6 414880 073513
KESKUSTAN PÄÄ-ÄÄNENKANNATTAJA / N:o 16 / 21.4.2017 / 4,80 ?
Sanat ovat valtaa
lukutaidon rapistuminen luo pohjan valeuutisten
suosiolle, Menestyskirjailija minna Rytisalo sanoo
Ajassa
Ulkomaat
Vieraskolumni
Brexit pakottaa
maatilat markkinoimaan
Korruptiosyytökset
kuohuttavat Venäjällä
Hyvä perhevapaamalli
on yksinkertainen
sisältö
21.4.
2017
Ihana kamala kampanjointi
Ehdokkaan matka kulkee paneeleista vaaliteltoille s. 20
2
21.4.2017
8
21.4. 26
Lapsettomuuden loppumaton
suru ei ole sievää s. 12
Seppo Kääriäisen mielestä
keskustalla on rehellisen ja
vakavan puntaroinnin paikka s. 2017
3. 32
Keskustan puoluevaltuutetut
eivät hätkähtäneet kuntavaalien
tylystä tuloksesta s. Maaseudun asioiden hoitaminen
edellyttää tukea politiikallemme
myös isoista kaupungeista.
Antti Kurvinen s. 6
Ministereitä ei lisätä vielä hallituksen
puoliväliriihessä s. 31
Islannin koskematon luonto
houkuttelee matkailijoita s
perustettu 1908 . Luvassa lienee kuitenkin kriittistä keskustelua, kun puoluevaltuusto kokoontuu viikonloppuna Tampereella.
Suomenmaan kysely tehtiin heti kuntavaalien jälkeisellä viikolla. Varsinkin vihreiden ja
perussuomalaisten tulokset antavat ajattelemisen aihetta.
Nämä kuntavaalit saattavat jäädä historiaan vihreiden
suuren läpimurron vaaleina. Ainakaan puoluevaltuustossa ei kapinamieltä näytä olevan siitä päätellen, että lähes 60 prosenttia
kyselyyn vastanneista antoi Sipilälle edelleen kiitettävän arvosanan.
Muidenkin puoluejohdon jäsenten toiminta arvioitiin
kyselyssä yli kahdeksikon arvoiseksi perinteisillä kouluarvosanoilla mitattuna. On puhuttu jopa puheenjohtaja Juha Sipilän lähtölaskennan alkamisesta. Tämä ei innostanut perussuomalaisten kannattajia vaaliuurnille vaan saattoi antaa pikemminkin vain lisäpontta vihreille.
Perussuomalaisten tappion voi nähdä osana yleisempää eurooppalaista kehitystä. Oikeistopopulistien menestys näyttää olevan taittumassa.
Johtopäätös on keskustankin osalta selvä. Siihen vastasi tällä kertaa hieman alle puolet puoluevaltuuston jäsenistä.
Vastausten perusteella kuntavaalien tulos ei herättänyt suuria tunteita suuntaan taikka toiseen, vaikka keskusta saikin vaaleissa heikoimman kannatuksen sitten
1950-luvun. Päätoimittaja Juha Määttä
Maria Seppälä
Vihreät menestyivät hyvin yliopistokaupungeissa mutta työntyivät
myös keskustan vahvoille alueille.
Pääkirjoitus
Puoluvaltuustolta odotetaan
kunnon vaalianalyysiä
K
eskustan kuntavaalitappio ei ole aiheuttanut paniikkia puoluevaltuuston jäsenissä, ilmenee Suomenmaan tekemästä kyselystä. Puolueen kannattaa keskittyä oman linjansa kirkastamiseen riippumatta siitä, mitä perussuomalaiset tai muut puolueet tekevät.. Toisin kuin niin monesti aiemmin, vihreät saivat vaaleissa suunnilleen sen kannatuksen, mitä gallupit lupasivat.
Vihreät menestyivät hyvin yliopistokaupungeissa mutta työntyivät myös keskustan vahvoille alueille maakuntakeskuksiin ja jopa syvälle maaseudulle.
Samaan aikaan perussuomalaiset kärsivät murskatappion. Myös keskustan ministeriryhmä
saa kyselyssä enimmäkseen kehuja.
4
21.4.2017
Kyselyn perusteella Tampereella ei ole luvassa paniikkia
tai kapinamieltä. Väistyvä puheenjohtaja Timo Soini taisi tehdä virhearvion piikittelemällä vihreitä kaikissa vaalikeskusteluissa. Suunnilleen puolet vastaajista oli tulokseen
melko tyytymättömiä, mutta lähes 40 prosenttia oli melko tyytyväisiä.
Eräät politiikan tarkkailijat ovat tehneet vaalitappiosta varsin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Tämä antaa mahdollisuuden avoimeen ja
rakentavaan keskusteluun kuntavaalien tuloksesta.
Keskustan kannattaa oman tuloksen lisäksi arvioida kunnolla kilpailijoidenkin suorituksia
Kannustan luottamushenkilöitä
käyttämään myös tervettä maalaisjärkeä.
Asioita on hyvä tarkastella monelta kantilta; tulevatko kaikki kuntalaiset ja alueet kohdelluksi samanarvoisesti.
Kunnan ylin viranhaltija on kunnanjohtaja. Valtuusto vetää suuret linjat.
Kunnanhallitus on valtuuston työrukkanen. Toimittajalta
Valppautta myös vaalien välillä
Kuntavaalit on käyty, ja kansa on puhunut. Olem-
me valinneet 8?999 valtuutettua päättämään kuntien asioista.
Vaikka kuntapäättäjät saavatkin toimivaltansa
meiltä, ei ulkoisteta kaikkea vastuuta heille. Sieltä löytyvät esimerkiksi esityslistat ja pöytäkirjat, kuntastrategiat ja kaavoituskatsaukset.
Valtuuston kokoukset ovat avoimia, eli niitä voi
mennä seuraamaan paikan päälle. Ja toisin päin:
jos ei tiedä, kuka ja miten päättää, miksi äänestää.
Mitä siis jää meille kuntalaisille?
Kuntalaisille jää ainakin aktiivisen toimijan ja palautteen antajan rooli.
Päätöksentekoprosessia on tänä päivänä helppo
seurata kuntien omilla verkkosivuilla. Päättäjiä on hyvä valaista, miten
koulu-, terveys- ja tai liikenneasiat on kuntalaisen
näkövinkkelistä katsoen hoidettu.
Suora sähköpostiviesti valtuutetulle on reilumpi kuin nimetön purnaaminen lehden tekstiviestipalstalla.
Anja Manninen
21.4. Pienemmässä kunnassa saattaisi riittää kevyempikin koneisto. Seurataan valittujen toimintaa myös vaalien välillä.
Kuntien päätöksentekokuvio ei ole yksinkertainen.
Kunnat ovat myös hyvin erilaisia. Por-
mestareitakin on ja lisää suunnitellaan.
Kunnanjohtajista näyttää kehkeytyneen eräänlaisia kuntien toimitusjohtajia ja pr-ihmisiä.
Kuntalain mukaan kunnan toimintaa johdetaan
valtuuston hyväksymän kuntastrategian mukaisesti. 2017
5. Koneisto rakentuu luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista.
Viranhaltijat ovat alansa ammattilaisia. He valmistelevat ja esittelevät asiat ja auttavat luottamushenkilöporrasta perehtymään asioihin.
Viranhaltijat ovat jo alaansa perehtyneisyyden
kautta etulyöntiasemassa, mutta pelkästään heidän asiantuntemuksen varaan ei ole syytä jäädä.
Luottamushenkilöiden on uskallettava käyttää sitä
valtaa, joka heillä on.
Päätettävät asiat, vaikkapa kaavoitus, vaativat perehtymistä. Se
on valtuuston päätösten toimenpanija mutta myös
keskeinen asioiden valmistelija.
Kuntalaisia liki tulevia asioita käsittelevät esimerkiksi sivistyslautakunta, sosiaali- ja terveyslautakunta ja kaavoituslautakunta. Jos äänestäminen ei kiinnosta, ei päätöksentekoonkaan tule perehdyttyä. Se kannattaa
tehdä jo siksikin, että näkee, onko oma ehdokas
perehtynyt asioihin ja kuinka aktiivisesti hän osallistuu asioiden käsittelyyn.
Isommissa kunnissa kokouksia voi seurata myös
virtuaalisesti netissä.
Kunnallisiin päättäjiin voi ottaa yhteyttä sähköisesti ja fyysisesti. Niissä jos missä tehdään
päätöksiä, jotka koskettavat kuntalaisten arkipäivää.
Politiikan tutkija Sami Borgin mukaan Suomessa on kasvamassa sukupolvia, joille kunnallinen
päätöksenteko ja päätöksentekorakenteet ovat entistä vieraampia.
Borgin näkemystä tukee kuntavaalien äänestysaktiivisuus
Toisaalta
reilut 38 prosenttia oli melko tyytyväisiä, ja 10
prosenttia ei ollut asiasta mitään mieltä.
??Viestimme ei tavoittanut niitä, jotka kokevat sote-uudistuksen edessä epävarmuutta.
Niin yksityiset palveluntuottajat kuin kuntaalalla työskentelevät sote-ammattilaiset kokevat epävarmuutta. Hieman yli 52 prosenttia piti mallia erittäin tai melko hyvänä. huhtikuuta.
Puoluevaltuusto on keskustan ylin päättävä
elin puoluekokousten välisenä aikana. Tasan 30 prosenttia ei osaa vielä ottaa kantaa asiaan.
Kyselyyn vastasi 60 keskustan puoluevaltuutettua 10.?12. ARVOSANAT
Ajassa
Puoluevaltuutetut eivät
panikoi kuntavaalitappiosta
Soten valinnanvapauden vaiheistus saa kiitosta
Teksti: Pekka Pohjolainen
Keskustan puoluevaltuusto suhtautuu mel-
ko tyynesti puolueen kuntavaaleissa saamaan
17,5 prosentin kannatukseen.
Suomenmaan puoluevaltuustokyselyyn vastanneista lähes puolet eli reilut 48 prosenttia
oli tulokseen melko tyytymättömiä. Vastanneista 65 prosenttia oli kuitenkin uudistukseen vähintään melko tyytyväisiä.
Keskustan perhevapaamalli herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Siihen
kuuluu 135 jäsentä.
Valtuusto kokoontuu tänä viikonloppuna kevätkokoukseensa Tampereelle.
8,1
JUHA rehula. Varapuheenjohtajista Katri Kulmuni sai
arvosanakseen 8,2 ja Antti Kurvinen ja Juha
Rehula 8,1.
Myös puoluesihteeri Jouni Ovaska sai työstään arvosanan 8,1.
Hallituksen kolmen onnistuneimman minis-
terin joukkoon yhdeksän kymmenestä nosti
pääministeri Sipilän ja puolet perhe- ja peruspalveluministeri Rehulan.
Jaetulle kolmossijalle nostettiin kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen ja maatalousja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.
Kolme epäonnistuneinta olivat opetus- ja
kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen
(kok.), sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.) ja liikenne- ja viestintäministeri Anne
Berner (kesk.)
6
21.4.2017
??Valitettavasti yrityselämän nopea ratkaisutapa ja asioiden eteenpäin vienti ei ole sellaisenaan sovellettavissa poliittiseen päätöksentekoon, vaikka ajatukset olisivat hyviä, Silja Mikkola ruotii Bernerin toimintaa.
Soten valinnanvapauden vaiheistamiseen ja
neuvolatoiminnan järjestämiseen puolet vastanneista oli melko tyytyväisiä ja neljännes
erittäin tyytyväisiä.
??Neuvolatoiminnan järjestämisen vastuun
antaminen maakunnille voi olla hyväkin juttu.
Jos tulee erilaisia toteutustapoja, sitten nähdään, mikä toimii, mikä ei, pohtii Sanna Kurki.
Taksien määrien, asemapaikkojen ja hintojen sääntelyn vapauttaminen jakoi mielipiteitä hieman enemmän. Myös toimeentulotuen siirtyminen Kelalle on aiheuttanut kohtuuttomia
tilanteita muutoinkin heikossa asemassa oleville, Aino Kanniainen arvioi.
Yli puolet valtuutetuista eli reilut 58 prosent-
tia arvioi puheenjohtaja Juha Sipilän työn
kouluarvosanalla kiitettävän arvoiseksi.
Vajaat 12 prosenttia antoi täyden kympin,
mutta kehitettävääkin löytyi.
??Hänen kannattaisi aina välillä laskea nappinsa ennen kuin älähtää julkisesti tai yksityisesti, Maija Pentikäinen-Laine opastaa.
Keskimäärin Sipilä sai työstään arvosanan
8,6. Melko tyytymättömiäkin oli neljännes, eikä moni
vielä ollut valmis ottamaan kantaa asiaan.
Yleisellä tasolla noin kolmannes piti hallituksen politiikkaa liian oikeistolaisena, mutta
kaksi kolmannesta sopivana.
Puoluevaltuutetuilta kysyttiin myös kantaa
hallitusyhteistyön jatkoon, jos Jussi Halla-aho
valitaan kesäkuussa perussuomalaisten puheenjohtajaksi.
Vajaa puolet eli noin 47 prosenttia oli valmis
jatkamaan yhteistyötä, mutta lähes neljännes
sanoo ei
2017
Erittäin
tyytymätön
7. Kuinka tyytyväinen olet tulokseen?
Kuinka tyytyväinen olet soten valinnanvapauden
vaiheistamiseen ja neuvolatoiminnasta
päättämiseen maakunnissa?
48,33%
53,33%
38,33%
23,33%
10,00%
10,00%
1,67%
Erittäin
tyytyväinen
13,33%
1,67%
Melko
tyytyväinen
En tyytyväinen
enkä
tyytymätön
Melko
tyytymätön
Erittäin
tyytymätön
0,00%
Erittäin
tyytyväinen
Melko
En tyytyväinen
Melko
tyytyväinen
enkä
tyytymätön
tyytymätön
21.4. Jari Laukkanen
8,2
jouni ovaska
8,6
JUHA SIPILÄ
8,2
katri kulmuni
8,1
antti kurvinen
Keskusta sai kuntavaaleissa 17,5 prosentin
kannatuksen
Nuoret saivat
hyvin ääniä. Toivottavasti heitä
nähdään myös keskeisissä
tehtävissä.
Maarit Feldt-Ranta
Twitterissä
Jari Laukkanen
Pääkaupunkiseudulla
tarvitaan hyvin erottuvaa ja
omintakeista politiikkaa.
Kääriäinen: On uusien eväiden aika
Pekka Pohjolainen
Keskustan kuntavaalitappiota ei voi si-
vuuttaa olankohautuksella, painottaa
keskustan konkarikansanedustaja Seppo
Kääriäinen.
??Niin ei voida ajatella, että tämä oli
vain tämmöinen paha uni ja että kyllä tämä tästä selviää, Kääriäinen varoittaa.
Kääriäisen mielestä puolueessa on tehtävä pidemmän aikajänteen vaalituloksiin ja numeroihin perustuva ?armottoman rehellinen analyysi?, käytävä linjakeskustelu politiikasta ja analysoitava kampanjointi. Kärjen on oltava leveämpi.
??Nyt on uusien eväiden keräämisen
aika.
Kääriäisen mukaan kaupungistuminen
ja keskittyminen ovat ilman muuta iskeneet keskustaan.
Enää ei hänen mukaansa voi luottaa
siihen, että väestön valuminen pääkaupunkiseudulle voidaan kompensoida
kannatuksessa muualla.
Pääkaupunkiseudulla tarvitaan hänen
mielestään hyvin erottuvaa ja omintakeista politiikkaa, ei myötäilyä.
Kääriäisen mukaan pääkaupungissa
on menestyttävä, jos keskusta haluaa olla uskottavasti valtakunnallinen puolue
ja pitää itsensä kolmen suuren joukossa.
??Se on vain tällä tavalla.
Kääriäisen mukaan vaalivoittaja vihreistä on tullut nyt haastaja myös keskustalle.
??Kaikkialla, missä vihreillä oli joku
ehdokas, he saivat ääniä. Eikä tekemään
johtopäätöksiä siitä.
Suvi-Anne Siimes
Twitterissä
Moni perää SDP:ltä
uudistumista. Ajassa
Sanottua
Vaalitulos saattoi olla osa
eurooppalaista henkistä käännekohtaa.
Oikeistopopulismin juna oli kulkenut
jo pysähtymättä ohi Wienin ja
Amsterdamin, nyt myös Helsingin.
Yrjö Rautio
Helsingin Sanomissa
Oma havaintoni se, että SDP ei
onnistunut koskaan analysoimaan
kunnolla vuoden 2007 vaalien
heikkoa tulosta. Sen jälkeen on tehtävä
rauhassa johtopäätöksiä.
Kääriäisen mukaan keskusta on viime
vuosina nojannut puheenjohtaja Juha Sipilään, jonka uskottavuus toki edelleen
kantaa.
8
21.4.2017
??Mutta hänen varassaan voittomme ja
hallituspolitiikka on hyvin pitkälle ollut,
se on vain syytä myöntää.
Ne eväät on Kääriäisen mielestä kuitenkin jo pitkälti syöty, eikä näin voi
enää pitkään jatkaa. Kyllä he kauttaaltaan lisäsivät kannatustaan koko
maassa.
Keskustan täytyy Kääriäisen mielestä
kuitenkin tarkkaan pohtia, mikä on sen
edustaman ja vihreän puolueen edustaman vihreyden ero.
??Se ero on olemassa ja sitä eroa pitää
tuoda esille, jotta ihmiset ottavat meidät
omakseen paremmin, hän opastaa.
Hallintotieteiden
Nykyisellään ministeriössä on Ikosen
osaston lisäksi neljä muuta osastoa: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto,
sosiaali- ja terveyspalvelujen osasto, työsuojeluosasto ja vakuutusosasto.
Yhden mallin mukaan hyvinvoinnin edistämisosasto liitettäisiin sosiaali- ja terveyspalvelujen osastoon, jolloin siitä tulisi ministeriön ylivoimaisesti suurin keskittymä.
Kansliapäällikkö Sillanaukee tuli tehtäväänsä puoluetoverinsa, sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) esityksestä vuonna 2012, kun sosialidemokraatti Kari Välimäki siirtyi merimiesten eläkekassan johtoon.
Nykyinen sosiaali- ja terveysministeri on
Pirkko Mattila (ps.).
Pentti Manninen
Ylijohtaja Raimo Ikonen jää eläkkeelle.
21.4. 2017
9. Siellä
nainen sai keskimäärin 2,13 lasta.
Viime vuonna syntyvyys aleni
lähinnä alle 38-vuotiailla naisilla,
selvimmin 30-vuotiailla.
Esikoisen synnyttäneiden keskiikä oli viime vuonna 29,1 vuotta.
Se on noussut vuodella kymmenessä vuodessa.
Syntyvyys nousi viime vuonna
vain kolmessa maakunnassa: Kainuussa, Ahvenanmaalla ja KeskiPohjanmaalla.
Tilastokeskuksen mukaan asia
selittyy osaksi sillä, että varsinkin
Keski-Pohjanmaalla ja Kainuussa syntyvyys oli laskenut edellisenä vuonna jyrkästi ja nousi nyt hieman.
