Torstai 4.1.2007
1
Pälkäneen, Kangasalan ja Kuhmalahden paikallislehti 82. Rakennus ehti silti kärsiä jo tuolloin pahoja vaurioita. Puutikkalassa kyseltiin, millaisen Kukkian haluamme.
Leidit lenkille kuudetta kertaa
Syksyllä 2005 pikavauhdilla pystyyn pistetystä Leidien harjulenkistä on muodostunut jokavuotinen perinne Pälkänellä. Sunnuntaina kello 13 naiset kokoontuvat Nuijalla zumbaamaan ja starttaavat sitten harjun poluille. Kukkian rannoilla asustavat ja lomailevat pelkäävät, että Natura-suojeltu järvi on samanlaisessa kierteessä. Miehen kiinnioton yhteydessä myös etsitty Opel Vectra-B -merkkinen henkilöauto, jolla epäilty oli liikkeellä, saatiin poliisin haltuun.
Kaunis harjuluonto lumosi retkeilijät
Viime viikon lauantai yllätti satamattomuudellaan geologian päivän metsäretkeilijät. Toimikunta käsitteli myös korotettaviksi esitettyjä Kuhmalahden vesitaksoja. vuosikerta Numero 76 - Torstai 30.9.2010 Irtonumero 2 sis.alv.
Järjestelytoimikunta pohtii verojen ja taksonkorotusta
Kangasalan veroprosentiksi 20,5
Kangasalan ja Kuhmalahden kuntien yhteisen järjestelytoimikunnan istuntotahti kiihtyy. Ennen metsäretkeä Geologian tutkimuskeskuksen johtava geologi Jukka-Pekka Palmu ja Suomen ympäristökeskuksen professori Heikki Toivonen puhuivat Vehoniemen synnystä ja harjuluonnon luontoarvoista. Mies oli tiistaiaamuna hieman ennen kello kahdeksaa pakottanut aseella uhaten noin 20-vuotiaan naisen kyytiinsä Kirsikadulla Tampereen Kaukajärvellä. Poliisi pyytää yleisöhavaintoja Kotakorventien läheisyydessä maanantai-illan aikana liikkuneista epäilyttävistä henkilöistä ja mahdollisista ajoneuvoista. Havainnot voi ilmoittaa Kangasalan poliisille puhelinnumeroon 07 187 46350.
Millaisen Kukkian haluamme?
Puutikkalan Kyläjärvi on kuplinut jo monen kesän ajan vihreänä sinilevästä. Tämän jälkeen Kangasalan valtuustosalista suunnistettiin bussikyydillä Punamultalukolle. Harjurinteet kasvavat nykyään usein umpeen, ja siksi niitä tulisi hoitaa säännöllisesti vähentämällä varjostavaa puustoa, Heikki Toivonen kertoili. Toimikunta käsitteli keskiviikkoiltana ensi vuoden talousarviota ja vuosien 20112013 taloussuunnitelmaa ja jatkaa käsittelyä vielä tänään torstaina. Järjestelytoimikunnalle on esitetty päätöksenteon pohjaksi ensi vuoden tuloveroprosentin korottamista puolella prosenttiyksiköllä nykyisestä 20:stä. Kokous oli kesken lehden mennessä painoon keskiviikkona.
Kohti Punamultalukkoa. Geologian päivän retkellä tutustuttiin monipuoliseen Vehoniemen luontoon.
Naisen sieppaaja otettiin kiinni
Poliisi otti tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Tampereella kiinni alle 40-vuotiaan miehen, jota epäillään törkeästä vapaudenriistosta. Kaksikerroksinen asunto oli vajaa 80-neliöinen. Sivu 9 Levän täyttämä Puutikkalan Kyläjärvi muistuttaa vihreää puuroa Pertti Kanteleen ottamassa ilmakuvassa. Jos toimikunta päätyy näyttämään tälle vihreää valoa, vaatii päätös vielä hyväksynnän uudelta kunnanvaltuustolta. Punamultalukko on 50 metriä syvä, ja sen pohjalla saattaa vesi olla jäässä vielä heinäkuun helteilläkin. Muutos ei ole tapahtunut yhtäkkiä, vaan vähitellen. Retkellä kuultiin Vehoniemenharjun rinteen Punamultalukon olevan tiettävästi maailman suurin suppakuoppa. Kiinteistöveroprosentit aiotaan säilyttää nykyisellään. Puutikkalan VPK:n viimeviikkoisessa kokouksessa nousi esille ajatus, että ruususen unta viime vuodet nukkunut Kukkian suojeluyhdistys pitäisi herättää henkiin. Sama talo oli poliisin mukaan sytytetty tuleen jo edellisiltana, mutta tuolloin pelastuslaitoksen yksiköt saivat palon taltutettua. Sivu 13. Viikonlopuksi oli luvattu jatkuvaa sadetta, mutta kävelylenkki Vehoniemeen ja Punamultalukolle tehtiin ilman pisarankaan putoamista retkeilijöiden päälle. Usein tällaisten suppien yläosissa on paisterinteitä, jotka ovat aurinkoisia ja kuivia ja suhteellisen ravinteisia. Näkösyvyys pienenee ja rannat ruohottuvat. Uimareiden iholle jää vihreää mönjää ja vesiämpäreiden pohjalle tahmeaa töhnää. Sivu 8
Kotakorventiellä paloi kahdesti
Kesäasunto tuhoutui täysin tulipalossa Kangasalan Kotakorventiellä Pikonlinnan suunnalla tiistaiaamuna. Naisen onnistui hypätä ulos liikkuvasta autosta Kangasalan Suoramalla Kyötikkäläntien liikenneympyrän kohdalla, minkä jälkeen läheisellä bussipysäkillä linja-autoa odotellut neuvokas sivullinen riensi hätiin ja otti yhteyttä hätäkeskukseen. Merkit Kukkian tilan heikkenemisestä ovat kaikkien luettavissa. Tapahtuma oli osa valtakunnallista geologian päivää, ja sen järjestivät Kangasalan Luonto ry, Metsähallitus ja Geologien tutkimuskeskus
Avoinna ma-pe 1017, la 9.3015
Puutarhakatu 17 (Anttilaa vastapäätä) Avvoinna ma-pe 9.3018, la 915 Puh. 0400 236 145 Reino Mantsinen 050 5384 007 Tero Kankila
T:mi KOTI- JA SIIVOUSPALVELU SANNA-MAIJA
SILLÄ S IISTI! Kaikki kodin
kauppareissusta ruuanlaittoon ym.
Palaan äitiyslomalta pe 1.10.
Uudet ja vanhat asiakkaat tervetuloa!
PARTURI-KAMPAAMO
SANDRA
siivoukset
Soita ja kysy lisää Puh. Polyuretaani-mikrosolurakenne tekee jalkineista erittäin kevyet, (erittäin) miellyttävät ja kulutusta kestävät. 0400 202 229. Tasapainoinen korko jakaa jalkapohjan paineen tasaisesti. Nahkaa
Romahdushinta
TURVAKENGÄT
naisille ja pojille, koot 3540, miehille hajakokoja
2590
taan Puoleen hin
Lasten lämminvuoriset
30.-
KUMISAAPPAAT
hajakoot 21-36 ja -värit
1490
KEVYT SAAPPAAT
-30%
Kauneushoitola Liisa Tuomi
Ultraäänihoidot · Mikrokuorinnat · Kestopigmentoinnit · Nuorentavat Take Ten -hoidot · Dermalogica-ihonhoitotuotteet · Joe Blasco -meikit
MBT-kenkien poistomalleista
alennus uusista MBT-kenkämalleista!
30
Puoleen hintaan
Aidot kankaapääläiset miesten ja naisten-
BOOTSIT
Laadukasta nahkaa
VARASTOmyymälä KANSANKENKÄ
Halvalla: TURVAJALKINEET, KUMISAAPPAAT, KENGÄT
59.-.-
ovat mukava ja turvallinen ratkaisu märkiin olosuhteisiin. Teräskärki ja teräksinen naulaanastumissuoja.
59.-
Teitä on aina ilo palvella! Jatketaan samoissa, mukavissa merkeissä.
Kiitos asiakkaille,
Tampere, MULTISILTA, Perkkoonkatu 1. 010 837 6621
Tampereentie 1, Kopinkulma, Kangasala p. lusikkamunkit ja valkosuklaakakut odottavat Sinua! Museo ja kahvio avoinna päivittäin klo 10-16
A AVOINN ITTÄIN PÄIV
Parasta eltä Pälkäne
· Liivejä · Neuleita · Farkkuja · Juhlamekkoja · Laukkuja
Uutta!
Luomukelpoisia tuotteita
FIINA Westman T:mi Annikki
ma-to 10-17, pe 10-18.30, la 9-14
Uudet aukioloajat:
P. 050 5347076
Yrittäjä, tee itsellesi palvelus!
Olemme tekemässä mahtavan suosittua kalenteria / palveluhakemistoa ensi vuodelle.
KUHMALAHTI: LUOPIOINEN:
Kukkian Kauppa K-Sahrami
Yrittäjä, ilmoita meille, mikäli yhteystietosi ovat muuttuneet!
Näin seudun asukkaat ja mökkiläiset saavat sinut ensi vuonnakin kiinni!
SAHALAHTI:
Tervetuloa ostamaan ja myymään!
Laita sähköpostia: ilmoitukset@shl.fi
Tampereen halvimmat kengät, kumisaappaat ja työturvakengät Perkkoonkadulta Multisillasta ja Puutarhakadulta Anttilaa vastapäätä!
VARASTOmyymälä
Suuri ilmainen parkkipaikka pihassa Perkkoonkadulla!
Naisten ja miesten kotimaiset
Kauneushoitola täyttää 30 vuotta
pe 1.10. klo 9-13
PALVELEMME MYÖS LAUANTAINA 9.3015.00
Naisten kotimaisia
NILKKUREITA ja PUOLIKENKIÄ
Useita malleja, satoja pareja
AVOIMET OVET
KÄVELYKENGÄT
Alle puoleen hintaan
Nahkaa, irrotettava sisäpohjallinen
35;
SUOMISAAPPAAT
MQ-laatu
49;
Kotim. klo 10-14
Varaa myyntipaikkasi p. 0440 473 504
PERINTEINEN SUUR-
Luopioistentie 1005, Rautajärvi Avoinna: ti-pe 9-17, la 9-14, ma suljettu
Puh. Takojantie 2, Pälkäne, www.fiina.fi
Humuspehtoori Oy
Puh. 040 0955 251
PÄLKÄNE:
S-Market, K-Parila, R-kioski
KANGASALA:
K-Supermarket Kangasala K-Extra Pohja Kuhmalahden Kauppa ja Rauta Oy
Honkasen Puutarhalla, Tiihalantie 21
KIRPPUTORI
lauantaina 9.10. 377 2971
TERVETULOA!. tyylikäs Esd-AVOKAS jossa pitävä VPU-pohja. Torstai 30.9.2010
3
- Maasi parhaaksi www.humuspehtoori.fi
VAPAA PÄÄSY!
· Jatkuvasti vaihtuva · ·
näyttely Kahvion herkut mm. klo 11-19 ja la 2.10
Kangasalan ja Kuhmalahden yhteinen järjestelytoimikunta käsittelee uuden kunnan ensimmäistä talousarviota tällä viikolla. Näin, jos haluttaisiin puhua suunnitelmallisuudesta ja järkevyydestä. Sitten voitaisiin tutkia oikeasti esimerkiksi hallintokuntien välistä tilannetta. terveyslautakunta totesi aikataulun käsittelylle olevan liian tiukka. Pirkanmaan ensimmäisissä hankkeissa laajakaistan kilometrihinta on vaihdellut 10 000 ja 17 000 euron välillä. Sosiaali- ja terveyslautakunnan Seppo Ojalalle riittäisi alkuun pienikin parannus ja nykyistä pidemmän valmisteluajan käyttö. Se on lautakunnalle hankala tilanne, kun siihen ei ehdi valmistautua. Valaistu kuntorata kulkee noin 70-prosenttisesti yksityisten maanomistajien metsissä. Tiukka talouslinja oli jo ennakkoon tiedossa, mutta sosiaali- ja terveystoimelle sekä sivistystoimelle asetetut miljoonan euron ylimääräiset karsintatavoitteet kuohuttivat niin sosiaali- ja terveyslautakuntaa kuin kasvatus- ja opetuslautakuntaakin. Yksityiskoulua ylläpitävä Anna Tapion säätiö haluaa myös säilyttää mahdollisuuden hyödyntää soravaroja joskus tulevaisuudessa. DNA on rakentanut uusia 3G-tukiaasemia myös Juupajoelle, Nokialle, Orivedelle, Tampereelle, Valkeakoskelle ja Ylöjärvelle. Erityisasiantuntija Marja-Riitta Mattila-Nurmi Pirkanmaan liitosta kertoo, että hankkeesta päätettäessä ohjearvona käytettiin viestintävirastolta saatua arviota. Kangasalla olisi aika ruveta pohtimaan isoja
DNA toi 3G-verkon sahalahtelaisille ja raikkulaisille
Sahalahtelaiset ja raikkulaiset ovat päässeet kesällä DNA:n 3G-verkon vaikutuspiiriin. Kunta omistaa ainoastaan pienen kaistaleen lähtöpaikan tuntumassa. Ne mahdollistavat seudun asukkaille ja mökkiläisille jopa sadan megatavun sekuntinopeudella toimivat laajakaistayhteydet. Siitä huolimatta lisäkarsinnat saatiin tehtyä, kun terveysasemien kesäsulkuja hahmoteltiin edelleen laajennettaviksi. juttuja. Sadan megatavun sekuntinopeudella toimivan laajakaistan kuukausihinta on 40,50 euroa, kymmenmegaisen yhteyden saa 35,50 eurolla. Laajakaistaa on tarkoitus vetää vielä Vehkajärvelle ja Vedentaustaan. Käymme varmaan vielä paikan päällä katsomassa tilannetta. Kunta on neuvotellut maanomistajien kanssa kuntoradan siirtämisestä. Tarjolle tulee varsin vauhdikkaita nettiyhteyksiä. Kuhmalahden hanke on ensimmäisiä Pirkanmaalla toteutettavia haja-asutusalueiden laajakaistahankkeita. Hankkeeseen voidaan saada valtiolta rahoitusta, jos maanomistajien kanssa tehdään sopimukset vähintään 15 vuodeksi. Tämän vuoden ennakkotietona Kangasalan kunnan verokertymä on kasvamassa vajaa kolme prosenttia, kun Kuhmalahdella kunnallisverotulo on kutistumassa viitisen prosenttia viime vuodesta. Selvitystyöryhmän pitäisi selvittää ne lakisääteiset minimit, mitä joka vuosi joudutaan joka tapauksessa satsaamaan. Sama operaattori on laskenut varsin erilaisia hintoja erilaisille alueille. Ensi vuodelle esitetyt rakentamisinvestoinnit olivat aluksi noin 29 miljoonaa euroa, mutta niitä on saatu karsittua noin 19 miljoonaan euroon, jonka verran ollaan ottamassa lainaa investointien rahoitukseen. Sen mukaan laajakaistan vetäminen maksaa 13 000 euroa kilometriltä. Pälkäneen kunnanhallitus onkin toivonut, että Kangasala ja Pälkäne kävisivät läpi tilaus- ja budjettiprosessit aikatauluineen ja määrärahoineen.
"Aika pohtia isoja juttuja"
Kasvatus- ja opetuslautakunnassa esitettyjä leikkauksia ei katsottu edes mahdollisiksi toteuttaa. Loppu jää operaattorin maksettavaksi. Tällä hetkellä näyttää käyvän liian usein niin, että kun säästetään yhdeltä puolelta, maksetaan lisää toiselta. 3G-verkko mahdollistaa langattomat nettiyhteydet uusilla kännyköillä tai mokkuloilla. Ei ole koskaan hyvä, että joudutaan tekemään paniikkisäästöjä, puheenjohtaja Seppo Ojala sanoo. Liittymämaksun hinta vaihtelee 1000 ja 1600 euron välillä ja kuukausimaksun hinta 40,50 ja 81 euron välillä. Kuntoradasta on aikanaan tehty maanomistajien kanssa suulliset sopimukset. Linjalle kertyy hintaa kaksi kertaa enemmän kuin mihin kunta varautui, kun se päätti osallistua laajakaistahankkeeseen. Ensi vuoden talousarvion ja lähivuosien taloussuunnitelman käsittelyn yhteydessä miljoonan euron lisäleikkaustoiveen kohdannut sosiaali- ja. Mutta esitettyjen vaihtoehtojen joukossa on järkevä malli, joka hyödyntää mukavasti vanhoja polkuja, Saarikangas sanoo.
