2 KESKIVIIKKO 27.11.2013
VÄKIVALLAN UHREJA EI SAA JÄTTÄÄ YKSIN. 6 414880 073513
JÄTTIPALKKOJA PITÄÄ KOHTUULLISTAA. s. 3
N:o 136 . 9
Tarvittaessa myös rahoitusmahdollisuus
1981?2013
KAIKKIALLE KOTIISI
Aikaa ja arkea kestävät kiintokalusteet
OTA YHTEYTTÄ!
Puh. Paavolantie 19, 92500 Rantsila
Tarvittaessa myös rahoitusmahdollisuus
www.lumiakeittiot.fi. 08 250 660, 040 514 6804 . 1 ?
MAASEUTU
Ikoni ja innoittaja
Ministeri Marjatta Väänänen on myös monien miesten esikuva s. s
Kun Sipilän ajatuksesta jää elämään vain
tämä osa lauseesta, julkistus kuulostaa melkein virkakiellolta.
Kuka keskustalainen seuraavaksi johonkin virkaan valitaan, häntä kärvennetään Sipilän lausahduksella.
Kukaan ei enää muista (eikä halua muistaa), ettei Sipilänkään mielestä ura politiikassa saa estää pätevän ihmisen valitsemista johonkin virkaan.
SEN VERRAN olen poliitikkoja seurannut, että uskallan
vakuuttaa, että useimmat heistä osaavat asiansa jopa
paremmin kuin monet ?puhtaat. Neuvoissaan Laaninen muistuttaa, että ?valta on
aina vain lainassa. Siinä on politiikkaa
laajasti nähneen miehen elämänviisautta, josta on
neuvoksi muillekin kuin vain eurovaaliehdokkaille. Esimerkiksi pääministerin palkka
on ainakin yksi kelpo mittari.
Käytösohjeet mainostavat keskustaa
K
eskusta laatii ehdokkailleen eettisen toimintaohjeiston euro- ja eduskuntavaaleihin. Pääosa poliittisista virkavalinnoista tehdään isoissa kaupungeissa ja
yhä jopa niin, että tarpeen tulleen räätälöidään uusia virkoja, jotta saadaan kaikkien valtapuolueiden
poliittiset edut valvotuiksi.
Niinpä kaupunginjohtajien nimien perässä keikkuu puoluetunnus kuin poliitikoilla konsanaan.
Kirjoitetaan Helsingin ylipormestarista Jussi Pajusesta (kok.), apulaiskaupunginjohtajasta Pekka
Saurista (vihr.) tai Vantaan kaupunginjohtajasta
Kari Nenosesta (sd.).
Vielä tärkeämpää on, että Kevan tapaus on nostanut jälleen kerran esiin kysymyksen johtajien jättipalkoista ja muista eduista. Hän joutui kärsimään siitä, että on nainen ja
siitäkin, että hänen nimensä perään saatettiin kirjoittaa (kesk.). Mahdolliset valuviat löydetään julkisessa läpivalaisussa paremmin kuin headhuntereiden toimistoissa.
Eikö riittäisi, että some-möykkääjät ja nurkkapöytien urputtajat ?vihaavat herroja??
Poliitikot voisivat kehua avoimesti toinen toisiaan, antaa arvoa osaamiselle ja kannustaa kollegojaan hakemaan
virkoja.
Pirjo Kontio. Suuripalkkaiset johtajat ovat epäonnistuneet siinä kuin
muutkin. Ja vaikka ei
olisi, kymmeniä vuosia kestänyt työ julkisessa painekattilassa erottelee hyvät ja huonot.
Oli tällaisen puurtajan taskussa minkäsorttinen jäsenkortti tahansa, kyllä hän hoitaa virkansa siinä missä
muutkin. Hänen olisi pitänyt tietää kaikki se, mitä hän
on kritisoinut, sillä hän on ollut niitä keskeisesti hyväksymässä.
Sen sijaan hänellä ei ollut valtaa vaatia Ailuksen
eroa.
Tapaus Keva voi aiheuttaa tervehtymistä. Esimerkkejä on vaikka kuinka.
Vaikka jättipalkkoja voidaan puolustella yhteiskunnan saamilla suurilla verotuloilla, niiden kielteiset vaikutukset ovat paljon suuremmat. Poliittisten nimitysten sulle-mulle -kulttuuri muuttuu
ehkä jonkin verran.
Näkyvin merkki tästä on, että keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ulostulon jälkeen kokoomuksen tai demareiden on mahdoton omia Ailukselta
jäänyttä paikkaa itselleenkään. Tosin sekin on totta, että Ailus suhtautui arvosteluun onnettomalla tavalla, ylimielisesti ja ajattelemattomasti. Julkisen vallan
omassa hallinnassa oleviin palkkoihin on taas hyvä soveltaa sitä esimerkkiä, mitä toteutetaan politiikan puolella. Pelisääntöjen tarpeellisuudesta sovittiin perjantaina Kuopiossa puoluehallituksen kokouksessa.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja puoluesihteeri Timo Laaninen painottivat kumpikin ehdokkaiden hyvän yhteishengen merkitystä. Selittämättömiä epäselvyyksiäkin löytyi. He sanoivat myös, että eettisten reunaehtojen ylöskirjaaminen ei ole viesti epäluottamuksesta, vaan tekee
puolueen arvot ja periaatteet läpinäkyviksi.
Sillä tavoin myös mainostetaan keskustaa.
Samalla saatiin sivuun hieman kiusallinen episodi, joka syntyi Pohjois-Karjalan piirissä laaditusta
ehdokassitoumuksesta. Hänen palkkansa ja
muut etunsa eivät olleet sen kohtuuttomampia kuin
monen muunkaan herran, pikemminkin päin vastoin. Hallitus on Kevassakin hyväksynyt toimivan johdon
palkkauksen ja muut työsuhteen edut ja on siten
niistä vastuussa.
Rädyn äkkiloikka Ailuksen syyttäjien riveihin olikin ensisijaisesti yritys pelastaa oma nahka. Tässä ollaan menty sikamaisen pitkälle. Siinä hyvä aikomus oli saanut epäonnistuneen muodon.
Keskustan ohjeiston pohjaksi sopii hyvin viisikohtainen ?Laanisen lista?. Kuva: Petra Pöyliö
eteen tuleviin virkanimityksiin. Tätä pitää käyttää surutta,
jos kohtuuteen ei muuten päästä. Räty tästä kilvasta
on ainakin ulkona.
Ehkä muuallakin sulle-mulle -kulttuuri muuttuu
ainakin hienovaraisemmaksi.
Tärkeässä asemassa tässä muutoksessa ovat suuret kaupungit, ja median suhtautuminen niissä
Kukaan ei ole
miljoonapalkan
arvoinen.
?Ehkä muuallakin sulle-mulle -kulttuuri muuttuu
ainakin hienovaraisemmaksi.. Hänen puolustamisensa olikin mahdotonta.
Silti kritiikkiä ansaitsee myös Kevan hallitus ja
varsinkin sen puheenjohtaja Laura Räty (kok.). Siihen se sitten jää.
AILUS-GATEN pyörteissä yksi ja toinen tuli luvanneeksi
kaikkea kummallista.
Puheenjohtaja Juha Sipilä halusi eroon sulle mulle -ajattelusta. Leipä irtoaa muista hommista leveämpänä ja vähemmällä julkisella kärsimyksellä kuin
jäsenkorteilla.
Politiikkaa voinee harkita ammatiksi vain, jos pystyy
elämään pätkätöiden ja velkakierteen kanssa, on turvannut toimeentulonsa jollakin muulla työllä, voittanut
lotossa tai jos ?pappa betalar. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Tapaus Keva nosti esiin
tärkeitä periaatekysymyksiä
T
apaus Keva ja kohu eronneen toimitusjohtajan Merja Ailuksen ympärillä on saanut aikaan monenlaista keskustelua. Ne tekevät ahneudesta hyveen, särkevät yhteiskuntarauhaa ja rakentavat uutta luokkayhteiskuntaa.
J
os jättipalkkoihin puuttuminen tuntuu muuten mahdottomalta, on julkisella vallalla aina
yksi keino: verotus. eli perii jotakin isompaa.
Jos politiikka jostakin kumman syystä vetää puoleensa kuin tuli perhosta, kannattaa muistaa tapaus Merja Ailus.
Hän opiskeli juristiksi ja hankki pätevyytensä erilaisissa, kovissakin siviilielämän tehtävissä, kunnes tuli lähteneeksi kuntavaaleihin keskustan ehdokkaana. Tapauksesta
onkin kasvanut tärkeä.
Ailus jäi ajojahdin jyrän alle. Rädyn taannoinen nimitys Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi kuuluu sarjaan ?kaikkien poliittisten
virkanimitysten äiti?, ja hän oli Ailuksen lähin esimies. Olkoon kateutta tai tasa-arvoa,
mutta kukaan ei ole miljoonapalkan arvoinen. virkamiehet tai yritysjohtajat.
Osalla on tutkintoja vaikka muille jakaa. Puolue tekee paperin edellisten kuntavaalien ohjeistuksen pohjalta. Loput tarinasta tiedämme.
PAITSI ETTÄ Ailus leimattiin julkisesti kaikkein aikojen
ahneimmaksi yritysjohtajaksi (lopulta huterin perustein), hänestä tehdään nyt ennakkotapaus, jonka perusteella koko poliittinen järjestelmä ottaa etäisyyttä ?poliittisiin virkanimityksiin?.
Samaan aikaan muut eläke- ja yritysjohtajat jatkavat etujensa nauttimista niin kun mitään ei olisi tapahtunut.
Ehkä valtion viinayhtiön uusi johtaja palkataan piirun
verran edeltäjäänsä vaatimattomammalla palkalla ja
vain vuoden erorahalla. Vastaansanomaton on myös neuvo: ?Kohtele muita keskustan ehdokkaita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan.?
Leikatkaa
jäsenkortit
POLITIIKKAA urakseen suunnittelevien kannattanee
harkita aikomustaan. ja jokainen ehdokas on ?keskustan käyntikortti?
Tempaamalla ote jämäkästi omiin käsiin Räsänen
välitti kansalaisille kuvan, että hän kantaa vastuuta ja hoitaa
asioita.
Valitettavasti tällainen politiikan teko pitkän ja ansioituneen
uran tehneiden poliisimiesten
kohtalolla on todella huonoa politiikkaa.?
LAPIN KANSA kirjoittaa, että karvalakkilähetystöjä parempi keino on kutsua pukuherrat pistäytymään pohjoiseen:
?Karvalakkilähetystöillä on
puolensa, mutta parempi tai ainakin nykyaikaisempi keino vaikuttaa asioihin on kutsua herrat Lappiin näkemään ja kuule-
maan omin silmin ja korvin ratkaisua odottavat ongelmat. Luku on pelottavan suuri. erityisesti lapsiin.
Lapsen pahoinpitely, väkivallalla kasvattaminen ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää.
Myös toistuva ja tahallinen hoitamatta jättäminen on väkivaltaa. Ministeri kuitenkin itse on ylimmäinen vastuunkantaja, ja myös hänen asemansa voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Juuri näin toimi Lapin liitto tuodessaan eduskunnan puhemiehen
Eero Heinäluoman ja kattavan
joukon keskeisimpien valiokuntien puheenjohtajia viikonvaihteeksi Inariin.
Nähtäväksi jää, mikä on vierailun lopullinen anti maakunnalle.
Ainakin lähtiessään vieraat suorastaan uhkuivat hyvää tahtoa
Lappia kohtaan.?. Niille ihmisille, joita aihe koskettaa
henkilökohtaisesti se on kipeä, ja siitä on
vaikea puhua.
Kampanja pysäytti ihmisiä, monet sanoivat, että asia on hyvin tärkeä.
Tilastojen mukaan joka kolmas nainen
tai tyttö kokee väkivaltaa elämänsä aikana. Kuva: Petra Pöyliö
ysongelmia ja huolta toimeentulosta, on
lähes mahdotonta selvitä ilman ulkopuolisten apua.
Ystävät, sukulaiset, päiväkotien ja koulujen henkilökunta ovat keskeisessä asemassa siinä, että nämä perheet voivat saada apua.
Ennaltaehkäisevän perhetyön merkitys
on todella suuri. Vaurioiden korjaaminen on paljon vaikeampaa
kuin niiden ennaltaehkäiseminen.
VÄKIVALLAN kierteen katkaisemiseen tarvitaan moniammatillista yhteistyötä koko
perheen kanssa. Lapsi kärsii,
jos joutuu näkemään aikuisten välistä väkivaltaa.
Väkivaltaa kohtaava lapsi saattaa oireilla eri tavoin. Tai sitten on ymmärrettävä ajan riento ja jakauduttava: nuoret vihreisiin, fundamentalistit skp:hen ja
ay-siipi demareihin ja osa perussuomalaisiinkin.
Pääministeri Jyrki Kataisen
mahdoton yhtälö jatkuu kohti vaalikauden loppua pääasiassa
siksi, että vielä mahdottomampi
olisi tilanne, jos koko hallitusrakennelma pitäisi perustaa uudelleen viiden puolueen pohjalle.?
SATAKUNNAN KANSAN mielestä
sisäministeri Päivi Räsänen pelasi omaan pussiin:
?Räsänen (kd.) järjesti uskomattoman näytelmän, joka eilen huipentui hänen ilmoitukseensa, että poliisiylijohtaja Mikko Paaterolla on hänen täysi tukensa ja luottamuksensa. Vain
muutama päivä aiemmin Räsä-
nen vaati Paateroa eroamaan ja
antoi aikaa harkita asiaa yli viikonlopun.
Räsäsen sekoilu poliisihallinnon ylimmän johdon asioissa saattoi olla hätä ministerin
omasta asemasta. 27.11.2013
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Valoa, ei väkivaltaa
Sari Palmu
keskustanaisten varapuheenjohtaja
MAANANTAINA 25.11. Jos perheen kohtaamat
vaikeudet alkavat kasaantua, olisi tärkeää,
että apu tulisi ajoissa.
Edellisen laman aikana ennaltaehkäisevän perhetyön resursseja siirrettiin korjaavaan työhön. Jospa tänä jouluna emme välttäisi, vaikka kaikki kaapit eivät olisi järjestyksessä, vaan keskittyisimme toisiimme ja muistaisimme läheisemme.
Toivotan kaikille rauhallista ja iloista joulun odotusta sekä joulunaikaa!
Muut lehdet
AAMULEHTI arvioi vasemmistoliiton kokousta:
?Jos... Jokaisella ihmisellä on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi, rakastetuksi ja kokea olevansa turvassa.
Monessa perheessä jouluvalmisteluja
aloitellaan ja on kiireistä. Häpeä ja syyllisyys saattavat estää
väkivaltaa kohtaavan hakemasta apua itse.
Jos väkivaltaiseen käyttäytymiseen liittyy päihteiden väärinkäyttöä, mielenterve-
Lapsen kohtaama väkivalta vaikuttaa
hänen koko loppuelämäänsä.
?Perhe- ja lähisuhdeväkivalta vaikuttaa koko perheeseen . Toivottavasti emme tee sa-
maa virhettä kunnissa kuin edellisen laman
aikana.
Ennaltaehkäisevän perhetyön vaikutukset näkyvät vasta tulevaisuudessa. Suomessa jopa 17 prosenttia alle 18-vuotiaista on altistunut väkivallalle.
PERHE- JA LÄHISUHDEVÄKIVALTA vaikuttaa koko perheeseen . On mietittävä, miten perhettä pystytään auttamaan parhaiten.
Riittääkö terapia, perhetyöntekijä tai turvakoti, vai tarvitaanko lapsen huostaanottoa, joka on varmasti kipein ratkaisu koko
perheelle.
Lapsen kasvaminen kotona omien vanhempien kanssa on ensisijainen tavoite. puolue jää taas vaille EU-paikkaa keväällä, ei auta hallituksesta lähtökään, vaan
vasemmistoliiton on vähintään vaihdettava johtoa. erityisesti lapsiin.. vietettiin YK:n naisiin
kohdistuvan väkivallan vastaista päivää.
Poliittiset naisjärjestöt kampanjoivat Suomessa asian puolesta jakamalla kynttilöitä
teemalla Valoa, ei väkivaltaa.
Aihe on pysäyttävä ja keskustelua herättävä. Hänellä voi olla muun muassa
nukkumis- ja syömishäiriöitä. Myös kehittyminen ja oppiminen saattavat hidastua.
Lapset voivat purkaa pahaa oloaan häiriökäyttäytymisellä tai sulkeutumisella.
Lapsi ei pysty ymmärtämään ja käsittelemään väkivaltaa.
Lapsen ilo saattaa vaihtua huoleksi, hän
voi kokea olevansa syyllinen väkivaltaan.
Lapsen kohtaama väkivalta vaikuttaa hänen koko loppuelämäänsä, ongelma siirtyy
usein sukupolvelta toiselle.
VÄKIVALTAINEN käyttäytyminen loppuu
harvoin itsestään ja siihen pitää hakea
apua
Sosiaalidemokraatit kannattaa laajempaa ja
kokoomus suppeampaa vaihtoehtoa.
Ministeriön on kerrottu laskeneen hintalappua myös oppivelvollisuusiän laskemiselle.
Muissa hallituspuolueissa voi
tällä viikolla tulla mieleen, että olisi ollut parempi, jos vasemmistoliitto olisi lähtenyt.
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas) joutuu ottamaan
puoluevaltuuston kritiikin huomioon ja vastustamaan säästöjä
entistä tomerammin.
VESA SOMPPI
KOULUVERKKOON ministerien on
vaikea puuttua, ellei kaikkia koulutusrahoja siirretä valtion ohjaukseen.
Kunnat voidaan pakottaa karsimaan kouluverkkoaan myös kiristämällä koulutukseen ohjattavia valtionosuuksia. Laki velvoittaa kuntia
järjestämään oppilaiden psykologi- ja muita palveluja.
Opetuspuolella kovin kiista
käydään siitä, ulotetaanko oppivelvollisuusiän nosto koko
16?17-vuotiaiden ikäluokkaan,
vai pelkästään peruskoulun jäl-
keen ilman opiskelu- tai työpaikkaa jääneisiin noin 3 500 nuoreen.
Kustannusero vaihtoehtojen
välillä on mittava. Kuva: Jari Laukkanen
Hallituksen leikkauskirves
viuhuu kunnissa
HALLITUS sorvaa tällä viikolla rakennepakettiaan julkisuudelta salassa.
Valtiovarainministeriön valtiosihteerin Martti Hetemäen johtaman virkamiestyöryhmän viime viikolla tekemään listaan on
kirjattu reilusti yli miljardin euron
säästöt kuntien tehtävistä. Suurimmassa
vaarassa ovat pienet lukiot.
Luokkakokokojen suurentaminen on ministereille paljon helpompi tehtävä kuin oppivelvollisuusiän nostosta sopiminen.
Mielenkiintoisen vaikeuskertoimen hallituksen karsintatyöhön
tuo vasemmistoliitto, jonka puoluevaltuusto kritisoi viikonloppuna kuntasäästöjä.. 4
27.11.2013
uutisanalyysi
Pääministeri Jyrki Katainen ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori keskustelivat tiistaina eduskunnassa. Niillä säästetään palkkakustannuksia.
Säästöt valvonnan vähentämisestä jäävät melko pieniksi, koska
kunnat ovat nipistäneet syynäämiseen käytettyjä palkkakuluja.
Vajaamiehitys on hidastanut rakennus- ja muiden projektien toteuttamista.
Kuntien kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat melko varmasti leikkauspölkyllä.
Sosiaali- ja terveyspuolella noin
70 miljoonan euron säästöt saataisiin aikaan siirtämällä toimeentulotuen perusosan maksamisen
kunnilta Kansaneläkelaitokselle.
Siirto olisi luonnollinen jatke
sille, että Kela maksaa jo nyt sairausvakuutuksen ja asumistuen.
TULILINJALLE joutuvat varmasti
kaikki kansalaisten viimeksi saamat etuudet.
Yksi niistä on aikuisten suunhoito, jonka pitkistä jonoista on
muutenkin taitettu peistä.
Tuskin koko aikuisten kunnallista hammashoitoa ajetaan alas,
mutta kriteereitä kiristetään niin
paljon, että suuri osa aikuisista
joutuu palaamaan yksityislääkärien pakeille.
Kokoomus olisi todennäköisesti valmis kajoamaan myös viime
heinäkuussa voimaan tulleeseen
vanhuspalvelulakiin, mutta asia
on niin pyhä sosiaalidemokraateille, että siihen kajoaminen johtaisi hallituskriisiin.
Valmisteilla olevaa oppilashuoltolakia voidaan karsia helpommin. Hallituspuolueiden puheenjohtajien
tehtävänä on puristaa siitä miljardin euron paketti, joka julkistetaan perjantaina.
Suurimmat säästökohteet kohdistuvat sosiaali- ja terveystoimeen sekä opetussektorille.
Julkisuudessa esillä on ollut
tehtävien kelpoisuusvaatimusten
lieventäminen, mutta sillä ei vielä kovin suuria säästöjä saavuteta. Myös erilaiset määräajat saavat huutia. Kelpoisuusvaatimuksiin kajoaminen saisi ammattiliitot nousemaan barrikadeille ja puolustamaan jäsentensä etuja.
Tuskin tyytyväisiä olisivat kuntien palvelujen asiakkaatkaan.
Vastustusta herättäisi myös
subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen kajoaminen ja pelastuslaitos-
ten määrän puolittaminen nykyisestä 22:sta. Päivähoito-oikeuden
kutistamisen hintalapuksi on laskettu 70 miljoonaa euroa.
MINISTERIEN punakynät viivaavat
todennäköisesti yli monia valvontatehtäviä
Ensi keväänä hallitus joutuu kiristämään välillisiä veroja. Ne ovat tasaveroja, kuten energiavero. Keskusta olisi
kuitenkin jaksottanut alennuksen
useammalle vuodelle.
