Kangasalan kunnan viestintästrategian tavoitteena oli saada vuoteen 2005 mennessä vietyä kaikkien toimielimien esityslistat ja pöytäkirjat kunnan verkkosivuille. Maa-ainekset eivät saisi olla liian karkeita, koska silloin vesi ei puhdistu, eivätkä liian hienoja, koska silloin vesi ne eivät johda vettä. Alueella pitää olla riittävät vettä johtavat kerrokset ja riittävästi tilaa, jotta vedenpinnalla on varaa nousta. Sivut 1011
Kaukolämmön kova hinta saataisiin laskuun, jos hakevoimalalle löytyisi vihdoin paikka, joka sopisi kaikille
Mukana uudistunut Kesälehti
Hintakäyrä hypähti
Pälkäneen Aluelämpö Oy:n alkuvuoden ankarat hinnankorotukset ovat saaneet asiakkaat kiukustumaan ja harkitsemaan jopa muita lämmitysvaihtoehtoja. Kaukolämmön hintaa haluttaisiin suitsia rakentamalla vanhan öljyvoimalan pariksi kotimaista polttoainetta käyttävä hakevoimala. Kunnanhallitus päätti antaa saamansa liiketoimintayksikön selvityksen tiedoksi valtuustolle vastauksena tehtyyn valtuustoaloitteeseen. Lahdentielle suunnannut autoilija, parikymppinen tamperelaismies, tavoitettiin Kangasalla Ranta-Koiviston ramppien kohdalla. Kangasala satsaa päätöksenteon avoimuuteen. Aloitetta perusteltiin esimerkiksi sillä, että lautakunnissa tehtävät päätökset koskevat usein hyvin konkreettisesti kuntalaisten arkielämää, mutta kuntalaisten mahdollisuudet saada tietää päätettäväksi tulevista asioista ovat varsin rajalliset. Pälkäneellä hiertää kuitenkin kysymys lämpövoimalan paikasta, kun mikään kolmesta ehdotetusta tontista ei tunnu kelpaavan kaikille. Poikkeuksen lautakunnista teki avoimuuden puolesta liputtanut rakennus- ja ympäristölautakunta, joka päätti alkuvuodesta itse, että sen esityslistat voidaan julkaista kunnan internetsivuilla. Kunnanhallitus on päättänyt, että hallituksen ja valtuuston lisäksi myös lautakunnat ja kunnanhallituksen liiketoimintajaosto julkaisevat kokoustensa esityslistat soveltuvin osin niiden valmistuttua kunnan internetsivuilla. Kalle Hakalehto ja Esko Arasalo kertoivat, mitä jättimäinen vesihanke merkitsisi pälkäneläisille. Tarkkuusalkometrin näyttämä 0,68 milligrammaa litrassa toi hänelle epäilyn törkeästä rattijuopumuksesta. Maan johtaviin tekopohjavesiasiantuntijoihin lukeutuva Reijonen oli maanantaina mukana Valkeakoskella järjestetyssä Tavasekeskustelussa. Vastaavat korotukset ovat kuitenkin odotettavissa kaikkien raskasta polttoöljyä käyttävien voimaloiden hintoihin, vaikka toisissa ne tulevat maksettaviksi vasta viiveellä, kertoi toimitusjohtaja Matti Niikkula Pälkäneen Aluelämpö Oy:n tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa. Hän korosti, etteivät kaikki pohjavesialueet sovellu tekopohjaveden tuotantoon. Poliisit sai liikkeelle myös pälkäneläisen huoltoaseman pihasta ilmoitettu rattijuopumusepäily. Lautakuntien jäsenille esityslista lähetetään päivää ennen verkossa julkaisemista. Lisäksi imeytettävän veden on oltava riittävän laadukasta ja imeytystavan oikea, koska heikkolaatuinen vesi syö hapen ja liuottaa rautaa sekä mangaania. Vähän samalla lailla voi käydä myös tekopohjavesilaitoksessa, jos monimutkaista prosessia ei tunneta tarkasti, Risto Reijonen sanoi. Jos tekopohjavesilaitosta suunnitellaan asuinalueelle, se asettaa laitokselle vielä omat erityisvaatimuksensa. Sivu 7
Kesälehti
Koko kesän lukupaketti Pälkäneeltä ja Kangasalta
Kesäkarkelo t sivu 4
Kesäkoht eet sivu 36
Kesäkasvot sivu 84
Kaukolämmön hinnan hyppäys näkyy pystysuorana piikkinä vuoden 2011 alun tilastossa.
kesän 2011 matkailu- ja mökkinume ro
1. Tarkkuusalkometri tarjosi lukemiksi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän 0,77 milligrammaa litrassa eli yli 1,5 promillea.
Kangasala tuo esityslistat nettiin
Maan johtaviin tekopohjavesiasiantuntijoihin lukeutuva Risto Reijonen (vasemmalla) kertoi maanantaina Valkeakosken Tavasekeskustelussa tekopohjaveden valmistuksesta yleisellä tasolla. Avoimuuden uskottiin myös lisäävän luottamusta poliittisiin päättäjiin ja koko päätöksentekojärjestelmään.
Kaikki pohjavesialueet eivät sovellu imeytykseen
Isäni innostui aikanaan jalostamaan mansikan makuisia kurpitsoja keinohedelmöityksen avulla. vuosikerta
Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti Numero 43 - Perjantai 3.6.2011 Irtonumero 2 sis.alv.
Poliisi pysäytti rattijuoppoja
Vajaa 70-vuotias pälkäneläismies joutui poliisin pysäyttämäksi viime lauantaina Vanhalla Pälkäneentiellä. Nähtävillä ovat kuitenkin olleet vain valtuuston ja hallituksen esityslistat ja pöytäkirjat; lautakunnilta sekä kunnanhallituksen liiketoimintajaostolta ainoastaan pöytäkirjat. Aloitteen tekivät joulukuussa keskustan ja sosialidemokraattien valtuustoryhmät. Lopputuloksena oli mansikan kokoisia kurpitsoja. Torstai 4.1.2007
1
83. Pälkäneen Syrjänharjua Risto Reijonen piti laitokselle soveltumattomana paikkana
Virpi Aaltonen 040 7120567. 0407120569 PYHÄKOULU: Su hautausmaan kappelissa klo 13-14. Neuvotteluvaiheeseen eli lopullisten ehdokkaiden löytämiseen pyritään pääsemään tämän vuoden aikana. - Vei voimat ja unen antoi. Ke 8.6. kristuksen lupaama Pyhä Henki luo yhteyden taivaaseen astuneen Herran ja opetuslasten; seurakunnan; välille, karkottaa pelon ja tekee kristityt osallisiksi kristuksesta ja hänen lahjoittamastaan pelastuksesta. Omat työvälineet mukaan. Pielaveden kunnan kehittämispäällikkönä työskentelevä ja eduskuntavaaliehdokkaanakin ollut 24-vuotias Hilden on myös Pälkäneen kunnanvaltuuston jäsen. Sana ja rukous klo 19.00.
Hämeen Kivituote Oy
Touko Virsiheimo
Alalla lähes 50 vuotta
Hallitus mietti liikuntapuistoa
Jääkiekkokaukalon pohjatyöt ja kaukalon rakentaminen jäävät Kangasalan Pikkolassa tänä vuonna tekemättä. TULOSSA: Su 12.6. Takaisin Pälkäneellä noin klo 20.00. Otti sinut sylissään matkalle lempeä tuuli. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon puh. Carl Johan Gabriel Lind 78 v, Onkkaalasta. Kangasalalainen Elias Paavola on kirjoittanut ylioppilaaksi
Valkeakosken aikuislukiosta. Jos Pikkolan liikuntapuistoksi nimetyn alueen eteenpäin meno takkuaakin tenniskenttien ja kiekkokaukaloiden osalta, on alueelle kaavailtu liikuntahalli ainakin tässä vaiheessa hiljalleen nytkähtelemässä kohti toteutusta. Kaukalon rakentamisen arvioitiin lisäävän liikennettä koululle Viputien kautta, ja tien asukkaat antoivat suunnitelmalle täystyrmäyksen. Helluntain messu klo 10 kirkossa, Kemppainen, Huomo, Jaakkola, 1-rippikoulu. ja 18.6. mennessä. menn. JUMALANPALVELUKSET: Pe 3.6. klo 10-13, muuten heinäkuun kiinni.
KUHMALAHDEN KAPPELISEURAKUNTA
Su 5.6. Tontin pinta-ala on noin 13 800 neliömetriä ja sen rakennusoikeus 8000 kerrosneliömetriä. Tämän vuoden talousarviossa oli varattu kaukalotöihin 200 000 euroa. Pe 10.6. Maria Juusela on valmistunut mediatekniikan insinööriksi Espoon Metropolia Ammattikorkeakoulusta.. Ke 15.6. Ilm. Torstai 9.6. Suomen kauneimman kunnantalon yleisöäänestyksen perusteella omistavan Punkalaitumen kunnan kunnanjohtaja Antero Alenius siirtyy elokuussa Hämeenkyrön kunnanjohtajaksi.
Rakkaamme
Sylvia TOIVONEN
o.s. 040-7120 560 3.6. 5.2011
Kuhmalahti Kuhmalahti Väsymys tuli kuin hiipien hiljaa. TIEKIRKKO: Luopioisten tiekirkkopäivystykseen lupautuneiden järjestöjen yhdyshenkilöitä pyydetään käymään srk-toimistossa merkitsemässä päivystäjien nimet listaan 13.6. Pyhä Henki vakuuttaa kristityille, että he ovat Jumalan lapsia ja saavat Jeesuksen tavoin kutsua Jumalaa nimellä abba, Isä.
Sunnuntai 5.6. 5.6. 10.6 alkaen vuorolista on kirkon lastenhuoneessa.
Pyhän Hengen odotus ennen taivaaseenastumistaan kristus lupasi omilleen Pyhän Hengen ja kehotti heitä odottamaan tämän lupauksen täyttymistä. Mutkia jo valmiin kaukalosuunnitelman matkaan toi myös näkemys Finnentien eteläpuolisen alueen nykyistä laajemmasta suunnittelutarpeesta. Kirkon ja seurakunnan esittely sekä päivystysvuorojen jako ti 7.6 klo 18.30 kirkossa. Vapaata ulkoilua ja leikkimistä. Matkan hinta 20 . 040 7120 560. 0400 633 636, (03) 377 0757 Riitinmäentie 63, 36200 KANGASALA
Rakkaamme
Veikko Vilhelm ILTANEN
* 24.10.1933 4. Konsertti kirkossa klo 19, selloduo Anne-Maaria ja Olli Varonen. Ti 7.6. Holmansaaren siivoustalkoot klo 10-17. Hatanpään lukiosta on valmistunut ylioppilaaksi kangasalalainen Jemina Taiminen. klo 11 Leivänmurtokokous. Ei jumalanpalvelusta Luopioisissa. Musiikkiavustajana Hanna Kronqvist, sopraano. Konsertti klo 19 srk-talolla, Raita Karpo laulu, Jouni Somero, flyygeli. PERHEKERHOT: Ti 7.6 ja 14.6. asti kirkkoherranvirastossa puh. Pälkäneen kirkko toimii tiekirkkona 10.6- 20.8 klo 11-16 päivittäin. Jumalanpalvelus klo 10 kirkossa, Olli Kaskelma, Lemmetyinen. Kimmo Markus Daniel Keskinen ja Sari Elina Viitaniemi. Kiitos Vanhainkoti Pentorinteen henkilökunnalle.
Hildén hakee kunnanjohtajaksi
Pälkäneläinen Matias Hilden on yksi viidestä ehdokkaasta Punkalaitumen kunnanjohtajaksi. Päivystysvuoroja voi varata 10.6. Mattila * 27.1.1927 6.5.2011 Kaipauksella muistaen Seppo Eero ja Seija Marko ja Johanna, Tinja, Arttu, Senna Jarkko ja Mari Mirva ja Kalle Anne Muut sukulaiset ja ystävät Hän lähti, mutta on vielä lähellämme tuhansin sitein meihin liittyen, ja kotiin, liki sydäntemme jäi kaiku askelten rakkaitten. Omat eväät, kahvinkeittomahdollisuus. Olli Kaskelma, 040 7120576.
Keskustie 5, 36600 Pälkäne
YHTEINEN TOIMINTA
Retki Lähetysjuhlille Poriin la 11.6. Messu klo 10 kirkossa. --------------------------------Lähetyskirppari pe klo 13-17 la klo 10-14 perennapäivä
KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA Rautajärventie 21 Puh. Liturgina Lehtola, saarnaa Seppälä, kanttorina Toivola. Kristilliset eläkeläiset.
KANGASALAN SEURAKUNTA
SAHALAHDEN KAPPELISEURAKUNTA
Su 5.6. VARHAISNUORET: Telttaleirillä Rajalansaaressa vielä tilaa. Vihitty: Janne Tapani Mäkelä ja Emma Anne Emilia Koljonen. Kiitos Sylvian hoitoon osallistuneille.
Rakkaamme
Arttu Matti Mikael MYLLYNIEMI
* 2.11.1992 16.5.2011
Tampere Pälkäne Lähdit niin äkkiä, aamu vain kuuli. Hallitus oli samaa mieltä kuin tekninen lautakunta, jonka mielestä hanke kannattaa toteuttaa vasta myöhemmin, kun Pikkolan alueen jatkosuunnitelmista on tehty uusi, laajempi selvitys. Seurat klo 18 seurakuntatalossa Sirpa Aarnoksen syntymäpäivien merkeissä. Vesto, Lemmetyinen ym. Tarkoituksena oli rakentaa kaukalo jäähallin viereen hallin parkkipaikalle ja tehdä putkistot tekojäätä varten valmiiksi. päivystys diakoniatoimistossa klo 10-12, Virpi Aaltonen p. TIEDOKSI: Lähetyksen kirppis Rekolassa auki la 4.6. Pirkanmaan Ammattiopistosta Juho Vesterinen on valmistunut sähköasentajaksi. Lämmin kiitos osanotosta. Su 5.6. ei jumalanpalvelusta Kuhmalahdella.
KANGASALA
Kastettu: Ilmari Erkki Sakari Heinonen, Elias Juho Leonard Ikola, Jenni Julia Mäenpää, Emilia Aada Amanda Nieminen, Kaisla Ester Aurelia Peurakoski, Iida Aino Fanny Vihinen. kesäperhekerho srktalon pihalla klo 10-11.30. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyisi Finnentien ja Lahdentien väliin, nykyiselle hiekkakentälle sijoittuvan tontin luovutusehdot. Kiitos. 337,21 . Seurakunnissa tehtävän nuorisotyön tukemiseen ja kehittämiseen, Nuorten Keskus. Su 5.6. 0400 925 602. Su 12.6. Se taittoi sukumme vanhinta viljaa, pois rakkaan luotamme kantoi. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. mennessä.
Su 5.6. Huokaa puu, itkee maa, nyt enkeli kanssasi kulkea saa. Vesto lomalla 1-30.6, sij. Janne Tapani Mäkelä ja Emma Anne Emilia Koljonen, Kangasalan srk:sta. Rukouspiiri klo 17.30 srk-talolla. 040 7120567. 2
Perjantai 3.6.2011
Pälkäneen seurakunta
Avioliittoon vihitty: Petri Erkki Virtanen ja Anne-Maj Ronni Padasjoen srk:sta. Helluntain messu kirkossa klo 10, Kaskelma, Lemmetyinen. EU-ruokaa jaossa diakoniatoimistossa Onkkaala ti 14.30-16, ke ja to 10-12 Luopioinen tiistaina 7.6. Kukkiakodon hartaus klo 14, Kaskelma, Lemmetyinen. Seppo Rinteeltä p. 10-14. Ehtoollisjuhla klo 11.00. Koulutuksen mahdollistamiseen ja tukemiseen kehitysmaissa, Kirkon Ulkomaanapu. Sen jälkeen kuka tahansa voi varata päivystysajan miltä viikolta tahansa. Vapaa pääsy, ohjelma 10 . Keskiviikko 8.6. MUUTA: Ti 7.6. Kuollut: Elsa Kaarina Rantanen, 87 v., Irma Eira Kyllikki Tamminen, 72 v. Kerttu Sinikka Poltinoja 81 v, Onkkaalasta. Ala-koululujen jumalanpalvelus klo 11.30 kirkossa, Kemppainen, Huomo. Alakoulujen kevätkirkko klo 9.15. (Sahalahti), Pirjo Anneli Heinonen, 54 v.
luOPIOIsten kaPPelIseurakunta
JUMALANPALVELUKSET: Pe 3.6. / 11.6. Päätöksen tontin luovuttamisesta tekee kunnan hallintosäännön mukaisesti kunnanjohtaja.
SUORAAN VALMISTAJALTA - HAUTAKIVET - KAIVERRUKSET - ENTISÖINNIT - KIVEN HIONTATYÖT - OIKAISUTYÖT Puh. Torikahvio klo 10-13 srk-talolla lähetyksen hyväksi. Su 12.6. Su 12.6. Kuulutettu: Reijo Antero Ollikka ja Tiia Kristiina Rantala. Ke 8.6. Aihe: "Pyhän Hengen odotus" klo 10 Messu kirkossa. Ehtojen mukaan tontti luovutetaan neuvottelumenettelyllä liikuntahallitarkoituksiin vajaan 15 000 euron vuosivuokralla ja 30 vuoden vuokra-ajalla. Kesäkirkko klo 18.30 Saarikylien Kumpulassa. Leiri on 27.-29.6. Kolehdit: 29.5. Isää ja pappaa lämmöllä muistaen Lapset ja lastenlapset Siunattu omaisten ja läheisten läsnäollessa. Paula Elorannalle puh. Kuljetusapua voi pyytää 10.6. Porissa klo 11.30 Paluukuljetus Porista klo 17.30. Pe 10.6. Munukka, Kyrönlahti. Tuotto Pilistveren ystävyysseurakunnan hyväksi. Bussi Hauholta, Onkkaalantietä, Pälkäneen linjaautoasemalta klo 9.00. Kuollut: Sylvia Toivonen 84 v, Rautajärveltä. Pohjalahden-Huntilan diakoniapiirin myyjäiset Pohjalahden palokopilla klo 15-20 ja la 11.6. 040-0975277
Tervetuloa!
