12. 10
MP-Farmarin moottoripyöräilijät perustivat
oman kerhon, jotta voisivat sovittaa
yhteisajot tuottajien kesäkiireisiin. s. S. 4
Byrokratia kuriin
Musiikkiliikkeet mollissa
Farmarit pyörien päällä
Kela ja muut eläkelaitokset pyrkivät yhdessä
parantamaan asiakkaidensa palvelua muun
muassa selkeyttämällä lomakkeitaan. 2
N:o 121 . Hyvä palvelu auttaa. s. S. 1 ?
EUROVAALITYÖ PITÄÄ ALOITTAA JO NYT. 6 414880 073513
KESKIVIIKKO 23.10.2013
SOTE-UUDISTUS SAA KEPPIÄ. s. 6
Verkko-ostamisen lisääntyminen ja tiukat
kuntataloudet tekevät lovea musiikkiliikkeiden
kassaan. 3
Vaihtoehto uuteen alkuun
Keskusta esitteli lääkkeensä talouden ja työllisyyden kohentamiseksi. s
ja ilmeisesti myös halvempi . Yksi sellainen tuli jo kuukausia
sitten Orvon omasta vaalipiiristä, hänen kotikuntansa naapurista Ruskosta.
Ruskon valtuustossa suurin ryhmä on kokoomuksella, yhdeksän valtuutettua. Poliittista varoitusta on tullutkin
jo tuvan täydeltä. Niinpä pääministeri Jyrki Katainenkin otti sen tosissaan, vaikka
ei sitä osannutkaan vielä tarkemmin kommentoida (Yle uutiset 21.10.). Porukkaa kun on sen verran vähän, että kun kovasti huutaa, melkein kaikki kuulevat.
TOINENKIN viisaus otti Maamme kirjasta korvaani.
Hardwick ihmetteli, missä välissä suomalaiset ryhtyivät pelkäämään kaikkea. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Omat asiantuntijatkin
kampittavat sote-uudistusta
RADIOSSA puhutaan joskus oikein viisaita. Näin Helsingin Sanomat siteeraa (22.10.)
haltuunsa saamaa jaoston laatimaa muistiota.
Erityistä kritiikkiä saavat hallituksen valitsema
vastuukuntamalli ja pienten kuntien asema päätöksenteossa sekä linjaus, jonka mukaan alle 20
000 asukkaan kunnilla ei ole oikeutta sote-palvelujen järjestämiseen.
Vastuukuntamalli on jo nimettykin isänkuntarenkikunta -malliksi. Todennäköisesti ei. Ja monenlaista tarpeetonta kunnan piikkiin
tehdään, vastaajat arvelivat.
Onko kyselystä hyötyä. Kyllä kannattaa maksaa Yle-veroa!
Aivan aluksi kiskaisen pipon silmiltä pelkästä kunnioituksesta. Sillä
on kuitenkin merkitystä, että julkisten palveluiden
kimppuun käydään ja tästä tehdään numeroa. Se
luo keskusteluun ainakin alitajuista linjaa.
Karsimiskeskustelun suuri vaara onkin, että sinänsä hyvä hanke puoluepolitisoidaan. Niitä oli armaassa kotimaassa yllin kyllin. Asiantuntijat ovat varoittaneet niistä koko ajan. Siinä vastuukunta järjestää
palvelut ja renkikunnat maksavat. Onhan
täällä pärjätty ennenkin. Minusta
on oikein nastaa, että tuollaisia
tyyppejä tuli tänne pohjolaan.
Ja siitä olen Hardwickin kanssa samaa
mieltä, että miksi ihmeessä meistä suomalaisista on tullut niin
pelokkaita. Eliitti rohmuaa lisää ja lisää etuja itselleen.
Heikoimmat saavat jämät, jos osaavat asettua oikean
jonon päähän, oikea lappu kourassa.
Hardwickin mielestä Suomella olisi edelleen kaikki mahdollisuudet hoitaa asiansa niin, ettei isoja eroja maan sisälle repeä. Yhteyttä todellisuuteen sillä ei ole.
Muistio ei siis ole opposition tilaustyö vaan hallituksen piirissä valmistunut arvio. Nyt hän talvehtii Espanjassa ja käy ohjaamassa Suomessa.
HARDWICKIN MIELESTÄ Suomi on muuttunut huonompaan suuntaan. Menkääpä itse vieraaseen maahan ja oppikaa
kieli, kulttuuri, tavat paremmin kuin kantaväestö. Yksityinen näyttää olevan vastaajille yleensä parempi
. Kaikki kokoomusvaltuutetut ovat ilmoittaneet eroavansa kokoomuksen
valtuustoryhmästä ja perustavansa uuden ryhmän,
jos hallitus antaa isäntäkuntamallin mukaisen lakiesityksen.
Kokoomuksen karsinnat
K
okoomuspuoluetta lähellä oleva Suomen
Toivo -ajatuspaja on teettänyt Fountain Park
Oy:llä verkkohaastattelun, jossa vastaajilta kysyttiin, mitä kuntien tehtäviä ja velvoitteita he
karsisivat tai järjestäisivät toisin.
Verkkohaastatteluun osallistui 500 kutsun saanutta, joista 260 oli kokoomuslaisia kuntavaltuutettuja. Mutta oli myös suhteellisen samat mahdollisuudet opiskella, tehdä töitä ja
päästä kiinni omiin unelmiinsa.
Kaivospaikkakunnalta opiskelemaan lähtenyt, tavallisen perheen poika tietää todella, mitä luokkaeroilla tarkoitetaan. Päin vastoin,
edellisen valmistelukriisin ratkaisemiseksi perustettu Petteri Orvon (kok.) vetämä puoluetyöryhmä
päätti linjansa tieten tahtoen.
Niinpä Orpo itse suhtautui muistion kritiikkiin
vielä aivan toisella tavalla, pikemminkin uhitellen
(Ylen uutiset 21.10.):
Hallituksen sote-uudistus näyttäytyy yhä selkeämmin vain puoluepoliittisena tilaustyönä.
Kuva: Jari Laukkanen
Hallitus saa nyt lunta
tupaan itse valitsemiltaan
asiantuntijoiltakin.
?Ongelmat olivat jo ennalta tiedossa eikä sote ole
törmännyt mihinkään seinään?, Orpo töksäytti toimittajalle.
O
rvon lausuntojen uskottavuutta syö valitettavasti se, että hän ei ole enempää sote-asioiden kuin perustuslainkaan asiantuntija. Mahdolliseen vastuukuntamallista luopumiseen on mahdotonta ottaa nyt
kantaa?, peruspalveluministeri Susanna Huovinen
(sd.) ilmoitti.
Muiltakin osin Huovinen yritti pysyä rivissä. Ehdotuksia tuli pitkälti toista tuhatta.
Vastauksissa näkyy selvä ideologinen juonne. Kun hän tuli maahan, löytyi hämmentävän yhtenäinen Suomi: ravintoloissa samat salaattikastikkeet, söit missä päin tahansa. Se on kuullut kuutta oikeustieteen
professoria, ja päätynyt siihen, että ?sote-linjaukset
sisältävät useita valtiosääntöoikeudellisesti vaikeita kohtia?. Siksi voisi olla paikallaan, että keskusteluun osallistuisivat
muutkin kuin vain ne, joiden perusasenne on jo julkisia palveluja vastaan.
KUN HARDWICK tuli Suomeen, maahanmuuttajiin suhtauduttiin, no sillä lailla asiallisesti.
Kai Cambridgen yliopiston käynyt jotakin osaa, täällä
ajateltiin, ja ryhdyttiin seuraamaan tyypin tekemiä tvjuttuja kuten hervotonta Velipuolikuuta tai Tankkia täyteen.
Ohjaaja-käsikirjoittajalle on ehtinyt sattua ja tapahtua vaikka mitä. Varoituksia ei vain ole haluttu kuunnella. Hän
vakuutteli, että perustuslakijaoston tiukka lausunto on vain osa normaalia valmistelua.
?En usko, että odottamattomiin ongelmiin on törmätty?, ministeri arvioi.
Ongelmat eivät olekaan odottamattomia. Suurta viisautta oli täynnä Roman Schatzin Maamme kirja, jossa
hän jututti toista veteraanimaahanmuuttajaa, ohjaajakäsikirjoittaja Neil Hardwickiä. Aika
poikia nämä kaksi.
H
anke sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseksi on kokenut pahan kolauksen, kun
hallitukselle itselleenkin alkaa käydä selväksi, että toukokuussa sovitut linjaukset eivät sittenkään sovi yhteen perustuslain kanssa.
Uutta ajattelemista on antanut sote-järjestämislain valmistelutyöryhmän perustuslakikysymyksiä
pohtinut jaosto. Miksei jatkossakin?
Pirjo Kontio. Hän siirsi asiaan vastaamisen ?asianomaiselle ministerille?.
Asianomaisen ministerin vastaus kuultiin Ylen
aamu-tv:n haastattelussa tiistaina (22.10.): ?Perustuslakiasioita pohditaan. Hän antoi työryhmineen kriisiin ajautuneelle
hankkeelle puoluepoliittiset raamit, joihin uudistusta yritetään nyt sovitella.
Saa nähdä miten käy.
Nyt varoittelevat hallituksen itsensäkin käyttämät asiantuntijat. kuin kunnan järjes-
Itse pilattu
tämä. Tämmöinen on hänelle uutta, että pelätään maahanmuuttajia, Eurooppaa, talouskriisiä, homoja, luonnomullistuksia ja vaikka mitä.
Sekä Schatzin että Hardwickin mielestä Suomessa on
nastaa se, että kaikkea ei tarvitse kommentoida älyttömän pitkillä lauseilla eikä ylisanojen vyöryllä. Hardwick puhui Cambridgen yliopistossa aluksi kuin
skotti, ettei melko vaatimaton perhetausta olisi eliitin
penskoille paljastunut.
NYT MEILLÄ ajaudutaan (pyritään?) kohti samanlaista maailmaa. 20 000 asukkaan
raja on puolestaan selvästi hatusta vedetty
Hallitus ei ole pysynyt lupauksessaan.?
KANSAN UUTISET lukee lakia jääkiekkoväkivallalle:
?Suunnitellut ja jopa vahingoittamistarkoituksessa tehnyt
nyrkkitappelut pitää kuitenkin
kitkeä pois vaikka kovilla rangaistuksilla. Ministeriöiden on tällä kertaa syytä saada
kunnolliset listat aikaiseksi. Myös hänen tapansa kohdata ihmisiä ja kuunnella heidän terveisiään on ihailtava. Tämän uskon osaltaan vaikuttaneen hänen valintaansa puo-
Joka puolella maata käydään kovasti ehdokashankintaa.
?Kuluvalta kaudelta meillä on hyvät näytöt, kiitos Anneli, Hannu ja Riikka!?. Näin
päästäisiin lopulta arvokeskus-
telemaan, mistä voidaan luopua,
aivan kuten on ollut arvokeskustelun paikka, mitä lisätään.
Kuntauudistuksen alkumetreillä hallitus lupasi, että muutoksen aikana kunnille ei säädetä
uusia tehtäviä. Mies jopa itse ylpeilee
sillä, että hän on oman joukkueensa ?poliisi?. Sen sijaan Kuntaliitto latasi pöytään kattavat paperit,
joista käy ilmi, mihin tahtiin ja
hintaan kunnille on säädetty uusia velvoitteita.
Kuntaliitto heitti pallon takaisin kuntaministerille huomauttamalla, että poliitikot ovat säätäneet tehtävät, joten heillä on
myös velvollisuus kertoa, mistä
luovutaan.
Virkkunen siirsi tehtävän takaisin ministeriöille. Kuva: Samuli Nissilä
lueen puheenjohtajistoon viime kesänä.
TULEVANA keväänä käydään taas EU-maraton, vaali jossa mitataan kestävyyttä, työteliäisyyttä, uskoa Suomen mahdollisuuksiin ja
kentän luottamusta niihin, jotka pistävät itsensä likoon keskustan ja kotimaan puolesta.
Joka puolella maata käydään kovasti ehdokashankintaa ja marraskuun puoluevaltuusto nimeää siihen mennessä ehdolle esitetyt ehdokkaat. Kiekkotaidoissa
Gillies jää sarjaan ynnä muut.?. On mahdotonta arvailla, onko lista tuolloin täysi, mutta hyvän
vaalistartin saavat ne henkilöt, joiden nimi
ja kuva komeilevat puoluevaltuuston kokouksen jälkeen ulos lähtevissä lehdistö- ja
tv-tiedotteissa!
Kisaan ovat tähän mennessä tietääkseni ilmoittautuneet istuvat mepit Jäätteenmäki ja Takkula, kunniapuheenjohtajamme Väyrynen, puoluevaltuuston puheenjohtaja Ovaska, kansanedustaja Vehkaperä, puolueen entinen varapuheenjohtaja
Kaunisto ja KOL:n entinen puheenjohtaja Honkonen.
Itäisestä Suomesta Savonlinnasta tähän
kisaan valmistautuu 37-vuotias FM, hiihtosuunnistuksen maailmanmestari Hanna
Kosonen, jonka sydäntä lähellä ovat suomalaisen ruoantuotannon edistäminen,
maamme metsien mahdollisuuksien täysimääräinen hyödyntäminen ja terveyden
ja hyvinvoinnin edistäminen lääkkeiden si-
jaan aineettomien hyödykkeiden kuten liikunnan ja kulttuurin avulla.
UUSIA raikkaita kasvoja ja ajatuksia tarvitaan työhön suomalaisen yhteiskunnan
hyvinvoinnin turvaamiseksi ja ajamaan
keskustalaisia arvoja Euroopan Unionissa.
Kaikkea ei voi eikä pidä keskittää, täysipainoista ja hyvää elämää pitää löytyä unionin kaikilla kanteilla, Ivalosta Iraklioniin!
Kannustan koko keskustan kenttää aloittamaan vaalityön jo nyt, meillä on hyvät
mahdollisuudet saada läpi lisää vaikuttajia parlamenttiin kun uskomme itseemme!
Kuluvalta kaudelta meillä on hyvät näytöt,
kiitos Anneli, Hannu ja Riikka!
Muut lehdet
ETELÄ-SUOMEN SANOMAT kertoo
lahtelaisen esimerkin kuntatalouden kurjistamisesta:
?Ahtialan lähikirjastossa on
meneillään satatuhatta euroa
maksava remontti. Työt aloitettiin toissa maanantaina eli vain
vajaa viikko sen jälkeen, kun
kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta oli julkistanut esityksensä ensi vuoden talousarvioksi. 23.10.2013
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Kuka tekee Riikat?
Kirsti Laamanen
puoluevaltuuston varapuheenjohtaja
KEVÄÄLLÄ 2009 saapui nuori, hoikka blondi suurine silmineen hieman nälissään ja
viluissaan Punkaharjun kirkonkylän raitille sovituille treffeille ja ensi töikseen saavuttuaan piipahti paikalliseen Siwaan hakemaan pikaista purtavaa ennen lehtihaastattelua.
Ajattelin silloin, että mitähän tästäkin
tulee, kun sain houkuteltua päätoimittajan tekemään juttua paikallislehti Puruveden seuraavaan numeroon aivan tuiki tuntemattomasta kampanjaansa aloittavasta
ehdokkaasta.
Haastattelu alkoi, ja muutaman ensimmäisen kysymyksen ja vastauksen jälkeen minulle alkoi valjeta että tämä tyttö on tähtiainesta! Olin myyty ja vakuuttunut, tuo nuori nainen ei jää kiinni tietämättömyydestä, ja mitä ei tiedä ottaa kyllä siitä selvän.
Suomen nuorin meppi istui tuolloin
kanssani antamassa sarjassaan ehkä ensimmäistä lehtihaastattelua Euroopan unionin merkityksestä Suomelle ja tavoitteistaan tullessaan valituksi Euroopan parlamenttiin.
RIIKKA PAKARINEN puhui jo tuolloin aluepolitiikan, maa- ja metsätalouden sekä
maaseudun ja ympäristön hyvinvoinnin
puolesta ja niihin asioihin hän onkin pureutunut ahkeruudella ja suurella sydämellä.
Näin kirjoittaa Riikka nettisivuillaan:
?Työni parlamentissa keskittyy aluekehitykseen, ympäristön hyvinvointiin ja maatalouden sekä maaseudun kehittämiseen.
Mielestäni on tärkeää, että kannustamme kansalaisia tulemaan lähemmäksi unionia ja vastavuoroisesti myös EU:n lähentymään kansalaisiaan.?
Riikka on työssään erinomaisen hyvin tuonut meille kansalaisille EU-tietoutta kirjoittamalla ahkerasti lehtiin ja osallistumalla tv-ohjelmiin. Nyrkkisankareita ei
kaukaloissa kaivata, vaikka jotkut
ehkä haluavat nähdä verta jäällä.
Kiekkoilun pitäisi edelleenkin olla koko perheen urheilua.
Nyt tutkinnan alla on nyrkkejään heiluttaneen helsinkiläisjoukkue HIFK:n Trevor Gilliesin
tapaus. Siihen
sisältyy ehdotus, jonka mukaan
Ahtialan kirjasto siirretään nykyisistä tiloistaan koululta kau-
punginosan oman terveysaseman yhteyteen.
Ei tarvitse olla nero havaitakseen, että edellä todetut asiat
ovat huutavassa ristiriidassa.?
KALEVA arvioi kuntien tehtävien
perkausta, mikä ei ministeriöiltä
näytä onnistuvan:
?Myös Kuntaliitto kieltäytyi viime viikolla ministerin pettymykseksi esittelemästä yksityiskohtaisia listoja
Keskustan ohjelmassa valtiolla tulisi olemaan
nykyistä jämerämpi rooli talouden kasvun luomisessa ja työpaikkojen luomisessa.
. Keskusta on myös vaatinut hallitusta ja
Finaviaa sitoutumaan siihen, että
Suomesta on tehtävä
biotalouden edelläkävijä.
kaan tehtäisiin.
. Lisäksi rahasto voisi houkutella mukaan yksityistä rahaa.
Esimerkiksi liikenneväylät ovat
tärkeitä Suomen talouden kasvun
ja kilpailukyvyn kannalta. Myös toinen
oppositiopuolue perussuomalaiset esitteli vero- ja budjettitavoitteitaan tiedotusvälineille jo tiistaina.
Kun talous ja vienti syöksyvät
alamäkeen työllisyystilanteen
heikentyessä, hallitukselta odotettiin syksyn budjettiriihessä tarvittavia ratkaisuja.
. Infrayhtiö voisi myös olla tavallisten suomalaisten sijoituskohde sen sijaan, että ihmisten
tileillä makaa rahaa nollakorolla.
Haluaisimme tarjota turvallisen
sijoituskohteen kansalaisille, Tiilikainen totesi.
KESKUSTA on jättänyt myös toi-
lentoliikenne turvataan vähintään
nykyisen tasoisena maakuntakentille eikä yhdenkään maakunnan
lentoliikenne lakkaa.
Keskusta nostaisi maa- ja metsätalouden sekä uusiutuvan energian tuotannon tulevaisuuden
kasvualoiksi, joille rohkeilla ratkaisuilla voisi myös syntyä uusia
työpaikkoja. Vain työ ja kasvu voivat pelastaa Suomen, Tiilikainen painotti.
Työurien pidentäminen on keskustan mielestä tärkeimpiä rakenteellisia keinoja laittaa taloutemme kuntoon. HALLITUKSEN ohjelmasta puuttuvat uutta kasvua ja työtä luovat elementit. Tämä
tapahtuisi myymällä valtion yhtiöiden ei-strategista omistusta 1,5
miljardilla eurolla. Nyt tarvitaan selkeää suunnanmuutosta,
keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Tiilikainen totesi tiistaina esitellessään puolueen vaihtoehtoja
Suomen uudistamiseksi.
Eduskunta keskustelee tänään
keskiviikkona opposition vaihtoehdoista hallituksen rakenne- ja
budjettipäätöksille. Ensi vuoden budjetti jatkaa
entisiä latuja, mitä nyt vähän leikataan ja korotellaan veroja. SUOMEN talous on suossa ja Kataisen hallituksella ei näytä olevan
ratkaisuja Suomen nostamiseen.
Lisäksi hallituksen uudistukset,
sote- ja kuntauudistus etunenässä, ovat umpikujassa. Edessä on
8-10 vuoden urakka, ja Suomen
ongelmat ovat miljardiluokkaa, ja
siksi niihin tarvitaan miljardiluokan ratkaisuja.
Suurin ongelma keskustan mielestä ei ole työn tarjonta, vaan kysyntä. Mitään uutta ei tullut, Tiilikainen totesi.
Keskustan eduskuntaryhmän
perusteellisessa kannanotossa
Suomi viedään uudistuksilla kasvu- ja työllisyyslinjalle. Jostakin on luotava 200.000
työpaikkaa tämän vuosikymmenen aikana ja valtion velkaantuminen on käännettävä laskuun.
Keskustan ohjelmassa vaaditaan, että Suomen näivettymisen
kierre katkaistaan. Myös bioenergian terminaaliverkostoa on luotava. Eläkeiän nosto pitäisi sitten alkaa vuoden 2021 tienoilla.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Mika Lintilä vaati hyvältä veropolitiikalta mm. Uudistukset sysättiin kunnille ja työmarkkinajärjestöille, Tiilikainen arvioi.
Tiilikaisen mielestä Suomen talous ei kohene millään pienillä viilauksilla tai numeroleikeillä.
Keskusta esitti jo viime joulukuussa uuden kasvurahaston perustamista omalta osaltaan varmistamaan ja jouduttamaan teollisuuden rakennemuutosta.
Keskustan esittämän rahaston
kokonaistavoite on 3-5 miljardia
euroa, mutta rahastoa pitäisi kas-
vattaa vielä vaiheittain lisää. Kataisen hallituksella ei ole. Oikein
ajoitettuina ja kohdennettuina liikenneinvestoinnit tuottaisivat takaisin monin verroin enemmän
kuin niihin on investoituna rahaa.
Keskusta esittää jo vuonna 2014
käyttöön otettavaa Valtion Infra
Oy:tä, jonka tehtävänä olisi kehittää kansallisesti merkittävää infrastruktuuria, kuten liikenneväylien rakentamista ja sähköverkkojen omistamista. Tässä kohden kyse on myös
Suomen huoltovarmuuden turvaamisesta.
Keskusta kiirehtii infrayhtiötä jo
ensi vuodelle, jotta työllisyyden ja
kasvun kannalta saadaan keskeiset hankkeet liikeelle nopeammalla aikataululla kuin mitä liikennepoliittisen selonteon mu-
menpidealoitteen maakuntien
lentoliikenteen turvaamisesta.
Toimivat lentoyhteydet ovat
erittäin tärkeät maakuntien ja alueiden elinkeinoelämälle ja erityisesti vientiteollisuudelle. Myös suomalaiset eläkerahastot voisivat olla
rahastosssa mukana samalla summalla. ennustettavuutta ja tasapuolisuutta.
. Suomesta olisi tehtä-
vä biotalouden edelläkävijämaa.
Vihreällä kasvulla koko Suomeen voitaisiin keskustan mielestä synnyttää uusia työn ja yrittäjyyden mahdollisuuksia.
. 4
23.10.2013
Keskusta haluaa reivata
politiikan suuntaa
Näivettymisen kierre on katkaistava ja talous saatava nousuun
TIMO MIKKILÄ
HELSINKI
. Myös eläkeikää olisi nostettava.
Se ei tapahdu kertaheitolla,
mutta päätökset on tehtävä hyvin
paljon aikaisemmin ennen kuin
ne toteutuvat
Tällä tavalla syntynyttä ryhmäpäätöstä voisikin sanoa laumapäätökseksi.
Timo Roos
Uutispäivä Demarissa
Suomen rahapelimonopolit markkinoivat usein myllyjään sillä, että rahat menevät hyvään tarkoitukseen. Toisaalta henkilöt jotka äänestivät Repoa voisivat äänestää jotain muuta julkisuudesta tunnettua henkilöä, kuten Timo Harakkaa, koska hänellä on ollut hyviä tv-ohjelmia. Lisätuloja tulisi muun muassa palauttamalla työnantajien
kela-maksu, pienentämällä yhteisöveron alennusta ja leikkaamalla
kehitysyhteistyön varoja.