. Yrityksille olisi riittänyt viesti ja aikataulu yhteisöveron alentamisesta.
Hänen mukaansa yrittäjät ja
yritykset ovat hämillään nopeista käänteistä.
. Alle 25-vuotiaiden työttömyys on noussut 6 000:lla ja pitkäaikaistyöttömien määrä
. Peruste ei ole vuodessa miksikään
muuttunut.
VESA SOMPPI
HELSINKI
KESKUSTAN kansanedustaja Mika Lintilä pitää hallituksen veropolitiikkaa linjattomana ja poukkoilevana.
. Työllisyyttä on parannettava tässä ja nyt.
. Verotuksen perusasioita ovat
oikeudenmukaisuus, varmuus ja
ennustettavuus. Yritysten rahoituksen pullonkaulat on
poistettava. Hallituksen verolinja on ihan hukassa. Kuva: Jari Laukkanen
taankin jo ensi vuonna.
Saman kohtalon kokee yrityksen tutkimuksesta ja kehittämisestä saama vähennysoikeus.
. Silloin olisi jäänyt rahaa muiden tarpeitten hoitamiseen. Laajan
poisto-oikeuden piti kestää vuoteen 2015 asti, mutta se poiste-
Verokonsultit
ovat ainoat,
jotka tästä tienaavat.
SYYNÄ hallituksen poukkoiluun
Lintilä pitää hallituksen poliittisia jännitteitä ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) keskittymistä muihin asioihin kuin
ministeriönsä johtamiseen.
Virkamiehet saavat sen vuoksi
huseerata liian vapaasti.
. Sen
jälkeen suunnitelmia on pitänyt
muuttaa jo kahteen kertaan.
Mika Lintilän mielestä hallituksen poukkoilu häiritsee yritysten investointeja. Suomen kansantuote ja erityisesti teollisuustuotanto supistuu ja vienti vähenee.
Sekä julkinen että koko kansantalous ovat
alijäämäisiä.
. Kuva: Jari Laukkanen
jonka menestyksestä julkisen sektorin selviytyminen riippuu, työpaikat ovat vähentyneet vuodessa yli 40 000:lla.
Erityisen huolestuttavaa Pekkarisesta on,
että hallituksen nuorisotakuumalli ei ole
toiminut.
. Tuoreet tilastot osoittavat, että annetut
lupaukset on petetty. Viime keväänä hallitus piti täysimääräistä korvausta epäoikeudenmukaisena ja rajoitusta ehdottoman välttämättömänä.
HANKALIMPIA tilanteita on Lintilän mukaan syntynyt elinkeinoveropaketin muutoksista. Verotuksen kautta hallitus
purkaa poliittisia paineitaan. Se oli ihan hyvä asia, hän
myöntää.
HALLITUS kumosi myös päätöksensä työmatka-ajojen kilometrikorvausten rajoituksista.
Budjettiriihessä rajoitukset ehdittiin sopia alkamaan 15 000 kilomerin jälkeen. Investointeihin on kannustettava.
Pikaisesti auttavia asioita olisivat Pekkarisen mielestä yritysten sivukulujen määräaikainen keventäminen ja koulutuksen leikkausten peruminen.
Hänen mielestään Suomi tarvitsee nopeasti kansallisen teollisuusstrategian ja yrittäjyysohjelman.. Näivettymiskierre on
katkaistava.
Tähän tarvitaan Pekkarisen mielestä pitkävaikutteisia rakenneuudistuksia, joista
hallitus aikoo päättää perjantaina.
KANSANEDUSTAJA Mauri Pekkarinen
(kesk.) syyttää Jyrki Kataisen (kok.) hallitusta lupausten pettämisestä. Hän muistuttaa, että se lupasi painaa työttömyyden viiteen prosenttiin.
SDP asetti Pekkarisen mukaan hallitustaipaleensa tavoitteeksi 100 000 uutta työpaikkaa ja nimesi nuorisotyöttömyyden
nujertamisen kynnyskysymykseksi.
. Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste on nyt 7,4 prosenttia,
Pekkarinen sivaltaa.
PEKKARINEN vaatii myös nopeita toimia.
SUOMEN työllisyyskehitys kulkee kaikilla
mahdollisilla mittareilla entistä huonompaan suuntaan, Pekkarinen sanoo.
. Asioiden ei pitäisi olla verotuksen
kanssa missään tekemisissä.
Lintilä kaivaa esiin myös osinkoverouudistuksen, jota on vuoden aikana muutettu jo kolme
kertaa.
. Poistojärjestelmän muuttami-
nen häiritsee yritysten investointeja. Poisto-oikeutta perusteltiin vuosi sitten investointien lisäämisellä. 5
27.11.2013
Lintilä syyttää hallitusta veropoukkoilusta
maan verotuksen pitkäjänteisyyteen ja ennustettavuuteen. Ensin se tekee päätöksen, sitten kumoaa sen
ja tekee taas uusia päätöksiä.
Lähimmät esimerkit Lintilä
kaivaa hallituksen viime viikolla
kumoamasta tuloveroasteikkojen inflaatiotarkistuksesta, jota ei
alunperin pitänyt tehdä lainkaan.
Tarkistuksen muutos oli hallituksen vastaantulo työmarkkinajärjestöjen solmimaan kasvu- ja
työllisyyssopimukseen
. Samaan aikaan yksityisellä sektorilla,
Suomen työttömyysaste on 7,4 prosenttia, ja tilanne vain huononee,
Mauri Pekkarinen varoittaa. Verokonsultit ovat ainoat, jotka tästä tienaavat, Lintilä puuskahtaa.
Pekkarinen Kataiselle: ?Petitte työllisyyslupauksenne?
peräti 16 000 henkilöllä.
SAMULI NISSILÄ
SUOMENMAA
TYÖTTÖMYYSLUVUT ovat linjassa parin viikon takaisten kokonaistaloutta kuvaavien
tilastotietojen kanssa, Pekkarinen sanoo.
. Yritykset ja yrittäjät alkoivat
varautua ensimmäiseen päätökseen jo viime huhtikuussa. Lisäkilometreistä olisi maksettu pienempää korvausta.
Työntekijäjärjestöt vastustivat
äänekkäästi rajoitusta viime keväänä, mutta se ei saanut hallituksen päätä kääntymään.
. Työttömien määrä kasvaa, työllisyysaste
laskee, avoimet työpaikat vähenevät, nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys sekä lomautettujen määrä lisääntyvät.
Pekkarisen mukaan työpaikat ovat lisääntyneet vain kunnissa ja valtiolla.
. Monet
yritykset ovat liittäneet rahoitus-
järjestelynsä poistoihin, ja nyt ne
joutuvat tekemään siihenkin uudet järjestelyt.
?Yritysten kuten myös yksityisten ihmisten pitäisi pystyä luotta-
HALLITUKSEN päätöstä alentaa yhteisöveroa 24:stä 20 prosenttiin
hän pitää hyvänä. Investoinnit tehdään pitkällä aikajänteellä, minkä vuoksi yritykset joutuvat ongelmiin. Näin ei voi jatkua
Pätkätyöntekijälle työsuhteen loppuminen on arkipäivää, mutta ei heitä haastatella televisioon.
ENITEN LEHTISTÄ suututtaa, että
pätkätyötä perustellaan luonnollisena työelämän tilana, johon jokaisen on totuttava.
. Niin ansaitset paikkasi ja seuraavan pätkän.
Näin kiteyttää eduskunta-avustaja, eurovaaliehdokas Sanna
Lehtinen (kesk.).
Vielä muutama vuosi sitten hänen arkensa pyöri myönnettyjen
apurahojen turvin yliopistomaailmassa.
Työelämä kulki pätkästä pätkään ja väritti perhe-elämää.
Oman asunnon ostoa oli lykättävä, lapsen polkupyörähankintaa harkittava tarkkaan: työttömyys oli otettava huomioon joka
päätöksessä.
Epävarmuus tulevasta ja huoli omasta jaksamisesta ovat Lehtisen mukaan jaksottaisessa työelämässä raskainta.
. Tällä hetkellä asioista päättävät ihmiset, joilla ei ole
minkäänlaista tuntumaa nykypäivän pätkätyöläisyyteen. Olen myös tavannut suunnattoman määrän ihania ihmisiä ja
saanut ystäviä entisistä työkavereistani. 6
27.11.2013
Pätkätyöläinen elää
jatkuvan paineen alla
?Myös nuorten ja naisten pitäisi istua päättämässä näistä asioista?
SATU ITKONEN
SUOMENMAA
. En osaa enää ajatella niin, että
kun toinen ovi sulkeutuu niin toinen avautuu. Kun
jäin työttömäksi, minun olisi pitänyt osallistua samalle kurssille,
jossa olin aiemmin itse ollut opettajana. Pätkätyöläisenä tipahtaa myös ulos palkkakehityksestä.
. On osoitettava jatkuvasti työnantajalle, että olet hyvä työntekijä. Olin yrityksessä, jossa koulutettiin pitkäaikaistyöttömiä. Eläkekin kertyy yhtäjaksoisen työskentelyn sijaan pienistä puroista. Perhe tuntee vaikutukset nahoissaan. Jokainen on
ollut edellistä rankempi.
Vaikka hänen elämäänsä kuuluu paljon muutakin, työttömyys
on aina kova pala itsetunnolle.
Työtön joutuu hänen mukaansa
taipumaan moneen älyttömyyteen.
. Kaikista kärkkäimmin työuria
loppupäästä ovat pidentämässä,
työttömyysetuuksia leikkaamassa ja niitä kehittämässä juuri ne
ihmiset, jotka eivät itse ole päivääkään olleet työttömänä.
Myös hänen työhistoriansa viimeiseen kymmeneen vuoteen on
mahtunut monta erillistä työpätkää.
Työkokemusta on kertynyt yliopistolla, yrityksessä, oppilaitoksissa, kunnassa ja yksityisyrittäjänä.
41-vuotiaan kasvatustieteen
maisterin pisin määräaikaisuus
on ollut nykyisessä työpaikassa,
reilu kaksi vuotta. Kyse on sukupolvien välisestä erosta.
Vanhemmat ikäpolvet ovat Lehtisen mukaan tottuneet hyvään,
eläkepäiviin asti jatkuvaan uraan.
En osaa enää ajatella niin, että kun
toinen ovi sulkeutuu niin toinen avautuu.
Sanna Savolaisen mukaan epävarmuus ja huoli tulevaisuudesta
kuuluu olennaisena osana pätkätyöläisen arkeen. Kuva: Jari Laukkanen
. Myös nuorten ja naisten pitäisi istua päättämässä näistä asioista, hän tähdentää.
SAMAA MIELTÄ on myös Limingan
kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Sanna Savolainen (kesk.).
. Lyhin työpätkä
on ollut pituudeltaan puoli vuotta.
Pätkätyöläisenä Savolainen on
joutunut luopumaan monesta
unelmasta.
Taakse on jäänyt toive urakehityksestä. Kuva: Paula Åström
Nuoret sen sijaan joutuvat jatkuvasti pinnistelemään ja ponnistelemaan selviytyäkseen.
. Olen nähnyt tosi paljon, että
naisten ohi palkataan miehiä, jot-
ka tekevät homman sitten sihteerin avulla ja kovalla palkalla.
Iän myötä jatkuva uusiin työtovereihin ja toimintaympäristöön tutustuminen sekä käytäntöjen oppiminen käyvät yhä raskaammaksi.
Erityisesti epävarmuus ottaa voimille. Saan heistä loputtomasti voimaa ja iloa.. Parhaillaan media on ollut
pullollaan uutisia irtisanomisista. Se oli kaiken huippu.
Myös työn etsintä on Savolaisen mukaan henkisesti kuluttavaa. Pettymyksiä tulee enemmän
kuin onnistumisia.
. Lomat palavat jatkuvasti, emme ole aina päässeet yhteisille matkoille tai viettämään yhteisiä hiihto- tai kesälomia.
TYÖTTÖMYYSJAKSOJA on kertynyt
Savolaiselle nyt viisi. En vähättele, etteikö se olisi paha paikka. Alituinen huoli työsuhteen
päättymisestä ei jätä rauhaan.
. Näen välillä enemmän sulkeutuneita ovia, Savolainen kuvailee.
SAVOLAISEN nykyinen paikka projektikoordinaattorina ja työ kuntasektorilla valaa häneen uskoa.
Epävarmuudesta ja turhautumisesta huolimatta hän näkee risaisessa työhistoriassaan paljon
hyvää.
Takkiin on tarttunut paljon kokemusta ja osaamista, jota ei olisi
voinut opiskella missään.
. PÄTKÄTYÖLÄISYYS on alituista
selviytymistä. Olen asiasta täysin eri mieltä.
Tilannetta voitaisiin parantaa, jos
haluttaisiin.
Niin kauan kuin työmarkkinajärjestöjen johdossa istuu vanhempia herrasmiehiä, ei ratkaisua saavuteta.
Sanna Lehtinen kaipaa työmarkkinajärjestöihin enemmän nuoria ja naisia
Noin neljä viidesosaa vastaajista on luottamushenkilöitä.. Joillekin aloille projektiluonteisuus sopii, joillekin taas ei.
. Siinä nimenomaan täsmennettiin määräaikaisuuden perusteita.
Vaikutus on ollut sama kuin
hölmöläisten peitonjatkamisyrityksessä: kun määräaikaisuuden
käyttöä on rajoitettu, yritykset siirtyvät toisenlaiseen, samaa asiaa
ajavaan 0-työsopimukseen.
Eli sopimukseen, joka on toistaiseksi voimassa, mutta oikeuttaa työnantajan tarjoamaan työtunteja 0?40 tunnin väliltä.
VAIKKA ongelmaan ei päästä täysin käsiksi, nykyinen työsopimuslaki antaa sentään jonkinlaista
turvaa myös pätkäläiselle.
. Siitä kertoo,
etteivät yritykset valmista enää
mitään varastoon, vaan kaikki
tehdään tilauksien mukaan, Siitonen pohtii.
PÄTKÄTYÖN oikeudenmukaisuudesta voi olla monta mieltä. Valtuuskunta valitsee yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan.
Pätkätyö on yleisempää naisilla kuin miehillä. Hakijako valinnasta on syyllinen vai
TOIMITUSJOHTAJAN palkka on Soininvaaran mielestä törkeän korkea ja luontoisedut liialliset.
Hän muistuttaa, että niistä päättää Kevan hallitus. Hallintoneuvos
Susanna Siitonen työelämä- ja
markkinaosastolta vahvistaa, että pätkätyöläisyys on selvästi naisiin kohdistuva ongelma.
. Se vaikuttaa auttamattomasti muun muassa naisten eläkekertymään.
Väheksyä ei voi myöskään vaikutuksia henkiseen hyvinvointiin.
kun porukka vaihtuu jatkuvasti.
Muun muassa perehdytyksestä
syntyy hukkakäyntiä.
Myös yritysten ja työnantajien
usko tulevaisuuteen näyttää heikolta.
. Sen puheenjohtaja on Laura Räty (kok.).
. Tällä on haluttu
estää tilanteet, joissa työntekijälle ei ikinä kertyisi esimerkiksi 2,5
päivää lomaa.
Perheenperustusiässä olevia
naisia ei haluta palkata,
koska pelätään pitkiä perhevapaita.
Mari Kiviniemi sai kunniatehtävän vastaanottaa
Suomelle myönnettävä tasa-arvopalkinto.
Kuva: Jari Laukkanen
Kiviniemi vastaanottaa
tasa-arvopalkinnon
KANSANEDUSTAJA Mari Kiviniemi (kesk.) ottaa vastaan
palkinnon, joka annetaan Suomelle ainoana EU-maana
sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä.
Palkinto luovutetaan Euroopan parlamentissa 27.?28.
marraskuuta järjestettävässä Women in Parliaments ?
Global Forum (WIP) Annual Summit -tapahtumassa.
WIP on ainoa naisparlamentaarikkojen maailmanlaajuinen foorumi.
Yhteistyössä YK:n tasa-arvojärjestön, Maailmanpankin, IPU:n ja Maailman talousfoorumin kanssa kaksipäiväisessä tapahtumassa käsitellään naisten poliittisen
voimaannuttamisen lisäksi mm. koulutuskysymyksiä,
korruptiota ja vähemmistöjen oikeuksia.
Kuntien luottamushenkilöt
karsisivat tehtäviä maltillisesti
SIITOSEN MUKAAN jatkuvat mää-
räaikaisuudet heijastelevat yleistä työelämän ilmapiiriä: vakituisen työntekijän palkkaamista pidetään tänä päivänä riskinä.
Määräaikaisuudelle pitää olla
aina peruste. Työkokemuksen
kertyminen jaksoittain on yleistä etenkin naisvaltaisilla aloilla.
Kuva: Petra Pöyliö
KUNTIEN LUOTTAMUSHENKILÖT ovat haluttomampia karsimaan kuntien tehtäviä kuin kunnanjohtajat ja toimialajohtajat, ilmenee Kuntaliiton kyselystä.
Suurimmat näkemyserot liittyvät muun muassa pelastustoimeen ja lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevien päätösten toteuttamiseen.
Eniten vähennettävää vastaajat löytävät työmarkkinatukeen ja maaseutuhallintoon liittyvissä tehtävissä, kun
taas vähiten karsittavaa olisi terveyspalveluissa.
Kuntien johtajat löytävät luottamushenkilöitä enemmän nipistettävää myös lastenvalvojan tehtävissä, adoptioneuvonnassa, sosiaalisen luoton myöntämisessä ja
laitoshuollossa.
Mikään tehtävä ei kyselyssä nouse yksiselitteisesti
poistettavaksi.
Kyselyyn vastasi noin 1 100 kuntien luottamushenkilöä
ja johtavaa viranhaltijaa. Keskiryhmässä
ovat keskusta, perussuomalaiset, vihreät, kristillisdemokraatit ja rkp.
Koski sanoo saaneensa paljon palautetta puheenjohtajan menettelystä Ailuksen erottamisen yhteydessä. Onko oikein ja kohtuullista, että tehdään painostamalla ratkaisu eikä malteta odottaa selvitystä, Koski kysyy.
Kosken mukaan on keskusteltava,
nauttivatko Räty ja hallitus valtuuskunnan luottamusta.
Asia on esillä ryhmäkokouksessa ensi tiistaina, ennen keskiviikkona pidettävää valtuuskunnan kokousta. Heistäkin suurin osa eli 134 000
oli naisia.
TYÖ- JA elinkeinoministeriölle
uutinen on tuttu. Paljon selittyy iällä, sillä suurin osa heistä
oli 15?24-vuotiaita.
Suurempi joukko, 212 000 määräaikaista palkansaajaa, olisi mielellään jo vakiinnuttanut paikkansa. Voi nopeasti käydä niin, ettei
ole enää työpaikkaa, mihin mennä, Siitonen toteaa.
Samalla työnantajat tuntuvat
tyystin unohtaneen, miten työsuhteiden jatkuva pätkittäminen
vaikuttaa yrityksen seinien sisäpuolella.
. Onko työn tuottavuudenkaan kannalta paras vaihtoehto,
jatkostaan.
. 7
27.11.2013
Soininvaara Ailuksesta: ?Tuomio oli oikea, syytetty väärä?
SAMULI NISSILÄ SUOMENMAA
valitsijat, Soininvaara ihmettelee.
TUOMIO oli oikea, mutta syytetty oli väärä, kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr.) kommentoi blogissaan Kuntien eläkevakuutuksen toimitusjohtajan
Merja Ailuksen erottamiseen johtanutta kohua.
Soininvaara kyselee, oliko Ailuksen vika, että hän kaappasi ?namuviran paljon
pätevämpien hakijoiden nenän edestä?.
. Hallitus ei ole eronnut, Soininvaara
huomauttaa.
KEVAN hallituksen toimintaa ihmettelee
myös keskustan entinen kansanedustaja, Sievin kunnanjohtaja Markku Koski.
Hän on Kevan valtuuskunnan, eli
ylimmän päätöksentekoelimen, keskiryhmän puheenjohtaja. Mutta kuka kasvavien työttömyyslukujen varjossa
uskaltaa lähteä peräämään työnantajalta perusteluita ja jatkuvien
pätkien laillisuutta?
. Alun perin tarkoitus oli tehdä selvitys Ailuksen
työsuhde-eduista ennen päätöstä hänen
lyhyesti
Määräaikaisuus
yleisempää naisilla
TILASTOKESKUKSEN mukaan Suomessa oli viime vuonna määräaikaisia palkansaajia 336 000, joista
naisia oli 202 000 ja miehiä 134 000
miestä.
Etenkin 15?24- ja 25?34-vuotiaat naiset olivat joutuneet tottumaan työkokemuksen karttumiseen jaksoittain.
Vain noin 25 prosenttia määräaikaisista työntekijöistä oli tyytyväinen tilanteeseensa. Ei nähdä kuin muutaman kuukauden eteenpäin. Hyvä kysymys, Siitonen vastaa kysymykseen, miten lyhyet
työsuhteet saadaan kuriin.
Lääkkeenä pidettiin työsopimuslain muutosta. Määräaikaisuus ei ole peruste, millä työntekijä voidaan asettaa huonompaan asemaan kuin
vakituinen, Siitonen muistuttaa.
Myös lomakikkailuun on puututtu. Perheenperustusiässä olevia
naisia ei haluta palkata, koska pelätään pitkiä perhevapaita.
Pätkätyöläisyydessä on hallintoneuvoksen mukaan kyse juuri
tasa-arvosta. Työsuhde katsotaan parin
päivän katkoista huolimatta koko
ajan jatkuneeksi. Enää lyhyet katkot saman työnantajan määräaikaisuuksien välissä eivät estä lomien kertymistä tai
evää oikeutta työterveyshuoltoon.
Etelä-Hämeen alueella keskustan kannatus ei yllä valtakunnalliseen tasoon.
