Toivottavasti myös hallitus osallistuu.
Keskustan seminaaripäätöstä on edeltänyt monen monta ehdotusta talouden ja työllisyyden kohentamiseksi. Silti lähtö kirpaisee ikävästi pääministeri Alexander Stubbin (kok.) johtamaa hallitusta.
Hallituspuolueille jää eduskuntaan niukkaakin niukempi enemmistö, 101 kansanedustajaa. Takuuvarma keino työllisyyden kohentamiseksi olisi esimerkiksi suunnanmuutos energiapolitiikassa. Käytännössä
hallituksella on takanaan 100 kansanedustajaa, sillä puhemiehen nuijaa heiluttava Eero Heinäluoma (sd.) ei
äänestyksiin osallistu.
Maata on vaikea johtaa 100 kansanedustajan voimin.
Isoja poliittisia päätöksiä ei kannata eduskuntaan asti viedä. pykälä:
?Julkisen vallan on edistettävä
työllisyyttä ja
pyrittävä turvaamaan
jokaiselle oikeus työhön?
SUOMEN politiikassa seuraavat vajaat kahdeksan kuukautta hurahtavat eduskuntavaaleja odotellessa. Siihen
ei kukaan ryhdy vähäisten syiden takia. Se on Fennovoiman ydinvoimalahankkeen
täydennyshakemus.
Vihreiden tiukkapipoista politiikkaa hallituksessa
ei jää kukaan kaipaamaan. Viime kuukausina keskusta on useasti toivonut, että pääministeri järjestäisi nopealla aikataululla eri tahojen yhteisen työllisyysneuvonpidon.
Turhaan.
Juuri sen tärkeämpää tehtävää poliitikoilla ei olekaan kuin toimia työn ja työpaikkojen puolesta. Vaikka poliitikot ovat tunnetusti paksunahkaisia, julkinen arvostelu jättää takaraivoon ikävän
muistijäljen.
Kynnys poliittisten irtopisteiden keräämiseen arvostelemalla naapuripuolueen kollegoja on korkea. Tätä apua
voi olla presidentillinen sukkulointi, hienotunteinen mutta tehokas kokousisännöinti tai varsinainen rauhanturvatoiminta.
Suomella on kokemusta monenlaisesta rauhantyöstä. Silti on selvää, että tapaaminen on ollut
osa Ukrainan kriisin ratkaisuprosessia. Syykin on
jo tiedossa. Työttömyys on
kasvanut Uudellamaalla vuoden aikana enemmän kuin missään muussa maakunnassa, ja monet kasvukeskuskaupungit ovat maakuntiensa työt-
Perustuslain 8. Sen luvussa ?Perusoikeudet. Samalla keskusta on tarjonnut yhteistyön kättä. Hallituksen motto on tulevina kuukausina: ?Kun et tee mitään, et tee virheitäkään.?
?Juuri sen tärkeämpää tehtävää poliitikoilla ei olekaan kuin toimia työn ja työpaikkojen puolesta.?
Kuva: Maria Seppälä
tömyystilastojen kärkitiloilla.
Onko edes yritetty. Sen jälkeen hallitus vaihtuu. Onko edes pyritty ?turvaamaan jokaiselle oikeus työhön??
Ei siltä ainakaan näytä. Sen keskustelut ja analyysit ovat kulkeutuneet varmasti myös
hallituspoliitikkojen käsiin.
Kokous osoittaa, että muuttunutkin maailma tarvitsee myös rauhantekijöitä eikä vain osapuolia.
Rauhantyötä voi auttaa monella tavalla. Juuri nyt hallitus on puinut budjettiriihtään, mutta vääntöä käydään työttömyyden kannalta toisarvoisista asioista.
Konsteja ei puutu. Sen tavoitteena on hakea ratkaisuja siihen, miten Suomen talous saadaan taas nousuun
ja ihmisille töitä.
Kutsuja lähtee niin yrittäjille, keskeisille järjestöille kuin puolueillekin. Kivihiilen tuonti voitaisiin vaikka kieltää kokonaan. Suomella on tässä työssä myös hyvä maine.
Tämä maine pohjaa vieläkin myös kylmän sodan
aikaiseen menestyksekkääseen ulkopolitiikkaamme. Edes pääkaupunkiseutu tai muut
kasvukeskukset eivät ole tämän piinan ulkopuolella, pikemminkin päin vastoin. Kukaan ei
kuitenkaan uskalla ottaa toista kädestä kiinni, ennen kuin vaalit
ovat ohi.
Juha Määttä. Riski, että hallituksen esitykset eivät mene läpi,
on aivan liian suuri.
STUBBIN hallitus on loppuajan enemmän toimitusministeriö kuin poliittisesti toimintakykyinen hallitus. Viime aikoina
kuppi on tuntunut menevät nurin yhdellä jos toisellakin ministerillä.
Jos elo hallituksessa olisi ruusuista, tuskin kukaan
harrastaisi huvikseen tällaista varjonyrkkeilyä.
KULUVAN syksyn suurin jännitysmomentti on se, milloin vihreät ottavat ja lähtevät hallituksesta. Hallituksen suurimmat voimavarat kuluvat päälle kaatuvien
asioiden hoitamiseen ja eloonjäämistaisteluun.
Kansalaisten on turha odottaa budjetin valmistumisen jälkeen hallitukselta reippaita linjauksia ja päätöksiä. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Hallitus tumput suorina,
keskusta ryhtyi toimiin
K
un hallitus ei toimi, niin opposition täytyy
ottaa aloite käsiinsä. Tämä toisi hetkessä
kotimaisen uusiutuvan energian hyödyntämiseen
paljon lisää työtä. Niitä ei tule. Talousongelmissa painivalle Suomelle tällainen pintakaasulla ajaminen käy kalliiksi, ja tämän seurauksena seuraavan
hallituksen taakka kasvaa entistä suuremmaksi.
Eduskuntavaaleja odotellessa puolueet ovatkin ryhtyneet katselemaan toisiaan
sillä silmällä. Koko
tapaaminen on vuotanut julkisuuteen vasta muutama päivä sitten.
Suomi valikoitui neuvottelujen pitopaikaksi siksi,
että se koetaan neutraaliksi maaperäksi, kuten mukana ollut amerikkalaisasiantuntija kertoo.
Kokouksen osanottajat eivät olleet hallitustensa
Pintakaasulla
kohti vaaleja
edustajia. Näin ajatteli keskusta,
ja järjestää lokakuussa suuren työllisyyskeskustelun. Tämä tavoite on Suomen perustuslaissakin. Työttömyys kasvaa yhä kovempaa vauhtia. Sitä kannattaa vaalia eikä häpeillä.
HALLITUKSEN paha olo näkyy myös sisäisenä riitelynä.
Jotta ministerin viesti menisi paremmin perille, on helpompaa huutaa asiat julki median kautta kuin kilauttaa ministerikaverille ja kysyä, että mistä nyt kenkä puristaa.
Jokainen voi miettiä, kuinka mukava on istua saman
pöydän ääreen sellaisen herran tai rouvan kanssa, jota
on mollannut median suosiollisella avustuksella edellisellä viikolla. Lisäksi Suomen kauppatase kohenisi, kun rahat jäisivät kotimaahan.
K
eskustan työllisyysseminaari on erinomainen hanke senkin takia, että vaaleihin ei ole
kuin kahdeksan kuukautta. on pykälä 18, joka on otsikoitu
näin: ?Oikeus työhön ja elinkeinovapaus.?
Tämän otsikon alla on selkeä lupaus:
?Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön.?
Näin ei nyt tapahdu. Silloin tarvitaan parempaa osaamista työllisyyskysymyksiinkin.
Tähän keskusta valmistautuu nyt monin tavoin.
Suomella on yhä hyvä maine
H
uolimatta siitä, että Suomi on Euroopan
unionin jäsen eikä itsekään käytä enää nimitystä ?puolueeton?, puolueettoman Suomen maine on kuitenkin elossa ja voi näköjään hyvin.
Tästä kertovat Boistön saarella Loviisan edustalla kesäkuussa käydyt salaiset Ukraina-keskustelut,
joihin osallistui amerikkalaisia ja venäläisiä ajatushautomoiden ja tutkimuslaitosten edustajia
Tehdään Suomesta yhdessä parempi maa!
Muut lehdet
ETELÄ-SUOMEN SANOMAT muistuttaa kuinka Naton kanssa solmittavaan isäntämaasopimukseen suhtauduttiin aiemmin.
?Poliittinen muisti on tunnetusti lyhyt, joten ei ollut yllättävää,
että valmisteilla ollut isäntämaasopimus sai jotkut Nato-kammoisimmat kansanedustajamme
huolestumaan, kun asiasta tässäkin lehdessä uutisoitiin viime keväänä. Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
KESKUSTA JULKISTI viime viikolla esityk-
sen, johon on kesän aikana kerätty 101
konkreettista ehdotusta ja toimenpidettä
normien ja byrokratian purkamiseksi.
Haluan mainita muutamia esimerkkejä keräämistämme toimenpiteistä. Samalla Suomi on kuitenkin säilyttänyt oman
liikkumatilansa ja tehnyt voita-
ETELÄ-SAIMAA kirjoittaa, että perussuomalaisten puheenjohtaja
Timo Soini tekee hajurakoa kokoomukseen ja Alexander Stubbiin.
?Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on enemmän
kuin tunnettu persoonallisesta
tyylistään, joka on tärkeä osa koko puolueen kuvaa. Siihen kuu-
luvat värikkäät puheet, joiden
parhaat ilmaisut jäävät elämään
?soinismeina?.
Soinin tiistaina pitämän puheen ilmaisut olivat kuitenkin yllättävän värikkäitä, jopa suoranaisia yli- tai pikemminkin alilyöntejä.
?Some-värkkien. Kansansuosikki halusi kasvattaa hajurakoa toisen, ajankohtaisen
kansansuosikin, Alexander Stub-
bin (kok.) edustamaan tyyliin.?
KAUPPALEHTI perää julkisen talouden suunnittelun taustalle
pätevämpiä kustannusarvioita.
?Ohjausjärjestelmä tarvitsee kuitenkin tuekseen luotettavia vaikutusarvioita. ja ?tviittuilun. Siksi yrittäminen ja työllistäminen on tehtävä mahdollisimman helpoksi.
Aloittavan yrittäjän pitää saada netistä Ytunnus sekä pääsy ennakonperintä- ja alvrekisteriin ilmoitusmenettelyllä.
Maatalouden kohtaama paperisota ja
valvonta on ihan oma lukunsa.
Kaikki ei ole pelkästään EU:n vika, vaan
olemme ihan itse kansallisilla päätöksillä lisänneet viljelijöiden taakkaa.
ASUNTOJEN rakentaminen on tehty harvaan asutussa maassamme kalliiksi ja jous-
tamattomaksi.
Sekä kaupungeissa että maaseudulla tarvitaan uutta ajattelua.
Pääkaupunkiseudulla on kysyntää pienistä asunnoista, mutta niitä ei saa rakentaa tarpeeksi asuntojen keskikokovaatimuksen vuoksi. toivottaminen hiiteen kertoi puheiden maalitaulusta. 29.8.2014
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Kaikki mukaan karsimaan
turhaa byrokratiaa
Juha Sipilä
keskustan puheenjohtaja
PYÖRÄT PYÖRIMÄÄN -kiertueen yhteydessä
järjestettiin 40 eri tilaisuutta. Se oli kansanedustajan työmatkaliikuntaa liikkua tilaisuudesta toiseen eduskunnan kesätauolla.
Paikkakunnasta riippumatta suomalaiset
haluavat tehdä töitä tämän maan parhaaksi. Porukan kuopus, Matias, pyöräili Etelä-Pohjanmaalla kaksi etappia ja hänkin oli saavuttamassa kesän tavoitteensa 1 000 kilometriä.
Kiitokset vielä kerran kaikille tapahtuman järjestäjille, pyöräilijöille ja tilaisuuksiin osallistuneille.
Ihan ensimmäiseksi tulee luopua sellaisista
uusista hankkeista, jotka lisäävät byrokratiaa.
MATKALLA puhututtivat työ, turvallisuus
ja normit.
Lainsäädäntö ja normit on tarkoitettu
suojaamaan ihmisiä, mutta jäykkinä ja liiallisina ne ovat usein muuttuneet järkevän
toiminnan esteeksi.
Olemme menneet liian pitkälle sääntelyssä: normeja ja byrokratiaa on purettava
ja käytäntöjä tehtävä joustavammiksi.
?Juha Sipilä otti pyörilijät vastaan viime torstaina Hyvinkään torilla.. Ihan ensimmäiseksi tulee luopua sellaisista uusista
hankkeista, jotka lisäävät byrokratiaa.
Lasten kotihoidontuen kiintiöittäminen
ja lapsilisäleikkaus yhdistettynä monimutkaiseen verovähennykseen ovat enemmän
hallintoa lisääviä kuin keventäviä. Suomi on sitoutunut EU:n yhteiseen rintamaan
eikä ole kiemurrellut talouspakotteiden kanssa. He myös jakavat huolen siitä, millaisessa jamassa taloutemme on ja kuinka tästä
pystytään nousemaan.
Ihmisten kohtaamisen tärkeys ei ole kadonnut minnekään.
Ja tietenkin puolitoista viikkoa kestänyt
pyöräily tarjosi liikunnan riemua ja hyödyllistä arkiliikuntaa.
Porukan nestori, Olavi, pyöräili koko
matkan Rovaniemeltä Hyvinkäälle. kuten oppivelvollisuuden pidentämisestä
aiheutuvien kustannusten arvioinnissa on käynyt?.. Myös kaavamaiset
autopaikkavaatimukset lisäävät kustannuksia.
Maaseutuasumisen helpottamiseksi on
luotava kevyesti toteutettava kyläkaava,
jolla kylään haettaisiin 20-30 hyvää rakennuspaikkaa.
Vapaa-ajan asunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi on tehtävä nykyistä helpommaksi ja joustavammaksi.
Meidän pitää myös ottaa mallia Ruotsista, jossa asunto- ja mökkitonteille voidaan
rakentaa yksi enintään 25 neliömetrin rakennus pelkällä ilmoitusmenettelyllä ilman
kankeaa rakennuslupamenettelyä.
Keskusta jatkaa kommenttien ja ehdotusten keräämistä lokakuun loppuun asti.
Kertokaa meille hyvistä ja huonoista esimerkeistä. Tavoitteilla ja rajoitteilla ei ole merkitystä,
jos kustannusarviot vaihtelevat
kymmeniä miljoonia . Nämä
uudistukset eivät tuo myöskään niitä kaivattuja säästöjä, pikemminkin päinvastoin.
TARVITSEMME Suomeen uutta työtä ja uusia yrityksiä. Epäiltiin, että Suomea ollaan taas vaivihkaa hivuttamassa sotilasliiton jäseneksi, vielä-
pä kesken jo tuolloin kiristymään
päin olleen Ukrainan kriisin.?
SAVON SANOMAT muistuttaa ul-
vansa kriisin ratkaisemiseksi.
Liikkumatila on hyvä säilyttää,
vaikka uusia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja tehtäisiinkin.?
kopoliittisen liikkumatilan tärkeydestä.
?Suomen ulkopoliittinen johto on Ukrainan kriisin aikana toiminut viisaasti
Listalle mahtuisi vielä jokin valmiiksi tunnettu
pirkanmaalainen nimi.
ETELÄ-HÄMEEN piiri saa juuri ja juuri järjestettyä Sirkka-Liisa Anttilan toivoman
jäsenäänestyksen.
Piirin listalla on seitsemän paikkaa ja
ehdokkaita on esitetty kahdeksan.
Päijät-Hämeessä on hyvää pöhinää.
Esityksiä on saapunut tähän mennessä
kymmenen. Rovaniemeltä
odotellaan vielä kahta nimeä, jonka jälkeen lista on täynnä.
Piirikokous päättää lopulliset eduskuntavaaliehdokkaat lokakuun lopulla.
Peräpohjola on myös käytännössä valmis piiri. Yhtä
vajaa lista täydentyy viimeistään lokakuun
alussa piirikokouksessa.
KARJALA järjestää myös jäsenäänestyksen. Piiri
on järjestänyt jo kolme alueellista jäsenäänestystä ja yksi on vielä tulossa.
Piirikokous nimeää 15 ehdokasta 17 esitetyn joukosta jo ensi viikolla.
ETELÄ- ja Keski-Pohjanmaa elävät lievässä epävarmuudessa paikkojen suhteen.
Piirit kuuluvat Vaasan vaalipiiriin, jossa
POHJOIS-KARJALAN ja Pohjois-Savon piirit kuuluvat Savo-Karjalan vaalipiiriin.
Ehdokasasettelu on ollut jo pitkään hyvällä mallilla. Alueella on kuitenkin epäselvyyttä puolueen lopullisesta ehdokasmäärästä.
Valmista 15 ehdokkaan listaa täydennetään yhdellä nimellä, jos mahdollista.
SATAKUNNASSA suunnitelmat menivät
uusiksi, kun esityksiä ei saapunut toivottua 14 kappaletta.
Piirihallitus aikoo kutsua potentiaalisia
ehdokkaita haastatteluun syyskuun puolivälissä. Eurovaaleissa ehdolla olleiden oletetaan kuitenkin lähtevän mukaan kisaan.
Lisäksi Alpo Rusi on ilmaissut halukkuutensa.
HELSINKI päättää kaikki eduskuntavaaliehdokkaat yhdellä kertaa marraskuussa.
Esitettyjä nimiä ei suostuta vielä kertomaan, vaan lopullinen lista julkistetaan
piirikokouksen jälkeen. 4
29.8.2014
Kainuu on vireessä
Helsingissä ja Satakunnassa eduskuntavaalien ehdokaslistat ovat arvoituksellisimmat
JUHANI OJALEHTO, SANTERI LAMPI
HELSINKI
KESKUSTAN ensi kevään eduskuntavaalilistalle on tällä hetkellä tarjolla kaikkiaan
noin kaksisataa nimeä.
Moni piiri on ahkeroinut, mutta joissakin asettelu sakkaa. Piirin listalle mahtuu 14, joista enää kaksi paikkaa on vapaana.
LAPIN vaalipiirissä pullat ovat hyvin uu-
nissa.
Esityksiä on postitettu Lapin piirin toimistolle kuusi kappaletta. Jos Vaasan vaalipiirin kiintiö pienenee yhdellä, lista on valmis.
KESKI-SUOMI on edennyt pisimmälle.
Se on ensimmäisenä piirinä nimennyt
listansa lähes täyteen. Kilpailu paikoista
on kovinta Kainuussa, Kymenlaaksossa
ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Helsingin ja Satakunnan piireistä ei ole
olemassa tietoja juuri lainkaan.
tila voi pienentyä yhdellä paikalla. Naapurissa, Itä-Savossa, kolmen
hengen minilistalla seisoo kahden ehdokkaan esitys ja suostumus.
Kulisseissa esityksiä on riittänyt. Esityksiä on tehty viisi ja vielä
yhtä odotellaan.
Sekä Lapin että Peräpohjolan piireille
lähetettyjen esitysten joukossa on kovia
nimiä. Niistä karsitaan seitsemän ni-
men lopullinen ehdokaslista syyskuun jäsenäänestyksessä.
ETELÄ-SAVOSSA paikat ja esitykset menevät yksi yhteen.
Piirikokous nimeää viisi esitettyä syyskuussa. Ehdokkaat ovat
yhdessä sopineet, ettei esityksiä vuodeta eteenpäin.
Syyksi kerrotaan, että ilmainen julkisuus loppuu kuin seinään eduskuntavaaliehdokkuuden tullessa julkisuuteen.
Laaniselta risuja ja ruusuja piireille
SANTERI LAMPI HELSINKI
KESKUSTAN puoluesihteeri Timo Laaninen on pannut merkille, että eduskuntavaaliehdokkuudet ovat
nyt keskustakentällä haluttua tavaraa.
Suomenmaan tekemän kartoituksen mukaan ehdokkaiksi nimettyjä ja esitettyjä onkin yhteensä lähes kaksisataa.
LAANINEN antaa piireille sekä risuja että ruusuja.
. Varsinaiset päätökset ehdolle asetettavista Peräpohjola tekee niin ikään lokakuun lopussa.
KAINUUN vireys lyö laudalta kaikki muut
piirit.
Piiri järjestää jäsenäänestyksen, jossa
kolmesta paikasta kisaa peräti yhdeksän
ehdokasta. Mitään nimiä ei haluta kertoa julkisuuteen.
PIRKANMAALLA on nimetty valmiiksi 13
ehdokasta ja täydennyskierros on luvassa ylimääräisessä piirikokouksessa syyskuun lopulla.
Muutamia uusia esityksiä on päätynyt toiminnanjohtajan pöydälle. Piireissä on kuhinaa, kihinää ja innokkuutta,
hän kuvailee.
Puoluesihteeri arvioi, että ehdokasasettelu on
tällä kertaa pidemmällä kuin edellisten vaalien alla.
Laaninen myös kiittelee, että listoilla on tuoreita nimiä.
LAANISTA harmittaa, että naisehdokkaiden osuus
on jäämässä joissakin piireissä aivan liian pieneksi.
. EteläPohjanmaalla paikkoja on toistaiseksi 13
ja lista on yhtä vaille täysi.
Keski-Pohjanmaan pienlista käsittää
kolme tai neljä paikkaa ja yhden ruotsinkielisen. On kestämätöntä, jos naisten osuus jää vain kolmas- tai neljäsosaan, hän toteaa.
Lisäksi alle kolmekymppisillä on ollut vaikeuksia
murtautua listoille.
Puoluesihteeri näkee, että puolueen vahva vire
innostaa kokeneempia aktiiveja pyrkimään ehdolle,
jolloin nuoret jäävät helposti jalkoihin.
HELSINGIN ja Uudenmaan vaalipiirit ovat Laanisen
mukaan asia erikseen.
Näissä piireissä tarvitaan paljon hyviä ehdokkaita, mutta Laanisen mukaan heitä on hankala löytää.
. Piirin puheenjohtaja Timo V.
Korhosen muistin mukaan asetelma on
perinne, joka on toistunut vuosina 2007
ja 2011.
Pohjois-Pohjanmaalla on niin ikään ollut säpinää ja epätavallisia ratkaisuja. Ehdokasasettelussa on tehtävä paljon töitä, hän
summaa Etelä-Suomen tilanteen.
LOPUKSI Laaninen heittää ilmoille kysymyksen piirien pohdittavaksi.
. Piirissä kuusi ehdokasta kisaa neljästä paikasta syyskuun lopulla.
Kymenlaakso hätyyttelee Kainuun ja
Pohjois-Pohjanmaan paikkaa kilpailuhenkisimmästä piiristä. Siellä jäsenäänestys seuloo viisi ehdokasta 11 esitetyn
joukosta.
VARSINAIS-SUOMESSA on nimetty jo 13
ehdokasta, mutta piirihallitus täydentää
listaa kuudella nimellä.
Tällä hetkellä täydennettävistä on julkisesti tiedossa vain Kenneth Sundberg.
UUSIMAA on asettanut ehdolle 13 henkeä,
mutta supervaalipiiriin mahtuisi kaikkiaan jopa 36 ehdokasta.
Uudellamaalla riittää töitä saada lista
täyteen, sillä virallisia esityksiä on tullut
piirihallitukselle vasta kolme. Olisiko järkevää varata tilaa ehdokaslistoilta viime hetken nimille?
Keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen
mukaan Uudenmaan ja Helsingin vaalipiirien
ehdokasasettelu vaatii vielä kovasti töitä.
Kuva: Jaakko Martikainen
Nimiä ei
kerrota etukäteen.. Korhonen
Ilmari Pokela
Kimmo Tuulenkari
Etelä-Pohjanmaa
Esitykset:
Esko Lehtimäki
Mikko Savola
Lasse Hautala
Sari Kujala
Antti Kurvinen
Anne Niemi
Juha Mieto
Seppo Pirttikoski
Juha Lemponen
Paula Sihto
Pasi Kivisaari
Tapio Nyysti
Keski-Pohjanmaa
Esitykset:
Tuomo Puumala
Mika Lintilä
Ulla-Maria Åstrand
Johanna Paloranta
Mitä syvempi vihreys, sitä valmiimpi on piirin
ehdokaslista Suomenmaan tietojen mukaan.
Keski-Suomella on eniten nimettyjä ehdokkaita.
Grafiikka: Juhani Ojalehto
Etelä-Häme
Esitykset:
Sirkka-Liisa Anttila
Tapio Eerola
Raimo Kaukonen
Timo Kaunisto
Rami Lehtinen
Asko Niemelä
Marjatta Rahkio
Heini Ristavaara
Päijät-Häme
Esitykset:
Kalliomaa Antti
Karjula Markku
Kemppi Hilkka
Kitala Kari
Lehtosalo-Lönnberg
Eevakaisa
Malmiharju Tapio
Rehula Juha
Suhonen Kaarina
Talja Martti
Tasanen Jari
Itä-Savo
Esitykset:
Hanna Kosonen
Markku Heikkilä
Karjala
Esitykset:
Ari Torniainen
Kimmo Tiilikainen
Jukka Vuorinen
Markku Heikkilä
Kairit Tahvola
Kymenlaakso
Esitykset:
Kimmo Jokiranta
Vappu Kuokka
Markku Laukkanen
Seppo Lehtinen
Soile Lilja
Antti Pakkanen
Markku Pakkanen
Anniina Peltola
Kyösti Skippari
Heikki Suutari
Kalle Ylimäki
Pohjois-Karjala
ja Pohjois-Savo
Nimetyt:
Rauli-Jan Albert
Hannakaisa Heikkinen
Hannu Hoskonen
Hanna Huttunen
Aino Kanniainen
Elsi Katainen
Antti Kivelä
Seppo Kääriäinen
Sallamaarit Markkanen
Juha Mustonen
Anna Olkkonen
Juho Pahajoki
Eero Reijonen
Markku Rossi
Anu Vehviläinen
Satakunta
Ei tarpeeksi esityksiä,
joten piirihallitus
kutsuu potentiaalisia
ehdokkaita
haastatteluihin.
