12. s. s. Mistäs muualta
Suomi on vaurautta saanut kuin idästä. 4
Vesirokko syö tuottavuudesta
Ei Venäjä-kammoa
Vuosi arkea maan alla
Perheistä vain kymmenen prosenttia hankkii
lapsilleen vesirokkorokotteen. TIISTAI 21.7.2015 N:o 78 . s. 7
Aktiiviaikoinaan työelämässä Hemmo Suikki
toimi idän suunnassa. 2 ?
6 414880 073513
KESKUSTAN PÄÄ-ÄÄNENKANNATTAJA
Fortum ainoa vaihtoehto
Fennovoiman hankkeen vaikeudet eivät ole muuttaneet keskustaedustajien ydinvoimakantoja. 10
Donetskin lähistöllä Itä-Ukrainassa on
jo vuoden ajan eletty tykkitulen pelossa
maanalaista arkielämää. Kansallinen
rokoteohjelma toisi isot säästöt. s.
Tämän kertoo uusin
HS-gallup. Keskustaa olisi äänestänyt 21,9
prosenttia kansalaisista, jos vaalit olisi pidetty nyt.
Hetkittäin kipakaksikin äitynyt keskustelu hallitusohjelmasta ei ole siis ainakaan vahingoittanut
keskustaa, pikemminkin päin vastoin. Niiden mukaan
yhteinen raha tarvitsee tuekseen enemmän
yhteistä talouspolitiikkaa. Silti sellaisesta puhuminen on nyt bensan heittämistä tuleen.
Yhteisen politiikan lisääminen ymmärretään
myös yhteisen vastuun lisääntymiseksi. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Huonosti harkittu
poliittinen ehdotus
R
anska tahtoo euron taakse nykyistä vahvemman organisaation, jota johtaisi ?maiden
etujoukko?, sanoi maan presidentti Francois
Hollande lehtihaastattelussa sunnuntaina.
Hollande kertoi Journal du Dimanche -lehden
toimittajalle ehdottaneensa viime viikon Kreikkaneuvotteluissa, että eurolle perustettaisiin oma hallitus, budjetti ja parlamentti. siihen.
?Tulos olisi ollut paljon huomiota herättävämpi
ja kielteisempi kuin Kreikan 60 prosenttia?, Dijsselbloem sanoi Hollannin television haastattelussa (14.7.).
Saksalaisen Welt am Sonntag -lehden sunnuntaina julkaisema mielipidetiedustelu puolestaan kertoi, että 56 prosenttia saksalaisista pitää Kreikan lainaneuvottelujen jatkamista huonona vaihtoehtona.
Lähes puolet (48 prosenttia) saksalaisista haluaisi
Kreikan eroavan eurosta. Ehkä ohjelma nähdään Suomen pelastusrenkaana.
Aivan toisenlaisissa tunnelmissa eletään varmasti SDP:ssä.
Vaikka vaaleissa puolue kärsi ennätystappion,
kannatuksen lasku ei ole pysähtynyt. Nyt hän kertoi ehdotuksensa julkisuuteenkin.
Hollanden avaus on poliittinen virhe ja taitamattomuuden osoitus.
Euron ongelma ei ole nyt yhteisen talouspolitiikan
puutteessa tai muissa integraation tulevaisuutta
koskevissa suurissa linjanvedoissa vaan siinä, miten euromaiden johtajat saavat kansalaisensa vakuuttuneiksi Kreikka-päätöksistään.
Tämän pitäisi olla tiedossa Ranskanmaallakin.
Euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem
on arvioinut, että jos euroryhmän maat olisivat järjestäneet kansanäänestykset siitä, pitäisikö Kreikalle antaa lisää lainaa, tulokset olisivat osoittaneet
?kansalaisten vastahakoisuuden. Vain neljännes (26 prosenttia) oli sen takana.
Keitosta pahentaa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ranskalainen pääjohtaja Christine Lagarde. Se taas on
ennen muuta lisää yhteistä vastuuta euromaiden
veloista.
Kun tämä pitäisi Hollanden mielestä vielä toteuttaa näennäisen demokraattisin rakentein mutta
?maiden etujoukon. Siinä vaaditaan kansanäänestyksen toteuttamista Suomen kuulumisesta
euroalueeseen.
H
ollandin ehdotus saattaa noudatella monen
talousviisaan näkemyksiä. Hän on useaan otteeseen ilmoittanut, että IMF
ei aio osallistua Kreikan kolmanteen pelastuspakettiin, ellei siihen sisälly Kreikan velkojen uudelleenjärjestely.
Niin miljardit pyörivät eurokansalaisten silmissä.
Ei ihme, että europarlamentaarikko Paavo Väyrysen alullepanema kansalaisaloite kerää allekirjoituksia ennätysvauhtia. Vain kolmannes kannatti Kreikan pysymistä euroalueessa.
Suomessa kansalaisten mielipiteitä on tutkinut
Taloustutkimus Lännen Median toimeksiannosta.
Perjantaina julkaistujen tulosten mukaan 57 pro-
Euron ongelma ei ole nyt yhteisen
talouspolitiikan puutteessa vaan
siinä, miten euromaiden johtajat
saavat kansalaisensa vakuuttuneiksi
Kreikka-päätöksistään.
KAIKKI muistavat sanonnan vanhasta koirasta, joka ei
opi uusia temppuja.
Se sanonta ei päde Paavo Väyryseen.
Keskustan kunniapuheenjohtaja ja pitkäaikainen kansanedustaja, europarlamentaarikko ja ministeri on politiikan tuhanten juonten konstimestari.
TÄTÄ kirjoitettaessa Väyrysen aloite kansanäänestyksen
järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on
kerännyt jo yli 24 000 allekirjoitusta.
Aloitteen läpimenoon tarvittavista 50 000 allekirjoituksesta siis jo lähes puolet on kasassa.
?Ranskan presidentti Francois Hollande politikoi
tavalla, joka vahingoittaa enemmän kuin rakentaa.?
Kuva: Kenzo Tribouillard/AFP Photo/Lehtikuva
senttia suomalaisista ei kannata Kreikan tukipakettia. Nyt se on
painunut useiden mielipidetiedustelujen tulosten
mukaan alle 15 prosentin.
Onnettominta SDP:n kannalta on, että se on
Uusia temppuja
käyttänyt jo tärkeimmän keinonsa: puolueen johtajaa on vaihdettu.
Se, kuinka sekaisin SDP:n linjat ovat, näkyy selkeästi SDP:n kellokkaiden suhtautumisessa Kreikan kriisiin.
Samaan aikaan, kun entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja arvostelee hallitusta jyrkästi Kreikan
nöyryyttämisestä ja ikkunoiden särkemisestä, expuheenjohtaja Jutta Urpilainen puolustaa tiukasti
Suomen aikanaan vaatimia vakuuksia ja nykyinen
puheenjohtaja Antti Rinne vertaa Kreikan tilannetta alkoholisointuneen naapurin hoitoon (SuomiAreena 15.7.).
Luota siinä sitten puolueeseen ja sen politiikkaan.
ALOITE saanee riittävän määrän allekirjoituksia, jos pelkästään Väyrystä viime eurovaaleissa äänestäneet ovat
sen kannalla.
Viime presidentinvaaleissa hän sai ääniä yli kymmenkertaisesti sen, mitä aloitteen läpimeno vaatii.
Aloitteellaan Väyrynen tarkastaakin oman kannatuksen jo seuraavia vuoden 2018 presidentinvaaleja varten.
VÄYRYSEN pettämätöntä politiikan hoksnokkaa osoittaa toiminnan ajoitus.
Hän teki aloitteen euroäänestyksestä samana päivänä, kun perussuomalaiset ilmoitti suopuvansa neuvotteluihin Kreikan kolmannesta tukipaketista.
Väyrynen haalinee hellään huomaansa perussuomalaisiin pettyneet EU-kriittiset äänestäjät.
Perussuomalaisten nuorisojärjestö ilmoittikin viikonloppuna tukevansa Väyrysen aloitetta.
SIELTÄ , missä säännöksissä on sopiva aukko, Väyrynen
sen kyllä löytää.
Väyrysen toiminta herättää totutusti ristiriitaisia tuntoja verkko- ja kahvipöytäkeskusteluissa.
Joku nettikeskustelija epäilikin hänen käyttävän kansalaisille suunnattua palvelua väärin hyväkseen.
Mutta Väyryselläkin on kansalaisoikeutensa.
Niin meppi kuin onkin.
NYT VOI jo kysyä, perustaako Väyrynen yhden miehen varjohallituksen, ja alkaa suoltaa omia aloitteitaan
eduskuntaan kansalaisaloitepalvelun kautta.
Väyrynen jäi keväällä ilman ministerinpaikkaa, mutta
onnistui jättämään takaoven auki eduskuntaan.
Villeimmissä veikkailussa Väyrysen voi jo nähdä tekevän paluun eduskuntaan puolustamaan omaa aloitettaan.
Siinä riittäisi jälleen kerran valtiosääntöoppineille ihmettelemistä.
TÄMÄ EI olisi myöskään ensimmäi-
nen kerta, kun nähtäisiin näytelmä,
jonka käsikirjoittaja, ohjaaja ja päänäyttelijä Paavo Väyrynen olisi.
Näitä taitojaan Väyrynen on
harjoittanut jo useamman vuoden ajan Pohjanrannan kesäteatteriesityksissä.
Elisa Savolainen. johdolla, on lausuttu kaavailuja, jotka vahingoittavat enemmän kuin rakentavat.
Erilaisia puoluetunnelmia
K
eskustan kannatus on kasvanut kevään
eduskuntavaaleista
Myös Sipilän hallitukselle ja sen sisäiselle yhtenäisyydelle
on hyväksi, että hallitus pääsee käynnistämään työnsä ?vaalivapaissa. Vain Jutta Urpilainen on
aidosti vaihtoehto Rinteelle. Kuva: Jari Laukkanen
On mahdoton ajatus, että keskusta muodostaisi kantansa yhteiskunnallisiin asioihin vain tutkimuslaitosten tekemien kyselyjen ja mielipidetiedustelujen pohjalta.
Tuulenhaistelusta ei ole ohjelmatyön perustaksi.
SEURAAVAT VAALIT ovat kuntavaalit huhtikuussa 2017. Askelmerkit niihin pitää tehdä
ensi syksynä.
On tiedostettava, että heti kuntavaalien
jälkeen koittavat tammikuussa 2018 presidentinvaalit. Yh-
teismetsään liittyvän onkin syytä miettiä, mitä saa ja mitä menettää. Joka tapauksessa kehitys tähän suuntaan on tervetullut.
Jos metsänomistajan tavoitteena on talouden sijaan suojelu, siihen on omat vaihtoehtonsa.?
KARJALAINEN tulkitsee mielipidemittausta:
?Enemmänkin kysymys voi olla siitä, että rangaistusasteikkoa
haluttaisiin kiristää ja promillerajaa laskea mieluummin yläpäässä, törkeän rattijuopumuksen rajan kohdalla.
Ehkäpä promillerajakeskustelua pitäisikin siirtää törkeän rattijuopumuksen rajan laskemiseksi. Ei pidä ottaa annettuna,
että peli on menetetty.
Riskit on tiedostettava, mutta samalla
on rivakasti haettava keinot, miten vauhditamme saman aikaisesti puolueen uudistustyötä ja laitamme hallituksessa Suomea
kuntoon.
Muut lehdet
KESKISUOMALAISEN mielestä Jutta Urpilaisen paluu voisi ?elvyttää
nuutuneen SDP:n?:
?SDP:llä voi olla edessä vuosia
jatkuva nuutumiskierre, jos puolue ei löydä uutta ryhtiä.
SDP:n pitäisi uskaltaa tehdä
poikkeuksellinen ja harvinainen
ratkaisu. Hienoa Väinö, että olet joukossamme!
TÄNÄ VUONNA Keskustanuoret viettävät
70-vuotisjuhlavuottaan. Urpilaisen nousu takaisin puolueen
johtoon voisi palauttaa äänestäjien
uskon SDP:hen yleispuolueena ja
mahdollisena hallituspuolueena.
Urpilaisen paluu on ehkä
SDP:n paras vaihtoehto menossa
olevan katoamiskierteen katkaisemiseksi. Jos laajat hakkuut eivät sovi mielenmaisemaan, tavallinen
yhteismetsä ei ole paras ratkaisu. Sen kunniaksi he
järjestävät kirjoituskilpailun ja parhaimmat
julkaistaan aatteellisessa pamfletissa.
Juuri näin! Tarinat, yhteiset kokemukset
ja kipakatkin puheenvuorot laittavat ajattelutyöhön, luovat yhteisyyttä ja kuljettavat eteenpäin.
OHJELMATYÖ ja asioiden syvällisempi pohdinta ovat keskustaliikkeen syvintä ydintä
ja sivistyspuolueen olemusta. olosuhteissa.
SUOMEN 100-vuotisjuhlaa vietetään 2017.
Suomi-teema koskettaa meitä jokaista. Kesäkuussa 2016 pääsemme nauttimaan eteläpohjalaisten vieraanvaraisuudesta Seinäjoella.
OMAT aatteelliset oppikouluni olivat Alkioopisto, Keskustan Opiskelijaliitto ja Keskustanuoret.
Nyt katson ilahtuneena, kuinka nohevaa
ja fiksua porukkaa nuorkeskustassa on.
Toissailtana facebookissa huomasin nuoren Väinö Tuovisen mainion päivityksen
ensimmäisestä vuodestaan keskustanuorissa. Tämä tarkoittaa isoja käsittelyaloja. Lain mukaan yhteismetsää on hoidettava kannattavasti. Urpilaisella on talouspoliittista uskottavuutta, ja hän
edustaa puolueessaan tulevaisuutta eikä menneisyyttä.?
ETELÄ-SUOMEN SANOMAT haluaa käännöksen metsien pirstoutumiseen:
?Yhteismetsässä ei ole enää
omia hehtaareita, vaan kokonaisuutta hoidetaan yhdessä. Jatkuva järjestöllinen uudistaminen on välttämätöntä.
Tarvitsemme ajassa ja mieluummin etuajassa olevaa ohjelmatyötä, joka on avointa ja mukaansa tempaavaa niin paikallisyhdistyksissä kuin puoluevaltuustossa.
Paras me-tilaisuus on puoluekokous.
MEILLÄ on oltava tilaisuuksia, joissa koemme olevamme aatteellisesti me yksittäisenä keskusta-aktiivina olemisen sijaan.
Paras me-tilaisuus on puoluekokous. Vuonna 2019 tulevat jo seu-
raavat eurovaalitkin.
Kuntavaaleihin on aikaa vuosi ja yhdeksän kuukautta.
Mielestäni tulevana syksynä ja talvena
on hyvä suvantovaihe vauhdittaa keskustan omaa uudistustyötä, niin järjestöllistä kuin ohjelmatyötäkin. Tätä on tehty yli 100 vuotta ja se kuuluu meille kaikille,
niin puolueen jäsenistölle kuin puolueen
luottamustehtävissä oleville.
Miksi korostan ohjelmatyön merkitystä?
Vain oman pohdinnan ja keskustelun
kautta meillä voi olla yhteiset punnitut näkemykset politiikkamme sisällöiksi ja tavoitteiksi.
?Ymmärrän hyvin huolestuneet äänenpainot siitä, että miten käy puolueelle ja keskustan kehittämistyölle ollessamme
hallitusvastuussa. Mikään ei kuitenkaan estä perustamasta vaihtoehtoista yhteismetsää.
Yhteisessä metsässä myös
osakkaan omatoimipuuhastelu
on kiellettyä. Tämä on välttämä-
töntä, jotta järjestys säilyisi.
Yhteismetsistä tuskin tulee
metsänomistuksen valtavirtaa, ja
niiden sisälläkin omistus saattaa
keskittyä. Ei pidä ottaa annettuna, että peli on menetetty.. On
tärkeää, että myös keskustassa panostetaan vahvasti itsenäisyyden juhlavuoden
viettämiseen.
Ymmärrän hyvin huolestuneet äänenpainot siitä, että miten käy puolueelle ja
keskustan kehittämistyölle ollessamme
hallitusvastuussa. Taparattijuoppoihin promillerajojen liikuttelut tuskin tehoavat.
Muille voisi toimia nykyistä paremmin pelotteena, jos törkeän
rattijuopumuksen ankara tuomio
rapsahtaisi nykyistä pienemmillä
promilleilla.?. 21.7.2015
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Keskustan uudistustyö kutsuu
Anu Vehviläinen
keskustan varapuheenjohtaja
KESKUSTA ei tule olemaan koskaan puolueena valmis
4
21.7.2015
Kansanedustaja Anne Kalmari laittaisi jo Fennovoiman ydinvoimalahankkeen jäihin.
Vaikka toivookin Pyhäjoen ydinvoimalan toteutuvan, kansanedustaja Juha
Pylväs on kotimaisen, uusiutuvan enegian kannattaja. Näin toteutettuna hanke ei
täytä energiaomavaraisuuuden
ehtoja, Kalmari arvioi.
Neuvottelut uudelleenjärjestelyistä ovat yhä kesken, eikä Fortum arvioi neuvottelujen aikatauluja.
Julkisuudessa on ollut esillä
vaihtoehto, jossa Fennovoiman
riittävän kotimainen omistus turvattaisiin lainarahoituksella.
Tähän järjestelyyn elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) suhtautuu varautuneesti.
mista ydinvoimaan tutkinut professori Ilkka Ruostetsaari Tampereen yliopistosta sanoo, että ydinvoima jakaa lähes kaikkia puolueita.
. Sitten voitaisiin jo miettiä
muita vaihtoehtoja, kuten isoja
aurinkovaraajia tai biolaitoksia,
Kalmari sanoo.
KESKUSTALLE suhtautuminen
ydinvoimaan on ollut pitkässä
juoksussa vaikea kysymys.
. Häntä itseään huolettaa
ydinvoiman tuottamisen antaminen venäläisten käsiin.
. Fortum on ainoa vahva vaihtoehto Fennovoiman kotimaiselle
omistukselle, Pylväs sanoo.
PYLVÄS kiirehtii hankkeen kotimaisen omistuksen varmistumista.
TEM on ilmoittanut, että Fennovoimalla on aikaa elokuun kuudenteen päivään asti varmistaa
hankkeen kotimainen omistus.