Kivisalmeen vedetään ensi vuonna laajakaista
Kuhmalahden Kivisalmeen vedetään ensi vuonna valokuitukaapelit. Hän arvelee, että talousarvion laadinnassa näkyvät yhtäältä kiire ja toisaalta liiallinen ennakointi, kun budjettia ollaan hyväksymässä jo marraskuussa. Me voimme korkeintaan priorisoida. Kivisalmen laajakaista rakennetaan ensi vuoden loppuun mennessä, jos Kuhmalahden kunta hyväksyy hankkeen. Silloin radan päihin jäisi lenkit, mutta keskellä olisi noin 300 metrin osuus, jota kuljettaisiin edestakaisin. Kuntien ja valtion rahoittamilla hankkeilla pyritään tuomaan vauhdikkaat laajakaistayhteydet kaikkien suomalaisten saataville. Ei se helppoa ole valmistelijallekaan. Kunta on neuvotellut maanomistajien kanssa uudesta linjauksesta (katkoviiva). Mikäli esitetty linjaus kelpaa maanomistajille, kuntorata lyhenee ensi vuonna muutamalla sadalla metrillä. Hintaan vaikuttavat ilmeisesti sekä maasto-olosuhteet että tekniikkaratkaisut, Mattila-Nurmi sanoo. Leikkaustoimenpiteeksi suunnitellut palkattomat vapaat myös kiristävät henkilöstön työtahtia ja heikentävät jaksamista. Puheenjohtaja Mika Ollila näkisi mielellään suuriakin muutoksia nykyisissä käytännöissä. Jos rataa siirretään ehdotetulla tavalla, se jää valtaosin Anna Tapion maille. Esimerkiksi Pälkäneellä seuraavan vuoden talousarvio käsitellään valtuustossa vasta joulukuussa, kun terveyskeskuksen isäntäkunnassa Kangasalla budjetti seudun terveydenhuollon palvelutilauksineen on hyväksytty jo kuukautta aiemmin. Koululaiset käyttävät rataa runsaasti myös vapaaajallaan iltaisin. Yksityiskoulua ylläpitävä säätiö pitää valaistua kuntorataa koululle ja sen oppilaille tärkeänä. Henkilökohtainen kantani on, että prosessia voisi myöhentää kuukaudella, kuten joissakin kunnissa on tehty, Ojala sanoo. Siirrosta aiheutuu kymmenien tuhansien eurojen kustannukset. Miljoonan euron leikkauksen katsottiin olevan niin suuri, että se heikentää palvelujen saatavuutta. Emme tietenkään halua, että rata viedään siitä, missä puut ovat suurimpia ja arvokkaimpia. Kuhmalahti maksaa laajakaistan kustannuksista 22 prosenttia. Pohdinnassa on muun muassa tuloveroprosentin korotus 20,50:een. Kesäkuun puolivälin jälkeen hinta nousee 25 euroon. Kunnanjohtaja Jarmo Kivineva on kustannusten kasvusta yllättynyt, sillä Kivisalmen haaran hinta ylittää yksistään summan, jonka Kuhmalahti varasi koko hankkeeseen. Siirrettävästä osuudesta on tarkoitus sopia kirjallisesti. Tampereellahan tuntuu olevan niin, että lautakunnat tekevät ratkaisut, Kangasalla kunnanhallitus päättää. 11,8 kilometrin mittaiselle kaapelille kertyy hintaa 186 280 euroa. Valtio maksaa kustannuksista 44 prosenttia eli vajaat 82 000 euroa ja kunta 22 prosenttia eli reilut 63 000 euroa. Pitäisi olla mieli avoinna ja kyseenalaistaa asioita, esimerkiksi Oksa, joka ajatuksena oli hyvä. Liityntäyhteydestä peritään 22 euron metrihintaa sadan metrin ylittävältä osuudelta. Myös loppukäyttäjiltä perittävissä hinnoissa on jonkin verran vaihtelua. Kivisalmen valokaapelit rakentaa Elisa Oyj, joka teki ainoan hyväksyttävän tarjouksen. Esimerkiksi sopii vaikkapa kunnan suunnitelma säästää oppilaiden kuljetuskustannuksista: kun sovitut kilometrit eivät tulleet täyteen, yritys purki sopimuksen ja kunta joutui hankkimaan nopeasti korvaavat kuljetukset aiemmin sovittua kalliimmalla. Sijoitusvaroistakin voisi käyttää rahaa esimerkiksi hankkeisiin, jotka on pakko toteuttaa, hän näkee. Meille annettu raami oli jo valmiiksi viisi miljoonaa euroa liian pieni, ja siitä sitten piti nipistää vielä miljoona. Kangasala on "tilannut" sivukulmien laajakaistaa vajaat kymmenen kilometriä ja Pälkäne lähes 50 kilometriä.
Aitoon kuntorata on siirrettävä soraalueelta (viivoitettu alue). Säätiön hallitusta johtava Hannu Saarikangas muistuttaa, että säätiön tehtävänä on vaalia myös koulun omaisuutta. Mikäli linjauksesta päästään sopimukseen, kuntorata jää Anna Tapion säätiön maille päätylenkkejä lukuun ottamatta.
"Tästä tuntuu tulleen jokavuotinen käytäntö"
Lautakuntia kismittää nykymeno Kangasalan talousarvion laadinnassa
Kangasalla on kuulunut vahvoja soraääniä, kun lautakunnissa on alustavasti hahmoteltu ensi vuoden talousarviota. Ollilan mukaan lautakuntatasolla pitäisi myös pystyä reagoimaan nykyistä nopeammin olosuhteiden muutoksiin. Niille kertyy hintaa yhteensä 1,7 miljoonaa euroa. Sen jälkeen hinta nousee 2500 euroon. Lautakunta esittääkin talousarviokäsittelyn aikataulun järkevöittämistä jatkossa, jotta lautakunnalla on mahdollisuus ottaa kantaa asiaan. Jos tulee oikein huono signaali, pitäisi kokoontua heti käsittelemään asiaa tai saamaan siitä pohjatietoa, ja samoin myös toisin päin. Torstai 30.9.2010
5
Aitoon kuntorata lyhenee
Soramontun reuna lähestyy vähitellen Aitoon Pukkivuoren maastossa kulkevaa kuntorataa. Liittyjä joutuu maksamaan lisähintaa, jos runkoverkosta pitää vetää taloon yli sadan metrin haara. Kangasalan ja Pälkäneen maksuosuus on 33 prosenttia. Sen lisäksi edullisemmalla maksuosuudella hankkeeseen pääsi Ruovesi. Valtion ja kunnan tuesta huolimatta laajakaistaliittymä on loppukäyttäjälle varsin arvokas. Ratkaisevassa asemassa on Anna Tapion säätiö, jonka mailla kuntorata kulkee vajaan kilometrin verran. Jos liittymän tilaa kesäkuun puoliväliin mennessä, sen saa tuhannella eurolla. Erikoissairaanhoidosta haetaan jälleen kalliin hoidon tasausmaksuna lähes puolta miljoonaa euroa. Tänä vuonna liikkeelle lähti Kuhmalahden, Tampereen, Sastamalan ja Parkanon sivukulmien laajakaistahankkeita. Lisäksi muun muassa suunniteltujen vakanssien perustamista päätettiin siirtää hieman myöhemmäksi. Uusien tukiasemien lisäksi olemme laajentaneet aiemmin rakentamiemme tukiasemien kapasiteetteja. Tehostaminen on aina ajankohtaista, sillä langattoman internetissä surffailun suosio kasvaa jatkuvasti, kertoo DNA:n 3G-verkon suunnittelusta vastaava kehityspäällikkö Jarkko Laari.
Jyrkkä ei paniikkisäästöille
Lautakunnilta riittää ymmärrystä talouden tervehdyttämisen nimissä tehtäville nipistyksille, mutta niiden toteuttamistavassa nähdään paljonkin parantamisen varaa. Palvelukeskusten kulujen karsimisen syy on sinänsä yksinkertainen: tulot eivät riitä kattamaan menoja, ja esimerkiksi kunnan vuosikate on asettumassa 6,5 miljoonaan euroon tavoitellun 12 miljoonan euron sijaan. Näiden lisäksi liiketoimintayksikkö Oksalle annettiin 0,7 miljoonan euron karsintatavoite ja sekä tekniselle keskukselle että strategiselle johdolle 50 000 euron säästötavoite. Lisäksi radan alkupäähän tulee noin 300 metrin osuus, jota kuljetaan sekä meno- että paluumatkalla. Hänen mielestään asioista hyvin perillä olevien lautakuntien vaikutusmahdollisuutta tulisi kasvattaa
Siitä on toki saatu hetkittäistä rahallista säästöä, mutta vesistön laadun kustannuksella pidemmällä tähtäyksellä. Markkinakapitalismin sääntöihinhän myös kuuluu, että kun on rakennettu yksi tehokas yksikkö, muut sen ympärillä muuttuvat tehottomiksi ja ne lakkautetaan. Itse en todellakaan näe mitään järkeä hypätä linja-autoon asioidakseni vain Kangasalan pääkirjastossa. Huoli oli yhteinen. Onhan se toki selvää, että palvelut paranevat kun ne kasataan yhteen ja samaan pisteeseen... Mallasveden pohjaan on putken purkualueella kertynyt metreittäin lietettä. Se maksaa, toki veronmaksaja sen ymmärtää, mutta nykyistä lähes vastuutonta toimintatapaa on vaikea sulattaa. Kodin ja perheen rooli on keskeinen. Uusia ympäristöystävällisiä passiivitaloja nousee Nenäpään alueelle. JÄRVENPÄÄ OY
29
Korisetti
90
Kankaanmaantie 6, 36600 PÄLKÄNE. Se on tosiasia, jota ei voi eikä saa enää paeta. 0207 630 840 Av.: ma-pe 8.30-17, la 8.30-14 (Matkapuh. Mallasveden laatuluokitus on pudonnut erinomaisesta hyvään muutama vuosi sitten. Tällä rahalla kunta voisi hankkia kaihileikkauksen 425 kuntalaiselle tai kustantaa vanhusten laitoshoitopaikan vuodeksi kuudelle pälkäneläiselle. Pälkäneen kouluissa alkaneet vanhempainvartti-tapaamiset ovat hyvä askel sitä kohti, että lasten ja nuorten hyvinvointi on yhteinen asiamme, ei vain yksittäisen vanhemman tai opettajan. Ylitys oli samaa luokkaa myös viime vuonna. · ihana, rentouttava hieronta · hoitoseerumi
· naamio · kulmien siistiminen · hoitovoiteet
110
Rautatienkatu 12 · Puh. Muille etäämmällä palveluista asuville se käytännössä tietää palveluiden käytön vähentymistä, toisille jopa suoranaista loppumista. Kuvassa sinilevän värjäämä Pakanranta. Sinileväesiintymiä oli harvassa, ja helteinen kesä saatiin vilvoitella vesistöissämme turvallisin mielin. Ikään kuin reunahuomautuksena on pakko todeta, että mitäpä tässä hosumaan kun herrat muutaman kyläkoulun ikkunat naulauttavat umpeen. Paikallislehdestä on saatu lukea hankkeesta, joka jatkossa tuuppaa kaiken jäteveden Sappeesta alkaen Mallasveteen. Kirjasto ja sen tilat toimivat myös monille nuorille ja vanhemmillekin tiloina tavata, tervehtiä ja vaihtaa isompia tai pienempiä kuulumisia. Meidän sukupolvemme ei ole katastrofin kehittymistä näkemässä, mutta vastuuta se ei meiltä poista. DERM ACTE HÄIVYTTÄÄ MYÖS MAKSALÄISKIÄ!
DERM ACTE
Kirjasto palveluverkon tiivistämisen jaloissa
Paljasjalkaisena sahalahtelaisena voinen todeta, että vallan ja päätöksenteon pimeä ydin todellakin sijaitsee Kangasalla. Lasten ja nuorten pahoinvoinnille on syynsä ja ne eivät ole lapset ja nuoret itse. Haastankin nyt kaikkia kuntalaisia kiinnittämään huomiota lähipiirissä olevien lasten, nuorten ja heidän perheiden tilanteeseen ja tarjoamaan apuaan. Niin lyhytaikainen ilo vaikutusten rinnalla! Samaan aikaan syrjäkylien asukkaita velvoitetaan tekemään kalliita jätevesiratkaisuja. 6
Torstai 30.9.2010
VIIKON TARJOUS
Trimmeri
Partner Kolibri 2S
89
www.rautia.fi
· polttomoottori
Mallasveden tila huolestuttaa
Viime kesä oli yllätyksellinen. Nyt on ilmeisesti käymässä niin, että kasvatusvastuu jää yhä harvempien huoleksi. Usein pienikin ulkopuolinen huomionosoitus vaikeuksissa oleville lähimmäisille voi auttaa eteenpäin. Onhan se ymmärrettävää, että kun Kangasalan kunta rakennutti itselleen uuden, isomman ja yltäkylläisen "kulttuuri-pyhätön", sanoisinko oikean kansankulttuuripalatsin, se on maksanut kunnan veronmaksajille vallan peevelisti. Vaan ainoastaan kuntalaisille, jotka asuvat juuri tuossa keskitetyssä 0-pisteessä. Kuollut kuin kivi. Tämä tapahtuu vain muutamien satojen metrien päässä edelläkuvatusta paratiisista. Puh. Minä esimerkiksi haluan jatkossakin lukea kirjat kirjoina, enkä sähköisellä lukulaitteella. Sinilevä, jota jossakin määrin on normaalistikin vesistöissä, röyhähti täyteen kukoistukseen vasta vesien viilenemisen myötä. Muutama ystävällinen sana, kiinnostus arkipäivän ongelmiin tai lastenhoitoapu on jo tätä auttamista. Viihtyisiä rantareittejä ulkoilijoille löytyy kaavasta ilahduttavasti. Menkäämme siis itse asiaan! Sahalahdella on alkanut liikkua runsaasti tietoa, että nämä Kangasalan herrat miettivät nyt silmät kiiluen taitavaa harhautusoperaatiota, kuinka kyläläisiltä voitaisiin ikään kuin kähveltää heidän kirjastonsa. Tosiasiassahan se tarkoittaa käytännössä sitä, että palveluita harvennetaan, vähennetään ja viedään yhä etäämmälle ihmisistä, jotka eivät satu asumaan palveluiden tuottamisen keskipisteessä, Kangasalan keskustassa. Sen toivoisi leviävän myös kaikkien kuntalaisten huoleksi. Tietyistä puhdistusvelvoitteista kunta on onkimadon tavoin onnistunut kiemurtelemaan pois. Niin tai näin, mutta minulle itselleni tulee mieleen lähinnä se, että lähes kuusi vuotta tässä ollaan oltu isoveli Kangasalan helmoissa, enemmän tai vähemmän huutolais- tai ottopojan asemassa. Kirjastolla on siis hyvin laajaalainen sosiaalinen vaikutus ihmisiin ja ilman sitä kunta olisi kuin potilas ilman keuhkoja ja sydäntä. Ihmisten toimien tai tarkemmin sanottuna toimimattomuuden seurauksena Mallasvesi oireilee eikä voi hyvin. Eikä minulla olisi edes varaakaan moiseen kulttuurishoppailuun. Mutta mistä siis kiikastaa. ihonpuhd. Perustoteamuksena voinee tietenkin sanoa, että peruspalvelut ovat kylässä säilyneet, joskaan ne eivät ole tehostuneet, pikemmin päinvastoin. tätä hetkeä, kun seisoo sinilevän värjäämällä uimarannalla. Tietämättömälle se voisi äkkiä luoda mielikuvan palveluiden laajentumisesta ja ennen kaikkea lisääntymisestä. Jos sitä ei tee läheiset ja kunnan viranhaltijat, niin aikanaan sen tekee oikeuslaitos ja rikosseuraamusvirasto, mutta liian myöhään. Sitä on havaittavissa myös muualla. Tässä kohden joku taitava byrokraatti on kehittänyt maagiset taikasanat: palveluverkon tiivistäminen. (03) 213 2211
Dipl värikonsultti Sky-kosmetologi Ira Suomalainen Inkeri Kauppila
Täyden palvelun kauneushoitola jo vuodesta 1982
Se katutason kiva pikkukauppa.. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.)
VALMISBETONIA LAMMILTA
Kuljetuspumpuilla sekä ränni-autoilla
Kirjoittaja on huolissaan Mallasveden tilan heikkenemisestä. Missä ovat uutiset siitä, että kunta todella satsaa kaikkensa vesien puhdistamiseen. Sen näkee jo silminkin. Tämä on myös uuden lastensuojelulain hengen mukaista. Hanna Heino
Häkyläntie 5, 1600 LAMMI, myynti puh. Päivähoidon ja koulun rooli on keskeinen ongelmien tunnistamisessa, mutta niiden ratkaisussa tarvitaan tiivistä yhteistyötä kunnan viranhaltijoiden ja perheiden välillä. Vain palveluja käyttämällä voimme evätä niitä perusteita, joiden seurauksena kirjaston aukioloaikoja on jo supistettu noin 40 prosenttia. Tämän vuoksi kunta on alkanutkin panostaa perhetyöhön. Vuoden alussa tuli viisi vuotta täyteen Sahalahden ja Kangasalan kuntien kuntaliitoksesta. Siellä keskustassa. Samaan aikaan aivan "kulman takana", Peltoniemen pohjukassa, Pälkäneen vanha vedenpuhdistamo korisee vanhuuttaan. Palveluverkkojen tiivistäminen oli se taikasana, jonka kuullessani kovalevyni alkoi välittömästi raksuttaa. Sahalahtelaiset voivat aivan varmasti itse vaikuttaa kirjastonsa tulevaisuuteen, jos heistä itsestään löytyy tahtoa puolustaa tämänkin palvelun säilyminen Sahalahdella. Vaikka palveluita voidaan käyttää nykyään myös puhelimen ja internetin välityksellä, tuskin mikään voittaa sitä, että haluaa käyttää palveluista fyysisesti. Asiaa voi kysyä tilannetta säännöllisesti seuraavilta: kalastajilta, sukeltajilta, veneilijöiltä, ranta-asukkailta. Kierre on alkanut ja suunta alaspäin, myös virallisesti. Rainer Zeitlin perusturvalautakunnan pj
040 8494 817/Anu 0400 636 421/Ari
Katso aukioloajat: www.strutsitila.com
Tervetuloa!