Tavoitteena
14 nimen ehdokaslista.
Pirkanmaa
Nimetyt:
Pertti Hakanen
Kalle Kiili
Pilvi Kärkelä
Monica Lamberg
Santeri Lampi
Arto Pirttilahti
Minna Sarvijärvi
Olli-Pekka Tuomi
Jaana Viilo
Timo Vuodensilta
Mikko Alatalo
Teuvo Hakanen
Hanna Holma
Esitykset:
Jouni Ovaska
Juha Kuisma
Eva Back
Vilhartti Hanhilahti
Marjo Mäkinen-Aakula
Matti Pirhonen
Aki Vainio
Uusimaa
Nimetyt:
Outi Lankia
Olavi Merihaara
Jasi Kuokkanen
Sari Metsäkivi
Juhani Tihveräinen
Antti Grönlund
Eerikki Viljanen
Ilmari Kekkonen
Jeppe Isberg
Riikka Pakarinen
Nina Naskali
Joonas Salmi
Jyrki Kosonen
Esitykset:
Outi Örn
Linda Ahonen
Esa Kivivuori
Esityksiä odotetaan:
Antti Kaikkonen
Ann-Mari Kemell
Johannes Hirvaskoski
Alpo Rusi
Helsinki
Piirikokous päättää
marraskuussa. 5
29.8.2014
Keskustan piirien ehdokasasettelu
Lappi
Keski-Suomi
Etelä-Savo
Varsinais-Suomi
Esitykset:
Eeva-Maria Maijala
Markus Lohi
Janne Seurujärvi
Timo Kurula
Liisa Ansala
Petteri Salmijärvi
Nimetyt:
Tuulia Ikkelä-Koski
Petri Honkonen
Anne Kalmari
Satu Koskinen
Joonas Könttä
Pertti Lehtomäki
Samuli Mattila
Petri Neittaanmäki
Lauri Oinonen
Aila Paloniemi
Mauri Pekkarinen
Matti Similä
Esitykset:
Jari Leppä
Hannu Tiusanen
Pekka Pöyry
Merja Rehn
Satu Hasanen
Nimetyt:
Esko Kiviranta
Annika Saarikko
Olavi Alanissilä
Pekka Myllymäki
Jani Kurvinen
Annina Ruottu
Viktoria Kulmala
Eveliina Söderström
Jouni Lehikoinen
Mauri Ikonen
Anna Sirkiä
Tanja Raisto-Elo
Esitykset:
Kenneth Sundberg
Peräpohjola
Esitykset:
Paavo Väyrynen
Mikko Kärnä
Simo Rundgren
Katri Kulmuni
Sauli Martimo
Pohjois-Pohjanmaa
Esitykset:
Eija Nivala
Jarmo Vuolteenaho
Juha Pylväs
Hanna-Leena Mattila
Antti Rantakangas
Matti Leiviskä
Juha Sipilä
Tapani Tölli
Ulla Parviainen
Niilo Keränen
Vesa Riekki
Mirja Vehkaperä
Riikka Moilanen
Eeva-Maria Parkkinen
Antti Huttu-Hiltunen
Matias Ojalehto
Hannu Takkula
Kainuu
Esitykset:
Helena Aaltonen
Teuvo Hatva
Marjatta Immonen
Marisanna Jarva
Tuomo Karjalainen
Tuomas Kettunen
Timo V
6
29.8.2014
Annika Saarikon mielestä ei ole vanhanaikaista puhua keskustan ruisleipälajista kuten maataloudesta, lapsiperheistä ja hajautetusta yhteiskunnasta.
Kuva: Jaakko Martikainen
Ei ole vanhanaikaista puhua
keskustan ruisleipälajista, hän korostaa.
. Kunpa työelämäkin tulisi mukaan tähän ajatukseen.
Saarikko korostaa, että hän ei
kuitenkaan kannata lasten kotihoidon tuen kiintiöimistä isälle
ja äidille.
. Oma väki kaipaa maatalouden, perheiden ja hajautetun yhteiskunnan puolustamista.
Saarikko uskoo tulevien vaaliteemojen liittyvän turvallisuuteen.
Nato- ja Venäjä-keskustelut ovat
taattuja keskustelunaiheita, mutta Saarikko huomauttaa ihmisten kaipaavan turvallisuutta myös
omassa asuinympäristössään.
. Esimerkiksi kyläpoliisien palauttaminen on selvittämisen arvoinen asia.
SAARIKKO perää Suomeen keskustelua kouluista ennen kuin on
liian myöhäistä.
Ruotsissa on pian vaalit, ja kriisissä oleva koulujärjestelmä on ollut niiden kuumimpia puheenaiheita, hän muistuttaa.
. Se
on näkynyt vahvoina muutoksina
joukon tunnelmassa, on ollut yläja alamäkiä.
. Keulassa, mutta haastajana.
SAARIKKO kiersi kesällä useita politiikan toritapahtumia.
Hän kertoo nähneensä keskustan teltoilla erityisen ahkeria ja
asioiden muuttamisesta motivoituneita kansanedustajia.
. Pohja rakentuu vaali vaalilta,
ja edellisellä kerralla tehty työ on
arvokasta pääomaa.
SAARIKKO ei näe keskustassa tasa-arvo-ongelmaa miesten ylivoimasta huolimatta.
. Keskustan kannatus on ollut
tämän eduskuntaryhmän aikana
kaikkea 12?24 prosentin välillä. Kansanedustuslaitoksessa tuleekin olla ihmisiä erilaisista elämäntilanteista.
SAARIKKO sai kesäkuun puoluekokouksessa keskustalaisilta valtakirjan kolmannelle kaudelle
puoluejohdossa.
Kaksi vuotta sitten hän oli varapuheenjohtajaehdokkaista suosituin, nyt edelle kiri miesehdokkaista ainoa, Juha Rehula.
. En kokenut sitä mitenkään
tappiona, Saarikko hymyilee.
Keskustanuorten ja keskustaopiskelijoiden tuki oli hänelle erityisen tärkeä asia. Ne ovat signaaleja, joihin kannattaisi tarttua nyt, Saarikko painottaa.
KESKUSTAN puoluejohdossa on
nyt kaksi naista, Saarikon lisäksi
Anu Vehviläinen.
Eduskuntaryhmässä naisia on
vain kolmasosa.
Saarikko toivoo naisten määrän nousevan ensi vaaleissa. Olen onnellinen kun saan olla
mukana politiikassa 2010-luvulla,
jolloin kukaan ei pakota minua tekemään joko tai -valintaa.
Saarikko ei kuvittele poliitikon uran ja perheen yhteensovittamisen olevan erityisen helppoa . Tuli sellainen olo, että keskustalaiset haluavat vaalivoiton.
KESKUSTAN kilpakumppanit kokoomus ja SDP ovat vastikään
uusiutuneet johtajavalintojensa
myötä.
Saarikko katsoo, että molemmat puolueet jättävät nyt paljon
pelitilaa keskustan omaleimaisuudelle.
. Ihailen sukupolveni miehiä,
joille arjen tasa-arvo on itsestäänselvyys, Saarikko sanoo.
. Asia
on Saarikon mielestä kiinni paitsi
ehdokasasettelusta, myös siitä, että naiset eivät lannistuisi kerrasta.
. mutta hän uskoo sen olevan
mahdollista.
. Kunpa
työelämäkin tulisi mukaan
tähän ajatukseen.
?Keskustalaiset
haluavat vaalivoiton?
Työn ja perheen välillä ei tarvitse valita, äitiysvapaalle jäävä Annika Saarikko sanoo
PAULIINA POHJALA
HELSINKI
KESKUSTAN varapuheenjohtajan
Annika Saarikon, 30, kalenteri on
tämän viikon jälkeen harvinaisen
tyhjä.
Esikoisen on määrä syntyä alle kuukauden päästä, joten ohjelmassa on pääasiassa keskittymistä vauvan tuloon.
Pienet vaatteet hän on jo pessyt
valmiiksi, mutta muutama hankinta kuten vauvan hoitopöytä on
vielä tekemättä.
SAARIKKO ei kuitenkaan odota
täydellistä irtautumista politiikasta.
. Mutta olen välttänyt ennakoimasta, miten kaikki menee. Yhteys niihin on ollut koko ajan tärkeä. Suomessa kouluista ei olla vielä aktiivisesti huolissaan, mutta
niiltä on viety paljon rahaa. Perheet ovat hyvin erilaisia.
Kaavamainen ratkaisu ei toimi
kaikille.
ENSI KEVÄÄN eduskuntavaalien
väliin jättäminen ei ole edes käynyt nuoren poliitikon mielessä.
. Ystäväpiirissäni ajatellaan, että vauvan saaminen on miehen ja
naisen yhteinen asia. Tämän pitää olla ihmisen kokoista työtä. Nykyinen tilanne on monella
tavalla äärimmäisen hyvä. Koen yhä olevani
nuoren sukupolven ääni.
PUOLUEJOHDON työ on Saarikon
mukaan nyt erittäin innostavassa vaiheessa.
Keskusta on noussut parissa vuodessa pohjamudista pääministeripuolue kokoomuksen
haastajaksi.
. Naiset pyrkivät harvemmin
uudelleen, jos eivät tule ensimmäisellä kerralla valituksi.
Saarikko tsemppaakin naisia
uuteen ehdokkuuteen.
. Ne ovat Saarikon kasvattajaseurat, jotka auttoivat hänet puoluejohtoon jo neljä
vuotta sitten.
. Oppilaiden viihtyvyyden ja opettajien jaksamisen kanssa ongelmia.
. Mutta se ei
ole tullut itsestään selvästi, tienraivaajia on tarvittu.. Jos avaan illalla uutiset niin kansanedustajan silmin
minä niitä katson, hän naurahtaa
eduskunnan kuppilassa.
EDUSKUNTA ei ole tavanomainen
työpaikka äitiys- tai vanhempainvapaiden suhteen.
Niitä ei varsinaisesti ole, mutta
edustaja voi olla poissaolevana.
Valiokuntiin tulee silloin sijaiset
omasta puolueesta.
Edustajalla on kuitenkin oikeus osallistua täysistuntoihin ja
äänestyksiin.
Saarikko saattaa tätä mahdollisuutta käyttää.
. 7
29.8.2014
Annika Saarikko
jää äitiysvapaalle.
Paluu töiden pariin
koittaa näillä
näkymin ensi
vuoden alussa.
Kuva: Jaakko Martikainen
Ystäväpiirissäni ajatellaan,
että vauvan saaminen on
miehen ja naisen
yhteinen asia. Politiikka on elämäntapa, se
on kaikkialla. Tässä puolueessa on ok olla
nuori nainen, tulla äidiksi ja elää
sen näköistä elämää. Siitä uudesta arjesta en vielä tiedä.
Se menee lapsen ehdoilla, hän
pohtii.
TÄMÄNHETKISEN suunnitelman
mukaan Saarikko palaa eduskuntatyöhön ensi vuoden alussa, ennen maaliskuun puolivälissä koittavaa vaalitaukoa.
Tuolloin vauvan isä, sosiaali- ja
terveysministeriössä lakimiehenä työskentelevä Erkki Papunen
ja lapsen isovanhemmat ottavat
enemmän vastuuta.
Keskusta haluaa kuitenkin nähdä
ensin hallituksen budjettiriihen
päätökset.
Tiilikainen muistuttaa, että
keskusta on vaatinut yli vuoden
ajan hallitukselta selontekoa poliisin ongelmista.
. Ihmiset kokevat turvallisuutensa heikentyneen, kun poliisi ei näy katukuvassa entiseen
tapaan eikä avun nopeaan saamiseen hätätilanteessa enää voi
luottaa, Lindström perustelee.
Välikysymys jätetään, kun
eduskunta aloittaa syyskautensa
ensi viikolla.
Alusterä traktoriin
Yllättävän edullinen!
ZZZ HQJFRQ FRP ðQODQG
Tunnetun
ruotsalaisen Drivexin
valmistama huippulaatuinen ja
helposti kiinnitettävä alusterä traktoriin.
Helppo kiinnittää! Katso video.
Videon lopussa tieto kokonaisuuden hintaluokasta.
Oy engcon Finland AB, Kauppatie 25-27, Mustasaari
3XK . Keskitymme ratkaisujen hakemiseen Suomen
kärjistyviin ongelmiin. Keskustalla on oma linja ja
suunnitelma. Selontekoa ei ole kuulunut.
Nyt tämä välttämätön keskustelu voidaan käydä välikysymyksen muodossa, Tiilikainen huomauttaa.
Tiilikainen on saanut paljon
palautetta poliisipalveluista:
. Suomen
suunnan muuttamisessa käytämme kaikkia tarvittavia keinoja.
PERUSSUOMALAISET aikoo jättää
hallitukselle välikysymyksen poliisien ja sisäisen turvallisuuden
resursseista.
Puolue haluaa hallitukselta lisäselkoa poliisin resurssien riittävyydestä ja poliisipalveluiden
heikentymisestä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström totesi keskiviikkona Helsingissä, että kansalaiset
ovat antaneet asiasta paljon palautetta.
. Monin paikoin maata ihmiset kokevat, että poliisista näkee
enää vain virkapuvun selkämyksen, jos sitäkään.
Kysymykseen, tuleeko keskustalta välikysymystä Tiilikainen
vastaa näin:
. 8
29.8.2014
KAARIHALLI
www.nordicsale.?
TAI LAAKASIILON KATE
2500 kpl
uusia eri mittaisia
ti
s
e
IKKUNOITA
lis
ja OVIA dul i
- itsekantava teräsrunko
- turvallinen (seinän läpi ei pääse
eikä puukolla voi tehdä reikiä)
- Pystytys muutamassa päivässä
et
e h
ja
- Erittäin kestävä ja pitkäikäinen
rakenne
Kuusitie 1 Bosund
(06) 721 0111
sale@nordicsale.?
- Helppo ja edullinen eristää
uretaaniruiskutuksella
- Eri leveyksiä, pituus rajaton
(pituutta voidaan jälkikäteen lisätä)
WWW.ASKOLATR.FI
Marko Ollila 0400-677 677
Asko Heikkilä 0400-816 750
www.suomenmaa.fi
Kimmo Tiilikainen.
Kuva: Jari Laukkanen
Keskusta valmis
välikysymysyhteistyöhön
PERUSSUOMALAISET aikovat tehdä hallitukselle välikysymyksen
poliisipalveluista.
Keskustan eduskuntaryhmän
puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen sanoo, että keskusta on valmis yhteistyöhön asiassa
välisenä
aikana tehtyjä
kauppoja.
upoille
TervetuloaSÄka
PÄIVILLE 9.6.?7.9.
RINTA-JOUPIN KE
KESÄPÄIVÄTARJOUKSET KAUTTA MAAN:
0?
Käsirahatarjous
Jäätelökahvittelu
Pyydä tarjous saa rantapallo
2 500
Tutustu valtavaan vaihtoautovalikoimaan osoitteissa
WWW.RINTA-JOUPPI.COM & WWW.AUTO.FI.
$ #"% # % $
$
!!! $
$ $
! !
$ ! $ " $ " $ ! ! $ $ " . 6ÃKN?S ðQODQG#HQJFRQ FRP
KESÄLLÄ
ON HYVÄ
AIKA VAIHTAA
AUTOA,
VARSINKIN KUN VOIT VOITTAA
TOISEN KAUPAN PÄÄLLE!
ARVOMME
OSTAJIEN KESKEN
UUDEN ?KODA CITIGO
-HENKILÖAUTON!
E
ENKILÖAUT
T
Palkinnon arvo
yli 16.000 euroa.
Kilpailu koskee
9.6.?7.9
9
29.8.2014
Myynti
Matkailu
Kotityö
Koulutus
ja
Varti
SYKSYLLÄ KOULUUN. 044 703 7822
Meiltä myös lyhytkorttikoulutukset alalle kuin
alalle. 044 703 7967
tai Kari Tirkkonen, p. 044 703 7822
Vanhustyön erikoisammattitutkinto
??6.10.2014?29.1.2016, haku päättyy 26.9.2014
??Lisätietoja: Anu Holappa, p. Syksyn koulutustarjonnassa mm.
??ADR-ajolupakoulutukset
??ajoneuvoilmastointiasentajan pätevöitymiskoulutukset
??alkoholiasiat ravintolassa, koulutus ja tentti
??ennakoiva ajaminen raskaalla kalustolla
??ensiapukoulutukset
??hygieniaosaamiskoulutus ja testi
??järjestyksenvalvojan perus-, kertaus- ja sumutinkoulutukset
??sähkötyöturvallisuus
??tieturva 1-koulutus
??tulityökorttikoulutukset eri aloille
??työturvallisuuskortit eri aloille
Tarkasta seuraava koulutuspäivä ja ilmoittautu
kouludukseen www-sivuillamme!
HAE KOULUTUKSEEN OSOITTEESSA: WWW.OAKK.FI/ALKAVA
Muista myös nuorten aikuisten koulutusinfot sekä kaikille yhteiset oppisopimusinfot:
Nuoret aikuiset, uraohjaajat, opinto-ohjaajat, nuorisotyöntekijät
Työnantajat, työnhakijat, työntekijät, opiskelijat, kouluttajat, ohjaajat
??Koulutusinfot nuorille aikuisille 5.9.2014
??Oppisopimusinfot 29.8., 26.9.2014. 044 703 7822
Hierojan erikoisammattitutkinto
??23.2.2015?30.6.2016, haku päättyy 16.2.2015
??Lisätietoja: Tuomas Hamari, p. 044 703 7748 tai
Tuomo Tornberg, p. 044 703 7822
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja), vammaistyön osaamisala
??9.9.2014?12.6.2015, haku päättyy 4.9.2014
??Lisätietoja: Tuija Huovinen, p. VIELÄ EHDIT!
TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA
KORTIT KUNTOON!
MUUT KOULUTUSALAT
Kiinteistöpalvelujen ammattitutkinto
??13.10.2014?4.1.2016, haku päättyy 3.10.2014
??Lisätietoja: Arto Tenno, p. 044 703 7770
Kiinteistöpalvelujen erikoisammattitutkinto
??22.9.2014?27.6.2016, haku päättyy 12.9.2014
??Lisätietoja: Arto Tenno, p. 044 703 7872
Sähköasentajan ammattitutkinto
??8.9.2014?22.3.2016, haku päättyy 29.8.2014
??Lisätietoja: Ari Kampman, p. 044 703 7874 tai
Tuomo Tornberg, p. 044 703 7874 tai
Tuomo Tornberg, p. 044 703 7773
Putkiasentajan ammattitutkinto
??Koulutus alkaa 22.9.2014, kesto 12?16 kk, haku
päättyy 22.9.2014
??Lisätietoja: Tuomo Tornberg, p
Kuva: Paula Åström
Näin ei Suomesta tehdä maailman
osaavinta yhteiskuntaa.
Pekka Hulkko myöntää.
Odottelussa on myös ehkä isojakin muutoksia tuova uusi ammattikorkeakoululaki, jonka pi-
täisi astua voimaan ensi vuonna.
CENTRIASSA on Hulkon mukaan
siinä mielessä hyvä tilanne, että
säästöjen kanssa lähdettiin liikkeelle ajoissa.
Käytännössä matkailun ja taiteen opetus lopetettiin ja tekniikan opetusta vähennettiin.
. Kuva: Paula Åström
Ammattikorkeakoulut
on ajettu ahtaalle
Rahoituksesta on leikattu tällä vaalikaudella peräti viidennes
MERI ALARANTA-SAUKKO
YLIVIESKA
CENTRIA-AMMATTIKORKEAKOULUN Ylivieskan yksikkö heräilee
parhaillaan uuteen syksyyn. Ilman rahaa koulutusta ei voida
hoitaa. Siitä saadaan
säästöjä ja vapautuvia voimavaroja voidaan käyttää varsinaiseen
toimintaan, Jäppinen toteaa.
Hän korostaa, että rakenteelliset uudistukset ovat ammattikorkeakoulujen kohdalla välttämättömiä. Kyllä tässä puhutaan isoista asioista, oppilaitoksen rehtori
Hannu Leppälä ja Pekka Hulkko korostavat ammattikorkeakoulujen merkitystä alueiden elinkeinoelämälle. Sopeutuksia on tehty. Se on enemmän kuin miltään muulta yksittäiseltä sektorilta.
. Paikkakunnalla pitää itse olla aktiivisia eikä odottaa, että mi-. 10
29.8.2014
Centria-ammattikorkeakoulun
Ylivieskan yksikössä on pian täysi työ
päällä. Näin ei Suomesta tehdä
maailman osaavinta yhteiskuntaa, hän painottaa.
Jäppinen on ollut mukana
muun muassa Lapissa ammattikorkeakoulun ja yliopiston välisen
yhteistyön kehittämisessä. Uhkakuvista huolimatta Pekka
Hulkko ja Hannu Leppälä uskovat
tulevaisuuteen. Se on pakko tehdä kunnolla.
Kaikki raha tulee laatumittareiden ja sen mukaan, miten tutkintoja syntyy.
AMMATTIKORKEAKOULUJEN kuritus on vain osa koko koulutukseen
kohdistettuja säästötoimenpiteitä.
Pitkän uran koulutusmaailmassa tehnyt ja viimeksi Opetusministeriössä ylijohtajana vaikuttanut Arvo Jäppinen kertoo seuranneensa harmistuneena koulutus-
puolen joutumista kovaksi maksumieheksi.
. Opiskelijoita ei vielä ole, mutta henkilökunta jo valmistautuu alkavaan
lukukauteen.
Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan keskus ei ole levännyt kesälläkään. Silti
edessä on haastava vuosi, Hulkko huokaisee.
Ylivieskan yksikössä menoja on
karsittu myös määräaikaisten työsuhteiden päättämisellä ja osa-aikaisuuksien lisäämisellä.
Yksi asia on Hulkon mukaan kuitenkin selvä: koulutuksen tasosta
ei voi tinkiä säästöpaineissakaan.
. On vaikea ymmärtää, miksei voisi olla yhteistä hallintoa ja
yhteisiä palveluita. Uusia hankkeita
viritellään jatkuvasti.
Ihan kevein mielin ei uuteen
syksyyn Centriassa voida syöksyä.
Huolta aiheuttavat tällä vaalikaudella ammattikorkeakouluihin kohdistetut merkittävät taloudelliset leikkaukset sekä vastikään toteutettu rahoitusjärjestelmäuudistus.
Yhteensä ammattikorkeakoulujen rahoista on viety parisenkymmentä prosenttia. Vastaava olisi hänestä tärkeää muuallakin, missä korkeakoulut toimivat lähellä toisiaan.
. On parempi, että alueella on yksi vahva yksikkö kuin viisi
lakkautusuhan alla kituvaa.
. Tästä seuraa rumaa jälkeä
Olemme ottaneet kantaa ja
näkemyksemme on otettu korkeakoulun johtoryhmässä huomioon. Ilman hajautettua koulutusverkostoa tilanne ei olisi näin hyvä.
Antikainen korostaakin, että on syytä pitää huolta järjestelmän säilymisestä.
Hän hätyyttelee yliopistoväkeä avoimeen
keskusteluun korkeakoulutuksen ongelmista.
. Kuva: Jaakko Martikainen. Nyt sitten on jono koulutukseen tukossa ja paikkoja lisätään, mutta rahaa ei anneta, Hakala äimistelee.
Kataisen ja Stubbin hallituksilta on hänen mukaansa puuttunut rohkeus tehdä rakenteellisia muutoksia ja sen vuoksi joudutaan höyläämään sieltä täältä.
. Tästä on hyviä
kokemuksia Lapissa ja Lappeenrannassa, mutta kehitystyö on
ollut viime vuodet jäissä.
HAKALAN mielestä kattava korkeakouluverkosto on hyvin tärkeä Suomen tasapainoisen kehittämisen kannalta.
. 2000-luvulla taas pätevien osuu on ollut
maan korkein. Lähikoulujen häviäminen tarkoittaa jatkokoulutuksen edellytysten kapenemista,
Jäppinen toteaa.
Hän myöntää että keskitystä suosiva politiikka ja siihen liittyvä muuttoliike ovat osa-
syynä koulutuksen häviämiseen harvaan
asutuilta alueilta siitä luonnollisesta syystä, että lapset vähenevät.
. Taloudellinen innovatiivisuus perustuu
tutkimusten mukaan Pohjoismaissa ja Hollannissa korkeaan sosiaaliseen pääomaan
ja luottamukseen. Mistä näille korkeuksille tulisi
osaavaa työvoimaa, jos ammattikorkeakoulua ei olisi, hän kysyy.
Centriasta valmistuneista peräti
80 prosenttia löytää paikkansa lähiseuduilta.
Paikallisille pienille yrityksille myös ammattikorkeakoulujen
tutkimus- ja tuotekehitystyö ovat
merkittävä asia.
Leppälä jaksaa katsoa tulevaisuuteen luottavaisesti.
