s. TIISTAI 31.3.2015 N:o 35 . 21. s. 2 ?
6 414880 073513
KESKUSTAN PÄÄ-ÄÄNENKANNATTAJA
Väki kokoontui vaalijuhliin
Ehdokkaita kannustettiin levähtämään pääsiäisenä ennen hurjaa loppukiriä. s. 4
Anne Niemen mielestä Suomi tarvitsee
päättäjiä, jotka uskaltavat tehdä päätöksiä.
Samalla tarvitaan uutta me-henkeä. 11
Eduskuntaan Helsingistä pyrkivä Anne
Majuri laittaisi suomalaiset liikkeelle.
Samalla kilot karisisivat. 6?13
Kollaja jäihin?
Rohkea ehdokas
Liikuntaa kansalle
Timo Laanisen mukaan keskustassa
mietitään, onko Kollajan allashanketta
järkevää lähteä viemään eteenpäin. s
OLISI OLLUT todella ikävä viesti, jos Suomi olisi jäänyt pois sellaisesta tilanteesta, johon myös Ruotsi oli
kutsuttu ja osallistui, kokoomuksen Pertti Salolainen
kommentoi puolustusministerin vierailua, kun esimerkiksi eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma oli ihmetellyt, mitä viestiä Haglund halusi vierailullaan välittää.
Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Salolaisen
vahvin perustelu laivastovierailulle tuntui olevan, että koska kutsu lentotukialukselle oli lähetetty Ruotsiin
ja Iso-Britanniaan, Suomen puolustusministerinkin oli
syytä ottaa kutsu vastaan.
Siis, mitä ne meistä ajattelevat jos...?
TIETENKIN Carl Haglund on ärhäkkä natohaukka, mutta on hänen puolustusministerinä jo virkansa puolesta
syytä tietää, mitä ympärillä tapahtuu.
. Aikanaan tehty puolueen
valinta on ollut sidoksissa sosiaaliseen asemaan ja
ammattiin. Samanaikaisesti politiikka kuitenkin henkilöityy entisestään: korostuuko puolueen valinta vain eduskuntavaaleissa vai tapahtuuko sama myös kunnallisvaaleissa?
Eräs selitys voi olla, että pääministerivaalin luon-
ELÄMME levottomassa maailmassa.
Suurvaltanaapuri siirtelee maitten rajoja mielensä
mukaan. Keskustan pää-äänenkannattaja
Päätoimittaja Juha Määttä
Pääkirjoitukset
Toimittajalta
Ratkaisevan äänen antajat
T
aloustutkimuksen Yleisradiolle tekemässä
maaliskuun mielipidemittauksessa 43 prosenttia ei tiennyt tai ei halunnut kertoa puoluekantaansa. Keskustan äänestäminen ei ole vain protesti tai näpäytys, vaan
ääni muutoksen puolesta.
Vastuu on puhujalla
E
duskuntavaaliehdokkaat ja muut poliittiset
toimijat esiintyvät yhä enemmän sosiaalisessa mediassa. Osalle se on periaate, ikään kuin
vaalisalaisuus. Tällä hetkellä keskusta edustaa
kansalaisten kaipaamaa muutosta. Sinä aikana poliittisten toimijoiden pitäisi tuntea vastuunsa ja välttää lietsomasta arvottomia väitteitä toisistaan.
. Jotkut ehdokkaat ovat heittäneet jo niin räikeitä ja tarkistamattomia väitteitä, että ne koettelevat poliittisen
järjestelmän uskottavuutta.
Vaikka väitteissä ei olisi rahtustakaan totta, ne alkavat elää ja monistua sosiaalisessa mediassa. Mielenkiintoinen reissu. Vaalipiirien
viimeiset paikat voivat vaikuttaa merkittävästi puolueiden edustajien määrään.
O
man rikkansa soppaan tuovat vielä Kokoomuksen ja SDP:n välit. Sitä eivät muut sanele, vaan ulkopolitiikan määrittelemme me itse ja yhdessä.
Anja Manninen. Ratkaisun perusteena voi olla muutoshalu. Se oli enemmänkin informaatiotilaisuus; saimme tutustua tähän valtavaan sotakoneeseen, Haglundin kanssa tukialukseen tutustunut perussuomalaisten Jussi Niinistö puolestaan kuvasi Yleisradiolle vierailua.
LEVOTTOMISTA ajoista huolimatta Suomen ulkopoliittiset ratkaisut eivät voi perustua muiden maiden antamaan malliin. Vielä jokin aikaa sitten äänestäjät
korostivat valitsevansa ensin ehdokkaan . Puoluevalinnan
peruste on silloin henkilö, pääministeriehdokas.
Hänen puoluettaan halutaan äänestää, ja siitä syystä juuri sen puolueen ehdokkaista etsitään itselle sopivinta.
Vaalitulosta on vaikea ennakoida. Onneksi perinteisellä medialla on vielä viisautta tarkistaa taustoja olla tarttumatta jokaiseen heittoon.
Vaalikuume nousee vielä vajaan kolmen viikon
ajan. Epävarmojen
äänestäjien joukon lisäksi vaalimatematiikka saattaa nousta arvoon arvaamattomaan. Jos riitely jatkuu, politiikan tekemisen tapa voi hukuttaa poliittisen profi ilin korotukset. Tieto ja totuus eivät kulje käsikkäin.
Verkosta poimittua tietoa jaettaessa vastuu siirretään kuulijoille ja lukijoille.
Sosiaalisen median ajattelutapa vastuun siirtämisestä puhujalta kuulijalle on vahvistunut myös
Ulkolitiikka on
Suomen vahvuus
normaalissa poliittisessa keskustelussa. Sipilä muistuttaa, että Suomen turvallisuus edellyttää viisasta ulkopolitiikka.
Selkeä ulkopolitiikka on
Suomen vahvuus. Osa vaikenee, koska valinta poikkeaa aikaisemmasta ja totutusta.
Varsinkin vanhemmissa ikäluokissa puolueuskollisuus on ollut vahvaa. Vaaleissa puoluetta vaihdettaessa ratkaisussa yhdistyvät muutos, näpäytys ja protesti.
Ristiriitaisessa tilanteessa valintaa hankaloittaa
päättämisen vaikeus. Toinen harjoittelee hävittäjillään aivan naapurissamme ja esittelee sotakoneitaan medialle ja eurooppalaisille päättäjille.
Ydinkäyttöinen lentotukialus USS Theodore Roosevelt siirtyi näyttävästi Persianlahdelle ja on valmis sotaan isisjärjestöä vastaan.
Lentotukialuksella vieraili myös Suomen puolustusministeri Carl Haglundin (r.).
Epävarmojen äänestäjien joukon lisäksi
vaalimatematiikka saattaa nousta arvoon
arvaamattomaan. Ulkopolitiikka ei voi olla tuuliviiri, joka pyörähtää jokaisen
puhurin mukaan. Kannatusmittauksessa epävarmimpia äänestäjiä olivat vähemmän koulutetut, miehet
ja nuoret. Tympääntyminen riitelyyn karkottaa äänestäjiä.
Keskustalle povattu vaalimenestys tulee vain kovalla vaalityöllä. Suomi tekee omat ratkaisunsa sen mukaan, mikä on Suomen etu.
Suomen ratkaisut nojaavat kansalliseen itsetuntoon.
Itsetuntoa on rakennettu kohta sata vuotta, joten kansakuntana voisimme jo lopettaa kyselemästä maailmalla, mitä mieltä meistä ollaan.
Itseluottamus löytyy vain meistä itsestämme. ja vasta sitten ehdokkaan. Moni jättää äänestämättä.
Jotkut tutkimukset kertovat, että iso osa äänestäjistä valitsee nykyään ensin puolueen . Ehdokasta on vaihdettu, mutta puolue on pysynyt samana.
Liikkuvuutta puolueesta toiseen ja kynnystä toisen puolueen äänestämiseksi madaltaa, kun äänestäjä kokee aikaisemmin äänestämänsä puolueen muuttuneen.
Sellaisessa tilanteessa äänestäjä voi tuntea edelleen yhteenkuuluvuutta vanhaan puolueeseensa,
mutta äänestää uutta puoluetta. Se ei
ole riippuvainen toisten kehuista ja kiitoksista.
PIENEN KANSAKUNNAN turva on taito ymmärtää maailman muutoksia sekä viisaus määrittää siinä oma paikkansa, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ilmaisee asian tuoreessa blogissaan. Ongelma voi olla vaihtoehtojen runsaudessa tai puolueisiin samaistumisen
vaikeudessa. He mainostavat, kommentoivat, esittelevät näkemyksiään ja jakavat verkossa liikkuvaa tietoa eteenpäin.
Sosiaalista mediaa eivät tunnu ohjaavan samat
tiedonvälityksen arvot ja normit kuin normaalia tiedonvälitystä. Epävarmojen äänestäjien joukko on
poikkeuksellisen korkea, kun vaaleihin on aikaa
kolme viikkoa.
Huomio kiinnittyy niihin, jotka eivät halua kertoa
puoluekantaansa. Saman puolueen äänestämistä on jatkettu eläkkeelle jäätyäkin. Puolueen vaihtaminen
toiseen ei ole ollut helppoa. Äänestyspäätös voi olla näpäytys tai protesti. ja vasta
sitten puolueen.
Äänestysperusteen muuttuminen ensisijaisesti
puoluevalintaa painottavaksi on tarkemman tutkimuksen arvoinen. Kuva: Petra Pöyliö
Ristiriitaisessa tilanteessa
valintaa hankaloittaa
päättämisen vaikeus.
ne korostaa puolueen merkitystä
Lääkärille pääsy ja ikäihmisten
monipuolisemmat palvelut puhuttavat.
Ei ole yhtään tilaisuutta, missä ei käsiteltäisi tarpeita saada lisärahoitusta tiestön
kunnossapitoon. Pienituloisten ihmisten
asema nousee tilaisuudessa kuin tilaisuudessa esiin. Kaikkien
puolueiden hallitusta Suomeen ei
muodosteta, eikä sellaista pidäkään muodostaa. Vaalityötä kannattaa siis tehdä aivan viimeiseen hetkeen saakka.
Vaalikenttien viesti on, että keskustaa kohtaan
tunnetaan myönteistä virettä.
TALOUSTUTKIMUKSEN maaliskuisen mielipidetiedustelun mukaan peräti 43 prosenttia ei kertonut tai tiennyt puoluekantaansa.
Myös Helsingin Sanomien helmikuinen TNS
Gallupin tekemä selvitys antoi osviittaa kannastaan epävarmojen suuresta määrästä.
Näissä epävarmoissa on myös potentiaalisia keskustan uusia äänestäjiä. Mutta se edellyttää,
etteivät keskustalaiset saa unohtaa puheenjohtaja- ja pääministerihuumassa paikallisiakaan ehdokkaita.?
SAVON SANOMIEN mielestä keskustan Juha Sipilä yrittää haukata
aivan liian suurta palaa esittäessään yhteiskuntasopimuksen solmimista mieluiten jo ennen hallituksen muodostamista.
Työmarkkinajärjestöt joutuisivat sitoutumaan niille tärkeisiin
uudistuksiin jo ennen kuin ne tietäisivät mitkä puolueet ovat hallituksessa ja millainen ohjelma
hallituksella on.
?Vielä hankalampi tilanne saattaisi olla puolueille. Vaalien aluspäivät meidänkin osalta ratkaisevat.
Meidän on tehtävä viimeiset päivät työtä
kahden kärjen taktiikalla.
ENSINNÄKIN on huolehdittava siitä, että
mielipidetiedusteluissa tukensa meille antaneet todella äänestävät keskustaa eivätkä jää kotiin ajatuksella, että ?kyllä se keskusta pärjää ilman minun ääntäni?.
Toiseksi meidän pitää loppumetreillä tavoitella ja puhutella erityisesti kannastaan
epävarmojen äänestäjien ääniä.
Kannattaa muistaa, että vain yhteisesti kerätyt äänet ratkaisevat kokonaisäänimäärämme. K. 31.3.2015
www.suomenmaa.fi
Puheenvuoro
Epävarmat äänestäjät ratkaisevat
Anu Vehviläinen
keskustan varapuheenjohtaja
EDUSKUNTAVAALIEN varsinaiseen vaalipäivään 19.4. alkaa ennakkoäänestys.
Myös ehdokkaat rauhoittunevat pääsiäispyhien viettoon läheistensä kanssa. Olisi outoa, että
puolueet hyväksyisivät minkäänlaisia sopimuksia ennen kuin ne
varmasti tietävät, ovatko ne mukana uudessa hallituksessa vai eivät. Kuva: Kai Widell
na. Keskustan Juha Sipilän suosiosta voi lehden
mukaan tulla yllättäen ongelma
myös kainuulaisille ehdokkaille.
?Sipilä tulee varmasti saamaan
Kainuusta suuremman äänisaaliin kuin neljä vuotta sitten. Muutaman
päivän tauko kampanjointiin tuleekin ehdokkaille tarpeeseen. Kahdeksan päivän päästä pääsiäispyhien jälkeen 8.4. Ihmisillä on jo ollut valmiiksi selvä käsitys niin Kataisen kuin Stubbin hallituksien toiminnasta.
Kaksi viestiä tulee ylitse muiden. Kun
viivyttelee, voi jopa hyötyä.?. Toinen viesti on, että vähemmän
riitelyä, enemmän tekoja.
ENTÄ MISTÄ ihmiset vaalitilaisuuksissa eri-
tyisesti itäisessä Suomessa puhuvat?
Suomen talouden kuntoon laittaminen ja
erityisesti nuorten työllistyminen ovat vahvasti esillä. Maatalouden näkymät ja maa-
seudun tulevaisuus puhuttavat.
HUOMIONARVOISTA on, että harva äänestäjä odottaa lupauksia uusista eduista tai
ruhtinaallisista veronkevennyksistä. Paasikivi jo aikoinaan sanoi.
Muut lehdet
KAINUU tarvitsee äänten keskittämistä ja korkeaa äänestysaktiivisuutta, Kainuun Sanomat neuvoo äänestäjiä. Ihmiset ovat hyvin tiedostaneet, että tulevalla
vaalikaudella tervehdytetään taloutta ja se
ei tapahdu ilman menosäästöjä.
?Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken
viisauden alku?, kuten J. On hyvä ladata akkuja ja kerätä voimia kahdelle viimeiselle viikolle.
Näiden vaalien alla on vielä aiempia vaaleja enemmän kannastaan epävarmoja äänestäjiä. Samalla kun kainuulaiset ehdokkaat Timo Korhonen, Marisan-
na Jarva ja Tuomas Kettunen menettävät paikallisten ääniä Oulun
suuntaan.
Toisaalta keskustalle ennustetaan Oulun vaalipiirissä niin
suurta voittoa, että hyvässä lykyssä Kainuusta menee läpi kaksi edustajaa. Omaa puheaikaa ei ole tarvinnut käyttää hallituksen arvosteluun, kuten
oppositiosta käsin aiemmin on ollut tapa-
?Näiden vaalien alla on vielä aiempia vaaleja enemmän kannastaan epävarmoja äänestäjiä.. Ei mahdollinen oppositio halua sitoa käsiään etukäteen, vaikka miten olisi isänmaan asialla.?
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ valmistelee siirtymäajan pidennyksen
ohella jätevesilainsäädäntöön
tehtäviä lievennyksiä, Helsingin
Sanomat kirjoittaa.
?Tahtomattaan hallitus tulee
nyt samalla lähettäneeksi viestin,
että valtion vaatimiin ehdottomiin takarajoihin ei aina kannata
suhtautua kovin vakavasti. Ensimmäinen on, että tehkää nopeasti vaalien
jälkeen toimintakykyinen hallitus, joka kykenee päätöksentekoon ja laittaa Suomen
kuntoon. Turvallisuus, Venäjä ja Nato kiinnostavat. on aikaa reilut kaksi ja puoli
viikkoa. Väkeä käy hyvin tilaisuuksissa ja keskustelut
ovat rakentavia ja ratkaisuja hakevia.
Näissä vaaleissa on ollut jotain erityistä
jo valmiiksi. Jokaisen keskustalaisen ehdokkaan ja tukihenkilön panos on siis arvokas ja korvaamaton.
VAALIKENTTIEN viesti on, että keskustaa
kohtaan tunnetaan myönteistä virettä
Hän
raapusti paperinkulmaan merkinnän: 17?18, ja jälkimmäisen luvun
kohdalle hymynaaman.
Niihin lukemiin äänestys myös
päättyi.
VAJAAT kaksi viikkoa äänestyksen jälkeen Vähäkuopus on edelleen positiivisella mielellä. Muiden puolueiden kuudestatoista valtuutetusta tukijoita
oli vain muutama.
KAUPUNGINHALLITUS oli äänes-
tyksen jälkeen päätynyt esittämään valtuustolle koko hankkeen
hautaamista.
. Niin vastustajat kuin puolestapuhujatkin näkivät, että päätöksenteko oli avointa. Jos ihan rehellisesti sanon,
niin pikkuisen pessimistisenä
lähdin kokoukseen, Vähäkuopus
kertoo.
Valtuutettujen puheenvuoroja
kuunnellessa puheenjohtaja alkoi kuitenkin aistia, että läpimeno voisi olla mahdollinen. Kaikki käyttäytyivät todella
asiallisesti.
KESKUSTAN valtuutetuista viisitoista päätyi äänestämään altaan
puolesta ja neljä vastaan. Vaikka
jotkut erikoismiehet varmasti tulevatkin muualta, kyllä siinä riittää töitä pudasjärveläisille ja koko maakunnan alueelle.
Valmiin voimalaitoksen työllistävyys on pieni, mutta Vähäkuopus uskoo sen poikivan alueelle muita positiivisia kerrannaisvaikutuksia. 4
31.3.2015
Pohjolan Voiman tavoitteena on rakentaa Kollajan
tekoallas, johon se varastoisi Iijoen tulvavedet. Tämä on sen verran iso ja ras-
kas päätös, että kyllä jokainen on
varmasti punninnut kantansa hyvin tarkkaan, Vähäkuopus toteaa.
Hän kallistui itse altaan rakentamisen kannalle etupäässä hankkeen työllisyysvaikutusten vuoksi.
Pohjolan Voiman lupaamat 1 250
henkilötyövuotta ovat porkkana,
jota on vaikea vastustaa.
. Päätös on tehty ja demokratia puhunut, vaikkakin vain yhden äänen
erolla.
Kielteistä palautetta valtuuston puheenjohtaja ei ole juuri
saanut, vaan pikemminkin hankkeen kannattajat ovat uskaltaneet
aiempaa rohkeammin ottaa yhteyttä.
Altaan vastustajatkin ovat luon-
nollisesti edelleen aktiivisia omalla suunnallaan.
. Molempia näkökulmia tuotiin kokouksessa tasapuolisesti esille, eikä valtuutettuja painostettu mihinkään suuntaan.
Vähäkuopus kiittää niin valtuutettuja kuin yleisöäkin siitä, ettei
ylilyöntejä tapahtunut.
. Myös voimalaitoksen tuomat noin miljoonan euron kiinteistöverotulot ovat tervetulleita.
VÄHÄKUOPUS uskoo, että Kollaja-hanke voidaan toteuttaa luontoarvoja kunnioittaen. Hänen. Kuvassa
Natura-ohjelmassa suojeltua Iijoen suistoaluetta.
Kuva: Risto Pikkupeura/Koillissanomat
Yksi ääni ratkaisi
valtuuston Kollaja-kannan
Pudasjärvellä odotetaan nyt rauhassa eduskuntavaaleja
ANNUKKA KANTOLA
SUOMENMAA
KUN Pudasjärven kaupunginvaltuusto valmistautui historialliseen Kollajan allashanketta koskevaan kokoukseensa, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Vähäkuopus (kesk.) tiesi, että äänestyksestä oli tulossa äärimmäisen tiukka.
Keskustan ryhmästä kolmetoista valtuutettua oli hankkeen kannalla, neljä vastaan ja kaksi vielä empi. Keskusta tuki ryhmänä hanketta, mutta
Vähäkuopuksen mukaan kaikille
annettiin vapaat kädet.
Vastustajat perustelivat kantansa ryhmässä, eikä heitä painostettu äänestämään toisin.
. Projekti työllistää viiden vuoden ajan satoja henkilöitä. Kaikennäköisiä huhuja on ilmassa, että mitä he seuraavissa
liikkeissään tekevät, Vähäkuopus
kertoo.
. Toivottavasti kohu laantuisi
ja pääsisimme normaaliin päiväjärjestykseen kaupungin asioiden
hoidossa, eikä tulisi mitään niin
sanottuja kostojuttuja.
KOLLAJA-KOKOUS sai Pudasjärvellä aikaan varsinaisen mediamylläkän. Äänestystä seurasi lukuisia valtakunnallisiakin tiedotusvälineitä.
Sanomalehti Kaleva lähetti valtuuston kokouksen suorana videolähetyksenä, jota on katsottu Youtube-palvelussa jo yli 7 000
kertaa.
Kollaja-kokous sai Pudasjärvellä
aikaan varsinaisen mediamylläkän.
Vähäkuopus vierasti ensin kokouksen videointia, mutta jälkeenpäin hän pitää sitä erittäin
hyvänä asiana.
Olemme koko ajan lähteneet siitä, että tässä on
ratkaisevaa paikallisen väestön mielipide. Jos hankkeessa oikeasti lähdettäisiin liikkeelle,
kunnan lausuntoa tultaisiin kysymään useaan otteeseen matkan varrella. Alueelle tehdään 140 miljardin euron investoinnit. Ennen vaaleja
asiaa tuskin ehditään käsitellä.
SUOMENMAAN tavoittamista Oulun vaalipiirin keskustalaisista kansanedustajaehdokkaista valtaosa
puoltaa allashanketta. Niitä
meidän kannattaa viedä yhteispohjoismaisena hankkeena, Sipilä kommentoi.
Sipilä on Lipposen kanssa eri mieltä pohjoisten yliopistojen yhdistämisestä arkiseksi yliopistoksi.
. Kuva: Maria Seppälä
ALTAAN rakentamista vastustava Eeva-Maria Parkkinen perustelee kantaansa muun muassa hankkeen
lainvastaisuudella.
. Valmisteluun otettaisiin yritykset, jotta ne
pääsisivät mukaan projekteihin.
Hän kaavailee Suomesta logistiikan, tietoliikenteen ja
big datan solmukohtaa. Kyseessä on työllistävä ja puhdasta energiaa
tuottava hanke. Olen aiemmin sanonut, että suhtautumiseeni vaikuttaa ratkaisevasti Pudasjärven kanta. Maailmantalouden hiipuminen vähensi Koillisväylän liikenteen
suuria haaveita. Meillä on täällä kansallispuisto ja suojelualueita vaikka kuinka
paljon. En yhdistäisi Oulun ja Lapin yliopistoja. Kyllä meidän pitää voida
käyttää luonnosta jonkin verran
myös hyödyksi.
Pudasjärvellä odotetaan nyt
vaaleja. . Nyt näyttää siltä, että se saattaa
suunnilleen arvontatuloksella olla puolesta tai vastaan, Laaninen perustelee.
Puoluesihteerin mukaan keskusta arvioi hankkeen
jatkoedellytyksiä paremmalla ajalla. Tämä on
sen verran herkkä asia, Laaninen sanoo.
Hänen mukaansa kaupunginhallituksen tiukka
kielteinen ja valtuuston vielä tiukempi myönteinen
äänestyspäätös osoittavat, että paikallinen tuki hankkeelle on vähintäänkin epävarmalla pohjalla.
Siksi keskustassa mietitään, onko koko hanketta
järkevää lähteä viemään eteenpäin.
. 5
31.3.2015
Keskusta empii tukea Kollajalle
PUDASJÄRVEN täpärät äänestyspäätökset asettavat
Kollaja-hankkeen uuteen valoon, keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen toteaa.
Kun keskusta valmisteli energiapoliittisia linjauksiaan vuosi sitten, puolueessa oli käsitys, että hankkeella on Pudasjärvellä hyvin vahva kannatus.
. Tähän asti enemmän on ollut puhetta ja vähemmän
tekoja. Jos kuitenkin haluamme lisätä uusiutuvaa energiaa, tarvitsemme Suomeen lisää vesivoimaa. Vesivoimalla on suuri merkitys esimerkiksi tuulivoiman
säätövoimana, hän perustelee.
Matias Ojalehdon mielestä hankkeen reunaehdoksi on asetettava kalatiestrategian noudattaminen.
. Kaasuvaroja alueella on 300 vuodeksi. Jos keskusta menestyy
gallupeiden ennustamalla tavalla, koskiensuojelulain avaaminen
nostetaan esille hallitusneuvotteluissa, Vähäkuopus uskoo.
ti Rantakangas ja Timo Korhonen.
. Nyt se on kantansa ilmaissut, joten kannatan hankkeen jatkovalmistelua, Tapani Tölli toteaa.
. Lisäksi alueella on runsaasti mineraaleja, kaloja ja matkailumahdollisuuksia.
Alueen luonto on herkästi haavoittuvaa. Myös Pudasjärven valtuusto kannatti hanketta, joten alueen ihmisten tahtoa on syytä kuunnella, Hannu Takkula sanoo.
. Vesivoiman, kuten
muidenkin energiamuotojen tuotannossa on huomioitava ympäristöarvot ja vaikutukset kansalaisten hyvinvointiin.
Juha Sipilä, Jyri Häkämies ja Paavo Lipponen pitävät
arktisen alueen mahdollisuuksia Suomelle mittavina.
Kuva: Jari Laukkanen
Sipilä uskoo
arktisen alueen
mahdollisuuksiin
VESA SOMPPI HELSINKI
KESKUSTAN puheenjohtaja Juha Sipilä uskoo arkisen alueen hyödyntämisen tuovan Suomeen runsaasti työtä ja
työpaikkoja.
. Se haittaisi myös kalastusta sekä alueen virkistyskäyttöä ja metsätaloutta.
Lähteet: PVO, Kollaja-työryhmän loppuraportti
ARKTISEN alueen öljyvarojen arvioidaan riittävän tämän
vuosisadan loppuun. Luonnon lisäksi
alkuperäiskansojen asema täytyy huomioida alueen hyödyntämisessä.
Öljyn ja kaasun hintojen viime aikainen laskeminen on
vaimentanut aluetta kohtaan syntyneitä odotuksia. Lisäenergiaa saataisiin 160 gigawattituntia ja säätötehoa 100 megawattia.
PVO:n mukaan investointi maksaisi 155 miljoonaa euroa
ja sen vaikutukset aluetalouteen olisivat 170 miljoonaa
euroa.
Hankkeen työllistämisvaikutus olisi PVO:n mukaan rakentamisvaiheessa 1 250 henkilötyövuotta.
Tekojärven alle jäisi kolme vapaa-ajanasuntoa ja kaksi
metsästysmajaa. Lakia ei ole järkevää avata yhden voimayhtiön vaatimusten ja edun tavoittelemisen vuoksi, Parkkinen toteaa.
FAKTA
PVO:n Kollaja-hanke
Pohjolan Voiman suunnitteleman Kollajan tekoaltaan tilavuus olisi 45 km³. Yhteinen tutkimusneuvosto tai -ohjelma sopisi paremmin.