PUOLUE porrastaisi eläkemaksuja siten, että alhaisen työllisyysasteen yli 55- ja alle 30-vuotiaiden
eläkemaksuja laskettaisiin. Hallitus
on alentamassa veron 24,5 prosentista 20 prosenttiin.
Perussuomalainen eduskuntaryhmä on toisen oppositioryhmän keskustan tapaan julkistanut oman vaihtoehtobudjettinsa.
Siinä kiristettäisiin myös suurituloisten ja suurten osinkojen verotusta.
Lisää rahaa puolue ohjaisi
muun muassa peruspalveluihin
ja poliisille. Eri asia
on, pysynkö enää kvartaalitalouden tiputanssin tahdissa
työnantajaa tyydyttävällä tavalla.
Kati Kalliosaari
Aamulehdessä
Pirkko Ruohonen-Lernerin edustama perussuomalaiset esitteli
oman vaihtoehtonsa tiistaina eduskunnassa.
Arkistokuva: Jari Laukkanen
On hyvin mahdollista että Mitro Revon äänet olivat kertaluontoisia ja pudotusta on luvassa roimasti. Kun jo esitys on 6,7
miljardia euroa alijäämäinen, valtion velkamäärä ylittänee ensi vuoden aikana 100
miljardia euroa.
Lisäbudjetilla valtion menoihin on tulossa 189 miljoonan euron lisäys. Pankkivero on tyyppiesimerkki hallituksen epäonnistuneesta ja sekavasta veropolitiikasta, Mika Lintilä totesi.
Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
JYRKI KATAISEN (kok.) hallitus on hyväksynyt vuoden neljännen lisäbudjetin, joka
nostaa valtion tänä vuonna ottaman velan
määrän 9,2 miljardiin euroon.
Hallitus arvioi, että valtion velkamäärä
on vuoden lopussa 93 miljardia euroa.
Ensi vuoden budjettiesitys on arvoltaan
53,9 miljardia euroa. Kuva: Jari Laukkanen
Katainen voi hyvinkin tulla valituksi EU:n huippuvirkaan,
sillä EU-nimityksissä voiton vie usein maltillinen kompromissi.
Päivi Isotalous
Kauppalehdessä
Jos nyt kävisi niin, ettei Kataista Brysselin pesti lopulta
kiinnostaisi, voisi Teillä olla tilausta komissaariksi. Niin
varmasti usein onkin. Nyt kymmenien tuhansien yrittäjien verotus on kiristymässä.
lainanoton tarve kasvaa 141 miljoonalla eurolla.
Valtioneuvoston tiedotteen mukaan julkisen talouden alijäämä on tänä vuonna 2,6 prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon.
Valtio ja kunnat ovat selvästi alijäämäisiä, työeläkesektori ylijäämäinen ja muut
sosiaaliturvarahastot suunnilleen tasapainossa.
Valtiontalouden alijäämä on tänä vuonna noin 3,8 prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon.
Antti Honkamaa
Ilta-Sanomissa
Minä saatan hyvinkin jaksaa keikkua konttorilla vielä kuusikymppisenä, ellei pää pauku tai niska jämähdä. Persuilla sen tekee puolueen puheenjohtaja. Mikä kenties tärkeimpänä, Harakalla on sympaattinen olemus kuten Mitro Revollakin.
Ilkka Partanen (kok.)
Uusi Suomi.fi:ssä. Tämä
kompensoitaisiin korottamalla
parempien työllisyysasteen ikäluokkien maksuja.
Perussuomalaiset alentaisi
energiaverotusta 200 miljoonalla
eurolla ja parantaisi kotimaisen
energian asemaa suhteessa kivihiileen ja muuhun tuontienergiaan järkeistämällä verotusta sekä
tuki- ja lupapolitiikkaa.
Puolueen mukaan nykyisessä
taloustilanteessa on syytä aikaistaa pakollisia investointeja tieverkkoon ja julkisten rakennusten homekorjauksiin. Entisenä meppinä olette hankkinut kokemusta eurooppapolitiikassa, ja komission sukupuolijakauma on yksi neuvottelujen pelimerkeistä.
Päivän meili
Piia-Noora Kaupille
Iltalehdessä
Minulta on tiedusteltu, tiedänkö, miten persujen eduskuntaryhmä poikkeaa toisten puolueiden vastaavista.
Vastaan nyt, että tiedän. Netto-
Perussuomalaiset:
Pienempi veroale
PERUSSUOMALAISET haluaa pienentää yrityksiltä perittävään yhteisöveroon luvattua alennusta.
Puolueen mielestä veron alentaminen 22 prosenttiin eli Ruotsin
ja Tanskan tasolle riittäisi. Puolue vaatii lisää resursseja myös rajavartiolaitokselle, tullille ja oikeuslaitokselle.
Hyvinvointipalveluissa lisärahoitusta suunnattaisiin esimerkiksi peruskoulun ryhmäkokojen
pienentämiseen ja kattavan kouluverkon ylläpitoon.
Perussuomalaisten vaihtoehdossa valtio ottaa velkaa vähemmän kuin mihin hallitus on val-
lainat
mis. Investointien aikaistamisella olisi puolueen mukaan suhdanteita tasaava vaikutus.
Jyrki Katainen. Parempituloisten pitää meidän mielestämme olla mukana
oikaisemassa taloustilannetta nykyistä enemmän.
Keskusta tuo pöytään myöhemmin oman osinkoveromallinsa,
mutta vasta sen jälkeen kun hallitus on esitellyt oman mallinsa.
Keskusta antaisi työllistäville pienyrittäjille ja maatalouden harjoittajille viiden prosentin yrittäjätulovähennyksen, jolla kannustetaan investoimaan ja
työllistämään. Muissa ryhmissä ryhmäpäätöksen tekee ryhmä itse. 5
23.10.2013
Lisäbudjetilla uutta velkaa
Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen hallituksen aikana velkamäärä on ylittämässä 100 miljardin euron rajan.
Kuva: Jari Laukkanen
. Kuitenkin tuoreessa muistissa on,
kuinka mummojen hedelmäpeilirahoja kanavoitiin, allokoitiin ja suhmuroitiin hämärien taulukauppojen ja seminaarilippujen avulla poliitikkojen vaalikampanjakassoihin.
pitkää ja selkeää verolinjaa, Lintilä totesi.
KESKUSTA kiristäisi asteittan tuloverotusta alkaen 60 000 euroa
vuodessa ansaitsevista.
Summa oli täsmälleen
sama kuin aiemmalla päätöksellä
vähennetty osuus.
Asian käsittely vei kaikkinensa
puoli vuotta aikaa.
. Asiantuntijankin
on toisinaan vaikea saada selville, mihin kansalainen on oikeutettu ja millä kriteereillä.
Lakien monimutkaisuus johtaa
myös päätösten vaikeaselkoisuu-
Ongelmien tunnistamisesta tosin
saattaa mennä pitkä aika siihen, että
paremmat käytännöt tulevat osaksi
arkea
akas tulee päätöksen kanssa Kelan toimistoon, koska ei ymmärrä, mitä siinä sanotaan, Kelan tutkija, oikeustieteen tohtori Laura
Kalliomaa-Puha sanoo.
Näin asian ei hänen mukaansa
missään nimessä pitäisi olla.
. Eläkkeeseen maksettiin siihen saakka hyvitystä, josta
Ranta ei ollut tietoinen.
Vuosi sitten syksyllä Ranta laittoi hakemuksen vetämään. 6
23.10.2013
Kela ja muut eläkelaitokset haluavat vähentää byrokratiaa ja yksinkertaistaa menettelyjä. Meillä on niin fiksua väkeä tekemässä päätöksiä, että luottaisin
heidän kykyynsä tehdä kansalaisten kannalta yhdenvertaisia päätöksiä, Kalliomaa-Puha toteaa.
HÄNEN mielestään suomalainen
järjestelmä ei ole erityisen byrokraattinen muuhun Eurooppaan
verrattuna.
. Tuntuu kummalta, ettei tällaista asiaa voida hoitaa ilman
paperirumbaa, Ranta päivittelee.
Hänen mielestään asia olisi voitu hoitaa pelkkänä ilmoituksena,
sillä kaikki päätökset olivat saman
laitoksen tekemiä.
Päätösten sanamuoto oli myös
niin mutkikas, että Ranta ei aluk-
si ymmärtänyt, pitääkö hänen
maksaa jotakin takaisin vai maksetaanko hänelle.
KEVAN eläkejohtaja Eija Korho-
nen toteaa, että 80 prosentissa
asia hoidetaankin ilman raskasta byrokratiaa.
. On turhauttavaa sekä asiakkaalle että työntekijälle, jos päätöksiä joudutaan jälkikäteen avaamaan.
Tähän mennessä on jo esimerkiksi testattu käytössä olevia lomakkeita oikeilla asiakkailla. Asiakkaita esimerkiksi neuvotaan hakemaan heille kuuluvia etuuksia,
vaikka he eivät hoksaisi niistä itse kysyäkään.
Tässä on tutkijan mukaan tapahtunut radikaali muutos tällä
vuosituhannella.
Kalliomaa-Puha on mukana
tutkimusryhmässä, joka on selvittänyt Kelan toimintaan liittyviä kipukohtia.
. Kuva: Paula Åström
Paperisota syö asiakasta
Tutkija perää päätöksentekijöille ja virkamiehille enemmän harkintavaltaa
MERI ALARANTA-SAUKKO
OULU
KUN oululainen poliisi Esa Ranta
jäi eläkkeelle 58-vuotiaana, hänelle kerrottiin, että yksityiseltä puolelta ansaittua eläkettä pitää erikseen anoa 63 vuoden rajapyykin
täyttyessä. Tar-
teen, sillä niihin on kirjattava kaikki olennaiset asiat.
. Julkisen alan työeläkevakuuttaja Kevasta tuli kaksi päätöstä. Esimerkiksi SATA-komitea
saavutti osan tavoitteista, mutta
työsarkaa jäi paljon jäljelle.
. Ongelmien tunnistamisesta tosin saattaa mennä pitkä aika
siihen, että paremmat käytännöt
tulevat osaksi arkea.
Hän muistuttaa vielä, että lainsäädäntöä on jo pyritty selkeyttämään. Niille lopuille 20 prosentille siitä aiheutuisi kuitenkin kohtuuttomia hankaluuksia.
Yksityistä eläkettä ei voida
myöntää automaattisesti, jos työsuhde on edelleen auki.
Työnantaja voi pitää työsuhteen
avoimena joko vahingossa tai ajatellen, että eläkeläinen saattaa piipahtaa keikkahommissa.
Moni tekee töitä 68-vuotiaaksi.
Osa hakee eläkettä ensimmäisen
kerran vasta yli 70-vuotiaana.
Korhonen huomauttaa, että eläkelaitos toimii rekisteritietojen
perusteella eikä voi lähteä arvailemaan ihmisten tulevaisuudensuunnitelmia.
. Ei ole helppoa olla sekä täsmällinen että lyhyt ja ytimekäs,
Kalliomaa-Puha huomauttaa.
Yhtenä ratkaisuna päätöksenteon jäykkyyteen Kalliomaa-Puha
näkee päätöksentekijöiden harkintavallan lisäämisen.
Silloin yksilöiden ongelmat pystyttäisiin ottamaan paremmin
huomioon.
. Meillä otetaan kokonaistilanne hyvin huomioon. Ei ole epätavallista, että asi-
koituksena on löytää kohdat, joissa asiakas joutuu ymmälleen.
TUTKIJA myöntää, että sosiaaliturvajärjestelmä Suomessa on monimutkainen. Ensimmäisessä kerrottiin, että koska oikeus yksityiseen eläkkeeseen alkaa, eläkettä pienennetään hyvityksen verran.
Muutaman päivän kuluttua tuli
päätös maksettavasta yksityisestä
eläkkeestä. Iso remontti on vaikea toteuttaa, mutta käsiä ei kannata nostaa pystyyn. Hankaliin sanamuotoihin
niin päätöksissä kuin hakemuskaavakkeissakin etsitään asiakasystävällisempiä ilmaisuja yhdessä Kelan ja muiden eläkelaitosten kanssa.
. Asioita on mahdollista muuttaa.. Jos yksityistä eläkettä hakee
hyvissä ajoin ennen 63 vuoden
rajapyykkiä eikä avoimia työsuhteita ole, asia voidaan yleensä hoitaa yhdellä päätöksellä.
KORHOSTA ei kummastuta se, että
asiakkaat kokevat byrokratian turhan monimutkaiseksi.
Eläkelaitoksissa on kiinnitetty
asiaan huomiota.
Hakemukset esimerkiksi pyritään saamaan sähköiseen muotoon. Ongelmien tunnistamisesta voi tosin mennä pitkä aika ennen kuin asiat korjaantuvat
Pidän tärkeänä, että viemme asiaa eteenpäin avoimen ja ennakkoluulottoman vuoropuhelun kautta.
Sipilän mielestä alle 25-vuotiaille nuorille
kannattaisi mieluummin maksaa työstä palkkatukea kuin toimeentulotukea.
KESKUSTELU nuoriin kohdistuvista etuuksista voidaan Markkasen mielestä vaientaa helposti väittämällä, että joku osapuoli haluaa
vain syyllistää nuoria.
Hänen mielestään on harmillista, kuinka
keskustelu vastikkeellisesta ja vastikkeettomasta sosiaaliturvasta muodostuu muutoinkin valitettavan usein kovin mustavalkoiseksi.
. Päinvastoin, sosiaaliturvan toimivuudesta kertoo juuri se, kuinka moni ihminen onnistuu pääsemään sen piiristä pois - ei
se, kuinka moni sen varassa elää.
Markkanen muistuttaa, että on ihmisiä,
jotka ovat työttömiä tai syrjäytyneitä ilman
omaa syytään, ja vaikka joku olisi sitä omastakin syystään, niin tukiverkon on koskettava myös heitä.
. Asioita tapahtuu nopeasti ja yllättäen. Valiokunnasta kerrotaan, ettei vaatimuksia ole esitetty.. Jos lait säädetään liian täsmällisiksi, niitä tulkitaan jäykästi tai tehtävämäärät kasvavat, lopputulos on helposti lähes mahdoton, Syväjärvi myöntää.
BYROKRATIAN määrä on osittain kasvanut varsinkin Euroopan Unioniin liittymisen myötä.
Professorin mielestä on oikeutettua kysyä, kuinka paljon sääntelyä
voi ylipäätään olla ja miten hallintoa toteutetaan.
. Todelliset byrokratiatalkoot tehdään sillä sektorilla.
Sallamaarit Markkanen. Näitä ovat esimerkiksi
asunnottomuus- ja mielenterveysongelmiin
puuttuminen sekä kuntoutus- ja opinto-ohjauspalveluiden saatavuus.
Hautala-jupakka poiki
kanteluita oikeuskanslerille
STT
HELSINKI
Lapin yliopiston hallintotieteen professori Antti Syväjärvi haastaa etsimään byrokratiasta myös hyviä puolia. Avauksen pohjalta voi syntyä uusia ja rakentavia ajatuksia. Haastaisin
etsimään byrokratiasta myös hyviä puolia.
Byrokratia esimerkiksi tuottaa yhteisiä toimintamalleja ja läpinäkyvyyttä.
ERITYISESTI suuret asiakokonaisuudet vaativat selkeää sääntelyä ja
johdonmukaisuutta kansalaisten oikeusturvan varmistamiseksi.
Monesti tuntuu, että tässä on kuteinkin menty liian pitkälle.
. Poliisille sen voisi viedä perustuslakivaliokunta, joka ottaisi
siihen kantaa kymmenen kansanedustajan
vaatimuksesta. Nuorten syrjäytymisen estämisessä on kyse kokonaisuudesta, johon kuuluu myös mm.
opiskelu- ja oppisopimuspaikkojen riittävyys
ja nykyisen nuorisotakuun monien puutteiden korjaaminen. Keskustan velvollisuus on puolustaa perusturvaa ja köyhän asiaa, mutta tämän kanssa ei ole ristiriidassa se, että sosiaaliturvajärjestelmää kehitetään kannustavampaan
suuntaan. Toisaalta on vielä niin sanottuja villin lännen aloja, joissa kaivataan lisäsääntelyä.
HALLINTOTIETEELLINEN tutkimus on kiinnostunut muun muassa hyvästä ja eettisesti kestävästä hallinnosta.
. Samalla porsaanreikiä täytyy tukkia,
jotta järjestelmän yleinen hyväksyttävyys ei
nakerru väärinkäytöksistä.
. Jos kansalaisen tehtävä on kritisoida ja kiittää, kriittinen tutkija tuo
objektiivisesti esiin hallinnon hyviä ja huonoja puolia.
Tutkimuksesta ei professorin mielestä ole pulaa, mutta niitä lukevista ja ymmärtävistä alan toimijoista sen sijaan on.
. Hallinnon
pitää palvella kutakin tehtäväänsä tarkoituksenmukaisesti. Vastikkeettoman
tuen passivoivien ongelmien tiedostaminen on tosiasioiden tunnustamista, ei nuorten syyllistämistä ja ongelmaan täytyy hakea
ratkaisuja.
MARKKANEN kannattaa negatiivisen tuloveron mallia.
. Kaikkea ei ole mahdollista eikä tarvekaan säädellä.
Byrokratiaa pitää Syväjärven mukaan jatkuvasti koetella. Byrokratiaan liittyy kovin helposti negatiivisuuden hypeä. Oikeuskanslerin virastosta kerrotaan, että kannelleet yksityishenkilöt haluavat linjausta siitä, miten omistajaohjausta voi valtionyhtiössä tehdä.
Oikeuskanslerin näkemystä omistajaohjauksesta on julkisuudessa toivonut myös pääministeri Jyrki Katainen (kok.).
Hautala joutui eroamaan seottuaan selityksissään siitä, kenen aloitteesta hänen alaisensa vaati jäänmurtajayhtiö Arctia Shippingiä
luopumaan rikosilmoituksesta Greenpeacea
vastaan.
Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen on arvellut, että asia kannattaisi selvittää oikeudellisesti. Byrokratian purkamisella voidaan saavuttaa merkittäviä etuja. Radikaali muutos on epätodennäköinen.
Sosiaaliturvajärjestelmää täytyy kehittää pienin askelin, hän arvioi.
Tuoreessa muistissa on karvas kokemus
Sata-komitean työn epäonnistumisesta, jota
kohtaan keskustalaisilla oli suuria odotuksia.
Kannustavuutta Markkanen lisäisi täytyy
muun muassa sallimalla pienet tulot tuen
saajille. Tukiverkosta ei saa tulla riippumattoa, johon jäädään makaamaan. Kuva: Jaakko Martikainen
?Tukiverkosta ei saa
tulla riippumattoa?
SUOMENMAA
KESKUSTANUORTEN puheenjohtajuutta ta-
voitteleva Sallamaarit Markkanen on iloinen, että puolueessa otetaan reippaasti kantaa Juha Sipilän kannanottoihin nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
. Kuva: Antti Syväjärveltä
Entisen kehitysministerin Heidi Hautalan
omistajaohjausjupakka on poikinut 17 kantelua oikeuskanslerille. Kaksi
epäonnistumista kymmenestä tuntuu olevan hirveä pahe. Maailma on lopulta kaikkea muuta kuin sääntöjen ohjaama. Virkamiehiltä ja poliitikoilta edellytetään valistuneisuutta. En liene kovin väärässä, jos totean, että
joskus avointa keskustelua puolueessamme
on varottu liiaksi.
Sipilän nostama keskustelunavaus Markkasen mielestä tarpeellinen eikä sitä pidä ehdottomasti tyrmätä.
. 7
23.10.2013
Byrokratiaan liittyy
negatiivisuuden hypeä
MERI ALARANTA-SAUKKO
OULU
KANSALAISET kokevat byrokratian usein joustamattomana ja paperinmakuisena, vaikka hallinnon yksi alkuperäinen idea on palvella kansalaisia ja järjestää asioita.
Lapin yliopiston hallintotieteen professori Antti Syväjärvi korostaa,
ettei byrokratia automaattisesti ole paha asia.
. Siinä ei saa
olla mitään turhaa.
Lapin Ely-keskus ja yhtiön projektinjohto tapaavat lokakuun lopulla, ja käsitykseni mukaan varsinainen sopimus tien toteuttamisesta allekirjoitetaan silloin, Kantola arvioi.
Kaivosyhtiölle tien rakentaminen maksaa kuusi miljoonaa euroa.. Alueella on sekä Narkauksen että Isosydänmaan paliskunnan poroja, joiden liikkeistä kerätään tietoa pantaporojen
avulla. Sopimusneuvottelut mahdollisten haittojen korvaamiseksi
poronomistajille ovat alkamassa.
SUHANGON kaivoksen arvioidaan
työllistävän rakentamisvaiheessa 1 600 henkilöä. Esiselvityksen perusteella kaivokselle tarvitaan tämä laajuus,
jotta volyymi olisi riittävän suuri. Sivukivien louhinta on määrällisesti huomattavasti suurempaa.
. Rakentaminen
kestää yleensä kolme vuotta.
Kun kaivos on toiminnassa, se
tuo Ranualle 800 pysyvää työpaikkaa. Muun muassa viitasammakon kutualueita on tavattu kaksi. Kaivos aikoo
hyödyntää malmeissa esiintyviä
palladiumia, platinaa, kuparia,
nikkeliä sekä kultaa. Rovaseudun
työttömyysprosentti on maan keskiarvoa korkeampi.
Vaikka kaivosyhtiö hakee aktiivisesti lisärahoittajia kaivoksen
avaamiseksi, hanke etenee koko
ajan.
. Lisäksi esimerkiksi Säteilyturvakeskus selvittää
moreenin uraanipitoisuudet, jois-
TALVIVAARAN kaivoksen ongelmat ovat muuttaneet yleistä ilmapiiriä kaivoksia kohtaan. Kantolan mukaan tämä heijastuu Suhangon valmisteluihinkin.
. Erittäin uhanalaisen
pohjanhyytelöjäkälän esiintymisalueita kartoitetaan myös kaivosalueen ulkopuolelta, ettei kaivos
tuhoaisi lajia kokonaan.
Suhangon kaivosalue ei sovellu poroille. Kaivospiiri sai ympäristöluvan vuonna 2005, mutta tuotantoa
alueella ei ole toistaiseksi aloitettu. Parhaillaan odotamme kiinteistöjen ja metsien arviointien
valmistumista. Gold
Fieldsin Etelä-Afrikan kaivokset
ovat tehottomia ja vanhoja, joten
uskon vahvasti Suhangon toteutumiseen, Kantola sanoo.
Suhangon kaivos sijoittuu pääosin Ranuan kunnan alueelle,
mutta osa levittäytyy Rovaniemen
ja Tervolan puolelle. Kaivoksen merkitys aluetaloudellisesti on mittava, ja kaivok-
sen avaaminen tarkoittaa yhtiölle noin 1,2 miljardin euron investointia pohjoiseen.
Tällä hetkellä Ranualla on noin
1 200 työpaikkaa. Ranua on esiselvitysten perusteella kannattava ja yhtiön yksi parhaimmista hankkeista. Tielinjaus on tehty,
ja esisopimus on allekirjoitettu jo
huhtikuussa Liikennevirastossa.
. Puhdistetut vedet ohjataan Kemijokeen,
mutta Simojokeen ei ole tarkoitus laskea vesiä lainkaan.
KAIVOSALUEELLA sijaitsee yksityinen luonnonsuojelualue sekä valtakunnallisesti arvokas moreenimuodostuma ja valtion suojelumetsiä.
Lisäksi alueella on EU:n direktiivien mukaisia uhanalaisia kasveja ja eläimiä. Pohjavesiä alueella ei ole, mutta kaivos sijaitsee Simo-ja Kemijoen vesistöalueiden vedenjakajalla.
Kantolan mukaan kaikki valuma- ja suotovedet käsitellään kaivosalueella puhtaaksi. Yhtiö on sijoittanut erilaisiin
tutkimuksiin alueelle noin 150
miljoonaa euroa, Kantola muistuttaa.
KAIVOS edellyttää 220 kilovoltin
voimajohtoyhteyden rakentamisen lähes 50 kilometrin matkalle.
