3
TIISTAI 30.9.2014
N:o 110 . 16. 2 ?
Riskipokeria verorahoilla
Kunnat eivät ymmärrä Fennovoiman vaaroja, Pentti Hakulinen sanoo. s. 6
Juha Sipilä kävi kertomassa Kempeleen
koululaisille eduskuntatyöstä. Kemissä
pelätään matkasynnytysten lisääntyvän. s. s. 12
Eduskuntaan pyrkivä jyväskyläläinen
Tuulia Ikkelä-Koski tunnustautuu
maailmanparantajaksi. S. S. 2
KESKUSTAN LINJAN KANNATUS VAHVISTUU. s. Vierailu liittyi
valtiopäivien juhlavuoteen. 6 414880 073513
SIPILÄÄ JA STUBBIA VERTAILLAAN. 4
Liian pitkä matka synnytykseen
Eduskuntatyö kiinnosti
Vähäosaisten puolella
Uusi päivystysasetus uhkaa monen pienen
keskussairaalan synnytystoimintaa
Pojan kipu tykytti omaa otsalohkoa. Kärjessä olevia puolueita peilataan monipuolisemmin, ei vain
oman politiikkansa toteuttajana vaan myös kyvyssä toimia pääministeripuolueena.
Keskustan korkeassa kannatuksessa on päähallituspuolue- ja pääministerilisää, jonka suurin syy
ei ole keskustassa. Mutta että särkylääke.
Ei kai siihen alan koulutusta tarvitse.
Eikö ole eettisesti arveluttavaa piiloutua säännön
taakse, jos lapsen kärsimystä voisi yksinkertaisella keinolla vieläpä vanhemman luvalla lieventää.
VASTAAVIA linjauksia on tehty muissakin kouluissa.
Tavallaan sen ymmärtää. Silloin on pakko pelata toisellakin puolella varman päälle.
Normitalkoilua voisi yhtä kaikki olla syytä harjoittaa
muuallakin kuin Suomen lain äärellä.
TÄYTYY tässä mainita, että toinen poikamme sairastaa
epilepsiaa. Viime viikolla saatiin kokemusta kummastakin tavasta.
Poliittisesti selkeyttävimmän ja ratkaisuun pyrkivimmän puheenvuoron käytti keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen.
Hänen sanomansa oli, että virheet pitää tunnus-
Mitä jos
taivas putoaa?
taa ja tunnistaa. MILNEN katkelmassa Nasu ja Puh patikoivat puolen
hehtaarin metsässä.
Nasu huokaa: . siinä kuitenkaan onnistumatta.
SDP haastaa perussuomalaiset pian kolmanneksi
suurimman puolueen paikasta. Kansa ei tyydy kasvojen vaihtoon, vaan
vaihtaa puoluetta.
Alexander Stubbin kokoomuksen aatteellinen
asemointi on edelleen auki. Sipilää ja Stubbia vertaillaan. Sekin asetelma osaltaan syö pääministeri Alexander Stubbin
uskottavuutta.
SUMUISENA aamuna sain työmatkalle puhelun poikani
teknisen työn opettajalta.
Kädentaidoissa kai äitiinsä tullut nuori mies oli lipsauttanut tulikuuman kuparikolvin peukaloonsa. Puolue asemoituu oikealle, ja se mielletään menestyneiden ihmisten ja yhteiskunnan hyväosaisten etujen vaalijaksi.
Oikeistolaista kuvaa on yritetty kätkeä suuren sovinnontekijän rooliin asettumalla . Tällä hetkellä Sipilä ja keskusta ovat turvallisempi vaihtoehto.
Keskusta ja puolueen vaihtoehto kiinnostavat.
Rohkea oman vaihtoehdon esittäminen ja kansalaisten kutsuminen mukaan sitä rakentamaan voivat vielä nostaa keskustan kannatusta. Kenen on vastuu, jos lapsi
saa lääkkeestä allergisen reaktion?
Toisaalta, voidaanko kaikessa elää vain pienellä todennäköisyydellä tapahtuvan äärimmäisen vaihtoehdon mukaan?
Eikö yksittäisiä tilanteita voisi tarkastella inhimillisyyden ja maalaisjärjen kautta?
Onko toivottavaa, että kaikilla koululaisilla on repuissaan omat buranat yllättävien särkyjen varalle?
Edelleen ymmärrän kyllä koulunkin kantaa.
Meitä vanhempia on moneen junaan. Puolueeseen on ollut vetoa, mutta ennen kaikkea on ollut työntöä pois muista suuremmista puolueista.
Kannatuslukemiin vaikuttavat aistittavissa ollut epäluottamus kokoomukseen ja pääministeri
Alexander Stubbiin. Kipu
oli kuitenkin kova, kuten jokainen joskus itsenä polttanut voi kuvitella.
. Antti Rinteen SDP
on palaamassa sorvien äärelle, etsimässä tukevaa
pohjaa ylöspäin ponnistamiselle. Jos parannuksia tarvitaan, niiden toteuttamiseen on annettava riittävästi aikaa. Vakavina aikoina asioita pitää hoitaa vakavalla otteella.
Aatteellisesti kokoomus on markkinaliberaali
enemmän kuin arvokonservatiivi. Jätevesiasetus on jälleen kerran vaarassa joutua poliittisen pelin kohteeksi. Sekin luo epävarmuutta. Puolue hakee uutta haaskaa, josta kannatusta
voisi ammentaa. Hallituksen loppukaudesta voi ennakoida riitelevää. Ajatteles, jos puu kaatuu juuri, kun
olemme sen kohdalla.
Puh tallustelee eteenpäin ja
toteaa: . Mieleen nousi alkusyksyn keskustelu mediassa diabetes-lasten hoidosta koulussa. Lisäksi kokoomuksen tapa hoitaa asioita epäilyttää kansalaisia. Pienemmistä puolueista kannatustaan kasvatti vain RKP.
Mielipidemittauksissa ykkös- ja kakkospaikat siilaavat esiin haastettavan ja haastajan. Ei me saada täällä koulussa antaa, opettaja totesi.
Terveydenhoitajaakaan ei paikalla ollut, joten lapsi jäi
ilman lievitystä.
?Keskustan kasvanut kannatus ei perustu tyhjiin lupauksiin eikä protestiääniin.. Asetuksen toimeenpanoa pitää lykätä ja asetuksen sisältöä uudistaa.
Kuivan maan kiinteistöillä asetusta sovellettaisiin, kun on tehtävä rakennuslupaa vaativia peruskorjauksia. Kuva: Maria Seppälä
Alexander Stubbin
kokoomuksen aatteellinen
asemointi on edelleen auki.
Timo Soinin perussuomalaiset eivät tiedä, mitä
he poliittisesti ovat. Sen ei pitänyt olla kilpailuetu kasvot nopeasti
kuluttavassa politiikan maailmassa. Lapsen on voinut laittaa opintielle turvallisin mielin.
A.A. Luultavasti puolue vahvistaa arvokonservatismiaan.
K
eskustan kasvanut kannatus ei perustu tyhjiin lupauksiin eikä protestiääniin. Vaikeaa
tilannetta ei ole kaunisteltu, eikä tarjottu
helppoja ratkaisuja. Ajatteles, jos ei kaadukaan.
Komppaan Puhia.
Elämästä tulee mahdotonta, jos kaikkea tarkastellaan
teoreettisten riskien näkökulmasta ja oikeudenkäynnin
uhka pään päällä leijuen.
Meri Alaranta-Saukko. Rannoilla ja pohjavesialueilla noudatettaisiin kuntien rakennusjärjestystä ja ympäristönsuojelumääräyksiä.
Viranomaisten pitäisi neuvoa ja ohjeistaa ratkaisuissa. Maksajina olisivat maaseudun asukkaat.
Jätevesiasetus voidaan joko hoitaa tai tehdä sillä
politiikkaa. Kuulostaa
järkevältä.
MINÄ olin 150 kilometrin takana, isä taas toisen pojan
kanssa 500 kilometrin päässä sairaalassa.
Olo oli neuvoton. Kokoomus oli toisena 20,4 prosentin kannatuksella. Keskustan kannatuksessa näkyy muiden puolueiden heikkous, mutta oma ansionsa on myös itse tehdyllä työllä.
Juha Sipilä on johtanut keskustaa kaksi vuotta.
Kansalaiset tietävät, mitä Juha Sipilä ja keskusta
ovat. Puolueen uskottavuus horjuu.
Kasvojen eli ministereiden vaihtaminen ei puhdista
kokoomusta. Toiminta vaikuttaa äänestäjien aliarvioinnilta. Hän on varmaan saanut särkylääkettä, tiedustelin.
. Osa taitaa olla
syystä tai syyttä valmis hyökkäämään opettajien kimppuun. Perussuomalaisten kannatus oli 16,6 ja SDP:n 15,2
prosenttia.
Merkittävää on, että neljästä suurimmasta puolueesta vain Suomen Keskusta on nostanut kannatustaan syyskuun aikana. Sen jälkeen voidaan tehdä korjata
oikeita asioita oikealla tavalla. Sitä se kuitenkin on. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Keskusta on vaihtoehtopuolue
K
eskusta on noussut Yleisradion mielipidemittauksessa Suomen suurimmaksi puolueeksi 23,3, prosentin kannatuksella. Seurauksena oli palovamma.
Opettaja oli hoitanut sormen asianmukaisesti. Nöyrä ja itsetuntoinen on hyvä yhdistelmä kannatusta kasvattamaan pyrkivälle puolueelle.
Järkeä jätevesiasetukseen
P
olitiikalla voidaan korjata monia asioita, mutta myös pilata monta hyvää asiaa. Monenlaisia tilanteita on koulussakin ollut.
Joka kerta ne on hoidettu liikuttavan hyvin.
Suhtautuminen on ollut asiallista ja paneutuvaa. Pelkiksi populisteiksi perussuomalaiset eivät halua, mutta vaihtoehtoja esittäväksi vastuupuolueeksi ei perussuomalaisista vielä
ole. Oppositioon jälkijättöisesti siirtyneet Vasemmistoliitto ja Vihreät talloivat paikoillaan noin kahdeksan prosentin kannatuslukemissa
Lehden mukaan järjestöt
osoittivat taas kerran pystyvänsä panemaan töpinäksi, kun on
pakko. Tämä velvoittaa
meitä jatkamaan myös poliittisen kulttuurin uudistamista.
Muut lehdet
DEMOKRAATTI pohdiskelee terroristijärjestö Isisin värväyspuuhia, jotka ulottuvat myös Suomeen. Työttömyys on kasvanut etenkin pitkittymisen kautta, ja työttömän on yhä vaikeampi päästä takaisin töihin.
?Pitkään työttömänä olleiden
saaminen nopeasti takaisin työelämään edellyttää kullekin yksilölle
räätälöityjä polkuja. Nykyisen hallituksen käytäntöjä en tunne.
Miten tämä uusin, Stubbin uudistuslupaus on sitten toteutunut. 30.9.2014
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Poliittinen kulttuuri
ei puheilla uudistu
Timo Laaninen
keskustan puoluesihteeri
KUN ALEXANDER STUBB valittiin kokoomuksen puheenjohtajaksi ja pääministeriksi, hän lupasi tuoda Suomeen uuden, avoimen tavan tehdä politiikkaa. . Pahalle ololle pitää
löytää syyllinen, ja karismaattisten johtajien kannustuksella rooliin valitaan toinen ihmisryhmä.
Vihasta tulee elämälle kaivattu
sisältö ja ?vääränlaisen. Stubbin
ja Rädyn ensireaktioiden perusteella päähallituspuolueen vas-
taus on ?voi?.?
TYÖTTÖMYYSLUVUT ovat murheellista luettavaa, Kaleva kirjoittaa. Yli miljardi on saatu laskemalla neljän vuoden summat yhteen.
Toimintatapa, jossa puhutaan yhtä, tehdään toista, jatkui hallituksen budjettiriihessä. Seuraavana päivänä se
olikin muuttunut 70-lukulaiseksi kabinet-
tipolitiikaksi. Todellisuudessa paketti on luvusta vain neljännes. Hallituksesta ei voi sanoa
samaa, kun sen omien rakennemuutoshankkeiden tulokset loistavat toistaiseksi poissaolollaan.
?Työuran loppupäätä koskevat karttumamuutokset nyppivät
Akavaa, joka ei allekirjoittanut
ratkaisua. Räikein esimerkki löytyi budjettitiedotteesta, jossa todetaan, että ostovoimaa
vahvistetaan ja että esimerkiksi perusopetukseen ohjataan varoja.
Todellisuudessa ostovoima pienenee.
Keskustan eduskuntaryhmä on laskenut
eduskunnan tietopalvelun avulla, että hallituksen budjettipäätökset vievät tavalli-
Stubbin nimityskulttuuri muistuttaa paluuta 1970-luvulle.
?Autoimme hallitusta viime keväänä avaamaan sote-uudistuksen umpisolmun. Muistaakseni silloin halusimme
tehdä lopun poliittisista virkanimityksistä.
Nimityskulttuuri onkin muuttunut, jos
vertailukohdaksi otetaan 1970-luvun hullut
vuodet. Se täytettiin vaalikauden lopulla seuraavan vaalikauden
ajaksi seuraavan pääministerin puolesta.
Näinhän edeltävät hallitukset menettelivät
ennen keskustan valtaannousua myös vuosina 1991 ja 2003.
KESKUSTA ON pyrkinyt uudistamaan poliittista kulttuuria enemmän sanoilla kuin teoilla. Seuraavaksi järjestämme työpäivän, jossa etsitään käytännön ratkaisuja
uusien työpaikkojen luomiseen.
Tuorein gallup kertoo, että keskustan toimintalinja saa vahvistuvaa kannatusta kansalaisten keskuudessa. SDP ja keskusta laativat monimutkaisia paketteja, joissa ketjutettiin virkoja
kansliapäälliköstä ministeriöiden esittelijöihin saakka sulle?mulle-periaatteella.
Vielä 1980-luvulla hallituksissa saattoi
olla epävirallisia nimitysvaliokuntia, jotka käsittelivät ainakin keskeiset nimitykset.
Matti Vanhasen hallituksissa tällaisia valiokuntia ei enää ollut, vaan vastuu nimityksistä jätettiin kulloinkin esittelevälle ministerille. ihmisryhmän poistamisesta tarkoitus.
Erityisen altis tarttumaan huumaavaan vihaan on nuori, joka
ei näe ympärillään eikä edessään
hyviä asioita.?
ILTA-SANOMIEN pääkirjoituksessa
palataan viime viikon eläkeratkaisuun. Lupaus toi
mieleeni monet aiemmat tapaukset, joissa
joku poliitikko tai puolue on luvannut uudistaa poliittista kulttuuria.
Esimerkiksi keskusta teki 1980-luvun lopulla esityksen poliittisen kulttuurin uudistamisesta. Mitä värvätyt taistelijat tekevät palattuaan Suomeen?
lehti kysyy.
Lehti viittaa THL:n Kouluterveyskyselyyn joka kertoo, että
ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajanuoret voivat Suomessa keskimäärin huonommin
kuin muut.
?Terrorismilla, Isisin onnistu-
neilla värväyksillä ja myös muslimeja demonisoivan äärioikeiston nousulla länsimaissa on yhteinen tausta: näköalattomuudesta ja toivottomuudesta kumpuava viha. Koulutuksesta leikataan tällä vaalikaudella kaikkiaan yli
puolitoista miljardia euroa.
NIMITYSKULTTUURIN osalta Stubbin toiminta muistuttaa enemmän paluulta 1970-luvulle kuin uudistumiselta 2010-luvulle.
Pääministeri piti ensimmäisen kauden
kansanedustajan siirtymistä Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi ensin kannatettavana urakiertona. Joudummeko vaarallisella tavalla terroristien huomion
kohteeksi. Se vaatii työnvälitykseltä, koulutukselta ja yrityksiltä uusia menetelmiä ja aikaisempaa tiiviimpää yhteistyötä.?. Alku ei näytä kovin lupaavalta.
KUN KOKOOMUS ja SDP juhannuksena sopivat Stubbin johdolla hallitusohjelmasta,
suomalaisille sanottiin, että hallitus on tehnyt 1,1 miljardin euron kasvu- ja työllisyyspaketin. Pelkän hallituksen arvostelun sijasta
etsimme oppositiossakin käytännön ratkaisuja yhteisiin ongelmiin.
Autoimme hallitusta viime keväänä
avaamaan sote-uudistuksen umpisolmun.
Syksyllä teimme 101 ehdotusta byrokratian
karsimisesta. Sen roolin on ottanut Rkp:n puheenjohtaja, puolustusministeri Carl Haglund.
Haglund sanoi viikonloppuna, että hallituksen on vakavasti
harkittava, voiko se jatkaa sellaisen asian valmistelua, jota Akava
yksimielisesti vastustaa. Sosiaali- ja terveysmi-
nisteri Laura Räty (kok) toivoo
kuitenkin Akavaa mukaan lakien
kolmikantaiseen valmisteluun.
Kokoomus ei siis ole ryhtynyt
Akavan äänitorveksi. Kuva: Jari Laukkanen
selta keskituloiselta suomalaisperheeltä lähes tuhat euroa ensi vuonna. Hakijan pätevyyttä pääministeri ei missään vaiheessa kyseenalaistanut.
Toinen esimerkki on valtioneuvoston
viestintäjohtajan nimitys
4
30.9.2014
Ydinvoima voi viedä
osakaskunnat kiipeliin
Kuntien piikki on auki, jos Fennovoimalle käy huonosti
seen pohjaavalle hankkeelle, hän
toteaa.
SAMULI NISSILÄ
SUOMENMAA
KUNNAT eivät ymmärrä, millaisia riskejä ne ottavat päästäessään omistamansa energiayhtiöt mukaan Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen, vantaalainen kaupunkineuvos Pentti Hakulinen sanoo.
. Tämä johtuu siitä, että
niitä ei perinteisesti ole päästetty
konkurssiin.
Jos tästä periaatteesta halutaan
pitää kiinni voimalayhtiön ajautuessa vaikeuksiin, joutuvat kunnat paikkaamaan tytäryhtiöidensä taloutta omasta pussistaan.
Kunnat ovatkin toivottuja
kumppaneita Mankala-yhtiöihin, koska niillä on verotusoikeus. Hakulisen mukaan päätöksen ydinvoimahankkeesta on tehnyt energiayhtiön yhdeksänjäseninen hallitus.
. Niissä sijoittajat vastaavat yhteisvastuullisesti yhtiön veloista ja vastuista sekä
esimerkiksi käyttö- ja huoltokustannuksista.
Hakulisen mukaan vain harvat päättäjät ymmärtävät, millaiseen suohon ongelmiin ajautunut
ydinvoimayhtiö voi viedä omistajansa, jotka joutuvat kuittaamaan
yhtiön velat ja kulut.
AALTO-YLIOPISTON taloustieteen
professorin Matti Liskin mukaan Fennovoima on omistajilleen suuri riski (Helsingin Sanomat 24.9.).
. Malli on
voimalayhtiöille verotuksellisesti edullinen.
Tavallisessa osakeyhtiössä sijoittajan vastuu yhtiön veloista
rajoittuu sijoitettuun pääomaan.
Konkurssiyhtiön osakkeiden arvo
voi pudota nollaan, mutta sijoittajien muu omaisuus on turvassa.
Toisin on Mankala-yhtiössä,
Hakulinen kertoo. Monien energiayhtiöiden johto haluaa vaieta asian kuoliaaksi.
Fennovoima, kuten iso osa
muistakin suomalaisista energiayhtiöistä, toimii Mankala-periaatteella. Se on vääryys kunnallishallinnon pyhiä periaatteita vastaan.
HAKULINEN on kuntien tilintarkastusyhtiö Audiatorin entinen
toimitusjohtaja ja Kajaanin entinen kaupunginjohtaja.
Energia-asioihin hän perehtyi
energiayhtiö Graninge Kainuun
hallituksen puheenjohtajana.
Hän kummastelee, miksi kunnat eivät kartoita ydinvoimahankkeen riskejä kunnolla.
. Emme ole saaneet moniin
Fennovoimaan liittyviin kysymyksiin vastauksia.. Jos riskiselvityksiä ei voida tai
haluta tehdä, se on eduskunnalle
riittävä syy olla myöntämättä lupaa näin vahvasti kuntaomistuk-
RISKEISTÄ puhuminen ei ole teoreettista pohdintaa, vaan ne ovat todellisuutta jo nyt, Hakulinen korostaa.
Tätä hän perustelee sillä, että
pelkästään Olkiluodon ydinvoimalan kolmannen reaktorin myöhästyminen on tähän mennessä
aiheuttanut omistajilleen Lappeenrannan teknillisen yliopiston arvion mukaan 1,2?1,8 miljardin euron tappiot.
Oma lukunsa on, että rakennuskustannukset ovat kaksin- tai jopa kolminkertaistuneet alkuperäisestä suunnitelmasta.
Monien energiayhtiöiden
johto haluaa vaieta siitä, mitä
Fennovoima-hankkeesta voi
seurata kunnille,
Pentti Hakulinen sanoo.
Kuva: Jari Laukkanen
Miksi kuntien verorahoilla pelataan
tällaista riskipokeria?
VANTAALAINEN kaupunginvaltuutettu Johannes Hirvaskoski
(kesk.) kertoo, että valtuutetut saivat tietää omistusosuuden nostamisesta vasta lukiessaan siitä sanomalehdestä.
Tarkastuslautakunnan varajäsenenä toimiva Hirvaskoski syyttää energiayhtiötä salailusta.