LIPPONEN vahvistaisi pääministerin johtovastuuta arktisen alueen päätöksenteossa. Uusiutuvien energiamuotojen voimakas käytön
lisääminen kaipaa hyvää säätöenergiaa, johon vesivoima on erinomaista, Juha Pylväs perustelee.
NIILO KERÄNEN kertoo ilmoittaneensa ennen Pudasjärven lausuntopäätöstä, että hän noudattaa pudasjärvisten tahtoa. Yli sata rakennusta saisi tulvasuojan.
Hankkeesta aiheutuisi haittoja porotaloudelle, sillä tekojärvi katkaisisi porojen laidunreittejä. Energiapuolelle lisäisin älykkään sähköverkot. Pidän siitä enemmän kuin arktisesta ministeristä tai
ministeriöstä.
Lipponen listaa suosituksiinsa myös rajaesteiden poistamisen ja suomalaisten ruotsin kielen taidon heikentymisen pysäyttämisen uudistamalla opetusta.
Yrityksille hän esittää tietokeskusta, jonka tehtävänä
on tuottaa tietoa hankkeista ja neuvoa yrityksiä tarjousja aloitusvaiheessa.
KOMMENTTIPUHEENVUORON pitäjäksi kutsuttu Sipilä väistää taitavasti kysymyksen siitä, oliko hänet tilattu paikalle
uuden hallituksen pääministerinä.
. Sotilaspoliittinen merkitys on samaan aikaan kasvanut entisestään.
LIPPONEN esittää työnantajajärjestöjen tilaamassa raportissa Suomelle johtoasemaa EU:n arktisessa ja pohjoisessa politiikassa. Koskiensuojelulain piirissä on kaikkiaan Suomessa 53 vesistöä tai vesistön osaa, joten lain avaaminen johtaa helposti ketjureaktioon ja kaikkialla ollaan vaatimassa samaa käytäntöä kuin Kollaja-altaan kohdalla. Kyselyyn vastanneista ehdokkaista yhdeksän on rakentamisen kannalla ja yksi sitä vastaan.
Lähes kaikki hanketta kannattavat perustelevat
kantaansa Pudasjärven kaupunginvaltuuston myönteisellä päätöksellä.
. Se
mahdollistaa tuhansien työpaikkojen syntymisen, hän kommentoi ex-pääministeri Paavo Lipposen (sd.) maanantaina julkistamaa raporttia arktisen alueen mahdollisuuksista.
Sipilän mielestä työpaikat eivät synny puhumalla.
. Aktiviteettia pitää nostaa.
Kyselyyn vastanneista keskustan ehdokkaista
yhdeksän on rakentamisen kannalla ja yksi sitä
vastaan. Lisäksi Pudasjärvi saisi vuosittain merkittävän kiinteistöverotuoton.
Myös Parviainen pitää hanketta tärkeänä alueen
työllisyyden kannalta. Altaan toteutuksessa pitää
minimoida siitä aiheutuvat haitat, hän lisää.
TIMO KORHOSELLE myönteiseen kantaan päätyminen ei ollut helppo ratkaisu.
. Hänen mukaansa asiassa tulee edetä niin, että altaan haitoista ja hyödyistä saadaan riittävän puolueetonta, ei-fanaattista tietoa.
Paikallisen hyväksynnän tärkeyttä painottavat
myös Hanna-Leena Mattila, Ulla Parviainen, Ant-
mukaansa luonto on huomioitu
PVO:n uusissa suunnitelmissa aivan eri tavalla kuin aiemmissa.
Yhtiö on luvannut Iijoen virtaaman pysyvän kohtuullisena ja on
sitoutunut viemään eteenpäin kalaportaita ja muita kalastusta edistäviä toimenpiteitä.
. Paremman puutteessa tänne kelpasin, hän toteaa.
Samoin Sipilän asemasta kommentoijana kiemurtelee Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies.
. Pohjoismaiden energiayhteistyötä hän tiivistäisi.
. Se sopii Sipilälle.
. Kun hanke pystytään tekemään yhteistyössä luontoihmisten kanssa, kaikki nämä asiat otetaan huomioon.
Vähäkuopus huomauttaa, että Pudasjärvi on luontovarallisuuden suhteen yksi Suomen rikkaimmista kunnista.
. Yhtiö on velvoitettava rakentamaan toimiva kalatie, kuten Ruotsissa Kalixissa. Pohjoisen poikana hän on varmaan kiinnostunut aiheesta.. Alueellisen tuen pohjalta tulevan eduskunnan on
helpompi avata koskien suojelulaki ja mahdollistaa
Kollaja-hankkeen toteutuminen, Mattila perustelee.
Rantakangas nostaa esiin hankkeen työllisyysvaikutukset rakennusaikana ja sen merkityksen säätövoimana. Kun pudasjärviset äänestivät kyllä, niin kannatan
Mutta omaa tuotetta on aina lupa kehua.
. Jo
ainakin kertaalleen täysin perättömiksi osoitettuja juttuja nostetaan esiin uudestaan.
Juha Sipilä korosti, että keskustalaisten ei pidä sortua samaan.
. Kokoomusjohtaja ei halua moista edes
ajatella.
Juha Sipilä uskaltaa pohtia
kaikkia vaihtoehtoja.
Heikki Junttila. Kuva: Juha Wilén
Eveliina Leskelä. Kuva: Juha Wilén
Erkki Pitkänen. Keskusta koki sellaisen hallayön ja siitä on selvitty. Kuva: Juha Wilén
Maija-Liisa Siira. Nyt ollaan
positiivisella mielellä ja katsotaan
eteenpäin.
Junttilaa miellytti Sipilän linja-. Kuva: Juhani Ojalehto
Sipilä ei jouda ?pilikille?
Suomi tarvitsee ratkaisukeskeisen ja tulosvastuullisen hallituksen johtajan
PIRKKO WILÉN
OULU
PÄÄMINISTERI Stubbin poskilihakset kiristyvät televisiossa, kun
häneltä tivataan, millainen oppositiojohtaja hänestä tulisi. Maanviljelijänä tiedän, miltä tuntuu kun kato käy. Ja henki oli hyvä. Kuva: Juha Wilén
VAALITAISTELUSSA keskustan
kimppuun käydään ala-arvoisin
keinoin ja valheita levitellen. Eiköhän me äänestetä tuo Da-
NIVALASTA parinkymmenen
muun kanssa saapunut Heikki
Junttila oli tyytyväinen vaalijuhlan nuorekkaaseen tyyliin.
. 6
31.3.2015
Puheenjohtaja Juha Sipilä ehti itsekin hernekeitolle ihmisten tapaamisen lomassa. Hallitus ei ole pystynyt toteuttamaan yhtään ainutta omista keskeisistä tavoitteistaan, muistutti Sipilä.
Hänen mielestään vaihtoehdot
ovatkin nyt selvät.
Äänestäjät ratkaisevat jatkuuko nykyisen kaltainen meno, vai
saako keskusta riittävän vahvan
valtakirjan muutoksen toteuttamiseen.
Jos seuraava hallitus muodostetaan keskustan johdolla siitä tulee noin viiteen isoon asiaan keskittyvä ratkaisukeskeinen hallitus, jossa päätökset tehdään yh-
dessä ja asioita hoidetaan tulosvastuullisesti.
niel eduskuntaan! Laskin tuossa,
että vielä 2019 hän ei ehdi mukaan, mutta vuonna 2023 vaviskaa kansanedustajat.
POHJOIS-POHJANMAAN suuressa
vaalijuhlassa Oulussa hän paljasti, että hänellä on jo puhe sitäkin
vaihtoehtoa varten, että hän joutuisi eduskunnasta pudonneena
keskustan puheenjohtajana astumaan uuden 55-henkisen eduskuntaryhmän eteen: ?Älkää nyt
ryssikö tätä. Yritysjohtajana en ole koskaan
saanut yhtään tilausta kilpailijaa
haukkumalla. Minä lähen Kilpisjärvelle pilikille.?
Yli 600 ammattikoulun saliin kerääntynyttä juhlavierasta puhkesi
aplodeihin, joille antoivat lisää tehoa vaalipiirin ehdokkaiden yhteisesitteestä taitellut ?räpsyttimet?.
Juhlan lopussa, Sipilän linjapuheen jälkeen, kajahti yleisön joukosta huuto: ?Et pääse pilikille!?.
ASIOISSAKIN kyllä riittäisi puhut-
tavaa.
VAALIJUHLAN juonsivat tyylikkäästi piirin varapuheenjohtajat
Jussi Ylitalo ja Sanna Savolainen.
Tilaisuus alkoi vauhdikkaasti
?Suomi kuntoon?-biisillä ja päättyi juhlavasti Maamme-lauluun.
Oulun Tyypit viihdytti kuorolaulullaan ja runopoika Daniel
Helakorpi riemastutti yleisön jutuillaan ja riimeillään sellaisiin
suosionosoituksiin, että Juha Sipilä totesi:
Maa velkautuu tasaiseen tahtiin, pyhää arkea, yötä päivää.
Kuusi vuotta on Sipilän mukaan järkevä ajanjakso, jossa velaksi eläminen saadaan loppumaan. Lyöminen, haistattelu ja kattoon sylkeminen ovat
yhä huonoa käytöstä. Yleensä aina talkoolaisena,
mutta kyllähän siinä ehtii ohjelmaakin seurata.
Tällä kertaa Siira ja puolentusinaa muuta naista askartelivat silkkipaperista ja lautasliinoista valtavan määrän kukkia, joilla sali koristeltiin.
. Jokainen ministeri on puuhaillut omiaan ja Katainen yritti välillä puhaltaa rivit suoriksi.
Hautamäki uskoo, että Juha Sipilällä on etua
taustastaan yritysjohtajana.
. SATEISEKSI meni kieli, Oulun Keskustakerhon
puheenjohtaja Kyösti Kokkonen tiivisti tunnelmat Oulun kävelykatu Rotuaarilla lauantaina
puolenpäivän aikaan.
Taivaalta tuli silkkaa vettä, mutta Kokkonen löysi siihenkin positiivisen kulman: . Esimerkkinä vaikka pääministeri: hän luottaa
siihen, että ministerit hoitavat tonttinsa ja ministerit siihen että heillä on pääministerin tuki takanaan.
kentaa tiet ja radat, nyt niiden on
annettu rappeutua.
. Syynä on se, ettei Sipilä ole koskaan ollut kännissä.
Sipilä paljasti vaalitentissä, että hän ottaa satunnaisesti saunaoluen tai muun juoman. Kontiomäki-Taivalkoski rata on
edelleen olemassa. Mutta siihen se sitten jää.
Miehen sanaan pitää luottaa.
Yleensä kännisiä syytetään kehnoista päätöksistä, pahoinpitelyistä, raiskauksista, tapoista ja ties mistä.
Vaalien alla ihmiset paljastavat eri tavoin poliittiset karvansa. Aloittaa voisi vaikkapa maakuntakaavojen
vahvistamismenettelystä luopumisesta tai esteettömyys-,
väestönsuoja-, ja autopaikkavaatimusten väljentämisestä.
Timo Reina
Kuntalehdessä
Kun on vaikeita päiviä ja ehkä ylipääsemättömältäkin tuntuvia ongelmia, kannattaa katsoa isoa kuvaa ja riittävän
kauas.
Mitä kovempi on myrsky, sitä tärkeämpää on tunnistaa
omat tavoitteet ja suunta. Ja tärkeää oli sekin, että hän
muistutti, että peliaika ei lopu ennen kuin pilli viheltää. Usein
ei kyse ole edes rahasta. HYMY huulilla ja voitontahto silmissä ihan kaikilla, kuvaili MaijaLiisa Siira Kempeleestä.
. 7
31.3.2015
Oulussa satoi keskustan laariin
ANJA MANNINEN
SUOMENMAA
. Vaalien jälkeen teemme töitä Suomen hyväksi
siltä paikalta, mihin kansa meidät osoittaa.
Sipilän mukaan pitää mennä sisällissodan ja
1860-luvun nälkävuosiin asti, että päästään yhtä synkkiin talouslukuihin, joita maan talous nyt
näyttää.
. Vaikeuksien takana on palkinto
työtä tekevälle ja osaamisestaan huolehtivalle.
Mikael Pentikäinen
Iisalmen Sanomissa
Menneisyyden kuria ja herranpelkoa on turha haikailla,
sillä se ei vastaa tämän päivän tarpeisiin. Olen samaa mieltä siitä,
että metsäsektorilta saadaan nopeimmin uusia työpaikkoja. Siinä oli hyvät suuntamerkit
seuraavalle hallitukselle ja miten
asioita pitää yhdessä hoitaa.
. Kaikki, mikä sataa ennen vaaleja, sataa keskustan laariin, Kokkonen ennusti.
Tunnelmat vaalikentillä antavat Kokkosen mukaan odottaa Oulun vaalipiiriin keskustalle 10
eduskuntapaikkaa eli neljä lisää.
PUHEENJOHTAJA Juha Sipilä uskalsi sateessa
epäillä, oliko eduskuntavaalien siirtämisestä huhtikuulle säiden puolesta sittenkään etua ainakaan
pohjoiselle Suomelle.
Kainuussa, Sotkamossa ja Kajaanissa oli kuitenkin ollut edellisenä päivänä pikkupakkanen ja aurinko paistanut, joten tilaisuuksissa oli ?hirveän
paljon. Hyvä ja iloinen tunnelma ja
pirteitä esityksiä. Ajomatkaan pitää varata ainakin kolme tuntia suuntaansa.
Huonolla kelillä menee enemmänkin, totesi kuusamolainen
Erkki Pitkänen.
Hänestä oli mukava kuulla Sipilän linjauksia seuraavalle hallitukselle.
. Töitä pitää
tehdä loppuun saakka.
KOILLISMAALTA lähdettiin vaali-
juhlaan linja-autolla.
. Kuva: Juhani Ojalehto
puhe.
. En osannut ajatella, että ihmisiä tulisi näin valtavasti.
. Yhtenä iltana tehtiin porukalla
töitä viisi tuntia ja pari naista vei
vielä tarvikkeita mukaan ja jatkoi
kotonaan, hän kertoi.
apollon tietäjät
Kännikö lisää
luotettavuutta?
ELINKEINOELÄMÄN keskusliiton johtava asiantuntia Heidi Marttila julistaa twitterissä, että hän ei luota Juha Sipilään. Neljä vuotta ei siihen riitä.
Sipilä kertasi keskustan tavoitteet: kodit voivat
hyvin, koulutus ja osaaminen ovat hyvinvoinnin
perusta, johtajuus pannaan remonttiin valtioneuvostoa myöten, Suomesta tulee kestävien kokeilujen yhteiskunta ja biotalous saadaan vauhtiin.
PAAVO LIPPOSEN jälkeen Suomella ei ole ollut johtajuutta, puheenjohtaja Sipilää kuunnellut kempeleläinen yritysvalmentaja Tapani Hautamäki
tiivisti johtajuusongelman.
Toimittajataustainen Hautamäki tekee väitöskirjaa urheilujohtamisesta.
. Kai se on aika luontevaa, kun
Oulun seudulla on niin paljon
nuoria, hän arveli.
Väen paljous sinänsä oli yllätys:
. Hän huomasi, että tilaisuudessa oli paljon muitakin nuoria.
. Soppatykin perään muodostettiin heti pitkät ihmisjonot.
Karismaattisuus ja luotettavuus ovat
Tapani Hautamäen mukaan hyvän johtajan
ominaisuuksia. Hyvä, jos keskitytään muutamaan tärkeään asiaan ja hoidetaan ne. Kataisen hallituksella ei ole ollut yhtä selkeää
tavoitetta. Tärkeää olisi myös saada kuljetusyhteydet paremmiksi. väkeä, kuten Sipilä kuvasi.
Puheenjohtajan mukana tullut soppatykki ja
sen kuuma hernekeitto houkuttelivat lopulta väkeä myös Rotuaarille. Ihmiset johtavat, ja ihmiset ovat johdettavina. Varmasti sekin tuo lisää innostusta, että periaatteessa jokaisella on mahdollisuus tulla
valituksi.
Siira on ollut vaalijuhlissa mukana yli 40 vuoden ajan.
. Ei sovi käsittää
väärin. Ihmiset käyttäytyvät niin kuin ihmiset käyttäytyvät.
Toisin kuin ehkä menneinä aikoina hyvä johtaminen ei ole käskyttämistä vaan sitoutumista.
Tärkeää on, että joukolla on yhteinen visio, johon
kaikki voivat sitoutua.
. Ja tuli sellainen
olo, että tässä ollaan todella samaa porukkaa.
Ehdokkaiden puheenvuoroistakin tuli ilmi, että samoja asioita ajetaan.
Sipilän puheesta ei niinkään
jäänyt mieleen mitään yksittäistä
asiaa, vaan vahva vaikutelma siitä, miten hän johtaa joukkojaan.
. Se on mahdollista, jos
ministereillä säilyy edes kohtuullisen samanlainen näkemys maan tilannekuvasta ennalta-arvaamattomissa ja nopeasti muuttuvissa ulko- ja sisäpolitiikan tilanteissa.
Pääministeri voi sitoutua vain yrittämään parhaansa.
Lasse Kangas
Keskisuomalaisessa. Jos lupien saantia voidaan nopeuttaa niin
ideoita päästään toteuttamaan.
. Ohjelma oli tasokas ja hyvällä tavalla erilainen. Karismaattisuus ja luotettavuus, Hautamäki
listasi hyvän johtajan ominaisuuksia.
Luotettavuus toimii molempiin suuntiin.
. Marttilan kommentistakin paistaa kilpailevan puolueen pääministeriehdokkaan tahallinen mustamaalaus.
Ihan sama kuin ketulla, joka piti pihlajanmarjoja happamina.
Vesa Somppi
lainat
Punaisena lankana tulee olla kaavoitetun maan saaminen
nopeasti asuntotuotantoon ja rakentamisen kustannusten
hillitseminen. Mutta omia aivojaan käyttämätön, aikuisia sokeasti uskova ja hiljaa pulpetissaan jököttävä lapsi tai nuori ei todennäköisesti pärjää tulevaisuuden
työmarkkinoilla.
Jatta Lapinkangas
Ilkassa
Pääministeri Stubbin esitys pääministerin sitouttamisesta
neljäksi vuodeksi on pelkkä toive. Sen kunnostukseen jos saisi rahat niin se tuottaisi hyötyä matkailulle, kaivosteollisuudelle ja metsätaloudelle .
HAUKIPUTAALLA asuva Eveliina
Leskelä oli vaalijuhlassa ensimmäistä kertaa. Ehdokkaat ovat todella hyviä.
Meillä on tasaisen hyvä lista.
. Suomessa osattiin sodan jälkeen ra-
PUHEESSAAN Sipilä korosti, että vaikka keskusta lähtee vaaleihin hyvissä asemissa, mikään ei
ole varmaa.
Hän lupasi, että keskusta paiskii puheenjohtajansa johdolla töitä vaalipäivään asti ?naama
mustana?.
. Ehdokkaiden
esittelyt oli mukavasti jaettu pienempiin ryhmiin niin, että yleisöllä oli muiden ohjelmanumeroiden aikana tilaisuus sulatella
kuulemaansa.
Ruotsissa ja Saksassa ollaan
ihan eri mittakaavassa.
KOKOUS hyväksyi kannanoton Uudenmaan Keskustan tavoitteista.
Järjestö vaatii Uudellemaalle lisää puurakentamista, myös isoihin kaupunkeihin.
Keskusta haluaa myös vähentää liikenteen päästöjä lisäämällä
voimakkaasti biopolttoaineiden ja
sähkön käyttöä.
Puolueen mielestä myös hajaasutusalueille pitää voida rakentaa. Hän
varoitti pystyttämästä kylttejä liian lähelle liikenneympyröitä tai
muita risteyspaikkoja.
. Nokka ei saa nousta pystyyn, vaikka tulisi minkälaisia
gallupeja tahansa. Yhtään ääntä ei ole annettu,
yhtään paikkaa ei ole jaettu, eikä
varsinkaan yhtään ministerinsalkkua, vaikka niistäkin turuilla ja toreilla kysellään.
Kuokkasen mielestä suurissa
kaupungeissa on nyt tuhatmäärin ihmisiä, jotka eivät koskaan ole
äänestäneet keskustaa, mutta aikovat nyt niin tehdä.
SAMOILLA linjoilla oli myös Antti Kaikkonen. Kuva: Jari Laukkanen
Lyly näyttää vihreää valoa
yhteiskuntasopimukselle
SAMULI NISSILÄ
SUOMENMAA
TYÖMARKKINAKESKUSJÄRJESTÖT kokoontuvat vaalien
jälkeen neuvottelemaan voimassaolevan työllisyys- ja
kasvusopimuksen jatkosta.
SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn mielestä neuvotteluissa on syytä sopia ensisijaisesti nykyisen sopimuksen
toisen jakson palkkaratkaisun kustannuksista ja ajankohdasta.
Lyly suhtautuu kuitenkin suopeasti keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ajatukseen yhteiskuntasopimuksesta.
leja on paiskittava töitä taukoamatta, keskustan Uudenmaan piirin puheenjohtaja Eero Lankia sanoo.
. En tiedä, tarvitsemmeko laajaa talouskasvua, jos se ei ole kestävää, hän totesi.
Järjestön varapuheenjohtajan Asta Varpion mielestä ei riitä, että pohditaan, millä tavalla sähköä tuotetaan. Kyllä me sen kestämme, kunhan emme provosoidu.
ENERGIAPOLITIIKKA puhutti kes-
kustalaisia.
Ilmari Kekkonen puolusti tuulivoimaa muistuttamalla, että tuulimyllyjä meillä on sadan vuoden
kuluttuakin, mutta öljyä ei.
. Kuva: Jari Laukkanen. Hänen mukaansa
moni on päättänyt, ettei äänestä
kokoomusta tai SDP:tä ja pohtii,
äänestäisikö nyt keskustaa.
Kaikkosen mukaan keskustalla on nyt mahdollisuus saada koko joukko uusia kansanedustajia
eduskuntaan Uudeltamaalta.
. Jokainen
ääni tulee yhteiseen pottiin.
Puheenjohtaja Sipilä onkin tyytyväinen pohjoisen
ehdokasasetelmaan. Hänen mielestään pitäisi myös
keskustella sähkön kulutuksesta sekä älykkäistä sähköverkoista.
Varpion mukaan energiapoliittinen keskustelu on Suomessa
lapsen kengissä.
. Vaalien jälkeen mainokset ja
muut kampanjoinnin jäljet on siivottava pois tunnontarkasti joka
puolelta.
Lankia puhui torstaina järjestön vuosikokouksessa Vantaalla.
MYÖS varapuheenjohtaja Jasi Kuokkanen kehotti pitämään
suitset kireällä, vaikka kannatus ja
myötätuuli onkin nyt kovaa.
. Silti hän kannustaa lappilaisia pitämään huolta siitä, että äänestysprosentti maakunnassa olisi maan kärkeä.
Erityistä intoa vaalikentälle on tuonut paitsi keskus-
tan gallup-kannatus myös tieto siitä, että yksi lisäpaikka voi olla Lapin vaalipiirissä mahdollinen nykyisen
kolmen sijaan.
KESKUSTA on Sipilän mukaan valmistautunut hyvin
myös tuleviin hallitusneuvotteluihin.
Puolue on hahmotellut tuhansia sivuja taustamateriaalia, joiden pohjalta muun muassa talouden keskeisimmät linjaukset on helppo vetää.
Vuosikymmenet puolueaktiivina toiminut Antti Jänkälä luottaa Sipilän johtamaan puolueeseen.
Yli 90-vuotias veteraani toivoo, että myös veteraaniasiat olisivat keskustalle tärkeitä jatkossakin. Julkisissa keittiöissä tulisi suosia lähiruokaa.
SIPILÄ ON ehdottanut, että työnantajien ja työntekijöiden
edustajat, yrittäjät ja puolueet istuisivat saman pöydän
ääreen pohtimaan, kuinka työelämää uudistettaisiin.
. Ihmisiä pitää
kuunnella herkällä korvalla, Lankia evästi.
Lankia korosti toivovansa kaikilta keskustalaisilta kaunista käytöstä loppuun saakka. 8
31.3.2015
Moni lappilainen halusi vielä testata Sipilän puhujanlahjat
MAARIT SIMOSKA ROVANIEMI
KESKUSTAN vaalijuhla keräsi Rovaniemelle viitisensa-
taa Juha Sipilä -fania.
Moni aiemmin muita puolueita äänestänyt halusi vielä testata, minkälainen puhuja tuleva pääministeri on.
Myös keskustan neljätoista ehdokasta antoivat
myönteisen kuvan itsestään ja yhteistyön henki myös
ehdokkaiden kesken on poikkeuksellinen. Jos sitten maan uusi hallitus on valmis laajempaan
yhteistyöhön työmarkkinajärjestöjen kanssa, sille ei sinänsä ole estettä, Lyly kirjoittaa Suomenmaan blogissaan.
Hän korostaa, että laajat ratkaisut on tehtävä yhdessä
sopien, ei minkään osapuolen sanelun mukaan.
LYLY HALUAA, että neuvottelut käynnistetään vasta, kun
maassa on uusi hallitus.
Hänen mielestään ennen neuvotteluja kannattaa katsoa, mitä uusi hallitus kirjaa ohjelmaansa ja miten se
suhtautuu kolmikantayhteistyöhön.
Sipilä ehdotti viime viikolla, että neuvottelut käynnistettäisiin heti vaalien jälkeen.
Lylyn blogikirjoitus on luettavissa Suomenmaan verkkosivuilla.
Paula Lehtomäki ja Antti Kaikkonen uskovat keskustan menestykseen Etelä-Suomessa. Otteen täytyy pitää loppuun
saakka. Hän kehotti antamaan arvon myös muiden
puolueiden edustajille.
Lankia pyysi keskustalaisia
noudattamaan hyviä tapoja myös
vaalimainosten sijoittelussa. Vaikka toki toivon, että jokunen vanhakin sinne valitaan, hän
virnisti.
Kansanedustaja kertoi huomanneensa, että loka on jo alkanut lentää vaalikentillä.
. Kuva: Maarit Simoska
Otteen pitäminen
tärkeää Uudellamaalla
SAMULI NISSILÄ VANTAA
VIIMEISET kolme viikkoa ennen vaa-
Ilma on sakeanaan ehdotuksia, joilla pyritään
heikentämään palkansaajien etuuksia, Lauri Lyly
sanoo. Vaalijuhlasta Jänkälä lähti tyytyväisenä: puolueessa on kelvollinen johtaja, johon kansa voi luottaa.
Veteraani Antti Jänkälä poseeraa yhdessä ehdokas
Janne Seurujärven kanssa
Seuraavan kolmen viikon ai-
kana tulee varmasti se toinen mokoma lisää, Seurujärvi arvelee.
Seuraavan kolmen
viikon aikana
tulee se toinen
mokoma lisää.
ETELÄISIN EHDOKAS, simolainen
Sauli Martimo on jo nyt liikkunut vaalikentillä 14 000 kilometrin verran. Halutaan
enemmän vapautta ja sitä kautta
tilaa hengittää.
TYÖPAIKKOJEN luomiseen rovaniemeläinen Heli Viiri on tarjonnut Kemijärvelle suunniteltavaa
biojalostamoa.