STM:n hallinto mylläyksessä
Sosiaali- ja terveysministeriön kans-
tohtori Ikonen on kansliapäällikön ensimmäinen varamies.
liapäällikkö Päivi Sillanaukee myllää
400-henkisen ministeriön hallintoa uusiksi. Hänen eläkepäivänsä alkavat virallisesti kesäkuun alussa, mutta hän jää lomalle jo tällä viikolla. Virkamiesten rakentaman uuden hallintomallin odotetaan valmistuvan ennen juhannusta, mutta sen toimeenpano jäänee
syksyyn.
Uudistuksen ajoitukseen liittyy kaksi merkittävää henkilövaihdosta. Perheja peruspalveluministeri Juha Rehulan
(kesk.) on määrä jättää salkkunsa Annika Saarikolle (kesk.) hallituskauden puolivälissä.
Lisäksi ministeriön hallinto- ja suunnitteluosaston päällikkö, keskustalainen ylijohtaja Raimo Ikonen on jäämässä eläkkeelle. Syntyneiden määrä
on nyt pienentynyt kuutena vuonna peräkkäin.
Vuoden 2016 syntyvyyden mukaan nainen sai keskimäärin 1,57
lasta, kun vuotta aiemmin luku oli
1,65.
Syntyvyys oli viime vuotta pienempää viimeksi vuonna 1973, jolloin se notkahti 1,5:een. Tilastokeskus
Pauliina Pohjala
Viime vuonna Suomessa syntyi
2010
2015
2016
70 000
70 000
70 000
60 980
55 472
30 000
30 000
52 814
30 000
Syntyneiden määrän
väheneminen on
entistä jyrkempää.
Sami Perttilä
Ajassa
52?814 lasta, mikä on 4,8 prosenttia
vähemmän kuin vuonna 2015, kertoo Tilastokeskus.
Vuosittainen lasku on suhteellisesti mitattuna suurin 1970-luvun
alun jälkeen. Se on kaikkien aikojen matalin luku.
Syntyvyys on ollut vuodesta 1969
lähtien alle väestön uusiutumistason, joka on 2,1 lasta naista kohden.
Ainoa maakunta, jossa väestön
uusiutumistaso viime vuonna ylittyi, oli Keski-Pohjanmaa. Sanottua
Minun käsitykseni mukaan
urbaanille liberaalilla
puolueelle on niin ilmiselvä
ekologinen lokero, että joku
sen täyttää.
Soininvaara arvioi kokoomuksen ja
vihreiden olevan kaupunkipuolueita.
Näin mielikuvissa, mutta tulokset
Suomen talouden ja kaupunkien
kannalta olivat laihat.
Kimmo Tiilikainen
blogissaan
Osmo Soininvaara
blogissaan
Vihreiden täydellinen epäuskottavuus
esimerkiksi talouspolitiikassa
ei juurikaan häirinnyt heidän
saamaansa luottamusta nuorten ja
vähän vanhempienkin keskuudessa.
Mauri Pekkarinen
Facebookissa
Syntyvyys laski
viime vuonna jyrkästi
Lähde: Syntyneet 2016
Jos meillä on alan parhaat ja puhtaimmat tuotteet maailmassa, niin onhan se
kumma, jos emme saa niitä nykyistä paremmin kaupaksi. Esimerkkejä löytyy vaikka
kuinka paljon.. Suomalaiset eivät välttämättä edes tajua, kuinka laadukkaita tuotteita täällä jalostetaan. Ajassa
Hotelli- ja ravintola-alalle palkataan yli
kesätyöntekijää.
Kesätyöpaikkojen haku palvelualoilla on
vielä meneillään. Venäjän markkinoiden tyrehtymistä
on tuskailtu kauan. Kun iso nettomaksaja lähtee pois, niin
puhutaan miljardiluokan vaikutuksista yhteiseen budjettiin ja sieltä jaettavasta
rahasta. Ministerit Tiilikainen ja Lintilä ovat
ottaneet tehtävän tosissaan ja tehneet arvokasta työtä uusien markkinoiden avaamiseksi muun muassa Aasiassa, Leppä
huomauttaa.
Toinen tärkeä osa-alue on koulutukseen
panostaminen.
Markkinoinnin osaamista tarvitaan Lepän mukaan entistä enemmän viemään
kansalliset vahvuutemme sekä ulkomaille että myös omien kansalaistemme tietoisuuteen.
. Paikkoja on arvioiden
mukaan avoinna enemmän kuin viime
vuonna vastaavaan aikaan.
Asiantuntijatyössä, esimerkiksi museoalan
koulutusta edellyttävissä tehtävissä,
kesätyöntekijöiden palkat ovat usein
kehnoja työn vaatimustasoon nähden.
Jari Laukkanen
On täysin arvailujen varassa,
miten brexit vaikuttaa yksittäisen
suomalaisviljelijän tukitasoon.
Viekö brexit viljelijöiltä leivän?
Risto Luodonpää
Britannian EU-ero saattaa myllertää ar-
vaamattomalla tavalla Euroopan unionin
sisäisiä markkinamekanismeja.
Erityisen huolissaan brexitin vaikutuksista ovat olleet maataloustuottajat, joiden
tuloista EU-tuet muodostavat huomattavan osan.
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.) jakaa tuottajien huolen, koska kyse on yhdestä unionin suurimmista talousvetureista.
. Maidot, juustot, kaura ja vaikkapa kumina. Toistaiseksi on vielä täysin arvailujen varassa, miten brexit vaikuttaa esimerkiksi yksittäisen suomalaisviljelijän
tukitasoon, Leppä muistuttaa.
10
21.4.2017
Yleisen apatian lietsomisen sijaan Leppä
kehottaakin miettimään, miten tilanteesta on mahdollista selvitä eteenpäin.
. Varmaan sekin joskus
palaa ennalleen, mutta liikaa sen varaan
ei kannata laskea.
Suomalaisella elintarviketuotannolla
on hänen mielestään paljon käyttämätöntä potentiaalia.
. Vientimme on paljon
jäljessä esimerkiksi Ruotsista, Leppä huomauttaa.
Suomalaisen ruokabrändin tunnetuk-
si tekemistä auttaa paljon se, että elintar-
vikevienti on nostettu esiin myös hallitusohjelmassa.
Isoja vetonauloja suomalaisille ovat esimerkiksi Särkänniemi, museokeskus Vapriikki, Pyynikin
kesäteatteri ja Tampere-talon kulttuuritarjonta.
Moni on käynyt kesällä Särkänniemessä, mutta mitä vierailijan kannattaa tehdä Tampereella tähän aikaan vuodesta?
Museotarjonta on vailla vertaansa. 2017
11. EU:n tuomioistuimen oikeusapu tunnuttiin kuitenkin tuntevan, ja siksi meppiä lähestyttiin.
Kansalaisten kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että viranomaispäätösten oikeudenmukaisuuteen voi luottaa. Näistä löydät myös palkittuja paikallisia pienpanimotuotteita.
Suuntaa sunnuntaibrunssille Café Pispalaan ja tee päälle kävelylenkki Suomen
upeimmissa maisemissa, kaikkina vuodenaikoina.
Shoppaile paikallista designia Tallipihalla ja Design on Tampere -liikkeissä pitkin
keskustaa. Yllättävän monessa viestissä kansalaiset pyysivät EU:lta apua Suomen virkamiehiltä saamiinsa päätöksiin. Myös muutoksenhaut oikeudessa koetaan kalliiksi ja riskialttiiksi
tavalliselle palkansaajalle.
Viestit pysähdyttivät. Tutustu ainakin uudistuneeseen Lenin-museoon, Vapriikin uuteen, nostalgiseen Pelimuseoon sekä Nottbeckin suvun traagisen
tarinan esittelevään upeaan Näsilinnaan.
Tutustu alati uudistuvaan ravintolatarjontaan. Syö hienommin jossain White Guide Nordicin listaamista ravintoloista (Neljä
Vuodenaikaa, C, Hella & Huone ja Bertha)
tai suuntaa yhteen Tampereen kotoisista
gastropubeista. Ihaile vanhaa tehdasmiljöötä
kävelemällä pitkin Tammerkosken rantoja.
Käy teatterissa, konsertissa tai vaikka
stand up -keikalla; joka viikonloppu tapahtuu jotain!
21.4. Toivon, että Suomi on tässä oikeusvaltiona esimerkkimaa niin, ettei meiltä tarvitsisi asioita viedä EU:n tuomioistuimiin
ratkottavaksi.
Hannu Takkula
Euroopan parlamentin jäsen
Alex Mazurov
Suoraan kysyen
Mikä on Tampereen suosion salaisuus?
Pauliina Pohjala
Taloustutkimuksen tuoreen selvityk-
sen mukaan Tampere on suomalaisten
eniten arvostama matkailukaupunki Suomessa. Täällä Bryssel
Voiko viranomaispäätöksiin luottaa?
Pääsiäislomalla lueskelin saamaani kansalais-
palautetta. Harva edes tiesi tämän mahdollisuuden olemassaolosta. Olen kyllä vuosien varrella kuullut monenlaisia tarinoita poliitikkojen
ja virkamiesten mielivallasta, joista merkittävä
osa jo pienen tarkastelun pohjalta on osoittautunut aiheettomiksi.
Nyt kuitenkin oikeustajuani koeteltiin, vaikka
tiedän, että meillä Suomessa pitäisi voida luottaa viranomaisten päätöksiin.
Kansalaispalautetta lukiessa mietin, että jos
oikeuskansleri on ollut huolissaan hallituksen
lainsäädännön valmistelusta, niin oikeusasiamiehellä on varmasti myös syytä olla huolissaan
voimassaolevien lakien viranomaistulkinnoista.
Lukemassani palautteessa oli myös niin sanottuja sana vastaan sana -tilanteita, joissa lähtökohtaisesti virkamies on aina oikeassa, ellei kansalainen ymmärrä heti tapahtumahetkellä hoitaa paikalle asianajajaa tai viranomaistahoa.
Kehotin joitakin yhteydessä olleista lähesty-
mään eduskunnan oikeusasiamiestä ja näin varmistamaan saamansa kohtelun lainmukaisuuden.
Tämä matalan kynnyksen palveluksi tarkoitettu toimintamalli tuntui kuitenkin vieraalta. Mistä sen vetovoima johtuu, Visit Tampereen markkinoinnin ja
viestinnän asiantuntija Heli Jokela?
Tampere on sijainniltaan hyvällä paikalla, ja sinne on helppo päästä joka puolelta Suomea. Tampereella on vahva brändi
teatteri- ja museokaupunkina.
Suomen mittakaavassa se on iso kaupunki, mutta siellä on silti helppo liikkua ja tutustua kiinnostaviin kohteisiin
pääosin ilman ruuhkia. Luottamus viranomaisten oikeudenmukaisuuteen näyttää olevan koetuksella.
Luottoa ei tunnu liiemmin olevan siihenkään,
että yksittäinen kansalainen pärjäisi oikeudessa
viranomaispäätöksiä vastaan
Jari Laukkanen
Hallituspuolueiden paineita
olisi helppo purkaa kasvattamalla
ministereiden määrää.
12
21.4.2017
Hamletin kysymykseen ?ollako vai eikö olla. Äänestysprosentin alhaisuudesta johtuen sen
ääniosuus kasvoi 2,5 prosenttiyksikköä
eduskuntavaaleihin verrattuna.
Keskusta menetti kahdessa vuodessa
175 000 ääntä, ja ääniosuus jäi 3,6 prosenttiyksikköä alle eduskuntavaalien
kannatuksen.
Perussuomalaisten välitilinpäätös
kahden vuoden hallitustaipaleesta oli
karu. Petteri Orpon suusta tällaista
uhkausta ei ole kuitenkaan kuultu.
Hallituskumppaneiden kannattaakin
varoa sanojaan, sillä uhkailut todennäköisesti vain kasvattaisivat Halla-ahon
suosiota.
Hallituspuolueiden paineita olisi
helppo purkaa kasvattamalla ministereiden määrää. Sampo Terho ja Jussi Halla-aho
kilpailevat hänen perinnöstään.
Terho edustaa kisassa jatkuvuutta.
Jos kenttäväki haluaa radikaalia muutosta ja heti, valinta osuu Halla-ahoon.
Halla-ahon valinta voi johtaa jopa hallituksen hajoamiseen. Tämä estää myös velan kasvun taittamisen toivotussa tahdissa.
Puoliväliriiheen mennäänkin kaksijakoisissa tunnelmissa. Ääniosuus nousi samassa ajassa 8,5 prosentista 12,4 prosenttiin, lähes neljä prosenttiyksikköä.
Hallituspuolueet lähtevät näissä tunnelmissa ensi viikon puoliväliriiheen.
Kokoomus puhuu siellä entistä suuremmalla itsetunnolla.
Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä otti puolueen tappiosta
vastuun, mutta vakuutti samalla sitoutumistaan hallitusohjelman toteuttamiseen. Kahdessa
vuodessa katosi yhteensä 300 000 ääntä, ja kannatusosuus puolittui 8,8 prosenttiin.
Suurin oppositiopuolue SDP sai hieman enemmän ääniä kuin kaksi vuotta
sitten, mutta sen ääniosuus kasvoi jopa 2,9 prosenttiyksikköä. Eräät kokoomuksen johtajat ovat nimittäin todenneet,
että puolue ei voi istua samassa hallituksessa Halla-ahon johtaman puolueen
kanssa. Sipilä
on pitänyt kiinni Smolnassa sovitusta
työnjaosta puolueiden välillä.
Uusista salkuista tuskin kyetään sopimaan puoliväliriihessä. Äänestysaktiivisuuden laskusta huolimatta se keräsi kuntavaaleissa peräti 66 000 ääntä enemmän kuin eduskuntavaaleissa. Sipilä saa varautua paineiden
kasvuun myös keskustan eduskuntaryhmässä.
Kovimmat paineet ovat perussuomalaisilla. Tähänkin asiaan palataan todennäköisesti vasta perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen.
Puoliväliriihen asioista tärkeimmäksi nousee se, mitä lisätoimia tarvitaan
hallituksen talouspolitiikan keskeisten
tavoitteiden saavuttamiseksi.
Monessa raportissa on todistettu, että orastavasta kasvusta huolimatta
työpaikat eivät lisäänny niin nopeasti
kuin hallitusohjelmassa toivottiin. palataan vasta perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen.
Timo Laaninen
21.4. Käytännössä vaalit kasvattivat
jännitteitä sekä hallituksen sisällä että
ulkopuolella.
Oppositio onnistui rakentamaan
kuntavaaleihin jälleen kerran hallitus?oppositio-asetelman. Vasemmistoliitto kasvatti sekin sekä äänimääräänsä että kannatusosuuttaan.
Vihreiden välitodistus on suorastaan häikäisevä. Ne puretaan kuitenkin vasta kesäkuun puoluekokouksessa, jossa
Timo Soini jättää puheenjohtajan paikan. 2017
13. Uusien salkkujen jako
on tähän asti kaatunut kokoomuksen
vaatimukseen saada lisää valtaa. Se puri myös
äänestäjiin ainakin siitä päätellen, että kaikki hallituspuolueet menettivät
kannatustaan viime kuntavaaleihin
verrattuna.
Jos tuloksia luetaan välitodistuksena
vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen
nimitetyn Sipilän hallituksen puolueille, vain kokoomus selvisi kuivin jaloin.
Kokoomus kadotti eduskuntavaalien
äänistään vain noin 10 000. Paineiden purku aloitetaan
ensi viikolla hallituksen puoliväliriihessä.
Kuntavaalit eivät muuttaneet eduskunnan voimasuhteita, joten Sipilän
hallitus voisi periaatteessa jatkaa työtään ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Uutisanalyysi
Kuntavaalit kasasivat paineita
hallituksen puoliväliriiheen
Huhtikuun kuntavaalit kasvattivat po-
liittisia paineita tavalla, joka voi johtaa jopa Juha Sipilän (kesk.) hallituksen hajoamiseen ja ennenaikaisiin
vaaleihin. Hallituspuolueet pääsevät kyllä sopuun riihessä päätettävistä asioista. Eduskuntavaalien sadasta äänestäjästä jäi jäljelle vain 43
Turkin pääoppositiopuolueen kannattajat itkivät, kun presidentti Recep Tayyip Erdo?anin valta-aseman vahvistaminen
varmistui sunnuntain kansanäänestyksessä. Oppositio vaatii äänestyksen mitätöintiä.
14
21.4.2017. Vaalitarkkailijoiden mukaan vaaliprosessissa oli useita epäselvyyksiä. Toiselle kierrokselle
hän saanee seurakseen
Emmanuel Macronin.
Rohkeaa puhetta.
Britannian prinssi Harry avautui
kunkinkaallisesta korrektiudesta
poiketen mielenterveydestään
Telegraph-lehden haastattelussa.
Prinssi sanoi kärsineensä
?täydellisestä kaaoksesta. Ohjuskokeita maa
uhosi tekevänsä jatkossakin.
Yhdysvaltoja maa uhkaa
täysimittaisella sodalla, mikäli
USA puuttuisi sen asioihin.
Yhdysvallat on viestittänyt
kärsivällisyytensä Pohjois-Korean
suhteen olevan lopussa.
Miten Ranska äänestää?
National Front -puolueen
kannattaja saapui
vaalitilaisuuteen Ranskan
lipun väreillä koristautuneena.
Ranskassa järjestetään
presidentinvaalien ensimmäinen
kierros tulevana sunnuntaina.
Le Pen on edelleen vahvoilla
ensimmäisen kierroksen
voittajaksi. Harry kertoo
käsitelleensä terapiassa myös
kuninkaallisen elämän paineita.
Kiistanalainen vaalitulos. ennen
kuin haki mielenterveysapua
selviytyäkseen äitinsä, prinsessa
Dianan kuoleman aiheuttamasta
traumasta. Maailman kuvat
Koonnut: samuli vänttilä
Uhittelu kovenee.
Pohjois-Korean ohjuskoe
epännistui, mutta maa
pullisteli sotavoimallaan
Pjongjangissa järjestetyssä
paraatissa
Hän
pitää tätä viranhaltijan lahjomisena.
Osan omaisuudestaan Medvedev on saanut
lahjaksi samoilta henkilöiltä. 2017
15. Syy on se,
että Medvedevin käyttämää korruptioketjua
on mahdotonta todistaa.
??Tällaisten korruptioketjujen paljastamiseksi tarvittaisiin laki, joka antaisi luvan selvittää koko ketju alkaen rahan alkuperästä
ja päättyen niihin henkilöihin, jotka kuluttavat rahat ja täydentävät varoja. Pääministerin salainen imperiumi
Viime lauantaina koko perheeni katsoi netis-
sä elokuvan pääministeri Dmitri Medvedevin
salaisesta imperiumista. Häntä ei uhkaa myöskään
virkaero ainakaan niin
kauan kuin Kremlin johtajana on Vladimir Putin.
Presidentti luottaa epäkansanomaiseen pääministeriin.
Valeri Mitenjov
Moskova
vnikolaevitch@gmail.com
21.4. Tuhannet mielenosoituksiin
osallistuneet ovat vaatineet samaa. Navalnyi väittää, että Usmanov olisi lahjoittanut
Medvedeville suuren kartanon.
Miksi syyttäjänvirasto ei itsenäisesti ryhtynyt
tutkimukseen. Sen sijaan
kaikki, joita Navalnyi on syyttänyt, katsovat
paremmaksi olla vaiti.
