14. 8
Pyhännän Tavastkengän Kurkelanjärven
kunnostyö toteutetaan kelluvalla
kaivinkoneella ja ELY-keskuksen tuella. S. s. 2
N:o 96 . Niemi sanoo. 6
Englanninkielen opetuspelin toteuttanut
Riitta Annalan johtama Hawina Productions
sai apua joukkorahoituksesta. s. S. 3
Hallituksen näytön paikka
Budjettiriihen päätökset koskettavat niin eläkeläisiä kuin lapsiperheitä. s. 6 414880 073513
KESKIVIIKKO 27.8.2014
UUDET TYÖTTÖMYYSLUVUT SYYNIIN. 2 ?
KOULUSTA JOUSTAVASTI TYÖELÄMÄÄN. s. 4
Naisjohtajat muoti-ilmiö?
Puroista suuri virta
Tukea vesiensuojeluun
Naisten pääsy politiikan johtotehtäviin ei ole
tasa-arvon tae, naisjohtajuudesta väittelevä
Mari K
Ne kertovat, että maakunnittain
tarkastellen työttömyys ei olekaan läheskään aina maakunnan syrjäisten tai pienten kuntien riesa
vaan pikemminkin päin vastoin.
Lahti, Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Tampere, Turku
ja Pori joutuvat esittelemään paljon kovempia työttömyyslukuja kuin monet maakuntiensa kunnat.
Myös pääkaupunkiseutu ui samalla tavalla syvässä. Kasvukeskuk-
Kasvukeskukset eivät ole
pelastaneet maakuntiaan.
Veturiteoria kalkattaakin nyt
väärällä äänellä.
TURKIN vastavalitun presidentin Recep Tayyip Erdoganin tulikivenkatkuiset esiintymiset aiheuttavat massahurmosta ja täyttävät jalkapallostadioneita.
Vaalikampanjassaan politiikan konservatiivinen kovanaama ratsasti vastakkainasettelulla.
. Toiset vastustavat.
Erdoganin aateveli Bulent Arinc vaati naisia pidättymään nauramisesta julkisilla paikoilla. Tarpeettomaan työhön on
kulutettu rahaa. suunnittelu sitä eurooppalaista kehitystyötä, jota varten suomalaisetkin veronmaksajat EU-jäsenmaksua maksavat?
Turkki natisee
Ei varmasti, ainakin jos kansalaisilta kysytään.
Unionin ei pidä tällaisiin asioihin sotkeutua.
Onneksi Suomen hallituskin on samaa mieltä. Mutta kun
mukana on myös suuria kuntaliitoskuntia ja kun
kokonaisten kasvumaakuntien työllisyysluvut ovat
huomattavasti heikentyneet, veturiteoria kalkattaa
nyt väärällä äänellä.
P
elkkä kunnan väestömäärän kasvu ei näytäkään varmasti takaavan työllistä tulevaisuutta. On tutkittu materiaalivaatimuksia ja
tehty kokeita. vaikkapa metsissä, pelloilla ja muussa mieluummin maakuntiin sijoittuvassa tuotannossa?
Ihan nousee tukka pystyyn...
U
utiset kertoivat, että EU-virkavalta haluaisi
tehdä tiskihanskoista ja uunikintaista virallisia ?henkilösuojaimia?. Ne pitävät sisällään merkittävän uutisen ja muutenkin tietoja, joita ei yleensä tulla ajatelleeksi.
Uutinen on tässä: työttömyys on kasvanut vuoden
takaisesta selvästi eniten Uudellamaalla.
Työttömyys on tosin kasvanut vuodessa kaikkien
muiden Ely-keskusten alueella paitsi Pohjois-Karjalassa, mutta Uudellamaalla kasvu on ollut selvästi suurinta (16 %). Niiden täytyisi sen jälkeen täyttää unionin määräämät EU-vaatimukset.
Huh huh.
Uutiset eivät tosin kerro, saisiko sen jälkeenkin
vielä kaupata myyjäisissä ja kirpputoreilla itse tehtyjä uunikintaita tai kieltäisikö suunniteltu säännös
patalappujen virkkaamisen kouluissa. Myös Espoossa työttömyys on pahentunut vuoden aikana selvästi.
Kasvukeskusten lukuja selittää osittain pendelöinti, työssäkäynti yli kuntarajojen. Kysyä sopiikin, voidaanko palvelujen, koulutuksen ja byrokratian kasvattamien kasvukeskusten varaan uskoa Suomen tulevaisuutta
niin vahvasti kuin nyt tehdään.
Entäpä jos tulevaisuutemme kasvun mahdollisuudet ovatkin jossain muualla . Se
vastustaa ehdotusta. Muut työttömyyden kasvun kärkimaakunnat ovat Keski-Suomi (12 %), VarsinaisSuomi (10 %), Pirkanmaa (10 %) ja Kainuu (10 %).
Uudenmaan lisäksi työttömyyden kasvun kärkikaartissa ovat myös siis Pirkanmaa, jonka keskus on
Tampere, Varsinais-Suomi, jonka keskus on Turku
ja Keski-Suomi, jonka keskus on Jyväskylä.
Kasvukeskukset eivät siis ole pelastaneet maakuntiaan.
Oman ulottuvuutensa tilastoihin antavat kuntakohtaiset luvut. päästyään rakentamaan siltoja vai
usuttaako hän jatkossakin turkkilaiset toistensa
kimppuun.
Santeri Lampi. Silti tämmöisten uutisten äärellä nousee ihan tukka pystyyn.
Onko tämänkaltaisten ?uudistusten. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Työttömyys onkin kasvanut
eniten Uudellamaalla
U
usimpia työttömyyslukuja kannattaa pysähtyä katsomaan tarkemmin kuin tavallisesti. On pyydetty lausuntoja ja muokattu
asetustekstiä...
Toisaalta on hyväkin, että tällaisia uutisia tulee.
Ne kertovat, mitä on tehtävä ja nopeasti:
Unionin byrokratian purkutalkoot ovat mitä kiireellisin tehtävä.
TURKIN politiikkaa dominoiva Erdogan otti kampanjassa ilon irti kansan kahtiajaosta ja kiri voittoon ensimmäisellä kierroksella 52 prosentin turvin.
Istanbulilainen ystäväni Can kiteytti tulosiltana Facebookissa monen mieltä painavan ahdistuksen: Erdoganin AK-puolue ei hyväksy tapaamme elää.
Turkkia perustaessaan Mustafa Kemal Atatürk lakkautti sulttaanin viran ja pyrki luomaan länsimaalaistuneen muslimivaltion.
Nyt islamilaisia perinteitä vaalivan AK-puolueen into
moukaroida maallisen yhteiskunnan peruskiviä suututtaa monia.
KANSAA repii kamppailu Turkin kulttuurista ja identiteetistä.
Opiskelin politiikkaa Istanbulissa, kun vastakkainasettelu räjähti protestina Istanbulin kaduille vuoden 2013
keväällä.
Liberaalin ja länsimaisen yhteiskunnan puolustajia
pommitettiin vesitykeillä ja sokkeloiset kadut pumpattiin täyteen kyynelkaasua.
Kuolonuhreiltakaan ei vältytty, mutta pääministerinä
toimineelta Erdoganilta ei herunut myötätuntoa.
. Esimerkiksi Helsingin ja Vantaan työttömyyslukemat ovat kärkisijoilla Uudenmaan 26 kunnan
joukossa. On varmaankin selvitelty eri maiden käytäntöjä ja tiskihanska- sekä uunikinnasmarkkinoita. Hän oli huolissaan haurastuvasta moraalista.
Arincin puheiden seurauksena sosiaalinen media
ruuhkautui, kun naiset protestoivat poseeraamalla kameralle suupielet korvissa.
NUORET elävät eri todellisuuksissa.
Turkkilaista ystävääni kosittiin eilen romanttisen lomamatkan päätteeksi Eiffel-tornin juurella.
Samaan aikaan yksi viidestä avioliitosta on vanhempien järjestelemä.
Nähtäväksi jää, ryhtyykö Erdogan nyt ?sulttaaniksi. He juovat viskiä Bosporilla ja halveksivat muita ihmisiä, Erdogan vaahtosi kannattajilleen viitaten trendikkääseen metropoliväkeen.
?Entäpä jos tulevaisuutemme kasvun
mahdollisuudet ovatkin jossain muualla ?
vaikkapa metsissä, pelloilla ja muussa mieluummin
maakuntiin sijoittuvassa tuotannossa?. AK-puolueen tukijat ostavat Ülkerin keksejä ja muut Eti:n.
Toiset hyväksyvät, että Erdogan rajoittaa sosiaalisen
median käyttöä. Kuva: Petra Pöyliö
set vetävät puoleensa työttömyyttäkin. Marssitan jokaista sataatuhatta huligaania vastaan
miljoona AK-puolueen kannattajaa, hän pauhasi.
KANSAN jakautuminen on läsnä arjessa.
Hunnutettujen naisten määrä kasvaa, mikä ärsyttää
maallista väkeä.
Erdoganin kannattajien palanpainike on jogurttijuoma
ayran ja muut vannovat anisviina rakin nimeen. Tiskihanskojen käytössä ei ole
havaittu ongelmia.
Ongelma havaitaan tämänkin hankkeen myötä sen sijaan unionissa
Luottamusta horjuttavat lisäksi tiedot, joiden mukaan
hän on kierrättänyt lääkärintoimensa sivutuloja verottomiksi
osingoiksi.
Vaikka verosuunnittelu on
yleistä, se ei tee siitä kansalaisten
silmissä hyväksyttävää. Tarvitsemme koulutusta, mutta joka toisen ei tarvitse olla
maisteri.
Ammattikorkeakoulujen asemaa ei saa
unohtaa koulutuspolitiikassa.
Alemman korkeakoulututkinnon tulisi olla lähempänä käytäntöä, kun taas ylempi korkeakoulututkinto antaisi edellytykset
asiantuntijan työtehtäviin.
Jo ammattikoulutus luo edellytykset nopealle työllistymiselle. Tämä on haastavaa ja vaatii
ministeriöiden välistä tiivistä yhteistyötä.
Mahdotonta se ei silti ole.
TOISEKSI opetusministerinkin tulisi huomata, että työtä voidaan myös nykypäivänä tehdä ilman korkeakoulutusta.
Korkeakoulut ovat Suomessa tae osaavasta ja koulutetusta työvoimasta, mutta
kaikkien paikka ei ole yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Toivottavasti ministeri on
nyt saanut riittävästi oikeata tietoa, sillä ilman sitä päätöksenteko
voi mennä pahastikin harhaan.
Verokikkailu on aina yhteis-
kunnalta pois. Tarvitsemme lisää joustavia muotoja siirtyä koulun penkiltä työelämään.
KOLMANNEKSI työn vastaanottamisesta
on tehty kohtuuttoman vaikeaa. ylläpitämiseen.?
Iltalehti: ?Onko oikein, että verorahoilla kalliisti koulutetut ja
valtaosin julkisen sektorin palveluksessa työnsä tekevät lääkärit
välttelevät verojen maksua. Lisäksi oppisopimuskoulutusta ei voi liikaa korostaa. Vaikka saman summan saisi-
kin sosiaaliturvan kautta, voi osa-aikainen
työ olla kullanarvoista seuraavaa työpaikkaa haettaessa.
TYÖMARKKINOIDEN dynamiikan osalta voi
sanoa, että ay-liike on tehnyt itselleen karhunpalveluksen luodessaan järjestelmän,
jossa päämääränä on ainoastaan kokopäiväinen ansiotyö.
Työmarkkinat voivat olla kaikkea muutakin osa-aikatyöstä tukityöllistymiseen ja
yrittämiseen. Moraa-
linen närkästys on helppo purkaa hyväpalkkaiseen ministeriin,
jonka lääkärinkoulutuksen veronmaksajat ovat kustantaneet.?
Kansan Uutiset: ?Ilmeisesti Räty on tosissaan ollut siinä uskossa, että vain pieni osa suomalaista tienaa alle 2100 euroa kuukaudessa. yhteiskunnalle ja ovat kurjistamassa julkisten terveyspalvelujen toimintaedellytyksiä. Se on myös epäreilua niitä tunnollisia kansalaisia kohtaan, jotka maksavat mukisematta jokaisen verosentin
yhteiskunnan palveluiden . Verokikkailun avulla yksityinen terveyssektori houkuttelee työvoimaa julkiselta puolelta.
Ministerinä Räty on vastuussa
sote-uudistuksen johtamisesta.
Hänen arvonsa ja ajattelutapansa herättävät epäilyksiä, ovathan
sotessa korostetusti esillä yksityisten lääkäriyhtiöiden asema ja
edut. kuten terveyden- ja sairaudenhoidon . Näillä kaikilla on kansantaloudellinen vaikutus.
Jokaisella tulisi olla mahdollisuus osallistua yhteiskunnan rakentamiseen omalla
panoksellaan.
Muut lehdet
KOKOOMUSMINISTERI Laura Räty on saanut pääkirjoitusten tekijöiden kynät suhisemaan:
vat kuvaa tavallisten suomalaisten arkielämästä vieraantuneesta eliittipoliitikosta.?
Savon Sanomat: ?Poliitikon toimia punnitaan kuitenkin paljon
herkemmällä puntarilla. Laillisuus ei ole ainoa mittayksikkö.
Äänestäjät arvioivat myös poliitikon tekojen eettisyyttä.
Rädyn ongelma onkin poliittinen. Nyt kerrotut tiedot yhdistyvät Rädyn typeriin lausuntoihin
suomalaisten ansioista ja luo-
Kaleva: ?Räty murensi arjen
asiantuntija-asemansa yhdellä
lauseella. Kuva: Maria Seppälä
si, että työntekijän palkkaaminen on kallista, pienyrittäjän on hankala löytää osa-aikaista työntekijää.
Monesti työnhakija on oikeutettu jopa
parempaan sosiaaliturvaan työtä tekemättä. Tähän on monta syytä.
Ensinnäkin koulutusta tulisi tarjota pitkällä tähtäimellä työmarkkinoiden trendien mukaan. Päinvastoin, kyse on harvinaisen kankeasta työllisyyspolitiikasta.
Suomessa työ ei kohtaa tekijäänsä.
SUOMESSA työ ei kohtaa tekijäänsä.
Jatkuvasti kohoava työttömyysaste ei
käy järkeen alati kasvavan työvoimapulan
kanssa. Näin
he jättävät maksamatta ?velkaan-
sa. Vika ei ole tällöin työstä kieltäytyjissä,
vaan järjestelmässä.
Ei ole oikein, että kaikki energia menee
sosiaaliturvan tukiviidakossa vaeltamiseen
varsinaisen työn tekemisen sijaan.
Kaikenlaisen työn tulee olla aina kannattavaa eivätkä kannustinloukut saa olla se
syy, jonka vuoksi työnhakijat jäävät työmarkkinoiden ulkopuolelle.
SUUREKSI harmikseni opiskelijoita jopa
moititaan usein työnteosta.
Virkamiesten ja etujärjestöjen edustajienkin tulisi ymmärtää, ettei valmistuvien opiskelijoiden kompastuskivi ole vajaa
koulutus, vaan työkokemuksen puute.
Työtä tekevät opiskelijat maksavat samalla tavalla veroja työstään kuin muutkin
työntekijät.
Samalla myös opintotuki on sidottu
osaksi sosiaaliturvaa siten, ettei opintotukeen ole oikeutettu aktiivisesti työssäkäyvä opiskelija. varapuheenjohtaja
VIIME VIIKOLLA Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen esitti, että suomalaisen työn kilpailukykyä voisi parantaa nostamalla viikoittaista työaikaa (MTV 18.8.).
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tyrmäsi ajatuksen saman tien (Verkkouutiset
20.8.).
Valtionvarainministeri Rinne väittää, ettei Satonen ymmärrä työmarkkinoiden dynamiikkaa. Työ ja koulutus eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja.
Siksi kannustan niin opiskelijoita kuin
työnhakijoita ottamaan vastaan heille tarjottua työtä. Onko Räty enää uskottava
soten valmistelijana??. Sen lisäk-
?Alemman korkeakoulututkinnon tulisi olla lähempänä käytäntöä, kun taas ylempi korkeakoulututkinto antaisi
edellytykset asiantuntijan työtehtäviin.. 27.8.2014
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Työ kannattaa aina
Mikko Lindroos
KOL:n 2
nyt seuraavalle hallitukselle, Sailas kirjoittaa.
Stubbin nuorella hallituksella
on näytön paikka. Epäonnistumisiin ei yksinkertaisesti ole varaa.
Budjetin laatiminen on nyt haasteellista, mutta riihen pääviestin
on oltava selkeä: Suomen velkaantuminen on pysäytettävä, jakamisen aika on ohi. Se saattaa hyvinkin olla Stubbin hallituksen koko elinkaaren hankalin ja tärkein
tehtävä.
SUOMEN talous ei ole nousemassa suosta, vaikka toisin vielä alkuvuonna uumoiltiin.
Vienti sakkaa, tuotanto supistuu, työttömyys kasvaa.
Valtiovarainministeriön (VM)
eläkkeelle jäänyt valtiosihteeri Raimo Sailas arvioi Helsingin
Sanomissa (26.8.), että hallitus kokoontuu budjettiriiheensä hankalammassa tilanteessa kuin yksikään hallitus sitten 1990-luvun alkuvuosien.
Yhtä tukalaa on siis Sailaksen
mielestä ollut suurina lamavuosina.
Sailasta kannattaa kuunnella.
BUDJETTIESITYKSEN suurin ongelma on se, että se on rakennettu
hataralle pohjalle.
Esityksen taustalla ei ole luotettavaa talousennustetta, vaan se
perustuu VM:n laskelmaan, että
bruttokansantuote (BKT) kasvaisi
ensi vuonna 1,4 prosenttia.
Useat tahot ovat tyrmänneet luvun, koska se ei huomio kiristynyttä kansainvälistä tilannetta ja
Venäjän talouspakotteita.
OP-Pohjolan tuoreen ennusteen (25.8.) mukaan vientimarkkinoiden vastoinkäymiset taittavat orastaneen nousun ja BKT
kasvaa ensi vuonna vaivaiset 0,6
prosenttia.
Keskustan puheenjohtaja Juha
Sipilä taas sanoi (Ylen aamu-tv
26.8.), että kasvu voi kutistua lähelle nollaa.
JOS MINISTERIÖ muuttaisi kasvuarviotaan Ukrainan kriisin takia,
silloin jouduttaisiin alentamaan
myös verotuloarviota.
Se tarkoittaisi lisää säästöjä ja
kiristyksiä muutenkin jo tukalaan
tilanteeseen.
Siihen taas ei ole haluja, koska
valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) budjettiesitys sisältää
jo nyt enemmän veronkiristyksiä
kuin aiemmat kuluneen vaalikauden budjetit.
Veronkiristyksiä on luvassa etenkin kulutukseen, kuten tupakkaan,
sähköön ja polttoaineisiin.
BUDJETISSA on joitakin hallitus-
puolueiden kengissä hiertäviä kiviä.
Yksittäisistä asioista esimerkiksi
Budjettiriihessä päätetään muun muassa lapsilisäleikkausten kompensoimisesta lapsiperheille verovähennyksillä. Rinne on esittänyt eläkeläisille korotettua takuueläkettä ja eläketulovähennyksen parantamista.
Niin ikään lapsiperheiden asiat nousevat esille. 4
27.8.2014
uutisanalyysi
Kansa odottaa ratkaisuja
HALLITUS kokoontuu pääministeri Alexander Stubbin (kok.) johdolla pohtimaan Suomen ensi
vuoden budjettia tänään ja huomenna torstaina.
Budjettiriihi on koko hallitukselle hikinen rasti. Kuva: Jari Laukkanen
oppivelvollisuusiän nosto herättää intohimoja puolueissa.
Myös Rinteen sooloilu eläkkeissä on närästänyt. Rakenteellisia uudistuksia on saatava eteenpäin.
Hallituksen pitää ehdottomasti
osoittaa Sailaksen pelko turhaksi ja marssia torstaina ulos säätytalolta isot päätökset kainalossa.
HENNA LAMMI. Minihallitusneuvotteluiden jälkeen kuului nimittäin kritiikkiä siitä, että
Stubb antoi käytännössä Rinteelle kaiken periksi.
KOKENEENA virkamiehenä Sailas
kyselee HS:ssa hallituksen rohkeuden perään.
?Vaarana on, että riihessä sorrutaan näpertelyyn ja isot päätökset
lykätään taas . Kotihoidon tukeen suunnitellaan omia kiintiöitä isille ja äideille.
Lapsilisäleikkaukset halutaan
kompensoida rakentamalla verotukseen monimutkainen lapsivähennys.
Pakettiin sisältyy suuria uudistuksia, kuten työurien pidentäminen, kuntien tehtävien karsiminen sekä sote-uudistus.
Kunnianhimoisista päätöksistä pitäisi pitää kiinni vaikka rystyset verillä, mutta heikolta näyttää.