. Eniten esille on tullut huoli työpaikoista etenkin nuorten
kohdalla.
. Matka vastaa viittä ajomatkaa Utsjoelta Hankoon ja takaisin.
Simo Rundgren on koettanut
säästää kilometrejä suunnittelemalla reitit järkevästi ja yöpymällä matkan varrella.
. Meillä on koko Suomessa kovatasoinen lista ehdokkaista, mutta erityisen kova on tällä kertaa
Lapissa, Sipilä jakoi kehujaan.
Torniolainen kaupunkineuvos
ja Matti Vanhasen hallituksen
kuntaministeri Hannes Manninen yhtyi Sipilän sanoihin muistuttamalla, että gallupkyselyiden
mukaan Lappiin olisi tarjolla neljä keskustalaista kansanedustajapaikkaa nykyisen kolmen sijaan.
Sipilä muistutti niin ehdokkaita
kuin kenttäväkeä siitä, että ennen
kuin yhtään ääntä on annettu, ei
mitään ole vielä voitettu.
LAPPILAISEHDOKKAAT ovat kampanjoineet ahkerasti tämän neljän kansanedustajapaikan tavoitteen eteen.
Lappihan on maantieteellisesti
koko Suomen laajin vaalipiiri ja se
näkyy ehdokkaiden kampanjansa aikana ajetuissa kilometreissä.
Enontekiöläinen Mikko Kärnä
on ajanut jo yli 11 000 kilometriä ja
inarilainen Janne Seurujärvi kohta 9000 kilometriä.
. Samalla tulee puheeksi valtion
velkaantumisen pysäyttäminen ja
kysymys siitä millä tavalla tämä
saataisiin toteutettua, rovaniemeläisehdokas Markus Lohi tiivistää.
Janne Seurujärven kokemuksen mukaan ylivoimaisesti eniten ihmisten kanssa on puhuttanut Suomen taloudellinen tilanne ja poliittisen johtajuuden
puute.
Mikko Kärnä on havainnut lappilaisten ihmisten olevan todella
huolissaan yhteiskunnan byrokratisoitumisesta.
. Uskon, että matkat jäävät tarkalla suunnittelulla 15 000 kilometriin, Rundgren sanoo.
Keskustalaiset ehdokkaat ovat
kulkeneet kentällä myös työpareittain tai pienissä ryhmissä,
vaikka he ovat toistensa kilpailijoita.
SUNNUNTAINEN vaalijuhla oli lappilaisehdokkaille pientä hengähdystä kiertueeseen, sillä tuolloin
he olivat takuulla omiensa joukossa.
Kampanjointinsa aikana ehdokkaat ovat kuulleet lappilaisten ajatuksia Suomen nykymenosta. Kaikkea ohjataan ja valvotaan,
normeja on aivan liikaa. Kuva: Auni Vääräniemi
Tuhansien kilometrien
kampanjointi jo takana
Positiiviset gallupkyselyt ja erinomaiset ehdokkaat povaavat Lappiin hyvää tulosta
AUNI VÄÄRÄNIEMI
TORNIO
KESKUSTAN Lapin vaalipiirin
eduskuntavaaliehdokkaat saivat
hyvät eväät viimeiseen kampanjarutistukseen Torniossa sunnuntaina pidetyssä vaalijuhlassa.
Torniossa kaikki neljätoista ehdokasta istuivat parituntisen ajan
lauteilla keskustaväen silmien
edessä, mutta hiostuksen sijaan
he pääsivät vuorollaan kertomaan
napakat mielipiteensä ajankohtaisista aiheista.
JUHLASTA ei puuttunut suitsutus-
ta, kun väki keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän johdolla ylisti
kovatasoista ehdokaslistaa.
. Merja Mäntyniemen tavoin he pääsivät vuorollaan kertomaan keinonsa
Suomen nostamiseksi suosta. 9
31.3.2015
Lapin vaalipiirin keskustalaisehdokkaat istuivat lauteilla Torniossa pidetyssä vaalijuhlassa. Luonnonvaroja järkevällä tavalla hyödyntämällä ja toimivalla
aluepolitiikalla me saadaan työpaikkoja ja positiivista muuttoliikettä, sallalainen Petteri Salmijärvikin ehdottaa.
Moni haluaa maahan neljän vuoden jälkeen toimintakykyisen hallituksen. Eero Sistonen
nimesi jatkajien löytymisen pie-
niin yrityksiin.
PIIRIN puheenjohtaja Kirsi Olkkonen mainitsi yhteistyön toimineen hyvin uudessa KaakkoisSuomen vaalipiirissä.
. Tulevaisuuskutsunnoissa kaikilla nuorilla olisi mahdollisuus
esimerkiksi maksuttomaan lääkärintarkastukseen, sosiaalityöntekijän tai työelämänneuvojan tapaamiseen, piirin kannanotto linjaa.
Alle kouluikäisillä on neuvolapalvelut ja peruskouluikäisillä
kouluterveydenhuolto, mutta yläkouluikäikäisten vanhemmille on
saatavilla tukea vasta kuin ongelmat ovat kärjistyneet.
. Hän kehotti menemään heidän luokseen.
. Tuntuu,
että nyt halutaan vakautta ja johtajuutta.
Hallitukseen kaivataan yritysmaailmassa
kokenutta pääministeriä ja samalla omasta vaalipiiristä uusia kasvoja eduskuntaan,
Kalliomaa tuumaa.. Samalla edellytetään, että tulevista päätöksistä kannetaan muutakin kuin poliittinen
vastuu.
. Käsi pitää antaa myös köyhälle. Perheille pitäisi olla tarjolla
matalan kynnyksen kotipalvelua
hyvissä ajoin, sillä nykyperheillä
ei ole enää lähiyhteisöä, josta saada tukea tarvittaessa.
Taloustilanne puhuttaa nyt suomalaisia
huolissaan siitä, mistä keskusta leikkaa.
. Kotimaisuusasteen nosto esimerkiksi energian tuotannossa pidetään hyvänä
vaihtoehtona työllisyydenkin kannalta.
Kaikki haastatellut ehdokkaat kertovat,
että ihmisillä on iso tarve muutokseen. Kansalaiset haluavat pienituloisten ihmisten tilanteeseen parannusta. Palveluja
halutaan myös syrjäisille kylille.
. Nämä uudet vaalipiirit taitavat olla suurimpia maamme hallituksen aikaansaannoksia, hän
veisteli.
KESKUSTAN Etelä-Savon piiri vaatii seuraavalla hallituskaudella resurssien suuntaamista nuorten
syrjäytymistä ennaltaehkäiseviin
sekä lapsiperheistä tukeviin toimiin.
Yksi konkreettinen toimi olisi eräänlaiset alueellisena kokeiluna aloitettavat tulevaisuuskutsunnat, jotka toteutettaisiin koko
ikäluokalle sekä tytöille että pojille. Miten ihmiset saadaan luottamaan siihen, että vaikuttaminen on mahdollista, Ristavaara pohtii.
PETRI GÖRMAN
KÄRKÖLÄ
KESKUSTAN Hämeen piirin ehdokkaat kiersivät yhdessä vaalikentillä koko viime viikon.
Lauantaina kohteina olivat Lammi, Kärkölä, Hämeenkoski ja Hollola. Jatkossa malli ulotettaisiin koko maahan.
. Itseäni on mietityttänyt koetaanko pitkänlinjan poliitikot liian vieraiksi vai eikö
politiikan voimaan uskota. Varsinkin
Kärkölässä vaaliteltalla kävi vilske.
Talous- ja työllisyystilanne huolestutti
kulkijoita.
LEIKKAUKSETKIN hyväksytään, jos ne kohdistuvat tasapuolisesti kaikkiin väestöryhmiin, orimattilalainen kansanedustajaehdokas Tapio Malmiharju kertoo.
Keskustalla on Malmiharjun mukaan uusia ajatuksia Suomen nostamiseksi suosta.
. Nyt se todellinen jalkatyö alkaa, kun vaaleihin on
aikaa kolme viikkoa. Olen valmis tekemään mitä vain, kun vaalit ovat kyseessä.
Teen vaalityötä kaikille ehdokkaille.
Ehdokkaita hän kehotti tekemään vaalityötä sydäntensä pohjasta. Vaikka hänellä oli Jari Lepän mainosliivi päällä,
Marttinen tekee vaalityötä kaikille ehdokkaille. Näen kenet tahansa teistä kansanedustajana.
PÄIVI VENTO
MIKKELI
KESKUSTAN Etelä-Savon piirikokouksessa Mikkelin Suomenniemellä pitkän linjan keskustalainen Unto Marttinen antoi ohjeita
menestykseen tulevissa vaaleissa.
Marttinen esitteli itsensä esimerkkinä.
. Painottakaa myös aluehallintoa ja koulutukseen liittyviä asioita, puheenjohtaja opasti ja kehui vaalipiirin keskustalaisen ehdokasjoukon loistavasti vaalipiiriä kiertäväksi, asiantuntevaksi
joukoksi.
. Jos niin ei tee, ääniä rapisee
pois laarista.
Marttinen sanoi, että nyt on tuhannen taalan paikka tehdä Juha
Sipilästä pääministeri.
. Näissä eduskuntavaaleissa
Etelä-Savon alueelta voi mennä
montakin ehdokasta läpi.
KAAKKOIS-SUOMEN vaalipiirin eh-
dokkaista paikalla olivat kotimaaperällään Hannu Tiusanen, Jari
Leppä ja Pekka Pöyry.
Itä-Savon puolelta paikalla olivat Hanna Kosonen ja Eero Sistonen, Karjalasta Jukka Vuorinen.
Ari Hämäläinen Kristiinasta tiedusteli konkreettisia asioita, jois-
Lepän numero on kuusi, nauraa Unto Marttinen. Kuva: Päivi Vento
Olen valmis
tekemään
mitä vain,
kun vaalit ovat
kyseessä.
ta ihmiset ovat vaalikentillä puhuneet.
Kaikki ehdokkaat mainitsivat
huolen paikallistiestön kunnosta.
Venäjä tulee myös keskusteluissa
vastaan maakauppojen, Naton tai
matkailun näkökulmasta.
. Ihmiset haluavat, että asioita todella parannetaan eikä vaan jätetä puheen tasolle. Päättäjiksi halutaan edustajia, joilla on
oikeasti jotain annettavaa, Malmiharju pukee ryhmän ajatuksen sanoiksi.
HAUSJÄRVELÄINEN kansanedustajaehdokas
Heini Ristavaara kertoo, että ihmiset ovat
Kansanedustajaehdokkaat Sirkka-Liisa Anttila, Heini Ristavaara, Antti Kalliomaa
sekä Tapio Malmiharju kertoivat Kärkölässä, että vaalitilaisuuksissa on ollut
kiitettävästi ihmisiä mukana. 10
31.3.2015
Etelä-Savossa luotiin mallia tulevaisuuskutsunnoille
Olkkonen opasti ehdokkaita pitämään esillä tieväylien kunnostukset kyläteistä 5-tiehen.
. Reilua ja rehellistä politiikkaa kaivataan,
Ristavaara jatkaa.
Hämeen ehdokkaiden mukaan yhteiskunnallinen vaikuttaminen koetaan nyt erityisen tärkeäksi ja saanut hiljaisiakin äänestäjät liikkeelle.
. . Keskustalaista kokousväkeä hän muistutti siitä, että nyt
on näytön paikka.
. Vaalikentille joka iikka!
MARTTINEN muistutti, että jokaisen lähellä asuu yksinäisiä ihmisiä. Unohdetaanko
politiikassa ja sen tekemisen tavassa tavallinen ihminen. Kuva: Petri Görman
LAHTELAINEN kansanedustajaehdokas Antti Kalliomaa kertoo ihmisten päivitelleen tilaisuuksissa eduskunnan viimeisen viikon
sirkusta.
. Eläkkeet ovat puhutuin asia,
Pekka Pöyry totesi
Olen aina asunut maalaistalossa, jossa on kolme sukupolvea.
Olen oppinut siihen, että kaikkia
autetaan ja pidetään mukana elämässä, Niemi kertoo.
Siitä kumpuaa myös Niemen yksi teema: yhteisvastuu ihmisistä.
Se on ehdokkaan mielestä nyt hukassa. Kiusaamistapaukset, syrjäytymiset ja kaikki ulkopuolelle jäämiset johtuvat aina turvattomuuden
tunteesta, ehdokas näkee.
Niemen mielestä itsensä turvalliseksi ja hyväksi tunteva ihminen haluaa osallistua omaan elämäänsä ja todennäköisesti myös
yhteiskunnan rakentamiseen.
Niemi myöntää, että olo voi olla näinä aikoina epävarma. 11
31.3.2015
Anne Niemi haluaisi, että Suomen asioita vietäisiin yhdessä eteenpäin. Takkiin on tikattuna oma nimi.
. Ihmisen toimintakyky heikkenee olennaisesti, jos joutuu pelkäämään.
NIEMI vaatii rohkeutta uudistua.
Nyt yhteiskunta ei muutu, koska pidämme lujasti kiinni asemis-
Päätöksenteko
on ollut
poukkoilevaa.
tamme. Minua luullaan usein yhden
toisen puolueen ehdokkaaksi,
hän naurahtaa.
Mutta Anne Niemi on juurevasti
keskustalainen, ollut teini-ikäisestä.
Nyt hän hamuaa ensimmäistä kertaa eduskuntaan. Esimerkiksi yritysten
verotukselliset näkökulmat ovat
vaihtuneet vähän väliä, eikä ole
voinut luottaa päätettyynkään.
TURVALLISUUTEEN liittyvät myös
tietoverkkojen toimivuus, palo- ja
pelastustoimi, ensihoito sekä so-
siaali- ja terveyspalvelut.
Ehdokkaan mielestä pitää puhua muustakin kuin rakenteista
ja seinistä.
. Moni
kokee, että mihinkään ei voi enää
luottaa.
. Muutos on usein pelottava, mutta välttämätön.
Niemen mielestä yhteiskunnan
edun pitää mennä yksittäisten intressien edelle. Vanhuksen
on pystyttävä luottamaan siihen,
että apua saa tarvittaessa.
. Siihen haluan muutoksen, hän päättää.. Aiemmin
vimpeliläinen Niemi on jättänyt
pyrkimiset muille, koska on halunnut keskittyä perheeseensä sekä 80-vuotiaaseen sukuyritykseen.
NYT lapsista vanhempi on pian
täysi-ikäinen. Se on rajun
rakennemuutoksen jälkeen metalliteollisuuden yritys ja pääomasijoittaja.
VOISI luulla, että yrittäjäehdokas nostaisi yrittäjyyden ykkösteemakseen, mutta Niemi haluaa
puhua etenkin turvallisuudesta.
Niemi käsittää teeman laajasti.
Se on sateenvarjo, jonka alle mahtuu niin puolustuspolitiikka kuin
ikäihmisten hoiva.
Niemi luettelee, että Suomen
turvallisuus täytyy pitää uskottavalla tasolla, puolustusmäärärahoja on budjetoitava riittävästi, eikä Natoon kannata nyt haikailla.
JOKAISEN suomalaisen pitäisi
tuntea olonsa turvalliseksi, Niemi sanoo.
. Samaan aikaa me
taistelemme siitä, missä on terveyskeskus ja kuinka isot bunkkerit rakennetaan, hän ihmettelee.
Niemi pohtii myös ikäihmisten
asemaa. Välillä tuntuu, että nykyinen
päättäjäkaarti haluaa enemmän
luoda omaa uraa kuin viedä asioita eteenpäin.
Niemi on yritysmaailmassa tottunut kiperiin paikkoihin. Esimerkiksi Lääkäriliiton näkemys oikeasta lääkäreiden koulutusmäärästä ei välttämättä ole yhteiskunnan kannalta järkevin määrä.
HAASTATTELUN lopuksi Niemi toivottaa tervetulleeksi Vimpeliin sukutilalle.
Mainospuheen mukaan vanhan talon rauhassa mieli lepää.
Tosin talo teettää töitä, samoin
kuin Alzheimerin tautia sairastavan äidin hoivaaminen.
. Yksi
vaikeimmista päätöksistä on ollut muovata sukuyritys uudelle
toimialalle.
Järviseudun Peruna Oy:llä ei ole
tätä nykyä enää mitään tekemistä
perunoiden kanssa. Kuva: Henna Lammi
Takaisin me-yhteiskunnaksi
Ehdokas Anne Niemi perää yhteisvastuuta ja valmiutta kiperiin päätöksiin
HENNA LAMMI
SEINÄJOKI
MÄÄRÄTIETOINEN nainen istuutuu pöydän toiselle puolelle. Koska yhteiskunta on antanut
meille paljon, meidän pitää antaa takaisin, hän perustelee päätöstään.
Suomi tarvitsee Niemen mielestä sellaisia päättäjiä, jotka uskaltavat tehdä kipeitäkin päätöksiä.
. Päätöksenteko on ollut poukkoilevaa. Jos laitoshoitoa puretaan,
kotipalveluiden pitäisi muuttua
nykyistä enemmän. Saksassa lääkärin voi tilata kotiin ja käynti lääkkeineen maksaa
noin 30 euroa. Välittäminen on ulkoistettu.
. Hän uskoo, että yrittäjät ovat usein lähtökohtaisesti sosiaalisia joukkuepelaajia. Emme tänä päivänä ole enää
me-yhteiskunta, vaan minä-yhteiskunta. Äiti voisi olla viikot
pois kotoa.
Kuva: Soili Riepula
tyi Toivakkaan.
Vielä on kuitenkin tarkoitus
käydä tapaamassa maahanmuut-
tajanaisia, kertoa heille suomalaisesta demokratiasta ja innostaa
äänestämään.
PALONIEMEN mukaan ihan tavalliset ihmiset tulevat puhumaan vaikeista asioista: Hankasalmellakin
nuori nainen tuli kyselemään vapaakauppasopimuksesta sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
Paloniemi kehui paitsi kohtaamisia ihmisten kanssa myös keskisuomalaista ehdokasjoukkoa.
Yhteistyö on sujunut hyvin.
. Eläkeläisenä
Tervon mukaan pärjää, mutta häntä huolestuttaa lasten ja
lastenlasten tulevaisuus. 12
31.3.2015
Keski-Suomen vaalipiirissä keskustalaiset naisehdokkaat Satu Koskinen, Aila Paloniemi, Tuulia Ikkelä-Koski, Sari Hovila ja Anne Kalmari ovat tehneet oman vaalikiertueen. Senkin
ajan voisi käyttää tuottavasti elinkeinon harjoittamiseen.
Kalmari totesi, että suomalaiselle kilpailukyvylle byrokratia ei
ole hyväksi.
Hänen mukaansa suomalainen kotieläintuotanto on vaarassa, jos vaaditut tiukennukset astuvat voimaan. Ihmiset
tulevat tapaamaan ehdokkaita ja
keskustelemaan. Nykyisin heitä on kolme.
SAMOILLA linjoilla oli toinen istuva kansanedustaja Anne Kalmari.
. Puheenjohtaja Juha Sipilä saa
paljon arvostusta joka puolelta.
Hän on kokoava voima ja muutoksen tekijä, Paloniemi purki kentän tuntoja.
Istuva keskustaedustaja ennusti, että puolue saa Keski-Suomen
vaalipiiristä neljä kansanedustajaa. Vasta
?Meidän sanoma uppoaa?
Kritiikkiäkin tulee, mutta nyt se on asiallista, Keski-Suomen naisehdokkaat tuumivat yhteis
SOILI RIEPULA
TOIVAKKA
ERITTÄIN hyvä meininki, kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk.)
kehuu vaalityön henkeä.
Tunnelma on nyt aivan toinen
kuin neljä vuotta sitten. Meidän sanoma uppoaa nyt
ja sitä halutaan kuunnella, Paloniemi jatkaa.
PALONIEMI järjesti lauantaina yhdessä neljän muun keskustan
naisehdokkaan kanssa tilaisuuden Toivakan keskustassa.
Naisten lauantaiaamu oli alkanut jo varhain Joutsan torilla, missä vastaanotto oli ollut hyvä. Vaimo lähetti minut tänne, Osmo Tervo tuumaili ja sai tuliaisiksi
ehdokas Aila Paloniemen tarjoamia karkkeja. Meille käy hyvin vaaleissa,
mutta sitten alkaa vaikeat ajat.
Kalmaria jututtamaan tullut
maanviljelijä Heli Hakkarainen
tiesi jo ketä äänestää.
Viljelijänä Hakkarainen harmitteli, kuinka suuri osa työpäivästä
menee byrokratian kanssa. Se johtaa elintarviketuotannon alasajoon ja suomalaisten elintarvikkeiden korvaamiseen tuonnilla.
Samalla tiukennukset vaikuttavat moneen muuhunkin alaan
kuin elintarvikejalostukseen, esimerkiksi maatalouskoneteollisuuteen.
KARSTULALAINEN maatalousyrittäjä Satu Koskinen haluaa ehdokkaana nostaa ykkösasioiksi yrittäjyyden ja työn.. Eri
puolille äänestysaluetta ulottunut keskustanaisten kiertue päät-
. Nyt puhutaan
asiaa.
Kritiikkiäkin tulee, mutta se on
asiallista.
Tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa, sieltä
ei pidä leikata enää yhtään, mies linjaa.
skiertueellaan
Hän kertoi nauttineensa vaalityöstä ja siitä, että tilaisuuksissa
on runsaasti väkeä.
Ihmiset odottavat hänen mukaansa nyt sitä, että joku tarttuu
toimeen. Kuva: Anne Hievanen. Vaaliteemoina hänellä ovat
rohkeus, tahto ja sisu.
Ikkelä-Koski nosti esiin myös
uudenlaisten oppimisympäristöjen tarpeen sekä kotimaisen energian ja omavaraisuuden sen osalta.
JOUTSALAISET kuntapoliitikot ja
valtakunnalliset poliitikot saivat
puolestaan suostuteltua sairaanhoitajan ja kouluttajan Sari Hovilan ehdokkaaksi.
Terveydenhuollon asiat ovat lähellä hänen sydäntään.
Joutsalainen ehdokas näkee, että vanhustenhoidon puolella kotihoidon kanssa on menty jo liian pitkälle. Hallitukseen ihmiset
ovat pettyneitä.
. Yhteiskunnalliset asiat ja lainsäädäntötyö kiinnostavat.
Työllisyys, eriarvoistuminen ja
koulujen sisäilmaongelmat ovat
ne asiat, joista aivan erityisesti on
Ikkelä-Kosken kanssa tultu puhumaan. Suomi ei kestä enää toista tenavatähtihallitusta, Paloniemi julisti kuulijoille Toivakan torilla.
NAISTEN puheenvuoroissa nousi-
vat esiin myös perhepolitiikka sekä yksinyrittäjien aseman parantaminen.
Jyväskyläläinen oppimispäällikkö Tuulia Ikkelä-Koski on kiertänyt kenttää ahkerasti. 13
31.3.2015
Vaali-into syttyi
Satakunnassa
ANNE HIEVANEN
PORI
KYLMÄ tuuli viuhui kevättakin läpi ja taivaalta satoi märkää, kun keskustalaiset pystyttivät telttakatostaan lauantaina Eetunaukiolla,
keskellä Poria.
Satakunnan keskusta aikoo takoa hyvän
vaalituloksen järjestämällä ennätysmäärän
tapahtumia ympäri maakuntaa.
Lauantaina joukko oli jakautunut kahtia:
osa ehdokkaista ja kampanjaväestä oli Porissa ja toinen puoli Kankaanpäässä.
. Kuva: Soili Riepula
POLITIIKAN konkarilla Juha Korkeaojalla ei ollut Porissa pulaa juttukavereista.
Kokemäen ehdokas kuvasi, miten vuoden
1991 eduskuntavaaleissa ilmassa oli samoja
merkkejä kun nytkin. Korkeaoja oli tuolloin
ensimmäistä kertaa ehdokkaana ja pääsi läpi.
EU-jäsenyys oli silloin ajankohtainen, Neuvostoliitto hajosi, Suomen pankkijärjestelmä
romahti ja säästöpankki meni valtion haltuun.
. Korkeaojan mukaan olisi hyvä, että eduskunnasta löytyisi noissa tilanteissa myös kokeneita poliitikkoja.
Kiinnostus on kova.
Ihan uudet ihmiset
ottavat nyt yhteyttä.
VAALIEN ensikertalainen, porilainen Juha
Kantola oli kuin kala vedessä kotikaupunkinsa ihmisvilinässä
Miehellä oli juuri alkanut vaaleihin saakka kestävä vaaliloma, kiitos viime kesän säästettyjen lomapäivien. Nyt liuku on pidempi ja tilanne vaativampi
korjata. Suomi teki tuolloin ison sukelluksen, Korkeaoja muisteli Porin torilla.
. Kiinnostus on kova, vaaleissa ehdokkaana oleva piirin puheenjohtaja Tapio Huhtanen huikkasi porilaisen kävelykadun vilinässä.
VAALIHUMUN keskellä Huhtasen suu oli naurussa.
Satakunta on hänen mukaansa hitaasti lämpenevää aluetta, jossa väki uinuu siihen saakka, kunnes ehdokkaiden numerot tulevat julki.
Silloin väki herää kuin kellon lyömällä ja
kiinnostus vaaleja kohtaan syttyy kerta laakista. Tahti tiivistyy, kun loppusuora häämöttää.
Toista kertaa ehdokkaana oleva
Ikkelä-Koski näki, että hänellä on
annettavaa. Ehdokas aikoo kiertää
kenttää joka päivä, ja ihmisten luokse meneminen tuntuu olevan päivältä päivältä helpompaa.
Vaaliteemoina Kantola luottaa: asumiseen,
perheiden asioihin ja koulutukseen.
. Television vaalikeskusteluissa laineet lyövät korkealla ja jälkiaallot yltävät tänne saakka. Viime eduskuntavaaleja pidettiin jo somevaaleina, mutta Porissa ajatellaan toisin.
. Näistä vaaleista vasta somevaalit tulevatkin, ja täällä ollaan valmiina siihen, Huhtanen sanoi.
. Tällä kerralla ei ole kyse suhdanneongelmasta, vaan rakenteista, hän jatkoi.
Heti vaalien jälkeen joudutaan tekemään
isoja päätöksiä. Kun vanhus on huonossa kunnossa, hän ei pysty asumaan kotona.
Hovila haluaakin viedä eduskuntaan ennen kaikkea terveydenhuollon kentän ääntä.
Satakuntalaiset eduskuntavaaliehdokkaat kampanjoivat iloisina Porissa lauantaina.
Kuvassa vasemmalta Piritta Ihamäki, Vesa Jalonen, Juha Kantola, Satu Pietilä, Tapio
Huhtanen ja Juha Korkeaoja. Ihan uudet ihmiset ottavat nyt yhteyttä.
aanotto on ollut hyvä. Tuo oli nähtävissä lauantaina, kun väki pysähtyi keskustan vihreän vaalikojun kohdalle
ja sai kuudelta paikalla olleelta keskustan ehdokkaalta vaalimainoksia mukaansa.
Ihmisillä ei ollut kiire, moni pysähtyi juttelemaan hyväksi toviksi.