. Siinä yritys jakaa omistajilleen osingon sijaan omakustannushintaista sähköä. Piikki on tarvittaessa auki syvälle asukkaiden taskuihin.
YDINVOIMAHANKETTA on kunnissa ajettu asukkailta ja päättäjiltä
pimennossa, Hakulinen sanoo.
Hän käyttää esimerkkinä Vantaan Energiaa, joka päätti vastikään nostaa omistusosuuttaan
Fennovoimasta.
Vantaan Energian omistavat yhdessä Vantaan ja Helsingin kaupungit, joissa on yli 800 000 asukasta. On syytä kysyä, miksi kuntien
verorahoilla pelataan tällaista riskipokeria, Hakulinen sanoo.
Hänen mukaansa läpi vuosikymmenten on lähdetty siitä, että veronmaksajien rahoilla ei tehdä riskisijoituksia.
Liski arvioi, että voimalayhtiö ei
ole kannattava ennen vuotta 2040.
Hakulisen mielestä voimalaan sijoitettavia rahoja tarvittaisiin peruspalveluiden hoitamiseen jo
paljon aikaisemmin.
SUOMENMAAN tietojen mukaan
kuntien energiayhtiöt omistavat
Fennovoimasta jopa 40 prosenttia.
Kuntien omistamat yhtiöt saavat markkinoilta yleensä edullista lainaa. Valtuustoja ei ole vaivattu, eikä myöskään omistajaohjauksesta
vastaavaa kaupunginhallituksen
yleisjaostoa
Vastaväitteenä esitetään, että vielä pitkään aikaan suomalainen raskas teollisuus ei pärjää ilman edullista perusenergiaa. Käytöstä on maksettava vielä erikseen.
Petteri Holma
Lapin Kansassa
Teollisuus ja maatilat kierrättävät osan käyttämästään
muoveista. Heistä 12 kannattaa hanketta, 5 vastustaa. Totta, mutta sen tuottamiseksi ei silti pitäisi tai edes tarvitsisi lähteä
niin epävarmalle tielle kuin mitä Rosatom-hanke merkitsee, exkomissaari katsoo.
Rehnin mielestä on vaikea käsittää, miksi alun perin ei tehty
päätöstä Fortumin Loviisan voimaloiden uudistamisesta. Uuteen venäläiseen
ydinvoimaan tehtävä, taloudellisesti epävarma ja poliittisesti ru-
jo investointi tulee myös syrjäyttämään vuosikausiksi tarpeelliset
investoinnit uusiutuvaan, vihreään energiaan, Rehn kirjoittaa.
. Merkit viittaavat nyt siihen, että tästä Rosatom-sopasta on kehkeytymässä uusi ja vakava energia- ja teollisuuspoliittinen pohjakosketus. Samaan aikaan julkisuudessa keskusteltiin sosiaalija terveysministeri Laura Rädyn (kok.) pienipalkkaisten
määrää vähätelleistä puheista.
Keskusta on nyt myös yrittäjien selkeä ykköspuolue.
Myös perussuomalaiset ovat ohittaneet kokoomuksen
yrittäjien äänissä.
Keskusta on saanut uusia kannattajia erityisesti entisen Länsi-Suomen läänin alueella sekä keskisuurissa
maakuntakeskuksissa.
lainat
Olli Rehn rinnastaa ?Rosatom-sopan. Kokoomuksen, SDP:n ja perussuomalaisten suosio on pudonnut edellisestä mittauksesta.
Kokoomuksen kannatus on nyt 20,4 prosenttia (-0,8
edellisestä mittauksesta). Kokoomus menetti keskustalle kärkipaikkansa naisäänestäjien ja perussuomalaiset
miesäänestäjien suosikkipuolueena.
Elokuussa kokoomus menetti erityisesti pienituloisten
kannatusta ja syyskuussa kannatuspako levisi keskituloisiin. 5
30.9.2014
Keskusta erimielinen Fennovoimasta
SAMULI NISSILÄ SUOMENMAA
KESKUSTAN kansanedustajilla ei ole yhteistä kantaa
Pyhäjoen ydinvoimalaan.
Suomenmaa kysyi edustajilta, kannattavatko ne
Fennovoiman ydinvoimalaluvan täydennyshakemuksen hyväksymistä.
Kyselyyn vastasi 20 edustajaa. Ely-keskusten tehtävä alueellisessa kehittämisessä ohenee ja hämärtyy entisestään. Samalla tämä olisi jättänyt tilaa investoida mittavasti uusiutuvaan,
vihreään energiaan, joka on tulevaisuuden musiikkia.
. Perussuomalaisten kannatuslukema on 16,6 prosenttia (-0,5) ja SDP:n 15,2 prosenttia (-0,6).
KESKUSTA on nyt suosituin puolue sekä nais- että miesäänestäjien joukossa. Kuva: Jaakko Martikainen
Olli Rehn tuomitsee
Rosatom-sopan
PENTTI MANNINEN
SUOMENMAA
EUROPARLAMENTAARIKKO Olli
Rehn (kesk.) arvostelee väkevästi
Fennovoiman ydinvoimahanketta, ?Rosatom-soppaa?. 1970-luvun Valcon epäonnistumiseen. Tätä menoa Suomesta uhkaa
tulla epäonnistuneiden ydinvoimahankkeiden ulkomuseo, joka samalla putoaa kelkasta vihreän talouden kehittämisen saralla,
hän sanoo..
REHN MUISTUTTAA, että Euroopan
parlamentti kehottaa päätöslauselmassaan jäsenvaltioita peruuttamaan Venäjän kanssa suunnitellut energia-alan sopimukset.
. Kolme ei halunnut ottaa
vielä kantaa asiaan.
ANTTI RANTAKANGAS kannattaa ydinvoimalaa.
. Kannatan panostuksia uusiutuvaan kotimaiseen energiaan, edustaja toteaa.
Edustajat vastasivat Suomenmaalle viikoilla 37
ja 38.
MAURI PEKKARINEN vaati maanantaina lisäselvitystä Fennovoiman reaktorista.
Hän kertoi, ettei tiennyt pietarilaisen ydinlaitoksen olleen pohjana arvioinnille, jonka perusteella
venäläistä Rosatomia esitettiin Fennovoiman reaktorin toimittajaksi.
Pekkarisen mukaan eduskunta ei voi viedä asiaa
rakennuslupavaiheeseen ilman, että se tietää tarkemmin kuin yleisellä tasolla, minkälainen reaktori on kyseessä.
Ylen mittaus: Keskusta
karkasi kokoomukselta
KESKUSTA on vahvistanut asemaansa suosituimpana puolueena, kertoo Yle Uutisten syyskuun puoluekannatusmittaus. Kotitaloudet, jotka tuottavat 70 prosenttia
muovijätteistä, kierrättävät lähinnä vain panttipullonsa.
Jukka Pasonen
Maaseudun Tulevaisuudessa
Toisin kuin kotimaisten petoeläinten kohdalla hirvenmetsästys herättää suuressa yleisössä vähän intohimoja. Hän kirjoittaa blogissaan, että siitä on kehkeytymässä uusia ja vakava energia- ja teollisuuspoliittinen pohjakosketus.
Rehn muistuttaa, että Suomella
on historiassaan suuria teollisuuspoliittisia virheitä, jotka ovat käyneet poliittisesti ja taloudellisesti kalliiksi. Kesäkuusta kannatus on kasvanut lähes neljä
prosenttiyksikköä.
Keskustan etumatka muihin suurimpiin puolueisiin
kasvoi. Se olisi voinut olla kustannustehokkain
ja myös luotettavin tapa huolehtia
ydinenergian saatavuudesta. Keskustaa äänestäisi nyt 23,3 prosenttia vastanneista.
Puolueen kannatus nousi kuukaudessa kaksi prosenttiyksikköä. Olkiluoto 3
on Rehnin mukaan samalla tiellä.
VALCO oli 1970-luvun epäonnistunut tv- ja kuvaputkiyritys, joka poliittisesti leimautui demarijohtaja
Kalevi Sorsan hankkeeksi.
. Ministeriön näkökulmasta toteutuu tunnettu
valankäytön periaate: hajota ja hallitse.
Lasse Kangas
Keskisuomalaisessa
Oli asiayhteys mikä tahansa, aina löytyy henkisesti laiskalta hihasta kortti, jolla vaimentaa vaikkapa kriittinen maahanmuuttokeskustelu natsi-kortilla.
Heikki Peltokangas
Ilkassa
Joku, ilmeisen katkeroitunut autoilija on laskenut, että
keskiverto autonomistaja maksaa valtiolle joka vuosi reippaat 1 500 euroa pelkästä peltilehmän omistamisen ilosta. Sen mukaisesti ei luonnollisesti tulisi käynnistää myöskään
uusia ydinvoimahankkeita Venäjän kanssa niin kauan kuin maa
jatkaa voimapolitiikkaansa Ukrainassa, hän sanoo.
Fennovoiman ydinvoimalahanketta on Rehnin mielestä katsottava ennen muuta Rosatomin valossa. Hirvenmetsästyksellä pidetään hirvikanta, niiden aiheuttamat vahingot taimikoille sekä liikenteen hirvikolarit siedettävinä.
Kauko Palola
Keskipohjanmaassa. Hän lisää, että kyse on koko hallituksen
teollisuuspolitiikan linjasta, josta
pääministeri Alexander Stubb viime kädessä vastaa.
. Pohjanoteeraus on hänen mielestään Valco. Hän painottaa, että yhtiö on
tiukasti Venäjän johdon poliittisessa ohjauksessa oleva taloudellinen toimija.
REHN KAIPAA elinkeinoministeri
Jan Vapaavuorelta (kok.) perusteellista selvitystä asiasta. Ehkä tämä ei olisi vieläkään liian myöhäistä, jos järki nyt voittaisi, Rehn sanoo.
Väen vähentäminen ja siihen liittyvät muutokset merkitsevät todennäköisesti sekamelskan lisääntymistä. Tärkeä hanke energia-,alue-, ja työllisyyspolitiikan näkökulmasta, hän perustelee.
Antti Kaikkonen vastustaa hanketta.
. Mitä sekavampi alue- ja tehtävävastuu ely-keskuksilla on, sitä vahvempi on keskushallinnon
ohjaava ote
Onneksi viime vuosina sielläkin on päästy samalle hyvälle tasolle kuin esimerkiksi täällä meillä, Knuuti toteaa.
MERI-LAPISSA ollaankin hyvin
pettyneitä siihen, kuinka nykyinen hallitus ja valtaapitävät poliitikot luovuttavat päätäntävallan
ministeriön virkamiehille.
Eila Knuuti vertaa uuden päivystysasetuksen valmistelua surullisenkuuluisaan jätevesiaasetukseen.
. En tiedä, miten tämä olisi onnistunut, jos olisin joutunut reissaamaan koko ajan Ouluun tai Rovaniemelle, Jenni ihmettelee.
Isommissa laitoksissa synnyttäneiden kaverien kokemukset herättävät nuoressa naisessa suora-
naista pelkoa.
. Uuden päivystysasetuksen myötä elinkelpoisen laitoksen alarajaa ollaan nostamassa tuhanteen synnytykseen.
Kemis-Torniossa sen parem-
Minut tunnetaan täällä
jo valmiiksi ja tutut hoitajat
puhuttelevat nimeltä.
min kuin muissakaan uhanalaisissa yksiköissä ei ymmärretä, mihin faktoihin kyseinen rajanveto
oikein perustuu.
Jopa Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen (THL) tutkimusprofessori Mika Gissler on julkisesti vahvistanut, että tutkittua tietoa rajoista tai niihin liittyvien säästöjen vaikutuksista ei ole olemassa.
OSASTON ylilääkäri Eila Knuuti
on erityisen tuohtunut myös siitä,
että pienempien yksiköiden turvallisuus on asetettu kyseenalaiseksi poliittisten säästötarpeiden
varjolla. Minut tunnetaan täällä jo valmiiksi ja tutut hoitajat puhuttelevat nimeltä. Kuva: Maria Seppälä
Vaaran kilometrit pelotta
Synnytysosaston lakkauttamisuhka nostaa tunteita pintaan Meri-Lapissa
RISTO LUODONPÄÄ
KEMI
KEMILÄINEN Jenni Ailinpieti makaa väsyneenä, mutta onnellisena Länsi-Pohjan keskussairaalan synnytysosaston potilashuoneessa.
Muutamaa päivää aiemmin
syntynyt esikoistytär nukkuu
viereisessä kaukalossa tyytyväisen tietämättömänä ympäröivän
maailman tapahtumista.
Ehkä parempi niin, sillä useiden vuosikymmenten ja kymmenien tuhansien ensiparkaisujen
jälkeen juuri Kemi kuuluu niihin
yksiköihin, jotka uusi päivystysasetus esittää lakkautettavaksi.
Uunituore äiti myöntää olevansa oman helpotuksen keskellä surullinen synnytyslaitosta uhkaavasta kohtalosta.
. 6
30.9.2014
Jenna Ailinpieti vauvoineen on saanut Kemin synnytyslaitoksella hyvää palvelua. Toki sielläkin henkilökunta
tekee varmasti parhaansa. Mutta jos heidät pakotetaan työskentelemään kuin liukuhihnalla, niin
tilanne on toivoton.
. Riskisynnyttäjänä olen saanut
täältä kaiken mahdollisen avun jo
etukäteen. Yksikin kaverini kertoi, että
lapsella jo suurinpiirtein tukka
näkyi, mutta silti oltiin vielä käytävällä jonossa odottamassa paikan vapautumista.
LÄNSI-POHJAN keskussairaalan
synnytysosastolla autetaan vuositasolla maailmaan noin keskimäärin 650 lasta. Ja vieläpä täysin tekaistuin ja olemattomin perustein.
. Ensimmäinen väite tuli julkisuuteen neljä vuotta sitten. Kentän ääntä ei kuunnella, hommaa viedään kiireellä. Sellainen jos
mikä luo sitä turvaa, mitä äiti ja
koko perhe tarvitsevat.
. Siitä
asti on jäänyt elämään ikään kuin
virallisena totuutena, että pienissä
laitoksissa kuolleena syntyneiden
tai ensimmäisen elinviikon aikana
menehtyneiden määrä olisi suurempi kuin muualla, hän harmittelee.
Tilastomatematiikan taitajana
Knuuti on lähtenyt ?ristiretkelle?
todistaakseen turvallisuusriskiväitteet vääriksi.
Tilastojen mukaan pientä ongelmaa kuolleisuudessa on ollut
nimenomaan keskisuurissa, 10002000 vuosisynnytyksen synnytyssairaaloissa.
. Tuntuu aivan kauhealta, jos
niin kävisi, hän tunnustaa.
UUDEN päivystysasetuksen tarvetta on perusteltu ensisijaisesti tur-
vallisuussyillä.
Rankan ensisynnytyksen kokenut Jenni Ailinpieti ei ymmärrä,
miten isompiin yksiköihin kuskaaminen turvallisuudentunnetta ainakaan parantaisi.
. Ylilääkäri Eila Knuuti tuntee jokaisen potilaan henkilökohtaisesti. Samalla tavalla kuin siellä
menivät kerrostalot ja mummonmökit sekaisin, niin nyt pannaan
kaikki synnytyslaitokset samaan
muottiin
Suomi on maailman turvallisin maa synnyttää ja
syntyä, mutta poliittisten päätösten myötä sanonta
?on lotto-voitto syntyä Suomeen. Meillä on Länsi-Pohjan keskussairaalassa päätetty varustaa
asetuksen mukaan kaikki mahdollinen, jopa turhan tuntuinen
kaksoiskirurgipäivystyskin. kuvaavan taulukon, missä lakkautuslista konkretisoituu karulla tavalla, kun välimatkat ja synnytykset
kerrotaan keskenään.
. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan
matkasynnytykset lisääntyivät viime vuonna jopa
20 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
. Jokainen esimerkiksi Oulua
ruuhka-aikana lähestynyt tietää, kuinka ahtaita ja tukkoisia
tiet ovat. Hän kiistää, että asetus olisi tehty vain säästöjen vuoksi.
. Kuvat: Maria Seppälä
vat
eteenpäin ja vain isompien eli
yliopistosairaaloiden ehdoilla,
hän ihmettelee.
Kun raha ja pikasäästöt ovat
tärkeimpinä konsultteina, kaikkia kulueriä ei välttämättä edes
lasketa.
. Lokakuun 10. 7
30.9.2014
Kohta ei enää ole
lottovoitto syntyä Suomeen
HENNA LAMMI
SUOMENMAA
PÄIVYSTYSASETUS on herättänyt synnytysosastojen
osalta runsaasti kritiikkiä.
Terveydenhuoltolain perusteella annetun päivystysasetuksen siirtymäaika päättyy vuoden 2016
lopussa.
Sen jälkeen synnytykset loppuvat alle 1 000 synnytystä vuosittain hoitavista sairaaloista, mikä tarkoittaisi loppua synnytystoiminnalle Kemissä, Salossa, Porvoossa, Lohjalla, Oulaisissa sekä Mikkelissä ja Savonlinnassa.
Rakenneohjelmassa hallitus tavoittelee lakkauttamisista noin 25 miljoonan euron säästöjä.
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ päätti viikko sitten tiistaina uudesta päivystysasetuksesta.
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.)
puolustaa asetusta. Ei sinne enää viimeisillään olevia synyttäjiä kaivattaisi sekaan.
Länsi-Pohjan keskussairaaln aulassa kerätään nimiä ?synnärin. Ailinpieti kuten muutkin vastasyntyneet nukkuvat
autuaan tietämättöminä lakkauttamisuhasta. on vaarassa menettää merkityksensä, liitto sanoo lausunnossaan.
Kätilöliitto järjestää asian puolesta myös kampanjan, matkasynnytyspäivän. pelastamiseksi. Mielestäni ei ole äitien tehtävä selvittää, että
pystytäänkö synnytyssairaalassa tekemään esimerkiksi hätäsektioita, Huovinen sanoo.
Huovinen haluaa, että synnyttävät äidit ja syntyvät lapset ovat kaikkialla tasa-arvoisessa asemassa.
Siksi esimerkiksi mahdollisuus hätäsektioon on oltava jokaisessa synnytysyksikössä.
?Vauva. Rokotetaan nuoria ihmisiä, jotka eivät muuten terveydenhoidon palveluja niin paljon edes tarvitse. Täytyy muistaa, että sairaaloiden ulkopuolella syntyneiden lasten määrä on promillen luokkaa, hän jatkaa.
PÄIVYSTYSASETUKSEN muuttamiseksi on tehty kansalaisaloite, jonka on allekirjoittanut tähän mennessä yli 45 000 ihmistä.
Nimien keruu jatkuu 10. Eri
alueet myös voisivat jakaa keskenään hyviä käytäntöjä, jolloin matkasynnytyksiä voitaisiin ennaltaehkäistä.
. Kaiken inhimillisen harmin lisäksi.
. Jos nimiä saadaan kokoon yli 50 000, kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi.
Myös osa kansanedustajista on tarttunut huoleen.
Kansanedustajat Antti Rantakangas (kesk.) ja
Katja Hänninen (vas.) ovat tehneet yhteisen lakialoitteen terveydenhuoltolain muuttamiseksi synnytystoimintaa koskevan kiireellisen hoidon osalta.
Lakialoite on sisällöltään yhteneväinen kansalaisaloitteen kanssa.
KANSANEDUSTAJAKAKSIKON mielestä synnytystoiminnan pitäisi jatkua myös pienemmissä yksiköissä.
Heidän mukaansa synnytysosastojen lakkauttaminen vaarantaa myös pienten sairaaloiden muun
toiminnan pitkien välimatkojen Suomessa.
Rantakangas ja Hänninen muistuttavat myös
matkasynnytysten riskeistä.
Tutkimuksen mukaan vauvalla on kuusinkertainen riski kuolla syntyessään matkalle.
. Suomi on tunnistettu äideille ja lapsille huipputurvalliseksi maaksi. Kaikkein pahimmalta tuntuu, kun ministeriön eräskin virkamies toteaa tien päällä synnyttäjiä vaanivista riskeistä tylysti,
että se ei kuulu enää meidän vastuullemme.
VASTUULLISENA ylilääkärinä Eila
Knuuti on halunnut viedä päättäjille oikeata tietoa matkasynnytysten riskeistä.
Hän on laatinut niin sanottuja ?Vaaran kilometrejä. Synnytyslaitokselle poikkeuslupaa
aiotaan anoa kuten kuninkaalta ennen, hän vakuuttaa.
Knuuti ei voi käsittää, miksi
laskelmissa ei oteta oikeasti huomioon kustannuksia, mitä äitien
ja perheiden siirtely satojen kilometrien päähän tarkoittaa. Kuva: Maria Seppälä. Päivystysasetuksessa on kyse potilasturvallisuudesta. Vaaran kilometrit on käsitteenä ihan minun keksintöni,
mutta kuvaa hyvin tilannetta.
Pohjoisen luvut ovat moninkertaisia etelään verrattuna.
. EteläSuomessa syynä pidetään muun muassa sitä, että ruuhkaisimmissa sairaaloissa äitejä kehotetaan
pysymään kotona viimeiseen asti, kätilöt lausuvat.
MYÖS peruspalveluministeri myöntää huolen matkasynnytysten kasvun osalta.
Huovinen korostaa ensihoidon merkitystä. Puhutaan potilashotelleista ja kaikesta muusta hienosta, mutta ei kerrota, paljonko ne maksavat.