. Keskustassa on alettu ymmärtämään enemmän elinkeinoelämän tarpeita osin. Keskustassa ydinvoimaan on
kahta linjaa. Puolue on perinteisesti korostanut uusiutuvia ja kotimaisia energiamuotoja, Ruostetsaari kuvaa.
Fennovoiman hankkeen myötä
ydinvoiman kannatus puolueessa
on lisääntynyt.
. Suhtautumiseen vaikuttaa myös aluepolitiikka: Pohjois-Suomi on keskustan
vahvaa kannatusaluetta.
FORTUM ilmoitti perjantaina olevansa yhä kiinnostunut Fennovoiman omistuksesta 15 prosentin osuudella.
Yhtiö kytkee osallistumisensa Fennovoiman hankkeeseen
venäläisen vesivoimayhtiön uudelleenjärjestelyihin, joissa Fortum kasvattaisi osuuttaan vesivoimayhtiöstä.
KANSALAISTEN ja eliitin suhtautu-
1990-LUVUN alussa ydinvoiman
rakennusluvat torpattiin eduskunnassa Matti Vanhasen ponnella.
Sittemmin päätökset Fennovoi-
man ydinvoimalan sijoituspaikasta ja alkuperäisestä rakennusluvasta tehtiin Vanhasen pääministerikaudella.
Nykyisen Juha Sipilän hallituksen ministereistä ydinvoimaa vastustaa ainakin ympäristö- ja maatalousministeri Kimmo Tiilikainen.
Kriittisiä ydinvoimakannoissaan ovat olleet niin pääministeri Sipilä kuin myös elinkeinoministeri Rehn, jonka päävastuulla
hanke nyt valtioneuvostossa on.
. Ministerinä Rehn joutuu ajattelemaan asiaa elinkeinoelämän
ja yhteiskunnan kokonaisedun
näkökulmasta, vaikka henkilökohtainen mielipide olisikin toinen, Ruostetsaari arvioi.
EDUSKUNTAÄÄNESTYKSISSÄ ydinvoimaa on pidetty omantunnon
kysymyksenä, jolloin äänestyspäätöksessä ei ole noudatettu ryhmäkuria.
Siten erilaiset ydinvoimakannat puolueiden sisällä eivät Ruostetsaaren mukaan tuota uskottavuusongelmia puolueille.
Sen sijaan Ruostetsaari näkee
Fennovoiman ydinvoimalan rakennuslupaprosessin tuoneen itse hankkeelle uskottavuusongelmia.. Kenellekään ei oikein ole enää
innokkuutta rahoittaa hanketta,
Kalmari huomioi.
Molemmat kansanedustajat näkevät, että Fennovoiman vaihtoehdot alkavat olla vähissä.
. Elokuun alku on varmasti jo
ehdoton takaraja, Pylväs arvioi.
Kalmari puolestaan uskoo, että aika tekee tehtävänsä, kun halukkuutta rakentaa ydinvoimalaa
ei löydy.
Hän toivoo, että ratkaisu suuntaan tai toiseen Fennovoiman
ydinvoimahankkeesta tehtäisiin
pian.
. Kuvat: Maria Seppälä
Vaihtoehdot vähissä
Keskustaedustajat ymmärtävät TEM:n kroatialaisyhtiötä koskevan ratkaisun
ELISA SAVOLAINEN
SUOMENMAA
KESKUSTAN kansanedustajat Juha
Pylväs ja Anne Kalmari eivät ole
lainkaan yllättyneitä työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) torstaisesta ratkaisusta Fennovoiman
omistuksen lisäselvitykseen.
Kalmarin mielestä oli ilmiselvää, ettei kroatialaisyhtiö Migrit
Solarna Energijaa voitu hyväksyä
kotimaiseksi tai EU:n ja EFTAmaiden alueelta tulevaksi omistajaksi ydinvoimahankkeelle.
Myös keskustan ensimmäisen
kauden kansanedustaja Pylväs
piti kroatialaisyhtiötä alun alkaen epäilyttävänä.
FENNOVOIMAN ydinvoimalahankkeen viimeaikaiset vaiheet
eivät ole muuttaneet keskustaedustajien ydinvoimakantoja.
Pylväs ja Kalmari eivät ole
myöskään huomanneet, että ydinvoimakriittisyys olisi vahvistunut
keskustan piirissä Fennovoiman
hankkeen vaikeuksien vuoksi.
Pohjois-Pohjanmaalta, Ylivieskasta kotoisin oleva Pylväs kannattaa Pyhäjoen ydinvoimalan
rakentamista, mutta ei rakentaisi sen jälkeen enää ydinvoimaa
Suomeen.
Keskisuomalainen Kalmari
puolestaan laittaisi jo Fennovoiman hankkeen jäihin.
Kalmari ymmärtää, että hanketta kannatetaan aluepoliittisen perustein. Ydinvoima on helppo kysymys
ainoastaan vihreille, vaikka vihreissäkin on joitakin ydinvoiman
kannattajia, Ruostetsaari sanoo.
Yhtenäisimmin ydinvoiman
kannalla ovat kokoomuslaiset.
KALMARI pitää kuvaavana, että
Fennovoiman hankkeelta katoaa
rahoittajia.
Kuva: Viestintätoimisto Salama
Kirjailija kritisoi Yleä:
Valistusuutisia
kuplasta kansalle
HENNA LAMMI
SUOMENMAA
Matti Mäkelä aloittaa
Suomenmaan blogistina
LIINA HAURU
SUOMENMAA
KIRJAILIJA Matti Mäkelä kuiskii hiljaa
puhelimeen, sillä kodin uusin asukas
on nukkumassa.
Pari päivää sitten Joensuuhun Nivan kylään on muuttanut pieni kultainennoutaja.
Vuosi sitten Mäkelä jäi virallisesti
eläkkeelle. eivätkä ne voi olla pieniä.
STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan
mielestä asialistan pitää olla paljon paremmin tasapainossa kuin edellisessä
yrityksessä loppukeväästä.
. Paradoksi on, että nämä puolueet myös hyötyivät
eniten Ylen heihin kohdistamasta vieroksunnasta. Parhaimmillaan tai pahimmillaan
kirjoitin neljään lehteen yhtä aikaa.
Kuljin musta vihko taskussa ja aina
kun joku sanoi jotain järkevää kirjoitin sen ylös.
LYHYISIIN teksteihin mieltyneen, esseistinä tunnetun Mäkelän kuuluisin
romaani lienee Rakkausromaani vuodelta 2006.
Vuonna 1986 hän voitti Valtion
kirjallisuuspalkinnon. Myös
Akava vaatii parannuksia muutosturvaan, joka mahdollistaa ihmisten pääsemisen työstä toiseen helpommin.
. 5
21.7.2015
Työntekijäpuoli odottaa hallituksen yhteiskuntasopimusta
KAARINA VAINIO/STT HELSINKI
TYÖMARKKINAJÄRJESTÖT odottavat ensi
viikolla hallitukselta esitystä yhteiskuntasopimuksesta.
Juha Sipilän (kesk.) hallituksen on
määrä tehdä keskusjärjestöille esityksensä toimista, joilla alennetaan yksikkötyökustannuksia vähintään viidellä
prosentilla.
Yksikään keskusjärjestö ei sulje ovea
neuvotteluilta, vaikka liittotasolta kuuluukin soraääniä.
Viikonloppuna Auto- ja kuljetusalan
työntekijäliiton AKT:n puheenjohtaja
Marko Piirainen kertoi, ettei AKT lähde
yhteiskuntasopimuksen taakse, jos siinä
pidennetään työntekijöiden työaikaa tai
alennetaan palkkaa.
Työajan pidennys saa tyrmäyksen
myös keskusjärjestö SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyltä. Hän on puolustanut kyliä lukuisissa kirjoituksissaan ja toiminut Suomen Kylätoiminta ry:n varapuheenjohtajana.
Yhdessä Juha Kuisman kanssa kirjoitettu kirja Kylien tulevaisuus ilmestyi tammikuussa.
. Vihreät ovat median ikivihreitä: toissapäivänä hallituksessa, eilen oppositiossa, nyt asiantuntijoina. Taiteilijat eivät ole kaikki samanlaisia myöskään aatteellisesta näkökulmasta ja tätä haluan osaltani tuoda esiin.
MÄKELÄ tietää kokemuksesta, että elämä tuo eteen aina yllättäviäkin
juttuaiheita.
Blogistin homma ei ole Mäkelälle
uusi aluevaltaus.
Hänen kolumnejaan on voinut
vuosien saatossa lukea Helsingin Sanomista, Karjalaisesta, Kymen Sanomista ja lukuisista muista lehdistä.
. elokuuta mennessä. Odotamme kaikessa rauhassa hallituksen neuvottelualoitetta ja toivomme,
että kaikki muutkin odottavat ja suhtautuvat siihen sillä vakavuudella, toteaa
Elinkeinoelämän keskusliiton viestintäjohtaja Jouni Kemppainen.
Hallitus odottaa osapuolten sitoutuvan sopimukseen 21. Samalla Yle asettuu uutismyynnissään muiden medioiden rinnalle, Mäkelä kirjoittaa Suomenmaan blogissaan.
. Kunhan se on tasapainossa, että
työnantajatkin saavat uusia velvoitteita . etujoukkoja halua sietää.. Näen, että on paitsi riemukasta ja
nautinnollista, myös tehokasta ja yhteiskunnallisesti kestävää asua maaseudulla ja haja-asutusalueilla eikä
vain tiiviisti ja keskitetysti.
Mäkelä haluaa nostaa blogissaan
esiin myös taide-elämän ja kulttuurin näkökulmia.
. Minusta tuli omaksi ilokseni maatyöläinen.
PALKITTU kirjailija on työskennellyt
muun muassa tuntiopettajana Helsingin yliopistossa ja tehnyt pitkän
uran kirjallisuuskriitikkona.
Mäkelä oli pitkään jäsen Valtion
kirjallisuustoimikunnassa, joka jakaa taiteilija-apurahoja.
Nyt arki sujuu kirjallisen työn touhussa.
Työn alla on kaksi kirjaprojektia,
joista toinen on oma väitöskirja.
MÄKELÄÄ on tituleerattu kyläaktiiviksi. Muutoin Lyly on valmis katsomaan hallituksen avauksen.
. Jos mietitään, että halutaan poistaa
väitettyjä työelämän jäykkyyksiä ja lisä-
tä joustoja, henkilöstön turvapuoli pitää
olla vahvemmin esillä.
Palola korostaa, että sopimus ei synny
pelkästään työaikaa pidentämällä.
Työnantajapuoli toivoo malttia.
. Voi todeta, että siihen (työajan pidennykseen) ei ole liikkumatilaa.
SAK haluaisi pöytään ainakin muutosturvan, henkilöstön vaikutusmahdollisuudet sekä yritysten vastuun irtisanomisissa.
AKAVAN PUHEENJOHTAJA Sture Fjäderin mielestä AKT:n mahdollinen poisjäänti ei lupaa sopimukselle hyvää, mut-
ta hän odottaisi kuitenkin elokuuhun.
Fjäder aikoo esittää Akavan lähtöä
neuvotteluihin, koska ?silloin voi vaikuttaa paremmin tulevaisuuteen?. Aleksis Kiven
Seura myönsi vuonna 2013 Mäkelälle Eskon puumerkin.
Palkinnon saa henkilö, joka on suomalaisella sinnikkyydellä ja itsepäisyydellä jättänyt puumerkkinsä Suomen kansan aikakirjoihin.
Jatkossa Mäkelä painaa persoonallisen puumerkkinsä myös Suomenmaan sivuille.
KIRJAILIJA, esseisti Matti Mäkelä ehdottaa Yleisradion
pilkkomista. Mäkelän mielestä uutis- ja ajankohtaistoimitus voitaisiin yksityistää omaksi yhtiökseen.
. Kansa kun edelleen tietää, eikä ?paremmin tietäviä. Blogisti nauttii valtavasti
maalla puuhailusta.
. Ja ainahan löytyy samanmielinen professori sanomaan jotakin
?puolueetonta?.
KULTTUURIVAIKUTTAJA jatkaa, että hänen maljansa on
alkanut täyttyä varsinkin hallituksen vaihtumisen jälkeen.
Mitään muutosta uutispropagandassa ei vaalien jälkeen ole ollut havaittavissa.
. Mitä tehdä sietämättömälle tilanteelle, jossa demokraattisen valtion hallinnoima väline suoltaa uutisissaan
päivästä toiseen faktoihin sekoitettua yhden alueen ja
mielipiteen propagandaa, Mäkelä kyselee.
Yleen on luvattu palata myös hallitusohjelmassa, mitä
en yhtään ihmettele, Mäkelä sanoo.
Mäkelän mukaan perussuomalaiset ovat saaneet Ylessä karmean kohtelun, eikä keskustallakaan ole miellyttäviä muistoja.
. Lyhyesti sanottuna valistusuutisia
kuplasta kansalle Aluelähetykset eivät edusta alueiden
näkemyksiä, Mäkelä sanailee.
Häntä arveluttaa myös puolueiden näkevyys.
. Maakunnasta kuultuina ne ovat keskityksen ihanuutta propagoivia, talousnäkemyksissään keynesläisin vivahtein painottuneita. Työmarkkinajohtajien mukaan käytännössä silloin sovittaisiin tavoitteista,
aikataulusta ja asialistasta.
Kirjailija Matti Mäkelän blogissa on odotettavissa
asiaa kylistä ja kulttuurista. Me veronmaksajat sen sijaan kustannamme ilolla tasokasta kulttuuriperintöä tuottavat, säilyttävät, uudelleen arvioivat yksiköt, taiteen ja tieteen, myös urheilun
. Näin meidän muualla asuvan veronmaksajien enemmistön ei tarvitse kaataa rahojamme yksipuoliseen itsemme arvosteluun. ja säilytämme niissä kevyen vapaamielisen parlamentaarisen hallinnon, hän jatkaa.
MÄKELÄ kertoo ärtyneensä viime aikoina Ylen uutis- ja
ajankohtaistoimituksen ohjelmista.
Suomessa on kiitettävästi raaka-aineen toimittajana nähty se, että osataan arvostaa vähän arvokkaampaa
kotimaista tuotantoa, Sundman sanoo.
. Hinta on tullut alas hiljalleen jo vuodesta 2011 lähtien.
Pörssihinta heijastuu kuitenkin sormusten ja korujen hintoihin viiveellä.
. Kansan taloudet tasapainottavat budjettinsa joko itse, tai kansainvälisten rahoittajien pakottamana. Kun
euro on heikko, asia on päinvastoin.
apollon tietäjät
Soini tuulettuu
. 6
21.7.2015
Kullan pörssihinta on alimmillaan viiteen vuoteen
ANTTI AUTIO/STT HELSINKI
KULLAN HINTA PUTOSI maanantaina
alimmilleen viiteen vuoteen metallipörsseissä. Tämä on välttämätöntä niin yhteiskunnan kokonaisedun toteutumisen kuin paikallisten
ihmisten ja hakijan oikeusturvan kannalta.
Olli Rehn
Maaseudun Tulevaisuudessa
Churchill antoi yhden vastauksistaan alahuoneelle tammikuussa 1945. Sen sijaan koruissa ja sormuksissa työ maksaa.
Sundman arvioi, että massatuotetuissa koruissa kullan hinnan osuus on
noin kolmasosa.
Jos käsityötä on paljon, raaka-aineen hinta voi olla vain viisi prosenttia
kuluttajahinnasta.
SUOMEN KULTASEPPIEN LIITON toimitusjohtaja Henrik Kihlman huomauttaa, että kullan hinnan täytyy asettua jollekin tasolle ennen kuin se heijastuu kuluttajahintoihin. Toistaiseksi voimme vielä
panna itse asiamme kuntoon, jota suosittelen.
Kalle Isokallio
Iltalehdessä
Ministeriö ja maan hallitus toimivat niin, että Fennovoiman lupahakemus käsitellään kaikin puolin oikeusvaltioperiaatetta noudattaen. Nyt: Kreikka, Fennovoima, Talvivaarakin, Väyrysen kansalaisaloite, puoluegallup...
Seppo Kääriäinen
Facebookissa
Valtakunnan päättäjiin suhtaudutaan kriittisimmin maaseutumaisissa kunnissa sekä haja-asutusalueilla, Kuntaliiton kyselystä selviää. TAKKINI on luoteja täynnä ja tuuletusaukkoja on, mutta se ei ole kääntynyt, Timo Soini sanoo Helsingin Sanomissa.
Tarkoittaa puolueensa hyväksymistä neuvottelujen
aloittamiselle uudesta Kreikan tukipaketista.
Soini ei halunnut hallituskriisiä, eikä lähteä hallituksesta.
Hyvä niin.
Toivotaan nyt, että ilmat paranevat. Sen sijaan he,
joilla on ollut vähemmän rahaa, on
entistäkin vähemmän varaa ostaa koruja.
. Kyllä tavara kiertää.
Raaka-aineen hinnan vaikutus riippuu suuresti tuotteesta.
Pörssihinnat menevät suoraan sijoittajakullan hintoihin. Rasmussen Finlandin
toimitusjohtaja Niklas Sundman.
Viisi vuotta sitten viive saattoi olla
jopa neljä kuukautta, kun alan yritykset ostivat jopa puolen vuoden tarpeet
kerrallaan.
Kullan hinta on tullut alas hiljalleen jo
vuodesta 2011 lähtien.
Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva
SUNDMANIN MUKAAN myynti kultasepänliikkeissä on pudonnut yleisen taloustilanteen vuoksi.
Kalliit korut menevät kuitenkin edelleen kaupaksi, mutta halvemmat ei.
Hän arvelee, että he joilla on rahaa,
ostavat entiseen tahtiin. Positiivisimmat arviot omasta kunnasta tulevat 20 001?50 000
ja yli 100 000 asukkaan kunnista,
tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom kertoo.
Kunnan taloudellinen tilanne
selittää kuntalaisten antamia arvioita.
Taloutta hyvänä pitävät arvioivat kuntansa pärjäävän selvästi
paremmin kuin ne, joiden mielestä kunnan raha-asiat on huonosti hoidettu.
Kuntaliiton tutkimuskunnista
viisi parasta arviota saanutta kuntaa ovat Lempäälä, Hollola, Hattu-
la, Espoo ja Tampere.
ASUKKAILTA tiedusteltiin myös
arvioita päättäjien sitoutumisesta kunnan kehittämiseen.
Pekola-Sjöblomin mukaan monet kyselyyn vastanneet kuntalaiset eivät ole tyytyväisiä kuntapäättäjiin.