Satakunnassa on herätty myös sosiaalisen
median osalta ja keskustelijoiden joukossa on
näkynyt ihan uusia kasvoja
Kuva: Jari Laukkanen
Sopua palkkoihin
?Yhä suurempi osa veroina kerätyistä varoista on käytetty byrokratian kasvattamiseen.. Suomen holhousvaltio kasvattaa
PALKKOJEN yleissitovuus on este, miksi pk-yritykset eivät
huonoina aikoina pysty maksamaan kaikille työssä oleville
henkilöille palkkoja ja silloin pitää vähentää henkilökuntaa.
Jos palkoista voitaisiin sopia työpaikkakohtaisesti vapaammin, niin moni . Yritysten kustannustasoa on alennettava.
Valtion byrokratialla, verotuksella ja virkamiesten holhoamisella ei saa yrittäjiä lannistaa. varsinkin metalliteollisuudessa ?
pystyisi valmistamaan esimerkiksi alihankkijana suuremmille yrityksille tuotteita kohtuuhintaan ja silti voisivat
työnantaja sekä työntekijät tehdä töitään hyvillä mielin.
Sama tietysti koskee suurteollisuutta, mutta siellä on
aina mahdollista selviytyä matalasuhdanteen aikoina.
Toinen perusta millä voitaisiin tasata suuria palkkoja olisi todellinen vertailu pienimmistä eläkkeistä ja korkeimmista tunti- /kuukausipalkoista.
Pienillä eläkkeilläkin on tultava toimeen, mutta jokainen euro menee jokapäiväiseen elämään ja minnekään
vapaa-ajan mahdollisuuksiin ei jää rahaa.
Kuten eräs Suomen eläkkeellä oleva presidentti tapasi
sanoa: ?Tarttis tehdä jotain?. Tuntuu vastenmielisestä turvautua
kunnan apuun, kun on tottunut
15-vuotiaasta asti vastaamaan
asioista itse.
KUN julkisen vallan huolenpitoon on totuttu, sitä halutaan aina vaan lisää.
Nyt pitäisi vihdoinkin oppia se,
että kun politiikka on etuuksien
lisäämistä, sen pitää olla myös
etuuksien purkamista, jos kerran
siihen ei ole varaa.
Suomalaiset yrittäjät tarvitsevat rohkaisua ja valtiovallan ymmärrystä. Valtion menoja ei voida lisätä eikä lähteä toteuttamaan suuria menoeriä vaativia uudistuksia.
Menojen vähennyksiä on pakko alkaa hakea valtionhallinnon
sisältä. Maapallomme
haasteena ei ole luoda lisää yhä suurempia kaupunkeja,
sen sijaan tulisi keksiä, miten nykyiset kaupungit voivat
toimia ekologisesti.
BIOTALOUS tulevassa hallitusohjelmassa on Suomelle strateginen, kansallisen valinnan kysymys. Velaksi eläminen on lopetettava. Kotimaisella puulla ja biomassalla voidaan korvata yhä
enemmän kivihiiltä ja muita tuontipolttoaineita.
Suomalaisten elintarvikkeiden asema on varmistettava. Myös valtiosihteerit ja kansanedustajien avustajat on laitettava samalle viivalle
samoin muu henkilökunta.
VALTION on luotava ja hyväksyttävä sellainen talouden tervehdyttämisohjelma, jonka tueksi
saadaan laaja tuki. Byrokratiaa on vähennettävä ja yrittäjien liikkumatilaa lisättävä.
Raili Naskali
yrittäjä
Pirkkala
Suomi kuntoon yhteistyössä
Uuden kasvun luominen edellyttää panostuksia
metsätalouden toimintaedellytyksiin ja puuta jalostavan teollisuuden investointimahdollisuuksiin. Niillä ei toivottua kasvua tai uusia työpaikkoja ole syntynyt.
Juha Sipilän johtama keskusta tarjoaa vaihtoehtoja.
Panostamalla rohkeasti biotalouteen saamme Suomen
talouden kasvuun hyödyntämällä uudella tavalla maamme luonnonvaroja, osaamista ja maakuntien yrityksiä.
Tästä osaamisesta kumpuaa uutta teollisuutta, työpaikkoja ja vientituloja.
Kaupunkiemme luontainen kasvu voi jatkua, sillä biotalous tuo mahdollisuuksia myös niille. Kenen syy on se, että maassa on 300 000-400 000 työtöntä?
Näyttää siltä, että kenelläkään
ei ole takataskussaan sellaista viisastenkiveä, joka lopettaisi
työttömyyden.
Kyllä se niin on, että koko tämä hyvinvoinnin kasvu julkista
palvelutuotantoa ja kulutusta sekä julkisia työpaikkoja lisäämällä on joutunut epäsuhtaan tuotannollisen toiminnan mahdollisuuksien kanssa ja näin osaltaan
heikentänyt kansainvälistä kilpailukykyämme.
Julkinen sektori on paisunut
jatkuvasti kaventaen näin sekä ihmisten, että tuotannollisen sektorin toiminnan mahdollisuuksia.
Yhä suurempi osa veroina kerätyistä varoista on käytetty byrokratian kasvattamiseen.
TYÖLLISYYTTÄ on parannettava luomalla edellytykset yritystoiminnan kustannusten alentamiselle ja tätä kautta kansainvälisen kilpailukykymme pysyvälle
parantumiselle.
Suomen hyvinvoinnista on tullut kansalaisoikeus, jota käyttävät niin köyhät kuin rikkaat. Koko
Suomen aineelliset ja henkiset voimavarat on saatava uudelleen käyttöön.
Biotalous mahdollistaa kasvavia mahdollisuuksia elinkeinojen uudistumiselle, uudelle yritystoiminnalle ja uusien työpaikkojen syntymiselle.
Heikki Niittymäki
Masku
UUSIUTUVIEN luonnonvarojen kestävää käyttöä on
mahdollista kasvattaa merkittävästi nykyisestä.
kansalaisensa uskomaan, että
valtio ja kunta huolehtivat ihmisestä kehdosta hautaan.
Minulle on tuottanut vaikeuksia sopeutua holhoukseen. On aivan oikein, että Suomen Keskustan puheenjohtaja
Juha Sipilä on puuttunut ministerien määrään. Biotalous liittää maaseudun,
kehyskunnat ja kaupungit yhteen.
Onko meillä biomalttia vaurastua?
Pekka Myllymäki
Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston puheenjohtaja
kansanedustajaehdokas
?Jo nyt metsästä on mahdollista tuottaa lääkkeitä ja
polttoainetta.. Suomi koostuu erilaisista alueista ja paikkakunnista omine vahvuuksineen. Se onnistuu
vain yhteistyöllä.
Kuka vastaa Suomessa siitä, että vienti ei ole vetänyt vuodesta
2010 yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Monet tällä
vuosituhannella tehdyt ratkaisut,
asenteet ja käsitykset joutuvat uudelleenarvioinnin kohteiksi.
Uudistusten vauhtia on pakko
hillitä. Puhdas ja turvallinen ruoka on yksi Suomen tulevaisuuden menestystekijöistä.
Hyväkuntoinen tieverkosto ja muut liikenneyhteydet ovat avainasemassa uuden kasvun sysäyksessä. Ja näin se on edelleen.
ITÄ-SUOMEEN, Suomeen ja koko Eurooppaan kohdistuvat ulkoiset paineet pakottavat talouden uudistamiseen. Suomeen on saatava luotua uusia työpaikkoja. Arjesta tuttujen
tuotteiden alkuperä tulee olla fossiilisen sijasta uusiutuva.
Jo nyt metsästä on mahdollista tuottaa lääkkeitä ja
polttoainetta sekä sokerijuurikkaasta saadaan kestävän
talouden biomuovia ja huulipunaa.
Mahdollisuutemme ovat sekä biomassojen että uusiutuvan energian laitteissa ja osaamisessa. Toimintaympäristön on oltava houkutteleva
investoinneille.
Keskusta on sitoutunut pitkäjänteiseen työhön
alueen tasapuolisen kehittämisen puolesta.
Pohjois-Savon keskustan piirihallitus. Tämä
edellyttää yli vaalikauden kestävää ajattelua.
Ketteryys ja paikallisesti luovat ratkaisut ovat
avainasemassa. Kiertotaloudessa raaka-aine, tuote ja jäte
ovat samaa kokonaisuutta, osia luonnon kiertokulusta.
AURINKOSÄHKÖN pientuotanto omakotitaloissa ja maatiloilla on nopein tapa saada kehitys alulle.
Biomassat ovat jo maatilojen arkea, nyt tarvitaan kuvioon mukaan uusia sovelluksia sekä kaupunkien metalli-,
ict- ja sähköalanyrityksiä. Suomen kasvun
lähteenä tulee olla korkean arvonlisän tuotteet ja niiden vientitulot. Mielipiteet
14
Uusia työpaikkoja
SEURAAVALLA eduskunnalla on edessään valinta metropoli-Suomen ja koko Suomen kehittämisen välillä.
Kataisen-Stubbin hallitus, ohjelmansa mukaisesti, on
tavoitellut talouskasvua yhdyskuntarakenteen eheyttämisen opeilla. Kuva: Paula Åström
Valtion menoja
ei voi enää lisätä
SUOMEN KANSA on tullut vuonna 2015 taloudelliseen ja henkiseen käännekohtaan
Se on meidän
tämän päivän aikuisten tehtävä.
Jouni Ovaska
puoluevaltuuston puheenjohtaja
Hämeenkyrön kunnanhallituksen puheenjohtaja
HIENO kevään merkki on se, kun joutsenten aurat lentävät kohti pesimäsijojaan.
Taas vähemmän upea merkki tulevista eduskuntavaaleista on alituiseen toistuva, mediassa kattavasti esiintyvä Paavo Väyrysen ivaaminen, joka toistuu vaaleista vaaleihin.
Kuitenkin on kyseessä poliitikko, jolla on yli 40 vuoden
ura politiikassa. Kuka kuulee hiljaisia. Sillä
sen hän tarvitsi.
Jossakin kirjassa kokoomuksen silloinen puheenjohtaja sanoo Moskova-kaverilleen, että Suomeen tulee porvarihallitus. Joka tapauksessa hyvä esitys varapuheenjohtajalta.
Minusta vanhusten asia jäi liian vähälle huomiolle, sillä se on tärkeä vaaliteema. Äänestäjät eivät hyväksyisi tällaista demokratiaa.
pidettävät eduskuntavaalit ovat
itsenäisen Suomen näkökulmasta katsoen erittäin tärkeät, haluan äänestäjien tietämyksen lisäämiseksi selventää vielä: Miksi
keskusta ei mennyt hallitukseen
2011 eduskuntavaalien jälkeen.
Näkemystäni tästä asiasta selventää se, että olin Veikko Vennamon kanssa 1966-1987 välisen
ajan kansanedustajina. Presidentti
Mauno Koivisto oli saanut houkutelluksi SMP:n hallitusvastuuseen.
Tässä tilanteessa kysyin Veikko Vennamolta eduskunnassa, että sanoppas nyt minulle, mikä oli
syy, kun suuren vaalivoittosi jälkeen 1970 et päästänyt puoluettasi hallitusvastuuseen.
Veikko katsoi minua tutkivasti silmiin ja sanoi: ?Kyllä sinun se
pitäisi tietää. kansanedustaja
ja maatalousministeri
Perho
Kuka kuulee hiljaisia?
TULEVAISUUDEN Suomesta huolehtivat tämän päivän lapset. Kuva: Jari Laukkanen
mielipiteet@suomenmaa.fi
- ei liitetiedostoja
PL 52, 90100 Oulu. ja kieltäytymisen hallitusvastuusta ymmärtää.
Lait on muutettu niin, että
vaalitulos ratkaisee, minkälainen
hallitus eduskuntavaalien jälkeen voidaan muodostaa.
Kansanvaltainen rehellinen
demokratia tarkoittaa, että vaalivoittajien on kannettava hallitusvastuu. Holkerihan ei ollut edes
kansanedustaja.
Missä vaiheessa Koivisto valitsi Harrin pääministeriksi, ja
miten määritti tulevan hallituspohjan. Jos olisin sen porukan päästänyt hallitukseen, puolue olisi hajonnut heti. Köyhät lapset kokevat saavansa liian vähän
huomiota aikuisilta eivätkä he koe saavansa ääntään
kuuluviin. Presidentti Kekkonen
lähti siitä, että demokratia ei saa
alistua populismiin.
Kun sitten tultiin vuoden 1983
eduskuntavaaleihin ja hallituksen
muodostamiseen oli Veikko Vennamo jo luovuttanut puolueensa puheenjohtajuuden pojalleen
Pekka Vennamolle. Kun
presidentti Kekkonen alkoi muodostamaan hallitusta osoittautui, että Veikko Vennamo ei päästä
puoluettaan hallitusvastuuseen.
Kun Kekkonen alkoi painostamaan keskustaa hallitusvastuuseen oli puoluevaltuuskunnan kanta se, että hallitukseen ei
mennä ellei SMP myöskin tule.
Kanta oli se, että miksi keskustan pitäisi mennä hallitukseen
hävittyjen vaalien jälkeen, kun
vaalivoittaja kieltäytyy hallitus-
VEIKKO VENNAMO ei lähtenyt
hallitukseen ja Kekkonen pakotti
oman puolueena hallitusvastuuseen 1970. Aikuiset saattavat myös puhua liikaa lasten äänellä uskoen toimivansa lapsen parhaaksi.
YK:n loppuraportissakin todetaan, että Suomella on petraamista pienten lasten mielipiteiden huomioon ottamisessa.
Lapsista, jotka saavat osallistua heitä koskevaan
päätöksentekoon, kasvaa vahvoja, osallistuvia tulevaisuuden aikuisia. Veikko
Vennamo ensimmäisen kauden
yksin omassa ryhmässään.
Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa Vennamo nosti puolueensa
kansanedustajamäärän 18:sta. Mutta
kun oltiin oppositiossa ja arvosteltiin hallitusta puolue pysyi paremmin koossa.?
TIMO SOINI sanoo olevansa Veikko Vennamon opetuslapsi ja siinä valossa 2011 vaaleissa saamansa murskavoiton ?Jytky 39
kansanedustajaa. Siksi tämän päivän päättäjien tulee
kuunnella lasten ääntä tarkalla korvalla.
Pelastakaa Lapset ry julkaisi vastikään Lapsen ääni-kyselyn. Hän on asettanut itsensä lukemattomissa vaaleissa kansan arvioitavaksi. Ans kattoo miten puolue itse täyttää lupaukset
jos joutuu hallitukseen saakka.
Väitteiden tiimellyksessä Saarikolta jäi vielä kirkkaammin sanomatta, että jos indeksit huononevat, myös leikkauksia joudutaan tarkistamaan.
Mutta liikkeelle pitää lähteä täydellä voimalla yhdessä
sopien ja satsaten yritysten toimintaedellytyksiin ja saada siten muutosvaraa leikkauksiin. Nämä lapset saavat heikommat työkalut köyhyyttä vastaan ja ovat suurimmassa vaarassa syrjäytyä.
ONKO TILANNE tällä hetkellä se, että lapsen ääntä
kuullaan vasta, kun tilanne on kriisiytynyt?
Säästöjen aikana suositaan vain pakollisten palveluiden tuottamista, kun avainsanat olisivat ennaltaehkäisy ja pitkjänteisyys, joiden toteuttaminen
hyödyttäisi yhteiskuntaa ja ennen kaikkea lasta ja
hänen perhettään.
Ensiapukurssilla ohjeistetaan, että onnettomuustilanteissa ensiksi tulee auttaa niitä uhreja, jotka
ovat hiljaa. Tällä palstalla julkaistaan omalla nimellä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia.
Poikkeustapauksissa voi esiintyä myös nimimerkin suojassa, mutta oikea nimi on aina ilmoitettava toimitukselle.
Kevään merkkejä
Olin Juha Sipilän
vaalitilaisuudessa
MINÄ OLEN niin huolestunut
vuoden 2015 eduskuntavaaleista,
että menin keskustan vaalitilaisuuteen Kyyjärven Palettiin 22.3.
Oli hyvä, että menin. Työ eriarvoistumista vastaan tulee aloittaa niistä hiljaisimmista lapsista, joiden ääni jää nyt
kuulematta.
Paremmassa asemassa olevat saavat äänensä kyllä kuuluviin. Eikä ole siirtynyt vihreille oksille kuten niin monet muut jopa nykyisestä hallituksestakin.
On kirjoitettu, että jos Väyrynen olisi ollut pääministeri vuoden 1987 vaalien jälkeen, niin Suomea ei olisi kohdannut Koiviston vahvan markan katasrofi valuuttalainavapautuksineen.
Mielenkiintoista nähdä, löytyykö Suomesta historioitsijaa, joka selvittää todella vuoden 1987 vaalien ja Holkerin hallituksen synnyn taustat. Kyselystä käy ilmi, kuinka vähävaraisten
perheiden lapset ovat eriarvoisessa asemassa muihin verrattuna.
Kyselyn mukaan 80 prosenttia vähävaraisten perheiden lapsista koki mahdollisuudet harrastaa rajallisiksi ja 71 prosenttia on joutunut jäämään perheen
taloudellisen tilanteen takia pois harrastuksista.
KÖYHYYDEN vuoksi lapsilta jää väliin syntymäpäiväjuhlia ja luokkaretkiä sekä heitä kiusataan enemmän. Demarien aikaisempi
puheenjohtaja Paavo Lipponen (juontajan listan laatija) on jäänyt mieleen paitsi tomerana toiminnan miehenä myös eläkeindeksin leikkaajana.
Kun sekä oikealta että vasemmalta yritetään nyt nokittaa gallup-johtajaa, pitää edustajien vain kerrata tarkkaan
vaaliohjelmaa ja miettiä niitä myös vastustajien kannalta.
Ilmari Nygren
Espoo
?Ben Zyskowicz nokitteli keskustaa täysin
perusteettomalla mantrallaan?. Runsaslukuinen kuulijakunta esitti Juha
Sipilälle kysymyksiä.
Eräs tilaisuuden osanottaja kysyi Sipilältä: ?Miksi keskusta ei
mennyt hallitukseen vuoden
2011 eduskuntavaalien jälkeen??
Juha Sipilän vastaus tyydytti runsasta kuulijajoukkoa, mutta
huomasin, että kysymyksen esittäjä halusi vielä tilaisuuden jälkeen keskustella kahden kesken
Sipilän kanssa.
?Runsaslukuinen kuulijakunta esitti Juha Sipilälle kysymyksiä.?
Kuva: Jari Laukkanen
KUN vajaan kuukauden päästä
vastuusta. Kirjoita Suomenmaahan. Ja ennen kaikkea,
miten hän varmisti Moskovan tuen ratkaisulleen. Viimemainitulla ei kyllä ole vielä varaa puhua katteettomista lupauksista. Nyt lapset kokevat mahdolli-
15
suudet vaikuttaa itseään koskeviin asioihin heikoiksi. Siihen venäläinen vastaa, että ?voi voi Ilkka,
Moskova sanoi juuri minulle Suomeen tulevan Sdp::n ja
kokoomuksen hallitus?.
Matti Tuominen
Ulvila
Ben nokitteli taas
A-STUDION Talk-ohjelmassa kokoomuksen Ben Zyskowicz haastoi meidän Annikka Saarikkomme ja nokitteli
keskustaa täysin perusteettomalla mantrallaan konkretiasta vaikka kokoomuksella ei ole sitä senkään vertaa.
Samaa yrittivät myös turhaan demarien Tytti Tuppurainen ja perussuomalaisten Arja Juvonen. Presidentillä ei ole nyt
oikeutta vaikuttaa asiaan.
Minä olen varma, että jos keskusta voittaa tulevat eduskuntavaalit, niin Juha Sipilä pystyy muodostamaan sellaisen hallituksen,
joka itsenäisen Suomen pelastaa.
Keskusta ei kierrä hallitusvastuuta
ja kunnioittaa demokratiaa.
Keskustalainen kansanliike on
aina koonnut voimansa kun Suomen itsenäisyyttä on uhattu.
Heimo Linna
ent
Suuria lahjoittajia ei
ole, vaan rahat vaalityöhön on kerättävä pienistä puroista.
Neittaanmäellä on puhelinkampanja, minkä lisäksi hän myy
kahviossa oman tilan vehnästä jauhettuja jauhoja, omalla kuvallaan varustettuja mukeja, aitoa Elvistä sisältäviä cd-levyjä sekä edellisistä vaaleista jääneitä
tauluja.
Tunnelma vaalikentällä on Neittaanmäen mukaan erittäin hyvä.
. VIERASKIRJA täytyy hyvää vauhtia, kaksi vaalikautta eduskunnasta pois ollut ja paluuta yrittävä jyväskyläläinen Petri Neittaanmäki myhäilee tyytyväisenä Jyväskylän keskustassa sijaitsevassa vaalikahviossaan.
Hän kiertää ahkerasti kentällä tapaamassa äänestäjiä. Puolet siitä on ajateltu syntyvän biotalouspuolelle. Ensimmäistä kertaa pystyyn pannun
oman vaalikahvion pyörittäminen on vapaaehtoisten harteilla.
Ehdokas käy siellä, kun kenttäkierroksiltaan ehtii. Työllisyyden
parantamiskeinoihin kuuluvat
yrittäjyyden ja etenkin yksinyrittäjyyden helpottaminen.
Kotimaisen energian käytön lisääminen saa ehdokkaalta lämpimän kannatuksen. Kuva: Soili Riepula
Keski-Suomi myös kuntoon
Petri Neittaanmäki yrittää paluuta eduskuntaan ahkeralla äänestäjien tapaamisella
taina alkoi uusi kierros.
. Hän on jo
kertaalleen kiertänyt kaikki KeskiSuomen vaalipiirin nykyiset ja entiset kuntakeskukset, ja maanan-
OMAN haasteensa tänä päivänä ehdokkaille asettaa kampanjan rahoitus. Tässä Suomella ovat
Neittaanmäen mukaan merkittävät mahdollisuudet. Hän huomauttaa, että monissa isoissa kaupungeissa, joissa vihreät ovat vallassa, poltetaan saastuttavaa kivihiiltä. Ihmisillä on valtavat odotukset Sipilää kohtaan. Hän on huolestunut siitä, että työttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys, on suurta koko Suomessa ja etenkin Keski-Suomessa.
OMAN maakuntansa osalta Neittaanmäki asettaa toiveensa Äänekoskelle suunniteltuun biotuotetehtaaseen. Monilla tiloilla tilanne on kestämätön.
Neittaanmäki vaatii, että tulevalla vaalikaudella pitää saada
asioita valmiiksi, toteuttaa niitä,
eikä vain puhua.
Esimerkkinä hän mainitsee jo
ikuisuuskysymykseksi muodostuneen kysymyksen omaishoidontuen siirron Kansaneläkelaitoksen maksettavaksi.
NEITTAANMÄKI toivoo maahan
hallitusta, joka asettaa tavoitteet ja
tavoitteiden toteutumista seurataan. Selkeiden päämäärien asettaminen, asiantuntijoiden osaamisen hyödyntäminen ovat asioita, joita hän odottaa tulevalta hallitukselta.
. 16
Keskustassa tapahtuu
Jyväskyläläinen ehdokas Petri Neittaanmäki avasi oman vaalikahvion Jyväskylän Kauppakadun varrelle. Neittaan-
mäen mukaan monet viljelijät tekevät töitä ilman palkkaa. Vastuulliset ihmiset näkevät,
että tässä otetaan lisää velkaa tuleville sukupolville.
Neittaanmäen mukaan nyt tarvitaan paitsi säästöjä, myös lisää
valtion toimia talouden vakauttamiseksi.
Oman vaalisloganinsa mukaan
hän haluaan Keski-Suomen ja
Suomen kuntoon. Neljä viikkoa kierrän aamusta
iltaan niin, että tulee käytyä useamman kerran kaikki läpi, hän
kertaa ja tietää, että jalkatyötä
vaaditaan kaiken muun ohella, jos
mieli saada äänestäjät liikkeelle.
SOILI RIEPULA
JYVÄSKYLÄ
. Suunnanmuutosta halutaan.
IHMISET ovat Neittaanmäen mukaan huolestuneita valtion velasta.
. Kokoomus
ja vihreät kaatoivat sen. Kahviossa on esillä tietoa ehdokkaasta sekä tuotteita
myytävänä vaalikampanjan rahoittamiseksi. Se toisi työpaikkoja.
Keskusta on asettanut tavoitteeksi 200 000 uuden työpaikan
saamisen maahamme. Neittaanmäki on valmis nostamaan kivihiilen veroa.
Ihmisillä
on valtavat
odotukset Sipilää
kohtaan.
NEITTAANMÄKI muistuttaa, kuinka Sirkka-Liisa Anttilan toimiessa
maa- ja metsätalousministerinä
valmisteltiin lainsäädäntö tuottajien aseman helpottamiseksi elintarvikejalostusketjussa.
Se laadittiin yhteisymmärryksessä alkutuotannon, teollisuuden ja kaupan kanssa. Toimintakykyinen enemmistöhallitus on saatava, hän edellyttää.
Vaalien jälkeistä hallituspohjaa
miettiessään Neittaanmäki pitää
parhaimpana mallia, jossa hallituksessa olisi kaksi suurta puoluetta ja yksi, kaksi pienempää.
La 11.4 klo 12.30- Itäharjun Prisma. Seuratalolla. Taivassalon Sale klo
10-12, Vehmaan Meri-Lilian klo 1315, ke 1.4: Kahvila Rosamunda/Uusikaupunki klo 10-12, Tanjan vaalikahvila/Laitila, klo 13-15, Laitilan Keskustan kj:n kevätkokous/Laitilan kaupungintalo klo 18, la 4.4. klo 18. La
11.4 klo 11-12.30 Keskustan lauantaitreffit. klo 15 - 17. Samalla MSL:n luento A.
Suominen
Turku, - kurssi Mitä tarkoittaa vapaakauppasopimus TTIP. klo 18 py:n
vuosikokous kunnantalolla Järvelässä, Virkatie 1.
Järvelä, ke 15.4. 0400 536 526.
Mauri Ikonen kiertää maakuntaa.
Katso nettisivuiltani ja tule tapaamaan. Säästöpankin kokousja allasosasto Kirkkotie 3 Lieto. Kokouksessa esillä sääntömääräiset asiat, kuten tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014. Vaalimateriaalia jaossa, kaikki tervetuloa!, to 2.4. la 11-18 Teltta, Ratsutori, Sello, 18.4. Ilmoittautumiset nyt
tai viim. klo 13 Turku, Eläkeläisliittojen paneeli, Puutarhak. Iso,
lämmin kiitos, nämä vaalit voitetaan
yhteistyöllä!
Keskustan Vaalijulisteet ovat saapuneet Pirkanmaan Apilaan, Kj:en vastuuhenkilöt voivat hakea omansa ti
31.3. klo 18-20.
Vapaa pääsy.
Ke-ehdokas Heikki Mäkinen tavattavissa: 2.4. TTIP ?
paneeli, Eskelin auditorio (sosiaalikeskus), Linnankatu 23, Turku klo 18-20.
La 4.4. Toivotamme Teidät kaikki sydämellisesti
tervetulleeksi Ikaalisiin Omalle Tuvalle
pääsiäismaanantaina 6.4. ma 15-18 Teltta,
Karakallion tori, 16.4. Tervetuloa!