Pääministeri on myöntänyt, että paketin osat eivät toteudu kokonaisuudessaan.
Esimerkiksi lakiesityksiä kuntien tehtävien karsimisesta on luvattu tälle syksylle, mutta viimeisimpien tietojen mukaan hanke
junnaa.
Oman haasteensa riiheen
voi tuoda myös
hallituksen sisäinen dynamiikka.
JO PELKKÄ budjetin käsittely olisi melkoinen urakka, mutta hallitus puntaroi riihessään sen lisäksi aiemmin päätettyä rakennepakettia.
OMAN haasteensa riiheen voi tuoda myös hallituksen sisäinen dynamiikka.
Rinne on ärsyttänyt jo ennen
riihtä ministerikollegoitaan irtio-
toillaan. Rinteen täytyy saavuttaa uskottavuus kirstunvartijana
ja osoittaa etenkin omalle väelle,
että jotain on muuttunut puheenjohtajan vaihdoksen myötä.
Myös Stubbilla on omat haasteensa.
Hänen täytyy lunastaa paikkansa maan ykkösmiehenä
Suomi ei ole turvallisuustyhjiö. Vakavaa kansainvälistä keskustelua kuilun repeämisestä ei Niinistön mielestä ole vielä saatu käytyä.
Suomi ei presidentin mielestä voi vahtia pelkkiä käytännön etujaan. EU:n pakoterintamassa ollaan, koska
Ukrainan koskemattomuuden ja suvereniteetin loukkaamista ei voi hyväksyä.
. Mutta on ihan selvää, että tällaisessa tilanteessa, missä meidänkin taloutemme on, on hyvä että jokainen viimeisen päälle omalta kohdaltaan katsoo tilanteen. Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
?Holdingyhtiöiden
sulkeminen erinomaista?
TASAVALLAN presidentti Sauli Niinistö kommentoi ministeri Laura Rädyn ympärille kehkeytynyttä kohua sanomalla, että hänen mielestään holdingyhtiöiden sulkeminen lainsäädännöllä on ollut erinomainen asia.
. Olen joskus valtiovarainministerinä itsekin pyrkinyt
siihen, että pantaisiin kaikki samalle viivalle, Niinistö sanoi toimittajille suurlähettiläspäivillä Helsingissä.
Räty on tehnyt lääkärinä töitä yhtiön kautta ja nostanut siten tuloja kevyemmin verotettuina osinkoina.
Niinistö huomautti, että monissa muissakin ammateissa kuin lääkäreiden ja juristien keskuudessa yhtiöiden käyttäminen on tavallista, jos työ tapahtuu lyhyiden
toimeksiantojen muodossa. Uudet tehtävät murentaisivat
kuntatalouden pohjaa entisestään
sekä syventäisivät kuntien talouden ja tehtävien epätasapainoa,
Tölli sanoo.
Kotihoidon tuen pakkojakaminen, oppivelvollisuuden pidentäminen sekä pitkäaikaistyöttömyyden hoito kunnille lisäisivät kuntatalouden menoja ensi vuonna
yli 300 miljoonalla eurolla.
JO TOTEUTETTUJEN miljardisuuruisten kuntapalvelujen rahoitusleikkausten jatkoksi ensi vuonna
leikataan lisää lähes 300 miljoonaa euroa.
Tilannetta vaikeuttaa myös ensi vuoden alussa voimaan tuleva
valtionosuusuudistus, joka syventää entisestään kuntien välistä eriarvoistumista.
Tölli muistuttaa, että työllisyyden heikkeneminen supistaa kuntien verotulokertymää.
. Emme voi jäävätä itseämme vastuusta sen suhteen,
millaisin periaattein ristiriitoja Euroopassa ratkotaan.
Niinistön mielestä on olennaisen tärkeää, että osapuolet tapaavat ja keskustelut kriisistä saadaan jatkumaan.
. Siinä on vielä paljon keskeneräistä työtä. Eikä meillä ole sellaiseksi myöskään varaa tulla.
UKRAINAN kriisin Niinistö näkee vaikuttavan Suomeen
ennen kaikkea lännen ja Venäjän välien kiristymisen
kautta. Trosdahl/Lehtikuva
nettu mahdollisuutta tulla asiassa
kuulluksi kuten hallintolaki edellyttää.
Sassin mukaan Kevan hallituksen puheenjohtaja Räty, varapuheenjohtaja Kari Nenonen sekä
jäsen Juha Rehula ovat hallintolain vastaisesti painostaneet Ailusta eroamaan virastaan ennen
asian selvittämistä.
Kevan hallituksella ei myöskään
ollut viranhaltijalain edellyttämää
irtisanomisperustetta Ailuksen tapauksessa, kantelussa todetaan.
?Irtisanomis- tai purkuperusteeksi eri riitä hallituksen puheenjohtajan luottamuspula. Vaikeutuvassa talous- ja työllisyystilanteessa hallituksen on toimittava vastuullisesti. 5
27.8.2014
Rädyn toiminnasta Kevassa
kantelu oikeusasiamiehelle
PAULIINA POHJALA
SUOMENMAA
LAURA RÄDYN toiminnasta Merja Ailuksen tapauksessa on tehty
kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty toimi eläkevakuuttaja Kevan hallituksen puheenjohtajana sen toimitusjohtajan Merja Ailuksen eroon johtaneiden tapahtuneiden aikaan viime syksynä.
Kantelija Marjut Sassin mukaan Ailuksen eroon johtaneissa
toimenpiteissä on rikottu sekä hallintolakia että viranhaltijalakia.
Laura Rädystä on tehty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle.
SASSI katsoo, että Ailukselle ei an-
Kuva: Trond H. Pääasia olisi saada nyt aikaiseksi se aselepo, joka vasta loisi edellytyksiä mennä hyvin hankaliin ja monimutkaisiin kysymyksiin, Niinistö sanoi toimittajille.
Niinistö sanoi, ettei hänen omasta roolistaan jatkossa
ole tiedossa mitään erityistä.
neesta kierteestä.
. Kunnille ei
pidä sälyttää uusia tehtäviä ja velvoitteita, joihin valtiolla eikä kunnilla ole varaa.
VALTIOVARAINMINISTERIÖN omien laskelmien mukaan esimerkiksi kotihoidon tuen jakaminen lisää muun muassa valtion työttömyysmenoja ja päivähoidosta aiheutuvia kuntien kustannuksia.
Kokonaistaloudelliset vaikutukset on ministeriö arvioinut negatiivisiksi.
Oppivelvollisuusiän noston kustannusvaikutuksista ei ole yksimielisyyttä edes hallituksen sisällä.
Kuntapolitiikassa on Töllin mielestä päästävä eroon kuntapalvelujen rahoitusleikkausten sekä
tehtävälisäysten vuosittain jatku-
SUSANNA JÄÄSKELÄINEN/STT
HELSINKI
PRESIDENTTI Sauli Niinistö peräsi tiistaina laajaa analyysia Suomen eri yhteistyösuunnista puolustusyhteistyössä. Se on myös ristiriidassa valtion ja kuntien välisen perustuslakiin nojaavan rahoitusperiaatteen kanssa.
TÖLLIN mielestä hallituksen on
budjettiriihessään korkea aika
keskittyä kuntatalouden vakautta
edistäviin toimenpiteisiin.
. Nato-jäsenyyskysymystä ei voi arvioida vain plussia
ja miinuksia listaamalla, ikään kuin taulukkolaskentana,
Niinistö sanoi Suurlähettiläspäivillä Helsingissä.
Presidentti korosti, että Suomen ei kannata väheksyä
myöskään eurooppalaisen puolustusyhteistyön vahvistamista, vaikka se ei tähän mennessä ole vastannut Suomen toiveita.
Yhteistyön suunnista on tekeillä selvitys, jonka on määrä valmistua syksyllä. Laissa
edellytettyyn kuulemis- ja selvitysmenettelyyn ei myöskään annettu mahdollisuutta, heinäkuun
alussa eduskunnan oikeusasia-
miehen kansliaan saapuneessa
kantelussa perustellaan.
KANTELIJANA toimiva Marjut Sassi erosi keskustan ja sen puoluevaltuuston jäsenyydestä viime
syksynä.
Sassin mielestä puolueen olisi
pitänyt tukea Kevan keskustataustaista toimitusjohtajaa.
Tapani Tölli evästää:
Ei uusia tehtäviä kunnille
HALLITUKSEN on peruttava budjettiriihessään kuntien uudet tehtävät ja kustannuksia aiheuttavat
toimet, vaatii keskustan kunta- ja
aluetyöryhmän puheenjohtaja,
kansanedustaja Tapani Tölli.
Näitä ovat kotihoidon tuen pakkojakaminen, oppivelvollisuuden pidentäminen sekä pitkäaikaistyöttömyyden hoidon siirtäminen kunnille.
. Kuntien tehtävät ja niihin
osoitettu rahoitus ovat epätasapainossa. Pääministerin mukaan hallitus on suurissa vaikeuksissa keventää kuntien tehtävien karsintaa lupaamallaan miljardilla eurolla, edellisen hallituksen
kuntaministeri muistuttaa.
Tapani Tölli kaipaa hallitukselta vastuullista kuntapolitiikkaa.
Kuva: Jari Laukkanen
Niinistö: Nato-jäsenyys
ei vain plussia ja miinuksia
Sauli Niinistö perää laajaa analyysia Natojäsenyyden vaikutuksista. Nato-yhteistyö on esillä myös ensi
viikolla puolustusliiton huippukokouksessa Walesissa.
Kaiken pohjana on kuitenkin Niinistön mukaan Suomen oma puolustus, jota ei voi ulkoistaa ja josta on huolehdittava. Ja
niinhän ministeri Räty kertoo tehneensä jo vuosia sitten.. Tällaista tapahtuu esimerkiksi rakennusalan pienissä yrityksissä.
. Niinistön mielestä myös mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista on pyrittävä rakentamaan kunnollinen
kokonaiskuva.
. Niinistön mukaan Suomi ei lukeudu maihin,
jotka eivät ole pitäneet omasta puolustuksestaan huolta.
Suurimmalla puolueella kokoomuksella ei ole ollut yhtään naisjohtajaa.
Vielä pari vuotta sitten tilanne oli hetken
aikaa toinen. Hän joutui luopumaan sekä pääministeriydestä että puheenjohtajuudesta asiakirjavuodon vuoksi jo seuraavana vuonna.
Seuraava naispuheenjohtaja nähtiin
vuonna 2008, kun Jutta Urpilainen voitti
SDP:n puheenjohtajakisan. ja ?kiilaavan. Samaan aikaan myös presidentti oli nainen.
Onko tapahtunut vastaisku, Niemi pohtii.
. SDP:n naisjärjestö suivaantui tästä ja asetti johtajansa
Taipaleen ehdolle.
Niemen mukaan Taipaleen ehdokkuuteen reagoitiin julkisuudessa hämmentävän kielteisesti. Niemen mukaan
väki on kaikonnut
naisjohtajien ympäriltä
nopeasti vaikeuksien
kohdatessa.
ANNUKKA KANTOLA
SUOMENMAA
NAISTEN läpimurto suurten puolueiden
johtajiksi on kesken eikä jatko-osaa ole näkyvissä, sanoo politiikan tutkija Mari K. Molemmat tulivat puoluejohtajiksi
tilanteessa, jossa puolue oli vaikeuksissa. tietä puoluejohtoon.
Taipaletta ei valittu, mutta hyvitykseksi naisille SDP:n puoluesihteeriksi nostettiin ensimmäistä kertaa nainen, Ulpu Iivari.
Sama toistui keskustan puoluekokouksessa vuonna 1990, kun Eeva Kuuskoski-Vikatmaa hävisi puheenjohtajavaalin niukasti ja puoluesihteeriksi valittiin Erja Tikka.
ENSIJÄRKYTYKSEN jälkeen suhtautuminen
naisten ehdokkuuksiin pikkuhiljaa parani.
Ehti kulua kuitenkin 15 vuotta ennen kuin
ensimmäinen nainen todella valittiin suuren puolueen puheenjohtajaksi.
Anneli Jäätteenmäki nousi vuonna 2000
keskustan varapuheenjohtajan paikalta
ensin Esko Ahon sijaiseksi ja kaksi vuotta myöhemmin puoluekokouksen valitsemaksi puheenjohtajaksi. Nyt kun naiset ovat käyneet niissä, ajatellaan, että tasa-arvo on saavutettu.
NIEMI on tutkinut juuri ilmestynyttä väitöskirjaansa varten suurten puolueiden puheenjohtajavalintoja 1980-luvun lopusta tähän päivään.
Suuren puolueen puheenjohtajavaalissa
nähtiin ensimmäinen naisehdokas vuonna 1987, kun Vappu Taipale pyrki SDP:n
johtoon.
Kalevi Sorsan väistyessä puheenjohtajan
tehtävästä pidettiin itsestään selvänä, että tilalle nousisi Pertti Paasio. Keskustan yllä taas leijui vaalirahakohun varjo.
Kansainvälisissä politiikan ja liike-elämän
tutkimuksissa on Niemen mukaan huomattu, että naiset pääsevät johtamaan organisaatiota helpommin, kun ne ovat vaikeuksissa.
. Sen sijaan maamme ensim-. Niemi.
Keskustalla, kokoomuksella ja SDP:llä
on ollut historiansa aikana yhteensä 58 puheenjohtajaa, joista kolme on ollut naisia.
Kaikkien kaudet ovat jääneet suhteellisen
lyhyiksi, eikä yksikään niistä ole Niemen
mukaan ollut kiistaton menestystarina.
Eduskunnassa on tällä hetkellä kahdeksan puoluetta, joista vain pienintä, kristillisdemokraatteja, johtaa nainen. Kahta suurta puoluetta johti
nainen, joista toinen oli pääministeri. Meillä on ollut ajatus läpimurroista, että nainen pitäisi saada siihen ja tähän tehtävään. 6
27.8.2014
Naisten läpimurto on yhä
Erikoistutkija Mari
K. Kuva: Antti Vierola
mestä tuli puolestaan Matti Vanhasen seuraaja keskustan johdossa vuonna 2010.
Niemen mukaan sekä Urpilainen että Kiviniemi valittiin puoluejohtajiksi tilanteissa, jossa puolue oli ahdingossa.
Urpilaisen edeltäjä Eero Heinäluoma
väistyi SDP:n johdosta vaalitappion vuoksi. Naisten toivotaan tuovan ilmeen ja imagonkin muutosta, ja toisaalta johtopaikoista voi olla vähemmän kilpailua kriisitilanteissa, Niemi kertoo.
HÄNEN mukaansa sekä keskusta että SDP
tavoittelivat naisen valinnalla uutta ja raikasta alkua. Mari Kivinie-
Mari Kiviniemi ja Jutta Urpilainen johtivat puolueitaan yhtä aikaa vuosina 2010?2012. Naisten kirjoitettiin ?rynnivän. Naisten ajatellaan olevan mediaa houkuttelevia ja sanavalmiita, ja erityisesti Urpilaisen laskettiin pärjäävän hyvin julkisuudessa.
Puolueen julkisen kuvan kohottaminen
osoittautui kuitenkin hänelle vaikeimmaksi tehtäväksi
Rädyllä on nyt se riski, että negatiivinen julkisuus muuttuu helposti rasitteeksi puolueelleen.
Näin kävi muun muassa Maria Guzeninalle (sd), Heidi Hautalalle (vihr) sekä Ilkka Kanervalle (kok) ja Suvi Lindenille (kok).
Marko Junkkari
Helsingin Sanomissa
Nopeasti politiikan huipulle noussut Laura Räty sai keltaisen kortin ja pääsi julkisuuden logiikan mukaisesti pitkäaikaiselle tarkkailulistalle. Lakia hän ei rikkonut ja toimi kuten sadat
muut kollegansa. Se on minusta reilu peli, sanoo Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen.
Aalto-yliopistolle luvatusta rahoituksesta on jäänyt
uupumaan kaikkiaan noin 70 miljoonaa, ja siksi rehtori Tuula Teerin mielestä on kohtuutonta, että leikkaukset jatkuvat.
. Puoluesihteereinä on ollut
vain muutama nainen, jopa puolueiden nuorisojärjestöjä ovat johtaneet valtaosin nuoret miehet, hän laskee.
. Edellisillä johtajavaihdoskierroksilla
haettiin liikkuvia naisäänestäjiä. Naisen valinnalla haetaan vetovoimaa ja mediaseksikkyyttä ja pyritään vetoamaan liikkuviin nuoriin naisäänestäjiin. Ei Matti Vanhanenkaan kaikkia vaaleja voittanut,
Niemi huomauttaa.
Urpilainen on kertonut avoimesti, että
häntä neuvottiin puolueen sisältä ryhtymään eurovaaliehdokkaaksi ja luopumaan
puheenjohtajuudesta. Miehillä poliittinen käyttöikä tuntuu olevan pidempi. Koska perussuomalaiset nousivat miesten äänillä,
nyt puolueet käyttäytyvät niin kuin kaikki
äänestäjät olisivat miehiä.
Mari K. Koen äärimmäisen epäreiluna sen keskustelun, jossa
sanotaan, että tästä ei nyt saa tehdä sukupuolikysymystä.
Johtajuus on koko ajan ollut sukupuolikysymys miesten
eduksi, Niemi puuskahtaa.
KOSKA tasa-arvokysymyksiä on hankala pitää esillä johtajavaalien aikana, keskustelua tulisi käydä muissa yhteyksissä.
Niemen mukaan puolueiden kannattaisi avoimesti
tarkastella omaa toiminta- ja johtajakulttuuriaan: millaisia tehtäviä naiset ja miehet puolueessa saavat, ja miten
heitä arvioidaan.
. 7
27.8.2014
kesken
lyhyesti
Yliopistojen rahoituskiista
budjettiriiheen
mäisenä naisvaltiovarainministerinä hän
pärjäsi vastoin odotuksia hyvin.
Myös Mari Kiviniemen odotettiin Niemen mukaan onnistuvan kiillottamaan keskustan julkikuvaa.
Kiviniemestä tehtiin puolueen kasvot jopa niin, että hän esiintyi yksin puolueen
vaalimainoksissa.
. Niemi tutkii lauantaina tarkastettavassa
väitöskirjassaan puoluejohtajien valintaa
1980-luvun lopulta nykypäivään. Kuva: Martin McCallum
Missä ovat
kokeneet valtionaiset?
YLIOPISTOJEN rahoitukseen toivotaan selkeyttä hallituksen budjettiriihessä. Niemen mukaan tasa-arvosta keskusteleminen koetaan suomalaisissa puolueissa hankalaksi,
sillä sen nähdään koettelevan puolueiden yhtenäisyyttä.
Jos naiset vaativat näkyvämpää roolia, sen koetaan iskevän kiilaa puolueen julkikuvaan.
Jos naisehdokas tuo esiin tasa-arvon tärkeyden johtajavalinnoissa, nousee poru siitä, ettei sukupuoli saa olla valintaperuste. Kaikki ovat vaihtaneet
johtajansa kahden viime vuodan aikana, ja
kaikkien johtoon on valittu mies.
. Aalto-yliopisto perustettiin tuottamaan uutta osaamista, jotta Suomen kilpailukyky paranisi ja syntyisi työpaikkoja. Onko suomalainen äänestäjä tottunut siihen, että puolueita johtavat miehet?
NIEMI pitää riskinä, että naisten esiinmarssi puoluejohtajiksi jää pelkäksi muoti-ilmiöksi.
Naisten asema valtioneuvostossa on vahva, kiitos 2000-luvulla tasapuoliseksi vakiintuneen hallitusten salkkujaon, mutta erityistä painetta esimerkiksi valita naista suuren puolueen puheenjohtajaksi ei Niemen
mukaan ole.
. Jos mietitään eduskuntaryhmien puheenjohtajia, se
ollut ihan miehistä hommaa. Miesministeri olisi saanut Rätyä helpommin anteeksi pienituloisten arjesta vieraantumisen.
Kirsi Hölttä
Aamulehdessä
Laura Rätyä on turha syyllistää parinkymmenen tonnin osingoista. Siksi ehdokasnaiset itse ja heidän kannattajansa ovat pikemminkin väistelleet tasa-arvokysymystä kuin kampanjoineet sen avulla.
. On mielenkiintoinen kysymys, miten
naisen johtama puolue vetoaa suomalaiseen äänestäjään. Aalto-yliopiston ja muiden yliopistojen välille on syntynyt kiistaa sopimuksesta, jolla on
pönkitetty Aalto-yliopiston alkutaivalta.
Ensi vuoden alusta Aalto-yliopiston erillisrahoitus on
tarkoitus asteittain purkaa ja avata kaikkien yliopistojen
kilpailtavaksi.
Aalto-yliopisto vastustaa rahoituksensa leikkaamista.
Muut yliopistot haluavat jatkaa sovitulla aikataululla.