. Tietoyhteiskunnassa ei kaiken
keskittämineen Helsinkiin ole perusteltua.
Jirka Hakalan mielestä ammattikorkeakoulujärjestelmä
kaipaa rakenteellisia uudistuksia. Se takaa asukkaiden ja osaajien riittämisen kaikkialle maahan.
Puhe siitä, että harvaan asuttujen seutujen tyhjeneminen
olisi luontainen kehityssuunta, on Hakalan mielestä puppua.
. Keskusta on esittänyt, että lisätään saman alueen korkeakoulujen yhteistyötä hallinto- ja tukipalveluissa. Jatkossa voi olla toisin.
Kuva: Maria Seppälä
. 11
29.8.2014
Koulutuksen eriarvoistumisessa kytee pommi
lutusta, työn saanti on entistä vaikeampaa
ja sen perässä mennään mihin vain. Yleinen yhteiskunnallinen kehitys kiihdyttää ilmiön toteutumista. Nyt voimme vain odottaa
ja tehdä parhaamme.
JOENSUUN yliopiston emeritusprofessori Ari Antikainen kytkee koulutuksen eriarvoistumisen osaksi globaalia muutosta.
Uusi teknologia, kansallisvaltioiden mureneminen ja maailmanlaajuinen kilpailu
johtavat muun muassa työttömyyden kasvuun, joka ulottaa vaikutuksensa Suomeenkin.
Antikainen pitää Suomen vahvuutena
Pohjoismaista hyvinvointivaltiota ja sen
kärkenä nimenomaan maksutonta ja alueellisesti kattavaa koulutusta.
Näiden synnyttämiä hyötyjä on Antikaisen mukaan helppo nähdä esimerkiksi Pohjois-Karjalassa, jossa ennen Joensuun yliopiston perustamista epäpätevien opettajien osuus oli maan korkein.
. Yhtälö on vaikea.
MERI ALARANTA-SAUKKO
SUOMENMAA
. Ja jälleen alueen mahdollisuus järjestää koulutusta kapenee. Aluepolitiikan onnistumisesta on paljon hyviä esimerkkejä.
Alueellistamista pitäisi jatkaa. KOULUTUSVERKON rapautumisen ja alueellisen tarjonnan heikentymisen väistämättömänä seurauksena on koulutuksen
epätasa-arvoistuminen, hallintotieteen
tohtori Arvo Jäppinen sanoo.
Hän muistuttaa, että harvaan asutuilla
seuduilla sosiaalinen rakenne painottuu
alempiin sosiaaliryhmiin.
Tähän saakka kattava kouluverkko on tarjonnut mahdollisuuksia kaikille asuinpaikasta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta.
Koulutuksen tarjonnan vähetessä siihen
hakeutumisen esteet kohdistuvat juuri heikommista lähtökohdista ponnistaviin.
. Kehäkolmosen sisäpuolelta
olisi voitu lakkauttaa yksi monista ammattikorkeakouluista ja säilyttää alueellisia opinahjoja, joilla
on pitkät välimatkat keskenään.
Opiskelijakunnan toiminnanjohtaja Tanja Kupiaisen mukaan
pienissä yksiköissä vuorovaikutus henkilökunnan ja
opiskelijoiden välillä on läheinen. Säästötoimenpiteiden myötä sosiaalinen oikeudenmukaisuus kapenee rajusti,
Jäppinen toteaa.
Pahin seuraus on, että osa jää kokonaan
ilman koulutusta.
Koulutuksen eriarvoistuminen on Jäppisen mukaan jo alkanut, mutta varsinaisen
pommin hän arvioi räjähtävän parin-kolmen vuoden kuluessa.
Tätä hän perustelee koulutukseen kohdistettujen satojen miljoonien eurojen leikkauksilla, jotka toteutuvat vuosina 2014?16.
VALTIONOSUUKSIEN leikkausten vuoksi
kunnat ovat ajautuneet lakkauttamaan lähikouluja, yläkouluja ja lukioita. Kyllä on vaikea kuvitella, ettei
ammattikorkeakoulua olisi täällä, hän sanoo.
Samaa uskoa on Centrian opiskelijakunnassa. Kun ei ole kou-
lan ja Ylivieskan yksiköiden yhdistämistä selvitetään vuoteen 2017
mennessä.
Ylivieskan yksikön johtajan
Hannu Leppälän mielestä kaikkea ei pitäisi keskittää isoihin kaupunkeihin.
. Toiminnanjohtaja
Tanja Kupiaisen mukaan keskustelu tietysti aiheuttaa hämmennystä, mutta tuleen ei ole haluttu jäädä makaamaan.
. Keskustelu auttaa luottamuksen syntymisessä.
?Alueellistamista pitää jatkaa?
KESKUSTAN opiskelijaliiton puheenjohtaja Jirka Hakala ei voi
olla hämmästelemättä hallituksen soutamista ja huopaamista
ammattikorkeakoulujen kohdalla.
Rahoitusleikkausten lisäksi ensin karsittiin myös koulutuspaikkoja ja perusteltiin sitä ikäluokkien pienenemisellä.
. Toisen asteen ammattikoulutuspaikkoja on alueellisesti karsittu rajusti.
Tähän saakka kattava kouluverkko on tarjonnut mahdollisuuksia kaikille
asuinpaikasta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta. Kuva: Emilia Tuura
nisteriö lyö nuijalla päähän, Jäppinen kannustaa.
CENTRIAN tulevaisuuden suhteen
epävarmuutta aiheuttaa Ylivieskan yksikön kohtalo.
Viimeisimmässä toimilupapäätöksessä edellytettiin, että Kokko-
HULKKO korostaa, että ammattikorkeakoulujen reilun 20 vuoden historia on osoittanut niiden
olevan erityisen tärkeitä alueiden
elinkeino- ja työelämälle.
Keskustan linjauksia ja kentän ääntä.
tilaajapalvelu@suomenmaa.. Keskustalaisten äänen kantaja
Tavallisten ihmisten tarinoita. (08) 5370 370. Poliittisten päätösten taustoja. www.suomenmaa.?/tilaa .
040 8085 035
Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus,
Kansanopisto, Opistontie 1, Kälviä
Muista tehokas ja lihaisa
Jeppe Aktiivi Plus!
Nyt kahden Jeppe koiranruokasäkin
ostajalle kotimainen
LISÄÄ PÄTEVYYTTÄ
JA AMMATTITAITOA!
Jeppe Kanaherkku kaupan päälle!
Arvo 9,95?. Haastekampanjalla
kootaan vaalirahoitusta pienistä puroista.
Haasteet perjantaina 29.8.:
Mika Lintilä vastaa haasteeseen ja haastaa Juha Murto-Koiviston ja Antti Välimäen Toholammilta.
Timo Kalli vastaa haasteeseen
ja haastaa Esko Eelan ja AnnaMari Kärin Säkylästä.
Inkeri Kerola vastaa haasteeseen ja haastaa Jussi Kemilän
Raahesta.
Seppo Kääriäinen vastaa haasteeseen ja haastaa Esko Ryhäsen Iisalmesta, Pekka Kauppisen
Vieremältä, Hannakaisa Heikkisen Kiuruvedeltä, Markku Rossin
ja Anna Okkosen Kuopiosta sekä
Elsi Kataisen Pielavedeltä.
Antti Rantakangas vastaa haasteeseen ja haastaa Jukka Tikanmäen ja Kimmo Sarkkisen Pyhäjärveltä, Jouko Pekosen ja Veikko
Finnilän Haapajärveltä, Teuvo Nymanin ja Jorma Turusen Reisjärveltä, Erkki Rytkyn ja Heikki Halla-ahon Haapavedeltä, Timo Hakkaraisen, Erkki Kaurasen, Alpo Laakon ja Heikki Aution Siikalatvalta, Juhani Mahosenahon ja
Jouko Nissisen Pyhännältä. p. 050 4095 758
Ympäristökasvattajaksi
Ympäristöalan asiantuntija
anitta.anunti@rko.. 050 4691 891
Kirkonpalvelijaksi
Suntio
jani.isokaanta@rko.. 0400 527 991
www.lansisuomenseparointi.fi
Koulutusta
Kälviällä
Syksyn 2014
alkavat koulutukset
Lymfaterapeutti 30 op
Reiki Diplomihoitaja® 30 op
GreenCareTaito-ohjaaja 30 op
Ratkaisukeskeisen ja
narratiivisen
asiakastyöskentelyn
perusteet 30 op
Ratkaisukeskeinen
työnohjaus- ja konsulttikoulutus psykoterapeuteille 60
op
Aistiohjaaja 15 op
Ryhmänohjaaja 12 op
Muisteluohjaaja 15 op
Horstmann-terapeutti 15 op
Työyhteisövalmentaja 15 op
Akupunktio synnytyskivun
hoidossa 10 op
NLP-master
Koululääketieteen perusteet
(LKL) 18 op
Kokemusasiantuntijoiden
lisäkoulutus 3 op
Ilmaisusta kohtaamiseen 2 op
Defusing-ohjaajakoulutus
Seksuaaliterveyden
perusteet 1,5 op
Seksuaaliterveyttä hoiva- ja
hoitotyössä 1,5 op
Lääkehoidon
täydennyskoulutus
(painotus iäkkäiden
lääkehoidossa) 1,5 op
Motivoiva kohtaaminen
30.9.?1.10.
Aggressiivisen asiakkaan
kohtaaminen 25.?26.10.
Mielenterveyden ensiapu 2
26.?25.11., 2.?3.12.
Vammaisliikunnan ohjaajan
ABC 29.?30.11.
IA A
G
R
E
EN
N!
I
I
T
H
JA
Rasvaa 25%
Proteiinia 27%
Lisätiedot ja
ilmoittautumiset:
www.kpedu.fi/
koulutuskalenteri
tai p. 13
29.8.2014
Haasteet Pyörät pyörimään -kampanjaan
KESKUSTAN Pyörät pyörimään
-haastekampanjaan voi osallistua edelleen. Aulis,
Vuotin, Kirsti Nivalan ja Jaakko
Männistön Merijärveltä.
Maija-Liisa Jauhiainen vastaa
haasteeseen ja haastaa Anneli ja
Kauko Immosen Varpaisjärveltä
ja Eila ja Eero Kurteliuksen Sonkajärveltä.
Marjatta Koivukoski vastaa
haasteeseen ja haastaa Esko Pelkosen ja Manu Toikkasen Kinnulasta.
Markku Pakkanen vastaa
haasteeseen ja haastaa Kymenlaakson piirihallituksen jäsenet.
Matti Luoma vastaa haasteeseen ja haastaa Kalervo Tulokkaan, Jouko Ylijääsken ja Jaakko Koskisen.
Pirjo Matikainen haastaa yrittäjäneuvos Risto Heikkilän.
Arvo Toivanen vastaa haasteeseen ja haastaa Marketta Savolaisen ja Jarkko Toivasen.
Maisa ja Pekka Karjula vastaavat haasteeseen ja haastavat Liisa
ja Eero Kinnusen Pattijoelta.
Tero Kilpiö vastaa haasteeseen ja haastaa Piia Ylikosken,
Jari Köykän ja Hannu Viertolan
Kauhajoelta.
Niko Jäppinen vastaa haasteeseen ja haastaa Heikki Ojan Kalajoelta.
Juha Niiranen vastaa haasteeseen ja haastaa Markku Kauralan Raahesta ja Sirpa Törmikosken Kärsämäeltä.
Eeva-Maria Parkkinen vastaa haasteeseen ja haastaa Kyösti Oikarisen ja Veli Kortesalmen
Oulusta, Juha Niirasen Raahesta ja Maija-Liisa Veteläisen Haapajärveltä.
Rami Ala-Nisula vastaa haasteeseen ja haastaa Juhani Mäen,
Matti Ollilan, Mauri Ilomäen,
Raija Hakolan, Eija Marttilan,
Mauri Räpin, Susanna Ollilan ja
Lauri Salovaaran Kurikasta.
Markku Koski vastaa haasteeseen ja haastaa Kalevi Laurilan,
Seppo Keräsen ja Jari Pennasen
Oulusta.
Maija Nousiainen vastaa haasteeseen ja haastaa Maija-Ilona Nousiaisen, Pekka Kataisen,
Tuija Nousiaisen, Aku Saastamoisen ja Kalervo Saastamoisen, Esa Pietikäisen, Timo
Laukkasen Pielavedeltä.
Lauri Sippola vastaa haasteeseen ja haastaa Jukka Sorvarin,
Jouni Niinikosken ja Ilkka Suorsan Hämeenlinnasta.
Timo Kautto vastaa haasteeseen ja haastaa Heikki Riihimäen
ja Henry Riihimäen Pirkkalasta.
Merja Taponen vastaa haasteeseen ja haastaa Maria Penttisen, Irja Pynnösen, Osmo To-
keensuun ja Tapio Eerolan Janakkalasta.
SUOMENMAA seuraa haastekampanjan etenemistä ja julkaisee osallistujien nimet perjantaisin printtilehdessä ja verkkosivuillaan.
Haastekampanjaan voi osallistua ilman haastettakin parhaaksi katsomallaan summalla ja lähettämällä oman haasteen sähköpostilla osoitteeseen pohjoispohjanmaa@keskusta.fi.
Summa maksetaan Suomen Keskusta rp:n rahankeräystilille NDEAFIHH FI94 1745
3000 0284 33 (Suomen Keskusta rp:n rahankeräyslupa
nro 2020/2013/4724, voimassa
27.1.2014?31.12.2015).
Separoimalla lisätilaa
lietesäiliöön
Puh. p. Tarjous voimassa 1.8.-30.09.2014.
Vahvista kehitysvamma-alan osaamistasi
Kehitysvamma-alan työntekijä
tarja.myllylahti@rko.. 050 5731 456
Syvennä ammatillista päihdetyön osaamistasi
Päihdetyöntekijä
sirpa.jarvela@rko.. 050 3602 223
Haku lokakuun loppuun mennessä!
Nouda JEPPEÄ koirallesi K-Maataloudesta!
Katso tarkemmat tuotetiedot ja jälleenmyyjät www.jeppe.fi. p. p
(06) 483 1600
www.harmankylpyla.fi
Puuhalli 300m2
12,4x24,2x 5,25
TARJOUSHINTA
44 600?
??????????????????????
?????????????????????????????????
?
???????????????????????????????
??????????????????????????????????
???????????????????????????????
??????????????????????????????????
??????????????????????????????
?????????????????????????????????
?
????????????????????????
Korkeampana ja isommilla nosto-ovilla
53 000??
Meiltä myös:
Matalaenergiatalot (epsielementiti)
Autotallit ja ?katokset
Hevostallit ja maneesit
Pihatot
Lantalat
Konesuojat
Teollisuushallit
Kanalat
Koiratarhat, yms.
www.suomenmaa.fi
. Vaihtolavakuljetukset +
lavojenvuokraus
. Viljan ajoa
Toivo Tyykilä Oy
Puh. (ma - la)
27
www.peltosiemen.fi
NOSTOOVIA
edullisesti
kotiin toimitettuna.
KYSY MYÖS II?LAATUA!
044-773 0002
??????????????????????
Kerro haaveesi ja toiveesi meille- me toteutamme ne!
Autotalli
7,5x8,6x2,7
Perustoimitus
12.995?
???????????
AINUTLAATUISTA!
Anturat ja sokkelit
sisältyvät aina
vakiotoimituksiin!?
Puuhalli 300m2
12,4x24,2x3,45
Meillä tanssitaan kuutena iltana viikossa!
Vaasantie 22, 62375 Ylihärmä
Puh. 044 262 8960
Keskustan Kymenlaakson piiri
Ehdolla jäsenvaaleissa numerolla
12. 0400 815 417
SW MAGNIFIK
syysvehnän
siementä
Mty Nokka ja Tukkikoski, Lappi
Kylpyläloma
tarjous 2 vrk
139?
/2 vrk/hlö
Majoitus 2 hh, aamiaiset, 2 x ruokailu buffetpöydästä, uuden kylpylän ja kuntosalin käyttö
sekä sisäänpääsyt tanssiravintolaan.
Koskee vain uusia varauksia.
Lisäetu lomapaketin ostajalle:
Klassinen hieronta 25 min
. 14
29.8.2014
p
Hienoin sähköpyörä, Uutuus Pyrkijä E480 3-sähköpyörä, Lithium Pyrkijä E500 4-pyörä sähköskootteri.
36V 10 Ah akku, 8 vaihdetta, 5 tehoaluetta, 36V 10Ah akku, iso kuljetuskori, ym. YLI 150 HUOLTOPISTETTÄ.. 15
29.8.2014
www.pakkasvakka.?
OSTAMME
P U H T A A S T I PA K K A S E S S A
Hevosia, lampaita ja karitsoja
suoritamme rahtiteurastusta
Mäkelänkatu 1, 38250 Sastamala
Puh. 050 557 8545
50 KPL ERÄT TGB LAATUTRAKTOREITA TAKUU 3 VUOTTA!
V-aura 800,-
Käsiraha 0,- loput 155,-/kk.
TGB Blade 550 IRS traktori 6800,-+tk.
Vinssi ja Boxi nopeille arvo 840,-
Käsiraha 0,- loput 160,-/kk.
Käsiraha 0,- loput 178,-/kk.
TGB Blade 550 EFI traktori 7900,-+tk.
Vinssi ja V-aura nopeille arvo 1390,-
Käsiraha 0,- loput 199,-/kk.
Käsiraha 0,- loput 178,-/kk.
OHJAUSTEHOSTIN
TGB Blade 550 EFI/EPS traktori 7900,-+tk. 0500 120190
KOUKKULAVAVAUNUT
www.metaka.fi
puh. 1890,- Nopeus 15 km/h. Vinssi nopeille arvo 490,Yanmar diesel 12990,-+tk Takuu 3 vuotta
PYRKIJÄ E-300
PYRKIJÄ
E-480
PYRKIJÄ
E-500
Käsiraha 490,- loput 50,-/kk.
Käsiraha 690,- loput 110,-/kk.
Käsiraha 0,- loput 160,-/kk.
Käsiraha 250,- loput 75,-/kk.
Uutuus Pyrkijä E300. 040 748 2633
www.sastamalanteurastamo.fi
www.pakkasvakka.?
ORIPÄÄN
ELEMENTTI OY
Elementtejä maatalouteen
ja teollisuuteen
www.oripaanelementti.fi
Puh. Vinssi nopeille arvo 490,-
Käsiraha 1500,- loput 240,-/kk.
TGB Blade 550 EFI Maasto/tieliikenne
TGB Blade 550 LT EFI pidennettymalli 9990,- Bellier Racing Mopoauto Lasikuitukori,
6890,-/8890,-+tk. Vinssi nopeille arvo 490,- +tk. 2890,-/3290-,+tk. ajomatka 50 km, isot
Ajomatka 80km, 28?renkaat, takuu 2v. Nopeille vinssi
ja Finman lumilevy arvo 980,-
MODULARBOX OY www.rally.fi P. 040 553 2428 Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III
Katso tuotteiden esittelyvideot www.rally.fi
KOKO MAAN KONEKAUPPA! TILAA HETI! NOPEAT TOIMITUKSET KOKO MAAHAN. 2490,-
Käsiraha 1500,- loput 240,-/kk.
Bellier GT Edition Euroopan turvallisin
mopoauto 13990,-+tk Takuu 3 vuotta
0
USA 25
NYT LUMILEVY
KAUPANPÄÄLLE!
Käsiraha 0,- loput 110,-/kk.
Rally USA 250 Suomen suosituin mönkijä.
Maasto/tiel. TGB Target 550 EFI Maasto/tieliikenne
Vinssi ja Boxi nopeille arvo 840,6890,-/8890,-+tk. 1490,- Takuu 2v.
renkaat, Takuu 2v
Aamut
alkavat aina tuoreen erän testaamisella.
Raaka-aineet ovat siis tyyriitä
bulkkitavaraan verrattuna. Suomessa ostetaan
isoja pakkauksia kotiin, Huotari
tietää.
ITALIAN-KEIKAN jälkeen jäätelökoneet surisivat miesten kotikeittiöissä.
. Menekkiä
oli, ja sana kiiri myös kauppiaiden keskuudessa.
Miesten ei olekaan tarvinnut
maksaa markkinoinnista. On tullut syötyä paljon jäätelöä, hän naurahtaa.
Eikä se savotta lopu nytkään,
vaikka Kontulasta löytyivät sopivat tilat oikealle tehtaalle. Sitä ei
ole, Facebook-sivua lukuunottamatta.
. Tästä tulee
jäätelöä, joka on 40-prosenttisesti mustikkaa.
HUOTARIN mielestä on erikoista,
KOLMEN kaverin jäätelössä kaikki marjat, maidot, kermat ja kananmunat ovat asiakaslupauksen
mukaisesti suomalaisia.
että jäätelöä myydään litrahinnalla, sillä kilohinta kertoisi kuluttajalle enemmän.
Suomen lain mukaan jäätelön
litrapainon tulee olla vähintään
475 grammaa. Ihmiset arvostavat laadukkaita raaka-aineita.
Huotari raottaa tankkia, joka
on täynnä herkullisen tuoksuista mustikkamössöä. Se on niin paksua tavaraa, että laitteemme vaivoin pyörittävät. Luotimme siihen, että jos tuote on hyvä, ihmiset kertovat siitä toisilleen.
SUKLAAJÄÄTELÖ on nimensä mukaisesti suklaasta tehtyä, ei kaakaosta kuten yleensä.
Suklaa tulee Belgiasta.
. Kolmestaan oli hauska tehdä
juttuja, saimme paljon aikaiseksi. Sitten keksimme jäätelön ja ostimme internetistä pienet jäätelökoneet, Huotari kertaa jäätelötehtailun historiaa.
KOTIKOKEILUT olivat onnistuneita, mistä innostuneena kaverukset päättivät hakea lisää tietoa jäätelönteosta.
He suuntasivat viikoksi Italiaan
jäätelöyliopistoon. Teimme kokeiluja puolen vuoden ajan, parikymmentä reseptiä
päivässä.
Huotari vakuuttaa, että jäätelönteko ja erilaisten makujen arviointi voi käydä työstä.
. Italialaiset ostavat jäätelönsä kioskeista. Puoli litraa Kolmen
kaverin jäätelöä painaa 400 grammaa, koska sen sekaan ei pumpata ilmaa.
Kaverukset aloittivat toiminnan
maistattamalla jäätelöään ihmisille ruokakaupoissa. puolen
litran purkin hinta asettuu kaupoissa viiden ja seitsemän euron
väliin.
Suomalaiselle premium-jäätelölle on silti hurjasti kysyntää. Pienessä tehtaassa tehdään myös
paljon käsityötä.
Tämä kaikki ei voi olla näkymättä jäätelön hinnassa . 16
29.8.2014
Jäätelöstä menestysresept
Helsingin Kontulassa valmistuvassa Kolmen kaverin jäätelössä maistuvat suomalaiset marj
PAULIINA POHJALA
HELSINKI
ITÄHELSINKILÄISTEN kerrostalojen keskeltä ei uskoisi löytyvän
jäätelötehdasta.
Kontulassa sijaitseva matala,
pienehkö rakennus on kuin onkin oranssien jäätelöpurkkien alkulähde.
KOLMEN kaverin jäätelöstä on tullut nopeasti suosittua.
Ensimmäinen erä tätä kotimaista herkkua saapui vantaalaiseen
kauppaan helmikuussa 2013.
Nyt myyntipisteitä on jo yli 300,
laskee insinööritaustainen Heikki Huotari, yksi kolmesta kaverista.
Huotari perusti jäätelötehtaan
ystäviensä Ilkka Wikholmin ja
Sauli Saarniston kanssa.
Kolmikko on työskennellyt ai-
kaisemminkin yhdessä.
. Kyllä, sellainenkin on olemassa.
Italiassa naureskeltiin kylmästä Suomesta tuleville jäätelöintoilijoille.
Nauru loppui, kun miehet löivät faktat pöytään: suomalainen
syö keskimäärin 12 litraa jäätelöä
vuodessa, italiainen kuusi.
Nämä ajatukset olisi tullut ottaa huomioon jo ennen kriisin
puhkeamista.
Kun valmistelin vuonna 2000 Euroopan parlamentille raporttia unionin ja Ukrainan välisistä suhteista, tapasin Kiovassa ulkoministeriön valtiosihteerin.
Hän sanoi, että Ukrainalla tulisi olla samankaltainen asema
kuin Suomella oli ollut kylmän sodan kaudella. Ulkoministeri Alexander
Stubb ei kuitenkaan toiminut tämän mukaisesti.
Tuolloin Stubbin valtiosihteerinä toiminut Teija Tiilikainen ihmetteli Helsingin Sanomissa 12.8. On ilmeistä, että Ukraina ei halua liittyä Euraasian unioniin, mutta assosiaatiosopimus
saattaisi olla mahdollinen.
Tähänkin ongelmaan ratkaisua voitaisiin hakea Suomen kokemuksista. Kuvat: Jaakko
Martikainen
Suomen kokemus
auttamaan Ukrainaa?
Punaherukka-kermajäätelö on viime kesän uutuusmaku.
Kolmen kaverin jäätelön tunnistaa
oranssista purkista.
ti
Sen, mitä purkin kyljessä lukee,
täytyy pystyä maistamaan
vaikka silmät kiinni.
jat
sitä, Huotari naurahtaa.
Kolmen kaverin jäätelöissä ei
käytetä keinotekoisia aineita,
minkä vuoksi suomalainen suklaa ei tullut kyseeseen.