Kommunistit yrittivät tarkastaa elokuvan
faktoja parlamentin kautta, mutta Medvedevin johtaman Yhtenäinen Venäjä -puolueen
kansanedustajat eivät kannattaneet heidän
aloitettaan.
Vain miljardööri Alisher Usmanov päätti
puolustaa omaa kunniaansa oikeudessa. Vain siten voisi
löytää varojen oikean omistajan, sanoi Venäjän lakimiesten liiton johtaja Marija Bast Mir
novostei -viikkolehdelle antamassaan haastattelussa.
Hänen mukaansa duumassa on puhuttu asiasta jo 17 vuotta, mutta asia on jumissa.
Näin siis kukaan ei riistä Medvedeviltä hänen omaisuuttaan. Navalnyin mukaan samalla tavoin rikastuvat kaikki venäläiset ministerit sekä oikeuslaitoksen, FSB:n ja
syyttäjänviraston johtajat.
Nämä ovat vakavia syytöksiä, jotka täytyy joko kumota tai vahvistaa oikeiksi, ja tuloksista riippuen joko Navalnyi tulee haastaa oikeuteen parjauksesta tai Medvedeviä tulee rangaista.
Kansa odottaa elokuvassa esitettyjen faktojen tarkistusta. Kysehän oli kaikkien valtaketjuun kuuluvien johtajien maineesta. Sanomalehtien mukaan elokuvan on katsonut jo 20 miljoonaa ihmistä.
Se, mitä näimme, herätti yhtä aikaa shokin
ja suuttumuksen. Näimme upean 29 huoneiston talon Pietarissa uima-altaineen ja autohisseineen, kaksi 16 miljoonan dollarin arvoista meripurjevenettä sekä kartanoja, palatseja,
suuren oliivilehdon Italiassa, viinitilat ja maatilan Etelä-Venäjällä.
Elokuvan tekijä, tunnettu oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi väittää, että vaikka kaikkien näiden kohteiden muodollisia omistajia
ovat varainhoitajat ja toiminimet, joiden johdossa on pääministeri Medvedevin ystäviä ja
sukulaisia, koko tämä omaisuus kuuluu itse
asiassa Medvedeville.
Navalnyin mukaan pääministeri on hankkinut osan omaisuudestaan rahoilla, joita öljyja kaasuoligarkit ja valtionpankit säännöllisesti siirtävät Medvedevin varainhoitajien ja toiminimien tileille. Tällaisten rahansiirtojen arvoksi Navalnyi arvioi 70 miljardia ruplaa
Rytisalo alkoi suunnitella aikansa kuluksi romaania.
??Olin jo parikymmentä vuotta ajatellut, että
joskus haluan kirjoittaa kirjan, mutta aina päädyin siihen, että ne muut kyllä, sellaiset taiteellisemmat ihmiset, eivät tällaiset virkahenkilöt kuten minä.
16
21.4.2017
Teksti: Samuli Vänttilä Kuvat: Maria Seppälä
Minna Rytisalo kehitteli menestysromaaninsa valvoessaan ylioppilaskirjoituksia. Mielessä voi kuitenkin ajatella mitä tahansa. Myös Rytisaloa pitkästytti valvoa
ylioppilaskirjoituksia keväällä 2015.
Kuului vain kynien rahinaa, kun abiturientit
ahersivat kokeidensa kimpussa. Nyt häntä huolettavat
lukutaidon rapautumisen myötä
leviävät valheet ja propaganda.. Henkilö
Lukemisen puolustaja
Kuusamon lukion käytävillä on hiljaista.
Meneillään on koeviikko, ja äidinkielen opettaja Minna Rytisalo hipsii villasukat jalassa vastaan.
??Haluatteko kahvia, Rytisalo kysyy ensimmäisenä ja hymyilee.
Äkkiseltään ei arvaisi, että siinä seisoo yksi viime syksyn kiinnostavimmista kaunokirjallisuustapauksista.
Rytisalon esikoisteos Lempi oli arvostelumenestys. Välillä joku siirsi
penkkiä tai niiskautti, sitten rahina taas jatkui.
Opettajan täytyy siinä tilanteessa jaksaa pitää
silmänsä tarkkana. Kirja oli ehdolla sekä Runeberg-palkinnon saajaksi että Helsingin Sanomien vuoden esikoisromaaniksi.
??Kyllähän se Lempin menestys yllätti, mutta
jalat maassa olen täällä koulumaailmassa saanut
olla, Rytisalo sanoo.
Tylsää . Niin kuulee oppilaiden usein koulussa
huokailevan
Minna Rytisalon menestysromaani on
väkevä kuvaus rakkaudesta sodan jaloissa.
Mikään rakkausromaani se ei silti ole.
Olin jo parikymmentä vuotta ajatellut, että joskus haluan kirjoittaa kirjan...
21.4. 2017
17
Kuusamon kokoisessa lukiossa jokainen opiskelija on
opettajalleen tuttu.
Vapaaksi kirjailijaksi Rytisalolla ei ole
tarkoitusta heittäytyä. Jos ei lue, ei osaa myöskään kirjoittaa. Lukevien
ja ei-lukevien välinen kuilu levenee koko ajan.
??Lukiossa erot eivät ole niin suuria,
mutta yläkoulun puolella jotkut hädin
tuskin osaavat edes lukea.
Ongelmat tulevat Rytisalon mukaan
vastaan oppilaiden kirjoittamissa teksteissä. Sota tuli lähelle, kun joka päivä näki pihassa sen saunan, joka oli aikanaan
odottanut evakosta palaajia. Minna
Canthin kuva katselee menoa seinältä.
??Olen ennen kaikkea äidinkielen
opettaja. Traagiset poikkeusolot särkevät ihmisiä.
Teos antaa äänensä myös suomalaisessa kaunokirjallisuudessa varsin vähän käsitellylle aiheelle, saksalaisten
sotilaiden matkaan lähteneille suomalaisnaisille.
Miksi juuri sota-aika, on pakko kysyä.
Teemaa eivät ole välttäneet monet
muutkaan Rytisalon sukupolven kirjailijat Tommi Kinnusesta Katja Kettuun.
Rytisalo myöntää, että hänen sukupolvellaan on jonkinlainen tarve aiheen
purkamiseen. Sota-aikaa he eivät ole
kokeneet, mutta lapsuudessa se oli silti
tiiviisti läsnä.
??Me olemme niitä sotilaiden lastenlapsia. Tekstiä syntyi nopeasti, ja jo joulukuussa hän lähetti versionsa kustantajalle. Ensi syksynä hän
jää kuitenkin vuodeksi virkavapaalle
työstääkseen seuraavaa romaaniaan.
??Tuntui vaikealta sanoa oppilaille, että olen ensi vuoden pois, hän huokaisee.
Julkisuudessa on viime vuosina puhuttu paljon etenkin poikien vähäisestä lukemisesta.
Ongelma on tuttu myös Rytisalolle.
Tosin hänen mielestään ongelmaa ei voi
rajata vain poikiin. Hänen mummonsa kertoi usein Lapin sodan evakkoreissusta, kipeästä lähdöstä ja vielä
kipeämmästä paluusta. Saunamökki oli
ainoa rakennus, joka oli palatessa pystyssä. Identifioidun voimakkaasti tähän ammattiin, Rytisalo sanoo.
Hän puhuu useita kertoja ?rakkaista
ja ihanista. Sota rikkoo arjen onnen, miehet viedään rintamalle, naiset ja lapset
Ruotsiin. Omaehtoinen pohdinta ja argumentointi on
vaikeaa.
Oppilaiden taidot ovat Rytisalon mukaan heikentyneet hänen viidentoista
vuoden mittaisen uransa aikana.
Samassa ajassa yhä useampi nuori on
myös herännyt pohtimaan, voisiko äidinkieleksi vaihtaa englannin.
Se on kieli, jolla nuoret pääosin kommunikoivat internetissä ja pelimaailmassa.
??Sellainen on todella surullista kuultavaa. Kylän nimi on
muutettu, mutta tapahtumat sijoittuvat sinne. En ollut osannut kuvitellakaan, että kirjan kirjoittaminen voi olla niin mukavaa.
Rytisalo on kotoisin Lapista, pienestä
Sodankylän Kelujärven kylästä.
Isällä ja äidillä oli maatila, lapsuuskodissa asui myös pikkusisko.
??Kirjastoauto kävi aina silloin tällöin,
ja luin varmaan kaikki sen kirjat, Rytisalo nauraa.
Kotipihan rannassa oli sauna.
Rytisalo ymmärsi jo pienenä, että siihen liittyi jotain erityistä. Meni kaksi päivää, ja
Gummerukselta soitettiin.
Kirja ilmestyi poikkeuksellisen nopealla aikataululla kesällä 2016.
??Itselleni koko projektissa tärkeintä on ollut se mahtava ja käsittämätön
flow-tila, joka minulla oli päällä silloin,
kun kirjoitin. Perinteisiä liitutauluja ei
täällä enää näe, niin kuin ei juuri missään nykyisin.
Rytisalo asettuu kuvattavaksi. Erityisen hankalia ovat pitkät
tekstit, jotka vaativat keskittymistä ja
ajattelua.
Haasteita aiheuttaa myös omien näkemysten perusteleminen.
??Jos tehtäväksi annetaan esimerkiksi mielipiteen kirjoittaminen aiheesta
kouluruoka, niin jotkut menevät ensimmäisenä Googlen sivuille ja kirjoittavat sinne ?mielipide kouluruoka?. Myös tytöt lukevat
nykyisin todella vähän.
Huolestuttavaa se on etenkin tasavertaisuuden näkökulmasta. Pappani ei sodasta puhunut,
18
21.4.2017
mutta mummoni sitäkin enemmän. ...mutta aina päädyin siihen, että ne muut kyllä...
??Siellä kirjoituksissa kuitenkin päätin, että nyt tai ei koskaan.
Kun ylioppilaskirjoitusrumba tarkistuksineen oli ohi, Rytisalo ryhtyi tuumasta toimeen. Mummon
tarinoita kuunnellessa saatoin myös
kuvitella, millaista oli olla yksin lasten
kanssa pimeässä tuvassa ja pelätä desantteja ja partisaaneja.
Rytisalon mielestä sota-aikaa voi pitää
eräänlaisena kansallisena traumana.
??Sota-aika ja sen muisteleminen
määrittävät, miten käsitämme suomalaisuuden, hän tiivistää.
Pulpetit ovat riveissään Rytisalon luokkahuoneessa. Muut oli tuhottu.
Kelujärvi ja sota ovat keskeisessä roolissa myös Lempissä. Äidinkieli on kuitenkin ainutlaatuinen ja oma, ajattelun, kulttuurin ja
identiteetin kieli, Rytisalo sanoo.. oppilaistaan
Missä välissä Rytisalo sitten
ehtii, hänellä kun on lapsikin?
??Luen joka välissä, missä vain ehdin.
En ole kovin perillä siitä, mitä televisiossa tapahtuu, sillä käytän katseluajan
lukemiseen. Rytisalo
sanoo käyttävänsä runsaasti aikaa siihen, että oppilaat huomaisivat, millaista mielikuvaa kirjoittaja haluaa tekstillään vahvistaa.
??Vaikka eivät valemediat olleet lukioikäisille enää mikään uutinen, ne ovat
tuttuja netistä. Sitä
Rytisalo pitää pelottavana kehityksenä.
??Minua huolestuttaa, että meillä on
tulevaisuudessa sellaisia aikuisia ja kansalaisia, jotka ovat täysin johdatettavissa. 2017
19. Laitteet, pelit ja videot voisi välillä jättää jäähylle ja lukea lapselle enemmän.
??Lapselle lukemista ei saa lopettaa
silloinkaan, kun lapsi oppii itse lukemaan. Silti faktan ja mielipiteen erottamiseen täytyy kiinnittää paljon huomiota.
Huolestuneena Rytisalo on seurannut
myös ylioppilaskirjoitusten kehittämistä
sähköiseen ja monimediaiseen suuntaan.
Esimerkiksi äidinkielen kohdalla puhutaan paljon audiovisuaalisista teksteistä.
??Jos jo peruslukeminen tuottaa monelle vaikeuksia, ei se ole suunta, johon
nyt olisi järkevää kulkea, Rytisalo sanoo
tiukasti.
Hän korostasi mieluummin erilaisten
perinteisten tekstien ymmärrystä. Tieto on aina valtaa. Se on valtavan tärkeää paitsi kielen ja ajattelun kehittymisen, niin myös
läheisyyden kannalta.
Lukemista Rytisalo suosittelee myös
aikuisille. Jos ihmiset vain
kulkevat lauman mukana ja kieltäytyvät
ottamasta tietoa vastaan, ovat he helposti valheiden ja propagandan vietävissä.
Aiheesta on puhuttu paljon. Olen ennen kaikkea
äidinkielen opettaja.
Vapaaksi kirjailijaksi en
aio heittäytyä, Minna
Rytisalo painottaa.
...sellaiset taiteellisemmat ihmiset, eivät tällaiset virkahenkilöt kuten minä.
Vähäisen lukemisen vuoksi oppilail-
la on myös yhä useammin vaikeuksia
erottaa, mikä on faktaa ja mikä ei. Itse hän lukee noin 80?100
kirjaa vuodessa.
Moni muukin lukisi mielellään, mutta ainainen ajanpuute ei anna mahdollisuuksia. Ne ovat valintoja.
21.4. Rytisalon
mukaan siihen pitäisi tarttua hanakammin konkreettisella tasolla, esimerkiksi kouluissa.
Niin paljon jo tehdäänkin. Tärkeää olisi kannustaa oppilaita seuraamaan uutiskenttää laajemmin, ei vain
sosiaalisen median kautta.
Vastuuta Rytisalo sysää myös vanhemmille
Reportaasi
Jokainen kohtaaminen
ihmisten kanssa on tärkeä.
20
21.4.2017
Puolueiden vaaliteltat seisovat rivissä aukiolla. Vaikutat ihanalta
valoisalta ihmiseltä, hän sanoo hymyillen.
En tiedä, päätyykö nainen koskaan äänestämään. Lapsille
jaetaan ilmapalloja.
Tarjoan vaaliesitettäni metroaseman
ovesta ulos astuvalle humaltuneelle kaksikolle. Yllätyksekseni he ottavat esitteen
ja jäävät juttelemaan. Tapaamisesta jää kuitenkin
hyvä mieli.
21.4. 2017
21. Ehdolla
Teksti: Eeva Kärkkäinen
Kuvat: Jari Laukkanen, Eeva kärkkäinen
Tänä keväänä 33 618 suomalaista
pyrki kotikuntansa päättäjäksi.
Yksi heistä oli Suomenmaan
toimittaja Eeva Kärkkäinen.
Millaisia tunteita ja tilanteita
ehdokas käy läpi kampanjan aikana?
Miten pettymyksistä selvitään?
On lauantaiaamupäivä Helsingin Itäkeskuksessa. Voi olla, että esite häviää päivän aikana. Ilma on kolea. Ennen lähtöään nainen halaa ja heilauttaa esitettä kädessään.
??Aion äänestää sinua. Nainen kertoo lapsistaan ja selittää, että ei yleensä ole päivisin humalassa.
Juttelemme hetken aikaa
L
Suurin osa Helsingin keskustan aktiivitoimijoista on vaaleissa ehdolla. Moni tekee kampanjaansa perheporukalla tai
yksin.
Huomaan, että ei-keskustalaisia kavereita on vaikeaa houkutella avuksi, sillä heille jo puolueen äänestämisen kynnys on korkea.
??Ehdokkuutesi on mahtava juttu ja
toivon parasta onnea, mutta keskusta ei
ole puolueena sellainen, minkä ehdokkaita tavallisesti äänestän, eräs kaveri kirjoittaa.
Keskustalaisten kohdalla on helpompaa.
??Lähde ihmeessä ehdolle, jos yhtään
houkuttaa! Lupaan äänestää sua.
Tukiryhmäni voi laskea kahden käden
sormilla.
Kampanjan Facebook-ryhmässä
käymme keskustelua kampanjan sisällöistä ja ilmeestä sekä koordinoimme
jalkatyötä.
Osa ryhmäläisistä lähtee lopulta itsekin ehdolle.
Kampanjan ydinryhmä koostuu kolmesta ihmisestä, joista kaikilla on poliittista taustaa. Yhdessä tekemisessä
on voimaa.
Vaalibileissä on tarjolla
ministeritason stand uppia.
Esitteiden jakaminen käy jo rutiinilla. He haluavat tehdä töitä paitsi kampanjani, myös keskustan
eteen.
Yksi tekee nettisivuja, toinen kerää
vaalirahoitusta ja jakaa mainoksia, kolmas auttaa graafisten materiaalien tuottamisessa.
Loput ryhmäläiset jakavat esitteitä,
lahjoittavat rahaa tai auttavat kommentoimalla kampanjasuunnitelmia.. Päättyvällä vaalikaudella kaupungin 85 valtuutetusta kolme oli
keskustalaisia.
Erityisesti kuntavaaleissa ehdokkaita tarvitaan kuitenkin iso kasa. Vaikka olen kolmatta kertaa ehdolla
ja hankkinut kokemusta myös muiden
kampanjoista, ensimmäisten mainosten jakaminen tuntemattomille ei ollut
helppoa.
Alkunihkeyden jälkeen katukampanjointiin kuitenkin tottuu ja siitä alkaa
jopa nauttia. Näissä vaaleissa keskustalla on 87 ehdokasta, täysi lista olisi vaatinut vielä 40 nimeä lisää.
Olohuoneten
kokemus. Tärkeintä on ystävällinen
hymy ja katsekontakti.
Politiikan tutkija, kokoomuslaisen
Toivo-ajatuspajan toiminnanjohtaja Sini Ruohonen sanoo, että esitteiden jakaminen tuntuu monen ehdokkaan
mielestä aluksi kamalalta.
??Siinä joutuu juttelemaan vieraille ihmisille ja myymään itseään, hän kuvaa.
Ruohosen mielestä tämä on kuitenkin
hyvää harjoitusta, sillä taitoja tarvitaan
myös silloin, kun yrittää edistää omia
poliittisia tavoitteitaan valtuustossa.
Katukampanjoinnin hyvä puoli on
Ruohosen mukaan myös se, että sen aikana puolueen ehdokkaat tutustuvat
toisiinsa.
??Se helpottaa asioiden hoitamista
myöhemmin valtuustossa ja lautakunnissa.
Jalkautuminen ja katukampanjoin-
ti ovat edelleen merkittävässä roolissa
vaalikampanjoissa. Niinpä kampanjatiimit ovat pieniä. Moni ehdokas viettää vaalien alla monta tuntia päivässä
esitteitä jakaen ja äänestäjiä tavaten.
Ruohonen jakaa jalkautumisen kahteen osaan sen mukaan, mihin sillä pyritään.
Kaupungin keskustaan tai markkinoille pystytetty puolueteltta tuo ennen
22
21.4.2017
kaikkea näkyvyyttä puolueelle. Puolueiden telttojen liepeillä pyörii kuitenkin
enemmän ehdokkaita ja järjestöväkeä
kuin liikkuvia äänestäjiä.
Vaaliteltalla olemisesta saa isoimman
hyödyn irti, kun siitä ilmoittaa paikallislehdessä tai sosiaalisessa mediassa.
