6 414880 073513
KESKUSTAN PÄÄ-ÄÄNENKANNATTAJA / N:o 25 / 23.6.2017 / 4,80 ?
Omalla linjalla
Keskusta on keskusta, ei porvaripuolue, Jouni Ovaska korostaa
Ajassa
Politiikka
Vieraskolumni
Tyhjille kunnantaloille
haetaan uutta käyttöä
Hallitusohjelma
pysyy ennallaan
Globalisaatiosta tarvitaan
rehellinen analyysi
24
2
23.6.2017. sisältö
23.6.
2017
Videopelit tuovat työtä Suomeen
Pienistä pelifirmoista on kasvanut kansainvälisiä jättejä s
30
Vihreillä on vielä matkaa
pääministeripuolueeksi s. 32
23.6. 2017
3. 35
Kuntavaaliristeily innosti Jenny
Hasun ehdokkaaksi s. 12
Uudet, nopeat dataverkot
auttavat säästämään aikaa s. On vaarallista häivyttää arvot
pois poliittisesta keskustelusta.
Jouni Ovaska s. 14
Nokkosnäkkäri ja ketunleipälevite sulavat suussa s. 16
Trendikkäät kauratuotteet valtaavat
kauppojen hyllyt s
Jo
ennen perussuomalaisten puoluekokousta hän antoi ymmärtää, ettei osallistu enää seuraaviin eduskuntavaaleihin. Uuden puolueen rakentaminen jää nuorempien tehtäväksi.
Myös poliittisten ohjelmien vertailussa vaaka kallistuu Halla-ahon eduksi. Päätoimittaja Juha Määttä
Emmi Korhonen/Lehtikuva
Muilla puolueilla ei ole varaa
minkäänlaisen vahingoniloon
perussuomalaisten hajoamisesta.
Pääkirjoitus
Halla-aho vahvoilla
perussuomalaisten sisällissodassa
P
erussuomalaiset ovat hajoamassa kahdeksi puolueeksi jo tämän vuoden aikana, kun eduskuntaryhmästä
eronneet 20 kansanedustajaa saavat uuden puolueen
perustamiseen vaadittavat muodollisuudet hoidettua.
Poliittisen historian tutkijoilla riittää varmasti vielä työtä
perussuomalaisten hajoamiseen johtaneiden tapahtumien
yksityiskohtien selvittämisessä. Tämä antaa hänelle etulyöntiaseman taistelussa perussuomalaisten sieluista.
Monelle jäsenelle on suuri kynnys hypätä ?hajottajien. Vielä vähemmän on varaa
aliarvioida Jussi Halla-ahon menestymisen mahdollisuuksia.. EU:n ja maahanmuuton tiukka vastustaminen voi
houkutella uusiakin äänestäjiä.
Uusi puolue ei taas voi tarjota juuri muuta poliittista vaihtoehtoa kuin sen, joka koki selvän tappion Jyväskylän puoluekokouksessa. Soinille riittänee se, että hän saa istua ulkoministerinä vaalikauden loppuun saakka. kelkkaan, vaikka olisikin kannattanut Sampo Terhoa puheenjohtajaksi Jyväskylän puoluekokouksessa.
Raha ei tietenkään yksin ratkaise politiikassa. Hänellä on selkeä linja ja ohjelma, joka tyydyttää varsin suurta osaa perussuomalaisten nykyisistä kannattajista. Kaikki muut
uuden ryhmän kansanedustajat ministereitä myöten ovat Soinin varjossa kasvaneita oppilaita, joilta puuttuu ainakin toistaiseksi oma valovoima.
Soini tuskin jaksaa lähteä enää uuden ryhmän vetäjäksi. Katseet kannattaa kuitenkin
suunnata jo tulevaisuuteen.
Monet seikat puhuvat sen puolesta, että Jussi Halla-ahon
käsiin jäänyt puolue voittaa perussuomalaisten sisällissodan.
Halla-aholle jäivät ensinnäkin puoluetukirahat ja valmis puolueorganisaatio. Toivoa korostava retoriikka ei riitä poliittiseksi ohjelmaksi.
Muilla puolueilla ei ole varaa minkäänlaiseen vahingoniloon
perussuomalaisten hajoamisesta. Tässäkin suhteessa Halla-aho on vahvemmilla, vaikka kaikki ministeritkin siirtyivät uuteen ryhmään.
Perussuomalaisten uudessa johdossa Jussi Halla-aho ja
Laura Huhtasaari muodostavat varsin valovoimaisen kaksikon, joka onnistuu ehkä peittämään varapuheenjohtajaksi
valitun Teuvo Hakkaraisen entiset ja tulevat kompuroinnit.
4
23.6.2017
Uuden puolueen näkyvin nimi on Timo Soini. perustettu 1908 . Tuon
päätöksen pyörtäminen ei tunnu kovin todennäköiseltä. Myös henkilöt ovat tärkeitä
Onneksi tällä alalla osataan antaa ja
ottaa palautetta, ja aivosammalta voi pöyhiä vaikkapa alan kirjallisuudella.
Vieläkin törmää siihen, että uusista asioista honotetaan eri alojen ammattikielellä ja lukuisilla lyhenteillä, joista harva tietää kaikkea. 2017
5. Yksi lyhyt tarina kertoo paitsi yrityksen historiasta, myös arvoista ja toimialasta.
Muistijälki on myös siitä videopätkästä, jossa
Applen entinen johtaja Steve Jobs esitteli iPodin
vuonna 2001 puhumalla tuhannesta musiikkikappaleesta taskussa, eli siitä, mitä taskukokoinen soitin tuo kuluttajalle.
Joillakin ihmisillä on hyvä tarinavaisto. Yleensä
he ovat niitä tyyppejä, joita kuunnellaan, kun he alkavat puhua.
Sanatulvan vastarannalle mahtuu paljon kuivakoita osaajia, joille vain ei satu olemaan luontevaa
tiivistää asiaansa ymmärrettävästi ja vetävästi. Tarinoita kyllä leijuu jokaisen asian ja ihmisen ympärillä, mutta niistä täytyy osata ottaa kiinni.
Eikä se aina ole helppoa viestintäalan ammattilaisellekaan. jotka ovat käytännössä listoja asioista . Loppuunsa saakka hiottu osuva pelkistys
se vasta työtä vaatiikin. Mukana saa olla myös tunnetta ja asian saa vielä tarvittaessa yksittäisen ihmisen tasolle.
23.6. Ilman pientä koukkua tärkeäkin viesti voi
muuttua epäkiinnostavaksi ja hukkua massaan.
Viestintäalan ammatissa saa ja joutuu kuulemaan tarinoita, ja myös ?tarinoita. Pidin siitä.
Sami Korkala
Enemmän sanoja ei tarkoita sitä, että viestinnän
eteen on tehty enemmän työtä. Peter Vetter huippututkimusorganisaatio Nokia Bell Labsista astui lavalle ja
kertoi että pohjimmiltaan digitalisaation eteneminen antaa meille lisää aikaa muuhun tekemiseen,
vaikkapa perheen kanssa olemiseen. Pikemminkin päinvastoin. Silti tuntuu,
että yleisesti ottaen viestintätaidot ovat menneet
eteenpäin.
Viime viikolla istahdin Oulussa järjestettyyn eurooppalaiseen it-alan konferenssiin ja odotin mielenkiinnolla mitä tulee. Muistettava, erottuva, tiivistävä ja positiivinen slogan on omistajalleen arvokas.
Tai viesti, jolla on tarinan selkäranka, edes olipa
kerran -tarinakaavalla. Toimittajalta
Pidin siitä miten kerroit
Joillakin sattuu olemaan taustallaan hyvä tarina,
ja se on paljon se.
Sanoman sisältö on edelleenkin kantava voima
viestinnässä, vaikka uudet välineet mahdollistavat
viestinnän mistä vain, kenelle vain ja milloin vain.
Jos viestinsä onnistuu ompelemaan tarinan
muotoon, on paremmat mahdollisuudet sille, että
se yleensä otetaan vastaan, ymmärretään ja muistetaan. sepustuksia vailla minkäänlaista narratiivia.
Erään yrityksen toimitusjohtaja kertoi, kuinka hänen isänsä osti firman ensimmäisen tuotantolaitteen käytettynä perheen kesälomareissulla ja aloitti sivubisneksen, josta kasvoi menestyvä yritys.
Se jäi mieleen, vaikka juttukeikalla kyse oli lähinnä uusien toimitilojen avaamisesta
#vihreät
#puoluekokous #ääntenlasku
Antti Kaikkonen
Twitterissä
Oulunsalon suojellussa
kunnantalossa toimii myös pubi.
Kuntaliitos konkretisoituu tyhjään kunnantaloon
Maria Seppälä
Edessä on
sote-kiinteistöjen
uusjako
Anja Manninen
paavat villitkin ideat. Seurantaa ei ole. Talo jäi tyhjilleen
kuntaliitoksen myötä.
Kuntien yhdistyminen tyhjentää kunnantaloja. Kuinka moni talo lopulta on jäänyt
tyhjäksi, sitä ei ole tilastoitu.
. Talossa toimii muun muassa pubi.
. Kuntaliitos
konkretisoituu tyhjässä kunnantalossa.
Niemen mukaan tyhjenevien kunnantalojen tulevaisuuden suunnitteluun kel-
Yksi uutta käyttöä hakenut on Oulunsalon kunnantalo Pohjois-Pohjanmaalla.
Oulunsalon kunnan 100-vuotisjuhlavuonna 1982 valmistunut punatiilinen
rakennus oli aikansa arkkitehtuuriairut. Talo on toiminnassa ja käytössä, kiinteistöpäällikkö Veijo Kotilainen toteaa.
6
23.6.2017
Sote-uudistuksen myötä on Jussi Niemen
mukaan odotettavissa vieläkin isompi
kiinteistöjako ja toimitilamyllerrys. Oululaisen NVV-arkkitehtitoimiston
suunnittelema rakennus edustaa niin kutsuttua Oulun koulu -arkkitehtuuria.
Oulunsalon kunnantalo on nyt suojeltu.
Sen omistaa Oulun kaupunki ja tiloja on
vuokrattu erilaiseen käyttöön. Ajassa
Sanottua
Tsemppiä #vihreät
puoluekokoukseen. Niitä on käytetty ja
kunnantaloja on muutettu esimerkiksi
päiväkodeiksi ja asunnoiksi.
Esimerkiksi Pohjan kunnantalo Raaseporin kaupungissa on muutettu luksusasunnoiksi kuntosaleineen, uima-altaineen ja ravintoloineen. Kiinteistöistä noin 60 prosenttia on vanhainkoteja, terveyskeskuksia,
terveyskeskussairaaloita tai muita sairaaloita.
Kiinteistöjen ylläpitokustannukset ovat
7?8 miljoonaa euroa vuodessa ja niiden
laskennallinen arvo on noin 4,2 miljardia euroa.
Laitosrakennuksilla ja vanhoilla avopalvelurakennuksilla on vähenevän väestön kunnissa korkein riski jäädä käyttämättä.. Vihreiden ääntenlaskijat eivät enää osaa matematiikkaa.
Ja äänestys myöhästyy.
Tuomas Enbuske
Twitterissä
Eduskunnassa olen joskus joutunut
epäilemään vihreiden laskutaitoa,
mutta tämä on jo liioittelua.... Ihmisiä, myös mediaa, kiinnostaa, mitä kunnantaloille tapahtuu.
Niemi huomauttaa, että kunnantaloihin liittyy myös symboliikkaa. Kyllä ne
puuttuvat äänet sieltä vielä tulee.
Sipilä voi hakea lentokoneella.
Hilkka Kemppi
Twitterissä
Porvarihallituksen koulutusleikkaukset näkyvät jo. Sotekiinteistöistä on tehty riskianalyysi.
Uudistuksessa kuntien sote-kiinteistöjen suunnitellaan jäävän entisille omistajilleen ja maakuntien vuokraavan niitä.
Maakunnat eivät kuitenkaan välttämättä
tarvitse kaikkia nykyisiä tiloja.
Kuntien omistamia sote-käytössä olevia kiinteistöjä on noin 6,8 miljoonaa neliömetriä. Mutta ilmiönä tämä
on tiedostettu, Suomen Kuntaliiton tilapalvelupäällikkö Jussi Niemi toteaa.
Niemi kertoo, että kuntaliittoon tulee
kyselyjä kunnantalojen kohtalosta
Sanottua
Pyöräilyn ja muutaman muun asian ohella meitä
yhdistää sekin, että Aalto peri minulla olleen
eduskuntapuhelinnumeron ja saa sen vuoksi aika
paljon minulle tarkoitettua palautetta.
Jussi Halla-aho
Facebookissa
#Vihreät aloitti maakuntien lahtaamisen ja keskittämisen välittömästi. Runsaan kahden vuoden hallitustaival ei ole muuttanut ajatuksiamme strategisesta hallitusohjelmastamme. Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön valtakunnallisen uimataitotutkimuksen mukaan joka neljäs kuudesluokkalainen ei osaa uida kunnolla.
Kunnissa, joissa ei ole uimahallia, koulujen uimaopetus
ja lasten uiminen vapaa-ajalla on vähäisempää ja sitä myötä
myös uimataitoisia on vähemmän.
Uimataitotutkimuksen mukaan erityisesti matkailua ja
mökkeilyä harrastavissa perheissä uimataitoa pidetään tärkeänä.
9
6
5
4
4
3
2
1
-07
-08
-09
-10
-11
-12
-13
23.6. Yhteistyö tämän ryhmän kanssa oli
luontevinta.
Sipilän mukaan parlamentaarisen pohjan
muutos ei vaikuta strategiseen hallitusohjelmaan.
. Suomes-
10
sa hukkuu eniten ihmisiä kesä-elokuussa.
Yli puolet hukkumiskuolemiin johtavista onnettomuuksista tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena ja juhannuksena jopa valtaosa.
Hukkumistilastojen kaunistaminen vaatisi usein vain
maalaisjärjen käyttöä ja kaverin perään katsomista.
Pelastusliivit jäävät liian monelta mökin naulakkoon,
vaikka niiden avulla voitaisiin estää suurin osa vesiliikenteessä tapahtuneista hukkumisista.
nen. Hallituksen parlamentaarisessa pohjassa tapahtui viime viikolla muutos, joka
ei kuitenkaan vaikuttanut hallituksen kokoonpanoon eikä hallituksen ohjelmaan.
Hallituksen muodostavat keskustan edus-
kuntaryhmä, kokoomuksen eduskuntaryhmä ja perussuomalaisista erkaantunut
sininen tulevaisuus -eduskuntaryhmä.
Sipilän mukaan uusi ryhmä päätti tukea
hallitusta ja sen ministeristöä sekä antoi
takeet siitä, että arvopohja säilyy päätök-
senteossa samana kuin aiemmin.
. Eikä tämä uusikaan vaihe muuta. Samoja asioita
ja samoja tavoitteita haluamme edelleen ja
niitä viemme vahvasti eteenpäin.
Sipilä katsoo, että tehdyn ratkaisun seurauksena hallituksella on nyt kaksi vuotta
aikaa jatkaa hyvin alkanutta talouden tervehdyttämistä ja tehdä täysillä töitä talousja työllisyystavoitteisiin pääsemiseksi.
Maalaisjärkeä
juhannuksen viettoon
Liina Tiusanen
Juhannuksena hukkuneiden määrä
Surulliset ennätyskuukaudet ovat jälleen käsillä. Ei edistä kansanvaltaa.
Ajassa
Persuista eronnut Uusi
Vaihtoehto ei ole toiminut
viikkoakaan, kun Ilmatieteen
laitos antoi UV-varoituksen.
Katri Kulmuni
Twitterissä
Matti Linnanahde
Twitterissä
Markku Ulander/Lehtikuva
Sipilä: Tehty hallitusratkaisu oli luontevin
Pauliina Pohjala
Suomi tarvitsee toimintakykyisen halli-
tuksen ja sellainen meillä on, pääministeri
Juha Sipilä (kesk.) totesi antaessaan eduskunnalle tiedonantoa hallituksen kokoonpanosta maanantaina.
. Mitkä kuusi maakuntaa saisi
mennä. 2017
-14
-15
-16
7
Lähde: Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry
Myös lasten uimareissujen suhteen kannattaa olla varovai-
10
Tänä vuonna meitä lapsettaa
kunnolla; viikon avaavat virallisesti suosikit Maltti ja Valtti, Seiteri kertoo.
Tarjonnan laajeneminen ja kehittyminen näkyy muissakin kotiseutupäivissä
eri puolilla Suomea.
??Mukaan mahtuu perinteistä, mutta
joka vuosi on uudistuttava, Seiteri linjaa.
Kulttuurituottaja uskoo kotiseutupäivien pitävän pintansa myös tulevaisuudessa.
??Vanhempi ikäpolvi väistyy, mutta nyt
pinnalla on 1960?70-luvuilla syntyneiden nostalgiamatkailu. Näen sen valoisana mahdollisuutena kotiseutupäiville.. Listalle kuuluvat Mikko Alatalo, Jonne Aaron, Mukamas-teatteri sekä koomikot Riku Suokas ja Anitta Ahonen.
Näiden lisäksi ohjelmassa on muun mu-
assa perinteiset pirttiseurat Päätalon kotitalossa Lars Levi Laestadiuksen hengessä, lukijatapaaminen, tietokilpailu, Iijoki-soutu, stand up -ilta, lastentapahtumia sekä tietysti markkinat.
Suomi100 -teemalla järjestetään juhla-
seminaari, jonka aiheena on Kalle Päätalo historiankirjoittajana.