Myös Pirkanmaan Keskustan vaalimökille, Tampereen Keskustorille otetaan
aktiiveja ja kunnallisjärjestöjä talkoovuoroihin, Vaalimökit aukeavat ke 1.4.
ja ovat avoinna päivittäin (paitsi pitkäperjantaina) klo 10-17, soita ja sovi
mökkikeikka, puh. Osoite Eerikinkatu 18. Tilaisuus kestää noin 2 ?3 tuntia. Alustajana puolueen vpj, ke
Annika Saarikko.
Vehmaa. Lisätietoja www.anninaruottu.fi
Annika Saarikko kierroksella: ti
31.3. Keskustassa tapahtuu
HELSINKI
Lastentapahtuma Itä-Helsingin Hop
Lopissa ti 14.4. Aurakatu 16. klo 18 kj:n vuosikokous kaupungintalon kahviossa. Paikalla Lauri Kontro ja Juha
Marttila.
Porvoo, Keskustan Tupailta Leiramoilla (Tamminiementie 104 Porvoo Ilola) ti 31.3. klo 18.30 alkaen, Osuniemi 122,
Lohja. klo 17 alkaen
Suomen Lähetysseuran tiloissa osoitteessa Tähtitorninkatu 18, 00140 Helsinki. Keskustan
Turun seudun py järjestää avoimen
keskustelutilaisuuden Panimoravintola koulun Veksel-salissa. Raisio, keskustanaiset , K-center klo 12.30-15.
Ke. os Terhotie 1 F 2 Vantaa. Laitilan tori klo
10-12.
Annina Ruottu vaalikiertueella: Ti
31.3. klo 18 py:n vuosikokous kunnantalolla Järvelässä, Virkatie 1.
Kärkölä, ke 15.4. Raisio K-Center klo 15-17,
4.4. La 18.4 klo 13-14 Kävelykadun lavalla Keskustan ehdokasesittelyjä.
Turku, Keskustan Turun Seudun py:n
avoin keskustelutilaisuus ti 31.3. Keskustan edustaja Antti Kaikkonen.
Ke 8.4. Loimaan seudun kierros, 8.4. klo 10-11 Eduskuntavaalipaneeli Lohjan Yhteislyseon lukiolla,
Karstuntie 2, Lohja. klo
9.30?10.30 Vehmaa, Merililian, klo 11?
12 Laitila, tori, klo 13.15?14 Raisio, KSupermarket, 7.4. Vesaiset & MSL
Turku, FT, politiikan tutkija Annina
Ruottu juontaa paneelikeskustelun aiheesta EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppasopimus eli TTIP. klo 10.30-11.30 Tredu, 12.0014.30 TAMK. klo 12. Ekosella
(Latopellontie 3 C 8).
Hyvinkää: Keskustanaisten Hyvinkään yhdistyksen vuosikokous ti 7.4.
klo 17. Ke 8.4 klo 18-20 keskustelutilaisuus Vimmassa. klo 10-12 Taivassalo, Merituulia klo 13.-15 Vehmaa, Vinkkilä, klo 17
Tsemppi, mielenterveysilta Turussa. klo
9-11.30 Forssan torilla.
Riihimäki py:n vuosikokous to 16.4.
Inkilänhovissa os. Ennen kokousta klo 18-20 järjestetään yleisölle ?perhepoliittinen teemailta?, johon
on kutsuttu, ja toivotaan ke-ehdokkaita etenkin Keski-Uudeltamaalta. Vaalikahvit la. Kaupungintalolla, kokoustila Lyhde.
Hyvinkään keskustanaiset: avoin
keskustelutilaisuus ti 7.4. Paneelissa mukana maan johtavat asiantuntijat, mm.
kansainvälisen oikeuden professori
Martti Koskenniemi. to 15-18 sisätila,
Lippulaiva, 17.4. Eskelin auditorio,
Linnankatu 23, Turku, to 2.4. Keskustan ehdokkaita tavattavissa Itäharjun Prisman edustalla. lounaskahvila Wilen, Voudinkatu 42 Raisio. Salon tori klo 9.30-11 ohrapuuroa, 8.4.
Kosken tori klo 8.30-10.30, 10.4. Ke 1.4. klo 19 Auran Vanhustentalon
kerhohuoneella.
Uusikaupunki, Vaalipaneeli Vahterussalilla su 12.4. Someron tori klo 10-12, Paimio R-kioski 13-15. Tervetuloa käymään
arkisin klo 10-17 ja iltaisin oman ohjelman mukaan.
Lahden markkinat, ke. Keskustakaupassa
myynnissä Pääministeripeliä.
Tampere: MSL-Tampereen ja Keskustan kaikille avoin varjovaltuusto ti 7.4.
klo 18 Keskustan Apilassa, Näsilinnankatu 23 A 1.. Suominen
Vehmaa. mennessä.
Ke 8.4. 11-15 Teltta, Tapiolan keskus, 18.4. Kaikkien Vaalitpaneelissa.
Kunnallisjärjestöaktiivit HUOMIO!
Suomi saadaan kuntoon vain äänestämällä, joten nyt keskustalaisen kansanliikkeemme pitää näkyä aktiivisesti turuilla ja toreilla, jokaisessa kunnassa suositellaan vähintään kahta tapahtumaa (torilla, kauppojen pihassa,
mukana tapahtumissa, ystävien, tuttujen, sukulaisten ja naapurien kanssa keskustelua, kahvitilaisuus tms.) Lähettäkää kj:n tapahtumista lyhyt ilmoitus: mitä, missä, milloin ja Järjestävä kj. ke 11-18 Teltta, Tapiolan keskus, 8.4. ke 15-18
Sisätila, Lippulaiva, 10.4. Sääntömääräisten asioiden lisäksi päätetään yhden johtokunnan varsinaisen
jäsenen siirtämisestä varajäseneksi.
Ennen kokousta tutustumme Suomen
Lähetysseuran toimintaan. 040-1417326.
Jani Kurvinen - kohtaamisia Varsinais-Suomessa. veteraanikeilaajat pe klo
14-15 Keilahallilla. Kahvia ja
kansanedustajaehdokkaiden tapaaminen klo 18.30. klo 17-20. klo
9-12 torikahvit. 1.4. Lue aikataulu ja paikat www.mypekka.fi. pe 9-19 Sisätila, Sello,
Piiri, 18.4. Keskustelua,
kahvit ja arpajaiset. Viimeisen vaalikampanjaviikon ohjelma tarkentuu huhtikuun alussa. klo 14. Osoite Aurakatu 16. sähköpostiin: jaana.viilo@keskusta.fi otsikolla: Pirkanmaan Keskustassa tapahtuu! niin välitämme myös eteenpäin tietoa. La 4.4 klo 11-12 Kävelykadun lavalla Keskustan ehdokasesittelyjä. klo 18 kj:n johtokunnan kokous kunnantalolla Järvelässä.
17
Heinola, torilla pe. Someron
Keskustan kj
Turku Keskustan lauantaitreffit 11.4.
klo 11-12.30 kahvila Elvinassa, Yliopistonkatu 15. Ke 8.4.
klo 8-10 Tanjan vaalikahvilassa aamupuurotarjoilua ennakkoäänestyksen
alkamisen kunniaksi
Masku Vesaisten vuosikokous ke 1.4.
klo 18. Jaana Viilo, Näsilinnankatu 23 A 1, Tampere
Keskustan Vaalimökki aukeaan 1.4.
Keskustorilla klo 10. Keskustan vaalimökki kävelykadulla, Turku klo 10.30-12. Ilm. klo 18.30 Nummisten py. Kari Nurmelan ja Anelma Summasen runoja, Mikael Pentikäinen puhuu aiheesta Media ja vaalit.
Länsi-Vantaan py:n sääntömääräinen vuosikokous 31.3. 4.4. Turku, Raisio, Laitila, 4.4. klo 9?12
Pöytyä, Kyrön tori, klo 13?14 Loimaa,
Kahvila Enni, klo 15?16 Aura, Auran
Keidas, klo 18 Paimio, Paimiosali, vaalipaneeli, 2.4. HUOM! Tukiryhmän tapaaminen Raunistulan srk-kodilla 18
Turussa. klo 18 py:n vuosikokous kunnantalolla Järvelässä, Virkatie 1.
Kärkölä, ke 15.4. klo 12
ravintola Vltavan Havel-kabinetissa,
Elielin aukio 2. To 2.4. Alustamassa keehdokkaat Mauri Ikonen ja Jukka Rantala. klo 18 Runoilta
pääkirjastossa. Vehmaa ja Laitila, 7.4. klo 10-13 torilla. Ilmoittautuminen 1.4. mauriikonen.fi/maurin-matkassa/
Pekka Myllymäki kiertää Varsinais-Suomessa: 31.3. Osoite Teinintie 4-6, 39500 Ikaalinen. Naantali, Merimaskun koulu, 1.4. TYYn vaalitori, Assistentintie 7, Turku klo 11-13. klo 10-13 hernekeittoa jaossa.
Loppi Keskustan teltta la 4.4. Paikka on Tuusulan kunnantalon valtuustosali, Hyryläntie 16.
VARSINAIS-SUOMI
Raisio, Kesk. 1
Loimaa, Vesaisten vuosikokous ke 1.4.
klo 18. 040 767 3419 / Jaana Viilo, tj. Ke-ehdokas Raija Eeva alustaa aiheesta ?Eduskunnan rooli pienituloisten suhteen?.
Kustavi, py:n kevätkokous Jukka Siusluodon luona, Kustavintie 5466 to 9.4.
klo 18.30 Johtokunta klo 17.30.
Raisio, Vaalitsto auki 9.4. puh. Kaikki Vaalimökin toimintaan osallistuvat ovat oikeutettuja arvontaan jossa pääpalkintona Ikaalisten Matkatoimiston lahjakortti! Jokaisesta talkookeikasta saa uuden arvontakupongin!
Ikaalisten kunnallisjärjestö: Vaalitilaisuus Vanhassa kauppalassa. Lundin edusta 10-13
Tupailta Riitta ja Esa Keinäsellä ma
13.4. Keskustan
teltalla tavattavissa keskustan ehdokkaita.
Etelä-Kärkölä, ke 15.4. Järj. klo
18-20 Ravintola Koulun Veksel-kabinetissa. Aulis 040 834 0803 tai aulis.suominen@vesaiset.fi
ETELÄ-HÄME
Keskustan Etelä-Hämeen piiri toiminnanjohtaja Juha Iso-Aho puh.
0503745416, juha.iso-aho@keskusta.fi
Riihimäki torilla (Graniitin aukio) la
4.4. Lundin edusta 10-13, 16.4. klo 9.3012 Merililianissa Ilmaristentie 2. Ehdokkaita kiertämässä bussin mukana. klo 1012 Uki, Rosamunda, klo 13-15 Laitilan
vaalitoimisto, klo 18 Paimiosali Paimio,
vaalipaneeli, To 2.4. 10.4. 31.3. Mynämäki, 10.4. klo
17.-17.30 Hervannassa, Kauppakeskus
Duossa, Pietilänkatu 2, 33720 Tampere. Mukana mm. Tapahtuman hinta 10 euroa sisältää rajattoman leikkioikeuden
alueella. klo
18-20 Vimman Teatteri-tilassa, os. Karila p. Yhteystiedot: Pilvi
Kärkelä p. Lisätietoa vaalisihteeri Petri Puustinen
0442706468, tapahtumavastaavat Riika Patrakka 0405891042 ja Olli Kauppila 0405017752.
Ke-ehdokas Tanja Raisto-Elo tavattavissa: ti 31.3. kauppakeskus Duo klo 14.30-16.30. Kauppakeskus
Lundi, 18.4. klo 9-10 Lieto, Bulleriina, klo 13-14 Rusko, Bulleriina, 4.4. klo 8.30
Keskustan teltalla tavattavissa keskustan eduskuntavaaliehdokkaita.
Eduskuntavaaliehdokas Antti Kalliomaan vaali-iltamat ke. Lankalauantain markkinat.
Forssa Keskustan teltta la 4.4. Vehmaa
Meri-Lilian klo 13-15. klo
18.30 Keskustanaisten po. mennessä 040 834 0803 tai
aulis.suominen@vesaiset.fi Järj. Ota
rohkeasti yhteyttä. Paneelin osanottajat
ke-ehdokkaat Anne Berner, Vesa Helkkula, Esa Kivivuori, Eeva Oehlandt ja
Matti Vanhanen.
Eduskuntavaalit 2015: Keskustan
teltta- ja markettapahtumat Espoossa
ja Kauniaisissa 8.4. Lopen
torilla. Jorma Laaksosen kotona, Seppäläntie 192.
Laitila, Ke 1.4. Esko Kiviranta tavattavissa: 31.3.
10?12 Turku, kävelykatu, vaalimökki,
14?16 Somero, Toritupa, 1.4. Ja Elokuvateatteri Cinola klo 17. Paikalla ehdokkaita. Lisäksi klo 15 Raision K-supermarketilla
ja klo 16.30 Länsikeskuksen Citymarketin edessä.
Turku, Keskustan tapahtumia Turussa:
Ti 31.3 klo 18-20 keskustelutilaisuus
Panimoravintola koulussa. 3.4. Mukana
Kaupunginjohtajat Alkio ja Vainio. Alustajana kansanedustajaehdokas Raija Eeva. la 10-18 Sisätila, Iso Omena.
Keskustanuoret, Uudenmaan piiri ry:n kevätkokous 9.4. Muutokset mahdollisia, lisätietoja Heikin blogista www.heikkimakinen.blogspot.fi tai kotisivuiltawww.
heikkimakinen.fi.
Lieto Vesaisten vuosikokous kiirastorstai 2.4. Alustajina ke- ehdokkaat
Mauri Ikonen ja Jukka Rantala.
Pöytyä, Yläneen torilla la 11.4. Somero ja Paimio, 11.4 Yläne, Aura ja Turku, 12.4 Mynämäen vaalitori ja Uusikaupunki, vaalipiirin ykköset kohtaavat. Samassa yhteydessä järjestetään Taitoniekan piirikarsinta. Asiaa nuorten ja vanhusten arjesta sekä oppeja millä Suomi nousuun. klo 20. krs. Eduskutavaaliehdokkaamme Mariitta Savolainen kertoo ajankohtaisen tilanteen kamppanjastaan. klo 19 kj:n vuosikokous kunnantalolla Järvelässä, Virkatie 1.
PIRKANMAA
Pirkanmaan Vesaiset tarvitsee innokkaita uusia toimijoita lasten ja perheiden parissa tehtävään työhön. 040
767 3419/ tj. Tapahtuman teemana on Angry Birds. ke-ehdokkaat Olavi Ala-Nissilä, Mauri Ikonen, Kalevi Kallonen, Esko
Kiviranta, Jani Kurvinen, Pekka Myllymäki, Heikki Mäkinen ja Anna Sirkiä
Kustavi, eduskuntavaaliehdokkaita
Salen pihalla ke 8.4. klo 19 Keskustan vaalipaneeli: Keskustelua taloudesta ja yrittäjyydestä. Uusi Paviljonki, Läntinen Koulupolku 3. Alustajana ke., keskustan vpj Annika Saarikko. To 9.4. Viikko 16 vaalibussi kiertää ja Pekka on mukana. klo 13.30-14.20 Vaalipaneeli Nummen lukiolla, Tiedonpolku 4,
Nummi. Keskustan edustaja Eerikki
Viljanen.
Ehdokkaita tavattavissa: 11.4. Musiikkia lauluyhtye Kiwi ja Parkkipojat. Kokous alkaa klo 18.30.
PÄIJÄT-HÄME
Keskustan vaalitupa Lahdessa, Vapaudenkatu 15. Kalevankatu 18-20.
Kahvit klo 18. Tilaisuudessa Keskustan Pirkanmaan piirin keehdokaat esittäytyvät. Väyrysellä mukana myynnissä
myös uutta keskustalaista keräilysuosikkia: Paavon Retro-mukeja (30e/kpl).
Mediapersoona, Keskustan kansanedustajaehdokas Husu Hussein vierailee Tampereella ti 31.3. ke 19 Sisätila, Nya
Paviljongen, Kauniainen, 8.4. Vehmaa Merililian klo 9.30-11.30,
Kustavin markkinat klo 12-14, 6.4 Oripää karitsanmakkaraa, kahvia, 7.4. 496 tai 2-11v 300e Myös muita huoneistoja. Keskustan Turun seudun py järjestää avoimen kes-
kustelutilaisuuden Vimman teatteritilassa. klo 10-13.
Turku, Keskustan Turun Seudun py:n
avoin keskustelutilaisuus ke 8.4. Ke 15.4
klo 11.15-14.45 Keskustan vaalibussi liikkeellä Turussa 11.15-12.15 Länsikeskuksessa, 12.30-13, 13.45-14.45 Runosmäki, K-Supermarket, Korjasmäenkatu 1. viim. Paneelikeskustelun johtaa maakuntajohtaja Kari Häkämies. Katso lisää: Facebook Pirkanmaan Keskustanuoret
Keskustan EU-parlamentaarikko,
valtiotieteen tohtori Paavo Väyrynen vierailee Tampereella ti 31.3. Ke 1.4 klo
15.30- Keskustan ehdokkaita tavattavissa vaalimökillä. klo 18:30 Kahvila Liisa,
Laurinkatu 62, Lohja.
Tuusula, Kj:n sääntömääräinen vuosikokous ke 15.4. Paikalla Marjut Frantsi ja Seppo
Särkiniemi.
Alpo Rusin esitelmä Venäjä ja tulevaisuus ti 14.4. Annika Saarikko S-Marketilla Klo 11-12.
Viktoria Kulmala,Tanja Raisto-Elo ja
Annina Ruottu Merililianissa klo 13-15.
Annina Ruottu tavattavissa: Ti 31.3.
Taivassalo Sale, klo 10-12. 15-18 sisätila, Iso Omena, 13.4. 0405895709 ja pilvi.karkela@keskusta.fi
Pirkanmaan Keskustanuoret mukana tapahtumissa Tampereella
ti 31.3. Naiset Vehmaalla ti 31.3. Filosofian tohtori Annina Ruottu ja professori Martti Koskennimi valottavat TTIP neuvotteluja. Hyvää pääsiäistä
-turnee kotiseudulla: klo 10.30 Alastaron Salo, klo 13 Oripään M-market. Alustuspuheenvuoron
käyttää Euroopan parlamentin vpj ja
Helsingin ke-ehdokas Olli Rehn
UUSIMAA
Nurmijärvi, Ti 31.3. klo 18. Lauantaiatreffit kahvila Elvinassa Yliopistonkatu 15. Tarjolla
on herkkuja. Kerholla käytössä neljä rataa, uusia keilaajia mahtuu
mukaan! ilm. La 11.4 klo 11-12 Kävelykadun lavalla Keskustan ehdokasesittelyjä. klo 10, Kustavin Sale, klo 11.30
Vehmaan Sale, klo 13 Mynämäen Ksupermarket, klo 14.30 Maskun K-market, klo 18 Turun seudun Keskustan
py:n tilaisuus Panimoravintola Koulussa, ke 1.4. 2. Katso paikat ja ajat
verkkosivujen tapahtumakalenterista www.janikurvinen.fi tai kysy Janilta
puh. Mukana ke-ehdokkaat
Pirkko Karjalainen, Katariina Kemppainen ja Päivi Viro.
Kauniaisissa ke 8.4. klo 10-12 Laitilan
torilla ehdokkaita ja Tanjan tukiryhmän tarjoamaa papusoppaa. Ilmoittautumiset uusimaa@keskustanuoret.fi
7.4. klo 1013.
Turkki Alanya 24.9.-1.10.2015 Hotelli Green Garden **** kaksio kahdelle, max 4 henkilöä aikuiset 595e/hlö,
12-17v. klo 8-12, tai sop.muk. Paikalla ke-ehdokkaita.
Aura, Keskustan Py:n vuosikokous
su 12.4. Ke 1.4. klo 11.3014. Teematunti klo 13-14, Elina Hagelberg: sydän- ja verisuonisairauksista.
Somero, tervetuloa vaalikahville pe
10.4. 6.4.
mennessä helsinki@vesaiset.fi puhelin
050 575 5236.
Keskustan yhteiskuntatieteilijät
ry:n lounastilaisuus pea 17.4. klo 17. Lentokenttäkuljetukset Turkissa 17e/hlö, lisäksi bussi Turku-Vantaa-Turku. Mukana Ilkka Kanerva KOK, Ilkka Kantola SDP, Pekka
Myllymäki KESK sekä Tanja Raisto-Elo
KESK, Jaana Vasama SDP, Juha Haapakoski KOK ja Viktoria Kulmala KESK.
Aura, Toritapahtuma la 18.4. Ajankohtaista asiaa
sisältävä puhe- ja keskustelutilaisuus.
Mukana ke-ehdokkaat Matti Vanhanen, Seppo Mäkinen ja Outi Lankia.
Mäntsälä. 1.4 klo 18-20
Kankahaispirtillä Kärkölässä.
Kärkölä, ti 7.4. Eskelin auditorio, Linnankatu 23 Turku. Mitä sopimus
tarkoittaa, miten se vaikuttaa jokaisen
suomalaisen elämään. Muutoin käsittelemme sääntömääräiset asiat ja esityksen henkilöistä yhdistyksemme kunniajäseniksi.
Lohja, Keskustelutilaisuus ti 31.3. klo
18-20 Kahvila Liisassa, Laurinkatu 61,
Lohja. Kaupungintalolla. Samalla MSL:n luento A. La 4.4. M. klo 18
klo 17 Perho Perho-Sali koirasusiseminaari, su
12.4. klo 15 Jyväskylä Matara, Matarankatu 6, ti 31.3. klo 9.30 tori, Tikkakoski, klo 11 Prisma, Palokka, klo 13
Huhtakeskus, Jyväskylä, klo 18 Vaalipaneeli, Toivakan kirjasto, to 2.4. klo 17.30-19.30 Satakunnan Kansa paneeli, Järjestötalo, Siikapolku 1, Rauma. ke 1.4. klo 10 Jämsänkoski K-market Vilja, to 2.4. Mukana eduskuntavaaliehdokkaita.
Keuruu: Keskustan teltta Keuruun torilla la 11.4. Paikalla eduskuntavaaliehdokas Ari Torniainen.
Kouvola, py vuosikokous ke 1.4 klo
17 alkaen Piiritoimistolla Hansakeskus
2 kerros. Esityslistalla mm. Pääsiäisviikon lampaansyöjät. klo
16.15 Kannonkoski Piispala Keski-Suomen yrittäjien tapaaminen, pe 17.4.
klo 13 Jyväskylä Rantasipi Laajavuori Naisyrittäjäenergiaa! la 18.4. Köyliön Keskustanaiset
ry vastaa toripäivän järjestelyistä. 13 Lappeenranta , Kauppatori. Paikalle
toivotaan mahdollisimman isoa ehdokasjoukkoa
Pori, Ti 7.4. klo 12 Länkipohja LÄNGELMÄKI
Symppis, to 2.4. Järjestelyistä vastaa Kokemäen kj.
Karvia, To 2.4. Paikalla eduskuntavaaliehdokkaita.
Lavia, Pe 10.4. klo 10.-14. aluejärjestön tilinkäyttöoikeuksien siirto, aluejärjestön varojen
luovuttaminen Pirkanmaan Keskustanuoret ryn piirijärjestölle sekä aluejärjestön purkaminen tarpeettomana.
Aluejärjestön kokouksissa puhe- ja äänioikeus on jäsenyhdistyksen valtuuttamalla edustajalla/edustajilla. Panelisti Tapio Huhtanen.
Ulvila, La 4.4. klo 18 Kaikkien puolueiden yhteinen vaalipaneeli
Vanhalla yhteiskoululla, paneelissa Juha Korkeaoja. Tervetuloa tapaamaan eduskuntavaaliehdokkaita.
Radio Pori, Ma 13.4. 31.3. Johtokunta kokoontuu klo 17.30. klo
17.45 Toivakka, kirjasto, vaalipaneeli, ke 1.4. klo 9-13 ja paikalla on aina keskustalaisia.
Tule kokemaan yhdessä tekemisen
ilo! Tervetuloa Anne Kalmarin kanssa kaurahiutaleiden pussitustalkoisiin!
ti 31.3. Retken hinta n. klo 11 Taavetti, S-market, ti. Esillä sääntömääräiset ja eduskuntavaalit.
Keskustanuoret, vuosikokous ti 9.4
klo 17.30 Ravintola Martinassa, Kirkkokatu 20, Joensuu. klo 10-11 Vaalibussi
Rauman torilla.
Eura, Ke 1.4. Järjestelyistä vastaa Säkylän keskustanaiset.
Pori, Pe 17.4. klo 10?18 Joutseno, S-market,
teltta, kahvia ja pullaa. klo
18?20 Mikkeli, Ravintola Alic, kunnallisjärjestön kokous, ke. Lue lisää: www.
jukkavuorinen.fi
Ruomin-kirkonseudun py:n vuosikokous ke 1.4. klo 15-17 po tarjoaa makkaraa. Höystämisestä huolehtivat Merja Rehn ja Kimmo Tiilikainen. Kahvit jälkeen
klo 19. Seuraavat toripäivämme ovat Valkeakosken torilla, Koskikaran vieressä pe
17.4. 1.4. ti 7.4. klo 10.-14. 010 315 2001 Keskustanuoret
tj. klo 10-12 Ulvilan kj järjestää kaikille ehdokkaille yhteisen
telttatapahtuman K-supermarket Hansa, Ulvila. Makkaratarjoilu. Kahvit ennen, klo 17.30. Tervetuloa kahville ja keskustelemaan! Arpajaiset: 2?/kpl ja 5?/3 kpl
Pielisensuu, py:n vuosikokous 31.3.
klo 18 piiritoimistolla Apilassa Siltakatu 22.
Rasivaaran py:n vuosikokous ti 7.4.
klo 18 Taisto Rautiaisella Piimälahdella.
Rääkkylä, Salokylän py:n vuosikokous Kaija ja Kauko Pakkasella 9.4. 15 . klo 18 Jarkko Tanilla, Pajakuja 25
Kouvola, Kuusankosken py järjestää
demokratia illan ke 1.4. Lue lisää: www.tahvolakairit.fi
Eduskuntavaaliehdokas Kimmo Tiilikainen on tavattavissa: ti. klo 10?13
Lemi, K-market Särä, teltta, kahvia ja
pullaa, ke. klo 17 -20 Geokätköilyä
ja eduskuntavaaliehdokkaan metsästystä, Porin Taidemuseolla geokätköily alustuksen pitää Pirita Ihamäki. Panelistina Martin Ylikännö.
Eura, Ke 15.4. klo 10-13 K-marketin pihassa telttatapahtuma, Teljänportti 3, Kokemäki.
Huittinen, Ke 8.4. klo 17-19 Yle Satakunta
+ Satakunnan Kansan paneeli, Kauppakeskus Puuvilla, Siltapuistokatu 14,
Pori. Tervetuloa maistelemaan pääsiäislammasta. Paneelissa Satu Pietilä.
Säkylä, To 9.4. klo 19 Lemin Op:n kokoushuoneessa (alakerta). 31.3. klo
10 . klo 14 Savitaipale, S-market, ti. to 9.4 ja pe 10.4. Tervetuloa tutustumaan geokätköilyyn.