Vain 21 prosenttia kyselyyn vastanneista oli samaa mieltä väittämästä ?kuntani päättäjät pitävät
hyvin huolta elämisen edellytyksistä kunnassani?.
Kriittisintä suhtautuminen on
liitoskunnissa, kaupunkimaisissa
kunnissa ja muualla kuin kuntansa keskusalueella asuvilla.
Tutkimuskunnista positiivisimmat arviot saivat Hämeenkoski,
Keitele, Petäjävesi, Lempäälä ja
Nivala.
MYÖS valtakunnan tason päättäjien välittämistä epäillään, kyselystä selviää.
Vastaajista puolet on sitä mieltä, että valtakunnan päättäjät eivät
pidä asuinseudusta hyvin huolta.
. Perinne on, että
poliittisesti hiljaisen heinäkuun rikkoo jokin onneton möläys tai sitten Ruokolahden leijona. Tähän asti niitä
tuuletusaukkoja ei ole pahemmin tarvittu.
Pentti Manninen
lainat
Kun olemme kovaa vauhtia ajautumassa samaan jamaan
kuin Kreikka, kannattaisi ehkä ottaa opiksi. Hän totesi kaksi tuntia kestäneessä sotatilanteen katsauksessaan Kreikasta näin: ?Ei pidä olettaa,
että siellä hoidettaisiin asioista samalla tavalla kuin Englannissa.?
Pekka Nykänen
Kauppalehdessä
Poliittisesti poikkeuksellinen heinäkuu. Hän ei pidä
kullan hinnan laskua dramaattisena.
Hintoihin vaikuttaa hänen mukaansa euron ja dollarin kurssi, sillä kultakauppaa käydään pörsseissä dollareilla.
Kun kullan hinta nousi voimakkaasti viime vuosikymmenellä, vahva euro
tasoitti pörssihintojen vaikutusta. Vain joka kymmenes luottaa
valtakunnan tason päättäjien kykyyn toimia kunnan hyväksi, Pekola-Sjöblom analysoi.
Kriittisintä suhtautuminen on
maaseutumaisissa kunnissa sekä
haja-asutusalueella asuvien asukkaiden keskuudessa.
KYSELY on osa ARTTU2-tutkimusohjelmaa, jossa on mukana 40 tutkimuskuntaa.
Kysely toteutettiin 27.3.?
29.5.2015, ja siihen vastasi 12 576
henkilöä.. Kuva: Jari Laukkanen
Maaseudulla suhtaudutaan
kriittisesti päättäjiin
KUNTALAISTEN arviot kotikuntansa vetovoimasta ovat muita myönteisempiä kaupunkimaisissa ja eiliitoskunnissa sekä kuntansa keskusalueella asuvien keskuudessa,
ilmenee Kuntaliiton kyselystä.
. Luulisin, että viive on kuukausi tai
pari korkeintaan, arvioi jalometalleja
toimittavan K.A
Päätös on hankala siksi, että
THL:n laskema säästö ei tule samalta budjettimomentilta. Se
on ollut apteekeissa saatavilla yli
viisitoista vuotta ja kaksi pistosta
maksaa 150 euroa.
SUOMEN Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Atte Rytkönen toivottaa rokoteasian tervetulleeksi keskusteluun työn tuottavuudesta.
. Silti se kohtaa esteitä.
. Silloinhan siitä kustannuksia
syntyy. Tuhkarokko ja vihurirokko voisivat hävitä 20 vuoden kuluessa, Puumalainen arvioi.
Näitä kolmea tautia vastaan
suomalaiset rokotetaan.. Vanhemmat yleensä optimoivat ajan niin, että ovat vuoro-
tellen poissa töistä ja saavat siten
palkallisen poissaolon koko ajalta.
. Rokoteohjelma on yksi osa sitä
projektia, jossa työnantajalle koituvia kustannuksia vähennetään.
VESIROKKOA vastaan rokottavat
monet muut Euroopan maat, Yhdysvallat, Kanada ja Australia, Taneli Puumalainen listaa.
Suomessakin asiaa on harkittu
kymmenisen vuotta.
Viimeisin laaja kansallisen vesirokkorokotetyöryhmän tutkimus rokotteen terveys- ja kustannusvaikutuksista valmistui vuonna 2008.
Sen jälkeen THL ja sosiaali- ja
terveysministeriö ovat useammalla budjettikierroksella yrittäneet
ajaa ohjelmaa valtion budjettiin,
mutta tuloksetta.
. Se olisi säästö
kunnille, työnantajille ja yksityisille. Rokote annettaisiin normaaleilla neuvolakäynneillä puolentoista ja kuuden vuoden iässä yhdistettynä muutamaan muuhun
samalla pistoksella annettavaan
rokotteeseen, niin se ei juuri lisäisi
vaivaa tai kustannuksia, Puumalainen tarkentaa.
SOSIAALI- ja terveysministeriöstä
ei kerrota, mitkä rokoteohjelman
näkymät ovat tällä hetkellä.
Asiaa puidaan syksympänä
budjettiriihessä, kertoo johtaja
Taru Koivisto.
Koivisto tuntee THL:n pitkän
selvitysprosessin ja kuvaa tehtyjä taustatöitä hyviksi. Siinä on sellainen rakenteellinen ongelma, että valtion budjetissa se on meno. On laskettu, että kulut, muun
muassa sijaisen hankkimisesta,
ovat 350 euroa päivältä.
THL:N selvityksen mukaan lapsi
sairastaa vesirokkoa 1?3 päivää
pitempään kuin lain suoma poissaolo-oikeus.
. Lisäksi poliota parhaillaan yritetään hävittää. Kuitenkin tekemättömän työn kustannukset Suomessa ovat liian isot.
. Nythän rokotteen ottavat käytännössä vain rikkaat perheet. Kansalaisten terveyserot kapenisivat myös, huomauttaa
THL:n rokotusohjelmayksikön
päällikkö Taneli Puumalainen.
. Summa koostuu suorista terveydenhuoltomenoista ja epäsuorista kustannuksista sairastaville perheille ja sairastavien lasten vanhempien työnantajille.
. Mutta kun aikuiset ovat sille
immuuneja ja jos lapset rokotettaisiin, tauti ei pääsisi Suomessa
leviämään.
TOISTAISEKSI isorokko on ainoa
tauti, joka on onnistuttu maapallolta hävittämään kokonaan.
Bakteeriperäisiä tauteja ei saa
rokotteella helposti häviämään,
sillä esimerkiksi jäykkäkouristusta
aiheuttavaa bakteeria ei saa poistettua maaperästä.
. Kunnat taas säästävät jälkitaudeista.
Ohjelman alkuvaiheessa sen
hinta olisi suurempi kuin neljä
miljoonaa, Koivisto arvioi.
. Koska silloin pitäisi tehdä täydennysrokotus niille varttuneem-
Vesirokkorokotusohjelman hinta-arvio on neljä miljoonaa euroa. Kuva: Paula Åström
mille, jotka eivät vielä ole sairastaneet vesirokkoa.
SUOMALAISISTA perheistä vain
noin kymmenen prosenttia hankkii rokotteen lapsilleen.
Rokoteohjelmalla vesirokko
saataisiin hävitettyä Suomesta
kokonaan parin vuoden kuluessa.
Koko planeetalta Puumalainen
ei lupaa vesirokon häviävän kovin pian.
. Kuulostaa kyllä huomattavalta kustannukselta, hän kommentoi vesirokosta johtuvaa 100 000
päivän vuotuista poissaolomäärää töistä.
Tästä päättäessä
pitäisi katsoa
yhteiskunnallista
kokonaishyvää.
RYTKÖNEN taustoittaa, että lain
mukaan työntekijällä on oikeus
olla poissa töistä neljä päivää ja
nämä on määritelty palkattomiksi.
Monissa työehtosopimuksissa
ne ovat kuitenkin palkallisia, Rytkönen mainitsee.
. Se tarkoittaa, että kun vanhempien ei
tarvitse olla poissa töistä, säästö siitä menee heidän työpaikoilleen. On hyvä, että järjestelmämme
mahdollistaa lastenhoidon palkallisena. 7
21.7.2015
Rokotteella
miljoonien säästöt
Kansallinen vesirokkorokote vähentäisi 100 000 sairauspoissaolopäivää vuosittain
JUHANI OJALEHTO
SUOMENMAA
KANSALLINEN rokotusohjelma vesirokkoa vastaan toisi 10 miljoonan euron vuosittaiset säästöt,
kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
Samalla se vähentäisi 100 000
sairauspoissaolopäivää, sillä valtaosa vesirokkoa sairastavista
on alle kouluikäisiä lapsia, joita vanhemmat jäävät kotiin hoitamaan.
. Tästä päättäessä pitäisi katsoa
yhteiskunnallista kokonaishyvää.
ROKOTUSOHJELMAN hinta-arvio
on neljä miljoonaa euroa.
Vesirokon sairastamisen puolestaan arvioidaan maksavan yhteiskunnalle 14 miljoonaa euroa.
. THL arvioi vesirokon sairastamisen
maksavan yhteiskunnalle 14 miljoonaa
EU päätyy, kuten kaikki liittovaltiot ovat päätyneet, hajoamiseen. Päinvastoin.
. Suikki on kunnallisjärjestön sihteeri sekä vaalipäällikkö.
Hyvänä saavutuksena voidaan
pitää sitä, että viime eduskuntavaaleissa puolue sai ehdokkaakseen nuoren Kairit Tahvolan, jota Suikki voimakkaasti tuki.
?Kairit oli kaivattu tuore ja uusi kasvo.
Keskustan asiat voisivat olla
paikkakunnalla huonomminkin.
Kuntavaaleissa puolue sai
noin 11 prosenttia äänistä ja kolme valtuutettua, joista Kari Toivonen nousi kaupunginhallituksen varapuheenjohtajaksi.
. Olen ollut hyvin yrittäjähenkinen, Suikki sanoo.
Kun hän kertoo aktiiviajoistaan
työelämässä, liiketoiminnan virittelylle ja toteuttamiselle oli
vain yksi suunta: itä.
. Mistäs muualta Suomi on
vaurautta saanut kuin idästä?
Ei sitä ole meille paljoa lännestä tullut.
. Rajan takana
on sitä vastoin musta aukko, jota suomalaiset pystyisivät täyttämään, jos vain maailman tilanne sen soisi.
Mistäs muualta
Suomi on
vaurautta saanut
kuin idästä?
SUIKIN viimeisin projekti idässä
liittyi suomalaisten autojen luottotankkaamiseen rajan takana.
Sukulainen oli perustanut 1994
Beosca Oy:n, muun bisneksensä ohella, jonka ansiosta suomalaiset pystyivät ostamaan bensaa
luotolla.
Suikki pyydettiin kehittämään
siihen luottokortilla toimiva ATKpohjainen aineiston keruu ja las-
kutussysteemi. EU:llekin rahaa.
. Imatra on
Etelä-Karjalan ainoa punainen
kunta.
Aktiivikeskustalaisten joukko
on pieni. Tämä projektityö
tuli päätökseen vuonna 2013.
SUOMEN liittyminen Euroopan
Unioniin ?vaivaa. Ei
muuta kuin painokoneet laulamaan ja meillä on taas markkoja käsissä.
SUIKKI lähti mukaan keskustanuoriin 1960-luvulla, kun Teiniliitto jyräsi Joutsenon keskikoulussa.
Etelä-Karjalan nuortenpiirin puheenjohtajana hän oli
1970?1980-luvuilla ja näihin vuosiin sisältyy myös eduskuntavaaliehdokkuus, joka napsahti Suikin kohdalle vuoden 1979 vaaleissa.
. Kalmarin Unioni taitaa olla
pitkäaikaisin, kun kesti 30 vuotta. Nykyään halutaan yrittää län-
nessä, mutta se suunta on jo täyttynyt bisneksistä. Oman valuutan suhteen ei
tässä mielessä tule ongelmia. Siihen saavutukseen EU:lla ei
enää ole montaa vuotta.
Suikki kiittelee sitä, että Suomen valtio ei ole tuhonnut rahanpainokoneitaan, vaan on painanut mm. 8
21.7.2015
Hemmo Suikin kotitila on entisessa Joutsenossa, pellon jälkeen olevan pusikon takana alkaa Venäjän metsä. Kuva: Päivi Vento
Lapsuus Venäjän rajalla
Imatralaiselle Hemmo Sukille ei ole jäänyt kammoa isosta naapurista
PÄIVI VENTO
IMATRA
HEMMO SUIKKI seisoo lapsuuskotinsa navetan kulmalla, pihaan johtavalla tiellä. Meillä on siis enemmän valtaa mitä vaalitulos antoi odottaa,
Suikki tuumii tyytyväisenä.. Sodan jälkeen ei saanut käyttää autoissa ja traktoreissa kuin lyhyitä
valoja, eikä lapsena leikeissä saanut osoittaa taskulampulla Venäjään päin, Suikki muistelee.
Hänelle ei kuitenkaan jäänyt
isosta naapurista kammoa tai
tarvetta vieroksua maata. Suikin mieltä
vieläkin.
. Kokoomus ja SDP olivat vallankahvassa ja EU on heille mieleistä. Itä on tuttu jo lapsuudesta. Siinä heti on Venäjän raja. Tieltä lähtevät pellot päätyvät viidensadan
metrin päässä metsään.
. Nyt sitä satoa niitetään
Kreikan avustamisen muodossa
suomalainen maatalous liki tapettuna, Suikki toteaa synnyinkotinsa portailla.
Tilasta on merkintöjä aina
1620-luvulta lähtien, mutta aktiivi maatalous loppui EU:n liittymiseen.
. Nämä olivatkin kaikkein korkeimmalla tasolla olleet tehtäväni, sillä olen tällainen ruohonjuuritason tekijä.
IMATRAN kuntapolitiikassa ovat
vasemmistopuolueet jyllänneet
ja näin on edelleen
Kaikissa perheissä lapsen paras ei toki toteudu, oli kyse sitten
yksinhuoltajista tai vaikka niistä, joissa toinen on kuollut. Jos jokainen aloitteen allekirjoittaja hankkii yhden lisää, saavutamme pian 50 000 allekirjoittajan rajan. Yhteiskunnan täytyy tunnustaa, että avioliiton erityisasema perustuu todellisuuteen, jossa lapsen kehityksen kannalta on
olennaista, että lapsella on isä ja
äiti, Rahkonen sanoo.
Hänen mukaansa miehen ja
naisen avioliitto on yhteiskunnan
tärkein rakenne ja esivaltiollinen
instituutio, joka on ollut olemassa ennen ensimmäistäkään lakia
tai valtiota.
ENTÄPÄ sitten yksinhuoltajat ja
muuten perinteisen ydinperheen
mallista poikkeavat perheet. Tällöin ei tarvita
pankkitunnuksia.
Elokuulla Väyrynen aloittaa yleisötilaisuudet, joiden
yhteydessä kannattajalomakkeen voi myös allekirjoittaa.. 9
21.7.2015
Kysely: Suomalaiset hyväksyvät hallituksen verolinjaukset
KANSALAISTEN ENEMMISTÖN kannattaa
yksiselitteisesti monia hallituksen verolinjauksia, käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tutkimuksesta.
Selvä enemmistö hyväksyy tupakkaveron korottamisen asteittain (83 prosenttia vastaajista) sekä rekisteröityjen veneiden ja moottoriajoneuvojen asettamisen verolle (64 prosenttia).
Kuusi kymmenestä hyväksyy kotitalousvähennyksen parantamisen sekä työn
verotuksen keventämisen korottamalla
työtulovähennystä.
Kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista on valmis hyväksymään kaikki
hallituksen esittämät veroratkaisut.
ENITEN vastustusta herättää vuotuisen
ajoneuvoveron kiristäminen (37 prosenttia ei hyväksy) sekä sähkön ja lämmön tuotannon verotuksen korottaminen päästöperusteisesti (31 prosenttia).
Hallituspuolueiden kannattajat suhtautuvat verolinjauksiin myönteisemmin
kuin oppositiopuolueiden tukijat. Kuva: Jaakko Martikainen
Väyrynen teki eurokriisistä
kirjallisen kysymyksen
EUROOPAN PARLAMENTIN JÄSEN Paavo Väyrynen (kesk.)
on tehnyt komissiolle kysymyksen euroalueen kriisin
ratkaisemiseksi.
Kirjallisen kysymyksen perusteluissa Väyrynen toteaa perimmäisen syyn euroalueen kriisiin olevan sen, että yhtenäisvaluuttaan kuuluu liian erilaisia kansantalouksia.
Hän esittää, että tämä valuvika tulisi korjata siirtymällä
yhtenäisvaluutasta yhteiseen valuuttaan, jonka rinnalla
kaikilla jäsenmailla olisi myös oma kansallinen valuutta.
KESKUSTAKONKARIN mukaan tilannetta vain pahentaisivat komission äskettäin julkaisemassa viiden puheenjohtajan raportissa esitetyt toimenpiteet, joilla lisättäisiin
jäsenmaiden taloudellista yhteisvastuuta ja vahvistettaisiin ylikansallista päätöksentekoa.
Väyrynen kysyy, onko komissio tunnistanut euroalueessa olevan valuvian ja onko se valmis harkitsemaan
yleistä siirtymistä yhtenäisvaluutasta yhteiseen valuuttaan.
VÄYRYSEN tekemä kansalaisaloite on ottanut lennokkaan
lähdön.
Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on saanut tähän
mennessä jo yli 23 000 kannattajaa pelkästään Kansalaisaloite.fi -sivuston kautta.
Väyrynen kertoo, että keräys jatkuu sivuston kautta.
. Sukupuolineutraali laki voisi kuitenkin
syyllistää lasta, jos hän kaipaa isää
tai äitiä.
Rahkonen myös uskoo, että laki
voisi myös johtaa sananvapauden
rajoituksiin ja esimerkiksi kohdunvuokraukseen kehitysmaista.
TAHDON2013 -KAMPANJAN poliittisen vaikuttamisen koordinaattori Milla Halme sanoo, että tasaarvoisen avioliittolain kumoaminen olisi askel taaksepäin suomalaisessa ja länsimaisessa ihmisoikeuskehityksessä.
. Emme usko, että samaa sukupuolta olevien parien oikeuksien vieminen olisi perusteltua nyt
kun yhdenvertaisuus on perheoikeuksien osalta viimein saavutettu. Lisäksi aloitteen kannattajien mielestä lasten
pitää lähtökohtaisesti olla biologisen isän ja äidin hoidettavana.
