s. vuosikerta | Pälkäne & Kangasala | www.shl.fi Keskiviikko 4.2.2015. 45?47
Talvilehti
Sydän-Hämeen Lehti
OP Kangasala syntyi sata vuotta
sitten asiakkaiden
omistamaksi . ja sellaisena
se myös säilyy.
Asiakasomistajuus on nyt
vähintäänkin yhtä
merkityksellistä kuin silloin
aikoinaan.
Liity sinäkin asiakasomistajaksemme.
Asiakkaiden omistama jo 100 vuotta.
TALVITEEMA 2015 | 87. 30
? Tulossa: Kangasalatalo otettiin vastaan
ryntäyksellä. ? Kyliltä: Matti Nykäselle
elämä on nyt raitista
laiffii................s
mukaan)
Päätoimittaja:
Tommi Liljedahl
050 3010 291
tommi.liljedahl@shl.fi
Toimittajat:
Jani Oksanen
044 7557 213
jani.oksanen@shl.fi
Krista Kaitasuo
044 7557 214
krista.kaitasuo@shl.fi
Yritysasiakkaat:
Anssi Kukkonen
044 3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
Kirjoittaja on Pälkäneen
yhteiskoulun yhdeksäs
luokkalainen.
etkä sinä tule. Maaseudulla tässä
ei ole mitään uutta ja ihmeellistä.
Jokseenkin kaiken tarvitsemansa
on aina saanut vaikka sunnuntaiyönä, kun on vain tiennyt kenen
puoleen kääntyä.
Sydän-Hämeessä löytää edelleen
kaiken läheltä ja helposti, kunhan
vain tuntee ihmiset. Pureva
viima tanssittaa keväästä kertovaa leskenlehteä ja kutsuu
minunkin hiukseni mukaan
riehaan. Nettipalvelun
etuna on se, että mainoksen voi laatia silloin kun siihen on aikaa.
Mainosautomaatti opettaa yrittäjiä markkinoimaan tuote edellä.
Yksittäisen tuotteen tai palvelun
kautta avautuu koko valikoima.
On vaikeaa ostaa ihan mitä vain.
Yrityksestä kiinnostuu aivan eri tavalla, kun tarjolla on yksilöity tuote ja hinta. ja nyt myös uudessa sähköliikkeessä, jonka yhteydessä toimii
pienkonemyynti ja -korjaamo.
Moottorisahoja ja ruohonleikkureita ei remontoida takahuoneessa,
vaan ne toimitetaan Kuhmalahdelle Petri Täyrösen verstaalle. Odota vielä, hän
tulee kyllä, pieni ääni inttää
mielessäni. Sekin on vain pieni toive, joka kuolee ensimmäisten
pisaroiden napsahdellessa
kylmään asfalttiin.
Ja sieltä ne pilvien soturit
syöksyvät maahan kuin tuskan kyyneleet, pestäkseen
maailman jälleen puhtaaksi,
paremmaksi paikaksi elää.
Pato murtuu ja vesi valuu
solkenaan päälleni, vieden
viimeisetkin lämmönriekaleet tärisevästä ruumiistani.
Tik tak, kello muistuttaa,
jopa ohikulkija pääsee osalliseksi
palvelevasta paikkakunnasta.
Rautajärvellä toteutetaan samaa
henkeä kaupan, baarin ja kampaamon yhdistävässä ?itäkeskuksessa. Sade pyyhkii
pois kyyneleet, pesee maailman puhtaaksi, vie tarkoituksettomat sanasi, vie tyhjät
lupaukset olemattomiin.
Sade puhdistaa minut ja
minusta tulee uusi ihminen.
Kyynisempi, vaikeampi satuttaa.
Tik tak, sanoo kello ja minä
kävelen kotiin.
shl Henriikka Hintikka
TILAUSHINNAT (kotimaa)
Täystilaus 12 kk........85,00 ?
Täystilaus 6 kk...........45,50 ?
Täystilaus 3 kk...........24,50 ?
Hinnat sisältävät 10 % alv.
Lehden vastuu ilmoituksen
virheestä, väärästä julkaisu
päivästä tai poisjäännistä
on kaikissa tapauksissa
enintään ilmoituksen hinta.
Välitämme ilmoituksia
maamme kaikkiin sanoma
lehtiin niiden omilla
ilmoitushinnoilla.
Levikki:
5 292 kpl (LT 2013)
Lukijamäärä:
21 000 (TNS Atlas 12/2010)
Toimitusjohtaja:
Olli Sirén, 050 5169 145
olli.siren@shl.fi
Alma Manu Oy, 2015. . Pieni, sinisilmäisyyden ripe saa minut jäämään vielä.
Vilkaisen levottomasti taivaalle, jospa aurinko murtaa
. Synkät pilvet riippuvat raskaina taivaankannen
yllä, valmiina sylkemään kaiken päälleni.
Kellon viisarit kipittävät
lakkaamatta eteenpäin, yrittäen tavoittaa toinen toistaan.
Sekunti on kaikista kärsimättömin, se laulaa lakkaamatta
konemaista lauluaan. Sinisilmäisyyteni on murhattu, realismin
terävä veitsi
sen teki ja
niin
minä nousen. Et
tullut viimeksikään,
etkä sitä ennen. Ravintola on
kerännyt saman katon alle monen
eri alan palvelut. Myymälän asiakasvirta pysyy tasaisempana aamusta iltaan ja kesästä talveen.
Toisaalta muuttaja, mökkiläinen ja
Pälkäneellä
4.2.2015
Kylien palvelut
tavoittavat
paremmin, kun ne
kootaan yhteen
paikkaan.
Lupaus
Odotan. Sydän-Hämeen Lehti
Sinisilmäisyys
sai minut jälleen
odottamaan
sinua, uskomaan
tyhjiin
lauseisiisi.
vankilansa muurit ja sen kirkkaus saa jälleen langeta maahan. Jos se ei sovi asiakkaan
tarpeisiin, hän osaa kyllä kysyä sopivampaa väriä, mallia, ajankohtaa
Pälkäneen ja Kangasalan
paikallislehti.
Ilmestyy keskiviikkoisin.
Sähköpostiosoitteet:
toimitus@shl.fi
ilmoitukset@shl.fi
tilaukset@shl.fi
Kotisivu: www.shl.fi
Puhelin: 03 539 9800
Tilaukset ja osoitteen
muutokset: 03 539 9800
Postiosoite:
PL 16, 36601 PÄLKÄNE
Käyntiosoite:
Onkkaalantie 58
Avoinna: ma?ke klo 9?16
(to?pe sop. Tämän tuotekuvaston esimerkit on kuitenkin
poimittu kotikylän tuotteista, ei
kaukaisten jättimarkettien loputtomista hyllykäytävistä.
Sydän-Hämeen Lehti on maan
ensimmäinen paikallislehti, joka
otti mainosautomaatin käyttöönsä. Tämän ansiosta sivutien
päässä touhuavan Kultapellon
konemestarin apu tavoittaa vieraammankin harrastajametsurin ja
nurmen parturoijan.
ydän-Hämeen Lehden uusi
mainosautomaatti on samalla asialla kuin kylien palveluita tiskeilleen keräävät myymälät.
Mainosautomaatin avulla tehdään
näkyväksi kaupparaitin kattavat
palvelut.
S
Lehden sivuille ovat muutaman
viikon aikana levittäytyneet kauppakeskusten tarjontaa muistuttavat
tarjousaukeamat. 24 %
sateen muodossa, piiskaten
sen olemattomiin.
Tik tak, sanoo kello. Sen avulla paikalliset yritykset
voivat helposti tehdä ilmoituksensa kaikkiin kanaviin: paperilehteen,
nettiin ja mobiiliin. Tästä hyötyvät
sekä yrittäjä että asiakas. Auto hurahtaa ohi
kaasujalkaa säästelemättä,
kuravesi kastelee minut läpeensä. 2
Keskiviikko 4.2.2015
Pääkirjoitus
Perustettu 14.9.1929
Päätoimittaja Tommi Liljedahl . Ongelmana
vain on se, että esimerkiksi paikkakunnalle muuttavalla vie helposti
vuosia, ennen kuin pääsee osalliseksi monipuolisesta palveluverkostosta.
Luopioisten Liekki on opettanut,
miten palveluverkosto voidaan tuoda paremmin tarjolle. tommi.liljedahl@shl.fi
Kylän palvelut esiin
N
etin kauppapaikat intoilevat 24/7 -palvelusta: asiakas voi hoitaa asiansa seitsemänä päivänä viikossa 24 tuntia
vuorokaudessa. Lupasit, mutta
teit sen vain saadaksesi lisäaikaa keksiäksesi uuden
selityksen.
Mutta nyt sinisilmäisyyteni makaa elottomana asfaltilla, jota totuus rummuttaa
Sydän-Hämeen Lehti
Tuottaja:
Päivi Martikainen
044 7557 215
paivi.martikainen@shl.fi
ILMOITUSHINNAT
etusivu...............1,54 ?/pmm
takasivu.............1,18 ?/pmm
ennen tekstiä..1,07 ?/pmm
tekstissä............1,07 ?/pmm
tekstin jälk........1,07 ?/pmm
kuolinilm..........1,12 ?/pmm
värilisä................0,29 ?/pmm
Pienin ilmoituskoko
1 x 30 mm
Hintoihin lisätään
alv. Muistan
katseen silmissäsi, se vannoi vilpittömyyttä, rukoili
sinisilmäisyyttäni ja aneli
uutta mahdollisuutta.
Ja se sinisilmäisyys sai
minut jälleen odottamaan sinua, uskomaan
tyhjiin lauseisiisi.
Sinä lupasit, mutta sinulla
ei ollut aikomustakaan toteuttaa sitä. Se
kertoo ajasta, joka valuu
viemäriin, suree odotettuja
sekunteja, minuutteja ja tunteja. Sinä et
tule vaikka
lupasit. Aikaa, jonka olisin voinut elää, ellet olisi luvannut
minulle.
Tik tak, sanoo kello ja minä
kävelen kotiin. Malli
on nerokas: autotallipalvelut on
tuotu tiskille helposti saavutettavaksi. Värähdän kylmää
kosketusta, hiukset liehuvat
kasvoilleni.
Tik tak , sanoo viisari ja
juoksee aina vain eteenpäin.
Sinä et tule
Kalaverkot
. Sydän-Hämeen Lehti
ESITTELYPÄIVÄ
TO 5.2.2015
s/MAkOTITALOT
s+IRVESMIESTYÚT
sVESIKATTOTYÚT
s0IHLA
IKKUNATJAOVET
s*ULKISIVUVERHOUKSET
0400 634 511
moisionrakpalvelu@gmail.com
3000
Sydän-Hämeen Lehdessä on
paikallista juttua vuodessa.
^^^ ZH\Y\T Ä c ^^^ S\TVH]H Ä
Moision Rakennuspalvelu
IHANILLE
NAISILLE
ASUT
Paikalla klo 13?19
13?
Lumoava-suunnitt
Lumoava-suunnittelija,
vuoden kultaseppä 2012,
Carina Blomqvist
q
ja Saurum
Oy:n edustaja Mikko Suvanto
arkeen ja
juhlaan
Esittelypäivän etuna
K
Koot
oot 34
34-52
5
52
Hertta-riipus
TARJOUS
49,(ovh. ym. 045 131 5357
jariramo@gmail.com
Rakennusalan työt ammattilaiselta.
Ammattitaidolla ja kokemuksella.
Hyödynnä kotitalousvähennyksesi
. Tyky-päivät . (03) 377 0940
Keskusaukio 2, Kangasala
Avoinna ma-pe 10-17, la 10-13
www.kangasalankemikalio.?
Keskusaukio 2,
Kangasala
Puh. 0400 354 173
Kolme Tyylikästä huvilaa
Sappeen matkailukeskuksen
parhaalla paikalla!
*Tuottotavoite voi muuttua vuosittain ja osuuspankki vahvistaa koron maksamisen ja määrän vuosittain jälkikäteen. Lämpösaappaat . Luistimien teroitus
Blue Therapy Serum
50 ml
Blue Therapy
Serum-in-Oil
50 ml
54
6500
(86,50)
Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14
Sappeen Aateli
. 010 2541501**
Liity sinäkin asiakasomistajaksemme.
Kokous-/ruokailutila, majoitus,
sauna ja palju 10-14 henkilölle
Päiväjuhlat isoimmassa
30 henkilölle
Kysy myös lisämajoitusta,
pitopalvelua ja ohjelmaa
www.sappeenaateli.fi
puh. Kokous
. 010 2372120
Ma-pe 9-17, la 9-13
010-alkuiset puhelut kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min.
Matkaviestinverkonliittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min
OP Kangasala
100-vuotta
OP Kangasala syntyi sata vuotta sitten asiakkaiden
omistamaksi . www.?ina.?
SILMÄLÄÄKÄRIT
TEHOA SEERUMEISTA
TALVI-IHOLLE!
Skin. 65,- , rajoitettu erä)
Meiltä Emma
-ihmehousut
Päävoit
Arpajaiset!! Päävoittona
MysticCarina Blomqvistin Mystic-riipus
(175?)
Kahvitarjoilu Tervetuloa!
Terv
80v KELLOSEPÄNLIIKE
Parasta palvelua liiviasioissa
KORPOLA
KORPO
Laaja kokovalikoima kaarellisia ja kaarettomia liivejä
Fiina
LIIKKEESSÄMME KELLOSEPPÄ
ZZZ HNDQJDVDOD ¿ NRUSROD _ /LLVDQWLH .OD S
ZZZ
HNDQJDVDOD ¿ NRUSROD _ /LLVDQWLH .OD S
$YRLQQD DUN ± OD ± +XRP NXXNDXGHQ WRUVWDL NOR ±
96%
Sen takia
seudun asukkaista lukee lehden!
PÄLKÄNEEN
KOTI- JA MÖKKIHUOLTO
VPT-lukijatutkimus 2013
Kalastustarvikkeiden ja
urheiluvälineiden
ERIKOISLIIKE
Rakennusalan ammattilainen
Jari Rämö p. Hiihtovälineet
. Saadaksesi lisätietoja Tuotto-osuuden ominaisuuksista, riskeistä ja takaisinmaksamisen ehdoista tutustu
pankkikohtaiseen merkintäesitteeseen ja muuhun Tuotto-osuuden lisämateriaaliin. ja sellaisena se myös säilyy. Asiakasomistajuus on
nyt vähintään yhtä merkityksellistä kuin silloin aikoinaan.
Asiakasomistajuus kannattaa:
Asiakasomistajanamme voit sijoittaa Tuotto-osuuteen, jonka tuottotavoite*
on peräti 3,25%. 0400 202 229
Takojantie 2, Pälkäne . sivuilta tai pankkisi konttorista. Best Serum-InCream 50 ml
T:mi Annikki Westman
Ajanvaraukset p. Tuotto-osuusanti päättyy vuoden 2015 lopussa, mutta pankkisi
voi keskeyttää annin jo aikaisemmin.
** Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0828 e / puhelu + 0,0595 e / min (alv 24 %)
Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0828 e / puhelu + 0,1704 e / min (alv 24 %)
Asiakkaidensa omistama jo 100 vuotta.. Laskettelureissu
. tri ja
silmätautien erik.lääkäri
LIISA PAAKKALA
69
Onkkaalantie 71 puh. 010 2372120
Annukka Lintulahti, p. Vapaa-aikaa perheen kanssa
. Synttärit . 03-5342045
HELENA BRAGGE
00
(75,00)
silmätautien erik.lääkäri
00
(89,00)
Jahti & Vahti
-KOIRANRUOAT
Ma-to 10-17, pe 10-18.30, la 9-14. Kairanterien teroituspalvelu
. ym.
MEILTÄ MYÖS:
. Asiakasomistajana sinulla on mahdollisuus hyötyä myös
rahanarvoisista keskittämiseduistamme.
Lisäksi pääset vaikuttamaan oman pankkisi toimintaan.
Lue lisää asiakasomistajuudesta ja eduista osoitteessa op.?/edut tai
soita puh. Liitemateriaalit löytyvät pankkikohtaisilta op.. Keskiviikko 4.2.2015
. Kalastusvälineet . P. Pikkujoulut
LÄÄKET.TRI JA
SILMÄTAUTIEN ERIK.LÄÄKÄRI
MATTI PARTANEN
lääket. Luistimet
Pelastuslaitos näkyy usein kolaripaikoilla.
kirjattiin viime vuonna yhdek- 530.
vuonna Pälkäneellä palokunta
kutsuttiin apuun 243 kertaa ja
Kangasalla 441 kertaa. Kummassakin tapauksessa koira oli saanut lieden
päälle, ja lieden päällä ollut palava materiaali oli sytyttänyt
tulipalon. Eniten tehtäviä oli heinäkuussa ja
rauhallisinta helmikuussa, jolloin hälytysmäärä jäi noin
puoleen heinäkuun vajaasta
1200:sta.
Kaikkiaan pelastustoimella
oli runsaat 10 100 tehtävää
eli noin 140 vähemmän kuin
edellisvuonna. keskimäärin sadan päivän tutkinta-aika ja vajaan 46
prosentin selvitysaste . Pälkäneellä pudotusta kertyi viisi prosenttia ja
Kangasalla jopa 20 prosenttia
edellisvuodesta.
Vähenemisestä huolimatta
Pälkäneellä jäätiin vielä kauas, noin neljänsadan rikoksen
verran, vuoden 2012 alhaisesta rikosmäärästä. sunnuntaille . Pälkäne kohenteli viime vuonna
asemiaan edellisvuosista, jolloin kunta on majaillut listalla
hädin tuskin viidentoista parhaan joukossa.
Samalla viime vuosi nosti
Pälkäneen listauksessa ohi
Kangasalan, jonka katuturvallisuusindeksi viime vuonna oli
Pirkanmaan 14:s paras. Viime
sän, kun vuonna 2013 niitä oli
vain yksi. aika on jo useana vuonna
ki-Suomen alueen kattavalla
Sisä-Suomen poliisilaitoksen
laajalla alueella poliisin tietoon tulleiden rikosten kokonaismäärä väheni edellisestä
vuodesta. Vaikka viime
vuoden tilastojen mukaan
pelastusyksiköiden tehtävien
määrä väheni, niin pelastuslaitoksen kaikkien lähtöjen määrä
kasvoi, sillä ensihoidon tehtävät lisääntyivät. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi . 4
Keskiviikko 4.2.2015
uutiset
. Puhelimitse (03) 539 9800
Rötökset viime vuonna: Pälkäne ohitti Kangasalan ja
monta muuta katuturvallisuusindeksissä, molemmissa
kunnissa rikosten kokonaismäärä laski edellisvuodesta
Pälkäneestä tuli viime
vuonna turvallisempi
pälkäne, kangasala
Pälkäne on poliisin viimevuotisen katuturvallisuusindeksin
mukaan Pirkanmaan yhdeksänneksi turvallisin kunta.
Kärkipaikkaa pitää Kihniö,
jonka indeksi on nostanut
turvallisimmaksi kunnaksi jo
useana vuonna peräkkäin. Voimakkaimmin rikosten kokonaismäärän muutokseen vaikutti liikennerikkoLisää varkauksia ?
musten väheneminen.
vaan ei Pälkäneellä
Silti omaisuusrikosten määPaitsi Pirkanmaan myös Kes- rä Sisä-Suomen poliisilaitok-
peräkkäin pidentynyt yhdellä
minuutilla edellisvuoteen verrattuna.
Koko Pirkanmaan alueella
poliisi oli paikalla keskimäärin
20 minuutissa.
Perjantai oli pahin palokunnalle
pälkäne, kangasala
Perjantai oli Pirkanmaan pelastuslaitoksen vilkkain viikonpäivä viime vuonna. kertyi vuoden
aikana tehtäviä noin 1250. Perjantaipäiville osui kaikkiaan
noin 1540 hälytystehtävää,
kun rauhallisimmalle päivälle
. Myös
voimajohtoihin lentäneet linnut olivat maastoon pudottuEi vain ihmisen
aan aiheuttaneet maastopalon.
aiheuttamia
Ihmisen aiheuttamia tulipaloja
Eläimen aiheuttamia tulipaloja tilastoitiin viime vuonna noin
Yksi monista. Eläimet olivat jostain syystä päässeet sähkölaitteisiin, aiheuttaneet oikosulun
ja sytyttäneet tulipalon. Pälkäneen
luvut . tuntuva väheneminen.
Kangasalla tutkitaan
Tuoreiden tilastojen munopeammin
kaan Pälkäneellä tehdään
Poliisille ilmoitettujen rikos- kimurantimpia rikoksia kuin
ten määrä laski viime vuonna Kangasalla: rikosten tutkintaPälkäneellä ja Kangasalla. Keskuspaikkojen,
kuten Tampere, indeksi on
usein heikompi, koska niihin
kokoontuu paljon myös ulkopaikkakuntalaisia.
ja selvitysprosentti pienempi
kuin Kangasalla. olivat
silti lähes identtiset koko Pirkanmaan keskiarvojen kanssa.
Poliisi sai viime vuonna Pälkäneelle runsaat 800 hälytystehtävää, eli suunnilleen saman
verran kuin vuosina 2012 ja
2013. Kangasalle poliisi hälytettiin viime vuonna noin 4200
kertaa, parisataa kertaa useammin kuin edellisenä vuonna.
Poliisin toimintavalmiusaika, keskimääräinen aika hälytyksen saamisesta paikalle
pääsemiseen, venyi Pälkäneellä kolmella minuutilla yhteensä
33 minuuttiin.
Kangasalla poliisia sai odotella keskimäärin 18 minuuttia
. Näistä
Pälkäneellä tapahtui metsätyökoneen tulipalo.
Rattijuopumuksia helmikuun aluksi
Liikenneturvallisuus koheni
Sunnuntai-iltapäivänä 1. sähköpostilla: toimitus@shl.fi . helmikuuta poliisin pysäyttämäksi osui kaksi rattijuoppoa
puolessa tunnissa Kangasalla.
Puoli kahdelta Kangasalantiellä pysäytetyn auton
Sisä-Suomen poliisilaitoksen
mukaan alueen liikenneturvallisuus koheni viime vuoden
tammi- ja marraskuun välisenä
aikana edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden.
Pirkanmaalla ja Keski-
kuljettaja puhalsi alkometriin
0.40 milligrammaa litrassa ja
päätyi verikokeiden lisäksi
ajokieltoon.
46-vuotiaalla miehellä oli
matkustaja kyydissään.
Puoli tuntia myöhemmin
poliisipartio sai ilmoituksen,
että Nattarissa sijaitsevan
kauppaliikkeen pihalta on lähtenyt liikenteeseen alkoholilta
tuoksahtanut naisautoilija.
Hieman alle 50-vuotias
nainen tavoitettiin Junatieltä,
jossa hän mittautti törkeän
rattijuopumuksen ylittävät
lukemat 1.27 milligrammaa
litrassa.
Suomessa henkilövahinkoonnettomuudet vähenivät 9,5
prosenttia ja liikenteessä kuolleiden määrä laski peräti 32,5
prosenttia.
Joulukuun tiedot eivät vielä
ole käytettävissä.. Tehtävien määrä putosi Pälkäneellä
edellisvuodesta parillakymmenellä ja Kangasalla lähes
sadalla.
Suuronnettomuuksiksi
luokiteltavia tulipaloja, joissa
omaisuutta tuhoutui yli puolen
miljoonan euron edestä, sattui
koko Pirkanmaalla viisi. Ke- ajat ovat Pälkäneellä pidempiä
Katuturvallisuusindeksi on
ryöstöjen, pahoinpitelyjen,
vahingontekojen sekä ratti- ja
liikennejuopumusten painotetun lukumäärän suhde väestön
määrään.
Sisä-Suomen poliisin mukaan asukasluvun vähäisyydestä johtuen pienten kuntien
vuosittaiset muutokset saattavat olla suuria, sillä rikosten
määrä suhteutetaan asukaslukuun. Muut eläinten aiheuttamat tulipalot olivat esimerkiksi lintujen ja pienjyrsijöiden
aiheuttamia. Pirkanmaan
pelastuslaitoksen yksiköt lähtivät erilaisiin ensihoidon ja
pelastustoimen tehtäviin 125
kertaa vuorokaudessa.
Pälkäneellä ensivastetehtävät työllistivät palokuntaa eniten; liikenneonnettomuudet,
vahingontorjunnat ja avunantotehtävät eivät edes yhteensä
teettäneet niin paljon tehtäviä.
Kangasalla ensivastetehtävien jälkeen pelastuslaitoksen
pitivät kiireisenä eniten paitsi
liikenneonnettomuudet myös
automaattihälytykset. Kangasalla
rikosten kokonaismäärää puolestaan pudotti liikennerikkomusten . Nyt jo pelkästään
koirien aiheuttamia tulipaloja
oli kaksi. esimerkiksi pienten
ylinopeuksien ja tieltä suistumisten . Molempien kuntien lukemat ovat
kuitenkin selvästi maakunnan
ja koko maan keskiarvoa korkeampia.
hitys noudattaa samaa linjaa
kuin koko Pirkanmaalla, jossa
tilastoitujen rikosten määrä
pieneni vajaalla seitsemällä
prosentilla
Sydän-Hämeen Lehti
5
Hallitus tuki
lautakunnan
linjauksia
Katuturvallisuusindeksi vuonna 2014
(2013)
1. Keskiviikko 4.2.2015
. Kihniö
652,14
(331,63)
2. varkauksien
määrä kuihtui viime vuonna
puoleen edellisvuodesta.
Varkauksia kirjattiin viime
vuonna Kangasalla noin 300
ja Pälkäneellä vain nelisenkymmentä.
Myös murtojen määrässä
Pälkäneellä ja Kangasalla kuljettiin eri suuntiin; Pälkäneellä
määrä pieneni kahdella kolmasosalla ja Kangasalla puolestaan jo aiempien vuosien
tapaan kasvoi melkein neljänneksellä.
Huumausainerikoksia Kangasalla kirjattiin 75 edellisvuoden 53 sijaan ja Pälkäneellä
Hartela Oy on valittu Huutijärven koulun laajennushankkeen pääurakoitsijaksi. Valinnan teki Kangasalan
kunnanhallituksen liiketoimintajaosto. Urjala
133,00
(113,02)
21. Sen jälkeen asukas
maksaa vuokrassaan lainan
lyhennyksiä seuraavien 20
vuoden ajan, jonka jälkeen
asunnon voi lunastaa itselleen.
Tuleva ostohinta määritellään jo sopimuksenteon hetkellä.
Asunnon voi vuokrata tai
myydä toiselle omistajalle so-
Putkiurakoitsijaksi valittiin
Kangasalan Putkilämpö
Oy, ilmanvaihtourakoitsijaksi ESP Tekniikka Oy ja
sähköurakoitsijaksi Epilän
Sähkökone Oy.
Hankkeen kokonaiskustannusarvioksi on tarkentunut saatujen urakkatarjousten pohjalta 4,45 miljoonaa
euroa ilman kalustohankintoja.
Ensimmäinen
pikakassa
Kangasalle
Lakea-mallin vahvuus
on riskittömyys
pälkäne
Myyntikeskusteluissa
ovat nousseet esille muun
muassa Myttäälän ja Sappeen entiset koulukiinteistöt, Luopioisten seuraintalo
ja apteekkikiinteistö sekä
Harjun ryhmäperhepäiväkodin tilat.
Hallitus näki myös, että
tarkastuslautakunnan esityksen mukaisesti kouluverkkorakennetta tultaneen
tarkastelemaan vuoden
2016 talousarvion laadinnan yhteydessä.
pimuskauden aikana.
Kiinnostusta senioritaloon
mittaava kysely on avoinna 20.
helmikuuta asti.
Suunnitelmissa on rakentaa
hissillinen kerrostalo Onkkaalaan kunnanviraston ja kirjaston väliselle tontille.
Alustava hinta-arvio asunnoille on korkeimmillaan noin
3000 euroa neliömetriltä.
Ravintolamaailma valmistuu heti pääsisäänkäynnin
vasemmalle puolelle ja
pitää sisällään kahvilan,
ravintolan, Hesburgerin,
paistopisteen ja Oma keittiö
-palvelulinjaston.
Maaliskuun loppuun
mennessä valmistuu myös
päivittäistavaraosaston
uudistus. Valikoimaa
kasvatetaan etenkin tuoretuotteissa, ja kokonaislisäys
päivittäistavaroiden osalta
on vajaa 2000 tuotetta.
Vanhojen vuokralaisten
lisäksi Prismaan saadaan
pari uutta oheisliikettä.
Sää
Torstaina
-5
Sahalahti
-7
Kangasala
Perjantaina
Kuhmalahti
-7
Pälkäne
-6
+1
Sahalahti
-0
Kangasala
Lauantaina
Kuhmalahti
-1
Luopioinen
Pälkäne
-0
-1
Sahalahti
-0
Kangasala
Sunnuntaina
Kuhmalahti
-1
Luopioinen
Pälkäne
-0
-3
Sahalahti
-3
Kangasala
-4
Luopioinen
Pälkäne
-4
Selkeää
Puolipilvistä
Vesikuuroja
Pilvistä
Ukkosta
Lumisadetta
Kuhmalahti
Luopioinen
Palveleva meteorologi puh. Pälkäne
169,87
(124,26)
10. Asukkaiden
lisäksi mallin oletetaan houkuttavan hankkeeseen myös siltä
vielä uupuvan toimijan; Pälkäneen kunta on ilmoittanut
olevansa mukana vain tontin
ja kaavoituksen kautta.
Asumisoikeusmuotoisessa Lakea-mallissa asumisoikeuden saa maksamalla
varausmaksuna seitsemän
prosenttia asunnon kokonaishinnasta. Koko kassalinjaston, infopisteen ja S-Pankin uusi
sijainti on laajennusosassa,
joka on nyt harjakorkeudessa.
Uudistunut Prisma aukeaa kahdessa osassa: ravintolamaailman kattava uudisosa ja päivittäistavaraosasto
valmistuvat maaliskuun lopulla ja Prisma kokonaisuudessaan kesäkuussa.
Ravintolamaailman avauksen yhteydessä käyttöön
tulee uusi pääsisäänkäynti
Mäkirinteentien puolelle.
Senioritalohanke: Pälkäne etsii yhä projektille toteuttajaa
Pälkäneelle puuhattavan senioritalohankkeen vahvuutena
kunnassa nähdään rahoitusmalli, jolla projektia ollaan
viemässä eteenpäin.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen eli Aran
kanssa käydyissä keskusteluissa vahvimmaksi toteutusmalliksi nousseessa niin sanotussa
Lakea-mallissa valtio takaa
lainan, eikä asukkaan tarvitse
ottaa asuntolainaa. Valkeakoski 102,33
(113,61)
22. Juupajoki
383,41
(312,48)
3. 0600 1 0600
(3,98 e/min + pvm). Orivesi
140,71
(176,90)
14. Tarjouksen jätti määräaikaan mennessä 11
urakoitsijaa, joista yhdeksän tarjoukset hyväksyttiin.
Liiketoimintajaosto valitsi kilpailutuksen pohjalta myös aliurakoitsijat.
kuusi.
Pälkäneellä rikostilastoissa
oli viime vuonna kasvua lähinnä rattijuopumusten määrässä.
24 tapausta oli kuitenkin
vähemmän kuin esimerkiksi
vuonna 2012, jolloin pysäytetyksi tuli 35 rattijuoppoa.
shl Jani Oksanen
Maaliskuun lopulla ensimmäiset remonttipölynsä
niskastaan karistava Kangasalan Prisma on Suomen
ensimmäinen Prisma, jossa
otetaan käyttöön pikakassa. Rikostilastoissa
kasvua oli lähinnä
rattijuopumuksissa.
sen alueella lisääntyi edellisestä
vuodesta lähes 7,5 prosenttia ?
ja määrä oli korkein sitten vuoden 2003.
Erityisesti varkaudet ja petokset yleistyivät koko poliisilaitoksen alueella, mistä hyvänä esimerkkinä käy Kangasala.
Siellä omaisuusrikosten määrä
nousi korkeammaksi kuin moneen vuoteen, ja varkauksien
määrä kasvoi lähes puolella.
Pälkäneellä uitiin vastavirtaan,
kun omaisuusrikosten määrä putosi jopa alemmas kuin
vuonna 2012 . Vesilahti
241,82
(127,93)
8. Sastamala
159,90
(127,70)
13. Päivittäistavaraosasto laajenee noin 900
neliömetrillä, mikä tarkoittaa myös mittavaa tuotevalikoiman lisäystä. Kangasala
134,88
(150,63)
15. Ikaalinen
190,27
(154,98)
9. Tampere
(70,18)
Pälkäneen kunnanhallitus
oli yhtä mieltä tarkastuslautakunnan kanssa siitä, että
kunnan omistamien kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden myyntimahdollisuutta
tulisi edelleen tutkia ja jo
myyntilistalla olevien kohteiden myymistä kiirehtiä.
Hallitus päätti antaa hallinto-osastolle ja tekniselle
osastolle yhteisesti valmisteltavaksi kunnan omistamien kiinteistöjen myynnin
eteenpäin viemisen.
***
***
***
80,13
Huutijärven
koululaajennus yhä
eteenpäin
Teknistä tutkintaa tarvitaan
Pälkäneellä onneksi vain
harvoin
Sinne kuljettaessa tiekin
kapenee joka risteyksessä puolella metrillä, Antti Turvanen
ihmetteli.
Timo Soini huomautti, että
Valkeakosken suuntaan tiet paranevat: kunnanrajalta alkaen
maantien laidassa on jopa sileät pyörätiet. Sen sijaan Kangasalan suuntaan töihin kulkee
yli 300 pälkäneläistä, ja toiseen
suuntaan melkein 200.
Erkki Aho kehotti päättäjiä
pistämään jäitä hattuun ja
keskittymään oman kunnan
kehittämiseen. Millaisia valmisteluja
kannattaisi tehdä, että elon
ilta olisi huolettomampi?
Maatilojen, huviloitten, metsäpalstojen ja pullean osakesalkun haltijoilla on huoli
omaisuutensa tulevaisuudes-
. Nuorsuomalaisuudesta, edistyksellisyydestä ja
demokratiamme pelinsääntöjen luomisesta käytettiin hyviä puheenvuoroja. Silloin isovanhempienkin fiksuus joutuu
tarkkailuun.
Ja turhaa kamaa kannattaisi
hävittää. Siis jos olisi vaikka kuningas tai kuningatar.
Mutta palataan nyt meihin
tavallisiin suomalaisiin ihmisiin. Tuolloin
Ståhlbergin valinta olisi ollut
varma. kohtalaisen
täysipäinen, voisi järjestellä
erinäisiä asiakokonaisuuksia.
Onneksi mummolla ei
ole suuria omaisuusmassoja
huolenaan, joten tämä selvitys on melko kevyt. Hirvittää
ajatus, että omistaisi linnoja ja
valtaa. ainakin omasta mielestään . Ritva Nohkola
kyseli, jääkö Pälkäneelle vielä
kavereita, jos nyt selvitettävä
liitos kariutuu.
Eero Laesterä piti Hämeenlinnaa ja Valkeakoskea täysin
mahdollisina kumppaneina.
Kunnanhallitusta johtava
Laesterä nosti esiin kuntavaalien alla ideoidun Mallasveden
kaupungin. Koulun paras siikkiohjelmien kauniit kuuurheilukentän laidalla hänen oppilas opiskeli Helsingissä luttajat eivätkä hiihtämällä,
lohduttaessaan jalkaansa molempien oikeuksien toh- juoksemalla tai muilla aloilla
potkun saanutta pientä oi- toriksi.
menestyneet hetken suosikit.
keaa laitahyökkääjää. Niistä voisi samalla perata pois kaikki,
joissa emme ole eduksemme.
Vanhat kirjeet pitäisi käydä
läpi ja hävittää ne, jotka antavat meistä ikävän vaikutelman. Antti Turvanen
(etualalla) ihmetteli, miksi
Kuhmoinen on mukana
liitosselvityksessä, eihän siihen
suuntaan kulje edes kunnon
teitä.
viä tekijöitä. Kilometri rantaviivaa
Kukkialla tai sata hehtaaria
sankkaa metsää Laipanmaassa aiheuttavat jo päänvaivaa.
Ryhtyisikö myymään rantatontteja? Entä ne Laipan
metsät. Harvennushakkuut
vai aukkohakkuut. Vai pitäisikö antaa maat ja metsät ennakkoperintönä jälkeläisille.
Parasta
kysyä lainoppineilta,
miten
perilliset
selviäisivät
mahdollisimman
pienillä
veroilla.
Jos ei ole
rintaperillisiä, niin kannattaa tehdä
testamentti. Kuhmoisissa ei riitä palveluille maksajia, kun työikäisten
määrä vähentyy nopeasti. Helsingin
Sanomien tuore päätoimittaja Kaius Niemi tervehti
oikeusministeri Anna-Maja
Henrikssonia ja edellistä
KHO:n presidenttiä Pekka
Hallbergia muistuttamalla
Ståhlbergin merkityksestä
Helsingin Sanomien piirissä
ensin avustajana, lopulta johtokunnan jäsenenä. Miksi Kuhmoista vedetään
tähän. Eikö olisi
kivaa, kun jälkeenjäävät sanoisivat meitä muistellessaan
, että oli siinä fiksu ihminen,
kun ei meidän riesaksi mitään
turhaa roinaa säilytellyt.
Mymmeli
Liitosselvityksen
kolmas
pyörä
ihmetytti
pälkäne
Kuhmoinen nousi pääosaan,
kun Pälkäneen, Kangasalan ja
Kuhmoisten kuntaliitosselvityksen ensimmäistä vaihetta
esiteltiin keskiviikkona Nuijantalolla.
Pälkäneläiset ihmettelivät,
miksi Kuhmoinen on otettu
mukaan kolmanneksi pyöräksi. Päijänteen rannoilta käy vain muutama henkilö
töissä Kangasalla, ja Kangasalan suunnasta Kuhmoisiin pendelöi kaksi ihmistä. Tappio tuli
yhdellä äänellä.
Ståhlbergin työ Eduskunnassa, muun muassa puhemiehenä, jatkui kuitenkin
kansakunnan parhaaksi.
Viime sotiemme jälkeen
Kirjoittaja on lehtimies, Aitoo - Helsinki.
hän istui Helsingin kaupunginvaltuustossa, arvatenkin
suunnilleen samalla kohtaa
keskellä salia, jossa minä is- Juhon kulku apupapin poi- muidenkin yhteiskuntamme
tuin muutamia vuosia tällä kana pitkospuita Suomussal- rohkeitten suunnannäyttäjimen sivukylältä keskustaan, en koulutustaso oli korkea.
vuosituhannella.
sieltä Alavieskaan, Haapa- Silloin tasavaltaa eivät pääsTapasin Ståhlbergin pari järvelle ja leskeksi jääneen seet kehittämään televisiossa
vuotta ennen hänen kuole- äidin lähettämänä Ouluun tanssivat tai laulavat, mumaansa (1952)Kulosaaren oppikouluun. Kunta tutkii samaan aikaan myös Jämsän suuntaa, ja
aikoo tehdä vielä kolmannen
selvityksen Padasjoen ja Sysmän kanssa.
Uuden kunnan yhdyskuntarakennetta ei voisi väittää kovin ehyeksi, sillä Kuhmoinen
on melkoisen korpitaipaleen
takana. Vaalea
Erona nykyisyyteen on
Lohdutuksena seuraavaan
popliinitakki, hattu, keppi ja olosuhteiden kurjuus, lap- hallitukseen tulee useita tohhiukan ruotsinvoittoinen pu- sikuolleisuus, taloudellinen toreita.
hetapa jäivät mieleen.
hätä ja opinahjojen vähyys.
shl Martti Huhtamäki
Nyt mielessäni onKaarlo Ståhlbergin, Snellmanin ja
Mummon murinat
Lähtölaskentaa
On jokseenkin varmaa, että
joskus poistumme elävien
kirjoista. Aika ja tapa eivät
ole tiedossa. Kuhmoisten kanssa sen mannekseen. Maassa vielä
sijaan on vaikea löytää yhdistä- noin 90 kuntaa, jotka eivät. Pääsee itse määräämään, että varat saa tunnollinen sisarentytär eikä se
veljen humuelämää viettävä
tuhlaajapoika.
Vaikka olisikin sikäli onnellisessa asemassa, että
omaisuuden kohtalo olisi
oivasti hoidettu, niin on
vielä jäljellä hommia, joilla
on lähinnä tunnearvoa. Pari kuutiota vanhoja maksukuitteja ja säkkikaupalla vanhoja lehtiä, turhia
vaatteita, risoja astioita ja
kellastuneita kirjoja. Jos joka
viikko menisi hävitykseen
muovipussillinen, niin vuodessa saisi jo metrikaupalla
tyhjää hyllytilaa. Siksi pälkäneläisiä
ihmetytti, mitä hyötyä kuntaliitoksesta Kuhmoisten kanssa
koituisi.
. Se syntyisi järven
ympärille levittäytyvistä Kangasalasta, Valkeakoskesta ja
Pälkäneestä.
Selvitystä alettiin tehdä
Kangasalan suuntaan, koska
asiasta päätettäessä uskottiin,
että isompi naapuri saisi tuottaa palvelut itselleen ja Pälkäneelle.
Nyt näyttää siltä, etteivät
sote-alueet määrääkään palvelurakenteita, joten Pälkäne
voisi suuntautua myös Valkeakoskelle.
Sote ei määrääkään
liitossuuntaa
Jääkö vielä kavereita, Pälkäne lähti selvityksen tejos liitos kariutuu?
koon vitkastellen, muttei viiPälkäneen ja Kangasalan yh- meisten joukossa.
teistyö on monella saralla luon. Työttömyys
ei enää kasva, kun työttömätkin alkavat siirtyä eläkkeelle.
Kaiken kukkuraksi Kuhmoinen on epävarma lenkki
kolmen kunnan liitosselvityksessä. Joillain aloilla alkaa olla vaikea löytää työntekijöitä. joista kirjoitetaan
elämäkertoja. sähköpostilla: toimitus@shl.fi . Seuraavissa vaaleissa
Ukko-Pekkaa eli Svinhufvudia vastaan edistyspuolue
kuitenkin asetti Ståhlbergin
ehdokkaakseen. Pälkäneen
ja Kuhmoisten välillä työliikennettä ei ole. Vähävaraisen on ehkä parasta olla
ajattelematta tulevaisuutta,
ei se suremalla parane. Puhelimitse (03) 539 9800
Nuijan kuntaliitoskeskustelu:
Kolumni
Pitkospuita pitkin
Kaarlo Juho Ståhlberg
saatiin 150-vuotispäivänään
julkisuuteen Sanomien mediatorilla. Pälkäneeltä ja Kangasalta katsoen Kuhmoinen ei ole
luonteva asiointisuunta eikä
kuulu samaan työssäkäyntialueeseen. Kuulumme toiseen koltevaa. 6
Keskiviikko 4.2.2015
uutiset
Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi . Eino Leino kirjoitti runoja toimittajan
työn ohessa.
Henriksson muisti, että
Ståhlberg oli ruotsin kielen
ystävä, vankka perustuslaillinen, KHO:n ensimmäinen
presidentti.
Hallberg, Ståhlberg-säätiön puheenjohtaja, muistutti
Ståhlbergin panoksesta kuningasmielisten, muun muassa J.K. Paasikiven vastustajana, jos kohta myöhemmin
tämän läheisenä neuvonantajana.
Ensimmäinen president-
timme luopui tehtävästä ensimmäisen kauden jälkeen
1925 ja antoi tilaa Lauri Kristian Relanderille. Pankkitileillä rauhassa lepäävä rahoitusomaisuus ei
ole niin työlästä hoitaa.
Toisaaltahan myös varallisuuden niukkuus voi olla
ongelma: saako tarvittavan
hoidon, kun raihnastuu.
Kun ei tiedä, mitä tuosta sotehommastakin tulee. Sydän-Hämeen Lehti
ta. Myöskään kuntien nykytilaa
selvittänyt Aleksi Saukkoriipi
ei löytänyt kuntien väliltä juurikaan yhteistä.
Kuhmoinen tarvitsee vahvemman naapurin apua, sillä
vanheneva kunta ei selviä yksin. Mutta joka tapauksessa on hyvä varautua
tulevaan viimeistään tässä
iässä.
Vaikka mummo nyt ajattelisi positiivisesti, niin elon
taipaleesta tuskin on enää
neljännestä jäljellä. Sitten on
vielä sekin näkökohta, että
vaikka sydän sykkisi, niin
toimintakyky ja päätösvaltaisuus voivat jo olla poissa. Nyt
kun vielä on . Ehkä
sentään pystyy hankkimaan
parin neliön maa-alan Luopioisten kirkon tuntumasta.
Hoitotestamentti nyt joka
tapauksessa kannattaa tehdä,
lomakkeita saa kai apteekista.
Täytyy nyt yrittää eläytyä omaisuutta omistavien
ihmisten osaan, vaikka se
vaikeaa onkin. Siis miten he
voisivat keventää elämänsä
ehtoopuolta, jos varallisuus
on mittava ja monimuotoinen. Esimerkiksi vanhat valokuvat.
Niihin voisi vähän kirjoitella
selityksiä ja nimiä. Meille edullisen aineiston voisi järjestää ja säilyttää.
Eihän koskaan tiedä, vaikka
lastenlapsista tulisi tärkeitä
henkilöitä
Pelastuslaitoksen
mukaan ainakin yksi ihminen
on menehtynyt tiistaina iltapäivällä ambulanssin ja henkilöauton kolarissa Lahdentiellä
Pälkäneellä. Esimerkiksi
seurakuntayhtymästä tai kappeliseurakuntamallista päätettäisiin vasta myöhemmin.
. Tämä vaikuttaa
muun muassa siihen, millä ehdoilla mökkejä voidaan muuttaa vakituisiksi asunnoiksi.
Rainer Zeitlin toivoi, ettei
liitospäätöksiä tehtäisi yhden
valtuustokauden perspektiivistä, vaan tarkasteluun otettaisiin
parinkymmenen vuoden aikajänne. Taloutta ei saisi hoitaa
pelkillä veronkorotuksilla, Aho
kritisoi.
Eero Laesterä vakuutti, että
veronkorotuksiin on turvauduttu pakon edessä, kun uuden
Pälkäneen palvelurakennetta
on yhdenmukaistettu kuntalii-
toksen jälkeen. Sydän-Hämeen Lehti
7
Lahdentien kolari:
Yksi menehtyi
?Eihän Kuhmoisiin mene edes kunnon tietä?
Henkilöauto ja
ambulanssi
törmäsivät
Pälkäne. Yhtäkään kuntien reilusta
500 lakisääteisestä tehtävästä ei
tietääkseni ole vielä poistettu.
Lähes 12 000 mökin
kesäasukaskunta
Kangasalan, Pälkäneen ja
Kuhmoisten liitoksesta syntyisi yksi maan suurimmista
mökkipitäjistä. Kunnallisveroa on nostettu monena vuonna, ja veronkorotuksiin on varauduttu myös
tulevien vuosien taloussuunnitelmissa. Kangasala
olisi iso häviäjä, mutta Pälkäne
sen sijaan saisi pientä säästöä.
Lopullisesti kustannukset
selviävät vuonna 2017, jos sote
etenee siihen malliin kuin nyt
uskotaan.
Muutamaa vuotta myöhemmin tiedettäisiin myös se, millaisia säästöjä isompiin yksiköihin siirtyminen tuottaa.
Sote-päätös voisi myös helpottaa pikkukuntien tuskaa:
kun hoitokulut tasataan isomman alueen kesken, yksittäinen
tehohoitopotilas ei enää keikuta pienen kunnan taloutta.
?Kehitetään
Pälkänettä?
Kunnanvaltuuston entinen puheenjohtaja Erkki Aho liputti
itsenäisen Pälkäneen puolesta
ja kehotti päättäjiä pistämään
jäitä hattuun.
. Paikalle vaivautui vajaat 50 henkeä. Kunta ja valtio verottavat
samoja ihmisiä, Jos me verotamme mökkiläisiä valtion sijaan, ajan mittaan valtionosuudet pienenisivät.
Kuntaliitos yhdistäisi
myös seurakunnat
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Juhani Järvinen toi terveisiä seurakunnan puolelta.
Hän muistutti, että kuntaliitos
merkitsisi samalla myös seurakuntien yhdistämistä.
Kangasalan ja Pälkäneen
seurakuntien välillä on jonkin
verran yhteistyötä, mutta Kuhmoisten suunta olisi sydänhämäläisille uusi. Kangasalan, Pälkä-
neen ja Kuhmoisten nykytilanteeseen keskittynyt kuntaliitosselvityksen ensimmäinen
vaihe poiki keskiviikkona Nuijalla vain vähän keskustelua ja
kommentteja. Meiltä on viety valtionosuuksia kahden, kolmen veroprosenttiyksikön edestä ja
lisää häviää vielä.
Vanheneva kunta
tarvitsee palveluita
Kangasalan, Pälkäneen ja
Kuhmoisten kuntataloudet
kiristyvät hieman eri syistä.
Kangasalan talous on kovilla,
kun yli 74-vuotiaiden määrä
kasvaa tällä vuosikymmenellä
noin 40 prosentilla. Eihän meitä kukaan
mihinkään pakota, kun pidämme taloutemme kunnossa.
Hän tosin näki huolestuttavia merkkejä talouden heikkenemisestä.
. Kirkolliskokous tekee
mahdollisesti kevään aikana
omat linjauksensa koko maahan muodostettavista seurakuntayhtymistä.
shl Tommi Liljedahl
Kuntaliitosta selvittävä Aleksi
Saukkoriipi esitteli tähän
mennessä tehtyä työtä Nuijan
yleisötilaisuudessa.
Toinen
kuntaliitos
ilta keväällä
Pälkäne. Onnettomuus
sattui Kankaanmaan teollisuusalueen kohdalla hieman
puoli yhden jälkeen.
Lisäksi alustavien tietojen
mukaan yksi ihminen loukkaantui vakavasti ja kolme
lievästi.
Potilasta kuljettanut ambulanssi oli hälytysajossa.
Valtatie oli suljettuna pelastustöiden ja tutkinnan ajan,
jolloin liikenne ohjattiin Kankaanmaan teollisuusalueen
kautta.
ole käynnistäneet työtä, Eero
Laesterä kertoi sanoi.
Kuntarakennelaki velvoittaa
Pälkänettä tekemään selvityksen, koska kunnan asukasluku
jää alle 20 000:n. Heistäkin
valtaosa oli viranhaltijoita tai
nykyisiä ja entisiä päättäjiä.
Helmi?maaliskuun aikana
kuntakolmikko selvittää, millainen olisi 40 000 asukkaan
uusi kunta.
. Timo
Ailion mielestä tämä ei olisi
mikään ratkaisu, koska yhteenlasketut verotulot eivät
muuttuisi miksikään.
. Keskitytään oman kunnan
asioihin ja viedään Pälkänettä
eteenpäin. Kangasalla on
nykyisin 4609 loma-asuntoa,
Pälkäneellä 4179 ja Kuhmoisissa 3040, joten yhteensä
mökkejä olisi lähes 12 000.
Eero Laesterän mielestä
uuden kunnan pitäisi huomioida strategiassaan vesistöt ja
mökkiläiset. Pääkaupunkiseudulle on
alle kahden tunnin matka.
Maakuntakaavassakin huomioidaan entistä vahvemmin
Helsingin ja Tampereen välinen akseli. Uusi kunta turvaisi palvelut, sillä se olisi sen kokoinen,
että pystyisi tuottamaan merkittävän osan palveluista itse,
Aleksi Saukkoriipi pohjusti.
Työntekijöitä uuteen kuntaan jäisi noin tuhat, sillä sotealue on viemässä sosiaali- ja
terveydenhoitoalan henkilöstön isompaan yksikköön.
Selvitystä uudesta kunnasta sekä yhdistymisen eduista
ja haitoista esitellään maalishuhtikuulla toisessa yleisötilaisuudessa.. ja taantuma on tukaloittanut tilannetta entisestään.
Pälkäne on kiristänyt verotusta poikkeuksellisen nopeasti. Kirkkoherrat,
valtuuston puheenjohtajat ja
kirkkoneuvostojen varapuheenjohtajat ovat kokoontuneet kertaalleen, mutta sen pidemmälle mahdollista liitosta
ei ole mietitty. On paljon helpompi asioida kohtuukokoisen kunnan
virastossa tuttujen ihmisten
kanssa.
Kuhmoista Aho piti luonnottomana kumppanina ja
epäili, ettei liitos siihen suuntaan toteudu koskaan.
. Kanta-Hämeessä on monta nuukahtanutta kirkonkylää, Aho varoitti.
Erityisesti häntä pelotti Kangasalan maankäyttöpolitiikka.
Aho ennusti, että liitoksen jälkeen ei paljon haja-asutusalueille rakennettaisi.
. Vielä vuosituhannen vaihteessa kunta verotti ansiotuloja
keskivertokuntaa lievemmin,
nyt 21 prosentin veroprosentti
on prosenttiyksikön korkeampi kuin maassa keskimäärin.
Erkki Ahon mielestä valtio-
vallan pitäisi tarjota helpotusta
kuntien tuskaan.
. Kuntakonsulttina
maata kiertävä Eero Laesterä
arvioi, että kyse olisi kuitenkin
vain parin viikon lisähommasta.
Hän on ollut laskemassa,
millaisen säästön tai lisäkustannuksen sote-alueisiin siirtyminen kunnille toisi. Keskiviikko 4.2.2015
. Palvelutalopaikkoja ja hoivaa tarvitsevia
yli 74-vuotiaita on nykyisin
reilut 2000, vuosikymmenen
vaihteessa jo 2870.
Kuhmoisten taloutta koetellaan, kun tähän saakka hyvällä
tasolla olleet valtionosuudet
putoavat ja veroja maksavien
työikäisten määrä romahtaa.
Pälkäneen talous on kiristynyt, koska tuloja ei pystytä
lisäämään, vaikka menot kasvavat vääjäämättä koko ajan.
Sama perusongelma on myös
muiden kuntien kirstunvartijoilla . Liitosselvityksen
toisessa vaiheessa tarkastellaan
muun muassa sitä, millaisia
eroja kuntien rakennusjärjestyksissä on. Pienen asema on liitoksen
jälkeen heikko. Hän uskoi, että isompi
kunta näkyisi paremmin pääkaupunkiseudulla, josta melkoinen osa seudun kesäasukkaista tulee.
. Nykyisin kunnat joutuvat tavallaan keräämään veroja valtion puolesta.
. Isompi kunta voisi
hyödyntää myös Sappeeta paremmin, Zeitlin uskoi.
Isot mökkikunnat ovat toivoneet itselleen osaa lomaasukkaiden verotuloista. Selvitys päätettiin tehdä kolmen kunnan
kesken, kun samoihin aikoihin
Pälkäneen kanssa myös Kuhmoinen kääntyi Kangasalan
puoleen.
Kaupunkiseudun selvityksessä jo mukana ollut Kangasala ei halunnut tehdä selvitystä
jokaisen kanssa erikseen.
Jos kolmikosta vain kaksi
päättäisi jatkaa kohti kuntaliitosta, niiden olisi tehtävä vielä
uusi selvitys
Tällä pyrittiin
varmistamaan, etteivät kävijät
kyllästy ja näytteilleasettajat
uuvu. Vuonna
2010 perustetun Luopioisten
säästöpankkisäätiön asiamies
Mikko Iisakkila pitää yhteistyötä ainoastaan hyvänä asiana.
Yhteistyöllä esimerkiksi on
saatu kouluviihtyvyys-kampanjan kautta joillekin kouluille
lahjoitettua rahasumma, jonka
oppilaat saivat käyttää haluamallaan tavalla koulunsa viihtyvyyden kohentamiseen ja toisaalta Luopioisten SPR:n kautta
ikäihmisille atk-koulutusta.
. elokuuta
Mukaan odotetaan yli 150 näytteilleasettajaa
Messuosastot rakennetaan sisälavoille ja ulkoalueelle
Lisätietoja messuista: Pia Rämö 041 757 2423, ramo.pia@
gmail.com
Vuoden 2009 Pälkäne palvelee ja tuottaa -näyttelyssä oli 130 näytteilleasettajaa.. Siellä
edelliskerralla esitetty ohjelma viedään ulkolavalle. Silloin Aitoon Honkalaan nousee koko kunnan yhteinen voimannäyte, Pälkäne
tuottaa ja palvelee -näyttely.
Yhdistyneen Pälkäneen
ensimmäinen näyttely järjestettiin Honkalassa vuonna
2009. Hänellä alkaa olla tehtävässä rautainen kokemus,
sillä Pälkäne tuottaa ja palvelee -näyttelyn lisäksi hän on
hoitanut muun muassa vapaaaika- ja Terve Talo -messujen
järjestelyt.
. Vielä ei ole tarkkaa tietoa,
millainen summa jaettavaksi
tulee, mutta oletettavasti joitakin kymmeniätuhansia euroja,
Iisakkila ennakoi.
Hänen mukaansa hakemiseen on pyritty liittämään mah-
dollisimman vähän byrokratiaa
ja virallisuutta.
Aito Säästöpankin kotisivuilta löytyvään avoimeen lomakkeeseen riittävät yhteystiedot,
lyhyt kuvaus apurahojen käyttötarkoituksesta ja mahdollisesti myös haettavan apurahan
määrä.
Joka vuosi hakemuksia on
ollut useita kymmeniä . Jos ei hae mitään,
niin ei ainakaan saa mitään.
Pääpaino apurahojen myöntämisessä on asetettu erityises-
Aito Säästöpankin Sanna Lahtinen ja Luopioisten säästöpankkisäätiön Mikko Iisakkila.
ti Pälkäneen alueen urheilun
. Messuvieraille riittää
uutta koettavaa, kun tapahtumien välillä on muutama vuosi.
Yritykset ja yhdistykset puolestaan eivät jaksaisi joka vuosi
rakentaa eläviä messuosastoja.
Pälkäneellä messuja on järjestetty yrittäjävetoisesti ja
epäsäännöllisesti. Järjestöt joutuvat ottamaan
koko ajan suurempaa roolia, ja
moni kotiseutu- ja kyläyhdistys
tai urheiluseura tekee jo nyt
palkatta paljon pyyteetöntä
hyvää, Iisakkila muistuttaa yhteistyön merkityksestä.
Säästöpankkisäätiön vuosittaiset apurahat ovat haettavissa maaliskuun ensimmäiseen
maanantaihin asti Aito Säästöpankin konttoreissa.
. 8
Keskiviikko 4.2.2015
. Aitoon
VPK:lla on uusi, iso teltta, johon saadaan 240 neliömetriä
näyttely- tai ohjelmatilaa.
Näyttelysihteerinä toimii
edellismessujen tapaan Pia
Rämö. Tapahtuman
lomassa paikalliset toimijat
verkostoituvat tehokkaasti ja
luontevasti.
Paikallisille asukkaille, mökkiläisille ja kauempaa saapuville vieraille messut ovat silmiä
avaava kokemus: jokainen
löytää paljon uutta, kun kunnan kaikki anti kootaan esille.
Monet kiertävät osastoja kahden päivän ajan, koska päivässä
ei ehdi nähdä ja tehdä kaikkea.
shl Tommi Liljedahl
Pälkäne tuottaa ja palvelee -näyttely
Pälkäneen yritykset ja yhdistykset esittäytyvät Aitoon
Honkalassa 29.?30. elokuuta
Messuille odotetaan yli 150 näytteilleasettajaa
pälkäne
Pälkäneläisyritysten ja -yhdistysten kannattaa pitää ensi
kesän lomansa ennen elokuun
loppua. Kävijöille näyttely on
maksuton.
Jättitapahtuman rakentaminen on yhteishenkeä ja
tekemisen meininkiä nostattava ponnistus. enemmän kuin on ollut jaossa.
. Säästäväisyyden edistämi- asian tarvitse liittyä juuri rahan
ja kulttuurin kehittämiselle ja sen pohjalta ei hakemuksia ole säästämiseen. Lisätilaa saadaan, kun ylälavan näyttämön
edustalla ollut katsomokin
otetaan näyttelytilaksi. Sen ansiosta osastojen hinta pysyy edullisena.
Hinnaksi on kaavailtu edellismessujen tapaan yrityksille
100 euroa ja yhdistyksille 50
euroa. Sydän-Hämeen Lehti
tekijät
Hakemuksia odottava Iisakkila
patistaa yhteistyöhön
pälkäne
Viime vuonna nuorisotyöprojekti paikallisen 4H-yhdistyksen kanssa, tänä vuonna kenties jotakin muuta. Kirkastusjuhlien jäljiltä paikalla on valmiina tehokas organisaatio ja
toimivat puitteet.
Kuuden vuoden takaisessa
näyttelyssä oli mukana 130
paikallista yritystä ja yhdistystä. Anna Tapion koulu
puolestaan on tarjonnut apua
messuosastojen pitoon: koululaiset voivat suorittaa messuilla
työssäoppimisjaksojaan.
Messujärjestelyihin saadaan
tukea muun muassa kunnalta
ja MTK:lta. Tänä
kesänä varaudutaan entistä
suurempaan näytteilleasettajamäärään.
Näyttely pyritään rakentamaan niin, että kaikki tuotaisiin
Honkalaan, eikä vieraita ajelutettaisi pitkin pitäjää. Se voi olla myös
säästäväisyyden edistämiselle. liiemmin tullut, vaikka eihän jotakin muuta.
Pälkäne tuottaa ja palvelee: Koko kunnan näyttely Aitoon Honkalassa 29.?30. Seppo
Kääriäinen on laatinut suunnitelmia siitä, miten sermeillä
saataisiin rakennettua muuta-
ma kymmenen sisäosastoa entistä enemmän. Joku on hakenut jatkorahoitusta jo aloitetulle hommalle, toinen jälkikäteen ja kolmas
etukäteen. Aitoo on
keskellä kuntaa, ja Honkalasta
löytyy näytteilleasettajille kak-
si suurta sisälavaa sekä paljon
piha- ja parkkitilaa. Ihmiset tuntevat minut.
Jonas Helin esitteli maalaus- tapetointi- ja laatoitustöitä vuoden
2009 Pälkäne palvelee ja tuottaa -näyttelyssä.
Paikkoja on jo varailtu kauppajonossa, vaikka varsinaisesti
ilmoittautuminen alkaa vasta
maaliskuussa, Rämö kertoo.
Moni toimija on jo tarjoutunut tai valjastettu myös
messujärjestelyihin. Viimeinen
Pälkäne tuottaa ja palvelee
-näyttely ennen kuntaliitosta
koottiin kesäksi 2005 yhteiskoululle.
Honkala on yhdistyneen
kunnan paras paikka messujen järjestämiseen. Messujen rakentamisessa pyritään
hyödyntämään Pälkäneen
työpajaa. Silloin ala- ja ylälavan
joka nurkka oli käytössä. Messurytmiksi näyttää
muodostuvan joka kuudes
vuosi, sillä viimeiseksi jäänyt
Luopioinen -näyttely koottiin
Aitooseen vuonna 2003.
Luopioinen järjesti messut
joka viides vuosi
9-15)
. Kiinteistöt, autot, koneet ja
. Hän keskittyy etenkin SydänHämeen yritysasiakkaisiin ja maatiloihin.
t
e
s
k
u
o
j
r
a
t
i
Ta l v
2015
Kyllä kiitos!
Tilaan Sydän-Hämeen Lehden
TÄYSTILAUS 3 kk 19,50
(norm. Siksi
Pohjola on avaamassa oman
sairaalan myös Pirkanmaalla.
. Olen kouluttautunut uu- javuosiaan hän toimi Hämeen- muu omaisuus on kyllä vakuusia tehtäviä varten joulukuus- linnassa rahoituspäällikkönä tettu, muttei mietitty tärkeintä
ta alkaen. Keskiviikko 4.2.2015
. Vaikka keskitynkin yritysulkopuolelle. Lähetä sähköpostia:
VERKON TÄYSTILAUS
3 kk 15,00
TÄYSTILAUS
3 kk
19,50
PAPERILEHTI
3 kk
33,00
(norm. Tuttujen yrittäjien ja
tehtävät marraskuussa jättänyt helppo toimia
viljelijöiden on helppo käänJari Linjala kertoo.
Kangasalan Seudun Osuus- tyä paikallisen vakuutusasiaHän ilmoitti syksyllä hakeu- pankkia vajaat neljä vuotta joh- miehen puoleen.
tuvansa uusiin tehtäviin pankin tanut Linjala tulee toimimaan
. 41.00)
Paperilehti. Miten yritystoiyksityispuolen vakuutustutPälkäneen Nenäpäässä minnan käy, jos avainhenkilö
kinnon, ja parhaillaan hankin Mallasveden rantamaisemissa putoaa pitkäksi aikaa pois?
pätevyyttä yritysten ja maati- asustava Linjala hoitaa yritysYrittäjällä ei ole vara sairaslojen vakuutusasioiden hoita- ja maatilavakuutuksia kotitoi- tua tai loukata itseään. Mahdolli- myös terveysturvaa, joka mahsimman nopea paraneminen dollistaa välittömän hoidon
on sekä yrittäjän että vakuu- missä tahansa.
shl Tommi Liljedahl
tusyhtiön intresseissä.
*) Näköis-/verkkolehden tilaaja: Pyydämme antamaan GSM/ sähköpostin lukutunnuksen lähettämistä varten.
Sydän-Hämeen Lehti
Info: 37500
Tunnus 5008700
00003 VASTAUSLÄHETYS. 24,50)
Paperilehti + näköislehti +
verkkolehti. http://shl.fi/tilaa-lehti/
tulosta, vaan minimoi hoitoPohjola tarjoaa yrittäjille
ketjun pituuden. Kovin kauas Lin- tutulla reviirillä.
ja maatilavakuutuksiin, niin
jala ei siirry: hän vaihtaa finans. Määräaikainen tilaus.
. Määräaikainen tilaus.
Postinumero ja -toimipaikka
Puh.
Tarjous on voimassa tilauksille, jotka alkavat 25.2.2015
mennessä ja koskee vain talouksia, joihin lehti ei vielä tule
tilattuna.Tilausehdot: www.shl.fi, Info.
Vastaanottaja
maksaa
postimaksun
Lähiosoite
Näköislehti + verkkolehti.
Määräaikainen tilaus.
tilaukset@shl.fi
. Se puolison tai työntekijöiden
nä, kunhan ensin saa finanssi- on hänen vahvuusaluettaan, terveyteen liittyviä riskejä ei
valvonnalta luvan toimia teh- sillä ennen Pälkäneen ja Kan- aina tule mietittyä.
tävässä.
gasalan Osuuspankkien johta. Jatkuva tilaus.
(norm. Sydän-Hämeen Lehti
9
tekijät
Vakuutus: Miten yritystoiminnan käy, jos avainhenkilö putoaa pitkäksi aikaa pois?
Jari Linjala aloittaa vakuutusasiamiehenä
pälkäne
. 24,50)
Paperilehti + näköislehti + verkkolehti.
Jatkuva tilaus.
PAPERILEHTI 3 kk 33,00
(norm. 41,00)
Paperilehti.
Määräaikainen tilaus.
VERKON
TÄYSTILAUS
3 kk 15,00
VERKKO
1 kk
4,00
Näköislehti + verkkolehti.
Määräaikainen tilaus.
Verkkolehti.
Määräaikainen tilaus.