Su 5.6. Pihaseurat klo 19 kirkonkylän srk-kodin pihamaalla. Kaivaten Isä, Maarit, Ira ja Vilma Äiti, Juha ja Alina Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. MUU TOIMINTA: Ti 7.6. Järj. klo 10-12 sekä 2.7. Sanajumalanpalvelus Rajalan kämpällä klo 12. klo 19 Sana ja rukous. Ritva ja Elmo Tiilikainen. Pe 10.6. klo 1012 Tied. Lämmin kiitos osanotosta. Tontin rakentamisvelvollisuudeksi on esitetty vähintään kolmen neljäsosan rakentamista kahden vuoden kuluessa sopimuksen synnystä. Lämmin kiitos osanotosta.
Tampereen Ammattikorkeakoulusta Ville Vesterinen on valmistunut rakennusinsinööriksi
Se oli suosiossa muutamia vuosia eritoten nuorilla. 03-538 1060, 0400-737 174 www.ronnvik.com · ronnvik@ronnvik.com
www.kierratysmetallilife.fi · romulife@gmail.com
SIIVOAMME PIHASI JA VIELÄ MAKSAMME SIITÄ Noudamme - ostamme kaikki metalliromut lusikasta suuriin metallieriin! MYÖS RENKAAT JA AKUT Nosto-ja purkutyöt, koneen kuljetukset ym. 30 .
Viinimpi vaihtoehto.
Paikallisesti, lähellä
· Viinimyymälä · Juhla- ja kokoustilat · Erilaiset tapahtumat ja esittelyt tilauksesta ryhmille
Palvelemme: Pe 10-18, la 10-15, su 12-18
Hämeenlinnantie 270, 36660 Laitikkala Puh. Kymmenen vuotta myöhemmin Vidal Sassoon loi niin kutsutun "patatukka" -trendin, eli alaspäin suuntautuvat litteät linjat, joka oli alun perin suosiossa vain naisilla. Maaseutu on minun paikkani, Turunen toteaa.
7 pv. Ennen niin suositut kireät banaaninutturat ja kalanruotoletit ovat saaneet tänä päivänä uudenlaisia muotoja ja toteutustapoja. Musta väri. Mutta nyt meillä on omakotitalo rakennettuna tänne ja nautimme Kukkiajärven ja lähiympäristön kauniista luonnosta, sekä rennosta ja mukavasta ilmapiiristä. Hotelli h. Hiuksiin voidaan lisätä erilaisia kauniita yksityiskohtia, kuten lainekiharaa tai kreppauksia, tai sitten kampauksen pohja voidaan muotoilla laineikkaaksi.
Miesten suositut mallit
Kesän morsiuskampauksissa näkyvät muhkeus ja yksityiskohdat. Kuljetukseen liittyvissä ym. Turunen kertoo ymmärtävänsä monia trendejä, mutta on eräs toinenkin asia, jota hän ei oikein vieläkään käsitä. Ja yllättävän moni suostuikin ehdotukseeni. Ylioppilaskampauksissa lakki rajoittaa kampauksen tekemistä. Morsiuskampauksesta halutaan usein näyttävä. KKY suosittelee ottamaan kissalle myös kissainuenssa ja kissaruttorokotteen hintaan n. Ylioppilaspäivä neljäs kesäkuuta on yrittäjällä jo lähes täyteen buukattu. Hiusmalleista miehet suosivat Turusen mukaan puolipitkää rentoa korville laskeutuvaa mallia, sekä sivuilta ja takaa lyhyttä, mutta päältä kevyesti pystyyn nousevaa mallia.
Tattimalli oli pitkään muodissa
Turunen on ehtinyt -70 luvun lopulla alkaneella urallaan nähdä monenlaisia trendejä. klo 18 Luopioisten kirkonkylän uimarannalla, aiheena uistelu.
Ilmoittautumiset Ilkka Heinonen, puh. Moni kysyy suoraan, mitä heille suosittelen. PÄRNU
10.7/14.8/28.8 Kylpylä h. 040-551 5200
Kissojen leikkauskampanja
Kissojen katastroyhdistys ry. Esimerkiksi permanenttiaineet ja hiusvärit ovat nykyään hoitavampia ja kevyemmän tuoksuisia.
Rautajärvellä asuva Heljä Halme laitatti hiuksensa kuntoon isänsä 90-vuotisjuhlia varten. Seitsemän vuotta Hiuskukkiaa luotsannut Turunen aloitti
uransa alun perin Rovaniemellä. järjestää leikkauskampanjan Pälkäneen, Kuhmalahden ja Sahalahden alueilla.
Kampanja on ensisijaisesti suunnattu ulkoileville kissoille ja kissoille, joita on perheessä useita, jolloin leikkaukset tulisivat kalliiksi. 212 6657
· MA-PE 10-17.30 · LA-SU 11-16
KANGASALANTIE 960 PUH. Tuolloin Turunen aloittaa päivänsä viideltä aamulla, jotta tulevien ylioppilaiden kampaukset saadaan valmiiksi ennen koululle lähtöä. 325 Kysy lasten hinnat!
TAIMIAUTO
· Eräjärvi 10.6.
16.00-16.45 17.6. 16.00-16.45
MATKATAPSA p. kolme kertaa, aloitus ke 8.6. Mustan värin suosion aikaan Turusella oli tapana suositella mustaa väriä pyytävälle tumman ruskeaa tai jotakin muuta lempeämpää väriä. Poikakissan kastraatio 10 · Tyttökissan sterilisaatio 35 Loppusumman koko leikkaushinnasta maksaa KKY. ongelmatilanteissa auttaa Eeva Seise 040-7406224.
SOITA 044 3366490 · Pienet erät 0440 523751. Voi herran jestas sitä tattitukkaa, Turunen nauraa. En ollut kuullutkaan paikkakunnasta aikaisemmin. Kukkakaupoista saa käsiteltyjä kukkia, jotka on suunniteltu kestämään pidemmätkin juhlat lakastumatta. Riitta Turunen arvioi kesän kiireiseksi.
Markkinoille on tullut myös ekologisempia tuotteita, kuten esimerkiksi Essensityn hiustenhoitotuotteet, joissa ei ole lainkaan ammoniakkia, keinotekoisia väripigmenttejä, hajusteita eikä muita lisäaineita.
Valinnat asiakkaan olemuksen mukaan
Pitkiä työpäiviä tekevä Turunen
kertoo saavuttaneensa vuosien varrella asiakkaiden luottamuksen niin, että moni istuu kampaajan tuolille ja uskoo hiuksensa kokonaan kampaajan luovuuden varaan. Turunen muistuttaa, että myös miehet voivat panostaa kesän juhliin. Ja kun se ei meinannut sitten millään lähteä pois muodista. kuljetuspalvelut
ROMULIFE
Ajanvaraukset vastaanottaa
eläinlääkäri Jaakko Vaalamo numerossa 0400-339733.
Eläinlääkäri ottaa vastaan osoitteessa Ämmätsäntie 18, Pohja tai sovitusti Museotiellä Luopioisissa. Naisten hiuksissa malli oli onneksi vain vähän aikaa, mutta 1980-luvulla tämä tattimalli oli vielä suurin piirtein joka toisella miehellä ja pojalla. Aiemmin 1950 ja -60-luvulla suosiossa olivat permanentit ja tupeeraukset, eikä leikkauksen kanssa noudatettu niin suurta
tarkkuutta. Tosin 1980-luvun patatukkamalli saa hänet pudistelemaan päätään.
Hiuskukkian parturi-kampaaja Riitta Turusen äänestä kuultaa innostus, kun hän kuvailee tämän kesän hiusmuotia ja juhlakampauksia. Näyttävyyttä saadaan hiuskorujen lisäksi esimerkiksi tupeeraamalla hiuksia tai kampaamalla joukkoon hiuslisäkkeitä, toki kukatkin ovat suosittuja. Jo jonkin aikaa muodissa ovat olleet kaikenlaiset hiuskoristeet, helmet, hiuslisäkkeet, nauhat ja korut. Väreistä suosittuja ovat vaaleat sävyt, sekä ruskean eri vivahteet. Uskon, että ainakin moni äiti oli tyytyväinen kun nuori tuli kotiin pikimustan hiuksen sijaan hieman pehmeämmän värin kanssa. 045 3599309
· Haikka 10.6.
17.30-18.00 14.00-14.30
www.jarvikulmanautokoulu.fi
· Rautajärvi 9.6.
joka päivä klo 9-18
Oma tilamyymälä auki
MYYNTIPAIKKA KESÄHINTAAN: 3 / VRK!
easti kortti nop ti Ajo ja varmasTraktori
Mopo Moottoripyörä Henkilöauto Kuorma-auto II-vaihe Pimeänajon simulaattori
Aidosti paikallinen
Ajo-ohje: Puutarha sijaitsee Kuhmalahti kk:n ja Pohjan puolessa välissä, josta opasteet.
Toimipisteet:
Kangasala Ellintie 6 (03) 377 4960 Jyrki Annala 0400 627 227
Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti PUH. Perjantai 3.6.2011
3
Kesän kampaus on muhkea ja koristeltu
Luopioisten Parturi-kampaamo Hiuskukkian yrittäjä Riitta Turunen innostuu lähes kaikesta, mikä liittyy hiuksiin ja hiusmuotiin. Oikeastaan kampauksen joukkoon voi laittaa melkein mitä tahansa, vaikka sulkia. Kissanomistaja maksaa leikkauksesta vain pienen osan. Niinpä suosittuja ovat erilaiset niskanutturat ja löysät letitykset. Kampaukset ovat kaikkea muuta kuin kireitä ja päänmukaisia. Kirkas kupari on nyt hyvin muodikas. Lisäksi kesän juhlakampauksissa yhdistellään kiharaa, lettejä ja kreppauksia. Pohjoisesta tie toi Turusen lopulta Kangasalan kautta Luopioisiin. 0400-846 709, 0500-846 709
Tesoma Tesoman valtatie 37 (03) 345 0011 Teemu Salmesvuori 040 774 3227
Rönnvikin Viinitila
Karinkiertäjät järjestää ala-asteikäisille
KALASTUSKERHON
Yht. Vain luovuus on rajana, Turunen kuvailee. Ulkoisen olemuksen lisäksi teen valintoja sen perusteella, millainen persoona kulloinkin peilin edessä istuu. 425. Me suomalaiset olemme vaaleita ihmisiä, ja suurella osalla pikimusta tukka näyttää todella julmalta. Tosin hiuskorut ja muut koristeet ovat vähän enemmän naisten juttuja. Mutta sen sijaan föönikampaukset ja värit ovat suosittuja myös miesten keskuudessa. Trendien vaihtelun lisäksi hiustenkäsittelyn menetelmät ovat muuttuneet hurjasti vuosien varrella
Myös kulttuurijohtaja Taina Sahlanderilta irtosi lämpimät onnittelut. Kaivannon purkukustannukset jäisivät alueen kehittäjälle. Lähipäivät tuo villikortti yrittää keskittyä työntekoon ja lukitsee itsensä latoon. Kunnanhallituksen puheenjohtajan Heikki A. Suunnitelman mukaan kolme uudisosastoa rakennetaan uudestaan Valkeakosken aluesairaalalle, jolloin tarvittavat keittiö, lämpö, vesi ja viemäri saadaan lähelle. Palauttamisesitys kaatui äänin 76. Yhteistyötoimikunnan mukaan laitoshoidon kehittämistä ei silti saa unohtaa. Hankkeen kustannusarvio on 5,8 miljoonaa euroa. Keskiviikko 1.6.2011
5
Sairaanhoitopiirin hallitus lakkauttaisi Kaivannon ja investoisi Valkeakoskelle
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus esittää syyskuussa kokoontuvalle valtuustolle Kaivannon sairaalan lakkauttamista ja investointia Valkeakoskelle. Kasitonni on ehtinyt maistella arvostettua ja arvokasta Ars Fennica -palkintoa jo jonkin aikaa. Sahalahtelaistaiteilija on kuitenkin erinomainen luovimaan hankaliltakin näyttävistä karikoista, ja hän vakuuttaa lyhytelokuvan lopullisesta versiosta tulevan erittäin hyvä. Ei pidä unohtaa tässä yhteydessä myöskään TE-toimistojen henkilökuntaa, jonka jaksamisesta etenkin pienissä toimipisteissä olemme huolestuneita, Salkovic kertoo. Jatkossa asiakkaat voivat myös valita asiointipaikan omien tarpeidensa mukaisesti. syyskuuta pidettävässä kokouksessaan. Irtisanomisia ei ainakaan tässä vaiheessa ole näköpiirissä.
"Ehkä sitten Linnan juhliin", tuumasi pilke silmäkulmassa taiteilija Anssi Kasitonni otettuaan Kangasalan kunnalta, tässä tapauksessa valtuuston puheenjohtajalta Raimo Kouhialta, vastaan hopeiset, Mauno Juvosen suunnittelemat kalvosinnapit (kuva vasemmalla). Ely-keskuksen palveluverkoston päällikkö Regina Salkovic toteaa, että ehdotuksen mukaan kaikilla työssäkäyntialueilla tulee jatkossakin säilymään ainakin yksi TE-toimiston peruspalveluja tarjoava paikka. Tv-dokumentin tekoa voi pitää ennalta kiinnostavana ja hyvinkin ansaittuna jo siksi, että Kasitonnin elokuvan kuvaukset olivat täynnä moninaisia sattumuksia ja sujuivat kaikkea muuta kuin suunnitellusti. Hallitus kallistui päätöksessään Kuntamaisema Oy:n raportissa esitetyn vaihtoehto numero kolmen kannalle eli tarvittavat uudet tilat, noin 2500 neliömetriä, rakennetaan Valkeakosken aluesairaalan yhteyteen. Suunnitelmien taustalla on työja elinkeinoministeriön alulle saattama uudistus, jonka avulla halutaan Ely-keskuksen mukaan turvata "TE-toimistojen palvelujen saanti tasalaatuisena sekä henkilö- että yritysasiakkaille koko maassa" ja "saattaa työ- ja elinkeinopalvelujen tarjonta TEtoimistoissa nykyaikaiselle ja tarkoituksenmukaiselle tasolle". Hallitus merkitsi samalla tiedoksi Kuntamaisema Oy:n raportista annetut lausunnot sekä yhteistyötoimikunnan lausunnon. Kaavailuissa on karsia maakunnan TE-toimistojen määrä viiteen toimistoon ja kolmeen yhteispalvelupisteeseen nykyisestä viidestä toimistosta ja 17 toimipaikasta. Kangasalan kunnanhallitus merkitsi päätöksen tiedoksi vielä maanantai-iltana. Asiakkaat toivovat enemmän sähköisiä asiointipalveluja, palvelupuhelimia ja tarvitsemansa tiedon löytymistä verkosta. Lisäksi kuntien psykososiaalisten palvelujen henkilöstön tulisi olla laajasti mukana kehittämässä uutta toimintamallia. Monikanavapalvelujen käyttöönoton myötä henkilökohtaiseen palveluun jää enemmän aikaa niille asiakkaille, jotka sitä tarvitsevat. Jo hylkäysesitystä ennen äänestettiin asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun niin, että Kaivannon toimintaa jatketaan kehittämällä erityisesti päihdepsykiatriaa ja kuntien avohoidon tukea. Hallinnollisten tehtävien Tampereelle keskittämisen ja karsimisen myötä vapautuva työpanos aiotaan suunnata asiakaspalveluun. Hallituksen hyväksymän esityksen mukaan Kaivannon sairaala lakkautetaan vuoden 2013 lopussa ja sen käyttäjäkunnilla pyydetään ensi toukokuuhun mennessä selvitys vuoden 2014 alusta lähtien lisääntyvästä avohoidon järjestämisestä. Yhteistyötoimikunnan henkilöstöedustajat eivät ottaneet kantaa Kaivannon sairaalan jatkumiseen tai lopettamiseen, vaan näkivät tärkeänä, että päätös perustuu yksinomaan hoidollisiin ja toiminnallisiin tarpeisiin. Kaivannon lakkautus oli yksi Psykiatrian tulevaisuus -raportissa esitetyistä psykiatristen palveluiden kehittämislinjauksista, joita hallitus valtuustolle esittää. Hylkäämistä kannattaneet hallituksen jäsenet jättivät asiasta eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan. Lisäksi on tulossa dvd-julkaisu hänen tähänastisista teoksistaan. Kasitonni luonnehtii teosta avaruudessa tapahtuvaksi rakkaustarinaksi ja seikkailuksi "miehet ovat USA:sta ja naiset, robotit ja liskot Venuksesta", kuten hän itse sanoo. Kääntöpuolella on toimipisteiden todennäköinen lakkauttaminen lähivuosina Tampereen lähikunnissa, myös Kangasalla. Hallituksen päätös Kaivannon sairaalan tulevaisuudesta syntyi äänin 75 yhden äänestäessä tyhjää. Kiireiden vuoksi Kasitonnin ja vaimonsa Maria Stereon jo jonkin aikaa hautumassa ollut uusi levykin jää vielä odottamaan tekemistään, mutta soololevy saataneen kuitenkin julkaistua. Sairaanhoitopiirin valtuusto käsittelee asiaa 26. Joitakin projekteja on ollut pakko siirtää yksi näistä on Kangasalan kirjastolle tilattu teos, jonka luonnosta Kasitonni ja Kangasalan kunnan kulttuurijohtaja Taina Sahlander jäivät silmäilemään tiukasti lukittujen ovien taakse palkitun taiteilijan kunniaksi pidetyn kahvittelutilaisuuden jälkeen tiistaina. Hän sanoo sen helpottavan elämää monellakin tavalla ja arvelee olevansa nyt uransa tähänastisessa kohokohdassa.
