1 ?
Keskustalaiset kesäjuhlilla
Karstulassa suurin tämän kesän tapahtumista. 6
Uusi BlindSquare-sovellus helpottaa
näkövammaisten, myös Matti Jatkolan,
liikkumista ja sijainnin paikantamista. 6 414880 073513
SOTE HALKOO HALLITUSRIVEJÄ S.2
ALKOHOLIN KÄYTTÖÄ VÄHEMMÄKSI S.3
TIISTAI 30.7.2013
N:o 84 . Elämässä pitää
olla iloa, valoa ja rakkautta, pudasjärviset
Hannu ja Kerttu Simu sanovat. s. s. 11. Vaivojaan on turha valittaa. s. 8
Suomessa tulee voimaan uusi koeeläinlainsäädäntö ja perustetaan myös koeeläinten suojelun neuvottelukunta. 4
Asenne ratkaisee
Sovellus pitää kartalla
Koe-eläinten asema paranee
. Juhlia oli myös Luumäellä ja Pellossa. s
Kuva: Petra Pöyliö
Kysymys ei ole järjestä vaan
poliittisesta arvovallasta.
vat ja kuinka paljon hallituksen arvovaltapeli tulee maksamaan.
A
lanko-Kahiluoto ja Aalto esittävät, että elokuun budjettiriihi ?tarjoaa mahdollisuuden
irrottautua hallitusohjelman pakkopaidasta?. oikeastaan kauppakeskuksen . Siksi he antavat ala-arvoisia numeroita hallitukselle ja rankaisevat hallituksen pääpuolueita gallupeissa.
He eivät oikein muuta voi, vaikka mieliä kaihertaa pelko siitä, kuinka paljon palvelut huonone-
?Sairaanhoitopiirien lakkauttaminen voi johtaa
vuosikymmenten sekasortoon.... He mainitsevat eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman ja mielipidetiedustelujen huonot arvosanat sekä kertovat, että
Keski-Suomessa jo lähes 200 perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon lääkäriä on allekirjoittanut adressin, jossa vaaditaan kuntakohtaisen rahoitus- ja järjestämisvastuun sijaan esimerkiksi esimerkiksi maakunnallista osuuskuntamallia.
Yleisurheilumme alennustila
S
uomalaisen yleisurheilun tila nähtiin selvästi viikonvaihteen Kalevan Kisoissa Vaasassa. olivat he hallituksen esityksen puolella tai sitä vastaan . Jotain
tarttis tehdä. vakiokävijä. Muut hallituspuolueet tulevat
kyllä mukana, osa hammasta kiristellen, jos pääpukarit tunnustavat tosiasiat...?, kirjoituksessa todetaan.
Kirjoittajat huomauttavat, että he eivät ole kritiikkinsä kanssa yksin. Niinpä mukana ei ole
yhtään miesjuoksijaa eikä yhtään naista kenttäla-
jeissa.
Paras onkin puhua yleisurheilumme alennustilasta.
Hyvä esimerkki oli sunnuntainen miesten 1500
metrin juoksu. Oulun keskustaan on 10 kilometriä ja viimeksi olen käynyt asioikseni asioimassa siellä toukokuun puolella.
Urbaania tässä on siis turha esittää. Toiselle tavaratalon järjettömän
halvat päivät ovat elävyyden multihuipennus, jollekin
se on kaupunkifestivaali ja yhdelle kiireetön sunnuntaikävely keskustassa.
Elävä kaupunkikeskusta ry on kehittänyt elävyyden
todentamiseen oman mittarinsa ja julkaisee ensi kuussa
Mikkelissä pilottikaupunkien mittauksia.
USEIN kaupunkikeskustojen kehittäjät ajautuvat puheissaan korostamaan kaupallista puolta. Vaikka sää, kenttä ja yleisö olivat mainiot, tuloksissa ei ole kehumista. Ihmiset asuvat siellä kaupungin laitamilla ja käyvät ostoksilla autoilla.
Kun kaupungin sydän voi huonosti, se heijastuu vahvasti kaupungin kokemiseen myös paikallisilla.
VASTAKKAINASETTELU keskustan kehittämisen ja sivummalle sijoitettavan kaupan välillä on joskus kummallista. Moskovan kisalippua vielä alkukesässä tavoitellut Niclas Sandells voitti ajalla, jolla hän olisi hävinnyt Paavo Nurmelle melkein loppusuoran mitan . Aalto on puolestaan vihreiden varapuheenjohtaja ja
Jyväskylästä, mikä on kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) sekä peruspalveluministeri Susanna
Huovisen (sd.) kotikunta.
Näin hallituspuolueiden rivit rakoilevat yhä pahemmin ja yhä julkisemmin.
Kirjoittajat sanovat, että kaikki sote-uudistusta
seuranneet tietävät . Sinne on matkaa kotiovelta reilut kolme kilometriä. Katse on horisontissa, arkkitehtuurissa, pienissä elämästä kertovissa
yksityiskohdissa ja yleiskuvassa.
Kaupunkiympäristöstä pitää voida nauttia, vaikka ei
ostaisi yhtään tuotetta, ateriaa tai pääsylippua.
KUINKAHAN monella suomalaisella kaupunkikeskustalla on edellytyksiä olla aidosti elävä ympäri vuoden?
Niin ettei elävyydelle tarvitse antaa
minkäänlaista tekohengitystä, vaan
kauppa, tapahtumat ja elävyyden
tuntu syntyvät luonnollista
tietä ja samalla kaupungin
perusolemus säilyy.
Sami Korkala. Ja ulospäin dynaamisuutta, joka houkuttelee ihmisiä ja yrityksiä paikkakunnalle.
Mutta loppujen lopuksi elävyys on mielestäni aika
subjektiivinen käsite. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Hallitusrivit rakoilevat
sote-uudistuksessa
H
elsingin Sanomat julkaisi maanantaina
(29.7.) mielipidekirjoituksen, joka oli otsikoitu ?Sote-uudistuksen virheet pitää korjata ajoissa?. että pitkään aikaan
ei ole enää ollut ?kysymys järjestä vaan puhtaasti
poliittisesta arvovallasta?.
He vertaavatkin hanketta hometalon rakentamiseen. Sote-uudistuksessa ei ole ollut enää pitkään aikaan kyse järjestä eikä terveyserojen kaventamisesta. Kyse on puhtaasti poliittisesta arvovallasta sekä haluttomuudesta
luopua saavutetuista eduista yhteiseksi hyväksi...
Suunniteltu sairaanhoitopiirien lakkauttaminen
voi pahimmillaan johtaa vuosikymmenten sekasortoon sote-kentällä...?
Ja niin edelleen.
Varmaankin opposition propagandaa?
Ei sittenkään. Siinä vaadittiin hallitustielle u-käännöstä sote- ja kuntauudistuksessa.
Kirjoituksessa sanotaan suoraan, esimerkiksi
näin:
?Hallituksen esityksellä ontuvaa perusterveydenhuoltoa ei valitettavasti korjata... Kirjoituksen ovat allekirjoittaneet
vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto sekä vihreä kaupunginvaltuutettu Touko Aalto.
Alanko-Kahiluoto on eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen. Eivät kansalaiset tyhmiä ole. Siinä on sellainen sana, jonka päälle pystyy
rakentamaan vaikka mitä.
Ei tarvitse olla edes kovin innokas lehdenlukija huomatakseen, että elävöittäminen on lähes aukoton perustelu
kaikenlaiseen kaupunkikeskustojen kehittämiseen.
Mutta mitä elävyys loppujen lopuksi on?
Kai se on kauppaa, sopivaa liikennettä ja ihmisvilinää,
toiminnallisuutta ja tunnelmaa paikkakunnalla asuville
ja vierailijoille. Eihän siinä
mitään pahaa ole, sillä kauppaloiksihan kaupungit alun
perin syntyivät.
Mutta onko ostoksilla juokseminen lopulta oikeanlaista viihtyisyyttä ja elävyyttä. Valuviat ja puutteet tiedetään, mutta rakentamista jatketaan, koska valmista pitää tulla sovitussa ajassa lopputuloksesta huolimatta.
Kirjoittajien mielestä olisi kuitenkin vastuullista
myöntää virheet ja korjata ne ajoissa.
Hallituspuolueiden poliitikot voivat olla varmoja,
että kansalaiset ja veronmaksajat ovat täsmälleen
samaa mieltä kuin Alanko-Kahiluoto ja Aalto. Hän on helsinkiläinen. Valitsijat tekivätkin
oikean ratkaisun: ensi viikon lauantaina alkaviin
Moskovan MM-kisoihin lähtee vain 11 urheilijaa.
Tämä on vähemmän kuin koskaan.
Kun vielä huomataan, että miesten keihääseen
sekä kävelymatkoille valittiin kumpaankin kolme
urheilijaa, vain viisi urheilijaa osallistuu yhteensä kaikkiin muihin lajeihin. Jos laitakaupungin kauppoihin lyödään negatiivisesti peltomarketin leima, ollaan väärillä urilla.
Olen peltomarketin . lähes 90 vuotta sitten!
Nykypäivän Suomi ei ole yleisurheilumaa. Tällä he tarkoittavat u-käännöksen tekemistä
sote-hankkeen valmistelussa sekä asiaintuntijoiden ja oppositionkin mukaan ottamista.
Viisas ehdotus.
?Pallo on nyt hallituksen pääpuolueilla, kokoomuksella ja SDP:llä. Emme kai me näin helpolla luovuta,
nurmien, ritoloiden, virenien ja muiden suuruuksien kotiseutu?
Elävyyttä
ELÄVYYS. Mutta kun ostan
lähes kaikki tarvitsemani peltomarketista tai netistä,
kaupunkikeskustat näyttäytyvät erilaisina. Onko vihannesten
myynti torilla haitarinsoiton siivittämänä sellaista elävyyttä, jota kaikki kaipaavat?
Keskustojen keskustojen kehittäjät ovat oikealla asialla, sillä esimerkiksi Yhdysvalloista löytyy huonoja esimerkkejä slummiutuneista kaupunkikeskustoista
30.7.2013
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Tavoitteeksi alkoholin
käytön vähentäminen
Juha Rehula
keskustan varapuheenjohtaja
ALKOHOLILAINSÄÄDÄNTÖÄ ollaan uudistamassa. Tosiasiassa
jopa USA:n teollisuuden kasvu
toisen maailmansodan jälkeen
tapahtui hyvin pitkälle liittovaltion rahoittamalla tutkimus- ja
tuotekehityksellä, vaikka yrityk-
set ovatkin olleet yksityisiä. Tarvitsemme myös kulttuurinmuutoksen, johon lainsäätäjän toimilla on
välillinen vaikutus. Suuri
osa menestyneimmistä on nauttinut valtionapua.
Miksei siis meillä, kun kansakunnan etu sitä vaatii. Alkoholista aiheutuvat menot on saatava laskemaan.
Kokonaiskulutuksen selkeä laskeminen
on oltava tavoitteena. Sijoitusyhtiö Solidiumin kautta valtio voi sijoittaa
sellaisille aloille, joiden ongelmat johtuvat suhdanteista. Kuva: Emma Taipale
ennakoitavissa olevien vaikutusten välillä.
Alkoholin hinnoittelulla (verotus) on vaikutusta rajojemme ulkopuolelta tuotavan
alkoholin määrään.
Pelkillä kielloilla ja rajoituksilla myönteisiä muutoksia ei saada aikaan. Alkon monopoliaseman säilyminen on turvattava. Samanaikaisesti keinot saatavuuden tai hintojen osalta
saavat osakseen ankaran vastustuksen.
Lopputuloksen kannalta vähämerkityksistä ei ole se, mistä näkökulmasta keskustelua käydään ja päätöksiä tehdään. Tasapainoa vaaditaan tähänkin yhtälöön.
Perusteet uusien keinojen ja tapojen
ovat etsimiseen ja päätöksenteolle ovat
vastaanlaittamattomat. Yhteiskunnan asenneilmapiirilläkin kun on merkitystä.
Tehtävät päätökset ovat tasapainoilua
olemassa olevan tilanteen ja muutosten
Suomalainen alkoholipolitiikka tarvitsee
lainsäädännöllisiä tiukennuksia nykytilanteeseen.
?Lasten ja nuorten asenteisiin on kyettävä vaikuttamaan ja alaikäisten alkoholin käyttöä vähentämään.. Aiheesta on lähes jokaisella jonkinlainen mielipide.
Keskustelu ryöpsähtää kerta toisensa jälkeen vastakkainasetteluun, jossa nykymenon jatkumiselle muutoksia esittävät leimataan voimakkain sanankääntein vähintäänkin asiasta mitään ymmärtämättömiksi.
Mielipidetiedustelujen mukaan suomalaiset ovat valmiita vaikuttamaan siihen, että alkoholin kulutus vähentyisi. Pelkkien toiveiden varassakaan emme voi edetä.
ONNISTUNEELLA alkoholipolitiikalla on tavoitteet, joihin pääsemiseksi esitetään keinot. Jos
lähtökohtana on ihmisten terveys, niin lopputulos on hyvinkin erilainen kuin vähittäiskaupan tavoitteita painotettaessa tapahtuu. Lasten ja
nuorten asenteisiin on kyettävä vaikuttamaan ja alaikäisten alkoholin käyttöä vähentämään.
Keskustassa tuetaan peruspalveluministeri Susanna Huovisen avaamaa keskustelua Alkon ulkopuolisessa vähittäismyynnissä myytävien tuotteiden alkoholiprosentin laskemisesta. 217
000 vai 301 700. Tämä olisi tehokkain
yksittäinen keino ennaltaehkäisyn näkökulmasta vaikuttaa syntyviin haittoihin.
Ravintoloiden aukioloaikojen pituus tai
nykyiset myyntipaikat (esim huoltoasemat)
tarvitsevat avoimen keskustelun.
LAINSÄÄDÄNNÖN kokonaisuudistus antaa
hyvän mahdollisuuden ottaa kantaa puolesta ja vastaan.
Olemassa olevia ristiriitaisiakin tilanteita pitää kyetä purkamaan. Se ei aina
ole sama kuin talouselämän etu.?
MAASEUDUN TULEVAISUUS pelkää uhkaa suomalaismetsiin:
?Säädösehdotus vaikuttaisi
niin, että polttoaineisiin käytettävän puun kestävä tuotanto pitäisi pystyä todentamaan tilakohtaisesti. Me maksamme
miljardiluokan laskua alkoholista aiheutuvien sairauksien hoitoina ja satoja miljoonia menetetyistä työtunneista.
KEINOJA muutoksen tekemiseen on käytännössä kolme.
Mitä meillä myytävä alkoholi maksaa eli
hinta.
Milloin ja mistä alkoholia on saatavilla eli
saatavuus.
Kolmas kokonaisuus on ennaltaehkäisevä työ ja mielikuviin vaikuttaminen.
Suomalainen alkoholipolitiikka tarvitsee lainsäädännöllisiä tiukennuksia nykytilanteeseen. Vai sittenkin jopa 400 000?
Voisivatko kummankin viraston päänaatikat sopia virallisen
tilastoinnin yhteydessä julkistettavaksi myös sellaisen epävirallisen tiedon kuin mikä on todellinen työttömyys ja sen suunta??. Kannettu vesi ei tietenkään pysy kaivossa, eikä valtion oma kirstu
kestä pysyvästi tappiota tuottavien yritysten ainaista tukemista.
Tosiasia kuitenkin on, että valtio on vuosien varrella lapannut
valtavan määrän rahaa esimerkiksi Nokiaan.
--Valtion osallistuminen yritystoimintaan on suurin kirosana
niin sanotun vapaan markkinatalouden vaatijoille. Tällaisesta esimerkkinä on alkoholin ja urheilun suhde
erityisesti lapsia ja nuoria kiinnostavissa tapahtumissa.
Jos joku asia on varma niin se, että keskustelu tulee jatkumaan.
Syksyä kohti edettäessä odotan ehdotuksia konkreettisiksi toimenpiteiksi alkoholin kokonaiskulutuksen laskemiseksi erityisesti niiltä toimijoilta, jotka kovaäänisimmin yrittävät jopa vaientaa koko keskustelua.
Muut lehdet
DEMOKRAATIN mielestä nyt olisi aika perustaa uusia valtionyhtiöitä:
?Kannattaisi vakavasti pohtia, missä tapauksissa valtio voisi puuttua kehitykseen myös
työnantajana. Todentaminen olisi met-
sänomistajan velvollisuus, mikäli
edes osa korjatusta puusta päätyisi biopolttoaineiden tuotantoon.
Säädösnikkareista tämä voi
tuntua helpolta ja perustellulta.