Kiikoinen, po:n vaalitilaisuus Penkkimäen kaupalla 10.4. Tarjolla pientä purtavaa.
Ulvila, La 11.4. klo 17 Jyväskylä
Keski-Suomen museo, Keski-Suomen
metsävaalipaneeli, ti 31.3. Tule
kahville ja tapaamaan ehdokkaita,
Kouvola, Sippolan seudun py:n vuosikokous 1.4. Kokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen voi saunatiloille jäädä viettämään aikaa ja saunomaan. 31.3. klo 8 aamulla, tarjoilut sitä mukaa kun ehditään. klo
10.30 Kannonkoski, Tori, Keskustan
vaaliteltta, klo 12 Kivijärvi, OP:n piha,
klo 13.30 Kinnula, Kunnantalon piha,
klo 15 Pihtipudas, Tori, klo 16.30 Viitasaari, Tori, klo 18 Äänekoski, Kaupungintalo, Puhekilpailu, To 2.4. Kokouksen jälkeen paikalla Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula klo 18.
Keskustan ehdokkaita tavattavissa: ti 31.3. Teltanpystytys alkaa n. 1.4. klo 18 Taavetti,
Mäntykoti, vaalitentti, ke. klo 10-11 Radio
Pori 89,4 haastattelee ajankohtaisista asioista eduskuntavaaliehdokkaita
teemalla kokenut ja untuvikko. myöhemmin. klo
17.30 Keskustan Apilassa, Näsilinnankatu 23 A 1.
Sääksmäen-Valkeakosken py. Virallisia jäsenyhdistyksiä ovat NKL:n Pirkkalan osasto, NKL:n Tampereen osasto sekä Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset ry.
Kankaanpää, To 2.4. klo 9-12 Säkylän torille. klo 12-13 Vaalibussi Kankaanpään torilla.
liehdokkaita. Muistathan toimittaa piiritoimistoon sähköpostiosoitteesi kati.
kiljunen@keskusta.fi, niin tavoitamme
sinut myös sähköisesti.
Kokemäki, Ti 31.3. klo 17-18.30 Satakunnan
Kansan vaalikiertue takaisin Poriin
Kauppakeskus Puuvilla, Siltapuistokatu 14. 31.3. klo 19 Petäjävesi Kaupin tila, Kaupintie 8, Pussitustalkoot, ke 1.4. klo 10
Jyväskylä kävelykatu
Karstula: vaalikahvio ti 31.3.klo 9-13
(Keskustie 1) Kannonkoski: tori ke 1.4.
klo 9-12
Ke Aila Paloniemi tavattavissa: ti
31.3. Kahvila on auki 31.3., 4.4., 7.4., 10.4., 14.4., 17.4.ja
18.4. klo 18
Harjulassa. klo 17.30-19.30
Satakunnan Kansan paneeli, Kuninkaisten koulutuskeskuksen aula, Risto Rytin katu 7, Huittinen. klo 10 Jyväskylä kävelykatu, ke 8.4. klo 9 Kannonkosken tori telttatapahtuma, ke 1.4. Elina Suoranta p.040
721 0636.
Ke-ehdokas Petri Neittaanmäen
vaalikahvila, Café Petri, Avoinna KePe 10-17, La 11-14, Kauppakatu 2, Jyväskylä, puhelin 040 218 6254. klo 9 Neste, Jämsänkoski, klo
10.15 S-market, Jämsä, klo 11.30 Koski-Baari, Saakoski, klo 13 K-market,
Korpilahti, klo 17 Perustulon aika on
nyt-tilaisuus, Jyväskylän kirjaston pieni luentosali, ke 1.4. Haastateltavina Hannu Uusihonko ja Pirita Ihamäki.
Huittinen, Ma 13.4. klo 17.30-19.30 Satakunnan Kansan paneeli Eurassa Urheilutalon aula, Eurantie 33. Keskustan Kuusankosken py
Ry:n ja Kuusankosken ehdokastuki
ry:n vuosikokoukset klo 20
linnan oopperajuhlille ke 8.7. Tervetuloa kahville ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista.
Karstula: Kj:n vaalikahvila sijaitsee
osoitteessa Keskustie 1. klo
10-14 Jyväskylä, Kävelykatu, Kenttäkeitin m/29 hernekeittotarjoilu.
Karstula: vaalikahvio la 4.4. Piirustuskilpailun palkintojenjako.
Rauma, Ke 8.4. klo 10- Joensuu, Sokos, la
4.4. klo 9-13 Joensuu, tori, ti 7.4. 9-12
Juuka, S-market Jussintori, hernesoppa, ti 7.4. klo10-15 Nurmes, S-market
Porokylä, kota, ti 7.4. klo10-15 Valtimo ja ke 8.4. 15- Tohmajärvi, K-market.
KARJALA
Eduskuntavaaliehdokas Kairit Tahvola on tavattavissa: ti 31.3 klo 10 . klo 18.30 Petäjävesi, Kaupin tila, Kaupintie 8.
Ke Anne Kalmari tavattavissa: ti
31.3. Käytännön harjoitteiden kautta ilta päättyy Pohjois-Porin sillan kupeeseen
makkaranpaistoon. klo 14-16.
Keskustan Pirkanmaan piirin yhteystiedot: Jaana Viilo, toiminnanjohtaja, 040 767 3419, jaana.viilo@keskusta.
fi, www.pirkanmaankeskusta.fi. klo 19?21 Savitaipale,
Säpinätupa, tupailta, kahvia ja pullaa,
to. klo 18.
Taipalsaaren Keskustan retki Savon-
Ilomantsin Keskustan vaalitupa
(osoite: Kahvila Seija, Kalevalantie 13)
avoinna: ti 31.3. klo 13 Jyväskylä Sepänkeskus, Pilkkihaalaripaneeli, to 16.4. klo 15-16 Vaalibussi Ulvila klo 15-16 K-supermarket Hansa,
Friitalantie 18.
Pori, Ke 1.4. klo 18.30 Keuruu Jukojärvi seurantalo Veikkola, vaalipaneeli,
to 9.4. Olemme myös Facebookissa: Pirkanmaan
Keskusta - käy tykkäämässä!
SATAKUNTA
Satakunnan piiritoimisto, tavoitat meidät seuraavista numeroista: jäsenasiat toiminnanjohtaja Kati Kiljunen 050 405 7742 kati.kiljunen@keskusta.fi, keskustanaisten toiminnanjohtaja Tarja Kiviniemi 044 978 3929
tarja.kiviniemi@keskusta.fi, nuorten
toiminnanjohtaja Päivi-Solina Kivelä 044 0336 588 satakunta@keskustanuoret.fi.
Tärkeää. Tied.
ja ilm. klo 17.30 Jyväskylä Killeri Toto4-ravit, ti 7.4. Tervetuloa!
Kannonkoski: Vaaliteltta torilla ke 1.4.
klo 9-12.
Toivakka: Ke 1.4. Tule tapaamaan eduskuntavaa-
Kouvola, Kuusankosken py:n vaalitapahtuma Kuusankosken torilla 1.4
klo. klo 20.30 Jyväskylä Johanna
Karjula Yrjönkatu 24 b 23, tupailta, to
2.4. Kokouksessa esillä sääntömääräiset asiat, kuten tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta
2014. klo 18 Karstula Laaksolan koulu vaalipaneeli, pe 10.4. ke 8.4. klo 13.30-14.30
Vaalibussi Kokemäki 13.30-14.30, Kmarket Kokemäki, Teljänportti 3.
Ulvila, Ke 1.4. klo 10.18. klo 9 alkaen Telttatapahtuma Lavian torilla, Viittatie 4. klo 16 alkaen piiritoimisto Apilassa osoitteessa Näsilinnankatu 23 A 1, 33210 Tampere. klo 9 Jurvala, S-market, ti. Paikalla Kimmo Tiilikainen, Anniina Peltola (klo. Johtokunta
Säkylä, To 2.4. klo
10.-18. Eeva Harjula p. klo 17.30 Jyväskylä Killerin ravit,
ma 13.4. 31.3. 16.30 Vaalikahvit Savitaipaleen torilla, ti. Mukana eduskuntavaaliehdokkaita. Ke. Linja-auton reitti ja aikataulu ilm. klo 10-13.
Keskustan Keski-Suomen piiri järjes-. mennessä.
puh 040 7072952 iltaisin.
Vuoden seinäkalenteria saatavissa
piiritoimistolta hintaan 10 ?. Esityksenä operetti Iloinen leski, joka alkaa
klo 19. Kahvit klo
17.30. klo 14-16 Vaalibussi
Karviassa, Kebab pizzerian piha, Kyläkarviantie 14.
KYMENLAAKSO
Punkalaitumen toritapahtuma 9.4.
Paikalla soppatykki (hernekeitto), kahvitarjoilu, äänentoistolaitteet. Käsittelyssä sääntömääräiset asiat.
Lieksan kj:n vuosikokous ke 15.4. klo 11 Halli K-market Hokka,
to 2.4. 160 e. 31.3. Lue lisää: www.tiilikainen.org
Eduskuntavaaliehdokas Ari Torniainen on tavattavissa: ti. 16. 2.4. Etelä-Kymenlaakson kierros, Lue lisää: www.aritorniainen.fi
Eduskuntavaaliehdokas Jukka Vuorinen on tavattavissa: ti. klo 13.30 Koskenpää,
Hirsibaari, ma 6.4. Tervetuloa tapaamaan eduskuntavaaliehdokkaita.
Kokemäki, La 4.4. klo 10.-14. klo 18 Kannonkoski uusi koulu Opintie 2 vaalipaneeli, ke 8.4. klo 9-13
(Keskustie 1).
Jyväskylän opiskelevat keskustalaiset (JOK): Sääntömääräinen kevätkokous pidetään 8.4. klo 10?
16 Lappeenranta, yliopiston vaalimessut, ti. Makkaratarjoilu. Tarjolla on lihakeittoa ja mukavaa ajanvietettä rakovalkeiden ääressä.
Keskustan ke-ehdokkaat esittäytyvät ke 8.4. klo 18 Jyväskylän Puuppola (Matinmäentie
598). Paikalla ke-ehdokkaat Markku Pakkanen
ja Markku Laukkanen.
POHJOIS-KARJALA
Keskustanaiset, Kymenlaakson piirin
sääntömääräinen vuosikokous to 9.4.
klo 16.30 Iitin kunnantalolla , Rautatienkatu 20, KAUSALA. 15 Lappeenranta Teknillisen Yliopiston vaalipäivä ja vaalipaneeli, ti.
31.3. klo 15.30 . 31.3. Panelistina Juha Korkeaoja.
Merikarvia, To 2.4. klo 10-12 Ulvilan kj järjestää kaikille ehdokkaille yhteisen
telttatapahtuman Friitalan löytötori,
Uusitie 1, Ulvila. 17), Kairit Tahvola ja Jukka Vuorinen. Kahvitus klo 17.30. operettilipun ja matkan. 18 Joutseno, S-market Joutseno. sis. klo 10-11 Vaalibussi Merikarvialla, K-Market Merikarvia, Eteläinen Rantatie 63.
Kokemäki, La 18.4. Koulunmäki 17, YläKintaus). klo 11.30 kävelykatu,
Jyväskylä, klo 14 S-market, Lievestuore, Klo 15.30 Jaanan kauppa, Niemisjärvi, klo 17 Kosken kauppa, Venekoski, klo 18.30 tori, Hankasalmi kk
Petäjävesi: Ylä-Kintauden py. klo 10-13 K-Marketin pihassa telttatapahtuma, Kokemäki. klo 12.15?14 Lappeenranta, yliopiston vaalipaneeli, ti. Paikalle voi tulla klo
17 alkaen, saunavuoro klo 18-19. Piipahda toimistolta hakemassa tai soittele Tuijalle 040 415 8759, laitetaan posti kulkemaan.
ETELÄ-KARJALA
Keskustan Rehulan py:n vuosikokous pidetään keskiviikkona 1.4. Iltaruskontie 4) Keskustan edustajana Aila Paloniemi.
Ke-ehdokas Petri Neittaanmäki tavattavissa (kahvitarjoilu): Ke 1.4. Tervetuloa juttelemaan eduskuntavaaliehdokkaiden kanssa.
Nakkila, kj:n sääntömääräinen kevätkokous to 16.4 klo 18 Nakkila-Luvia
Op:n kokoustilassa. Keskustan Pirkanmaan
piirin ke-ehdokkaita paikalla, mm.
Pertti Hakanen.
Keskustanuoret, järjestää jäsenilleen
ja toiminnastamme kiinnostuneille
saunaillan 10.4. Panelisti Timo Kalli.
Säkylä, To 16.4 klo 9-12 Säkylän tori,
vaalitoripäivä. klo 18 Ylämäen koululla (os. järjestää vaalipaneelin ke 1.4. klo 19
alkaen. klo 18-19.30
Satakunnan Kansan + Kankaanpään
Seudun paneeli - Kankaanpään koulukeskuksessa, Kangasmoisionkatu 1,
Kankaanpää. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Järjestelyistä vastaa Kokemäen kj.
Rauma, Ke 1.4. 1.4. Pauliina MaukonenKärkkäinen p. klo 18 alkaen Café Antonin saunatiloissa, osoitteessa Antinkatu 11, 28100 Pori. klo 18.30 alkaen osoitteessa Vaasankatu 7 as 28, Jyväskylä.
Hankasalmi: Keskustan iloinen iltatilaisuus Hankasalmen kirkonkylän torilla ke 8.4. Johtokunta klo 18.30.
Anolan py:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Irma Myllärisellä to
9.4. klo
18 Kaupungintalolla valtuustosalissa.
Mukana toiminnanjohtaja Antti Varis.
KESKI-SUOMI
Keskustan Keski-Suomen piiritoimisto: Piirin tj. klo 9 Säynätsalo, Kunnantalon piha, klo 10.30
Muurame, Kauppakeskuksen piha, klo
12 Korpilahti, Nordean piha, klo 13.30
Jämsänkoski, Tori, klo 15 Jämsä, Tori,
klo 16.30 Kuhmoinen, Tori, La 4.4. klo 12-13 Vaalibussi Eurassa, K-supermarket Eura, Satakunnankatu 13.
Kokemäki, Ke 1.4. ja Vesaiset tj. Ota
mukaasi pyyhe ja iloinen mieli, me tarjoamme ruuat ja musat! Paikka: Piiritoimisto Apila, Näsilinnankatu 23 a 1,
33210 Tampere
Tampere: MSL-Tampereen sääntömääräinen vuosikokous to 16.4. klo 9-12 Säkylän torilla eduskuntavaaliehdokkaita. klo 12-15 Tervetuloa keskustelamaan Päivi-Maria Hautalan kanssa Huittisten vaalitoimistoon Lauttakylänkatu 17. klo 18 Toivakan kirjastossa vaalipaneeli (os. 2.4. klo 18 Voikkaan seuratalolla.Alustus ja keskustelua edunkuntavaaliehdokkaiden
kanss. 31.3. klo 18 Lappeenranta Metsävaalipaneeli, EKOP
auditorio, Pormestarinkatu 4, ke.
1.4. klo 10 . klo 10.15 Siwa, Kuorevesi, klo
11.15 Sale, Länkipohja, klo 13.30 Smarket, Kuhmoinen, klo 15.30 S-market, Muurame, klo 16.30 Caffitella,
Muurame, ke 8.4. Etelä- ja
Itä-Savon kierros, to. Puhutaan pääsiäisruoasta, lähiruoasta, luomusta. 18 Joutseno S-market, Suomi Kuntoon. klo 17-18.30 (naisehdokkaat) ja 19-20.30 (miesehdokkaat)
Karstulan Keskustan vaalikahvilassa,
Keskustie 1.
Jyväskylä, tupailta to 9.4. Esillä vuosikokousasiat. 18
Keskustassa tapahtuu
Nuoren Keskustan liiton Tampereen
aluejärjestön ylimääräinen vuosikokous pidetään 7.4. 14 ja Voikkaan torilla klo. 15
Lappeenranta, Yliopiston messut, LUT
Skinnarila, ke 1.4. Kokouksessa
käsitellään sääntömääräiset asiat. 31.3. Omaksi
iloksi, kaverille, lahjaksi. Panelistina Kauko Juhantalo.
Keskustanuorten Satakunnan piiri ry:n sääntömääräinen vuosikokous 11.4. Kokkimestareina Ulla Liukkonen, Raymond Wesander ja
Weber -grillit. 1.4. klo 14 ?
17 Imatran K-Citymarketin pihalla, ke.
1.4. klo 18 Vaalitilaisuus, Ruokolahti
Huhtasenkylän koulu, mukana myös
Kairit Tahvola, to 2.4. klo 10 . klo
11 tori, Uurainen, klo 17 Eri puolueiden ehdokkaiden yhteinen vaalitempaus, RaamaBar, Kuokkala Jyväskylä, ti 7.4. klo 18 alkaen. A-L Westinen 28.3. Köyliön ja Säkylän kj:t vastaavat tapahtuman järjestelyistä. Järjestäjä Porin kj
Kankaanpää, Pe 10.4. 010 315 2000, järjestösihteeri ja Keskustanaiset tj. klo 18 Huhtasenkylän koulu, Keskustelutilaisuus, to 2.4.
klo 10 . Paikalla Keskustan ke-aehdokkaita.
Keuruu, Pihlajavesi: Tupailta Vuokko ja Raimo Salmisella (Lehtomäentie
4) pe 10.4. klo 18
17.20 ja Salessa Naarajärvellä klo
17.30 . La 11.4. Muutamia vierailukohteita tapahtumaan
on tulossa oma kustanteisesti, mutta
varsinaista järjestettyä ohjelmaa matkalla ei ole, vaan kyseessä on omatoimimatka. Annan oma vaalitilaisuus Vehmersalmi Op-kerhohuone klo 15, Koulutuspoliittinen keskustelu klo 18 Klassikka.
Eduskuntavaaliehdokas Seppo Pirttikoski tavattavissa: 31.3. To 2.4.
klo 9-11 Suomussalmi, Ravintola Kultainen Kukko. klo 9-9.30 Muhoksen S-Market. Tilaisuuden juontaa piirin
pj Kirsi Olkkonen. Klo16.3017.30 ehdokkaita tavattavissa S-marketin edessä.
Vaalikeskustelutilaisuus Mikkelissä
Olokorjaamolla ke 1.4. klo 9.30-11.30
Savonlinnan Sokoksen pihassa. klo 18 alkaen kahvit, klo 18.30 Leo Laukkanen
kertoo Haukivuoren kuulumisia, klo
19 kokous, jossa sääntö määräysten
asioitten lisäksi valitaan johtokunnan
jäsenen tilalle uusi jäsen. klo 12.30-14 Limingantullin Prisma; klo 17.30-19 Kaakkurin Citymarket. Keskustassa tapahtuu
tää Turvallisesti tulevaisuuteen- hyväntekeväisyyskeräyksen vaalitilaisuuksien yhteydessä 14.2.-20.4.2015
välisenä aikana. 050 4485085 tai etela-savo@keskustanuoret.fi
Mikkeli, Vaalitilaisuus Harjumaan
koululla ti 7.4. Kahvitarjoilu nisun kera. klo 11-12 Rotuaarilla; klo
12-13 Kampanjatoimisto, (Asemakatu
9); klo 15-16.30 Kellon S-Market; klo
17-18.30 Raksilan Prisma. Oulu 9.4
klo 11-14 Rotuaari. vaalitupa Nivala, klo 18.30-21. klo 10-13 Oulu, Rotuaari, Nahka-Albertin edessä, klo 13.3014.30 Muhos, tori, klo 15-16 Utajärvi,
tori, klo 16.30 Vaala, valtuustosali, klo
18 Kajaani, Pienyrittäjän Pajailta, Wanha Kerho. klo 9-10.30 Yli-Iin Sale; klo 12-14
Kiimingin ABC; klo 17-18.30 Tupoksen
ABC. Ke 1.4. Kosonen. Matkan hinta on huoneesta ja iästä riippuen 220?
- 275?. klo 9-10.30 Ruskon
Citymarket; klo 15.30-17 Rotuaari; klo
17.30-19 Linnanmaan Prisma.
Eija Nivala tavattavissa:: Ti 31.3. La 4.4. Tavattavissa Marisanna
Jarva, Tuomas Kettunen ja Timo Korhonen.
ETELÄ-POHJANMAA
Tapio Nyysti tavattavissa: 31.3. Haali-talolla ti 7.4.
klo 18.30-20. To 2.4. To 2.4.
klo 12-13 Jääli, Ostoskeskus; klo 1415 Oulu Limingantullin Prisma, 15.30.17 Oulu Kaakkurin Citymarket. La 18.4. Periojantie 3. Matias, Eija Nivala, Eeva-Maria
Parkkinen ja Tapani Tölli klo 11-13 Vihannissa Ukonkantissa; klo 14-16 Sini
ja Tapani Yrjänällä (Tuomiojantie 274)
ja klo 16.30-18 Alpuan koululla. vaalitilaisuudessa Vihannissa klo 11-13 Ukonkantti, Tapani Töllin kanssa. Pe 17.4. Hinta sisältää edestakaisen linja-autokuljetuksen Savonlinna-Mikkeli-Pärnu, majoituksen siistissä majatalo
Konsessa, aamiaiset sekä kansipaikoilla laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki Viking XPRS:llä sekä Tallink Star:l
la. Järjestäjinä Harjumaan, Ihastjärven, Vanhamäen ja Kovala-Vanhalan py:t.
Haukivuorella tupailta Merja ja Heikki Nykäsellä 8.4. Oulu 10.4 klo 11-14 Rotuaari; klo 15-16.30 S-market; klo 17-18.30
Raksilan Prisma.
Hanna-Leena Mattila tavattavissa: ti
31.3. Haapajärvi 9.4 klo
18 Vaalitilaisuus Väliojan koulu, Kuonan kylä. Ilmoittautuminen vesaiset.kannus@gmail.com, Lisätietoja Nina 050
5166694 tai Seija 050 343 5117.
POHJOIS-POHJANMAA
Pohjois-Pohjanmaan yhteiset vaalivalvojaiset järjestetään su 19.4. Kerättävät varat käytetään lyhentämättömänä kotimaan lapsiperheiden arjen tukemiseksi kirkon diakoniatyön kautta. Kahvit
klo 17.30 alkaen.
Mikkeli, kaupungin py:n sääntömääräinen vuosikokous 29.4. Muutamia vierailukohteita tapahtumaan
on tulossa oma kustanteisesti, mutta
varsinaista järjestettyä ohjelmaa matkalla ei ole, vaan kyseessä on omatoimimatka. Vaasan kaupunginteatteriin katsomaan Viidakkokirjaa. klo 13 Rimpilänniemen
Louhelassa. klo 10-12 Ii, Kärkkäinen; klo 12.3013.30 Haukipudas K-Supermarket; klo
14-16 Oulu Ideapark Ritaharju.
Eeva-Maria Parkkinen tavattavissa:
Ti 31.3., mukana Tapani Tölli, klo 13-15
Pyhäjärvi, Antero Koskelalla, Paavonpolku 8; klo 16-18 Haapajärvi, Nuorisotalo Stolle , Kauppakatu 27 ja klo
18.30 Nivalan vaalitupa, Kalliotie 18.
Ke 1.4. Kahvitarjoilu klo 18
alkaen. Hinta 15. pe 10.4 10-14 Lapinlahti tori.
Sonkajärvi. Makkaraa tarjolla. klo 15-17 Kajaanissa Lohtajan kirjaston edustalla makkaraa tarjolla. Vaasa
Rewell Center 10-14.
POHJOIS-SAVO
Mikko Savola tavattavissa: ti 31.3.
15 Peräseinäjoella S-Market, 17 Viiskunnan vaalipaneeli Alavus, 19 Tupailta Alavudella Markku Ylisellä Kätkänjoella, ke 1.4. Ti
14.4. klo 18.30, Rukkiojantie 5. Vaalitapahtuma Juha Pylväs & Niilo Keränen klo
16. Mukana eduskuntavaaliehdokkaita.
Piiri, sääntömääräinen vuosikokous 11.4. klo 9 . Timo Korhonen tavattavissa: Ti
31.3 Klo 12 Kajaani, PeeVeeBar, makkaratarjoilu, Klo 15 Kajaani, Lehtikankaan kirjasto, makkaratarjoilu, Klo 18
Sivolan pirtti , kahvitarjoilu. To 2.4.
Oulu, Rotuaari klo 12-13; Oulu, Raksilan marketit klo 13.30-14.30. 30. Isäntänä Kari Maunula.
Ähtärin Keskustanaisten vuosikokous
8.4. Klo 15 Nuaskylän py:n vaalitilaisuus, Louhela
Sotkamon Nuaskylän py:n Vaalitilaisuus ma 6.4. Lisätiedot ja ilmoittautumiset; piirin toiminnanjohtaja Janne Tarima p. Valtakirjojen tarkastus ja kahvitarjoilu alkaen klo 12.
Kerimäen Keskustanaiset ry vuosikokous 15.4. Järjestää Keskustan
Mikkelin itäinen yhdistys.
Keskustanuoret, sääntömääräinen
vuosikokous to 2.4. Turvallisesti tulevaisuuteenlipaskeräyksellä on Sisä-Suomen poliisilaitoksen myöntämä rahankeräyslupa. - kiertueen suuri vaalikeskustelu. HUOM! Kokousaika on muuttunut aikaisemmin
ilmoitetusta.
Peräseinäjoki Vaali-iltamat la 11.4.
klo 19 Peräseinäjoen Sovintolassa. Ke 1.4 Klo
10-13 Oulun Rotuaari, palvilihakeittotarjoilu, Klo 17 Metsävaalipaneeli Kaukametsä, kahvitarjoilu klo 16.30, Klo
19 Kajaani, vaalitupa. Klo 18 paistetaan
makkaraa ja tarjotaan kahvia, klo 19
sääntömääräinen vuosikokous. klo
9.30 Yli-Ii Salen pihalla; klo 13 Kempeleen torilla, klo 14 Limingan torilla.
Su 12.4. Ti 7.4. klo Metsätalolla klo 18.30. To 2.4.
mukana tupaillassa Ruukissa to klo
14-16, Tuomiojantie 274 Siikajoki, Tapani Töllin kanssa; Eija Nivala ja Tapani
Tölli vaalitilaisuudessa Vihannissa Alpuan koululla klo 16.30-18 .
Ke-ehdokas Matias Ojalehto tavattavissa: Ti 31.3. klo 14-17, la 11.4.
klo 9-12, pe 17.4. klo 13 Savonlinnan Seurahuoneella Othello ?kabinetissa. Puhujina kansanedustajaehdokkaat Pasi Kivisaari ja Antti Kurvinen. 11-13 Oulu RiikkaMoi, vaalitoimiston avajaiset (Asemakatu 9); klo 14-16 Oulu Caritas-säätiön vaalipaneeli (Kapellimestarinkatu 2); klo 17-19 Oulu Ruskon Citymarket. 19.
Mikkelin kj:n vuosikokous Haukivuorella ravintola Alicissa 31.3. pirssiajelua kampanjatoimiston
edestä; klo 14-16 Ideapark paneeli. klo 18 Pudasjärven kaupungintalo, tarjolla munkkikahvit. Illan
bändi ja tanssittaja The Kortongs.