Kangasala kunnioitti kiireistä Kasitonnia
Sahalahtelainen Ars Fennica -palkittu taiteilija Anssi Kasitonni on ollut suuren tunnustuksen pokkaamisen jälkeen kiireinen. Kasitonni on vilahdellut myös julkisuudessa aiempaa enemmän; haastattelupyyntöjä on tullut ovista ja ikkunoista, ja Kuhmalahdella talven mittaan kuvatusta lyhytelokuvasta on tehty jo televisiodokumenttiakin. Kahvitilaisuudessa Kangasalan valtuuston puheenjohtaja Raimo Kouhian onnittelupuheeseensa poimima lehtiarvio takavuosilta näyttääkin pitävän paikkansa: taiteen moniottelija Kasitonni on nykytaiteen villi kortti. Ollilan mukaan päätös oli pelätty yllätys, mutta vääntö Kaivannon puolesta jatkuu kiivaana.
Suunnitelma TE-toimistojen verkoston karsimisesta kuntien pureskeltavaksi
Pirkanmaan Ely-keskus esitti viime viikolla kuntien johdolle ehdotuksensa työ- ja elinkeinotoimistoverkoston kehittämiseksi. Ideoita riittää yhä vaikka muille jakaa.
Kahvilan jatkolle pidetään kuitenkin ovea auki. niim paljom meilt puuttuis jos kirjastot puuttuis. sarjakuvia lukeneet, kuvitelleet. kauhuja koki muuankim mikko taruja jaappanin ahmiessaan; verilöylystä öisen kirkon, minne valtaisa rottalauma vaels toisiaan raatelemaan. Tavoitteena on tuoda ympärille hyvää mieltä, mihin ainakin saadun palautteen perusteella on jo nyt hyvin päästykin. kirjastokaappia kaks koulustaim minäkim muistan. No ei ehkä ihan tavallisia niiden mielestä, jotka meidät tuntee, Annariina Rautio loiventaa hymyillen määritelmää sisaruksista. Kuntakaan ei saa asiassa puhtaita papereita. Miten viranomaiset voivat sallia rappiorakennuksen ja tienvarren romuautovarastojen pilaavan maisemaa vuodesta toiseen. Paul Tiililä pälkäneläinen yli 60 vuotta
Työkoneen tassu
Vehkajärven Kaiholantieltä löydetty työkoneen tassu. Kyseisen kävelyretken jälkeen idea tulee puheeksi vielä kotona, jossa tiedetään paikan kaipaavan vuokralaista. paljom meilt puuttuis, jos kirjastot puuttuis. Aineistoa kerätään heinäkuun loppuun asti. Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttävät rakennuksen ympäristöineen olevan sellaisessa kunnossa, etteivät ne rumenna ympäristöä. kakskymmentä vuotta on suoraman sussut tulleet ja menneet. Kaikki on sujunut hienosti. hyllymetrejä miljoonittain. sanomalehtiä selailleet. ja ne lukuisat lainakirjat, voimapaperein päällystetyt, selkämyksien numeroineen, sinimusteineen. Palveluvalikoima saattaa tosin myöhemmin laajentua esimerkiksi autonpesun puolelle. Hyöty on otettu irti niin isosisko-Eevan aiemmista kauppaoppilaitosopinnoista ja pikkusisko-Annariinan kaupallisten aineiden opeista kuin yrittäjävanhempien kokemuksistakin. miten poikanen kymmenvuotias noin voi historiasta innostua. Varmaan kaikilla pikkutytöillä on ollut joskus haave omasta pikku kahvilasta, Eeva Rautio arvelee.
Hyvän mielen kahvila
Hyvien liikenneyhteyksien ää-
rellä matkan varrelle osuva kyläkahvila avaa ovensa maanantaina 6.6. Niitä voi lainata ja toimittaa Luopioisten palvelupisteeseen historiatoimikunnan sihteerille Kaija Turuselle (0405283466). Myös aktiivisuus sisarusten lähipiirissä on virinnyt melkoiseksi, kun sukulaiset ja ystävät ovat kilvan
kyselleet mahdollisuuksia auttaa projektissa. Myös 15001800-luvun isäntien, emäntien ja muiden henkilöiden muotokuvista otetut valokuvat ovat oivaa ja käypää aineistoa. Ottakaa rohkeasti yhteyttä, sillä kuvat aina elävöittävät teosta. oi eihän näit ovia sulkea saa! Mikko Kiio
Annariina Raution ja hänen isosiskonsa Eeva Raution innostuksen myötä Pohjan huoltoaseman kahvila Kuhmalahdella herää jälleen eloon.
Pohjan Kessa herää henkiin
Sisarukset Annariina ja Eeva Rautio eivät jääneet hautomaan ideaa kesäkahvilan perustamisesta
Jani Oksanen
Mitä tekevät kaksi omien sanojensa mukaan ihan tavallista koululaistyttöä, kun he eräänä päivänä kylällä kävellessään panevat merkille tyhjillään olevan liiketilan. Ja kunnan rakennusvalvontaviranomaiset voivat määrätä rakennuksen korjattavaksi ja ympäristön siistittäväksi. Jos joku luulee voivansa tehdä omalla tontillaan mitä haluaa, hän on väärässä. Tytöt suunnittelevat pitävänsä kahvilaa auki joka päivä. Nuorten aktiivisuuden myötä kahvilatoiminta tekee paluun Pohjan huoltoasemalle kesäkuun alussa. Ensimmäiset valokuvat Suomessa otettiin vasta 1840-luvulla. Kaija Turunen Historiatoimikuntaan kuuluvat Marja Kärpänniemi (vasemmalla), Rauni Tiililä, Jarkko Pihkala, Ilkka Alitalo, historian kirjoittaja Anneli Mäkelä-Alitalo ja Rauno Haapanen tutustuivat Esko Koskenvesan johdolla Luopioisten kirkkopuistoon.. suomenkieltä nyt kilvan kirjoitellaan, lauluja, runoja uusia, ja hallitusohjelmia, totta ja satuja sanaillaan. Kesäkahvila toimii näillä näkymin vain nimensä mukaisesti eli kesän ajan, sillä syksyllä sisarukset palaavat koulun penkille. Sitä varhaisemman ajan dokumenteista, esineistä ja rakennuksista saattaa kuitenkin olla valokuvia, jotka rikastuttaisivat historiakirjaa. Jos joku tuttavapiiristä saataisiin jatkamaan, niin ilman muuta, Eeva Rautio vihjaa. kodeissa on ja kirjastoissa, kansakouluista kansallisarkistoon. ja kokija ahtaassa komerossaan reijästään kaiken tuon näki ja kuuli. aikaisemmin se ei onnistuisikaan, sillä nuoret yrittäjät ovat vielä lauantaina koulujensa kevätjuhlissa: Eeva Kangasalan lukiolla ja Annariina Sariolan koululla. Oikea vastaus ei todellakaan ole "ilkivaltaa"; ei, he päättävät perustaa oman kahvilan. Otetaan tämä sillä lailla kokemuksen kannalta, molemmat sisarukset tuumaavat.
Luopioisten historian käsikirjoitus valmistui
Dosentti FT Anneli MäkeläAlitalo on saanut Luopioisten historian tutkimuskäsikirjoituksen valmiiksi. Lisää voi kysyä numerosta 040 540 0096.
Suoraman uhanalaiselle
arvasko miikkael aikoinaan millaisen vyöryn hän aikaan saikaan. kanteletarta on ja kalevalaa, aleksis kiveä kihlauksineen, tuttuja teoksia tuntemattomineen. on tallella tarinat tuhannet. Vaikka kaikki on tapahtunut nopeasti, missään ei ole tarvinnut hätiköidä. tekniikam maailmaa tutkailleet. Hän myöntää yrittämisen kiinnostavan jatkossakin, mutta arvelee elämäntehtävän löytyvän silti jostakin muualta kuin kahvilatoiminnan parista. Historiatoimikunnan puolesta voidaan käydä myös kuvaamassa esineistöä, rakennuksia tai muuta aineistoa. usein hän niistä kertoeli. Tietysti olisi hyvä, jos tässä jäisi vähän plussan puolellekin, Annariina Rautio muistuttaa yrittämisen perusedellytyksistä. Finntaverna ei ole suinkaan mitään "parasta Pälkäneellä" vaan päinvastoin se antaa surkean kuvan ympäristöasioitten hoitamisesta. Toukokuun aikana järjesteltiin asiat kuntoon: suunniteltiin toimintaa, perustettiin toiminimi,
siivottiin paikat kuntoon ja etsittiin ja kuljetettiin erilaisia kalusteita paikalle. Arvoisat viranomaiset niin Tiehallinnossa, ELY-keskuksessa tai Pälkäneen kunnanvirastossa, voisitteko tarttua toimeen ja hoitaa nämä rappio-ongelmat pois päiväjärjestyksestä. Teokseen liittyviä karttoja on jo hakusessa Kansallisarkistosta, mutta nyt kaivataan kuvia, dokumentteja (esimerkiksi kirjeitä) tai muita taloissa säilyneitä papereita tai esineistöä edellä mainitulta ajanjaksolta. Myyntiin aiotaan ottaa perusleivonnaisia ja kahvilatuotteita, jäätelöä ja peruselintarvikkeita. kotiäidit ja koululaiset, oivat ja aleksit ovia aukoneet. Tuleva Luopioisten historiateos ajoittuu 1500-luvun alkukymmeniltä 1860-luvun loppupuolelle. suuresta sarjasta suomen sodasta ol reijo niin vahvasti vaikuttunut; arvi järventaus: rummut 14. Siinä ei sitten enää kauan mietitty, Eeva Rautio muistelee. 6
Perjantai 3.6.2011
Pälkäneen ympäristöongelmat
Sydän-Hämeen Lehden pääkirjoitus Finntavernasta (19.5.) oli täyttä asiaa
Tällä hetkellä parhaana ja todennäköisimpänä voimalan sijoituspaikkana pidetään Onkkaalantien tonttia, joka sijaitsee Teletalon vieressä hiekkakuopassa. Jahkailulla paikasta kunta menettää potentiaalisia Aluelämmön asiakkaita, koska ihmiset eivät voi odottaa vuosikausia lämmitysratkaisujensa kanssa. Niin kauan kuin ei ole tietoa tontista, emme voi kysyä voimalan rakentamisesta tarjouksiakaan. Asuntoalueella, jossa jokainen talo tai taloyhtiö käyttää omaa piippuaan, päästöjä kertyy joka tapauksessa huomattavasti enemmän.
Paikka 1, 2 vai 3
Hakevoimalaa on soviteltu kaavassa jo kolmelle paikalle. Alun perin korjaukset suunniteltiin siten, että ne voitaisiin tehdä varavoimalaan toisen ollessa täydessä toiminnassa, mutta koska uutta ei ole, remontti joudutaan tekemään kunnan varsinaiseen voimalaan.
tumassa on sekä kerrostaloja että kerrostaloja varten kaavoitettuja tontteja. Pälkäneen kunnanvirastolla järjestettiin maanantai-iltana keskustelutilaisuus, jossa Pälkäneen Aluelämpö Oy:n toimitusjohtaja Matti Niikkula selvitti kaukolämmön hinnan nopeaa nousua miltei Suomen kalleimmaksi. Hinnoittelemme aina lämmön kuukauden ensimmäisen päivän öljyn ostohinnan mukaan, ja kun raskaan polttoöljyn verotus nousi yli kolminkertaiseksi, se näkyi heti meidän hinnoissamme. Perjantai 3.6.2011
7
Pälkäneen hakevoimalan tonttikysymys ehtii vasta syksyn alussa valtuustoon
Paikkaongelma sitoo Aluelämmön kädet
Ulla Sirén
Melko edulliseksi mielletyn Pälkäneen Aluelämpö Oy:n asiakkaat kavahtivat vuoden alussa, kun heti tammikuun laskuun paukahti tuntuva lisä. Ja ilman tarjouksia emme pysty tekemään mitään kustannusarviota, jonka perusteella voisimme arvioida lämmön hintaa, Matti Niikkula selvitti. Siten kaavasta päättäminen venyy syksyn alkuun. Hanna-Kaisa Lahtisalmi oli tosin sitä mieltä, että tontin rakentajalle asetetut muut velvoitteet ovat vähentäneet rakentajien kiinnostusta, ja voimala mahtuisi kyllä tontille juuri ja juuri. Paikan lähettyvillä on sekä kerrostaloja että kerrostalotontteja ja isoja rivitalo- ja omakotialueita. Eniten puhuttavat voimalan oletetut melu- ja savuhaitat sekä se, onko lähiympäristössä tarpeeksi halukkaita kaukolämmön ostajia. Pitkään vatvottu tonttikysymys alkaa jo saada suorastaan koomisia piirteitä. Aluearkkitehti Marja-Liisa Mytkäniemi ja Aluelämpö Oy:n
Onkkaalantien varteen Teletalon naapuriin kaavoitettu tontti herätti vilkasta keskustelua. Kaukolämpö saattaisi olla omakotitaloissakin vertailukelpoinen vaihtoehto esimerkiksi maalämmölle. 30 vuotta vanhaan Kehätien varressa olevaan lämpölaitokseen joudutaan tänä vuonna tekemään korjauksia. Monet keskustelutilaisuuden osanottajat vaativat jyrkästi selvityksen tekemistä ennen voimalan rakentamispäätöstä. Hän uskoi, että jos voimalan paikasta saadaan päätös niin ajoissa, että uusi voimala ehditään tilata ennen joulua, se voisi tuottaa lämpöä ensimmäisille asiakkailleen jo syksyllä 2012.
Hakevoimala helpottaisi hintaa
Pälkäneen Aluelämpö Oy on valmis rakentamaan Pälkäneen keskustan alueelle uuden kaukolämpövoimalan, joka käyttää polttoaineena haketta tai pellettiä. Yksi mahdollisuus olisi Tervapirtintien tontti Aapiskukon takana. Jotkut keskustelutilaisuuteen osallistuneista pitivät Teletalon naapuritonttia täysin epäsopivana lämpövoimalalle. Lähialueen mahdollisia kaukolämmön ostajia voisivat olla myös muun muassa Kostiakoti ja Palvelukoti Kanerva. Uusi voimala laajentaisi kaukolämpöverkkoa tuntuvasti ja samalla pudottaisi lämmön hintaa, mutta ensin on päästävä sopuun siitä, minne voimalan saa rakentaa. Se sijaitsee hiekkakuopassa, jonka lähitun-
Piippu parvekkeiden tasalla
Onkkaalantien tontilla on 400
Toimitusjohtaja Matti Niikkula näytti, miten jyrkkiä vaihteluja kaukolämmön hintaan on tullut vuosikymmenien aikana öljyn maailmanmarkkahinnan heilahtelun mukaan. Lämpövoimalan piipulle tulisi korkeutta 35 metriä. Ennen sitä Pälkäneen Aluelämpö Oy ei suostu edes arvioimaan megawattitunnin hintaa, vaikka keskustelijat yrittivät sitä moneen kertaan tiukata. Lämmitysratkaisuaan harkitsevat kiinteistön tai tontin omistajat tarvitsevat hintatiedot voidakseen tehdä päätöksensä. Jotkut ryhtyivät kevään aikana harkitsemaan vaihtoehtoja kaukolämmölle, vaikka yhtiö luopui osingoistaan tältä vuodelta ja tuotto siirrettiin suoraan kuluttajahintoihin. Nykyinen voimalan tuottaman lämmön hinta seuraa tiukasti öljyn maailmanmarkkinahinnan vaihtelua. Toisella tavalla hinnoittelevat joutuvat tekemään samat korotukset viiveellä, hän kertoi. Voimalan tuottamien savupäästöjen epäiltiin vaikuttavan paitsi asukkaiden viihtymiseen myös asuntojen hintoihin. ainevarasto, josta riittää ainakin viikoksi kerrallaan. Hakevoimalan savuhaittoja ei pidetä kovin suurina. Pohjois-Afrikasta leviämään lähtenyt öljyntuottajamaiden kriisi tuntuu nyt kaukolämmön käyttäjien kukkaroissa.
puheenjohtaja Hanna-Kaisa Lahtisalmi esittelivät uuden hakelämpökeskuksen sijoituspaikkavaihtoehtoja. Tämä olisi tilavin vaihtoehto eikä voimalan ympärillä olisi asutusta. Hintatietoja taas on Matti Niikkulan mukaan mahdotonta antaa, ennen kuin tiedetään, minne voimala rakennetaan. Toisaalta se olisi myös selkeästi muita kalliimpi vaihtoehto, ja kun läheisellä Kankaanmaan teollisuusalueella ei vuosi sitten tehdyn kyselyn mukaan ollut kiinnostuneita kaukolämmön ottajia, käyttäjät olisivat kaikki melko kaukana voimalasta, mikä taas kasvattaisi siirtokustannuksia. Rakennuksen ympäristöön on tarkoitus istuttaa puita, jotka toimivat äänen ja päästöjen hillitsijöinä ja maisemoivat voimalan ympäristöä. Tontin hyväksyvät taas muistuttivat, että lämpövoimalat rakennetaan yleensä taajaman tai asutusalueen keskelle, eikä niistä ole juuri tullut valituksia, vaikka asukkaat ovat saattaneet olla epäluuloisia niiden suhteen ennen rakentamista. Lähinnä ydinkeskustaa sijaitseva Pälkäneentien tontti Teboilin kylmäaseman vieressä on todettu liian ahtaaksi, sillä alueelle täytyy mahtua poltto-
Toiminnassa syksyllä 2012?