LEHDEN SAAJA:
Etunimi
Sukunimi
Postinumero ja -toimipaikka
GSM*)
Sähköpostiosoite*)
Allekirjoitus
Sukunimi
VERKKO 1 kk 4,00
Lähiosoite
MAKSAJA (jos eri kuin saaja):
Etunimi
Verkkolehti. kuitenkin sattuu kohdalle, on
tärkeää päästä mahdollisimman nopeasti jalkeille. Moni on nykinyt hihasta ja toon.
ja riskien hallinnasta.
kysellyt, joko minulla olisi ker
Linjala uskoo, että hänen
rottavaa, Kangasalan Seudun
taustansa helpottaa asioiden
Osuuspankin toimitusjohtajan Tuttujen kanssa
hoitoa. On mielenkiintoista jum- Kierrän yrittäjien luona kespata aivot aivan uuteen asen- kustelemassa liiketoiminnasta
. Olen jo suorittanut yrityspankissa.
eli terveyttä. Etenkin
mista varten.
mistostaan käsin.
pienessä yrityksessä sama kosLinjala on innoissaan uudes. Postita kuponki
. Toimialuettani tulee ole- samalla voidaan hoitaa myös
sitavaratalon toisen osapuolen maan erityisesti Pälkäne ja henkilökohtaiset vakuutukset
palvelukseen.
Kangasala.
kuntoon.
Linjala aloittaa maaliskuussa
Linjala keskittyy yritysten
Linjala tietää, että omaan,
Pohjolan vakuutusasiamiehe- ja maatilojen vakuutuksiin. Soita 03 539 9800 (ark. Omasairaala ei maksimoi
Jari Linjala aloittaa maaliskuussa Pohjolan vakuutusasiamiehenä. Yritysten ja maatilojen kee myös työntekijöitä.
ta aluevaltauksesta ja uuden vakuutusasioita ei hoideta puKun sairaus tai tapaturma
oppimisesta.
helimessa, vaan paikan päällä
Miehestä en tiedä.
Liukastelen eteenpäin ja
sitten kuulen auton. Useaan otteeseen
huomautettiin, että ei mitään
ole vielä päätetty. Niin yksinkertainen asia kuin hymy
sai minut iloiseksi!
Kiitos kaikille teille, jotka
aina hymyilette vastaantulijalle, vaikka tämä ei hymyilisi
takaisin!
shl Elisa Mattila
Auraajilla
urakkarajat
Miksei kunta voi kertoa aurauksesta valittaville, mikä on
urakkaraja. Sydän-Hämeen Lehti
sähköposti: toimitus@shl.fi . Ja sama toistui kohta uudestaan. Onko niin,
että asia on nuijittu jossain kaIhan oikein että verkkojen binetissa jo lukkoon, ja esitelmäärää rajoitetaan. Pyydys- Lakiehdotus on pelkkää jastävät osakaskuntien kalliilla perointia. Kuhanpoikaset vähistäkin merkeistä pyyderavunsyötiksi...
tään kunnon hinta... Katuvalo edessäpäin
räpsyy ja sammuu sitten.
Loistavaa! Nyt on sitten pimeääkin!
Tie on liukas ja askeleeni
lipsuvat pettävällä jäällä. Ryöstetään kalat pie- menee vähemmän, jos ei saa pininä 45-millisillä verkoilla, tää verkkojakaan montaa, mikä
alamittaistakin on tarjolla ?ka- taas vaikuttaa siihen että niistä
vereille. joka taas
Tuntematon johtaa siihen että kalastetaan
mieluummin ilman merkkejä.
Se on vaan niin, että lailliset
Tuntematon
ammattikalastajathan ne niitä
kalarosvoja ovatkin. Kumpikaan ei
hymyile, ei edes nyökkää.
Minä en, koska olen pahalla
tuulella. Pyydysmerkkejä
tolkkua. Siinä metelissä ja tärinässä ei senioritalon
asukas varmasti nuku.
Vastaantulija
Kävelen purevassa pakkasessa kotia kohti ja poden aivan
kammoksuttavaa päänsärkyä. Ei hu-
Senioritalolla
tiedossa
uniongelmia
Kylän huonoin paikka
vita katsoa toista silmiin noin
nolon jutun jälkeen.
Vastaantulijan kohdalla
kuitenkin kurkistan, kuka
edessäni onkaan. On alettu Kalastamattomat isännät voikuvittelemaan että maan tapa taisiin rajata osakaskuntien
vaatii kehittämään entistä kek- kokouksissa ulkopuolelle
seliäämmin täydellisen epä- niiden pykälien ajaksi kun
onnistuneita säädöksiä. Ja
henkilö on tämän mätänä hoitokuntiin vain kalamiehiä,
kukkona syntyneen ajatuksen jotka asuvat ja kalastavat paikkakunnalla.
laittanut alulle?
Lehinä Sumpi
Saaliskalojen myyntiin ja verkkojen määriin tulossa myös rajoituksia. ym. Uusi hyvin kuvaava
istuttamat kalat liian pieninä sana.
Tuntematon
pois. Jos meinaa kalastaa
enemmän, pitää rekisteröityä
ammattikalastajaksi. Vastuuntunnoton osakaskuntaan
kuuluva isäntä saattaa tietoises- Esityksestä paistaa läpi crti luovuttaa läjäpäin verkko- ja uistelijoiden mielipiteet.
ravunpyydysmerkkejään ke- Uistelijahan tunnetusti vihaa
nelle tahansa tuntemalleen verkkokalastusta, koska aina
huonomaineiselle henkilölle, on joku verkko tiellä. Samalla tuhoten vähät tulee luultavimmin eräältä
välittäen kala- ja rapukantoja. Traktorit eivät liikahda mihinkään,
jos ei ole aamuun mennessä
kertynyt päivän aikana neljää
senttiä lunta.
Kolaaja. Ohitseni
kävelee punakka nainen,
joka katsoo minua silmiin ja
hymyilee lämpimästi.
Käännän äkkiä katseeni
alas, mutta pian hymy nousee
omillekin huulilleni. Hirmuisen kateellisia osaavat
Nyt kun on paljon puhuttu kyllä olla silloin, jos kuulevat
lukuisista naurettavista laeista jonkun saaneen vesiltään kilon
ja säännöistä, on ilmeisesti kas- painoisen hauen.
Peräilmaa
vottomien pikkuvirkamiesten
pään sisällä tapahtunut se viimeinen niksahdus. Tämä äijä
oli kait yksi lakiehdotuksen
Tuntematon valmistelijoista. Eri asia mät on pelkkää kulissia?
Tuntematon
lailliset ammattikalastajat. 10
Keskiviikko 4.2.2015
lukijalta
. Käännyn tarkistamaan, ettei vaan
ratissa olisi joku tuttu, joka
ystävällisesti heittäisi minut
kotiin.
Yhtäkkiä kompastun johonkin ja pyllähdän kivuliaasti jäiselle tien pinnalle.
Auto viilettää ohi minusta
välittämättä ja alan kankeasti
nousta pystyyn.
Kun viimein pääsen ylös,
huomaan, että minua vastaan
on tulossa joku. Ryhdyn kokopäivätoimiseksi kalastusrikolliseksi, jolta Olisikohan niin, että suurimsaa halvalla alamittaista kalaa. Näin pellet elyissä ja muissa huuhaalaitoksissa
saavat taas itselleen turvattua
suojatyöpaikat ja muodostettua taas turhaa byrokratiaa.
Eläinten
talvipäivä
Luminen valkea kauneus saapui metsänväen luo.
Entinen luopioislainen
Tuntematon
Tuossa viime vuoden lopulla
yhdessä kokouksessa oli Elystä joku äijä pitämässä esitelmää
lakiehdotuksesta. Kokousväki
kummasteli hänen tapaa puhua
tyyliin: Ei voi mitään kun näin
on päätetty. Jälkimmäinen
on liian iso ja kallis kaupata.
Siinä vaan ei ole järjen hiventäkään, että ammattikalastajat
saavat riehua tahtonsa mukaan,
ja ottaa sellaisetkin kalat, jotka
ei koskaan ole yrittäneetkään
vielä lisääntyä!
Jos tällaisenaan menee läpi,
niin varmasti palautan valvojakorttini ELY-keskukseen, ja
Tuntematon
haistatan pitkät koko kalastuslaille. Kannattaisi ensin viettää pari yötä
vaikka kunnantalolla ja kokeilla, miltä kuulostaa ja tuntuu,
kun ohi ajaa rekka. Ainakin meidän
kylällä se on neljä senttiä. puhelin: (03) 539 9800
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Netistä
Kalastuslain uudistus
kiukuttaa kalamiehiä
Tämä uusi lakiehdotus on
täysin naurettava! Mihin tämä
maa on menossa. mat osakaskuntien osakkaat eli
kalastuksen valvoja maajussit makoilevat kalavesien lähellä olevissa pirteissään
Täysin älytön lakiehdotus, uuniensa päällä, eivätkä lähde
omalta osaltani en tule nou- itse kalastamaan kuten esidattamaan mikäli typeryys isänsä tekivät joutoaikanaan?
saa voiton ja laki menee läpi. Jatkuvalla
syötöllä säädetään uusia lakeja,
asetuksia ja säännöksiä.
suhina lempi
saatu kuha menee paremmin
kaupaksi kuin 60-millisestä
verkosta tullut. Verkjoka alkaa niiden pyydysmerk- komäärän rajoittamisella helkien turvin ryöstökalastuksen potetaan heidän asemaansa.
tai -ravustuksen ansaintamie- Ylä- ja alamitoilla pelleily
lessä. Joku näki minut!
Lähden laahustamaan pää
painuksissa eteenpäin. Kuka päätetään kalastusasioista. Pelkään kaatuvani, mutta ainakin tähän asti olen pysytellyt
nipin napin pystyssä.
Vastaani kävelee mies,
jonka parta on huurteesta
valkoinen. ex-salkkaritähdeltä tai ainakin
Pelle Ely joltain samanmieliseltä pyydystä & kiduta -kalamieheltä.
Totta, mutta tuolla järvellä on Verkkomäärän rajoittamisella
ainakin yksi ammattikalastaja, puututaan vesialueen omistajonka touhuissa ei ole mitään jan asioihin. Voi ei, onpa
noloa. Ja sehän
maksaa, ja lupa pitää uusia tietyin väliajoin. 45 millimetrin verkosta
Kolumni
Kirjoittaja on Pälkäneen
yhteiskoulun
yhdeksäsluokkalainen.
Lehdessä kerrottiin, että Pälkäneen senioritaloa suunnitellaan Lahdentien varteen kylän
meluisimmalle paikalle. osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne
Tehtiin
taas ryhmätyötä. Neuvosto
kutsuukin myös muita kuntalaisia tarjoutumaan naapurissa
kävijöiksi. Asiasisältö
oli, kunkin pitäjän kunnallisia
asioita ja virallisia ilmoituksia,
ei juuri mainoksia.
Kesäisin tuo nykynuoriso
ajelee Audillaan sitä ainoata
soratien pätkää, joka vielä on
kylällä jäljellä ja huomaa pienen harmaan aitan tien ohessa. Selvästi
pystytettäessä tarvittiin nappulapoika joka laittoi kaksi välinappulaa joka seipäälle. Sahattiin jäähän
aukko, mistä sitten nosteltiin
tuollaisia puolen kuution paloja. Kun sitten tultiin pihapiiriin, niin ulkovajassa oli se iso mankeli josta olen
kertonut, mutta pikkutalouksissa oli ns. Paluukuormassa
saatiin piimää, voita ja joppia.
Silloin oli vielä kunnon talvet.
Helmikuussa, kun jäät olivat
Keljonjärvessä puolimetrisiä,
aloitettiin jäännosto. Niitä sitten nosteltiin pystyyn tähkäpäät ylöspäin monta nojalleen toisiaan
vasten kuhilaiksi. Sieltä ne otettiin jäät
maidon jäähdytykseen. Kuka tarvitsisi puhekumppania ja kuka on valmis
auttamaan. eli
karjakeittiön varjoisemmalla
puolella. Tosin Kangasalla ehdittiin jo
avata oma Guggenheim.
Nyt kolmas uusi sali
Kaadetut ja karsitut tukit nosteltiin sitten tukkisaksien avulla hevosvetoiseen reslaan jossa
oli etu- ja erillinen takareki.
Tolppakengät eivät liene nykynuorellekaan outo ilmestys.
Sähkö näet on alvariinsa poikki
ja kuvaa miehistä tolppakenkineen näytetään vähän väliä.
Jäiden nosto on sitten oma
lukunsa entisajan kylmäkoneisiin kesäksi. Pieni
poika raahasi isoa koppaa pitkin sarkaa pystyttäjän perässä
ja asetti nappulat.
Sitten tulivat täyttäjät. Työtä oli kovasti, mutta oli myös
tekijöitä. Sillä lenkkimakkaran paksuinen kuusennäre
taivutettiin vähitellen tappien
taakse ja jätettiin kuivumaan,
kunnes se oli valmis avoimen
u-kirjaimen muotoinen käyttöesine.
Pellon muokkaukseen käytetty äes on ehkä ainakin sanana tuttu, mutta hankmo on
vieraampi. Meilläpäin
ne olivat kokkosia. Sitä ei useinkaan
tiedetä.
Me haluamme tulla apuun.
Oheisten puhelinnumeroiden
kautta me Vanhusneuvoston
jäsenet haluamme muodostaa
linkin, jolla muutkin kuntalaiset voivat ilmoittautua naapurissa kävijöiksi. Sen jälkeisiä
toimia ennen oraita olivat jyrä,
ruhmo ja lana, jota meilläpäin
sanottiin olevan lata.
Perunankylvöä varten tarvittiin sahrat, joilla avattiin vako
ja kylvön jälkeen peitettiin
avaamalla uusi vako viereen.
Nämä kaikki toimivat hevosvetoisesti.
Elonleikkuukone katkaisi
mukavasti rukiin ja koneen
pyörivät siivekkeet kokosivat
rukiin korret sopiviksi nipuiksi, mitkä perässä tullut sitoja
sitten kietaisi olkipannalla
lyhteeksi. Me vanhusneuvoston
jäsenet olemme itse valmiit
poikkeamaan tapaamaan Sinua
ja siksi ohessa ovat puhelinnumeromme.
Meidän mahdollisuutemme
ovat tietenkin rajalliset kunnan
kokoakin ajatellen. Toivon että jos joku
muistaa paremmin niin oikaisee kertomalla että ?Älä ny äijä
paha ihan satuja kerro aikuisille
ihmisille?.
Kosti Tuominen
Pälkäneellä
päiviteltiin
viime viikolla
Kostianvirran jäähän
ilmestyneitä lumienkeleitä.
Lähimmät lapsen jalanjäljet
kulkivat vain metrin päässä sulasta
kohdasta, joten oli lähellä, ettei
vaarallisen leikin seurauksena
tullut oikeasti enkeleitä.
Vaarallinen
lumienkeli
Avataanko ovet
toisillemme,
hyvä eläkeläisystävä?
Pälkäneen vanhusneuvostossa
on noussut halu varmistaa, että
jokaisella pälkäneläisellä olisi
sellaisia tuttuja, jotka piipahtaisivat silloin tällöin juttelemassa kuulumiset, puolin ja toisin.
Tutkimuskin on vahvistanut,
että juuri yksinäisyys on vanhuksen virkeyden ja toimintakyvyn suurin uhka. Siinä oli hommaa
moneksi päiväksi kun vielä piti
kotona ne huolellisesti asetella
pinoon ja peitellä sahajauhoilla niin että ne pysyisivät sulamatta kesän yli, vaikka päivittäin jouduttiin avaamaankin
käyttöön otettaessa. Tässä
ympäristössä minä poikana
silmät killillään tarkkailin joka
tapahtumaa mikä eteeni avautui. Ei juuri kuvia, puhumattakaan väreistä. Ujutettiin nostokelkka
lohkareen alle, kallistettiin
telinettä niin että lohkare jäi
takatukien varaan, liuutettiin
tuote jään pinnalle ja siirrettiin rekeen. Seinässä on kairanreikiin
iskettyjä puutappeja puolikaaren muotoon alapäät noin 70
senttimetriä toisistaan.
Katsojat eivät tiedä että siinä oli taivutettu hevosvaljaisiin
kuuluva luokki tai luokka kuten
me sanoimme. Muut viljat laiteltiin seipäille. Sillä hienonnettiin
kynnöksen jälki ennen kylvöä.
Kylvökone jolla sitten saatiin
siemenet maahan suoriin säännöllisiin riveihin. Sen ajan
ihmiset osasivat hommansa
näppituntumalla. Se
oli tiimityötä. Veivaamalla
kammesta saatiin keskipakoisvoiman avulla kerma kevyempänä erottumaan maidosta.
Joka asumuksen liiterissä oli
pokasaha puiden pilkkomista
varten, mutta metsätöissä tarvittiin vielä justeeriakin, joka
oli kahden miehen käytettävä
järeimpien puiden kaatoon.
Kangasalan
Guggenheim
Taidemuseosta Tampere saa
oman Guggenheiminsa ennen
Helsinkiä,joka hamuaa jättikirjastoa. Ryhdymme tekemään tuttavuutta tai löydämme läheltä mukavan ihmisen,
jolla riittää lämmin hetki jakaa
se sinun kanssasi.
Eine Iivonen 050-3600985,
Terttu Kittilä 0400-635729,
Esko Koskenvesa 0505264277, Aune Mattila 0405429914, Paula Pihlava
040-7155984, Hannu Ryynänen 040-5427766, Marjatta
Savolainen 050-4911127, Raija Vainio 040-5384390, Reino
Välimäki 040-7042572.
Pälkäneen
vanhusneuvosto. Samoin tehtiin
heinälle, jonka niittokone oli
kaatanut ja haravakone kerännyt sopiviksi kasoiksi, että siitä
juuri sopivasti seipäällinen aina
tuli kohtaansa. Miesjoukko
meni jäälle. Muistelimme tässä taannoin Pentti-serkkuni kanssa
maataloudessa käytettyjä
työvälineitä, sellaisia joista ei
alle viisikymppiset ole edes
kuulleet puhuttavan, saati että
olisivat nähneet käytössä.
Tämän lehden edeltäjä
Kunnallistiedot oli varsin vaatimaton tähän nykyiseen verrattuna. Ei muuta
kun rukkaset käteen ja töihin.
Seurasin tätä kaikkea lapsen
silmin, enkä väitä että se kaikki
olisi mennyt juuri niin, mutta
näin minä sen muistan. Näin saataisiin
toiminta pyörimään.
Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro, mikä voisi olla sinun roolisi
tässä yhteisessä hyvässä asiassa.
Vastaavasti sinä ikääntyvä
kuntalainen, jonka luona nykyään käy tuttavia aivan liian
harvoin tai tuskin ollenkaan ja
haluaisit tarinoida, kuunnella
tai kysellä niin soita sinäkin
rohkeasti noihin oheisiin numeroihin. Tunteeko
moni sydämessään yksinäisten
päivien painon?
Vanhusneuvosto on miettinyt, miten asiaan voisi saada
parannusta ihan kansanomaisin keinoin - uusilla juttukavereilla. kaulauskapulat jolla
pyöreän telan ympärille kiristetty kostutettu kangas pyöritettiin leveällä sileällä laudalla
edestakaisin pöydän päällä.
Ei sitten tarvinnut sitä ?ryykirautaa. Sehän oli se iso sahanpurukasa siellä ?rännin. Eivät he tarvinneet tietokoneita, kaavioita,
tilastoja, kustannuslaskentaa
eikä maataloustukia. Näille iäkkäille pienikin
ystävän piipahdus olisi kullan
arvoinen, vaikkapa vain soitto
silloin tällöin.
Ongelmana on kohtaamattomuus. Otettiin illalla lohkareita tonkkien
ympärille altaaseen ja aamulla meijeriin. Jokaisesta kyläkun-
nasta olisi mukava saada mukaan mahdollisimman monia
henkilöitä ikään katsomatta.
Kahdenvälinen tuntemus ennestään on eduksi, mutta ei
välttämätön.
Kyllähän kyläyhteisössä tuttuja yleensä ollaankin, mutta
täytyy muistaa, että paikkakunnalle on muuttanut paljon
väkeä. ottaa niin usein esille,
eikä kuumentaa hellan päällä,
eikä tarvinnut hellakoukkua
renkaiden nosteluun.
Maitotiloilla oli käytössä
separaattori, jolla erotettiin
kerma maidosta. Sydän-Hämeen Lehti
11
Lukija kirjoittaa
Lukijan kuva
Oli töitä ja tekijöitä
Ne lukijat, jotka ovat näitä juttuja joskus lukeneet, ja heitäkin palautteesta päätellen on,
tietävät että elän 70 vuoden
takaisessa ajassa, pienessä kylässä, pienen jo edesmenneen
pitäjän keskellä.
Tuolloin Korpiniemessä oli
muutamia maatiloja sekä lukuisa joukko erilailla toimeentulonsa hankkivia palkollisia
omissa asumuksissaan. Keskiviikko 4.2.2015
Sydän-Hämeen Lehti
Heinäkuussa Aitoossa
KIRKASTUSJUHLITAAN!
Tiedossa jälleen
seudun parhaat bileet!
&KHHN s -HQQL 9DUWLDLQHQ s .ROPDV 1DLQHQ
-XKD 7DSLR s 6XYL 7HUÀVQLVND s $SXODQWD s 6DQQL
2ODYL 8XVLYLUWD s -RQQD 7HUYRPDD s 6DPXOL 3XWUR s 6WLJ
1HOMÀQVXRUD s 0DUWWL 6HUYR 1DSDQGHU s \P \P
DLWRR ß 2VWD OLSXW HQQDNNRRQ DLWRR ß
Kirkastu!. 12
Keskiviikko 4.2.2015
Kukkakauppa
. 8-18, la 9-14, p. 0400 556 638
AA Timo Portaanpää 0400 - 499752
Myllystenpohjantie 2, Kangasala
PUH. 045-1331 221, 045-1331 222
p. 050-360 6401
Neidonruusu
www.morilea.fi
l
Morilea Oy
PITOPALVELU
Hannele Haataja, p. korjaukset
PURETTUJA VARAOSIA
www.aleksinlkv.net
Varaa ilmoitustilasi 040 347 7402. 044 304 0414
Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala
mingalsuo@yahoo.com, www.mkingalsuo.fi
kokoproteesit . 040-5876139
. 03-377 3530
ma-pe 9-17, la 10-14
Traktorin varaosat
Kiinteistönvälitystä
Yli 200:aan eri traktorimalliin,
myös nuorempia 4-vetotraktoreita
Markus Huttunen
Kiinteistönvälittäjä, LKV
Julkinen kaupanvahvistaja
PURKUPOJAT OY
36600 Pälkäne. 03 379 0333
Missä sinä,
siellä
Sydis!
plasmat, lcd:t, tv:t
audio- ja digilaitteet
antenniasennukset
tarvikemyynti
käytetyt laitteet
Ellintie 6, Kangasala
P. Pitopalvelu
Puh. Keskiviikko 4.2.2015
. Lentolantie 12, 36220 Kangasala.
Määräaikaiskatsastus
Jälkitarkastus
laaja
Jälkitarkastus
suppea
40 ?
20 ?
14 ?
57 ?
MAK + bens. 010-239 0880, FAX. 03 377 1140
KANGASALAN
(03) 379 0333
avoinna ark. 03-3790 008, www.kangasalanautokatsastus.fi. (03) 379 2940 . Juhlatilan vuokraus
. (03) 377 3447
palkane.
www.kangasalankirjakauppa.fi
Maanrakennus/
muut konetyöt
Juhlapalvelu
VT Juho Juusela 040-4517899
OTM Henri Portaanpää 040 -7766639
Autoilu
Kangasalan ainoa kotimainen katsastusasema
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
Puh. päästömittaus
Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9-17
Merkillisen hyvät
osat- ja huollot!
Kaikkea juhlaan!
Kaivinkone- ja
traktorityöt
Myös valtaojien, peltojen ja
teiden reunojen puunkorjuut.
Jari Ahola
040 5013240
Pitopalvelu
Irma Mäkimaa
Pitopalvelut
. 8-17, la 9-14, p. Hautaustoimisto
toiimis
mist
sstto
hannele.haataja@morilea.fi
Puh. P. Sydän-Hämeen Lehti
Parhaat paikallispalvelut - valtakunnallisesti!
AINA SIELLÄ MISSÄ SINÄKIN
Aineistot netin kautta
osoitteessa: menyt.fi
Tutustu!
ALAN AMMATTILAISET
Kirjakaupat
Kirjanpitotoimistot
KIRJANPITOTOIMISTO
MATTILA KY
Hammasteknikot
Asianajotoimistot
Erikoishammasteknikko
RISTO
RIKKONEN
Tampereentie 1, p. päästömittaus + OBD 69 ?
MAK + dieselpäästömittaus
69 ?
MAK + bens. 8-17, p. 03-377 1068
www.kirjanpitomattila.com
-
(03) 377 1140
Kankaita ja
ompelutarvikkeita
avoinna ark. 03 3773 177
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä
s.fi
fixu
Hammasteknikot
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
MK Ingalsuo Ay
Kuohunharjuntie 31, Kangasala
P. 03-377 0050
www.neidonruusu.fi
Ellintie 2, Kangasala
Tv- ja digilaiteelektroniikkaa,
huoltoa
TV-DIGIHUOLTO
KANGASALAN
KANGASALAN
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
ma-pe 10-17, la 10-14
Roineenkatu 12,
Valkeakoski
www.shl.fi
. www.tv-hugg.com
Rengasasennus ja myynti
avoinna ark. Taloushallinnon palvelut ?
PALVELEMME:
P. 0400-404 425
p. pohjaukset
Toiminta alkoi pienimuotoisesti 2000?luvun alussa.
Muutama vuosi aloituksesta
Hans Kestilä
tuntee Sappeen rinteet.
Lumilautailija
vauhdissa Sappeen Stars Of
The Stadium
-kisassa.
tiimin toiminnasta tuli suunnitelmallisempaa ja haimme
ryhmään laskijoita omalla ilmoituksellamme, Puurunen
muistelee.
Suuri osa alkuperäisjäsenistä on edelleen toiminnassa
mukana. Kyseessä
on oikeastaan yhden illan
seminaari, jossa perehdytään
harjoittelemiseen, kisoihin
kilpailijan ja tuomarin näkökulmista ja siihen, mistä
lajissa on pohjimmiltaan kyse.
. Tamperelaista Tatra
Snowboarding- seuraa edustava lumilautailija Hans Kestilä
on yksi heistä.
. Olemme järjestäneet juhlia
yli sadan hengenkin porukoille.
Jotkut ovat vuokranneet koko
Huipun juhliinsa, Sappeen
rinneravintolat Oy:n toimitusjohtaja Juha Silván kertoo.
Vuokrata voi halutessaan
koko cateringin ruokineen,
henkilökuntineen ja astioineen, tai sitten vain jonkin
osan niistä. Snow Park -tiimin
laskijat tuovatkin ryhmään
arvokasta tietotaitoa siitä, mitkä asiat ovat pinnalla tai mitä
kaikkea Sappeessakin voitaisiin
kokeilla.
. Työssä otetaan
huomioon kaikentasoiset laskijat.
. Puurusen
mukaan Sappeen puitteet
antaisivat myöten korkeammankin luokituksen kisalle,
mutta palkintorahapotti ei
ole siihen riittävän suuri. Vain mielikuvitus, lumikissan suorituskyky ja rinneprofiili asettavat suunnittelutyölle
rajat, Kestilä sanoo.
shl Kristiina Helminen
Juhlia ja kokouksia
läpi vuoden
Sappee
Tarvitsetko juhliisi tarjoilut?
Entä ammattitaitoisen henkilökunnan. Ekokammissa ruokaillaan massiivipuisten pöytien
ääressä kynttilänvalossa, takkojen lämmittäessä mukavasti
kehoa. Menulista löytyy
matkailukeskuksen sivuilta.
Toki ruoat valmistuvat myös
juhlijan toiveiden mukaan.
Juhlat voi järjestää joko Sap-
peessa, tai sitten tykötarpeet
voi tilata muualle.
Sappeessa onnistuu läpi
vuoden myös kokouksien järjestäminen. Sitä kautta leiri
lähti liikkeelle, Kosti Puurunen sanoo.
Paikalle on Skye Dardenin
lisäksi saatu muitakin lajin
huippunimiä, kuten Nipwitz- elokuvaprojekteista
tuttu Jussi Mononen, eturivin
tuomaristoon kuuluva Jukka
Tupamäki olympialaisissakin
Suomea edustanut Antti Ollila ja lajin lahjakkuuksiin kuulunut, vakavasti loukkaantunut Pekka Hyysalo.
FO Stoked Campille mahtuu mukaan sata osallistujaa.
Ilmoittautumiset kulkevat
Finnish Openin nettisivujen
kautta.
Snow Park -tiimin tavoitteena
on rakentaa suorituspaikat sellaisiksi, että laskijat ovat niihin
tyytyväisiä. Tällaiselle on ollut kysyntää uudessa lajissa: monilla
nuorilla on intoa, mutta ei
juuri käytännön kokemusta.
Skye on ollut meillä päätuomarina pari vuotta, ja hän
on ollut kovin tykästynyt
suomalaisiin. kilpailuksi.
Mitä korkeampi luokitus kisalla on . Yhteistyö on
toiminut oikein hyvin, Kestilä
kertoo.
Tampereen teknillisessä yliopistossa opiskelevan Kestilän
viime talvet ovat kuluneet lähes
pelkästään lautaillessa. Sopivia
hyppyreitäkin pitää löytyä niin
miesten, naisten kuin junioreidenkin makuun, niin ikään
ryhmään alusta asti kuulunut
lumilautailija, tamperelainen
Anni Kuortti mainitsee.
Ryhmän työ alkaa palaverilla ja jalkautumisella Snow
Parkiin syksyllä. Palasimme jokin
aika sitten Norjasta ja helmikuun alussa olen kolme viikkoa Japanissa. Tulevaisuuden suunnitelmissa
on kuitenkin korottaa rahasummaa ja luokitusta.
Kisan profiilia nostaa jo
nyt saman viikon torstaina
ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä leiri nuorille
freeski-hiihtäjille ja heidän
vanhemmilleen. kisataan
karsinnat ja finaaleja ratkotaan lauantaina.
. Perinteinen kokouspaikka on Huippu, jonka kabinetin saa tarvittaessa jaettua
kolmeen osaa.
Kokoustaminen onnistuu
myös vanhaa aikaa henkivässä
Tilausravintola Ekokammissa.
Parhaimmillaan Ekokammi
on tunnelmallisena illallispaikkana. Sydän-Hämeen Lehti
nanjohtaja Kosti Puurunen.
Kisaa käydään kolmessa
sarjassa, joista Pro-sarjassa
kilpaillaan ranking-pisteistä
ja 5000 euron rahapotista.
Pro-sarjan lisäksi lasketaan
sponsorittomien laskijoiden
Novice-sarjassa ja naisten
Lady-sarjassa.
Finnish Open käydään
kaksipäiväisenä kilpailuna:
perjantaina 13.2. Nimilista näyttää jo tässä
vaiheessa hyvältä, arvioi matkailukeskuksen rinnetoimin-
. 14
Keskiviikko 4.2.2015
kyliltä
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Krister Majander
Yhteistyötä:
Sappee Snow Parkia
kehitetään yhdessä
huippulaskijoiden
kanssa
Sappee Snow Park -tiimi 2014?2015
Lumilautailijat Joel Lahti, Hanna Laukkanen, Hans Kestilä
ja Anni Kuortti
Suksilla laskevat Joona Julin, Joona Hakala, Ville Vuori ja
Niko Väliaho
Sappeesta rinnemestari Marko Martikainen ja rinnetoiminnanjohtaja Kosti Puurunen
Jokaiselle
jotakin
Suunnittelu alkaa
syksyllä
Sappee
Sappee Snow Park on tehnyt
jo vuosia yhteistyötä Suomen
huippulaskijoiden kanssa.
Aktiiviharrastajat on otettu
mukaan kehittämään ja suunnittelemaan Snow Parkin kulloisiakin hyppyreitä, kumpuja
ja reilejä.
Kuluvalla laskettelukaudella
tiimiin kuuluu neljä lumilautailijaa ja neljä suksilla laskijaa. Mitä enemmän kokemusta meille laskettelijoille on
tullut, sitä enemmän olemme
saaneet myös vastuuta. Kun
lumet on saatu rinteeseen, alkavat suorituspaikkojen muokkaus ja hyppyreiden muotojen
hiominen.
. sitä suuremmat
palkintorahat ja rankingpisteet on jaossa. Lopputalveksi
on suunnitteilla vielä reissu
Ranskaan tai Yhdysvaltoihin,
Kestilä kertoo.
Finnish Open on Sappeen
kisakauden kohokohta.
Ilmojen tiellä viimevuotisessa
kisassa pälkäneläinen Ville
Vuori.
Sappee tähyää Finnish
Openista hopeista kisaa
Sappee
Asema AFP:n World Tourin
yhtenä . Tämä
on tosi hienoa. Lisäksi teemme videoita ja
kuvauksia sekä Suomessa että
ulkomailla. Etenkin Huipun päätösjameissa on hyvä mahdollisuus nähdä, miltä Suomen
slopestyle-taso tällä hetkellä
näyttää, Puurunen ennakoi.
Sappeen kisa on rankattu
?pronssitason. platina, kulta, hopea
tai pronssi . Ekokammissa on A-oikeudet.
Huippu muuntuu monenlaisiin kokouksiin ja tilaisuuksiin.
Ekokammi tarjoaa tunnelmalliset tilat pienemmälle porukalle.. Kau-
teen kuuluu muutama kansallinen ja kansainvälinen kilpailu.
. Löytyvätkö kotoasi omat astiat, vai tarvitsetko
vuokravälineitä?
Vuosi sitten pystyyn pantu
Sappeen juhlapalvelut järjestää
tarjoilut jos jonkinlaisiin ja kokoisiin juhla-, merkkipäivä- ja
muistotilaisuuksiin.
. Hyppyreiden paikat
pitää olla tiedossa jo ennen
ensimmäisiä lumetuksia. On tärkeää, että suorituspaikoilta löytyy jokaiselle
jotakin: aktiivikilpailijoille,
ahkerille laskijoille ja myös
vähemmän laskeville. Hiihtokeskuksen puolelta
mukana ovat rinnemestari
Marko Martikainen sekä
rinnetoiminnanjohtaja Kosti
Puurunen.
. Paikan päällä
katsotaan jokainen kumpu läpi
ja mietitään, voisiko tulevalle
kaudelle parantaa jotakin osaaluetta. Kaikki pitää myös testata toimivaksi ja turvalliseksi,
ennen kuin asiakkaat tulevat
rinteeseen, Puurunen huomauttaa.
Aktiiviharrastajilla on paljon tietoa muista laskettelupaikoista sekä kotimaasta että
ulkomailta. Ikkunoista näkyy maisemat yli Laipan Erämaan.
Ravintolan yhteydessä on
puilla lämpiämä perinnesauna,
johon mahtuu 20-30 saunojaa.
Ekokammi on avoinna vain
tilauksesta. Sappeen väki suosittelee ruokailuita vähintään
20 hengen ryhmille. ja Suomessa ainoana
. osakilpailuna tekee Finnish
Openista odotetun kisan vapaahiihtäjien keskuudessa.
Ystävänpäivän aikaan pidettävä kisa hoituu Sappeessa aiempien vuosien kokemuksen
johdosta jo rutiinilla, vaikka
tänä vuonna mukana lienee
enemmän huippulaskijoita
kuin olympialaisten kanssa
lomittain osuneessa viime
talven kisassa.
4,5 kilometrin
mittainen vuorenkierto on
vaativampi, sillä siinä on
rankka parikilometrinen
nousuosuus. Hiihtäminen alkaa olla
vanhemman väen harrastus. tuntuman hiihtokeskuksen töihin. Tässä vaiheessa ei olisi
enää järkeä lähteä tykittämään
Ladut
ajetaan
päivittäin,
kun hiihtäjiä
on runsaasti
liikkeellä.
lunta laduille.
Lunta voitaisiin myös tehtailla kasalle ja haudata kesäksi
puruun. Vaikka kulutus
ehkä vaatisi latujen ajamista,
niin ei sinne kannata mennä,
jos kone nostaa maata esiin ja
pilaa ladut.
Sappeen väki toivoo, ettei laduilla käveltäisi. Takalenkin luistelubaanat
ovat olleet jo vähän aikaa kunnossa, mutta perinteisen latuja
varten saisi vielä tulla lisäkerrosta, ettei latukone nostaisi
maata esiin, Poukkanen sanoo.
23 vuotta hiihtokeskusyrittäjänä ovat kuitenkin opettaneet,
ettei keleille mahda mitään.
Nyt on vähäluminen talvi, joten sen ehdoilla eletään.
Hiihtäjät
ikääntyvät
Latukoneella kunnossa pidettävät Sappeen luistelubaanat
ovat seudun parhaat. Mutta
pelto-osuuksille on paha lähteä
haalimaan lunta.
Eletään helmikuun alkua, ja
Sappeen pisin seitsemänkilometrinen takalenkki kaipaisi
edelleen hieman lisälunta.
. Siksi ne saadaan
hiihtokuntoon sitä mukaa kun
lumikerros vahvistuu.
Tänä talvena kunnon pakkasjaksot ovat olleet sen verran
pätkittäisiä, että hiihtokeskuksen lumetuskalusto oli tammikuun lopulle saakka kiinni rinteissä. Usein se
olen minä tai lumetuskauden
jälkeen poika, Jouko Poukkanen sanoo.
Toimitusjohtaja säilyttää latukoneen ratissa ?lumenjuuritason. Aktiivihiihtäjien mukaan
Pirkanmaalla on riittävästi
maksullisia tykkilatuja, joten
sellaiseen ei ole lähdetty, Jouko
Poukkanen kertoo.
Sappeen latuja hoidetaan
samalla mallilla kuin rinteitäkin: kun kulutus on kovaa, ne
kunnostetaan päivittäin.
. 2,5
kilometrin Sappeen
lenkki soveltuu lapsille ja
aloittelijoille. Tämän talven omituisuus on
ollut se, että pelloilla on tosi
vähän lunta. Se
on harmi, jos nuorempi polvi ei
enää opi hiihtämään.
Kokonaisvaltainen laji on
parasta mahdollista liikuntaa sekä oman kunnon että
kansanterveyden kannalta.
Sappeen laduilla pääsee myös
näkemään hulppeita maisemia
ja aistimaan lumista erämaahenkeä.
Hiihtobaanat ovat toimitusjohtajan erityisvalvonnassa.
. Yhteensä 14 kilometrin latuverkosto
ja sen varren taukopaikat ovat
maksutta hiihtokeskusasiakkaiden ja kuntalaisten käytettävissä.
Jouko Poukkanen on pannut
merkille, että suksilla liikkuu
entistä iäkkäämpää väkeä.
. Siksi latukonetta ajaa se,
joka parhaiten joutaa. Silloin ladut saataisiin
kuntoon syksyllä varhain.
. Normaaliolosuhteissa
pinta jyrsitään joka päivä rikki. Jalankulkijoille on oma tampattu kävelylenkki, ja lisäksi ladun tuntumassa
kulkee lumikenkäreitti.
shl tommi liljedahl. Kun lunta on vähän, niin
joudumme tasapainoilemaan
sen kanssa, koska ladulle kannattaa lähteä. Sydän-Hämeen Lehti
15
Sappeessa on 14 kilometriä
latuja ja niiden varrella
kolme taukolaavua. Sänki paistaa edelleen monin paikoin, Sappeen
toimitusjohtaja Jouko Poukkanen ihmettelee latukoneen
ratissa.
Monena talvena lunta pitää
alkukaudesta keräillä sankkoihin kuusikoihin, jotta reitit
saa latukoneen kestävään ja
hiihdettävään kuntoon. Eikä ole pöllömpää
kierrellä koneen kanssa lumisen metsän keskellä.
. Latuja pitää lähteä ajamaan
silloin kun sattuu tulemaan
lunta, joten työvuorolistoja
olisi mahdoton laatia etukäteen. Tässä ehtii nähdä, miten luonto muuttuu talvella.
Omassa rauhassa voi lepuuttaa
ajatuksia ja suunnitella uusia
kuvioita.
Ladut ajetaan
päivittäin
Latukoneen
kanssa
tarvitaan
paikallistuntemusta, jotta
vähälumisella
uralla osaa
varoa kiviä ja
kallioita, koneen ratissa
viihtyvä Jouko Poukkanen
sanoo.
Sappeen ladut tehdään luonnonlumille. Keskiviikko 4.2.2015
. Seitsemän
kilometrin takalenkki koukkaa
Pälkäneveden rannassa.
Edellistalvina omatoimiset
kelkkakuskit ovat vetäneet
Jouttesselälle latuja, joita
pitkin Aitoon suunnasta
pääsee Sappeen baanoille.
Sappeen ladut: 14 kilometriä perinteisen latuja ja luistelubaanaa sekä taukolaavuja
Hiihtokausi alkoi myöhään
Sappee
Villa Polaris ja Borealis
soveltuvat sekä perhe- että
yrityskäyttöön.
. Käyt- löytää aikaa.
Puoli kilometriä laskua ja kertoimet päälle
Sappee
550 metriä pitkän . Sen sijaan mökkien käyttöasteessa vaikeat ajat
tuntuvat.
Uudenvuoden ja loppiaisen
venäläisryntäys jäi edellisvuosia laimeammaksi, kun ruplan
syöksy teki Suomesta kalliin
matkailukohteen.
Sappeen vuokramökkien määrä kasvoi täksi talveksi kahta
kautta: sekä uusia mökkejä että omistajaa vaihtaneita mökkejä
on annettu vuokravälitykseen. Vesihieronta pehmittää
mukavasti hiihtohommissa
väsyneet lihakset, Olli Pöllänen sanoo.
Sappeen bändiviikonlopuissa altaat höyryävät jo alkuillasta, kun seurueet valmistautuvat
illan viettoon. Vikoja niissä
ei kuitenkaan ole ilmennyt.
. Hiihtolomaviikoiksikin
löytyy vielä majoitustilaa.
Koko viikoksi voi olla vaikeampi enää löytää vapaata
mökkiä tai huoneistoa, mutta
lyhemmiksi jaksoiksi tilaa löytyy . Myös bileporukat vuokraavat isoja mökkejä ja jakavat
kustannukset osanottajien
kesken, Sappeen markkinointipäällikkö Juha Marjanen
kertoo.
Lisää vuokrakohteita on
saatu myös Sappeen vanhoista
mökeistä, kun ne ovat vaihtaneet omistajaa.
. Kyseessä on kaksipäiväinen tapahtuma. Laskupaikkaa
ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta perinteisesti kisarinteenä on
ollut Urjanrinne tai päärinne.
Lopullinen valinta tehdään
olosuhteiden mukaan, ja itse
rata on tietenkin ratamestarista
kiinni, Puurunen sanoo.
Suomi Slalom -kilpailut on
tapana laskea helpohkolla,
suurpujottelutyyppisellä radalla.
Pujottelulle, lumilautailulle
ja telemarkille on omat sarjansa, vaikka kaikki laskevatkin
samalla radalla.
Kisaan on sorvattu tasoituskertoimia, joiden avulla kaikki
voivat laskea samassa sarjassa
ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Paremmuusjärjestys ratkaistaan kertomalla kilpailijoiden
varsinaiset kilpailuajat tasoituskertoimilla.
Esimerkiksi 7?8-vuotiaan
pujottelijattaren kertoimeksi
on laskettu 0,76 ja samanikäisen pojan puolestaan 0,78.
Vaikkapa 26?29-vuotiaan
mieslumilautailijan kerroin
on 0,93 ja naislautailijan 0,84.
Lisäksi kertoimeen vaikuttaa
menestys aiemmissa Suomi
Slalom -kisoissa, ja esimerkiksi
hiihdonopettajia ?rangaistaan?
0,05:n lisäkertoimella.
Esimerkiksi Sappeessa Suomi Slalom -kisaa lasketaan ennen finaalia vielä kolme kertaa.
Varsinainen finaali lasketaan
tänä vuonna miltei poikkeuksellisilla leveyspiireillä, kun
yleensä pohjoisessa pidettävä
kilpailu järjestetään Sappeen
matkailukeskuksessa. Matkailukohteiden ammeet ovat erittäin
kovassa käytössä. Suurin osa
asennetaan yksityistalojen ja
huviloiden pihoihin.
täjät ovat valmiita maksamaan
siitä, että pääsevät illanvieton
tai viikonlopun kruunaavaan
kylpyyn.
Ulkoporeallasta ei tarvitse
lämmittää, vaan lämpimään
altaaseen pääsee heti rinnepäivän päätteeksi.
. Hiihtokeskuksen ulkoporeammeeseen
mennään uimapuvuissa, ja
siksi se sopii myös sekasakille.
Illanvietto tähtitaivaan alla
lumisen maiseman keskellä on
Etkot ja jatkot
perhettä, työporukkaa tai muuporealtaassa
ta ryhmää yhdistävä kokemus.
Ulkoporeammeesta veloite- Poreissa tulee juteltua asioista,
taan monissa matkailukoh- joihin on arjen keskellä vaikea
teissa pieni lisämaksu. Rinnepäivän ja saunan jälkeen lösähtää
helpolla mökin sohvalle. varsinkin jos voi säätää
saapumispäivää, markkinointipäällikkö Juha Marjanen
selaa varausjärjestelmää.
Valtaosa mökeistä varataan ja maksetaan nykyisin
nettikaupan kautta. 16
Keskiviikko 4.2.2015
kyliltä
. Jos altaat eivät toimisi, niin
kiukkuiset illanviettäjät soittelisivat joka lauantai-ilta. Sen huomaa selvästi, että
varauskirjoissa alkaa tapahtua,
kun maahan saadaan pysyvä
lumi. Nyt liikkeellä on ollut
sellaisia sijoittajia, jotka ottavat omaan käyttöön joitain
viikkoja ikään kuin osinkoina
ja antavat mökin muuksi ajaksi
meidän välitykseen.
shl tommi liljedahl
Ulkoporeamme tuo perheen yhteen. Mökit ja rinteet
täyttyvät helmikuun kahdella
viimeisellä viikolla, kun eteläisessä Suomessa vietetään
koulujen hiihtolomia.
. ?Omistajat käyttävät mökkiä
itse omilla lomillaan ja antavat sen muuksi ajaksi vuokralle,
markkinointipäällikkö Juha Marjanen kertoo.
Lisäksi venäläisten matkailuintoa hillitsi matkatoimistojen kaatuminen. Altaita on muun muassa
Himoksella, Levillä ja Rukan
uusimmassa hotellissa.
Sappeeseen ensimmäiset
kuusi allasta asennettiin reilu
vuosi sitten. ajassa noin
puolen minuutin mittaisen ?
laskun päässä odottaa Suomi
Slalom -finaalin voitto.
Ilmaiseksi voitto ei tule; sitä
pääsevät tavoittelemaan kaikki ne, jotka ovat yltäneet kuumimpaan kärkeen pitkin talvea
järjestetyissä Suomi Slalom
-kisoissa eri puolilla Suomea.
Sappeen matkailukeskuksen
rinnetoiminnan johtaja Kosti
Puurunen arvelee huhtikuisen
finaalin tuovan Pälkäneelle satakunta kilpailijaa.
. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Nettikauppa: Mökit varataan
entistä lyhyemmällä varoitusajalla
Hiihtolomille löytyy
vielä mökkejä
sappee
Sappeen talven suurin sesonki on ovella. Viime talven vesikelit
olivat monella vielä muistissa, ja siksi laskettelureissusta
päätettiin vasta, kun luotettiin
siihen että talvi pysyy.
Bändiviikonloput
näkyvät varauksissa
Sappee sai viimeisetkin rinteensä auki helmikuun vaihteessa. Mökkejä tulee myyntiin,
kun omistajien tarpeet muuttuvat. Mutta
jos ulkona on allas, niin ilta jatkuu siellä, Pöllänen sanoo.
Kanadalaisallas
kestää pakkasissa
Beachcomber on Kanadan
suurin ja vanhin allasvalmistaja. Tämä on
lyhentänyt varoaikaa, jolla varaukset tehdään.
. Konkurssien
vuoksi matkailijat eivät uskaltaneet luottaa loppuihinkaan
toimistoihin.
. Taantuma näkyy myös
siinä, että majoitusta varataan
lyhemmäksi ajaksi tai pitkän
viikonlopun sijaan rinteeseen
ajetaan vain päiviksi, Juha
Marjanen sanoo.
Oman lisänsä viikonloppujen majoituskysyntään tuovat
Huipun bändi-illat.
Etukäteen eniten lippuja ja
majoituspaketteja on myyty
Elastisen keikalle. Vain elämää
-televisiosarjasta lisäbuustia
uralleen saanut räppäri hyppää
Huipun lavalle perjantaina 20.
helmikuuta.
Lisää vuokrakohteita
Sappeen myyntipalvelu sai
täksi talveksi välitettäväkseen
aiempaa enemmän vuokramökkejä.
Ski in -alueelle valmistui
uusia tasokkaita vuokramökkejä. Niistä noin
kolmasosa on mennyt matkailukohteisiin. Kanadassa on parhaimmillaan 40?50 astetta pakkasta.
Ajattelin, että allas kestää Suomen oloissa, jos se toimii siellä.
Miehen ei ole tarvinnut katua valintaansa. Usein keikan
päätteeksi palataan vielä jatkoille altaaseen.
Sauna voi tulla illanvietossa
erottava tekijä, kun miehet ja
naiset vetäytyvät löylyyn omissa porukoissaan. Olemme ilman muuta tyytyväisiä, että kisa saatiin tänne
eteläiseen Suomeen. Vientikauppaa eri puolilla
maailmaa tekevä Olli Pöllänen
innostui altaasta sen arktisten
ominaisuuksien vuoksi.
. Alkukauden aikana
mäessä on riittänyt mukavasti
päiväkävijöitä. Suorituspaikkojen ja fasiliteettien on
katsottu meillä olevan kunnossa, Puurunen tuumaa.
Huhtikuinen finaaliviikonloppu on samalla Sappeen
laskettelukauden päätösviikonloppu.. Sen jälkeen Pölläsen Can Am Trade -yritys on
toimittanut Sappeeseen yhdeksän allasta lisää.
Hiihtokeskukset ovat innostuneet ulkoporealtaista, koska
ne parantavat vuokramökkien
käyttöastetta.
. Ennen mökki saatettiin
varata puoli vuotta etukäteen.
Nykyisin katsotaan, miten
mökeissä on tilaa ja saatetaan
odotella kelien kehittymistä
ennen kuin tehdään lopullinen
lähtöpäätös.
Majoitusvaihtoehtoja voi
selata nettikaupassa sekä ajankohdan että halutun mökin
perusteella.
. En minä
voisi toimittaa sellaisia altaita,
joiden perään pitäisi lähettää
huoltomiehiä pitkin Lappia.
Pöllänen on myynyt puolitoista sataa ulkoporeammetta
eri puolille maata. Amme on aina kylpyvalmis niin kesällä kuin talvellakin.
Beachcomber: Pälkäneläinen Olli Pöllänen tuo
maahan arktisissa oloissa kestäviä ulkoporealtaita
Ulkoporeallas valtaa
hiihtokeskuksia
pälkäne
Pälkäneläisen Olli Pölläsen
maahantuomat Beachcomber
-ulkoporeammeet ovat yleistyneet nopeasti hiihtokeskuksissa. Kosti
Puurunen uskookin finaalin
kääntävän kävijävirtaa himpun verran toiseen suuntaan
eli pohjoisesta etelään päin.
. Rinteessä jaksaa yleensä
muutaman tunnin
?. D???????????????. ????. ?????????. ?????. ????????
Rautajärventie 14, 36840 Pohja
Puh. 0400 635263 . Kaularangan tai niskan
. Hieronta
. 03 537 0095
Palvelemme
ma-pe 9-16
http://www.sahalahdenapteekki.fi/
Kangasalan Pihlajalinna/Dextra
Apila, Reuman kuntoutuslaitos
Kangasalan Fysiopiste
www.napraka.fi
Ajanvaraus p. 534 2771, 050-339 2582
Puh: 0505358544
Yrittäjätalo, Sahalahti
TERVETULOA
uudistettuihin tiloihin!
NAPRAPAATTI (amk) KATJA LIND
. <??????. KLO 15-18
Tule kuulemaan lisää, jos haluat hampaasi kerralla kuntoon.
. 010 322 2811*
D???. Lahjoja rajoitettu erä.
Avène on monipuolinen ihonhoitosarja, josta löytyy
tuotteita kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle.
hyvän olon
lahjakortit!
P. ????????????????????????
. Rintarangan tai lapojen alueen
. . Paikalla anestesialääkäri Mauri Numminen ja
anestesiahoitaja Minna Oinonen
Tarjolla pikkupurtavaa! Tervetuloa!
P. hinnoista
EXTRA ETUNA
kahden Avène-tuotteen ostajalle
lahjaksi Avène-lähdevesi 50 ml
(arvo 7,23 ?) tai Avène-huulivoide
(arvo 10,38 ?). ?. ???????. ??????. ???. Keskiviikko 4.2.2015
. Olkapäiden alueen . ??????. JA THX-VERISUONIKIR.EL
LT
RAINER ZEITLIN
P. ?????????. katja.lind@napraka.fi
Heräät ja hampaasi on hoidettu!
ANESTESIAILTAPÄIVÄ
TORSTAINA 12.2. . Alaselän tai lannerangan ongelmat
VASTAANOTTOPAIKAT:
KANGASALAN APTEEKKI
Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. Kotikäynnit
YKSITYISLÄÄKÄRI
KIR. ???. 010 235 2350
MEDITALO
Artturintie 2, Kangasala
arkisin
8.30-18.30
lauantaisin
10-14.00
sunnuntaisin
suljettu
Avaamme arkisin aiemmin!
Runsaasti parkkitilaa, lyhyet jonot!
Isoniementie 1, 36420 Sahalahti
Puh. ???. ????. Fysioterapia . 050 555 4959
Keskustie 5, 36600 Pälkäne. Akupunktio . ????. 03 376 3222
Palvelemme
ma-pe 8.30-17,
la 10-13
Fysioterapia
Jarkko
Savenius
www.savenius.net
. Ylä- tai alaraajoen
. ?????. Sydän-Hämeen Lehti
ä
ä
v
y
H
!
a
o
l
O
Helmikuun ajan
Avène-tuotteet
Muista
myös
-15%
norm
????????.
^???. 9-18, la 9-13 . ?
<?????????.
avausmaksun jälkeen.
KYLPYHUONE JA HANAT
LÄMMITYS
ILMANVAIHTO
VESI- JA JÄTEVESIHUOLTO
Kangasalan Putkilämpö Oy
Vällintie 2, Kangasala, p. ?????. ?
?????. ???????. ?
??. ?????????. ??
??????. Keskustie 5, Pälkäne.
Avoinna ark. ????
s??????. ????
s??????. klo 10-17. ????. ?. ?????????????????????. ?
?????. ?. d??????
W??. ???. ?????. ?
Z???????. ??????????????. . ??????????. ????. ??. ????????
z??????????. ?????. ????. ???. ?. K?????????????. ???. Tietokoneet . . ?. ?. ???????????????????
. Pingvin Kotilämpö liitetään vain pienin muutoksin
vanhaan ilmanvaihtoputkistoon.
hh
Vetääkö Valmet Kotilämpönne
viimeisiään?
Vetääkö Valmet Kotilämpönne
zP
^ s
h
K<
h^
Edustaja paikalla klo 9-14
Kangasala
Z
d??????. (norm. . ??????
??????. ???. ??.
????. ?????. K?
d??????????????. ???????????
. ???. ?????.
????.
^???. ??????????
9989,-
Pingvin Kotilämpö
asennettuna alk.
^??????
<?????????. ????
KAAPELIT JA PIUHAT
AHISTAAKO ATK. ???. Fax. ???. ?????.
???????????. ??
D
Tervetuloa Kotilämpö
-ESITTELYPÄIVILLE
tiistaina 10.2.2015
^??????
????????. ?
??. ???. ??. . ???. ?
zP
^ s
1970- ja 1980-luvuilla rakennetuissa taloissa olevat Valmet Kotilämpö -ilmalämmityslaitteet on
helppo korvata uudella energiatehokkaalla Pingvin Kotilämpö -laitteella, koska se on suunniteltu
sopimaan suoraan vanhan järjestelmän tilalle. ???????????
. ?. ??????
d ??????????. ???????????. Vapaa kielivalinta . ???. Pingvin Kotilämpö liitetään vain pienin muutoksin
Enervent
Pingvin Kotilämpö HW P01 111 1104
vanhaan ilmanvaihtoputkistoon.
ILMANVAIHTOLAITE/LÄMMITYSLAITE
??????
??????
??????
??????
??????
??????
W???????. Ellintie 6, 36200 Kangasala
Puh: 03 3392 6900 . ????????. www.palkaneenapteekki.fi
Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. ????. ?. ????????????????
. ???. | <?????????????. ????. ??????. Pienyrittäjien asemaa parannettava . ???. ???. Myynti . ????????
. Fax: 03 3392 6901
newision@newision.fi . ?
W???????. ?. Arvo 30 ?.
Jätä ilmoitus:
Täystilaajana voit tilata
ystävillesi lehden
lahjaksi etuhintaan:
Onnea
V iivi 2
v.
Äiti ja is
. ?
?????. ????. Myös la klo 10-14. ??
??????. ????. ???. 020 757 9191 . ?????????????????. 7409
<????????. ?????. ?
?????. ??
??????. EDA-automatiikka,
jossa mm. ?
??. ?????????. ???.
?????????
d . Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min
Tarjous on voimassa 28.2.2015. ?????
maksut ovat kohdekohtaisia. Oheislaitteet . ^hEdK:
7935648
Meiltä alkuperäiset
Enervent-suodattimet
Käyttämällä alkuperäisiä suodattimia Enerventilmanvaihtolaitteessasi varmistat, että ilma
suodattuu juuri niin tehokkaasti kun on tarkoitus
ja että laite toimii kuten sen on tarkoitus.
Z
K<
W??????
>???????. ??. ????. 020 757 9199. ???????????????. Hyötysuhde jopa 85 %.
Enervent
Kotilämpö
HW P01
111 1104
Ilmavirta
tulo 87 l/s, Pingvin
poisto 95 l/s
(125 Pa). 61 ?)
Voi tilata niin
monta lahjatilausta
kuin haluaa.
Sydän-Hämeen Lehti
Tarjous on voimassa viimeistään 30.10.2015 alkaviin
tilauksiin ja koskee vain Suomeen tulevia tilauksia.
KUPONKIETU
Idoform
maitohappobakteerikapseli
-15%
100 kaps.
?
TÄYSTILAAJAN EDUT 2015
PÄLKÄNEEN APTEEKKI
Puh. ?
hK
Tehokas pyörivällä lämmönsiirtimellä toteutettu lämmöntalteenotto. ??
??????. ?????????
d ??????????.
???????
??. ??. ?????. ??????????????????
. ??????
??????. . ????????
>??????
???????. Hyötysuhde jopa 85 %.
Ilmavirta tulo 87 l/s, poisto 95 l/s (125 Pa). ?. ?. ?
<?????????. MEILTÄ joka
lähtöön!
. . ??????????. ???????????????. ??????. ???????. 3 kk 25 . Avoinna: ark. 41 ?)
. ?. ?.
alk.
?????. ??. ???. ????????????????????
. ?????????. z?. ?
<?????????. s?????????. :?????????????. 7-17, la 9-13
Ark.
??
????
????
????
????
????
????
D
viimeisiään?
Huoneistot
D
zP
^ s
h
dh
1970- ja 1980-luvuilla rakennetuissa taloissa olevat Valmet Kotilämpö -ilmalämmityslaitteet on
helppo korvata uudella energiatehokkaalla Pingvin Kotilämpö -laitteella, koska se on suunniteltu
sopimaan suoraan vanhan järjestelmän tilalle. 18
. ?????. ??????????. ????
,??. ?????. ?
<?????????. ?
?????.
?. ^hD/^K/< h^. ????
s??????. ??????
??????. Huolto . shl.fi/fi/tilausasiat/taystilaaja/
. 0207669270, GSM 8,35 snt/
puhelu+7,02 snt min, lankaverkosta 8,35 snt/puhelu+
7,17 snt/min. www.newision.fi
Asiakaspalvelukeskus
W??. USB-, HDMI-, verkkokaapelit
Meiltä sähköiset laitteet tupakoitsijoille!
Maksaja: Sami Savio
Tervettä järkeä
päätöksentekoon
Diplomi-insinööri ja ekonomi
Sami Savio
Julkinen talous kuntoon . ??????. mail: ilmoitukset@shl.fi
.
^???. ??????
d ??????????. ??????????. ??. takkatoiminto, kosteusohjaus sekä kesäyöviilennys.
s????. (norm. Asennus
Elisa ja Saunalahti GSM- ja laajakaistaliittymät
Mm. . ?. . : shK<Z . 6 kk 38 . Sähköinen
jälkilämmitin.
EDA-automatiikka,
ILMANVAIHTOLAITE/LÄMMITYSLAITE
jossa mm.
takkatoiminto, kosteusohjaus sekä kesäyöviilennys.
??????. ???. ?. ??. ?. Sähköinen jälkilämmitin. Ryhtiä maahanmuuttopolitiikkaan
Täystilaajana
saat vuosittain
maksutta:
1 kpl Onnitteluilmoitus
(1x80). ??????
??????. ?
??. ????
s??????. Sydän-Hämeen Lehti
Keskiviikko 4.2.2015
d ?. <?????????. ?
W???????. ???. ????????
<Z
7935648 Tehokas pyörivällä lämmönsiirtimellä toteutettu lämmöntalteenotto. s????. ?
Z???????. ???. ?
??. toimita ilmoitus konttoriin
Edun saat antamalla tilaajanumerosi.
Löydät sen lehden osoitekentästä L-kirjaimen perästä.
i onnitte
lee!
Ilmoitus tulee jättää maanantaina klo 10 mennessä
ehtiäkseen saman viikon lehteen.
Sydän-Hämeen Lehti
. ??????. ??????
d ??????????
Sydän-Hämeen Lehti
19
kyliltä
Sappeen seuraaviin
kehitysaskeliin varaudutaan
uudessa kaavassa, jonka
voimaantuloa yksittäisen
maanomistajan valitus on
viivästyttänyt. Ne toivat alueelle entislomiensa aikaan, mutta antavat Poukkanen tietää.
Sappee hakee ala-aseman tä enemmän kävijöitä ympäri
ne muuksi ajaksi vuokralle.
Vuokrakysyntää on riittänyt, hankkeelle yhteistyökumppa- vuoden.
Majoitustilan rakentamisillä kaikki perheet tai yrityspo- nia, koska kalliita vesijohtoja ja
rukat eivät halua ydinalueelle viemäreitä ei kannata rakentaa sesta vastasivat ulkopuoliset
kumppanit. Se mahdollistaisi matkailualueen kehittämisen aivan
uuteen kokoluokkaan ja kävijämäärän kaksinkertaistamisen nykyiseen verrattuna.
Muun muassa Himos on
esimerkki siitä, mitä maakunnan tuki matkailualueelle
voi merkitä. Hissi- ja rinnesuunnitelmissa on kaavailtu ympärivuorokautiseen käyttöön soveltuvaa tuolihissiä. Trendeissä tapahtuvat
muutokset eivät vaikuta maakunnallisesti päätettyihin isoihin linjoihin. Kunnallistekniikalle
Jouko Poukkanen sanoo.
kertyy kuitenkin hintaa jäteve- on tekemässä paluuta rakentaAlueelta on tullut myyntiin sipumppaamon vuoksi.
misen pariin.
jo osa kolmannesta korttelista.
. Ski in -alueella saa halutessaan olla omassa rauhassa, kia vedettiin rannan suuntaan toivat mäelle kymmeniä uusia
mutta kaikki aktiviteetit ovat Mutkamäki -rinnettä raken- mökkejä ja huoneistoja.
Taantuman vuoksi Sappee
silti lähellä, toimitusjohtaja nettaessa. Sillä pääsisi
ala-asemalta ylös, mutta myös
mäen päältä rantaan, Jouko
Poukkanen kertoo.
Tuolihissi palvelisi kesäisin
alamäkiajajia. Hänen mielestään Sappeen seuraava askel ei
ole kiinni kunnan päätöksistä,
vaan maakunnan tahtotilasta.
. Jouko Poukkasen
käsityksen mukaan uuden
maakuntakaavan merkitys on
entistä suurempi.
. Kun Nilsiä liitettiin
Kuopioon, Tahko nousi matkailun ykköskohteeksi maakunnassa.
Sappeen toimitusjohtaja
Jouko Poukkasen mielestä
Pälkäne on sopivan kokoinen kunta. Lisäksi sillä voisi kulkea esimerkiksi rantaan
uimaan.
Sappeen suunnitelmissa on
useampikin uusi rinne ja hissi.
Piirustuspöydällä on entistä
vaativampi rinne kisakäyttöön
sekä helppo lastenrinne.
Sappee nousi ensimmäisenä
esiin, kun Pälkäneen kunnanisät pohtivat, mitä hyötyä
olisi parhaillaan selvitettävästä
kuntaliitoksesta Kangasalan
ja Kuhmoisten kanssa. loustaantuma on vähentänyt
levittäytyvät lähes mökkien Järveen istutetaan vuosittain investointi-intoa vapaa-ajan
takapihalle. Jo nykyisin Ski in arvokalaa, muun muassa järvi- rakentamiseen. Parhaillaan laaditaan Pirkanmaan maakuntakaavaa.
Siinä vedetään kehityslinjoja
vuoteen 2040 saakka. Yhteistyö kunnan
kanssa on toimivaa, ja kunnan
tuki sellaista mihin vajaan
7000 asukkaan kunnan rahkeet riittävät. Toisaalta meidän pitäisi
kehittää alueelle uusia vetovoimatekijöitä, Jouko Poukkanen
kuvaa.
Tuolihissi tuo
kesälläkin mäelle
Uudella ala-aseman alueella
vapaa-aikaa vietetään erämaahenkisen järven rannalla, jylhän Sappeenvuoren juurella.
Toisaalta mäellä on tarjolla
monenlaista aktiviteettia ja
hupia.
Iso Arajärven rannasta on
suunniteltu uudenlaista kulkuyhteyttä Sappeenvuoren laelle.
. Nyt pitäisi vain
Sappeen uudet mökit ovat vii
ensin saavuttaa se kriittinen
me vuosina nousseet pääasiaspiste, jonka jälkeen laajempi
sa pohjoisrinteen puoliväliin. Ala-aseman alue on palaa rakentajaksi
lella välkehtii Iso Arajärvi.
Tulevaisuuden suunnitelmi- talvella hissien äärellä, kesällä Vuodesta 2008 alkanut taen mukaan Sappeen golfkentät runsaskalaisen järven rannassa. Mökkien tehdään laadukkaasti, se poi- tapahtumakeskus Huipun, keomistajat käyttävät niitä omien kii lisäkysyntää alueelle, Jouko säteatterin sekä uusia rinteitä ja
hissejä. Kesällä alapuo- uudelle alueelle Iso Arajärven Matkailukeskus
rantaan. Yksityisillä maanomisMyös ensimmäisenä rakentu- tajillakin olisi tontteja, jotka noilua mökkien ja hissien vä-
lillä. Tavoitteena kentamista alulle.
Vielä vuosituhannen alussa
on toteuttaa kerralla isompi,
ki että hiihtoladut.
Uudet mökit ovat yksityis- ilmeeltään yhtenäinen koko- Sappee saattoi keskittyä kehittämään aluetta entistä vetoten rakentamia, mutta suuri osa naisuus.