. Media ja puoluejohtajuus
Suomessa naisten noususta populismin
aaltoon. Toisaalta on myös johtajia, jotka ovat saaneet vaaleja hävitäkin. Kyllä puolueissa kannattaa todella panostaa siihen,
että pidetään latua auki naisille. Niemi työskentelee
erikoistutkijana Eduskuntatutkimuksen
keskuksessa Turun yliopistossa ja
vierailevana tutkijana Strathclyden
yliopistossa Glasgow?ssa.
Mari K. Meille asetettiin erittäin vaativat tavoitteet, ja
leikkauksista huolimatta tulosta on tullut.
Hallituksen budjettiriihi alkaa huomenna.
lainat
TUTKIJA Mari K. Naisten kaudet puoluejohtajina eivät ole menneet niin hyvin kuin toivottiin.
Etenkin Mari Kiviniemen ja Jutta Urpilaisen
onnistumista arvioitaessa pitäisi kuitenkin
huomata myös tilanne, jossa heidät johtajiksi valittiin. Nainen on vielä vähän enemmän nainen, jos
hän on nuori.
Missä ovat pitkän uran politiikassa tehneet valtionaiset, Niemi kysyy.
. tarkastetaan Turun yliopistossa
lauantaina. Jos puolue ei menesty vaaleissa, kyllä
kenen tahansa johtajan asema tulee silloin
pohdintaan. Ilman muuta se, joka on
jo saanut toimia johtotehtävissä, on todennäköisemmin
uskottava myös salkunhaltijana.
Miehillä poliittinen käyttöikä
tuntuu olevan pidempi.
NIEMI näkee, että puolueissa on selkeästi valittu tiettyjä
naisia, joita nostetaan ja koulitaan johtotehtäviä varten.
Nuoria suositaan kokeneiden kustannuksella, mitä hän
pitää valitettavana.
. Vaalitappioita ei ole
naisilta hyväksytty.
. Silloin myös eduskuntavaalien lopputulos henkilöitiin häneen todella vahvasti, Niemi sanoo.
NIEMEN mukaan suurten puolueiden kolmea naisjohtajaa yhdistää se, että vaikeuksien kohdatessa väki on kaikonnut heidän
ympäriltään nopeasti. Rädyn moukarointi osinkoasiassa on
populismia kukkeimmillaan.
Esko Lukkari
Aamulehdessä. Pidän huolestuttavana sitä, että naispoliitikkojen ura
näyttäisi torppaantuvan tietyssä iässä.
Kokoomuksen kannalta kohu on erityisen hankala siksi,
että Laura Räty nostettiin kesällä yllättäen ministeriksi ja
hänen piti olla puolueen keskeinen keulakuva ensi kevään
eduskuntavaaleissa. Koska naisten onnistumista tulkitaan ikävä kyllä sukupuolen kautta,
sellaista nostetta mitä naisilla oli vielä pari
vuotta sitten, ei tällä hetkellä näy.
Niemen mukaan perussuomalaisten menestys edellisissä eduskuntavaaleissa on
heijastunut muiden suurten puolueiden
johtajavalintoihin. Aikanaan on selkeästi päätetty, että Aalto-yliopiston
starttiraha on määräaikainen ja siirtyy kaikkien yliopistojen kilpailtavaksi. Sitten kun päästään hallitusvastuuseen, olettama on, että salkut jaetaan tasapuolisesti miehille ja naisille. Toisaalta kyse ei ole pelkästään puolueväen käyttäytymisestä, vaan myös äänestäjät ovat hylänneet naisjohtajat.
. Niemi uskoo, että samanlaiset keskustelut edelsivät myös Kiviniemen luopumista.
Niemi pohtii, eivätkö naiset ole johtajina saaneet omiaan vakuuttuneiksi vai onko alaisilla edelleen totuttelemista naisjohtoon. Niemen väitöskirja ?Kaksi tietä
huipulle. Jos sattuisi seuraavan kerran
päästämään suustaan sammakoita tai hänen tekemisistään paljastuisi moraalisesti arveluttava kupru, pohjalla ovat
jo onnettomat lausunnot pienituloisista ja verokikkailu
nuorena lääkärinä.
Mika Lehto
Ilta-Sanomissa
Kun vallassa on nainen, julkinen ryöpytys ottaa tilanteessa kuin tilanteessa vielä muutaman kierroksen lisää
Siinä tilanteessa joukkorahoituksen hakeminen oli järkevin mahdollinen rahoitusratkaisu, Hawina Productionsin toimitusjohtaja Riitta Annala sanoo.
Parin viime vuoden aikana Suomessakin huikeasti kasvanut joukkorahoitus on suosittua etenkin
Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.
Joustavuutensa ansiosta se on oivat
tapa kerätä rahaa muun muassa innovaatioihin ja luoville aloille.
Osakepohjaisen joukkorahoituksen avulla etenkin kasvuyhtiöt voivat ponnistaa ylöspäin.
OULULAINEN Hawina Productions
valitsi kotimaisen joukkorahoitus-
palvelu Invesdorin ja rahoitusta
haettiin vain kuukausi, vaikka kolmen kuukauden rahoituskierroskin olisi ollut mahdollinen.
Demovaiheessa olleelle oppimispelille saatiin 36 000 euroa rahoitusta, mitä voi pitää menestyksenä.
. Kuva: Maria Seppälä
Rahoitus ei tule
sohvalla makaamalla
Englannin kielen oppimispeliä kehitettiin joukkorahoituksen avulla
SAMI KORKALA
OULU
HAWINA PRODUCTIONSIN kieltenoppimispeli sai mukavan pesämunan toimintaansa alkuvuodesta toteutetulla osakepohjaisella joukkorahoituksella.
. Rahoitusvaiheessa markkinointi sitouttaa paljon resursseja ja halusimme käyttää aikaa tuotteen kehittämiseen, Hawinan talousjohtaja Mikko Lapinlahti sanoo.
Muun muassa sosiaalisen median tehokas käyttö, onnistunut
mediatiedottaminen sekä aktiivinen toiminta paikallisessa start up
Hawina Productions tuo
uuden ulottuvuuden
kieltenoppimiseen
puheentunnistuksella
toimivan pelin avulla.. Joukkorahoituksessa rahaa ei
kerry sohvalla makaamalla. 8
27.8.2014
Huomasin Kiinassa,
että etenkin siellä
tarvitaan oppimispeliä.
Hawina Productionsin toimitusjohtaja Riitta Annala näkee kieltenoppimispeleille markkinoita etenkin Aasiassa
Toimilupa tarvitaan
myös, jos se tarjoaa palvelua sijoittajien saamiseksi.
Sijoituspalveluiden toiminta
on hyvin tulkinnanvarainen kysymys. Rahan kerääminen tapahtuu nykyään pääasiassa internetin välityksellä.
Yhdysvalloissa joukkorahoituksessa liikkuu vähintään satojen miljoonien arvosta rahaa, joten siihen peilaten Suomessa on
huomattavasti kasvun varaa.
YKSI tulkinnanvaraisimpia asioi-
ta joukkorahoituksessa on osakepohjainen joukkorahoitus. Eikä lista ole vielä tässä vaan sitä voisi jatkaa.
Samaan aikaan toteutettujen kuntapalvelujen valtionosuutta leikataan lisää ensi vuonna 300 miljoonaa euroa.
KUNTIEN lakisääteisten tehtävien määrä on 1970-luvulta
lähtien kasvanut voimakkaasti.
Tehtävät ovat lukumääräisesti lähes viisinkertaistuneet.
Säännösten velvoittavuuden, yksityiskohtaisuuden ja
tehtävien luonteen suhteen säädösperusteisia tehtäviä
kunnille määrättiin vuonna 2012 kaikkiaan 535 kappaletta. Tulosta ei ole saatu aikaan.
. Suomessa on paljon käytännölle vierasta ja tarpeetonta säätelyä.
Hän näkee rahankeruulain uudistamisen vain yhtenä parannuskohteena niin sanotussa turhassa
byrokratiassa.
. on globaalit markkinat.
. Jotkut osakepohjaiset joukkorahoitusalustat
tarvitsevat jatkossa sijoituspalvelulain mukaisen toimiluvan.
Fivan kesällä tekemän tulkinnan mukaan toimilupa tarvitaan,
jos joukkorahoituspalvelu jos se
ottaa vastaan tai välittää osakemerkintöjä. Keskusteluita on koko ajan
käynnissä, Lapinlahti kertoo.
Jari Leppä tervehtii ilolla rahankeräyslain uudistusta.
Ala-Nissilä: ?Tehtävien
karsiminen on riski ?
KUNNAT eivät kestä lisää tehtäviä eivätkä sitä, että tehtävien karsimisesta tulisi iso floppi, arvioi kuntataloutta
seuraava KHT tilintarkastaja Olavi Ala-Nissilä.
Kunnissa tarvitaan hänen mielestään nyt kipeästi parempaa hallintoa ja konkretiaa.
. Myös ulkomaiset
toimijat ovat saaneet jalansijaa.
KUNTIEN tehtäviä näyttäisi tulevan lisää. Siinä
ajan toimijoiden yhteiset tiedonantovaatimukset ja pakollinen rekisteröityminen voisivat olla tarvittavia toimenpiteitä.
Finanssivalvonta on ottanut tutkittavakseen kohinalla kasvavan
joukkorahoituskentän. Ilman konkretiaa niin käy. Muun muassa keskustapuolueen taloustalkoot joutuivat
viranomaisten hampaisiin kohteeksi, samoin rahan kerääminen
uudelle lastensairaalle. Näin esimerkiksi kirkot ja yliopistot voivat toimeenpanna rahankeräyksiä.
RAHANKERÄYSLAIN uudistamisella tuntuu olevan vahva tuki yli
puoluerajojen, sillä keräyslupien
pöheikköä halutaan karsia avarammaksi.
. Tehtävien määrä on kasvanut vielä 2000-luvullakin
voimakkaasti.
Olavi Ala-Nissiä varoittaa sudenkuopista kuntien
tehtävien karsimisessa. Alkupään sijoittajat olivat tutumpia, mutta loppua kohden tuli enemmän oudompia nimiä, Lapinlahti kertoo.
Hawina halusi edetä niin, että
piensijoittajat varmasti tietävät
mihin ovat rahansa laittamassa.
. Kustannuksia
niistä tulee ainakin 300?400 miljoonaa euroa, Ala-Nissilä arvioi.
Työmarkkinauudistuksesta aiheutuu uusia kustannuksia kunnille hyvinkin 200 miljoonaa veroa.
Oppivelvollisuuden pidentäminen tiennee kunnille noin 50 miljoonan lisäkustannusta ja kotihoidontuen
pakkojakaminen merkinnee sekin yli 100 miljoonaa.
Uusi sosiaalihuoltolaki tuo niinikään uusia tehtäviä ja
menoja.
. Kaikenlainen turha byrokratia on vain vaikeuttanut tärkeää vapaaehtoistyötä.
Leppä kertoo esimerkin Koirakiven kesäteatterista, jonka järjestäjiin hän kuuluu.
. tai jatkossa varmaankin tuoteperheellä . Myös hallitusohjelmaan on kirjattu lain saattaminen nykypäivään.
Lain osauudistus tulee voimaan
jo syyskuun alussa. Järjestämiseen tarvitaan kaik-
-yhteisössä ja pelialalla toivat näkyvyyttä. Siihen ei ole varaa,
Ala-Nissilä varoittelee.
HALLITUS on Ala-Nissilän mielestä päättänyt aivan oikein, että kuntien tehtäviä menovaikutuksia vähennetään 1 000 miljoonalla eurolla jollain aikavälillä.
Pääministeri Aleksander Stubb on arvioinut, että
päästään vain 500 miljoonaan.
Mutta tästäkään ei ole vielä mitään konkreettista näyttää, Ala-Nissilä huomauttaa.
Ala-Nissilä muistuttaa, että kuntien tehtävien karsimisesta on puhuttu pitkään.
. 9
27.8.2014
Byrokratia haittaa
kansalaistoimintaa
JOUKKORAHOITUS tulee mitä to-
dennäköisimmin kasvamaan
Suomessa lähitulevaisuudessa.
Pelisääntöjen täsmentämiselle
on tarvetta, sillä suomalainen rahankeräyslaki ei varsinaisesti suosi joukkorahoitusta.
Tämän viikon budjettikeskusteluissa pyritään todennäköisesti saamaan läpi lakialoite rahankeräyslain uudistamisesta, sillä
rahankeräyksen etukäteisluvat ja
edellytys yleishyödyllisyydestä eivät ole tätä päivää. Online-peli toimii
Internet-selaimella ja iPad-versio
julkaistiin kesällä.
Seitsemän henkilöä työllistävä
Hawina on myös tuonut työtä ou-
VAIKKA osakepohjainen joukkorahoitus on vielä pientä Suomessa, sen alustoja toteuttavat yritykset saattavat joutua jatkossa hakemaan sijoituspalvelutoimilupaa.
Arvopaperi uutisoi viime viikolla, että Invesdor hakee toimilupaa
Finanssivalvonnalta, sillä jatkossa Fiva saattaa tulkita osakepohjaisen joukkorahoituksen luvanvaraiseksi toiminnaksi.
Invesdorin Lasse Mäkelä on
kaipaillut jo aiemmin alalle yhteisiä pelisääntöjä.
Invesdorin ohella suurimpia
kotimaisia toimijoita alalla ovat
Vauraus Suomi, Mesenaatti ja
Venture Bonsai. Hallitukset väristä välittämättä sanovat aina edistävänsä yhteisöjen toimintaa, mutta totuus on
toista. Oulussa ei
ole ihmeellistä, että he ovat koulutuksestaan huolimatta työskennelleet enimmäkseen ict-alalla.
Pelkät Suomen markkinat eivät riitä kieltenoppimispeleille ja
toisaalta pelillä . Näyttää, että nyt mopo on karkaamassa valtiovallan
käsistä. Myös näkyminen Invesdorin kotisivuilla auttoi asiaa.
Lyhyesti sanottuna osakepohjaisen joukkorahoituksen onnistumiseksi tuotteella tai palvelulla
täytyy olla tietynlainen fanipohja.
. Tervehdin lakiuudistusta ilolla, sanoo keskustan kansanedustaja Jari Leppä.
. Siinä keräyslupa voidaan myöntää, vaikka lupaa
hakevan yhteisön koko toiminta ei
olisi yleishyödyllistä. Myös netin tietosanakirja Wikipedian pyytämiä lahjoituksia katsottiin karsaasti.
Joukkorahoituksessa suuri joukko voi pienellä panoksella auttaa esimerkiksi uuden innovaation, tuotteen tai palvelun alkuunsaattamisessa. Henkilökohtaiseen etiikkaani sopi hyvin se, että sijoittajia ei
patistella laittamaan rahojaan sellaiseen, mistä heillä ei ole tarkkaa
tietoa, Lapinlahti toteaa.
PELIALAN osaajien ja kieltenopettajien perustamalla yrityksellä on
tarkoitus saada taustalleen yksi
suurempi sijoittaja.
. Kuva: Jari Laukkanen. Huomasin Kiinassa, että etenkin siellä tarvitaan oppimispeliä,
joka opettaa keskustelutaitoja
englanniksi, Annala kertoo.
Yrityksen nettisivuistakin on
olemassa englannin- ja kiinankieliset versiot. Palvelualustat voi toisaalta mieltää vain sijoittajien ja yritysten kohtaamispaikoiksi.
Joukkorahoituksen kautta mukaan hankittiin B-osakkaita, jotta
suuremmat pyörät saadaan pyörimään suuremman sijoittajan avulla.
lulaisille yhteistyökumppaneille.
Esimerkiksi graafiset ratkaisut ja
puheentunnistus ovat paikallisten
yritysten käsialaa.
ANNALA ja Lapinlahti ovat koulutukseltaan opettajia. Tehtävien jatkuva kasvu ja samanaikainen kuntien
tulopohjan heikkeneminen merkitsee todellista uhkaa
kuntien peruspalveluille, Ala-Nissilä varoittelee.
Kuva: Jari Laukkanen
kiaan 11 erilaista lupaa tai asiakirjaa.
RAHANKERÄYSLAKI on Suomessa
tiukka
Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva
PERUSSUOMALAISET haluaa hallitukseen ensi vaalikaudella,
koska eurokriisi on hoidettava toisin kuin nyt.
Eurokriisipolitiikan muuttaminen on puheenjohtaja Timo
Soinin mukaan ainoa kynnyskysymys hallitukseen menolle.
Hän uskoo ainakin keskustan olevan siihen valmis.
Kolme isohkoa puoluetta muodostaisi hänen mielestään toimintakykyisen hallituksen. Haastan tämän homman vielä kerran. Meillä on helppo ti-
lyhyesti
Suomen terveydenhuolto kestää vertailun.
Kuva: Jari Laukkanen
Suomen terveydenhuolto
menestyy kohtuullisesti
SUOMI sijoittuu kohtalaisesti kansainvälisessä terveydenhuollon laatuvertailussa. Tämä on kohtalonkysymys
Suomen kannalta ja tärkein mittari hallituksen työstä seuraavissa eduskuntavaaleissa.
SUOMEN suurimmat uhat ovat koko ajan huonontuva talouden kehitys ja koko ajan paheneva työttömyys.
Heinäkuun tilastojen mukaan
työttömyys on kasvanut vuodentakaisesta ja työllisten määrä vähentynyt.
. Jos kykenisimme luomaan
varteenotettavan määrän osa-aikatyötä sekä avaamaan työelämän ovia osatyökykyisille ja kuntoutujille, Satosen peräänkuuluttama kansakunnan kokonaistyöaika taatusti kasvaisi.
Myös työn vastaanottamisen taloudellisen kannattavuuden parantaminen on edellytys työllisyysasteen nostolle, keskustan
kansanedustajat arvioivat.
Työttömyyskorvauksen suojaosa oli tälle kehitykselle hyvä alku.
KOKOOMUKSEN ryhmäjohtajan
Lastensairaalan keräystavoite
täyttyi, rakentaminen alkaa
UUDEN lastensairaalan rakentamiseen rahaa keräävän
tukiyhdistyksen keräystavoite on täyttynyt, vahvistaa yhdistyksen varainhankintapäällikkö Tuula Colliander. Sen sijaan pitää panostaa oppisopimuskoulutukseen.
Nykykokoomusta Soini kutsui piippauspuolueeksi, joka
kompastuu sosiaalisen median peukutukseen. Rahankeräys jatkuu kuitenkin
yhä. Perinteinen
?pappakokoomus?, jota Sauli Niinistö edustaa ei sen sijaan ole
ongelma, Soini sanoi.
Keskustalaiset: Työttömyys
työaikaa suurempi ongelma
MITÄ HALLITUS aikoo tehdä työttömyyden vähentämiseksi ja työllisyyden parantamiseksi, kysyvät
eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan keskustalaiset jäsenet.
Hallituksen käytännössä viimeinen mahdollisuus tehdä
työttömyyttä kitkeviä päätöksiä
on huomenna alkavassa budjettiriihessä, Annika Saarikko, Mikko Savola ja Eeva-Maria Maijala
korostavat.
KESKUSTALAISET muistuttavat
budjettiriihen aattona kokoomusta ja koko hallitusta on kahdesta
lupauksesta.
Kataisen hallitus lupasi alentaa
työttömyyden viiteen prosenttiin
ja nostaa työllisyysasteen 72 prosenttiin vaalikauden aikana.
. Samaan aikaan
meillä on tuhottomasti työelämässä olevia, jotka ovat jaksamisen äärirajoilla eivätkä kerta kaikkiaan tule palkallaan toimeen,
keskustalaiset muistuttavat.
Arto Satosen esitys viikkotyöajan pidentämisestä on keskustan kansanedustajien mielestä sukua edellisen Kataisen ja nykyisen
Stubbin hallituksen opille siitä, että työn tarjonta on suuri ongelma.
Sillähän perustellaan esimerkiksi
kotihoidontuen leikkaamista.
. 10
27.8.2014
Soini tähtää hallitukseen hoitaakseen eurokriisin toisin
SANNA NIKULA/STT
VANTAA
Timo Soini. Rakennustyöt maksavat 160 miljoonaa euroa.
Heinäkuun tilastojen mukaan työllisten määrä on vähentynyt. Se vaihteli
THL:n mukaan suuresti indikaattoreittain. Parhaiten sijoittuivat Keski-Suomen ja Kymenlaakson sairaanhoitopiirit.
lanne nyt, jos keskusta ja perussuomalaiset voittavat vaalit.
Keskusta on äänestänyt koko vaalikauden meidän esitystemme
mukaan, Soini sanoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vantaalla.
Soini edellyttää muiden hallituspuolueiden olevan yhtä kyllästyneitä velaksi elämiseen. Kuntien rakenteellisista uudistuksista ensimmäisenä hän luopuisi kuntien viiden vuoden irtisanomissuojasta.
Keskustaa Soini vaatii mukaan kaatamaan jätevesiasetusta,
ja SDP:n hän toivoi hylkäävän oppivelvollisuusiän noston.