Edellinen eduskunta asettui
sukupuolineutraalin avioliittolain puolelle marraskuussa äänin
105?92.
KANSALAISALOITTEEN tehneelle
Jukka-Pekka Rahkoselle sukupuolineutraalin avioliittolain vahvistaminen tarkoittaisi, että isyydellä tai äitiydellä ei olisi enää
merkitystä.
Laki väittäisi hänen mukaansa,
että on täysin samantekevää, onko lapsella isä ja äiti vaiko juridiset vanhemmat.
. Luotamme siihen, että uusi eduskunta ei kumoa edellisen
päätöstä, Halme toteaa.
Kampanja toivoo, että uuden
aloitteen myötä käytävä keskus-
telu on sateenkaariperheitä ja jokaisen yhtäläistä ihmisarvoa kunnioittavaa.
Kampanjan puheenjohtaja
Senni Moilanen muistuttaa, että
tasa-arvoisen avioliittolain voimaantuloon on vielä kaksi vuotta.
. Kansalaisaloite.fi -sivulta on mahdollista tulostaa lomake
ja postittaa se annettuun osoitteeseen. Siihen asti samaa sukupuolta
olevat parit joutuvat elämään epävarmuudessa. Kuva:
Paula Åström
. Myönteisimmin linjauksiin suhtautuvat kokoomuksen kannattajat.
Oppositiopuolueiden tukijat eivät suoraan tyrmää hallituksen verolinjoja.
Enemmistö oppositiopuolueiden kan-
nattajista antaa tukensa tupakkaveron
korotukselle, veneiden ja moottoriajoneuvojen verottamiselle sekä työtulo- ja
kotitalousvähennyksen korottamiselle
verotuksessa.
TUTKIMUKSESSA selvitettiin suhtautumista hallituksen veroratkaisuihin.
Vastaajat arvioivat yhdeksän verolinjausta, joista kolme on luonteeltaan verohelpotuksia, kuusi veronkirityksiä.
Tutkimuksen toteutti TNS Gallup Oy.
Haastatteluja tehtiin yhteensä 1 001, ja
tulosten virhemarginaali on vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Aito avioliitto -aloite
etenee eduskuntaan
STT, SUOMENMAA
KANSALAISALOITE avioliiton säi-
lyttämisestä miehen ja naisen välisenä on kerännyt yli 50 000 nimeä.
Aloite siis etenee eduskunnan
käsiteltäväksi.
Kansalaisaloitteessa halutaan
säilyttää avioliitto miehen ja naisen välisenä liittona. Harvojen ominaispiirteitä ja oikeuksia on riepoteltu julkisessa keskustelussa yhtälailla kuin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen, Moilanen huomauttaa.
TASA-ARVOISTA avioliittolakia ajanut kampanja tiedottaa, että kaikki kansalaisaloitteet ansaitsevat
asiallisen eduskuntakäsittelyn,
mutta myös kansalaisia ja heidän
oikeuksiaan on kunnioitettava.
Kampanja lausuu tiedotteessaan, että mielipidetutkimusten mukaan enemmistö Suomen
kansasta samoin kuin enemmistö
kansanedustajista kannattaa tasaarvoista avioliittolakia.
Edellinen eduskunta asettui
sukupuolineutraalin avioliittolain
puolelle.
Neljä viidestä suomalaisesta hyväksyy
tupakkaveron korottamisen asteittain.
Kuva: Petra Pöyliö
lyhyesti
Paavo Väyrysen mukaan yhtenäisvaluutan valuvika
tulisi korjata. Jos
lapsi adoptoidaan, eikö hän joka tapauksessa luovu biologisista vanhemmistaan?
Kansalaisaloitteessa halutaan
säilyttää avioliitto miehen ja
naisen välisenä liittona
elokuuta.
Päivämäärä on sama kuin Värälän rauhan solmimispäivä vuonna 1790 eli tasan
225 vuotta sitten. Värälän kylässä Kouvolan Elimäellä on rauhansopimuksen merkkinä rauhan kivi.
. 10
21.7.2015
Kuusankoskelainen Tanhuseura Kasareikka tuo esille kansan hauskan pitoa sodankin olosuhteissa. Esityksessä ei sodita paljon. Sitä käytiin Kymijoen molemmin puolin sekä myös Savossa
ja Suomenlahdella Kotkan edustalla Ruotsinsalmessa.
Kustaa halusi pönkittää sodalla asemaansa. Sota ei muuttanut rajaa Kymijoesta muualle, mutta kansa kärsi.
. Enemmän-
Ruotsin kuningas Kustaa III esittää
julistuksensa Suomen kansalle.
Kustaana Petteri Tynys. Taustalla kuorolaisia. Kuva: Arja Ukkonen
Kustaan sota -kansanooppera
vie aikaan yli 200 vuotta sitten
kin kuvataan kansan elämää sodan olosuhteissa, Jouni Sjöblom valaisee.
Musiikki pohjautuu kansanmusiikkiin,
niin mollivoittoiseen itäiseen kuin duurisävelillä soivaan läntiseen perinteeseen.
Jouni Sjöblomin soittimena on 1700-luvun piano, klavikordi, jonka Sjöblom teetti kansanoopperaa varten leppävirtalaisella soitinverstaalla.
ARJA UKKONEN
KOUVOLA
NOIN 130 HENKILÖÄ valmistautuu Kouvolassa isoon tapahtumaan, vuosina 1788?90
käydystä Kustaan sodasta kertovaan kansanoopperaan. Kansanoopperan
budjetti on 150 000 euroa.. Kustaa III oli kartanon omistajasukuun
kuuluneen Rabbe Wreden pojan kummi,
kansanoopperan käsikirjoittaja ja säveltäjä Jouni Sjöblom tietää.
Sjöblom on kansanmusiikin ja kansanperinteen taitaja ja asiantuntija, aiempi Kaakkois-Suomen läänintaiteilija.
Aineksia oopperaan hän haki paikallishistoriakirjoista, näyttelyistä, aikalaiskertomuksista ja sotilaiden päiväkirjoista. Aseiden eli muskettien valmistamiseen tarvittiin myös oma taitajansa.
KYMENLAAKSON halki virtaava Kymijoki on
jakanut ennen ruotsalaisen ja venäläisen
hallinnon alueen.
Kustaan sota käytiin Ruotsin kuningas
Kustaa III:n aloitteesta. Harjoitusten T-paidat
vaihtuvat ruotuväen asuihin
varsinaisessa esityksessä.
Kuva: Arja Ukkonen
ESIINTYJINÄ on pohjoiskymenlaaksolaisten
kuorojen laulajista koottu yli 100 hengen
kuoro, ammattimainen 10 soittajan orkesteri ja Tanhuseura Kasareikan tanhuajat.
Nimiosissa esiintyy paikallisia teatteriharrastajia. Kustaan sodan tapahtumat koskettivat
laajalti kansakuntaa. Taustalla
ruotuväkeä. Kun kukaan ei ole tehnyt tästä sodasta aiemmin suurempaa teosta, ajattelin, että kansanooppera on paikallaan. Ruotsin kuningas Kustaa III on ihan
oikeasti kävellyt Anjalan kartanon pihalla. Ruotsin kuningas, osin hevosellakin liikkuva Kustaa III, on Petteri Tynys, ja Tia Aronen on Venäjän vahva keisarinna Katariina II.
Kansantarinaan pohjautuvan rakkaustarinan henkilöitä, kouvolankyläläistä Venäjän puolella Kymijokea asunutta Annia ja
Ruotsin joukoissa taistellutta ruotusotilasta Mattia esittävät Verna Sydänmaanlakka
ja Terho Happonen.
Rooleissa on ruotsalaisia ja venäläisiä upseereita ja ruotumiehiä sekä suomalaisia
kansanihmisiä, joita esittävät mukana olevat kuorolaiset.
Esityksen ohjaa Piia Kleimola. Kymenlaakso on luonteva paikka aiheen esittämiseen, Jouni Sjöblom sanoo.
Kansanoopperaesityksen tuottaa Kymijoen esittävän taiteen tuki ry, jonka vastuuhenkilöitä ovat Jouni Sjöblom ja hänen vaimonsa Leena Viitala-Sjöblom.
Yhteistyökumppanina on myös Ankkapurhan kulttuurisäätiö. Virikkeenä hänellä oli myös oma sukututkimus: Jouni Sjöblomin esi-isä oli mukana
Kustaan sodassa.
. Innostus kumpuaa oman seudun tapahtumista pari sataa vuotta sitten.
Kustaan sota -kansanoopperan kantaesitys on Anjalan kartanon puiston Jokinäyttämöllä 14. Tapahtumia kertojana johdattelee Antero Raanoja
Anjalankosken Teatterista.
Kymenlaakson ammattikorkeakoulun
muotoilun lehtori Seija Kiuru sekä kuusi
opiskelijaa valmistavat 160 pukukokonaisuutta.
Kymijoen rantaan on rakennettu näyttävä
esiintymislava
Kyselyn teetti
Suomalaisen Työn Liitto.
Sukupuolten väliset erot näkyvät tuloksissa selkeästi:
miehet hoitavat saunanlämmityksen, nurmikonleikkuun
ja halonhakkuun, kun naiset valitsevat mieluummin
marjametsän, mattolaiturin ja kukkapenkin kitkemisen.
Kesäsiivouksesta nauttii vain kaksi prosenttia vastaajista.
Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin toukokuussa, ja siihen vastasi yli tuhat 15?79-vuotiasta suomalaista.
SS: Kaavilla rikastettu tonni
kultaa kuparin sivutuotteena
Anton Corbjininin (keskellä) ohjaamassa elokuvassa näyttelevät Robert Pattinson ja Dane DeHaan.
Kuva: Odd Andersen/AFP Photo/Lehtikuva
POHJOIS-SAVOSSA KAAVILLA on rikastettu jo tonni kultaa
kuparin sivutuotteena, uutisoi Savon Sanomat.
Kultamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta, kertoo
Luikonlahden rikastamon päällikkö Janne Laukkanen.
Viime vuonna kultaa saatiin reilut 300 kiloa.
Kultaa rikastetaan Polvijärven Kylylahden kaivoksen
malmista.
Itä-Suomen merkitys kullantuotannossa kasvaa, kun
Ilomantsin Pampalon vuosituotantokin on runsaat 500
kiloa. Tieto siitä auttoi. Elokuva on erilainen kerronnan muoto. 11
21.7.2015
Helsinkiläisbasso vakuutti tuomariston Timo Mustakallio -laulukilpailussa
VUODEN 2015 Timo Mustakallio -laulukilpailun voitti basso Markus Suihkonen Helsingistä. Kilpailun taso on noussut entisestään, erityisesti mieslaulajien puolella. Philip itse piti elokuvasta todella paljon. Nykyään
Corbijn on keskittynyt elokuviin.
Niistä uusin, Life, on kurkistus James Deanin ja häntä valokuvanneen Dennis Stockin ystävyyteen vuonna 1954, juuri ennen
Deanin läpimurtoa.
Stockia näyttelee Robert Pattinson ja Deania nouseva tähti Dane DeHaan.
. Uusia bändejä hän ei enää halua kuvata.
. Olen ylpeä elokuvasta.
Corbijn itse valokuvaa yhä, elokuvien teon lomassa. Jos valokuvistani esitetään kysymyksiä, pakenen. Minulla ei ole enää sitä energiaa. Pitäisi aina löytää uusista
ihmisistä ja yhtyeistä jotain persoonallista, keksiä, mitä voin antaa heille, Corbijn toteaa.
. Hän on tehnyt
vuosien ajan läheistä yhteistyötä
muun muassa U2:n, Depeche Moden ja Metallican kanssa. Luojan kiitos
elokuva oli valmis, sillä sen viimeistely olisi ollut sietämätöntä.
En ehkä olisi voinut laittaa siihen
loppukohtausta.
Elokuvan lopussa Hoffmanin
roolihahmo, parhaansa yrittänyt
tiedustelumies jää petettynä tyhjän päälle.
. Arvoituksen on säilyttävä. Hän sai palkinnoksi 15 000 euroa. Minun oli silti vaikea markkinoida A
Most Wanted Mania sen jälkeen,
mitä tapahtui. Valtaosa suomalaisesta kullasta tuotetaan silti yhä
Lapissa.
Pohjois-Pohjanmaan Raahen kultakaivos on lykännyt
tuotantonsa aloittamista.
Kullan kilohinta on nyt maailmalla noin 34 000 euroa.
Geologian tutkimuskeskus on arvioinut, että Suomen
kallioperässä on löytämättömiä kultavarantoja nykyhinnalla vähintään viiden miljardin euron arvosta.
Suomi on Ruotsin ohella EU:n suurin kullantuottaja.. Olin naiivi,
en ymmärtänyt, mitä tapahtui.
. En ikinä puhuisi valokuvistani
tällä tavalla pöydän ääressä, niitä
selittäen. Valokuvaaja
tutustui Curtisiin tuolloin itsekin.
Vielä enemmän Corbijn ammensi elokuvaan suhteestaan
Herman Broodiin, Hollannin
suurimpaan rock-tähteen.
. Arcade Fire taitaa jäädä viimeiseksi
bändikseni.
Finaaliin selvitti tiensä kaikkiaan kahdeksan laulajaa: Iida Antola, sopraano (Riihimäki), Sanna Matinniemi, sopraano (Kuopio), Tomi Punkeri, baritoni (Oulainen), Piia
Rytkönen, sopraano (Iisalmi), Markus Suihkonen, basso
(Helsinki), Henri Tikkanen, baritoni (Kuopio), Olli-Tapio
Tikkanen, baritoni (Kuopio) ja Maiju Vaahtoluoto, mezzosopraano (Savonlinna).
KILPAILUN TUOMARISTON muodostivat Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti, laulunopettaja ja sopraano Ritva Auvinen sekä Helsingin Juhlaviikkojen taiteellinen johtaja tenori Topi Lehtipuu.
Timo Mustakallio -laulukilpailu järjestetään joka toinen
vuosi.
lyhyesti
Kesällä suomalainen nauttii eniten ulkosaunan
lämmittämisestä. Kilpailun finaali laulettiin Savonlinnassa
sunnuntai-iltana.
Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantalan rahaston
10 000 euron palkinnon sai puolestaan sopraano Sanna
Matinniemi Kuopiosta.
. Se oli kauheaa. Valokuvauksen kauneus on
siinä, että yleisö luo mielikuvansa
ja tarinat yhden kuvan ympärille.
. Life ja Control
ovat elokuvistani henkilökohtaisimmat.
LIFE YHDISTÄÄ kahta tekijälleen
tärkeää taiteenmuotoa. Myöhemmin taas teimme töitä yhdessä. Se kertoo elokuvatähdestä sekä toisen
maineesta ammentavan ja toiselle
imagoa luovan valokuvaajan työstä. Ystävyytemme kautta ymmärsin tämän elokuvan tarinaa paremmin. Uskokaa tai älkää, päätös oli täysin yksimielinen, sanoi tuomariston puheenjohtaja Jorma Silvasti tiedotteessa.
Markus Suihkonen ja Sanna Matinniemi.
Kuva: Soila Puurtinen/Lehtikuva
Elokuva James Deanista
ja valokuvaajasta
KALLE KINNUNEN/STT
BERLIINI
HOLLANTILAINEN Anton Corbijn tunnetaan parhaiten rock-tähtien valokuvaajana. Valokuvaamisen ja elokuvanteon maailmat ovat Corbijnin mukaan kaukana toisistaan.
. Kuva: Paula Åström
Kysely: Saunan lämmitys
ohittaa siivoamisen
SUOMALAINEN näyttää nauttivan kesällä eniten ulkosaunan lämmittämisestä, sillä lähes joka neljäs Sinivalkoinen jalanjälki -kyselytutkimukseen vastanneista ilmoitti
sen mieluisimmaksi kesäaskareekseen.
Melkein yhtä suosittua on marjanpoiminta, jonka valitsi suosikikseen 22 prosenttia vastaajista. En voi kantaa sitä vastuuta. Life ei ole millään tapaa Deanin elämäkertaelokuva, vaan kertoo valokuvaajasta, joka kohtaa
ihmisen kuuluisuuden partaalla,
Corbijn kuvailee.
AINEKSET kuulostavat myös omaelämäkerrallisilta.
Esikoisohjauksessaan Control
Corbijn käsitteli Ian Curtisin lyhyttä elämää ja Joy Division -yhtyeen tarinaa Manchesterissa
1970-luvun lopulla. Se on myös bisnestä, ja elokuvaa pitää markkinoida kertomalla siitä. Ne ovat lapsiani, joita haluan suojella selityksiltä.
CORBIJNIN kolmas ohjaus A Most
Wanted Man nähtiin Suomessa-
kin elokuvateattereissa viime talvena.
John Le Carren romaniin perustuva surumielinen vakoilutarina jäi yhdeksi Philip Seymour
Hoffmanin viimeisistä elokuvista.
Näyttelijä kuoli huumeiden yliannostukseen kaksi viikkoa elokuvan maailmanensi-illan jälkeen.
. Tapasimme, kun olin kahdeksantoista, ja meistä tuli ystävät.
Kun hänestä tuli tähti, tuntui, että hän unohti minut
Silti kodin ikkunoita ei ole
vielä korjattu, sillä siinä ei hänen
mukaansa ole järkeä. Ei meiltä edes kysytä mitään
papereita, sanovat vaan että menkää menkää.
Aleksandra kertoo olevansa optimisti. Kylän pikkupojat leikkivät puupyssyillä.
Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva
Kohta vuosi maan alla
Sota on yhä arkipäivää Itä-Ukrainan etulinjassa
silloin.
Nyt se on jälleen käytössä. 12
21.7.2015
Malesialaiskoneen alasampumisen vuosipäivää vietettiin
Rassnoin kylässä. Petrovskii sijaitsee separatistien hallitsemien alueiden
rajapinnassa. käyskentelevät uljaasti.
Taulurivi on muisto toisesta
maailmansodasta, tai kuten sitä
täällä kutsutaan, suuresta isänmaallisesta sodasta. Viereisellä hyllyllä on
koko omaisuus: lisää kirjoja, röykkiöllinen vaatekasseja ja pieni
presidentti Vladimir Putinin rintakuva.
. Kyllä me aivan normaalisti
käymme Marinkan puolella, äitini ja veljeni asuvat siellä, Aleksandra kertoo.
