Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Pääurakoitsijana on kangasalalainen Rakennusliike J. Miesten sarjaotteluita kuudella vuosikymmenellä pelannut Kotanen oli olennainen osa Pälkäneen lentopalloelämää 1960-luvun lopusta lähtien. Eihän sillä rikastumaan pääse, mutta toisaalta suuresta määrästä maallista mammonaa en ole koskaan unelmoinutkaan. Paikallisväriä liputtaneessa tilaisuudessa toimitusjohtaja Ilkka Mäkelän lisäksi puheenvuoron käytti myös pääurakoitsijayrityksen toimitusjohtaja Jorma Malm musiikkitarjoilun hoitivat Reima ja Ritva Ojala.
Marstio ei viihdy suurilla areenoilla
Pälkäneelle marraskuussa muuttanut muusikko Harri Marstio aloitti Aitoon Honkalan tapahtumaillat tammikuun lopulla. Putki-, ilmanvaihto-, sähköja automatiikkatyöt urakoidaan tamperelais- ja hämeenlinnalaisvoimin. Toimitusjohtaja Ilkka Mäkeläkin (keskellä) oli harjannostajaisissa kepeällä mielellä.
Lukon verkolle jäi iso aukko
Pälkäneen Luja-Lukon lentopalloilijat hiljentyivät perjantaisen pelin alkajaisiksi kunnioittamaan Jorma Kotasen muistoa. Asukkaiden mitta täyttyi, kun porukassa alkoi pyöriä nuoria. Valmentaja Sami Ristilä antoi ohjeeksi, että menee rohkeasti vaan. Aitoon VPK:n järjestämä ilta alkoi kaikin puolin mukavasti, ja alakerran pubiin jouduttiin kantamaan muutama pöytä lisää. Torstai 4.1.2007
1
NäyteN
, Pälkäneellä joka kotiin Sahalahdella a, Luopioisiss ella lahd ja Kuhma
umero
Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti 84. Tapansa mukaan Marstio veti illan aikana pari 40 minuutin settiä, jotka sisälsivät musiikkia miehen koko levytysuran ajalta. Törkeä pahoinpitely ei ole asianomistajarikos, ja siksi jupakkaa puidaan vielä käräjillä. Teossa mukana olleet ovat sopineet asian hänen kanssaan, eikä asianomistajalla ole vaatimuksia. Eniten Marstio nauttii esiintymisestä pienehköissä klubeissa ja baareissa. Laajennusosaan rakentuu lisäksi tiloja kokous- ja koulutuskäyttöön.
Suuren maksalaatikkovuoan hinnaksi muodostuu yli kolme miljoonaa euroa. Maksalaatikkovuoasta innoituksen muodoilleen saaneen Sahalahden tehdaslaajennuksen kinkkiset kohdat on kuitenkin saatu setvittyä, ja tilat on määrä
ottaa käyttöön aikataulun mukaisesti eli huhtikuussa. Ihan hieno siellä oli pelata. "Kun jonakin iltana oli miehistä pulaa, patenttivastaus kuului 'soitetaan Kotaselle', Jari Perkiö muistelee pelikaveriaan. Noin 1900 neliömetriä kokonaispinta-alaltaan oleva rakennus tulee antamaan tilaa tuotekehitysosastolle, teknologiakehitykselle ja suunnitelmien mukaan myös luovaan ideointiin. Mausteeksi maalia ja laattoja, ja lopuksi ripaus kalusteita", listasi pääurakoitsija Jorma Malm raaka-aineita "isien tekemälle maksalaatikolle" eli uudelle rakennukselle ruokatehtaan alueella. Miehistä viisi saa syytteen törkeästä pahoinpitelystä ja yksi lisäksi vahingonteosta. Sivu 2 Teräskuntoinen Jorma Kotanen kävi kovan taistelun rajua sairautta vastaan.
Rakennuksen vinot ulkoseinät ovat aiheuttaneet yllättävän paljon haasteita, myöntää Saarioisten logistiikka- ja tekniikkajohtaja Olavi Virtanen. Sivu 6
Harri Marstio teki ensimmäisen levytyksensä 30 vuotta sitten.. Yleisönosastolla kirjoittavan Miia Kinnarin mielestä huumeongelma johtuu siitä, että Kangasala siirtää ongelmatapaukset Sahalahdelle. Myös asunnolle aiheutetut vahingot on korvattu. Lindeman pääsi testaamaan liigatason vauhtia Uusi Lahti -cupissa. Sivu 15
B-juniori-ikäinen Ossi Lindeman pelasi Hakan edustusjoukkueessa Lahden perinteisessä suurhalliturnauksessa.
"Soraa, betonia, rautaa, onteloita, kattohuopaa, väliseiniä ja sopivasti vettä, sähköä ja ilmaa. Huumekauppias vaihtoi sakinhivutuksen jälkeen maisemaa. Malm Oy. Siksi kuljen mieluummin yksin, otan pari kitaraa ja vahvistimen mukaan, Marstio sanoo. Sivu 7
Sahalahtelaisporukka puuttui huumekauppaan oman käden oikeuksin
Joukko sahalahtelaismiehiä ojensi viime kesänä paikkakunnalle pesiytynyttä huumekauppiasta, jonka epäillään kaupitelleen aineita nuorille. Turnauksessa kolmanneksi sijoittunut Haka pelasi Lahden ja HJK:n kanssa tasan mutta hävisi kuopiolaisille. Hän ymmärtää yhteisöä, joka halusi puuttua tilanteeseen, muttei lehteä, joka julkaisi yhden pahoinpitelystä epäillyn nimen jo ennen asian oikeuskäsittelyä. Sitä roudaamisen hässäkkää ei oikein näin vanhemmalla iällä meinaa jaksaa. Tammikuun lopussa pälkäneläinen sovitteli ensimmäistä kertaa ylleen Hakan edustusjoukkueen pelipaitaa. Sahalahtelaisten mukaan huumeita kaupiteltiin kesällä avoimesti keskellä päivää. vuosikerta Numero 10 - Maanantai 6.2.2012 Irtonumero 2 sis.alv.
Maksalaatikko saavutti harjakorkeuden Sahalahdella
Pälkäneläisväriä Hakan paidassa
Kesällä 17 vuotta täyttävä Ossi Lindeman nousi viime vuonna Hakan A-junioreiden SMsarjamiehistöön. Laajennusosan harjannosta-
jaisia vietettiin perjantaina kauniissa, mutta kipakassa pakkassäässä. Teen noin 80 keikkaa vuodessa. Epäillyt lukivat syytteen nostamisesta lehdestä; he eivät vielä viime viikolla olleet saaneet tietoa siitä, että asia etenee käräjille. Lindeman taisteli koko ottelun KuPS:ia vastaan ja toisen jakson FC Lahtea vastaan
Kuuluit erottamattomana osana Pälkäneen lentopalloelämään 1960-luvun lopusta lähtien. "Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Mutta tulla kaikkinensa valoon, tuoda ja tulla esiin sellaisenaan, tuli mitä tuli, on jo vapautta. Olin silti halunnut lähteä kävellen pienen matkan toisten luo. Siitä tuli ikään kuin automaatio. asiasta. Siinä vaiheessa mielenkiintoni keskittyi jonkin aikaa aivan toisenlaisiin asioihin. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään, mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. 1.2012 Pälkäne
Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Kävit vielä syyskuussa seuraamassa meidän harjoitusottelua ja ilmoitit palaavasi treeneihin heti kun olo hiukan kohenee. Siihen nähden oli melkoinen yllätys, kun punainen kortti nousikin minulle. Pelasit miesten sarjaotteluita peräti kuudella vuosikymmenellä. iltaa väliin. Kun jonakin iltana oli miehistä pulaa, patenttivastaus kuului "soitetaan Kotaselle". Lämmin kiitos osanotosta.
Vähäisen asiakasmäärän vuoksi olemme valitettavasti joutuneet lopettamaan toimintamme Pälkäneellä.
Valoon
Viime Tapaninpäivän illansuu on mielessäni epätodellisen tuntuisena. Sait minut miettimään ja muuttamaan mieleni. Olenkohan koskaan siihen ihmisen edessä uskaltanut. Moitimme herkästi toisiamme ja muita, ellei peli kulkenut. Muistoa kunnioittaen Pelikaveri ja ystävä Jari Perkiö
Avoimet ovet Evolla
La 11.2.klo 1014, Saarelantie 1, 16970 EVO Koko perheen tapahtumassa esitellään metsäalan koulutusta (perustutkinto ja ammattikorkeakoulu) ja opiskeluympäristöä. Teillä oli erittäin lämmin ja tasapainoinen Muut pääsivät vuosikaudet valmiiseen suhde. Olin todella yllättynyt. Terhi-vaimosi huomasi, kun yritit vuorolle ja viritit verkon paikalleen omasta vilkuilla salaa kelloasi. Nyt meillä on kaunis, valkoinen talvi pakkasineen. Tämä oli sinun ansiotasi. Näin jälkikäteen ajateltuna tuntui oudol Lähde vaan, niin ehdit vielä pelaamaan, ta, että sama mies teki tämän homman aina. Palasin ryhmään seuraavana viikonloppuna. Muistan elävästi, kuinka saavuit aina enTarina kertoo vierailustasi synnytyslaisimmäisten joukossa maanantai-illan peli- toksella. Ilmeisesti tuumasit, että näin päästään nopeammin pelaamaan. Sinulla oli aina palava halu lempiharrasOpin tuntemaan sinut 1980-luvun alussa len- tuksesi pariin. Pälkäneen lentopallon suuri mies Jorma Meidän tiemme erkanivat aivan liian aikaisin. Siinä vasta näemme oman eksymisemme etäälle. Sivuutin olankohauksella valmentajan ja joukkuekavereiden houkuttelun. Lepää rauhassa. Haukuista huolimatta olimme ylimpiä ystäviä pian ottelun päätyttyä. Toimit välillä myös pelaajavalmentajana ja otteluvalmentajana. Rakkaudella muistaen Terhi Timo ja Jenni Kimmo Sami ja Hanna äiti sisarukset perheineen sukulaiset ystävät ja lentopallokaverit Enkeli papan ohi kulki, hiljaa papan silmät sulki. Kulku Tapaninpäivän pimeässä tuulitunnelissa nousi nyt mieleen, kun luin Kynttilänpäivän tekstiä Johanneksen kirjeestä. on kysymys. Jää kuulematta varsinainen sanoma. Me pelikaverit kuuntelimme kateellisina hänen kehujansa. Silti otsalampun ohutta valokiilaa tuli pyöritellyksi tien varren puissa. Tuulta vasten oli kumarruttava tavallistakin alemmaksi. Tavallisesti Kynttilänpäivän tienoon sanontaa on tervehtinyt ilolla: Kevättä Kynttelistä! Nyt tunnustan ajattelevani paukkupakkasista huolimatta: Ei ihan vielä kevättä! Vastahan tämän talven saimme. Hän tiesi heti, mistä aloitteestasi. Nyt voin vain toivoa, että sinulla on kaikki hyvin taivaskodissa. 2
Rakkaamme
Maanantai 6.2.2012
Jorma Juhani KOTANEN
* 18.11.1953 Saarijärvi 21. Pelaaminen ei kiinnostanut tippaakaan. Vettä satoi vaakasuoraan ja voimalla. Et halunnut jättää yhtään pelitopallon kautta, kuinkas muutenkaan. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljoa pyytänyt, vaan kaikkesi annoit. Jumalan Sana on paljastava valo. Muistan lämpimästi, kuinka neuvoit poropeukaloa autoasioissa. Kannoimme kaksistaan päävastuun joukkueen nostopelistä lähes kymmenen vuotta. Ymmärsimme molemmat, että peli on peliä ja elämä elämää. Olit aina valmis tulemaan harjoituksiin auttamaan senkin jälkeen, kun ryhdyit keskittymään ikämiespeleihin. Kaatuuko joku noista huojuvista. Rajamiehenkin rooli tuli tutuksi. Valon määrän vaihtelu pysyy ennustettavan vakaana kaikkialla, vaikka planeetan säät tuntuvat välillä sairastuneen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Jorma arvosti sinua yli kaiken ja toi pöytään, mutta et tehnyt koskaan numeroa sen ilmi omalla tavallaan. vaimosi sanoi. Raamatun sanassa voi kuulla ensin vain tuomion ja vaatimuksen äänen. 1:5-7) On ällistyttävää, miten yksinkertainen on totuuden ja valon suhde, olipa kulttuuri, uskonto tai aika trendeineen mikä tahansa. Samalla sovimme, että liityt joukkueeseen huoltajaksi ja lähdet mukaan myös vierasotteluihin. Silloin Jumala jää tuomion sävyiseksi ja etäiseksi. Valitettavasti toivottua käännettä ei tapahtunut rukouksista huolimatta. KIRJA-ALE JATKUU KANGASALLA!
Keskusaukio 2, Kangasala · www.kangasalankirjakauppa.fi Avoinna ma-pe klo 10-18, la 10-14
Jorma Kotasen muistolle
On vaikea ymmärtää, ettet sinä hyvä ystäväni ilmesty enää koskaan tuttuun yläasteen saliin. Siihen voikin sitten sanoa sisimmän maisemista: Kevättä!
Lämpimät kiitokset kaikille asiakkaillemme.
Irja-Liisa, Jorma ja Antti Pyykkönen
Helvi Jousmäki eläkepappi Sappeesta
P.S. Siiri ja Joona Siunaus toimitettu. On kuin pimeässä kurkistelisi otsalampullaan uhkaavasti huojuvia puita. Mutta sanonta kertookin valosta. Kotanen on poissa. Olimme kumpikin kuumaverisiä kavereita. Raju sairaus vei voiton sitkeästä taistelusta huolimatta. Ajattelimme, että näin saat muuta ajateltavaa vaikeassa tilanteessa. Sen jälkeen meistä tuli entistä läheisempiä ystäviä. Jorma oli ylpeä siitä, kun pakkasit aina hänen pelikassinsa. Et unohdu mielestäni ikinä. Muistan elävästi, kun ohjasit Mersusi meidän pihaan yhtenä kauniina syyspäivänä. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä." ( Joh. Ulkona oli kirjaimellisesti säkkipimeää. Muuta ei tarvita kuin kumartuminen samaan rukoukseen, jota on hapuiltu sukupolvesta toiseen: "Jeesus Kristus, Jumalan Poika Vapahtaja, armahda minua syntistä ihmistä!" Hänen viestinsä voi lukea tuosta muutamaa riviä ylempää Kynttilänpäivän tekstistä.. Mielestäni olit jopa vielä tulisieluisempi kuin minä. Silloin olimme valmiita antamaan sakinhivutusta yhdessä Tuuloksen pelin tuomarille.
Hieronta auttaa!
Mervin
LIHASHUOLTAMO
Mervi Mäki, koulutettu hieroja/ urheiluhieroja Puh 044 3222 419, Tursolantie 459, Sahalahti
Kysy myös kotikäyntejä!
www.lihashuoltamo.fi
· Poistaa kuollutta solukkoa · Sopii rosacea-couperosaiholle · Sopii herkälle iholle · Parantaa pintaverenkiertoa · Puhdistaa ihoa · Tuo iholle happea · Ihosta tulee energisempi ja tasaisen kuulakas
Dannè Quick Peel Morsiamen äidin KASVOHOITO
85
P.S. Tämä hoito sopii myös miehille!
Ajanvaraus (03) 213 2211 Rautatienkatu 12 www.tampereenkauneushoitola.
Se katutason kiva pikkukauppa.
Voi olla, että olisin jättänyt lentopallon jo 1980-luvun lopussa ilman sinua. Sellaiseksi voi kääntyä myös tuo Johanneksen kirjeen katkelma. Muistan lämpimästi, kuinka annoit kyytiapua pojilleni useita kertoja. Otimme homman tosissamme. Valoon voidaan tosin tuoda myös laskelmoidusti asioita, osatotuuksia. Ohjelmassa työnäytöksiä, nokipannukahvia sekä makkaranpaistoa.