Tuloksena olisi kuitenkin valtava byrokratiarumba, josta merkittävin seuraus olisi jopa satojen miljoonien eurojen kustannus. Kaikki mikä toimii paperilla,
ei toimi käytännössä.?
KANSAN UUTISET tuskailee työttömyystilastojen kanssa:
?Kaksi tilastoa, joiden perusteella ei arkijärjellä voi tietää edes sitä, onko työttömyys lisääntymässä vai vähenemässä.
Todellista työttömien määrääkin joutuu vain arvailemaan
4
30.7.2013
Näytelmän jälkeen Suvi Kantonen haastatteli vielä Anneli Jäätteenmäkeä. Muutoin voi käydä kuin nykyiselle hallitukselle, jonka aika kuluu keskinäiseen riitelyyn pitkästä ja yksityiskohtaisesta hallitusohjelmasta huolimatta.
KUN ON LÖYDETTY keskinäinen
luottamus ja yhdessä tekemisen
ilo, niin jälkeä syntyy. Työkseen
hän hoitaa lihakarjatilaa yhdessä
miehensä kanssa.
Eduskuntavaaleihin on aiemmin ehdotettu myös Milla Rautasta Keuruulta.
Keski-Suomen piiri päättää
kansanedustajaehdokkaistaan
myöhemmin.
Sitä ennen on nimettävä ehdokas Euroopan parlamentin vaaleihin.. Haluamme vauhdittaa talouden uudistumista miljardiluokan
panostuksilla. Siinä sivussa
hän antoi haastatteluja Järviradioon ja paikallislehdille.
Keskisuomalaiselle hän kommentoi Edward Snowdenin paljastuksia ja niiden ympärille noussutta kohua:
. Tuomme vaalikeskusteluun oman vaihtoehtomme
myös julkisten palvelujen uudistamisesta. On sanottu, että salakuuntelu on arkipäivää, mutta jos se on
niin tavallista, niin miksi Snowdenia jahdataan.
KESKI-SUOMEN omat kansanedustajat Anne Kalmari ja Aila Paloniemi ovat nauttineet kesästä ja kiertäneet kesätapahtumia.
. Olemme käynnistäneet puheenjohtaja Juha Sipilän vuoden
alussa esittämän Suomen selviytymissuunnitelman mukaisesti laajan ohjelmatyön seuraaviin
eduskuntavaaleihin.
KESKUSTAN näkemyksen mukaan
Suomi selviää vain rohkeilla uudistuksilla.
. Tämän yhteisen näkemyksen
luomiseen on käytettävä riittävästi aikaa jo vaalikeskustelussa mutta erityisesti hallitusneuvotteluissa, sanoi Laaninen.
. Karstulan Kangasahon paikallisyhdistys ehdottaa eduskuntavaaliehdokkaaksi maanviljelijä,
agrologi Satu Koskista ,45.
KOSKINEN on Karstulan kunnanhallituksen puheenjohtaja, KeskiSuomen sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen sekä keskustan Keski-Suomen piirin toinen varapuheenjohtaja ja Keskustan puoluevaltuuston jäsen. Ihmiset ovat nyt nähneet, että
Suomen asiat eivät tule kuntoon ennenkuin saadaan uusi hallitus ja keskustan johdolla ryhdytään korjaamaan tehtyjä virheitä, he todistivat.
Tuleviin eduskuntavaaleihin
onkin jo ryhdytty valmistautumaan. Ja mukavaan porukkaan on helppo houkutella mukaan lisääkin väkeä.
Tämä todistettiin myös viikonloppuna Karstulassa, kun pieneen
keskisuomalaiseen kuntaan rakennettu kesätapahtuma keräsi
yli 400 ihmistä monen maakunnan alueelta.
KESÄTAPAHTUMASSA oli mukana
myös europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki, joka ehti illan
mittaan vaihtaa pari sanaa monien tuttujen kanssa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen on kaikkein
kiireellisin tehtävä. Siinä keskustan vaihtoehto nojaa kotikuntamaakunta malliin, muistutti Laaninen.
LYHYEN hallitusohjelman ehto on
hallituspuolueiden keskinäinen
luottamus ja sitoutuminen.
. Kantosen takana Heikki Luoma, jonka päässä muhii jo jatkoa Martikaisen perheen tarinalle.
Kuva: Saara Koskinen
Keskustalle sopii lyhyt
hallitusohjelma
Timo Laanisen mielestä tärkeintä on keskinäinen luottamus ja yhteinen visio
PIRKKO WILÉN
KARSTULA
HALLITUSOHJELMAN pituus ei ole
keskustalle itseisarvo.
Karstulassa lauantaina puhuneen puoluesihteeri Timo Laanisen mielestä oleellista on hallituspuolueiden keskinäinen luottamus ja kyky löytää yhteinen visio Suomen uudistamisesta.
SITRAN yliasiamies Mikko Kosonen haastoi viime viikon Suomen
Kuvalehdessä puolueita esittämään käytännön ehdotuksia Suomen uudistamisesta.
Kosonen suositti, että vaalien
jälkeen tehtäisiin pitkän ja yksityiskohtaisen hallitusohjelman sijasta lyhyt paperi, jossa kuvattaisiin kansakunnan kannalta keskeiset avainteemat, joita alettaisiin käsitellä konsernijohtamisen
keinoin.
Laanisen mukaan keskusta on
valmis ottamaan haasteen vastaan.
Siihen Luoma sanoo pyrkineensäkin.
. Teknologia antaa mahdollisuuden räätälöidä vaikka jokaiselle kansalaiselle juuri hänelle sopiva malli.
PS-palsta
Suomen Kuvalehdessä
lyhyesti
Näkötornin huipulta näkee naapurikuntiin saakka. Leijonat ovat rakentaneet Kirkkovuoren huipulle maailman korkeimman hirsirakenteisen näkötornin.
Kuntakeskuksessa rakennetaan kerrostaloa, vähän kauempana jäähallia, toisaalla teollisuushallia.
Muotoilualan Artranta ?taiteilijaresidenssihankkeen on tarkoitus koota kansainvälisen tason taiteilijoita Karstulaan.
KARSTUSET ovat uskomatonta porukkaa.
Nuori tuore kunnanjohtaja Eino Nissinen toteaakin kunnan nettisivulla:
?Karstula on loistava esimerkki siitä, miten paljon elinvoimaa, sosiaalista pääomaa ja hyvinvointia
voidaan rakentaa paikallisuudelle ja sille, että kunta
on ihmisten yhteisö.?
AUVOISAA ei elo aina ole täälläkään.
. Eilenkin esityksen jälkeen joku mies tuli vedet silmissä kiittämään, kertoo Aina-emännän roolia näyttelevä Suvi Kantonen.
NÄYTELMÄSSÄ eletään kesää 1944.
SOTAA ei esityksessä tai Luoman
tekstissä todellakaan ihannoida ja
ukrainalaisen sotavangin, Vladimirin, ja karjalaisten suhde on kuvattu hienosti ja lämpimästi.
Evakot ovat palanneet Kannakselle, uusi talo on melkein valmis,
kesä kauneimmillaan ja häitä valmistellaan.
lainat
Tarina on kaikilta osin hyvin inhimillinen. Kyllähän se jossakin kuitenkin on, koska etutaistelua käydään
koko ajan yhteiskunnan sisällä.
Professori Pertti Haapala
Demokraatissa
Keskitettyjen ratkaisujen sijaan tämä aika vaatii hajautettuja yksilöllisiä tapoja toimia. Kaikesta oltiin aina eri mieltä, muistelee yksi leijonista, Matkailutila Lehtomäen isäntä Juhani
Lehtonen, näkötornin rakentamista.
. Tänä vuonna tarina on jatkunut Rakas Karjala -näytelmällä.
Ennakkomyynnin perusteella
viime kesän katsojamäärä tulee ylittymään. Perusteena olivat VR:n lupaamat kalustohankinnat.
Kyllösen mukaan VR-sopimuksella ei ole tekemistä
Transtechin kanssa. Kuva: Saara Koskinen
Uskomatonta porukkaa
PIRKKO WILÉN
KARSTULA
SUOMEN kolmanneksi paras lukio, Keski-Suomen
alhaisin veroäyri, hyvät palvelut, monenlaisia etuja lapsiperheille. Niinhän se oli äidin puoleisen
suvun karjalaisilla. Jos tämä halutaan nähdä
aluepolitiikkana, sitä se konkretiatasolla on.
Kyllösen mukaan VR sai monopolin todennäköisesti viimeisen kerran. Hänen mukaansa salaamiseen päädyttiin, jotta osapuolilla on aikaa käsitellä asia omissa toimielimissään.
. Nämä leikkaukset eivät paranna julkisen
talouden tasapainoa vaan siirtävät vastuuta valtiolta kunnille. Tällaisiin kosmeettisiin säästöihin yhteiskunnallamme ei ole enää varaa.
Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtaja
Timo Kietäväinen Helsingin Sanomissa
Eurooppalainen hyvinvointivaltio voisi muuttua jopa kestävämmäksi, jos ylivelkaantuneet kunnat ja euroalueella myös valtiot voisivat konkurssin kautta aloittaa kunnolla alusta.
Tapio Nurminen
Kauppalehdessä
Konkreettista luokkavihollista on enää vaikea nimetä. Viimeinen esitys on 18.8
Katsomossa jo tiedetään miten tarinassa käy: edessä on uusi evakkomatka.
Yleisön joukossa melkein jokaisella on oman sukunsa kautta joku yhteys näytelmän tapahtumiin.
Siksikin se koskettaa.
. Uudisasukkaille vielä ylimääräistä
tukea ensiasunnon hankintaan...
Kesäretkellä olleille Keskustan Lehtimiehille ei aivan täysin selvinnyt, miten tuo kaikki on mahdollista.
Karstula on sentään alle 5000 asukkaan kunta.
Sellainen, jota nykyisen hallituksen mielestä ei pitäisi enää olla olemassakaan.
KARSTULASSA toimii kaikkialle maailmaan hirsitaloja myyvä Honkarakenne, sen hukkapaloista mm
eläinten kuivikkeita valmistava Epira, armeijalle varusteita ja SPR:lle telttoja räätälöivä Fin-Savotta.
Karstulan Kiva pyörittää monipuolista urheilutoimintaa ja äskettäin uudistettua elokuvateatteria. Ei ole kysymys mistään hankinnoista tai äärimmäisen isosta asiasta, joka liittyisi joihinkin salaliittoteorioihin.
Liikenne- ja viestintäministeriö päätti kuun alussa jatkaa VR:n kaukoliikenteen yksinoikeutta vuoden 2024
loppuun. Ainoa asia, josta kaikki olivat samaa mieltä, oli
se, että näkötornille johtavan polun alkupäähän tuleva portti pitää tervata.
Kyllönen: VR-sopimuksen
salaamiseen ei liity salaliittoja
LIIKENNEMINISTERI Merja Kyllösen (vas.) mukaan VR:n
monopolisopimuksen salaamiseen ei liity kalustohankintoja. 5
30.7.2013
Rakas Karjala itkettää
ja naurattaa
KIRJAILIJA Heikki Luoma lupaa
jo jatkoa Martikaisen perheen tarinalle.
Kesäteatteri Wanhat Wehkeet keräsi viime kesänä noin 5000 katsojaa
esityksellään Pienet kukkivat kummut. Junia rakentavan Transtechin tehdas sijaitsee Kajaanissa, Kyllösen vaalipiirissä.
Kyllönen myöntää silti, että VR:ää käytetään aluepolitiikan välineenä.
. Hallituksen mielestä Lapin matkailu on ollut kohde, johon kannattaa panostaa. Syynä on se, että EU on avaamassa
rautatieliikenteen laajasti kilpailulle 2019.. Itku ja nauru ovat lähellä toisiaan. Tunnelma voi
vaihtua kesken lauseen.
LAUANTAI-ILLAN esityksen jälkeen
täysi katsomo keskustalaisia nousi seisaalleen kiittämään.
Kiitokset kruunasi toivakkalainen kansantaiteilija Martti Pylväläinen, joka soitti huuliharpullaan
Finlandian.
Jos esimerkiksi arvovaltaisessa seurassa nostaa kysymyksen maaseudun merkityksestä Suomen kilpailukyvyn tekijänä tai alueellisen keskittymisen seurauksista yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, saa
vastaansa hymähdyksiä ja kiusaantunutta kehonkieltä.
Nopeasti palataan tärkeiksi arvioituihin asioihin.
Professori Hannu Katajamäki
Maaseudun Tulevaisuudessa
PIRKKO WILÉN
Valtion säästötoimista valtaosa on kohdistunut kuntien
valtionosuuksiin
Minkä työn vain otan,
se alkaa kyllä poikia, hän sanoo ja
heläyttää iloisen naurun.
Jo 9-vuotiaana Simu lypsi lehmiä ja haaveili karjakon urasta.
Unelma toteutui.
Mistä lie tiesi naapurin isokätinen kätilö tulevaisuuden, kun perätilasta tytön maailman autettuaan totesi:. Koen,
. Keskusta on isänmaallinen
puolue, joka ymmärtää ruohonjuuritasoa. Eläkeläinen ei ole heittäytynyt oloneuvokseksi.
. Nöyryys on avainasia.
Hän muistuttaa, että päättäjän
pitää kuunnella kuntalaisia.
. Kysyn aina, mitä kenelläkin on
mielen päällä ja teen voitavani.
Paljon riippuu hänen mukaansa itsestä, saako mitään aikaan.
. Yksin ei voi päätöksiä tehdä,
mutta jos ottaa selvää asioista ja
perustelee kantansa hyvin, voi
saada toisetkin puolelleen. Konsulteille syydetään valtavia rahasummia. Ennen omat virkamiehet valmistelivat päätökset,
nyt kaikkeen käytetään ulkopuolisia asiantuntijoita, hän päivittelee.
YHTENÄ sydämenasiana Simulla on elinympäristöstä huolehtiminen.
. Aurinko ei paista parisuhteessa vain toiselta
puolelta. 6
30.7.2013
Politiikassa yhteishenki on
Pudasjärveläinen Kerttu Simu haluaa olla kuntalaisia kuunteleva päättäjä
MERI ALARANTA-SAUKKO
PUDASJÄRVI
PUDASJÄRVINEN Kerttu Simu on
todellinen monitoiminainen.
Karjakko, maatalousalanopettaja, torimyyjä, lehtiasiamies, kuntapäättäjä, äiti, isoäiti, kyläyhdistysaktiivi, jäsenkorjaaja ja mansikanviljelijä näin aluksi.
Jos elämänviisauksien latelija
olisi ammatti sekin pitäisi ehdottomasti lisätä listaan. Ilman tuota Hannua Kertusta ei ois mihinkään, Simu väittää
ja katsoo lämpimästi siippaansa.
VALTUUTETTUNA Simun toimintatapa on selkeä.
. Sen syvintä olemusta
ilmentää alkiolainen maailmankuva, Simu määrittelee.
Liitto-lehteä, puolueen maakunnallista äänenkannattajaa
hän oppi selaamaan jo pikkutyttönä. Silloin
voidaan toimia, vaikka kaikesta ei
oltaisikaan samaa mieltä.
. Teen sen, minkä osaan niin
hyvin kuin osaan ja jos en osaa, kysyn neuvoa. Perästä saattaa kuuluu.
KAKSI kautta jo aiemmin kaupunginvaltuustossa istunut Simu palasi tauon jälkeen takaisin valtuutettujen riviin viime syksyn vaaleissa.
Tauon syynä oli yllättäen elämään Hannu-nimisen miehen
mukana putkahtanut rakkaus, joka vei leskeksi jääneen Kertun talvikausiksi Kolariin.
Nyt on asetuttu taas Pudasjärvelle.
Hannun ja Kertun tarina on
kuin satua alusta alkaen, vaikka
sen käänteissä on koettu kipuakin.
Keskinäinen välittäminen ja
huolenpito oikein loistaa paris-
Kyllä minä edelleen ihmettelen,
miten voi olla keskustavaikuttaja,
jos ei lue Suomenmaata.
kunnasta.
. Mitä tarkoitat. Niitä nimittäin putoilee Simun suusta luontevasti tuon tuosta.
Vastikään 70 vuotta kilahti mittariin, mutta tahti ei ole hiljennyt
yhtään. Kyllä minä edelleen ihmettelen, miten voi olla keskustavaikuttaja, jos ei lue Suomenmaata, hän
tokaisee.
Simulla olisi edelleen takataskussaan keino poikineen, miten
pää-äänenkannattaja saataisiin
laajempaan tietoisuuteen. Monta väärinkäsitystä jää silloin syntymättä.
Ylipäätään Simun mielestä kunnissa pitäisi luottaa enemmän
omiin päättäjiin ja virkamiehiin.