. Pommisuojakin lienee alkujaan rakennettu
Tammikuussa
saimme haettua
tänne pesukoneen
ja jääkaapin.
Tatjana Antolin on asunut lähes vuoden ajan 10 metrin
syvyydessä bunkkeriluolassa olevassa asuntolassa Donetskin
länsipuolella Petrovskin kylässä. Sinä aikana Minskissä on solmittu useampikin tulitauko ja sopimus.
Niillä kaikilla on ollut yhtä vähän
merkitystä. työläiset ja sotilaat . Periksi on antanut myös Tatjana Antolina, joka muutti maan alle jo
viime elokuun lopulla.
SAMEAN valon täyttämän huoneen katon rajaa kiertää rivi kuvatauluja, joissa neuvostoajan sankarit . Naapurikylä Marinka on ukrainalaisten hallussa, ainakin toistaiseksi.
Kylien välillä tulitus kumpaankin suuntaan on yhä päivittäistä.
Useista taloista puuttuu katto, ja
seinät ovat sortuneet rakenteiden
annettua periksi pommeille. Kahden laajemman salin seinien vierustoille on aseteltu sänkyjä ja lavereita, sivuhuoneissa on pesutiloja ja oma huoneensa jättimäiselle vesisammiolle.
Antolina makaa sängyllä ja lukee kirjaa. Töissä
käydään normaalisti, kuten käytiin myös ennen tulitaukoa, taisteluiden aikaan.
Läpi konfliktin on matkattu
myös toiselle puolen rintamalinjaa.
. Vain ikkunat
ovat menneet talosta rikki, ja toisin kuin Antolinalla, perheellä on
rahaa bussilippuihin Donetskiin.
Linja-autolla Aleksandra on
nytkin töistä palannut, kuten täysi bussilastillinen ihmisiä. Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva
ANTOLINALLA on meneillään 11.
kuukausi pommisuojassa. Tammikuussa saimme haettua tänne myös pesukoneen ja
jääkaapin, hän kertoo.
IIDA TIKKA/STT
DONETSK
DONETSKIN keskustassa suihkulähde pulppuaa kirkasta vettä, ja
kukkaistutukset huojuvat tuulessa kuin sotaa ei olisikaan. Yhdenkään sopimuksen jälkeen alueen taloja ei ole rakennettu uudestaan.
. Myös
jokailtainen tykistötuli kuulostaa kaupungin ytimessä lähinnä
kaukaiselta ukkosmyrskyltä, joka
ei asukkaita kosketa.
Toista on etulinjassa, kuten
vaikka Petrovskiin kylässä parinkymmenen kilometrin päässä Donetskista. Ennen talvea sitten, jos koti on vielä pystyssä.. Ovat luvanneet, että kun sota
on ohi, niin rakennetaan, Antoli-
na sanoo separatisteihin viitaten.
Hänellä ei ole varaa korjauttaa itse taloa, kuten ei ole muillakaan
pommisuojan noin 30 asukkaasta.
Enimmillään pommisuojassa on asunut lähes sata ihmistä,
mutta nyt jäljellä ovat vain ne, jotka eivät osaa tai pysty taloaan itse
korjaamaan.
ALEKSANDRAKSI esittäytyvän naisen perheellä on sen sijaan käynyt
vähän parempi tuuri
13
21.7.2015
Nepalin maanjäristys
kuritti köyhimpiä
ROBERT STEFANICKI/IPS
KATHMANDU
NEPALISSA 25. Asiasta kertoo BBC.
Yhtiö esitti anteeksipyyntönsä seremoniassa Los Angelesissa. Rahat kuluivat nopeasti ja asukkaat jäivät
vaille vähäistäkin omaisuutta.
OSA RAMCHEN asukkaista viljelee maatilkuillaan maissia tai perunaa, mutta sadosta riittää perheen tarpeisiin vain pariksi kolmeksi kuukaudeksi. Yli 60
prosenttia vaurioituneista rakennuksista sijaitsee tamangien asuttamilla alueilla. Heistä yli 3000 kuului Tamang-kansaan.
Himalajan vuoristoseudulla
elävän köyhän tiibetiläis-burmalaisen ryhmän osuus nepalilaisista on kuitenkin vain runsas viisi prosenttia, yhteensä noin 1,35
miljoonaa ihmistä.
Maanjäristykset eivät tapa, talot tappavat, on tunnettu sanonta siellä, missä järistyksiä esiintyy.
Nepalin järistyksessä vaurioitui viimeisimpien tietojen mukaan 607 212 rakennusta. Kuvassa yksi vangeista James
Murphy (oik.) paiskaa kättä Mitsubishin johtoon
kuuluvien Hikaru Kimuran ja Yukio Okamoton
kanssa. Lähes kaikki uhrit
hautautuivat kotiensa raunioihin.
Tyypillinen romahtanut rakennus on osaamattoman muurarin
kivistä ja savesta kyhäämä asumus. Talo on puurakenteinen ja katettu aaltopellillä.
Ainoa huone on sisustettu vaatimattomilla vuoteilla, hyllyllä ja kaasukeittimellä. Tuolloin valtio vastoin siirrettävien toiveita kompensoi menetykset rahalla sen sijaan, että olisi
osoittanut asukkaiden toiveiden
mukaan uuden asuinsijan.
Hallitus antoi heille rahaa, mutta harvat ostivat maata. Rakennustekniikka on suosittu, koska kivi ja muta ovat ilmaisia, toisin kuin tiilet ja sementti.
RAMCHEN kylää asuttavat tamangit. Lattiaa peittää öljykangas.
. huhtikuuta tapahtuneessa maanjäristyksessä kuoli
8 844 ihmistä. Kuva: Yonhap/Lehtikuva/AFP Photo
Etelä-Korean mers-sairaalat
palailevat normaaliin arkeen
Nepalin maanjäristyksen uhrien muistoksi päästettiin Kathmandussa irti yli 8800 ilmapalloa.
Kuva: Mathema Prakash/Lehtikuva/AFP Photo
ETELÄ-KOREASSA mers-virustartuntojen keskellä olleet
sairaalat ovat palaamassa vähitellen normaaliin arkeen.
Maassa ei ole raportoitu uusista mers-tartunnoista kahteen viikkoon. Kuva: Robyn BeckLehtikuva/AFP Photo
Mitsubishi pyysi anteeksi
pakkotyöhön joutuneilta
JAPANILAINEN yritysjätti Mitsubishi on pyytänyt anteeksi
sitä, että yhtiön kaivoksilla käytettiin pakkotyövoimana
yhdysvaltalaisia sotavankeja toisen maailmansodan aikaan. Kaikkien toimintojen uskotaan olevan käytössä ensi kuussa.
Etelä-Korean hallitusta kritisoitiin tartuntojen alettua
siitä, että terveysviranomaiset panttasivat liian pitkään
niiden keskiössä olleiden terveyskeskusten ja sairaaloiden nimiä estääkseen taloudellisia tappioita.
Samsungin johto taipui viime kuussa pyytämään eteläkorealaisilta julkisesti anteeksi sitä, ettei yritysjätti pystynyt
estämään mersin leviämistä hallinnoimassaan sairaalassa.. Jos tämä romahtaa, pahimmillaankin niskaamme putoaa aaltopelti, eivät kivet, Tamang toteaa.
Uusista mers-tartunnoista ei ole raportoitu uusista
kahteen viikkoon. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Mitsubishi
pahoittelee virallisesti osallisuuttaan pakkotyöhön sodan
aikaan. Japanin valtio on pyytänyt Yhdysvalloilta vankien
käyttämistä pakkotyössä anteeksi viisi vuotta sitten.
Noin 500 yhdysvaltalaissotilasta joutui japanilaiskaivoksille, joissa työskenteli myös muun muassa filippiiniläisiä, korealaisia ja kiinalaisia vankeja.
Mitsubishi ei ole tarjonnut yhdysvaltalaisille vangeille
tai heidän omaisilleen muita korvauksia.
Sitten Chiute Tamang lainasi rahaa ja rakensi
perheensä ja naapureiden avustamana pienen talon. Etelä-Korean viranomaisten on ennakoitu ilmoittavan pian virallisesti, että vaara tartuntojen leviämisestä on ohi.
Kaikista Etelä-Koreassa diagnosoiduista 186:sta merstartunnasta noin puolet liittyi tavalla tai toisella Soulissa sijaitsevaan Samsung Medical Center -sairaalaan. Loppuvuoden elanto ansaitaan urakkatöillä.
Köyhyys on pakottanut monet
tamangit muuttamaan Nepalin
pääkaupunkiin Kathmanduun,
jossa he työskentelevät muun muassa kantajina ja kolmipyöräisten
riksojen kuljettajina.
Varsinainen virkakieltojärjestelmä, joka kielsi tamangeilta hallinto- ja sotilasvirat, ei ole enää
muodollisesti voimassa, mutta
toimii edelleen käytännössä.
Buddhalaiset tamangit eivät
varsinaisesti kuulu hinduvaltion
kastijärjestelmän piiriin, mutta
käytännössä valta on keskittynyt
hindujen yläkasteille.
Kodista jäi jäljelle vain kasa kiviä
CHIUTE TAMANG, 70, hänen vaimonsa, tyttärensä ja
vävynsä kuuluvat maanjäristyksen selviytyjiin.
Mies itse oli peltotöissä, mutta vaimo ja tytär ehtivät ulos talosta vain silmänräpäystä ennen kuin se
romahti kasaksi kiviä.
Aluksi perhe asui hatarasti kyhätyssä majassa, sitten teltassa, johon majoitettiin myös perheen tärkein omaisuus eli vuohet.
lyhyesti
Yritysjätti Mitsubishi on pyytänyt anteeksi
toisen maailmansodan aikaista amerikkalaisten
sotavankien kohtelua. Sekin kertoi tänään aloittavansa toimet sairaalan normaalin toiminnan palauttamiseksi. Kylän 181 talosta 168 tuhoutui maanjäristyksessä asuinkel-
vottomaksi.
Välittömästi järistyksen jälkeen
Ramchen asukkaat saivat apua
toisiltaan.
Viikko tuhon jälkeen Euroopan
komission humanitaarisen avun ja
pelastuspalvelun pääosasto ECHO
toimitti ramchelaisille huopia,
pressuja ja moskiittoverkkoja.
Nyt apua tuo nepalilainen kansalaisjärjestö ADRA, joka jakaa
kyläläisille EU:n logolla merkittyjä
vesikanistereita ja hygieniapakkauksia, joista löytyy hammasharja ja
tahnaa, vedenpuhdistustabletteja,
terveyssiteitä ja ehkäisypillereitä.
Maanjäristykset
eivät tapa,
talot tappavat.
KYLÄN jälleenrakentamisesta kenelläkään ei ole tietoa, mutta aiemmin korkeassa asemassa valtion
suunnittelukomissiossa toiminut
Jagdish Chandra Pokhrel varoittaa toistamasta aiempia virheitä.
Pokhrel viittaa 1980-luvulla tapahtuneeseen tamangien jouk-
kosiirtoon Makwanpurin alueella
Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
MAAILMALLISTA menoa matkien on asuintiloja Suomessakin
suotta suurennellen kalliisti ja
kehnosti pystyyn pykätty. Parvella kuusi neliötä.
Tuommoista jo tolkun tilana
arvostettakoon. Kuva: Paula Åström
Nälkä ja Bryssel
opettavat
RUOKAKAUPOISSA KÄYNNIT voivat olla nykyään ongelmallisia, koska monien artikkeleiden kääreitä muutetaan erinäköisiksi, tai jopa tuotteiden maahantuonti lopetetaan tykkänään.
Suosikkipikkuleipiämme ei enää tuoda Kreikasta. Atrilli on
vaihdettu talvikaudeksi Hiillokseen.
Arlan fetakuutioista on tullut kreikkalaistyyppisiä
juustokuutioita. Oma ongelmansa olisi
inflaation torjuminen, kuten aina devalvaation jälkeen.
VELKANSA Kreikka voisi ilmoittaa maksavansa drakmoina, mikä merkitsisi automaattista velan
leikkautumista ehkä puoleen nykyisestä.
Se ei kuitenkaan olisi taloudellinen muutos nykytilanteeseen,
vaan taloudellisten tosiasioiden
tuleminen näkösälle.
Loppuvelkaa Kreikka voisi aikanaan ehkä hoitaakin. Esimerkiksi ovien sulkusysteemeissä ja voiman varastoinnissa.
Talojen teossa aina puuta suosittakoon, suomalaista!
Maalla ja kaupungeissa otettakoon laajalti käyttöön erottelevat, kompostoivat ja hyötyhumusta tuottavat käymälät, naapurien kanssa yhteiset, aina kun
järki ja sopu sille sijaa suovat.
Komposteja hyödynnettäköön
myös lämmönlähteinä.
Mikko Kiio. Oivariinipaketti on muutettu Flooran väreihin. Ja sitten nuo ökyneliöt vielä mielettömin kustannuksin täyteen kalustellaan. Täydellisen vähäjärkistä,
päätöntä peliähän moinen on.
Tämän suven heinä-elokuun
asuntomessussa Vantaan Kivistössä on ainakin yksi todella fiksusti mietitty, studiokodiksi nimetty, niukkaneliöinen pientalo näytillä.
Alakerran pinta-ala 15,5. Mielipiteet
14
?Kalastus on kova sana.. Kreikan
vähäosaiselle väestölle olisi alkuvaiheessa annettava humanitääristä apua.
Mutta vielä edullisempi kuin
oma valuutta Kreikalle on yhteisvastuulla vedättäminen.
Kreikka onnistui jälleen testaamaan menestyksellisesti sitä,
kuinka paljon euroalue on vielä
valmis maksamaan Kreikan pysymisestä eurossa.
Kreikan euroero on kuitenkin
lopulta kaikkien yhteinen etu.
Jossain vaiheessa talouden peruuttamattomat lainalaisuudet
kuitenkin voittavat vahvimmankin poliittisen tahdon.
Esko Kiviranta
kansanedustaja (kesk.)
Kaunista ja edullista rakentamaan
?Lähdetään porukalla messuamaan, ihmettelemään ja tekijöitä
kehumaan.. Siksi, että euro
on poliittinen hanke, ei taloudellinen hanke.
EUROALUEEN johtavat valtiot eivät halua Kreikan euroeroa siksi, että ne eivät halua päästää näkyviin niitä etuja, jotka Kreikan
kansantaloudella olisi omaan valuuttaan siirtymisestä.
Pelätään oman valuutan houkutuksen leviämistä lähinnä
muihin Etelä-Euroopan enemmän tai vähemmän taloudelli-
sesti kriisiytyneisiin valtioihin.
Kreikan talous korjaantuisi
suhteellisen nopeasti oman valuutan käyttöönoton seurauksena.
Selvää on, että Kreikan valuutta devalvoituisi heti vahvasti, arviolukuna 40-50 prosenttia suhteessa euroon.
Kreikan turismielinkeinoista tulisi maailman kilpailukykyisimpiä. Irtopunajuuret ovat vaihtuneet venäläisiin suolakurkkuihin.
EURON SYYTÄ ON, että ruokakauppa on murroksessa, eikä kansalaisilla ole muutenkaan varaa käydä ostoksilla
kaikista halpuutuksista huolimatta. Särjistä pyöräytetyt kalapullat
ja pihvit hakevat maittavuudessaan vertaistaan.
Näppärä mies tai nainen rakentaa hetkessä toimivat
ansat ja onget. Sika se vasta mukava rapsuteltava olisikin
parvekkeella siinä grillin vieressä.
Monet tuotteet ovat sokerittomia ja rasvattomia.
Uudet arkimaidot on valmistettu lisäämällä kurriin lisää vettä ja valkoista värinainetta. Etenkin tavanomaisen huonosti huollettuna. Siitä
jo pian lähes täysin irrottauduttakoon!
Ilman lämpötilaeroja sekä painovoimaa viisaasti hyödyntäen ilmastoinnit hoituvat hyvin ja
huokeasti. Maksutonta painovoi-
maa pitäisi monin muinkin tavoin ekohenkisesti laittaa palvelemaan. Jossain vaiheessa talouden
peruuttamattomat lainalaisuudet kuitenkin voittavat vahvimmankin poliittisen tahdon.?
Kuva: Louisa Gouliamaki/AFP Photo/Lehtikuva
Kreikka on
vedättämisen osaaja
KREIKKA on jälleen saamassa euroalueen yhteisvastuun merkeissä lisälainaa jopa 90 miljardia euroa.
Tietyssä vaiheessa pankinjohtaja, joka on aikansa kuunnellut
huonosti asioitaan hoitavaa velallista, toteaa, ettei lisäluottoa
enää tipu.
Miksi euroalueen johtajat menettelevät toisin. Uudet laihemmat
tuotteet ovat tietysti muutaman sentin entisiä kalliimpia.
MAITO-OSTOKSET välttää kokonaan, jos lisää kraanaveteen murskattuja kalkkitabletteja ja D-vitamiinipillerin.
Liharuoat voi korvata itsepyydetyillä tai auton alle jääneillä pieneläimillä, kuten jäniksillä, peltopyillä tai fasaaneilla. Iso perhe tietysti
kahta kaipailee.
Lähdetään porukalla messuamaan, ihmettelemään ja tekijöitä
kehumaan.
EPÄTERVEELLISEN, kalliin ja kelvottoman asumisen tunnusmerkki on myös koneellinen ilmastointi. Kyllä nälkä ja Bryssel opettavat!
Timo Hennala
?Kreikan euroero on kuitenkin lopulta kaikkien yhteinen etu. Ne ovat ilmaista ruokaa, jos on opiskellut höyhentämistä ja suolistamista.
Kalastus on kova sana. Monet kaupat ovat
lopettaneet.
Ihmiset suunnittelevat kasvimaita takapihoille ja parvekkeille.
Monet suunnittelevat vakavissaan sian tai kanojen
kasvattamista
Uskon kuitenkin,
että Kreikassa on tanssit tanssittu pitkäksi aikaa, vaikka heidän
pääministerinsä Alexis Tsipras sanoisi kansalleen mitä hyvänsä.
Mauri Moilanen
Oulu
Kreikka kovaan
kontrolliin
ILMEISESTI Kreikka saa kolmannen lainaerän, mikä on
ollut kovan pohdinnan tulos.