EVO
N
METSÄOP
RAL P H
US ET
Sieltä vietiin tummansininen Lynx Yeti Pro, jonka rekisterinumero on 503 OE. Suomen Kuvalehti julkaisi tammikuussa selvitykseen liittyvän kuntajakokartan. Kankaanmaan- ja Yrittäjäntietä ajanut varas koukkasi Yrittäjäntiellä tien laidalle, kun vastaan tuli rekka. Sen rekisterinumero on 591 CO. Kolme vuotta sitten Pälkäneelle ostettu 973-kuutioinen Yamaha Viking on vuoden 2006 mallia. Kuntia kuullaan myös aluekierroksella, joka käynnistyy helmikuun puolivälissä Joensuusta. Kunnat antavat esityksestä lausuntonsa huhtikuun puoliväliin mennessä. Suuremmalla kuntakoolla pyritään turvaamaan laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset palvelut ja vahvistamaan kuntien taloutta. Sen mukaan Pälkäneestä ja Kangasalasta tulisi osa suur-Tamperetta. Nämä kunnat selviäisivät todennäköisesti vielä seuraavasta taloudellisesta iskusta, mutta ajautuvat edellisen kuntajoukon (toimintaansa sopeuttaneet kunnat) kanssa samaan asemaan. 03 4584 0250 www.aitosp.fi. Matka jatkui Isokankaantielle, jossa kelkka ilmeisesti lastattiin henkilöauton vetämään peräkärryyn. Hallituksen tavoitteena on, että uudet kunnat aloittaisivat vuoden 2015 alusta. 8.30-17. Kuntauudistusta valmistelevan työryhmän tilaaman selvityksen tekivät hallintotieteiden tohtori Eero Laesterä ja järjestelmäasiantuntija Tuomas Hanhela. Pirkko on tavattavissa konttorilla 9-13. Työkelkassa on isompi moottori ja leveämmät telat kuin harrastuskelkoissa. Varkaat ovat kolunneet samoihin aikoihin kelkkatalleja muuallakin Suomessa. lämmitysjärjestelmämahdollisuuksista ja taloyhtiöiden energiavaihtoehdoista. maaliskuuta. Seinäjoella murtauduttiin samana yönä liikuntatoimen varastoon. Viime viikolla julkaistussa raportissa todetaan, että nykymenolla ainakin kolmannes kunnista ajautuu suuriin taloudellisiin vaikeuksiin jo vuoteen 2020 mennessä. rakennuspeltityöt
ENERGIANEUVONTAPISTEESSÄ voit kysyä mm. Jos jostain ei löydy kelkka lainaan lopputalveksi, niin pahimmillaan Onkkaalan latuverkoston hoidosta joudutaan tinkimään.
LOPPUUNMYYNTI
JATKUU...
Liisantie 2, p. 0400 484 039/0400 821 720
LUOPIOINEN, Keskitie 16 | Puh. Tällainen yhdistelmä nähtiin hieman myöhemmin yöllä Luopioistentien suunnalla. Myös Eero Laesterän ja Tuomas Hanhelan kuntatalousselvitys löytyy sivustolta.
Miten Pälkäneen ladut hoidetaan?
Kunnan moottorikelkka varastettiin viime viikolla
Pälkäneen hiihtolatujen hoidossa voi olla lähiviikkoina ongelmia, sillä kunnan moottorikelkka varastettiin viime viikolla. Messuilla mukana yli 30 energiaratkaisutoimittajaa!
neuvot kodin valaistuksen suunnitteluun. Selvityksessä kunnat jaetaan
kuntien talouden kehitysvaiheiden perusteella viiteen erilaiseen tyyppiin: vaikeutuvan talouskehityksen kunnat, kasvavien kaupunkiseutujen kunnat, toimintaansa jo sopeuttaneet kunnat, kuntaliitoskunnat sekä valtionosuudesta riippuvaiset kunnat. Pälkäneen liikuntasihteeri Petri Ketola ei vielä osaa sanoa, miten latujen hoidosta selvitään lopputalven ajan. Liitoksen seurauksena voidaan pelastaa peruspalvelut ja saada palveluverkko sellaiseksi, jonka kokonaisuus pystyy ylläpitämään. 03-377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala Avoinna: ma-pe 10-17, la 10-13 tai sopimuksen mukaan! www.kangasalankemikalio.fi
KANGASALAN
860 90 13
(10,70)
aja. Lausuntokierroksen jälkeen hallitus linjaa kuntauudistuksen jatkon ja määrittelee rakenneuudistusta ohjaavan rakennelain sisällön eli erityisesti vahvan kunnan kriteerit ja toteuttamistavan. Varkaat olivat tunkeutuneet Kankaanmaan teollisuusalueella sijaitsevalle kunnan varikolle tiistain ja keskiviikon välisenä yönä rikkomalla autotallin ikkunat. Aitoossa on kelkka, mutta työ käy aika hankalaksi, jos sitä aletaan kuljettaa edestakaisin. Varastettu kelkka on "työkelkka", joka maksaa uutena noin 12 000 euroa. Maanlaajuisella kuntauudistuksella tavoitellaan vahvoihin peruskuntiin pohjautuvaa elinvoimaista kuntarakennetta. Tarkoituksena on, että myös sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut ja niiden rahoitus siirtyisivät uusien, isompien kuntien vastuulle. Kuntauudistustyöryhmän mukaan kartta ei ollut lopullinen esitys.
Kolmannes kunnista vaikeuksissa 2020
Pälkäneläinen Eero Laesterä on ollut laatimassa kuntien talousselvitystä, joka toimii kuntarakenneselvityksen tausta-aineistona. Ja yleensä kelkkaa tarvitaan Aitoossa ja Pälkäneellä samaan aikaan. Laskelmat kuntien talouskehityksestä on tehty vuosien 1997 2010 toteutuman perusteella. Maanantai 6.2.2012
3
Pälkäneläinen Eero Laesterä laati talousselvityksen kuntauudistustyöryhmälle
Kuntauudistus saapuu kuntien pureksittavaksi
Kunnat saavat tällä viikolla pureksittavaan kuntaliitosselvityksen. Kelkka oli vakuutettu, mutta uutta päästään hankkimaan aikaisintaan kuukauden kuluttua, jos varastettua ei ole siihen mennessä löytynyt. P. infrapunaelementit ja poreamme.
MESSUT AVOINNA
Tervetuloa kahville 9.2.2012 Aidon palvelun pankkiin!
Tule tutustumaan uuteen toimitusjohtajaamme Pirkko Ahoseen. Kahvitarjoilu koko päivän.
VALAISTUSKLINIKALTA
TUOTETALON uutuutena saunan
PESU KLO 1017
Tervetuloa!
Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
Suoraan varastosta itseasentajalle:
Lumiesteet - Kulkusillat - Tikkaat Tilauksesta itseasentajalle konesaumarivipellit!
Kotitalousvähennys!
Kysy myös muista remonteista!
Pasi Ojanperä 0400-821 720
Verstas avoinna: ark. Tällaisia kuntia voisivat olla esimerkiksi Pirkanmaan kunnista Pälkäne ja Orivesi, jotka molemmat ovat sopeuttaneet, mutta sopeuttamisen varaa on vielä vähän jäljellä".
Pälkäne ja Kangasala mainitaan selvityksessä myös kuntina, joissa palvelurakenteen sementointi on vaikeuttanut talouden sopeuttamista: "Vaikeaa päätöksenteko tulee olemaan niissä kuntaliitoskunnissa, joissa kunnat ja kuntalaiset ovat lähteneet liitokseen uskomalla siihen, että liitoksen seurauksena 'maailma pelastuu'. Olen soitellut kelkkakauppiaita läpi, mutta ei heillä ole latujen ajamiseen soveltuvia kelkkoja vuokrattavana. (03) 377 2607 ti-pe 10-18, la 10-14
Colour Elixir
UPEA HUULIPUNA
talvikuiville huulille Ageless Elixir korjaava seerumipohjainen
MEIKKIVOIDE
KEMIKALIO
Annukka Lintulahti, p. Julkaistuun raporttiin ei ole sisällytetty kuntakohtaisia lukuja. 12 )
(16,70)
Pälkäneen Rakennuspelti Oy
Alikyläntie 10, Pälkäne
www.palkaneenrakennuspelti.palvelut.shl.fi
RAKSA vai REMPPA?
HYÖDYLLISIÄ SEMINAAREJA
Messuisäntänä LA ja SU Jorma Piisinen
Kotitalousvähennys!
Idea ja ohjeet Ideat ja ohjeet messuilta! h
10.12.2.2012
Sunnuntain
Timo Harja
a mukana
kainen!
alan ammattilaisille ja oman kodin rakentajille.
VARAA KEVÄÄN/KESÄN KATTOREMONTIT! Teemme myös:
· · · · konesaumarivipeltikatot kattoremontit piipunpellitykset sadevesijärjestelmät ym. Tämä toteutuu myös yksinkertaisissa pariliitoksissa, joissa esimerkiksi paremman väestörakenteen kunta liittyy heikomman väestörakenteen taantuvaan kuntaan (Pälkäne ja Luopioinen; Kangasala-Kuhmalahti), ja heti liitoksen toteuduttua toinen osapuoli unohtaa liitoksen perusteen ja alkaa odottaa kaiken jatkuvan kuten ennenkin."
Kuntien talouden kehittyminen 19972024
Eero Laesterä Tuomas Hanhela
Kuntauudistuksen valmistelumateriaalia on koottu osoitteeseen www.kuntauudistus.fi. Pälkäne toimii kuitenkin selvityksessä esimerkkeinä kunnista, jotka ovat jo sopeuttaneet talouttaan: "Osa kunnista on sopeuttanut toimintaansa, mutta sopeuttamisen varaa on vielä. Tampereella kuntauudistusta esitellään 7. Laesterän laatiman painelaskelman mukaan lähes sadan kunnan tuloveroprosentti olisi silloin yli 23:n. Sininen Yamaha Viking -moottorikelkka oli ajettu tallista ulos noin kahden aikaan yöllä. Tämä edellyttää välttämättä, ja väistämättä, tilannetta, jossa palvelurakenne kehittyy kirkko keskelle -kylää periaatteella. w w w.astarakent
fi
SÄHKÖURAKOINTIA
· Kaikki sähköasennukset · Sähköjärjestelmien kuntotarkastukset · Vikakorjaukset · Teollisuuden sähkötyöt
HEAVY SÄHKÖ OY
Kollolanraitti 41, 36640 Iltasmäki Jari Nyman Lauri Nyman 0400 461011 040-5393811 PYYDÄ TARJOUS niin pieneen kuin suureenkin sähköurakkaan!
heavysahko@gmail.com www.heavysahko.fi
Ammattitaitoista
Kympin kortti!
Sisäänpääsy S-Etukortilla 10
(norm
Kun Milja sitten näki veljensä, hän totesi, että kyllä tuokin sopii, Elja Pyykkö kertoo.
Rauhallinen tulokas
Äidin mukaan uusi tulokas on luonteeltaan niin rauhallinen, että välillä sen olemassaoloa ei meinaa lainkaan muistaa. Tuleekin mieleen, että onko kyseessä sittenkin joku vakavampi ongelma. Lisäksi tämä vuosi on MLL:n tukioppilastoiminnan 40. Ryhtyipä jackrusselinterrieri Pimu kunnon empaattiseen ulinaankin, kun kuuli Ukkelin puhkeavan itkuun. Paakku nukkuu paremmin vähän viileässä kuin lämpimässä. Innoissaan uudesta vauvasta ovat myös perheen koirat Pimu ja Pikkumyy. Se kävi lähes koko raskausajan nuuhkimassa vatsaani ja katseli sitten kysyvästi silmiini. 3. Nella huuteli, että moikka Ukkeli, täällä on sun isosiskos, Penttilä nauraa. Myy tiesi selvästi, että olen raskaana. Miljaa itseään puolestaan tituleerattiin ennen virallista nimenantoa "Vaakuksi", joka on toinen ohjelman ankoista. Ratkaistuista kanteluista neljäsosa koski toimeentulotukea. Yhtä pöyristyttävää on, että jos laitoksella yksi pumppu rikkoutuu, koko laitos on pysäytettävä. Uusia tulokkaita kävivät tapansa mukaan tervehtimässä myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisten yhdistysten puheenjohtajat.
Luopioisten puolelta Ukkelin luona vieraili Outi Helminen-Järvinen. Seuraavaksi eniten kanneltiin lastensuojelusta, kotipalveluista ja vanhustenhuollosta. Tämä vuosi on haasteellinen hallitukselle, sillä tämän vuoden jälkeen hallituksesta jää pois vanhoja konkareita ja tarvittaisiin uusia innokkaita mukaan, Numminen mainitsi.
Sisaret ihastuivat pikkuveljiin
Vielä virallista nimeään odottava Ukkeli on ensimmäinen Pälkäneelle tänä vuonna syntynyt lapsi. Ja mitä kovempi metakka, sitä paremmat unet. (Diplomi-insinööri Arto Hievanen Turun Sanomissa sikäläisestä tekopohjavesihankkeesta)
Pälkäneen vuoden 2012 ensimmäinen vauva syntyi Kirsi-Marja ja Markku Penttilän perheeseen. Sitten kun se vähän siinä nukkuessaan äännähtää niin sitä vasta muistaa, että ai niin, tuollainenkin täällä on, Marja Pyykkö naurahtaa. Valituksia on vieläkin vireillä. Valtaosa terveydenhuollon valvonta-asioista oli hallintokanteluita, joita vuoden 2011 aikana tuli yhteensä 198 kappaletta. Sähkökatkojen varalta olisi ollut välttämätöntä varustaa laitos varavoimakoneella. Hän toivotti perheen tervetulleeksi muun muassa maanantaiseen perhekahvilaan ja keskiviikkoiseen iltaperhekahvilaan. (Entinen jääkiekkoilija Jyrki Lumme Iltalehdessä)
Tehtäväkuvaus
Neljävuotias Niki meni naapurin pariskunnan luo, kuten tapansa on aamupäivisin tehdä. Pienemmissäkin laitoksissa pumpuille on varapumput joko varaston hyllyllä mutta yleisimmin valmiiksi asennettuna. Länsiylämaanterrieri Pikkumyy on vielä ystäväänsäkin suojelevampi. juhlavuosi ja niissä puitteissa järjestetään yhteiskoululle toimintaa ensi syksynä. Suurin osa viime vuoden kanteluista kohdistui lääkärien toimintaan. Pälkäneen yhdistyksen Virve Numminen puolestaan kävi ihailemassa Laitikkalaan syntynyttä Paakkua. Mutta komeat ovat mitat myös Laitikkalan kylään samaisena päivänä syntyneellä "Paakulla", joka ylsi syntyessään 4050 gramman painoon ja 54 senttimetrin pituuteen. Näin joskus tapahtuu, mutta huolimattomasta työstä on tällöin kysymys. -Leena Turusta
2-vuotias Nella silittää hellästi "Ukkeliksi" kutsutun pikkuveljensä päätä. Tyttö suunnitteli jo valmiiksi lelut, mitä hän
Tenavien suusta kuultuja viisauksia joka aamu Ajatusten aamiaisessa, jonka kokkina toimii Aitoon vapaa-ajanasukas Juhani Töytäri. 4
Maanantai 6.2.2012
Terveydenhuollon kantelu- ja valvonta-asioiden määrissä ei Länsi- ja Sisä-Suomen toimialueella tapahtunut viime vuonna suuria muutoksia. Maailmaan Paakku tupsahti viittä tuntia Ukkelia myöhemmin. Toimitusjohtaja kertoo myös, että laitosta on ajettava kokonaisuutena eli yhden pumpun rikkoutuminen estää koko laitoksen toiminnan. Kanteluista noin puolet koski Pirkanmaata ja loput jakautuivat tasaisesti Vaasan ja Jyväskylän toimipaikkojen kesken. Näistä noin puolet koski hoito- tai menettelytapavirheitä. Äiti Kirsi-Marja Penttilä muistelee Nellan jutelleen veljelleen jo vatsan lävitse. Lue lisää ja liity mukaan: www.positiivarit.fi
Elja ja Marja Pyykön "Paakku" on rauhallinen tapaus. "Pesee hampaita ja juo kaljaa", oli jämpti vastaus. Molemmat huolestuvat heti, jos vauva ääntelee poikkeavalla tavalla. Naapurin isäntä tiedusteli Nikiltä mitä tämän isä tekee. Molemmat koirat pitivät myös tarkkaavaista vahtia, kun lastenneuvolan terveydenhoitaja Helena Romu kävi tarkistamassa uuden tulokkaan mitat.
antaisi sisarelleen. Isosisko Milja toivoi aluksi sisarta, mutta kertoo jo "hyväksyneensä" veljen.. Isä Markku Penttilä kertoo, kuinka tytön kädet ja jalat tärisivät sairaalan käytävällä innostuksesta, kun hän tiesi pian näkevänsä uuden veljensä. Ensimmäinen käyttöön ottoon liittyvä ongelma oli bakteereiden joutuminen putkistoon. On täysin käsittämätöntä, että 300 000 ihmisen vesihuolto on noin huonosti varmistettu. Parempaa vettä emme ole kunnolla päässeet maistamaan. Eritoten hornetin ja imurin äänet tuntuvat rauhoittavan pikkumiehen, vanhemmat kertovat. Isosisko Nella ei meinaa saada tarpeekseen veljen pussaamisesta ja halaamisesta. Perinteinen viime vuonna syntyneiden lasten tapaaminen on sitten maaliskuussa ja Talvirieha laskiaissunnuntaina. Pirkanmaalla valtaosa kanteluista on Tampereelta. Määrä noudattelee edeltävän vuoden tasoa. Molemmat myös nuuhkivat ja nuolevat vauvaa innokkaasti. Jos innokkuutta löytyy, ehkä jo tälle keväälle saamme jotain aikaiseksi, Numminen kertoili Yhdistyksen hallituskin on muuttanut hieman muotoaan. Voihan olla, että sillä on niin tarkka vaisto jo siksi, että se on itsekin äiti, Kirsi-Marja Penttilä pohtii. Sitten seurasi myrskyn aiheuttama sähkökatkos ja nyt viimeksi pumpun rikkoutuminen. Ulkonakin Paakun kanssa on jo ehditty piipahtaa. Sosiaalihuollon kanteluita eri alueilta tehtiin vuoden 2011 aikana yhteensä 159 kappaletta ja ratkaistua saatiin 169 asiaa. Paakun vanhemmat Marja ja Elja Pyykkö kertovat, että alun perin Milja odotti kovasti itselleen siskoa. tammikuuta syntyneen aitoolaisen mitat ovat komeat 3730 grammaa ja 52 senttimetriä. Uudet hallituksen jäsenet ovat Irina Pesola ja Marika Heikkilä. Käsittämättömiä lauseita. Huomautuksia, huomion kiinnittämistä tai muuta hallinnollista ohjausta annettiin vajaassa 40 %:ssa kanteluista. Vastaavasti kanteluita ratkaistiin 202 kappaletta. Kutsumanimensä Paakku sai 4-vuotiaalta sisareltaan Miljalta, jota halusi veljeään kutsuttavan lastenohjelma Tomi Traktorin Paakku-ankan mukaan. Yli kolmanneksessa kanteluista oli päätöksenä huomautus, huomion kiinnittäminen tai muu hallinnollinen ohjaaminen. Myös perheen koirat ovat rakastuneet uuteen tulokkaaseen.