Onkkaalantien tontin ympäristöstä ei ole tehty markkinointitutkimusta, joka selvittäisi, miten paljon kaukolämmöstä kiinnostuneita asiakkaita alueelta löytyisi. Siihen laadittu kaava on juuri ollut ehdotuksena nähtävänä, mutta aluearkkitehti Marja-Liisa Mytkäniemen mukaan se ei ehdi kunnanvaltuuston kesäkuun kokouksen käsittelyyn. Ratkaisuja taas ei haluta tehdä ilman hintatietoja ja aikataulua, eikä niistä tule selvyyttä ilman tonttia. Kotimainen hake olisi vakaampi ja edullisempi vaihtoehto voimalan polttoaineeksi.. Kukaan ei toistaiseksi tiedä, kuinka moni tosiasiassa haluaisi liittyä kaukolämpöverkkoon. kerrosalaneliömetriä rakennusoikeutta. Hakevoimalan piipun pää jäisi matalammalle kuin kerrostalojen katot ja ylittäisi vain seitsemällä metrillä hiekkakuopan reunalla olevat rivitalot
Raiskion mielestä eri ammattiryhmät sopivat hyvin samaan järjestöön. 32-vuotiaalle puheenjohtajalle on kertynyt paljon järjestökokemusta. Arkisempaa vääntöä syntyy vanhempien kanssa. Ammattiyhdistysnäkökulmasta samat tekijät, kuten kuntien talous, vaikuttavat palkkaukseen erilaisista laskentaperusteista huolimatta.
Säästöt kurittavat
Raiskion mukaan jatkuva säästäminen nakertaa opetusta. ·AsuuHarhalassa.
Suvivirsi soi haikeasti
Suvivirsi raikuu tällä viikolla kouluilla. Kello 10.30 alkaen järjestetään "pääjuhla", jossa hyvästellään yhdeksäsluokkalaiset. Ponnistusvaihe venyi peräti kymmenen vuoden mittaiseksi ennen kuin opettajien kirjo saatiin saman kyltin alle. ·Ala-asteKostiankoulussa. Aamuyhdeksältä vietetään seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisten päättäjäisiä. Anna Tapion koululla kevätjuhlaan liittyy myös erityistä haikeutta. Opettajan ammatti kiinnostaa ilahduttavasti edelleen ja opettajaksi pyrkijöitä riittää. Yliopiston ainejärjestöstä hän siirtyi valmistumisen jälkeen suoraan ammattiyhdistystoimintaan. Vuodesta 2008 Raiskio on johtanut puhetta Nokian paikallisyhdistyksessä. Lisäksi Raiskio toimii viime syksynä perustetun Opetusalan Ammattijärjestön (OAJ) Pirkanmaan alueyhdistyksen puheenjohtajana. Monen uuden teknologian taidot kaipaavat päivittämistä, ja siihen lakisääteinen kolmipäiväinen koulutus käy riittämättömäksi. Säästöt koskettavat sekä opettajia että oppilaita. pilaat eivät mahdu sukulaistensa kanssa kerralla saliin. Opettajille tuli myös tarve järjestäytyä alueellisesti, koska työnantajapuoli toimii jo kuntia laajemmin muun muassa seutukunnissa. Myös kitsastelu koulujen kunnossapidossa kostautuu, kun homeen tuomat terveysongelmat lisääntyvät. ·OAJ:nvaltuutettu. Sen sijaan henkilöstöjäsenten pääsystä päätöksentekoon saa vielä taistella. Ay-johtaja kuvaa opettajan työtä urakkaluontoiseksi. Painetta syntyy eniten ammattikouluissa, joissa oppilaan rästit voivat viivästyttää valmistumista. Opettajan poissaolo näkyy heti lapsen arkeen. 19 yläkoululaisen kaitseminen vieraassa maassa käy työstä. Anna Tapion koululla kevätjuhlassa vaalitaan pitkiä perinteitä. Erityisen koskettava on yhdeksäsluokkalaisten juhla, sillä osa oppilaista hyvästelee toisensa lopullisesti. kesäkuuta käynnistyvä kansainvälinen leiri tarjoaa. 8
Perjantai 3.6.2011
Opettajien hymypoika puolustaa opetusta
Kaj Raiskio johtaa puhetta Pirkanmaan OAJ:ssä
Anu Ritvanen
Harmaassa omakotitalossa Mallasveden rannalla jää koulupäivä väliin. Yhdessä olemme vahvempia, Kaj Raiskio toteaa.
lee pitkää prosessia. Työehtosopimukseen kuuluu kuitenkin kesäkeskeytys, eikä siitä luovuta ilman eri korvausta, Raiskio toteaa tyynesti hymyillen. Historian opettajan oma urakKaj Raiskio päätyi opettajan uralle seurakunnan leirien ja sählyryhmien ohjaamisen rohkaisemana. Vastapainoa pari saa Kaislan kanssa leikkimisestä ja yhteisiltä juoksulenkeiltä. Siksi juhla on jaettu kahteen osaan. ·MaisteriksiJyväskylänyliopistosta vuonna 2003. Usein kokeneet järjestöihmiset jäävät pois, kun organisaatio uudistuu. Usein yhteisymmärrykseen päädytään keskustelujen jälkeen.
Kesäloma kuohuttaa
Koulun ja kodin yhteistyö kuuluu jo arkeen. Maha kasvaa äkkiä lounailla ja pullakahveilla, Raiskio tiivistää ammattiyhdistystyön haitat.
Kaj Raiskio
·SyntymäpaikkaVesterås, Ruotsi. Puolitoistavuotias Kaisla-tytär tepsuttaa herkeämättä isän kintereillä viikon ikävää lievittämässä. Sisäoppilaitoksen tiivis yhteisö hajaantuu kesän ajaksi pitkin Suomea. Pirkanmaalla moni kunta lomautti opettajia. Nyt OAJ:n suurimpaan alueyhdistykseen liittyivät myös lastentarhanopettajat, ammattikoulujen, kansalaisopistojen ja yliopistojen opettajat. Koulujen ja siten lasten eriarvoisuus näkyy. Onhan se vähän rankkaa, kun murrosikäisillä tahtoo olla omia haluja ohjelman suhteen, mutta mukavaa vaihtelua kuitenkin, Raiskio tuumaa hymyssä suin. Valtakunnallisesti suunnitellaan opettajarekisteriä ja opettaja-nimikkeen suojaamista.
Kun opettaja nostetaan lööppeihin, paljastuu jutusta usein, että henkilö onkin epäpätevä sijainen, jolla ei ole opettajan koulutusta, Raiskio harmittelee. Tänä vuonna kevätjuhlaa vietetään uutuuttaan hohtavassa juhlasalissa. ·Opettaahistoriaajayhteiskuntaoppia Emäkosken yläkoulussa Nokialla. Arvosanat täytyy pystyä perustelemaan käytösnumeroa myöten, joten arvioiminen vie aikaa. Ammattiyhdistyksen kokoukset ja muut tilaisuudet ovat usein iltaisin ja viikonloppuisin. Pariskunta alkoi seurustella Pälkäneen lukiossa ja yhteiset opinnot jatkuivat Jyväskylän yliopistossa. Väkivallan mahdollisuus näkyy opettajien turvallisuuskoulutuksissa. Ennakkovaroitus ehdoista tai ehdotus erityisopetuksesta saattaa laukaista torjuntareaktion amerikkalaissarjoista tuttuun tapaan. ·OAJPirkanmaanalueyhdistyksen ja Nokian paikallisyhdistyksen puheenjohtaja. Ammatissa kehittyminen jää liian usein opettajan omalle kontolle. Viime vuosina juhla on järjestetty Aitoon Honkalassa, johon kaikki mahtuvat kerralla. Useimmiten opettajien ja lasten edut yhtenevät, mutta ristiriitojakaan ei voi välttää.
Psyykkinen väkivalta, nimittely ja ulkonäön kommentointi suoraan päin naamaa, on lisääntynyt, samoin herjaaminen ja vääristeltyjen valokuvien levittäminen internetissä, mistä on saatu jo oikeuden tuomioitakin. Opettaja Kaj Raiskio palasi varhain aamulla leirikoulusta Kreikasta, ja Mari-vaimo on vielä hoitovapaalla. Työtilojen ja opetuslaitteiden ajanmukaisuus heijastuu suoraan opetukseen. Aitoon koulutuskeskuksessa kevätjuhlaa vietettiin jo keskiviikkona, seudun muissa kouluissa lukuvuosi päättyy lauantaina. Esimerkiksi luokanopettajien 24 viikkotunnin opetusvelvollisuus kaksinkertaistuu, kun mukaan lasketaan suunnittelu- ja jälkityöt. Opettajien pitkä kesäloma ja sen heikentämispyrkimykset nostattavat tunteita opetusalan ulkopuolellakin. Nyt vaimo opettaa historiaa ja yhteiskuntaoppia Hämeenkyrössä ja mies yläkoulussa Nokialla. Aitoossa 8. ·LukioPälkäneellä. Ryhmänjohtajan tehtävät armeijassa ja kouluavustajan pesti vahvistivat päätöstä ennen historian opintoja.
Jätti syntyi hitaasti
Aiemmin Tampereen ja Pirkanmaan yleissivistävien opettajien piirihallituksiin kuuluivat pelkästään peruskoulun ja lukion opettajat. Raiskioilla on jäänyt koulu päälle. Kehittämistä löytyy niin työn vaativuuden arvioimisessa kuin opettajien kouluttamisessa. Työantaja pyrkii murtamaan kesälomaoikeutta. Vaikka se kasvoi remontin yhteydessä, kaikki opSisäoppilaitoksen tiiviissä yhteisössä eläneille yhdeksäsluokkalaisille Anna Tapion koulun kevätjuhla on haikea tilaisuus: jotkut kaverit hyvästelevät toisensa ikuisiksi ajoiksi. Itse opettajuus on hyvin selkeää, vaikka työtehtävät vaihtele-
Nimittely ja ulkonäön kommentointi ovat lisääntyneet
vat esimerkiksi ammattikoulussa ja yliopistossa. Pitää mieluummin uskaltaa tehdä rakenteellisia muutoksia hallintoa keventämällä, koska lomautuksilla saadaan vain hetkellinen säästö. Oppilaiden joskus ajattelemattomiin uhkauksiin reagoidaan mieluummin yli kuin vähätellen. Kyse on kuitenkin lapsen edusta, eikä hänen kiusaamisestaan, Raiskio painottaa. Minimitunneillakin muodostuu noin 45 tunnin viikko, mitä Raiskion mielestä tasataan pitkällä kesälomalla. Uusissa oppilaitoksissa opettajille järjestetään työtila, mutta vielä monessa paikkaa opettajan koti toimii tuntien suunnittelu- ja kokeiden korjaustilana. Yli 8000 jäsenen jätti kärsi synnytystuskista. Raiskion perheessä opettajuus tuo "synergiaetuja", kun kotiläksyjä tehdään yhdessä. Oppilaat sonnustautuvat juhlaan kansallispuvuilla, ja pukeutumista sekä puvussa esiintymistä harjoitellaan etukäteen. Jotkut vanhemmat uhkaavat oikeudella tai potkujen hankkimisella, jos olemme eri mieltä. Vanhempainyhdistys olisi halunnut, että myös tämänvuotinen juhla olisi viety Honkalaan. Entisen purkaminen ja uuden rakentaminen vei aikaa, koska emme halunneet menettää hiljaista tietoa, Raiskio peruste-
Opettajan kiusaaminen
OAJ:n ykköshuolena Raiskio mainitsee työssäjaksamisen ja työn kuormittavuuden kasvamisen.
ka ennen kesälomaa siirtymistä sisälsi noin 800 numeron antamisen 240 oppilaalle
Kyllä koulua sitten tuli käytyä ihan riittävästi, pieni maisemanvaihdos tekee hyvää. Mietin pari vuotta sitten, miksi haluan isona. En enää kylläkään muista
missä. Derivoimaan! (Nauraa päälle.) Keväällä kävin preppauskurssin pitkään matematiikkaan. Miten aiot käyttää lahjashekit. Itse ylioppilaskirjoitusten läpäisemistä ei tarvinnut jännittää, mutta tulevan ylioppilaan tunteet ehtivät vaihtua pariin otteeseen sekä keväällä että haastattelun aikana.
Jännitys vaihtui iloon ja pieneen pettymykseen
Mitä ja milloin kirjoitit. loutta. Äiti lupasi, että jos kirjoitan ranskan, lähdemme kesän jälkeen yhdessä Pariisiin. Vähän paremmin kuin alun perin odotin, mutta lautakunnassa arvosanat laskivat hieman. Ensimmäisenä ja toisena vuonna olin ihan: ei jaksa, ei kykene, ei pysty. Siellä hoksasin, että derivointia voisi tarvita aivan käytännön jutuissakin. Kolmannella luokalla tuli sellainen haikeus, ettei haluakaan pois... Kirjoitin pitkän englannin syksyllä. Muutos liittyy kunnan ja yksityiskoulun yhteistyökuvioihin. Varmaan äikänopettajaa... Lopulta tulimme bussilla pois. Hän on yksi kannustavimpia opettajia. Tutkin oppaita ja innostuin. Illalla lähden kavereiden kanssa juhlimaan. Koulu oli varautunut siihen, että uuden luvan mukaiseen enimmäismäärään päästään vasta muutaman vuoden kuluttua. Olen lukenut kaikki neljä kirjaa useampaan kertaan ja käyn Tam-
mutta se olisi ehkä liian raskasta. Miten vietät ylioppilasjuhlia. Mitä olet oppinut lukiossa. Pitää varmaan laittaa säästöön, jos pääsen kouluun, ja tulee joku hätä.
Anna Tapion koululla
osalle oppilaita pehmeän laskun kesälomalle. Kannatti. Välivuonna voisi matkustella ja mennä töihin. Perjantai 3.6.2011
Ylioppilasjuhlista saattaa tulla vielä paremmat juhlat kuin vanhojen päivistä tai penkkareista, kevään ylioppilas Ada Saarinen arvelee juhlien aattona.
9
Lauantai peittoaa penkkaripäivän
Anu Ritvanen
Matot makaavat lattialla rullalla, kuohuviinilasit seisovat vitriinissä, ja tyhjät lasikulhot odottavat vielä macaron-leivoksia onkkaalaisessa omakotitalossa. Harkitsin jonkin aikaa jopa oikeustiedettä,
Innostus siivittää pääsykokeisiin
Onko pääsykokeita tiedossa. Tavanomaisen neljän luokan sijaan koululla aloittaa syksyllä viisi uutta luokkaa. Yhteiskuntaopin taloustiedon kurssi innosti lisää siihen suuntaan, samoin lakitiedon kurssi. Ensin sukulaisten kanssa. Miksi kirjoitit juuri ranskan kielen. Antoiko lukio mitään eväitä juuri kauppatieteisiin. Reilun viikon mittainen Sokrates Summer Camp tuo Anna Tapion koululle vieraita Tshekistä, Saksasta, Kreikasta, Portugalista ja Espanjasta. Kahdeksannella luokalla opiskelee 104 ja yhdeksännellä 92 oppilasta. Oliko vanhempien ammatilla vaikutusta asiaan. Se oli pieni pettymys, mutta muuten meni ihan hyvin. Joko kypsyit lukioon. Ja lukea uudestaan pääsykokeisiin. Sain paljon uusia kavereita. Olen nykyään säyseämpi kuin yläasteella. Ihmisiä. Mitä jäät kaipaamaan. Mitä teet, jos et pääse opiskelemaan. Yritysjuridiikka vaikuttaa kevyemmältä versiolta, vaikka vaikea sinnekin on päästä: 600 hakijasta 150 pääsee sisälle. Seitsemännen luokan lisäksi hakijoita oli paljon myös kahdeksannelle ja yhdeksännelle luokalle, rehtori Elisa Torvinen kertoo. Varsinkin viikon vaihdossa Italiassa sain uusia ystäviä ihmisistä, joihin en ollut vielä koulussa tutustunut. Tulen paremmin toimeen ihmisten kanssa. Miksi haet juuri kauppatieteelliseen. Ihan hyvin. Lisäksi varasijoilla odottaa oppilaita kaikille luokka-asteille. Miten kirjoitukset muuten menivät. Keväällä kirjoitin äi-
dinkielen, terveystiedon, lyhyen ranskan ja pitkän matematiikan. Pitkiä päiviä en kaipaa, vaikka kai niitä tulee olemaan yliopistossakin. Kannattiko käydä lukio. Isä ehdotti kauppatieteitä. Useimmat pääsevät sisälle vasta toisella kerralla. Toivottavasti jotenkin fiksusti. Kokko opetti minua yläasteella ja lukion kol-
mannella. En tiedä, en ole ajatellut. Äiti on opettaja ja isä insinööri. Hän palautti viimeisenä vuonna innon kirjoittamiseen. Lisäpaikat ja uudet oppilaat kohentavat remonttilainojen kanssa sinnittelevän yksityiskoulun ta-. Heistä kaksikymmentä aloittaa yritysjuridiikan opinnot. Olen aina tykännyt ranskasta. Kahden viikon päästä ovat kauppatieteellisen pääsykokeet. Hakijoita oli kuitenkin niin paljon, että koululla aloittaa jo ensi syksynä luvan sallimat 320 oppilaasta. Isompana voi sitten tulla takaisin Pälkäneelle.