Ilmoituksista syntyy vaikutelma siitä,
että ehdokas on tavattavissa, ja saattaapa joku äänestäjä tulla paikalle jututtamaankin.
Helsingin Sanomien Kantar TNS:llä
teettämän kyselyn mukaan kolmannes
äänestäjistä pitää ehdokkaiden tapaamista tärkeänä tapana hankkia tietoa
äänestyspäätöksen tueksi.
Itsekin kuntavaaleissa ehdolla ollut Ruohonen uskoo, että jos vain jakaa
esitteitä, tehokkainta on mennä paikkaan, jossa ei näy juuri muita ehdokkaita.
??Itse kampanjoin yhteistilaisuuksien lisäksi lähiuimahallini pihalla. Siellä
tulee enemmän tuttuja vastaan, ihmiset ovat hyvällä tuulella ja kontakti syntyy helpommin kuin puolueen kojulla,
hän sanoo.
Keskustatoimijoilta vaaditaan Helsingissä sinniä, sillä keskustan listalta on pääkaupungissa hankala päästä valtuustoon
Ne vaikuttavat
tavalla tai toisella joka toisen äänestäjän
äänestyspäätökseen.
Silti kuntavaalien ehdokkaista vain 17
000 vastasi Ylen vaalikoneeseen. HS:n kyselyn mukaan seuraavaksi tärkein tietolähde ihmisille ovat
keskustelut läheisten, ystävien ja tuttavien kanssa. Esimerkiksi somepäivitysten tekeminen ja graafinen silmä eivät välttämättä kanna valtuustossa.
Kampanjan aikana taidoista on kuitenkin eittämättä hyötyä. Politiikan
lisäksi täytyy osata käyttää nettisivuja,
ilmaista itseään, kirjoittaa, kohdata ihmisiä, sitouttaa kampanjatiimiä, tehdä
videoita ja taittaa vaalimainoksia.
Ruohonenkin kertoo tunteneensa
olonsa yhden naisen mainostoimistoksi. Varaan koneen täyttämiseen
sunnuntaipäivän, jotta voin kuvata vaalikoneessa vaadittavat videot päivänvalossa.
Kyse on kuitenkin vaalikoneen viimeisestä aukiolopäivästä, ja palvelu on
ylikuormittunut ehdokkaiden rynnistyksestä vastauksiaan tallentamaan.
Vastaukseni katoavat ja kone jumittaa.
Käytettyäni touhuun koko aurinkoisen sunnuntain lähden viimein ulos.
Harmittaa.
Eikö ehdokkaiden aikaa arvosteta?
Miksi kaikkien pitää tehdä oma vaalikone tai sitoumuskampanja?
Olen odottanut koko päivän pääseväni lenkille, mutta en ehdi, sillä vastaukset ovat edelleen kesken.
21.4. En halua lehteen
hinnalla millä hyvänsä.
Toivon, että sosiaaliset verkostoni
kantavat. Vastaisinko kuitenkin osittain samaa mieltä sen sijaan, että vastaan osittain eri mieltä?
Eniten harmaita hiuksia aiheuttaa Ylen
vaalikone. ntti on mukava
Lisää näitä!
Kampanjan aikana tuntuu, että ehdokkaan pitäisi olla moniosaaja. Hänen mielestään kampanjat saattavat hämärtää, että kuntapolitiikka on
lopulta yhteisten asioiden hoitamista.
??Osa kampanjoinnissa vaadituista
taidoista on irrelevantteja valtuutetun
työn kannalta. Kampanjabudjetti pienenee kummasti, kun osaa
tehdä asioita itse.
Tutkija Ville Pitkänen ajatuspaja e2:sta
kertoo, että tutkijoilla on vain vähän
tietoa siitä, miten äänestäjä valitsee ehdokkaansa kuntavaaleissa.
Eduskuntavaaleissa äänestyspäätöksessä painavat etenkin ehdokkaan luotettavuus, kyvykkyys hoitaa asioita sekä
tämän näkemykset ja kannanotot.
Pitkänen arvelee, että kuntavaaleissa
erityisesti pienillä paikkakunnilla ehdokas saatetaan valita sen perusteella,
että äänestäjä ja ehdokas tuntevat henkilökohtaisesti.
??Harvassa kunnassa on ehdolla kansanedustajaa tai muu näkyvää poliitikkoa. Kun ääniä tarvitaan vähemmän ihmisten kohtaamisen ja jalkatyön merkitys korostuu.
Helsingin kokoisessa kaupungissa nuorille
ehdokkaille riittää koulupaneeleita.
Pääkaupunkiseutu poikkeaa Pitkäsen
mukaan suuresta osasta maata. 2017
23. Haluan harkita
vastaukseni huolella ja kirjoittaa melkein joka kohtaan perusteluja.
Mitä mieltä olen suurmoskeijan rakentamisesta. Ruohosen mukaan vaalikoneiden merkitys
korostuu kaupungeissa.
Omalla kohdallani koneiden täyttäminen vie ison osan ehdokkuuden ensimmäisistä illoista.
Käytän Helsingin Sanomien ensimmäiseen viiteen kysymykseen vastaamiseen kolme tuntia. Täällä
ei ehdi tapaamaan riittävää määrää ihmisiä henkilökohtaisesti. Ne olivat tärkeitä 62 prosentille vastaajista.
2000-luvulla tärkeäksi tietolähteek-
si ovat myös nousseet sanomalehtien ja
järjestöjen vaalikoneet. Siksi ehdokkaan tunnettuuden merkitys korostuu
eduskuntavaalien tapaan.
Sosiaalisen median hehkutuksen keskellä unohtuu, että valtaosa ihmisistä hankkii tietoa ehdokkaista pääosin muualta.
Helsingin Sanomien kyselyn mukaan
vajaa kolmannes vastaajista piti sosiaalista mediaa tärkeänä tapana hankkia
tietoa äänestyspäätöksen tueksi.
Parhaana tapana vastaajat pitivät sanomalehtien verkkosivuja tai painettua
lehteä, tätä mieltä oli 66 prosenttia.
Omalla kohdallani julkisuutta ei ole
tiedossa, emmekä onnistu keksimään
riittävän raflaavaa kannanottoa, joka herättäisi kiinnostusta, mutta jonka
takana voisin seistä. Entä Helsingin kouluverkon kehittämisestä?
Pengon taustatietoja netistä ja soitan
Helsingin keskustan pitkäaikaiselle valtuutetulle Terhi Peltokorvelle kysyäkseni neuvoa.
Lopuksi luetutan vastaukseni muutamalla ystävälläni
24
Kampanjan tiimellyksessä tiskit
jäävät joskus seuraavaan päivään.
Esitteet seuraavat ehdokasta
kangaskassissa kaikkialle.
Kynsihuollon ehtii tehdä
vasta vaalipäivänä.
Olli-veli pääsee auttamaan
esitteiden hakemisessa.
Nauru tekee hyvää kampanjoinnille,
todistaa Sinikka Varila.
Naistenpäivän varainhankintaa.
Naisen vaalieuro on 81 senttiä.
21.4.2017
Ihmisiä kiinnostaa,
miksi olen valinnut puolueekseni juuri keskustan.
Ruohonen kertoo Turussa järjestetystä Hyvä Turku -paneelikiertueesta, jonka toteuttivat puolueet yhdessä eri yhteisöjen kanssa.
??Paneeleiden osallistujamäärä vaihtelee, mutta ainakin ne harjaannuttavat
ehdokkaita. Seuraan valta-
Ennakkoäänestyksen alkaessa stressitasoni alkaa nousta. Myös kokoomusnuoriin liittyminen on käynyt mielessä.
??Mutta jotenkin kokoomus tuntuu liian oikeistolaiselta. Jään virallisen osuuden päätyttyä vielä juttelemaan hetkeksi keskusta-aatteesta. Tuntuu, että aika ei
riitä millään töihin ja kampanjointiin.
Harrastukset pudotan suosiolla pois kalenterista.
Lähdin ehdolle alun perin siksi, että olin turhautunut politiikan vastakkainasetteluun ja halusin muuttaa tilannetta.
Minulla ei ollut suuria äänimäärätavoitteita. Lisäksi paneelit ovat esimerkiksi asukasyhdistyksille ja ehdokkaille tapa tutustua ja solmia suhteita,
hän arvioi paneeleiden merkitystä.
Helsingin Narinkkatorilla ilma on jää-
tävän kylmää. Lapsiperhe leikkii meren jäällä. Valtaosa ihmisistä pyyhältää vaalikojujen ohi sivuilleen katsomatta.
Kohdalleni osuva kaksikko, äiti ja tytär, haluaa kuitenkin pysähtyä juttelemaan.
Tytär tekee teräviä huomioita ja haluaa kuulla, mihin keskusta sijoittuu talouspoliittiselta linjaltaan: oikealle vai
vasemmalle.
Hän kertoo äänestävänsä todennäköisesti ystäväänsä, joka on kokoomuksen ehdokkaana. Olen kuitenkin työläisperheestä, hän kertoo.
Muistelen omaa puoluevalintaani 11
vuotta sitten. Näen kysyjässä paljon samaa intoa puolueita ja vaikuttamista
kohtaan.
Keskustelumme päätteeksi annan
nuorelle naiselle esitteeni ja kehotan ottamaan somessa yhteyttä, jos häntä kiinnostaa jutella politiikasta enemmän.
Seuraavalla viikolla saan naiselta Facebookissa viestin ja sovimme kahvittelevamme vaalien jälkeen.
Ennen paneelia vaihdetaan kampanjakuulumisia muiden ehdokkaiden kanssa.
Vaalit ovat puolueille tärkeää aikaa jäsenhankinnan kannalta.
Helsingin keskustan toiminnanjohtaja Sinikka Varila kertoo, että suurin osa
uusista jäsenistä ottaa yhteyttä vaalien
tai kaupunginosatapahtuman jälkeen.
??Kun kysyy, miten ihminen on päättänyt liittyä keskustaan, suurin osa sanoo, että jutteli jonkun meidän ehdokkaan tai aktiivin kanssa ja totesi, että
meillä on kivaa väkeä. Keskusta häviää kokokoomukselle Helsingissä 82?500 ääntä.
Sitten iskee väsymys ja pettymys hallituspolitiikkaa ja keskustan viestintää kohtaan. Tiistaiaamuna itsekin ehdolla ollut kollega tulee työhuoneeni ovelle
suunnittelemaan, kuinka keskustan kannatus käännetään nousuun Helsingissä.
Laitan viestiä Narinkkatorilla tapaamalleni nuorelle naiselle ja sovin tapaamisen. Siksi jokainen
kohtaaminen ihmisten kanssa on tärkeä.
Myös ehdokkaiden tukiryhmiin lähtee mukaan ihmisiä, jotka eivät ole aiemmin olleet politiikassa mukana.
Heistä osa innostuu vaikuttamisesta.
Vaali-ilta menee töissä. Mielessäni kaikuivat Terhi Peltokorven sanat Kerttu-verkoston tilaisuudessa keskustaristeilyllä.
??Koko listan keräämät äänet ratkaisevat, montako puolueesta menee läpi.
Kukaan ei ole täyte-ehdokas, vaan kerää
tärkeitä ääniä yhteiseen pottiin.
Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä. Keskustan vaalivalvojaisista toimitukseen tuleva kollega kertoo, että
keikun hyvissä asemissa heti kärkinimien jälkeen.
Lopulta äänimääräksi vahvistuu 177.
Se on kahdeksanneksi eniten keskustan
listalla ja paras tulos nuorista ehdokkaista Helsingissä.
Olen tyytyväinen sijoitukseen, mutta
iloa latistaa puolueen heikko menestys
ja Helsingin paikkamäärän tippuminen
kolmesta kahteen.
Töiden päätyttyä en jaksa lähteä jatkoille, vaan suuntaan kotiin.
suunnuttaa. En
osaa kampanjoida puolittain.
Niinpä toivotan viimeisen kampanjointipäivän lämpimästi tervetulleeksi.
Illalla nautin siitä, että voin katsoa poikaystävän kanssa luontodokumenttia.
Enää ei ole mitään tehtävissä.
Maanantaiaamuna vaalitulos jo si-
kunnallisia uutisia niin intensiivisesti,
että en ehdi tarkkailla omaa äänimäärääni. Horisonttiin laskeva aurinko värjää lumen ja
taivaan oranssiksi ja vaalean violetiksi.
Katukampanjoinnin ja sosiaalisen median mainonnan lisäksi käyn vaalikampanjani aikaan useamassa paneelissa,
pääosin kouluilla.
Lukiopaneeleista ei ole juuri ääniä luvassa, mutta pidän niitä tärkeänä tapana
lisätä nuorten tietoa politiikasta ja vaikuttamisesta. Illalla jätän Ylen A-studion
katsomisen kesken, koska en enää jaksa
ajatella politiikkaa.
Onneksi kaikki eivät ole masentuneita
yhtä aikaa. Jos Helsingin ääniä ei laskettaisi, kokoomus olisi kuntavaalikannatukseltaan Suomen kolmanneksi suurin
puolue. Ehkä hän on yksi tulevaisuuden
keskustan tekijöistä. 2017
25. n
21.4. Toivon, että joku löytäisi
paneelin myötä tiensä keskustanuoriin.
Pääsen myös ensimmäistä kertaa elämässäni olohuonetenttiin.
Yleisöä on paikalla suunnilleen yhtä
paljon kuin ehdokkaita, kun väännämme kuuden ehdokkaan voimin kättä
Helsingin kaavoituksesta meille tuntemattomien ihmisen olohuoneessa.
Kokemus on hauska ja paneeli hyvin
järjestetty. Keväisessä auringossa töihin kävellessäni pohdiskelen, miten
seuraavat vaalit voitettaisiin.
Kyse ei ole pelkästään paikallisesta asiasta
Ilmiöt
Matkailijat löysivät
Islannin
Koskematon luonto on Islannin matkailuvaltti.
330 000 asukkaan maassa kävi
viime vuonna 1,7 miljoonaa turistia.
Teksti: Soili Riepula
26
21.4.2017
Monesta eri
maasta saapuneet ihmiset pysähtyvät odottamaan joka viides minuutti kuumaa vettä noin
30 metrin korkeuteen syöksevän Strokkurin
purkautumista.
Välillä maan uumenista purkautuu pienempiä vesiryöppyjä. Tänään on hyvä päivä, sillä aurinko kultaa
maiseman eikä sumu estä nähtävyyksien katselua. Islannin luonto on karun kaunis.
Shutterstock
Turistimassa kulkee eteenpäin Kultaisen
kierroksen kohteessa Islannissa. Jatkuva ihmisten ja autojen virta kertoo, että kohteet kiinnostavat.
Eletään maaliskuuta, ei siis vielä Islannin
matkailun perinteistä sesonkiaikaa. 2017
27. Sen jälkeen ihmiset
vaeltavat katsomaan alueella pulputtavia pieniä kuumia lähteitä, joissa veden lämpötila
on 80?100-asteista.
Nähtävyyteen tutustuttuaan ja sen yhteydessä olevassa ravintolassa tungeksittuaan
ihmiset nousevat heitä kuljettaviin täysiin
busseihin tai vuokraamiinsa autoihin ja jatkavat matkaa seuraavaan kohteeseen.
Bussin englanninkielinen opas kertoo, mihin ollaan menossa. Tänä talvena maahan on tullut ennätysmäärä lunta. Sinivalkoinen avara koskematon luonto
ympärillä näyttää satumaiselta.
21.4
ne ovat valtit, joilla Islanti houkuttelee vuosi vuodelta enemmän turisteja.
Eniten turisteja kiinnostaa Kultainen kierros, jonka aikana näkee kattavan läpileikkauksen maan luonnosta, vulkaanisuudesta ja historiasta sekä Blue Lagoonin.
Kahdeksan tuntia kestävän Kultaisen kierroksen aikana tutustutaan
Fridheimarin tomaattiviljelmään, joka tuottaa vuorokaudessa noin tu-. Tulevaisuudessa tarvitaan Kjartansdóttirin mukaan lisää
matkailualan työntekijöitä ulkomailta.
Koskematon luonto, kauniit maisemat, erämaisuus, vulkaanisuus ja laava . Tänä vuonna määrän odotetaan
ylittävän kahden miljoonan rajan.
Matkailu on noussut maan suurimmaksi elinkeinoksi ohi kalastuksen.
Eniten turisteja tulee Yhdysvalloista,
Iso-Britanniasta ja Saksasta.
Yksistään Reykjavikissa ja sen ympäristössä näkyy se valtava rakennusbuumi, joka maassa on nyt meneillään: nostokurjet hallitsevat maisemaa. Bussi ei
välttämättä ollut täynnä. 488 622
11
12
13
14
1 700 000
1 289 140
997 556
807 349
493 940
10
672 773
502 300
09
565 611
485 000
08
15
16
Lähde: www.visiticeland.com
07
Soili Riepula
Matkailumäärien kehittyminen Islannissa 2007?2016
Blue Lagoonin lämmin vesi hellii kylpijää. Viime vuonna siellä kävi 1,7 miljoonaa turistia. Aluetta laajennetaan koko ajan niin, että sinne mahtuu mittava määrä kylpijöitä.
Seitsemän vuotta sitten vastaavana
ajankohtana tilanne oli aivan toinen.
Maan pääkaupungin Reykjavikin bussiterminaalista lähti busseja aamupäivällä Kultaiselle kierrokselle. Kohteissa ei
ollut tungosta.
Sääkin oli sillä reissulla toisenlainen: satoi lunta, räntää ja vettä. Rakennuksia nousee palvelemaan paitsi kasvavaa turismia, myös
oman maan asukkaita.
Kjartansdóttirin mukaan rakennusala kasvaa koko maassa. Myös turismi
on levinnyt maan pääkaupungista ja
sen ympäristöstä muuallekin maahan.
Matkailulla on merkittävä työllistävä vaikutus: maan työttömyysaste on
hyvin alhainen. Sumu
peitti tulivuoret ja koko muun maiseman.
Silloin oli kulunut pari vuotta maan
talousromahduksesta, joten hintataso oli aiempaa edullisempi ja halvempi kuin nyt.
Keväällä 2010 alkanut Eyjafjallajökullin tulivuoren purkaus pysäytti väliaikaisesti Euroopan lentoliikenteen.
Se muutti myös Islannin matkailun suuntaa: uutiset tulivuoren purkauksesta levisivät ympäri maailmaa.
Maa alkoi entistä enemmän kiinnostaa
matkailijoita.
28
21.4.2017
Siitä lähtien Islannin matkailu on
kasvanut, myös kesäsesongin ulkopuolella, mittavasti.
Islannin matkailun ja luovien alojen
johtajan Ragnheidur Sylvia Kjartansdóttirin mukaan viimeisten viiden
vuoden aikana sesongin ulkopuolinen
matkailu on kasvanut 26 prosenttia.
Islanti on 330 000 asukkaan maa
Viereen rakennetaan uusia metallisia portaita.
Yksi kierroksen kohteista on Þingvellirin kansallispuisto, joka kuuluu
Unescon maailmanperintökohteisiin.
Se on paikka, jossa islantilaiset aloittivat maakäräjien pitämisen vuonna 930.
Perinne jatkui aina 1700-luvun lopulle saakka, ja siellä reilun kahden
viikon aikana vapaat miehet säätivät
lakeja ja ratkaisivat kiistoja.
Alue on myös geologisesti kiinnostava, sillä siellä kohtaavat Euroopan ja
Amerikan mannerlaatat.