ENSIAPUA RASITTUNEELLE IHOLLE
academie kasvohoito
TEHOKAS, MUTTA LEMPEÄ ERIKOISHOITO KUIVALLE, KARHEALLE IHOLLE. Pälkäneen helmi, kunnan uimaranta Kostianvirran suulla kerää kesä toisensa jälkeen kasvavan määrän pieniä ja vähän isompiakin polskuttelijoita. Vetoankin nyt kaikkiin kuntalaisiin, että he käyttäisivät runsaasti kirjastonsa palveluita. 6336 575
Koskisen Betoni Oy
Tuotteiden suoramyynti
toimii jatkuvasti!
Eläimiin pääset tutustumaan joka kuukauden viimeinen viikonloppu
Kirvuntie 76, 36600 PÄLKÄNE
Pidetään huolta lapsista
Pälkäneen perusturvalautakunta kävi läpi toimialansa taloustilanteen ja loppuvuoden ennusteen kokouksessaan 21.9.2010. Facebookissa siis tavataan! Tero Saarinen kuntalainen Sahalahdelta
PIENI DERM ACTE
· alkupuhdistus · kuorinta · hoitoseerumi · naamio · hoitovoiteet
55
LUXUS DERM ACTE
· alkupuhdistus · timanttihionta · mek. Mainostamme maalaiskuntaamme luontoarvoilla ja puhtailla vesistöillä. Lupaukset uudesta puhdistamosta eivät auta
00
-40%
Loput kasvit
RAUTIA-PÄLKÄNE P. Vanhan tarinan mukaan lasten kasvatukseen tarvitaan koko kylä. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankapuh. On ristiriitaista, suorastaan irvokasta vallitseva tilanne. Kunnan keinot eivät kuitenkaan yksin riitä, vaan meidän kaikkien kuntalaisten tulee nyt havahtua siihen tosiasiaan, että lapset ja nuoret ympärillämme eivät voi hyvin. Kangasalan päättäjille tahtoisin kertoa ja muistuttaa, että sahalahtelaisille kirjasto on myös muutakin kuin sivistyksen lainaamo. Perusturvajohtajan katsaus oli erityisen huolestuttava siltä osin, että vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden perustella on odotettavissa, että Pälkäneellä lastensuojelumenot (yleensä huostaanottoihin liittyvät kulut) uhkaavat ylittyä talousarviosta noin 225 000 eurolla. Lautakunta kävi pitkän ja seikkaperäisen keskustelun lastensuojelun tilanteesta. Lapsille ja nuorille tulee asettaa toiminnan rajat ja niitä on myös valvottava. Aukioloaikojen supistaminen yleensä kertoo jo siitä, että kyseistä palvelumuotoa ollaan pikkuhiljaa ajamassa alas, siis lopettamassa. Nykyaikainen versio järki- ja sopimusavioliitosta, jota joku toinen voisi pitää suoranaisena pakkoavioliittona. Miksi näin kävi, ei liene ollenkaan niin tärkeää kuin kysymys, miksi Mallasvesi oireilee vuosi vuodelta rajummin
Missään tapauksessa sitä ei
voinut jättää enää paikoilleen, Arasalo kertoo. Aira Mikkilän mielestä 1,8 miljoonan euron sijoitus remonttiin tuntui hieman isolta. Viraston kokonaisuutta uudistaa myös yhdyskäytävä päärakennuksesta entiseen terveysaseman siipeen, jossa nyt toimii perusturvan hallinnonala kokonaisuudessaan. Kyllähän nämä tilat välttämättä tarvitaan, hän arveli. Esimerkiksi kunnanjohtajan huone sijaitsee nyt edellisen huoneen "peilikuvapaikassa": kun vanha huone oli alakerroksen pohjoiskäytävässä Pälkäneveden puolella, nykyinen sijaitsee yläkerroksen eteläkäytävässä Mallasveden puolella. Palvelusihteerit voivat tarvitta-
essa ottaa hoitaakseen toistensa tehtäviä. Palvelusihteerit löytyvät lähimmästä käytävästä. Viimeistään seuraavalla käynnillä pääsee tapaamaan sitä asiantuntijaa, joka voi auttaa, Esko Arasalo selittää. Sivistystoimenjohtaja Mauri Nest ja henkilöstöpäällikkö Maija-Riitta Mäkitalo olivat tyytyväisiä uudistettuihin tiloihin. Ikkunaverhot puuttuvat vielä ja osa tauluista ja muusta seinille kuuluvasta odottaa ripustamista. Muutos oli niin iso, että sitä harjoiteltiin jo ennen remonttia ja apuna käytettiin kouluttajaakin.
lanneet iloisin mielin takaisin. Piti sitä hissiä kokeilla, vaikka me vielä rappujakin päästään, naiset naureskelivat. Erityisesti heitä ilahdutti se, että huonosti liikkuvat ja ikäihmiset on otettu huomioon suunnittelussa. Yhden oven periaatteen mukaisesti kaikki kunnanviraston asiakkaat kulkevat samasta ovesta ja aulassa on opastus, josta voi kysyä ensimmäiset neuvot. Terveydenhoitaja Hannele Näsi (keskellä) osasi kertoa, millainen paikka oli aikanaan terveysasemana.
Helena Mikkilä-Syrjä (vasemmalla) ja hänen äitinsä Aira Mikkilä poikkesivat kakkukahvilla peruskorjatun kunnanviraston kunniaksi. Suuri muutos työpisteiden sijoittelussa on se, että palvelusihteerit työskentelevät yhdessä omassa siivessään eivätkä hallintokuntiensa yhteydessä. Siinä alkoi jo olla työturvallisuusriskejä. Käytiin kysymässä kunnanjohtajalta, että mikä on kunnan seuraava iso rakennusprojekti, ja toivoimme, että se olisi senioritalo, Pirkko Kanninen kertoi. Monet kunnanviraston tilat siirrettiin 1970-luvulta suoraan 2010-luvulle, sillä aikaisempia remontteja on tehty melko vähän. Uusi rakennus olisi maksanut arviolta 4,5 miljoonaa euroa, kun nyt selvittiin 1,8 miljoonan euron kustannuksilla, kunnanjohtaja Esko Arasalo kertoo. Pinnat olivat monessa paikassa alkuperäisiä ja sen mukaisesti kuluneita ja nuhraantuneita. He olivat tyytyväisiä, sillä viraston uusi ilme oli ensi näkemällä miellyttävä ja avara. Oli jopa vaara, että se olisi romahtanut itsestään remontin yhteydessä. Remontin yhteydessä ei ole hankittu uusia toimistokalusteita, koska niitä on uusittu matkan varrella, ja viimeksi hankitut ovat vielä hyväkuntoisia. Luukulla istuvan palvelusihteeri Eeva-Liisa Lumpuksen puheille on jonoa, kun kuntalaiset haluavat tutustua uusittuun virastotaloonsa ja kysellä kuulumisia. Kunnanjohtaja Esko Arasalo kertoo, että asiakaspalvelu haluttiin keskittää yhteen kohtaan, jotta se nopeutuu ja helpottuu asiakkaan kannalta. Suurimmat ulospäin näkyvät muutokset ovat tasakaton muuttuminen harjakatoksi, ulkoverhoilun värin muutos sinisestä ja keltaisesta harmaaksi. Molempien mielestä sisätilojen uudistus näytti ainakin ensi katsomalla onnistuneelta.
Pirkko Kanninen ystävineen testasi hissin, joka helpottaa asiointia kunnanviraston yläkerrassa.. Pälkäneen kunnanviraston peruskorjaus valmistui elokuun lopussa ja kaikki hallintokunnat ovat jo päässeet muuttamaan evakkotiloista oikeille paikoilleen. Henkilökunnan on turvallista tietää, että mitään homevaaraa tai muuta kosteusongelmaa ei ole, putket on uusittu ja sähköja muut järjestelmät turvallisia, hän sanoi.
Sijoitus kannatti jos jälki kestää
Aira Mikkilä tuli tutustumaan kunnanvirastoon yhdessä tyttärensä Helena Mikkilä-Syrjän kanssa. Vuotavakattoinen ja rapistuneen näköi-
nen virastotalo ei lopulta paljastanut mitään ikäviä yllätyksiä, jotka olisivat viivyttäneet korjaustyötä. Virastotalon toiseen kerrokseen pääsee nyt aulasta invahissillä ja ulko-ovista on helppo kulkea. Maija-Riitta Mäkitalo uskoi, että kaikki työntekijät ovat pa-
Perusturvapuoli toimii omassa siivessään, joka on liitetty päärakennukseen yhdyskäytävällä. Pirkko Kanninen, Eeva Kalliokoski ja Marjatta Laitila päättivät jo hyvissä ajoin, että kunnanviraston tiloihin tullaan tutustumaan. Tiistai-iltapäivänä kuntalaisille tarjottiin tilaisuus tutustua talon sisätiloihin ja nauttia samalla kakkukahvit yhdessä kunnan virkailijoiden kanssa.
Palvelusihteeri Eeva-Liisa Lumpus päivysti kunnantalon aulan uudessa palvelupisteessä, joka sijaitsee heti ulko-oven vasemmalla puolella.
Asiakaspalvelu selkiytyy
Yli 35 vuotta vanha rakennus
oli tullut käyttöikänsä päähän. Odottamattomin asia oli julkisivussa valtuustosalin kohdalla ollut tiiliverhoilu, joka oli niin heikosti kiinni, että se katsottiin parhaaksi pudottaa nopeasti kokonaan alas. Molemmat pitivät yläkerroksen hillittyjä väriratkaisuja ja valoisaa tunnelmaa kauniina. Meidän aikanamme se tuskin ehtii, mutta jos olisi hyötyä seuraaville, hän toivoi.
Uudet pinnat, vanhat huonekalut
Virkamiesten huoneissa on avaraa ja valoisaa, pöydät ovat puhtaat ja osa tavaroista etsii paikkaansa muuton jälkeen. Piti valita joko peruskorjaus tai sitten järjestää virastolle tilat jotenkin muuten. Mutta jos kaikki on tehty hyvin ja huolellisesti, niin että se kestää, niin kyllä se summa sitten kannatti käyttää. Keskushallinto on muuttanut ykköskerroksesta kakkoseen. On helpottavaa, kun kaikki pinnat ovat uusia ja siistejä ja äänieristystä on parannettu niin, ettei jokainen puhelinkeskustelu kuulu käytävään asti, Mauri Nest kuvaili. Itsestään aukeavien ovien lisäksi muutos näkyy ensimmäisellä silmäyksellä palvelupisteessä, joka sijaitsee heti oven vasemmalla puolella. He olivat miettineet iäkkäiden ihmisten asemaa kunnassa muutenkin. Torstai 30.9.2010
7
Pälkäneen kunnanviraston peruskorjaus toi sekä työskentelyä että asiointia helpottavia uudistuksia
Kohtelias ovi avautuu suoraan asiakaspalveluun
Ulla Sirén
Kohtelias ovi, oli iäkkään miehen ensimmäinen havainto, kun hän astui sisään Pälkäneen vasta peruskorjattuun kunnanvirastoon. Peruskorjauksessa pitivät sekä budjetti että aikataulu. Periaate on se, että yksi käynti riittää sen tiedon tai avun saamiseen, jota ihminen tarvitsee. Kyllä tämä remontti varmasti oli kannattava sijoitus, jos se nyt palvelee seuraavat 40 vuotta, he uskoivat
Tien leventäminen tarkoittaisi myös sitä, että Natura- ja luonnonsuojelualueella alkaisivat laajat maansiirto- ja räjähdystyöt.
Vesi jäässä heinäkuussa
Jorma Mäntylä ei ole ainoa, joka näkee ja tuntee harjuluonnon suojeluarvot ja erityislaadun. Harjut ovat myös tärkeitä eläinten esimerkiksi hirvien ja metsäpeurojen - kulkureittejä. Luentojen jälkeen koitti bussiretki Vehoniemeen. Ja nyt on sitten vielä keksitty tämä pahin, Tampereen ja Valkeakosken seudun kuntien tekopohjavesihanke Tavase. Sulamisen edistyessä reuna perääntyi, jolloin harjujaksoon syntyi uusi kumpare. Heikki Toivonen toteaa supan olevan mielenkiintoinen laboratorio, sillä ilmastollinen ero supan pohjalla ja yläosassa voi olla niin suuri, että se vastaa 100 kilometrin matkaa pohjoisesta etelään päin. Myös linnut käyttävät harjuja muuttoreitteinään. Pienellä kävelylenkillä tutustuttiin Vehoniemen ainutlaatuisuuksiin, kuten Punamultalukkoon eli suppaan. Palmu kertoo suppien syntyneen jääkauden lopulla, kun suuria jäälohkareita joutui liikkuvan jään alle ja painui maan sisään. · Harjujaksossa voi myös olla rinnakkaisia selänteitä tai se voi levittäytyä laaja-alaisiksi kentiksi, joihin hautautuneet, jäätiköstä irronneet jäälohkareet muodostivat sulaessaan soikeita tai lähes pyöreitä kuoppia eli suppia. Ei tien leventäminen poista kaahaamista ja kuolonkolareita, jos vika on kuljettajan korvien välissä. Kaikkiaan harjuilta löytyy noin 60 kasvilajia, joita kasvaa vain harjuilla tai joita esiintyy enemmän harjuilla kuin muissa metsissä, Toivonen kertoilee. Eikä viidenkymmenen vuoden piina riitä. Mäntylä laskee diaprojektoriin kuvan moottoritiestä ja sen varteen kuolleesta eläimestä. · Kapean ja jyrkkärinteisen harjun synty on tapahtunut kapeassa railossa tai tunnelissa, jossa jäätikköseinämät säätelivät kerrostumista. Vehoniemen harjun laella on muun muassa vanha maantie, matkailumaja ja automuseo. Metsätyyppien kirjo ulottuu kuivista puolukkatyypin metsistä aina puolilehtoihin saakka. Leveät ja loivarinteiset harjut syntyivät jäätikön reunaosien avoimiin railoihin ja jäätikkölahtiin. Hänen mukaansa Vehoniemen harjun tulevaisuus ei näytä hyvältä. Yläosassa on paisterinteitä, jotka ovat aurinkoisia ja kuivia ja usein suhteellisen ravinteisia. Tällöin kerrostuminen tapahtui jäätikköjoen suulle jäätikön reunan eteen. Harjurinteet kasvavat nykyään usein umpeen, ja siksi niitä tulisi hoitaa säännöllisesti vähentämällä varjostavaa puustoa.
Eläinten kulkureittejä
Vehoniemen harjun alue on pääosaksi havupuuvaltaista harjumetsää. Paahderinteiltä löytyy omaleimaisia hyönteisyhteisöjä. harjun rinteessä on tiettävästi maailman suurin suppakuoppa. · Harju voi olla muodostunut myös perättäisistä erillisistä kummuista. Nousevat ilmavirtaukset suosivat eritoten petolintumuuttoa. Näistä umpilaskeumista käytetään myös nimityksiä lukko, vati, onsi ja kaivo.
50 metriä syvä Punamultalukko on tiettävästi maailman suurin suppakuoppa.. Soranotto harjulta jatkuu ja uusia ympäristöongelmia ilmenee alati. Mäntylän mukaan harjua on kohdeltu huonosti yli 50 vuotta. Harjun laella sekä alhaalla rannassa on runsas polkuverkosto ja neljän kilometrin pituinen luontopolku. Tällaisen harjun aines on vaihtelevaa ja tutkimusten mukaan harjussa on myös huonosti vettä johtavia (moreeni)kerroksia. Vehoniemestähän löytyy niin sora- ja hiekkavaltaisiakin kohtia kuin myös savea ja kalliomaa-aluetta, Palmu toteaa. 8
Torstai 30.9.2010
Geologian päivänä tutustuttiin maailman suurimpaan suppakuoppaan
Harjut ovat tärkeitä eläinten kulkureittejä
Krist a Kait asuo
Kangasalan Luonto ry:n puheenjohtaja Jorma Mäntylä on huolissaan. Harjun biologiset arvot ovat
usein kiinni paiste- ja varjorinteistä, eli siitä, kuinka avoin paikka on ja kuinka paljon sinne pääsee valoa. Puolilehdoista voi löytää esimerkiksi lillukkaa, sananjalkaa, metsäorvokkia, nuokkuhelmikkää, aitovirnaa, lehtokuusamaa, mäkilehtolustetta ja metsäorvokkia. Viime viikolla Kangasalla järjestetyillä geologian päivillä harjuluonnosta piipahtivat juttelemassa geologian tutkimuskeskuksen johtava geologi Jukka-Pekka Palmu ja Suomen ympäristökeskuksen professori Heikki Toivonen. Paisterinteiden metsissä kasvaa usein kanervia ja puolukkaa ja toisinaan poikkeavia harjuvariantteja. Muodostelma koostuu jäätikön sulamisvesien kuljettamasta hiekasta ja sorasta. Nyt harjun alla kulkeva valtatie halutaan muuttaa nelikaistaiseksi moottoritieksi. Se on 50 metriä syvä, ja sen pohjalla saattaa vesi olla jäässä vielä heinäkuun helteilläkin. Monen uhanalaisen perhosla-
jin ja hyönteisen olemassaolo on riippuvainen harjukasvien esiintymisestä, Toivonen kertoo.