Pälkäneen vuoden ensimmäiset lapset syntyivät samana päivänä:
Kirsi-Marja ja Markku Penttilän "Ukkeli" ehti maailmaan viisi tuntia ennen Elja ja Marja Pyykön "Paakkua"
Krist a Kait asuo
Eikös sitä niin sanota, että faktat pilaavat hyvän lehtijutun. (Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto)
Vaikeudet jatkuvat edelleen
Valvomo ei tule venevalkaman puolelle, vaan tontin toiseen päähän. Kunnassa oletetaan, että valittajia hiertävät samat asiat, joihin he ovat puuttuneet myös Tommolan kaavasta valittaessaan. Pälkäne muistuttaa, että Valkeakoski ottaa juomavetensä Mallasvedestä, ja siksi jätevedenpuhdistuksen tehostamisella on suurta merkitystä alapuoliselle vesistölle. Nyt vaarana on, että rakennustöiden viivästyminen ja mahdolliset korvaukset nostavat hintaa entisestään.
Kolme puhdistamoa vetelee viimeisiään
Lähes 40 vuotta palvelleen puhdistamon saneerauksesta ja laajennuksesta sovittiin reilut viisi vuotta sitten Pälkäneen ja Luopioisten kuntaliitoksen yhteydessä. Ei puhdistamoa oikein voi viedä kallion päälle, vaan rakennukset pitää sovittaa kapealle rantakaistaleelle, Esko Arasalo sanoo. Investointiavustusta myönnettäessä hankkeen kokonaiskustannuksiksi arvioitiin 1,7 miljoonaa euroa. 1
ASEMAK
AP
AO
2 514 300
VL
RA
452
3
LV
SA VE
LV
VESANIEME
NTIE
JUKANPOLKU pp
II e=0.20 1
pp
AO
450 VL
sr
4
II e=0.20
AO 3
/s
447
le
2
M NIE TIE EN
Jäteveden puhdistamo
VL
1 4 3
1
2 514 300 6 801 800
451 400 AP/s
I Tommolan 80 "pikkupappila" t
sr II
pp
/t
7
II e=0.20
AO
2
446
2
VL
1
44
3
MÄKELÄNTIE
6
M TO
Vaarassa talous ja ympäristö
Hallinto-oikeus ei ole kieltänyt puhdistamon valvomon rakennustöiden aloittamista. kuitenkin, ettei viivästys ollut johtunut kunnasta, ja ensimmäinen 359 000 euron erä avustusta on jo tilitetty kunnalle. Puhdistamon saneerauksen aikataulu on tiukka, ja pienikin viivästys töiden aloittamisessa uhkaa venyttää hankkeen valmistumista. Rakennuslautakunta käytti sille kuuluvaa harkintaa, ja salli poikkeamisen, koska naapurina on vain yleistä aluetta, jota käytetään veneiden säilyttämiseen. Hallinto-oikeus ei kuitenkaan tietänyt täytäntöönpanokiellon määrätessään, että kunta on teettänyt hajuselvityksen VTT:llä. Hänen mukaansa kunta voisi vaikka lunastaa Tommolan pikkupappilalle kuuluvan kapean kaistaleen. Aitoon puhdistamolla alkavat tulla käyttövuodet täyteen, Sappeen puhdistamo puolestaan jää pieneksi, kun matkailualue kasvaa. Suunnitelmien mukaan valvomo rakennettaisiin vasta loppuvaiheessa, koska sen tieltä on ensin purettava lietteen vastaanottopiste. Maanantai 6.2.2012
5
Jätevedenpuhdistamon rakennus luvasta tehty valitus voi koitua kalliiksi Pälkäneen kunnalle
Oikeus kielsi aloittamasta puhdistamo remonttia
Tommi Liljedahl
Pälkäneen Tommolan jätevedenpuhdistamon saneeraus ei etene kovin onnellisten tähtien alla. Kun urakkasopimuksia kuusi vuotta myöhemmin allekirjoitettiin, hinta oli noussut kolmeen miljoonaan. Nyt puhdistamon rakennusluvasta tehty valitus uhkaa viivästyttää kolmen miljoonan euron hanketta. Jos kolmen miljoonan euron hanke ei käynnisty sovitulla aikataululla, kunta voi joutua maksamaan urakoitsijoille suuria korvauksia.
II e=0.20 5
AO
t
4
445
M TO
3
VESAN
MO N LA
MO
LAN
TIE
125
TIE
pp/
II
e=0.2
Kun uusittu jätevedenpuhdistamo saadaan käyttöön, Pälkäneveden jätevesikuormitus loppuu kokonaan ja Mallasveden kuormitus vähenee. Viime viikolla kokoontunut tekninen lautakunta sekä tänään asiaa käsittelevä kunnanhallitus vaativat, että täytäntöönpano-
kielto kumotaan välittömästi, ja kunnan sekä vesistön kannalta erittäin tärkeää hanketta päästäisiin jatkamaan saman tien. Asukasvaste kasvaa, kun
z
lv 5
II e=0.20 4
AO
II e=0.20
VESA NIEM
AO 449 1
ENTIE
2
j
1 2 1
II e=0.20
AO 448
Tommolan pikkupappilan omistava kuolinpesä on valittanut Tommolan kaavasta, joka toisi jätevedenpuhdistamolle johtavan tien varteen 25 pientalotonttia. Kyse ei ole mistään uimarannasta, jonka virkistyskäyttö vaarantuisi puhdistamon vuoksi, vaan pikemminkin veneiden säilytyspaikasta, Arasalo sanoo. Jos rakentaminen aloitettaisiin siitä, meidän pitäisi järjestää lietteen vastaanotto vuodeksi jotenkin muuten. Valtionhallinnossa katsottiin
Pikkupappilan perikunnan valitus kaatoi Tommolan kaavan
Hajuhaitat on selvitetty
Pälkäneen kunnanjohtaja Esko Arasalo on juristi, mutta hänellä on silti vaikeuksia laatia vastaus valitukseen, jonka Tommolan "pikkupappilan" omistajat ovat hallinto-oikeuteen jättäneet. Kolmen miljoonan euron hankkeen urakkasopimukset allekirjoitettiin alkuvuodesta, ja pitkään valmistellun saneerauksen piti alkaa saman tien, jotta uudistettu puhdistamo voitaisiin ottaa käyttöön ennen vuodenvaihdetta. Reilu viikko sitten Hämeenlinnan hallinto-oikeus yllättäen kielsi rakennuslautakunnan päätöksen täytäntöönpanon. Siksi kunnan piti hakea puhdistamolle uusi ympäristölupa. Kunta vei asian sinne, koska sen mielestä alkuperäisen luvan typenpoistovaatimukset olivat kohtuuttomat. Tekninen johtaja HannaKaisa Lahtisalmi sanoo, ettei rakentamista kannata aloittaa valvomosta. Puhdistamosaneeraus liittyy laajaan vesihankkeeseen, jonka toinen vaihe alkoi loppuvuodesta, kun Aitoon ja Pälkäneen keskustan välille alettiin rakentaa
Valtion avustuksesta on saatu jo puolet
Luvan odottelu oli vienyt niin kauan, että Pälkäneen ja Luopioisten kuntaliitoksesta ehti kulua viisi vuotta ennen kuin töihin päästiin. Valittajat eivät halunneet kommentoida jupakkaa julkisesti, koska oikeuskäsittely on kesken.. Asiakirjoja on niin paljon, ettei tässä oikein tiedä, mihin pitäisi vastata. Näin säästytään viimeisiään vetelevien Aitoon ja Sappeen jätevedenpuhdistamoiden saneeraukselta. Urakkapapereita allekirjoittamassa Samuli Halkosaari Skanskasta, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Jukka Lindfors, Jyri Pelkonen Pöyry Oy:stä ja tekninen johtaja Hanna-Kaisa Lahtisalmi. Typenpoistoon liittyvä lämpimän ajan nitrifikaatio vaatii altailta tietynlaista kokoa, Arasalo sanoo. Kunnanvaltuusto hyväksyi kesällä 2009 kaavan, joka tuo jätevedenpuhdistamolle johtavan tien varteen ja Tommolan pelloille 25 uutta pientalotonttia. Tommolan pikkupappila palveli aikanaan kappalaisen ja kanttorin virka-asuntona. Loput maksetaan, kun hanke on valmis. Kunta korostaa hallinto-oikeudelle toimittamassaan lausunnossa, että puhdistamosaneerauksen pitkittymisestä kärsisi sekä kunnan talous että ympäristö. Valituksissa on puututtu myös liikenteeseen ja meluhaittoihin. Siksi uhkana oli, että kunnalta jäisi saamatta kuntaliitoksen yhteydessä puhdistamon saneeraukseen saatu 0,7 miljoonan euron investointiavustus. Silloin astuu voimaan uusi ympäristölupa, joka edellyttää nykyistä parempaa puhdistustehoa. Rakennusjärjestyksen mukaan kuusi metriä korkea rakennus pitäisi rakentaa vähintään kuuden metrin päähän rajasta. vesijohtoja ja yhdysviemäreitä. Kunnanjohtaja Esko Arasalo epäilee, että valituskirjelmät ovat antaneet virheellisen kuvan myös puhdistamon naapurissa olevasta venevalkamasta. Nykyisin se toimii vapaa-ajan asuntona. Aitoon ja Sappeen jätevedet laajentavat Tommolan jätevedenpuhdistamon toiminta-aluetta. Puhdistamon sisällä olevien kompressoreiden hurinan voi kuulla ovelle saakka, mutta se ei kantaudu mihinkään, Arasalo sanoo.
6 802 000
UUTANANTIE
z
6 802 100
z
vv
VL
z
j
aj o
1
s-
1 s-
j
2
j
1
jo a jo
j
Mitoitus tulee ympäristöluvasta
Puhdistamon tontti on melko suuri, mutta käytettävissä on vähän tilaa. Vaadittu typenpoistotaso olisi tuonut kunnalle jopa parin miljoonan euron lisälaskun, vaikkei siitä asiantuntijoiden mukaan olisi vesistölle mitään hyötyä. Kuolinpesän omistama rakennus sijaitsee reilun parin sadan metrin päässä jätevedenpuhdistamosta. "Pikkupappilan" omistajat valittivat kaavasta, ja hallintooikeus kumosi sen, koska jätevedenpuhdistamosta mahdollisesti aiheutuvia hajuhaittoja ei ollut selvitetty. Valituskirjelmissä puututaan muun muassa laitoksen mitoitukseen. Kunnanjohtaja Arasalo korostaa, että laitos on suunniteltu tarkasti asukasvasteen mukaan. Siksi kunta toivoo, että hallintooikeus tekisi kiireesti välipäätöksen, jolla täytäntöönpanokielto kumottaisiin.
Urakkasopimukset jätevedenpuhdistamon rakentajien kanssa allekirjoitettiin tammikuussa. Jos uusittua puhdistamoa ei saada käyttöön vuodenvaihteeseen mennessä, kunta rikkoisi
myös silloin voimaan astuvaa uutta ympäristölupaa. Aitoon ja Sappeen jätevedet johdetaan Tommolaan, VL ja kunta sekä Sap453 1 peen matkailualue sRA I 2 kasvavat. Rakennuslupapäätöksen täytäntöönpanokielto estää kuitenkin rakennustöiden aloittamisen. Siksi hanke uhkaa viivästyä. Hajuhaitat nostetaan esiin myös puhdistamon rakennusluvasta tehdyssä valituksessa. Lopullinen lupa saatiin vasta korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Lisäksi urakoitsijat voivat esittää kunnalle korvausvaatimuksia, jos niiden miehet, koneet ja materiaalit seisovat. Korkein hallinto-oikeus helpotti keväällä 2010 antamassaan päätöksessä lupaehtoja typenpoiston osalta, ja laitoksen suunnittelu voitiin vihdoin aloittaa. 125 sa-1 Mitoitus tulee suoraan ympäristöluvan ehdoista. Nyt rakennuksen seinä on piirretty neljän metrin päähän rajasta. Puhdistamon lähistöllä sijaitsevan Tommolan "pikkupappilan" omistajat ovat kuitenkin valittaneet puhdistamolle syksyllä myönnetystä rakennusluvasta ja töiden aloitusluvasta. Kun vanhan Pälkäneen ja Luopioisen vesi- ja viemärijohdot saadaan yhdistettyä, voidaan Aitoon ja Sappeen jätevedet johtaa Tommolan puhdistamolle
Marstio liittyi hetkeksi Quipsnimiseen bändiin, jonka riveissä vaikutti muun muassa entinen Hurriganes-kitaristi Albert Järvinen. Talon isäntä puolestaan on rauhallisen luonteinen. Yhtye ei kuitenkaan noussut kunnolla siivilleen. Harri Marstio. Iitistä muun muassa Kuusankosken, Hyvinkään, Viialan ja Tampereen kautta Pälkäneelle kotiutunut muusikko. Yleisöltä saa välittömän palautteen. Se riittää toimeentuloon, mutta rikastumaan sillä ei pääse. Noilta ajoilta juontaa kuitenkin sittemmin hyviä tuloksia tuottanut yhteistyö biisintekijä Jukka Itkosen kanssa. Bändiviritelmäni olivat liiankin demokraattisia. Vedettiin kaikkea 1970-luvun alun menevää jytäkamaa. Keikkoja on vuosittain aika tarkkaan 80, ja noissa baarivedoissa on juuri se mainio puoli, että ne ovat niin intiimejä. Ovat nuo ihan mukavia, mutta kyllä minä koitan toimia tässä edes jonkinlaisena rajoitteena mitä koirien määrään tulee. Sain Hyvinkäällä jamitouhuissa kannustusta musan tekemiseen ja harjoittelin kitaransoitonkin kunnolla niihin aikoihin lauluni tueksi. Isommilla areenoilla mies ei sanojensa mukaan viihtyisikään. Tänne hän muutti avopuolisonsa ja vauhdikkaan griffonkatraan kanssa Tampereelta. Sitten roudaamiset ja odottelut. Nyt on takana kaikkiaan kymmenen pitkäsoittoa. Kun tunteikkaasti vokalisoitu Romany Violin nousi suosioon, Marstiolle luvattiin jo kokonaisen albumin levyttämistä, ja nimenomaan englanniksi. Kun sain työpaikan muualta päin, bänditouhu hyytyi muiden jäsenten jäädessä Kymenlaaksoon, Marstio muistelee. Niissä hoidin rumpalin tonttia. Ja kun ei bändikuvioissa onni suosinut, Marstio jättäytyi luontevasti trubaduurija duo-keikkaa tekeväksi oman tiensä kulkijaksi. Palaute voi olla positiivista tai negatiivista, mutta joka tapauksessa sen saaminen on aina hienoa. Levy ilmestyi syksyllä 1982 ja on lievästä epätasaisuudestaan huolimatta kokonaisuutena yhä varsin mainio paketti. Kuljen mieluummin yksin, otan pari kitaraa ja vahvistimen mukaan, ja se on sitten siinä, musikantti naurahtaa. Ei siihen aikaan levynteko ollut niin suunnitelmallista puuhaa kuin nykyään, pitkän linjan artisti toteaa. Artisti toteaa, että rikkauksista hän ei ole koskaan unelmoinutkaan.. Uusimman
ilmestymisestä on peräti kuusi vuotta, eikä Marstiolla tällä hetkellä ole voimassa olevaa levytyssopimustakaan. Versio ikivihreästä Tennessee Waltzista kelpasi monenlai-
selle yleisölle. Hetkittäin Marstio irrottelee railakkaamman rhythm and bluesin merkeissä, ja toisinaan viihdytään balladiosastolla. Romany Violin -biisi ilmestyi markkinoille kevättalvella 1982 eli tarkkaan 30 vuotta sitten. Minusta ei koskaan ole ollut tiukaksi johtajaksi, joka sanoisi, miten tehdään. Hieman myöhemmin hän pyysi minua laulamaan Pedro's Heavy Gentlemen -levylleen tuon Romany Violinin, ja siitä tuli yllättäen iso hitti.