. Kun huomioidaan virallisten
tilastojen ulkopuolella olevat, ilman työtä on jo lähes puoli miljoonaa ihmistä. Nämä lupaukset ovat myös
Stubbin hallituksen ohjelmassa.
Ne ovat hallitusohjelman perus-
fundamentteja.
. Lahjoitusrahoilla voidaan pienentää lainasummaa,
jonka tukisäätiö on varautunut ottamaan sairaalan rakentamista varten.
Uuden lastensairaalan rakennustyöt alkoivat tiistaina Helsingissä. Kyllä työn kysyntä on se suuri ongelma. Tämä käy ilmi Terveyden ja
hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoraportista, jossa terveydenhuoltoa on tutkailtu talousjärjestö OECD:n laatuindikaattoreilla.
Kansainvälisessä vertailussa Suomi on OECD-maiden
parhaimmistoa muun muassa lasten rokotusohjelmien
peittävyydessä, alatiesynnytysten repeämien vähäisyydessä ja rintasyövän ja kohdunkaulan syövän seulontoihin osallistumisessa.
Muiden OECD-maiden keskiarvon tasolle tai sitä
alemmas Suomi taas jää muun muassa vanhusten influenssarokotteiden kattavuudessa.
Laatuindikaattoreilla mitattiin ensimmäistä kertaa
myös sairaanhoitopiirien keskinäistä vaihtelua. Kuva: Paula Åström. Tavoitteeksi asetettu 30 miljoonaa euroa lahjoituksia saatiin kerättyä tiistaina.
Lahjoituksia ovat antaneet muun muassa yritykset ja
yksittäiset kansalaiset. Meilahteen nousevan sairaalan rakentaa
SRV-rakennusyhtiö. Ihmisille ei ole töitä.
. Uusi sairaala korvaa Lastenklinikan
ja Lastenlinnan vanhentuneet tilat. Takiaisiksi kutsumiaan pieniä puolueita Soini ei hallituskumppaneiksi ottaisi.
Jytkyn jälkeen perussuomalaiset ei mennyt hallitukseen, koska Soinin mukaan puolue ei halunnut pettää vaalilupaustaan
kriisimaiden tukipakettiasioissa.
Se on hyvä ansio
kansanedustajalle, tukiyhdistyksen sihteeri Leena Inkilä sanoo.. nykyisen Kouvolan ydinkeskustan tuntumassa.
Kalle Ylimäki on parantanut
asuinalueensa viihtyvyyttä uutta ideoiden ja uutterasti toimien.
Näkyvimpiä aikaansaannoksia,
FAKTA
Kalle Ylimäen vaaliteemat:
Lapsiperheille joustavampaa tukemista.
Lähipalvelut ja tietojärjestelmä painopisteiksi sosiaali- ja
terveysuudistuksessa.
Biotalouden ja matkailun hyödyntäminen ja pienyrittäminen helpommaksi.
joihin hän on ollut vaikuttamassa, ovat retkiluistelurata ja skeittihalli.
KYMMENKUNTA vuotta sitten Kalle Ylimäki liittyi Keskustan Kuusankosken paikallisyhdistykseen.
Poliittinen toiminta oli tuttua
jo lapsuudesta, sillä isä Jouko Ylimäki on osallistunut aktiivisesti
Ylivieskan kunnallispolitiikkaan.
Kuusankoskella Kalle Ylimäki
on ollut varsin tervetullut lisävoima keskustan toimintaan, ja yhdistys esittääkin häntä eduskuntavaaliehdokkaaksi.
Aikaisemmin Kalle Ylimäki on
ollut ehdokkaana kaksissa kunnallisvaaleissa. Pienyrittämistä tulisi helpottaa, Kalle Ylimäki esittää.
Yksi tapa saada eloa Kymenlaaksoon on Ylimäen mielestä Kimolan kanavan kunnostaminen,
mikä parantaisi Kymijoen hyödyntämismahdollisuuksia. Päätöksillä on lisättävä valin-
SOSIAALI- JA terveyspalveluja Kalle Ylimäki toivoisi nykyistä enemmän asiakkaiden lähelle.
. Tähän tarvitaan valtion rahaa alueen
kuntien rahoitusosuuden lisäksi.
POHJANMAALTA Ylivieskasta ko-
toisin oleva Kalle Ylimäki asettui Reetta-vaimonsa kanssa Kouvolaan 18 vuotta sitten saatuaan
töitä it-asiantuntijana kouvolalaisessa parvekelaseja valmistavassa
yrityksessä.
Pariskunnalle on syntynyt 9 lasta, joista vanhin on 15-vuotias ja
nuorin vuoden ikäinen.
Perhe asuu entisten Kouvolan,
Kuusankosken ja Valkealan alueiden risteyskohdassa Lamminrannassa . Kalle on osoittanut, että hänellä on puhtia siinä, mihin ryhtyy. Kaarlo, Matilda, Joosua, Eevi, Tiitus, Noomi, Aarne ja Ruuben. Liikunta ja luonto tulisi tuoda
mukaan jokaisen lapsen ja nuoren arkeen. Riittävä perusturva on luonnollisesti taattava.
. Suurperheen isänä uskon
tuovani tervettä kokemusta lapsiperheiden palveluiden kehittämiseen.
Lainsäädännön tulisi Ylimäen
mukaan tukea entistä joustavammin erilaisten perheiden tarpeita.
. Koulujen ja urheiluseurojen välille tulee luoda entistä
parempi yhteistyö. Vas. 11
27.8.2014
Kalle Ylimäen (oik.) tukijoukkoja on niin Keskustan Kuusankosken paikallisyhdistyksessä kuin kotonakin. Näin liikuntaa
olisi mahdollista harrastaa maksukyvystä riippumatta, Kalle Ylimäki pohtii.
PERHE ON Kalle Ylimäen arvoista
ylimpänä. Toimeliaisuutta voidaan lisätä ottamalla käyttöön biotalouden innovaatioita ja kehittämällä matkailuelinkeinoa. Kuvasta puuttuu äiti Reetta ja nuorin, yksivuotias Simone. tukiryhmään kuuluvat Urpo Huuskonen ja Leena Inkilä
sekä lapset vas. Kuva: Arja Ukkonen
Suurperheen isällä
on vaikuttamisen palo
TOIMELIAS Kalle Ylimäki, 40, on
ehdolla Kymenlaakson keskustan
eduskuntavaaliehdokkaaksi.
Ensimmäistä kertaa ehdolle asettuva mittaa kannatustaan
ensimmäiseksi keskustan Kymenlaakson piirin jäsenvaalissa syyskuun lopussa.
Ehdolle on esitetty kaikkiaan 11
henkilöä, joten tuore tulija joutuu
heti alussa vaativaan tilanteeseen.
Tukijat ovat vakuuttuneita Kallen kyvyistä toimia oikeiden asioiden hyväksi, ja hänen valintansa
edistämiseksi on perustettu jo tukiyhdistyskin, Kuusankosken ehdokastuki ry.
nanmahdollisuuksia ja tuettava
perheiden elämäntilanteita, Kalle Ylimäki sanoo.
Perhepolitiikan painopistettä
Ylimäki siirtäisi vanhemmuuden
tukemiseen, ennaltaehkäisevään
työhön sekä kotien ja perheiden
hyvinvoinnin parantamiseen.
Näillä toimilla vaikutettaisiin
muun muassa huostaanottojen
vähentämiseen. On paljon mielekkäämpää,
että joissakin erityispalveluissa
asiantuntija tulee Kouvolaan tiettynä päivänä kuin että Pohjois-Kymenlaakson asiakkaat matkustavat kukin erikseen Kotkaan, Kalle Ylimäki konkretisoi.
Työn saanti rakennemuutoksesta kärsivään Kymenlaaksoon
ARJA UKKONEN
KOUVOLA
on Kalle Ylimäen mielestä ratkaisevaa maakunnan elinkelpoisuuden säilyttämiseksi.
. Ammattinsa pohjalta hän on
taitava keräämään ja käsittelemään tietoja. Hänellä on vaikuttamisen
palo, kehuu tukiyhdistyksen puheenjohtaja Urpo Huuskonen.
. Tuloksena on jäsenyydet edellisellä valtuustokaudella perusturvalautakunnassa ja
nykyisin lasten ja nuorten lautakunnassa.
. Lasten ja nuorten tukeminen on hänen mukaansa parasta työtä tulevaisuuden hyväksi.
Kuva: Maria Seppälä
. Rantaviiva jätetään tarkoituksella rikkonaiseksi, jotta se soveltuisi paremmin eri lintujen elinympäristöksi, projektipäällikkö
Riina Rahkila Oulun ProAgriasta lisää.
Järvestä poistetaan rannoilla kasvavaa rahkaa ja ruopataan
järven pohjamutaa.
Lähelle tulo-ojia kaivetaan uudet syvänteet, joihin pyritään saamaan helposti tyhjennettävät laskeutusalueet.
ALUNPERIN kaivuutyö oli tarkoitus toteuttaa kevättalvella maan
ollessa jäässä.
Turvepohjaiset rannat eivät kuitenkaan jäätyneet koko talvena
tavallista kaivinkonetta kantavaksi.
. Hankkeen tavoitteena on estää järven umpeen kasvaminen
ja hidastaa sen rehevöitymistä, hankkeen puuhamies, Tavastkengän Maa- ja kotitalousseuran puheenjohtaja Matti Leiviskä kertoo.
HANKKEELLA halutaan lisätä myös
luonnon monimuotoisuutta, ja
suosia näin monipuolista linnustoa ja kasvistoa järvellä.
. Kuva: Maria Seppälä. 12
27.8.2014
Operaatio
Kurkelanjärvi
Tavastkengän kyläyhdistys parantaa
Kurkelanjärven tilaa ELY-keskuksen tuella
ELISA SAVOLAINEN
TAVASTKENKÄ, PYHÄNTÄ
TAVASTKENGÄN kylätieltä, mäen
päältä avautuu arvokas perinneja kulttuurimaisema alas Kurkelanjärvelle.
Elokuisena hellepäivänä järvenrannalla näkyy kaivinkone työssään. Koko hanke oli vaarassa kaatua, koska sopivaa kalustoa ei ollut aluksi tiedossa, Leiviskä kertoo
hankkeen kriittisestä vaiheesta.
Vinkki ähtäriläisestä koneyrittäjästä, jolla on kelluva kaivinkone saatiin riistanhoitoyhdistyksen
kautta, ja hanke päästiin toteuttamaan.
KELLUVA kaivinkone soveltuu
mainiosti järven parannustöihin.
. Kurkelanjärveä kunnostetaan
Pyhännällä Pohjois-Pohjanmalla.
Järveen rakennetaan monivaikutteinen kosteikko, joka parantaa vesiensuojelua koko vesistön
alueella.
. Perinteisellä kaivinkoneella
olisi ollut käytännössä mahdotonta päästä lähellekään upottavien soiden ympäröimää järveä,
Leiviskä vertaa.
Kelluva kaivinkone on varustettu ponttooneilla, ja se työskentelee tarvittaessa vaikka vedessä.
. Kurkelanjärvi on tavaskenkäläisille kuin kylän silmä, sielun
peili, Tavastkengän Maa- ja kotitalousseuran puheenjohtaja
Matti Leiviskä kertoo. Konetyöt pystytään nyt toteuttamaan edullisemmin, kun siihen
saatiin oikeanlainen kone, Leiviskä kiittelee.
Kurkelanjärveä kunnostetaan poistamalla rannoilla kasvavaa
rahkaa ja ruoppaamalla järven pohjamutaa. Tavoitteena on estää
järven umpeenkasvaminen
Syksyn ja talven aikana olisi oiva mahdollisuus tehdä kosteikon rakentamiseen tarvittavat suunnitelmat valmiiksi. Kuva: Maria Seppälä
Askel askeleelta
kohti unelmaa
SATU ITKONEN
OULU
. Laitumen raivauksella avarretaan näkymää järvelle, Leiviskä kertoo.
Järven kunnostustöitä jatketaan
lisäksi vesikasvillisuuden niitolla
ruoppauksen jälkeen.
HANKKEEN kokonaiskustannukset
ovat noin 32 000 euroa.
Hanke rahoitetaan ELY-keskuksen myöntämällä maatalouden
ei-tuotannollisten investointien
tuella.
Tuki on 100-prosenttinen, eli se
kattaa hankkeen kustannukset kokonaan.
Tuen myöntämisen perusteena
on, että kunnostettavan vesistön
valuma-alueesta 20 prosenttia on
maatalouskäytössä.
Tuen saa jälkikäteen kuitteja
vastaan. Samoin on rantalaitumen osalta. Omalla esimerkilläni haluan näyttää, ettei näin ole.
Sokeus on opettanut Romppaiselle monta asiaa.
. En voi ymmärtää, miten
pahaan kuntoon tiestö on
viime vuosina päästetty. Tavastkengän porukka on ollut esimerkillisen aktiivista, Rahkila kiittelee.
SIIHEN tarvitaan sopiva määrä sinnikkyyttä, sisua, päättäväisyyttä ja rohkeutta.
Tällä reseptillä dekkaristina
ja toimittajana tunnetun Teijo Romppaisen mukaan tehdään unelmista totta.
Miestä on uskominen, sillä oman haaveensa hän aikoo
toteuttaa kävelemällä kaukaa
pohjoisesta maamme pääkaupunkiin.
Tempaus starttasi Rovaniemeltä 18. Tukea on ollut saatavilla enemmän, mitä sitä on osattu hakea, hän kertoo.
TÄLLE ohjelmakaudelle ELY-keskukset eivät tukea enää myönnä. Pahimmista routapaikoista saa
ammentaa vettä saunakipolla pois.
Aion olla
rohkeasti sitä,
mitä olen!
SYYSKUUN 23:een on vielä aikaa.
Joka päivä Romppaisen
unelma on 20?25 kilometriä
ja noin 50 000 askelta lähempänä.
Matka on kuitenkin pitkä ja
väistämättä jossakin vaiheessa miehen jalka alkaa viistää
maata ja pää painua.
Silloin unelma oman rainan
esittämisestä Sodankylän elokuvafestivaaleilla nostaa taas
päätään.
Tavoiteltu rahoitus on
200 000 euroa. Hänen ansioistaan
Gran Canariallakin on nykyään puolueen paikallisosasto.
Nykyinen hallitus saa oitis
moitteita asfalttisoturilta.
. Enää en
pelkää mitään enkä ketään.
Mies haluaa nostaa vielä
yhden asian ylitse muiden.
. Kaukaa viisaat teettävät kosteikkosuunnitelmat nyt, Rahkila vinkkaa.
UUDEN ohjelmakauden haku alkaa ensi keväänä. Kävelytempauksessa häntä avustaa
Theresa Mäkinen. Ei vain seuranpitäjiksi, vaan jotta jokainen saisi rohkeutta toteuttaa
omia unelmiaan.
Dekkaristi ammentaa voimaa matkalleen mukaan lyöttäytyvien ihmisten tarinoista
ja kohtaloista.
. Kun näkövamma
todettiin, päätin, että kettuilu loppuu siihen. Rahkila kannustaakin kosteikkorakentamisesta kiinnostuneita varautumaan jo nyt keväällä alkaviin uuden kauden hakuihin.
. Sen lisäksi omia rahojaan dekkaristi
pistää elokuvan tekoon noin
puolet lisää.
. 13
27.8.2014
Kosteikot kiinnostavat
KOSTEIKKOHANKKEITA on vireillä useita Vyyhti-hankkeen toiminta-alueella Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla.
. Sieltä se sinnikkyys kumpuaa. Tunnetaanhan Romppainen myös aktiivisena keskustalaisena. Kuva: Maria Seppälä
ERILLISENÄ hankkeena tehdään
järven läheisen rantalaitumen raivaus. Moni ajattelee, että vammainen istuu pyörätuolissa ja
on flegmaattinen. Jo aikaisempi, miesten yhteinen jäävuori-hanke
saa jatkoa Oulussa.
. elokuuta. Olen saanut yllättävän
paljon palautetta ihmisiltä.
Moni tuntuu ajattelevan, että
jos sokea voi kävellä Rovaniemeltä Helsinkiin, he itse ruikuttavat pikkuasioista.
RUPATTELUN ohessa ehtii
pohtia myös kotimaan asioita. Kaukaa viisaat teettävät kosteikkosuunnitelmat nyt,
projektipäällikkö Riina Rahkila vinkkaa. Tämänhetkisen ohjelmaluonnoksen mukaan ensi kaudella kriteerejä väljennetään niin, että jatkossa maatalouskäytössä tarvitsee olla
vain 10 prosenttia kunnostettavan vesistön valuma-alueesta.
Teijo Romppainen aikoo kävellä unelmastaan totta. Lisäksi sovimme, että itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi suunnittelen
Oulun Ideaparkiin rakennelmat jäästä.
ROMPPAINEN haluaa korostaa, ettei näön menetys ole
koskaan ollut hänen unelmiensa hidaste.
Hän toivoo, että voi tempauksen ja muiden hankkeiden
siivittämänä murtaa käsityksiä vammaisuudesta.
. Se toteutetaan viikon kestoisella kansainvälisellä työleirillä elokuussa.
. syyskuuta.
Noin 900 kilometriä apostolinkyydillä on rankka taival jokaiselle, myös Romppaiselle,
joka menetti näkönsä sairauden takia vuonna 2006.
Matkaa ovat helpottamassa
avustaja Theresa Mäkinen ja
opaskoira Usva.
MIKÄ on se unelma, joka saa
miehen kävelemään läpi Suomen, syksyn tuulten ja sateiden saattelemana?
Romppainen haluaa saada näkyvyyttä uudelle kirjalleen Reino ja lapin poijjat sekä kerätä rahaa siihen liittyvälle elokuvaprojektille.
Se ei ole kuitenkaan ainoa
syy, miksi mies aloitti matkansa.
Romppaisen tarkoitus on
myös temmata ihmisiä mukaan taipaleelle. Ideaparkin Toivo Sukari on isoista rahoittajista ensimmäinen, joka on luvannut
lähteä mukaan, Romppainen
iloitsee.
Jo vuonna 2007 alkanut yhteistyö Sukarin kanssa ei pääty tähän. Siellä pidetään eläimiä, ja tarvittaessa sitä raivataan käsin, Leiviskä kertoo.
Kurkelanjärven hankkeen kosteikkosuunnitelma tehtiin ProAgria Oulun Vyyhti-hankkeessa.
Vesistöjen kunnostustöissä käytännön toteutus on nykyisen paikallisten toimijoiden varassa.
. Helsinkiin
Romppaisen on tarkoitus saapua 23. Kiinnostus kosteikoita kohtaan on kasvanut, projektipäällikkö Riina Rahkila kertoo.
Rahkilan mukaan kosteikoiden rakentamiseen saatavilla oleva 100-prosenttinen tuki kannattaisi hyödyntää luonnon- ja vesistöjen suojelemiseksi.
. Aion olla rohkeasti sitä,
mitä olen!
Teijo Romppaisen
kävelykaveriksi voi
ilmoittautua osoitteessa
www.facebook.com/
reinojalapinpoijjat. Tavastkengän Maa- ja kotitalousseura toteuttaa hankkeen
lainariskillä.
KYLÄYHDISTYS on sitoutunut ylläpitämään järven kuntoa jatkossa monivuotisen hankkeen ajan.
. Altaat tyhjennetään ja vesikasvillisuutta niitetään säännöllisesti. 18-vuotiaaksi asti olin niin
fyysisesti kuin henkisesti koulukiusattu
Jo esimerkiksi hoitotakuu on Suomessa pidempi kuin
jäljelle jäänyt oikeus lomitukseen.
Suomessa sijaisapulomitus on
tärkeä voimavara monelle tilalliselle. Ennen työaika oli aina kahdeksan tuntia, oli hoidettavia leh-
miä 10 tai 30. Tilakoot kasvavat jatkuvasti ja
niille palkataan työntekijöitä. Työntekijöitä lomittaja ei voi
vapauttaa. Uusille työntekijöille ei ollut
tarvetta ja osa porukasta on päässyt vanhenemaan. Maatilalliselle lomittaja mahdollistaa ainoan keinon levätä,
Ruokangas painottaa.. Työt mies aloitti 1980-luvun alussa ja sillä tiellä
on pysynyt, vaikka alanvaihtokin
on välillä vilahtanut mielen perukoilla.
. Lomituspalveluita ei enää silloin niin paljon käytetä, Ruokangas harmittelee.
Alan kokema paine ei näytä helpottavan tulevaisuudessakaan.
. Sitä annetaan Ruokankaan
mukaan paljon: lomituksista sitä
on jopa puolet.
MUITAKIN haasteita alalla piisaa.
Jotakin kertoo se, että lomittajien määrä on supistunut hiljalleen
10 000:stä 4 000:een.
Maatalousyrittäjien Eläkelaitos
Mela on tehnyt vuosien varrella
tarkistuksia pelisääntöihin. Osa
niistä on Ruokankaan mukaan
ollut tarpeellisia, osa ei.
Esimerkiksi työaikamitoituksella hänen mukaansa saatiin taattua
tasalaatuisemmat palvelut yrittäjille.
