuvat kansanedustajat Tapani Tölli, Antti Rantakangas, Mirja Vehkaperä ja Timo Korhonen
uusivat paikkansa. Vuorossa oli Kainuun maakuntahallituksen kokous. Orientoituminen vie aikansa, mutta se on jo selvää, että ankaraa työtä on edessä.. Olli Immonen ja
Ville Vähämäki säilyttivät paikkansa, vaikka äänimäärät laskivat edellisistä vaaleista. Miten saadaan äänestysprosentit nousuun, jos ne eivät nouse edes tällaisissa tunnelmissa!
KOKOOMUS säilytti Oulun vaalipiirissä kaksi paikkaa.
Uutena eduskuntaan nouseva Mari-Leena Talvitie ohitti kansanedustaja Eero Suutarin yli 1
200 äänellä. Jotain pitää saada aika pian
aikaan, sillä odotukset ovat aivan
hirveät.
REHTORI Ulla Parviaisenkin elämä mullistuu.
Tästä lähtien työpaikka on Helsingissä ja koti Kuusamossa.
. 10
21.4.2015
Uudet kansanedustajat kukitettiin Oulun Rotuaarilla maanantaina puolilta päivin. Pentti
Kettunen jäi valitsematta.
YLIVIESKASSA iloitaan nyt omasta kansanedustajasta. Risto Kalliorinne joutui
väistymään nuoren Hanna Sarkkisen tieltä. Mutta hänellä on myös vakava huoli:
. Parasta oli ihmisten tapaaminen ja ne keskustelut, joita siellä pääsi käymään,
hän sanoo.
Kuva: Maarit Simoska
SDP:n Johanna Ojala-Niemelä
säilytti paikkansa eduskunnassa.
Hänen edustajapestinsä on alkanut vuonna 2007.
Perussuomalaiset olivat edellisvaalien tapaan Lapin toiseksi suurin puolue. Viesti Lapin puolustamisen
tärkeydestä on ollut tärkeä myös
äänestäjille, Enontekiöltä tavoitettu Kärnä huokaa.
LAPPILAISILTA saadun vahvan valtakirjan myötä Katri Kulmuni pystyisi kilpailemaan ministerinsalkuista Sipilän hallituksessa. Hän nousee eduskuntaan, jos Paavo Väyrynen ei saa
ministerinsalkkua Juha Sipilän
hallituksessa.
. Äänimäärä yllätti minut täysin. Tämä on aivan mahtavaa. Mustajärvi oli edellisvaaleissa Lapin ääniharava, mutta nyt
hän sai vajaat 5 800 ääntä.
tyytyväinen puoleen menestykseen.
. Eniten minua kiinnostaa liikennevaliokunta, koska
siellä pystyn vaikuttamaan lappilaisia koskeviin asioihin, kuten
tiestöön ja lentoliikenneasioihin.
KEMISSÄ vaalivalvojaisia median ympäröimänä viettänyt Paavo Väyrynen oli tyytyväinen äänimääräänsä, vaikka joutuikin tyytymään toiseen sijaan äänikuninkuuden sijaan.
Vaali-iltaan Väyrynen valmistautui ottamalla päivällä kolmet
tirsat.
. Lopputulos oli monelle yllätys, sillä kaksi istuvaa kansanedustajaa putosi eduskunnasta.
Toinen putoaja oli keskustan
Simo Rundgren ja toinen kokoomuksen Heikki Autto. Lohen
äänimäärä oli myös edellisvaaleja
suurempi, joskin Lohi joutui jännittämään omaan jatkopaikkaansa edustajista eniten.
KOKOOMUS menetti paikkansa
keskustalle. Kansanedustajapaikkansa uusi Hanna Mäntylä.
Vaalipiirissä maakunnan keskuksen Rovaniemen asema notkahti, sillä jatkossa Rovaniemeltä
on kaksi kansanedustajaa aiemman kolmen sijaan.
KESKUSTAN Lapin piirin puheenjohtaja Markus Lohi on erittäin
EEVA-MARIA MAIJALA on tyytyväinen, että saa jatkaa työtään eduskunnassa. Kuva: Auni Vääräniemi
Keskustalle lisäpaikka Lapissa ?
kokoomus menetti ainoan paikkansa
MAARIT SIMOSKA
SUOMENMAA
LAPPILAISET äänestivät edellisiä
eduskuntavaaleja innokkaammin. Maijala nosti
äänimääräänsä edellisvaaleihin
verrattuna ja oli keskustan listalla kolmas läpimenijä.
Rovaniemeläinen Markus Lohi
jatkaa myös eduskunnassa. Ministerispekulointiin hän ei silti
lähde.
. Olen ylpeä siitä, että saimme neljännen paikan takaisin, lyhytsanainen Väyrynen
kertoi.
Paavo Väyrynen jännitti tulosta Ritva ja Mikko Lampelan,
Vuokko-vaimonsa ja kampanjapäällikkö Susanna Junttilan
kanssa. Äänimäärä oli sitä, mitä
toivoinkin, vaikka ennen vaaleja mietin, olenko tehnyt sellaista
työtä, mitä minulta on odotettu,
Maijala miettii.
Lapin seitsemästä uudesta kansanedustajasta neljä on naisia. Korkeasta henkilökohtaisesta äänimäärästään huolimatta rovaniemeläinen Heikki
Autto jäi valitsematta.
Savukosken painoarvo eduskunnassa säilyy vahvana, sillä
myös vasemmistoliiton edustaja
Markus Mustajärvi sai jatkopestin eduskuntaan.
Mustajärven edustajakausi on
kolmas. Keskusta osuus annetuista äänistä
nousi lähes 11 prosenttiyksikköä,
kun kaikilla muilla puolueilla kannatus laski.
43 prosenttia lappilaisista äänesti keskustaa, mikä tarkoittaa
yli 11 000 lisä-äänestäjää edellisvaaleihin verrattuna.
KESKUSTAN torniolainen ehdokas
Katri Kulmuni oli äänikuningatar.
Kulmuni keräsi kannatusta oman
Meri-Lapin alueensa ohella myös
muista Lapin kunnista.
Edellisvaaleissa Kulmunin taus-
tavaikuttajana toiminut Paavo
Väyrynen hävisi Kulmunille vajaat kolmetuhatta ääntä.
Savukoskelainen Eeva-Maria
Maijala sai jatkovaltakirjan toiselle kaudelleen. Meillä oli Lapissa kova kamppailu äänistä. Olo on äärettömän kiitollinen. Sen sijaan valiokuntapaikka
on realistista. 11
21.4.2015
Katri Kulmunia kiinnostavat
kansanedustajana muun
muassa tiestö ja liikenneasiat.
Katri Kulmunille
reilu revanssi
viime vaaleista
AUNI VÄÄRÄNIEMI
KEMI
LAPIN ÄÄNIKUNINGATTAREKSI
kruunatun torniolaisen Katri Kulmunin vaalivalvojaisissa hurrattiin sunnuntai-iltana joka kerta,
kun Kulmunin laskettu äänimäärä ylitti uuden tuhatluvun.
Kulmuni, 27, pesi 9 705 äänellään jopa keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen.
. Ihmiset ovat olleet tyytyväisiä siihen, mitä olen eduskunnassa
tehnyt. Uskoin, että taistelen läpime-
Kuva: Auni Vääräniemi
nosta, mutta tällaisesta en uskaltanut unelmoidakaan, ilosta sekaisin ollut Kulmuni kertoi.
Kulmuni jätti taakseen esimerkiksi istuvan kansanedustajan kolarilaisen Simo Rundgrenin, joka
ei saavuttanut edes varakansanedustajan paikkaa.
Rundgrenin haastoi Kulmunin lisäksi enontekiöläinen Mikko Kärnä. Äänisaalis oli reilut 800
suurempi kuin neljä vuotta sitten.
. Kokoomus jäi samalla ilman edustajapaikkaa.
Lapista valittiin seitsemän
edustajaa Arkadianmäelle. Taustalla entisiä lappilaispoliitikkoja. Valituista kaksi on uusia eli Katri Kulmuni ja Paavo Väyrynen.. Neljä paikkaa oli tavoitteena,
mutta tämä saavutettiin huomattavasti reippaammalla äänierolla kuin mitä uskalsimme toivoa.
Katrin äänisaalis on huima, ja siitä
hänelle ja hänen tukijoukoilleen
vilpittömät onnittelut, Lohi sanoo.
Markus Lohi on tyytyväinen
myös omaan menestykseensä, sillä äänimäärä nousi yli tuhannella
edellisvaaleihin verrattuna.
Heli Viiri (vas.), Markus Lohi ja Liisa Ansala kukitettiin upeasta
vaalityöstä ennen kuin äänet oli laskettu
Kun ensimmäisellä kerralla ääniä tuli 1 290, nyt vaalitulos tuplaantui . Yli
neljä prosenttiyksikköä kannatustaan kasvattanut puolue kaksinkertaisti paikkalukunsa yhdestä
kahteen edustajaan.
Keskustan kansanedustajiksi Satakunnassa nousi kaksi konkaria, joista Kauko Juhantalo sai
4628 ja Timo Kalli 4212 ääntä.
Häviäjiä Satakunnassa olivat
kokoomus ja kristillisdemokraatit. Ainoa mikä harmitti oli ajan loppuminen.
. Tarvitaan aitoa kommunikointia, ei pelkkiä sähköpostikirjeitä.
Kauko Juhantalosta tuli äänikuningas
KAUKO JUHANTALON parikymmenpäinen vaalitiimi
. Puhelin soi ja ehdokas itse kuuli ennakkoääniensä määrän vasta lavialaisten tukijoiden tullessa paikalle.
. Siitä jäätiin lopulta vain 90 äänenpäähän. Uitava matka oli 800 metriä ja veden
lämpötila hyisessä Eurajoessa 4?5 astetta.
KESKUSTA oli vaalien suurin voittaja Satakunnan vaalipiirissä. Pitkäaikaisin kansanedustaja on RKP:n John
Österholm, joka istui 46 valtiopäivät vuosina 1919?1960.
Kanerva kuitenkin kohoaa jaetulle kakkossijalle yhdessä SDP:n Viljo Rantalan ja RKP:n Ernst Estlanderin
kanssa.
Kanervan takana kymmenen pitkäaikaisimman edustajan joukkoon ovat alkavan vaalikauden myötä nousemassa Mauri Pekkarinen (kesk.), Pertti Salolainen
(kok.) ja Ben Zyskowicz (kok.). Facebookissa Vesa lupasi korvata tykkäykset jokiuinnilla ja lupaus lunastettiin
pääsiäisen aikaan. Hänellä on nyt koossa 40 valtiopäivät, eli alkavan vaalikauden
päättyessä niitä olisi jo 44. 12
21.4.2015
lyhyesti
Kanerva ohittamassa
Virolaisen maratontaulukossa
KOKOOMUKSEN Ilkka Kanerva on kohoamassa yhdeksi
Suomen pitkäaikaisimmista kansanedustajista. On tärkeää, että ehdokkaita ei
nyt hylätä.
Toiminnanjohtaja muistuttaa,
että ehdokashankintaa ei voi aloittaa puolta vuotta ennen vaaleja.
. Kuva: Anne Hievanen
Konkarit jyräsivät
Satakunnan listalla
EEVA KÄRKKÄINEN
SUOMENMAA
. Appelsiinin väriset tiimipipot hupenivat heti ja tuhat oranssia kassia vietiin käsistä Porin Eetunaukiolla ja Rauman torilla. Kristilliset menettivät vaalipiirissä ainoan edustajapaikkansa,
kokoomus joutuu jatkossa tyytymään yhteen kansanedustajaan.
Suurin puolue Satakunnassa on
perussuomalaiset 30 561 äänellään,
kakkossijaa pitää SDP 30 561 äänellä. Lassi Jaakkola. Heille kaikille tulee täyteen 40 valtiopäivät.
Konkaripoliitikko Kauko Juhantalo nousi takaisin eduskuntaan Satakunnan keskustalaisten
äänikuninkaana. Kolmantena oleva keskusta sai
kaiken kaikkiaan 25 239 ääntä.
SUURIMMAT henkilökohtaiset äänimäärät vaalipiirissä keräsivät
SDP:n Kristiina Salonen (9547
ääntä) ja perussuomalaisten Laura Huhtasaari (9254 ääntä.)
Demareiden istuva kansanedustaja, opetusministeri Krista
Kiuru joutui 7563 äänellään tyytymään toisen perintöprinsessan
palliin.
KESKUSTAN Satakunnan piirin toiminnanjohtaja Kati Kiljunen on
tyytyväinen tulokseen ja eheään
kampanjointiin, vaikka piiri jäikin kolmen paikan tavoitteestaan.
Vaalianalyysejä Satakunnan
keskustalaiset tulevat tekemään
sekä piirijohdon, että ehdokkaiden kanssa.
. Käymme läpi missä on onnistuttu hyvin ja mitä täytyy vielä parantaa. Vaalipiiri on kutistunut ja keskustaa äänestäviä
on nyt vähemmän, hän selittää.
JUHANTALON vaalikampanjan valtteja olivat valtaisan suosion saanut makkarailotulitus, jossa paistettiin 10 000 grillimakkaraa, tasokas vaalivideo ja
vaalilehti. Kun
lukua vertaa hänen aiempien eduskuntavaalien
5000-9000 äänen saaliisiin, äänikuninkuus tuli nyt
jopa yllättävän helposti.
. ja vähän enemmänkin.
JALOSEN tehotiimi teki vaaleissa hyvän kampanjan ja yh-
tenä osoituksena siitä oli oranssi ihme. Sitten asetamme tavoitteet
neljän vuoden päähän.
EDUSKUNTAVAALEISSA itse vuonna 2003 ehdolla ollut Kiljunen aikoo vaalien jälkeen kiinnittää erityistä huomiota niin kutsuttuun
jälkihoitoon.
. Mitä pitemmälle vaalityö eteni, sitä enemmän väkeä oli
paikalla ja tunnelma oli leppoisan odottava.
Kaikkiaan Juhantalo keräsi 4 628 ääntä ja ylsi sillä keskustan äänikuninkaaksi Satakunnassa. Vieressä Heimo Nikula ja
oik. Alamme jo nyt kouluttaa ehdokkaita seuraavia eduskuntavaaleja varten.
KILJUNEN kiittelee Satakunnan
keskustalaisten hyvää yhteistyötä
vaaleissa, ja toivoo, että se jatkuu
myös vaalien jälkeen.
Valittuja kansanedustajia Kiljunen aikoo hyödyntää entistä
enemmän koko maakunnan hyväksi.
. Kuva: Anne Hievanen
Vesa Jalonen kiilasi
konkareiden perään
ANNE HIEVANEN EURAJOKI
VESA JALONEN, Eurajoen kunnanvaltuustonpuheenjohtaja ja kyläkoulun rehtori ei napannut vielä paikkaa
eduskunnasta, mutta sai sen sijaan unelmalähdön seuraaviin koitoksiin.
Ääniä ropisi 2 910, ja niillä mies kiilasi neljänneksi, heti valituiksi tulleiden Kauko Juhantalon ja Timo Kallin
sekä varasijalle jääneen Juha Korkeaojan perään.
. Aivan maratontaulukon kärkeen Kanerva
ei silti yllä. Fiilis on hyvä, teimme loistavan kampanjan, totesi
Vesa Jalonen vaali-iltana. Olen lukuun hyvin tyytyväinen ja palaan eduskuntaan oikein hyvällä mielellä, Juhantalo sanoo.
hihkui ilosta ennakkoäänien tultua julki sunnuntaiiltana. Tällä määrällä Kanerva ohittaisi keskustan Johannes Virolaisen yksien valtiopäivien erolla.
Kanerva on ollut kansanedustajana yhtäjaksoisesti
vuodesta 1975. Säkylän torille olisin halunnut vielä mennä.
Juhantalon kampanjasta vastasi pieni ja tehokas tiimi, jossa olivat mukana: oma poika Klaus,
Lauri Ahopelto, Jukka-serkku, muutama innokas mies Laviasta ja hyviä makkaran paistajia kotikulmilta.
Töiden alkamista eduskunnassa veteraanipoliitikko odottaa innolla ja työparina hänellä on Timo
Kalli, jonka kanssa yhteistyö sujuu erinomaisesti.
ANNE HIEVANEN KANKAANPÄÄ. Käsissä keikkuvat Vesa-kassit loivat mielikuvan, että tämä
mies on kaikkien kaveri.
Melkoisen äänipotin, 1 116 ääntä, Jalonen keräsi kotikulmillaan Eurajoella ja myötätuulta miehellä oli myös
Satakunnan nuorisovaaleissa.
Hyvä ehdokas pitää sanansa. 2700 ääntä! Se tuntuu hyvältä, Juhantalo totesi.
Täytenä yllätyksenä äänimäärä ei tullut. Hyville konkareille ei ole häpeä hävitä, Jalonen kuittaa.
Jalonen kokoontui tukijoukkojensa kanssa vaali-iltana Eurajoen kunnanvirastolle ja mukana oli viitisenkymmentä henkeä niin kotikulmilta, Porista, Raumalta ja aina Turkua myöten.
Toista kertaa ehdokkaana ollut Jalonen odotti äänimäärän rikkovan 3 000 äänen rajan
Seuraavana on vaalituloksen
tarkemman analysoinnin ja sielunhoidon paikka.. Keskustan
äänikuningatar Annika Saarikko oli 10 480 äänellään vaalipiirin kolmonen.
Saarikon lisäksi keskustalaisista valituiksi tulivat istuva kansanedustaja Esko Kiviranta ja KHTtilintarkastaja Olavi Ala-Nissilä.
KOKOOMUKSEN läpimenijöissa
28-vuotias turkulainen projektikoordinaattori Saara-Sofia Sirén
pudotti puolueen kansanedustajan Pertti Hemmilän Arkadianmäeltä.
Perussuomalaisten Lauri Heikkilän kansanedustajapaikan puolestaan vei lakimies Ville Tavio.
VAIKKA paikkamäärissä ei tapahtunut suuria muutoksia, leimasi Varsinais-Suomen vaalitulosta
oppositiopuolueiden kannatuksen kasvu.
Eniten kannatustaan kasvattivat
keskusta (+4,6 prosenttiyksikköä),
vihreät (+1,3 prosenttiyksikköä) ja
perussuomalaiset (+1,2 prosenttiyksikköä).
. Saarikko keräsi VarsinaisSuomessa 10 480 ääntä. Täällä on vaikea osoittaa Keskustan saaneen perussuomalaisilta mitään muita kuin hajanai-
Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko halasi puheenjohtaja Juha Sipilää vaalivoiton selvittyä. Voi olla, että Annika Saarikko
on saanut Paasionkin ääniä.
Saarikon menestyksen Ollila
analysoi olleen tasaista ympäri
vaalipiirin.
. Hän oli keskustan kasvun
moottorina Turussa, jossa ei ollut supersuosittua keskustalaista
miesehdokasta
VARSINAIS-SUOMEN keskustan
toiminnanjohtaja Hanna Vuola
veti pestissään ensimmäisiä eduskuntavaaleja.
Hän kertoo kuulleensa arvioita, joiden mukaan kampanjointi
oli aiempaa kovempaa.
. Kunnallisjärjestöt järjestivät
paljon tilaisuuksia.
KESKUSTAPIIRIN tavoite oli saada
vaaleissa neljä eduskuntapaikkaa,
joten piiri jäi tavoitteestaan.
. Keskustan saama lisäpaikka oli pois
SDP:ltä, muuten puolueiden kannatus säilyi ennallaan.
Kovimman henkilökohtaisen
kannatuksen vaalipiirissä keräsi
vasemmistoliiton Li Andersson,
joka sai 15 154 ääntä. Vasemmistoliitolla oli Li Andersson -ilmiö, vihreillä oppositioon heittäytyminen näytti olleen
oikea ratkaisu, ja auttoi puolueen puheenjohtajaa Ville Niinistöä, keskustakonkari Matias Ollila analysoi vaalitulosta.
KESKUSTAN Ollila arvioi voitta-
neen ääniä niin vasemmalta kuin
oikealta.
. Olen tehnyt kampanjaani järjestelmällisemmin
kuin koskaan aikaisemmin. Ei tarvitse harjoitella, uusi
kansanedustaja totesi ja uskoi löytävänsä oman roolinsa talousasioihin perehtyneenä.
ESKO KIVIRANTA uusi valtakirjansa kansanedustajaksi.
Hänen äänimääränsä oli loppuillasta kohoamassa ennusteen perusteella miehen omaan ennätykseen.
Kun 86 prosenttia äänistä oli laskettu, Kiviranta oli
piirinsä keskustalaisista toisena runsaalla 5 700 äänellä keskustan varapuheenjohtajan Annika Saarikon jäl-
keen.
Kivirannan paras tulos on 6 758 ääntä vuoden 2003
vaaleista.
Kiviranta otti vaalituloksen vastaan kotonaan Aliristniemessä Sauvossa kampanjansa parikymmenhenkisen ydinporukan kanssa.
Hyvä vaalitulos merkitsee kokeneelle talouspoliitikolle, maatalouden asiantuntijalle ja juristille ennen
kaikkea hienoimpana asiana sitä, että äänestäjät luottavat häneen.
. Ala-Nissilä toimi Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsenenä vuosina 2006?2012.
. Puolueen keräämä äänimäärä nousi kuitenkin yli 40 000 maagisen rajan, joten täytyy tähän olla erittäin tyytyväinen, Vuola analysoi.
Erityisenä ilonaiheena Vuola
nostaa esiin Turun kupeessa sijaitsevan Raision kunnan, jossa
keskusta tuplasi äänimääränsä.
. Myös piirin 17
ehdokkaan yhteishenki saa kiitosta.
Ala-Nissilä teki pitkän ja näkyvän kampanjan omien
sanojensa mukaan siksi, että ehti välillä olla niin monta
vuotta pois Suomesta.
. Kiitos, hyvältä tuntuu, KHT-tilintarkastaja Ala-Nissilä totesi puhelimessa loimaalaisessa ravintolassa, missä
noin 40-henkinen kampanjan aktiivisimpien ydinjoukko vietti vaalivalvojaisia.
Maljoja oli jo kohotettu sekä puolueen menestykselle että omalle äänisaalille, joka tunti ennen puoltayötä
näytti 4 909 ääntä.
Ala-Nissilän mukaan parasta kampanjoinnissa oli se,
että kentällä puhuttiin vahvasti asiaa. Kuva: Jari Laukkanen
sia ääniä, vaikka neljä vuotta sitten hävisimme heille paljon, Ollila sanoo.
Hän huomauttaa kokoomuksen pitäneen asemansa hyvien
turkulaisten ehdokkaiden avulla kun taas demareilta ei löytynyt
Heli Paasion paikkaajaa.
. Nyt on hyvät valmiudet. Olen samalla myös katsonut kampanjaan kulutettavan rahan perään, neljännelle eduskuntakaudelleen valittu Kiviranta kertoi.
Saarikko veti keskustaa
Oppositio voitti Varsinais-Suomessa, keskusta vei paikan demareilta
EEVA KÄRKKÄINEN
SUOMENMAA
PUOLUEIDEN KANNATUKSESSA ei
vaaleissa tapahtunut suuria muutoksia Varsinais-Suomessa. Tästä tuloksesta on hyvä lähteä seuraaviin kuntavaaleihin.
LOMAA toiminnanjohtajalle ei ole
vaalien jälkeenkään luvassa.
Heti maanantaiaamuna kutsui
maakuntahallitus.
. 13
21.4.2015
Ala-Nissilä palaa, Kiviranta uusi paikkansa uudella ennätyksellä
RAIJA KERTTULA-RANTANEN SUOMENMAA
TALOUSMIES Olavi Ala-Nissilä tekee Varsinais-Suomes-
sa komean paluun eduskuntaan, josta hän lähti EU-virkaan vuonna 2006
Läpi menivät pohjoiskarjalaiset kansanedustajat
Riitta Myller ja Merja MäkisaloRopponen. Mies palaa nyt eduskuntaan
entistä paremmassa kunnossa,
Hoskonen kertoo.
Eero Reijonen putosi varasijalle. Tulos oli odotettu, sillä kokoomuksella oli kovat ehdokkaat Savosta, Varis sanoo.
Kokoomus säilytti vaalipiirin
kaksi paikkaa. Alueelta tulee kymmenen kansanedustajaa. Pohjois-Karjala säilytti kuusi kansanedustajan paikkaa.
Paikkajakoa selittää se, että
Pohjois-Savo on väestöltään suurempi.
. Puolueen ääniharava HannaKaisa Heikkinen teki näyttävän
paluun eduskuntaan yhden vaalikauden tauon jälkeen.
Hänen kannassaan kansanedustajapaikkansa uusivat puolueen varapuheenjohtaja Anu Vehviläinen sekä keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen.
Kansanedustajina jatkavat niin
ikään keskustakonkari Seppo
kääriäinen sekä toinen pitkäaikainen kansanedustaja Markku
Rossi.
Viime vaaleissa pudonnut Hannu Hoskonen palaa eduskuntaan.
Välikausi eduskunnasta on kulunut töitä tehden ja jalkaleikkauksista toipuen.
. 14
21.4.2015
Ennakkoäänten tulos kirvoitti väen taputuksiin vaalivalvojaisissa keskustan vaalituvalla Kuopiossa. Hän ei halunnut tuoreeltaan
kommentoida putoamistaan Suomenmaalle.
Nuorista ehdokkaista parhaiten menestyi Sallamaarit Markkanen, joka saavutti lähes 3 700
ääntä.
VAALIPIIRIUUDISTUKSEN hyötyjiin
kuuluivat myös vihreät ja kristillisdemokraatit, jotka saivat molemmat vaalipiirin yhden kansanedustajan. Puolue menetti vaalipiirissä kaksi kansanedustajapaikkaa. Kannatus kasvoi vaalipiirissä
6,9 prosenttia. Kari Rajamäki jäi pois eduskunnasta, eikä hänen tilalleen löytynyt paikkaajaa Pohjois-Savosta,
Valta arvioi.
Perussuomalaiset säilyttivät
asemansa Savo-Karjalassa. Keskusta saavutti sen viimeisen paikan, Varis kertoo.
NAISET veivät keskustan kolme kärkipaikkaa Savo-Karjalassa. Se oli kolmanneksi paras tulos keskustalle kaikista
vaalipiireistä, Pohjois-Savon piirin toiminnanjohtaja Kimmo Valta iloitsee.
Savo-Karjala on kansanedustajapaikoilla mitattuna nyt keskustan toiseksi suurin vaalipiiri heti
Oulun jälkeen.
Pohjois-Karjalan piirin toiminnanjohtaja Antti Varis arvioi keskustan hyötyneen vaalipiiriuudistuksesta, jossa Pohjois-Karjalan ja
Pohjois-Savon vaalipiirit yhdistettiin ja vaalipiirin paikkamäärää lisättiin yhdellä.
. Pohjois-Karjalasta uudeksi kansanedustajaksi nousee
Kari Kulmala.
Vasemmistoliiton pitkäaikaisen
kansanedustajan Erkki Virtasen
tilalle eduskuntaan ponnisti varkautelainen Matti Semi viime vaalien varasijalta.
VAALIPIIRIN nimekkäin putoaja oli
eduskunnan ensimmäinen varapuhemies, kokoomuksen Pekka
Ravi Pohjois-Karjalasta.
. Vaalipiirin äänikuningatar on europarlamentista pudonnut, kristillisdemokraattien seuraavaksi puheenjohtajaksi povattu Sari Essayah 11 148 äänellään.
Vihreiden uusi kansanedustaja on puolueen varapuheenjohtaja Krista Mikkonen Joensuusta.
VAALIPIIRIN suurin häviäjä oli
SDP, joka puolestaan kärsi vaali-
piiriuudistuksesta. Mutta jos oli,
Pohjois-Karjala voitti siinä, Varis
arvioi.. Pohjoissavolaiset kansanedustajat
Pentti Oinonen ja Kimmo Kivelä jatkavat. Pohjois-Savo jäi ilman
demariedustajaa, kun Tuula Väätäinen putosi varasijalle.
. Kovin paljon ei äänisiirtymää
alueiden välillä ollut. Kuva: Soili Riepula
Savo-Karjalan lisäpaikka
tuli keskustalle
Naiset veivät keskustan kolme kärkipaikkaa konkarien listalla
ELISA SAVOLAINEN
SUOMENMAA
KESKUSTA lisäsi paikkamääräänsä viidestä kuuteen Savo-Karjalan
uudessa vaalipiirissä.
. Puolueen uusi kansanedustaja on Sari
Raassina Kuopiosta.
SAVO-KARJALAN vaalipiirin uuden
lisäpaikan sai Pohjois-Savo. Markku Eestilä
jatkaa kansanedustajana
Se on meille hollolalaisille iso asia, että pienestä päijäthämäläisestä kunnasta istuu seuraavan neljän vuoden ajan kolme edustajaa.
ENTINEN kansanedustaja, Joensuun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Kauppinen näki positiivisena keskustan menestyksen erityisesti Pohjois-Karjalassa.
. Olin sen verran paljon esillä mediassa sosiaali- ja terveysasioiden vuoksi ennen vaaleja,
että se siivitti minut henkilökohtaisesti parhaaseen vaalitulokseen.