Onko sellaista ajatusta tullut esiin, että ei anneta sitä 70?80 miljardia yhdellä kertaa, vaan pidettäisiin tarkkaa huolta siitä, onko Kreikalla tarkoitus toteuttaa ne ehdot, mitä EU:n johtajat ovat pitkän pohdinnan jälkeen
vaatineet.
EIKÖ OLISI aivan oikein, että sitä mukaa annetaan lainaa,
kun toteutetaan EU:n antamia ehtoja?
Sen mukaan, mitä on medioissa kerrottu, Kreikka on
luvannut tehdä sitä ja tätä, mutta tekemättä on jäänyt.
Eikö ankara kontrolli olisi nyt välttämätön, jotta velan
pyytäminen ja myöntäminen saataisiin hallintaan?
Heikki Niittymäki
Masku
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
PL 52, 90100 Oulu. Väärä tieto, jos se sellainen on, pitää
ampua alas.
Kaikki puolueväki töihin ja
linja uudelleen selkeäksi, kuten
se oli vaalien alla.
Kreikkalaiset tanssivat kun EIäänet voittivat. Huumori pelastaa monesta pahasta päivästä!
Lyyli Nevanperä
Pertti Soininen
Riihikoski
?Sillä metsä vastaa aina kun sitä pyydetään!?
Kuva: Jari Laukkanen
Atomipeli poikki
ja metsään
MINISTERI Olli Rehn. Enempien sekaannusten välttämiseksi atomipeli poikki . Joka paikassa hän käytännössä edustaakin yksin hallitusta
suurin elein ohi Sipilän.
Kun tiedetään hänen kykynsä mediassa ja manipulointinsa
asioissa itsensä ja kokoomuksen
hyväksi, olen pessimistinen keskustan suhteen.
Kirjoitin jo joku vuosi sitten,
ettei Stubbia pidä päästää irti.
On päästetty ja hoitaa homman.
Suomen pääministerin pitää
pystyä myös ulkopolitiikan hoitoon. Perusteluja Sipilä!
15
Kiitos
pessimistijutusta
MUMMO POHJANMAALTA haluaa kiittää Elisa Savolaista hykerryttävän hauskasta ja silti asiallisestakin jutusta
Suomenmaassa 7.7.2015: Pessimisti ei pety.
Koko pessimistipäivä-idea on vertaansa vailla rohkeudessaan, ja idean isä (äiti?) ansaitsee hänkin tunnustuksen. Kaikkien muiden Euroopan länsivaltojen edusta-
jat reissaavat Venäjällä päivittäin
(Ranska, Italia, Saksa jne.).
Ydinvoimala-asiassa kaikki
mellastavat lähes valmista sopimusta vastaan. Kirjoita Suomenmaahan. Fortumia ei tarvitse mankua enää mukaan, ei
Venäjä kuitenkaan anna ilmaiseksi vesivarojaan.
Odotan Sipilän ulkopolitiikan
selkeytymistä Suomen puolueettomaan suuntaan. Lomat seis
ja kirkastamaan puolueen linja.
JOS SOINI ja Stubb saavat vapaasti muutella suuren valiokunnan linjaa oikeaksi katsomallaan tavalla, niin silloin ei
hallituksen yhteishenki ole kohdallaan.
Vahinkoa on jo tapahtunut ja
yksi syy on suomalaisen median oma syy.
Salailuun on yksi syy se, että
suomalainen media ei puolusta omaa maataan, kuten EU:n
muiden maiden media.
Soinin hovi sai asiansa oikealla tavalla julkisuuteen. myönteisesti. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Stubb ottaa palstatilan
OLI JÄRKYTTÄVÄ virhe ottaa kokoomus SDP:n sijaan hallitukseen.
Nyt Stubb saa palstatilaa ja
paistatella mielikseen mediassa ministerin arvovallan yli, koska on aina julkisuudessa suuna
päänä. kirves kainaloon ja biometsään.
Takuulla yllätyt . Sillä metsä vastaa aina
kun sitä pyydetään!
Raimo Kareinen
?Nyt Stubb saa palstatilaa ja paistatella mielikseen mediassa ministerin arvovallan yli.?
Kuva: Jari Laukkanen
Keskustassa pitää
nyt kaikkien aktivoitua
SUNNUNTAI 12.7. oli oikea tapahtumien sunnuntai.
Ihmetystä herättää, miksi
pääministeri Sipilä ei viheltänyt
peliä poikki hallituksen sisällä yhtä tehokkaasti kuin hän teki hallitusneuvottelujen ollessa
käynnissä?
Perussuomalaiset käyvät jo
täysillä kuntavaaleja, Kreikan
tilanne antaa siihen loistavan
ponnahduslaudan.
Soinin hovi vuotaa medialle
tiedon uhkaavasta hallituskriisistä ja näin saadaan kansalle
kuva, että perussuomalaiset yksin olisivat kriittisen tukipaketin takana.
MYÖS hallituksen salailu lisää
sitä kuvaa, että Soini vie ja Sipilä ja valtionvarainministeri Ale-
xander Stubb vikisevät.
Stubbin käytös kertoo että jossain lipsuu.
Suomessa hän kieltäytyy kertomasta mitään, mutta Brysselissä suoraa autosta kansainvälisen lehdistön eteen, tosin upealla englannilla, paukuttaa tulemaan kaiken, mistä Suomessa
oli oltu hiljaa.
Pääministeri Sipilän ja muidenkin puolueen vaikuttajien
tulee nyt aktivoitua. Ei aiheuttanut meillä mitään, koska
Venäjää halutaan Suomen osalta
erikseen mollata.
HYVÄ ESIINTYMISTAPA, mallia Sipilä, on tuossa asemassa keskustalle hyvin vaarallista.
SIPILÄN OLISI pitänyt vierailla
Venäjällä. Juha Sipilä näyttää olevan hypnoosissa kokoomuksen
suuntaan, kun ei pidä edes sitä
valtaa mikä hänelle kuuluu.
Presidentti Niinistön lausuntoja ETYj:ssä ei oikaistu Suomessa, mutta muualla kylläkin. Sotahankinnot välittömästi jäihin jo suunnittelun osalta, vaikka perussuomalaiset ja kokoomus ovatkin
erimieltä
Lähtö klo 15 kohti Frantsilan Kehäkukkaa Hämeenkyrössä, perillä 15.45, kahvi omakustanteisesti. tiedottaa: Hunajahulinat-sadonkorjuumarkkinoita vietetään Toijalan torilla lauantaina 29.8. klo 18 Möökelissä. Tarjolla makkaraa, salaattia ja sauna lämpimänä. mennessä Sirpan tilille FI41 5316
0850 0055 78.
ETELÄ-HÄME
Piiritoimisto on suljettuna heinäkuun ajan. klo 12.00 alkaen. henkilö. klo 17-18 Viitasaaren tori; ke
5.8. klo 18?20 Liikennesuunnittelu Porissa, paikkana Tuorsniemen
kiinteistöyhdistyksen talo, Vierutie 2.
Alustajana Porin kaupungin liikenneinsinööri Sanna Välimäki.
Satakunta, la 8.8. Luumäen kj.
KESKI-SUOMI
Piiritoimiston henkilökunta on kesälomalla 29.6.-31.7, jolloin piiritoimisto on suljettu. Lähtö Pirkkalan lentokentältä
13.9. mukana menossa klo 9 alkaen.
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. HUOM! Kesäteatteriin saatavilla enää rajoitetusti lippuja hintaan 25 euroa/kpl, tiedustelut
p.040-532 1762/Teijo.
Laukaan Keskustan kj. Kansanedustaja Markku
Pakkanen paikalla klo. Rento
tilaisuus vaihtaa kuulumisia ja tunnelmia, mahdollisuus saunoa ja nauttia iltapalaa sekä tutustua Keskustanaisten
uuteen varapuheenjohtajaan Annina Ruottuun. Yli-Haakkointie 9a, 03100 Nummela. Lisätiedot: www.pyoratpyorimaan.fi
Keskustan kaikille avoin kesäilta ke
5.8. Paikalla pääministeri, puolueen pj. Ilm. Esillä kaupunginvaltuuston esityslista, Timo Hanhilahti.
Piiritoimisto suljettu ma 22.6.-pe
28.8. ja alle 130cm 35?
(sisältää PoverPark rannekkeen, mökkimajoituksen ja Kaatialan ohjelman)
Bussimatkat 70?/hlö, jäsenalennus
60?. Lähtö klo 8.45 ja paluu
seuraavana päivänä klo 7.35. Tervetuloa
mukavaan kesäillan tunnelmaan Risulahteen! Järj. - 20.9. klo. 040 7210311.
Vesaisten ja keskustanaisten Muksut mukaan- tapahtuma Kihniön Pyhäniemessä perjantaina 7.8. Keskusteluseuraksi saamme Annika Saarikon.
?Tervetuloa Eloiltaan Pappisten lavalle Loimaalle keskiviikkona 5.8. Ilmoittautumiset suoraan:
www.pyörätpyörimään.fi. Paikalla on KaakkoisSuomen vaalipiirin kansanedustajista ainakin Ari Torniainen, Hanna Kosonen ja Markku Pakkanen. Matkan hinta euroa sisältäen lennot ja asumisen.
Viikon aikana mahdollisuus osallistua
retkille läheiseen viinitilaan ja Espanjalaiseen kenkätehtaaseen/myymälään. Ohjelmassa on: melontaa tai
kirkkovenesoutelua/-kyyditystä, saunomista, uimista, verkostoitumista,
vaalipalautekeskustelua ja mukavaa
yhdessäoloa. mennessä Marjaana
Perttula 050 585 7200 tai Tarja Kiviniemi 044 978 3929.
Tampere: MSL-Tampereen ja keskustan kaikille avoin varjovaltuusto ma
10.8. Matkan hinta on 520 euroa sisältäen lennot, Espanjan välikuljetukset,
asumisen ja retket. Hintaan sisältyy
buffet-lounas ruokajuomineen, pullakahvit ja omaa sekä laivan järjestämää
ohjelmaa. Tarkemmin
Simo Sopola 0400 801 856.
Somero, Keskustan Someron kunnallisjärjestö Somerniemen kesätorilla 25.7.
Oripään Keskustan py perinteinen
rantailta 3.8. 9-14. Elina Suoranta p. klo 18 keskustalainen suviehtoo Eurajoen kunnan Lahdenperän virkistysalue, Verkkokarintie 606. Lähtö takaisin Poriin klo 17, ajetaan
kulttuurimaisemareittiä Mahnalan kylän läpi. klo 8 Wanhat Wehkeet, Karstula (päivän startti), noin klo 8.45 Kangasahon kylän pusukoppi, noin klo
9.20 Palsakosken levike, Multia, noin
klo 12-13 Sinervän leirintäalue, Multia, klo 14.30-15.30 Petäjäveden vanha
kirkko, klo 17-18 Jyväskylän kävelykatu ja pe 7.8. 0400 930 483
ja keskustanaisten Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh.
040 418 1150.
Keskustanaisten Päijät-Hämeen piiri järjestää Marjatanpäivän tilaisuuden, Katse tulevaisuuteen Hietarannan rantasaunalla, Hietarannankatu
17, 15230 Lahti. Vieraina Keskustanaisten
varapuheenjohtajan Annina Ruottu ja
toiminnanjohtaja Hanna Vuola.
Keskustan Tikkurilan py:n johtokunnan kokous 6.8. Ilmoittautumiset matkalle viimeistään tiistaina 28.7. 010 315 2000, järjestösihteeri ja Keskustanaiset tj. Lisätietoja
Minna Anttonen 044-5178669.
Perheleiri Nurmijärven Märkiön leirikeskus 21.-23.8. Ilm. alkaen kello 18.00 kahvi tarjoilun merkeissä. 33, 50100 Mikkeli
050 347 3556
ulla-riitta.juuti@keskusta.fi
ITÄ-SAVON PIIRI
Tottinkatu 15, 57130 Savonlinna
050 347 3556
ulla-riitta.juuti@keskusta.fi
POHJOIS-KARJALAN PIIRI
Siltakatu 22, 80100 Joensuu
013-122 982
pohjois-karjala@keskusta.fi
POHJOIS-SAVON PIIRI
Suokatu 31, 70110 Kuopio
017-3699 600
pohjois-savo@keskusta.fi
YLÄ-SAVON PIIRI
Riistakatu 15, 74100 Iisalmi
017-817 214
ylasavo@keskusta.fi
KESKI-SUOMEN PIIRI
Cygnaeuksenk. Matkan hinta
on 50 . Matka on Torriviejaan. Tiedustelut:
Tj. 12 B 16, 40100 JKL
050 5735 353, 045 3274 845
keski-suomi@keskusta.fi
ETELÄ-POHJANMAAN PIIRI
Keskuskatu 11, 60100 Seinäjoki
06-2233 300
etela-pohjanmaa@keskusta.fi
KESKI-POHJANMAAN PIIRI
Isokatu 2, 67100 Kokkola
06-8312 373
Keski-pohjanmaa@keskusta.fi
POHJOIS-POHJANMAAN PIIRI
Koulukatu 31 A 2, 90100 Oulu
040 515 6800
pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi
KAINUUN PIIRI
Kauppakatu 26, 87100 Kajaani
08-6121 146, 08-6121 144
kainuu@keskusta.fi
LAPIN PIIRI
Kansank. klo 8 Hotelli Alba, Jyväskylä (päivän startti), klo 10-10.30 Vihilaakson maisema/Rutalahdentien levike, noin klo 10.45-11.30 Letkaliiteri ja klo 13.30-14.30 Tammijärven koulu, Luhanka. Visavuoressa on Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee sekä Kari-paviljonki.
Lähtö klo 8.30 Porista linja-autoasema tilausajolaituri nro 9. Osallistumismaksu 10. Luvassa kevyttä ohjelmaa ja pien tä purtavaa.
Eurajoki, ke 5.8. klo. 12 A 4, 96100 Rovaniemi
016-313241
lappi@keskusta.fi
PERÄPOHJOLAN PIIRI
Valtakatu 25, 94100 Kemi
016-256 031, 040 8379 867
perapohjola@keskusta.fi
CENTERNS
SVENSKSPRÅKIGA DISTRIKT
Apollogatan 11 A, 00100 Helsingfors
050 4360 411
mia.peussa@keskusta.fi
Keskustassa tapahtuu
UUSIMAA
Uudenmaan Keskustanaiset ja Keskustanaisten Vihdin po ry järjestävät keskustanaisten melontaretken
ma 27.7. Yhteystiedot: Pilvi
Kärkelä p. Tervetuloa
myös naapuriyhdistyksistä.
Pyhtää, Keskustan teltta saaristomarkkinoilla Lökören venesatamassa
8.8. Minna Siira, minna.siira@keskusta.fi
tai puh. 18.
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimiston henkilökunta on lomalla ja toimisto on suljettuna 1.7.7.8. Espanjan Alicanteen ja paluu Alicantesta 20.9. Mukana
keskisuomalaisia kansanedustajia.
ETELÄ-SAVO
Etelä-Savon Vesaiset järjestää teatteriretken Juvan Kuninkaankartanon
kesäteatteriin. järjestää rantakala-tilaisuuden Bovallius-ammattiopiston rantapaikassa (ent. Kiireelliset asiat: piirin
pj. Kuhankosken erityisammattikoulu) Laukaassa
22.8. Pauliina MaukonenKärkkäinen p. Ilmoittautumiset 18.7. klo 17 alkaen Hiipun Majalla os. Sauna lämmin, tarjoilua, ar-
KYMENLAAKSO
pajaiset, pientä ohjelmaa. Tervetuloa mukaan pyöräilemään tai pyöräkiertueen oheistapahtumiin, joita järjestetään seuraavasti: ti 4.8. aulis.suominen@
vesaiset.fi tai 040 834 0803.
Kaatialanlouhos Kuortane 5.-6.9.
Keokätkentää, valtakunnallinen kivipäivä. Tervetuloa mukaan keskustelemaan Suomen suunnasta, hallitusohjelmasta sekä valmistautumaan kuntavaaleihin ajankohtaisen kuntakeskustelun kautta. Viiru Muuttaa -näytös. Eeva Harjula p. klo 14. Järvensuontie 42). Hyvää kesää!
tapäätä. 040-356 5899. klo 17 (voi tulla myöhemminkin). Tilaisuuden juontaa Tarmo Soronen. Paikalla geologisen tutkimuskeskuksen asiantuntija. 0440-336 588 satakunta@keskustanuoret.fi.
Tärkeää. Su 16.8. 9 A 5. Tervetuloa poikkeamaan ja
keskustelemaan Keskustan teltalle, samalla voit täyttää Keskustan norminpurkukupongin ja osallistua kanssamme byrokratian kukkasten kitkemiseen.
Lempäälän Keskustanaisten kesäretki Turkuun. Keskustelun alustajana kansanedustaja Esko Kiviranta. Pirkkalaan. 8.8. 040
721 0636.
Pyörät pyörimään -pyöräilytapahtuma järjestetään Keski-Suomessa
4.8.-7.8. Ja mitä sillä saa; matkat, museon sisäänpääsyn sekä museossa opastuksen. (Huom! Paikka ja ajankohta
muuttunut edellisestä!)
Aura, Auran keskustanaisten perinteinen saunailta 7.8. /
hlö. ja Vesaiset tj. Osallistumismaksu aik. Pyhäniemessä on
mahdollista yöpyä omalla kustannuksella. krs., 15110 Lahti
03-7825 017
paijat-hame@keskusta.fi
PIRKANMAAN PIIRI
Näsilinnank. Teemoina ovat mm.
ajankohtaiset talous- ja työllisyysasiat, biotalous ja tarpeettomien normien purkaminen. Historian ja nykytaiteen museo on osoitteessa Itäinen Rantakatu 4-6. nyt tai
viimeistään 10.9. Tied. Luvassa politiikkaa, maukasta
ruokaa, uimista ja saunomista, joten
otathan mukaasi Speedot tai uimaasuste ja pyyheliina.
Pori, pe 7.8. Hanna-Leena
Fröjdman puh. Mellilän risteyksestä 9-tiellä poiketaan Turusta tullessa vasemmalle, jonka jälkeen löytyy
opasteet. Ilm. Sitovat ilmoittautumiset tarjoilunjohdosta 5.8 mennessä Jaanalle p.040418 1150 tai jaana.niemi@keskusta.fi
PIRKANMAA
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. Luvassa on hauska päivä koko
perheelle. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi, niin tavoitamme
sinut myös sähköisesti.