. Luotan, että Suomen neuvottelijat saavat aikaan lievennyksiä
tai siirtymäajan, mies aprikoi.
UUDISTUS ei anna hänen mukaansa yhtään joustovaraa. Yrittäjiltä saatu suora palaute
on tärkeä asia: Jos se on negatiivista, asiat tulee korjattua samantien
ilman välikäsiä. Töitä riitti. Työ on alan koneistuessa keventynyt ja navetat parantuneet.
ITSE hän toimii lomittajana Muhoksen kunnassa. Myös positiivista
palautetta tulee toki. Itsekin maatilallisen poikana hän tietää, miten tärkeää irtiotto arjesta yrittäjälle on.
. Toinen ehti hoitaa
hommansa neljässä tunnissa ja
toinen lomittaja kahdeksassa tunnissa. Aikaa on vain
syyskuun loppuun.
. Se ylläpitää
jaksamista ja innostusta työhön.
Mielekkyyttä tuo Ruokankaan
mukaan myös työnantajan joustavuus vapaa-aikajärjestelyissä.
Työ navetassa on ajansaatossa
muuttunut hänen mukaansa fyy-
1980-LUVULLA alalla nähtiin var-
sinainen buumi. 14
27.8.2014
Maatilalliselle lomittaja
mahdollistaa ainoan keinon levätä.
Ari Ruokangas ei alan haasteista huolimatta ole luopunut lomittajan työstään. Se pitää työn
mielenkiintoisena ja välillä haastavana.
. Tällä hetkellä heitä on noin
puolet työntekijöistä.
LISÄKSI lomitukseen suuntautuu
tänä vuonna viiden miljoonan
säästöpaine.
Sosiaali- ja terveysministeriö on
asettanut työryhmän, joka selvittää lomitusten kustannuksia ja
kehittämistarpeita. Se ei ollut oikein.
Kääntöpuolena oli, että moni
lomittaja joutui muutoksen seurauksena siirtymään osa-aikaiseksi. Ketä
lomittaja silloin tuuraa, jos maa-
tilayrittäjä itse tekee toimistotöitä. Uusi
linjaus rajaa suomalaisen maatilallisen oikeuden lomittajaan kolmeksi kuukaudeksi vuodessa.
Äitiys- ja vanhempainvapaa oikeuttaa yrittäjän käyttämään palvelua puoli vuotta.
Asiantuntijat ovat arvioineet,
että jopa kolmannes lomittajista
voi uudistuksen myötä jäädä ilman työtä.
Alalla yli 30 vuotta työskennelleen Ari Ruokankaan korviin linjaus kuulostaa rajulta.
. Entä jos yrittäjä on jo käyttänyt lomansa alkuvuodesta, mutta
sairastuu vakavasti tai joutuu tapaturmaan. Onhan tämä erilaista kuin sitova viikkotyö, Ruokangas toteaa.
Parasta työssä on tilojen ja yrittäjien erilaisuus. Hiipuuko ala entisestään, Ruokangas pohtii.
sisesti kevyemmäksi, vaikka tilakoot ovat kasvaneet.
. Tänä
päivänä ala ei nuoria tunnu houkuttavan.
Vuosikymmenten varrella tilojen määrä on vähentynyt, joten
työvoimassakaan ei ole tapahtunut paljon vaihtelua.
. Kuva: Maria Seppälä
Moni lomittaja pohtii
tulevaisuuttaan
EU-linjauksen pelätään vievän työt joka kolmannelta lomittajalta
SATU ITKONEN
SUOMENMAA
HEINÄKUUN alku toi muutoksia
EU:n valtiotukisäädöksiin. Nyt suuri osa
lomittajista on siirtymässä eläkkeelle ja uusia käsipareja tarvitaan.
Ruokangas toivoo, että jo vuonna 1974 perustettu lomittajapalvelu ei haasteista huolimatta hiipuisi. Sellaisenaan se ei suomalaiseen maalaismaisemaan sovi.
Aikataulukin on tiukka, lomitusten lyhennykset astuvat voi-
maan vajaan vuoden kuluttua.
. Odotettavissa on luultavasti maksujen korotuksia
vai onko?
Päälaelta mitattu kehon pituus
on se, mitä ajattelemme arkielämässä ihmisen pituutena.
Koripalloilussa tärkeämpää on
kuitenkin ulottuvuus, koska pelivälinettä hallitaan käsillä ja kori on korkealla. Tämä nyrkkisääntö pätee
hämmästyttävän tarkasti suurimpaan osaan ihmisistä.
Mutta Muurisella on Suomen
koripallomaajoukkueen pisimmät käsivarret. Hän ei ole
tunnustanut mitään. 15
27.8.2014
Rosberg ja Hamilton ovat eri mieltä kolarista
STT?REUTERS?AFP SPA
MERCEDEKSEN Nico Rosberg ja Lewis Hamilton ovat
kaksoisjohdossa F1:n MM-sarjassa, mutta tallitoverusten välit viilenevät kisa kisalta.
Sunnuntaina Spassa Hamiltonin kisa meni pilalle
Rosbergin kolaroinnin jälkeen. ja se on syy,
miksi Kimmo Muurinen on pitempi kuin miltä näyttää.
Muurisen ylösnostettu käsi kohoaa 275 senttiin, seitsemän senttiä korkeammalle kuin Gerald
Leen. Tuore riita alkoi muhia
kolarin syystä, josta miehet ovat eri mieltä.
Rosberg tönäisi etusiivellä Hamiltonin takarenkaan
puhki. Siksi meidän täytyy käyttää
apupuolustusta ja osata siinä peittää juuri niitä syöttökulmia, jotka
ovat meidän kannaltamme vaarallisimpia, Toijala kertoo.
MUURISEN esimerkki kertoo siitä,
että pelkkä pituus ei kerro kaikkea
koripalloilijasta. Jos tallimääräyksiä on luvassa,
Rosberg noudattaa niitä.
BRITTILÄINEN F1:n maailmanmestari Jenson Button
kritisoi Rosbergia kolarista. Neljä MM-mitalia urallaan saavuttanut Roponen,
36, voitti viime vuonna kansainvälisen hiihtoliitto FIS:n
maratoncupin.
Andreas Thorkildsen
lonkkaleikkaukseen
KEIHÄÄNHEITTÄJÄ ANDREAS THORKILDSEN on menossa lonkkaleikkaukseen. Huhuja tallipomon talousvaikeuksista Roponen kertoo kuulleensa jo
parin vuoden ajan.
Myös Roposen valmentajapuoliso Toni Roponen lopettaa yhteistyön Snowproofin kanssa. Olen aina
ollut sitä mieltä, että ken voittaa maailmanmestaruuden tänä vuonna, on tehnyt työn parhaiten. Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
KANSAINVÄLINEN OLYMPIAKOMITEA (KOK) tukee 15 suomalaisen urheilijan valmistautumista Rio de Janeiron
vuoden 2016 kesäolympialaisiin, kertoo Suomen olympiakomitea. Wolffin mukaan Rosberg oli halunnut näyttää, ettei anna periksi, mutta ei kuitenkaan aikonut törmätä.
KOK myönsi tukea 15
suomalaiselle urheilijalle
Kimmo Muurisen sylivälin on 217 senttiä, 15 senttiä enemmän
kuin hänen pituutensa. Nyt ei näytä siltä. Hänen sylivälinsä
on 217 senttiä, 15 senttiä enemmän kuin hänen pituutensa.
. Olen valmistautunut siihen, että ensi kaudella tuskin
paljon heitän, mutta minulla kova motivaatio hoitaa paikat kuntoon olympiakesäksi 2016.
Kimmo todella
osaa käyttää
käsiään
peittämään
syöttötilaa.
KUN Leonardo da Vinci piirsi ihanteellisen ihmiskehon mittasuhteet Vitruviuksen miehenä
tunnettuun kuvaan, esitti hän sopusuhtaisen ihmisen sylivälin yhtä pitkänä kuin tämän kehon pituus. Toni Roponen ei
ole ollut virallisesti tallin jäsen.
Snowproof on pitkän matkan hiihtoihin erikoistunut
talli. Rosbergin mukaan kyse oli tavallisesta kisakolarista, Hamiltonin mielestä ei. Surullista, ettei kamppailu ole puhdasta. Hän
on Yhdysvalloille lähes yhtä tärkeä johtohahmo kuin Petteri Koponen Suomelle.
Koposen pituudeksi ilmoitetaan 194 senttiä, kun taas Harden
mitattiin vuoden 2009 NBA-varaustilaisuuden testeissä paljain
jaloin 193-senttiseksi.
Mutta Hardenilla on pitkät kädet ja 210-senttinen syliväli. Hän päätti ongelman takia kuluvan kauden jo heinäkuussa, eikä osallistunut Zürichin EM-kisoihin.
. Lähtökohtaisesti olemme
yleensä pienempiä kuin vastustajat. Kimmo todella osaa käyttää
käsiään peittämään syöttötilaa.
Puhumme koko ajan kaikkien viiden pelaajan käsien käytöstä. KOK:n myöntämän tuen suuruus on 400
dollaria kuukaudessa Rion olympialaisiin saakka.
Tukea saavat: judoka Vadoud Balatkhanov, golfaaja
Minea Blomqvist-Kakko, estejuoksija Sandra Eriksson,
ratsastaja Elmo Jankari, voimistelija Oskari Kirmes, uimari Matias Koski, ampuja Juho Kurki, sulkapalloilija Ville Lång, uimari Jenna Laukkanen, keihäänheittäjä
Ari Mannio, taekwondoka Suvi Mikkonen, painija Petra
Olli, viisiottelija Laura Salminen, purjehtija Kaarle Tapper ja miekkailija Niko Vuorinen.. Kehon mittasuh-
teet ja liikkuminen ovat tärkeitä,
ja lajin tähtipelaajien joukossa on
runsaasti Kimmo Muurisen kaltaisia luonnonoikkuja.
Suomen MM-avausvastustajan Yhdysvaltain kenties suurin
tähti on James Harden, Houston
Rocketsin korintekokone. Hamilton sanoi, että Ros-
berg olisi tunnustanut kisan jälkeen, että osui tahallaan, että halusi saada viestin perille.
Rosberg sanoo, ettei väite pidä paikkaansa. Kun verrataan koripalloilussa merkitsevää mittaa, Muurinen onkin pitempi kuin Lee.
Toijalan mukaan Muurinen on
erittäin taitava käyttämään ulottuvuuttaan pelitilanteissa.
. Sillä on ihan huikea merkitys, Suomen apuvalmentaja Jukka Toijala sanoo.
nit menettivät hienon kaksinkamppailun.
. Koposen
ulottuvuudeksi mitattiin vuoden
2007 Nike Hoop Summitissa 246
senttiä.
Käsi kohotettuna Harden onkin
siis 16 senttiä pitempi kuin Koponen, vaikka on sentin lyhyempi
päälaelta mitattuna.
lyhyesti
Riitta-Liisa Roponen. Jo ennestään sakeaan soppaan on lisätty sattumia, Button pohti.
Mercedeksen urheilujohtaja Toto Wolff sanoi sunnuntaina kisan jälkeen, että kuskit olivat käyneet kuumina. Buttonin mielestä tuollaisessa tilanteessa pitää osata arvioida paremmin. Kuntoutuminen siitä kestää kuudesta yhdeksään kuukauteen, joten norjalainen olympia- ja MM-voittaja lienee sivussa pääosan ensi kesän
kilpailukautta.
Thorkildsen, 32, on kärsinyt lonkkavaivoista jo pitkään. Span tapahtumia Rosberg ei halua puida julkisuudessa. Käsien pitäminen ylhäällä ei ole ihmiselle luonnollista ja kädet väsyvät siinä, Toijala sanoo.
Muurisen kaltaisen pitkän ja
hyvin liikkuvan pelaajan merkitys on erityisen suuri, kun Suomi
lähettää korin läheisyydessä palloa pitävän vastustajan kimppuun
kaksi puolustajaa.
. Nyt fa-
Koripallossa vahvuuksia
ovat pituus ja ulottuvuus
RAIKO HÄYRINEN/STT
HELSINKI
MM-KISOIHIN valmistuvan Suomen koripallomaajoukkueen mediamateriaalin mukaan joukkueen keskushyökkääjä Gerald Lee
on 208 senttiä pitkä, laitahyökkääjä Kimmo Muurinen 202-senttinen.
Lee on siis kuusi senttiä pitempi
kuin Muurinen . Ulottuvuus kertoo, miten korkealle keskisormen
pää ylettyy, kun käsivarsi nostetaan ylös.
Sen vuoksi ulottuvuuteen vaikuttaa kehon mitan lisäksi myös
käsivarsien pituus . Hardenin ulottuvuus on takamiehelle mahtava 262 senttiä. Kuva: Maiju Torvinen
Riitta-Liisa Roponen
jättää hiihtotallinsa
HIIHTÄJÄKONKARI Riitta-Liisa Roponen on purkanut sopimuksensa itävaltalaisen Snowproof-tallin kanssa.
Roposen mukaan talli ei ole useista lupauksista huolimatta tilittänyt hänelle sovittuja avustuksia
16
27.8.2014
Elviksen ja hänen läheistensä haudat sijaitsevat Gracelandin kartanon päädyssä.
Ei tullut sähkömiestä . Edelle menee vain presidentin Valkoinen talo.
Graceland oli Elvis Presleyn koti lähes koko hänen huikean musiikkiuransa ajan.
Mies hankki kartanon omistukseensa jo 22-vuotiaana.
KARTANO tarjoaa turisteille mahdollisuuden kurkistaa supertähden pyhimpään.
Huoneita on kolmessa kerrok-
sessa. Yhdysvaltain toiseksi tunnetuin asunto. esiintymisasuja, valokuvia ja videoita
laulajan uran varrelta.
Tiloihin kuljetaan rihkamakauppojen kautta. Seinät täyttyvät äänilevyistä, valokuvista, julisteista ja esiintymisasuista.
KULJETUS Gracelandiin lähtee bulevardin toiselta puolelta.
Alueen ympäristöön on syntynyt Elvis-aiheinen näyttely- ja liikekeskus.
Pihalla on myös kaksi Elviksen
lentokonetta.
Niiden sisustuksessa ei ole rahaa säästetty: olohuone, neuvottelutila, makuuhuone, nahkaisia
sohvia ja nojatuoleja, kullattuja
turvavöitä ja pesualtaan hanoja.
NÄYTTELYISSÄ on esillä mm. Keskilattian kulmasohva ja baari kuuluvat
kalustukseen.
Biljardihuonetta hallitsevat pelipöytä, löhöilysohvat ja suuri takka.
Takapihan erillisessä rakennuksessa esitellään laulajan uraa. Katu on saanut nimekseen Elvis Presley Boulevard.
Katua reunustavan kiviaidan
takaa löytyy Graceland . Paidan ylin nappi repsottaa auki.
Tästä veijarista olisi voinut tulla
ihan hyvä sähkömies, mutta kohtalo päätti toisin.
Pari vuotta myöhemmin nassikka vaati Gladys-äidiltään polkupyörää.
Siihen perheellä ei ollut varaa,
mutta äiti sai suostuteltua pojan
katsomaan kitaroita.
Ystävällinen myyjä antoi kaverin kokeilla soitinta.
Loppu onkin kevyen musiikin
historiaa.
KUUSIKAISTAINEN ajoväylä imee
autoja kohti Memphisin keskustaa. Tarjolla on Elvistä kaikissa mahdollisissa muodoissa kahvimukeista avaimenperiin ja pyyhkeistä paitoihin.
Elvis tuottaa hyvin rahaa vielä
kuolemansa jälkeenkin.
Kävijä maksaa lipusta sitä
enemmän mitä useampaan kohteeseen hän haluaa tutustua.
Yösíjan tarjoaa tietysti Heartbreak hotel.
Tähden suosikkiajoneuvot on
koottu automuseoon, mutta hänen rakkainta autoaan sieltä ei
löydy.
Vuoden 1960-mallista Cadillac
75 limousinea voi ihastella Nashvillen kantrimusiikin museossa.
Auton sisustuksen kiilto on peräisin murskatuista timanteista.
Takapenkillä voi katsella kullattua televisiota valkoiselta
nahkaistuimelta.. Henkselit kannattelevat reippaankokoisia
housuja. rockin kuninkaan.
MUSTAVALKOINEN valokuva on
otettu Tupelon pikkukaupungissa 1940-luvulla.
Kahdeksanvuotias miehenalku
seisoo isän ja äidin välissä lautaseinäisen talon edessä. Yläkerran tiloja vieraille ei
näytetä.
AULAN mustavalkoisessa valokuvassa poseeraavat Elviksen vaimo Priscilla ja parivuotias tytär
Lisa Marie.
Avioliitto päättyi myöhemmin,
mutta isän suhde tyttäreen pysyi
aina läheisenä.
Viidakkohuone on sisustettu
polynesialaiseen tyyliin puupanelein ja -kalustein.
Pohjakerroksen TV-huoneesta
löytyy kolme televisiota. Pöydät on katettu, lattiat kiiltävät, kalustus on upeaa ja
kallista.
Pääovesta oikealle avautuu ylellinen olohuone: vaalea kokolattiamatto, takka, peiliseiniä, valkoisia
nahkasohvia, lasimaalauksia, pienoispatsaita, jalkalamppuja, flyygeli ja televisio.
Ruokasalin kristallikruunun alla on katettu ovaali pöytä, vitriinikaappi täynnä hopea-astioista.
Kaikki tavarat ovat paikoillaan
ikään kuin isäntä olisi vain tilapäisesti poissa kotoa.
Ruokailutilan seinän takana on
suuri keittiö.
Makuuhuonetta hallitsee parisänky. Tummaihoinen vartija seisoo oven vieressä.
Presidentin asunto?
Ei. Tämä talo on kuninkaan koti . tuli
Elvis Presleyn koti Graceland vetää 600 000 vierasta vuodessa. Yösijan tarjoaa Heathbreak
KALLE FINNILÄ
MEMPHIS/YHDYSVALLAT
LEHMUSTEN takaa pilkottaa vaalea kaksikerroksinen kivitalo.
Pääovea reunustavat korinttilaiset pylväät
Se käänsi koko lähiympäristön kehityksen
nousuun.
Ennen vuotta 1982 matkailun merkitys oli vähäinen kaupungille, jonka asukkaista yli puolet on
tummaihoisia.
Kaupungin jättipotti ei ollut kuitenkaan selvää
heti Elviksen kuoleman jälkeen.
Jos rockin kuningas olisi osannut pitää taloudestaan parempaa huolta, hänen kotinsa ovet saattai-
sivat pysyä edelleen kiinni.
ELVIKSEN lasketaan ansainneen uransa aikana yli
miljardi dollaria, mutta hän jätti perillisilleen taloudellisen ongelman. Nii-
Elvis nimesi toisen lentokoneensa Lisa Marieksi.
den hoitoon käytetyt aineet saivat miehen mielialan heilahtelemaan äärimmäisyydestä toiseen.
HYVINÄ hetkinään Elvis lahjoitteli
loistoautoja naisystävilleen. Tällä vauhdilla
20 miljoonan raja rikkoutuu 2015.
ELVIKSEN elämä päättyi 42-vuotiaana Gracelandin yläkerran kylpyhuoneessa elokuun 16. Kaksoisveli kuoli synnytyksessä.
Opiskeli nuorena sähkömiehen ammattia.
Puoliso Priscilla Presley. Avioero 1973. Tytär Lisa
Marie.
Ensilevy omakustanteinen My Happiness.
Levytyssopimus Sun-studion kanssa syksyllä 1954.
Myytyjä levyjä yli miljardi kappaletta, enemmän kuin
kenelläkään muulla musiikin historiassa.
Tyylilajit: rock and roll, pop, rockabilly, country, blues,
gospel, rhythm and blues.
Heartbreak Hotel -levy nosti laulajan maailmanmaineeseen.
Ruokasalin pöytä on katettu.
rockin kuningas
Muita tunnettuja kappeleita: Blue suede shoes, Love me
tender, Jailhouse rock, Surrrender, Suspicious minds, It´s
now or never, In the ghetto, Return to sender, Crying in
the chapel, That´s all right, Don´t be cruel, Always on my
mind.
Näytteli lukuisissa viihde-elokuvissa.
Kuoli sairauskohtaukseen Gracelandin kodissaan
16.8.1977.
k hotel.
AVAAMISESTA lähtien Gracelandin suosio on ollut valtaisa.
Vuosittainen vieraiden joukko
on vakiintunut 600 000:een.
Talon avautumisesta tuli kaksi
vuotta sitten kuluneeksi 30 vuotta. 17
27.8.2014
Memphisin jättipotti
GRACELANDIN kartanon avaaminen yleisölle oli onnenpotku Elvis Presleyn kotikaupungille Memphisille. Huonona päivänä hän nöyryytti tylysti
työtovereitaan.
Laulajan ulkonäkö muuttui turpeaksi. päivänä 1977.