. Jos en ymmärrä toista, kysyn
aina: . Tulipa sieltä komia
karjakko.
OMAN perheen, maatilan ja virkatehtävien lisäksi yhteisten asioiden hoito on aina ollut lähellä Simun sydäntä.
Keskustalainen perintö tuli kotoa.
. Se tuntui niin läheiseltä, että vähän vartuttuaan Kertusta tuli lehden moneen kertaan palkittu asiamies.
. Huolehdimme
toisistamme, Hannu ja Kerttu
Simu sanovat. Jokaisen pitää käyttää omia
lahjojaan. Kuva: Paula Åström
että minulla on päätösvaltaa.
Tärkeintä politiikassa on Simun
mielestä hyvä yhteishenki. Kaupungin keskustan ja tienvarsien pitää olla kunnossa, jotta ihmiset viihtyisivät, hän toteaa.
Tavoitteena on myös toritoiminnan kehittäminen.
En voi käsittää,
Rehula totesi.
Kesäjuhlissa tarjottiin puheiden painikkeeksi kahvia.
Kahvituksesta olivat huolehtimassa
muun muassa Annikki Knaapi, Eeva Sairanen ja Marja Laari.
. Suomen pellot ovat raskasmetallis-
pitoisuuksilla mitaten maailman puhtaimmat, Anttila lisää.
Hän huomauttaa, että kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia tietämään sen, miten ja missä tuotettua ruokaa he syövät.
. Tori on kaupungin sydän ja
kaiken kansan kohtaamispaikka.
Sitä pitäisi saada aktivoitua ja paikallisia innostaa viljelemään marjoja ja vihanneksia myyntiin. Siitä
on hyvä aloittaa uusi päivä.
Voimaa Kerttu ammentaa uskostaan, mutta myös positiivisesta elämänasenteestaan.
. Heitä oli kutsuttu kesäjuhlien tavan mukaan paikalle yli
puoluerajojen pitämään 3,5 minuutin mittainen puhe.
Keskustan varapuheenjohtaja, juhlapuhuja, Juha Rehula sai sentään rajoittamattoman suunvuoron.
KESÄJUHLA oli järjestyksessään 24. Tästä syystä Suomen pitää rakentaa oman ruoantuotantonsa kilpailukyky muille vahvuuksille.
Anttilan mukaan näitä ovat GM-vapaa
sekä eettisesti ja ympäristöllisesti kestävä tuotanto, korkea hygieniataso, terveet
eläimet ja taudeista vapaa kasvinviljely.
. Vaivojaan on turha valittaa,
vaikka niitä olisikin. Jokseenkin ristiriitaista on sitten se, että
samaan aikaan urheilutapahtumassa, jossa
on paljon nuoria, ensimmäiseksi vastaantuleva asia on oluen myyntipaikka ja pelaajien paidoissa, eli nuorten idolien paidoissa,
on olutmerkin mainokset. Kuva: Päivi Vento
taa puoluerajojen kaatuvan, kun on tanssin aika.
Kansanedustajana kesäjuhlia kierrellessä
Urpalainen oli jo menettänyt lavatanssineitsyytensä, eikä sen takia enää jännittänyt tulevaa lavatanssiosuutta.
Seuraavan puheenvuoron käyttänyt Ari
Torniainen (kesk.) lupasi puheenvuoronsa aluksi hakea Urpalaisen pyörähtelemään.
Jukka Kärnä (sd.) ehti muun muassa kantaa huolta siitä, että puun mahdollisuuksia tutkitaan Suomessa liian vähän. Ruoan tie tuottajalta kuluttajalle on
entistä tärkeämpää avata ja kertoa kuluttajalle. Kuntalaisten kuunteleminen
on valtuutetulle erittäin
tärkeää, Kerttu Simu sanoo ja
mallaa kotiseutumuseon
puhelinkeskuksen ääressä.
Kuva: Paula Åström
. Hän muistutti, että vaaleihin
on aikaa vain 1,5 vuotta ja ratkaisujen tekeminen pystytään siirtämään seuraavalle hallitukselle.
Puoli vuotta sitten eduskuntaan Jyri Häkämiehen tilalle noussut Anu Urpalainen
(kok.) oli kesäjuhlilla ensimmäistä kertaa ja
nauratti yleisöä toteamalla, että hän odot-
Mia Huopainen (vas.) ja Tarha Kyllönen kauppasivat arpoja Antti Rämälle. Avoimuus lisää luottamusta
kotimaiseen ruokaan.
neltu soija tekee koko ajan rehuteollisuuden mukana entistä enemmän tuloaan kotieläintuotantoon.
. Ostajia kyllä olisi.
Torilla juhlittiin myös entisen
torimyyjän syntymäpäiväjuhlia.
Palvilihakeiton menekin perusteella paikalla oli noin 380 henkeä.
. Jonna
Huopainen avustaa arpojen valinnassa. Sen
juontajana on paria kertaa lukuun ottamatta toiminut viihdetaiteilija Erkki Liikanen.
Hän piti poliitikot tiukasti aisoissa; pitäähän
juhlaväen päästä myös tanssimaan.
Pikapuheet aloitti keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen,
joka muistutti, ettei talouskasvusta ja yrittäjyydestä puhuminen riitä, vaan yhteiskunnan hyvinvoinnin säilyminen vaatii jokaiselta vastuunottoa itsestään ja yhtä paljon
lähimmäisistään.
Ensimmäisen vieraspuheenvuoron käyttänyt Anneli Kiljunen (sd.) kertoi kehuneensa ympäri Suomea Karjalan kesäjuhlien ideaa kutsua vieraita toisista puolueista.
Kiljunen peesasi Tiilikaista välittämisteemasta muistuttaen poliitikkojen tehtävän
olevan mahdollistaa välittämistä lainsäädännön kautta.
Reijo Tossavainen (ps.) kannusti kunnissa miettimään rauhassa kuntauudistusta ja
?sotesotkua.. Ne ovat hinta, saatavuus ja valistus.
. Suomalaiset ovat huippuja jätevesien
käsittelyssä, mutta emme osaa kertoa taidoistamme maailmalla, Kärnä harmitteli.
Varapuheenjohtaja Juha Rehula nosti puheessaan esiin helteiseen päivään sopivasti keskioluen.
Rehula sanoi suomalaisten runsaan alkoholin käytön rajoittavien asioiden olevan
hyvin konkreettisia. Sama koskee suomalaista luomutuotantoa.
Anttila toteaa, että Suomen elintarviketuotannon suuret haasteet liittyvät pohjoisiin ilmasto-olosuhteisiin, jotka tekevät kotimaisen tuotannon muuta Eurooppaa kalliimmaksi. Luulen, että päättäjillä on edessään aika mielenkiintoinen ja haasteellinen syksy, Laari summasi keittiöväen ennustukset.. Puusta on moneksi.
. Tuntuihan se mukavalta, että Kurenalan kyläyhdistys halusi
sellaisen yllätyksen minulle järjestää.
JUHLAA ei puutu Simun elämästä
tosin arkenakaan. Nyt on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että GM-rehusta vapaa tuotanto pidetään selkeästi erillään GM-rehulla tuotetuista elintarvikkeista. Elämässä pitää nähdä iloa, valoa ja rakkautta.
LUUMÄEN Risulahden tanssilavalle myytiin
sunnuntai-iltana yli 300 lippua.
Keskustaväki oli Karjalan piirissä jälleen
liikkeellä, kun perinteinen kesäjuhla kutsui
karkeloimaan.
Mutta, ensin on työ ja sitten huvi, nimittäin alueen kansanedustajilla. Aamuisin Hannu tuo kahvit sänkyyn, saattaapa
paistaa onnenomeletinkin. Me emme
saa hukata tätä ainutlaatuista mahdollisuuttamme globaalien markkinoiden
alttarille, Anttila vetoaa.
ANTTILA muistuttaa, että geenimuun-
Suomalaisessa
maidontuotannossa ei
käytetä geenimuunneltua rehua,
Sirkka-Liisa Anttila
muistuttaa.
Kuva: Jarkko Martikainen
Karjalan piirin kesäjuhlassa
kuultiin puhetta yli puoluerajojen
PÄIVI VENTO
LUUMÄKI
. 7
30.7.2013
A ja O
GM-vapaus on Suomen ruokatuotannon vahvuus
KESKUSTAN kansanedustajan SirkkaLiisa Anttilan mukaan geenimuunnellusta rehusta vapaa tuotanto on Suomen elintarviketuotannon suuri vahvuus, jota ei pidä lyhytnäköisellä politiikalla hukata.
Edellisen hallituksen maatalousministerinä toiminut Anttila muistuttaa,
että suomalaisessa maidontuotannossa ei käytetä lainkaan geenimuunneltua
rehua
Se on rasittavaa tutullakin seudulla, kun ei
tiedä katujen nimiä.
Nyt pohdinnoilla ei tarvitse rasittaa päätä, sillä laite ilmoittaa
sijainnin kadun ja talojen numeron tarkkuudella. Kulkemisesta on kuitenkin
tullut huomattavasti kevyempää,
kun ei tarvitse koko ajan keskittyä täysillä ympäristön tarkkailuun. Keppiä
laite ei korvaa, vaan molemmat
täydentävät toisiaan.
UUSIMMISSA BlindSquare-päivityksissä on reitinopastusjärjestelmä, kuten esimerkiksi autojen navigaattoreissa.
Jatkolan sovelluksessa sellaista
ominaisuutta ei vielä ole.
Jatkolan BlindSquare kertoo
kuitenkin koko ajan etäisyyttä valittuun kohteeseen.
Laitteessa oleva kompassi ilmoittaa heti, jos kulkusuunta
muuttuu. Nyt voin kävellessä ajatella
omia asioita kuten muutkin, Jatkola sanoo.
Valkoista keppiä Jatkola ei ole
hylännyt, eikä aiokaan. Se on
ymmärrettävää, mutta perusmotoriikka kehittyy vain, kun lapsi saa opetella itse ympäristössä
liikkumista, Jatkola sanoo.
Jatkola opettaa työssään useita
Ennen kadut olivat vain
?niin ja niin mones katu matkalla kauppaan?.
Nyt niillä on nimi.
Uusi sovellus auttaa Matti Jatkolaa ennakoimaan katujen risteyksiä, vaikka niihin on osannut varautua ennenkin tuulen ja äänien
perusteella. Sovelluksen
myötä kadut ovat saaneet myös li-
SUURI kukkaruukku osuu Jatkolan kulkureitille kesken kävelymatkan.
Hän kävelee ruukkua kohtia
täyttä vauhtia, kunnes noin metrin verran edellä kulkeva keppi hipaisee ruukun reunaa ja Jatkola
väistää sitä tottuneesti.
BlindSquare on kukkaruukusta ja muista yllättävistä esteistä
hiljaa.
Se on yksi syy, miksi Jatkola ei
halua kulkea pelkän laitteen varassa, olipa sovellus kuinka hieno tahansa.
Näkövammaisten on hänen
mielestään opittava kulkemaan
kepin tai muiden perinteisten
apuvälineiden avulla ja hallitsemaan fyysinen liikkuvuutensa.
JATKOLA on liikkunut apuvälineiden varassa 12?13-vuotiaas-
ta saakka.
Siihen asti hänellä oli sen verran näköaistia, että hän näki liikkua kotipihan lapsiporukan mukana, ajaa polkupyörällä ja melkein olla lumisotaa.
Se oli merkittävää perusmotoriikan kehittymisen kannalta.
. 8
30.7.2013
Kartalla vaikka ei näe
Uuden sovelluksen myötä näkövammainenkin voi kuljeskella kadulla omissa ajatuksissaan
SAMULI VÄNTTILÄ
HAAPARANTA
. Nyt niillä on nimi ja voin
hahmottaa ympäristöä kokonaisuutena, Jatkola sanoo.
LAITE Jatkolan kaulalla kertoo, että
Lasaretsgatanin kulmaan on matkaa yksitoista metriä.
Tiedon avulla Jatkola osaa varautua mahdollisiin autoihin ja
jalkakäytävän reunoihin, joihin
saattaisi kompastua. Siitä tulee hölmö olo, Jatkola selventää.
sämerkityksiä.
. Jos ennen kuljin tutulla reitillä harhaan, oli tuskaista alkaa
miettiä, mitenkähän menin väärin. Muilta kulkijoil-
ta ei tarvitse niin paljon enää kysellä tietä.
. Ennen kadut olivat vain ?niin
ja niin mones katu matkalla kauppaan?. Se auttaa näkövammaista suunnistamaan.
Liki korvaamattomalta laite
tuntuu silloin, jos Jatkola eksyy
hieman reitiltään.
. Näkövammaisena kun ei voi
katsoa, että ahaa, tuossa olisi pitänyt kääntyä, Jatkola kertoo.
Ennen Jatkola joutui järkeilemään mielessään, kuinka monta risteystä hän on tullut ja minkä
niistä hän on mahdollisesti mennyt ajatuksissaan ohi. Vanhemmat usein ylisuojelevat näkövammaista lasta. KOHDE Coop Extra, matkaa neljäsataa metriä, laite Matti Jatkolan kaulalla ilmoittaa.
Haaparannalla opettajana
työskentelevä Jatkola tutkii valkoisella kepillä edessään avautuvaa tietä ja kulkee määrätietoisesti lyhyen kävelymatkan päässä
olevaa ruokakauppaa, Coop Extraa, kohti.
Haaparannan kaupunginhotelli
jää oikealle, kello kolmeen, kuten
näkövammaisten keskuudessa on
tapana ilmoittaa suuntia.
Laite Jatkolan kaulalla on älypuhelin, johon on yhdistetty näkövammaisille suunnattu
BlindSquare-sovellus.
Viime vuoden tietotekniikkatuotteeksi valittu sovellus auttaa
näkövammaisia kulkemaan julkisilla paikoilla, paikantamaan sijaintiaan ja löytämään haluamiaan kohteita.
Sovellus on käyttäjilleen hyödyllinen, vaikka Jatkola epäilikin
sen merkitystä aluksi.
. Olen liikkunut niin kauan kepin avulla, etten uskonut tarvitsevani koko sovellusta.
. Kuvat: Emma Taipale. Ihmiset auttavat mielellään,
mutta pidemmän päälle on kiusallista kysellä koko ajan tietä
COOP EXTRA, matkaa kolmekymmentä metriä suuntaan kello yksitoista, laite ilmoittaa.
Sovellus kertoo linja-autoaseman olevan oikealla. On hienoa, että laite auttaa
löytämään oikean kaupan oven
näin tarkasti. Paikalla on paljon selvitettäviä asioita. Siitä ei ole kokonaisuutena kukaan ollut kiinnostunut,
Laitakari kertoo.
. Siellä joudutaan
vielä tekemään erilaisia operaatioita kunnallistekniikan
kanssa.
Jämsän kaupunki ei ole erityisen kiinnostunut ottamaan
aluetta haltuunsa.
Kaupunginjohtaja Ilkka Salminen pitää ongelmallisena
juuri vesijohto- ja viemäriverkoston sekä kaukolämmön ylläpitoa.
. Meidän hartiat eivät riitä
sellaisen vastaanottamiseen.
Jos siellä ei ole käyttäjää, niin
olisi hyväntekeväisyyttä ottaa
alue ilman valtion tukea.
Toisen ongelman muodostaa
myytävien alueiden suuri koko.
Alueet pyritään myymään kokonaisuuksina, ja osa alueista
on suojeltuja.
. Nuorien näkövammaisten
omatoimisuus liikkumisen suhteen ei usein ole parhaalla mahdollisella tasolla.
. Opastusääni
tulee kaiuttimien tai korvakuulokkeiden kautta.
näkövammaisia nuoria.
. Esimerkiksi Lahden Hennalassa on 80 000 neliötä rakennettua kiinteistövarallisuutta, jolle pitäisi löytää uusi käyttötarkoitus, Laitakari sanoo.
Myös Hallin varuskunta-alue
menisi paremmin kaupaksi palasina, arvioi Jämsän seudun
kehitysyhtiön toimitusjohtaja
Ulla Haggrén.
. Varsinkaan nuorempi väestö ei osta uusia autoja. Rissan
mukaan vuoden alkupuoliskolla tehdään tavallisesti 60 prosenttia autokaupoista. Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
BlindSquare-sovellus yhdistetään älypuhelimeen. Siitä tulee pöljä olo,
jos kerta toisensa jälkeen menee
apteekkia etsiessä eläinkauppaan tai muuta vastaavaa, Jatkola naurahtaa.
Uuden auton ostaja on yhä
useammin harmaantunut
ANTTI AUTIO/STT
HELSINKI
UUDEN henkilöauton ostaja
on yhä useammin iäkkäämpi henkilö. Autoalan Keskusliiton AKL:n toimitusjohtajan
Pekka Rissan mukaan noin 60
prosenttia uusien autojen ostajista on 58-vuotiaita tai sitä
vanhempia.