Silvan on erittäin iloinen siitä,
että etelähämäläisillä on vahva
ehdokas eurovaaleissa.
. Sisäistä ja ulkoista viestintää on myös lisättävä
. Kuva: Petri Görman
Puolue on sellaisessa kuosissa nyt,
jossa se ei ole aikoihin ollut.
ti. SAMOK on ajanut jo muutaman
vuoden opiskelijakuntien automaatiojäsenyyttä. 8
27.11.2013
Keskustaopiskelijoiden Sippola edustamaan AMK-opiskelijoita
KESKUSTAOPISKELIJOIDEN Anniina Sippola, 26, on valittu ammattikorkeakouluopiskelijoita edustavan Suomen opiskelijakuntien liiton SAMOK:n hallitukseen.
Kauhavalta kotoisin oleva, Hämeenlinnassa nykyisin asuva Sippola on neljännen vuoden artenomiopiskelija.
SIPPOLA on toiminut Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnas-
sa (HAMKO) kolme vuotta, joista yhden
vuoden edustajistossa ja kaksi hallituksessa.
Kuluneena vuonna Sippola on vastannut hallituksessa ammattikorkeakoulun opiskelijapalautejärjestelmän kehittämisestä.
Keskustaopiskelijoiden toimintaan
Sippola on tullut mukaan tänä syksynä.
SIPPOLA toivoo saavansa SAMOK:ssa
vastuualueekseen koulutuspolitiikan.
. Väliarvion aika on jo.
. Puheenjohtaja Juha Sipilä on tuonut
uskottavalla sekä vaihtoehtoisella politiikallaan puolueelle kannatusta myös kaupungeista, Silvan toteaa.
Uusi puheenjohtaja tiedostaa
sen tosiasian, että Etelä-Hämeen
piirin alueella keskustalla on vahva kannatus maaseudulla, mutta
erityisesti kaupunkipolitiikka Hämeenlinnassa ja Riihimäellä kaipaa uutta potkua.
. On tärkeää, että Suomessa tiedetään mitä ne säännöt
ovat, joita Suomi on itse aikanaan ollut ajamassa, Rehn
sanoi STT:lle puheensa jälkeen Akavan liittokokouksessa tiistaina.
Rehn muistuttaa, että vuonna 2011 esimerkiksi Belgia
joutui valitsemaan joko lähes miljardin euron sakon tai
miljardin euron säästötoimet. Valinta on suomalaisten päättäjien käsissä. Mies oli ehdolla myös vuosi sitten, mutta silloin kannatus
ei vielä riittänyt puheenjohtajan
pestiin.
Hämeessä keskustalla on vahva
asema maaseudulla, mutta kaupungeissa sen kannatusta on tarkoitus nostaa uuden puheenjohtajan avulla.
. Rakenneratkaisut ovat vaikeita
päätöksiä, mutta ilman niitä edessä on pitkä tuskaisten
jatkuvien budjettileikkausten tie Etelä-Euroopan kriisimaiden malliin, sanoi Rehn.
KOMISSIO ja euroryhmä arvioivat Suomen ja muiden jäsenmaiden talous- ja finanssipolitiikan tilaa seuraavan
kerran perusteellisesti ensi keväänä. Ehdokasasettelun osalta työ
on tehtävä mahdollisimman hyvin ja hoidettava poliittinen toiminta moitteettomasti. Vuosi sitten pääsin Itä-Suomen yliopistoon opiskelemaan
oikeustiedettä. Se on tärkeä tavoite, kun AMKlakia uudistetaan.
Automaatiojäsenyys helpottaisi
myös yhtenäisten terveydenhuoltopalveluiden järjestämistä AMK-opiskelijoille.
. Komission tehtävä on arvioida sitä, huolehtiiko Suomi julkisesta taloudestaan niin, että se on tukevalla pohjalla ja että
maa täyttää muille jäsenmaille antamansa sitoumukset
talouden vakaudesta. Tällä hetkellä opiskelijoiden terveydenhuolto on kuntien kontolla, joten
sen taso vaihtelee paljon.
SAMOK uusi johtoaan viime viikonloppuna Helsingissä pidetyssä liittokokouksessa.
Liiton puheenjohtajaksi valittiin Toni Asikainen Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta ja varapuheenjohtajaksi Mikkel Näkkäläjärvi Vaasan ammattikorkeakoulusta.
Keskustan ääni kuuluviin
myös kaupungeissa
PETRI GÖRMAN
HAUSJÄRVI
Olli Rehn. Ehkä minä olen jonkinlainen muutoksen mahdollistava puheenjohtaja.
Silvanilla on maatila Hausjärvellä, ja hän toimii myös maaseutuyrittäjänä. Meidän on hoidettava oma leiviskämme tällä alueella yhtä hyvin kuin puolue valtakunnallises-
. Silvanin mukaan hallituksen tempoileva politiikka kuntarakenneuudistuksessa sataa uusina äänestäjinä keskustan laariin.
. Puolue on nyt sellaisessa kuosissa, jossa se ei ole aikoihin ollut.
Järjestöuudistus puolueessa ei
saa Silvanin mielestä johtaa paikallisyhdistysten häviämiseen.
. KESKUSTAN kannatus on lisääntynyt selvästi Etelä-Suomessa. Belgian kansantuote on
pari kertaa Suomen bkt:n kokoinen.
Hallituksen on määrä päättää perjantaina rakenneuudistuksista, joilla valtion tulot ja menot yritetään saada
tasapainoon. Johanna Häggman on jo rutinoitunut politiikan ammattilainen kunnallispolitiikassa ja hänen kokemuksensa eduskuntaavustajan työstä tuo lisäarvoa hänen poliittiseen toimintaansa. Hallitus on tunnistanut ongelmat. Kuva: Martti Kainulainen /Lehtikuva
Rehn patistaa hallitusta
tekemään ratkaisuja
SANNA NIKULA/STT
HELSINKI
TALOUSKOMISSAARI Olli Rehn (kesk.) patistaa Suomen
hallitusta tekemään mahdollisimman pian päätöksiä julkisen talouden vakautta korjaavista toimista.
Muutoin edessä voi olla jopa Euroopan komission sakko, joka on 0,2 prosenttia kansantuotteesta eli noin 400
miljoonaa euroa.
. Siinä vaiheessa arvioidaan Rehnin mukaan, onko Suomi täyttänyt ne tavoitteet, jotka sille on asetettu. Minulla on kolme poikaa. Piirin seitsemän eduskuntavaaliehdokasta
nimitetään ensi syksynä.
SILVAN sanoo olevansa ehdottomasti sitä mieltä, että keskustan
noste kestää eduskuntavaaleihin
saakka. Osaan on vastattu,
mutta osa laahaa perässä. Tavoitteeseen yritetään päästä muun muassa kuntien tehtäviä purkamalla, sote-uudistuksella ja
työuria pidentämällä.
. Nyt näin ei ole käymässä.
Suomen ensi vuoden budjetti ei täytä vakaus- ja kasvusopimuksen rakenteellista tavoitetta, vaan julkinen
velka kasvaa edelleen.
Rehn sanoo luottavansa siihen, että hallitus tietää
haasteiden mittaluokan.
KESKUSTAN Etelä-Hämeen piiri
sai uuden puheenjohtajan syyskokouksessaan, kun hausjärveläinen Timo Silvan valittiin tähän
tehtävään tiukan äänestyksen jälkeen. Halusin kertoa tämän asian siksi nyt, ettei tulla sitten ensi kesänä sanomaan, että mikset kertonut ajoissa. Tulkitsen asian niin, että ihmiset katsoivat, että nyt on sopiva
hetki vaihtaa puheenjohtajaa. Onnistunut kaupunkipolitiikka antaa kannatuksen kasvun
myötä mahdollisuudet entistä paremmin hoitaa maaseudun asukkaan edunvalvontaa.. Nuorin
on 15-vuotias ja hän asuu vielä kotona.
. Meillä on Etelä-Hämeessä vahva kannatus maaseudulla, mutta
kaupunkipolitiikkamme kaipaa terävöittämistä, Etelä-Hämeen
piirin uusi puheenjohtaja Timo Silvan sanoo. Uskon, että meidän ehdokkaamme
saa tukea myös Päijät-Hämeestä, koska sieltä ei omaa ehdokasta näihin eurovaaleihin asetettu.
Ensi toukokuussa on eurovaalit ja heti seuraavan vuoden alussa kilpaillaan kansanedustajanpaikoista.
. Voin rehellisesti
sanoa, että olen toiminnan mies.
Piirin uusi puheenjohtaja jäi
leskeksi kolme vuotta sitten, kun
hänen vaimonsa kuoli.
. Toimivat paikallisyhdistykset
pitävät nykyiset jäsenet aktiivisina ja varmistavat uusien jäsenten saannin, sähköisen jäsenhakemuksen ohella. Tämän lisäksi miestä työllistää Haus Tilitarkastus Oy,
jonka hän omistaa.
. Kaksi heistä on jo täysikäisiä
9
27.11.2013
Ministeri Marjatta Väänänen oli illan kunniavieras.
Marjatta Väänänen
näkee aatteen arvon
MAIJA AHONEN
jatkuu, Väänänen toivoi.
HELSINKI
MINISTERI Marjatta Väänänen
uskoo, että keskustalla on hyvät
mahdollisuudet ensi kevään EUvaaleissa.
Puolueen tähän mennessä nimeämistä 17 eurovaaliehdokkaasta naisia on kahdeksan.
. Se oli uskoa valava puhe tilanteessa, jossa keskustaväki oli
jo melkein valmis ripottelemaan
tuhkaa päälleen.. Väänänen muistutti, että nousut ja laskut kuuluvat politiikkaan.
Esimerkiksi 1970-luvulla keskusta oli melkoisessa kanveesissa, ja
sieltäkin noustiin.
. Puolueen vahvalle aateperinnölle ja historialle kannattaa antaa se arvo, mikä sille kuuluu.
. Vahva aatteellisuus, rohke-
TILAISUUDEN nuorimpiin osallistujiin kuului keskustanuorten
tuore puheenjohtaja Teppo Säkkinen, joka muisteli tavanneensa Väänäsen ensimmäisen kerran
reilu pari vuotta sitten.
. Meillä on vain 35 kansanedustajaa ja kuitenkin olemme tällä
hetkellä suosituin puolue.
Entä millaisia evästyksiä Väänänen antaisi keskustaväelle nyt,
kun aikaa seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä puolitoista
vuotta?
. Ja niin jäin vaille töitä, palasin
takaisin opintojen pariin ja valmistuin, Laaninen nauratti juhlaväkeä.
VÄÄNÄNEN yhdistää keskustassa
eri ikäisiä sukupolvia.
Puolueen eurovaaliehdokas
Mikael Pentikäinen painotti, et-
us, uskollisuus omille arvoille sekä avoin ja luottamusta rakentava
toimintapa, Pentikäinen luetteli.
Asta Heickell puolestaan muisteli Väänäsen toimittajauraa.
. Toivotaan, että myötätuuli
VÄÄNÄNEN osallistui maanantaina Helsingin keskustajärjestöjen
järjestämään Marjatan iltaan.
Puoluetalo Apollolla pidetyssä tilaisuudessa ei ollut epäilystäkään, kuka oli illan kunniavieras.
Kaikki halusivat vaihtaa elokuussa 90 vuotta täyttäneen Väänäsen kanssa vähintään muutaman sanan.
Myös yhteiskuvia räpsittiin useammalla eri kokoonpanolla.
Marjatta
Väänänen
yhdistää
keskustassa
eri-ikäisiä
sukupolvia.
OMAN potretin halusi myös keskustan Helsingin piirin puheenjohtaja Markus Kinnunen.
. Nyt keskustan asiat ovat varsin
hyvin. Marjatta Väänänen on monella tapaa ikoni, Kinnunen sanoi.
Virallisessa puheenvuorossaan
Kinnunen kiitti Väänästä tuesta ja
ohjauksesta, jota ministeri on antanut vuosikymmenten saatossa
keskustalaisille sukupolville.
TARVITTAESSA ohjaus on ollut äidillisen jämäkkää.
Tilaisuudessa puhunut puoluesihteeri Timo Laaninen laskee gradunsa valmistumisen paljolti Väänäsen ansioksi.
Laaninen oli Teiniliiton pääsihteerinä 1975, kun opetusministeri Väänänen katkaisi valtioapujen
maksamisen liiton aiempien epäselvyyksien takia.
. Tuolloin tunnelma oli hyvin
toisenlainen kuin nyt, sillä keskustan kannatus oli ennätysalhaisissa lukemissa.
KOHTAAMINEN jäi Säkkisen mieleen nimenomaan Väänäsen rohkaisevien sanojen takia.
. Väänänen teki toimittajana
tärkeää sivistystyötä.
. Puolueen vahvalle aateperinnölle ja historialle
kannattaa antaa se arvo,
mikä sille kuuluu, Marjatta
Väänänen ohjeistaa keskustaa.
Kuvat: Maija Ahonen
tä Väänänen on ollut suuri esikuva myös monelle miehelle.
Pentikäisen mielestä Väänäsen aikainen tapa tehdä politiikkaa on hyvä esimerkki myös nykypäättäjille.
. Mainiota, että naisten osuus
alkaa olla itsestäänselvyys, keskustanaisten kunniapuheenjohtaja iloitsee.
VETERAANIPOLIITIKKO kuvailee
keskustan nykytilannetta hämmästyttäväksi.
Kymmenen lehmää menee
tunnissa, Korhonen kertoo.
NOPEUDESTA saa osaksi kiittää
juuri partta, jollaisia Suomessa on. Hyvästä kiinnityksestä on se etu, että vahinkoja ei pääse syntymään
sen enempää lehmälle kuin sorkanhoitajallekaan.
... Erikoisparsi varmistaa turvallisen työskentelyn ja ergonomisen työasennon. ja sen jälkeen.
Toimitus on nopea.
. 10
27.11.2013
Sorkanhoitaja Harri Korhonen käyttää työvälineenään tavallista rälläkkää. Lastut lentelevät ilmassa.
Meneillään on lehmärouvien
kauneuspäivä. Väriäkin saatan laittaa, jos tilataan, hän murjaisee.
Keskimäärin kuitenkin riittää,
että sorkat saadaan sorjempaan
muotoon.
ROUVAT odottelevat parsissaan.
Yksi on kerrallaan hoidossa ja toinen odottaa karsinassa vuoroaan.
Jos nyt aivan rehellisiä ollaan,
kovin innokkailta ne eivät vaikuta. Kuvat: Maria Seppälä
Lehmien kauneuspäivästä
on glamour kaukana
MERI ALARANTA-SAUKKO
LIMINKA
LEEA JA MIKKO SANGIN navetassa
Limingassa käy hurina. Turhamaisuus ei taida olla tämän navetan ykköspaheita.
Onneksi välttämättömyys on pian hoidettu eikä toimenpiteen aikana lehmän silmien eteen avau-
tuvassa maisemassa ainakaan pitäisi olla valittamista.
Ladon ovelta saa katsella syksyistä lakeutta.
LEHMÄT kiinnitetään tiukasti val-
Sorkka ennen käsittelyä...
jailla Yhdysvalloissa suunniteltuun ja valmistettuun erikoisparteen.
Eläin nostetaan hissillä sopivalle korkeudelle, jossa Korhonen käsittelee sorkan kerrallaan
ihan tavallisella rälläkällä.
Jaloille on omat telineensä. Sorkkahoitaja Harri Korhonen on pistäytynyt käymään ja tekee joka naudalle pedikyyrin.
Paikallinen
meijeri hankki hänelle ensimmäiset työvälineet.
Siitä asti työtä on riittänyt.
. 11
27.11.2013
RETR
ONIK -lammaskalusteet
RETRONIK
Harri Korhonen
on hoitanut
lehmien sorkkia
pian 30 vuotta.
?ne monikäyttöiset?
KONEKAUPPA SETTO
Uudet ja käytetyt
· maatalouskoneet
· renkaat
040 565 0908
www.setto.fi
yaidat
Karsina- ja käsittel
käsittelyaidat
Pyöröpaalihäkit
. Nauta on nauta, hän tokaisee.
Rälläkkä pärähtää taas
käyntiin ja lastut lentelevät.
Kotimainen kalkitustuote 30 vuoden kokemuksella.
Paltamon kalkin syyshinta voimassa vuoden
loppuun. Sorkat alkaisivat harottaa ikävästi.
HARRI KORHONEN on hoitanut lehmien sorkkia pian 30
vuotta.
Lomittajakurssilla vuonna 1985 ollessaan erään talon
isäntä harmitteli sorkanhoitajan puutetta. Korhosella se on ollut käytössä
reilun pari vuotta.
. Korhonen päätti tarttua toimeen. Lämmitettävät
Lämmitettävätjajakylmät
kylmätuim
urijuomakupit
uimurijuomakupit
uimurijuomakupit
laidunkatokset
. Kalenteri on aika täynnä.
Seuraavat vapaapäivät ovat
maaliskuussa.
Rehunteon ja toukotöiden
aikaan Korhonen pistää pu-
Aidan pedikyyri on valmis. rar
ek
o105@gmail.com
rarek
eko105@gmail.com
o105@gmail.com
ek
rar
sähköpostios.
eko105@gmail.com
rarek
Ostoilmoitus
Ostamme isompia eriä rauta-,
kone-, kaapeli- ja metalliromua.
Soita ja kysy lisää 0400 121 708
POHJANMAAN ROMU OY
Kalkitseminen kannattaa!
Kerran se vain kirpaisee ja sitten on taas mukavampi
seisoskella toisten mammojen kanssa rinnakkain.
vasta noin kymmenen. Syyssateisiin
Laidunkatokset
ultivaattorin piikit
piikit jajakärjet
KK
ultivaattorin
kärjetym...
ym...
Kunnosta kke
kke
vyt- jaja kyntöm
uokkarisi
kyntömuokkarisi
eevytkyntöm
uokkarisi
kyntömuokkarisi
Kunnosta
SOIT
A
NYT
HETI!
SOITA
SOIT
SOITAA NYT HETI!
.DWVR HVLWWHO\YLGHR \RXWXEH FRP
.DWVR HVLWWHO\YLGHR \RXWXEH FRP
KDNXVDQDOOD ODPPDVWDUYLNNHHW
KDNXVDQDOOD ODPPDVWDUYLNNHHW
Raija
& Reino
Reino Louk
Louk
Loukooo
Raija &
Louko
Retronik
onik K
050 521
521 0082
0082
KKy
Kyyy 050
Retronik
Retr
sähköpostios. Aikaisemmin piti kyyköttää. Pitkäkyntisenä lehmän olo ei olisi kovin miellyttävä. Tee ennakkotilaus levitys kun kelit sallii ja pellot kantaa.
Paltamon kalkki on kuivaa,
joten levitys onnistuu hyvin
ja vaikutus on taattu.
Ota yhteyttä omaan
maatalousmyyjääsi
ja tee tilaus!
Jukka Repo
puh. Se mölähtää hieman loukkaantuneesti päästyään irti satimestaan.
Elovenan vuoro on seuraavaksi, mutta Ippa-rouva tahtoisi kokonaan kieltäytyä
kunniasta.
Vaan ei auta. Se oli paljon hankalampaa.
SURINA jatkuu ja lastut lentelevät. Sorkanhoito on maatalouden liitännäiselinkeino.
AIDA on valmis. Lehmien sorkat hoidellaan kahdesta kolmeen kertaa vuodessa. Sesonkiaika on
syksyllä ja keväällä.
Toimittajan tyhmään kysymykseen, miksi sorkkia jyrsitään, emäntä Leea Sangi
vastaa:
. 050 303 1185
MXNND UHSR#GRORPLLWWLNDONNL À
ZZZ GRORPLLWWLNDONNL À. No leikkaathan säkin varpaankyntesi!
Jos sorkat jätettäisiin hoitamatta, jalkoihin voisi helposti tulla esimerkiksi virheasentoja. Jenkit tietävät, minkälainen parren pitää olla, Korhonen kehaisee.
Erityisen tyytyväinen hän
on sen mahdollistamaan ergonomiseen työasentoon.
. Harri Korhonen päästää sen irti.
tiikkinsa kiinni, sillä hän on
itsekin viljelijä. Mentävä on.
Kerran se vain kirpaisee ja sitten on taas mukavampi seisoskella toisten mammojen
kanssa rinnakkain.
Luonneanalyysiä asiakkaistaan Korhonen ei käy tekemään.
Yrittäjillä on apunaan myös
kaksi palkattua työntekijää.
JUTILAN suvussa on työlle pitkät perinteet. Possuja kuljetetaan tasaisen tappavasti teurastamolle
pitkin vuotta. Tehokkaat valot pyyhkivät lumista
metsänreunaa.
Leikintekoa yhdistelmän kuljettaminen ei kuitenkaan ole. Yhteen rekkaan mahtuu kerralla 260
sikaa. Kyllähän sitä joskus mietti, että muu-
takin voisi tehdä, mutta tämä loksahti
luontevasti, hän tuumii.
Teuraskuljettajaksi ei tosin ryhdytä
noin vain. Pahimmassa tapauksessa voi menettää eläinkuljetuslupansa.
. Perjantaina niiden tilalle tulevat uudet kasvatit. Kimmo Jutila on
ollut touhussa mukana vuodesta 1987,
jolloin sai ajokortin.
. Vuonna 2006 voimaan tullut laki eläinkuljetuksista sekä siihen liittyvä asetus sisältävät nipun tiukkoja määräyksiä.
Jutilan mielestä ne kaikki ovat tarpeellisia.
. Siitä päätellen ne eivät tyk-
kää reissaamisesta huonoa, Kimmo Jutila sanoo.
Myös kaluston eläinlääkäri tarkistaa
säännöllisesti. Mitään turhaa ei ole. Ne matkustavat kolmessa kerroksessa. Hieman ne tuntuvat hirvittelevän kopisevaa kulkureit-
Possut alkavat yleensä matkan aikana nukkua.
tiään, mutta s
vaeltavat auto
. Jokainen vaatimus on perusteltu.