Neuvotteluja käydään myös sen
osalta.
Tässä vaiheessa tärkein viesti
paikallisille päättäjille ja asukkaille on se, että kaivokselle menevän
yhdystien perusparantaminen on
toteutumassa. Radiologinen perustilaselvitys
on valmistumassa.
Suhangon kaivoksen arvioidaan
työllistävän rakentamisvaiheessa
1 600 henkilöä.
on jo saanut lainvoiman, Kantola kertoo.
Suhangon kaivosalueelta on
Ranuan keskustaan noin 20 kilometriä ja Rovaniemelle nelisenkymmentä. Pyrimme tekemään ympäristövaikutusten arvioinnin ja kaikki muut selvitykset mahdollisimman perusteellisesti, ettei niihin
jää puutteita ja kaikki on valmiina, kun kaivoksen avaamispäätös
tehdään.
Vaikka Suhangon alue on pääosin asumatonta, se on osin luontoarvoiltaan arvokasta. 8
23.10.2013
Kaivosyhtiö on investoinut Suhangon tutkimuksiin 150 miljoonaa euroa.
Kuva: Eeva-Maija Pietilä
Ranuan kaivos kiinnostaa
Suhangon kaivoshankkeen suunnitelmat etenevät
MAARIT SIMOSKA
RANUA
KAIVOSYHTIÖ Gold Fields Arctic
Platinum Oy etsii aktiivisesti kansainvälisiä rahoittajia Ranua Suhangon kaivoksen avaamiseksi.
Emoyhtiön kannattavuus heikkeni merkittävästi, kun kullan
maailmanmarkkinahinta romahti, mutta Ranualla ja sen ympäristökunnissa valmistaudutaan kaivoksen toteutumiseen.
Yhtiön ympäristöpäällikkö Erkki Kantola vahvistaa, että yhteydenottoja kansainvälisiltä rahoittajilta on tullut yli kymmenen,
mutta toistaiseksi yhtään tarjousta ei ole jätetty.
. Palladiumin
maailmanmarkkinahinta on pysytellyt pitkään korkealla.
SUHANGON kaivoshanke on alkanut jo kymmenisen vuotta sit-
ten. Yhtiö haluaa Suhankoon laajemman kaivospiirin, ja se vaatii
muun muassa maakuntakaavan
päivityksen.
. Alue on pääosin rakentamatonta.
Avolouhoksista on laskettu hyödynnettävän malmia 250?310 miljoonaa tonnia noin kolmenkymmenen vuoden aikana. Rikastamoalueen asemakaava
ta osa kylien asukkaista on ollut
huolissaan, Kantola selventää.
Kantolan arvion mukaan maaperässä on kuitenkin niin vähän
uraania, ettei sen hyödyntäminen
ole mahdollista ja pelko mahdollisesta uraanikaivoksesta on turhaa.
KOL:n
tavoitteena on kasvattaa edustajiensa määrää.
Edustajistovaalien ennakkoäänestys käynnistyy tänään keskiviikkona Oulussa ja Aalto-yliopistossa. On selvää, että ilmastonmuutoksen kannalta on keskeistä päästä toteuttamaan sitä keskustalaista linjaa, että energiatuotannossa siirrytään entistä enemmän uusiutumattomiin energioihin.
Vesivoima ja metsästä saatava bioenergia ovat tavoittelemisen arvoisia. Näissä meillä on paljon mahdollisuuksia myös omalla arktisella alueellamme, Pohjois-Suomessa. Kysymyksen pohjoisen luonnonvarojen hyödyntämisestä kannattaa suhtautua rauhallisen vakavasti. Talvivaara valitti aluehallintoviraston päätöksestä.
Lisäksi hallinto-oikeus muutti avin päätöstä juoksutuksiin liittyen. Arktinen toiminta on turvallisimmissa käsissä, jos suomalaiset
menevät sinne mukaan.
POHJOISMAAT ovat myös kaivosmaita. Niiden menestys on
vain korostunut, kun Euroopan ja maailman talous on joutunut vaikeuksiin.
Vaikka Suomi on nyt suurissa vaikeuksissa sekä viennin että valtiontalouden tasapainon kanssa, voimme yhä olla ylpeitä pohjoismaisen
hyvinvointiyhteiskunnan kansalaisille tarjoamista mahdollisuuksista.
Pohjoismainen menestys on hankittu kovalla työllä ja maiden välisiä
rajoja madaltamalla. Pohjoismaiden neuvoston työlistalla on edelleen päällimmäisenä poistaa rajaesteet ihmisten ja yritysten liikkumisen tieltä.
NEUVOSTO on tällä vaalikaudella ollut entistä aktiivisempi ja toiminta
vaikuttavampaa. Pohjoiskalotti on monissa mineraaleissa EU:n keskeisin alue. Kaikissa parlamenteissa on esimerkiksi käyty kahtena
viime vuonna keskustelu yhteisesti valitusta teemasta.
Vuonna 2012 keskusteltiin rajaesteiden poistamisesta, ja tänä vuonna
keskustellaan turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta yhteistyöstä. Olemme todennäköisesti tässä maailman
parhaita. Vaasan hallinto-oikeuden mukaan lisäajalla
varmistetaan jätevesien asianmukainen käsittely.
Hallinto-oikeus antoi tiistaina välipäätöksessään yhtiölle lisäaikaa vuoden loppuun
saakka.
Alun perin Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) edellytti yhtiön tyhjentävän altaat tämän kuun loppuun mennessä. Pohjoismaiden neuvosto on tässäkin korostamassa alan luomia mahdollisuuksia kehittää pohjoisia alueita.
Olemme esittäneet, että maat yhdessä loisivat ympäristönormit
myös tälle toimialalle. 9
23.10.2013
Talvivaara sai lisäaikaa
jätevesialtaiden tyhjentämiselle
STT VAASA
KAIVOSYHTIÖ Talvivaaralle annettiin jatkoaikaa tyhjentää kipsisakka-altaitaan. Muualla uurnille pääsee ensi viikolla.
Varsinaiset vaalipäivät ovat 5.?6. Oikeus rajoittaa
Talvivaaran päästöjä etelään Vuoksen vesistön suuntaan.
Aiemmin avi päätti, että Vuoksen suuntaan voi laskea korkeintaan kuusikymmentä prosenttia kaivoksen vuoden kokonais-
päästöistä.
Oikeus muutti aluehallintoviraston päätöstä niin, että Vuoksen vesistöön saa johtaa neljäkymmentä prosenttia päästöistä.
Oikeus perustele päätöstään muun muassa sillä, että ei voida sulkea pois vaihtoehtoa, jonka mukaan jätevesien johtaminen saattaisi aiheuttaa merkittävää haittaa
vesistölle.
Talvivaara on tyytyväinenVaasan hallinto-oikeuden välipäätöksiin.
Yhtiön viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen sanoi STT:lle, että päästörajoitukset
eivät ole ongelma, koska kaivoksen päästöt
jäisivät tänä vuonna muutenkin merkittävästi alle luparajojen.
Nissinen huomauttaa myös, että uhkasakon mahdollisuus poistui yhtiön yltä. Meille arktinen ei ole vain
hyödyntämättömien luonnonvarojen ehtymätön Eldorado, vaan siellä
tuhansia vuosia asuneitten ihmisten kotiseutu, jonka elinvoimaisuuden kehittämisestä on kyse.
Näin toimien pohjoinen voi muodostua
myös Suomelle voimavaraksi, jolla on tulevaisuudessa merkittävä rooli maamme selviytymisohjelmassa.
Simo Rundgren
Pohjoismaiden neuvoston Suomen
valtuuskunnan puheenjohtaja
Pohjoismaiden neuvoston
puheenjohtajiston ja
Keskiryhmän hallituksen jäsen
Keskustan yleinen noste on helpottanut ehdokashankintaa myös opiskelijavaaleissa.
Kuva: Emma Taipale. Emme salli vesistöjemme turmelemista ja edellytämme, että muut alueen elinkeinot, alkutuotanto, metsätalous ja matkailu voidaan yhteen sovittaa kasvavan kaivosteollisuuden kanssa.
Keskiryhmät ovat korostaneet arktisten alueitten kehittämisessä alueen väestön näkemysten kunnioittamista. KOL osallistuu ensimmäistä kertaa AMK-vaaleihin Seinäjoella ja Turussa.
YLIOPPILASKUNTAVAALEISSA keskustaopiskelijoilla on katkolla 20 edaattoripaikkaa. Tähän liittyy vielä öljyntorjunnassa hankittua kokemusta Itämeren jäisissä olosuhteissa. Ne ovat olleet rajatonta Pohjolaa rakentaessaan
vuosikausia edellä Euroopan unionia. marraskuuta.
kolumni
Pohjoismaat huipulla
VIISI pohjoismaata, Islanti, Norja, Suomi, Ruotsi ja Tanska, ovat lähes
kaikilla yhteiskunnan aloilla maailman kärkimaita. Rajaesteitä käsiteltiin myös eduskunnan valiokunnissa.
Syyskuussa pidettiin ministeri Haglundin johdolla turvallisuus- ja
puolustuspoliittinen pyöreän pöydän keskustelu. Neuvosto kävi aiheesta teemakeskustelun Reykjavikissa. Useimmat puheenvuorot alkoivat korostamalla alueen luonnonvarojen runsautta, mutta myös herkkää luontoa ja luonnonvarojen
hyödyntämiseen liittyviä riskejä.
Keskustelu on suomalaisessa politiikassa kuumentunut tarpeettomastikin, kun ministeri Heidi Hautalan ero liitettiin tähän problematiikkaan. Osastot ovat tehneet hienoa työtä, KOL:n
pääsihteeri Elina Helmanen sanoo.
Helmasen mukaan keskustan yleinen noste
helpotti ehdokashankintaa.
KESKUSTAOPISKELIJOILLA on lista yhdeksässä
ylioppilaskunnassa.
Viime vaaleihin verrattuna KOL kasvatti ehdokasmääräänsä eniten Vaasassa, jossa se osallistuu vaaleihin kymmenellä ehdokkaalla yhden
välivuoden jälkeen.
KOL tekee paluun myös Aalto-yliopiston ylioppilaskuntavaaleihin viiden ehdokkaan listalla.
Suurimman pudotuksen KOL koki Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa, jossa sen lis-
ta puolittui viime vaalien 26 ehdokkaasta 13:een.
Vasemmistoa lukuunottamatta kaikkien poliittisten opiskelijajärjestöjen ehdokasmäärät
romahtivat Itä-Suomessa.
SUURIMMAT listat KOL:lla on Jyväskylässä ja Oulussa, joissa molemmissa sillä on 20 ehdokasta.
KOL:n muut ehdokasmäärät yliopistoittain
ovat: Lapin yliopisto 18, Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu 4, Tampereen ylipisto 16
ja Turun yliopisto 11.
Myös ammattikorkeakouluissa pidetään syksyn aikana opiskelijakuntavaaleja. Keskustan edustajat
ruotsalainen Åsa Torstensson ja allekirjoittanut korostimme laajan ja
avoimen kansalaiskeskustelun merkitystä.
Haglund peräänkuulutti Pohjoismaiden yhteistä visiota yhteistyöstä.
Kansalaiskeskustelu, joka johtaa myös poliitikkojen kiinnostuksen kasvuun, on paras tapa rakentaa se.
TOINEN painopiste neuvoston toiminnassa on keskustelu arktisten alueitten tulevaisuudesta. Jättiprojektien toteuttamisessa on syytä olla äärimmäisen varovainen, sillä riskit herkän arktisen luonnon tuhoutumiseen ovat olemassa.
Suomella on sekä jäänmurtajien rakentajana että operoijana vahvaa
osaamista. Norjanmeren ja Barentsin meren öljy- ja
kaasuesiintymien hyödyntämisestä päättävät Norja ja Venäjä. Kainuun ely-keskus olisi saattanut lähestyä yhtiötä uhkasakolla, jos oikeus ei olisi myöntänyt altaiden tyhjentämiselle lisäaikaa.
Keskustaopiskelijat
kasvatti ehdokasmäärää
MAIJA AHONEN
HELSINKI
KESKUSTAN OPISKELIJALIITOLLA (KOL) on yhteensä 117 ehdokasta marraskuun alussa pidettävissä ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa.
KOL:n ehdokasmäärä kasvoi 18:lla edellisistä, vuoden 2011 vaaleista.
Sanoin, että meiltä olisit saanut säädön samaan hintaan.
SOITINVALMISTAJAT ovat havahtuneet siihen, että nettikauppa ei
voi ottaa koko markkinaa itselleen. Minulla on sopivan kokoinen liiketila ja lisäksi soitto- ja studiotilaa
vuokrattavana. En silti ole millään tavalla katkera, nykymaailma vain toimii näin.
Sama saattaa olla edessä monilla muillakin toimialoilla.
Muikulla on nyt lomaa ensimmäistä kertaa kolmeen vuosikymmeneen ja aikaa sävellystyöhön. Myymälöissä olevien hintojen
on oltava vertailukelpoisia verkkokauppojen tarjoamiin hintoihin, Kainulainen tietää.
KUUTTA eri musiikkiliikettä Joensuussa pyörittänyt Kallinen uskalsi avata kesällä Kimmon Soittimen, vaikka kaksi joensuulaista musiikkiliikettä joutui lopettamaan toimintansa keväällä.
. Kyllä Suomessa täytyy olla
jatkossakin musiikkiliikkeitä joka puolella maata, Kainulainen
sanoo.
Etenkin akustisten soittimien
kuten pianojen, rumpujen ja puhallinten kohdalla testaaminen ja
tuntuman hakeminen on tärkeää,
sillä soittimet ovat yksilöitä.
Eikä myyjien asiantuntija-apuakaan voi väheksyä, sillä etenkin
aloittelevat muusikot tarvitsevat
opastusta soittimen valinnassa.
Mikä siinä netissä on?
MUSIIKKIKAUPPOJEN vaikea tilanne näkyi keväällä Joensuussa, kun
kaupunki oli hetken ilman yhtään musiikkikauppaa kahden liikkeen
lopetettua toimintansa.
Peräti 28 vuotta toiminut Karjalan Musiikki joutui lopettamaan toimintansa keväällä ja samaa tietä seurasi pian Ykkösmusiikki.
Karjalan Musiikkia pyörittänyt Onni Muikku näkee, että soittimien
nettikauppa oli lopulta se tekijä, joka aiheutti toiminnan alasajon.
. Aika kärvistelyähän tämä on, mutta jouluun mennessä pitäisi olla talous balanssissa, Kallinen kertoo.
Palvelun ja hyvän jälkihoidon
avulla pystyy kilpailemaan soitinkaupassa.
. Olisi erittäin mielenkiintoista tietää, kuinka paljon soittimia myydään kaupoista ja ostetaan verkosta, F-Musiikin toimitusjohtaja Janne Kainulainen sanoo. . Silloin julkiselle puolelle saattoi olla parhaimpina viikkoina
myyntiä 3000-5000 euron edestä.
Nykyään myynti on vain kymmenesosa siitä, Kallinen arvioi.
Koulujen ohella opistot ja erilaiset yhdistykset ovat todennäköisesti vähentäneet hankintojaan,
mutta myös verkosta tilataan.
NYKYISIN kivijalkakauppojen vitsauksena on se, että asiakkaat käyvät kokeilemassa tuotteita kaupoissa ja tilaavat ne sitten nettikaupoista.
Tosin hintaerot ovat tasoittuneet huomattavasti.
Esimerkiksi kohtalaisen tasokas rumpusetti maksaa liikkeessä vain muutaman kympin enemmän kuin suuressa verkkokaupassa. Musakoululla on nytkin parisataa oppilasta.. Useisiin suomalaisiin kaupunkeihin
mahtuu jatkossa vain yksi musiikkiliike.
. Hän säveltää muun muassa Reijo Taipaleelle ja tekee yhteistyötä Turkka Malin kanssa.
Karjalan Musiikin entisten toimitilojen alakerrassa toimii edelleen
musiikkikoulu Musa-Pekka, jota Muikku oli panemassa alulle.
. Ei pelkillä kitarankielillä ja plektroilla pärjää.
Käytettyjen soittimien kauppa oli aikanaan tuottoisaa, mutta sekin
hiipui hiipumistaan.
. Monet kävivät kokeilemassa soittimet täällä ja tilasivat sitten netistä. Soitinten säädöt, huollot ja
korjaukset ovat tärkeitä, Kallinen
näkee.
VYÖN kiristäminen julkisella puolella näkyy myös musiikkipuolen
laitehankinnoissa. Jos musiikkiliikkeet häviävät, samalla lähtevät myös paikat,
joissa soittimia voi konkreettisesti kokeilla.
. Siinä saa verkon ja
kivijalkakaupan hyödyt, F-Musiikin toimitusjohtaja Janne Kainulainen sanoo.
Verkkokauppojen hinnoittelu
on huomattu liikkeissä.
. 10
23.10.2013
Soitinten myyntiluvuista Suomessa ei ole olemassa tarkkaa tilastoa. Ei tässä mitään hätää olisi, jos
Suomen arvonlisävero olisi muutamaa prosenttia pienempi niin
kuin Saksassa, sanoo Joensuussa
Kimmon Soitinta pyörittävä Kimmo Kallinen.
Etenkin saksalainen verkkokauppa Thomann on vienyt asiakkaita kivijalkamyymälöiltä.
Kuluttajien tärkein konsultti on
euro, ja verkkokauppa tulee varmasti syömään entistä enemmän
myös muiden alojen myyntiä.
Esimerkiksi vaatteet, designtuotteet, urheiluvarusteet, kirjat,
digitaalilaitteet, autonrenkaat ja
muut saa verkosta ostettua todella helposti.
SUOMEN suurimpana musiikki-
alaan maahantuojana ja vähittäiskauppaketjuna F-Musiikki on pys-
tynyt yhdistämään verkkokaupan
ja kivijalkakaupan.
. Kulut täytyy pitää pieninä. Yksi kaveri testasi kitaraa meillä ja päätti ostaa samanlaisen verkosta pari kymppiä halvemmalla,
vaikka olisi saanut täältä huollon
ja säädön samaan hintaan, Kallinen sanoo.
Samalla kitaristilla oli kiire säädättää verkkokaupasta ostettu kitara Kallisella ennen studiosessi-
ota.
. Yhä useampi soitinkauppias
on joutunut toteamaan, että toiminta on nykyään kannattamatonta.
Tämän vuoden aikana moni
musiikkiliike on lopettanut toimintansa ja trendi jatkuu. Koulut ja seurakunnat ovat merkittävä asia-
kaskunta musiikkiliikkeille soitinpuolella.
Esimerkiksi Joensuussa toiminut Ykkösmusiikki myi vielä 2000-luvun alussa huomattavasti enemmän soittimia julkiselle puolelle.
. Sen saa kivijalkakaupasta mukaan viritettynä ja testattuna.
. Verkkokauppamme valikoimista voi tilata tuotteita meidän
liikkeisiimme. Kuva: Markku Hyttinen
Musiikkiliikkeiden outro
Verkkokaupat ruuvaavat hintoja alaspäin, musiikkiliikkeiden on vastattava palvelulla
SAMI KORKALA
SUOMENMAA
VERKKOKAUPPA ja kiristyneet
kuntataloudet syövät perinteisten musiikkikauppojen kassavirtaa. En tiedä mikä siinä netissä on, sillä me olisimme joissain tapauksissa myyneet tuotteen jopa halvemmalla liikkeestä, Muikku sanoo.
Oheismyynti on nappikauppaa verrattuna soitinten myyntiin.
Sen sijaan teollisuuden työllisyys on pitänyt pintansa melko hyvin heikosta suhdannetilanteesta huolimatta. Ensi
vuonna työttömyysaste on korkeampi, 8,3 prosenttia.
Ministeriön mukaan toimialoista palvelujen työllisyys
jää tänä vuonna odotettua heikommaksi. Paperityöntekijöitä on vähen-
netty reilusti vuodesta 2008 lähtien. Työajan pidennys on edelleen
pöydällä ja se ei meille käy, sanoo
Paperiliiton puheenjohtaja Petri
Vanhala.
Vanhalan mielestä paperityöntekijät ovat jo tehneet osuutensa
hyväksymällä keskitetyn palkkaratkaisun mukaisen maltillisen
palkankorotuksen.
. 11
23.10.2013
Työajan pidennykset
hiertävät tes-neuvotteluita
ANTTI AUTIO?SANNA NIKULA / STT
HELSINKI
METSÄTEOLLISUUDEN tavoittelemat työajan pidennykset paperi- ja sellutehtaissa hiertävät yhä
työnantajan ja työntekijöiden välisiä työehtosopimusneuvotteluja.
. Työterveyslaitoksen asiantuntija Krista Pahkinin mukaan työhyvinvointia pitää
pohtia ajoissa, jo ennen muutosprosessin käynnistämistä.
Yt-prosessi ei aiheuta ylitsepääsemättömiä ongelmia,
jos työntekijä saa tukea esimiehiltään ja hänellä on hyvät
välit muihin työntekijöihin. Kuva: Lehtikuva / Jarno Mela
KIISTA 20 euron yleiskorotuksen soveltamisesta on jumiuttanut valtion ja Sivistystyönantajien palkkaneuvottelut. Kummastelen sitä, että valtiovalta haluaa keskitetyn
ratkaisun, mutta ei saa omaa pesäänsä kuntoon.
Luukkaisen mukaan neuvotteluaikataulu alkaa olla kireä. Metsäteollisuuden
ongelmat tiivistyvät painopapereihin.
Stora Enso on havainnut saman
kuin Metsä Group. Myös hyvät henkilökohtaiset
voimavarat auttavat työntekijää ylläpitämään hyvinvointiaan jatkossakin.
Myös avoin viestintä on tärkeää muutosprosessissa.
Yt-neuvotteluvaihe on tässä suhteessa erityisen vaikea,
kun avoimia kysymyksiä on runsaasti, mutta tietoa ei ole
tarjolla.
Työterveyslaitoksen tiimipäällikkö Pahkin peräänkuuluttaa johdon tiedotteiden lisäksi muutakin viestintää: kasvokkain tapahtuvaa keskustelua esimiehen kanssa, työryhmissä ja yhteisissä tilaisuuksissa sekä kysymys?
vastaus-palstoja.
Ministeriö ennustaa
työttömyyden kasvua
TYÖTTÖMYYDEN kasvu jatkuu ensi vuonna, arvioi työ- ja
elinkeinoministeriö. Tuloslaskelmista ei esimerkiksi selviä, onko tuotanto Suomessa kannattamattomampaa tai kannattavampaa kuin
muualla.
. Vaikka talouskasvu käynnistyisi ensi vuonna ennusteiden mukaisesti, se ei ministeriön mukaan riitä kohentamaan heti työllisyyttä.
Ministeriön työmarkkinaennusteen mukaan työttömyysaste nousee tänä vuonna 8,1 prosenttiin. Huhti-kesäkuussa yhtiö
oli myös kilpailijoitaan kannattavampi.
Syy Metsä Groupin kääntymisessä nousuun ei löydy toimipaikkojen sijainnista. Luukkaisen mukaan
valtiovalta on kertonut, että he eivät tarjoa yleiskorotuksena 20 euroa, vaan 17 euroa 30 senttiä.
. Ymmärrämme sen ongelman, jos
tavaralla ei ole kysyntää. Tämä voi tarkoittaa myös sitä, että suhdanteiden kohentuminen ei väistämättä johda teollisuuden työllisyyden parantumiseen.
20 euron kiista
jumiutti tes-neuvottelut
Stora Enson Sunilan tehdas Kotkassa. Pahimmillaan koko keskitetty sopimus voi vaarantua.. Mutta
se, että tehdäänkö Suomessa vai
muualla, niin luotamme siihen että täällä tehdään hyvää paperia ja
kilpailukykyisillä hinnoilla, Vanhala sanoo.
METSÄ GROUP on kolmesta alan
yhtiöstä selvästi riippuvaisin Suomesta. Työn tuottavuus on noussut,
kun kustannusrakennetta on leikattu pistämällä väkeä pois. Tehtaat
pyörivät 24 tuntia vuorokaudessa,
työajan pidentämisellä niitä ei voi
pyörittää yhtään enempää.