Bändityö ei sujunut
Aiemmin Marstiota oli houkuteltu levyttämään suomeksi, mutta mies ei ollut suostunut. Muuten homma voisi karata käsistä täysin, mies hymähtää ja viittaa avovaimonsa roihuavaan koirainnostukseen. Alkutaipaleella Pedro Hietanen oli sangen pitkäänkin Marstion linkkinä muun muassa EMI-yhtiön tuotantopäällikkönä toimiessaan. Uusia biisejä on kuitenkin syntynyt, ja niitä mies aikoo äänitellä nykyisen kotitalonsa kellariin kasaamassaan studiossa.
80 keikkaa vuodessa
Karheaäänistä trubaduuria on totuttu vuosien mittaan kuulemaan lähinnä pienehköissä klubeissa ja
baareissa. Hieman sellainen sillisalaattihan siitä albumista tuli. Oli minulla koulubändejä ol-
lut. Yleensä soitan kaksi noin
40 minuutin settiä. 6
Maanantai 6.2.2012
Pälkäne on ollut Harri Marstion kotikunta marraskuusta lähtien. 1980-luvun lopulta lähtien Marstio teki kitaristi Nipa Niilolan kanssa duo-keikkaa peräti
Harri Marstio tekee nykyisin noin 80 keikkaa vuodessa. Solisti teki toisenkin englanninkielisen levyn, mutta siitä lähtien hän on levyttänyt suomeksi. Joskaan ei voi sanoa, etteikö hän ulkoiselta olemukseltaan ihan piirun verran muistuttaisi lemmikkejään. Niin kuin varsin moni mies, jolla on leukapartaa ja suu hetkittäin mutrussa. Esimerkiksi Freen levyttämä Wishin' Well tuli soitettua todella monta kertaa. Varsinkaan nyt varttuneemmalla iällä en enää jaksaisi sitä hässäkkää, että liikutaan isolla porukalla ja kurvataan keikkapaikan eteen bussi täynnä äänentoistolaitteita. Kukapa ei olisi kuullut miehen tyylikästä tulkintaa vanhasta Mustalaisviulu-klassikosta. Marstio esiintyi Aitoon Honkalassa tammikuussa.
Pälkäneläistynyt trubaduuri teki ensilevytyksensä 30 vuotta sitten
Marstio nauttii klubiyleisön palautteesta
Kari Saarinen
Onkkaalassa sijaitsevassa puutalossa alkaa melkoinen vilske, kun toimittaja astelee pirttiin. Kolmas levyni oli aikamoinen romahdus, kun se sisälsi pelkästään uusia kappaleita. Ne sisältävät musaa oikeastaan koko levytysurani ajalta. Kuusi griffonrotuista pikkukoiraa vipeltää toinen toistaa ketterämmin vierasta vastaan. Ensimmäisen demonauhani lähetin Rockradioon, ja sitä kautta Pedro Hietanen sai kuulla meikäläisestä. Yleensähän olen joka albumille tehnyt myös joitakin versioita tunnetuista biiseistä. Bändejäkin yritin kasata, mutta mikään niistä ei oikein toiminut. Jokainen joskus tuon rodun kanssa tekemisiin joutunut tietää, miten mainioita vesseleitä nuo kasvoiltaan jotenkin kovin ihmisenkaltaisiin ilmeisiinkin kykenevät karvaturvat ovat. Trubaduuri parhaasta päästä
Miehen kotiin saapuu pariksi viikoksi vierailulle amerikkalainen, esimerkiksi Broadwaymusikaalien kapellimestarina ja pianistina toiminut Norman Bergen. Hämäläisen nykykulttuurin huipulle arvostan Kukkian muikun, toki muidenkin järvien ja kalojen pyydystäjiä ja pyytämistä sekä tietysti myös moninaista kalojemme ruuaks hyödyntämistä. Ei olisi! Miia Kinnari
Rojua tiellä!
Hei sinä, joka kuljetat rakennusjätettä Pälkäneen vanhallatiellä välillä Onkitie-Uudenmälkiläntie, huolehdithan että jätteet pysyvät kyydissä. Tutkimuksen on toteuttanut Jyväskylän yliopisto Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta. Muistuttaisin päättäjiä siitä, että eivät ne ongelmat katoa siirtämällä niitä tänne. Ehkä ihmiset vaistoavat sen, että teen tätä hommaa täydestä sydämestäni. Putouksen Jani-Petteriä lainatakseni, ei tarvitse neljää vuotta miettiä, että olisiko sittenkin pitänyt äänestää toisin. Aallon Rytmiorkesteri sekä tietenkin Marstio. On ollut aina ylpeyden asia kasvaa maalla. Maan ja hengen viljelyn lisäks kulttuuria on kaikki tekeminen, puhuminen, ajattelukin. Onkkaalassa on tyhjillään vanhat Löytötexin tilat. Suomalaisille Bergen on tullut tutuksi lähinnä Only a Fool Breaks His Own Heart -hitin alkuperäisenä säveltäjänä. Ja niistä biiseistä, joihin tuo ääni erinomaisesti sopii. Ihmiseläinten ohella eläineläimilläkin on kulttuuriks ymmärrettäviä toimintoja. 55-vuotias muusikko sanoo kuuntelevansa automatkoilla radiota sangen runsaasti, mutta nykymusiikin tekijöistä ei kukaan ole varsinaisesti saanut artistin ihoa kananlihalle. Onkohan niin, että Sinäkunnantalo soittanut nimimerk- Paavo Lippon Luuriin on kunnantyöntekijöille eikä se palvele kuntalaiki Risa rengas. Enemmän kuin soittamisesta Marstio toki tunnetaan lauluäänestään. Vuosi vuodelta olen mieltynyt enemmän folk-meininkiin. Taas on hiihtäjän hyvä hiihdellä, soittaja myhäili.
LUURISSA 03 539 9800
Onkkaalassa olisi tilaa tanssia
Tanssin ystävä soitti Luuriin ja esitti ratkaisua Pälkäneen liikuntaharrastajien tilaongelmiin. Tätä ei uusimmassa PISA-tutkimuksessa huomioitu. Rikastumaan ei pääse, vaan kädestä suuhun -periaatteella mennään. Paul Tiililä seniori
Väyrysen
7
Miksi yksi viidestä leimattiin ennen oikeuskäsittelyä?
Tavallinen päivä sai melkoisen huipennuksen nähtyäni Kangasalan Sanomien tyrmistyttävän kirjoituksen 31.1.2012 (Viittä miestä epäillään törkeästä pahoinpitelystä). Luopioisten Haltian rannan monitaitoista nykynikkaria, humoristista hirvenmetsästäjää Hakalan Simoa. Myös vanhempien koulutustaustalla oli vaikutusta. Hän saattaa tulla ensi syksynä uudestaan, ja ehkä sillä kertaa saan sopivasti järjestymään joitakin sellaisia keikkoja, joissa hän voisi vierailla, viime marraskuusta asti Pälkäneellä asunut musiikkimies tuumailee.
Sanomalehteä aktiivisesti lukevat nuoret pärjäsivät PISA-tutkimuksessa
Sanomalehteä useita kertoja viikossa lukevat suomalaisnuoret menestyivät kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa paremmin kuin harvemmin lukevat nuoret. Vaan kiintoisia ajankuvia kehittelevät Ite-taiteen tekijätpä useinkin ovat varsin hupaisia ja kannatettavia poikkeuksia. Tieteellinen todistusaineisto on parhaillaan viimeisteltävänä. Sillä, asuiko oppilas maaseudulla vai kaupungissa, ei ollut merkittävää yhteyttä sanomalehtien lukemisaktiivisuuteen. Vaikka suomalaisnuorten painetun sanomalehden lukeminen on vähentynyt, maassamme luetaan sanomalehteä edelleen säännöllisemmin kuin OECD-maissa keskimäärin. Arvostusten ja arvostajain käsitykset vain vaihtelevat. Tämä selviää PISA-aineiston pohjalta tehdystä "Sanomalehden lukemisaktiivisuus ja lukutaito" -jatkotutkimuksesta. Ennen "remonttia" se oli auki kerran viikossa pidempään. Aktiivilukijoiden ja kaikkein passiivisimpien lukijoiden koepistemäärien ero lukutaidossa oli niin merkittävä, että se vastaa laskennallisesti lähes puolentoista kouluvuoden edistystä. Tuomion julistamiseksi tuota todellakin voi jo kutsua, jos nimetään ihminen ilman minkäänlaista tietoa asioista. Olen ylpeä, että minun ja monen muun ääntä edustaa kunnanvaltuutettu, joka todella huolehtii omistaan. Kylämme keskuuteen on siirretty asumaan ne ongelmatapaukset, joista Kangasala on halunnut päästä "eroon", mutta ainoa vaihtoehto onkin ollut päättäjien mielestä siirtää ongelmat silmistä pois, eli tänne. Lautaa, lastulevyä ja nauloja. PISA:ssa mitattavaa osaamista pidetään tärkeänä nyky-yhteiskunnassa sekä tulevaisuuden jatko-opinnoissa että työelämässä pärjäämisen kannalta. Pahoittelemme Sauli Niinistö sia. Muinaisessa sukukielessämme sumerissa jonkinlainen, silloista kulttuuria kuvannut sana on professori Simo Parpolan mukaan ihmisyyttä, humanismiakin tarkoittanut nam-lu-ulu. Yhteisö varmasti suojelee omiaan, oli se väärin tai ei! Siitä jokainen voi rakentaa mielipiteensä, mutta käsittelemättömän asian ja siitä tuomion julistaminen ja taakan asettaminen yhteisestä hyvästä ei suinkaan kuulu yhden ihmisen harteille eikä median tehtäväksi julistaa. Laitoin youtubeen joskus videon, jossa esitän kyseisen biisin. Sanomalehti oli nuorille tärkein painettu media. Voitko ys- Eva Biaudet Olisi myös minusta ihan fiksua, tävällisesti jättää yhteystietosi Paavo Arhinm että siellä vastattaisiin suoriin lehden toimitukseen. Samoja tiloja voisivat käyttää myös esimerkiksi eläkeläisryhmät.
Norman Bergen vieraili
Haastattelua seuraavana päivänä pälkäneläistrubaduuri saa plakkariinsa jälleen yhden mielenkiintoisen kokemuksen, johon musiikkiura hänet on johdattanut. Henkilökohtaisesti osoitan suurta kiitollisuutta siitä, mitä tapahtumat saivat aikaan ja uskon vakaasti siihen, että moni muukin asian näin kokee. Kävellen et uskaltanut pimeän tullen liikkua, saman kerrostalon muut asukkaat pelkäsivät asua kodeissaan, lasten ei ollut turvallista ulkoilla ilman vanhempiaan kyseessä olevilla asuintaloilla. Täällä muumilaaksossa, niin kuin Sahalahtea kutsumme on ollut aina ihana ja turvallinen elinympäristö. Kun kukaan päättäjistä ei hätäämme halunnut kuulla toistuvista yrityksistä huolimatta, mitähän silloin mahtaa tapahtua. Edellisen tutkimuksen jälkeen sanomalehden lukemisen tapa on muuttunut, ja lehteä luetaan entistä enemmän sähköisesti. Mutta uuden siitä teki Kangasalan Sanomien tapa julistaa tuomio käräjäoikeuden puolesta ja vielä ennen kuin syytteitä on edes jaettu, ja tietysti tuttuun journalistiseen tapaan langettaa tuomio vain yhdelle. Oikein ihannepaikka lapsiperheille, vanhuksille, meille kaikille. Kaikkien kolmen alueen kokeissa aktiivisesti sanomalehteä lukevat nuoret menestyivät merkitsevästi paremmin kuin harvemmin lukevat ja ei koskaan lukevat. Paikka olisi soittajan mielestä erittäin keskeinen ja pysäköintitilaakin riittäisi. Ei siellä siin takaisin, Äänestyspros
nyt niin kiire voi olla! sandra
Kostianvirta I =
Vinoutunut kulttuurikäsitys
Liian ylleisest kulttuuriks mielletään vain niin sanottujen taiteilijain toimet ja tuotokset, rahvahan kannalta jonniij joutavat jorinat, niukkahyötyiset puuhastelut. Hoitakaa ne, älkääkä aina piiloutuko vastuussa sanan raha taakse, raha ei sieltä ole loppu, on eri asia mihin se halutaan osoittaa ja käyttää. Pisa-menestys on herättänyt maailmalla kiinnostusta suomalaista koulua kohtaan. Vuonna 2009 oppilaiden osaamista arvioitiin PISA:ssa kolmella alueella: lukutaidossa sekä matematiikan ja luonnontieteiden osaamisessa. Seikka, josta voi näinä täsmämarkkinoinnin aikoina olla oikeasti ylpeä. Risa rengas
Nii kai
Tyylilokeroimaton
Marstio on vasenkätinen ja soittaa oikeakätisten kitaraa vasenkätisesti. Kulttuur-sana on kotoisin lähinnä maanviljelyä merkinneestä latinan kielen culturasta. Noin seitsemän vuotta sitten lopetettiin, ja siitä lähtien olen tehnyt enimmäkseen soolokeikkaa. Onko tämäkin asia ymmärrettävä niin, että laki ei ole sama kaikille. Perään vielä muistutetaan titteleiden valossa, kenestä lehti puhuu, jos jollekin lukijalle jäi jotakin epäselväksi. Vaan tietäiskö ken, mistä kaukaa se on latinaan lainattu. Bergen oli etsinyt netistä erilaisia versioita sävellyksestään ja mieltynyt minun versiooni siinä määrin, että otti yhteyttä. Varkauksia, pahoinpitelyitä ja huumausaineita, kaikkea sitä mihin kylällämme ei ole haluttu koskaan antaa jalansijaa, kiitos siitä vahvan yhteishengen. Jos esitettyihin tiloihin siirtyisi tanssijoiden lisäksi myös vaikkapa kansalaisopiston jumpparyhmiä, liikuntasaleista vapautuisi vuoroja palloilulajien käyttöön. Tyylillisesti miestä ei voi lokeroida kovinkaan ahtaasti, sillä hänen tulkinnastaan voi löytää niin bluesia, folkia, iskelmää kuin rockiakin. Vaan enpä ole koskaan rikkauksista haaveillutkaan.
Määrittely on tarpeen, sillä useimmiten tuon "tittelin" alla näkyvät puuhailevan kaikenlaiset maan ystävät, greenpeacelaiset, luontoliitot, köyhien ystävät, seksuaalisesti erilaisten järjestöt yms. Olen myös suhteellisen korkean työmoraalin sisäistänyt persoona eli tilaajan ei tarvitse stressata siitä, ettenkö hoitaisi keikkaani kunnolla. Touhu oli melkoisen avointa ja röyhkeää, edes lasten leikkipaikat eivät olleet turvassa neuloilta ja sekavilta ihmisiltä. Kilpailu tois Niinistön kann
Kunnantalo
Presidentin
Miksi Pälkäneen kunnantalo on avoinna vain klo 15 asti. Kuunteleminen käy kovin raskaaksi, Marstio puntaroi.
Mielipidekirjoittaja ihmetteli reilu viikko sitten Pälkäneellä tielle putoilleita rojuja.