ELÄINKULJETUKSIA valvotaan tarkasti ja
epäkohtiin puututaan heti. Kokeen pitää aluehallintoviraston
virkaeläinlääkäri, Jutila kertoo.
TEURASKULJETUSAUTO on hulppea laitos. Yhä useammin
sikalat on rakennettu syrjään kauas asutuksesta haju- ja muiden haittojen vuoksi.
. 12
27.11.2013
Kimmo Jutila ohjaa viimeiset siat autonsa kyytiin. Kun eläin
liikkuu melke
Juola sanoo.
Hän on tyyt
jetuksiin. Possut röhkivät uteliaina kärsät ilmat
huitoen.
Teurasauto kaartaa kerran viikossa saman lastauslaiturin eteen ja noutaa noin
parisataa eläintä. Yrityksen perusti poikien isä Veikko Jutila vuonna 1964. Kalajoelta lähdettäessä
reissun pituus on reilu pari tuntia.
Autossa on lisäksi ilmajousitus, jotta
matkanteko olisi mahdollisimman tasaista.
. Yksi erä viettää Juolan hoidossa 90 päivää.
Pian ensimmäinen erä marssii lastauslavaa pitkin autoon. Tuottajan
tuksen toimim
la korostaa.
PARIN sadan
puolitoista tun
tila luovuttaa
navettaan, jos
taa tulokkaat.
Kun siat kä
maan viimeis
tila ajelee kot. Sitä varten on saatava lupa ja
läpäistävä kuljettajakohtaiset kurssit.
. Kuva: Maria Seppälä
Teuraskuljetuksia valvotaan t
Yrittäjän mielestä kaikki lain vaatimukset ovat tarpeellisia
MERI ALARANTA-SAUKKO
KALAJOKI
MAANANTAI-ILTA Kalajoella on pimeä
ja kostea. Varsinkin talvikeleillä saa olla kieli keskellä suuta pienillä kärrypoluilla,
noin 200 000 kilometriä rekan rattia vuodessa pyörittelevä Jutila toteaa.
KESKELLÄ metsää sijaitsevalla Lauri
Juolan sikalalla on vastaanotto valmiina. Tunnelmaltaan juuri sopiva
toistaiseksi elävissä sioissa kiinni olevien joulukinkkujen saattamiseksi viimeiselle matkalleen.
Huoltoaseman pihalla eläinkuljetusyrityksen omistavat veljekset Kimmo ja
Timo Jutila suorittavat vahdinvaihdon.
Timo on vienyt lastin nurmolaiseen
teurastamoon. Kulj
tus ovat paran
. Nyt on Kimmon vuoro
ohjata saparohännät teuraskuljetusrekkaan ja ajaa lauma tiensä päätepisteelle.
Vaikka joulu lähestyy, varsinaisesta sesongista ei voi puhua. Olosuhteissa ei pitäisi olla valittamista.
Jutiloiden kyydissä sikojen matka
ei myöskään veny läheskään moitittujen ylipitkien kuljetusten tuntimääriin.
Pääasiassa he noutavat eläimiä PohjoisSuomen alueelta. Kalusto o
tarvitse tehdä
taan lähes vir
Kyydin tule
ää, jotta siat
ja joudu liian
man evästä.
. Säännöllisten tarkastusten lisäksi poliisi ja eläinlääkäri pysäyttävät tien päällä
pari kertaa vuodessa, Jutila kertoo.
Jos on sioilla hyvät oltavat häkeissään,
pekkaa pahemmaksi ei jää kuskikaan.
Korkealta rekan kopista on upeat näköalat. Hissi nostaa ensimmäisen kerroksen väen yläilmoihin ja on seuraavan porukan vuoro marssia lauteille. Possut alkavat yleensä matkan aikana nukkua. Tilat on valaistu, lämmitetty ja ilmastoitu.
Lattialla on pehmikkeenä sahanpurua
ja kullakin eläimellä kylliksi tilaa
Jos eläimet eivät olleet hyvässä kunnossa matkan päättyessä, siitä vastasi kuljettaja omalla lompakollaan. Jotkut
tosin ovat epäilleet hurjimpien juttujen todenperäisyyttä.
. Useimmiten kerättiin talo talolta, jotta saatiin auto täyteen.
Toisinaan tiet olivat niin huonoja, että kuljettaja
katsoi viisaammaksi mennä loppumatkan jalan.
Ennätys oli kirjan mukaan se, kun Ojalehto haki paljon lumen vuoksi kaksi sikaa vesikelkalla kuuden kilometrin matkan takaa.
Lammasta Ojalehto ajelutti kerran henkilöauton
etupenkillä vänkärin sylissä, kun ei viitsinyt lähteä
isolla autolla pientä tietä ajelemaan.
NYKYÄÄN on käytössä hissit ja muut apuvälineet,
mutta toisaalta eläimet olivat tuolloin pienempiä.
Se helpotti lastausta ja kuljettamista.
. Koko elintarvikeketjun reilut 300 000 työpaikkaa ovat
vaarassa. Tätäkö hallitus haluaa, kysyi Lunttila.
MTK:n vaatimus hallitukselle ja ministeri Koskiselle on
selvä: kansallisten tukien leikkaukset on peruttava ja investointitukiin on saatava riittävä rahoitus.
Sattumukset Martti Ojalehden mulliauton
kyydissä ovat välillä sen verran hurjia, että
heikompaa hirvittää. MAASEUTU on saanut nykyhallitukselta liian usein kylmää kyytiä. STT ei tiistaina iltapäivään mennessä tavoittanut Talvivaaran johtoa kommentoimaan tilannetta.. Kuva: Maria Seppälä
Talvivaara sai perjantai-iltapäivään asti aikaa
toimittaa lisäselvityksiä yrityssaneeraushakemuksensa tueksi. Olin onnellinen, jos autoon meni kerralla 50
eläintä. Sillä
on yhtiöltä yli 230 miljoonan euron saatavat.
Uuden käänteen vuoksi Talvivaara sai perjantai-iltapäivään asti aikaa toimittaa lisäselvityksiä hakemuksensa tueksi. Kuva: Kimmo Rauatmaa/Lehtikuva
Talvivaaran piina
vain pitkittyy
RAISA KIVILAHTI-LEPPÄNEN/STT HELSINKI
KAIVOSYHTIÖ Talvivaaran toiveet yrityssaneerauksesta
heikkenivät tiistaina, kun Espoon käräjäoikeus kertoi sinkkiyhtiö Nyrstarin peruneen tukensa saneeraushakemukselta.
Nyrstar on yksi Talvivaaran suurimmista velkojista. Asia liittyy ratkaisuharkintaan, jota en ala julkisuudessa käsittelemään, Veranen perusteli STT:lle.
Hän vahvisti kuitenkin Ylen tiedon, jonka mukaan Talvivaara Sotkamon yrityssaneerausta puoltaa nyt seitsemän ja
Talvivaara Kaivososakeyhtiön saneerausta 15 velkojaa.
Yrityssaneeraukseen pääsy edellyttää suostumusta vähintään kahdelta velkojalta, joiden saatavat ovat ainakin
viidennes yhtiön veloista. Toivottavasti maaseutu ei
kokonaan tyhjene.
Kimmo Jutilan kolmikerroksiseen eläinkuljetusautoon mahtuu
kerralla 260 sikaa.
Kuva: Maria Seppälä
tyväinen nykyisiin eläinkuljetusvarmuus ja aikatauluntuneet oleellisesti.
on ajanmukaista eikä enää
ä yölastauksia, vaan siat haerka-aikaan.
eminen ajallaan on tärkeeivät turhaan stressaannu
n pitkään odottelemaan il-
ja eläimen kannalta kuljeminen on tosi iso asia, Juo-
sian lastaaminen vie noin
ntia. Kyllä se on kaikki elävästä elämästä, Ojalehto
vakuuttaa.
Huuliveikkona tunnetun Ojalehdon kirja on
myös kannanotto maaseudun puolesta.
. Talvivaaran isoja kotimaisia velkojia ovat muun muassa pankit sekä Finnvera, joiden yhteenlasketut saatavat ovat Nyrstaria suuremmat.
Jos Talvivaara ei pääse saneeraukseen, edessä lienee
konkurssi. Tuskin on toista väestöryhmää, jota hallitus on näin kovalla kädellä kurittanut. 13
27.11.2013
Muistoja mulliauton matkoilta
MERI ALARANTA-SAUKKO OULU
KÄRSÄMÄKINEN Martti Ojalehto muistelee uusimassa kirjassaan Mulliauton mutkikkaat matkat värikkäästi ja räväkän huumorin höystämänä vuosiaan teurasauton kuljettajana.
Meno on kaikesta päätellen ollut varsin erilaista
nykyiseen verrattuna.
Suurimmat muutokset johtuvat paitsi tekniikan
kehittymisestä myös lainsäädännön ja valvonnan
lisääntymisestä.
Jos nykyään teuraskuljettaja pysäytetään maantiellä poliisin toimesta pari kertaa vuodessa, Ojalehto ei joutunut ratsiaan 12-vuotien uransa aikana kertaakaan.
Enää ei voi kertarykäisyllä säikäyttää teurastamon vastaanottavaa esimiestä, kuten Ojalehdon
kirjassa eräs suivaantunut kuljettaja tekee pudottamalla nipottajan lantakuiluun.
Silti tuolloinkin kuljettajan päätavoitteena oli
huolehtia eläinten hyvinvoinnista. Usein perhe joutui vielä myymään kasvattinsa alimittaisina rahanpuutteen vuoksi, Ojalehto sanoo.
Ero nykypäivään on sekin, että teurasreissuissa olivat aiemmin tunteet pelissä. Tuottajat ovat monessa suhteessa tiukoilla. Nykymeno näyttää totiselta. Eläimiä juotettiin säännöllisin väliajoin ja esimerkiksi sikoja kasteltiin helteillä.
. Kansallisia tukia maksetaan ensi
vuonna tämän vuoden mallilla, mutta kehyspäätökset tuleville vuosille romahduttavat mahdollisuudet tuottaa kotimaista ruokaa, suomi Lunttila hallitusta.
Viimeksi hallitus antoi viljelijöille pakit, kun se ei hyväksynyt varsin vaatimatonta 7,5 miljoonan euron lisäystä
energiaveron palautukseen.
VILJELIJÖIDEN ahdinko kertautuu teollisuudessa työpaikkojen menetyksinä, kun polvilleen laitettu maatalouselinkeino ei tuota raaka-ainetta teollisuudelle eikä investoi koneisiin ja laitteisiin.
. Hallitus on toistuvasti leikannut juuri maaseudulta ja vihreiltä elinkeinoilta, sanoi MTK:n valtuuskunnan
puheenjohtaja Tommi Lunttila järjestön valtuuskunnan
kokouksessa Espoossa tiistaina.
Kansallisten tukien leikkaukset, sosiaaliturvan heikennykset ja veron korotusten yhteisvaikutukset tällä hallituskaudella ovat jo yli 300 miljoonaa euroa, Lunttilä arvioi.
. Ratkaisu asiassa saataneen vasta ensi viikolla.
Hanke voi kariutua, jos saneerauksen kannattajiksi ei
löydy lain vaatimaa osaa velkojista.
Käräjätuomari Tiina Veranen ei tiistaina kertonut, miltä
tilanne näyttää.
. Kymmenen maissa Jukyytiläisensä teurastamon
ssa eläinlääkäri vielä tarkas.
äyvät lepäämään ja odottastä auringonnousuaan, Jutiin.
MTK:n Lunttila epäilee
hallituksen kykyä hoitaa
viljelijöiden asioita
. Monta kertaa olen nähnyt isännänkin silmissä
kyyneliä varsinkin hevosta hakiessa.
LUKIJAPALAUTE kirjasta on ollut positiivista. Kuva: Paula Åström
tarkasti
suuremmitta vastusteluitta
oon.
ntä oppii käsittelemään, se
ein isännän eleiden avulla,
lyhyesti
Kyytiläiset ihmettelevät uteliaina, mitä tuleman pitää. Tuotantoeläimet
olivat myös kotieläimiä.
. Siinä piti kuljettajankin osata suhtautua tilanteeseen oikein, Ojalehto toteaa.
Eläimiä hyvästeltiin hellästi auton lavalle asti.
. Kyllä se pani tekemään parhaansa, Ojalehto toteaa.
JOS NYT teuraskuljettaja hakee normaalisti 200-päisen lauman, Ojalehto saattoi hakea yhden lampaan
tai yhden lehmän.
Se tietää perheviljelmien häviämistä.
Karjamäärän kasvaessa Jääskelän tilallakin on pitänyt kiinnittää
huomiota siihen, että saadaan lisää peltoalaa.
Yksi ongelma on se, että tilukset
ovat hajallaan . He ovat kiitollisia siitä
avusta, jota saivat ystäviltä ja tu-
Kun robotti hoitaa lypsämisen, isäntäväellä jää enemmän aikaa tarkkailla lehmien hyvinvointia. Ei siitä paljon viivan alle jää,
Satu Jääskeläinen ynnää.
Oma lukunsa on se, että kuluttajien tietämys maanviljelyksestä
vähenee koko ajan.
Jääskeläiset laskevat, että heillä on vielä työvuosia jäljellä parisenkymmentä.
Jos joku lapsista haluaa jatkaa,
navettainvestointi antaa siihenkin
paremmat edellytykset kuin vanhoissa tiloissa olisi ollut.
. Maitomääräkin on korjaantunut kohti normaalia alun
notkahduksen jälkeen.
Vieläkin osa lehmistä vaatii rohkaisua uskaltautua robotille. Satu ja Marko sekä Reetta Jääskeläinen ovat saaneet rapsuteltavakseen Hyvä-lehmän. He eivät näe hyvänä asiana sitä, että tilakoon pitää
koko ajan kasvaa. Jos tässä oravanpyörässä haluaa pyöriä, on luotettava, että suomalaista maanviljelijää tarvitaan,
Satu Jääskeläinen tuumailee.
PIHATON rakentaminen kesti viisi kuukautta. Kuvat: Soili Riepula
tuilta pitkin rakennusaikaa sekä
siinä vaiheessa, kun lehmät siirrettiin uuteen pihattoon.
Lypsyrobotti hoitaa lypsyn, kun lehmä saapuu lypsyasemalle.
Ensin se puhdistaa utareet ja sitten alkaa lypsäminen.
Taukotilasta Satu ja Marko Jääskeläinen seuraavat elämää
pihatossa, jossa lehmät käyskentelevät vapaina.
PIHATOSSA ovat tilat 80 lypsävälle sekä hiehoille ja ternivasikoille.
Vanha navetta jää nuoren karjan tilaksi, joten Jääskeläisten on
hoidettava karjaa kahdessa navetassa. Se ajoittui pitkälti
muutenkin kiireiseen kesäaikaan,
jolloin maatilalla korjataan kaiken
muun työn ohella rehusatoa seuraavaa talvea varten.
Isäntäväki oli rakennustyömaalla apuna kaiken sen ajan,
minkä muilta kiireiltään ehti.
Ammattitaitoiset kirvesmiehet
ja asennusalan ammattilaiset vastasivat pitkälti rakentamisen onnistumisesta. Osa
sen sijaan ravaa siellä useammin
kuin on tarpeen. Se lisää kulkemista.
OMA rasituksensa maataloudelle
ovat alati nousevat tuotantokustannukset.
. Se mahdollistaa ainakin kokemusten vaihdon.
Haikein mielin he ovat seuranneet, kuinka tila toisensa jälkeen
on lopettanut. Aiemmin jokainen niistä oli kytkettynä omaan parteensa.
Lehmät päättävät itse, milloin
ne makaavat, milloin syövät ja
milloin menevät lypsyrobotille.
Tosin kovin tiuhaan tahtiin robotti ei samaa lehmää lypsä.
Satu Jääskeläinen laski, että nyt
on päästy keskimäärin 2,4 lypsykertaan lehmää kohden vuorokaudessa. Ihmisellä pidempään, Satu
Jääskeläinen lisää.
Toki isäntäväki on opetellut
uutta tekniikkaa teoriassa jo ennen navetan käyttöönottoa, mutta vasta käytäntö näyttää todellisuuden.
Emäntä tuumailee, että navetassa menee vielä aikaa ihan siihen,
että jää ihmettelemään jotain.
Käyttöönotosta Jääskeläisille jäi
hyvä mieli. Ei auttanut kuin ottaa
vanhaan navettaan hankittu aggregaatti käyttöön. Ei säry, jos jotain nappia
painaa, kuopiolaisen Jääskelän tilan emäntä Satu Jääskeläinen palaa muistoissaan reilun viikontakaiseen aikaan.
Tilalla oli muutamaa päivää aiemmin otettu käyttöön uusi pihattonavetta, jossa robotti lypsi lehmät.
Tuli Eino-myrsky ja katkaisi sähköt. 14
27.11.2013
Robotti opetti uusille
navettatavoille
SOILI RIEPULA
KUOPIO
. Omaan työviihtyvyyteen ja
eläinten hyvinvointiin satsaus,
Marko Jääskeläinen kiteyttää pihaton tarpeellisuuden.. Lehmällä menee se viikko,
Marko Jääskeläinen tietää, miten
eläimet tottuvat uuteen.
Isännän mukaan lehmät nauttivat uudesta ympäristöstä ja ovat
hyvin uteliaita.
. Karjamäärä on tarkoitus lisätä omista lehmävasikoista sekä
ostojen kautta.
Usko suomalaiseen maatalouteen ja siihen, että Suomessa tarvitaan kotimaista tuotantoa, on
Jääskelän tilalla vahva.
Ei tilan isäntäväki muuten olisi lähtenyt investoimaan uuteen
kustannusarvioltaan liki miljoonan euron pihattoon.
. OPPI, että ei ole konetta kummempi. Sellaiset yrittäjät
robotti passittaa pois.
. yksi siellä, toinen
täällä. Muutamat talkoot-
kin pidettiin.
Jääskeläiset ovat hyvillään siitä,
että lähialueen tilojen kanssa on
yhteistyötä. Lypsyrobotti
saatiin pyöritettyä.
VIIMEISET pari viikkoa ovat olleet
Satu ja Marko Jääskeläiselle uuden oppimisen aikaa: vanhat navetointitavat on pitänyt vähitellen
unohtaa, sillä nyt ei tarvitse kyykistyä lehmän alle lypsylle.
Työ on enemmän sen tarkkailua, että kaikki navetalla sujuu asianmukaisesti sekä lehmien hyvinvoinnista huolehtimista.
Tämän tästä joku lehmistä työntääkin päänsä emännän tai isännän kainaloon, kun he käyskentelevät karjan parissa.
PAITSI isäntäväelle uuteen navettaan siirtyminen on merkinnyt
suurta muutosta tilan karjalle.
Nyt eläimet pääsevät vapaasti liikkumaan pihatossa
150 kpl
03-4240200 / 0400-221680
Maalle, metsään ja maantielle
KOTIMAISEN RENGASLIIKKEEN
kautta!
Tarjouspyynnöt:
myynti@raahenrengasjalaite.fi
RAAHEN
RENGAS JA
LAITE OY
KONEET JA LAITTEET
0500 382 560
RASKAAT RENKAAT
050 369 4940
LIMINKA
08 381 171, 050 561 1296. MANITOU
32210 LOIMAA
Puh. Useimmat maaseutuyritykset ovat pieniä,
käyttävät paikallisten yritysten palveluja ja myyvät tuotteensa lähelle. CLAAS
. Tästä erityinen osoitus on tutkimusja koulutusyhteistyö, jota Yrjölän tila on tehnyt
muun muassa Helsingin yliopiston kanssa, kiittää Akavan yrittäjäpalkintotyöryhmän puheenjohtaja Jarmo Hyvärinen.
HARRINKARI ja Yrjölä ovat toimineet yrittäji-
nä vuodesta 1999 alkaen. 050 514 1169
Koneita kaikille!
Pihalla Humppilassa n. He ovat lisäksi soveltaneet hienosti akateemista koulutustaan yritystoiminnassaan. Pitäisikin vakavasti pohtia, voisiko yrittäjyyden byrokratiaa ja esteitä vähentää, Yrjölä sanoo.
Akavan yrittäjäpalkinto myönnettiin nyt kolmatta kertaa. 0400 815 417
PELTOSIEMENIÄ
Ohra: Einar, Salome (uutuus)
Vehnä: Quarna, Zebra
Kaura: Akseli, Peppi, Viviana
Heinänsiemenet
Mty Nokka ja Tukkikoski, Lappi
www.peltosiemen.fi
KONEHUOLTO
HANNU ONNELA OY
?
MASSEY FERGUSON . HARDI . Yrjölän marjatila työllistää noin yksitoista henkilötyövuotta ja tilan
työntekijöistä enemmistö tulee lähiseudulta.
Paikallisuus on yrittäjäkaksikon mukaan maaseutuyrittämisen vahvuus.
. 15
27.11.2013
Akavan yrittäjäpalkinto
Yrjölän marjatilalle
AKAVA on myöntänyt yrittäjäpalkinnon maata-
lous- ja metsätieteiden maisteri, agronomi Tiina Harrinkarille ja maatalous- ja metsätieteiden maisteri, agronomi Tommi Yrjölälle. Hienoa, että kaltaisemme yritys saa
tunnustusta Akavalta, Harrinkari ja Yrjölä kiittävät.
Yrittäjäpariskunnan mielestä itsensä työllistäjiä voisi olla Suomessa enemmänkin, mutta
lainsäädäntö ja viranomaisten ristiriitaiset näkemykset tekevät toiminnan hankalaksi.
. Tällainen mikroyrittäjyys
ei tee uutta nousukautta, mutta paikallisuus tuo
vakautta. He
toimivat yrittäjinä Yrjölän marjatilalla Hämeenkyrössä.
Yrjölän tila on monitoimitila, jossa harjoitetaan monipuolista marjojen ja vihannesten
tuotantoa, jatkojalostusta sekä suoramyyntiä.