SUOMEN KÄTILÖLIITTO laskee, että vuonna 1975
Suomessa oli 62 synnytysyksikköä.
Tällä hetkellä niitä on 27, mutta uuden asetuksen
jälkeen sairaaloita olisi enää 20.
. päivä kuka tahansa voi perustaa synnytyspisteen mihin tahansa, kuten teiden varsille, bussipysäkeille
tai parkkipaikoille.
MONI pelkää, että asetuksen jälkeen matkasynnytysten lukumäärä nousee hälyttävästi.
Synnytysosastojen vähentäminen on jo nyt lisän-
nyt tien päällä syntyneiden vauvojen määrää. Kasvu johtuu pääasiassa pidentyneistä matkoista synnytyssairaalaan. Määrä kasvoi kaikkialla, mutta erityisesti Etelä- ja Länsi-Suomessa. lokakuuta saakka
Erityisen merkityksellistä se on nuorille.
Rukan lumien Vanhanen
kehuu eläkeratkaisua
PENTTI MANNINEN
HELSINKI
KESKUSTAN varapuheenjohtajat Juha Rehula ja Anu
Vehviläinen toivovat, että nyt saavutettu eläkesopu
vauhdittaa laajemminkin työmarkkinajärjestöjä ja eri
puolueita uudistustyöhön työllisyyden parantamiseksi ja
työmarkkinoiden toimivuuden lisäämiseksi.
. Hän arvelee,
että työmarkkinajärjestöillä on ollut käytössään vastaavat kansantalouden numerot kuin hänellä
tuolloin.
Pahoittelen, jos
jollekin jäi
paha mieli.
Vanhasen mallissa eläkeikä olisi noussut portaittain 63 vuodesta
65 vuoteen kaksi kuukautta vuodessa. 8
30.9.2014
Sipilä iloitsee eläkesovun löytymisestä
KESKUSTAJOHTAJA Juha Sipilä kiittelee työmarkkinajärjestöjen eläkesopua.
. Jos olisikin, sitä ei kannata sanoa. Hän huomauttaa,
että maksut uhkasivat nousta jopa 27 prosenttiin.
Tämä on Vanhasen mukaan
merkittävä kilpailukykykysymys.
Monissa vientimaissa tällaisia
maksuja ei ole kilpailukyvyn rasitteena.
Hyvänä Vanhanen pitää myös
nyt tehtyä ?luovaa ratkaisua?, jota hän ei 2009 keksinyt: raskaan
työn jälkeen eläkeikä voidaan jättää myös 63 vuoteen.
Vanhanen miettii eduskuntaehdokkuutta
LÄHES kaksi vaalikautta pääministerinä ja keskustajohtajana toiminut toimitusjohtaja Matti Vanhanen
saattaa palata politiikkaan. Hallitus kuitenkin
luopui korotushankkeesta ay-liikkeen ankaran vastarinnan takia.
RUKAN LUMISTA tuli oitis vasemmiston viljelemä kirosana.
Onko nyt olo, että mitäs minä
sanoin?
. Nyt sovitussa mallissa eläkeikä nousee kolme kuukautta
vuodessa.
. Toivomme, että tulevista eduskuntavaaleista ei tehdä
enää eläkeikävaaleja.
KANSANEDUSTAJAT sanovat, että ajatukset on nyt suun-
nattava siihen, miten suurtyöttömyyttä vähennetään ja
Suomeen luodaan 200 000 uutta työpaikkaa.
He näkevät, että myös työmarkkinajärjestöillä on tärkeä
tehtävä olla hakemassa ratkaisuja työllisyyden edistämiseksi ja työmarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi.
Kääriäinen haluaa tietää,
tukeeko SDP sopua oikeasti
OLENNAISTA on SDP:n suhtautuminen työmarkkinajärjestöjen eläkesopimukseen, huomauttaa Keskustan kansanedustaja Seppo Kääriäinen.
Valtiovarainministeri Antti Rinne on Kääriäisen mielestä oikeassa siinä, että tarvitaan suuri määrä uusia työpaikkoja ongelmien ratkaisemiseksi.
. Eläkeratkaisu oli välttämätön, Juha
Sipilä sanoo. Tämä ratkaisu turvaa eläkkeiden tason tulevaisuudessa.
Keskustalle on tärkeää, että sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus toteutuu tulevassa eläkejärjestelmässä. Suomi on ollut yksi viimeisimmistä EU-maista, joka ei ole vielä nostanut eläkeikää., hän kirjoittaa blogissaan.
Sipilä kiittelee työmarkkinajärjestöjä, mutta valittelee, että Akava jäi ratkaisun ulkopuolelle. Vauhtia on jouduttu kiihdyttämään, kun aikaa on kulunut, hän
sanoo.
VANHANEN kiittelee, että nyt ymmärretään eläkemaksujen nousun pysäyttäminen runsaaseen
24 prosenttiin. Harkitsen, kuuntelen ja tarkkailen nyt syksyllä
onko näkemyksilläni Suomessa tarvittavasta suunnasta kantavuutta.
Vanhasen vaalipiiri on Uusimaa. Esitystä edelsi hiihtely Rukan lumilla. Tiedostan, että ehdokkuus saattaa johtaa työelämäni ehkä viimeiseen
vaiheeseen ja siksi päätös on itselleni suuri.
. Ratkaisu oli tärkeä ja se tuli isänmaan näkökulmasta
tarpeeseen. Ne eivät silloin tunnustaneet eläkeiän korotustarvetta.
. Vanhasen hallitus yritti
puoliväkisin avata työurakeskustelun uudelleen.
Vanhanen myöntää, että siinä
hallitus astui työmarkkinajärjestöjen tontille. Kuva: Jari Laukkanen
VALTIOVARAINMINISTERIÖ on arvioinut, että uudistus vähentää julkisen talouden kestävyysvajetta arviolta reilulla
lyhyesti
Rehula ja Vehviläinen
toivovat vauhtia uudistuksiin
yhdellä prosentilla bruttokansantuotteesta.
Vanhuuseläkeikä nousee porrastetusti 65 ikävuoteen.
. He muistuttavat, että nyt tehdyt ratkaisut eivät vaikuta tämän päivän
eläkkeisiin ja eläkeläisten asemaan.
. Pääministeri Alexander
Stubb on ilmoittanut, että hallitus vie eläkeratkaisua eteen
päin Akavan kannasta huolimatta.
. Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on ollut ja on sopiminen. Viimeiset vuodet olen tehnyt työtä perheyritysten ja
näiden omistajien ja johdon kanssa ja saanut monipuolisen käsityksen yrityksistä ja työpaikoista, joissa hyvinvointimme ratkaistaan.
. Onkin kysyttävä, onko SDP eläkesovun kannalla kaikissa oloissa, myös seuraavalla vaalikaudella, Kääriäinen
toteaa tiedotteessaan.
Pääministeri Alexander Stubb on todennut, että työmarkkinajärjestöjen eläkesopu lienee todennäköisesti
syksyn paras talousuutinen, Kääriäinen muistuttaa.
. Työmarkkinajärjestöjen aikaansaama eläkesopu ansaitsee kiitoksen.
Kaksikko uskoo, että tehdyillä päätöksillä luodaan ennakoitavuutta, uskottavuutta ja vakautta. Nyt tehdyt linjaukset vaikuttavat täydellä painollaan
vasta 2025 alkaen.
KESKUSTAN mielestä maan hallituksen on ryhdyttävä
lainsäädännön valmisteluun välittömästi.
Vaalien jälkeisellä uudella eduskunnalla pitää olla heti
vaalikauden alussa hallituksen esitykset päätettävänään.
Rehula ja Vehviläinen toivovat, että poliittinen kenttä
voi laajasti sitoutua eläkeuudistukseen.
. Aiheellinen kysymys kuitenkin kuuluu, tukeeko koko
hallitus saavutettua eläkeratkaisua.
Tällä on Kääriäisen mielestä olennaista merkitystä julkisen talouden kestävyysvajeen ja poliittisen vakauden
näkökulmasta.
Ex-pääministeri, toimitusjohtaja Matti Vanhanen pitää erittäin
hyvänä, että työmarkkinajärjestöt
pääsivät sopuun eläkeiän nostamisesta 65-vuoteen.
Vanhanen esitti itse vastaavaa
korotusta pääministerinä talvella
2009. Hän harkitsee eduskuntavaaliehdokkuutta ensi kevään vaaleissa.
Vanhanen kertoi aikeistaan facebook-sivullaan.
Hän kirjoittaa näin:
. Hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi ja palveluiden varmistamiseksi eläkepäätös oli
välttämätön, Sipilä sanoo.
Hän pitää myönteisenä, että eläkemaksut eivät ole nousemassa lähivuosina tässä vaikeassa taloustilanteessa.
. Tämä on ollut raskasta kaikille, Vanhanen vastaa Suomenmaalle.
Hän muistuttaa, että ennen
Rukan lumia työmarkkinajärjestöt tekivät niin sanotun sosiaalitupon. Samalla vanhuuseläkeikä sidottiin eliniän odotteeseen.
Kun elämme yhä pidempään, on johdonmukaista, että
olemme työssä pitempään. Sillä pyrittiin pehmein keinoin pidentämään työuria.
Tulos ei hallituksen mielestä ollut riittävä. Hän istui eduskunnassa 1991-2010 ja pääministerinä 2003-2010.
Hän siirtyi pääministerikauden jälkeen Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi.. Tunnen ennestään valtion johtamisen ja nyt
mietin voinko yhdistää näitä kahta kokemusta Suomen vaikeutuvassa tilanteessa. Kuva: Jari Laukkanen
identtinen sen kanssa, mitä hallitus tuolloin kaavaili. Pahoittelen, jos siitä jäi jollekin paha mieli.
VANHANEN arvioi, että nyt tehdyn ratkaisun perusrakenne on
Matti Vanhanen esitti eläkeiän nostoa jo vuonna 2009, mutta
silloin hanke ei edennyt. Harkitsen ehdokkuutta eduskuntavaaleissa
Ensimmäinen 65?vuotiaina eläköityvä ikäluokka on 1962
syntyneet. Heille H-hetki koittaa
vuonna 2025.
Eläkeiän nostamiseen jouduttiin, koska suomalaisten elinikä
on kasvanut, eikä kenelläkään ole
enää varaa kustantaa yhä suuremmaksi paisuvaa eläkeläisjoukkoa.
Osa eliniän pidentymisestä otetaan työhön ja tuottamaan valtiolle verorahoja.
Yksi neuvottelujen hankalimmista asioista olikin valtion vaatimus sellaisesta eläkeuudistuksesta, joka pienentää prosentilla menojen ja tulojen väliin kasvanutta
kestävyysvajetta. 9
30.9.2014
uutisanalyysi
Eläkeiän nostamiseen jouduttiin, koska
suomalaisten elinikä on kasvanut.
Kuva: Jari Laukkanen
Kauas eläkepäivät
karkaavat
TYÖMARKKINAKESKUSJÄRJESTÖJEN torstaina valmiiksi pusertama
eläkeratkaisu palauttaa eläkeiän
65 vuoteen, missä se oli vuoteen
2005 asti. Silloisessa eläkeuudistuksessa päätetty joustava eläkeikä 63?68 vuotta ei toiminut kunnolla, kun alaraja muuttui ihmisten mielissä ylärajaksi.
Nyt sovittu eläkejärjestelmä tulee voimaan vuoden 2017 alussa
ja sen jälkeen eläkeikää hilataan
ylöspäin kolme kuukautta vuodessa. Valtiolle mieluista
olisi ollut automatiikan kehittäminen, jotta rasittavia neuvotteluja
ei enää jatkossa tarvitsisi katsella.
Työntekijäkeskusjärjestöt eivät
kuitenkaan halunneet luopua sananvallastaan ja saivat oikeuden
osallistua jatkossakin päättämään
eläkeiän korottamisesta.
Seuraava suuri vääntö on odotettavissa taas noin kymmenen
vuoden kuluttua.
VESA SOMPPI. Tarvitaan
myös työpaikkoja, joissa voi jatkaa 65-vuotiaaksi. Sen vuoksi
raskaista töistä voikin päästä vapaalle jo 38 vuoden työuran jälkeen 63-vuotiaana. Osa-aikaeläkekin säilyy, mutta muuttaa muotoaan.
Työuraa kannattaa jatkaa vielä
65 ikävuoden jälkeenkin, sillä se
kartuttaa eläkettä joka kuukausi
0,4 prosenttia.
Työnantajille hyvä asia on se,
että eläkemaksujen nousupaine helpotti ja ainakin lähivuodet
mennään 24,4 prosentilla.
Väliinputoajien varalle neuvotteluissa sovittiin myös siirtymäsäännöistä eläkekarttumissa.
VUODEN ALUSSA alkaneita neuvotteluja pitkitti myös kiista siitä,
kuinka eläkeikä sidotaan vuoden
2025 jälkeen väestön eliniän lisääntymiseen. Todistelun
taakka työn raskaudesta ja työuran pituudesta jää työntekijälle.
Oma lukunsa ovat ne ikääntyneet työntekijät, jotka irtisanotaan
ennen eläkeiän saavuttamista.
Työntekijäkeskusjärjestöt onnistuivat neuvotteluissa torjumaan
työnantajien vaatimukset työttömyysputken lopettamisesta.
Eläkeiän nostaminen ei itsessään kasvata työuria. Työntekijöiden SAK:n ja
toimihenkilöiden STTK:n mielestä superkarttumaa ei tarvittu
ja se voitiin paikata koko työuran
ajan kertyvällä 1,5 prosentin karttumalla palkkasummasta. Myös työnantajien asennemuutos ikääntyviin
työntekijöihin on välttämätöntä.
TYÖNTEKIJÄKESKUSJÄRJESTÖT
onnistuivat tälläkin kerralla riitautumaan keskenään.
Akateemisesti koulutettuja
edustava Akava halusi, että eläkettä kertyy enemmän eläkeiän kynnyksellä. Saavutetun neu-
vottelutuloksen on laskettu jopa
hieman ylittävän tavoitteen.
TYÖURIEN pidentyminen on kansantalouden ja eläkejärjestelmän
kannalta hyvä asia.
Työntekijälle sinnittely yhä pidempään ei kaikissa tapauksissa
ole mitään herkkua. Summasta ei vähennetä enää eläkemaksuja.
Työntekijäjärjestöjen välille
kiista jätti syvän trauman.
Muuten mittava joukko irtisanottuja olisi tipahtanut aikaisempaa
useammaksi vuodeksi ennen eläkeikää perustoimeentulon varaan.
Työnantajien Elinkeinoelämän keskusliitto asettui lopulta
SAK:n ja STTK:n mallin taakse,
mistä Akavan veti roskat nenään-
sä ja hylkäsi sopimuksen. Lopputulokseen sillä ei kuitenkaan ole
vaikutusta, kuten ei ollut edellisessäkään uudistuksessa, jonka
Akava hylkäsi.
Työntekijäjärjestöjen välille
kiista jätti kuitenkin syvän trauman.
TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEELLE
joutuvien eläkkeisiin uudistus tuo
selvän korotuksen
Alan opiskelijat kertovat, että
eivät saa tehdä lain mukaista työtä, Metteri puuskahtaa.
Metterin mukaan esimerkiksi lastensuojelulain edellyttämiä
asiakassuunnitelmia ei tehdä läheskään kaikissa kunnissa.
Metteri puhui lauantaina Keskustan Opiskelijaliiton seminaarissa Helsingissä.
MONET apua tarvitsevat suomalaiset kokevat tulevansa hylätyksi, Metteri sanoo.
Metterin mukaan palvelujärjestelmän jatkuvasti kasvavat tehokkuusvaatimukset ovat johtaneet
siihen, että sosiaali- ja terveydenhoitohenkilökunta ei ehdi kuunnella asiakkaitaan.
Monet apua tarvitsevat suomalaiset kokevat tulevansa hylätyksi,
Anna Metteri sanoo. Kuva: Petra Pöyliö
Rikollisia säästöjä
Kunnat ohjeistavat työntekijöitään laittomuuksiin, tutkija sanoo
kaalle lähetettiin ajanvarauskirjeitä niin kauan, että hän tuli.
Monet asiakkaat kokivat toistuvat kirjeet välittämisenä ja rohkaistuivat siksi viimein saapumaan paikalle.
SAMULI NISSILÄ
HELSINKI
OSA kunnista ohjeistaa sosiaali- ja
terveysalan työntekijöitään laittomaan toimintaan saavuttaakseen
tehokkuutta, Itä-Suomen yliopiston sosiaalityön ma. 10
30.9.2014
Anna Metterin mukaan nuorisopsykiatreja on kielletty tekemästä kotikäyntejä, koska se vie liikaa aikaa. Se aiheuttaa väliinputoamisia.
Metterin mielestä on hyvä, että
nykyään asiakkaat ovat yhä enemmän kehittämässä palvelujärjestelmiä.
. Kuva: Noora Hammar
Hän kertoo, että esimerkiksi nuorisopsykiatreja on kielletty
tekemästä kotikäyntejä, koska se
vie liikaa aikaa.
. Se aiheuttaa monelle kokemuksen, ettei kukaan välitä. professori
Anna Metteri sanoo.
. Ihmisen pitäisi tulla kuulluksi.
Muuten tulee kokemus, että minusta ei välitetä, minua ei tarvita,
minut hylätään.
Metteri pitää myös kummallisena, että hoitosuhde saatetaan
katkaista, jos asiakas jättää saapumatta psykiatriseen hoitoon kahdesti peräkkäin.
Hän kertoo, että ennen asiak-
NYKYINEN sosiaaliturvajärjestelmä on Metterin mielestä aivan liian monimutkainen tavallisen ihmisen ymmärrettäväksi.
Sairastumisen, työttömyyden
tai muun harmin kohdatessa monet eivät yksinkertaisesti osaa toimia oikein. Jos tuensaaja saa vanhemmiltaan vaikkapa syntymäpäivälahjarahaa, se vähennetään toimeentulotuesta, Metteri kertoo.
Hän ihmettelee, miksi yhteiskunta estää järkevän taloudenpidon ja opettaa elämään kädestä
suuhun.
TUTKIMUKSEN mukaan suomalaiset sosiaalityöntekijät näkevät ongelmat enemmän yksilöstä johtuvina kuin pohjoismaiset kollegansa, Metteri kertoo.
Muualla Pohjoismaissa syytä
nähdään enemmän yhteiskunnassa.
. Täällä katsotaan, että ihminen on laiska, vaikka rakenteellinen työttömyys ei ole yksilön vika.
Sosiaalityöntekijöiden asenteet
heijastavat Metterin mukaan yleistä
asenneilmapiiriä, joka on Suomessa muita Pohjoismaita kovempi.. Valitettavasti se on vain kovin
rajallista.
METTERI kummastelee, miksi yhteiskunta haluaa tieten tahtoen
lannistaa ihmisiä.
Vähiten ansaitsevilla on käytännössä korkein veroprosentti, koska heidän etuuksiaan leikataan
rajusti pienienkin tulojen takia.
. Se on pöyristyttävää oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.
Yksin elävän toimeentulotuki
on alle viisisataa euroa kuukaudessa
Kun hallituspuolueiden eduskuntaryhmissäkään
ei hurrata, niukan enemmistön varassa istuva hallitus joutuu olemaan varpaillaan saadakseen esityksen läpi.
Keskustan ryhmänjohtaja Kimmo Tiilikainen sanoo,
että jos hallituksella olisi ryhtiä, se peruuttaisi leikkaukseen.
. Politiikassa on aina vaihtoehtoja. Puolue perustaisi Valtion Infra Oy:n, jonka
kautta työllistävät, suuret liikennehankkeet voidaan toteuttaa. Myöhemmin tulot voisi
osoittaa Valtion Infra Oy:n yhdeksi pysyväksi tulonlähteeksi.
TULEVAISUUDEN suuret liikenneinvestoinnit on keskustan mukaan arvioitava kokonaisuudessaan tulevissa hallitusneuvotteluissa.
Niinpä puolue jäädyttäisi Pisararadan suunnittelun, johon on osoitettu kaikkiaan 13 miljoonaa euroa.
Jos rata päätetään toteuttaa, sen rakentamiskustannuksiksi on tässä
vaiheessa arvioitu noin 900 miljoonaa euroa, mutta riski kustannusten
kasvusta on olennainen.
Hallituksen ajama lapsilisäleikkaus tulee tänään
eduskunnan lähetekeskusteluun. Puolue perustaisi Valtion Infra Oy:n,
jonka kautta työllistävät, suuret
liikennehankkeet voidaan toteuttaa ja samalla säästää veronmaksajien rahoja.
Yksityisteihin keskusta esittää
5 miljoonaa euroa. Omaishoidon tuen
siirtoa vaaditaan Kelan hoidetta-
lyhyesti
vaksi omaishoitajien tasa-arvoisen kohtelun turvaamiseksi. Näihin ehdotuksiin ei ole tarttunut sen enempää
edellinen pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kuin nyt
Alexander Stubbkaan.. Viime vuonna lapsilisiä maksettiin noin 1,5 miljardia euroa.
Hallitus hakee esityksellään noin 110 miljoonan euroan säästöjä valtion budjettiin.
Sirkka-Liisa Anttila vaatii
pikaisia eduskuntavaaleja
ISÄNMAAN etu on järjestää uudet eduskuntavaalit mahdollisimman pian, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila
(kesk.) sanoo. Hallitus
on päättänyt luopua harkinnanvaraisista avustuksista kokonaan.
JOTTA valtion tulot ja menot pysy-
vät tasapainossa, tarvitaan myös
säästöesityksiä.