Rehulan lisäksi Hollolasta valittiin eduskuntaa kaksi perussuomalaista ehdokasta Jari Ronkainen ja Anne Louhelainen.
. Kuva: Tapio Tiimonen
Helpottunut tunnelma
Pohjois-Karjalassa
TAPIO TIIMONEN
JOENSUU
KESKUSTAN Pohjois-Karjalan piirin vaalivalvojaiset Joensuussa
sujuivat tyytyväisessä, mutta hieman vaisuissa tunnelmissa.
. Ehdokasasettelu mahdollisti tämän tuloksen, varapuheenjohtaja Rehula totesi.
Vaalipiirin ääniharava Rehula oli tyytyväinen
äänisaaliiseensa.
. Päijät-Hämeen edunvalvonta on ollut pitkään lapsenkengissä. Ennakkotietojen pohjalta olisi voinut odottaa astetta parempaakin,
mutta gallupit ovat aina gallupeja.
Äänikuningas Juha Rehula oli tyytyväinen äänisaaliiseensa. Nyt on helpottunut tunnelma, oli lähellä että lisäpaikka olisi jäänyt saamatta, Pohjois-Karjalan piirin toiminnanjohtaja Antti
Varis totesi kun äänet oli laskettu.
Varis myöntää, että varsinainen vaalipäivä on ollut keskustalle katastrofi.
. Toista kertaa eduskuntaan yrittänyt lahtelainen Kaarina Suhonen sai kasaan 2 308 ääntä.
EDELLISISSÄ eduskuntavaaleissa keskustan
kannatus sukelsi Hämeessä alle 30 000 äänes-
täjään. Meidän on saatava siihen nyt ryhtiä.
. Heikkisen kotona pidettäviin vaalivalvojaisiin on kokoontunut kymmeniä ihmisiä.
Tauon jälkeen eduskuntaan palaava Heikkinen
myöntää, että mieli on tosi hyvä. Hän sanoo saaneensa hyvää palautetta siitä, että asetti
perheen etusijalle.
Nyt nuorimmainen on viisivuotias. Hyvä tulos. Meillä oli mahdollista saavuttaa täällä jopa seitsemän paikkaa,
mutta oli loppumetreillä 180 äänen päässä, että saimme ylipäätään kuusi paikkaa.
KESKUSTA ONNISTUI Hämeen vaalipiirin alueella odotetusti.
Kansanedustajat Juha Rehula ja Sirkka-Liisa Anttila uusivat paikkansa Arkadianmäellä.
Lahtelainen Päijät-Hämeen keskussairaalan
johtaja Martti Talja yllätti ja hänet valittiin ensiyrittämällä eduskuntaan 3 920 äänellä.
Varapuheenjohtaja Rehula keräsi vaalipiirin ehdokkaista eniten ääniä saaden niitä kasaan 6 427.
Hämeen vaalipiirin alueella keskustaehdokkaat
keräsivät yhteensä ääniä 35 960 kappaletta. Gallupit ovat galluppeja, kommentoi Pietu Heiskanen
vaali-iltana. Meillä oli monipuolinen joukko ehdokkaita vaalipiirin jokaisesta kolkasta. Nyt saavutettu tulos oli lähes 10 000 ääntä parempi kuin vuonna 2011.
. Pyrin, että vaalitilanteessa ei ole kiire, vaan on
ihmiselle aikaa.
PERINTEISEN vaalityön lisäksi Heikkinen piti alan
asiantuntijana ikääntymiseen liittyviä luentoja. He jaksoivat
tehdä työtä loppuun saakka. On kuitenkin ilo katsoa miten tämä joukko on tehnyt yhdessä töitä tämän tuloksen
eteen, Kauppinen sanoi.
MYÖS ensimmäisiä eduskuntavaalejaan keskustan riveistä seurannut keskustanuori Pietu Heiskanen oli hyvillä mielin tehnyt vaalityötä.
Heiskanen kommentoi tulosta ytimekkäästi: . Hän ei asettunut ehdolle edellisissä
vaaleissa, kun odotti perheen kuopusta. Siksi me näissä vaaleissa aina häviämme. Isovanhemmat ovat tukena lastenhoidossa.
Hämeeseen lisäpaikka,
Rehula ykkönen
PETRI GÖRMAN
LAHTI
. 15
21.4.2015
Hanna-Kaisa Heikkinen Savo-Karjalan äänikuningatar
SOILI RIEPULA SUOMENMAA
. Uskon, että meistä välittyi ulospäin kuva, että tämä joukko haluaa tehdä yhdessä töitä kaikkien eteen. Kuva: Jari Laukkanen. Hän kertoo vaistonneensa vaalityön aikana, että luottamus syntyy.
Jo viime kesänä vaalityön aloittanut Heikkinen
on huomannut, että hänen tapansa tehdä poli-
Hanna-Kaisa Heikkinen palaa eduskuntaan
neljän vuoden tauon jälkeen. Meistä on ensimmäistä kertaa tullut eduskuntavaaleissa Joensuun suurin puolue, hän totesi.
Kauppinen pettyi matalaan äänestysprosenttiin itäisessä Suomessa esimerkiksi Helsinkiin verrattuna.
. Ihmiset pääsivät myös tätä kautta arvioimaan
häntä ihmisenä.
Heikkinen kertoi palaavansa eduskuntaan hyvillä mielin. Heikkinen
näkee, että perusturvallisuus on lapselle syntynyt,
joten äidin työ Helsingissä sopii kuvioon. Niin kävi
kahdeksan vuotta sittenkin.
. TÄÄLLÄ ON aika huikeat tunnelmat, Savo-Karjalan vaalipiiristä eniten ääniä kerännyt HannaKaisa Heikkinen kertoo. Kuvassa
Heikkinen (vas.) keskustan vaaliristeilyllä.
Kuva: Jari Laukkanen
tiikkaa ja vaalityötä synnyttää tulosta. Vaalipiiriä vaihtanut Timo Kaunisto jäi varasijalle.
Uusista kansanedustajaehdokkaista Jokioisilta kotoisin oleva Rami Lehtinen ja asikkalainen Hilkka Kemppi keräsivät lähes 2 500 ääntä
Tosin kuitenkin kävi. 27-vuotias Petri Honkonen pääsi
puolestaan uutena edustajana läpi. Se, että vaatimattomistakin oloista voi Suomessa
ponnistaa kansallisesti merkittäviin tehtäviin, on aito
osoitus demokratiasta, Honkonen kiteytti.
Hän sanoi olevansa kiitollinen kaikesta saamastaan
tuesta.
KOLMANNELLE kaudelle valittu Anne Kalmari antoi kiitosta kaikille keskustan ehdokkaille.
. Anne Kalmari oli äänikuningatar.
SAMULI VÄNTTILÄ
SUOMENMAA
KESKUSTALAISILLA oli syytä leveään hymyyn Keski-Suomen vaalipiirissä, kun puolue nosti paikkalukunsa kolmesta neljään.
Tulos vastaa hyvin ennakkoodotuksia.
Viime eduskuntavaaleissa keskusta menetti yhden paikan.
Nyt paikka saatiin takaisin, kun
27-vuotias Petri Honkonen meni
läpi vaalipiirin kymmenestä edustajasta viimeisenä.
Keskustalaisten iloa nostatti
myös Anne Kalmarin suuri äänimäärä.
Kansanedustajan paikkansa
uusinut Kalmari oli vaalipiirin
selkeä äänikuningatar 10 212 äänellään.
MUITA keskustalaisia läpimenijöitä olivat kansanedustajat Mauri
Pekkarinen 9 165 äänellä ja Aila
Paloniemi 3 862 äänellä.
Honkonen sai 2 977 ääntä.
Keskusta jäi viidennestä kansanedustajan paikasta suhteellisen selvästi.
Ensimmäiselle varasijalle jäi
entinen kansanedustaja, jyväskyläläinen Petri Neittaanmäki 2 384
äänellään.
Jyväskyläläinen Joonas Könttä
sai 2 183 ääntä.
KESKUSTA oli myös odotetusti
vaalipiirin suurin puolue.
Puolue sai 26,9 prosenttia vaalipiirin äänistä, mikä tarkoittaa viiden prosentin nousua edellisistä
vaaleista.
Toiseksi suurimman äänimäärän saivat perussuomalaiset 19,3
prosentin kannatuksellaan. Vastuu painaa päälle. Puolueen
varapuheenjohtaja Touko Aalto
pääsi läpi viimeisten joukossa 4
324 äänellään.
Puolue nosti vaalipiirissä kannatustaan 2,5 prosenttia, kun se
sai 9 prosenttia äänistä.
Vasemmistoliitolle tulos ei puolestaan ollut yhtä iloinen.
Kansanedustaja Eila Tiainen ei
onnistunut uusimaan paikkaansa
ja puolue jäi rannalle.
KOKOOMUS kuului myös vaalipiirin häviäjiin.
Puolue ei kyennyt kanavoimaan
europarlamenttiin siirtyneen
Henna Virkkusen ääniä puolueen hyväksi ja menetti vaalipiirissä yhden paikan.
Kokoomuksen ainoaksi kansanedustajaksi Keski-Suomesta
pääsi paikkansa uusinut Sinuhe
Wallinheimo.
Eduskuntapuolueista kristilliset
jäivät jälleen ilman edustajaa Keski-Suomen vaalipiirissä.
Keski-Suomen vaalipiirin äänestysprosentti oli 69,7. Kuvat: Klaara Tapper
Puolueen läpimenijät olivat
varsin kokenutta ministerikaartia.
Työministeri Lauri Ihalainen
ylsi vaalipiirin ääniharavaksi 10
347 äänellään.
Peruspalveluministeri Susanna
Huovinen (sdp) pääsi niin ikään
selvästi Arkadianmäelle.
VIHREILLE Keski-Suomen tulos oli
iloinen vaalivoitto, kun puolue sai
vaalipiiristä yhden ehdokkaan läpi ensimmäistä kertaa historian
aikana.
Ennakkoon arveltiin, että vihre-
Petri Honkonen sai jännittää
läpipääsyään loppuun saakka.
ät jäisivät hiuksenhienosti rannalle. Keskisuomalaiset kokevat, ettei
kotimaakunnan puolia ole pidetty, Kalmari sanoi.. Puolue onnistui säilyttämään kaksi
paikkaansa.
Yksityiselämänsä käänteistä
tunnettu kansanedustaja Teuvo
Hakkarainen näytti alkuun jäävän uuden eduskunnan ulkopuolelle, mutta onnistui lopulta pitämään paikkansa.
Aiemmin kristillisten riveissä
ministerinäkin kunnostautunut
Toimi Kankaanniemi oli ennakkoon yksi puolueen kovimmista
nimistä.
Hän meni kirkkaasti läpi.
HETI perussuomalaisten perässä
vaalituloksissa tulivat sosiaalidemokraatit, jotka saivat 19 prosenttia äänistä.
Demarit säilyttivät kaksi paikkaansa, vaikka heidän kannatuksensa putosikin yli kaksi prosenttia.
Kansanedustajan paikkansa uusinut Anne Kalmari oli Keski-Suomen vaalipiirin äänikuningatar. 16
21.4.2015
Keski-Suomen
tulos oli odotettu
Petri Honkonen nosti keskustan paikkalukua yhdellä. Se on hieman parempi kuin neljä vuotta sitten, jolloin äänestysaktiivisuus jäi
69 prosenttiin.
Honkosen tulosillasta
tuli jännitysnäytelmä
KLAARA TAPPER
JYVÄSKYLÄ
TUNNELMA oli ratketa liitoksistaan Petri Honkosen vaalivalvojaisissa Saarijärvellä, kun jännitysnäytelmä eteni
huippuunsa.
Keski-Suomen vaalipiirin kymmenennestä paikasta
käytiin tiukka kisa, joka lopulta ratkesi niukasti Honkosen hyväksi.
Itse ehdokas oli tulosten saavuttua tyyni, mutta silminnähden huojentunut.
. Joukkuehenki on ollut ehdokkaiden kesken mainio.
Yhdessä tätä työtä ollaan tehty.
Omaa äänisaalistaan enemmän Kalmari myönsi jännittäneensä ystävänsä Petri Honkosen tulosta.
Vaalivoitosta huolimatta jalat on kuitenkin pidettävä
Kalmarin mielestä tiukasti maassa.
Tytär Tuike
jännittää vaalitulosta yhdessä
äitinsä kanssa. Hän arvioi, että perussuomalaisten
menestyksen myötä uuden hallituksen kokoamisesta tulee vaikeampaa.
KAAKKOIS-SUOMESSA oli jaettavana yksi paikka vähemmän kuin
viime vaaleissa.
Alueiden väliset voimasuhteet
muuttuivat hieman, kun Etelä-Savo lisäsi edustajapaikkojaan yhdellä ja Kymi menetti kaksi kansanedustajan paikkaa.
Hanna Kosonen pääsi
ensimmäisellä yrittämällä eduskuntaan
PÄIVI VENTO
Ahvenanmaalla istuva
edustaja kärsi tappion
äänilaskennan tulokset julkistettiin. Äänimäärä oli kolmiin eduskuntavaaleihin osallistuneen Pakkasen tähän saakka paras, 6263.
Hyvä tulos syntyi Pakkasen mukaan ahkeran jalkatyön, läsnäolon ja kuuntelemisen sekä aktiivisen tukijoukon avulla. HIENOA, että meillä on nyt oma kansanedustaja, hehkutti Keskustan Kymenlaakson piirin puheenjohtaja Pirjo Matikainen Markku Pakkasta onnitellessaan.
Kouvolalainen Pakkanen palasi eduskuntaan yhden
kauden tauon jälkeen.
. Ensivaikutelmana se ei
toiminut Kymenlaakson keskustan eduksi.. Jaana Keskitalo, Erja Ojala,
elämänkumppani Sari Lehtola, Liisa Varjola ja oik.
vaalipäällikkö Topi Seppälä. Käydyt EU-vaalit antoivat
pohjaa näille vaaleille, hän totesi.
Kosonen itse kuvaili käyneensä ?älyttömän kovan kampanjan?. Pakkanen kiersi 175 tilaisuudessa lähinnä Kymenlaaksossa. Hän sai yli 3 800 ääntä, mutta ei tullut valituksi. Edellisen kerran näin tapahtui vuonna 1983, jolloin
eduskuntaan nousi Gunnar Jansson.
Löfström luonnehtii, että Suomi on vaalien jälkeen selkeästi jakautunut. Leppä vei lopulta äänikuninkuuden
9 351 äänellään.
Ari Torniainen uusi niin ikään
kansanedustajan paikkansa listan
viimeisenä läpimenijänä.
Lisäksi eduskuntaan valittiin
uutena jo eurovaaleissa hyvin
menestynyt Hanna Kosonen sekä viime vaaleissa eduskunnasta pudonnut Markku Pakkanen.
Markku Laukkanen jäi ensimmäiselle varasijalle.
Nuorista Anniina Peltola menestyi hyvin. Hän kiitteli tukijoukkojaan
mittavasta työn määrästä ja totesi, että työ tämän joukon kanssa jatkuu.
Hyvästä etukäteistutinasta huolimatta Kosonen oli ennen tulosten julkistamista nöyrin mielin.
. Niin on hyvä, miten käy, hän
muotoili ja sanoi olevansa erittäin helpottunut siitä, että vaaliilta lopetti spekulaatiot siitä, miten hommassa käy.
Hanna Kosonen on keskustan
uusi kansanedustaja
Savonlinnasta. Elämäni jännittävimmät kolme tuntia, Pakkanen kuvaili vaali-iltaa.
Pakkanen varmisteli viime hetkiin saakka ennen kuin
suostui ottamaan vastaan onnitteluja vaalivalvojaisissaan. Voiton myötä entinen kansanedustaja Heli Järvinen
(sit.) palaa eduskuntaan.
Perussuomalaiset ja kokoomus
säilyttivät asemansa vaalipiirissä. Se oli erittäin onnistunut kampanjamuoto, ja sitä täytyy jatkaa, Matikainen kertoi.
Uusi Kaakkois-Suomen vaalipiiri toi oman jännityksensä ja ennakoimattomuutensa. Yksi tukijoista oli valtiopäiväneuvos Mikko Pesälä.
Merkitystä on Pakkasen mukaan myös sillä, että hän
on ollut kuluneen neljän vuoden aikana poliittisessa toiminnassa mukana Keskustan Kymenlaakson piirin puheenjohtajana ja Kouvolan kaupunginvaltuuston kolmantena varapuheenjohtajana.
. Kuva: Päivi Vento
Markku Pakkanen kiittää tukijoitaan ja äänestäjiään.
Lähin tukijoukko vas. Hänen tilalleen eduskuntaan nousi uutena 30-vuotias erityisavustaja Antti Häkkänen, kokoomuksen ääniharava vaalipiirissä.
SAVONLINNA
SAVONLINNALAINEN Hanna Kosonen pääsi ensi yrittämällä
eduskuntaan hienolla 6 604 äänen saaliilla.
Kaakkois-Suomen vaalipiirissä
hän sai keskustalaisista ehdokkaista kolmanneksi eniten ääniä heti istuvien kansanedustajien Jari Lepän ja Kimmo Tiilikaisen jälkeen.
Kososen vaalivalvojaisissa tunnelma pääsi hyvään nousuun
heti, kun ensimmäiset ennakko-
AHVENANMAALAISET valitsivat itselleen uuden edustajan eduskuntaan, kun Mats Löfström syrjäytti Elisabeth
Nauclérin. Jo se toi Kososen laariin yli
3 000 ääntä.
. Eduskuntaan Pakkasen tavoin paluuta yrittänyt Markku Laukkanen sai hyvän äänimäärän, 4543, mutta jäi varasijalle.
Myös ensimmäistä kertaa eduskuntaan yrittänyt Anniina Peltola keräsi runsaan äänipotin, 3835 ääntä.
Matikaisen mukaan Kymenlaakson viisi ehdokasta pitivät yllä sellaista yhteishenkeä, jollaista hän ei ole aikaisemmin kokenut.
Keskusta kampanjoi Kymenlaaksossa ensimmäistä
kertaa kaupunkikeskusten kaupunginosissa.
. Kaakkois-Suomen ääniharava
oli perussuomalaisten Jari Lindström lähes 10 000 äänellään.
Kokoomuksen kansanedustaja
Anu Urpalainen putosi. 17
21.4.2015
Keskustalle yksi lisäpaikka
Kaakkois-Suomessa
ELISA SAVOLAINEN
SUOMENMAA
KESKUSTA saavutti Kaakkois-Suomen uudessa vaalipiirissä yhden
lisäpaikan. Olen pitänyt yhteyttä eduskuntaan, ja verkostot ovat
valmiina, puolustus-, liikenne- ja sote-asiat erityisen tärkeäksi kokeva Pakkanen sanoi.
Leipä pöytään on tullut kuljetusyrittäjän työstä.
MATIKAISTA harmitti tosin se, että lähellä ollut toinen
paikka alueelta jäi saamatta. Myös Tuula Viitamies putosi eduskunnasta.
Paikkansa uusivat kansanedustaja Anneli Kiljunen sekä ministeri Sirpa Paatero.
Kristillisdemokraatit menettivät ainoan paikkansa, sillä Sari
Palm putosi ensimmäisenä eduskunnasta.
VIHREÄT voittivat vaalipiirissä yh-
den paikan. Puolue kasvatti kannatustaan yli viisi prosenttiyksikköä.
Kansanedustajiksi valittiin keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen
sekä pitkäaikainen eduskunnan
maa- ja metsätalousvaliokunnan
puheenjohtaja Jari Leppä. Merja Rehn puolestaan sai hieman yli 3 300 ääntä.
KAAKKOIS-SUOMEN suurin häviäjä oli SDP, joka menetti kaksi neljästä paikastaan.
Vaalipiirin nimekkäin putoaja oli
SDP:n ryhmäjohtaja Jouni Backman. Hyvältä näyttää, mutten
suostu vielä uskomaan, Kosonen
huokaili.
Kun Ylen vaalivalvojaisissa näytettiin ensimmäisen kerran Kaakkois-Suomen vaalipiirin läpi menneet ehdokkaat ja tvruutuun pärähti Kososen kasvot,
vaalivalvojaisväki päästi pienen
riemuhuudon.
Kososen Tuike -tytär kysyi äidiltään ihmeissään: ?Voitit sä,
vai mitä??
KOSOSEN vaalipäällikkö Tarmo
Soronen kuvaili, että tunnelma
vaalikentillä enteili hyvää menestystä.
. Tällainen vallanvaihdos on hyvin harvinainen.
Vain kahdesti 50 viime vuoden aikana istuva kansanedustaja on vaaleissa hävinnyt paikkansa Ahvenanmaalla. Kuva: Arja Ukkonen
Kymenlaakso sai
yhden kansanedustajan
ARJA UKKONEN
Ehkä moni nainen äänesti
entisiä naisministereitä meidän
naisehdokkaiden sijaan, Sari Palmu pohtii.
KESKUSTA oli myös odotetusti vaalipiirin suurin puolue 27,4 prosen-
tin kannatuksellaan.
Kasvua edellisiin eduskuntavaaleihin oli 4,7 prosenttia.
Ääniosuuttaan kasvatti myös
ruotsalainen kansanpuolue, joka
sai vankalta kannatusalueeltaan
20,7 prosenttia äänistä.
Äänimäärästä huolimatta Rkp
kuitenkin menetti yhden edustajan paikan.
Henrikssonin lisäksi eduskuntaan pääsivät huiman äänisaaliin kerännyt uusi kansanedustaja Joakim Strand ja kansanedustaja Mats Nylund.
Istuva kansanedustaja LarsErik Gästgivars ei sen sijaan päässyt edes varasijalle.
PERUSSUOMALAISET säilyttivät
vaalipiirissä kolme kansanedustajaa, vaikka joissakin ennusteissa paikkaluvun arveltiin jäävän
kahteen.
Vesa-Matti Saarakkala, Rei-
jo Hongisto ja Maria Tolppanen
uusivat kaikki paikkansa.
Sosiaalidemokraatit säilyttivät
odotetusti kaksi paikkaa, vaikka
puolue menettikin kannatustaan
yli kaksi prosenttia.
Urpilaisen lisäksi eduskunnassa
jatkaa seinäjokinen Harry Wallin.
Kristillisdemokraattien Peter
Östman säilytti puolestaan puolueen yhden paikan.
KOKOOMUS oli vaalipiirin selkein
häviäjä.
Puolue menetti kannatustaan
yli kaksi prosenttia ja sen paikat
laskivat kolmesta kahteen.
Eduskuntaan pääsi Risikon seuraksi puolueen nuorisojärjestön
johtajana kohahduttanut Susanna Koski.
Vaasan vaalipiirissä äänestettiin
1,2 prosenttia heikommin kuin
neljä vuotta sitten. Myös viisikymppiset Lasse Hautala ja Mika
Lintilä uusivat paikkansa.
Keskustalle ennakoitiin vaalipiiristä jopa kuutta paikkaa, mutta siihen ei päästy.
Keskustan tuloksessa olikin mukana myös ripaus pettymystä. Kuva: Jorma Uusitalo
Naisten hyvä kampanja
ei riittänyt Pohjanmaalla
Vaasan vaalipiiristä ei valittu yhtään keskustalaista naista. Yksi lisäpaikka kuitenkin tuli.
SUOMENMAA
visaaren jääminen vain 79 äänen
päähän edustajan paikasta.
KESKUSTAN tulos oli Vaasan vaalipiirissä nuorehkojen miesten juhlaa.
Puolueen paikkaluku nousi neljästä viiteen, kun 28-vuotias kauhavalainen Antti Kurvinen liittyi
kokeneempien kansanedustajien
kaartiin.
Kurvinen muistetaan keskustanuorten puheenjohtajuudesta
muutaman vuoden takaa.
Seurakseen Arkadianmäelle Kurvinen saa kolmikymppiset
kansanedustajat Mikko Savolan
ja Tuomo Puumalan. Harmittaa ihan hirveästi. Sitä vain lisäsi seinäjokisen Pasi Ki-
HUOMION arvoista keskustan Vaasan vaalipiirin tuloksessa on se,
ettei läpimenijöissä ole yhtään
naista.
Keskustanaisten varapuheenjohtajan, alajärvisen Sari Palmun
mukaan tämä oli monelle iso pettymys.
. Ääntenlaskennan edistymistä seurasivat myös Erkki Hänninen ja Hannu Herlevi. Ehkä täällä äänestetään perinteisesti ennemmin miehiä, vaikka
en haluaisi nähdä tätä sukupuolikysymyksenä, Palmu sanoo.
NAISET eivät kuitenkaan jääneet
taustalle vaalipiirin ääniharavojen kilvassa. 18
21.4.2015
Mika Lintilä sai jännittää läpimenoaan loppuun saakka. Puolueen ulos jääneistä
ehdokkaista hän oli kolmantena.
Muutaman sijan alempana Sihdosta oli lappajärvinen Sari Kujala.
Sari Palmun mukaan naisten
ulosjäämisen syitä joudutaan
pohtimaan vielä pitkään.
SAMULI VÄNTTILÄ
. Äänestysprosentti oli nyt 72.. Ruotsalaisen kansanpuolueen Anna-Maja Henriksson sai
10 653 ääntä.
Liikenne- ja kuntaministeri,
kokoomuksen Paula Risikko ylsi
hänkin kelpo tulokseen.
. Naiset kuitenkin tekivät hurjan hyvän
kampanjan, mutta se ei vaan riittänyt, Palmu huokaisee.
Lähimmäksi eduskuntapaikkaa
naisista pääsi seinäjokinen Paula Sihto. Tuloksissa jyräsi peräti kolme edellisen kauden naisministeriä.
SDP:n Jutta Urpilainen oli vaalipiirin äänikuningatar 11 591 äänellään
Kaksi vuotta politiikassa mukana olleelle tulos on hyvin kunniakas joka tapauksessa, arvioi
kampanjapäällikkö Jouko Peltonen.
Tuomo Puumala ykkönen
kotikaupungissaan
JORMA UUSITALO KOKKOLA
VAASAN VAALIPIIRISTÄ Kokkolasta eduskuntaan oli ehdolla tunnettuja poliitikkoja ykkösniminä keskustan Tuomo Puumala,
SDP:n Jutta Urpilainen sekä kristillisdemokraateista kokoomukseen loikannut Bjarne Kallis.
Keski-Pohjanmaan maakuntakeskuksen äänikuninkaaksi nousi Tuomo Puumala kerättyään Kokkolasta 4 450 ääntä. Kampanja sujui erinomaisesti. Siinä ajassa meillä oli mahdollisuus tehdä järjestöuudistus ja uusia toimintatapojamme.
Ulos jäänyt Pasi Kivisaari:
Kaikki tehtiin, mitä aiottiin
SAKARI TUOMISTO
SEINÄJOKI
POHJANMAAN vaaliasetelma näytti jo ennakkoon vahvojen miesehdokkaiden väliseltä taistolta ja sellaiseksi se osoittautuikin.
Seinäjokinen Pasi Kivisaari sai kuitenkin jännittää viimeiseen asti.
Viimeisten valinnan rajalla keinuivat Kivisaaren lisäksi Mika Lintilä ja Esko Lehtimäki.
ENNAKKOÄÄNET näyttivät, että Kivisaari olisi
saavuttamassa vaalipiirin viidennen keskustalaisen kansanedustajan paikan.
Erot olivat kuitenkin pieniä kolmen miehen
välillä.
. Myös ehdokasasettelussa oli toivomisen varaa. Usein marginaalit ovat juuri näin pieniä, Lintilä huokaisi kiittäessään tukiryhmäänsä ja äänestäjiään.
Vaalien jälkeen alkaa hänen mukaansa uusi peli eduskuntaryhmien kokoontuessa torstaina.
. On
niin paljon ihmisiä, joita haluaisin kiittää, hän
lausui kaikille paikalla olijoille.
Yleisö antoi aplodit.
LOPPUTULOS selvisi kymmenen aikaan illalla. Suuri kiitos kuuluu äänestäjien lisäksi tukiryhmälle loistavasta työstä. Se oli pettymys, että voitimme Vaasan
vaalipiirissä vain yhden lisäpaikan emmekä saaneet kuutta paikkaa.
Hännisen mukaan oma vaikutuksensa tulokseen oli sillä, että
vaalipiiristä valittiin yksi kansanedustaja aikaisempaa vähemmän.
. Perussuomalaiset yllättivät jälleen, mutta kokoomuksessa
ja SDP:ssä varmasti keskustellaan, mitä vaalituloksella tehdään,
Lintilä ennakoi.
Keskustapiirin monet vaalit läpikäynyt toiminnanjohtaja Erkki Hänninen oli tyytyväinen siihen, että keskusta saavutti KeskiPohjanmaalla yli 50 prosentin kannatuksen kaikissa suomenkielisissä maaseutukunnissa.
. TEIN sitoutuneen ja ison tukiryhmän kanssa töitä, ja jalkatyö onnistui hyvin, maatalousyrittäjä Hakanen kertoo.
Hän uskoo, että keskusta säilyttää asemansa Pirkanmaalla
toteuttamalla jatkossa vahvaa
politiikkaa.