Erityisen suosittu yksittäinen kohde on geometrinen lähde Blue Lagoon.
Heti aamusta vastaanottotilassa kiemurtelevat pitkät jonot, joten odotusaika venähtää melkoisen pitkäksi.
Mutta lopulta odotus palkitaan: kassan
kautta riisuutumis- ja pesutiloihin ja
vihdoin lämpimän veden syleilyyn.
Edelliskertaan verrattuna alue on
laajentunut merkittävästi, ja lisää rakennetaan koko ajan.
Islanti tarjoaa paljon muitakin nähtä-
vyyksiä ja kokemuksia revontulisafareista jäätiköillä käynteihin ja valassafareihin ja issikkavaelluksiin.
Reykjavikin ja sen ympäristön ohella
matkailuviranomaiset haluavat houkutella turisteja myös muualle vähemmän käytyihin osiin maata. Muun muassa itään ja pohjoiseen tehdään suoria lentoja ulkomailta, ja maan sisäinen lentoliikenne on vilkasta.
Kasvavasta turismista huolimatta
maan luontoa halutaan suojella.
??Turisteille Islanti on vielä suurimmalta osin tuntematon. 2017
29. Siellä
matkailijat pääsevät ihailemaan Strokkurin purkautumista.
Hvitá-joessa sijaitseva maan suosi-
tuin vesiputous Gullfoss on upea nähtävyys. Meidän viestimme on yksinkertainen: tutustu Islantiin, mene pidemmälle, viivy kauemmin, Kjartansdóttir houkuttelee.
Tutkimusten mukaan 96 prosenttia
turisteista on tyytyväisiä matkaansa ja
90 prosenttia aikoo tulla uudestaan.
21.4. Lángjökull-jäätiköltä vyöryvät
vesimassat kertovat luonnon voimasta, jota katsomassa on katkeamaton ihmisvirta.
Alueelle rakennetut puiset portaat
ovat jo kuluneet valtavien turistimas-
sojen jalanjäljistä. Shutterstock
Kasvavasta turismista
huolimatta maan luontoa
halutaan suojella.
hat kiloa tomaatteja Islannin markkinoille.
Viime vuosina tilan tuloista tomaatinmyyntiä suurempi osuus on tullut
kahviosta ja itse jalostetuista tomaattituotteista, joita tilalla käyvät turistit ostavat.
Yrittäjä Knútur Rafn Ármann kertoo, että turismista on tullut tilalle
merkittävä elinkeino.
Tomaattitilan jälkeen seuraava kohde on Haukadalurin geoterminen alue,
jossa sijaitsevat kuumat lähteet
Kuntavaalimenestyksen
jälkeen hän olisi niin mielellään vienyt puolueensa tuleviin
eduskuntavaaleihin.
Niinistö joutuu vihreiden käytännön mukaisesti jättämään
puheenjohtajuuden kesäkuussa. Rahaa voi käyttää esimerkiksi 155-jalkaiseen Sunseeker-moottorijahtiin (33 miljoonaa
euroa), timanteilla pinnoitettuun ruotsalaiseen Koenigsegg
CCXR Trevita -autoon (5 miljoonaa euroa) ja 4 571 timantista tehtyyn Mouawad 1001 Nights -käsilaukkuun (4 miljoonaa
euroa).
Tosin ei niihinkään hupenisi potista edes puolikasta.. Se ei kuitenkaan estänyt
30
21.4.2017
häntä polkemasta lisää vauhtia puolueen eduskuntavaalikampanjaan heti, kun kuntavaalien valot olivat sammuneet.
Puoluejohtaja julisti vihreät kokoomuksen päähaastajaksi.
Se on hyvä veto. Haasteen uskottavuutta lisää vihreiden mainio meno Helsingissä, muissa suurissa kaupungeissa ja varsinkin Jyväskylässä.
Niinistö osaa laskea, että jo suurin piirtein kuntavaalilukemilla vihreät voisi saada kymmenkunta lisäpaikkaa eduskuntaan.
Kuntavaalien ykköspaikan huumaama kokoomus ottaa toki vihreiden haasteen vastaan. Ottelupari haluaisi keskittyä
eduskuntavaalitaistossa toisiinsa ja jättää muille puolueille
vain katsomopaikat, kylläkin eturivistä.
87 miljoonan euron suomalainen Eurojackpot-voittaja
odottelee paraikaa voittorahojaan. Halla-aho on vähän samanlainen tyyppi kuin minä, viimeisen päälle rasisti, mutta sellainen ei saisi olla, Ylikangas
perustelee Iltalehdelle.
Journalismi otti kuntavaalien yhteydessä valtavia digiloik-
kia, kun koneet valjastettiin kirjoittamaan vaaliuutisia.
Helsingin Sanomien Latoja-niminen ohjelmisto paukutti
vaaliyönä menemään tuhansia uutisia. Siellä puolueen
kannatus romahti 19,6 prosenttiyksikköä.
Kärsämäkeläisillä onkin kova työ sen pohtimisessa, olisiko Sampo Terho vai Jussi Halla-aho parempi vaihtoehto johdattamaan perussuomalaiset uuteen nousuun.
Iltalehden haastattelema Kärsämäen perussuomalaisten
puheenjohtaja Valto Ylikangas on jo kantansa päättänyt.
Hän kannattaa Terhoa.
. Jos vain
haluaa.
Toki muitakin vaihtoehtoja on. Apollon Tietäjät
Teksti: pentti manninen,
Samuli Nissilä
Rehellinen rasisti
Perussuomalaiset koki kuntavaaleissa kirvelevän tappion
koko maassa, mutta erityisesti Kärsämäellä. Myös Ylen Voitto-robotti kirjoitti jokaisesta kunnasta uutisen. Saataisiinko seuraavaksi myös äänestysrobotit?
Olisihan se rattoisaa loikoilla kaikessa rauhassa kotona sohvalla, kun robotti valitsisi sopivan ehdokkaan, kävisi äänestämässä ja joisi vaalikahvit.
Äänestysprosentti voisi helppouden myötä kohota lukemiin, joihin länsimaissa ei aiemmin ole totuttu.
Vihreiden Ville Niinistöä harmittaa. Lisäksi Tekesin rahoittama tutkimushanke julkaisi Valtteri-vaalibotin.
Hurjaa menoa. Lottovoittaja voisi halutessaan tuplata nämä menot vuoden
ajaksi.
Jos rahat haluaa mieluummin käyttää ulkomailla, voi summalla hankkia vaikkapa 50 000 kaivoa Afrikkaan.
87 miljoonalla pystyy siis tekemään paljon hyvää. Summa on yhdelle ihmiselle tähtitieteellinen, mutta ei mitätön Suomenkaan budjetissa.
Tänä vuonna valtio käyttää rintamaveteraanien kuntoutustoimintaan 38, nuorten työpajoihin ja etsivään nuorisotyöhön 20 ja lääkärihelikoptereihin 29 miljoonaa euroa
Ranskan presidentinvaalien ennakkosuosi-
kit ovat perinteisten puolueiden ulkopuolelta tulevat Macron ja Le Pen.
Maakuntien Suomessa keskustan markkinoille on
tullut uusia kilpailijoita vanhojen vainolaisten rinnalle. Keskusta ei kykene olemaan tulevaisuudessa pääministeripuolue, jos kannatuksemme on
Etelä-Suomessa muutaman prosentin tasolla.
Maaseudun asioiden hoitaminen edellyttää tukea politiikallemme myös isoista kaupungeista.
Pienpuolue ei pysty puolustamaan kotimaista ruokaa eikä alueellista tasa-arvoa.
Maakuntavaalien valmistelut on aloitettava he-
ti. Viestimme on oltava
suoraa suomea, muttei törkyä.
On syytä miettiä, onko keskustalla kunnossa paikallisesti ja valtakunnallisesti ehdokkaiden henkilöbrändi, puolueen poliittinen linja ja järjestötyön
tila. Kuitenkin toivoisin sosiaalisuuden ja
sivistyksen näkyvän jatkossa enemmän painotuksissa. Keskustan on uskallettava puhua
myös meille vieraammista ja kiusallisista kysymyksistä, kuten luonnonsuojelusta ja maahanmuutosta.
Maatalouspolitiikka on tulkattava ruokapolitiikaksi: emme pystyneet kertomaan helsinkiläisille,
että suomalaisen ruoantuotannon lopettaminen
tarkoittaa brasilialaista mätälihaa kouluihin.
Maakuntavaaleissa keskustan tulee näyttää myös
enemmän arvopohjaiselta kansanliikkeeltä kuin
valtion osakeyhtiöltä. Kursailuun tai taktikointiin ei ehdokasasettelussa ole varaa. Jokaiseen maakuntaan tarvitaan parhaat voimat
ehdolle. Perussuomalaisissa on monia, jotka sanovat
olevansa maalaisliittolaisia eikä ole tavatonta tavata
Santeri Alkiota siteeraavaa vihreää.
Vakava paikka on asemamme Tampereen eteläpuolella. Näiden mukana nousemme tai kaadumme niin
maakunta- kuin eduskuntavaaleissa.
Antti Kurvinen
keskustan varapuheenjohtaja
21.4. USA sai presidentikseen epäsovinnaisen tositelevisiotähden.
Oikeistopopulistit ja vihreät
ovat nostaneet kannatustaan. Keskusta on
edelleen vahvin kuntapuolue muun muassa valtuutettujen määrän perusteella. Sanomamme pitää olla aatteellinen, muttei liturginen. 2017
31. Pikaanalyysissä voi esiin ottaa kaksi päävirtaa: protestin
ja poliittisen kentän muuttumisen. Silmiinpistävää oli, että aiempaa useammilla oli omia esitteitä, sosiaalisen median sivuja, ja materiaalien ilme oli yhdenmukainen.
Kentän terhakkuudesta tappio ei johtunut. Puheenvuoro
Vaalit ovat ohi,
valmistautukaa vaaleihin
Kuntavaalit aloittivat viisien vaalien potpurin, jo-
ka päättyy kesän 2019 eurovaaleihin. Aivan varmasti tulokseemme vaikutti hallituspolitiikka.
Säästöistä ja välttämättömästä talouskurista ei kansa palkitse; se on politiikan laki. Suomi ei pysy kehityksen kelkassa ilman uudistuksia, mutta miten osaisimme
paremmin poimia niistä sen, mikä hyödyttää eniten ongelmien
keskellä painivia suomalaisia?
Osin tappiomme johtuu siitä,
että emme ole täysin ymmärtäneet länsimaiden poliittisen kulttuurin muutosta. Kuitenkin valtakunnallinen kannatus 17,5 prosentilla on heikko.
Monesta ehdokkaasta ja järjestöihmisestä tuntuu
varmasti nyt tyhjältä ja pahalta.
Kiertäessäni tilaisuuksissa ympäri Suomea näin,
kuinka ehdokkaat ja tukiryhmät tekivät väsymätöntä vaalityötä
Ei, vaikka hän niin kuvitteleekin.
Raisa Kyllikki Ranta: Odotus
Musta taide/Maahenki 136 s.
Samuli Vänttilä. Tekstit
on koonnut Anna Pihlajaniemi.
32
21.4.2017
Tuloksena on kokonaisuus, joka koskettaa. Sukulaiset ja ystävät asettelevat sanansa väärin, lauseet kolahtelevat
vastakkain, menevät ristiin.
Lopputuloksena on itkua, suuttumusta, raivoa ja kateuttakin.
??Nyt se saatanan Raisakin, myöntää
yksi huutaneensa pettyneenä, kun valokuvaaja tuli kesken projektin raskaaksi.
Vaikka surun mustaama ääni on
usein hauras, muistuttaa se kuitenkin
vahvasti siitä, ettei ihminen voi hallita kaikkea. Kun ei ole keinoa, millä sen saisi
pois, tuskailee puolestaan Maria.
Odotus ei kaunistele. kipeä, kipeä haave.
Teokseen on kuvattu viittä äidiksi
haluavaa lapsetonta naista viiden vuoden ajan.
Valokuvat ovat teoksen pääosassa, välissä jokainen kertoo vuorollaan
oman lapsettomuustarinansa. Kirja-arvio
Odotuksen ankea kipu
??Elin kuvitelmassa , että lapsi tulee,
kun niin haluan, kirjoittaa valokuvaaja
Raisa Kyllikki Ranta hiljattain julkaistun teoksensa Odotus esipuheessa.
Niin tavataan ajatella yleisemminkin:
lapset hankitaan sitten, kun niiden aika
on, opintojen, työn ja pitkän parisuhteen jälkeen.
Mutta entä sitten, kun lasta ei kuulu?
Rannan teos antaa äänen niille, joille lapsi on ainainen haave . Ne
vain haalistuvat. Lapsettomuuden
suru ei ole sievää, se ei jalosta ihmistä.
Kipu on sotkuista ja ankeaa, se jatkuu
ja jatkuu. Väistyvät hetkeksi, tulevat taas, sanoo kirjan henkilöistä Kati
omassa puheenvuorossaan.
??Miksi ihmiselle on luotu lapsikuume. Maailma seisoo jähmeänä paikoillaan, katseet kääntyvät sivuun tai tyhjinä suoraan kameraan.
??Näin suuret haaveet eivät kuole. Teos on kuvaus loputtomasta
toivosta, pettymyksistä, hoidoista, kivusta ja surusta.
Päällimmäisenä tunteena leijuu ainainen odotus. Kuvissa se näkyy pysähtyneisyytenä
oikaisu ei onnistu edes yhden sukupolven aikana.
Eiköhän vain jatketa Suomen kuntoon laittoa näillä käytettävissä olevilla resursseilla,
kun se kerran Juha Sipilän johdolla tällä kertaa näyttää onnistuvan.
Lauri Jokinen. Mielipiteet
Helsingistäkin on pakko kiinnostua
Keskustan kuntavaalivalvojaiset Helsingissä
Pitäisi ihan oikeasti olla kiinnostunut siitä, mitä Helsingissä tapahtuu ja miten Helsingissä eletään. Miten
muuten on mahdollista, että kun maaseudun Suomesta satojatuhansia on muuttanut
Helsinkiin, heistä häipyy niin maalaisliittolaisuus kuin keskustalaisuuskin?
Ei Helsinkiä kerta kaikkiaan voi muuttaa
keskustalaiseksi, ei ainakaan väkisin ja kaikkein vähiten keskustalaisella politikoinnil34
21.4.2017
la. Jos tekee patjan oljista, on turha odottaa untuvaista tunnetta!
Jos valtakunnallista vaalitulosta tarkastellaan ilman Helsingin ääniä, olisi SDP kärjessä 20,2 prosentilla ja keskusta kakkosena lukemalla 19,7. Ei se ole. Nykyisten ja tulevien ehdokkaiden pitää päästä tutustumaan kaupunkinsa,
seutunsa ja maakuntansa keskeisiin kysymyksiin rauhassa asiantuntijoiden opastuksella eikä yrittää vetää yhtäkkiä kania hatusta vaalikentillä.
Tämän lisäksi tarvitaan tietenkin resursseja varsinkin pääkaupunkiseudun vaalimainontaan ihan eri mitassa kuin ennen.
Mainonta ei kuitenkaan yksinään pysty
paikkaamaan uskottavuusvajetta.
Meidän on itse osoitettava, että kaupunkien asiat kiinnostavat tätä puoluetta. Mikäli
siis kiinnostavat.
Harriet Lonka
Helsinki
Keskusta saa voimansa maakunnista
Taas kerran ihmetellään, miksi keskusta ei
menesty Helsingissä.
Helsingissä on vahva Helsingin henki
myös poliittisessa leimautumisessa. Ei Helsingin, Espoon eikä Vantaan tileille.
Jo pelkästään tämän vääristymän, ?luulon. Ja tämän päälle vaalivalvojaisissa keskityttiin tutkimaan kannatusprosenttien kymmenyksiä.
Niin kuin näyttöruutu olisi ratkaisun kertova oraakkelin suu. Ei edes merkittävää osaa Helsingistä. Miten pääkaupunkiseudun
elinvoimaa kohennetaan niin, että siitä heijastuu tulosta myös muualle Suomeen.
Jos tämä on keskivertokeskustalaiselle
naurun asia, niin sitten voi vaikka pitää sen
kuuluisan tunkkinsa.
eivät olleet mikään iloinen tapahtuma.
Hämmästellä täytyy, miten vaalituloksen
aiheuttama pettymys saattoi olla niin musertava, kun se oli vain looginen seuraus
puolueen omasta toiminnasta. Tulokset pitäisi parantaa ihan omalla työllä.
Meidän on itse osoitettava,
että kaupunkien asiat
kiinnostavat keskustaa.
Mikäli siis kiinnostavat.
ta kehittää pikimmiten kaupunkiakatemian
konseptin. Se ei
vain yksinkertaisesti käy.
Tarvitseeko keskustan edes tyrkyttäytyä
sinne, mihin ei huolita, kun suurin osa maatamme tarvitsee puolustajansa ja asioidensa
ajajan aikana, jolloin Helsingissä ?luullaan?,
että maaseutu-Suomi elää heidän ansioistaan, ja mikä pahinta, heidän ?rahoillaan?.
Tietenkin osa maaseudulle tulevista rahoista tulee Helsingistä, mutta ne rahat ovat
lähtöisin maakunnista. Helsinki voisi toimia pilottina.
Tässä koulutuksessa käytäisiin läpi oman
kaupungin tarpeita ja kehitysnäkymiä sekä
peilattaisiin yleisiä kaupunkipolitiikan linjauksia keskustalaisiin ohjelmiin ja arvoihin.
Samalla voitaisiin pohtia vaikka kaupunkiseutujen vaikutusta maakuntiensa aluekehitykseen. Tätä voisi lukea niinkin, että
Helsingissä poliittista uskottavuutta hankkimalla voisi saavuttaa merkittäviä valtakunnallisia voittoja.
Miksi mitään ei sitten tehdä?
Rakentavaksi lopuksi ehdotan, että keskus-
Kokemus keskustan kuntavaaliehdokkaana
Helsingissä oli toki karaiseva, mutta samalla
äärimmäisen turhauttava.
Yksittäiset pienet ihmiset laittavat työhön
valtavasti aikaa ja rahaa kuullakseen päivittäin kommentin: olet hyvä tyyppi, mutta
väärästä puolueesta.
Yhden äänen hinnaksi meille pääkaupunkiseudun ehdokkaille tuli kymmeniä euroja
ja kaupan päälle paha mieli.
Juri Gagarin yritti toki toimia isähahmona,
mutta ei hänkään ihan onnistunut tsemppihenkeä kohentamaan. Ne ova tulleet mitä
erilaisimpia teitä valtion kassaan
Kääriäisen sanoin ?esillepanon. 2017
35. Retorisilla valinnoilla on
seurauksensa.
Konkaripoliitikko Seppo Kääriäinen peräänkuulutti ?armottoman rehellistä analyysia. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Mielipidesivuille tarvitaan erityisesti lyhyitä kirjoituksia.
mielipiteet@suomenmaa.fi / Suomenmaa, mielipiteet, PL 52, 90100 Oulu
Pitkäjänteisellä työllä pärjää Helsingissäkin
Kuntavaalit tarjosivat minulle paikallisesti
sekä iloa että surua.