. Siellä käytiin
vielä 1950-luvun alussa sissisotaa neuvostoarmeijaa vastaan ja
siellä venäläisiä suorastaan vihataan.
Maan itäinen osa ja Krimin niemimaa ovat puolestaan kuuluneet satojen vuosien ajan Venäjään ja siellä monilla alueilla on venäläisenemmistö. Mutta kansa odottaa etenkin
erikoisia makuja, ne ovat lyöneet
läpi, Saarnisto sanoo.
Toimittajan suosikiksi nousee
mustaherukka-appelsiini. Vuoden lopussa meitä oli
kuitenkin jo kymmenen.
KOLMIKKO on kuitenkin päättänyt
pitää toistaiseksi jäitä hatussa toiminnan laajentamisen kanssa.
Huotari pelkää, että laatu kärsisi määrästä.
Tällä hetkellä esimerkiksi kahvijäätelöön keitetään oikeaa Juhla Mokkaa. Sen, mitä purkin kyljessä lukee, täytyy pystyä maistamaan
vaikka silmät kiinni.
UKRAINAN kriisin yhteydessä on usein esitetty, että ratkaisua
voitaisiin hakea Suomen kokemuksista kylmän sodan kaudella. Venäjä saisi Ukrainan markkinoilla samat edut kuin EU-maat. Maan tulisi ottaa huomioon Venäjän turvallisuusedut ja pyrkiä hyvään yhteistyöhön sekä sen että EU:n ja muiden länsimaiden kanssa.
Tämä oli tärkeää senkin vuoksi, että Ukraina on historiallisista syistä äärimmäisen kahtiajakautunut maa.
Maan läntiset ovat kuuluneet Itävalta-Unkariin ja Puolaan, ja
siellä on suuri unkarilais- ja puolalaisvähemmistö. Määrä ei ole ykkösjuttu vaan
se, että jäätelö on sellaista kuin haluamme.
. Niin miksi?
Miten muuten Ukrainan venäläisväestö ja Venäjä olisivat voineet kumppanuushankkeen ymmärtää?
EU:N ja Ukrainan välinen assosiaatiosopimus repi maan rikki ja
synnytti kansainvälisen kriisin. Kuvaaja ihastuu punaherukan makuun.
HUOTARI myöntää, että paine toiminnan laajentamiselle on jo kova.
Kolmen kaverin jäätelöä kysytään ulkomaita myöten.
. Se ei olisi suuressa tehtaassa mahdollista.
Huotari kertoo haluavansa tehdä sellaista jäätelöä, jota hän itse tarjoaisi kotiinsa tuleville vieraille.
. 17
29.8.2014
Heikki Huotari (vasemmalla)
ja Sauli Saarnisto katselevat
jäätelömassaa. Kyselyjä on tullut
Saksasta, Tanskasta ja Ruotsista,
Huotari paljastaa.
Hän sanoo jäätelöiden suuren
suosion tulleen yllätyksenä.
. ?Miksi EU ei ymmärtänyt, että Venäjä tulkitsee unionin toiminnan (EU:n ja Ukrainan
kumppanuussopimuksen) reviirin laajennukseksi?. Suomalainen marjajäätelö on
täysin uniikki. Rakensin raporttini näiden ajatusten pohjalle.
UKRAINAN kriisin alkuvaiheessa sekä Henry Kissinger että Zbigniew Brzezinski ehdottivat, että Ukrainan tulisi säilyä
puolueettomana maana eli sen ei tulisi kuulua sotilasliittoon.
Tämä ajatus näyttää nyt saavan hyvin laajaa kannatusta.
Minskissä käydyissä keskusteluissa keskeinen kysymys oli Ukrainan ja EU:n välinen assosiaatiosopimus, jota Venäjä vaatii muutettavaksi siten, että sen taloudelliset edut otetaan huomioon.
Kysymys on myös Ukrainan suhteesta Venäjän, Kazakstanin
ja Valko-Venäjän perustamaan Euraasian unioniin.
Ukrainan kriisiä ei olisi syntynyt, jos näihin keskusteluihin olisi ryhdytty jo vuosia sitten. Niitä on nyt
kaikkiaan kahdeksan.
Hän kertoo suklaajäätelön menekin lisääntyvän heti syksyn tullen, kun taas kesällä suositaan
raikkaita marjamakuja.
Heinäkuussa kauppoihin tuli
uutuusmaku punaherukka-kerma.
Ensimmäiset koe-erät olivat
niin kirpeitä, että vedet nousivat
silmiin sitä maistaessa, miehet
nauravat.
Saarnistolla on rohkeutta tehdä uusia makuja kuten mustikkakardemummaa, mutta myös perusmakuja kuten mansikka-vaniljaa tarvitaan.
. Tähän olisi tarjoutunut hyvä mahdollisuus, jos Venäjää ei olisi suljettu vuonna 2008 käynnistetyn Itäisen kumppanuuden ohjelman ulkopuolelle.
KUN Itäistä kumppanuutta valmisteltiin EU:n ulkoministereiden neuvostossa, sitä käsiteltiin myös Suomen hallituksen EUministerivaliokunnassa.
Ehdotuksestani se päätti, että Venäjä tulee ottaa ainakin
tarkkailijajäseneksi ja että sen tulee voida osallistua kumppanuuden monenkeskisiin ohjelmiin. On ilmeistä, että EU ja Ukraina
eivät suostu muuttamaan sopimusta. Missään suomalaisessa suklaassa ei ole aitoa vaniljaa vaan
keinotekoista vanilliinia, Huotari kertoo.
SAARNISTO on päävastuussa eri
makujen kehittelystä. Kun Suomi tuli liitännäisjäseneksi Euroopan vapaakauppaliittoon (EFTA), Neuvostoliitolle myönnettiin suosituimmuuskohtelu eli se sai Suomen markkinoilla samat edut
kuin EFTA-maat.
Ukrainan osalta suosituimmuuskohtelu voisi tarkoittaa, että se myöntäisi suosituimmuuskohtelun sekä Venäjälle (ja ehkä
muillekin Euraasian unionin maille) että EU:lle. Ajattelimme, että ensimmäinen vuosi pärjättäisiin kolmestaan. EU-maat saisivat
puolestaan samat edut, jotka Ukraina myöntäisi Venäjälle.
Paavo Väyrynen
europarlamentaarikko
Kauppojen aukioloaikoja pitäisi
joustavoittaa siten, että kauppa voisi pitää vuodessa korkeintaan viisi
liikeaikalain rajoitusten yli menevää
aukiolopäivää.
Tämä mahdollistaisi mm. Verotilijärjestelmää tulee kehittää ottamalla mukaan kaikki verohallinnon maksuunpanemat verot.
Nykyisin ainakin veroennakot ja
ulosottoon menneet verot puuttuvat
järjestelmästä, joten verotililakia on
muutettava tältä osin.
ALKUTUOTANNON
BYROKRATIAA PURETTAVA
24. venäläisten
matkailijoiden tarpeiden huomioimisen. Työllistämistukien hakemiseen
tarvitaan vain yksi luukku, yksi viranomainen ja yhdet lomakkeet.
9. On joustavoitettava Sanssi?kortin ehtoja niin, että kortin käyttämiseen oikeutettu nuori ei menetä
oikeuttaan Sanssi?kortiin, mikäli hän
on sopinut työnantajan kanssa työpaikasta jo ennen kortin hakemista.
23. Maatilavalvonnan lopputuloksesta on annettava tieto viljelijälle
mahdollisimman pian, mielellään jo
itse valvontatilanteessa. Teollisuuden ja voimalaitosten
tuhkien ja kuonien käyttöön väylärakentamisessa pitää riittää tuotekohtainen yleislupa.
Nykyisin järkevää käyttöä hankaloittaa se, että vaikka sivutuotteet on
analysoitu ja todettu käyttökelpoisiksi, tarvitaan erillinen lupa jokaiseen
käyttökohteeseen.
16. sessa yhden luukun periaatteella.
101
TYÖTÄ JA TERVETTÄ JÄRKEÄ
SATA JA YKSI TOIMENPIDETTÄ
NORMIEN PURKAMISEKSI,
BYROKRATIAN KEVENTÄMISEKSI JA LAINSÄÄDÄNNÖN
JOUSTAVOITTAMISEKSI
YRITTÄMINEN JA
TYÖNTEKO HELPOMMAKSI
1. Viranomaisohjeistus riittää.
15. First North . Maatalousyrittäjien ympäristöluvat pitää uusia vain, jos tilan toiminnassa tulee muutoksia.
Nykyisin lupa on uusittava joka kymmenes vuosi, vaikka toiminta jatkuisi
vuodesta toiseen samanlaisena.
25. Starttirahan edellytysten parantaminen niin, että starttirahaa voi
saada kerran, vaikka henkilö olisi
perustanut yrityksen aiemmin ennen
siirtymistään päätoimiseksi yrittäjäksi.
Mahdollistaa työttömille starttirahan
käytön sellaisen yritykseen, joka on
perustettu jo ennen työttömyysjakson
alkamista.
20. Työllistämistuessa pitää siirtyä
järjestelmään, jossa yritys hakee
työllistämistukea, tekee kuukausiraportin toteutuneista työllistämisistä
ja maksaa tarvittaessa käyttämättömän tuen takaisin.
8. Kaikkia pienpanimotuotteita on
voitava myydä suoraan panimoilta ja
pienpanimon raja tulee nostaa EU:n
sallimaan 20 miljoonaan litraan.
Nykyisin vain alle 4,7 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältäviä
oluttuotteita on mahdollista myydä
pienpanimoilta, ja silloinkin vain jos
perustaa panimon yhteyteen elintarvikekioskin, joka puolestaan täyttää
kaikki aluehallintoviraston asettamat
elintarvikekioskivaatimukset.
Pienpanimoiksi määritellään nykyisen
lainsäädännön mukaan enintään 10
miljoonaa litraa vuodessa valmistavat panimot. Sallitaan tilaviiniyrittäjille mahdollisuus myydä liköörituotteita
suoraan tilalta.
Viinitilat voivat nyt myydä vain enimmäisalkoholimäärältään 13 % mietoja
viinejä tilalta. Yrityksen pääsy ennakkoperintä- ja alv-rekisteriin on muutettava
ilmoitusmenettelyksi.
Yrittämisen alkuun liittyen uuden
osakeyhtiön perustaminen saattaa
kestää yrittäjän kannalta kohtuuttoman ajan, mikäli verohallinnolta ei
tule kohtuullisessa ajassa päätöstä
yrityksen pääsemisestä ennakkoperintä- ja ALV . Tekijänoikeuskorvaukset pitää
voida maksaa taiteilijan yritykselle,
mikäli taiteilija tekee työtään yrittäjänä.
Nykyisin tekijänoikeuskorvaukset ovat
taiteilijan henkilökohtaista tuloa, mikä
vaikeuttaa yrityksen kehittämistä.
11. Mikroyritysten kirjanpito on mahdollistettava tiliotepohjaiseksi.
6. Näin se
saadaan yrityksen kipeästi tarvitsemaksi alkupääomaksi.
22. Kuljettajayrittäjille asetettu työaikakirjanpitovelvoite on kumottava.
Suomen on aktiivisesti toimittava EUdirektiivin muuttamiseksi
5. Tällä hetkellä Lapin AVI päättää
poikkeusluvista.
12. Verohelpotusta saavan
pienpanimon yläraja on nostettava
EU:n sallimalle 20 miljoonan litran
ylärajalle. Tämä rajoitus on keinotekoinen.
14. rekisteriin.
2. listalle listautuville
kasvuyrityksille tulee sallia osinkoverotuksen jatkuminen.
19. Näin pienpanimoita rohkaistaisiin kasvattamaan tuotantoaan ja tekemään työllisyyttä lisääviä
investointeja.
13. On otettava käyttöön investointilupamenettely, jossa kaikki yksityiskohtaista kaavoitusta, rakentamista,
toiminnan käynnistämistä ja julkista
rahoitusta koskevat luvat ja päätökset keskitetään yhdeksi luvaksi.
18. Valvontaprosessia on nopeutettava niin, etteivät tuet jää maksukieltoon pitkiksi
ajoiksi.
27. Työllistämistukien aikataulujen ja
ohjeiden on oltava yhtenäisiä koko
maassa.
10. Voimalaitosten tuhkien lannoituskäyttö pitää tehdä helpommaksi luopumalla sekoitussuhteiden
säätelystä ja sallimalla erilaisten
sivuvirtojen nykyistä vapaampi
käyttö, kunhan lopputuote täyttää
lannoitteille asetetut ravinne- ja
turvallisuusvaatimukset.
Nykyisin sivutuotteiden käyttömäärät
ovat tarkkaan säänneltyjä.
17. Maatalouden tuki- ja lupahakuprosessia on virtaviivaistettava,
jotta viljelijä saa neuvonnan ja muut
palvelut yhden luukun periaatteella.
26. Työperäisessä maahanmuutossa
Suomessa on siirryttävä samaan
käytäntöön kuin Norjassa ja Tanskassa, joissa työ- ja oleskelulupaasiat hoituvat normaalissa tapauk-
7. Maanteiden varsilla olevien
häistä ja yleisötilaisuuksista kertovien tilapäisten opastekylttien osalta
luovutaan lupamenettelystä. Työttömäksi jäänyt voi veloittaa irtisanomiskorvauksensa perustamastaan yrityksestä. Ansiosidonnaisen päivärahan
maksaminen yrittäjän starttirahaksi
määräajaksi on mahdollistettava.
21. Maatalouden valvontaseuraamuksia on kohtuullistettava, jos
rike on ollut vähämerkityksellinen ja
tahaton eikä tavoitteena ole ollut taloudellisen hyödyn saavuttaminen.
Nykyisin täydentävien ehtojen valvonnassa sanktiot ulotetaan kaikkiin
viljelijätukiin, jolloin yksittäisestä,
pienestä ja tahattomasta virheestä
voi tulla kohtuuton seuraamus vilje-. Yrityksen y-tunnukset on saatava
heti verkosta (kuten Tanskassa).
3. Kaikki työnantajavelvoitteet on
voitava hoitaa yhdeltä luukulta joko
julkisesti rakennettavan portaalin tai
yksityisen palveluntarjoajan kautta.
4
Viranomaisen valittamista toisen
viranomaisen päätöksistä pitää rajoittaa. Osa toimitiloiksi
kaavoitetuista alueista on muutettava
asuinkäyttöön soveltuviksi.
Lainsäädäntö ja normit
on tarkoitettu ihmisten turvaksi.
Jäykkinä ja liiallisina ne ovat kuitenkin usein järkevän toiminnan esteenä.
Olemme menneet liian pitkälle: normeja ja
byrokratiaa on purettava ja käytäntöjä tehtävä joustavammiksi. Marjojen myynti litramitoilla
pitää sallia marjatiloilla.
Marjatiloilla AVI:n valvontaviranomaiset käyvät tarkastamassa marjojen
mittausvaa?an ja rajoittavat litramitoilla myyntiä, koska myynnin pitää
tapahtua kiloissa.
44. Eri viranomaisten (Maaseutuvirasto, Elintarvikevirasto, ELY-keskukset sekä ELY-keskusten sisäinen
tiedonkulku) välistä yhteistyötä tiedon ja asiakirjojen välittämisessä on
parannettava, jos viljelijä antaa siihen
luvan esimerkiksi tukihakemuksessa.
32. Lisäksi on harkittava
valitusmaksua, joka palautettaisiin,
jos valittaja voittaa jutun.
52. Varsinainen asuntojen rakennussuunnittelu on tehtävä vasta kaavoituksen jälkeen.
Liian tarkka kaavoitus johtaa siihen,
että kaavaan joudutaan tekemään
lähes lupatasoiset suunnitelmat
ennen kuin kaava saadaan valmiiksi.
Se nostaa huomattavasti asuntojen
rakennuskustannuksia.
56. Poron teurastus on mahdollistettava suoraan poronerotusaidalla
ilman teurastamokuljetusta
KESKUSTAN JÄSENLIITE
Keskusta haastoi kaikki puolueet byrokratiatalkoisiin.
Olemme itse tarttuneet toimeen. Kaavoituksen käsittelyaikoja on
lyhennettävä, kaavan käynnistysvaiheen tiedotusvelvoitetta on täsmennettävä. Kaikki me olemme olleet säätämässä lakea ja asetuksia. Kesän aikana kartoitimme kansalaisten, yrittäjien ja yhteisöjen käytännön elämää
hankaloittavaa hallintobyrokratiaa ja tiukkaa sääntelyä sekä
käytännön elämästä irtautunutta lainsäädäntöä. Tässä olemme kansalaisten
kanssa täysin samaa mieltä.
TYÖTÄ JA TERVETTÄ JÄRKEÄ
KESKUSTAN JÄSENSIVUT
39. Asunto- ja mökkitonteille oikeus
voida rakentaa yksi enintään 25m2
rakennus ilman rakennuslupaa.
Kyseinen täydennysrakentaminen
hoidetaan ilmoitusmenettelyllä.
50. Kaikkien tuotantoeläinten
laskenta on saatava rekisteripohjaiseksi.
Nykyisin luomulammastilojen pitää
laskea takautuvasti eläinmääränsä
tiettynä päivänä ja ilmoittaa tieto viranomaisille, vaikka lammastilallinen
on velvollinen ilmoittamaan Eviran
lammas- ja vuohirekisteriin jokaisen
lampaan syntymät, liikkeet ja kuolemat. Lanta voitaisiin
käyttää rakennusten lämmitykseen
tai yhdistettyyn sähkön- ja lämmön
tuotantoon.
42. lijälle. Käsittelylaitoksia on liian
vähän ja kuljetuskustannukset nousevat korkeiksi.
101
40. yhdessä.
Juha Sipilä
Keskustan puheenjohtaja
48. EU-tasolla maataloustukien
valvontaa on riskiperusteisesti
kohdistettava nykyistä enemmän
niihin jäsenmaihin, missä hallinto- ja
kontrollijärjestelmät eivät ole riittävällä tasolla ja kunnossa.
EU edellyttää, että maatalousmenoista tehdään noin 5 prosentin tarkistukset. Eläinten merkinnässä ja rekisteröinnissä on poistettava eläinrekisterien kaksinkertainen kirjanpito.
Nykyisin sähköisesti lähetetyistä
asiakirjoista on säilytettävä myös
paperiversio tilan kirjanpidossa.
33. Eläinsuojien ympäristölupakäytäntöä on muutettava siten, että
lupien käsittelyä nopeutetaan ja
nykyisen kaltainen vaativa lupaprosessi kohdennetaan vain suuriin
kotieläintiloihin.
36. Päällekkäisen viranomaisvalvonnan poistamiseksi ELY-keskusten
ympäristöosastolle ja aluehallintovirastojen maaseutuosastolle on
perustettava yhteinen tietokanta.
Tämä koskee esimerkiksi lannanlevitystä ja sen valvontaa.
29. Riittää, että myyjä toimii
viranomaisohjeiden mukaan.
ASUMINEN JA RAKENTAMINEN JOUSTAVAMMAKSI
45. Suomen kaltaiselle maalle voisi
riittää 2-3 prosentin tarkistusmäärät,
joka vähentäisi byrokratiaa merkittävästi. Traktorikortilla pitää voida viedä
kuorma myös vieraalle
Oman tilan kuormien kuljettamiseen
riittää traktorikortti, mutta saman
kuorman kuljettamiseen ulkopuoliselle
vaaditaan nyt C-kortti
46. Tarjoamme kansalaisille, yrityksille ja kaikille kiinnostuneille mahdollisuuden osallistua talkoisiin omilla ehdotuksillaan.
Konkreettisia lisäyksiä, täydennyksiä ja poistoja voi tehdä lokakuun
loppuun mennessä joko sähköpostin kautta tai perinteisen postin
välityksellä.
Meillä politiikassa mukana olevilla on mahdollisuus muuttaa myös
poliittista kulttuuria. Eläimistä saatavien sivutuotteiden käsittelyyn on saatava lisää
joustoa. Satunnaisesti määräytyvät
pitkät EU-tunnukset johtavat helposti näppäilyvirheisiin, joista koituu
vuosittain valtava määrä hallinnollista
lisätyötä ja tuen menetyksiä.
35. Siltä pohjalta
on saatu aikaan oheinen 101 konkreettisen ehdotuksen lista.
Tämä on vasta avauksemme normien purkamiseen ja hallinnon
järkevöittämiseen.
Jatkamme tätä työtä, otamme uusia ehdotuksia vastaan ja päivitämme listaa. Maatalousyrittäjien osalta peltopinta-alaa koskevaa karttakäytäntöä
pitää yksinkertaistaa ja tarpeettomien karttojen tekemistä vähentää.
31. Suomen pitää ajaa tätä EU:ssa.
37. Maaseutuasumisen helpottamiseksi kaavajärjestelmään on luotava
maaseutuoloihin soveltuva uusi
kaavatyyppi eli ns. Tuotantoeläimen EU-tunnuksen
on määräydyttävä loogisesti tilakohtaisesta numerosta ja juoksevasta
korvanumerosta, kuten esimerkiksi
Ruotsissa.
Vastoin tuottajien toiveita Suomessa
on käytössä satunnaisnumerointi,
jotta eläinyksilön lähtötilaa ei voitaisi
tunnistaa. Suunnittelutarvealueiden ketjuttamista ei tule sallia
Jos kaavaa ei ole laadittu viidessä
vuodessa, on se osoitus siitä, ettei
todellista suunnittelutarvetta ole ollutkaan. Autopaikkavaatimuksia on joustavoitettava ja autottomat asukkaat
on vapautettava autopaikoista
aiheutuvista kustannuksista.
49. Sesonkiaikana marjojen ja juuresten myynti maanteiden levähdyspaikoilla on vapautettava lupamenettelystä. Hevosen lannan käyttö energiatuotannossa on sallittava
Turhia kustannuksia ja turhaa työtä
aiheuttaa se, että toisin kuin Ruotsissa kuivattua hevosenlantaa ei
saa käyttää biolämpölaitoksessa
seospolttoaineena. Sen jälkeen rakennuslupa on
myönnettävä normaalilla rakennuslu-
Kimmo Tiilikainen
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja
paharkinnalla, kun vain yleiskaavan
tai rakennusjärjestyksen mukainen
tontin minimikokovaatimus täyttyy.
54. Pääviranomaisen pitää ottaa
huomioon jo asian valmistelussa ja
päätöksessä muiden viranomaisten
lausunnot.
58. Aloiteoikeus kaavasta on kyläyhdistyksellä.
57. Raakamaitoa on voitava myydä
tilalta 10 000 kiloa ilman elintarvikehuoneistoilmoitusta.
43. Maakuntakaavojen hyväksymisessä on vahvistettava maakuntaliittojen päätösvaltaa.
ELY-keskusten valitusoikeus on poistettava.. Ympäristölupakäytäntöjä on
muutettava siten, että viljelijän tarvitsee lähettää hakemus liitteineen
vain yhtenä kappaleena. Pääkaupunkiseudulla tyhjien toimistotilojen muuttamista asunnoiksi
on joustavoitettava.
Pääkaupunkiseudun toimitilakaavatuotanto on ollut tarpeeseen nähden ylimitoitettua. Asenteita ja toimintatapoja muuttamalla
voidaan saada paljon aikaan . Yleiskaava on palautettava
kaavoituksen strategiseksi suunnittelutasoksi, jolla asemakaavojen
laatimista nopeutettaisiin.
53. Pienteurastamoiden suurimpia
sallittuja eläinmääriä on nostettava.
41. Vapaa-ajan asunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi on
tehtävä nykyistä helpommaksi ja
joustavammaksi.
Koskee haja-asutusalueita, jos vakituisen asunnon vaatimukset täyttyvät. Maanviljelijälle ei pidä langettaa
sanktioita, jos pinta-alatiedot muuttuvat viljelijästä riippumattomasta
syystä
Sanktiot ovat kohtuuttomia esimerkiksi silloin, jos viranomaiselta saatu
edeltävä pinta-alatieto poikkeaa
uudesta mittauksesta.
30. Tehdään purkutyökin yhteisvoimin. Ei ammuta toisten tekemiä
avauksia saman tien alas, vaan pidetään tavoite mielessä: puretaan
byrokratiaa, helpotetaan ihmisten ja yritysten arkea sekä säästetään
kustannuksia.
Lainsäätäjän lisäksi tehtävää on myös viranomaisilla.
He voivat tulkita normeja tiukasti ja joustamattomasti tai kansalaisja yrittäjäystävällisesti. Pääkaupunkiseudulla
on kysyntää pienille asunnoille, mutta
niitä ei juuri saa rakentaa asuntojen
keskikokovaatimuksen (Helsinki 75 m2)
vuoksi.
47. Suomen on edistettävä asiaa
EU-tasolla.
on tarpeen asian kuuluttamisen ja
lausuntojen pyytämisen vuoksi.
28. Viranomaisen tehtävänä on taltioida asiakirja
ja ottaa tarvittavat lisäkopiot.
Nykyisin hakijan on toimitettava hakemukset lupaviranomaiselle kolmena kappaleena, minkä lisäksi voidaan
pyytää vielä lisäkappaleita, jos se
38. Tiukoista keskikokovaatimuksista on siirryttävä kysyntäpohjaiseen
kaavoitukseen.
Kaavoituksella säädellään rakennettavien asuntojen keskikokoa, jolla
luodaan epätasapaino kysynnän ja
tarjonnan välille. Kunnan ratkaisu pitää riittää,
koska kunnalla on palvelujen järjestämisvelvoite eikä ELY päätä kunnan
palveluista.