KESKI-POHJANMAA
KAINUU
KE-ehdokas Marisanna Jarva tavattavissa: Ti 31.3. Kiinnostuitko. ke 8.4 9-15 Kaavi tori. Puhujina Paula Sihto, Esko Lehtimäki ja
Seppo Pirttikoski.
Nurmo ?Tupailta. järj. klo 18 Suomussalmi, Pienyrittäjän Pajailta, Kultainen Kukko. 18.30 Tupailta Ähtärissä
Leppälänkylä, ke 2.4. klo 18 Kanttilassa kok.
3:ssa, os. Kuusamo 8.4
klo 10-11.30 Porkkapirtti. Vilhulantie 5, Naarajärvi.
Ihastjärvi, py sääntömääräinen vuosikokous ke 29.4. Ke 1.4. Ke 1.4. Ke 8.4. To 2.4. klo 16.30 . klo
18 Tupailta, Sivolan tila, Kuluntalahti,
Kajaani. Ke 1.4. Kokouksessa on paikalla myös Suomen Keskustanuorten
vpj Risto Lahti. Paikalla mm. Pe 10.4. Sulkavan py.
Piiri, tarjoaa vaalirokkaa Sauli Kekin
soppatykistä la 11.4. Vaasa Rewell Center 10-13, 2.4. 0504485085 tai etela-savo@keskustanuoret.fi
Keiteleen keskusta ry:n sääntömääräinen vuosikokous ti 31.3. klo 18 Korteniemellä Hannu ja Elina Lappalaisella. Lippuja myynnissä piiritoimistolla.
Niilo Keränen tavattavissa: Ti 31.3 Lumijoki klo 18 Vaalitilaisuus, Nuorisoseurantalo. Paikalla
ainakin ehdokkaat Merja Rehn, Kaija
Viljakainen ja Jari Leppä.
Porrassalmen py vuosikokous 9.4.
Klo 15 Tuukkalan ABCllä. Kahvia
ja pientä purtavaa tarjolla. Keräysalue on Keski-Suomi. To 2.4.,
mukana Tapani Tölli ja Matias Ojalehto, klo 11-13 Vihanti, Ukonkantti, klo
14-16 Ruukki, Sini ja Tapani Yrjänällä, Tuomiojantie 274 ja klo 16.30- 18 Vi
hanti, Alpuan koulu. To 9.4. Kansanrintaman aamukahvit yhdessä Ella Kiljusen (SDP) ja
Taina Materon (Vas.) kanssa. La 4.4.
Raahe, Siniluoto, Pääsiäiskokko klo 19
(seuraa paikallista ilmoittelua).
Riikka Moilanen tavattavissa:Ke 1.4.
klo 14-16 Muhos, K-Market Mimmi;
klo 18, Oulu Sote-ilta yhdessä Niilo
Keräsen kanssa (Aleksinkulma, Aleksanterinkatu 9). Tavattavissa Marisanna
Jarva, Tuomas Kettunen ja Timo Korhonen.
Sotkamon Nuaskylän py:n Vaalitilaisuus su.12.4. Tervetuloa!
Johtokunta.
Keskustan teltta Savonlinnan Prisman pihassa puolueiden yhteisellä
vaalitorilla la 18.4. Lisätiedot ja ilmoittautumiset; piirin toiminnanjohtaja Janne Tarima p. Jäppilän keskustassa, ti 7.4.
klo 10-11 Keskustan vaalibussilla Mikkelissä. klo 9 Oulainen Halpa-Halli, klo
11 Vihanti S-Market, klo 15 Paavola,
klo 15 Limingan kirjasto, klo 17 Kempele, Zeppelin. 0504485085 tai etela-savo@keskustanuoret.fi
ITÄ-SAVO
Keskustanaisten Itä- Savon piirin
vuosikokousti 31.3. ja la 4.4. klo 9-11 Riikka mukana
Vaalikeskustelussa, Merikosken lukiolla. Juhan vaaliauto kiertue klo
15-17 Himanka, K-market; MTK-Ylivieska kevätkokous klo 19, Ylivieska, Ravintola Lounatuuli. Kuusamo 7.4. klo
11-13 Savonlinnan Prisman pihassa.
Mukana ehdokas Hanna Kosonen.
Sulkava KN, Keskustanaiset kutsuvat
ke 8.4. To 9.4. Hinta sisältää edestakaisen linja-autokuljetuksen Savonlinna-Mikkeli-Pärnu, majoituksen siistissä majatalo
Konsessa, aamiaiset sekä kansipaikoilla laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki Viking XPRS:llä sekä Tallink Star:l
la. Mukana Ollis Leppänen.,
klo 19.30 Kajaanin vaalitupa. Ke 1.4. / aikuisilta sis. klo 16.30
Mikkelissä Omaishoitajapaneelissa,
to 2.4. Kj:n vuosikokous virastotalon valtuustosalissa to 9.4. Ma
13.4. Ohjelmassa ehdokkaiden tenttausta. klo 18. klo 12-16. Matkan hinta on huoneesta ja iästä riippuen 220?
- 275?. Nahkapaikka, Tuuri, klo 11-12; S-Market, Ähtäri, klo 12.30-13.30; K-Market, Soini, klo
14.15-15.15; K-market, Lehtimäki, klo
Kannuksen vesaiset järjestää kaikille
avoimen matkan la 25.4. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 10-14. Ke 1.4. 16.30; vaalipaneeli, Raahe Pattasten
koulu, Rännärintie 3, klo 18. Oulu 7.4 klo 10-15 Rotuaari. klo 8 Ylikiiminki
Seo, klo 13 Haapavesi, ammattiopis-. Tarjotaan kotimaista Valion jugurttia!
Keskustanuorten Etelä- ja Itä-Savon piirit, Lähde viettämään Keskustajärjestöjen yhteistyössä järjestämää
kesäistä viikkoa Viron kesäpääkaupunki Pärnuun 20.?24.7. klo 10 Kajaani,
klo 12 Paltamo, klo 14 Vaala, Klo 16.30
Muhos. Kalajoki, Halpa-Halli klo 13.45 14.30; Himanka, K-market klo 15.15
- 16.15; Sievi, K-market klo 17 - 17.44;
?Suomalainen työ ja yrittäjyys. tupaillassa Antero Koskelalla Pyhäjärvellä klo 13-15, Paa vonpolku 8, Tapani
Töllin kanssa; vaalitilaisuudessa Haapajärvellä klo 16 Nuorisotalo Stolle,
Kauppakatu 27 Tapani Töllin kanssa;
työ ja yrittäjäillassa Nivalan vaalituvalla klo 18.30-21. Pudasjärvi 2.4 klo
16-18 S-marketin edessä Juha Pylvään
kanssa; 18.30-20 Vaalituvalla Juha Pylvään kanssa. Ke 8.4. Pudasjärvi, S-market; Maatalousilta klo 18.30 - Pudasjärven vaalituvalla Niilo Keräsen ja Juha Pylvään yhteistilaisuus.
Ke Antti Rantakangas tavattavissa:
Ti 31.3. 18. to 9.4 10-13 Karttula
tori, vaalitempaus. puoliltapäivin.
Keskustan vaalitilaisuuksia PohjoisSavossa, kaikissa mukana ehdokkaita: ke 1.4 19- Lapinlahti Mäntylahden nuorisoseurantalo, Aprilli-iltamat.
ti 7.4 10-12 Rautavaara kunnanvirasto, vaalitilaisuus. kyyti ja lippu. Ti 7.4.
klo 11 -13 Oulu, Rotuaarin vaalimökki, klo 14-16 Oulu, Raksilan marketit;
klo 18-20 Riikka mukana Oulun suuressa vaalikeskustelussa pääkirjaston Pakkala-salissa. klo 10-12 Puolangan vaalitupa
Ke. Ii, keskustan vaalikahvila (Kärkkäisellä) klo
14 -15; Jääli, K-Supermarket klo 15.45
. klo
19 alkaen Hotelli Lasaretti, Kasarmintie 13 OULU. Lisätiedot ja ilmoittautumiset keilaamaan piirin tj Janne Tarimalle, p. Ke 8.4. klo 19-20.30 Korpihovi , Käylä Vaalipaneeli. Mukaan uuden yhteisen yhdistyksen toimintaan!
Elsi Katainen ja Eero Reijonen Keiteleen torilla ke 1.4. Mukana
Kyösti Karjula. klo 19.
Johtokunta kokoontuu klo 18.
Keskustanaiset, Ylä-Savon Piirin vaaliohjelmaa. Oulujokivarren kierros Tapani Töllin ja Marisanna Jarvan kanssa klo 13.3 0-14.30
Muhoksella, K-market; klo 15-16 Utajärvi, S-Market; klo 16.30-17.30 Vaala,
valtuustosali; klo 19 Kajaani, vaalitupa.
To 2.4. sisältäen
iltapalabuffetin (tarjolla 19-20.30). klo 18 Hyvölän talolla. Kosonen. ke 8.4 9-15 Tuusniemi tori. Haapajärvi-Nivala-Ylivieska. 3:ssa, os.
Vilhulantie 5, Naarajärvi.
Pieksämäen Valtuustoryhmän kokous ma 13.4. 17.30 Haukivuorella S-Marketin edessä, ke 1.4. Oulu 1.4 klo 18 Sote-ilta
Aleksinkulma Aleksanterinkatu 9 Riikka Moilasen kanssa. klo 19.30 Savonlinnan piiritoimistolla, Tottinkatu 15.
Sitä ennen klo 17.30-19 Terveysseminaari Kirjastotalo Joelilla Asemantie 5.
Eduskuntavaaliehdokas Hanna Kosonen kertoo kehon kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. ke 8.4 9-15
Juankoski tori. ke 8.4 9Suonenjoki tori. Lapua tori 10-13, Isokyrö kunnantalo 14.30-16,
Laihia vaalitupa 16.30-19, 2.4. La
4.4. Paikalla eduskuntavaaliehdokkaita mm. Seppäkuja 65; klo 18.30
vaalitilaisuus Pyhännällä Lappwall
Oy:llä, os. Keräyksen tuotolla tarjotaan perheille
mm.taloudellista tukea, annetaan ruokapaketteja tai osto-osuuksia ruokakauppaan sekä lahjoitetaan lapsille
harrastusvälineitä. Vaalipaneeli klo 12.30 - Ylivieskan ammattiopisto; Keskustan Ylivieskan py:n sääntömääräinen vuosikokous klo 19 Keskustan toimistolla. Kokouksen jälkeen järjestetään avoin ja ilmainen nuorkeskustalainen keilailuilta Mikkelin keilahallilla. Ma 6.4.
klo 15 Sotkamo, Nuaskylän py:n vaalitilaisuus Rimpilänniemen Louhelassa.
Ti 7.4. klo 11-13 Hyppää Riikan kyytiin . Kuusamo
8.4 klo 12-14 Tori Koillissanomien vaalipaneeli; Oulu 8.4 klo 17-19 Lääkäriliiton paneeli, Yliopisto, sali L9. 2015 Tuusmäen Metsästysseuran kodalla. klo 17 piiritoimistolla, Porrassalmenkatu 33, Mikkeli. klo 14 Pyhäjärven vaalituvalla, klo 18 Haapavedellä Jokihelmen opiston vaalipaneelissa. klo 18 Kahvila Katrianna Puruvedentie 63, Kerimäki. klo 11-11.45 Pulkkilan
ABC; klo 12 tupailta Jarmo Vuolteenahon kanssa Hilkka ja Matti Sorannalla Haapavedellä, os. Mukana mm. Vastuullisena matkanjärjestäjänä
toimii Linja-autoliike S. Sääntömääräiset asiat. Pulkkilantie 1463;
klo 14.30-16 tupailta Jarmo Vuolteenahon kanssa Merja ja Vesa Juolalla Nivalassa, os. Lähtö klo 10.15 . Kokouksen jälkeen ke-ehdokkaat Merja Rehn, Jari Leppä ja Pekka Pöyry tarjoavat kahvit.
Pieksämäen Kj:n johtokunnan kokous
to 9.4. Osallistumismaksu 5?.
Tuusmäki, py:n vaalitilaisuus ja vuosikokous 9.4. klo 12-14 Kajaanissa Lehtikankaalla PeeVee-baarin edustalla, Soidinkatu 2. klo 14 Ristiinassa vaalitapahtumassa, la 4.4. to 9.4 9-12 Tervo tori, vaalitempaus. Jari Leppä. Etelä-Savon liikunta Eslistä Teemu Ripatti testaa Inbodykehonkoostumusmittauksia maksutta,
sekä purkaa testin tulokset.
Savonlinna, kj:n vaaliteltta 31.3. klo 11-12 Rotuaarilla; klo 12-13 Kampanjatoimisto, (Ase-
19
makatu 9); klo 14-16 Kärkkäinen, Oulu. klo 18 Kärenniementie 215, Nykälä. klo 10 alkaen Ylikiiminki, S-marketin piha, tarjolla hernekeittoa.
Ke-ehdokas Juha Pylväs tavattavissa: Ti 31.3 . Mukana
ehdokkaita. klo 17.30 Sulkavan Op:lle kauneusiltaan teemalla ?Hemmottelua
kasvoille?. klo 9 Ruukki Sale, klo 10.30
Siikajoki Sale, klo 12 Lumijoki Sale, klo
13.30 Liminka Halpa-Halli, klo 15 Tyrnävä S-market, klo 17 Oulu Rotuaari,
klo 18 Aleksinkulman juhlasali ,?Pohjoisen puolesta. Pääsyliput 10. Vastuullisena matkanjärjestäjänä
toimii Linja-autoliike S. To 2.4 Klo 10-12
Maahanmuuttajien vaalitilaisuus, La
4.4 Klo 11-14 Timon pilkit, Ruuhijärvellä, Klo 19 Pääsiäiskokko, Paltaniemi.
Ma 6.4. klo 19. yrityskierros Himangalla klo 8.30-16. klo 18 Kanttilassa kok. ke 15.4. Vieremän Yrittäjätalo klo 10-12; to 16.4. Sonkajärvi
K- Market klo 11-13.
15.45-16.45; Peltoniemen po:n kokous Erkin Haussilla, Ilmajoki, klo 18.
1.4 Prisma, Seinäjoki, klo 10-11.30; Citymarket, Päivölä, klo 12-13.30; Minimani, Seinäjoki, klo 14-15.30; S-Market Lehtisen kauppakeskus, Seinäjoki, klo 16-17; Könnin kylätalo, Ilmajoki,
klo 18. Kahvitarjoilu. klo 18 piiritoimistolla Porrassalmenkatu 33, Mikkeli.
Keskustanuorten Etelä- ja Itä-Savon piirit, Lähde viettämään Keskustajärjestöjen yhteistyössä järjestämää
kesäistä viikkoa Viron kesäpääkau-
punki Pärnuun 20.?24.7. klo 15 Rimpilänniemen
Louhelassa. 18 Tupailta Nurmossa Ylisillä Kukkolantie 39
Anna Olkkonen tavattavissa: ti
31.3. Tilaisuuden juontaa Tytti Isohookana-Asunmaa. ehdokas Eero Sistonen.
Sulkava, Keskustan vaalikahvit Sulkavan torilla pe 10.4. 2.4 Tukiryhmän kokous vaalituvalla, Ilmajoki, klo 16.30
Ilmajoki Könni-Kiikerin py:n tupailta Könnin kylätalolla ke 1.4. To 16.4. Ota yhteys oman kunnallisjärjestösi pj:aan tai piirin tj:aan p.010
315 2000.
ETELÄ-SAVO
Pieksämäki, Eduskuntavaaliehdokas Kaija Viljakainen tavattavissa:
ti 31.3. Jari Leppä, Merja Rehn, Pekka Pöyry, Hannu Tiusanen ja Kaija Viljakainen. K-Neilikassa Naarajärvellä klo
16 . 10.30 S-Market Veturin edessä Pieksämäellä ja klo
11.00 . ti 7.4 12-14 Sonkajärvi K-Market, vaalitilaisuus. /
lapsilta, 35. To 2.4. Haluatko lipaskerääjäksi. Alustajina maakuntajohtaja Pauli Harju ja johtajaylilääkäri Aino-Liisa Oukka
La 11.4. 8-10 aamupuuroa, 11-12 keittolounastarjoilu,
13.30-15 Päivätanssit tanssiorkesterin
tahtiin, 15-17 kakkukahvit, 17-19 Me&I
-kutsut (lapsiperheet hox), 19-20 Puhetilaisuus Oikaraisen koululla, Koulutie 17. Kitkanrannan py:n pilkkikilpailut la 4.4. klo 14.30-16 Rotuaari. Keskustellaan myös
kannasta kuntaliitokseen.
Aapajärvi, po:n kevätkokous/toinen
lakkauttamiskokous 7.4. klo 10.3012 Muhos K-S upermarket; klo 12.3014 Tyrnävä S-Market; klo 15-16.30 Ylikiiminki S-Market; klo 18 Vaalipaneeli, Kellon asukastupa. Matti Vanhanen puhuu aiheesta: Suomi tarvitsee johtajuutta.
Naisenergiaa Rovaniemen vaalituvalla
7.4; Liisa, Heli ja Merja klo 14-17 . Joustavat,
monipuoliset opinnot, joita suoritetaan modernein välinein ja menetelmin, tulisi olla tätä päivää kaikissa korkeakouluissa, Kemppi vaatii.
Tulevalta hallitukselta opiskelijapomo odottaa korkeakouluille mahdollisuuksia ja mahdollistamista.
. klo 19.00 Helena ja Jouni Pitkälällä, Lehonsaarenraitti 100, Kytökylä.
Kuusamo. Johtokunta klo 17.30.
Kotka on laskeutunut. Kytökylä-Jokivarren py:n
sääntömääräinen vuosikokous ke
15.4. Paikalla ke-ehdokas Juha Pylväs. Ti 31.3. Torniossa pe 10.4. klo 11-14 Utajärvellä, Särkijärven
kylätapahtumassa. tupailta klo 18.30 Haukiputaalla, Ensio ja Marja Kropsun kodissa, Siikasaarentie 59. 14 Muhos K-marketin piha, klo 14.30- 15,30 Utajärvi
Seon piha, klo 16-17.30 Vaala valtuustosali, klo 19- Kajaani Vaalitupa Lönnrotinkau 6 (Tapani Tölli, Timo Korhonen, Matias Ojalehto, Marisanna Jarva,
Tuomas Kettunen). Pe 10-13 Raanujärven hiihtokilpailuissa.
Paavo Väyrynen tavattavissa: To
9.4. Koko perheen Keilailuilta sekä Oulun, Kiimingin ja Haukiputaan Vesaisten sääntömääräiset vuosikokoukset ti
31.3. Torniossa pe 10.4. Ke 1.4. Käsittelyssä sääntömääräiset asiat sekä keskustelua ajankohtaisista asioista. To 2.4. klo 18
Tallgrenin toimistolla, Urheilutie 49.
Haapavesi. klo 11-13
Vihanti Ukonkantti (Matiaksen kanssa), klo 14-16 Ruukki Sini ja Tapani Yrjänällä Tuomiojantie 274 ja klo 16.3018 Vihanti Alpuan koulu. klo 11 Prisma Raahe; klo 16 Sale Vihanti. To 9.4. Keskustan Ylivieskan py:n
sääntömääräinen vuosikokous pidetään ti 31.3. klo
10 Kaakamo, Kyläyhdistyksen talo, klo
12 Sattajärvi, Kylätalo, klo 14 Kyläjoki,
Kyläjoen koulu, klo 16 Liakka, Nuorisoseuran talo, klo 18 Kiviranta, Peräpohjolan opisto Joentalo luentosali 2.
Simo. klo 19 valtuustosalissa. Lentoemäntä
Merja Mäntyniemi tavattavissa, lämpimästi tervetuloa juttelemaan. EevaMaria Maijalan kanssa Auttissa Auttin Kyläkartano klo 11-12.30, Vanttauskoskella ST1-Vanttaus klo 13-14 ja Rovaniemellä Keskustan vaalituvalla klo
15-17. ja yli, aik.) jäsen: 15 e, ei jäsen:
20 e. Kaukonen klo 18 iltakahvit vaalibussissa. klo
13-15 Pyhäjärvi Antero Koskelalla Paavonpolku 8, Pyhäsalmi; klo 16-18 Haapajärvi Nuorisotalo Stolle, Kauppakatu 27 ja klo 18.30- Nivala Vaalitupa Kalliontie 18, teemana työ ja yrittäjyys. Aikuiset 10?, nuoret 5?. klo 18. Taajaman py:n sääntömääräinen vuosikokous ke 8.4. Lisätiedot ja ilm. Suomi Kuntoon kiertueella klo 14.30 Kärsämäki Paanulinna,
klo 16 Haapajärvi Muorisotalo Stolle,
klo 18 Pyhäjärvi Ikosen koulu. 0400 388103.
Kansanedustajaehdokas Jarmo Vuolteenaho ti 31.3. 040 5338160.
LAPPI
Katri Kulmuni nro 78. Ivalo klo
18 Nutukas. Makkaragrilli kuumana. klo 10-18, la 18.4 klo 10-18 ja su
19.4 klo 12-18.
Haapavesi. Ke 8.4. Lisää
tilaisuuksia ja aikatauluja merjamäntyniemi.fi.-sivuilta.
Kansanedustajaehdokkaat EevaMaria Maijala ja Petteri Salmijärvi
ti 31.3. Kuva: Jari Laukkanen
Kemppi haastaa korkeakoulut
kehittämistalkoisiin
OPETUSMINISTERI Krista Kiurun (sd.) teettämä selvitys korkeakoulujärjestelmän kehittämisestä ei ennakkoodotuksista huolimatta kehota purkamaan korkeakoulujärjestelmän duaalimallia.
Keskustan Opiskelijaliiton (KOL) puheenjohtajan
Hilkka Kempin mukaan raportin viesti tuntuu olevan,
että korkeakoulujärjestelmää tulee kehittää, mutta täysremontille ei ole tarvetta.
. Suomi
tarvitsee johtajuutta-vaalitilaisuus Rovaniemi, Sampokeskus 1.4. klo
10.30-12 Oulainen K-Supermarket; klo
12.30-14 Ylivieska Halpa-Halli; klo 1516.30 K-Supermarket Haapajärvi; klo
17-18 K-Supermarket Nivala; klo 18.30
Nivalan vaalitupa. 16. Vaalitilaisuuksia: Vaalitilaisuus Väliojan koululla to 9.4. Paljon puhutut korkeakoulujen yhteistyön esteet tulee tunnistaa. Rovaniemellä la 11.4. Suurin osa selvityksen kehittämisehdotuksista kohdistuu korkeakouluihin itseensä, ei lakipykäliin. Yhteistilaisuus Matti
Vanhasen kanssa Sampokeskuksessa
klo 16.30 alk. klo 1718.30 Lumijoki Osuuspankin kerhotila
ja klo 19- Kempele Pirjo ja Timo Ojalalla, Aittapolku 6.
Ke Mirja Vehkaperä: Ti 31.3. La
4.4. Kahvitarjoilu.
Kuusamo. klo 10 Salla, Teboil, klo
12 Hautajärvi, Eila ja Lauri Harju, klo
16.30 Posio, Ravintola Peikonpesä, klo
19.30 Ranua, Shell.
Kemijärvi. Mirjan gaalailta la 11.4. Lisäksi omaishoidon tuen verotus on kohtuuttoman
korkea ja epäoikeudenmukainen, naisjärjestö lausuu
vuosikokouksensa kannanotossa.
Pirkanmaan naiset vetoavatkin kansanedustajaehdokkaisiin ja tuleviin kansanedustajiin, että he johdonmukaisesti toimisivat omaishoitajien aseman parantamiseksi.
Omaishoito pitäisi naisjärjestön mielestä siirtää kokonaan Kelan toimialaksi. klo 18
Rauhala, Oulu. klo 18?20 Katrin vaalitilaisuus Arpelassa Laren baarissa os Sihtuunantie
26. Katjalle su 29.3.
mennessä: pohjois-pohjanmaa(at)vesaiset.fi tai p. Rovaniemi 11-12 Vaalituvalla, 12-13.30 K-Supermarket Kauppatori, 13.45-15.00 Prisma. Kaikkien tukeen oikeutettujen
pitäisi päästä sen piiriin ja tukipalvelut pitäisi määritellä
omaishoitajan jaksamisen todelliseksi tueksi.
Lomapäiviin ei saisi sisältyä hoidettavien huoltamista,
jolloin esimerkiksi kuljettamiset väliaikaiseen hoitopaikkaan pitäisi hoitua työpäivän puitteissa.
Myös verotusta pitäisi kohtuullistaa, ja eläke-etuja korjata.
Samoin uudessa omaishoitoa koskevassa laissa tulisi
huomioida mielenterveysongelmista kärsivien asiakkaiden ja heidän omaistensa tarpeet.
ton paneeli, klo 18 Haapajärvi Väliojan
koulu. klo 18.30 Nivala, vaalituvan teemailta Suomalainen työ ja
yrittäjyys, asiantuntijoina Tapio Uusitalo ja Jyrki Niinikoski, ke 1.4. Liisan
30-V Syntymäpäiväjuhlat Rovaniemen
vaalituvalla koko päivän. Keskustelutilaisuus Janne
Seurujärven kanssa. Sarjat: nuoret, naiset ja miehet. klo 9 Iin
lukio; klo 11 Kärkkäinen Ii; klo 13 Seo
Haukipudas. Sinettä K-market Pekkala klo 10 . klo 11-13 Salmisen Jaurasessa. Pe 17.4. 1.4. merjamäntyniemi.fi
Ke. Klo. 21- Pub Uitto Syntymäpäivän jatkot, musiikista vastaa Siepakat.
Mahdolliset muistamiset lahjoitustilille. Rovaniemellä Lapin Kansan vaalipaneelissa klo 18?20 Coffee Housessa.
Ke-ehdokas Sauli Martimo tavattavissa: Ke 1.4. Pe 10.4. Lippuja saa
Lauri Kauppilalta, p. klo 19 Keskustan toimistolla, Juurikoskenkatu 6:ssa. To 2.4. To 2.4. Makkaragrilli kuumana. Paikalla ke-ehdokas Ulla Parviainen
Ylivieska. klo 17.30-19.30 Pelixirissä, Tukkimiehentie 1, Oulu. klo 10
Vuotso, K-Extra Sieppi, klo 12 Petkula, Saini Harju, klo 14.30 Sodankylä,
Kahvila Päivin Kammari, klo 17 Pelkosenniemi, SEO, klo 19 Savukoski, Lyytin puoti. Isokylän py: n vuosikokous
Isokylän koululla Ti 31.3. 12, Pello S-market klo 13 . 18. Emme aina voi odottaa, että kaikki kehittäminen on lähtöisin lakiuudistuksista. klo 11-12 Nivala n vaalituvalla, klo
13-15 Sievi (makkarat), klo 18.30 Kalajoki, Lakeuden Tulevaisuus ?tapahtuma päätoimittaja Mikael Pentikäisen
kanssa, kaupungintalon kahvio.
Kansanedustajaehdokkaat Jarmo
Vuolteenaho, Matias Ojalehto ja
Matti Leiviskä yhteisellä kiertueella ti 31.3. klo 10 Kemijärvi, Luusua Eeva ja
Juhani Kulmungin luona/Kulmungintie 147, Luusua, klo 11.30 Kemijärven
markkinat, klo 13 Kemijärvi, Joutsijärven kaupan kahvio, klo 14.30 Salla,
Kursun entinen koulu, klo 16.30 Salla,
Hautajärvi kylätalo Seutula, klo 18.30
Kemijärvi Isokylä, Isokylän koulu.