Jämijärven Keskusta järjestää yhdessä Vihun kyläyhdistyksen kanssa illanvieton pe 31.7. 23 A 1, 33210 Tampere
03-2226 029
pirkanmaa@keskusta.fi
KYMENLAAKSON PIIRI
Keskikatu 4, 45100 Kouvola
050 5770 838
kymenlaakso@keskusta.fi
KARJALAN PIIRI
Valtakatu 54, 53100 Lappeenranta
040 416 0147, 040 415 8759
karjala@keskusta.fi
ETELÄ-SAVON PIIRI
Porrassalmenk. 9-14. Koskela,
050 527 2129.
PÄIJÄT-HÄME
Keskustan Akaan Kj. Leila Lindell p. Opastus Visavuoressa 45 min ja omatoimisesti Kari Suomalaisen näyttelyt, omakustanteinen kahvimahdollisuus. klo 18 alkaen Karstulan Wanhoissa Wehkeissä (Erämäentie 368). 0400-917774 tai tekstiviestillä
Keskustan Pyörät pyörimään tapahtuma järjestetään 1.-8.8., reittinä Puolanka-Lahti. Ilmoittautumiset
Pilvi Kärkelä 0405895709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
Satakunnan piiritoimisto, tavoitat meidät seuraavista numeroista: jäsenasiat toiminnanjohtaja Kati Kiljunen 050 405 7742 kati.kiljunen@keskusta.fi, keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 044 978 3929
tarja.kiviniemi@keskusta.fi, nuorten
toiminnanjohtaja Sonja Lautamatti,
puh. 45. Keskustan Pirkanmaan piiri on haastettu mukaan KeskustaGolfiin Paltamon Golfkentälle
sunnuntaina 26.7.
Keskustan Parkanon Kj. mukana Paroonin Markkinoilla 31.7.-1.8. Osallistumismaksu 40?/hlö kuljetus Turusta 45?/hlö jäsenalennus 45. klo 18 Keskustan Apilassa, Näsilinnankatu 23 A 1. Aurinkoista kesää!
Tampere: MSL-Tampereen kaikille avoimet pärekorinheiton Tampereen mestaruuskilpailut la 15.8. Useita sarjoja lapsista senioreihin, hyvät palkinnot. Linja-auto lähtee
Lempäälän Linja-autoasemalta klo 10
Turussa olemme noin klo 12. Keskustan Akaan Kj. 11.
Hamina, Keskustan teltta elomarkkinoilla 14.8. maanantaina Myllykylän
mökillä klo 18. Keskustan Keski-Suomen piiri toivottaa
aurinkoista kesää kaikille!
Keskustan Keski-Suomen piiritoimisto: Piirin tj. 16
SUOMEN KESKUSTA
Keskustan puoluetoimisto
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
010 2897 000 (klo 9-15)
HELSINGIN PIIRI
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
0400 909 013
helsinki@keskusta.fi
UUDENMAAN PIIRI
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
045 8546 406
ari.maskonen@keskusta.fi
VARSINAIS-SUOMEN PIIRI
Linnankatu 21 B 35, 20100 Turku
010 2922 060
varsinais-suomi@keskusta.fi
SATAKUNNAN PIIRI
Itäpuisto 9, 28100 Pori
050 4057 742, 050 4057 743
satakunta@keskusta.fi
ETELÄ-HÄMEEN PIIRI
Larin Kyöstin k. Kesäistä keskustelua alustavat
eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila, kansanedustaja Eerikki Viljanen ja kansanedustaja
Olavi Ala-Nissilä. Retken päätteeksi omakustanteinen yhteisruokailu Turussa. klo 11
Vaakonpuistossa, Tuurnankatu 1 vas-
Kouvola, KN Hirvelä perinteinen rantailta Kunnalan Marjassa ja Matkailussa pe 24.7. Satakunnan Keskustanaisten kesämatka Visavuoreen
yhteistyössä Porin keskustan opinto- ja kulttuuriyhdistyksen kanssa. 010 315 2001 Keskustanuoret
tj. Pääsylippu 10 ?/hlö
(sisältää kahvin ja pullan). 16, 13130 Hämeenlinna
010 3270 499
etela-hame@keskusta.fi
PÄIJÄT-HÄMEEN PIIRI
Hämeenk. Tapahtumapaikkana on Parkanon tori ja ympäristö. 0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja on lomalla heinäkuun,
sekä 6.-10.8., kiireellisissä asioissa voi
tavoitella: jaana.viilo@keskusta.fi, (tai:
040 767 3419) Hyvää kesää!
Pelaatko golfia. mennessä Juhanille (juhani.tynjala@gmail.com) tai Sirpalle (044-0622266) Maksu matkasta
10.9. Juhlapuhuja maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Kansanedustaja
Markku Pakkanen paikalla klo 9 alk.
Kouvola, Keskustan teltta Valkealan
Litviikkimarkkinoilla 15.8. Vähäjoumoistentie Masku. klo 12-16.
Tule nauttimaan koko perheen voimin
yhteisistä peleistä ja leikeistä upeaan
Pyhäniemeen! Ohjelmassa lasten karaokea, pelejä, leikkejä, ja rantalentistä uimista ja saunomista unohtamatta Pyhäniemen palveluissa on lisäksi tarjolla edullisesti frispeegolf, tennis, minigolf ja kanootin sekä polkuveneen vuokrausta. (www.pyhaniemi.fi).
Keskustaväen kirkkopyhä Luopioisten kirkossa 30.8. Kiireellisissä tapauksissa
toiminnanjohtajan saa parhaiten kiinni numerosta 050-3745416. Kahden hengen B-hytissä 27
euroa/hlö ja yhden hengen pikku-Bhytti 29 euroa/hlö. Matkan
hinta kahden hengen A-hytissä 29 euroa/hlö. mennessä, aulis.suominen@vesaiset.fi tai 040 834 0803.
Syysristeily ma 21.9.2015 Viking
Amorellalla. Puheenvuorojen lisäksi keskustelua ja musiikkia sekä klo
19 alkaen kesäteatteriesitys Mielensäpahoittaja ja poika. klo 8 Hotelli Pihkuri, Viitasaari (päivän startti), noin klo 9.20 Haapalahden levähdyspaikka, klo 11 Kannonkosken uusi kunnantalo (kunnantalon
vihkijäiset), klo 13-14 Saarijärven tori, klo 18-19 Wanhat Wehkeet, Karstula; to 6.8. Museovierailu Aboa vetus & Asr nova la 1.8. klo 9-14.
Kansanedustaja Markku Pakkanen
paikalla klo 9-10.
KARJALA
Kaiken Kansan Kesäjuhla Luumäellä Risulahden lavalla sunnuntaina 9.8.
klo 17 alkaen. Pappisten lava sijaitsee Loimaalla Pappistenjärven rannalla, osoitteessa Pappistenjärventie 42
(ent. Mukana Colosen Henna Kavander teemalla kesäjalat kuntoon.
Oma pesuvati mukaan. Tikkurilan uimahallin
kabinetissa klo. Lakeuden sukeltajat tuovat kiviä luolista. klo 10, jonka jälkeen
juhlatilaisuus ruokailuineen seurakuntatalolla.
Pirkanmaan Keskusta mukana kesätapahtumissa: seuraa Suomenmaasta,
www.pirkanmaankeskusta.fi ja liity Facebookiin: Pirkanmaan Keskusta, nähdään ja tavataan!
Espanjan matka Torrevijeaan; Keskustanaiset järjestävät matkaa Espanjaan 13.9. Juha Sipilä ja Euroopan parlamentin varapuhemies, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki. Lähtö klo
12.30 kohti Ideaparkia, perillä klo 13
mennessä. Ohjelmassa lisäksi
tanssia ja arvonta. Matkan hinta 25 euroa aikuiset, 10 euroa alle 15-vuotiaat. Illalla retki PowerPark huvipuistoon, aamulla
retki Keskisen kyläkaupalle. Hyvää kesää kaikille!
Masku, Vesaisten rantapäivä 21.7. klo 17.30 alkaen Savojärvellä. Jos viikonlopun haluaa viettää
mökkeillen, on mökkivuokraus mahdollista Pyhäniemen kautta. Ota
rohkeasti yhteyttä
aikuisilta. mennessä.
Ristiinan Keskusta järjestää teatteriretken Koirakiven kesäteatteriin, katsomaan Aikuinen nainen -musiikkikomediaa, pe 24.7, klo 19, lähtö klo
17.30 Ristiinan Shell, kimppakyyti. Paikalla kansanedustajat Olavi AlaNissilä, Marisanna Jarva ja Timo Korhonen.
Keskustan Mieslahden paikallisyhdistys tarjoaa jäsenilleen pääsyn Paltamon kesäteatteriin. Juhlapuheet: Katri Kulmuni ja
Mikko Kärnä. 15.-16.8. Osa yksiköistä on lakkautusuhan alla.
. Lisätiedot ja ilmoittautumiset; piirin toiminnanjoh-
Itä-Savon Keskustajärjestöt: Kaikille avoin kesäretki lauantaina 1.8.! Vierailemme Juvalla Marimekon tehtaanmyymälässä ja Haukivuorella Laukkolan ladolla, jossa nautimme kahvit ja
tutustumme Haukivuorelaisten vaikuttajanaisten elämään, kädentaitoihin ja kuulemme mielenkiintoisia tarinoita naisten vaikutuksesta yhteiskuntamme kehittäjinä.
Lähtö Kerimäeltä Linja-autoliike S. 040 415 9171, pirjo@notehill.com
Paltamo su 26.7. Yhteydet: Toiminnanjohtaja Erkki Hänninen
p 0400 663 725. Se on
myös Euroopassa ainutlaatuinen virtavesitutkimuksen
paikka, joka tekee yhteistyötä useiden yliopistojen kanssa, Jarva sanoi puheessaan Rautaa, terwaa ja rosvoja -tapahtumassa sunnuntaina.
TOIMIPAIKKAVERKOSTOA valmisteleva työryhmä esitti
viime vuonna Hakasuon yksikköä säilytettäväksi.
Jarva muistuttaa, että myös ministeriössä on todettu, että mitään arvokasta tutkimusta ei lakkauteta säästösyistä.
Joidenkin yksiköiden kohtalo on voitu ratkaista yksioikoisesti kiinteistökustannusten perusteella. Pieksämäen seurakuntaopistolla. Ruoat, ohjelma ja majoitus 2hengen huoneissa
(+lisäpatjat, omat lakanat) sisältyy hintaan. klo 19. Voit myös
soittaa; soitan takaisin ellen ole puhelimen äärellä!
Vesaisten koko Perheen Äksönleiri 3.4.8. Lisätietoja ja sitovat
ilmoittautumiset 29.6. 040-834 3826 20.7. klo 20. Ilmoittautuminen Kirsille 040 834 3826,
20.7. Ilmoittautumiset pikaisesti ulla-riitta.juuti@keskusta.fi tai
tekstiviestillä 050-347 3556. Silloin Kreikan alunperinkin
huonosti harkittu tie on eurossa kuljettu loppuun.
ALA-NISSILÄ odottaa Kreikalta vahvaa
sitoutumista talousohjelmaan, mutta
myös hallinnon parantamista.
. Tärkeimpänä on kolmas osuus. Pieksämäen seurakuntaopistolla.
Ohjelmassa työpajoja, luontorasteja,
uimista ja hauskaa yhdessä oloa. Ilmoittautumiset ja
tiedustelut ita-savo@vesaiset.fi Pidetään samalla Itä-Savon Vesaisten vuosikokous, sääntömääräiset asiat.
POHJOIS-SAVO
Kartanoita ja puutarhoja kesällä 2015. Jutellaan, mitä Kainuulle, Suomelle ja Euroopalle kuuluu sekä
kerätään ehdotuksia Keskustan normienpurkukampanjaan. 0400 809110.
Ala-Nissilän mukaan Kreikan pitäisi nyt yksinkertaisesti tehdä taloustriathlon, kolmen toimenpiteen kokonaisuus.
Ensinnäkin pankkisektori on pidettävä
kunnossa ja voiteluaineena reaalitaloudelle. Myynnissä Keskustanaisten paistamia lettuja.
Itä-Savon Vesaiset järjestää teatteriretken Juvan Kuninkaankartanon kesäteatteriin. klo 14. Kirsille
puh. lauantai-sunnuntai. klo 14. Jäsenluettelo
lippuluukulla.
pailu- ja suorituskykyä on vauhditettava ja luotava eväät kestävään talouskasvuun, entinen Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen neuvoo.
KREIKASSA nykyisen hallituksen aikaansaamassa kaaoksessa on jäänyt liian vähälle huomiolle se, että Kreikka oli jo
päässyt orastavan kasvun uralle, AlaNissilä huomauttaa.
keskusta nyt
Jarva puolustaa
Kalantutkimusasemaa
KESKUSTAN kansanedustajan Marisanna Jarvan mielestä Kainuun Kalantutkimusasema Hakasuolla tulisi ehdottomasti säilyttää jatkossakin.
Kainuun Kalantutkimusaseman, joka on nykyään osa
Luonnonvarakeskusta, jatkosta ei ole vielä lopullista varmuutta.
Luonnonvarakeskuksen toimipaikkaverkostoa tarkastellaan parhaillaan. Kosonen. Vaikeita asioita, mutta eivät ehkä
Kreikassakaan mahdottomia, jos on laajaa tahtoa ja sitoutumista.
23.7. Hinnat jäsenille 8e /lapsi (norm 10e), 13e /aikuinen (norm
15e) Ilmoittautumiset ja lisätiedot 5.7.
mennessä ita-savo@vesaiset.fi
Keskustanuorten Etelä- ja Itä-Savon piirit, Lähde viettämään Keskustajärjestöjen yhteistyössä järjestämää
kesäistä viikkoa Viron kesäpääkaupunki Pärnuun 20.?24.7. Pirkanmaan Keskustaväki muisti ministeriä laatikollisella luomutomaatteja kiittoksena
vierailusta ja hyvän kesäloman toivotuksena.
Ministeri Berner oli kutsuttu juhlapuhujaksi Vammalan torille Sastamalaan Kansanvallan päivän pääjuhlaan.
Mukana tapahtumassa olivat myös kaikki Sastamalan
kansanedustajat.
Keskustan oma kansanedustaja Pertti Hakanen isännöi ministerin vierailua, johon osallistui myös mm. lapsilta ja 30. Pelimuoto pistebogey, tasoitusraja 36, lähtöjärjestys
joukkueille arvotaan.
Ilmoittautumiset: info@paltamogolf.
fi tai p. Kalantutkimusaseman toiminnalle ei ole alan kilpailua Suomessa edes yksityisen tutkimuksen kanssa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset; piirin toiminnanjohtaja Janne Tarima p. Lisätietoja Ninalta 050 5166694 tai
Merjalta 0503213149.
POHJOIS-POHJANMAA
Piiritoimisto kiinni 26.7. Varaa paikkasi pian osoitteesta vesaiset.kannus@gmail.com. Kuva: Jaana Viio
Ministerille tomaatteja
KESKUSTAN liikenne -ja viestintäministeri Anne Berner
vieraili aurinkoisena lauantaipäivänä avustajin een Pirkanmaan Sastamalassa. 050 5113080
Kannuksen Vesaiset järjestää matkan Robinin keikalle Kokkolaan Kampushallille to 6.8. Matkan hinta on huoneesta ja iästä riippuen 220?
- 275?. mennessä.
Keskustanuorten Etelä- ja Itä-Savon piirit, Lähde viettämään Keskustajärjestöjen yhteistyössä järjestämää
kesäistä viikkoa Viron kesäpääkaupunki Pärnuun 20.?24.7. Ilmoittautumiset ja lisätiedot etelasavo@vesaiset.fi
ITÄ-SAVO
Keskustan Savonlinnan kj, paikallisyhdistys ja kansanedustaja, muusikko
Mikko Alatalo järjestävät ?Mikko laulaa ja laulattaa. Kosonen. klo 16 Kaiken kansan kesäkohtaaminen, Paltamon Sydän, Golftie 9. Toiseksi valtava velkakriisi on purettava julkisen sektorin tehokkailla tasapainottamistoimilla ja euroalueen ja
IMF:n massiivisen tuella.
. Kososen talleilta klo 9, Haapakallio klo
9.15, Savonlinnan matkahuolto klo
9.30, Kallislahti Teboil klo 9.45. Jos tapahtuu riittävä sitoutuminen
ja hallinnon tehostaminen alkaa syntyä
luottamusta, joka voi mahdollistaa Kreikan nousun tielle, hän toteaa.
Ala-Nissilän mukaan ilman sitoutumista ja hallinnon parantamista Kreikan massiivisille tuelle ei löydy mitään
oikeutusta. Hinnat majoituksella: alle 3v
0e, 3-12v 30e, yli 12v 50e. Hinta sisältää edestakaisen linja-autokuljetuksen Savonlinna-Mikkeli-Pärnu, majoituksen siistissä majatalo Konsessa, aamiaiset sekä kansipaikoilla laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki Viking XPRS:llä sekä Tallink Star:lla. Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimii Linja-autoliike S. Keskustassa tapahtuu
17
Ala-Nissilä toivoo Kreikalta nyt vahvaa sitoutumista
KREIKAN on päästävä pois kaaoksesta
oman etunsa takia, kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä (kesk.) sanoo.
. Illallinen ja majoittuminen Hotelli Haikon
Kartano & Spassa. Kil-
lä 3-henkisellä joukkueella mukaan kisailemaan ensimmäisestä Keskustan
golfin joukkuemestaruudesta.
Ajankohta su 26.7. Ruoat, ohjelma ja majoitus
2 hengen huoneissa (+lisäpatjat, omat
lakanat) sisältyy hintaan. Haastamme kaikki Suomen Keskustan piirit vähintään yhdel-
Piiri/Kolari. Viiru Muuttaa - näytös
23.7. Lähtö klo 17.30 Ristiinan Shelliltä, kimppakyyti. Ilmoittautumiset ja lisätiedot itasavo@vesaiset.fi
Rantakala tilaisuus 5.8. 0504485085 tai
etela-savo@keskustanuoret.fi
Vesaisten koko Perheen Äksönleiri 3.4.8. kello 18 Oravintie 35 Makasiinin ranta Illassa mukana kansanedustaja Hanna Kosonen
järjestäjä; Ahvensalmi-Juvola py
Vesaisten melontaretki Koloveden
kansallispuistoon 29.8. Voi
osallistua myös yhtenä päivänä ilman
majoitusta. kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen.