. Lähikaduissakin on paljon tekemistä jos ei
ole ennen liikkunut itsenäisesti,
Jatkola kertoo.
. Se on näistä haasteellisin
paikka. Tiedot auttavat Jatkolaa paikantamaan itsensä
ja löytämään kaupan oven.
Hän miettii hetken ja lähtee
kävelemään jyrkästi luoteeseen.
Kaupan ovi lähestyy, mutta Jatkola kävelee vain puoli metriä
sen ohi.
. Vastavuoroisesti käytettyjen autojen kauppa on käynyt hyvin tai tyydyttävästi koko
ajan. Muutama alueemme yrityksistä on osoittanut kiinnostusta, mutta vain kohteen tiettyihin osiin, Haggrén sanoo.
Sovelluksella on käyttäjiä 55 eri maassa.
Sovelluksen puhesynteesi osaa 26 kieltä, myös suomea.
BlindSquare sai Tietotekniikan liiton jakaman vuoden 2012 tietotekniikkapalkinnon.
Sovellus sai myös tänä kesänä Global Mobile Awards 2013
-maininnan kategoriassa Paras mobiiliterveystuote tai -palvelu
Mobile World Congressissa.
Pohjois-Karjalan prikaatin varusmies käyttää internettiä kasarmilla Kontiolahden varuskunta-alueella. Autokauppa on
saanut sitä kautta rahavirtoja,
Rissa sanoo.
Vanhimpien ikäluokkien
painottuminen autokaupoissa tarkoittaa hänen mukaansa myös sitä, että uusia autoja
maksetaan runsaasti käteisellä.
Nuorempi väki käy osamaksu-
kauppaa, jossa autoliike kanavoi asiakkaalle rahoitusta kiinteällä korolla.
AKL USKOO, että uusien henkilöautojen myynti kohoaa tänä
vuonna alan ennustamaan 105
000 auton tavoitteeseen, vaikka
alkuvuosi sujui hieman odotettua heikommin.
Ensimmäisellä vuosipuoliskolla rekisteröitiin vajaat 56
600 uutta henkilöautoa. Myynti
olisi siten korkeintaan 100 000
auton vauhdissa.. On ollut aika hyvä tilanne
sillä puolella. Myös Kotkan
Rankista ja Kontiolahdesta keskustellaan.
Keskustelut etenevät kuitenkin yleensä hitaasti. Voi sanoa, että viimeisten neljän viiden vuoden aikana yli 58-vuotiaat ovat pääosin olleet uusien
autojen ostajina, Rissa kertoo.
Uusien autojen kauppa on
käynyt kokonaisuudessaan
kehnosti vuodesta 2008 lähtien. Keskusteluja varuskunnista
on, mutta ei tämä mikään helppo nakki ole.
Laitakarin mukaan myyntikeskusteluja käydään kuitenkin useimmista.
Esimerkiksi Kauhavan lentosotakoulusta ja Keuruun varuskunta-alueesta on ollut useita
kiinnostuneita. Tällä kertaa kauppa löytyy.
. Esimerkik-
si Karkialammin varuskuntaalueesta Mikkelissä on Laitakarin mukaan keskusteltu lähes 10 vuotta.
. Alle 58-vuotiaat ovat kaikonneet käytettyjen autojen
myyntiosastoille.
. Kohde Coop Extra jää kello
kuuden ja seitsemän väliin, nopeatempoinen laiteääni sanoo
hetken perästä.
Jatkola ymmärtää oven jääneen
taakse ja tekee suunnanmuutoksen. Pelkkä laite ei ratkaise liikkumisongelmaa, vaan itsekin täytyy
nähdä paljon vaivaa. 9
30.7.2013
Tyhjenevillä varuskuntaalueilla ei ole ostajia
FAKTA
TUOMO POLO, JAANA VAAHTIO/S
HELSINKI
Palkittu sovellus helpottaa
näkövammaisen arkea
Näkövammaisille suunnattu sovellus auttaa näkövammaista
paikantamaan itsensä ja löytämään haluttuja kohteita.
Uusimmissa päivityksissä on saatavilla myös reitinopastusjärjestelmä.
Sovelluksen on kehittänyt suomalainen Ilkka Pirttimaa.
BlindSquare toimii vain Applen iphonessa ja ipadissa.
Sovellus poimii tietoa kahdelta ilmaiskarttapalvelimelta.
Tuotteen voi hankkia Applen AppStoresta.
PUOLUSTUSVOIMILTA vapautuvat varuskunta-alueet aiheuttavat vielä paljon harmaita hiuksia varuskunta-alueita
kaupittelevalle Senaatti-kiinteistöille.
Senaatti-kiinteistöjen toimialajohtaja Heikki Laitakari kertoo, että yhtäkään lakkautettavista varuskunta-alueista ei ole vielä myyty.
. Kyllä näitä alueita saa kysellä vielä vuosia.
Laitakarin mukaan alueisiin
ei ole osoitettu kiinnostusta Venäjältä tai muualta ulkomailta.
PIAN vapautuvista alueista
Jämsän Hallissa sijaitsevan Ilmavoimien teknillisen koulun
myynti ei ole edennyt lainkaan.
Kun
on huoltopysähdys, aina on rinki ympärillä.. 10
30.7.2013
Pasi Paukkunen ja Reino Puoskari olivat tuoneet puheenjohtaja Juha Sipilän rakentaman El Kamina-häkäpönttöauton ajamalla Kempeleestä Kuopioon. Kuva: Soili Riepula
ole teknisesti niin pitkälle viety kuin Sipilän El Kamina.
Juuri El Kaminan näkeminen liikenteessä sai Paukkusen innostumaan asiasta ja
aloittamaan oman rakennusprojektinsa, jo-
ka valmistui tänä kesänä.
Sipilän tukiryhmään kuuluvan Puoskarin
mukaan auto herättää mielenkiintoa. Normaalia liikennevauhtia, Puoskari
vastasi kysymykseen, kuinka kovaa autolla pääsee.
Häkäpönttöautoa ajaa Puoskarin mukaan ihan kuin normaalia henkilöautoa.
Kolmella puupalikkasäkillä auto kulkee
160 kilometriä.
Paukkunen itsekin on rakentanut häkäpönttöauton, mutta hän tuumaili, ettei se
Kimmo Valta, Antti Kivelä ja Päivi Kytö jakoivat keskustan teltalla käyneille ilmapalloja, kasseja, kyniä ja karkkeja sekä juttelivat kävijöiden kanssa. IHMISET ovat kiinnostuneita palikoista ja
tekniikasta ja siitä, miten se kulkee, Sipilän
häkäpönttöautoa kävijöille esitellyt oululainen Reino Puoskari kertoi. Vanhat nimet olivat valttia,
kun titteleitä jaettiin.
Valttia oli myös gallup-suosiossa paistatteleva keskusta, sillä puolueen osastolla kävi kuhina, kun ihmiset ottivat mukaansa jaossa olleita tuotteita ja vaihtoivat puolueaktiivien kanssa mielipiteitä.
Oman lisänsä osastolle toi puoluejohtaja Juha Sipilän valmistama ja omistama häkäpönttöauto, jonka ympärillä riitti kiinnostuneita.
Päivi Kytö puoluetoimistolta ja Rautalammin Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Ari Weide jakoivat helteisessä
säässä hiki hatussa osastolla piipahtaneille
kasseja, lehtiä, kyniä ja karkkia.
Monta ilmapalloa lähti lasten matkaan.
Töitä riitti myös avuksi tulleille kuopiolaiselle Antti Kivelälle ja Pohjois-Savon piirin toiminnanjohtaja Kimmo Vallalle, joka ryhtyi oitis täyttämään lisää ilmapalloja.
Yksi jos toinenkin kävijöistä kertoi aina
äänestäneensä keskustaa. . Edellispäivänä hän oli yhdessä kempeleläisen Pasi
Paukkusen kanssa ajanut auton Oulusta
Kuopioon.
Lähtiessä auto oli tankattu puupalikoilla ja kerran välillä piti tehdä uusi tankkaus.
Puoskari tuumasi, että kun Sipilä ei päässyt
paikalle, auto kumminkin tuli.
. Mutta oli joukossa niitäkin, jotka myönsivät, että välillä mei-
Kun on
huoltopysähdys,
aina on rinki
ympärillä.
nasi usko loppua.
Uudet kannatusluvut ja hallituksen haastaminen oppositiosta ovat kuitenkin palauttaneet uskoa puolueeseen.
Puolueen edustajien on nyt helpompi
työskennellä, kun ei tarvitse niinkään mennä tyrkyttämään sanomaa; ihmiset tulevat
itse luokse kysymään ja juttelemaan.
. Ihmisiä
kiinnosti tietää, kuinka auto toimii ja kuinka kovaa sillä pääsee. Kuva:Soili Riepula
Sipilän El Kamina
kiinnosti ravikansaa
SOILI RIEPULA
KUOPIO
TODELLISTA ravimeininkiä oli ilmassa, kun
Kuopiossa järjestettiin tämänvuotiset Kuninkuusravit
Ahaa-nimisen lehmän kyljessä on nyrkin kokoinen reikä, joka on suljettu kumisella tulpalla.
Reiän nimi on pötsiavanne. Yhtiö kertoi viime kesänä nykyisen palvelinkeskuksen laajentamisesta, mutta uudesta rakennuksesta ei ole aiemmin tiedotettu.
Uudesta, 2,5 hehtaarin kokoisesta palvelinkeskushallista kertoi ensimmäisenä Kymen Sanomat.
. Tutkimuskarjoihin kuuluvia
lehmiä on Suomessa vain reilut parisataa.
HAKUKONEYHTIÖ Google rakentaa Haminan Summaan
uuden palvelinkeskushallin nykyisen palvelinkeskuksen
yhteyteen. Tällä hetkellä Summassa työskentelee laajennuksen parissa arviolta 500 henkilöä.
Uudisrakennus on neliömäärältään samansuuruinen
kuin vanha tehdashalli. Vanhatalon mukaan lehmä ei ole tyypillinen tutkimuseläin. Pötsi on se osa lehmän ruoansulatusjärjestelmää, jossa mikrobit sulattavat rehun pienemmiksi osiksi.
. Viime vuonna eläinkokeissa
käytettiin esimerkiksi noin 300 kaniinia. Yksi
niistä erottuu joukosta. Avanteen kautta voidaan ottaa näyte pötsin sisällöstä, kertoo kotieläintieteen professori Aila
Vanhatalo.
Pötsinäytteitä tutkimalla nähdään, millainen rehun koostumus sopii lehmille parhaiten. Lehmälle sopiva rehu on ystävällisempi myös ympäristölle,
sillä lehmän virtsan ja lannan mukana kulkevat hajoamistuotteet kuormittavat vesistöjä.
Avanne tehdään rauhoitetulle lehmälle paikallispuudutuksessa. Yhdistys kritisoi
muun muassa sitä, että luvassa ei ole tarkasteltu vaikutuksia Kittilän matkailulle.
Laajentamisluvan myötä kultakaivos voi nostaa rikastusmäärän 1,1 miljoonasta tonnista 1,6 miljoonaan tonniin.
Google rakentaa uutta
palvelinkeskushallia Haminaan
Tutkijoiden mukaan Ahaa-lehmä voi avanteestaan huolimatta elää normaalisti.
Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva
Rehua tutkitaan tekemällä lehmän kylkeen reikä
TARU SEPPÄNEN/STT
HELSINKI
KYMMENIÄ lehmiä laiduntaa aurinkoisessa säässä Viikin opetus- ja tutkimustilalla Helsingissä. Samalla voitaisiin liiton mukaan turvata suomalaiseen metsästyskulttuuriin kuuluva hanhenmetsästys soilla.
Kittilän kultakaivoksen
laajentamisluvasta valituksia
KITTILÄN kultakaivoksen laajentamisluvasta on tehty kolme valitusta Vaasan hallinto-oikeuteen. Suomessa käyttömäärät ovat
pieniä, ja jos yhtenä vuonna alkaa iso projekti, se helposti nostaa
eläinten käyttöä jopa kymmeneksen. Silti se ei poista perusongelmia, kuten sitä, että eläimiä säilytetään edelleen pienissä tiloissa ja
niille aiheutetaan kipua ja tuskaa.
Tähän asiaan ei ole tulossa muutosta, SEY:n toiminnanjohtaja Kati Pulli toteaa.
lyhyesti
Liitto esittää kiintiötä
metsähanhen pyyntiin
METSÄSTÄJÄLIITTO esittää metsähanhen pyyntiin saaliskiintiötä pyyntiaikarajoitusten sijaan. Lehmä ei tunne näytteenottoa, Vanhatalo sanoo.
Viikissä lehmiä on yhteensä 65, ja niistä viidellä on avanne. Kaliste kertoo, että kokeissa etsitään syitä ja uusia
hoitomuotoja kansansairauksiin,
kuten sydän- ja verisuonitauteihin sekä syöpään.
Kosmetiikan eläinkokeita Suomessa ei ole ollut vuosikymmeniin, Kaliste tähdentää.
TORSTAINA Suomessa tulee voimaan uusi koe-eläinlainsäädäntö.
Se edellyttää, että toiminnanharjoittaja eli koe-eläinlaitos nimeää vastedes työryhmän, joka seuraa eläinten hyvinvointia ja neuvoo laitoksen väkeä siihen liittyvissä kysymyksissä.
Myös avoimuus lisääntyy: elokuusta alkaen eläinkokeista julkaistaan lupalautakunnan nettisi-
vulla tiivistelmä. Tämä vastaa yhteensä kahta tuhannesosaa valtakunnallisesta koe-eläintilastosta.
. Sitten sama toistetaan toisella rehulla.
. Viime vuonna ilmoittamamme laajennus etenee hyvin. Yksi kiintiöity metsähanhi metsästäjää
kohti johtaisi nykytilanteen vaatimaan kokonaissaalismäärän laskuun. Valittajina
ovat kultakaivosta pyörittävä yhtiö Agnico Eagle Finland,
Lapin luonnonsuojelupiiri sekä yksityishenkilö.
Laajentamisluvan lisäksi Pohjois-Suomen aluehallintovirasto uudisti kesäkuussa kaivoksen lupaehtoja.
Kaivosyhtiö hakee muutosta muun muassa uusille antimonin ja sulfaatin enimmäispäästömäärille.
Lapin luonnonsuojelupiiri puolestaan vaatii hallintooikeutta kumoamaan koko päätöksen. Niiden osuus kaikista maassa tehdyistä eläinkokeista on keskimäärin runsas 90
prosenttia.
Muiden eläinten käyttö on marginaalista, käy ilmi STT:n selvityksestä. 11
30.7.2013
Hiiri on edelleen Suomen
käytetyin koe-eläin
ESA KOIVURANTA/STT
HELSINKI
HIIRI, rotta ja kala pysyvät vuodesta toiseen Suomen käytetyimpinä
koe-eläiminä. Uudisrakennuksen arvoa tai rakennustöiden kestoa yhtiö ei ole kertonut.
Google osti Summan suljetun paperitehtaan keväällä 2009 Stora Ensolta ja investoi siihen 200 miljoonaa euroa.. Niissä esitellään
hanketta kansantajuisesti.
Samalla maahan perustetaan
koe-eläinten suojelun neuvottelukunta.
. Uskon, että
kokoonpanolle on tilausta. Neuvottelukunta antaa suosituksia ja osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Etenkin kaloilla vaihtelu on
suurta. Pötsi on kuin iso sammio. Maa- ja metsätalousministeriö on aikaisemmin esittänyt metsähanhen
metsästysajan merkittävää rajoittamista kantojen turvaamiseksi.
Pyyntiajan rajoittaminen lopettaisi liiton mukaan metsähanhenpyynnin laajoilta alueilta lähes kokonaan, sillä suurin osa hanhista olisi jo muuttanut pois Suomesta
ennen metsästysajan alkamista.
Liiton mielestä aikarajoituksen sijaan tulisi harkita saaliskiintiötä. Muutamia kuukausia kestävissä tutkimuksissa lehmille syötetään
pari viikkoa yhtä rehua, jonka jälkeen on näytteenottopäivä. Altaassa voi olla tilastoitavana huomattava määrä kaloja, joista vain osaa käytetään varsinaiseen tutkimukseen, selven-
tää Eläinkoelautakunnan johtava
esittelijä Eila Kaliste.
Kalisteen mukaan suomalainen
koe-eläintoiminta on enimmäkseen yliopistoissa tehtävää tieteellistä tutkimusta. Tuotanto-, seura- ja harrastuseläimissä vastaava on koettu positiiviseksi, sanoo eläinlääkintäylitarkastaja Tiina Pullola maa- ja metsätalousministeriöstä.
Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto (SEY) ja Animalia pitävät
uudistusta yleisesti hyvänä.
. Olemme hiljattain muuttaneet laajennussuunnitelmia ja meille on myönnetty lupa rakentaa nykyisten konehallien viereen, Alistair Verney Googlen viestinnästä kertoo.
Maansiirto- ja paalutustyöt Summan entisen paperitehtaan alueella ovat jo käynnissä.
Vuosi sitten Google kertoi nykyisen palvelinkeskuksen
laajennustöiden kestävän puolitoista vuotta ja kustantavan 150 miljoonaa euroa. Se yksinomaan parantaa nykytilaa. Vanhatalon mukaan avannelehmät
elävät täysin normaalia elämää, paitsi että välillä
niiltä otetaan pötsinäytteitä.
Ahaa-lehmä on nyt kesälomalla, sillä yhtään ravitsemustutkimusta ei ole käynnissä
Kalevan kisat painoi näköjään valinnoissa paljon. Kalevan kisoissa heidän keskinäinen eronsa oli selkeä, joten sikäli valintakin oli selkeä, Kemppainen sanoo.
Wirkkala oli Vaasassa kolmas
tuloksella 82,87 ja Mannio neljäs
heitettyään 81,44.
. Peli oli tasainen ennen Ka-
levan kisoja, Kemppainen sanoo.
. Se
vähän vaikutti alkukesän kisoissa. Sen aikana sopimukselle hankitaan
tarvittavat liigayhteisön ja muiden sidosryhmien hyväksynnät. Meillä oli neljän ja puolen viikon aikaikkuna kesäkuun lopusta Kalevan kisoihin. Seuran pääomistajan tehtävän jättävä Manngard
on myös sopinut luopuvansa saatavistaan Ilvekseltä, joiden on arvioitu olevan yli miljoona euroa.
Uudestakaupungista kotoisin oleva Sjöblom, 42, voitti
omalla urheilu-urallaan amerikkalaisen jalkapallon Euroopan mestaruuden Suomen paidassa.
Manngard neuvotteli Ilveksen osake-enemmistön myynnistä useiden osapuolten kanssa kuluneen vuoden aikana.
Formuloita ei nähdä ensi vuonna Intiassa.
Kuva: Attila Kisbenedek/Lehtikuva
Ecclestone pudottamassa
Intian gp:n F1-kalenterista
INTIAN osakilpailu putoaa todennäköisesti ensi vuoden
formula 1 -kalenterista, sanoi MM-sarjan markkinointioikeuksia hallinnoiva Bernie Ecclestone.
. Joukkue on voittanut 11 ottelua
putkeen. Päätös oli poikkeuksellisen yksimielinen, SUL:n
valmennusjohtaja Jorma Kemppainen kertasi maanantaista puhelinkokousta.
Mannio ihmetteli, miksi MMkisojen 83,50 metrin A-tulosrajan
rikkominen ei painanut vaa?assa
lainkaan. Hän loukkasi takareittään pari viikkoa sitten ja
valittiin joukkueeseen ehdollisesti.
Hänen on näytettävä olevansa kunnossa 9. Siirsin askelmerkkiä jo Vaasan kisoihin, mutta tulin silti vielä liian lähelle viivaa.
USA juhlii Concacaf-alueen mestaruutta.
Kuva: Don Emmert/Lehtikuva
Yhdysvalloille Concacafalueen jalkapallomestaruus
YHDYSVALLAT vei Pohjois- ja Väli-Amerikan sekä Karibian alueen jalkapallomestaruuden. Todennäköisesti
ei, Ecclestone sanoi Unkarin gp:n yhteydessä.
Ecclestonelta kysyttiin, mikä Intian gp:n ongelma on.
. Gold cupissa USA teki 20 ja päästi neljä maalia.
. Toteutuuko Intian gp ensi kaudella. Aina oletetaan, että A-raja ylittää valinnoissa B-rajan, vaikka valintajärjestelmässä ei ollut kyse
siitä, Kemppainen sanoo.
Nykyisin MM-kisoihin voidaan
valita samaan lajiin urheilijoita
korkeammalla A-tulosrajalla ja
matalammalla B-tulosrajalla, joka keihäänheitossa oli 81 metriä.
MOSKOVAN MM-kisoissa kilpailee
yksitoista suomalaista sillä edellytyksellä, että pituushyppääjä Eero
Haapala on kunnossa. Vaasassa toinen heitto oli sellainen, että se olisi voinut olla
kaukana, Wirkkala muistelee finaalia, jossa hän oli kolmas.
Wirkkala satsaa nyt kaiken MM-kisavalmisteluihin valmentajansa Petteri Piirosen kanssa. Hän heitti Turussa kesäkuun puolivälissä 84,65, kun Wirkkalan kauden paras on samassa
kilpailussa heitetty (82,91).
. elokuuta mennessä.
Suomen joukkueen tavoite
MM-kisoissa on erittäin kova, mitali ja kolme sijoitusta kahdeksan
parhaan joukkoon.
. Siitä, että pystyn
harjoituksissa toistamaan enemmän hyviä heittoja ja saan juoksun
rytmin vähän paremmaksi. Asiasta keskusteltiin, mutta en
tunnistanut keskustelusta poikkipuolisia sanoja. Sen saavuttaminen tarkoittaa,
ettei syömähampaiden eli keihäsmiesten passaa epäonnistua, ja St.
Moritzista on pitänyt tulla hyvin
hapettunut mies, Kemppainen
viittasi vuoristoleiriltä palanneeseen kävelijä Jarkko Kinnuseen.
Wirkkala yllättyi valinnasta
KEIHÄÄNHEITTÄJÄ Teemu Wirkkala otti tyynesti vastaan paikan
yleisurheilun MM-joukkueessa.
. Pitkä heitto on nyt pienistä asioista kiinni. Nyt kaikki on kunnossa,
Wirkkala sanoo.
Wirkkalan kesän paras heitto on kantanut 82,91, mutta tulos olisi voinut olla paljon lähempänä hänen ennätyslukemiaan 87,23 jo
Vaasan Kalevan kisoissa viikonvaihteessa, jos heitto olisi teknisesti
natsannut rahtusen paremmin.
. USA löi Gold cupin
loppuottelussa Panaman 1?0 maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa Chicagossa.
USA vei viidennen Concacaf-alueen mestaruutensa
vakuuttavalla esityksellä. Kuva: Mikko Stig/lehtikuva. Toivottavasti tämä on vasta jonkin suuremman alku.
Haluamme enemmän, Donovan viittasi ensi kesän MMlopputurnaukseen.
Teemu Wirkkala satsaa nyt kaiken MM-kisavalmisteluihin, eikä ei ole varma, heittääkö Kuortaneen
Eliittikisoissa lauantaina. Vähän olin yllättynyt. Mannio ja Wirkkala B-rajan. Siinä painotettiin heinäkuun
kisoja ja erityisesti Vaasan Kalevan kisoja.
. Sekin vähän ihmetytti, kun
minulla oli valintaikkunan ajalta
parempi tulos Timanttiliigan kilpailusta Birminghamista (83,26).
Niiden piti olla tärkeitä kilpailuja,
mutta eivät ne sitten olleetkaan,
Mannio mietti.
KEMPPAISEN mukaan valinta eteni sovittujen periaatteiden mukaisesti. Minulla ei saa olla mitään vaivaa, että pystyn tekemään huippuheiton. Hän on vuosien 2007 ja 2009 MM-finalisti ja heitti Pekingin olympialaisissa
vuonna 2008 viidenneksi. Reiden lähentäjä kramppasi alkukesästä heti leirien jälkeen. Itse satsasin siihen ja jätin sen takia Eliittikisoja heittämättä, Wirkkala sanoo.
Wirkkalalle, 29, MM-kisojen haasteet ovat tuttuja. Sen aikana
Ruuskanen ja Pitkämäki heittivät
A-rajan. Erittäin poliittinen, kuului vastaus.
Ecclestone rustaa kisakalenterista luonnoksen ja vie
sen yleensä syyskuussa Kansainvälisen autoliiton FIA:n
hyväksyttäväksi.
30.7.2013
Wirkkala Moskovaan
ilman poikkipuolisia sanoja
TAPIO NEVALAINEN/STT
HELSINKI
ARVOKISAVALINTOIHIN pettyneen
keihäänheittäjän karvas osa lankesi tänä kesänä Ari Manniolle.
EM-mitalisti putosi MM-joukkueesta kärsittyään Kalevan kisoissa
vajaan puolentoista metrin tappion Teemu Wirkkalalle.
. Kuluvan kesän kisoissa toholammilaisen
paras heitto on vielä jäänyt näkemättä.
. Hän ei ole varma, heittääkö Kuortaneen Eliittikisoissa lauantaina vai keskittyykö harjoittelemaan.
. Yhden kisan perusteella tehtiin päätös. Ari oli voittanut Teemun kertaalleen, mutta tulostaso oli heillä aika samanlainen. 12
lyhyesti
Ilves-omistaja vaihtuu,
Manngard luopuu saatavistaan
JÄÄKIEKON SM-liigaseura Ilveksen pääomistaja vaihtuu
puolen vuoden kuluessa.
Vetovastuun ottaa Monacossa asuva liikemies Marko Sjöblom, joka on tehnyt esisopimuksen yli 20 vuotta
pääomistajana toimineen Vincent Manngardin osakeomistuksen hankkimisesta.
Lopullinen sopimus tehdään kuuden kuukauden siirtymäkauden aikana. Harmittaa totta kai,
Mannio totesi.
Suomen urheiluliiton hallitus
nimesi MM-kisojen keihästrioksi Tero Pitkämäen, Antti Ruuskasen ja Wirkkalan ilman soraääniä.
Tarinoita on yhtä paljon kuin kertojiakin.
Vaikka varsinaiset taistelut käytiin pääasiassa Etelä-Ossetian
pääkaupungin Tskhinvalin ja Gorin kaupungin liepeillä, venäläiset
joukot pommittivat myös Tbilisin
lentokenttää ja muutamia sotilaskohteita Tbilisin lähiöissä.
Kukaan ei mielellään muistele
noita aikoja . Kuva: Maiju Korhonen
Kaukasian kaunotar
Georgia toipuu sodasta
Maan talous on sodan jälkeen kasvanut joka vuosi 6?7 prosentilla
MAIJU KORHONEN
HELSINKI
ELOKUUN kahdeksantena tulee
kuluneeksi tasan viisi vuotta Georgian sodan syttymisestä.
Moni suomalainen muistaa sodan poikkeuksellisen hyvin sen
kaukaisesta sijainnista huolimatta, sillä Suomi oli tuolloin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n puheenjohtajamaa
ja tuolloinen ulkoministeri Alexander Stubb näkyvä hahmo sodan lopettamiseen tähtäävissä
toimissa.
Vaikka sota jäikin viiden päivän
mittaiseksi (8.?12.8.2008), sen vaikutukset ulottuvat nykyhetkeen
saakka.
Kiista koski Georgiasta irti pyristeleviä alueita Etelä-Ossetiaa
ja Abhasiaa. muttei rauhakaan.
Venäjä miehittää Abhasiaa ja
Etelä-Ossetiaa ja on tunnustanut
näiden alueiden itsenäisyyden.
Nuo kaksi aluetta muodostavat
noin 20 prosenttia Georgian pinta-alasta, mutta ovat täysin venäläisen rahoituksen varassa.
Georgia pitää alueita omanaan, ja maan hallituksen virallisilla sivuilla Abhasiaa ja Tskhinvalin aluetta (Etelä-Ossetiaa) kutsutaan termillä ?occupied territories on Georgia. Uusi sota olisi
myrkkyä maiden haaveille EU- ja
NATO-jäsenyyksistä.
Lähteet: BBC News, Georgian Tourism Administration, Government
of Georgia, IMF, UNHCR. Georgian naapurimaiden Armenian ja Azerbaidzanin välit ovat tulehtuneet
Vuoristo-Karabakhin ratkaisemattoman kiistan vuoksi.
Paikallisten arvion mukaan levottomuudet voivat leimahtaa sodiksi, jollei niitä lähivuosina saada
ratkaistua kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Vaikka Georgia puolueettomien lähteiden mukaan
aloitti sodan, Venäjä oli sitä ennen tehnyt kaikkensa ärsyttääkseen Georgiaa.
JOKAINEN georgialainen muistaa
missä oli, kun sota syttyi. Tämä
oli kova takaisku Georgian taloudelle, joka oli hyvin riippuvainen
Venäjän viennistä.
Vasta tänä keväänä Venäjä on
asteittain sallinut georgialaisten
tuotteiden tulon markkinoilleen.
Nyt sen kuuluisia viinejä ja Borjomi-kivennäisvettä saa taas venäläisistä kaupoista.
Silti Etelä-Ossetian ja Abhasian
kysymys on edelleen ratkaisematta, kun kumpikaan maa ei suostu
joustamaan vaatimuksistaan.
KANSAINVÄLISEN valuuttarahaston (IMF) juuri julkaiseman raportin mukaan Georgian taloudella on mennyt Venäjän boikotista
huolimatta viime vuosina paremmin kuin monilla eurooppalaisilla.
Maan talouskasvu on sodan jälkeen ollut 6?7 prosentin luokkaa
vuosittain, ja vaikka tälle vuodelle kasvun ennustetaan hiipuvan
neljään prosenttiin, se on silti EU-
maiden miinusmerkkisiin lukuihin nähden hyvä saavutus.
Georgian turismihallinnon
(Georgian Tourism Administration) mukaan maan matkailualalla
pyyhkii vieläkin paremmin. Tämän vuoden kesäkuussa Venäjän
presidentti Vladimir Putin sanoi
kannattavansa maiden ?täysimittaisia suhteita?, sisältäen viisumien saannin helpottamisen.
Venäjä asetti sodan jälkimainin-
geissa monet georgialaiset tuotteet maahantuontikieltoon. muistot ovat liian
tuoreita ja sota kosketti monia tbilisiläisiä henkilökohtaisesti.
Sota pakotti yli 100 000 ihmistä pakolaiseksi omassa maassaan.
Yhteensä Georgian alueella on
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n
mukaan maan sisäisenä pakolaisena lähes 275 000 ihmistä.
VAIKKA tulitauko saatiin aikaan
ETYJ:n ja tuolloisen EU:n puheenjohtajamaan Ranskan avustuksella,
alueiden pattitilanne on edelleen
ratkaisematta. Maahan matkustavien ihmisten määrä
kasvaa kaksinumeroisia prosenttilukuja joka vuosi.
Georgian rajoilla on muitakin
levottomia alueita, kuten Tsetsenia ja Ingushetia. Muutamia välikohtauksia ja yksittäisiä laukausten-
vaihtoja lukuun ottamatta alueilla
ei ole sotatila . eli Georgian miehitetyt alueet.
SODAN seurauksena georgialaisten
on ollut käytännössä mahdotonta
saada viisumia Venäjälle edes sukulaisten tapaamista varten. 13
30.7.2013
Sodan jälkeisinä vuosina Georgian presidentti Mikheil Saakashvili on rakennuttanut Tbilisiin useita futuristisia rakennuksia
Meikäläinen on nöyrä kaikkien keikkojen suhteen. Humpan Hurriganes soitti taitavasti, ja sana kiiri eteenpäin.
YHTYEEN suosio kasvoi tasaisesti,
mutta Eki Jantunen ja kumppanit eivät silti voineet mitenkään
aavistaa, millainen hitti heillä olikaan työn alla Lahdessa heinäkuussa 1976.
Silloin orkesteri nimittäin levytti Microvox-studiossa Jätkän humpan, debyyttikappaleensa.
Kuinka tämä historiallinen levytys, Suomi-viihteen ehkä toivotuin klassikko, aikoinaan syntyi-
Kuvassa Jätkän humpan, iskelmäklassikon, koko tekijäkaarti
koolla. Tupa-Uuno . Punnukset taitavat tosin painua vahvasti sinne päivätanssien suuntaan.
Ensimmäisen keikkansa Eki
Jantunen teki 14-vuotiaana syksyllä 1965 kotikunnassaan PäijätHämeen Orimattilassa nuorten
suositussa Rymyillassa
. Vasemmalta: Uuno . Yleisö piti esityksestä ja
trio päätti jatkaa samoilla linjoilla.
Keikkoja energisellä Mutkattomat-triolla oli alun alkaen hyvin
eri puolilla maata. Tupasela, Hannu
Tuominen, Paavo Melander, Eki Jantunen ja Pekka Melander.