60 metriä vedenpinnan yläpuolella
Vehoniemenharjun kaltainen saumaharju on syntynyt kahden jäätikkökielekkeen saumaan. Harjulta löytyy muun muassa rumia kallionlouhinta-alueita, jotka on maisemoimalla piilotettu turistien ja ohikulkijoiden silmiltä. Punamultalukko Vehoniemen-
Suomen ympäristökeskuksen professori Heikki Toivonen (vasemmalla) ja geologian tutkimuskeskuksen johtava geologi Jukka-Pekka Palmu kertoilivat Vehoniemessä harjuluonnon erikoisuuksista. Hitaasti sulaessaan jäälohkareet jättivät maahan jyrkkäreunaisia kuoppia, joiden pohjalla vallitsee ympäristöä kylmempi mikroilmasto. Vedenvirtauksen nopeus
sanelee sen, millaista ainesta mihinkin muodostuu. Vehoniemenharju on valtakunnallisen harjujensuojeluohjelman kohde, ja suuri osa alueesta on luonnonsuojelualueena.
Miten harjut ovat syntyneet?
· Harjujen kerrostuminen alkoi jäätikön sisällä tai pohjalla oleviin sulamisvesitunneleihin, jotka sulamisen ja jäätikön ohenemisen edistyessä saattoivat aueta pintaan saakka railoiksi ja kasvaa edelleen jäätikkölahdiksi. Harjun laki nousee jopa 60 metriä vedenpinnan yläpuolelle
Kun Kirkonkylän lahti alkoi haista, vedettiin putki syvemmälle Kukkialle. Kaislojen varret ovat täynnä mustaa tököttiä eikä mokomassa vedessä tee mieli peseytyä. Uimarit havaitsivat sen kesällä matalissa lahdissa, joissa ihoon jäi ikävää vihreää mönjää. Kaikki tiesivät sen ja huokailivat ihastuksesta, kun kertoi omistavansa mökin Kukkialla. Väkeä oli tullut paikalle runsaasti, oli mökkiläisiä ja paikallisia asukkaita, oli kalastuksen harrastajia ja muita luonnon ystäviä. Johdossa on suodatin, joka nykyään pitää pestä joka kerta, kun mökille tullaan. Näin syntyi 45 metriä leveä ja noin puolitoista metriä syvä uoma. Hän kertoo, miten järvi oli aikoinaan tarunomainen puhtaudestaan. Kaikkia kiinnosti mahdollisuus peruuttaa päätös, jonka kuulemma virkamiehetkin ovat myöntäneet virheeksi.
Sylttytehdas nro kaksi: Jurtin "entistäminen"
Toinen sylttytehdas löytyy hiukan ylempää Jurtin eli Kukkian virrasta. Voi olla, että verrattuna moneen muuhun Etelä-Suomen järveen Kukkia on vielä suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta ei pidäkään verrata muihin. Natura-Kukkia muuttuu samanlaiseksi kuin niin monet muut maamme järvet: uida voi, kalastaakin, mutta hampaitaan ei enää tee mieli järvivedessä pestä eikä kalaakaan oikein syödä. Ei tarvitse kuin katsoa mökin kuistilta järvelle, niin Saksalanlahden ruohottumisen huomaa selvästi. Jurttia muutettiin tukinuiton tarpeisiin useaan otteeseen, viimeksi vuosina 194950. Toki puhdistamon toimintaa valvotaan, mutta kuka takaa, mitä tapahtuu valvontakäyntien välisenä aikana. Järven maine oli suurin yksittäinen syy, miksi kesämökkitontti hankittiin juuri Puutikkalasta. Työ
Sylttytehdas nro yksi: pohjapadon poisto
Väki oli huolissaan, sillä jokaiselle rantojen asukkaalle Kukkia on rakas ja tärkeä elementti. Kanteleella on mökki Vuollekeskisellä ja hän on vuosien ajan lennellyt pienkoneellaan Kukkian yllä. Hän kertoi, miten heille otetaan vettä pumpulla järvestä. Se ei paljon maksa, Hannu Uusikartano sanoo. Entistämistöiden tavoitteena oli palata aikaan, jolloin ihminen ei vielä ollut puuttunut virran kulkuun eli jonnekin sadan vuoden taakse. Uoman syvyydeksi määriteltiin metri ja leveydeksi viisi metriä. Asukkaiden kokemukset eivät paljon paina, sanovat kyynikot. Ormio sinänsä on erikoisuus, mutta sen antama viesti on merkittävä; niin kauan kuin se kasvaa ja viihtyy, Kukkia voi hyvin. Hidas kuihtuminen ja veden likaantuminen jatkuu. Tukkilaisten taukotuvan "moikan" ja mantereen väliin jätettiin kynnys, joka esti Kukkian ja Kuohijärven vesien laskemisen liian alas. Yleisessä tiedossa on, että ne toimivat kapasiteettiensa ylärajoilla. Uudet asukkaat tuskin tietävät, että jotain on muuttunut. Kari Syrjänen, jolla on mökki Leppänässä, vahvistaa asian. Monet haluaisivat lisätä lainausmerkit entistettiin-sanaan. Pitäisi selvittää Vihavuoden pohjapadon poiston vaikutukset vaikkapa rakentamalla pato uudestaan koeluontoisesti muutamaksi vuodeksi. Näin vesi on kuin tiivistettä, jossa vähäisemmätkin epäpuhtaudet korostuvat.
tehtiin räjäyttämällä ja irtoava maa kasattiin väylän reunoille. Lähtökohta tällä järvellä on niin hieno, että siihen on kehitystä verrattava. Trendit jatkavat kulkuaan, jos mitään ei tehdä. Ohjearvot eivät sovi jokaiselle järvelle. Mökkiläisiä ja rantojen omistajia huolestuttaa myös aivan konkreettisesti maan arvon väheneminen. Tämä ei ole hänen mukaansa kenenkään etu. Tämäkin tosiasia tarkoittaa sitä, että entiseen ei ole paluuta ja jos Kukkia halutaan säilyttää kirkkaana, jonkinlainen patojärjestelmä on oltava sekä Vihavuodessa että Jurtissa. Paljon keskusteltiin myös syistä, jotka nykytilanteeseen ovat johtaneet. Salmet kasvavat umpeen, kaislikko valtaa alaa. Saasteet lisääntyvät järvessä ja jostainhan ne tulevat. Torstai 30.9.2010
9
Onko Kukkian kirkkaus enää vain myytti?
PERTTI KANTELE
Päivi Loukamo
Kesän kääntyessä syksyyn puheenaiheeksi on noussut Kukkian nykytila. Toivottavasti he ovat väärässä, sillä muuten menetämme hitaasti mutta varmasti erään maamme hienoimmista järvistä. Luontoihmiset seuraavat hitaan muutoksen vaikutuksia alueen kasvistoon, linnustoon ja muuhun eläimistöön. Ennen riitti pesu kerran kesässä. Vanhimmat VPK:n talolla paikalla olleet muistelivat, miten opettaja vei lapset virran yli marjaan Hauhon puolelle. Vesillä ikänsä liikkuneet tietävät, että Kukkia myös kutistuu eli lahdet ja salmet kasvavat umpeen ja vesikasvit valtaavat alaa. Pahinta on kuitenkin, että voimakas keskivirtaus aiheuttaa Kukkian lahtien ja kapeikkojen hitaan tuhon. Pertti Kantele piti alustuksen, jossa hän kertoi omista havainnoistaan. Tarkoituksena oli myös palauttaa Kukkiaan aikoinaan runsaana esiintynyt taimenkanta. Ranta-asukkaiden kokemukset ovat kuitenkin toisenlaisia. Ensinnäkin Kukkiasta lasketaan nykyisin liikaa vettä ja veden pinta on alhaalla myös keväisin. Verkot pitää pestä joka nostokerran jälkeen, katiskat samoin. Se tunnettiin kivikkoisena, salaperäisenä ja ennen kaikkea uskomattoman kirkkaana. Viesti oli lohduton: vesi on todellakin likaantunut hälyttävästi. Pohjaa ei enää näy, veden alla piilevät kivet eivät näy kirkkaallakaan säällä veneeseen. Löydettiin kolme "sylttytehdasta", joihin syyttävä sormi osoittaa. Monet pitivät tätä suurimpana syyllisenä järven nykyiseen tilaan. Viranomaisten mukaan Kukki-
an vesi on laadultaan erinomaista. Puutikkalassa ryhdyttiin sanoista tekoihin. Asukkaita se tietysti huolestuttaa, sillä järven virkistyskäytön arvo laskee muutosten myötä. Rantaviiva vetäytyy yhä kauemmaksi ja rannat muuttuvat käyttökelvottomiksi. Puutikkalan VPK:n syyskokouksen yhteydessä pidettiin keskustelutilaisuus, jossa nostettiin kissa pöydälle. Tämän sinänsä kauniin suunnitelman toteutus jäi pahasti kesken. Yhä lisääntyvä huoli ainutlaatuisen Kukkian kohtalosta saanee aikaan lisää Puutikkalan kokouksen kaltaisia tilaisuuksia. Saastuneessa järvessä eivät viihdy enää kirkkaan veden eliöt. Kaisloittumista ei kukaan liene edes tutkinut ja selvittänyt. Jurtti on kaikkien elossa olevien muistoissa aina ollut ruopattu virta. Vesi ei enää kierrä niissä kuten ennen, vaan valuu pohjavirtauksena suoraan Kuohijoelta ohi Haikankärjen kohti Jurttia ja siitä edelleen pohjapadottomasta Vihavuoden koskesta alas. Miten lie vain ehdottoman kirkkaissa vesissä viihtyvän ormion laita. Uusikartanon mielestä vesi ei enää kierrä Isosaarta kuten ennen, vaan seisoo paikoillaan yhä matalammassa lahdessa. Viranomaisten kanssa keskustellessa vaan tahtoo usein käydä niin kuin Tuntemattomassa sotilaassa: lyödään eteen sellaiset rätingit, että nälkä ei voi olla, vaikka maha kurisee. Kymmenien vuosien kokemus osoittaa, että padoksi riittää pohjapato ja Kukkian virran yläsuuhun muodostettava köngäs. Järvellä oli erinomainen maine. Keskustelu on kuitenkin nyt hyvin aluillaan ja toivon, että saadaan aikaan jotain näkyvää, ennen kuin Kukkian ainutlaatuisuus on lopullisesti kadonnut.. Hannu Uusikartano sanoo, että järven muutos on niin hidas, että sitä on vaikea havaita. Kun valkoiseen ämpäriin nostaa järvivettä ja antaa sen päivän pari seistä siinä, ämpärin sisäpinnalle muodostuu tahmea likainen kelmu.
Kukkia on lentokoneesta nähtynä upea, mutta sen matalat lahdet eivät enää kestä lähempää tarkastelua.
Monet paikalla olijat olivat sitä mieltä, että tilanne on selvästi huonontunut sen jälkeen, kun Vihavuodesta poistettiin niin sanottu pohjapato, joka säännösteli veden virtaamaa. Aina löytyy niitä, jotka sanovat, että mitään ei ole tehtävissä, että ympäristökeskusten kanta pitää ja niiden kanssa ei voi keskustella. Hänen mielestään pitäisi myös selvittää, missä Kukkian virran entistäminen meni pieleen ja miten tilannetta voisi korjata. Onko Kukkian kirkkaus pian vain myytti, jotain, jota vanhat muistelevat kaiholla?
Kukkia kuihtuu ja samenee
Hannu Uusikartano perheineen on viettänyt mökkiläisenä Kukkialla 26 vuotta. Jos on kerran tehty tyhmä päätös, se pitää voida perua. Samanlaisia konkreettisia esimerkkejä riitti lähes jokaisella osallistujalla. Lisäksi vedenpuhdistamon kapasiteettia venytetään lähivuosina lisää, kun uusi kaavoitettava asuinalue vesivessoineen saa asukkaansa. Virrasta saattoi matalan veden aikaan kahlata yli. Kukkia kuihtuu. Milloin pallero-ormio niin sanotusti äänestää jaloillaan ja häviää Kukkiasta. Todellisuudessa väylän syvyys on 1,6 metriä ja se muodostaa jyrkkäreunaisen suppilon, joka syvän keskiuoman kautta vesi on virrannut 15 vuoden ajan esteettä niin, että taimenen kudulle välttämättömät kivikkoiset rannat ovat kovilla pakkasilla jäätyneet umpeen.
Taimenia ei Kukkiassa ole liiemmälti näkynyt, sikälikin toteutus ontuu pahasti. Joku huomautti Puutikkalan kokouksessa, että sata vuotta sitten latvavesien soita ei ollut kuivattu ja siten vettä virtasi nykyistä enemmän vesistöön. Missä kalamies palaa verkoilta, ravustaja nostaa saalistaan tai veneitä nostetaan talviteloille, toistuu sama keskustelu: miksi Kukkian veden laatu on silmin nähden huonontunut. Tämä tarkoittaa suppilomaisen keskiuoman muuttamista maljamaiseksi ja tasapohjaiseksi, vir-
ran koskimaisuuden lisäämistä kiveämällä ja virtauksen johtamista rantakivikoihin.
Sylttytehdas nro kolme: jätevedenpuhdistamot
Puutikkalan VPK:n talolle kokoontuneet keskustelijat osoittivat ankaria sanoja myös kunnan vedenpuhdistamojen suuntaan. Hannu Uusikartanon kirjoissa järvi loppuu siihen missä kaislikko muuttuu puiksi. Se entistettiin uittosäännön päätyttyä vuonna 1995. On vaikea päästä jyvälle muutoksen syistä, sillä se on varmasti monen tekijän summa. Lentokoneesta kehityksen näkee selvästi, mutta samaa todistivat Kanteleen mukanaan tuomat vesi- ja kasvinäytteet. Ongelma ratkaistu. Tulimme tänne puhtaan veden, hiljaisuuden ja luonnonrauhan vuoksi
Ensimmäisen kerran ryhmä kokoontuu 4.11. Pojille kehon hallintaan liittyvät jutut ovat tärkeitä ja Break dancessa ne kehittyvät. kello 1819. Tänä vuonna tilaisuus on laajentunut kaksipäiväiseksi lastentapahtumaksi. Breikkausryhmä tarjoaa mahdollisuuden kasvaa ihmisenä ja kristittynä turvallisessa poikaporukassa. Pekkarinen on kulkenut aktiivisesti sienimetsällä kolmisenkymmentä vuotta. Elo-syyskuun sateet ovat kuitenkin tuoneet sienien kaipaamaa kosteutta, ja metsästä on palattu painavien korien kanssa. melko yl. Puutarhalla pääsee ratsastamaan Suskun tallin poneilla ja voi maalauttaa kuvan poskeensa, vaikka molempiin. Ohjaajana toimii Pyry Ihonen, joka on kiertänyt vuoden nuorten mission matkassa maailmalla. Pekkarinen uskoo, että sienisyksy jatkuu tavanomaista myöhempään. Maksuton Wave 100 löytyy nimensä mukaisesti kanavapaikalta 100. Lisäksi ryhmä olisi valmis sitomaan opintorahan suoritettuihin opintopisteisiin. Esimerkiksi mustavahakasta voi hyvällä syyllä sanoa metsien mustaksi kullaksi, Pekkarinen kehuu. Syksyn mittaan lapset voivat käydä katsomassa, miten nimikkotaimi kasvaa, ja joulun alla he voivat hakea oman joulutähtensä kotiin joulupöytää koristamaan. Vasta kunnon yöpakkaset lopettavat useimpien sienten kasvun. Haluamme tarjota lapsille mahdollisuuden kokea kasvun ihme. Jotkut jopa raakana esimerkiksi salaatteihin. Pekkarinen neuvoo hyödyntämään neuvontatilaisuuksia ja sieniretkiä, joissa sieniä pääsee näkemään, kokeilemaan ja haistelemaan. Puutarhamyymälä on auki normaaliin tapaan, joten aikuiset voivat lasten touhutessa tutustua uutuuksiin, tehdä ostoksia ja kysellä neuvoja Honkasen puutarhureilta. Pekkarisen omassa ruokapöydässä on syksyisin säännöllisesti sieniä. Joskus saattaa mennä puolitoista kuukautta, ettei juuri muuPyry Ihosen vetämä Gospel Break Dance aloittaa maanantaina Kangasalla. Turha harhailu vähenisi, kun määrittelisi valmiiksi, mitä lähtee ensisijaisesti hakemaan, ja mitä ottaa, jos sattuu kohdalle osumaan. Sieniä tulee niin paljon, että moni porukka saattaa käydä samalla apajalla ja silti siellä on taas muutaman päivän päästä uusi sato poimittavana, Pekkarinen sanoo.