Keskusta peruisi yliopistojen
pääomittamiseen osoitetut 150
miljoonaa euroa. Samalla myös
alempiasteisen tiestön kunnosta
on huolehdittava.
Keskusta vaatii 16 miljoonaa
euroa maakuntien yrittäjyyden ja
työllisyyden edistämiseen.
Maatalouden kansallisiin tukiin
puolue esittää 55 miljoonaa euroa
eli saman verran kuin hallitus on
leikkaamassa. Haja-asutusalueiden vesihuoltotoimenpiteisiin ehdotetaan 5 miljoonaa euron määrärahaa.
Paljon porua
herättäneen
lapsilisien
leikkauksen
keskusta peruisi.
PALJON porua herättäneen lapsilisien 113 miljoonan euron leikkauksen keskusta peruisi ja luopuisi
samalla monimutkaisesta, 70 miljoonaa euroa maksavasta verotuksen lapsivähennyksestä.
Loput noin 40 miljoonaa euroa
katettaisiin nostamalla tupakkaveroa. Yhdistynyt oppositio voisi parhaiten nyt palvella
isänmaataan kaatamalla tämän hallituksen.
Anttila puhui lauantaina Lopen markkinoilla.
Keskusta esittää perusväylänpitoon 70 miljoonaa euroa. Kuva: Maria Seppälä
SUOMEN teollisuuden kilpailukyky tarvitsee radikaaleja
ratkaisuja, Anttila sanoo.
Hän pelkää, että suomalaisen teollisuuden 600 000
työpaikkaa ovat vaarassa, jos uudistuksia ei tehdä.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on moneen otteeseen vaatinut hallituksen ja opposition yhteisiä talouden
ja työllisyyden kohentamisneuvotteluja, Anttila kertoo.
. Ei tarvittaisi vähennyssoppaa.
Hän tarkoittaa hallituksen aikomusta hyvittää osa leikkauksesta lapsiperheiden verovähennyksellä.
Tiilikaisen mielestä vähennys olisi kallis, monimutkainen ja määräaikaisena käytännössä vain silmänlumetta.
ESITYKSESSÄ kaikkia lapsilisän tasoja alennettaisiin 8,1
prosenttia.
Ensimmäisen lapsen lapsilisä olisi jatkossa 95,75 euroa kuukaudessa (nyt 115,13), toisen 105,80 (115,13),
kolmannen 135,01 (146,91) ja neljännen 154,64 euroa (168,27). Keskusta tekee myöhemmin lakialoitteen lisäverosta kivihiilelle.
PERUSVÄYLÄNPITOON keskusta
esittää 70 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa 31 senttiä lisää tupakka-askin hintaan hallituksen jo päättämään korotukseen verrattuna.
Keskusta peruisi myös perheiltä
aidon valinnanmahdollisuuden
vievän, kuntien menoja lisäävän
ja työttömyyttä kasvattavan kotihoidontuen pakkokiintiöinnin.
Näin säästetään nettomääräisesti
noin 100 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja.
Pienimpien eläkkeensaajien takuueläkkeeseen keskusta ehdottaa 13 miljoonaa euroa eli 10 euron korotusta. Kyse on täsmätoimista, joilla
voidaan nopeasti parantaa työllisyyttä, korjata hallituksen budjetin
epäoikeudenmukaisuuksia ja kehittää koko maata tasapainoisesti
KESKUSTA esittää, että budjetin
työllisyysmäärärahoista 10 miljoonaa euroa osoitetaan ensimmäisen työntekijän palkkatukeen.
Työllistävän kotimaisen uusiutuvan energian kilpailukyvyn parantamiseksi keskusta palauttaisi puuhakkeen tuen ja alentaisi turpeen
verotuksen vuoden 2012 tasolle.
Näiden toimenpiteiden 48 miljoonan euron kustannukset keskusta kattaisi nostamalla kivihiilen verotusta 24 miljoonalla eurolla sekä uusista työpaikoista syntyvillä verotuloilla ja menosäästöillä. Kataisen ja
Stubbin hallitukset ovat leikanneet koulutuksesta tällä vaalikaudella noin 1,5 miljardia euroa. Uudistuksen kustannukset ovat ensi
vuonna 30 miljoonaa euroa ja se
tulisi voimaan 1.10.2015.
Kuntien harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin keskusta kohdentaisi 10 miljoonaa euroa. Uusien menojen sijaan koulutuksen
leikkauksia tulisi puolueen mielestä mieluummin perua.
Kotimaisten kuljetusalan yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi keskusta ottaisi raskaalle liikenteelle käyttöön EU:ssa vuosituhannen vaihteesta lähtien sovelletun Eurovinjet-järjestelmän.
Uudistuksella lisättäisiin nyt
budjetin tuloja 10 miljoonalla
eurolla. Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen. Hänen mukaansa Suomeen tarvitaan vahva enemmistöhallitus.
Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) hallituksen enemmistö eduskunnassa on vain yhden edustajan varassa.
. Se tarkoittaa työllistävämpää ja oikeudenmukaisempaa politiikkaa, tiivistää eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo
Tiilikainen.
. Hallitus sanoo, että lapsilisän alentuminen lisäisi
vastaavasti perheen saaman toimeentulotuen määrää.
Lapsilisää saavia perheitä arvioidaan ensi vuonna olevan 5575 900 ja lapsia yli miljoona. Jokaisesta seuraavasta lapsesta perhe saisi
174,27 euroa (189,63).
Vuonna 2012 toimeentulotukea saavia lapsiperheitä oli
50 000. 11
30.9.2014
Keskusta vaatii budjetilta
oikeudenmukaisuutta
KESKUSTAN eduskuntaryhmä esittää talousarvioaloitteissaan kasvua
ja työllisyyttä parantavia sekä oikeudenmukaisuutta lisääviä kohdennuksia ensi vuoden budjettiin.
. Kuva: Jari Laukkanen
Lapsilisäleikkaus mittaa
hallituksen voiman
PENTTI MANNINEN HELSINKI
EDUSKUNTA pääsee tänään tiistaina ottelemaan ensimmäisen erän hallituksen ajamasta lapsilisäleikkauksesta.
Esitys tulee täysistunnon lähetekeskusteluun.
Leikkaukselle ounastellaan kivikkoista taivalta, kun
oppositio haluaa kaataa sen.
Oppositiopuolueet syyttävät hallitusta köyhyyden lisäämisestä
Sitä oli nimittäin tiedusteltu
Kärppä -pelaajalta toisella kempe-
Kun näihin hommiin on lähtenyt,
on oltava valmiina kaikkeen.
leläisellä koululla.
Nuoret eivät päästä kansanedustajaa helpolla.
Heti alkuun Sipilä saa perustella,
miksi lähti politiikkaan, miksi valitsi
juuri keskustan tai mikä yllätti tuoreen kansanedustajan.
Paljastuu, että vaikuttamisensa
Sipilä aloitti jo kouluaikana oppilaskunnassa Puolangalla. Unelmaammatissa insinööri-yrittäjän ehti
hujahtaa 25 vuotta.
Sitten tuntui, että voisi olla yhteiskunnallisen vaikuttamisen aika.
Keskustan Sipilä valitsi, koska sen
ihmisyys-aate, tasapainoinen luontosuhde sekä pyrkimys kestävään
talouteen ovat hänelle tärkeitä.
Kansanedustajan työssä Sipilän
yllätti asioiden edistymisen ja muutosten tapahtumisen hitaus.
. Se pitäisi saada kuntoon. Kysyä
saa mitä vain, vaikka polkupyörän
väriä. Nuorten kannattaisi vaatia, että velaksi
eläminen lopetetaan.
KANSANEDUSTAJAN tärkeimmiksi
tehtäviksi Sipilä toteaa lakien säätämisen ja vanhojen lakien purkamisen.
KOITTAA keskustelun aika. Kuva: Maria Seppälä
Sipilä piipahti kotikunnan k
Kansanedustaja kannusti nuoria opiskelemaan ahkerasti ja harjoittelemaan käytännön tai
MERI ALARANTA-SAUKKO
KEMPELE
EI USKOISI, miten hiljaa juhlasalillinen kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisia istuu paikoillaan, ellei itse näkisi.
Kempeleen Ylikylän koulun salissa porukka kuuntelee hiiskumatta,
mitä pitäjän omalla kansanedustajalla, Juha Sipilällä, on kertomista
työpaikastaan.
Keskustan puheenjohtajan vierailu liittyy säännöllisen valtiopäivätoiminnan 150-vuotisjuhlaan.
Sen kunniaksi monet kansanedustajat jalkautuivat jo keväällä kouluihin kertomaan eduskunnasta ja lainsäädäntötyöstä.
Sipilän visiitti siirtyi muiden kiireiden vuoksi syksyyn, mutta Ylikylällä on jaksettu odottaa.
RAUHALLISEEN tyyliinsä Sipilä läh-
tee liikkeelle perusasioista; kansan-
edustajien määrästä, hallituskokoonpanosta, valiokuntatyöskentelystä ja tavallisesta työpäivästään.
Valkokankaalla vaihtuvat kuvat
eduskunnasta.
Puhutaan siitäkin, että vaalit ovat
pian.
. Tiukka keskustelu kuuluu esimerkiksi kyselytuntien luonteeseen, Sipilä selittää.
ENTÄ onko Suomen talouden tila
niin synkkä kuin mediassa annetaan ymmärtää?
Kehnohan se on, Sipilä myöntää,
mutta mahdollisuuksia siitä selviämiseksi on paljon. Merkittävä tehtävä on myös valtion budjetista päättäminen, Sipilä
jatkaa ja näyttää paksua, keltaista
budjettikirjaa.
On helppo uskoa sen käsittelemisessä hujahtavan koko syksyn.
Sipilä huomauttaa, että budjetti
on ollut Suomessa epätasapainossa jo kuusi vuotta.
. Hän listaa maailman polttaviksi ongelmiksi ilmastonmuutoksen sekä ruoka-, vesi- ja
energiapulan.
. Niissä riittää työtä. Älkää, nuoret,
luopuko käsillä tekemisen taidosta. Tämänkin yhdessä viettämämme tunnin aikana Suomi velkaantuu miljoona euroa. Positiivinen yllätys oli se, miten
hyviä kavereita eduskunnassa ollaan
kaikkien kesken yli puoluerajojen.
Ulkopuolisista saattaa joskus näyt-
tää, että siellä riidellään. Suomalaiset ovat hyviä ratkomaan ongelmia
käytännönläheisesti. Pitäisikö muuten 16-vuotiaiden
saada äänestää, Sipilä kysäisee.
Ensin nousee muutamia käsiä
arastellen, sitten jo useampia.
. Tahti on hurja. 12
30.9.2014
Saana Heikki (vas.), Monica Sarkkinen ja Anna Hemmilä pääsivät Juha Sipilän viereen. Lähellä oleva esimerkki taitaa innostaa.
Sipilä kannustaa ottamaan yhteyttä nuorisojärjestöihin. Keskusta on esittänyt äänestysikärajan laskemista 16 vuoteen ensin kuntavaaleissa, sitten ehkä valtiollisissakin vaaleissa, Sipilä sanoo.
. Kun siihen hankitaan koulutus
päälle, yhdistelmä on ylivoimainen.
Jotakuta kiinnostaa sekin, miten
nuoret pääsisivät mukaan politiikkaan. Oppi-
Mitä mieltä olet nuorten päihteiden käytöstä. Ääripuolue voi 20 prosentin kannatuksella
olla suurin, mutta 80 prosenttia kansalaisista
voi haluta toisenlaista politiikkaa.
Perttulan blogikirjoitus on luettavissa Suomenmaan verkkosivuilla.
Kääriäinen: Stubb keskittyy
vain vaaleihin
KANSANEDUSTAJAKONKARI Seppo Kääriäinen (kesk.) pitää Suomen tilannetta vakavana. 13
30.9.2014
Politiikka kiinnostaa
JUHA Sipilän vierailun takana oli Ylikylän koulun oppilaskunnan hallitus. Se oli hänelle tärkeintä, Kääriäinen sivaltaa.
Kääriäinen pitää tärkeysjärjestystä outona.
Hänen mielestään hallituksen pitäisi laittaa
kaikki peliin talouden suunnan kääntämiseksi lähestyvistä vaaleista riippumatta.
MAAN TILANNETTA ei pidä synkistellä perusteettomasti, Kääriäinen sanoo.
Hänen mielestään Suomi on kuitenkin nyt
sellaisessa näivettymiskierteessä, että sillä ei
ole varaa odotella uutta hallitusta tai taloussuhdanteiden apua ongelmiin.
. Maan talous vajoaa, mutta Alexander Stubbin (kok.) hallitus keskittyy valmistautumaan
tuleviin vaaleihin, hän moittii tiedotteessaan.
. Elinkeinoelämän edustajat ovat viitanneet
Suomi on pahassa näivettymiskierteessä,
Seppo Kääriäinen sanoo. Puolueissa myös kuunnellaan
nuoria, Sipilä tietää.
KYSYMYSTEN tuleva sakenee. Moni asia eduskuntatyöstä aukesi uudella tavalla. Kannatatko kuntien pakkoliitoksia. Milloin me päästään eläkkeelle. Saatan vähän ollakin, Sipilä
nauraa.
KELLO kilisee. Suomessa
on tällä haavaa 450 000 työtöntä.. Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
?Kokoomus on
mielensähyvittäjien puolue?
SAMULI NISSILÄ
SUOMENMAA
Oppilaskunnan hallituksen jäseniä yhteiskuvassa Juha
Sipilän kanssa. Siellä Suomen joukkuetta vaivasi ärhäkkä vatsaflunssa.
Kun lääkettä ripuliin ei ollut, lääkäri antoi
masennuslääkettä. Jos päihteiden väärinkäytön
vaikutukset saataisiin kokonaan
pois, emme tällä hetkellä velkaan-
tuisi miljoonaa euroa tunnissa vaan
nolla euroa. Se helpotti.
. Asian kanssa ei kannata leikkiä,
Sipilä varoittaa.
TUNTI kaartaa loppuunsa.
. Eturivissä Anna Hemmilä, Saana Heikki ja
Monica Sarkkinen. Vaikka paskat ovat housuissa, ei harmita
yhtään, hiihtäjät totesivat Perttulan mukaan.
KOKOOMUS toimii Perttulan mielestä kuin tarinan lääkäri.
. Kuva: Jari Laukkanen
jopa niin vaaralliseen näköalaan, että 600 000
työpaikkaa on liipaisimella. He alkoivat järjestellä tilaisuutta jo viime vuoden
puolella ja kutsuivat kansanedustajan paikalle.
. Niin kalliiksi ne tulevat.
Puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä, jota päihteet aiheuttavat. Täällä oli harvinaisen aktiivisia
nuoria, hän kiittelee.
MIELENSÄHYVITTÄJÄPUOLUE kokoomus on
kuin lääkäri, joka tarjoaa mielialalääkitystä,
mutta ei parannusta itse tautiin, keskustavaikuttaja ja tohtori Pekka Perttula sanoo.
Perttula muistelee Suomenmaan blogissaan
vuoden 1999 hiihdon MM-kilpailuita Ramsaussa. Stubb perusteli Sanni Grahn-Laasosen
(kok.) ministerivalintaa yhtenäisellä ja vahvalla vaalitiimillä, joka johtaa puolueen vaaleihin 2015. Hän on Kempeleestä kotoisin ja tärkeä henkilö suomalaisessa politiikassa, Roope Halonen perusteli.
Hallituksen jäsenten mielestä Sipilän vetämä tunti oli ?tosi kiva?.
. Oletko sinä tuleva
pääministeri?
Sipilä vastailee leppoisasti. Ymmärsi,
miten se menee, todettiin.
Oppilaskunnan hallituksen nuoria päättäjiä kiinnostaa politiikka muutenkin.
. Kohdellaanko rikollisia liian lempeästi. On tärkeää olla perillä siitä, miten yhteisistä asioista päätetään, hallituksen jäsenet totesivat.
Asiantuntemus ei ollut peruste sille, että Alexander Stubb valitsi Sanni Grahn-Laasosen
ministeriksi, Pekka Perttula sanoo. Kuva: Maria Seppälä
koululla
toja
-
a
-
,
a
a
,
s
.
n
-
-
laskunnat ja nuorten parlamentit
ovat nekin hyviä kanavia.
. En olisi muuten lähtenyt mukaan tähän hommaan. Avainsana on myönteisyys, mielensä hyvitys.
Jos meillä menee huonosti, otetaan selfiet ja kaverikuvat, paiskataan ylävitoset ja tsempataan.
PERTTULA kummastelee, kuinka kokoomusjohtaja Alexander Stubb nyt hokee sovinnollisuutta ja yhdessä tekemisen riemua.
. Mikään tehtävä ei silti hirvitä.
Kun näihin hommiin on lähtenyt,
on oltava valmiina kaikkeen.
Nuorten alkoholin käyttöä Sipilä
pitää huolestuttavana.
. Viimeiseen hän toteaa, että gallupit
ovat vaihdelleet paljon, joten kukaan ei voi tietää ensi huhtikuun
tilannetta.
. Takana Veeti Mykkänen, Juha Sipilä,
Roope Halonen ja Veikka Karvonen. Maailma hymyillään kauniiksi, hän kuvaa.
Kokoomus paheksuu hallituksen toimien arvostelemista ja pitää sitä riitelynä, Perttula sanoo.
. Minkä värinen se pyörä olikaan,
muistetaan sentään kysyä.
. Kyllä se
lähtee yleisemmästä innostuksesta, Veeti Mykkänen sanoi.
Hallituksen mielestä olisi hyvä, jos muutkin nuoret kiinnostuisivat politiikasta.
. Vihreä. Olen sen itse maalannut, Sipilä hymyilee.
Joku ehtii vielä epäillä puheenjohtajaa jopa velhoksi. Sipilä saa koululaisilta raikuvat aplodit kiljahdusten kera.
Kaikesta päätellen tunti oli mielenkiintoinen aloitus uudelle viikolle.
Myös Sipilästä oli mukava piipahtaa nuorten parissa.
. Sama poppoo ei vaalikauden alussa halunnut mitään ratkaisua valmisteltavan yhdessä.
Hän huomauttaa, että kokoomus ruhjoi vaalikauden alussa kuntia ja vaalipiirejä väkisin
uuteen muottiin.
KULUNEEN vaalikauden kokemukset saavat Perttulan pohtimaan, ovatko suomalaiset sokeutuneet joillekin huonoille poliittiselle käytännöille.
Hän kysyy esimerkiksi, pitääkö pääministerin aina tulla suurimmasta puolueesta.
. Teollisuuden tuotanto on suorastaan romahtanut. Oletko?
Hän siirtyy piirin vaalityöryhmään tekemään eduskuntavaalikampanjaa.
Lokakuun lopussa selviää, onko Pirkanmaan ehdokaslistalla 18
vai 19 nimeä. 14
30.9.2014
Santeri Lampi, Pertti Hakanen, Mikko Alatalo ja Sanna Nikkanen keskustelivat Pirkanmaan vaalistartissa Tampereella. Kokouspaikka oli lähes viimeistä penkkiä myöten
täynnä.
Aiemmin keväällä Pirkanmaan
piiri nimesi 13 kansanedustajaehdokasta, joten lauantaina jäljellä oli seitsemän paikkaa täyden listan saamiseksi. Kuvat: Johan Saarnio
Pirkanmaa avasi vaalityön
Ylimääräinen piirikokous nimesi kuusi uutta ehdokasta
ja Timo Vuohensilta.
Keväällä ehdokkaaksi valittu
Jaana Viilo luopui ehdokkuudestaan siirryttyään Pirkanmaan piirin toiminnanjohtajaksi. kansanedustaja Mikko Alatalon soittamana ja
laulamana.. Piirihallitus esitti täytettäväksi kuusi paikkaa, koska ehdokaslistan lopullinen lukumäärä varmistuu lokakuun lopussa.
Pirkanmaan ehdokkaiksi valittiin tiukan äänestyksen jälkeen
Timo Hanhilahti, Juha Kuisma,
Ari Lamminmäki, Marjo Mäkinen-Aakula, Jouni Ovaska ja Raija Moilanen.
Kaikki suostumuksensa antaneet ehdokkaat saivat ääniä, ja viimeiset paikat ratkesivat vain muutamien äänien erolla.
Ehdokkaat asettuivat ryhmäkuvaan piirikokouksen päätteeksi.
Viimeiset paikat ratkesivat
vain muutamien äänien erolla.
JO AIEMMIN ehdokaspaikkansa
ovat varmistaneet Mikko Alatalo,
Pertti Hakanen, Teuvo Hakanen,
Hanna Holma, Kalle Kiili, Pilvi
Kärkelä, Monica Lamberg, Santeri Lampi, Arto Pirttilahti, Minna Sarvijärvi, Olli-Pekka Tuomi
KESKUSTALLA on Pirkanmaalta
kaksi istuvaa kansanedustajaa,
Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti.
Kansanedustajien puheenvuoroissa tuli esiin huoli talouden
pysähtyneisyyden tilasta. Alatalo ja Pirttilahti korostivat keskustan tekevän eduskunnassa työtä
lähipalveluiden ja lähidemokratian eteen.
Piirikokouksen puheissa eduskuntavaalien vähimmäistavoitteeksi asetettiin Pirkanmaan kahden kansanedustajapaikan pitäminen.
Vaalivoiton myötä paikkamäärän toivottiin nousevan kolmeen
tai jopa neljään.