??Ohjelmalla tavoitellaan monipuolisuutta. Ajassa
Hyttysiä lentää juhannuksen aikaan pelkästään Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla
Etenkin Etelä-Suomessa hyttystilanne
näyttää hyvältä, joten linnuilla riittää
syötävää kesän ajaksi.
Kiukkuiset verenimijät kiusaavat
paikallisten lisäksi myös yötöntä yötä
ihastelemaan saapuvia turisteja.
Päätalo-keskus
Kotiseutupäivät on
nostalgiamatkailun helmi
Kalle Päätalon koti Kallioniemi on yksi tärkeä kohde Päätalopäivien vieraille.
Meri Alaranta-Saukko
Kesä on kaikenlaisten festivaalien ja ta-
pahtumien lisäksi myös kotiseutupäivien aikaa.
Monelle muualle muuttaneelle kotiseutupäivät ovat vuosittainen perinne, jonka yhteydessä tapaa tuttuja ja saa
muistella menneitä.
Taivalkoskella vuonna 1974 Joki-Jussin
päivinä aloittaneet ja Pommauspäivien
kautta Päätaloviikoksi muuttuneet 3.?9.7.
järjestettävät kotiseutupäivät ovat osoitus siitä, että kulttuuri ja kotiseutu kiinnostavat.
Viime vuonna Päätaloviikko nimittäin
keräsi ennätysyleisön, yli 8?000 kävijää.
Kulttuurituottaja Virve Seiterin mukaan suurin osa vieraista tulee lähiseu-
8
23.6.2017
dulta, mutta paljon väkeä liikkuu Taivalkoskelle Tampereelta saakka.
??Kalle Päätalo on Tampereen ja Taivalkosken yhteinen poika, Seiteri toteaa.
Aivan sattumalta tänä vuonna kaikki suuret esiintyjänimet ovat lähtöisin Tampereelta
Siitä löytyy sekä hyötyjä että haittoja.
Mitä saisimme EU:n ulkopuolella, sisämarkkinoiden tilalle. Voi
siis sanoa, että kylmä kevät on mustikkasadon kannalta
parempi.
Mustikankukkien määrä on tänä vuonna keskimääräinen, mutta se ei ole suoraan verrattavissa itse satoon.
Vaikka kukkia olisi keskimääräisesti, voi sadosta voi tulla
pölytyksen onnistuessa runsas.
Kimalaiset ovat mustikoille tärkeimpiä pölyttäjiä. 2017
9. Kuinka järjestäisimme kauppasuhteemme ja turvaisimme kilpailukykymme globaalissa taloudessa?
Britannian poliittinen kaaos osoittaa, että EU-
eron kaltaisen, suuren kysymyksen ratkaiseminen
kansanäänestyksellä on ongelmallista.
Jos silti kansanäänestys katsotaan perustelluksi
tavaksi tehdä suuria päätöksiä, mielestäni sen läpimenoon pitäisi vaatia määräenemmistö annetuista äänistä, kuten mm. Ne
keräävät mustikan kukasta mettä ja siitepölyä ravinnoksi itselleen ja jälkeläisilleen. Sitten sillä
on kova kiire saada aikaan ensimmäinen työläissukupolvi.
Jos se ehtii tehdä sen, pölyttäjiäkin tulee paljon.
23.6. Taustalla on olettamus, että Suomen tilanne EU:n ulkopuolella olisi ratkaisevasti
parempi kuin nyt sen osana. Siinä sivussa ne vievät siitepölyä kukasta kukkaan.
Kukasta ei muodostu marjaa ilman siitepölyä.
Kimalaisillekin myöhäinen kevät on eduksi. Millaista
mustikkasatoa se ennustaa, erikoistutkija Rainer
Peltola Luonnonvarakeskuksesta?
Kylmä kevät ei ole ollenkaan huono asia mustikoille.
Mustikkasadosta ei voi kuitenkaan vielä sanoa mitään.
Mitä kylmempi kevät, sitä myöhäisempi kukinta. Tätä väitettä ei yleensä
perustella. Se talvehtii yleensä jossain maakolossa ja herää maan sulaessa. Myöhäinen kevät merkitsee pienempää hallan riskiä.
Pölyttäjätkin ehtivät paremmin mukaan kukintaan. Silloin päätöksen takana olisi oikeasti
kansalaisten enemmistö, ja sen synnyttämä poliittinen mandaatti olisi päätöksentekijöille selvä.
Hannu Takkula
Euroopan parlamentin jäsen
Suoraan kysyen
Millainen mustikkasadosta
tulee tänä kesänä?
teksti ja kuva: pauliina pohjala
Kevät on ollut tavanomaista koleampi. Kansalaiset haluaisivat
EU:n etuuksien säilyvän ilmaiseksi. Nyt ollaan 2?3 viikkoa myöhässä siitä, mihin viime vuosina on totuttu. Emme voi väittää, että ongelmat olisivat pieniä EU:n ulkopuolella.
Kokonaan toinen asia on puhua euroalueen ulkopuolella olemisesta. Kuningatar
on yhdyskunnasta ainoa, joka talvehtii. EU-jäsenyys nähdään
lähinnä kansallista itsenäisyyttä kaventavana tekijänä ja taloudellisena taakkana, josta olisi hankkiuduttava eroon.
Brexit-kansanäänestyksestä seurannut sekava
poliittinen tilanne tarjoaa mahdollisuuden arvioida vastaavan prosessin vaikutuksia Suomen kohdalla. Näyttää siltä, ettei Brexitistä koidu mitään taloudellisia etuja, päinvastoin.
Suomelle taloudelliset vaikutukset saattaisivat olla
vielä kielteisempiä, johtuen sisämarkkinoiden pienuudesta ja viennin tärkeydestä taloudellemme.
Populistit tuntuvat näkevän EU:sta eroamisen
asiana, joka ratkaisisi paljon ongelmia ja toisi vain
myönteisiä vaikutuksia. Täällä Bryssel
Realismia EU-erohaaveisiin!
Perussuomalaisten puoluekokouksen alla yri-
tettiin herätellä henkiin ajatusta Suomen irrottamisesta EU:sta. perustuslain muuttaminen
edellyttää. Pääministeri Theresa May on ajanut kovaa
Brexitiä, jossa Britannia voisi määritellä EU-eron
ehdot. Uudet parlamenttivaalit veivät kuitenkin
siltä pohjan.
Irrottautuminen sisämarkkinoilta kertarysäyksellä tulee kalliiksi briteille. Vaikka Britannia on merkittävä jäsenvaltio EU:n sisämarkkinoilla, ei se voi saada ilmaiseksi jäsenmaille kuuluvia
etuja, joista EU:n ulkopuoliset maat maksavat vielä
korkeampaa hintaa.
Britannian esimerkin pohjalta on välttämätöntä
ymmärtää miten vaikea prosessi EU:sta eroaminen
olisi Suomen kohdalla
Uutiskuva
10
23.6.2017
Se tulee ihmistä lähelle, usein iholle, koskettaa ja puhuu meille tunteiden sekä käsien tiedon kautta.
Sillloin syntyy taidokkaita teoksia ilman tiukkapipoisuutta. Timo Suomi-paitoineen ja lenkkareineen.
Paavo kansallispukuineen ja mukeineen. Somasti ja sopuisasti hyväntuulisina rivissä. 2017
11. Tarja Muumimamman käsilaukkuineen. Maria Seppälä
Poliitikkojen
pehmeämpi puoli
Risto Luodonpää
Siinä he ovat. Sauli rullaluistimineen ja tietysti Lennuineen.
Huipputason poliitikkojen pehmeämpää puolta
esittelevä kavalkadi on syntynyt tuhansien neulantuikkausten tuloksena.
Taiteilija Elisa Kärjän huovuttamat veikeät hahmot ovat samalla olennainen osa Pohjois-Pohjanmaan museossa esillä olevaa ITE käsillä -näyttelyä.
Näyttely osoittaa, miten kiehtovaa jälkeää syntyy, kun suomalaisten suosikkiharrastusta eli käsityötä ohjaa villi luovuus ja itseilmaisun into.
Villikäsityö on parhaimmillaan silloin, kun se yhtä
aikaa ihastuttaa, hätkähdyttää, kutittelee nauruhermoja ja herättää uteliaisuuden. Puolustamaan pehmeyttä kovassa maailmassa.
Juuri sitä nuo neljä poliitikkohahmoa edustavat
parhaimmillaan.
23.6
Keskustalla, kokoomuksella ja
SDP:llä on vuosikymmenten kokemus politiikanteosta ja perustellut kannat eri politiikan lohkoille.
? Onko vihreät uskottava toimija esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Uutisanalyysi
Vihreät hamuaa
maakuntien ääniä
Puheenjohtaja Touko Aalto haluaa toistaa ?Jyväskylän ihmeen. Tarvitaan muitakin ääniä kuin Pekka
Haavisto, Jutila toteaa.
Vihreiden aktiivit tietävät, että puolueen
äänimäärä alkaa ydinkannatusalueilla jo
olla tapissa.
Suurimman puolueen aseman saavuttaakseen puolueen on pakko suunnata
katseensa maakuntakaupunkeihin.
Aallon valinta on vastaus tähän haasteeseen. Savonlinnassa syntynyt, Joensuussa
varttunut ja Jyväskylässä yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi opiskellut Aalto, 33,
on maakuntien mies.
Hänen uskotaan olevan riittävän maltillinen ja yhteistyökykyinen herättämään
vastakaikua keskiluokkaisissa lihaa syövissä suomalaisissa.
Puheenjohtajavaalissa hänen ansioluettelonsa kovimmat meriitit löytyivät vaalimenestyksestä.
Aalto on ensimmäinen Keski-Suomen
vaalipiiristä valittu vihreä kansanedustaja. Valintansa jälkeen Aalto korosti, että vihreät
tarvitsevat nyt paikallisia toimijoita, jotka
antavat kasvot vihreälle politiikalle omalla kotiseudullaan.
Puoluekokouksen puheenvuoroissa puolestaan korostettiin, että vihreiden
valtuutettujen on nyt toteutettava valtuustoissa puolueen antamia koulutukseen ja
varhaiskasvatukseen liittyviä lupauksia ja
osoitettava, että puolue osaa käyttää sille
annettua valtaa.
Viime vuosien tapahtumat Suomen ja muiden maiden puoluekentillä ovat osoittaneet, että nopeatkin muutokset puolueiden kannatuksessa ovat mahdollisia, kun
olosuhteet ovat riittävän otolliset.
Äänestäjät ovat entistä liikkuvaisempia
ja valmiita vaihtamaan puoluetta vaaleista toiseen.
Perussuomalaisten nousu kertoo, että
jos puolueen imu on kova, pienillä resursseilla ja kokemattomilla ehdokkaillakin
voi nousta suurten puolueiden joukkoon.
Keskustan, kokoomuksen ja sdp:n kannattaa pitää varansa.
Eeva Kärkkäinen. Lisäksi vihreät onnistui Aallon johdolla nousemaan kuntavaaleissa Jyväskylän
suurimmaksi puolueeksi.
Nyt ?Jyväskylän ihme. Puuttuuko sieltä uskottava vaihtoehto ihmiselle, joka on töissä Alepan kassalla, maanviljelijänä tai lähihoitajana?
Lisäksi vihreiden heikkous on nuorille puolueille tuttu poliittisten linjausten ohuus. Hänen mukaansa vihreiden kannatusnäkymät ovat tulevina vuosina hyvät.
Maailmanluokan megatrendit kaupungistumisesta ilmastonmuutokseen ovat jo
vihreiden politiikan kivijalkoja.
Suomessakin iso osa äänestäjistä pitää tärkeinä niitä asioita, joita tällä hetkellä liitetään voimakkaasti vihreisiin: ympäristökysymykset, ihmisoikeudet ja uudistuskyky.
Polulla pääministeripuolueeksi on vielä
monta mutkaa ja mäkeä edessä.
Vihreiden kannatus on tällä vaalikaudella heilunut mielipidetiedusteluissa reilusti
yli kymmenessä prosentissa ja viimeisimmissä mittauksissa käväissyt jo yli 15 prosentin.
Viime kuntavaaleissa vihreät teki historiansa parhaan vaalituloksen ja keräsi 12,4
prosentin valtakunnallisen kannatuksen.
Luvut ovat komeita puolueelle, jonka äänisaalis on aiemmissa vaaleissa jäänyt aina alle kymmenen prosentin.
Niistä on kuitenkin vielä matkaa 20 prosentin tietämiin, mitä suurimman puolueen asema on viime eduskuntavaaleissa vaatinut.
12
23.6.2017
Vihreät keräävät tällä hetkellä kannatuksensa etelän suurien kaupunkien koulutetulta ja hyväosaiselta väestöltä sekä opiskelijoilta.
Jutila uskoo, että vihreiden on kasvaakseen pystyttävä houkuttelemaan entistä
monipuolisempaa äänestäjäjoukkoa.
? Jos katsoo vaikka vihreiden eduskuntaryhmää, siellä on korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka ovat olleet mukana yliopistopolitiikassa. halutaan toistaa
läpi Suomen.
Pelkkä puheenjohtajan persoona ei kuitenkaan tuo vihreille suurimman puolueen asemaa.
Vaalitutkimusten perusteella vihreiden kannattajien äänestyspäätöksessä puheenjohtajan persoona on painanut vähemmän kuin muiden puolueiden kannattajien keskuudessa.
Tämä ymmärretään vihreissäkin. Seuraavaksi on aika tehdä
meistä pääministeripuolue.
e2-ajatuspajan johtaja Karina Jutila arvioi, että toiveet eivät ole tuulesta temmattuja. ympäri Suomen
Tampereella viikko sitten kokoontunut
vihreiden kenttäväki uhkui kovaa halua
nostaa vihreät lähivuosina Suomen suurimmaksi puolueeksi.
Uskoa puolueen mahdollisuuksiin luovat niin kevään kuntavaalitulos kuin kova
gallupkannatus.
Kokouksessa vihreiden puheenjohtajaksi valittu kansanedustaja Touko Aalto lupaili linjapuheessaan, että kuntavaalien
hyvät tulokset ympäri Suomen ovat vasta
alkusoittoa.
??Me pystymme vielä paljon parempaankin, vihreät on vahva, koko Suomen
yleispuolue
2017
13. Roni Rekomaa/Lehtikuva
Keskustan, kokoomuksen
ja sdp:n kannattaa
pitää varansa.
Touko Aallolta odotetaan
edeltäjäänsä Ville Niinistöä
rakentavampaa retoriikkaa.
23.6
Ilmiöt
Kaurahurma
leviää maailmalla
Myllyt laajentavat ja viljelyalat
kasvavat, eikä perinneviljan
mahdollisuuksille näy rajoja
Teksti: Meri Alaranta-Saukko Kuvat:SHUTTERSTOCK
Alentaa kolesterolia ja verensoke-
ria, edistää painonhallintaa, vähentää sydän- ja verisuonitauteja, estää
suolistosairauksien syntyä.
Mikä se sellainen ihmeaine on. ja valittiin vuoden
elintarvikkeeksi 2016.
Puhtikaura on varsinainen tämän
ajan täsmätuote. Kauran monipuolisuudesta antaa
osviittaa se, että sitä menee jopa kosmetiikkatuotteiden raaka-aineeksi.
??Me emme itsekään vielä ymmärrä, kuinka moneen sovellutukseen
kaura sopii, Leppälä myöntää.
Yhteistyössä Viipurin myllyn kanssa Taivalkosken mylly on lanseeran-
nut markkinoille Puhtikaura -proteiinijauheen, joka saavutti ?mielettömän suosion. Lukemattomille lusikka kädessä puuron edessä
istuneille sukupolville aikuiset ovat
luvanneet sen tekevän ihmeitä.
Ja oikeassa oltiin. Kuluttajatietoisuus sen osalta on vahvasti noussut, hän perustelee.
Helsingin myllyllä kaurabuumi
tuntuu vahvasti. Sen terveysvaikutukset on
tunnustettu virallisesti Euroopan
unionia myöten.
Komission vuonna 2013 kauran
liukoiselle ravintokuidulle, beetaglukaanille, hyväksymien terveysväitteiden mukaan se auttaa kolesterolin
hallinnassa, tasaa verensokerin piikkejä ja edistää vatsan toimintaa.
Viimeistään tämä
käynnisti kauran
voittokulun paitsi Suomessa
myös muualla
maailmassa.
14
23.6.2017
Viennin kasvun myötä suomalaiset
myllyt ovat investoineet kauran tuotantoon. Tuo vuosisatoja suomalaisia suuriksi ja vahvoiksi kasvattanut peruselintarvike. Kaura kasvaa ja voimistuu kymmenien vuosien ajan,
Leppälältä melkein loppuvat sanat,
kun hän kuvaa uskoaan kauran menestykseen.
Taivalkosken myllyltä kaura lähtee maailmalle useimmiten jauheena. Sitä käytetään esimerkiksi smoothie-muotijuomien
valmistukseen.
Mutta onko buumi vain hetken
huumaa, joka hiipuu jonkin uuden
aallon vyöryessä esiin?
Sellaiseen pelkoon ei ole syytä ainakaan Helsingin myllyn toimitusjohtajan Niklas Kumlinin mielestä.
??Kauran kasvu ei perustu mielikuviin, vaan tieteeseen. Uusia tuotteita kehitellään
jatkuvasti ja olemassa olevien laatua
parannetaan.
??Meillä on tehty kauraa jo pitkän
aikaa, mutta terveysväitteiden myötä volyymit nousivat aivan uusiin lukemiin, jalasjärveläisen Taivalkosken myllyn toimitusjohtaja Arto Leppälä kertoo.