Parhaiten oppii sieniretkellä
Poikkeukselliset kelit ovat tuottaneet poikkeuksellisen sienisadon. Eri puolilla maailmaa Break dance on saanut pojat liikkumaan nyt Gospel Break Dance tekee saman myös Kangasalla. Pekkarinen ei ole vielä kohdannut sientä, jota hän ei tuntisi. Monet kääntyvät hänen puoleensa sieneen lähtiessään. Kanavalla nähdään sellaisia tamperelaisia ihmisiä, asioita ja ilmiöitä, joita ei perinteisesti ruudussa näy. Avoimesti kokeilemalla löytää omia lahjojaan. Sienimetsälle lähtevää helpotti se, että asiantuntija listasi myös sienten kasvuajat ja -paikat. Ihosta harmittaa, että harrastuksen aloittaminen jäi hänen kohdallaan teini-ikään. Kirjoissa on se ongelma, että metsässä valo tai kasvupaikka voi olla erilainen kuin kuvassa, eivätkä sienet siksi näytä samanlaiselta, Pekkarinen sanoo. Jumala on luomistyössään asettanut meihin lahjoja ja kiinnostuksen kohteita, joita Hän toivoo meidän käyttävän ja kehittävän. ta syödäkään. Ohjelmien sisältö syntyy paikallisista aiheista paikallisin voimin. Tapahtuma järjestetään lauantaina ja sunnuntaina kello 1216 Honkasen puutarhalla Kangasalan Tiihalantiellä.
Tampereen uusi paikallistelevisio on Wave 100
Tampereella lokakuun alussa koelähetyksensä aloittavan uuden paikallistelevisiokanavan nimi on Wave 100. kangasmetsä koivunseur koivu/seka mäntykangas eri emäpuut lehtimetsä mäntymetsä kuusimetsä mäntymetsä kuusimetsä havumetsät kuusimetsä havumetsä sekametsät sammalpohj yleisyys ei yleinen yleinen yleinen yleinen yleinen yleinen yleinen yleinen yleinen yleinen ei yleinen yleinen yleinen yleinen yleinen paikoit. Sienestäjä tietää, missä mikäkin sieni kasvaa. Kanavan ilme on raikas ja nuorekas. Pyry Ihosen mielestä liike ja gospel-musiikki sopivat erinomaisesti yhteen. Viime syksynä noin 500 lasta kävi istuttamassa oman joulutähtensä. yleinen yleinen valmistus paisto paisto/raaka paisto paisto paisto paist/keitto paisto paisto paisto paisto paist/keitto paisto paisto paisto paisto paisto paisto paisto paisto paisto säilöntä kuivaus kuiv/pak pakastus kuiv/pak kuiv/pak kuiv/pak kuiv/pak kuivaus kuiv/pak kuiv/pak kuiv/pak pakastus kuiv/pak kuiv/pak kuiv/pak kuiv/pak kuiv/pak kuiv/pak kuiv/pak kuiv/pak
Kangasalla alkaa Gospel Break Dance
Kangasalan seurakunnan varhaisnuorisotyö aloittaa uuden toiminnan: Gospel Break Dancen. Wave 100 -kanava kuuluu Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin, joka julkaisee Sydän-Hämeen Lehteä ja kolmea muuta tilattavaa paikallislehteä sekä kaupunkilehti Pirkanmaan Sanomia. Harrastajalle on hyvä määrä, kun tuntee varmuudella 50 sientä.
Syksyn vesisateet pelastivat sienisadon
Kuhmalahden Ilvesvuoressa vapaa-aikaa viettävä Heikki Pekkarinen asustaa Tampereella. Täysmuutos-ryhmä on ilmoittanut olevansa myös turhien hallintokulujen karsimisen kannalla, jotta julkisen talouden velkaantuminen saataisiin kuriin. Break Danceen kannattaa pukeutua rentoihin vaatteisiin. Esimerkiksi herkkutattia näyttää tulevan jo toinen erä. Kuiville ja karuille mäntykankaille tai synkkiin kuusikoihin ei kannata lähteä. Ihonen on breikannut ja nähnyt muidenkin Break dancea muun muassa Australiassa, Thaimaassa ja Etelä-Afrikassa. Parhaiten sienet oppii tuntemaan asiantuntijan opastuksella. Kantarellin hakija katsoo kapeasti kantarellipaikkoja. Kyynäröllä juuri haistelimme aniksen tuoksuista vihertuoksumalikkaa, ja omasta pihasta putkahti ensimmäistä kertaa koivulahorusakasta. Niissä ei ole juuri sieniä. Ryhmään on valittu yksi perussuomalainen kansanedustajaehdokas jokaisesta vaalipiiristä. paikoit. Silloin näkee enemmän. Ihosen mielestä kristilliset arvot ja harrastus hyvän sanoman parissa antaa poikien elämään kestäviä eväitä. Minusta parhaita sienikirjoja ovat sellaiset, joissa sienet ovat metsätyypeittäin. Hän löysi break dancen kristillisellä taideleirillä. mistä tatteja. Lisäksi konserni on Radio Sun -kanavan suurin osakas.
Harri Hanweg mukana Täysmuutoksessa
Kangasalalaisvaltuutettu ja -yrittäjä Harri Hanweg on valittu Pirkanmaan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaana mukaan perussuomalaisten yrittäjähenkiseen Täysmuutos-ryhmään. Lisäksi mukaan on hyvä ottaa juomapullo ja kengät, jotka pysyvät jalassa.
Luettelon sienet ovat sellaisenaan, ilman esi käsittelyä valmistettavissa ruuaksi. Ulkomaille on vaikea lähteä, jos ei osaa kommunikoida ihmisten kanssa eikä sienimetsään kannata mennä, jos ei tunne sieniä. Miehen sienimetsät ovat ennen kaikkea Luopioisten suunnalla, jossa myös mökki oli aiemmin. Pekkarinen kokosi silloin Sydän-Hämeen Lehteen parikymmentä lajia, joista saa sieniherkkuja ilman esikäsittelyä. Puolueen sisällä toimiva vaaliryhmittymä muun muassa haluaa yrittäjille muiden kansalaisten kanssa yhdenvertaiset sosiaaliset perusoikeudet. Itse enemmänkin haron maastoa katseella. Lastentapahtuman yhteistyökumppanit, Linkosuo, Leaf ja Mehukatti, tuovat mukanaan herkkuja osallistujille. Kangasalan Gospel Break Dance on suunniteltu erityisesti aloittelijoita ajatellen. Ilmapiiri oli avoin, kannustava ja rohkaisi käyttämään omia lahjojaan. Muun muassa pihoissa näkee paljon sellaisia sieniä, joita ei ole ikinä ennen ollut. Hän kannustaakin kaikkia asiasta vähänkään kiinnostuneita kokeilemaan breikkaamista jo varhain. Minä en ole vielä siihen lähtenyt, sillä minua kiinnostaa ennen kaikkea sienien hyötykäyttö. Kukaan ei voi tuntea kaikkia Suomen 3500 suursientä. Kehitysapua täysmuutosryhmäläiset leikkaisivat, koska heidän mielestään apu ei kannusta kehittymään. Siksi hän osaa suunnata katseensa oikeaan paikkaan. Oikeastaan sieniretki pitäisi suunnitella etukäteen. Sienikirjoja tulee kuin sieniä sateella, mutta kuvien perusteella on monesti vaikea tehdä tarkkaa lajinmääritystä. Kuivan hellekesän jälkeen pelättiin, että sienisyksystä tulee kehno. 10
Torstai 30.9.2010
Suppilovahveroita on metsissä runsaasti
Sienisyksy jatkuu vielä
"Käveleväksi sienikirjaksi" nimitellyltä Heikki Pekkariselta on syksyn mittaan pyydetty kopioita vuoden takaisesta sienilistauksesta. Valokuvaaja Jenni Lehtinen ottaa istutustapahtumasta kuvia perheen niin halutessa esimerkiksi joulukorttia varten. Jos en ehdi itse lähteä oppaaksi, merkkaan karttaan, mistä kannattaa hakea kantarelleja ja
SIeNteN ParHaIMMIStoa
Sieni Mustavahakas Herkkutatit Kehnäsieni Viinihapero Keltahapero Suppilovahvero Koivuhapero Keltavahvero Kangashapero Punikkitatit Mustatorvisieni Voitatti Vaaleaorakas Isohapero Lampaankääpä Keltahelttavahakas Kuusenleppärousku Viiruvalmuska Sillihaperot Niittyvahakas kasvuaika elo-syyskuu hei-syyskuu elo-lokakuu hei-syyskuu hei-syyskuu syys-marras hei-syyskuu hei-lokakuu hei-syyskuu hei-syyskuu syys-marras hei-syyskuu elo-lokakuu hei-syyskuu elo-lokakuu elo-lokakuu elo-lokakuu syys-lokakuu hei-syyskuu hei-syyskuu kasvupaikka kuusimetsä lehti/havu lehti/havu kangasmetsä koivunseur. Sieniseuroissa uppoudutaan tarkemmin nyansseihin ja itiöpölyihin. Ensimmäisessä julkilausumassaan ryhmä on vaatinut Suomeen yrittäjäministeriä, joka ottaisi hoitaakseen yrittäjyyteen liittyvät asiat. Luettelo perustuu Heikki Pekkarisen 30vuotiseen kokemukseen ja henkilö kohtaiseen näkemykseen.
Lapsen oma joulutähti -tapahtuma
Lapset istuttavat viikonloppuna nimikkojoulutähtensä Kangasalla
Jouluun valmistautuminen alkaa kangasalalaisella Honkasen puutarhalla hieman poikkeuksellisesti ensi viikonloppuna. Sen vuoksi kutsumme jo kolmantena syksynä lapsia puutarhalle istuttamaan oman joulutähdentaimensa. Mikäli yrittäjä joutuu keskeyttämään yritystoimintansa itsestään riippumattomista syistä, hänen on päästävä samanlaisen työttömyysturvan piiriin kuin palkansaajatkin, Harri Hanweg toteaa. Silloin ei lähde vahingossa hortoilemaan väärän tyyppiseen metsään, Pekkarinen sanoo. Eniten ehdotettuja nimiä olivat ManseTV, NääsTV ja TamTV. Nimiehdotuksia jätettiin yli tuhat. Useimmat eivät kuitenkaan suuntaa sienimetsälle kalorit mielessään, vaan vesi kielellä. 713 -vuotiaille pojille on tarjolla joka maanantai tunnin verran break dance -opetusta Parkissa (Puusepäntie 31). Mutta minulle riittää, että tiedän, mihin sieniryhmään ne kuuluvat. Saa tulla vaikka vain kerraksikin kokeilemaan. Mutta muuten sienisyksy on varsin hyvä. Sienissä on runsaasti hivenaineita ja jonkin verran vitamiinejakin. Täysmuutos -ryhmä pyrkii yrittäjyyden edistämiseen. Lapset iloitsevat joulukukastaan ja aikuiset lapsen ilosta, kertoo Honkasen Puutarha Oy:n toimitusjohtaja Olli Läh dekorpi. Punikkitattia on metsissä aika lailla ja suppilovahveroita tulee aivan älyttömästi. Kaapeliverkossa 110 000 tamperelaiselle näkyvän kanavan nimestä järjestettiin kilpailu. Tarkoitus on oppia uutta, pitää hauskaa ja kannustaa toinen toisiamme, Ihonen kuvailee. Tarjolla on kahvia ja grillimakkaraa. Hän kannustaa sienestäjiä opettelemaan joka vuosi ainakin viisi uutta lajia
Kasvin leikkaaminen poikki multaa myöden ja juurruttaminen vedessä tassilla tepsivät niin, että uuden istutuksen jälkeen elämä voitti taas. Tunkiolle päätyi kiinanruusu, johon ilmaantuneita elukoita huonekasviekspertti ei saanut häädettyä pois.
Jo äiti hoiti joulukaktusta
Pirttiin ikkunan ääreen sijoitettu joulukaktus on Salmentaan viherpeukalolle erityisen rakas siksikin, että jo hänen oma äitinsä kasvatti sitä aikanaan. Kaktuksen arvellaan olevan eläkeiässä, noin kuusikymmenvuotias. Mahtuu kasvatusuralle takaiskujakin. Kaikkiaan ne tekivät ennätykselliset 23 kukkaa. Talven pakkasilla mittarit saattavat näyttää reilusti alle viidentoista asteen lukemia. Ja ehkä hiukan myös kateudesta, kaikilla kun se viherpeukalo ei ole niin kohdalleen asettunut. Paavalinkukkien rinnalla ruokapöydällä vihertää valtavien lehtiensä kanssa loksia. Minä hakkasin vasaralla ruukun rikki. Muutto isompaan kasvuastiaan virkisti siinä määrin, että liuskamaisiin lehtiin alkoi ilmaantua nuppuja. Kasvattaja tarjoaa hoidokeilleen rakkautta, vaan ei sitä perinteistä substralia. Minulla oli joitakin haavoja sormissa, kun rupesin vaihtamaan siihen multia. Sen naapurina venyy uutta alkua jucca-palmu.
Vanhat pojat tekivät ennätyksen
Teija-tyttären nuoruudenaikaiseen kuosiin jätetyn huoneen ikkunoilla paraatipaikkoja pitävät hallussaan vanha poika -kaktukset. Heppulikissan talviseksi pureskeluiloksi on varattu oma rönsylilja.
Viileyttä ja seisonutta vettä
Ihmiset kyselevät, että puhutko sinä näille kasveille paljon. Kädet menivät aika pahaan kuntoon. Aina maanantaisin kaadan juurelle yhden desin vettä. Neljä kukkavartta kerrallaan työntänyt kliivia, rahapuun alku ja perusjuoru täydentävät huoneen vehreyttä, johon kirjovehka, traakkipuu ja anopinkynsi tuovat oman lisänsä. Nopeasti kasvava ja leviävä rönsylilja on tunnettu hyvistä terveysvaikutuksistaan. Oven vieressä rönsyilee telineellään aasinkor-
Rönsylilja raikastaa huoneilmaa
Isoa salia hallitsee kattoa hipova limoviikuna, 19-vuotias viherkasvi, jolle sen hoitaja on jo melkein lukenut tappotuomion. En minä ikinä ole niitä uittanut. Kaktuksille ja posliinikukalle tekee näyttävää seuraa pitkälti kolmatta metriä korkea fiikus, joka on keväästä kasvattanut reippaasti uusia lehtiä ja samalla haaroittunut. Kaktuksesta ratkeili pois isoja puumaisia haaroja, minkä jälkeen lopullinen nyykähtäminen näytti olevan lähellä. Uuden elämän alkuun sen sijaan pääsi lehtikaktus, jossa ehti näkyä jo nyykähtämisen merkit juurien täytettyä koko ruukun. Se kiipesi ihan itsellään tuonne ylös. Viime vuoden kevättalvella koettu perintökasvin huikea kukinta oli vähällä jäädä sen viimeiseksi. Niistä kolme vanhinta, ehkä kuuman ja valoisan kesän vauhdittamana, kukki muutaman kuukauden aikana peräti kolme kertaa. Kaktus oli silloin jo aika isokokoinen, kertoo ensi vuonna seitsenkymppisiään viettävä Keskinen. Keskisellä nämä pojat puhkeavat upeisiin kukkiin säännöllisesti joka vuosi, tänä kesänä intoutuivat tekemään sen peräti kolmeen otteeseen. Lannoitteeksi kelpaa sama punainen jauhe, jota hän sekoittaa myös ulkokasvien kasteluvesiin. Nyt sama kasvi valloittaa jo viereistä huonetta. Se toimii tehokkaana ilmanraikastajana vaikkapa makuuhuoneessa. Vastaan lehahti sellainen hyvä tuoksu. Nyt rönsyilevä kasvi jatkaa talon valloitusta viereisessä huoneessa, jonne se ujutti köynnöksensä oven yläpuolelle jäävän pienen raon kautta. Viimeisellä kerralla syyskuussa kukat kestivät kolme päivää. Pöydällä rehottavan kirjovehkan myrkyllisyydestä talon emännällä on omakohtaisia kokemuksia. Mistä sitä pölyä kertyisi, kun tässä huoneessa ei nyt asu kukaan, Keskinen valaisee aikoinaan Jussilan Villeltä saamansa kasvin elävyyden syitä. Ihmiset aina ihmettelevät, että miten sinä pidät nämä lehdet niin kiiltävinä. Vähän harvinaisempi tuttavuus salin kasvikokoelmassa on papinkaura. Se on toiminut hyvin. Kasvutapansa mukaan korkean telineen päähän sopiva kasvi tuottaa oikean kauran näköisiä, punaisia kukkia, joita Keskisen hoidossa on valmistunut kerralla viidestä kuuteen.
kivat ja tekevät taas nyt syksyllä uusia nuppuja, vaikka kasvattaja ei niiden kanssa toimi niin kuin ohjeistukset sanovat. Ei ole nimittäin takeita, että vaikkapa vanha poika palkitsisi hoitajansa kukilla edes pitkän odottamisen jälkeen. Pisin historia on joulukaktuksella, jonka kasvattamisen aloitti Marjatta Keskisen oma äiti noin kuusikymmentä vuotta sitten. Isossa maalaistalossa Salmentakana kasveja kiipeilee seinillä, kurottaa kohti kattoa, nojautuu ikkunoilla valoa kohden. Piti tukea kasvia naruilla, kun koko revohka putosi alas nyppiessäni siitä keltaisia lehtiä. Sen pitää olla kannussa seisomassa ainakin vuorokauden verran. Sen verran pidän lämpöä, etteivät kasvit pääse jäätymään. Kukkakuvat Marjatta Keskisen kotialbumista.