. Himos sijaitsee
Jämsässä, jossa on reilut parikymmentä tuhatta asukasta.
Matkailualueen kehittämiseksi ovat tehneet paljon töitä
sekä Keski-Suomen liitto että
alueen päättäjät Mauri Pekkarisen johdolla.
Pitkän tähtäimen
suunnittelu tärkeää
Sappee on noteerattu tähän
saakkakin maakunnallisesti
merkittäväksi matkailukohteeksi. Isommalla kunnalla olisi leveämmät harteet tukea matkailualueen kasvua ja kehittymistä.
Nilsiän Tahko on esimerkki
siitä, millainen merkitys kuntaliitoksella voi olla matkailukohteelle. Tuotoista
merkittävä osa on välillisiä ja
vain pieni osa välittömiä.
Sappeen suunnitelmissa on muun muassa uusien hissien
ja rinteiden rakentaminen. Se rakensi
niistä on saatu Sappeen vuokramökkivälitykseen. Keskiviikko 4.2.2015
. Tarvitsemme lisää majoitustilaa, jos matkailualue aikoo
kasvaa. taimenta ja kirjolohta.
Rantaan saa rakentaa pari tu- laittamaan uuden alueen raOvella voi hypätä suksille, sillä
vieressä kulkee sekä Mutkamä- hatta neliömetriä. Kun ensimmäiset kohteet voimaisemmaksi. Maakuntakaavaan liittyy myös paljon
selvityksiä. Yksityisten huviparia mökkiä varten.
palveluiden äärelle.
Vesijohtoja ja viemäriput- lat ja YIT:n huoneistohotelli
. Tämä on sellaista tasapai. Luonnoksissa nykyisistä kolmesta
matkailun kehittämisalueesta mukana on enää Ellivuori,
Poukkanen ihmettelee.
Hän pitää Sappeen kehittymisen kannalta olennaisen
tärkeänä, että myös se nostettaisiin lopullisessa kaavaversiossa matkailun kehittämiskohteeksi.
. Siksi Sappeen
matkailualue on itse lähdössä
-alue on keskellä aktiviteetteja. Kyse ei ole vain karttamerkinnästä. Uusi kaava
mahdollistaisi golfkentän,
kylpylän, palveluiden,
lähes 400 loma-asunnon
ja 30 vakituisen asunnon
rakentamisen alueelle.
Pälkäne pohtii myös lomaasuntomessujen hakemista
Sappeen alueelle.
Maakuntakaava
mahdollistaisi
Sappeen
seuraavan
harppauksen
Sappee
Ala-asema: Iso Arajärven
suuntaan vedettiin kunnallistekniikkaa jo Mutkamäkeä rakennettaessa
Seuraavaksi Sappee
kasvaa järven rantaan
Sappee
neessa korttelissa on vapaana odottavat kunnallistekniikan
vielä pari tonttia.
valmistumista. Jos matkailualue noteerattaisiin
maakuntakaavassa, se helpottaisi avustusten saamista isoihin
investointeihin.. Siksi olisi Sappeen kannalta erittäin tärkeää,
että meidät noteerattaisiin
tärkeäksi matkailukohteeksi.
Matkailun kehittymistä
tuetaan sen alueelle tuoman
rahavirran vuoksi. Pullonkaulana
alue alkaa rakentua.
Ski in -alueen mökeiltä avautuu kunnallistekniikka
hulppeat maisemat Laipan- Seuraavaksi Sappee kasvaa
maan korpiin. Kaavassa tehtävät
linjaukset vaikuttavat tulevina
vuosikymmeninä, kun jaetaan
esimerkiksi maakunnallista
matkailun kehittämisrahaa
tai julkista rahoitusta ELYkeskuksen kautta.
23 vuotta Sappeeta johtanut Jouko Poukkanen tietää
pitkän tähtäimen suunnittelun merkityksen.
Iso apu on jalkamittari, johon turvaudutaan myös
Sappeen suksimyymälässä.
Useimmiten vanhempien
säästöhaluista juontuva liiallisen kasvunvaran ongelma on
pyritty Sappeessa ratkaisemaan
Puurusen mukaan junioripaketeilla, joilla varusteita pystyy
vaihtamaan sopivankokoisiin
ilman, että koko kalustoa tarvitsee ostaa uutena joka talvi.
Pienimmille laskijoille on
tarjolla vaihtoehtona myös
pulkkia ja rattikelkkoja, joille
tehty mäki sijaitsee omalla erillisellä alueellaan aivan mäen
päällä, hiihtokoulun kopin
vieressä.
. Se on suosittu rinne, hän
tietää.
Sähköisiin palveluihin satsataan edelleen
sappee
Verkkokaupan kautta päänavauksensa saaneita sähköisiä palveluja aiotaan kehittää
Sappeen matkailukeskuksessa
edelleen.
Rinnetoiminnanjohtaja
Kosti Puurunen uumoilee lähivuosina olevan mahdollista
esimerkiksi joidenkin palvelujen automatisointi - vaikkapa
lasketteluajan ostaminen lippuun automaatista paikan pääl-
lä. Sappeessa
mietittiin pitkään, miten lapsiperheille saataisiin tarjottua jotakin uutta . Pikkulapsille on eritasoisia
Werneri-kursseja, jotka päättyvät tuohon 10 vuoden iän
tuntumaan. He
tekevät porukalla temppuja ja
harjoitteita.
. Kannattaa tietty huomioida, ettei heti laita tai päästä lasta liikkeelle ylimmästä
kohdasta, vaan kokeilee ensin
hieman alempaa, miten mäki
luistaa. ja lauantaina
14.2. Koulumaisuus tosin kuvaa huonosti Kinosta. Varusteiden tulisi olla aina
sopivia, vaikka monet vanhemmista varmaan sortuvat
hankinnoissa ?kasvunvaraan?,
arvioi Sappeen rinnetoiminnan johtaja Kosti Puurunen.
Liian isot sukset vaikeuttavat
niiden hallittavuutta, ja liian
isoissa monoissa jalka pääsee
liikkumaan . Katsottuaan lähtevät matkimaan ja opettelemaan tietämättä, mitä oikeasti tekevät.
Maksuton Kinos-opetus on
tarkoitettu yli 9-vuotiaille.
Toki isommat välillä antavat
vinkkejä.
?Kuitenkin selkeästi olemme nähneet, että antamalla
neuvoja, opettamalla, nuoret
pääsevät vähemmillä loukkaantumisilla, vähemmillä
epäonnistumisilla kehittymään
päivä päivältä paremmin, Kalliovalkama tietää.
Hyvä alku
Kinos-kouluttajat ovat itsekin
ahkeria temppujen tekijöitä ja
samalla myös hiihdonopettajia,
joten heillä on opetuksellinen
koulutus takana. Nykyisellään se onnistuu jo
verkkokaupan kautta.
. Tuolloin
Sappeessa on tarjolla ilmaista opetusta isolla ja pienellä
streetillä ja hyppypaikoissa.
Välineet ja hissilippu toki täytyy osallistujalla itsellään olla.
Hiihtolomaviikolla 9 tätä
temppuilun oppimista jatketaan vähintään kolmella
kaksipäiväisellä, maksullisella
kurssilla. Mutta
ennen kaikkea he odottavat
sunnuntaita ja nuorten kanssa
irrottelua sessareissa, Kalliovalkama tietää.
Muutama opettaja on menestynyt lajissa valtakunnan
tasolla, mutta pääosa heistä on
vain lajin innokkaita harrastajia.
shl Maija Nieminen-Pessi
Viime vuonna valmistuneesta Alppiseikkailusta tuli heti suosittu etenkin nuorten laskijoiden joukossa.
Alppiseikkailussa
hidas kypsyttely kannatti
sappee
Hitit syntyvät usein syvän
harkinnan ja sattuman lopputuloksena, ja niin kävi myös
Alppiseikkailulle Sappeen matkailukeskuksessa. Vähän futuristisempi juttu voisi olla vaikkapa kuvausautomaatti Snow Parkissa, eli
kamera jonkin hyppyrin luona.
Tunnistus voisi tapahtua lipun
tai Ski Days -rekisteröinnin
kautta, Puurunen heittää.
Muutama vuosi sitten käyttöön otetun SappeeSkiDays
-palvelun kautta kävijä voi jo
nyt seurata esimerkiksi hissinousujensa määrää. Lapsella monoissa
puolestaan tulisi jäädä varpaille
vain pikkuisen ylimääräistä tilaa; mielellään vähemmän kuin
kengissä. 20
. Sappee kuuluu niihin ensimmäisiin keskuksiin, mitkä
haluavat viedä Kinosta eteenpäin. mikä tekee suksien hallitsemisesta entistäkin
vaikeampaa. Katsoimme, että
juuri siellä meillä olisi kapasiteettia uutuudelle, ja se ratkaisi
sitten kaksikin asiaa.
Uusi alue osoittautui olevan
paitsi lasten myös hieman vanhempien laskijoiden mieleen,
ja suosion myötä se päätettiin
varsin nopeasti profiloida uudelleen.
Vaikka Alppiseikkailu edellyttää päivittäisiä kunnostustoimia, Puurunen sanoo olevansa tuotekehittelyyn erittäin
tyytyväinen.
. päivä. mutta tuloksetta.
. He ovat pääosin nuoria aikuisia ja ?uskottavia. Sen jälkeen jatkoa on
luvassa niin, että toiminnasta
tulee osa Sappeen tavanomaista ohjelmatarjontaa.
Tämä Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen nuorille laskijoille
ja temppuilijoille kohdennettu
uusi tuote kantaa nimeä Kinoskoulu. Mäellä on kuitenkin
mittaa tuollaiset 100-150 metriä, Puurunen huomauttaa.
Mikään ei estä kokeilemasta mäen vauhtia myös itse, ja
näin moni Puurusen mukaan
tekeekin.
. Sydän-Hämeen Lehti
Keskiviikko 4.2.2015
kyliltä
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Kinos tulee
Sappeeseen
sappee
Jos olet 9-15 ?vuotias, keskivertoa huimapäisempi laskija
ja temppuilija ja haluat kehittää
taitojasi, niin sinun kannattaa
järjestää vapaaksi sunnuntai,
helmikuun 15. He odottavat saavansa
koulutuksesta vinkkejä omien
taitojen kehittymiselle. Tälle
talvikaudelle luotiin kantaasiakasohjelma mySappee,
jolla halutaan tarjota palveluun
rekisteröityneille erilaisia etuja.
Kanta-asiakasohjelmaan liittyneet ovat saaneet alennuksia
esimerkiksi lippuhinnoista,
ravintola-annoksista ja varustehuollosta.
. Haimme esimerkkejä kotimaasta ja muualtakin, mutta
emme löytäneet sellaista ahaaelämystä, jonka olisimme kokeneet tarvitsevamme, muistelee rinnetoiminnan johtaja
Kosti Puurunen.
Puurusen mukaan punaisen
langan löytäminen projektille
vei kuukausia, mutta se kannatti. Päädyimme
niin sanottuun mobiilikorttiin
muovisen sijasta, koska lompakot täyttyvät muutenkin muo-
vikorteista ja puhelin ihmisillä
on yleensä aina mukana.
Sähköisten palveluiden kehittäminen ei ole matkailukeskuksella kirjattu yhdenkään
yksittäisen työntekijän hoidettavaksi, vaan ideoita pyöritellään pienellä porukalla.
Vaikka kehitystyö edellyttää alan seuraamista niin kotimaassa kuin ulkomaillakin,
tärkeintä Puurusen mukaan
on oman asiakaskunnan tunteminen.. Uskoisin, että kaikki halukkaat juniorit mahtuvat mukaan. Viime talven siellä tehtiin
pilottikinos.
Vetäjät innoissaan
Perjantaina 13.2. Se on ehdottomasti vaivansa väärti, hän myhäilee.
Tänä talvena Alppiseikkailuun on tehty rinnetoiminnan
johtajan mukaan pientä hienosäätöä, kuten valojen säätämistä ja mutkien muokkausta.
. Haluamme kuitenkin
etukäteisilmoittautumisen,
jotta tiedämme, kuinka paljon
väkeä on tulossa, Harri Kalliovalkama korostaa.
Ilmoittautumiset hoidetaan
osoitteessa hiihtokoulu@sappee.fi
Kinoksen vetäjät ovat uudesta tuotteesta innostuneita.
. Sunnuntaina 15.2.
opettajat kouluttajan johdolla
pitävät Kinos-sessarit isolla ja
pienellä streetillä ja hyppypaikoissa.
. nuorten silmissä.
Yhden opettajan kanssa
streetillä on 4-6 kinoslaista. Kinos ei ole
koulu, vaikka toki hiihtokoulu
onkin, mutta koulumaisuuden
puuttumisesta huolimatta siinä
opitaan, Harri Kalliovalkama
selventää.
Niissä hiihtokeskuksissa,
missä Kinosta on alettu pitää,
ensiaskeleet ovat olleet lupaavia. Lähtökohdaksi päädyttiin
ottamaan perinteisen ?peikkometsän. Suomen Hiihdonopettajat ry:n kouluttaja on kouluttamassa Sappeella Sappeen omia
opettajia. Meillä oli ankkurihissi
rakennettuna Mutkamäki-
rinteen alueelle, josta ei ollut
tullut niin suosittua kuin olimme ajatelleet. Kyse on niin pienistä asioista, ettei niitä asiakas välttämättä edes huomaa.
Juniori kärsii liian
isoista varusteista
. Opettajan tehtävänä on
olla vastuullisesti esikuva ja
jengin johtaja, joka neuvoo
uusia juttuja. Se on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin. Sen on huomannut
Kalliovalkamakin seurattuaan
yhä useampia ja useampia junioreita, jotka katsovat suorituspaikkojen vieressä, kun vähän
isommat vetävät temppujaan.
Yuotubestakin temppuja katsotaan.
. Kyse on
uuden oppimisesta rennossa
hengessä, ulkoilmasta, lumesta
ja kavereiden seurasta nauttien.
Ulos Werneristä
Kinos on suunnattu junioreille,
jotka ovat taitojensa ja ikänsä
puolesta kasvaneet ulos Werneri-hiihtokouluista.
. houkuttelevampi versio, mutta sen jälkeen oli vielä
löydettävä uutuudelle paikka.
. Meillä oli myös
freestyle-Werneri, mutta pikkulasten Werneri pupuineen ei
oikein enää isommille maistu.
Samalla se oli opetusohjelmineen vähän liian koulumainen,
hiihdonopettaja Harri Kalliovalkama taustoittaa Kinoksen
syntyä.
Temppuilu innostaa nuoria
laskijoita. Puurusen mukaan
suksien mitan tulisi olla noin
15?20 senttimetriä lyhyemmät
kuin laskija
Täytyy vain varustautua
oikein. Sydän-Hämeen Lehti
21
kyliltä
Pilkkionginta: Hauhon Ilmoilanselälle odotetaan maaliskuussa kahta tuhatta SM-tittelin tavoittelijaa
Sää ei haittaa
kilpapilkkijää,
jos vain jää kestää
Pälkäne
Ilmoilanselän jäällä aivan
Pälkäneen rajalla kilpaillaan
tänä talvena pilkkionginnan
Suomen mestaruudesta. Esikisan pystyimme vielä järjestämään, mutta sitten
tuli niin lauha jakso, että jäät
eivät sen jälkeen olisi olleet
enää turvalliset. Neljän hengen joukkueet
pitää ilmoittaa ennen kilpailua järjestäjille, ja yhteistulos
ratkaisee sijoituksen.
. Toisaalta osallistujia riittää 85-vuotiaidenkin sarjoihin, sekä naisten
että miesten.
lostaa kokemattoman korvaan
pitkältä istumiselta. Kaikkea
vielä! Raimo Leskinen sanoo, että aika kuluu nopeasti.
Oman yhdistyksen ja eläkeläisten pilkkikisoissa voidaan
ehkä vähän jutustella naapurin
kanssa, mutta arvokisoissa on
toinen meno.
. Kilpailussa voi tulla seitsemänkin kilometriä kävelyä
suuntaansa, jos on iso alue.
Ilmoilanselällä ei kylläkään
niin pitkiä matkoja kerry, koska alueen mitta on vain nelisen
kilometriä, hän sanoo.
Leskinen kumoaa toisenkin
kliseisen kuvitelman. Vielä 1970-luvulla SM-pilkkiin saattoi osallistua helposti 6000 pilkkijää, nykyisin kolmannes siitä. Kairoja ei vielä paljon käytetty. Värikoukku on hyvä matalassa
vedessä, semmoisessa paikassa
saattaa olla hyvin ahventa.
Syvempään kohtaan tarvitaan
pystypilkki . Joskus Suomen mestaruus on voitettu kolmella kilolla, joskus jopa viidellätoista.
Yleensä kilomäärät jäävät pieniksi, kun ottajia on paljon.
Kyllä kaloja riittäisi, mutta
ahvenparvet hajoavat, kun jäähän tulee lyhyessä ajassa parin
tuhannen pilkkijän avannot ?
ensin esikisoista, sitten varsinaisista, Leskinen selittää.
Hän kertoo, että pienen
porukan paikallisista kisoista
saattaa kertyä yhteensä sata
kiloa saalista, kun SM-kisoissa
kokonaissaalis on vain 2000
kilon luokkaa.
Hänen oma paras SM-sijoituksensa on 7. Ne yleistyivät vasta kuusikymmenluvun lopussa, kun
vintiläkairat tulivat, Leskinen
muistelee.
Nykyään välineet ovat kehittyneet mutta osanottajamäärät
kisoissa laskeneet. Me saadaan miesten veteraanijoukkue kokoon, Leskinen nyökyttelee tyytyväisenä.
Veteraanijoukkueen saa
muodostaa 55 . Siinä täytyy olla niin nopea, Raimo Leskinen opastaa kilpapilkkijän vaatteiden
valinnassa.
?Se on minuutti yhdellä reiällä, ja jos ei syö, vaihdetaan paikkaa?
Raimo Leskinen Kukkolas-
ta, Jouttesselän rannalta, on
lähdössä tämän talven SMpilkkiin Hauholle. Nuoret
eivät lähde enää mukaan yhtä
innokkaasti kuin ennen. maaliskuuta. Kisojen välissä harjoittelu kilpaalueella on kielletty.
Ahventen narraamiseen Raimo
Leskinen käyttää mormuskaa
(vasemmalla) pystypilkkiä (keskellä)
ja värikoukkua. Tuloillaan oleva matalapaine voi kyllä haitata, se voi
pienentää saaliita?
Ei saaliin määrä
vaan hyvä kilpa
Isoissa kisoissa avannosta
nousee harvoin huippusaaliita, joskin tulokset vaihtelevat
paljon riippuen siitä, millaisella järvellä ollaan.
. Särkija kiiskipilkinnän SM-kisoja
pidetään erikseen, mutta niiAhvenen narrausta
den osanottajamäärä on väyksin ja joukkueena
häinen.
Pälkäneen Pilkkijöiden riveisNelituntinen kilpailu kuuyksinkertaiset.
. Lisäksi on verkot vedessä.
. Lämpimimmät mahdolliset saappaat.
Rukkaset, joissa voi välillä lämmittää käsiä, ja pilkkikäsineet jos haluaa, vaikka helpointa on kilpailla
paljain käsin. Sitä ei kukaan osaa tarkasti laskea, kuinka
monennet kisat ne hänelle ovat,
mutta noin 50. Keskiviikko 4.2.2015
. Pölkki toteaa, että kilpapilkkijät ovat kokeneita ulkoilmaihmisiä, jotka
osaavat pukeutua säähän kuin
säähän. Hämeen järvet
jäätyivät vasta tammikuussa,
ja muutaman viikon kuluttua
jääpeite alkoi heiketä jatkuvan plussakelin ja vesisateiden seurauksena.
SM-kilpailu jouduttiin
siirtämään pohjoisemmas,
Viitasaarelle.
. Siinäkin lajissa pidetään paikallisia kilpailuja. Kisavälineet
kannattaa miettiä tarkasti
ennakkoon, samalla kun käy
katsastamassa kilpailupaikat.
. Elokuulta lähtien hän käy venepilkillä siihen
asti, että jäät tulevat, varhemmin
kesällä mato-ongella. sija 55-vuotiaiden sarjassa. Se tuli Säkylästä
vuonna 2000.
Mutta kilpailu itsessään on
tärkeintä, ei ämpäriin kertyvien pikkuahventen määrä.
. Osa
treenaa oikein tosissaan, mutta minä otan kilpailut enemmänkin tapahtumana. Hän nimittäin vakuuttaa, ettei sää voi
pilata kisoja.
. Pikkupoikana aloitin pilkkionginnan . Nyt näyttää paremmalta,
koska järvet jäätyivät viikkoja
aikaisemmin kuin edellisenä
talvena. Se on minuutti yhdellä
reiällä, jos ei rupea kalaa tulemaan, niin vaihdetaan paikkaa, Leskinen selittää.
Nuorempana hän harrasti
hölkkäkilpailuja ja juoksi pari
maratoniakin; kalastuksessa
hän hyötyy siitä, että on oppinut pitämään kuntoaan yllä.
. Se on semmoista, kun
kilpailuvietti on verissä, niin
sitten sitä vain mennään. jää veti puoleensa.
Siihen aikaan lapset ja nuoret
kävivät pilkillä enemmän kuin
nykyään, niin että oli kavereita
siihen touhuun, hän kertoo.
Välineet olivat silloin melko
tä SM-kisoihin on lähdössä
seitsemän kilpailijaa. 85-vuotiaiden sarjojen osanottajista.
Yleisestä sarjasta muodostetaan omansa, naisten ja nuorten sarjoista omansa.
Isojen kisojen saaliskalaksi
on valittu ahven, muita lajeja
ei oteta punnitukseen. Siellä
tapaa aina joitain tuttuja vuosien takaa, on omanlaisensa
tunnelma?, Leskinen pohtii.
shl Ulla Siren. Yksilökilpailun lisäksi jaetaan samoista saaliista joukkuemitalit
kolmelle parhaalle joukkueelle. SM-kilpailu
oli käyty edellisenä vuonna
Viitasaarella, joten oli siellä
hyvät valmiudet järjestää se
lyhyellä varoitusajalla, kertoo kilpailunjohtaja Juha
Pölkki.
Hämeen Vapaa-ajankalastajapiirin pitkälle viedyt kisajärjestelyt jäivät odottamaan
uutta toteutusta.
. Hänen nimensä komeilee vähän väliä Pälkäneen
Pilkkijöiden kisatulosten kärjessä.
Leskistä voi hyvällä syyllä nimittää vapaa-ajan kalastuksen
ammattilaiseksi. Minulla oli yksi pystypilkki,
jossa oli kolmihaarakoukku, ja
tuura avantojen tekemistä varten. valinta riippuu siitä,
minkälaisella järvellä kilpaillaan,
Leskinen neuvoo.
Vaatteita kerroksittain, päällimmäiseksi tuulenpitävä haalari. Jäällä ei ole paljon
lunta, joten pakkanen pääsee hyvin vahvistamaan sitä,
kilpailunjohtaja Juha Pölkki
sanoo.
SM-pilkin järjestäjät tarkkailevat huolellisesti jäätilannetta ja sääennusteita, jotta
kilpailijoiden turvallisuus
pystytään varmistamaan.
Muita säärajoituksia pilkki-
kilpailussa ei ole. kilpailuvuosi on
menossa. Ilma kuin ilma, ei sen väliä. Valmiina siihen oltiin jo vuosi
sitten, mutta säiden haltija oli
toista mieltä. Sitä paitsi aurinko taittaa jo maaliskuussa kärjen kipakaltakin pakkaselta.
Kilpailualue on sama kuin
viime vuonna eli järven koko
Hauhon alueella oleva osa.
Kisajärjestäjien toiveena oli
laajentaa aluetta järven pohjoisosiin Pälkäneen puolelle,
mutta sitä ei saatu järjestymään.
Kisakeskuksena ja huoltopaikkana toimii Lautsian lomakeskus.
SM-esikisat käydään 22.
helmikuuta ja varsinainen kisa
lauantaina 7
La 8.30-14
Kankaanmaantie 6, 36600 PÄLKÄNE.
Puh. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min,
lankap. Ark. Sydän-Hämeen Lehti
Talveen Pälkäneen Rautiasta!
LISÄERÄ!
Hylsysarja
Bahco S910
Ajoleikkuri McCulloch
M145-107T 14,5 hv,
leikkuulev. 107 cm,
automaatti (1999:-)
1490,-
Kotimaisella Kovan
puskulevyllä ja lumiketjuilla 1900:-
LED-kohdelamppu Neolux
4 W GU10
Lämmin valkoinen valo.
Keskim. 8.30-17 . elinikä 15 000 tuntia
(14,95)
Led lamppu Neolux
6 W E27 (9,95)
McCulloch etuleikkuri
M125-94FH 12,5 hv,
hydrostaattiveto, leikkuulaite
kääntyy huoltoasentoon,
leikkuuleveys 94 cm (3990:-)
91-osainen
(199:-)
Airam led-valaisimet 3 FOR2
4,95
9,95
4,95
Hirsipaneeli 20x170,
valkolakattu kuusi, talouslaatu
1,49 /m
Laadukas,
pesunkestävä
remonttimaali
32,90
pkt
0,99 /m
10,90
19,95
Päätypontattu, kuultava
valkoinen, talouslaatu
kuusi, talouslaatu
Hamppua sisältävä
kuivike parantaa
kompostorin
toimintaa
talvella!
Auton sisätilalämmitin
Defa
Termina
1200
Sisustuspaneeli Kajo
14x120 STP
Hirsipaneeli 20x170
Talvikuivike Biolan 30 l
Cello
remonttimaali
2,7 l valkoinen
puolihimmeä.
99,-
2999,-
0,69 /m
Potkukelkka
Esla T6
119,-
Hankijalas 56 mm 26,50
Liukujalas 36 mm 17,90
AUKIOLOAJAT:
. 22
Keskiviikko 4.2.2015
. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.). 0207 630 840
PÄLKÄNE
www.rautia.fi
(Matkapuh
Netin välityksellä
yhteydenpito voi mennä melkein kilpavarusteluksi, ja saada
tuntemaan itsensä riittämättömäksi. Joskus
leikkivät lapset voi vaikka jättää
hetkeksi toisen vahdittavaksi ja
poiketa rauhassa kaupassa.
siitä, että Aitoossakin on toimintaa pikkuväelle ja heidän
perheilleen. Siksi on välillä terveellistä tavata äitejä nokikkain ja
nähdä että toisetkin painiskelevat samojen pulmien kanssa.
Erja Soini on tyytyväinen
Roki Haataja, Ronja Haataja ja Maisa Haataja leikkivät ja lauloivat muskarihetkessä.. Sen kyllä huomaa, että
Aleksi alkaa jo iltapäivästä kysellä isiä, jos hänen työpäivänsä menee pitkäksi, Erja Soini
sanoo.
Puolentoista vuoden vanha
Aleksi Syrjä esittelee perhekahvilan väelle pikkusiskonsa
mekkoa.
. Aleksi on paljon rauhallisempi kotona, kun saanut mennä kavereiden kanssa. Nyt kaikilla alkaa jo
olla toiset lapset, mutta porukan alkuperäinen idea toimii
edelleen.
Äitien kesken kohdatessa
kuulee toisten kokemuksia ja
vinkkejä.
. Vauvat on tullut muskariin,
isommat lapset ja äidit laulavat
heille.
Luopioislaisen Pihla Hailin
sylissä heräilevä vajaan kuukauden ikäinen käärö vastaa
levottomalla kähinällä ja saa
tutin suuhunsa. Leikkimään
pääsee myös pihalla.
Perhekahvilan muutto Haaparinteestä seurakuntatalon
alakertaan on otettu tyytyväisenä vastaan. Tiistaisen
perhekahvilan muskarihetken
jälkeen he saivat pienet lahjat.
Keskustaan
helpompi tulla
Pienet tytöt ovat toiset lapset
sekä Pihla Hailille että Erja
Soinille. Kotona hoitoapuna
häärivät innokkaat isosiskot ja
veljet. Lasten silmät
loistavat, kun he odottavat,
milloin käsinukke sattuu omalle kohdalle.
Pienimmät muskarilaiset
eivät kuitenkaan tiedä tästä
mitään, vaan tuhisevat unessa.
. Keskiviikkoaamuisin samassa paikassa
kokoontuu myös seurakunnan
perhekerho.
MLL:n perhekahvilaa pidetään iltaisin, jotta työssäkäyvätkin pääsevät mukaan. Erja
Soini on edelleen säännöllisesti mukana porukassa, joka
sai alkunsa ensisynnyttäjien
ryhmästä. Viime viikolla
perhekahvilan väkikin pääsi
mukaan muskarihetkeen.
Samassa elämäntilanteessa
olevien äitien tapaamiset ovat
kaikille tärkeä henkireikä. Täytyyhän sitä kirkolle lähtiessä laittaa vähän hienompaa
päälle, kun on pojan jälkeen
pieni prinsessa, Erja Soini
nauraa.
Kauaa ei Aleksi kuitenkaan
jaksa keskittyä pikkusiskoon,
vaan häipyy kavereiden pariin.
Seurakuntatalolla on lapsille
hyvät tilat ja lelut. Paria viikkoa
vanhempi aitoolaisen Erja Soinin vauva jatkaa uniaan.
Koolla on kolmasosa Luopioisten kirkolle viime vuonna
syntyneistä vauvoista ja ainoa
2014 Aitooseen syntynyt uusi
kyläläinen. Keskiviikko 4.2.2015
. Vauvaperheen arjesta raportoidaan lähes
reaaliaikaisesti ja hienoja kuvia
jaetaan parhaimmillaan monta päivittäin. Päättynyt vuosi oli
poikkeuksellisen kehno vauvavuosi Pälkäneellä ja erityisesti
Luopioisten suunnalla. Erityisen
tärkeää se on tällaisille lapsille,
jotka eivät ole hoidossa.
shl Tommi Liljedahl
Sama elämäntilanne yhdistää
Nykyisin pienten lasten äidit
pitävät tiiviisti yhteyttä Facebookin välityksellä. Keskellä kylää on
helppo poiketa touhuamaan
ja kahvittelemaan. Sydän-Hämeen Lehti
23
kyliltä
Haatajan pikkuneiti syntyi uuden vuoden aattona.
Puolitoistavuotias Aleksi Syrjä (etualalla) on ollut reipas isoveli.
Erja Soinin käsityksen mukaan tyttö (sylissä) oli Aitoon ainoa
vauva viime vuonna.
Vauvat on tullut muskariin, pikkuväki laulaa Pihla Hailin ja Erja Soinin pikkuisille. Jos ei lähtisi liikkeelle, niin
lasten kanssa mökkiintyisi kotona.
Soini on huomannut, että
lapsillekin on hyvä päästä touhuamaan ikäistensä kanssa.
. Sen
sijaan aikansa vauvan kanssa
jakavat vanhemmat saavat välillä kuulla kunniansa.
. Seurakunta pitää
perhekahvilaa Pysäkillä torstaiaamuisin. Lisäksi hän itse
vetää yhdessä Maija Vartiaisen kanssa muskaria keskiviikkoiltaisin kello 18 Aitoon
koulun salissa. Hailin vajaan kuukauden ikäinen tyttö ei innostu itseä
isommasta käsinukkeoravasta, joka kiertää esittäytymisen aikana lapselta toiselle.
Vauvat ovat tulleet muskariin
Heikko vauvavuosi: Luopioisiin syntyi vuonna 2014 kolme vauvaa ja Aitooseen yksi
Luopioinen
Pörröinen orava kiertää piirissä
kädestä toiseen. Kun
vielä nimettömät vauvat seitsemän vuoden kuluttua elokuussa 2021 lähtevät kouluun,
luokat jäävät pieniksi, jos kyliin ei kohdistu lapsiperheiden
muuttoryntäystä.
Luopioisissa vauvatilanteeseen ei ole tiedossa suurta
muutosta alkuvuodestakaan.
Luopioisten MLL saa odottaa
pitkälle kevääseen ennen kuin
yhdistys pääsee onnittelemaan
vuoden ensimmäistä luopioislaista.
Uusien vauvojen sijaan Luopioisissa päätettiin juhlia viime
vuonna syntyneitä. Kahden ja puolen vuoden ikäinen Maisa Haataja ja
vuoden nuorempi Aleksi Syrjä
ovat ottaneet uudet perheenjäsenet innolla vastaan
Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Kalapatharin valloittaminen
toi hymyn huulille, vaikka
vuoristotauti alkoi tässä
vaiheessa jyllätä Kai Pasin
elimistössä oikein tosissaan.
Vaellus: Vuoristotautikaan ei pysäyttänyt Kai Pasin määrätietoista sinnittelyä
Everest huipensi sisäisen riemun
Rautajärvi
lesi kengät, kun ei tällä ole niitä
ennestään. Sairas-. Vaelluksesta ja kiipeiPälkäneen Rautajärvellä asulystä hän innostui todenteolla
van Kai Pasin osalta sanonta
vuosituhannen vaihteen jältoteutui kirjaimellisesti pari
keen suoritettuaan Kuusamoskuukautta sitten.
sa eräopaskoulutuksen.
Vaellukseen ja kiipeilyyn jo
Kaverin kanssa tuli uurastetparikymppisenä hurahtanut
tua eräilläkin kiipeilyseinämillä
mies teki vapauttavan omatoimimatkan maailman jyhkeimmälle vuoristoalueelle
Nepaliin.
. Nelilapsista uusio
itse milloinkin jaksaa edetä.
. Vierellä kun kohoavat
korkeimmillaan yli kahdeksaan
kilometriin nousevat vuorenhuiput, niin laaksossahan sitä
pitää askeltaa.
Tukena olivat varalta Kathmandusta hankitut erinomaiset kartat, kompassi sekä kellosta löytyvä korkeusmittari.
Reppu sisälsi maltillisen määrän vaihtovaatteita ja rahaa,
makuupussin, hätämajoitekankaan, ruokaa ja lääkkeitä sekä
tietenkin vettä. Sairastuin vuonna
2012, ja kävely onnistui jossa-
kin vaiheessa vain kahden kepin avulla. Niinpä runsaassa
viidessä kilometrissä oleva perusleirikin on enimmäkseen
tyhjillään. Nyt
olen osa-aikaisessa työkokeilussa, aiemmin raskaan ajokaluston korjaamoa Pälkäneellä
pyörittänyt Pasi valottaa.
. Vähällä se toki oli. Olennaisinta oli
kuitenkin, että hän pääsi vaeltamaan korkeimpaan niistä
pisteistä, jotka tavoitteina olivatkin.
. Toki sinne asti tehdään jonkin verran opastettuja
ryhmämatkoja, ja jotkut vaeltavat Pasin tavoin yksikseenkin.
. Kantamusten
paino oli 14 kilogrammaa.
Reittisuunnitelma
muuttui
Mount Everestille ei täksi vuodeksi ole myönnetty yhtään
vuoren huipulle yltävää kiipeilylupaa. Ja ryhmän kanssa
edetessä on aina painetta. Iän kaiken on kaikki
tarvittava noihin kyliin tuotu
joko jakkihärkien selässä tai ihmisvoimin. Ensin lento Kathmanduun, jossa muutaman päivän
ajan parantelin jetlagia. Olen jotakin matkan varrella kertynyttä materiaa realisoinut sen eteen, että pystyn
nauttimaan.
Nepalin-reissua edelsi viimetalvinen hiihtoreissu Haltitunturille ja viimekesäinen
koko perheen vaellusreissu
Norjassa. Sitten tuli perheytyminen
ja ankarampi työelämä. Pasi suuntasi vaelluspoluille, joilta ei oikein voi
eksyä. Kun
olin huikealla näköalapaikalla
ihastelemassa maisemia, opastettu ryhmä pysähtyi mutta
vain puoleksi minuutiksi. Eteneminen näillä
keikoilla oli ajoittain hyvinkin
raskasta, mutta syksyn tullen
Pasi päätti joka tapauksessa
suunnata maailman katolle.
. Ikivanhoille kauppareiteille syntyneitä kyliä on niin
taajassa, että ei tarvitse olla
huippukuntoinen jaksaakseen
edetä vaadittavia päivämatkoja majoituspaikkojen välillä.
Yöpyminen maksaa vain 80
senttiä yöltä, jos sitoutuu ostamaan myös ateriansa sieltä,
Pasi kertoo.
Sekä aikataulu että budjetti
osoittautuivat sen verran kireiksi, että alkuperäistä reittisuunnitelmaansa Pasi joutui
muuttamaan. Ajattelin, että onpa hyvä, kun saan
omassa rauhassani nauttia siinä
vaikka kuinka kauan.
Tiettömälle
taipaleelle
Millaista on olla onnensa kukKai Pasi on alun perin kangasakuloilla?
lalainen. Kun tajusin pitkän haaveilun jälkeen olevani siellä ja
näin Mount Everestin huiput,
koin mahtavaa onnen tunnetta.
Reittini korkeimmalle kohdalle, hieman Everestin perusleiriä
korkeammalle päästyäni todellakin huusin sisäistä jippiitä,
Pasi kuvailee.
Yksin eteneminen oli rautajärveläiselle tietoinen valinta.
Pari vuotta sitten puhjennut
ms-tauti on tehnyt Pasin arjen
sen verran ailahtelevaksi, että
vaelluskumppaneita ei viitsi ottaa mukaan tasapainoilemaan
sen kanssa, millaista vauhtia
Kyllä maailmassa syrjäisiä kolkkia riittää. Jatko 2800 metrin korkeudessa
olevalle Luklan lentokentälle.
Melko suoraviivainen laskeutuminen, kun kenttähän on
louhittu suoraan vuorenseinämään, Pasi nauraa.
Maanteitä ei seudulla ole,
eikä siis ajoneuvoliikennettäkään. Oppaat ja kantajat osaa- perhettä vaimonsa kanssa pyörittävä Kai Pasi aikoo seuraavaksi
vat taas kertoa yhtä sun toista keskittyä hiihtovaelluksiin.
Buddhalaisuuteen kuuluvia stupa-rakennuksia
alueen kulttuurista ja sen seltulee Himalajan vuoristossa toisinaan eteen.
laisesta. Takaraivoon jäi visio siitä, josko
Mount Everestin pääsisi joskus
näkemään. Perhe ja harrastukset ovat
alkaneet merkitä entistä enem-
män. 24
Keskiviikko 4.2.2015
kyliltä
. Saatat kuitenkin vaikTässä yksi Kai Pasin reitin varrelle osuneista.
kapa joutua ostamaan oppaal-
ja rinteillä niin Suomen, Norjan kuin Ruotsinkin Lapissa.
Alpeillakin kaksikko kävi kertaalleen röyttyämässä.
. Sittemmin tilanne
on kohentunut, mutta työelämän jouduin jättämään
Perusterveyspalvelut on saatava pitää
lähellä.
PS: Oppilashuolto, hammaslääkäripalvelut ja vastaavat palvelut on saatava läheltä.
Lonkkaleikkaukseen voi mennä kauemmaksi.
TK: Alun alkaen on ollut
tarkoitus, että perusterveyshuolto on saatavissa läheltä.
En tiedä, toimiiko kuvio nyt.
Kotisynnytykset yleistyvät,
koska synnytykset keskittyvät
isoihin sairaaloihin.
OPP: Erikoissairaanhoito
keskitetään ja on jo keskitetty.
Terveysasema neuvolapalveluineen säilyisi Luopioisissa.
MMS: Sosiaalipuoli on
unohdettu sotesta kokonaan.
Sosiaalipalvelut on säilytettävä
lähellä, koska on tosi tärkeää,
että sosiaalityöntekijä tuntee
asiakkaansa ja alueensa. Ongel
mana on, että samat ihmiset
Mitä sote-uudistus tarkoitusein tarvitsevat sekä sosiaalitaa Luopioisten näkökulettä terveyspuolen palveluita.
masta katsoen?
PK: Jos on kyse isosta asiasta,
kuten sydänleikkauksesta, valmiutta lähteä hoitoon pitkälle
löytyy varmasti. Asetuksen ei tulisi koskea kaikkia jo
olemassa olevia yksityisasuntoja.
MMS: Asetuksen alkuasetelma oli oikea, kun haluttiin
estää jätevesien joutuminen
maaperään. Tässä pöydässä mukana Olli-Poika Parviainen.
Miten suhtaudutte Kangasalan, Kuhmoisten ja
Pälkäneen mahdolliseen
kuntaliitokseen?
OP: Se on paikallisten päättäjien ratkaistava asia.
MMS: Ei laiteta pakolla kuntia yhteen. Liitoksessa
on edettävä palvelut edellä.
MA: Suurista liitoksista on
huonoja esimerkkejä, kuten
Sastamala, pienten kylien kannalta. Pirkanmaan Liitto voisi ottaa hoidet-
tavakseen paikallistapahtumiMA: Olen samaa mieltä
en markkinointia.
Minna-Marian kanssa. Maaseudun joukkoliikenne on tuhottu. Keskiviikko 4.2.2015
. Jos ei ole joukkoja, niin
ei tarvita joukkoliikennettä.
Kimppakyytien järjestymiseen
pitäisi kiinnittää enemmän
huomiota.
TK: Pirkanmaan liikennerahoitus on mennyt Tampereelle, se on kohtuutonta.
shl Maija Nieminen-Pessi. Täytyy
vain ensin hieman harjoitella lisää kotimaassa.
shl Kari Saarinen
Paneelissa olivat mukana Mikko Alatalo (vasemmalla), Minna-Maria Solanterä, Olli-Poika Parviainen, Pauli Kiuru, Pekka Salmi ja Terhi Kiemunki.
Vaalipaneeli pureutui maaseudun asioihin
Rautajärvi
Rautahovissa lauantaina pidetyssä vaalipaneelissa keskustelijat esittivät näkemyksiään
maaseudulla asuvien ihmisten
kannalta tärkeistä asioista.
Paneeliin osallistuivat Pauli
Kiuru (kok), Mikko Alatalo
(kesk), Minna-Maria Solanterä (vas), Pekka Salmi (sd),
Olli-Poika Parviainen (vihr)
ja Terhi Kiemunki (ps). Kyselytunnin jälkeen keskusteluja jatkettiin
investoinnit.
MA: Laitevalmistajille on pöydissä, joissa kukin ehdokas kiersi vuorollaan. Ongelmana
on myös se, että yksittäiset elykeskukset voivat nyt tulkita
asetusta eri tavoin.
PS: Uusien rakennuslupien
hakemisen yhteydessä pitäisi
laittaa asiat kuntoon. Kyselytunnin jälkeen eduskuntavaaliehdokkaat jalkautuivat toiseksi
tunniksi käymään pöytäkeskusteluja yleisön kanssa.
Tekstissä Kiurusta on käytetty lyhennettä PK, Alatalosta MA, Solanterästä MMS,
Salmesta PS, Parviaisesta OPP
ja Kiemunkista TK.
Pitääkö jätevesiasetukseen
tehdä muutoksia?
saatava tiukka kontrolli, etteivät huijaa ihmisiä
PK: Yksittäiset taloudet ovat
tosi pieniä jätevesien tuottajia
kun vertaa siihen, millaisia
päästöjä maatalous aiheuttaa.
Miten syntyy paikallista
kulttuuria?
MA: Tarvitaan aktiivisia toimijoita, yhteistyötä, kunnan
myönteinen suhtautuminen.
Yhteisesti järjestetyt paikalliset
kesätapahtumat ovat erittäin
tärkeitä. Lähinnä nukkumista ja
syömistä sekä toipumisen
jälkeen toki ahkeraa kuntosalitreenausta. Nämä
määrärahat on koulupuolelle
saatava takaisin.
OPP: Koulukortti on tosi
tärkeä. Siellä kaikki osaavat
auttaa, ja äärimmäisessä tapauksessa on mahdollista tilata
pelastushelikopteri. Miksei isojen koulujen oppilaita kuljeteta kyläkouluihin,
että pienet koulut säilyisivät?
PS: Pystytäänkö maalle synnyttämään uutta työtä, se on
ykköskysymys.
PK: Etätöiden, työmatkavähennysten avulla on mahdollista asua myös maalla.
TK: Koko maa pitäisi pitää asuttuna, vaikka toisaalla
maalla asuvan työmatkakustannukset ovat korkeat. Mutta asetus
kohtelee ihmisiä epätasa-arvoisesti. Pasi kuitenkin korostaa, ettei hän henkensä kaupalla matkaa tehnyt
vaan homma oli kontrollissa.
Muu olisikin ollut tyhmää.
Yksi päivä tosin on häipynyt
muistista.
. Jos kylä ei auta itseään,
ei sitä kukaan muukaan tee.
PS: Tarvitaan tiloja ja avustuksia, tukea Ray-varoista.
TK: EU-rahojen haku on
saatava helpommaksi. Paikalliset päättäjät
ja asukkaat yhdessä ratkovat,
liitytäänkö vai ei. Kaikki kuusi ovat ehdolla kevään
eduskuntavaaleissa.
Aamulehden toimittaja Matti Mörttinen esitti panelisteille
kysymyksiä, joihin vastaamisaikaa oli enintään minuutti
henkilöä kohden. Olen
huolissani siitä, että sotessa
sosiaalipuoli jää lapsipuolen
asemaan.
Jatkuuko muuttoliike
kaupunkeihin, vielä noin
miljoonan ennustetaan
lähtevän maalta, vai onko
maaseudun uusi nousu
mahdollinen?
MA: Tutkimusten mukaan
puolet 18-30 ?vuotiaista haluaisi muuttaa maaseutumaisiin
oloihin kaupunkien lähelle.
OP: Palveluja ei pystytä
tuottamaan tehokkaasti joka
paikkaan Suomessa.
MMS: Miksei palveluja voi
viedä sinne, missä ihmiset asuvat. Sydän-Hämeen Lehti
25
tuin vuoristotautiin, ja se alkoi
olla erittäin pahana juuri kun
olin saavuttanut korkeimman
määränpääni eli Kalapatharnäköalapaikan. Snorklailtua
tuli jonkin verran, ja paikalle
Suomesta lentäneen kaverini
kanssa kävimme tutustumassa kiipeilypaikkoihin. Eivät yhteisöllisyys ja identiteetti ole kunnan
nimestä kiinni.
PS: Kuntaliitosasia jää ensi
hallituskaudella vähemmälle
huomiolle soten takia. Korvauksia on maksettava jo netonneille. Kylissä pitäisi olla enemmän päätäntävaltaa esimerkiksi
kaavoitusasioissa.
PK: En pidä pahana isoa
kuntaliitosta. Siitä ei ole kertynyt edes
päiväkirjamerkintöjä, vaikka
kirjoittelin muuten tarkasti
ylös asiat päivittäin. On kohtuutonta, että
15 000-20 000 euron arvoisen
mökin omistaja joutuu tekemään puhdistuslaitteiden takia
melkein mökin arvoa vastaavat
Vaalipaneeli keräsi runsaasti väkeä Rautahoviin. Toinen kysymys on, onko
meillä julkisia varoja parantaa
yhteyksiä?
PK: Helppoja ratkaisuja ei
ole. Muutenkin
vapaammaksi ohjelmaltaan
sovittu oleskelu muuttui vielä
selkeämmäksi lepolomaksi
matkalaisen oltua todella heikossa hapessa ja helteen murjoessa miestä vahvasti.
. Päiväsaikaan kiipeily oli kuitenkin
mahdotonta, sillä helle pisti
sormenpäät hikoamaan välittömästi niin paljon, ettei otteissa
ollut minkäänlaista pitoa.
Pasi sanoo reissun kasvattaneen häntä henkisesti
hyvinkin paljon. Kuntaliitospaineet vähenevät.
TK: Ei laiteta pakolla kuntia
yhteen.
Perjantaisin viimeinen
linja-autovuoro Rautajärvelle lähtee Tampereelta
klo 15.40. Päätä oli jo
jonkin aikaa särkenyt, ja sitten
alkoi tulla verisiä ysköksiä.
Normaalit vuoristotautiin
tarkoitetut lääkkeet eivät sovi
minulle sulfa-allergiani takia,
joten mukana oli Viagraa, jolla lääkitsin keuhkoödeemaa
ja jaksoin omin voimin lähteä
tulemaan reittiä alaspäin.
Yksi päivä
kadoksissa
Paluumatka oli suht tuskaista,
kun kuume nousi entisestään,
toinen jalka alkoi kipeytyä
kunnolla eikä yskä tuntunut
helpottavan yhtään. Kouluilta on otettu pois kulttuurimäärärahat, minkä takia kaikki lapset eivät pääse teatteriin. Jos Perussuomalaiset on seuraavassa
hallituksessa, laki ajetaan alas.
OPP: Jos asetus lakkautetaan, siitä seuraa epätasa-arvoinen tilanne jo investointeja
tehneiden takia. Maaseudun hankkeisiin on saatava EU-rahaa.
MMS:Kulttuuria pitää tukea
joka puolella Suomea. Sukupolvenvaihdokset pitäisi saada
helpommiksi.
TK: Jätelaki pitää perua tai lakkauttaa. Mitä pitäisi tehdä
liikenneyhteyksien parantamiseksi?
MA: Hallitus sijoitti rahat raiteisiin. Kohta ei kuljeta muilla kuin omilla autoilla.
OPP: Työmatkavähennysten heikennys on ongelma
maaseudulla.
MMS: Ei laiteta raide- ja
bussiliikennettä vastakkain.
Bussivuorojen vähenemisen
takia nuoret eivät pääse kotoa
kouluihin, joutuvat muuttamaan omilleen 15-vuotiaina.
PS: Maankäyttö vaikuttaa
todella paljon joukkoliikenteeseen. Perussairauteni takia joudun usein
kotioloissakin tsemppaamaan
rajusti itseäni, että jaksan olla
aktiivinen edes viisi tuntia vuorokaudessa.
Seuraavaksi Pasi suunnittelee tekevänsä hiihtovaelluksen
jonnekin todella kauas. Pitää olla myös tiloja
luovien ideoiden synnyttäjille.
Tuen on kannustettava tekemään itse.
PK: Tarvitaan aktiivisia ihmisiä, kunnalta rahaa ja työapua. Toki jos
esimerkiksi vuoristotauti pitää
kokea, se on parasta kokea juuri
Everestillä. Kokonaisvaltainen epävarmuus kasvattaa. Kathmandussakin olin vielä sangen
kipeä mutta en malttanut olla
tekemättä pientä moottoripyöräretkeä erään kaverin kanssa,
johon olin siellä menomatkalla
tutustunut.
Nepalin-seikkailunsa jatkeeksi Pasi jäi kuukaudeksi
Thaimaahan. Hän kertoo
omaksuneensa jonkin verran
buddhalaista suhtautumistapaa elämään ja sen ongelmiin.
Kaikki
tämä toimii myös mobiilissa: Tässä.fi. 03-358 6911
Tuomaskulta, Kangasala
Puh. Kattava
mallisto.
Palvelemme myötätunnolla ja lämmöllä luopumisen
hetkissäsi.
Likakaivon tyhjennykset ja vaihtolavapalvelut
Pälkäneellä sekä Kangasalalla.
Suksipaketit alk. Oman seudun tarjoukset löydät osoitteesta palkane.mainoksia.fi
alk, 109 ?
TULE, TUTUSTU JA IHASTU!
BVLGARI KEHYKSET
FERRARI KELLOT MEILTÄ!
Evita Style, Kangasala
033771196
Kopinkulman Optiikka, Kangasala
Puh. Lehdestä löydät paljon hyviä tuotteita ja palveluja; verkkosivulta mainoksia.fi vielä paljon
lisää. HONKA-ARKUT
Ale loppuu 7.2.2015
FIINA, Takojanpolku 2, Pälkäne
NEIDONRUUSU, Ellintie 2, 36200 Kangasala
p. 0400-737 546
Kuljetusliike Timo Tuominen
Puh. (70,00 ?)
Älä syytä sukua, kun suksi ei luista! Korjataan tilanne
Ruljanssin hiihtokoulussa!
Ruljanssi Oy / Jussi Rulja
040-592 7623
TERVETULOA TUTUSTUMAAN !
AINA EDULLISET HINNAT !
1110 ?
Meiltä luotettavasti kaikki hautausalan palvelut
Myös vaihtolavojen kuljetus ja vuokraus
RATSASTUSTUNTEJA
Tule kokeilemaan ratsastusta!
Sappeen Ratsutila
Puh. Sydän-Hämeen Lehti
Mainoksia.fi on lehden ja verkon yhdistelmä. 9-17 la 9-15 su 11-15
Rautajärven Viemäripalvelu
Puh. 040-7522 050
30 . 03-377 3333
Venla Shop Outlet, Takojantie 8, Pälkäne
www.venlashop.fi
TALVIVAATTEET POIS
HAUTAUSTOIMISTON JA
KUKKAKAUPAN PALVELUT
KAIKKI HAUTAUSPALVELUT
HAUTAUSPALVELUT MEILTÄ,
MM. 0400-245 005
PÄLKÄNEEN JÄTEHUOLTO OY
P.0400 838 811 / Jukka ja Mikko Rönn
PROVISIOMYYNTI!
PINEWOOD URHEILU
ALUSASU
Kevään ihania värikkäitä uutuuksia:)
TULE TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ! FARKKUJA -70% NEULEITA
-70-50%, LOPUT TAKIT -50%
Meiltä kukkakimput ja sidontatyöt ammattitaidolla
elämäsi kaikkiin hetkiin.
Tuo tavarasi meille, me myymme puolestasi!
Pikon Kirppis, Kangasalantie 960, Kangasala
Meiltä kansainväliset huippumerkit, mm. Bvlgari. 26
Keskiviikko 4.2.2015
. 03-3770050
Hautaustoimisto Murtoniemi
Puh. sukset , siteet , monot )
PÄLKÄNEEN URHEILU JA KALASTUS
03 5342045
19,50 . 109,00
( sis. 03-3773 200
Kangasalan Hautaustoimisto Kujanpää
KUKAT JOKAISEEN PÄIVÄÄN
LIKAKAIVON TYHJENNYKSET
KAIKEN MAAILMAN KULJETUKSET
LOKAKAIVOJEN TYHJENNYKSET
Pälkäneen Kukkakauppa
avoinna ark. (35 ?). Katso verkosta lisätietoja yrityksistä: muun muassa aukioloajat, laajat yhteystiedot, karttalinkki, tapahtumatietoja jne. (30,00 ?)
Meiltä laadukkaat, aidot Ferrari kellot.
Meiltä kaikki hautauspalvelut, kun suru on läsnä.
Tuominen vie mennessään ja tuo tullessaan!
PERINTEISEN
HIIHTOTAVAN KURSSI
60,00
Sydän-Hämeen Lehti
Mainoksia.fi on lehden ja verkon yhdistelmä. Kaikki
tämä toimii myös mobiilissa: Tässä.fi. Meiltä maistuvat Runebergin
tortut.
Luopioisten kirkonkylän K-marketista!
Kahvila-Ravintola Elotähkä, Rautajärvi
HYVÄ SUOMALAINEN ARKI
JUUSTOVIIPALEET
VAASAN RUNEBERGIN TORTUT 2
KPL / 180 G
3,90 ?
valio arki juusto viipale
Rautajärven Kyläkauppa, Rautajärvi
Liekki Buffet joka päivä klo 11-15
SUPERPÄIVÄT 5.2-15.2
TULE TEKEMÄÄN SUPER EDULLISIA OSTOKSIA
K-SUPERMARKET PÄLKÄNE
LOUNAS NOUTOPÖYDÄSTÄ
Luopioisten keskustassa, Ravintola Liekki.
Kostian Kievari Pälkäne
Keittiö palvelee Arkisi 11.00-18.00
PITOPALVELUA JUHLAAN KUIN
JUHLAAN!
UUDEN SUBWAY-RAVINTOLAN
KOEPONNISTUS
Pitopalvelu IRMA MÄKIMAA, Kangasala.
Puh. Keskiviikko 4.2.2015
. Oman seudun tarjoukset löydät osoitteesta palkane.mainoksia.fi
KEITTOLOUNAS
Maukas keittolounas joka ma-pe klo 10-15
6,50 ?
3?
Runebergin päivä on 5.2. Lehdestä löydät paljon hyviä tuotteita ja palveluja; verkkosivulta mainoksia.fi vielä paljon
lisää. 050-3606401
Aapiskukko, Pälkäne
Avoinna 24 h
Kahvila Elli´n tarjoaa myös hyvää lounasta ark. klo 11-15.
Tervetuloa
Uusi Subway koekäytössä ke 4.2.klo 15-17, subi&juoma
ilmaiseksi 100:lle ensimmäiselle!. Katso verkosta lisätietoja yrityksistä: muun muassa aukioloajat, laajat yhteystiedot, karttalinkki, tapahtumatietoja jne
Lehdestä löydät paljon hyviä tuotteita ja palveluja; verkkosivulta mainoksia.fi vielä paljon
lisää. (45,00 ?)
7,85 ?
FAVORA HOITAVA KÄSIVOIDE
Newision Oy Kangasalla, Ellintie 6.
www.newision.fi
3,50 ?
Verhoomo Ekholm puh. 299,-
HIHNAT, PANNAT & VALJAAT!
POP DESIGNIN TISKIRÄTIT
Puh. Kaikki
tämä toimii myös mobiilissa: Tässä.fi. Kaksi
tuubia yhden hinnalla!
Luopioisten Apteekista, keskeltä kirkonkylää
Pälkäneen Apteekki
40,00 . (12 ?)
Meiltä tietokoneet, sekä -huollot ja -asennukset!
Värilaserkasetti Brother tulostimille,monitoimilaitteille
HELMET HOITOLA,Onkkaalantie 67 PÄLKÄNE
P.040 550 7653
Helmikuun tarjouksena kolme MAG -tuotetta kahden
hinnalla! Etusi jopa 49e!
MINISUN
D-VITAMIINIVALMISTE
Sahalahden Apteekki
Kuhmalahden Sivuapteekki
Sahalahden Apteekki
Kuhmalahden Sivuapteekki
Peruskannettava HP 250 G3 nyt vain 299,- (Tuotekoodi
K3W99EA#UUW)
Nyt Favora hellävarainen ja hoitava käsivoide. 0400-839 232
42 ?
60 MINUUTIN HIERONTA
Alaselän ja hartiaseudun hieronta, tarvittaessa faskioiden
käsittelyä
Matin Terveyspalvelu, Pälkäne, puh. (17,90 ?)
YSTÄVÄNPÄIVÄKAMPANJA! KAKSI KÄSIVOIDETTA YHDEN
HINNALLA! 14.2.2015 asti.
Decubal 250 g ostajalle 100 g tuubi kaupan päälle!
RELA TABS
MAITOHAPPOBAKTEERI
SUORAMAN APTEEKKI
Artturintie 2, Kangasala
Kangasalan Apteekki
Keskusaukio 2, puh. 28
Keskiviikko 4.2.2015
. Katso verkosta lisätietoja yrityksistä: muun muassa aukioloajat, laajat yhteystiedot, karttalinkki, tapahtumatietoja jne. (23 ?)
Aurinkoa talveesi! NYT TODELLA EDULLISESTI!
HDMI -KAAPELI 2M
EHD Finland Oy, Kangasala
010-4201400 www.ehdfinland.net
HP KANNETTAVIA ALK. (16,38 ?)
AVAINASIAKASTARJOUS HELMIKUUSSA, muut
avainasiakastarjoukset www.palkaneenapteekki.fi
Mieli lepää,energia virtaa ja virkistyt...
Ystävänpäivälahjaksi myös <3
BROTHER
HL3040,HL3070 BK
TN230BK WT
38,50 . 0400170113
Kuhmalahti. Oman seudun tarjoukset löydät osoitteesta palkane.mainoksia.fi
HIERONTAA JA SUKSIEN HUOLTOA.
PERUSVOIDETARJOUS!
Lihakset kuntoon ja sukset luistamaan ja pitämään.
Timo Heikkilä puh. (17,34 ?)
Hyvänmakuinen maitohappobakteeri-valmiste!
kampanjapakkaus 30+10 tabl.
AVENE CICALFATE
KÄSIVOIDE 100 ML
11 . (15,21 ?)
BOREAS JALKAVOIDE 150
ML
AVAINASIAKASTARJOUS HELMIKUUSSA
muut avainasiakastarjoukset www.palkaneenapteekki.fi
Pälkäneen Apteekki
INTIALAINEN
PÄÄNHIERONTA-HOITO
14,90 . 044-555 8224
FAVORA HOITAVA
KÄSIVOIDE 75 ML X 2
7,95 . 010 3222811
11 . Sydän-Hämeen Lehti
Mainoksia.fi on lehden ja verkon yhdistelmä. (65,50 ?)
18 . 050 3789 289 - www.rm-micro.fi
Lemmikkitarvike Vietti & Vaisto (045-6016221)
Pälkäne
Nyssäkkä, sisustus- ja lahjatavaraliike Kangasalla
Erilaisia, hauskoja tiskirättejä!
9
Lehdestä löydät paljon hyviä tuotteita ja palveluja; verkkosivulta mainoksia.fi vielä paljon
lisää. 045-1185211 / Jarmo Salonen
Katso
Pälkäneen ja
Kangasalan
parhaat tarjoukset:
TYÖKALUT JA RAKENNUSTARVIKKEET
Palkane.mainoksia.fi
Kangasala.mainoksia.fi
Laaja valikoima tuotteita varastosta tai tilattuna
kotiovellesi!
Rautajärven Rakennustarvike
www.rrt.fi , 0400-737546
VAIHDELAATIKOT - VARAOSAT KORJAAMO
HYDRAULIIKKALETKUT JA
-LIITTIMET
Ma-Pe 8.00 - 16.30
03 5356 100 tai myynti@kolari-special.fi
Kultapelto, Kuhmalahti
Citroën - Peugeot - Renault - Fiat - Audi
Seat- Skoda - Volkswagen - Toyota
24 H
Meiltä laadukkaat hydrauliikkaletkut ja -liittimet. 045-1315357
Pälkäneen Rakennuspelti
Pasi Ojanperä, puh. Kaikki
tämä toimii myös mobiilissa: Tässä.fi. (199 ?)
91-osainen hylsysarja 1/2" ja 1/4". Keskiviikko 4.2.2015
. Lentolantie 12, Kangasala
ASIAKASOMISTAJUUS KANNATTAA!
TERVETULOA AIDON PALVELUN
PANKKIIN!
Asiakasomistajanamme omistat osan pankistasi ja hyödyt
parhaista eduistamme.
Kangasalan Seudun Osuuspankki
Puh. Pyydä
tarjous!
OSTAMME AUTOSI KIERRÄTYKSEEN!
AUTOKATSASTUS
Virallinen kierrätyspiste. Katso verkosta lisätietoja yrityksistä: muun muassa aukioloajat, laajat yhteystiedot, karttalinkki, tapahtumatietoja jne. (/kk ?)
Vatialantie 2, Kangasala. 03 4584 0220
Luopioinen puh. 010 254 1501
Varaa aika suoraan tutuille asiantuntijoillemme
osoitteesta www.aitosp.fi/varaa-aika
Pälkäne puh. Sydän-Hämeen Lehti
Mainoksia.fi on lehden ja verkon yhdistelmä. 40 ?
Yksityinen katsastusasema, tervetuloa!
Suomen Ajoneuvokierrätys
Kangasalan Autokatsastus
Os. 51 m², isot ikkunat,
pysäköintitilaa edessä! 1-2 yrittäjälle!
KUIVAA POLTTOPUUTA
55 ?
Sähkötyöt kaikkiin kohteisiin sekä ilmalämpöpumput ja
asennukset Pälkäneellä.
Hyvää, kuivaa koivupilkettä kotiin tuotuna!
Myymälä avoinna Rautajärvellä
PE 10-16 LA 10-14
Pälkäneen alueella, puh. Oman seudun tarjoukset löydät osoitteesta palkane.mainoksia.fi
BAHCO HYLSYSARJA S910 91
OSAA
99 . Sisältää myös
kiintoavaimia ja ruuvauskärkiä.
SYDIKSEN NETTI 1 KK
Saat käyttöösi shl.fi -sivuston kaikki jutut sekä
näköislehden!
Surffaa www.shl.fi/tilaukset/
4?
RAKENNUSALAN TYÖT
AMMATTILAISELTA
KONESAUMAPELTIKATOT
Sadevesijärjestelmät ja kattoturvatuotteet
VUOKRATAAN LIIKETILA
VATIALA
Jari Rämö puh. 03 4584 0250
40 ?. 0400-547492 / Takojantie 1
1000 . Romutustodistukset.
Ota yhteyttä 0400 196 196 Ilmainen nouto!
Katsastus alk. 0400-821720
KoditOn:
Päivi Kuuttinen, 0503517031
SÄHKÖTYÖT JA ILMALÄMPÖPUMPUT
Sähköasennukset kaikkiin koteihin
Varastomyynti Takojantie 1, Pälkäne
www.saaris-sahko.com
Saaris-Sähkö Oy
Puh
Bändin jäsenet viettävät jälkeen.
lomaa ja käyvät ulkomailla.
Satunnaiset keikat hoidetaan
duona tai triona. Heitämme keikoilla myös
muutamia uusia biisejä. Jollei lehdessä ole ollut mitään Matista pariin, kolmeen
viikkoon, niin ihmisethän
ajattelevat, että mitä nyt on
ihan oikeasti sattunut jotakin,
Nykänen nauraa.
Hän myöntää, ettei lööppijulkisuuteen koskaan täysin
totu. Ei kaikilla ole mahdollisuutta lähteä festareille ja isoi- lumitöiden päälle vatsalihaksia,
hin keikkapaikkoihin. ?Jokainen tsäänssi on
mahdollisuus.?
Matti Nykänen oli nuori mä-
kihyppääjä, kun hänet tempaistiin julkisuuteen. Keikka kuitenkin peruuntui viime
hetkellä. maaliskuuta,
80. Sydän-Hämeen Lehti
Uskon mäkihypyn
tulevaisuuteen
100 päivää
ilman viinaa
-ohjelmasarjassa mukana
oleva Matti
Nykänen
esiintyy Sappeen Huipussa 21. Monta yötä on mennyt
juttuja miettiessä.
. Alkuun ihmiset lähtivät
keikoille vähän niin kuin vitsillä: että mennään katsomaan,
millaisessa kunnossa poika on.
Silloin oli mukana vielä kaikenlaista asiaankuulumatonta.
Mutta se vitsi on muuttunut.
Nyt liikkeellä on erittäin ammattitaitoinen bändi, jolla riittää rahkeet mihin vain.
Bailubändin maine sopii Nykäselle hyvin: hän haluaa, että
porukalla on hauskaa, ja kaikki
lähtevät tyytyväisinä kotiin.
. päivä
kyse on 80. Haluja olisi tälläkin hetlaan kokevansa esiintyessään
samanlaista tyydytystä ja nau- kellä hypätä, mutta se ei oikein
tintoa kuin ennen mäkihyppy- sovi keikka-arkeen. Tänä
tuottamaa tunneryöppyä. Enkä taloudellisesti vaikeassa tilanole koskaan lyönyt lukkoon, teessa kovasti töitä.
. Jos
kisoissa.
. Seuraan kyllä Suomen ja
. Ympärilleni on rakennettu monenlaista härdelliä, enkä
aina tunne itseäni jutuista. Pikku- punnerruksia, leukoja ja venytpaikkojen keikat ovat monesti telen. Huumorimielessä heitetyt jutut
kehittyvät ja jäävät elämään
ihmisten puheissa, Nykänen
sanoo.
Lööppeihin
ei koskaan totu
Iltapäivä- ja juorulehtiä on vuosikymmenten aikana myyty
rekkalasteittain Nykäs-jutuilla.