. Keskusta teki Pirkanmaalla kovan nousun ja ääniä puolueelle tuli peräti 17 898 enemmän kuin vuonna 2011.
Pirkanmaalla meni muista
puolueista paljon nuoria . Tämä on tärkeä nousu Pirkanmaan piirille, yhteisen strategiatyön tulosta, piirin toiminnanjohtaja Jaana Viilo kommentoi.
. Meillä oli vaaleissa monipuolinen ehdokaslista ja jokainen tuolla listalla ollut halusi
aidosti päästä kansanedustajaksi.
ERITYISESTI Tampere on hankalaa aluetta puolueelle. läpi, esimerkiksi kokoomuksen Sofia Vikman,
SDP:n Sanna Marin ja perussuomalaisten Tiina Elovaara.
. Urpilaista
äänesti 3 798 kokkolalaista ja Kallista 1 449. Naisia olisi
saanut olla ehdokkaina enemmän ja ehdokkaat olivat keskenään
varsin tasaisia, toiminnanjohtaja arvioi.. Tavoitteena oli ylittää 1 500 äänen raja, eli voin olla lopputulokseen erittäin tyytyväinen, Paloranta hymyili vaalituloksen selvittyä.
Tuomo Puumala uusi paikkansa. Olen kiitollinen saatuani kotikaupunkini äänestäjiltä näin
hyvän palautteen. Nyt päällimmäisin tunne on kiitollisuus. 19
21.4.2015
Pirkanmaalla iloittiin
aidosti menestyksestä
TIMO MIKKILÄ/EMMI KORKALAINEN
HELSINKI/TAMPERE
KESKUSTAN Pirkanmaan vaalivalvojaisissa oli riehakas tunnelma sunnuntai-iltana. Tämä on tosi hieno juttu,
Ovaska sanoo.
Suurin yllätys Pirkanmaalla oli Ovaskan mielestä se, että
Perussuomalaiset ylsi neljään
kansanedustajan paikkaan.
Naisia ei keskustan listalta
valitettavasti kärkeen päässyt.
Naisista parhaiten pärjäsivät
Hanna Holma (2 530), Laila
Koskela (2 021) ja Minna Sarvijärvi (1 723).
PIRKANMAAN piirin valvojai-
ERITYISEN onnellinen hämeen-
sissa monella oli tyytyväinen,
kaikkensa antanut tunnelma.
. Lopullisissa tuloksissa ero oli ainoastaan 79 ääntä Lintilän eduksi.
. Vaaleissa istuvan kansanedustajan kohdalla äänestäjät arvioivat myös sitä, miten edustaja on tehnyt työnsä neljän vuoden aikana. Henkilökohtaisesti hienoa on sekin, että kokonaisäänimääräni 7 757 on suurempi kuin koskaan aikaisemmin, Puumala sanoi.
Kokonaisuutena vaalitulos antaa hänen mukaansa keskustalle
hyvät lähtökohdat ryhtyä selvittämään puolueen omien asiakysymysten pohjalta seuraavan hallituksen kokoonpanoa.
. Nyt keskustan sanoma
otettiin vastaan aivan eri tavalla kuin neljä vuotta sitten, Ovaska kertoo.
Pirkanmaan keskustanuoret iloitsivat hyvästä
vaalimenestyksestä. Oli hienoa nähdä vahvan
aatepohjan tulos, se, kuinka
kaikki ehdokkaamme olivat
niin ylpeitä keskustalaisuudestaan, Viilo ylisti.
Hänen mukaansa oppositiokausi on tehnyt puolueelle hyvää.
. Tulos osoittaa, että jokaisen tukiryhmäläisen työllä on ollut merkitystä sille, että pääsin läpi. Lisäpaikka Pirkanmaalle oli onnistuneen vuoden palkinto.
. Kaikki, mitä kampanjassa suunniteltiin, saatiin toteutettua, Kivisaari sanoi.
. Pakko odottaa loppuun asti, Kivisaari totesi
maltillisesti ennakkoäänten tullessa.
Vaikutti siltä, että ehdokas ja tukitiimi olivat
tyytyväisiä kampanjaan, vaikka vaalitulos ei ollutkaan vielä selvillä.
. Kuva: Emmi Korkalainen
kyröläinen Ovaska oli siitä, että
Tampereeltakin tuli hänen laariinsa yli 1 200 ääntä.
. Eduskuntaan kolmikosta pääsivät Puumala ja Urpilainen.
. Harmittaa kun neljäs paikka
lopulta meni, Hakanen totesi.
Vielä alkuillasta näytti läpi
menevän myös keskustan puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja Jouni Ovaska, joka kuitenkin lopulta jäi rannalle huolimatta hyvästä äänimäärästään
(4 466).
. Yleisö odotti vielä viimeisiä Seinäjoen ääniä,
mutta siitä huolimatta kansanedustajan paikka
jäi 78 äänen päähän.
. Mieluummin maltillisilla lupauksilla hyvä vaalitulos kuin
kohtuuttomilla lupauksilla kohtuuton vaalivoitto.
Johanna Paloranta Kokkolasta teki eduskuntavaalien ensikertalaisena näkyvän ja hyvän äänimäärän tuoneen kampanjan.
Lopputuloksena 2 049 ääntä.
. erityisesti naisia . Kolme paikkaa tuli ja neljäskin oli
lähellä.
Mikko Alatalo ylsi keskustalaisista ykköseksi saadaan 6 746
ääntä.
Alatalo oli sunnuntai-iltana
Helsingissä keskustan puoluetoimiston vaalivalvojaisissa.
Hän kertoi halunneensa kokea vaalivoiton puheenjohtaja
Juha Sipilän kanssa ja jätti siksi vaali-illan Tampereella väliin.
Toiseksi eniten ääniä keskustan listalla sai Arto Pirttilahti.
Hänen lopullinen äänimääränsä oli 6 627.
Kolmantena meni läpi ensikertalaisena Pertti Hakanen
Sastamalasta 4 707 äänellään.
. Kokkolassa keskustan kannatus kasvoi yli seitsemän prosenttia ja olemme lähes 8 000 äänellä suurempi kuin SDP ja perussuomalaiset yhteensä. Kuva: Jorma Uusitalo
Lintilä jännitti
koko rahan edestä
JORMA UUSITALO KOKKOLA
VAALI-ILTA ON parhaimmillaan tai pahimmillaan jännitysnäytelmä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Mika Lintilän vaalivalvojaisissa ääntenlaskennan etenemistä
jouduttiin jännittämään viimeiseen ääneen asti, ennen kuin ehdokkaan jatkokausi valmistui.
Kun Vaasan vaalipiirissä oli laskematta enää kolme prosenttia
Seinäjoen äänistä, Lintilä oli kiinni keskustan viimeisessä paikassa 170 äänen erolla ennen Pasi Kivisaarta Seinäjoelta. Olimme kaikki ensikertalaisia ja teimme pienellä budjetilla kotikutoisen kampanjan
20
21.4.2015
Keskusta suurin puolue lähes kautta maan
Suomen kunnat suurimman puolueen mukaan
KESK
PS
KOK
SDP
VAS
KD
RKP
MUU
STT
Myös keskusta on äänestänyt oppositiokaudellaan
Kreikan toista tukipakettia vastaan.
Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm ja Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju ennakoivat, että tiukka linja lieventyy, vaikka perussuomalaiset päätyisi hallitukseen.
. Amerikkalainen uutiskanava CNBC arvioi, että Suomen vaalitulos
voi johtaa jopa Kreikan eroon eurosta.
Kanavan haastatteleman asiantuntijan
mukaan Suomen jo valmiiksi nuiva suhtautuminen Kreikan tukiohjelman jatkoon vain koventuu vaalituloksen myötä.
Euroryhmässä kynnys lähteä yksin
torppaamaan päätöksiä on korkea. miehiä 117
. 21
21.4.2015
Puolueiden äänimäärät
Puolueiden edustajamäärät
Ääniosuus, % (äänistä laskettu 98,7%)
Paikkamäärä
(äänistä laskettu 98,7 %)
2011
2015
21,2
KESK
18,1
KOK
38
39
16,5
34
SDP
8,5
42
15
VIHR
10
7,3
7,2
4,9
RKP
12
14
VAS
8,1
9
9
RKP
4,3
3,5
KD
5
6
KD
4,0
2,4
Muut
1
1
Muut
2,0
0
5
10
15
20
0
25
PERUSSUOMALAISTEN PUHEET tukipakettipolitiikan lopettamisesta punnitaan, jos
puolue nousee hallitukseen. alle 30-vuotiaita 14
. ?
Ikä
25?34 ?
35?44 ?
3
45?54
2
yli 55 v.
ULKOMAISESSA mediassa tilannetta on
katsottu toisin. naisia 83
5
Keski-ikä
10
9
10
47
vuotta
VIHR
Kansanedustajan
palkat ja
kulukorvaukset
Uusi eduskunta:
Ikä
25?34
35?44
45?54
yli 55 v.
127
vuotta
8
Ikä
5
25?34
5
35?44
3
45?54
2
yli 55 v.
Ikä
25?34
2
35?44
5
45?54 1
yli 55 v.
4
Ikä
25?34 1
2
35?44
6
45?54
yli 55 v. kunnanvaltuutettuina 159
Naisten määrät 1907?2015
100
83 naista
80
60
44
40
45
53
20
0
07
17 27 36 51 66 79 95 15
STT, koonnut: Olli Kemppainen, grafiikka: Maija Korpinen, lähde: Vaalit.fi
KANSANEDUSTAJAN PALKKA on ollut
maaliskuun alusta lähtien 6 380 euroa ja
yli 12 vuotta palvelleella kansanedustajalla 6858 euroa.
Palkkion lisäksi edustajille maksetaan
kotipaikan etäisyyden mukaan kuukausittain 30, 40 tai 55 prosentin veroton kulukorvaus, jonka tarkoitus on kattaa tehtävästä aiheutuvat kustannukset.
Edustajalla on oikeus käyttää tehtäviään hoitaessa maksutta junaa, kotimaan
reittilentoja ja busseja. keski-ikä 47,3 vuotta
. Hän
ei ole ottanut kantaa, miten puolue suhtautuu Kreikan mahdolliseen kolmospakettiin.
46
Ikä
25?34
35?44
45?54
yli 55 v.
SDP
Palaajia eli yhden tai
useamman kauden
poissa olleita
17
Ikä
25?34
35?44
45?54
yli 55 v.
Kreikka-kovistelu
punnitaan
hallituksessa
BRYSSEL
17,6
SDP
35
PS
20,4
PS
49
KESK
15,8
2011
2015
42
. yli 60-vuotiaita 29
. Soini
vakuutti vaalikampanjan aikana, että hän
on valmis vaikka yksin estämään Kreikan kolmannen tukipaketin, joka voi tulla
eteen kesän aikana.
Soinin sana painaa, sillä toiseksi suurimman puolueen johtajana hän voisi
saada hallituksessa valtiovarainministerin salkun. Soinin pitäisi kuitenkin saada
keskustasta selkänoja linjalleen.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä
tähdentää pragmaattisuutta asiassa. Lisäksi edustajalla on pääkaupunkiseudulla taksinkäyttöoikeus.
16 henkilön kokoisen tai tätä suuremman eduskuntaryhmän puheenjohtajat
saavat 1 183 euron lisäpalkkion.
Valiokuntien puheenjohtajille maksetaan 717 euron lisäpalkkio kuukaudessa. Jos Saksa sanoo, että Kreikalle voidaan antaa rahaa, niin eiköhän Timo Soininkin (ps.) porukka mukaan tule, Kangasharju uumoilee.
44
19,1
VAS
ANNU MARJANEN, ANTTI AUTIO/STT
37
KOK
19,1
VIHR
10
20
30
40
50
60
STT
STT
Keskusta on eduskunnan äijäpuolue
KESK
35 miestä ja 14 naista
Ikä
25?34
35?44
45?54
yli 55 v.
7
6
Keski-ikä
15
21
52
Kokonaan
uusia kansanedustajia
vuotta
PS
26 miestä ja 12 naista
KOK
21 miestä ja 16 naista
56
13 miestä ja 21 naista
Keski-ikä
5
8
12
13
6
Keski-ikä
9
14
47
vuotta
VAS
RKP
KD
8 miestä ja 7 naista
5 miestä ja 7 naista
6 miestä ja 3 naista
2 miestä ja 3 naista
. Suuren valiokunnan, perustuslaki-, ulkoasiain-, valtiovarain- ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan lisäpalkkio on
1 183 euroa kuukaudessa.
Lähde: Eduskunta
22
21.4.2015
Keskustan eduskuntaryhmä
Uudet edustajat merkitty tähdellä *
Olavi Ala-Nissilä *
Mikko Alatalo
Sirkka-Liisa
Anttila
Anne Berner *
Pertti Hakanen *
Lasse Hautala
Hanna-Kaisa
Heikkinen *
Petri Honkonen *
Hannu Hoskonen *
Marisanna Jarva *
Kauko Juhantalo *
Antti Kaikkonen
Timo Kalli
Anne Kalmari
Elsi Katainen
Niilo Keränen *
Esko Kiviranta
Timo Korhonen
Hanna Kosonen *
Katri Kulmuni *
Antti Kurvinen *
Seppo Kääriäinen
Jari Leppä
Mika Lintilä
Markus Lohi
Eeva-Maria
Maijala
Markku
Pakkanen *
Aila Paloniemi
Ulla Parviainen *
Mauri Pekkarinen
Arto Pirttilahti
Tuomo Puumala
Juha Pylväs *
Antti
Rantakangas
Olli Rehn *
Juha Rehula
Markku Rossi
Annika Saarikko
Mikko Savola
Juha Sipilä
Seppo
Särkiniemi *
Martti Talja *
Kimmo
Tiilikainen
Ari Torniainen
Tapani Tölli
Matti Vanhanen *
Mirja Vehkaperä
Anu Vehviläinen
Paavo Väyrynen *
23
21.4.2015
Puolueiden paikat 2015 vaaleissa
Äänistä laskettu 98,7%
VIHR
15
PS
38
KESK
49
5
KD
KOK 37
SDP 34
VAS 12
RKP 9
Muut 1
STT
Uusi eduskunta
Kokoomus
Stubb, Alexander
Pelkonen, Jaana
Orpo, Petteri
Harkimo, Harry (Hjallis)
Vikman, Sofia
Zyskowicz, Ben
Grahn-Laasonen, Sanni
Mäkelä, Outi
Häkkänen, Antti
Lepomäki, Elina
Vartiainen, Juhana
Risikko, Paula
Kiuru, Pauli
Talvitie, Mari-Leena
Eestilä, Markku
Tolvanen, Kari
Sarkomaa, Sari
Kanerva, Ilkka
Heinonen, Timo
Multala, Sari
Wallinheimo, Sinuhe
Toivakka, Lenita
Salolainen, Pertti
Laitinen-Pesola, Jaana
Jaskari, Harri
Mykkänen, Kai
Virolainen, Anne-Mari
Lauslahti, Sanna
Rydman, Wille
Koski, Susanna
Jokinen, Kalle
Lehti, Eero
Sirén, Saara-Sofia
Satonen, Arto
Suutari, Eero
Kopra, Jukka
Raassina, Sari
SDP
Rinne, Antti
Tuomioja, Erkki
Paatero, Sirpa
Marin, Sanna
Filatov, Tarja
Lindtman, Antti
Eloranta, Eeva-Johanna
Mäkisalo-Ropponen, Merja
Urpilainen, Jutta
Feldt-Ranta, Maarit
Ihalainen, Lauri
Heinäluoma, Eero
Salonen, Kristiina
Kymäläinen, Suna
Viitanen, Pia
Tuppurainen, Tytti
Kari, Mika
Guzenina, Maria
Taimela, Katja
Haatainen, Tuula
Taavitsainen, Satu
Gustafsson, Jukka
Myller, Riitta
Harakka, Timo
Skinnari, Ville
Wallin, Harry
Räsänen, Joona
Huovinen, Susanna
Razmyar, Nasima
Kiuru, Krista
Kantola, Ilkka
Kiljunen, Anneli
Nurminen, Ilmari
Ojala-Niemelä, Johanna
Perussuomalaiset
Soini, Timo
Lindström, Jari
Elomaa, "Kike" Ritva
Mäkipää, Lea
Niinistö, Jussi
Oinonen, Pentti
Terho, Sampo
Mattila, Pirkko
Louhelainen, Anne
Saarakkala, Vesa-Matti
Niikko, Mika
Huhtasaari, Laura
Kankaanniemi, Toimi
Eerola, Juho
Tavio, Ville
Savio, Sami
Ruohonen-Lerner, Pirkko
Kulmala, Kari
Packalén, Tom
Immonen, Olli
Lehto, Rami
Hongisto, Reijo
Juvonen, Arja
Mäntylä, Hanna
Turunen, Kaj
Lohela, Maria
Mölsä, Martti
Elo, Simon
Jalonen, Ari
Hakkarainen, Teuvo
Kivelä, Kimmo
Raatikainen, Mika
Vähämäki, Ville
Ruoho, Veera
Ronkainen, Jari
Tolppanen, Maria
Mäkelä, Jani
Elovaara, Tiina
Keskusta
Sipilä, Juha
Heikkinen, Hannakaisa
Savola, Mikko
Leppä, Jari
Vanhanen, Matti
Tölli, Tapani
Alatalo, Mikko
Kulmuni, Katri
Saarikko, Annika
Kalmari, Anne
Rehula, Juha
Rantakangas, Antti
Vehviläinen, Anu
Puumala, Tuomo
Tiilikainen, Kimmo
Kaikkonen, Antti
Pylväs, Juha
Rehn, Olli
Juhantalo, Kauko
Katainen, Elsi
Pirttilahti, Arto
Hautala, Lasse
Väyrynen, Paavo
Kiviranta, Esko
Keränen, Niilo
Kosonen, Hanna
Pekkarinen, Mauri
Berner, Anne
Anttila, Sirkka-Liisa
Vehkaperä, Mirja
Kääriäinen, Seppo
Kurvinen, Antti
Pakkanen, Markku
Hakanen, Pertti
Jarva, Marisanna
Särkiniemi, Seppo
Maijala, Eeva-Maria
Ala-Nissilä, Olavi
Hoskonen, Hannu
Paloniemi, Aila
Lintilä, Mika
Korhonen, Timo
Kalli, Timo
Torniainen, Ari
Talja, Martti
Parviainen, Ulla
Rossi, Markku
Lohi, Markus
Honkonen, Petri
Lapintie, Annika
Semi, Matti
Pekonen, Aino-Kaisa
Myllykoski, Jari
Vasemmistoliitto
KD
Arhinmäki, Paavo
Sarkkinen, Hanna
Andersson, Li
Uotila, Kari
Kontula, Anna
Modig, Silvia
Hänninen, Katja
Mustajärvi, Markus
Östman, Peter
Laukkanen, Antero
Essayah, Sari
Tanus, Sari
Räsänen, Päivi
Vihreät
Haavisto, Pekka
Toivola, Jani
Alanko-Kahiluoto, Outi
Hassi, Satu
Kasvi, Jyrki
Niinistö, Ville
Vartia, Antero
Karimäki, Johanna
Kari, Emma
Järvinen, Heli
Halmeenpää, Hanna
Mikkonen, Krista
Parviainen, Olli-Poika
Aalto, Touko Juhani
Yanar, Ozan
RKP
Haglund, Carl
Henriksson, Anna-Maja
Wallin, Stefan
Blomqvist, Thomas
Strand, Joakim
Biaudet, Eva
Nylander, Mikaela
Nylund, Mats
Adlercreutz, Anders
Muut
Löfström, Mats
Ähtäri 65,8
Keski-Suomen vp: Luhanka 77,6 . On siis liioittelua väittää näitäkään vaaleja
ainakaan Twitter-vaaleiksi, vaikkakin Twitterissä läsnä oli kaksi kertaa enemmän ehdokkaita
kuin edellisissä eduskuntavaaleissa, kuuluu Digivaalit 2015 -hankkeen analyysi.
Vaalipiirien vilkkaimmat ja passiivisimmat
paikkakunnat
Uudenmaan vaalipiiri: Kauniainen 84,7 . Helsingin yliopiston ja
Aalto-yliopiston hanke tutkii verkossa muodostuvaa julkisuutta eduskuntavaalien ympärillä.
Vaalien aikaan käytettyjä hashtageja tarkasteltaessa käy ilmi, että 22 prosenttia #turpo- ja
18 prosenttia #sote-aihetunnistetta käyttäneistä ehdokkaista oli keskustalaisia.
Hieman yllättäen #talous-aihetunnistetta käyttäneistä ehdokkaista vain prosentti oli
keskustalaisia.
ERITYISESTI yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twit-
terissä käytössä oleva aihetunniste, eli hashtag
(#), varmistaa, että viesti linkittyy muuhun samasta aiheesta käytyyn keskusteluun.
Digivaalit 2015 -hankkeen liki 200 000 vaalitwiitin analyysi paljastaa, että hashtageista
on tullut keskeinen kampanjointimuoto myös
suomalaisessa politiikassa.
. Hanko 65,2
Varsinais-Suomen vp: Kustavi 76,1 . Formaattiin liittyy kiinteästi myös äänestyslupausten kerääminen kansalaisilta sekä ehdokkaiden rekrytointi kampanjan arvojen taakse, kertoo tutkija Salla-Maaria Laaksonen Helsingin yliopistosta.
Tällaisia kampanjoita olivat muun muassa
Suomen ylioppilaskuntien liiton #koulutuslupaus, eri lasten- ja nuortenjärjestöjen yhteinen
#huoneentaulu-kampanja sekä ympäristöjärjestöjen ja yritysten yhdessä tekemä #energiaremontti2015-kampanja.
POLIITTISET toimijat aktivoituivat vaalien alla
Twitterissä. Hartola 65,2
Pirkanmaan vp: Pirkkala 75,4 . Mänttä-Vilppula 65,0
Kaakkois-Suomen vp: Taipalsaari 73,7 . 25
21.4.2015
Puolueiden äänimäärät vaalipiireittäin
Savo-Karjala
KESK
PS
KOK
SDP
VAS
VIHR
KD
STP
IPU
PIR
M11
SKP
KTP
% Muutos E-11
32,6
6,9
19,7
-2
11,5
-2,5
16
-5,6
5,9
-0,9
6,7
1,3
6,2
2,8
0,1
0
0,3
0,2
0,6
0,4
0,1
-0,2
0,3
0
0
0
Ääniä Muutos E-11 Paikkoja
70545
14370
6
42645
-4845
3
24966
-5745
2
34604
-12497
2
12748
-2000
1
14580
2653
1
13541
5920
1
130
62
0
696
435
0
1264
958
0
277
-473
0
637
-57
0
55
-18
0
Muutos
1
0
0
-2
0
1
1
0
0
0
0
0
0
% Muutos E-11
27,4
4,7
15,8
-1,3
20,7
1,2
11,9
-2,2
11,8
-2,2
5,7
-0,8
2,9
-0,8
2,5
1,1
0
0
0,6
0,4
0,4
0,1
0,1
0
0,1
0
0
0
0,1
0,1
Ääniä Muutos E-11 Paikkoja
67289
10921
5
38903
-3850
3
50750
2429
3
29155
-5952
2
29005
-5752
2
14068
-2277
1
7235
-2085
0
6120
2574
0
82
46
0
1459
892
0
927
309
0
230
116
0
199
-36
0
56
12
0
130
130
0
Muutos
1
0
-1
-1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Vaasa
KESK
PS
RKP
KOK
SDP
KD
VAS
VIHR
STP
IPU
PIR
M11
SKP
KTP
Toivanen
% Muutos E-11
KESK
26,9
5,1
SDP
19
-2,2
PS
19,3
1,2
KOK
13,1
-2
VIHR
9
2,5
VAS
6,7
-2,3
KD
4,4
-2
STP
0
0
IPU
0,3
0,2
PIR
0,8
0
M11
0,1
-0,1
SKP
0,4
-0,1
KTP
0
0
Hintikka
0
0
Poikolainen 0
0
Ääniä Muutos E-11 Paikkoja
40720
8358
4
28697
-2800
2
29118
2305
2
19760
-2534
1
13600
3999
1
10135
-3231
0
6650
-2921
0
34
-3
0
379
259
0
1263
28
0
86
-153
0
642
-160
0
31
-4
0
17
17
0
61
61
0
Muutos
1
0
0
-1
1
-1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
Ääniä Muutos E-11 Paikkoja
106500
25042
9
40320
-8768
3
27086
-1816
2
29540
-5882
2
22413
-4448
1
15542
3582
1
1403
959
0
2682
-4035
0
1033
844
0
1609
842
0
799
-63
0
395
58
0
69
-64
0
Muutos
3
-1
0
-1
-1
0
0
0
0
0
0
0
0
Oulu
% Muutos E-11
42,7
9,3
16,2
-4
10,9
-1
11,8
-2,7
9
-2
6,2
1,3
0,6
0,4
1,1
-1,7
0,4
0,3
0,6
0,3
0,3
0
0,2
0
0
0
Lappi
KESK
SDP
PS
VAS
KOK
VIHR
RKP
KD
IPU
PIR
M11
SKP
KTP
%
43
10,8
16,5
13,7
10,1
2,6
0,5
1,1
0,4
0,8
0,2
0,3
0
Kuva: Jari Laukkanen
Somessa pöhistiin sotesta
ja turvallisuuspolitiikasta
EEVA KÄRKKÄINEN
% E-11
10,7
-1
-4
-3
-2,5
-0,8
0
-0,5
0,4
0,8
0,1
0
-0,2
Ääniä
43305
10927
16613
13818
10144
2643
471
1111
429
820
219
286
39
Ääniä E-11 Paikkoja
11294
4
-820
1
-3723
1
-2816
1
-2322
0
-765
0
45
0
-515
0
429
0
820
0
95
0
19
0
-195
0
Muutos
1
0
0
0
-1
0
0
0
0
0
0
0
0
nään, hankkeen tiedotteessa todetaan.
SUOMENMAA
KESKUSTAN ehdokkaat näkyivät sosiaalisessa
Keski-Suomi
KESK
PS
KOK
VAS
SDP
VIHR
RKP
KD
IPU
PIR
M11
SKP
KTP
Vaalien aikaan käytettyjä hashtageja tarkasteltaessa käy ilmi, että 22 prosenttia #turpoja 18 prosenttia #sote-aihetunnistetta käyttäneistä ehdokkaista oli keskustalaisia.
mediassa vaalien alla sote-uudistuksesta ja turvallisuuspolitiikasta käydyssä keskustelussa.
Näin voi päätellä Digivaalit 2015 -hankkeen
keräämistä tiedoista. Laitila 64,8
Satakunnan vp: Luvia 73,5 . Muonio 64,5
Helsingin vp: 74,9. Kaavi 59,0
Vaasan vp: Luoto 84,0 . Äänekkäimmät ehdokkaat löytyvät
Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireistä, ja poliittiset ryhmät viestivät enimmäkseen keske-
PUOLUEIDEN lisäksi muut toimijat kansalaisjärjestöistä mediaan ovat rakentaneet omia kampanjoitaan erilaisten hashtagien ympärille.
. Keskustelu on kuitenkin keskittynyttä ja jakautunutta. Suomussalmi 61,1
Lapin vp: Pello 78,4 . samoin kuin lukuisilta yksittäisiltä ehdokkailta.
Twitter-tili löytyi kaikkiaan 938 kansanedustajaehdokkaalta, eli vajaat 44 prosenttia ehdokkaista on läsnä Twitterissä.