VANHALAN mukaan sopimustekstien on oltava jo torstai-iltaan
mennessä pitkälle kunnossa, mut-
ta perjantaihin iltapäivään asti on
aikaa hioa.
Osapuolet neuvottelevat iltoja
ja öitä myöten, koska sopua haetaan ongelmista huolimatta tosissaan.
Ilman Metsäteollisuuden sopimusta ei synny keskitettyä palkkaratkaisua. Palkansaajien mielestä korotuksen pitää heijastua
myös palkanlisiin.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko varoittaa, että myöskään kunta-alan neuvottelut eivät etene ennen kuin kiista ratkeaa.
Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen on ihmeissään,
että 20 euron maksusta joudutaan vääntämään keskusjärjestöjen linjauksesta huolimatta. Palkansaajien mielestä metsäalan
taloustilanne ei ole niin hälyttävä kuin työnantaja antaa ymmärtää, sillä kartongista ja sellusta on
kovaa vauhtia tulossa paperin pelastaja.
Suuret metsäteollisuuskonsernit Metsä Group, Stora Enso ja
UPM eivät kerro tehdaskohtaisia tuloksiaan. Yhtiö kasvattaa määrätietoisesti kartonkituotantoaan ja vähentää riippuvuuttaan papereista, jotka painavat
edelleen riippana yhtiön tulosta.
Imatra on Stora Enson kartonkituotannon ehdottomia keskuksia.
lyhyesti
Yt-neuvottelut raastavat pitkään työntekijöitä.
Kuva: Petra Pöyliö
Yt-prosessin epävarmuus
heikentää työkykyä vuosiksi
YT-NEUVOTTELUJEN ja organisaatiomuutosten tuoma
epävarmuus voi vaikuttaa haitallisesti työntekijöiden terveyteen jopa vuosien ajan. Metsä Group muuttaa parhaillaan viimeisiäkin paperikoneitaan kartongille.
Kartonki on tuote, joka tuo koko ajan enemmän rahaa yhtiöiden kassaan. Ilman keskitettyä palkkaratkaisua tiedossa on liittokohtaiset neuvottelut, jotka tietävät
pahimmassa tapauksessa lakkoja keväälle.
Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen ei halua ottaa
kantaa työmarkkinatilanteeseen.
. En muista, että minun urallani
olisi tehty näin matalaa ratkaisua.
Olemme valmiit siihen, mutta ei
siihen, että mukaan tulee roppakaupalla muuta tavaraa. Kysymys on siitä, että yhtiö on onnistunut metsäkonserneista jyrkimmin kääntämään tuotantonsa uuteen asentoon. Annetaan kummankin osapuolen neuvottelijoille työrauha
viedä asioita eteenpäin, ja toivottavasti pääsemme ratkaisuun.
METSÄALAN suuret konsernit perustelevat tarvetta työajan pidentämiseen talousahdingolla. Paperityöläisten palkat ovat
sellutehtaalla 3?4 prosenttia kustannusrakenteesta ja kartonkitehtaalla 6?7 prosenttia. Eiväthän
markkinat parane työaikaa pidentämällä.
Hänen mukaansa paperi- ja sellutehtaissa tehdään 65-prosenttisesti kolmivuorotyötä, reilu 1 600
tuntia vuodessa.
Liikumme sillä asenteella, että hauskaa on, Sormunen sanoo.
Ohjelmaan kuuluvat myös sunnuntaiset päiväkahvit, joille tänäkin kesänä ajeltiin eri puolille MTK-Pohjois-Suomen aluetta.
. Mitään velvoitteita tai lupauksia meillä ei ole, Tamminen
toteaa.
VIELÄ kerho ei ole hankkinut liivejä, mutta oma logo ja T-paidat
jo on.
. Ihmisiltä tuntuu unohtuvan, että me emme viljele tukien takia
vaan tuottaaksemme ihmisille ruokaa, Pekka Laaksonen sanoo.
Koko porukka toivoisi, että viljelijän palkka tulisi tuotteiden hinnoista eikä tukieuroista.
. He ymmärtävät, mistä on kysymys, Pekka Laaksonen
toteaa.
Reissuilla ei kuitenkaan keskitytä pelkästään maanviljelyyn.
Maailmaa parannetaan monipuolisesti.
Tärkeintä on nauttia ajamisesta hyvässä seurassa, sillä moottoripyöräily on kerholaisille intohimo ja rentoutumiskeino.
. Hauskaa on ollut. Siitä onkin sitten enää hetki kevätkokoukseen,
jolloin päästään kaavailemaan uuden kesän yhteisiä reissuja.
Kaikki lähti raahelaisen viljelijän Tuomo Tammisen päässä
syntyneestä ajatuksesta.
. Perustetaan pois, Paakkari kertoo.
Eikä siinä sen kummempaa.
Syntysanat reilun kolme vuotta
pystyssä olleelle MP-Farmarille
oli lausuttu.
NYKYÄÄN kerhoon kuuluu vaihteleva määrä jäseniä, joiden ikähaitari liikkuu 20 ja 60 vuoden välillä. Saman ammatin
harjoittajat jakavat yhteiset huolenaiheet, joita on luontevaa jakaa vertaisten kanssa.
. Nurisemaan ei kuitenkaan ole ryhdytty.
. Näinhän se menee viljelijän kohdalla. Ei kait meille kukaan uskalla
naljailla, Paakkari virnistää.
Ja arvaattekin sen: taas nauretaan.
Tukiviidakko stressaa
YKSI tärkeä keskustelunaihe ja paineenpurkamisen tarve MP-Farmareiden tapaamisissa liittyy tukiviidakkoon, jossa tuottajat kamppailevat.
. Nelostietä jos joutuu ajamaan,
aletaan heti tutkailla, mistä pääsisi pois, Laaksonen hymyilee.
MONIA mukavia reissuja on kolmessa vuodessa ehditty tehdä.
Matkoilla eletään asiakasystävällisellä budjetilla ja esimerkiksi yövytään muualla kuin hotelleissa.
Sillä tavalla on löytynyt monta
uskomatonta paikkaa ja kokemusta. Pysähdymme
kahville tai jäätelölle kun siltä tuntuu, Sormunen jatkaa.
Tamminen mainostaa, että MPFarmarit on hyvä kerho myös
aloittelijoille.
. Siellä näkee muutakin kuin rekkojen kyljet
ja osuu ennestään tuntemattomille paikoille.
. Milloin on majoituttu samassa huoneessa rotan kanssa, milloin vuode on osunut muurahaisten polulle. Me emme tavoittele suuria
kilometrimääriä. Meillä tahti ja päivämatkat eivät ole turhan kovia.
PYÖRÄN selässä ehtii nauttia luonnosta. Sanoin, että mikäs siinä. Koko homma on jotenkin nakertanut ammattiylpeyttä ja iloa
työstä, farmarit pahoittelevat.
Siihen vaikuttavat myös stressi tarkastuksista ja virheiden pelko.
Systeemiä pitäisi viljelijöiden mielestä vähintäänkin yksinkertaistaa.
. Sen avulla ihmiset saavat ruokaa halvemmalla, Maarit Sormunen muistuttaa.
Hän on leikitellyt ajatuksella, että kuluttajat itse hakisivat tukea ostoksiensa perusteella. Tosi asiassahan maataloustuki on hinnanalennuskorvaus kuluttajalle. Sormunen kuvailee lähes
runollisesti, miten raskaan työpäivän päälle ajatus lepää kaasutellessa pitkin teitä.
. Näille ihmisille asioita ei tar-
Risto Lehtonen esittelee MP?Farmareiden logoa. Monella kollegalla oli moottoripyörä. Meitä yhdistää maahenki ja
yhteiset mielenkiinnon kohteet,
hallituksen puheenjohtaja Tamminen määrittelee.
Kerhon jäsenistö tulee MTKPohjois-Suomen alueelta eli Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta.
Virallista yhteyttä tuottajajärjestöön ei ole, mutta sen nettisivuilla on kuitenkin linkki MP Farmarin sivuille.
Porukkaan päästäkseen ei tarvitse olla maanviljelijä, riittää että
on joku linkki maaseutuun.
Yksi vaatimus jäsenkandidaateille sentään asetetaan.
. Mietin, että miksi ihmeessä emme perustaisi omaa kerhoa,
kun muiden kerhojen ajot ovat viljelijöiden kannalta niin huonoon
aikaan.
Omassa kerhossa farmareiden kesäkiireet ja ruuhka-ajat
olisi mahdollista sovitella ajojen
kanssa.
Tamminen kilautti Harri Paakkarille ja ehdotti erilaisen moottoripyöräkerhon perustamista.
. Tukijärjestelmä on todella
monimutkainen, mutta viljelijän on hallittava se kokonaan.
MP-Farmareiden hallituksen jäsenet R
kesäisiä kilometrejä. Pitää liivitkin hommata äkkiä,
ennen kuin ne kielletään, Paakkari virnuilee.
Entä saavatko kerholaiset epäluuloisia kommentteja harrastuksestaan?
. Aina meillä on yhtä hauskaa,
varapuheenjohtaja Maarit Sormunen väittää.
VAKAVIAKIN saatetaan tarpeen
tullen haastella. Kuva: Maria Seppälä
Pyörän päältä näkee, kuulee ja haistaa
kaiken ihan eri tavalla.
vitse selittää. Olisi erikseen EU-tuki ja kansallinen tuki ja jos
virheitä ilmenisi, kuluttaja menettäisi sanktiona loppuvuoden tuet.
. 12
23.10.2013
Motoristit ovat
lähellä luontoa
MP-Farmarit kokoaa maahenkistä porukkaa yhteisille ajeluille
MERI ALARANTA-SAUKKO
RUUKKI
MP-FARMARIN hallituksen syyskokouksessa pistetään kesää pakettiin.
Ajot ovat takana ja on aika suunnitella pikkujouluja. Paikalle tulevat ne, jotka pääsevät. Kolmasosa jäsenistä on naisia.
. Pyörän päältä näkee, kuulee
ja haistaa kaiken ihan eri tavalla;
savusaunan lämmityksen, leikatun nurmen tuoksun ja myös auton alle jääneiden jänisten raadot
hän sanoo.
Ja taas nauretaan, niin että kahvikupit pöydällä helisevät.
MP-Farmareiden reitit kulkevat
yleensä sivuteitä pitkin. Pilkettä pitää olla silmäkulmassa, Tamminen sanoo.
Tässä porukassa huumorintajua
tosin kehittyy väkisin tosikommallekin, sillä hyväntahtoinen leikinlasku
ja rehevä naurunremakka katkaisevat keskustelun tuon tuosta.
Se vie valinnanvaran perheiltä, ja kaiken lisäksi vain lisää julkisen sektorin kustannuksia, kun päivähoitopaikkoja pitää olla tarjolla entistä enemmän. Rahasto voisi sijoittaa pieniin ja keskisuuriin kasvuyrityksiin. Luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen perustuva vihreä kasvu tarkoittaa esimerkiksi uusiutuvan energian
vahvempaa hyödyntämistä.
TAVOITTEEKSI on asetettava, että vuoteen 2030 mennessä Suomen energiankäytöstä vähintään 50 prosenttia perustuu uusiutuviin energialähteisiin. Viikko viikolta kuulemme uutisia uusista ja uusista
yt-neuvotteluista ja irtisanomisista.
Vienti on supistunut rajusti, vaikka muualla EU-alueella on
nousun merkit päällä. Talous on saatava kasvuun ja ihmisille töitä, näin turvataan myös verotulot ja
laadukkaat peruspalvelut kaikille kansalaisille.
Keskusta esittää merkittävän kasvurahaston perustamista.
Rahoitus siihen saataisiin esimerkiksi TeliaSoneran omistusta
myymällä ja eläkeyhtiöistä. 13
23.10.2013
Risto Lehtonen (vas.), Pekka Laaksonen, Harri Paakkari, Maarit Sormunen ja Tuomo Tamminen muistelevat
t, vaikka kiireisen kesän työt haittasivat harrastusta tavallista enemmän. Kummankin uudistuksen lopputulokset ovat paksun sumun takana.
Kuntien valtionosuusleikkaukset pakottavat kuntapäättäjät
tekemään likaisen työn: korottamaan veroja ja leikkaamaan palveluja. Ne ovat
esimerkkejä sellaisista ratkaisuista, joilla
tuetaan ihmisten hyvinvointia ja ennaltaehkäistään ongelmien kärjistymistä.
Välittämistä ja ihmisten omatoimisuutta yhdistävää politiikkaa ja käytännön toimintaa tarvitaan nyt, jotta
maamme selviää vakavista ajoista yli.
Antti Kaikkonen
kansanedustaja (kesk). Onko korkean
työttömyyden tilanteessa ylipäätänsä järkevää ehdoin tahdoin
punkea väkeä lisää työmarkkinoille?
SUUNNANMUUTOKSEN avain on siinä, että luomme edellytykset uuden työn ja yritystoiminnan syntymiselle. Korkea teknologia mahdollistaa esimerkiksi puun käytön uudet mahdollisuudet, jopa lääketeollisuutta myöten.
Ehdotamme myös kuntarakenne- ja sote-uudistusten valmistelun aloittamista puhtaalta pöydältä. Suomi
on hitaan kuihtumisen tiellä. 40 prosenttia käytettäisiin alijäämän paikkaamiseen. Näin varmistettaisiin velkasuhteen taittuminen.
Vaikka valtiolla ei ole nyt paljoa mahdollisuuksia lisäpanostuksiin, haluamme kuitenkin olla parantamassa omaishoitajien
asemaa sekä lisäpanostuksia lapsiperheiden kunnalliseen kotipalveluun. Kunnissa leikataan paikoista, joista lasku saattaa tulla perässä. Kuva: Maria Seppälä
kolumni
Suomi tarvitsee
suunnanmuutoksen
TUOREIMPIEN tilastojen mukaan työttömyys on jälleen pahentunut. Samalla päästöjä on alennettava vähintään 50 prosentilla. Valtio velkaantuu kovaa vauhtia. Tarjoamme itse vaihtoehdoksi kotikunta-maakuntamallia, jossa kuntaliitokset perustuvat vapaaehtoisuuteen.
Mallissa maakunnat vastaisivat terveyspalveluiden ja vaativimpien sosiaalipalveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta.
Palveluita olisi silti tarjolla lähellä ihmistä.
VALTION velkaantumisen pysäyttämiseksi esitämme edellisten
lisäksi menosääntöä, joka toisi julkisen talouden menopuoleen
selkeät raamit.
Menosäännössä sitoudutaan siihen, että valtion menot voivat
talouden kasvun vuosina nousta keskimäärin 60 prosenttiin talouskasvun mukanaan tuomasta valtion tulojen kasvusta. Tällaisia ovat esimerkiksi lasten ja nuorten palvelut, koulusta alkaen.
Hallituksen päätöksistä järjettömimmästä päästä on kotihoidontuen leikkaus. Näin emme voi jatkaa.
KUNTAKENTTÄ on ajettu täydelliseen sekasortoon sekavalla kuntauudistuksella ja vielä sekavammalla sote-uudistuksella. Tämä loisi edellytyksiä menestykselle
ja uusien työpaikkojen synnylle.
Esitämme myös biotalouden nostamista kansalliseksi kärkihankkeeksi. Suomessa on jopa 400 000 työtöntä, ja määrä valitettavasti kasvaa
Näin ainakin
olemme esitystä tulkinneet.
ENNAKOITAVISSA ON, että tämän
uudistuksen myötä yhä useampi potilas hakeutuisi hoitoon yksityissektorille sen paremman
maineen ja hoitoon pääsyn helppouden vuoksi.
Yksityisten palvelujen kysynnän kasvaessa todennäköisesti työvoima (lääkärit) siirtyvät
myös enenevässä määrin yksityiselle puolelle.
Maan kaikilla alueilla väestöllä ei kuitenkaan ole samanlaista valinnanvapautta, sillä yksityinen palvelutarjonta vaihtelee
suuresti alueittain.
Alueilla missä yksityisiä palveluja on vähän, on yleensä myös
pulaa terveyskeskuslääkäreistä.
Ihmiset, jotka syystä tai toisesta eivät kykenisi valinnanvapautta käyttämään, joutuisivat turvautumaan edelleen heikkeneviin julkisiin lähipalveluihin.
Koemme kehityskulun uhkaavan julkisia terveyspalveluita ja
väestön yhdenvertaisuutta.
SOSIAALI- JA terveydenhuollon
yhtenä ongelma on palveluiden
pirstaleisuus ja järjestelmälähtöisyys.
Kukaan ei tosiasiassa tunnu
kantavan vastuuta hoidon kokonaisuudesta tai potilas/asiakasnäkökulman toteutumisesta.
Keskustan sote-mallin hyvänä
puolena on järjestämisvastuun
kokoaminen maakunnalliselle
toimijalle.
Mutta jos terveyspalveluja tarjoaisi nykyisten terveyskeskusten
Julkisia sosiaali- ja terveydenhuollon
palveluita tulee vahvistaa,
ei heikentää.
?Kuitenkin keskustankin esitys herättää joitakin huolenaiheita, kun mallia pohtii hieman syvemmin.. Mielipiteet
14
Muutama huolestunut ajatus
keskustan sote-mallista
MAAN hallitus on sekoillut sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen kanssa jo kaksi vuotta.
Poliittinen tarkoitushakuisuus
on ohittanut asiantuntijoiden
näkemykset ja kansalaisille tärkeät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat jääneet kuntauudistuksen keppihevoseksi.
Hallitus haluaa eroon ?himmeleistä?, joiksi se sairaanhoitopiirejä nimittää, ja tarjoaa tilalle
sellaista sote-häkkyrää, josta kukaan ei ota selvää.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos esitti oman sote-mallinsa lokakuun alussa.
Hieman sitä ennen keskusta julkaisi oman mallinsa. Vain hyvätasoinen journalismi
voi tarjota kansalaisille riittävät edellytykset maailman ymmärtämiseen.
HALLITUKSEN ja eduskunnan on pidettävä
mielessä, että mediatarjonta kuuluu kan-
Vain hyvätasoinen journalismi
voi tarjota kansalaisille
riittävät edellytykset maailman ymmärtämiseen.
salaisten perustarpeisiin ja perusoikeuksiin.
Tärkeä yksityiskohta maakuntien tiedonvälityksen kannalta on, että Suomen
Tietotoimiston resurssit turvataan. Kuva: Jari Laukkanen
rinnalla liuta yksityisiä palveluntuottajia, herää huoli siitä miten
käytännössä varmistetaan pitkäjänteisen kansanterveystyön ja
sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön toteutuminen yhä moninaisemman toimijajoukon
kesken?
Pelkkä nopea hoitoon pääsyn
turvaaminen yksittäisten sairauksien ja ongelmien vuoksi ei riitä.
Vielä sitäkin olennaisempaa
on varmistaa pitkäjänteinen hoito, terveyden edistäminen sekä
vaikuttava sairauksien ja ongelmien ennaltaehkäisy.
Erityisen tärkeää se on ikäih-
misten ja monisairaiden hoidossa, päihde- ja mielenterveystyössä sekä lasten ja nuorten palveluissa, joissa olennaista on tarkastella tilannetta usein myös
perhe- ja kasvuympäristönäkökulmasta.
Miten keskustan malli käytännössä huomioisi nämä näkökohdat?
Yhteisiä resurssejamme ei pidä siirtää ainakaan nykyistä
enempää julkiselta yksityiselle
sektorille.
Esittämällään mallilla keskusta
uhkaa siirtyä sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksissä poliittisesti lähemmäksi kokoomusta,
minkä emme usko olevan puolueen edun mukaista.
JULKISIA sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tulee vahvistaa, ei heikentää.
Yksityinen palvelutuotanto voi
täydentää julkisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita mutta
ei korvata niitä.
Marjut Frantsi-Lankia
ylilääkäri, kunnanvaltuutettu,
perusturvalautakunnan jäsen
Eero Lankia
johtaja, kunnanvaltuutettu
Kirkkonummi
Mediayritysten kannettava vastuunsa
maakunnallisen tiedonvälityksen tulevaisuudesta
KESKUSTAN LEHTIMIEHET on huolissaan
maakunnallisen lehdistön tulevaisuudesta.
Viimeisimmät huonot uutiset tulevat
Pohjolan Sanomista. Muuten maakunnallisten medioiden mahdollisuudet seurata valtakunnan ja muun
maailman tapahtumia vähenevät ratkaisevasti.
Mediayritysten on kannettava vastuunsa maakunnallisen tiedonvälityksen tulevaisuudesta.
Lukijoilla ja tekijöillä on myös oma
osuutensa. Se vaikuttikin selkeältä hallituksen esityksen jälkeen.
Kuitenkin keskustankin esitys
herättää joitakin huolenaiheita, kun mallia pohtii hieman syvemmin.
KESKUSTAN mallissa sosiaali- ja
terveydenhuollon julkinen rahoitus ohjattaisiin pääosin yhdestä maakunnallisesta pussista
potilaan mukana palvelun tuottajalle.
Malli perustuu potilaan laajaan valinnanvapauteen, jossa
julkinen ja yksityinen palveluntuottaja ovat samalla viivalla.
Palveluiden järjestämis- ja rahoitusvastuu olisi maakunnalla,
mutta palveluja tuottaisivat terveyskeskusten lisäksi myös yksityiset tahot.
Potilaan omarahoitusosuus
olisi sama riippumatta siitä kuka
palvelun tuottaa. Suomalaisen lehdistön korkea
taso ei ole itsestäänselvyys.
Keskustan Lehtimiesten syyskokous. Lehti ollaan kustannussyistä muuttamassa viisipäiväiseksi.
Yleinen taloustilanne, media-alan murros ja yritysten koventuneet tuloksentekovaatimukset ovat johtaneet sekä omistuksen että toimintojen keskittymiseen. Tämä on heikentänyt medioiden omaleimaisuutta ja tiedonvälityksen monipuolisuutta.
Kun ilmoitusmyynti on taloudellisen
laskukauden takia heikentynyt ja postimaksut nousevat jatkuvasti, toimitusten
resursseihin on isketty usein kovalla kädellä.
MAAKUNTALEHTIEN heikennykset liittyvät
myös Suomessa menossa olevaan keskittämisen ihannointiin.
Maakuntien resurssit ovat heikentyneet
niin, ettei niillä ole enää mahdollisuuksia
seitsenpäiväisen sanomalehden ylläpitämiseen.
Keskustan Lehtimiehet seuraa huolestuneina sitä, että kustantajien kehittämisideat ovat lopussa. Lääkkeiksi tarjotaan
ainoastaan supistuksia ja irtisanomisia.
Nykyisissä synkissä maisemissa jopa
toimittajat itse ovat menettämässä uskonsa journalismiin. Ajatellaan, että ihmiset
haluavat vain kevyttä viihdettä ja että materiaalia tuotettaessa määrä on laatua tärkeämpää.
Keskustan Lehtimiehet uskoo edelleen
laatuun
Ne kuitenkin maksavat paljon.
Onko kunnan/valtion tehtävä järjestää urheilutalot
joillekin etuoikeutetuille kaupungeissa kaikilta kerätyillä verovaroilla.
Ja onko oikein, että käytetään lainojen koron verovähennysoikeutta kun hankitaan kalliita kaupunkiasuntoja, näin siirtäen kustannuksia yhteiskunnalle verrattuna
maaseudun asuntohintoihin.
Eli on paljon asioita, joita ei varmastikaan kannata yhteiskunnan ylläpitää jos on niin, ettei kyläkoulujakaan
kyetä ylläpitämään.
Matti Tuominen
Ulvila
Nuoret tarvitsevat
rohkean johtajan
Henkeä ja elämää
Lepikon torpalle
PIELAVEDEN ja UKK:n Lepikon torppa on ollut ylläpitovaikeuksissa niukasti tuloa tuottaneen kävijäkunnan vuoksi.
Lepikon torpalla on ollut ja vielä pitkään tulee
olemaan arvokas sijansa myös 1900-luvun Suomen
historiassa.
Toivottavasti kohtsillään ilmaantuu ja asialle
kunnolla antautuu joku fiksu toimenmies tai -nainen talkoohenkeäkin herättelemään.