??Rajatonta kasvua on odotettavissa vielä pari?kolme vuotta. Se ei ole muoti-ilmiö samalla tavalla kuin vaikka
karppaus. Ei pysty
edes arvioimaan, kuinka kauas markkinat kantavat, Kumlin sanoo.. No
kotoisa kaura. Vaasassa sijaitsevaa
kauramyllyä on laajennettu kysynnän ohjaamana useaan otteeseen,
mutta perheyrityksen filosofian pohjalta pikkuhiljaa.
??Kasvun päätä ei näy. Kauran erinomaisuus on viime vuosina varmistettu lukuisilla tieteellisillä tutkimuksilla. Tämä on
pitkä ja iso liike
Vehnän sitko ja muut ominaisuudet ovat sellaisia, ettei sitä oikein voi korvata.
Kumlin huomauttaa vehnää parjattavan turhaankin.
??Kaura ja vehnä tukevat hyvin toisiaan. Kohta kauppojen hyllyt ovat
pullollaan kauraa, toimitusjohtaja
ennustaa.
Hän ei kuitenkaan usko, että kaura
pystyy syrjäyttämään vehnän elintarviketeollisuuden pääviljana.
??Sitä en näe, vaikka kaksi kertaa
katson. Ylivoimaisesti eniten peltoalaa on ohralla lähes 500
000 hehtaarilla, mutta kakkoseksi kipuaa kaura noin 330 000 hehtaarilla.
Sen viljelyala kasvoi vuodesta 2015
lähes 25?000 hehtaarilla. Vehnä painii aivan omassa
sarjassaan, sillä vuonna 2016 sitä tarvittiin peräti 240 miljoonaa kiloa.
Sen sijaan jos tutkitaan kotimaisia
viljelyaloja, kaura pärjää näistä kolmesta parhaiten. Oma kysymyksensä on,
miten isoja etukäteiskauppoja uskalletaan ulkomaille tehdä.
Schulman on omalta osaltaan vienyt suomalaisen kauran ilosanomaa
maailman ääriin.
Hänen mukaansa lähtökohdat
viennin kasvattamiselle olivat jo
alun perin hyvät, sillä suomalainen
kaura on ollut tunnettua 1990-luvun
alusta lähtien.
??Se on korkealaatuista, tuotanto
pienimuotoista ja jäljitettävyys siten
parempi, hän listaa etuja.
Suomalaista kauraa menee pääasiassa Eurooppaan, mutta reitti on auki myös Amerikoihin, Kiinaan ja Aasiaan.
Schulmanin mukaan erityisesti eteläisessä Euroopassa on herätty kauran hyviin terveysominaisuuksiin sekä gluteenittomuuteen.
??Kaura on tullut jäädäkseen. Se on yhdeksän
miljoonaa kiloa enemmän kuin vuotta aiemmin. 2017
15. Täysjyvävehnä oikein käytettynä on sekin terveydelle hyödyllinen, hän toteaa.
Viime vuonna kauraa käytet-
tiin elintarviketeollisuudessa
84 miljoonaa kiloa. Vehnää viljellään reilulla 200?000 hehtaarilla.
??Kiinnostus kauran viljelyä kohtaan on selvästi noussut, MTK:n vilja-asiamies Max Schulman sanoo.
Entä hyödyttääkö kaurahypetys
viljelijän tilipussia?
??Siinä olisi toivomisen varaa,
Schulman huokaa.
??Tuottajahinnat ovat maailmanlaajuisesti alamaissa, sillä ei ole mitään tekemistä buumin kanssa. Se on Suomen kannalta hyvä, Schulman päättää.
23.6. Ainoastaan
luomukaura on ajoittain
ollut kortilla.
Samaa sanoo Schulman.
??Kaurakapasiteettia
on rakennettu, se ei ra-
joita kasvua. Valikoimassa on sekä
luomua että gluteenittomia tuotteita.
Tuotekehitystä tehdään asiakaslähtöisesti maailman tuulia haistellen.
??Luomun ja gluteenittomien suhteellinen osuus on kasvussa. Ruista hupeni 89 miljoonaa kiloa. Haluamme tuottaa asiakkaille lisäarvoa.
Leppälänkin mielestä kauran vien-
nissä pitäisi tavoitella korkeampaa
jalostusastetta.
Taivalkoskella rakennetaan parhaillaan uutta pakkaamoa, kehitetään raaka-aineketjua ja jalostetaan
tuotteita eteenpäin.
??Uusia sovellutuksia tulee jatkuvasti. Uskon kyllä, että hinta kohenee, jos saadaan edelleen kehitettyä esimerkiksi
kauran gluteenittomuutta.
Buumista huolimatta kauraa on Lep-
pälän ja Kumlinin mukaan raaka-aineeksi hyvin saatavilla. Kohta kauppojen hyllyt ovat pullollaan kauraa.
Helsingin mylly vie kauraa maailmalle hiutaleina, leseinä, rouheena ja jauhoina
Siitä viiden vuoden kuluttua voidaan odottaa, että 5G kattaa urbaanit alueet.
Puhelin- ja dataverkkoja on rakennettu sata vuotta sillä aja-
tuksella, että viestintä on ihmisten välistä tai ihmisten ja koneiden välistä. 5G, tekoäly, big data, yhdistettävyys ja verkon turvallisuus tulevat yhdessä muuttamaan kaiken bisneksen aivan dra-. insinöörien luvattuun maahan.
??Olemme uuden teollisen vallankumouksen äärellä, Nokia
Bell Labsin Peter Vetter sanoi viime viikolla Oulussa eurooppalaisessa EUCNC-konferenssissa.
Nokian omistamassa informaatio- ja viestintäteknologian
huippututkimusorganisaatiossa työskentelevä Vetter ei puhu
koneiden tai esineiden internetistä tai jonkin tietyn asian automatisoinnista. Hänen käyttämänsä termi kaiken automaatio kuvaa ehkä parhaiten sitä, mitä uudenlaiset dataverkot tulevaisuudessa mahdollistavat.
. Haluamme olla Suomessa tässä asiassa pioneereja ja
etujoukoissa, Berner sanoi.
Tahdosta kertoo se, että 5G:n kehittämiseen satsataan paljon.
Ensimmäiset 5G-verkot ovat käytössä ensi vuoden puolella
Korean talviolympialaisissa ja kaupallisesti ensimmäinen lanseeraus lienee luvassa vuonna 2020. Paikka
16
23.6.2017
ja aika ovat täysin oikeita, sillä Oulussa toimii maailman mittakaavassakin huomattava 5G-testiverkko, jossa on yliopiston
ja VTT:n lisäksi mukana useita yrityksiä.
Konferenssin avauksessa puhunut liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) näkee tärkeänä, että Suomi ja EU
ovat vahvasti mukana uuden kehittämisessä.
. Ilmiöt
Tiedon vallankumous
Datan määrä saattaa jopa satakertaistua lähivuosina.
Siksi Oulussa kehitetään 5G-verkkoa.
Teksti: Sami Korkala
5G on huomattavan paljon enemmän kuin entistä nopeampi
viidennen sukupolven matkapuhelinverkko. Yhteisenä tahtotilana on luoda verkko, joka täyttää kaikki
tarpeet. Se mahdollistaa
lähivuosina monia uusia asioita esimerkiksi laitteiden välisessä viestinnässä ja tuo varmasti myös työtä Suomeen . Pikemminkin se voi yksinkertaistaa maailmaa.
Oulussa järjestetty EUCNC (European Conference of Network
and Communications) oli teemoitettu 5G:n ympärille. Loppujen lopuksi se kaikki auttaa meitä säästämään aikaamme.
Digitalisoitumisen etenemisen ei tarvitse tarkoittaa kaiken monimutkaistumista. Nyt pohjalla on ajatus siitä, että tieto kulkee koko ajan enemmän koneiden välillä.
Uudesta verkosta odotetaankin apua muun muassa älyliikenteeseen ja etäsairaanhoitoon viihteestä ja teollisuudesta puhumattakaan.
Rolls-Royce kehittää Suomessa teknologiaa miehittämättömiin rahtilaivoihin, joita saatetaan nähdä lähitulevaisuudessa
liikennöimässä Suomen ja Ruotsin välillä.
Kaikkia 5G:n mahdollisuuksia ei ole vielä huomattu.
. Digitalisaation etenemisen myötä isot toimijat etsivät nykyään pieniä ja innovatiivisia partnereita, Soini sanoo.
Korkeataajuuksinen 5G toiminee olemassa olevien dataverk-
kojen rinnalla. 5G tuo laitteen hyödyt toden teolla esiin.
. älyliikenteen
? Kaupallistaminen noin 2020
? Verkkoa kehitetään muun muassa Oulussa, jossa
toimii myös 5G-testiverkko
Sami Korkala
Lähitulevaisuudessa Suomen ja
Ruotsin välillä saatetaan nähdä
miehittämättömiä rahtilaivoja.
maattisella tavalla, innovaatiorahoituskeskus Tekesin pääjohtaja Pekka Soini sanoi.
Yleensä 5G ajatellaan vain huomattavan nopeana datayhteytenä, mutta käytössä oleviin tekniikoihin verrattuna se poistaa muutamia pullonkauloja. BlyeEyen kamera on liitetty turvalaseihin ja päätelaitteen voi laittaa vyölle. Ja tämä
käy myös poliiseille ja vaikkapa tehtaan huoltohenkilökunnalle. Shutterstock
Viidennen sukupolven
matkapuhelinverkko 5G
? Jopa sata kertaa nopeampi kuin nykyisin käytössä
oleva 4G-verkko
? Täydentää olemassa olevia verkkoja
? Toimii korkeilla taajuuksilla, jotka eivät läpäise
kiinteitä esteitä. Kun tehdas saadaan nopeasti ylös, se säästää rahaa ja aikaa,
Redzincin toimitusjohtaja Donald Morris kertoo.
Datan määrä maailmassa kasvaa huikealla tahdilla. Saattaa siksi muuttaa operaattorien bisnestä.
? Mahdollistaa pienen viiveensä ansiosta mm. Suomi on kaikin puolin mainio ympäristö uusien innovaatioiden eteenpäin viemiseen, mutta kukaan ei pysty tekemään mitään yksin. Nurkan takana odottava
kvanttitietokone pystyy moninkertaiseen laskentatehoon.
. 2017
17. Nykyiset tietokoneet riittävät ainakin vuosikymmenen,
Vetter arvioi.
Insinööreillä riittänee siis töitä jatkossakin.
23.6. Arvioi-
den mukaan vuonna 2030 dataa liikkuu satakertaisesti nykyiseen verrattuna.
Vetteriltä kysyttiin, kuinka pitkään nykyiset binääritietokoneet riittävät tiedon prosessointiin. Esimerkiksi ambulanssihenkilökunta voi lähettää viiveetöntä videota lääkärille vaikkapa sydänkohtauspotilasta hoidettaessa, mikä voi auttaa säästämään ihmishenkiä. Aiempaa paljon lyhyemmät vasteajat tuovat uusia mahdollisuuksia. Se saattaa mullistaa
verkko-operaattorien bisneksen.
Todennäköisesti 5G tarjoaa suomalaisille töitä jatkossakin
erilaisten sovellusten sekä itse verkkojen parissa.
Konferenssin yhteydessä Oulun kaupunginteatterilla oli esillä
erilaisia 5G:tä hyödyntäviä keksintöjä.
Redzincin Paulo Silva esittelee BlueEye-mobiilivideolaitteen
toimintaa.
Irlantilaisen Redzincin vetämän Q4Health -projektin kehittämä BlueEye on puettava mobiilivideoyhteys eritoten hälytystehtäviin. Koska korkeat taajuudet eivät läpäise kiinteitä esteitä, kauppakeskukset, teollisuuslaitokset ja koulut tekevät todennäköisesti omat yhteyspisteensä
Syyrialaisen pakolaisperheen vauva kuvattiin Turkin Diyarbakirissa. Yksi uusista edustajista on sen puheenjohtaja Marine
Le Pen. Maailmassa on nyt enemmän pakolaisia kuin koskaan aikaisemmin.
Noin 66 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa sotien, väkivallan tai vainon vuoksi.
18
23.6.2017. Maailman kuvat
Koonnut: pauliina pohjala
JÄLLEEN ISKU LONTOOSSA.
Muslimit rukoilivat
jalkakäytävällä Finsbury Parkin
moskeijan lähellä Lontoossa
sunnuntain ja maanantain
välisenä yönä. Murskavoiton vei
odotetusti Ranskan presidentin
Emmanuel Macronin Tasavalta
liikkeellä -puolue, joka sai
parlamenttiin 131 paikkaa.
Ilyas Akengin/Lehtikuva
KOTIA VAILLA. Suuri osa surmansa
saaneista paloi autoihinsa.
EU lupasi auttaa Portugalia
kaikin mahdollisin tavoin.
TAPPIO LE PENILLE.
Ranskan äärioikeistolainen
Kansallinen rintama sai kahdeksan
paikkaa parlamenttiin sunnuntain vaaleissa. Tulos oli puolueelle
pettymys. Hetkeä
aikaisemmin 48-vuotias mies
oli ajanut pakettiautolla päin
moskeijasta poistuvia ihmisiä.
Liikkeellä oli paljon ihmisiä,
koska meneillään on muslimien
pyhä kuukausi ramadan.
TUHOISA LIEKKIMERI.
Tiettävästi salamaniskusta
lauantaina alkunsa saanut
metsäpalo vaati useita kymmeniä
kuolonuhreja Keski-Portugalissa.
Maata koetteli voimakas
lämpöaalto, mikä sai liekkimeren
leviämään nopeasti useaan
suuntaan
vaaleista huhuttiin syksyllä, mutta silloin
pääministeri Theresa May vakuutti, ettei ennenaikaisia vaaleja tule.
Maylla oli ehdoton enemmistö parlamentissa,
mutta tämä ei riittänyt hänelle. Kohti brexitiä
Mayn taktiikka petti
Viimeisen vuoden aikana on täytynyt tottua sii-
hen, että brittipolitiikassa voi tapahtua mitä vain
eikä brexit-kansanäänestyksestä alkanut kuohunta ole tasaantumaan päin.
Ennenaikaiset parlamenttivaalit olivat silti yllätys . tuli tänne
vauhdittamaan paikallista kampanjaa.
Noin Tampereen kokoisessa Readingissä Corbyn kokosi lyhyellä varoitusajalla parituhatta
kuulijaa keskellä viikkoa päiväsaikaan järjestettyyn tapahtumaan.
Omassa vaalipiirissäni kansanedustaja vaihtui
Labourin edustajaksi selvällä enemmistöllä. Vaalikampanjan
aluksi pääministerin konservatiiveille luvattiin
isoa jytkyä, kun taas työväenpuolue Labourin puoluejohtaja Jeremy Corbynille ennustettiin tappiota.
Nämä parlamenttivaalit olivat minulle erityiset,
sillä pääsin äänestämään ensimmäistä kertaa
Britannian kansallisissa vaaleissa.
Viime vuoden kansanäänestyksessä EU-kansalaisilla ei ollut äänioikeutta, mutta äänestystuloksen seurauksena kansalaisuuden haku tuli ajankohtaiseksi. 2017
19. Sen sijaan alhaisista odotuksista kampanjan aloittanut Labourin Corbyn kasvatti suosiotaan gallupeissa.
Labourin vaaliohjelma kosiskeli erityisesti
nuoria äänestäjiä lupaamalla poistaa yliopistomaksut. Työväenpuolueen
edustajan mainoksista sen sijaan puuttuivat täysin maininnat Corbynista.
Ennakkosuosikkina vaaleihin lähteneen konservatiivien kampanja kuitenkin alkoi takkuilla pahasti. Kallis ja pitkä prosessi päättyi
onnekseni päivää ennen vaaleja kansalaisuusseremoniassa, ja varsinaisena vaalipäivänä olin äänestämässä vaalihuoneiston avautuessa aamuseitsemältä.
Vaalipiirini Reading on Lontoon kupeessa oleva monikulttuurinen yliopistokaupunki, joka
kannatti EU:ssa pysymistä.
Vaalikampanjan alkuasetelman mukaisesti istuvan konservatiivi-kansanedustajan vaalimainoksissa oli vahvasti esillä naapurivaalipiiriä edustava pääministeri May. Yhden ehdokkaan vaalipiirijärjestelmä tukee kaksipuoluejärjestelmää ja näissä vaaleissa niin Readingissä kuin kansallisella tasolla liberaalidemokraatit jäivät kahden ison puolueen jalkoihin.
Puolue kyllä onnistui kasvattamaan paikkamääräänsä 12 kansanedustajaan, mutta he ovat vielä kaukana aikaisemmista 50?60 kansanedustajan lukemista.
Vaalien alussa oli vielä spekulointia siitä mitä Labourille tapahtuisi, jos vaalitulos jäisi heikoksi, mutta Labourin odotettua paremman vaalituloksen takia ainakin toistaiseksi jäi vielä näkemättä uuden keskiryhmittymän muodostuminen.
Tätä kirjoittaessa pääministeri ei ole vielä vaihtunut, vaikka Theresa
May onnistui menettämään 13 kansanedustajaa
ja ehdottoman enemmistön parlamentissa. Corbyn-ilmiötä sai todistaa myös Reading, sillä viikkoa ennen vaaleja ?JC. Tälle syksylle povataan taas
uusia vaaleja...
Minna Miettinen
Lontoo
minna_uk@yahoo.com
Twitter: @minna_uk
23.6
Henkilö
Kokoomuksen kanssa
meihin tulee pahan
porvarin leima.
20
23.6.2017
On ollut korsimoita,
silvoloita, kääriäisiä. Nyt puoluesihteerin pallilla istuu Jouni Ovaska.