. Harjavalta 64,6
Ahvenanmaan maakunnan vp: Sottunga 75,0 . Pieksämäki 59,6
Savo-Karjalan vp: Keitele 71,3 . Saltvik 53,3
Hämeen vp: Tammela 73,5 . Lähes jokaiselta puolueelta löytyi
oma kampanjahashtag . Joutsa ja Jämsä 65,8
Oulun vp: Merijärvi 75,0
58
Mäki, Sami ............................................. 84
Somero, Jani .......................................111
Virtanen, Juha ....................................197
E264
Helminen, Jyrki.................................... 29
Kauppinen, Petri ................................. 48
Lindström, Kari .................................... 14
Hämäläinen, Jari ................................. 21
Auer, Irene ............................................. 57
SKP
Dahl, Rita ............................................... 20
Grön, Pipsa ............................................ 93
Uudenmaan vaalipiiri
Äänet
STP
Lievemaa, Tommi................................ 36
Selehov, Otto ....................................... 19
Korvela, Marko..................................... 67
Hautakangas, Ville ............................245
Hukkinen, Janne ................................. 33
Hyrskylahti, Sami ................................ 84
IPU
Helin, Kirsi............................................168
Holmsten, Kirsi (Kikka) ...................... 26
21.4.2015
Ehdokkaiden äänimäärät vaalipiireittäin koko maassa
Helsingin vaalipiiri
Äänet
KESK
Eskelinen, Riku ...................................498
Grimm, Karl-Mikael ............................ 31
Immonen, Joni..................................... 42
R Farag, Ezzeddin ................................ 34
Tuomi, Emmi ........................................ 92. 10
Ramsay, Anders ................................... 25
Ketoharju, Heikki ................................ 35
Salava, Hannele ................................... 21
Laitinen, Jukka ..................................... 16
Seppänen, Pentti ...................................6
Tiainen, Pekka ...................................... 95
Luoma, Ilkka ......................................... 11110
Vainikka, Mirka ................................1404
Vepsä, Sinikka ..................................1445
Wallgren, Thomas ...........................1024
PS
Ahlavuo, Valentina ...........................306
Ekqvist, Marko ...................................509
Hursti, René ......................................2724
Huru, Nina .........................................1180
Hyttinen, Nuutti ..............................2186
Juurikko, Krista ................................1349
Keto, Jarmo .........................................436
Kanerva, Seppo ...............................1329
Kantola, Helena ...............................1177
Korhonen, Antti...............................1801
Kopra, Pia...........................................1310
Landén, Maria ....................................808
Niskanen, Aleksi ................................928
Packalén, Tom ..................................5016
Raatikainen, Mika ...........................3363
Rantanen, Mari ................................3116
Saarikangas, Markku .......................758
Sademies, Olli ....................................467
Salo, Tuula ...........................................573
Sorja, Marika .......................................577
Terho, Sampo ................................ 13
Rahikainen, Janne .................................6
Rahikainen, Ville .....................................5
Saksa, Jani ................................................6
Salomaa, Esa ......................................... 12
E266
Kreisler, Kristiina ................................312
E267
Leinonen, Jani ....................................168
E268
Punto, Ville ............................................ 30
Nurkkala, Risto..................................... 26
Väisänen, Juha-Pekka......................122
Wallenius, Anni .................................... 27
Honkanen, Pia...................................... 78
KÖYH
Savola, Terttu......................................315
KD
Auvinen, Tuomas ..............................137
Cacho, Janika .....................................219
Ebeling, Mika....................................1301
el-Khouri, Elie ....................................... 19
Vaahtera, Jukka ................................... 42
Oinonen, Juha ...................................125
Pennanen, Petrus............................1955
Plommer, Raoul .................................341
Pulliainen, Miro .................................216
Salmela, Mira ........................................ 26
Mononen, Outi .................................... 33
Virkkala, Susan ..................................... 66
Jarva, Karelia ........................................ 23
Järvenpää, Elina .................................. 27
Pantsari-Virta, Ilmi .............................. 53
SDP
Arajärvi, Pentti .................................3043
Castén, Nina .......................................630
Haatainen, Tuula .............................6606
Heinäluoma, Eero ...........................9587
Jalovaara, Ville....................................634
Järvinen, Jukka ................................1315
Laisaari, Johanna ............................1083
Lipponen, Päivi ................................2636
Lovén, Jape .......................................1455
Meretniemi, Jaakko..........................574
Nehri, Welat ........................................339
Niemi, Matti ........................................479
Paavolainen, Sara............................1224
Razmyar, Nasima.............................5107
Sevander, Tomi ..................................980
Taipale, Kaarin....................................721
Toijonen, Karita .................................641
Torsti, Pilvi .........................................3447
Tuomioja, Erkki ............................. 32
Salminen, Anni .................................... 11368
Zyskowicz, Ben ............................. 79
Söyring, Riikka ...................................268
Vainio, Karla .......................................... 45
Miettinen, Essi....................................100
Mäkinen, Joonas ................................. 36
Simi-Kim, Päivi ..................................... 89
Rytkönen, Reijo ................................... 94
Simojoki, Hanna-Kaisa ....................344
Tepora, Tuulikki .................................344
STP
Abouraya, Elsayed .............................. 19
Sotikoff, Timo ....................................... 41
Pennanen-Aitta, Paula ....................128
Pietikäinen, Petteri ...........................150
Ronkainen, Remo .............................524
Samppala, Seppo ............................... 45
Wahrman, Kalevi ................................. 15372
VIHR
Alametsä, Alviina ............................1270
Alanko-Kahiluoto, Outi .................7823
Haavisto, Pekka ............................ 14191
Hernberg, Kaisa ...............................2044
Holopainen, Mari ............................3586
Juva, Katriina (Kati) ........................1156
Kari, Emma ........................................4600
Kivekäs, Otso ....................................3450
Moring, Kirsikka ................................361
Ohisalo, Maria ..................................4069
Oskala, Hannu..................................2178
Perälä, Erkki ........................................709
Rantanen, Tuomas..........................1067
Relander, Jukka ...............................1843
Riittinen, Leena .................................234
Stranius, Leo .....................................1915
Sumuvuori, Johanna .....................4126
Tamminen, Lilja .................................644
Tuomola, Pekka .................................472
Vartia, Antero ...................................6824
Vuorelma, Maria ................................823
Yanar, Ozan .......................................4184
RKP
Anderson, Nicholas..........................373
Biaudet, Eva ......................................5446
Borgarsdóttir Sandelin, Silja .......1328
Dahlblom, Christina .......................2855
Ehrnrooth, Cecilia .............................702
Ekman, Johan.....................................279
Ellenberg, Benjamin ........................326
Gayer, Patrik ......................................1193
Granberg-Haakana, Charlotte......375
Grandén, Ira ........................................164
Hassan, Ahmed .................................521
Hertzberg, Veronica .........................231
Janzon, Max ........................................388
Jungner-Nordgren, Anna...............412
Keskinen, Lotta ..................................179
Månsson, Björn ................................1045
Olkinuora, Hilkka ............................1650
Peltomaa, Jufo .................................1836
Rantala, Marcus ...............................3822
Storgård, Päivi ....................................679
Tcheng, Emma ...................................158
Weckman, Sebastian .......................554
SKP
Alhojärvi, Lauri .................................... 10042
Valpas, Antti........................................470
M11
Komsi, Tuula .......................................249
Linnanheimo, Juhani.......................139
Penttilä, Markku .................................. 70
Korhonen, Mikko ................................ 40
Kiukkonen, Marianne ........................ 72
Vainionpää, Riitta................................ 15954
Rasi, Marjatta......................................867
Ruokanen, Tapani ...........................1126
Rydman, Wille ..................................4493
Räty, Laura.........................................4087
Salolainen, Pertti .............................4499
Sarkomaa, Sari .................................6987
Sazonov, Daniel ...............................1459
Suomalainen, Nina .........................1810
Vartiainen, Juhana....................... 37
Heikkinen, Paavo ...................................6
Koivistoinen, Timo.............................. 33
Immonen, Satu .................................... 24
Männikkö, Tarja ................................... 14
Lehtola, Larmo........................................6
Männikkö, Heikki ................................ 77
Säkkinen, Teppo ................................551
Vuorinen, Markku ...........................1061
VAS
Ahola, Riku ..........................................333
Arajärvi, Mirja .....................................510
Arhinmäki, Paavo............................7874
Haaja, Ilpo ...........................................396
Haglund, Mia ......................................782
Honkasalo, Veronika ......................5371
Jokio, Mikko ........................................149
Kantokorpi, Otso...............................442
Kivelä, Mai .........................................4788
Koivulaakso, Dan ............................2623
Korkkula, Vesa ....................................732
Leppä, Sophia ....................................198
Malin, Petra .........................................640
Mithiku, Hanna ..................................328
Modig, Silvia .....................................6074
Mustafa, Binar ....................................204
Muttilainen, Sami (Frank)...............775
Nyholm, Henrik .................................216
Patomäki, Heikki .............................1592
Pihlaja, Kirsi .........................................496
Sadinmaa, Kai ....................................256
Vuorjoki, Anna ...................................637
KOK
Hakola, Juha .....................................2130
Harkimo, Joel ...................................3315
Hetemaj, Fatbardhe .......................3553
Karhuvaara, Arja..............................1612
Korhola, Eija-Riitta ..........................3059
Koulumies, Terhi..............................4138
Larsson, Tiina ......................................543
Majuri, Pekka ....................................1359
Muurinen, Seija ...............................1566
Nieminen, Jarmo ............................1286
Parpala, Matti ...................................2701
Pelkonen, Jaana ........................... 69
Kinnunen, Tino .......................................8
Kähärä, Juhani ...................................225
Merikanto, Len ..................................... 14
Mauria-Haidara, Reija ........................ 76
Lappi, Petteri ........................................ 12
Tiittanen, Lassi ..................................... 78
Koskinen, Ville ...................................... 97
Hietalahti, Niina ................................359
Huttula, Tapio.....................................249
Kananen, Johannes..........................118
Kettunen, Anne .................................631
Kolbe, Laura ......................................1563
Laaninen, Timo ..................................741
Latikka, Timo ......................................665
Lehtomäki, Paula ............................4486
Majuri, Anne .......................................727
Mohamed, Abdirahim (Husu) ....1346
Pakkanen, Leena ...............................429
Peltokorpi, Terhi ..............................1842
Porttila, Jari .........................................321
Puska, Pekka .....................................2796
Päivike, Taru ........................................244
Rantamaula, Ville-Veikko ...............329
Rehn, Olli ...........................................6797
Satti, Juho .............................................. 10
KTP
Jakimtchouk, Valentina .................... 72
E269
Sjöström, Kim .....................................113
E270
Yilmaz, Yakup ....................................... 82
Hakanen, Yrjö .....................................614
Hannikainen, Ari ................................. 66
Hämäläinen, Juha ............................... 28
PIR
Ahola, Amos .......................................716
Apajalahti, Ahto ................................241
Aronen, Matti .....................................161
Berschewsky, Mitol ............................ 16
Haavisto, Juho ..................................... 22
Kortie, Lana ........................................... 38
E265
Katajisto, Jaakko.................................. 77
Al Amir, Ayman .................................... 20
Ruottinen, Wäinämö.......................... 82
Lehtineva, Anssi .................................. 68
Luotonen, Jorma................................. 12
Orava, Matti .......................................... 81
Elmolhoda, Mikael ...........................491
Forsberg, Andreas ............................135
Happonen, Jaakob ...........................261
Hiienkoski, Petteri ............................124
Lehti, Soili ............................................107
Linjamaa, Suvi ....................................281
Liukkonen, Jani .................................300
Mäkimattila, Sari .............................1261
Nikulainen, Terho................................ 21
Räsänen, Senja ...................................
94
Sid, Sebastian ....................................... 21
Sysimetsä, Ilkka ................................... 31
Järnefelt, Richard ..............................160
Järvi, Erik Andrei ................................. 99
Letonsaari, Mika ................................269
Lohilahti, Janne .................................243
Lönnberg, Peter................................... 19
Tanskanen, Hannu.............................. 96
Mikkola, Jaana ...................................134
Mäkäräinen, Hannu ........................... 38
Kaakkola, Marjukka ..........................235
Kaskiharju, Jouni ...............................134
Kielosto, Samuel.................................. 21
Pennanen, Anneli ............................... 18
Nieminen, Timo ................................... 68
Tiainen, Tuomas .................................. 40
Nerve, Juhana ...................................... 68
Sammallahti, Tere .............................677
Sandström, Lennart ........................... 74
Rautiainen, Petri .................................. 16
Parkkinen, Tuure ...............................421
Ryynänen, Tuomo .............................. 88
Ounila, Marjut ...................................... ................................203
Silvennoinen, Birgitta......................325
Suuronen, Janne ...............................115
Taupila, Reija ......................................372
Tenhunen, Markku ...........................267
Tuomela, Tiina..................................1630
Zakarian, Lala ....................................... 74
Paloheimo, Ari ...................................178
Ronkainen, Petri ................................136
Rönkkö, Pentti J. 53
Kähmi, Sippo ........................................ 94
Ylönen, Iida .........................................246
KD
Ahonen, Lea .......................................450
Andström, Urpo ................................318
Bollström, Harri .................................149
Bucktman, Seija ................................... 87
Salolahti, Anne-Maria .....................109
Saramo, Jussi ....................................2834
Tanskanen, Veikko ............................147
Uotila, Kari .........................................3131
Uotinen, Miikka .................................121
Wessman, Jaana ..............................1077
RKP
Abrahamsson, Anna ......................1147
Adlercreutz, Anders .......................3335
Aintila, Anna .......................................467
Andersson, Niklas .............................529
Andersson, Otto ................................664
Bender, Ann-Katrin...........................515
Björklöf, Filip .......................................358
Blomqvist, Elin ...................................645
Blomqvist, Thomas.........................6442
Elfgren, Thomas.................................638
Eriksson, Mikael.................................468
Grönroos, Niklas ................................149
Haglund, Carl ................................ ...........................569
Leppänen, Marja-Leena .................269
Lundell, Kai-Ari ................................1209
Luukkanen, Arto .............................1163
Lång, Saara........................................1169
Malmi, Juha.......................................2329
Meri, Leena .......................................2494
Miettinen, Taisto ...............................699
Mäkilaine, Kirsi .................................1389
Niikko, Mika ......................................4243
Niinistö, Jussi ................................. 72
Suonperä, Arjo ...................................163
Sandberg, Tiina.................................... 40
Sorvari, Aatu ......................................... 98
Manner, Hannele ................................ 10659
Rinne, Antti .................................... J. 11354
Helin, Anna .........................................908
Kaira, Lauri ..........................................919
Kaleva, Atte .......................................2636
Kauma, Pia.........................................4106
Kiijärvi, Laura ....................................2271
Knaster, Anne ...................................1957
Konttas, Ari........................................1701
Laiho, Mia ..........................................3947
Lauslahti, Sanna ..............................4586
Lehti, Eero..........................................4382
Lepomäki, Elina ...............................6528. 41
SDP
Lindtman, Antti ............................ 63
Kuula, Ina .............................................238
Laato, Ester..........................................111
Laukkanen, Antero.........................2502
Malkki, Kyllikki ...................................209
Norro, Soili...........................................271
Nykänen, Kimmo ................................ 12096
Guzenina, Maria ..............................7823
Kiljunen, Kimmo .............................3848
Räsänen, Joona ...............................5023
Tahvanainen, Säde .........................2265
Kuusisto, Merja ................................3101
Kähärä, Sirkka-Liisa ........................2681
Mäkinen, Emmi ...............................1206
Karjalainen, Anne ...........................1309
Pahlman, Irma ..................................3039
Ravolainen-Rinne, Heta ................1806
Värmälä, Johanna ...........................2017
Kukkola, Jussi ...................................1137
Eklund, Tarja .......................................635
Bruun, Susanna .................................793
Tallgren, Mika ...................................1013
Korpi, Marianne...............................1649
Merelä, Mikko ....................................437
Sodhi, Ranbir ......................................436
Kanerva, Pasi ......................................447
Stevander, Terhi.................................717
Mölsä, Jukka .......................................614
Suhonen, Mirja ..................................628
Olin, Tessa ..........................................1076
Savolainen, Kim .................................534
Baltzar, Veija (Veijo) ..........................197
Lepolahti, Harri ..................................559
Åkers, Thelma.....................................808
Läntinen, Tommi ...............................806
Bryggare, Arto ...................................966
Harakka, Timo ..................................5478
Feldt-Ranta, Maarit ........................8742
Karlsson, Anette ................................798
Moberg, Michael .............................1026
KOK
Ahlgren, Jukka ...................................359
Ala-Reinikka, Tapani.........................404
Edelmann, Jan .................................1149
Erämaja, Elias....................................1921
Graeffe, Petri .....................................2375
Harkimo, Harry (Hjallis).............. 31
Kurttila, Heikki ..................................... 29
Niemi, Sari ...........................................176
Paalijärvi, Janne.................................379
Pajulahti, Matias .................................. 14
Meriläinen, Otto .................................. 97
Fryckman, Peter .................................. 96
Sirainen, Liisa ....................................... 67
Virtaperko, Tuukka ............................. 67
Voutilainen, Samu ............................111
Vähämartti, Pasi .................................. 66
Eturautti, Kyuu ..................................... 83
Säkkinen, Teppo .................................. 11692
Poikonen, Piritta ..............................1964
Ruoho, Veera ....................................2561
Ruohonen-Lerner, Pirkko .............3292
Saukkola, Ville ..................................1774
Silvander, Iiro......................................609
Simonen, Juha ...................................957
Sinisalo, Pekka M. 27
Smolander, Sampo............................. 29441
Tapiolinna, Maiju ............................1407
Vahtera, Pauli ...................................1516
Wallenius, Jarkko ............................1059
Wikstedt, Mikko.................................394
VIHR
Bulut, Emil ...........................................792
Chanth, Tatu .......................................357
Drake, Markus ....................................445
Elo, Tiina .............................................2856
Hokkanen, Teemu.............................746
Hopsu, Inka .......................................3719
Hyrkkö, Saara ...................................2088
Johansson, Birgitta...........................561
Juurikkala, Timo ..............................1643
Karimäki, Johanna ..........................4342
Kasvi, Jyrki .........................................4999
Kauppinen, Sirpa (Siru) .................3273
Kopakkala, Aku ................................1705
Koponen, Noora ..............................1814
Korpela, Aki.........................................579
Kostilainen, Anniina.........................837
Lahtinen, Eeva ...................................518
Lappalainen, Jarno...........................475
Linnainmäki, Joel ..............................558
Lintula, Tiia ..........................................729
Lybeck, Joakim (Jocke) ...................704
Mattila, Marketta ............................1825
Merikukka, Suvi .................................274
Meros, Päivi .........................................540
Nevalainen, Mari .............................1386
Nordström, Paula ..............................870
Omenainen, Tarja..............................939
Rahkonen, Susanna .......................1548
Reinikainen, Marko ..........................820
Rämö, Eve ..........................................1006
Sirviö, Fredrik (Fredu) ....................1115
Sundström, Oskari ............................336
Toivola, Jani ......................................6545
Virtala, Timo ........................................240
Wehka-aho, Emmi ..........................1029
PIR
Anttila, Timo .......................................305
Hentilä, Kai ..........................................370
Kantola, Roni ......................................505
Karlsson, Jouni...................................172
Karvinen, Tapani ...............................684
Keronen, Jiri ........................................350
Kopakkala, Olli ...................................165
Kämäräinen, Harri............................... 97
Juutilainen-Kelaranta, Arvo ............ 63
Kemppi, Eija ........................................161
Kiuttu, Mikko ......................................213
Koivula, Susanna...............................281
Krogius, Edward .................................. 42
Drotár, Kristiina..................................129
Erävalo, Esa .........................................308
Haapalainen, Johannes ..................219
Happonen, Auli .................................464
Harju, Jorma .......................................108
Haverinen, Soili .................................795
Hurmalainen, Ahti ............................150
Järvenpää, Kaarina ...........................543
Jääskeläinen, Jouko .......................2287
Kalmi, Markus ....................................202
Kaunismaa, Juha ................................. 27
21.4.2015
Ehdokkaiden äänimäärät vaalipiireittäin koko maassa
Hautala, Irma ........................................ 37
Salmi, Keijo ........................................... 99
Laaksonen, Joona ............................... 89
Munne, Martti ....................................123
Päivinen, Mitja ...................................220
Rautanen, Niko .................................... 32
Ruusulampi, Jaakko ........................... 25
Viitaniemi, Arto ................................... 41
Vansén, Mailis ...................................... 74
Tossavainen, Reijo .............................. 55
Ljungqvist, Kristina ............................ 55
Mångård, Johan .................................. 19
M11
Bergh, Alla ............................................. 23
Kärnä, Joonas ....................................... 65
Kähmi, Ossi ........................................... 21363
Heir, Björn ............................................313
af Hällström, Nina .............................763
Jern, Mikael .........................................199
Kankkonen, Stig ................................340
Karlsson, Patrik ..................................535
Kujala, Nicholas .................................137
Liljeström, Christel .........................1677
Lindgård, Stina ..................................446
Ljungqvist, Tatiana (Tanja) ............142
Mannfolk, Niklas ...............................281
Mether, Cosmo ..................................323
Mickos, Christina...............................453
Nyberg-Lindholm, Diana ...............261
Nylander, Mikaela ...........................5346
Näkkäläjärvi, Klemetti .....................270
Portin, Maria (Mia) ............................122
Rehn-Kivi, Veronica ........................2444
Sundell, Pia-Lisa ................................486
Sundqvist, Björn................................310
Wickström, Henrik ............................678
Zahir Hatam, Midiya ........................357
Öhman, Sten ......................................480
KTP
Harju, Hannu ........................................ 52
Selenius, Jouko .................................... 25
Värne, Eena .........................................127
VAS
Ahlfors, Tiina .....................................1228
Aittakumpu, Birgit ............................792
Aromaa, Juuso ...................................648
Dachinger, Joonas ............................320
Eerola, Antero ..................................1247
Gröndahl, Heidi .................................215
Gyllenbögel, Riitta ............................114
Hautakangas, Tanja ..........................198
Hyrske, Oula .......................................705
Hyttinen, Paula ..................................150
Jääskeläinen, Jari ..............................499
Karhula, Jukka....................................241
Karinen, Ville .......................................144
Kinnunen, Elina .................................410
Kivimäki, Kaarlo.................................377
Koskenalho, Marja ............................200
Kotila, Pirkko.......................................523
Laukkanen, Erkki...............................485
Lehto, Juho .........................................717
Lindell, Armi .....................................1346
Lindén, Jouni......................................617
Lohikoski, Pia....................................2386
Moisala, Aarni ....................................102
Nevanlinna, Anu ...............................111
Nyman, Daniel ...................................190
Pekonen, Sara ....................................377
Pulkkinen, Tapio ................................255
Raunisalo, Riika..................................509
Ronkola, Sami ...................................... ...........................1244
Soini, Timo...................................... 91
Leino, Jari .............................................259
Lempinen, Anne ................................. 43
Vesterinen, Marja ................................ 77
Sirén-Kaplas, Johanna....................... 31
Huldén, Larry........................................ 81
PS
Elo, Simon..........................................2884
Jurva, Johanna.................................2250
Juvonen, Arja ...................................2924
Jääskeläinen, Pietari ......................1491
Karhu, Suvi ..........................................936
Kemppainen, Toni ............................995
Kilpi, Jukka ........................................1155
Kärki, Niilo .........................................1263
Lahtinen, Teemu .............................2133
Laitinen, Veli-Matti .........................1245
Lappalainen, Veijo ............................986
Lastuvuori, Jenni.............................1411
Lehtinen, Petri S. 89
Hassinen, Eila .....................................137
Hirvisaari, James .............................1109
Häkkinen, Martti ................................. 68
Vuoristo, Markus ................................
28
21.4.2015
Ehdokkaiden äänimäärät vaalipiireittäin koko maassa
Multala, Sari ......................................6108
Mykkänen, Kai .................................5246
Mäkelä, Ari ........................................1025
Mäkelä, Outi .....................................6574
Mäkinen, Tapani ..............................1422
Niemi, Marika ...................................1636
Orlando, Carita ................................1477
Orpana, Anitta .................................1043
Patshijew, Ann-Mari .........................565
Sjöblom, Ruut ..................................2562
Stubb, Alexander ......................... 31
Kärnä, Tuulia ......................................... 13
Holm, Eva..................................................9
Hongisto, Markku ............................... 26
Tommila, Markku ................................ 36
Runtti, Markus...................................... 77
Anttila, Mirja-Liisa ............................... 28
KTP
Postari, Juha ......................................... 19
Vuorio, Joel ........................................... 43
Tulonen, Antti ...................................... 91
E395
Vähäkangas, Mika.............................508
Varsinais-Suomen vaalipiiri Äänet
M11
Hinkkanen, Indra ................................ 64
Toroska, Kimmo................................... 15154
Aronen, Lauri........................................ 23
Hakala, Olli-Pekka ............................... 57
Honkonen, Juhani .............................. 43
Luukkonen, Esko ................................. 80
Havana, Kaisu ....................................... 33
Holm, Stefan ......................................... 42
King, Monica......................................... 11299
Viljanen, Eerikki ...............................2893
Viro, Päivi .............................................675
KÖYH
Ahoinpelto, Elina ................................ 49
Hagman, Marita ................................195
Vilkas, Ismo ........................................... 21
Kiessling, Kaija ...................................119
Leppäjoki, Seija ................................... 38
Tillanen, Eero ........................................ 26
Suominen, Voitto ................................ 79
Töyrylä, Alice ........................................ 34
Pehkonen, Jukka ................................. 83
Saarinen, Markku ..............................323
Salo, Jarmo ..........................................176
Seitz, Elina ...........................................251
Shelby, Jaana......................................234
Tynkkynen, Kari .................................132
Vallittu, Pertti......................................499
Viherlampi, Jari ..................................326
Westergård, Håkan...........................904
IPU
Ahlfors, Jari .........................................110
Autero, Henri ........................................ 90
PS
Heinonen, Kristiina...........................538
Huhtasaari, Laura............................9254
Huru, Petri .........................................1409
Jalonen, Ari .......................................5741
Järvelä, Tero ........................................945
Koskela, Jari ......................................4337
Laitila, Tommi .....................................848
Lehmussalmi, Riina ..........................242
Läntinen, Ismo ...................................260
Markkula, Maarit ...............................836
Mäenranta, Pasi ...............................2745
Ostamo, Marianne ..........................1144
Riuttamäki, Simo.............................1733
Salonen, Tomi.....................................529. 49
Haavisto, Kai ......................................... 45
Halme, Niina ......................................... 10639
Sirén, Saara-Sofia ............................4621
Valkonen, Ville..................................3044
Vauranoja, Sanna ............................2311
Viitanen, Annika ..............................2260
Virolainen, Anne-Mari ...................7121
Wallinkoski, Lola..............................1045
RKP
Schauman, Ida .................................3324
Wallin, Stefan ...................................9819
SDP
Baran, Nelli ..........................................658
Eloranta, Eeva-Johanna ................6704
Hällfors-Laaksonen, Tuula .............632
Järvinen, Jere .....................................933
Kallio, Nina ........................................1756
Kantola, Ilkka ....................................5890
Koivusalo, Mari-Elina .....................1506
Kurvinen, Kyösti ..............................1052
Laulumaa, Janne .............................3766
Maaskola, Mika ................................4767
Nikkanen, Saku................................1663
Pokki, Pertti .........................................548
Pätäri, Taru.........................................1489
Salo, Maija ...........................................492
Taimela, Katja ...................................6048
Vasama, Jaana..................................2172
Ylikännö, Minna ................................929
KESK
Ala-Nissilä, Olavi..............................4909
Eeva, Raija ...........................................985
Huittinen, Ulla ..................................2443
Ikonen, Mauri .....................................465
Kallonen, Kalevi .................................537
Karjalainen, Riitta............................1025
Kiviranta, Esko..................................5944
Kulmala, Viktoria ...............................355
Kurvinen, Jani ..................................3987
Myllymäki, Pekka ............................3260
Mäkinen, Heikki ..............................1443
Raisto-Elo, Tanja ..............................1724
Rantala, Jukka ..................................1086
Ruottu, Annina ................................2770
Saarikko, Annika .......................... 89
Levonen, Rami ..................................... 51
Andersson, Ronnie James .............116
KESK
Ahonen, Linda ...................................370
Berner, Anne .....................................9656
Edry, Tarja ..........................................2256
Frantsi-Lankia, Marjut ...................1268
Helkkula, Vesa ....................................372
Hirvaskoski, Johannes ....................748
Isberg, Jeppe ......................................132
Kaikkonen, Antti .......................... 21
KOK
Arve, Minna ......................................3383
Haapakoski, Juha ............................1615
Hemmilä, Pertti ...............................4328
Kanerva, Ilkka...................................9168
Kattelus, Lauri ..................................2660
Mäki-Punto-Ristanen, Tarja ...........818
Nikula, Ossi .........................................687
Nummentalo, Juhani.....................1591
Orpo, Petteri .................................. 24
Vuolo-Äärilä, Kirsti .............................. 92
Ronkainen, Pasi ................................... 58
Helenius, Ken ....................................... 39
Tammisto, Seppo ................................ 49
Nevalainen, Jarmo............................137
Turunen, Teuvo .................................... 20
VIHR
Bland, Anne ........................................351
Hassan, Roda ......................................400
Hermonen, Merja .............................820
Ilvessalo, Saara .................................2135
Liljenbäck, Tuomo ............................481
Luotonen, Sara ..................................345
Niinistö, Ville .....................................8815
Porjo, Niko ...........................................326
Rantanen, Elina................................2670
Rantanen, Laura ..............................1088
Ratilainen, Niina ..............................1138
Saario, Mari .........................................975
Saikkonen, Teemu ............................383
Särkijärvi, Helena ..............................660
Weber, Konsta ....................................563
Vornanen, Jukka ...............................715
Välttilä, Mikko ....................................943
VAS
Allahmoradi, Mohammadamin ...187
Andersson, Li................................. 55
Tuokko, Jarmo ..................................... 42
Burtsov, Jukka-Pekka ........................ 65
Parkkinen, Tiina .................................119
E394
Tikka, Joni .............................................. 10480
Sirkiä, Anna .........................................672
Sundberg, Kenneth..........................595
PS
Anttila, Satu ......................................1864
Aso, Janne .........................................3691
Elomaa, ?Kike. 55
Iso-Peura, Ilpo ...................................... 36
E167
Leppäjoki, Kari ...................................264
Satakunnan vaalipiiri
Äänet
M11
Haapaniemi, Juha ............................... 87
PIR
Hellman, Timo....................................337
Kaartinen, Juha .................................104
Kustonen, Johan ...............................191
Kärkkäinen, Lasse .............................107
Mäki, Sebastian .................................407
Pyrrö, Milka ........................................... 75
Laikko, Hilkka .....................................123
Miettinen, Jouko ................................. 29
Eskola, Päivi ........................................192
Hentunen, Pasi ..................................103
Honkasalo, Teppo ............................... 18
Turunen, Samppa ............................... 63
Tonta, Toivo.........................................101
Uotila, Janne.......................................134
Vesti, Jetro ...........................................647
STP
Kortejärvi, Riku .................................... 16
Siirtola, Sanna ...................................... 26
Ikonen, Hannu ..................................... 49
Nygård, Mauri ...................................... 14
Niskanen, Kalle ..................................164
Puotsaari, Tarja..................................... 94
Sanderson, Matti................................. 36
Luukkonen, Anne ............................... 25
Kejonen, Eira ........................................ 18
Takkunen, Jouko ................................. 39
Hämäläinen, Juha .............................106
Koivunen, Kai-Tom ............................. 83
Lyytikäinen, Juho..............................152
Parkkonen, Sami ...............................360
Papunen, Seppo.................................. 92
Kallio, Pentti........................................325
Karlsson, Julius ..................................133
Karvonen, Annika .............................128
Kondelin, Sade...................................150
Kärkkäinen, Jukka ............................574
Lapintie, Annika ..............................5021
Lindfors, Jaakko.................................148
Luoma-aho, Teemu ............................ 22
Leppänen, Martti ................................ 20
Uutela, Markus..................................... 77
Pääkkönen, Tuukka ..........................196
Ruokonen, Marja...............................427
Suominen, Jari ...................................140
Tyyskänen, Eveliina ........................1101
Vallavuori, Kaisa ................................266
Yrttiaho, Johannes .........................2929
SKP
Haverinen, Pertti ................................. 64
Vikman, Jarmo ..................................... Ritva........................9549
Haalisto, Ilpo.....................................2309
Haapanen, Ari-Pekka .......................721
Heikkilä, Lauri...................................3648
Junnila, Vilhelm ...............................4773
Katajamäki, Mira .............................1085
Koski, Silvia .......................................1511
Leivonen, Sanna..............................1123
Lohela, Maria ....................................5574
Lundén, Mikko .................................2592
Pilpola, Juhani....................................678
Rajamäki, Simo ..................................532
Tamminen, Heikki...........................3514
Tarke, Kimmo .....................................739
Tavio, Ville ..........................................6839
KD
Auvinen, Ville ...................................1717
Fältberg, Katri.....................................169
Hannula, Raino ..................................146
Harjunpää, Eva-Maija ......................258
Kiertokari, Vesa ..................................249
Köpsi, Veera ........................................447
Pulkkinen, Jari ....................................271
Rawstorne, Meri ................................139
Roth, Lilja ............................................... 40
Jalonen, Miikael .................................. 53
Kukkonen, Antti ................................111
Zarrouk, Mira ......................................111
Kaivanto, Petri ...................................... 10524
Kantola, Iikka ....................................1199
Karjalainen, Pirkko............................425
Kekkonen, Ilmari ...............................302
Kelkka, Teemu ....................................127
Kemell, Ann-Mari ..............................494
Kemppainen, Katariina ...................978
Kilpeläinen, Antti ..............................446
Kivivuori, Esa ......................................146
Kontro, Lauri .....................................1362
Kosonen, Jyrki ....................................987
Kuokkanen, Jasi.................................366
Lankia, Outi.......................................2098
Lehtimäki, Jukka ...............................995
Merihaara, Olavi ................................703
Metsäkivi, Sari ..................................2415
Mäkinen, Seppo ................................615
Naskali, Nina .......................................464
Oehlandt, Eeva ..................................248
Rusi, Alpo .............................................511
Salmi, Joonas .....................................583
Sarpola, Arja .......................................471
Savolainen, Mariitta .........................220
Särkiniemi, Seppo ..........................3039
Tihveräinen, Juhani..........................151
Vanhanen, Matti........................... 51
Siltanen, Marika................................... 30
Loikkanen, Johnny ...........................121
Oksanen, Maria.................................... 27003
Sundberg, Tuija ...............................2075
Tolvanen, Kari ..................................6519
Tuomaala, Perttu ............................1201
Vahasalo, Raija .................................3469
Vestman, Heikki ..............................2367
Vuornos, Henrik...............................1486
Välimäki, Mia ....................................1163
IPU
Finskas, Jan ..........................................