Olisi suotavaa tuleviksi suviksi pestata torpalle
vapaaehtoisia, Urkin näköisiä pulipäitä menneistä tarinoimaan, tuleviakin tuumiskelemaan, näytösluontoisesti korkeutta ja kolmiloikkaakin pihamaalla ponnahtelemaan. Horsmateet ja Pielavein paakkelsit paikalla
nauttimaan.
Viime elokuussa itse arvostin Lepikon torppaa
retkipyöräilemällä sen kautta Sipilän Jussin 700 kilometrin suviturneella Oulusta Helsingforssiin.
Auringon noustessa tuon säiden ja vuosien värittämän, 113-vuotiaan, viehättävän puupytingin pihalta katsastin. Tähän pystyisi perustulomallin mukainen sosiaaliturva, jonka taso on sama kaikille täysi-ikäisille.
Näin linjasi myös puheenjohtajaehdokas Katja Asikainen. Hän joutui heti tuoreeltaan
puolustamaan johtamansa järjestön hyväksymää, hyvin
oikeistolaista linjaa.
Ollaanpa hänen lausunnoistaan tai periaateohjelmasta mitä mieltä tahansa, hän seisoi järjestönsä mielipiteen
takana.
Uudenlainen mediaympäristö vaatii myös nuorisojärjestön keulakuvalta paljon.
Hänen on paitsi puolustettava ja vietävä eteenpäin järjestön yhteistä kantaa, myös kyettävä reagoimaan nopeasti ja tuomaan esille myös omia mielipiteitään. Kirjoita Suomenmaahan. Uuden puheenjohtajan on siis tarvittaessa kyettävä
kommentoimaan ohjelmaa tuoreeltaan.
KESKUSTANUORTEN tehtävänä on kantaa edistyksen lippua suuressa puolueessamme. Oli se sitten linja-auto- tai metroliikenne. Sen kautta retkillä poikkeamaan. Yhtenä
toimena veronkierron suitsemiseksi on ehdotettu tilinpäätösten
maakohtaista kirjanpitoa.
Veroparatiisien kieltämiseksi tarvitaan Suomen, Euroopan
unionin ja maailmanlaajuisia
toimenpiteitä.
Asia on mielestäni erittäin tärkeä ja tein eduskunnassa aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa kysyin, mitä hallitus on tehnyt
ja aikoo tulevaisuudessa tehdä
suurenluokan veronkierron, veroparatiisien, kitkemiseksi ja aiotaanko verotuksen avoimuutta lisätä verojen oikeudenmukaisemmaksi kantamiseksi?
Ari Torniainen
kansanedustaja, keskusta
lakivaliokunnan jäsen
ERÄS tiedotusväline kysyi kommentissaan kyläkouluista, että onko yhteiskunnan tehtävä vastata haja-alueiden
pienkouluista ja sallia joillekin kyseinen ?ylellisyys?.
Mikähän ylellisyys se on, että maaseudun koululaisilla
olisi myös kohtuullisen ajan kuluttava koulumatka. Ja päätin ensi kesänä yksin tai ystävien kera uudestaan tienoolle tulla, päivännäöllä
pirtissäkin historian havinoita havainnoimaan.
Mikko Kiio
Kangasala
TÄNÄ SYKSYNÄ olemme seuranneet, kuinka Kokoomusnuorten tuore puheenjohtaja Susanna Koski joutui median ankaraan tulitukseen. Kuva: Paula Äström
PL 52, 90100 Oulu. Hän on valmis laittamaan itsensä likoon, ottamaan
aseman puolueen keulakuvana ja, voin taata, myös pitämään ääntä niissä paikoissa, joissa hän pääsee Keskustanuoria edustamaan.
Kannatan siis kaupunginvaltuutettu Katja Asikaista Joensuusta Keskustanuorten uudeksi puheenjohtajaksi!
Anssi Kekkonen
kansanedustajan avustaja
Viitasaari
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
?Lepikon torpalla on ollut ja vielä pitkään tulee olemaan arvokas sijansa myös 1900-luvun Suomen
historiassa.. Kurssi kääntyy suuressa laivassa hitaasti, vielä hitaammin, jos ei ruorinkääntäjiä löydy.
Nuorten asia jää helposti taka-alalle, jos puoluetta ei
uskalleta haastaa ja sen linjoja kyseenalaistaa. Hyvänä esimerkkinä toimii puheenjohtaja Sipilän esitys toimeentulotuen vastikkeellisuudesta alle 25-vuotiaille.
Keskustanuoret lähtevät siitä, että kaiken työnteon tulee olla kannattavaa ja sosiaaliturvan byrokratiaa tulee
vähentää. Sekä Sylvin oloisia siroja
hameniekkoja runosia rustaelemaan kävijöille heidän antamistaan aiheista.
15
SUOMEN keskustankin jäseniä joka piiristä suositan
ahkerammin torpalla tukipistäytymään. Verojen
kiertotoimet murentavat veropohjaa ja ovat sekä moraalisesti että kansantaloudellisesti huolestuttavia.
Verotuksen avoimuutta on li-
sättävä, jotta tämänkaltainen toiminta saadaan kitkettyä. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Kohtuutta
kommentointiin
Veroparatiisit murentavat
yhteiskuntaa
VEROPARATIISIKSI kutsutaan
aluetta, jossa on matala tai olematon verotusaste, alhainen
säätely sekä usein myös tiukka
pankkisalaisuus tai muita salassapitokäytäntöjä.
Veroparatiiseiksi luokiteltuja
maita ja alueita on ympäri maailman ja esimerkiksi Euroopan
unionin sisällä.
PÄÄOMIEN siirtäminen maasta toiseen on helppoa, Euroopan
unionin sisällä se on vapaata.
On laskettu, että veroparatiiseissa on yritysten, yksityisten henkilöiden, säätiöiden sekä
muiden välikäsien kautta maailmanlaajuisesti jopa 11 000?
18 000 miljardin euron rahavarat.
Pelkästään suomalaisilla yksityishenkilöillä on arvioiden mukaan ainakin 450 miljoonaa euroa veroparatiiseissa ja Suomes-
ta siirtyy yritysten rahaa joka
vuosi ainakin 320 miljoonaa euroa veroparatiiseihin.
JULKINEN talous ei kestä sitä, että
kaikki yhteiskunnan jäsenet eivät
osallistu yhteiskunnan rahoittamiseen maksukykynsä mukaan,
vaan kehittävät keinoja kiertää
veroja.
Verohallinnon mukaan suomalaiset veroparatiisien varat ovat etenkin vauraiden suomalaissukujen, yritystoimintansa myyneiden ja suurten yritysten johtotehtävissä olleiden talletuksia.
Myös yritysten tiedetään käyttävän verosuunnittelussaan hyväkseen veroparatiiseja. Vartavastenkin matkailemaan. Keskustanuorten periaateohjelmasta päätetään ensi viikonloppuna
Mikkelissä, samaan aikaan puheenjohtajavalinnan kanssa. Tätä
kutsutaan joukkojen johtamiseksi edestä. Taajamien koululaisilla ongelmaa ei ole.
Mutta enemmän kysymystä luulisi näin ajatellen herättävän se, onko kunnan tehtävä vastata verovaroin katuvaloista.
Samoin voidaan vielä voimakkaammin kysyä, onko
mitään järkeä, että joillekin asukkaille järjestetään verovaroin joukkoliikenne
Nuoret
kokevat, että työntekijät ovat perinteisiä ammattilaisia lähempänä
heitä ja välittävät aidosti.
Tulokset rohkaisevat; nuoret
alkavat taas uskoa parempaan
tulevaisuuteen ja myös tehdä
töitä sen toteutumiseksi.
Vamoksen kaltainen palvelukokonaisuus on yhteiskunnalle erittäin kannattava investointi ja se tukee olemassa olevaa järjestelmää.
Aila Paloniemi
kansanedustaja (kesk.)
Jyväskylä. Sana luksus sinänsä herättää monessa vääriä
mielikuvia esimerkiksi ylihinnoitelluista tuotteista.
Suomalaiset vieroksuvat jo perimältään kaikkea keinotekoiseen luksukseen viittaavaakin, ja paheksumme pröystäilyä ja nousukasmaisuutta. Siinä koko koulun henkilöstö käsittelee kiusaamiseen liittyvät menettelytavat, sopii niistä ja
sitoutuu niihin.
Kun pelisäännöt on sovittu, rakennetaan yhteisöllisyyttä ja sosiaalista hyvinvointia koko yhteisössä.
Vaakamallissa kuvataan nuorten selviytymiskeinoja myönteisellä tavalla. Siitä ei luksuksessa ole kyse.
Luksus on jotakin, mistä olemme valmiita maksamaan
joko ajallamme tai rahallamme. Mielipiteet
16
Luonto on Suomen
luksustuote
SUOMALAISEN TYÖN LIITON tutkimuspäällikkö Jokke Eljala ilmaisee oivallisesti Kauppalehden 1. Melontakurssit, opastetut eräretket, ratsastusvaellukset, laskettelulomat ovat kaikki luksustuotteita, kun asian vain oivaltaa.
MUITA suomalaisperimäämme liittyviä seikkoja on usein
yksinpuurtaminen sekä eräänlainen kateus. taikka ?normaalit palvelut. Kuva: Markus Hästbacka
Koulukiusaamisesta
elinikäiset traumat
KOULUKIUSAAMINEN nousee julkiseen keskusteluun yleensä silloin,
kun jotakin traagista tapahtuu.
Se kuuluu oppilaan oikeusturvaan. Luksus on jotakin, jolle
annamme suuresti arvoa.
Mitä luksus sitten suomalaiselle on. lokakuuta ?Suomi tarvitsee omia luksustuotteita. Huoli ei ole turha. Viimeksi Oulussa koulukiusaaminen
mainittiin yhdeksi motiiviksi nuoren miehen summittaiseen oppilastoverien puukotukseen.
Koulukiusaamisen järjestelmällinen ehkäisy ja uhrien jälkihoito pitää ottaa vihdoin vakavasti kaikissa oppilaitoksissa ja
myös päättäjien on nähtävä kiusaamisen elinikäiset seuraukset.
Kiusaamisen ehkäisemiseen
on jo olemassa toimivia malleja.
KIUSATTUJEN määrä on kouluterveyskyselyjen mukaan pysynyt koko 2000-luvun ajan suunnilleen
samana.
Oppilaista jopa 68 prosenttia koki, etteivät aikuiset puutu riittävästi
kiusaamiseen.
Lainsäädännössämme ei tästä huolimatta ole konkreettisesti
määritelty, mitä koulun henkilökunnalta edellytetään turvallisen
oppimisympäristön takaamiseksi.
ON ERIKOISTA, että yksittäisiin
onnettomuuksiin joutuneet pääsevät Suomessa välittömästi jälkihoitoon mutta jopa kymmenen
vuotta kiusaamisesta kärsineelle
ei ole toistaiseksi ollut jälkihoidon mallia.
Päivi Hamarus on nyt kehittämässä yhteistyökumppaniensa
kanssa teoreettisen pohjan jälkihoidon mallia, jotta työkalujen
luominen on mahdollista.
Jälkihoito auttaa kiusattua
pääsemään kokemansa yli ilman että kiusaamisen jättämät
traumat vaikuttavat ammatinvalintaan, opintoihin, sosiaalisiin
suhteisiin ja itsetuntoon.
Mallia on kokeiltu Lahden Valopilkku ?projektissa ja yhteistyöhön on tulossa myös Tampereen nuorisopsykiatrian yksikkö.
KESKI-SUOMESSA on koulutet-
tu yhteisöjä sosiaalisen hyvinvoinnin johtamisen Vaakamalliin®. Jo pelkkä tieto voi ennaltaehkäistä kiusaamista.
VAIKKA koulutuksen järjestäjän on tehtävä suunnitelma kiusaamista, häirintää ja väkivaltaa
vastaan, kiusaaminen voi monen
lapsen ja nuoren kohdalla jatkua
vuosia, jopa vuosikymmenen.
Toisen asteen opintojen keskeytymisen taustalta löytyy hyvin
usein peruskoulussa koettu kiusaaminen.
Oireilu näkyy esimerkiksi ahdistus- ja masennusoireina, kykenemättömyytenä, jännitystiloina ja paniikkihäiriöinä.
Valtaosa nuorisopsykiatrian asiakkaista on koulukiusattuja. Emme näe
oman liiketoimintamme ulkopuolelle saati näe itsellemme mahdollisuuksia muiden bisneksissä.
Siiloutumisen aika on nyt ohi. Niitä ovat tavoitteellisuus, luottamus, sitoutuminen,
omien vahvuuksien löytäminen,
asema ryhmässä, ystävyyssuhteet sekä kodin ja koulun yhteistyö. Majoitus on vain yksi osa isoa kokonaisuutta.
Lähes kaikkea vapaa-aikaan ja monipuolisesti mökkeilyyn liittyvää voidaan pitää luksustuotteena. Mikäli aidosti pohdimme
yritysten kesken yhteistyötä, voisimme luoda luksuksesta Suomi-brändin tuotekonseptin niin tuotteissa kuin palveluissakin.
Olipa vallitseva mielikuva luksuksesta mitä hyvänsä,
ovat puhdas hengitysilma, hiljaisuus ja kaunis luonto suurinta luksustamme.
Antakaamme luonnollemme arvoa, ja miettikäämme,
miten parhaiten voisimme kehittää sen ympärille vientituotteistusta. Tämän vuoksi kiusaaminen
voi kestää vuosia.
Lainsäädännössä koulutuksen järjestäjä on velvollinen takaamaan oppilaille turvallisen
opiskeluympäristön, mutta perusopetuslaissa ei ole suoraa,
velvoittavaa säännöstä puuttua
koulukiusaamiseen.
Keski-Suomen ELY-keskuksen
erikoissuunnittelijan, Päivi Hamaruksen mukaan kouluista puuttuu
kokonaisvaltainen näkemys kiusaamiseen puuttumisesta.
Koulukiusaamisesta väitellyt Hamarus esittääkin kouluihin
prosessikuvausta, josta näkyy,
kuka käsittelee kiusaamista, miten sitä seurataan ja jos kiusaaminen ei lopu, mitä siitä seuraa. ole heidän kohdallaan toimineet, kertoo tutkija Olli Alanen.
Vamoksessa nuoret kohdataan
ihmisinä, ei ongelmana. Pitkään jatkunut kiusaaminen
traumatisoi.
Aivotutkimusten perusteella
tiedetään, että voimakas sosiaalinen ahdistus jättää aivoihin yhtä pysyvän jäljen kuin kiduttaminen ja fyysinen kipu.
Ei siis ihme, että koulukiusaaminen myös syrjäyttää nuoria
yhteiskunnasta. Lopettamalla hiljaisia lentokenttiä ja arvostamalla vain materiaa emme näe metsää puilta.
Juha-Pekka Olkkola
toimitusjohtaja
Lomarengas Oy
Villi Pohjola
?Luksus on jotakin, jolle annamme suuresti arvoa.?
Kuva: Emma Taipale
?Oppilaista jopa 68 prosenttia koki, etteivät aikuiset puutu riittävästi kiusaamiseen.. Luksus on aikamme
kuuma peruna.
NYT ON AIKA miettiä, miten Suomesta saa ammennettua luksusta. -jutussa huolenaiheensa siitä, kuinka Suomessa ei ole osattu hyödyntää kasvavia luksustuotteiden markkinoita.
Eljala kirjoittaa, että suomalaisyrityksien tulisi rakentaa
luksuselämysmatkailu pohjautumaan vahvuuksiimme ja
luoda kokonaisvaltainen luksuspalvelukonsepti.
Yhdyn kirjoittajan mielipiteisiin täysin. Kysyttäessä sitä,
saisi varmasti vastaukseksi pääosin materiaa; suuri vene,
hieno kello, unelmatalo jne.
Monelle luksus voisi kuitenkin tarkoittaa jotakin aivan
muuta; saaristoa, järveä tai peltomaisemaa.
SUOMALAISET elävät usein niin lähellä luksusta, että emme kykene näkemään sitä.
Kysyttäessä esimerkiksi japanilaisilta tai keskieurooppalaisilta mitä luksus heille merkitsee, löytyy puhdas luonto
yhä useamman unelmalistauksen kärkikolmikosta.
Meille suomalaisille taas puhdas ilma ja turmelematon luonto ovat itsestään selvyyksiä, emmekä osaa antaa
luonnolle sen ansaitsemaa arvoa.
SUOMESSA on jo nyt erittäin paljon luontoon liittyvää liiketoimintaa. Mallista on saatu erittäin hyvät kokemukset.
DIAKONISSALAITOKSEN Vamospalveluissa kohdattuja nuoria
yhdistävät koulukiusaaminen,
erilaiset oppimisvaikeudet ja alhainen luottamus muita ihmisiä
kohtaan.
Monilla heistä on käsittelemättömiä traumoja eivätkä ?normaali koulu. Jokaisella nuorella on oma työntekijä ja intensiivinen työote. Lisäksi hän sanoo, että luksusbisnekseen on lähtenyt vain harvat suomalaisyritykset
Uskon, että Katja pystyy omalla toiminnallaan
ja esimerkillään tuomaan järjestöömme iloa ja tekemisen meininkiä.
Kun haluamme intohimoa, innokkuutta ja etenkin
rohkeutta nuorisojärjestömme johtoon, niin valinnan
tulee olla Katja Asikainen. Se, jos mikä on taito, jota ihmisyysaatteen lipunkantajalta vaaditaan.
ARVOSTAMME Elinassa hänen tapaansa ajatella ja suhtautua ympäröivään maailmaan. Olisihan Tampere Suomessa paljon keskeisempi paikka jo maantieteellisesti.
Liiallinen keskittäminen tuo vain varjopuolia maallemme. kuten kaikkien puolueiden nokkamiehet ?
lähtevät mielellään markkinointi- ja opintomatkoille joka puolelle maailmaa ja eihän omia yh-
teiskunnan varoilla tehtäviä matkoja pidä arvostella.
TODELLA asiaan palatakseni tosiasia on, että varmaan vielä tulee aika, milloin on pakko jostakin vähentää fossiilisten- ja juuri nestemäisten polttoaineiden
kulutusta.
Meikäläisen ikäiset kansalaiset
. Se johtaa usein napakoihinkin keskusteluihin, mutta
asiat pysyvät asioina, ja väittelyt
käydään hyvässä hengessä.
Elinalla on ikäisekseen valtava määrä elämänkokemusta.
Hän on kahden lapsen äiti, keskosvanhempien yhdistyksen hallituksessa, opiskelija, käynyt armeijan, toiminut mm. Näemme Elinan edistyksellisenä ajattelijana, joka kunnioittaa perinteitä. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
17
Vihreiden mielenkiinto
VIHREÄT hyväksyvät vain 4 prosenttia Suomen energian tuotannosta. Katjan puheissa korostuu päämäärätietoisuus ja tahto viedä yhteisiä asioita eteenpäin.
ROHKEITA avauksia ja itsensä likoon laittamista, menemistä mukavuusalueen ulkopuolelle ja heittäytymistä
asioihin mukaan tarvitsemme tällä hetkellä nuorten toimintaan. Hän ei kuitenkaan näe
muutosta itsetarkoituksena vaan
tapauskohtaisesti mahdollisuutena parempaan.
Näiden vuosien aikana, joina
olemme Elinan tunteneet, olemme huomanneet hänen suhtautuvan järjestöön realistisesti ja
järkiperusteisesti. Hän
ei pelkää ihmisten kohtaamista
ja keskustelua.
Meistä Keskustanuoret tarvitsevat nyt Elinan kaltaista puheenjohtajaa, jolla on monipuolinen elämänkokemus, laaja Keskustanuorten tuntemus paikallistasolta aina kansainvälisiin kattojärjestöihin. Jokainen tekee äänestysvalintansa omien
arvojensa ja ajatustensa kautta.
Itselle vahvimmat painopisteet valinnan osalta tulevat
ehdokkaan poliittisen palon sekä ajatusten virran kautta. Hänellä on rohkeut-
tä yhtä hyvään lopputulokseen,
ja tämän ajatuksen vahvempaa
ymmärtämistä olemme Keskustanuoriin kaivanneet. sitä aikaa näe, mutta maailmassa kaikki luonnonvarat ovat määrällisiä
ja joskus ne loppuvat. Korhola toi esiin. Jokainen tekee omaa tarkasteluaan ja pohtii kunkin ehdokkaan vahvuuksia, mahdollisuuksia, heikkouksia, plussia
ja miinuksia. Nimenomaan tämä erilaisuuden ymmärtäminen ja tukeminen on
meistä yksi Elinan hienoimmista
piirteistä, sillä kansanliikkeemme voima on siinä, ettemme ole
samasta muotista vaan piirit ja
toimijat ovat erilaisia.
?Näemme Elinan edistyksellisenä ajattelijana, joka kunnioittaa perinteitä.?
Kuva: Emma Taipale
ta tehdä uusia avauksia ja katsoa
tulevaan. Useat poliitikot puhuvat aatteen palosta, siitä legendasta, jota ei voi käsin kosketella.
Itse kuvailen omistautuneisuuden enemmän rakkaudeksi tai intohimoksi yhteisten asioiden hoitoa kohtaan.
Se kasvaa ja laajenee samalla tavalla kuin rakkaus: pikkuhiljaa tutustutaan, ihastutaan ja lopulta ollaan totaalisen inlove. Olen kyllä itsekin tehnyt
lomalentoja useampiakin, mutta silti olen valmis niistä luopumaan.
Asiaa ei auta yhtään vaikka
tehtäisiin lait ja asetukset, että
lomalentoihin liitettäisiin jonkin
suuruinen polttoainelisämaksu. Se olisi vain sielunhoitoa.
Ymmärrän oikein hyvin sen,
että juuri vihreät . Ennusteiden mukaan Helsingin asukasmäärä lisääntyy lähi vuosikymmenten aikana 250 000 hengellä. Kuva: Päivi Vento
Rohkeutta ja
intohimoa johtoon!
ALKAA olla viimeiset hetket liittokokoukseen lähtijöillä käydä vaihtoehtoja läpi puheenjohtajaehdokkaista. Tämä kaikki on
antanut hänelle vahvuutta sekä kykyä asettua myös muiden
saappaisiin. Kuva: Jari Laukkanen
Elinasta liiton uusi
puheenjohtaja
ERILAISTEN järjestöjen ja ihmisten kesken asiakysymyksistä käydään välistä kipakkaakin keskustelua, mutta aina on kyettävä yhteistyöhön.
Tähän työhön Elina Lappalainen sopii kuin nakutettu. Sellaisten asioiden kautta, jotka tulevat ilmi ehdokkaan omistautuneisuuden kautta. Hän on kiinnostunut vaikuttamisesta ja perehtyy asioihin
kunnolla. pitää tietysti käyttää, mutta
niitä tulee säästää.
VARSINAIS-SUOMEN valtalehdessä heinäkuussa 2013 kirjoitti filosofian lisensiaatti Eelis Pulkkinen siitä, kuinka paljon lentoliikenne kuluttaa kerosiinia yhdessä vuorokaudessa.
Mannerten välisiä lentoja suurilla koneilla kirjoittajan mukaan
on noin 1000 vuorokaudessa ja
jokainen kone tankkaa joka vuorokausi 50 000 kiloa: sen mukaan
ilmakehässä palaa vuorokaudessa 50 000 000 kiloa kerosiinia.
Vaikka en itse kuulu vihreään
puolueeseen, olisin valmis kannattamaan sitä, että turhia mannertenvälisiä lomalentoja voisi
karsia. Valitkaamme liittokokouksessa siis rohkea johtaja puheenhoitajaksemme.
Eero Sistonen
Itä-Savon Keskustanuorten puheenjohtaja
Miksi kaikki
pitäisi keskittää?
ONKO kenenkään edun mukaista kaiken keskittäminen
Helsingin seudulle ?
Ilmailu alan asiantuntijoiden mukaan Suomen ilmailun ohjaus voisi aivan hyvin toimia yhdessä paikassa. Tämä on
asia jota kukaan ei voi kiistää.
Heikki Niittymäki
Masku
?Kansainvälisessä mannerten välisessä lentoliikenteessä on
varmaan paljon sellaista liikennettä, joka ei ole millään tavalla
ajateltuna välttämätöntä.. Hänellä
on vahvoja mielipiteitä ja rutkasti
näkemystä. Hänellä on
osaamista johtaa liittoa vahvasti,
mutta muita kuunnellen.