Ovaska aloitti sarjan nuorimpana. Nyt
ensimmäinen kaksivuotiskausi on puolivälissä.
Opettajakoulutuksen saanut Ovaska antaa itselleen arvosanan hyvä, ?mutta vielä on parannettavaa?. 2017
21. Eduskuntaan hän tutustui ensin kansanedustaja Tuomo Puumalan ja sitten varapuhemies Mauri Pekkarisen avustajana.
23.6. Erityisesti
hän haluaa koko keskustaperheen soittamaan samaa säveltä. Hän pitää hyvänä, että yhteistyön löytäneet eduskuntaryhmä ja puoluetoimisto eivät enää ottele siitä, kumpi johtaa orkesteria.
Ovaska uskoo saamansa palautteen nojalla, että hänellä
on puoluesihteerin tehtävässä vahva kannatus.
Opiskeluaikanaan kasvatustieteiden maisteri huomasi, että suomalainen kasvatusalan koulutus on hyvä. Koko ajan
valppaana
Meillä pitää olla valmius
havaita nopeasti uudet ilmiöt,
Jouni Ovaska sanoo
Teksti: Pentti Manninen kuvat: jari laukkanen
Vuodesta 1944 alkaen maalaisliitto-keskustan puoluetoimistoa on johtanut 13 puoluesihteeriä. Hän oli viime kesäkuussa 29-vuotias, kun puoluekokous antoi käteen Timo
Laaniselta vapautuneen puoluesihteerin valtakirjan. Kuntapolitiikka saa jatkoa Tampereella.
Äskeisissä kuntavaaleissa hän pääsi valtuustoon keskustan
ääniharavana.
Keskustan puoluevaltuuston johtoon Ovaska nousi neljäksi vuodeksi 2012. Siitä voi
siirtyä mihin vain.
Politiikan polkua Ovaska kokeili jo kotikunnassaan Hämeenkyrössä, muun muassa valtuustossa ja kunnanhallituksen johdossa
Meidän pitää pystyä olemaan muutoksessa ja keskustelussa nopeasti mukana. Äskeisessä
puoluekannatusmittauksessa kokoomus
piti ykköspaikkaa yli 20 prosentin kannatuksella, keskusta oli kakkosena runsaalla 18 prosentilla.
Onko yhä niin, että kokoomusyhteistyö
syö keskustan kannatusta?
??Jos puoluebarometria katsoo, tältä se
näyttää, Ovaska sanoo.
??Meidät koetaan ylimieliseksi, jos
olemme yhteistyössä kokoomuksen
kanssa, mutta näin ei ole, jos teemme
yhteistyötä demarien kanssa.
??Kokoomuksen kanssa meihin tulee
pahan porvarin leima, vaikka emme ole
mikään porvaripuolue.
Pitäisikö kokoomusta kaihtaa?
??Ei, mutta meidän pitää puhua vahvemmin keskustasta. Keskustan pitää olla voimakkaammin keskiryhmien johtava voima.
. Tämän
osoittavat perussuomalaisten tuoreet
valinnat tai vaikkapa Ranskan henkilöihinkin kohdistuvat ilmiöt.
??Puolueen pitää olla valppaana. Pitää kyetä ymmärtämään käsittämättömän nopeita poliittisia ilmiöitä ja valmius keskusteluun pitää olla joka tasolla.
Kahden vuoden takaisissa eduskunta-
vaaleissa keskusta oli suurin puolue yli
21 prosentin kannatuksella. Edeltäjistään Ovaska ei löydä itselleen idolia,
kaikilla on ollut hyviä puolia. Olemme keskiryhmien johtava voima, Jouni Ovaska sanoo.
22
23.6.2017. Erityisesti mieleen ovat kuitenkin jääneet Arvo
Korsimon sanat: Vaalit ovat ohi, valmistautukaa vaaleihin.
??Olen yrittänyt kuljettaa puoluetta tälle vuosituhannelle, hän luonnehtii
nykyistä tehtäväänsä.
Ovaskan mielestä keskustassa on puhuttu liian järjestölähtöisesti, kun pitäisi
puhua jäsenestä.
??Puolueen pitää sytyttää sellainen palo, että jäsen nimenomaan haluaa kuulua keskustaan ja osallistua sen toimintaan.
??Silloin kysytään, mitä meillä on tarjota jäsenille. Ei puolueeseen liitytä pelkästään siksi, että haluaa kuulua johonkin joukkoon, vaan meidän on tarjottava osallistavaa kenttää, johon on helppo tulla.
Uutena koulutusmuotona puolueessa
viritellään vaikuttajakiihdyttämöä, jossa viitisenkymmentä jo asemissa olevaa
on valmiita toimimaan nuorten mentoreina.
Ovaska sanoo, että tänä päivänä poli-
tiikan laatat liikkuvat nopeasti. Ranskasta ja muualtakin
maailmasta nähdään, että ihmiset kaipaavat maltillista keskiryhmää. Meidän pitää puhua vahvemmin keskustasta. Me edustamme keskustaa. Puoluesihteeriksi Ovaska houkuteltiin
sanomalla, että tunnet puolueen ja sitä kehittämään tarvitaan nuori. Kokoomus
sai runsaat 18 prosenttia.
Kuntavaaleissa kokoomus oli ykkönen, keskusta kolmonen
Millaista politiikkaa tasavaltaa johtava Sipilän hallitus
on tehnyt?
??Hyvää ja määrätietoista. Se ja henkinen käänne ovat hallituksen ansiota.
Keskustan sisältä on kuitenkin kuulunut välillä napinaa. Puolue selvittää nyt ihmisiä
kuuntelemalla, tutkimuksin ja taustatyöllä, miten se onnistuisi rakentamaan
paremmat asemat näissä kaupungeissa.
Ovaska myöntää, että suuret kaupungit ovat keskustan kannatuksen kohtalonkysymys. Samaan yhteyteen kaavaillaan maakuntavaltuustojen vaaleja.
Presidentinvaalikampanja käynnistyi,
kun istuva presidentti Sauli Niinistö ilmoitti jatkohaluistaan ja on asettumassa
valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi.
Niinistön kannatusta pidetään niin
vahvana, että hänen valintansa arvioidaan olevan varma.
Ovaska yllättyi Niinistön kampanjan
liikkeelle lähdöstä jo nyt. Ilman menestystä niissä
puolue ei pysy pääministeripuolueena.
Ovaskan mukaan kaupungeissa tarvitaan vahva agenda, jolla vallassa olijat
haastetaan.
ei saanut puoluetiimiään toimimaan toivomallaan tavalla. 2017
23. Vanhoja muistelemalla ei politiikassa pärjää. Muutenhan tästä ei tulisi mitään.
Heijastuvatko nämä hyvät tulokset
keskustan kannatukseen eduskuntavaaleissa 2019?
??Uskon niin. Tutkimukset osoittavat, että monesti
hallituspolitiikka ja päävastuun kantaminen vähentävät kannatusta.
Tarkoittaako se, että hallitus tekee
väärää politiikkaa?
??Tuo on hyvä kysymys, mutta näin
politiikka on toiminut; opposition kannatus on kasvanut ja hallituksen laskenut. Pitää olla
uskottava kuva paremmasta tulevaisuudesta ja visio siitä, miten se tehdään.
Sotkamossa vuoden kuluttua. Ammattitaito ja osaaminen näkyvät,
hän sanoo entisestä pääministeristä, joka nyt johtaa eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa.
Ovaska huomauttaa, että valitsijayhdistyksestä huolimatta Niinistö edustaa
kokoomuslaista ajatusmaailmaa ja hänestä näyttää tulevan myös kokoomuksen ehdokas.
Mielenkiinnolla Ovaska odottaa presidentin kantaa Suomen Nato-jäsenyyteen, koska kokoomuksessa on vahvoja
voimia, jotka suhtautuvat myönteisesti
jäsenyyden hakemiseen.
Keskustan mielestä Suomen on säilytettävä mahdollisuus liittyä Natoon,
mutta nyt jäsenyys ei ole ajankohtainen.
23.6. Se on tähdännyt juuri siihen, mitä vaaleissa luvattiin, Suomea pannaan kuntoon,
Ovaska kehuu.
??Puoluesihteerin näkökulmasta ikävää vain on, että talous nousee ja työllisyys kehittyy, mutta kannatus laskee.
Hallituksen ansioksi Ovaska lukee
myös eduskunnassa loppumetreillä olevat maakunta- ja sote-uudistukset.
??Moni hallitus tyytyisi vähempäänkin.
Toinenkin selitys on.
Keskustan seuraava puoluekokous on
??Pääministeripuolue kärsii vaaleissa. Keskustan
ehdokas on Matti Vanhanen.
??On ollut hieno huomata, että meidän ehdokkaamme on täysin liekeissä. Mutta lisäksi meillä pitää olla uskottava visio tulevaisuudesta.
Aina pitää katsoa tulevaisuuteen ja niin
me teemme.
Puoluejohtaja Juha Sipilä harmitte-
li kuntavaalitulosta sanomalla, että hän
Seuraavat vaalit ovat jo tammikuussa, kun maalle valitaan presidentti. Puheenjohtaja Sipilä aikoo silloin arvioida taannoisia sanojaan ?tulos tai ulos?. Mitä hän
voi sanoa?
??Ainakin Suomen suunta näyttää parempaa eli tuloksia syntyy. Tämä hallitushan on tuonut Helsinkiin monia hankkeita, mutta tämmöiset
asiat eivät vain tuo kannatusta.
Eikö niistä osata kertoa?
??Harvoin ihmiset äänestävät sen perusteella, mitä on tehty. Hän odotti sen
tapahtuvan vasta syksyllä.
Puoluesihteeri uskoo, että presidenttikilvan kannatusluvut tasaantuvat ja
edessä ovat todelliset vaalit. Hakeeko joku jo Sipilälle seuraajaa?
??Minun tietooni ei ole sellaista tullut.
On hyvä, että näin turbulentissa tilanteessa puheenjohtajalla on vahva mandaatti. Olen yrittänyt kuljettaa
puoluetta tälle vuosituhannelle.
Miksi keskusta sai siipeensä kuntavaaleissa?
Ovaskalla on kaksi selitystä.
Keskustan kaupunkipolitiikka suurimmissa kaupungeissa on jäänyt vajaaksi
Reportaasi
fingersoft
Perustettu 2012
Pääkonttori Oulussa, perusti
pelikampuksen Oulun
keskustaan
Hittituote Hill Climb Racing ?
mobiilipeli (2012) on ladattu yli
puoli miljardia kertaa
24
23.6.2017
2017
25. Sen jatkuva kasvu on ollut muuhun talouteen verrattuna piristävä poikkeus.
Huhtikuussa julkaistusta pelialan katsauksesta käy ilmi,
että takavuosien hirmukasvu on taittunut neljään prosenttiin.
Fingersoft
23.6. Lisäksi ala työllistää noin 3?000 ihmistä.
??Näkisin, että tuotteiden laadun pitäminen korkealla tasolla lienee jatkossakin meidän menestysreseptimme.
Suomalaisten pelien osuus maailman mobiilipelien markkinoista oli viime vuonna peräti seitsemän prosenttia ?
maamme kokoon nähden yliedustus on siis huomattava.
Liikevaihdolla mitattuna suomalaisia suomalainen mobiilipeliala on Euroopan kolmanneksi suurin.
Suomessa pelialan kehityksestä on tehty tilastoja vuodesta 2004 lähtien. Ja on suomalaisella peliteollisuudella osansa isossa taloudessakin.
??Jos teemme oikeita asioita, meillä on mahdollista pitää
oma siivumme maailman pelialasta Suomessa, kotimaisia
pelialan yrityksiä edustavan Neogamesin toiminnanjohtaja
KooPee Hiltunen sanoo.
Suomen bruttokansantuotteesta puoli prosenttia eli yli
kaksi miljardia euroa tuli viime vuonna mobiilipeleistä. Fingersoftin mobiilipeli
Hill Climb Racing
osoittautui superhitiksi.
Nopeus
on valttia
pelialalla
Pelialan hyperkasvu on Suomessa ohi,
mutta laadusta ei kannata tinkiä
Teksti: Sami Korkala
Peleistä ja pelaamisesta on tullut kuin puolivarkain erottamaton osa kulttuuria ja arkipäivää
Ryysyistä rikkauksiin -tarinat
huomataan julkisuudessa, mutta toisessa päässä on valtava määrä pieniä start
up -yrityksiä.
??Yleensä ne menestyvät, jotka jaksavat vain yrittää pitkään, Närhi pelkistää.
Oululainen pelialan kampusmalli on
uniikki maailman mittakaavassakin.
??Haluamme, että koko pelialan
ekosysteemi voi toimia tässä korttelissa.
Eri toimijoilla tuntuu olevan aika paljon
kiinnostusta toimia kampuksella, Pelikampuksen toiminnasta vastaava Daniel Fischer sanoo.
Hänen työnkuvansa on monipuolinen. Kasvulukemien normalisoituminen
saattaa kieliä siitä, että pelialasta on tulossa yksi ala muiden joukossa. Monet
ovat saaneet muun muassa vakituisen
työn pelien parista, mutta en tiedä voiko vielä puhua aivan normalisoitumisesta, Fingersoftin toimitusjohtaja Teemu Närhi sanoo.
Suomessa noin prosentti alan yrityksistä tekee käytännössä kaiken liikevaihdon. Nopeus on valttia etenkin pelialalla, jossa mullistukset voivat
käännellä bisnestä huomattavan nopeasti vain yhdessä yössä.
??Alan uudistumisvauhtia tässä ihmetellään joka päivä, Fischer sanoo.
Jakelun kehittyminen ja sovellusten sisäisten ostojen mahdollistuminen ovat
aukoneet viime vuosien aikana tulvaportteja etenkin mobiilipeleille.
Fingersoftin toimitusjohtaja Teemu Närhi (vas.) ja
Oulun Pelikampuksen Master Chief Daniel Fischer.
Sami Korkala
Amistech
Perustettu 2016
Pääkontori Turussa
Viime vuoden lopulla julkaistu
erikoinen My Summer Car
-autonrassailupeli nousi
Steam-julkaisualustalla
ladatuimpien pelien joukkoon.
Pelin on kehittänyt Johannes
Rojola puolisonsa Kaarinan
avustuksella.
23.6.2017
Amistech Games
26. Titteli on Master Chief of Game
Campus ja vastuualueisiin kuuluu myös
Pelikampuksen kiihdyttämötoiminta.
Jo nyt tiloissa toimivien pelifirmojen ja Oulun ammattikorkeakoulun Game Labin lisäksi kampukselle halutaan
myös pelien rahoittajia ja julkaisijoita.
Tiloihin on tulossa myös Suomen ensimmäinen e-urheilubaari.
Yritysten nopean kasvumahdollisuuden lisäksi kampusmalli takaa entistä paremman mahdollisuuden ketteriin käänteisiin. Tavanomaistumista lienee sekin, että Next
Games listautui keväällä pörssiin ensimmäisenä suomalaisena pelifirmana.
Hill Climb Racing -hittipelistään tunnettu oululainen mobiilipelifirma Fingersoft taas osti Oulun yliopiston arkkitehtuuriosaston käytössä olleen korttelin Oulun keskustasta ja aloitti pelikampustoiminnan siinä viime vuoden lopulla.
??Kypsymistä tällä alalla on kyllä tapahtunut paljon viime vuosina
2017
27. Yksistään Supercellin liikevaihto on parin miljardin luokkaa ja markkinointibudjetti satoja miljoonia.
Fingersoft ei astele aivan samanlaisilla saappailla.
??Vaikka pelimme ovat menestyneet
omillaan hyvin, kasvatamme markkinointipanostuksiamme koko ajan. Toisen suomalaisstudion Rovion hittipeli Angry Birds
(2009) taas hyötyi digitaalisen jakelun
kehittymisestä.
Nykyisin mobiililaitteilla pelataan jo
eniten, ja suomalaisten pelistudioiden
juttu lienee jatkossakin niille suunnitellut pelit. Sovellusten sisäiset
ostot taas tulivat mahdollisiksi 2012, ja
Supercell onnistui löytämään aika nopeasti järkevän tavan ansaita sillä, Hiltunen sanoo.
Suomalaisen Supercellin kehittämässä Clash Of Clans -pelissä pystyy edistymään paremmin tekemällä pieniä ostoksia pelin sisällä. Supercell
Supercell
Perustettu 2010
Pääkonttori Helsingissä,
toimistot San Franciscossa,
Soulissa, Tokiossa ja
Shanghaissa
Julkaisuja: Clash Of Clans,
Hay Day ja Boom Beach
210 työntekijää yli 30
eri kansallisuudesta
??Vuonna 2009 aloittanut Applen sovelluskauppa App Store muutti sovellusten jakelun täysin, kun kehittäjille alkoi tulla sen myötä aiempaa suurempi
prosentti tuotoista. Pelialalla kansan ääni on jumalan ääni, Hiltunen toteaa.
Hän uskoo, että huippulaatu antaa
hyvän lähtökohdan pelien menestykselle. Toistaiseksi kertaluokka on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin vaikkapa Supercellillä, Närhi sanoo.
Fingersoftilla työstetään luonnollisesti koko ajan uutta.
??Vielä ei ole aika paljastaa sen enempää, Närhi hymyilee.
Peliala on monella tavalla arvaamaton.
Aina iso ja loppuun saakka hiottu tuotantokaan ei vain onnistu sytyttämään
kuluttajia. Eikä tekeminen lopu siihen, että joku lataa pelin laitteelleen ja ryhtyy pelaamaan.