Useat puhujat painottivat kaikkien Pirkanmaan keskustalaisten
yhteistyötä vaaleissa tavoitteen
saavuttamiseksi.
Puheenvuoroissa korostettiin
myös Suomen eteen tehtävän
työn tärkeyttä ja kannettiin huolta alueellisesta eriarvoistumisesta
sekä hallituksen toimista vaikeassa taloustilanteessa.
Monella puhujalla oli huoli oman kotiseudun tulevaisuudesta.
TILAISUUDEN jälkeen keskustan
Pirkanmaan piiri avasi vaalikampanjansa Tampereen keskustassa
Jugend-torilla. Vaalistartin ohjelmassa oli eduskuntavaaliehdokkaiden esittelyä, soittoa, laulua ja
hernekeittotarjoilu.
Tapahtuma keräsi paikalle runsaasti ihmisiä, niin puolueväkeä
kuin ohikulkijoitakin.
Tilaisuuden kruunasi varma
eduskuntavaalien merkki: Tampereen torilla kaikuva, vaalilauluperinteeksi jo muodostunut ?Mä
maalaispoika oon. Mahdollinen lisäys ehdokaslistaan päätetään joulukuussa.
JOHAN SAARNIO
TAMPERE
TAMPEREEN Panttitalon auditorio
oli täynnä pirkanmaalaisia keskustavaikuttajia, kun lauantain
ylimääräisessä piirikokouksessa
päätettiin keskustan Pirkanmaan
piirin viimeisistä eduskuntavaalipaikoista
Jotta voi tulla valituksi, niin
Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg, Juha Rehula, Antti
Kalliomaa ja Tapio Malmiharju ovat nyt virallisesti uusia
kansanedustajaehdokkaita Päijät-Hämeessä. On hienoa, että Päijät-Häme
sai nyt edustajan pohjoisesta kolkastaan. Tulos riippuu vaalityön onnistumisesta ja myös siitä, kuinka paljon hallitus ehtii tyrimään puolessa vuodessa.
keminen sekä elämänlaadun ja -hallinnan parantaminen on aina halvempaa ja järkevämpää yhteiskunnalle
kuin seurauksien hoito, järjestä tähdentää.
VESAISET vaatii, että itsensä kehittämisen mahdollisuus on oltava kaikilla lapsilla ja nuorilla alueellisesta sijainnista riippumatta. käytti jäsenäänestyksessä vaikutusmahdollisuuttaan.
Jäsenäänestystä ei ole käytetty pitkään aikaan keskustan Hämeen piirin alueella. Haluan olla
mukana tekemässä tätä työtä.
Sysmäläinen Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg lähtee eduskuntavaaleihin hakemaan vaalivoittoa keskustalle Päijät-Hämeestä.
. Kotimaisen kalan saatavuuden ja kalastajien toimeentulon turvaamiseksi meidän on tehtävä kaikkemme. Olen mielelläni Itä-Hämeen ääni.
Orimattilalainen Tapio Malmiharju pitää jäsenäänestyksen järjestämistä hyvänä asiana.
. Äänestys herätti hieman keskustelua kokousväessä.
Lähes kaikki kokousedustajat
olivat kuitenkin sitä mieltä, että
demokratia on nyt puhunut. Kuvasta puuttuvat
Hilkka Kemppi, Kaarina Suhonen ja Martti Talja. Kuva: Petra Pöyliö. Kotimainen kala myös tukee omalta osaltaan viime aikoina paljon esillä ollutta Suomen
huoltovarmuutta, kansanedustajat lisäävät.
HE MUISTUTTAVAT, mitä hallitusohjelmassa todetaan
ammattikalastuksesta: ?Ammattikalastuksen taloudelliset toimintaedellytykset turvataan. Näillä ehdokkailla on hyvä lähteä tavoittelemaan vaalivoittoa ja yhtä lisäpaikkaa, Engman totesi.
Ehdokkaita eduskuntavaaliehdokkaiksi oli enemmän kuin seitsemän ja siksi Päijät-Hämeen piiri järjesti asiasta jäsenäänestyksen. Nyt meidän tehtävämme on
rakentaa hyvää tulevaisuutta
omille lapsillemme. Minä toivon, että Päijät-Hämeessä muistetaan, miksi keskusta ja keskustalainen kansanliike ovat olemassa. Tuloksen muuttaminen kokouksessa olisi antanut huonon kuvan äänestäjille, todettiin monessa kannanotossa.
Kansanedustajaehdokkaat nuijittiin kokouksessa päätökseksi
yksimielisesti.
KANSANEDUSTAJA, keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula oli
ensimmäisen kerran ehdolla jo
vuoden 1991 eduskuntavaaleissa.
. 15 prosenttia äänioikeutetuista . 15
30.9.2014
Vesaiset: Ennaltaehkäiseviin palveluihin tarvitaan lisärahaa
NUORISOLAIN uudistaminen ottaa ensiaskeleitaan. Meidän listoillemme on nyt
tunkua. Ammattikalastukseen on jo aikaisemmin kohdistettu
lukuisia rajoituksia. Opetuksen ohella on oltava
riittävästi kulttuuripalveluja, kuten kirjastoja.
Kuntien päätöksenteossa lapsia ja nuoria on kuultava
heitä koskevissa asioissa ja heillä on oltava aidot vaikuttamismahdollisuudet.
Vehkaperä ja Kerola:
Lohikiintiö suuremmaksi
KESKUSTAN kansanedustajat Mirja Vehkaperä ja Inkeri
Kerola eivät hyväksy valtioneuvoston ja eduskunnan ympäristövaliokunnan kantaa ensi vuoden lohikiintiöstä.
Kiintiöt ovat parhaillaan eduskuntakäsittelyssä. Tässä seison
niillä tiedoilla, taidoilla ja osaamisella, joita on matkan varrella minulle kertynyt, Rehula sanoi
piirikokousväelle.
. Torniojokeen noin 120 000 ja Simojokeen noin 3 200 lohta.
Lisäksi Pohjanlahden lohikantojen yhteenlaskettu
vaelluspoikastuotanto on tällä hetkellä noin 70 prosenttia maksimimäärästä.
Kannan kestävä enimmäistuotto saavutetaan, kun vaelluspoikastuotanto on noin 75 prosenttia maksimimäärästä.
VUOSINA 2012?2013 kutulohien määrä on kasvanut
useissa Pohjanlahden lohijoissa, minkä seurauksena
vaelluspoikasmäärien odotetaan kasvavan vuonna 2016
kestävän enimmäistuoton tasolle.
Nämä tiedot antavat vahvistuksen siihen, että lohikiintiötä voidaan kasvattaa, kansanedustajat toteavat.
. Meillä on nyt hyvät ehdokkaat
ja heitä on valittu kattavasti maakuntamme eri osista. Gallupit lupaavat meille vaalivoittoa. Vehkaperä ja Kerola vaativat kiintiön nykytason säilyttämistä
ja varovaisuusperiaatteen käyttöön maalaisjärkeä.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lohilaskureiden mukaan kesällä 2014 Torniojokeen ja Simojokeen
nousi merkittävästi enemmän lohta kuin aiemmin. Olen iloinen siitä, että minut
valittiin jäsenäänestyksen kautta
kansanedustajaehdokkaaksi. Kuva: Petri Görman
ehdolla pitää olla. Suomalainen kala on terveellistä, läheltä pyydettyä,
ympäristöystävällistä ja kuluttajien arvostamaa puhdasta ja tuoretta ruokaa. Ne ovat olemassa niitä ihmisiä varten, joilla
ei ole äänitorvia missään muualla.
Rehula toivoi myös, että päijäthämäläiset hoitaisivat edunvalvontatyön paremmin tulevaisuudessa.
. Nyt
tiedän, että järjestöväeltä löytyy
luottamusta nuorelle tulokkaalle.
Kalliomaa muistutti, että suo-
malaiset ovat saaneet vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan perinnöksi hienon yhteiskunnan.
. Hallitus edistää kotimaisen kaupallisesti pyydetyn kalan kulutuksen kasvua.?
Valtioneuvoston ja ympäristövaliokunnan nyt esittämä
kannanotto merkitsee käytännössä ammattikalastajien
toimintaedellytysten merkittävää heikennystä, jota emme voi hyväksyä, kansanedustajat sanovat.
Vuosina 2012?2013 kutulohien määrä on kasvanut
useissa Pohjanlahden lohijoissa. Se lupaa hyvää ensi kevättä silmällä pitäen.
Malmiharju muistutti, että neljä
vuotta sitten keskusta oli samassa
tilanteessa kuin demarit nyt.
. Se on niiden ihmisten tehtävä, jotka lähtevät vaalien jälkeen
Päijät-Hämeestä edustajiksi Helsinkiin.
PÄÄSIHTEERI Antti Kalliomaa
Lahdesta on ensimmäistä kertaa
eduskuntavaaliehdokkaana.
. Vesaisten Keskusliitto toivoo laissa painotuksen olevan
lasten, nuorten ja perheiden osallisuuteen yhteiskunnassa kannustava.
Vesaiset kantaa erityisesti huolta lapsiperheiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Ennaltaehkäisevät palvelut, kuten neuvolat, koulun oppilashuolto ja perhetyö,
toimivat sen mielestä liian pienillä resursseilla.
LAIN tavoitteena järjestön mielestä tulee olla lapsiperheitä tukeva palvelujärjestelmä, joka luo lapsille ja nuo-
rille hyvinvointia edistävän saumattoman verkoston.
Lasten ja nuorten ongelmien ennaltaehkäisyyn panostaminen on aloitettava mahdollisimman varhain.
Oppilaan henkilökohtaista ohjausta tulee tehostaa riittävän aikaisin.
Nuorten syrjäytyminen on 60 miljardin euron suuruinen kansantaloudellinen kysymys.
Vesaiset muistuttaa, että syrjäytymisessä ei ole kuitenkaan kysymys vain taloudellisesta ongelmasta, sillä
jokainen syrjäytymistapaus on inhimillinen tragedia.
Lasten ja nuorten sosiaalinen vahvistaminen ja tu-
Päijät-Häme hakee
vaaleista lisäpaikkaa
PETRI GÖRMAN
HEINOLA
KESKUSTAN Päijät-Hämeen piiri nimesi lauantaina seitsemän
eduskuntavaaliehdokasta piirin
ylimääräisessä kokouksessa Heinolassa.
Kansanedustajan tehtävää Päijät-Hämeestä lähtevät tavoittelemaan Juha Rehula Hollolasta, Martti Talja Lahdesta, Kaarina Suhonen Lahdesta, Hilkka
Kemppi Asikkalasta, Antti Kalliomaa Lahdesta, Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg Sysmästä ja Tapio
Malmiharju Orimattilasta.
Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja Marja Engman toivoo kaikilta kansanedustajaehdokkailta
vaalityössä reiluutta muita ehdokkaita kohtaan.
. Myös lohikiintiöitä on leikattu merkittävästi. Vain 226 päijäthämäläistä
puolueen jäsentä . On mahdotonta hyväksyä tilanne, jossa kaupallisen kalastuksen kiintiöitä edelleen leikataan, vaikka
lohikannat ovat yhä vahvemmat.
Vehkaperän ja Kerolan mielestä kyseessä on selkeä ylirajoitustilanne.
Niin lohdutonta tilannetta ei ole, etteikö sitä voisi ruveta purkamaan.
Ikkelä-Koski korostaa ihmisten
aitoa kohtaamista.
. Jyväskylän Keljonlahdelle rakennettiin sähkö- ja lämpövoimala, jonka kattilassa oli tarkoitus polttaa
osaksi turvetta, osaksi puuta.
Vaikeat vuodet turpeen saatavuudessa sekä koventunut verotus johtivat siihen, että voimalaitokseen tehtiin kallis hiililinjasto.
. Eräs muuramelaisen koulun
vanhemmista pyysi minua lähtemään ehdokkaaksi vaaleihin, Ikkelä-Koski kertoo.
YKSI Ikkelä-Kosken agendoista on
energiaomavaraisuuden parantaminen.
. Ääniä tuli enemmän kuin Jyväskylän kaupunginteatteriin mahtuu ihmisiä.
. Että palkkatulojen ottaminen
osinkoina olisi mahdollista kenelle tahansa. Jos vanhemmat eivät jaksa
ruuhkavuosina, ongelmat kertautuvat vuosikymmenten päähän, Ikkelä-Koski perustelee.. Siihen
liittyy suuria vaaroja suhteessa koulutukselliseen tasa-arvoon.
KOULUTUSPOLITIIKKA ylipäätään
on lähellä Onerva Mäen koulussa
oppimispäällikkönä työskentelevän Ikkelä-Kosken sydäntä.
Yksi hänen vaaliteemoistaan
liittyy juuri opetuksen valtakunnalliseen kehitykseen.
Parin vuoden päästä käyttöön
otettavia uusia opetussuunnitelmia laaja-alaisine oppimissisältöineen hän pitää erinomaisina.
. Olemme siinä EU-tasolla heikoimmilla. Kuva: Maria Seppälä
Valtion tuella pitää luopua fossiilisista polttoaineista
ja siirtyä kotimaisiin energialähteisiin.
Puoluevalintaa hän mietti pitkään. Perheessämme kyllä keskusteltiin ahkerasti yhteiskunnal-
lisista asioista, ajauduttiin jopa
ankariin väittelyihin, Ikkelä-Koski muistelee.
TIE aukeni saman tien niin kun-
VAALITEEMAKSEEN Ikkelä-Koski nostaa myös ihmisten hyvinvoinnin.
Taannoisella Helsingin matkalla rautatieasemalla ohikulkijoita
katsellessaan hän kauhistui näiden huonokuntoisuutta.
. Hiili kuskataan nyt Uralin takaa. Keskustalla on minun näköi-
seni arvot.
Kodinperintönä keskustalaisuus ei tullut.
. Matti Vanhanen sanoi kerran,
että alkoholi on kansamme suurin
riski. Päätökseen vaikutti lopulta se, että keskusta on vähäosaisten puolella.
. Epämukavin palan otetaan
pois, se helpottaisi perusopetuksen
markkinoiden avautumista. Katse pitäisi siirtää valittamisesta ratkaisuihin. Esimerkiksi koulujen remontteja ei saa tehdä liian perinteisellä tavalla, jotta rakennukset vastaavat uutta oppimiskäsitystä.
OPETUKSEN saralla Ikkelä-Koski on
tehnyt monenlaista luokkatyöstä
hallintoon. Tästä ihan nolottaa kertoa,
Ikkelä-Koski pyörittelee päätään.
Tuulia Ikkelä-Kosken tavoite eduskuntavaaleissa on konkreettinen: . No ei ole ainakaan
opettajille. Yksityiset koulut eivät
saa tuottaa voittoa, Ikkelä-Koski
puuskahtaa.
Häntä pelottaakin, että Rädyn
lipsautuksen takana on kokoomuksen tarkoitus avata myös koulutuspuoli markkinoille.
Yksi merkki tästä on Ikkelä-Kosken mielestä lakiesitys, jolla oppilashuollon tuottamisvastuu siirrettäisiin kunnalle.
. Matka kunnallispolitiikkaankin alkoi koulun pihalta.
. Luukulta toiselle pompottelu
vastuunoton sijaan on surkeaa.
Myös palveluiden vaikuttavuutta
pitäisi tarkastella tosissaan.
Kansankunnan hyvinvoinnin
rakentamisessa on tärkeää pitää
huolta perheistä.
. Nyt pitäisi saada jäähalli täyteen. Sillä pääsisi läpi.
MERI ALARANTA-SAUKKO
JYVÄSKYLÄ
JYVÄSKYLÄLÄISESSÄ kansanedustajaehdokkaassa Tuulia IkkeläKoskessa, 48, on aina ollut maailmanparantajaa, vaikka politiikka imaisikin hänet vasta kymmenisen vuotta sitten.
Sen kuulee vaikkapa siitä kiihkeydestä, millä hän ruotii Laura
Rädyn (kok.) hiljattaisia kohulausuntoja.
. On huolehdittava, että kouluissa on mahdollisuudet niiden
toteuttamiseen. Äänestäjiä jäähallillisen
verran. Siltä se tosiaan tuntuu.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden kohdalla Ikkelä-Koski toivoisi paapomisen kulttuurin sijaan
osallistavaa otetta.
. Valtion tuella pitää vähitellen luopua fossiilisista polttoaineista ja siirtyä käyttämään kotimaisia energialähteitä kuten turvetta.
Ikävä esimerkki vääränlaisesta
politiikasta löytyy läheltä. 16
30.9.2014
?Keskustalla on
näköiseni arvomaailma?
Tuulia Ikkelä-Koski tekisi kansanedustajana töitä työllisyyden ja hyvinvoinnin eteen
nanvaltuustoon, -hallitukseen
kuin lautakuntiinkin.
Pari kautta hän ehti osallistua
päätöksentekoon Muuramessa,
kunnes muutti Jyväskylään.
Pienen kuntapoliittisen tauon
jälkeen Ikkelä-Koski nousi viime
vaaleissa Jyväskylän kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen.
Eduskuntaan hän yritti jo edellisissä vaaleissa
Kuva: Jaakko Martikainen
TILAISUUDEN avaa Euroopan parlamentin jäsen Paavo Väyrynen. Kokous kaatoi äänin 23?3 valtuuston puheenjohtajan esityksen erottamisen keskeyttämisestä.
Valtuusto päätyi siihen, että erottamista valmistellut tilapäinen valiokunta saa jatkaa työtään ja lopulliset ratkaisut tehdään sen raportin pohjalta. Koneen avulla olisi mahdollista matkustaa vaikkapa Itävaltaan ja Wieniin ja aikaan,
jolloin elivät suuret säveltäjät kuten Mozart ja Beethoven.
Aikakoneen avulla olisi mahdollista päästä kuulemaan säveltäjien musiikkia tuoreeltaan ja
heidän itsensä esittämänä.
Aikakone-leikkiin sisältyy se
ajatus, että tietäisin säveltäjien
musiikin jääneen elämään ja yhä
uusien ja uusien sukupolvien lumoutuvan musiikista.
En siis kuuluisi siihen aikalaisten joukkoon, joka hylkäsi ja jopa
halveksi mestareiden musiikkia.
Wieniläiset suhtautuvat nuivasti Mozartiinsa. Antonio Salieri (Janne Raudaskoski)
kuului hänkin veljeskuntaan. Myrkytysväitteellään Salieri sai ainakin himoamansa paikan historiassa. Puheenjohtaja veti hyllytyksen kokouksen alussa listalta, koska asiasta ei saatu asianmukaista esitystä.
Kunnanhallitus ehti käsitellä omaa hyllytystään kahdesti, mutta ei kyennyt tekemään valtuustolle esitystä
vedoten päätösvaltaisuuden puuttumiseen. Kouluttajina toimivat valtiotieteen tohtori, dosentti
Paavo Väyrynen ja maakuntajohtaja Pauli Harju.
Alustusten jälkeen käynnistyvät keskustelut Euroopan
unionin kehityksestä, Suomen Eurooppa-politiikasta, aluepolitiikasta, Natosta, Venäjästä, maakunnan ja ihmiskunnan
tulevaisuudesta.
Väyrysen mielestä aluepolitiikkaa tarvitaan niin Suomessa kuin koko maailmassakin.
Ennusteita jopa 100 miljoonan asukkaan suurkaupungeista hän kauhistuu.
PALATTUAAN Euroopan parlamentin jäseneksi Väyrynen lupasi jatkaa 1990-luvulla aloittamaansa koulutustoimintaa.
EU on varannut määrärahoja tähän tarkoitukseen ja Väyrysen mielestä ne kannattaa hyödyntää.
. Tämäkin
Amadeus nauraa paljon ja varsinkin kun huomaa, etteivät hänen
syvälliset pohdiskelunsa saa vastakaikua hoviväessä.
Janne Raudaskoski piti alkupuolella turhaa kiirettä vaativassa Salierin roolissa. Tavoitteena on tarjota aineksia ja välineitä keskusteluun
ja oman ajattelun kehittämiseen, hän sanoo.
Tänä syksynä keskustan piirijärjestöjen kanssa yhteistyössä jokaisessa maakunnassa järjestettävän koulutuksen otsikkona on ?Eurooppalainen Suomi 2020?. Elokuvan pohjana on Peter
Shafferin vuonna 1979 Lontoossa ensi-iltansa saanut näytelmä.
Amadeuksen pääosassa on itse
asiassa Mozartin kova kilpailija,
italialaissyntyinen säveltäjä Antonio Salieri.
Amadeus on Salierin pitkä rippi, jossa vanha Salieri kertoo Mozartin yrityksistä Itävallan hovin ja
keisari Josef II:n suosioon.
Salieri panee ehtimiseen kapuloita kahdehtimansa Mozartin
rattaisiin.
Mutta Salieri myös tunnustaa
Mozartin mestarillisuuden ja musiikin absoluuttisen kauneuden.
Sen rinnalla hän itse on auttamattomasti keskikertainen ja sellaiseksi jäävä.
Näytelmän mukaan Salieri myrkytti Mozartin, joka kuoli vuonna
1791 vain 35-vuotiaana. 17
30.9.2014
Väyrynen aloitti taas koulutuskierroksen
Paavo Väyrynen. Salieri itse kuoli vuonna 1825.
OULUN KAUPUNGINTEATTERIN
Amadeuksessa haaveilemanin aikamatka eräällä tavalla toteutuu.
Heta Haanperä ohjaa esityksen paikotellen oopperan kielelle.
Musiikki ei tule äänitteistä, vaan
syntyy tässä ja nyt.