Tähden naisystävä ihmetteli miehen viipymistä vessassa ja
meni tarkistamaan tilannetta.
Hän löysi Elviksen makaamassa
elottomana lattialla.
Viralliseksi kuolisyyksi ilmoitettiin sydänkohtaus, mutta lääkkeiden vaikutusta kuolemaan myös
pohdittiin.
Supertähden alamäki oli alkanut jo paljon ennen kuolemaa.
Hänen viimeisiä elinvuosiaan
varjostivat terveysongelmat. Kokonaiskävijämäärä nousi 18 miljoonaan. Keikat menivät usein hulinaksi tai peruuntuivat kokonaan.
Elviksen ja hänen läheistensä haudat sijaitsevat Gracelandin
kartanon päädyssä.
Eteishallia koristaa piirros nuoresta Elviksestä.
Pienessä kuvassa hänen vanhempansa Gladys ja
Vernon Presley.. Kuvat: Kalle Finnilä
FAKTA
Elvis Aaron Presley
1900-luvun kulttuuri-ikoni, rock´n rollin kuningas.
Syntyi 8.1.1935 työläisperheeseen Tupelon pikkukaupungissa. Pesänselvittäjät totesivat laulajan jäämistön arvoksi vaivaiset 10 miljoonaa taalaa.
Gracelandin kartanon ylläpidosta ja veroista aiheutui puolen miljoonan dollarin kulut vuosittain.
Tässä tilanteessa laulajan ex-vaimo Priscilla taipui
avustajien neuvosta avaamaan Gracelandin ovet turisteille viisi vuotta Elviksen kuoleman jälkeen.
Elvis Presley maksoi vuonna 1957 Gracelandin kartanosta
102 500 dollaria
Sivistys on puolueen keskeinen aate. Viittaan mm. Ne on toteutettava maakunnallisesti palvelujen tuottamisen osalta.
Keskusta ei siis saa vaieta lanseeraamastaan maakunta-kotikuntamallista, vaikka järjestysvastuu olisikin viidellä ESH:n
alueella.
Lapsiperheet, ikäihmiset, työttömät, pähideongelmaiset, vammaiset ja kehitysvammaiset
odottavat aktiivista ulostuloa,
vaikka se ei aina olisi niin mediaseksikästä.
Puolueen järjestökoneisto
kuntoon Helsingissä, eri piireissä, kunnallisjärjestöissä ja piirijärjestöissä. Esimerkiksi useat kehitysvammaiset olisivat valmiita tekemään töitä, jos
heille sopivaa työtä olisi tarjolla. Stubbin polvihousuja myöten.
Keskustan kentän toiminta ei
ole saumatonta. Kun vielä vasemmistoliittolainen varapuheenjohtajakin on
Inarin Lismasta.
Olisi pitänyt paremmin neuvotella sisäisesti ja muiden puolueiden kesken. Sähköposteihin ja
puheluihin ei vastata. Kuva: Maria Seppälä
visesti. Työuraa ei tässä tapauksessa kannata jatkaa.
KESKUSTA on ihmisyysaatteen
puolue. . Ja nimenomaan työtä olisi oltava tarjolla avoimilla työmarkkinoilla.
Kehitysvammaiset kyllä tekevät työtä toimintakeskuksissa ja
avotyötoiminnassa.
Avotyötoiminta on lyhytkestoisena kohtuullinen vaihtoehto.
Pidemmän päälle se ei ole kuitenkaan kestävää, koska työnte-
kijälle maksetaan muutamia euroja päivässä, eikä heille kerry
työstä eläkettä.
Yhteiskunnan tulisi tukea kehitysvammaisten työllistymistä
avoimille työmarkkinoille palkkaamalla työhönvalmentajia, sekä kannusteilla työnantajille palkata kehitysvammaisia.
Kehitysvammaisetkin, kuten
me kaikki haluamme tulla omillamme toimeen ja kokea itsensä
hyödylliseksi yhteisön jäseneksi.
Yhteiskunnan onkin muistettava, että työ on parasta sosiaaliturvaa.
TYÖMARKKINAT ovat tämän päivän Suomessa ?on tai off ?, kun
niiden pitäisi olla ?sekä että?.
Kaiken kaikkiaan Suomi tarvitsee kaikki tekevät kädet ja ajattelevat aivot maan paremman tulevaisuuden rakentamiseksi.
Hannu Tiusanen
kunnanvaltuutettu
varapuheenjohtaja
Etelä-Savon Keskustanuoret
Kangasniemi. Siihen kuuluu kohtelias vastaaminen kysymyksiin ja
toiveisiin kenttätyön parantamiseksi ja vaivan näkemiseksi.
Keskustan kannatus oli vahvassa nousussa ja näytti siltä, että 25 prosentin raja saavutetaan,
mutta huonon kenttätyön takia
se on kääntynyt loivaan laskuun.
Puoluesihteerillekään ei riitä
se, että saa 4 hepreakielen tentis-
tä, pitää olla kiinnostunut kentän
äänestä myös Lordiaukiolla.
Pertti Ahokas
Keskustan Lapin piirin entinen
varapuheenjohtaja
Rovaniemen kunnallisjärjestön
entinen johtokunnan jäsen ja
tiedottaja
Korkalovaaran paikallisosaston
entinen puheenjohtaja ja
tiedottaja
Lakisääteisen työajan pidennys ei ratkaise ongelmia
KOKOOMUKSEN eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen esitti maan kilpailukyvyn
edistämiseksi viikkotyötuntimäärän nostamista 37,5 tunnista 40 tuntiin.
On heti todettava, että Satosen
esitys ei Suomea pelasta.
Puhuttaessa työstä ja työssäolosta Suomen ongelma ei ole
lakisääteinen viikkotyötuntimäärä, vaan määräaikaiset ja osa-aikaiset työsuhteet ja työelämän
joustamattomuus.
Ongelma on se, että toisilla on
töitä liikaa ja toisilla liian vähän
tai ei laisinkaan.
Lakisääteisen viikkotuntimäärän tuijottamisen sijaan meidän
tulee tarkastella sitä, kuinka paljon ihmiselle kertyy työtunteja
elämänsä aikana.
Lisäksi töitä tulee olla työuran
aikana tasaisesti, riittävästi ja sopivasti kulloisenkin elämäntilanteen mukaan.
sia työsuhteita ja niiden sijaan lisätä vakituisia työsuhteita.
Se antaisi myös työntekijälle pätkätöitä paremmin turvaa ja
parantaisi elämänhallintaa.
Lisätyötunteja on saatavissa myös osa-aikaisten työsuhteiden pidentämisellä kohti kokoaikaisuutta.
MEIDÄN on pystyttävä myös luomaan ja kohdentamaan työpaikkoja osittain työkykyisille henkilöille.
Tiedämme tälläkin hetkellä
työkyvyttömyyseläkkeellä olevan
arviolta 30 000 ihmistä, jotka olisivat valmiita työskentelemään
osa-aikaisesti, mikäli siihen heil-
LAKISÄÄTEISEN viikkotyötunti-
määrän lisäämisen sijaan parempi keino lisätyötuntien saamiseen on vähentää määräaikai-
?Työmarkkinat ovat tämän päivän Suomessa ?on tai off ?, kun
niiden pitäisi olla ?sekä että?. Kolpeneen
Palvelukeskuksen hallituksen
puheenjohtajan valintaan.
Paikka sovittiin Utsjoelle, vaikka aluksi ja johdonmukaisesti
sen piti tulla Rovaniemen alueelle. Kuva: Petra Pöyliö
lä olisi mahdollisuus.
Tarvitsemme joustavammat
työmarkkinat, missä osatyökykyisille mahdollistetaan parempi
työllistyminen.
Ovat he sitten ikävuosien kerryttämistä vaivoista kärsiviä, jollain tavalla vammautuneita tai
vaikka mielenterveyden ongelmiin sairastuneita.
Osatyökykyisten joukko on hyvin moninainen, minkä vuoksi heidän työllistäminen vaatii usein kullekin räätälöityjä toimenpiteitä.
TARVITSEMME myös sosiaalisemmat työmarkkinat. Mielipiteet
18
Keskustan toiminta ei ole saumatonta
KESKUSTAN kannatus on kääntynyt loivaan laskuun. Jos joku on niin leipääntynyt, ettei jaksa enää tehdä
avointa kenttätyötä, olisiko aika
siirtyä eläkkeelle. Joitakin henkilöitä tietoisesti, ainakin vähän,
sivutetaan. Missä syy?
Ei pelkästään, siinä, että kokoomus on saanut paljon julkisuutta A. Eihän tätä työtä tehdä
vain rahan takia.
Henkilövalinnoissa on oltava avoimia, rehellisiä ja suoraselkäisiä. Mistä lienee nyt tällä kertaa on kysymys.
ON TÄRKEÄÄ, että kaikki keskustan jäsenjärjestöt toimivat muutenkin kuin pelkällä paperilla.
Moni aktiivinen jäsen pettyy,
kun ei saa muuta kuin jäsenmaksukehotuksen piirin toiminnanjohtajalta. Kuka se mahtoi
nukkua, kun olisi pitänyt toimia.
Selitykset ovat selityksiä.
PUOLUEEN puheenjohtaja yhdisti
puolueen, mutta puolueen jäseniltä palkkaa saavat ovat sitä tuhoamassa, tekemässä hajotustyötä.
Puolueen on toimittava myös
sosiaalipalvelujen osalta aktii-
?Keskustan kannatus oli vahvassa nousussa ja näytti siltä, että 25 prosentin raja saavutetaan, mutta huonon kenttätyön takia se on
kääntynyt loivaan laskuun.
Kerroin, että nyt pitää lähteä.
Laiva ei odota.
Ruutel sanoi että hetkinen.
Poistui ja palasi ja sanoi, että laiva odottaa.
Seuraavan puolen tunnin aikana Ahti Pekkala kertoi näkemyksiään, kuinka Eestin tulisi vahvistaa talouttaan ja ennen kaikkea luoda hyvät suhteet Neuvostoliittoon.
Kun tulimme laivaan, se lähti kohti Helsinkiä. Minä ja haapavetinen vaimoni Aila olimme isäntinä. Sama keskustelu vasta
uudelleen itsenäistyneen Eestin
tiestä jatkui Helsinkiin asti.
?On globaali häpeä, että emme ole päässeet irti
väkivallasta ja nälästä.. Minä
entisen kuntoutuslaitosjohtajan
näkökulmasta. Laivalla meitä
odotti Eestin ulkoministeri Lennart Meri (myöhemmin presidentti). Silloin sopii Pielavedelläkin mitellä kykyjä Kekkosen kanssa. Ahti omaishoitajan näkökulmasta.
Nyt näitä puheluja ei enää tule. Ahti sai hieronnan.
Vein Liisan maalaamia tauluja tuliaisina päättäjille Eestiin ja
Petroskoihin.
Istuimme Ahdin kanssa Eestin presidentin Arnold Ruutelin
?laudan. Kirjoita Suomenmaahan. Millä
perustelet.
Vastasin: Saat kokohieronnan
joka kerta kun kokous pidetään.
Ahti totesi, että olet aina tiennyt mikä tehoaa ja niin hänet valittiin puheenjohtajan toimeen.
KANNALTANI Ahti oli hyvä, opettavainen ja vaativa puheenjohtaja.
Hän osasi kaikki yritysryhmämme keskeiset luvut ulkoa ja
jos minä budjetin tai tilinpäätöksen esittelyssä ?lipsahdin. ryhmässä, jonka tavoitteena oli saada Ahti Karjalainen
Keskustapuolueen presidenttiehdokkaaksi.
Yhteistyömme oli läheistä ja
kun päätettiin tehdä Ahti Pekkalasta kirja: Ahti Pekkala takametsien mies, minun tehtäväni
oli keskustella Ahdin kanssa siitä
keitä pyydettäisiin kirjan kirjoittajiksi/ haastateltaviksi.
Tämä Lauri Kontron toimittama kirja julkaistiin Ahdin
50-vuotisjuhlien yhteydessä jou-
lukuussa 1974.
TYÖSKENTELIN 1979-2007 Rokuan Terveys- ja kuntouttamissäätiön johtajana.
Kanssakäyminen Ahti ja Liisa
Pekkalan kanssa oli säännöllisen
epäsäännöllistä.
Ahti soitteli ja kävi Liisan kanssa Rokualla. tai jätin väliin, niin kuului pieni rykäisy ja kommentti: Voisiko toimitusjohtaja täsmentää edellä olevaa kohtaa?.
KUN valtakunnan politiikassa tai
keskustapuolueessa tapahtui jotakin merkittävää, saattoi kännykkäni pirahtaa ja siellä Ahti soitteli kysellen kuulumisia ja
kertoen näkemyksiä.
Aina vaalien alla tuli tuttu puhelu: miltä vaalit näyttävät ja kun
Sinä olet niin hyvä arvioimaan
vaalitulosta niin miten Keskustapuolue pärjää.
Viime aikoina puhuimme
myös omaishoitajan työstä. Tulkkaa sinä
Tuomas. Minä tulkkasin Ruutelia
suomeksi.
Keskustelu oli vilkasta ja laajaa. Ne joilla on varaa tappavat toisiaan ja taas varattomat kansat kuolevat nälkään.
Joskus on hetkiä, joita sanotaan kultaisiksi kun joku
ongelma vaatii ratkaisua.
Raskaat ajat synnyttävät muutoksen mahdollisuuden.
Sovintokokouksen teema on lyhyt: Jokaisella ihmisellä
on oikeus elää ilman pelkoa. Kuva: Said Khatib/AFP Photo/Lehtikuva
tin hänelle ja kysyin, olisiko hän
käytettävissä Rokuan Terveys- ja
Kuntouttamissäätiön edustajiston puheenjohtajaksi.
Ahti kertoi, että hän yrittää vähentää maaherran toimeen kuulumattomia luottamustoimia ja
nyt olisi tarjolla uusi toimi. Voipi
olla, että toiseksi jää, tai kolmanneksi.
Urkki on ollut melkoinen veikko! Laittakaahan jo Lassit ja Liisatkin treenit käyntiin.
Mikko Kiio
?Urkki on ollut melkoinen veikko!?
Kuva: Suomenmaan arkisto
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
PL 52, 90100 Oulu. Kuva: Suomenmaan arkisto
Ahti Pekkala oli
erinomainen opettaja
TUTUSTUIN Ahti Pekkalaan
60-luvulla kun, hän kotonani Kestilässä Myllypellon pirtissä julisti Maalaisliitto-keskustan
aatetta. Nuoria on saatava keskustajärjestöjen toimintaan ja vain sitä kautta saamme puolueen vahvaan kasvuun.?
Ahti Pekkala tuki vahvasti työtämme ja parissa vuodessa perustimme tai herätimme toimintaan yli 40 osastoa.
VUONNA 1974 sain ?määräyksen?
tulla Helsinkiin Nuoren Keskustan Liiton järjestöpäälliköksi.
Olimme Ahti Pekkalan kanssa mm. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
19
Sovintokokous
tarvitaan
KEHOTAN puoluettani keskustaa tekemään esityksen
kansojen välisen sovintokokouksen järjestämiseksi.
Uskon vakaasti, että kansat ovat nähneet tämän nykymenon mielettömyyden. Jäljelle jää kiitollisuus Hyvälle
opettajalle.
KUN Ahti Pekkala nimitettiin Ou-
lun läänin maaherraksi, soi-
Tuomas Alasalmi
Kekkosen kera
kisaamaan
TIETOVERKOSTA luin Urho Kekkosen saaneen vuoden 1924 Kalevan kisoissa kultamitalin korkeushypyssä
omalla ennätyksellään, 185 sentillä.
Saman vuoden Kouvolan kisojen vauhdittoman korkeushypyn hän voitti 149 sentin tuloksellaan sekä vauhdittoman kolmiloikan 9,72 metrillä, mikä oli samalla Suomen ennätys.
Tulevaksi suveksi Lepikon torpalle toteutetaan pysyvät
korkeus-, pituushyppy- ja kolmiloikkapaikat. (pöydän) ääressä Ruutelin juhlapäivänä.
Presidentti ja valtionvarainministeri puhuivat politiikkaa.
Tulkkimme sanoi, ettei osaa tulkata politiikkaa. Silloinkin hän huomioi
meidät, perheen nuorison.
Kun vuonna 1971 minut valittiin Keskustanuorten toiminnanjohtajaksi Pohjois-Pohjanmaalle, takana oli puolueen historian
suurin vaalitappio vuonna 1970.
Eduskuntapaikkojen määrä
oli pudonnut 49:stä 36:een eli 13
paikkaa.
Ahti Pekkala opetti meitä nuoria: Nuorisojärjestö on saatava
vahvaksi.
?Mene Sinä Tuomas jokaiseen
kuntaan ja nosta keskustan nuorisojärjestö vahvaksi ja toimivaksi. On globaali häpeä, että emme ole päässeet irti väkivallasta ja nälästä.
Tehkäämme rauha ja sovinto.
Raimo Kareinen
Orimattila
?Ahti Pekkala opetti meitä nuoria: Nuorisojärjestö on saatava vahvaksi.
30.8. klo 11.45-13
NORA-INSTITUUTIN esittelystä
vastasivat Ritva Joki-Kolehmai-
Raisio, Raision Keskustan seniorikerilaajat Keilakerho aloittaa 5.9. Jumalanpalvelus klo 10 Kihniön kirkko ja juhlatilaisuus Taitotalo Puumilassa jumalanpalveluksen jälkeen. Tervetuloa tapaamaan
vaikuttajia ja keskustan kansanedustajaehdokasehdokkaita.
Hartola, Keskustan teltta la 6.9. klo 18.30. 16.
Tilaisuudessa julkistetaan Keskustan
ikääntymispoliittinen asiakirja. Keskustan koju pystytetään
klo 9:ään mennessä, kansanedustajia ja -ehdokkaita tulee mukaan torille.
Limppuja, prosyyriä ja lehtiäkin jaossa. Kotiinlähtö klo 14.00.Osallistumismaksu 5 . Mäntsälän Keskustan osasto si-
Keskusta mukana kesätapahtumissa: 28.8. Turuntie 34, Hämeenlinna. klo 10-13 Hämeenkoski päivä, Koskikartanon levähdyspaikalla. klo 10-17. Kirkkopyhän ruokailu 15,00 euroa. Ke
Antti Kaikkonen vierailee osastolla pe
29.8. Justimus on kova sana
meidänkin perheessä, sanoi Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen.
Haapavesi ei muutenkaan ollut Kataiselle kovin tuttu, vaikka
hän itse lähtöisin niinkin läheltä
kuin Haapajärveltä.
Kansanedustajakollega Antti
Rantakangas paikkasi tilannetta nyt tuntuvasti. 20
Keskustassa tapahtuu
Pohjois-Pohjanmaan naiset haluavat
ehdolle vähintään kuusi naista
PIRKKO WILÉN
Marjatanpäivän tilaisuudessa
puhuttiin politiikkaa ja
kuultiin mm. Keskustelun alustajana ke Esko Kiviranta. Mukana
keskustan kansanedustajaehdokasehdokkaita.
Kärkölä, Keskustan teltta la 6.9. Loimaan torilla, la 16.8.
Nousiaisten Henrikin markkinoilla ja
Keskustanaisten Kesäpäivässä Pöytyällä, su 17.8. keskustelutilaisuus eduskunnan
kansalaisinfossa ke 10.9. Kokouksen aluksi
on eduskuntavaalien ehdokas ehdokkailla tilaisuus esittäytyä.
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. 040
418 1150.
PIRKANMAA
Keskustaväen kirkkopyhä 19.10.
Kihniössä. 28.9. klo
8.45, paluu 30.9. Mynämäen Laurin markkinoilla, pe 15.8. alkaen klo 10. Etelärannan jokimaise-. yhdistyksen tilille 572163?41014003
viimeistään perjantaina 22.8.
Kaarina, Iltatorit ovat elokuun ajan
joka torstai klo 17-19 Kaarinan torilla. Huomioikaa uusi aukiolo asioidessanne!
Helsingin Keskustan Sosiaalipoliittinen seura ry:n kesäretki pe 29.8. taide-ateljeehen Humppilaan. Paluumatkalle lähdemme noin klo 20.30 ja olemme Helsingissä klo 22. Keskustan teltalla kansanedustajia ja ehdokkaita. ?Nuotin taikaa. Mukana keskustan eduskuntavaaliehdokasehdokkaita.
Asikkala, Santerin päivänä to. Yhteystiedot: Pilvi
Kärkelä p. Taiteilija on itse paikalla.
Syömme omakustanteisen iltapalan
Urpolan kartanossa, jossa Forssan seudun hyvinvointiyhtymän johtaja Juha
Heino kertoo kuntayhtymän synnystä
ja toiminnasta. mennessä minna.anttonen@suomi24.fi tai 044 517 8669.