Tilan erikoisuutena ovat muun muassa omat
marjalimonadit ja marjapehmikset.
Akavan yrittäjäpalkintotyöryhmän mielestä
Harrinkari ja Yrjölä ovat onnistuneet esimerkillisesti yhdistämään tilallaan eri toiminnot alkutuotannosta elämysmatkailuun.
. Harrinkari ja Yrjölä ovat kehittäneet tilaansa vastaamaan nykyajan vaatimuksia ja asiakkaiden tarpeita. Palkinnon tavoitteena on tuoda
esiin akavalaista yrittäjyyttä sekä muistuttaa, että Akava toimii korkeasti koulutettujen yrittäjien ja ammatinharjoittajien edunvalvojana.
Akavan liitoissa on noin 24 000 yrittäjänä ja
ammatinharjoittajana toimivaa jäsentä.
Työkonehuolto
Jari Parto
UÊV>ÌÕÕÌiÌÌÕÊAvant-huolto
UÊ Õ?Ì?«>?iÌ?ÌÊ>ÊÛ>À>?Ã>Ì
UÊ*iiÌÌ?>?ÌÌi?`i?Ê?Õ?Ì?
>Ê?ÞÞ?Ì?
-BÀ??BÀÛi?Ì?iÊÓ{]Ê
În{ÈäÊ->ÃÌ>?>>
7,:<9,0+,5
HUOLLOT JA VARAOSAT
W
^^^ [`?RVULO\VS[V UL[
p
Työnantajalle maksetaan
koulutuskorvausta.
Tulityökortti (120 ?)
16.12.13, 13.1.14., 27.1.14
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon
osaamisala: Mielenterveys- ja
päihdetyö
13.1.14-31.10.14. 044 703 7782.
UUTTA! Hierojan
erikoisammattitutkinto
3.2.14-15.6.15. 044 703 7899
Työturvallisuuskortti, peruskurssi *
(110-120 ?) 17.12.13, 7.1.14 (suunnattu puhdistuspalvelualalla oleville), 14.1.14
Vesityökortti, talousvesi (125-140 ?)
29.11.13, 24.1.14.
VTT:n märkätila-asentajan henkilösertifiointiin valmistava koulutus, siveltävät
vedeneristeet ja mattomaiset vedeneristeet (450 ?) (2pv) 9.1 ja 23.1.14
Huom! Kuljetusalan ammattipätevyyden jatkokoulutukset . sosiaali- ja terveysalan sekä
rakennusalan koulutuksia. Se on kallista ja vie aikaa
tuotannolta.
. *merkityistä koulutuspäivistä on
mahdollista saada merkintä Tra?n ammattipätevyysrekisteriin. Kannus-
tava markkinointikeino on päästä
myös yritysten liikelahjojen tekijäksi, tietää Halmetoja.
Tapailan mielestä käsi- ja kotiteollisuusalan oppilaitoksissa olisi panostettava enemmän tuotemarkkinointiin.
. Haku päättyy 10.2.14.
Lisätietoja: Arja Visuri, p. 08 558 47711 tai
asiakaspalvelu@oakk.?
Kaipaatko neuvoa opiskeluun
liittyen?
Ota yhteyttä: opintoneuvonta@oakk.?. Näissä tapauksissa Tra?-maksu
17 . 08 558 47711, www.oakk.?
etunimi.sukunimi@oakk.?
Sähköteollisuuden ammattitutkinto
10.3.14-30.9.15. 044 703 7770
Tarjoilijan ammattitutkinto
17.2.14-31.12.14. Haku päättyy 3.1.14.
Lisätietoja: Heidi Väisänen p. 044 703 7748
Myynnin ammattitutkinto
17.3.14-23.3.15 Haku päättyy 24.2.14
Lisätietoja: Katja Vanhanen,
p. Kouluttaudu ja löydä oma suuntasi!
PÄTEVÖIDY UUDELLE TASOLLE
. 16
27.11.2013
Puunjalostuksella työtä ma
ESKO HILSKA
ORIVESI
KÄSITYÖ- JA KOTITEOLLISUUSALAN yritysten arvonlisäveron
tuntuva alentaminen tai poistaminen parantaisi alan tuotteiden
kilpailukykyä ja loisi alalle uusia
työpaikkoja etenkin maaseudulla.
Näin arvioivat laatutuotteistaan
valtakunnallisesti palkitut puusepänalan yrittäjät, oriveteläiset
Arto Halmetoja ja Toivo Tapaila.
Heidän mukaansa käsi- ja kotiteollisuusalan pienyritysten menestymisen keskeisiä esteitä on
täysimääräinen 24 prosentin arvonlisävero. 044 703 7739.
Ravintola-/suurtalouskokin
ammattitutkinto
17.2.14?31.12.14. 044 703 7843
Baarimestarin erikoisammattitutkinto
17.2.14-15.8.15. Tilavuokratkin
ovat kaupunkeja tuntuvasti edullisempia.
Kärsämäeltä lähtöisin oleva Arto Halmetoja on koulutukseltaan
puuseppä ja puutuotealan suunnittelija. Haku päättyy 4.4.14.
Lisätietoja: Heikki Loukusa, p. Haku päättyy 10.2.14.
Lisätietoja: Kirsi-Maaria Rantanen,
p. Nykyisin se toimii Oriveden entisen meijerin yrityskeskuksen tiloissa.
Arto Halmetoja suunnittelee ja
valmistaa yrityksen tuotteet, vaimo Miri viimeistelee ja pintakäsittelee ne. Käytännöllistä koulutusta ja tutkintoja aikuisille
Virastomestarin ammattitutkinto
13.1.14?7.4.15. Alkuvuonna ja keväällä on alkamassa
myös mm. Ennen yrittäjäuraansa
hän toimi 1990-luvulla Tyrvään
Käsityö- ja taideteollisuusoppilaitoksen puutöiden ja huonekalusuunnittelun opettajana Sastamalassa ja aloitti siellä myös puutuotteiden valmistuksen.
Puusepänalan yrityksensä, Studio Arto Halmetojan hän perusti
Orivedelle 2003. 044 703 7777.
Majoitus- ja ravitsemisalan esimiehen
erikoisammattitutkinto
10.2.14-30.9.15. 044 703 7887
Putkiasentajan ammattitutkinto
Koulutus alkaa 14.4.14. Isäni oli kyläseppä Rengossa ja
myös taitava puutöiden tekijä. Haku päättyy 7.1.14.
Lisätietoja: Katja Vanhanen,
p. (iltakoulutus)
Hygieniaosaamiskoulutustesti
(hygieniapassi, pelkkä tentti) (40 ?)
Oppisopimuskoulutusta
29.1., 26.2.14
Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle maksutonta, lukuun ottamatta tutkintomaksua 58
?. 044 703 7887
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto,
lähihoitaja
20.1.14-31.1.16. Ko-
Arto Halmetojan
suunnittelema tuoli
voitti valtakunnallisen
uutuustuotepalkinnon
Tampereen äskeisillä
Kädentaitomessuilla.
Kuva: Esko Hilska
Täydennyskoulutustarjontaa
Alkoholiasiat ravintolassa -koulutus ja
tentti (anniskelupassi)
(60 ?, 1.1.14 alkaen 70 ?) 12.12.13. tai p. Haku päättyy 14.2.14.
Lisätietoja: Ari Kampman, p. Haku päättyy 10.2.14.
Lisätietoja: Pekka Pääkkönen,
p. Miri hoitaa yrityksen
tuotemarkkinointia netissä sekä
taideteollisuus- ja desing-alan tapahtumissa yhdessä Arton kanssa.
TOIVO JA PIRKKO TAPAILA perustivat Tapsor Sisal Wood -nimisen
puusepänalan yrityksensä vuonna 1993 Oriveden Hirsilään, entisen Kuusiston kenkätehtaan tiloihin. Se nostaa tuotteiden
hintoja neljänneksen ja heikentää
niiden kilpailukykyä, kysyntää ja
yrittäjätuloa.
ARVONLISÄVERON ohella käsi- ja
kotiteollisuusalan pienyritysten
pulmia on Halmetojan ja Tapailan mukaan tuotteiden markkinointi. lisätään osallistumismaksuun, ellei toisin
mainita.
Ilmoittautuminen:
asiakaspalvelu@oakk.. Haku päättyy 7.1.14.
Koulutus on tarkoitettu jo sosiaali- ja
terveysalan perustutkinnon (lähihoitaja)
suorittaneille, jotka haluavat laajentaa
osaamistaan suorittamalla mielenterveys- ja
päihdetyön osaamisalan.
Lisätietoja: Tuula Vaara, p. Oli vaihdettava alaa, kertoo Tapaila.
. Jos käsityöalan yrittäjä ei tiedä,
miten tuote myydään, niin yritys
ei menesty, vaikka tuote olisi miten hyvä tahansa.
HALMETOJAN ja Tapailan mielestä maaseudulla, luonnon keskellä, on hyvä yrittää. 08 558 47711.
Ilmoita osallistujan nimi, yritys ja laskutusosoite.
Miten hakeudun?
Täytä hakemus: www.oakk.?/alkava
tai pyydä hakupaperit p. 044 703 7801
Seuraa tarjontaamme ja hae:
www.oakk.?/?/oppisopimuskoulutus
Kysy lisää oppisopimuksista:
Eija Hämäläinen, p. 044 703 7912
Muita koulutuksia tulossa
Koulutustarjontamme päivittyy jatkuvasti. Oppisopimuskoulutukseen osallistuvalta
edellytetään koulutusalan mukaista työnantajaa / työtehtävää. Nykyisin yrityksen työtilat
ovat Mänttä-Vilppulassa.
Kauppateknikoksi opiskellut
Toivo Tapaila toimi ennen puusepänyritystään parikymmentä
vuotta keittiökalustealan myyjänä
ja myöhemmin yrittäjänä Tampereella. Netistä löydät
lisäksi syksyllä alkavia tutkintotavoitteisia
koulutuksia.
Katso: www.oakk.?/alkava
Alkoholiasiat ravintolassa -tentti
(anniskelupassi) (40 ?) 6.2.14, 13.3.
Ennakoiva ajaminen raskaalla kalustolla
(REAK) (120 ?) 14.12.13*
Suuntana ammatti Facebook-kisa käynnissä!
facebook.com/suuntanaammatti
Hygieniaosaamiskoulutus- ja testi
(hygieniapassi) (60 ?, 1.1.14 alkaen 70 ?)
17.12.13, 14.1.14, 18.2. Pitkät työpäivät ja kaappien
raskas asennus yllättivät sydäninfarktilla. 044 703 7763
Kotkantie 3, 90250 Oulu
p. , 16.1.14.
Haaveiletko uudesta työstä tai lisäosaamisesta
nykyiseen. Haku päättyy 25.1.14.
Lisätietoja: Kari Tirkkonen, p. Kustannustehokkainta on käydä itse kotiteollisuusalan messuilla ja desing-tapahtumissa, muun
muassa Habitaressa ja Suvi Desingissä Oriveden Purnussa. Haku päättyy 24.1.14.
Lisätietoja: Tiina Niemelä p
Tuotteissa yhdistyy puu ja sisalnaru.
Naruissa hehkuvat luonnon värit,
muun muassa metsänvihreä, puolukanpunainen ja ulapansininen.
Myös Tapaloiden yrityksen
tuotteet ovat saaneet valtakunnallista tunnustusta. 044 3120 786
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi, oppisopimuksella, jatkuva haku, lisätiedot
kouluttaja Harri Ojanperä, p. Ide-
an Arto sai vaimonsa Mirin kotoa
Kuopion seudulta peräisin olevasta kangaskehästä.
TAPAILOIDEN yritys on keskitty-
nyt suunnittelemaan, muotoilemaan ja valmistamaan kotimaisesta lepästä ja sisalnarusta näyttäviä, persoonallisia ja moderneja kattaustuotteita.
Tuotteiden puutyöosuuden
valmistaa Toivo Tapaila, puuosien viimeistelyn ja sisalnarupinnoittamisen hoitaa vaimo Pirkko.
Tuotevalikoimaan sisältyvät
muun muassa pannunalustat, leikkuulaudat, leipäalustat ja tarjottimet. Myös geenimuunteluun liittyvät kysymykset kiinnostavat.
Keskusteluissa korostui kuluttajien halu saada mieluummin asiatietoa kuin kuvailevaa
markkinointiviestintää.
. (datanomi), WWW- ja verkkokauppaosaaja, 13.1.2014
alkaen Haapavedellä lisätiedot koulutuspäällikkö Merja Talman-Riihiluoma, p. Olennaisimpien tietojen tulisi löytyä pakkauksesta
helposti ja selkeästi merkittyinä.
Maku ja tuoreus olivat tär-
keimmät viljatuotteiden valintakriteerit kaikissa keskusteluryhmissä. Hän arvostaa materiaalien kotimaisuutta. Puiset, kaarimaiset kenkälusikat ovat myös
kysyttyjä.
Kotimaisista puista Arto käyttää eniten koivua. Kysy etäyhteysopiskelusta!
Kuva: PPM
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, osaamisalana vanhustyö, oppisopimuksella,
jatkuva haku, lisätiedot koulutuspäällikkö Anu Riippa, p. 044 0296 868. Jos
tietoa kuitenkin olisi mahdollista saada ostohetkellä, se voisi vaikuttaa valintapäätökseen.
Toisaalta kauppareissulla ei ehdi miettiä ostoksia monesta näkökulmasta.
Moni keskustelija kertoi, ettei tule ajatelleeksi, mitä kaikkia
tietoja tuotteesta olisi mahdollista saada. Yrityksen sipulinsäilytyslaatikko palkittiin vuonna
2003 Vuoden käsityönä.
Jäljitettävä viljaketju
olisi kuluttajien mieleen
MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN tutkimuskeskus MTT:ssä
on yhdessä viljaketjun toimijoiden kanssa selvitetty mahdollisuuksia kehittää menetelmiä
viljan jäljitettävyyden parantamiseksi viljelijältä aina kuluttajalle saakka.
Lisäksi syksyn aikana kolmessa ryhmäkeskustelussa kysyttiin
helsinkiläisten ja salolaisten kuluttajien tiedontarpeita ja käsityksiä viljaketjun vastuullisuudesta ja viljatuotteiden ominaisuuksista.
Kuluttajaryhmäkeskustelujen
mukaan viljatuotteissa kiinnostavat eniten tuoreus, alkuperä
sekä tuotteen valmistaneen yrityksen koko. 044 3569 058.
Kysy etäyhteysopiskelusta!
Hankeosaajavalmennus, maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkintoon
valmistava koulutus, 17.3.2014 alkaen, lisätiedot kouluttaja Tarja Niskanen, p. 044 3120 750
Myynnin ammattitutkinto, oppisopimuksella, 24.4.2014 alkaen,
lisätiedot kouluttaja Teemu Simola, p. Tuotteille
on myönnetty avainlippumerkin
käyttöoikeus. Kysy etäyhteysopiskelusta!
Tieto- ja viestintätekniikan pt. 044 0803 639. Tämä näkyy monella tavalla.
Esimerkiksi ensi torstaina vietetään Älä osta mitään kysymättä
jotain -päivää, joka on lanseerattu sosiaalisen median kautta.
Sen tarkoituksena on kannustaa kuluttajia kysymään kauppiaalta tuotteista ja niiden tuotannosta, hän vinkkaa.
Uutta
oppia Oulussa!
Jätä juttuvinkki
www.suomenmaa.fi/
juttuvinkki
KLT-tutkintoon valmentava koulutus, 3.12.2013 alkaen, lisätiedot kouluttaja Matti
Oulun Museo- ja tiedekeskus
Joulun tunnelmaa
Vähäjylkkä, p. Ekologisuus näkyyy myös tuotteiden
muotoilussa.
Arto Halmetojan Minimi-tuotesarjaansa suunnittelema ja toteuttama lasikannellinen pöytä
voitti juuri Tampereen kädentaitomessuilla valtakunnallisen uutuustuotepalkinnon.
Tuomaristo kiitteli pöydän ajattomuutta ja modernia perinteeseen yhdistettyä muotokieltä sekä huoliteltua käden jälkeä. Tämän hetken
suosituin tuotteiden raaka-aine
on näyttäväkuvioinen saarni.
Vuosikymmenen kokemuksella Arto tuntee puut materiaalina
perinpohjin. 044 3120 811
MD
Kansallis-Osake-Pankin pienoismalli
ll
Tähtiä ja kuninkaita - tiernapojat postikorteissa
Vanhan ajan joulukoristeet
Pohjois-Pohjanmaan museo
Ainolan puisto
Avoinna ti?su klo 10?17
Tiedustelut 044 703 7161
Lisää koulutuksia osoitteessa www.psk.?
PSK-Aikuisopisto
Kansankatu 47 B, 3krs,
90100 Oulu, www.psk.?. Mieluummin faktaa kuin kauniita sanoja, toteaa hanketta koordinoiva tutkija Jaana Kotro
MTT:stä.
KULUTTAJAT eivät välttämättä
osaa vaatia tietoa tuotteista. Valikoimaan kuuluvat myös
erilaiset telineet, lautaset ja rasiat.
Tuotteet on valmistettu pääosin
suomalaisesta harmaalepästä.
Leikkuulaudat ovat koivua. Salossa korostui kuluttajien halu vaikuttaa ostopäätöksillään viljelijöiden ja
pientuottajien hyvinvointiin ja
toimeentuloon.
Myös Helsingissä oltiin kiinnostuneita kokeilemaan pienleipomoiden tuotteita, mutta
syynä olivat lähinnä kokeilunhalu ja uudet makuelämykset.
Kotro arvioi, että kuluttajat
haluavat saada enemmän tietoa
ruoasta ja sen tuotannosta valintojensa tueksi.
. Tämä oli tutkijoille yllätys.
Kuluttajat olivat hyvin ennakkoluuloisia kuvailevan markkinointiviestinnän suhteen. 17
27.11.2013
aseudulle
dinperintönä käsityöt olivat minulle tuttu harrastus jo nuoruudessa, joten käsityöyrityksen perustaminen oli luonteva työuravaihtoehto, toteaa Tapaila.
HALMETOJIEN yritys valmistaa Mi-
nimi-tuotesarjan istuimia, pöytiä
ja muita huonekaluja sekä keittiötuotteita: paistolastoja, salaatinottimia, tarjottimia
olivat auki kaiken kansan karvalakkilähetystöille. Ketään hän ei jättänyt kylmäksi, joten lämmin kokeneen poliitikon ja kansanmiehen
muisto säilyy mielissämme kirkkaana ja arvokkaana!
Paavo Närvänen
Pirkanmaa. Miten ihmisten turvallisuus taataan?
ERILAISET säiden ääri-ilmiöt lisääntyvät. Osoitteet
ovat joskus hukassa ja sitä kautta
apukin saattaa tulla hitaasti.
Nyt hallitus on ilmeisesti uudelleenorganisoimassa myös pelastustoimea maakuntia suurempiin yksiköihin. Myrskyihin ja muihin
poikkeustilanteisiin on varauduttava paremmin.?
Kuva: Seppo Nykänen/Lehtikuva
jon ongelmia ja niistä pitää saada asialliset korvaukset yhtiöiltä. Sähköverkko tulee
siirtää teiden viereen aina, kun
mahdollista.
Kun tehdään kaivuutöitä esimerkiksi laajakaistan takia, kannattaa töitä yhdistää muun muassa sähköverkon maakaapeloinnin ja kenties osaa viemäröinneistä kanssa.
MYRSKYTUHOJEN ja muiden
poikkeustilanteiden tiedotusta
on parannettava. Samoin kävisi Solidiumille. Näinhän pelissä luonnollisesti aina voi
käydä.
Kuitenkaan nämä mahdolliset menetykset eivät vähääkään edesauta Talvivaaran tuotantoprosessia, sillä varmuudella nousee vielä esiin taho, joka jatkaa tätä samaa toimintaa. piirakkatarjoiluineen . Tätä piirrettä en voinut kuin ihmetellä!
Varmaan myös Vironperän ovet . Myrskyihin ja muihin
poikkeustilanteisiin on varauduttava paremmin.
Sähkölinjojen pitää olla riittävän avonaisia. Sähköverkkoja on
vain yksi alueellaan, joten verkon omistuksella on väliä. Korjausaikoja on saatava lyhenemään.
FORTUMIN sähköverkko on
myynnissä. Hän loi myös pohjan keskustan
uudelle menestykselle ja väestökeskustenkin valtaukselle, unohtamatta maaseudun hyvinvointia ja
maan pitämistä kokonaan asuttuna.
Virolaisen kunniaksi on todettava, että kaikista johtotehtävistään huolimatta hän säilyi kuitenkin todellisena kansanmiehenä. Verkon omistaja voi määritellä siir-
tomaksun hinnan sovittujen rajojen puitteissa.
Sähköverkko on pidettävä suomalaisessa omistuksessa ja varmistettava ihmisten turvallisuus
poikkeusoloissakin.
Ari Torniainen
kansanedustaja, keskusta
Suomen kokenein poliitikko
- tohtori Virolainen
JOHANNES VIROLAISEN syntymästä tulee 100 vuotta ensi tammikuussa. Hänen elämästään on tehty
juhlakirja.
Julkistamistilaisuuden avaussanat käytti Eero
Heinäluoma, määrittäen: ?Johannes Virolainen oli
suuri suomalainen poliitikko, joka yltää valtiomiesten kiistattomaan kärkijoukkoon?.
Ymmärrettävää, että eri puolueen miehenä Heinäluoma ei voinut nostaa Virolaista kärkeen . Päivien tai jopa viikkojen keskeytykset sähkönjakelussa ovat liian pitkiä.
Jakeluhäiriöt aiheuttavat pal-
?Erilaiset säiden ääri-ilmiöt lisääntyvät. Mielipiteet
18
Pelastetaan
Talvivaara
eläkerahastoilla
VIIME AIKOINA on kohistu eläkerahastojen hallinnosta,
palkkauksesta, erorahoista ja sijoituksista.