. päivästä ilman
ilman viinaa
viinaa. En ole koskaan ajatellut, tulisin varmasti jossain vaiettä nyt on synttärit ja pitää heessa väärin ymmärretyksi.
Nykänen sanoo kunnioittavetää pää täyteen. Se
naa -televisiosarjassa.
on vapaaehtoinen homma.
. Lisäksi
olen sellainen persoona, että
tista päivää tulee täyteen.
. Ei minusta saa räppäriä; se
vaatisi ihan toisenlaiset systeemit. Yhteistyö
ei kuitenkaan enteillyt genrenvaihtoa.
. Keikoilla hän ei kuitenMatti Nykänen on parhaillaan kaan julista raittiutta.
mukana 100 päivää ilman vii. Nykänen
myi kultaa vuonna 1992 julkaistulla Yllätysten yö -esikoi-
. Teen usein kävelylenkin tai
. tai ainakin niiden kanssa pystyy elämään, kun kotona
on asiat hyvin ja rinnalla ihminen, joka ymmärtää.
En osannut kuvitella
tästä ammattia
Kaikkien aikojen mäkikotka
hyppäsi viihdemaailmaan,
kun urheilu-ura oli 1990-luvun
alussa lopuillaan.
. Esimerkiksi eilen heräsin
aamukuudelta. Sen ansiosta vetreys on
hienoja sekä yleisölle että esiin- pysynyt kohtalaisena.
Talven tullen Nykänen tuntyjälle.
Moni entinen huippu-urhei- tee myös vetoa mäkeen. Ei silloin olisi totta puhuen osannut kuvitellakaan, että
laulaminen johtaa ammattimaiseen tekemiseen, Matti
Nykänen myöntää.
Hän on keihäänheiton
olympiavoittaja Tapio Rautavaaran ohella ainoa suomalaisurheilija, joka on yltänyt
kultaan sekä olympialaisissa
että levymyynnissä. Jokainen ottaa tai ei ota. maaliskuuta.
sellaan. Ne
tulevat ihan extempore. Lehtien mukaan syy
oli sama kuin Nykäsen aiemmissakin vaikeuksissa.
. Eikä ajatus pyöri sen
saunakaljan ympärillä.
Ohjelma on pannut monet
katsojatkin miettimään omaa
alkoholinkäyttöään . Siinä on se Veteraanien
hieno puoli, että pääsee soitta- MM-kisat kutkuttavat
maan pienemmissä paikoissa. Oleellista on vauhtiin toNykäselle tutuksi.
Matti Nykäsen innoittamana
mäkitorneihin kiipesi uusi sukupolvi suomalaisia hyppääjiä.
Janne Ahosta lukuun ottamatta tämä polvi alkaa olla jo sivussa, eikä tilalle tunnu nousevan
uusia huippuja.
Nykänen ei kuitenkaan ole
huolissaan mäkihypyn tulevaisuudesta.
. Pian sen jälkeen hänen
piti esiintyä Sappeessa. Onhan lavalle kapuaminen terveys ja aikataulut antaisivat
vähän samanlainen tilanne kun periksi, niin maaliskuun puoainakaan kiipesi torniin ja ylei- livälissä olisi taas veteraanien
MM-kisat Taivalkoskella.
sö kannusti montussa.
Nykänen uskoo, että hyppy
Toisaalta myös keikkaelämän karumpi puoli on tullut lähtisi vanhasta muistista.
. Myös kevään
mukana itsensä vuoksi, ei näyt- vaaleissa häntä on kosiskeltu
ehdokaslistoille.
tämisen halusta.
. Olen
jo huomannut, että väsymys on
poistunut. Hänen
sanomisiaan ja tekemisiään on
seurattu suurennuslasin kanssa
kolme vuosikymmentä. ja tenttaamaan Nykäseltä kadulla,
onko tipattomuus pitänyt.
Kun Nykänen kapuaa Sappeen lavalle 21. En minä sanomisia etukäteen mieti tai suunnittele. Neljättä levyä on väsätty jo muutama
vuosi, ja mielestäni uudet kappaleet alkavat olla jo kohtuuhyviä. Monella alalla kauppa
käy ja maailma pyörii edelleen.
sanaa.
shl Tommi Liljedahl
. Mikäli
mies intoutuu kisoihin mukaan, hän suuntaa Taivalkoskelle pian Sappeen maaliskuisen keikan jälkeen.
?Elämä on laiffii.. Tai että
pitää ottaa suruun tai lähteä vansa päättäjiä, jotka tekevät
revittelemään iloon. Ihmisiä pelotellaan turettä huomenna en ota ja ylihaan esimerkiksi velkaantuhuomenna otan.
Nykänen karsastaa pakko- misella. Ny- talvena mies ei ole vielä hypänkänen myöntää parhaimmil- nyt kertaakaan.
. ?Fifty-sixty.?
?Ehkä otin, ehkä en, so not, kunhan hyppy kulkee.?
?Elämä on ihmisen parasta
aikaa.. Siltä löytyvät V-tyyli
ja Vain mäkimies voi tietää sen
ovat edelleen takuuvarmoja
tunnelmannostattajia keikoilla.
. Onhan tässä ollut vähän
lamaa, mutta nuoria on tulossa. Viidenkymmenen ikävuoden
Nykänen on oppinut arvos- rajapyykin ohittaneen artistin
tamaan kyläbaarien yleisöä on pidettävä kunnostaan huolsekä artisteja, jotka niitä kier- ta, jotta jaksaa painaa pitkin
maata.
tävät.
. He ovat jo antaneet hyviä
näyttöjä.
Nykänen palkittiin kaksi
vuotta sitten Suomen urheilugaalassa elämänurapalkinnolla. Ei viinalla maailmaa paranneta, vaikka niin sanotaankin.
Matti Nykänen
Mäkihyppääjä:
5 olympiamitalia: kultaa
suurmäestä 1984 ja
1988, normaalimäestä
1988 ja joukkuemäestä
1988, hopeaa normaalimäestä 1984
14 MM-mitalia (joista 6
maailmanmestaruuksia)
46 mäkihypyn maailmancupin osakilpailuvoittoa 1981?1989
mäkihypyn maailmancupin kokonaiskilpailun
nelinkertainen voittaja
(1983, 1985, 1986 ja
1988)
Keski-Euroopan mäkiviikon kaksinkertainen
voittaja (1983 ja 1988)
Laulaja:
Kolme albumia: Yllätysten yö (1992), Samurai
(1993) ja Ehkä otin, ehkä
en (2006).
Viimeisin single
Jokainen tsäänssi on
mahdollisuus (2013).
Nykänen esiintyy
Sappeen Huipussa
lauantaina 21.3.
maan sata päivää selvin päin.
Minä olen ajatellut olla juomatta ainakin sen sata päivää
ja tiedä vaikka pitempäänkin.
Minusta on hyvä katsoa, miten
keho ja terveys muuttuu, kun ei
ota edes sitä saunakaljaa. Se on tietenkin hienoa,
jos olen esimerkki muillekin ja maailman tilannetta ja olen
kannustan kokeilemaan raitti- kiinnostunut politiikasta, mutta itselläni ei ole kiinnostusta
utta.
Hän ei laske, koska sata rai- lähteä siihen mukaan. Uudella levyllä tyyli on
ennallaan, mutta laulullisesti ja
melodiallisesti se tulee poikkeamaan vanhoista.
Reilu vuosi sitten Matti Nykänen levytti Teflon Brothers
-räpryhmän kanssa. Vielä
lija jää kaipaamaan kilpailuti- neljä vuotta sitten hän kävi
lanteen nostattamaa adrenalii- leiskauttamassa veteraanien
nipiikkiä ja itsensä voittamisen maailmanmestaruuden. Ohjelmassa pyritään ole-. 30
Keskiviikko 4.2.2015
kyliltä
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Matti Nykänen: Yleisön ei tarvitse pidätellä, vaikka minä vietän sata päivää ilman viinaa
Kultaa olympialaisissa
ja levymyynnissä
sappee
tutteleminen. Viikon mäkiharjoittelun se vaatisi, että pystyisi
osapuilleen hyppäämään.
Nykänen korostaa, ettei hän
ole antanut kenellekään lupauksia MM-kisoista. Kun Liisa Akimof soitti
ja pyysi mukaan ohjelmaan,
suostuin ilman muuta. Minulla ei ole tällä hetkellä
mitään intressejä lähteä muuttamaan tyyliä.
Pitkiä päiviä
tien päällä
. Väsyksissä
ei mäkeen kannata lähteä. Koko päivän
ajan oli monenlaista hommaa,
Tammikuu on keikkarintamal- ja illaksi ajoin Hesaan keikalle.
la vuoden hiljaisinta aikaa.
Kotona olin aamulla neljän
. Ei
kaikkea minusta kirjoitettua
voi hyväksyä, vaan monikin
asia jää painamaan mieltä.
Mutta paineita oppii kestämään . Tältä
ajalta on jäänyt elämään melkoinen määrä Matti-sloganeita.
. Se sat- Ehdokkaaksi
tui hyvään saumaan, ja samalla on taas kyselty
pääsen tekemään hyvänteke- 20 vuotta sitten Nykänen oli
SMP:n listoilla eduskuntavaaväisyyttä SPR:n hyväksi.
Nykänen korostaa olevansa liehdokkaana
Samaiselta
levyltä aloitussettiin oli mahdutettu vielä ainakin itsekriittinen Taito ruostuu. Tuloksena
on joka tapauksessa ?veikeätä, suoraan sydämestä tulevaa
musiikkia?, kuten miehen oma
määritelmä kuuluu.
Kumpulainen otti yleisönsä
jopa niin, että innokkaimmat
siirsivät tuolinsa pöydistä eturiviin aitiopaikoille. Jatkoa seurasi toisella uusimman levyn iskusävelmällä Kiitos ei. Kaikukopan tienoilla
ei liikuta lainkaan. Sydän-Hämeen Lehti
31
kyliltä
Vuoden avaus jäi laimeaksi
Huippu: Willbergin suosio ei yllä maakuntiin
Sappee
Veteraanimuusikko Pepe
Willberg ponkaisi viime keväänä huimaan arvostelu- ja
myyntimenestykseen levyllään, jolla ei kompromisseja
tehty, vaan ladattiin 70-luvun
progemeiningillä kunnianhimoista, Matti Mikkolan säveltämää musiikkia.
Heinäkuisella Kirkastuskeikalla saattoi jo ounastella, etteivät pitkät, monimuotoiset
kappaleet saavuta syvien rivien suosiota. Viimeistä
iltaa tipattoman tammikuun
kourissa sinnitellyt väki jäi
kotisohvalle, ja vain satakunta
innokkainta vaivautui paikalle.
Toivottavasti reilun kahden viikon päästä Sappeeseen saapuva Elastinen houkuttelee kansaa
monin verroin enemmän.
Uutta kuluneiden
tilalle
Willberg ei aseta rimaa ma-
talalle, vaan keikkailee täysipainoisesti ison bändin kanssa. Niitä
useimmat odottavat kuulevansa. Sitä paitsi bändi,
jossa on torvisektio, on hyvin
harvoin huono.
Jarmo salonen
Pepe Willberg tarjoili Huipussa annoksen tiukkaa bändisoittoa ja loistavaa äänentoistoa.
Meno yltyi armottomaksi Rautajärvellä
Rautajärvi
Rautajärven Elotähkässä tuntuu olevan aina hyvin väkeä,
kun siellä tulee poikettua.
Karaokeillat ovat pomminvarmasti kansoitettuja, kuten oli
myös viime perjantainen Sepi
Kumpulaisen keikka.
Ysäriaikaan melkoiseen
suosioon ponnahtanut Kalevankadun laulava talonmies
jaksaa yhä keikkailla, vaikka
Armottomalla menolla käynnistynyt hittiputki ei ole enää
Veikeätä, suoraan sydämestä tulevaa
musiikkia.
muutamaan vuoteen saanut
jatkoa.
Keikkoja tehdään toistasataa vuodessa, enimmäkseen
Elotähkän tapaisissa pienehköissä baareissa. Nyt nähty keikka
Sappeessa allekirjoitti epäilyt
vahvalla kynällä. Sen sijaan muutamat
kuluneet rokkistandardit ja iskelmät voisi hyvin korvata vähemmän kalutuilla kappaleilla.
Toki kaikki biisit soitettiin tinkimättömän tiukasti, mistään
ruotsinlaivalöperöinnistä ei
ollut kyse. Mutta
väliäkö hällä, kun takataskussa
on useamman levyn verran takuutarttuvia ralleja pubikansan
ratoksi.
Rautajärvellä keikka polkaistiin käyntiin Kari Peitsamon teoksella Rocking In
Finland. Jos soittajista
ei tingitäkään, niin kappalevalinnat jättävät vähän toivomisen varaa. Tauolla
pidettyyn nimmarisessioonkin riitti väkeä jonoksi asti.
Ikävä kyllä työt kutsuivat
seuraavana aamuna, joten jäi
kuulematta, sisältyivätkö debyyttilevyn herkulliset Kutkutusnikotuslaulu ja Juuresliha
on terveellistä syötävää loppuillan ohjelmistoon.
Jarmo Salonen. Hän painaa kieliä otelautaan eräänlaisella koko kämmenen
myötäbarre´-otteella ja plektrakäsi operoi kitaran kaulan
alueella. Joka tapauksessa uusi
materiaali on keikkasetin suola.
Sen vielä hyvin ymmärtää,
että Pepen vanhoja hittejä
soitetaan keikoillakin. Uuden Saimaa-levyn
biiseistä soitetaan keikalla
muutama, loput lienevät huonosti livekäyttöön sovitettavissa. Kuusihenkinen taitava
kokoonpano soi komeasti ja
Pepen laulu on aina vain loistavaa kuultavaa.
Ikä ei tunnu tylsyttävän terää
miehen tenorista. Helmiä
riitti tuhlattavaksi avausjaksolla, sillä kovimmat hitit Armotonta menoa ja Dip-pa-dai
kuultiin myös.
Sepin tapa soittaa kitaraa
on persoonallinen. Helsinki
on Sepin mukaan surkeata
keikka-aluetta, mutta esimer-
Fanitusta Rautajärveläisittäin.
kiksi Tampereen ja Kotkan
seuduille pyydetään useinkin
soittamaan.
Miehen edellinen albumi
Poliisi saapuu Tikkurilaan on
vuodelta 2006, eikä uutta materiaalia juuri nyt ole tulossa,
koska ?ei ole kukaan tullut
pyytämään studioon?. Keskiviikko 4.2.2015
Pälkäneen tähdet lavalla
pälkäne
mennä, kun järjestetään, hän keen konsertissa paikat lop- puolelle.
jatkaa.
puivat kesken ja osa yleisöstä
. Minä keksin sen siitä, kun
on englanniksi rock-bändi, ja
rockhan tarkoittaa kiveä. Team, joka on nimensä mukaisesti koottu tilaisuutta
varten uudemmista ja vanhemmista alan osaajista. Mikko osaa soittaa ihan
mitä vaan, kiviläiset vakuuttavat yksimielisesti.
Innostus pihisee kaikkien
viiden ympärillä niin että sen
voi aistia musiikkiluokan ilmassa. Kuvasta puuttuu
rumpali Valtteri Raatikainen.
tulossa sählytreeneistä, Valtterin äiti rupesi ensin puhumaan,
että voitaisiinkohan me tehdä
oma bändi. Me pääteltiin, että
kyllä me voidaan, koska Valtteri soittaa rumpuja ja Eero bas-
soa ja minä koskettimia. Nyt konserttia varten
Elävän Musiikin Yhdistys Syke
Edellisen kerran liput Syk- jäi harmittavasti ovien ulko- on varattu niin suuri sali, että
ry. ?Rajajoki. esiintyjiä
tulee sekä uuden että vanhan
Pälkäneen alueelta ja myös
seurakunnasta.
. Maalla on mukavaa, mutta
se mukava pitää usein järjestää
itse ja toisinpäin. Nykyään muusikot katsovat, että näyttö on heidän osaltaan annettu, eikä esille tarvitse
pyrkiä väen vängällä. Karjalaisen kappaleen Kolme cowboyta.
shl Ulla Siren. 32
Keskiviikko 4.2.2015
kyliltä
. Estradille astuu Kanttorit
Lavalla -duo, jossa esiintyvät
Pälkäneen seurakunnan kanttorit, Ritva Huomo ja Johanna
Lemmetyinen.
shl Ulla Siren
Kivi-bändi debytoi
Tuorein nimi Uutta ja vanhaa
-konsertin esiintyjien joukossa
on Kivi-bändi. Nyt tuntui siltä, että olisi hyvä hetki, Hannu
Laaninen kuvailee.
Omassa konsertissaan Syke
sykkii sekä tuorein että kokenein voimin. Taustalaulajana
on Vera Suutari.
Nuoret ja kokeneet
voimat irti
Sykkeen musiikki on pälkäneläisille tuttua vuodesta 1986
asti. Koko juttu
on alusta asti itse kehitelty.
. Yhden kerran kun oltiin
Kivi-bändi harjoittelee.
Aino Valkeapää, laulu, Inka
Valkeapää, kitara, Eero
Jaakkola, basso, Petja Vaismaa,
koskettimet. Mittavan kokonaisuuden juontaa
Aimo Kokkola ja väliaikakahvituksesta huolehtivat LujaLukon koripallotytöt.
Sykkeen yhteistyökumppanina järjestelyissä on Pälkäneen kunnan kulttuuritoimi.
Yksi johtoajatuksista on rajojen ylittäminen . Siinä soit-
Koko kattaus
vierailijoita
Uutta ja vanhaa tarjoilee täyden kattauksen musiikkia ja
muusikkoja, laidasta laitaan.
Solisteina esiintyvät ovat
Päivi Kosonen Luopioisista,
Heikki Rönni ja Lauri Kokkola, jotka edustavat Laitikkalaa,
sekä You Tube -suosikki Heikki Nyman, Venska Virtanen,
Jakke Rantanen ja Nora Rosberg.
Musiikin eri tyylilajeja edustavat Pohjalahti Boys, a cappella -kuoro Hyvät naiset ja Herrat
?nuoriso-osastoineen?, johon
kuuluvat Elina Järvinen, Eetu
Järvinen ja Oona Tuomioja,
sekä Mikko Huuhtanen & Huuma.
Seurankunta on uusi tulokas
Sykkeen konserttihistoriassa. uutta ja
vanhaa . Ja me huomattiin se
ekana, ja kun ne paikat sopi
juuri hyvin meille, niin me ilmoittauduttiin heti, kaksossiskokset Inka ja Aino Valkeapää
täydentävät.
Sitten bändi olikin koossa
eikä muuta kuin soittamaan.
Ai niin, mistä tulee nimi Kivi?
. Yhdistyksen
omasta 8 solistin kaartista
kuullaan muun muassa Jermu
Tikkaa ja juuri levyä työstävää
Jukka Kittilää. . Me
ollaan sitten suomeksi sellainen, Petja kertoo.
Kivi-bändi esittää Sykkeen
konsertissa J. Kostian koulun
kolmas- ja neljäsluokkalaisista
koostuva yhtye tekee laskiaiskonsertissa yleisödebyyttinsä.
Sen 9?11 -vuotiaat muusikot
ovat koko esiintyjäkaartin
kuopuksia.
Kiven viisihenkinen kokoonpano pullautettiin ilmoille yks kaks alkusyksyllä, ja siitä
asti on harjoiteltu luokanopettaja Mikko Nislinin johdolla.
. Meillä on tapana sanoa,
että Syke järjestää konsertteja
innoituksen ja sosiaalisen tilauksen mukaan. Siksi konsertit järjestetään siinä tahdissa
kuin tuntuu hyvältä.
. Silloin pitää Kitarataituri Aukusti Koivisto on Pälkäneen kunniakkaan rautalankaperinteen tuorein edustaja.
paikkoja pitäisi riittää, ja lippu- tavat Timo Ojala, Riku Ylinen,
ja myydään myös ennakkoon, Jussi Manninen, Lauri Kokkola, Aukusti Koivisto ja Arttu
Laaninen kertoo.
Tuominen. Sitten
puuttui vielä laulaja ja kitaristi,
ja me laitettiin ilmoitus koulun
ilmoitustaululle?, kolmasluokkalainen Petja Vaismaa
selittää.
. Oman bändin harjoituksiin kiirehditään aamuisin
yli puoli tuntia ennen koulutuntien alkamista. pitää ylittää
molempiin suuntiin, sanoo
konsertin puuhamies Hannu
Laaninen Pälkäneen kulttuuritoimesta ja tunnustautuu
mielellään yhteistoimintamieheksi.
. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Musiikkikattaus: Syke ry:n rajat ylittävässä laskiaiskonsertissa jokainen voi kuulla omaa paikallista suosikkiaan
Uutta ja vanhaa . Petri Tuomioja
on perinteisesti mukana omalla kappaleellaan.
Solisteja säestää kuuden
miehen Haanloukas . on muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen aktivoitunut
jälleen konsertin järjestäjäksi.
Laskiaissunnuntaina 15.2.
kello 16 Pälkäneen yhteiskoulun salissa pidettävässä Uutta ja
vanhaa -konsertissa kuullaan ja
nähdään Sykkeen vakiokaartin
lisäksi huikea kavalkadi paikallisia esiintyjiä: aikuisia, nuoria,
lapsia, bändejä, kuoroja ja solisteja kunnan eri kolkista
Se nostaa kuitenkin esiin vakavia ja
ikuisia teemoja: parisuhteen
muodostamisen ongelmat ja
ihmisen tahdon häälyvyyden.
. Tuolloin lavan
valtaa Uniikki, tuo pienikokoinen, kansanedustaja Ben
Zyskowiczinkin sisarenpoika
tunnettu rap-artisti.
. Eivät
nuo neuvottelut helpot olleet,
mutta kävi kuitenkin niin, että
Elastiselta löytyi yksi vapaa
päivä keväälle, Silvan kertoo.
Elastinen, tuo suurisuinen
koko kansan suosioon kivunnut ilopilleri, esiintyy Huipussa 20. ?Hotelli. maaliskuuta.
Sappeen teatterin (kuva vasemmalla) kesätunnelma on tiivis ja iloinen. Mies niin sanotusti ?palaa
Huipulle?, sillä parin vuoden
takainen esiintyminen peruuntui. Miten
käy, kun tunteet kaikesta huolimatta heräävät?
Kesäkissat on hulvaton kupletti, laulu- ja naurunäytelmä,
joka on tehty viimeisen päälle
komedian keinoin. Saa nähdä, millainen sankari hän on esiintyessään, Silvan pohtii.
Millaisia raidereita, eli takahuonevaatimuksia näin isoilla
artisteilla on. Huhtikuun toisena viikonloppuna
Huipussa on kaksitahoinen
tunnelma, kun 10. Sappeessa on oma romanttinen tunnelmansa, aivan viehättävä. Tanssikansalle iloa sen sijaan tuo
Neljänsuora 6. Vähän
jäissä, pienissä häissä.. Sen edut pitää ottaa
käyttöön, Vihinen sanoo.
Mitä haluamme olla?
Kesäkissat -näytelmän sankarit
Pete (Janus Hanski) ja Make
(Manu Havisalmi) päättävät
etsiä huojennusta rikkinäisen
elämänsä ja karille joutuneiden parisuhteidensa ongelmiin
kahdenkeskisestä mieskaverusten kesästä.
He muuttavat vuokramökkiin, jossa elävät niin kuin parhaaksi näkevät, ja ehdottomasti
ilman naisia. Uniikilla on mahtava ääni.
Mielestäni hänen soundinsa
tuo esiintymiseen mukavaa
säröä ja tekee miehestä sympaattisen, Sylvan hymyilee.
Uniikki esiintyy poikkeuksellisesti kello 20.30, kun muut
keikat alkavat kello 22.
?Mä oon öissä töissä, en
missää myymälöissä. Juuri kun on mielessään
päättänyt, tämä asia menee
elämässäni näin, joutuukin
peruuttamaan ja miettimään
kaiken uudestaan, Heikki Vihinen sanoo.
Kesäkissojen musiikki koostuu suomalaisista ikihiteistä
Juha Tapiosta Popedaan, ja
väliin mahtuu jopa muumilauluja.
. Sydän-Hämeen Lehti
33
kyliltä
Kesäteatteri: Sappeen uutuusnäytelmä Kesäkissat
on vakavista ja ikuisista teemoista kudottu kupletti
Toteutuuko kaverusten
kesäunelma?
sappee
Uniikki esiintyy huipussa 14. Paula Koivuniemi, ja
seuraavana päivänä supersuosittu, letkeällä asenteella varustettu rap-duo JVG.
Ysäritujauksen Huippuun
tuo 4. kesäkuuta kello 19.
shl Ulla Siren
Naiset häädetään
mieskaverusten
kesästä - ainakin
hetken aikaa.
Uniikilla
ikärajaton keikka
14. maaliskuuta.
. Olut
ja makkara otetaan ruokalistalle, salaatit on tässä mökissä
kielletty.
Mutta kun naapurimökkiin
saapuvat kesänviettoon kaverukset Lissu (Anni Tervonen)
ja Maikku (Anette Ekholm),
tiukkoja päätöksiä pitää ruveta
miettimään uudelleen. Kesäkissa-
näytelmän ensi-ilta on Sappeen
kesäteatterissa keskiviikkona
10. maaliskuuta.
Kovia artistinimiä
Huipussa
sappee
Uniikki, Elastinen, Pepe Willberg, Paula Koivuniemi ?
melkoisen kovilla artistinimillä
on maustettu tapahtumakeskus Huipun kevät.
. huhtikuuta esiintyvä
CatCat. Matti tulee nyt ensikertaa
Pälkäneelle. helmikuuta.
Kansanmies Matti Nykästä
sen sijaan kuullaan Huipun lavalla 21. Joillakin artisteilla on ollut
vähän ylilyöntiä vaatimuksissaan. Näin suuret nimet eivät tietenkään ole niitä kaikkein helpommin hankittavia artisteja.
Suurin osa täytyy varata vuosi
etukäteen, Sappeen rinneravintolat Oy:n toimitusjohtaja
Juha Silván kertoo.
Elastisen kohdalla kävi tuuri.
. maaliskuuta Sappeessa
järjestetään pitkästä aikaa
keikka, jonne ovet ovat auki
alaikäisillekin. Onnistuin sitten neuvottelemaan Elastisen tilalle. Keskiviikko 4.2.2015
. Siellä voi tehdä aivan oman
tyylistään teatteria, ja yleisölle
kokemus on ainutlaatuinen
pelkästään luonnon vahvan
läsnäolon vuoksi.
. Pystyykö tapahtumakeskus vastaamaan heidän tarpeisiinsa.
Silvan ei halua paljastaa yksityiskohtia raidereista, mutta
myöntää, että ?kaikenlaista on
tullut nähtyä?.
. Olen rakentanut tekstiä
siten, että jokin tilanne tai dialogi johtaa johonkin biisiin,
joka osuu tarinaan, Vihinen
paljastaa.
Orkesterissa soittavat Ari
Kankaanpää, Kari Vehkaluoto, Tommi Rautiainen ja
Janne Salkolahti. Sitä kiittivät sekä
arvostelijat että yleisö.
. oli niin rohkaiseva kokemus, että se houkutteli
kirjoittamaan lisää kupletteja.
Sitä paitsi Sappeeseen on upeaa tehdä näytelmiä, nautin siitä
ihan tosissani, Vihinen hehkuttaa.
Hän muistuttaa, että vaikka
Sappeen kesäteatteri on syrjässä isoista keskuksista, syrjässä
ei merkitse samaa kuin sivus-
sa. 14. Tampereen Teatterin johtajana hän oli vuosina 1998?2010.. Kyllä jotkut toiveet aika
huvittavia ovat olleet.
Sappeen teatterissa on jälleen
ensi kesänä luvassa kotimainen
kantaesitys, kirjailija-ohjaajanäyttelijä, Kummeli-mestari
Heikki Vihisen uusin musiikkinäytelmä Kesäkissat.
Viime kesän näytelmä Yhden
tähden hotelli, jonka Vihinen
kirjoitti ja ohjasi yksinomaan
Sappeen kesäteatteria varten,
oli menestys. huhtikuuta
lavan ottaa haltuun ?aikuinen
nainen. Heikki Vihinen (kuva oikealla) on suositun Kummelikoomikkoryhmän jäsen, käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijä. Ex-vaimot saavat
kuulla kunniansa, kun asioita puidaan miesten kesken.
Kasataan oma vanha bändi ja
soitellaan tuttuja biisejä. Kos ei näitä päivämääriä jaksa odotella, kannattaa suunnata Sappeeseen 14.
helmikuuta, jolloin on paljon
hehkutetun Pepe Willbergin
vuoro lumota yleisönsä. Näytelmässä tarkastellaan
sitä, mitä me oikeastaan halu-
amme. helmikuuta meillä piti
olla Kasmirin keikka, mutta
mies perui, koska on Amerikassa
Se ei missään
Väinölässä on tällä hetkellä 30 asukasta.
Väinölän omaan kulttuuritoimintaan kuuluvat muun
muassa kesäteatterit.. Esimerkiksi ruoan valmistuksesta vastaa kaksi kolmen hengen porukkaa. Kai osa yhä
pitää meitä ihme hippeinä,
mutta pitäkööt, Peltola hymyilee.
Yhdessä pohditaan
elämää ja kuolemaa
. hoidetaan yhteistuumin. Saamme, ja toisisee. kummajaisporukka. Mutta
me emme ole syntyneet tänne pelätäksemme vaikeuksia,
vaan voittaaksemme niitä uusilla henkisillä asenteilla.
Yhdessä on helpompi kohdata ja voittaa maailman vastustavaa henkeä.?
. Vaikeampaa
Henkinen kasvu
vaatii keskinäistä
kanssakäymistä
?
Henkisissä kouluissa on kautta
historian havaittu
yhteistyön merkitys ja suurempi
tehokkuus verrattuna yksinäisen
etsijän toimintaan. Ei siis siinä,
etteivätkö Ihmisyyden tunnustajat olisi muuttaneet
entiseen vanhainkotiin. Peltolan sanoin . Me olemme
ei paeta
gelmien vuoksi.
syvällisellä tavalla.
paljon tekemisissä toistemMiten yhteisöön sitten pää. Johtoajatuksia ovat ihmisten keskinäinen veljeys,
usko jälleensyntymiseen ja
karma, eli syyn ja seurauksen
laki.
Arki-iltaisin yhteisön jäsenet kokoontuvat lukemaan
ääneen Pekka Ervastin teosofisia teoksia, joiden ajatuksista he sitten keskustelevat.
. Pekka Peltola,
Väinölän asukas
on saada nämä sisäistetyt teoriat toimimaan käytännössä,
kun ollaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa, Peltola
toteaa.
Väinölän yhteisö on syntynyt yhteisen maailmankatsomuksen, teosofian,
ympärille. Jonkin
vaikean ominaisuuden kohtaaminen toisessa ihmisessä
voi saada ajattelemaan, että
onkohan vastaavaa myös
minussa itsessäni.
Kaikessa yhteiselämässä
ihminen joutuu koetukselle tunne-elämänsä suhteen.
Millaisen tunnereaktion toisen ihmisen kohtaaminen
synnyttää. Meillä on paljon Pekka Peltola tietää, että henkisen kasvun markkinoilla on tarjolla jos jonkinlaista opasta ja opettajaa.
viljelysmaata ja syömme terveellisesti, Peltola mainitsee.
jo pakanneet kapsäkkinsä ja suuden pakenemisen sijaan hänen paikkansa.
jotka sanovat haluavansa Väi- tällaisessa paikassa joutuu
. Ruoan suhteen olemme pitkälti
omavaraisia. R ahoitamme elämisemme ja toimintamme
jäsentemme työansioilla ja
yhteisellä yritystoiminnalla,
Väinölässä asuva Heli Peltola kertoo.
Yhteinen yritys tekee erilaisia kodinhoitohommia ja
remontteja.
. Erakkotyypille tällainen
Väinölässä itseä
nölään henkilökohtaisten on- kohtaamaan itsensä hyvin yhteisö ei sovi. Sitä on helppoa yksin omassa kammiossa pohtia henkisiä
asioita ja päästä ?korkeampiin sfääreihin?. Väinölä ei kuitenkaan
Uusi mahdollinen asukas me kanssa. Heli Peltola kertoo, että missään nimessä ole paik- tutustuu hiljalleen yhteisöön, naan joudumme, kohtaamaan
yhteisöön tulee toisinaan ka, jonne elämää tai omia käy vierailuilla ja pohtii syväl- toistemme erilaiset luonteet
soittoja henkilöiltä, jotka ovat ongelmia paetaan. Teosofia on kansainvälinen liike, jolle on
ominaista ennakkoluuloton
henkisen totuuden etsiminen. Se ei suinkaan
merkitse laumasieluisuutta,
vaan suurempaa itsenäisyyttä ja kestokykyä, koska
vastavuoroisuus ei tuo mukanaan pelkästään ruusuisia
tunnelmia, vaan joudutaan
myös kohtaamaan itselle vastakkaisia luonteenpiirteitä ja
suvaitsemaan niitä. Pohdimme paljon elämän
suuria kysymyksiä, ihmisyyttä, elämää ja kuolemaa, ja
tietenkin rauhan asiaa, joka
on äärimmäisen tärkeä asia
yhteisöllemme.
Väinölässä käytännön asiat
. Meillä on hyvät välit naapureihimme. että väinöläläiset
ovatkin ?lähes normaaleja?.
. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Matkalla kohti korkeampaa minuutta
Arkin luento: Henkinen kasvu ja kehitys testataan
toisten ihmisten seurassa
Pälkäne
?Sieltä se kummajaisporukka
nyt sitten tulee ja ryhtyy kunnan elätettäväksi.?
Näin kirjoitettiin paikallislehden yleisöosastolla ennen
kuin Ihmisyyden tunnustajat
-niminen ryhmä oli muuttanut Vilppulan kunnan entiseen vanhainkotiin.
Toisin kävi. 34
Keskiviikko 4.2.2015
kyliltä
. muutti Väinöläksi nimettyyn entiseen vanhainkotiin.
Pikkuhiljaa ennakkoluuloisimmatkin naapurit tulivat
kylään ja huomasivat . Kaikki tekeminen
perustuu vapaaehtoisuuteen.
. Todelli- lisesti, voisiko Väinölä olla ja heikkoudet. ruoanlaitto, siivoamiset, 3,5
hehtaarin tontin kunnossa pitäminen . Yrityksen tuotto menee
yhteiselle pankkitilille, jota
asukkaat käyttävät vapaasti.
Tietenkin se on todella luottamuksellista touhua, mutta
olemme voineet luottaa toisiimme, Peltola toteaa.
Kolmekymmentä vuotta
sitten . On suureksi avuksi, jos saa kuulla
toisten ihmisten henkisistä
havainnoista.
Kokemusten vaihtoa voi
tietysti tehdä missä tahansa
olosuhteissa, mutta tiiviimpi
yhteenliittyminen synnyttää
väistämättä monia ongelmia,
ja pakottaa etsimään niihin
ratkaisuja: ennen kaikkia uudenlaisia ratkaisuja omassa
elämässään.
Yksin pyrkivä ihminen
on monesti liian heikko,
kokematon ja yksipuolinen.
Rakkaus tarvitsee aina kohteen, toisen ihmisen, samoin
veljeys, veljesrakkauden toteuttaminen. Jos se ei ole rakkautta, merkitsee henkinen
kasvu tuon tunteen muuttamista rakkaudeksi.
Sellaisen yhteishengen
luominen, joka veisi omaa
ja toisten henkistä kasvua
eteenpäin, lienee elämän
vaikeimpia tehtäviä. vaan
siinä, että he olisivat eläneet
kunnan varoilla.
puhelu jollekin tutullenne,
Kuvitelkaa kuin ette tuntisi tai ottakaa yhteyttä johontoisianne ennalta. Nähkää toi- naapuria, soittakaa mukava
senne vasta treffipaikassa. Heidän keskittymiskykynsä on parantunut yhteisten palapelinkokoa-
mishetkiemme ansiosta.?
Mia
?Kirjoita kiitollisuuspäiväkirjaa viikon ajan, joko
yksin tai perheen kanssa.
Jokaisen päivän kohdalle
jokainen keksii kolme asiaa, joista sinä päivänä on
kiitollinen.?
?Piirrä perheen tai puolisosi kanssa yhteinen maalaus.
Keksikää aihe, ja piirtäkää
kuva sitten siten, että jokainen saa vuorollaan lisätä kuvaan haluamansa asian. Keskiviikko 4.2.2015
. Näyttä
kää kuinka tärkeä toinen on.
?Piristä parisuhdetta pyytä- Päättäkää vaikka olla koko
mällä kumppaniasi treffeille. päivä hiljaa, ja vain tehkää
Ei perinteiseen tapaan, vaan mukavia, toisen huomioon
vaikkapa postitse lähetettä- ottavia tekoja.?
Rane-55
vän kirjeen tai sähköpostin
välityksellä. Kerro mihin
ottaa sellainen kirje jonakin hänessä aikoinaan ihastuit.
Vie kirje paikkaan, jossa
synkkänä talvirakkaasi saa lukea sen
iltana!?
Leena
rauhassa.?
Aila
. Kukaan ei
keskeytä. On kiva miettiä ennalta, mikä on ollut
viikon kivoin juttu. Olemme miehen kanssa huomanneet,
että usein tekemisen ohessa
tulee keskusteltua asioista,
joista on vaikea puhua vain
päättämällä, että nyt keskustellaan. Kir joitapa rakkaallesi
ka mukavaa onkaan vastaan- rakkauskirje. Etsi itsestäsi
tunne kuin olisit menossa ?Tehkää hyvä teko jollekulle
hänen kanssaan ensimmäi- tuntemattomalle. Sydän-Hämeen Lehti
35
kyliltä
Mielikuvitusleivonnaisia
ja kehukirje itselle
Talvipuuhat: Sydän-Hämeen Lehti kysyi lukijoilta
puuhavinkkejä talvi-iltoihin. Auttakaa
sille treffeille. Sytyttäkää
kynttilöitä, nauttikaa.?
Foodlover
?Kirjoita kehukirje itsellesi.
Keksi itsestäsi kaikkea kivaa
ja vie kirje postiin. Oi kuin- . Voi
olla varma, että yhteishenki
kasvaa.?
Yhdessä viihtyvä perhe
Antti ?Hellikää toisianne. Viime
viikolla se oli luistelu! Saa
myös kertoa, jos ei ole ollut kiva viikko. Kuka tietää, ehkä
toisesta löytyy paljonkin ?Pitäkää piknikki kotonanne. Sitten sen
jälkeen on usein hyvä olo,
ja on helppo mennä nukkumaan.?
Anni 9 vuotta
?Keksikää omia reseptejä ja
tehkää sitten ruokaa niiden
mukaan. Olkaa kin yhdistykseen ja kysykää,
kiinnostuneita, kysykää miten voisitte auttaa.?
Auttaja
uudelleen asioita, joita jo
tiedätte. Yhdessä perheessä on tapana
kertoa sunnuntaisin viikon kuulumiset.
Parisuhdetta sen sijaan voi piristää vaikkapa kirjoittamalla
puolisolle rakkauskirjeen.
?Meillä on äitin ja isän kanssa tapana istahtaa joka sunnuntai olohuoneen matolle.
Jokaisella on oma vuoro,
jolloin saa kertoa viikon
kuulumisensa. Joskus tosin
on käynyt niin, että jotakin
ruokaa ei vain kerta kaikkiaan voi syödä, koska se on
niin pahaa.?
Hän luennoi viime viikolla Arkissa aiheesta Henkinen kasvu ja yhteisöelämä.
nimessä ole aina helppoa,
Peltola myöntää.
Joka tapauksessa melko
hyvin 30-henkinen yhteisö on keskenään toimeen
tullut, sillä Väinölässä asuu
yhä kymmenen alkuperäistä
asukkaista.
Heli ja Pekka Peltola kertoivat viime viikolla Pälkäneen
pääkirjastossa henkisestä
kasvusta ja yhteisöelämästä.
Tilaisuus päätti Aseeton Suo-
Omavaraisuus ravinnossa on tärkeää yhteisön jäsenille.
mi -näyttelyn. Meillä on kolme
pientä lasta. Lue lisää: http://
www.ihmisyydentunnustajat.
fi/
shl Krista Kaitasuo
Kokki
?Palapelin kokoaminen perheen kesken. Perinteisen ruokailun siuusia asioita!?
Seppo jaan kattakaa eväät vaikkapa
olohuoneeseen. Ottakaa mielikuvitus peliin! Tehkää mielikuvitusleivonnaisia ja antakaa
niille nimet
Sydän-Hämeen Lehti
TALVEN LAATUMERKIT HAUHOLTA
Ostimme
SGN:n
loppuvaraston!
Tarjolla
ajoleikkureita,
kerääviä
ruohonleikkureita,
moottorisahoja,
silppureita ym.
Älä osta sahaa tai raivuria,
ennen kuin käyt kysymässä
ä
tarjouksen meiltä!
Stihl MS241 C
Kun vaadit
sahaltasi parasta!
649
699
?
?Moottorisahojen
aatelia?
Stihl MS193 C
Cub Cadet
528 HD SWE
?
895
Stihl MS261 C-M 50 cm3
Älä osta lumilinkoa,
ennen kuin käyt
kysymässä
tarjouksen meiltä!
2290
RAIVAUSSAHA
449
Askel
tulevaisuuteen,
mullistava
kolmivaihejärjestelmä
TV:t, digiboxit
ja antenniasennukset
?
Alle kauppiaan
nettohintojen!
Stihl RE581
?
Stihl FS460
UUTUUS!
HÖYRYPAINEPESURI
Stihl FS260
?
RAIVAUSSAHA
620
?
Ruohonleikkureiden /
sahojen
TÄYSTALVIHUOLTO.
Meiltä löydät
Kodinkoneet
edullisesti
kotiintuotuna
Meiltä kaikki varaosat!
Leikkikuja 2, Hauho, p. AVOINNA: MA-PE 9-17
Merkillisen reilu.
Merkillisen hyvää varaosapalvelua
KANGASALAN
(03) 377 1140 PALVELEMME
arkisin 8-18
lauantaina 9-14
Merkillisen hyvää huolto- ja korjaamopalvelua
KANGASALAN
(03) 379 0333 PALVELEMME
arkisin 8-17
Merkillisen hyvää rengaspalvelua
KANGASALAN
Rengasasennus ja myynti
(03) 377 3177 PALVELEMME
arkisin 8-17
lauantaina 9-14
+!.'!3!,!.4)% . 36
Keskiviikko 4.2.2015
. 03-6751190, gsm 0400-744 283
matti.rantti@mattirantti.fi, www.mattirantti.fi
+!43!3453!3%-!.6)%2%33½sWWW lXUS l
Mä halusin asua muiden
seiskojen kanssa ja tutustua
niihin, Toivola kertoo.
Avustajilla
iso rooli
Netta Toivola pääsi syksyllä 2013 testaamaan trike-pyörän
satulaa, kun motoristit vierailivat Anna Tapion koululla
koulukiusaamista vastustavan kampanjan merkeissä.
Molemmilla tytöillä on henkilökohtaiset avustajat, jotka helpottavat sekä opiskelua että vapaa-aikaa. Jos avaa oven, kannattaa
sanoa, että ovi on auki. Tilalle
ovat opiskelussakin tulleet
luetus- ja äänikirjat sekä tietokone ovat tärkeä osa oppimisessa.
Snygg ja Toivola opiskelevat pääosin samoissa ryhmissä muiden kanssa. Hyvin sujui!
. Isosisko Henriikka on
kanssa täällä 8. Ruokailu- ja siivoushommissa on eniten avun tarvetta,
samoin paikasta toiseen siirtymisessä. Keskiviikko 4.2.2015
. Iittiläinen Eerika Toivola
aloitti seiskaluokalla viime
syksynä.
Mitäs ihmeellistä siinä sitten
on. Niin, kun mä olen niin
kiltti ja hiljainen, heittää
Snygg väliin.
Todellisuudessa näyttävästi
ja hieman goottilaisittain pukeutuva Snygg on kaksikon
draamakuningatar, joka on
enimmäkseen äänessä. Eikä
kannata luottaa, että me tunnistetaan kaikki ihmiset pelkän äänen perusteella, Toivola
opastaa.
Avustajat ja avustettavat
kehuvat kilpaa toisiaan. Tai jos ihan tarkkoja
ollaan, niin Snygg näkee hiukan, Toivola ei lainkaan. Sydän-Hämeen Lehti
37
kyliltä
Anna Tapion koulu: Erilaisuus opettaa
Netta ja Eerika uskalsivat olla ensimmäisiä
Aitoo
Anna Tapion koulun alueella
ja muuallakin Aitoon kylällä
liikkuu nykyisin kaksi melkoisen ennakkoluulotonta tyttöä.
Tytöistä vanhempi, tamperelainen Netta Snygg, opiskelee
?Anniksella. Kaveritkin ovat avuliaita, mutta ei auttamista voida
tietenkään nuorten vastuulle
jättää, Vuorinen sanoo.
Joskus kaverien auttaminen
menee vähän hukkaan, jos
auttaja ei hoksaa sanoa, mitä
on tekemässä.
. Me olis saatu asua siskon
kanssa asuntolassa kämppiksinä, mutta ei me kuitenkaan haluttu. Miten mä kestän ilman
Oiskia, kun lähden täältä?
Syrjäkin on ihan paras, ja
Kontsa tosi jännä tyyppi,
kuuluu hänen arvionsa tietotekniikan-, historian- ja ruotsinopettajistaan.
Eerika ei ole vielä ennättänyt miettiä Anna Tapion
koulun jälkeisiä suunnitelmiaan, mutta Snygg ilmoittaa jatkohaaveensa tyylilleen
uskollisesti.
. Vuorisen mukaan molemmilla
tytöillä on loistava huumorintaju, mutta persoonina he
ovat hyvin erilaisia.
. Vähän
hiljaisempi Toivola hymyilee
kuunnellessaan kaverin puhetulvaa.
. Mulla oli täällä ennestään
tuttuja kavereita, eikä kotiin ole
ollut ikävä, kun viikonloput saa
olla siellä.
Mukavat kaverit ja isosiskon
läsnäolo ovat pitäneet myös
Toivolan koti-ikävän loitolla.
Vaihtelua koulunkäyntiin tuo
luokkien vaihtuminen aineesta
toiseen.
. Kuulostais
niin coolilta opiskella Tampereen Yhteiskoulun ilmaisutaidon erityislukiossa.
Vuorinen kertoo, että koulun väen aristelu on karissut
Netan ansiosta pois, eikä
Eerikan tulo ollut enää kellekään minkäänlainen ongelma.
. Aion hakea Tampereelle
TYKin lukioon. Läheisiksi tässä tullaan,
se on selvä, mutta joskus
avustajan jatkuva läsnäolo
voi ruveta ärsyttämäänkin,
Heikkilä arvelee.
Muut nuoret eivät aina uskalla tulla juttelemaan, kun
vanhempi avustaja on Snyggin tai Toivolan vieressä.
. luokalla.
Myös Snygg päätti aikanaan
äidin ehdotuksesta lähteä Aitooseen, eikä päätöstä ole tarvinnut katua.
Kaksi tiivistä kaksikkoa: Eeva Vuorinen (vasemmalla) avustaa Netta Snyggiä ja Reetta Heikkilä Eerika Toivolaa.
Roolit vaihtoon. Isoäitikin kävi nuorena tätä
koulua ja äiti ehdotti tänne lähtemistä. He
ovat koulun kautta aikojen
ensimmäiset näkövammaiset
oppilaat.
Anna Tapiolle tullaan usein
äidin tai vanhemman sisaruksen esimerkin innostamana.
Niin on käynyt myös Toivolalle.
. jo kolmatta vuotta. Tutussa paikassa koulun pihalla kokeiltiin, miten
Eerikalta sujuu Reetan ja Netalta Eevan opastus. Joissakin
aineissa he ovat avustajan
kanssa kahdestaan eri tilassa.
Opettajat ovat oppineet
ottamaan erilaiset oppilaansa
sopivasti huomioon työssään.
. Ne osaa huomioida, mutta ei ole koko ajan kyselemässä, että pysytkö mukana, ke-
huu Toivola.
Ensi keväänä koulun jättävä
Snygg antaa myös arvostusta
opettajilleen.
. Onhan koululla parisataa
muutakin oppilasta.
Snyggin ja Toivolan erottaa
muista koululaisista se, että
heillä on kulkiessaan yleensä
valkoinen keppi kädessään.
Kyse ei ole selfiekepistä, vaan
siitä, että molemmat ovat sokeita. Toivolan avustajana
on Reetta Heikkilä, joka tulee
koululle jo ennen tuntien alkua
auttelemaan aamutoimissa.
Snyggin apuna alusta asti ollut
Eeva Vuorinen jää puolestaan
iltaisin Eerikan tueksi.
. Eerika on kyllä jo niin
omatoiminen, ettei hän paljon
aamuisin apua tarvitse, Heikkilä myöntää.
. Enemmän olen varmasti
oppinut näiltä kahdelta kuin
he minulta, kiteyttää eräs
opettajista.
Jarmo Salonen. Sen takia en olekaan Netan kanssa välitunneilla, Vuorinen sanoo.
Kynnys on
jo madaltunut
Perinteinen pistekirjoitus
alkaa olla näkövammaisten
elämässä jo historiaa
Esimerkiksi Massachussetin yliopiston lääketieteellisessä yliopistossa toimii
tietoisuustaitokeskus, jonka
opettamilla jooga- ja mietiskelyharjoituksilla kohennetaan
potilaiden olotilaa.
Mitä sitten tulisi tapahtua,
jotta vaihtoehtoiset hoitomuodot hyväksyttäisiin myös
Suomessa osaksi virallista ter-
veydenhuoltoa?
. Helsingin Sanomissa
kerrottiin hiljattain tutkimuksesta, jossa puolet polven kierukkaongelmista kärsivistä
leikattiin oikeasti ja puolet
lumeleikattiin. 38
Keskiviikko 4.2.2015
kyliltä
. Euroopassa on lukuisia maita, joissa
luontaishoidot ovat jo pitkään
kuuluneet koululääketieteen
piiriin.
Suosiotaan länsimaissa kasvattaa myös monen eri tieteen
alan tietoa yhdistävä funktionaalinen lääketiede, joka
keskittyy geneettisten, ympäristöllisten ja elämäntapojen
yksilölliseen vuorovaikutukseen kroonisissa sairauksissa. Arja Annala itse suhtautuu ammattitaitoonsa nöyryydellä ja hillityn arkisesti.
Rautajärvi
Vielä muutama vuosi sitten
Tiina Hietalan keho oli ?täysin vino ja totaalisen jumissa?.
Vanhan polvivamman vuoksi
hän oli alkanut kävellä väärin.
Sen seurauksena koko kroppa
oli mennyt virheasentoon.
. Vaihtoehtoisten hoitomuotojen suosio
kasvaa kasvamistaan, ja esimerkiksi WHO suosittelee niiden
integroimista osaksi kansallista
terveydenhuoltoa. Heikossa tilanteessa oleville ih-
misille on helppo myydä jos
jonkinlaisia parannuskeinoja. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Jäsenkorjaaja Arja Annala toivoo, että jonakin päivänä myös Suomessa koululääketiede ja vaihtoehtoiset hoitomuodot voisivat kulkea käsi kädessä.
?Mikään hoitomuoto ei ole huuhaata,
jos asiakas saa siitä avun?
Vaihtoehtoiset hoitomuodot: Rautajärveläisen jäsenkorjaaja Anna Annalan luona käydään muista kunnista saakka. Jos hoitoon tulee ihminen, joka ei usko voivansa
parantua, ja joka pistää koko
sielullaan ja kropallaan vastaan, voi olla varmaa, ettei hän
saa hoidosta apua.
Toisaalta vaihtoehtoiset
hoidot eivät ole ainoita, joissa
avoimella asenteella ja uskolla on suuri merkitys paranemiselle. Joka
tapauksessa toivon, että jonakin päivänä vaihtoehtoiset
hoitomuodot ansaitsisivat terveydenhuollon hyväksynnän,
Annala sanoo.
Annalan hoidossa käy paljon terveydenhuollon ammattilaisia, esimerkiksi selän
ja niska-hartiaseudun kivuista
kärsiviä sairaanhoitajia. Arja hoiti minua kolme
kertaa, minkä jälkeen kroppani oli täysin suora. Vaikka toisaalta, onhan Arjalla selvästikin sellaista ?luontaista näppituntumaa?, mitä
ei mielestäni voi pelkästään
koulutuksen saamalla ammattitaidolla selittää. Havahduin kunnolla ongelmaani, kun ratsastuksenopettaja sanoi, että vinous
näkyy myös ollessani hevosen
selässä. mietiskely- ja
mindfulness-tekniikat eivät ole
enää pienten piirien hippiharrastuksia, vaan niistä on tullut
valtavirtaa. Hoitajan tehtävä
on aina auttaa asiakasta niin
hyvin kuin on mahdollista.
Annalan mukaan mikään
hoitomuoto ei kuitenkaan ole
huuhaata, jos asiakas saa siitä
avun.
. Niin ei kuitenkaan pitäisi
koskaan olla. Parantumisessa tarvitaan
myös luottamusta ja avoimuutta. kuntoon, hän ei
usko Annalalla olleen käytössään ?poppaskonsteja?.
. Virheasennon vuoksi
olin myös alkanut kärsiä kovista niska- ja päänsäryistä,
Hietala kertoo.
Hieronnoista ei ollut apua,
eikä ortopedistä, joka ei ollut
varma, millainen diagnoosi
Hietalalle pitäisi antaa. Vaihtoehtoisissa
hoitomuodoissa on kuitenkin
mukana myös kaikenlaista
huuhaata.
Hippiharrastuksia?
Taloustutkimuksen muutama
vuosi sitten julkaiseman tutkimuksen mukaan kaksi miljoonaa suomalaista on käyttänyt
luontaishoitoja. Jotkut
asiakkaista tulevat vastaanotolle lähete kourassaan.
. On myös hädänalaisen
ihmisen hyväksikäyttöä. Vuoden päästä leikkauksesta molempiin
ryhmiin kuuluneet kokivat. Suomessa funktionaalisia
lääkäreitä on vähän, ja heidän
vastaanotoilleen on usein jopa
kuukausien jonot.
Niin ikään erilaiset läsnäolotaitoihin perustuvat hoitomuodot ovat saavuttaneet
hurjan suosion . Nykyään en
muista, milloin viimeksi olisin
kärsinyt monen päivän niska- ja hartiajumeista, Hietala
hymyilee.
Vaikka Hietala tuli ?ihmeellisen nopeasti. Ikävä kyllä joudun käännyttämään heidät ovella pois, ja
sanomaan, että lähete on fysioterapeuttia varten. Hän löytää
todella nopeasti kipupisteet
ja avaamista vaativat paikat.
Kaiken päälle Arja on mainio
persoona. Jäsenkorjaus on järjellä
käsitettävä juttu, koska loppupeleissä se perustuu ihmisen
anatomiaan.
. Temperamenttinen,
ja väliin melko räiskyväkin
tyyppi.
Hietala on sitä mieltä, että
vaihtoehtoisia hoitomuotoja
tulisi käyttää perinteisen koululääketieteen rinnalla, ja että
niiden tulisi lääkärin määrääminä hoitoina päästä Kelakorvauksen piiriin.
. Tähän on vaikea antaa
yksikantaista vastausta. Lopulta hän määräsi Hietalan
tähystykseen. Sinne Hietala
ei kuitenkaan mennyt, koska
jonottaminen olisi kestänyt
kaksi vuotta.
Kun jäsenkorjaaja Arja
Annala joitakin vuosia sitten
muutti Rautajärvelle, päätti
Hietala piipahtaa hänen vas-
taanotollaan.
. Toivon, että
jonakin päivänä asia olisi toisin.
Luontaishoitojen integroiminen viralliseen terveydenhoitoon on Annalan mukaan
hankalaa esimerkiksi siksi, että
vaihtoehtoisia hoitoja antavat
toisinaan kouluttamattomat
ihmiset.
. Moni on saanut häneltä avun
ongelmiin, joita perinteinen koululääketiede ei ole osannut hoitaa. Toisaalta ongelmaksi voi
muodostua se, millaisia hoitomuotoja virallisen terveydenhuollon rinnalle hyväksyttäisiin
Lounaan jälkeen
kaikki siirtyivät jalkaisin Sanomatalon Mediatorille kuuntelemaan tietoiskua Helsingin
Sanomien toimittamisesta ja
valmistautumaan iltapäivän
juhlaseminaariin.
Eläköön tasavalta! -juhlaseminaari oli K. Jokainen kuitenkin arvioikoon itse, haluaako hän tällaisia hoitoja koittaa, ja miten
hän niihin suhtautuu.
Ilman mystifiointia
?Noita?, ?meedio?, ?shamaani?. Kuva: Elisa Hyvärinen. Kvanttimekaniikan mukaan 96 prosenttia
maailmankaikkeudesta on energiaa ja pimeää ainetta.
Arja Annala ei ota kantaa
energia-asiaan. Esimerkiksi polven oireilun syyksi
saattaa paljastua nilkan liiallinen kiertyminen sisäänpäin.
Iskiasvaivojen syyt voivat löytyä
jalkapohjasta. He ajattelevat,
ettei ihminen ole vain ruumis,
vaan monisyinen henkinen,
psyykkinen ja fyysinen kokonaisuus.
Länsimainen lääketiede
ajattelee, että jos maha on kipeä, korjataan maha. Seminaarissa oli puhujina myös
oikeusministeri Anna-Maja
Henriksson sekä kansalliskirjaston ylikirjaston hoitaja Kai
Ekholm.
Ennen K.J. Tiedän monia
muitakin ihmisiä, jotka ovat
saaneet jäsenkorjaajilta apua.
. Itämaisessa lääketieteessä sen sijaan
kysytään, onko potilaalla ollut
huolia tai murheita. tammikuuta. Puheessa
vedottiin erityisesti sananvapauden mukanaan tuomaan
vastuuseen.
Elisa Hyvärinen, Hanna
Puntila ja Jonna Kurjanen/
Anna Tapion koulu
Nuorten puheenvuoron Eläköön tasavalta! -juhlaseminaarissa käytti
Anna Tapion koulun oppilas Hanna Puntila. On
vastaanotollani myös itketty.
Mielestäni se on hyvä asia. Tieto avun
saamisesta leviää puskaradion kautta.
. Matkaan lähteneet
kahdeksan yhdeksäsluokkalaista vierailivat eduskuntatalossa, Päivälehden museossa
nuorten parlamentin kerhotilaisuudessa sekä Sanomatalossa Eläköön tasavalta! -juhlaseminaarissa.
Lehtori Eeva Syrjän johdattama ryhmä suuntasi aamulla
eduskuntaan Kokoomuksen
kansanedustaja Timo Heinosen vieraaksi. Ståhlbergin
säätiön puheenjohtajaa Pekka Hallbergia nuorten puheenvuoron käytti Anna Tapion koulun oppilas Hanna
Puntila. Itämaisen
lääketieteen mukaan tunnetason ongelmat tallentuvat soluihimme. Ståhlbergin
100-vuotissyntymäpäivän
kunniaksi järjestetty tapahtuma, jonka pääteemoina olivat
Ståhlbergin lisäksi sananva-
paus sekä sen toteutuminen
sosiaalisessa mediassa.
Tilaisuuden avasi ja yleisön tervetulleeksi toivotti
Helsingin Sanomien vastaava
päätoimittaja Kaius Niemi. J. Arja tokaisi, että katsotaanpas sitä kättä. Mies oli alkanut elää hyvin
varovaista, rytmihäiriöt huomioon ottavaa elämää. Hän oli onnellinen, kun moottoripyörää
ei sitten tarvinnutkaan myydä,
Annala hymyilee.
Puualan hommia ikänsä
paiskinut luopioislainen Perttu Pohjanperä sen sijaan oli
jo niin tottunut olkapäänsä
ongelmiin, ettei hän uskonut
niille voitavan tehdä mitään.
. Näin ollen
selän kipu johtuu tunnepuolen
asioista.
Ruumis ja mieli ovat yhtä:
kun kroppa saadaan auki, avautuu usein myös yhteys tunteisiin.
. Yhden
asiakkaan olo hoidon jälkeen
oli niin kepeä, että hän vannoi kävelevänsä muutaman
senttimetrin maanpinnan
yläpuolella.
Annalan luo tullaan toisista kaupungeista. Sellaisen 20
minuuttia hän aukoi kropastani lukkoja, minkä jälkeen käteni nousi kepeästi olalle, ja on
noussut tähän päivään saakka.
Minä vannon, että tämä on
totta, Pohjanperä nauraa.
Ihmeissään nopeasta avun
saamisesta on myös kuhmalahtelainen Saila Haaparanta, joka oli työtapaturman
vuoksi kärsinyt vuosia iskiasvaivasta.
. Silloin keho kantaa
traumaattisia kokemuksia niin
kauan, kunnes ihminen on
valmis kohtaamaan jumitusta
aiheuttavat tunteensa ja päästämään niistä irti.
Itämaisen filosofian mukaan
kehomme on pohjimmiltaan
energiaa, jolloin kehon ongelmien ajatellaan johtuvan energiankulun ongelmista.
Toisaalta myös länsimaisesti
ajateltuna kaikki on energiaa,
kun todellisuus pilkotaan tarpeeksi pieniin osiin. Keskiviikko 4.2.2015
. sosiaalisessa mediassa.
Puntila myönsi, että nuoret
pitävät sananvapautta usein
itsestäänselvyytenä. Jos ihminen stressaa ja hermoilee, mahan hermot saattavat ärtyä. Kuva: Elisa Hyvärinen
Eläköön tasavalta! -juhlaseminaari: Hanna Puntila Anna Tapion
koululta muistutti, että sananvapauteen kuuluu vastuu
Vapautta, vastuuta,
WhatsAppia ja Instagramia
Aitoo
Pieni ryhmä Anna Tapion
koulusta teki päiväretken Helsinkiin keskiviikkona 28. Sen sijaan hän
uskoo, että jotkut sairaudet tai
fyysisen tason lukkiumat johtuvat tunnetason lukoista.
. ?Vapautta, vastuuta,
WhatsAppia ja Instagramia?
-puheessaan hän korosti sananvapautta nuorten parhaiten tuntemassa ympäristössä
. Rytmihäiriöt katosivat, kun Annala aukaisi
lapaluun alaosassa olleen jännitystilan.
. Kävin
fysioterapiassa, ja sainkin sieltä
kallisarvoisia vinkkejä, mutta
käsi ei kuitenkaan tullut kuntoon, Pohjanperä kertoo.
Ihmiskeho on
monisyinen
kokonaisuus.
Joskus vaivan
aiheuttaja
ja oireileva
alue voivat
sijaita kehossa
kaukanakin
toisistaan.
Erään kerran juoksua harrastava Pohjanperä meni
Annalalle hierotuttamaan
jalkojaan. En kuitenkaan halua lähteä puimaan
mitään tämän maailman todellisuuden ylittäviä juttuja.
Haluan vain tehdä työni.
Joskus Annalalta pääsee
hoidon aikana ?sammakoita
suusta?. Ja miksi en
olisi, koska olen saanut niistä
avun. Tukielimistö on kuormitettuna kineettinen ketju, jossa
yhden nivelen liike vaikuttaa
seuraavaan niveleen. Perinteiset hoitomuodot,
lääkkeet, hieronnat, lämpöhoidot ja venytykset auttoivat
vaivaani aina hetkeksi. Tutustuttuaan
taloon oppaan kanssa oppilaat
tapasivat Heinosen täysistuntosalin lehtereillä.
Heinonen otti ryhmän
iloisesti vastaan ja kertoi monipuolisesti kansanedustajan
työstä ja arjesta. Jos
itkettää, niin itkut on itkettävä
pois. Uskon, että minulla on
jonkinlainen lahja. Sitten
menin Arjalle, ja pääsin ongelmastani eroon yhdellä
hoitokerralla. Annalan mukaan jäsenkorjaaja vapauttaa
hoidettavan hermoston lukoista
ja jumeista, jotta hermosto pääsee palaamaan alkuperäiseen,
oikeaan asentoonsa.
. Suurin ja
ainoa päämääräni on antaa
kaikkeni, jotta saisin asiakkaan kuntoon.
Arjala myöntää uskovansa johdatukseen. Tämä puolestaan
saa selän kipeäksi. Annala totesi
naiselle, että ?syyskuussa sinä
olet raskaana?.
Ja niin nainen oli.
shl Krista Kaitasuo
Eduskuntatalossa, Päivälehden museossa ja Eläköön tasavalta! ?juhlaseminaarissa olivat mukana
Anna Tapion koulu yhdeksäsluokkalaiset Joni Laurén (vasemmalla), Elmeri Kämäri, Lehtori Eeva
Syrjä, Janne Virtanen, Hanna Puntila, Akusti Naulapää, Jonna Kurjanen, kouluavustaja Eeva
Vuorinen ja Netta Snygg. Jotkut asiakkaani ovat tul-
leet jälkikäteen kertomaan minulle, että hoito on vapauttanut heitä myös henkisesti. Ei ole myöskään
harvinaista, että päänsäryt johtuvat häntäluun ongelmista,
Annala havainnollistaa.
Kerran Annalan vastaanotolle saapui sydämen rytmihäiriöistä kärsivä mies. Ohimennen hän
sattui mainitsemaan hartiavaivastaan.
. Sydän-Hämeen Lehti
39
kyliltä
saaneensa ongelmiinsa avun.
Onko sinulla huolia?
Koululääketiedettä täydentäviä
hoitomuotoja käyttäviä yhdistää yksi asia: halu huolehtia
terveydestä mahdollisimman
monipuolisella, kokonaisvaltaisella tavalla. Aina hän
ei tiedä, mistä intuitiivinen
tunne ohjata käsi tiettyyn
kohtaan hoidettavan keholla
tulee. Usein Annala näkee
asiakkaan ongelmat jo siinä
vaiheessa, kun tällä on vielä
vaatteet päällä.
. En myöskään halua olla
maailman napa. Työstään
kävi kertomassa myös Heinosen eduskunta-avustaja Anni
Puntila.
Nuoret pitivät vierailua
erittäin mielenkiintoisena ja
antoisana. Eduskuntavierailun
jälkeen ryhmä siirtyi Päiväleh-
den museoon nuorten parlamentin kerhotilaisuuteen,
jossa keskustelun aiheena oli
verkko ja sananvapaus.
Päivälehden museon johtaja Saila Linnahalme sekä
Opinkirjon erityisasiantuntija
Tiina Karhuvirta ottivat ryhmän vastaan muualta tulleiden
koululaisten joukkoon. Henkilökohtaisesti olen
hyvin avoin vaihtoehtoisille
hoitomuodoille. Arja Annala myöntää,
että jotkut avun saaneet ovat
kutsuneet häntä huumorimielessä näillä nimillä. En halua mystifioida tai
yliluonnollistaa näitä asioita. Nuorten parlamentissa nuoret saivat ottaa kantaa ajankohtaisiin
asioihin ja työskennellä pienissä ryhmissä, jotka koostuivat
eri puolelta Suomea tulleista
oppilaista.
Anna Tapion koulun Akusti
Naulapää ja Joni Laurén tutustuivat innokkaasti museon
tarjontaan. En ollut vuosikausiin
saanut oikeaa kättäni vietyä
vasemmalle olkapäälle. Kerran hänen luokseen tuli lapsettomuudesta
kärsivä nainen. Muussa tapauksessa ne
kerääntyvät kehoon ja aiheuttavat jumitiloja.