Turku, Keskustan Turun Seudun py:n
keskustelutilaisuus aiheesta ?Näkökulmia ikä-ihmisen arkeen. Raisio, Killinmarkkinat, 30.8. 0400 930 483
ja naisten, nuorten ja Vesaisten toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. Matkan hinta 2 hh A-hytissä 25 e/hlö, 2 hh B-hytissä 23 e/hlö ja 1 hh pikku-B-hytissä 24 e/hlö. Alustajana LL, monipuolisesti
arvostettu vaikuttaja Eeva Kuuskoski.
Keskustan veteraanit, Syysristeily
Viking Amorellalla, lähtö ma 29.9. / hlö. Ilm.
viim. Nyt oppiaineiden kirjo on laaja ja koulua markkinoidaan nuorille YouTubessa Justimuksen
räppivideon avulla.
. Wanhan ajan markkinoilla Maskussa.
Pornainen. Messu Auran kirkossa klo 17. Raision
Keilahallilla. Aurakatu 16. Jokainen tarvitsee omat evät, myös grillimakkaraa. Porin Silakkamarkkinat pe 5.9.
- su 7.9. Aurassa. Asialisalla seurakuntavaaliehdokaitten nimeäminen.
Tikkurila, syysvuosikokous 10.9. 3.9. Ilmoittautumiset ruokailuun Pilvi Kärkelä 040595709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. Mu-
lu. 11.9
klo 16-18 keskustan teltta S-marketin
pihalla ja klo 18-20 kunnanvirastolla
tavattavissa Keskustan kansanedustajaehdokasehdokkaita.
Heinola, su 14.9 klo 17 alkaen kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous Valtuustotalon kahvihuoneessa, Rauhankatu 3. Ilm.kerhoon: Mirjam Karila p. klo 14 . Pornaisten kunnallisjärjestön ylimääräinen kokous
kunnantalolla 3.9. Esko Kiviranta tavattavissa Keskustan osastolla seuraavissa tapahtumissa: Raision Killinmarkkinoilla la
30.8. Ota
rohkeasti yhteyttä. 0401417326.
Vesaiset, Patikkaretki Kuhankuonolla 13.9.2014. 15.9. klo 10-11. Laitilan Hullun Kukon
päivässä la 30.8. klo 10-14 kauppakeskus Tuulosessa.
Riihimäki Asema -tapahtuma 14.9.
klo 10-14 Riihimäen rautatieasemalla.
Piirin hengellinen päivä Poltinahon
srk-talossa os. Kirkonkylän maalaismarkkinoilla. Hänen puheenvuorossaan saatiin kattava kuva Haapaveden kaupungin nykyisestä tilanteesta, elinkeinojen
monipuolisuudesta ja vahvasta
kulttuuriperinnöstä.
Illan päätteeksi Rantakangas
intoutui jopa esittämään runon,
joka Ritva Joki-Kolehmainen oli
tilaisuuden aikana kirjoittanut.
kana keskustan kansanedustaehdokasehdokkaita.
Nastola, su.7.9. Laukkosken ja Halkian
paikallisosastojen ylimääräiset kokoukset ja Pornaisten paikallisosaston
vuosikokous pidetään kunnantalolla 3.9. 25.
0440-622 266.
Keskustan kirkkopyhä su 31.8. Ilmoittautuminen 5.9. klo 1820 Vimman Teatteri-tilassa, os. klo 18. Maksa iltapalan hinta 28
. kansanrunoutta.
HAAPAVESI
POHJOIS-POHJANMAALTA on
eduskuntavaaleihin asetettava ehdolle vähintään kuusi naista vaadittiin maakunnan keskustanaisten kannanotossa, joka julkistettiin perjantaina Haapavedellä.
Marjatanpäivän tilaisuudessa
kuultiin kansanrunoutta, Goethea, Minna Canthia ja monenlaista muutakin.
Jokakesäinen kulttuuritilaisuuden ajankohtaa oli jouduttu siirtämään tavallista myöhemmäksi
piiritoimistoa työllistäneet Pyörät pyörivät -kampanjan vuoksi.
Nora-instituutin tiloissa järjestettyyn tapahtumaan saapui
kymmenittäin naisia eri puolilta maakuntaa, osa Kuusamosta saakka neljän tunnin automatkan takaa.
POHJOIS-POHJANMAAN keskustanaisten puheenjohtaja Raili
Myllylä esitteli ylpeänä viisi ?ehdokasehdokasta?: Hanna-Leena
Mattilan, Riikka Moilasen, Eija
Nivalan, Eeva-Maria Parkkisen
ja Ulla Parviaisen.
. Ehkä nämä valinnat vähän
myös kertovat teistä itsestänne,
arveli Myllylä.
jaitsee heti sisäänkäynnin vieressä. Lauri Mikkola.
UUSIMAA
Raisio, Killinmarkkinat Tasalan alueella la 30.8. Liturgina khra Torsti Äärelä, saarnaa rovasti Tauno Matias Roto, kanttorina
Juha-Pekka Kähkönen. Lähdemme klo 14 Helsingistä taiteilija Heljä Liukko-Sundströmin ateljeehen
Humppilaan. Hintaan sisältyy buffetlounas, pullakahvit ja omaa ja laivan
ohjelmaa. Hyvästä ja arvokkaasta vanhenemisesta sekä vanhustenhoidon vaihtoehdoista ovat keskustelemassa Keskustan ikääntymisverkoston puheenjohtaja, varapuheenjohtaja Anu Vehviläinen, VTT Markku Lehto, YTL Pirkko
Karjalainen, Vehmaan Vanhusneuvoston puheenjohtaja Maija Jaakkola-Angervuori, Hämeenkyrön sosiaalijohtaja Taina Niiranen sekä varapuheenjohtaja Juha Rehula. Mirkulle, p. Olemme torilla 9- 14.
Pe ja la 29.-30.8. Kaarina, tori, 30.8. 0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
26. Voi onko Justimus Haapavedeltä! Sitä minä en tiennytkään,
vaikka muuten kyllä tiedän mikä se on. klo 17-18.
Raisio, Killinmarkkinat Raisiossa la
30.8.Tasalan torin puolella, Keskustan
koju klo 9-14 paikalla, limpunmyyntiä,
kansanedustajia, ke-ehdokkaita ja Raision kesk.srk.vaaliehdokkaita paikalla.
Toripaikka nr. 040-141 7326
tai mirjam.karila@raisio.fi tai Sirpalle
nen ja Liisa Majava.
Nykyisin noin 520 oppilaan
opinahjona toimiva instituutti oli
alunperin ruustinna Nora Pöyhösen perustama kasvitarhakou-
Piiri, piknik-järjestöristeily yhdessä Satakunnan piirin kanssa la 11.10.
Lähtö m/s Amorellalla ja paluu m/s Viking Gracella.
ETELÄ-HÄME
Hämeenlinna Tuulosen syysmessut
la 30.8. Asialistalla esitykset seurakuntavaaliehdokkaiksi ja eduskuntavaaliehdokkaaksi. Laulua esittävät Colette Roto ja Hilary ja Elvira.
Messun jälkeen Auran Keskustanaiset tarjoilevat kirkkokahvit Prunkkalan Poikettavassa kirkon vieressä. jumalanpalveluksella. Laitila, Hullun kukon päivä.
Olavi Ala-Nissilä tavattavissa 30.8.
Raisiossa Killinmarkkinoilla.
Ke. klo 9- Keskustan teltta Nastolan markkinoilla. Kirkkoherra Äärelä esittelee Auraa, musiikkiohjelmaa ja keskustelua ajankohtaisista aiheista.
Kansanedustaja Annika Saarikko
mukana seuraavissa kesätapahtumissa: la 9.8. Kalastajat ja muut
myyjät ovat taas valmistaneet omia
tuotteitaan valmiiksi porilaisia kuluttajia varten. Keskustan teltalla tavattavissa keskustan kansanedustajaehdokasehdokkaita.
Lahti, Keskustan teltta Lahden markkinoilla ke. Hartolan markkinoilla. ti 23.9. Kaupungin konserttiohjelmat klo 18 alkaen: 28.8. Luontokabinetti klo
9-10.15, Savojärven kierros 6 km. klo
8-16. klo 1314, kokoontuminen joka perj. Vain Mirja Vehkaperä ei
KESKUSTA
Hyvän ikääntymisen resepti Suomelle . Ruokailu, ohjelmaa, musiikkia
sopraano Pia Freund säestäjänään Taina-Maaria Rautsuo.
PÄIJÄT-HÄME
Hämeenkoski, la. Ilmoittautumiset 8.9.
mennessä merja.heikkila@eduskunta.fi 050 574 1692 tai janika.tikkala@
eduskunta.fi 050 574 1703.
HELSINKI
Kuva: Pirkko Wilén
päässyt tänään paikalle, kertoi
Myllylä.
Muut esittivät valitsemiaan runoja.
. tulkitsevat
Pertti Keihäs ja Jarkko Salmi. klo 7.35. Mäntsälän Messut Mäntsälän Suurlavalla (Maisalantie 7). Tikkurilan uimahallin kabinetissa klo 1819.
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna joka perjantai vuoden 2014 loppuun. Varmista tulosi ja kuljetustarpeesi yhdistyksen puheenjohtajan Eeva Kuuskosken sähköpostiin eeva.kuuskoski@hotmail.com eli tuletko
omalla autolla ja voitko ottaa kyytiläisen mukaan
Kuva: Kai Widell
Itäpuisto 9, 28100 Pori
050 4057 742, 050 4057 743
satakunta@keskusta.fi
ETELÄ-HÄMEEN PIIRI
tj. Tervetuloa
mukaan keskustelemaan, vaikket olisi
lukenut kirjaa!
Piiritoimisto on avoinna kesäkuukausina sopimuksen mukaan. Mutta ennen kaikkea maakunnallisen vaaliohjelman tulee olla Keski-Suomen keskustalaisen näköinen! Anna siis vinkkisi tai mielipiteesi ohjelmatyöhön
osoitteella: pauliina.maukonen-karkkainen@keskusta.fi Maakunnallinen
vaaliohjelma on tarkoitus hyväksyä
piirin syyskokouksessa.
ETELÄ-SAVO
Mikkelin kunnallisjärjestö yhdessä sisarjärjestöjen kanssa: 29.8 kl
17-20 Mikkelin kävelykadulla Maailma
Kylässä- tapahtuma. Kokouksessa esillä eduskuntavaaleihin valmistautuminen, syyskauden
toiminta, ajankohtainen politiikka. Keskikatu 4, 45100
Kouvola.
KARJALA
Nuijamaa, py:n perinteinen kesätapahtuma pidetään Kuusirannassa
to 28.8. Tervetuloa kaikki
ehdokkaat eduskuntavaaleissa! 30.8
kl 10-16 Sadonkorjuumarkkinat Kenkäverossa.
Pieksämäki, Tupailta ma 1.9. krs., 15110 Lahti
03-7825 017
paijat-hame@keskusta.fi
PIRKANMAAN PIIRI
Näsilinnank. Keskustellaan 2.9. klo 16.30 piiritoimistolla Porrassalmenkatu 33, Mikkeli. klo 17
Tornion kapungintalon valtuustosalissa. Ilmoittautuminen klo 9 ja
aluekokoukset klo 10. kauppa; klo 19.30-20 Kuolion ent. 0408379867 ja
perapohjola@keskusta.fi. klo 18
Jäppilä -talolla os. klo 12
Retkiaitan Kauppakartanossa Lieksassa. Keskusta mukana Maaseudulta-käsin- messuilla Tervolassa, ammattiopisto Lappiassa, la-su, 30,-31.8.14.
Paikalla 30.8. muuttunut aika!) ja Siika-Pyhäjokilaakso ke 3.9. ?Aseveljeys ja rintamayhteisöllisyys olivat paljon syvempiä kokemuksia kuin pelkkä ideologia
tai poliittinen identiteetti.. klo 15-16.15
Ku nnallisjärjestön toimisto, Oravantie 1; klo 17-17.30 Iivaaran kylätalo;
klo 18-18.30 Murtovaaran ent. kansanedustajien Kimmo Tiilikainen ja Ari Torniainen vieraiksi. Keskustan Kuusamon kunnallisjärjestö ry.
Nivala. klo 18 alkaen
Carelicumin auditoriossa. Jyväskylän Paviljongilla.
Keskustan Keski-Suomen piirissä on
perinteenä oma, maakunnallinen eli
koko Keski-Suomen kattava eduskuntavaaliohjelma. Iijokilaakson alueellinen jäsenvaali 31.8. klo 18 alkaen Keskustan piiritoimistolla Kauppakeskus Hansa, Keskikatu 4, Kouvola.
Homeopaatti Tanja Hovi kertoo, miten
homeopatian avulla voimme vaikuttaa terveyteemme ja hyvinvointiimme. www.pieksamaenkeskusta.fi
Keskustanaisten Etelä-Savon piirin
johtokunta pidetään to 11.9. 9 A 5. Markkinoiden tapahtumapaikkana on koulukeskuksen kenttä, osoite: Museotie 12. Bussi lähtee Simpeleen Teboililta ja ajaa 6-tietä Kouvolan kautta Helsinkiin. klo 18.30 Osuuspankin kokoustilassa.
PERÄPOHJOLA
Piirihallituksen kokous 28.8. sisältää
bussimatkan ja päivän ohjelman, sekä maittavan lounaan ravintola Ostrobotniassa. koulu;
klo 13-18 Kunnallisjärjestön toimisto,
Oravantie 1. Paistetaan makkaraa ja jututetaan Keskustan Kainuun
piirin jäsenvaaliehdokkaita. Retken hinta 59,50 . Ennakkoäänestystä ei järjestetä. Asiana seurakuntavaaliehdokkaiden nimeäminen. Paikalla tulevia kansanedustajia ja paikallisia päättäjiä.
Pohjois-Savon Keskustan Elonkorjuujuhla su 31.8 klo 18.30 Kiuruveden
kulttuuritalolla. klo 14-15. klo 18. Kahvitarjoilu.
Paltamo, kj jäsenilta Vaarankylän kodalla pe 29.8. Tule kuulemaan ja keskustelemaan.
Mukana keskustan jäsenvaaliehdokkaita. . klo 18
Heikki Honkaniemen kodissa osoitteessa Rinteentie 16. pidettävän kaupunginhallituksen kokouksen esityslistalla olevista asioista sekä muista
ajankohtaisista asioista. Jäsenmaksusuosituksen maksutili 513100-4573.
Larin Kyöstin k. Keskustelussa Ville Kivimäen Murtuneet mielet. 21
Keskustassa tapahtuu
missa vietetään viihtyisiä markkinoita
perjantaista sunnuntaihin. klo
10-16, paikalla kansanedustaja Timo
Kalli klo 11-12.
Tärkeää. Pirjo Matikainen.
Keskustanaisten Kymenlaakson piiri järjestää kaikille avoimen hyvinvointi-illan ?Vaihtoehtohoidoillako säästöä
terveysmenoihin?. Osallistumismaksu
20/10 euroa. mukavaa yhdessäoloa. Otathan
yhteyttä: toiminnanjohtaja Ulla-Riitta
Juuti p. klo 9-9.30 Vasaraperän kylätalo; klo 10-10.30 Salminen, Holtinniementien risteys; klo 11-11.30 Rukan
koulu; klo 12.30-13 Piiloperän metsästysmaja; klo 13.30-14 Käylän Korpihovi; klo 15-15.30 Vuotungin kylätalo;
klo 16-16.30 Määttälän koulu; klo 1717.30 Nissinvaaran koulu; klo 18.30-19
Kemilä, Lämsänkyläntie 182B; Su 31.8.
klo 9-9.3 0 Törmäsen koulu; klo 1010.30 Heikkilä, Kuusiniementien risteys; klo 11-11.30 Kiitämän ent. Ilmoita puheenjohtajalle tai piirisihteerille, mikäli olet kokouksessa mukana
virtuaaliyhteydellä.
Ylitornio, piirikokous la 18.10. Janne Tarima p.050
448 5085, Vesaiset tj. 040 505 0021,
Keskustanuoret tj. 010
315 2001 / 010 315 2000.
Keskusta on mukana ainakin seuraavissa Keski-Suomen kesätapahtumissa: Ween, maan wiljaa kala- ja
elonkorjuumarkkinat 20.-21.9. Äänestyspaikat ja ?ajat Iissä:
Su 31.8. Paistetaan
makkaraa ja jututetaan Keskustan Kainuun piirin jäsenvaaliehdokkaita.
ETELÄ-POHJANMAA
Lappajärvi, Tarvolan py:n sääntömääräinen syyskokous pe 29.8. Noora Ruuth p.
040 758 5180
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin ylimääräinen piirikokous la 6.9. Eduskunnassa tapaamme myös puoluesihteeri Timo Laanisen. Paistetaan makkaraa ja jututetaan Keskustan Kainuun
piirin jäsenvaaliehdokkaita.
Puolanka, kj järjestää jäsenvaaliehdokkaille tilaisuuden puhua Pohjanportin lavalla pe 29.8. Noora Ruuth p.
040 758 5180
ITÄ-SAVO
la, Revonkatu 1; Oulu ja Oulujokilaakso to 4.9. Käsittelyssä eron
myöntäminen piirin varapuheenjohtajalle, uuden varapuheenjohtajan valinta sekä johtokunnan täydentäminen.
SUOMEN KESKUSTA
Keskustan puoluetoimisto
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
010 2897 000 (klo 9-15)
HELSINGIN PIIRI
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
0400 909 013
helsinki@keskusta.fi
Sote-ilta tiistaina 16.9. Musiikkia ja muuta mukavaa!
Petäyksen py:n ja Vehmasjärvi-Sälevän py:n yhteinen tupailta ke 10.9.
alkaen klo 19 Liepanteella, Koirakoskentie 822. klo 11-14.
Noormarkun Yrittäjät ry järjestää perinteisesti suuren suosion saavuttaneet Noormarkun markkinat la 6.su 7.9. to 4.9. klo 18 alkaen Keskustan piiritoimistolla Mikkelissä.
Keskustajärjestöt. Kouluttajina muun muassa vpj. klo 14-15 Kuivaniemen koulu;
klo 16-18 Valtarin koulu.
Keskusta Keiteleen markkinoilla pe
29.8. klo 18. Tule kertomaan oma näkemyksesi uudistuksesta.
UUDENMAAN PIIRI
Apollonkatu 11 a, 00100 Helsinki
045 8546 406
ari.maskonen@keskusta.fi
VARSINAIS-SUOMEN PIIRI
Linnankatu 21 B 35, 20100 Turku
010 2922 060
varsinais-suomi@keskusta.fi
KESKI-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna 17.9.
eduskuntaretken ja 22.-23.9. Otathan
yhteyttä: toiminnanjohtaja Ulla-Riitta
Juuti p. Sosiaali- ja
terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta alustamassa sote työryhmän
jäsen, kansanedustaja Tapani Tölli. klo 9-16. Vapaata keskustelua ajankohtaisista asioista.
KAINUU
Kajaani, kj. klo
12 Kempeleessä, Kirkonkylän yhtenäiskoululla (Vihiluodontie 585). Päivän ohjelmaan sisältyy lisäksi
opastettu tutustumiskierros Eduskuntataloon, sekä täysistunnon seuraaminen. Janne Tarima p.050
448 5085, Vesaiset tj. Asiana ylimääräisen piirikokouksen asiat - eduskuntavaalien ehdokasasettelu.
Piiritoimisto on avoinna kesäkuukausina sopimuksen mukaan. klo
18.3 0 Oulainen, Yritystalon ruoka-
Kuusamo: Iijokilaakson alueellinen jäsenvaali 29.-31.8. Karstulan Käpälälauvassa. Juha Rehula ja järjestöpäällikkö Pekka Reponen. Aika
ja paikka tarkentuu myöhemmin.
Piiritoimisto on auki sopimuksen
mukaan: Kai Puro puh. eduskuntavierailu,
keskisuomalaisten kansanedustajien
tapaaminen, käynti puoluetoimisto
Apollolla, Helsingin Sanomien toimitukseen ja Kirkon ulkomaanavun toimintaan tutustuminen. Kirkkotie 14, Jäppilä. Reitti suunnitellaan lähtijöiden mukaan. klo
16.45 alkaen Keskustan piiritoimistolla
Kouvolassa. 050-347 3556, Keskustanaiset
tj. Poliittinen katsaus puheenjohtaja Juha Sipilä.
POHJOIS-SAVO
Ii. Ilmoittautumiset Tuijalle 040 415 8759 tai sähköpostilla tuija.
pitkapaasi@keskusta.fi.
POHJOIS-KARJALA
Keskustanuoret ja Savo-Karjalan
vaalipiirin ehdokkaita tavattavissa
Joen Yössä pe 29.8.
Keskustan Syysstartti su 31.8. Mukana puheenjohtaja Juha Sipilä
sekä Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaat. Elina Lappalainen p. henkilökunnan neuvottelupäivien vuoksi.