75
Taavela, Irma ......................................552
Wikström, Sirke.................................... 40
Lundgren, Pekka ................................. 13
Isoviita, Pekka ...................................... 45
Ruohisto, Juha ...................................219
Simanov, Gleb ...................................... 99
Vähäkainu, Johanna ........................204
RKP
Koskinen, Olavi .................................... 27
Ketola, Erkki .......................................... 79
Korhonen, Timo................................... 26
Kokkonen, Jarkko ............................... 31
Kare, Veijo ............................................100
Lyyra, Linda ........................................... 40
PIR
Hannukainen, Tony ..........................213
Heikkilä, Olli ........................................120
Lyijynen, Joni .....................................194
Löfqvist, Tiia ........................................531
Pispa, Ville.............................................. 59
Rintala, Jukka ....................................... 39
VAS
Furuholm, Tapio ..............................2257
Grundström, Tuomo ........................337
Heino, Oili ............................................327
Kalliomäki, Joni .................................139
Karmala-Vanamo, Jaana .................116
Manninen, Riku .................................189
Myllykoski, Jari.................................4171
Mäkinen, Leila ....................................126
Norman, Aleksi ..................................181
Ranta, Raisa.......................................1862
Salminen, Petri...................................568
Viinamäki, Terttu ...............................221
Välimäki, Aarre ..................................... 59
Herrala, Marjatta ................................. 32
Nygrén, Paavo ...................................... 88
SKP
Kumlander, Kristina............................ 14
Koppinen, Konsta ............................... 34
Wiksten, Lena ....................................... 29
Pitkä, Tero ............................................195
Sorvali, Ritva .......................................180
Pirkanmaan vaalipiiri
KESK
Anttila, Sirkka-Liisa .........................5196
Eerola, Tapio .....................................1002
Kalliomaa, Antti ...............................1433
Kaunisto, Timo .................................2731
Kemppi, Hilkka ................................2462
Lehtinen, Rami.................................2397
Lehtosalo-Lönnberg, Eevakaisa 2365
Malmiharju, Tapio ...........................1115
Niemelä, Asko ..................................1718
Rahkio, Marjatta ..............................1376
Rehula, Juha .....................................6427
Ristavaara, Heini..............................1510
Suhonen, Kaarina ...........................2308
Talja, Martti .......................................3920
SDP
Filatov, Tarja ......................................8318
Kari, Mika ...........................................6870
Skinnari, Ville ....................................5740
Vainio, Eero .......................................2245
Kiemunki, Iisakki .............................3950
Lintonen, Minna..............................1775
Ranjith Kumar, Prabhakaran .......1695
Hildén, Sirkku ...................................2829
Nahkuri, Miia ....................................2245
Lepola, Kaisa.....................................4579
Alijärvi, Pirjo......................................1078
Lehtimäki, Kirsi-Maarit ..................1917
Äänet
KD
Ahvenjärvi, Sauli .............................1448
Antila, Veli-Matti................................270
Haapala, Riitta ....................................300
Hakola, Marika ...................................345
Holma, Kimmo ...................................120
Jussila, Jorma ?Jommu?...................751
Keskinen, Timo ..................................660
Korpela, Katja .....................................368
Kuismanen, Riitta............................1036
Laakso, Tarvo ?Rokkipappi?..........1037
Meronen, Tommi................................. 77
Lientola, Elisa ...................................1061
Lumme, Vilja .......................................307
Munnukka, Heidi ..............................477
Nieminen, Janne .............................1232
Papinniemi, Antti ..............................245
Pekonen, Aino-Kaisa......................5485
Rantanen, Seppo ..............................226
Saarinen, Riitta..................................... 40
Tuomaala, Aarne ................................. 18
Tukiainen, Tuulikki.................................5
Tuomola, Mikko................................... 15
Pinola, Sisko .......................................... 93
Mäkinen, Jukka..................................189
Sjöholm, Olli ......................................... 81
Tigerstedt, Claes................................102
KTP
Häkkilä, Osmo ...................................... 41
IPU
Ahtola, Tero .........................................193
Aspholm, Helge................................... 14
Kaarrela, Pasi ........................................ 44
Vuorenpää, Matti ................................ 24
Jansson, Simo ...................................... 98
Numelin, Lars-Eric .............................. 61
Leppänen, Mikko ................................ 93
Söderbacka, Sari ...............................270
Tervakangas, Mika ............................121
Torpo, Risto .........................................169
Vainila, Johanna ................................447
Vepsäläinen, Tuula ............................. 33
STP
Rainesto, Hannu .................................. 67
KOK
Alho, Marja-Leena ..........................1312
Anttila, Taru.........................................270
Hannus, Kari .....................................3167
Heikkilä, Jonna ..................................805
Järvenpää, Pauli ..............................1069
Kangas-Männistö, Tupuna.............313
Kaunistola, Mari ..............................2102
Kontio, Outi.........................................652
Kähkönen, Kari ..................................672
Laitinen-Pesola, Jaana ..................3482
Marttinen, Matias ...........................2252
Mykrä, Suvi..........................................871
Ropo, Mikael.......................................804
Vepsä, Kimmo ....................................587
VIHR
Haavisto, Minna.................................444
Hulmi, Reetta .....................................600
Kudjoi, Tiina ........................................141
Liinamaa, Anne................................1259
Pallari, Maarit......................................311
Sjöholm, Juha ....................................194
Solala, Sini ...........................................288
Vallinsalo, Petri .................................... 85
Savolainen, Jari..................................311
Talikka, Aku .........................................191
KD
Arvidsson, Teija..................................494
Falk, Sonja .........................................1031
Ihalainen, Tapani ...............................255
Kaartinen, Leena ...............................242
Koskinen, Johannes .........................271
Kylliäinen, Kylli ...................................251
Masih, Salamat ..................................201
Portin, Ismo.........................................245
Pöhö, Mirja ..........................................126
Räihä, Timo .........................................326
Räsänen, Päivi ..................................7547
Salo, Tuomas.......................................183
Timonen, Kirsi ..................................1123
Turja, Teppo ........................................104
SKP
Kivirikko, Jarkko .................................. 68
Saarinen, Anita ..................................238
Turunen, Tarmo ................................... 51
Pietilä, Pauli........................................... 81
PS
Ilkkala, Kari ........................................2643
Kerijoki, Harri......................................611
Lehto, Rami .......................................6701
Lintukorpi, Matti .............................1422
Louhelainen, Anne .........................6729
Luostarinen, Matti ..........................1357
Nieminen, Mira ................................2585
Ranne, Lulu .......................................4233
Ronkainen, Jari ................................4423
Salminen, Antti ................................1157
Selenius, Heidi ...................................886
Soukola, Ismo...................................3673
Tuomi, Maarit ...................................2085
Tuominen, Eeva-Maria ....................933
VIHR
Haapala, Mikko ..................................404
Heiskanen, Teppo .............................234
Jokinen, Sari .....................................1771
Kilpinen, Kari ......................................280
Laine, Auli ............................................390
Latva-Hakuni, Elli ..............................782
Monto, Mari ........................................423
Mäntylä, Aleksi ..................................846
Ojansuu-Kaunisto, Kirsi ................1697
Puusaari, Riina ...................................721
Rautamäki, Eeva ................................390
Soinikoski, Mirka ...............................822
Tiilikkala, Kari .....................................600
Yrjö-Koskinen, Eero..........................944
Karjalainen, Pasi ..............................1288
Paulamäki, Risto ................................296
KTP
Laakso, Eino .......................................... 64
Törmänen, Johanna .........................185
KOK
Andersson-Bohren, Titta ..............1419
Grahn-Laasonen, Sanni ................7557
Heinonen, Timo ...............................6278
Hämäläinen, Kristiina ....................2576
Isosuo, Juha ......................................2291
Jokinen, Kalle ...................................5725
McCarron, Francis ...........................2947
Niinistö, Sari ......................................2670
Rautio, Sari ........................................3271
Riihilahti, Tuomo .............................1485
Romo, Pekka .......................................648
Seppälä, Juuso .................................1922
Vahter, Merja ......................................982
Viljanen, Ilkka ...................................3786
VAS
Hartikainen, Antti .............................233
Holopainen, Antti ...........................1723
Kautio, Kimmo ...................................420
Leisti, Heikki.......................................... 26
Mikkonen, Timo .................................. 80
Välimäki, Erno ..................................1187
IPU
Evilampi, Petteri .................................. 17
Krannila, Olli ......................................... 99
Virtanen, Kalle...................................... 79
Mäensivu, Repe .................................195
Pursiainen, Sirpa ...............................421
Rauhala, Leena ................................2560
Raunio, Pirjo .......................................281
Räsänen, Juhani ................................326
Setälä, Mika.........................................133
Sipilä, Satu ...........................................605
Tanus, Sari .........................................2593
KESK
Alatalo, Mikko ..................................6746
Hakanen, Pertti................................4707
Hakanen, Teuvo .................................570
Hanhilahti, Timo ..............................2810
Holma, Hanna ..................................2530
Kiili, Kalle............................................1784. 29
21.4.2015
Ehdokkaiden äänimäärät vaalipiireittäin koko maassa
KESK
Hautala, Päivi-Maria .........................835
Huhtanen, Tapio..............................2387
Ihamäki, Pirita ....................................166
Jalonen, Vesa ....................................2910
Juhantalo, Kauko ............................4628
Kalli, Timo ..........................................4212
Kankkonen, Taru ...............................506
Kantola, Juha......................................769
Korkeaoja, Juha ...............................3269
Pietilä, Satu .........................................633
Tietari, Satu .......................................1619
Uusihonko, Hannu .........................1566
Vuorela, Sari ........................................482
Ylikännö, Martin ..............................1257
KD
Hiltunen, Marika ...............................208
Juntunen, Marketta .........................348
Korpela, Simo .....................................968
Kumpulainen, Kitti ...........................187
Lammi, Jarkko ....................................123
Lehkamo, Arto ..................................... 42
Kukkasmäki, Juho .............................101
Numelin, Kristiina ............................... 43
SDP
Ahokangas, Petri ...............................574
Heino, Mirva .....................................1060
Hermo, Harri .......................................266
Iltanen, Marko ....................................576
Kiuru, Krista.......................................7563
Lahti, Petteri .......................................588
Leppikorpi, Kalle .............................1036
Mäki, Pirjo ............................................306
Nummikari, Reijo ............................1041
Raunela, Tommi...............................3098
Reunanen, Ari ..................................1230
Salonen, Kristiina ............................9547
Savala, Tero .........................................194
Uimaluoto, Marika ............................533
PIR
Palmroos, Juho ..................................216
Salomäki, Toni ....................................170
Ahvenanmaan vaalipiiri
Äänet
ÅS
Jansson, Cecilia .................................242
Kemetter, Sara....................................863
Löfström, Mats .................................5210
Nauclér, Elisabeth ...........................4588
LIB
Perämaa, Mats ...................................873
Birney, Julia .........................................297
Eriksson, Kent.....................................107
Hämeen vaalipiiri
Äänet
M11
Koljonen, Kimmo ................................ 71
Tuutti-Kyrölä, Riitta ...........................
48. 50
Kuoppala, Jenni................................... 52
Luoma-Nirva, Jarno .........................165
Lyttinen, Esa ......................................... 97
Sarisalmi, Julius .................................502
Seppänen, Erkki ................................352
Suonsivu, Jouni ................................... 40
Malinen, Tiina .....................................205
Nerve, Janne.......................................107
Niska, Miro ............................................ 76
Haavisto, Pekka ................................... 38
Kataja, Pentti ........................................ 10904
Niemelä, Jari .......................................636
Nurminen, Ilmari .............................5079
Petäkoski-Hult, Tuula.....................1051
Pirttijärvi, Eero ...................................930
Pulla, Sari ...........................................2176
Rokosa, Inna .......................................370
Salmi, Pekka......................................1932
Tainio, Hanna ...................................4582
Viitanen, Pia ......................................8465
IPU
Alén, Ari ?Bono?..................................145
Asikainen, Lotta.................................286
Davidsson, Jukka ................................ 78
Mentula, Minna ................................... 41
PIR
Isomaa, Mika ......................................490
Kallioniemi, Petri ...............................107
Kivistö, Harri .......................................620
Lindroos, Teemu.................................. 20
Schafeitel, Yrjö .................................1229
Suominen, Paavo V............................. 35
Saari, Mikko .......................................... 75
Viljanmaa, Anita ................................157
Kaakkois-Suomen vaalipiiri Äänet
VAS
Aalto, Harri ..........................................435
Aaltonen, Mikko ................................913
Heinonen, Tiina .................................233
Huhtala, Tatjaana ..............................289
Hyötynen, Kalle ...............................3206
Isomaa, Annukka ..............................577
Kesseli, Rauno ..................................1012
Kontula, Anna ..................................7763
Koskela, Irma ......................................381
Kotalampi, Katja ................................480
Lampuoti, Jarkko ..............................205
Lehikoinen, Hannu ...........................410
Lehtonen, Anneli ............................1123
Lydén, Erik ...........................................489
Mäntylä, Jorma ..................................346
Porttikivi, Ilkka ...................................575
Rask, Virva-Mari .................................838
Solanterä, Minna-Maria ................1226
Torkkola, Sinikka .............................1271
VIHR
Haapa-aho, Olga .............................1242
Hassi, Satu .........................................6318
Heilimo, Hanna-Kaisa ......................508
Heinämäki, Anna-Kaisa ................3725
Kajan, Maija ........................................602
Karjalainen, Miisa............................1574
Kytömäki, Jussi ..................................380
Mannila, Marko..................................123
Mustakallio, Jaakko ........................2097
Parviainen, Olli-Poika ....................4435
Piirainen, Heli .....................................467
Raatikainen, Saana ...........................624
Santala-Köykkä, Riitta .....................128
Siuro, Petri ...........................................568
Sorsa, Minna .......................................845
Suomela, Iiris ......................................961
Suoniemi, Juhana ...........................2155
KESK
Heikkilä, Markku .............................2406
Kosonen, Hanna ..............................6604
Kuokka, Vappu ...................................953
Laukkanen, Markku .......................4543
Leppä, Jari .........................................9351
Pakkanen, Antti ...............................1174
Pakkanen, Markku ..........................6263
Peltola, Anniina ...............................3835
Pöyry, Pekka .....................................2807
Rehn, Merja .......................................3318
Sistonen, Eero ....................................938
Tahvola, Kairit.....................................529
Tiilikainen, Kimmo..........................9199
Tiusanen, Hannu .............................1109
Torniainen, Ari .................................5414
Viljakainen, Kaija .............................1796
Vuorinen, Jukka...............................1572
KOK
Aho, Eero .............................................523
Forss, Marko Fobba ........................3263
Honka, Jussi ........................................594
Hultin, Jan .........................................1578
Hyttinen, Jyrki ..................................1737
Häkkänen, Antti ..............................6220
Kirjavainen, Marika ........................4121
Kopra, Jukka .....................................4659
Kylä-Harakka, Paula .........................502
Larikka, Jari .......................................2024
Nykänen, Marika ...............................388
Telkkä, Tuomas ................................2224
Toikka, Marita ...................................1348
Toivakka, Lenita...............................5026
Turkka, Saara ......................................704
Urpalainen, Anu ..............................3358
Vanhala, Toni ......................................658
KD
Ahonen, Liisa......................................317
Behm, Sari ...........................................495
Himanen, Petri ...................................342
Hölsä, Maiju ........................................402
Järvinen, Sami....................................395
Kaario, Jorma......................................101
Kilpeläinen, Veijo ..............................506
Kivimäki, Antti ...................................269
Mertanen, Eija ....................................435
Palm, Sari ...........................................3593
Parjanen, Pirkko ................................493
Rantalainen, Juha .............................431
Riikonen, Teuvo V. 46
Lisma, Sakari ......................................... 83
Ryhänen, Osmo Eerik ........................ 88
Ryösö, Hilla..........................................321
Tiusanen, Kari.....................................312
Turunen, Tarja ....................................126
M11
Huttunen, Heimo................................ 52
Mäkinen, Sauli ...................................190
Närvänen, Paavo ................................. 27
Oksanen, Lasse ..................................297
Pantsari, Arja ........................................ 31
PIR SIT
Flink, Raimo .......................................... 84
Olsson, Birgitta ..................................291
Stenbacka, Bo ...................................... 30
21.4.2015
Ehdokkaiden
koko
maassa
Ehdokkaidenäänimäärät
äänimäärätvaalipiireittäin
vaalipiireittäin
koko
maassa
Koskela, Laila ....................................2021
Kuisma, Juha ....................................3424
Kärkelä, Pilvi........................................359
Lamberg, Monica..............................630
Lamminmäki, Ari.............................3622
Lampi, Santeri ..................................1143
Moilanen, Raija ..................................644
Mäkinen-Aakula, Marjo ................1176
Ovaska, Jouni ...................................4466
Pirttilahti, Arto .................................6627
Sarvijärvi, Minna .............................1723
Tuomi, Olli-Pekka ..............................517
Vuohensilta, Timo .............................674
SDP
Ahonen, Jussi-Pekka......................1659
Asell, Marko ......................................4164
Gustafsson, Jukka ...........................6788
Järvinen, Hannu ................................864
Kaleva, Keijo .......................................914
Karisma, Petri .....................................344
Kivelä, Pasi ...........................................339
Laine, Hanna.....................................1781
Loukaskorpi, Johanna ...................1204
Marin, Sanna ................................. 84
Keinänen, Henri................................... 26
Perä, Mauri ............................................ 34
Väisänen, Hannu ................................. 80
Ristimäki, Juha ...................................364
Räsänen, Joni ....................................... 54
Laitinen, Erno ....................................... 44
Salo, Juho ............................................222
Soppela, Olli ......................................... 38
Partala, Antti ......................................... 35
Pasanen, Ari-Pekka............................. 76
Nummela, Timo ................................... 73
Moisio, Eija ............................................ 51
Salo, Heidi.............................................. 35
Leppänen-Kaarsalo, Tiina................. 22
Rantanen, Risto ................................... 79
Väisänen, Ano ...................................... 62
Oksanen, Juha ..................................... 39
Salmi, Pia................................................ 44
Hämäläinen, Juha ............................... 92
Valorinta, Jari ........................................ 20
Järviö, Helena....................................... 31
Rehuttu, Hannele ............................... 62
Isosaari, Timo......................................188
Karvonen, Matti................................... ...........................2440
Ruhanen, Esa ........................................ 36
Vehviläinen, Tero................................. 53
Hisinger, Birgitta ................................. 61
SKP ................................................................
Grönfors, Mervi..................................118
Hildén, Pekka ....................................... 90
Stenbäck, Mark ..................................191
Tasanen, Markus ................................. 51
Uludag, Ersin ........................................ 30
Ollitervo, Esa......................................... 54
SDP
Backman, Jouni ...............................4882
Paatero, Sirpa ...................................9772
Kärnä, Jukka .....................................4285
Kiljunen, Anneli ...............................5417
Kymäläinen, Suna ...........................7428
Viitamies, Pauliina ..........................3624
Taavitsainen, Satu...........................5419
Helminen, Harri ...............................3908
Taavitsainen, Ninni ...........................798
Melkko, Sari ......................................1243
Mikkonen, Anna-Kristiina ............1896
Järnstedt, Teppo .............................1657
Harjumaaskola, Jarkko..................1401
Valtonen, Mikko ................................980
Honkimaa, Joonas ............................897
Kollanus, Kaija ....................................686
Seila, Heikki.........................................289
SKP
Björklöf, Peter....................................... 71
Mustonen, Oona ................................. 67
VAS
Abu Taher, Faruk................................194
Bohm, Tarja .......................................1352
Byman, Mika .......................................638
Hiironen, Seppo ................................120
Hämäläinen, Taneli ...........................339
Kilpinen, Atte .....................................276
Liukkonen, Jorma .............................518
Mielonen, Joona .............................1367
Mykkänen, Risto................................299
Mykrä, Timo ........................................297
Ollikainen, Mikko ..............................142
Piipponen-Pekkola, Seija ...............267
Sallinen, Marja-Leena ......................460
Savolainen, Sini .................................301
Silvala, Suvi .........................................145
Tenhunen, Piia ...................................308
Valkonen, Esa .....................................313
RKP
Lindqvist, Thomas ............................301
Malmberg, Kurt ................................... 51
Tervonen, Janne ................................113
KTP
Lahdenmäki, Timo.............................. 64
Packalén, Petra ..................................124
Räikkä, Laila ........................................112
Schadrin, Pauli ...................................422
Suominen, Simo.................................. 71
KOK
Haapaniemi, Jari .............................2033
Helin, Matti .........................................645
Jartti, Pirkko ........................................952
Jaskari, Harri .....................................5465
Jäntti, Aleksi......................................2194
Kiuru, Pauli ........................................5725
Kivi, Marko.........................................1030
Kopponen, Aleksi............................1724
Kostiainen, Leena ...........................3948
Lehmussaari, Nea ...........................1299
Luojus, Katja .....................................2259
Markkanen, Jouni ...........................2586
Ollila, Mika.........................................1498
Parhankangas, Kirsi ..........................830
Parkkila, Seppo ................................1382
Sasi, Kimmo ......................................5216
Satonen, Arto ...................................5339
Seppä, Sirpa......................................1063
Vikman, Sofia ...................................9455
PS
Ahlqvist, Tero....................................1952
Asplund, Kirsi-Maarit .......................837
Elovaara, Tiina ..................................4093
Kaleva, Lassi ......................................2923
Kiemunki, Terhi ................................1095
Laakso, Mika .....................................1822
Luoto, Heikki ....................................3981
Mäkipää, Lea ....................................6123
Mölsä, Martti ....................................5041
Niemi, Veijo .......................................2936
Nurmo, Mikko ..................................2970
Palovuori, Tiina ..................................855
Puisto, Sakari ....................................2766
Ristimäki-Anttila, Jaana ................1564
Savio, Sami ........................................5267
Silvennoinen, Seppo .......................900
Tukia, Timo ........................................1798
Törhönen, Marko ............................1696
Vuorenpää, Harri ...............................884
Stenhäll, Jaakko.................................720
Tomminen, Antti .............................1030
M11
Lintula, Oula .......................................188
Moisander, Antti ...............................152
Putkonen, Anssi ................................144
STP
Koivula, Risto ........................................ 27
Lavikka, Teemu .................................... 61
Yltävä, Jarno ......................................... 95
PIR
Aromaa, Mika .....................................442
Peltola, Timo .......................................201
Simola, Antti .......................................119
Simola, Tomi ......................................... 76
Kuisma, Kaarina ................................... 43
Hirvenoja, Arja ....................................