??Lisäksi tarvitaan osaamista käyttäjähankinnassa ja kommunikointia
käyttäjien kanssa.
Jokainen on varmasti kuullut ainakin
yhdestä pikkufirmasta, joka on punnertanut hittipelin täydellisestä tuntemattomuudesta.
Esimerkiksi suomalainen 90-luvun
autonrassailusta ammentava yhden
miehen projekti My Summer Car an-
23.6. Toki pelejä kehitetään Suomessa myös muille alustoille, mutta aivan
jättiluokan tuotantoja täällä ei tehdä.
Esimerkiksi konsoleille ja tietokoneelle kehitettyjen FIFA- ja Call Of Duty -pelien taustalle tarvitaan valtava tuotantokoneisto. Ei tarvitse kuin antaa pelin
lopputekstien virrata ruudussa, niin saa
jonkinlaisen kuvan tuotantojen mittakaavasta.
??Suomalaisista studioista vain Remedy pystyisi tuonkaltaisiin tuotantoihin,
Hiltunen arvioi.
Tosin ei mobiilipelialakaan ole mitään
nappikauppaa. Joku viraalihitti voi taas
osoittautua hillittömäksi kassamagneetiksi: koukuttavalle pelille ei ole olemassa matemaattista kaavaa.
Koukuttavalle pelille
ei ole olemassa
matemaattista kaavaa.
??Vox populi, vox dei
Rovio
Perustettu 2003 nimellä Relude
Pääkonttori Espoossa
Lähteet: Finnish Game Industry Report 2016
28
23.6.2017
Rovio ENtertainment
Angry Birds -pelistä tuli ennennäkemätön ilmiö. Pelin pohjalta
on tehty huomattava määrä
oheismateriaalia ja The Angry
Birds Movie -elokuva julkaistiin
viime vuonna.
Esimerkiksi pelkästään App Storessa julkaistaan
päivässä noin 500 peliä, Hiltunen huomauttaa.
Pelaamisen yleistymisestä huolimat-
ta tavalliselle kadunmiehelle peliteollisuus ja pelaamisen kulttuuri saattavat
olla vieraita.
??Onneksi kuitenkin TEKES ja muut
tahot ovat alusta lähtien ymmärtäneen
alan arvon Suomelle, Hiltunen kiittelee.
Panostukset kotimaiseen pelialaan
ovat maksaneet itsensä takaisin moninkertaisesti.
Ennen viime talven lumia kaikki
näyttivät olevan metsästämässä älypuhelin kourassa Pokemoneita pitkin maita ja mantuja. Oikeastaan valtavia.
??Minua kiinnostaa, mistä amatööripelaajat löytävät sen intohimon itsensä
kehittämiseen pelaajina. Eikä hän odota kirjastaan
varsinaista bestselleriä.
??Se on englanninkielinen ja antaa
varmasti enemmän kansainvälisille tut-
kijakollegoilleni kuin muille lukijoille.
Karhulahden teoksessa saattaa olla aineksia alan tutkimuksen kulmakiveksi, sillä e-urheilusta on olemassa
vain yksi aiempi tieteellinen kirja. Vain todella pieni osa tavoitteellisesti harjoittelevista pelaajista pääsee
ammattilaiseksi, vaikka harjoitusmäärät ovat kovia. Muuten tutkimuskohteen syvällinen
ymmärtäminen ei olisi edes mahdollista.
??Pelaan nykyisin 2?4 tuntia päivässä,
riippuen siitä mikä lasketaan pelaamiseksi. Mitä seuraavaksi?
??Ei sitä oikeastaan kannata edes lähteä ennustamaan, mihin suuntaan pelaaminen ja ala lähtevät kehittymään,
pelitutkija Veli-Matti Karhulahti sanoo.
Viime vuonna läpi lyönyt Pokemon Go
on vasta kalpea aavistus siitä, mitä lisätty todellisuus voi tuoda pelaamiseen.
Virtuaalitodellisuuslaseihin tai -kypäriin kehitettävät pelit voisivat olla
seuraava iso juttu.
??Ensin tarvitaan se iso tuote, joka saa
ihmiset hankkimaan VR-laseja tositarkoituksella. Ryysyistä rikkauksiin
-tarinat huomataan
julkisuudessa, mutta
toisessa päässä on
valtava määrä pieniä
start up -yrityksiä.
saitsi ensimmäisen miljoonansa jo ennen kuin sitä oli kunnolla julkaistu.
??Tarinan toinen puoli on se, että harvaa peliä edes huomataan. 2017
29. Kirjassa mennään syvälle pelaajien maailmaan, siinä on paljon asiaa muun muassa pelaamisen psykologiasta ja esimerkiksi addiktoitumisesta.
Karhulahdella on luonnollisesti vankka omakohtainen kokemus pelaamisesta. Taylorin käsialaa.
Karhulahti sai keväällä Suomen ensimmäisen leikki- ja pelitutkimuksen
dosentuurin Turun yliopistossa.
Videopelaamisesta kaksi vuotta sitten väitellyt Karhulahti paalutti heti väitöstiedotteensa alkuun, että pelaamisen suosion kasvamisen myötä ilmiöstä on tullut niin monimuotoinen, että harvaa videopeliksi luokiteltavaa esinettä voi tätä nykyä kutsua yksiselitteisesti peliksi.
Asian nimeämistä tärkeämpi seikka
on se, mitä pelaaminen nykyään käytännössä on: se voi vastata esimerkiksi ongelmanratkaisutehtävää, virkkaamista, rakentelua ja jopa romaanin lukemista.
Oma lukunsa ovat monenlaiset opetuspelit, jotka voivat olla huomattavan
tehokkaita.
??On tärkeää, että vanhemmat ja kasvattajat ymmärtävät, mitä asioita pelaaminen voi tarkoittaa. Nyt tuntuu, että varovaisuutta on sekä pelien kehittäjissä että
kuluttajissa, Karhulahti sanoo.
??Mikään taho ei oikein uskalla ottaa
isoa riskiä.
Voi olla, että VR-lasit alkavat kadota
kauppojen hyllyistä myös jonkin muun
tuotteen kuin pelin takia. Kirjan julkaisemiseen saattaa silti mennä vielä aikaa, sillä tieteellisen teoksen vertaisarvioinnit ja korjauskierrokset eivät suju käden
käänteessä. L. Se on
amerikkalaisen sosiologin ja professorin T. n
23.6. Ei ole mikään ihme, vaikka
pelistudion palkkalistoilta löytyy ekonomi, opettaja, kemisti ja insinööri.
Pelialan koulutusta tarjotaan nykyisin kaikilla opintoasteilla, mutta huipputekijöitä on tuskin koskaan liikaa. Ja on tieto tärkeä
tietysti pelialalle itselleenkin, Karhulahti sanoo.
On tultu pitkä matka siitä, kun peli-
en sisällöstä puhuttiin vain väkivallan
suhteen.
Pelifirmoissa tarvitaan monenlaista
osaamista. Se on vähemmän kuin ennen.
Karhulahden oma kirjoitusurakka
on valmis kesällä. Se voi esimerkiksi liittyä matkustamiseen, askarteluun tai sosiaaliseen toimintaan.
Karhulahti työstää Tanskassa apura-
halla kirjaa e-urheilun kilpapelaajien
kokemuksellisuudesta.
??Siis siitä suuresta massasta, joka
käyttää huomattavan määrän ajastaan
pelaamiseen, mutta ei silti ole ammattipelaajia.
Kilpapelaajat ovat tavallaan samassa tilanteessa kuin pelikehittäjien suuri
massa
Hänen vaalitaktiikkanaan oli liikkua laajalla alueella, lähestyä ihmisiä, kertoa omista ajatuksistaan ja kuunnella. Vaalityötä tuki, että puolueen johto kiersi kenttää
ahkerasti.
. Äänestäjät palkitsivat hänet 497 äänellä.
Ehdokkaaksi hän läksi puoluejohdon innoittamana kuntavaaliristeilyllä helmikuussa. Keskustan kasvot
Teksti ja kuva: Arja Ukkonen
Jenny Hasu
Kolari ei lannistanut
Kotimatkalla ensimmäisestä keskustanuorten kokouksestaan
Jenny Hasu jäi auton alle. Kokemusta tulee joka tapauksessa.
Hasu oli yksi keskustan neuvottelijoista, kun
vastuutehtäviä ja lautakuntapaikkoja jaettiin
vaalien jälkeen.
. Yksi rakastumisen sytykkeitä
juristi-aviomieheen, Akseliin, oli se, että hänelläkin on sukujuuria Valkealassa. Päinvastoin! Hän
houkutteli mukaan muita nuoria.
Ansiotyökseen Hasu toimii kansanedustaja
Markku Pakkasen eduskunta-avustajana. Tähän yhteiskuntatieteiden maisterin opinnot Tallinnassa, Hollannissa ja Turussa ovat antaneet
varsin hyvät eväät.
Lähes päivittäin hän reissaa Kouvolan ja Helsingin väliä.
Niin kansainvälisesti suuntautunut kuin Jenny Hasu onkin, kotiseutu Valkeala on hänellä lähellä sydäntä. Jännitin tuloksia niin eri puolilla maata asuvien kavereideni ja puolueen kuin itseni puolesta.
Omasta tilastani ajattelin, että se tulee, mikä on
tullakseen. Ne ovat olleet ahkerassa käytössä talvella ja
kuluneena kylmänä keväänä erityisen pitkään.. Hakeuduin toimintaan ihan itse. Sitten itsekin keskustanuorten toimintaan osallistumalla
15-vuotiaasta lähtien.
. Kun vaalitulokset vaihtelevat joka vaaleissa,
kuvio on aina erilainen ja kiinnostava. Pariskunta on
asettunut asumaan Jaalan Siikavan kylään, laajan Kouvolan laitamille.
Pirjo-äiti on tukenut kotiseutuhenkeä neulomalla Kymenlaakso- ja keskusta-aiheiset lapaset. Kukaan ei
tule hakemaan kotoa, hän päätteli tuolloin.
Alku oli kuitenkin onneton: ensimmäiseltä
kokousmatkalta skootterilla kotiin palatessa auto ajoi päälle ja seurauksena oli aivotärähdys.
Tämä ei lannistanut tyttöä. Siitä näkee, miten yhteiskunta on muuttunut, hän kuvailee.
Nuoresta iästään huolimatta Hasulla on jo pitkä kokemus politiikasta. Se ei saanut häntä luopumaan politiikasta.
Valoisasti hymyilevä Jenny Hasu, 31, aloitti
vastikään Kouvolan kaupunginhallituksen toisena varapuheenjohtajana ja Kouvolan uuden
kaupunginvaltuuston jäsenenä.
Kuntavaaleissa huhtikuussa Hasu meni kirkkaasti läpi Kouvolan keskustaehdokkaiden toiseksi suurimmalla äänimäärällä. Ensin isän, Valkealan
kunnanvaltuuston puheenjohtajana pitkään
30
23.6.2017
toimineen Tuomo Hasun, kautta
2017
31. Jenny Hasu reissaa lähes jokaisena viikon päivänä
Kouvolasta Helsinkiin. Kouvolan asema on tullut varsin
tutuksi, kun juna on usein matkustustapana.
23.6
Osa harrastajista vihkiytyy asiaan niin, että opiskelee villiyrttikouluttajiksi.
. He
aloittivat bloggaamisen ja reseptien jakamisen
omaksi ja pienen asiasta kiinnostuneen piirin
iloksi.
Vastaanotto oli innostunut. Ihmiset villiintyivät villivihanneksista. Tämä, jos mikä, on lähiruokaa, sanoo ruoka- ja yritysasiantuntijana Etelä-Suomen maaja kotitalousnaisissa toimiva Hannele Veteli.
Parhaimmillaan tarvittavat villivihannekset
pystyy poimimaan omalta kotipihalta. Tavallisimpia kasveja ovat vuohenputki, maitohorsma,
voikukka, nokkonen tai vaikkapa poimulehti.. Sairastan keliakiaa ja se on vienyt ennakkoluulot mennessään. Keliakian myötä on niin
tottunut kokeilemaan kaikkia uusia juttuja.
32
23.6.2017
Olen oppinut esimerkiksi käyttämään erilaisia
siemeniä.
Hortoilusta kuulemiselta tuskinpa kukaan on
tässä ajassa pystynyt välttymään. Tulin oppimaan, mitä kaikkea voisi käyttää
salaatin seassa.
. Luonnonyrtit eli villivihannekset eli
hortat ovat nyt kokkailutrendien aallonharjalla.
Alkuun vietetyn herkutteluhetken jälkeen
motivaatiot ovat kohdallaan oppimaan hortoilun saloja.
Kurssille osallistunut Raili Jauhiainen toteaa villivihannesten käytön ruoanlaitossa olevan hänelle uutta.
. Elämä
Ruokaa
omalta pihalta
Nokkoset smoothieen, voikukan lehdet
salaattiin ja pihlajan lehdet mehuksi.
Villiyrtit ovat monipuolinen lisä ruokapöytään.
Teksti ja kuvat: Päivi Vento
Etelä-Kymen keliakiayhdistyksen jäseniä ko-
koontui luonnonyrttikurssille Kotkan Neuvottomaan. Buumi alkoi
siitä, kun Raija ja Jouko Kivimetsä alkoivat pitää Hortoilu.fi -sivustoa 2000-luvun alussa. Ennen tietoiskua ja keräämistä maistellaan pihlajan lehdistä valmistettua mehua.
Juoma saa kiittäviä arvioita.
Valmistamansa mehun kanssa kurssin vetäjä Hannele Veteli tarjoaa nokkossipsejä ja nokkosnäkkäriä ketunleipälevitteen kera.
??Ai, miten hyviä, näihin jää koukkuun, naiset huokailevat rapeita leivonnaisia rouskutellessaan. Tänä päivänä Kivimetsät ovat kirjoittaneet useita oppaita ja kurssit täyttyvät lähiruoan ystävistä
Yrtit kannattaa käsitellä retken jälkeen heti, etteivät ne ehdi nahistua.
Yrttejä poimiessa pätevät samat säännöt kuin
sienimetsässä: kerää kuivalla aurinkoisella
säällä, pidä lajit erillään, poista roskat ja huonot
osat ja kerää vain tuntemasi kasvit.
Villiyrttien puolella myös lupa-asioista on
hyvä olla perillä.
. Joku guru on
todennut luonnon olevan täynnä käsittelemätöntä informaatiota, jota ei ole jalostuksella pilattu, Veteli selittää.
Pula-aikana suomalaiset söivät pettuleipää ja
kaivoivat voikukanjuuria kahvin korvikkeeksi.
Nyt luonnosta napsitaan tarvikkeet smoothieihin, joihin voi käyttää marjojen lisäksi esimerkiksi kuminansiemeniä, kuusenkerkkiä, mesimarjanlehtiä ja -kukkia sekä vuohenputken
nuoria lehtiä ja versoja.
Vanha juhannustaika tulevan sulhasen selvittämiseksi kuulostaa näinä villiyrttien luvattuna aikana erityisen trendikkäältä. Sinkkunainen: poimi seitsemän kukkaa, jokainen
eri pellolta, ja laita kimppu yöksi tyynyn alle,
niin sulhanen näyttäytyy sinulle unessa!
23.6. Hyödynnettäviä lajikkeita on luonto
pullollaan, siementen ja juurien hyödyntäminen ajoittuukin vasta syksyn puolelle.
??Minusta hortoilu opettaa näkemään ympäristön toisesta näkökulmasta kuin ennen.
Luonto on täynnä hyviä ainesosia. Pihlajanmarjoja saa poimia ilman maanomistajan lupaa.
Hannele Veteli käyttää omassa keittiössään
villivihanneksia monipuolisesti.
Salaatin sekaan voi piipahtaa poimimassa voikukkaa tai lettutaikinan sekaan nokkosia.
Kun lähtee varta vasten maastoon poimimaan, mukaan kannattaa ottaa kori ja sakset
sekä käsineet. Esimerkiksi pihlajanmarjoja saa poimia ilman maanomistajan lupaa, mutta lehtiä ei, Veteli huomauttaa.
Hän muistuttaa vielä yhdestä tärkeästä asiasta.
. Osalla yrteistä on rohdosvaikutuksia, näistä
on oltava selvillä.
Villiyrttien poiminta, käyttö ja säilöntä on
monen mielestä innostavinta alkukesästä, kun
Tiina Rasimus oli erityisen kiinnostunut
horsman käyttömahdollisuuksista.
luonto puhkeaa vihreyteen ja sitten kukkaan.
Veteli kannustaa keräämään läpi kesän, syksyyn asti. Jos poimii useita lajeja, ne on kätevää sujauttaa kukin omaan paperipussiin. 2017
33
Ei
kai kukaan koko päivää pelkällä piharatamolla jaksa.
. Ei tällaisessa suuressa joukossa säily kuri eikä toveruus,
ellei jokainen rohkene sanoa suoraan julki, mitä ajattelette, teillä täytyy olla rohkeutta ainakin vaieta, sillä takanapäin
purnaaminen myrkyttää ilman parantamatta mitään asiaa hivenenkään vertaa, sovittelijaksi sanottu Sukselainen laukoi.
Onhan tuossa oppia maalaisliiton perillisillekin.
Viikonlopun komediaputki teki terää Suomen House of
cards -viikon päätteeksi.
Vihreiden puheenjohtajavaalin tuloksen julkistaminenhan
venyi lähes kuusi tuntia, koska yksi laatikollinen ääniä oli jäänyt Helsinkiin. Se on rohkeutta. Entä jos siinä Hesaan jääneessä laatikossa ei olekaan ääniä, vaan @KarnaMikko älypuhelimen kanssa?