SDP:n nuori kansanedustaja Ilmari Nurminen palkittiin toritapahtumassa Sastamalan vuoden 2015 uutena
avainhenkilönä.. Viikonloppumatka Porvooseen, tutustuen historiallisiin kohteisiin, mm.
opastettu kävelykierros vanhassa kaupungissa, Verlan Maailmannäyttelykohde, puuhiomon ja pahvitehtaan
museoalue, puutarha Sannaisissa, kartanokierros Satulinnassa ja Ahti Karjalaisen museossa Hirvensalmella. Hinnat päiväosallistujat:
alle 3v 0e, 3-12v 30e, yli 12v 60e. Hinnat
majoituksella: alle 3v 0e, 3-12v 60e, yli
12v 100e. Hinta sisältää edestakaisen linja-autokuljetuksen Savonlinna-Mikkeli-Pärnu, majoituksen siistissä majatalo Konsessa, aamiaiset sekä kansipaikoilla laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki Viking XPRS:llä sekä Tallink Star:lla. mennessä Marjatta Ryhänen p.044 5386165 tai Maija-Liisa Jauhiainen p. Mahdollisuus
meloa kanootilla tai kävellä nuotiopaikalle, jossa eväät. Muutamia vierailukohteita tapahtumaan on tulossa omakustanteisesti, mutta varsinaista järjestettyä ohjelmaa matkalla ei ole, vaan kyseessä on omatoimimatka. klo 10 alkaen.
Paikka: Paltamo Golf, Golfintie 9, Paltamo (viitoitus tieltä 22 Oulujärven rantaan).
Sarjat: sekajoukkueet. Omakustanteinen ruokailu klo 13 alkaen.
Luomutomaattien kera Keskustan Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Pertti Uusi-Erkkilä ja ministeri Anne
Berner. 040 588 7085, viimeistään tiistaina 21.7.
Hinta 65 euroa/henkilö, sisältää kilpailumaksun ja lounaan sekä saunan.
Paras joukkue palkitaan kiertopalkinnolla; lisäksi arvontapalkintoja.
Majoitus: huvilat ja caravan-majoitus
golfkentän alueella: www.paltamogolf.fi, www.paltamoon.com tai www.
lomarengas.fi
Hotellit Kajaanissa: www.sokoshotels.fi, www.karolineburg.fi, www.hotellikajaani.fi
Kilpailun järjestäjät Keskustan Paltamon kunnallisjärjestö ry, Keskustan
Kainuun piiri ry, Paltamo Golf ry, Paltamo Golf Oy . Tiedustelut Pirjo Nuottimäki, p. klo 14
Kellokkaassa, Tunturintie 54, Äkäslompolo. Ilm. Ruoat ja ohjelma kuuluu
hintaan. Retken hinta 20. Hinnat jäsenille 8e /lapsi
(norm 10e), 13e /aikuinen (norm 15e).
taja Janne Tarima p. Etelä-Savon
Vesaisten jäsenille alennus 5e/ henkilö. Kesäjuhla su 26.7. Hinnat Itä-Savon jäsenille
päiväosallistujat: alle 3v 0e, 3-12v 15e,
yli 12v 30e. saakka.
KAINUU
PERÄPOHJOLA
Paltamo, Kutsumme keskustalaisia
golfinpelaajia joukkuekisaan Paltamo Golfin Suomen kauneimmalle
golfkentälle. 0504485085 tai
etela-savo@keskustanuoret.fi
Ristiinan Keskusta järjestää retken
Koirakiven kesäteatteriin katsomaan
Aikuinen nainen -musiikkikomediaa
pe 24.7. Matkan hinta on huoneesta ja iästä riippuen 220?
- 275?. Kahvitarjoilu. Liput
jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. sisältää ohjelman, kahvit Haukivuorella ja autossa tarjoiltavan välipalan. Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimii Linja-autoliike S. Lähtö bussilla klo 16
Kannuksen matkahuollosta, Kampushallin ovet avataan klo 17, show klo
18.30 ja esitys päättyy n. Lipun
ja kyydin hinta 25. Puheenjohtaja Mika
Lintilä p. ?tilaisuuden 22.7.
klo 13-15 Savonlinnan Riihisaaressa.
Mukana kansanedustaja Hanna Kosonen. Voi
osallistua myös yhtenä päivänä ilman
majoitusta. Muutamia vierailukohteita tapahtumaan on tulossa omakustanteisesti, mutta varsinaista järjestettyä ohjelmaa matkalla ei ole, vaan kyseessä on omatoimimatka. Jarvan mukaan Kalantutkimusaseman tilat omistavien Senaattikiinteistöjen vuokrien luokittelu ei kuitenkaan perustu
käyttökustannuksiin.
ETELÄ-POHJANMAA
Piiritoimisto on suljettu 18.6.-2.8.
Palstailmoitukset loman aikana jarjestot@suomenmaa.fi Piiri mainittava.
KESKI-POHJANMAA
Piiritoimisto: Piiritoimisto suljettuna lomien vuoksi 29.6.-31.7. Ohjelmassa työpajoja, luontorasteja, uimista ja hauskaa yhdessäoloa. Ruoat ja ohjelma kuuluu hintaan
Sillä on vain yksi naapurikunta, sillä se sijaitsee toisen kaupungin sisällä. Mikä on Suomen latinankielinen nimi?
7. Maailman rikkaimpien ihmisten listoista kuuluisa Forbes on tutkinut, mikä on maailman arvokkain jalkapalloseura tällä hetkellä. Minkä vuoden heinäkuu. 1989 syrjäytetyistä kommunistijohtajista Todor Zhiv-
Sudoku
9
2 3
6
1
1
4
6 5 8 9 3
1
5
4
4 6
7
4
3
2
1 8
9
9
3
4
5
1
8
2
6
7
5
2
6
3
7
9
8
4
1
9
8
3
6
4
1
7
5
2
6
2
4
7
5
9
3
8
1
4
8
3
6
2
9
7
5
1
5
9
2
7
4
1
3
8
6
8
7
1
2
6
4
5
3
9
5
1
7
2
8
3
6
9
4
1
6
7
3
5
8
2
9
4
3
7
9
Kuva: Ben Stansall/AFP Photo/Lehtikuva
9 5
1
4
9
2
7
4
5
9
6 8 5
8
9
9
2 4
Viivi & Wagner
B. Mikä maa?
1. Suomen pinta-alaltaan pienin kunta on Kauniaisten
kaupunki. Mitä geenit suomeksi tarkoittavat?
8. Onko se Barcelona, Bayern München vai Real Madrid?
10. Montako F1-luokan maailmanmestaruutta suoma-
Montako F1-luokan maailmanmestaruutta
suomalaiset formulakuskit ovat saavuttaneet?
laiset formulakuskit ovat saavuttaneet?
5. John F. 18
21.7.2015
TIETOTESTI
kov ehti olla vallassa pisimpään. Mikä Euroopan maista on suurin ydinenergian tuottaja?
2. Mikä vuosi?
3. Mitä tarkoitetaan, jos jonkun ihmisen sanotaan ole-
van fakki-idiootti?
9. Mikä tiede on demografia: a) sosiaalitiede, b) tilastotiede, c) valtio-oppi, d) väestötiede?
4. Kennedy Jr ja kaksi muuta ihmistä saivat surmansa lentokoneen syöksyttyä mereen; Lance Armstrong voitti ensimmäisen kerran Tour de Francen; Tangokuninkaallisiksi valittiin Petri
Hervanto ja Taina Kokkonen; Lauri Törnin konepistooli ja hänen helikopterinsa jäännökset löytyivät Vietnamista. Virtanen
7 4
9
9
8
4 9 1
3
7 1
5
3
7
2
4
3 8
4 1
8
7 5
2
5 7
6
2 4
5
1 4
7
2
1
8
5
3
9
2 6
7
6 9
4
9 6
3
5 1
4
3 5
6
9
2
7
5
3
1
8
4
1
7
9
4
3
6
8
2
5
9
3
5
2
7
6
4
1
8
3
5
7
4
8
1
6
9
2
3
5
6
9
2
8
4
1
7
7
2
4
1
8
5
6
3
9
1
4
8
6
9
2
7
5
3
2
4
8
1
7
5
9
3
6
8
1
6
4
9
3
5
2
7
7
6
9
1
3
5
4
2
8
7
9
1
8
6
2
5
4
3
2
5
9
8
6
4
1
7
3
2
1
3
8
4
6
9
7
5
4
3
2
5
9
7
1
6
8
6
7
1
9
3
2
8
4
5
4
8
5
9
2
7
3
1
6
8
6
5
3
1
4
2
7
9
3
4
8
5
1
7
9
6
2. Minkä?
6. Hän oli maansa kommunistipuolueen keskuskomitean ensimmäinen siteeri
eli tosiasiallinen johtaja 1954-89
Ministeritasolta saakka sanotaan, että lainojaan peräävät ovat terroristeja. loisen lailla muilta euromailta. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
Vuoropäällikkö
044 7370 263
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
Tuottaja:
Pirjo Kontio
044 7370 262
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
Annukka Kantola
Risto Luodonpää
Juhani Ojalehto
Elisa Savolainen
Samuli Vänttilä
Pirkko Wilén
Toimittajat:
Eeva Kärkkäinen
Henna Lammi
Pentti Manninen
Timo Mikkilä
Samuli Nissilä
Pauliina Pohjala
044 7370 264
044 7370 267
040 5709 400
044 7370 265
044 7370 261
Markkinointisihteeri
Jenni Karjalainen
044 7370 346
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
www.suomenmaa.fi
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
päätoimittaja
Juha Määttä
040 7359 612
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
Valokuvaaja:
Maria Seppälä
Ulkoasu: Mikko Eronen
perhevapaalla
opintovapaalla
040 8201 781
044 7370 283
044 7370 305
044 7370 244
044 7370 238
Valokuvaaja:
Jari Laukkanen
044 7370 386
perhevapaalla
044 5966 879
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Kaleva Oy,
ISSN 0356-3588
Vastaukset:
1) Ranska, 2) 1999,
3) väestötiede, 4) Espoo,
5) Bulgaria, 6) Fennia, 7)
perintötekijät, 8) omaan alaansa
keskittynyt henkilö, 9) Real
Madrid, 10) neljä: Keke Rosberg
1982, Mika Häkkinen 1998 ja
1999, Kimi Räikkönen 2007.. Entiset ovat maksamatta ja uutta
pitäisi saada.
Näihin maksutalkoisiin osallistuvana ei voi
kuin nauraa katkeraa naurua. Ja koska hän on
menestynyt elämässään, hän on syyllinen.
?Suorat sanat miljönääri-Sipilälle!?.
Kreikkalaiset kadunmiehet on saatu paheksumaan Sipilää ja toivomaan, ettei tätä enää valittaisi Suomen pääministeriksi,
niin, koska on miljonääri eikä haluaisi maksaa Kreikan velkoja, ei omista, eikä Suomen
rahoista.
Yksi muija ilmoittaa, että ei pidä Suomen hallituksesta. heinäkuuta 2015.
Tänään: Hanna, Johanna, Jenni,
Jenna, Jonna, Hanne, Hannele,
Joanna, ortodoksisen kalenterin
mukaan Maria, Johannes, Juhani,
Juha, Simeoni, Simana.
Aurinko laskee tänään Helsingissä
kello 22.18, Oulussa kello 23.11
ja nousee huomenna Helsingissä
kello 4.36 ja Oulussa kello 3.39.
PÄIVÄ SANA
Kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut
käsissään, hänen kasvonsa
säteilivät, koska hän oli puhunut
Herran kanssa.
2 Moos. Ei, hän on palomies.
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Helsingin toimitus
Postios. Enempi näyttää sosialidemokratian kehdolta.
Jari Nenonen
Ristikko
TIISTAINA 21. Pitääkö hän Kreikan
hallituksesta?
Ja määrittele itsekkyys. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Hän on takuulla hyvin pidetty,
opettaja kiitteli.
. Hehän ovat olevinaan demokratian kehto. Isäni saa lämpimän vastaanoton,
minne saapuukin, Ville kehui.
. Hän valittaa, että monien euromaiden johtajat käyttäytyvät itsekkäästi.
Kreikkalaisen naisen ei tarvitsekaan pitää
Suomen hallituksesta. 34:29
SANANPARSI
Kaikkihan se köyhällek kelepovaa:
ruis, raha ja sianliha.
Kontiolahti
KASKU
. Eikö kreikkalaisille pitäisi viedä sen sijaan peili.
Kreikkalaiset ovat kiittämättömiä paskiaisia. Kreikalle annetaan seitsemän miljardin pikalaina, jotta
se voisi maksaa lainojaan. Itsekkäitä ja ylimielisiä, juuri sellaisia, joiksi he
muuta Eurooppaa väittävät.
Aina vedetään esiin se demokratiakortti. Eikö se ole itsekästä, että ei maksettaisi velkojaan.
Eikö se ole itsekästä, että ?koko kansa. Ei löydy! Onkin Sipilän vika!
Suureksi ihmetyksekseni iltapäivälehdistä
se parempi, Ilta-Sanomat, oli lähettänyt toimittajan Kreikkaan Sipilän kuvan kanssa.
Sipilän kuvaa näytettiin kreikkalaisille.
Kreikkalaiset alkoivat sättiä Sipilää. Kadulla sanotaan vihattavan suomalaisia. 19
21.7.2015
Sipilän vika!
VILPILLISILLÄ TIEDOILLA euromaaksi tullut
Kreikka imee ?lainaa. Luulisi että syyllinen löytyisi Kreikasta. on
maksanut veroja vuosikymmenet hyvin valikoidusti.
MIKSI MENNÄ Kreikkaan Sipilän kuvan kanssa. Hänen
syntinsä on olla miljonääri. Jopa
kunnallinen velkaneuvoja osaa sanoa, että pikavipin maksaminen pikavipillä vie helvettiin.
KREIKKA SIIS on hoitanut talouttaan, ei taitamattomasti, vaan hävyttömän holtittomasti
Samalla nainenkin muuttuu joustavammaksi, koska testosteroni on
hänelle ?kiltteyshormoni. Myös altistuminen syrjähypyille näkyy romaanihenkilössä, joka kiinnostuu
ihastuksensa aikuisesta pojasta.
KIRJAILIJA Timosta kiinnostavat
avioliiton kipupisteet: Onko mahdollista löytää yhä uudestaan rakkauden kokemuksia. 20
21.7.2015
Rakastumisen voi myös mitata ja kuvata
Rakastumisen taustalta löytyy
tutkijan mukaan kemiallisia
kaavoja.
TARJA REPO/STT
TAMPERE
RAKASTUMINEN ei ole pelkkä tunne, vaan sen voi nähdä myös aivokuvissa ja mitata hormonimäärissä.
Rakastumisen taustalta löytyy
kemiallisia kaavoja, tiivistää tutkimusprofessori Timo Partonen,
joka kirjoittaa asiasta Terveyden
ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivuilla julkaistussa artikkelissa.
Joillakin kemia vaikuttaa vahvasti ja heillä rakastuminen voi olla tulista ja toistuvaa. Testosteroni
lisää naisten mukautuvaisuutta toisin kuin miehillä.
Elimistö tuottaa jopa morfiinin kaltaisia aineita. Myös
ö strest
sihormoni kortisolin tuotanto lisääntyy noin 40 prosentilla, mikä saa aikaan valppautta ja unettomuutta.
Välittäjäaine dopamiinin aineenvaihdunta aivoissa vilkastuu, mikä sekin lisää huomiokykyä mutta
kapeuttaa sitä. Toisilla tunteet eivät leisku yhtä paljon.
TESTOSTERONI vaikuttaa siihen,
että rakastunut keskittää viehätysvoimansa kohteeseensa.
Miehellä hormonin tuotanto
lähes puolittuu, mikä lisää pehmeyttä. Nainen taas tuottaa tuplamäärän testosteronia, mikä saa
hänet haluamaan määrätietoisesti suhteen jatkumista. Mielessä pyörii vain rakastettu, jossa nähdään ainoastaan myönteisiä puolia.
Rakastuneella tunnepohjaista oppimista säätelevän aivojen mantelitumakkeen toiminta hiipuu.
Sokeasti rakastunut ei opi virheistä, vaan tekee niitä rakkaudessa yhä uudelleen.
Testosteronin tuotanto miehillä vähenee 40 prosenttia, mikä pehmentää heidän käytöstään.
Naisilla testosteronin tuotanto kaksinkertaistuu, mikä tekee myös heistä kiltimpiä. Serotoniini vahvistaa empatiaa toista kohtaan.
Ristiriitaista kyllä, rakastunut
altistuu myös syrjähypyille, kun
jo valmiiksi himokasta mieltä al-
Kuva: Anni Reenpää/Lehtikuva
kavat kiinnostaa uudetkin kasvot.
Elimistö alkaa myös tuottaa
morfiinin kaltaisia aineita, joiden vaikutuksesta nälkä tai kipu
ei tunnu.
FAKTA
Rakastunut ei tunne nälkää eikä kipua
Rakastuessa ekstaasin ja empatian tunteita aikaan saavan serotoniinin määrä lisääntyy. Dopamiini kaventaa huomiokykyä, jolloin
rakastunut luo ihannekuvan toisesta. Rakastumisen huumaan kuuluvat tummat sävyt. Se voi olla kuluttava tunne, johon liittyy unettomuutta, levottomuutta ja keskittymisvaikeuksia, Timonen sanoo.
Klarissa sokaistuu kuumissa
tunteissaan eikä näe kohtaamansa
miehen pelottavia puolia. Rakastunut ei tunne nälkää eikä kipua.
TIETEEN löydökset vaikuttavat tutuilta, arvioi psykologisen trillerin
rakastumisesta kirjoittanut Karoliina Timonen.
Hän löytää niistä yhtymäkohtia
Kesäinen illuusioni -romaaninsa
päähenkilöön, avioeroa valmistelevaan keski-ikäiseen Klarissa
Laineeseen. toisin
kuin miehelle.
Hurman lisäksi myös stressi ja
unettomuus lisääntyvät, kun lisämunuaiset tuottavat enemmän
kortisolia.
AIVOISSAKIN tapahtuu. Voiko flirtti vieraiden kanssa piristää omaa
mieltä ja avioliittoa, ja milloin raja ylittyy?. Tämä vetäytyy saareen kirjoittamaan, mutta lankeaa
sähköisen ihastumisen pauloihin.