Vaikka näyttämöllä on vain pieni soitinryhmä (piano, sello, viulu, oboe ja klarinetti) sekä kuusihenkinen lauluryhmä, esitys on
oiva musiikin oppitunti.
Varsinkin lopun Taikahuiluoopperan esityspätkä Sarastron
aarioineen on hyvin aidon tuntuinen.
Oulun Amadeus hivelee silmiä
lavastuksella, puvuilla, valoilla ja
väreillä. Valtuuston
puheenjohtajan Inkeri Yrityksen mielestä asiasta ei siksi
voinut vielä päättää myöskään valtuustossa.
Torniainen jätti aloitteita
liikenneväylistä
KESKUSTAN kansanedustaja Ari Torniainen on jättänyt
talousarvioaloitteita koskien useamman Kaakkois-Suomen liikenneväylän rakentamista ja peruskorjaamista.
Torniainen vaatii valtatie 13:n parantamisesta Myttiömäen kohdalta, valtatie 6:n perusparannuksen loppuunsaattamisesta Korian kohdalla, valtatie 26:n perusparannuksesta välillä Raippo-Vaalimaa sekä välillä Sipari-Pulsa,
kantatie 62:n perusparannuksesta välillä Ruokolahti-Puumala, valtatie 6:n ja valtatie 12:n risteykseen tarvittavasta
eritasoliittymästä Keltissä sekä kevyenliikenteenväylän rakentamisesta valtatie 13:lle välillä Kuukanniemi-Iitiä.
Lisäksi Torniainen allekirjoitti keskustan eduskuntaryhmän yhteiset talousarvioaloitteet perustienpidon ja
yksityisteiden rahoituksen kasvattamiseksi.
Ari Torniainen. Esityksessä on karikatyyrimäisiä piirteitä, jotka häiritsivät
minua varsinkin alkupuolella.
Tomi Enbuska Mozartina todistaa myös soittotaitonsa. Replikointi syveni loppua kohti.
Miten pitkin esitystä se tyylilajia, mutta ehkäpä Heta Haanperä, kuten Mozartkin, näytti tietä
uudelle tavalle ja ajalle.
ANJA MANNINEN
KITTILÄN kunnanvaltuusto päätti jatkaa kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamishanketta. Samaan kiistaan
liittyy valtuuston puheenjohtajan Inkeri Yrityksen (vas.)
oma-aloitteinen päätös ottaa kunnanhallituksen päätösvallasta asiat, jotka koskevat jupakkaa.
Osittainen hyllytys jatkuu, koska valtuusto ei lopulta saanut asiaa lainkaan käsiteltäväkseen. Hän ei saanut kaipaamaansa tunnustusta, vaikka
itse tiesi oman erikoislaatunsa ja
neroutensa.
Kuva Mozartista on ristiriitainen. Ensimmäiset tilaisuudet järjestettiin viikonvaihteessa Kainuussa ja PohjoisPohjanmaalla.
lyhyesti
Kittilän kunnanjohtajan
erottamishanke jatkuu
Tomi Enbuskan Mozart haki tukea myös vapaamuurareista. Hän oli isänsä ohjailema lapsinero, Jumalan valittu, rääväsuinen, rivo lapsi, naistennaurattaja, häirikkö, rakastava aviopuoliso.
Monelle Mozart on yhtä kuin
nauraa räkättävä Tom Hulce Milos Formanin Amadeus-elokuvassa. Kuva: Jari Laukkanen. Valiokunta on jo
ehtinyt todeta, ettei kunnanjohtaja voi jatkaa tehtävässään luottamuspulan takia.
Kuntaa tulehduttanut erottaminen juontaa hiihtohissikiistasta, joka on poliisin tutkinnassa. Kuva: Kati Leinonen
Amadeus on
oiva musiikin oppitunti
OLEN usein leikkinyt ajatuksella
aikakoneesta
1000 euroa.
Tästä on käytetty myös manna
from heaven eli mannaa taivaasta -termiä.
Rahan paneminen tileille siirtyisi jollakin aikavälillä suoraan
hintatasoon sitä mukaa kuin ihmiset tuon rahan käyttäisivät.
KYSYNTÄ heikkenee nyt läpi linjan. Tällöin myös riski kasvaa,
kun vakuuksien arvo alenee ja
pankki vaatii lisää vakuuksia.
Matalat korotkaan eivät tässä
vyörytyksessä auta. Sattumako meidät pelastaa. Jos uskallamme edes vähän
katsoa positiivisesti eteenpäin,
hyvä kehitys toteuttaa itsensä.
Yksi asia on varma: talouskasvu
alkaa taas jossain vaiheessa. Edessä voi
olla Japanin kaltainen kansantalouden taaperrus, joka siellä on
jatkunut jo neljännesvuosisadan.
VAIKKA tilanne on vaikea, pessimismi ei kuitenkaan saa vallata
jalansijaa, vaan niiden, joilla on
mahdollisuus, tulee avata lompakkonsa ja tehdä kulutus- ja investointipäätöksiä.
Kansalaisten kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että
omat hankinnat suorastaan vanhanaikaisella tavalla painottuvat
suomalaisiin tuotteisiin.
Jos olemme pessimistejä ja
jäämme panttaamaan ostopäätöksiämme, kansantalouden
suunta on varmasti alaspäin.
Edessä on vuorenvarma sukellus. Kouluverkkoja harvennetaan ja
nuoret pakotetaan liian varhaiseen itsenäistymiseen.
KÖYHTYMINEN on lisääntynyt myös keskittymisen toisessa ääripäässä. Liian usein myös seuraava
sukupolvi jatkaa samalla polulla. Sen
takeena ovat globaali väestönkasvu ja teknologinen kehitys. Köyhyydessä
elää 800 000 suomalaista, joista 100 000 kärsii pitkäaikaisesta huono-osaisuudesta. Mielipiteet
18
Eriarvoisuus
kasvaa liikaa
SUOMALAISEN yhteiskunnan epätasa-arvoisuus on kasvanut vakaviin mittoihin. Kuva: Jaakko Martikainen
Julkisen sektorin koko on sopeutettava
yksityisen sektorin kantokykyyn.
kuttaa dramaattisesti. Tämä
on historiallinen totuus.
Esko Kiviranta
kansanedustaja. Työelämää uudistettaessa myös pk-yrittäjien näkökulma on otettava huomioon.
EURON loputtoman kriisin tuskissa kamppaileva Euroopan
keskuspankki (EKP) on toimissaan jo jonkin aikaa liikkunut kokeellisella puolella.
Korkojen alasajo on ollut huimaa ja nyt ohjauskorko on jo lähellä nollaa. Hyväosaiset voivat entistä paremmin
samaan aikaan kun kasvavan huono-osaisten joukon ahdinko syvenee.
Arvovalinnoilla on valtava voima.
Ei voi olla sattumaa, että koulujärjestelmämme ei takaa
jokaiselle samoja eväitä tulevaisuuteen tai että toiset pääsevät heti lääkäriin kun toiset joutuvat jonottamaan.
TYÖTTÖMYYS koskettaa nyt miljoonaa suomalaista joko
omakohtaisesti tai perheenjäsenen kautta. Nyt on jo turvauduttu suoraan lainanantoon liikepankeille,
mikä ei kuulu keskuspankin normaaliin toimenpidevalikoimaan.
SEURAAVA askel olisi suora riskinotto yritysten ja yksityishenkilöiden luotoista.
Viimeinen, käytännössä mahdoton vaihtoehto, on jo 1930-luvun laman yhteydessä tieteellisissä ajatuskokeissa esillä ollut
ns. Palkkaerojen repeäminen on estettävä, ja pj Sipilän esittämälle perustulokokeilulle on annettava mahdollisuus.
TYÖN JA TULOJEN riittävyys arjen pyörittämiseen ovat
turvallisen arjen keskiössä.
Eriarvoistumisen kirjo on kuitenkin vielä laajempaa.
Hallituksen keskittämisvimmaiset arvot ovat johtaneet
päätöksiin, joista alueellinen keskittäminen lyhytnäköisen
tehokkuuden varjolla on saanut vallan.
Hallitukset Katainen-Stubb ovat näyttäneet, kuinka hyvinvointi voidaan keskittää, syrjäseutujen kustannuksella.
SOSIAALINEN eriarvoisuus eri puolilla maatamme kasvaa,
kun syrjäisemmillä alueilla eläminen ja yrittäminen vaikeutuvat eikä koko maan kasvun eväitä edes tunnisteta.
Työpaikat ja palvelut siirtyvät matkojen päähän.
Turvattomuus syrjemmässä kasvaa kun poliisin ja ambulanssin tulo kestää. Kaupungistumisen myötä keskustoissa asumisen kasvaa sietämättömäksi.
Yhtälailla korkeasti koulutetut kokevat akateemisen
työttömyyden kivut siinä kuin opiskelupaikkaa vaille jäänyt syrjäytynyt.
TYÖTÄ EI vain riitä kaikille, koska kasvun eväitä tämä hallitus ei ole kyennyt löytämään.
Tähän on tartuttava keskustankin ehdotuksilla kasvurahastosta, pk-yritysten tukemisesta, biotalouteen ja kotimaiseen energiaan sekä vientiyrityksiin panostamisesta alkaen!
Vanha viisaus pitää edelleen; työ on parasta sosiaaliturvaa.
Elsi Katainen
kansanedustaja (kesk)
Keskustanaisten puheenjohtaja
?Turvattomuus syrjemmässä kasvaa kun poliisin ja
ambulanssin tulo kestää.. Hyvinvointiyhteiskunta on sitä
vain osalle väestä. 20 000 suomalaista hakee ruokansa viikoittain leipäjonoista.
Kaikkein heikompiosaisten elämän arkea on myös asunnottomuus ja heikko terveys. Alammeko kohta nauttia euroalueen yhteisvastuusta?
Rakenteelliset uudistukset on
tehtävä, mutta ne eivät auta tähän hätään.
Eläkeuudistus on järjestelmän
rahoittamiseksi välttämätön, kun
elinikä pitenee ja yhä useampi
meistä elää satavuotiaaksi. helikopteriraha, joka merkitsisi sitä, että keskuspankki siirtäisi jokaisen euroalueen kansalaisen tilille esim. Myöskään EKP:n toiminta valtion velkakirjojen jälkimarkkinoilla ei auttane.
EKP:n keinot alkavat olla käytetyt. Tämä ei ole auttanut, eikä EKP:n jo pari vuotta sitten julkistama näkymä siitä, että
matalien korkojen tilanne jatkuu
pitkään. Vaikka luotonsaaja pystyy hoitamaan korot,
vakuuksien arvon lasku voi vai-
?Kansalaisten kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että omat
hankinnat suorastaan vanhanaikaisella tavalla painottuvat
suomalaisiin tuotteisiin.. Kuva: Paula Åström
Millä konsteilla
Suomi nousuun?
SUOMI ON toteuttanut viime vuosina ennennäkemättömän budjettielvytyksen. Riittääkö aika. Olemme jatkuvassa velka- ja verokierteessä.
Kasvu ei näytä alkavan. Deflaation vaara on ilmeinen, jos ihmiset alkavat uskoa
hintojen jatkuvaan alentumiseen
ja lykkäävät tämän takia hankintojaan. Sosiaali- terveydenhuollon uudistus tähtää palvelujen varmistamiseen tehostamalla niiden järjestämistä.
Julkisen sektorin koko on sopeutettava yksityisen sektorin
kantokykyyn. Työttömyys on kuitenkin
vain harvoin vapaaehtoinen valinta.
Kaikki työ on oltava arvokasta ja siitä on saatava palkka,
joka riittää elämiseen
Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
19
Onko lapsilisäsekoilussa
jotain hyvääkin?
ON PALJON arvosteltu hallituksen lapsilisän leikkauspäätöstä
sekä sen ?hyvitystä. Mutta pienistä puroista iso virta syntyy kuten sanonta on.
Heikki Niittymäki
Masku
Satakunnan sote
saatava yhteisiin käsiin
OLEMME seuranneet kesän ja alkaneen syksyn ajan huolestuneena sote-lausuntojen valmistumista oman erva-alueemme
kunnissa. Yhä useamman putoaminen anelemaan toimeentulotukea sosiaalitoimistosta kertoo rikkinäisestä järjestelmästä.
Keskustaopiskelijat vaativatkin sosiaaliturvan kokonaisuudistusta. Oman erva-alueen rahat siiirtyvät ervan haltuun ja siellä päätetyssä järjestämissopimuksessa
ratkaistaan, kuka yhdenvertaiset
sosiaali- ja terveyspalvelut alueella tuottaa. Ei ole
vastuukuntia tai osavastuukuntia, on vain kuntia tai kuntayhtymiä.
Ei ole
vastuukuntia tai
osavastuukuntia,
on vain kuntia tai
kuntayhtymiä.
KYSEESSÄ on kaikkien puolu-
eiden puheenjohtajien tarkoin
harkitsema poliittinen sopimus.
Tämän sopimuksen pohjalle rakennettu parlamentaarinen työryhmä on työstänyt nyt esillä olevan lakiluonnoksen, josta lausunnot on annettava 14.10.
mennessä.
Puolueiden puheenjohtajien
tekemää sopimusta eivät kaikki
ole suostuneet ymmärtämään ja
ottamaan todesta.
Päinvastoin meilläkin Turun,
Salon, Rauman, Porin ja Vaasan
johtavat virkamiehet jo kesällä ryhtyivät valmistelemaan erilaisia vastaakunta-ajatteluun perustuvia mallejaan ja harkitsemaan lausntomalleja siitä, miten
puhenjohtajien sopimus on väärä ja sitä pitää muuttaa.
Päinvastoin, kaikki huomio pitäisi nyt lausuntoa antaessa kiinnittää huomoita siihen , miten sopimuksen sisältöä ja sanamuotoa noudattaen sosiaali,-ja
terveydenhoidon tuotanto kyetään tasavertaisesti omalla ervaalueella toteuttamaan.
MEILLÄ Satakunnassa siihen ei
ole muuta mahdollisuutta kuin
nopeasti kutsua kaikki maakunnan kunnat koolle yhden yhteisen kuntayhtymän tekoon.
Järjestämissopimuksen sisältöä ei voi päättää minkään kunnan tai kaupungin ylätasolla,
vaan rehellisesti jokaisen ervaalueen asukkaan mukana ollen
oman kuntansa kautta.
Tiedämme järjestämissopimuksen laadinnan sielläkin vaikeaksi, mutta kun se on vaan lakiluonnoksen mukaan tehtävä.
Eihän tuleva laki vaivatta eduskunnassakaan kulje, saati sen
perustuslakivaliokunnassa, mutta näin on poliittisesti päätetty.
TULI jälleen osoitettua sovitussa eläkeratkaisussa järjestöjen välillä se, mikä on aiemminkin nähty. Kuva: Jari Laukkanen
SAK pyyhki pöytää
?Lapsilisä on aikanaan säädetty sellaiseksi, että se kuuluu
kaikille, mikä on tietysti oikeudenmukaista.. verohelpotuksien muodossa.
Lapsilisä on aikanaan säädetty sellaiseksi, että se kuuluu kaikille, mikä on tietysti oikeudenmukaista.
Paljon on arvosteltu sitä, että jos ajatellaan todellista syytä,
miksi alun alkaen on ryhdytty
maksamaan lapsilisää, niin sen
tarkoituksena oli auttaa taloudellisesti lapsiperheitä.
Pienituloisille se on ollut ja on
edelleen hyvin tärkeä tulon lisä ?
toisille jopa ehdottoman tärkeä.
On paljon sellaisia perheitä joilla on niin hyvät tulot, että
lapsilisiä ei ole tarvinnut käyttää
jokapäiväiseen elämään. Se on yhteistä Turun ja Vaasan vastaavien alueiden kanssa.
Ehdotuksen sisällöstä on tärkeätä muistin virkistämiseksi todeta; sosiaali- ja terveydenhoidon järjestamis,-ja tuottamisvastuu erotetaan tyystin toisistaan. Tavoitteeksi on asetettava nykymallin korvaava perustulomalli, jossa työn vastaanottaminen on aina järkevää ja kaikista köyhimpien kohtaama paperisota on minimoitu.
Repaleinen systeemimme lannistaa kannustinloukuilla, monimutkaisuudella ja turhalla byrokratialla. Erva järjestää. Pienituloisten sitominen yhä tiukemmin toimeentulotukeen on väärä kehityssuunta.
Ensisijaisen sosiaaliturvan, eli Kelan myöntämien
etuuksien, ideana on taata perustoimeentulo. Päällepäsmärinä on
vielä sosiaali- ja terveysmininisteriö, joka valvoo koko maata ja
hallitsee budjettivaltaa.
Jokainen alueen kunta on tasavertaisin oikeuksin tätä järjestämispäätöstä tekemässä ja tuottaminen on määrätty hyvin täs-
mällisesti sanottuna kuntien tai
kuntayhtymien tehtäväksi. SAK pyyhkii neuvotteluissa pöytää muilla järjestöillä, oli sitten kyseessä työnantaja- tai tekijäliitot.
Eläkeratkaisu aiheuttaa sen, että tämä paljon puhuttu
ja ylistetty koulutus kuuluu Suomessa vain juhlapuheisiin, joita SAK:n puoluetoveri Krista Kiuru harrastaa.
Miksi nuori uhraisi aikaa ja rahaa kouluttautumiseen
kun siitä esimerkiksi eläketurvan suhteen ole mitään
motivoivaa pohjaa.
Jos ratkaisu eduskunnassa ei saa muutosta niin, että Akava sen voi myös hyväksyä niin eduskunta joutaa eläkkeelle.
Matti Tuominen
Vanha-Ulvila
Stubbin linja joutaa
romukoppaan
KESKUSTAN Opiskelijaliitto on pettynyt pääministeri
Stubbin sosiaaliturvalinjauksiin. Rahat
ovat menneet suoraan lapsen
omalle pankkitilille ja sen lapsi
on saanut kokonaan korkoineen
kaikkineen, kun lapsilisän maksu on iän perusteella loppunut.
MIELESTÄNI tässä hallituksen
lapsilisäsekoilussa on ollut jotain hyvääkin, sillä nyt annetaan
korvauksena lapsilisän leikkauksesta veroetuna sellaisille
?SAK pyyhki pöytää muilla järjestöillä?. vaikka vain tilapäi-
sesti ja palattaisiin entiseen käytäntöön jos talous saadaan kuntoon.
On kyllä todettava, että kovin suuria säästöjä ei valtio tällä saavuta. Meillähän Satakunnassa erva-alue muodostuu nykyisen sairaanhoitopiirin alueesta. Kuva: Jari Laukkanen
perheille, joiden tulot ovat sovitun rajan alapuolella ja lapsilukukin on otettu huomioon.
Mielestäni tämä on alkua siihen mihin pitäisi mennä eli lapsilisät maksettaisiin tarveharkinnan perusteella.
Eikö juuri nyt, kun valtion talous on kuralla olisi oikein, että
luovuttaisiin lapsilisän maksusta ?rikkaille. Sata-komitea 2.0:n on aloitettava työnsä
eduskuntavaalien jälkeen. Kansalaisten yhdenvertainen oikeus palveluiden
saantiin on nostettu hyvin korkealle jalustalle.
Erikoissairaanhoito ei muodosta omaa piiriään, se on tässä sisällä. Kirjoita Suomenmaahan. Kunta menettää täysin oikeutensa aiemmin perustuslain nojalle näiden
tehtävien hoitamiseksi tarkoitettuihin rahoihin. Kokoomuksen puheenjohtaja linjasi lapsilisäleikkauksia puolustaessaan, että köyhimmiltä etuuksien leikkaaminen ei ole haitaksi,
koska pienituloisimmat voivat anoa sosiaalitoimistosta
toimeentulotukea.
Stubbin logiikka on käyttökelvoton. Järjestelmätason uudistuksen aika on nyt.
Keskustan Opiskelijaliitto (KOL)
?Stubbin logiikka on käyttökelvoton.?
Kauko Juhantalo
Kankaanpään
kaupunginvaltuuston pj.
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
Timo Kalli
Euran kunnanvaltuuston pj.
PL 52, 90100 Oulu
klo 1013 Uudenkaupungin syysmarkkinoilla Uudenkaupungin torilla Keskustan
osastolla.
Lieto. Helsingissä puoluetoimistolla (Apollonkatu 11a). sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty, PTT:n toimitusjohtaja Pasi Holm, Kelan tutkimusjohtaja, professori Olli Kangas, VTT
Markku Lehto, Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula, Väestöliiton toimitusjohtaja Helena Hiila sekä kansanedustaja Tapani Tölli. Rinnelipuista 25% alennus. Risteily on tarkoitettu etenkin suurten kaupunkiseutujen keskustalaisille, mutta kaikki ystävät ovat lämpimästi tervetulleita. 16. Tiedustelut Juhani Rajala
GSM 0400 127900.
La 25.10. Sen
jälkeen klo 11-14.30 seminaari otsikolla ?Köyhän asialla. Yhteystiedot: Pilvi
Kärkelä p. Saariselkä ja takaisi. Talouden ja
sosiaaliturvan suhteesta, hyvinvoinnista ja köyhän asiasta puhutaan Hyvinvoinnin kantajat ?seminaarissa, joka järjestetään Tampereella pääkirjasto Metson tiloissa la 11.10. Ilmoittautumiset matias.ollila@
gmail.com viim. klo 13-14 Raision Keilahallissa.