10714
Hoskonen, Hannu...........................6661
Huttunen, Hanna ............................2932
Kanniainen, Aino ............................4086
Katainen, Elsi ....................................7084
Kivelä, Antti.......................................2567
Kääriäinen, Seppo ..........................7004
Markkanen, Sallamaarit................3693
Musikka, Sinikka..............................1123
Mustonen, Juha...............................2922
Olkkonen, Anna ................................741
Pahajoki, Juho..................................1160
Reijonen, Eero ..................................4348
Rossi, Markku ...................................4442
Vehviläinen, Anu .............................8926
IPU
Kylänpää, Liisa ...................................148
Sarisalmi, Joona ................................251
Tolvanen, Pentti .................................. 68
Ruuskanen, Mauno ............................ 80
Turpeinen, Tero..................................127
Vänskä, Jorma ...................................... 37
Uusiprosi, Keijo .................................... 77
Nyman, Sonja ....................................... 93
Koljonen, Teuvo.................................128
Kujanpää, Markku.............................144
Kukkonen, Arto ................................... 92
SDP
Berg, Kim ...........................................1949
Frostdahl, Steven ............................2850
Juurakko, Joanna ..............................759
Kandolin, Kirsi ....................................252
Lepistö, Janina ...................................640
Lester, Päivi .........................................341
Mantere, Otto ....................................552
Matintupa, Jukka Pekka .................436
Mustajärvi, Matti ................................. 10366
Timonen, Marlén ............................1208
Åstrand, Bo-Göran..........................2480
VAS
Aarnos, Eila .........................................530
Backman, Jan .....................................148
Grönlund, Immanuel ......................... 29
Hirvonen, Timo .................................... 35
Korhonen, Pasi ..................................... 79
Haapaniemi, Mari .............................190
Isokoski, Sauli ...................................1013
Kiviluoma, Juha-Matti .....................900
Knuuttila, Antti ..................................560
Korpinen, Ville ....................................195
Lehto, Anneli ....................................1960
Lind, Saana..........................................124
Meriläinen, Anton............................... 10656
Ingo, Christoffer ................................561
Mangs, Carl-Gustav ..........................410
Nygård-Fagerudd, Wivan .............2079
Nylund, Mats ....................................5187
Ollikainen, Mikko ............................4791
Strand, Joakim .............................. 29
STP
Heistonen, Viola .................................. 58
Maksniemi, Marianne........................ 31
21.4.2015
Ehdokkaiden äänimäärät vaalipiireittäin koko maassa
Väyrynen, Mika ..................................277
PS
Aalto, Airi ...........................................1952
Eerola, Juho ......................................8306
Hartonen-Pulkka, Tanja ................2564
Heltimoinen, Ilpo ............................1943
Kivinen, Harri....................................1406
Korpivaara, Pekka ...........................4643
Lehto, Raul ........................................1308
Lindström, Jari .................................9971
Muurman, Peter ................................946
Mäkelä, Jani ......................................6102
Paunonen, Reijo ..............................1047
Pöyry, Jukka ......................................1383
Sivenius, Päivi.....................................456
Turunen, Kaj .....................................6926
Vihavainen, Satu ...............................618
Vilén, Jenni ..........................................803
Voutilainen, Emmi ..........................1287
IPU
Laakso, Kristian Sheikki ................1154
Kytösaho, Maiju .................................367
Seppälä, Markku ................................. 55
KD
Cederberg, Björn...............................387
Essayah, Sari .................................. 96
Vaskonen, Martti ................................. 79
VIHR
Aalto-Partanen, Annika ................1434
Andrejev, Katja ................................1176
Grün, Saija ...........................................245
Haakana, Mervi..................................460
Heinonen, Saku Santeri ..................453
Holopainen, Hanna ........................2291
Järvinen, Heli....................................3586
Kanervo, Marjaana ...........................242
Klemola, Kimmo................................545
Kontiokorpi, Anniina .......................552
Kosonen, Lauri ...................................340
Kuukka, Reima ...................................290
Laitinen, Petra ....................................428
Liikanen, Veli ....................................1709
Pylväinen, Jari ....................................266
Rantalainen, Rurik ............................207
Spies, Kaisa........................................1442
KTP
Knuutila, Jarmo ................................... 36
SKP
Kallioinen, Toni .................................... 53
Järvinen, Jussi ...................................... 38
Parviainen, Juha .................................. 57
Lahtinen, Helena.............................1650
Ljungars, Jeanette ............................101
Muuraiskangas, Teija .......................191
Punto, Anna-Liisa ..............................231
Rantanen, Kimmo.............................658
Salo, Mauri ..........................................749
Tikkakoski, Saara ...............................613
Turunen, Kauko .................................518
Ylä-Pöntinen, Tanja ..........................257
Östman, Peter ..................................6568
STP
Pietikäinen, Väinö ............................... 26
KOK
Berg-Väänänen, Nelli .....................2090
Eestilä, Markku ................................4573
Hattunen, Jenna................................753
Help, Anne ........................................1092
Hjälm, Heli .........................................1814
Mannelin, Maarita ............................333
Mutanen, Miika .................................532
Niiranen, Pekka ...............................1571
Oksman, Merja...................................185
Pääkkö, Sakari ....................................630
Raassina, Sari ....................................3975
Ravi, Pekka ........................................3307
Rothström, Markko ..........................453
Savolainen, Jukka ...........................1026
Sihvonen, Aulikki ..............................767
Törmälä, Anssi ..................................1865
VAS
Dannenberg, Alia..............................631
Haakana, Marko ................................742
Hartikainen, Kari ...............................406
Julkunen, Kaarlo .............................1313
Järvinen, Anni ..................................1274
Karjalainen, Sirpa ..............................412
Korhonen, Kaisa ..............................1413
Kuivalainen, Ville ...............................380
Matikainen, Matti .............................267
Orava, Joni ..........................................318
Pikkarainen, Rauno ..........................820
Puurunen, Kirsti.................................978
Saarelainen, Antti .............................560
Semi, Matti ........................................2139
Tahvanainen, Petteri ........................846
Väyrynen, Ritva..................................249
Vaasan vaalipiiri
Äänet
RKP
Ahlberg, Rurik ..................................2007
Bertills, Anna ....................................1715
Björklund, Mikaela .........................2653
Blomqvist, Anna-Kajsa ....................677
Blomstedt, Åsa ...................................775
Flén, Elli ..............................................2184
Gästgivars, Lars-Erik .......................3001
Henriksson, Anna-Maja ............. 35
Kaikko, Aarno ....................................... 70
STP
Lipponen, Arto .................................... 85
Rantonen, Ossi..................................... 79
Mustonen, Heikki..............................225
Niemi, Kauko ......................................567
Perkkalainen, Antti ...........................416
Saloranta, Allan .................................157
Walker, Ilmari........................................ 47
Rissanen, Susanna ............................133
Ruuskanen, Anne ............................... 53
E150
Hirvonen, Sanna ...............................174
Savo-Karjalan vaalipiiri
Äänet
PS
Antikainen, Sanna ..........................1539
Bogdanoff, Eero...............................1248
Gröhn, Marja-Leena .......................2101
Kaunisaho, Ari ....................................748
Kivelä, Kimmo ..................................5134
Kokko, Osmo ....................................3410
Kolehmainen, Jani ..........................2447
Kulin, Sirpa ..........................................495
Kulmala, Kari.....................................5195
Kyyrö, Jarmo .....................................1521
Mikkonen, Marjaana ......................4715
Oinonen, Pentti ...............................6281
Paananen, Pasi ...................................747
Reijonen, Minna ..............................2939
Saastamoinen, Esko .......................1680
Wihonen, Jussi .................................2445
VIHR
Auvinen, Harri ..................................2634
Giray, Ali ...............................................258
Hietanen, Elina ..................................727
Hölttä, Harri ........................................567
Ikonen, Päivi .....................................1358
Jorasmaa, Ilpo ....................................129
Kauppinen, Elsi ..................................450
Loimalahti, Antti ...............................467
Mikkonen, Krista .............................4608
Paulo-Tuovinen, Anne.....................732
Pekkala, Janne ...................................144
Pietikäinen, Liisa ...............................433
Roponen, Anne .................................849
Tamio, Kim...........................................255
Vauhkonen, Jouni .............................176
Willman, Veera ...................................793
PIR
Kukkonen, Mikko ..............................106
Mustonen, Pekka ..............................610
Pietarinen, Mikko ..............................335
Saikkonen, Lasse ...............................213
SDP
Hahtala, Mia......................................3488
Hartikainen, Pentti ...........................938
Haverinen, Timo ................................979
Huohvanainen, Mari ........................738
Ikonen, Jaakko .................................1538
Kosunen, Jaakko .............................1604
Kotimäki, Jukka .................................603
Marjeta, Ari........................................2200
Martiskin, Jouni .................................970
Myller, Riitta ......................................4813
Mäkisalo-Ropponen, Merja.........4904
Rautavuori, Armi .............................1280
Reponen, Eveliina .............................992
Suhonen, Timo ................................2730
Väätäinen, Tuula ..............................4709
Åhman-Kuosmanen, Kati.............2118
M11
Kultalahti, Reima ................................. 45
PS
Hernesniemi, Aleksi .......................1661
Hongisto, Reijo ................................6728
Kemppainen, Irma..........................1150
Kulpakko, Marko .............................1703
Manninen, Anneli .............................666
Mattila, Risto.....................................1583
Mäenpää, Juha ................................3324
Mäkynen, Jukka ..............................2503
Panttila, Eliisa ...................................1026
Riihimäki, Marja-Liisa ......................593
Rikala, Juha .........................................766
Saarakkala, Vesa-Matti ..................8523
Salminen, Asko ................................1220
Tolppanen, Maria ............................5471
Valtamäki, Erkki ...............................1443
Westerholm, Micael .........................543. 86
Mäkiranta, Jorma ..............................268
Mäkynen, Matias .............................2714
Partanen, Petri ...................................406
Sjökvist, Peter.....................................483
Tenkula, Tarja....................................1074
Urpilainen, Jutta........................... 11184
Keinänen, Tuomo................................ 35
Repo, Timo ............................................ 74
Ketoharju, Hannu ............................... 56
Seppänen, Eero ................................... 85
Kivinen, Kirsti ....................................... 27
Montonen, Petri .................................. 56
Tanski, Juhani ....................................... 80
Kähkönen, Päivi .................................189
Laurinkari, Juhani .............................108
Mikkonen, Jussi .................................119
Määttä, Henry ....................................223
Pippola, Jarmo ...................................127
Räsänen, Sami....................................134
Silvennoinen, Maija .........................206
Suikkanen, Sirpa ...............................226
Taivassalo, Milka................................108
KESK
Albert, Rauli-Jan ..............................2142
Heikkinen, Hannakaisa .............. 84
KTP
Lintunen, Rauno ................................. 53
Lehto, Esa .............................................. 43
Mustonen, Eeva.................................102
Nyman, Ako .......................................... 11592
Wallin, Harry .....................................4603
KD
Axell, May-Gret ..................................253
Hanhisalo, Maria ...............................476
Hellström, Patrik................................539
Hokkanen, Heimo.............................775
Häli, Pirkko ..........................................432
Isuls, Päivi .............................................
39
López Sánchez, Miguel..................... 39
E127
Hintikka, Risto ...................................... 47
Männistö, Mauri .................................. 81
KTP
Virtanen, Pentti.................................... 90
KTP
Päiväniemi, Juha ................................. 76
Karttunen, Kirsi .................................... 92
Korhonen, Aira...................................351
Koskela, Eero Juhani ........................168
Kytöjoki, Kyösti ..................................298
Lahti, Kari .............................................162
Maanselkä, Asmo..............................656
Merihonka, Jan-Henrik ...................108
Puolimatka, Mia ................................375
Sipilä, Rami..........................................269
Wilkman, Tuomas .............................532
Visakorpi, Marika ............................2904
VIHR
Aalto, Touko Juhani........................4324
Holmberg, Nico Mikael ...................625
Kilpala, Minna Kaarina ....................376
Kuparinen, Liisa Viivi Marjukka ....578
Lumela, Meri Johanna.....................913
Mansikkamäki, Laura Katariina ....739
Peltonen, Kaisa Maria ......................846
Rusula, Pauliina .................................169
Saxberg, Margo Sakari ..................2752
Sillanpää, Elina.................................1215
Susiluoma, Heikki Niilo ...................252
Tapiainen, Tommi Petteri ...............466
Uuttana, Tero Eero Antero .............223
Vehkomäki, Paula Inkeri .................122
STP
Wahrman, Matti .................................. 29
Juntunen, Vilho ................................... 67
Vuorinen, Anna ................................... 55
Kivistö, Anni .......................................... 60
Vapa, Mikko ........................................109
Valkonen, Pekka .................................. 17
E128
Poikolainen, Tero................................. 61
Oulun vaalipiiri
Äänet
SKP
Aalto, Matti .........................................106
Bespalov, Juri ....................................... 66
Kurvi, Kati ............................................634
Lawson Hellu, Latékoé ....................432
Lähde, Marja .......................................120
Paaso, Aila ...........................................301
Pitko, Jenni ........................................1911
Sarpola, Arja .......................................249
Sihvonen, Maarit ...............................560
Timonen, Sirkka ................................157
KTP
Vartiainen, Mikko................................ 77
Järviharju, Matti .................................. 59
Mäkinen, Jani .....................................223
Nestorova, Sandra ............................174
Nisonen, Ville......................................229
Potinkara, Henna ..............................151
Rantasaari, Henna ..........................1312
Saarela, Eppu......................................125
Tuomaala, Matti ................................246
Tuomikoski, Juha ..............................333
Tynkkinen, Teija .................................440
Ulvinen, Irena .....................................164
KESK
Hautala, Lasse ..................................7030
Kivisaari, Pasi ....................................5159
Kujala, Sari .........................................3585
Kurvinen, Antti ................................5836
Lehtimäki, Esko ...............................4806
Lemponen, Juha .............................1458
Lintilä, Mika ......................................5237
Mieto, Juha .......................................2965
Niemi, Anne ......................................1974
Nyysti, Tapio .....................................2721
Paloranta, Johanna ........................2049
Pirttikoski, Seppo............................3056
Puumala, Tuomo .............................7757
Savola, Mikko ...................................8475
Sihto, Paula .......................................4572
Åstrand, Ulla-Maria ..........................609
E157
Toivanen, Jani Pontus .....................130
Keski-Suomen vaalipiiri
Äänet
KD
Haapala, Onni ....................................464
Hölttä, Arto .........................................156
Kauppinen, Roosa-Maria ...............115
Kemiläinen, Lari................................... 94
Lappalainen, Petri.............................133
Lepistö, Kaarlo ..................................... 50
Koirikivi, Tuukka .................................. 24
Lehtonen, Ritva ................................... 42
Voutilainen, Mikko ............................. 82
Saukko, Rauno ..................................... 20
Vornanen, Tauno ................................. 37
Vapalahti, Terttu .................................. 29
VIHR
Aalto, Esa .............................................299
Flöjt, Mika ..........................................2047
Forsblom, Samu ..............................1096
Hakkarainen, Janne .........................588
Halmeenpää, Hanna ......................4862
Kaarlejärvi, Kati..................................567
Kela, Juhani .........................................100
Keränen, Silja....................................1272
Kisner, Susanna .................................281
Krank, Lea .............................................. 15
Sillman, Aino ........................................ 86
Markuksela, Sami ................................ 56
PIR
Kaarlela, Mikko .................................... 98
Väli-Klemelä, Jari ................................. 63
Kolmonen, Reino ................................ 21
M11
Hautala, Olavi ....................................... 21
Suntioinen, Timo................................. 72
Vainionpää, Ville .................................. 40
Tynjä, Riitta .........................................301
VAS
Abbey, Paul .........................................438
Harlamow, Ari ....................................501
Heikola, Matias ..................................581
Huttunen, Marjukka ........................945
Järvinen, Ahti .....................................190
Kautto, Juho .....................................2366
Koistinen, Susanna ...........................368
Koskinen, Tanja..................................175
Makkonen, Marja Leena .................270
Minkkinen, Katja ...............................160
Puhakka, Henna ................................121
Räisänen, Janne ................................343
Tiainen, Eila .......................................3486
Volanen, Matti Vesa .........................191
PIR
Brander, Tommi Olavi ......................166
Eskelinen, Matti Aleksanteri..........169
Hirvimäki, Petri ..................................140
Hämynen, Miika Sakari ...................180
Hämäläinen, Jyri ...............................129
Lampila, Arto......................................233
Purojärvi, Jonna Maarit ..................165
Rantakangas, Eetu Matias ............... 41
Kolehmainen, Jere............................120
Koskela, Harri .....................................185
Peltoniemi, Jouni ................................ 87
Lehtinen, Tuomo ................................. 60
Korkatti, Ville ........................................ 34
M11
Merikivi, Mikko .................................... 54
KD
Askeli, Leena.......................................416
Harju, Sointu.......................................116
Hynynen, Evelyn ...............................882
Mettovaara, Pirkko ...........................106
Nivukoski, Hilkka ..............................172
Pyörälä, Paavo ...................................... 32
21.4.2015
Ehdokkaiden äänimäärät vaalipiireittäin koko maassa
SKP
Hakala, Tapio ........................................ 86
VIHR
Ala-Kokko, Laura .............................1504
Alhonnoro, Lotta...............................656
Hänninen, Ilkka .................................277
Kuurajärvi, Juha................................... 76
Nuorala, Jukka ..................................... 10347
Kinnunen, Raisa.................................182
Liikanen, Arto...................................1155
Manni, Juha ........................................632
Melville, Tony......................................481
Mäkinen, Riitta.................................3031
Peltonen, Tuula ................................1280
Pulli, Timo ..........................................1115
Rantanen, Piritta .............................2358
Saastamoinen, Ari ............................699
Saloranta, Jasmine .........................1004
SKP
Era, Hanna ............................................. 40
Säntti, Esko............................................ 46
Pohjanhovi, Heli .................................. 45
Kettunen, Jonas .................................. 72
Pesonen, Antti ...................................737
Salonen, Maarit ................................... 58
Remes, Aimo ........................................ 82
Richter, Juha .......................................370
Similä, Kai ............................................433
Vihanto, Markku ................................105
SDP
Alasalmi, Asko ....................................627
Halonen, Sari ......................................599
Heiskanen, Miikka-Aukusti............217
Hokkanen, Inka .................................505
Iivonen, Päivi ......................................559
Kiljunen, Ella .......................................743
Kylén, Henri ........................................375
Mattila, Marika ...................................619
Männikkö, Jari ..................................1025
Piirainen, Raimo ..............................3221
Reinikainen, Heikki ..........................108
Salmi, Mikko .....................................3007
Siekkinen, Tapio ................................248
Sirviö, Pirjo ........................................1117
Taka-Eilola, Tomi ...............................315
Tiainen, Tanja .....................................505
Tuppurainen, Tytti ..........................7665
Valtanen, Pirkko ................................958. 38
Kaikkonen, Riikka ............................... 69
M11
Lokka, Junes .......................................270
Vanninen, Jari.....................................161
Rousu, Pasi ............................................ 10212
Kemppainen, Ilkka .........................1491
Koskinen, Satu ...................................630
Könttä, Joonas .................................2183
Lehtomäki, Pertti ............................1874
Mattila, Samuli ...................................684
Neittaanmäki, Petri ........................2384
Oinonen, Lauri .................................1841
Paloniemi, Aila .................................3862
Pekkarinen, Mauri ..........................9165
Similä, Matti ......................................1203
PS
Hakkarainen, Teuvo .......................5544
Halttunen, Jari .................................3514
Humppi, Anna .................................1344
Isomäki, Kauko ................................1361
Kankaanniemi, Toimi .....................6508
Kupari, Heli........................................1395
Lahtonen, Reijo ...............................1555
Manninen, Markku ...........................488
Paananen, Eero..................................778
Rintala, Sirpa ....................................1676
Salenius, Marita .................................229
Suominen, Meiris ..............................408
Tiainen, Marko ...................................473
Vanhala, Mauno ..............................3845
SDP
Huovinen, Susanna ........................5005
Huumonen, Hanna ..........................387
Hämäläinen, Jukka .........................1021
Ihalainen, Lauri ............................. 31
IPU
Koivistoinen, Anja .............................. 60
Tyynelä, Sinikka ................................... 14
KOK
Ahola, Lotta ........................................986
Forsberg, Caius ..................................864
Heikkinen, Maarit .............................513
Holm, Pauliina ....................................703
Kankimäki, Heikki .............................301
Lahtinen, Juuso .................................233
Manninen, Annamaija ..................3503
Pakka, Marjo .......................................572
Palola, Mikael ...................................4034
Pii-Keinonen, Sirpa ...........................373
Suonperä, Juha................................1226
Timperi, Kati-Erika ............................464
Wallinheimo, Sinuhe .....................5471
Weijo, Ahti ...........................................517
KESK
Honkonen, Petri ..............................2977
Hovila, Sari ..........................................998
Ikkelä-Koski, Tuulia .........................1216
Kalmari, Anne................................ 84
Marttala, Lassi ....................................157
Miettinen, Marika .............................224
Perälä, Tapio........................................407
Viita-aho, Miko ..................................... 26
Kivipuro, Raimo ................................... 18
Soinila, Lasse ........................................ 55
KOK
Hakola, Taija ........................................480
Heinonen, Ilmari ...............................148
Heinonen, Marko ............................2326
Kallis, Bjarne .....................................2444
Karjalainen, Olli-Pekka ..................2991
Koski, Susanna .................................3101
Kurikka, Leena ...................................255
Lahti, Daniel........................................696
Mäki, Jari ..............................................706
Ojala, Ville ............................................142
Pöntinen, Kai ......................................985
Rantatalo, Kirsi ...................................182
Risikko, Paula....................................9805
Salo, Petri ...........................................1006
Salonen, Harri ....................................805
Sankelo, Janne .................................3083
IPU
Hautoniemi, Jere...............................100
Kiviharju-Ketola, Eija-Liisa ..............
96
Muotka, Katja ....................................... 72
Korhonen, Erkki ................................... 63
Juntikka, Tuomo.................................. 11
Yliviuhkola, Jukka ............................... 80
Vartiainen, Risto .................................. 77
Wentin, Anders .................................... RKP:llä täydennettynä pohja
lavenisi 131 edustajaan.
KESK
49
111
RKP 10
KOK
37
KESK
49
VIHR
15
Sinivihreä
Myös vaalikaudella 2007-2010 hallinneella porvaripohjalla olisi
riittävä 111 edustajan enemmistö, kristillisdemokraateilla
täydennettynä 116 edustajaa.
STT, teksti: Pekka Pohjolainen, grafiikka: Simon Varisto. ...........................404
Honkala, Kari ......................................331
Hänninen, Katja...............................5991
Janatuinen, Sari .................................242
Kailo, Kaarina......................................273
Kalliorinne, Risto .............................4789
Kanniainen, Jari-Pekka....................351
Karjalainen, Seppo ...........................393
Kortelainen, Miikka ..........................930
Kyllönen, Sari....................................1191
Matero, Taina ....................................1373
Niskanen, Auri ..................................... 80
Mällinen, Maria-Riitta ......................300
Näkkäläjärvi, Mikkel.........................638
Oinas, Niina .........................................142
Ojala-Niemelä, Johanna ...............6236
Olsen, Janne .......................................410
Rauhala, Martti ..................................163
Sukuvaara, Jani .................................... 92
Harri, Hannu ......................................... 79
Markkanen, Olli ................................... 55
Harjunharja, Hansi............................495
Hiltunen, Sami ..................................... 57
Kokkonen, Ulla .................................... 86
Kivelä, Marko ........................................ 32
Olkoniemi, Esa ..................................... 82
Nykänen, Jari ......................................110
Ojala, Arto ...........................................237
Toikka, Eila............................................. 18
Nurmikumpu, Kaarlo ......................... 88
Katajamaa, Marko.............................114
Kuusisto, Hille.....................................192
Lummi, Raija .......................................149
Lämsä, Anna-Liisa ............................... 99
Jukkola, Heikki ...................................138
Lapin vaalipiiri
Äänet
SDP
Hiltunen, Seija....................................341
Huhtamella, Valtteri ........................... 28
Nevalainen, Matti ............................... 59
Mikkola, Samuli ................................... 30733
Takkula, Hannu ................................3064
Tölli, Tapani .......................................9361
Vehkaperä, Mirja .............................5415
Vuolteenaho, Jarmo ......................4241
RKP
Brantberg, Robert............................... 56
Paananen, Minna ................................ 11
Paakki, Jukka ........................................ 47
Tuomala, Kerstin ................................. 81
Moisanen, Sari .................................4173
Mustajärvi, Markus .........................5739
Pikkarainen, Juha..............................282
Pistokoski, Eeva .................................204
Puuronen, Vesa ..................................217
Tapio, Tarja ..........................................146
Varajärvi, Marko ................................774
Yritys, Inkeri ........................................922
M11
Kuru, Tuukka ......................................... 79
Fredriksson, Tiina ..............................302
Hirvelä, Timo ......................................140
Hoikkaniemi, Marko ........................225
Hällfors, Pontus ................................... 94
Tiitinen, Pekka..................................1249
VAS
Ahlakorpi, Anni..................................372
Ekorre-Nummikari, Sari ..................391
Huhtala, Jarmo ..................................162
Ikävalko, Marianne ............................. 64
Tuisku, Sara .......................................2204
KESK
Ansala, Liisa ......................................3076
Kulmuni, Katri ..................................9705
Kurula, Timo........................................279
Kärnä, Mikko.....................................3203
Lohi, Markus .....................................4792
Maijala, Eeva-Maria ........................5511
Martimo, Sauli..................................1126
Miettunen, Anni ................................374
Mäntyniemi, Merja ...........................448
Rundgren, Simo ..............................2854
Salmijärvi, Petteri..............................547
Seurujärvi, Janne ............................2840
Viiri, Heli .............................................1653
Väyrynen, Paavo..............................6897
IPU
Berg, Roland ......................................... 54
Lehtonen, Harri ................................... RKP:llä
täydennettynä edustajia olisi jo 135.
KOK
37
PS
38
Keskustan Juha Sipilän vetämässä hallituksessa valtiovarainministerin salkku menisi perussuomalaisten Timo Soinille ja ulkoministerin paikka kokoomuksen Alexander Stubbille, ellei toisin sovita.
KESK
49
Eduskunnan puhemiehen paikka menisi toiseksi suurimmalle
hallituspuolueelle eli perussuomalaisille.
121
SDP
34
PS
38
Peruspunamulta
Toimivan rungon voisi rakentaa myös peruspunamullalle, jolla olisi
eduskunnassa 121 edustajan tuki. 58
Kuistio, Jorma.....................................432
Lampela, Jenni...................................121
Leinonen, Petri .................................... 14
Nyyssölä, Jari ........................................ 27
Vapa, Marko .......................................... 33
21.4.2015
Ehdokkaiden äänimäärät vaalipiireittäin koko maassa
KESK
Jarva, Marisanna .............................5334
Keränen, Niilo...................................5690
Kettunen, Tuomas ..........................3628
Korhonen, Timo...............................5181
Leiviskä, Matti ....................................846
Mattila, Hanna-Leena ....................4387
Moilanen, Riikka..............................3390
Nivala, Eija .........................................4477
Ojalehto, Matias ..............................2900
Parkkinen, Eeva-Maria ..................1504
Parviainen, Ulla................................4531
Pylväs, Juha.......................................5860
Rantakangas, Antti .........................5958
Sipilä, Juha ..................................... 26
KTP
Suomalainen, Heikki.......................... 90
Rautakoski, Esko ................................. 74
Jouppila, Annika ................................. 19
Tarvainen, Antti ................................... 83
Nyman, Pekka ....................................150
Virtanen, Liisa.....................................262
Perusporvari vahvoilla hallitusrungoksi
Perusporvari
124
Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen yhdistelmällä olisi
eduskunnassa 124 kansanedustajan turvallinen enemmistö. 14
PS
Hannola, Jaana ..................................196
Helin, Liisa ...........................................351
Juntunen, Jarmo ...............................975
Korpikoski, Terho ..............................623
Lampela, Jouko .................................427
Mariapori, Liisa ..................................679
Mäntylä, Hanna ...............................8065
Nenonen, Pirita..................................483
Salonen, Tarmo ..................................483
Södervall, Ari ......................................607
Tauriainen, Harri................................673
Torvinen, Matti ................................2269
Törmä, Markus ...................................782
KD
Aalto, Pirkka ......................................1111
PIR
Ryynänen, Ari .....................................161
Oksala, Aki ............................................. 38
Yasav, Ida-Kajsa ................................... 35
Nyman, Tanja........................................ 19
KOK
Ervasti, Outi ......................................2160
Heikkinen, Janne ............................2293
Husso, Jarmo J. 38
Heikkuri, Marko ................................... 27
Siirilä, Tapio ........................................... 22
RKP
Gaup-Juuso, Andte ..........................194
Juuso, Tuomas Aslak ........................212
Rantanen, Rhea ................................... 85
Kassinen, Otso ...................................327
Kinnunen, Hermanni ......................... 21
VIHR
Hietala, Kalle.......................................125
Hänninen, Sari ...................................131
Jentala, Kai ............................................ 47
KOK
Autto, Heikki .....................................6261
Hacklin, Pekka....................................121
Harju-Autti, Leena ............................162
Helske, Kalle........................................297
Holopainen, Teija ................................ 34
Korhonen, Maire I. 66
Jussila, Janne ......................................672
Lappalainen, Timo ............................180
Liikkanen, Antti .................................356
Lihtkivi, Vahur ...................................... 56
Lampela, Tuukka ................................. 93
Kortelainen, Veli-Pekka ..................... 50
Luotola, Ville .......................................305
Luukkonen, Matti ............................... 91
Kontiokari, Veera ...............................440
Pekkarinen, Lauri ..............................127
Raitala, Juuso .....................................313
Ronkainen, Jari ..................................155
Wallin, Olli-Pekka ................................ 63
Kylmälä, Jyrki........................................ 32
Juntunen, Marianne ........................666
Keränen, Miikka.................................487
Korteniemi, Tarja ................................. 51
Kurtén, Kjell .......................................... 28
Alajas, Päivi ........................................... 64
Erkkilä, Akseli ....................................... 15
Ranta, Mika ........................................... 53
Klemets, Rami ...................................... 54
Harjula, Oili ........................................... 91
Paasimaa, Veli.....................................796
Sala, Sannamari .................................326
Sarkkinen, Hanna ...........................9572
Stenius, Sanna ...................................447
Toivanen, Pinja ................................1703
PIR
Autio, Ari-Matti .................................... 66
Mäkinen, Mikko................................... ................................2902
Hänninen, Juha ...............................2322
Juntunen, Hannu ..............................645
Kaismo, Tomi ....................................1038
Kynkäänniemi, Milla ......................1228
Larikka, Teija .......................................689
Mustonen, Tuula ...............................498
Männistö, Asko ..................................464
Penttinen, Outi ..................................461
Pikkuaho, Sami ................................1494
Rajala, Lyly ...........................................538
Saari, Hanna........................................905
Suutari, Eero .....................................3305
Suutari, Tiina .....................................1152
Talvitie, Mari-Leena ........................4547
Väänänen, Leena ..............................445
PS
Aavakare, Eila ...................................1741
Halunen, Janne................................1623
Immonen, Olli ..................................4875
Jämsä-Uusitalo, Vaili ........................344
Kettunen, Pentti ..............................1806
Kokko, Tero..........................................660
Korhonen, Ari ...................................2954
Kupsala, Henna................................3580
Liukkonen, Juha ..............................2250
Mattila, Pirkko ..................................6577
Mikkola, Lasse ....................................840
Moilanen, Ahti ...................................670
Simula, Jenna ...................................2533
Snellman, Anne .................................921
Tykkyläinen, Kari .............................3327
Tynkkynen, Sebastian ...................1467
Viitala, Matti ........................................353
Vähämäki, Ville.................................3799
VAS
Eilola-Jokivirta, Markku ..................337
Heinonen, Paavo J. 30
SKP
Ahlakorpi, Arto .................................... 71
IPU
Impola, Jaakko ...................................279
Hämäläinen, Arto .............................154
Kangas, Antero .................................... 11
Kulppi-Vartiainen, Marja-Leena..... 21
Hulden, Lena ........................................ 39
Raumala, Carina .................................. 89
Pokka, Esa .............................................. .............................. 30
Sipola, Jukka........................................