Lukio opetti säyseyttä ja derivointia
pereella valmennuskurssilla. Tykkään kuitenkin matikasta. Suurin osa menee varmaan Tampereelle, mutta ehkä on mukavampi jäädä tänne, jos haluaa nähdä muutakin kuin ylioppilaita tungoksessa. En ole innokas lukemaan, mutta en vaihtaisi poiskaan. Ei. Luopioisten yläasteelta siirtyy kahdeksannelle luokalle 20 oppilasta. En ole edes hakenut muualle. Kaikkiaan seiskaluokkalaisia tulee 124. Jatkossa Anna Tapion koulu vastaa yläkouluopetuksesta Aitoossa. Yläkoulun aloittavien ikäluokka sen sijaan on pieni: seitsemännelle luokalle tulee vain kahdeksan luopioislaista. Matka pitkittyi sopivasti tuhkapilven vuoksi. Anna Tapion koulun perinteisiin kuuluu, että kevätjuhlaan pukeudutaan kansallispukuun.
Uudet oppilaspaikat täyttyivät ensi vuodeksi
Anna Tapion koulu sai keväällä uuden opetuksen järjestämisluvan. Saarisen perheen kuopus, Ada Saarinen, pääsee sisarussarjan kolmantena ylioppilaana omien juhlien makuun lauantaina. Kuukauden suunnittelun ja leipomisen jälkeen tarvitsee enää laittaa paikat kuntoon. Lopulta ranska sujui yllättäen heikoiten. Mitä opit oppiaineiden ulkopuolella. Välillä on ollut raskasta olla ainoa oppilas, kun kolme muuta oppilasta lopettivat ranskan opiskelun ensimmäiseen vuoteen. (Kyyneleet tulevat silmiin, poistuu keittiöön hakemaan paperia.) Satu Kokko. Kauppatieteissä pyrin opiskelemaan yritysjuridiikkaa. Myös muutamat kaverit, jotka eivät kirjoita nyt, tai eivät käy lukiota, poikkeavat juhlissa. Entä opettajista. Silti temperamenttia riittää edelleen. Nyt kaikki lähtevät eri suuntiin
Todellisuus on ollut aivan muuta. Sekä Nieminen että Tavasen vastaisen kansanliikkeen keulahahmo Kalle Hakalehto olivat sitä mieltä, että toimimattomaksi todistettu hanke pitäisi lopettaa. Pohjavesialueen rajaus ei perustu tutkimuksiin, vaan se on hallinnollinen raja, joka vedetään sopivan maamerkin mukaan. Maanantain keskustelutilaisuuteen saatiin Tavase-uutisia Tampereelta. Tekopohjavesilaitos on 1990-luvun toiveita. Taukopaikka varautuu parhaillaan kaavamuutoksella myös siihen vaihtoehtoon, että bensanmyynti pitää siirtää pohjavesialueen ulkopuolelle. Siksi Kiuru katsoi, etteivät elintarviketeollisuuden toimintaedellytykset ole kiinni siitä, onko käytössä pintavesi vai tekopohjavesi. Osakepääoman korotus tietäisi Valkeakoskelle 624 000 euron kertalaskua ja reilun 182 000 euron lisälaskua vuosittain, sillä vedenhankintayhtiö perii osakepääomaan perustuvaa perusmaksua. Kangasalle lisärahoitus maksaisi nyt 367 000 euroa ja jatkossa reilut 107 000 euroa vuodessa.
Mirja Merikari epäilee, että Aapiskukon lisäksi moni muu Pälkäneen yritys on vaikeuksissa, kun tekopohjavesilaitos tuo uusia suojeluvaatimuksia.
Aapiskukko tarjoaa esimakua siitä, mitä tekopohjavesihanke merkitsee alueen yrittäjille
Mieli- ja virkavalta yhdistyvät
Pälkäneellä pelätään, että tekopohjavesihanke vaikeuttaa yritysten toimintaedellytyksiä. Kaivojen pitäisi toimia vuosikymmeniä ja nyt vedessä ei edes ollut tukkeutumista aiheuttavaa humusta, sillä kokeet tehtiin pohjavedellä, Ari Nieminen muistutti. Rakennusvaiheessa harjuun ja siirtolinjoille avattaisiin parinkymmenen metrin levyinen aukko, josta kymmenen metrin kaistale pidettäisiin pysyvästi avoimena ja puuttomana.. Uusimmissa suunnitelmissa laitos on siirretty entistä lähemmäs keskustaa ja osin asemakaavaalueelle. Lisäksi siellä katsottiin, että veden laatu ja laitoksen toimintavarmuus saattaisi jopa heikentyä pintavesi-
laitokseen verrattuna.
Tavasen lisärahoitus ei ole läpihuutojuttu
Kalle Hakalehto oli tyytyväinen siitä, että Tavasen osakaskuntien päättäjät ovat alkaneet kiinnostua hankkeesta, vaikka yhtiö onkin pyrkinyt pitämään heidät pimennossa. Parhaillaan rakennettava Virttaankankaan laitos tulee Tavasen laitosta kalliimmaksi, koska Turun seudulla tarvitaan 60 kilometrin ja 86 miljoonan euron siirtolinjat. Tutkimuksiin on haaskattu varoja ja niiden tuloksia on piiloteltu. Niemisen hintalaskelma perustuu Turun seudun tekopohjavesihankkeeseen. Ari Niemisen mukaan pintavesilaitoksissa pystytään valmistamaan hygienialtaan vähintään pohjaveden ja tekopohjaveden veroista vettä. Vuonteella on käytössä 33,5 hehtaarin tasaiset imeytysalueet. Valkeakosken suurimpia vedenkäyttäjiä on 650 kuutiota vuorokaudessa kuluttava Saarioisten tehdas. Bensanmyynti on yksi tärkeä keino tuoda asiakkaita taukopaikkaan.
Kaivoimeytyskokemukset ovat ristiriitaisia
Tavase on suunnitellut Pälkäneen ja Kangasalan harjuihin niin sadetus- kuin allas- ja kaivoimeytystä. Kansanedustaja Pauli Kiuru toimi Valkeakosken Tavase-keskustelun koollekutsujana ja puheenjohtajana.
Tekopohjavesi kasvattaa roimasti vesilaskua
Tekopohjavesihankkeesta hyötyy Tavasen johto, suunnittelijat, rakentajat, tutkimuslaitokset ja ELY-keskus, jotka saavat paljon suunniteltavaa, tutkittavaa ja rakennettavaa. Vedenhankintayhtiö on velkaantunut Tampereen kaupungille, kun
se on tehnyt kalliita lisätutkimuksia. 10
Perjantai 3.6.2011
Vihelletään Tavase-peli poikki
Tommi Liljedahl
Vedenlaatu ja toimintavarmuus heikkenevät, kustannukset ja ympäristöriskit kasvavat. Tavasen imeytyskokeissa hajosi kaivo, johon imeytettiin kuuden viikon ajan 7000 kuutiota vuorokaudessa. Kahta muuta kaivoa testattiin maksimimäärällä vain viikon ajan. Ari Nieminen piti siirtoputkien hinta-arviota oikeansuuntaisena. Kyse ei ole pelkästään Aapiskukosta, sillä koko Kankaanmaan teollisuusalue on pohjavesikartoissa pohjavettä uhkaava alue. Kärsijöitä ovat kunnat, jotka menettävät hyvän ja halvan talousveden. Pälkäne on sijaiskärsijä, joka saa ympäristövahingot sekä maankäytön ja kaavoituksen rajoitukset. Diplomi-insinööri oli laatinut uuden esityksen, jossa kyseenalaistettiin lähtökohdista alkaen koko tekopohjavesihankkeen kannattavuus. Pauli Kiuru muistutti, että Saarioinen päätti siirtää laitoksensa Hämeenlinnasta Valkeakoskelle vuonna 1988 paljon ennen kuin tekopohjavesi nousi tapetille. Valkeakoskelaisia kiinnosti myös se, miten Tavase hankkisi laitoksen tarvitsemat maa-alueet. 170 miljoonan euron jätti-investoinnin vuoksi vesitaksat ovat kallistuneet viidessä vuodessa jopa 75 prosenttia. Se palautti valmisteluun esityksen, jonka mukaan Tavasen osakepääomaa korotetaan viidellä miljoonalla eurolla. Ari Nieminen muistutti, ettei olisi ensimmäinen kerta, kun tekopohjavesihanke keskeytettäisiin kalliiden tutkimusten jälkeen. Todennäköisesti jouduttaisiin turvautumaan pakkolunastettaisiin, sillä maanomistajat tuskin suostuisivat vapaaehtoisiin kauppoihin. Valkeakoskelaisille tulee noin miljoonan euron lisälaskua vuodessa. Se tarkoittaisi sitä, että Valkeakosken suunnalla kuluttaja maksaa vesikuutiosta nykyisen 1,38 euron sijaan pari euroa. Talvella nousi kohu, kun yhtiö haki kulissien takana osakaskunnilta viiden miljoonan euron lisärahoitusta. Turussa varsinaisen laitoksen rakentaminen maksaa 77 miljoonaa. Siellä laitoksen mainostettiin alentavan hintoja vielä ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä. Sekä laitoksen tekninen toteutus että kustannukset ovat karanneet Tavasen käsistä. Nieminen laski, että tekopohjavesikuution hinta nousee 7090 senttiin. Tavase on varannut siirtolinjoihin 28 miljoonaa euroa. Hän piti koko hankkeen lähtökohtaa nurinkurisena. Nyt on uskallettava tehdä johtopäätöksiä, kun on todettu, ettei laitos pelaa, Nieminen sanoi.
Kalle Hakalehto kritisoi tutkimuksia, joilla ei ole yritetty etsiä todellista tietoa, vaan tuloksia, jotka tukevat valittua ratkaisua. Hän pitäisi paljon järkevämpänä pintavedenpuhdistamon remonttia. Tampereen Veden johtokunnan puheenjohtaja Marko Ulvila välitti tietoa kaupunginhallituksen kokouksesta. Laitokselle saataisiin viidellä miljoonalla eurolla pidempi imuputki, flotaatio, otsonointi ja aktiivihiilipuhdistus. Merikarin mielestä on vähän kuin rekasta vietäisiin renkaat, jos taukopaikalta viedään lupa myydä bensaa. ELY-keskus valitti kuitenkin ratkaisusta. Jättimäisellä vesihankkeella varaudutaan kulutuksen kasvuun, vaikka tosiasiassa kulutus laskee. Nieminen kummasteli ELY-keskuksen ennustetta, jonka mukaan Valkeakosken vedenkulutus lähes kaksinkertaistuu nykyisestä vuoteen 2020 mennessä. Kaavamuutoksella mittarikentät siirrettäisiin nykyisen Tervapirtin paikalle. Lisälasku olisi merkittävästi isompi, jos PälkäneenKangasalan suunnalta ei saataisi suunniteltua vesimäärää, vaan Ylöjärven Pinsiönharjulle pitäisi rakentaa toinen tekopohjavesilaitos. Siinä syntyy kamalaa jälkeä, kun virkavalta ja mielivalta yhtyvät. Jäniksenlinnassa kolmesta kaivosta kaksi on tukkeutunut. Meidän tontilla se piirrettiin mittarikentän kulmalla kulkevan sähkölinjan mukaisesti, Merikari kertoo. Joko ELY-keskus tai Neste valittaa edelleen, kun hallinto-oikeus aikanaan antaa päätöksensä, Merikari ennakoi prosessin seuraavia vaiheita. Veden puhdistuksessa käytettäviä kemikaaleja hän ei pidä ongelmana, sillä humuksen saostamisessa käytettävä ferrosulfaatti saadaan kaivosteollisuuden sivutuotteena.
"Kuin rekasta vietäisiin renkaat"
Yrittäjää kirjoituspöydän takana tehtävät ratkaisut eivät paljon naurata. Hän huomautti, että pintavesilaitos toimii myös huonolla raakavedellä, tekopohjavesilaitos ei. Yhtiön osakaskunnilla on oltava selkärankaa viheltää peli seis ennen kuin tapahtuu isompi katastrofi, Hakalehto sanoi. Esimakua tästä on saatu Aapiskukossa. Oletettavasti ELY-keskus tai Tavase valittaa myös kaavamuutoksesta, koska uusissa suunnitelmissa tekopohjavesilaitoksen imeytysalueita on piirretty myös Aapiskukon ja kylän väliin, Merikari sanoi.
Ari Nieminen (oikealla) uskoi, että Valkeakosken suunta saisi edullisempaa ja ainakin yhtä laadukasta vettä, jos kaupunki korjaisi pintavedenpuhdistamonsa sen sijaan, että jatkaisi epävarman Tavase-hankkeen maksajana. Tavase sen sijaan aikoo tuottaa viisinkertaisen vesimäärän 13 hehtaarin alueella, josta osa on jyrkkäreunaista rinnettä. Kaivoimeytys on uusin tekniikka, ja kokemukset siitä ovat ristiriitaisia. Valkeakoskelaisia kiinnostaa ennen kaikkea veden hinta, jonka Nieminen ennustaa nousevan roimasti. Puhtaasti sadettamalla tekopohjavettä valmistetaan vain Jyväskylän seudulle. Vahingoista oma osuutensa menee myös Kangasalle, Valkeakosken Tavase-tilaisuudessa puhunut Ari Nieminen sanoi. Monien neuvotteluiden, selvitysten, suunnitelmien ja Naturatutkimusten jälkeen Pälkäneen ympäristölautakunta myönsi Aapiskukolle uudet ympäristöluvat. Oman arvioni mukaan Tavasen laitos maksaa noin 65 miljoonaa euroa, Nieminen sanoo. Sen sijaan varsinaisen laitoksen rakentamiseen varatusta 12 miljoonasta eurosta puuttuu hänen mielestään isoja menoeriä, jotka liittyvät muun muassa yhtiön toimintaan ja esikäsittelylaitokseen. Näin kiteytti valkeakoskelainen diplomi-insinööri Ari Nieminen tekopohjavesihankkeen vaikutukset maanantaina Valkeakoskella järjestetyssä Tavase-keskustelussa. Näin kävi myös Jyväskylässä, jossa pintavedenpuhdistamoiden piti jäädä varalaitoksiksi, mutta muutama vuosi tekopohjavesilaitoksen valmistumisen jälkeen ne otettiinkin uudelleen käyttöön. Siksi sen rakentaminen edellyttäisi myös kaavamuutosta. Silloin raakaveden hinta nousisi 28 sentistä noin 34 senttiin kuutiolta. Tampereen suunnalla kuluttajien lisälasku on 47 miljoonaa euroa vuodessa. Harjavallassa päädyttiin vuonna 2004 siihen, ettei mieltä rakentaa 15 000 kuution laitosta, koska olisi kallis. Ympäristökeskus ei puoltanut bensanmyynnin ympäristölupaa, koska tekopohjavesihankkeen vuoksi pohjavesialue oli muutettu ykkösluokkaan, Mirja Merikari sanoo. Laitos näkyisi sekä harjussa että Pälkäneen ja Valkeakosken välisessä maisemassa. Tasekirjojen mukaan yhtiöllä on velkaa reilut 3,5 miljoonaa euroa. Kaikkien osakaskuntien valtuustot tuskin olisivat kannattaneet määrärahaa, ja siksi yhtiö yrittää nyt paikata talouttaan osakepääoman korotuksella, jota ei tarvitsisi hyväksyttää valtuustoissa. Nieminen epäili, että myös pintavedenpuhdistamoita tullaan remontoimaan miljoonilla euroilla tekopohjavesilaitoksesta huolimatta. Nykyisissä suurissa tekopohjavesilaitoksissa vesi imeytetään pääosin altaiden kautta
Siellä veden puhdistuminen edellyttää reilun kilometrin matkaa imeytyskenttien ja kaivojen välillä. Tekopohjavesilaitoksen rakentaminen Vehoniemeen ei hyödyttäisi kuntaa, vaan muuttaisi Raikkuun rakennetun pohjavedenottamon tekopohjavedenottamoksi.
Kemiallinen esikäsittely vesittää koko idean
Risto Reijosen mielestä järviveden humus tai sinilevä eivät ole ongelma hyvin suunnitellussa tekopohjavesilaitoksessa. Pälkäneen Syrjänharjun tekopohjavesilaitosta ei tarvita, jos Valkeakoski ja sen kautta vettä hankkivat Akaa ja Lempäälä päättävät irrottautua siitä. Tavasen mukaan pääosa vedestä virtasi kaivojen välistä. Reijonen epäili, ovatko viipymät Pälkäneellä vieläkään riittäviä, vaikka imeytettävät vesimäärät ovatkin hieman realistisempia kuin alkuperäisessä mallissa.
Tampereen Veden johtokunnan puheenjohtaja Marko Ulvila sanoi, että ratkaisun Tavasen laitoksesta Pälkäneellä tekevät veden käyttäjät eli Valkeakosken suunnan kunnat, eikä Tampere.