Kuva: Mutkattomat
Kyllä Suomessa yhä paritansseja
tanssitaan ja kesällä varsinkin. Yhtyeemme The Faces sai neljään mieheen jaettavaksi 50 markkaa, mistä olimme ylpeitä, Jantunen muistelee.
JANTUSEN elämä kuusikymmen-
täluvun Suomessa pyöri pitkälle
bändikuvioissa.
. Kuva: Kari Kumpulampi
Mutkatonta sen olla pitää
Kesäinen lavakeikka on tanssimuusikolle aina ja ikuisesti se numero yksi
KARI KUMPULAMPI
HELSINKI
PITKÄN linjan keikkaratsu Eki Jantunen laskeskelee, että kuluva suvi on hänelle jo 45. Popsarkaa tahkosimme, mutta sitten keksimme perustaa Tuomisen Hanskin ja Melanderin Pekan kanssa Mutkattomatyhtyeen.
. Musiikin ehdoilla mentiin ?
mitä nyt motocrossia, mäkihyppyä, hiihtoa ja koulunkäyntiä siihen oheen. Kyllä Suomessa yhä
paritansseja tanssitaan ja kesällä
varsinkin. Määrittelimme bändin linjan
sellaiseksi, että popklassikoiden
oheen soitamme oman kylän pelimannien Paavo Melanderin ja
Uuno Tupaselan ralleja.
Mutkattomien ensikeikka oli
Uudellamaalla heinäkuussa 1975.
Orkesteri soitti vauhdikkaan setin VPK:n kesäjuhlilla Myrskylän
lähellä. Soitto soi ja tanssijat
nautiskelevat toistensa seurasta.
Kellohelmat ja kukkahameet heilahtelevat. Se oli oikein rahakeikka. Järvenrantaa komistavat koivut, Jantunen tunnelmoi.
Hän tähdentää, ettei paritanssikulttuuri suinkaan ole Suomessa katoavaa kansanperinnettä,
vaikka aktiivisesti toimivia lavoja onkin maassa enää vain kolmisen sataa.
. Itse kunkin pitäisi kokea nämä lavatunnelmat, kaikki ne tuoksut ja fiilikset. virallinen lavakesä.
Suomi on koluttu moneen kertaan, mutta esiintymisen palo on
konkarimuusikolla silti yhä valtaisa.
Aivan erityisesti laulajan sydän sykähtelee rinnassa silloin,
kun tiedossa on keikka kesälavalla rantamaiseman vehmaassa
idyllissä.
. 14
30.7.2013
. Koskaan en ole lähtenyt liikkeelle takki auki ja rahat pois-meiningillä, Eki Jantunen sanoo. Parikymmentä vuotta sitten
lavoja oli kolme tuhatta, mutta
eipä hätää
Rytin perikunta luovutti sen museoon vuonna
2006, jolloin Risto Rytin kuolemasta tuli 50 vuotta.
HUITTISTEN toisen tunnetulla merkkimiehellä,
kuvanveistäjä Lauri Leppäsellä on myös edustava osasto Huittisten museossa. Studiossa oli rento meno,
sen muistan, ja soitimme Jätkän
humpan levylle spontaanisti.
Laulu huomattiin heti. Tästä hän sai myöhemmin sotasyyllisyystuomion, 10 vuotta kuritushuonetta.
Presidentti J. Toimi tv-juontajana
myös ykkösen 1990-luvun puolivälin viihdeohjelmassa
Tanssit Stadissa.
kään, Eki Jantunen?
. Korkealla kunnahalla hongat huminoi./ Kirves paukkaa,
puuta haukkaa, pokasaha soi./
Jätkä siellä, päänsä hiellä leivän
saada voi.?
Eki Jantunen & Mutkattomat
syttyy liekkiin tunnetusti juuri
lavakeikalla.
Valssit, tangot, humpat, jenkat ja jivet tarjoillaan tanssiväelle sellaisella tunteen palolla,
johon pystyy vain ammattibändi vuosikymmenten kokemuksella.
Näitä upeita lavatunnelmia
on myös Mutkattomien uudella, sopivasti kesän alla ilmestyneellä livealbumilla Tanssilavakeikka.
Tämä tyylipuhdas, tanssijalkaa kutkuttava äänite on taltioitu Orimattilan Kehräämössä keväällä 2005 Radio Suomen Lavalauantai-lähetyksessä.
Risto Rytin osasto esittelee Huittisten suurmiehen elämää ja uraa. Helsingissä, Minna Canth Tampereella, Selim Palmgren
Porissa, Jääkäripatsas Vaasassa ja lukuisat sankarivainajien muistomerkit eri puolilla Suomea.
Leppäsen tuotannosta kertovat luonnokset, reliefit, mitalit ja valokuvat.
Vuonna 1938 vanhaan kivimakasiiniin perustettu Huittisten museo on päälinjaltaan paikalliseen ja valtakunnalliseen kulttuurihistoriaan keskittyvä paikallismuseo.
Sen ensimmäinen ja toinen kerros koostuvat
talonpoikaiskulttuurin esineistöstä. Teeman mukaisesti keskitymme Risto Rytin
huittislaisten juurien ja taustojen valottamiseen.
Myös hänen poliittista ja muutakin monipuolista
elämäntyötään sekä uraansa vaikeiden sotavuosien presidenttinä esitellään, kertoo museonjohtaja Markku Teinonen.
Risto Ryti on juuriltaan tunnettua satakuntalaista talonpoikaissukua. Yhtyeelle myönnettiin Kullervo
Linna-säätiön palkinto vuonna 1993 ansioistaan tanssimusiikin esittäjänä.
Juontanut Radio Suomessa mm. Unskin tekstit sisältävät aina kielellisen jujun ja positiivisen tunnelman. 1939 ja toimi presidenttinä 1940?44.
Sodista päästiin lopulta irtautumaan Rytin henkilökohtaisen ratkaisun avulla.
Pelastaakseen Suomen itsenäisyyden Ryti allekirjoitti omissa nimissään Ribbentrop-sopimuksen. 15
30.7.2013
Tuntematon
kuplettimestari
Huittisten museo vaalii
Risto Rytin muistoa
ESKO HILSKA
JÄTKÄN HUMPAN sanoitta-
ja, kuplettimestari, näyttelijä ja pakinoitsija Uuno Tupasela (1902-1983) on kotimaisen viihteen suuria tuntemattomia.
Hänen tunnetuin sanoituksensa on yli miljoona kappaletta myynyt klassikko Jätkän
humppa. juuret Huittisissa.
. Kuva: Esko Hilska. K. Laulu on tuonut leivän pöytään koko bändille.
. Muita Uuno Tupaselan eli Tupa-Uunon sanoituksia ovat mm. Helppo melodia ja vaivaton soitinkulku ovat
muita avainsanoja, kun pohditaan Jätkän humpan suosiota.
Hauskaa ja nostalgista! Mutkatonta! Tanssittavaa!
JANTUNEN on kiitollinen Jätkän
humpasta. Limperin muorin
humppa ja Metsurin elämää.
Uuno Tupasela oli viisitoistalapsisen suurperheen 14.
lapsi ja asui koko elämänsä
Päijät-Hämeessä, Artjärvellä ja
Lahdessa.
Sotien jälkeen hän tienasi leipää mm. Erikoisuutena museossa on 600 asemasodassa lentokonealumiinista ja teräksestä tehty puukkokokoelma.
Museon erikoisuus on jäljennös kansallismuseon kokoelmissa olevasta Huittisten Hirvenpäästä, joka on tunnetuimpia suomalaisia muinaisesineitä.
Levyttänyt Mutkattomien kanssa parikymmentä
albumia, yli 200 laulua. Rytin kotitila Loimijoen varressa oli 400 hehtaarin suuruinen ja nautojakin ammui navetassa 50.
Lahjakas Risto Ryti kirjoitti ylioppilaaksi jo 17
vuotiaana Porin lyseosta.
Ryti suoritti ylemmän oikeustutkinnon kolmessa vuodessa Helsingin yliopistossa ja aloitti samantien uransa laki-, talous-, pankki- ja kansainvälisissä sekä valtiollisissa tehtävissä.
Eduskuntaa Ryti valittiin ensimmäisen kerran
30-vuotiaana Turun ja Porin läänin pohjoisesta vaalipiiristä, Kansallisesta edistyspuolueesta.
Pääministerinä hän aloitti talvisodan sytyttyä
1.12. Leppänen tunnetaan monien kansallisten veistosten tekijänä.
Leppäsen tunnetuimpia veistoksia ovat Eino
Leinon patsas Esplanadin puistossa. Paasikivi armahti vaikeasti sairastuneen Rytin vuonna 1949.
Huittisten museon Ryti-osasto esittelee Rytin
huittislaisia taustoja: lapsuudenkotia, opiskelua,
lakimiesuraa, Suomen pankin pääjohtajuusaikaa,
ministeri- ja presidenttikautta
Mieleenjäävä on Rytille myönnettyjen kansainvälisten ja kotimaisten kunniamerkkien kokoelma. Tansseissa moni tuli kysymään, että
hei, mikäs kappale se tämä on?
Jantunen pitää Jätkän humpan suosion syynä artjärveläisen Uuno Tupaselan (19021983) eli Tupa-Uunon vauhdikasta tekstiä.
. aamukahvilähetyksiä,
puhelintoivekonsertteja, radioiltamia.
Toimi vuosina 1986-1990 juontajana MTV:n suositussa Toivotaan toivotaan-ohjelmassa. tivolilaulajana ja
autonkuljettajana.
Starckjohannilla Lahdessa hän työskenteli talonmiehenä 1950-luvulta eläkepäivilleen asti.
HUITTINEN
Uuno Tupasela oli ilmeikäs
taiteilija ja persoonallisuus,
kuten piirroksistakin käy ilmi.
Kuva: Uuno Tupaselan
lastenlasten perhealbumi
FAKTA
Erkki Jantunen
SYNTYNYT vuonna 1951 Orimattilassa, missä asuu edel-
leen.
Laulaja, kitaristi, lauluntekijä, juontaja.
SUOMEN viidennen presidentin Risto Rytin (18891956) muistoa vaalitaan hänen synnyinkuntansa
Huittisten museossa Rytin elämäntyötä valottavin kokoelmin.
Rytin museon teema on Presidentti Risto Ryti
koordinaatioryhmä teki linjauksen kuntauudistuksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen yhteensovittamiseksi.
Tämä lähes omaksi tieteenalakseen noussut, perin mutkikas kannanotto sisällytettiin hallituksen kuntarakennelakia koskevaan täydentävään esitykseen.
Paperin pääsisältö on, mitä minkäkin kokoinen kunta saa
tehdä sosiaali- ja terveydenhuollon alalla ja millä edellytyksillä.
Alle 20 000 asukkaan kunnat eivät saisi tehdä mitään, ne saisivat vain rahoittaa.
Perustuslakivaliokunta totesi,
ettei se lausunnossaan ryhdy arvioimaan täydentävään esityk-
seen sisällytettyä Orpon koordinaatioryhmän linjausta perustuslain näkökulmasta.
Tällainen tarkastelu voidaan
valiokunnan mukaan tehdä vasta siinä yhteydessä, kun mahdollinen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiehdotus
saatetaan eduskunnan käsiteltäväksi.
Perustuslakivaliokunta katsoi,
ettei sen perustuslain mukaisiin
tehtäviin kuulu ennakoivan arvion tekeminen jonkin tulevaisuudessa mahdollisesti annettavan
lakiehdotuksen suhteesta perustuslakiin.
Tämä näkökulma korostuu valiokunnan mukaan tällaisessa tilanteessa, jossa linjaukset ovat
varsin alustavia ja yleispiirteisiä.
Kuntarakenneuudistus edellyttää kuntien suopeutta. Sitä ei nyt ole.. Selvää on, että vuosi
2014 lähestyy loppuaan määräajan päättyessä. sote-järjestämislaki), jota
koskeva esitys on tulossa eduskunnan käsiteltäväksi vasta kevätistuntokaudella 2014.
Kuntarakennelakiin eduskunnassa tehdyn lisäyksen mukaan
kunnilla on käytettävissään kuusi kuukautta aikaa yhdistymisselvityksen ja mahdollisen yhdistymisesityksen tekemiseen
sote-järjestämislain tultua hyväksytyksi.
Kuuden kuukauden määräajan alkamisesta säädetään erikseen lailla. Jako isäntä- ja renkikuntiin on mielestäni mahdoton.?
Kuva: Jaakko Martkainen
Uudistuksista tuli
oma tieteenalansa
KUNTARAKENNELAKI tuli voimaan 1.7.2013. Jako isäntä- ja
renkikuntiin on mielestäni mahdoton.
Esko Kiviranta
kansanedustaja
Kuntarakenneuudistus edellyttää
kuntien suopeutta. Hänen, kuin monen muunkin
kuntapäättäjän, pitäisi nimittäin antaa kuntansa puolesta lausuntonsa Sote-raportista lokakuun loppuun mennessä.
Hallituksen Sote-uudistuspolitiikka heitti romukoppaan selvitysmiesten asiantuntijalausunnot, siksi kuntien päättäjien onkin erittäin vaikea hahmottaa ja tehdä
tulevaisuuden kannalta minkäänlaisia merkittäviä päätöksiä asian tiimoilta.
Esimerkiksi se, että Tampere ottaisi Pirkanmaalla vastuulleen useampien kuntien sosiaali- ja terveystoimen,
rikkoo jo sinänsä perustuslaissa säädettyä kuntien itsemääräämisoikeutta.
Jos perustuslakia pitää lähteä näiltä tiimoilta muuttamaan, se ei tule olemaan hallitukselle mikään helppo tie.
Miten käy mm. tälläkin hetkellä hyvin toimivien ja tasokkaiden yliopisto- ja keskussairaaloitten, jos sairaanhoitopiirit lopetetaan ja omistuspohja siirtyy eri kuntien vastuulle?
HALLITUKSEN monista uudistuksista juuri Sote-uudistus tuntuu tällä hetkellä kaikkein onnettomimmalta ja
huonnoimmin valmistetulta päätökseltä.
Vain jonkin vuoden vallassa olleen hallituksen olisikin
pitänyt kuunnella tarkasti, mitä asiantuntijoilla ja kuntapäättäjillä on Sote-uudistuksesta sanottavaa.
Näin suurista asioista päätettäessä pitäisikin ottaa mukaan jokainen asiantunteva taho ja jokainen puolue oppositiota myöten.
Vielä sangen kokemattomat hallituspuolueet eivät voi
yksin päättää näin isoista asioista . Säännös on tosiasiassa
kuollut kirjain, vaikka kunnat ilmoituksen tekevätkin lain kirjainta tarkoin noudattaakseen.
PETTERI ORPON ns. 16
Mielipiteet
Sote-raportissa
selkeää on vain
väkimäärä
SOTE-UUDISTUKSEN väliraportti julkaistiin laskelmoidun
tarkasti juuri sopivasti lomien alkamisen ajankohtaan
27. kaikkien suomalaisten tulevaisuudesta.
Se, mihin ihmiset tässä maassa ovat kaikkein eniten
aina luottaneet ja turvanneet . Sitä ei
nyt ole.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus törmää perustuslakiin, jos hallitus
pitää jääräpäisesti kiinni vastuukuntamallistaan. sairaanhoitopalvelut ?
tuntuvatkin olevan tällä hetkellä erittäin kyseenalaisella
ja heppoisalla tiellä.
Hallituksen iältään ja kokemukseltaan nuoret poliitikot eivät tunnu tässä kohtaa ? ikävä kyllä ? näkevän metsää puilta.
Arto J. Tällä ei kuitenkaan toistaiseksi ole juurikaan
käytännön merkitystä.
Tämä johtuu eduskunnan perustuslakivaliokunnan linjauksesta, jonka mukaan kunnilla on
yhdistymisselvityksiä ja mahdollisia yhdistymisesityksiä tehdessään oltava riittävät tiedot keskeisistä päätöksentekoon vaikuttavista seikoista.
Tällainen seikka on sosiaali- ja
terveydenhuollon järjestämislaki (ns. kesäkuuta. Heinämäki
Tampere
?Miten käy mm. tälläkin hetkellä hyvin toimivien ja
tasokkaiden yliopisto- ja keskussairaaloitten, jos
sairaanhoitopiirit lopetetaan ja omistuspohja
siirtyy eri kuntien vastuulle?. Kuva: Emma Taipale
?Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus törmää perustuslakiin, jos hallitus pitää
jääräpäisesti kiinni vastuukuntamallistaan. Kukaan ei silloin jaksanut paneutua raportin sisältöön.
Raportin mukaan sairaanhoitopiirit lakkautetaan vuoden 2016 loppuun mennessä.