Nopeaa avunsaantia
Mitä jäsenkorjaaja sitten käytännössä tekee
Kuvassa krokotiilirobotti ja koirarobotti.
kutsuu tutkimaan ja saa lapsen hänen sosiaaliset ja motoriset
. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Elämäntaitoja oppimassa: Leikkiminen on harjoittelemista tulevaisuutta varten.
Lapselle itselleen se on kuitenkin hauskaa puuhaa, josta ei hyötynäkökulmia etsitä.
Metsä täynnä IHMISROBOTTEJA
Aitoo
nossia, vaan robottikoiramak- lirobotti, robottityttö ja aimo
karaa, Anttu korjaa.
liuta robottikoiria.
Pupuäiti tarttuu keppiin ja al
Erään robottikoiran vaskaa siivota lattiaa. Metsä on pinut ja sisäistänyt kehityskau- vauva, Anttu selittää.
myös kuntouttava ja rauhoit- delleen tärkeitä asioita.
Vaikka Antun mielestä
tava ympäristö, niin lapselle
Kuolema, vanhempien ero, myös miehen on lupa vaskuin aikuisellekin.
onnettomuudet . Heittää, potkia
tai mennä vaikka Laiva on
lastattu -leikkiä. Ei robottikoirat syö Kaba- Sattuuko kuollutta. Rehel- toamisesta. Pallo on tästä hyvä esimerkki: Se voi leikissä olla
muna, jäätelöpallo tai mitä
ikinä mielikuvitus ikinä keksii. Eikä leikkeihin
tulipalojen sammuttamisesta,
mene kuin tovi, kun pupusta Lapsi oppii leikkien kautta tai etsiä kadonneita ihmisiä ja
on kehkeytynyt maailman yhteistyötaitoja, kokeilee rajo- esineitä.
kovin muusikko, joka hakkaa jaan, totuttelee erilaisiin sään. Hyvässä
leikissä Turtlesin kaverina
saa olla vaikkapa balleriina ja
kissanpentu. Aikuisten vastuulla on tilanteen tasalla. Sillä voi leikkiä yhdessä
tai itsekseen. Riittää, että minen kielletty . Heidän mielikuvi- pareissua, häitä tai hautajaisia.
Miia Kangasvieri ei ?sot- tastrofitilanne päällä: yksi
tuksensa todellakin lentää,
Aitoon Pukkivuoren ryhmik- keennu. Metsä on mahtava leikki- lanteissa.
Kuolema ei ole mukava juttu
paikka, johon soisin lapsia vie. Kyllä täällä paljon leikitään Transformersia ja Turtleseja. den ilmaisua ilman epäonnis- li. Eniten olisin kuitenkin huolissani lapsista, joiden mielestä leikkiminen on
lapsellista . Metsä tapahtuvia asioita, millaiset sängyssä ja odottaa silityksiä.
päästämiseen. Niin on. lasten omiin leikkei- pikkupupuista on kadonnut.
sen päivähoitaja Jutta Parik- hin muussa kuin siinä tapauk- Hätä kestää kuitenkin vain
ka hymyilee.
sessa, että leikit äityvät turhan hetken, sillä auttajapupu on
Vastaavan päivähoitajan rajuiksi. Vaikeita tilanteita
. Tämän tiesi
jo sata vuotta sitten elänyt
englantilainen kehitysfilosofi Herbert Spencer, jonka
mukaan me emme lopeta
leikkimistä sen johdosta, että
vanhenemme, vaan me vanhenemme, koska lopetamme
leikkimisen.
Jos me aikuiset säily ttäisimme edes osan luovasta
lapsenmielisyydestämme,
ehkei meidän tarvitsisi olla
huolissamme lastemme leikkitaitojen katoamisesta.
shl Krista Kaitasuo. Sen saa
hin. - LumiElias sanoo.
tyypillisiä ovat kysymykset: isosisko, vauva, koira, kissa,
ukonkin voi tulla kylmä, Elias tietää.
. Toki aikuisten tehtävä on kärirobotin luo ja virkoaa lääsee leikkinsä avuksi leluja tai toimia tarpeen tullen myös kärin hellässä huomassa.
muita materiaalisia välineitä. Pikkupupu
Miia Kangasvierin mukaan katsoa, että leikit pysyvät tur- löytyy eksyneenä ja kylmismitä taitavampi leikkijä lapsi vallisina.
sään kuusen alta, pääsee lääon, sitä vähemmän hän tarvit. 40
kyliltä
Keskiviikko 4.2.2015
. . siis nuotion . Pahemminkin olisi voinut
Myös ympäristö itsessään ja neitä, ideoita ja tarjota leikkiin käydä, Katariina tietää. On krokotiiMihin ihmeeseen mieliku-
vitus ja leikkitaidot sitten ovat
katoamassa. Tai isoveraa mielikuvitusnuotiolla . sä leikeissä lapsi saattaa myös si kotileikissä mihin tahansa
. - No eihän kesällä voi laskea mäkeä tai tehdä
metsässä vaeltelee jos jonkin- suuteen.
lumiukkoa. Joskus on kuitenkin tär- näin pienelle pupulle. Jos sanoo, että kuolema Viime vuosina on puhuttu
on syvää unta, herkempi lapsi lasten mielikuvituksen köyhsaattaa säikähtää ja alkaa pelä- tymisestä ja leikkitaidon katä nukkumaanmenoa. Myös esimerkiksi Duu-
dsonien, Possen, Salattujen
elämien ja Teiniäitien aiheet
tulevat jo päiväkoti-ikäisten
leikkeihin.
. On kivaa, kun minua sililiikkumaan monipuolisesti ai- taitonsa ovat ja onko hän op- tellään ja minä olen vain pieni
van huomaamatta. Mutta mieluummin leikin
keppien päihin on työnnetty tumisen pelkoa.
Turtlesia tai Transformersia.
kävyt, joita he pitävät puunKatariina sen sijaan suostuiVaikeisiin asioihin liittyviskarahkan . Jukka Laajarinne
linen kannattaa olla, muttei kirjoittaa teoksessaan Leikkikarun rehellinen. Olisi
lapsen elämänkokemukset sopiva ympäristö sekä auttaa voinut seurata kuolema. Pallolla ei ole
myöskään ikärajaa, se käy niin
taaperolle kuin koululaisellekin.
Sanotaan, että lapsenmielisimmät, uteliaimmat ja
myönteisimmät ihmiset elävät pisimpään. yllä. Leikin kautta tutustutaan nopeasti esille, kun tulee iso
kuin viimeistä päivää.
. Onvaikuttavat leikin laatuun.
lapsia mahdollisissa pulmati- neksi ehdittiin ajoissa paikalle.
. . Seuraavassa
tuulla on suuri tehtävä: huohetkessä pupu istuu saunas- Kuolema hivuttautuu lehtia hätätilanteista, kuten
sa, ja keppi onkin vihta. Onneks tällä robotilla on
kitaraksi muuntunutta keppiä töihin ja yhteiskunnan normei- vesiletku sisällänsä. Miksi en
kuollut?, Kangasvieri luette- voisi esittää poikaa. Koska mummo ja kerran pappa, Kaihminen kuolee. Olen ollut isä, äiti, pikelämän suuriin kysymyksiin.
. myös vai- taanottaa hellyyttä, yhtä asiaa
Ensi syksynä eskariin me- keat asiat tunkeutuvat lasten Anttu ei sulata:
nevä Anttu Kostiainen ja leikkeihin. leikin rikastuttajina, antaa väli. Hautajaisleikkien ohessa kuveli, isoveli, pikkusisko,
Vieno ja Elias tekivät lumiukolle lämpimät vaatteet. kontrolliyhvastaa juuri siihen kysymyk- teiskunnan lapset suomalaisseen, mitä lapsi on kysynyt, lasten lopettavan leikkimisen
kaksi vuotta muita Pohjoislapsentasoisesti.
maiden lapsia aikaisemmin.
Laajarinteen mukaan leikin
Äiti on
varhainen lopettaminen aiaina nainen
heuttaa sosiaalisia ongelmia
Pukkivuoren ryhmiksen lähi- ja jopa taipumusta väkivaltaiVieno, Katariina, Sara ja Peetu tykkäävät talvesta. Siinä
tävän enemmänkin. Kabanoossia,
. Nukkuuko tariina luettelee. Hyvä
leikkiväline on monipuolinen,
turvallinen ja tukee lapsen kehitystä monelta kantilta.
. Metsässä keää vain havainnoida lasten katoaa kokonaan ja muuttuu
on keppejä, käpyjä, lunta ja leikkejä. siis lapsista, jotka
joutuvat liian aikaisin mukaan
aikuisten maailmaan ja lopettavat leikkimisen kokonaan.
Pallo on hyvä
leikkiväline
Leluissa laatu korvaa Kangasvierin mukaan määrän. Siinä näkee, miten näkymättömäksi.
varpuja, joista kaikista voi ke- lapsi hahmottaa ympärillään
Anttu-pupu makaa pinnaPeetu ja Elias eivät tarvitse leluja mielikuvituksensa lentoon
hitellä aivan mitä vaan. Lasten leikeissä liikutaan ympäristöön ja jäljitellään to- palo, kuusi vuotta täyttävä
todella nopeasti tilanteesta dellisia tilanteita, kuten kaup- Katariina Tuominen kertoo.
Pian metsässä on täysi katoiseen. Syypääksi on väitetty mitäpä muutakaan kuin
televisiota ja muita teknisiä
välineitä.
Miia Kangasvierin mukaan
on totta, että televisiosarjojen
sisällöt näkyvät lasten leikeissä.
. Tai ehkä jos laittaa lunta talteen pakastimeen, Vieno pohtii.
laisia robotteja. Hyvää makkaraa, Anttu haluta aikuiselta vastauksia rooliin.
toteaa.
. Äiti on aina nainen.
kiakangas paistavat makka- ajatuksiaan, tunteitaan ja nii- Voisin olla ehkä isä. Sehän on
myös ihminen.
lee.
Jutta Parikan mukaan vaikeista asioista kannattaa puhua yksinkertaisesti, mutta Leikin
loppu?
realistisesti.
. Toisaalta kautta aikojen
lapset ovat imitoineet näkemiään ja kokemiaan asioita.
Ei haittaa, vaikka leikissä olisi
Turtles-kilpikonnia, kunhan
mielikuvitus säilyy, eikä leikin
ole pakko liiaksi muistuttaa
televisio-ohjelmaa. Kotileikeissä poika ei voi
kohta nelivuotias Elias Kor- imitoidessaan lapsi käsittelee olla äiti
Lapsi alkaa
ymmärtää, miten esineitä käytetään.
Esittävä leikki (2?3 vuotta). Yhteisleikeissä harjoitellaan
toisen asemaan asettumista, kuuntelemista,
huomioonottamista, oman vuoron odottamista
ja rikasta kielellistä ilmaisua.
Sääntöleikki (5?6 vuotta). Matkan pituus tai vaikeus, sopivan luontoympäristön
puuttuminen, heikko pukeutuminen ja muut käytännön
hankaluudet, kuten vaikkapa
koirankakkainen metsä, pitävät
harmittavan usein päiväkotilaiset pois luonnosta.
Saarisen mukaan lasten
luontosuhteen vahvistamiselle
olisi kuitenkin vankat terveysperusteet.
. Lapsi jäljittelee
kokemiaan tilanteita ja toimintoja.
Roolileikki (3?4 vuotta). Vaikka ne ei oo tyttöjä, niin on nekin ihmisiä, Sara tietää.
Lapset viihtyvät luonnossa,
ongelmana sinne pääsy
Vieno ja lumienkeli.
Vaikka metsä tai muu luonnonympäristö sijaitsisi lähelläkin
päiväkotia, joka kolmannessa
Suomen päiväkodissa luontoon ei lähdetä henkilöstön
riittämättömyyden tai kielteisten asenteiden vuoksi.
Näin todetaan Suomen päiväkotien luontosuhteesta
tehdyssä valtakunnallisessa
kyselyssä, johon osallistui lähes 800 päiväkotia.
Kyselytutkimuksen toteuttivat filosofian tohtorit Kimmo
Saarinen ja Juha Jantunen Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutista yhdessä Lastentarhanopettajaliiton kanssa.
Tutkimuksen tavoitteena on
kasvattaa luonnossa viihtyviä
ja vastustuskyvyltään terveem-
piä lapsia.
Kyselyn tuloksista ja EteläKarjalassa tehtävän pilottihankkeen kokemuksista on
tarkoitus koota varhaiskasvatusta tukeva terveysperusteinen toimintamalli ja opas
Lapsen leikin kehitys
Esineleikki (6 kuukautta ?2 vuotta). 2007
Elias, Sara, Vieno ja Katariina tietävät, miten nuotio sytytetään mielikuvituksen voimalla.
Suomen kaikkien päiväkotien
käyttöön.
Luonto pitää
terveenä
Projektipäällikkö Kimmo Saarisen mukaan turvallisuusmääräykset ja vastuukysymykset
nousivat tutkimuksessa usein
esiin.
. Keskiviikko 4.2.2015
. Vahva
luontosuhde lapsuudesta asti
vahvistaa luontaista immuniteettia ja ?allergiaterveyttä?.
Siksi lähimetsät ovat elintärkeitä jokaiselle, Saarinen sanoo.. Urbaanissa ympäristössä
elävien ihmisten katkennut
luontoyhteys on ainakin osittainen syy moniin ympäristöja terveysongelmiin. Perinteisiä sääntöleikkejä ovat
lautapelit ja pihaleikit (kirkonrotta, pikipata).
Lähde: Minna Karjalainen ja Katri Rouhento: Leikki
kohtaamispaikkana . Sydän-Hämeen Lehti
41
Saran (vasemmalla) lempirooli kotileikeissä on äiti tai isosisko. Katariina sen sijaan voi olla mikä vaan. Roolia esittävä lapsi erottaa
jonkin todellisen henkilön tunnusmerkit ja teot osaksi
tätä henkilöä ja asettuu tämän rooliin. Leikin onnistumiseksi
aletaan luoda sääntöjä, joihin odotetaan muiden
leikkijöiden sitoutuvan. erikoistumiskoulutus 2006. Roolileikki on
varhaislapsuuden tärkein leikin muoto.
Yhteisleikki (4?5 vuotta). - Olen vaikka isä tai veli
Olohuoneen lattiaa
ei ole vielä pinnoitettu uudelleen, ja siihen on jätetty
huumorimielessä tarra, joka
kehottaa vierasta odottamaan
asiointivuoroaan tässä.
Talon väki on päättänyt katsella rauhassa, mitä asuntoon
kaipaisivat, ja jatkaa remonttia
myöhemmin tarpeen mukaan.
. Kyläläiset seurasivat lievästi ilmaisten kiinnostuneina, kun pihaan
alkoi siirtyä sisätiloista purettua pankkitiskiä ja muuta purkutavaraa. Jotain normaalista poikkeavaa haettiin.
Vesitornia tai tuulimyllyä ei
löytynyt, mutta pankki löytyi,
talon isäntä myhäilee.
Naapuritalon Siwa saa isot
kiitokset läheisyydestään, kun
Espoossa lähikauppaan oli
matkaa 10 kilometriä. Puolen metrin
vahvuista ja varmaan tonnin
painoista ovea varmistaa vielä
rautainen kalteriovi.
. Pankkisali on
muuntunut reilunkokoiseksi
olohuoneeksi. Ainakin kuutiometrin kokoinen
tallelokero tarjoaa vieraiden
arvoesineille turvallisen säilytyspaikan.
Turvassa ovat myös talon
emännän lukuisat korkokengät
ja muut asusteet, sillä pankkiholvi on muuttunut hänen vaatehuoneekseen. Heti kun oltiin tultu,
vaihdos kivuttomasti.
Helposti kuvittelisi, että kyläläiset alkoivat poiketa
muutto Espoosta Aitooseen moikkaamaan ja ohikulkijat
on metsään päin menemistä. Keittiö löysi
paikkansa entisestä neuvotteluhuoneesta ja rauhallinen
vierashuone syntyi talon toisen päädyn arkistotiloihin. Ei myöskään se, että
rakennus on entinen liiketila.
. Kiinteistön muuttaminen asuinkäyttöön vaati ensin
suunnittelutarveratkaisun ja. Pihassa saisi olla koko ajan
käsi pystyssä, kun kaikki terkuitenkin päinvastainen.
. Talon päätyyn nousi
pressutalli, pihamaalle ilmestyi
iso moottoripyörä ja vanha kermanvärinen jenkkiauto.
Alkoi vääjäämättä näyttää
siltä, että joku on muuttamassa asumaan entiseen pankkiin.
Rohkeimmat alkoivat jo tervehtiä pihalla hääriviä tulokkaita ja poikkesivat jopa puheisiin.
Ilmeni, että tulokkaat olivat
helposti lähestyttäviä, sosiaalisia ihmisiä, joita ei tuntunut
haittaavan alkuperäisväestön
kiinnostus heidän puuhiaan
kohtaan.
. Ei onneksi törmäsin Virtasen Resiitä olisi mitään tullut, Hannu paan, joka on kertonut, mistä
löytyy mitäkin, Hannu kiittetoteaa.
Kun suunnitteluassistentin lee.
Juuristen talon sijainti kestöitä tekevä Jaana pystyi vaihtamaan työpaikkansa saman kellä kylää on auttanut tulijoityönantajan Tampereen toi- den kotoutumista. Sisätilat kuitenkin yllättävät kotoisuudellaan. Siellä ei nähnyt keKoko ikänsä pääkaupunkiseu- tään, ellei lähtenyt kotoa pois.
dulla asuneet Hannu ja Jaana
. Tämä on yhdessä tasossa, joten portaita ei
tarvitse rampata edestakaisin.
Liikerakennus ei ole minulle
vieras asia, kun näitä on tullut
tehtyä aika paljon. Hyväkuntoinen rakennus
kylän keskeisimmällä paikalla
jäi nököttämään tyhjilleen ja
vähitellen lähitienoon nuoret
valtasivat pihamaan oleskelupaikakseen.
Viime kesänä talossa ja sen
ympärillä alkoi tapahtua. Ehkä meidän pitää palauttaa talon katolle myös kello ja
lämpömittari, kun monet ovat
niitä kyselleet, Hannu tuumii.
Jos käytännön muutostyöt
ovatkin sujuneet juohevasti,
niin muutosten vaatima byrokratia on yllättänyt raskaudellaan. Sydän-Hämeen Lehti
Lampaiden
naapurissa
reina oli isoja maanviljelystiloja
ja lampaita. Oltiin aluksi kuin avaruu. Samalla tulee kehutuksi paikallisten
leipomoiden leivät, jotka maistuvat lähes vaarallisen hyviltä.
tuulikaapin kohdalla vielä
tunne kuin tulisi pankkiin. huutelivat tervetulotoivotukJuuristen kohdalla muutos oli sia. Sitten
siin töihin sinne ja tänne. 42
Keskiviikko 4.2.2015
kyliltä
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Maallemuuttajat: Pankki on Juuristen uusi koti
Vaatehuoneen
ovi Hannu
Juurisen selän
takana on
tukevaa tekoa.
Espoosta Aitooseen
ihmisten ilmoille
Luopioinen
Pankkitoiminta Luopioisten
Osuuspankin Aitoon konttorissa hiljeni kaksi vuotta sitten. Espoon talo pantiin myyn- Yhtään tuttua ei pariskunnalla
tiin ja ryhdyttiin katselemaan ollut seudulla ennestään, eikä
uutta asuinpaikkaa Tampereen kumpikaan ollut edes käynyt
Pälkäneellä.
seudulta.
. Siellä asuttiin niin syvällä puhdas monirotukoira Roi.
Pohjois-Espoossa, että naapu- Pariskunnan kolmekymppi-
nen tytär ja ensimmäinen lapsenlapsi asuvat Riihimäellä ja
24-vuotias poika Helsingissä.
Talon sijainti keskellä kylänraittia ei ole Juurisille ongelma,
vaan juuri heidän toiveidensa
mukainen. Roi-koirallakaan ei ole mitään huomauttamista asiaan.
Liikehuoneiston tuntu on onnistuttu jo nyt häivyttämään
lähes täysin ja asunto näyttää
täysin oikealta kodilta. Holvin ovesta aiotaan kyllä
hankkiutua eroon jossain vaiheessa, sanoo Jaana.
. Me haluttiin ihan keskelle
kylää, että on vähän tapahtumaa ympärillä. Jos olisin jäänyt sinne, soisi
puhelin koko ajan ja kyseltäi- desta tänne tiputettuina. Jotkut
asiat, kuten päivämäärän ja viikonpäivänkin ilmoittava kello
ja nauhoittava kameravalvonta muistuttavat talon vanhasta
elämästä. Pankkitiskin purkamisella
aloitettiin muutostyöt. Vastaanotto
mipisteeseen, sujui maiseman- on ollut hyvin myötämielistä.
. Valmistajafirma voi kuulemma tulla purkamaan sen
veloituksetta.
Paperisotaa
yli oman tarpeen
Hannu ja Jaana Juurinen muokkaavat entisestä pankista mieleistä asuntoa. Purkutavaraa vietiin Luopioisten jätekeskukseen monta kuormaa.
Oli muuten eka kerta, kun sain
kaatopaikalla munkkikahvit!
Korkkarit
Sattui olemaan joku Pirkanpankkiholvissa
maan Jätehuollon vuosipäivä,
Taloon sisälle astuessa on kun vietiin kuormaa sinne,
metallisen ulko-oven ja ison muistelee Jaana saamaansa
hyvää palvelua.
Pankinjohtajan huoneesta
on tullut makuuhuone, jonka
oven pielestä löytyvät vielä
?liikennevalot?. Muutettiin keskustaan,
Juurinen kaipasivat muutosta, Hannu vahvistaa.
kun 30 vuotta rakennusurakoitsijana toiminut Hannu Kyläläiset
joutui jäämään sairaseläkkeel- moikkaavat
le. Reilut ikkunat
ja parhaimmillaan kolmen
metrin huonekorkeus tekevät
avaran ja valoisan vaikutelman.
. Me tultiin Espoosta ihmis- vehtivät, kehuu Jaana.
Juuristen mukana pankten ilmoille, Jaana vakuuttaa
kitaloon muutti seurallinen,
nauraen.
Mutta
nyt on sitten puolen vuoden
paperisodan jälkeen olemassa
kaikki talon huolto- ja ohjekirjoja myöten, Jaana huokaa.
Moottorimies
ja multasormi
Isännän harrastukset keskittyvät pyörillä kulkeviin
moottorivehkeisiin. Siellä hän sai yllättäen kuulla, että isoisä oli
siirtolaisuudessa avioitunut
ja sittemmin myös eronnut.
?Tapasin uuden isoäitini,
kahvittelimme ja juttelimme.
Hän repi minulle albumista valokuvia mukaan. Tämä tuli todennettua
viime viikolla Sahalahdella,
kun kirjastoon ahtautui häntä kuulemaan peräti noin 60
ihmistä.
?Ehkä jopa yleisöennätys,
veikkasi tilaisuuden alkajaisiksi Seppo Rinne Sahalahden Kirjanystävistä, joka on
20 vuoden ajan järjestänyt
kirjailijailtoja yhdessä kirjaston kanssa.
Antti Tuuri täytti lehtienlukusalin ja sen edustan,
täy tti myös kuulijoiden
odotukset. Kaikki hakemukset papereineen ovat vieneet hirveästi aikaa ja kysyneet hermoja.
Jokaista nykypäivän normia
tätä ei millään saa täyttämään,
mutta byrokratia on nykynormituksen mukainen kaikkine
energialuokituksineen. Sellaisen virkaa täyttää
Triumph Rocket, 2300-kuutioinen jyhkeä moottoripyörä. Tutkin seuraavaksi
Ruotsiin siirtolaisiksi lähteneiden sukulaisten vaiheita.
Pohjanmaa
paisui
Yksi Suomen tuotteliaimmista kirjailijoista 75 painetulla teoksellaan tunnustaa
olevansa rönsyilevä kirjoit-
taja.
?Kun alan kirjoittaa, niin
heti tulee 400 sivua, hän
nauratti yleisöään.
?Toisaalta kirja ei saisi painaa niin paljon, ettei sitä pystyisi lukemaan sängyssään
selällään maaten. Tulossa on luettavaa Ruotsiin
siirtolaisiksi lähteneiden sukulaisten elämästä.
Antti Tuuri tekee romaaniensa pohjaksi paljon taustatyötä
tutustuen tapahtumapaikkoihin, arkistojen aarteisiin
ja haastatteluita tehden. Heitä oli
silloin elossa 15 miestä.
Tuuri tunnusti, ettei millään meinannut keksiä, miten
kirjoittaisi kirjan muisteloaineistosta. Veneen hankkiminen kiinnostaisi myös,
kun kerran vesistöjen äärellä
ollaan.
Puoliso ei pyörän päälle
suostu nousemaan. Auton seistessä kesällä
pihamaalla monet ohikulkijat
arvuuttelivat sen merkkiä,
mutta harva osui oikeaan.
Frazer ei ole toistaiseksi rekisterissä, joten cruisailukäyttöön pitää olla toinen kulku-
peli. Nuorempana uskalsin
olla pyörän kyydissä, mutta nykyisin vähän pelottaa.
Odottelen, että pääsisin
muuttamaan tuota asfalttipihaa puutarhaksi. Kuljettajan
kanssa syntyi keskustelua.
Kerroin olevani kirjailija,
mihin kuljettaja totesi lukeneensa yhden ainoan suomalaisen tekijän kirjan, joka
oli Winterkrieg (Talvisota).
Kanadaan Tuurin vei halu
kuulla lisää sinne muuttaneesta ja sinne haudatusta
isoisästään. Mies odottelee kiihkeästi
lumien sulamista, että pääsisi
pyörällään tutustumaan lähiseutuihin. Kuin nuotiotulen äärelle kerääntyneenä
yleisö lämmitteli kirjailijan
tarinoiden loisteessa, pääsi
aikamatkalle pilvenpiirtäji-
en rakennustyömaille New
Yorkiin, mennoniittien hautausmaan hakuretkelle Saksaan ja Lapin sodan loppuselvittelyihin.
Tuurin teksteihin ihastuneille ilta tarjosi vielä sokerina pohjalla iloisen uutisen.
Kirjailija kun aikoo jatkaa
uraansa omien sanojensa
mukaan niin kauan kuin voi
suussa sulaa.
?Olen kir joittanut äitini sukulaisten vaiheista
1700-luvulta Lapin sotaan
saakka. Kaksi
viikkoa tuon tapaamisen
jälkeen sain kuulla, että hän,
terveen oloinen ihminen, oli
äkkinäisesti kuollut.
?Tuntui siltä, että hän oli
kaikki ne vuodet vain odottanut minun tuloani.
Maija Nieminen-Pessi. Hänen
mielenkiintonsa suuntautuu
vihreämpiin asioihin.
. Uskomattomat yhteensattumat
värittävät tätä työtä.
?Ajoin Saksassa taksikyydillä etsimässä mennoniittien
hautausmaata. Jollain aidalla voisi vähän rajata pihaa
tuonne tien suuntaan, hän
suunnittelee.
Suihkulähdekin on jo odottelemassa asennusta ja Roi
kaipaa omaa tarhaa pihalle.
Tulossa oleva selkäoperaatio
saattaa lykätä hankkeita, mutta talvi on viherpeukalolle hyvää suunnitteluaikaa.
Yhteinen projekti tulevaisuudessa on kiinteä tallirakennus pressutallin tilalle.
Sinne mahtuisivat suojaan
isännän ajoneuvot ja emännän puutarhakalut.
Jarmo Salonen
päättymiseen, Tuuri kertasi Lakeuden kutsu -teoksen
lähtöasetelmia.
Talvisodan
muisteloa
Pohjanmaa-sarjan tunnetuinta, vuonna 1984 ilmestynyttä Talvisota-teosta myydään
edelleenkin kirjakaupoissa.
Antti Tuuri päätyi tutkimaan
sota-aihetta saadakseen selville, miksi rintamalla taistelleiden miesten kertomukset
sodista olivat niin erilaisia.
Talvisodasta puhuttiin vakavin äänenpainoin, jatkosodasta leikkisälläkin tavalla.
?Pyysin Jussi Pernaata kokoamaan Kauhavan ja sen
lähialueen veteraanit muistelemaan sota-aikaa. Hänen
käsissään on syntynyt monta
upeaa harrasteautoa, jotka on
kunnostettu joskus hyvinkin
huonokuntoisista aihioista.
Toistaiseksi viimeisin kohde on huippuharvinainen
Frazer-merkkinen Amerikan
auto 1940-luvun lopulta.
Auto on ainoa laatuaan Suomessa, kenties koko Euroopassa. Keskiviikko 4.2.2015
. Sydän-Hämeen Lehti
43
kyliltä
Antti Tuuri veti Sahalahden
kirjastoon ennätysyleisön
sahalahti
Jo yli 30 vuotta tekstejä suoltanut ja edelleen kirjailijan
uraansa jatkava Antti Tuuri
on hyvin kiinnostava persoona. Apuun tuli jälleen
Pernaa, joka tarjosi luettavaksi kirjoittamansa tekstin haavoittumisestaan rintamalla.
?Heti, kun aloin lukea tekstiä, tajusin, miten kirjoitan.
Oivallus tuotti teoksen,
jossa vanha mies muistelee
aikaa sotarintamalla yksityiskohtaisesti, kauheitakaan
asioita sen suuremmin paisuttelematta.
Isoäiti
löytyi
Antti Tuuri jatkaa kirjoittamista äitinsä puoleisen suvun vaiheista. Alkemistit
piti mahtua yhteen kirjaan,
mutta kun olin kirjoittanut
sitä 400 sivua, huomasin, että
se pitää jakaa kahteen osaan.
Sama tarinoiden yltäkylläisyys tuotti lopulta 6-osaisen romaanikokonaisuuden
Pohjanmaasta, vaikka alun
alkaen Antti Tuurilla oli tarkoitus saada mahtumaan tuo
aihepiiri yhden kirjan kansien sisään.
?Ihmiset alkoivat puhua
90-luvulla, ettei tarina voi
vielä päättyä, kun päähenkilö sarjan viimeiseksi ajattelemani kirjan lopussa laskee
päiviä verorikollisuusajan
Seinäkello on muistuttamassa olohuoneen menneisyydestä.
sen perään vielä rakennusluvan, ikään kuin olisi tehty
kokonaan uutta taloa.
alkaen!
Keittiömme tarjoaa:
Maistuva
kotiruokalounas
arkisin klo 10.30-15
Kahvilamme tarjoaa:
. keittiömme herkkuja
joka päivä klo 11.00 alkaen.
Uudistettu menu
6.2. www.facebook.com/OrivedenLeipomo
Kahvila-Ravintola Sammonkulma. SU 11-19 Tykkää meistä Facebookissa
(keittiö sulkeutuu puoli tuntia aiemmin)
www.orivedenleipomo.fi . Oman leipomomme käsityönä
leivottuja herkkuja
. Sydän-Hämeen Lehti
Kahvila-ravintola
Sammonkulma
toivottaa sinut tervetulleeksi!
www.orivedenleipomo.fi
Pizzaa, pastaa, pihvejä, hampurilaisaterioita ym. PE 6.30-19 . 44
Keskiviikko 4.2.2015
. Penttilän tilan laadukkaita
elintarvikkeita
. LA 9-19 . - 8.2.2015.
Palvelemme: MA-TO 6.30-18 . Pitopalvelua/juhlatilavuokrausta
intortut
g
r
e
b
e
n
u
R
t
Maistuva
llat
ja laskiaispu
vain
7,50
?
2 kahvia ja 2 torttua
10:-
Tällä kupongilla:
Kulman kanaburgerateria
in
+ 0,33 l juoma va
Tarjous voimassa helmikuun 2015 loppuun asti
ut
Fantasiakak
ukaan
toiveidesi m
ääkakut,
Loisteliaat h
en mukaan
myös toiveid
Tällä kupongilla:
2 pizzaa +
kaksi 0,33 l
juomaa
?
Runeberginpäivänä to 5.2.
12:-
Tarjous voimassa 6
Erityisesti Seija
Suvannon kalenteriin päivä
oli merkitty jo hyvissä ajoin,
mutta Eero-miestäkin kiinnosti
nähdä, mitä myös Suvantojen
maksamilla verorahoilla on
saatu aikaan.
. Keskiviikko 4.2.2015
. myös näkymät
suurista ikkunoista, Eero Suvanto tunnustaa.
Myös avointen ovien päivän
oheistoiminta, kuten mahdollisuus Kangasala-kolikon lyömiseen, saa Suvannoilta kiitosta.
Ainoastaan ulkoväritys, joka
tuo mieleen ruosteiset levyt,
Eero Suvantoa hieman häiritsee.
Seija Suvanto on jo vilkuillut
talon tulevaa ohjelmistoa, joka
vaikuttaa lupaavalta.
. Pääkirjasto, josta taloon, oli poikkeuksellisesti ohjelmaa lapsille.
Kävijämäärä yllätti
Kunnanhallituksen ja valtuuston tulevia kokoustiloja
esittelemässä olleen Tuomas
Bährendin mukaan pysäköintijärjestelyt on tiedostettu yhdeksi kehittämistä kaipaavista asioista. Avajaisviikonloppu onnistui kokonaisuudessaan
erinomaisesti, vaikka täytyy
myöntää, että monien asioiden
kanssa meni aika tipalle valmistuminen. Erilaiset asennustyöt talossa jatkuvat vielä pitkälle kevääseen, Kotilainen sanoo.
Talossa järjestettiin sunnuntaina opastettuja kierroksia ja
pieniä musiikkiesityksiä Kangasala-salissa. Esimerkiksi museon
näyttely saatiin valmiiksi vasta
perjantaina. Talo näyttää hyvältä. Kasvokkain saatu palaute
on ollut muuten positiivista
. negatiivinen taitaa liikkua Taidemuseo keräsi reippaasti eri-ikäisiä kävijöitä sunnuntaina. Samoilla linjoilla
olivat myös suoramalaiset Eero
ja Seija Suvanto, jotka uuden
talon avointen ovien päivä
veti paikalle. Välillä väkeä oli tungokseksi asti, toisinaan tilaa ihmettelemiselle oli hieman enemmän.
Ruuhkaisimpana aikana Kangasala-talossa liikkuminen muistutti joulun ajan ostosreissua.
Susanna Majurin näyttelyn avajaisia vietettiin avointen ovien päivänä.. Tämä on tullut useassa
palautteessa ja se, kuten moni
muukin keskeneräinen asia,
hoidetaan kuntoon avajaisviikon jälkeen. Liikkeellä ei
ollut pelkkiä kangasalalaisia,
vaan joukossa oli myös naapurikuntalaisia.
. Vieraat pääsivät
myös tutustumaan Susanna
Majurin ?Kotona vedessä?
-näyttelyyn, jonka avoimia avajaisia vietettiin avointen ovien
päivän aluksi.
Kimmo Pyykkö -taide- Arveluttava ulkoa, hyvä sisältä, summasivat Eero ja Seija Suvanto.
museossa kävijöille olivat
avoinna sekä perusnäyttely Jokin meissä . Esimerkiksi
linja-autojen parkkeeraamismahdollisuuksia selvitellään, ja
viereisten kerrostalojen valmistuminen tuo myös Kangasalatalon käyttöön parkkipaikkoja
maan alta.
. teoksia vuosilta on kulkuyhteys Kangasala- avoinna sunnuntaina ja järjesti
?Pitkän matkan ateljee. Mutta saatiin kuitenkin, kertoo talon toimitusjohtaja Timo Kotilainen.
Kotilaiselle kantautuneen
palautteen mukaan aulatilojen
avaruus ja pelkistetty ulkoasu
toimivat hyvänä kontrastina
konserttisalin tummalle värimaailmalle, mutta portaisiin
aulassa ja salissa on kaivattu
kontrastiväriä askelmia erottelemaan.
. että 1971?2014. Tilat
ovat hienot . Pariskunta näkee pysäköintijärjestelyt nykyisellään aavistuksen
ongelmallisina, mutta toisaalta
Kangasala-talo on hyvin saavutettavissa keskusta-alueen kaikilta parkkipaikoilta.
enemmän tuolla sosiaalisessa
mediassa, valtuuston toinen varapuheenjohtaja Bährend kertoo.
Kasvotusten annettua palautetta riitti sunnuntaina, sillä
kolmen tunnin aikana Kangasala-taloon tutustui arviolta
yli 2000 ihmistä. Tulemme kyllä uudestaankin, hän tuumaa.
Parkkipaikan Suvannot
löysivät pienen kävelymatkan
päästä, kirkon kupeesta. Sydän-Hämeen Lehti
45
kyliltä
Kuntalaiset löysivät tiensä Kangasala-taloon
kangasala
?Iso juttu tämänkokoisessa
kunnassa?, supistiin Kangasala-talon täysillä käytävillä
sunnuntaina
Parhaassa tapauksessa kokemus poikii kiinnostuksen kulttuuria kohtaan
myös myöhemmissä elämän-
vaiheissa, Kangasalan kunnan
varhaiskasvatuksen johtaja
Anni Aalto-Ropo sanoo.
Kansainvälisyys
kunniaan
Lapsellinen Kangasala -päivä
on myös osa kouluissa ja varhaiskasvatuksessa vietettävää
kansainvälistä helmikuuta.
Kangasala-talossa iltapäivällä järjestettävä kutsuseminaari
pureutuukin juuri kansainvä-
liseen varhaiskasvatukseen.
Tampereen yliopiston tutkija,
tohtoriopiskelija Janniina Elo
luennoi seminaarissa aiheesta
"Suomalainen varhaiskasvatus
vertailujen valossa". Tehdään tämä sitten Korvenperän tyyliin, hän hymähti
asettaessaan levyä lautaselle.
Avajaiset päättyivät haltioituneisiin aplodeihin.
Kangasala-talon ja Kimmo
Pyykkö -taidemuseon avajaisten yhteydessä olivat ensimmäistä kertaa yleisön nähtävillä Kimmo Pyykön Kangasalan
kunnalle lahjoittamat teokset:
taidemuseon ulkoseinässä
pronssinen ?Elämänkaari?,
Kangasala-talon aulaan sijoittuva kolmiosainen, teräksinen
?Libretto. Laulaja Matti
Salminen ei ennättänyt KeskiEuroopan työkiireiltään Kangasalle taidemuseon avajaisiin,
Kangasala-talon teknisellä tuottajalla Heikki Mäenpäällä piti kiirettä viime viikonloppuna, mutta
hän ehti vaihtaa muutaman sanan vanhojen tuttujen, kuten taiteilija Teemu Luodon, kanssa.
joten Pyykkö kaivoi esiin Salmisen lp-levyn ?Rantakoivun alla?.
. 46
Keskiviikko 4.2.2015
kyliltä
. Lasten kulttuurikipinää
sytytellään Kangasala-talon
konserteilla myös tulevina
vuosina, sillä kunnan varhaiskasvatus on päättänyt tehdä tilaisuudesta jatkuvan perinteen.
- Kutsuvieraiksi on valittu
juuri viisivuotiaat, sillä viisivuotiaan kehitysvaihe mahdollistaa täysipainoisen nautinnon
konsertista ja hän muistaa elämyksen vielä pitkälle omassa
elämässään. Ikimuistoisen hankintareissusta
teki autoilija, joka hermostui
Liikaseen tämän pysäköityä
autonsa keskelle tietä saadakseen mahdollisimman lyhyen
kantomatkan raskaalle veistokselle. Pyykkö kelasi
aikaa taaksepäin muistelemalla,
Kimmo Pyykkö liittyi
harvalukuiseen
joukkoon: kovinkaan
monella taiteilijalla ei ole
nimikkomuseota.
miten nuoruusaikoinaan hänen
oli tapana veneillä Vesijärven
saaristoon kuuntelemaan savikiekkolevyjä. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
?Törkeä parkkeeraus. Kulttuuritoimittaja Maila-Katriina Tuominen
puolestaan paitsi esitteli Pyykön taidetta myös katsoi sen
taakse.
Taiteilija itse kiitti ?uransa
kulminaatiopisteen. Autoilijan nappaama
kuva julkaistiin myöhemmin
nimellä ?Törkeä parkkeeraus?
Seitsemän päivää -lehdessä.
. Se näytti lehdessä vieläkin hämärämmältä, Liikanen
muisteli naureskellen.
Hän toivoi, että jos museo
on Kimmo Pyykölle piste, se
ei olisi piste uralle vaan ennemminkin välimerkki, jonka
jälkeen alkaa uusi lause.
Valtuuston puheenjohtaja
Raimo Kouhia kertasi Kangasala-talon ja taidemuseon syntyvaiheita, alkaen aina alullepanneesta kipinästä eli Pyykön
vuoden 2005 kutsunäyttelystä
Mobiliassa. mutta yhä ajankohtainen . Kasvatustieteen tohtori Piia Roos käsittelee esityksessään aihetta
"Lasten osallisuus - suomalaisen varhaiskasvatuksen vahvuus?"
Kutsuseminaarissa esitetään
ensi kertaa myös Kangasalan
kunnan varhaiskasvatuksen vi-
suaalinen kokonaisteos ?Kangasala Tiny Bird?.
Esitys rakentuu kansainvälistäkin kiinnostusta herättäneeseen varhaiskasvatuksen
osaamiseen, jonka metodeja
esityksessä kuvataan. huvitti, sävelet herkistivät
Taidemuseon avajaiset: Erkki Liikanen kertasi pilke silmäkulmassa Kimmo Pyykön teoksen hankintamatkaa
kangasala
Talous- ja taidemaailma löivät
kättä, kun Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen avasi
Kimmo Pyykkö -taidemuseon
näyttelyt.
Mainioksi puhujaksi osoittautunut Liikanen kertasi hänen ja Kimmo Pyykön yhteistä
historiaa viiden vuosikymmenen ja teoksen kautta.
Vaikka Liikanen aloitti tarinansa jo 1960-luvulta
Pakolainen-teoksesta, ensimmäisen kerran herrat tapasivat
1980-luvulla Mauno Koiviston
reliefin teon yhteydessä.
Liikasen teos-listalla viimeisenä ollut . keitetyn taiteilijan Kimmo Pyykön näyttelyt uudessa taidemuseossa.
Viisivuotiaat täyttävät Kangasala-talon
Runebergin päivänä 5.2. sekä Kangasala-salin
seinään omaan syvennykseensä kiinnitetty reliefi ?Mielen
maisema?.
Monissa liemissä keitetty Erkki Liikanen oli sopiva mies avaamaan yhtä lailla monissa liemissä ?
joskin eri alalla . Tilaisuuteen on
kutsuttu kaikki kangasalaiset
vuonna 2010 syntyneet lapset. ?Matkanpää?-pronssiveistos ui finanssimiehen
elämään kuin varkain vuonna
2004.
Avointa matkalaukkua kuvaava teos jäi heti ensi näkemältä kaihertamaan Liikasta
siinä määrin, että kuukausia
myöhemmin hän hankki veistoksen itselleen.
Värikkäästi ja rennosti entinen EU-komissaari kertoi monikymmenkiloisen veistoksen
päätymisestä henkilöauton
kyydissä kotipihaan, jossa lu-
mityöt olivat tekemättä. ?konserttiin,
joka on paikallisen lastenkulttuurin moniosaajan ja lauluntekijän Heikki Mäenpään
tuottama. kaikki kangasalaiset viisivuotiaat
pääsevät juhlimaan Kangasalatalon avajaisia oman teemapäivän merkeissä.
Lapsellinen Kangasala -päivä on Kangasalan kunnan varhaiskasvatuksen ja Kangasalatalon yhteistyössä järjestämä
tapahtumapäivä, joka tarjoaa
vuorovaikutteisen konserttielämyksen lapsille ja kansainvälistä varhaiskasvatusta
käsittelevän seminaarin alan
ammattilaisille.
Lapsellinen Kangasala ?päivä kokoaa valtaosan Kangasalan viisivuotiaista ensimmäiseen ?Kurkistuksia Tanssivaan
Muumilaaksoon. Esityksen on toteuttanut Heikki Mäenpää.
Illalla lasten avajaispäivä jatkuu kaikille avoimella,
maksullisella ?Kurkistuksia
Tanssivaan Muumilaaksoon?
-konsertilla kello 18.. saavuttamisesta lyhyin sanoin ja musiikin avustuksella
Pianotaiteilija säesti kesäkangasalalaista
Jaakko Ryhästä. Kangasalan kulttuuritalo puolestaan
on elävä ja pysyvä monument-
ti 150-vuotisjuhliaan viettävän
kunnan keskustassa.
. Synnynnäisiksi
gaalaisänniksi osoittautunut kaksikko selvisi tehtävästään upeasti. En- pianisteja. Kulttuuriministeri Pia Viitanen (kuva oikealla) korosti puheessaan yhteisöjen merkitystä.
Keskustaansa kehittävä
kesäpäivän pitäjä on rakentanut kylän kruunuksi uimahallin, kirjaston ja kulttuuritalon.
Mutta Kangasalaa ei tunneta
niistä. Kouhia laski tämän
enemmän suhdanteiden kuin
yhteistyökumppani Hartelan
syyksi.
Kangasala-talon hallituksen
puheenjohtaja Jari Jokilampi
muistutti, että kulttuuri ja talous ovat aina tukeneet toinen
toisiaan. Pussitettu maksulappu tuulilasinpyyhkijässä ei
hetkessä unohdu.
Maalaiskunnan keskustassa on totuttu ajamaan auto
oven eteen. Siihen
saakka talon ohjelmaan pitää
järjestää väliajat tasaisin määräajoin. helmikuuta kulttuuritalolon suunniteltu kaikenlaisen la esiintyvä pianisti koesoitti
musiikin esittämiseen sopivak- kuusi eri soitinta ennen kuin
si. Jos se ei onnistu,
vaihdetaan kauppaa. Monelle lainkuuliaiselle kansalaiselle ne ovat
elämän ensimmäiset ja ainoat,
ja siksi ikimuistoiset.
Kokenuttakin kaaharia
sakot kouraisevat aina yhtä
mukavasti. Heikki Ahopelto oli kattanut avajaisillan
juhlaviin cocktailpöytiin lähiseudun antimia.
Kulttuuritalon avajaiset esittelivät myös uutta paikallista
osaamista. Yleensä ääni dumppaanviivasivat sitä, ettei Kangasala- tuu, kun katsomo täyttyy ihtalo ole kulttuurieliitin pönö- misistä ja pehmeistä vaatteista.
tyspaikka, vaan koko kunnan Mutta täällä huomasi heti lavalolohuone. Kansan suussa Kangasala on parkkipirkkojen pitäjä.
Jokainen keskustassa omalla autolla poikennut on saanut
sakot. Lukiolta buukatut
juontajat Vilma Tarri ja Jaakko
Mansikka-aho eivät antaneet
jännityksen näkyä, vaan hoitivat osuutensa rutinoituneiden
gaalaisäntien tapaan. Tiistaina
gasala-saliin, jonka akustiikka 24. Ajan mukana muuttunutta keskustaa alettiin kehittää määrätietoisella strategialla,
kun kaupat siirtyivät Lahdentien varren jättihalleihin ja keskusta uhkasi hiljentyä.
Vuonna 2007 alkanut projekti ei ole edennyt aivan aikataulussa. Kangasala-salin arvosoiei dumppaannu
tin on Steinway-flyygeli, jonka
Avajaisvieraiden kiinnostus Paavali Jumppanen kävi tehkohdistui ennen kaikkea Kan- taalla valitsemassa. Sydän-Hämeen Lehti
47
kyliltä
Reunamerkintä
Pussitetut
terveiset
Sydän-Hämeen kesäasukkaat Jaakko Ryhänen ja Seppo Hovi
esiintyivät kutsuvieraiden avajaisillassa. Taiteilijat kehuivat
Kangasala-salin akustiikkaa.
Kunnanjohtaja Oskari Auvinen, Kangasala-talon toimitusjohtaja Timo Kotilainen, kunnanvaltuuston
puheenjohtaja Raimo Kouhia ja Kangasala-talon hallituksen puheenjohtaja Jari Jokilampi
toivottivat kutsuvieraat tervetulleeksi Kangasala-taloon.
Kangasala-talo: Avajaisissa esiteltiin kotikunnan osaamista
Akustiikka ihastutti
kangasala
Kangasala-talo avattiin perjantain kutsuvierastilaisuudessa
pitkälti paikallisin voimin.
Talon toimitusjohtaja Timo
Kotilainen oli buukannut ensimmäisen esiintymisvuoron
jousikvintetille, jossa hän itse
soitti kontrabassoa.
Talon upouuden flyygelin
äärelle istui Laitikkalan kesäasukas Seppo Hovi. Siksi parkkisakot
ovat ihmisiä yhdistävä keskustelunaihe, kun kaksi ihmistä
tapaa kylällä tai keskustelee
Kangasalasta.
Keskustan kehittäminen
ei kanna toivottua hedelmää,
koska ihmiset äänestävät
renkaillaan. Tarjoilua ei tarvita,
sillä tauolla yleisö kipittää
kiiltonahkakengissään pitkin
keskustaa kääntämään pysäköintikiekkoa.
Selvennykseksi lukijoille,
jotka eivät ole pysäköineet
Kangasalla: keskustassa on
pulaa pysäköintipaikoista, ja
autojen vaihtuvuus vähissä
keskustaruuduissa pyritään
varmistamaan aikarajoituksella. Kehittäminen on
pahasti kesken, siitä kertoo
kulttuuritalon avajaisiin kutsutuille toimitettu parkkiohje.
Kokeneempikin iltarastikävijä
sai tutkia karttaa hetken aikaa
selvittääkseen missä voisi olla
pysäköintipaikka.
Kulttuuritalokävijät
odottavat hartaasti, että
autot saadaan parkkihalliin
piiloon parkkipirkoilta. Kutsuvieraat näkivät eloku- päätyi Kangasalle toimitettuun
vaa lukuun ottamatta kaikkea yksilöön.
millä lava tulee täyttymään:
Huippuinstrumentin uskoklassista musiikkia, tanssia, taan tuovan Kangasalle tähtioopperalaulua ja rockia. Parkkipirkot hiljentävät keskustaa
lamaakin tehokkaammin.
Pysäköinninvalvojat
kuuluvat keskustoihin, joissa
kuljetaan ratikoilla ja metroilla. Myös Pia Viitanen
kertoi tutkimustuloksista, joiden mukaan kulttuurikohteet
tuovat seudulle runsaasti välillisiä tuloja.
17-vuotiaat Vilma Tarri ja Jaakko Mansikka-aho (kuva vasemmalla) joutuivat kovaan paikkaan: lukiolaiset juonsivat Kangasala-talon kutsuvierasavajaiset. Maalaiskunnan keskustassa
valvonnan aika voisi olla
sitten, kun autoille on ensin
järjestetty pysäköintipaikat.
Kangasalan keskustaa
kehitettäessä on mietitty
yksityisautojen lisäksi bussiyhteyksiä ja kevyen liikenteen
sujuvuutta. Samalla linjalla jat- le astuessaan, että akustiikka
kettiin maanantaina, kun luki- toimii loistavasti, Seppo Hovi
on musiikkilinja esitti kahdessa ja Jaakko Ryhänen kiittelivät.
konsertissa Gösta Sundqvistin
Hovi säesti muhkeaäänistä
ikivihreitä.
oopperalaulajaa sekä haitarilla
että flyygelillä, jotka molemmat soivat kirkkaasti ja täyteläiÄäni
sesti. Keskiviikko 4.2.2015
. Kaiken
kruunasi lukion musiikkilinjalla opiskelevan kaksikon yllätysveto, Christina Aguileran
tunnetuksi tekemä Say somet- suunnittelijoiden ja rakentajien
onnistuminen.
17-vuotiaat juontajat alle. Lisäksi se takaa, ettei
sikommentit olivat ylistäviä: seudun soittajien kehittyminen
katsomon joka penkkiin näkyi jää soittimesta kiinni, sillä piaja kuului loistavasti.
nistit pääsevät hienovireisen
Myös lavalla pantiin merkille tulkinnan mahdollistavan flyy-
hing -hitti.
gelin äärelle.
Kulttuuria ja
demokratiaa
Perjantaina käyttöön vihitty
Kangasala-sali on yksi neljästä
?siirtokivilohkareesta?, joista kulttuuritalo muodostuu.
Muut osat täyttyvät Kimmo
Pyykön veistoksista, muista
taidenäyttelyistä, lähiruoasta
ja demokratiasta: kunnanvaltuusto muuttaa kellarista
paraatipaikalle, ja myös kunnanhallitus sai uuteen taloon
hulppeat kokoustilat.
Talon avannut kulttuuri- ja
asuntoministeri Pia Viitanen
toivoi, että kulttuurin ja demokratian ainutlaatuisella tavalla
yhdistävästä rakennuksesta
tulisi kuntalaisten olohuone.
Viitanen iloitsi Pirkanmaan
kulttuurisatsauksista, kuten
Mänttään valmistuneesta taidemuseo Göstasta. Kulttuuriin sijoittaminen
kannattaa, ministeri vakuutti.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Raimo Kouhia kertasi
omassa puheessaan Kangasalan keskustan kehittämisen
vaiheita. Maalla parkkikiekko
unohtuu helposti, ja vain
muutamaa korttelia vahtaavat
parkkipirkot iskevät hämmästyttävällä nopeudella ja
tehokkuudella kiekottomaan
kulkupeliin.
shl Tommi Liljedahl
Hän tiesi kertoa
vielä joko etu- tai sukunimen,
en muista kumman. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Ratkaisu: Mysteeri selvisi
Facebookin avulla
Armas löytyi
70 vuoden
jälkeen
Aitoo
Isotädin 70 vuoden takaisen
kirjeenvaihtoystävän etsiminen . Aitoolaisen
Hanna Keinon Facebookissa
käynnistämä operaatio osoitti
samalla, miten sosiaalinen media
parhaimmillaan voi toimia.
Pitkä tarina alkoi, kun aitoolainen koulutyttö Terttu Vehoniemi (myöh. Ei löytynyt,
eikä puhelintiedusteluista saadut
samannimisten miesten numerotkaan johtaneet oikeille jäljille.
. Silloin
he olisivat hyvin voineet vielä
tavata Tertun kanssa, Keino
harmittelee.
. Kauniilla käsialalla tekstatut kirjeet
ovat edelleen tallessa ja hän on
lukenut ne läpi joka ikinen vuosi.
Viime vuosiin asti hän piti kirjeet
vain omana tietonaan.
Ensimmäinen haku
ei tuottanut tulosta
Hanna Keino kuuli äitinsä tädin
kirjeistä siinä vaiheessa, kun hän
suunnitteli kirjoittavansa Luopioisten veteraanimatrikkeliin
artikkelin. Sipposella oli erityinen suhde enoonsa, sillä he
olivat tiiviisti kirjeenvaihdossa
enon toisen vaimon kuoleman
jälkeen.
Viehtymys tarinoihin ja
kirjoittamiseen on kulkenut
suvussa pitkään, sillä Armaan
tavoin hänen äitinsäkin - siis
Sirkku Sipposen mummu - oli
toimittaja. Miehen kotitalon jäätyä Pohjassa tyhjilleen, he
muuttivat 25 vuotta sitten sinne
asumaan.
Tarinoista pitävänä ja itsekin
kirjoittamista harrastavana hän
ihastui enonsa ja tämän kaukaisen ihailijan tarinaan ja päätti
kertoa Keinolle asuvansa naapurikunnassa.
?Se on kaunis, koskettava
tarina ja mietin, kuinka pienestä
on ollut kiinni, ettei asia tullut
jo enoni eläessä puheeksi jossain kahvipöytäkeskustelussa.
Joskus asioiden vain kuuluu
mennä toisin, ja ehkä asia olisi
muuttunut liian simppeliksi, jos
he olisivat tavanneet. Yhtäkkiä blogilla oli vuorokauden
aikana yli 13 000 lukijaa ja vielä
seuraavanakin päivänä 8000,
Keino hämmästelee.
Sisarentytär löytyi
Kuhmalahdelta
Armaan etsintätoimet tuottivat
vielä viime viikonvaihteessa
sivujuonteen, kun Sirkku Sipponen Kuhmalahden Pohjasta
otti Hanna Keinoon yhteyttä ja
kertoi olevansa Armas Heinon
siskon tytär.
Sipponen on syntynyt Längel-
Hanna Keino
sai viimein
selville, kuka
oli hänen
isotätinsä
salaperäinen
kirjeystävä.
Terttu Jonsson o.s. Kahden ensimmäisen tunmitään.
Koulun päättäjäisiä vietettiin nin aikana sitä oli jaettu parisataa
kesäkuussa. Sain tyttäreltä sähköpostilla
tietoa Armaan sodan jälkeisistä
elämänvaiheista.
Armas avioitui pian sodan
jälkeen ja muutti Kuopioon,
jossa hän perusti oman uutistoimiston. Juttuja ovat kärkkyneet
niin Yle kuin monet lehdetkin.
. Eräs nainen kirjoitti, että
hänen äidillään on ollut Armas
Heino ?niminen kummisetä,
jolla on Etelä-Suomessa mahdollisesti lääkärinä työskentelevä tytär. Selvisi, että Armaalla on poikakin. Opin- yli 10 000.
Kaikkiaan Keinon ilmoitusta
tojen jälkeen hän lähti ystävänsä
kanssa Ruotsiin suorittamaan jaettiin lähes 14 000 kertaa. kirje, joka oli päivätty 15. Ikäväkseni sain kuulla, että
viime vuoden maaliskuussa
hän oli nukkunut pois. Facebook löysi
huhtikuuta 1944, jäi viimeiseksi. satoja tuhansia lukijoita.
Nopeasti alkoi tulla myös vihOmistajaperheen poika ihastui
Terttuun sillä seurauksella, että jeitä, joista ensimmäiset johtivat
he avioituivat ja saivat kuusi lasta. Tapaaminen osoittautui
kuitenkin käytännössä mahdottomaksi, olihan Terttu vasta
15-vuotias, eikä moista touhua
katsottu hyvällä kotona, puhumattakaan koulussa Anna Tapion silmien alla.
Armaan muisto ei ole koskaan
haihtunut Tertun mielestä. ja vihdoin löytyminen ?
sai tammikuun lopulla aikaan
melkoisen mediamylläkän, johon liittyi aimo annos vanhanaikaista romantiikkaa. Esko Koskenvesa sai selville, että tuntomerkkeihin sopiva
mies oli ollut puolisen vuotta
kirjoilla Helsingin Yliopistossa,
mutta siihen jäljet loppuivat ja
asia jäi. muun muassa peräkammarin
Yli 85-vuotias Terttu asuu edel- pojan ja Kanadaan muuttaneen
leen Ruotsissa, nyt jo leskeksi metallimiehen jäljille. Hän itse lähti aikuistuttuaan
Tampereelle ja avioitui siellä Kari
Sipposen kanssa. neulan heinäsuovasta
Tertulle ei koskaan selvinnyt, Sosiaalisen median teho yllätti
miksi Armas lopetti yhteydenpi- etsijän totaalisesti. 48
Keskiviikko 4.2.2015
kyliltä
. Vehoniemi rippikuvassa vuonna 1943.
mäellä, jonne hänen äitinsä tuli
aikoinaan maatalon emännäksi. Hän toivoi,
don. Seuraavana aamuna jakotojaan puutarhakoulussa Hami- ja oli yli tuhat ja vuorokaudessa
nassa ja edelleen Lepaalla. Viimeisen kirjeen jälkeen että korkeintaan sata ihmistä jahän ei kuullut Armaasta koskaan kaisi ilmoitusta eteenpäin.
. Ajattelin kuitenkin, että
ehkä tämän tarinan oli tarkoitus jäädä nuoren tytön ja
sotapojan kirjerakkaudeksi.
Se lehti ei kääntynyt, että kahdeksankymppiset olisivat kohdanneet.
Keinon elämä oli Armasta
etsivän Facebook-päivityksen
jälkeen viikon verran yhtä hullunmyllyä. Jonsson) ryhtyi
jatkosodan aikaan vuonna 1943,
silloin varsin yleiseen tapaan, kirjeenvaihtoon Syvärin rintamalla
palvelleen, Heinolasta kotoisin
olleen Armas Heinon kanssa.
Tertun osoitteen Armas oli saanut rintamakaveriltaan, pälkäneläiseltä sotamies Piekkarilta.
Tertun ja Armaan kirjeet työllistivät kenttäpostia melkoisesti
runsaan vuoden ajan. Valokuvia vaihdettiin ja suunniteltiin
jopa tapaamista Armaan loman
aikana. Kun luin kirjeet läpi vuonna
2006, mietin kuka tämä Armas
oikein on, ja jos hän vielä elää,
mitä hän mahtaa ajatella, jos hänen kirjoittamiaan kirjeitä julkistetaan. Molemmat lapset ovat
olleet tosi hämmentyneitä,
mutta iloisia tällaisesta paljastuksesta isänsä nuoruusvuosilta. Terttu luovutti kirjeet
aineistoksi artikkelia varten ehdolla, että ne arkistoidaan myöhemmin maakunta-arkistoon.
. Armaan lähettämä 28. Terttu jatkoi opin- kertaa. Kun
jokainen jako tavoittaa vähintään
työharjoittelua.
Harjoittelujakso Jonssonin kymmeniä ihmisiä, voidaan arvipuutarhalla osoittautui suo- oida, että ilmoituksella on ollut
malaistytölle kohtalokkaaksi. Harmittaa ihan hirveästi, etten löytänyt häntä silloin 2006. Ne eivät
vielä tärpänneet, mutta parinsajääneenä.
Sotamies Armas Heino kirjoitti Tertulle rintamalta
kolmisenkymmentä kirjettä.
dan viestin joukossa oli oikeaan suuntaankin vieviä.
. Päätin ryhtyä etsimään
tietoa hänestä, Keino muistelee.
Keino tarkisti ensin, löytyykö
Heinolan seurakunnan arkistosta tietoa 18.11.1922 syntyneestä Armas Heinosta. Nyt nuoruuden haavekuva jäi elämään,
eikä kohtaaminen ikäihmisinä
arkipäiväistänyt sitä, Sirkku Sipponen tunnelmoi.
Hän uskoo, että eno, joka oli
charmantti herrasmies, olisi
kuitenkin ilomielin suostunut
tapaamiseen. Vihjeiden lisäksi alkoi tulla toimittajien yhteydenottoja, kun mediat kiinnostuivat
aiheesta. Elämäntyönsä hän
teki toimittajana ja kirjoitti
paljon muun muassa urheilujuttuja Ilta-Sanomiin.
. Ajattelin, että
Tertun tie
pakkohan tämän arvoituksen on
vei Ruotsiin
ratketa ja keksin rustata ArmaasKirjeitä kuitenkin vaihdettiin ta hakuilmoituksen Facebookiin,
tiuhaan, kunnes postin tulo rin- kertoo Keino.
tamalta Tertun suureksi suruksi
yhtäkkiä loppui. Löysin sieltä myös kuvan
Armaasta lähtemässä sotaväkeen
vuonna -41 ja kuvan vierestä
mummun pojalleen kirjoittaman runon.
Hän aikoo etsiä lisää enoaan
koskevaa materiaalia keväiseen
tapaamiseen, johon Hanna
Keino on kutsunut myös hänen
serkkunsa eli Armaan lapset.
Jarmo Salonen. Aloin
googlettamaan ja löysin henkilön, joka täsmäsi vihjeeseen
ja laitoin sähköpostia.
Sähköpostiin tulleesta vastauksesta ilmeni, että Armaan
tytär oli löytynyt.
Tapaaminen jäi
vain haaveeksi
. Mummun keräämät
leikekansiot ovat olleet Sipposen
vintillä arkistoituna.
?Nyt innostuin ottamaan
ne jälleen olohuoneen pöydälle
ja olen tunnelmoinut niiden parissa. Nyt kun matrikkelin julkaisu tuli ajankohtaiseksi, otin
kirjeet taas esiin. Kun sain tiedon Armaan
löytymisestä, tein siitä kirjoituksen siskoni kanssa pitämääni
Maitolaiturin Kyllikit ?blogiin
ja linkitin sen Facebookiin. Armas oli
sujuvasanainen kirjoittaja, jonka
romanttiset kirjeet saivat tytön
tunteet pian heräämään
Näin saksalaisessa
rekisterissä olevan auton ja
miehen sen vierellä ja säntäsin kysymään, missä olemme.
Mies näytti paikan kartalta ja
neuvoi tien kotiimme, mutta
muuttikin sitten mielensä.
. Vien teidät sen sinisen sillan luo, siitä
ilosta, kun Te puhutte niin hyvin saksaa.
Jalkapohjat hellinä mietin
auton etupenkillä, että elämällä
on tähtihetkensä.
Meri kadoksissa
Kielen tuskaa
Kaisu palasi ruskettamasta kolmen maissa, joimme kahvit ja
lähdimme kävelylle tai bussilla
(1, 35 e) lähikaupunkiin, Torreviajaan. Joinakin päivinä
miehet moukaroivat kellarissa
ja porasivat vain tovin. Siltaa
pitkin pääsimme valintamyymälään hämmästelemään ruokien edullisuutta: 50 eurolla
ostimme ruokaa kuin Suomen
satasella.
Elämä sujui mukavasti.
Söimme aamiaista parvekkeella, sitten Kaisu lähti uimaaltaan (hyisen kylmä vesi)
vierelle ruskettamaan. He välittävät asunnon,
mutta vastuu asunnosta on
omistajalla.
Vuokrausfirma hoiti mallikkaasti heille kuuluvat asiat,
mm. Sydän-Hämeen Lehti
49
kyliltä
Sappeen suruttomat sisarukset sangrialla
pälkäne
Kaisu, pikkusiskoni, jäi eläkkeelle tämän vuoden alussa.
Hän inhoaa talvea, rakastaa
rusketusta ja tiesi, että Kaakkois-Espanjassa sijaitseva Alicante on Euroopan sateettomin ja aurinkoisin alue. Poraamisen
alkamista odotti joka arkiaamu
tuskaisena. Hypätkää kyytiin. Onneksi
paikallisesta Löytötexistä löytyi roudarinteippiä ja matkalaukun hihnoilla korjasimme
sängyn. Hätäpäissäni sökelsin
?no sangre?, sillä jostakin putkahti mieleen opiskeluaikoina
nautittu punaviini Sangre del
toro (härän veri). Meidät
iltamyöhällä lentoasemalta
noutanut autonkuljettaja kertoi, että asuntomme on Rocio del Maressa, Torreviajan
esikaupungissa, noin neljän
kilometrin päässä keskustasta.
Niinpä ensimmäisenä aamuna tiirailimme kolmannessa
kerroksessa sijaitsevan asunnon parvekkeella, ?mikä maa,
mikä valuutta?. Sitten Kaisu huomasi
suomenkielisestä Ole-lehdestä, että rillipää onkin Espanjan
pääministeri! Suomalainen
kielikoulu houkutteli oppilaita
jakamalla heidät ?ummikoihin?
ja ?aavistelijoihin. Luin uusinta Raamatun
käännöstä ja herkuttelin kielen tuoreudella ja mehukkailla
kielikuvilla. Toinen inhoaa
lisäksi liikenteen melua ja koirien haukkumista.?
Vuokrasimme neljän huoneen asunnon (vuokra 500
euroa, sähkö ja vesi 35 euroa
per viikko) Alicantesta. Minä
asetuin olohuoneen korituoliin, parvekkeen ovet avoinna,
t-paita päällä, jalat paljaina tuolilla, tyyny sylissä ja Raamattu
tyynyn päällä. Televisiossa Marilyn Monroe suolsi sujuvasti espanjaa.