. Saattaa lähimmässä pihvipaikassa olla melkonen jono. Kun muut
ajattelevat laatikon ulkopuolelta, vihreät kadottavat koko laatikon.
. Perttula kertoo, että puhemies määräsi virkamiehet kantamaan
jäähylle määrätyn Vennamon pois istuntosalista, kun tämä ei
suostunut lähtemään omin jaloin.
Perttula kertoo myös, miten puoluejohtaja opasti 1955
maalaisliiton puoluevaltuustoa. Kaikki kun eivät olleet tyytyväisiä Kekkosen valintaan presidenttiehdokkaaksi.
?Teillä on täysi oikeus säilyttää vakaumuksenne, jos se on
toinen. Sukselaisesta, maalaisliiton pitkäaikaisesta puheenjohtajasta, pääministeristä ja eduskunnan puhemiehestä. Siitä repesi riemu Twitterissä.
Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä nousi myös suureen rooliin vihreiden puoluekokouksessa. Vihreiden ääntenlasku. Minäkin haluaisin olla. Kukaan
käyny varoiksi tsekkamaassa myös Ala-Tikkurilan Shellillä?
. Apollon Tietäjät
Teksti: pentti manninen,
pauliina pohjala
Sukselainen kannatti Vennamoa
Keskustassa muistetaan hyvin tohtorien taisto, Johannes
Virolaisen ja Ahti Karjalaisen pyrky Urho Kekkosen seuraajaksi presidentin tuolille.
Mutta oli kolmaskin mies, joka tosissaan mieluili paikalle.
Tohtori Pekka Perttula on tempaissut perusteellisen elämäkerran (Äidin poika) V.J. Emil Sillanpää aloittaa puheen eläintuotannon tuista: ?Hyvä puoluekokousväki ja Twitterissä möyhäävä Mikko Kärnä!?. Mutta yhtä minä katson voivani vaatia. Hän nimittäin irvaili Twitterissä lähes kaikelle puoluekokouksessa sanotulle,
eikä vähiten lihantuotannon kritisoimiselle.
Tässä twitterkansan parhaimmistoa:
. Ääntenlaskufarssi vaati traagisen uhrin! Illan sidosryhmätilaisuus (=toimittajille viinaa) peruttu kokouksen venymisen
vuoksi.
. Perttula kuvaa monipuolisesti Sukselaisen roolia Kekkosen varjossa ja varjona.
Vielä 1976 Sukselainen kirjasi tuntojaan näin:
. Joka katsoo, ettei voi alistua puolueen tekemään enemmistöpäätökseen ja kuitenkin tahtoo olla puolueen jäsen,
sen täytyy julkisesti perustella kantansa eikä liikkua kuin varas yöllä.
34
23.6.2017
. Tuo politiikan Länsimetro.
. Vihreät ovat poliittisen viestinnän taitureita. Laatikollinen vihreiden ääniä jäänyt Helsinkiin. Minua pakkaa vähän harmittamaan, kun aina puhutaan
Virolaisesta ja Karjalaisesta, ikään kuin minua ei olisikaan. Onko vika itsessäni, että minut unohdetaan. ????Poliitikosta täytyy puhua, jotta poliitikko todella
eläisi ja kukoistaisi.
Sukselainen lienee ainoa keskustalainen, joka edes kerran näyttävästi kannatti Veikko Vennamoa tämän lähdettyä
maalaisliitosta.
Sukselainen toimi eduskunnan puhemiehenä 1974
Puheenvuoro
Hyvä politiikka syntyy
vakaasta arvopohjasta
Viime viikon maanantaina puheenjohtaja Juha Si-
pilä kertoi, ettei keskustalla, kokoomuksella ja perussuomalaisilla ole edellytyksiä rakentaa toimivaa
hallitusyhteistyötä. Mikään hallitusohjelma ei voi ennustaa kaikkia niitä
isoja ja pieniä tienristeyksiä, jotka maamme näiden vuosien aikana kohtaa.
Suomi tarvitsee hallituksen, joka kykenee ratkaisemaan myös
odottamattomat pulmatilanteet tehokkaasti parhain päin.
Tällä ratkaisulla osaltaan huolehditaan yhteiskuntamme vakaudesta, Suomen myönteisen talous- ja työllisyyskehityksen jatkumisesta ja siitä, että kesken-
eräiset uudistukset, ennen muuta sosiaali- ja terveyspalvelu- sekä maakuntauudistus viedään maaliin. Järjestöväelle tähän aukeaa erityinen
mahdollisuus heti alkusyksystä, kun periaateohjelmaluonnoksemme lähtee kentälle pureksittavaksi.
Keskustelun ja vuoropuhelun kautta ymmärrämme itseämme ja toisiamme. Mihin tahansa kompromisseihin ei kuitenkaan pidä suostua. Kun meillä on yhteinen
käsitys siitä, mistä meidät on tehty, voimme edetä
yhtenäisinä eteenpäin, tehdä kompromisseja ja rakentaa yhteistyötä yli puoluerajojen.
Paras maaperä hyvälle politiikalle on selkeä ja vakaa arvopohja.
Jouni Ovaska
keskustan puoluesihteeri
23.6. Usein arvojen välillä joudutaan käymään tiukkaa kamppailua päätöksiä tehtäessä.
Reaalimaailmassa kompromisseja joudutaan tekemään niin hallituskumppaneiden kuin taloustilanteenkin kanssa. Olennaisinta on, että lopputulos
on hyvä ja sillä on kansalaisten enemmistön tuki.
Yli 60 prosenttia suomalaisista hyväksyy ratkaisun,
jolla hallitusyhteistyö Jussi Halla-ahon johtamien
perussuomalaisten kanssa päättyy, selviää Helsingin Sanomien gallupista.
Vaikka viime päivät poliittiset piirit ovat koettaneet kehitellä erilaisia salaliittoteorioita siitä, mitä tapahtui perussuomalaisten kulisseissa ennen Jyväskylän puoluekokousta
tai mitä tapahtui kokouksen jälkeen, on hallituksen syytä katsoa nopeasti eteenpäin ja
palattava normaaliin päiväjärjestykseen.
Kansan antamaa mandaattia
maan johtamiseen on jäljellä vielä kaksi vuotta. 2017
35. Asioiden hoito ilman tiedostettua ja selkeää arvopohjaa ei tarjoa vakautta, ennakoitavuutta tai selkeää suuntaa.
Meidän keskustalaisten pitää tuntea omat arvom-
me, jotta voimme kertoa niistä myös muille.
Siksi kannustankin keskustalaisia käymään myös
arvokeskustelua säännöllisesti osana poliittista toimintaamme. Ihmisille on saatava töitä ja palvelut turvattava
tasa-arvoisesti koko maassa.
Vaikka me keskustalaiset monesti korostammekin
ratkaisukeskeisyyttä ja käytännönläheisyyttä, päätöksiin liittyvät aina arvot. Omista arvoista voi
joutua tinkimään, mutta johonkin raja on aina vedettävä.
On vaarallista häivyttää arvot ja periaatteet pois
arkisesta poliittisesta keskustelusta. Maata tai kotikuntaa ei voi johtaa pelkkien excel-taulukoiden ja
asiantuntijatyöryhmien avulla, vaikka niitäkin aina
tarvitaan. Perusteellisen muutoksen kokeneen perussuomalaisen puolueen ja keskustan arvomaailmat ovat liian kaukana toisistaan.
Tehtyä dramaattista ratkaisua seurasi lyhyt ja vaiherikas hallituskriisi, jonka tapahtumat on kerrattu
moneen kertaan
Sopimuksen perusteella Nato voi järjestää Suomen ja Venäjän rajalla sotaharjoituksia.
Eikö silloin ymmärretty ollenkaan ajatella, että sillä tehtiin itse uhkatekijä Venäjän harjoittamalle ulkopolitiikalle?
Me suomalaiset voimme kuitenkin juhlia satavuotisjuhlia turvallisin mielin, sillä
Suomen oma puolustuslaitos on kunnossa.
Naton kanssa veljeily on lopetettava.
Seuraavissa presidentinvaaleissa on valittava Matti Vanhanen presidentiksi, sillä
hän on ilmoittanut, ettei ole viemässä Suomea Natoon.
Heimo Linna
sotaveteraani
entinen kansanedustaja ja ministeri
Alkio
kunniaan
Suomen Keskustassa ja Suomenmaa-lehdessä
on spekuloitu huonoa vaalitulosta.
On mietitty, miksi kaupunkilaiset etelässä eivät äänestä keskustaa. Mielipiteet
Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipide-kirjoituksia. Jokainen näkee, millainen oivaltaja, näkijä ja aloitegeneraattori Santeri Alkio oli.
Juha Sipilä aivan oikein otti Alkion näkemykset omakseen
poliittisen uran luonnissaan.
Osa köyhistä keskustaa äänestäneistä äänesti
Timo Hennala
Lahti
Matti Tuominen
Ulvila
vielä vanhasta muistista keskustaa, mutta he-
36
23.6.2017
Suomessa korostetaan Ståhl-. Suomi teki Naton kanssa niin sanotun
isäntämaasopimuksen vuonna 2014. Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa,
mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle. Käytännön ratkaisut jäivät Ahon hallituksen tehtäväksi.
Se oli keskustapuolueelle vaikeaa aikaa,
kun valtaosa jäsenkunnasta vastusti ratkaisua.
Nyt Suomen valtiosääntö on muutettu
sellaiseksi, että presidentiltä on riisuttu valtaoikeudet päättää yksin ulkopolitiikasta.
Keskusta unohti eläkeläiset
kassa sen virheratkaisun, joka ei sovi mitenkään Paasikiven ja Kekkosen linjauksiin.
Suomea on lähdetty viemään sotilasliitto
Naton kytköksiin, vaikka selvä enemmistö
Suomen kansasta suhtautuu Natoon kielteisesti. Sillä Neuvostoliitto turvasi sen, ettei Saksa hyökkää sen
kimppuun Suomen kautta.
Vastuullisten poliitikkojen pitäisi nyt tunnustaa se tosiasia, että Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän ulkopolitiikan johtolanka
on se, että maa haluaa varmistaa, ettei mikään ulkopuolinen vaara uhkaa sen rajoja.
Suomen ulkopolitiikassa tapahtui muutos, kun Neuvostoliitto hajosi. Suomi alkoi
pelkäämään Venäjää.
Vaikka valta onkin nyt kansalla, joka äänestää valtiollisissa vaaleissa, on silti muistettava, että presidentti on vieläkin tärkein
henkilö ulkopolitiikan linjavedossa.
Minä näen Suomen nykyisessä ulkopolitii-
Enemmistö Suomen
kansasta suhtautuu
Natoon kielteisesti.
Presidentti Mauno Koivistolla oli silloisen lakien mukaan täydet oikeudet päättää
ulkopolitiikasta. On myös mietitty,
miksi hyvien keskustalaisten ehdokkaiden äänestäminen ei kiinnosta.
Oikea selitys huonoon vaalitulokseen lienee
kuitenkin se, että pienituloisten eläkeläisten
ja pienipalkkaisten silpputyöläisten määrä on
kasvanut Sipilän hallituksen aikana Suomessa
miljoonaan ihmiseen.
Jos ajatellaan, että keskustan kannatus on
ollut noin 20 prosenttia, niin se on miljoonasta köyhästä äänestäjästä noin 200 000.
kin saattavat lopettaa keskustan äänestämisen, jos nykyinen meno jatkuu.
Ihminen, joka joutuu miettimään ostaako
ruokaa vai lääkkeitä, ei ole ennen pitkää puolueuskollinen.
Keskusta on valitettavasti leimautunut puolueeksi, jota kiinnostaa enemmän verojen välttely ja omaisuuksien piilottelu hallintarekisterin muodossa sekä työttömien kyykyttäminen.
Verot, taksat ja maksut kohoavat jatkuvasti,
eläkeindeksi vain junnaa paikoillaan.
Jos näin vielä jonkin aikaa jatkuu, on vaarana keskustan kutistuminen pienpuolueeksi
perussuomalaisten tavoin.
bergin osuutta maamme perustuslain ja hallitusmuodon luomisessa. Hän määräsi, että Suomen
on liityttävä EU:n jäseneksi. mielipiteet@suomenmaa.fi / Suomenmaa, mielipiteet, PL 52, 90100 Oulu
Naton kanssa veljeily on lopetettava
Kun itsenäinen Suomi täyttää tänä vuon-
na sata vuotta ja minä olen ollut kahdessa viime sodassa etulinjan ryhmänjohtajana Suomea puolustamassa, niin minulla on
velvollisuus kirjoittaa Suomen ulkopolitiikasta.
Suomi oli ennen itsenäistymistään Ruotsin vallan alainen 659 vuotta ja Venäjän vallan alainen 108 vuotta.
Raskaiden sotavuosien jälkeen Suomen
ulkopoliittiseen linjaan ratkaisevasti vaikuttaneet presidentit Paasikivi ja Kekkonen päätyivät sellaiseen ratkaisuun, että
vain puolueettomana ja sitoutumattomana Suomella on elintilaa jatkaa itsenäisenä maana.
Neuvostoliitossa sodan pelko oli vielä
niin suuri, että Suomen oli tehtävä Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimus. Varmasti hänellä oli
merkittävä rooli.
Mutta kannattaa lukea Santeri
Alkion päiväkirjat itsenäistymisen ajoilta
Paita on jo järjestyksessä kolmas.
Suomi-puvun ja Haapsamon yhteinen taival
alkoi jo ennen naisen aktiivista toimintaa keskustassa, mutta parinkymmenen vuoden ajan
parivaljakko on yhdessä kulkenut myös puoluekokouksissa ja naisten edustajakokouksissa.
Suomi-puku ei ole varsinainen kansallispuku.
Sitä on Haapsamon käsityksen mukaan tehty
vain rajallisesti, joten se on aika harvinainen.
Asuun kuuluva koru kuvaa järviä ja sen irralliset osat laineen liplatusta. Itse käytän sitä esimerkiksi häissä ja
syntymäpäivillä.
23.6. Hameen etuosassa
taas on kuvattu Lapin vaaroja.
Pukuun kuuluu myös kukkaro sekä harmaa,
pitsireunaisella hupulla varustettu takki.
Kansallispukujen kanssa käytetään matalaa
kenkää, mutta Suomi-pukuun yhdistetään pienellä korolla varustettu kenkä. Se tuo Haapsamon mukaan lisää juhlavuutta.
Haapsamo päätyi Suomi-pukuun, kun halusi
kansallispuvun, muttei kuitenkaan kotiseutunsa Hämeen pukua.
??Nähdessäni tämän ihastuin heti ja tiesin,
että siinä se on.
Haapsamon äiti on kotoisin Karjalasta, ja niitä peruja kaapissa roikkuu myös Karjalan naisen puku. 2017
37. Sillekin on ollut käyttöä.
??Kansallispuku sopii mihin vain juhlatilaisuuteen. Minun
pukuni
suomi-puku
?Kansallispuku sopii mihin juhlaan vain?
Sinikka Haapsamon Suomi-puvussa liplattavat
tuhannet järvet ja siintävät Lapin vaarat
Teksti: Meri Alaranta-Saukko
Kuva: jaakko martikainen
Sinikka Haapsamo on pukeutunut Suomipukuun säännöllisesti jo melkein 30 vuotta.
Hän ostin sen jyväskyläläiseltä ompelijalta
ja toimi aikoinaan jopa asun mannekiinina.
Kun ensimmäinen puku kävi pieneksi, Haapsamo hankki toisen
Tarjolla kahvetta ym. Käsittelyssä sääntömääräiset asiat. Kuullaan myös
muistoja menneiltä vuosikymmeniltä. Asiaa,
hauskanpitoa, nähtävyyksiä, ostoksia ym.
Tiedustelut tmj. Lapseni
toive on kuitenkin niin vaatimaton, että minun on se äitinä helppo toteuttaa, vaikka en
siitä niin paljon itse pitäisikään.
Nykyään tuntuu, että lapset joutuvat kilpailemaan lomasuunnitelmista. Sari puh. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi satu.tietari@keskusta.fi, niin tavoitamme sinut myös sähköisesti.
Satakunnan Keskusta on mukana tapahtumissa. 040
555 0635, elina.sieppi@gmail.com.
Keskustanaisten Pirkanmaanpiiri yhteystiedot; Kristiina Mäki-Välkkilä, Näsilinnankatu 23 a 1, 33210 Tampere. Esillä yhdistyminen Sauvon osaston kanssa
Pöytyä, Keskustan kesäilta Kyrön Maauimalassa, Ollilantie 12, pe 11.8. Jaana Viilo sairauslomalla)
voit soittaa pj. Lisätietoja/ilm.
0401681511.
Pirkanmaa
Pirkanmaan Keskustapiirin kiireellisissä asioissa (tj. 050 303 6493,
hame@keskustanuoret.fi. Maksu suoritetaan paikanpäällä ennen tilaisuutta. Lasten
odottama kesäloma saatiin vihdoin saatettua alkuun.
Itse olen kasvanut lapsuuteni Teuvalla
yrittäjäperheessä, jossa kesälomamme kohokohta oli matkustaa juhannukseksi Kuopioon mummolaan.
Näin aikuisiällä on ollut hienoa todeta, että on ollut todellinen rikkaus omistaa EteläPohjanmaalla syntynyt äiti ja Itä-Suomessa
syntynyt isä.