Valtio antaa tukea pk-yrityksille, jos tuella on työllistäviä vaikutuksia tai tuella kehitetään uusi innovaatio.
5. Finnvera lopettaa yritysten lainoittamisen. Valtion yritystuet ja yrityslainojen vakuudet yhdelle
luukulle (nykyisin 5 luukkua).
7. Tässä työssä Teknologiateollisuus ry haluaa olla täysipainoisesti mukana.
Martti Kätkä
ryhmäpäällikkö
Teknologiateollisuus ry. Yhteisöverot maksettava siihen maahan jossa tulos
tehdään.(koskee myös Suomessa toimivia monikansallisia sairaaloita, klinikoita ja hoiva-alan yrityksiä) .
3. Siksi onkin luontevaa, että jotkut teollisuusyrityk-
set ovat osakkaana ydinvoimalaitoshankkeissa.
KOTITALOUKSIEN energiatarpeet
ovat erilaiset kuin perusteollisuudella.
Jo nyt Suomessa on lähes kaikilla kuluttajilla älykkäät tuntitehomittarit, jotka mahdollistavat
sähkön kulutusjoustot ja muut
uudet energiatehokkuuspalvelut.
Kuluttaja voi myös sopia esimerkiksi aurinkopaneelilla tuottamansa sähkön myynnistä sähköverkkoon ja tulevaisuudessa
vaikkapa tarjota sähköautonsa
akkua sähkövarastoksi.
Olennaista on varmistaa, että kuluttaja voi kilpailuttaa energiapalvelujensa tarjoajat, kilpailuolosuhteet pysyvät teknologianeutraaleina eikä markkinoita vääristetä syrjimällä tai suosimalla vain joitakin poliittisin perustein valittuja ratkaisuja.
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN yritykset tarjoavat laajan valikoiman vähähiilisiä energian tuotanto- ja käyttötekniikoita, järjestelmiä ja palveluita.
Vastataksemme ilmastohaasteeseen ja pitääksemme teollisuutemme Suomessa tarvit-
semme samanaikaisesti ydinvoimaa, vesivoimaa, bioenergiaa, tuulivoimaa, aurinkoenergiaa, lämpöpumppuja, yhdistettyä
lämmön-, jäähdytyksen- ja sähköntuotantoa, polttokennoja ja
muuta vetyteknologiaa.
Lisäksi sähköautot, sähköisen
liikenteen järjestelmät, liikenteen biopolttoaineet, älykkäät
sähköverkot ja kiinteistöautomaatio sekä lähes nollaenergiarakentaminen ovat tarpeen tavoitteeseen pääsemiseksi.
JULKISEN VALLAN tulee keskittyä
jo alussa mainittuun suotuisan
toimintaympäristön luomiseen
investoinneille.
Sen lisäksi tarvitaan panostuksia uuden teknologian tutkimus- ja kehitystyöhön, suomalaisen innovaatiojärjestelmän
parantamiseen sekä lähellä kaupallistamista olevien ratkaisujen demonstrointiin ja pilotointiin. Oman asunnon rakentajalle alv-vähennys ostamistaan rakennustarvikkeista sekä verotuksessa kotitalousvähennys, jonka suuruus on suurempi, kuin korjausrakentamisessa.
9. Valtio lopettaa yritystukien antamisen menestyville yrityksille.
4. Valtio myy myöntämänsä arava- ja korkotukilainat
(16 miljardia euroa) kansainvälisille pankeille.
Rauli Kemppi
vientiyrittäjä vuodesta 1987/eläkeläinen
Savitaipale
?Olennaista on varmistaa, että kuluttaja voi kilpailuttaa energiapalvelujensa tarjoajat,
kilpailuolosuhteet pysyvät teknologianeutraaleina eikä markkinoita vääristetä syrjimällä tai
suosimalla vain joitakin poliittisin perustein valittuja ratkaisuja.. Ara takaa oman asunnon rakentajalle tai ostajalle
pankin vaatiman omarahoitusosuuden.
10. Kuva: Petra Pöyliö
Energiakumous
on jo käynnissä
?Uusiutuvan energian rahoitus tuntuu olevan kiven
takana.. Onkohan siinä
hinnassa laisinkaan mukana tuotannon ja kuljetuksen
aiheuttamat ilmastohaitat.
Päästökaupoissakin hintoja kierretään. Onkohan kukaan laskenut mikä on totuus kivihiilen ja turpeen ilmastohaittojen ero.
Meidän pitäisi laittaa toiseen vaakakuppiin kotimainen tuotanto ja tuontihintojen säästöt ja toiseen vaakakuppiin tuo pieni saastumisen kyseenalainen ero kun
otetaan huomioon kivihiilen piilovaikutukset hintoihin.
SEURAAVASSA unelman mukainen ratkaisu uusiutuvan
energian rahoitukseen.
Perustetaan yhteinen yritys uusiutuvan energian tuotannolle, johon valtio tulisi mukaan takuumieheksi.
Siihen kutsuttaisiin kampanjoilla kaikki kansalaiset
mukaan keräämään ikään kuin pesämunaa tulevaisuudessa uhkaaviin veronkorotuksiin.
80 000 vuodessa tienaaville vaihtoehtona olisi pieni
veronkorotus tai määräajaksi sidottu investointitalletus
tähän energiayhtiöön.
Ilmari Nygren
Espoo
TEKNOLOGIAN kehittyminen on
avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Suomeen pitäisi luoda mahdollisimman hyvät olosuhteet
investoinneille hiilidioksidipäästöjä vähentäviin teknologioihin,
uusiutuviin energialähteisiin ja
energiatehokkuuteen.
ENERGIAKUMOUS on jo käynnissä ja siksi on tärkeää, ettei säädöksin tai julkisen vallan toimenpitein estetä sen markkinaehtoista toteutumista.
Energiakumous ei voi nojata pysyviin valtion tukiin, vaan
kunkin teknologian, järjestelmän ja energiapalvelun on perustuttava todelliseen kysyntään ja taloudelliseen kannattavuuteen.
Lopulta kuluttajat ja energiateknologian käyttäjät ratkaisevat valinnoillaan, mistä vähähiilisistä vaihtoehdoista tulee läpimurtoja.
Terästehdas tarvitsee erilaisia
ratkaisuja kuin omakotitalo.
Teollisuudelle on olennaista
varmistaa kohtuuhintaisen sähkön saanti luotettavasti kaikissa tilanteissa. Starttiraha kaksinkertaiseksi, minimi aika vuosi .
8. Kuva: Jari Laukkanen
Uusiutuvan
energian rahoitus
UUSIUTUVAN ENERGIAN rahoitus tuntuu olevan kiven takana kun kivihiilen hinta on alhainen. Finnvera antaa ainoastaan takaukset yritysten pankkilainoille ja myy jo annetut yrityslainat pankeille. Mielipiteet
34
Uusi hallitus,
Suomi nousuun
1. YRITYKSILLE investointivaraukset voitoista uudelleen
käyttöön .
2. Aloittaville ja
kasvaville pk-yrityksille Finnvera antaa riskitakaukset (ei
omavelkaista takausta, niin kuin nykyisin).
6
Marssin vuoksi tuskin yksikään kiihkouskovainen tulee pidättäytymään väkivallanteoista.
EN MYÖSKÄÄN ymmärrä taannoin Pariisissa järjestettyä mielenosoitusta, johon osallistui monien
maiden johtajiakin.
RUOTSALAINEN Lars Vilks aiheutti kohua vuonna 2007, kun hänen profeetta Muhammedia koskeva pilapiirroksensa julkaistiin. Eli hän ei oman lausumansa mukaan ollutkaan koko Suomen oikeusministeri.
Kyllä juristin koulutuksen
omaavalta oikeusministeriltä olisi odottanut analyyttisempää vastausta. ja kysymys kuuluu: Mikä ero on
poliitikolla ja valtiomiehellä?
Poliitikko haluaa tehdä äänestäjien mielen mukaisia
päätöksi, mutta ei silti aina äänestäjien eduksi.
Valtiomies tekee päätöksiä, joita välttämättä äänestäjät
pidä oikeana, mutta kuitenkin ne lopulta koituvat kansalaisten eduksi.
Moni varmaan ajattelee, että nyt tarvitaan valtiomiespäätöksiä. ravintola-alan työllisyyden paranemista
(muusikot jne).
Myös kotijuomisen vähenemisellä ja epäterveen tuonnin vähentämisellä on vankat perusteet.
Tälle maalle ja kansalle ei olisi haitaksi, jos se oppisi
ravintolakulttuurin ohella rakentamaan myös asuinyhteisönsä sosiaalisia suhteita. Kun joku firma vielä esimerkiksi Nokia tekee hankinnan eli Alcatelin oston, niin
mitä tekee tämä markkina. Mutta olisiko Lars Vilks itsekin terapian tarpeessa. Hän on siitä lähtien
saanut tappouhkauksia.
Vuonna 2014 yhdysvaltalainen Colleen LaRose
sai 10 vuoden tuomion aikeistaan tappaa Vilks.
Vilks itse piti tuomiota kovana ja toivoi, että LaRose pääsisi vankilan sijasta terapiaan. Se
johtuu siitä, että puolue on vain
yhden asian puolue.
VIIME EDUSKUNTAVAALIEN jälkeen muodostetun hallituksen
oikeusministeriksi nimitettiin
Rkp:n Anna-Maja Henriksson.
Nimityksen jälkeen Österbottens
Tidningen lehdessä 19.6.2011
julkaistun haastattelun otsikkona oli: ?Hon är hela Finlands justitieminister (Hän on koko Suomen oikeusministeri).
Jokin aika sitten samassa lehdessä julkaistussa haastattelussa
kysyttiin Henrikssonilta, mikä on
hänen ministerikautensa tärkein
saavutus?
Mitä ministeri vastasi. Täytyy todella kysyä, mikä on suomalaisen markkinan luonne nykyään.
Matti Tuominen
Vanha Ulvila
Pilaa piirroksissa
EN YMMÄRRÄ, minkä vuoksi joillakin pilapiirtäjillä
on tarvetta ärsyttää uskovaisia piirroksillaan. en muista kuka oli kirjoittanut . Perusteena
hän käytti mm. -15 alkoholijuomien ravintolahinnoiksi
samaa tasoa, millä Alko myy myymälöissään. Tai talousvaikuttajat. Kirjoita Suomenmaahan. Eipä paljon rohkaise investoimaan. Mielestäni sairaalloisella halulla loukata uskovaisten pyhiä asioita ei ole mitään tekemistä sananvapauden
kanssa.
Olemme saaneet havaita, että uskonnollisista pilapiirroksista on seurannut useita murhenäytelmiä.
Eikö väkivallan estämiseksi olisi viisasta maailmanlaajuisesti kieltää uskonnolliset pilapiirrokset ja sopia niiden julkaisemisesta rangaistus, koska uskonto on suurille kansanjoukoille erittäin pyhä asia?
Ravintolasta
sosiaalisia suhteita
VANTAALAINEN lääkäri Jyrki Rovamo esitti HS mielipidepalstalla 13.4. Se syöksee Nokia osakkeen
arvon alas.
Varmasti tulee käymään niin, että jos Metsä-Group
käynnistää ison projektinsa Äänekoskella, myös yhtiön
osakkeen kurssi nollataan. Se nähdään
vasta, kun koottava hallitus on pääsyt vaalikauden loppupuolelle.
Heikki Niittymäki
Markkina reagoi
oudosti Nokiaan
JOLLAIN TAVALLA tämä ma on nyt tullut umpisurkeaan
kuntoon. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Halu on, mutta kyky puuttuu
RUOTSALAISEN KANSANPUOLUEEN puheenjohtaja Carl Ha-
glund kertoi 25.3.2015 Maaseudun Tulevaisuuden
haastattelussa:?Keskusta on pitkäaikaisin ja ehkä perinteisin
hallituskumppani?.
Rkp:llä on tapana aina vaalien
alla mielistellä sitä tai niitä puolueita, joiden se arvelee muodostavan seuraavan hallituksen.
Vaalien välisenä aikana puolueen toiminta on aivan muuta. Vastauksena oli se, että hän
oikeusministerinä on pystynyt
valvomaan ruotsin kielen asemaa. Se voisi vakuuttaa myös ne muutamat
kansalaiset, jotka vanhakantaisesti pitävät meitä jonkinasteisen taantumuksen edustajina näkemään meidät todellisessa valossa.
Maaseudun vetovoimaa on pyrittävä lisäämään sekä
määrällisesti että laadullisesti niin, että myös huomisen
työvoimatarpeet voitaisiin mahdollisimman hyvin tyydyttää myös paikallisen työvoiman avulla.
Asumisviihtyvyys ja tulevaisuuden usko pitävät osaltaan Suomemme asuttuna ja elinvoimaisena.
Vesa Vuorinen
Vaasa
?Ruotsalainen Lars Vilks aiheutti kohua vuonna
2007, kun hänen profeetta Muhammedia
koskeva pilapiirroksensa julkaistiin. Hän on siitä
lähtien saanut tappouhkauksia.?
Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
Raimo Kareinen
keskustan kunniajäsen
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
PL 52, 90100 Oulu. Siihen lisättynä hyvien ruokien ja musiikin ravitseva ja viihdyttävä vaikutus ei olisi vähäinen.
KUN UUSI HALLITUS toivottavasti keskustajohtoisena ryhtyy toimeen, se tekisi palveluksen kansalaisilleen nostamalla meidät muun Euroopan tasolle myös alkoholin käyttötavoissa. Oliko
vastauksena kenties oikeuslaitoksen kehittäminen, jotta asioiden käsittely eri oikeusasteissa nopeutuisi ja kansalaisten oi-
keusturva toteutuisi paremmin.
Vai olisiko tavoitteena ollut parantaa lainsäädäntöä siten, että
asianomistajan ja todistajan asema olisi paremmin turvattu rikosasioiden oikeudenkäynneissä.
Tai jokin vielä ylevämpi tavoite?
Ei. Edellä mainitut
tapaukset osoittavat, että Rkp:llä
puolueena on halu, mutta kyky
puuttuu.
Lopuksi suomalainen
kansanviisaus:?Tilaisuus jää monelta huomaamatta, koska sillä on yllään haalarit ja se näyttää
työnteolta?.
Tapani Myllymäki
Kruunupyy
?Vastauksena oli se, että hän
oikeusministerinä on pystynyt
valvomaan ruotsin kielen
asemaa.. Suomen tilanne on siinä jamassa. Kuva: Jari Laukkanen
35
Nyt tarvitaan
valtiomiehiä
OLEN JOSTAKIN lukenut monta vuotta sitten . Onko
heidän ainoa vaikuttimensa saada huomiota osakseen?
Lehtiyhtiöiden vaikuttimena ainakin on hyötyä
taloudellisesti uskovaisia loukkaavilla piirroksilla. He ovat kuitenkin saaneet maksaa kovan hinnan
kyseenalaisesta rohkeudestaan, ja ikävintä on se,
että monet sivullisetkin ovat joutuneet kärsimään.
Sitä mainostettiin sananvapausmarssina, mutta eikö sen tarkoituksena itse asiassa ollut viestittää,
että marssiin osallistuvat pitivät hyväksyttävänä uskovaisten syvimpien tunteiden loukkaamisen.
Ja kun he pitivät pilapiirroksia sananvapauteen
kuuluvina, niin eivätkö he samalla kannustaneet
pilapiirtäjiä jatkamaan uskovaisten tunteiden loukkaamista
/
lapsilta, 35. Hinta sisältää edestakaisen linja-autokuljetuksen Savonlinna-Mikkeli-Pärnu, majoituksen siistissä majatalo
Konsessa, aamiaiset sekä kansipaikoilla laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki Viking XPRS:llä sekä Tallink Star:l
la. klo 19 Lounaismaan Op:n Someron Konttorin kokoustiloissa.
Someron, Häntälän, Pitkäjärven,
Itäisen, Etelä-Someron, Pohjoisen
ja Somerniemen py:sten sääntömääräiset vuosikokoukset ke 22.4. klo 18.30. Kahvit klo 17.30.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Keskustanaisten piirin vuosikokous
keskustan piiritoimistolla ke 29.4. Mitkä ovat Sonkajärven kunnan näkymät.
Iisalmi, Kj:n vuosikokous pe 24.4. klo 18 Kaupungintalolla, kokoushuone Kallio. sis.matkan, pitopöydän ja risteilyn. klo 16.15 piiritoimistolla Porrassalmenkatu 33, Mikkeli. klo 18.30. Ilmoittautuminen ja
kahvit klo 17.
Raision Keskustan veteraanikeilaajat, kerhotuntien ajankohdat muuttuneet hallin keilakisojen vuoksi. klo 18 Lausvaaralla Myllyniementie 2 , 05450 Nukari.
Vantaa, Tikkurilan py:n kevätvuosikokous Tikkurilan uimahallin kabinetti
6.5. klo 18, kahvi klo 17.30. klo 19. 0504485085 tai etela-savo@keskustanuoret.fi
ITÄ-SAVO
Enonkoski, osaston sääntömääräinen
vuosikokous ke 22.4. Valtakirjojen tarkastus klo 9.30-10.
KESKI-SUOMI
Keskustan Keski-Suomen piiritoimisto: Piirin tj. Kaarina Peltomäki.
Pirkanmaan Keskusta: To 23.4. klo 18
valtuustosalissa. Keskustanaiset tuntia ennen.
Kuopio, kj ry vuosikokous ke 22.4. klo 15; to 30.4. 0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
NKL Tampere, aluejärjestön toinen
ylimääräinen vuosikokous 22.4. Kahvitarjoilu.. Tervetuloa!
Nurmijärvi Ke 22.4. klo 18. Matkan hinta on huoneesta ja iästä riippuen 220?
- 275?. klo 15. Vaasan kaupunginteatteriin katsomaan Viidakkokirjaa. klo 18 Kj:n tiloissa, Mestarin katu 2.
Keskustassa tapahtuu
Naisten piiri, Keskustanaisten Varsinais-Suomen piiri ry:n sääntömääräinen vuosikokous ti 28.4. 160 e. Osoite:
Riihitie 1, toinen kerros. Tied.
ja ilm. operettilipun ja matkan. Aluejärjestön kokouksissa puhe- ja äänioikeus on jäsenyhdistyksen valtuuttamalla edustajalla/edustajilla. 17.30 alk.
Retki, Keskustan Länsi-Haminan py
järjestää retken Orilammen majalle Hillosensalmelle 16.5. Hurukselan seuratalo Soihtulassa (Hurukselantie 1953)
klo 18.30 kahvi ja ilm. klo 19. Ohjelmassa on
Kiitos ?kahvit ehdokkaillemme ja kokous. Eeva Harjula p. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi, niin tavoitamme
sinut myös sähköisesti.
Eurajoki, kj ry:n vuosikokous kunnanvirastolla kokoushuone Nahkiaisessa to 23.4. 28.4. Teuronkylätie 719, 31250 Teuro. Vastuullisena matkanjärjestäjänä
toimii Linja-autoliike S. klo 19 kirjastossa. krs
PIRKANMAA
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. 010 315 2000, järjestösihteeri ja Keskustanaiset tj. klo 18. Piirihallitus ja ehdokkaat kokoontuvat
Pappilanniemen kurssikeskukseen yhteiseen palaveriin klo 17.30.
Kurun Keskusta: Viljakkalan mieskuoron Tapio Rautavaara -konsertti järjestetään Moision koulun auditoriossa su
26.4. Klo 18 Lepsämän, Rajamäen, Perttula-Uotilan ja Palojoen py:sten vuosikokoukset kunnantalon kokoustiloissa.
Tuusula, Kj: Eteläisen py:n kevätkokous 23.4. Arinakatu 2 as
8. Hinta 15. klo 15
alkaen piiritoimisto Apilassa osoitteessa Näsilinnankatu 23 A 1, 33210 Tampere. Johtokunta kokoontuu klo 18.
Keskustanuorten Etelä- ja Itä-Sa-
von piirit, Lähde viettämään Keskustajärjestöjen yhteistyössä järjestämää
kesäistä viikkoa Viron kesäpääkaupunki Pärnuun 20.?24.7. Kokousvieraana elinkeinoasiamies Aarre Damski. 040-5890355/Minna Sarvijärvi tai
040-7086998/Jarkko Luukkanen.
Ylöjärven keskustanaiset: Perinteiset laidunkauden avajaiset vietetään Ala-Toikon Puntarilla, Ala-Toikontie 78B, su 3.5. Paikka: Näsilinnankadun Apila.
Tampere, MSL-Tampereen kaikille
avoin kirjallisuuskerho to 23.4. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset
asiat. ja Vesaiset tj. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous su 26.4. Esityksenä operetti Iloinen leski, joka alkaa
klo 19. Klo 16-18. klo
18. klo 18
Myyrin Kamarissa Kirkonkylällä osoitteessa Myyrintie 2, Vihti. Kokouspaikka on metsänhoitoyhdistyksen
toimisto os. Pitopöytä klo.12 ja risteily klo. Museotie 7.
Kahvit klo 18.
Keskustanaisten Etelä-Hämeen piiri vuosikokous Riihimäellä ke 22.4. Alustajana ja kertojana
yhdistyksen pj. Heikki Vesalainen
poikansa kanssa kuljettaa ja viihdyttää mm.haitarilla. 0504485085 tai etela-savo@keskustanuoret.fi
POHJOIS-SAVO
Kaavi, kj:n ja py:sten vuosikokouksia: Vehkalahden py ti 21.4. Pauliina MaukonenKärkkäinen p. Matkan hinta 65?/henk.. klo 18. klo 14 ja to
7.5. klo 19.
ETELÄ-POHJANMAA
Alavus, keskustanuorten vuosikokous
ti 21.4 klo 18 Alavuden kebabpizzeria.
Kuortane, keskustanuorten vuosikokous su 26.4 klo 16 Seners-pizzeria.
Lapua, kj ry:n sääntömääräinen vuosikokous Lapuan kristillisellä opistolla su 26.4. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja kunnallisjärjestön
äänestysoikeutta koskeva muutosehdotus sääntöihin. Kokouksessa käsitellään sääntömääräisten vuosikokousasioiden lisäksi eduskuntavaalien tulosta ja Keskustanaisten edustajakokousasioita.
Taipalsaaren Keskustan retki Savonlinnan oopperajuhlille ke 8.7. Mahdollisuus käydä muinaisella hautausmaalla. klo 18 Mauri ja Anneli Kanasella, Hämäläntie 356. Yhteystiedot: Pilvi
Kärkelä p. Tämä Tieto-Finlandian voittaja on aikamatka Suomelle
merkitykselliseen aikaan neljän vuosisadan taakse.
Keskustanuorten Etelä- ja Itä-Savon piirit, Lähde viettämään Keskustajärjestöjen yhteistyössä järjestämää
kesäistä viikkoa Viron kesäpääkaupunki Pärnuun 20.?24.7. Aurassa, Aurasalissa, Urpontie 2. Retken hinta n. Linja-auton aikataulu, Miehikkälä , Lunni 9.00, Virojoki la, 9.10, Hamina 9.40, Leikari, piha
9.50, Keltakangas ABC 10.00 ja Kouvola la 10.15. alkaen klo. Lisätiedot ja ilmoittautumiset; piirin toiminnanjohtaja Janne Tarima p. Myös Äänekosken
py:n kokous ma. klo 18.30
Marketta ja Elias Juutilaisella. Keskustelua innoittaa Mirkka Lappalaisen
Pohjolan leijona. Ota
rohkeasti yhteyttä. klo
18. Kj:n ma 27.4. Muutamia vierailukohteita tapahtumaan
on tulossa oma kustanteisesti, mutta
varsinaista järjestettyä ohjelmaa matkalla ei ole, vaan kyseessä on omatoimimatka. klo
18 Eeva Kuukalla, os. Kokouspaikka on MHY:n toimisto. Ilmoittautuminen vesaiset.kannus@gmail.com, Lisätietoja Nina 050
5166694 tai Seija 050 343 5117.
POHJOIS-POHJANMAA
Ehdokkaat ja piiri kiittävät lämpimästi luottamuksesta eduskuntavaaleissa!
Piirihallitus kokoontuu ma 27.4. Käsitellään sääntöjen
vuosikokoukselle määräämät asiat.
Askolan Keskustanaisten vuosikokous
nuorisotila Nutassa 26.4. klo 19.30 kunnantalon Värjärin
kamarissa.
KESKI-POHJANMAA
Kannuksen vesaiset järjestää kaikille
avoimen matkan la 25.4. Johtokunta kokoontuu 18.30.
Hattula kj:n vuosikokous ti 21.4. Tervetuloa tenttaamaan keskeisiä kuntapäättäjiämme aiheesta. Keilavuoromme torstaisin seuraavasti: to 23.4. Soita, jos pääovi on lukittu puh.
0503423323.
Roineentausta, py:n vuosikokous
23.4. klo 18.30 Luikon baarilla. Kortteisen py to 26.4.
klo 18 Jokelassa. Tulospalvelua ja kahvittelua.
Taavetti, py:n vuosikokous ti 21.4. klo
17 Lehmon py valtuustosalissa. Kokousten välissä kahvitarjoilu,
tervetuloa! Johtokunnat
Vihti, Kj ry, vuosikokous ti 28.4. Kosonen. Hinta sisältää edestakaisen linja-autokuljetuksen Savonlinna-Mikkeli-Pärnu, majoituksen siistissä majatalo
Konsessa, aamiaiset sekä kansipaikoilla laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki Viking XPRS:llä sekä Tallink Star:l
la. 18. Käsiteltävänä sääntömääräiset asiat.
VARSINAIS-SUOMI
Raisio ma 20.4. klo 18
teemalla 3+1 -kirjaa kirjahyllystäni, Hotelli Tammerin Vihtorin kirjasto, Satakunnankatu 13. Klo 18
Ala-Toikon Puntarilla, Ala-Toikotie 78B.
Omat saunavermeet mukaan!
Tampere, MSL-Tampereen ja Keskustan kaikille avoin varjovaltuusto ma
4.5. klo 18.30 alkaen kunnantalon ruokalassa/Saluuna valtuustosalia
vastapäätä.
Keskustanaiset, Uudenmaan piiri
ry:n sääntömääräinen vuosikokous su
26.4. klo
18 Oulussa.
Aluetoimikunnat: Siika-Pyhäjokilaakso ja Kalajokilaakso ti 28.4. Lähtö klo 10.15 . Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Pieksämäki, kj:n kevätkokous su 26.4.
klo 16 Maaselän koululla os. 36
HELSINKI
Kontula, Keskustaseuran sääntömääräinen vuosikokous to 23.4. mennessä.
puh 040 7072952 iltaisin.
Vuoden seinäkalenteria saatavissa
piiritoimistolta hintaan 10 ?. Esillä kaupunginvaltuuston esityslista.
Keskustan Pirkanmaan piirin yhteystiedot: Jaana Viilo, toiminnanjohtaja, 040 767 3419, jaana.viilo@keskusta.
fi, www.pirkanmaankeskusta.fi. klo 18
Lounaismaan Op:n Someron konttorin kokoustiloissa.
Piiri, Keskustan Varsinais-Suomen piiri ry:n sääntömääräinen vuosikokous
to 23.4. klo 18 Korteniemellä Hannu ja Elina Lappalaisella. Matkan hinta on huoneesta ja iästä riippuen 220?
- 275?. Vaalitoimisto auki klo
12-15. Muutamia vierailukohteita tapahtumaan
on tulossa oma kustanteisesti, mutta
varsinaista järjestettyä ohjelmaa matkalla ei ole, vaan kyseessä on omatoimimatka. Inkilänhovissa, Kalevankatu 18-20.
Kokoustilana kirjasto. klo 18.30 Kiiminki, Kunnantalon kahvio. klo 1017 Keskustan vaalituvalle Lahteen, Vapaudenkatu 15.
Hartola, Eteläinen py:n vuosikokous
su 26.4. Johtokunta kokoontuu klo 18.
KYMENLAAKSO
Piiri, vuosikokous 21.4. klo 14
kaupungintalolla. Virallisia jäsenyhdistyksiä ovat NKL:n Pirkkalan osasto, NKL:n
Tampereen osasto sekä Tampereen
Opiskelevat Keskustalaiset ry.