Sauli Niinistö vaalin ensimm selvä voittaja että Pälkäneell Niinistön ka Hämeessä hie kuin koko maa Vaaleihin enn lähtenyt Niinist senttia kangas ja 41,5 prosent nistä. Asia, jota kirjoituksessa sivuttiin, on melko monelle meistä sahalahtelaisista tiedossa ainakin jollakin tapaa, mutta ei varmasti kaikilla ja suurin osa perustuu kuulopuheisiin. Pimeässä tiellä sisäkurvissa ei ole mitään muuta tehtävissä kuin ajaa yli. hän kysyy. Suomessa koulutukseen valitaan hakijoiden parhaat, monessa muussa maassa rima on matalammalla. Olemme lähetelleet sähköposteja jo jonkin aikaa, ja nyt mies tulee kyläilemään. Tällaiset ratkaisut ovat sitten tuoneet monta lieveilmiötä mukanaan. Vanhat suosikit Bob Dylanista Neil Youngiin ja Nick Loween ovat pitäneet pintansa. Nyt niitä oli pitkin tietä. En jaksa esimerkiksi jotakin Nightwishia, koska sen musiikki on tungettu niin täyteen kaikkea. Myös kangasalaista Ahopellon Armas-Heikkiä sekä monia muita perinteisen, puhtaan lähiruuan uutteria tuottajia ja toimittajia. rakennusjätteistämmemooses aiheutu- Sari Essayah
Pahoittelut renkaasta
nutta rengasrikkoa. On paljon kuntalaisia, jotka käyvät muualla työssä ja esimerkiksi kunnan ilmoitustaulu sijaitsee kunnantaPekka Haavis lon alakerrassa. PISA-menestys ei johdu huippuoppilaiden hyvistä pisteistä, vaan Suomessa myös heikot oppilaat yltävät kansainvälisesti vertaillen hyviin suorituksiin. Pälkäneen Äimälän kotileipuria Tuula-Maria Klemolaa sekä kotipeltonsa maatiaisrukiista Ylöjärven myllyssä jauhettua, vanhaan taikinajuureen leipomaansa, erinomaisen maistuvaista, perinnereikäleipäänsä. Kysyntää on riittänyt sen verran, että toimeen tulee. Entäpä kun joka viikko lehti julkaisee milloin rattijuoppojen toilailuista tai huumausaineiden vaikutuksen alaisina tehdyistä kolttosista, missä nimet ovat silloin. Kappaleen levyttivät Muisto vain jää -nimellä menestyksekkäästi suomeksi jo vuosikymmeniä sitten Jouko ja Kosti, ja sittemmin omat versionsa siitä ovat julkaisseet muun muassa A. Maanantai 6.2.2012
16 vuotta. Myös vuoden 2006 luonnontieteisiin painottuneessa tutkimuksessa Suomi sijoittui ensimmäiseksi. Mikko Kiio lasten ja varhaiskasvatuksen nikkarikulttuurin vaalija kankahan altaa
Kiitos, Hilpee
Luuriin soittanut Koukkupolvi kiitteli kelkkamieheksi palannutta Petri Hildéniä. 47 prosenttia 15-vuotiaista ilmoitti lukevansa painettua sanomalehteä useita kertoja viikossa. Kodin kulttuuritausta ja hyväosaisuus näyttivät vaikuttavan sanomalehtien lukemisaktiivisuuteen jonkin verran. Sumerin ja Suomen kielistä on lähivuosina löydetty yli kakstuhatta yhteispohjaista sanaa. Mistä siis on kyse. Niinistö oli s killa äänestysal häntä pääsi P Pälkäneellä Sa tysalueella. Suomessa oppilaat saavat myös enemmän vastuuta kuin monessa muussa maassa.. Eihän sinne pääTimo Soini se tavalliset päivätyössä käyvät Paavo Väyryn kuntalaiset. Tämä ihanuus on kuitenkin haluttu pala palalta meiltä riistää kuntaliitoksen ja siihen liittyvän "Kangasalan puhdistuksen" myötä. Olisi hyvä saada kansalaisjärjestö -sanalle virallinen määritelmä. Suosiota on riittänyt sen verran, että olen voinut tuosta lähtien koko ajan olla ammattimuusikko. Mies sanoo kaksikon olleen parhaina hetkinään Fennoskandian toimivin kitara-duo, sillä heput tunsivat toisensa niin tarkoin, että tiesivät toistensa liikkeet aina ennalta eikä touhuun siltikään tullut vääränlaista rutiinia. Niin, siis tässäkin tapauksessa kyseessä on huumausaineet ja niiden pesiytyminen "muuttolintujen" mukana kyläämme. Missä heitä Hämmeessä piileksii. Soittotekniikkaan tämä tuo tiettyjä rajoituksia, mutta toisaalta mies on huomannut luoneensa samalla jotakin omaa soittotyylien laajalle kentälle. Maantieteellisesti tarkasteltuna aktiivisimmin lehteä luettiin Itä- ja Länsi-Suomessa ja muuta maata vähemmän Uudellamaalla.
PISA-tutkimus
(Programme for International Student Assessment)
OECD:n joka kolmas vuosi tekemä tutkimus, jossa mitataan 15-vuotiaiden taitoja matematiikassa, luonnontieteissä, lukutaidossa ja ongelmanratkaisussa Suomi on menestynyt PISA-tutkimuksessa erinomaisesti.Vuosina 2003 ja 2009 Suomi oli yhteispisteissä paras. Renkaan vaihto pimeässä ei ole kivaa. soitettaiYhteensä puhelinnumeroihin tai Rakentajat kun ehtii. Maassa vierailleet kansainväliset asiantuntijat ovat kiinnittäneet huomiota muun muassa opettajien koulutuksen tasoon. Tällaistako pitää sietää. Pianonvirittäjän opinnot jäivät aikanaan kesken, kun keikkaa alkoi olla niin hyvin. Onneksi palasit hoitamaan Aitoon latuja. Eikö kunta voisi ottaa sen käyttöönsä ja vuokrata tanssijoille
Siitä täytyy tulla riittävän
Puutarhuri jo kolmannessa polvessa: Virolaa isännöi nykyisin Sami Oksanen, joka haluaa jatkaa isänsä kehittämistyötä.
halpa, että se kannattaa. Timo Oksanen on todistanut omin silmin kehitystä ja uskaltanut myös toimia tarvittaessa edelläkävijänä. Rupesin kehittelemään vuodesta 1977 lähtien kurkun vesiviljelyä, jossa ei tarvita ollenkaan turvetta, vaan kurkku kasvaa virtaavassa vedessä kaiken aikaa. Siuronkosken ja Arrakosken vesivoimalaitosten osto 2000-luvun alkupuolella on osoittautunut kaukonäköiseksi ratkaisuksi. Ihmetystä herättääkin se, että investointiavustusta ei heru, jos sitä hakee led-valoviljelyyn. Ledin lyömätön etu on energiatehokkuus: sähköä menee ainoastaan niihin aallonpituuksiin, joita kasvi todella tarvitsee.
Silloin sähköä kuluu vain noin puolet aiemmasta.
Ensimmäiset jo 90-luvulla
Ensimmäisen kerran Virolassa kokeiltiin ledejä jo vuonna 1993. Ensimmäiset kasvihuoneet rakennettiin Kangasalan Tiihalassa sijaitsevan tilan rantaan vuonna 1930. Byrokratiasta huolimatta hanskoja ei silti lyödä tiskiin. Tällä hetkellä noin 12 000 neliön kokonaispinta-alasta on tuhannen neliötä valaistu erilaisilla led-valoilla. Siellä oli tiheässä puolentoista metrin loistelamppuputkia. Tähän asti korkeapainenatriumlampusta on saatu eniten kasveille käyttökelpoista valoa kulutettuun energiamäärään nähden. Kangasalalaista kauppapuutarhaa vuosikymmeniä kehittänyt konkari uskoo vahvasti, että ympäristöystävällinen ledvalaistus on kasvihuoneviljelyn tulevaisuutta. Se on tosin haastavaa, sillä
kustannukset nousevat koko ajan, mutta itse tuotteeseen ei saisi tulla hintaa yhtään enempää.
Viiden viikonloppu
Led-valot loistavat myös kotipuutarhureiden iloksi Puutarhamessuilla 13.-15. Viljely oli raskasta työtä sotien jälkeen, sillä esimerkiksi kasvihuoneet piti lämmittää käsipelillä. Ledin täytyy olla myös turvallinen kosteissa olosuhteissa ja teknisesti järkevästi asennettavissa. Eniten ledien kehitystä ja yleistymistä jarruttavat kustannukset. Oksasen lapsuudessa 50-luvulla tomaatintaimet kasvatettiin vielä tuvan lämmössä. Jo silloin aloimme kokeilla erilaisia lampputyyppejä kurkuntaimilla, niitä oli eri värisistä loistelampuista elohopea- ja natriumlamppuihin. Virolassa tuotettiin silti 1970-luvulla useampana vuonna kauden ensimmäiset kotimaiset kurkut. Ajatuksena oli, että yläkerrassa olisi korkeapainenatriumlamput, koska ne olivat siellä jo valmiiksi, ja pöydän alle jäisi tilaa ledilampuille, jotka eivät polta kasvia. Led-valoilla valaistaan noin tuhannen neliötä Virolan puutarhan kasvihuonepinta-alasta.. Viljely luonnonvalon varassa oli varsinaista taiteilua. Kokeiluinto ja yhteistyö alan yritysten kanssa jatkuu: oikeaa sinisen ja punaisen valon suhdetta on tähän mennessä testattu jo parillakymmenellä lamppumallilla. Tuotamme vesivoimalla enemmän energiaa mitä me itse käytämme. Helmikuun lopussa alkoi jo tulla satoa ilman kasvihuonekasvuvaloa.
Taiteilua luonnonvalolla
Vuonna 1962 valoisampaan paikkaan mäen päälle nousivat uudet kasvihuoneet, joissa viljeltiin kurkkua. Keinovalo tuli avuksi jo varhain, mutta sitä annettiin vain taimille. Se oli silloin uutta näillä leveysasteilla. Nukuin toisessa laitaa pirttiä, oli tosi kirkasta ja loistelamput piti hurinaa. Saappaan korkuisesta asti olen tehnyt tätä hommaa, Virolan puutarhan pitkäaikainen isäntä vahvistaa. Vuoronperään isä ja äiti nukkuivat pannuhuoneen yläkerrassa ja valvoivat, että lämpö pysyi huoneessa. Samalla saataisiin lisäkerroksia kasvihuoneeseen. Kokeilut eivät olleet pelkkää uteliaisuutta. Sitä oli paljon kokeiltu eri koelaitoksissa ja yliopistoissa, mutta missään se ei ollut vielä käytännön viljelyssä. Silloin kun vein ensimmäiset salaatit kauppaan, kaikki ihmettelivät, että mitä nämä tämmöiset on kun niissä on ruukkukin mukana. Ajatuksena oli, että saisi pitää kesällä vähän lomaa. Kahden tunnin välein piti pesään lisätä halkoja. Lisäksi siinä pitää tietysti olla oikeat aallonpituudet ja tarpeeksi tehokkuutta. mikuun puolessavälissä. Mutta pahus vieköön kun ei se toiminutkaan, Oksanen nauraa.
Fuksianpunaiselta näyttävä lehtisalaatti on oikeasti vihreää, Timo Oksanen todistaa. Sieltä purettiin putkistot ja kasvun tuentaverkostot pois, kaikki kulkurallit ja turpeet pihalle, ovet ja ikkunat auki, että saatiin pakkanen sisälle desinfioimaan huoneen. Korkeapainenatriumlamput syrjäyttivät loistelamput 60-luvun lopussa. 8
Maanantai 6.2.2012
Oma uusiutuva energia antaa valoa Oksasen salaateille ja yrteille
Tulevaisuuden kasvihuoneissa viljellään led-lamppujen loisteessa
Henna Vainio
Fuksianpunaista salaattia! Näky Oksasen salaatteja ja yrttejä kasvattavalla Virolan puutarhalla ei suinkaan ole tieteiselokuvasta: kyse on ihan tavallisesta, ilman torjunta-aineita kasvaneesta lehtisalaattiviljelmästä, joka led-valojen loisteessa vain näyttää oudon väriseltä. Sitä pysyy virkeänä kun on vastatuulessa, nauraa puutarhan nykyinen isäntä Sami Oksanen. Kädet jäässä töitä tehnyt isäntä näki, että helpommallakin voisi päästä. Ylimääräinen sähkö myydään valtakunnan verkkoon. Ihmisen silmä kaipaa eri värejä kuin kasvi, joka tarvitsee lähinnä oikeanlaisia punaisia ja sinisiä aallonpituuksia sopivassa suhteessa, selittää Timo Oksanen ilmiötä. Ideana oli vauhdittaa kasvua lisävalolla alhaaltapäin. Isänsä poikana hän tietää, että puutarha-alalla ei auta juurtua liiaksi paikoilleen, vaan kehityksen kärjessä on yritettävä pysyä. Helpotusta toi koksin ja kivihiilen käyttöönotto, mutta yöaikaisesta vahtimisesta vapauduttiin vasta kun kasvihuoneita alettiin lämmittää öljyllä 1960-luvun alkupuolella. Kaikkien ravinteiden piti olla vesiliukoisia.
Salaattia läpi vuoden
Ruukkusalaatti tuli viljelyyn 1986. Sen vuoksi myös uudenlaisia lannoitteita oli alettava
Energiatehokkaat led-valot kuluttavat sähköä ainoastaan niihin punaisiin ja sinisiin aallonpituuksiin, joita kasvi tarvitsee. kehittää. Pitkäaikaisena traditiona meillä oli, että kurkut kylvettiin jouluaattona ja istutettiin tam-
Uutta koko maailmassa
Juuristaan aran kurkun viljely oli työlästä, sillä koko kasvualusta piti vaihtaa joka vuosi. huhtikuuta. Sen sijaan tukea saisi jos kyse olisi pinta-alan lisäämisestä tavanomaiseen korkeapainenatriumlampuilla tapahtuvaan viljelyyn.
Tuulivoimala vastatuulesssa
Malliesimerkkiä Virolan puutarha on näyttänyt myös uusiutuvassa energiassa. Alkuperäinen suunnitelma meni tosin pahasti mönkään. Alusta asti käytössä oli suljettu kierto, jossa ravinteita ei mene hukkaan. Tuuliseen
Tiihalanniemeen on suunniteltu myös tuulivoimalaa, mutta vielä toistaiseksi lupahakemus on Hämeenlinnan hallinto-oikeuden rattaissa. Se on ollut halvin vaihtoehto, mutta siinä on myös paljon vääriä aallonpituuksia. Timo Oksanen teki silloin varsinaista pioneerityötä, sillä sinistä led-valoa ei ollut vielä edes keksitty. Tampereen Messut Oy:n viestintäpäällikkö Tanja Järvensivun mukaan sekä nuorempien ikäpolvien että miesten kiinnostus puutarhanhoitoon ja oman pi-
Vesiviljelyn pioneeripuutarha
Ympärivuotinen vihannesten valoviljely yleistyi Suomessa vasta 1990-luvulla. Haaste ei ollut helppo, sillä vesiviljely oli tuolloin vielä uutta koko maailmassa. Kuvittelimme nimittäin, että eihän ihmiset osta salaattia kesäaikaan kun kaikki saa sitä omasta maasta. Se kiinnosti kun näki niin selvästi, että jos vaan nuo saisivat valoa, niin kyllähän ne kasvaisivat, mutta silloin oli vielä liian kallista valottaa kokonaista kasvihuonetta
Esittelimme ensimmäisessä versiossa 4200 pula-ajan linjaautoa. Lauhasta alkutalvesta ja syksystä huolimatta useimpien pihabongauksessa havaittujen lajien runsaus oli pienempi kuin viime vuonna. Tampereen Pirkka-hallissa riittää nähtävää, sillä yhtäaikaa järjestetään myös Kirjamessut, Kotimaan matkailumessut, Viinimessut sekä Keräilymessut. Lisäksi raatilaiset totesivat teoksen
han laittamiseen kasvaa kaiken aikaa. Kansallisarkisto oli todellinen aarreaitta. Lehtosen lisäksi työryhmään kuuluivat Jorma Rajasalo ja Hannu Laitinen.
Kiitosta kuvituksesta ja luettavuudesta
Mobilia-säätiön joka toinen vuosi jakamasta 4000 euron arvoisesta Tieliikennehistorian Mobilia-palkinnosta kilpaili tänä vuonna kuusi teosta. Jorma Rajasalo ansaitsee erityistä kiitosta siitä, kuinka tarkkaan hän arkistoja penkoi. Alustavat tulokset perustuvat noin 6300 pihan havaintoihin. 12 000 neliön kokonaispinta-alan alta löytyy vielä lisäksi 5000 lisäneliötä. Osan tiedoista jouduimmekin hankkimaan hajallaan olevista rekisterikorteista, Lehtonen totesi. Messuhumussa on mukana myös runsas joukko sydänhämäläisiä näytteilleasettajia.
Mobilia-palkinnon saivat Jorma Rajasalo (vasemmalla), Timo Lehtonen ja Hannu Laitinen teoksesta Pula-ajan bussit 1945 1956. Tavallisimmat lajit olivat edellisvuosien tapaan talitiainen (96 prosenttia pihoista), sinitiainen (84 prosenttia) ja harakka (62 prosenttia). On tärkeää, että tätä historiaa saadaan talteen mahdollisimman monipuolisesti. Palautteen perusteella huomasimme, että kolme bussia puuttui. peippoja havaittiin neljänneksen vähemmän kuin viime vuonna. Kurkun viljely on jäänyt jo historiaan Virolassa, mutta Oksasen nimellä myytäviä yrttejä ja salaatteja puutarha tuottaa noin kolmenkymmenen lajikkeen verran. Raadin mukaan palkittu Pulaajan bussit 19451956 olisi hyvin voinut pärjätä tiukemmassakin kisassa. Ei ollut arkistoa, johon meitä ei olisi päästetty. Kunniamaininta tänä vuonna annettiin M.J. Pihabongaus järjestettiin tänä vuonna seitsemättä kertaa. Ajan ilmiö on myös se, että puutarhasta tehdään olohuoneen jatketta. autohistoriallista seuraa, joka kustansi kirjan. Ensimmäinen Mobilia-palkinto jaettiin vuonna 2004.