Valkeakoski voi säästää Pälkäneen Tavaselta
Valkeakoski-opiston luentosalissa oli maanantaina täydempää kuin Tehtaan kentän lehtereillä. Vedenhankintayhtiön osakepääoma on jaettu vesimäärän mukaisesti. Akaa selvittää parhaillaan, voisiko se saada ainakin osan tarvitsemastaan vedestä Hämeenlinnan suunnasta. Imeytysaltaiden pohjille kertyvä humus puolestaan voidaan kouria pois. Diplomi-insinööri Ari Nieminen oli kunnanjohtajan kanssa samoilla linjoilla. Reijosen mukaan olosuhteet Syrjänharjussa ovat pitkälti samankaltaiset kuin Hämeenlinnassa. Hänen mielestään koko tekopohjaveden idea vesittyy, jos esi- tai jälkikäsittelyssä käytetään kemikaaleja. Tavase kiinnosti valkeakoskelaisten lisäksi pälkäneläisiä maanomistajia, yrittäjiä ja asukkaita sekä kangasalalaisia päättäjiä ja naapurikuntien väkeä. Tekopohjavesihankkeiden nostattama vastustus liittyy Reijosen mielestä yleensä siihen, että tekopohjaveden valmistukseen parhaiten sopivat pitkittäisharjut eivät sijaitse vettä tarvitsevalla alueella. Imeytyskokeiden yhteydessä merkkiaineesta saatiin kuitenkin talteen vain viisi prosenttia. Kemikaaleista luopumalla on pyritty alentamaan käyttökustannuksia. Kukaan ei tiedä, mihin merkkiaineet menivät. Keskustelun puheenjohtajana toimi kansanedustaja Pauli Kiuru, jonka aloitteesta tilaisuus järjestettiin. Kangasala omistaa yhtiöstä 7,3 prosenttia. Siellä ei ole tehty merkkiainekokeita eikä laadittu uusia virtausmalleja
Kemikaaleista eroon terveysriskien vuoksi
Pintavesivarat ovat rajoittamattomat, ja siksi vedenhankinta perustui pitkään pintavedenpuhdistamoihin. Siksi päätimme järjestää toisen, avoimen tilaisuuden, Kiuru kertoi. Nyt tehdyissä tutkimuksissa ei tutkittu lainkaan sitä järjestelyä, jota Tavase nyt ehdottaa toteutettavaksi. Suomessa sataa keskimäärin 650 millimetriä vuodessa. Pälkäneellä tekopohjavesihaketta on vastustettu muun muassa sen vuoksi, että hanke uhkaisi Keiniänrannan tervalepikkoa, vaikeuttaisi teollisuusalueen yrittäjien toimintaa ja toisi ongelmia kiinteistönomistajille. Uudet alueet ovat osin pohjavesialueen ulkopuolella, keskustan asemakaava-alueella. Humus hajoaa pikkuhiljaa pois, eikä tukkeutumisvaaraa ole ainakaan sataan vuoteen, Reijonen vakuutti. Jo vuonna 2003 Tavase sanoi, että virtausmallien kanssa voidaan mennä vaikka lakitupaan. Nyt matkoja lyhennettiin 1200 metristä jopa 200 metriin. Nyt toimimaton suunnitelma on korvattu toisella toimimattomalla suunnitelmalla. Veden muodostumismäärä voidaan satakertaistaa, kun pintavettä imeytetään sopivasti oikeisiin paikkoihin. Tekopohjavedestä kiinnostuttiin 1990-luvulla, kun terveysalan tutkimuksissa havaittiin, että pintaveden puhdistuksessa käytettävät kemikaalit voivat muodostaa yhdessä humuksen kanssa perimää muuttavia ja syöpää aiheuttavia yhdisteitä. Pohjavesivaroja ei ole riittävästi siellä, missä vettä tarvitaan, ja siksi luontoäitiä alettiin auttaa keinotekoisesti. Sen kokemuksen perusteella en ymmärrä, mihin laitoksen sijoittaminen perustuu, Reijonen vastasi. Arasalon mielestä uudet suunnitelmat edellyttäisivät ehdottomasti lisätutkimuksia ja uutta ympäristövaikutusten arviointiprosessia. Sadetusimeytyksessä kasvit pystyvät hyödyntämään orgaanisen aineksen jos ne saavat toipua pari, kolme kasvukautta yhden vuoden imeytyksestä. Suurin osa laitoksesta sijoittuisi Kangasalan puolelle. Hyviin puhdistustuloksiin päästään pienimmillään kolmessa viikossa. Esikäsittely tuo mukanaan myös suuret määrät lietettä, joka pitää toimittaa jätevedenpuhdistamolle. Näin saadaan hyvälaatuista, pohjaveden kaltaista tekopohjavettä. Lisäksi tiedetään tarkasti, mitä laitokselta lähtee ja mitä se maksaa, Risto Reijonen kertoi. Hän oli mukana muun muassa Temu-tutkimuksessa, jossa tutkittiin tekopohjaveden muodostumista. Nieminen epäili, että Kangasalan puolella edellytykset tekopohjaveden valmistukselle ovat vielä heikommat kuin Pälkäneellä. Noin puolet sadannasta päätyy pohjaveRisto Reijonen (vasemmalla) esitelmöi tekopohjaveden valmistustekniikasta yleisellä tasolla, Kalle Hakalehto ja Esko Arasalo kertoivat, mitä hanke merkitsisi pälkäneläisille.. Vedestä voidaan ottaa näytteitä. Vesi ei nouse ihan pienellä Roineesta 50 metrin korkeuteen harjun päälle.
Uusi suunnitelma kasvattaa haittoja Pälkäneellä
Tavase joutui muuttamaan suunnitelmiaan, kun Taustialantien kohdalta löytyi lisätutkimuksissa vettä patoava kalliokynnys. Sen vuoksi imeytyskenttiä ja vedenottokaivoja ripoteltiin Taustialantien varteen, Keiniänrannan yläpuolelle ja Aapiskukon ympärille. Valkeakoski omistaa Tavasesta 12,5 prosenttia, Akaa 6,8 prosenttia ja Lempäälä 2,5 prosenttia. Niissä on se hyvä puoli, että neljän seinän sisällä prosessi on helposti hallittava. Loppuraportissa vakuutellaan, ettei Pälkäneen vedenottamolle mennyt merkkiainetta, vaikka siellä merkkiainepitoisuudet nousivat yhtä paljon kuin Tavasen toisella vedenottokaivolla. Valkeakosken suunnan osuus on 23,1 prosenttia. Levä poistuu prosessissa, ja humus hajoaa hiilidioksidiksi. Mitä mieltä olet Tavasen tutkimuksista ja tekopohjaveden valmistuksesta Pälkäneellä, Markku Alanko tivasi. Hämeenlinnaan syntyi maan ensimmäisiä tekopohjavesilaitoksia, kun Ahvenistolle alettiin imeyttää vettä, jotta pohjavedenotto ei kuivaisi Ahvenistonlampea. Hämeenlinna on nykyisin Akaan naapurikaupunki, koska Kalvola liittyi osaksi suurHämeenlinnaa. Keskustelussa muistutettiin, että vaikkei tekopohjaveden valmistuksessa tarvittaisi kemikaaleja, kokonaan niistä ei päästäisi eroon, sillä putkiverkostossa on edelleen vanhaa sakkaa ja bakteereita. Ari Nieminen kertoi Tavasen laskeneen, että tekopohjavesilaitos puolitoistakertaistaisi vesilaitoksen sähkönkulutuksen. Epäluottamusta ei synnytä tekopohjavesi itsessään, vaan se, että hankkeiden kanssa mennään naapurikuntien puolelle. Onneksi laitosta ei rakennettu niiden perusteella, sillä ne osoittautuivat lisätutkimuksissa toimimattomiksi. Monessa tekopohjavesilaitoshankkeessa mukana ollut Risto Reijonen puolusti tekniikkaa yleisellä tasolla. Kylmäkosken ja Vesilahden osuus on alle prosentti. Pitkän väännön tuloksena saatu infotilaisuus rajoitettiin pelkästään Valkeakosken valtuutetuille. Niemisen mielestä ulkopuolisen asiantuntijan pitäisi arvioida virtausmallin toimivuus. Sen sijaan Pälkäneen hanketta koskeviin kysymyksiin vastatessaan hän joutui myöntämään, ettei laitos tule toimimaan suunnitellusti. Hankkeen yhteydessä huomattiin, että harjuun imeytetty järvivesi puhdistuukin vasta pohjavesivyöhykkeessä, ei harjun pinnalla tai pohjavesikerrokseen painuessaan. deksi. Lisäksi osa säästyneestä kemikaalilaskusta siirtyisi sähkölaskuun. Lahdentien suunnassa pitoisuudet kasvoivat kymmenkertaisiksi. Ennen ongelmana oli liian lyhyet viipymät, joiden vuoksi vesi ei puhdistu kunnolla. Hän on herätellyt Pirkanmaan päättäjiä perehtymään tekopohjavesihankkeeseen. Hän piti merkkiainekokeita puutteellisena, sillä seurannasta puuttui pitkä jakso. Reijosen mielestä viimeistään hankkeen tässä vaiheessa pitäisi tietää, tarvitaanko Vehoniemeen puhdistuslaitos, jotta sen vaikutukset voitaisiin huomioida lopullisissa suunnitelmissa ja päätöksissä. Puhdistumiseen vaikuttaa muun muassa harjun maa-ainesten hienojakoisuus sekä aika, jonka vesi viipyy pohjavesikerroksessa. Tampereen veden johtokuntaa johtava Marko Ulvila vakuutti, että Valkeakoski saa päättää Tavasen eteläisestä osasta. Millähän se on todettu, Nieminen ihmetteli. Tampere on Tavasen ylivoimaisesti suurin osakas 69,5 prosentin osuudellaan. Tavase tuo pälkäneläisille pelkkiä haittoja ja pelkoja. Hän piti suurena takaiskuna, että korkein hallinto-oikeus edellytti kemiallista esikäsittelyä Turun seudulle tekopohjavettä tuottavaan Virttaankankaan laitokseen. Kunnanjohtaja Esko Arasalon mielestä haitat ja uhkat kasvavat merkittävästi, jos massiivista tekopohjavesilaitosta siirretään uusien suunnitelmien mukaisesti jopa kolme kilometriä lähemmäs keskustaa. Sen sijaan kaivoimeytyksessä vaadittaisiin todennäköisesti esikäsittelyä, ja siksi Reijonen ei kuulu menetelmän kannattajiin. Siinä tiedetään tarkasti, mitä sisään laitetaan ja mitä kemikaaleja käytetään. Silloin viipymä on noin kaksi kuukautta, ja laitoksen tuotto noin 6000 kuutiota vuorokaudessa. Olen tehnyt näitä hommia 30 vuotta. Perjantai 3.6.2011
11
Tekopohjavesiasiantuntija Risto Reijonen valotti tekniikan taustoja
"En ymmärrä, mihin sijoituspaikka Pälkäneellä perustuu
Suomen pohjavesitekniikka Oy:n toimitusjohtaja Risto Reijonen kuuluu maan johtaviin tekopohjavesiasiantuntijoihin. Enimmillään voidaan tarvita yli kymmenen viikon viipymiä. Lisäksi laitos tukkisi tehokkaasti kuntakeskuksen luontaisen laajenemissuunnan kohti Tamperetta. Tavase uskoo saavansa harjuun imeytetyn veden sataprosenttisesti talteen. Nieminen suhtautuu kriittisesti pohjavesimallinnuksiin, jotka ovat menneet moneen kertaan uusiksi
Kirjan tekoprosessi oli haastava, mutta mukava. Blogit lisäävät myös halua kouluttautua alalle. Hiilihydraatin määrällä tässä ei ole niinkään merkitystä.
Raikkaiden suklaamansikoiden vastapainoksi Mestarin matkassa -kakkukirjan julkaisutilaisuudessa maisteltiin rommilla maustettuja suklaaleivoksia.
Karppaus on suosittua
Reseptikirjan tekemiseen osallistui 16 nuorta. Yllä olevat valitusaiheet ovat vain esimerkkejä kaikesta valitusmateriaalista, mistä palstalla voi valittaa. Yhtenä syynä lienee tällä hetkellä vallitseva muoti-ilmiö, hiilihydraatiton ruokavalio eli karppaus. Globaalit pandemiauhat on hyvä peruste pienempi muotoiseen, paikalliseen elintarviketuotantoon. Olemme pohtineet Valituskuoron perustamista. Mutta miksi. Pidän molemmista kakuista todella paljon. Opinnäytetyönä syntynyt kakkukirja Mestarin matkassa tehtiin kondiittori-leipurimestari Reijo Heinosen ohjauksessa. Tärkeintä on, että tuote on juuri heitä varten tehty. Uutisista olemme kuulleet, että joidenkin suomalaisten te-
ollisuusleipomojen tuotantolinjoja on pysäytetty leivän kysynnän vähennyttyä. Kaikki valitukset tehdään anonyymisti. Ryhmät on suunnattu kouluikäisille lapsille sekä aikuisille. Mitkä asiat voisivat olla paremmin, jotta maaseutu olisi parempi paikka asua. Pirkanmaan ammattiopiston koulutuspäällikkö Ari Holsti kertoi kakkukirjan julkistustilaisuudessa elintarvikealan tämän hetken tilanteesta. 2011
Maan makeat kakut
Pirkanmaan ammattiopiston leipomo- ja konditoria-alan opiskelijat tekivät täytekakkukirjan opinnäytetyönä
Krist a Kait asuo
Amerikkalainen minttusuklaakakku, marjaisa Tyrnipisara ja Rakkauden avain, suklainen Siilileivos ja Marenkikoira. 12
Perjantai 3.6. Ilmoittautumiset kunnan liikuntatoimeen vapaa-aikasihteerille.
Valita sydämesi kyllyydestä!
Muodonmuutoksia ry avaa Sydän-Hämeen Lehden keskustelupalstalle valitusfoorumin
Mikä maailmassa tai omassa elämässäsi mättää. Tulevaisuudessa valituksia voidaan jalostaa myös taiteen muotoon. shl.fi Tai lähetä valituksesi osoitteeseen: Outi Nummi/Mikkolan Navetta, Keskitie 5, 36760 Luopioinen
Valita anonyymisti
Muodonmuutoksia ry:n toiminnanjohtaja Outi Nummi kertoo olevansa "kiitollinen" kaikista valituksista. Itse asiassa meille on nykyään niin paljon hakijoita, ettei kaikkia halukkaita ole edes mahdollisuus ottaa koulutettaviksi. Siinä esimerkkejä Pirkanmaan ammattiopiston leipomo- ja konditoria-alan kolmannen vuosi-
kurssin opiskelijoiden kakku- ja leivoskirjan tuotoksista. Ja koska maaseudulla asutaan, ovat toivottuja aiheita myös kaikki maaseudulla asumista koskevat seikat. Tutut maut ovat turvallinen valinta. Miksi politiikka ei kiinnosta. Myöskään yhä suositummaksi tullut karppaaminen eli hiilihydraattien vältteleminen ei pelota Heinosta. Hyydykekakussa maun tuojana toimii valkoviini. Mielestäni se on vain hyvä asia, että ihmiset kiinnostuvat alasta. Miten pysyviä vaikutuksia tällä on, se jää arvailtavaksi. Välillä
luovuus kukki sen verran runsaana, että intoa joutui enemmänkin toppuuttelemaan, Heinonen nauraa.
Ala voi hyvin
Heinonen näkee konditoria-alan tulevaisuuden hyvänä. Kaikki on huonommin kuin ennen. Oppilailta ei ainakaan intoa uupunut. Onko maailma epätasa-arvoinen. Virallisesti julkaistujen ennakointitietojen perusteella ei ole tarvetta valtakunnallisesti lisätä elintarvikealan koulutusmääriä, joten paikallisesti pyrimmekin nyt keskittymään oppimisen ja osaamisen laatuun. Kurssin kouluttajana toimii tennislupaus Saska Huttunen. Muodonmuutoksia ry avaa Sydän-Hämeen Lehden internetsivuille keskustelupalstan, jonne kuka tahansa voi avata sydäntään. Entä onko elämä maaseudulla ankaraa. Häntä eivät huoleta internetin upeat kakkublogit, joiden ohjeiden mukaan yhä useampi osaa itse tehdä kakkunsa. Haluamme, että luentosarjassa käsitellään aiheita, jotka ovat aidosti lähellä ihmistä ja hänen arkipäiväänsä. Minkä asioiden elämässäsi pitäisi olla paremmin, jotta olisit onnellisempi. Holsti uskoo paikallis-kansainvälisillä leivostuotteilla olevan tulevaisuudessa kysyntää. Paljon on ideoita, mutta katsotaan nyt sitten meille lähetettyjen valitusten perusteella, että mihin suuntaan ideat alkavat jalostumaan, Nummi sanoo. Minä uskon, että ihmiset haluavat juhliinsa uniikkeja tuotteita. Yksilön henkilökohtaiset makutottumukset vaikuttavat eniten siihen, mitä ostetaan. Mestarin matkassa -täytekakkukirjaa myydään Kangasalan toimipisteen myymälässä.
Pirkanmaan ammattiopiston koulutuspäällikkö Ari Holstin mukaan elintarvikealan koulutusmäärien nostoon ei ole tarvetta.
Opinnäytetyönä syntynyt kakkukirja Mestarin matkassa tehtiin kondiittori-leipurimestari Reijo Heinosen (edessä vasemmalla) ohjauksessa.
Tenniskurssi Haanloukkaassa kesäkuussa
Pälkäneen Haanloukkaan tenniskentällä järjestetään kesäkuussa aloittelijoille ja vähän pelanneille suunnattu tenniskurssi. Valitusten sisältöjä nimittäin hyödynnetään syksyllä alkavalla luentosarjalla, jonka teemana tulee olemaan hyvä elämä ja hyvän elämän kriteerit. Poimimme valituk-. Nyt on aika valittaa ja puhua suu puhtaaksi. sista aiheita ja teemoja, joiden kautta alamme suunnitella tulevaa luentosarjaa ja pohtia sopivia luennoitsijoita. Valituksia voi kirjoittaa SydänHämeen Lehden internetsivuille varta vasten avatulle keskustelufoorumille. Valita osoitteessa: http://www. Heistä eräs on
Riikka Kallionpää, joka teki kirjaan suklaisen Afrikan tähden ja Vaalea viettelys-hyydykekakun. Voit siis valita minkä tahansa aiheen aina omasta elämästäsi päivänpolttaviin politiikan kysymyksiin ja globaaleihin asioihin. Onko sinulla suruja. Mutta silti lempikakkuni on se perinteinen kermakakku, Kallionpää toteaa. Muodonmuutoksia ry ottaa valituksia vastaan myös kirjallisesti. Väki maaseudulla vanhenee, palvelut häviävät, kaupungit jyrää maaseudun..