TOK kevätkokous ke 22.4. Olemme myös Facebookissa: Pirkanmaan
Keskusta - käy tykkäämässä!
SATAKUNTA
Satakunnan piiritoimisto, tavoitat meidät seuraavista numeroista: jäsenasiat toiminnanjohtaja Kati Kiljunen 050 405 7742 kati.kiljunen@keskusta.fi, keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 044 978 3929
tarja.kiviniemi@keskusta.fi, nuorten
toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044 0336 588 satakunta@keskustanuoret.fi.
Tärkeää. Ohjelmassa lisäksi arpajai-
set ja tarjoilut.
Ala-Toikosta Arkadialle ry: Yhdistyksen kokoontuminen su 3.5. Käsitellään sääntöjen määräämät
asiat.
Luumäki, kj:n vuosikokous to 23.4.
klo 18 konditoria Satun Makioilla. sis. klo
18 ja johtokunta kokoontuu 17.30. klo 17. klo 10 alkaen Peltola-salissa, Peltolankatu 4, Joensuu. klo 18 Espoon valtuustotalo,
Espoonkatu 5, Keskustan ryhmähuone. Kahvitarjoilu!
Ihastjärvi, py sääntömääräinen vuosikokous ke 29.4. klo 18 Paraisilla, Kaupungintalolla, Rantatie 28. Kahvitarjoilu alk. Kahvit
klo 17.30 alkaen.
Mikkeli, kaupungin py:n sääntömääräinen vuosikokous 29.4. Matka maksetaan tilille: FI1655060040075333. Ohjelmassa Sahanpatruunan pitopöytä ja kultareittiristeily. Sisäänkäynti L1 ovesta, Säästö-Karien parkkipaikan puolella.
Espoo, Keskustanaisten ry vuosikokous ti 21.4. Tuomas Pietilällä os. Käynti Löppösen luolilla, jossa mahdollisuus nauttia nuotiokahvit 6?/henk. klo 17.
Turku, Itäisen py:n vuosikokous ma
27.4. 040 418 1150.
Vaalituvalla, Tervetuloa eduskuntavaalien kiitoskahveille pe. Kokouksen yleiskeskustelun Kuopion kaavoitustilanteesta
alustaa yleiskaavajohtaja Juha Romppanen. 14-17. Koko perheen tapahtumassa pelaillaan, saunotaan ja keskustellaan ajankohtaisista asioista. Kokouksessa
käsitellään sääntömääräiset asiat.
Nukarin-Raalan py:n vuosikokous
ke 29.4. Varaukset ja tiedustelut
p. 010 315 2001 Keskustanuoret
tj. klo 18 Keskustan Apilassa, Näsilinnankatu 23 A 1. Luikonlahden py to 23.4. Kosonen. klo
18 Piiritoimistolla, Riistakatu 15.
Salahmi, pyn vuosikokous Pohjoisella
koululle su 26.4. Linja-auton reit-
ti ja aikataulu ilm. Kokouksessa käsitellään sääntömääräisten
asioiden lisäksi yhdistyksen toiminnan jatkosta päättäminen ja tarvittaessa uusien toimihenkilöiden valinta.
Askolan Keskustanuorten vuosikokous nuorisotila Nutassa 26.4. klo 18 piiritoimistolla, Hämeenkatu 9 A 5. / aikuisilta sis. Piipahda toimistolta hakemassa tai soittele Tuijalle
040 415 8759.
POHJOIS-KARJALA
Kontiolahti, kj:n vuosikokous su 26.4.
klo 18 Valtuustosalissa. Vuosikokousasiat.
Teuva, Komsin py:n vuosikokous ke
29.4. Johtokunta klo 17.30.
Äänekoski, kj: sääntömääräinen vuosikokous ti 28.4 klo 18 Äänekosken
Kiinteistönhoito Oy:n neuvotteluhuone Torikatu 6 2 krs. Riihitie 1 2. klo 17. Ritva Hauhia 0405888255, Vesa Koskiaho, 040 7342929 tai Simo Suutari
040 8605196.
KARJALA
Taavetti, py:n vuosikokous ti 21.4. klo 17.
puoluetalo Apollolla, osoite Apollonkatu 11a.
UUSIMAA
Hyvinkää, Kj:n sääntömääräinen vuosikokous ti 21.4. Saarijärvellä.
Lahti, Keskustan Lahden kj:n vuosikokous ti. klo
18 Hotelli Savonian auditoriossa, Sammakkolammentie 2. klo
18 ja johtokunta kokoontuu 17.30. 27.4.
ETELÄ-SAVO
Joroinen, kj ry vuosikokous ti 21.4.
klo 18 Joroisten kunnan virastolla. A-L Westinen 28.3. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Keskustanaiset, Kanta-Lappeenrannan osaston vuosikokous ti 21.4. kyyti ja lippu. Mukana kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Kurtelius sekä
valtuuston puheenjohtaja Mikko Mustonen. klo 18 piiritoimistolla Porrassalmenkatu 33, Mikkeli.
Keskustajärjestöt Yhteiskunnallinen
lukupiiri to 7.5. klo 17.30.
Sonkajärvi, Mäkikylän py:n vuosikokous to 23.4 klo 18.30 Tarja ja Hannu
Pirkkalaisella. Kokouksessa
käsitellään sääntömääräiset asiat.
Somero, kj ry:n sääntömääräinen
vuosikokous ke 22.4. Esityslistalla ensimmäisen ylimääräisen vuosikokouksen esityksen
mukaisesti aluejärjestön purkaminen
tarpeettomana. klo 19 kj:n vuosikokous kunnanviraston valtuustosalissa. Ilmoittautuminen ja kahvit klo 17.30.
ETELÄ-HÄME
Keskustan Etelä-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Juha Iso-Aho puh.
0503745416, juha.iso-aho@keskusta.fi
Pohjois-Tammela, py:n vuosikokous
21.4. Ilmoittautumiset viimeistään 4.5. Oulujokilaakso ja Iijokilaakso ke 29.4. Tervetuloa!
Lehmo, py:n vuosikokous su 26.4. myöhemmin. Olli Rekolaisella, Torvoilantie 1399.
PÄIJÄT-HÄME
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Taipalsaari, kj:n vuosikokous ma 27.4.
klo 18 kunnantalolla. Elina Suoranta p.040
721 0636.
Kymönkoski, py: Sääntömääräinen
vuosikokous 26.4. klo
18.30 Hattula-pirtillä os. Käsitellään vuosikokousasiat ja vaalitulos.
Kalajoki. 0400 930
483 ja keskustanaisten, sekä keskustanuorten toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. Liput, 10?, ovat myynnissä ennakkoon. Tervetuloa!
Piiri, sääntömääräinen vuosikokous la
9.5. Vastuullisena matkanjärjestäjänä
toimii Linja-autoliike S. Omaksi
iloksi, kaverille, lahjaksi. kerros. Lisätiedot ja ilmoittautumiset; piirin toiminnanjohtaja Janne Tarima p. 24.4. Seunalantie 8, Naarajärvi. Kokouksessa käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat. klo 18.30
Oulainen energiatalo. klo 16, Vesaisten Keskusliiton tiloissa, Snellmaninkatu 19 C, Helsinki klo 15 Uudenmaan Keskustanaisten
johtokunnan kokous
Askola, Keskusta ry:n vuosikokous pidetään nuorisotila Nutassa (Linnankoskentie 49, 07510 VAKKOLA) su
26.4
Totta kai tämä on iso asia niin Kempeleelle, Oulun seudulle kuin Pohjois-Suomellekin. Jatkossa ehdokkaat pitää kouluttaa
ottamaan reippaasti yhteyttä naapuripiirin
toimistoon, sieltä saa vinkkejä ja tietoja.
PÄIVI VENTO
SAVONLINNA
KESKUSTAN Itä-Savon ja Etelä-Savon piirien toiminnanjohtaja Ulla-Riitta Juuti kertoo, että nämä vaalit ovat ensimmäiset koko hänen 25 vuoden keskustalaisen työuran
aikana, jolloin jokainen hänen reviiriltä asetettu ehdokas on ollut täysillä mukana vaalityössä.
. mennessä: www.vesaiset.fi
KESKUSTANUORET
Keskustanuorten liittohallitus kutsuu Keskustanuorten valtuuskunnan
koolle sääntömääräiseen kokoukseen
25?26.4. klo 18 kunnanvirastolla.
LAPPI
Sodankylän Keskustanaiset ry:n
vuosikokous to 23.4. klo
18 valtuustosalissa. Keskustan Kalajoen py:n
sääntömäärinen vuosikokous su 26.4.
klo 14 Kaupungintalon kokoushuoneessa.
Kuusamo. Johtokunta klo 18. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous pidetään Leskelässä, Kairanmaatalolla su 26.4. Kokous alkaa
klo 16. Kitkanrannan py:n sääntömääräinen vuosikokous ti 21.4. Hän on varmaan sellainen juureva, enemmän kansan pariin jalkautuva henkilö.
. (13.)14.6.
Tule kokemaan kanssamme värikäs ja
monipuolinen reissu, jossa valittavanasi on kahden tai kolmen yön matka
sekä bussikuljetukset ympäri Suomen.
Lue lisää ja varaa matkasi 31.5. klo
18 Vasaraperässä Kylätalolla. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Vittikko-Varvikon py:n vuosikokous
su 26.4 klo 14 Leena Peuralla.
PERÄPOHJOLA
Tervola, Lapinniemen py:n vuosikokous ke 29.4. Juuti
veikkasi Kaakkois-Suomeen kuutta
keskustalaista kansanedustajaa.
Kuva: Päivi Vento
ÄÄNESTÄJÄT ja järjestöihmiset ovat antaneet
uudesta vaalipiiristä hyvin yksimielistä palautetta: Aivan älytön ratkaisu.
. Kokousta edeltää avajaisjuhla klo 10.30. Yrittäjät eivät voi olla yksin. Valitettavasti rahat eivät piisanneet, että olisimme voineet ilmoittaa kaikissa pitäjälehdissä. Aikaisemmin on porukassa ollut aina
vähintään yksi, joka on lähtenyt mukaan ja
antanut nimensä käyttöön, mutta siinäpä se
sitten on ollutkin. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous kaupungintalon valtuustosalissa ti 21.4. Uutta olivat ehdokkaiden aiempaa vähempi määrä
ja yhteistyön tiivistyminen naapuripiirien
kanssa.
. Sovimme yhdessä ehdokaspaikkojen jakautumisesta, yhteisistä pelisäännöistä, yhteisilmoituksista ja yhteisistä tapahtumista.
Ilmoittelu vaikeutui.
. Kunnallisjärjestön kuukausikokous valtuustosalissa to 23.4. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ma 27.4 klo
19 kaupungintalolla.
Siikalatva. klo 18.
Keskustanaiset.
Kempele. Leikkauksia ei tule niin paljon. klo 13
Kolarin yläkoululla, Jokijalantie 18.
VESAISET
Koko perheen kesälomamatka
Ruotsin Kolmårdeniin 11.6. Välimatkat ovat pitkät ja paikallistuntemus uusilla aluilla oli ohutta. Kahvitarjoilu.
Muhos. klo 18
Aleksinkulmassa (Aleksanterinkatu 9).
Kahvitarjoilu.
Pudasjärvi. Nyt jokainen on painanut
sutena vaalikentillä, Juuti kiittelee.
Välimatkat ovat pitkät
ja paikallistuntemus
uusilla aluilla oli
ohutta.
JUUTI luotsasi nyt ensimmäistä kertaa uut-
ta Kaakkois-Suomen vaalipiiriä. Kokouksessa käsitellään 14 § mukaiset sääntömääräiset
asiat. klo 16 Pizza-Paikka a?lariestossa. varsinainen edustajakokous Seinäjoella
6.-7.6. Myös SDP
tarvitaan hallitukseen, jotta työelämän
muutokset ja tavoitteet saataisiin toteutettua
yhdessä työntekijöiden ja yrittäjien kanssa.
MYÖS Reino Kankaristolla oli näkemys uuden hallituksen kokoonpanosta.
. Hänellä on arvot kohdillaan, joten toivon ihmisläheisempää politiikkaa, Joensuussa asuva Venäläinen sanoi.
Aarne Tampio. Majoitusvaraukset edustajakokoukseen piiritoimistojen kautta
huhtikuun loppuun mennessä.
Savossa aihetta tyytyväisyyteen:
?Kaikki tekivät töitä sutena?
määrän väheneminen aiheutti muutoksia
verrattuna aiempiin kampanjoihin.
. Suomen Keskustanaiset ry:n hallitus
Suomen Keskustanaiset ry:n 35. Johtokunta klo 13.
Ylivieska. klo 19 Marja-Liisa ja Jussi Vaaralla,Vuolukantie 10. Sittenhän siellä onkin
jo kaiken näköistä, Kempeleen keskustasta
tavoitettu mies tuumaa.
Kankaristo suhtautuu luottavaisin mielin
tulevaan.
. Kouvolaan, Nuorisokeskus
Anjalaan. Kalliiksi tuli ehdokasparoille Kataisen hallituksen uhrilahja, Juuti kuvailee.. Kyllä Sipilä on tuttu mies. Sipilällä on yrittäjätausta, joten kyllä hän varmasti ajattelee myös yrittäjiä, itsekin yrittäjänä
toimiva Kankaristo sanoo.
Tornio. Ehdokkailla oli haastetta etsiä itselle tuntemattomilta seuduilta
sopivia paikkoja tavata äänestäjiä.
. Keskustanaisten Kempeleen py:n sääntömääräinen vuosikokous ti 21.4. Tai Heinävedellä ja
Haminalla. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen vuosikokous ti 28.4. Kuvat: Markku Ruottinen/Lehtikuva
Tero Sirniö.
Reino Kankaristo.
Marja-Liisa Venäläinen.
SIPILÄN nousu hallitusneuvottelijaksi ja
mahdolliseksi pääministeriksi olisi monen
mielestä hyvä asia pohjoiselle.
. Voi olla, että tämän muutoksen myötä
poliitikot ja kansa lähentyvät, arvioi kauppakeskus Zeppeliinissä asioinut kempeleläinen Aarne Tampio.
Kempeleessä paluumatkallaan pohjoisesta piipahtanut Marja-Liisa Venäläinen tiesi
olevansa Sipilän kotikonnuilla.
. Kokous alkaa la 6.6. Asiana valtuustolista ja vaali asiaa.
Oulu. Mitä yhteisiä intressejä on esimerkiksi
Pieksämäellä ja Kotkalla. Kahvitarjoilu.
Piiri. Piirin vuosikokous su 17.5. Johtokunta
kokoontuu klo 18
Sipilän kotikunnassa iloittiin
PÄIVI SEESKORPI/STT
KEMPELE
KESKUSTAN vaalivoittoon johtaneen Juha Sipilän kotikunnassa Kempeleessä oli maanantaina iloiset tunnelmat.
Yleinen ajatus Oulun kupeessa sijaitsevassa kunnassa oli, että nyt puhaltavat muutoksen tuulet . Frami-kokouskeskuksen tiloissa
(Kampusranta 9, Seinäjoki). Perussuomalaiset
menee sinne ilman muuta. Valtuuskunnan kokous alkaa
järjestäytymisellä ja sääntömääräisten
asioiden käsittelyllä la 25.4 klo 14.
KESKUSTANAISET
KESKUSTANAISET
Suomen Keskustanaiset ry:n valtuuston vuosikokous Seinäjoella 5.6.
Frami-kokouskeskuksen tiloissa (Kampusranta 9, Seinäjoki). Eiväthän ne voi
toista kertaa pois jäädä.
. klo 13. Valitettavasti näin jäi katvealueita, Juuti harmittelee.
PIIRIN laajeneminen ja ehdokkaiden luku-
Toiminnanjohtaja Ulla-Riitta Juuti
hoiteli vaalityön ohessa myös
piirien vuosikokoukset. Ehdokkaat eivät ehtineet kaikkialle. 37
Keskustassa tapahtuu
Kalajoki. Sinne voitaisiin ottaa myös SDP, vaik-
ka puolue ei niin paljon ääniä saanutkaan.
Vihreätkin mukaan. klo
14. klo
18.30. Lähipiirissäni on monen puolueen kannattajia, mutta Sipilää pidetään ihan kohtuu hyvänä jätkänä. Ensimmäinen pointti on, että kokoomusta sinne ei tarvita. Kokouksessa käsitellään 20 §
mukaiset sääntömääräiset asiat. Kj:n kevätkokous on 29.4. Sipilän voitto on minusta tietyiltä osin
maaseudun kansalaisten mielipiteen osoitus viimeaikaista politiikkaa kohtaan, totesi Tero Sirniö.
Yrittäjänä toimiva Sirniö katsoo, että muutokset politiikassa ovat nyt välttämättömiä.
Hänen mukaansa muutosta tekemään tarvitaan koko kansa.
. Virheiltä ei vältytty; ehdokas ilmoitti olevansa tavattavissa paikkakunnan ABC -asemalla, vaikka kyseinen paikka on ns. Valtakirjojen tarkistus kokouspaikalla la 6.6. klo 9.45?10.30 sekä su 7.6.
klo 10?10.30. Virallisten kokousedustajien
tulee ilmoittautua 25.4. klo 19 mennessä. . kylmäasema. nimenomaan hyvään suuntaan.
Mille etsittiin nimeä?
4. Juha Sipilä, Timo Soini, Alexander Stubb, Antti Rinne. Arkistokuva
5
2
9
3
1
6 5
6
9
1
3 7 5 2
8 4 3
2
5
7
4
6 8 9
9 1 7 4
3
5
5
9
6
5
7
3
1
3
9
8
7
4
6
1
3
5
2
9
5
6
2
4
9
8
3
1
7
4
5
9
1
7
3
2
6
8
6
8
3
9
4
2
1
5
7
8
1
9
5
6
7
3
2
4
2
4
5
3
1
9
7
8
6
9
1
3
2
5
7
8
6
4
7
1
2
6
5
8
3
9
4
7
3
6
2
8
4
5
9
1
1
2
9
5
6
4
7
3
8
5
3
7
2
8
1
6
4
9
9
7
8
4
5
2
6
1
3
6
3
8
1
7
9
4
5
2
9
4
8
3
6
5
7
2
1
6
5
4
1
9
3
8
7
2
7
4
5
8
3
2
6
9
1
1
2
6
4
9
7
5
8
3
1
2
3
8
7
6
9
4
5
3
5
7
9
4
1
2
8
6
8
6
5
7
1
9
4
3
2
4
9
7
6
2
5
1
3
8
2
9
6
7
8
5
1
4
3
3
9
1
5
2
4
8
7
6
3
6
1
9
4
8
2
5
7
4
8
1
3
2
6
9
7
5
2
7
4
8
3
6
9
1
5
5
8
2
7
3
1
4
6
9. Mikä oli Algoth Niskan laji: ammunta, jalkapallo vai purjehdus?
6. Virtanen
Algot Niska pelasti muun muassa juutalaisia Gestapon
kynsistä. 38
21.4.2015
TIETOTESTI
1. Eduskuntatalon perinteisen istuntosalin Wäinö Aal-
7. Ensimmäi-
set paikallisradiot Radio Lakeus Nivalassa ja Radio City
Sudoku
5 8
2 4
1
5
8
1
6 2 5 1 8 9 7
6
3
3 7 4 9 2 1 5
3
4
9
6
8
7 9
3 5
6 4
8
5
1
3 2
7
2
9 1
5 8
2 3
4 6
3
1
9
2
4
7
6
6
5
7 8
Viivi & Wagner
B. Kuka eduskuntapuolueitten puheenjohtajista on
nuorin ja kuka vanhin?
3. Patsaat ovat nimeltään
Raivaaja, Henkinen työ, Tulevaisuus, Usko, Sadonkorjuu. Mikä ministeriö perustettiin 1939 ja lakkautettiin
10. Yhdysvaltain asukasluku on 320 miljoonaa. sampoa, saikkoa, heljoa, helkkaa, suomoa, valiota
ja julkiota. Maan virallisten tilastojen mukaan yleisin sukunimi on Smith.
Kuinka monta Smithiä maassa on US Census Bureaun
mukaan?
tosen veistossarjan patsaita päästään ihailemaan vasta
peruskorjauksen jälkeen 2017. Mikä on koko sarjan nimi?
8. 1860 Suomen lehdistössä esitettiin uudissanaksi
mm. Minkä vuoden huhti-touko-kesäkuu. Dannyn eli laulaja Ilkka Lipsasen äidinisä Algoth (Al-
1949?
got) Niska (1888-1954) oli kuuluisa seikkailija ja aikansa huippu-urheilija, joka osallistui Tukholman olympialaisiin 1912. Missä valtiopäivien avajaiset 29.4.2015 järjestetään?
9. Mikä lintu osaa lentää taaksepäin?
5. Kuinka vanha kukin?
Helsingissä aloittivat lähetyksensä; Esko Helle valittiin
SKDL:n puheenjohtajaksi ja 39 ihmistä kuoli Heysel-jalkapallostadionin tragediassa Brysselissä
2. Neljän suurimman puolueen puheenjohtajat
Sinä
puhallat trumpettia kuten me
muutkin.
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Helsingin toimitus
Postios. 39
21.4.2015
Paneminen alkaa
KESKUSTAN VAALIHOILOTUKSESTA Pannaan Suomi kuntoon huolimatta vaalivoitto
tuli. Uusimaa sentään.
Vaalivoitto on monen tekijän summa.
Siellä kentällä se työ tehtiin, mutta jos ei
muuan Sipilä olisi hypännyt ruoriin, niin
tässä ei oltaisi. On jotenkin
muotia sanoa äänestävänsä nuorta naista ja
eduskunta täyttyy keski-ikäisistä ukoista.
Epäillään, että ulkomailta painostetaan
Suomen politiikkaa. ja Ville Niinistö
Vihr. Ehkä Merja Ailus on jo lähettänyt kukkia Laura Rädylle,
siskollisesti.
Ovensuukyselyt huvittavat. Helsinki ei suurenkaan voiton siivellä antaudu keskustalle. Neljässä
vuodessa tehtiin pieni ihme.
TOSITEEVEEN mallistakin toimintaa olin näkevinäni. Nyt on mandaatti kansalta, nyt saa alkaa panna Suomea kuntoon.
Kampanjoissaan muutama muukin puolue oli niin remonttimiestä, mutta tekijät
ovat nyt tässä.
Äänestysprosentti jää aina vain hävyttömän alhaiseksi, mitä ne kolmekymmentä
prosenttia suomalaisista oikein ajattelevat,
ehkä eivät mitään.
Joku jo väläytti äänestysprosentin nostokeinoksi ilmaisten ämpäreiden jakelua, niiden perässähän suomalaiset juoksevat.
Valtaosa asuu laillani huoneissa, joiden
kraanasta tulee vettä, enkä ole keksinyt ämpärille mitään käyttöä.
Hakkaraisen Teuvolla saattoi maanantaiaamuna tosin olla oksuämpärille tarvetta, valvojaisista välitettyjen tuokiokuvaus-
ten perusteella.
VAALIVALVOJAISET on pidetty, toisissa on
ollut riemastunut tunnelma ja vielä useammissa apeat. Niin tehdäänkin, Ruotsista. Sieltä jo ilmoitettiin, että ei persuja
hallitukseen. Täällä pannaan
nyt Suomi kuntoon.
Jari Nenonen
Ristikko
TIISTAINA 21. Apollonkatu 11 a, 00100
Helsinki
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
Vuoropäällikkö
044 7370 263
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
Tuottaja:
Pirjo Kontio
044 7370 262
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
Annukka Kantola
Risto Luodonpää
Elisa Savolainen
Samuli Vänttilä
Pirkko Wilén
Toimittajat:
Eeva Kärkkäinen
Henna Lammi
Pentti Manninen
Timo Mikkilä
Samuli Nissilä
Pauliina Pohjala
Vesa Somppi
044 7370 264
044 7370 267
040 5709 400
044 7370 265
044 7370 261
Markkinointisihteeri
Jenni Karjalainen
044 7370 346
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
www.suomenmaa.fi
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
päätoimittaja
Juha Määttä
040 7359 612
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
Valokuvaaja:
Maria Seppälä
perhevapaalla
opintovapaalla
040 8201 781
044 7370 305
044 7370 244
044 7370 238
044 7370 386
Valokuvaaja:
Jari Laukkanen
perhevapaalla
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
050 3003 897
044 5966 879
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Ulkoasu: Mikko Eronen
Painopaikka: Kaleva Oy,
ISSN 0356-3588
Vastaukset: 1) 53, 52, 47 ja 52,
2) vanhin Päivi Räsänen KD 55,
nuorin Carl Haglund Rkp 36, (Paavo Arhinmäki Vas. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Hei svedupellet, me päätämme omista asioistamme itse. Tuhat ääntä ja voileipäkakku
happanee pöydässä, posti alkaa tällä viikolla kantaa ilmoituslaskuja.
Ilkeä kyläläinen soittaa ja kiukuttelee että
Salen kulmilla on vaalimainos poistamatta.
Kyllä se on masokistien laji.
Aivopesu maalaisten puolueesta on kantanut hyvin hedelmää. 38), 3) Työ ja tulevaisuus, 4)
Finlandia-talossa, 5) kansanhuoltoministeriö, 6) 1985, 7) 2,8 miljoonaa, 8) markka, 9) kolibri, 10)
jalkapallo.. Pudottaminen on niin nykypäivää.
Ei yllättänyt, että se osui moneen ylimieliseksi miellettyyn henkilöön. Velaton, Suomen suurin puolue, hallitusta muodostamassa. huhtikuuta 2015.
Tänään: Anssi Anselmi,
ortodoksisen kalenterin mukaan
Jani, Janne Feodor, Heikki,
Hilppa.
Aurinko laskee tänään
Helsingissä kello 20.53, Oulussa
kello 21.14 ja nousee huomenna
Helsingissä kello 5.44 ja Oulussa
kello 5.18.
PÄIVÄN SANA
Paimenna, Herra, sauvallasi
kansaasi, kaitse omaa laumaasi,
joka asuu yksin keskellä metsää,
kaukana hedelmätarhoistaan.
Johda se Basanin ja Gileadin
laitumille niin kuin entisinä
aikoina.
Miika 7:14
SANANPARSI
Siinä on leipee ja leivän särvintä.
Sotkamo
KASKU
Elefanttiäiti kuopukselleen:
. Nyt pois se huuliharppu
Vaikka paikkamäärää tippuu
reilusti, huonomminkin olisi voinut käydä.
Helsinkiläinen Pekka Laaksonen kuvaili, että vaalien ehkä suurin yllätys oli se, että keskustan voitto ei lopulta ollut kovin suuri.
. Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
mo Soini nimesi tuloksen ?jatkojytkyksi?.
. Puheenjohtaja Ti-
Perussuomalaisten
puheenjohtaja Timo
Soini kuvaili vaalitulosta
?jatkojytkyksi?.
Kuva: Martti Kainulainen/ Lehtikuva
Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb ja uusi kansanedustaja Sari Multala halaavat
puolueen vaalivalvojaisissa. Me olemme pysyvästi Suomen
politiikassa, koska meitä tarvitaan, hän puhui omilleen.
Espoolainen Simo Grönroos
kuvaili Bottan valvojaisissa tunnelmia hyviksi.
. Sehän on demokratiaa, että heillekin on väylä vaikuttaa.
PERUSSUOMALAISTEN vaalivalvojaisissa Helsingissä tunnelma
nousi kattoon. Odotin keskustalle yli 50 paikkaa. Perussuomalaiset kerää kapinallisten ääniä. Hän jännitti viimeiseen asti sitä, lähtevätkö perussuomalaiset äänestämään.
Epävarmuus oli Grönroosin
mielestä havaittavissa loppuun
asti vaalikentillä. Kansa on kyllästynyt nykyiseen maahanmuutto- ja Euroop-
papolitiikkaan, hän analysoi tulosta.
Grönroosin mielestä perussuomalaiset ovat nyt vakiinnuttaneet
paikkansa suurena puolueena.
GRÖNROOSILLE tulos ei ollut yllätys. Ihmettelen myös sitä, että vasemmistoliiton tuloksessa ei näy
hallituksesta lähtö tai se, että he
ovat ainoana puolueena puhuneet velanoton lisäämisestä,
Laaksonen pohti.
HELSINKILÄINEN kokoomusaktiivi Kristiina Kannus puolestaan
odotti SDP:lle parempaa tulosta.
Perussuomalaisten kovaa tulosta Kannus pitää yllättävänä.
. Mutta se riippuu tietenkin siitä, miten saamme meille tärkeitä
asioita hallitusneuvotteluissa läpi, Grönroos totesi.. Taustalla Stubbin vaimo Suzanne Innes-Stubb. 40
21.4.2015
Kokoomuksen ja perussuomalaisten
valvojaisissa helpottuneet tunnelmat
HENNA LAMMI
HELSINKI
KOKOOMUS ja perussuomalaiset
kamppailivat vaalien kakkossijasta rinta rinnan.
Kokoomuksen vaalivalvojaisissa Helsingissä ravintola Maxinessa tunnelma oli odottavan riemukas. Hallitukseen
menoa hän pitää tällä tuloksella
todennäköisenä.