Elinasta Keskustanuoret saa
fiksun keulakuvan ja ihmisläheisen johtajan.
Virva Leväinen
Antti Hänninen
Olli Rantakangas
Suvi Lindgren
Tuomas Paasonen
Klaus Sallinen
?Kun haluamme intohimoa, innokkuutta ja etenkin
rohkeutta nuorisojärjestömme johtoon, niin valinnan tulee olla Katja Asikainen.. Sellainen on minun kuvaus aatteen palosta.
Näistä nuorista puheenjohtajaehdokkaista minut on
vakuuttanut Pohjois-Karjalan pirteä tehopakkaus.
Katjasta aistii tuon kuvailemani intohimon yhteisten
asioiden hoitamiseen aina, kun tapaamme. Tämä pitää todennäköisesti paikkansa, kun on
seurannut vihreiden edesottamuksia energia-asioissa.
Eikö vihreiden pitäisi ottaa toiminnassaan huomioon yhteiskunnassa toimivat lentoliikenteen harjoittajat.
Kansainvälisessä mannerten
välisessä lentoliikenteessä on
varmaan paljon sellaista liikennettä, joka ei ole millään tavalla
ajateltuna välttämätöntä.
Samassa Talk-ohjelmassa vihreiden kansanedustaja oli ehdottomasti sitä mieltä, että kaikkia
fossiilisia . eivät kaikki ainakaan . Elina ei halua ajaa toimintaa yhteen muottiin omien ajatustensa perusteella, vaan tahtoo toimintaa kehitettävän kunkin omista lähtökohdista.
Eri polkuja pitkin voi pääs-
ELINA ON aina valmis haastamaan itsensä ja ajatuksensa. Jo nyt siellä asumiskustannukset ovat kaksinkertaiset
muuhun maahan verrattuna ja tämä kehitys jatkuu yhä
voimistuen nykyisellä keskittämispolitiikslla.
Antti Salo
Lempäälä
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
PL 52, 90100 Oulu. varsinkin nestemäisiä . Näin ainakin A-studio Talkissa kokoomuksen Eija L. kunnanhallituksessa ja keskustan puoluevaltuustossa. Kirjoita Suomenmaahan. Miksi kaikki tulee keskittää Helsinkiin
onko sittenkin lottovoitto olla keravalainen nuori. klo
19. klo 18 alkaen Raision Keilailukeskus (Varppeenkatu 24, Raisio). Hinta 185 ?/
henkilö. Lämpimästi tervetuloa tv. Mukana kansanedustaja Timo Korhonen. Esillä sääntömääräiset asiat, paikalla piiristä toiminnanjohtaja Hanna Vuola. Ruokailu klo 12.3013.15. klo 17 puoluetalo Apollolla, os. Piirin 90-vuotisjuhla klo 14. alkaen klo 19 Ravintola Helarinteessä Kiikalassa, Kirkkotie 15. Kahvitus
klo 18.
Piiri, Varsinais-Suomen piirin syyskokous la 9.11. Ilmoittautumiset 8.12. Mukana Keskustanaisten Varsinais-Suomen piirin varapj. klo 16.30 Tied. Hämeenlinnan kirjaston musiikkisalissa. klo 18.30 kunnantalolla, h.
1-2. Johtokunta kokoontuu klo 17.30. 23.10. Kuulemiin!
Mynämäki, kunnallisjärjestön syyskokous ke 23.10. Jokelanseudun kerhotalolla, to 24.10. Sinä nuori tai entinen
nuori, tule tuomaan ajatuksiasi esille nuorten asioista Keravalla ja laajemmin Suomessa. klo 19
Nummisten py. 050 917
7000 tai sähköpostilla hanna.vuola@
keskusta.fi.
Raisio, Tervetuloa Keskustan ja Keskustanaisten toimintaan mukaan! Lisätietoja pj:t Eero Vainio p. Paikallisyhdistysten syyskokouksia: to 24.10. klo 13-14. Eeva Vesterinen. Johtokunta kokoontuu klo 17.30.
Tervetuloa!
Vesaisten Satakunnan piiri, syyskokous on ke 6.11. Ota
rohkeasti yhteyttä. Apollonkatu 11a. Poliittisen alustuksen pitää ke
Mauri Pekkarinen.
Kotimaisen ruoan paneeli ke. Hallitus
Tampere, py:n syyskokous pidetään
24.10 klo 17 alkaen piiritoimistolla Näsilinnankatu 23 A1.
VARSINAIS-SUOMI
Piiri, Soittokierros on tulossa jäsenillemme. ensi vuonna pidettäviin EUvaaleihin valmistautuminen.
Helsingin Keskustaopiskelijat
ry, sääntömääräinen syyskokous pidetään Perheyritysten liiton tiloissa (Museokatu 8 a 4, 3. klo 18.30 valtuustosalissa. Kirsti Manninen kertoo
Santeri Alkiosta. Keskustanaisten paikallisosaston syyskokous ma 18.11.
klo 19 Brusilassa, Sääksjärventie 731.
Keskustassa tapahtuu
Tuusula. klo
19 Sääksjärven py. 6.11.
klo 17.30. Nakkila (n. klo 19 Kertunkuja
12, Nuppulinna. klo 14 alkaen Paltamon kunnantalon valtuustosalissa. Kuljetus lähtee Säkylän Huovintorilta klo 9.30 reittiä Rantatie ?Euran mh (n. Mäntsälän Keskustanaisten järjestämä Alkio-ilta su 27.10. Paikkana Lahden kansanopisto, Harjukatu 46. Paikkana Lahden kansanopisto, Harjukatu 46. Kärkölän alueen Keskustan paikallisyhdistysten syyskokoukset pidetään myös samana päivänä klo 18.00.
Kahvitarjoilu.
Orimattila, ke. Heinolla, Väläkäntie 20. Opiskelu, työ vai työttömyys?
Miten meillä tuetaan nuoria. 040-589
6160 tai eero.vainio@eskv.info ja Mirjam Karila, p. Matka Ikaalisten kylpylään la 23.11. Tarvittaessa kokousta jatketaan
juhlan jälkeen. Tarjoilua ja keilausta varten ilmoittautuminen varsinaissuomi@keskustanuoret.fi
Riihimäki, py:n syyskokous Inkilänhovissa to 31.10. 13.11. Alustajina nuorisotoimenjohtaja Jari Päkkilä sekä Lukiolaisten Liiton Improbatur-lehden päätoimittaja ja entinen keravalainen Robert Sundman. Uudenmaankatu 1, 2. klo 18.30. Sääntömääräisiin asioihin lukeutuvat muun muassa
vuoden 2014 toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta päättäminen sekä
vuoden 2014 puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja johtokunnan valinta. (4-14-v.) (sis. sisältäen lipun ja matkat. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään liittokokousedustajien valinta. Esillä kaupunginvaltuuston esityslista, Timo Hanhilahti.
SATAKUNTA
Jämijärvi, kunnallisjärjestö ry:n SYYSKOKOUS Osuuspankilla pe 25.10. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Lauttasaaren Keskustaseura, syyskokous ti 29.10. klo 18.30 piiritoimistolla.
Piirin syyskokous ja 90-vuotisjuhla su
17.11. Juhlapuheen pitää puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Tervetuloa!
Keravan, py: Kerava - nuorten kaupunki?. Juhlan päätteeksi
kakkukahvit.
Kalvola, py:n syyskokous 20.11. Sääntömääräiset asiat, kahvi klo
18, vieraana kylien liiketoiminta-asiamies Juha Kuisma.
Tampere, MSL-Tampereen ja Keskustan kaikille avoin varjovaltuusto ma
4.11. klo
19, johtokunta kokoontuu klo 18. Tiedustelut ja varaukset heti tai 22.11. Varsinainen kokous klo 1112.30. Keskustanaisten Vampulan
paikallisyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous Pirkko ja Unto Harakalla pe 25.10. krs. mennessä numeroon 050
521 1734 / Heidi-Maria Vainio.
Porin Keskustan opinto- ja kulttuuriyhdistys. Ypäjän Kartanon koululla, Varsanojantie 97. klo 19 Keski-Mäntsälän py. Käsitellään ajankohtaisia asioita.
Taivassalo, py:n syyskokous ke 23.10.
klo 18 paloasemalla. Koulutie 2, Mynämäki. Ensimmäinen tavoite on
saada yhteystiedot rekisterissä ajan
tasalle. Mihin syrjäytymiskeskustelussa tulisi paneutua. Johtokunta klo 18.
Hämeenlinna, kj. Johtokunta samassa paikassa klo 18.00.
Keskustanuorten Pirkanmaan piiri ry, syyskokous 23.10. Kahvitarjoilu. Mirkulle p. 10.30).
Matkan hinta aikuisilta 35 . Mukana mm.
kansanedustajat Juha Rehula ja Jari Leppä.
Raisio. Keskustelua vetää Eeva Karvinen. mennessä Aulis Suominen 040 834 0803
tai aulis.suominen@vesaiset.fi
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon
tuetuista lomista kiinnostuneet: esitteitä ja hakemuksia saatavilla piiritoimistosta tai MTLH:sta.
Varsinais-Suomen piiritoimisto, uuden toiminnanjohtajamme Hanna
Vuolan tavoitat soittamalla p. Tule vaihtamaan kuulumisia ja keskustelemaan politiikan ajankohtaisista asioista.
Laitila, Keskustanaisten syyskokous ke 30.10. ja lapsilta (alle 12v.) 35 . Tervetuloa!
PALTAMO, Kunnallisjärjestö ry:n syyskokous su 27.10. Tarkistamme tietosi ja juttelemme puolueen asioista. 18
HELSINKI
Kanta-Helsingin Keskusta, syyskokous pidetään 28.10. Tervetuloa kokoukseen, kahvitarjoilu.
Mäntsälä. Keskustan Rekolan paikallisyhdistys ry:n ylimääräinen yleinen kokous pidetään to 24.10. Larin Kyöstin katu 16, Hml.
Hämeenlinna-Vanaja, py:n syyskokous 13.11. Mukana Suomen
Keskustanaisten uusi vpj. Älä siis lyö luuria korvaan,
vaan kerro ajatuksesi puolueen politiikasta ja toiminnasta. klo 18 Lauttasaaren seurakunnan kirkkokahvilassa, os.
Myllykallionrinne 1 B. Kokouksessa käsitellään
sääntöjen määräämät asiat. Kuka on
syrjäytyjä. klo 18 Piiritoimisto Apilaan (Näsilinnankatu 23
A 1, 33210 Tampere). Kaikille avoin KahvilaK kokoontuu jälleen keskustelemaan ke
23.10. Porakalliontie
3. Kahvitarjoilu. Tarjoilujen
vuoksi tilaisuuteen on ilmoittauduttava viimeistään su 3.11. osoitteeseen
kokous.heko@gmail.com (oma nimi ja
mahdolliset allergiat).
Kontulan Keskustaseura, syyskokous ti 12.11. Valtakirjojen tarkastus
klo 10-11. klo 10 Mynämäen Laurin koululla, os. mennessä. 040-141 7326 tai mirjam.
karila@raisio.fi
ETELÄ-HÄME
Hämeenlinna. klo 18:30 alkaen
Metsämaan Kalliohovissa. Nummisten seuratalolla, pe 25.10. klo 18.30 Ohkolan py.
Ohkolan VPK:n talolla, pe 25.10. Hyvä alennus
rinnelipuista ja moottorikelkkasafarista, hotellimajoitus 2 tai 3 h huoneissa,
sisältää ruokailut. Ke 27.11.
klo 18-19.30 Porin taidemuseo, Eteläranta.
Matka Apassionata Hevosshow-tapahtumaan Helsinkiin la 8.2.Matkan
hinta aikuisilta 65 . Lisätietoa ja ilm. Keskustan Lahden kunnallisjärjestön syyskokous
Kotimaisen ruoan paneeli ke. Kokouksessa kahvitarjoilu.
Tuusula, Keskustan kunnallisjärjestön
sääntömääräinen syyskokous ti 5.11.
klo 19 Kunnantalolla, valtuustosalissa.
Vesaisten Uudenmaan piiri ry, sääntömääräinen syyskokous pidetään ti
5.11. Asialistalla on sääntömääräisten asioiden lisäksi mm. Ilmoittautumiset 15.11. 0401417326.
Salo, Kärkelän paikallisyhdistyksen
syyskokous 24.10. klo 17. Ennen kokousta klo 16 alkaen samassa paikassa tapaamme ja
keskustelemme ko. Asialistalla ehdokkaan esittäminen
Euroopan parlamentin jäsenten vaaliin ja muut ajankohtaiset asiat. klo 14.3016. Johtokunta kokoontuu klo 18. klo 18 Cafe Introssa, (Paasikivenk. 13.11. klo 18. Yhteystiedot: Pilvi Kärkelä p.0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
Tampere, N23-kerhon urheilumuseokäynnit jatkuvat syyskaudella siten ,että vierailu Suomen jääkiekkomuseossa museokeskus Vapriikissa ke
23.10. Ilmoittautumiset to 31.10 mennessä Teijalle 0407600708 tai Timpalle
0405507125.
Hiihtoloma hotelli LAANIHOVI Saariselkä 14.-22.2.2014. Harjavalta (n. klo 18 Mynämäen uimahallin kerhohuoneella.
Pöytyä, kunnallisjärjestön johtokunnan kokous ke 23.10. Esillä sääntömääräiset asiat.
Helsingin Vesaisten perhesähly lauantaisin Koskelan nuorisotalolla klo 14-16. Paikallisyhdistyksien syyskokoukset: Kirkonkylän ke 6.11. klo 18 alkaen
Hml kj:n johtokunnan ja valtuustoryhmän yhteinen kokous piiritoimistolla.
Pohjois-Tammela, py:n syyskokous
24.10. 4). klo 19 Johanna
Ihanamäellä, Vettenrannantie 11.
Jämijärvi, kunnallisjärjestö ry:n SYYSKOKOUS Osuuspankilla pe 25.10. Johtokunta
kokoontuu klo 18.
Varsinais-Suomen Keskustanuorten
piiri, syyskokous to 31.10. Tervetuloa!
Espoon Vesaiset, syyskokous ke
23.10 Entressen kauppakeskuksen
kahvilassa cafe Rentossa (Espoon keskus) klo 18. klo
18.30 Shell kokoustilassa. klo 18 Reijo Hartikan luona Kyrössä, os. Mielellämme kuulemme myös Sinun terveisesi Keskustan Varsinais-Suomen piirin johdolle. ja lapsilta
15 . Tervetuloa!
Mäntsälän Keskusta. 040
418 1150.
PIRKANMAA
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. 12.11. Tilaisuudessa
puhetta pitävät MEP Riikka Pakarinen
ja kansanedustaja Antti Kaikkonen.
Keskusteluun johdattaa tohtori Pekka
Perttula. klo 18 Ravintola Rossossa Järvenpään Prismakeskusksessa.Osoite Rantakatu. Tarkempia tietoja tapahtumista saa minulta
osoitteesta heidi-maria.vainio@nakkila.fi ja numerosta 050 521 1734.
Satakunnan piiritoimisto, Tavoitat
meidät seuraavista numeroista: toiminnanjohtaja Satu Tietari 050 405 7742,
keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 050 301 6189 tarja.kiviniemi@keskusta.fi, nuorten toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044 0336 588
satakunta@keskustanuoret.fi, jäsenasiat Leena Kallionsivu 050 405 7743.
KYMENLAAKSO
Kouvola, Kunnallisjärjestön syysko-. klo 18 Sulkavan py. Tervetuloa!
Vantaa. 10.20) ja Pori Mikkola (n. Tervetuloa!
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
piirin syyskokous to 24.10. klo 18.30 Hoivalinnassa, os. Media-koulutus, ?miten
kirjoitan mielipidepalstalle??. klo 18 Apilassa, Näsilinnankatu
23 A 1. 9.45) . Marraskuun kk-palaverit syyskokousaihein pidetään 13.11.klo 1720.30 Hintsan Makasiinilla .
Piiri, Retki eduskuntaan to 21.11. klo 17.30 Kantti
ry:n tiloissa, Humalistonkatu 4, 00250
Helsinki. Kahvitarjoilu
Huittinen. liiton toimitusjohtajan Matti Vanhasen kanssa, joka
alustaa tilaisuuden aluksi. Sisäänkäynti on
kirkkorakennuksen sisäpihalta. klo 18.30 Maija-Stiina Pietilässä
osoite Ylimmäistentie 203. Ulvila (n. Mukana mm.
kansanedustajat Juha Rehula ja Jari Leppä
Sysmä, pe 8.11 klo 19 Keskustan Sysmän kunnallisjärjestön syyskokous
kunnanviraston ruokalassa.
Kärkölä, ti. klo 18.
Matkun paloasema.
Hämeenlinna. Tervetuloa!
Nakkila, kj:n syyskokous to 31.10. klo 19 Keskustan
Kärkölän kunnallisjärjestön syyskokous Kärkölän kunnanvirastolla, Virkatie 1. 010 292 2060 tai varsinais-suomi@
keskusta.fi.
Pöytyä, Yläneen py:n perinteinen Tallinnan matka 7 - 8.12. klo 18 alkaen Vantaan kaupungintalolla valtuustosalissa, Asematie 7, Vantaa. Lisäksi käsitellään ajankohtaisia kunnallispoliittisia asioita. Mukana Satakunnan piirin puheenjohtaja Tapio Huhtanen. Päivittäin ohjattua
toimintaa tai omaa toimintaa. Toiminnanjohtaja Hanna Vuola
paikalla. Salosella, Käpykuusentie 18, ti 29.10. Tilaisuus järjestetään ke 23.10. Kerhomaksuksi tulee keilausmaksu, ilm. 10.10) . Ohjelmassa lounas Tapiola Gardenissa
ja tutustuminen Urho Kekkosen mu-
Matku, py:n syyskokous 31.10. 3.11. Kuva: Paula Åström
seoon Tamminiemeen. Brusilassa, Sääksjärventie 715, ma 28.10. Mukaan voi ilmoittautua numeroon 050
521 1734 / Heidi-Maria Vainio. Jokelan paikallisyhdistyksen
syyskokous 31.10. Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous to 31.10. Retki on suunnattu lähinnä Loimaan ja Salon suunnalta tuleville. Jouni Koskela,
050 527 2129.
Kangasala, kunnallisjärjestö r.y., syyskokous pe 1.11. Merja Lehti. Bussireitti: SaloTurku-Laitila tai Säkylä. 10.00) . klo
18 Nakkilan-Luvia op:n kokoustilassa.
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Vieraana Marina Erhola, THL.
Janakkala, Keskusta syyskokous
28.11. klo 18.30 Keskustan Orimattilan kunnallisjärjestön
syyskokous Kehräämön kahviossa, kokouksen alustuksen aiheena terveysasema ja SOTE-palvelut, kahvitarjoilu.
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. klo 18.30
DaisyLadiesin tiloissa, os. piiritoimistoon,
p. klo
18.30, Mäenpääntie 260, Jokelanseutu, Mäntsälä. Kahvia ja arpoja.
Loimaa, Metsämaan ja Kojonkulman paikallisyhdistysten syys-ja vuosikokoukset ke 23.10. Esillä sääntömääräiset asiat.
Salo, Kj:n syyskokous to 31.10. Niittypolku 2. Harrastuksia, koulutusmahdollisuuksia, ystäviä
. klo 18 Keskustan Satakunnan piiritoimisto, Itäpuisto 9.
Vesaiset. syyskokous 27.11.
klo 19. Kaikki tervetuloa!
Piiri, ke Annika Saarikko tavattavissa piiritoimistolla ma 28.10. 6.11.
klo 17.30. klo 19 MarjaLiisa Karin kotona, Haikararinne 2, Korso. klo 18. Kahvitarjoilu ja ilmoittautuminen
klo 18 alkaen.
Raisio, Keskustan Seniorikeilaajat kerhon aloitus Raision Keilahallilla to
24.10. kello 18.30 alkaen Hämeenlinna-Vanajan paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous piiritoimistolla, os. 5.11. Kahvit ja ilmoittautuminen klo 9 alkaen. 0400 930 483
ja naisten, nuorten ja Vesaisten toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. klo 18 Euran Liikuntakeskuksessa.
Pori, Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous to 7.11. matkat, lipun kylpyläosastolle ja ruokailun). kunnantalolla.
PÄIJÄT-HÄME
Heinola, su. Osoite: Antti Korpintie 3A
00600 Helsinki.
UUSIMAA
Keskustan Uudenmaan piirin EUkeskustelutilaisuus. Mukana Satakunnan piirin puheenjohtaja
Tapio Huhtanen. Hintaan sisältyy; laivamatka
kansipaikoin m/s Finlandialla, meriaamiainen, majoitus hotelli Metropolissa, päivällinen sekä aamiainen. klo 18
Salon kaupungintalolla, kokoushuoneessa Kataja. krs., 00100 Helsinki) ti
5.11. Esillä säääntömääräiset asiat. klo 18 Keskustan
Heinolan kunnallisjärjestön syyskokous kaupungintalolla
Keskustan virtuaalinen tupailta ti
5.11., www.keskusta.fi
Lahti, ti. Matkalla mukana Niinimäen turistibussi. klo
18 Arola-Jokelanseudun py. Seuraamme
eduskunnan kyselytunnin, teemme
kierroksen talossa ja tapaamme edustajamme Annika Saarikon ja Esko Kivirannan
Urheilusuorituksen jälkeen pikkujouluruokailu, saunat ja paljut Kallislahdessa Jukan ja Ulla-Riitan luona, os. klo
18 Osuuspankin kokoushuoneella. klo 9.00 ?
16.30 Savon ammatti- ja aikuisopisto,
Presidentinkatu 3, Kuopio. ?seminaari Opetusravintola Paviljongilla la 9.11. Syyskokousasioiden lisäksi kokouksessa käsitellään ensimmäisen kerran paikallisyhdistyksen lopettaminen, jäsenistön liittäminen ja
varojen siirtäminen perustettavaan
Keskustan Joroisten seudun paikallisyhdistykseen.
Vesaisten Etelä-Savon piiri, syyskokous su 27.10. klo 18 Kari ja Leena
Mielosella, os. Tervetuloa!
Piiritoimisto on toistaiseksi avoinna sopimuksen mukaan. Kokouksen alussa Jyväskylän JHL:n pääluottamusmies Kimmo Ahosen YT-katsaus ja kansanedustaja Mauri Pekkarisen ajankohtaiskatsaus. Tervetuloa!
KESKI-SUOMI
Järjestötalkoo-alueelliset koulutukset järjestetään seuraavasti: VI Alue:
Muurame, Jämsä, Kuhmoinen, Luhanka su 27.10. 3.krs. Tervetuloa!
Joroinen. 045-327 4845 / Eeva tai p.
050-573 5353 / Pauliina.
Piiritoimiston puhelinnumerot ovat
muuttuneet. Tervetuloa!
Muuramen keskustanaiset. Hinnat alkaen 150 euroa/hlö
sisältäen hyttipaikan, Buffet-illallisen
yhteiskattauksessa, aamiaisen sekä
tietysti pikkujouluisen ohjelman. Keskisuomalaisille piiri tarjoaa myös kuljetuksen reittiä Kyyjärvi-Karstula-Saarijärvi-Hirvaskangas ABC-Jyväskylä-Muurame-Jämsä-Kuhmoinen. käsittely. klo 13-15 Jämsän lukio (toiminnanjohtaja Pauliina Maukonen-Kärkkäinen). Mukana piirin toiminnanjohtaja Antti Varis.
Heinävaaran, Huhtilampi-Uskalin,
Kiihtelysvaaran, ja Särkivaaran paikallisyhdistysten yhteinen syyskoko-
Kontiolahden Jäsenilta pe 8.11. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen
tuo kokoukselle eduskunnan ja puolueen terveiset.
Keihärinkoski, py: Sääntömääräinen
syyskokous su 17.11. Keskikatu 4, 45100
Kouvola.