Orkideat kukkimaan ohjeiden vastaisesti
Keittiön ikkunalla orkideat kuk-. Hyvien kasvatustulosten saavuttamisessa auttaa myös se, että käyttämättöminä olevissa huoneissa ilman lämpötila pysyy, jos kesäaikaa ei oteta lukuun, melko viileänä. Äiti kuoli, kun olin vasta 11-vuotias. Aamulla tänne tullessani tiesin heti jo oven avaamisen jälkeen, että nyt on nuppuja puhjennut. Kyllä minä puhun, Marjatta Keskinen sanoo suhtautumisestaan vanhaan ohjeeseen. Mutta enhän minä niille mitään tee. Vihreyttä pursuaa amppeleissa, telineillä ja pöydillä. Sen valkoisia, näyttävästi kerrottuja kukkia on talossa saatu ihailla jo kahtena vuonna.
tus sai jäädä koko kesäksi ulos varjopaikkaan puun alle. Posliinikukka puolestaan kiipesi omatoimisesti kaakeliuu-
nin reunoille ja päälle peittäen sen lopulta kokonaan vihreänä mattona. Sen valkoisissa kukissa on Marjatta Keskisen kokemuksen mukaan väkevä tuoksu.
Marjatta Keskinen saa huonekasvit kukoistamaan
Maija Nieminen-Pessi
Marjatta Keskinen elinvoimaa ja kukkia pursuavat huonekasvit saavat kenen tahansa vähänkin niiden päälle ymmärtävän huokaamaan ihastuksesta. Näyttäviä kukkia niistä avautui kasvattajan laskujen mukaan peräti 27 kappaletta. Huoneen nurkkausta hallitsee posliinikukka, joka on peittänyt kylmillään olevan kaakeliuunin ja sen viereiset seinät lattiasta kattoon. Jo viime jouluna ja pääsiäisenä, kasvilla kun on tapana tehdä nuppuja kahdesti vuodessa, siihen ilmaantui jonkin verran kukkia. Vielä vanhoilla päivilläänkin se on palkinnut emäntänsä hehkuvan punaisella kukkamerellä. Torstai 30.9.2010
11
Lehtikaktukseen ilmaantui kerralla peräti 27 näyttävää kukkaa.
Posliinikukan rönsyt peittävät kaakeliuunia vihreänä mattona. Täytyisi aina pitää istutustöissä hanskat käsissä, hän tietää nyt. Uutta elintilaa köynnöskasvi etsii viereisestä huoneesta. Tämä alkaa olla jo niin korkea, ettei tukikeppikään riitä pitämään sitä suorassa, Marjatta Keskinen toteaa vinosti valoa kohden kurkottavasta limoviikunasta. Paraikaa pirtissä kukkii flamingonkukka niin kuin on tehnyt monena vuotena sen jälkeen, kun se tuli taloon Mika-pojan äitienpäivälahjana. Kesällä kovimpien helteiden aikaan vaaleanpunaisista unelmista sai nauttia vain vuorokauden verran. Liiallista kastelua hän epäilee syyksi siihen, että paavalinkukka meni veteläksi ja oli vähällä joutua jo pois heitettäväksi. Orkideoita,
kliivia, flamingonkukka, loksia valikoimaa kuin pienessä kukkakaupassa.
va. En koskaan kastele suoraan raanasta lasketulla vedellä. Matti-poika raahasi painavan kasvin ulos. Viimeisenä pelastuskonstina kasvattaja päätti kokeilla vielä ruukun vaihtoa. Ruukun vaihdon jälkeen kak-
Vanhat pojat upeine vaaleanpunaisine kukkineen
Täydellinen joukkuepelaaja, joka taistelee 7 palloista viimeiseen asti. Racic Torjunta voisi olla vieläkin tehokkaampi. Eri liberopuusta veistetty kuin Sikiö. Lähtijöitä olisi voitu saada pidettyäkin, jos liigapaikka olisi ollut tiedossa aiemmin. Yleispelaaja.Viime kausi meni toipuessa pahasta 3 olkapäävammasta. Tuorein nousija, Kuusamo, on ehtinyt kerätä liigakokemusta jo parin kauden ajan, eikä LP ole harjoituskaudella kulkenut voitosta voittoon. Joukkue on päässyt harjoittelemaan yhdessä jo kuukauden verran, kun Kangasalla aiemmin on hiottu myöhään kootun joukkueen yhteispeliä vielä joulutauon lähestyessäkin. Oppinut Triin puolustamaan ja yhteispeli Munnukan kanssa löytynyt Kruuda hyvin. Nuoria aiemnainen, min valmentaneella Tahvanaisellakin kova pelaajatausta, Jarno jota myös osaa siirtää käytäntöön. LP:n Outi Munnukka hoitaa seurojen paperitöitä, jotta valmentamiseen riittäisi enemmän paukkuja. klo 17 LPPislaploki ma 25.10. Tässä vertailussa Onkkaalan hirvimiehet oli selkeästi parempi, sillä Reijo Saarinen, Markku Hiitiö ja Ville Sihto veivät kolmoisvoiton Onkkaalaan. Yhteishenki on kohdallaan.
Kuudes sija on LP:lle mestaruuden makuinen
Naisten lentopalloliiga käynnistyy ensi viikonloppuna myös Kangasalla
Jani Oksanen
Viime kausilta tuttu pelaajaruletti hidasti vauhtiaan Kangasalla jo viime vuonna, ja tähän kauteen lähtökohdat ovat paremmat kuin vuosiin. Saraceno Erinomainen hyppysyöttö. Yleispelaaja. Tekniikassa Järvenkehittämisen varaa. Meille mestaruus on se kuudes sija, jolla vältetään liigakarsinnat, ennakoi Marko Järvenpää. 5 Keskitorjuja. Pelaa rohkeasti. Hakkuri. Hurja lyöntivoima ja vähän virheitä. 1) Reijo Saarinen, Onkkaala 78, 2) Markku Hiitiö, Onk 76, 3) Ville Sihto, Onk 74, 4) Seppo Korkeila, Lait 73, 5) Juuso Korkeila, Lait 69, 6) Hannu Liesilä, Onk 67, 7) Antti Loippo, Lait 67, 9) Antti-Jussi Mikkola, Lait 56, 10) Ahti Tuominen, Onk 53, 11) Heikki Heikkilä, Lait 47, 12) Mike Pohja, Lait 45, 13) Jussi Mikkola, Lait 42, 14) Timo Heikkilä, Lait 42, 15) Antti Rauas, Onk 29, 16) Esko Hakanen, Lait 23.. klo 17 LPOrPo ke 19.1. klo 17 LPPaKa la 15.1. Libero. Järvenpää Ismo johdattanut joukkueen useasti peräkkäin SM-karsintaan, Tahvajoita nyt yritetään kaikin keinoin välttää. tausta Yleispelaaja/keskitorjuja.Välivuosi näkyy otteissa 6 melkeinpä vain terävyyden puuttumisena, muuten tauko Anna näyttää tehneen ainoastaan hyvää. Monta vuotta Kangasalla lentopalloiltiin tavoitteena liigakarsinnat ja nousu sarjaporrasta ylemmäs, nyt nuo samat karsinnat halutaan ehdottomasti välttää. Nieminen Taistelijatyyppi. Joukkueen toinen juniori. Pelikurissa vielä oppimista. pe 5.11. Kangasalla seurattiin silmä kovana potentiaalisia ulkomaalaisvahvistuksia, ja kun kesällä nopealla aikataululla Suomeen kokeiltaviksi lennähtäneet Rebecca Saraceno ja Martina Racic osoittautuivat pelinaisiksi, sopimuksetkin sorvattiin ripeästi.
LP KANGASALA PITKÄJÄRVELLÄ
(ottelusiirrot mahdollisia) la 2.10. Keskitorjuja.Yllättävänkin tehokas ottaen huomioon, 2 että pelasi vielä toissa kaudella kakkossarjassa. klo 17 LPLiigaEura la 11.12. Valmentaja Marko Järvenpää on kiekkoilun puolella Ilveksen miehiä. Loukkaantumisiin ei varaa. 12
Torstai 30.9.2010
HE TAISTELEVAT LP:N PAIDASSA:
Joukkueen ainoa passari on kovan paikan edessä. Takana pientä sairastelua Heikkilä ja ylioppilaskirjoituksiin valmistautumista. Mennyt kuitenkin viime kausina koko ajan eteenpäin, ja myös torjunta kehittynyt. FC Kangasala vietti muutama viikko sitten Kyötikkälässä kesäkauden päättäjäisiä.
Onkkaalan hirvimiehet veivät seuraottelun kolmoisvoiton
Onkkaalan hirvimiesten ja Laitikkalan erämiesten seuraottelussa päädyttiin tasapisteisiin: molempien seurojen ampujat keräsivät yhteensä 377 pistettä. Niinpä ottelun voiton ratkaisi se, kummasta seurasta löytyi paremman tuloksen ampunuja. Tulevia kotimaan huippuja, jos harjoittelu nainen maistuu ja kehitys jatkuu. Keskitorjuja. Pitkään liigan ovia kolkuttaneelle kangasalalaisjoukkueelle sarjapaikka oli kuitenkin täysin ansaittu. klo 18.30 LPPieksäm. Laitikkalan erämiehistä paras oli Seppo Korkeila. Kurinalainen pelaaja. Huipputason Heini kiekonheittäjä, joten fysiikka kunnossa. klo 18.30 LPLP Viesti la 6.11. Jani Oksanen
FC Kangasala on yksi paikallisista seuroista, jotka tekevät yhteistyötä LP Kangasalan kanssa. Erittäin vahva vastaanotto, ja Erica potentiaalia hyvään torjunta- ja hyökkäyspeliin, jos Andersson paikat kestävät. Tärkeintä on kuitenkin raju yritys, vaikka sitä ei joka ilta pisteillä palkittaisikaan. Tehostunut harjoittelu 4 vienyt selvästi eteenpäin, mutta fysiikka kaipaa yhä Jasmine kohentamista. Aineksia hyväksi liigapeluriksi: hirmuinen käsi, 8 jolla syötötkin lähtevät lujaa. Jos LP:n luotsi Järvenpää yhtään ennättää seurata liigakiekkoa ja kokee oman joukkueensa lähtökohdat samanlaisiksi kissapetojen kanssa, hän toivonee että hyvin yhteen pelaava ja kurinalainen Ilves murisee jatkossakin jokaisessa pelissään ja käyttää altavastaajan roolinsa hyväkseen. Tamperelaisjoukkue selvitti oman kiirastulensa, mutta kangasalalaisilla jäi luu käteen. Voimassa LP vielä häviää kokeneemmille joukkueille, vaikka harjoittelussa ovatkin puhaltaneet uudet tuulet. 18 Rebecca Vastaanotto hyvä, pelikestävyys kaipaa petraamista. Fysiikkaharjoittelussa ruuvia olisi luultavasti kiristetty vielä hieman, jos liigapaikka olisi ollut tiedossa jo alkukesästä. Schutskoff on vienyt Schutskoff fysiikkaharjoittelun LP:ssä uudelle tasolle. Martina Racic, Munnukka ja Rebecca Saraceno ovat muun joukkueen tavoin valmiita liigaurakkaan. 1 Outi Munnukka
Näytänkö minä lyhyeltä tässä, utelee passari Outi Munnukka (keskellä). klo 17 LPPaKa la 12.2. Seuraottelun tulokset. Kangasalalaisten parhaina aseina hän pitää nopeaa ja monipuolista hyökkäyspeliä. Libero. Tampereen tupsukorvat ovat jo aloittaneet oman kautensa, ja ennakoitu nuori heittopussi onkin yllättäen haastanut vastustajansa ennakkoluulottomasti illasta toiseen ja saanut myös palkintoja yrityksestään pisteiden muodossa. Puolustusta ja fysiikkaa Noora varaa hioa vielä terävämmäksi. klo 18.30 LPLP Viesti la 5.2. Viime kaudella tupsukorvien ja LP Kangasalan tilanteessa ei ollut mitään yhteistä: Ilves pelasi karsinnoissa liigapaikkansa puolesta, kun LP yritti omissa karsinnoissaan nousta sarjaporrasta ylöspäin. Valmennuksen "dream team" hajosi jo ennen kauden Marko alkua, kun vastustajien analysointiin pestattu Matti Järvenpää, Kauppinen siirtyi työn perässä Ouluun. 16 Monipuolinen: ottaa isoa aluetta puolustuksessa ja Martina hyökkää.Yhteispeli Munnukan kanssa yhä hieman haussa. 11 Taiteilijapelaaja, joka tuo railakkuutta kentälle. Vaikka LP treenasikin ykkössarjajoukkueiden mittapuulla kovaa, on joukkue ainakin puoli askelta muita liigaporukoita jäljessä. Tukijoukot antavat yleensä anteeksi tappiot, jotka tulevat kovasta taistelusta huolimatta. Tällä kaudella LP:llä ja Ilveksellä on paljonkin yhteistä. Kädet kaipaavat rentoutta vastaanotossa. Urheiluhistoria on kuitenkin täynnä sankaritarinoita ennakolta heikoiksi väitetyistä, mutta sittemmin yllättävän vahvoiksi osoittautuneista yksilöistä ja joukkueista. Molemmat ovat nyt liigatasolla, ja kauden alkaessa kumpikin joukkue on sarjan heikoimmiksi povattuja porukoita melko varmaa karsintoihin joutumistakin on väläytelty. Yleispelaaja. Erinomaiset jalat, erittäin nopealiikkeinen. Luontainen torjuja, jonka vahvuudet Tahvaverkolla. LP Kangasala lähtee kauteen selkeänä altavastaajana. Saila Huippusuoritukset tarvitsisivat rinnalleen ripauksen Huhtiranta tasaisuutta. klo 17 LPPieksämäki
Ilves murisee ja sääksi
Kaikki ei aina suju yhtä näppärästi kuin usein elokuvissa. Vaikka runko pysyi pääosin kasassa, viimevuotisesta joukosta ovat poissa muun muassa Orivedelle siirtynyt Merja Korhonen ja opiskeluihinsa keskittyvä, päl-
käneläiskatsojien suosikki Kira Vikman. Realistisia pitää tietty olla. Kesällä saatu liigapaikka tuli sen verran yllättäen ja myöhään, että esimerkiksi osa liigajoukkueisiin tähynneistä pelaajista oli jo ehtinyt vaihtaa maisemaa. Samoin kuin Sääksihuudon siivittämä LP Kangasala. klo 18.30 LPHPK la 4.12. Pelaajat ja joukkueet voivat kehittyä samalla kun toiset alisuorittavat ja iskevät jauhot suuhun epäilijöille. 16-vuotias lupaus. Oivaltaa ja osaa, mutta itseluottamus saatava huippuunsa. Valmentaja uskoo joukkueiden
välisten voimasuhteiden selkiytyvän ensimmäisten ottelukierrosten aikana. Ei näyttävää, mutta varmaa Minna Sikiö peliä
Keskustan Kangasalan paikallisyhdistys. Uistelutreffit Kukkialla: 1) Jaukkari/Heino-
nen 18000 pist., 2) Ahola/Hapuoja 14780, 3) Toivari/Ristiharju 12680, 4) Järvinen/Lehtinen 8780, 5) Lehtelä/Mäkinen 8220, 6) Lehtelä/Joensuu 6580, 7) Riihiranta/Laine 5840, 8) Aronen Janne 5480, 9) Sievola/ Tuokko 3400. Lenkkeilijät voivat varmistaa tapahtuman tulevaisuutta vapaaehtoisella kannatusmaksulla. Leideissä ei vahdita, jos naisilla jää välillä joku kerta väliin. Ensimmäisen kerran jälkeen jako kahteen ryhmään; klo 15.30 ja 16.15. / 16 krt. Esikouluikäisten (s. klo 12-15.45, soittaa Keijo Nieminen. Soita Marjalle 040-777 3784. auton aikataulu Kuohijoki klo 10, Padankoski klo 10.05, Rautajärvi klo 10.15, Luopioinen klo 10.25 ja Aitoo klo 10.30. ulkop: Lammi 12,70, Kauppinen 12.11. Sekä Väinön että Leidien lenkin reiteillä hyödynnetään pikkupolkuja, sillä kuntoradan kaikki tuntevat muutenkin. Erityisen upeana maisema avautuu harjuilta. mennessä p. Piiristä vieraana Kristo Lehtonen, joka alustaa Keskusta-aatteesta. Lenkin jälkeen Nuijalla tarjolla salaattilounas ja ilmoittautuneiden kesken liikunnallisia arvontapalkintoja. Ampumakilpailut la 2.10. Kangasalan Sitoutumattomat Eläkeläiset. Sitovat ilm. Ensimmäinen harjoituskerta on keskiviikkona 6.10. sihteeri 040-5860691. Lenkin jälkeen Nuijalla on tarjolla Pälkäneen Marttojen valmistama salaattilounas. ollila@proagria.fi Luopioisten sotaveteraanit naisjaosto sekä kannattajajäsenet. lippu, pullakahvit + matkat, hinta on halpa. klo 18. Sivistyslautakunta, kirjasto- ja kulttuuritoimi: Runotilaisuus Arkissa lauantaina 2.10. ulkop: Juha Kauppinen KangKi 42.48, Lammi 42.33. Aikaa ei oteta, sillä Leidien Lenkillä ei kilpailla, vaan kuntoillaan mukavassa seurassa. klo 17 ja kahvitus takkahuoneessa klo 18 alk. Lasku on varsin muodollinen, sillä kausi Leideissä maksaa 30 euroa. Kuula 1) Eklund 8.28. Eläkeliiton Sydän-Hämeen yhdistys ry. Sarkolantie 70). ulkop: Lammi 530. klo 16 Varamaan saunalla. Linja-auton reitti Kyynärö-Luop. Kahvitarjoilu. kello 1920.