51. Nautatiloilla eläinmäärä lasketaan suoraan rekisteristä.
34. Asemakaavoitusta on nopeutettava luokittelemalla kaavat
kiireellisyyden perusteella tärkeysjärjestykseen ja kevennettävä vähämerkityksellisten kaavojen käsittelyä.
55. kevyt kyläkaava.
Se on prosessi, jolla haetaan 20- 30
hyvää rakennuspaikkaa/kylä
Samaa sairautta tai vammaa
koskevista päällekkäisistä lääkärintodistuksista ja lausunnoista on
luovuttava.
Nykyisin esimerkiksi samasta vammasta tai sairaudesta kunnat, KELA
ja vakuutusyhtiöt vaativat kukin
omanlaisensa todistuksen.
75. Verotuksen lapsivähennyksestä
(hallituksen hanke) on luovuttava.
Hanke on epäselvä, epäoikeudenmukainen ja byrokraattinen. Ajasta ja paikasta riippumatonta
korkeakouluopiskelua on lisättävä.
Tämä voidaan toteuttaa muun muassa lisäämällä sähköisen tenttimisen,
oppimateriaalin ja etäluentojen määrää sekä mahdollistamalla kurssitarjonta ympärivuotiseen opiskeluun.
76. Maaseudulle ei sallita rakennettavan, koska se olisi ns.
?hajarakentamista?.
60. Valtakunnallisiin alueidenkäytön
tavoitteisiin (VAT) on saatava selkeä
kirjaus siitä, että ekologinen maaseuturakentaminen (puutalo + vihreä
sähkö + bioenergia) on yhteiskunnan edun mukaista esimerkiksi
ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Nykyisissä tavoitteissa yhdyskuntarakenteen tiivistäminen ohittaa kaikki
muut tavoitteet. Yksinkertaisempaa on luopua suunnitelluista
lapsilisäleikkauksista.
63. Kroonisia sairauksia koskevien reseptien voimassaoloaikaa on
voitava pidentää lääkärin harkinnan
mukaan kahteen vuoteen.
81. Verkkotunnusten puuttuminen hankaloittaa mm.
työttömien asianhoitoa TE-toimistoissa niiden siirtyessä yhä enemmän
sähköisiin palveluihin.
78. Aurinkopaneelien asentaminen
talon katolle pitää sallia ilman rakennus- tai toimenpidelupaa.
Nyt lupakäytäntö vaihtelee kunnittain.
69. Kutsuntaikäiselle nuorisolle
tehdään tulevaisuuskutsunnat, jossa
arvioidaan nuoren terveydentila ja
tulevaisuuden suunnitelmat.
Apua tarvitsevat nuoret saadaan näin
ennalta ehkäisevien toimenpiteiden
piiriin ajoissa, pienellä kustannuksella
ja leimaamatta.
71. Oppisopimuskoulutus on kehitettävä työsuhteesta koulutussuhteeksi.
Tavoitteena on, että opiskelija, yritys
ja oppilaitos solmivat koulutussopimuksen, jonka mukaan pääosa
ammattiin oppimisesta tapahtuu
työpaikoilla. On luovuttava erillisten palkkatodistusten vaatimisesta työsuhteen
päättymisen ja lomautuksen yhteydessä sekä haettaessa asuntotukea,
opintotukea tai muita etuisuuksia.
Työnantajalta saatu palkkalaskelma kumulatiivisine ansioineen pitää
riittää.
83. Haja-asutusalueella ei pidä
vaatia rakennuslupaa, mikäli öljy
vaihdetaan maalämpöön.
Pelkän ilmoitusmenettelyn tulee riittää.
70. Opiskelijalla olisi oikeus
opintorahaan ja muihin opintososiaalisiin etuuksiin ja hän saisi yritykseltä
tekemästään työstä korvauksen, joka
nousisi opintojen edistyessä.
77. Kaikille kansalaisilla on oltava
oikeus verkkotunnuksiin.
Kaikki pankit eivät anna sähköisiä
verkkotunnuksia asiakkaille, joilla on
maksuhäiriömerkintä. 59. Kotihoidontuen kiintiöittämisestä (hallituksen hanke) on luovuttava
Hallituksen päätös kiintiöittää alle
3-vuotiaiden lasten kotihoitoa kaventaa perheiden valinnanvapautta,
lisää byrokratiaa sekä tulee kalliiksi
kunnille ja valtiolle.
67. Lapsilisä tulee myöntää automaattisesti lapsen syntymän jälkeen
lapsen äidille
Nyt lapsilisää pitää erikseen anoa 6
kuukauden määräajassa
68. Tietosuojaa ja salassapitomääräyksiä pitää uudistaa siten, että
viranomaiset saavat tarvitsemansa
tiedot ja samalla asiakkaan etu
toteutuu.
74. TEE ODA EHDOTUKSESI?
101
TYÖTÄ JA TERVETTÄ JÄRKEÄ
WWW.KESKUSTA.FI/101
TYÖTÄ JA TERVETTÄ JÄRKEÄ
K???????/ B???????????????
Apollonkatu 11 a, 00100 HELSINKI
@
????.????????????????.?
?????.????????????????????.?. Omaishoidon tuki on siirrettävä
kunnilta Kelan vastattavaksi ja luotava yhdenmukaiset valtakunnalliset
kriteerit.
Kelalla on valmiudet ottaa heti tehtävä hoidettaviksi ja omaishoitajat
saadaan keskenään tasavertaiseen
asemaan.
72. Yhdenmukaistetaan sähköinen
asiointi julkisissa palveluissa (valtio
ja kunnat) sekä otetaan käyttöön
yhtenäinen suojattu tunnistautumistapa.
79. Piensähkön tuottamisen esteet
on poistettava ottamalla käyttöön
pientuottajan nettomittarointi.
Tuottamalla verkkoon sähköä voidaan
tuotetun sähkön määrä vähentää ostetusta sähköstä osittain tai kokonaan.
JULKISET PALVELUT
SUJUVAMMIKSI
65. Poliisin määräämiä sakkorangaistuksia ei pidä toimittaa syyttäjäviranomaisen vahvistettavaksi, vaan
poliisin päätöksen tulee riittää.
101 EHDOTUSTA TURHAN BYROKRATIAN
WURKADISEKSI . Näyttö toteutuneesta energiankulutuksesta on hyväksyttävä
osoitukseksi rakennuksen energiankulutuksesta.
Nykyisin uusilta ja uudehkoilta omakotitaloilta vaaditaan myytäessä ja
vuokrattaessa teoreettinen, todelliseen energiankulutukseen perustumaton energiatodistus, jonka hankkiminen maksaa kohtuuttomasti ja
aiheuttaa tarpeetonta byrokratiaa.
62. Sosiaali- ja terveyspalvelujen
rahoitus on uudistettava monikanavaisesta rahoituksesta kohti yksikanavaisuutta.
Nykyjärjestelmässä liian usein asiakkaan hoitovastuuta ja hoidosta aiheutuvia kustannuksia pompotellaan
viranomaiselta toiselle, jolloin millään
toimijalla ei ole kokonaisvastuuta.
Uudistus vähentää myös byrokratiaa.
66. Henkilökortin voimassaoloaikaa
on pidennettävä 10 vuoteen.
Nyt se pitää uusia joka viides vuosi.
82. Oppivelvollisuusiän nostosta (hallituksen hanke) on luovuttava.
Oppivelvollisuusiän nosto ei ehkäise
nuorten syrjäytymistä, vaan tarvitaan
räätälöityjä, yksilökohtaisia toimenpiteitä syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
64. Puolustusvoimien kanta tuulivoimarakentamiseen on selvitettävä jo
maakuntakaavan laatimisen yhteydessä.
Tuulivoimayrittäjälle on aiheutunut
merkittäviä kuluja, koska puolustusvoimien kielteinen kanta on selvinnyt
vasta rakennuslupaa haettaessa.
61. Valtion paikallispalvelut (Kela,
maistraatti, työvoima- ja verohallinnon palvelut ja poliisin lupapalvelut)
turvataan kaikille suomalaisille koko
maassa vähintään kuntien ja valtion
yhteispalvelupisteissä tai etäpalveluina.
80. Kuntien ja Kelan yhteistyön sekä
kansalaisten yhdenvertaisuuden
parantamiseksi perustoimeentulon
laskenta ja maksatus on siirrettävä
Kelan tehtäväksi.
73
Kokous- ja neuvottelutaidossa hiot taitojasi mm. -21.9. OKM tulkitsi
yllättäen useita vuosia myöhemmin,
että kokeiluluvan perusteella toimintaansa jatkanut Tyrnävän etälukiolta
puuttui varsinainen toimilupa. Linja-auton
käyttäminen edellytti joukkoliikennelupaa, jonka edellytyksenä on linjaautoliikennöitsijän yrittäjätutkinto, jota
edeltää pakollinen linja-autoliikenteen
yrittäjäkurssi. Viranomainen ei
katsonut tällaista toimintaa vapaaehtoistyöksi.
90. Elintarvikelaki ei saa estää pienten yritysten järkevää toimintaa.
Tyrnin viljely kaatui byrokratiaan, kun
terveystarkastajan tekemällä elintarvikelain tulkinnalla tyrnin puristuksen,
pastöroinnin ja pullotuksen seurauksena tuotteesta syntyi lain tarkoittama elintarvike, ja tämän tulkinnan
myötä tuli elintarvikelain muut säännökset (mm. Sisävesiliikenteen toimintaedellytyksiä ei pidä vaarantaa uusilla
ylikireillä turvamääräyksillä.
86. päivähoitomaksun määrittämisen perusteena. puheenvuoroissa, äänestyksissä ja asioihin
vaikuttamisessa.
Viikonlopun hinnat:
?
170 euroa, sisältää opetuksen,
tarjoilut ja majoituksen 2 hengen
huoneessa
?
100 euroa, ilman majoitusta
Ilmoittautuminen viimeistään
pe 12.9. Liperissä päivähoitomaksu
määräytyy todellisten hoitotuntien
perusteella, jonka seurauksena
lasten päivähoitoaika on lyhentynyt
sekä vanhempien että kuntien kustannukset pienentyneet.
98. Ryhmien
koko on rajattu.
Esiintymistaidossa käydään puheenvuoro- ja videointiharjoitusten kautta läpi
omaa esiintymistäsi ja opit antamaan
palautetta. Kirjoittamisen taidossa harjoittelet mielipidekirjoittamista lehdessä
ja verkossa sekä vaikuttamista sosiaalisessa mediassa. Sen
perusteella Oulun kaupunki määrättiin maksamaan takaisin valtionosuudet, vaikka suoritetussa tarkastuksessa ei itse toiminnasta ollut mitään
huomautettavaa.
92. Tervettä järkeä kuntien lupavaatimuksiin.
Helsingin rakennusvirasto vaatii
lumenpudotusluvan. Yrittäjä lopetti toiminnan
virallisena palvelutuottajana.
94. Nykyisissä käytännöissä on liikaa vaihtelua.
101. 84. Talkooväelle tarjotut ateriat on
oltava aina verottomia.
Nykyisin talkootyön tekemisestä
pitää ilmoittaa verohallinnolle ja verohallinnon tulkinnan mukaisesti myös
talkoilla tarjotusta ateriasta pitää
talkoolaisen ilmoittaa verotuksessaan
ja maksaa aterioista vero.
96. Suomen on vaadittava muutosta
EU-direktiiveistä johtuviin ja Suomen olosuhteisiin sopimattomiin
vaatimuksiin.
Merkonomikoulutuksen omaava
taksiyrittäjä suunnitteli hankkivansa
linja-auton hoitaakseen sillä kotikuntansa koulukyydityksiä. Koulutuksen
järjestävät keskustajärjestöt ja Maaseudun Sivistysliiton opintokeskus.
Lisätietoja:
Marianne Heinonen, puhelin 040 6869 686,
marianne.heinonen@msl.?
Sinikka Varila, puhelin 0400 909013,
sinikka.varila@keskusta.?
Työtä
suomalaisille
Keskustan kansanedustajat ovat liikkeellä koko Suomessa
19. Vapaaehtoistyön tulkintaan on
saatava tolkkua, mikäli ei ole kyse
toistuvasta työstä.
Esimerkiksi työ- ja elinkeinotoimisto
katkaisi työttömältä työttömyystuen
maksamisen, koska hän oli auttanut
yrittäjäystäväänsä ?rman avajaisissa kahvinkeitossa. Mielenterveystyössä EteläKarjalan malli, jolloin asiakas voi
mennä hoitoyksikköön ilman lääkärin lähetettä.
100. Lupapapereiden
täyttäminen vei viikon työpanoksen.
Yrittäjän laatima omavalvontasuunnitelma oli kahdeksansivuinen, mutta
lupaviranomaisen mielestä siivouskomeroon olisi pitänyt rakentaa
lattiakaivo. Liperin ?kellokortti-malli. Opetus käynnistyi OKM:n päätöksellä. kuljetus ja varastointi)
sovellettaviksi (Maaseudun Tulevaisuus 4.8.2014).
93. Järjen käyttö hallinnossa on sallittava. Toimilupaehdoista on poistettava varsinaisen toiminnan kannalta
epäolennaiset vaatimukset.
Moitteetta 26 vuotta toiminut lääkärikeskus muutti uusiin toimitiloihin,
minkä vuoksi yrittäjä joutui hakemaan
uutta toimilupaa. Paikkoja on rajoitetusti, ilmoittaudu heti. Viranomainen edellytti yrittäjätutkinnon suorittamista, koska yrittäjällä
ei ollut kahta taksilupaa, vain yksi.
Taksiyrittäjän suunnitelmat eivät
toteutuneet, koska hänellä ei ollut
mahdollista jättää työtään ja perhettään useiksi viikoiksi.
95. Suomessa kyseistä
koulutusta järjestetään vain Helsingissä, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Inhimilliset virheet tai unohdukset eivät saa johtaa järkevän ja
hyvän toiminnan loppumiseen.
Tyrnävällä annettiin lukio-opetusta ns.
etälukiona, jossa opetuksen tarjosi
Oulun kaupunki videoneuvottelutekniikkaa hyödyntäen. Tähtisadetikkujen 18-vuoden
ikärajavaatimuksesta on luovuttava.
88. kuuntelemassa sinun ratkaisujasi työpaikkojen
luomiseksi ja arvioimassa hallituksen budjettipäätöksiä.
Tervetuloa hakemaan
yhdessä ratkaisuja Suomen
ongelmiin! Lisätietoa
tapahtumista
www.keskusta.?
Kimmo Tiilikainen
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja
LIIKKEELLÄ. Terveydensuojelulain mukaiset
solariumpaikkojen valvontakäynnit on
poistettava.
Laitteiden tyyppihyväksyntä sekä
ikäraja- ja varoitusmerkinnät pitäisi
riittää.
TERVETTÄ JÄRKEÄ
LAIN TULKINTAAN
Esimerkkejä elävästä elämästä:
89. Rahankeräys on muutettava
lupamenettelystä ilmoitusmenettelyksi.
85. Valitushakemusten vähentämiseksi viranomaisen on perusteltava
päätöksensä selkeästi, miksi etuutta
ei ole myönnetty.
Päätöksissä on usein vain tyydytty
viittaamaan lakipykäliin, olipa päätös
kielteinen tai myönteinen.
91. Huviveneiden käsisammuttimen
vuosittaista tarkastusta tulee joustavoittaa joka toinen vuosi tehtäväksi.
87. Hyödynnetään nykyistä
enemmän kansalaisten ja järjestöjen
osaamista byrokratian purkamiseksi
ja hallinnon keventämiseksi.
Kansalaisilla on palvelujen käyttäjinä
ja julkisen hallinnon asiakkaina ideoita, kuinka byrokratiaa voitaisiin karsia
ja asiat saada sujumaan paremmin.
Todellinen byrokratian purku vaatii
ulkopuolisia silmiä.
KESKUSTAN JÄSENLIITE
Haluatko vahvistaa
vaikuttamisen
taitojasi?
Tule opiskelemaan vaikuttamisen taitoja
27.-28.9.2014 Helsingin Hotelli Arthuriin.
Koulutus alkaa lauantaina klo 10.30 ja
päättyy sunnuntaina klo 16.
Viikonlopun aikana järjestetään kolme
erillistä koulutusta: 1) Esiintymistaito,
2) Vaikuttavan kirjoittamisen taito ja 3)
Kokous- ja neuvottelutaito. osoitteessa:http://www.lyyti.
in/vaikuttamisentaidot. Ammatillisille oppilaitoksille ja
korkeakouluille annettu mahdollisuus tunnustaa oman koulutusalan
työkokemus osaksi tutkintoa mm.
työharjoitteluna otetaan nykyistä
laajemmin käyttöön. Samalla se
ilmoittaa, että jos lumia ei pudoteta,
kiinteistön omistaja joutuu vahingonkorvausvastuuseen.
HYVIEN KÄYTÄNTÖJEN
LEVITTÄMINEN
97. Koulut myyvät yli jäänyttä
ruokaa ikäihmisille (SITRA:n hanke
Jyväskylässä).
99
. syyskuuta kello 16:een
mennessä.
Ehdokkaaksi voi asettua viimeistään vaalipäivänä
18 vuotta täyttävä seurakunnan kon?rmoitu henkilö.
Äänioikeus vaaleissa on 16-vuotiasita alkaen.
PYÖRÄT PYÖRIMÄÄN
-haastekampanja jatkuu
Pyörät pyörivät onnistuneesti Rovaniemeltä Hyvinkäälle 12. 21.8. Vielä on siis aikaa panna
listat kuntoon myös sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta.
Sen sijaan meitä yli kuusikymppisiä miehiä on tulossa
ehdokkaiksi kiitettävän runsaasti, puolueen kokonaisilmettä ajatellen jopa liikaa. Haasta mukaan
ystäviä, sukulaisia, kuntapäättäjiä, tuttuja yrittäjiä ja
järjestöaktiiveja. Viestikenttään maininta ?Hyvinvoinnin kantajat?. satojen osallistujien voimin. Näistä ilmoitetaan kunnallisjärjestöille heti päätöksen jälkeen.
Tuodaan jokaiseen seurakuntaan myös keskustalaista näkemystä. Hoidetaan ehdokasasettelu kuntoon
yhteisvoimin.. Ne laitetaan myös puolueen sivuille.
Puoluehallitus päättää kokouksessaan 4.9. Käsi sydämelle miehet,
mekö olemme se kuva, jonka haluamme puolueesta
antaa äänestäjille ensi huhtikuussa?
Presidentti Urho Kekkosella oli tapana sanoa, että
kaikki syyt, jotka estävät liikuntaa, ovat tekosyitä. 362 111. sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty, PTT:n toimitusjohtaja Pasi
Holm, Kelan tutkimusjohtaja, professori Olli Kangas,
VTT Markku Lehto, Keskustan varapuheenjohtaja
Juha Rehula, Väestöliiton toimitusjohtaja Helena
Hiila sekä kansanedustaja Tapani Tölli.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen eeva.kuuskoski@
hotmail.com tai helena.pakarinen@keskusta.?. Kirkkoherranvirastoista saa
tietoa oman seurakunnan listoista.
Ehdokasasettelussa tarvittavat lomakkeet (valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja, ehdokkaan suostumus, asiamiehen vakuutus sekä ehdokaslistan
kuvaus) löytyvät osoitteesta www.seurakuntavaalit.?/
asetu-ehdolle. Tilanteemme ratkeaa yrittäjyydellä, rohkeudella ja ennakkoluulottomuudella.
Vain yhteisin ponnistuksin saamme Suomen suunnan muutettua ja pyörät taas pyörimään koko
Suomessa. Seminaarin koko ohjelma löytyy
osoitteesta www.keskusta.?/Suomeksi/Osallistu-javaikuta/Hyvinvoinnin-kantajat-II
Timo Laaninen
Ehdokkaaksi
seurakuntavaaleihin
Seurakuntavaalit pidetään isänpäivänä eli 8. klo 19 alkaen. Ehdokashankinta on parhaillaan menossa. Työtä ja
toimeentuloa vai leikkauksia ja veronkorotuksia?
Keskustelua politiikan syyskauden asioista ovat
virittämässä puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anu Vehviläinen sekä eduskunnan talousvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Antti Kaikkonen.
Tule mukaan osallistumaan keskusteluun osoitteessa
www.virtuaalitupailta.?.
Kysymyksiä ja kommentteja voi laittaa myös ennakolta osoitteeseen puoluetoimisto@keskusta.?
Luottamushenkilöt toimivat seurakunnissa palkatun
henkilöstön kumppaneina. Ellei omaa listaa saada kasaan,
keskustalaiset voivat toki lähteä ehdokkaaksi jollekin
olemassa olevalle listalle. He tuovat päätöksentekoon tavallisten seurakuntalaisten näkemyksiä ja
ovat päättämässä taloudesta ja kehittämässä seurakunnan eri toimintamuotoja tähän aikaan sopiviksi.
Siksi ehdokaslistoille tarvitaan monen ikäisiä ja
erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä: nuoria,
ikäihmisiä, pienten lasten vanhempia, yksineläviä,
työssä käyviä, työttömiä, maahanmuuttajia. Seminaarin ruokailumaksu 20 . Mikä oli hallituksen
budjettiriihen anti. maksetaan puolueen tilille
157 230 . Valitsijayhdistyksen perustamiseen tarvitaan vähintään kymmenen
seurakuntalaista. puolueen
seurakuntavaaliohjelman, vaalien tunnuksen ja suosituksen valitsijayhdistyksen nimestä. lokakuuta.
Päivän aikana perehdytään myös ajankohtaiseen
sote-uudistukseen.
Seminaarin alustajina ovat mm. Mitä omia esityksiä Keskustalla
on Suomen asioiden kuntoon laittamiseksi. ?sivustolla.
Syksyn ensimmäinen virtuaalinen tupailta pidetään
tiistaina 2.9. marraskuuta. Urkkia
mukaillen sanon kaikille keskustan piirihallituksille: kaikki
syyt, jotka estävät sen, että vähintään 40 prosenttia
ehdokkaista on naisia, ovat tekosyitä.
Muistutan jälleen kerran, että naiset ratkaisevat kaikki
vaalit. Meitä
tavallisia seurakuntalaisia.
Keskusta suosittaa, että puolue asettaa oman
listan jokaisessa seurakunnassa. klo 10 - 16 pääkirjasto Metso, Tampere
Talouden ja sosiaaliturvan suhteesta, hyvinvoinnista
ja köyhän asiasta puhutaan Hyvinvoinnin kantajat ?seminaarissa, joka järjestetään Tampereella
pääkirjasto Metson tiloissa lauantaina 11. Kerro sähköpostiviestissä
haastettujen nimi, sähköposti, puhelin ja kotikunta.
Lähestymme haastettuja sähköpostitse ja puhelimitse. Ehdokaslistat tulee jättää oman seurakunnan
kirkkoherranvirastoon 15. Suomen pyöriä ei kuitenkaan vielä ole saatu vauhtiin. Haasteet ja niihin vastanneet henkilöt julkaistaan
Suomenmaassa ja www.pyoratpyorimaan.. Olen pohtinut,
pitäisikö minunkin puolueen edun nimissä julistautua
feministiksi.
Jokaisessa piirijärjestössä pitää nyt asettaa yksinkertainen kysymys: onko ehdokaslistalle tulossa riittävästi sellaisia ehdokkaita, edes yhtä, jota 25-40 -vuotiaat, työssä
käyvät naiset voivat luontevasti äänestää?
Näitä pohdintoja olen joutunut käymään kesän jälkeen, kun olen tutustunut eduskuntavaalien ehdokasasettelun etenemiseen keskustan piirijärjestöissä.
Meillä on aivan liian monta piiriä, joissa naisten osuus
ehdokkaista on jäämässä kolmasosaan, jopa vain
yhteen neljäsosaan kaikista ehdokkaista.
Piirikokoukset nimeävät suurimman osan keskustan ehdokkaista loka-marraskuussa. He äänestävät ahkerammin kuin miehet, ja suuri osa naisäänestäjistä äänestää naista.
HYVINVOINNIN KANTAJAT II
- sosiaalipoliittinen
seminaari
11.10. Naisia lisää listoille
Ruotsissa jokaisen vakavasti otettavan miespoliitikon pitää ilmoittaa olevansa feministi. Haastekampanjan avulla kootaan
pienten purojen taktiikalla varoja Keskustan ensi
kevään eduskuntavaalikampanjaan.
Pyörät pyörimään
TUPAILLASSA
kurkistetaan
politiikan syksyyn
Haastekampanjaan voit osallistua parhaaksi katsomallasi summalla maksamalla sen Suomen Keskusta
rp:n rahankeräystilille FI94 1745 3000 0284 33 ja
lähettämällä oman haasteesi sähköpostilla pohjoispohjanmaa@keskusta.?. Nyt
on pantava toimeksi. Tule mukaan talkoisiin
Jaalan-Kuusankosken alue: ent.Jaalan osuuspankin piha
klo 9 . kunnantalo, Virkatie 1.
Ehdokkaat
Lahti su 21.9. klo 17 . Keskustie 2-4, Oitti.
Humppila la 20.9. 12.45
Virolahti pe19.9. 18 Padasjoen Säästöpankilla
7. 14.
Ehdokkaat
Nro
Nimi, ammatti tai titteli ja kotikunta
2.
Jokiranta Kimmo maanviljelijä 56 v., Kouvola
3.
Kuokka Vappu opettaja 33 v., Virolahti
4.