KARJALA
Keskustan Karjalan piiri ry, sääntömääräinen syyskokous pidetään ti
29.10. 050
545 6261, Keskustanuorten E-S piiri Niina Kuuva p. Tervetuloa!
Kouvola, Piirin syyskokous 13.11 klo.
18.30 Kouvolan VPK: n talolla (Palovartijantie) puolueen terveiset tuo puheenjohtaja JUHA SIPILÄ. klo 18 Peltola ?salissa, Joensuussa. Kokouksen alussa
Jyväskylän JHL:n pääluottamusmies
Kimmo Ahosen YT-katsaus ja Mauri
Pekkarisen ajankohtaiskatsaus.
Keskustan Keski-Suomen piiri: Piirin syyskokous pidetään pe 8.11. alkaen klo
18.15 Savonlinnassa Kristallisportissa ja PIKKUJOULUT Särkyneen pyörän karjatilalla. Kuva: Jari Laukkanen
Biopolttoaineet jumissa
EU-parlamentissa
EUROOPAN parlamentin ympäristövaliokunta ei myöntänyt lupaa aloittaa lainsäädäntöneuvotteluja jäsenmaiden
kanssa biopolttoaineista. klo 15.30 Maatalolla,
Kauppakatu 19 C. Kahvitarjoilu.
Kunnallisjärjestöjen johtokuntien
ja valtuustoryhmien puheenjohtajien koulutus la 26.10. Sysmäntauksen paikallisyhdistyksen yleinen kokous 30.10. Tervetuloa!
Piiri, sääntömääräinen syyskokous
pe 15.11. Kahvitarjoilu. Johtokunta kokoontuu klo 16. Tilaisuuteen toivotaan jokaisesta paikallisyhdistyksestä edustus paikalle. 040
505 0021, Mli Kunnallisjärjestö Noora
Ruuth p. Tilaisuuteen toivotaan jokaisesta paikallisyhdistyksestä edustus paikalle. Suomessa on runsaasti osaamista ja puuperäisten
biopolttoaineiden jatkojalostusmahdollisuuksia, keskustan euroedustaja huomauttaa.. Päätöksen lykkääntyminen ei ainakaan nopeuta uusien investointien suunnittelua Suomeen, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki arvioi.
. klo 17.30
Kahvila Aino-Sofiaan Carelicumiin
(käynti torikadulta). Ajankohtaista kuntaasiaa ja terveisiä eduskunnasta, kan-
sanedustaja Tapani Tölli.
19
keskusta nyt
Joroinen, Suomen Keskustan Kolman
paikallisyhdistyksen syyskokous pidetään Pirjo ja Pauli Aholaisella pe.
25.10. Koulutustilaisuus järjestetään yhdessä PohjoisSavon piirin kanssa. Ilmoittautumiset antti.varis@keskusta.fi tai p. Koivurannantie 2. Tervetuloa! Johtokunnan kokous klo 17 samassa paikassa.
Jyväskylä, kunnallisjärjestön syyskokous su 3.11. klo 15.30 Maatalolla,
Kauppakatu 19 C, Jyväskylä. klo 18 Keihärissä
(Keihärinkoskentie 737). 040 834 3826, Keskustanaisten E-S piiri Seija Korhonen p. Paikalla kokouksessa ovat myös piirin kansanedustajat Kimmo Tiilikainen ja Ari Torniainen. Kahvitarjoilu alkaen klo 18. Asian käsittely siirtyy vaalien jälkeiselle uudelle parlamentille.
Parlamentin oikeistokonservatiivit (Euroopan kansanpuolueen ryhmä (EPP) ja Euroopan konservatiivit ja reformistit ryhmä (ECR)) äänestivät neuvottelujen aloittamista vastaan, muut puolesta.
. ruokaraha, alle 30v ilmaiseksi. Ilmoittautumiset 31.10.mennessä ulla-riitta.juuti@keskusta.fi tai 050-347 3556 / Ulla-Riitta
Keskustanuorten Itä-Savon piiri,
syyskokous 9.11. Ilmoittautumiset lla-riitta.juuti@keskusta.fi tai 050347 3556.
POHJOIS-SAVO
Keskusta paikallinen lähipuolue ?
kunnallisjärjestöjen johtokuntien
ja valtuustoryhmien johdon koulutus järjestetään la 26.10. Valtakirjojen tarkastus ja kahvit klo 17-18. 0405116787.
Jäsenilta Ilomantsissa ti 29.10. 040 415 8759.
Kanta-Lappeenrannan Keskustanaiset, pikkujoulua vietetään kulttuurin
merkeissä la 9.11 Lappeenrannan kaupunginteatterissa, näytäntönä Wolkoffin talossa klo 13. Jäsenillassa tarkistetaan kaikkien jäsenten jäsenmaksutilanne, jäsenten yhteystiedot, käydään läpi yhdistysten tilanne, tarkistetaan Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen ajantasaisuus sekä päivitetään tarvittaessa kunnallisjärjestön nettisivut. Kokousalustus naisten vpj.Eeva Vesterinen. Kokouspaikka on Rautjärven kunnanvirasto, osoite Simpeleentie 12. klo 10 alkaen
Savon ammatti- ja aikuisopisto, Presidentinkatu 3, Kuopiossa. Kokouksessa puhuvat Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja,
kansanedustaja Anne Kalmari ja Hanna Kosonen, piirin ehdokas Keskustan ehdokaslistalle EU-vaaleihin.
Keskustanuorten Itä-Savon piirin
?MÄNE MEHTÄÄN. Ilmoittautumiset pyydämme tarjoilujen varaamiseksi omaan piiritoimistoon Pohjois-Savo (kimmo.valta@keskusta.fi)
tai 044 369 9600.
Keskustan Pohjois-Savon piiri, syys-
Ulla-Riitta Juuti. Mukana piirin toiminnanjohtaja Antti Varis.
Joensuu, Enon paikallisyhdistyksen
syyskokous su 10.11. Otathan
yhteyttä: Keskustan E-S piiri Kirsi Olkkonen p. Sääntömääräinen syyskokous su 3.11. Tavoitat meidät jatkossa
seuraavasti: toiminnanjohtaja Pauliina Maukonen-Kärkkäinen p. Ilmoittautuminen ja kahvit klo 17 alkaen. Varaa matkasi nyt Keski-Suomen piiritoimistosta: p. klo
17.30 Kulttuurikeskuksen kahvion kabinetissa. Tervetuloa!
Keskustanaisten Karjalan piiri ry,
sääntömääräinen syyskokous pidetään to 31.10. Tervetuloa!
Keskustan Itä-Savon piiri, syyskokous to 7.11. 010-315 2001.
ETELÄ-SAVO
Keskustan Etelä-Savon piiri, syyskokous ke 20.11, klo 18 (kahvit ja valtakirjojen tarkistus alkaen klo 17) Paukkula, Seminaarisali, osoite: Paukkulantie 22, Mikkeli. 010-315
2000 (varalla 050-573 5353), järjestösihteeri Eeva Koskela p. Hän on nykyisin keskustan Itä-Savon piirin toiminnanjohtaja.
. Käsittelyssä paikallisyhdistyksen lakkauttaminen ensimmäinen käsittely. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa päätetään yhdistyksen lakkauttamisesta, 1. alkaen klo 10. klo 18 Rautjärven Simpeleellä. klo 18.30 perhehotelli Hospitzissa, osoite: Linnankatu 20, Savonlinna. Tervetuloa!
Retki Eduskuntaan Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Kimmo Tiilikaisen vieraaksi ti 19.11. klo
17 alkaen piiritoimisto Apilassa, Siltakatu 22, Joensuu. Asiaa metsän mahdollisuuksista, bioenergiasta ja puun monikäyttöisyydestä. Alustajina kansanedustaja Jari Leppä, Bioenergia Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Peisa ja kommenttipuheenvuorojen esittäjänä Harri Huupponen MHY:stä. Bussikuljetus lähtee Kiteeltä klo 6.30 ja Joensuusta klo
7.30 (Ylä-Karjalan yhteiskuljetusta järjestellään). Keskustassa tapahtuu
kous 29.10 klo. 040 731 1686, Vesaisten E-S piiri Elina Lappalainen p. klo 17 Enon palvelupisteellä, kunnantie 2. 17.30 alk.
PIIRITOIMISTON uusi osoite Kauppakeskus Hansa 2 krs. Juuti tuntee hyvin keskustan järjestökenttää ja seuraa
aktiivisesti alueellista sekä valtakunnallista politiikkaa.
Hänellä on hyvä näkemys keskustan kehittämisestä, tarvittava talousosaaminen sekä hyvät neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot, Etelä-Savon piirihallitus arvioi.
Etelä-Savon piirin toiminnanjohtaja Heikki Koljonen
jäi syksyn alussa eläkkeelle.
Anneli Jäätteenmäki. Oikeistokonservatiivit estävät asian eteenpäinmenon, eli jumiuttavat asian, Jäätteenmäki kertoo.
Jäätteenmäki muistuttaa, että biopolttoaineet tarjoavat
työtä ja toimeentuloa Suomeen ja koko Eurooppaan.
. Säynejärventie 121. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Jyväskylä, kj. Tilaisuudessa mukana eurovaaliehdokas Hanna Kosonen. Ohjelmaan kuuluu lounas, josta
yli 30v osallistujilta peritään 10. Kahvi ja ilm.
klo.17.30 alk.
Vesaisten Pohjois-Karjalan piiri,
syyskokous to 31.10 klo 18 Amarillossa (Torikatu 20, joensuu). klo 9-15,
puh. Kahvi ja ilm.
klo. Arpajaiset. klo 19 Sagulineilla Heinävaarantie 212. Käsittelyssä
sääntömääräiset asiat. Käsittelyssä
sääntömääräiset asiat. ?Mäne Mehtään. Tervetuloa!
Kouvola, Keskustanaisten piirin syyskokous 30.10 klo.18 Valkealan Iltatähden tiloissa. Nisulantie 1. 045 201 5445.
ITÄ-SAVO
Alakuona-Kattilamäki, py:n syyskokous to 31.10. Kokousvieraaksi
Rautjärvelle tulee Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen. Retken hinta 61 . Tuomo Puumala. klo 14 piiritoimistolla Porrassalmenkatu 33. Jäsenillassa tarkistetaan kaikkien jäsenten jäsenmaksutilanne, jäsenten yhteystiedot, käydään
läpi yhdistysten tilanne, tarkistetaan
Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen ajantasaisuus sekä päivitetään tarvittaessa kunnallisjärjestön nettisivut. Keskustela on
vauhdittamassa eduskunnan suuren
valiokunnan jäsen, ke. Valitettavasti tämä oli viimeinen realistinen mahdollisuus päästä asiassa eteenpäin ennen Euroopan parlamentin ensi vuoden vaaleja.
Vaikka jäsenmaat saisivat oman kantansa asiasta valmiiksi joulukuussa, ei ole varmaa ehtiikö asia parlamentin päätettäväksi ennen EU- vaaleja. Sääntömääräinen syyskokous to 24.10. -seminaarin jälkeen Opetusravintola Paviljongin auditoriossa.
Keskustanuorten Itä-Savon piirin SPINNING ?ilta 15.11. Ilmoittautumiset retkelle ark. Vapaaehtoinen ruokamaksu kerätään piirin EU-vaalityön tukemiseksi. Mukana menossa EU-vaaliehdokas Hanna Kosonen. klo
18 alkaen Muuramen Joutsensalissa,
os. 18 Oravalan koululla .
Kahvitarjoilu 17.30 alk.
us 29.10. Lisäksi
seuraamme lehtereillä täysistuntoa. klo 18. klo 19
Antero Hynnisellä, Ikolantie 58. klo 18 alkaen Imatralla kahvila Elmassa, Anjankuja 1. Tervetuloa!
Tervetuloa mukaan Keski-Suomen
piirin järjestämälle keskustaväen
pikkujouluristeilylle 30.11.-1.12.
Helsinki-Tallinna-Helsinki M/S Silja Europalla. Poliittisen tilannekatsauksen
pitää Keskustan varapuheenjohtaja
Annika Saarikko. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa käsitellään piirin valmistautumista Euroopan parlamentin vaaleihin sekä tehdään päätökset
piirin eduskuntavaalien ehdokasasettelun aikataulusta. Kuva: Suomenmaan arkisto
Ulla-Riitta Juuti Etelä-Savon
toiminnanjohtajaksi
KESKUSTAN Etelä-Savon piirijärjestön uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu yo-merkonomi, toiminnanjohtaja Ulla-Riitta Juuti Savonlinnasta. sis.
bussimatkan (bussi lähtee Ruokolahden Rasilasta), lounaan ravintola Ostrobotniassa, tapaamisen Kimmo Tiilikaisen kanssa sekä tutustumisen
Eduskuntaan oppaan johdolla. Tervetuloa.
Päivitämme jäsenrekisterissä olevia tietoja ja soitamme jokaiselle jäsenellemme kenen yhteystiedot löytyvät rekisteristämme, joten olethan
kuulolla.
POHJOIS-KARJALA
Tule keskustelemaan ja linjaamaan
Keskustan Eurooppa politiikkaa Eurooppa-iltaan pe 25.10. Eero Piironen esittelee Kristallisportin toimintaa ja lopuksi tiukka treeni osallistujille
Tervetuloa.
Puolanka, kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous 3.11. Tupoksen py:n syyskokous
ja virtuaalinen tupailta ti 5.11. klo 18 Keskustan piiritoimistolla, Koulukatu 31
A 2, Oulu.
Oulu. Esillä sääntömääräiset asiat. KLO 10
Suomussalmen Lukiolla , osoitteessa Ruukinkatu 3. Mukana pj. Valtakirjojen tarkastus lauantaina klo 9-12.
Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan seuraavan vuoden liittohallitus. Kokouksissa käsitellään syyskokousasiat sekä keskustellaan paikallisyhdistysten rakenteesta
ja tarkistetaan yhdistyksen jäsenlistat.
Kunnallisjärjestön johtokunta
Paltamo, Kunnallisjärjestö ry:n syyskokous su 27.10. Kahvitarjoilu.
Oulu. Mukana pj. Valitaan lisäksi edustajat piin syyskokoukseen 2013.
Siikajoki. Lisätietoja elina.helmanen@keskustaopiskelijat.fi
VESAISET
Vesaisten Keskusliiton sääntömääräinen syysvaltuuskunnan kokous pidetään 26. Jäälin py:n sääntömääräinen
syyskokous ke 6.11. Jäsenmaksusuosituksen maksutili 513100-4573.
LAPPI
Piiri. klo 19 Sokos Hotel Kuusamossa.
VESAISET
Vesaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin sääntömääräinen syyskokous la
9.11. Aikataulu: ti 5.11. klo 18:30, kaupungintalon valtuustosali. klo
18 Marian Tallissa. klo 18 LUMA-keskus
Majakassa, Savonkatu 5 Iisalmi. klo 18.30 Isonkylän koulululla. Mukana
toiminnanjohtajat Minna Siira, Sanna-Mari Talala ja Katja Koivukoski.
Sen jälkeen sääntömääräinen syyskokous noin klo 19. Alavuden Keskustan kunnallisjärjestö
Etelä-Pohjanmaan Vesaisten uusi
puhelinnumero 040-1725005.
POHJOIS-POHJANMAA
Aluetoimikuntien kokoukset: Siika-Pyhäjokilaakso ke 23.10. klo 18: Pellon Keskustanaiset
järjestävät Kyllinkeitaalla illan, jossa
lauletaan kultaisia koululauluja vanhoilta ajoilta. Keskikunnan py:n syyskokous
to 24.10. Tervetuloa.
Puolanka, kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous 3.11. Paikalla pj. klo 18 Kiimingin ABC:llä. Kokous alkaa klo 10.00 lauantaina. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja valitaan liiton puheenjohtaja. Keskustelutilaisuuden yhteydessä käydään poliittinen keskustelu ajankohtaisista asioista.
Pelkosenniemi. Kunnallisjärjestön
syyskokous su 27.10. klo 17 Kuusamon Keskustan toimistolla, Oravantie 1, Kuusamo. klo 19 Juurikoskenkatu 6:ssa. Lisätietoja: 045 327 4845. klo 15 Lojolassa.
ETELÄ-POHJANMAA
Vesaiset, Etelä-Pohjanmaan Vesaisten
sääntömääräinen syyskokous 23.10
klo 18 Kirsti Yli-Ojanperän kotona,
Tuomistontie 8, Ilmajoki.
Ilmajoki, Keskustan Koskenkorvan
py:n sääntömääräinen syyskokous to
24.10. Valtakirjojen tarkistus klo 9.15. kansanedustaja Timo Korhonen.
Paltamo, kk.n py syyskokous 28.10.
klo 18.30 Kiehimäen koululla. (sis. Mukana piiritoimistolta toiminnanjohtajat Minna
Siira, Sanna-Mari Talala ja Katja Koivukoski sekä Tapio Junttila/Msl. 25.26.1.2014, Hankasalmen Revontulessa. kansanedustaja Timo Korhonen.
Vaala, kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous 28.10. klo
18 Taukokartanossa. klo 18
Tupoksen uudella koululla. klo 18.30 Pudasjärvi, kaupungintalo, Kalajokilaakso ke 30.10.
klo 18.30 Ylivieska, Keskustan toimisto. Osallistumismaksu on 150 euroa/
henkilö. Sipilän lisäksi journalisti Mikael Pentikäinen. Asialistalla mm. koulutukseen.
Koulutus on tarkoitettu kaikille yhteiskunnallisista asioista ja osaamisensa
kehittämisestä kiinnostuneille naisille ympäri Suomen. Koulutuksen teemoja ovat mm. Mukana ovat alustamassa pj. OuluZonessa. Kunnallisjärjestöille ja sisarjärjestöille varataan puheenvuorot. Mukana Vesaisten Keskusliit on pj Mirja
Vehkaperä. Kahvitarjoilu.
Oulu. Koskenmäen po., to 24.10. Piirihallitus.
Hailuoto. Asialistalla mm.
kuntaliitosasiat, Eu-vaalit ja kunnan talous. Johtokunta klo 17. viestintätaidot, lakiasiat, työelämän ja yrittäjyyden, yhteiskuntasuhteet ja verkostoitumisen sekä naisten hyvinvoinnin ja jaksamisen.
Koulutus muodostuu kahdesta viikonlopusta: Osa 1. Valtakirjojen tarkastus ja
kokouskahvit klo 17-18.
Keskusta Nuorten Pohjois-Savon
Piiri, syyskokous la 9.11. klo 20
Kallion kotiseututalolla. Kokoontuminen Jäälin ostoskeskukseen
klo 18.00 kyytien järjestämistä varten. Poliittinen katsaus, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Asiana valtuustolista.
Oulainen. Sääntömääräiset asiat.
Keskustanaiset: Tervetuloa mukaan
Minustako Moneksi. Kahvit ennen kokousta ja
ruokailu klo 12. Keskustanaiset monessa mukana . Vaalit ovat Suomen maaseudun ja maatalouden kannalta elintärkeät.
Hän korostaa, että maaseudun ihmisten pitää ottaa
vaalit vakavasti äänestämällä runsaslukuisesti toukokuun vaaleissa.
Euroopan parlamentti on Anttilan mielestä tärkeä
päätöksentekijä yhteisen maatalouspolitiikan linjauksissa ja asetusten hyväksymisessä.
. Miten mukaan saadaan uusia ja nuoria toimijoita?
Myös nykyiset valtuutetut tulee saada paremmin mukaan lapiotyöhön, Tahkola linjaa.
MYÖS RAAHELAINEN pitkän linjan keskustapoliitikko Pa-
si Parkkila, 40, on ehdolla piirin johtoon.
Parkkila on toiminut vuosia keskustan piirihallituksessa ja työvaliokunnassa.
Hän on Raahen kaupunginvaltuutettu ja hän toimi
myös pitkään entisen Vihannin kunnan valtuuston puheenjohtajana ja Vihannin keskustan kunnallisjärjestön
puheenjohtajana.
Tärkeimpänä teemanaan Parkkila pitää keskustan järjestötyön aktivoimista.
Hän ei aio asettua ehdolle seuraavassa eduskuntavaalin jäsenvaalissa, koska kokee, että Pohjois-Pohjanmaan
piiri tarvitsee nyt järjestötyöhön vahvasti sitoutuneen
puheenjohtajan.
PUHEENJOHTAJAKISAAN ovat aiemmin ilmoittautuneet
liminkalainen Sanna Savolainen ja oululainen Matias
Ojalehto.
Piirin nykyinen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä keskittyy europarlamenttivaaleihin.
Anttilan neuvo: Pyri mepiksi,
sitten ministeriksi
EX-MAATALOUSMINISTERI, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila ei pyri Euroopan parlamenttiin, mutta yllyttää
keskustaa hakemaan ehdokaslistalle vahvan maaseudun
ja maatalouden edustajan.
Hän neuvoo, että varsinkin maatalousministeriksi tähtäävien kannattaisi hankkia kokemusta europarlamentista.
Anttila muistuttaa, että maaseudun ja maatalouden
tulevaisuudesta päätetään enenevästi EU:sa.
. klo 17, ravintola Eskobar. Kokouspaikkana on Mikkelin ammattikorkeakoulu. Kahvi- ja mehutarjoilu.
PERÄPOHJOLA
Vanhojen koululaulujen ilta to
24.10. Yhteislaulujen lomassa
runo- ja yksinlauluesityksiä. Tilaisuuteen kutsutaan kaikki järjestöt (puolue, naiset, nuoret ja Vesaiset). klo 18 Vantustuvalla, Kurkelantie 12 B 1. klo 14 alkaen Paltamon kunnantalon valtuustosalissa.
Mukana kansanedustaja Timo Korhonen. alkaen klo 16
Pielaveden Kunnantalolla. Sääntömääräiset
asiat. Ennen kokousta Saarenkylän py järjestää klo 10 Aate- ja arvo keskustelutilaisuuden. Lisätietoja ja ilmoittautuminen www.keskustanuoret.fi/liittokokous.
KOL
Keskustan Opiskelijaliiton liittokokous pidetään 16.-17.11 Vaasassa. Kunnallisjärjestön syyskokous su 27.10. Puhe- ja keskustelutilaisuus ti
29.10. 0408379867 ja
perapohjola@keskusta.fi. k lo 18
kunnantalolla, johtokeskus. Käsitellään
sääntömääräiset asiat.
KAINUU
Pasi Parkkila ja Ahti Tahkola pyrkivät Pohjois-Pohjanmaan piirin johtoon. Mukana ke Tapani Tölli.
Oulu. kummankin viikonlopun
koulutuksen, koulutusmateriaalit, majoituksen, kaikki ruokailut ja iltaohjelman). piirikokousasiat,
EP-vaalit 2014, eduskuntavaalit 2015
ja jäsenrekisterin päivitystal koot.
Piiritoimiston järjestökierros kuntien järjestöväelle. Vieraana Ke Markus Lohi.
Keskustanuorten Lapin piiri ry,
sääntömääräinen syyskokous to 7.11.
klo 18.30 (johtokunta klo 17) piiritoimistolla (Kansankatu 12 A 4, Rovaniemi).
SUOMEN
KESKUSTANUORET
Keskustanuorten liittokokous pidetään 26-27.10. Johtok unta
klo 19. En ole lähdössä ehdokkaaksi, mutta kannustan niitä
kansanedustaja, jotka tavoittelevat jatkossa esimerkiksi
keskustan rivistä maatalousministerin salkkua, hankkimaan hyvät kannukset ja erinomaisen kokemuksen juuri
Euroopan parlamentissa.
Kuhmo, syyskokoukset 2013. Kahvitarjoilu.
Liminka. Kunnallisjärjestön kuukausikokous pe 25.10. klo 13 alkaen. Kokousalustus varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko sekä alueen
kansanedustajat. klo 18.30. Ilmoittaudu mukaan: minustakomoneksi@gmail.com
Lapua, py:n syyskokous su 27.10. klo
18.30 Rantsilan Tietopaluksella (pelastuslaitos). Revonlahden py:n sääntömääräinen syyskokous ke 30.10. Ilmoittautuminen klo 9-11.30, aluekokoukset klo 10 . Kokouksessa käsitellään liiton sääntöjen
19 §:n mukaiset asiat.. Mukana Suomen Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen
ja eurovaaaliehdokkaita. Paikallisyhdistykset ja osastot: Keskustaseura, to
24.10. klo 18.30
Haapavesi, kaupungintalo, Iijokilaakso ti 29.10. Johtokunta klo 17.30.