Tarkkaa arkistotyötä
Timo Lehtonen kiitteli palkintopuheessaan Suomen Linja-
Pihabongauksessa tavattiin eniten talitiaisia
Mutta missä ovat viherpeipot?
Nyt salaattia on pakko olla ympäri vuoden saman verran. Lauhan syksyn ja alkutalven ansiosta niitä on jäänyt Suomeen talvehtimaan normaalia enemmän. Ensimmäistä kertaa Tampereelle on saatu viiden tapahtuman "superviikonloppu". Pula-ajan bussit 19451956 -teosta voi ostaa Auto- ja tiemuseo Mobiliasta.
Mikä Mobilia-palkinto?
Tieliikennehistorian Mobilia-palkinto voidaan myöntää tutkijalle, tutkijaryhmälle, opiskelijalle, toimittajalle tai muulle henkilölle, joka on julkaissut elokuun 2009 jälkeen tieliikenteen alalta historiakirjan, tutkimuksen, opinnäytetyön, dokumenttiohjelman, CD-rom-ohjelman tai muun paperi- tai sähköisessä muodossa julkaistun teoksen. Järkevällä energiankäytöllä pystymme viljelemään niin, että talvellakin salaatti saadaan oikeastaan samalla hintaa mitä kesälläkin, ettei siinä ole juurikaan eroa. Kun kuorma-auto Lapin valloitti. BirdLife julkaisee lopulliset tulokset sekä alueellisia yhteenvetoja helmikuun lopulla. tietomäärän järjestetyn lukijalle helposti omaksuttavaksi kokonaisuudeksi, joka houkuttaa lukemaan kirjan läpi saman tien. Yhteensä tapahtuman tiimoilta on ilmoitettu runsaat 90 lintulajia. Näiden osuus oli yli puolet kaikista havaituista lintuyksilöistä. Toisessa painoksessa nämäkin ovat sitten mukana. BirdLife Suomen toissa viikonloppuna järjestämän Pihabongauksen alustavien tulosten mukaan viherpeippoja on tänä talvena neljännes vähemmän kuin viime vuonna. Havaintojen mukaan pikkuvarpusia on edelleen yhä enemmän. Palkinnon valitsi lautakunta, jonka puheenjohtajana toimi filosofian tohtori Marko Tikka. Loistaudista kärsineitä viher-. Tikan mukaan palkinnon tarkoituksena on edistää korkeatasoista historiatiedon tuottamista ja antaa kannustusta hyville hankkeille ja tutkimuksille. Maanantai 6.2.2012
9
Toinen painos uunista ulos
Mobilia-palkinnon saanut Pula-ajan bussit 1945-1956 menestyisi palkintoraadin mukaan tiukemmassakin kilpailussa
Krist a Kait asuo
Tämänvuotisen Tieliikennehistorian Mobilia-palkinnon saaneen teoksen Pula-ajan bussit 19451956 ensimmäinen versio on jo ehditty myydä loppuun. Keskivertovuonna runsaista lajeista myös urpiaisia ja tilhiä havaittiin vähän. Myös linja-autoala ansaitsee kiitosta. Sitä käytetään muihinkin toimintoihin kuten pakkaamiseen. Paljon kiitosta teos sai kuvituksestaan ja kiinnostavista yksityiskohdistaan sekä arkistotyön kunnianhimoisuudesta. Alun perin kirjan tekijät epäilivät, josko pula-ajasta löytyisi riittävästi taustamateriaalia teokselle. Pikkuvarpusta tavattiin pihabongauksessa runsaasti.
JORMA TENOVUO
Paljon pikkuvarpusia
Runsaimmat lajit olivat keltasirkku, talitiainen, sinitiainen ja pikkuvarpunen. Työryhmää johtanut Tampereen teknillisen yliopiston yliopistonlehtori Timo Lehtonen totesi palkintojen jakotilaisuudessa, että toinen painos tulee olemaan 0,7 promillea ensimmäistä tarkempi esitys. Ainutlaatuista Suomen oloissa on kerroksissa tapahtuva viljely. Tie- ja liikennelaitoksen tutkimuksen ala on kapea, mutta merkittävä. Mustarastaita havaittiin sen sijaan selvästi viime vuotta enemmän. Määrä kasvaa, sillä viikonlopun havaintoja on otettu vastaan viime perjantaihin asti. Mattila Ky:lle heidän kustantamastaan teoksesta Aati Matilainen (18951961
Hänen jälkipolville jättämänsä noin 300 valokuvan kokoelma tarjoaa Sydän-Hämeen Lehden lukijoille aikakauden tunnelmia ja muistoja, jotka on tallettanut ja tekstittänyt hänen poikansa Juha Nikulainen. Se on kaikkina aikoina ollut talviulkoilun riemukkainta aikaa, erityisesti lapsille. Teksti: Ulla Sirén Kuvat: Yrjö Nikulainen Kuvatekstit: Juha Nikulainen Kuvien digitointi: KeurusFoto
Rantamäkeä. Myös äiti Ulla Nikulainen näyttää ehtineen usein jälkikasvunsa kanssa ulkoilemaan, vaikka hän olikin kiireinen opettaja ja ison perheen äiti. Annikki Kallio, Sari, Jere, Juha, äiti, Terho, isä ja Outi.. Silloin Jere sai nimen Horiseva Hörkkä eli Hörisevä Horkka.
Maanantai 6.2.2012
Sydäntalven jälkeen
Valkeakosken tien varressa. Nikulaisen neljä lasta, Outi, Juha, Sari ja Terho saivat nauttia nuotiotulista ja retkieväistä kaikkina vuodenaikoina, myös talvisissa seikkailuissaan. Outi, Sari, Terho, Jere ja Juha (ihme kyllä, maan pinnalla).
Talvisella retkellä. Jokainen tietää, miltä kevään aavistus tuntuu kasvoilla, kun ympärillä jää ja lumi hohkaavat vielä kylmää. 10
Sari ja Terho tornikaupungissa. Seropimme Jere oli leikissä mukana ryntäillen paikalla ollessaan torneja alittavien käytävien läpi äänekkääksi muristen lasten seistessä tornien latvoissa. 1950-luvulla Pälkäneen Iltasmäessä Nikulaisen perheen tenavat mittasivat kevättalvisista hangista kaiken ilon irti, sen kertovat parhaiten heidän isänsä Yrjö Nikulaisen ottamat valokuvat. Myös valokuvausta ahkerasti harrastanut isä on selvästi nauttinut ikuistaessaan perhettään kirkkaiden talvipäivien suomissa valaistusolosuhteissa. Perheen lemmikkieläimet ovat olleet mukana jakamassa hauskuutta, samoin ystävät ja leikkikaverit. Taidokkaita kevättalvisia otoksia on kokoelmassa selvästi enemmän kuin syyspuolen kuvia, ja ne henkivät villiä ja vapautunutta tunnelmaa. Jere, Sari, äiti Juha ja Terho. Yrittäjä, Pinteleen Puun omistaja Toivo Yrjö Nikulainen (19132003) asui perheineen Iltasmäessä 19401960 -luvuilla. Taustalla Iltasmäkeä. Tuohon aikaan lapset eivät voineet olettaa pääsevänsä kylpylöihin tai rinnekeskuksiin huvittelemaan, mutta hauskanpito osattiin metsissä, järvenjäällä, hiekkakuopan rinteessä, makkaranuotiolla ja kotipihan auringossa, mihin pääsivät nuket ja nalletkin mukaan. Pian se on edessä aika jolloin aurinko ottaa päiviksi oman paikkansa ja häätää pakkasviiman jäiltä, hiihtoladuilta ja liukumäistä
Mikonmäen mutka.
Hiihtokilpailun lähtöpaikka Harhalan koulun pihassa. Kuvassa luultavasti latu, joka johti portiltamme harjun päälle ja jollekin lukuisista vaakasuuntaisista laduista. Alkoi tehdä mieli tätä kirjoittaessani nähdessäni toisten nautiskelua.
Iltasmäen-Kantokylän välisillä pelloilla. Kasvoivat parhaimmillaan lähes metrin kesässä.
11
Makkara maistuu hiihtoretkellä Lautakalliolla. Taustalla Leinon paja, Postiauto Kolmostiellä ja kompostikasa. Takana Liessaaari.
Auringonottoa hankikantosilla kotipihassa. Takana mm. Sari ja Terho. Nuket ja suloisin kaikista kissoistamme (yleensä kerralla sentään vain yksi tai korkeintaan kaksi) olivat myös päässeet nauttimaan kevätauringosta. Kuva oli otettu kohtalaisen aikaisin eli ennen kuin aurinko taas pehmensi hangen.
Hiihtoretkellä jossakin. Paskosaaren rannassa. Juha, Terho, Sari ja Outi. Oikealla Terho ja Sari. Kevätöinen pakkanen oli kovettanut päivällä pehmenneen lumen hankikannoksi. Taimia kasteltiin ja lannoitettiin mm. Hankikannolla Juha, Mirja Helander, Pertti H, Sari, Riitta Leino, Järvisen lapsia ja Aira H. VT 12 kulkee nykyisin noilla main.. Onneksi pakastimessani oli makkaraa. Taustalla isän istuttamaa (1951) nuorta männikköä. Terho ja Sari. Maanantai 6.2.2012
Mika, Sari ja Terho rantatörmällä. luujauholla. Outi, Terho, Sari, äiti, Juha ja isä. Taimet haimme Ruokosen luvalla hiekkakuopalta ennen sen päällisen kuorimista. Siksi pyöräilykin onnistui hangella, kuten fillarin jäljistä voi päätellä
Nyt pyrimme tarkastelemaan historiaa eri näkökulmista, mietitään, miten sen saisi jäsennettyä uudella tavalla. Suomi, joka Topeliuksen aikana oli vasta alkamassa tunnistaa itsensä kansakunnaksi, tarvitsi historian, joka nostaisi sen Euroopan muiden sivistyskansojen tasolle. Nyt on aika kääntää näkökulma niin päin, että tarkastellaan Suomea ulkoa käsin. Tavoite on vaikuttava mutta niin on sen saavuttamiseksi työskentelevä yksikkökin. Siksi tutkittava ajanjakso on ajoitettu alkamaan 1400-luvulta,
jolloin Suomessa toimi jo jonkinlainen yhtenäinen ja järjestäytynyt yhteiskunta. Kaksi vuotta kestäneen monivaiheisen hakuprosessin jälkeen
palkintona on rahoitus, joka takaa mahdollisuudet pitkäjänteiseen, perusteelliseen tutkimustyöhön, todelliseen uudelleenajatteluun. Suomi on haluttu nähdä erilaisena ja korostettu sen poikkeavuutta ja erityispiirteitä muiden Euroopan kansojen rinnalla. Käsitys Suomen kansallisen historian kehityksestä on suhteellisen nuori, koska se on syntynyt vasta 1800-luvulla. Isokin väestö voi kahden sukupolven aikana esimerkiksi vaihtaa kieltä, Pertti Haapala huomauttaa. Perinteisestä historiakäsityksestä syntyvä kuva omissa oloissaan elävästä merien eristämästä kansasta, jota juuri kukaan ei tunne, ja jolla on kaikkialle pitkä matka, ei Pertti Haapalan mukaan pitänyt paikkaansa edes silloin. Jo Helsingin yliopiston historian professori Zacharias Topelius aikoinaan totesi, että Suomella ei ole historiaa, se täytyy kirjoittaa. Kaikkien maiden historiaa on tutkittu, ymmärretty ja selvitetty suurin piirtein samalla kaavalla. Se saattaa olla tehokas keino käyttää valtaa ja valjastaa menneisyys palvelemaan tuhoisia tarkoitusperiä. Erilaisuutta on nähty niin maantieteellisessä sijainnissa, kansan geneettisessä alkuperässä kuin kielessäkin. Mitä omaa meillä on, miten eristettyinä muusta maailmasta loppujen lopuksi olemme olleet, Pertti Haapala sanoo. Suomi kuului Ruotsiin kiinteämmin kuin Skåne, joka kävi jatkuvia rajakamppailuja Tanskan kanssa, Pertti Haapala kertoo. Ajattelemme asian niin, että tämä on yleisempää yhteiskunnan historian tutkimusta, jossa Suomea käytetään esimerkkinä.
Tarkoitus näyttää, ei väittää
1400-luvulla Suomi oli katolinen maa ja kiinteä osa Ruotsin valtakuntaa. 1900-luvulla Suomelle on kirjoitettu ennen kaikkea kansallista historiaa. Siksi historiankirjoituksella voi johtaa myös harhaan. Siksi kansainvälinen näkökulma on tärkeä: millaisena Suomi näyttäytyy muiden silmissä.
Historia on vallan väline
Historia on aina tulkinta. Jokaiseen huppuyksikköön kuuluu sekä suomalaisia että muualta tulevia tutkijoita. Jokainen aikakausi on kirjoittanut sen näköisen historian, kuin se tarvitsee, sanoo Tampereen yliopiston historian professori ja vararehtori Pertti Haapala, jonka monet tuntevat
myös Luopioisten Ahosaaren kesäasukkaana. Hän sanoo, että uudessa tutkimuksessa on tarkoitus pyrkiä mahdollisimman suureen objektiivisuuteen. Tieteen huippuyksikköjä rahoittamalla Suomen Akatemia ja valtio etsivät kotimaisen tieteen ja tutkimuksen helmiä. 12
Maanantai 6.2.2012
Professori, Tampereen yliopiston vararehtori Pertti Haapala johtaa Suomen ensimmäistä historian alan huippuyksikköä
Miten kansallinen historia ajatellaan uudestaan?
Ulla Sirén
Historia on jotakin sellaista, joka on aina esitettävä ajattelun kautta, koska sitä ei voi konkreettisesti nähdä eikä käsitellä. Myöhemmin Venäjän vallan ajan autonomiakaan ei ollut suomalaisten erityisoikeus. Suomen Akatemian rahoittama tieteen huippuyksikkö myönnettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa historian alalle. Kulttuuri kehittyy vuorovaikutuksesta, kaikki on loppujen lopuksi jostakin opittua ja tuotua. Nyt halutaan purkaa käsitys kansallisesta historiasta. Vain viisitoista huippuyksikköä perustettiin, kun hakemuksia oli jätetty 120. Aikaisemmin Tampereen yliopisto on saanut yhden huippuyksikön. Perusryhmään kuuluu 25 ihmistä, joista kahdeksan on ulkomaalaisia. Mitokondriotautien ja ikääntymisen huippuyksikköä johtaa professori Howard Jacobs, ja se on juuri saanut uuden kuusivuotisen rahoituskauden.
Olemmeko niin erityisiä?
Uuden huippuyksikön tutkimuksen kohteena on yhteiskunnan historia. Jos uskoisimme yhä siihen, pitäisimme itseämme Kalevalan sankareiden jälkeläisinä, ja luottaisimme kansalliseepoksemme todistavan meille muinaisuuteen asti ulottuvasta kansan yhtenäisyydestä ja loistokkaasta henkisestä kulttuurista. Tämän vuoden alusta lähtien hänellä ja hänen tutkimusryhmällään on valta kirjoittaa meille uusi historia.
Akatemia kalastaa tieteen helmiä
Tämän vuoden alussa toimintansa aloittanut Tampereen yliopiston yhteiskunnan historian huippuyksikkö määrittelee tehtävänsä otsikolla "Rethinking national history" kansallisen historian uudelleenajattelu. Ajan tavoite näkyy siinä, miten ihmisille kirjoitetaan historiaa. Kaikki historian tieto perustuu välttämättä johonkin, mitä on kirjoitettu aikaisemmin. Sitä johtava Pertti Haapala on syystäkin onnellinen mies huippuyksikkö on monessa mielessä suuri voitto. Olemme samaa alkujuurta kuin muutkin, eroja on korostettu tarpeettoman voimakkaasti. Väärästä historiantulkinnasta voi olla paljon vahinkoa. Suomalaisten yhteys muuhun Eurooppaan on ilmeisesti ollut tiiviimpi kuin tähän asti on ajateltu. Pitkäkestoisiin tutkimusprojekteihin on vaikea saada riittävää rahoitusta. Vastaavia autonomisia suuriruhtinaskuntia. Turku oli lähempänä Tukholmaa kuin useimmat muut Ruotsin kaupungit ja lyhyt meritie oli toimivampi liikenneyhteys kuin hitaat hevoskyydit huonoja maanteitä myöten. Esimerkiksi kaikkia sotia perustellaan aina historiallisilla vääryyksillä, Pertti Haapala sanoo. Sellainen kirjoitettiin: ensimmäinen yleisesitys Suomen historiasta oli Georg Forsmanin (myöhemmin Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen) Oppikirja Suomen kansan historiassa, joka ilmestyi 1860- ja 1870-lukujen taitteessa. Lisäksi teemme monipuolista kansainvälistä yhteistyötä, Pertti Haapala kertoo. Suomen kieli on tullut hallinnon kieleksi 1800-luvun lopulla ja suomenkielistä kirjallisuutta alkoi ilmestyä vuosisadan jälkipuoliskolla. Lisäksi noin 80 prosenttia rahoituksesta menee yleensä luonnontieteiden ja tekniikan puolelle, Haapala selittää. Hän huomauttaa painokkaasti, että Suomi on aina ollut osa Eurooppaa. Samaan aikaan ilmestyivät ensimmäiset kokonaisesitykset "Suomen kansan" historiasta.