Raisio, Keskustajärjestöjen kk-palave-
ri Hintsan kokousmakasiinissa ke 8.10.
aiheena politiikan syksy ja seurakuntavaalit.
Raisio, keskustajärjestöjen kk-palaveri ke 10.10. ja klo 15 alkaen 95-vuotisjuhlavastaanotto samassa
paikassa. Keskusteluista ja työryhmien raporttien laatimisesta on siirryttävä konkreettisiin toimenpiteisiin, Kantola painottaa.
Hyvinvoinnin kantajat II . Viestikenttään maininta ?Hyvinvoinnin kantajat?. 0400 930 483
ja naisten, nuorten ja Vesaisten toiminnanjohtaja Jaana Niemi puh. klo 18.30. Muistathan: oikeus tehdä aloitteita piirikokoukselle on paikallisyhdistyksillä ja kunnallisjärjestöillä. alkaen kahvitarjoilulla klo 18.30. pilvi.karkela@
keskusta.fi, eeva.kuuskoski@hotmail.
com tai helena.pakarinen@keskusta.fi.
Seminaarin ruokailumaksu 20 . Henkilöhinnat 3h huoneessa
500?/aikuinen, 405?/ 12-16v, 325?/411v 90?/1-3v. Eduskuntavaaliehdokkaista päätetään Keskustan Uudenmaan piirin kokouksessa 4.10.
Kantolalla on vahva yrittäjätausta ja kokemusta poliittisena avustajana toimimisesta. klo 16 Kouvolan Nytkis (naiset yhteistyössä) järjestää Kansainvälisenä Tyttöjen päivänä tilaisuuden ?Tytöstä tien näyttäjäksi. sosiaalipoliittinen seminaari. Päivän aikana perehdytään myös ajankohtaiseen sote-uudistukseen. Käsitellään sääntömääräiset asiat kuten toimintasuunnitelma sekä
talousarvio vuodelle 2015 ja pääte-
tään johtokunnan kokoonpano vuodelle 2015. mennessä A. Tilaisuuden tuotto menee Kirkon kotimaan
avun kautta tyttöjen hyväksi.
Piiritoimiston uusi osoite Kauppa-. Vaaleihin valmistautumisesta ja poliittisesta tilanteesta kertomassa eduskuntavaalien vantaalaiset naisehdokkaat.
VARSINAIS-SUOMI
Piiritoimisto on suljettuna joka perjantai vuoden 2014 loppuun. Aiheina Lastensuojelun uudet tuulet Raisiossa ja Lasten sote! Tervetuloa, alussa kahvitarjoilu! Mirjam Karila, toimikunnan pja.
Koko perheen retki TIEDEKESKUS
HEUREKAAN 25.10. Ohjelmassa
mm. 050
3423323.
PÄIJÄT-HÄME
Päijät-Häme/piiritoimisto, Keskustan Päijät-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Jukka Sällinen puh. Piirikokous antaa vastauksen jokaiseen aloitteeseen. Viestikenttään maininta ?Hyvinvoinnin kantajat?.
Keskustaväen kirkkopyhä 19.10. Kokous Hyökkälän koululla
osoitteessa Kirkkotie 9, 04300 Tuusula.
Vantaan Keskustanaiset, syyskokous
su 5.10. Bussi Salo . Ota
rohkeasti yhteyttä. Ilm. lokakuuta Rovaniemellä.
Paikallisyhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Rauno Toivainen, varapuheenjohtajana Ville Impiö ja sihteerinä
Heikki Salmi.
Uusikaupunki, Keskustan Kalanti-Uusikaupunki paikallisyhdistys mukana
teltallaUudenkaupungin syysmarkkinoilla 4.10. Kahvia ja pullaa sekä omenia tarjolla. kerhoon: Mirjam Karila p. mennessä,
huom. Naantalin kaupunginvaltuuston salissa klo 18-20. sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty, PTT:n toimitusjohtaja Pasi Holm, Kelan tutkimusjohtaja, professori Olli Kangas, VTT
Markku Lehto, Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula, Väestöliiton toimitusjohtaja Helena Hiila sekä kansanedustaja Tapani Tölli. Kokouksessa poliittisen ajankohtaiskatsauksen pitää Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi, niin tavoitamme
sinut myös sähköisesti.
Satakunnan piiritoimisto, Tavoitat
meidät seuraavista numeroista: toiminnanjohtaja Kati Kiljunen 050 405
7742 kati.kiljunen@keskusta.fi, keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 050 301 6189 tarja.kiviniemi@
keskusta.fi, nuorten toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044 0336 588 satakunta@keskustanuoret.fi, jäsenasiat
Leena Kallionsivu 050 405 7743.
KYMENLAAKSO
Kouvola, piirin yleinen ylimääräinen
kokous Kouvolankylän VPK:n talolla
(meksiko) (Palovartijantie 5, Kouvola)
1.10. Suominen 040 834
0803 tai aulis.suominen@vesaiset.fi
Varsinais-Suomen Keskustanaiset,
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon
tuetuista lomista kiinnostuneet: esitteitä ja hakemuksia saatavilla piiritoimistosta tai MTLH:sta.
ETELÄ-HÄME
Pohjois-Tammela, py:n syyskokous Tuomas Pietilällä Teuronkylätie 719
1.10 klo 19 johtokunta 18.30.
Etelä-Hämeen piiritoimisto vs. Juhlapuhujana Keskustanaisten pj kansanedustaja Elsi Katainen. maksetaan puolueen tilille 157 230 . toiminnanjohtaja Saara Kiuru puh. Lisätiedot ja
ilmoittautuminen 6.10. klo 19 Irja Ansalehto-Salmella
(Kaivosrinteentie 6 C), sääntömääräiset asiat. Matkan hinta alk. Hänen mielestään lapsiperheiden tukipalveluita on vahvistettava, nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn on panostettava sekä yrittäjyyden houkuttelevuutta vaihtoehtona palkkatyölle on parannettava.
Ehdokkaana Kantola haluaisi myös tuoda ratkaisukeskeisyyttä politiikan tekemiseen. 12.10. Kokouksessa asetetaan keskustalaisia eduskuntavaaliehdokkaita Uudenmaan
vaalipiiriin. Ilmoittautuminen 15.12.14 mennessä A. Heureka 12 . Raision
Keilahallilla. klo 10 Keskustan Satakunnan piirin syyskokous Suomelan
koulu, Tampereentie 19, 38600 LAVIA.
?Missä mennään päivän politiikassa?
-katsaus puoluesihteeri Timo Laaninen. Sopii mainiosti ed.vaaliehdokkaiden kampanjaporukan hengen luomiseen. ja Salo Piihovi klo
10.15. klo. 0401417326.
Koski Tl, ?Miten Suomi nousuun -
maatalous, biotalous ja talousilta. Aloitteet on jätettävä piirihallitukselle yhtä (1) kuukautta ennen piirikokousta. Alakatsomonpaikat: aikuiset 38,50, Vesaisten jäsenet 28?, lapset 12v asti 28,50 Vesaisten jäsenet 18?. Ilmoittautumiset ruokailuun Pilvi Kärkelä 040595709
tai pilvi.karkela@keskusta.fi
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. klo 18 Piiritoimisto Apila Näsilinnankatu 23 A 1, 33210 Tampere. klo 19
Möökelissä, Kuninkaanlähteentie 909,
Jämijärvi. Alustajina Juha Sandberg, sotejohtaja ja prof.
toimialajoht. klo 1314, kokoontuminen joka perj. Paikalla kansanedustajaehdokkaista ainakin: Esko Kiviranta,
Tanja Raisto-Elo, Mauri Ikonen ja Viktoria Kulmala. kahvi ja ilm. Hän toimi 2010-2011
vuosina kansanedustajan avustajana eduskunnassa ja
työskentelee nykyään europarlamentaarikko Paavo Väyrysen kotimaan avustajana.
Iikka Kantola asuu Nurmijärvellä ja toimii Nurmijärven Keskustanuorten puheenjohtajana.
Kantola haluaa kampanjassaan ajaa lapsiperheiden,
nuorten ja yrittäjien asiaa. Sitovat ilmoittautumiset 8.10. Seminaarin koko
ohjelma löytyy osoitteesta www.keskusta.fi/Suomeksi/Osallistu-ja-vaikuta/Hyvinvoinnin-kantajat-II.
Keskustan Lehtimiehet. 040
418 1150.
PIRKANMAA
Pirkanmaan Keskustanuoret, syyskokous 10.10. Vesaiset & MSL.
Disney on Ice Satuja ja seikkailuja
HK Areena Turku 6.2.2015 klo 18. 80 euroa. Paikalla tietenkin myös
paikalliset keskustavaikuttajat.
Uusikaupunki. Kirkkopyhän ruokailu 15,00 euroa. Kokous alkaa klo
10.30, valtakirjojen tarkastus aloitetaan
klo 09.30. Aikuiset 30?,
6-16v 21?. 18 alk.
Kokouksessa asetetaan piirin eduskuntavaaliehdokkaat 19.4.2015 pidettäviin eduskuntavaaleihin.
Kymenlaakson Keskustanaiset mukana la 11.10. Seminaarin ruokailumaksu 20 ?
maksetaan puolueen tilille 157 230 ?
362 111. klo 16
Kouvolan seurakunnan Maria-salissa.
Esiintymässä mm. 50 lippua. Koski tl:n Op:n auditoriossa to 2.10. Seminaarin alustajina ovat mm. Ilmoittautuminen 12.10.
menness ä Mirja Airio air10@suomi24.
fi puh 0541 535 3075 tai henna.pirhonen@kolumbus.fi, 050 306 3665 Järj.
Kaarinan & Paimion Vesaiset.
Pikkujouluminiristeily la 15.11. Päivän aikana perehdytään myös ajankohtaiseen sote-uudistukseen. Lisätiedot ja
ilmoittautuminen eeva.kuuskoski@
hotmail.com tai helena.pakarinen@
keskusta.fi syyskuun loppuun mennessä. Jumalanpalvelus klo 10 Kihniön
kirkko ja juhlatilaisuus Taitotalo Puumilassa jumalanpalveluksen jälkeen. A.Suominen 040 834
0803 tai aulis.suominen@vesaiset.fi
Hiihtoloma Saariselällä Holli Laaninhovi, lapintäysihoito. Kuva: Nurmjärven Keskustanuoret
Nurmijärven Keskustanuoret
esittää Kantolan ehdokkuutta
NURMIJÄRVEN Keskustanuoret on päättänyt esittää Iikka
Kantolaa ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin Uudenmaan
vaalipiiriin. Turun kunnallisjärjestö
Kurssi ?Miten järjestetään ala-asteikäisten aamu- ja iltapäivätoimintaa. Kansanedustaja Esko Kiviranta tavattavissa su 5.10. Hän nosti viime viikolla
julkiseen keskusteluun yrittäjien sosiaaliturvan heikennyksen.
. Syyskokous la 18.10 klo 10. Vapaa
pääsy, ohjelma ja kahvi 5 e. klo 12 Ilmoittautuminen 2.10. Kihniössä. Nina Petelius-Lehto,
Annikki Niiranen, Silja Talvi ym. klo 18 Hintsan kokousmakasiinissa.
Piiri, avoin sotetoimikunnan tilaisuus ke 15.10. su 16.11. Hiihtoa, laskettelua,
moottorikelkkasafari, jääcurlng yms.
Hotellihuoneet 2 tai 3:lle, myös isoja
huoneita. Turku . Seminaarin alustajina ovat mm. Jussi Mertsola. Hän on syntyisin Ylitorniolta.
Keskustan Lapin piirin ehdokkaat valitaan piirin syyskokouksessa 19. klo 11-14 Liedon Mikkelin markkinoilla Keskustan
osastolla.
Raisio, Keskustan veteraanien Keilakerho pe 5.10. 20
Keskustassa tapahtuu
keskusta nyt
Iikka Kantola. Ilmoittautuminen lehtimiehet@keskusta.fi ja 050 388 0011. Keskustelun alustavat maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Leppä ja Olavi Ala-Nissilä.
Heli Viiri osallistui keskustan Pyörät pyörimään
-tempauksen starttiin Rovaniemellä elokuussa.
Kuva: Maria Seppälä
Heli Viiriä esitetään
kansanedustajaehdokkaaksi
KESKUSTAN Rovaniemen keskikaupungin paikallisyhdistys esittää Suomen metsäkeskuksen Lapin alueyksikön
aluejohtajaa Heli Viiriä keskustan kansanedustajaehdokkaaksi Lapin vaalipiirissä.
Viiri on koulutukseltaan metsänhoitaja sekä maatalousja metsätieteiden tohtori. Huomioikaa uusi aukiolo asioidessanne!
Raisio, Keskustaveteraanikeilaajat Hyvän tuulen keilaus Keilahallilla joka pe
klo 13-14.
Raisio, Raision Keskustan seniorikerilaajat Keilakerho aloittaa 5.9. Jäsenkirje tulossa!
UUSIMAA
Piiri, sääntömääräinen syyskokous
järjestetään la 4.10. 362
111. Linja-auto Turku
Veritas Stadion 9.30, Kaarina Lautakunnankatu klo 9,45, Paimio Nesteen pikavuoropysäkki klo 10. Muihin kuin piirikokoukselle tehtyihin aloitteisiin vastaa
piirihallitus.
Tärkeää. Järj. Suominen 040
834 0803 tai aulis.suominen@vesaiset.
fi Järj. 0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
SATAKUNTA
Keskustan Palokosken ja Vihun paikallisyhdistyksien yhdistymiskokous toinen käsittely ke 1.10. Keskustasta mukana poliittinen sihteeri Helena Pakarinen. Lisäksi päätetään tulevan
vuoden jäsenmaksuista sekä taloussäännöstä.
Hyvinvoinninkantajat II; Talouden
ja sosiaaliturvan suhteesta, hyvinvoinnista ja köyhän asiasta puhutaan Hyvinvoinnin kantajat ?seminaarissa, joka järjestetään Tampereella pääkirjasto Metson tiloissa la 11.10. Kansanedustaja Esko Kiviranta tavattavissa 4.10. la klo 21 avausglögit ja ?vapaata seurustelua?, paluumatkalla klo 12
buffet ja klo 14.30 kaupunkipolitiikan
suunnittelu kokoustiloissa
klo 18.30 kulttuuritalon kahviossa. Keskustan
teltalla mukavaa toimintaa ja Keskustaväkeä!
Äänekoski, 4.10. mennessä, osoitteessa www.vesaiset.fi/fi/Ajankohtaista/Ilmoittautuminen
21
Keski-Suomen
vaalilistoille tuli
uusia nimiä
KESKUSTAN Keski-Suomen
piiri on valmiina eduskuntavaaleihin.
Piirihallitus nimesi perjantaina sairaanhoitaja (YAMK)
Sari Hovilan ja insinööri Ilkka
Kemppaisen eduskuntavaaliehdokkaiksi kokouksessaan
Muuramessa.
Joutsan Leivonmäellä asuva
Hovila (41) työskentelee sairaanhoitopiirissä kouluttajana
ja harrastaa metsänhoitoa.
Viitasaarelainen Kemppainen (46) on maanrakennusalan yrittäjä, joka on tehnyt
pitkän uran myös kuljetusalalla, kuten Keski-Suomen Kuljetus Oy:n toimitusjohtajana.
KESKUSTAN Keski-Suomen
piiri on nimennyt nyt täyden
ehdokaslistan 14 nimeä.
Istuvia kansanedustajia listalla on kolme: Anne Kalmari
(46) Kivijärveltä, Aila Paloniemi (58) Jyväskylästä ja Mauri
Pekkarinen (67) Jyväskylästä.
Lisäksi mukana ovat opiskelija Petri Honkonen (27) Saarijärveltä, oppimispäällikkö
Tuulia Ikkelä-Koski (48) Jyväskylästä, maatalousyrittäjä Satu Koskinen (47) Karstulasta, erityisavustaja Joonas
Könttä (25) Jyväskylästä, metsäkoneyrittäjä Pertti Lehtomäki (60) Multialta, sijaispappi Lauri Oinonen (67) Keuruulta, projektipäällikkö Matti
Similä (38) Jämsästä, opiskelija Samuli Mattila (17) Uuraisilta ja yrittäjä Petri Neittaanmäki (39) Jyväskylästä.
PIIRIHALLITUS joutui äänestämään viimeisestä kahdesta
ehdokaspaikasta, koska kaikki
halukkaat eivät mahtuneet ehdokaslistalle.
EDUSKUNTA
RIKSDAGEN
Tiistaina 30.9. Kahvitarjoilu klo
17.30 alkaen. Hallituksen esitysten
lähetekeskusteluja.
Keskiviikkona 1.10. Kurssi ?Miten järjestetään ala-asteikäisten aamu- ja iltapäivätoimintaa. Suullinen kyselytunti.
Perjantaina 3.10. Eeva Harjula p. Mukana
kansanedustajaehdokkaita ja keskusta-aktiiveja!
Jyväskylä, 8.-11.10. klo 18 kunnanhallituksen huoneessa.
Tornio, keskustan kunnallisjärjestön yleinen syyskokous ke 1.10. Keskustassa tapahtuu
nen@eduskunta.fi Matkan hinta vahvistuu osallistujamäärän mukaan.
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin sääntömääräinen syyskokous la
8.11. klo 14.00
TÄYSISTUNTO. Valtakirjojen tarkastus klo 9.30 alkaen. Kokouksessa käsitellään liiton sääntöjen 19 §:n mukaiset asiat.
Piirijärjestöjä pyydetään ilmoittamaan
kokoukseen osallistujat majoitusvarauksineen 1.10. klo 12 Raahen Lukiolla, Merikatu
1 . 050 5742661 tai janne.maki-
Tervola, kunnallisjärjestön johtokunnan kokous 30.9. klo 18 Itä-Savon piiritoimistolla. klo 13 Sisko ja Tuure Ruopsan
luona, Ruopsantie 90. Eräpäivä 30.9. Sisäänkäyntikäynti Satamakadun puolelta. Tervetuloa.
Keskustan Peräpohjolan piiri: Piirin syyskokous la 18.10. Lopuksi laulamme Maakuntalaulun. Keljonkankaan koululla (Aapistie 2) klo 11-14. Jäsenmaksusuosituksen maksutili 513100-4573.
LAPPI
Kemijärvi. Vesaiset & MSL. klo 12. Mutta ennen kaikkea maakunnallisen vaaliohjelman tulee olla Keski-Suomen keskustalaisen näköinen! Anna siis vinkkisi tai mielipiteesi ohjelmatyöhön
osoitteella: pauliina.maukonen-karkkainen@keskusta.fi Maakunnallinen
vaaliohjelma on tarkoitus hyväksyä
piirin syyskokouksessa.
Keskustan Keski-Suomen piiritoimisto: Piirin tj. Otathan
yhteyttä: toiminnanjohtaja Ulla-Riitta
Juuti p. Kokouksen jälkeen mahdollisuus
osallistua Teatteri-iltaan klo 19 Rovaniemen teatterin musikaaliesitys Seitsemännen portaan enkeli, lippuvaraukset mirja.stalnacke@pp.inet.fi tai
040-5344485.
Kemijärvi. Kokouksessa päätetään piirin eduskuntavaaliehdokkaiden asettamisesta 19.4.2015 pidettäviin eduskuntavaaleihin.
Uimi, paikallisyhdistyksen syyskokous Anja Sairalla ma 6.10. Tervetuloa!
Mikkeli, kunnallisjärjestön syyskokous 12.10. Valtakirjojen tarkistus
alkaen klo 18.
Piiri. Musiikkiesitys pienet Suzukisoittajat Marita Tuhkalan johdolla.
Kahvitarjoilun vuoksi ilmoittautumiset ke 8.10. Kokouksessa puhuu
eduskuntavaaliehdokas Eero Sistonen. Johtokunta.
KN Rovaniemi, py sääntömääräinen
syyskokous to 9.10. Tilaisuudessa käydään läpi valtakunnallista
sote-hanketta, sekä maakunnallisen
mallin rakentamista. Ovet lehterille avataan 15 min. Noora Ruuth p.
040 758 5180
ITÄ-SAVO
Keskustanaisten Itä- Savon piirin johtokunta ke 1.10. klo 12 alkaen. ja Vesaiset tj. Janne Tarima p.050
448 5085, Vesaiset tj. klo 17.30 Savonlinnan toimintakeskuksella, Schaumanintie 24.
ETELÄ-POHJANMAA
Seinäjoki Kunnallisjärjestön johtokunnan kokous ma 6.10. Esillä sääntömääräiset asiat.
Piiri, sääntömääräinen syyskokous la
15.11. Käsitellään
sääntömääräiset syyskokousasiat.
Kahvitarjoilu, tervetuloa!
Vesaisten Etelä-Savon piiri, syyskokous 10.11. Käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 18.30 Savonlinnassa Opetusravintola Paviljongin auditoriossa,
osoite: Rajalahdenkatu 4. Se valmistellaan piirihallituksen koordinoimana yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Tervetuloa juttelemaan!
Keskustan Keski-Suomen piirissä on
perinteenä oma, maakunnallinen eli
koko Keski-Suomen kattava eduskuntavaaliohjelma. klo 16.00
TÄYSISTUNTO. Keskustan Keski-Suomen piirillä on tuttu messupaikka, jossa on tavattavissa
kansanedustajaehdokkaita ja keskusta-aktiiveja. klo 18 piiritoimistolla.
POHJOIS-POHJANMAA
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan
piiri järjestää luentosarjan Kohti eduskuntavaaleja: Sivistysilta pe
10.10. Puhujina VTT Tytti Isohookana-Asunmaa: Virolainen sivistyspoliitikkona - onko hänestä vielä
esimerkiksi. Elina Lappalainen p. Tervetuloa!