Kautialan koulun oppilasmäärät ovat kasvussa ja taistelu on herättänyt ihmiset. Kokemuksen myötä byrokratian kanssa kamppailukin on helpottanut. Taistelun hiljennyttyä oli aika paistaa makkaraa noilla yhteisillä hiilillä ja nauttia työn tuloksista. kesäkuuta. Tukikohtana on Mikkolan Navetta sekä vuokrattavat residenssitilat. Maisema meissä -näyttely avoinna Mikkolan Navetan Navettakalleriassa, Mikkolan jyvämakasiinissa sekä luhtiaitassa 19.6.31.8., tisu klo 1116, www.muodonmuutoksia.net.
Viime viikolla päästiin jo Maisema meissä -näyttelyn tunnelmiin, kun ihmiset kutsuttiin Mikkolan Navetalle askartelemaan omia maisemiaan kutsukortteihin. Minun kesäpäivän pitäjäni ylläpitää nämä mahdollisuudet, rehtori summasi.
Kangasalan kylien yhteishenki vahvistui entisestään kyläkoulukamppailussa ja nyt oli aihetta todelliseen juhlaan. Nyt on huojentunut tunnelma. Muodonmuutoksia ry on riippumaton maaperä ideoille, joka tavoittaa tieteen ja taiteentekijät, eri alojen asiantuntijat ja harrastajat. Muodonmuutoksia täyttää tänä vuonna viisi vuotta ja juhlistaa ikääntymistään laajalla näyttelykokonaisuudella Maisema meissä. Kevättalvella käynnistynyt hanke tiivistää toimintaa ja nostaa sen entistä vakiintuneemmalle tasolle tavoitteena luoda Luopioisiin pysyvä kulttuurikeskus palvelemaan lähiseudun asukkaita ympäri vuoden. Elinvoimainen kaupunkikulttuuri on aina vaatinut elävän maaseudun ja toisin päin. Mikkolan Navettakalleriassa sekä Mikkolan jyvämakasiinissa ja luhtiaitassa esittäytyvä näyttely avataan 18. Sen luentosarjat ovat jo muodostuneet käsitteeksi; monet muistavat muun muassa Luopioisten menneisyyteen porautuvan Kuusi kuvaa Luopioisista -sarjan sekä tämän kevään Metsä meissä -sarjan. Suomen hyvinvointi on rakennettu näiden mettäkämppien sekä kansakoululaitoksen avulla, kasvonsa kyläkoulukamppailulle antanut Hannele Valkeeniemi sanaili juhlimaan saapuneille kyläläisille Rajalan kämpän hämyssä. Näyttelyissä, luentosarjojen puitteissa ja työpajoissa sekä retkillä kulttuurikohteisiin tieteen ja taiteen tekijät ja yleisö kohtaavat toisensa. Kyliä halutaan kehittää yhdessä ja mehenki on vahva. Taistelu päättyi, mutta moni mietti, miten kauan rauha säilyy. Sen jälkeen Suomi olisi yhtä taajamaa, Valkeeniemi kauhisteli. Jokainen kuvaa maisemaa oman näkemyksensä mukaan ja yhdessä näistä muodostuu monia aisteja ja ajatuksia herättelevä kokonaisuus, Salmi lupaa. Rajalan kämppäkin saatiin uuteen kukoistukseen vapaaehtoisten kovalla työllä. Valtuutettu Simo Arra muisteli Ruokojärven laavulla makkaran paiston lomassa kahden vuoden takaisia keskusteluja Audiatorin esiteltyä talouden tasapainotusohjelmansa. Se rakennettiin vuonna 1946 ja remontoitiin talkoilla vuosina 2004 ja 2005. Kaksi vuotta olemme olleet lopetusuhan alla ja vaikka olemme yrittäneet tehdä työtämme normaalisti, on tämä näkynyt. Korkeatasoisesti suunnitellut ja hyvin toteutetut tapahtumat ovat jo yhdistyksen tavaramerkki. Hankkeet antavat mahdollisuuden rakentaa tänne maaseudulle jotain uutta ja erilaista. Heinäkuun alussa jäljitetään muistin paikkoja Heli Mäkisen ohjaamassa työpajassa eli liikutaan tutuissa maisemissa yhdessä, mutta uusin silmin. Kylien aktiivit haluavatkin osallistua keskusteluun ja seuraavaksi laaditaan lausunto Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelmasta, jolla pyritään hillitsemään haja-asutusrakentamista. Tiina Poutanen (vas.), Ulla-Maija Haapamäki ja Mirjami Valli.
Tiina Poutasen taidonnäyte kolahtaa lähiaikoina jonkun kutsuvieraan postilaatikkoon.. Lopulta kolmen mielenosoituksen ja kuntalaisten väsymättömän aktiivisuuden jälkeen kuntapoliitikkojen enemmistö kuuli kuntalaisten tahdon. Mukana näyttelyssä on töitä 16 taiteilijalta. Kulttuurin kääntöpiiri -hankkeen vetäjä on monissa hankeliemissä keitetty konkari Seppo Rinne. Tavoitteisiin pyritään kehittämällä sekä kulttuuritarjonnan sisältöjä että toimintaympäristöä. Yhteistä mukana olijoille on uteliaisuus, halu etsiä ja löytää uusia ihmetyksen aiheita, uutta tietoa tai osaamista. Luopioisten taidekesä alkaa jo olla käsite. Hän muistuttaa, että tuttukin maisema voi olla kiehtova oikeassa valaistuksessa. On kaikkien etu, että meillä on elävä Kangasala, Valkeeniemi kiitteli.
Kylät juhlivat Laipassa
keskusteluun. vat yhtä mieltä, että lopulta kaikki voittivat. Kiitos teille sitkeille sisseille. Mukana mm. Tässä näkee myös toiminnan tulokset konkreettisesti ja se on tietysti palkitsevaa, Rinne sanoo. On pidetty luentosarjoja ja viime kesänä taiteilijat, tieteen tekijät ja yhdistyksen jäsenet kutsuttiin maisema-aiheiselle kesäleirille. Anitta Toivion johdolla ne tallennetaan näyttelyn osaksi, kuvin ja sanoin. Laipanmaan kansanjuhlassa nautittiin yksinkertaisista iloista; hyvästä seurasta, nuotiosta, maistuvasta kahvista ja kuorolaulusta. Suurille kouluille jää nyt varaa investointeihin. On korjattu Rajalan kämppää Sahalahti-seuran piirissä, perustettu Aitopaja Mikkolan Navettaan ja paljon muuta. Tällä kertaa oltiin tutummalla maaperällä kuin torilla peräänkuuluttamassa oikeuksia. Ilmapiiri on avoin ja innostava uudet jäsenet toivotetaan tervetulleiksi! Kahdenkymmenen euron vuosimaksulla voi toimia mesenaattina paikalli-
Seela Nyrönen säesti joutsenten ylilentoa keinuvilla purjeveneillä.
sen kulttuuritoiminnan hyväksi, mutta jos intoa riittää niin voi tulla omine ideoineen mukaan yhteiseen tekemiseen. Perjantai 3.6.2011
Nina- Carit a Säpyskä
13
Kangasalan kylät puhalsivat koko kaksivuotisen kyläkoulukamppailun yhteen hiileen. Paikka sopii hyvin meille mettäläisille. Maaseudun väki lähti kuitenkin vauhdilla liikkeelle ja syntyi kansanliike. Hänen mukaansa Kulttuurin kääntöpiiri jatkaa siitä, mihin Muodonmuutoksia on viisivuotisen toimintansa mittaan ehtinyt. Residenssitoiminta tarkoittaa sitä, että tieteen ja taiteen tekijöille tarjotaan vuokrattavia asuntoja ja työtiloja. Salmen mukaan kesän näyttely tuo ulottuville monenlaisia näkymiä maisemaan. Sitä on kyllä pohjustettu jo pitempään. Luopioisissa luovuus on kunniassaan ja antaa hyvän pohjan tällekin hankkeelle. Koska takana on aina yhdistys, toiminta on jo lähtökohtaisesti yhteisöllistä, yhdessä tekemistä. Yhdistyksen piirissä on myös meneillään kunnianhimoinen puolitoistavuotinen hanke, jolla pyritään vakiinnuttamaan Luopioisiin ympärivuotisesti toimiva kulttuurikeskus taiteen ja tieteen kohtaamispaikka. Tämä on ollut kansanliike. Näin saadaan uusia näkökulmia, jotka ruokkivat yhdistyksen toimintaa ja tuovat raikkaita tuulia paikalliseen yhteisöön.
Kesän näyttely vie maisemaan
Kulttuurin kääntöpiiri -hankkeen työntekijänä aloitti huhtikuussa Piia Salmi, joka on kotoisin Puutikkalasta. Minusta uteliaisuudessa on hyvinvoinnin siemen: jos ihminen kiinnostuu ja valpastuu, hän avautuu muille ja ehkä näkee arkiympäristössään yllättäviä mahdollisuuksia. Kahdella ensimmäisellä näyttelyviikolla ihmiset voivat kuulostella tunnejälkiä ja muistoja, jotka metsä on heihin jättänyt. Tämä viehättää, samoin paikallisuus ja ruohonjuuritasolla toimiminen. Männikkö ja Valkeeniemi oli-
Kulttuurin kääntöpiiri edistää Luopioisten kulttuuriantia
Muodonmuutoksia ry tunnetaan Pälkäneellä ja lähiympäristössä monipuolisesta kulttuuritarjonnastaan. Olen tosiaan ollut mukana useammin kuin kerran. Kylien väki kerääntyi Laipanmaahan yhteiseen kansanjuhlaan juhlimaan Kautialan, Raikun, Sariolan sekä Vilpeilän säästyneitä kouluja. Tuolloin kyläkoulujen puolustajat olivat harvassa. Mitä sitten, kun käydään uudet vaalit, Jari Männikkö kysyi. Tähänkin asti yhdistys on etsinyt uusia näkökulmia tieteen ja taiteen vuoropuheluun ja tieteen popularisointiin. Asiaa ei haluta jättää pienen porukan päätettäväksi, vaan se halutaan laajaan
Kyllä lapsiperheille
Se oli kuin tuulimyllyjä vastaan olisi taistellut, totesi kouluja kovaan ääneen puolustanut Jari Männikkö. Ne antavat kävijöille uusia elämyksiä, tuottavat ideoita ja myös viihdyttävät, antavat hyvää mieltä. Tuloksena oli kymmenittäin yksilöllisiä kollaaseja, joissa mielikuvitus laukkasi niin että hongat lähtivät parvessa lentoon ja lehmät valloittivat valtatien. Muutaman viikon oleskelu residenssissä on vierailijoille maksutonta, mutta heiltä edellytetään työpanosta paikallisen yleisön hyväksi. Tämä on haaste kyläläisille, jotta he jatkaisivat aktiivisina sekä maanomistajille, jotta laittaisivat tontit myyntiin, Simo Arra totesi.
Taistelu herätti
Laipanmaan Ruokojärven uuden karhealla laavulla nautittiin leppoisesti nokipannukahvetta, pullaa ja paistettiin makkaraa. Mikä saa miehen aloittamaan jälleen uudessa hankkeessa, ne kun eivät tunnetusti ole ainakaan byrokratialtaan helppoja. Kulttuurin kääntöpiirin ensimmäinen suuri ponnistus on kesäkuussa avattava näyttelykokonaisuus. Tarvitaan elinvoimaiset kylät, ettei Suomi muutu kokonaan harmaaksi alueeksi. Nyt näyttää valoisalta, Kautialan koulun rehtori Anssi Paavola hymyili nuotion äärellä. Uteliaisuus saattaa johtaa siihen, että vastaanottajasta tuleekin toimija. Oltiin kauniin luonnon ympäröiminä keskellä metsää ja maaseutua. Perustana on maaseudun elämäntapa ja elävä maaseutukulttuuri. Näyttelyantia täydentää kaksi työpajaa
kisan tulokset 2011:
1) Rämö Jari 5060 g, 2) Mäkinen Seppo 4520, 3) Leskinen Raimo
Perjantaina
Sydän-Hämeen rastit 25.5. Jauhonmaa, I.Naulapää, K.Keino), 2)Hattula-Tyrvännön Res 281 (J.Haatainen, J.Siren, H.Mäkiharju), 3) Janakkalan Res 271 (P.Maalo, M.Hartikainen, P.Koskinen). Kok. Heponiemen kartalla Raikussa. Kokouskutsu ja esityslista ovat nähtävänä 3.6.2011 alkaen Kangasalan kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internetsivuilla osoitteessa www.kangasala. Esikouluikäisten (s. YÖPÄIVYSTYS Valkeakosken aluesairaalassa arkisin klo 2108 viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 2109 välisenä aikana puh. tori 7.40. Saarikylien Nuorisoseura. Rosvopaistille lähtijät! Bussi lähtee Pohjan torilta pe 10.6. Aitoon liikuntakerho 6.-17.6. Marjatta p. Kuhmalahden Sotaveteraaniyhdistys ja naisjaosto. Kouluttajana Saska Huttunen. 0400 925548
PAKETTIAUTOA
Ulkovuori- ja peltikattomaalaukset ja pesut sekä timpurintyöt ammattitaidolla.
Kotitalousvähennyskelpoinen.
VESIKOURUT PALOTIKKAAT LUMIESTEET
ym. 8-17, la 10-13 Tehdastie 6, Pälkäne
Oy
Maisterinkatu 14, Riihimäki
Sää
+17
Kangasala
Perjantaina
Sahalahti Kuhmalahti
Lauantaina
Sunnuntaina
Kuhmalahti
Maanantaina
+18
+23
Kangasala
Sahalahti
+18
Luopioinen
+22
+17
Kangasala
Sahalahti
+22
Luopioinen
+17
Kuhmalahti
+24
Kangasala
Sahalahti
Selkeää
Puolipilvistä
Vesikuuroja
+16
Luopioinen
+23
Kuhmalahti
+24
Luopioinen
Pilvistä
Ukkosta
Lumisadetta
Pälkäne
+18
Pälkäne
+23
Pälkäne
+16
Pälkäne
+23
Palveleva meteorologi puh. Huoltopisteet avoinna klo 8-14. Virpi Suikki 1.45.39, 17) Albert Haavisto 1.49.44, 18) Aimo Jussila
2.05.00, 19) Pekka Heikkilä 2.05.37, Hannu Huikkola ei aikaa B-rata 3,0 km 1) Antti Haapaniemi 49.46, 2) Kimmo Pyhtiä 52.55, ) Jarmo Pyhtiä 53.00, 4) Mirva Nikkanen 58.35, 5) Aaro Aho 59.50, 6) Pauliina Seppälä 1.03.25, 7) Marko Martikainen 1.07.08, 8) Tiina Keino 1.08.01, 9) Pia Rauhalahti 1.11.02, 10) Janne Lintilä 1.11.05, 11) Jaakko Uronen 1.12.50. Kilpailijoita oli 82.
1) Juhani Haatainen H-TRes 95 pist., 2) Kalle Jauhonmaa LuRes 95 p., 3) Ilkka Naulapää LuRes 94, 4) Kari Keino LuRes 94, 5) Jarkko Siren H-TRes 94, 6) Pekka Maalo JaRes 94, 7) Kalle Ikonen SäRes 93,
8) Risto Ruohosenmaa VaRes 93, 9) Erik Naulapää LuRes 93, 10) Heikki Mäkiharju H-TRes 92. Osallistumis-ja arviointisuunnitelma, kaavaluonnosasiakirjat ja muu valmisteluaineisto ovat nähtävänä 6.6.-1.7.2011 Pälkäneen kunnan palvelupisteissä, os. 3.6.2011 Ranta-asemakaavan muutosalueen maanomistajat
Pälkäneen kunta, liikuntatoimi. Pälkäneen kunnanhallitus, Keskustie 1, 36600 Pälkäne. Paula Lepistö ei aikaa
KARAOKE
Lauantaina
Erinomainen lounas
ma-la 11-15, su 12-16
Kangasalan kunta, PL 50, 36201, (03) 5655 3000, Kangasala.fi
TINO
Muista myös pitopalvelumme!
Ma-ti 9-20, ke-to 9-22, pe 9-03, la 11-03, su 12-21. klo 7.00, Pohjan tori 7.20, Kuhmalahti kk. klo 10-13. klo 14-18 srk-talolla. Ohjaajana Jussi Korhonen. ketola@palkane.fi tai 040 580 8270. klo 10-16. 2004) futiskerho ma klo 16.30-17.30 Yhteiskoulun nurmella.
MÄÄRÄAIKAINEN TYÖSUHDE
alkaen kesäloman sijaisuudella 13.6. Keskustie 1, Pälkäne ja Museotie 1, Luopioinen. Tenniskurssit Haanloukkaan kentällä 13.-22.6. Hän edusti seuraa kuitenkin erittäin mallikkaasti, sillä saaliiksi kertyi yhden kultamitalin lisäksi kaksi hopeaa ja yksi suomenennätysaika. Osallistumismaksu 1 euro, joka sisältää kunniakirjan, osallistujien kesken arvontapalkintoja ja mitali/pokaali jokaisesta viidestä osallistumiskerrasta. P. Luikalan työväentalolla puffetti ja myynnissä arpoja. Peräkonttikirppis la 11.6. Väl. 03-5365400 03 536 5400
PERHEPÄIVÄ
Kangasalan kunta tiedottaa
KANGASALAN VALTUUSTO kokoontuu Kiinteistö Oy Säästökeskuksessa sijaitsevassa kokoushuoneistossa, os. C-rata 1,5 km 1) Hermanni Haapaniemi 25.03, 2) Helge Virta 31.53, Pyry Vaismaa 33.59, Rauli Aho 43.00, Hilma Haapaniemi 48.21. klo 18 lähtien kahvittelun ja makkaranpaiston merkeissä. Liikennöitsijä V-H Tuovisen bussiaikataulu: Tallinnan matkalle la 11.6. Puistojumppa Yhteiskoulun nurmella ma 6.6. päivänä kesäkuuta 2011 kello 18.00. Ohjattu harjoitus Haltian hirvimiesten majalla to 9.6. 3990, 4) Riikonen Raimo 3820, 5) Luoma Antti 2450, 6) Hiitiö Keijo 2010, 7) Riihiranta Tauno 1680, 8) Visala Asko 980, 10) Sorrela Juhani 570.