Ke-ehdokas Merja Mäntyniemi tavattavissa: ti 31.3 Kaamasen kievari
klo 9, Karigasniemi, K-extra Pohjanrinne piha klo 10, Utsjoki Pub Rastigaisa
12.30, Inari, käynti Siidassa. Hän haastaakin korkeakoulut
kehittämistalkoisiin.
. Ranua 18.00 Lapin Kansan vaalipaneeli Kahvila Kiireen Raja. Oulussa R otuaarilla Keskustan vaalimökillä klo 10-17.
Tapani Tölli tavattavissa: Ti 31.3. Kj:n vuosikokous 7.4. Tilaisuudessa mukana Mikko
Alatalo puhumassa ja laulamassa, klo
18.30 Arpela, Laren baari. klo 17 Hannun tukiryhmän tapaaminen Oulussa
Keskustan Piiritoimistolla (Koulukatu
31 A 2). Klo 1012 Rotuaari, klo 13 . Tervetuloa kertomaan ja
jakamaan ajatuksia siitä, miten Lappi
saadaan kuntoon. klo 12-13.30 Haapavesi, Hilkka ja Matti Soranta (Pulkkilantie 1463),
klo 14.30-16 Nivala, Vesa ja Merja Juola (Seppäkuja 65).
Haapajärvi. Aloitamme lämpimällä ruoalla, jatkamme kokouksilla ja
lopuksi keilaillaan. Simo Rundgren 86: 31.3. klo 19
Karungin VPK:n tiloissa, Huruvaarantie, Karunki. Ma 13.4. klo 18.30 Ullan Pirtillä osoitteessa Kitkantie 9. klo 16.3018. Umpitunnelissa Teekkaritorvet esittää Ultra Bra lähes
40 muusikon voimin- Vapaa pääsy!
Katri Kulmuni nro 78. Ke 1.4. 31.3. Paikalla: Niilo Keränen, HannaLeena Mattila, Antti Rantakangas,
Jarmo Vuolteenaho. klo 15 Seniorliike ry:n keskustelutilaisuus, Oulussa
Aleksinkulmassa, Aleks anterinkatu 9;
klo 18 ?Pohjoisen koulutuksen tulevaisuus. La 11.4.
klo 11 . Hinta (lapset 3-13
v.) jäsen: 7,50 e, ei jäsen: 12,50 e; (lapset 14 v. Kansanedustajaehdokkaat Eeva-Maria Maijala ja Katri Kulmuni ovat
liikkeellä Rovaniemellä: Autti, Auttin
kyläkartano klo 11-12.30, Vanttauskoski, ST1 Vanttaus klo 13-14, Vaalitupa Rovaniemi klo 15-17.
Ke-ehdokas Liisa Ansala tavattavissa: Ti. Liput 50e. 15 ja Ylitornio S-.market
klo 17 . Tarjolla sisua ja suklaata. 20
Keskustassa tapahtuu
keskusta nyt
Opetusmenetelmien ja kansainvälistymisen
kehittäminen tulee olla korkeakouluille
jokapäiväistä, KOL:n puheenjohtaja Hilkka Kemppi
sanoo. Puhuu Matti Vanhanen.
PERÄPOHJOLA
Torniossa ti 31.3. Su 12.4. klo 15
Suomi-Venäjä-Seuran paneelissa Rovaniemen kaupungintalolla.
Ke-ehdokas Merja Mäntyniemi tavattavissa: Vaalitapahtuma 1.4.
Rovaniemellä,Sampokeskuksessa klo
16.30 alk. To 9.4. Oulujokivarren kierros. klo 18.30
eripuolueiden edustajien vaalipaneeli Haukiputaalla. Kuusamon Kirkonkylän
py:n sääntömääräinen vuosikokous
1.4. klo
21.00 ?Katrin Jamit. Mukana ke-ehdokas Ulla Parviainen. klo
18. klo 21.00 ?Katrin
konsertti. La
4.4. klo 1516.30 S-Market Kello; klo 17 Prisma
Raksila. Ke 8.4. Vaalitupa on
avoinna osoitteessa Hiljalankatu 5 pe
17.4. 13.30 Haapaveden toritapahtumassa, Suomi Kuntoon kiertueella Liminka tori, Vihanti S-marketin piha ja Oulainen Nuoriso seura Soihtula. Aprillipäivänä 1.4
Palvelualan ammattiliiton PAM vaalipaneeli 9.30-10.30 lounaskahvila Toivo, Rovakatu 14. Sieppijärvi Siwa klo 10 . 10-12 Kolarissa Mikko Kärnän kanssa K-Market Kolari, Pellossa 13.30-15 K-Market Yliranta. Tapanin lisäksi Matias Ojalehto. klo 12-16 Hannun vaalikahvila, Aleksinkulmassa,
Aleksanterinkatu 9, Iso-Hansasalissa.
Ti 14.4. klo 17 tukiryhmän tapaaminen
Oulussa, piiritoimistolla, Koulukatu 31
A 2. Ke 8.4. Ti 7.4. Pe 10.4. Umpitunnelissa - Teekkaritorvet esittää Ultra Bra lähes 40 muusikon voimin- Vapaa pääsy!
Ehdokas Mikko Kärnä tavattavissa
1.4. Vaalitilaisuus
Kuusaan kylätalolla ti 14.4. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja keskustellaan tulevista
vaaleista.. Astu bussiin! To 2.4. Korkeakouluilla tulee olla tahtoa ja
kiinnostusta kehittää itse itseään, Kemppi linjaa.
Kemppi uskoo, että kehittämishalujen ei tarvitse aina
olla lähtöisin hallitukselta. Opetusmenetelmien ja kansainvälistymisen kehittäminen tulee olla korkeakouluille jokapäiväistä. Torniossa ti
31.3. Paikalla Matti Leiviskä. klo 18. Ti 7.4. klo 1113 Ylivieska, Kärkkäinen (makkarat),
klo 14-15.30 Alavieska, tori (makkarat),
klo 18.30 Kärsämäki, Pekka ja Leena
Kumpulainen (Kokonperäntie 604), ti
7.4. klo 10-12 Oulun yliopisto; klo 12.30 Rotuaari; klo 16-17.30 Citymarket Kaakkuri; klo 18 Prisma Linnanmaa. Ti 7.4. Ke 1.4. klo 18-20 Katrin vaalitilaisuus Arpelassa Laren baarissa os
Sihtuunantie 26. Lämpimästi tervetuloa tapaamaan!
Paavo Väyrynen tavattavissa: Ti 7.4.
klo 12 Tervola, Koivu Helvi ja Lauri Lampelan luona, Alakanavantie 8,
Peura, klo 13.30 Tervola, Loue TaideKolmonen, klo 15 Paakkola nuorisoseuran talo, klo 17 Tervola kk, Tervolatalo. keskustelutilaisuus, mukana keehdokkaat Marisanna Jarva ja Hannu
Takkula. Korkeakouluille pitää antaa tarvittavat resurssit kehitystyön tekemiseen.
Pirkanmaan naiset:
Omaishoitoa aliarvioidaan
OMAISHOITOA aliarvioidaan jatkuvasti vuodesta toiseen,
Pirkanmaan Keskustanaiset harmittelee.
Kuntien väliset erot omaishoidossa ovat suuret, mikä asettaa ihmiset kohtuuttoman eriarvoiseen asemaan.
Omaishoitajien palkkiot ja kriteerit tuen saamiseen vaihtelevat kunnittain.
. Johtokunta klo 18.
VESAISET.
Oulu. Ti 7.4. 12 ja Lohiniva K-extra Martti Salla klo 14 . Savukosken kuivalihamarkkinoilla
Keskustan teltalla. klo 11?12, Ookko nää ?äänestäny, Oulu Superpark Areena; klo
14 Vaala, Veneheiton vastus; klo 18.30
Haapavesi, Karsikas. klo 18 ja Karungin po:n kevätkokous 7.4. klo 18 yhteinen vaalitilaisuus ke-ehdokas Sami Pikkuahon
kanssa,Oulussa Aleksinkulmassa, Aleksanterinkatu 9. piirin
vaalibussikieros; klo 19 Oulainen, Petäjäskoski.
Ke-ehdokas Hannu Takkula tavattavissa Ti 31.3.klo 17 Hannun tukiryhmän tapaaminen Oulussa Keskustan
Piiritoimistolla (Koulukatu 31 A 2). Pe 10.4
Kuva: Jari Laukkanen
HELSINGISSÄ keskustan listalta
eduskuntaan kampanjoiva Anne Majuri on työssään havainnut
suomalaisten pulskistumisen.
. Verenmaku suussa ei tarvitse
liikkua. Siitäkin huolimatta omaan hyvinvointiin pitäisi satsata.
Majurin huomion mukaan yrittäjät uuvuttavat itsensä varsinkin
alkutaipaleella. Säännöllisen
liikunnan merkitys painonhallinnassakin olisi äärimmäisen tärkeää.
Omaa liikunta-alan yritystään
pyörittävän Majurin vaaliteema
on ?Liikettä lääkkeeksi?.
. Painoindeksit paukkuvat kaikissa ikäluokissa. Se on aivan liian suuri luku, mutta ymmärrän sen, koska tässä on niin paljon byrokratiaa. 21
Keskustassa tapahtuu
Anne Majuri leikkaisi
indeksiä . Pitkän puhelunkin voi hoitaa vaikka kävelylenkillä. Kuolemanlaakso on käyty läpi. Tuntimäärän lisäämisen ohella käyttöön voitaisiin ottaa uusiakin keinoja.
. Kaikissa näissä
on pohjana jaksaminen eli miten
saamme pidettyä ihmiset terveinä ja virkeinä opiskelussa, työssä
ja eläkkeellä.
sakin keinoja, joilla liikuntapalvelut ulotettaisiin sellaisillekin ihmisille, joilla ei ole varaa hankkia kalliita välineitä ja maksaa osallistumismaksuja.
. Ja kukapa niitä pitää, kun
palkka ei juokse. Välitunneilla voitaisiin avata liikuntasalin ovi, ja houkutella
oppilaat sinne purkamaan energiaansa. Aloitteleville yrittäjille pitäisi saada jokin sortin kannustinpaketti, hän esittää.. Silloin useimpien
on pakko tehdä pitää päivää, että saa kulut peittoon ja asiat rullaamaan.
Omassa elämässään hän pyrkii
huolehtimaan hyvinvoinnistaan.
. Aina,
kun pystyt nousemaan ylös, tee se.
Hän neuvoo ihmisiä hakemaan
sellaisen lajin, joka ei tunnu pakkopullalta.
. Kannattaa
välillä nousta ylös ja vähän venytellä. Luontoliikunta, työmatkapyöräily tai lihaskuntotreeni kotona ovat ihan hyviä muotoja. Aloittavista yrittäjistä noin 70
prosenttia lopettaa ensimmäisenä vuonna. Sunnuntaina kannattaa katsoa viikon ohjelma ja merkitä sinne happihyppelyjä, jumppa tai jokin muu liikuntamuoto.
Yrittäjänä Majuri on nyt viidettä vuotta.
. Haluamme ihmisten saa-
van liikuntakärpäsen pureman.
Majuri suorastaan pulppuaa
uusia ideoita liikunnan lisäämiseksi. Hän edistäisi eduskunnas-
OHJEEKSI työtaakan alla kipristeleville hän antaa viikon aikatauluttamisen.
. Pienellä satsauksella saataisiin innostettua ihmisiä liikkumaan.
YKSINYRITTÄJÄNÄ Majuri tuntee
hyvin yrittäjän arjen.
. Uusiin lajeihin tutustuminen voisi
avata ihan uuden maailman.
Haluamme ihmisten saavan liikuntakärpäsen pureman.
MAJURI TOIMII niin kuin opettaa
eli hän tutustuttaa vaaleihin asti
maksutta ihmisiä eri lajeihin.
Mukana ohjaamassa ovat Per-
sonal Trainer -kollegat Sari Heiskanen sekä pikajuoksijana tunnettu Markus Pöyhönen.
. Välineitä voitaisiin myös kierrättää ja perustaa lainauspiste.
Keskustakirjaston lisäksi Helsingissä voisi olla liikuntavälineiden
lainaamo ja sen yhteydessä maksuton liikuntatapahtuma. Pelaaminen ja virtuaalimaailma vievät
ihan liikaa heidän ajastaan.
Hän lisäisi koululiikuntaa. Olen huolissani yrittäjistä, jotka eivät raaski pitää vapaita ja lomia. Se voi rikkoa selän. Liikunnan lisäksi korostan
mielenterveyttä, psyykkistä hyvinvointia, pienyrittäjyyttä ja ikäihmisten asioita. Kun itse on hyvässä fyysisessä
ja henkisessä kunnossa, niin silloin pystyy antamaan työhön ja lähipiiriin enemmän. Esimerkiksi koulun liikuntavälineet voitaisiin antaa lainattaviksi. painoindeksiä
Helsinkiläisehdokas on huolissaan lasten ja nuorten liikkumattomuudesta
Anne Majuri hyödyntää
vaalikampanjassaan omaa
osaamistaan. Kuulutan kaikille tervettä itsekkyyttä.
MAJURIN mielestä liikunta on hyvää ennalta ehkäisyä melkein
kaikkiin vaivoihin.
. Olen huolissani lasten ja nuorten liikkumattomuudesta. Päivässä voisi olla myös
muutama pidennetty välitunti,
jolloin oppilaat ehtisivät liikkua
enemmän.
SUOMALAISIA piinaa Majurin mukaan myös liiallinen istuminen.
?tasaamaan tilit?), niin ovatko ne myös legitiimejä. Kuka nykyinen elokuvaohjaaja. Mikä on tänä vuonna Tshekeissä pelattavan jääkiekon MM-kisojen voittopokaali. Svalbard. Uudella tv-kanavalla Herolla pyörii amerikkalainen
poliisi-/rikos-/maaseutu-sarja Justified eli suomeksi Oi-
Sudoku
tuli tunnetuksi ns. Vihje: se kantaa maassa toimivan autotehtaan nimeä.
4 7 3 6 2
8
6
5
7
8
3 4
9
2
1
8
6
6 5
5 3 4 1 7
1
6
3
5
1
7
9
8 3
3
2
6
7 5
3 8
4
3
2
8
1
8
9
Viivi & Wagner
3
1
7
B. Mikä vuosi: Saksassa hyväksyttiin laki jonka mukaan
natsien järjestämien juutalaisvainojen kiistämisestä tuli
rangaistava teko, Virosta poistuivat viimeiset venäläiset
sotajoukot, Suomen tuleva Idols-voittaja Diandra Flores ja tuleva poptähti Justin Bieber syntyivät, Jacqueline Kennedy ja Ayrton Senna kuolivat?
2. Sarjaa seuraava joutuu monesti miettimään,
että vaikka sheriffien teot voivat olla oikeutettuja (joutuvat ns. NHL-jääkiekkoliigan voittajan pokaali on Stanley
5. Mitä legitiimi tarkoittaa?
6. Mikä maanosa on Aasian jälkeen suurin pinta-alaltaan?
3. Maailman lentoreiteillä lentää vuodessa matkustajina sama määrä ihmisiä kuin on puolet maapallon väkiluvusta. Eli kuinka monta?
keutettu. Malta oli viimeinen Euroopan maa, joka salli avioeron.
Minä vuonna: 1961, 1971, 1981, 1991, 2001 vai 2011?
10. italowesterneissä ja Dirty Harryna.
Cup, KHL:n voittopokaali on Gagarin Cup. Hän on 84-vuotias ja
4. Mitä yhteistä oli Suomen pääministerinä 1918?19 ja
1924?25 toimineella Lauri Ingmanilla ja Suomen arkkipiispana 1930?34 toimineella Lauri Ingmanilla?
9. Minkä alan ammattilainen ja työntekijä on floristi?
8. 22
31.3.2015
TIETOTESTI
1. Virtanen
Kuva: Christopher Polk/AFP Photo/Lehtikuva
2
2 1
3
1
5
4
9
9 4
Minä vuonna laulaja Justin Bieber on syntynyt?
2
4 6
2
9
1
6
4
3 7 4
2
5
8 1 6
2
6
7
3
2
7
2
1
8
9
7
6
5
4
5
1
9
6
2
7
3
8
3
8
2
5
4
7
6
9
1
7
9
1
5
3
6
4
2
8
8
3
4
1
9
2
6
5
7
9
3
1
8
5
2
4
7
6
5
6
2
3
7
4
9
1
8
6
9
7
8
1
3
5
2
4
5
2
6
4
8
7
9
1
3
4
8
7
1
6
9
3
2
5
7
6
5
3
2
8
1
4
9
9
8
2
6
4
5
3
7
1
7
2
5
4
9
1
8
6
3
8
3
4
7
9
1
2
5
6
4
1
3
7
2
9
5
8
6
3
1
8
6
2
5
7
9
4
1
2
9
4
5
6
3
8
7
6
5
7
8
1
3
2
4
9
6
4
9
7
8
3
2
5
1
9
7
8
1
3
5
4
6
2
2
6
5
3
7
8
1
9
4
2
5
6
9
4
8
1
3
7
2
4
3
6
7
9
8
1
5
1
7
9
2
6
4
8
3
5
8
9
3
5
1
7
6
4
2
5
1
6
2
8
4
9
7
3
3
4
8
9
5
1
7
6
2
1
7
4
2
3
6
5
8
9. Saariryhmä pohjoisella Atlantilla. Millä nimellä se Suomessa paremmin tunnetaan?
7
Suomalaismissit
paapovat Viipurin katurakkeja, vaikka omassa porraskäytävässä asuisi apua tarvitsevia
ihmislapsia.
Viipurin linnassa on Hesarin kertoman
mukaan 54:n eri suomalaistahon sponsoroima näyttely. Eihän sitäkään saada laitetuksi.
Suomalaiset ovat käyneet korjaamassa
Viipurin kirjastoa, koska se on kolmijalkaisen
jakkaran keksijän suunnittelema.
Suomalaiset nikkaroivat Monrepos-puiston kaarisiltoja, vaikka naapurissa olisi lesken korjausta vaativa aita. Se olisi Suomelle taloudellinen ka-
tastrofi.
Olen tavannut sanoa näille haaveilijoille,
että laitetaan nyt ensin vaikka Pohjois-Karjala kuntoon, kun se on valmiiksi Suomen
aluetta. Ja kuitenkin monet järkyttyivät hänet nähdessään . Voisiko kiltti poika nyt avata
suunsa. tuskin häntä enää ihmiseksi tunsi, niin kammottavasti
hänet oli runneltu.
Jes. Aina on ilo rahoittaa Venäjää.
SAMAAN aikaan Venäjä pullistelee kaikilla rajoillaan, uhkailee ydinaseella ja käyttää
minuutissa sotilasmenoihin summan, jolla
korjaisivat Viipurin linnansa.
Jos eivät korjaa, niin rapistukoon, kun ei
ole meidän omaisuutta enää eikä koskaan.
Siitä on yli 70 vuotta, kun Suomen lippu
laskettiin viimeisen kerran Viipurin linnan
tornista.
Siis viimeisen kerran!
Jari Nenonen
Ristikko
TIISTAINA 31. Niin, että setä saisi sormensa ulos.
Suomenmaa ilmestyy 3 kertaa
viikossa (ti, ke, pe).
Oulun toimitus
Postios: PL 52, 90101 Oulu
Käyntios: Lekatie 4, 90150 Oulu
Helsingin toimitus
Postios. Kenen kotimaassa Viipuri on?
Vaikka olen evakon poika, niin eikö nyt
voitaisi jo tunnustaa se tosiasia, että Viipuri
ei ole Suomea. maaliskuuta 2015.
Tänään Irma, Irmeli, ortodoksisen kalenterin mukaan Ylermi.
Aurinko laskee Helsingissä
20.01, Oulussa 20.07 ja nousee
huomenna Helsingissä 6.47, Oulussa 6.36.
PÄIVÄN SANA
Katso, minun palvelijani menestyy: hänestä tulee korkea, ylhäinen ja suuri. Lähellä olisi, mutta
saan bensaa ja naista Suomestakin.
HURU-UKOT haaveilevat Karjalan palautumisesta. Apollonkatu 11 a, 00100
Helsinki
Julkaisija: Suomenmaan
Kustannus Oy
Uutispäällikkö 044 7370 320
Katariina Lankinen
Vuoropäällikkö
044 7370 263
ilmoitukset.suomenmaa@
suomenmaa.fi
Toimitussihteeri
Anja Manninen 044 7370 381
Tuottaja:
Pirjo Kontio
044 7370 262
Markkinointijohtaja
Matti Kontio 044 7370 312
Toimittajat:
Meri Alaranta-Saukko
Annukka Kantola
Risto Luodonpää
Elisa Savolainen
Samuli Vänttilä
Pirkko Wilén
Toimittajat:
Eeva Kärkkäinen
Henna Lammi
Pentti Manninen
Timo Mikkilä
Samuli Nissilä
Pauliina Pohjala
Vesa Somppi
044 7370 264
044 7370 267
040 5709 400
044 7370 265
044 7370 261
Markkinointisihteeri
Jenni Karjalainen
044 7370 346
Levikki: 11197 (76/23/1) LT 2012
www.suomenmaa.fi
uutiset@suomenmaa.fi
etunimi.sukunimi@suomenmaa.fi
mielipiteet@suomenmaa.fi
päätoimittaja
Juha Määttä
040 7359 612
Pääkirjoitustoimittaja
Juha Mauno 044 7370 311
Valokuvaaja:
Maria Seppälä
perhevapaalla
opintovapaalla
040 8201 781
044 7370 305
044 7370 244
044 7370 238
044 7370 386
Valokuvaaja:
Jari Laukkanen
perhevapaalla
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Ilmoitusmyynti
Soile Suorsa 044 7370 350
050 3003 897
044 5966 879
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15:
(08) 5370 370, Sähköposti:
tilaajapalvelu@suomenmaa.fi
Ulkoasu: Mikko Eronen
Painopaikka: Kaleva Oy,
ISSN 0356-3588
Vastaukset: 1) 1994, 2) 3,5 miljardia, 3) yksi ja sama henkilö, puolue kokoomus, 4) 2011, 5) laillinen,
lainmukainen, 6) Huippuvuoret,
7) kukkakauppa, kukat, puutarha,
8) Afrikka, 9) Clint Eastwood,
10) Skoda Cup.. Kertokaa ne tahot, että voin
boikotoida niitä.
Viipurin linna tarvitsee korjaamista ja sinne toivotaan kansainvälistä rahoitusta. 52:13-14
SANANPARSI
Viimestä viehän, sano lukkari
ko virsikiriaa panthin vei.
Rovaniemi
KANSA KASKUAA
Hammaslääkärillä kuultua:
. PL 1070, 00101 Helsinki
Käyntios. Var-
maankin Baltian maista lähdetään innolla,
miksei Ukrainasta ja totta kai Suomesta. Ei esimerkiksi Helsingin Sanomat, joka kertoo että Viipurin linnasta on sortunut pala muuria. Neuvostoliitto on sen meiltä
väkivalloin vienyt, eikä Venäjä sitä koskaan
anna takaisin.
Viipurin linna lienee surkeassa kunnossa, en ole käynyt katsomassa, kun minulla ei
ole sinne mitään asioita. Kyllä, se kerrotaan lehden Kotimaa-osiossa. 23
31.3.2015
Viipuri on menetetty!
OLEN ilonpilaaja, tuon huonoja uutisia, Viipuri on menetetty!
Joku on voinut olla hieman tästä jo tolkulla, eivät kuitenkaan kaikki
Emme mollaa omia emmekä
muiden ehdokkaita.
KÄRKÖLÄLÄISTEN viestin piirikokoukselle toi kunnanvaltuuston
puheenjohtaja Matti Torkkel.
Hän kertoi, että kärköläläiset
katsovat nyt valoisammin tulevaisuuteen kuin muutama kuukausi
sitten, koska talousluvut näyttävät
Rehulan mukaan Hämeen vaalipiirissä puolueella on mahdollisuus ainakin yhteen lisäpaikkaan.
. Kuva: Petri Görman
PETRI GÖRMAN
KÄRKÖLÄ
NYT on lunastettava ne lupaukset,
joita keskustalaiselta politiikalta
odotetaan.
Vielä on kolme viikkoa aikaa
eduskuntavaaleihin, eikä ylimielisellä asenteella saa olla liikkeellä, Keskustan Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja Marja Engman
opasti lauantaina piirikokousväkeä Kärkölässä.
Puheenjohtaja muistutti, että kaikkien on tehtävä yhteisen
hyvän eteen työtä hartiavoimin,
vaikka keskustalla on kaksi erillistä piiriä Hämeen vaalipiirin alueella.
. 24
31.3.2015
Päijät-Hämeessä paiskitaan vaalitöitä
Asikkalainen Pekka Niemelä ja
kansanedustaja Juha Rehula
vaihtoivat Päijät-Hämeen
piirikokouksen jälkeen
muutaman sanan paikallisesta
vaalityöstä. Olemme myötämielisiä ja
avoimia kaikkien yhteistyömahdollisuuksien kanssa.
KESKUSTAN varapuheenjohtaja
Juha Rehulan mukaan puolue kokee nyt suurta luottamusta.
. Rovaniemen puoluekokouksen jälkeen olemme rakentaneet
askel askeleelta puolueeseen uutta ilmettä.
KESKUSTAN ehdokkaat ovat kampanjoineet yhdessä kuluneen viikon aikana Hämeen vaalipiirin
alueella.
Kierroksen aikana ehdokkaat
ovat käyneet kaikissa kunnissa
esittäytymässä.
Keskustan Päijät-Hämeen piirin mielestä vielä ei ole aika ottaa
kantaa tuleviin hallitusneuvotteluihin ennen kuin vaalit on käyty
ja tulos selvillä.
Vaalien tulos on äänestäjien käsissä, järjestö muistuttaa.. Valtiovallan poukkoileva ote
on vaikuttanut myös kunnan
päätöksentekoon. Toivottavasti
saamme tulevan hallituksen myötä enemmän tolkkua ohjaukseen,
Torkkel sanoi.
Torkkel myös kertoi, että Kärkölä jatkaa kiinteää yhteistyötä naapurikuntien kanssa.
. Olemme luvanneet laittaa Suomen asiat kuntoon.
Engmanin mukaan liikkuvien
äänestäjien määrä on kasvussa ja
siksi heitä on myös keskustalaisten aktivoitava mukaan vaikuttamaan.
. Muistutan, että hyvien tapojen
on oltava kunniassa vaalityössämme. Olemme luvanneet tehdä
omaishoitajien tuesta yhdenvertaisen koko maassa. Tämä luottamus on mahdollista ylläpitää vain ja ainoastaan
omien tekojen avulla.
Rehula muistutti, että tulevalla vaalikaudella tehdään vaikeita päätöksiä.
. Vaalikentillä on voitu nyt havaita se, että meillä on tekemisen
meininki. Se lukee myös
vaaliohjelmassamme.
Emme mollaa omia emmekä muiden ehdokkaita.
jo paremmalta.