Niissä ei voinut olla näkymättä itseään etsivän kansakunnan tarve löytää oma erityislaatunsa ja sijaintinsa muiden kansojen rinnalla. Ei niinkään tarkastella sitä, mitä ennen maailmassa tapahtui tai miltä tuntui, vaan tutkitaan historiaa ihmisen yhteiskunnallisen toiminnan kautta, Pertti Haapala määrittelee
Paikalla on myös Tampereen Diabetesyhdistyksen edustaja.
Nummi esittää runoja seitsemältä vuosikymmeneltä
Elokuva- ja teatteriohjaaja Ilari Nummi vierailee torstaina Luopioisten Marttojen runopiirissä. Myynnissä on myös mattoja, maalattuja puuesineitä ja ommeltuja tekstiilejä. Ilari Nummi esittää 9.2. Runojen lisäksi pääsee nauttimaan kahveista ja jutustelemaan Ilarin kanssa.
Lukemattomia kirjoja vinkataan Sahalahdella
Lainan-päivän iltana, keskiviikkona 8.2. Vaikka tekopohjavesilaitoksen rakentaminen on epävarmaa, sen haitat toteutuvat Pälkäneellä jo nyt. Sodat ovat muokanneet suomalaista yhteiskuntaa riippumatta siitä, mihin valtakuntaan on kuuluttu. Lukukokemuksia ovat jakamassa muun muassa Sahalahden kirjanystävät. Niissä on vain oltu mukana joko Ruotsin tai Venäjän armeijan riveissä, eurooppalaista politiikkaa tekemässä joka tapauksessa, hän toteaa. Koruntekijä löytää sulatustekniikalla valmistettuja lasihelmiä ja korutarvikkeita, kauniista esineistä pitävälle on maalattua posliinia ja tiffanylasitöitä. Haapalaa kiinnostaa muun muassa Suomen pitkä sotahistoria. Virheiden poimiminen ja yksilöiminen ei Haapalan mukaan hyödytä mitään. Tämä on hyvä muistaa, jos kotona on jotain sellaista kädentaitoihin liittyvää, josta haluaa luopua, mutta ei voi tulla päiväksi myymään. innokas käsityöharrastajien joukko myymään kotoa löytyneitä tarvikkeita, kirjallisuutta ja valmiita töitä. Kahdeksasta kilpailijasta kuusi etenee kesällä järjestettävään finaalitapahtumaan.
Kädentaitajat ja heidän sydämelliset tuoteensa valtaavat yhteiskoulun ruokalan ystävänpäivän tapahtumassa sunnuntaina.
Käsitöitä, tarvikkeita ja kahvia
Jo kolmannen kerran kokoontuu Pälkäneen yhteiskoulun ruokalaan sunnuntaina 12.2. Niissä on havaittu, että pääosa pohjavedestä virtaa harjusta Kostianvirralle saakka ja vain osa Keiniänrannasta Mallasvedelle.
Kostianvirran pohjoispuolisesta osasta Pälkäneen keskustaa tulee pohjavesialuetta (sininen alue kartalla), jos ELY-keskuksen suunnitelma toteutuu. Kunnassa epäillään myös, että pohjavesialueen rajauksen valmisteluun on osallistunut esteellinen henkilö, koska tämä on ollut mukana Tavase-hankkeessa. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on ilmoittanut, että Syrjänharjun pohjavesialueen raja siirretään Kostianvirtaan saakka. Myynnistä löytyy kasvivärjättyjä villalankoja, huovutusvillaa, huovutustöitä ja kankaita. Runojen kautta sukelletaan Suomen rakastetuimpiin kuuluvan sanamestarin mielenmaisemaan. Kirjavinkkien lisäksi luvassa on kahvit ja pullat.. Lisääntyvän tietoisuuden ja tehostettujen tutkimusten myötä uniapnea diagnosoidaan entistä useammin. Polttoaineen myynti loppuisi Aapiskukon lisäksi keskustan Teboililla ja Kankaanmaalla.
yhTeiskunnan hisTorian huippuyksikkö Tampereen yliopisTossa
Ensimmäinen historian alan huippuyksikkö Suomessa Järjestyksessä toinen Tampereen yliopistoon koskaan rahoitettu huippuyksikkö Johtaja professori Pertti Haapala, varajohtaja professori Petri Karonen Jyväskylän yliopistosta Tutkimusryhmään kuuluu 25 henkilöä, kansainvälistä yhteistyötä tehdään laajasti Tavoitteena suomalaisen yhteiskunnan historian tutkimus 1400-luvulta vuoteen 2000 Tuottaa: 1) erillistutkimuksia, artikkeleja tieteellisiin julkaisuihin 2) suurelle yleisölle tarkoitetun kokoomateossarjan, jonka on tarkoitus ilmestyä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna 2017. Tekopohjavesilaitoksen toteutuminen on entistä epätodennäköisempää, sillä kolme neljästä suurimmasta omistajasta ei myöntänyt vedenhankintayhtiölle sen tarvitsemaa lisärahoitusta. Tämän "käsityöläisten kokoontumisajot ja rompetorin" järjestää Valkeakosken opisto yhdessä Kukkian Kädentaitajien kanssa. Vanhoja käsityölehtiä on myös tarjolla, sekä paljon, paljon muuta. kello 13 Ikäpisteessä (Keskustien varrella). Koko tapahtuman ajan kello 1216 on avoinna myös Kädentaitajien kahvio. Kunnanhallitus käsittelee tänään pohjavesialueen rajaukseen tehtäviä muutoksia. Enintään 10-vuotiaiden lasten Hopeisen harmonikan semifinaali käydään maaliskuun alussa Suurella harmonikkaristeilyllä Silja Europalla. Valkeakoski ja sen myötä myös Akaa ovat päättäneet erota yhtiöstä. Mikäli pohjavesialuetta jatketaan Kostianvirtaan saakka, myös KMarket Parilan vieressä oleva Teboilin bensa-asema häädetään. Sunnuntaina kannattaa lähteä tapaamaan muita käsillätekijöitä ja viettämään iltapäivää iloisessa seurassa löytöjä tehden. Uniapnean voidaan sanoa olevan jo kansantaudin luokkaa. kello 18 Mikkolan Navetalla (Keskitie 5, Luopioinen) isänsä Lassi Nummen (1928-) runoja, joista ensimmäiset on kirjoitettu 1940-luvun lopussa, tuoreimmat tukevasti 2000-luvun puolella. Hankkeen kotisivut löytyvät Tampereen yliopiston sivuilta.
Välimaa Hopeisen Harmonikan semifinaaliin
Kangasalalainen Anni Välimaa soittaa tämänvuotisen Hopeinen harmonikka -kilpailun semifinaalissa. Takana on yli sata sotaa, jotka kaikki ovat eurooppalaisia sotia eivätkä lähteneet Suomesta. Professori Pertti Haapala lähtee tutkimusryhmänsä kanssa avaamaan suomalaisen yhteiskunnan historiaa uudesta näkökulmasta.
13
Keskustan huoltamot häädetään, kun Syrjänharjun pohjavesialueen raja siirtyy Kostianvirtaan saakka
TieTeen huippuyksikkö
Suomen Akatemian huippuyksikköhaussa seulotaan esiin ja rahoitetaan suomalaisen tutkimuksen huippuja Antaa mahdollisuuden pitkäjänteiseen tutkimukseen, jollaista on muuten vaikea rahoittaa Huippuyksiköissä tavoitellaan uusia innovaatioita, pyritään lisäämään talouskasvua, hyvinvointia ja viisautta 2-vuotinen hakuprosessi, haetaan yliopiston nimissä Hakijana tutkija ja tutkimusryhmä Hakemukset englanninkielisiä, ulkomaalaiset tutkijat perehtyvät, haastattelevat ja tekevät arviot Kaikki hakemusten arvioijat ovat ulkomaalaisia: Suomen Akatemian hallitus päättää rahoituksesta arviointien perusteella Vuodelle 2012 hakijoita oli 120 yhteensä kaikilta tieteenaloilta, 15 rahoitettiin Ensimmäinen rahoitusjakso kestää 6 vuotta ja sille voi hakea lisäaikaa
Tavase-riskit toteutuvat jo Pälkäneellä
Pälkäne vastustaa Tavase Oy:n tekopohjavesilaitosta, koska sen pelätään tuovan rajoituksia, jotka haittaavat kuntakeskuksen kasvua ja kehitystä sekä olemassa olevia yrityksiä. Pohjavesialueen vuoksi Aapiskukko ei ole saanut hakemiaan lupia polttoaineen myyntiin. ELY-keskus perustelee pohjavesialueen laajentamista Tavasetutkimuksilla. Vaikka monet asiat on tarkoitus kääntää ympäri ja miettiä uudestaan, tutkimusryhmä ei pyri nostamaan esiin vanhan historiankirjoituksen epätarkkuuksia. Nyt on vain tarkoitus valita uusi näkökulma ja ajattelu. Pälkäneellä pelätään, että pohjavesialue rajoittaa jatkossa myös monia muita keskustan toimintoja. Nykyisin pohjavesialueen raja kulkee Aapiskukon pihan poikki sähkölinjaa myöten. Semifinaalin 15 soittajasta seitsemän pääsee kesällä Ikaalisissa Sata-Häme soi -festivaalilla pidettävään finaaliin. Kansalaisopiston kädentaitojen lyhytkursseista saa tapahtumassa tietoa ja kurssitoiveet kaikilta opetusaloilta lähtevät myös eteenpäin. Tapahtumassa on myös vaihtotoripöytä, johon voi jättää itselle tarpeettoman tavaran tai ottaa jotain käyttökelpoista ilmaiseksi mukaan. Kunta teki kyselyn ELY-keskuksen virkamiehen jääviydestä joulukuun puolivälissä, mutta vastausta ei ole saatu. Avoimessa kirjakahvilassa kaikki muutkin voivat kertoa lukemistaan hyvistä kirjoista. Päätyönä ei ole arvostella aikaisempaa historiankirjoitusta vaan tehdä se uudestaan. kello 18, Sahalahden kirjastossa vinkataan lukemattomia kirjoja: uusia ja vanhempia teoksia, jotka eivät ole yltäneet lainaustilastojen kärkisijoille ja jotka ansaitsisivat tulla löydetyiksi ja luetuiksi. Viime vuoden Ystävänpäivän tapahtumasta innostuneina varastoja sekä kaappeja on jälleen katsastettu ja myytäväksi on löytynyt mielenkiintoista tavaraa. Jos sinulla on tai epäilet että on, taikka vain haluat keskustella tästä sairaudesta, olet tervetullut Pälkäneen Hengitysyhdistyksen järjestämään tilaisuuteen maanantaina 13.2. Marttojen ja Kulttuuriyhdistys Mikkolan Navetan järjestämä tilaisuus on kaikille avoin. Jos haluat myymään, ota yhteyttä Ritva Forsvikiin puhelinnumeroon 040 335 7066.
kuului Venäjään useita. Myös Kultainen harmonikka -kilpailun semifinaali soitetaan maaliskuisella harmonikkaristeilyllä. Maanantai 6.2.2012
Mitä löytyy tunnelin päästä. Kangasala kieltäytyi osakepääoman korotuksesta, mutta Tavase-erosta tehtyä kuntalaisaloitetta ei ole vielä käsitelty. Emme halua väittää, vaan näyttää, hän tiivistää.
Pälkäneen Ikäpisteessä kerrotaan uniapneasta
Uniapnea on yleinen sairaus, jota sairastaa Suomessa arviolta 150 000 henkeä, noin neljä prosenttia miehistä ja kaksi prosenttia naisista. Sunnuntain aikana voi vääntää rautalangasta sydänkirjanmerkin, kokeilla neulahuovutusta tai sitoa muistilehtiön japanilaisen tilikirjan mallilla
Kutsumanimensä Paakku sai 4-vuotiaalta sisareltaan Miljalta, jota halusi veljeään kutsuttavan lastenohjelma Tomi Traktorin Paakku-ankan mukaan. Uudet hallituksen jäsenet ovat Irina Pesola ja Marika Heikkilä. Kun Milja sitten näki veljensä, hän totesi, että kyllä tuokin sopii, Elja Pyykkö kertoo.
Rauhallinen tulokas
Äidin mukaan uusi tulokas on luonteeltaan niin rauhallinen, että välillä sen olemassaoloa ei meinaa lainkaan muistaa. Määrä noudattelee edeltävän vuoden tasoa. Sähkökatkojen varalta olisi ollut välttämätöntä varustaa laitos varavoimakoneella. Mutta komeat ovat mitat myös Laitikkalan kylään samaisena päivänä syntyneellä "Paakulla", joka ylsi syntyessään 4050 gramman painoon ja 54 senttimetrin pituuteen. Ja mitä kovempi metakka, sitä paremmat unet. Parempaa vettä emme ole kunnolla päässeet maistamaan. Tervetuloa!
Terveydenhuollon kantelu- ja valvonta-asioiden määrissä ei Länsi- ja Sisä-Suomen toimialueella tapahtunut viime vuonna suuria muutoksia. Lisäksi tämä vuosi on MLL:n tukioppilastoiminnan 40. On täysin käsittämätöntä, että 300 000 ihmisen vesihuolto on noin huonosti varmistettu. Nella huuteli, että moikka Ukkeli, täällä on sun isosiskos, Penttilä nauraa. Saatavana on myös maukkaita hampurilaisia herkullisilla kastikkeilla. Isä Markku Penttilä kertoo, kuinka tytön kädet ja jalat tärisivät sairaalan käytävällä innostuksesta, kun hän tiesi pian näkevänsä uuden veljensä. Miljaa itseään puolestaan tituleerattiin ennen virallista nimenantoa "Vaakuksi", joka on toinen ohjelman ankoista. Ensimmäinen käyttöön ottoon liittyvä ongelma oli bakteereiden joutuminen putkistoon. Maailmaan Paakku tupsahti viittä tuntia Ukkelia myöhemmin. Innoissaan uudesta vauvasta ovat myös perheen koirat Pimu ja Pikkumyy. Äiti Kirsi-Marja Penttilä muistelee Nellan jutelleen veljelleen jo vatsan lävitse. Voit halutessasi tilata hampurilaiset tai pizzat valmiiksi soittamalla kaupan numeroon.
ÖLJYT JA OHJAUSKULMAT
HENKILÖ- JA PAKETTIAUTOJEN ÖLJYNVAIHDOT Castrol-öljyin OHJAUSKULMIEN SÄÄDÖT
Virheelliset ohjauskulmat kuluttavat renkaita ja heikentävät auton hallittavuutta.
PALVELUTISKISTÄ kotiin kilohinnalla
Valikoimassamme on mm. Yhtä pöyristyttävää on, että jos laitoksella yksi pumppu rikkoutuu, koko laitos on pysäytettävä. / GSM
Syntymävuosi
Puh. Uusia tulokkaita kävivät tapansa mukaan tervehtimässä myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisten yhdistysten puheenjohtajat.
Luopioisten puolelta Ukkelin luona vieraili Outi Helminen-Järvinen. Kanteluista noin puolet koski Pirkanmaata ja loput jakautuivat tasaisesti Vaasan ja Jyväskylän toimipaikkojen kesken. (Entinen jääkiekkoilija Jyrki Lumme Iltalehdessä)
M-tronic takaa optimaalisen moottoritehon, tasaisen maksimikierrosluvun ja erittäin hyvän kiihtyvyyden vähäpäästöinen ja säästeliäs mutta tehokas
Stihl MS192C, Stihlin kevyin moottorisaha, mökkisahaajan unelma
Tehtäväkuvaus
Neljävuotias Niki meni naapurin pariskunnan luo, kuten tapansa on aamupäivisin tehdä. Paakun vanhemmat Marja ja Elja Pyykkö kertovat, että alun perin Milja odotti kovasti itselleen siskoa. Tyttö suunnitteli jo valmiiksi lelut, mitä hän
Cubcadet 530SWE
työvalo, ohjausjarru, kahvanlämmitin, 76 cm
1590
Kun ostat nämä yhdessä, yhteishinta on
59 79
Lumiketjut ja kiilahihnat KAIKKIIN linkoihin!