Tiitiö H:linna 6.20. Seuraava Tallinnan matka la 13.8. 0600 1 0600 (3,95 e/min + pvm). Kaukkalan laavulla ti 7.6. 0400-481 610
Itse tuotuna auto- ja metalliromut, akut, öljyt, renkaat Avoinna ark. 0400 196 196 www.ajoneuvokierratys.fi
Virallinen vastaanottopaikka
Otamme vastaan/ ostamme kierrätykseen
Aidosti paikallinen
Puh. päivänä kesäkuuta 2011. Kurssit on suunnattu aloittelijoille ja vähän pelanneille. puh. 040 755 9282. Ranta-asemakaavan muutoksella on tarkoitus poistaa alueella voimassa oleva rakentamiskielto. Aineistoon voi tutustua myös Pälkäneen www.sivuilla palkane.fi. palk. 3 200 . Kangasala linja-autoas. Kangasalla 3.6.2011 Raimo Kouhia valtuuston puheenjohtaja
Pälkäneen pilkkijät ry:n kesäsarjan 1. Pälkäneläinen Mari Kiuru otti vesipelastuksen SM-kisoista mestaruuden ja kaksi hopeaa.
MLL Pälkäne. klo 8-11. Varaukset ainoastaan paikan päältä (ei puhelinvarauksia). Ilmajoen musiikijuhlille, ooppera "Taipaleen joki", lähtö sunnuntaina 12.6.seuraavasti: Luopioinen kk. Lähdöt klo 8-11 kunnantoimistolta, Luikalan työväentalolta tai reitin varrelta. Perhekahvilat Pirtissä kesäkuun loppuun: ma klo 10-12 ja ke klo 17.30-19.30. Tarkemmat tiedot aikataulusta liikuntatoimen verkkosivulla. Kesäjumppa Kumpulan salissa maanantaisin klo 20.Alkaa 6.6. Tied. P. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä Kangasalan kunnanvirastossa, os. Lisätietoja Jussi Korhonen p. Luopioisten Sporttiviikot / kesäkerhotoiminta 6.-17.6. alv:n) tai sopimuksen mukaan.
KOVA KYSYNTÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA
Ilmainen nouto/romutustodistukset
ROMUAUTOJA ja METALLIJÄTETTÄ
SUOMEN AJONEUVOKIERRÄTYS
puh. Pennossa noin 10.05. (03) 5655 4023 viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 812 p. Ei aikaa: Suvi Pitkänen, Eino Hytönen, Johannes Äärelä, Kimmo Tiitola ja Juho Kulonen. (03) 3116 7394 HAMMASLÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSEN AJANVARAUS mape 811 p. Ilmoittautumiset 10.6. 7.25, Sahalahti kk. Lyhyempi vaihtoehto Onkkaalasta Kukkolan kyläkeinulle ja takaisin, josta matkaa tulee noin 20 km. Verenluovutus ma 20.6. Kunnantie 1, perjantaina 17. Kuhmalahden Sotaveteraanit. (03) 5655 4025 Päivystys on tarkoitettu kiireellistä lääkärinhoitoa tarvitseville ilman ajanvarausta. Omat makkarat mukaan. klo 10. Aitoon Martat. Joukkuekisa: 1) Luopioisten Res 283 (K. 4.20, Sahalahti kk 4.35, Kuhmalahti kk 4.50, Pohja 5.00, Rautajärvi 5.10, Luopioinen kk 5.20, Aitoo 5.30,
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS arkisin klo 15-8 sekä viikonloppuisin ja pyhäpäivinä pieneläinpäivystys 0600-304010 suureläinpäivystys 0600-304020
Etelä-Hämeen Reserviläispiirien taitokilpailut Janakkalassa 21.5. Kesän uimakoulujen ilmoittautuminen (vain Pakanranta) on alkanut. 4,92 % (sis. 534 2491
SAPPEEN KYLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavaluonnos nähtävänä Ranta-asemakaavan muutos koskee Pälkäneen kunnan Sappeen kylässä voimassa olevan ranta-asemakaavan kortteleita 8, 13, 14, 15, 16 ja 17 sekä korttelin 6 rakennuspaikkoja 2 ja 3, korttelin 7 rakennuspaikkoja 2, 3, 4, 5, 6 ja 7 sekä korttelin 11 rakennuspaikkoja 1, 2 ja 3. 14
Perjantai 3.6.2011
KANGASALAN SEUDUN TERVEYSKESKUS puh. peltityöt
otpelli.
046-599 6924
Kysy ja soita 0500-661 807
Hyväkuntoinen Buster 4,15 m + Honda 15 hv
Myyn mökit, talot, tilat, tontit, pihapiirit ammattitaidolla. PÄLKÄNEVEDEN PYÖRÄILY sunnuntaina 12.6. Tied. Ilmari Aho 1.46.28. Heavyweights
Lauantaina 4.6.
· Poniratsastusta klo 11 - 13 · Pullakahvitarjoilu · Yms. (03) 5657 0115 Yhteispäivystys Acuta, Teiskontie 35, Tampere
Mari Kiuru edusti UKK:ta mallikkaasti
Riihimäellä käydyissä vesipelastuksen SM-kisoissa oli mukana Uimaseura Kangasalan Kuohusta vain yksi kilpailija, Mari Kiuru. 0400-344 260
PUH. Ratamestari Heikki Sulander. (03) 5655 4000
Päivystysvastaanotto: KESKUSTERVEYSASEMA, KANGASALAN KUNTA arkisin 821, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 921 puh. mennessä petri. 040 8221057.
La 4.6. muuta mukavaa koko perheelle
Kesäpihalta ihanat kukkaset, taimet ja muuta puutarhaan!
Avoinna: Ma to 9 - 21 Pe 9 - 24, La 9-02 · Lounas · Kahvila · Sisustus · A-oikeudet Su 10 - 21 ...ja ainoa! Keskitie 14, LUOPIOINEN, Keskitie 14, LUOPIOINEN p. Osallistujia 45.
A rata 4,7 km 1) Jarmo Aho 50.28, 2) Petri Ketola 54.21, 3) Kalle Vaismaa 59.07, 4) Hannu Kortejärvi 59.48, 5) Esko Jalanto 1.04.53, 6) Heikki Lahdenniemi 1.05.00, 7) Pekka Jokinen 1.05.50, 8) Matti Tiiva 1.07.57, 9) Esa Joensuu 1.09.33, 10) Mari Schutskoff 1.13.21, 11) Olli Alanissi 1.17.18, 12) Pekka Lahdenniemi 1.20.59, 13) Jarmo Kallio 1.21.16, 14)Tuomas Tikka 1.31.50, 15) Ilkka Annila 1.36.08, 16. UKK:sta kerrotaan, että suorituksen arvoa varmastikin nostaa se, että lajin MM-kisoissakin mukana ollut Kiuru on saamassa perheenlisäystä ensi syksynä. SPR Kuhmalahti. Reitti kiertää Pälkäneveden, josta matkaa tulee 52 km. 0400 486 386 www.sartesuo.
Jukka Sartesuo LKV kiinteistönvälittäjä julkinen kaupanvahvistaja Kiinteistönvälitystoimisto
NELITAHTINEN PERÄMOOTTORI
Hp. Liikuntatoimen kajakit ja kanootti ovat vuokrattavissa kesäkauden Pälkäneen Urheilu ja Kalastuksesta arkisin klo 9-17 ja lauantaisin klo 9-13. Luopioisten martat runopiiri. (6.-27.6.) klo 19. (5 krt x 1,5 h). Ryhmät: klo 16 8-11-vuotiaat
ja klo 17.30 aikuiset. Nähtävilläoloaikana kaavasta on mahdollisuus kertoa mielipiteensä kirjallisesti osoittamalla se kunnanhallitukselle, os. kunnantalon parkkipaikalla klo 10-12. Keskusaukio 2 D, Kangasala, maanantaina 13. klo 14-15 koululla
(03) 377 1616 avoinna ma-to 12-18, pe 10-18, la 10-14
Puh. Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin. 050 5020 254
Hinauspalvelut
Markus Huttunen puh. (03) 379 2940, www.tv-hugg.com
Traktorin varaosat
HINAUSAUTOT RAIMO MOISIO OY
0400-201 450
Keskusaukio 2, p. Puh. 23%
mikko.heinonen@shl.fi
Paino: Pirkanmaan Lehtipaino, 2011. 050-3834234
Myös hinauspalvelu!
Tervetuloa asioimaan!
Hammaslääkärit Erikoishammasteknikko
KALERVO INGALSUO
Vastaanotto sopimuksen mukaan. 010-239 0880, FAX. Onkkaalantie 58 PL 16, 36601 PÄLKÄNE Päätoimittaja: Tommi Liljedahl 050 3010 291 Toimittaja: Jani Oksanen 044 7557 213 Toimittaja: Krista Kaitasuo 044 7557 214 ISSN 0788-8279 Yritysasiakkaat: Anssi Kukkonen
044 3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
ILMOITUSHINNAT etusivu takasivu ennen tekstiä tekstissä tekstin jälkeen kuolinilmoitukset värilisä
1,54 /pmm 1,18 /pmm 1,07 /pmm 1,07 /pmm 1,07 /pmm 1,12 /pmm 0,29 /pmm
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 12 to lehteen ti klo 12 Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. 0400-404 425 Kotitoimistomme on Pälkäneellä. 03-377 1068 www.kirjanpitomattila.com
MATTILA KY
- Taloushallinnon palvelut Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
TV-DIGIHUOLTO
plasmat, lcd:t, tv:t audio- ja digilaitteet antennimyynti tarvikemyynti käytetyt tv:t
Rakennuspalvelut PÄLKÄNEEN RAKENNUSPELTI OY
· Kattoremontit · Sadevesijärjestelmät sekä muut · Rakennuspeltityöt Puh. 260 7215
ILMAINEN ARVIO
Puutavarat
SOITA
ILMOITUKSESI
P. 377 3447 ma-pe 10-18, la 10-14
www.kangasalankirjakauppa.fi
PALVELEMME:
PURKUPOJAT OY
Yli 200:aan eri traktorimalliin, myös nuorempia 4-vetotraktoreita
PURETTUJA VARAOSIA
36600 Pälkäne Puh. 539 9800
Henkilö- ja pakettiautot Myös raskas kalusto Kalevan puistotie 17, 33500 TAMPERE www.aleksinlkv.net
Puutavaraa ja rakennustarvikkeita
MEILTÄ!
Pohjantie 295 Puh. 045-1331 221, 045-1331 222
Puhelin: 03 539 9800 fax: 03 539 9888
Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. 0400 821 720
Alikyläntie 10, Pälkäne
24
h
Kirjakaupat
Ellintie 6, Kangasala P. 03-377 1818, 0500 - 621 294, Kangasala, myös ilt.
Taksit
Pitopalvelut
SOITA
ILMOITUKSESI
TILATAKSI
· 1 + 8 henkilöä · pyörätuolihissi
PÄLKÄNE
P. 040-5876139
hannele.haataja@pp.inet.fi
TAKSI JARI UNHA
PITOPALVELU
PUH. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla.
TILAUSHINNAT (kotimaa): kestotilaus 12 kk: 68 kestotilaus 6 kk: 40 kestotilaus 3 kk: 25
Levikki: 5 692 kpl (LT 2010) Lukijamäärä: 18 000 (TNS Atlas 12/2008) Toimitusjohtaja: Olli Sirén, 050 5169 145
olli.siren@shl.fi
Kotisivu: www.shl.fi Sähköpostiosoite: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi Avoinna: kepe klo 916 (mati vain ajanvarauksesta)
tommi.liljedahl@shl.fi
krista.kaitasuo@shl.fi
jani.oksanen@shl.fi
Ilmoitusvalmistus: Päivi Martikainen 044 7557 215
paivi.martikainen@shl.fi
Yritysasiakkaat: Mikko Heinonen 044 3477 411
Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. 539 9800
Kiinteistöpalvelut
www.morilea.fi
Morilea Oy
Hannele Haataja, p. Välityspalkkio sopimuksen mukaan.
Puh. Perjantai 3.6.2011
15
A L A N A M M A T T I L A I S E T
Käyntiosoite: Postiosoite:
ALAN
AMMATTILAISET LEHDESSÄMME JOKA TORSTAI!
Autoilu Autoilu Eläintarvikkeet
LUOPIOISTEN AUTOHUOLTO
Alinantie 1, Luopioinen (Luopioisten hyötyjätekeskusta vastapäätä) Avoinna arkisin klo 8-18 Huollot, korjaukset, kolarikorjaukset, ilmastointilaitehuollot, ohjauskulmien säädöt, sekä tuulilasien vaihdot.
Hyvinvointi syntyy laadusta Kun lemmikkisi hyvinvointi ratkaisee
elai npu ati.
Kangasalantie 1123, p. 0400 737 546
Rautajärven Puu
TV-Digihuollot
Kirjanpitotoimistot
KIRJANPITOTOIMISTO
Myllystenpohjantie 2, Kangasala PUH
2,39-2,49
Hae lippusi Sydän-Hämeen Lehdestä (Onkkaalantie 58). 10-18, LA 9-14 ALASENKUJA 1, SUORAMA, AVOINNA ARK. uppaan lähika
timo.karppinen@k-market.com
Kaikki Aikuisten ja lasten
Lähde lukijamatkalle
luoviin ja vireisiin Luopioisten ja Puutikkalan kyliin 13.7.
Oppaina: Antti Ojalehto · Asko Valkama · Riitta Tiitola · Outi Nummi · Mirjami Valli · Pirkko Syrjänen · Urpo Martikainen · Mika Launis Kohteina muun muassa: Rauniokirkko · Luopioisten taidekesä · Mikkolan Navetta · Mikkelinmäki · Luopioisten kalliomaalaukset · Puutikkalan kylä
Aikataulu: klo 10 lähtö Pälkäneen tori noin klo 1718 paluu Pälkäneelle
-40%
meidän normaalihinnoista.
ULKOILUPUVUT - TAKIT ja - HAALARIT
Edullisuutta kaikkiin kesän iloihin.
Miesten T-PAITA
(12,90)
% tä 54 Sääs
590 990
Tyttöjen Hello Kitty T-PAITA tai LEGGARIT
N i t Naisten Auriel HAME
1790
Tarjoukset voimassa 4.6. saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää t j iittää tarjousaikana. 9-20, LA 9-18, SU 12-17. alkaen arkisin kello 915. alvelta p
Pe-la palvelusta!
HINTA VOIMASSA 1.9.6.2011
HINTA VOIMASSA 1.6.3.7.2011
-30 %
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman K-Plussa-korttia
2
2
MARINOITU KASLERIPIHVI
700 g
99
rs
(4,27/kg)
-16 %
Etu K-Plussa-kortilla
4,29 rs (6,13/kg)
9
KARINIEMEN KANANPOJAN FILEEPIHVIT
500600 g
95
kg
Ilman K-Plussa-korttia
11,95 kg
HINTA VOIMASSA 1.9.6.2011
HINTA VOIMASSA 1.6.3.7.2011
porsaan ulkofileestä
Tuore ja marinoitu
GRILLIPIHVIT
KARINIEMEN NUGGETIT
200 g
VALIO HYVÄ SUOMALAINEN ARKIJUUSTO
Ruotsalaiset VARHAISPERUNAT ja tuore makea ANANAS
Costa Rica
9 99 0
90
kg kg
2 rs!
50
2 rs
(6,25/kg)
-30 %
Etu K-Plussa-kortilla
-28 %
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman K-Plussa-korttia yksittäin
1,79 rs (8,95/kg)
Ilman K-Plussa-korttia
3
750 g
99
kpl
(5,32/kg)
5,55 kpl (7,40/kg)
HINTA VOIMASSA 1.6.3.7.2011
SNELLMAN EETVARTTI JA IIVARI GRILLIMAKKARAT
HINTA VOIMASSA 1.6.3.7.2011
-15 %
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman K-Plussa-korttia
2
150 g
400 g
79
pkt
(6,98/kg)
2 ps!
-19 %
Etu K-Plussa-kortilla
3,29 pkt (8,23/kg)
Ilman K-Plussa-korttia yksittäin
4
FINDUS WOK- JA PAISTOVIHANNEKSET
450500 g
00
2 ps
(4,004,44/kg)
2,49 ps (4,985,53/kg)
HINTA VOIMASSA 1.6.3.7.2011
HEIMON KYLMÄSAVU- JA GRAAVIKIRJOLOHISIIVUT
-10 %
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman K-Plussa-korttia
3
29
pkt
(21,93/kg)
3,69 pkt (24,60/kg)
..tuttuun . 16
Perjantai 3.6.2011
vetuloa Ter vaksi... Ei jälleenmyyjille.
Erä
2-osainen irtopohjavuoka 26 cm, irtopohjavuoka kannella 26 cm
KAKKUVUOKIA
Rexona SUIHKUSAIPPUAT 250 ml
yksittäin 1,79
Comfort HUUHTELUAINEET 750 ml
norm. Mukaan mahtuu 45 nopeinta.
tä 25 Sääs
%
Ohjelman järjestävät: Mikkolan Navetta, Kukkia-seura, Kyläkauppa Ahonsyrjä ja Vanhankirkon Suojeluyhdistys
(6,95-7,95) nyt 4,86-5,56
-30%
(5,33/l) /l)
400
a tä jop Sääs % 8 2
3 kpl
(2,39/l) /l)
179
Kyydin tarjoaa:
www.loytotex.
ONKKAALANTIE 69, PÄLKÄNE, AVOINNA ARK. Lippuja jaetaan ma 6.6