Nykyisessä kotikaupungissani Porvoossa keskusta tuplasi kokonsa ja ensimmäisen
valtuustokauden päätteeksi Outi Lankia sai
tässä Uudenmaan viidenneksi suurimmassa
kaupungissa kolmanneksi eniten ääniä.
Entisessä kotikaupungissani ja nykyisessä työpaikkakaupungissani Helsingissä keskusta taas edelleen näyttää rämpivän samoissa ongelmissa kuin yli vuosikymmen
sitten.
Keskustan Helsingin vaalituloksessa ilahduttaa se, että pitkäjänteisesti paikallisvaikuttamista tehneet Laura Kolbe ja Terhi Peltokorpi uusivat paikkansa.
Sitoutumisella helsinkiläisten asioiden
ajamiseen valtuustopaikat menivät oikeille
keskustalaisille.
Keskustalaiset tuudittautuvat Helsingissä
aina samaan valitusvirteen: keskustalaisena
on vaikea saada ääniä, aina milloin mikäkin
seikka suosii vaaleissa pääkaupungin isoja
puolueita ja valtakunnallinen keskustan politiikka näkyy vaalituloksessa, kun Helsingin Sanomat on pääkaupungin paikallislehti. . Pääministeri Sipilä puolestaan on
valmis ?äärirehelliseen ja kriittiseenkin keskusteluun. hykerryttävässä Apollon Tietäjät -pakinassa
(13.4.).
Kirjani on kriittinen ja hiukan ilkikurinenkin analyysi muun muassa siitä, minkälaisella retoriikalla hallitus on perustellut
leikkauksiaan.
Näistä eräs keino on ollut syyllistää yliopistojamme siitä, että Suomi on jäänyt kansainvälisen talouden kelkasta.
Samalla on työnnetty taustalle esimerkiksi pakinassakin mainittu Yhdysvaltojen asuntokuplasta alkunsa saaneen kriisin vaikutukset ja muut monimutkaiset ongelmat.
Hallitusretoriikassa syypäät ovat löytyneet kansakuntamme sisältä, leikkausten
kohteista itsestään.
Monet Juha Sipilän hallituksen tavoitteis-
ta, esimerkiksi byrokratian keventäminen,
viennin edistäminen ja työllisyysasteen lisääminen, ovat tavoitteina erittäin kannatettavia. merkitys on syytä huomioida, kun analysoimme keskustan vaalitulosta.
Jouni Tilli
yhteiskuntatieteiden tohtori ja sitoutumaton
keskustalainen
Reisjärvi ja Helsinki
21.4. Lisäksi keskustalaiset ovat osoittaneet kansalaisaktiivisuutta ja selvitelleet erilaisia asioita kaupungissa ja nostaneet epäkohtia esiin.
Kouluverkkoselvityksen teko yhdessä muiden aktiivisten vanhempien kanssa yhdistettynä näkyvään kampanjaan ja omien kyläläisten edustamiseen nosti tuorehkon porvoolaisen Tuomas Kanervalan (kesk.) hyvällä äänimäärällä valtuustoon.
Helsinkiläisten asioihin aidolla sitoutumisella, pääkaupungin hallinnon epäkohtien
esiin nostamisella ja tavallisella kansalaisaktiivisuudella keskusta voisi olla hyvä vaihtoehto myös helsinkiläiselle äänestäjälle.
Marianne Falck
VTM, Porvoo
entinen Helsingin varavaltuutettu ja
nuorisolautakunnan jäsen
Helsingin Keskustanuorten
puheenjohtaja 1999?2004
Vaalitulosta on arvioitava myös retoriikan kannalta
Suomenmaa nosti esille teokseni Miten puhumme, kun puhumme politiikkaa. (13.4.). Myös väestön ikääntymiseen on reagoitava.
Ei ole kuitenkaan yhdentekevää, miten poliittisia ratkaisuja perustellaan.
Esimerkiksi Jyrki Katainen (kok.) esitti aikanaan valtiovarainministerinä ollessaan finanssikriisin ?meistä riippumattomana ulkoisena uhkana?, vaikka kovia päätöksiä teh-
tiin tuolloinkin. Ja puoluejohtokaan ei anna rahaa.
Totta toinen puoli, mutta ihan samat haasteet ovat keskustalaisena muissakin isoissa
Helsingin keskusta
tarvitsisi listoilleen arjen
paikallisia sankareita,
jotka nauttivat
ihmisten luottamusta.
kaupungeissa kuten Porvoossa.
Luottamusta vaaleissa voi saada vain tekemällä jatkuvasti työtä oman kotikaupungin
eteen, ei vain vaalien lähestyessä.
Jos mielii valtuustoon, kannattaa viettää
enemmän aikaa poliittisten piirien ulkopuolella, kuten urheiluseurojen tai vanhempainyhdistysten toiminnassa, tai missä vain tavallisten ihmisten parissa.
Helsingissä keskusta tarvitsisi vaalilistoilleen arjen paikallisia sankareita, jotka nauttivat kanssaihmisten luottamusta ja jotka
osaavat pukea tavallisen elämän ongelmat
politiikaksi.
Porvoon menestys on tuttu tarina keskustalle monista muistakin kaupungeista, ja se
voisi olla tuttua myös Helsingistä.
Porvoolaiset kaupunginvaltuutetut Anne
Korhonen ja Outi Lankia ovat paneutuneet
kuluvan valtuustokauden aikana ahkerasti
ja johdonmukaisesti tärkeinä pitämiinsä asioihin ja näkyneet niihin liittyen paitsi mediassa niin myös eri kansalaisaktiviteeteissa.
Keskustalla on löytynyt Porvoossa niin
selkeä linja, ettei valtakunnan politiikan
painolasti vaaleissa näkynyt. (13.4).
Ehkäpä myös retoriikan
0400 950 704.
Päijät-Häme
Piiritoimisto: Piirin tj. Piiritoimiston osoite Rauhankatu 11,
13100 Hämeenlinna. Mukana Keskustanuoret ja
Kenubiili, Tervetuloa tutustumaan
ja viihtymään. klo 18.30 Hartolan
kunnantalolla.
taan hyvää itsetuntoa, uskon että sitä löytyy
meiltä kaikilta.
Keskustan ytimessä, alkiolaisessa aatteessa ei ole vikaa. Olemmeko kansanliikkeenä kansan asialla, jos kansa ei niin koe?
Huolenpitäjinä meidän on osattava vaihtaa huolehtijan näkökulma asiakasnäkökulmaan: Välittääkö keskusta minusta. klo 18 kunnantalolla Järvelässä
nankatu 23 a 1, 33210 Tampere. 040 759 0509, sari.kujanpaa@keskusta.fi, Keskustanuorten
tj. Onko keskusta oikeasti vihreä
puolue vai menossa metsään. Liput 10e. Forssan
kunnallisjärjestön vuosikokous järjestetään hotelli Maakunnassa. Jukka Sällinen puh. Tilaisuuden järjestää Ypäjän Keskusta.
Hämeenlinna/Tuulos ma 24.4.
klo 18 Tuuloksen py:n vuosikokous
pidetään Tuulosen Frestossa. klo 18.30. Keskustan äänisaalis annetuista äänistä oli 17,5 prosenttia. Kaikille avoimet Kevätkarkelot Paijan
Maatilamatkailulla (Köllintie 20).
Tansseja tahdittaa Solistiyhtye Jermut. klo 19. 24.4. 040 759 0509 tai pj.
Sinikka puh. 0400 930 483 ja keskustanaisten Päijät-Hämeen piiri tj. Ryhdytään rakentamaan uudenlaista keskustaa, jossa 2020-luvun suomalainen on tekijä enemmän kuin järjestön
osa tai houkuttelun kohde. Ainoa tulevaisuus on edessä, ei takana. klo 18. 24.4. Ma
24.4. Kappalaisentie 53, 12210 Hausjärvi. 050 374 5416, juha.isoaho@keskusta.fi, toimistosihteeri
36
21.4.2017
Keskustan tilanne on monella tapaa tienhaarassa. klo 18.
Forssa pe 28.4. Juha IsoAho puh. Kj:t kokous
noin klo 19. Aitovierille paluuta ei ole. Ovatko kansalaisen asiat niin hyvin, että ei tarvitse äänestää vai niin huonosti, ettei kiinnosta?
Helsinki
Keskustanaisten Helsingin pj:n
sääntömääräinen vuosikokous pidetään 26.4. perjantaisin. Kahvitarjoilu alkaa klo 18.
Keskustanaisten piiri. Äänioikeutetuista keskustaa äänesti 10,3 prosenttia.
Toisin sanoen yhdeksän suomalaista kymmenestä ei koe keskustaa sen verran tärkeäksi, että kerran neljään vuoteen äänestäisi apilakansaa päättämään, miten kunta toimii ja miten palvelut pelaavat.
Miksi näin on. klo
18. Käsiteltävänä sääntömääräiset asiat.
Johtokunta kokoontuu klo 18.
Ypäjä, Keskustanaisten KEVÄTKOKOUS Veteraanituvalla pe 12.5. Onko
minulla kokemus siitä, että keskusta on köyhän asialla. Käsitellään kevätkokoukselle
määrätyt asiat ja keskustellaan tulevasta toiminnasta. Baari/Pubi avoinna.
Tuotto menee Ypäjän nuorisotyölle
nuorisovaltuuston kautta. Ma 24.4. Miksi tuote ei myy, aate ei
ota mukaansa. 050 303
6493, hame@keskustanuoret.fi. huhtikuuta Tampereelle kuntavaalien jälkeiseen mietintään. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Oitin, Hausjärven ja Mommilan
py:sten sääntömääräiset vuosikokoukset Lepolan talossa os. Suunnittelemme matkaa Puolaan, Gdanskiin
11.-14.9. Sari Kujanpää puh. seniorikeilaajat
keilavuoro Keilahallilla joka torstai
klo 15-16.
Varsinais-Suomen Vesaiset ry tekee matkan Legolandiaan 14.-18.6.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset aino.
piippo@vesaiset.fi
Etelä-Häme
Piiritoimisto: Piirin tj. klo 17 Töölön kirjastossa, kokoustila Keinussa 2 krs.
Osoite Topeliuksenkatu 6.
Uusimaa
Halkian, Laukkosken ja Pornaisten py:n ja Pornaisten kj:n vuosikokous Keskiviikkona 26.4. Keskustassa tapahtuu
Puheenvuoro
Miksi äänestäisin keskustaa?
Valtuustoihin valittiin päättäjät tekemään
historiallista muutosta kohti maakuntien
Suomea.
Kuntavaalit eivät olleet tarpeettomat tälläkään kertaa. klo 18-22.30. Esillä
sääntömääräiset asiat.
Järjestöilmoitukset Suomenmaahan entistä aikaisemmin!
Lehti ilm. Johtokunta
kokoontuu klo 17
Keskustanaisten piiri. klo 18 kunnantalolla Järvelässä.
Pirkanmaan Vesaiset; toiminnanjohtaja Elina Sieppi, Näsilinnankatu 23 a 1 33210 Tampere,
p.0405550635, sähköposti elina.
sieppi@gmail.com.
Järvelän py, vuosikokous ma. Kokouksessa
käsitellään sääntömääräiset asiat.
Kunnanjohtaja Pekka Määttänen
kertoo ajankohtaisista asioista.
Hattula, ti 25.4. Johtokunta kokoontuu kello 18.
Varsinais-Suomi
Piiritoimisto: Piirin tj. 24.4.
klo 18 kunnantalolla Järvelässä
Keskustanaisten Pirkanmaanpiiri: Kristiina Mäki-Välkkilä, Näsilin-
Keskustan Puoluevaltuusto kokoontuu Tampereella 22.-23.4.
Yliopistolla, Kalevankatu 4. Tervetuloa seuraamaan, katso ohjelma:
http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Osallistu-ja-vaikuta/Puoluevaltuusto
Lauantaina 22.4. Huom! Suomenmaan uudistuksen myötä
myös lehden Keskustassa tapahtuu-järjestöpalstalle lähetettävät
yhdistyksien tapahtumailmoitukset on lähetettävä sähköpostilla
piirin toiminnanjohtajalle: jaana.
viilo@keskusta.fi viimeistään jo toivottua ilmoituspäivää edeltävän
viikon to klo 15 mennessä.
Pirkanmaa
Pirkanmaan Keskustaperhe kiittää kaikkia hyvästä vaalityöstä ja onnittelee valituksi tulleita
Keskustan pirkanmaalaisia huolenpitäjiä - Yhteistyöllä tuloksia!
Pirkanmaan Keskusta mukana tapahtumissa: seuraa Suomenmaasta, www.pirkanmaankeskusta.fi ja
liity Facebookiin: Pirkanmaan Keskusta, nähdään ja tavataan! Voit ottaa yhteyttä piiriin ja kertoa millaista toimintaa haluaisit kehitettävän
ja samalla olet tervetullut mukaan
aktiiviseen toimijajoukkoomme.
Terveisin Jaana Viilo, toiminnanjohtaja 040 767 3419, jaana.viilo@
keskusta.fi
Sihteerit: Kj:t ja py:t ilmoittakaa
tulevat keskustatapahtumat paikkakunnillanne hyvissä ajoin myös
piiriin: pirkanmaa@keskusta.fi
Etelä-Kärkölän py, vuosikokous
ma. Kaupungissa
meitä ei ainakaan ole nähty.
Puoluevaltuusto kokoontuu 22. Tammelan torilla yleisötilaisuus, mukana puolueen johtoa, soppatarjoilu klo 11.30
alkaen. Peiliin katsomiseen tarvi-
ja Keskustanaisten tj. Sunnuntaina 23.4.
Tampereen Yliopiston juhlasalissa klo 11.15 Ulkopolitiikkaa yhdessä -yleisötapahtuma, keskustelua
johdattaa Keskustan presidenttiehdokas, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen.
Seuraava puoluevaltuuston kokous pidetään Tampereella 22.-23.
huhtikuuta, katso lisää www.keskusta.fi sekä Facebook: Keskusta ja
Pirkanmaan Keskusta sekä www.. Avoinna varmimmin ti klo 8.30-12 ja to klo 1317, muina aikoina kannattaa soittaa etukäteen.
Ypäjä 21.4. 040 418 1150.
Hartolan kunnallisjärjestö, vuosikokous pe. Kj:n vuosikokous Hattula-pirtillä (Museotie
7). Kuka elää kuplassa, me vai
he. klo
18.30 alkaen kunnantalolla. Miro Marjamäki puh. Asiaa, hauskanpitoa, nähtävyyksiä, ostoksia ym. Sääntömääräisten kevätkokousasioiden lisäksi tiedossa on ministeritenttiä, yleiskeskustelua ja tulevaisuusseminaaria.
Toivotan puoluevaltuuston tervetulleeksi
ja odotan rakentavaa, avointa keskustelua ja
positiivista otetta. Heille se kuitenkin päätyy.
Antti Kivelä
keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja
Kärkölän py, vuosikokous ma.
24.4. Hanna Vuola 0509177000, Vesaisten piirin
toiminnanjohtaja sekä Keskustanaisten ja Keskustanuorten järjestösihteeri Aino Piippo 0400407515.
Piiritoimiston käynti/postiosoite:
Linnankatu 21 B 35, 20100 Turku.
Raision Kesk. Onko meillä
toimintaa vai järjestö. klo 19. Äänestysprosentti on jäänyt
matalalle tasolle, vaikka kuntien päättämät
asiat ovat kaikkein lähimpänä ihmistä.
Luvut ovat selkeät. Jaana Niemi puh. Kevätkokous Forssan seudulla (paikka ilmoitetaan myöhemmin) sekä uusien valtuutettujen onnittelut to
27.4. Meidän on uskallettava kyseenalaistaa totuttuja ajatuskulkuja ja aiempia tapoja toimia. Annetaan tehtäviä ja luottamusta uusille ihmisille, nuorille
valtaa. Tiedustelut
tmj Sari puh. Paitsi niille kahdelle viidestä,
jotka katsoivat vaalit niin turhiksi, etteivät
äänestäneet. Kokouksissa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Hausjärvi, kj ry sääntömääräinen vuosikokous Lepolan talossa
os. 21.4. p.
040-556 7262, kristiina.maki-valkkila@netikka.fi
Kärkölä, Keskustan kunnallisjärjestö ry:n vuosikokous kunnantalolla Järvelässä ma. klo 19. Py:t
kokoukset klo 18.30. Kappalaisentie 53, 12210 Hausjärvi
Myös koulun rehtori pääsi keskustan listalta Seinäjoen kaupunginvaltuustoon.
??Sparrasimme toisiamme vaalikampanjan aikana ja uskoimme molempien läpimenoon. Jos johonkin lähtee, niin
tulostakin pitää tulla, Ala-Kasari tuumaa pohjalaisella
varmuudella.
Lukion jälkeen hän haaveilee maatalousalan opinnoista. 2017
37. Kuntaliitosten myötä yhdistelmävaltuustossa eivät asiat aina ole sujuneet aivan auvoisasti. Läpimeno ei sinänsä tullut yllätyksenä.
??Siitä asti, kun lupauduin ehdokkaaksi, tavoitteena oli
valtuustopaikan saaminen, hän sanoo.
Kova kannatus sentään tuli pikkuisen puskista.
??En olisi arvannut, että menen läpi noin heittämällä, yli
sata ääntä kerännyt Ala-Kasari naureskelee.
Valtuustopaikka ei irronnut ilmaiseksi, sillä sen eteen
tehtiin kovasti työtä. Perhe ja vielä alaikäiset kaverit olivat
innolla mukana. Usko ehdokkaaseen oli luja ja kannustus
sen mukaista.
Ala-Kasarin suvussa poliittinen aktiivisuus ja keskusta-
laisuus ovat aina kuuluneet asiaan.
??Vaari on istunut valtuustossa monta kautta. Se tuotti tulosta.
Vaaliteemana Ala-Kasarilla oli muun muassa paikallisen yrittäjyyden tukeminen. Toiveena on jatkaa kotitilaa.
??Poliittisesta urasta ei vielä tiedä. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kunnan hankinnoissa hyödynnetään
kotipitäjästä saatavia tuotteita ja palveluita.
Toinen tärkeä asia lukion tokaluokkalaiselle on koulutuspaikkojen turvaaminen omassa kunnassa. Kärhämiäkin
on tullut.
??Kyllä asiat pitää pystyä hoitamaan ilman tappelua, AlaKasari toteaa.
Keskustan vaalitulokseen ja lähes 3 000 valtuutettuun
hän on tyytyväinen.
??Pääministeripuolueelle se on hyvä saavutus.
Tärkeintä Ala-Kasarin mielestä on nyt katsoa eteenpäin
ja viedä sote kunnialla maaliin.
Koulussa Ala-Kasarille on sadellut kannustusta ja onnitte-
luja valinnan johdosta.
Hän ei ole lukiostaan ainoa, joka taisteli tiensä kunnan
päättäjärinkiin. Kunnallisjärjestöjen ja paikallisyhdistysten tulee lähettää tapahtumatiedot piiritoimistolle julkaisua edeltävän viikon torstaina kello 10:een mennessä.
Teppo Ala-Kasari
En olisi arvannut, että
menen läpi noin heittämällä.
Lukio-opiskelijasta päättäjäksi
Nuori valtuutettu Teppo Ala-Kasari:
Asiat pitää pystyä hoitamaan ilman tappelua
Meri Alaranta-Saukko
Kurikkalainen Teppo Ala-Kasari on yksi nuorimmista
kuntavaaleissa valituista uusista valtuutetuista.