Laukkanen Markku YTM,toimittaja 63 v., Kouvola
5.
Lehtinen Seppo maaseutuaktiivi 49 v., Iitti
6.
Lilja Soile sosionomi, AMK,toimitusjohtaja 46 v., Kouvola
Ent. 19 sekä
su klo 12 . 12 ja su 21.9.
klo 16 . 12 Orimattila kaupungin valtuustosalin aula, Orionaukio 2 ja klo 13 . 18 jäsenäänestys piiritoimistolla,
Hämeenkatu 9 A 5. Anttila Sirkka-Liisa, kansanedustaja, 1943, Forssa
3. Hatva Teuvo HTM, maaseutuyrittäjä, Kajaani
Äänioikeutetuille jäsenille lähetetään postitse äänestyslippu
ohjeineen ja palautuskuori, joka on postitettava viimeistään
12.9.2014 tai palautettava viimeistään 21.9.2014 klo 18
mennessä Keskustan Kainuun piirin piiritoimistoon Kajaaniin
(os. 11-15 ja Kuusankosken
tori klo 11.30 . 12.30 Latovainion Rukoushuone, Kuumantie 24.
- klo 13 . klo 10 . Rahkio Marjatta eläinlääkäri, 1962, Hämeenlinna
9. Kaunisto Timo maatalousyrittäjä, MMM, 1963, Loimaa
6. klo 13 . 13, Klamilan paloasema klo 14 . 12-30
12.
Ylimäki Kalle teknikko,tietokanta-asiantuntija 40 v., Kouvola
Janakkala pe 19.9. klo 15 . 12 hotelli Scandic, teatterin lämpiö.
Hämeenaukio 1, Riihimäki.
Tammela la 20.9. 20 kunnantalo, Keskuskatu 29.
su 21.9. 17
Jäsenäänestyspaikat Kymenlaaksossa
La 20.9. Rehula Juha, kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja, 1963, Hollola
Ennakkoäänestys piiritoimistolla
ma 15.9. klo
10 . 14
10.
Skippari Kyösti aluepäällikkö 51 v., Kouvola
11.
Suutari Heikki yrittäjä 57 v., Kotka
Pyhtää La 20.9: Abc Majakka Pyhtää klo 10 . 15
Ennakkoäänestys piiritoimistolla
ma 15.9. Kauppatie 3, Parola.
Hausjärvi la 20.9. 18 piiritoimisto.
Numero, nimi, ammatti, syntymävuosi, kotikunta
2. Elimäen alue: Värälän koulu klo
9 . klo 10 . klo 10 . Osuuspankin kokoustila Virojoki, klo 11 . 19 piiritoimisto, Larin Kyöstin katu 16.
la 20.9. Kemppi Hilkka, opiskelija, 1988, Asikkala
6. 12 ja klo 16 . piiritoimisto klo 9 . (kiertävä auto) Haminan tori klo 9 . Kalliomaa Antti, pääsihteeri, 1976, Lahti
4. klo 9 . klo 16 . Malmiharju Tapio, maanviljelysteknikko, 1952, Orimattila
Sysmä su 21.9. 14 ja su klo 12 . 11,
Osuuspankin kokoustila Virojoki klo 12 . Perttulantie 7, Ypäjä.
Ehdokkaat
Ent. klo
11 . 18.
Jäsenäänestyspaikat
Forssa la 20.9. 20 ja ke 17.9. Haminan tori klo 9 . 16.30
Kotka (kiertävä auto) la 20.9. 19 ja la 20.9. 18 kunnanvirasto,
Kuninkaantie 16.
Orimattila la 20.9. krs
Numero, nimi, ammatti, syntymävuosi, kotikunta
Nastola la 20.9. 14 ja Haapakimola koulu klo
14.30 . 11, Sippola
koulun piha klo 11.30 . 12,
Reitkalli Kapakkamäen-ja Myllymäentien risteys klo
13 . 12 Nastolan kunnantalo, kulku
pääovesta.
3. 12-30, Myllykoski Kirstinkallion kylätalo
klo 13 . Kitala Kari, maanviljelijä, 1975, Asikkala
Heinola la 20.9. klo 9 . - klo 11 . Suhonen Kaarina, sairaanhoitaja, apulaisosastonhoitaja, 1970, Lahti
10. klo 12-19 ja ke 17.9. 14 ja Anjala Korvenkylän koulu klo 14.30 . Niemelä Asko agrologi, maanviljelijä, 1978, Loppi
8. Immonen Marjatta yrittäjä, Kajaani
Epäselvissä asioissa yhteydenotot vaalitoimikunnan pj.
Erkki Moilanen puh. klo 15 . 18, la 20.9. Ristavaara Heini johtava sosiaalityöntekijä, VTM, 1966, Hausjärvi. klo 13 . 12-45, Elimäen kk kunnantalon piha klo 13 . klo 10-13 Lammin Turvantalo, Mommilantie 7, Lammi.
su 21.9. 17 Anja ja Matti Könköllä, Pohjanmaantie 96, Vaulammi.
Loppi la 20.9. Karjalainen Tuomo hallintotieteiden maisteri, MBA, Kajaani
7. 0500 807 003.
8. 18. klo 9 . 15.30.
Hamina pe 19.9. Jarva Marisanna yrittäjä, HTM, Paltamo
6. kunnantalo klo
13.30 . Lehtinen Rami vanhempi konstaapeli, 1976, Jokioinen
7. Yhdystie 5,
Loppi.
Riihimäki la 20.9. 10, Selänpää paloaseman piha klo 10.30 . Huruksela Soihtulan piha
klo 9 . klo 12 . Tuulenkari Kimmo HTM, tulliylitarkastaja, Kajaani
Jäsenäänestys
eduskuntavaaliehdokkaista www.keskusta.?/jasenaanestys
Päijät-Häme
Äänestyspaikat
Kärkölä pe 19.9. 14 Kalvolan Palotalo, Hallintotie 2, Iittala
ja - klo 15 . Korhonen Timo kansanedustaja, Sotkamo
5. 12 Turengin Autokoulu.
Torikatu 2, Turenki.
Jokioinen pe 19.9. Kalliolan koulun aula/ruokala klo 10 . Talja Martti, professori, Keskussairaalan johtaja, 1951, Lahti
Hämeenkoski pe 19.9. 11, kunnantalo Kausala klo 12 . 17,
su 20.9 piiritoimisto klo 12 . 10, Tavastila koulun piha klo 10.30 . 15, kunnanvirasto, Rusthollintie 2.
Hollola pe 19.9. 18 Osuuspankin kerhohuone
11. 16. La 20.9. 13 ja ke 17.9. 13 kunnantalon kokoushuone 254.
Hakkapeliitantie 2, Tammela.
Ypäjä pe 19.9. klo 17 . Kaukonen Raimo yrittäjä, 1965, Janakkala
5. 19 Veteraanitupa. klo 11 . 15 Juteinitalon audistorio. 10, Takamaan seuratalo klo 10.20 . 12.30.
7.
Pakkanen Antti oikeustradenomi 25 v., Hamina
8.
Pakkanen Markku kuljetusyrittäjä 54 v., Kouvola
9.
Peltola Anniina VTK, koulutuspäällikkö 30 v., Iitti
Miehikkälä la 20.9. (kiertävä auto): Ent. klo 10 . Salpakankaan koulun aula/ruokala klo
16 . 18 kunnantalon kokoushuone 1. 12. Tasanen Jari sananjulistaja, mansikkafarmari, 1959, Hartola
Kymenlaakso
Äänestyspaikat
Kouvola pe19.9. klo 10 . klo 9-16, ti16.9. klo 15 . 15.30.
Etelä-Häme
Äänestyspaikat
Ennakkoäänestys piiritoimistossa
ti 16.9. klo 10 . 11 ja K-Market
Siltis Siltakylä klo 11.30 . 16.
Iitti la 20.9. 14.30, Utti Kuivalan seuratalo klo 15 . 15.15.
La 20.9. Su 21.9. 13 valtuustotalon ala-aula,
Rauhankatu 3
Padasjoki su 21.9. 12 Keskustan teltta, Forssan tori.
Hattula la 20.9. klo 16 . 13 Osuuspankin kokoustila.
Kisakuja 1, Humppila.
Hämeenlinna pe 19.9. 11-30, Anttila
ent.koulun piha klo 12 . - klo 11 . 12.40,
Kannusjärvi koulu klo 13 . Kettunen Tuomas opiskelija, Kuhmo
9. Vuolenkoski koulu klo 9 . klo 9 . 14
Ent. klo 9 . 11.20, Ratulan koulu
klo 11.45 . 13, Valkeala ent. 13
2. 16 kunnantalon
kokoushuone 106. 14,
Teuroinen ent.kaupan risteys klo 14.30 . Lehtosalo-Lönnberg Eevakaisa, luokanopettaja, 1973, Sysmä
9. 10, Oravalan koulu klo 10.15 . klo 15 . klo 9 . Aaltonen Helena aluekehitysasiantuntija, Sotkamo
3. 10, Paijärvi Onkamaantien
risteys klo 10.20 . 17, ti 16.9. klo 15 . La 20.9. 11.20, Pyhältö koulu klo 11.40 . KESKUSTAN JÄSENLIITE
Kainuu
Äänestäminen
Äänestys toimitetaan postiäänestyksenä ja äänioikeutettuja
jäsenäänestyksessä ovat kaikki 15 vuotta äänestyspäivään
mennessä täyttäneet jäsenmaksunsa maksaneet perusjärjestöjen jäsenet.
Ehdokkaat
Numero,nimi, ammatti ja kotikunta
2. Klamilan paloasema klo 9 . 16 Tikkalan nuorisoseurantalo,
Tikkalantie 21
8. klo 11 . Eerola Tapio, päätoimittaja, toimitusjohtaja, 1957, Janakkala
4. Karjula Markku, kotipalvelupäällikkö, 1989, Nastola
Hartola pe 19.9. klo 9-16.
Äänestyspaikat kunnallisjärjestöissä
Asikkala pe 19.9. 16 Artjärvi Kukka-ja
Lahjapuoti Harju, Salmelantie 1 B.
5. Valkealan alue (kiertävä auto): Tuohikotti VPK-talon piha
klo 9 . 14 ja
su 21.9. Kyläkaupan kerhotila Suur-Miehikkälä klo
9 . Osuuspankin kokoustila Miehikkälä kk. Anjalankosken alue: Enäjärvi kylätalo klo 10 . Pokela Ilmari opiskelija, Kajaani
10. 14 ja Neuvoton koulu klo 14.15 . Kauppakatu 26, toinen kerros).
4. 19 Tervakosken Autokoulu, Heimolantie 1, Tervakoski. 11.30
ja Jäppilä koulun piha klo 11.45 . 14.30 Helena ja Antero Suonpäällä, Hiitelänmäentie
120, Minkiö.
- klo 15 . 0400 586148 tai Keskustan Kainuun
piirin toiminnanjohtaja Lyyli Pokelaan, puh. klo 9 . klo 10
Parasta olisi, jos koko
lapsilisäleikkaus jätettäisiin tekemättä.
Oikeudenmukaista on, että yhteiskunta jakaa lapsista tulevia kustannuksia kohtuullisen
lapsilisän muodossa. Joka tapauksessa Keskustan ajatukset yksinelävien aseman parantamiseksi
ovat kannatettavia.
Liisa Ansala
Rovaniemen Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja
?Nato-keskustelu hieman lisäväriä.. Suomessa
pitäisi perheitä tukea saamaan
lapsia, jotta väestön ikärakenne
saataisiin korjattua.
Jokainen syntyvä lapsi on tulevaisuuden veronmaksaja ja
työntekijä.
Ulla Savola
Haapajärven ympäristön
Keskustanaisten py:n
puheenjohtaja. Ainakin
keskituloiset ja pienituloiset tarvitsisivat lapsivähennyksen verotuksessa. Ongelmat ovat alkaneet
jo paljon aiemmin.
Perheet tarvitsisivat varhaista
tukea ja ennaltaehkäisevää työtä
jo pikkulapsivaiheessa.
Nyt suunnitteilla oleva sosiaalihuoltolaki, jolla turvataan perheiden oikeus saada kotipalvelua ilman lastensuojeluilmoitus-
ta on oikeansuuntainen toimenpide hallitukselta.
Kodinhoitoapu lisää perheiden hyvinvointia. Mielipiteet
24
Yksinelävien
asemaa
parannettava
YHTEISKUNNAN muuttumisen yksi konkreettinen esimerkki on yksinelävien määrän kasvu. Apu, jota tarvitaan, on monesti pienimuotoista ja lyhytkestoista, mutta auttaa perheitä arjen kiireisissä tilanteissa.
Osa avioeroistakin voisi jäädä tulematta, jos entisajan kodinhoitajat voisivat olla rinnallakulkijoina ja arjen jakajina perheille.
Imatralla on palkattu perhetyöntekijöitä ja säästöt ovat
monta sataatuhatta.
Raisiossa kirjastoista voi lainata perhevalmentajaa. Lama-aikana koulutukseen pitäisi satsata
ja lapsiperheitä pitäisi tukea saamaan lapsia.
260 miljoonan euron leikkaukset toisen asteen koulutuksesta
tuntuvat pahalta ja eriarvoistavat erityisesti pohjoisen harvaan
asutun alueen väkeä.
Tiukkoina aikoina kansakuntaa pitäisi kouluttaa monipuolisesti ja huomioiden alueellisen
tasa-arvon.
OPPIVELVOLLISUUSIÄN korottaminen tuntuu pakkotoimenpiteeltä eivätkä pakkokeinot ole
koskaan johtaneet pysyviin hyviin muutoksiin.
Ohjata voi ja tarjota hyviä
vaihtoehtoja, mutta jokaisen
nuoren pitäisi itse saada päättää,
mihin toisen asteen oppilaitokseen haluaa hakeutua.
Nyt suunnitellussa oppivelvollisuusiän korottamiseen pyrkivässä lakiehdotuksessa nuoren ääni ja todellinen motivaatio
kärsii, koska johonkin kouluun
on mentävä.
Pelkään, että tässä tulee liian paljon huteja koulutuspaikan
valinnassa.
Opiskellaan pakolla vuosi jossain oppilaitoksessa ja halutaan
vaihtaa parempaan vaihtoehtoon vuoden päästä. Kuva: Vesa Moilanen/
Lehtikuva
Ohjausta Natokäskytykseen
SAIPA tämä iänikuinen Nato-keskustelu hieman lisäväriä
kun kenraali Gustav Hägglund sanoi aamulähetyksessä viidennestä artiklasta sen, mitä Nato-intoilijat, erityisesti kokoomuksesta, eivät millään sulata.
Artikla ei todellakaan sido Naton jäsenmaita auttamaan toisiaan.
Tämä pykälä on tullut näin määritellyksi nimenomaan
USA:n vaatimuksesta vuonna 1949.
Matti Tuominen
Vanha Ulvila
?Jokainen syntyvä lapsi on tulevaisuuden veronmaksaja ja työntekijä.. Tietenkin
osalla valinta voi onnistua upeastikin ensimmäisellä kerralla.
OUDOLTA tuntuu, että samaan
aikaan, kun oppivelvollisuusikää
korotetaan, tehdään leikkauksia
toisen asteen oppilaitoksiin.
Opiskelupaikat siirtyvät kauemmaksi nuoren kotoa. Jokainen
kunta voi kehitellä omia malleja
perheiden tueksi ja arjen helpottamiseksi.
LAPSILISÄLEIKKAUS eriarvoistaa
perheitä ja taloudellinen ahdinko lisää perheiden hätää.
Jo nyt yksinhuoltajaperheet ja
monilapsiset perheet ovat todellisessa köyhyysloukussa. Yksineläviä on jo
yli miljoona.
Yksinelävien haasteena on kotitalouteen kohdistuva
taloudellinen taakka. 16-vuo-
tias tarvitsee vielä kodin tuomaa
suojaa ja tukea, jotta voi rauhassa keskittyä opiskeluihin.
Esimerkiksi lukion käyminen
vaikka sadan kilometrin päässä
kotoa vaatii nuorta muuttamaan
omaan asuntoon liian nuorena.
Tästä voi seurata syrjäytymistä ja
mielenterveysongelmia. Näihin
korjaaviin toimenpiteisiin sitten
tarvitaankin rahaa ja yhteiskunnan tukea.
Leikkauksia ja oppilaitosten yhdistämisiä tarvitaan, mutta erityisesti pohjoisen harvaan
asutuilla alueilla pitäisi säilyttää toisen asteen oppilaitoksia enemmän eikä tuijottaa aina
kustannustehokkuutta ja taloudellisuutta.
Koko Suomi tulee säilyttää
asuttuna ja kaiken alan ammattilaisia pitää pystyä kouluttamaan
kotiseudulla, jotta työvoimaan
saatavuus turvataan koko Suomessa eikä vain kehäkolmosen
sisäpuolella.
Taloudellinen
ahdinko lisää
perheiden hätää.
SYRJÄYTYMISVAARAA oppivelvollisuusiän korottaminen ei
poista. Kuva: Petra Pöyliö
Yhteiskunta
eriarvoistuu
KOULUTUKSESTA leikkaaminen
ja lapsilisien pienentäminen ei
tunnu edistyksellisiltä toimilta
hallituksen taholta. Suomen Keskustan linjaukset aiheesta löytyvät linjapaperista ?Yksi on yhtä paljon
kuin kaksi?.
Keskustan periaate jatkossa on se, että yhteiskunnallisten maksujen tai verotuksen ei tulisi määräytyä kotitalouskohtaisesti, jotta yksinelävän taakka ei enää kasvaisi.
Poikkeuksen tähän tuo kotitalousvähennys, jonka juuri pitäisikin kohdistua kotitalouksittain, jotta yksinelävien ja perheellisten asema olisi tasa-arvoinen.
Lisäksi on selvitettävä takuueläkkeen yksineläjäkorotuksen mahdollisuus, samaan tapaan kansaneläkkeen
kanssa.
Yksin elämiseen liittyvä tutkimustieto olisi myös tarpeellista päätöksenteon pohjaksi. Tilastot kertovat, että yksinelävät
ovat taloudellisesti muita tukalammassa tilanteessa.
Yksinelävistä yli 70 % saa esimerkiksi toimeentulotukea ja yli 60 % kuuluu alimpaan neljään tulokymmenykseen.
YHDEN hengen kotitalouksissa suurinta taakkaa tuovat suhteessa korkeammat asumiskustannukset: pienen
asunnon vuokra ja neliöhinta ovat suurempaan asuntoon verrattuna korkeammat.
Muita epäkohtia ovat esimerkiksi jätemaksujen, kotitalousvähennysten tai työasuntovähennysten kohdistuminen.
Välillisten kustannusten kuten sähkölaskun, vakuutusten tai tietoliikenneyhteyksien rahoitus jää yksin asuvien
talouksissa harvemmille hartioille.
YKSINELÄVIEN asema poliittisessa päätöksenteossa on
aika tunnistaa ja tunnustaa
044 7023 800
Vankalla kokemuksella alan työt:
Teollisuus, maatalous, taloyhtiöt, liiketilat,
pientalot, mökit - myös saaristossa
Mauri Taavitsainen (Rauma)
Jarmo Saarinen
Ari Tuomi
050 331 1073
050 569 8068
040 525 1300
PS-energiapuupeite
. Peittämisleveys liki 6 metriä
tja,
. Leveä peitto, hengittävä ?Gore. 040 5080 297
Lisätietoja www.lumijoki.fi
Tauskonkatu 29, 33720 Tampere
Puh. Kevyt ja helppo käsitellä myös
rulla painaa 35 kg
itteeksi!
Soveltuu myös halkopinojen pe
MYYNTI:
JL-tuotteet Oy
TULE LUMIJOELLE
ASUMAAN TAI
YRITTÄJÄKSI
Reilunkokoiset
omakotitalotontit 3-6?/m2
Teollisuustontteja
á 0,5 hehtaaria, 3 ?/m2
Vuokra-asuntoihin jatkuva haku
Ota meihin yhteyttä
p. rakenne
. 25
29.8.2014
Lännen
Sähkö ja Tele Oy
Keskuskatu 21, 23800 Laitila, puh. Vedenpitävyys - 1502 mm vesipa
/vrk
hengittää - 3,5 kg/m
käsin,
. kuivempi raaka-aine
PS-energiapuupeite
Tex. (03) 236 6600, fax (03) 236 6630
www.jl-tuotteet.À
X
O
X
L
E
!
O
FEL ÄÄ! F ETÄÄ
V
VET
X
O
X
L
E
!
O
FEL ÄÄ! F ETÄÄ
V
VET
X
O
X
L
E
!
O
FEL ÄÄ! F ETÄÄ
V
VET
X
O
X
L
E
!
O
FEL ÄÄ! F ETÄÄ
V
VET
X
O
X
L
ELO Ä! FE ETÄÄ!
Ä
V
VET
X
O
X
L
E
!
O
FEL ÄÄ! F ETÄÄ
V
VET
X
O
X
L
E
!
O
FEL ÄÄ! F ETÄÄ
V
VET
X
X
X
X
O
O
O
L
O
L
L
E
!
L
E
E
F
Ä! F TÄÄ!
FE ÄÄ! F ETÄÄ
Ä
T
V
VE
VE
VET
X
X
X
OX !
O
O
L
O
L
L
E
L
E
E
F
Ä! F TÄÄ!
FE ÄÄ! F ETÄÄ
Ä
T
V
VE
VE
VET
X
X
X
X
O
O
O
L
O
L
L
E
!
L
E
E
!
!
F
F
Ä
Ä
FE ÄÄ! F ETÄÄ
Ä
Ä
V
VET
VET
VET
X
X
X
X
O
O
O
L
O
L
L
E
!
L
E
E
!
!
F
F
Ä
Ä
FE ÄÄ! F ETÄÄ
Ä
Ä
V
VET
VET
VET
X
X
X
X
O
O
O
L
O
L
L
E
FEL ÄÄ! F ETÄÄ! FE TÄÄ! FE TÄÄ!
V
VE
VE
VET
X
X
X
X
O
O
O
L
O
L
L
E
!
L
E
E
!
!
F
F
F
Ä
Ä
Ä
FE ÄÄ!
Ä
Ä
Ä
T
VE
VET
VET
VET
X
X
X
Lumijoentie
8,
90400
OuluLOX
O
Lumijoentie
8,
90400
Oulu
O
L
O
L
E
!
L
E
!
F
FE ÄÄ!
Ä 531F5700
Ä
P.T(08)
www.felox.?
Puh.
010-5488
700
www.felox.fi
FE ÄÄ!
Ä
Ä
VE
VET
VET
VET
270
OX
L
E
F
ÄÄ
T
E
V
OX
L
E
F
ÄÄ
T
E
V
OX !
L
E
F
Ä
Ä
T
VE
OX !
L
E
F
Ä
Ä
T
VE
OX !
L
E
F
ÄÄ
T
E
V
X
O
L
FE ÄÄ!
VET
X
O
L
FE ÄÄ
VET
Aurakatu 16. Keskustan teltalla kansanedustajia ja ehdokkaita. 3.9. klo 10-11. Monessa iltatilaisuudessa tuolit ovat
loppuneet kesken ja pullaa on pitänyt lähteä
hankkimaan lisää.
On ollut tunnelmaa ja toiveikkuutta. klo 11 Original Sokos Hotelli Vaakuna, 2. klo 19 Salon kaupungintalolla. Kaikki lämpimästi tervetulleita!
Tarvasjoki, Keskustanaisten kesän
viimeinen kyläkävely ma 1.9. Alustajana Pekka Perttula (ohjelma täydentyy
vielä). Monin paikoin ehdokaslistoilla
on vielä tilaakin.
Turhan monessa vaalipiirissä keskustalaisten
naisehdokkaiden määrä näyttää jäävän nolostuttavan vähäiseksi. Kahvitarjoilu on tilaisuuden alussa. Ilmoittautuminen:
Varmista tulosi ja kuljetustarpeesi yhdistyksen puheenjohtajan Eeva Kuuskosken sähköpostiin eeva.kuuskoski@
hotmail.com eli tuletko omalla autolla ja voitko ottaa kyytiläisen mukaan.
Maksa iltapalan hinta 28 . Lakiluonnoksen esittelee parlamentaarisen ohjausryhmän jäsen kansanedustaja Juha Rehula.
PIKNIK-järjestöristeily Turusta Maarianhaminaan yhdessä Varsinais-Suomen piirin kanssa la 11.10. Auran seurakunta ja
Keskustan Varsinais-Suomen piirin Kirkollisasiain toimikunta. Mäntsälän Keskustan osasto sijaitsee heti sisäänkäynnin vieressä. 0401417326.
Vesaiset, Patikkaretki Kuhankuonolla
13.9. Luontokabinetti klo 9-10.15, Savojärven kierros 6 km. klo 11.45-13
Raisio, Killinmarkkinat Tasalan alueella la 30.8. Ruokailu, ohjelmaa, musiikkia
sopraano Pia Freund säestäjänään Taina-Maaria Rautsuo.
Etelä-Hämeen piiritoimisto vs. Ilmoittautumiset
piiritoimistoon viim. Syömme omakustanteisen iltapalan Urpolan kartanossa, jossa Forssan
seudun hyvinvointiyhtymän johtaja
Juha Heino kertoo kuntayhtymän synnystä ja toiminnasta. Aurassa. Raisio, Killinmarkkinat, 30.8.
Laitila, Hullun kukon päivä.
Olavi Ala-Nissilä tavattavissa 30.8.
Raisiossa Killinmarkkinoilla.