Alle 20 000 asukkaan kunnat eivät saa raportin mukaan jatkossa järjestää yksin sosiaali- ja terveyspalveluita, tämä olisi mahdollista vain 20 000?50 000 asukkaan
kunnissa.
Mainitsemani kuntien väkimäärät taitavatkin olla Sote-raportin matemaattisesti selkein kohta ? muu alkaakin olla kovin hämärän peitossa.
Kaikki on kuin vuoren laelle pilveen eksyneen kuntapoliitikon painajaista. Tuolloin huhtikuun 2015 eduskuntavaalit ovat
jo ovella.
Kuntarakennelakiin jäi säännös, jonka mukaan kunnan tulee
ilmoittaa viimeistään 30.11.2013
valtiovarainministeriölle, minkä kunnan tai kuntien kanssa se
selvittää kuntien yhdistymistä.
Kuntien ilmoitusten ja lopullisten selvitysten ei kuitenkaan
välttämättä tarvitse koskea samaa aluetta, joten kunta voisi
halutessaan myös muuttaa tekemäänsä päätöstä ilmoituksen tekemisen jälkeen.
Perustuslakivaliokunnan mukaan ilmoitusvelvollisuuden
säätämisellä ei ole oikeudellista merkitystä itse selvitysprosesseihin
Yhteiskyydit klo 17.15. mieluiten sähköpostilla ullariitta.juuti@keskusta.fi.
Satakunnan Vesaiset järjestää kaikille avoimen leirin 9.-11-8. Paikalla varapj. Iltapäivällä suuntaamme Jämijärvelle ja pääkohteemme on Jämi. Sylvi
Merta-Junkkari pj.
Vihti, kunnallisjärjestö: Tervetuloa tapaamaan Keskustan valtuutettuja ja
luottamushenkilöitä Wuosisatamarkkinoiden politiikkakujalle (Liukkaankuja) Vihdin Kirkonkylään la 24.8. klo
10-15.30.
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimisto lomailee 24.6.-2.8.
Muistakaa tehdä kesäajan teltta- ja
tarvikevaraukset sekä hoitaa muistamiset ajoissa. Pohjois-Satakuntaan. Muilta peritään 20?/edestakainen matka. taiteilija Alpo Jaakolan ateljeekotiin ja Patsaspuistoon. Juhlapuhujana Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki. Tervetuloa! Näytelmä pohjautuu Terttu Aakon kirjoittamaan satukirjaan, joka julkaistiin viime syksynä.
Näytelmän ohjaavat Sari Kokkonen ja
Irene Huru. Jääli-päivä, Pyhäntä: pe 23.8. Majoittuminen teltassa samoille
palveluilla: 4-10v 80?, 11-14v 100. Kiireelliset asiat voi soitella myös tj. Kommenttipuheenvuorot: MTK-VarsinaisSuomen toiminnanjohtaja Paavo Myllymäki, LSO Osuuskunnan hallituksen
puheenjohtaja Matti Murto, Osuuskunta Länsi-Maidon edustajiston jäsen Mika Kavander, MTT:n puutarharyhmän ryhmäpäällikkö, erikoistutkija
Saila Karhu. klo 18 kunnanviraston
kahviossa.
Keskusta Maaseudulta Käsin . (MSL). Ilmoittautumiset 2.8. mennessä Eevalle 0407503202 tai Helgalle 050-4637327.
POHJOIS-SAVO
Keskustaväen kirkkopyhää vietetään Kaavilla 1.9. Hannuksen koulu, Kiiminki: su 8.9. messuilla Tervolan Louella 24.-25.8.
VESAISET
Vesaiset järjestävät valtakunnallisen Perheleirin 1.-4.8. ja ilmoittautumiset Tarjalle, puh. elokuuta kello 16 Vietämme kepeän kesäistä iltapäivähetkeä yhdessä Turussa, Kupittaan paviljongin pihamaalla. - 26.9. Risto Ervelälle, puh. klo 18 alkaen. Leirin
ohjelmassa yhdessäoloa, askartelua,
leikkejä... 1.8. Lempäälässä.
Kymenlaakson Keskustanaiset, Marjatan päivää vietetään 10.8 Kotkassa.
Aloitetaan aamukahvilla Sapokan Tulikukossa 9.30 ja sen jälkeen tutustutaan Sapokan puistoon. 040834 0803. Keskikatu 4, 45100
Kouvola.
Hämeenlinna. Tilaisuuden jälkeen halukkaat voivat tutustua Loimaan Taidetaloon. 044 278 7590
Satakunnan Keskustanaiset, kesäretki la 17.8. Mukana Keskustan vpj, ke Annika Saarikko ja ke Tapani Tölli.
Teatteri Vesaiset esittää: koko perheen HÖLMÖLÄISTARINA Meillä välähtää Hietasaari: su 11.8. Keskustan
teltta Elomessuilla Hämeensaaressa.
PÄIJÄT-HÄME
Orimattila, kj kutsuu tutustumaan
Halson perheen kesänäyttelyyn ke
31.7. Piiri tarjoaa aamukahvit , muu
osio omalla kustannuksella. Nuorisokeskus Marttisissa, Virroilla. Juhlatilaisuus Nuorisokeskus Marttisen vanhassa pappilassa. Ilmottautumiset ja tiedustelut
Pilvi Kärkelä 0405895709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
Keskusta ja keskustalaiset ovat mukana Keski-Suomen kesätapahtumissa seuraavasti: Vaajakosken Kohinat 8.11.8; Äänekosken Elorieha 16.8; Karstulan markkinat 13.9. Musiikista vastaa Juha Varjo. Kokoonnumme Loimaan torille klo 10,
josta lähdemme opastetulle kierrokselle mm. Kesäilta, Annika Saarikko, Oulu: la 17.8. Keskustelua taloudesta ja hyvinvoinnista
alustavat lyhyin puheenvuoroin Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen, Aalto-yliopiston professori Heikki Niskakangas ja KHT Olavi
Ala-Nissilä.
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Marjatanpäivä Loimaalla su 18.8. välisen ajan.
Keskusta on mukana seuraavissa
kesätapahtumissa: Oulu: la 10.8. Tilaisuudessa puhujana
Perheyritystenliiton toimitusjohtaja
Matti Vanhanen. ja yli 15v
160?. Ohjelmassa kunnan
ja kunnallisjärjestön tervehdykset sekä musiikkia Erkki Räsänen. Satukirja on myynnissä näytösten yhteydessä
hintaan 14 euroa.
PERÄPOHJOLA
Piiritoimisto on auki sopimuksen
mukaan: Kai Puro puh. mennessä
Ulla-Riita lle, puh. Ministeri Kiurun esitys on
yritys hätäratkaisuksi tilanteessa, jossa nuorisotakuu ei näytä
toimivan käytännössä ja nuorten
syrjäytyminen vain voimistuu,
arvioi Rundgren Peräpohjolan
piirin kesäjuhlassa Pellossa.
Rundgrenin mukaan koulutyötä tekevät tietävät hyvin, että ministerin esittämä tie ei ole ratkaisu syrjäytymisongelmaan.
Rundgrenin mielestä opetuksen resurssit on suunnattava siihen, että kaikkien oppilaiden taipumukset huomioidaan perusopetuksen aikana.
. mennessä Heidi-Maria Vainio
puh. klo 17 alkaen Auran Nuortentalolla. 050-301 6189
tai tarja.kiviniemi@keskusta.fi.
Satakunnan piiritoimisto, Tavoitat
meidät seuraavista numeroista: toiminnanjohtaja Satu Tietari 050 405
7742, nuorten toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044 0336 588 satakunta@keskustanuoret.fi, jäsenasiat Leena
Kallionsivu 050 405 7743.
ETELÄ-HÄME
KYMENLAAKSO
Piiritoimisto on suljettuna 8.7.-4.8.
Hyvää kesää!
Hämeenlinna / Kalvola. Ulla-Riitta ottaa vastaan ilmoittautumisia Vesaisten perheleirille 1.-4.8. 10.-11.8. klo 16. klo 19 alkaen Hml kj:n johtokunnan ja valtuustoryhmän yhteinen kokous Sinikka
Haapsamon kotona.
PIIRITOIMISTON uusi osoite Kauppakeskus Hansa 2 krs. Tilaisuuden
puheenjohtajana kansanedustaja Esko Kiviranta. klo 13.30 Suomen maatalousmuseo Sarassa Loimaalla ?Miten Suomi selviää?. Messun toimittaa ja saarnaa alueseurakunta pappi Mikko Huhtala ja messussa avustavat Kaavin keskustanaiset. 050-301 6189 tai
tarja.kiviniemi@keskusta.fi.
Keskustan veteraanikerho, Syysristeily ke 25.9. ja
aikuiset 110?. Messun jälkeen lounas seurakuntakodissa, omakustanteinen 5 ?. Vieraana perusturvakuntayhtymä Akselin ylilääkäri Susanna Laivoranta-Nyman ja piirin edustaja. Saunomiseen ja uintiin mahdollisuus klo
16 alkaen.
Aura. Kahvitarjoilu. Juomme aamukahvit Postellissa ja teemme ostoksia, minkä jälkeen
lounas Kuntoutuskeskuksessa. Lähtö on klo 8.45 ja paluu 26.9. Maksu matkasta 15.9. Juha Rehula ja keskustanaisten pj. Syömme
lounasta Katinhännän kievarissa, jonka jälkeen siirrymme juhlatalo Heimolinnaan. Piiritoimiston väki toivottaa
kaikille ihanaa kesää!
Nousiainen ja Masku, Kj:n kesätapahtuma Askaisten Pikisaaressa 31.7
klo 18. 040
7078452.
KARJALA
Piiritoimisto suljettu 22.7.-3.8. Kangasalla;
Päivä alkaa klo 9.30 Kangasalan kirkkossa jonka jälkeen kuljetus linja-autolla retkikohteisiin. Matkan hinta 520,00
euroa. Lähiruuasta puhuu kaupunginvaltuuston pj Tapio Malmiharju.
PIRKANMAA
Yhdessäolopäivä 31.7. ajankohtana puhelimitse 040-4160147 / Tuija Pitkäpaasi tai sähköpostitse tuija.pitkapaasi@
keskusta.fi.
POHJOIS-KARJALA
Piiritoimisto suljettu remontin johdosta toistaiseksi. ja avataan jälleen 12.8. mennessä Tarjalle, puh. Ohjelmassa lisäksi
arvontaa. Reitti: Kerimäki-Savonlinna-Juva-Mikkeli- Jyväskylä-Virrat. Luvassa on kulttuuria ja ostoksia Kankaanpäässä ja Jämijärvellä. Kaasut ilmapalloihin
suoraan Aulis Suomiselta puh. Tilaisuuden alussa on kahvitarjoilu.
Miten Suomi selviää. Elsi
Katainen sekä piirin kansanedustajia.
Kahvitus alkaa klo 18.
Tyrnävä. Alustajina maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen ja MTK:n
puheenjohtaja Juha Marttila. klo 18 Nuotioilta Autiorannassa.
Nivala, Kesätapahtuma LASSINLAMMELLA 30.7 klo 19. mennessä Sirpan tilille FI41
5316 0850 0055 78.
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon
tuetuista lomista kiinnostuneet: esitteitä ja hakemuksia saatavilla piiritoimistosta tai MTLH:sta.
Raisio, Tervetuloa Keskustan ja Keskustanaisten toimintaan mukaan! Lisätietoja pj:t Eero Vainio p. ja KN+VES Tallinnan matkalle
17.-18.8. 15.9. 0400-366 530 tai Sirpalle, puh. Yhteiskuljetus lähtee Raumalta Porin kautta
(Porista klo 9) ja reitti osallistujien mukaan. 0440-622 266. Vietämme pienen ohjelmallisen kahvitilaisuuden ministeri Marjatta Väänäsen 90-vuotispäivän johdosta klo 14. klo 19 kotonani Terhotie 1 F 2,
Pähkinärinne, Vantaa. Kysy tarkempia tietoja ja
ilmoittaudu kauppinen.helena@gmail.
com tai 0400 411071.
SATAKUNTA
ITÄ-SAVO
Piiritoimisto on suljettuna kesäaikaan 21.6.-4.8. Viking Amorellalla. Liput: 8
euroa. SuomiAreenan aikaan
viikolla 29 päivystämme Porissa Eetunaukion Kansalaistorilla. Keskustelutilaisuus EU:n maatalousuudistuksesta ja kansallisen
141-tuen jatkosta ke 31.7. 0500130 550. Lisätietoja ja ilmoittautumi-
Vesaisten Itä-Savon piiri järjestää
jäsenilleen ilmaisen bussikuljetuksen Vesaisten valtakunnalliselle leirille
Marttiseen Virroille 1.-4.8. Tied. Keskustanaisten toiminnanjohtajan tehtäviä hoitaa Tarja Kiviniemi 050 301 6189 tarja.
kiviniemi(a)keskusta.fi Keskustanuorten toiminnanjohtajan tehtäviä hoitaa Pälvi-Solina Kivelä 044 0336 588
satakunta(a)keskustanuoret.fi
Keskustan Itä-Savon piiritoimisto
sulkeutuu kesäksi 24.6. Keskustelun
alustajana kansanedustaja Esko Kiviranta ja toiminnanjohtaja Risto Ervelä.
Ilmoittautumiset viim. 0408379867 ja
perapohjola@keskusta.fi.
Tervola, kunnallisjärjestön johtokunnan kokous 1.8. lopetus klo 16.
Hinta 40,00 joka sisältää kuljetuksen, retkikohteet, lounaan ja kaksi
kahvia. Keskustalainen kesäilta Tyrnävän kotiseututalolla 14.8. klo 18 Oravanpesillä.
Omavastuu 15?/hlö sisältää saunomisen lisäksi iltapalan. Ilmoittautua voi sähköpostilla annika.saarikko@eduskunta.fi
tai numeroon 040-7446770.
set 31.7. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Piiristä
mukana Ulla-Riitta. Kiireelliset asiat ko. Jumalanpalvelus Virtain kirkossa klo 10.00. 040-589
6160 tai eero.vainio@eskv.info ja Mirjam Karila, p. Kotkaniemessä Säkylässä. 11.00 lähdetään Varissaareen (10 min.merimatka)
lounaalle ja palataan Sapokkaan n.
14.00. Joka tapauksessa hallituksen
ja valtiovarainministeriön pitäisi
ottaa asiaan kantaa ja tehdä asiassa poliittinen päätös, eikä jättää asiaa yksittäisten tullivirkamiesten harkinnan varaan.
Rundgren
epäilee
nuorisotakuun
toteutumista
KESKUSTAN kansanedustajan Simo Rundgrenin mielestä hallitus
on ilmiselvästi toivoton nuorisotakuun toteutumisen suhteen.
Rundgren arvelee, että tästä johtuen opetusministeri Krista Kiuru (sd.) on esittänyt oppivelvollisuuden jatkamista yhdellä vuodella.
. Näytelmää suositellaan yli 3-vuotiaille, soveltuu myös aikuisille. Ilmoittautumiset Pilvi Kärkelä 0405895709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
?Muksut mukaan. klo 18. Paikkana Tietäväläntie
591, Halsolla. Toteutetaan mikäli osallistujia vähintään 10.
Ilmoittautumiset sähköpostilla piiritoimistolle 2.8 mennessä pirjo.matikainen@keskusta.fi tai pj. Aloitamme klo 16 kahvilla ja vars. Liisa Varjolalle liisa.varjola@kouvola.fi puh. Kouluopetuksessa on oltava jo yläkouluvaiheessa riittävästi mahdollisuuksia myös niille oppilaille, joiden teoreettinen
lahjakkuus ei ole heidän vahvin
puolensa.
Kansanedustajan mukaan
opetuksen yksilöllistäminen oppilaiden taipumusten mukaan
vahvistaa nuoria peruskoulun
jälkeiseen ammatilliseen koulutukseen tai yleissivistävään lukio-opetukseen.. Kiiminki-päivä, Tyrnävä: ke 14.8. ja Ween, maan, wiljaa ?markkinat Jyväskylässä 14.-15.9.
ETELÄ-SAVO
Piiritoimisto suljettu lomien ajaksi
22.7-19.8. Osoite: Antti Korpintie 3A
00600 Helsinki.
UUSIMAA
Länsi-Vantaa, py:n vuosikokous ma
5.8. Ilmoittaumiset 050-347
3556/Ulla-Riitta tai sähköpostilla ullariitta.juuti@keskusta.fi.
Sulkavan Keskustanaisten savusaunailta to 8.8. Hintaan sisältyy buffet-lounas
ruokajuomineen, pullakahvit ja omaa
ja laivan yllätysohjelmaa. Ilmoittaudu mukaan perinteiseen kulttuuripäiväämme 10.8. 040-141 7326 tai mirjam.
karila@raisio.fi
Lämpimästi tervetuloa Annikan Elojuhliin sunnuntaina 4. Juhlapuheen pitää Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko.