Me katselimme sinnikkäästi
uutisia ja päättelin, että silmälasipäinen herra on Andorran
presidentti. Toki meillä oli mukana
ruokasanasto, mutta tietenkin
se juuri sillä kertaa oli jäänyt
asunnolle, kun tarjoilija halusi
tietää, miten kypsäksi liha paistetaan. Se alkoi yleensä
8.37 ja, kun joinakin päivinä oli
hiljaista yhdeksään asti, ehdimme jo toivoa, että nyt se loppui.
Ei loppunut. Ahaa, tuolta
vasemmalta pilkottaa meri. päivä sänky
tärisi aamulla. Asunto oli
hiljattain kunnostettu, mutta
irtaimisto oli räikeä vastakohta: pyykinkuivaustelineestä
puuttui naruja, aurinkotuolin
käsinoja oli rikki ja sängyn
pohjaritilöistä osa irti. Jee,
aurinko paistaa taivaan täydeltä! Vähän liikennettä tuossa
alapuolella olevalla kadulla,
mutta vastapäisessä talossa
haukkua räyskyttää kaksi koiraa. Välillä Mooseksen kirja
naurattikin: ?Jos kaksi miestä
tappelee keskenään ja alakynnessä olevan vaimo yrittää auttaa miestään tarttumalla tämän
vastustajaa sukupuolielimistä,
naista ei saa sääliä, vaan hänen
kätensä on lyötävä ranteesta
poikki.? Humoristinen on
myös Saarnaajan kirja, jonka
synkistely ylittää kaiken kohtuuden. kattoplafondin sammuneiden lamppujen vaihdon,
kuljetukset ja vastaukset moniin käytännön kysymyksiin,
kuten mihin astiaan tyhjät oluttölkit kierrätetään. kello
17-19 Pälkäneen pääkirjaston
Päiväkirjaklubilla.. Usein kävelimme
takaisin meren rantaa pitkin
ja poikkesimme puolimatkan
krouviin juomaan sangriaa, jossa hedelmälohkot ja jääpalaset
kelluvat punaisessa nesteessä.
Se maistuu jokaisessa ravintolassa erilaiselta, ja kuukauden
kuluessa teimme havainnon:
sangrian maku paljastaa ruuan
tason; vesilitkusangriaravintolasta on syytä lähteä joutuin
pois.
Rocio del Mar on rakennettu
samoin kuin kaikki muutkin lomaparatiisit, joihin englantilaiset, saksalaiset ja pohjoismaalaiset tulevat talvehtimaan - ja
espanjalaiset viettämään kesää.
Muurit ympäröivät valkoisia
kivitaloja, joiden verannat on
kaakeloitu ja, joiden katoille on
väkerretty monenlaisia torneja
ja tasanteita.
Ruutukaavasta ei ole tietoakaan ja monet kadut päättyvät umpikujaan. Eivätkä he
tienneet, milloin se loppuu.
Eikä se heille kuulunut. Siitä tuli mielikirjani.
tuosta eksyimme kävelyretkillämme. Tarjoilijalla
oli hyvä mielikuvitus, ja niin
madamet saivat kypsiksi paistetut pihvit.
Kidutuksen logiikka
Tammikuun 15. Juuri,
kun oli tuudittautunut hiljaisuuteen, aivot repivä rouhinta
alkoi.
Söimme hätäisen aamiaisen
parvekkeella sillä aikaa, kun
rakennusmiehet olivat aamukahvilla ja lähdimme päiväksi
pois kotoa.
Meille asunnon välittäneen
yrityksen väki ei tiennyt, että
remontti alkaa. Löy-
simme vilkkaasti liikennöidyn
kiertoliittymän, jossa ei ollut
suojatietä, eikä yli uskaltanut
juosta. Suurin puute oli se,
että asunnosta puuttuivat kohde- ja lukuvalot. Niinpä tuon
Espanjalaiset puhuvat huonosti englantia ja hänkin, joka sanoo osaavansa vähän, muuttaa
kielen tuota pikaa espanjaksi.
Tammikuun alussa espanjan
taitoni sisälsi yhden lauseen
?El burro esta detras del muro.?
(Aasi seisoo muurin takana.),
joka on jäänyt mieleen 80-luvulta, kun yhden syksyn opiskelin Tampereen työväenopistossa.
Kielitaidottomuus tuskastutti. Olin englanninkielisestä paikallislehdestä lukenut, että alueella oli ollut pikkuisia maanjäristyksiä. Vähän ennen matkaa Espanjassa
aupairina ollut sukulaistyttö
esitteli netistä asuntoamme
ja kertoi, että se on kyllä Alicanten alueella, mutta Torreviajan kaupungissa, joka on
noin 40 kilometrin päässä Alicanten kaupungista. Pari viimeistä viikkoa tutustuimme
kidutuksen logiikkaan, joka perustuu ennakoimattomuuteen
ja toistumiseen. Kuulosti siltä, että jossakin
oikealla on tie, sillä sieltä kuului
lievä autojen hurina.
Lähdimme etsimään kauppaa, jonka öinen kuljettaja oli
kertonut olevan ?tuolla?. Ystävän
ystävältä saimme Espanjassa
vuokra-asuntoja välittävän yrityksen sähköpostiosoitteen,
jonne laitoin viestin: ?Kaksi
kuorsaavaa vanhapiikaeläkeläistä etsii kuukaudeksi asuntoa, jossa on kummallekin oma
makuuhuone. Kaisu huomasi vähän
matkan päässä sinisen sillan,
jonne kiipeämällä pääsi tien
yli. Oli sentään talon puolesta suurennuslasi, jolla tihrustin Raamattua iltaisin
sen jälkeen, kun jouduimme
pylväsremontin vuoksi olemaan valoisan ajan pois kotoa.
Lähtisinkö uudestaan. Tämä ei
ollut järistys, vaan porakone,
joka jyysti talon kellarikerroksessa betonipilareita. Aleksis Kivi oli totisesti Bibliansa lukenut! Nyt
tajuan paremmin myös, miksi
uskovaiset niin kiihkeästi puolustavat Israelia, sillä Raamattu
tekee monin tavoin selväksi,
että juutalaiset ovat Jumalan
valittu kansa.
Raamatun, varsinkin vanhan testamentin, naisviha
pöyristytti, sillä naiset olivat
järjestään juonittelevia ja saastaisia porttoja, yltä päältä synnissä. Keskiviikko 4.2.2015
. Ehkä,
mutta suurehkoon kaupunkiin
ja juuri valmistuneeseen hotelliin ja tietenkin - Koraani matkalukemiseksi.
shl Päivi Heinonen
Tammikuun aurinkorannikolla
viettänyt Päivi Heinonen
kertoo ?muuttolintujen?
elämästä torstaina 5.2. Otin sen matkalukemiseksi, sillä viime aikojen
homo-, ja avioliittokeskustelut
innostivat selvittämään, mitä
Raamatussa oikeasti sanotaan.
Raamattu sylissä
Raamattu oli hyvä valinta, sillä uskonnottomalle se tarjoaa
huikean sukelluksen länsimaiseen kulttuurihistoriaan.
Iloitsin, kun aina uudesta näkökulmasta ymmärsin, miten
elämänarvomme ovat kehittyneet. Suunnistusta auttoi, jos tiesi, missä päin meri
on, mutta yhtenä iltana oli jo
niin hämärää, että Kaisu arveli
minun mereksi luulemani olevan taivas. ja vakuuttamalla, että kielen oppii.
Kun on pakko puhua, oppii. Viikon verran ihmettelimme, miksi moisen pikkumaan päämies on joka ilta
tv:ssä. Myöhemmin kuulimme,
että alikulkuja ei Espanjassa
rakenneta, sillä vesisateiden
aikaan alikulut tulvivat nopeasti täyteen ja niiden tyhjeneminen vie hyvän tovin. Yhtenä päivänä huomasin
tilaavani meille espanjaksi
kahvia, leipää, kinkkua ja juustoa. Heillä oli kokemuksia uima-allasremonteista, joista ?ilmestyy
lappu talon ilmoitustaululle
samana päivänä, kun remontti
alkaa?. Vanha testamentti
ylittää paikka paikoin jännittävyydessään Taru sormusten
herrasta -kirjan ja Jaakobin
pojista tunnistin Seitsemän
veljestä
Tällöin taloustilanteen, työttömyyden
ja viennin merkitys korostuu. Lopilta Risto Jalokinos viimeisteli
muun muassa tornin lähellä
liikkuvien henkilöhahmojen
vaatetuksen värit.
Myöhemmällä iällä maalaamisen aloittanut Risto Jalokinos kutsui itseään ?tauluräätäliksi?. Sen
maalasi aikanaan Jalokinoksen
isoisä, 1930-luvulla Viipurista
Suomeen muuttanut säveltäjä,
muusikko ja taidemaalari Aksel Jelagin. Innoittajina toimivat
kuuluisat kansallistaiteilijat,
joiden teoksista Jalokinos
Kangasala-sarja
Risto Jalokinos maalasi viime voimillaan Kangasalan yhdeksän merkkirakennusta. Juhlavuoden kunniaksi
Pikonlinnassa sijaitseva Galleria Villa Armas ripustaa esille
Risto Jalokinoksen Kangasala-sarjan.
Vuosi sitten vakavan sairauden myötä pois nukkunut
Jalokinos maalasi viimeisenä
työnään Kangasalan merkkirakennuksia. Aila ja Viljo Majamäkeä sekä Kaisa Yli-Erkkilää huolettaa
eläkkeiden riittävyys.
Luottavaisuudesta huolimatta
esiin nousi useita epävarmuustekijöitä. Sitä vain ihmettelen, että
miten mies ei saa yhtään kansaneläkettä ja minäkin vain 20
euroa. Viipurin pyöreästä tornista. Tietopaketti huojensi
mieltä. Taiteili-
ja loi niihin ajan patinaa käsin
värjäten. Kysyttäessä, voidaanko
nykyinen eläketaso säilyttää
10 vuoden kuluttaa, luottivat
suomalaiset tähän lupaukseen
enemmän kuin Euroopassa
keskimäärin, Huuhtanen kertoi.
Suurinta epäluottamus oli
korkeimmin koulutettujen
keskuudessa. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Risto Jalokinos: Pikonlinnalaisen ?tauluräätälin. Silti Huuhtanen,
joka on itsekin ollut muokkaamassa suomalaista eläkejärjestelmää, päästi kuulijat piinasta
varsin pian.
. Ainut tae rahoituksen riittävyydelle on riittävä talouskasvu, mies huomautti.
mus eläkkeiden riittävyyteen
tai niiden oikeudenmukaisuuteen ei ollut sataprosenttista.
. Tätä taitoa hän kävi
myös kouluttamassa muille
tekniikasta kiinnostuneille valokuvaajille.
Risto Jalokinoksen
maalauksia Kangasalan
merkkirakennuksista
esillä: Galleria Villa
Armas, Armas Branderin
katu 8, Pikonlinna,
Kangasala
avoinna: 11.2.?1.3. Kelan entinen pääjohtaja Jorma Huuhtanen luennoi etänä eläkkeiden riittävyydestä Kangasalan
Lisäksi Huuhtanen muistut- pääkirjastossa.. Myös akvarelleja
maalannut isä Richard upotti
tauluun siveltimensä. Koska työikäisten osuus väestöstä korjautuu
arvioiden mukaan vasta vuonna 2030, eletään siihen saakka
vaaravyöhykkeellä. Isoissa öljyväritöissä on kansallisromantiikan
henkeä. En myöskään haluaisi, että lapsillani on
asiat yhtään huonommin sitten
aikanaan, Yli-Erkkilä tuumaili.
Eläkkeellä tulot
Majaniemet poistuivat rispienenevät
tiriitaisin tuntein luennolta.
63-vuotias Kaisa Yli-Erkkilä Mieli huojentui, mutta luottati, ettei kukaan ole varsinaisesti maksanut omaa eläkettään.
Rahastoinneilla on suuri merkitys eläkkeiden riittävyydelle.
Huuhtanen perusteli myös tulevan eläkeikää nostavan uudistuksen välttämättömyyttä.
. Ajatus päätoimiseksi eläkeläiseksi jäämisestä tuntuu
vieraalta.
. Ukko on vasta 80-vuotias.
Silti huolettaa, miten eläkkeen
käy kun vanhenemme, 75-vuotias Aila Majamäki totesi pilke
silmässä ja sukanvarren luotettavuutta korostaen.
Ajoittain pätkineen tietoyhteyden välityksellä Huuhtanen
valotti Suomen eri eläkejärjestelmiä, niiden rahoitusta, sekä
eläkkeiden maksukykyyn vaikuttavia seikkoja.
. Itseoppinut pikonlinnalaistaiteilija sai yhdeksänosaisen sarjan valmiiksi viime
voimillaan.
Hurjassa luomisvimmassa ja
tiiviillä tahdilla syntyneet teokset ovat loppuun asti harkittuja ja jäntevästi sommiteltuja.
Niistä pursuaa inspiraatio, ilo
ja flow, jonka taitelija onnistuu
jakamaan katsojille.
Kangasalan maamerkit heräävät Jalokinoksen maalauksissa elämään. Yksi erikoisuus on kolmen
sukupolven ?yhteisteos. ke?pe
klo 16?19, la?su 12?18
Etäluento: Onko meillä varaa eläkkeisiin?
Huolettaako tulevaisuus turhaan?
Kangasala
Muutama henkilö seurasi Kelan entisen pääjohtajan luentoa eläkkeiden riittävyydestä
Kangasalan pääkirjastossa.
Tosiasiassa Jorma Huuhtanen
luennoi Kuopiossa, ja Valkeakoski-opisto välitti yhdessä
kirjaston kanssa tilaisuuden
valkokankaalle Harjula-salissa.
Kokeilu oli ensimmäinen laatuaan Kangasalla.
Uteliaisuus aihetta kohtaan
toi Aila ja Viljo Majamäen
seuraamaan sähköistä luentoa.
Etukäteen pariskunta aprikoi
lisääntyvän työttömyyden vaikutusta eläketurvaan.
. 50
Keskiviikko 4.2.2015
kyliltä
. Ikinä ei olla mitään tukia
saatu tai lapsia hoidatettu päivähoidossa. Kestävyysvaje syntyy
ennen kaikkea kasvavista hoivamenoista, jotka liittyvät väestön ikääntymiseen, vaikka tulot ja eläkemenot ovatkin vielä
tasapainossa. Teokset
johdattelevat 150 vuoden takaisiin Kangasalan syntyvuosiin ja kansallisromantiikan aikaan.
Edelfeltin teoksesta lainatut Ruokolahden eukot ovat tulleet vierailulle Kangasalan kirkolle ja
nojailevat nyt kirkon kiviaitaan.
ammensi siveltimen vetoja ja
painoja, värien sekoittamista,
valon ja varjon leikkiä.
Valokuvausstudio Foto
Artea Kangasalan vanhalla
urkutehtaalla pitänyt taiteilija
tunnetaan myös persoonallista
hää-, ylioppilas- ja lapsikuvista.
Hän kehitti oman tapansa käsitellä mustavalkokuvia. Käytännössä minun pitää miettiä, mistä joudun mahdollisesti luopumaan, kun jään
kokonaan eläkkeelle. Taiteilija ihaili muun
muassa Edelfeltiä, jonka Ruokolahden eukot ovatkin tulleet
vierailulle Kangasalan kirkolle
ja nojailevat nyt kirkon kiviaitaan.
Teokset tarjoavat aikamatkan 150 vuoden takaiseen elämänmenoon: katsojan tekee
mieli tervehtiä postin edessä
vastaantulevaa pariskuntaa tai
kirjakaupan edessä hevoskärryjään ohjaavaa miestä.
Näyttelyssä on mukana
myös muita Jalokinoksen
maalaamia tauluja eri vuosilta. Mieskin jäi 5-vuotiaana sotaorvoksi seitsenlapsisesta perheestä, Aila Majamäki
toteaa ovella ääni värähtäen.
shl Anu Ritvanen
Iso kysymys
säilyi
Harjula-saliin välitettyä etäluentoa eläkkeistä seurasi vain neljä
kuulijaa. Uskon,
että meillä on varaa eläkkeisiin
myös tulevaisuudessa, Huuhtanen vakuutti.
työskentelee vielä osa-aikaisesti. maalaukset Kangasalan maamerkeistä Galleria Villa Armaassa
Entisajat elävät Kangasala-sarjassa
pikonlinna
Kangasalan kunta juhlii tänä
vuonna 150-vuotista taivaltaan. Jos järjestelmä jossain toimii, niin Suomessa
Uusia kalusteita ei ole
lainkaan, vaan kaikki on kotoa
löytynyttä ja käytettynä hankittua. Puodista löytyy myös paikallisten kädentaitajien tuotteita villasukista
takorautaan.
Viikkoa ennen avajaisia molemmat yrittäjät ovat täpinöissään päästessään toteuttamaan
unelmaansa. Tuolloin
vietetään leipuri-kondiittori
Paula Suksian perustaman
Leipomo & Kahvihuone Paulan avajaisia.
Tammikuun aikana Pytingin
tiloissa on paiskittu muutostöitä, jotka mahdollistavat leivonnan aloittamisen entisissä
toimistotiloissa.
Talossa on ollut Aitopajan
kahvila aiemminkin, mutta
nyt toiminta laajenee ja monipuolistuu aivan uudelle tasolle.
Kuohijoella asusteleva Suksia
kertoo, että kahvilan sisustuksessa haettiin vanhan talon
henkeä. Jauhot haetaan Vääksyn
myllystä, kananmunat suoraan
tuottajalta eikä lisäaineita käytetä. Tuotantotila pitää
hyväksyttää laitostilaksi tarkkoine vaatimuksineen. vaikka hyvän leivän tai käsityönä tehdyn
jäätelön muodossa . Pavut Suksia hankkii
Pirkanmaan Paahtimosta ja
kehitysmaakaupasta. Keskiviikko 4.2.2015
. Valikoima täydentyy
ja vaihtuu tilanteen ja vuodenaikojen mukaan. Huippua
oli myös Suksian teen kanssa
maistattama karjalanpiirakka
munavoin kera.
Kahvilan kylkeen avautuu
lähiruoka- ja luomutuotteisiin
panostava myymälähuone,
johon myös aiempi Aitopajan
elintarvikkeiden myynti siirtyy.
Hyllyiltä löytyy muun mu-
assa Heikkilän juustoja Laitikkalasta ja Penttilän makkaroita
Aitoosta. kello
10?14 Leipomo & Kahvihuone Paula tarjoaa munkkikahvit
300 ensimmäiselle asiakkaalle.
shl jarmo salonen. Teen juojille on pussiliptonin sijaan tarjolla kunnollisia, haudutettuja
Kahvihuoneen sisustus on kodikkaan tunnelmallinen.
Pytingissä valmistuvat myös erikoiskahvit vastajauhetuista pavuista.
teelaatuja. Toritapahtumissa ne ovat häipyneet
myyntipöydiltä ennätysajassa.
?Kaiken tämän remontin ja
paperityön jälkeen odotan ja
sormet syyhyten, että pääsen
leipomaan ja palvelemaan asiakkaita, hehkuttaa Suksia.
Leipomuksia on tarjolla
myös kotiin vietäväksi. Jäätelöä ryhtyy
valmistamaan Elina Mäkinen
Luopioisten Padankoskella sijaitsevan kotitilansa Sarkasen
lehmien maidosta.
. Jäätelön teko oman tilan
maidosta on kytenyt mielessäni jo kauan. Pastöroinnissa maito kuumennetaan hetkeksi 75 lämpöasteeseen, kertoo Mäkinen.
Mäkinen on hionut jäätelön reseptiikkaa ja valmistusta
siihen malliin, että jos viranomaisasiat etenevät sovitusti,
päästään avajaisissa maistelemaan 3?4 eri jäätelömakua.
Myöhemmin on tarkoitus laa-
Yrittäjät Paula Suksia (vasemmalla) ja Elina Mäkinen vartoilevat
jo asiakkaita ja ensi lauantain avajaisia.
jentaa makuvalikoimaa muun
muassa paikallisten marjojen
suuntaan. Helpompaa olisi tietysti
hakea kaikki tukusta, mutta laatu ja paikallisuus ovat minulle
tärkeitä, Suksia vakuuttaa.
Terveellisyys on myös ohjenuorana. Paulan ei tarvinnut
kauan houkutella minua tähän
mukaan. he haluavat osaltaan helpottaa näitä
hieman ankeitakin aikoja.
Avajaispäivänä 7.2. Todennäköisesti
on, sillä maistiaisiksi tarjottu
vaniljajäätelöannos ainakin
maistui taivaalliselta. Sydän-Hämeen Lehti
51
kyliltä
Lähileipuri ja pikkuinen
jäätelötehdas Luopioisiin
luopioinen
Luopioisten entinen kaunis
kunnantalo ei jäänyt tyhjän
pantiksi, kun virkamiehet siirsivät paperinsa kuntaliitoksen
jälkeen Onkkaalaan. En halunnut tehdä liian
pakasta vedettyä vaan sellaista
kotoista mummolameininkiä,
Suksia kertoo.
Nuori yrittäjä painottaa, että
leipurin hommat ovat hänelle
ehdoton ykkösasia. Mielestäni hyvä ei ole vain
paljon sokeria ja rasvaa, vaan
sellaista, mikä tekee hyvää
terveydellekin, määrittelee
Suksia.
Kahvila hemmottelee todellisia kahvin ystäviä myös
erikoiskahveilla. Tuore yrittäjä tuo
Pytinkiin myös aamiais- ja
lounastarjoilun. Suksian leivät
ovat ehtineet jo tulla monille
paikallisille tutuksi. Aamiaista
pääsee haukkaamaan jo seitsemältä ennen töihin menoa.
Keittolounasta tulee tarjolle
päivemmällä.
. Jäätelöä saa annoksina kahvilassa ja myös kotiin
vietäväksi.
Mäkisellä on takataskussa jo
suunnitelmat laajentaa tuotantoa, mikäli vastaanotto on toivotunlainen. Maitoa
ei saa myöskään käyttää täysin
käsittelemättömänä, vaan se
pitää aina pastöroida.
. Talossa
on monenlaista toimintaa ja
helmikuun ensimmäisenä
lauantaina kuhina Pytingiksi
nimetyssä rakennuksessa lisääntyy entisestään. Lounasta pyrin tarjoamaan ystävänpäivän jälkeen.
Toive lounastarjoilusta tuli
Mikkolan Navetan väeltä, joka
touhuaa päivittäin Pytingin
ja Navetan tienoilla. Kahvit valmistetaan paikan päällä jauhetuista pavuista oikealla kahvikoneella. Uunit
ovat kuumana pitkin päivää, joten iltapäivälläkin löytää uunituoreen leivän iltasyömiseksi.
Valikoimaa muokataan kysynnän ja toiveiden mukaan.
Yrittäjä toivookin alusta asti
rohkeata palautetta asiakkailta.
Tilaamalla hoituvat tarjottavat
joko muualla tai Pytingin tiloissa pidettäviin tilaisuuksiin.
Ensimmäiset kokouskahvit
kakkuineen onkin jo varaslähtönä toimitettu yläkerran vanhaan valtuustosaliin.
Lähileipää,
espressoa ja keittoa
Toiminnan ydin on, että kaikki
tehdään alusta loppuun paikan
päällä ja mahdollisimman pitkälti lähellä tuotetuista raakaaineista.
. Tavoite on noudatella
sisätiloissa talon ja ympäröivän puiston tunnelmaa.
. Vitriineistä
tulee löytymään monipuolisesti niin leipää, pullaa, leivoksia
kuin kakkujakin. Ihana juttu, että pääsen aloittamaan tekemisen
tässä, Mäkinen toteaa tyytyväisenä saamaansa mahdollisuuteen.
Ihan tuosta vain ei jäätelön
tekoa tilamaidosta pääse aloittamaan. Navetan
väen apu ja tsemppi on ollut
korvaamatonta tässä perustamisvaiheessa ja saamme varmasti jatkossakin toisiltamme
monenlaista lisäarvoa, Suksia
kiittelee.
Yhteistyö Aitopajan kanssa
jatkuu niin, että Aitoon Kou-
lutuskeskuksen oppilaat ovat
kahtena päivänä viikossa työharjoittelussa Suksian apuna.
Heidän ansiostaan suositut
vohvelitorstait saavat jatkoa.
Jätskiä kotitilan
maidosta
Samanaikaisesti leipomon ja
kahvilan kanssa samoissa tiloissa alkaa myös jäätelön tuotanto ja myynti. Muun muassa ruisleipä tehdään kokojyvärukiista ilman hiivaa taikinajuureen, joka
on peräisin leipurin anopin
anopilta.
. Pientä arjen luksusta tarjoamalla
Rautajärven
kerho klo 18.30 Rautajärven koululla.
VIP-leirit talvilomalla:
Ma-ke 23.-25.2. Sydän-Hämeen Lehti
sana
PÄLKÄNEEN SEURAKUNTA ¤
JUMALANPALVELUKSET
Su 8.2. 3-rippikoulun
diakoniakäynti klo 15 Harjutuulessa. Lähetyksen torikahvio
klo 10-13 srk-talossa, arpajaiset.
Ke 11.2. klo 18.30
Ranta-Einolassa
Hyssy, Huomo
Kuollut: Esko Vilho Ensio Nieminen 84 v., Raija Onerva Lehto 83 v.
VIP-leirit talvilomalla:
Ma-ke 23.-25.2. VIP 1 isot eli 4.-6.lk.,
23?.
Ke-to 25.-26.2. Ke-to 25.-26.2. Iltaperhekerho klo 18 srktalossa. www.kangasalanseurakunta.?
PERUNKIRJOITUKSET
Myös avioehtosopimukset, ositukset,
perinnönjaot, testamentit.
Myös viikonloppuisin ja iltaisin. Aitoon kylien yhteiset
kinkerit klo 18 Kankahovissa (Laivaranta), Outi ja Ari Järvinen.
Su 22.3. Lehtola, Huomo.
Kolehti: Tampereen hiippakunnan diakoniatyölle.
Kahvila Seurahuone
KYNTTILÄNPÄIVÄ
LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA¤
JUMALANPALVELUKSET:
Su 8.2. klo 16 Musiikki-ilta, Fanny Crosbyn tunnettuja lauluja
Lähetystori pe klo 13-17, la klo 10-14
Huom. Rukoushetki klo 16.30-17
Kangasalan kirkossa. Vierellä Kulkijat klo 13
Sointulassa.
Iltaperhekerho klo 18 srk-keskuksen alakerrassa, nukketeatteria ja
iltapalaa.
Ke 11.2. Perhekerho klo 10 Aitoon
Pysäkillä. klo 19 Herran kohtaamisen ilta.
Huom! Su 15.2. Naisten avoin
raamattu- ja keskustelupiiri klo 18
Vatialan srk-kodin takkahuoneella.
Keskiviikko 11.2.
Diakonian kyläkerho klo 13 RantaEinolassa. klo 19 Kostian koululla.
Esiintymässä kontrol. tyttökerho klo 15 Pälkäneen
srk-talossa, to 5.2. Perhekerho klo 10, srktalossa, Ystäväni, tuttavani. Elli Eliina Syväpää 85 v., Tommolasta. Puh. Kangasalan kirkkokuoro.
klo 14 Sanajumalanpalvelus Vehkajärven entisellä koululla. Naisten olohuone klo 18
Rekolassa.
KINKERIT
To 12.2. Keskustelua Raamatun
ääressä klo 11 srk-keskuksessa: Uskovien elämäntapa silloin ja nyt, Apt.
2 ja 3. VIP 2 pienet eli 1.-3.
lk., 18?.
Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastolle pe 13.2. Kyläkirkko Aitoon Pysäkillä klo 13, Kemppainen, Huomo,
kyläläiset. Palvelemme puhelimitse normaalisti.
Su 15.2. Kyynärön, Ämmätsän ja
Vahdermetsän kinkerit Anneli Mattilalla klo 13, Mattilantie 79.
Ke 11.3. VIP 2 pienet eli
1.-3.lk., 18?.
Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastolle pe 13.2. Edullisesti.
Jukka Partanen 0400 470 844
jukka.partanen@aina.net
Pälkäneen Hautaustoimisto
Onkkaalantie 63
Erkki Toivari 040-361 4304
Seppo Kouhia 050-512 5554
Arvoisa asiakas, soitathan tulostasi Erkille tai Sepolle
Luopioisten Hautaustoimisto
Keskitie 15
Erkki Toivari 040-361 4304
Seppo Kouhia 050-512 5554
Surun kohdatessa
KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA
Rautajärventie 21. Laskiaissunnuntain messu
klo 10 kirkossa, Kankaristo, Huomo.
MUUT TILAISUUDET
Ke 4.2. Pentti Jalmari Jokinen 86 v.,
Hauhon seurakunnasta.
Kolehdit 1.2. Askartelukerho klo 17 Aitoon Pysäkillä, to 5.2.
kokkikerho klo 17 Luopioisten srkkeskuksessa, pe 6.2. keskiviikkoilta alkaa tästedes klo 18!
PALKANEENKATUKAPPELI.NETTISIVU.ORG
SU 8.2. Nuortenilta klo 18.30 Pälkäneen srk-talossa. 3-rippikoulun diakoniakäynti
klo 15 Harjutuulessa. Lauluseurat srk-keskuksessa klo 18, Markku Niemelä, Seppo Salo, Vesto, Lemmetyinen.
To 19.2. Kynttilänpäivän Perhemessu klo 11 kirkossa, Kemppainen,
Kankaristo, Huomo, Lapsikuoro.
Su 15.2. Luopioisten, Haltian ja
Niemikunnan kinkerit klo 18 srkkeskuksessa.
Su 8.3. 8.2. Le?ailta.
Riparikonserttihäppeninki
Pe 13.2. 377 3200 tai 0400 776 606
Palvelemme myös
PÄLKÄNEEN
KUKKAKAUPASSA
os. Sadun lumoa ja teatterin taikaa! Iltapalatarjoilu.
Ma 9.2. klo 18 Mix-ilta Kangasalla
Su 8.2. Laskiaistapahtuma klo 11-13
srk-talossa ja piha-alueella sekä AlaPartalankujan kerhohuoneella.
KUHMALAHDELLA
Ke 11.2. Kirkonkoto klo 10-13.30 srktalossa. Kaarlo Samuli
Pihlava 76 v., Luopioisista. klo16 MUSIIKKITAPAHTUMA
Yhteiskristillinen miesten lauluryhmä VIESTIVELJET
Mikkolan navetan auditoriossa Luopioisissa.
Vapaa pääsy!
Ti 10.2. perhesähly klo 16.30 Kostian koululla,
ti 10.2. Pekka
Klaus Kristian Näri 71 v., Harhalasta.
Julius Kristian Tohka 1 v. -ei tilaisuutta rukoushuoneellaKeskustie 5, 36600 Pälkäne
Ke 4.2. Lehtola, Huomo. tanssikerho klo
15 Pälkäneen srk-talossa, pe 6.2. mennessä 040 712
0560.
Rippikoulut:
To 5.2. Puutikkalan kinkerit klo
14 Tuula ja Jouko Koivulahdella klo
YHTEINEN TOIMINTA
Koululaisten kerhot:
To 5.2. klo 11 Vuosikokous
yhdistyksen sääntömääräinen tilaisuus.
www.kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi
HAUTAUSTOIMISTO
Murrtoniemi
Murtoniemi
Avoinna arkisin 9.00-16.30
Päivystys ympäri vuorokauden
Ellintie 2, 36200 Kangasala.
Sisäänkäynti parkkialueen puolelta.
P. Kuohijoen kinkerit klo 13
Arto ja Anita Tyrnillä, Kuohijoentie
705.
Su 12.4. Kankaristo, Nissilä, Kangasniemi, isoset, rippikoululaiset.
Nuoret:
Pe 6.2. klo 18
Suoraman srk-keskuksen
takkahuoneella
ILOSANOMAILTA
Ke 11.2. Kankaristo, Nissilä, Kangasniemi,
isoset, rippikoululaiset.
www.palkaneenseurakunta.?
kaalasta. 8 pv., Onk-
Kynttilänpäivä, sunnuntai 8.2.2015
Pyhän aihe: ?Kristus, Jumalan kirkkauden säteily?
klo 11 Aarrearkkumessu Kangasalan kirkossa. Yhteisvastuukeräykselle 366,71?. Perhekerho klo 10 srkkeskuksessa.
Jumalanpalvelukset
Kangasalla
14, Ahvenusmaantie 51.
Ke 4.3. VIP 1 isot eli 4.-6.lk.,
23?. Hyssy, Sillanpää, Melodykuoro ja yhtye, Kohonen ja lastenohjaajat. 0400-975277
SU 8.2. kokkikerho klo 14.30 Pälkäneen srk-talossa, ke 11.2. klo 19
Kuohenmaalla, Salmisilla.
NAISTEN
KOHTAUSPAIKKA
Ma 9.2. Kiitos. Hiippakunnan
diakoniatyölle.
Ajankohtaista verkossa . 20.30 iltamessu kirkossa.
Kuollut: Tauno Johannes Holmen
88 v., Säynäjärveltä. LÄDI, suurella sydämellä
yhteisvastuusta klo 13 srk-talossa,
Päivi Giren vieraanamme.
Ti 10.2. Kirkkokuoro
klo 18 kirkonkylän srk-kodissa.
Torstai 12.2.
Kirkonkylän lähetyspiiri klo 14-15.30
Seurahuoneella.
TIEDOKSI: Seurakunnan virastot
(Myllystenpohjantie 2) ovat suljettuina 6.-10.2.2015 viraston muutostöiden tähden. Kahvia tarjolla.
KINKERIT:
Su 22.2. mennessä 040 712
0560.
Rippikoulut: to 5.2. Vapaa pääsy
+ n. klo 18 Sana ja rukous
Pe 6.2. klo 18.30
Suoraman srk-keskuksessa
?Kaikki saavat tulla?
Raija Majanen, Hannu Uusmies,
Pasuunat
SAHALAHDELLA
Ti 10.2. Tehdään yhdessä ilta klo
17-20 srk-talossa.
KINKERIT: Su 8.2. Kirkonkoto klo 11-14.30 Pentosalissa.
LÄHETYSILTA
To 5.2. Pysäkin työryhmän järjestämät kirkkokahvit.
Su 15.2. Keittolounas.
Ke 11.2. Äimälä-Ruotsila klo 18, Harri Äijäläisellä, Äimäläntie 202.
To 12.2. Ttehdään yhdessä piiri klo
10-14 srk-talossa.
Ma 9.2. 52
Keskiviikko 4.2.2015
. Jumalanpalveluksen jälkeen lounas
ja toimintaa Tapulinmäellä.
klo 12 Messu Sahalahden kirkossa. Onkkaalantie 71, Pälkäne. Olopäivät srk-keskuksessa klo 10.
Lähetyskirppis on avoinna laulantaisin klo 10-13. Laskiaisen messu srk-keskuksessa klo 10, Vesto, Lemmetyinen.
MUUT TILAISUUDET:
To 5.2. Padankosken kinkerit klo
13 Aune ja Osmo Vuorisella, Auttoistentie 40.
Seurakunnan olohuone ja kahvila
avoinna ti-pe klo 10-14
Myllystenpohjantie 2
Sunnuntai 8.2.
Naisten Hanna-työn rukouspiiri klo
17.30 Seurahuoneella.
Maanantai 9.2.
Diakonian kyläkerho klo 13 Havisevan rukoushuoneella. Vanhustentalojen kerho klo
13 Vohlisaarentien kerhohuoneella,
mukana Aitoon SPR ja Vierellä kulkijat.
Ma 16.2
0400 633 636, 03 377 0757
Sydän-Hämeen Lehti
touko.virsiheimo@gmail.com, Riitinmäentie 63, Kangasala
K13 Kielo
K13 Kielo
K14 Joutsen
K14 Joutsen
K15 Poro
K15 Poro. Verronen
* 21.6.1929
. Keskiviikko 4.2.2015
. Lisäksi piispa
Matti Repo jakoi kunniamerkkejä.
Kemppainen vastaanotti
rovastin arvon ja nimen
Pälkäne
?Koska Pälkäneen seurakunnan kirkkoherra Jari Kemppainen on virassaan osoittanut kiitettävää uutteruutta ja
koeteltua taitoa sekä arvokas-
ta käytöstä, annetaan hänelle kolme muuta pappia ottivat
tunnustukseksi tällä avoimella nimen ja arvon vastaan viime
kirjeellä rovastin arvo ja nimi?, viikolla järjestetyssä tilaisuuilmoitti Tampereen hiippakun- dessa. Sydän-Hämeen Lehti
sana
53
Rakkaamme
Elli Eliina
SYVÄPÄÄ
o.s. Kemppaisen lisäksi
nan piispa Matti Repo mar- rovastiksi nimettiin Hattulan
raskuun lopussa luovutetussa seurakunnan kirkkoherra Satu
Koristeet
, Kylmäkosken vankilan
valtakirjassa. veikka niin äkkiä otettiin pois.
Jenna
Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen (ylärivissä toinen vasemmalta) oli yksi neljästä rovastin arvonimen saaneesta. Kiitos Kangasalan tk vuodeosastot.
Meille niin rakas
Julius Kristian
TOHKA
* 20.12.2013 Pälkäne
. 8.1938 Rautajärvi
. Kemppainen ja Holm
Koristeet
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos kaikille meitä muistaneille ja
monin tavoin auttaneille.
Rakas Äiti ja Mummu
Marja-Liisa
EEROLA
* 31. 11.1.2015
Pois tuskan polte hiipui,
sen tuimat vihlaisut.
On saanut lohdun kaipuu,
on koti kutsunut.
Ikävöiden
Jari perheineen
Pirjo perheineen
Sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Kiitos osanotosta. 28.12.2014 Pälkäne
Pieni ihminen,
niin suuren tyhjän paikan
jätit jälkeesi,
mittaamattoman ikävän,
koko elämän pituisen.
Ikävöiden
äiti, isi ja Jenna
mummu ja vaari
Kirsti
Sanna-täti perheineen
Tunnukset
nukset
Ei pieni sydän ymmärtää voi,
miks. Samassa tilaisuudessa
jaettiin myös seurakuntien
työntekijöille myönnettyjä
valtion kunniamerkkejä.
Yhtä hymyä!!
Tauno Johannes
HOLMEN
Make 40 v.
8.2.2015!
* 12.3.1926 Luopioinen
. 30.12.2014 Pälkäne
Mä annan sut pois,
Mä päästän sut pois,
Vaikka sattuu.
Markku
Kun mummot kuolevat,
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja ne humisevat lastenlastensa yllä
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he ovat eläneet elämänsä.
Vesa, Kirsi, Katariina, Marika ja Juho
Äiti kultaisin on meidät jättänyt,
mummi rakkain pois nyt lähtenyt.
Hiljaa kaikuvat temppelin kellot
yli kotoisen kirkkomaan,
sinne saatamme äidin parhaan,
isän vierelle nukkumaan.
Mika, Telle-Mari,
Vihtori, Valtteri ja Hilla-Maria
Siunaus toimitettu rakkaiden läsnä ollessa 6.1.2015.
Kiitos kaikille Äitiä muistaneille.
vankilapastori Vesa Mäkelä
ja Kirkon koulutuskeskuksen
kouluttaja Markku Tynkkynen . 5.1.2015 Pälkäne
Kaipaa tuttu kotipolku
rakkaan jalan astuntaa.
Tuuli pihapuissa nyyhkii,
ikäväänsä valittaa.
Taunoa muistaen
Läheiset, ystävät
Aitoon kotihoidon tytöt
Siunaus toimitettu Luopioisten kirkossa
29.1.2015 läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos teille kaikille,
jotka niin monin eri tavoin kunnioititte
Samuli Pihlavan
muistoa, ja otitte osaa suruuni.
Paula Pihlava
K1 Enkeli
K1 Enkeli
K2 Rukoileva enkeli
K2 Rukoileva enkeli
K3 Kaarn
K3 Kaarnalaiva
Rakkaamme
Mika Tapio
JOKELA
 22.12.1965 Luopioinen
g 22.12.2014K5Tunturi
Tampere
Kaipauksella
K5Tunturi muistaen
isä
Kirsi-sisko
sukulaiset ja ystävät
Onnea toivottavat:
Eija, Elviira, Emmiina,
K6 Lintujen siluetit
Reino ja Soralan väki
K6 Lintujen siluetit
K7 Kyyhk
K7 Kyyhky
On Luojamme kädessä
elomme tie,
Hän matkamme määrää
ja kotihin vie.
Siunattu läheisten ja
ystävien saattamana.
Köynnös
Lämmin kiitosK9osanotosta.
K9 Köynnös
K10 Soutaja vaalea
K10 Soutaja vaalea
K11 Souta
K11 Soutaja tumma
Aidosti
paikallinen
HAUTAKIVET JA HAUTAKIVIALAN TYÖT
NYT TALVIHINNOIN!
HÄMEEN KIVITUOTE OY
TOUKO VIRSIHEIMO, P
Vanha testamentti ei vastaa
kysymykseen, miten maailma
on syntynyt. 54
Keskiviikko 4.2.2015
. Jurakausi: lentoliskot
Eero Junkkaala on tutkija kristittyjä eri leireihin kaikkialmeripedot?
. Sen lisäksi Jumala
on antanut ihmiselle tehtävän
ja välineet tutkia ympäristöään,
koko maailmankaikkeutta ja
sen kehitystä, Eero Junkkaala
määrittelee.
Johtaako evoluutioteoria ateismiin?
Eero Junkkaala aloitti uransa seurakunnan nuoriso-ohjaajana Pälkäneellä 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Ja kätkenyt
sinne tänne sopiviin kohtiin
outojen otusten fossiileja ja
luita, jollaisia ihmiset eivät tunnista niistä eläimistä ja eliöistä, joita omin silmin näkevät.
. Eero
Junkkaalan mukaan kuusi
maailmanhistoriasta tunnettua
lähes koko maapalloneliöstön
tuhonnutta katastrofia
(kuvassa K) saattaisivat olla
kuusi luomisen pimeää
yötä. Tiede
esittää analyyttisen kaavakuvan
samasta asiasta. maakasvit
viliskööt
iltana viime viikolla. Hiilikausi: sammakoita, hyönteisiä
gia ja Raamattu ja jälkimmäi- Miten mitataan
olentoja...?
. hominidit
sensa Ja Jumala loi. Maailma tehtiin
olentoja...?
vanh. Ottakaa itse siitä löydöt kertovat Raamatun hisselvää.
toriallisuudesta?
Junkkaala lähtee teoriassaan
Tähän tapaan kulkee yksin?Alussa Jumala loi...?
Prekambrikausi 4500-600 milj.
kertaistettuna teologian tohto- puhtaasti kristilliseltä arvori, arkeologi Eero Junkkaalan pohjalta. Permikausi K
senä Luominen ja tieteellinen Jumalan aika?
maailmankuva. esittää valmiiksi ajassa, jossa maapalensimmäisen suomen kielellä lo ehtii pyörähtää seitsemän
?Tehkäämme
. Ei, vastaa Eero Junkkaala.
Junkkaala kysyy, miten Ju- miljoonia tai miljardeja vuokeologisten löytöjen valossa kot, biologit, avaruustutkijat,
. Ne kertovat täsmälleen mala mittaa aikaa. Ehkä yksi luoyhteen.
monimutkaisempiin.
sanovatko?
näkökulmista.
misen päivä onkin kestänyt
Raamatun tapahtumia arRaamattu sanoo yhtä, fyysi. Ensim
?
Devonikausi:
selkärankaiset
kalat
K
vedet eläviä
mäisenä aiheena oli Arkeolo. Mitä arkeologiset
Eero Junkkaalan mukaan
kerro miten. Luomiskertomus on kuin
maalaus luomisen tapahtumista, ja sen on tehnyt taidemaalari nimeltä Pyhä Henki. Raamatussa kerrotut luo-
Geologiset kaudet ja Raamattu
Maailmankaikkeus on
nykytieteen valossa
syntynyt samassa
järjestyksessä kuin Raamatun
luomiskertomuksessa (1
Moos.1:1?2:3) kuvataan. Onko Ju- sia. . Liitukausi: dinoraurukset K
ja tietokirjailija, jonka tuotan- la maailmassa.
Maailma luotiin siis joko
toon kuuluu nelisenkymmentä
kristinuskoa eri näkökulmista alle 10 000 vuotta sitten, tai
Kenotsooninen aika 70 milj.-nykyaika
?... Se kertoo, miksi
maailma on luotu sellaiseksi
kuin on, kuka sen on luonut ja
keitä varten. Kumpikin kuva
on yhtä tosi, mutta ne ilmentä-. Kambrikausi: maa meren peitossa K
muksen ja tieteen suhteesta.
laisten katsomusten, ei uskonkasvakoon maa
Junkkaala luennoi Pälkä- nollisen ja ateistisen maailman. lennelkööt
Mesotsooninen aika 225-70 milj.
käsiteltiin siis sen ulkopuolisen maailman synnystä ovat jyrlinnut... Triaskausi: kalaliskot, kilpikonnat K
kästi ristiriitaiset, ja ne jakavat
materiaalin kautta.
Jumala loi suuret
. Tietysti niinkin voi olla,
mutta se ei ole todennäköistä,
Junkkaala toteaa.
Hänen mukaansa Vanhan
Testamentin alussa esitetty
7-päiväinen . Jos Jumala on luonut
maailman 6000 vuotta sitten, hän on tarkoituksella
tehnyt siitä vanhan näköisen, Eero Junkkaala sanoo.
Jumala olisi siis levittäessään
erilaisia maakerroksia päällekkäin sirotellut väliin saviruukkujen kappaleita, yhteen tasoon
aina samantyylisiä. ja
. Tertiäärikausi 70-2 milj.: nisäkkäät;
vuonna 2013 ilmestynyt teok- vuotta sitten. tuottakoon maa
käsittelevää teosta. Molemmilla Kreationismi eli luomisusko
luennoilla Raamatun asioita ja tieteen rakentama käsitys
?... Kvartäärikausi 2 milj.-nykyaika:
kirjoitetun kattavan tulkinnan kertaa itsensä ympäri, tai se
ihminen...?
ihminen
teistisestä evolutionismista, eli lähti kehittymään kosmisesta
siitä, miten tieteellinen maail- kaasuräjähdyksestä miljardien
mankuva ja Raamatun luo- vuosien kuluessa edeten yk- arkeologit, paleontologit ja samat tapahtumat, jopa hyvin malan päivä samanpituinen
miskertomus voidaan sovittaa sinkertaisista alkumuodoista muut tieteen tekijät toista. Sydän-Hämeen Lehti
sana
Raamattuluennot: Eero Junkkaalan mukaan luomiskertomusta ei tarvitse hylätä,
vaikka luottaakin tieteellisiin tutkimustuloksiin
Tiedon ja uskon rajankäyntiä
pälkäne
Junkkaala tarkastelee muun
muassa vuonna 2006 ilmesJa Jumala sanoi: Tein teille tyneessä teoksessaan Faktaa
tällaisen maailman, mutta en vai fiktiota. Ordovikikausi: elämää merissä K
vihreyttä...
neellä kahtena peräkkäisenä kuvan välillä.
. Kuvan valmistus Päivi
Martikainen.
misen vaiheet löytyvät hänen
mukaansa myös tieteellisestä
maailmansyntyhistoriasta
samassa järjestyksessä mutta
pitkillä aikajänteillä. Tänne on erityisen mieluisaa tulla, hän sanoo.
. tai sitten yksipäiväinen, molemmat versiot
löytyvät Raamatusta . Vaikka kosketus tänne on vuosikymmenien takainen,
Pälkäneessä on aina jotain erikoista. Siluurikausi: ens. Vai yksityiskohtaisesti, mutta eri kuin ihmisten. luomiskertomus on Jumalan opetusta ihmisille siitä, että hän yksi,
ikuinen luoja ja isä.
. Hän käy keskustelua
Paleotsooninen aika 600-225 milj.
ajatus Raamatun luomiskerto- nimenomaan kristittyjen eri?Jumala sanoi:
. Se selittää,
miksi maailmankaikkeudesta
löytyy vuosia huomattavasti
enemmän kuin kirjaimellisesti
tulkittu luomiskertomus antaisi ymmärtää.
. Hänen se syntyi noin 13,82 miljardia
kaikenlaisia eläviä
Kysymyksiin, missä tilassa
ja todellisuudessa räjähdys tapahtui, ja kenen toimesta, pystyy vastaamaan vain teologia.
Arkeologia vie Raamatun lehdille
Eero Junkkaala kertoi itse puolustaneensa nuorena kiivaasti
kreationistista maailmansyntyteoriaa. Goljat ei ollut tyypillinen nimi sillä seudulla eikä
siihen aikaan, Junkkaala kertoi.
Kristinuskoa tunnustaville
yksi tutuimmista Uuden Testamentin henkilöistä on Pontius Pilatus, jonka nimi sisältyy
apostoliseen uskontunnustukseen. Kuvassa Eero
tuomiota vaatineen ylipappi
Junkkaala on Hazorin 6-kammioisen portin perustuksilla. Silloin voin
kirjoittaa uuden kirjan ja oikaista omia virhepäätelmiäni.
Mitään ehdotonta totuutta en
halua julistaa.
Junkkaala painottaa, että
hänen uskonsa perustuu vain
Jumalaan. Muun muassa kolmen
hänen rakentamansa kaupunDaavidin ja
gin keskenään samanlaisten
Jeesuksen todistajia porttien perustukset kaivettu
Arkeologia on paljastanut esiin täsmälleen siitä, missä
900-luvulla eaa eläneen, vii- Vanha Testamentti kertoo niisaudestaan ja suurellisista ra- den sijainneen.
Salomonia vanhemmalta ajalta yksi erikoisimmista
löydöistä on hänen isänsä
Daavidin kanssa taistelleen
Goljat-jättiläisen nimi, joka on
löydetty piirtokirjoituksena
Gatista, Raamatun Goljatin
kotipaikasta.
. Asiasta kiistellään,
mutta ei tätä arkkua voi hehkuttaa suurenmoisena löytönä, jollaiselta se tietysti aluksi
vaikutti, Eero Junkkaala kertoi.
Eero Junkkaala
shl Ulla Sirén
Syntynyt 1947 Lempäälässä
Teologi, arkeologi, kirjailija, kiertävä luennoitsija
Erikoisala: Teistinen evolutionismi
?Jos Jumala on
luonut maailman
6000 vuotta
sitten, hän on
tarkoituksella
tehnyt siitä
vanhan
näköisen.?
Eero Junkkaala
Nuoriso-ohjaajana 1969?1975 ensin Pälkäneen ja sitten
Taivallahden seurakunnassa.
Suomen Raamattuopiston rehtorina 1983?1987
Suomen teologisen instituutin pääsihteerinä 1988?2005
Raamattukouluttajana Suomen Lähetysseurassa
2006?2008
Suomen Lähetysseuran Tansanian lähetystyöntekijänä
2008?2011 opettamassa Tumaini-yliopistossa
teologiaa ja arkeologiaa
Nepalissa opetustehtävissä 2013
Ylipappi Kaifaan luuarkku löytyi 1990-luvulla vahingossa auenneesta kalliohaudasta Jerusalemin
läheltä. Raunioituneen ja vähitellen kasvillisuuteen peittyneen kaupungin
paikalle on usein rakennettu
uusi, sen päälle taas uusi ja niin
edelleen, kunnes on syntynyt
rauniokumpu, tel, jossa monet
historian aikakaudet ovat kerroksina kuin täytekakussa.
Nekin kaupungit, jotka ovat
säilyneet periaatteessa, ovat
kokeneet monta hävitystä ja
uudelleenrakentamista.
. Voisiko Junkkaalan oma
teoria kumoutua?
. Biologia tutkii luonnon
erilaisia ilmiöitä. Kuva Eero Junkkaala
Julkaissut useita kymmeniä kristinuskoa eri näkökulmista
käsitteleviä teoksia.. Raamattu kertoo historiaa,
joka sijoittuu maantieteellisesti
tarkoin määriteltyihin paikkoihin. Sydän-Hämeen Lehti
55
vät asian eri puolia, täydentävät
toisiaan, Junkkaala selventää.
Tulkinnallaan Junkkaala sallii tiedemiehille ja erityisesti
luonnontieteilijöille vapauden
olla uskovia kristittyjä.
Tieteen ja uskon välistä ristiriitaa ei hänen teoriansa perusteella tarvitse murehtia, koska
sellaista ei ole olemassa.
. Kyllä voi, Eero Junkkaala
vastaa.
. Kuvan omistaa Eero Junkkaala.
Kaifaan luuarkku, joka on löydetty ehjänä ja hyvin säilyneenä kalliohaudasta Jerusalemin
liepeiltä.
Molemmat löydöt ovat näh-
tävissä Israel-museossa Jerusalemissa.
. Voi olla, että kymmenen vuoden päästä meillä on
toisenlaista tietoa. Arkeologia ei todista Raa-
mattua oikeaksi eikä vääräksi,
mutta se vahvistaa käsitystä
Raamatun historiallisesta luotettavuudesta, hän määrittelee.
Maan peittämää
maantiedettä
Monille kristityille, jotka ovat
lapsesta asti kuulleet ja oppineet Raamatun kertomuksia,
voi olla yllätys se, miten vähän
historiallisia todisteita niistä on
olemassa edes Jeesuksen elinajoilta saati sitten vanhemmista
tapahtumista.
Maakerrokset ovat peittäneet kylät ja kaupungit. Siten voi selventää
itselleen sitä, että biologia tutkii Jumalan luomaa maailmaa,
Junkkaala tiivisti.
?Lopullista totuutta
ei ole?
Eero Junkkaala on parin viime vuoden aikana joutunut
vastaamaan toistuvasti kysymyksiin, kuinka vahvasti hän
perustaa uskonsa tieteeseen.
Entä jos tiede tai Jumala paljastaakin asiasta jotain toisenlaista. Hän on viettänyt pitkiä kesiä Israelissa kaivauksilla etsimässä todisteita
tuhansia vuosia sitten muistiin
merkityistä tapahtumista.
. Väärennösten selvittämiseen kuluu
turhaa aikaa, ja kiusallisimpia
ovat rajatapaukset, joista asiantuntijatkin ovat erimielisiä.
Esimerkiksi vuonna 2002
Israelista löydettiin luuarkku,
jossa oli teksti ?Jaakob, Joosefin
poika, Jeesuksen veli?. Jeesuksen tuomitsijat siellä
yhdessä todistavat maailmalle
hänen olemassaolostaan, Eero
Junkkaala totesi.
Huijausta
pitää varoa
Nykyään varoitellaan jatkuvasti nettihuijauksista, mutta
myös muinaisesineiden parissa liikkuu alan mestareita. Näin museoissa muinaisesineitä ja sellaisten olentojen pääkalloja, joita maapallolla
ei enää elä. Vanha teksti on yleensä patinoitunut tietyllä tavalla, jonka arkeologit osaavat tunnistaa.
Tässä tapauksessa patinaa on,
mutta sitäkin epäillään väärennetyksi. ?En tiedä. pidetään väärennöksenä, jälkeenpäin lisättynä.
Jeesuksella oli Jaakob-niminen veli, mutta Joosef-nimisten
isien Jaakob-poikia on varmasti elänyt Israelissa laskematon
määrä.
. Tieteen ominaisuus on,
että se päivittyy ja korjaa itse
itseään. Arkku
voidaan osoittaa aidoksi, mutta
tekstiä tai ainakin sanoja ?Jeesuksen veli. on hyvä vastaus.
Me emme voi olla aukottoman
varmoja mistään emmekä todennäköisesti koskaan löydä
selitystä kaikkeen, mihin haluaisimme, hän toteaa.
Junkkaala uskoo, että luonnontiede ei koskaan maailman
syntyä selvittäessään pääse pitemmälle kuin alkuräjähdykseen asti:
. Sillä ei ole
mitään tekemistä uskonnon
eikä Raamatun kanssa. Jeesuksen ajan katutaso
oli Jerusalemissa viisi metriä
alempana kuin nykyinen, Eero
Junkkaala kuvaili.
Järjestelmällinen arkeologinen tutkimus on kuitenkin
johtanut tuloksiin. Siksi Raamatun maantiedettä on mahdollista tutkia
tarkasti, Junkkaala selitti.
Arviolta 200 miljoonaa vuotta vanha Himalajalta löydetty fossiili
kertoo maailman pitkästä iästä.
kennusprojekteistaan tunnetun kuningas Salomonin työn
tuloksia. Keskiviikko 4.2.2015
. Historiallisena henkilönä
hänestä ei kuitenkaan tunnettu
juuri todisteita, kunnes arkeologit löysivät hänen nimensä
kaiverruksena kalkkikivilohkareesta.
Vähintään yhtä järisyttävä
Kuningas Salomon rakentamien kolmen kaupungin portit on löydetty Hazorista, Megiddosta ja
löytö on Jeesuksen kuolemanGezeristä täsmälleen niistä paikoista, joissa Vanha Testamentti kertoo niiden olleen. Saatoin omin silmin
todeta, että niitä on olemassa,
enkä voinut väittää vastaan.
Aloin vähitellen vakuuttua
maailman pitkästä iästä, koska kaikki erilaiset mittausjärjestelmät todistavat siitä, hän
muisteli.
Junkkaala kiinnostui asiasta
niin paljon, että hän opiskeli
itse arkeologiksi. Hän oli valmis taistelemaan sen puolesta vielä
teologisessa tiedekunnassa
opiskellessaan, mutta vähitellen hänelle alkoi avautua toisenlainen todellisuus.
. Kristityn arvo ei hänen mielestään riipu siitä, miten hän uskoo maailman syntyneen, eikä asiasta ole pakko
olla mitään näkemystä.
. jokaisen ?evoluutio?sanan tilalle. Mutta
jos haluaa, evoluutioteoriasta
lukiessaan voi laittaa sanan
?Jumala. Se todistaa ainakin, että
Gatissa on elänyt senniminen
henkilö . Israelissa
tutkitaan vuosittain yliopistojen johdolla kolmisenkymmentä kaivauskohdetta, ja
lisäksi tehdään pelastuskaivauksia odottamatta löytyneillä
muinaisjäännöksillä.
Ulkopuolelta tuleville
vaatimuksille ei tule koskaan
loppua. Kaikki kotona laulelut tai kuunnellut lastenlaulut ja
leikityt leikit unohtuvat mielestä, Urkko vertasi.
Riittävän hyvä
on tarpeeksi
Riittämättömyyden tunnetta
ruokkivat arjen epäonnistumiset. Jos et itse määrittele sitä, riitätkö vai et, et tule koskaan riittämään. Kuka
määrittää, riitänkö vai en?
Seurakuntasali oli täynnä
kaikenikäisiä naisia, kun terveydenhoitaja, kirkkovaltuutettu Kirsi Urkko ryhtyi luennossaan avaamaan riittämisen
solmuja.
Hän totesi, että parempaan
pyrkimisen pakko on tuttu
jokaiselle. Vanhempana on tyypillistä, että tulee hyviä ja huonoja
päiviä. Kirsi Urkko ja Paula Eloranta naistenillassa.
hoito on työnä sellaista, että
vaatimusten katto ei tule koskaan vastaan. Nainen ei tarvitse
kuin yhden nykynaisen arjesta ja unelmista kertovan
viikkolehden tai muutaman
nettisivullisen elämänohjeita, kun hän jo tietää olevansa riittämätön, oli hän sitten
perheellinen tai sinkku, äiti
tai lapseton, työssäkäyvä tai
työtön.
Ei siis kumma, jos aiheesta
halutaan ahnaasti tietää lisää.
. Joka paikasta
tungetaan tietoa siitä, mikä on
terveellisintä ruokaa tai järkevintä lastenkasvatusta, miten
pitää keskittyä omaan kehoon
vapauttaakseen positiivista
energiaa, miten pitää valita oikeanlainen seurustelukumppani tai esimerkiksi, miten pystyy
luomaan itsestään parhaan kuvan työmarkkinoilla.
Kaiken sen voi lukea myös
listauksena siitä, mitä minä en
ole tehnyt oikein.
. Mitä minulle kuuluu?
shl Ulla Siren
50 vuotta
keskikoulumme päättymisestä
Pälkäne
Kostian
taitselun
muistomerkillä.
Meitä oli kokonainen joukko,
kun lopettelimme keväällä
1955 keskikouluamme.
Menimme oikein Kostian taistelun muistomerkille
iloitsemaan jälleennäkemisestä. päivänä kello 13
Pälkäneen yhteiskoulun
ruokasaliin muistelemaan
vanhoja aikoja ja matkaa sen
jälkeen.
Tämän kutsun julkistamme näin varhain, jotta se
pääsisi kilpailemaan kalente-
reissa kaiken muun kiinnostavan kanssa. Ilo näkyy oheisessa
kuvassa luokanvalvojamme
Hilve Linnasen ilmeessä.
Kokoonnumme toukokuun 16. On parasta yrittää
olla vertailematta, koska kateus
ei ole terveellistä, Paula ?Papu?
Eloranta lohdutti.
Seulo
tietotulvaa
. Kun väkeä
vähennetään työpaikoilta,
paineet kasautuvat niille, jotka
jäävät. Meidän pitää muistaa, että
todellakaan ei tarvitse riittää
kaikkeen. Kun kakku lässähtää uunissa, tai itse myöhästyy töistä tai
ei ole soittanut ystävälle, jonka
tietää odottavan sitä, ei ole
täyttänyt edes vähimmäisvaatimuksia.
. Työn
pitäisi palkita siten, että kun
onnistuu niin innostuu, ja kun
innostuu niin onnistuu, Urkko
määritteli.
Hän painotti, että riittävyyden tunteen voi löytää vain
omasta itsestään. Onni ei ole edessäpäin, Pannulappuarpajaiset toivat lisäväriä naisteniltaan.
vaan tässä ja nyt, jos onnellisuuden löytää itsestään. Kanristaa hetkeksi vaatimuksen
nattaa opettaa itselleen, että piva, hän kehotti.
Itsenä löytäminen ei ole hartioiltaan ja kysyä yksinkerolen riittävän hyvä tällaisena,
olen ainoa laatuani ja juuri so- helppoa. Tulokset voivat huonontua siksi, että tekijöitä on
vähemmän, mutta jäljellä olevat kokevat siitä huolimatta
syyllisyyttä työn laadun heikkenemisestä.
Niille, joilla ei ole töitä,
riittävyyden tunteen kokeminen on vielä vaikeampaa, ellei
mahdotonta. 56
Keskiviikko 4.2.2015
kyliltä
. Mihin ja
kenelle pitäisi riittää. Kirsi Urkko painotti.
Hän muistutti, että kohtuulliset rajat täytyy hakea ja päättää.
Jos on liian ankara itselleen, ei
riitä sittenkään.
Mutta miten rajat sitten löytyvät?
Urkon mukaan nykyaikainen loputon tietotulva on yksi
tekijä, joka nostaa vaatimustasoa ja saa tuntemaan itsensä
riittämättömäksi. Aina voi tehdä
jotain ainakin vähän täydellisemmin.
. Kaikki eivät ole
tapaamiseen tulossa, sillä he
ovat päässeet jo uuden tien
päähän. Jos keskittyy koko ajan ulkopuolelta tuleviin asioihin, voi
jäädä huomaamatta se, mitä on
itse tehnyt. Kodin ja lasten
Riittäviä naisia. Muistelemme heitäkin.
Raija Kuosmanen,
Esko Koskenvesa. Siksi kannattaisi ka- tainen kysymys:
. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Naistenilta: Terveydenhoitaja Kirsi Urkko pohdiskeli luennossaan, mihin naisen pitää riittää
Miksi aina tarvitsisi olla jotain enemmän?
Pälkäne
Pälkäneen seurakunnan naistenillassa nostettiin pöydälle
arka kysymys: riitänkö minä?
Useimmilla naisilla on siihen
suora ja yksiselitteinen vastaus:
. Siksi tavoitteet pitää
asettaa oikealle tasolle. Riittämättömyyden tunne
voi olla myös voimavara, joka
lisää tavoitteita, mutta silloin
tavoitteisiin pitää voida päästä ja tuntea sen jälkeen tyydytystä. Mutta lohdullista on,
että niitä sattuu kaikille, kaikissa perheissä, Kirsi Urkko totesi.
Nykyajan työelämä on omiaan ruokkimaan riittämättömyyden tunnetta. Joka päivä kukaan ei voi olla
riittävä. Kun äiti kuulee, että
vauvamuskari kasvattaa lapselle
hyviä hermosoluja, hän tuntee
syyllisyyttä siitä, ettei ole vienyt tai ei jaksa viedä omaa lasta
muskariin. Se edellyttää itsensä tuntemista ja oman
keskeneräisyytensä hyväksymistä.
. En.
Toisenlaiseen päätelmään
päästäkseen täytyy pysähtyä
hetkeksi ja tehdä itselleen
jatkokysymyksiä
Silloin sivut täyttyivät
rumista asioista ja pahoista
tunteista. Jutin kanssa söimme maailIhmiset ovat
man suolaisimpia muikkuja.
kuin kukkia
Huomenna Annu LeppäAivotutkimus osoittaa, että nen aikoo lukea päiväkirjaankäsin kirjoittavan aivoissa ak- sa ääneen Pälkäneen pääkir-
jastossa.
. kello
11.30 aiheesta ?Luonto kaunokirjallisuudessa - esimerkkinä Kultarinta-romaani?
juhlatalo Roineen
Helmessä (Vehoniemenkylätie 100, 36570 Kaivanto).
Anni Kytömäen romaani
Kultarinta oli Finlandiaehdokas viime syksynä. Taustalla on
laitikkalalaispariskunnan
vuonna 2008 tekemä lahjoitus, jonka turvin avustetaan
pälkäneläisopiskelijoita.
Haettavana ovat myös Matti
Heikkilän viimeiset 17 000
euron nimikkoapurahat historialliseen, erityisesti EteläPirkanmaan historiaa käsittelevään tutkimukseen.
Matti ja Helvi Heikkilän nimikkorahaston tukea ja muita
Pirkanmaan Kulttuurirahaston avustuksia voi hakea 10.2.
saakka. Sydän-Hämeen Lehti
58
tulossa ja menossa
Anni Kytömäki puhuu
luonnosta Kangasalla
Kirjailija Anni Kytömäki
alustaa lauantaina 7.2. Kuitenkin molemmat ovat kukkia.
Iloa tragiikalla
maustettuna
Kirjoitin Kaisulle kirjeen, ja olen
maalannut henkareita punaisiksi. 19.
Myös blogien kirjoittajat ovat
tervetulleita lukuhetkeen.
shl Krista Kaitasuo. Oli
koti-ikävää ja ystävien ikävää, ihmissuhdemietintöjä,
surun kohtaamista ja oman
persoonallisuuden pohdintaa.
Sitten löytyi mies, mentiin
avioon ja saatiin lapsi. Ilma oli
utuinen ja oli hiljaista.
Näin kirjoitti pälkäneläinen
Annu Leppänen päiväkirjaansa 24. Yhdellä tilaisuuteen tulossa olevalla rouvalla on vaikeuksia valita mitä lukea, koska hänellä on kotonaan vino
pino päiväkirjoja, Leppänen
nauraa.
Idea päiväkirjanlukuhetkestä on Leppäsen ystävän Päivi
Heinosen, joka luki Helsingin Sanomien Nyt-liitteestä
artikkelin tilaisuudessa, jossa
julkisuuden henkilöt olivat lukeneet päiväkirjojaan yleisön
edessä.