Ke. toiminnanjohtaja Saara Kiuru puh. 30.8. Hieno
juttu!
MUTTA eihän se riitä.
Syksyn aikana pitää keksiä millä
keinoin, minkälaisilla tilaisuuksilla ja otsikoilla saadaan liikkeelle myös niitä, jotka eivät
nyt ole keskustalaisia.
Eikä sekään riitä. Mika
Munkki, puheenjohtaja
Turku, Keskustan Turun Seudun py:n
keskustelutilaisuus aiheesta ?Näkökulmia ikä-ihmisen arkeen. Matkan hintaan 70 e/hlö sisältyy meriaamiainen ja ohjelma menolaivalla ja Buffet Aurora ja vapaata ohjelmaa paluulaivalla. Naisjärjestössä yhdeksi syyksi nähdään se, että naisten on huomattavasti vaikeampi saada rahallista tukea kampanjaansa kuin miesten.
KESKUSTANAISET tukee naisehdokkaita kai-
KESKUSTA
Hyvän ikääntymisen resepti Suomelle . Markkinoiden tapahtumapaikkana on koulukeskuksen kenttä, osoite: Museotie 12. ja tarjolla on
tasapuolisesti sekä miehiä että naisia.
Valitettavasti vain käytännössä tuntuu ajatus
kulkevan niin, että kyllähän meillä on oikeus
valita meidän pitäjän ehdokkaaksi mies. Porin Silakkamarkkinat pe 5.9.
- su 7.9. Hintaan sisältyy buffetlounas, pullakahvit ja omaa ja laivan
ohjelmaa. Kirkkoherra Äärelä esittelee Auraa, musiikkiohjelmaa ja keskustelua ajankohtaisista aiheista. 040-141 7326 tai mirjam.
karila@raisio.fi
ETELÄ-HÄME
Hämeenlinna Tuulosen syysmessut
la 30.8. klo
10-16, paikalla kansanedustaja Timo Kalli klo 11-12.
Silakkamarkkinat Raumalla la 20.
- su 21.9. kerros, Gallen-Kallelankatu 7, Pori. sähköpostilla [ mailto:varsinais-suomi@keskusta.
fi ]varsinais-suomi@keskusta.fi tai puh.
010 292 2060.
Raisio, Tervetuloa Keskustan ja Keskustanaisten toimintaan mukaan! Lisätietoja pj:t Eero Vainio p. Matkan hintaan 70 e/hlö sisältyy meriaamiainen ja ohjelma menolaivalla ja Buffet Aurora ja vapaata ohjelmaa paluulaivalla. klo 1820 Vimman Teatteri-tilassa, os. Keskustelun alustajana ke Esko Kiviranta. klo 9- Keskustan teltta Nastolan markkinoilla. Ilmoittautumiset piiritoimistoon viim. Järj. Liturgina khra Torsti Äärelä, saarnaa rovasti Tauno Matias Roto, kanttorina
Juha-Pekka Kähkönen. Hartolan markkinoilla. Lähtö m/s Amorellalla klo
8.45 ja paluu m/s Viking Gracella klo
19.50. klo 14 ?
16. mennessä minna.anttonen@suomi24.fi tai
044 517 8669. Ke
Antti Kaikkonen vierailee osastolla pe
29.8. Ajankohtaista yleispolitiikkaan ja tuleviin vaaleihin keskittyvää ohjelmaa. mennessä merja.heikkila@eduskunta.fi 050 574 1692 tai janika.tikkala@eduskunta.fi 050 574 1703.
HELSINKI
Helsingin Keskustan Sosiaalipoliittinen seura ry:n kesäretki pe 29.8. jumalanpalveluksella. Keskustan koju pystytetään
klo 9:ään mennessä, kansanedustajia ja -ehdokkaita tulee mukaan torille. klo 18 Lounais-Suomen poliisilaitoksella Turussa, Eerikinkatu 40 Bporras 3.kerros, auditorio. Osallistumismaksu
5 . Huomi-
kin mahdollisin tavoin ja julkaisee yhteisilmoituksia. Ilm.kerhoon: Mirjam Karila p. Kalastajat ja muut
myyjät ovat taas valmistaneet omia
tuotteitaan valmiiksi porilaisia kuluttajia varten. Mäntsälän Messut Mäntsälän Suurlavalla (Maisalantie 7). Apulaispäällikkö Timo Vuola osallistuu myös tilaisuuteen. Messu Auran kirkossa klo 17. Ilta kuuluu Keskustan järjestämään piirikohtaiseen sote-uudistusta käsittelevään tilaisuuskierrokseen, jossa lakiluonnoksen esittelijänä on parlamentaarisen ohjausryhmän jäsen ke Tapani Tölli. ruokailuun Pilvi Kärkelä 040595709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. Pornaisten kunnallisjärjestön
ylimääräinen kokous kunnantalolla
3.9. 040-141 7326
tai mirjam.karila@raisio.fi tai Sirpalle
0440-622 266.
Piiri, Piknik-järjestöristeily Turusta
Maarianhaminaan yhdessä Satakunnan piirin kanssa la 11.10. Vaalislogan kotiintulon ajasta on selvästi käynyt to-
oikaa uusi aukiolo asioidessanne!
Piiritoimisto suljettu ma-ti 22.-23.9.
Henkilökunta on Keskustan yhteisillä
neuvottelupäivillä.
Kaarina, Iltatorit ovat elokuun ajan
joka torstai klo 17-19 Kaarinan torilla. Kahvitarjoilu. tulkitsevat
Pertti Keihäs ja Jarkko Salmi. Tule keskustelemaan ja tapaamaan!
Keskusta mukana kesätapahtumissa: 30.8. Ilmoittautuminen 5.9. Tarvittaisiin
enemmän tukea myös miehiltä.
Hyvin tiedetään, että puolue menestyy vaaleissa parhaiten silloin, kun ehdokaslista on
mahdollisimman monipuolinen . 050
3423323.
PÄIJÄT-HÄME
Hämeenkoski, la. Tämä ei kuitenkaan riitä. Yksi kysymys. alkaen klo 10. Poliisin toiminnasta alustaa poliisipäällikkö Tapio
Huttunen. 040
418 1150.
PIRKANMAA
Keskustaväen kirkkopyhä 19.10.
Kihniössä. Laukkosken ja Halkian
paikallisosastojen ylimääräiset kokoukset ja Pornaisten paikallisosaston
vuosikokous kunnantalolla 3.9. klo 18.
Asialistalla esitykset seurakuntavaaliehdokkaiksi ja eduskuntavaaliehdokkaaksi. Tervetuloa arvioimaan budjettia ja keskustelemaan
Keskustan vaihtoehdosta sekä löytämään ratkaisuja työpaikkojen luomiseksi.
Sote-lakiluonnoksen esittely ke
24.9. klo 11-14.
Noormarkun Yrittäjät ry järjestää perinteisesti suuren suosion saavuttaneet Noormarkun markkinat la 6.su 7.9. 0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
26. Viihtymään
niin hyvin, että haluavat
tulla toistekin.
Pienikin asia voi olla ratkaiseva. keskustelutilaisuus eduskunnan kansalaisinfossa ke 10.9. Tervetuloa mukaan!
Keskustan kirkkopyhä su 31.8. Alustajana LL, monipuolisesti
arvostettu vaikuttaja Eeva Kuuskoski.
Sote-keskustelutilaisuus kuntapäättäjille ja kaikille kiinnostuneille to
25.9. Laitilan Hullun Kukon
päivässä la 30.8. kanalinrannassa. 25. Kaupungin konserttiohjelmat klo 18 alkaen: 28.8. Lähdemme klo 14 Helsingistä taiteilija Heljä Liukko-Sundströmin ateljeehen
Humppilaan. klo 17-18.
Pornainen. klo 10-13 Hämeenkoski päivä, Koskikartanon levähdyspaikalla. Mukana keskustan eduskuntavaaliehdokasehdokkaita.
Asikkala, Santerin päivänä to. klo 18 Porin kaupungintalon valtuustosali, Hallituskatu 12. klo
8.45, paluu 30.9. Ilmoittautuminen 12.9 mennessä piiritoimistoon puh 0102922060 tai s-postilla varsinais-suomi@keskusta.fi. Ajankohtaista yleispolitiikkaan ja tuleviin vaaleihin keskittyvää ohjelmaa. Lähtö Turusta m/s Amorellalla klo 8.45 ja paluu m/s Viking Gracella
klo 19.50. Kokouksen aluksi on
eduskuntavaalien ehdokasehdokkailla
tilaisuus esittäytyä.
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. klo 18.
Paikka on Metsästäjien kota Kivitiellä.
Raisio, Raision Keskustan seniorikerilaajat Keilakerho aloittaa 5.9. Kirkonkylän maalaismarkkinoilla. Tervetuloa arvioimaan budjettia ja keskustelemaan keskustan vaihtoehdosta
sekä löytämään ratkaisuja työpaikkojen luomiseksi.
Omakustanteinen sunnuntaibrunssi 21.9. 25.9. Mukana
keskustan kansanedustajaehdokasehdokkaita.
Kärkölä, Keskustan teltta la 6.9. Keskustan teltalla tavattavissa keskustan kansanedustajaehdokasehdokkaita.
Hollola, la 30.8. Limppuja, prosyyriä ja lehtiäkin jaossa.Olemme torilla 9- 14. Raision
Keilahallilla. talkooväkeä tarvitaan jo aamulla, tervetuloa
mukaan!
Raisio, Killinmarkkinat Raisiossa la
30.8.Tasalan torin puolella, Keskustan
koju klo 9-14 paikalla, limpunmyyntiä,
kansanedustajia, ke-ehdokkaita ja Raision kesk.srk.vaaliehdokkaita paikalla.
Toripaikka nr. Hyvästä ja arvokkaasta vanhenemisesta sekä vanhustenhoidon vaihtoehdoista ovat keskustelemassa Keskustan ikääntymisverkoston puheenjohtaja, varapuheenjohtaja Anu Vehviläinen, VTT Markku Lehto, YTL Pirkko
Karjalainen, Vehmaan Vanhusneuvoston puheenjohtaja Maija Jaakkola-Angervuori, Hämeenkyrön sosiaalijohtaja Taina Niiranen sekä varapuheenjohtaja Juha Rehula. 0400 930 483
ja naisten, nuorten ja Vesaisten toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. klo 9-13 Keskustan
kunnallisjärjestön telttapiste Syysmarkkinoilla Hollolan toriaukiolla.
Lahti, Keskustan teltta Lahden markkinoilla ke. Tilaisuudessa julkistetaan Keskustan ikääntymispoliittinen asiakirja. 28.9. Mukana keskustan kansanedustaehdokasehdokkaita.
Nastola, su.7.9. Paluumatkalle
lähdemme noin klo 20.30 ja olemme
Helsingissä klo 22. Etelärannan jokimaisemissa vietetään viihtyisiä markkinoita
perjantaista sunnuntaihin. 26
Keskustassa tapahtuu
Edessä työteliäs syksy
TAKANA on lämmin kesä kaikkine tapahtumineen. taide-ateljeehen Humppilaan. klo 10-12. Nimetköön niitä naisia jossain muualla...
PYÖRÄILYTAPAHTUMISSA väki on ollut hyvin
liikkeellä. klo
8-16. Heidät pitää saada myös
viihtymään. Matkan hinta 2 hh A-hytissä 25 e/hlö, 2 hh B-hytissä 23 e/hlö ja 1 hh pikku-B-hytissä 24 e/hlö. 25.9.. Jokainen tarvitsee omat evät, myös grillimakkaraa.
Kotiinlähtö klo 14. Lähde mukaan hyvään seuraan viettämään monipuolista risteilypäivää! Yhteiskuljetus järjestetään Pori-Turku-Pori reitille
riittävän osallistujamäärän täyttyessä,
kuljetuksen hinta 10 eur/hlö. klo 1314, kokoontuminen joka perj. Mirkulle, p. Jumalanpalvelus klo 10 Kihniön kirkko ja juhlatilaisuus Taitotalo Puumilassa. klo 7.35. Ilm. Markkinat ovat avoinna: la klo 9-17 ja su klo
9-17. Edessä työteliäs syksy.
Mielessä väikkyvät vielä muistot puoluekokouksesta ja Pyörät pyörimään -tapahtumista,
mutta katse suuntautuu jo eteenpäin: ensi kevään eduskuntavaaleihin.
MUUTAMISSA piireissä valmistaudutaan jäsenäänestyksiin. Keskustalla on teltta
Noormarkun markkinoilla la 6.9. Pari sanaa. Ota
rohkeasti yhteyttä. Taiteilija on itse paikalla. Turuntie 34, Hämeenlinna. Kirkkopyhän ruokailu
15,00 euroa. Tilaisuudessa pohditaan lain
sisältöä ja sitä, mitä esitys tulee käytännössä tarkoittamaan. Ilm.
viim. Tervetuloa tapaamaan
vaikuttajia ja keskustan kansanedustajaehdokasehdokkaita.
Hartola, Keskustan teltta la 6.9. klo 10-17. Vesaiset & MSL.
teen: tuttuja kasvoja joka puolella. Keskustan Rauman kunnallisjärjestöllä on teltta silakkamarkkinoilla.
Kansanedustaja Timo Kalli silakkamarkkinoilla la 20.9. Laulua esittävät Colette Roto ja Hilary ja Elvira.
Messun jälkeen Auran Keskustanaiset tarjoilevat kirkkokahvit Prunkkalan Poikettavassa kirkon vieressä. Lauri Mikkola. Asialistalla seurakuntavaaliehdokkaitten nimeäminen.
Tikkurila, syysvuosikokous 10.9. Kahvitarjoilu klo 18.30.
Keskustan veteraanit, Syysristeily
Viking Amorellalla, lähtö ma 29.9. klo 10-14 kauppakeskus Tuulosessa.
Riihimäki Asema -tapahtuma 14.9.
klo 10-14 Riihimäen rautatieasemalla.
Piirin hengellinen päivä Poltinahon
srk-talossa os. Brunssilla mukana kansanedustaja Timo Kalli. Hymy.
Pirkko Wilén
Piiri, Kunnallistoimikunnan tilaisuus
ti 16.9. ?Nuotin taikaa. Tikkurilan uimahallin kabinetissa klo 1819.
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna joka perjantai vuoden 2014 loppuun. Esko Kiviranta tavattavissa Keskustan osastolla seuraavissa tapahtumissa: Raision Killinmarkkinoilla la
30.8. Keskustalla
on teltta Porin Silakkamarkkinoilla pe
5.9. 11.9
klo 16-18 Keskustan teltta S-marketin
pihalla ja klo 18-20 kunnanvirastolla
tavattavissa keskustan kansanedustajaehdokasehdokkaita.
Heinola, su 14.9 klo 17 alkaen kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous Valtuustotalon kahvihuoneessa,
Rauhankatu 3. 040-589
6160 tai eero.vainio@eskv.info ja Mirjam Karila, p. Alustajana Pekka Perttula (ohjelma täydentyy vielä). yhdistyksen tilille 572163?41014003 viimeistään perjantaina 22.8.
UUSIMAA
Pe ja la 29.-30.8. Ilm.
8.9. / hlö. ti 23.9. Yhteystiedot: Pilvi
Kärkelä p. klo 18.30. 15.9. Järj
klo 18 alkaen Keskustan piiritoimistolla Mikkelissä.
KYMENLAAKSO
Keskustanaisten Kymenlaakson piiri järjestää kaikille avoimen hyvinvointi-illan ?Vaihtoehtohoidoillako säästöä
terveysmenoihin?. Tervetuloa kaikki
ehdokkaat eduskuntavaaleissa! 30.8
kl 10-16 Sadonkorjuumarkkinat Kenkäverossa. klo 18
Jäppilä -talolla os. Otathan
yhteyttä: toiminnanjohtaja Ulla-Riitta
Juuti p. Kuva: Janne Mäkinen
KESKUSTAN KARJALAN PIIRIN Pyörät pyörimään?kampanja la.
6.9 . Lisätietoja
ja ilmoittautuminen [ http://www.keskustanuoret.fi/liittokokous ]www.keskustanuoret.fi/liittokokous. su. klo 18 alkaen
Carelicumin auditoriossa. Asiana ylimääräisen piirikokouksen asiat - eduskuntavaalien ehdokasasettelu.
Pudasjärvi. Kahvitarjoilu ja arpajaiset.
Keskustan Keski-Suomen piiritoimisto: Piirin tj. ke Markus Lohi ja 31.8.
ke Eeva-Maria Maijala.
KESKUSTANUORET
Keskustanuorten liittokokous pidetään 25-26.10.2014 Oulussa Lasaretissa. Virallisten edustajien ilmoittauduttava kokouspaikalla 25.10 kello 13 mennessä. 050-347 3556, Keskustanaiset
tj. Päivän ohjelmaan sisältyy lisäksi
opastettu tutustumiskierros Eduskuntataloon, sekä täysistunnon seuraaminen. Se valmistellaan piirihallituksen koordinoimana yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Reitti suunnitellaan lähtijöiden mukaan. Keskustellaan 2.9. sisältää
bussimatkan ja päivän ohjelman, sekä maittavan lounaan ravintola Ostrobotniassa. Tilaisuuden alussa
kahvitarjoilu klo 11.30 alkaen ja tilaisuuden lopussa tarjolla lihakeittoa.
Keskustanuoret, Pohjois-Karjalan piirin ylimääräinen yleinen kokous to 4.9.
klo 16.30 piiritoimisto Apilalla (Siltakatu 22, Joensuu). Mutta ennen kaikkea maakunnallisen vaaliohjelman tulee olla Keski-Suomen keskustalaisen näköinen! Anna siis vinkkisi tai mielipiteesi ohjelmatyöhön
osoitteella: pauliina.maukonen-karkkainen@keskusta.fi Maakunnallinen
vaaliohjelma on tarkoitus hyväksyä
piirin syyskokouksessa.
ETELÄ-SAVO
27
Paltamo, kj:n jäsenilta Vaarankylän kodalla pe 29.8. Paikalla ke-ehdokkaita.Tervetuloa!
Piiritoimiston uusi osoite Kauppakeskus Hansa 2 krs. Varaukset
ja lisätiedot piiritoimistolta: puh. Keskustelussa Ville Kivimäen Murtuneet mielet. Mukana kansanedustajaehdokas Sari Kujala.
Mikkelin kunnallisjärjestö yhdessä sisarjärjestöjen kanssa: 29.8 kl
17-20 Mikkelin kävelykadulla Maailma
ka!) ja Siika-Pyhäjokilaakso ke 3.9. Janne Tarima p.050
448 5085, Vesaiset tj. 010
315 2001 / 010 315 2000.
Keskusta on mukana ainakin seuraavissa Keski-Suomen kesätapahtumissa: Ween, maan wiljaa kala- ja
elonkorjuumarkkinat 20.-21.9. klo 12
Retkiaitan Kauppakartanossa Lieksassa. Osallistumismaksu
20/10 euroa. Kouluttajina muun muas-
SEPPO PYHÄLÄ voitti pääpalkintona olleen kepupyörän
Haapaveden keskustan järjestämissä arpajaisissa. www.pieksamaenkeskusta.fi
Satakunnan piiritoimisto, Tavoitat
meidät seuraavista numeroista: toiminnanjohtaja Kati Kiljunen 050 405
7742 kati.kiljunen@keskusta.fi, keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 050 301 6189 tarja.kiviniemi@
keskusta.fi, nuorten toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044 0336 588 satakunta@keskustanuoret.fi, jäsenasiat
Leena Kallionsivu 050 405 7743.
Keskustanaisten Etelä-Savon piirin
johtokunta pidetään to 11.9. Äänestyspaikat ja ?ajat Iissä:
Su 31.8. muuttunut ai-
Piiritoimisto on auki sopimuksen
mukaan: Kai Puro puh. klo 16.30 Oulu, piiritoimisto, koulukatu 31 A 2; Iijokilaakso to
4.9. Aika
ja paikka tarkentuu myöhemmin.
Keskusta Keiteleen markkinoilla pe
29.8. klo 19.30 Pudasärvi, kaupungintalo. osuus klo 9.00-10.00 Lappeenrannan Joutsenon tori . Jyväskylän Paviljongilla.
Keskustan Keski-Suomen piirissä on
Keskustajärjestöt. Pauliina MaukonenKärkkäinen p. Iijokilaakson alueellinen jäsenvaali 31.8. Ennakkoäänestystä ei
järjestetä.
Muhos. to 4.9. Retken hinta 59,50 . Yhteiskunnallinen lukupiiri to 18.9. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Ohjelmassa puheenjohtaja Juha Sipilän juhlapuhe sekä kansanedustajaehdokkaiden esittäytyminen. 040 505 0021,
Keskustanuoret tj. 7.9 2014
1. Arvonta
suoritettiin Haapaveden keskustan elopäivien yhteydessä ja
samalla huomioitiin keskustatoiminnan 95 toimintavuotta
Haapavedellä. Tervetuloa
mukaan keskustelemaan, vaikket olisi
lukenut kirjaa!
Piiritoimisto on avoinna kesäkuukausina sopimuksen mukaan. Keskustassa tapahtuu
sähköpostillakati.kiljunen@keskusta.fi
tai gsm 050 405 7742.
Kylässä- tapahtuma. Mukana puheenjohtaja Juha Sipilä
sekä Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaat. Elina Suoranta p.040
721 0636
Lappajärvi, Tarvolan py:n sääntömääräinen syyskokous pe 29.8. Ilmoittautumiset Tuijalle 040 415 8759 tai sähköpostilla tuija.
pitkapaasi@keskusta.fi.
POHJOIS-KARJALA
Keskustanuoret ja Savo-Karjalan
vaalipiirin ehdokkaita tavattavissa
Joen Yössä pe 29.8. Iijokilaakson alueellinen
jäsenvaali 29.-31.8. klo 9-9.30 Vasaraperän kylätalo; klo 10-10.30 Salminen, Holtinniementien risteys; klo 11-11.30 Rukan
koulu; klo 12.30-13 Piiloperän metsästysmaja; klo 13.30-14 Käylän Korpihovi; klo 15-15.30 Vuotungin kylätalo;
klo 16-16.30 Määttälän koulu; klo 1717.30 Nissinvaaran koulu; klo 18.30-19
Kemilä, Lämsänkyläntie 182B; Su 31.8.
klo 9-9.3 0 Törmäsen koulu; klo 1010.30 Heikkilä, Kuusiniementien risteys; klo 11-11.30 Kiitämän ent. Paikalla myös eduskuntavaalien
jäsenäänestysehdokkaita. Poliittinen katsaus puheenjohtaja Juha Sipilä.
Ii. koulu; klo 13-18 Kunnallisjärjestön toimisto, Oravantie 1. La
30.8. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi, niin tavoitamme
sinut myös sähköisesti.
Pieksämäki, Tupailta ma 1.9. 050-347 3556, Keskustanaiset
tj. klo
12 Kempeleessä, Kirkonkylän yhtenäiskoululla (Vihiluodontie 585). kauppa;
La 30.8. osuus klo 10.20-10.40 Lauritsala - Lappeenrannan satama,
(teltta) 4,9 km
11. Äänestyspaikat ja ?
ajat Kuusamossa: Pe 29.8. Elina Lappalainen p. Bussi lähtee Simpeleen Teboililta ja ajaa 6-tietä Kouvolan kautta Helsinkiin. Otathan
yhteyttä: toiminnanjohtaja Ulla-Riitta
Juuti p. Lauritsalan tori, (teltta) 15,9 km
10. Kunnallisjärjestön johtokunta,
osastojen pj:t ja siht. Bussikuljetus, ohjelma ja
lounas 60 euroa/hlö. päivän ohjelma (lauantai 6.9.2014 ohjelma: päivä yhteensä 91
kilometriä)
1. osuus klo 9.00-9.30 Särkisalmen Abc - Parikkala, Harjulinna 6,6
km (teltta
2. osuus klo 9.40-10.20 Parikkala - Koitsanlahti, Iloisen pässin
maalaispuoti, Kuutostie 470, 9,6 km (Parikkalasta kirkon ohitse
Ristmäentien kautta Joukioon)
3. osuus klo 10.30-11.10 Koitsanlahti - Rautjärven Simpele, Simpeleen Teboil, Mäkiänkiläntie 2, 10,2 km
4. osuus klo 11.30-12.45 Simpele - Rautjärvi, Karhuntupa, Karjalantie 1087, 18,6 km
5. osuus klo 13.00-13.30 Rautjärvi - Ruokolahden Puntala, Lohela,
Karjalantie 372, 7,1 km
6. osuus klo 14.00-14.40 Ruokolahti - Imatran Vuoksenniska,
Vuoksenniskan Neste, 10,0 km (reitti kulkee Karjalantietä pitkin)
7. osuus klo 15.00-15.40 Vuoksenniska - Imatrankosken Imitsi,
(teltta) 10.1 km
8. osuus klo 16.00-17.15 Imatrankosken Imitsi - Lappeenrannan
Joutseno, (teltta) Joutsenon tori, 17,3 km (reitti kulkee Rantatien
kautta)
2. Jäsenmaksusuosituksen maksutili 513100-4573.
LAPPI
Piiri. klo 18
Heikki Honkaniemen kodissa osoitteessa Rinteentie 16. Seurakuntavaaliasiat ja kannanotto eduskuntavaaliehdokkaan puolesta. kansanedustajien Kimmo Tiilikainen ja Ari Torniainen vieraiksi. Eeva Harjula p. Tervetuloa kaikki ehdokkaat eduskuntavaaleissa!