Emme matkustelleet ympäri Suomea, ulkomaista puhumattakaan, mutta se ei minua harmita. Ohjelmassa pääjohtaja Liisa Hyssälän ja kansanedustaja
Olavi Ala-Nissilän alustukset. Sinikka puh. klo 17 alkaen klo 21/22 asti. Keskustassa tapahtuu
Puheenvuoro
Ilo ja onni ovat
yksinkertaisia, kesälläkin
Suvivirret laulettiin pari viikkoa sitten,
kesäkuun ensimmäinen viikonloppu. alkaen klo 10. Omat makkarat ja juomiset mukaan. Sitovat ilmoittautumiset 20.7. p. 0400 950 704.
Päijät-Häme
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan
Päijät-Hämeen piiri tj Jukka Sällinen puh.
0400 930 483 ja keskustanaisten PäijätHämeen piiri tj Jaana Niemi puh. Kaikki on suunniteltua ja valmista, kaiken tulee olla hienoa ja
elämyksellistä.
Väitän, että lapset eivät osaa vaatia hieno-
ja lomamatkoja etelään. 040 759 0509,
sari.kujanpaa@keskusta.fi, Keskustanuorten tj Miro Marjamäki puh. 040 418
1150.
kanssa yhdessä vietetty aika, joka usein arkena unohdetaan.
Voisimme tehdä nyt juhannuksena lupauksen, että kuuntelemme mitä lapsemme
haluavat tehdä tänä kesänä yhdessä perheen kesken! Miksi stressaisimme, kun voimme iloita siitä, että lapsemme nauttivat ja
nauravat!
Ihanaa keskikesän juhlaa jokaiseen perheeseen! Muistakaa kuunnella lapsia ja viettää taas yksi ikimuistoinen kesä yhdessä! Kyse on loppuviimein kuitenkin hyvin yksinkertaisista asioista!
Noora Ihalainen
Vesaisten keskusliiton hallituksen jäsen
Päijät-Hämeen parhaaksi ry vuosikokous 27.6. Piiritoimiston
osoite Rauhankatu 11, 13100 Hämeenlinna. Ohjelma: klo 11 ilmoittautuminen, kesäkuulumiset ja samalla pidämme tikkakisat. Arpajaiset ja tikkakisan palkintojenjako Lopuksi juomme kakkukahvit.Viihtyisistä
puitteista ja tarjoilusta maksamme talolle 15e/hlö. Teltalla vierailevat myös
kansanedustajat Ala-Nissilä, Kiviranta ja
Saarikko.
Keskustaveteraanit, Tervetuloa viettämään yhteistä kesäpäivää Maskuun Ravintola Kiisan-Pirttiin (Kiisankuja) ke 26.7.
klo 11 alkaen. 040-556
7262, kristiina.maki-valkkila@netikka.fi
Pyynikin kesäteatteri pe 30.6. Suunnittelemme
matkaa Puolaan, Gdanskiin 11.?14.9. Niskavuoren nuoriemäntä klo 18 näytökseen. Aikuisten
hektinen työelämä ja kova kiire pakottavat
lomalle isot odotukset. Klo 12 ruokailu, tarjolla
lounas noutopöydästä. Avoinna varmimmin ti klo 8.30-12 ja to
klo 13-17, muina aikoina kannattaa soittaa etukäteen.
Keskustanaisten piiri. Muistan juhannukset Kuopiossa, yhdessä perheen ja sukulaisten kesken
juhannuskokolla. mennessä Pertille (pertti.peltola@
tintti.net) tai 0400 940 650 tai Sirpalle 044
062 2266.
38
23.6.2017
la?. Terveisin Jaana Viilo, toiminnanjohtaja 040 767 3419, jaana.viilo@keskusta.fi
Järjestöilmoitukset Suomenmaahan entistä aikaisemmin! Lehti ilm. Hänen ei tarvinnut kovin kauaa miettiä.
Vastaus oli: ?Toivoisin, että perheemme joisi
laiturilla jokainen omasta pillimukistaan kesäjuomaa, sitten hyppäisimme kaikki pommilla laiturilta järveen ja uinnin jälkeen pelaisimme ristiseiskaa.?
Pidän uimisesta, mutta pakko myöntää,
että pelkään hyppäämistä veteen. 050 374 5416, juha.iso-aho@
keskusta.fi, toimistosihteeri ja Keskustanaisten tj Sari Kujanpää puh. Luvassa mukavaa illanviettoa koko perheelle pelaen, uiden,
saunoen, grillaten. klo 18 Piiritoimistolla Linnankatu 21 B 35 , 20100 Turku. Piiritoimiston käynti/postiosoite Linnankatu 21 B 35, 20100 Turku.
Piiritoimisto on avoinna myös kesäaikana,
ota yhteyttä Grönlundin Anttiin.
Raision Kesk. seniorikeilaajat keilavuoro
myös koko kesäkauden ajan Keilahallilla
torstaisin klo 15-16.
Taivassalo, Keskusta Silakrysäyksessä la
1.7. 040 759 0509 tai
pj. lipputilaukset Kristiina MäkiVälkkilä p.040-556 7262 tai kristiina.makivalkkila@netikka.fi
Pirkanmaalaisissa Keskustajärjestöissä tapahtuu: Katso lisää tapahtumia ja toimintaa www.pirkanmaankeskusta.fi tai Facebook: Pirkanmaan Keskusta
Satakunta
Satakunnan piiritoimisto, tavoitat meidät seuraavista numeroista: tj Satu Tietari 050 405 7742 (satu.tietari@keskusta.fi),
keskustanaisten tj Tarja Kiviniemi 044 978
3929 (tarja.kiviniemi@keskusta.fi), nuorten
tj Sonja Lautamatti 0440 336 588 (satakunta@keskustanuoret.fi).
Tärkeää. Ollaan yhteydessä.. Tuukka Liuhalle, puh. Sää oli aina mitä ihanin ja
mukavaa oli!
Kysyin 9-vuotiaalta kuopukseltamme:
?Mitä haluaisit meidän tekevän kesälomal-
Varsinais-Suomi
Piiritoimiston yhteystiedot: Piirin tj Hanna Vuola 0509177000, järjestösuunnittelija Antti Grönlund 0400539401, Vesaisten
piirin tj ja keskustanuorten järjestösihteeri Aino Piippo 0400407515, keskustanaisten puheenjohtaja Ilona Koivunalho
0503532236. 0456748077, tuukka@liuha.fi
Pirkanmaan Keskusta mukana tapahtumissa: seuraa Suomenmaasta, www.pirkanmaankeskusta.fi ja liity Facebookiin: Pirkanmaan Keskusta, nähdään ja tavataan! Voit
ottaa yhteyttä piiriin ja kertoa millaista toimintaa haluaisit kehitettävän ja samalla olet
tervetullut mukaan aktiiviseen toimijajoukkoomme. klo 18 Taljalla, Keijutie 1b. Lapsille riittäisivät
kotimaan upeat kohteet ja etenkin perheen
Kaarina, Ylimääräinen kokous Kaarinan
Vesaiset ry 3.8. Liput
37 euroa/kpl. Seuraa Suomenmaasta printistä
tai internetversiosta ?Keskustassa tapahtuu?, piirin internet-sivulta www.keskusta.
fi/satakunta tai Facebook: Satakunnan Keskusta. Tervetuloa koko perheen voimin! Paikalla myös
valtuutetut ja muita silmää tekeviä.
Etelä-Häme
Etelä-Hämeen piiritoimisto, piirin tj Juha
Iso-Aho puh. Nähdään ja tavataan! Voit ottaa yhteyttä piiriin ja kertoa millaista toimintaa
haluaisit kehitettävän ja samalla olet tervetullut mukaan aktiiviseen toimijajoukkoomme. perjantaisin.
Huom! Suomenmaan uudistuksen myötä myös lehden Keskustassa tapahtuu-järjestöpalstalle lähetettävät yhdistyksien
tapahtumailmoitukset on lähetettävä sähköpostilla piirin toiminnanjohtajalle: jaana.viilo@keskusta.fi viimeistään jo toivottua ilmoituspäivää edeltävän viikon to klo
15 mennessä.
Sihteerit: Kj:t ja py:t ilmoittakaa tulevat keskustatapahtumat paikkakunnillanne hyvissä ajoin myös piiriin: pirkanmaa@
keskusta.fi
Pirkanmaan Vesaiset; tj Elina Sieppi, Näsilinnankatu 23 a 1 33210 Tampere, p. Reima ja pojat laulavat ja laulattavat
Hossan pinta-ala on noin 11 000
hehtaaria eli 110 neliökilometriä.
Jutussa mainittiin myös, että metsässä lauloi mustarastas, mutta asiantuntijan mukaan Hossassa laulaa kulorastas. Ilmoittautumiset savo-kymi@vesaiset.fi tai ulla-riitta.juuti@keskusta.fi Lisätietoja: 050-347
3556/Ulla-Riitta. klo 10-17.
Kalmarin Unionin kesäjuhla, pe 4.8. 0443122982. Laiva lähtee Jyväskylän
satamasta päijänteelle klo 17.00.
Etelä-Savo
Kesäretki Itä-Viroon 24.-28.7. Paikalla
Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen.
Päijänteen palvipäivät, la 8.7. La klo 11
ke Mikko Savola. Aurinkoista kesää!
Siikajoki. Niko Pesola
044 7546676 sekä Vesaisten tj. Paikalla pe klo 14
piirin pj. Riistakatu 15 Iisalmi.
Avoinna klo 9-15.
Etelä-Pohjanmaa
Piiritoimisto, Palstailmoitukset Suomenmaahan jarjestot@suomenmaa.fi. Kahvitarjoilu, Arvontaa.
Oikaisuja
Hossa-juttuun
Suomenmaan jutussa (16.6.)
Hossan kansallispuistosta oli
puiston pinta-ala väärin. Piiritoimiston käynti/
postiosoite: Yliopistonkatu 17 B (2.krs) Jyväskylä. Käyttökustannuksiltaan
edullinen
Yhteensopiva erittäin kattavan
kaltaan
Avant
500-sarjaa,
se on saatavilla
nyt
johtaja ja puoluesihteeri.
Uusi
Avant
e5 -malli
vastaajakokoluokalta
ja tekniiKysy lisää
lähimmältä
konemyyjältäsi!
Avant-työlaitevalikoiman
kanssa
Hankkijan
konemyymälöistä
ympäri
Suomen.
. Jyväskylän
kävelykatu.
Keskustan teltta Keuruun Markkinoilla la
15.7. 040-721 0636. Katja Koivukoski 040 5338160.
Piiritoimisto on kesälaitumilla 22.6-6.8.
välisen ajan. Yhteensopiva erittäin kattavan
kaltaan Avant 500-sarjaa,kuormaaja
ja se on saatavilla nyt
. klo 18
alkaen. 044-369 9600, toimistosihteeri Jaana Kvist p. Akkukäyttöinen
suusministeri sekä ministeri
Kauan
odotettu
Avantinja se on saatavilla
. Toni Viljamaa p. ti ja pe julkaistavan verkkosivujen järjestöpalstan deadline on tiistaisin klo 12, piiri mainittava.
Piiritoimisto on suljettu 22.6.?6.8.
Alavus, Keskustan teltta Alavus-Rysköömarkkinoilla 30.6 - 1.7. 0440-817 373
sekä Keskustanaisten tmj. 0107684915
Saatavana Hankkijalta kautta maan
sekä jälleenmyyjältämme EteläPohjanmaan Osuuskaupan alueella.
+ toimituskulut.
www.hankkija.fi
www.hankkija.fi
www.hankkija.fi
Saatavana Hankkijalta kautta maan
sekä jälleenmyyjältämme EteläPohjanmaan Osuuskaupan alueella.
www.hankkija.fi 39
23.6. Kuvalliset Keskusta-pelikortit sopivat ajanvietteeksi itselle, tuliaisiksi
muiden puolueiden kannattajille, pikkulahjoiksi tai vaikkapa arpapalkinnoiksi. klo 19 Kotokahviossa. Avoinna sopimuksen mukaan.
Piiritoimisto on avoinna ma, ti ja pe. 010 315
2001 ja Keskustanaisten puheenjohtaja Anne-Maria Perttula, p. Retken aikana vierailemme mm. Antti Ollikainen 040
7210311, Keskustanuorten tj. Tarjolla kahvia ym, Tervetuloa!
Pohjois-Pohjanmaa
Piiritoimiston yhteystiedot: Toimisto 040
5156800, Keskustan tj. Esko Lehtimäki ja Anneli Jäätteenmäen eu-avustaja Sari Kujala. Vaajakosken
Naissaaressa, markkinatorilla.
Keskustanaisten Keski-Suomen piiri ry:n
järjestämä Jyväskylän Keskustan järjestöväen risteily pe 1.9. Anne
Kalmari
Vaajakosken kohinat, la 5.8. Näiden kahden rastaan
laulua on vaikea erottaa toisistaan.
Saammeko esitellä:
UUSI HILJAINEN JA PÄÄSTÖTÖN AVAN
esitellä:
Kauan odotettu
Avantin
UUSI HILJAINEN JA Saammeko
PÄÄSTÖTÖN
AVANT E5! . 010 315 2000,
toimistosihteeri Pia Högberg p. Lähes äänetönAVANT E5!
UUSI
HILJAINEN
JA
PÄÄSTÖTÖN
. Hinnat vesaisten jäsenille: aikuiset 295
?, 12-17v 265?, 6-11v 255. Avoinna klo
9-15, tärkeä tapaaminen kannattaa varmistaa soittamalla. Akkukäyttöinen
Kauan
odotettu
Avantin
Saammeko
esitellä:
selle ministerin arvonimen.
. Retkiporukan kokoaa Vesaiset, vastuullinen matkanjärjestäjä: Linjaautoliike S.Kosonen Oy.
Itä-Savo
Kesäretki Itä-Viroon 24.-28.7. Politiikkaa ja yhdessäoloa, tervetuloa!
Kymenlaakso
Miehikkälä, Keskustan teltta Suur-Miehikkälän kylämarkkinoilla la 1.7. Yhteensopiva erittäin katta
on
viimein
täällä!
kaltaan
Avant
500-sarjaa,
nyt
onulkoasiainministeriössä.
viimein täällä!
. Pakan hinta 10 euroa/kpl + postikulut. klo 18 Nuorisotilassa.
Rauma, pohjoisen py:n vuosikokous ti
27.6. Akkukäyttöinen . Akkukäyttöinen
Tasavallan presidentti on myöntänyt keskustan kanSaammeko esitellä:
Pauliina Pohjala
. Tapahtumia on varmasti muitakin, joten kannattaakin seurata paikallislehtien ilmoituksia, kesälläkin.
Piiri, kesätapahtuma su 9.7. Katso ilmoitus kohdasta Etelä-Savo.
Keski-Suomi
Piiritoimiston yhteystiedot: piirin tj Pauliina Maukonen-Kärkkäinen p. Lähes
äänetön
Käyttökustannuksiltaan
edullinen
Keskustassa hän on ollutHankkijan
eduskuntaryhmän
puheen-ympäri Suomen.
Avant-työlaitevalikoiman
kanssa
konemyymälöistä
on viimein
täällä!
Uusi
Avant e5 -malli
vastaa kokoluokalta ja tekniiKysy lisää lähimmältä konemyyjältäsi!
. Ke ja
to vain etukäteen sovitut tapaamiset.
Keskusta-pelikortit nyt myynnissä! Tunnetko kaikki keskustan kansanedustajat
ja mepit. klo 13 alkaen, Tupaswilla ja Kanavateatteri. 010 315 2000.
Keskusta näkyy ja kuuluu myös kesällä!
Ohessa listaus piiritoimistolle ilmoitetuista kesätapahtumista joissa Keskusta on
joko mukana tai itse tapahtuman järjestäjänä. Sagadin kartanossa ja metsämuseossa, käymme ihailemassa
komeaa vesiputousta ja tutustumme historiallisiin Narvan ja Rakveren kaupunkeihin. Suomenmaan perjantaina julkaistavan järjestöpalstan deadline on edellisen viikon
perjantai klo 12. esitellä:
Päästötön
Vuodesta 1987 kansanedustajana
vaikuttanut
Kää. Kunnallisjärjestöjen ja paikallisyhdistysten tulee lähettää tapahtumatiedot piiritoimistolle julkaisua edeltävän viikon torstaina kello 10:een mennessä.
Ahlaisten paikallisyhdistys ry Sääntömääräinen vuosikokous ma 26.6. Kaija Väänänen.
Keskustanuorten tmj. Päästötön
Lähes
äänetön
?
Yhteensopiva
erittäin
kattavan
mäisenä varapuhemiehenä.
kaltaan Avant 500-sarjaa, ja se on saatavillaakkukäyttöinen
nyt
Avant-työlaitevalikoiman
kanssa
Hankkijan
konemyymälöistä
ympäri Suomen.
Kysy lisää
lähimmältä konem
on
viimein
täällä!kuormaaja
. Rutalahden Letkaliiteri (Koskelantie 56, 41710 Rutalahti), paikalla ke. Paavolan py:n sääntömääräinen
vuosikokous ma 26.6. PäästötönE5!
UUSI
HILJAINENkuormaaja
JA PÄÄSTÖTÖN AVANT
sanedustajalle, valtiotieteiden tohtori Seppo Kääriäiakkukäyttöinen
. Lähes äänetön
Kauan
odotettu
Avantin
on viimein
täällä!
Saammeko
. Entä heidän vaalipiirinsä. Piiritoimistojen käynti/postiosoite: Snellmaninkatu 37, Kuopio. 0408313775, sekä Keskustanuorten ja Vesaisten tmj. klo 18 Pirkko ja Raimo Kolhalla Kolhantanhua 35.