Heinonen esitteli idean
kirjastotoimenjohtaja Seija
Heikkilälle, joka innostui heti
ajatuksesta.
. Mutta on hyvä, että
myös sellaisia tunteita saa käsitellä ja ilmaista.
Yhtä Leppänen harmittelee:
sitä, että hän lopetti päiväkirjan kirjoittamisen vuosikausiksi.
. Wardtin mukaan päiväkirjan kirjoittamisen ei tarvitse olla pelkkää
tajunnanvirtaa tai mielessä
pyörivän ongelman vatvomista.
Kirjoittaja voi esittää itselleen
kysymyksiä: Kuka minä olen?
Miksi minä olen täällä. elokuuta vuonna 1974.
Se oli hänen ensimmäinen päiväkirjansa ja päiväkirjan ensimmäinen lause.
. Sen, miksi mikin
asia on elämässäni tapahtunut,
ja mihin asiat ovat johtaneet.
Kun mies vuonna 1997
kuoli, Annu Leppänen tarttui
uudelleen päiväkirjaan.
. Toiset kuin
kevään ensimmäisiä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Tapahtuma pidetään Kangasalan luonto ry:n kevätvuosikokouksen jälkeen.
Tilaisuuden järjestää Kangasalan luonto ry.
Itsetuntemus lisääntyy päiväkirjaa kirjoittamalla, sanoo Annu Leppänen.
?Käsin kirjoittamisen
perinnettä tulisi vaalia?
Anni Kytömäki.
Heikkilöiden rahasto
tukee pälkäneläisopiskelijoita
Pälkäneläisille yliopisto-,
korkeakoulu- ja ammattiopiskelijoille on jälleen
jaossa 24 000 euroa tukea
Matti ja Helvi Heikkilän
rahastosta . Toiset kuin
syksyn viimeisiä. Missään nimessä kirjoittamista ei saisi lopettaa ruuhkavuosina. Toivon, että joku päivä saisin kootuksi runoistani omakustannekirjan, Valkeakoskiopiston kirjoittajaryhmään
kuuluva Leppänen sanoo.
Jotkut Leppäsen päiväkirjan
havainnoista ovat kuin runoja:
Ihmiset ovat kukkia. 58
Keskiviikko 4.2.2015
. Vuonna
1974 lähdimme opiskelemaan
eri paikkakunnille. Juuri silloinhan
kirjoittamista, ja itsensä äärelle
pysähtymistä eniten kaipaisi,
Leppänen sanoo.
?Annu, olet laiminlyönyt
itsesi. Päiväkirjan
sain näiltä ystäviltäni lahjaksi.
Se tuli tarpeeseen, Jyväskylän
lastentarhaseminaarissa opiskellut Leppänen hymyilee.
Kahden vuoden ajan päiväkirjan sivut täyttyivät jos
jonkinlaisista tunteista. Tietokoneella kirjoittavan aivoissa sen sijaan aktivoituvat loogiseen päättelyyn
liittyvät alueet.
Annu Leppäsen mielestä
käsin kirjoittamisen perinnettä tulisi vaalia.
. näin Leppänen onkin
jälkeenpäin kirjoittanut päiväkirjan sivulle.
tivoituvat luova ja taiteellinen
puoli sekä abstraktin ajattelun
alueet. Apurahat on yleensä
tarkoitettu jatko-opintoihin ja
tutkimustyöhön sekä taiteelliseen työskentelyyn. Mitä
minä haluan?
Annu Leppäselle päiväkirjan kirjoittaminen on ollut
itseen tutustumista.
. Lukemalla vanhoja kirjoituksiani olen ymmärtänyt elämäni kaaren. Päiväkirjan viimeiset sivut jäivät
vuosikausiksi tyhjiksi.
Kuka
minä olen?
Matti ja Helvi Heikkilän lahjoitus auttaa
pälkäneläisopiskelijoita valmistumaan ammattiin
Amerikkalainen Susan de
Wardt hyödyntää päiväkirjaa
omassa työssään elämäntaidon
valmentajana ja päiväkirjakirjoittamisen ohjaajana. Päiväkirjanlukija saa myös
mielihyvin kertoa kirjoittamiensa tekstien tiimoilta taustaa
tai muita ajatuksia. Heikkilöiden rahaston erikoisuus
on se, että siitä voidaan tukea
myös ammattikoululaisia.
Tänä vuonna pirkanmaalaisille tai Pirkanmaan hyväksi työtä tekeville yksityishenkilöille, työryhmille tai
yhteisöille jaetaan kulttuurirahaston apurahaa yhteensä
1,05 miljoonaa euroa.
Apurahoja haetaan sähköisesti osoitteessa www.
skr.fi/mkr/pi. Valitsen kirjoista iloisimpia kohtia, joissa on kuitenkin
taustalla traaginen pohjavire.
Olen aina ollut avoin ihminen.
Toisinaan kai vähän liiankin
avoin, Leppänen naurahtaa.
Omaa päiväkirjaansa lukemaan ovat tervetulleita kaikki.
. Opiskellessani Jyväskylässä lähettelin ystävilleni kirjeitä
lähes päivittäin. Se oli henkisesti äärimmäisen tärkeää.
Kirjoitimme kaikesta maan
ja taivaan välillä, rakkaussuruista, politiikasta, Vietnamin
sodasta.
Päiväkirjan kirjoittamisen
lisäksi Leppänen kirjoittaa
runoja.
. Meitä oli kuuden tytön läheinen ystäväporukka. Lisäksi paperitulosteet tulee toimittaa
allekirjoitettuna rahaston
toimistoon..
Päiväkirja kunniaan: Kuka tahansa voi huomenna lukea ääneen
päiväkirjaansa Pälkäneen pääkirjastossa
Pälkäne
Aamulla varhain, kun aurinko
nousi, saattelin Arjan autolle,
joka lähti kello 6.45. Ja jos ei itse
halua lukea päiväkirjaansa, voi
pyytää jonkun muun lukea.
Pelkästään kuuntelemaankin
saa tulla, Heikkilä sanoo.
Päiväkirjanlukuhetki pääkirjasto Arkissa 5.2. . kello 17
Karaoke
MT
N
t
e
e
l
Bi
u
p
p
a
V
4.
To 30.
Kukka- ja lahjapuolelta:
Kivoja sisustusja lahjaideoita,
Leikkokukat,
kukka-asetelmat,
surusidonnat ym.
Avoinna joka päivä 9-17
Aukioloajat
Lounas - Kahvila - Sisustus - A-oikeudet
Keskitie 14, LUOPIOINEN, 03 536 5400
Ma-To 8.30-18
Pe 8.30-23
La 8.30-23
Su 10-18
Tapahtuma iltoina -02:n. U-CUT Duo
s
La 21.2. Saat tuotteita
a
noudettuna, toimitettuna
tai tarjoiltuna.
Kysy tarjousta!
YSTÄVÄNPÄIVÄ
lauantaina 14.2.
Tuo ystäväsi nauttimaan hyvästä ruoasta!
2 Liekki buffettia
yhden hinnalla !
OHJELMAA :
La 7.2. The Peoples
La 28.2. Poni-
ratsastusta,
pulkkamäki
ja kasvomaalausta
Kahvi ja
laskiaispulla
Hernekeittolounas
2,00
5,00
Pitopalvelustamme
voit tilata tarjottavat juhliisi,
uh
hliisi,,
hliisi
saunailtoihin,
muistotilaisuuksiin tai
muuten vaan.
. Karaoke
oke
To 2.4. Sydän-Hämeen Lehti
Helmikuun
tarjous:
Kahvi ja
munkki
2,80
LASKIAISRIEHA
sunnuntaina
15.2. Keskiviikko 4.2.2015
. Karaoke
ke
La 14.3
Lisätiedot
www.mll.fi/sahalahti.
? Pälkäneen Sos.dem.yhd.
Kuukausikokoont. Tied. klo 8.3010 Liuksialan koululla,
os. klo
16-17 Onkkaalan urheilukentän kahviossa. Kokoont. Matkat 10, 20, 22, 34
ja 42 km. En ole
hyvä tottelemaan tuotakaan
varoitusta.
Niinpä kerron, miten kävi
kauniille, vaaleanpunaisille
tumpuilleni.
Ystäväni nuor uuden
ajoilta on vuosien vieriessä
tuolloin tällöin yllättänyt
minut ihanilla lahjoilla, itse
valmistamillaan käsitöillä.
Kuvittele mielessäsi vaikka
villainen, hennon punainen
kudottu hartiasaali. Hiukan hävettää,
että nyt tuo neitonen, lehtemme ystävänä, taitaa lukea,
mistä ne neulakintaat tulivat
minulle ja sitten hänelle.
Tekee mieleni tässä samalla
lähettää niiden alkuperäiselle
antajalle rakkaita tunnustusterveisiä.
Marjatta Koskenvesa
Nimikkolapaskilpailua jatkettiin
Pälkäneen kuntakinnaskilpailu jatkuu vielä tämän ja ensi
viikon. klo 10.
? Aitoon Taekwon-Do ry.
Tule kuntokurssille, joka
sopii kaikille. Kaikille
avoin tilaisuus johon on
vapaa pääsy!
? Kangasalan sotaveteraanit, puolisot, lesket ja
tukihenkilöt. alkaen klo 15 ja 16. Tuskin raaskin pitää.
Ne olivat lämpimän kahdenkertaiset, kooltaan juuri
sopivat, vaikka kapeampi
kämmen sinne sisään olisi
ollut eduksi.
Sitten tapahtui, että huomasin, miten paljon eräs
lapsenlapsistani, juuri nuoruuden ja lapsuuden väli-
Neulakintaat. Hiihdon jälkeen
mahdollisuus mennä Kangasalan uimahalliin uimaan
lähtöpaikalta saatavalla
lipulla. 60
Keskiviikko 4.2.2015
tulossa ja menossa
Järjestöt
? Pälkäneen AA-ryhmä.
Kok. Kokoontuminen Luopioisten
srk-talolla 15.2. 0400896 606 ryhmäaikana.
? MLL Sahalahti järjestää
tanssikoulun tytöille. Mutta hän oli
myös jäädä vastausta vaille kysymykseensä: Oletko sinä itse
osannut tehdä näin hienot?
Kysymyksen muoto paljastaa tarkalle kertomukseni
lukijalle, millaisia lahjaesineitä lapsenlapseni oli tottunut
saamaan. klo 12
-14. Ahvenpilkki la 7.2. Kahvitarjoilu
klo 17.45 alkaen. Talvitapahtuma urheilukentällä la
14.2. Ilm.
040 580 2398. Hennon
vaaleanpunaiset olivat myös
neulakintaat, jotka hän oli
taidolla tehnyt. Laskiaisrieha
Tervamäen hiekkakuopalla
(parkkipaikka Kesänmaun
pihassa) laskiaissunnuntaina 15.2. Tarinatupa 11.2.
Vielä mahtuu mukaan,
klo 15 Silmukellarissa,
ilm. Eikä
taida lainkaan olla perillä
sananparsi-syrjähypystäni.
Hän oli siis autuaan tietämä-
Marjatta Koskenvesa ilahduttaa muistoillaan kaiken ikäisiä.
Kuva vanhustenviikon juhlasta viime lokakuulta.
tön, etteivät tumput olleet
ihka uudet.
jälkeen uuden seura-asun
sovitus klo 19 alkaen.
Toinen sovitus su 8.2. Elina
la 7.2. Mahdolli10.2. klo 18.30. Tarkemmat tiedot
myöhemmin.
avoinna ti 10.2. klo 15
. Kilpailutöitä Pälkäneen nimikkolapasiksi voi
jättää perjantaihin 13.2. Lisätietoja seura-asusta suunnistusjaoston verkkosivulta.
? Laitikkalan maa- ja kotitalousseura. klo
18-20. ? Eläkeliiton Kangasalan
yhdistys. puhelin (03) 539 9800.
Tumpputarinat
Joka tumppunsa antaa?
Ennen vanhaan sanottiin,
ettei lahjaksi saatua pitäisi antaa eteenpäin. Missä. Kylpyläretki
Tampereen kylpylään
14.3. Ahulinjärventie 21,
Kangasala. Verenpaineen mittaus
klo 12.30. ma 9.2.
klo 18.30 Kankaanlukon
ampumaradan majalla.
? Kangasalan Latu ry.
Kaikille avoin Kangasalan
laturetki hiihdetään 22.2.
Lähtö ja ilm. Ryhmät perjantaisin 6.2. Tausti
14.05, Uusi-Mälkilän th
14.10, Kangasala-talo
14.30.
? Pälkäneen Luja-Lukko,
suunnistus. Pilkkikilpailu, samalla cup 1,
10 isointa ahventa, su 8.2.
Kokoontuminen Rautahovilla klo 9.30.
? Kaukkalan Ratsastajat
Hoitohevosilta to 5.2. Seura
tarjoaa makkarat ja mehut.
? Karinkiertäjät. asti
Pälkäneen pääkirjasto Arkin
asiakaspalveluun (Kehätie
4) tai Kangasalan taitokes-
kukseen (Ainontie 6).
Kilpailutyö voi olla joko
valmiiksi neulotut tumput
tai piirros, ja työllä pitää
olla nimi.
Oheen liitetään lapasten
tarina, joka kertoo, miten
suunniteltu työ liittyy Päl-
käneeseen, sekä tekijän yhteystiedot erillisessä suljetussa
kuoressa.
Voittaja valitaan yleisöäänestyksen perusteella Taito
Pirkanmaa ry laatii voittaneista töistä tekemispaketit,
ja lisäksi työt osallistuvat
Löytöpaikka: Käsillätekijäin ystävänpäivänä voi ostaa,
vaihtaa ja etsiä ideoita
Käsityötori avaa kevään
Pälkäne
Valkeakoski-opiston ja Kukkian Kädentaitajien yhdessä järjestämä Käsillätekijäin ystävänpäivä on jo vuosien takaa
tuttu kevättalvinen perinne.
Ensi sunnuntaina 8. Suunnistusjaoston kaikille harrastajille
avoin järjestetään to 5.2.
klo 18 Osuuspankin kerhohuoneella. ajankoh- ? Eläkeliiton Pirkanmaan
piiri. Tulossa: hevostaitokisa su 29.3. klo 16.
Kaikki mukaan!
? MLL Pälkäne. Antti Riitakorpi p. Sydän-Hämeen Lehti
60
Kuka. Paluu samaan
paikkaan klo 16:een mennessä. Kevään hiihtomatka
taista asiointia.
Ylläkselle muutama paikka
? Sahakalat. lähtö klo 9 torilta ja
paluu n. klo 12-15. Kokoontuka, ei kahvitusta, isäntänä
minen kk:n srk-kodilla ti
Risto Mattila. Mukana myös
suus ostaa adresseja, saada
Ilmari Mustonen.
kuulolaitteen paristoja,
lainata kirjoja ym. Pilkkikilpailut
vapaana, ota yht. Kok. su 15.2.
klo 18 kokoustiloissa,
Onkkaalantie 63.
? Luopioisten Martat. Tukikohdassa ti
? Kangasalan Kristilliset
24.2. Kuntosalivuoromme Hopeaharjussa
jatkuu tiistaisin klo 10-11. Ihailin niitä
lähes hengästyneellä kiihkolla. klo 10-14
Auraanpohjan lahdella.
Kokoontuminen Kortteenpohjantien ja Pihtisalmentien risteyksessä klo 9.30.
? Kukkian Koukku. Ensimmäinen kerta su 8.2. 050
Toivontie 1.
511 0031. Perhekahvila Pirtissä
ma klo 9-12.
? Pälkäneen ja Luopioisten
RHY. Milloin?
Sähköposti toimitus@shl.fi . Kokoontuminen klo
Paukkunen 040-4878883
8.30 K-Sahramin eteen.
tai Eino Anttila 050? Pälkäneen seniorit ry.
5911561.
Olavi Virta 7.2. p. Tukikohta
Kangasala-talossa. Su 15.2.
vietetään iloista Talvikarnevaalia Pentosalissa
klo 11.30 alkaen. klo 14. klo 12-13 asiointiaiEläkeläiset ry. klo
16-17.30 Luopioisten
liikuntahallilla. klo 15 alkaen. helmikuuta kello 12?16 Pälkäneen
yhteiskoulun ruokalassa pöydät täyttyvät taas myytävistä
käsitöistä, käsityötarvikkeista
ja työnäytöksistä.
Paikalliset kädentaitajat
esittäytyvät tapahtumassa
laajasti, joten tuotevalikoimaa
riittää posliiniesineistä pääsiäiskoristeisiin, villasukista
huovutustöihin ja tänä vuonna uutuutena pälkäneläisiin
pikkuryijyihin.
Koulun aulassa toimii
vaihtotori, jonne voi tuoda
tarpeettomiksi käyneitä käsityötarpeita tai esimerkiksi
alan lehtiä ja vastaavasti poimia mukaansa, mitä itse tarvitsee.
Tapahtumaan voi poiketa
katsomaan ja lämmittelemään
vaikka kesken talvisen kävelylenkin, sillä torin yhteydessä
palvelee Kukkian Kädentaitajien kahvio.
Käsillätekijäin
ystävänpäivässä näkyvät jo
kevään merkit
Pirkanmaan kuntakinnas
-näyttelyyn vuonna 2016.
Pälkäneen Kuntakinnaskilpailun ovat julistaneet
Taitokeskus K angasala ,
Pälkäneen kunnan kulttuuripalvelut ja Sydän-Hämeen
Lehti.. Touhutunti
ke Kostian koulun salissa
klo 17-18 alle kouluikäisille. Lisätietoja
atkd.sporttisaitti.com
? SVS Kangasala. Hiihtotapa perinteinen. 2 B, p. Bussiaikataulu: Luopioinen, torin
pysäkki 13.20, Mieliäntien
th 13.35, tallit, Kankaanmaantie 1 13.45, Kankahaisten kautta Pälkäneen
torille, josta 14.00 vanhaa
tietä Kangasalle. Su 8.2.
klo 13 Kangasalla Lepokodilla, Ruutanantie 26, Teehuoneen Kulttuurivartissa
Leena Kakon aiheena:
Suomalaisia jalanjälkiä
Siperiassa.
? Pohjois-Pälkäneen
maa- ja kotitalousseura.
Kahvakuulajumppa jatkuu
Hyp-areenalla lauantaisin
klo 13-14. Akvarelli Pirjo
Kukkonen.
maastossa elelevä neitonen,
rakasti hennon vaaleanpunaisia asusteita. Silloin paketoin
neulakintaat ja annoin ne hänelle lahjana.
Hän ei ollut suinkaan huomannut niitä minulla. maanantaisin klo 1921, Kutojank. 050 571
6082 tai www.suomenlatu.
org/kangasalanlatu/tapahtumat/laturetki.
? Punaisen Ristin Kuhmalahden osasto. Luistelua, mäenlaskua, poniratsastusta, ongintaa, kahvio.
Koko perheen talvilomaretki Ti-Ti-Nallen taloon
ja Ikaalisten kylpylään pe
27.2. Mitä. Isäntänä Jouko
Oksjoki
Toinen linja-auto lähdössä!
Muutama paikka vapaana. Jumppa
klo 10, minkä jälkeen aiheena runoja ja sota-aikaista
tarinointia. Esko Karhu ja Tuija
Uotila Luopioisista. viim.
26.2. Menomatkakalla kahvit. Tervetuloa viihtymään kahvikupin äärelle
mukavassa seurassa!
Pälkäneen kunta, kirjasto: Pääkirjasto Arkissa poisto-
kirjoja ja muuta poistoaineistoa
myytävänä jälleen 9.2. Keskiviikko 4.2.2015
. Lounas Metsäkansan Ilolassa. /hlö. Potkukelkkavormulat, napakelkka, liukumäki, yms. Ilm. Varaa nopeasti..paikat täyttyvät! Matkan hinta 70. Lisätietoja:
palkane.senioriyhdistys.fi
Pälkäneen seniorit ry
To 21.5.2015 Muistikerhon kevätretki.
Edelliseen ilmoitukseen tullut virheellisesti toisen retken ilmoittautumistiedot. Lisätietoja: palkane.
senioriyhdistys.fi
AINEISTOT NETIN
KAUTTA OSOITTEESSA:
MENYT.FI
(tapahtumien ja uutisten julkaisut myös
nettipalvelussa
sekä omat nettisivut).
Tee yhdistyksesi
NÄKYVÄKSI:
klikkaa itsesi Me Nyt -palveluun ja
sitä kautta Sydän-Hämeen Lehden sivuille
. Maksettava 5.2. Milloin?
Sähköposti toimitus@shl.fi . Mitä. Vuoden 2014 kuntokorttinsa/kuntoilutietonsa
palauttaneiden kesken suoritettiin arvonta. Kiitos kaikille osallistujille!
Eläkeliiton Sydänhämeen
yhdistys ry.
Aikataulu Tampereelle teatteriin Ke
18.2.2015 . Onni suosi
seuraavia: Hilkka Hämäläinen, Esko Mattila, Pirkko Närvänen ja Ritva Pyhältö Pälkäneeltä. puhelin (03) 539 9800.
Lisätiedot www-sivuilta.
Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. Vain kerholaisille. tai tule kuulemaan aiheesta lisää
Sydän-Hämeen Lehden toimitukseen
KESKIVIIKKONA 11.2. Eero Rasi ja Sirkka Peltola Kuhmalahdelta.
Voittajiin otetaan yhteyttä. KELLO 18.
Paikalla Me Nyt -sivuston isä Sami Inkinen sekä
Sydän-Hämeen Lehden toimituksen Jani Oksanen ja Tommi Liljedahl.
. Sydän-Hämeen Lehti
tulossa ja menossa
KOHOTA KUNTOA KUOHUSSA
Aidosti
paikallinen
Vesijumpparyhmissä on vielä tilaa.
Tule kun sinulle sopii.
Aikuisten ja muutamissa lasten
uimakouluissa on vielä tilaa.
Sydän-Hämeen Lehti
Eläkeliiton Sydänhämeen
yhdistys ry.
Liike on lääke-kuntoilukampanjan arvonta on suoritettu Ma 26.1.2015 . Paulalle 0400 631898. Ruokailu Rymättylässä. Matkan hinta 162. Eino Anttila 050 5911561 eino.anttila@elisanet.fi tai Markku Saarela 040 9139661 saarela.markku@
pp.inet.fi Linja-auto kuljetus.
61
Kuka. ja ilm. (03) 364 0501
www.kangasalanuimahalli.?
Avoinna: ma, ti, to, pe 6-21,
ke 13-21, la ja su 10-18.
Sisäänpääsy 75 min. Tutustutaan
Eläkeliiton lomakeskukseen parin päivän
ajan. klo 9-13. ennen sulkemista
Lautakunnat
Onkkaalan Ikäpiste avoinna ti 10.2. Aikataulu Hevosten keinu-teatterinäytäntöön: Kyynärö 17.00, Rautajärvi
17.05, Luopioinen 17.15, Aitoo 17.25 ja Pälkäneen linjaautoasema 17.45 Tiedustelut Erkki Kolu 050 521 1605
Eläkeliiton Sydänhämeen
yhdistys ry.
Pikkuloma Lehmirannassa Ti 24.2.2015
- To 26.2.2015 Lehmiranta. Missä. Kaikille avoin. Matkalla
muitakin nähtävyyksiä. Leipomo ja kahvihuone Paula avautuu Pytingissä.
Pälkäneen seniorit ry
To 26.3.2015 19:00 Hevosten keinu TTT.
Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola. Bussi lähtee torilta klo 9 Iittalan Lasimäkeen.
Tutustumme oppaan johdolla lasin puhaltamiseen ja
tehdasmuseoon. Kaksi
uutta näyttelyä: Taottu käyttöön (Taontapaja Tulikoira) ja Tapsan Mesätyövehkeet (Tapio Körhämö). Marjatta Lahdenniemi ja Ritva Ojala
Sahalahdelta. Ilmoittaudu ennakkoon viimeistään maanantaina 9.2.
osoitteeseen toimitus@shl.fi. sisältää matkat, majoituksen 2h/huone puolih. Kiertelemme omaehtoisesti alueen
monissa liikkeissä. mennessä tilille
FI44 4503 0010 1136 31 EL:n Sydänhämeen yhdistys ry.
Tied. Tutustuminen
oppaan johdolla kaupunkiin ja Kultarantaan. - 28.2.
NÄYTÄ
ESIMERKKIÄ
ja anna lapsellesi
lukemista arvostava
ilmapiiri.
Haluatko yhdistyksesi
KARTALLE?
Eläkeliiton Sydänhämeen
yhdistys ry.
Matka Naantaliin mm Kultarantaan
To 25.6.2015 . Vierailemme lopuksi oppaan johdolla Metsäkansan kirkossa.
Kokopäiväretki. Komedia on jatko Kotalan perheen edesottamuksista kertovalle trilogialle Suomen Hevonen, Yksiöön en Äitee ota, Lämminveriset. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Erkki Kolu 050 521 1605
Mikkolan Navetta.
Navetan Talvikirmaus La 7.2.2015 10:00
- 14:00 Mikkolan Navetta. Ke. boccia
turnaus illalla tanssit. Myös kylpyläosasto on vapaasti
käytettävissä, monipuoliset ulkoilumaastot
Kajakin,
melan sekä melontaliivin lisäksi
myös aukkopeite ja tyhjennysväline kuuluvat perusvarustukseen.
Pää, kaula ja kädet on hyvä
suojata, jos ei kylmyydeltä niin
ainakin sitten auringolta.
. Oman seuran
viemisen jälkeen ne vielä desin- perustaminen oli alkuun läfioidaan huolellisesti ennen kuin hinnä huulenheittoa, mutta
niitä saa tuoda uima-altaille. Sydän-Hämeen Lehti
Kuka. Missä. Melontaseura
SalmiakkiMelojat harjoittelee
Kangasalan uimahallissa nyt jo
neljättä talvea.
. Tukien harjoittelu tarkoittaa kaatumisen estämistä melan
ja vartalon apua käyttäen, Heli
Jaakola SalmiakkiMelojista
selventää.
. puhelin (03) 539 9800.
Pää jos toinenkin kääntyy, kun kajakit kannetaan harjoitusten
aluksi uima-allasalueelle.
Kimmo Alakoski ja Heli Jaakola ovat kokeneita melojia.
. Itselleni retkimelonnan luonnonläheisyys on tärkeä juttu.
Meloessa pääsee parhaimmillaan todella lähelle vesilintuja
näitä kuitenkaan häiritsemättä, Jaakola mainitsee.
Eskimokäännöksen harjoittelua. Näin melojia tulee mukaan vuositpidämme osaltamme huolta hy- tain yhdestä kahteen. 62
Keskiviikko 4.2.2015
tulossa ja menossa
. Lämmin
ja kirkas vesi soveltuu erinomaisesti esimerkiksi eskimokäännösten opetteluun. Luonnonvesillä ja kesähelteellä vaatetukseksi
kelpaa lähes mikä tahansa säähän
sopiva vaatetus, vaikkapa shortsit
ja t-paita. On selvää, että emme harjoittele hallin 25 metrin altaassa
mitään matkamelontaa. Seura osallistuu
myös Pohjoismaiden suurimpaan merimelontatapahtumaan
HSKG?15:een Hangossa.
. Maanantain myöhäisilta
on nimittäin se ajankohta, jolloin
Kuohussa lasketaan kajakit irti.
Ei ole ihan jokapäiväinen näky,
kun rivi miehiä ja naisia kantaa
kolmimetrisiä kajakkejaan kahvilan päädyssä olevasta ovesta
allasalueelle. Ennakoimalla
ja ryhmän taidot tiedostamalla
vältämme jo valmiiksi monta
vaaranpaikkaa. Virtaavassa vedessä melotaan
aina kypärät päässä. Mitä. Menemme turvallisuus
edellä joka paikkaan, eikä meillä ole pienenä seurana rahkeita
kouluttaa kovin monta uutta
kaveria yhtä aikaa. Käyttämämme välineet
kuivataan huolellisesti jokaisen on kymmenen jäsentä. Tähän asti hallissa harjoittelu on sujunut todella hienosti.
Liikumme aina mahdollisimman varovaisesti yleisissä tiloissa
ja altailla. Suomen
vedet ovat lähes aina kylmät, ja
veden varaan jouduttaessa hypotermian vaara on aina olemassa.
Melontaliivi on pakollinen varuste, sillä se paitsi kelluttaa, myös
suojaa ja lämmittää. Eskimokäännös on pelastautumistekniikka, jossa meloja kääntää itsenäisesti sekä itsensä että
kaatuneen kajakin takaisin pystyyn. Olimme käyneet viiden kamahallissa.
Talven harjoitusvuorojen vä- verini kanssa jo pitkään yhteisillä
lissä kajakkeja säilytetään Kuo- melontaretkillä ympäri Suomea,
hun alakerran teknisessä tilassa, olipa osa käynyt ulkomaillakin
jossa niille on sitä varten raken- melomassa. Ennen meriretkiä ohjelmaamme kuuluu aina pelastamisharjoitukset, joissa kerrataan
pelastamistekniikoita sekä turvallisuusasioita. Riskejä ei oteta,
Alakoski huomauttaa.
Varusteet kuntoon
SalmiakkiMelojat järjestää
mahdollisuuksien mukaan tutustumiskursseja aloittelijoille.
Kurssilla vasta-alkajakin pääsee
kokeilemaan, miltä melonta
tuntuu. Lopulta perusnettu oma säilytyspaikkansa. Ilman ja vesien viiletessä
vaatetukseen kannattaa satsata jo
enemmän.
Syksyllä ja keväällä, kun vedet
ovat vielä kylmät, kuivapuku on
hyödyllinen varuste. Alkuun pääsee lainavälineilläkin, mutta harrastuksen
jatkuessa pidemmälle helpointa
on jos harrastajalla on varusteet
omasta takaa.
Kajakkien hinnat liikkuvat
1000 ja 3500 euron välissä, melan
saa 40?500 eurolla. Myös
erilaisia tukia harjoitellaan talvella paljon, samoin pujottelua ja
kääntymistekniikoita. Hänellä olikin heti alusta
asti hyvä käsitys siitä, millaisia
käytäntöjä uimahallissa harjoitteleminen vaatii.
Uimahallissa harjoitellaan
pääosin melontatekniikkaa ja
turvallisuusasioita. Jokainen jäsen kuljettaa omat varusteensa itse mukanaan.
Ensi kesänä SalmiakkiMelojat
aikoo tehdä pidempiä melontareissuja esimerkiksi Raumalle
Kylmäpihlajan majakkasaarelle
ja Vaasan edustalla sijaitseville
Valassaarille. Se on näppärin pelastautumistekniikka, sillä kajakki ei siinä täyty vedellä toisin kuin silloin, jos
meloja irrottautuu kajakista veden alla.
Eskimoita hyvässä porukassa
Melonta: Uimahallissa harjoitellaan talven aikana tekniikkaa ja turvallisuusasioita
Kangasala
Kangasalan uimahallin satunnaisempi kävijä saattaa maanantaisin hieraista parikin kertaa silmiään. Myös veden
lämpötila pitää ottaa huomioon.
Ennakoi riskit.
Älä opettele eskimokäännöstä yksin ilman asiantuntevaa opastusta.
onkin ennen kaikkea tekniikka-,
ei voimalaji.
. Uusia
harjoituskerran jälkeen. Uimakoulu toimii harjoitusvuoromme kanssa samaan
aikaan, ja sovimme aina, montako rataa he tarvitsevat altaalta ja
montako jää meille, Kimmo
Alakoski SalmiakkiMelojista
kertoo.
Kunhan kajakit on saatu tuotua altaille, melontavuoro alkaa
uimaratoja merkitsevien rataköysien irrottamisella. Sen aika
on sitten kesällä ja luonnonvesillä, Alakoski lisää.
lissa ei ole mielekästä harjoitella
isoilla eli viisimetrisillä menopeleillä.
. Milloin?
Sähköposti toimitus@shl.fi . Uimahalliin vuonna 2011. Lopuksi
eskimon onnistumista voi kokeilla vaikka freestylekajakilla.
Harjoittelua voi myös maustaa
Huolelliset valmistelut erilaisilla välineillä kuten pallolla,
Uimahalliolosuhteisiin ei siirrytä Alakoski mainitsee.
syksyllä suoraan luonnonvesiltä.
Melojien luonnonvesissä käyttämät kajakit jynssätään ensin ko- Oma, pieni seura
tiolosuhteissa putipuhtaiksi sekä SalmiakkiMelojat perustettiin
ulkoa että sisältä. Kilpa- eli
Kajakkeja ei saa säilyttää lattialla, ratamelontaa emme harrasta,
jotta niihin ei tartu maasta likaa kaikkea muuta kylläkin, Alakoski kertoo.
ja bakteereja.
Nykyisin SalmiakkiMelojissa
. Sitten
vain laskeudutaan kajakkiin ja
menoksi!
Alakoski on melonut jo pitkään, myös Tampereen uimahalleissa. Jokainen
västä allashygieniasta, Alakoski tulokas koulutetaan huolellisesti,
joten kovin monta uutta jäsentä
kertoo.
Kuohussa talvehtii vajaat pa- ei vuosittain voida ottaa mukaan
rikymmentä kajakkia. Kesällä ohuet neopreeniset paidat, housut
ja kengät ovat hyviä. Meillä on täällä eskimokäännösten ensiopetteluun
sopivia hieman vanhemmanmallisia pyöreärunkoisempia
poolokajakkeja, joista taitojen
kehittyessä on hyvä siirtyä vähän
uudemmanmallisiin ja litteämpiin poolokajakkeihin. Kajakista on osattava poistua, jos se
kaatuu, Alakoski sanoo.
SalmiakkiMelojat käy kesäisin melomassa joissa, järvissä,
merellä ja koskissa. timme oman seuran. Kengissä ei
saa missään nimessä olla kengännauhoja, jotta meloja ei jää mahdollisesti kaatuessaan kajakkiin
kiinni, Jaakola toteaa.
Kristiina Helminen. Melonta
Turvallisesti alkuun
Useat melontaseurat järjestävät kiinnostuneille peruskursseja, joilla pääsee jyvälle lajista.
Seuraan liittymällä on mahdollista hankkia lisää tietoa ja
taitoa.
Älä melo yksin.
Luonnonvesillä liikuttaessa melojalla on aina liivit päällä.
Varusteet valitaan olosuhteiden mukaan. Osa loppujen lopuksi siitä tulikin
kajakeista viettää koko kesän ui- täyttä totta.
. Uudelle melojalle opetamme ensimmäiseksi
aina sen, miten kaadutaan. Viikko-ohjelmassa on yksi säännöllinen
viikkomelonta, joka pidetään
yleensä jossakin päin Pirkanmaata, yleisimmin Kaukajärvellä, Näsijärvellä, Pyhäjärvellä tai
Kangasalan Vesijärvellä. Uimahal- toimintaan.
Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Sydän-Hämeen Lehti
63
tulossa ja menossa
Kokoukset
Pohjois-Pälkäneen
maa- ja kotitalousseuran
kevätkokous to 19.2. Katusählyturnee, illan menosta
vastaa: Rodeo Drive
La 14.3. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 7. Luvassa mm. Muut
vuosikokoukselle osoitetut
asiat.
Tervetuloa!
Johtokunta
Luopioisten Martat ry:n
Aitoon Martat Ry:n
vuosikokous
pidetään
sunnuntaina 15.2.2015
kello 16 Luopioisten srktalolla. Osuuspankin kerhohuoneessa kirkolla alkaen klo 13.00.
Paikalla piiristä toiminnanjohtaja Mira Kulmala.
Tervetuloa!
Johtokunta
Hotel
alk
lk
k
AapisKukko
?/yö
?
/yö
/y
y
Avoinna
11-21 (12-21)
Valtatie 12 (Tervapirtintie 7) 36600, PÄLKÄNE.
Puhelin: (03) 534 3075, Fax: (03) 534 3099
aapiskukko@aapiskukko.fi . §:n
määräämät asiat.
Tervetuloa!
Hallitus
sääntömääräinen kevätkokous pidetään Aitoon Pysäkillä, osoitteessa Miemolantie 7, Aitoo, keskiviikkona
18.02.2015 alkaen klo 17:30.
Tervetuloa
osallistumaan
kaikki yhdistyksen jäsenet.
Tule meille
vaan meillä
leivotaan?
Sotainvalidien
Veljesliiton
Luopioisten osaston
sääntömääräinen vuosikokous pidetään 16.2. 03-3763168. Toplesstarjoilija, Erotic show by
Indra & Claudio, kuumaakin kuumempi dj sekä
eroottisia kilpailuja
Pe 6.2.-Su 8.2.
10:10:-
Burgerateriat + 0,4 l juoma
Pasta-ateriat + 0,4 l juoma
TULOSSA:
La 14.2. Ystävänpäiväbileet
La 21.2. klo
19 Tarja ja Pasi Penttilällä,
Luikalantie 264.
Johtokunta
Vehkajärven
marttayhdistys ry.
Vuosikokous su 15.2.2015
klo 17.00 Vehkajärven vanhalla koululla.
Sääntöjen määräämät asiat.
Tervetuloa!
Hallitus
Sotainvalidien Veljesliiton
Pälkäneen osasto ry:n
Vuosikokous Kostiakodilla
?Päämajassa. Keskiviikko 4.2.2015
. pe 20.2.2015
klo 15.00. www.aapiskukko.fi
OMA OLOHUONEESI KESKELLÄ KYLÄÄ.....
UUDISTETTU, MONIPUOLINEN
MENU 6.2. FREEMAN &
Jimmy Cola
Entistäkin viihtyisämpi olohuone....
P. ALKAEN!
Keittiömme palvelee joka
päivä klo 22.00 asti!
OLOHUONEESI
TARJOAA:
Lauantaina 7.2.
Erotic Night
. Ma-to 15-23 , pe-la 12-03 (02), su 12-23
Keittiömme palvelee arkisin klo 22 asti.
Viikonloppuisin, pe & la, yöruokaa klo 02.00 asti.
Löydät
meidät myös
Seuraa ilmoitteluamme!
Se on pienes- miesten mittoihin.
sä salissa juuri sopiva määrä. Tähänkin on yhdessä.
Rahasta harrastaminen ei ole kiinluonnollinen syy: on vaikea puhua,
Luja-Lukon kuntokoris
miehet Kostian koululla
keskiviikkoisin klo 20?21.30
naiset yhteiskoululla torstaisin
klo 19.45?21
Iivari Nousiainen ohittaa
Jyri Nuosiaisen.
Juha Kankaristo (kuva vasemmalla ylhäällä) keräsi miesten kuntokorisryhmän viime keväänä. 64
Keskiviikko 4.2.2015
urheilu
. ja stressistä. Me ollaan hyviä opettamaan, velpolviinsa, ja yrittävät vahtia, ettei alle
jeksien kanssa koville joutuvat Pölläehdi kertyä liukasta hikilätäkköä.
Mutta kun miehet lämpenevät, pis- nen ja Kankaristo vitsailevat.
Pöllänen mainostaa mielellään kunteitäkin alkaa syntyä. Välillä 15-vuotiaat juniorit
ovat käyneet pyörittämässä miehiä, ja
Pienpeli käy rankaksi
porukan nestorilla on ikää 67 vuotta.
Parhaina keskiviikkoiltoina Kostian
Ikärajoja ei ole. Eikä väheksyä voi sosiaaHienosta korista voidaan kehaista listakaan puolta: paikkakunta ja uudet
kahdella sanalla, mutta muuten pu- kaverit tulevat tutuksi, kun hikoillaan
hetta ei juuri kuulu. Me ei lasketa pisteitä, koska niitä
ei synny.
Korinteko tosiaankin kangertelee,
vaikka miehet pääsevät tähtäämään
hyvistäkin paikoista. Ennen pelejä lämmitellään ja venytellään, jotta
paikat eivät paukkuisi kylmiltään.
Säännöllisillä höntsyillä myös liikkeelle kannustava vaikutus: fiksu harrastaja kuntoilee viikon aikana, jotta
kunto ja jalat kestäisivät pelaamista
paremmin.
Paras tapa saada miehet liikkeelle on
heittää pallo peliin. Silloin
Tällä kertaa ryhmän konkari on
voidaan pelata oikeaa peliä kahteen Olli Pöllänen. Pelaajat kunni- tulee taukoja.
Monet ovat liikkeellä kuntoa hoioittavat toisiaan ja katsojat keskittyvät
kannustamaan, eivätkä pilkkaamaan taakseen. Paikalla on sen ver- ilmalla.
Porukan koonnut Juha Kankaristo
ran vähän miehiä, että äijät pelaavat
ammensi koripallo-oppinsa aikanaan
katukorissäännöillä.
Yhteen koriin pelatessa ei tarvitse Hämeenkyrön Nakkelijoissa.
Junnuna koripalloa pelannut kakravata salia päästä päähän. Mies vuorollaan
upottaa palloa koriin läheltä ja kaukaa. Siksi onkin pieni ihme,
ettei pelin lomassa satu sen pahempia
vammoja. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi . Mutta kun
vaihtomiehiä ei ole, kaikki joutuvat sikko vakuuttaa kuitenkin, että kunhäärimään kentällä koko ajan juoma- tokoripalloon voi lähteä myös ilman
koripallotaustaa. Mutta kerta toisensa jälkeen pallo kolisee rautoihin Ikähaitari reilut 50 vuotta
Kuntokoripallon ikähaitari on kunnitai pomppii levystä vastustajalle.
oitettava. Porukan nestori Olli Pöllänen (kuva oikealla) hakee palloa.
ni, sillä Luja-Lukko kerää pelaajilta 50
euron kausimaksua.
Naisilla oma kuntokorisryhmä on
pyörinyt jo parin vuoden ajan. Jyri Nousiainen
(vasemmalla) vetää henkeä. Kun
Anteron Kortetjärven vetämä naisKamppailu käytiin suljettujen oviryhmä kuuli, että myös miehille on en takana, eikä tuloksesta ole hiiskutsyntynyt kuntokorisryhmä, se haas- tu ulkopuolisille.
shl Tommi Liljedahl
tettiin heti ystävyysotteluun.. sähköpostiin toimitus@shl.fi . Tätä periaatetta
toteutetaan monessa eri lajissa äijien
höntsäryhmissä.
Kentällä miehet vakuuttavat, että
pelissä on kyse hauskanpidosta, eikä
maaleja ole tarpeen laskea. Puuskuttavat miehet nojaavat jälkeen.
. Toisille taas tärkeämpää on
henkinen virkistys: pelin tiimellyksestuomaria tai vierasjoukkuetta.
Kuntokoripallossa lajikulttuuri sä pääsee tehokkaasti irti arkikiireistä
on viety poikkeuksellisen pitkälle. Mutta pukuhuoneessa jokainen osaisi luetella
pisteentekijät ja jopa syöttäjät.
Ei siis yllätä, kun Pälkäneellä miesten kuntokoripalloa vetävä Juha Kankaristo väittää, ettei koreja lasketa.
Muutaman minuutin pelin jälkeen
mies tarkentaa:
. Tampereen NMKY:n
koriin, ja pelaajat pääsevät välillä vaih- kasvatteihin kuuluvalla Pölläsellä tuli
pelaamiseen vuosikymmenten tauko,
toon huilaamaan.
Tällä kertaa ohjelmassa on teho- kun hän kiersi myyntimiehenä maakasta pienpeliä. Mukaan voi lähteä,
koulun kuntokoriksessa on mukana kunhan on varttunut suurin piirtein
tusinan verran pelaajia. Esimerkiksi Jyri ja
taukoja lukuun ottamatta.
Kun pallo karkaa hieman kauem- Iivari Nousiainen eivät ole harrastamas, palloton joukkue taittuu puo- neet koripalloa seurassa eivätkä koslustusasentoon, jota junnuille ei ope- keneet koripalloon yläasteaikojen
teta. puhelimeen (03) 539 9800
Kuntokoripallo: Miehet hikoilevat koriksen parissa keskiviikkoisin ja naiset torstaisin
Pisteitä
ei lasketa
koripallo
kun haukkoo henkeään kuin kala
kuivalla maalla.
Kun tottumaton painaa toista tuntia kiivastempoista pallopeliä, suussa
maistuu veri. Pelaiettä kopissa.
Koripallo on kuitenkin kaikilla lemassa voi käydä silloin kun itselle
tasoilla herrasmiesmäisempää kuin sopii, eikä kukaan kuittaile, jos välillä
moni muu pallolaji. tokorista ja houkuttelee uusia pelaajia
mukaan, sillä Pälkäne on vielä sen ver
ran nuori koripallopitäjä, ettei pitkään
Pitäisi pystyä puhumaan
pelanneita ja lajin parissa eläneitä mieKun miehet lähtevät vähän pelaile- hiä löydy itsestään.
maan, se tarkoittaa sitä, että kohta
kentällä painitaan vankilasäännöillä.
Toisinaan peliin kuuluu myös äijämäi- Omien tarpeiden mukaan
nen palaute, jota jaetaan sekä kentällä Jokainen voi harrastaa kuntokorista
omien tarpeidensa mukaan. Joskus on joku sormi taittunut, ja tälläkin kertaa pitää lopettaa
hieman suunniteltua aiemmin, kun
yksi nilkka vääntyy.
Vammoja pyritään välttämään hyväksi havaituilla keinoilla
Siellä pidettiin nuorten MM-kisat 2012. Sydän-Hämeen Lehti
65
urheilu
Taustavoima: Timo Heikkilä auttaa menestymään
Suksien ja lihasten huoltomies
liikunta
Suksien voitelu on monille meistä
niin vastenmielistä puuhaa, että siihen
viimeistään karahtaa koko hiihtoharrastus. Täytyisi etsiä talven aikana joku jalkaseppä, että pääsisi kesällä
taas maratonille. Niistä pääosin nuoret urheilijat hakevat
kokemusta ja pisteitä päästäkseen
maailmancupin kisoihin. Keskiviikko 4.2.2015
. Maastohiihdossa jyrkkien
. Viime talvena olin suunnistajien
leirillä Espanjassa lihashuoltotehtävissä. Hän viihtyy voiteluhommissa,
jopa niin hyvin, että on ajautunut huolehtimaan jopa maajoukkuehiihtäjien
suksista.
Samoin on käynyt miehen arkityön, hieronnan kanssa. Työn ohessa oli mielenkiintoista seurata, kuinka paljon suunnistajat tekevät fyysisen treenin lisäksi
aivotyötä analysoimalla jälkikäteen
reittivalintojaan karttojen avulla.
Hiihtolajien urheilijat ovat päässeet
nauttimaan Heikkilän osaamisesta
myös lihashuoltopuolella. Toinen
kinttu parani jonkin verran tukipohjallisella, mutta toinen kantapää ei
tykkää juoksusta . En usko, että siellä
kukaan pärjää perinteisen hiihdossa
ilman pitovoiteita.
Pihkaniskojen
lihakset pehmeiksi
Heikkilä on suksien lisäksi huoltanut
urheilijoiden lihaksia leiri- ja kilpailutilanteissa. Liiton
puolesta tulee voitelupöytiä, voiteita
sun muuta tavaraa 1-2 pakillista.
Kisapaikalla huoltajan elämä pyörii pitkälti huoltoparakin ja suksien
ympärillä. Sen ajan olen yleensä voiteita testaamassa, eli pääsen ladulle.
Välillä huoltomieskin ennättää ladulle, kuten tässä Ramsaussa.
laskuja ja viimeistään mäen alla on
mutka. Maastohiihdon puolella olen ollut töissä kaksissa
nuorten MM-kilpailuissa.
Yhdistetyn hiihtoa mennään aina
vapaalla tyylillä, joten pitovoiteiden
kanssa ei tarvitse tuskailla. Kyllä
esimerkiksi Saksalla ja Norjalla, Itävallasta puhumattakaan, on yhdistetyssä
aivan toisenlaiset resurssit ja miehitys
kuin Suomella. Urheiluhierojan koulutuksen hankkinut Heikkilä
on hoitanut monen huippu-urheilijan
lihashuoltoa.
Kurssien kautta
kisamatkoille
Omien ja vähän muidenkin suksien
kunnostusta Heikkilä on tehnyt iät ja
ajat vanhaan kotinavettaan rakentamassaan voitelupajassa. Muuten olen pystynyt kohtuullisesti liikkumaan, mutta juokseminen
ei oikein jalkojen takia suju. Alkuun jännitti, pystynkö vastaamaan haasteisiin,
mutta ei kukaan ainakaan lähettänyt
perään reklamaatioita tai korvausvaatimuksia. Haastavaa ja hauskaa hommaa,
kun pääsee oikeiden urheilijoiden
kanssa tekemisiin. Useamman kerran talvessa mies ajelee kotikylästään Aitoosta Muonioon Olostunturin maastoihin hiihtelemään.
Kun tieto kiirii hiihtopiireissä, alkaa
hierojan puhelin soida. Joitakin vuosia sitten tuli mieleen lähteä hakemaan
lisäoppia.
. Useita kertoja olen ollut yhdistetyn ns. Yleensä otan omat siklit, harjat ja
voiteluraudat mukaan. Kevättalvella pyrin
hiihtämään ainakin kolmipäiväisen
Lapponia-hiihdon Lapissa.
shl Jarmo Salonen. Kävin hiihtoliiton suksihuoltokoulutukset, ja melko pian sen jälkeen
tarjoutui tilaisuus lähteä huoltohommiin ampumahiihdon alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin Viroon. Liisterien ja luistovoiteiden
sekamelska tuntuu toivottomalta kenenkään hallittavaksi.
Pälkäneläinen hierojayrittäjä ja aktiivikuntoilija Timo Heikkilä on toista
maata. Kilpailun aikana olen poikkeuksetta ladun varressa varasauvojen
masti eksoottisin paikka sekä puitteiltaan että kulttuuriltaan. Heikkilä
hiihtää radat aina läpi, joten nousuihin ja laskuihin on saanut tuntumaa.
Ei sunnuntaiVaikeusastetta on monin verroin kunhiihtäjille
tohiihtäjän latuihin nähden.
Reissatessa näkee monenlaisia kisa. He tuntevat itsensä ja osaavat
ohjeistaa ja käskyttää. Sen verran olen ollut
maastohiihdon a-maajoukkueenkin
mukana, että voin sanoa sen touhun
olevan toki Suomessakin paljon ammattimaisempaa.
Yhdistetyn kisapäivissä on se hyvä
puoli, että aamupäivisin hypätään mäkeä, jolloin huoltajaa ei tarvita.
. Tuttavuuksien ja sattumien kautta portit ovat auenneet muun
muassa maajoukkuesuunnistajien
hierojaksi.
. Sen verran niistä korvataan matkojen, asumisen ja ruuan lisäksi, ettei
ole tarvinnut epäröidä lähtemistä.
Suuri painoarvo on elämysten hankkimisella. Saatan ottaa
omia voiteitakin jonkin verran. Turkin Erzurum on ollut ehdotto- nousujen jälkeen tulee yhtä vaikeita
kanssa ja kirittämässä poikia. Hiihtämisen
ohessa ehtii tekemään hierontoja ja
kartuttamaan matkakassaa.
Maratonille
tekee mieli
Ansaintamielessä suksihuolto- ja hierontareissut sijoittuvat harrastuksen
ja ansiotyön välimaastoon.
. Paikka
on Istanbulista noin 800 kilometrin
päässä vuoristossa, keskellä ei mitään.
Pelkkää lumilakeutta joka puolella.
Kebabia oli aamiaiseksi, eväänä kisapaikalla ja päivälliseksi.
Tutuiksi ovat tulleet myös sellaiset
kisapaikat kuin Seefeld, Falun ja Val
di Fiemme.
Televisiokuvassa kilpalatujen
rankkuus ja korkeuserot eivät avaudu
katsojalle todenmukaisina. Suksien testaaminen ja
voitelu vie kaiken ajan, eikä turistina
pyörimiseen jää aikaa kuin poikkeustapauksissa. Mäkihyppysuksiin Heikkilä ei toistaiseksi ole
perehtynyt, vaikka sivusta katsoen
niiden huolto on näyttänyt jopa helSuksihuolto on Timo Heikkilän mukaan yksinkertaista hommaa ja kilpasukset
pommalta kuin murtomaasuksien.
voidellaan samoilla periaatteilla kuin harrastajienkin.
Turistiksi ei ehdi,
ladulle kyllä
Kisamatkalle lähtiessään huoltaja
pakkaa jo kotoa mukaan melkoisen
säkillisen työkaluja.
. Olen päässyt paikkoihin,
joihin en olisi muuten tullut koskaan
lähteneeksi.
Viheliäiset jalkavaivat ovat jarruttaneet Heikkilän omaa urheiluharrastusta viimeisen puolen vuoden ajan.
. Yhdistetyn rataprofiilit eivät silti
paikkoja, joista jotkut jäävät parem- ole maastohiihdon veroisia rankkuumin mieleen kuin toiset.
deltaan. Niukoilla resursseilla
kituuttava liitto kuskaa paikalle minimimiehityksen, joka usein tarkoittaa
urheilijoiden lisäksi yhtä valmentajaa
ja yhtä huoltajaa.
. Yhtään ei pääse huilaamaan.
Viime keväänä hiihdin tulevia Falunin
kisalatuja ja totesin, että enpä haluaisi
niillä kilpaa hiihtää. eikä oikein hiihdostakaan. Kun nimi
alkoi tulla tutuksi, alkoi tulla myös
kyselyitä erilaisille kisareissuille.
Tähän mennessä pitkälti toistakymmentä kisamatkaa ulkomaille tehnyt
Heikkilä on kulkenut eniten yhdistetyn hiihdon urheilijoiden mukana.
. Paikalla oli väkeä
junioreista aikuisten MM-mitalisteihin.
Fyysisesti työ oli raskasta ja päivät
pitkiä, mutta hierojan kannalta urheilijat ovat kiitollisia asiakkaita.
. b-maajoukkueen huoltajana
Continental-cupin kilpailuissa
Kuut-
tisarjassa uidaan 25 metrin
matka, mutta ilman ajanottoa.
Päivän ohjelmassa on lisäksi
leikkimielinen haasteviesti
Kangasalan 150?vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Ensimmäinen Suomen mestaruus tuli kuntaan
vuonna 2011, minkä jälkeen
se on myös kunnassa pysynyt.
Tänä talvena kuohulaisten tavoitteena on napata jo viides
peräkkäinen viestikulta. puhelimeen (03) 539 9800
Kylmää kyytiä
Simo Hillo on tuttu näky
Vesijärven rannalla
Vesaniemessä: hän ui
avannossa kerran tai kahdesti
viikossa.
. Avannossa ei niinkään tule kylmä, sillä
mielessä on vain päästä mahdollisimman nopeasti maaliin.
Adrenaliinitaso on kisojen aikana kyllä huipussaan, Hillo
miettii.
Kilpailuissa menestyminen
edellyttää sitkeää harjoittelua läpi vuoden. Hän sijoittui 25 metrin vapaauinnissa neljänneksi ja rintauinnissa
seitsemänneksi. Tero on vienyt voiton 19.
peräkkäisissä SM-kisoissa. Simo Hillo
harjoittelee paitsi avannossa
myös kuntosalilla ja uimahallin
uima-altaassa. Avannosta tulee niin
uskomattoman hyvä fiilis, että
suosittelen kaikkia ennakkoluulottomasti kokeilemaan,
Hillo sanoo.
Kristiina Helminen
Kevätuinnit
Vesaniemessä
Uimaseura Kangasalan Kuohu
järjestää Kevätuinnit Vesaniemessä lauantaina 7. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi . Siinä meni hetki
ennen kuin kengät saatiin irti
laiturista, Hillo naurahtaa.
Kangasalalainen päättää
usein työviikkonsa kylmään
kylpyyn Vesaniemessä. Viestin
voi suorittaa vaihtoehtoisesti
myös kuivalla maalla pulkalla.. Olen itse
uinut pisimmillään 100 metrin matkan, ja viimeiset metrit
olivat jo todella vaikeita, Hillo
mainitsee.
MM-avantouinnnit järjestetään kahden vuoden välein.
Seuraavat MM-kilpailut uidaan
Siperiassa reilun vuoden päästä. peräkkäistä
mestaruutta nimiinsä, Hillo
suunnittelee.
Matkaniemi ja Hillo ovat
käyneet vuosien varrella tiukkoja taistoja hyisessä vedessä,
mutta tähän asti ne ovat aina
kääntyneet Joensuun Jääkarhuja edustavan Matkaniemen
hyväksi.
. Aion tehdä kaikkeni,
ettei Tero vie 20. Moninkertaisen
avantouinnin hopeamitalistin
tavoite on tänä talvena napata
vihdoinkin kultaa. 25 metriä kauhottuaan sitä
tietää kyllä uineensa. Hillo ei ole vielä varma, matkustaako paikan päälle, mutta
hän aikoo joka tapauksessa
kilpailla jatkossa myös maailmanmestaruustasolla.
Hillo edustaa Uimaseura
Kangasalan Kuohua. Vapaauintiviestissä
Uimaseura Kangasalan Kuohun joukkue on voittanut
mestaruuden vuodesta 2011 lähtien joka vuosi.
Oli perustamanssa Uimaseura Kangasalan Kuohua
vuonna 2009.
On mukana triathlonurheilijoiden uintitekniikan
valmennuksessa.
Asuu vaimonsa ja 8. Mies on myös
Avantouinnin SM-kilpailut
Järjestetään tänä vuonna 21. Vuosi sitten toimme SMkisoista kotiin yhteensä 10 mitalia, Hillo kertoo.
Totuttelun kautta
Avantouimarit totuttelevat kylmään veteen syksystä lähtien.
Jokaviikkoiset kastautumiset
kylmenevässä vedessä mahdollistavat ympärivuotisen
uimisen. Olemme Teron kanssa
hyviä kavereita jo kilpauintivuosiltamme, ja arvostan häntä suuresti. Vaikka keho on tottunut kylmään, kisoissa voi tulla
vastaan tilanteita, joihin ei ole
osannut valmistautua.
Hillo muistelee, että vuoden 2011 SM-kisat käytiin
Joensuussa todella arktisissa
olosuhteissa. Hyvä startti on
avantouintikisoissa todella
tärkeä, Hillo painottaa.
Avantouintikisoissa uimarin
päälaki ei saa kastua lainkaan.
Kuvaushetkellä Vesijärven
vesi oli 0,5-asteista ja ilma
kymmenen pakkasasteen
tienoilla.
Taustalla Vesaniemen ?tahdon
portaat?.
Haastaja: Joko tänä talvena on Simo Hillon vuoro nousta mestariksi?
avantouinti
Simo Hillo ei aio olla ikuinen
kakkonen. Kangasalalainen erityisopettaja aikoo
haastaa Oulun maaliskuisissa
SM-avantouinneissa avantomestari Tero Matkaniemen
tosissaan.
. Viime vuonna kangasalalainen
puolusti Suomen värejä MMkisoissa Rovaniemellä. Seuralla
on muitakin innokkaita kilpailijoita, ja kangasalalaiset
ovatkin viime vuosina hallinneet avantouinnin vapaauintiviestiä. Itse kisa sujui tavanomaisesti, eli sijoituin kakkoseksi,
mutta jäin juttelemaan uinnin
jälkeen hetkeksi laiturille saatuani lämmintä vaatetta päälle
ja lämmintä mehua mukiin.
Hetken päästä huomasin, että
crocsini olivat jäätyneet laituriin kiinni. Haasteviestissä uidaan asiaankuuluvasti 150 metrin matka 3?6
-henkisin joukkuein. kertaa.
Kilpailumatkoina 25 metrin rintauinti ja 4x25 metrin
vapaauintiviesti.
Kisoihin osallistuu yleensä yli tuhat uimaria
Sarjoja on kaikenikäisille,
nuorimpien sarja alle 20-vuotiaille.
ahkera pyöräilijä.
MM-nelonen
Simo Hillolla on kotimaan kisojen lisäksi kokemusta myös
kansainvälisistä kisoista. Itse
olen ollut lähes poikkeuksetta
kakkosena vuodesta 2005
lähtien. helmikuuta kello 12 alkaen. Joukkueen kapteenina toimii Panu
Hagström.
. MM-tasolla
uidaan SM-kisoista poiketen
myös henkilökohtaista vapaauintimatkaa sekä 400 metrin
kestävyysmatkaa, jonka aikaraja on 12 minuuttia.
. Aina on hyvä keli uida ja
nauttia! Mitä kylmempi keli,
sen hienompaa avantoon on
mennä. Kisat ovat
avoimet kaikille halukkaille.
Sarjoja on alle 20?vuotiaista yli 70?vuotiaiden sarjaan
saakka. Kamppailumme
ovat aina olleet avantouintia
parhaimmillaan, rehellisiä ja
reiluja, Hillo tarkentaa.
Hillon ennätys on viime
talvena 25 metrin rintauintimatkalla uitu 15,41 sekuntia.
25 metrin uiminen avannossa
eroaa melkoisesti saman matkan uimisesta allasolosuhteissa. Kilpailee Masters-tasolla edelleen.
Vuodesta 2005 lähtien sijoittunut vuosittaisissa avantouinnin SM-kisoissa henkilökohtaisilla matkoilla kerran
pronssille, muulloin hopealle. Pakkasta oli yli
25 astetta, ja kisapaikan pumput kävivät täysillä, jotta avanto
saatiin pidettyä auki.
. Avantouijat starttaavat matkaan vedestä hartiat veden alla.
Lähtöä edeltävät lähettäjän
komennot ?riisukaa vaatteet?
ja ?laskeutukaa veteen?. Norppasarjalaiset
vain kastautuvat veteen. Perjantaisin paikalla on paljon
muitakin avannossa kävijöitä.
Vaikka Hillo treenaa lajiaan
Simo Hillo
Kangasalalainen 42-vuotias erityisluokanopettaja
Osallistunut avantouintikisoihin vuodesta 2003 lähtien.
Aloitti kilpauinnin 7?vuotiaana ja ui kilpaa nuoreksi
aikuiseksi asti. Pitkän matkan miehet
ovat kovia kundeja. Tuollaisen
matkan uiminen avannossa
vaatii fysiikalta todella paljon,
ja kunnioitan suuresti heitä,
jotka kestävät rääkin lähes
0-asteisessa vedessä. Uimatikkaista saa ponnistaa jaloilla
vauhtia, joten lähdöllä on suuri
merkitys.
Rintauinnin tekniikkakin
on avannnossa erilainen kuin
altaassa, sillä uimarin päälaki ei
saa kastua.
. sekä 11?vuotiaiden poikiensa
kanssa Ruutanassa.
tosissaan, hän nauttii myös
rennosta rupattelusta muiden
avantouimareiden kanssa.
. Kisoissa uidaan kilpasarjan lisäksi myös norppa- ja
kuuttisarja. sähköpostiin toimitus@shl.fi . 66
Keskiviikko 4.2.2015
urheilu
Sydän-Hämeen Lehti
67
urheilu
Kolme sukupolvea samassa kaukalossa
Pappakiekko: Vanhimpien ja nuorimpien pelaajien ikäero lähes puoli vuosisataa
jääkiekko
Vasta ahkera käyttö ja muutaman talven kokemus ovat
paljastaneet Haanloukkaan tekojään parhaan puolen. Kärkipään porukat ovat
tosi kovia. Keskiviikko 4.2.2015
. Tunnin tahkoamisen jälkeen vauhti alkaa rauhoittua ja
laji muuttua kestävyysurheiluksi.
Pappakiekko kerää onkkaalalaisten lisäksi sivukylien
väkeä. Eivätkä
vaihtomiehet ole palelleet, sillä kireitä pakkaskelejä on ollut
vain parina iltana. tilalle. Varoja on hankittu
Haanloukkaan jäädytyksellä,
makkaran myynnillä, luistinten
teroituksella, rakettikaupalla ja
paitamainosten myynnillä.
shl Tommi Liljedahl. Niissä on vähintäänkin Suomi-sarjan tasoisia
pelaajia, Rajala sanoo.
Suomi-sarja on täkäläisten
kiekkosarjojen kolmanneksi
korkein. Se on
kaiken kansan liikuntapaikka,
joka ruokkii omatoimista pelailua ja luistelua.
Jos Pälkäneelle olisi rakennettu kiekkoväen hartaasti
kaipaama jäähalli, siellä pelattaisiin ja luisteltaisiin ainoastaan varatuilla ja maksullisilla
vuoroilla. Toukokuussa matkaan lähtee reilut 20 pelaajaa,
ja joukkueelta on lupa odottaa
menestystä.
. Sen yläpuolella amatöörit eivät yleensä enää pärjää.
Pälkäneläiset ovat talkoilleet
viisipäiväistä Riikan reissua
varten varoja syksyn ja talven
aikana. Kalevi Toikka on jo täyttänyt 65. Nyt kun hän ei ole
paikalla, niin minä taidan olla
porukan nestori, kuusikymppinen Antti Tirronen huomaa.
Mukana on useampikin
viidenkymmenen vuoden rajapyykin ohittanut harrastaja.
Toista ikäpäätä edustavat alle
parikymppiset juniorit, jotka
toisinaan käyvät testaamassa
taitojaan pappojen kanssa.
Konkarit eivät hätkähdä poikasten vauhdissa, sillä he paikkaavat pelisilmällään monta luistimen potkua ja mailakikkaa.
Vaihtopenkki
käy lyhyeksi
Pappakiekossa vallitsee kunnioittava herrasmieshenki. Kun maassa ei ole
vielä lunta, muualla ei pääse
tekemään oikeastaan mitään.
Silloin Haanloukas täyttyy
nuorista pelimiehistä heti
koulupäivän päätyttyä ja viikonloppuina aamusta alkaen.
Ruuhkaa lisää se, että myös
mailattomille luistelijoille varataan vuoroja, kunnes luonnonjäät saadaan kuntoon.
Kun alkukauden ensimmäis-
ten viikkojen suurin luisteluinto
on laantunut, Haanloukkaassakin alkaa olla väljempää. Tämä tuntuu pelitempossa. Pelien
lomassa ei ole tarvinnut pitää
lumenauraustaukoja. Pelaajat eivät saaneet
liikkua hotellilta mihinkään,
hyvä kun heidän sallittiin puhua toisille, reissua järjestävä
Sami Rajala kertoo.
Vain 11 miehen voimin
liikkeellä olleet pälkäneläiset
jäivät 20 joukkueen joukossa
16. Talven sarjojen tauottua
joukkue matkaa Riikaan harrastekiekkoturnaukseen.
Pälkäneläiset kävivät toteamassa turnauksen tason kovaksi jo vuosi sitten.
. Oli yllätys, miten tosissaan
esimerkiksi venäläiset olivat
liikkeellä. Meillä on kopissa varavehkeet. Myöskään
pitkät vesisadejaksot eivät ole
pehmittäneet jäätä ja pilanneet
peli-iltoja.
Kaukalon nestori oli tällä kertaa Antti Tirronen.
Parhaimmillaan pappakiekkoilloissa riittää väkeä niin, että
vaihtopenkit käyvät ahtaiksi.
Tammikuisena iltana pelaajia
on vähemmän, kun osa harrastajista on omien joukkueidensa
treeneissä.
Vajaalla kahdella kentälli-
sellä vaihdossa ei ehdi kauaa
läähättää, kun kaukalon portti
taas käy. Tällä kertaa mukana on
muun muassa Vuolijoen, Luopioisten ja Kangasalan kiekkoosaamista.
Käynnissä ovat tavallista iloisemmat maalijuhlat, koska toista maalia vartioi varaveskari.
. Joka
tilannetta ei viedä loppuun
saakka, kun kiekon perässä
painaltaa monen ikäistä ja kokoista kaveria.