On luonnollista, että eläkerahastojen sijoitusten tulee olla kannattavaa ja niin tuottavaa, että rahastoilla voidaan hoitaa maksuun tulevat eläkkeet.
Kun nyt on jo viikkojen ajan ollut vahvasti esillä Talvivaaran talousongelma eikä uusia sijoittajia ole Pekka Perän ponnisteluista huolimatta löytynyt tekee mieli vahvasti kysyä: Miksi eläkerahastot eivät sijoita Talvivaaraan?
Olen täysin vakuuttunut, että Talvivaaran ongelmat
ovat väliaikaisia ja kun ongelmista on selvitty kaivostoiminta on kannattavaa ja varmasti tuottoisaa. Sellaiset malmiot, jotka Talvivaarassa on varmistettu, eivät voi
jäädä ottamatta.
ONGELMAT, jotka nyt ovat olemassa, tulevat varmuudella poistumaa ja Talvivaara tulee olemaan ehdottomasti
tuottoisa kaivos ja tuotantolaitos.
Tämä olotila ei muutu mahdollisessa konkurrssitilanteessakaan, mutta siinä sijoittajat menettäisivät toivossa
ja hyvässä uskossa maksamansa sijoitukset. Katkoksista tulee saada
tieto ihmisille välittömästi, korjausten aikanakin.
Sähköverkko on elintärkeä nyky-yhteiskunnassa. Häntä oli helppo
lähestyä.
Omakohtaisesti voin todeta, että luontevasti hän
esitteli Vironperän viljelyksiä, ja soitinpa hänelle . Silloin lähdetään tietenkin vain ns.
puhtaalta pöydältä ja kärsitään monitahoiset työllisyysym vaikeudet.
Esitänkin nyt vakavan kansalaisvetoomuksen eläkerahastojen hallinnoille: Pelastakaa Talvivaara! Sijoittakaa
miljardit sinne se on kansallisesti oikea teko, josta tulette
vielä kovasti hyötymään.
Hannes Viiri
eläkkeellä oleva koulutustarkastaja
Rovaniemi
Kohu ja se
todellinen syy
ALUKSI tuntui, että Kevan Ailuksen palkat ynnä muut
edut olivat kovinkin isoja. Eräs hidas ja kallis
keino on kaivaa kaikki sähkölinjat maahan. Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva
Luonto näytti mahtinsa
EINO-MYRSKY näytti taas luonnonvoimien mahdin. Tilanteisiin pitää varautua etukäteen.
Viranomaisten ja tiedotusvälineiden yhteistyön on oltava saumatonta. tai
ainakin mitalisijoille, jonne hän todellisuudessa
kuuluu.
Herää kysymys . milloin tahansa, niin koskaan hän ei vedonnut
muihin kiireisiin, vaan oli valmis tarvittaviin keskusteluihin. Oliko heidän tekemänsä tuotto talletuksille yhtiöissään niin paljon suurempi. Mutta sitten kun näkyi muiden
eläkeyhtiöiden Sailasten ja Vuorioitten ansiot niin voi sanoa, että oliko kohulle joku muu syy kuin se, mikä on julkisuuteen syötetty.
Jos Sailas-Vuoria saa yli tuplasti sen mitä sai Ailus, niin
voi kysyä perusteita. tuskin kellään on niin monipuolista poliittista kokemusta kuin Virolaisella ?
elämän kaarellaan. Sähköt olivat poikki pahimmillaan 200 000
ihmiseltä, joiltakin useamman
vuorokauden.
Maaseudulla puhelinten tukiasematkin hiljentyivät sähkökatkojen myötä, junaliikenne takkusi ja jotkut tiet olivat poikki.
Asukkaiden turvallisuus oli vaarassa.
Hätäkeskukset on yhdistetty
suuriin yksiköihin ja niiden toiminnassa on ollut huomattavasti
parantamisen tarvetta. Tokkopa?
Vai oliko sittenkin syynä demarien-kokoomuksen hakema keppihevonen taas jotta saadaan keskustan kohtuulliset näkymät pudotettua alas.
Myös kokoomuslainen Räty olisi voinut ilmoittaa suoraan mikä on hänen hallituspalkkionsa Kevasta.
Matti Tuominen
Ulvila
?Jos Sailas-Vuoria saa yli tuplasti sen mitä sai Ailus,
niin voi kysyä perusteita.
Ja jos mahdollista,
niin ilmoita etukäteen tulostasi, niin
tiedämme varata tarpeeksi puuroa :)
Soittamalla puh. klo
17 valtuustosalissa. Syyskokousasiat ja Ryttylän paikallisyhdistyksen liittyminen Hausjärven paikallisyhdistykseen.
SATAKUNTA
Porin Keskustan opinto- ja kulttuuriyhdistys. Hintsan tilalla seuraavasti: klo 17 naisten syyskokous tuvassa ja paikallisyhdistykset Makasiinin
vintillä ja kokousaitassa; klo 18 kunnallisjärjestön kokous Makasiinissa.
Keskustanuorten Turun aluejärjestö, sääntömääräinen syyskokous ke
27.11. kerros. klo 16 Terttu Vakkurin luona,
Kirstinmäki 15 F, Espoo. syyskokous 27.11.
klo 19. Klo 16 Pirkkalan pormestari Helena Rissanen tuo ohjaustyöryhmän terveiset mm. mennessä Oili Tamminen 0440
855 573 tai oili.vainio@lainanet.fi
Raisio, Vesaisten syyskokous su 1.12.
klo 17. Mukaan pikkujoulupaketti.
Ohjelmallinen seuramatka WienSopron-Budapest 1-8.4.2014. Tuomonkuja 10 kerhohuone.
Turun Luonnonystävät, syyskokous
ma 2.12. klo 18 Apilassa, Näsilinnankatu
Kouvola, Pihlajasaaren py:n syyskokous 8.12. Johtokunta kokoontuu
klo 13.30.
Keskustanaiset Rauma, paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syykokous
1.12 klo 15 Arja Segerin luona Lehtikuusentie 7 B 19. Johtokunta klo 18.30.
Masku, Vesaisten syyskokous to
28.11. sisältäen lipun ja matkat. Ilmoittautumiset 8.12. klo 19, osoite
Apollonkatu 11 a. klo 18 puoluetoimiston Apollonkatu 11 tiloissa. klo 19 Niklandiassa Honkarannantie 92, Oitti.
Sastamala, Suodenniemen paikallisosaston kokous 3.12. klo 18 Sininen
Tupa, Huittistentie 1257.
Oitti, paikallisyhdistyksen syyskokous 2.12. klo 18 Varsinais-Suomen liitossa Ratapihankatu 36. 0400 930 483 tai sähköpostilla: paijat-hame@keskusta.fi.
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. 040-589
6160 tai eero.vainio@eskv.info ja Mirjam Karila, p. Sonera Eerikinkatu 21,
Turku. Johtokunta kokoontuu klo 17 Apollolla.
Mitä se Sote-uudistus oikein sisältää. klo 18.30. klo 18.30 Simo Sopolan luona,
Kiveistentie 117.
Turku, kunnallisjärjestön syyskokous to 28.11. Paikkana ravintona Antell, Kirkkokatu 12, Lahden virastotalo. Linnankatu 21 B
35, Turku (soita summeria).
Piiritoimiston jouluaika. Johtokunta klo 18. Tarjoilun vuoksi muita kuin jäseniä pyydetään ilmoittautumaan sihteerille puh. Tilaisuuden alussa ke Arto Pirttilahti tuo eduskunnan terveiset ajankohtaisista asioista. Esillä sääntömääräiset asiat.
Ummeljoki, py, syyskokous to 28.11
klo 18 Alpo ja Kerttu Jaakkolan kotona
(os. klo 18.30 Kaarinan nuoret Pajamestarit ry Hallimestarinkatu 28, Kaarina. Vastauspyyntö 3.12. Tule tapaamaan ja
keskustelemaan.
Munkkiniemen Keskustaseura ry
sääntömääräinen syyskokous ke 4.12.
klo 17. Tarkempia tietoja tapahtumista saa minulta
osoitteesta heidi-maria.vainio@nakkila.fi ja numerosta 050 521 1734.
Satakunnan piiritoimisto, Tavoitat
meidät seuraavista numeroista: toiminnanjohtaja Satu Tietari 050 405
7742, keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 050 301 6189 tarja.kiviniemi@keskusta.fi, nuorten toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044
0336 588 satakunta@keskustanuoret.fi, jäsenasiat Leena Kallionsivu 050
405 7743.
KYMENLAAKSO
KN, Etelä-Kouvola, syyskokous ke
27.11 piiritoimistolla Hansan vintissä.
Klo 16 ilmoittautuminen, kahvi- ja leivostarjoilu, klo 16.30 kokous jonka jälkeen pikkujoulu (otathan mukaan n. Paikalla ainakin yhdistyksen ensimmäinen
sihteeri Seppo Kääriäinen. Kahvitarjoilu kello 17.30-18.00. klo
19. Hallitus klo 18. Ke 27.11.
klo 18-19.30 Porin taidemuseo, Eteläranta.
Eurajoki, kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous Kunnan virastolla kokoushuone Rapu ke 27.11. Mukana kansanedustaja Tapani Tölli. Ota
rohkeasti yhteyttä. klo 19 Jukka ja
Kirsti Hovilan luona, osoitteessa Nihattulantie 163, Rauma.
Matka Apassionata Hevosshow-tapahtumaan Helsinkiin la 8.2. klo
17 kunnanviraston neuvotteluhuoneessa 3.
19
Askola, Keskustan kunnallisjärjestön
syyskokous ti 3.12. Kaikki muutkin tervetulleita. Lipun hinta 35,00 euroa. Matveisilla, osoite Kuusisaarenkuja 1 A 7. Kahvitarjoilu.
Rauma, Vasarainen-Kodisjoki py:n
syyskokous to 28.11. Lämpimästi tervetuloa kaikki keskustalaisesta järjestötoiminnasta kiinnostuneet naiset!
Sastamala / Kiikoinen. kuntarakenneuudistuksesta. klo 19. klo 18 puoluetoimiston Apollonkatu 11
tiloissa. klo 17 Teatteriravintola Albergassa Leppävaarassa.Leipurinkuja 2.
Esillä sääntömääräiset asiat.
Hyvinkää, Keskustan Kaakkois-Hyvinkään py:n syyskokous Kalarannassa,
Keravanjärventie 78, to 28.11. Osuuspankin kokoushuone.
Salo, Perttelin py:n syyskokous Kajalan kentän huoltorakennuksessa to
28.11. Ota myös pieni lahja mukaan... Koljontie 5, Pori, pe 29.11. klo 18 ABC Masuuni 2. Rantalantie 4, Ummeljoki). Hallitus kokoontuu klo 17.30.
Karkkila, kunnallisjärjestön syyskokous ti 10.12. Tarkistamme tietosi ja juttelemme puolueen asioista. Ohjelma klo 14 kahvi, klo 15 Tervetuloa +
Vesaisgaala, klo 16.30 Helsingin historiaa-ratikka-ajelu: Lähtö Apollon ratikkapysäkiltä klo 18 Illallisbuffet Apollolla, Ilta jatkuu erilaisten ohjelmien parissa. Joulutorttukahvit.
Pyynikin kesäteatteri Pirunpelto
1.8.2014 klo 18 esitykseen lippuja. Johtokunta klo 18.
Marttila, pe 29.11 py:n syyskokous
Marttilan osuuspankilla. klo 18 RitvaLiisa ja Kauko Ollikaisella Niittymäentie 191 12920 Topeno.
Renko, py:n sk. TO. Keskustan Kiikoisten py:n syyskokous ti 3.12. henkilövalinnat.
Kustavi, py:n syyskokous to 28.11. kunnantalolla.
Keskusta Keski-Pori, paikallisyhdistys r.y:n sääntömääräinen syyskokous
os. Ohjelmassa mm. klo 18.30 Vihdin
kunnanvirastolla osoitteessa Asemantie 30, Nummela. Esillä kaupunginvaltuuston esityslista, Timo Hanhilahti.
Keskustan Kanta-Espoo, syyskokous 8.12. mennessä. klo 18 Pirkko ja Raimo Kolhalla
Kolhantanhua 35.
Janakkala, to 19.12. Muistelot ja ruokailu klo 17.30.
Piiri, kunnallistoimikunnan järjestämä
tilaisuus ti 3.12. ja lapsilta (alle 12v.) 35 . klo 14 alkaen Puoluetalo Apollolla os. 0400 930 483
ja naisten, nuorten ja Vesaisten toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. Kunnanjohtaja Harri Hiitiö kertoo
ensivuoden talousarviosta. 040-1654948.
Joulun avaus Munkkivuoren ostoskeskuksella la 30.11. puheenjohtajan valinta. klo
19 Kustavin OP:n kokoustilassa. klo 18 kunnanviraston
valtuustosalissa. klo 18.
Vihti, kunnallisjärjestön syyskokous
järjestetään to 28.11. Järjestäjänä Kanta-Helsingin Keskusta, Keski-Helsingin
Keskusta, Pohjois-Helsingin Keskusta
ja Keskustan Aktiiviset asukkaat.
Keskustan Aktiiviset Asukkaat
py sääntömääräinen syyskokous ke
27.11. Vieraana Marina Erhola, THL.
Launosten seutu, paikallisyhdistyksen syyskokous ke 27.11. Johtokunta kokoontuu 18.. klo
18 Niklandiassa Honkarannantie 92,
Oitti. Lisäksi omatoiminen ruokailu Mäkelän tilan Wanhassa kanalassa. Ensimmäinen tavoite on
saada yhteystiedot rekisterissä ajan
tasalle. 5
eur pikkujoulupaketin).
Hausjärvi, kunnallisjärjestön syyskokous 2.12. Varsinais-Suomen tulevista haasteista kertoo edunvalvontajohtaja Lauri Palmunen. Aluksi
kahvit, sitten kokous.
Ryttylä, py:n syyskokous 2.12. Käynti pustalla, suklaamuseossa, Wieniläisessä salonkikonsertissa, Ferdod järvellä, Gellert kukkulalla jne. Johtokunnan kokous pidetään
samassa paikassa klo 18.
PÄIJÄT-HÄME
Keskustan Asikkalan kunnallisjärjestö täyttää 40-vuotta. klo 19.
tyksen liittyminen Hausjärven paikallisyhdistykseen.
Hausjärvi, py:n syyskokous 2.12. Hämeenlinnan kirjaston musiikkisalissa. klo 18 alkaen piiritoimistolla Turussa (Linnankatu 21 B 35, Turku).
Keskustanuorten Turun aluejärjestö, johtokunnan kokous ke 27.11. Piiristä mukana uusi toiminnanjohtaja
Hanna Vuola.
Vesaiset, Laitila, Vesaisten retki Loimaalle Sarka-maatalousmuseoon la
30.11. Paikalla kello 12-13 Mep Anneli Jäätteenmäki, Sanna Lehtinen ja Mikael Pentikäinen. Perillä tunnin opastettu kierros.
Aikuiset 15e lapset 10e. Joulupuuro ja kahvitarjoilu.
23 A 1. 045 114 9226,
Kari Kitala.
Keskustan jouluinen puurojuhla ke.
4.12. 050 917
7000 tai sähköpostilla hanna.vuola@
keskusta.fi.
Raisio, Tervetuloa Keskustan ja Keskustanaisten toimintaan mukaan! Lisätietoja pj:t Eero Vainio p. klo 18
Niklandiassa Honkarannantie 92, Oitti. 28.11 klo 19 Rengon Kantapankin kokoushuoneessa.
Johtokunta klo 18.30.
Hattula, kunnallisjärjestön syyskokous ja 60-vuotisjuhla pidetään ma 2.12.
klo 18 Hattula-pirtillä (Museotie 7).
Mukana on myös maakuntajohtaja Timo Reina.
Tuulos, py:n syyskokous Tuuloksen
ABC:lla ma 2.12. klo 18 alkaen. klo 19.
Käsitellään syyskokoukselle kuuluvat
asiat. Lisäksi käsitellään myös ajankohtaisia kuntarakenneasioita. 040-141 7326 tai mirjam.
karila@raisio.fi
ETELÄ-HÄME
Hämeenlinna, kj. Käsittelyssä sääntömääräiset asiat sis. Ilmoittautuminen
22.11. Keskustelua pohjustaa eurovaaliehdokas Mikael Pentikäinen. Keskustan puoluetoimisto, osoite Apollonkatu 11a.
Helsingin Keskustan Sosiaalipoliittinen seura ry, sääntömääräinen
syyskokous to 28.11. klo 19 Kerolan
kokoustiloissa Suodenniemen vanhassa kuntakeskuksessa. Pikkujoulu kokoukseen jälkeen. Kaikki muutkin tervetulleita.
Tarjoilun vuoksi muita kuin jäseniä pyydetään
ilmoittautumaan sihteerille puh. hintaan joulupuuro ja rusinasoppaa sekä joulutorttukahvit. Varaa
omasi 10.1. ?keskustelutilaisuus Apollolla ke 27.11. Ilmoittautumiset puhelin 050 566 7949.
Vesaisten Helsingin piirin 40-vuotisjuhla la 7.12. 050-917 7000.
Vesaiset; TPS-JYP 21.1.2014 HK-areena, saimme erän vapaalippuja. 040-1654948.
Kuva: Jari Laukkanen
Piiritoimisto, perinteiset piirin jouluglögit tarjoillaan pe 13.12. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Hannu Kopola 040 5059903 tai
hannu.kopola@luukku.com.
Tampere, MSL-Tampereen sääntömääräinen syyskokous to 12.12. Bussi lähtee klo 9.00, paluu klo
17.30. Munkkivuoren
ostarilla. klo
17.15 Keskustan puoluetoimisto, osoite Apollonkatu 11.
Keskustan Pohjois-Helsinki, py
sääntömääräinen syyskokous puoluetalo Apollolla ke 27.11. Kokous alkaa
klo 19 ja kahvitarjoilu klo 18.30. klo 18 alkaen Vahijärven Tanhuvaarassa, Hänninmäentie 114. Mielellämme kuulemme myös Sinun terveisesi Keskustan Varsinais-Suomen piirin
johdolle.
Raisio, keskustajärjestöjen syyskokoukset ke 27.11. Klo 16.30 alkaen keskustelutilaisuus samassa paikassa aiheesta
?Sosiaali- ja terveystoimen yhdistäminen . 040
418 1150.
PIRKANMAA
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. Piiritoimisto
on joululomalla 16.12.2013 - 6.1.2014.
Muista varata ajoissa muistamiset ym.
Kiireellisissä asioissa tavoitat tj Hanna
Vuolan, puh. klo 18. Keskustassa tapahtuu
HELSINKI
Kallion Keskustaseura, ry sääntömääräinen syyskokous 27.11. mennessä Aulis Suominen
040 834 0803 tai [ mailto:aulis.suominen@vesaiset.fi ]aulis.suominen@vesaiset.fi
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon
tuetuista lomista kiinnostuneet: esitteitä ja hakemuksia saatavilla piiritoimistosta tai MTLH:sta.
Varsinais-Suomen piiritoimisto, uuden toiminnanjohtajamme Hanna
Vuolan tavoitat soittamalla p. alkaen
klo 18 Ravintola Rosso Ympyrätalo Siltasaarenkatu 18-20 Hakaniemi.
Keskustan Keski-Helsinki, py sääntömääräinen syyskokous ke 27.11. Matkan
hinta aikuisilta 65 . Keskustan teltta kello 10 alkaen. Ilmoittaudu mukaan varsinais-suomi@keskusta.fi tai 010 292 2060
Kaarina, Vesaisten syyskokous ke
11.12. klo 18.30 Reino Kongalla. klo 18. Kunnallisjärjestön syyskokous ti 3.12. Jos mahdollista, niin ilmoita tulostasi tarjoilujen
takia etukäteen puh. mennessä
sähköpostihelsinki@vesaiset.fi tai puhelin 050-575 5236.
Helsingin Vesaisten perhesähly lauantaisin Koskelan nuorisotalolla klo
14-16. klo 18 Niklandiassa Honkarannantie 92, Oitti.
Rauma, pohjoisen py:n syyskokous to
28.11. Lippuvaraukset 040-5895709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
VARSINAIS-SUOMI
Piiri, Soittokierros on tulossa jäsenillemme. klo 17 puoluetalo Apollolla (Apollonkatu 11 A, 00100
Helsinki). Samalla MSL:n luento A. klo 17. Tarjolla 10 . Käsitellään sääntöjen määräämät asiat, mm. Lauletaan joululauluja ja kerrotaan joulutarinoita. klo 19
Kiikoisten Osuuspankilla.
Rauma, itäisen paikallisyhdistyksen
syyskokous ke 11.12. Mukaan voi ilmoittautua numeroon 050
521 1734 / Heidi-Maria Vainio. klo 10-15.
Tule viettämään kanssamme joulunavausta hauskan juttelun ja iloisten
tapaamisten merkeissä toivottavat piiritoimiston tontut, os. Lepsämän paikallisyhdistyksen syyskokous ti 3.12. Alustajana kansanedustaja Juha Rehula. Esillä sääntömääräiset asiat, sääntö- ja nimenmuutos. klo 19. klo 18.30 Turun seudun
Omaishoitokeskuksessa (Vanha Hämeentie 105, Turku). Miten käy sosiaalipuolen?.
Keskustan yhteiskuntatieteilijät ry
täyttää 40 vuotta! Juhlatilaisuus to
28.11. klo
17.15 alkaen piiritoimistolla Turussa
(Linnankatu 21 B 35, Turku).
Mynämäki, Mietoisten py:n syyskokous ke 27.11. Yhteystiedot: Pilvi Kärkelä p.0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
Pirkkala, py:n syyskokous su 1.12.klo
14 Pirkkalan kunnan valtuustosalissa. Media-koulutus, ?miten
kirjoitan mielipidepalstalle??. klo 18
Apilassa, Näsilinnankatu 23 A 1. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Nurmijärvi. Antti Korpintie 3A 00600 Helsinki.