Tärkeää. klo
18.3 0 Oulainen, Yritystalon ruokala, Revonkatu 1; Oulu ja Oulujokilaakso to 4.9. Lisätietoja elina.lappalainen@keskusta.fi, puh.
040-505 0021.
Keskustanaisten Kymenlaakson piirin johtokunta pidetään to 4.9. Ilmoittautumiset piiritoimistolle pikaisesti.
Eduskuntaretki Helsinkiin ke 17.9.
Ohjelmassa mm. äänestysalue 6 Ervasti: klo 11-11.45 Kuren kylätalo; klo
12.30-13.15 Puhos, Möykkälä; äänestysalue 3 Kurenala: klo 14-18 ent. klo
16.45 alkaen Keskustan piiritoimistolla
Kouvolassa. kokous ma 1.9.
klo 18 kunnanhallituksen huon eessa.
Asiana kirkollisvaalit.
Petäyksen py:n ja Vehmasjärvi-Sälevän py:n yhteinen tupailta ke 10.9.
alkaen klo 19 Liepanteella, Koirakoskentie 822. Su 31.8. Käsittelyssä eron
myöntäminen piirin varapuheenjohtajalle, uuden varapuheenjohtajan valinta sekä johtokunnan täydentäminen.
Sote-ilta tiistaina 16.9. Sosiaali- ja
terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta alustamassa sote työryhmän
jäsen, kansanedustaja Tapani Tölli.
KESKI-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna 17.9.
eduskuntaretken ja 22.-23.9. klo 9-16. 010 315 2001 Keskustanuoret
tj. klo 14-15. klo 18. klo 14-15 Kuivaniemen koulu;
klo 16-18 Valtarin koulu.
Kuusamo: Iijokilaakson alueellinen jäsenvaali 29.-31.8. ?Aseveljeys ja rintamayhteisöllisyys olivat paljon syvempiä kokemuksia kuin pelkkä ideologia
tai poliittinen identiteetti.. 040 505 0021,
Keskustanuoret tj. Asiana: kansanedustajaehdokkaiden asettaminen. Kirkkotie 14, Jäppilä. kauppa; klo 19.30-20 Kuolion ent. Paikalla tulevia kansanedustajia ja paikallisia päättäjiä.
Pohjois-Savon Keskustan Elonkorjuujuhla su 31.8 klo 18.30 Kiuruveden
kulttuuritalolla. Tervetuloa!
Keskustan Syysstartti su 31.8. Kokouksen jälkeen kaikille avoin Hyvinvointi-ilta.
Kouvola, Keskustan teltta Elimäen
pestoomarkkinoilla 6.9 klo 9-14. Keskustanuorten liittohallitus.. Asetetaan eduskuntavaaliehdokkaat. . Elina Lappalainen p. äänestyspaikat ja
â??ajat Pudasjärvellä: Pe 29.8.
Äänestysalue 1 Hetekylä: klo 15-15.45
Hetepirtti; klo 16.15-17 Kipinä, Kipinän koulu; äänestysalue 2 Siurua: klo
17.45-18.30 Aittojärven koulu; klo 1919.45 Virtala, Pankkilantalon piha. Heikki Halla-aho, Antti Rantakangas ja Juha Sipilä
luovuttivat voittopyörän Seppo Pyhälälle. Paistetaan makkaraa ja jututetaan Keskustan Kainuun
piirin jäsenvaaliehdokkaita.
Ylitornio, piirikokous la 18.10. klo 16.30 piiritoimistolla Porrassalmenkatu 33, Mikkeli. Paistetaan
makkaraa ja jututetaan Keskustan Kainuun piirin jäsenvaaliehdokkaita.
ETELÄ-POHJANMAA
POHJOIS-POHJANMAA
Aluetoimikunnat kokoontuvat: Kalajokilaakso (Huom. henkilökunnan neuvottelupäivien vuoksi.
Ehdokaskoulutusviikonloppu kansanedustajaehdokkaille ja vaalipäälliköille 5.-6.9. Sarakylän kauppa; äänestysalue
5 Iinattijärvi: klo 15.15-16 Iinattijärven
kylätalo; klo 16.30-17.15 Hirvaskosken
Tulitauko. Taipalsaaren kirkonkylä,
kunnantalon parkkipaikka, Kellomäentie 1 (teltta) 14,5km
12. osuus klo 13.45-15.30 Taipalsaari - Savitaipaleen tori, Torikatu
8, (teltta) 26,6 km
13. osuus klo 16.00-17.20 Savitaipale - Lemin K-Market Särä, (teltta) Iitiäntie 4, 19.5 km
14. osuus klo 17.45-20.00 Lemi - Luumäen Taavetti, Taavetin tori,
Linnalantie 49, 33.1 km (reitti kulkee Uimintien kautta)
sa vpj. ja Vesaiset tj. Siwan tila, Sivakkatie 1.
POHJOIS-SAVO
perinteenä oma, maakunnallinen eli
koko Keski-Suomen kattava eduskuntavaaliohjelma. Keskikatu 4, 45100
Kouvola.
KARJALA
Hei, tervetuloa mukaan retkelle
Eduskuntaan to 9.10. osuus klo 12.30-13.30 Lappeenranta . päivän ohjelma (sunnuntai 7.9.2014 ohjelma: päivä yhteensä
114,5 kilometriä)
9. Musiikkia ja muuta mukavaa!
Puolanka, kj järjestää jäsenvaaliehdokkaille tilaisuuden puhua Pohjanportin lavalla pe 29.8. pidettävän kaupunginhallituksen kokouksen esityslistalla olevista asioista sekä muista
ajankohtaisista asioista. klo 15-16.15
Ku nnallisjärjestön toimisto, Oravantie 1; klo 17-17.30 Iivaaran kylätalo;
klo 18-18.30 Murtovaaran ent. Janne Tarima p.050
448 5085, Vesaiset tj. HUOM: Matkalle osallistuu myös kansanedustajaehdokkaita, joten bussimatkojen aikana on hyvää aikaa miettiä sitä ?omaa
ehdokasta?. äänestysalue 3 Livo: klo 10-10.45
Livon koulu; klo 11.15-12 Yli-Livo, ent.
Pärjänsuon kyläkauppa; äänestysalue
4 Sarakylä: klo 12.30-13.15 Rytingin
kyläkauppa; klo 13.45-14.30 Sarajärvi,
ent. Eduskunnassa tapaamme myös puoluesihteeri Timo Laanisen. eduskuntavierailu,
keskisuomalaisten kansanedustajien
tapaaminen, käynti puoluetoimisto
Apollolla, Helsingin Sanomien toimitukseen ja Kirkon ulkomaanavun toimintaan tutustuminen. klo 18. Keskusta mukana Maaseudulta-käsin- messuilla Tervolassa, ammattiopisto Lappiassa, la-su, 30.-31.8.14.
Paikalla 30.8. Juha Rehula ja järjestöpäällikkö Pekka Reponen. Vapaata keskustelua ajankohtaisista asioista.
KAINUU
PERÄPOHJOLA
Paltamo, kj jäsenilta Vaarankylän kodalla pe 29.8. Noora Ruuth p.
040 758 5180
ITÄ-SAVO
Piiritoimisto on avoinna kesäkuukausina sopimuksen mukaan. 010 315 2000, järjestösihteeri ja Keskustanaiset tj. Ilmoittautuminen klo 9 ja
aluekokoukset klo 10. klo 18 alkaen Keskustan piiritoimistolla Kauppakeskus Hansa, Keskikatu 4, Kouvola.
Homeopaatti Tanja Hovi kertoo, miten
homeopatian avulla voimme vaikuttaa terveyteemme ja hyvinvointiimme. Karstulan Käpälälauvassa. 0408379867 ja
perapohjola@keskusta.fi. Noora Ruuth p.
040 758 5180
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin ylimääräinen piirikokous la 6.9
Tilava sorasuppilo 850x1750
. Laskettava putken koko 50-80 mm
. Koneen kokonaiskorkeus 2000 mm
. Teroitetun leikkuuterän ansiosta vetovastus
pieni, n. määrittely ovat
laskelmoituja lausahduksia.
PERTTULAN mielestä iso poliittinen näkemys ja arvovalinta on
haluttu muuttaa vivahteeksi.
. alv 24 %
SALAOJAKONE
traktorin
nostolaitteisiin
. alv 24 %
Neljäpyöräinen
sähköskootteri
Shop
Shoprider®-apuajoneuvo
itsenäisen, omatoimisen liikkumisen
apuv
apuvälineenä parantaa korvaamattomalla tavalla elämänlaatua
sekä mahdollisuutta osallistua päivittäisiin askareisiin ja
harra
harrastuksiin. Mediakonsultteja on työllistetty, näkökulmia haettu ja sanavalintoja hiottu. Laskettavan putken koko 50-80 mm
. työ syvyys 75 cm
. Kertavedolla maahan oja,
putki ja sora
. 040-546 3877 . KIINNITYSTARVIKKEET
?
VARAOSAT amerikkalaisiin autoihin
?
KONE JA LAAKERI LAHTI KY
Teollisuustie 1, 32810 Peipohja
p. 020 729 9377
janne.alakortes@rautakortes.fi
Lue lisää ja katso jälleenmyyjäsi:
www.jykevat.fi
AK-JÄÄLINRENGAS
RENK AAT, VANTEET
JA SOVIT TEET
LA AJASTA
VALIKOIMASTAMME!
Ojatie 19, Jääli
050-3017 367
ak.jaalinrengas@gmail.com
Netissä: AK-Jäälinrengas. Laitteen ominaisuudet kattavat useimpien
sairausryhmien erityistarpeet.
saira
SALAOJAKONE
Shoprider®- malliston laajat ominaisuudet tarjoavat
optimaalisen mallin aina kevyistä mukana kuljetettavista
malleista pitkiin matkoihin ja maastosuorituksiin soveltuviin
malleihin.
pyöriviin kaivinkoneisiin
Kaikki mallit ovat helppokäyttöisiä, luotettavia,
ja ne soveltuvat hyvin suomalaisiin sääolosuhteisiin.
. Pyörivä putkikela
. pohjolan.suojaaine@kotinet.com
SYYSSATEET TULEVAT KOHTA!
TARKISTA RENKAIDEN KUNTO!
MEILTÄ
BluResponse
-testivoittaja
autoosi
MEILTÄ MYÖS:
(Kaikkiin hintoihin lisätään paikkakuntakohtaiset toimituskulut)
METALLIPAJA HEIKKI ALAKORTES KY
Pajatie 10 64900 ISOJOKI, P. 28
29.8.2014
P
PALVELEVA
H
HUOLTO-ASEMA
K
KAUVATSA
SEINÄJOKI
PORI
53,1 km 193,5 km
52 min. alv 24 %
www.metsatilat.fi/lansisuomi
Liikkumisen apuvälineet Potkupeli apuajoneuvot
2.860
?
sis. Ojan maksimisyvyys 1450 mm
. alv 24 %
. 50 hv
. Max. Koneen paino 1050 kg
Kuluttajaneuvontamme arkisin
klo 9.00-10.00 (06) 456 1256
myynti 0500
0500 567104
myynti
567104
www.potkupyörä.fi
6.300?
Shell polttonesteet
sis. Vetokuula 75 mm, johon voi myös liittää
50 mm salaojaputken
Kysy tarjous!
POHJOLAN SUOJA-AINE
Osmo Alahautala
Puh. Pyörivä putkikela
. Niissä kun on ollut ulkoa opitun ja päälle liimatun leima.
. 2 h 47 min.
LAAKERIT TEOLLISUUDELLE
JA MAATALOUTEEN
?
VOIMANSIIRTOTUOTTEET
?
?Kiilahihnat
?Hihnapyörät
?Rullaketjut
?Ketjupyörät
TAMPERE
85 km
HELSINKI
1 h 19 min.
204 km
2 h 50 min.
Tervetuloa!
Yttiläntie 255, 32920 KAUVATSA
puh. Sorakerroksensäätö 0-1400 mm
. Vaikeampaa on pyytää anteeksi ?väärää arvovalintaa?. Ei sitä hip hop
hurraa -meininkiä, jolle kokoomus poliittisen julkisuutensa haluaisi rakentaa, Perttula sohaisee.
Perttula kirjoittaakin, että monien mielestä ministeri Rädyn
näkemysten taustalla oli nimenomaan väärä arvovalinta, joka pohjautuu hänen omaan elämänkokemukseensa ja maailmankuvaansa.
PEKKA PERTTULAN blogi löytyy osoitteessa http://www.suomenmaa.fi/edoris?tem=sm_
blogi2&blogentryid=1483
HYDRAULISET
TAKALANAT
MEKAANISET
TAKALANAT
myös
trukkipiikkisovitteisena
ALKAEN
ALKAEN
1.150
?
sis. Max. Koneen kokopituus 3400 mm
. ojan syvyys 1 m
6.300
?
sis. 02-556 1139
LUOTETTAVAT
AKSELITIIVISTEET
. Se on jo iso asia, ja se on raskasta politiikkaa. alv 24 %
MYYRÄAURA
Nopea ja edullinen laite pintavesien
johtamiseksi sala- ja ajo-ojiin
920?
sis. Murtopultilla varustettu terä 20x200 mm
erikoisterästä
. 02 546 7766, fax 02 546 7760
TAKALANAT JA SALAOJAKONEET
Laura Räty on ollut viime ajat
kohun keskellä. Anteeksipyyntöjen ja pahoittelujen toistaminen, väärin asetettuihin sanavalintoihin vetoaminen ja ?elämän
ruuhkavuosien. Tarkka kaadon ja syvyyden säätö
jämerällä sylinterillä
. Kuva: Jari Laukkanen
Pekka Perttula
syyttää Rätyä
oikeistoarvojen
peittelemisestä
HENNA LAMMI
SUOMENMAA
VALTIOTIETEEN tohtori Pekka
Perttula ihmettelee, miksi kokoomuksen kellokkaat eivät rohkene puolustaa oikeistolaisia arvojaan, kun ne kuitenkin ohjaavat heidän toimintaansa.
Linja näkyi keskustavaikuttajan mielestä sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn sanomisissa kohun aikana.
Perttula kummeksuu Rädyn
selittelyjä. Poliitikko voi pyytää anteeksi ?väärää sanavalintaa?, ja se on
pieni asia
0400 689 208
Myynti Ylivieska ja ympäristö p. 040 552 6671
www.hauhonmyllarit.fi
Kotimaiset taitto-ovet Iistä.
Autokatos
kehikko alk.
2460
?
yhdelle autolle
3 x 6,5 m
TYRNÄVÄ-LADON piharakennukset ovat yksilöllisiä,
kuoritusta pyöröhirrestä tehtyjä rakennuksia. 040 517 0479
Tutustu uutuuksiin www.erakamppa.fi
eräkämppä, eräsauna ja erälaavu!
www.hirsilato.fi
TYRNÄVÄ-LATO
TEHTAANMYYMÄLÄSTÄ
kalusteet myös mökille!
Henkilöautot
Henkilö-, paketti- ja maastoautot
Puh. 08 376 601
NHPSHOH#NHLWWLRNDOXVWHWXNXW ¿. S
Venevajakehikko alk.
0-17,
ark. 14
KEITTIÖKALUSTETUKKU
Takatie 10, 90440 KEMPELE p. 010 239 0200, TAMPERE
Puh. 9.3
.6.-16.8.-14
la sulj. 29
29.8.2014
HAUHON
MYLLÄRIT OY
Tilasekoitus edullinen ja vaivaton ratkaisu
säästää rehukustannuksissa.
Hauhon Myllärit jalostaa viljasi tilakohtaiseksi täysrehuksi.
Perinteiset hirsiladot
Tyrnävältä
AUTOKATOS-VARASTO
Puh. (02) 721 7700, SALO
www.fusti.?
www.auto-lehtinen.?
KONEKAUPPA SETTO
Uudet ja käytetyt
· maatalouskoneet
· renkaat
040 565 0908
www.setto.fi
keittiöt, komerot,
vaihto-ovet, khh-ryhmät,
wc-kalusteet,
liukuovet, tilanjako-ovet
ZZZ NHLWWLRNDOXVWHWXNXW ¿
ZZZ YLVLRQOLXNXRYHW ¿
Lakeuden
ma
lle
ihi
mm
e!
Käytetyt varaosat
- takuulla!
2360
?
2,7 x 6,0 m
Tu
tus
tu
my
ös
mu
ihi
n
ZZZ ¿QGRRU ¿
¿QGRRU#¿QGRRU ¿ . Tyrnävä-ladot voi tilata
kehikkona, rakenneosina tai valmiiksi pystytettynä.
Uudenveroiset varaosat saat
meiltä nopeasti ja varmasti.
Netin kautta tilaukset
ympäri vuorokauden!
UUTUUS - järkiratkaisu erähenkisille!
TOIMITUKSET SUORAAN VALMISTAJALTA
KAIKKIALLE SUOMEEN!
Myynti/tehdas Petri Tölli p. 020 728 9220
Pääkaupunkiseutu ja Etelä-Suomi p. Ne sopivat
perinteiseen suomalaiseen maisemaan luontevasti. Malleja
on useita ja pystyttäminen onnistuu helposti! Teemme
tuotteemme myös mittojesi mukaan
Kuka oli Julian lemmitty William Shake-
kin on kuvattuna kotka. Minkä lajien urheilijoita ovat
tukea saavat Sandra Eriksson, Jenna Laukkanen, Suvi Mikkonen ja Petra Olli?
Viivi & Wagner . Mitä Soklin kaivos tuottaisi ja mihin tarkoitukseen?
Vapaudenpatsas New Yorkin edustalla, Eiffel-torni Pariisissa?
2. Mistä tuli 1950-luvulla tunnetuksi sanonta ?Tikkakosken mannekiini??
avustusta ja miten paljon. Virtanen . Aku Ankka . B. Paljonko Suomen hallituksen ministerin
kuukausipalkka tällä hetkellä on?
5. Mitä erikoista
tässä Aleksis Kiven romaaniin perustuvassa elokuvassa on: a) ei lainkaan vuorosanoja, b) ei lainkaan musiikkia, c) sen naispääosassa ei ole Kati Outinen?
9. Mistä maasta on kotoisin liharuoka stro-
rivuosittaisen vuosilomaan verrattavan vapaan pituus?
4. Mukula
7
4 8
6
ganoff ?
5
9
2
3
7 6 1
9 3
6
9
8
4 6
6
1 5
7
8 6
3 8 9
5
1
8
9
2 1
7
5 3
4
3
1. USA:n ja Venäjän vaakunoissa kummassa-
8. Soklin kaivoksen avaaminen Savukos-
kelle on norjalaisyhtiö Yaran mukaan kiinni siitä, antaako Suomen valtio kuljetusyhteyksien (rautatie, maantie?) turvaamiseksi
7. Mikä ero niillä on?
spearen kuuluisassa näytelmässä?
3. 30
29.8.2014
TIETOTESTI
Paljonko Suomen hallituksen ministerin
kuukausipalkka tällä hetkellä on?
Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva
1. KOK on myöntänyt kuukausittaisen tukirahan 15 suomalaisurheilijalle Rion 2016 olympialaisiin saakka. Masi . Juha vuodelta 1999 on yksi Aki Kaurismäen ohjaamista elokuvista. Mikä on vanhin: Helsingin Suurkirkko,
Sudoku
6
1
3
5
5 9
8
6 3
9
5
8 2
3
7 1
6
9
5
7
3
5
7
4
2
5 2
8
7 4
4
8
2
7
2
3
6 7
5
9
7
6 3 8 5 4
5
2 8
9
4
6
4
9
1
1 3
10. Mikä on ministerin lakisääteisen kalente-
6
Molemmille olisi jotain käyttöä, vesisateesta on haittaa.
KÄVI nimittäin niin, että kaupunkimme kesäteatteri menetti esityspaikkansa, jossa muutoin olisi vedetty helteinen heinäkuu sotilasfarssia oivassa kasarmiympäristössä.
KATSELEN telkkarin säätiedotuksia neuroottisena.
Silmäilen taivaalle. Nykyään Tikkakosken mannekiini?.,2) 9261,55 euroa (pääministeri 11 110), 3) 30 pv, 4) fosfaattia
lannoiteteollisuudelle, 5) Venäjän
kotka kaksipäinen, 6) a) mykkäelokuva, 7) Suurkirkko 1830-52, (Vapaudenpatsas 1886, Eiffel 1889),
8) Romeo, 9) Venäjä, 10) Eriksson
juoksija, Laukkanen uimari, Mikkonen taekwondoka, Olli painija.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
044 7370 262
044 7370 267
044 7370 265
044 7370 261
050 5450 915
050 300 3897
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Vaan
kun ei tullut.
VIROLAIS-JUSSIN puhkilainatun tokaisun mukaan
se mikä sataa ennen juhannusta, sataa laariin. elokuuta 2014.
Tänään Iina, Iines, Inari,
ortodoksisen kalenterin mukaan
Hannes, Hannu, Iivo, Juha,
Juhana, Juhani, Juho, Jukka,
Jussi.
Aurinko laskee Helsingissä
20.34, Oulussa 20.49 ja nousee
huomenna Helsingissä 6.09,
Oulussa 5.50.
PÄIVÄN SANA
Kuule, kansani, minä varoitan
sinua. Koulut olivat alkaneet, mökkiläiset menneet. Asianajaja.
Ratkaisut
2
1
7
3
8
4
9
5
6
9
5
4
2
6
1
7
3
8
1
8
6
4
7
3
2
9
5
3
4
7
9
2
5
8
1
6
5
9
2
8
6
1
3
7
4
9
2
1
7
3
6
5
4
8
6
7
5
1
8
4
9
2
3
8
3
4
2
5
9
7
6
1
7
6
8
3
4
2
1
5
9
2
5
9
6
1
8
4
3
7
4
1
3
5
9
7
6
8
2
2
6
1
7
4
5
3
9
8
3
9
7
6
1
8
2
4
5
8
4
5
3
9
2
7
6
1
4
3
9
8
7
6
1
5
2
Ulkoasu: Mikko Eronen
6
3
8
5
9
7
2
4
1
7
2
6
4
5
1
9
8
3
1
5
8
9
2
3
6
7
4
6
1
2
5
8
7
4
3
9
9
8
3
2
6
4
5
1
7
5
7
4
1
3
9
8
2
6
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
4
7
3
1
5
9
8
6
2
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
5
9
1
6
2
8
4
7
3
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
8
6
2
7
4
3
1
9
5
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
1
2
5
9
7
6
3
8
4
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Satu Itkonen
044 7370 377
Annukka Kantola vuorotteluvapaalla
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
7
8
6
4
3
2
5
1
9
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
3
4
9
8
1
5
6
2
7
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Helsingin toimitus
Postios. Kouluesimerkki ahneuden paskaisesta lopusta, nyt ei saanut senttiäkään. Mustat pilvet laittavat vatsan
sekaisin. Mutta tulisihan sitä väkeä, kun
tulee intiaanikesä ja elokuun lämpimät illat. Kunpa kuulisit minua,
Israel! Muuta jumalaa sinulla
ei saa olla, vierasta jumalaa älä
kumarra. Minä olen Herra, sinun
Jumalasi.
Ps. Entäs juhannuksen jälkeen.
Niinpä vaan asfalttikepulainenkin on tämän kesän lopussa päässyt aistimaan sitä maanviljelijälle
tuttua huolta ja pelkoa, että sataako ja milloin sataa ja mitä sataa.
Minulle sopisi tavallista vesisadetta paremmin
se, että sataisi kerrankin niitä ämmiä, parireet perässä. Ilta viilenee ja pimenee.
Aivan, se on telttakatos, ei sinne sada, eivät
kastu katsojat eivätkä näyttelijät. Nyt ymmärrän edes ohuesti sen, miltä maajussista
tuntuu, kun sade piiskaa viljat ja traktori uppoaa mutaliejuun.
Luojaa ei parane arvostella, kyllä sateet ovat
hallituksen syytä!
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
PERJANTAINA 29. Mitä muuta voi odottaa perijältä, joka tappoi
maankuulun rinkelibrändin.
Olihan me vedetty Bastionissa, tässä Euroopan suurimmassa telttakatoksessa ennenkin. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Päällikkö:
Pirjo Kontio
Toimittajat:
Henna Lammi
Timo Mikkilä
Samuli Nissilä
Pauliina Pohjala
Vesa Somppi
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) Tuntemattomassa sotilaassa Antti Rokka esitteli itsensä ?Maanviljelijä Kannakselt. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. 81:9-11
SANANPARSI
Hyvä on ollak uskovaenen kun
on täösi maha.
Nurmes
KANSA KASKUAA
Jos autat jotain rikkomaan lakia
ennen pidätystä, olet rikostoveri.
Mutta jos autat jotain rikkomaan
lakia pidätyksen jälkeen, mikä
olet?
. Mutta kun nyt oli kuviomarssia! Hamina Tattoo tarvitsi areenansa.
Pääsimme aloittamaan kesäteatterin vasta elokuun puolessavälissä. Mutta kun
olemme sokerista, paitsi eivät eilisessä sadenäytöksessä olleet sokeritautiset, siis diabetes-kerho, niin eihän ihminen lähde ovesta sateella.
Esityskorvaus on prosenttikorvaus. 31
29.8.2014
Ei sada nyt laariin
Alueen ostanut mies halusi vuokraa enemmän
kuin teatteri halusi maksaa. Tätä kirjoitettaessakin on kolme tuntia
esityksen alkuun ja vettä tulee kuin aisaa