Tulostaulua ei tarvita, eikä
osumia lasketa tai syöttäjiä tilastoida.
Pelaajat pääsevät Hakametsän veroiselle jäälle, sillä Pasi
Munne pitää Haanloukkaan
ja urheilukentän jäät ensiluokkaisessa kunnossa.
Talvi on ollut ulkokiekon
kannalta kiitollinen. Joku kenttäpelaaja vetää
ne ylleen, jos vakiomaalivahti
puuttuu, Antti Tirronen kertoo.
Näin molempiin päihin saadaan maalivahdit, ja peli tuntuu oikealta jääkiekolta.
Harrastekiekkoilijat
Riikaan turnaukseen
Pekka Uotila pitää kiekon hyökkäysalueella.
Pappakiekko valloittaa Haanloukkaan tiistaisin ja torstaisin
kello 19.30 alkaen. Paitsi
tiistai- ja torstai-iltaisin, kun
pappakiekko valtaa areenan.
Pappakiekkopeleihin voi hypätä yhtä vapaasti kuin muihinkin kaukalon höntsämatseihin.
Paikalle saapuvat vetävät ylleen
vuoroin mustan ja vuoroin valkoisen pelipaidan ja painaltavat
sitten kaukaloon.
Sen verran kiekkotaustaa
edellytetään, että päälle löytyy kiekkovarusteet ja -suojat.
Niiden ansiosta samaan kaukaloon sopivat sulassa sovussa
kaikenikäiset pelimiehet.
Parhaimmillaan pappakiekossa painaltaa poikien, isien
ja isoisien ikäluokka.
. Keskiviikkoiltaisin osin samat miehet
tahkoavat harrastekiekkovuorolla. Lisäksi osa pelaa vielä
sarjaakin.
Pälkäneen Lukon väreissä
harrastekiekkosarjaa tahkoa-
vat miehet johtavat omaa lohkoaan. Viikko-ohjelma on tiivis,
sillä sunnuntaisin kiekkoilijoilla on vuoro Kangasalan
hallissa. Ahkerimmassa käytössä ulkoareena on pimeinä
syysiltoina. Mutta tekojäälle voi
hypätä aina kun siellä on tilaa.
Kentällä kiekkoillaan muutakin kuin valmentajan pillin
tahtiin
elokuuta 2015 kello 10
Kilpailukeskus: Sappeen Matkailukeskus
Matkat: 26, 34 ja 55 kilometriä
Maasto: helppoja polku- sekä teknisiä kivikko- ja
juurakko-osuuksia
Ilmoittautuminen: käynnissä MyNextRun -sivustolla
Järjestäjä: Ruljanssi, sappeetrailrun.fi, facebook: Sappee
Trail Run, #sappeetrailrun, info@sappeetrailrun.fi, 040
592 7623
Sappee MTB
Maastopyöräilytapahtuma Pälkäneen Sappeen ja
Laipanmaan maastoissa 5. Reittivalinnoissa on pyritty noudattamaan maastopyöräilylle
luonteenomaisia piirteitä.
Harrastaja- ja tapahtumamäärät ovat maastopyöräilyssäkin kasvussa, joskaan eivät
niin rajusti kuin polkujuoksussa. Sydän-Hämeen Lehti
Keskiviikko 4.2.2015
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi . Omissa ajatuksissa oli
aloittaa polkujuoksutapahtuma vasta ensi vuonna, mutta
keskusteluissa Sappeen väen
kanssa tuli heiltä toivomus
lähteä liikkeelle jo nyt. Aikaa matkantekoon on 10 tuntia, joten
jopa reipas kävelyvauhti riittää
vaikka pisimmän lenkin kulkemiseen määräajassa.
. Sappeen keskeinen sijainti ja palvelut majoituksineen, ruokailuineen,
saunoineen ja parkkialueineen
tekevät siitä loistavan kilpailukeskuksen, yrittäjä iloitsee.
Mukana myös
ultramatka
Iso kiitos Ruljalta lähtee myös
Laipan metsänomistajille,
joiden ansiosta on saatu vain
polkujuoksussa käytössä oleva uusi, elintärkeä polkuyhteys
Sappeen ja Laipan retkeilyverkoston välille.
. Edellisinä kesinä juoksut
myytiin hetkessä loppuun, nyt
tarjonnan lisääntyessä juoksijat näyttävät vielä odottelevan
uusien tapahtumien ilmaantumista kalenteriin. Tulijoita
Laipanmaan
poluilla
kirmaa
elokuussa
satoja polku
juoksijoita.
tapahtumiin on kuitenkin
ihan älyttömästi, Rulja hämmästelee.
Rulja uskoo oman tapahtumansa vahvuuden kovassa
kilpailussa olevan fiilispohjaisen lähestymistavan. Yhden juoksijan
levyinen polku-ura eli single
track on mieluisinta reittiä.
Juoksussa hyödynnetään
suurelta osin Laipanmaan
vaelluspolkuverkkoa. Yhteistyökumppaneiden kanssa
luodaan henkeä, jossa tiukka
kilpailu ei ole kaikille se tärkein syy lähteä liikkeelle, vaan
Laipan metsiin on lupa lähteä
myös nauttimaan luonnosta ja
ulkona liikkumisesta.
. 68
urheilu
. Lopettamisen syynä
ei aikanaan ollut osanottajien
puute, pikemminkin silloisten
järjestäjien muut kiireet.
Ruljanssi aloittaa pyöräilynkin kolmella matkavaihtoehdolla. Vaihtelua
löytyy metsäautotiestä kapeisiin polkuihin. Samalla päätettiin herättää henkiin
joitakin vuosia tauolla ollut
maastopyörätapahtuma, valottaa Rulja idean syntyä.
Juoksijat hinkuvat
metsäpoluille
Polkujuoksu elää hurjaa nousubuumia. Reittien pituudet ovat
24, 38 ja 60 kilometriä.
. sähköpostiin toimitus@shl.fi . Pahoja louhikoita ei kuitenkaan tule eteen.
Pullonkauloja vältellään ohjaamalla osallistujat alkumatkasta
leveämmille baanoille. syyskuuta.
Selvällä suomen kielellä Trail
Run tarkoittaa polkujuoksua ja
MTB on puolestaan lyhenne
englanninkielisestä termistä
mountain bike eli maastopyörä.
. Tarjolla on kuitenkin
jaloille ystävällistä juoksualustaa ja vaihtelevia, upeita maisemia.
. Tiputanssin soveltuvuus
luistimille tuli sekin testattua.
Tätä liikunnan riemua tarjosi
Tunti reipasta luistelua nostatti
punan poskille ja hien pintaan.
Sariolan, Vilpeilän, Lahdenkulman ja Pohjan koulun oppilaille ympäri Suomea kulkeva Ice
Skating Tour. Halusin mukaan yhden
maratonia pidemmän matkan,
koska niitä ei Etelä-Suomessa
juurikaan ole tarjolla. Ryhmissä
tehdyt jutut olivat kaikkein kivoimpia, Olivia Vähäsöyrinki,
Virpi Nikkilä ja Lotta Rauhalahti Pohjan koulusta arvioivat
tunnin antia.
shl Maija Nieminen-Pessi. Luistelukiertueen ohjaajat vetivät kullekin
koululaisryhmälle tunnin mittaisen toimintakokonaisuuden.
Vuosittain kiertue poikkeaa yli
50 kentällä.
Sahalahden tapahtumassa
leikittiin hippaa ja pujoteltiin
esteradalla, hypittiin ja luisteltiin kaverin kanssa. Vaatiihan pyöräily toki
juoksua mittavammat investoinnit välineisiin.
. Aika on sivuseikka, onnistuneeseen suoritukseen riittää,
että selviytyy maaliin asti. Pälkäneläisvoimin tuotettavat polkujuoksu- ja maastopyöräilytapahtumat vetävät vuorelle ja
lähimetsiin vähintään satoja
harrastajia.
Molempia tapahtumia järjestää Jussi Ruljan luonto- ja
liikuntapalveluita tuottava yritys Ruljanssi Oy, jolle yhteistyö
Sappeen kanssa on jo ennestään tuttua puuhaa. Suurimmat tapahtumat Jämillä ja Tahkolla lisäävät vuosi
vuodelta osallistujamääriään.
Laji vetää yllättävän paljon
vanhempia miesharrastajia,
mutta myös nuorten määrä on
kasvussa, Rulja toteaa.
Polkujuoksun tapaan myös
pyöräilijöillä on kaikki Sappeen palvelut käytettävissä.
Hyvät fasiliteetit helpottavat
järjestäjän urakkaa, mutta
talkooväkeäkin tapahtumiin
tarvitaan. Sappeen puolelta tuli harras toive, että pyöräily palaisi.
Jatkossa mukaan tulee varmasti
pidempiäkin matkavaihtoehtoja, jotka tuntuvat olevan muualla varsin suosittuja, Rulja
suunnittelee.
Reitit kulkevat maastoissa,
jotka soveltuvat kokemattomillekin polkijoille. päivänä
ja Sappee MTB pyöräillään
samoissa metsissä 5. Laipanmaan poluilla juostaan Sappee
Trail Run elokuun 2. Luisteluliiton
lähettiläät nimittäin liikuttivat
alakoululaisia muiden muassa
tuon hittikappaleen tahdissa
Sariolan kentällä viime perjantaina. Jatkossa
yritetään ottaa mukaan myös
lyhyempi, noin 15 kilometrin
lenkki, mutta sille ei vielä löydetty sopivia polkuja, Rulja
kertoo.
Jussi Rulja kannustaa muitakin kuin himokuntoilijoita
haastamaan itsensä lähtemällä
rohkeasti mukaan, vaikka matkat saattavat etukäteen tuntua
pitkiltä. Rulja uskoo, että
paikkakunnan vahva talkoohenkisyys helpottaa työvoiman
saantia.
shl Jarmo Salonen
Luistelukiertue
poikkesi Sahalahdella
luistelu
Robinin Boom Kah sopii hyvin
vauhdittamaan vaikka luistelijoiden menoa. Alan tapahtumat
tuplaantuivat jo viime kesäksi,
ja sama tahti näyttää jatkuvan.
. Matkavaihtoehtoja on kolme: 26, 34
ja 55 kilometriä. syyskuuta 2015 kello 10
Kilpailukeskus: Sappeen Matkailukeskus
Matkat: 24, 38 ja 60 kilometriä
Maasto: polku-, latupohja- ja metsäautotieosuuksia, sopii
myös aloitteleville
Ilmoittautuminen: käynnissä MyNextRun -sivustolla
Järjestäjä: Ruljanssi, sappeemtb.fi, facebook: Sappee
MTB, #sappeemtb, info@sappeemtb.fi, 040 592 7623
Sappeen ympärivuotinen
vapaa-aikapalvelujen kirjo
saa tänä vuonna ainakin kaksi
merkittävää lisäystä. Kaikkea
tuota ja paljon muutakin tehtiin sen verran tehokkaasti, että
luistelijoilla hiki nousi kunnol-
la pintaan.
?Kävi kyllä hyvästä liikunnasta, oppilaidensa mukana
luistellut Pohjan koulun rehtori Marjaana Myötyri hymyili
tunnin päätteeksi.
Vaihtelua tavalliseen arkeen
tuonut tapahtuma innosti
myös koululaisia.
?Ihan hauskaa oli. Polkujuoksussa ei katsella kulmien
alta, vaikka joku välillä käveleekin, hän vakuuttaa.
Pyöräilynkin
kurssi on nouseva
Maastopyöräilytapahtuma
tekee paluun Sappeeseen
muutaman vuoden hiljaiselon
jälkeen. Täkäläiset maastot eivät
ole ihan niin rankkoja kuin
pohjoisessa. Harrastajat ovat tarkkoja
siitä, että reitin pitää olla lähes
koko matkalta nimenomaan
polkua, eikä esimerkiksi metsäautotietä. puhelimeen (03) 539 9800
Sappee: Uusia tapahtumia ensi kesään ja syksyyn
Ruljanssi tuo polkujuoksijat
ja maastopyörät Pälkäneelle
luontoliikunta
Jussi Rulja on tyytyväinen sujuvaan yhteistyöhön Sappeen kanssa.
Sappee Trail Run
Polkujuoksutapahtuma Pälkäneen Sappeen ja Laipanmaan maastoissa 2
Järvien selillä pääsi
luistelemaan vapaasti vain
muutaman päivän ajan.
Lumen alla jää ei vahvistunut pakkasjaksojen aikaan, ja
Parin kanssa pyörien.
siksi jääkansi jäi melko ohueksi. Vaihtelevassa kelissä
rata ei syntynyt kovin helposti.
Myös sen kunnossa pitäminen
on edellyttänyt useampiakin
traktoritalkoita.
Suojaisella Viinperänlahdella kiertävällä radalla on mittaa
2,4 kilometriä. Retkiluistimien kanssa saa vähän aikaa totutella, sillä potku on erilainen, kun
kanta on irti, porukkaa Saarikylien jäälle opastaneet myyntijohtaja Johan Sirén ja sijoitusneuvoja Outi Rouhiainen sanovat.
Saarikylien retkiluistelurata: Järvenselällä matka taittuu ja maisemat vaihtuvat
Luistelu on vauhdikas kuntolaji
luistelu
Pälkäneen urheilukentän iso
luistelurata henkii luistelupitäjän historiaa.
Takavuosikymmeninä kentän laidat olivat mustanaan
väkeä, kun huippuluistelijat
kohtasivat radalla.
Kaukalon vuoksi lyhennetty rata ei enää ole varsinaisessa kilpakäytössä, mutta harjoituskisoja kentällä
järjestetään pari kertaa viikossa.
Nuoret lui st ink iitäjät
saavat viikkokisoissa ensikosketuksen pikaluisteluun ja urheilukisoihin.
Luistimet kohti taivasta.
Valtaosa luistelijoista painaltaa tavallisilla kiekkoluistimilla, mutta torstai- ja
sunnuntai-iltaisin järjestettävien kisojen yhteydessä
pääsee testaamaan myös pitkäteräisiä pikaluistimia.
Urheilukentän rata on hyötykäytössä muinakin iltoina.
Silloin jään reunaa kiertävät
kuntoilijat, jotka tekevät mieluummin luistinlenkin kuin
lähtevät liukastelemaan kengillä lenkkiteille.
Edellistalvina mönkijän ja
pikkutraktorin omistajat ovat
avanneet kylän edustalle lopputalveksi uusia lenkkireittejä.
Viime talvena ne tosin muuttuivat sileiksi luistinradoiksi.
Lopulta lumet sulivat jäältä
kokonaan, ja isot järvenselät
tasoittuivat sileiksi luistinradoiksi. Ulko-ohjelmassa oli pilkkimistä ja retkiluistelua.
. Jäätä riitti luisteltavaksi
viikkojen ajan ja silmänkantamattomiin.
Näky oli ajoittain epätodellinen. Sydän-Hämeen Lehti
69
Lapsetkin luistelevat huomaamattaan pitkän lenkin kiertäessään
Saarikylien 2,4 kilometrin mittaista retkiluistelurataa.
Tampereen Aktia-pankin väki vietti Saarikylissä Uotilan lomamökillä virkistyspäivää. Keskiviikko 4.2.2015
. Retkiluistelijoilla sen
sijaan oli kaikkien aikojen
olosuhteet, ja välineet myytiin
kaupoista loppuun. Kirkkaan jään alla saattoi
nähdä matalan rannan pohjakasvit, jopa luistinta säikähtelevät kalat.
Talvi oli hiihtäjien kannalta
kehno. Talven aikana vesi on jälleen
noussut monin paikoin jään
päälle ja tehnyt kulkemisesta
hankalaa.
Kuntoluistelijoiden paratiisissa Saarikylissä retkiluistelurata saatiin auki joulun
jälkeen. Kaikilla on aikaa siitäkin, kun on luistellut hokkareilla. Paikalla alkaa jo
olla vankka maine ulkoilijoiden keskuudessa, ja kauniina
talvipäivänä Saarikyliin löytävät niin perheet hokkareiden
kanssa kuin kuntoilijat retkiluistimineen.
Radan tuntumassa palvelee
viikonloppuisin kello 12?15
legendaarinen Heikin leipä,
jonka tuotteet valmistetaan
tilan omasta viljasta.
Leipäkaupan yhteydessä on
kahvila ja luistinvuokraamo.
Vuokraluistimien ansiosta satunnainen ulkoilija ja virkistyspäivää viettävä yritysporukka
pääsee testaamaan luistelua
huolletuilla huippuvälineillä.
shl Tommi Liljedahl. Retkiluis-
timia Kangasalla kehittävä ja
valmistava OAC Finland Oy
teki pitkää päivää, mutta silti
senkin hyllyt tyhjenivät helmikuun alussa.
Saarikylien rata
kerää luistelijoita
Tänä vuonna retkiluistelutalvi
on ollut tavanomaisempi.
Jäät saatiin myöhään, ja ne
olivat vain hetken aikaa lumesta paljaat
Päätin, että nyt se tehdään.
Siinä menikin kaikkinensa vain
noin 35 minuuttia, Kivelä kertoo.
Videolla Kivelä käy läpi KisaEaglesin tuoreimpia edesottamuksia kaukalossa, taustoittaa
sarjatilannetta ja parhaita pistemiehiä sekä esittelee joukkueeseen saapuneen uuden pe-
laajan. Ei yksin tulisi lähdettyä, hän kehuu mukavaa porukkaa.
Piha alkaa täyttyä autoista perjantaina kohta puolen päivän
jälkeen, vaikka virallisesti naisten kuntosaliryhmä aloittaa
vasta yhdeltä. Mitä tyhmempi idea, sitä
varmemmin se toteutetaan,
Kivelä tuumaa.
Eagles on järjestänyt hyväntekeväisyysotteluita, videoinut
pelaaja- ja valmentajahaastatteluja ja kuvannut joukkueen
harjoituksia kypäräkameralla.
Twitter-seurantaa vieraspeleistä on hoidettu aina kun mahdollista.
Toisinaan se on hankalaa, jos
twiittaaja seisoo vaihtoaitiossa
apuvalmentajana.
. Esimerkiksi Haltialla asustava Raija Vaaleri poi-
Näkyvyyttä: Kisa-Eaglesilla on mediakentällä yritystä enemmän kuin monella liigaseuralla
?Joku käsikirjoitus voisi joskus olla fiksua
jääkiekko
Kun muu perhe lähti käymään
kaupassa, Juha Kivelä ajatteli
sopivan tilaisuuden koittaneen.
Hän viritteli vihreän taustakankaan ja kameran valmiiksi ja
antoi palaa.
Näin perusteellisella valmistelulla syntyi ensimmäinen osa
Eagles-tv:tä, jonka tekemistä
kangasalalaisen jääkiekkojoukkueen manageri oli jo jonkin aikaa mielessään pyöritellyt.
. Niitä löytyy toistakymmentä eri puolilta
pitäjää: Onkkaalasta kaksi, Harhalasta, Laitikkalasta, Vuolijoelta, Kukkolasta, Salmentakaa,
Aitoosta, Holjasta, Luopioisista
ja Rautajärveltä.
Kattava kyläkaukaloverkosto
on hyvä esimerkki ?kunta hoitaa puitteet, toiminta vapaaehtoisvoimin. -periaatteesta. . Kun
keskustan kenttien kaukaloita
uusitaan, vanhoja laitoja ei tuhota. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi . Isommalla
paikkakunnalla ei ole tullut lähdettyä kuntosalille, mutta pikkukylällä kynnys on matalampi.
Lahdesta Kortteenpohjaan
muuttanut Ilona Salonius nauraa, ettei lähteminen voisi olla
helpompaa, sillä Tuovi Luhtajärvi hakee hänet kotiovelta.
Kimppakyydit toimivat Rautajärvelle monesta muustakin
suunnasta. Totesimme jo silloin, että
asioita tullaan jatkossa tekemään aika paljon eri tavalla
kuin tällä sarjatasolla on totuttu. Myös negatiivinen
palaute on siinä mielessä ok,
että se kertoo videon tulleen
katsotuksi ja herättäneen tunteita, Kivelä hymähtää.
Täysin kylmiltään Kivelä ei
sentään kameraan tarttunut,
vaan vanhalla kameralla oli tullut kavereiden kanssa pelleiltyä
kiekkoaiheiden parissa joskus
aiemminkin.
Studiossa tarpeelliset videokameran mukana tulleet editointiohjelma ja viherkangas
olivat kuitenkin jääneet vähälle
käytölle.
Eagles-tv:n synnyn tapaan
ideoiden suoraviivainen toteutus on kuluneen vuoden aikana
ollut Eaglesin yhden hengen
mediatiimille ominaista.
. 70
Keskiviikko 4.2.2015
urheilu
. Miehillä on vastaavanlainen ryhmä torstai-iltaisin.
Kyläsalin
kynnys on matala
Kaija Petääjärvi sanoo, että ilman kuntosalia liikunta jäisi talvella lumitöihin. sähköpostiin toimitus@shl.fi . Monet tulevat
ajoissa ja polkevat tai soutavat
hyvän lämmön jo ennen suurinta ryntäystä.
Naisten ja miesten kuntosaliryhmät käynnistettiin pari
vuotta sitten diabetesyhdistyksen Voi hyvin -hankkeen turvin.
Terveyshankkeessa keskityttiin
diabeteksen lisäksi muihinkin
kansansairauksiin ja niiden
ennaltaehkäisemiseen. Niihin
kaikkiin pätee sama resepti:
pitäisi syödä terveellisemmin
ja liikkua enemmän.
Kuntosalin ovella ei mitata
sokereita eikä kysytä jäsenkortteja. on erityisen ahkerassa käytössä perjantaisin puolen päivän jälkeen,
kun naisten kuntosaliryhmä
kokoontuu. Sittemmin Eagles-tv:n
jaksoja on tullut jo lisää, kuten
myös palautetta niistä.
. eli Ironlake
Kymi Fitness Center . Edellisessä vieraspelissä joku yleisöstä huusi ihan
myönteiseen sävyyn, että ?hei,
sinähän olet se teeveestä tuttu?.
Palaute onkin ollut pääosin positiivista. Niitä siirretään talkoilla
jäädytettäville kyläkentille, joissa ne palvelevat vielä pitkään
omatoimisia peliporukoita ja
luistelijoita.
Reilut kaksi vuotta sitten
kuntaan saatiin samalla mallilla
kolmas kuntosali. Vaikka tulijalla ei olisi
diagnoosia, hän on yhtä tärkeällä asialla: hoitamassa kuntoaan,
jottei edes sairastuisi.
Liikkeelle lähteminen on helpompaa, kun salilla kuntoillaan
yhdessä. Kyläyhdistys
vuokrasi kuntoilijoita varten
entisen baarin tilat, jotka remontoitiin talkoilla.
Kylän kuntosali . puhelimeen (03) 539 9800
Rautajärven kuntosali: Ironlake
Yksin ei tulisi
terveysliikunta
Kortteenpohjalla asustava Ilona Salonius tekee raskaampia liikkeitä, kun on ensin lämmitellyt esimerkiksi kuntopyörän kanssa.
Vaikka Pälkäne on laaja kunta,
kenelläkään ei ole pitkä matka
jääkiekkokaukalolle. Naisten listoilla on 27
nimeä, ja väkeä saapuu Rautajärven lisäksi myös Padankoskelta, Haltialta ja Luopioisista.
Torstai-iltaisin kokoontuva
miesten porukka on aktivoitunut Olli Käenniemen tsemppauksen ansiosta.
Salilla on huomattu, että
moni kylien asukas on maalletai paluumuuttaja. Kun Luopioisten kuntosalin laitteita uusittiin, vanhoja välineitä tarjottiin
Rautajärvelle
Mietin etukäLiigajoukkueista Lahden Pelicans tekee vastaavanlaista
televisio-ohjelmaa kuin KisaEagles . Väki
siirtyy suunnilleen samaa tahtia
laitteelta toiselle.
Vieressä punnertava tai
vuoroaan odottava kaveri tuo
puhtia omaankin tekemiseen.
Ryhmässä tulee hikoiltua ahkerammin kuin itsekseen. Jos
joku vääntää pidempään yhdellä vempaimella, seuraava käy
välillä jollain toisella laitteella.
Salilla on pääasiassa helppokäyttöisiä ja turvallisia taljalaitteita. Naiset vaihtavat kuulumisia kuntoilun lomassa tai
Elotähkän soppalounaalla ja
pullakahveilla.
Tällä kertaa aiheena on
muun muassa keskussairaalan
palvelu. Niihin kaikkiin
pätee sama lääke: pitäisi syödä
terveellisemmin ja liikkua
enemmän.
shl Tommi Liljedahl
Loppukiri alkaa
Tasolla ei mitään väliä tosi korkealla. Hän ideoi jatkoa diabetesyhdistyksen terveyshankkeelle ja seuraavassa lauseessa
suojatietä kuntosalin edustalle.
. Suojateitä pitää kuulemma
vähentää, sillä muuten autoilijat eivät ota niitä vakavissaan.
Rautajärvellä ei kuitenkaan
ole ensimmäistäkään suojatietä. Yhteisöllisyys kuuluu mielestäni kuitenkin toimintaan, kun puhutaan
tällaisesta kyläjoukkueesta,
vaikka joukkue on viime aikoina joutunut nielemään
peleissään tappion karvasta
kalkkia erityisesti loukkaantumisten ja runsaiden jäähyjen vuoksi.
Eagles pelaa vielä neljä kotiottelua ennen runkosarjan
päättymistä helmikuun puolivälin jälkeen. selostettuna tietty.
. Katsotaan, millaista vastustajaa sieltä on tulossa. Itselleen pitää
kuitenkin osata nauraa ja astua
epämukavuusalueelleen. Kolme koiraa pitävät
liikkeellä.
Marjatta SteniusKaukosen (kuva alla)
johtama diabetesyhdistys
tekee kylissä tärkeää
työtä elintasosairauksien
ehkäisemiseksi. Kuntopiiri lähtee automaattisesti
pyörimään myötäpäivään. Se
seuraava juttu ei sitten olekaan
enää niin vaikea toteuttaa.
Oman egonsa pönkittämiseksi Kivelä ei kameran eteen
asetu.
. Tämä saattaa olla
osasyy siihen, ettei toiminta
lopahtanut, kun hankerahoitus päättyi.
Kuntosaliryhmä pyörii vertaisohjaajien varassa. Viime vuonna järjestetty
vieraspelimatka . Sydän-Hämeen Lehti
71
Kymi Fitness Center kokoaa kylien väen
lähdettyä liikkeelle
mii toisinaan kirkolta kavereita
mukaansa.
. Sali on täynnä
personal trainereita, sillä aloittelijat saavat ohjeita ja opastusta kokeneemmilta.
Laitteilla ei hikoilla ohjaajan
määräämällä, vaan oman kun-
tehdä?
Juha Kivelä
raportoi
Kisa-Eaglesin
kuulumisista Kotka
studiossa.
non sallimalla tahdilla. Kokemuksistaan kerrottuaan hän on kuullut lisää
kauhutarinoita. tosin hieman erilaisella kalustolla ja budjetilla.
Sillä ei kuitenkaan ole Kivelän
mukaan suurtakaan merkitystä, vaan hän toivoo muidenkin
seurojen innostuvan ennakkoluulottomasta tekemisestä.
. Koska kyseessä on ollut
tuollainen yhden miehen show,
niin olihan ensimmäisen videon julkaisemisen kynnys itselle
teen, missä välissä niitä tekee ja
jaksaako kukaan katsoa, mutta
en ole pohtinut, mitä muut minusta ajattelevat. Käyn mieluummin Rautajärven salilla, sillä tämä alkaa
vasta puolen päivän jälkeen.
Luopioisten ryhmä on aamuuniselle turhan varhainen, sillä
se aloittaa jo aamuyhdeksältä,
Vaaleri sanoo.
Rautajärven kuntosaliryhmä
ei myöskään jää kesätauolle kuten kunnan vetämä Luopioisten ryhmä.
. Hän on tuonut kylälle valtavasti toimintaa ja pistänyt
väkeä liikkeelle.
Stenius-Kaukonen nauraa,
ettei hän ajattele kylää, vaan
itseään: jokainen tarvitsee
liikuntaa ja vertaistukea pärjätäkseen vaivojensa kanssa.
. Paljon ratkeaa
viimeisenä viikonloppuna
Kivelä sanoo.
Kivelällä ja kumppaneilla on
suunnitelmia viriteltynä myös
KPK-pelin jälkeistä aikaa ajatellen. On kiva, jos voimme välillä antaakin jotain sen ainaisen
pyytämisen sijaan. Erityisen suosittuja ovat
esimerkiksi kylkiä vahvistava
kiertolaite ja käsi- ja rintalihaksiin voimaa tuova penkki.
Mutta kuntosaliryhmä ei pelkää myöskään jalkaprässiä.
Voimaharjoittelun hyötyjä
kaikenikäisille ei ole aina ymmärretty. Mielestäni meillä on nyt
parempi joukkue ja yhteishenki kuin viime vuonna.
Lohkoa lähdetään voittamaan, mutta ensin tavoitellaan sitä kotietua, manageri
Juha Kivelä summaa.
kaukalossa.
Ensi kauden suunnitelmissa
puolestaan on muun muassa
jonkun vieraspelin videoiminen ja lähettäminen netissä
suorana lähetyksenä . Harjoitus etenee tu-
tuksi tulleella kaavalla: aluksi
lämmitellään, sitten tehdään
rankempaa lihaskuntotreeniä
ja lopuksi venytellään huolellisesti.
Tällä kertaa venyttelyt vetää
Tuovi Luhtajärvi. Reilun tunnin salivuoron
jälkeen moni pää on märkänä.
Jutut lentävät
kuntoilun lomassa
Rautajärven kuntosalin pukuhuone käy ahtaaksi talvipakkasilla. Lihasryhmät käydään perusteellisesti
läpi. On paljon mukavampi
kuntoilla porukalla.
Stenius-Kaukosella on tapansa mukaan monta rautaa
tulessa. Ehkä joku käsikirjoitus
voisi joskus olla fiksua tehdä,
Kivelä nauraa.
Luistelua ennen peliä
Ensi lauantaina 7.2. saatetaan uusia tämän
vuoden pudotuspelien aikaan.
. Sitä ihastellessa kelpaisi
polkea kuntopyörää tai stepperiä ja antaa ajatusten lentää.
Etenkin miesten kuntosalilla lentävät myös hulvattomat
jutut. johon saatiin
mukaan sarjataso huomioiden
huikeat viitisenkymmentä ihmistä . Onhan
se pelaajillekin hieno kokemus,
jos saa kannustusta vieras-
20.?21.2., jolloin pelataan
sekä lauantaina että sunnuntaina, niin kotona kuin
vieraissakin.
. Ei se mikään NHL-lähetys
ole, mutta ei ole tarkoituskaan.
Ja kun se oma naama ja ääni on
jo kertaalleen nolattu, niin antaa mennä vaan.
shl Jani Oksanen. Ei sillä sarjatasolla tai
muulla ole väliä, jos on kipinä
tehdä asioita. Eagles järjestää Kangasalan jäähallissa
Kotkalauma-luistelutapahtu-
Kakkosdivisioonan runkosarjassa ovat edessä kauden
kuumimmat ajat.
Kisa-Eagles kamppailee
erittäin tasaisessa lohkossa paikasta neljän parhaan
joukossa eli pudotuspelien
kotiedusta.
Pudotuspelipaikka eli
sijoittuminen kahdeksan
kärkeen alkaa jo olla varma,
man. Toistakymmentä vuotta sairaalan päättäjien joukossa
istunut Marjatta Stenius-Kaukonen on törmännyt Acutassa
tyrmistyttävän töykeään käytökseen. Merkitystä on
kumminkin vain sillä, tuleeko
väki halliin ja tykkäävätkö pelaajat.
Kivelä kaavailee marssittavansa kameran eteen muitakin
jääkiekkoon liittyviä henkilöitä kuin pelaajia ja valmentajia.
Toiveissa on, että haastattelujen kautta voitaisiin lähestyä
myös jääkiekon ulkopuolisia
aiheita, ja tarvittaessa ihan vakavasti.
. Myös salin puolella
lämpötila nousee, kun lähes
parikymmentä naista huhkii
samaan aikaan.
Kauniina talvipäivänä tekisi
mieli kääntää laitteet toisinpäin, sillä suurten näyteikkunoiden takana avautuu upea
maisema kuuraiseen maisemaan. Ikäihmisetkin pysyvät paremmassa kunnossa, kun
kuntoilu ei ole pelkkää pitkäkestoista kestävyysliikuntaa.
Kävelyn, pyöräilyn, hiihdon,
lumitöiden ja muun hyötyliikunnan lisäksi kannattaa vahvistaa myös lihaksia.
Voimasta on monenlaista
hyötyä vuosien karttuessa:
kun lihakset ja refleksit toimivat, tapaturma-alttius vähenee
ja itsekseen pärjää paremmin.
Lisäksi kuntosalilla on kerrannaisvaikutus: viikon aikana
tulee liikuttua ja jumpattua
ahkerammin, jottei lihaskuntoharjoituksesta tule paikat
kipeäksi.
Kuntosaliryhmä poikkeaa
urheilijoiden treeneistä lähinnä
laitteisiin asetettavien rautojen
määrässä. Jäälle pääsee
ennen puoli kolmea ja avoin,
mailaton vuoro kestää vajaan
tunnin.
. Energiapakkauksen tuntien sairaala on jo
saanut palautetta.
Liikuntaa ja
vertaistukea
Kaija Petääjärvi ylistää Steni-
us-Kaukosen panosta ihmisten
aktivoinnissa.
. Pitkäperjantaina, jouluna
ja juhannuksena on taukoa,
mutta muuten tullaan joka
perjantai, Marjatta SteniusKaukonen vakuuttaa.
Monet käyvät myös itsekseen
Rautajärven salilla. 30 euron
vuosimaksu on saman verran
kuin kaupunkisalin kuukausimaksu. Ennen KPK-kotiottelua
kenttä on avoinna kaikenikäisille luistelijoille, joille tarjotaan luistelun jälkeen ilmainen
sisäänpääsy peliin. Yksi avaa
ovet ja toinen merkitsee osanottajat listoille. Keskiviikko 4.2.2015
. Tiehallinto vetosi myös
kahdeksan vuoden takaisiin
liikennemittauksiin, SteniusKaukonen ihmettelee.
Sen jälkeen autoliikenne ja
etenkin raskas liikenne Rautajärvellä on hänen mukaansa
lisääntynyt huomattavasti.
Kaikkein eniten on kuitenkin
vilkastunut jalankulku maantien yli, sillä keskustaan on
saatu monta uutta palvelua.
Kuntosalin naapurissa toimii
sähköliike ja toisella puolella
jäsenkorjaaja sekä kyläkauppa,
joita ei muutama vuosi sitten
ollut.
Loppuvenyttelyt tehdään
yhdessä Tuovi Luhtajärven
johdolla.
Kaksi ja puoli vuotta sitten
Lempäälästä muuttanut Heidi
Pöllänen (oikealla) liikkuu
paljon ja monipuolisesti.
. Tärkein tekijä on kuitenkin kyläsalin leppoisa ilmapiiri: kuntoilun lomassa tapaa
oman ja naapurikylien tutut.
Kaikenikäiset
hyötyvät voimasta
Diabetesyhdistyksen terveyshanke oli sikäli poikkeuksellinen, että se toimi aktiivisesti
sivukylillä
Lisäksi
kartalle on merkitty punaisella
urat, jotka eivät ole käytössä.
. Edestakaista matkaa kertyy lähes 40
kilometriä. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi . 72
Keskiviikko 4.2.2015
urheilu
. Lauantaina 7.3.
kello 10 alkaen Kuhmalahdella
järjestettävä hiihto on yksi eri
puolilla maata hiihdettävistä
Talvisotahiihdoista.
75 vuotta sitten käydyn
Talvisodan ihme oli osaltaan
hiihtotaidon ansiota. Paikka henkii historiaa, sillä isoisät
lähtivät aikanaan sotaan perinteikkään juhlatalon pihasta.
. Nykypäivänä hiihto tarjoaa
tehokkaan keinon terveyden ja
kunnon hoitamiseen.
Hiihto kokonaisvaltainen
laji, jossa koko keho saa liikuntaa. Monikielinen
nettipalvelu soveltuu esimer-
kiksi koulujen opetusmateriaaliksi.
Talvisotahiihtojen yhteistyökumppaneina toimivat
Koululiikuntaliitto, hiihtoliitto,
Suomen Latu ja Reserviläisurheiluliitto. Suomalaissotilaat pystyivät liikkumaan lumisessa maastossa ja
säilyttämään paukkupakkasissa taistelukykynsä niin, ettei
voimavaroiltaan ylivoimainen
puna-armeija pystynyt valloittamaan maata.
Talvisodan torjuntavoitto
turvasi Suomen itsenäisyyden
ja loi perustan maan kehittymiselle nykyisen kaltaiseksi
hyvinvointivaltioksi.
Sarja alkoi
Saariselältä
Talvisotayhdistyksen järjestämä sarja alkoi Talvisodan
syttymisen 75-vuotispäivänä,
kun Saariselällä hiihdettiin Kiilopään Koukkaus. puhelimeen (03) 539 9800
Pälkäneen lat
voi ?tarkistaa ?n
hiihto
Pälkäneen ajantasaisen latutilanteen löytää nyt myös netistä. Varainkeruun vuoksi
Kuhmalahti-hiihdossa peritään
tänä vuonna osanottomaksu.
Tuotosta osa menee Talvisotayhdistyksille ja osa Suojan
remonttirahastoon, Sakari
Hinkkala kertoo.
Talvisotayhdistys rahoittaa hiihtovaroilla Helsingin
Kasarmitorille pystytettävää
kansallista muistomerkkiä. Luistelutyyli
tarjoaa lisähaastetta vauhdikkaammasta menosta pitäville.
Luontoliikunnan tiedetään vaikuttavan positiivisesti
myös psyykkiseen terveyteen.
Hiihtolenkki talvisen metsän
siimeksessä irrottaa ajatukset
tehokkaasti arjesta.
Pälkäne: Juniorit kisaavat
torstaisin ja sunnuntaisin
Viikkokisat
tuplattiin
pikaluistelu
Luistelun viikkokisat tuplattiin täksi talveksi Pälkäneellä.
Juniorit kisaavat urheilukentän jäällä sekä torstaisin että
sunnuntaisin kello 18 alkaen.
Edellisvuosina melkoinen
osa viikkokisoista on peruuntunut, kun lauha jakso on sulattanut jäät tai paukkupakkaset estäneet kisaamisen.
Kun kisoja on kahdesti
viikossa, on suurempi todennäköisyys, että ainakin toiset
saadaan vietyä läpi.
Luistelun kisakausi käynnistyi tammikuun puolivä-
lissä. Se kehittää sydän- ja verenkiertoelimistöä sekä parantaa
lihaskestävyyttä ja -tasapainoa.
Sauvoessa töitä tekevät isot lihasryhmät sekä keskivartaloa
ja selkärankaa tukevat lihakset.
Hiihto sopii myös iäkkäille ja
nivelvaivoista kärsiville, koska
se ei aiheuta esimerkiksi juoksun tapaan niveliä kuormittavia
iskuja ja tärähdyksiä. -muistomerkki
paljastetaan itsenäisyyden
satavuotisjuhlavuonna 2017.
Lisäksi hiihdon tuottoa käytetään Talvisodan virtuaaliseen
tietokeskukseen. Kuvanveistäjä Pekka Kauhasen
?Valon tuoja. Kevättalven
aikana laturetkeillään reilulla
kymmenellä paikkakunnalla, muun muassa Mikkelissä,
Savonlinnassa ja Kauhajoella.
Päätöshiihto järjestetään sodan päättymisen vuosipäivänä
13.3. sähköpostiin toimitus@shl.fi . Alkutalven pöllyävään pakkaslumeen jäälatujen
avaaminen on monesti turhaa
työtä, koska tuuli tuivertaa ne
pian umpeen.
Pälkänevedelle tehdään lähiviikkoina tutut ladut Ratasaareen ja Luikalaan, mutta Reino
Syrjä on pitänyt jo muutaman
viikon ajan Pappilanlahden
rantoja kiertävää reittiä. Myös
Luopioisissa Rihanselän ja
Haltianselän jäälatulenkkejä
Kuhmalahti-hiihdossa ladulle mahtuvat kaikki hiihdon ystävät ikään ja taitotasoon katsomatta. Palvelun tarve on suurin
alkukaudesta. Aikaa
ei oteta, eikä kilpailunumeroa
tarvita.
Hiihto muodostaa yhdessä
talvisen joulujuoksun ja keväisen Heimo Jaakkola -pyöräilyn
kanssa Kuhmalahti-kierroksen.
Kuhmalahden Kisa palkitsee
kaikkiin kolmeen kuntoilutapahtumaan osallistuneet.
Hiihto sopii kaikenikäisille
Talvisodan aikaan suuri osa
suomalaisista oli raskaiden töiden ansiosta hyvässä kunnossa. Suojalta
Vehkajärven Touhulaan. Tapahtumasarjan
suojelija on eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma
ja hiihtojen kummeja Marjo
Matikainen-Kallström ja
Juha Mieto.
Täysi matka
40 kilometriä
Kuhmalahti-hiihdossa sivakoidaan lauantaina 7.3. Tänä vuonna laturetki tehdään
Talvisota-teemalla.
Talvisotahiihto: Hiihtämällä kunnioitetaan edellispolvien uhrauksia
Kuhmalahti-hiihto kuuluu
Talvisotahiihtojen sarjaan
hiihto
Kuhmalahden perinteikäs
laturetki, Kuhmalahti-hiihto
sivakoidaan tänä vuonna Talvisota-teemalla. Täysmatkan lisäksi
voi hiihtää myös lyhyemmän
lenkin.
Hiihdon oheen kaavaillaan
teemaan sopivaa historiallista
ohjelmaa.
. Toisaalta jos talven
aikana esimerkiksi nousee vesi
jäälle, niin klikkaan jääladut
punaiseksi, vapaa-aikasihteeri
Petri Ketola kertoo.
Järvien jäille avataan latuja
pääosin helmikuusta alkaen
ja etenkin viikonlopuiksi,
kun hohtavilla hangilla riittää
kulkijoita. Hiihtokunnossa olevat
ladut on merkitty Latutilanne-palveluun sinisellä. Laji sopii
hyvin myös painonhallintaan
ja aloittelijoille, koska vastus
on säädettävissä sopivalla
vauhdinjaolla. Hiihtäjiltä ei edellytetä lumipukua, vaan normaali kelin
Alisa Lehtelä ottaa kärkipaikan 7-vuotiaiden tyttöjen erässä.
mukainen varustus riittää, Sakari Hinkkala vakuuttaa.
Laturetki toimii kesäisten
pyörätapahtumien tapaan:
matkaan voi lähteä niin Suojalta kuin Touhulastakin. Alastarolla.
Kuhmalahti on Talvisotahiihdon järjestävistä paikkakunnista pienin. Lähiseudulla
ainoa sarjaan kuuluva tapah-
tuma on viikkoa aiemmin
Parolassa hiihdettävä Talvisotahiihto.
Talvisotateeman vuoksi
Kuhmalahti-hiihdon lähtöpaikka siirretään Suojalle. Sen jälkeen on sattunut
sekä napakkaa pakkasta että
vesisadetta, mutta yksiäkään
kisoja ei ole tarvinnut perua.
. Toisaalta vaihteleva maasto tekee lenkistä
intervallityyppisen: ylämaissa
rasitus on kovaa, alamäet taas
tarjoavat palautumisjaksoja.
Teknisesti helpompi perinteinen hiihtotyyli sopii paremmin aloittelijalle. Silloin pyrin
merkitsemään ladut kartalle sitä mukaa kun latukuskit
ilmoittavat, että ne on saatu
kuntoon. Yhdellä kerralla jäällä
oli vähän lätäköitä, ja rataan
piti tehdä pieniä shikaaneja.
Kerran taas Osuuspankin
mittarissa oli pakkasta juuri
15 astetta, joka on pakkasraja, Luja-Lukon luistelujaoston
puheenjohtaja Riitta Tikka
kertoo.
Sarjakisoihin voi lähteä
tavallisilla kiekkoluistimilla.
Tapahtuman yhteydessä on
myös mahdollisuus testata
pitkäteräisiä pikaluistimia.
Lisäksi poissa riveistä
olivat Jarmo Sokka ja Kimmo
Lehtelä.
Jo edellisessä pelissä moni
pälkäneläispelaaja pelasi hie-
man puolikuntoisena, joten
valmennusjohto toivoo hartaasti väen tervehtyvän perjantaiseen LeKi-otteluun.
. saapuu WoVo Rovaniemeltä.
on kaksi niin sanottua kuuden
Kangasalalaiset kohtaavat lauJoukkueet kamppailevat tiu- pisteen ottelua . Ladut
liippaantuvat silloin jäisiksi,
eikä moottorikelkan kanssa
vedettävällä latuhöylällä saa
latukoneen tasoista jälkeä.
Ajantasainen latutilanne
löytyy osoitteesta liikunta.
palkane.fi
shl Tommi Liljedahl
Latukartan maanantaiseen
versioon ei vielä ehtinyt
päivittyä Sappeen takalenkki,
joka koukkaa Pälkäneveden
rantaan saakka.
Viikonloppu täynnä ylä- ja alamäkiä
LP Kangasala: Kuudes tappio HPK:lle, kolme pistettä Pieksämäeltä
lentopallo
LP Kangasalan liigajoukkueen
otteet ja tunnelmat Pitkäjärvellä vaihtelivat laidasta laitaan viime viikolla. Nollan molemmin puolin
sahaavat kelit ovat vähän hankalia sekä latujen ylläpitäjälle
että suksien voitelijalle. kuten myös seuraavan
päivän Pieksämäki-ottelussa.
Ei voi olla totta, tuumaa LP Kangasalan
Nette Tuominen. ennen tulevaa
kahden ottelun viikonloppua. Toivotaan, ettei sairastupa kasva tästä enempää,
valmentaja Marko Pajunen
miettii.
Kisan vierailun myötä yhteiskoulun salissa nähdään
lohkon tämän hetken kaksi
kovinta joukkuetta. Sydän-Hämeen Lehti
73
tutilanteen
nettikartalta
on jo hiihdetty hetken aikaa.
Muita jäälatuja aletaan ajaa
helmikuun alusta alkaen, jos
kelit pysyvät otollisina.
Nettikartalla eivät välttämättä näy aivan kaikki ladut, sillä
kylissä on myös omatoimisia
kelkka- ja mönkijäkuskeja,
jotka vetävät hiihtobaanoja
omaksi tai kyläläisten iloksi.
Tänä talvena latuja on jouduttu tekemään melko vähille
lumille.
. Perkiö
paikkasi enemmän kuin onnistuneesti Topias Koukkulaa,
joka oli sivussa kylkivamman
vuoksi. Keskiviikkona LP
otti yhteen hämeenlinnalaisen
HPK:n kanssa ottelussa, joka
päättyi lopulta samoin kuin
aiemmatkin kohtaamiset tällä
kaudella.
Kuudennen kerran kohdanneet joukkueet väänsivät ajoittain äärimmäisen tasaisesti,
mutta niin vain HPK otti pisteet erävoittojen valossa selvin
luvuin 0?3 (26?28, 20?25,
13?25).
Kentällä ero ei ollut yhtä
suuri, ja avauserän voitto oli
kelpo nousun tehneiden kangasalalaisten ulottuvilla ennen
tuomariston jatkopalloissa tekemää ja pasmat sekoittanutta
käsittämätöntä tulkintaa vierasjoukkueen hyväksi.
Ensimmäisen erän lopun
jääkylmästä suihkusta huolimatta LP taisteli tiukasti vielä
toisessakin erässä, mutta hyök-
käysten tehokas päättäminen
kävi turhan vaikeaksi. Kolmannessa erässä kotijoukkue
ei enää toden teolla pystynyt
haastamaan HPK:ta, vaan
hämeenlinnalaiset karkasivat
selvään erävoittoon.
Libero Tiiamari Sievänen
palkittiin LP:n parhaana pelaajana . Keskiviikko 4.2.2015
. Samalla
joukkueet hamuavat toisistaan
ratkaisevaa niskalenkkiä lohkovoittoa ajatellen.
Kapteeni Ville Mattila
johdattaa joukkonsa tärkeään
koitokseen perjantaina
yhteiskoululla.. eli kahdenantaina vieraissa Liiga-Plokin kasti keskenään runkosarjan toista pisteen viikonloppu.
shl jani oksanen
ja sunnuntaina Pitkäjärvelle neljännestä tilasta, joten edessä
Lohkovoittoa ratkotaan perjantaina
lentopallo
Vilppulan Tähden viime aikoina piristyneet otteet eivät
tuoneet joukkueelle pisteitä
Pälkäneen-vierailulta, vaan kotijoukkue Luja-Lukko katkaisi
Tähden orastavan lennon erin
3?0 (26?24, 25?20, 25?21)
lentopallon kolmossarjassa.
Pälkäneläiset eivät olleet ehkä
aivan terävimmillään, mutta
nuori Tomi Perkiö oli niin
hurjalla pelipäällä, että pystyi
melkeinpä yksin takomaan
joukkueen voittoon. Kuudennen HPK-tappion
lisäksi LP:n leirissä saatiin ihmetellä
erikoisia tuomariratkaisuja ensimmäisen ja
kolmannen erän loppuhetkillä.
Lauantaina
taas voitto
Lauantaina LP palasi voittojen
tielle Pieksämäki Volleyn kustannuksella. Kuusikossa ei ole vieläkään yhtään liikaa lunta, Petri
Ketola sanoo.
Hän ei silti valita, sillä takana
on huonompiakin talvia.
. Sinne pitäisi saada kaivettua jostain paras kokoonpano
ja peli-ilo. Kolme pistettä
irtosi kaksijakoisen esityksen
jälkeen lukemin 3?1 (25?21,
25?16, 13?25, 25?21).
Viikonloppuna LP:n vahvuuteen liittynyt kanadalainen
Jaki Ellis pelasi ensimmäiset
vaihtonsa Pieksämäkeä vastaan.
24-vuotiaalla ja 184-sent- riveissä.
tisellä yleispelaajalla on koEllisiä sulautetaan osaksi
vat meriitit yliopistosarjasta joukkuetta tämän viikon harAlberta Pandas -joukkueen joituksissa
Ingman osui kahdeksan
pisteen sekä Palomäki ja Jaakko Saukkonen kahden pisteen
edestä. Lukuja kaunistivat Jaakko Saukkosen
kolme onnistunutta kolmosta.
Toisella jaksolla ottelu meni
pystypainiksi, mikä sopi isokokoisille tamperelaisille. Koritehdas 65?55
TaNMKY 10 7 3 596-551 14
PäLuLu 9 7 2 617-516 14
Nakkel. 10 5 5 583-552 10
KT
10 4 6 559-574 8
KO
9 3 6 476-510 6
Koukkup. 10 3 7 521-649 6
Lukko nousi harrastesarjan kärkeen
jääkiekko
Pälkäneen Lukon miehet johtavat lohkoaan jääkiekon harrastesarjassa, kun pelaamatta
on vielä viisi ottelua.
Marraskuun lopussa alkanut voittoputki on venähtänyt
jo kuuden ottelun mittaiseksi.
Sarjatilanteen kannalta tärkeät
pisteet irtosivat tammikuun
puolivälissä, kun Karu Ruuti
kaatui vauhdikkaassa kärkikamppailussa.
Karu Ruuti koki kauden
kolmannen tappionsa lukemin
4?1. Koritehdaskin
sai heittosihtinsä kohdalleen ja
kavensi eroa pisteellä.
Kolmas jakso ei tuonut ottelun luonteeseen muutosta.
Luja-Lukon parhaat aseet olivat edelleen Ingmanin heitot,
Jaakko Saukkosen ajot ja Palomäen kaukoheitot. puhelimeen (03) 539 9800
Minipojat ottivat ykkös
divarin avausvoittonsa
koripallo
Pä l k än een Lu ja-Lu ko n
11?12-vuotiaiden koripallopoikien ykkösdivisioonajoukkue avasi kevään sarjapelit
Loimaalla. divisioona
PäLuLu . 74
Keskiviikko 4.2.2015
urheilu
. Kaikki pelaajat onnistuivat korinteossa.
Vieläkin tärkeämpää oli hyvä
yhtenäinen joukkuepeli molemmissa päissä kenttää.
Tomi Ingman viihtyi korinalustan pystypainissa.
Luja-Lukko pysyi
nousijan paikalla
koripallo
Pälkäneen Luja-Lukon koripallomiehet maksoivat sarjapisteistä kovan hinnan kukistaessaan pari viikkoa sitten
Tampereen NMKY:n viitosdivisioonan kärkiottelussa:
pälkäneläisten syömähammas
Jussi Jokinen teloi jalkansa
vaarallisen ahtaassa yhteiskoulun salissa.
Jokinen joutuu parantelemaan paikkojaan loppukauden, ja siksi sarjakärkeen noussut Luja-Lukko lähti hieman
epävarmana kotipeliin tamperelaista Koritehdasta vastaan.
Sarjanelonen luotti Pälkäneen
pikkusalissa isoon kokoonsa
ja paikkapuolustukseen. Toisen maalin iski
Sami Kotanen maalinedustan
hässäkästä.
Kolmas osuma kirjattiin
Mikael Klasilalle. Joukkue kohtaa 10.2.
kello 19.30 alkaen tamperelaisen Koukkupolvet.
Koripallo, 5. Voiton ansiosta pälkäneläiset kipusivat lohkon kärkeen, tosin yhden ottelun vastustajaa enemmän pelanneena.
Lukko ei päässyt kärkiotteluun aivan parhaalla kokoonpanolla, vaan puolustuksesta
puuttuivat Hannu Järvinen,
Otto Norokorpi ja Hannu Rintamäki. Koritehdas pääsi pari
kertaa iskuetäisyydelle, mutta
muutama minuutti ennen loppua homma oli selvä, eivätkä
vieraat enää intoutuneet varsinaiseen loppukiriin. Joukkueen syöttöpeli kangerteli,
ja pälkäneläispuolustajat joutuivat painimaan kovaa päälle
painaneen vastustajan kanssa.
Taistelua käytiin sääntöjen rajamailla ja se kostautui
runsaina jäähyinä. Kotijoukkue sen sijaan avasi aktiivisella miespuolustuksella ja vei
avausjakson 16?8. Mikäli Luja-Lukko
voittaa tamperelaiset, riittää
lohkovoittoon kolme voittoa
muista viidestä ottelusta. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi . Päätöslukemat vii-
meisteli viime hetkillä Johan-
nes Järvinen.
Pisteet loppukirillä
Kärkikamppailussa kauden
parasta peliään pelannut Lukko
pysyi niukasti voittojen tiellä,
kun se kiri Lempäälässä 5?4
voittoon Saturnuksesta. Minipoikien ottelua isännöi kevääksi ykkösdivisioonaan noussut LoKoKo.
Mikropoikavuosilta tuttu isäntäjoukkue ei pärjännyt pälkäneläisille, vaan putosi tahdista
kahden ensimmäisen jakson
aikana.
Ottelun alku oli Lakersin
hallintaa, mutta korit olivat
kortilla. Jussi Palomäki sai onnistumisia kaukaa ja
Joonas Saukkonen osui korinaluspainista. Muut Lukon maalinte-
kijät olivat Johannes Järvinen
kahteen kertaan sekä Pekka
Uotila ja Vesa-Matti Järvinen.
Jääkiekon harrastesarja
Pä-Lu 13 9 1 3 61-40 19
Karu R 12 9 0 3 67-35 18
NekNo 13 7 1 5 69-55 15
Los Poll 13 6 1 6 66-58 13
HeviH 13 5 3 5 65-73 13
Ik-Vi
12 5 1 6 51-48 11
Saturnus 13 5 1 7 62-70 11
Ketut O 13 5 1 7 62-70 11
Oilers 12 4 2 6 55-53 10
RuHo 14 3 1 10 43-99 7. Maalivahti
Sami Rajala napsi kiekkoja
kuin marjoja ja varmisti pelillään Lukon voiton. Niko Pajulan avauskorin jälkeen hyökkäyspeli vapautui ja hyvin heittäneet vieraat veivät avausjakson 13-6.
Toisella jaksolla ote siirtyi
vielä vahvemmin pälkäneläisille ja eroa tuli tasaisesti lisää.
Luja-Lukon nuoret pelimiehet malttoivat hakea hyvillä
syötöillä vapaan pelaajan, joka
pääsi usein nostamaan vapaasti koreja.
Kolmannella jaksolla pälkäneläispuolustus laiskistui
ja LoKoKo pääsi tekemään
luvattoman helppoja koreja.
Ero ei kuitenkaan kaventunut.
Päätösjaksolla puolustukseen
saatiin ryhtiä, ja ero kasvoi 14
pisteellä.
Syyskierroksella kaikki ottelunsa hävinneet pälkäneläiset
ottivat kauden ensimmäisen
ykkösdivisioonavoittonsa
lukemin 66?32. Vajaassa viidessä minuutissa kolme maalia
tehtailleet pälkäneläiset palkittiin 5-4 voitolla.
Voittomaalista vastasi Aleksi
Pietilä. Saturnus
rokotti tylysti ylivoimalla ja
karkasi avauspuoliskolla jo 1?3
johtoon.
Tauolla rivejään kasannut
Lukko syttyi viimeisellä kymmenminuuttisella. sähköpostiin toimitus@shl.fi . Myös
Tomi Ingman viihtyi ahtaassa
tilassa ja pussitti pisteitä hyväl-
Eemeli Niemi johti Luja-Lukon peliä ja loisti hyökkäyspäässä.
lä tarkkuudella. Mikäli Luja-Lukko häviää tamperelaisille, pälkäneläisille ei välttämättä riitä kaikkien muiden
otteluiden voittaminenkaan.
Luja-Lukon pisteet Koritehdas-ottelussa: Tomi Ingman 26, Jaakko Saukkonen
18, Jussi Palomäki 14, Joonas
Saukkonen 5, Jussi Romu 2.
Seuraavan kotiottelunsa LujaLukko pelaa poikkeuksellisesti
tiistaina. Luja-Lukko säilytti nousuavaimet omissa käsissään 65?55 voitolla.
Nelosdivarin nousija ratke-
aa todennäköisesti maaliskuun
alussa, kun Luja-Lukko vierailee tasapistein lohkon kärkipaikan jakavan TaNMKY:n kotiluolassa. Ottelun avausmaali
nähtiin kymmenen minuutin
pelin jälkeen, kun Mikael Kla-
sila tarjosi pikkumustan Pekka
Uotilalle, joka sivalsi kiekon
nuottaan. Myös Jussi Romu sai pistetilinsä auki.
Kotijoukkue vie jakson yhden
pisteen turvin ja lähti päätösneljännekselle kahdeksan pisteen johdossa.
Viimeisellä jaksolla jaettiin
tyylipisteitä entistä vähemmän. Nollapelin
pilasi kymmenen minuuttia
ennen päätössummeria selän
taakse livahtanut 3?1 kavennusmaali
17.3.
Hämeen ammatti-instituutti järjestää samaan aikaan
valtakunnallisen yhteishaun kanssa oppilaitoskohtaisen erillishaun hakijoille, joilla on aikaisempi tutkinto.
Youtube, Twitter, LinkedIn 0 %
0
Metsäopinnot ovat muutoksessa ?
miten se vaikuttaa sinun opiskeluusi?
Metsäalan perustutkinto
Painetut
sanomalehtimainokset
miellyttävät
suomalaisia
ylivoimaisesti
eniten.
40
50 %
Lähde: IRO Research, Tuhat suomalaista, syyskuu 2014/Sanomalehtien Liitto
5.2. 11 SARANKULMA, p. 13.
Makkaranpaistoa ja nokipannukahvia .
OSOITTEENMUUTOS tai
. Kirjanpidot ja tilinpäätökset
. 14 , keittolounas klo 11 . 0400-514 937
KYMPPI-
Kunnat
PAIKKA
Hyvää hiekkamaan
PERUNAA
Sekalaisia.
Pälkäneen
Lukion abit vm. 9.4.
Lisätiedot: www.hamk.fi/metsatalous
Televisio 12 %
torstaina
Koko perheen tapahtumassa esitellään metsäalan
koulutusta (perustutkinto ja ammattikorkeakoulu)
ja opiskeluympäristöä.
Metsätalousinsinööri (AMK)
Painetut sanomalehdet 43 %
I
A
T
S
R
O
T
TILAAJA lo 9-16
määräaikainen 20 . 075 756 6070
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN
VOIMAANTULO
PÄIVYSTYSTEN AUKIOLOAJAT
PÄIVYSTYS KANGASALAN
PÄÄTERVEYSASEMALLA
Herttualantie 28,
36200 Kangasala, p. Palstalla noudatetaan hyviä tapoja, joita palstan ylläpitäjä
Sydän-Hämeen Lehti valvoo.
. MUUTA
Esim. Luopioisten
keskustassa rt:n päätyhuoneisto, 3 h+k+s. 14 Saarelantie 1, 16970 EVO
TUTKITUSTI
MIELUISIN
MAINOSPAIKKA
Mistä kuluttaja mieluiten
lukee, katsoo tai kuuntelee mainoksia?
Painetut kaupunkilehdet (ilmaislehdet) 10 %
Painetut aikakauslehdet 6 %
Sanomalehtien verkkopalvelut 4 %
Radio 2 %
Google 1 %
Facebook 1 %
20
MAKSA TILAUSLASKUSI käteisellä.
. Iso piha rannan lähellä. Ilm. k
LEHTI
. (03) 5655 4025
Arkisin ma-to klo 08-21
Perjantaisin ja arkipyhien
aattoina klo 08-16
PÄIVYSTYS VALKEAKOSKEN ALUEHAMMASLÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSEN
SAIRAALAN YHTEISPÄIVYSTYKSESSÄ
AJANVARAUS
ma?pe 8?11 p. (03) 5657 0115
Yhteispäivystys Acuta,
Teiskontie 35, Tampere
Arkisin ma-to klo 21-08
Perjantaisinklo 16-maanantaihin klo 08
Arkipyhinä aattoillasta klo 16
seuraavaan arkiaamuun klo 8
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
Tällä kuulutuksella tulee voimaan:
Kangasalan valtuuston päätöksellä 8.12.2014 § 99 hyväksytty Kangasalan kunnan rakennusjärjestys.
2.2.2015 KUNNANHALLITUS
Myydään
Vuokralle tarjotaan
TOIMITILOJA
Pälkäneeltä useita,
eri käyttötarkoituksiin,
10-800 m2.
Euronikte, Tehdastie
Puh. Tässä lehdessä.
SLL_125x180mm_AINEISTO.indd 1
Tilaajapalvelua puhelimitse
arkisin klo 9-15 puh. (03) 311 67260
SEPON
LIHAKAUPPA
Sekalaisia
Ellin Warasto
Vanhojen tavaroiden
osto & myynti.
Ellintie 1, 36200 Kangasala
0400-571 151
www.ellinwarasto.net
Parillisen viikon
torstaisin
Luopioinen 9-11
Pohja 11:30-12
Sahalahti 12:30-13
Pälkäne 13:30-14:00
YLÄNNEEN PERINNELIHAN
Saunapalvit, hyytelöt
ja makkarat
Tervetuloa ostoksille!
Seppo Virtanen 0400 ?811 560
Sekalaisia
www.shl.fi
Tervetuloa!
tai lähetä tekstiviesti numeroon 17191.
Kirjoita viestin alkuun:
10E (väli) SHL (väli) KYMPPI (väli) ilmoitusteksti.
Viestin hinta on 10 ?.
Viestiin mahtuu enintään 160 merkki.
Sisällytä puhelinnumerosi myös viestiin.
Palvelu toimii kaikilla kotimaisten operaattoreiden liittymillä.
Sydän-Hämeen Lehti
Avoimet ovet
La 7.2.klo 10 . . Keskiviikko 4.2.2015
. Säästä
pankin palvelumaksuissa.
Kahvio avoinna klo 10 . paperilehdestä näköislehdeksi, määrä-
aikaisesta tilauksesta jatkuvaksi, voit myös muuttaa
laskutusosoitetta ja täydentää asiakastietojasi.
LUKEMAAN Näköis- ja Verkkolehteä.
. klo 17. (norm. Yritysten perustamiset
. Myös kitkat!
Keskuojank. Sydän-Hämeen Lehti
75
ilmoituksia
Kangasalan kunta tiedottaa
Työsuorituksia
TILITOIMISTO
TUOVINEN KY
. peltityöt.
YLI 50 KOKOVAIHTOEHTOA!
Kysy ja soita 0500-661 807
RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY
Myös Bridgestone, Nokian,
Goodyear, Pirelli ym... 255 6677
www.askosaari.fi
PÄLKÄNEEN KUNNANVALTUUSTO
kokoontuu kunnanviraston valtuustosalissa keskiviikkona 11.2.2015 klo 18.00.
Kokouksen esityslista julkaistaan kunnan kotisivuilla
osoitteessa www.palkane. 15.5.
mennessä Sirkulle: sirkku.
nevaranta@gmail.com tai
040-5667695.
Jätä ilmoitus osoitteessa:
Pälkäneellä 4.2.2015
Petri Urkko
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Luopioinen 9-11, Pohja 11.30-12,
Sahalahti 12.30-13,
Pälkäne tori 13.30-14
TODELLISTA KIERRÄTYSTÄ!
VESIKOURUT
PALOTIKKAAT
LUMIESTEET
KOTIMAISET UUSIONASTARENKAAT
175/65-14 248,- 195/65-15 258,205/55-16 328,- 205/60-16 348,225/45-17 428,- 195/70-15 C 298,-
ym. Veroneuvonta
Ellintie 4, KANGASALA
Puh. Ohjeistuksen vastaisten ilmoitusten hintaa ei palauteta.
Myydään. p. ).
TILAUSTASI.
. ja asialista on nähtävänä
kunnan ilmoitustaululla. Kymppipaikka on yksityishenkilöille
tarkoitettu tavaran osto-, myynti- ja vaihtopalsta.
. TEE
JAKELUNKESKEYTYS.
Metsuri- metsäpalvelujen tuottaja
Yhteishaku 24.2. 040-7093101
Salonkatu 24, 37600 Valkeakoski,
p. Tied. 1975
kutsutaan luokkakokoukseen Kostian Kievariin 6.6. Kh
ja s sekä pinnat uusittu
2013-2014. (03) 5655 4023
vkl ja juhlapyhinä
klo 8?12 p. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanviraston
asiakaspalvelupisteessä ke 18.2.2015 klo 12-15.
Torstaina 5.2.
Van Gogh, Siikli ym. klo 16
jälk. TILAA
Päivän käteistarjous: paperilehti 3 kk
Metsätalouden koulutus
AMK-tutkintojen yhteishaku 17.3 . 03 5399 800 (valitse nro 1)
29/10/14 14:58. Multaporkkanaa, sipulia, kotimaisia LOBO-omenoita,
Oriveden puolukkasurvosta, karpaloa, suolasieniä
Nevala
otpelli.?
. 41 . säkeittäin
sopivasti. OPI
Opastusta ?kädestä pitäen?.
Tarjolla kaikille kävijöille
tulevan ystävänpäivän
hengessä
KAHVIA JA SUKLAATA
Perustutkinto myös aikuiskoulutuksena
Hakuohjeet ja -lomakkeet www.hami.fi
Onkkaalantie 58, 36600 Pälkäne, shl.fi
Mainosta siellä, missä viestillesi
on tilausta