T13 60 m 1) Josefiina Tyllinen 10.5. 020-7472808 tai satu. 050-5110311. Päivätanssit Sahalahden Kontulassa ma 4.10. Lisätietoja Sirkalta, p. Laskuakaan ei tyrkätä heti käteen, Miia Härkälä sanoo. mennessä Satu Ollila p. Syyskauden maksu 20 euroa / 10 krt. Ensi sunnuntaina liikkeelle lähtevät naiset. Runoista myös runoraati. Tunnissakin ehtii juosta ihan riittävästi. klo 1214. rastipolku, makkaraa ja mehua sekä mukavaa yhdessäoloa. kk-Aitoo-Pälkäne. Ensin voi tulla ihan vain katselemaan ja kokeilemaan. klo 12-14. klo 14.30-16 yläasteen jumppasalissa. Paikkavaraukset 040 504 7120 / Heli. Pälkäneen Martat ry. Sunnuntaisen lenkin alkuverryttely tapahtuu zumbaten kello 13 alkaen. / 30 euroa. Kilp. Miia Härkälä korostaa kuitenkin, etteivät turnaukset ja sarjat ole Leideille pääasia, vaan tärkeintä on oman kunnon vaaliminen mukavassa porukassa.
SB Lujan Leidit ovat parilla joukkueella mukana muun muassa loppukesän pihasählyturnauksessa.
Luopioisten Martat. klo 17 Arne Nevanlinna: Marie-teos käsittelyssä, hae luettavaksi teos Arkista, tervetuloa uudetkin jäsenet! La 2.10 klo 13.30 Arkissa runoja ja musiikkia.Omia runoja esittää Heini Lehväslaiho laulaen ja soitta-
en kitaralla ja Anja Erämaja ja Petra Lampinen esittävät Anja Erämajan runoja kosketinsoitinten kera, tervetuloa kuuleman! Su 10.10 tulossa vanhusneuvoston juhla Nuijalla, kuljetus, lähtö Kyynäröltä. Pälkäneen AA-ryhmä. Sillä hinnalla ei kaupungissa pääsisi edes harrastuksen alkuun. Kun harjun polut tulevat tutuksi, niille on helpompi suunnata myös omilla lenkeillä. Kiekko 1) Viitanen 37.91. Tänä syksynä mukaan on lähtenyt viitisentoista naista. Aitoon VPK. Perussäännöt tulevat pian tutuksi, Miia Härkälä sanoo. Naiset tarttuivat Luopioisissa mailaan kymmenkunta vuotta sitten. Toiminta on Luja-Lukon kuntojaoston järjestämää, ja ohjaajina toimivat Matti ja Terhi Kettunen. Pälkäneen talviuimarit ry. Retki Apilaan 1.10. Vesijumppa Harjutuulen altaalla ma 4.10. Ohjelmassa mm. klo 18 alkaen (os. Torstai 30.9.2010
13
Ensi viikolla alkava keskiviikkoillan treeni sopii myös nuorille urheilijoille
Lihaskunto ja kehonhallinta kuntoon Nuijalla
Nuijantalolla alkaa lokakuusta lähtien keskiviikkoiltaisin toiminnallinen lihaskuntoharjoittelu. Viime viikonloppuna väki kiersi Syrjänharjun polkuja Väinön lenkillä ja Sappeenvuoren maisemia Laipan Eräpäivässä. Las-
tenleiri Seitsyessä 15.-17.10. Kevätkausi 3.1.- 18.4. Viiden ja kahdeksan kilometrin lenkit kiertävien kesken arvotaan liikunnallisia palkintoja. Ennen harjulenkkiä lämmitellään zumbaten.
Leidit lämmittelevät lenkilleen zumbaten
Ruskan värjäämät puut hohtavat kirkkaassa syyspäivässä. Useimmilla on tosin välillä tullut pieniä taukoja, sillä Leidit kasvattavat uusia pelaajia alusta alkaen. Kaikki mukaan. Kaikki eivät pääse aina paikalle. Niitä ympäröivien peltojen jokainen kaistale erottuu hieman erivärisenä. Kirjapiiri Arkissa ma 4.10. Kuntosalivuorot Sahalahdella jatkuvat perjantaisin klo 10.30 11.30. Jos on muita menoja, niin mukaan voi tulla vaikka myöhässä. opastetuilla reiteillä (5 ja 8 km) Syrjänharjun maastossa. Silloin salibandykaukalossa hiotaan kuvioita ja painalletaan valmentajan käskyjen tahtiin. kello 13 verryttelyosuudella. Toiminnallisessa lihaskuntoharjoittelussa keskitytään kehonhallintaan, keskivartalon lihasten kehittämiseen sekä kehonhuoltoon ja liikkuvuuden lisäämiseen ja ylläpitoon. Kurssi avoin kaikille leivonnasta kiinnostuneille. Lisätietoja fysioterapeutti Tiina Knuutinen 040 822 2287. Vohlisaaren avantouinti syyskaudella 4.10.14.12. Pituus 1) Viitanen 482. Se on turhan vähän. 30.9. Kaikki ovat tervetulleita mukaan, Härkälä sanoo. Nykyisin ikähaarukka ulottuu 18 vuodesta viiden kympin paikkeille. Mennäänkö kimppakyydeillä. Pälkäneen kirjastossa klo 13.30 Anja Eräsalon ja Heini Lehväslaihon runotilaisuus. Pälkäneellä järjestetään syksyn aikana monta liikuntatapahtumaa, jotka tarjoavat hyvän syyn lähteä liikkeelle syksyiseen luontoon. Isossa kaukalossa ei jaksa juosta kahta tuntia, jos ei pääse välillä vaihtoon huilimaan, Härkälä sanoo. Kuula 1) Viitanen 11.63. Leidien ydinporukka on ollut mukana siitä alkaen. Sosiaalitoimi: Valtakunnallisen vanhustenviikon kunniaksi järjestetään iäkkäiden ulkoilupäivä "PikkuSappeen" laavulla (ajo Taustialantieltä) ti 5.10. Cupin tilanne 7/8: 1) Järvinen/Lehtinen 43 p., 2) Ahola/Hapuoja 37, Lehtelä/ Mäkinen 37, 4) Jaukkari/Heinonen 32, 5) Lehtelä/Joensuu 24, 6) Toivari/Ristiharju 21, 7) Sievola/Tuokko 19, 8) Riihiranta/Laine 15, Aronen Janne 15, 10) Urkko Vesa, Nurmi Pasi 8, 12) Turunen 3.
Karinkiertäjät. Aiheena runoilija Ilpo Tiihonen ja hänen tuotantonsa. Heinonen: hauki 6480g. Puhelin ryhmäaikana 0400 896 606. klo 13.30. Leidit toivovat, että mukaan saataisiin lisää naispelaajia. Liikuntatoimi. Tapahtuman tunnelma syntyy siitä, kun suuri joukko reippaita naisia kokoontuu verryttelemään yhdessä ja suuntaa sitten yhtä matkaa maastoon. Kokoontuu maanantaisin klo 19-21 Teletalon alakerrassa. Leidien Lenkillä on harjumaisemien ja -polkujen lisäksi kyse myös naisenergiasta. klo 18.30 Pälkäneen Laitikkalassa, Rönnvikin viinitilalla. Karavaani pysähtyy 5.10. Lujan Leidit ovat "kiusanneet" miehiä Luopioisten salibandysarjassa. 2004) sählykerho ke 6.10 klo 16 alkaen Kostian koulun salissa. P13 60 m 1) Tatu Eklund 9.3. Kaikkiin esityksiin lähtö on Kyynäröltä. klo 18.30 Yhteiskoulun opetuskeittiöllä opetellaan paistamaan sähköuunissa hyvää ja terveellistä ruisleipää. Kurssilta saat mukaasi leivänjuurta. Toiminnallinen lihaskuntoharjoittelu sopii mainiosti myös lapsille ja nuorille noin kymmenestä ikävuodesta ylöspäin. Lenkille lähtö kuntoradan parkkipaikalta klo 13 alkuverryttelyn jälkeen. Luopioisten Reseviläiset ry. HUOM! La 2.10. Nykyisin enemmistö pelaajista on Luopioisten suunnalta. Syyskokoontuminen srk-keskuksessa su 3.10. Kilp. Ilmoittautuminen Nuijan talolla klo 12.30 alkaen. Luopioisten Sahtiseura. Sen huomaa nopeasti, kuinka joka kerta jaksaa vähän paremmin kuin ennen, Härkälä sanoo. Liikunta- ja nuorisojärjestöjen koulutuspäivä Sappeessa la 9.10. Harjuun on merkitty naisille kaksi reittivaihtoehtoa. Sunnuntai-iltaisin tahti on toinen. Harrastelentopallosarjan ilmoittautumiset 15.10. Mitään ikärajaa tai kuntovaatimusta ei ole. Leidien lenkki sunnuntaina 3.10. Ti 5.10. Ensin hallin valtaavat SB Lujan Leidit, ja illan päätteeksi kaukalossa hikoilevat "Pappasählärit". Kahvi- ja mehutarjoilu sekä arvontaa osallistujien kesken. Leidien Lenkin taustalla on sama ajatus kuin Väinön lenkilläkin: tapahtuman avulla pälkäneläisiä havahdutetaan huomaamaan, miten ainutlaatuisia lenkkipolkuja Syrjänharjusta löytyykään. Boccia pe 8.10. Salibandy on helppo laji oppia. luopioistensahtiseura@hotmail.com tai Risto 040-506 3490.. Kiekko 1) Tyllinen 17.29. Tanssimatka Satulinnaan la 16.10., orkestereina Sinitaivas ja Varjokuva. Tervetuloa! Fanny ja Alexander TTT:n päänäyttämöllä, lippu ja matka 40, 38 eläk. Ja olisi kiva, jos mukaan lähtisi muitakin naisporukoita. ProAgria Pirkanmaa täyttää sata vuotta -karavaani kulkee edelleen. Runoilija Heini Lehväslaiho esittää runojaan laulaen ja kitaralla säestäen ja runoilija Anja Erämaja ja kosketinsoittaja Petra Lampinen esittävät Anja Erämajan runoja. klo 11-14. Keuhkot pihalle -liikuntatapahtuma Nuijalla su 31.10. Nuijantalolla kerätään ilmoittautumisia puoli yhdestä alkaen. Pälkäneen Hengitysyhdistys. maanantaisin klo 16.3020. klo 16. Harjoittelu sopii kaikille, jotka haluavat kehittää kehonsa hyvinvointia ja on erinomaista oheisharjoittelua monen muun urheilulajin tueksi. Runopiiri kokoontuu srk-keskuksen alakertaan ti 5.10. Ilmoittautumiset 1.10 mennessä liikunta- ja vapaa-aikasihteerille. Meillä hintaan sisältyy saunaillatkin, ja joskus on pidetty myös pikkujouluja. Aatetupa Sirkka ja Ari Tuholalla pe 8.10. Harjoittelu aloitetaan opettelemalla perusharjoitukset huolellisesti ja talven mittaan edetään taidon ja kunnon karttuessa vaativampiin harjoitteisiin. Osallistuminen on maksutonta. Lisät. SB Lujan Leidit pelaavat Luopioisten Luja-Lukko Areenalla sunnuntaisiin kello 1719.
Innokkaimmat mukana sarja- ja turnauspeleissä
Leidien toimintaan ei tarvitse sitoutua samalla tavalla kuin sarjajoukkueisiin ja tavoitteellisiin ryhmiin. Vielä ei ole varmaa, lähtevätkö naiset mukaan tämänvuotiseen puulaakiin Pelaajia saisi olla hieman enemmän, että sarjaan voi lähteä. Uintikausi alkaa ma 4.10. Paketti sis. M 100 m 1) Aki Viitanen 12.9.
Pälkäneen kunnanmestaruuskilpailut 2.9.2010.
Kilpailun ulkopuolella: Mikko Lammi TP 12.8. ja pe 26.11 klo 19 Lahden teatterissa Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, lippu+matka 35 ja 30 eläk. Kirpputori Honkalassa la 16.10. Suurin kala Jaukkari/
Leidien Lenkki alkaa sunnuntaina 3.10. Sekä leidi- että pappasählyvuoro on tarkoitettu tavallisille harrastajille. 040 580 8270.
Naisporukkaan sopii lisää pelaajia
Junioreiden ja miesten edustusjoukkueen harjoitusvuorot täyttävät Luopioisten Luja-Lukko Areenan arki-iltaisin. klo 12, pienoiskivääri ja pistooli. Tied. Leidit toivovat, että myös Onkkaalasta lähdettäisiin rohkeasti kokeilemaan, miten erilaista on pelata isossa kaukalossa. Kilp. Lenkin järjestävät Pälkäneen kunnan liikuntatoimi, Pälkäneen Martat, MTK Pälkäne, Aito Säästöpankki ja Pälkäneen Seudun Soroptimistiklubi.
Pälkäneen kunta. Kuula 1) Tyllinen 5.92
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä Kangasalan kunnanvirastossa, os. P. klo 10-15 Kostian koululla (20 ), ilm. Puh. Väl. 03- 3343 344 Eläinlääkäreiden ilta- ja yöpäivystys ajalla 04.10.10 07.10.10 klo 16.00 klo 8.00: MA Sainio /KANGASALA puh. KUUTAMOKEIKKA
Kylän paras BAARI...
LOUNASBUFFET JOKA PÄIVÄ KLO 11-15 VUOKRAAMME KYLPYTYNNYRIÄ!
LA 2.10.
RANTAPAIKKA, METSÄPALSTA tai PIKKUTILA, soita heti 050 382 1798
Ostamme vanhoja
KANGASALAN VALTUUSTO kokoontuu Kiinteistö Oy Säästökeskuksessa sijaitsevassa kokoushuoneistossa, os. 8.10 mennessä. ja 29.10 klo 17.3020.30 ja la 23. Lisätietoja antaa Antti Kari puh. 10-18 La 10-15
LUKKORUNKOJA JA TULISIJATARVIKKEITA
MUUTTOJA MUUTTOJA MUUTTOJA
...ja ainoa!
Keskitie 14, LUOPIOINEN, 03 536 5400
050 5521476
RAUTA- JA METALLIROMUA
Myös romuautot. 03- 3343 344 KE Aaltonen/KANGASALA puh. 14
Torstai 30.9.2010
Aidosti paikallinen Pälkäneen Kansalaisopisto
Alkavia kursseja, joihin kaivataan opiskelijoita: Tunnepysäkki Pälkäneen srk-talossa 11.10. 0600 1 0600 (3,95 e/min + pvm). päivänä lokakuuta 2010. Rekisteristä poisto. päivänä lokakuuta 2010. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantoimistossa 14.10.2010 toimiston aukioloaikana. (03) 3116 7394 HAMMASLÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSEN AJANVARAUS mape 811 p. Kangasalla 30.9.2010 Raimo Kouhia valtuuston puheenjohtaja
Tarjoa! Tampereen Rakennustori Oy p. Kokouskutsu ja esityslista ovat nähtävänä 1.10.2010 alkaen Kangasalan kunnan ilmoitustaululla sekä internetsivuilla osoitteessa www.kangasala./kunta ja hallinto/ luottamustoimet/esityslistat ja pöytäkirjat. YÖPÄIVYSTYS Valkeakosken aluesairaalassa arkisin klo 2108 viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 2109 välisenä aikana puh. (03) 285 1200 Päivystys on tarkoitettu kiireellistä lääkärinhoitoa tarvitseville ilman ajanvarausta. kerros Puh. 255 6677
Keskuojankatu 11 SARANKULMA
YLI 60 KOKOVAIHTOEHTOA! Myös kitkat ja uudet renkaat!
UUSIOKITKARENKAAT
175/65-14 195/65-15 205/60-16 225/45-17 268,298,368,498,185/65-15 205/55-16 225/50-17 225/40-18 288,368,498,588,-
TODELLA PITÄVÄT GREEN DIAMOND
ma-la 11-15, su 12-16
LAUANTAINA
Erinomainen lounas
Kuhmalahden kunta pyytää tarjousta
Kangasalan kunnan Kuhmalahden kiinteistöjen kiinteistöpalveluista vuodelle 2011. HEAVYWEIGHTS LA 30.10. 044-262 3714, 046-574 1400
Ostetaan
HYVÄN RUOAN YSTÄVILLE:
asunto 1h+k+kh
Vapaa marraskuun alussa. klo 18-20.30 (15 ). KUNNANHALLITUS
Itse tuotuna auto- ja metalliromut, akut, öljyt, renkaat Avoinna ark. Huonekaluverhoilun viikonloppukurssi pe 12.11 klo 18-20.30 ja la 13.11. Vuokra 350 /kk+sähkö+vesi.