Pori, keskustan kesäsauna jäsenille ti 4.7.
klo 18 Heikki Laurilan mökillä Villa Etelärannassa. Tilauk-
set p. Poliittista tietämystä on nyt hyvä tilaisuus lisätä pelaamalla. ja alle 6v 95?
sisältää bussimatkat (oma bussi mukana
koko reissun ajan), laivaliput kansipaikoin,
3 yötä Narvassa hotelli Ingerissä, 1 yö Tallinnassa Park Inn By Radisson Central Tallinn -hotellissa sekä aamiaiset hotelleissa.
Jaakko Martikainen
Kääriäiselle ministerin arvonimi
Hotellissa majoitus 2 hengen huoneissa.
Lapsille saatavilla lisävuoteita. Elina Suoranta p. 2017
www.hankkija.fi. Opastus perille klo 17.30 metsähautausmaan edestä. Käyttökustannuksiltaan edullinen
?konemyymälöistä
Käyttökustannuksiltaan
edullinen
Uusi
Avantodotettu
e5 -malli
vastaa
kokoluokaltaympäri
ja teknii-Suomen.
?
Akkukäyttöinen
Avant-työlaitevalikoiman k
Hankkijan
Päästötön
Kauan
Avantin
Kääriäinen on toiminut myös
eduskunnan
Uusi Avant
e5 -malliensimvastaa kokoluokalta ja akkukäyttöinen
teknii. 0107684739
Pohjanmaan
Osuuskaupan
alueella.
sekä jälleenmyyjältämme
EteläPohjanmaan
Osuuskaupan
alueella.
Mikko
Kontio
p. Yhteensopiva
erittäin kattavan
kaltaan
Avant
500-sarjaa,
ja
se
on
saatavilla
nyt
Hinta
Ministerin arvonimen saivat myös kansanedustaja
Hinta
Avant-työlaitevalikoiman
kanssa
Hankkijan konemyymälöistä ympäri Suomen.
Kysy
lisää lähimmältä konemyyjältäsi!
Ilkka Kanerva (kok.) ja SDP:n entinen kansanedustaKysy lisää lähimmältä konemyyjältäsi!
ja Matti Ahde.
Hinta
27 566,27 566,27 566,- 27
27 566,566,-
Hinta
Hinta alv 0 % + toimituskulut.
Hinta
Hinta alv 0 % + toimituskulu
Hinta alv 0 % + toimituskulut.
Hinta alv 0 % + toimituskulut.Hinta alv 0 %
Saatavana Hankkijalta kautta maan
sekä jälleenmyyjältämme EteläPohjanmaan Osuuskaupan alueella.
Saatavana Hankkijalta kautta maan
Myynti
Kempele:
sekä
jälleenmyyjältämme
EteläSaatavana
Hankkijalta kautta
maan
Timo
Hiltunen
p. Katso ilmoitus kohdasta Etelä-Savo.
Pohjois-Savo
Pohjois-Savon Keskustan yhteystiedot:
piirin tj Kimmo Valta p. Johtokunta kokoontuu klo 18. Päästötön AVANT
. Korpilahden
satamassa.
Kahvit kävelykadulla, ke 12.7. klo 9-13.
Kesäretki Itä-Viroon 24.-28.7. Käyttökustannuksiltaan
ed
akkukäyttöinen kuormaajaUUSI
HILJAINEN
JA
PÄÄSTÖTÖN
E5!
akkukäyttöinen
Uusi Avant
-mallikuormaaja
vastaa
kokoluokalta
ja tekniiriäinen on ollut puolustusministeri, kauppa- ja teolli?e5
Lähes
äänetön
. 010-315 2001 ja p
Salkkarit jatkuu vuoteen 2023 saakka!
MTV3:n suosikkisaippuasarjan Salattujen
elämien jatkamisesta kauas kauas
tulevaisuuteen ilmoitettiin äskettäin oikein
huutomerkkien kanssa. Ja minä vuonna olut vapautettiin ruokakauppoihin ja kahviloihin?
2. suomalaista: Afganistanissa, Irakissa, Libanonissa vai Välimerellä?
8. Milloin MTV3:ssa
esitettiin sarjan ensimmäinen osa?
6. Seuraava Suomenmaa ilmestyy 7.7.2017
Shutterstock
?
4
1
Tietotesti
7
1
5
5
2
Minkä järven rannalla tämän vuoden Asuntomessujen alue sijaitsee?
1. 1946), 9) tammikuu 1999,
10) elektroninen urheilu, tietokoneilla pelaaminen.
2 6
8 3
9
4
8
1
8
2
3
7
9
5
4
6
3
5
9
6
4
8
1
7
2
6
4
7
2
1
5
9
3
8
9
7
4
5
3
6
2
8
1
2
1
8
4
9
7
6
5
3
5
6
3
8
2
1
4
9
7
4
3
5
7
6
2
8
1
9
8
2
1
9
5
3
7
6
4
40
6 7
5 2
9
5 2
1 4
5
8 9
1 4
3
2 6
8 3
1
8
4
8
2
9
4
???
4
1
8
6
7
9
3
5
2
2
5
3
9
9
61
8
8
5
41
7
6
7
7
6
7
5
2
2
4
5
3
9
8
1
9
8
77
4
2
3
6
1
2
9
8
4
5
9
4
8
6
4
8
9
5
7
2
61
7
3
3
6
5
31
7
9
4
4
2
9
8
6
5
2
5
4
7
9
1
2
7
8
6
3
8
6
2
9
71
9
4
3
3
8
7
5
6
2
1
1
8
3
5
2
6
7
9
4
1
8
2
3
7
9
5
4
6
3
5
9
6
4
8
1
7
2
6
4
7
2
1
5
9
3
8
9
7
4
5
3
6
2
8
1
2
1
8
4
9
7
6
5
3
5
6
3
8
2
1
4
9
7
4
3
5
7
6
2
8
1
9
8
2
1
9
5
3
7
6
4
7
9
6
1
8
4
3
2
5
8 5
7
2 3
1 9 2 6 4 8 7
7
8
9
6
7
9
6
1
8
4
3
2
5. Lehti perustettiin
1969 ja sen nykyinen levikki on 3600.
9. Missä kansainvälisessä operaatiossa palvelee eniten . kesäkuuta 1941 alkaneessa
ja 14. ?Oi niitä aikoja?, hyräili raitistunut alkoholisti kaihoisasti muistellessaan niitä
aikoja, kun ainoa paikka, mistä sai alkoholi-
10. syyskuuta 1944 päättyneessä jatkosodassa?
juomia oli Alko ja sielläkin asioidakseen
piti omistaa viinakortti. Missä päin Suomea ilmestyy paikallislehti Vaarojen Sanomat. Suomalaisia rauhanturvaajia palvelee
tällä hetkellä 12 eri operaatiossa.
Mitkä ovat neljä eteläisintä maata, joissa
suomalaissotilaat työskentelevät?
7. Kuka suomalainen nousi kansainväliseen tietoisuuteen voittamalla ensimmäisen Herbert von Karajan -kapellimestarikilpailun 1969?
4. Minkä alan yritys oli ensimmäisen
ennätysten kirjan 1955 julkaissut
irlantilainen Guinness?
5. kirjan julkaisija kanadalainen monialayritys Jim Pattison Group: media, elintarvikkeet, autot jne), 5) Juuka, Pohjois-Karjala, Juuan ja Kolin alueen paikallislehti, 6) viinakortti pois
1970 lopussa, olut vapaaksi 1.1.1969, 7) Saimaa,
8) Okko Kamu (s. Minä vuonna Suomessa lakkautettiin 1944 käyttöön otettu
viinakortti. Kuinka monta suomalaista sotilasta
menehtyi 25. 340 . Minkä järven rannalla tämän vuoden
Asuntomessujen alue sijaitsee. Messukaupunki on Mikkeli.
3. Vuokatista on tulossa kansainvälinen
urheilukeskus myös e-urheilussa.
Mitä e-urheilu on?
4
1
8
6
7
9
3
5
2
2
3
9
1
8
5
4
6
7
5
2
5
7
6
5
2
4
3
8
1
9
8
7
2
3
6
1
9
4
5
8 9
1 4
9
4
6
8
5
2
1
7
3
3
3
5
1
7
9
4
2
8
6
5
2
4
9
1
7
6
3
8
6
9
7
4
3
8
5
2
1
1
8
3
5
2
6
7
9
4
23.6.2017
1) 62 204 (kaatuneita ja haavoittuneita 46 385, kentälle jääneitä ja haudan lepoon siunattuja 4251, kadonneita 3552, sotavankeudessa kuolleita 473 sekä
7932 tauteihin, tapaturmiin ja itsemurhiin kuolleita
7932), 2) Intia ja Pakistan, Somalia ja Mali, 3) Libanonissa, (Irakissa 100, Afganistan 34, Välimeri korkeintaan 10), 4) panimo (nyk
2017
41. Lataa Suomenmaan
ilmainen uutissovellus
Seuraa helposti verkkosivujen päivittäisiä uutisia, lue artikkeleita ja
blogeja sekä selaa keskustan järjestöjen tuoreimpia tapahtumia.
23.6
Tällä hetkellä enää 55 prosenttia eurooppalaisista pitää globalisaatiota mahdollisuutena ja
45 prosenttia jopa uhkana.
Populismin ja globalisaatiokritiikin nousu ovat aiheuttaneet myös perinteisille puolueille haasteen, miten
ne kykenevät vastaamaan näihin aikamme suuriin ilmiöihin. Kansalaisten usko politiikkaan palautetaan puhumalla totta.
Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).. Jokainen neljän
vuoden välein vaihtuvista hallituksista ei voi keskittyä
edeltäjänsä haukkumiseen.
Sitä paitsi uskoisin Sipilän hallituksen saavan arvostusta siitä, jos se antaisi avoimesti tunnustusta myös
edeltäjilleen. Tyytymättömyydestä politiikkaan kertovat osaltaan myös Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi
sekä Macronin presidentinvaalivoitto Ranskassa.
Molemmissa tapauksissa kansa näki parhaana vaihtoehtona perinteisen puoluepolitiikan ulkopuolelta tulevan ehdokkaan.
Olisikin tärkeää, että Suomi ottaisi aktiivisen roolin
globalisaation kielteisten vaikutusten torjunnassa.
Ensinnäkin globalisaation hyödyistä ja haitoista tarvitaan perusteellinen ja rehellinen analyysi, minkä lisäksi tarvitaan ohjelma seuraavaan globalisaation vaiheeseen. Tämä korjausliike tulisi saada myös EU:n poliittiseksi kärjeksi.
Kun maailma muuttuu nopeatahtisesti, vaaditaan
politiikalta kotimaassakin enenevissä määrin ratkaisukeskeisyyttä ja yhteistyökykyä.
Ratkaisukeskeisyyden sijaan politiikka näyttäytyy
helposti puolueiden välisenä kilpailuna, valtapelei-
42
23.6.2017
nä ja vastakkaisten näkemysten tyrmäämisenä. Sen sijaan, että päättäjillä olisi yhteinen tavoite toimia Suomen eduksi, kuuluu poliittiseen retoriikkaan liian usein
myös vastapuolen haukkumista.
Muun muassa tämän vuoksi kummastelen tapaa, jolla keskustasta ollaan useaan otteeseen eri poliitikkojen
toimesta haukuttu viime vaalikautta ja sen hallituksia
aikaansaamattomuudesta.
Tällä viime vaalikauden vähättelyllä on perusteltu nykyisen hallituksen tekemiä kipeitä säästöpäätöksiä. Kataisen hallituksen leimaaminen aikaansaamattomaksi ei kuitenkaan sisällä totuuspohjaa.
Se muun muassa sopeutti julkista taloutta yli 6 miljardilla eurolla, teki tulevaisuusinvestointeja niin liikenteeseen kuin tutkimukseenkin, kevensi yhteisöveroa 26,5 prosentista 20 prosenttiin ja teki osinkoverouudistuksen, laati ohjelman rakenteellisiksi uudistuksiksi sekä oli edistämässä kahta maltillista työmarkkinaratkaisua.
Retoriikka, jolla nykyisen hallituksen leikkauksia perustellaan edellisen hallituksen aikaansaamattomuudella edustaa juuri sellaista lyhytnäköistä retoriikkaa,
joka rapauttaa politiikan luottamusta. vieraskolumni
jutta urpilainen
Poliitikkojen on palautettava
politiikan uskottavuus
Viime kuukausien aikana on käyty paljon keskustelua
populismin noususta globaalina ilmiönä. kokemus siitä, että globalisaation hyödyt
eivät jakaudu tasaisesti.
Monelle globalisaatio näyttäytyy osattomuutta, eriarvoisuutta ja epävarmuutta aiheuttavana ilmiönä.
Näiden seurauksena globalisaation poliittinen oikeutus on vaarassa. Ilmiön taustalla on mm
2017
43. Maito on hyvää.
Taas oli Hesarissa artikkeli, jonka mukaan maito ei ole
hyväksi, varsinkaan aikuinen ei tarvitse sitä. Joistakin kermaklöntit voivat olla ihania, minua ne ällöttivät.
Naapurikaupasta ostettuihin maitopulloihin tuli pullonsuuhun myös kermaa, niitä täytyi ottaa teelusikalla
lasista, mutta maito oli hyvää silloin ja se on hyvää nyt.
Ikää kun on, niin on nähty irtomaito ja on nähty ruskeat lasipullot ja on nähty maitopussit, joista kudotut kynnysmatot säilyvät maailman tappiin.
Viimein tulivat tölkit. Kuitenkin minun väite-
tään olevan perusterve, koska terveyskeskuslääkärit eivät yleensä näe pään sisään. Kuka muistaa, että alkupuolen
tölkeissä oli hyvä parafiinipinta. Mutta kas, päiväkotiin pyydetään korkkeja, onhan se askartelussa auton pyörä jos mikä.
Sitä minä vaan, näin juhannuksen seudun raittiuskilpa-
kirjoituksessa, että aika paljolta vältyttäisiin, jos grilleillä ja mökeillä edes joka toinen viinibägi tai kaljalaatikko
korvattaisiin maidolla. Kylläpä keksitään sata keinoa, että olut pysyy.
Minulle maistuu hapankin, voi voi. Lämmin
maito ei kelvannut, piti kierrättää sahajauhoissa säilytettävien jääpalojen jäähdyttämän sammion kautta. Laatikollinen viiniä on
neljä pullollista. Litra menee aterialla. Joku voisi sanoa kurriksi, koska
on laktoositonta.
Punaisen purkin täysmaito aiheuttaisi sellaiset rikkipäästöt, että tapetit käpristyisivät seiniltä.
Maitotölkin
korkki on turhake.
Lehmänmaitoakin olen juonut maalla lapsena. Maitotölkistä leikattiin
keskeltä taitettuja tupakanmittaisia palasia. Hauska veruke on se, että mökkiolosuhteissa maito ei pysy viileänä. Laatikosta ei näe, sen kuin ohi mennessään lorauttelee, se on juuri sitä tissuttelua.
Halpahalliin oli tullut sadan tölkin olutpakkaus. Mutta kun yksi sukupolvi menetettiin keskioluen kanssa, niin nyt menetetään toinen laatikkoviinin kanssa. Ennen vahva kantoi maitotonkan, nyt 35 kilon kaljapaketin.
Tonkan kantaja oli terveempi.
Jari Nenonen
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
toimituspäällikkö
Katariina Lankinen 044 7370 320
Ulkoasupäällikko
Mikko Eronen 041 4539 554
Verkkouutispäälliköt
Henna Lammi perhevapaalla
Samuli Nissilä 044 7370 261
journalistinen taittaja
Samuli Vänttilä 044 7370 244
Toimittajat
Meri Alaranta-Saukko 044 2032 640
Annukka Kaarela opintovapaalla
Eeva kärkkäinen 040 1492 201
santeri Lampi 044 7370 315
Risto Luodonpää 040 8201 781
Anja Manninen 044 7370 381
Pentti Manninen 040 5709 400
Pauliina Pohjala 050 5450 915
Pekka Pohjolainen 040 5357 674
Pirkko Wilén 044 7370 238
vakituinen avustaja
timo laaninen 040 8326 106
Valokuvaajat
Jari Laukkanen 044 5966 879
Maria Seppälä 044 7370 386
GRAAFIKKO
KIRSI ERVASTI perhevapaalla
sanna järvelin 044 7370 327
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2013, Sähköpostiosoitteet uutiset@suomenmaa.fi, etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi, mielipiteet@suomenmaa.fi Oulun toimitus Postiosoite: PL 52,
90101 Oulu, Käyntiosoite: Lekatie 4, 90150 Oulu Helsingin toimitus Postiosoite: PL 1070, 00101 Helsinki, Käyntiosoite: Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki Julkaisija Joutsen Media Oy
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri Markkinointijohtaja Matti Kontio 044 7370 312 Ilmoitusmyynti Soile Suorsa 044 7370 350 ilmoitukset@suomenmaa.fi
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15: (08) 5370 370, sähköposti: tilaajapalvelu@suomenmaa.fi Painopaikka Kaleva365 Oy, ISSN 0356-3588
23.6. Ne olivat aivan erinomaisia sytytettäessä öljykamiinaa.
Maitotölkkiin on tullut korkki. Pidän sitä turhakkeena,
TetraPak on pakkauksena sellaisenaan täydellinen. Pakina
Maitopoika
Olen aina juonut maitoa, paljon. Ei tietenkään valtaosaa, mutta mittatappiot ovat kuitenkin suuret.
Pullosta näkee, elämänasenteen mukaan, onko se
puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä. Vai ei tarvitse
/ 5 kk
www.suomenmaa.fi . hyvää juhannusta!
Hyödynnä kesätarjous 35 . Tilaajapalvelu: 08 5370 370