Maaliskuun puolenvälin jälkeen täysi-ikäisyyden saavuttanut Ala-Kasari nappasi valtuustopaikan reilulla äänipotilla. Yhdessä
keräsimme laajan tukiverkoston, joka kampanjoi ahkerasti. Esimerkiksi kuntaliitoskunnan kolme lukiota pitää hänen mukaansa säilyttää.
??Kurikka on iso kaupunki. Olemassa olevasta koulutuksesta ei saa nipistää.
Nuori mies haluaa olla mukana luomassa yhtenäistä Ku-
rikkaa. Sen näkee sitten, mitä
aika tuo tullessaan.
Tästä miehestä kyllä kuullaan vielä.
21.4
Entä heidän
vaalipiirinsä. Pakan hinta
10 euroa/kpl + postikulut. Satu Tietari 050
405 7742 (satu.tietari@keskusta.
fi), keskustanaisten tj. Kahvit klo
17.30 alkaen, kokouksessa esittäytymässä ehdokkaita Keskustanaisten puheenjohtajistoon.
Vesaisten Itä-Savon piiri: Lähde
Joensuun teatterin 6.5. ja alle 6v 95. Antti Ollikainen
040 7210311, järjestösihteeri, Keskustanaisten tj. Ruokaileilemme alussa
ja kokouksen jälkeen keilailua. Johtokun-
ta klo 17.30.
Siikalatva. klo 14 alkavaan Pessi ja Illusia -näytelmän
ensi-iltaan. Hinta 285 eur/
hlö. Kurenalan py: sääntömääräinen vuosikokous kaupungintalolla to 27.4. Katja Koivukoski 040
5338160.
Kuusamo Vuotungin py:n sääntömääräinen vuosikokous ke 26.4.
klo 19 Saini ja Jukka Palosaarella.
Muhos. klo 9.45-10.15. Sanna-Mari Talala 040 5919006, Keskustanuorten
tj. Lisätietoja
facebookissa Itä-Savon Vesaisten
sivulla ja ilmoittautumiset ita-savo@vesaiset.fi
Kesäretki itä-Viroon 24.-28.7.
Katso ilmoitus kohdasta Etelä-Savo.
Pohjois-Savo
Piiritoimisto: piirin tj. Tutustutaan Otavan koulutilan
navettaan. Sääntömääräinen vuosikokous ke 26.4. klo:18.30 Lohtajatalossa
Pohjois-Pohjanmaa
Piiritoimisto: Toimisto 040 515
6800, Keskustan tj. Tilaukset
p. klo 14. Hotellissa majoitus 2 hengen huoneissa.
Lapsille saatavilla lisävuoteita. Kuvalliset Keskusta-pelikortit sopivat ajanvietteeksi itselle,
tuliaisiksi muiden puolueiden kannattajille, pikkulahjoiksi tai vaikkapa arpapalkinnoiksi. klo 19 alk. Käsitellään
sääntömääräiset asiat. Marja Nirkkonen 041 443
2092. Sekä viralliset edustajat
että seuraajat, tervetuloa!
Porin keskustan opinto- ja kulttuuriyhdistys toteuttaa yhteistyössä Satakunnan Keskustanaisten kanssa kulttuurimatkan
pääkaupunkiseudulle la 20.5. Pyydä
tarkka matkaohjelma Nora Sipilä, nora.sipila@pp.inet.fi, p. kohteina Hivtträsk ja Tamminiemi. Piiritoimiston käynti/postiosoite: Yliopistonkatu 17 B (2.krs) Jyväskylä.
Avoinna sopimuksen mukaan.
Piiritoimisto on avoinna 1.3. 040 7673419
Pirkanmaalaisissa Keskustajärjestöissä tapahtuu: Katso lisää tapahtumia ja toimintaa www.pirkanmaankeskusta.fi tai Facebook:
Pirkanmaan Keskusta
Satakunta
Piiritoimisto: Tj. lipputilaukset Kristiina Mäki-Välkkilä
p.040-556 7262 tai kristiina.makivalkkila@netikka.fi
Pirkanmaan Keskustalla on
myynnissä rajoitettu erä Suomi
100 ?juhlavuoden kunniaksi lippuja Sillanpää Oopperan Maailman
ensi-iltaan la 22.7. klo 18 Cafe
Casa Nova:ssa, Kauppakatu 15.
Tampereen py:n ry:n vuosikokous pidetään tiistaina 25.4. Kirkkonummella tutustumme opastetulla kierroksella Hvitträskiin, designin ja
arkkitehtuurin helmeen. Tarja Kiviniemi 044 978 3929 (tarja.kiviniemi@
keskusta.fi), nuorten tj. Kokouksessa käsitellään vuosikokousasiat.
Ruokolahti, kj:n vuosikokous ma
24.4. Lähde mukaan Viron
Tartoon ja Otepäähän Maamessmaatalousnäyttelymatkalle. Paikka:
Tampereen yliopisto, Kalevantie 4,
33110 Tampere. Sääntömääräiset asiat.
Etelä-Savo
Mikkelin kunnallisjärjestön vuosikokous 25.4 kello 18 Nuoriso-opisto Paukkulan ruokalassa. Keskustanuorten tmj. Ke ja to vain etukäteen sovitut tapaamiset.
Keskusta-pelikortit nyt myynnissä! Tunnetko kaikki Keskustan kansanedustajat ja mepit. Kokouksessa käsitellään
14 § mukaiset sääntömääräiset asiat. klo 9.30?10.15
sekä su 11.6. Suunnitellaan
vaalien jälkeistä toimintaa.
Pudasjärvi. Kokous pidetään Lappeenrannan teknillisen yliopiston
pääaulassa (Skinnarilankatu 34,
53850 Lappeenranta). klo
17.30 alkaen Oulun keilahallilla,
Isokatu 97. Käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat sekä muut ajankohtaiset
asiat. 2 hotelliyötä, panimovierailu, 1 lounas, laiva- ja bussimatkat, sisäänpääsy messuille. 040-721 0636. 0440-817373 sekä
Keskustanaisten tmj. Sonja Lautamatti 0440 336 588 (satakunta@
keskustanuoret.fi).
Tärkeää. varsinainen
edustajakokous Lahdessa 10.-11.6.
Wanhan Teatterin (koulutuskeskus
Salpaus), osoitteessa Ståhlberginkatu 48. Lisätiedot ja ilm. Varsinainen kokous alkaa klo 13.00,
mutta päivän ohjelma alkaa jo
klo 10:00. 010 315 2000.
Keskustanaisten Keski-Suomen
piirin sääntömääräinen vuosikokous 23.4.2017 klo 15 Muuramen
kultturikeskuksen kahviossa. Samalla reissulla pääset tutustumaan
myös A le Coqin Tarton panimoon.
Matkan yhteistyökumppanina on
Puolakan Valmismatkat. Lähtö Porista linja-autoasema klo 7.30,
tilausajolaituri 11, matkalla ruokaisa aamukahvi. alkaen ma, ti ja pe. 0408313775, sekä
Keskustanuorten ja Vesaisten tmj.
Elina Suoranta p. Liput 37,00/kpl. Avoinna klo
9-15, tärkeä tapaaminen kannattaa
varmistaa soittamalla. Evästarjoilu, poniratsastusta, bussikyyti. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä hyväksytään Keskustanuorten työelämäpoliittinen
linjaus. Johtokunta klo 15.30.
Oulun Vesaiset ry:n sääntömääräinen vuosikokous to 27.4. Kahvitarjoilulla 17:30.
Siikalatva. Nähdään ja tavataan! Voit ottaa yhteyttä piiriin ja
kertoa millaista toimintaa haluaisit
kehitettävän ja samalla olet tervetullut mukaan aktiiviseen toimijajoukkoomme. klo 18 Tapavainolan talolla. Keskustassa tapahtuu
pirkanmaankeskusta.fi http://keskustanuoret.fi/pirkanmaan_keskustanuoret ja Facebook: Pirkanmaan Keskustanuoret.
MSL-Tampereen sääntömääräinen
vuosikokous ti 25.4. Valtakirjojen tarkastus kokouspaikalla la 10.6. Paukkulantie 22, Mikkeli. Valtuuskunnan kokouksessa käsitellään lisäksi asiat, jotka liiton jäsenet ovat viimeistään
kuukautta ennen liittokokousta
hallitukselle kirjallisesti esittäneet
ja mitkä liittokokous päättää ottaa
käsiteltäviksi. Suomen Keskustanaiset ry:n 36. Sis. Kokous alkaa la 10.6. Katjalle, p.
040-5338160.
Lappi
Kemijärven kunnallisjärjestö ry:n
vuosikokous ke 26.4. klo 19
Pirkanmaan Keskustan piiritoimisto Apilassa, Näsilinnankatu 23 A 1,
Tampere. Toivomme
runsasta osallistumista.
Pyynikin kesäteatteri pe 30.6.
Niskavuoren nuoriemäntä klo 18
näytökseen. Ruokailu
Hvitträskin ravintolassa, jonka jälkeen opastettu kierros Urho Kekkosen museossa Tamminiemessä.
Kahvi Café Adjutantissa. Katso ilmoitus kohdasta Etelä-Savo.
Karjala
Tervetuloa Lappeenrannan Opiskelevat Keskustalaiset vuosikokoukseen sunnuntaina 23.4 kello
18 alkaen. 010-315 2001 ja p. su 23.4. Jaana Viilo, puh. klo 17.
Kauppakatu 26 A 2.
Etelä-Pohjanmaa
Piiritoimisto, Palstailmoitukset
Suomenmaahan jarjestot@suomenmaa.fi. 044-3699600, toimistosihteeri Jaana Kvist p. Kunnallisjärjestön johtokunnan ja paikallisyhdistysten puh.
johtajien kokous ti 25.4. Ilmoittautuminen ja kahvi 17.30, kokous 18. Muhoskylän py:n sääntömääräinen vuosikokous Mäntyrannan koululla la 22.4. Osallistumismaksu 30,(sis. Pirjo Matikainen.
Piiri, Keskustan Kymenlaakson piiri ry:n sääntömääräinen vuosikokous Miehikkälän koulukeskuksessa
25.4 klo 18.30 kahvi ja ilmoittautuminen klo 17.30 alk.
Kesäretki itä-Viroon 24.-28.7. 23.04.. Lähtö pe
21.4 klo 5.15 Myllykoskelta. KESKUSTANUORET RY:N LIITTOHALLITUS.
Lisätietoja: Keskustanuorten pääsihteeri Antti Siika-aho, p. klo 18 Myllykolun kesäteatteriin, oopperan tähtenä loistaa Waltteri Torikka! Iltaa
kanssamme juhlistaa mm. Valtuuskunta on Keskustanuorten sääntömääräinen kokous, jonne jokainen piiri voi lähettää kolme yleisen piirikokouksen
valitsemaa edustajaansa. Poliittista tietämystä on nyt hyvä tilaisuus lisätä pe-
laamalla. Bussireitti tehdään lähtijöiden mukaan
Valkeala-Kouvola-Myllykoski-Hki
välille. Mukana Muuramen
hallintojohtaja Sami Niemi.
Jyväskylän kunn.järjestön vuosikokous su 23.4.klo 16.30 Palokan
ABC. klo
13. 044-3122982. 7th Floorissa, Yrjönkatu 15 A, 28100 Pori. 050 575
4118, e-mail antti.siika-aho@keskustanuoret.fi
Keskustanaiset
Suomen Keskustanaiset ry:n
edustajakokous. Kahvitus ja valtakirjojen tarkastus klo 17- alkaen.
Asialistalla vuosikokousasiat sekä
maakuntavaalien ehdokasasettelun toimintatavoista päättäminen.
Tervetuloa! Piirihallitus.
Salmenkylän py:n vuosikokous ti
2.5. Majoitusvaraukset edustajakokoukseen
piiritoimistojen kautta huhtikuun
loppuun mennessä. klo 18 Nalle-kokoustila. Kokouksen virallisten edustajien on ilmoittauduttava kokouspaikalla 22.04.
klo 9:00 . Suomen Keskustanaiset ry:n hallitus
Vesaiset
Vesaisten sääntömääräinen valtuuskunnan vuosikokous pidetään 22.4.2017 Annantalossa,
lasten ja nuorten taidekeskuksessa, osoitteessa Annankatu 30,
00100 Helsinki. Keskipisteen py:n sääntömääräinen vuosikokous pe 21.4.
klo 18 Kairanmaantalolla, Leskelä.
Paikalla ke Juha Pylväs. Ollaan yhteydessä.
Keskustanaisten Satakunnan piiri ry. Toni
Viljamaa p. Valtuuskunnan kokoukseen voivat osallistua liittohallituksen jäsenet sekä
liiton ja piirien toimihenkilöt puheja läsnäolo-oikeudella. esitetään osaston vuosikertomus.
Tapavainola, py:n vuosikokous
su 23.4. Mukana piirin tj. Kunnallisjärjestön
sääntömääräinen vuosikokous su
23.4. Reitti: 10.30 Sulkavan
matkahuolto, Pihlajalahti, 10.40
Mäntyrinteen pysäkki, 10.50 Kallislahden Teboil, 11.05 Savonlinnan
matkahuolto, 11.20 Haapakallio,
11.35 Kerimäen linja-autoasema,
12.10 Savonranta, 12.20 Säimen,
12.35 Rönkönvaara, 14 Joensuu.
Kuljetus ja teatterilippu aikuiset
28?, alle 15v 20?/hlö. 12 välisenä aikana. Hinta 40 eur, lapset
alle 12 vuotiaat 20 eur. klo 19:00 Tarja ja Janne Tallgrenilla, Tervetuloa!
Kainuu
Keskustanaiset, Kajaanin Kaijat ry:n sääntömääräinen vuosikokouspiiritoimistolla ti 25.4. Valtakirjojen tarkastus klo
17.30 alkaen. Ilmoittautumiset savo-kymi@vesaiset.fi tai ulla-riitta.juuti@keskusta.fi
Lisätietoja: 050-347 3556/Ulla-Riitta. Tervetuloa kaikki jäsenet.
Pirkanmaan piiri ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Tampereella la 13.5. Klo
17.30 tarjoilua, ilmoittautuminen.
Klo 18 Ratsulan pukeutumisneuvoja antaa vinkkejä kokous- ja edustustilaisuuspukeutumiseen, tuoteesittelyä. Tervetuloa mukaan matkalle!
Kymenlaakso
Kouvola, Keskustan Ummeljoen
py ry. Laita päivämäärä
jo kalenteriisi ylös, paikka ja aika ilmoitetaan tarkemnmin. Retkiporukan kokoaa Vesaiset,
vastuullinen matkanjärjestäjä: Linja-autoliike S.Kosonen Oy.
Itä-Savo
Keskustanaisten Itä-Savon piiri,
sääntömääräinen vuosikokous ke
26.4 klo 18 Savonlinnan piiritoimistolla, os. Kokouksessa käsitellään 18 §:n mukaiset asiat. Johtokunta
Keskustanuoret
Kutsu Suomen Keskustanuoret ry:n valtuuskunnan sääntömääräiseen kokoukseen. 0500
518 530.
Hamina, Kunnallisjärjestön vuosikokous pidetään Neuvottomassa, seuratalo Jukolassa, Salmintie
18, maanantaina 24.04.2017. klo 18 Koivurannan kerhohuoneella.
Keski-Suomi
Piiritoimisto: piirin tj. Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska,
Lisätiedustelut ja varaukset: pirkanmaa@keskusta.fi ja piirin tj. Johtokunta klo 13.30
Nivala. Hinnat vesaisten jäsenille: aikuiset 295 ?, 12-17v 265?,
6-11v 255. Kaija Väänänen. klo 18 Kulttuurikeskuksen kahviossa. Pauliina
Maukonen-Kärkkäinen p. Kimmo Valta p. klo 18.30
Kalliontie 18.
Pudasjärvi.Puhoskylän py:n sääntömääräinen vuosikokous su 23.4.
klo 11 Erkki Hyttisellä, Näljängäntie 1966, Puhoskylä. Paluu su laivan saavuttua
Helsinkiin kl 18.30. 010 315
2000, toimistosihteeri ja Keskustanaisten Anne-Maria Perttula, puheenjohtaja p. Kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus klo
17.30 lähtien.
Keskustanaisten Etelä-Savon piiri, sääntömääräinen vuosikokous to 27.4. aamukahvin ja lounaan). klo 16.30 Kairanmaatalo, Leskelä. Geselliuk-
38
21.4.2017
sen, Lindgrenin ja Saarisen ateljeekoti vie sinut matkalle kansallisromantiikan kultakauteen. Avoinna klo 9-15.
Pohjois-Savon piirin vuosikokous pe 28.4 klo 15 yrityspuisto Futuriassa Suonenjoella. Seuraa Suomenmaasta printistä tai internetversiosta ?Keskustassa tapahtuu?,
piirin internet-sivulta www.keskusta.fi/satakunta tai Facebook: Satakunnan Keskusta. Piiritoimistojen käynti/postiosoite: Snellmaninkatu 37, Kuopio. klo 18 Pieksämäellä, os.
Torikatu 7, Pieksämäki (Keskustan
vaalitupa).
29.4 klo 10-13 Vesaisten ja Mimosan yhteinen maatilapäivä. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi satu.tietari@keskusta.fi,
niin tavoitamme sinut myös sähköisesti.
Satakunnan Keskusta on mukana tapahtumissa. Tottinkatu 15. Valtakirjojen tarkastus klo 14.00 alkaen.
Kahvitarjoilu. Suomenmaan perjantaina julkaistavan järjestöpalstan
deadline on edellisen viikon perjantai klo 12. Ajankohta: 22.04.
klo 11:00 alkaen . Paluu Poriin alkuillasta. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, mm. Niko Pesola 044 7546676 sekä
Vesaisten tj. sisältää
bussimatkat (oma bussi mukana
koko reissun ajan), laivaliput kansipaikoin, 3 yötä Narvassa hotelli Ingerissä, 1 yö Tallinnassa Park Inn By
Radisson Central Tallinn -hotellissa
sekä aamiaiset hotelleissa. Maamess-maatalousnäyttelymatka Viron Tartoon ja Otepäähän 21.-23.4. Ilmoittautumiset ulla-riitta.juuti@keskusta.fi
tai puhelimitse 050-347 3556.
Vesaiset, Vesaisten koko perheen
kevätretki Tanhuvaaran uimalaan
ja Olavinlinnaan 20.5. ti ja pe julkaistavan verkkosivujen järjestöpalstan deadline
on tiistaisin klo 12, piiri mainittava.
Keski-Pohjanmaa
Keskustanaisten Keski-Pohjanmaan piiri ry:n vuosikokous 25.4.
klo: 18 Kannuksen Maaseutuopiston Kaunontalossa.
Lohtajan Keskustanaiset ry:n
vuosikokous 2.5. Tervetuloa! Sitovat ilmoittautumiset
ruokailujärjestelyjen vuoksi, pyydetään tekemään 13.4.2017 mennessä, osoitteeseen: savo-kymi@
vesaiset.fi. Kokousta edeltää avajaisjuhla
klo 10.30. Matka sisältää aamukahvin ja leivän, lounaan
ja iltapäiväkahvin sekä kuljetuksen.