Lähempiä tietoja puh. alv:n) tai sopimuksen mukaan. (03) 285 1111
Päivystysvastaanotto: KESKUSTERVEYSASEMA, KANGASALAN KUNTA arkisin 821, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 921 puh. 3141 6600 Ark. 4.10 mennessä. Keskusaukio 2 D, Kangasala, maanantaina 11. Kaikkiin ilmoittautumiset 050-3152835.
KANGASALAN SEUDUN TERVEYSKESKUS puh. (03) 5657 0115 Yhteispäivystys Acuta, Teiskontie 35, Tampere
Eläinlääkäreiden päivystys ajalla pe 01.10 klo 16 ma 04.10.10 klo 8 Lähteenmäki /LÄNGELMÄKI puh. Yksityisteiden hoito ja hallinto-kurssi Yhteiskoululla kolmena tiistaina 2.16.11. 4,88 % (sis. klo 10-14, muut osat v. ja 31.10, 13.14.11 (30 ). 2011 (20 ). Kangasalla 30.9.2010 Raimo Kouhia valtuuston puheenjohtaja
PELTOA
Laurilan tila Petri laurila P. päivänä lokakuuta 2010 kello 18.00. 03- 3770 275 TO Setälä/ORIVESI puh. 0400 786 698. Culture francaise kurssin (ranskalainen ruoka, elokuva ja laulu) 1.osio alkaa, jos tulee 7 osallistujaa 13.11. 050-3445 145
MICAN POKERI KLO 19-21 KLO 21 SPECIAL KARAOKE JA HALVAT HINNAT LA 16.10. Soitinrakentamisen kurssi pe 22. päivänä lokakuuta 2010 kello 18.00. palk. teemana roolit ja 15.11. Kunnantie 1, perjantaina 15. 0400377224
Vuokrataan Luopioisten kirkolla hyvällä paikalla oleva
Kangasalan kunta, PL 50, 36201, (03) 377 7111, Kangasala.fi
A´ la carte Maukkaat annoksia burger-ateriat (uusittu lista) Maan parhaat pizzat Kebabia omasta Aidot oikeat vartaasta Hot Wingsit
Entistäkin viihtyisämpi olohuone....
· Ma-to 12-24 · Pe-la 12-03 · Su 12-23 03-3763168
Koko lehti netissä!
Sää
+12
Kangasala
www.shl.fi
Sunnuntaina
Kuhmalahti
Perjantaina
Sahalahti Kuhmalahti
Lauantaina
Maanantaina
+11
+9
Kangasala
Sahalahti
+11
Luopioinen
+10 +9
+11
Kangasala
Sahalahti
+9
Luopioinen
+10
Kuhmalahti
+11
Kangasala
Sahalahti
Selkeää
Puolipilvistä
Vesikuuroja
+11
Luopioinen
+11
Kuhmalahti
+11
Luopioinen
Pilvistä
Ukkosta
Lumisadetta
Pälkäne
+12
Pälkäne
Pälkäne
+11
Pälkäne
+11
Palveleva meteorologi puh. peltityöt
Ellun KARAOKE
Kysy ja soita 0500-661 807
KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT UUSIONASTARENKAAT 178,- 155/70-13 178,155-13 175/65-14 238,- 185/65-15 248,195/65-15 258,- 205/55-16 318,205/60-16 338,- 235/65-17 498,-
PE 1.10. 0400-486 386 sekä 019-720 051 www.sartesuo.
Jukka Sartesuo LKV kiinteistönvälittäjä julkinen kaupanvahvistaja
KOVA KYSYNTÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA
Muista myös pitopalvelumme!
Ma-ti 9-20, ke-to 9-22, pe 9-03, la 11-03, su 12-21. Kokouskutsu ja esityslista ovat nähtävänä 1.10.2010 alkaen Kangasalan kunnan ilmoitustaululla sekä internetsivuilla osoitteessa www.kangasala./kunta ja hallinto/ luottamustoimet/esityslistat ja pöytäkirjat. Kuhmalahden kunnanhallitus, Rautajärventie 36, 36840 POHJA. klo 2102
· Uusi, tosi laaja levystö!
ELINTARVIKEMYYNTIÄ
Rautahovilla!
Myös pientä
Pälkäneen Liikennekoulu
Onkkaalan VPK:n talo 2. 534 2491
www.ravintolaliekki.
TULEVAA OHJELMISTOA:
Halutaan vuokrata
Kiinteistönvälitystoimisto
Oy
Maisterinkatu 14, Riihimäki
Kangasalan kunta tiedottaa
KANGASALAN UUSI VALTUUSTO kokoontuu Kiinteistö Oy Säästökeskuksessa sijaitsevassa kokoushuoneistossa, os. Kuhmalahti 27.9.2010 KUNNANHALLITUS Kuhmalahden kunnantoimisto on suljettuna ke 6.10.2010 klo 13.30 15.00 kunnan henkilökunnalle järjestettävän tiedotustilaisuuden vuoksi. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä Kangasalan kunnanvirastossa, os. 03- 3770 275 TI Lähteenmäki /LÄNGELMÄKI puh. Kuoreen merkintä "tarjous kiinteistöpalveluista". teemana terve itsekkyys, klo 18-20, maksuton kurssi, ilm. Kirjansidonnan viikonloppukurssille mahtuu kolme osallistujaa 30. 040-703 3111
Kuhmalahden kunnanvaltuuston kokous
pidetään kunnantoimistossa valtuuston istuntosalissa torstaina 7.10.2010 klo 19.00. 03- 3343 324
Autokoulukurssit
alkavat viikottain
Soita ja sovi aika!
· II-vaiheen kurssit
sopimuksen mukaan.
VESIKOURUT PALOTIKKAAT LUMIESTEET
ym. (03) 285 1800 viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 812 p. Keskusaukio 2 D, Kangasala, maanantaina 11. Tarjouslomakkeita saa kunnantoimistosta. klo 9.15-15 (15 ). Kuhmalahti 27.9.2010 Pertti Alanko valtuuston puheenjohtaja
Ilmainen nouto/romutustodistukset
ROMUAUTOJA ja METALLIJÄTETTÄ
SUOMEN AJONEUVOKIERRÄTYS
puh. Kirjalliset tarjoukset on toimitettava 22.10.2010 mennessä tarjouslomakkeella os. 8-17, la 10-13 Tehdastie 6, Pälkäne
Yli 20 kokovaihtoehtoa! Myös uudet renkaat!
ASKOSAARI OY P. Kunnantie 1, perjantaina 15. 0400 196 196 www.ajoneuvokierratys.fi
Virallinen vastaanottopaikka
Otamme vastaan/ ostamme kierrätykseen
ASKOSAARI OY P. 255 6677
Keskuojankatu 11 SARANKULMA
Myyn mökit, talot, tilat, tontit, pihapiirit ammattitaidolla. ja 30.9
03-377 1818, 0500 - 621 294, Kangasala, myös ilt.
RISTO RIKKONEN
SOITA
KANGASALA Artturintie 4 ark. 260 7215
ILMAINEN ARVIO
Rakennuspalvelut
PAIKALLISESTI
· Kattoremontit · Sadevesijärjestelmät
Kalevan puistotie 17, 33500 TAMPERE www.aleksinlkv.net
AIKAA VARAAMATTA MA-PE 9-17
henkilö- ja pakettiautoille.
Kirjanpitotoimistot
KIRJANPITOTOIMISTO
Myllystenpohjantie 2, Kangasala PUH. 0400-404 425 Kotitoimistomme on Pälkäneellä. Uudet tietokoneet.
Vesikourut Palotikkaat Piipunpellit Asennus ym.
050-5511400, J. Myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Ilmainen puhelinneuvonta.
Puh. 539 9800
ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI
Myös ilta- ja viikonloppuaikoja.
Perunkirjoitukset
KOTIVASTAANOTTO PÄLKÄNEELLÄ
P. 377 3447 PALVELEMME: ma-pe 10-18, la 10-14
www.kangasalankirjakauppa.fi
www.shl.fi
1,54 /pmm 1,18 /pmm 1,07 /pmm 1,07 /pmm 1,07 /pmm 1,12 /pmm 0,29 /pmm ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 12 to lehteen ti klo 12 Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. 8-17, la 9-13
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
Se edullisempi, kotimainen
Lentolan teollisuusalueella, Lentolantie 12, 36220 Kangasala
Onkkaalantie 71, Pälkäne Myymälä 050-4471141 Remonttitöiden vastaanotto 050-3830416 Toimisto 03-5257400
PERUNKIRJAT
· Kauppakirjat · Testamentit ym.
Kiinteistötoimistot
PEKKA VALTONEN
P. Välityspalkkio sopimuksen mukaan.
Puh. 3753 218, 0400-335 443
ASIOINTIPALVELU
Joustavasti asiakkaan luona. 8-17, la sulj.
Erikoishammasteknikko
P. Puh. peltityöt · Soita ja kysy
MATTILA KY
- Taloushallinnon palvelut Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
Tietokonetarvikkeet
Tietokonehuolto
KV-MIKROTUKIPALVELU P 050 329 1742 .
Ohjelmiston asennukset, internetsivujen valmistus, atk-laitteet ja -tarvikkeet, huollot, asennukset ja asentaminen. Altti
Kirjakaupat
angasalan irjakauppa
Keskusaukio 2, p. Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin. (03) 379 0008
www.kangasalanautokatsastus.
Määräaikaiskatsastukset
Markus Huttunen puh. 0400 882 786
Autoilu
Puh. TILAUSHINNAT (kotimaa): kestotilaus 12 kk: 65 kestotilaus 6 kk: 38 kestotilaus 3 kk: 24 Levikki: 5 811 kpl (LT 2009) Lukijamäärä: 18 000 (TNS Atlas 12/2008)
Toimitusjohtaja: Olli Sirén, 050-5169 145
olli.siren@shl.fi
Puhelin: 03-539 9800 fax: 03-539 9888
Pälkäneen, Kangasalan ja Kuhmalahden paikallislehti. ark. 010-239 0880, FAX. 0400 556 638 Roineenkatu 12, Valkeakoski
Eläinlääkärit
ILMOITUKSESI
P. 0400 821 720
Alikyläntie 10, Pälkäne
· Rakennuspeltityöt
sekä muut
· VESIKOURUT · · PALOTIKKAAT · · LUMIESTEET ·
0500-661 807
Huom! Mahdollisuus kotitalousvähennyksiin!
ym. Onkkaalantie 58 PL 16, 36601 PÄLKÄNE Päätoimittaja: Toimittaja: Tommi Liljedahl Krista Kaitasuo 03-539 9820, 050-3010 291 03-539 9821
tommi.liljedahl@shl.fi
ISSN 0788-8279 Yritys- ja tilaaja-asiakkaat: Anssi Kukkonen 03-539 9840, 044-3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
ILMOITUSHINNAT etusivu takasivu ennen tekstiä tekstissä tekstin jälkeen kuolinilmoitukset värilisä
Kotisivu: www.shl.fi Sähköpostiosoite: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi Avoinna: kepe klo 916 (mati vain ajanvarauksesta)
krista.kaitasuo@shl.fi
Toimittaja: Jani Oksanen 03-539 9822
jani.oksanen@shl.fi
Ilmoitusvalmistus: Päivi Martikainen 03-539 9844
paivi.martikainen@shl.fi
Yritysasiakkaat: Mikko Heinonen
Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. 23%
mikko.heinonen@shl.fi
03-539 9833, 044-3477 411
Paino: Pirkanmaan Lehtipaino, 2010. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Torstai 30.9.2010
15
A L A N A M M A T T I L A I S E T
Käyntiosoite: Postiosoite:
Asianajotoimistot
Hinauspalvelut
Henkilö- ja pakettiautot Myös raskas kalusto
Hammaslääkärit Erikoishammasteknikko
T TTILAISE A LAN AMM A E ESSÄMM LEHD AI! A TORST JOK
KALERVO INGALSUO
Autoilu
Vastaanotto sopimuksen mukaan. 0400-566 937
LVI-palvelut
LVI-URAKOINTI, REMONTTI- ja TARVIKEMYYNTI Av. 03-377 1068 www.kirjanpitomattila.com
Puh
Seinäkiinnitys. Norm. 29,90/pari
4318 7001 2345 6789
4318
12,90
M EI K ÄLÄI NEN M AI JA
P IR K A N MA A N O K 1 1 3 0 1 2 3 4 5 6
14,90
Naisille ja miehille Adidas Flint TR mid GTX-JALKINE Norm. 16
Torstai 30.9.2010
4318 7001 2345 6789
4318
MEIKÄLÄINEN MAIJA
P I R K A N M A A N O K 1130 123456
S-Etukortilla lokakuussa RATKAISEVAN EDULLISESTI
ENEMMÄN PERHEMARKET
www.pirkanmaanosuuskauppa.fi
400 parin erä
NAHKALOMPAKKO Useita malleja ja värejä. 8,90
%
Tarjoukset voimassa 3.10. Norm. 17,90 Vipole Teleskooppi KÄVELYSAUVAT Norm. Värit valkoinen, vihreä ja ruskea.
KENKÄKUIVAIN
74,90
4318 7001 2345 6789
4318
MEIKÄLÄINEN MAIJA
P I RK A N M A A N O K 1130 123456
20%
Kuivaa yhtä aikaa kaksi paria kenkiä tai saappaita. 119,00
4318 7001 2345 6789
4318
MEIKÄLÄINEN MAIJA
P I RK A N M A A N O K 1130 123456
59,90
Naisten tai miesten polvipituiset Support Antistress TUKI- JA MATKASUKAT Virkistävää tukea pitkään päivään. 6,90
4318 7001 2345 6789
4318
ME IKÄL ÄINE N MAIJ A
PI R KAN M AAN O K 1 1 3 0 1 2 3 4 5 6
5,90
4318 7001 2345 6789
4318
ME IKÄL ÄINE N MAIJ A
PI R KAN M AAN O K 1 1 3 0 1 2 3 4 5 6
Teräksinen ja kestävä LIHAMYLLY Leikkuuterät ja runko terästä, liukumaton pohjamateriaali. 10-18, LA 9-14 ALASENKUJA 1, SUORAMA, AVOINNA ARK. Auttavat lentomatkalla. Takuu 12 kk. 24 cm (20,90) nyt 16,70
-20%
% tä 30 Sääs
(2,15/kg)
2
tä 11 Sääs
69
(0,33/rll)
790
%
www.loytotex.
ONKKAALANTIE 69, PÄLKÄNE, AVOINNA ARK. Ajastin, virran merkkivalo, teho 300 W. soita (03) 5399 800
Ilmoittaja tai lähetä sähköpostia: ilmoitukset@shl.fi
Aikuisten Auriel tai Stonecoast TAKKEJA (39,00)
tä 23 Sääs
7
00
2 kpl
2990
Serla Toilet valkoinen WC-PAPERI 24 rll
norm. Edun saat esittämällä S-Etukortin maksun yhteydessä.
PIRKANMAA
PRISMA KANGASALA, Mäkirinteentie 10, puh. Teho 400 W, suunnanvaihtotoiminto. Ei jälleenmyyjille.
Kovanaama Basic PAISTINPANNUT
Tend PYYKINPESUJAUHE 1,25 kg
norm. 99,90
W4712T KASTANJA VUOKASARJA Pyöreät 1,5 ja 3 l sekä lasagnevuoka 2,5 l. 39,95
4318 7001 2345 6789
4318
MEIKÄLÄINEN MAIJA
P I RK A N M A A N O K 1130 123456
32,90
4318 7001 2345 6789
4318
ME IKÄL ÄINE N MAIJ A
PI R KAN M AAN O K 1 1 3 0 1 2 3 4 5 6
S-Etuhinnat voimassa lokakuun ajan. Avoinna ma-pe 9-17
LOKA-MARRASKUU LAUANTAISIN SULJETTU
1990
Miesten FLANELLIPAITOJA c- ja d-mitoitus
yksittäin 4,90
tä 28 Sääs %
Sydän-Hämeen Lehden
YRITYSTEEMA
-lehti
jaetaan joka kotiin maanantaina 18.10. Norm. 03-5342045. 9-20, LA 9-18, SU 12-17. 010 767 0370 Puhelun hinta 0,0828 /puhelu + 0,1199 /min MAPE 821, LA 818, SU 1218
www.prisma.fi
Helkama ja Crescent 2010 malleista
(saapunut lisäerä naistenpyöriä)
Jahti&Vahti
-20% 119:-
Asis Goretex lenkkikengät
(169,-)
Aidosti paikallinen
Löydä lämmön lähteet syksyn säihin.
Lasten Mini´s TOPPAHAALARI 80-130 cm
-KOIRANRUOAT
Meiltä myös metsästyspanokset!
Onkkaalantie 71 puh. saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 3,89
Esim. Norm