ETELÄ-POHJANMAA
Piiritoimisto on suljettu 21.6.-4.8.
Etelä-Pohjanmaan Vesaisten uusi
puhelinnumero 040-1725005.
POHJOIS-POHJANMAA
Piiritoimisto on kiinni 20.6.-2.8. Hyvää kesää
Keskustanaisten syysmatka Berliiniin 23.9. Kotkaan Sopokan puistoon ja merimatka
Varissaareen. Keskustassa tapahtuu
HELSINKI
Helsingin Vesaisten perhesähly lauantaisin Koskelan nuorisotalolla klo 14-16. koko perheen tapahtuma 8.8. Perheleiri on
tänä vuonna täynnä tarinoita ja taikoja! Leirillä pääsee tutustumaan luontoon, kokemaan liikunnan iloa, harjoittamaan kädentaitoja sekä kurkistamaan kulttuurin saloihin. Yhteydenotot Antti
Varis 0405116787 tai antti.varis@keskusta.fi
KESKI-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna 21.6.-4.8.
Keskustaväen kirkkopyhä Virroilla 11.8. Marjatan päivän kulttuuriretki la 10.8. Kesäkahvi -keskustelutilaisuus su 4.8. Iltapäiväämme sisältyy myös musiikkia, arpajaiset ja muuta ohjelmaa. Tervehdyksen tuo kansanedustaja Arto Pirttilahti, Puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska, Piirin puheenjohtaja
Pertti Hakanen sekä Pirkanmaan keskustanaiset. Majoittuminen hirsihuvilassa tai nuorisohotellissa, täysihoitoruokailut ja leiriohjelma alle 4v
0?, 4-10v 120?, 11-14v 140. Vehoniemen automuseo, Kangasalan lepokoti ja kädentaitajien puoti, lounas, Äijäläntalo - evakko lasten näyttely, kotiteollisuusliike Helmiina. klo 7.35.
Matkan hinta: kahden hengen A-hytti
25 ?/hlö, kahden hengen B-hytti 23 ?/
hlö ja yhden hengen pikku-B ?hytti 24
?/hlö. Lämpimästi tervetuloa. Lisätietoja: http://www.vesaiset.fi/fi/Perheleiri/
Marttinen_2013
17
keskusta nyt
Kiviranta:
Virheelliset
arvonlisäverot
palautettava
HALLITUKSEN on annettava
eduskunnalle esitys autoverosta virheellisesti perittyjen arvonlisäverojen palauttamisesta, vaatii kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen
Esko Kiviranta (kesk.).
Kivirannan mukaan autoverosta perityn arvonlisäveron palautuksesta tulee säätää laki, kun
korkein oikeus laajensi päätöksellään valtion vastuun hallinnollisesta veronpalautuksesta
vahingonkorvaukseen.
Kivirannan mielestä vetoaminen vanhentumiseen on epäoikeudenmukaista ja oikeudellisesti perusteetonta.
. Leirille ovat tervetulleita kaikki lapset aikuisen seurassa.
Voi osallistua myös osaksi aikaa. ohjelma alkaa klo 16.30. messuilla Tervolan Louella 24.-25.8.
LAPPI
Keskusta Maaseudulta Käsin . klo 13. Tiedustelut ja ilmottautumiset
Pilvi Kärkelä 0405895709 tai pilvi.karkela@keskusta.fi
Etelä-Savon Keskustanaiset. klo 12.
Esityksen kesto noin 30 min. Juhlamenun hinta 36,00
euroa. Sulkavan matkahuollon edestä
Keihäänheiton lisäksi toinen laji, jossa
yleisurheilun MM-kisoilla tulee niitten
historiassa 30 vuotta täyteen. Mikä on dosetti?
8. Urho Kekkonen oli presidenttinä vajaa
26 vuotta. Robert Mugabella tulee syksyllä
täyteen yhtä pitkä aika maansa presidenttinä. Säät ovat olleet mielenkiintoisia tänä
kesänä. Suomessa vietetään vuosittaista
Kansallista veteraanipäivää 27. On ollut hellettä ja on ollut... Kuinka moni suomalainen
suomalaiset yleisurheilun MM-kisoissa
ovat menestyneet, on kävely. Moskovassa 10. Minkä maan kansalaisuus on yleisin
Suomessa asuvilla Suomen ja jonkin
toisen maan kaksoiskansalaisilla?
4. Masi . B. Virtanen . Mitä
pelkää brontofobiasta kärsivä ihminen?
Minkä maan presidentti?
ja -kuningatar?
Kuva: Jekesai Njikizana/Lehtikuva
6. Ketkä
kävelivät maailmanmestareiksi
1993 (10 km) ja 1995 (50 km)?
3. huhtikuuta?
7. 18
30.7.2013
TIETOTESTI
1. huhtikuuta.
Mikä sota, johon Suomi on osallistunut,
päättyi 27. Ensimmäiset
MM-kisat järjestettiin elokuussa 1983
Helsingissä. Mukula
3
4
2 6 8
9
8 3
4
8
3
7
1 7 4 9 8 6
2
5
4
5
2 8
7
6 9 5
6
4
7 6 3
8
1
2
9 2 5 7
6
5
5
4 1 8
2
4
7
6
6
1
3 5 2
8
7
1
9
8
7
8
5 8 9 4
2
6
5
1 4 6 3 8
9
1
7
2 5 3 9
6
5
7 8 6
7 1
2
3
2
4 6
9
7
8
3
9
8
6 5
2
2
6 5 1
1
3 8
9. Minkä niminen on Aku Ankan isä?
on MM-kisojen historiassa voittanut
keihäänheiton: 1, 3 vai 5?
9. Minkä meren rannalla sijaitsee Algerian
pääkaupunki Alger?
Sudoku
Viivi & Wagner . Ketkä ovat vuoden 2013 Tangokuningas
2. elokuuta alkavilla
10. Aku Ankka . Minkä maan presidentti Mugabe on?
5
3:3-4
SANANPARSI
Älä naura näkemältä,
kysy syytä syvemmältä.
Punkalaidun
KASKU
. heinäkuuta 2013.
Tänään: Asta, ortodoksisen kalenterin mukaan Hemmo, Herman,
Silas, Silvo ja Valentin.
Aurinko laskee tänään Helsingissä kello 21.59, Oulussa kello 22.38
ja nousee huomenna Helsingissä
kello 4.57 ja Oulussa 4.12.
PÄIVÄN SANA
Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta - kiedo ne kaulaasi, kirjoita
sydämesi tauluun, niin saat rakkautta ja kiitosta sekä Jumalalta
että ihmisiltä.
Sananl. Sukuseuran edustaja kävi pelottelemassa että minunkin nimeni löytyy sellaisesta suvusta, johon en ole
tiennyt kuuluvani, ei haitannut, kun kertoivat että samaa sukua Vainion Junnun kanssa.
Saman kylän porukka tekee talvella itselleen sellaisen liukumäen, että siitä saadulla kokemuksella hakivat Saariselältä kuusi
liukumäen MM-mitalia.
Puuhamies soittaa vielä illalla perään,
kysyy, että mikä oli hyvää ja mikä huonoa,
kehitettäisiin. Aika moni osti kirjankin, mielelläni myin.
Heinäkuinen parituntinen, jonka eteen puuhamiehet ja -naiset olivat nähneet valtavasti vaivaa. Hyvänen
aika, traktoreita joka lähtöön. Varmasti, hänhän on olisi jo yli
400 vuotta vanha.
Ratkaisut
3
5
6
7
9
1
8
2
4
2
7
8
6
3
4
1
5
9
1
2
5
8
9
4
6
7
3
3
7
8
1
2
6
5
4
9
4
6
9
7
5
3
8
1
2
9
3
6
2
7
5
4
8
1
7
5
4
3
1
8
9
2
6
2
8
1
6
4
9
3
5
7
8
9
7
4
6
2
1
3
5
6
4
2
5
3
1
7
9
8
5
1
3
9
8
7
2
6
4
3
4
9
8
1
2
5
7
6
5
1
2
9
7
6
4
8
3
6
7
8
3
4
5
2
1
9
7
2
3
5
9
1
8
6
4
Helsingin toimitus
Postios. Kaikki toimi, muikku ei haissut, jäi hyvä mieli. Kun lauantai oli kaunis, enkä halunnut meripäiville, jonne
olisi ollut sama matka, tosin erin suuntaan, niin menin. Oli epäilys, että tuleekohan ketään, kun on kuninkuusravit ja vaikka mitä.
Päristelin DKW:n ja rouvan kanssa paikalle. Muuan äiti touhotti ko-
MUTTA se meininki. Pitäkää tuo meininki!
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
TIISTAINA 30. Sinne oli iloksemme tuotu lukematon määrä muitakin ajopelejä. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Siihen liittyy tosianekdootti 70-luvun
alusta. Lapin sota, viimeiset saksalaisjoukot poistuivat Suomen alueelta 27.4.1945 Kilpisjärvellä ja se oli viimeinen päivä, jolloin Suomi osallistui II maailmansotaan, 3) Venäjä (yli 15 000 vuoden 2010 tilaston mukaan, seuraavina Ruotsi yli 5000 ja Yhdysvallat yli 3000), 4) Välimeri, 5) kuningas Kyösti Mäkimattila, kuningatar Heidi Pakarinen, 6) lääkeannostusrasia, 7) ukkosta, 8) Aaron Ankka, (engl Quackmore Duck), 9) viisi suomalaista: 1983 Tiina Lillak,
1987 Seppo Räty, 1991 Kimmo Kinnunen, 1999 Aki Parviainen, 2007
Tero Pitkämäki, 10) Sari Essayah ja
Valentin Kononen.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Ulkoasu: Mikko Eronen
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Metsurin työn helpottaja vuodelta
1949 painoi kevyet 20 kiloa.
Omasta autostaankin sai puhua sydämen kyllyydestä, toki kerroin kaikille että ei ole minun tumpelon entisöimä, Hietalan Juha sen on harsosta tehnyt.
SAIN kutsun Pyhällön kesätorille, maininnoin, että
olisi kiva jos toisit museoauton nähtäväksi. Jos Shakespeare eläisi tänään,
luulisitteko, että häntä pidettäisiin erikoisena ihmisenä?
. Tiedä vaikka olisi illalla Työskillä keikka.
Pyhällössä oli kaksi loistavakuntoista Velocetteä,
Jawa ja Honda Dream ja traktorinperäkärryllinen
moottorisahoja. Torvisoittokunta soitti, oli kyläläisiä ja mökkiläisiä ja kauppa kävi. Ohjasivat jääkiekkokaukaloon. Kyllä kepulaisen sydänalassa lämpimästi läikähtää kun näkee kultamahaferkun tai mörköfordsonin.
Zetor nyt tietenkin, on Natikkaa ja aina hauska
David Brown. Kesken loppuivat tilateurastamon tuotteet, kalakauppiaan tuotteet ja leivonnaiset, kaik män. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
1
9
4
8
2
5
3
6
7
1
6
5
7
8
4
3
9
2
9
8
4
2
6
3
7
5
1
2
9
7
6
3
8
1
4
5
8
3
1
4
5
9
6
2
7
4
5
6
1
2
7
9
3
8
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
6
3
5
9
4
2
7
8
1
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Toimittajat:
Pentti Manninen 040 5709 400
Timo Mikkilä
044 7370 265
Samuli Nissilä
044 7370 261
Pauliina Pohjala 050 5450 915
Henna Ruokamo vanhempainvapaalla
8
4
9
1
7
6
2
3
5
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
044 7370 262
7
1
2
3
5
8
4
9
6
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
Päällikkö:
Pirjo Kontio
9
2
1
4
6
3
5
7
8
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Annukka Kantola 044 7370 377
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
Kuvatoimitus
044 7370314
Maria Seppälä, Paula Åström
5
8
7
2
1
9
6
4
3
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
4
6
3
5
8
7
9
1
2
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
1) Zimbabwe (entinen Etelä-Rhodesia), 2) ns. 19
30.7.2013
Elävässä kylässä
tiin lapsilleen, että nyt se David Bowien keikka-auto oli torilla. Torilla seisoi Volvo Duett huoltoauto, jonka
kupeessa luki David Brown
Valvonta on tiukkaa ja sosiaaliset suhteet kortilla.
. Kuva: Mirva Helenius/Lehtikuva
ainakin ensialkuun mallikkaasti. 20
30.7.2013
Pantavanki miettii milloin mennä suihkuun
Valvontarangaistusta ja yhdyskuntapalvelua halutaan kuitenkin
lisätä, koska Risen tavoitteena on
avoimempi rikosseuraamuskäytäntö. Parissa tunnissa kerkesi postin
hakemaan ja kaupassa käymään.
En juuri ihmisiin yhteyttä pitänyt.
PUOLITOISTA vuotta voimassa ollut pantarangaistus on onnistunut
Pantavankeuden suoritti viime vuonna 143 tuomittua. Kieltäytymiset ovat lisääntyneet jonkin verran. Nyt on kuorittu kermat päältä
niin sanotusti.
PANTAVANKEUTEEN tuomitaan
yleensä rattijuoppo, mutta pantalain astuttua voimaan myös totaalikieltäytyjien määrä on kasvanut.
Siviilipalveluskeskuksen johtajan Mikko Reijosen mukaan pantavankeus kuulostaa ajatuksena
houkuttelevammalta kuin vankeustuomio kiven sisässä.
. Voidaan sanoa, että onnistumisprosentti on hyvä ja (panta-
vankeus) lunastanut paikkansa,
sanoo Risen erikoissuunnittelija
Ilppo Alatalo.
Pantavankeuden suoritti viime
vuonna 143 tuomittua. Sitä piti
noudattaa ehdottomasti, muuten
hänet passitettaisiin vankilaan.
. Päivässä oli kaksi tuntia vapaa-aikaa,
jos ei ollut työvelvoitetta, Make
kertoo.
Makelle tuomittiin puoli vuotta
pantavankeutta siviilipalveluksesta kieltäytymisestä. Nyt vapaudesta nauttiva nuori mies sanoo, että
tuomio oli kova. Hän alkoi tarkkailla itseään aivan kuten
suljetun vankilan vangit tekevät.
. Yleensä
pantavankeus epäonnistuu sen
vuoksi, että tuomittu tekee uuden
rikoksen. Aikataulut olivat tiukkoja. Epäonnistumisia tulee
myös suunnitelman laiminlyön-
neistä ja päihteiden käytöstä.
Alatalo kuitenkin huomauttaa,
että pantarangaistus epäonnistuu
luultavasti tulevaisuudessa useammin, sillä nyt rangaistukseen
tuomitut ovat hyvin tarkkaan valikoituja.
. Reijosen mukaan tänä keväänä on ollut neljä tapausta, joissa tuomittu halajaa pannan
sijaan vankilaan tai siviilipalvelukseen.
Maken kokemukset selittävät
ainakin osittain ilmiötä. Koko ajan sai varpaillansa olla.
Sitä alkoi miettiä, ehtiikö käymään
suihkussa vai ovatkohan ne tulossa tekemään tarkastuksen.
Pannan poisto olikin helpotus
Makelle. Määrä alitti jopa Risen tavoitteen, joka oli pitää epäonnistumiset alle 15 prosentissa.
. Risen tilastojen mukaan pantavankeutta rikkoi viime vuonna
vain reilu kuusi prosenttia suorittajista. Huumetestien, haastatteluiden ja taustojen tarkistusten
pohjalta Makelle laadittiin henkilökohtainen suunnitelma. Arvioisin, että noin 20 prosenttia, Reijonen sanoo.
Totaalikieltäytyjän rangaistus
on ehdoton vankeustuomio, joka on puolet jäljellä olevasta palvelusajasta.
Pantarangaistus ei kuitenkaan
sovi kaikille. Taustalla ovat yhteiskunnalliset ja taloudelliset syyt.
Vain pieni osa
tuomituista töppää
pantavankeutensa.
MIKKO NIEMELÄ
HELSINKI
ARMEIJA ei ollut Maken juttu.
Myös vuoden mittainen palkaton
siviilipalvelus kuulosti kohtuuttoman pitkältä. Vaihtoehtoja jäi kaksi: kiven sisään vankilaan tai niin
kutsuttu pantavankeus, vankeusrangaistuksen suorittaminen tiukan valvonnan alla.
Ennen pantavankeutta Rikosseuraamuslaitos (Rise) arvioi Maken soveltuvuuden rangaistusmuotoon. Hetki kuitenkin meni ennen kuin kellon vilkuilu lakkasi.
(Maken nimi on muutettu.)