Muhos. Valtakirjantarkastus ja ruokailu on klo 12-13. Johtokunta klo 18.
KESKUSTANUORET
Keskustanuorten Pohjois-Pohjanmaan piirin sääntömääräinen syyskokous pe 8.11. Tahkola on toiminut keskustan puoluevaltuuskunnan (nyk. klo 12
Kuusamossa, Kuusamo-talolla. kansanedustaja Timo Korhonen.
Keskustan Kainuun piiri ry, sääntömääräinen syyskokous la 9.11. Tervetuloa. Mikkelissä. - 27.10. Mikkelissä Ammattikorkeakoululla la klo 12 alkaen. kansanedustaja Timo
Korhonen.
Kajaani, kunnallisjärjestön syyskokous 28.10. Virallisten edustajien ilmoittauduttava kokouspaikalla 26.10 klo 12 mennessä. Tervetuloa.
Kuhmo, kunnallisjärjestö ry.n sääntömääräinen syyskokous su 27.10.
klo 18:30, kaupungintalon valtuustosali. Mukana pj. Rantsilan py:n sääntömääräinen syyskokous ke 23.10. Hän kantaa huolta myös piirin taloudesta.
. Kuvat: Maria Seppälä
Uusia ehdokkaita
Pohjois-Pohjanmaan
puheenjohtajakisaan
KESKUSTAN Kempeleen kunnallisjärjestön johtokunta esittää Ahti Tahkolaa keskustan Pohjois-Pohjanmaan
piirin puheenjohtajaksi.
Tahkola on 55-vuotias yrittäjä ja kunnanhallituksen
puheenjohtaja Kempeleestä. Majoitus on Sokos Hotel Vaakunassa. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään
ajankohtaista politiikkaa, EU- vaaleja
ja eduskuntavaalien 2015 jäsenvaalikysymyksiä. klo 18 Hailuoto, kunnantalo, johtokeskus.
Pohjois-Pohjanmaan piirin sääntömääräinen syyskokous la 9.11. 20
Keskustassa tapahtuu
kokous pe 8.11. Kahvitarjoilu. Petäjäskosken py:n sääntömääräinen syyskokous ma 4.11. Kahvitarjoilu.
Siikalatva. Syyskokousasiat,
mukana kh:n pj Pekka Hella.
Alavus, Alavuden Keskustan paikallisosaston ja Alavuden Keskustan kunnallisjärjestön syyskokoukset ovat
Länsipuolen koululla, Soukanperäntie 53, 63360 Kuivaskylä ke 6.11. Alavuden paikallisosaston johtokunta kokoontuu klo 18.30 ja sen jälkeen paikallisosaston yleinen kokous klo 19.
Lopuksi Kunnallisjärjestön yleinen
syyskokous klo 20. klo 17 (valtakirjojen tarkistus
alkaa klo 16.30) valtuustosali, Kajaanin
kaupungintalo. 2.-3.11.2013, Kannonkosken Piispalassa ja osa 2. klo 15 Lojolassa. Tervetuloa! Mukana pj. Ylivieskan py:n sääntömääräinen syyskokous ke 6.11. Johtokunta klo 18. klo 17 kylätalolla. Tervetuloa!
Piiritoimisto on auki sopimuksen
mukaan: Kai Puro puh. Järjestöilta ti 5.11. Vieraana Ke Markus Lohi.
Savukoski. klo 15.kunnantalolla. Johtokunta kokoontuu
klo 18.
Ylivieska. Esityslistalla syyskokousasiat. Suomen Keskusta Kuhmon kunnallisjärjestö ry., su 27.10. Kokouspaikkana toimii ylioppilastalo Domus Bothnica (Yliopistonranta 5). klo 19 valtuustosali. puoluevaltuusto) jäsenenä ja Kempeleen keskustan puheenjohtajana.
Kuntapäättäjänä hänellä on pitkä kokemus: Nyt on
menossa viides kausi valtuuston jäsenenä.
Tulevien vuosien haasteeksi Tahkola näkee järjestötyöhön panostamisen. Juha Sipilä, MEP Hannu Takkula ja Lapin keskustalaiset kansanedustajat. klo 17, Koskenmäen Baari. Kiimingin kirkonkylän py:n
sääntömääräinen syyskokous ke
30.10. alkaen klo 18 Koskenkorvan
koululla.
Laihia. Sääntömääräiset asiat, EP-vaalit 2014 ja
eduskuntavaalit 2015. Oulujoen py:n sääntömääräinen syyskokous ti 29.10. Lapin piirin syyskokous pidetään Rovaniemellä, Saarenkylän nuorisoseuran talossa la 26.10
Hän
työskenteli oppipoikana metallipajassa Jalalabadissa, mutta oli
surmailtana kotikylässä Khanin
veljesten seurassa.
Joukkoon kuuluivat vielä Asadullah Delsos, 14, ja Gul Nabi,
15, joka työskenteli puuseppänä
Kabulissa, mutta tuli Sarachaan
usein vanhempiensa avuksi, Khan
kertoo.
Khanin mukaan pojat olivat kyseisenä perjantai-iltana käyneet
ampumassa lintuja ilmakiväärillä ja istuskelivat sen jälkeen ulkona hänen talonsa takana.
Khan kertoo kuulleensa kymmenen aikoihin kolmesti kovaa
sarjatulitusta. Sitten
palautamme heidät Yhdysvalloille ja pyydämme anteeksi, kuten
amerikkalaisetkin tekivät.
Agha muistuttaa, että amerikkalaiset ovat viime vuosina tappaneet paljon viattomia, myös lapsia ja naisia.
. Hänellä oli vaimo ja kolme tytärtä.
Khan näyttää paperin, joka todistaa pojan tehneen töitä Afganistanin armeijalle maaliskuusta
alkaen. Päätimme kaikki
kieltäytyä tarjouksesta; olemme
köyhiä, mutta emme myy omaa
vertamme.
KHAN toistaa omaisten vaatimuksen:
. Käsittelemme heitä oman kulttuurimme ja
uskontomme mukaisesti. Pikkuveli Wasihullah oli
NADER SHAH, 35, kertoo, että kolmas surmattu oli hänen 14-vuotias pikkuveljensä Sahebullah. 21
23.10.2013
Väkivalta on arkipäivää Afganistanissa.Kuva: Lehtikuva / AFP Photo / Noorullah Shirzada
Siviilien surmat
katkeroittavat afgaaneja
Nato tappoi lintumetsältä palanneet pojat terroristeina
GIULIANO BATTISTON/IPS
vasta 10-vuotias koululainen.
AFGANISTAN
SARACHAN kylän hautausmaalla
on kolme tuoretta kumpua. lokakuuta. Isafin viestintäosastoa johtava everstiluutnantti Will Griffin sanoo,
että tapauksen tutkimukset ovat
kesken eikä sitä siksi haluta kommentoida.
Omaiset kertovat, että heiltä
pyydettiin anteeksi kuvernöörinvirastossa järjestetyssä kokouksessa. Kaksi amerikkalaista esittivät anteeksipyynnön ja myönsivät tappaneensa viattomia, Agha
sanoo.
Hänen mukaansa omaiset sai-
vat lupauksen avusta nyt ja tulevaisuudessa.
. Kylässä
asuva Qasim Hazrat Khan osoittaa talonsa takaa paikan, jossa
kaksi hänen poikaansa tapettiin.
Amanullah oli noin 21-vuotias, tarkka syntymäaika ei ole tiedossa. Antakaa meille niiden kahden
helikopterin lentäjät. Meille ei tarjottu rahaa, vaan
ruokasäkkejä. Niiden alla lepää kolme viidestä afgaaninuorukaisesta, jotka Naton
johtamat Isaf-joukot tappoivat ilmaiskussaan 4. Sen laannuttua hän
kiipesi talonsa katolle, mistä näkyi kaksi helikopteria ja miehittämättömiä lennokkeja etäämpänä.
Isafin ensimmäisen raportin
mukaan sen täsmäisku surmasi
viisi kapinallista. Viranomaisten ja omaisten
lisäksi läsnä oli heimojen vanhimpia ja ?kaksi ulkomaalaista?, joiden
nimiä ei kerrottu.
. Kuolleen Asadullahin setä Malim Said Agha ei
käsitä, miten nuoret pojat voitiin
sekoittaa kapinallisiin.
Hänen mukaansa Afganistanin
viranomaiset ovat myöntäneet, että amerikkalaiset tappoivat viattomia siviilejä.
NANGARHARIN maakunnan kuvernöörinviraston tiedottaja vahvisti, että maakuntahallinnon ja
Olemme köyhiä, mutta emme
myy omaa vertamme.
presidentti Hamid Karzain edustaja selvittivät asiaa ja vakuuttuivat siitä, ettei viidellä pojalla ollut
yhteyksiä kapinallisiin.
Isaf ei ollut lokakuun puoliväliin mennessä myöntänyt julkisesti, että ilmaisku oli virhe. Omaiset ovat katkeria.
Sarachan kylä sijaitsee itäisessä
Nangarharin maakunnassa lähellä Jalalabadin kaupunkia. Anteeksipyyntö ei enää riitä.
Heidän on aika joutua vastuuseen
virheistään.
Masi . Minkä suomalaisen puolueen 1930-luvun ja II maailmansodan aikaiset puheenjohtajat olivat Kaarlo Harvala, Väinö Salovaara ja Onni Hiltunen: Edistyspuolue, Kokoomus vai Sdp?
3. Kenen suomalaisen laulajatähden menestyskappale oli Rosvo Roope: ?...Sai Roope viimein palkkansa/hän on nyt Suomessa/Ja jossain jokivarressa lie lossivahtina/
Hän lesken eessä nöyrtyi/ja joutui naimisiin...?: Reino Helismaa, Tapio Rautavaara
vai Olavi Virta?
tutkii sinologi?
Sudoku
1
2
9
6
8
8. Jos hän oi-
ni, jonka ihmeitä tekevästä lähteestä Kuopion kunnanlääkäri Emannuel Elfvenberg virkamatkallaan 1770-luvulla kuuli ja huomioi ja vei asian eteenpäin niin että vesi tutkittiin... ja loppu onkin historiaa. Missä Suomen kunnassa?
keasti vielä eläisi, niin paljonko hän täyttäisi ensi perjantaina, syntymäpäivänään: 95,
105 vai 115 vuotta?
6. Tauno Palo elää elokuvissa. Siis Runnin
kylä ja kylpylä. Mukula
7 9 8 6
4
4
4
1 6 8
5
2
2
6 5 1 3
5 4 2
6
1
2 5
3
3
8 9 7
6 8
1
4
7 3
6 9 5
5 2
8 3
3
9 4
5 7 2
6
9 7
1 2
3 2
9 8 6
5 1
2
7
9
2
6
8 3
1 4
9
6
7
1
5
3
6
7
2
4
2
8
3
5
2 1
8
9
1
8
6
7
9
5
3
9
9
4
6
1
3
9
5. Minkä maailman osan kieliä ja kulttuuria
5. Kummassa joessa, Kemijoessa vai Tornionjoessa, on enemmän voimalaitoksia?
2. Missä sijaitsee kylpylästään kuuluisa Run-
7. Aku Ankka . Virtanen . Mitkä
seurat sijoittuvat hopealle ja pronssille?
Viivi & Wagner . B. Mikä on USA:n eteläosissa ja Etelä-Ame-
rikassa asuva kondori?
10. Veikkausliigan viimeinen kierros pelataan
ensi lauantaina. Mitä/mikä on alpakka: a) eteläamerikkalainen laaman sukuinen eläin, b) hopean
värinen sekoitemetalli, c) yhtenäinen sekä
ylä- että alaosan käsittävä alus- tai yöasu?
9. HJK vie mestaruuden. Missä menetetyn Karjalan kunnassa si-
jaitsee talvisodan 1939-40 taisteluissa legendaksi noussut Kollaanjoki: Uusipirtti,
Hiitola, Suistamo?
4. 22
23.10.2013
Mitkä seurat sijoittuvat Veikkausliigan hopealle ja pronssille?
TIETOTESTI
Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
1
Maailma ei siihen kaadu, paitsi minun maailmani ehkä ja tietenkin muutaman naapurin.
JOLLEI puhelinmyynti ärsyttäisi minua
tavattomasti, niin nyt olisi naurattanut.
Huvitti nytkin. ikireaktiosta. Saahan sitä esiintyä autoilijoiden edunvalvojana ja saahan siitä muutamalle ihmiselle toimistoon siistin sisätyön, mutta munattomin liittohan se kaikista liitoista on.
Mielelläni vertaisin Amerikan Kansalliseen Kivääriyhdistykseen, joka on aivan
oikea painostusjärjestö. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
8
7
1
9
4
6
3
2
5
6
1
4
9
8
7
2
5
3
5
7
9
1
2
3
4
6
8
4
6
7
8
5
2
1
3
9
2
9
5
3
4
1
6
8
7
1
3
8
6
7
9
5
4
2
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
5
6
4
2
9
8
7
3
1
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Toimittajat:
Pentti Manninen 040 5709 400
Timo Mikkilä
044 7370 265
Samuli Nissilä
044 7370 261
Pauliina Pohjala 050 5450 915
Henna Ruokamo vanhempainvapaalla
2
8
7
1
5
3
6
4
9
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
044 7370 262
1
9
3
4
6
7
5
8
2
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
Päällikkö:
Pirjo Kontio
9
1
5
7
2
4
8
6
3
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Annukka Kantola 044 7370 377
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
3
4
6
8
1
9
2
5
7
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
7
2
8
6
3
5
9
1
4
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) Kemijoessa ja sen
valuma-alueella Lokasta Isohaaraan on 21 voimalaitosta, Tornionjoessa EI ole AINUTTAKAAN,
vaan se on Euroopan pisin vapaana virtaava, valjastamaton joki, 2)
Sdp, 3) Suistamo, Sortavalan koillispuolella, 4) Kiina, 5) Iisalmi, 6)
Tapio Rautavaara, 7) 105 vuotta,
synt. Tänään Severi, ortodoksisen kalenterin mukaan Jaakko.
Aurinko laskee Helsingissä
17.48, Oulussa 17.27 ja nousee
huomenna Helsingissä 8.23,
Oulussa 8.40.
PÄIVÄN SANA
Minä en häpeä evankeliumia,
sillä se on Jumalan voima ja se
tuo pelastuksen kaikille, jotka
sen uskovat, ensin juutalaisille,
sitten myös kreikkalaisille.
ROOM. Tai annetaan sen verran periksi,
että susien, kun karhut jouluna nukkuvat.
Mutta muutenhan Autoliitto on surkea esitys. No, mistäs hän voi tietää, että todellakin olen. Siispä se
on rangaistavaa.
Lapsuuden autottomuuden trauman
vuoksi lusin elinkautista autoilevan henkilön
rangaistusta.
AUTOILIJOITA Suomessa on suhteessa
enemmän kuin aseenhaltijoita Amerikas-
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
KESKVIIKKONA 23. Rakas Jumala, jos haluat tietää, mitä olen tehnyt tänään ja
olenko ollut kiltti, käy katsomassa kotisivuni www.milla.fi.
Ratkaisut
4
5
9
3
8
2
1
7
6
2
7
1
8
9
5
4
3
6
6
3
2
5
7
1
4
9
8
6
3
9
7
4
1
8
2
5
8
4
5
2
6
3
9
7
1
3
6
2
1
5
8
7
9
4
1
9
4
3
7
6
5
8
2
7
5
8
9
2
4
1
6
3
4
8
3
6
1
9
2
5
7
5
2
6
4
8
7
3
1
9
9
1
7
5
3
2
6
4
8
3
5
1
2
9
6
8
7
4
7
8
2
5
3
4
9
1
6
9
4
6
7
1
8
3
2
5
8
2
3
4
6
5
7
9
1
Helsingin toimitus
Postios. Ei mitään järkeä.
Puolustus on aina sama; en tupakoi.
Ilahdun ?ympäristötietoisten. Tiedetään, on Operaatio Pajunkissa ja joululiikenteessä vapaaehtoiset, oikeasti Team
Ahman oloiset sankarit pelastavat perheitä 50 asteen pakkasesta karhujen
sa, mutta Autoliittoa ei kuuntele kukaan.
Raitiovaunureittien varressa asuvat tai
susirajan takaa liikenneministeriksi tullut vassari eivät
ymmärrä yksityisautoilun
välttämättömyyttä
valtaosassa maatamme. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. lokakuuta
2013. Ostin juuri viidennen auton, 272 hevosvoimaa laumaani lisää.
Kyllä, kyllä, arvattavasti moni on samaa
mieltä rouvan kanssa. Siis aivan hirvee hiilijalanjälki, viisi autoa! Kenellekään ei tule mieleen, että en aja määrääni enempää, enkä varsinkaan montaa autoa yhtaikaa.
seasta. 1:16
SANANPARSI
Sen mies syöpi minkä keittäähik.
POLVIJÄRVI
KANSA KASKUAA
Tietokoneinsinöörin tytär rukoilee:
. 23
23.10.2013
Autoileva henkilö
Neljästä autosta maksan veroa joka
päivä, vaikka ne eivät seisoessaan kuluta
teitä eivätkä saastuta.
Museoauton tarkan ajopäiväkirjan mukaan ajopäiviä tuli vuoden 2013 ajokaudelle kuusi, kilometrihintaa ei viitsi laskea. En ota ollenkaan
kantaa heidän tavoitteisiinsa, mutta vaikuttaa osaavat.
MUTTA se häiriösoiton varsinainen syy.
Olisi pitänyt liittyä Autoliittoon. 25.10.1908, 8) a ja b, voi olla
c:kin jos asu on neulottu alpakan
villasta, 9) raadonsyöjä petolintu, kutsutaan myös Uuden maailman korppikotkaksi, 10) hopealle
FC Honka, pronssille VPS.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Ulkoasu: Mikko Eronen
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Autoliiton jäsenhankkija
soitti ja avasi kysymällä, että olenko ?autoileva henkilö?
Aggression purkamisteoriaa on pitkään arvosteltu siitä, että väkivalta synnyttää uusia väkivaltaisia tunteita, jotka pitäisi taas purkaa. ja tappeluiden vastustaja . Näin väkivalta synnyttää
uutta väkivaltaa.
NHL:ssä tappelemisesta selviää edelleen viiden minuutin jäähyllä,
mutta tappeleminen on vähenemässä. IT´S A self-police game.
Näin Nelonen Pro -kanavan studiossa vieraillut Trevor Gillies
perusteli nyrkiniskuaan Jokerien
Jarkko Ruudun kasvoihin viime
perjantaina pelatussa jääkiekkoliigan paikallispelissä.
Gillies oli pukeutunut kuin hautausurakoitsija liituraitapukuun ja
mustaan solmioon ja sommitellut leukakarvoituksensa Village
People -diskoyhtyeen nahkamiehen Glenn M. . Jos Boogaard olisi elänyt, hän olisi todennäköisesti jo varhaisessa keski-iässä sairastunut dementiaan . NHL-tappelija Derek Boogaardin kuolema 28-vuotiaana
vuonna 2011 ja häneltä löydetty aivorappeuma kumosivat lopullisesti ajatuksen, ettei kaukalotappeluista koidu vammoja. En muista yksittäistä ottelua,
mutta 1960-luvun lopulla näin
ensimmäisen tappelun Suomen
pääsarjassa, Juhani Tamminen
kertaa.
. Niillä on Kanadassa joka tapauksessa pitkä historia, pitempi
kuin Suomessa.
Täällä kaukalotappelut ja niiden puolustelu ovat Trevor Gilliesin tavoin pohjoisamerikkalaista tuontitavaraa.
. Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
Kanadan havumetsistä
Suomen kaukaloihin
RAIKO HÄYRINEN/STT
HELSINKI
. Tikkanen myhäili voineensa aikoinaan
soittaa suutaan surutta, koska hänen turvanaan olivat Edmontonin
kovanyrkit.
KIEKKOHISTORIOITSIJAT eivät ole
pystyneet täsmentämään, mistä
lähtien tappelut ovat kuuluneet
pohjoisamerikkalaiseen jääkiekkoon. Ruutu sai mitä tilasi, ex-pelaaja Mika Kortelainen sanoi puhuttuaan ensin paheksuvaan sävyyn
Ruudun suunsoitosta.
Kortelaisen vieressä istui Esa
Tikkanen, kenties kaikkien aikojen kaukalohöpöttäjä. Tilastot paljastavat armottomasti,
ettei pelitaidottoman tappelijan pitäminen kokoonpanossa kannata.
Myös huoli aivovammoista lisää julkista painetta tappeluja vastaan. ja Boogaard oli tappelijoista pelätyimpiä ja taatusti antoi enemmän kuin otti.. Siitä alkoi myös
HIFK:n maine kovaotteisena
joukkueena.
Tammisen mukaan Brewerin
kovuus pysyi kuitenkin sääntöjen
rajoissa. Kaudella 1987?1988 tappeluiden määrä oli NHL:ssä korkeimmillaan (keskimäärin 1,3 tappelua ottelua kohti), mutta nykyään nyrkit heiluvat enää noin joka toisessa ottelussa.
Tämän tietää myös Trevor Gillies, joka kertoi Nelonen Pro -kanavan lähetyksessä olevansa suruissaan siitä, että hänen kaltaisensa
kiekkotappelijat (enforcer) ovat kuolemassa sukupuuttoon.
Tärkein syy on se, että tappelijoiden heikot pelitaidot maksavat
sarjapisteitä heidän joukkueilleen. Kyse on Sigmund
Freudin aggression purkamisteorian soveltamisesta jääkiekkoon,
kirjoittaa 1970-luvun maalivahtisuuruus . Nämä ovat halpoja selityksiä.
Monissa muissa lajeissa on myös
kovia kontakteja, mutta ei siellä
tapella, Tamminen sanoo.
Tappelujen määrä vähenee NHL:ssä
SEKÄ Sigmund Freudin ajatus aggression purkamisesta että kaukalotappelut ovat jo jääneet pois muodista. Hän pelasi kovaa, taklasi ja taisteli, mutta ei tapellut.
HIFK:N urheilutoimenjohtaja Tom
Nybondas perusteli kauden alla
Gilliesin palkkaamista sillä, että
se auttaa joukkuetta keskittymään
jääkiekkoon. Se tuli Pohjois-Amerikan havumetsistä ja toivottavasti lähtee täältä mahdollisimman pian,
Tamminen jatkaa.
Pelin kovenemisen historiaan
liitetään usein kanadalaisen Carl
Brewerin liittyminen HIFK:hon
vuonna 1968. 24
23.10.2013
Monissa muissa
lajeissa on myös
kovia kontakteja,
mutta ei siellä
tapella.
HIFK:n ja Jokereiden perjantainen ottelu herätti taas kerran keskustelun kaukaloväkivallasta. Yhteen lauseeseen kiteytyy jääkiekkotappeluiden puolustus.
Sen mukaan jääkiekkoon kuuluvat kontaktit aiheuttavat väkivaltaisia tunteita. ?Meidän on pakko
suojella omia pelaajiamme?, Nybondas sanoi HIFK:n tiedotteessa.
Ajatus väkivallan uhan peliä
siistivästä pelotteesta on myös pe-
räisin Pohjois-Amerikasta.
. Ken Dryden kirjassaan The
Game.
NELONEN PRO -KANAVAN kiekkomiesten keskuudessa Gilliesin
esittelemä teoria vaikutti saavan
ymmärrystä.
. Ne täytyy purkaa mahdollisimman pian, jotta
vältytään aggressioiden purkautuminen hengenvaarallisina raa-
kuuksina. Viha voidaan purkaa
joko mailalla lyömällä tai tappelemalla.
Mailalla lyöminen on vaarallisempaa, joten jääkiekko sietää tappeluita. Hughesin tyyliin.
Hänen puheensa olivat kuitenkin
puhdasta pohjoisamerikkalaista
jääkiekon väkivaltateoriaa.
GILLIESIN vaikeasti suomentuva
lause tarkoittaa sitä, että jääkiekkoilijat itse huolehtivat järjestyksestä kaukalossa