UUSIMAA
Länsi-Vantaa, py:n syyskokous ke
27.11. Suominen.
Keskustan yhteiskuntatieteilijät ry täyttää 40 vuotta! Juhlatilaisuus to 28.11. Syyskokousasiat ja paikallisyhdis-
Tampere, MSL-Tampereen ja Keskustan kaikille avoin varjovaltuusto ma
9.12. Paikalla ainakin yhdistyksen ensimmäinen sihteeri Seppo Kääriäinen. Rajamäen paikallisyhdistyksen syyskokous ti 3.12. klo 18.30 Tumikuussa. Alustajana piirihallituksesta Pekka Kuusisto.
Lemu, Vesaisten syyskokous ke 27.11.
klo 19. Apollonkatu 11a. Tervetuloa viettämään merkkipäivää Majakkapaviljongille ke. 27.11. klo 18 Kormun koululla.
Topenon-Ourajoki, paikallisyhdistyksen syyskokous to 28.11
klo 18.30 Tynkkylän Lomaniemessä. klo
18.30. klo 16. valtuustosalissa Jäsenillassa tarkistetaan
Keskustassa tapahtuu
kaikkien jäsenten jäsenmaksutilanne, jäsenten yhteystiedot, käydään läpi yhdistysten tilanne, tarkistetaan Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen
ajantasaisuus sekä päivitetään tarvittaessa kunnallisjärjestön nettisivut. klo 18:30 alkaen Martti ja Raija Hämäläisellä, Ihastjärventie 234. klo 19., kahvitarjoilu. klo 18 valtuustosalissa Jäsenillassa tarkistetaan
kaikkien jäsenten jäsenmaksutilanne, jäsenten yhteystiedot, käydään läpi yhdistysten tilanne, tarkistetaan Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen
ajantasaisuus sekä päivitetään tarvittaessa kunnallisjärjestön nettisivut. klo 18 piiritoimistolla, os. Kuljetukset Karnaluks käsityötarvikekauppaan, Lentosatama - j a KGB-museoon (sisäänpääsy maksut erikseen). Asiana syyskokousasiat.
Alajärvi, Keskustan Kurejoen py:n
syyskokous to 28.11. Kahvi klo 18. Johtokunta kokoontuu klo 18.30.
ETELÄ-POHJANMAA
Vesaisten piirin hallituksen kokous
ke 27.11.13 klo 17 piiritoimistolla.
Töysä, Tuurin paikallisyhdistyksen
syyskokous ke 27.11. klo 19 Kyntäjän
kahviossa.
Suomen Keskusta rp:n syyskokouksia Siilinjärvellä: Kuuslahden py ma
2.12. klo 18 kunnantuvalla. Esillä sääntömääräiset asiat.
Kauskila, py:n syyskokous to 28.11.
klo 19 alkaen Jouni ja Kirsti Kempillä
Annikkalantie 75 54310 HYTTI.
Keskustan jäsenrekisteritalkoot Taipalsaarella ke 30.11 klo 17 kunnantalolla.
Lemi, kunnallisjärjestön syyskokous ke 4.12. Piiristä mukana tj.
Ulla-Riitta Juuti. Ähtäriläiset Minna Hiironen ja Tuula Haapajärvi esiintyvät, paikalla Keskustanaisten vpj Sari Palmu. klo 16 Kainuun
Opistolla. Keskustelun
vauhdittajana Keskustan kuntatyöryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja
Tapani Tölli.
Outokummun jäsenilta to 28.11. Johtokunta klo 18.
Laihia, Keskustan Laihian Perälän
py:n syyskokous ti 3.12. klo 19 Tuuralan kylätalolla. krs. Käsitellään sääntömääräiset kokousasiat. 010-315 2001.
ETELÄ-SAVO
Joroinen, kunnallisjärjestö ry:n sääntömääräinen syyskokous to 28.11. klo 18 Leipämäessä Maamiesseurojen talolla Tähkälässä. Johtokunta ja toiminnantarkastajat jo klo 17.
Soini, paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous Osuuspankin
kokoustilassa su 1.12. klo
18 Joroisten kunnanvirastolla.
Vesaisten Mikkelin paikallisosasto,
sääntömääräinen syyskokous to 28.11.
klo 18 piiritoimistolla.
Joroinen. Paikalla Jarmo Korhonen. 20
PIIRITOIMISTON uusi osoite Kauppakeskus Hansa 2 krs. Sääntömääräiset asiat.
Kuortane, Keskustan Mäyryn paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous Kuhapirtillä su 1.12 klo 18.30.
Lisäksi kesän golf-kilpailun palkintojenjako. Kokouksessa mukana kansanedustaja Ari
Torniainen. Tekninen johtaja Jouni Riihelä alustaa aiheesta ?Saako haja-asutusalueella rakentaa?. Paikallisyhdistysten puheenjohtajat ja sihteerit: Tulkaa paikalle! Alueen paikallisyhdistysten jäsenrekisterit laitetaan kuntoon.
Mukana talkoissa tj. Johtokunta klo 18.
Kuortane, Keskustanaisten syyskokous kunnantalolla to 28.11. Majoitus Tallinnassa Tallink Express hotellissa jaetussa kahden hengen huoneessa, sisältäen hotelliaamiaisen. Johtokunta kokoontuu klo 18.30.
Kahvitarjoilu.
Keskustanaiset Joensuu, syyskokous ke 27.11. klo 19 Heikki Pasasella.
Kaavi, kirkonkylän py syyskokous su
8.12 klo 18 Virastotilalla.
Sukeva, pyn syyskokous to 12.12.
klo 19 Lohirannassa. (MSL).
Keskustanuorten Itä-Savon piirin
johtokuntien vm. Keskikatu 4, 45100
Kouvola.
KARJALA
Vehkataipale, paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous ke
27.11. klo 14.
EU-parlamenttivaaliehdokas Hanna
Kosonen on mukana esittäytymässä.
Ruokailusta perittävä 20. Keskisuomalaisille piiri tarjoaa myös kuljetuksen reittiä Kyyjärvi-Karstula-Saarijärvi-Hirvaskangas ABC-Jyväskylä-Muurame-Jämsä-Kuhmoinen. klo
18 valtuustosalissa Jäsenillassa tarkistetaan kaikkien jäsenten jäsenmaksutilanne, jäsenten yhteystiedot, käydään läpi yhdistysten tilanne, tarkistetaan Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen ajantasaisuus sekä päivitetään tarvittaessa kunnallisjärjestön
nettisivut. Paikallisyhdistykset muistakaa pitää syyskokouksenne.
Pieksämäki, valtuustoryhmän kokous
ma 9.12. klo 19. klo 15.30 Keskustan Piiritoimistolla, Riistakatu 15.
Peräseinäjoki, Keskustan Peräseinäjoen kk:n py:n vuosi- ja syyskokoukset
to 28.11. huone III:ssa.
Ihastjärvi, py sääntömääräinen syyskokous ti 10.12. Kaija ja Vilho Nissisellä Päihänniementie 261 klo 19. klo 13 Tohmajärven
kunnanvirastotalolla.
Joensuu, Pielisjoen paikallisyhdistyksen syyskokous Apilassa piiritoimistolla, os. Äänekosken kaupungintalolla (Hallintokatu 4) Johtokunnan kokoontuu klo 17
ja syyskokous klo 18. Kokouksen jälkeen joulupuuro
ja hyvinvointituotteiden esittely.
Punkaharjun Keskustanaiset, syyskokous Punkaharjun entisellä kunnantalolla to 29.11. Hinta an 185 . Tilaisuuteen toivotaan jokaisesta paikallisyhdistyksestä edustus paikalle.
Mukana piirin toiminnanjohtaja Antti Varis
Liperin jäsenilta ti 17.12. Mukana Mli kj sihteeri Noora Ruuth.
Mikkeli, kunnallisjärjestön syyskokous ke 11.12. Keskustelua ja
rentoa yhdessäoloa.
Vieremä, Palosenjärven pyn syyskokous su 1.12. klo 14 Karvion
Kievarissa. Johtokunta klo
17.30. 040 834 3826, Keskustanaisten E-S piiri Seija Korhonen p. 2013 ja 2014 kokous itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 19 Rönkkötalolla.
Silvola, py:n syyskokous ke 11.12. Piiristä mukana Ulla-Riitta.
(MSL). Paikalla piirin järjestösihteeri Eeva Koskela.
Piiritoimiston puhelinnumerot ovat
muuttuneet. Hinnat alkaen 150 euroa/hlö
sisältäen hyttipaikan, Buffet-illallisen
yhteiskattauksessa, aamiaisen sekä
tietysti pikkujouluisen ohjelman. Tilaisuuteen toivotaan jokaisesta paikallisyhdistyksestä edustus paikalle.
Mukana piirin toiminnanjohtaja Antti Varis.
Nurmeksen jäsenilta ke 11.12. Keskustan Kaitaisten paikallisosaston yleinen kokous 28.11. 044 369 9603 tai
kaija.vaananen@keskusta.fi Tervetuloa matkalle!
KAINUU
Ristijärvi, kunnallisjärjestön syyskokous su 1.12. Esillä syyskokousasiat. Sääntömääräisten asioiden lisäksi suoritetaan jäsenlistan tarkastus.
POHJOIS-SAVO
Kauhava, Keskustan Hirvijoen py:n
sääntömääräinen syyskokous ke
27.11. klo 18 Kanttilassa, kok. klo 18.30 Majoitusliike Yömyssyssä Toroppalassa. klo 19 Op:n kerhohuoneella.
Keskustanaisten Pohjois-Savon piiri, syyskokous pidetään Siilinjärven
Kunnonpaikassa 30.11. klo
18 Seija ja Esko Kososella. Kahvi
klo 18.30. klo 18 Alkiotalolla.
Kurikka, Keskustan Mietaan py:n
sääntömääräinen syyskokous ti 3.12.
klo 19 Vesa Porrella, Kylätie 66, Mieto.
Nurmo, Nurmon keskustan paikallisyhdistyksen syyskokous Nurmo-talon kahviossa ti 3.12. klo 13 alkaen.
Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Alajärvi, Levijoki-Kortekylän sääntömääräinen syyskokous pe 29.11. Sääntöjen mukaiset syyskokousasiat.
Rönkönvaara, py:n syyskokous ke
11.12. Tutustuminen Eduskuntataloon sekä puoluetoimistoon,
kahvitarjoilu. Kokouksessa vierailee Keskustan E-P:n piirin
toiminnanjohtaja Aki Utter. klo 19
Cilla ja Juho Tiaisella Tuhkulassa.
Keskustan Leipämäen, Tunnilan ja
Kyrsyän paikallisyhdistysten yhteinen
syyskokous ke 4.12. Kokouksen aluksi valtakirjojen tarkistus, kahvitarjoilu ja toimitusjohtaja Antti Siljamäki esittelee ProAgria Etelä-Pohjanmaan toimintaa.
Lappajärvi, Keskustan Tarvolan py:n
syyskokous ke 4.12. käsittely. 040 731 1686, Vesaisten E-S piiri Elina Lappalainen p. klo 19 Nopankylän kylätalolla.
Sääntömääräiset asiat.
Ilmajoki, Keskustan Ilmajoen py:n
syyskokous pidetään Ilmajoen kunnantalon kahviossa ke 27.11. valtuustosalissa klo 13.
Johtokunnan kokous klo 12:30.
Paltamo, Keskustan Mieslahden paikallisyhdistyksen sääntömääräinen
syyskokous su 8.12. klo 18.30 Polvijärven koulukeskuksen auditorioon. Vieraana kansanedustaja
Katri Komi.
Hiltula, py:n syyskokous 2.12. klo 18.
Kitee, Ruppovaaran py:n syyskokous
ti 3.12. Samassa paikassa klo 17 Keskustanaisten syyskokous ja klo 18 runoilta. Varaa matkasi nyt Keski-Suomen piiritoimistosta: p. Irma-Liisa Viitamäellä klo 19.
Jurva, Niemenkylän py.n vuosi- ja
syyskokous to 28.11. Varsinainen kokous alkaa klo 18.00. 050
545 6261, Keskustanuorten E-S piiri Niina Kuuva p. Johtokunta kokoontuu 18.
Muistiko pätkii. Kokousten jälkeen siirrymme viettämään
perinteistä pikkujoulua puuron, glögin ja ohjelman siivittämänä. Kokousasia:
Kaitaisten paikallisosaston liittäminen
Joroisten paikallisosastoon.
Pieksämäki, kunnallisjärjestön syyskokous ja tupailta Pieksämäen Järjestötalolla os. Tavoitat meidät jatkossa
seuraavasti: toiminnanjohtaja Pauliina Maukonen-Kärkkäinen p. klo 18 Heikki Honkaniemen kodissa, Rinteentie 16.. käytetään
vaalityön tukemiseen.
Hiukkajoen seutu, py:n syyskokous
Vaaran kylätalolla 8.12. klo 17 kahvila Moccassa. Mukana piirin toiminnanjohtaja Antti Varis.
Joensuun jäsenilta ke 18.12. Mukana piirin toiminnanjohtaja Antti Varis.
Retki eduskuntaan tapaamaan Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajia, tutustuminen puoluetoimistoon ja
risteily Helsingistä Tallinnaan sekä yksi yö Talinnassa 21.-23.2.2014 (perjantai-sunnuntai). klo 18 Raimo Hiltusella, mukana Ilmari Hartikainen, keskustaseura
ti 3.12. Kahvitarjoilu.
Seinäjoki, Kunnallisjärjestön syyskokous ke 4.12 klo 18 alkaen ProAgria
Etelä-Pohjanmaan tiloissa osoitteessa
Huhtalantie 2 (Elinkeinotalo). sisältyy:
bussikuljetukset Pohjolan Matkan nykyaikaisella tilausbussilla, joka on ryhmämme käytössä koko matkan ajan
myös Tallinnassa. klo 10.30 Siilinjärven Kunnonpaikassa. Tilaisuudessa
mukana Suomen Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen ja varapuheenjohtaja Eeva Vesterinen. Sosionomi Kaija Valta kertoo muistista ja
iän myötä tulevista muistin muutoksista. SAS-hoitaja Kaisa-Liisa Hyvärinen selvittää asumismahdollisuuksia
sen jälkeen, kun kotona asuminen ei
enää onnistu. Helena Hartikainen kertoo omaishoitajan vaativasta tehtävästä. Mahdollisuus osallistua lounaaseen ennakkoilmoittautuminen Kaija
Väänäselle puh. Mukana Savonlinnan kaupunginhallituksen jäsen
Tuukka Suomalainen.
Kerimäen Keskustanaiset, syyskokous to 28.11. klo 19 Mikkelin kaupungintalon valtuustosalissa, 2. klo 19 Santran
salissa Hammaslahden palvelupisteellä. 040
505 0021, Mli Kunnallisjärjestö Noora
Ruuth p. klo 19 Hirvijoen kylätalolla.
Ilmajoki, Keskustan Nopankylän py:n
vuosi- ja syyskokous keskiviikkona
27.11. Otathan
yhteyttä: Keskustan E-S piiri Kirsi Olkkonen p. Jäsenillassa tarkistetaan kaikkien jäsenten jäsenmaksutilanne, jäsenten yhteystiedot, käydään
läpi yhdistysten tilanne, tarkistetaan
Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen ajantasaisuus sekä päivitetään tarvittaessa kunnallisjärjestön nettisivut. Arpajaiset.
POHJOIS-KARJALA
Hammaslahti, paikallisyhdistyksen
syyskokous ke 27.11. 045 201 5445.
ITÄ-SAVO
Keskustan Itä-Savon piiritoimisto
on suljettu ke 27.11.
Punkasalmi, paikallisyhdistyksen (ml.
liityneet Kulennosten ja Putikon py:t)
syyskokous 28.11. Päätetään Tunnilan ja Kyrsyän paikallisyhdistysten lakkauttamisesta sekä yhdistysten varojen ja jäsenten siirtämisestä Leipämäen paikallisyhdistykseen, 2. klo 19 Alakylän
kylätalolla.
Keskustanuorten Iisalmen osasto,
syyskokous pe 29.11. 010-315
2000 (varalla 050-573 5353), järjestösihteeri Eeva Koskela p. Mukana piirin toiminnanjohtaja Antti Varis.
Polvijärvi, Kunnallisjärjestön syyskokous to 28.11. Johtokunta kokoontuu klo 18.15.
Nurmo, Keskustan Alapään py.n syyskokous su 1.12 klo 16 Hipin rantasaunalla. klo 18 Kiteenhovissa.
Ilomantsi, Huhuksen py:n syyskokous pidetään ke 4.12. klo 19 Punkaharjun
palvelupisteen kokoustilassa.
Punkaharju, Eteläisen py:n syyskokous 28.11. Lähde tapaamaan Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajia Elsi Kataista, Seppo Kääriäistä, Eero Reijosta, Markku Rossia ja
Anu Vehviläistä. Toisen yön vietämme hotellissa
Tallinnassa ja sunnuntaina palaamme
kotiin. Ilmoittautumiset ja lisätietoja
Kaija Väänänen puh. Pienoisseminaari pidetään 30.11. klo 18 Vanhustentalon
kahviossa.
Tohmajärvi, kunnallisjärjestön syyskokous la 30.11. klo
19 Levijoen Nuorisoseuralla. Käsitellään sääntöjen syyskokoukselle
määräämät asiat. Esillä
sääntömääräiset asiat.
Lieksan jäsenilta ti 10.12. Laivamatkat Silja Europalla, meno kahden hengen B-hytissä
ja paluu kansipaikoin. Ulla-Riitta Juuti.
Piiritoimisto on toistaiseksi avoinna sopimuksen mukaan. Saunavehkeet ja uikkarit mukaan!
Hiukkajoen seutu, py:n sunnuntailounas Vaaran kylätalolla 8.12. Tule keskustelemaan kuntien tulevaisuudesta ke 27.11. alkaen klo 17.30 kahvitarjoilulla ja valtakirjojen tarkastuksella. klo 19 Raija ja
Kaarlo Tikkalalla. Sääntömääräiset asiat.
Isokyrö, Keskustanaisten syyskokous ma 2.12. Syyskokousasioiden lisäksi käsitellään osakkeiden
siirtämistä.
Kauhavan Vesaiset, sääntömääräinen syyskokous ma 2.12. Tilaisuuteen toivotaan jokaisesta paikallisyhdistyksestä edustus paikalle. klo
19 osoitteessa Marko Teittinen, Lahoseläntie 252 Kaitainen. Valtakatu 54. Tilaisuuteen toivotaan jokaisesta paikallisyhdistyksestä edustus paikalle. klo
18 kunnanhallituksen huoneessa. Siltakatu 22 ma 2.12. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Nuijamaa, py:n vuosi- ja syyskokoukset to 5.12. 045-327 4845 / Eeva tai p.
050-573 5353 / Pauliina.
Äänekoski: Kunnan järjestötalkoot ja
kunnallisjärjestön sääntömääräinen
syyskokous pidetään ke 4.12. Johtokunta kokoontuu klo 18.30, yleinen kokous
klo 19. klo 19. klo 18.30.
Johtokunta klo 18.
Alavuden Vesaiset, sääntömääräinen
syyskokous to 28.11. 044 369 9603 tai kaija.
vaananen@keskusta.fi
Ähtäri, Vesaisten syyskokous su 1.12
klo 16.30 alkaen Hyvölän talolla. Paikkoja rajoitetusti. Käsitellään sääntömääräiset
asiat.
Helsinki?Tallinna-matka 21.23.2.2014 opastettu kierros Eduskuntatalossa ja vierailu lehterillä seuraamassa Eduskunnan täysistuntoa. Tapaamme alueemme kansanedustajia. Tutustuminen puoluetoimistoon.
Menemme yöksi laivalle ja lauantaina
voimme tutustua Tallinnaan, jossa on
varattuja tutustumiskohteita halukkaille. klo
17.30 Kahvila Leipä ja Leivoksessa. Joulupukki paketteineen mukana.
Kanta-Lappeenrannan Keskustanaiset, syyskokous ke 11.12. Johtokunta klo 17.30.
Keskustan Pohjois-Heinävesi, py:n
syyskokous su 1.12. klo 17 kunnanhallituksen huoneessa, kunnallisjärjestö ti 3.12. klo 18 Eija ja Auvo Hämäläisellä.
Samalla pidetään pikkujoulut, eli puuroa tarjolla ja pikku paketti mukaan,
pukki tulee käymään!
Tervetuloa mukaan Keski-Suomen
piirin järjestämälle keskustaväen
pikkujouluristeilylle 30.11.-1.12.
Helsinki-Tallinna-Helsinki M/S Silja Europalla. Jäsenillassa
tarkistetaan kaikkien jäsenten jäsenmaksutilanne, jäsenten yhteystiedot,
käydään läpi yhdistysten tilanne, tarkistetaan Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen ajantasaisuus sekä päivitetään tarvittaessa kunnallisjärjestön
nettisivut. Kahvitarjoilu.
Ristijärvi, Keskustan Hiisijärven yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous TI 10.12. Tasakatu 2-4, II-kerros ma
2.12. klo 18 Tuula
Hyrskyn kotona Katajakuja 1.
Seinäjoki, Keskustan Hallilanvuoren paikallisyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous Toimintojen talolla ti 3.12. klo 16
Kallislahdessa Jukan ja Ulla-Riitan luona, osoite: Säynejärventie 121. klo 17
Apilassa (piiritoimisto). klo 18 Kuusirannassa. Johtokunta klo 18. Ilmoittautumiset viimeistään 10.1.
mennessä antti.varis@keskusta.fi tai
0405116787.