Ehdokaskoulutusviikonloppu kansanedustajaehdokkaille ja vaalipäälliköille 5.-6.9. klo 16.30 Oulu, piiritoimisto, koulukatu 31 A 2; Iijokilaakso to
4.9. Sauna on lämpimänä klo 17.
Makkaranpaistoa, pientä kisailua, arvontaa ym. Asiana: kansanedustajaehdokkaiden asettaminen. Tilaisuuden alussa
kahvitarjoilu klo 11.30 alkaen ja tilai-
suuden lopussa tarjolla lihakeittoa.
Keskustanuoret, Pohjois-Karjalan piirin ylimääräinen yleinen kokous to 4.9.
klo 16.30 piiritoimisto Apilalla (Siltakatu 22, Joensuu). Kokouksen jälkeen kaikille avoin Hyvinvointi-ilta.
Kouvola, Keskustan teltta Elimäen
pestoomarkkinoilla 6.9 klo 9-14. 12 B 16, 40100 JKL
050 5735 353, 045 3274 845
keski-suomi@keskusta.fi
ETELÄ-POHJANMAAN PIIRI
Keskuskatu 11, 60100 Seinäjoki
06-2233 300
etela-pohjanmaa@keskusta.fi
KESKI-POHJANMAAN PIIRI
Isokatu 2, 67100 Kokkola
06-8312 373
Keski-pohjanmaa@keskusta.fi
POHJOIS-POHJANMAAN PIIRI
Koulukatu 31 A 2, 90100 Oulu
040 515 6800
pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi
KAINUUN PIIRI
Kauppakatu 26, 87100 Kajaani
08-6121 146, 08-6121 144
kainuu@keskusta.fi
LAPIN PIIRI
Kansank. HUOM: Matkalle osallistuu myös kansanedustajaehdokkaita, joten bussimatkojen aikana on hyvää aikaa miettiä sitä ?omaa
ehdokasta?. 23 A 1, 33210 Tampere
03-2226 029
pirkanmaa@keskusta.fi
KYMENLAAKSON PIIRI
Keskikatu 4, 45100 Kouvola
050 5770 838
kymenlaakso@keskusta.fi
KARJALAN PIIRI
Valtakatu 54, 53100 Lappeenranta
040 416 0147, 040 415 8759
karjala@keskusta.fi
ETELÄ-SAVON PIIRI
Porrassalmenk. 16, 13130 Hämeenlinna
010 3270 499
etela-hame@keskusta.fi
PÄIJÄT-HÄMEEN PIIRI
Hämeenk. Seurakuntavaaliasiat ja kannanotto eduskuntavaaliehdokkaan puolesta. Paikalla ke-ehdokkaita.
Piiritoimiston uusi osoite Kauppakeskus Hansa 2 krs. Ohjelmassa puheenjohtaja Juha Sipilän juhlapuhe sekä kansanedustajaehdokkaiden esittäytyminen. 050-347 3556, Keskustanaiset
SATAKUNNAN PIIRI
Paltamo, kj:n jäsenilta Vaarankylän kodalla pe 29.8. 12 A 4, 96100 Rovaniemi
016-313241
lappi@keskusta.fi
PERÄPOHJOLAN PIIRI
LAPPI
Piiri. Se valmistellaan piirihallituksen koordinoimana yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Äänestyspaikat ja ?
ajat Kuusamossa: Pe 29.8. klo 19.30 Pudasärvi, kaupungintalo. järjestää jäsenillan to
28.8.klo 18.00 Paltanienen kylätalolla. Yhteiskunnallinen lukupiiri to 18.9. klo
18. Keskustalla on teltta
Noormarkun markkinoilla la 6.9. Paikalla myös eduskuntavaalien
jäsenäänestysehdokkaita. Paikalla piirin tj. Ilmoittautumiset piiritoimistolle pikaisesti.
Eduskuntaretki Helsinkiin ke 17.9.
Ohjelmassa mm. Klo
19 kahvien lomassa kansanedustajamme Ari Torniainen kertoo politiikan tuoreimmat kuulumiset.
Hei, tervetuloa mukaan retkelle
Eduskuntaan to 9.10. 33, 50100 Mikkeli
050 347 3556
ulla-riitta.juuti@keskusta.fi
ITÄ-SAVON PIIRI
Tottinkatu 15, 57130 Savonlinna
050 347 3556
ulla-riitta.juuti@keskusta.fi
POHJOIS-KARJALAN PIIRI
Siltakatu 22, 80100 Joensuu
013-122 982
pohjois-karjala@keskusta.fi
POHJOIS-SAVON PIIRI
Suokatu 31, 70110 Kuopio
017-3699 600
pohjois-savo@keskusta.fi
YLÄ-SAVON PIIRI
Riistakatu 15, 74100 Iisalmi
017-817 214
ylasavo@keskusta.fi
KESKI-SUOMEN PIIRI
Cygnaeuksenk. Bussikuljetus, ohjelma ja
lounas 60 euroa/hlö. Varaukset
ja lisätiedot piiritoimistolta: puh. Asetetaan eduskuntavaaliehdokkaat. Mukana kansanedustajaehdokas Sari Kujala.
POHJOIS-POHJANMAA
Aluetoimikunnat kokoontuvat: Kalajokilaakso (Huom. ke Markus Lohi ja 31.8.
ke Eeva-Maria Maijala.
Valtakatu 25, 94100 Kemi
016-256 031, 040 8379 867
perapohjola@keskusta.fi
CENTERNS
SVENSKSPRÅKIGA DISTRIKT
Apollogatan 11 A, 00100 Helsingfors
050 4360 411
mia.peussa@keskusta.fi. Kunnallisjärjestön johtokunnan ja paikallisyhdistysten puh.johtajien kokous to 28.8. Lisätietoja elina.lappalainen@keskusta.fi, puh.
040-505 0021.
Keskustanaisten Kymenlaakson piirin johtokunta pidetään to 4.9. Keskustalla
on teltta Porin Silakkamarkkinoilla pe
5.9. Elina Lappalainen p. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi, niin tavoitamme
sinut myös sähköisesti.
Satakunnan piiritoimisto, Tavoitat
meidät seuraavista numeroista: toiminnanjohtaja Kati Kiljunen 050 405
7742 kati.kiljunen@keskusta.fi, keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 050 301 6189 tarja.kiviniemi@
keskusta.fi, nuorten toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044 0336 588 satakunta@keskustanuoret.fi, jäsenasiat
Leena Kallionsivu 050 405 7743.
KYMENLAAKSO
Miehikkälä, Kj:n ylimääräinen yleinen
kokous 27.8 klo 19 Säästöpirtillä. Kahvitarjoilu ja arpajaiset.
Paltamo, kj:n jäsenilta Vaarankylän kodalla pe 29.8. kauppa;
La 30.8. 040 505 0021,
Keskustanuoret tj
Minkä kunnan keskustaajama on Hetta?
3. Minkä oven päällä Danten (1265-1321)
1906. Suomen pinta-alasta on suota arvioin-
6. ?Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien
vai Ilkka Sysimetsä alias Frederik?
1950-luvulla voimalaitoksia. Milloin ja missä järjestyksessä äänioikeus tuli seuraaviin maihin: Brasilia, Britannia, Ruotsi, USA?
mukaan lukee: ?Ken tästä käy, saa kaiken
toivon heittää.??
Minkä niminen on Sami
Hyypiän valmentama Englannin
Mestaruussarjan joukkue?
Kuva: Ville Vuorinen/Lehtikuva
5. Noin päättyy Raamattu ja
sen viimeinen kirja. Oulujokeen rakennettiin ja valmistui
9. Naiset saivat äänioikeuden Suomessa
4. Minkä niminen on Raamatun viimeinen kirja?
8. Monenneksiko soisin maa Suomi maailmassa on?
seerikoulu eli RUK?
10. Mikä on Pohjois-Karjalan suurin järvi?
as Hector, Antti Hulkko alias Andy McCoy
Sudoku
Viivi & Wagner . Virtanen . Minkä niminen on tuo Englannin Mestaruussarjan joukkue?
2. Kuinka monta niitä on?
kanssa. Sami Hyypiä valmentaa nykyisin Cham-
7. Mukula
2 1 3 5
8 6 9
5
4
8
9
4 5
1
6
9
1
4 7 3
3 9 5 2
5
2
9
7
4
8 1
5
9
3
6
4
4
2
4
7
2
6 5 3
4
5
7
4
1 8 5
3
1
2
7
5 3 1
6
6
7
9
8
7
2
9
5
2 3 8
6
5
4
6
7 5
3
6
4
7
3
4
2
8 4 9
6
4
9 2
8
7
2. 22
27.8.2014
TIETOTESTI
1. Amen.. Aku Ankka . Missä kaupungissa sijaitsee Reserviup-
tiperusteesta riippuen 15 % (geologista suota) tai 26% (metsätieteellistä suota). B. Masi . Kuka heistä on vanhin: Heikki Harma ali-
pionshipissä, maan toiseksi korkeimmalla
sarjatasolla
23
27.8.2014
Rätyjä ja Armi
doten olla maksamatta normaalia tuloveroa. Ei ehtinyt kukko eli Cheek kolmasti stadionilla laulaa,
kun jo kysellään Laura Rädyn oman moraalin perään.
Paitsi, että osoitti elävänsä kokoomuslaisessa
norsunluutornissa, kaukana tavallisten ihmisten
elämästä, niin paljastui myös verosuunnittelijaksi.
Korostettakoon, että verosuunnittelu on laillista,
koska lakiin on jäänyt porsaanreikiä, jotka mahdollistavat kikkailun.
Moraalisesti kestämätöntä, että yhteiskunnan
polttoainetta, veroja, yrittävät maksaa määräänsä
vähemmän he, jotka itse elävät yhteiskunnan maksamalla palkalla.
Yhteiskunta on maksanut lääkärin koulutuksen kalliisti, mutta lääkäri voi ruuhkavuosiin ve-
JOS sukunimi on Räty, niin kannattaako lähteä julkiseen virkaan. 11:22
SANANPARSI
Kaukaa viisaat maalle soutaa.
Teisko
KANSA KASKUAA
Mikä on maailman lyhin kirja?
. Ruotsalaiset sotasankarit.
Ratkaisut
6
7
1
4
9
8
3
5
2
3
9
4
1
2
5
7
6
8
8
6
9
5
7
1
2
3
4
5
3
2
8
4
6
7
1
9
1
4
7
9
2
3
8
6
5
2
7
6
3
1
4
5
9
8
9
1
5
2
8
7
3
4
6
4
8
3
6
5
9
1
2
7
3
2
8
4
6
5
9
7
1
7
9
4
1
3
8
6
5
2
6
5
1
7
9
2
4
8
3
9
4
3
8
2
1
5
6
7
6
1
5
3
4
7
9
2
8
2
7
8
9
5
6
4
1
3
1
8
2
5
7
3
6
4
9
Ulkoasu: Mikko Eronen
2
5
8
3
6
7
4
1
9
3
6
4
2
9
8
1
7
5
5
9
7
1
6
4
8
3
2
4
3
1
7
8
5
2
9
6
7
5
9
6
1
2
3
8
4
8
2
6
4
3
9
7
5
1
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
1
8
7
5
4
6
2
9
3
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
5
3
9
7
8
2
1
4
6
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
4
2
6
9
3
1
5
8
7
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
7
6
3
8
1
4
9
2
5
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Satu Itkonen
044 7370 377
Annukka Kantola vuorotteluvapaalla
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
9
1
2
6
5
3
8
7
4
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
8
4
5
2
7
9
6
3
1
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Helsingin toimitus
Postios. Vasta moralisoi sitä avobemari-Ailusta. Sen minkä Seppo Räty teki sukunimelle kunniaa ( eikä sitäkään kaikkien mielestä )
ovat nämä myöhemmät Rädyt pilanneet.
Se ATK:n Räty ärsytti lakkouhoiluillaan vuosikausia iltauutisissa. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Kauniimpana kuin
missivuotenaan. Langenneita
kohtaan hän on ankara, sinua
kohtaan lempeä, jos pysyt kiinni
hänen hyvyydessään; muuten
sinutkin leikataan pois.
Room. Intiaanihiukset, heh! Alabasteri-iho, heh-heh!
Sitten on Laura Räty, Stubbin unelmajoukku-
JA sitten on Armi Kuusela. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Päällikkö:
Pirjo Kontio
Toimittajat:
Henna Lammi
Timo Mikkilä
Samuli Nissilä
Pauliina Pohjala
Vesa Somppi
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) USA (kaikki osavaltiot) 1920, Ruotsi 1921, Britannia
1928, Brasilia 1932, 2) seitsemän,
3) kuudes, 4) Helvetti, 5) Ilmestyskirja, 6) Hamina, 7) Frederik, täytti
69 tammikuussa (Hector 67, Andy
McCoy 51), 8) Enontekiö, 9) Pielinen, 10) Brighton & Hove Albion
Football Club.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
044 7370 262
044 7370 267
044 7370 265
044 7370 261
050 5450 915
050 300 3897
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. elokuuta
2014.
Tänään Rauli, ortodoksisen
kalenterin mukaan Pimen,
Piminä.
Aurinko laskee Helsingissä
20.40, Oulussa 20.56 ja nousee
huomenna Helsingissä 6.05,
Oulussa 5.44.
PÄIVÄN SANA
Katso, kuinka Jumala on sekä
lempeä että ankara. Arjen sankaruutta toki,
mutta ei oikeuta erityiskohteluun.
Villi veikkaus, Laura Räty ei ole seuraavassa
hallituksessa.
eesta. Kas, kun kauneus tulee nyt
myös sisältäpäin, elämänkokemuksena ja hienostelemattomuutena.
Viidenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen
Armi puhui kaunista suomea, kun normaali vaihto-oppilas hukkaa äidinkielensä vuodessa.
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
KESKIVIIKKONA 27. Joutuu tai ei, niin ei puhuta!
Tämän Rädyn pisteitä ei yhtään nosta se, että valoisa vanhus, Mattiesko Hytönen puolustaa häntä, aina kun itsensä ja tyttöystävänsä kehumiselta
ehtii. Mitä ne ruuhkavuodet ovat. Aika monella on lapsia
ja työnsä hoidettavana. Paljastui että oli ikävä ihminen.
Suomen Silviaksi joskus luultu sähkömiehen muija
tuli bussikuskien toimistossa kiusatuksi.
Räty rikkoi panomiesten kirjoittamattoman valan ja lärpätteli joutuneensa seksuaalisen ahdistelun kohteeksi
Hoitajia ja lääkäreitä on ilmeisesti sairastunut niin paljon siksi, että he joutuvat
työskentelemään tautialueella paikoin ilman hansikkaita tai muuta mahdollisuutta suojautua.. Sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Taneli Puumalainen toppuuttelee näitä arvioita.
. Lääkäreiden kuolemat ovat
vieneet taudin koettelemilta mailta ki-
EBOLALLA on epidemia-alueellaan paljon
muitakin terveydelle haitallisia vaikutuksia kuin varsinainen virus. Ebola tosin ei leviä koskaan ilmateitse, vaan vain suorassa, fyysisessä
kontaktissa.
Vaikka Husin henkilökunnalla ei tiettävästi ole aiempaa kokemusta Ebola-potilaiden hoita-
misesta, muita tartuntavaarallisia
potilaita hoidetaan sairaanhoitopiirissä jatkuvasti ja hoitoa myös
harjoitellaan säännöllisesti.
Husin infektioambulanssi pys-
tyisi tarpeen vaatiessa hakemaan
Helsinkiin hoidettavaksi myös sellaisen potilaan, jonka Ebola-tartunta on havaittu Uudenmaan ulkopuolisessa Suomessa.
Osastonylilääkäri Veli-Jukka
Anttila infektiosairauksien klinikalta kuitenkin sanoo, että ilmeisesti Ebola-potilas pystyttäisiin
hoitamaan myös ainakin Tampe-
ULKOMINISTERIÖN tietojen mukaan Ebola-alueilla oleskelee tällä hetkellä alle kymmenen suomalaista, ja heistä kaikki ovat töissä
YK:n tai muiden kansainvälisten
järjestöjen palveluksessa.
Joissakin medioissa on viime aikoina spekuloitu, voivatko Ebolan runtelemista maista Suomeen
saapuvat vaihto-opiskelijat tuoda
mukanaan vaarallisen taudin. Mikäli Suomessa joku sairastuisi Ebolaan, olisivat muutamat
jatkotartunnat mahdollisia, mutta laaja epidemia ei, Salminen sanoo.
LENTOTYÖNTEKIJÄT siirtäisivät
sairaan henkilön koneessa mahdollisimman yksityiseen paikkaan, ja koneen laskeuduttua lentoaseman henkilökunta eristäisi
hänet vielä omaan huoneeseensa. Sieltä sairastunut olisi aluksi
puhelinyhteydessä terveysviranomaisiin.
Todennäköisesti lentoasemalla
viranomaiset myös kirjaisivat ylös
kaikkien muiden koneessa olleiden ihmisten henkilötiedot ja ainakin kyselisivät heidän voinnistaan.
Seuraavaksi Helsinki-Vantaalle
saapuisi Husin erityinen infektioambulanssi, ja suojautunut henkilökunta veisi potilaan Helsinkiin
Meilahden sairaala-alueelle.
Suomen varautumisesta LänsiAfrikkaa parhaillaan piinaavaan
Ebolaan kerrottiin tiistaina tiedotustilaisuudessa, jossa puhuivat
useat asiantuntijat muun muassa sosiaali- ja terveysministeriöstä, THL:stä ja Husista.
MEILAHDEN infektio-osastolla voidaan hoitaa turvallisesti muutamaakin Ebola-potilasta samanaikaisesti. jää-
peästi tarvittua lääketieteellistä osaamista.
kaikkiaan Ebolaan on kuollut yli 1 400
ihmistä maaliskuun jälkeen. 24
27.8.2014
Suomi on varautunut
Ebolaan huolellisesti
Yksittäistapaukset mahdollisia, laaja epidemia ei
Ebola-viruksen leviämisen
estäminen vaatii tarkkaa
hygieniaa. Myös Nigeriassa on ollut tartuntoja.
Epidemian vastatoimia johtamaan nimetty YK:n erityisedustaja David Nabarro
toivoo, että sota virustautia vastaan voitetaan kuudessa kuukaudessa.
vät helposti hoitamatta.
Ebola-potilaita hoitaneesta terveydenhuollon henkilöstöstä on sairastunut noin
kymmenen prosenttia. Samalla muut alueen tavalliset taudit ?
kuten malaria ja hengitystieinfektiot . Tästä ei Puumalaisen mukaan kuitenkaan pidä vetää johtopäätöksiä viruksen helposta tarttuvuudesta.
. Pelkästään kansalaisuuden
perusteella ei pidä mitenkään
erotella ihmisiä: näissä kolmessa
maassa on yhteensä noin 20 miljoonaa asukasta, ja Ebola-potilaita tällä hetkellä muutama sata.
Ebolaan kuollut jo yli sata hoitajaa
Pelko tappaa enemmän kuin tauti
LÄNSI-AFRIKASSA jo yli 120 hoitohenkilökuntaan kuuluvaa on kuollut Ebola-virukseen, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO.
Ebola-tartunnan on saanut yli 240
Guineassa, Liberiassa, Nigeriassa ja Sierra
Leonessa työskentelevää hoitajaa ja lääkäriä.
WHO luonnehtii määrää ennennäkemättömäksi. Osastolla on jopa erikoishuone, jonka voi ilmaeristää. Ylilääkäri Taneli Puumalainen sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo, että Ebolan pelko tappaa enemmän kuin itse Ebola.
Puumalainen selittää lausuntoaan sillä, että Ebola syö nyt Länsi-Afrikan muutenkin heikon terveydenhuollon resursseja. Sierra Leonessa, Liberiassa ja
Guineassa on yhteensä vain muutama henkilö, joilla olisi opintopaikka Suomessa, jos he ylipäänsä tulevat tänne.
. Pahiten tauti
on levinnyt Liberiassa, Guineassa ja Sierra Leonessa. Kuvassa
avustushenkilökuntaa
puhdistateaan Monroviassa.
HANNA ANTTILA/STT
HELSINKI
MIKÄLI Helsinki-Vantaan lentoasemalle olisi saapumassa lentokone, jonka matkustajalla epäiltäisiin verenvuotokuume Ebolaa,
jyrähtäisi tartunnan varalle sorvattu koneisto käyntiin heti.
Ensimmäisenä tieto tartuntaepäilystä lähtisi lentokoneesta lentoasemalle ja sieltä Terveyden ja
hyvinvoinnin laitokselle (THL) sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin (Hus).
Kuva: Zoom Dosso/Lehtikuva/AFP Photo
reen ja Turun yliopistollisissa sairaaloissa.
THL:N tutkimusprofessori Mika
Salminen korostaa, että Ebolatapauksen toteaminen Suomessa on edelleen epätodennäköistä, joskaan ei täysin poissuljettua.
Suomen ja Länsi-Afrikan väliset
matkustajamäärät ovat hyvin pieniä, ja tällä hetkellä myös lentokoneisiin menevien ihmisten terveydentilaa tarkkaillaan Ebola-alueella aktiivisesti.