Savonlinna, kunnallisjärjestön syyskokous 7.10. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
- Ennen syyskokousta johtokunta kokoontuu klo 17. klo 14.00
TÄYSISTUNTO. klo 11 Ylitornion kunnanviraston auditoriossa (Alkkulanraitti 55). mennessä Janne Mäkinen p. su 16.11.
klo 12. Mukana Suomen KN varapuheenjohtaja Sari Palmu. Keskustan Äänekosken kj:n järjestämä suosittu lastentarvikkeiden rompetori Äänekosken Painotalolla klo 9-13. klo 18 Peltola-salissa, Peltolankatu 4, Joensuu. klo 18 Raahessa, Fregatti-salissa, Kirkkokatu 28. ja ke, eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Inkeri Kerola:
Koulutus tuuliajolla?. Majoitus Holiday Inn Oulu (Kirkkokatu 3). Ohjelmassa mm. Kokouksessa puhuu Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula, aiheena SOTE ?uudistus. Kahvitarjoilu.
VARSINAIS-SUOMI. klo 18.30 OuluZonen moottoriurheilukeskuksessa (Kuusamontie
3250, 91310 Arkala). Täten tämän vuoden jäsenmaksu saattaa olla edelleen avoinna. Kahvitus alkaen
klo 17.30, valtakirjojen tarkastus klo 18.
Klo 17 alkaen Keskustan ehdokas-ehdokkailla on mahdollisuus olla paikalla
tapaamassa järjestöväkeä.
Kerimäki, Läntisen py:n syystapaaminen Louhen Hirvikodalla, Viitamäentie
993, Louhi ma 6.10. Tilaisuus on
kaikille avoin. KoneAgria ?
messut Jyväskylän Paviljongilla. Johtokunta klo 11.30. klo 18 Savonlinnassa Humanian auditoriossa.
Keskustanuorten Itä-Savon piiri,
sääntömääräinen syyskokous ke 8.10.
klo 18 Lomakeskus Järvisydämmessä,
Porosalmentie 313, Rantasalmi.
Jouhenniemi, py:n syyskokous to
9.10. - Tervetuloa!
Punkaharju, paikallisyhdistyksen syyskokous 24.10. klo 16 Sokos Hotel Vaakuna Rovaniemi. Tervetuloa!
Piiritoimisto on avoinna kesäkuukausina sopimuksen mukaan. 010 315 2000, järjestösihteeri ja Keskustanaiset tj. klo 19 vanhalla
kunnantalolla.
Savonlinna, paikallisyhdistyksen
syyskokous 18.11. Ainoassa käsittelyssä
valtioneuvoston tulevaisuusselonteko;
Kestävällä kasvulla hyvinvointia. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
POHJOIS-KARJALA
Jäsenmaksujen maksumuistutukset on lähetetty. Valtakirjantarkastus ja ruokailu
on klo 10.30-12.00. Avaus piirin pj Matias
Ojalehto, juonto lehtori Hanna-Leena Mattila. Poliittisen tilannekatsauksen pitää MEP Olli Rehn. 0408379867 ja
perapohjola@keskusta.fi. klo 16 Mikkelin kaupungintalon valtuustosalissa. klo 18
Osuuspankin kokoustiloissa II krs. Kokouksessa nimetään
piirin 6 eduskuntavaaliehdokasta.
Puolueen tervehdyksen tuo vpj Anu
Vehviläinen. 16. Kahvitarjoilu. Anu Vehviläinen.
VESAISET
Vesaisten Keskusliiton sääntömääräinen syysvaltuuskunnan kokous 25.26.10. Oulussa Hotelli-ravintola Lasaretissa (Kasarmintie 13), la klo 13 alkaen. Valtakirjojen tarkastus ja kahvitarjoilu alkaen klo 17.30. Piirin syyskokous Rovaniemellä,
Lapin ammattiopistolla, Jänkätien toimipiste, Jänkätie 1, su 19.10. Äänekosken lastentarvikkeiden rompetori. klo 18-20.30 Haapajärven lukion Kansankynttiläsalissa. Maksumuistutus voi johtua myös siitä, että
aiemmin voimassa olleen suoraveloituksen muunto e-laskuksi ei ole onnistunut. mennessä A. Kokouksessa nimetään SavoKarjalan eduskuntavaaliehdokkaat.
KESKI-SUOMI
Jyväskylä, 4.10. Keskustanaisten Kemijärvi ry:n sääntömääräinen syyskokous
ti 7.10. Maksamalla muistutuksen jäsenyysasia tulee tämän vuoden osalta kuntoon.
Sote-ilta ke 1.10. Keljonkankaan
syysmarkkinat. Alustajana parlamentaarisen sote-työryhmän jäsen,
kansanedustaja Tapani Tölli.
Eno, paikallisyhdistyksen syyskokous ti 7.10. Sääntömääräisten asioiden
lisäksi nimetään ehdokkaat vuoden
2015 eduskuntavaaleihin. Tervetuloa! J ärj. klo 18 Mikkelissä Suomen nuoriso-opisto Paukkulan Seminaarisalissa, osoite: Paukkulantie 22. kahvitus, musiikkiesitys, perhe- ja koulutuspoliittisia puheenvuoroja: ke Tapani Tölli (terveisiä
eduskunnasta) ja ke-ehdokkaat Jarmo
Vuolteenaho, Juha Pylväs ja HannaLeena Mattila sekä keskustelua, kysymyksiä ja kommentteja. Samassa tilassa alkaa klo 18.30 Keskustan Itä- Savon piirin syyskokous.
Keskustan Itä-Savon piiri, syyskokous
ke 1.10. Mukana eduskuntaan aikova Hanna Kosonen ja kaupungin luottamushenkilöitä. Ilmoittautuminen 2.10. Kuva: Paula Åström
KESKUSTANAISET
Perhe- ja koulutuspoliittinen tilaisuus ma 6.10. klo 16.30 piiritstolla Kansankatu 12 Rovaniemi.
KN Lapin piiri ry. 040 505 0021,
Keskustanuoret tj. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa nimetään piirin ehdokkaat vuoden 2015
eduskuntavaaleihin. Elina Suoranta p.040
721 0636
ETELÄ-SAVO
Keskustan Etelä-Savon piiri, syyskokous järjestetään ti 30.9. klo 18.15 Etelä-Savon piiritoimistolla. 050-347 3556, Keskustanaiset
tj. Ainoassa käsittelyssä Etyj:n Suomen valtuuskunnan kertomus 2013.
Torstaina 2.10. Kommentit: Oulun sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika
Penttilä ja Raahen sivistyspalvelukeskuksen johtaja, Raahe-opiston rehtori
Ritva Mattila. Keskustanaisten Haapajärven ympäristön
paikallisyhdistys
PERÄPOHJOLA
keskus Hansa 2 krs. klo 18 alkaen. mennessä pohjois-pohjanmaa@keskusta.fi tai 040 515 6800.
Linja-autoretki Haapavedeltä, tutustuminen eduskuntaan ja Helsinkiin
kansanedustaja Antti Rantakankaan
vieraana 14.-15.10. Kunnallisjärjestön SYYSKOKOUS ti 14.10. Sääntömääräinen
syyskokous la 18.10. klo 10 alkaen Joensuussa, Peltola-salissa, Peltolankatu 4. Suominen 040 834 0803 tai aulis.suominen@vesaiset.fi
Järj. klo 18.30
Lappeenrannassa Kimpisen koululla (Pohjolankatu 23). Kokouspaikalla on
mahdollisuus lounasruokailuun.
Piiritoimisto on auki sopimuksen
mukaan: Kai Puro puh. Paikalla ovat Lapin
keskustalaisten kansanedustajien lisäksi puolueen varapj. klo 16 alkaen opetusravintola Paviljongin auditoriossa. Keskikatu 4, 45100
Kouvola.
KARJALA
Keskustan Karjalan piiri ry, yleinen
ylimääräinen kokous ti 30.9. Tervetuloa!
Vesaisten Itä-Savon piiri, syyskokous 9.10. ennen täysistuntoa.
Kansalaisinfo on avoinna ma-pe
klo 10 . 010 315 2001 Keskustanuoret
tj. Pauliina MaukonenKärkkäinen p. Ilmoittautuminen klo 9-11.30, aluekokoukset klo 10.
Eduskuntavaaliehdokas Matias Ojalehdon kaikille avoin tukiryhmäilta to 2.10. klo 13.00
TÄYSISTUNTO.
Lähetekeskustelussa
kansallisen ihmiskaupparaportoijan kertomus 2014.
Suorat verkkolähetykset:
www.eduskunta.fi/verkkolahetys.
Istunnot ovat yleisölle avoimia. klo 17 Enon palvelupisteellä,
Kunnantie 2 ,3.krs. Kahvit ja ilmoittautuminen alkaen klo 18. Valtakirjan tarkastus klo
10-11, valtakirjat toivotaan etukäteen
piiritoimistolle. klo 18 Kerimäen Osuuspankin
kokoustilassa. Ilmoittautu miset
ja lisätiedot 3.10
Paljonko siellä on asukkaita?
6. Virtanen ?. Moneenko jumalaan uskotaan monoteismissa ja moneenko polyteismissa?
5. Montako yksikielisesti ruotsinkielistä
kuntaa Suomessa on: 6, 13, 19, 32, 49?
sää, jossa sarjakuvasankari Nalle Puh ja hänen ystävänsä asuvat?
Sudoku
2
8
1 4 9
5
8
4 8
6 9
2 4
5
8 3
5
6
6 7
8
2 9
7 4
2 8
9
8 2 6
4
9
4
3
5
5
1
3
4
9
1
2
3
4 7
3 5
9
9 7
8
8
1
3 2
6
5
8
7
2
9
6
6
3
6 8
5 3
6
4
6
3
4
9
1
1
8
8
4
1
5
9
7
5
3
7
6
9
1 3
2 8
Milloin ja mikä ministeri ja missä
hallituksessa Maria Guzenina (ent.
Guzenina- Richardson) oli?
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
9. Miksi kutsutaan sitä kuvitteellista met-
4. Kun kaupungit jätetään pois, niin Suomen suurin kunta asukasluvultaan on Nurmijärvi. HJK varmisti jalkapallon Suomen mestaruuden sunnuntaina Veritas-stadionilla,
entiseltä nimeltään Kupittaan jalkapallostadionilla. Masi . GuzeninaRichardson) oli?
7. Missä kaupungissa se sijaitsee?
Viivi & Wagner . B. Aku Ankka . 22
30.9.2014
TIETOTESTI
1. Milloin ja mikä ministeri ja missä halli-
tuksessa Maria Guzenina (ent. Minkä alan erikoislääkäri on foniatri?
3. Kuinka vanha pitää olla voidakseen ostaa tupakkaa?
2. Kumpi on vanhempi: jalkapalloilija Ja-
ri Litmanen vai jääkiekkoilija Teemu Selänne?
10. Kuinka vanha on Jerusalemin Länsimuuri, joka paremmin tunnetaan nimellä Itkumuuri, ja joka on juutalaisten pyhin muistomerkki?
8
86:1
SANANPARSI
Sitä ei rikas tiijäm, mitä köyhän suu muttuiloo.
Pielisjärvi
KANSA KASKUAA
. Ei hän pysty tappamaan
edes kärpästä.
Ratkaisut
5
4
1
8
9
7
6
3
2
3
7
6
5
4
2
9
1
8
3
4
8
2
6
1
9
5
7
2
7
1
8
9
5
6
3
4
6
5
9
4
7
3
1
8
2
5
8
6
7
4
2
3
1
9
9
3
4
1
8
6
7
2
5
1
2
7
3
5
9
8
4
6
8
9
2
5
3
7
4
6
1
7
1
3
6
2
4
5
9
8
4
6
5
9
1
8
2
7
3
1
6
4
9
8
3
7
5
2
7
5
8
2
1
6
4
9
3
9
3
2
4
5
7
6
1
8
2
1
7
6
3
4
5
8
9
Ulkoasu: Mikko Eronen
9
2
8
3
1
6
4
5
7
6
4
3
5
9
8
1
2
7
8
9
5
7
2
1
3
6
4
4
7
1
8
6
2
9
3
5
5
8
6
3
7
9
2
4
1
3
2
9
1
4
5
8
7
6
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
044 7370 314
4
8
9
1
7
5
3
2
6
päätoimittaja
Juha Määttä 040 7359 612
Kuvatoimitus
Maria Seppälä
7
6
5
2
3
8
1
9
4
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
2
1
3
4
6
9
7
8
5
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
1
3
2
7
5
4
8
6
9
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
044 2032 640
Satu Itkonen
044 7370 377
Annukka Kantola vuorotteluvapaalla
Risto Luodonpää 040 8201 781
Pirkko Wilén
044 7370 238
8
9
4
6
2
1
5
7
3
www.suomenmaa.fi
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
6
5
7
9
8
3
2
4
1
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
Helsingin toimitus
Postios. Ollaan enemmän äijiä kuin
muuta. syyskuuta 2014. Apollonkatu 11 a,
00100 Helsinki
Valokuvaaja: Jari Laukkanen
Päällikkö:
Pirjo Kontio
Toimittajat:
Henna Lammi
Pentti Manninen
Timo Mikkilä
Samuli Nissilä
Pauliina Pohjala
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Vastaukset: 1) monoteismissa yhteen jumalaan, polyteismissa useaan jumalaan, 2) 41 000,
3) 2011?2013 peruspalveluministeri Kataisen hallituksessa, 4) 19,
5) 18-vuotias, 6) puhe- ja äänihäiriöt ja -vammat,
7) noin 2000 vuotta, rakentaminen alkoi vuonna 19 eKr,
8) Puolen hehtaarin metsä, engl.
Hundred Acre Wood (?sadan eekkerin metsä. eli noin 40 hehtaaria), 9) Selänne s. Lätisevät liturgiat läpi ja laittavat siihen saarnaan
aina sen mitä kömpelöimmän aasinsillan ajankohtaisesta
tapahtumasta päivän tekstiin tai uskontoon yleensä.
vaihtaa synnittömään elämään. 23
30.9.2014
Papeista
PAPILLE tulee arvovalta viran mukana. Kirkosta erotaan kovasti, jotenkinhan ajan haasteisiin on vastattava, huumori ei
ole yhtään huono keino.
Minua on aina joskus lähestynyt tekstiviesteillä pappi,
joka toisaalle tekemieni pakinoiden kommenteissaan on
hyvinkin epäkirkollinen. 3.7.1970, Litmanen s. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Kuronen.
Onhan se narsismia, mutta varmaankin palvelee myös
seurakuntalaisten lähestymistä. Hulluuksissani kutsun häntä papin perkeleeksi, hän allekirjoittaa aina viestinsä nimellä
Paimen parahin.
SUOSITTELEn tähän vuodenaikaan sanomaan että niin kuin
autoilija kohta vaihtaa talvirenkaisiin, niin yhtä helpolla voi
ISTUN usein samassa ukkopöydässä aamukahvilla eläköityneen papin kanssa. Ei hänestä mitään lääkäriä tule. Kylläpä teidän poikanne onkin kiinnostunut näistä lääkärin
välineistä. Kerrotaan anekdootteja sekä kirkon puolelta, että minun maallisemmalta vaellukseltani. 20.2.1971, 10) Turku, TPS:n
ja Interin kotikenttä.
Markkinointisihteeri
Johanna Leppäluoto
044 7370 346
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
044 7370 262
044 7370 267
040 5709 400
044 7370 265
044 7370 261
050 5450 915
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Painopaikka: Joutsen Median
painotalo, Oulu, ISSN 0356-3588. Harmi ettei hän hakenut meille kirkkoherraksi kun paikka oli auki.
Jari Nenonen
Ristikko
Päivät vierivät
TIISTAINA 30. Nauretaan paljon,
ollaan veljiä.
Olen tuntenut pappeja, jotka ovat reippaasti käyttäneet kieltä, jopa veealkuisia
sanoja. Aika moni pappi
on arvovallastaan liiankin tietoinen.
Ja toden totta, vieläkin käy niin, että kun pappi kulkee
kauppakeskuksen käytävää, niin muijat tönivät toisiaan,
supattavat pappi tulee ja kohdalla sanovat kuorossa päivää kuin koulutytöt, ehkä joku niiaakin.
Jos pappi on kauan samassa seurakunnassa, hänestä
tulee väkisinkin paikallinen julkisuudenhenkilö, osasta
jopa legendaarinen.
Tietysti on myös niitä harmaita pappeja, joissa ei sytytä
mikään. Tänään Siru, Sirja, Sorja, ortodoksisen kalenterin mukaan Riiku,
Riko, Reijo, Kaija.
Aurinko laskee Helsingissä
18.56, Oulussa 18.51 ja nousee
huomenna Helsingissä 7.25, Oulussa 7.27.
PÄIVÄN SANA
Herra, kuule rukoukseni, vastaa minulle, minä olen köyhä ja
avuton.
Ps. Puhutaan autoista ja juoruillaan, niin kuin nyt
ukot ovat aina juoruilleet. Aiotkos sinä isona lääkäriksi, pikkuinen?
. Osaan halutessani puhua pappien lailla, laupiaasti ja joskus skoijailumielessä niin teenkin.
Olen ihastellut tapaa, jolla ammattimies hoiti esimerkiksi isäni hautajaiskuviot. Se on oikeaa Nokia-liikettä.
Sitten on julkishakuisia pappeja, kuten tietenkin Isä
Mitro, tyrkkyjen tyrkky ja nyt tämä Teemu Laajasalo,
tämä myöhempien aikojen Matti J
Jos
kiinteistöön ei muutenkaan investoida, ei jätevesiasetuskaan edellytä toimenpiteitä.
Rannoilla ja tärkeillä pohjavesialueilla noudatetaan kuntien rakennusjärjestystä ja ympäristönsuojelumääräyksiä. Keskusta ei kuunnellut riittävästi maaseudun ihmisiä ja asetuksen muutos kesti liian kauan. 24
30.9.2014
Puheenjohtaja Sipilä myöntää
virheet jätevesiasetuksessa
KESKUSTAN puheenjohtajan Juha
Sipilän mukaan jätevesiasetuksen
toteutuminen määräajassa ei ole
realistista. Asetuksen muutos nykyiseen malliin tehtiin lopulta oppositiossa olleiden demarien tukemana, Kaunisto kirjoittaa.
Kaunisto on tuohtunut tuoreelle ympäristöministerille Sanni Grahn-Laasoselle (kok.), joka totesi perjantaina jätevesiasetuksesta, että ?On hieno asia, että keskustakin on herännyt tähän
asiaan?.. Vahinko oli jo tapahtunut, Tiilikainen sanoi perjantain
Maaseudun Tulevaisuudessa.
Keskustan entinen kansanedustaja Timo Kaunisto muistutti puolestaan lauantaina Facebookissa, että keskusta ei saanut viime vaalikaudella eduskunnan ympäristövaliokunnassa kokoomukselta minkäänlaista tukea vaatimuksiinsa jätevesiasetuksen kohtuullistamisesta.
. Kuva: Petra Pöyliö
va maaperäkäsittely riittävät. Kolmiosainen sakokaivo ja toimi-
Keskusta ei
kuunnellut
riittävästi
maaseudun
ihmisiä.
Keskusta teki virhearviointeja jätevesiasetuksessa ja on ne myöntänyt. Ihmiset eivät vieläkään tiedä,
mitä heiltä vaaditaan. Ruotsissa
asia tehtiin selvemmin ja ihmiset
saivat selkeät ohjeet.
Sipiln mukaan on kaikkien etu,
että järvet ja joet pysyvät edelleen
puhtaana. Kesti luvattoman kauan ennen
kuin tarvittavat lievennykset saatiin aikaan. Sipilä toteaa, että jätevesiasetuksessa on matkan varrella tehty virheitä, jotka pitää avoimesti myöntää.
. Myös
päättäjät ja viranomaiset ovat epäonnistuneet viestinnässä, Sipilä totesi sunnuntaina blogissaan.
. Kun homma lopulta jäi valiokunnan tehtäväksi lakitekstin kirjoittamista myöten, ajoi kokoomus
taustavoimiensa (puhdistamoyrittäjät) tukemana puhdistusnormien kiristämistä. Kiinteistön-
omistajille on tultava viranomaiselta selvä viesti, mitä häneltä
odotetaan ja kohtuullinen määräaika, jos parannuksia tarvitaan.
Keskusta pitää olennaisena ja
itsestään selvänä, että toimialan
urakoitsijat ja laitevalmistajat kantavat vastuun tontille mahdollisesti
asennettavien laitteiden toimivuudesta asetuksen mukaisesti.
MYÖS KESKUSTAN eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen on myöntänyt, että keskusta teki jätevesiasetuksessa virheitä.
. Hänen mukaansa ihmisiä ei kuitenkaan pidä syyllistää pakkotoimilla.
KESKUSTA esittää asian ratkaisemiseksi mallia, jossa jokainen
kiinteistön omistaja tietää mitä
häneltä odotetaan ja milloin.
Keskustan mallissa ?kuivan
maan kiinteistöllä. eli rantojen ja
tärkeiden pohjavesialueiden ulkopuolella asetusta sovelletaan
vain silloin, kun kiinteistöllä tehdään rakennuslupaa edellyttäviä
peruskorjauksia.
Samassa yhteydessä rakennusvalvonta ohjeistaa, pitääkö jätevesien käsittelyä parantaa