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 6.5. Riistakatu 15
Iisalmi. Ilmainen! Ilmoittautumiset bussikyytiin savokymi@vesaiset.fi 25.4 mennessä.
Kesäretki itä-Viroon 24.-28.7.
Retken aikana vierailemme mm.
Sagadin kartanossa ja metsämuseossa, käymme ihailemassa komeaa
vesiputousta ja tutustumme historiallisiin Narvan ja Rakveren kaupunkeihin
Huivin solkikoriste on nimeltään risku. Se yllään kokee kuuluvansa tiettyyn porukkaan. Minun
pukuni
Inarinsaamelaisten puku
Ainoa oikea juhla-asu
Laila Aikion suvussa kaikki vauvasta
lähtien käyttävät Saamen pukua
Teksti: Meri Alaranta-Saukko
Kuva: jaakko martikainen
Laila Aikio on käyttänyt Saamen pukua kaikis-
sa juhlissa pikkutytöstä lähtien.
Se yllään hän on päässyt ripille, juhlinut valmistumistaan sekä saamelaisia ristiäisiä ja häitä.
Saamen puku on myös hautajaisasu.
??Ensimmäisissä kansallispuku päällä otetuissa
kuvissa olen 5-vuotias, hän kertoo.
Saamen puku on muuntautumiskykyinen. Siihen kuuluu esimerkiksi erilaisia huiveja. Ei tulisi mieleenkään mennä saamelaisiin juhliin iltapuvussa.
Aikio toivoo, että muutkin käyttäisivät kansallispukuja enemmän.
??Toivottavasti perinne ei jää puoluekokouksesta ikinä pois.
21.4. 2017
39. Sittemmin kelkkahaalarit ovat
syrjäyttäneet perinnevaatteen juhlapuvuksi.
Muuten Saamen puvun suosio ei laannu.
Aikio teki viime kesänä lapsenlapselleen ristiäispuvuksi valkoisen Inarinpuvun.
??Nyt pitäisi ruveta uutta tekemään, kun yksivuotispäivät lähestyvät, hän myhäilee.
Myös Aikion omat lapset käyttävät Inarinpukua.
??Puvulla on iso merkitys. Hautajaisissa käytetään tummaa huivia, kirjavia voi
käyttää missä vain.
Oikein juhlavissa tilaisuuksissa inarilaiset käyttävät valkoista huivia. Lapikkaiden ympärillä Aikiolla on
ammatikseen Saamen käsitöitä tekevän serkkutytön kutomat paulat.
Puvusta voi päätellä käyttäjänsä kotiseudun.
Eri alueilla on omanlaisensa puvut, eikä niiden
osia saa sekoittaa keskenään.
Aikaisemmin puku oli käyttövaate esimerkiksi
poronerotuksissa
Se vaatii pitkäjänteistä
ja päämäärätietoista työtä, kansanedustaja, keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen toteaa.
Naisten osuus kuntavaaleissa valituista kasvoi
reilulla prosenttiyksiköllä. Hän johti sotatoimia Pohjois-Afrikassa,
Italiassa ja Normandiassa. Montako tuntia ottelu kesti?
9
1
5
9
7
5
1
8
2
4
3
6
6
5
6
3
7
2
9
8
1
4
1
9
8
2
4
3
1
6
9
7
5
5
9
7
1
9
5
4
8
2
6
3
6
8
1
3
7
8
9
4
6
5
2
2
4
5
6
2
7
3
1
8
9
2
9
8
6
5
1
3
4
7
21.4.2017
6
4
1
9
3
7
5
2
8
4
7
1
8
4
9
6
1
3
2
5
7
7
6
7
2
8
5
9
3
4
1
5
1
3
7
2
4
6
8
9
9
2
8
3
7
5
1
6
4
5
3 6 1
4
9
4
6
7
2
9
1
5
3
8
1
3
5
4
8
6
9
7
2
2
5
4
9
3
7
8
1
6
6
3
9
6
1
4
8
7
2
5
7
8
1
5
6
2
4
9
3
5
40
3
8
2
4
6
5
7
9
1
5. Montako puoluetta puoluerekisterissä nyt on?
9
3 8
9
1
6
6
7
9
1
8
4
9
5
1
5
8
6
1
2
9
9 7
6
1
4
7
2
???
1. Äskeisissä kuntavaaleissa niistä vain yksi, Feministipuolue, onnistui saamaan edustajansa valtuustoon, Helsingissä. Hitler pakotti hänet tekemään itsemurhan 1944. huhtikuuta?
10. mattopainilla, jonka Klein voitti . Suunta on oikea, mutta vauhti liian hidas.
??Uudellamaalla keskustan naisvaltuutettujen
määrä kasvoi, ja joka puolella Suomea on vahvoja naispaikkakuntia. Kuka legendaarinen sotamarsalkka?
3. Mikä liputuspäivä on 27. Tavallisen suomalaisen kahden euron
kolikon kuvituksena on lakka. He taistelivat pääsystä kreikkalais-roomalaisen painin 75 kg -sarjan kultamitaliotteluun. Onko arabia Israelin virallinen kieli?
8
3
8
2
4
61
5
7
9
71
6
7
4
21
9
3
7
3
5
4
2
8
5
9
7
3
5
1
8
2
6
4
3
9
6
5
6
8
3
3
7
2
5
9
81
1
4
8
2
4
3
91
6
9
7
5
7
1
5
9
4
5
4
6
8
9
2
6
3
21
3
4
7
8
9
4
8
6
5
6
2
4
8
5
61
2
7
3
41
9
8
9
3
2
9
8
6
4
5
1
3
4
5
7
8
4
9
6
1
3
2
5
7
6
7
2
8
5
9
3
4
1
5
1
3
7
2
4
6
8
9
9
2
8
3
7
5
1
6
4
4
6
7
2
9
1
5
3
8
1
3
5
4
8
6
9
7
2
2
5
4
9
3
7
8
1
6
7
8
1
5
6
2
4
9
3
3
9
6
1
4
8
7
2
5
6
9 8 4
9. muodostavat nykyään
yhden ja ainoan Taideyliopiston. Puoluerekisteriin merkittiin
viime vuonna viisi uutta puoluetta. Montako puoluetta
puoluerekisterissä nyt on?
9. Vihje: ne ovat eläimiä.
1) Kuvataideakatemia 1848 (Sibelius-Akatemia
1882, ruotsinkielisten näyttelijöiden koulutus alkoi 1886 ja suomenkielisten 1904), 2) Helsinki, Savukoski, 3) 15, 4) kyllä (toinen on heprea), 5) 1 euro kaksi laulujoutsenta, muut arvot vaakunaleijona, 6) Saab, 7) Tanska, 8) Erwin Rommel, 9) kansallinen veteraanipäivä, 10) 11 tuntia 40 minuuttia (voittaja ratkaistiin lopuksi 5 min. Alueellinen tasa-arvo on meille ydinasia, mutta emme saa rakentaa vastakkainasettelua kaupunkien ja maaseudun välille.
Emmi Korhonen
?
3
8
Tietotesti
4
5
Feministipuolueen Katju Aro pääsi Helsingin valtuustoon. Suomen vanhimmat juomanvalmistusyhtiöt ovat 1838 perustettu Hartwall ja
1819 perustettu Sinebrychoff. Suomalainen Alfred (Alppo) Asikainen
ja virolainen, Venäjää edustanut Martin
Klein kävivät 1912 Tukholmassa olympialaisten pisimmän painiottelun. Mikä kuva on
yhden euron kolikossa ja mikä muissa kolikoissa. ruotsalaiset ohjasivat heti ottelun jälkeen uupuneen Kleinin kohtaamaan
ruotsalaisen Claes Johanssonin, Klein luovutti ja
tyytyi hopeaan. Suomen tiheimmin asutussa kaupungissa asuu 2?967 ihmistä neliökilometrillä, harvaanasutuimmassa kunnassa vain 0,16 neliökilometrillä. Silti esimerkiksi Keski-Suomessa mentiin miinukselle, Katainen listaa.
Jari Laukkanen
Meri Alaranta-Saukko
??Keskustan nuoria ja naisia koskevan strategian
Keskustan tulee Kataisen mielestä tarttua tosissaan myös kaupunkipolitiikkaan. Viime vuonna Suomen puoluerekisteriin
merkittiin viisi uutta puoluetta. Asikainen sai pronssin.
4. Luvut tuoreimmasta tilastosta vuodenvaihteesta.
8. Hän kehottaa puoluetta kiipeämään kaupunkien kelkkaan
muun muassa tasa-arvo- ja asuntopolitiikan
kautta. Kumpikaan
ei nykyisin ole suomalaisomistuksessa,
vaan omistajat ovat a) Englannista, b) Ruotsista, c) Saksasta, d) Tanskasta?
2. Häntä kutsuttiin
Erämaan ketuksi. Katainen: Naiset ja kaupungit keskustan agendalle
pitää olla päättäväisempi. Kolme perinteikästä taideoppilaitosta ?
Sibelius-Akatemia, Kuvataideakatemia ja Teatterikorkeakoulu . Mitä autoa valmistettiin 1969 ensimmäiseksi Uuteenkaupunkiin perustetussa autotehtaassa?
7. Mitkä ovat nuo kaupunki ja
kunta. Mikä noista kolmesta on perustettu ensimmäisenä?
6. Kyse on viime kädessä keskustan hengissä pysymisestä.
??Hölmöjä olemme, jos emme ymmärrä kaupungistumisen jatkuvaa trendiä
Lataa Suomenmaan
ilmainen uutissovellus
Seuraa helposti verkkosivujen päivittäisiä uutisia, lue artikkeleita ja
blogeja sekä selaa keskustan järjestöjen tuoreimpia tapahtumia.
21.4. 2017
41
Itse harkitsisin kotihoidontuen, osittaisen hoitorahan ja joustavan
hoitorahan yhdistämistä yhdeksi liukuvaksi hoitorahaksi, joka tukisi myös osapäiväistä työntekoa.
3. Hyvä malli tunnistaa perheiden moninaisuuden, kuten yhden huoltajan perheet, adoptiovanhemmat ja samaa sukupuolta olevat vanhemmat.
Perhepuolueena perhevapaiden uudistamisen on olta-
va keskustalle sydämen asia.
Perheiden valintojen tueksi tarvitaan myös joustavia
varhaiskasvatuksen palveluita. vieraskolumni
Teppo SÄkkinen
Perhevapaiden uudistaminen on isien asia
Oivalsin jotain, kun mietin perheellistyvää tuttavapii-
riäni.
Ikäiseni tuoreet isät arvostavat aikaa lapsensa kanssa.
Samaan aikaan tilastollisesti isät käyttävät perhevapaista häviävän pienen osan.
Miten tämä yhtälö voi olla mahdollinen?
SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta on purkanut ongelman juurilleen.
Nykymallissa perhevapaakuukaudet on käytettävä
heti lapsen syntymän jälkeen, ja ne riittävät 10 kuukaudelle. Päivähoitomaksuja suurempi kynnys työelämään paluulle voi olla esimerkiksi sopivan päivähoitopaikan saaminen lapselle nopeasti,
kun töitä olisi tiedossa.
Tarjolla pitäisi olla myös osa-aika- ja vuorotyön rytmiin mukautuvia päiväkotipaikkoja.
Uudistettavaa on myös joidenkin työpaikkojen kivikautisissa asenteissa.
Akavalainen-lehti kertoi helmikuussa insinööri-isästä,
jonka esimiehen vastaus hoitovapaalle jäämiseen oli tyly: ?Jos sellaisen tempun teet, niin hei hei.?
Julkisen sektori voi näyttää tässä mallia.
Juuri valitut kuntapäättäjät voisivat tehdä periaatepäätöksen, että työnantajana kunta ja sen yhtiöt tukevat
isille kuuluvien vapaiden käyttöä poikkeuksetta.
Kirjoittaja on keskustanuorten entinen puheenjohtaja ja
johtamisen opiskelija Lapin yliopistossa.. Loput
42
21.4.2017
voi jakaa halutulla tavalla. Vapaiden käytön on oltava
joustavaa jopa lapsen kouluikään saakka.
2. Mallissa on riittävän pitkä ansiosidonnainen osa,
josta siivu on varattu molemmille vanhemmille. Ansiosidonnaista täydentää tuki, joka mahdollistaa
lapsen kotihoidon tiettyyn ikävuoteen asti. Nyky-
malli on jäykkä eikä tue perheiden omia valintoja.
Toisaalta esimerkiksi EK:n perhevapaamalli, joka jakaa
kuukaudet siististi puoliksi, ei ratkaise nykyjärjestelmän
ongelmia isien kannalta.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila onkin varoittanut rakentamasta järjestelmää, jossa heikossa työmarkkina-asemassa olevien vanhempien mahdollisuus käyttää vapaita tosiasiassa heikkenisi.
Isille ja perheille hyvän perhevapaamallin resepti on lopulta aika yksinkertainen.
1. Aikaraja tulee vastaan.
Se, että isät käyttävät kaksi prosenttia perhevapaakuukausista, ei siis ole perheiden valinnanvapautta vaan
järjestelmän pakottamaa.
Perhevapaiden uudistamisen tarve on ilmeinen. Valtaosa äideistä taas on yhtäjaksoisesti vapaalla
yli kymmenen kuukautta.
Isät eivät yksinkertaisesti ehdi käyttää vapaita
Suuri yleisö raivostui.
Tätä kuulemma ihan vähän tapahtuu Suomessakin,
ylibuukkausta.
Vajaalla ajaminen
on taloudellisesti
epäviisasta.
Kutakuinkin suuriin ikäluokkiin kuuluvana muistan hy-
vin, kuinka busseissa ei ollut istumapaikkoja aina kaikille.
Ylibuukattiin niin paljon kuin ovesta mahtui.
On tullut kaikenlaista turva-ajattelua, mutta eikö juuri Amerikan tunnin-parin osavaltiohypyissä voisi matkustaa seisomapaikoillakin. Täydet liikennevälineet, täydet huoneet, sillä lailla bisnes
kannattaa.
Ajatellaan vaikka hotellia. Faktisesti hän tarvitsee vain sen neljä neliötä, minkä vuode vaatii. Pakina
Ylibuukkaus
Amerikassa lentäminen on yksi joukkoliikenteen muo-
to, meillä vielä luksusta. Ei tietysti ole turvavyötä kiinnitettäväksi, mutta aika monella on vyö sekä henkselit. Tulee ylibuukkaustilanne.
Hirveä härdelli ja melkein VR:n tai Postin kokoiset imagotappiot tuli, kun yksi ylibuukatuista ei suostunut antamaan periksi. Kolmekymmentä neliötä sentään. Jenkki menee serkulleen toiseen
osavaltioon hetken mielijohteesta, meillä lentokoneeseen liittyvää reissua puidaan vuosi etukäteen ja vuosi
takakäteen. Joskus voi sattua, että potilas kotiutetaan etuajassa ja
taksi on jo täysi. Nyt ei sopinut. Vartijat raahasivat ylibuukatun ulos ja taisi tulla nirhaumiakin. Kun Amerikan Joe saattaakin olla esteellinen,
niin yhtiö myy kaiken varalta matkoja enemmän kuin on
paikkoja. Yleensä etsitään vapaaehtoinen ja korvataan jotenkin. Kyllä joustava henkilö suostuu, kun respasta myöhemmin illalla soitetaan, että tässä on neljä eläkeläistanhuajaa yösijaa vaille. Käsikipsatut
ovat heikoilla.
Ylibuukkaustilanteita sattuu myös valitettavasti parisuhteissa. Vessavuoroissa te varmasti herrasmiehenä olette joustava.
Kelahan jo järjestelee kimppatakseja keskussairaaloista. Ainakin omalla rahalla matkustavat.
Amerikkalainen lentoyhtiö ei halua lennättää tyhjiä
penkkejä. Sinne menee yöksi kiertävä konsultti. Jos otatte sinne huoneeseen herra tradenomi, niin hyvitämme lasillisella kuohuviiniä seuraavan majoittumisen yhteydessä. Väsymiseen saakka olemme saaneet lukea tarinoita julkkiksista, joiden sängyissä on ollut ylibuukkaustilanne.
Jari Nenonen
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
toimituspäällikkö
Katariina Lankinen 044 7370 320
Ulkoasupäällikko
Mikko Eronen 041 4539 554
Verkkouutispäälliköt
Henna Lammi perhevapaalla
Samuli Nissilä 044 7370 261
journalistinen taittaja
Samuli Vänttilä 044 7370 244
Toimittajat
Meri Alaranta-Saukko 044 2032 640
Annukka Kaarela opintovapaalla
Eeva kärkkäinen 040 1492 201
santeri Lampi 044 7370 315
Risto Luodonpää 040 8201 781
Anja Manninen 044 7370 381
Pentti Manninen 040 5709 400
Pauliina Pohjala 050 5450 915
Pekka Pohjolainen 040 5357 674
Pirkko Wilén 044 7370 238
vakituinen avustaja
timo laaninen 040 8326 106
Valokuvaajat
Jari Laukkanen 044 5966 879
Maria Seppälä 044 7370 386
GRAAFIKKO
KIRSI ERVASTI perhevapaalla
sanna järvelin 044 7370 327
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2013, Sähköpostiosoitteet uutiset@suomenmaa.fi, etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi, mielipiteet@suomenmaa.fi Oulun toimitus Postiosoite: PL 52,
90101 Oulu, Käyntiosoite: Lekatie 4, 90150 Oulu Helsingin toimitus Postiosoite: PL 1070, 00101 Helsinki, Käyntiosoite: Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki Julkaisija Joutsen Media Oy
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri Markkinointijohtaja Matti Kontio 044 7370 312 Ilmoitusmyynti Soile Suorsa 044 7370 350 ilmoitukset@suomenmaa.fi
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15: (08) 5370 370, sähköposti: tilaajapalvelu@suomenmaa.fi Painopaikka Kaleva365 Oy, ISSN 0356-3588
21.4. 2017
43. Se
on riittävä turva.
Vajaalla ajaminen on taloudellisesti epäviisasta. Taksinkuljettajalla olkoon tällöin valta ja
vastuu päättää kuka lähtee kävellen kotiin
/ vuosi
Tilaaja
Lähiosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Puh.
Maksajan allekirjoitus
Tunnus 5004795
00003 Vastauslähetys
Soita asiakaspalveluumme puh. Lataa Suomenmaan
uusi sovellus
Julkaisimme ilmaisen
uutissovelluksen
Seuraa helposti Suomenmaan verkkosivujen päivittäisiä uutisia, lue artikkeleita
jja blogeja sekä selaa keskustan järjestöjen
tuoreimpia tapahtumia.
Kyllä kiitos, tilaan Suomenmaan kesätarjouksena
määräaikainen 35 . / 5 kk
Kyllä kiitos, tilaan Suomenmaan keskustan
jäsenhintaan kesto 84 . / vuosi
TILAUSVAIHTOEHDOT
Kyllä kiitos, tilaan Suomenmaan
määräaikainen 159 . / 5 kk
Kyllä kiitos, tilaan Suomenmaan
kesto 151 . 08 5370 370
(arkisin klo 9-15)
Sähköpostilla: tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Tilaa netissä: www.suomenmaa.fi
Täytä ja postita viereinen tilauskuponki. / vuosi
Vastaanottaja
maksaa
postimaksun
kesätarjous!
35