KESKI-SUOMI
Petäjävesi, Ylä-Kintauden po: Sääntömääräinen syyskokous pidetään ke
27.11. Tilaisuuteen toivotaan jokaisesta paikallisyhdistyksestä edustus paikalle. klo 18 Eila Piipolla Siitarintie 14 81450 Huhus. klo 16.30 Apilassa (piiritoimisto) Siltakatu 22.
Kunta-ilta Polvijärvellä. klo 18 Punkaharjun entisellä kunnantalolla
Johtokunta klo 19. Lisäksi
byrokratiaa tulee purkaa, kannanotossa linjataan.
Etelä-Savon Keskustanaisten puheenjohtajana jatkaa
Seija Korhonen Mikkelistä ja varapuheenjohtajana Helena Kauppinen Ristiinasta.
Johtokuntaan valittiin Outi Kiesilä (Hirvensalmi), Kaija Viljakainen (Pieksämäki), Ansa Riikonen (Kangasniemi), Elisa Hänninen (Juva), Riitta Savikurki (Pertunmaa), Heidi Reponen (Anttola) ja Anni Panula-OnttoSuuronen (Mikkeli).
PERÄPOHJOLA
Naisen ääni - kuinka kirjoitan ja puhun vaikuttavasti. Tarkempia tietoja, ilmoittautumisia ja lippuvarauksia otetaan
vastaan osastoissa.
Pirkanmaalla juhlitaan Suomen itsenäisyyttä.
Kuva: Paula Åström
Pirkanmaan piiri
juhlii itsenäisyyttä
KESKUSTAN Pirkanmaan piiri järjestää oman itsenäisyyspäiväjuhlan, josta haluttaisiin kehittää joka vuosi toistuva
perinne. klo 19
alkaen kaupungintalolla, Nalle-kokoustilassa. Alpuan py:n sääntömääräinen syyskokous to 28.11. Kansanedustajat Antti Rantakangas ja Tapani Tölli su 1.12. Jäsenmaksusuosituksen maksutili 513100-4573.
LAPPI
Pelkosenniemi. Kahvitarjoilu.
Kuusamo. Mukana kunnallisjärjestön edustaja.
Siikalatva. etukäteen Katjalle p. Myös Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen puhuu ja illan päätteeksi tanssitaan orkesterin tahdissa.. 1.12.
klo 13 Hutun koululla. Kalajoen py:n sääntömääräinen syyskokous su 8.12. Kokouksessa mukana kunnanjohtaja Mika Simoska.
Lapinniemi, py:n syyskokous 4.12. Johtokunta klo 18.30.
Taivalkoski. klo 19 Juopulin
kylätalolla.
Oulu. Niini-Vuohtomäki py:n
sääntömääräinen syyskokous to 28.11.
klo 19 Niinimäen Siimes.
Kärsämäki. Paikalla ke Inkeri Kerola.
Oulu. klo 19 Mikko
ja Pirjo Päivärinnalla.
Oulu. Ilm. Kytökylän-Jokivarren
py:n sääntömääräinen syyskokous ke
11.12. Välikylän py:n sääntömääräinen syyskokous ke 27.11. Kirkonkylän py:n sääntömääräinen syyskokous ti 3.12. Ansiomerkkien jako sekä evästykset Mirja Vehkaperän matkalle europarlamenttiin.
Johtokunnat kokoontuvat klo 17.
Oulu. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Ollille 0407769338 / keskipohjanmaa@keskustanuoret.fi
POHJOIS-POHJANMAA
Keskustan kotikunta-maakuntamalli puhe-ja keskustelutilaisuus pe
29.11. Asialistalla paik allisyhdistyksen purkaminen (toinen kokous).
Haapavesi. Samassa yh teydessä myös Naisjaoston syyskokous. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous ti 3.12. etukäteen Katjalle p. Toiminnanjohtaja Ritva Männistö odottaa vielä runsaasti uusia ilmoittautujia.
. Peräpohjolan Keskustanaiset ry järjestää avoimen ja
maksuttoman tilaisuuden Keminmaan
Paanukirkossa su 1.12. Johtokunta klo 19.
VESAISET
Haukipudas. Ilmoittaudu etukäteen
Annelle, p. Pyhäsalmen po:n vuosi-ja
syyskokous ke 27.11. Ohjelmassa mm.
peliopastusta, päivällinen ja TOTO5-ravien seuraamista. klo 18 Jäälin tuvalla, kauppakeskuksessa.
Kuusamo. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous su 1.12. 040 7383 707. Ilm. klo 1 9.30 Konttilassa. Kahvitarjoilu.
Pyhäjärvi. klo 19
Hyvinvointitalolla. 0408379867 ja
perapohjola@keskusta.fi. Keskustassa tapahtuu
län py:n nimen muuttaminen Keskustan Keskipisteen py:ksi, joka ottaa vastaan lakkautettavien paikallisyhdistysten jäsenet ja omaisuuden. Oulun py:n sääntömääräinen
syyskokous ma 2.12. Johtokunta
Kuusamo. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous su 15.12. klo 15. klo 18
kaupungintalolla.
Kempele. klo 19 kunnantalon
kahviossa. 040 533 8160 tai
pohjois-pohjanmaa@vesaiset.fi.
Etelä-Pohjanmaan Vesaisten uusi
puhelinnumero 040-1725005.
KESKI-POHJANMAA
Keskustanuoret, lähde tutustumaan
raviurheiluun pe 29.11. klo 18 piiritoimistolla. Johtokunta klo
18.30.
Kärsämäki. jouluaskartelua, pipareiden leipomista ja koristelua, joululauluja ja -leikkejä. purkamiskokous to 28.11. Alustajina Keskustan
vpj, ke Juha Rehula ja ke Tapani Tölli.
Kahvitarjoilu.
Alavieska. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous su 8.12. Johtokunta klo 18.30.
Siikalatva. 040
533 8160 tai pohjois-pohjanmaa@vesaiset.fi.
Eurovaaliehdokas Hanna Kosonen. 29.11.klo.18.30 kunnantalolla.
Vesaisten Lapin piiri ry järjestää perheille linja-autoretken Oulun Eedeniin ja Kärppäotteluun
8-9.2.2014. Aiheina
mm. Ohjelmassa mm. EU-tietoisuutta tuleekin lisätä. Tarjoilua.
Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet!
Koko perheen Joulupuuhaa-tapahtuma la 30.11 klo 14 Oulussa, Vesi-Jatulin nuorisotilassa Haukiputaalla. Jouluista tunnelmaa jousin luovat Iida-Maria ja AinoElina Mäntylä.
Tervola, kunnallisjärjestön syyskokous ti 3.12. pipareiden
leipomista ja koristelua, jouluaskartelua ja kirjeen kirjoittaminen
korvatunturille, joulul auluja ja ?leikkejä sekä joulusatu. klo 18 kunnantalon valtuustosalissa. Kuva: Jari Laukkanen
Hanna Kososelle
Etelä-Savon naisten tuki
ETELÄ-SAVON Keskustanaiset tukee ensi kevään eurovaaleissa savonlinnalaista Hanna Kososta.
37-vuotias Kosonen on luovan alan yritysneuvoja, filosofian maisteri ja hiihtosuunnistuksen maailmanmestari.
Europarlamentaarikkona Kosonen haluaa keskittyä
kolmeen aiheeseen: suomalaiseen ruokaan, metsään sekä kulttuuriin ja liikuntaan. Käännänkylän py:n sääntömääräinen syyskokous ma 2.12. EU on kuitenkin epäonnistunut viestinnässään ja
EU-asiat ovat jääneet monille hyvinkin vieraiksi. klo 14 Kaupungintalon kokoushuoneessa. Oma
tonttulakki ja esiliina mukaan. klo
19 Tervolatalossa.
Piiritoimisto on auki sopimuksen
mukaan: Kai Puro puh. Keskustanaisten Leskelän
py:n ja Keskustan Leskelän py:n sääntömääräiset syyskokoukset su 1.12.
klo 14 Kairanmaatalolla. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous ti 3.12. Toisessa käsittelyssä Piippolan eri kylien paikallisyhdistysten yhdistyminen ja Leske-
Utajärvi. Kestilän py:n sääntömääräinen syyskokous to 28.11. klo 19 Siikalatvan kunnan Kestilän toimiston
valtuustosalissa. klo 19.30 Mervi ja Hannu Niemelällä, Kopsantie 20. Kirkonkylän py:n 2. Mukana ke Inkeri Kerola. Keskustanaisten
syyskokous pe. Johtokunta klo
18.30.
Vihanti. osaston uusien jäsenten hyväksyminen ja henkilövalinnat. klo 13.
21
keskusta nyt
Siikalatva. Tilaisuudessa kirjailija Essi Kummun johdolla
paneudutaan tekstintekemiseen ajatuksella: ?Naisen ääni - kuinka kirjoitan ja puhun vaikuttavasti . klo 18 Väentuvalla.
Kalajoki. Vattukylän py:n sääntömääräinen syyskokous ke 4.12. klo 13
valtuustosalissa. klo 13 Leskelän Kairanmaantalolla. Joidenkin mielestä sekin on paljon, mutta ei tässä varainhankintaa tehdä, vaan pääasia olisi juhlia yhdessä Suomen itsenäisyyttä ja muistaa samalla muutamia paljon talkootyötä tehneitä ihmisiä.
Juhlassa tarjoillaan tervetuliaismaljan jälkeen kolmen
ruokalajin illallinen viineineen.
Juhlapuhujana on Pirkanmaan aluetoimiston päällikkö, komentaja Matti Eskola. klo 18 Konttilassa.
Pyhäjärvi. Kahvitarjoilu.
Johtokunta klo 12.
Koko perheen Joulupuuhaa-tapahtuma la 30.11 klo 14 Oulussa,
Vesi-Jatulin nuorisotilassa Haukiputaalla. Kosonen uskoo, että vähemmälläkin sääntelyllä voidaan Euroopassa elää.
Syyskokouskannanotossaan Etelä-Savon Keskustanaiset muistuttaa, että Euroopan unioni on Suomen tärkein
vaikuttamiskanava globaaliin kehitykseen.
. klo
18.30 Keskustan toimistolla, Oravantie
1. Kuoliovaaran, Purnun,
Penttilän ja Visalan paikallisyhdistysten yhteinen yleinen kokous 2.12. klo 19
kunnantoimistolla.
Muhos. klo
18.30 Vattukylän koululla. Kahvitarjoilu.
Merijärvi. Illalliskortin hinta on 75 euroa. Asioista tulee käydä selkokielistä keskustelua ja asiat esitettävä kansantajuisesti. Kuren py:n sääntömääräinen syyskokous su 1.12. klo 16 alk.
Kaustisen raviradalle. klo
19 kunnantalolla. - Tilaisuus
on vuorovaikutteinen ja osallistujien ennakkotekstit ovat luennon, keskustelun pohjana. Valtakirjantarkastus
klo 12.30 alk. Kurenala py:n sääntömääräinen syyskokous ma 2.12. Merijärven py:n sääntömääräinen syyskokous ti 26.11. Itä-Taivalkosken py:n
sääntömääräinen syyskokous su. Johtokunta
Pyhäjärvi. klo 18.30
Kunnantalolla. Joulukahvit klo 13.30 alkaen. klo
18 Purnun kylätalolla. klo 20 kaupunginhallituksen huoneessa. Oma tonttulakki ja esiliina
mukaan. klo 19.30
Meijerin pirtillä. klo 13 Vesi-Jatulin nuorisotilassa (Jokelantie 20). Kunnallisjärjestön yleinen
kokous ma 2.12. Kiimingin Vesaiset ry:n
sääntömääräinen syyskokous ke
27.11. Kirkonkylän py:n sääntömääräinen syyskokous to 28.11. Johtokunta klo 18.
Haapavesi. klo 18 Kiimingin vanhalla kunnantalolla, os.
Lempiniementie 2.
Pudasjärvi. Kokouksen alussa vieraana ke:t
Antti Rantakangas ja Tapani Tölli.
Siikalatva. klo 18 Haukiputaan kunnantalolla. Piippolan py:n sääntömääräinen syyskokous su 1.12. Lisäksi päätetään toisessa käsittelyssä oleva Piippolan Keskustan paikallisyhdistysten yhdistyminen perustettavaan Keskustan Keskipisteen paikallisyhdistykseen. Koko perheen askarteluilta to 28.11 klo 17 Taitokeskuksessa,
Keskuskuja 4 C (pääkirjaston alakerta).
Iloa yhdessä tekemisestä: omatekoiset
koristeet jouluksi kotiin. Ohjelmassa mm. Muhoksen py:n sääntömääräinen syyskokous to 28.11. Kärsämäen Keskustan
po:n sääntömääräinen syyskokous to
28.11. klo
19 Siikalatvan kunnan Kestilän toimiston valtuustosalissa. Asialistalla kunnallisjärjestön purkaminen (toinen kokous).
Alavieska. Haukiputaan, Jokikylän ja Kellon paikallisyhdistysten sääntömääräiset syyskokoukset su 1.12. Johtokunta klo 18.
Pyhäjärvi. Mukana ke Antti
Rantakangas. Glögitarjoilu. klo 19 Marja
ja Kauko Lantolla.
Pudasjärvi. Glögitarjoilu. Ohjelmassa mm. pipareiden leipomista
ja koristelua, jouluaskartelua ja kirjeen
kirjoittaminen korvatunturille, joululauluja ja ?leikkejä sekä joulusatu. Tilaisuus on maksuton
ja sinne ovat tervetulleita koko perhe
mummot, papat ja muut läheiset mukaan lukien.
Kiiminki. Tule askartelemaan paperitähti, isoille ja pienille omat mallit. Esillä syyskokousasiat sekä osastoj en yhdistymisasiat. klo 18.30 Kirjastotalo Ukonkantissa Vihannissa. Juopulin py:n sääntömääräinen
syyskokous ke 27.11. Johtokunta klo 17. klo 18
kunnanvirastolla, valtuustosalissa.
Kuusamo. Esillä sääntömääräiset asiat. Haukiputaan Vesaisten
koko perheen jouluaiheinen tapahtuma lauantaina 30.11. Johtokunta klo 19.
Kärsämäki. Lupaavalta vaikuttaa, sillä ravintola Laternassa
lauantaina 7.12 pidettävään juhlaan on illallislippuja varattu jo kuutisenkymmentä. Pyhäjärvi-Lamminahon
py:n sääntömääräinen syyskokous to
28.11. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous ti 10.12.klo 19
Konttilassa. Esillä lisäksi päätös kansanedustajaehdokkaan nimeämisestä. Johtokunta klo 18.
Nivala
Minkä ihmisen osan latinankielinen
Olympiavoittaja Eero Mäntyranta
syntyi Turtolassa 1937.
Mikä kunnan nimi nyt on. Minkä kielen kolme ensimmäistä
aakkosta ovat alfa, beeta, gamma?
ylivoimaisesti puhutuin ns. Ketkä näyttelivät pääosia vuoden 1997
nimitys on manus?
James Cameronin ohjaamassa Titanicelokuvassa?
3. Vuoteen 1949 sen
5
6 4
5
8 1
1
3. Mistä Atlantin syvyydestä 1912 uponnut
Titanic 1985 löydettiin?
4. B. Aku Ankka . Mukula
6
1
10. Vihje: aiemmin armeijan nimi oli
Reichswehr ja nykyisin Bundeswehr.
5. Nimestä ei arvaisi, mutta mikä on
6. Mikä antiikin 7 ihmeestä on säilynyt
nykypäiviin saakka?
Sudoku
5
3
7
8
1
3 2
8 1 4 3
7 2
8
6 5 9 7
7
8 9
6
1
6
4
9
6 5 2
3 9
2 1 4
1
6
9
2
6
2
9 7 6
8
2
7 1
2
5 1
6
4 3
9 6
1
7 9
8
5 9
7
1
5 2 3
7
3
6
7 2
9
5 9
9
8
6
2 3
6
6 5
5
5 9
4
2 3
8
9
nimi oli Turtola. Minkä niminen natsi-Saksan armeija oli
1935-45. Mikä Suomen kunta. germaanisista
kielistä?
7. Missä päin Eurooppaa Tudor-suku hallitsi
1400-luvunn lopulta 1600-luvun alkuun?
2. Hollannilla on vain 2 naapurimaata.
Mitkä?
8. 22
27.11.2013
TIETOTESTI
1. Vihje: olympiavoittaja Eero
Mäntyranta syntyi siellä 1937, pääministeri
Paavo Lipponen syntyi siellä 1941...
Viivi & Wagner . Arkistokuva
9. Virtanen . Masi
Näyttäisi että
ei ole menossa sossun luukulle, vaan hakemaan
jonkin loistoauton. Väyrysen Paavon sähköposti on
kaapattu. Katsokaa, minä löysin
Mansikin rintsikat
3
4
6
9
2
1
5
7
8
5
8
1
7
4
6
9
3
2
8
5
7
2
3
6
4
9
1
9
2
1
7
8
4
3
6
5
6
4
3
9
5
1
2
8
7
3
9
8
4
1
2
7
5
6
1
7
5
3
6
9
8
2
4
4
6
2
8
7
5
1
3
9
2
8
4
5
9
7
6
1
3
7
1
9
6
2
3
5
4
8
5
3
6
1
4
8
9
7
2
6
2
5
9
7
3
4
8
1
4
3
1
8
2
6
7
5
9
9
7
8
1
4
5
2
6
3
7
6
3
4
1
9
8
2
5
Helsingin toimitus
Postios. Minä ratsastan Finland alennus ja tarjous.Minä pitkään kokemus. Lola on etsintäkuuluttanut bimboa. Itse tienaamillaan rahoilla.
Lolalle laitettiin ne muovitissit jokunen vuosi sitten. Onko odotettavissa kissatappelu?
Tauski tuli uskoon. Kemia Lake iso poika. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Arvatenkin Nigerian parhaat käännösohjelmien käyttäjät ovat laittaneet viestin.
Sen perusteella tuskin kukaan alkaa Paavoa auttaa, vaikka muuten alkaisikin.
Kannattaisiko kohu käyttää nyt vaalikampanjassa hyväksi. Miljoona kirjettä viestillä: ?Minä
tahdossa Bryssel. Yhtään
en pidä sen musiikista, mutta se ei Cheekiä kaada. Oikealta nimeltäänhän
hän on Tauno Peltonen. 23
27.11.2013
Cheekkii, Paavoo, Lolaa, Tauskii
loppu. Niinpä lehti vilauttaa niitä uutisen kuvituksena. 1:4
SANANPARSI
Ei talavi tuu taansa kattomatta.
Kuortane
KANSA KASKUAA
Kaupunkilaispoika löysi
maatalon pihalta hansikkaan ja
kiljaisi riemuissaan:
. Se on aivan kuin
Hullunkurisista perheistä; Tauno Peltonen,
maanviljelijän poika.
Kuvassa Taunolla voisi olla Hankkija-lippis ja isän liian isot saappaat, niin kuin pojalla
oli vanhassa kunnon Almanakassa Leijona-kellomainoksessa, muistattehan.
Iltalehti kertoi, että Tauno ei kyennyt laulamaan eikä puheestakaan oikein saanut selvää.
Kun ei ymmärretä, että vahva hengen mies puhuu kielillä.
put todennäköisesti myös lunastetaan. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
7
9
2
5
8
3
4
1
6
5
1
2
3
8
7
9
4
6
8
9
4
6
5
2
1
3
7
2
8
7
5
6
1
3
9
4
1
5
9
2
3
4
6
7
8
3
4
6
7
9
8
5
1
2
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
9
5
4
6
7
2
3
8
1
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
1
3
7
4
5
8
6
2
9
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
6
2
8
3
1
9
7
4
5
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
Päällikkö:
Pirjo Kontio
8
7
3
2
9
5
1
6
4
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Annukka Kantola 044 7370 377
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
2
6
9
1
3
4
8
5
7
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
4
1
5
8
6
7
2
9
3
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Ulkoasu: Mikko Eronen
044 7370 262
Toimittajat:
Maija Ahonen
044 7370 267
Timo Mikkilä
044 7370 265
Samuli Nissilä
044 7370 261
Pauliina Pohjala 050 5450 915
Henna Ruokamo vanhempainvapaalla
Vesa Somppi
050 300 3897
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Ratkaisut
1) Wehrmacht, 2) englanti,
3) Belgia etelässä, Saksa idässä,
4) Kheopsin pyramidi Egyptissä,
5) Britteinsaarilla 6) kreikka,
7) käsi (kyynärvarresta sormiin),
8) 3800 m, 9) Leonardo di Caprio,
Kate Winslet, 10) Pello.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Valtio Tiede Lääkäri?.
Cheek on yksi Tiihosen poika, Lahest. Tarvittava
etunoja ja symmetriset kasvojen luut, niillä pääsee nuorisobisneksessä pitkälle. Arhinmäki moitti sonnaksi.
Nyt on kuitenkin niin, että Cheekin stadionkonsertti ainakin varattiin hetkessä, varatut li-
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
Keskiviikkona 27. marraskuuta 2013.
Tänään Hilkka, ortodoksisen
kalenterin mukaan Jaakko.
Aurinko laskee Helsingissä
15.27, Oulussa 14.35 ja nousee
huomenna Helsingissä 8.50 ja
Oulussa 9.39.
PÄIVÄN SANA
Me voimmekin ylpeinä
kertoa Jumalan seurakunnissa
teistä ja teidän kestävyydestänne
ja uskostanne kaikissa vainoissa
ja ahdingoissa, joiden
keskellä elätte.
2 Tess. Siitä tulee sellainen liikevaihto ja verokertymä, että
niillä rahoilla elättää Arhinmäkeä vuosikausia,
kun hänhän ei ole koskaan tehnyt mitään tuottavaa työtä.
Ymmärrän Cheekin menestyksen. Uutinen on tällä kertaa se, että joku
pissis oli pyyhkinyt märät kätensä Börsissä Lolan bleiseriin.
Lolan vikahan se on, jos vessasta on paperi
JULKISUUDESTA tutuille on taas sattunut ja tapahtunut