Laadukas saksalainen NAHKATURVAMAIHINNOUSUKENKÄ SHOKKIHINTAAN
PILKKISAAPAS
PowerBoots Original · lyhyt- ja pitkävartinen
149!
ALK.
79
130
Tenavien suusta kuultuja viisauksia joka aamu Ajatusten aamiaisessa, jonka kokkina toimii Aitoon vapaa-ajanasukas Juhani Töytäri. Myy tiesi selvästi, että olen raskaana. Yli kolmanneksessa kanteluista oli päätöksenä huomautus, huomion kiinnittäminen tai muu hallinnollinen ohjaaminen. Näin joskus tapahtuu, mutta huolimattomasta työstä on tällöin kysymys. Hän toivotti perheen tervetulleeksi muun muassa maanantaiseen perhekahvilaan ja keskiviikkoiseen iltaperhekahvilaan. Lue lisää ja liity mukaan: www.positiivarit.fi
Leikkikuja 2, Hauho, p. Isosisko Nella ei meinaa saada tarpeekseen veljen pussaamisesta ja halaamisesta. muusia, kermaperunoita, lihaa, broileria ja salaatteja.
Helpota arkeasi ja nouda ruokaa
NYT EDULLISEEN HINTAAN!
Varaa aika heti.
iso annos, sis. (Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto)
· POSTI · VEIKKAUS · TOTO · KUKKAMYYNTI · KAHVIO · RUOKAPAIKKA
MEILLÄ
Valikoimassa akut, pyyhkijänsulat, auton nesteet, polttimot, ym.
Tilaamme autotarvikkeita myös asiakkaan pyynnöstä, toimitus muutaman päivän sisällä.
AUTOTARVIKKEITA
MEILTÄ
KANGASALA Artturintie 4 puh. Huomautuksia, huomion kiinnittämistä tai muuta hallinnollista ohjausta annettiin vajaassa 40 %:ssa kanteluista. Suurin osa viime vuoden kanteluista kohdistui lääkärien toimintaan. Voihan olla, että sillä on niin tarkka vaisto jo siksi, että se on itsekin äiti, Kirsi-Marja Penttilä pohtii. Se kävi lähes koko raskausajan nuuhkimassa vatsaani ja katseli sitten kysyvästi silmiini. Pizzat valmistamme omista pohjista
kiviuunissa paistaen. -Leena Turusta
2-vuotias Nella silittää hellästi "Ukkeliksi" kutsutun pikkuveljensä päätä. Minulle saa lähettää tarjouksia tekstiviesteinä.
Allekirjoitus
Tarjous on voimassa 29.2.2012 saakka ja koskee vain Suomeen tulevia tilauksia sekä talouksia, joihin lehti ei vielä tule kestotilauksena. Pälkäneen yhdistyksen Virve Numminen puolestaan kävi ihailemassa Laitikkalaan syntynyttä Paakkua. Länsiylämaanterrieri Pikkumyy on vielä ystäväänsäkin suojelevampi. Naapurin isäntä tiedusteli Nikiltä mitä tämän isä tekee. Molemmat koirat pitivät myös tarkkaavaista vahtia, kun lastenneuvolan terveydenhoitaja Helena Romu kävi tarkistamassa uuden tulokkaan mitat.
antaisi sisarelleen. Sitten seurasi myrskyn aiheuttama sähkökatkos ja nyt viimeksi pumpun rikkoutuminen. Ratkaistuista kanteluista neljäsosa koski toimeentulotukea. / GSM
Sopimus 5008700 33003 Vastauslähetys PL 16 36601 PÄLKÄNE
Sähköpostiosoite
Antamalla sähköpostiosoitteesi voit saada hyviä tarjouksia sähköpostiisi. 3. Tilaajapalvelu puh. Ulkonakin Paakun kanssa on jo ehditty piipahtaa. 03-6751190, fax. Tilaushinnat sisältävät arvonlisäveroa 9 %. Toimitusjohtaja kertoo myös, että laitosta on ajettava kokonaisuutena eli yhden pumpun rikkoutuminen estää koko laitoksen toiminnan. Käsittämättömiä lauseita. Myös perheen koirat ovat rakastuneet uuteen tulokkaaseen.
Pälkäneen vuoden ensimmäiset lapset syntyivät samana päivänä:
Kirsi-Marja ja Markku Penttilän "Ukkeli" ehti maailmaan viisi tuntia ennen Elja ja Marja Pyykön "Paakkua"
Krist a Kait asuo
990
ammattisaha lämpökahvoilla
799 579 689 399
Eikös sitä niin sanota, että faktat pilaavat hyvän lehtijutun. Isosisko Milja toivoi aluksi sisarta, mutta kertoo jo "hyväksyneensä" veljen.
Laadukasta luettavaa pakkashintaan!
Tilaa itsellesi tai ystävällesi laadukas paikallislehti - ja tiedät mistä kylillä puhutaan!
Monta tapaa tilata:
Postita alla oleva kuponki www.shl.fi/ tilaajapalvelu
@
tilaukset@shl.fi 044 755 7208
- kaupan päälle 1 kk
Talvitarjous ajalla 1.1.-29.2.2012
21 30
(arvo 16 )
Talvitarjous ajalla 1.1.-29.2.2012
Keston 1. Pirkanmaalla valtaosa kanteluista on Tampereelta. (Diplomi-insinööri Arto Hievanen Turun Sanomissa sikäläisestä tekopohjavesihankkeesta)
Pälkäneen vuoden 2012 ensimmäinen vauva syntyi Kirsi-Marja ja Markku Penttilän perheeseen. 03-6751816, gsm 0400-744283 matti.rantti@mattirantti.fi, www.mattirantti.fi · AVOINNA: MA-PE 9-17
Elja ja Marja Pyykön "Paakku" on rauhallinen tapaus. 044 755 7208 tai www.shl.fi/tilaajapalvelu.. Valituksia on vieläkin vireillä. tammikuuta syntyneen aitoolaisen mitat ovat komeat 3730 grammaa ja 52 senttimetriä. Vastaavasti kanteluita ratkaistiin 202 kappaletta. Tuleekin mieleen, että onko kyseessä sittenkin joku vakavampi ongelma. Perinteinen viime vuonna syntyneiden lasten tapaaminen on sitten maaliskuussa ja Talvirieha laskiaissunnuntaina. (0400) 882 786
Koko lehti netissä!
www.shl.fi
HyvÄT! T
paLKINNO
HALVALLA HYVÄÄ HAUHOLTA
SOIHTUTERASSILÄMMITIN
Turvallinen ja tyylikäs
Raivureita:
Husqvarna 355FX
KYSY TARJOUSTA!
HYVÄ VALIKOIMA! Moccamaster KAHVINKEITTIMET alk.
Stihl FS460, M-tronic täyselektroni-
sella moottoriohjauksella, kevyt käynnistys
TV Finlux 40"
FLYHY905LUC Full HD
antenni- ja kaapelitalouksiin
pL 16, 36601 pälkäne
KETJUNTEROITUSLAITE
Sharp-Boy, Italia
LUMILINKO
99 750 79
Stihl FS490 UUTUUS! KYSY TARJOUS!
Kotimaiset turvavarusteet:
Metsurin pusero Turvahousut
870 Husqvarna 346XPG Stihl MS261, Husqvarna 345FX 695 Stihl FS480 679 830 Stihl MS241, UUTUUS! Stihl FS360 659 Stihl MS201,
vähäpäästöinen 2-mixmoottori Kestävä ja tehokas raivuri suurella väännöllä Mukava ja kevyt käyttää, kevyt käynnistys!
795
Moottorisahoja:
Husqvarna 560XPG
UUTUUS, ammattisaha
Vaikeudet jatkuvat edelleen. Jos innokkuutta löytyy, ehkä jo tälle keväälle saamme jotain aikaiseksi, Numminen kertoili Yhdistyksen hallituskin on muuttanut hieman muotoaan. 38 )
SHL12TAL-2
LAHJATILAUKSEN SAAJA: Etunimi
Lehti maksaa tilauksen postimaksun.
Lähiosoite
Lähiosoite
Postinumero ja -toimipaikka
Postinumero ja -toimipaikka
Puh. *) Kestotilaus on tilaamistapa, jossa tilausmaksu laskutetaan laskutusvälein kulloinkin voimassa olevaan kestotilaushintaan, joka on aina edullisempi kuin vastaavan pituisen määräaikaisen tilauksen normaalihinta. jakso 3 kk
Määräaikainen 3 kk
(norm. Molemmat myös nuuhkivat ja nuolevat vauvaa innokkaasti. Seuraavaksi eniten kanneltiin lastensuojelusta, kotipalveluista ja vanhustenhuollosta. 38 e)
Kyllä kiitos!
SHL12TAL-1
Sukunimi TILAAJA / MAKSAJA: Etunimi
Tilaan Sydän-Hämeen Lehden kestotilauksena 1. Valtaosa terveydenhuollon valvonta-asioista oli hallintokanteluita, joita vuoden 2011 aikana tuli yhteensä 198 kappaletta. Näistä noin puolet koski hoito- tai menettelytapavirheitä. Kysy nyt viikottain vaihtuvia talvirengastarjouksiamme!
Palvelemme ma-pe klo 8-17 sekä lauantaisin klo 10-14. "Pesee hampaita ja juo kaljaa", oli jämpti vastaus. Paakku nukkuu paremmin vähän viileässä kuin lämpimässä. maito, piimä, salaatti, ruoka ja kahvi.
LOUNAS 7,90
TALVIRENKAAT
Talven liukkailla keleillä tarvitaan turvalliset renkaat, joissa on riittävästi kulutuspintaa jäljellä. Kestotilaus jatkuu ilman erillistä uudistamista, ellei tilaaja irtisano tilaustaan tai muuta sitä määräaikaiseksi. Ryhtyipä jackrusselinterrieri Pimu kunnon empaattiseen ulinaankin, kun kuuli Ukkelin puhkeavan itkuun. Molemmat huolestuvat heti, jos vauva ääntelee poikkeavalla tavalla. Pienemmissäkin laitoksissa pumpuille on varapumput joko varaston hyllyllä mutta yleisimmin valmiiksi asennettuna. jakso 3 kk*) 21e
- Saan 1 kk lehdet kaupan päälle (arvo 16 )
Sukunimi
Tahdon tutustua lehteen 3 kk määräaikaisena 30
(norm. Eritoten hornetin ja imurin äänet tuntuvat rauhoittavan pikkumiehen, vanhemmat kertovat. Tämä vuosi on haasteellinen hallitukselle, sillä tämän vuoden jälkeen hallituksesta jää pois vanhoja konkareita ja tarvittaisiin uusia innokkaita mukaan, Numminen mainitsi.
Sisaret ihastuivat pikkuveljiin
Vielä virallista nimeään odottava Ukkeli on ensimmäinen Pälkäneelle tänä vuonna syntynyt lapsi. 14
Maanantai 6.2.2012
PARAS JUTTU?
Kerro meille mikä on mielestäsi tämän lehden paras juttu ja kiinnostavin mainos.
Kaikkien vastanneiden kesken arvomme palkintoja kuukausittain.
MIKÄ ON TÄMÄN LEHDEN
VASTAA oSoiTTeeSSA: www.shl.fi/parasjuttu
voit lähettää vastauksen myös postikortilla osoitteeseen:
20
Maanantai 6.2.2012
4
Maanantai 6.2.2012
TERVETULOA KAHVILLE TAI LOUNASTAMAAN KAUPPAAMME!
on päivittäin tuoreita leivonnaisia.
KAHVIOSSAMME
Meiltä löytyy myös
ÖLJYT VAIHTOON JA KULMAT KUNTOON!
Tiesitkö, että Kangasalan Euromasterilla tehdään myös öljynvaihdot sekä ohjauskulmien säädöt samaan ammattitaitoiseen tapaan kuin rengastyötkin.
GRILLI JA PIZZERIA. Sitten kun se vähän siinä nukkuessaan äännähtää niin sitä vasta muistaa, että ai niin, tuollainenkin täällä on, Marja Pyykkö naurahtaa. juhlavuosi ja niissä puitteissa järjestetään yhteiskoululle toimintaa ensi syksynä. Sosiaalihuollon kanteluita eri alueilta tehtiin vuoden 2011 aikana yhteensä 159 kappaletta ja ratkaistua saatiin 169 asiaa
Puolivälierät, joissa LP Kangasalakin aikoo olla mukana, alkavat 7. Eura on meille ihan voitettavissa oleva joukkue, kuten ovat Pislaploki ja OrPo:kin. Osa kätteli. Lindemanin pääasiallinen pelipaikka löytynee alkavalla kaudella A-junnujoukkueen vasemmalta laidalta, josta pälkäneläinen jakelee hyviä keskityspalloja. Kesän SM-sarjajoukkueet ratkotaan pääsiäiseen mennessä kahdessa SM-karsintalohkossa. Lahdella oli pieniä kavereita, jotka pelasivat todella kovaa. Haka-maalikin tuli aika puskista. Liigamiehistö otti B-juniorin kannustavasti vastaan.
Välifinaalit tekivät terää
LP Kangasala teki kaivatun ryhtiliikkeen, vaikka voitot jäivät uupumaan
Jani Oksanen
Orivedellä pelattu Final six -turnaus jatkoi tuloksellisesti LP Kangasalan alakuloa, mutta numeroita tärkeämpää olivatkin otteet kentällä. Joukkue onkin nyt keskittynyt perusasioiden harjoitteluun, minkä pitäisi antaa lisää itseluottamusta vaikeiksi viime aikoina osoittautuneisiin erien loppuihin. Leveyttä pelaajarintamalle tuo kehityspelaajasopimuksella joukkueeseen Lahdesta tullut nuori Jenni Tuovila. Lauantaille 25. Viljandi otti voiton erin 31 (2518, 2225, 1625, 2025) ja jätti LP:n kuuden joukkueen turnauksessa viimeiseksi.
Vielä tarvitaan voittoja
LP pelaa liigapisteistä seuraavan kerran vasta tulevana keskiviikkona, jolloin edessä on vierasottelu Liiga-Euraa vastaan. Sijoitusottelussa virolaista Viljandi Metalia vastaan Tahvanainen pyöritti kentällä tasaisesti koko pelaajarinkiään; vain Heidi Rovanperä seurasi pikkuvammansa vuoksi tämänkin kamppailun sivusta. Itse pääsin pari kertaa nousemaan ja keskittämään. Lindemanin lisäksi Hakan A-junnuissa pelaa kaksi muutakin pälkäneläistä B-junioria, Tuomas Laesterä ja Veeti Liljedahl.
Pälkäneläinen Ossi Lindeman sovitteli viikonloppuna ensimmäistä kertaa ylleen Hakan edustusjoukkueen paitaa. HPK kuitenkin peluutti välillä myös ykkösnyrkkiään, valmentaja Tahvanainen muistuttaa. LP Viestin ykköshaastajaksi itsensä kauden mittaan nostanut HPK vei viisieräiseksi jännitysnäytelmäksi venyneen kamppailun lopulta 32 (2628, 2514, 2517, 2426, 1513). Kaksi tappiota ei suinkaan miellytä, mutta viikonloppu tarjosi paljon hyvää. Tiukka pelitahti uuvutti meidät, emmekä päässeet siitä väsymyksestä eroon. Haka oli Lahdessa liikkeellä nuorella joukkueella. Tarvitsisimme siihen vain ainakin neljän pelaajan samanaikaista onnistumista, kun aiemmissa peleissä onnistujia on ollut kerralla vain kaksi tai kolme. Tasainen ottelu ratkesi virolaisjoukkueen parempaan syöttöpeliin, jonka kanssa kangasalalaiset joutuivat ajoittain vaikeuksiin. Eihän se ollut paineen alainen peli, mutta se antoi lupauksia. Lindemanin lisäksi liigamiesten rinnalla kirmasi kaksi muuta B-junioria ja neljä A-junioria. Sekin peli oli enimmäkseen puolustamista, enkä saanut kauheasti palloa. Liitto katsoi liigaottelun siirron olevan Kangasalla tarpeen, koska HPK:n lentopallonaiset ovat lauantaina saman seuran kiekko-
naisten talkoissa. Turnauksessa kolmanneksi sijoittunut Haka pelasi Lahden ja HJK:n kanssa tasan, mutta kärsi KuPS:lle 13 tappion. Puolustajilla riitti painetta, sillä KuPS oli ottelussa hallitseva osapuoli. Harvojen pelien ohessa niiden järjestelyissä kuitenkin riittää puuhaa, koska helmikuun puo-
livälin Viesti-ottelu pelataan LP Kangasalan farmisopimusta kunnioittaen Ylöjärvellä. Nyt ei esimerkiksi tullut pitkiä pistemenetysten putkia, summaa LP Kangasalan valmentaja Ismo Tahvanainen. Välillä meillä hukassa ollut
keskipeli nousi kuitenkin pelissä taas hyvälle tasolle, Tahvanainen kiitteli erityisesti Sherri Williamsia ja Eveliina Smolanderia. Valmentaja Sami Ristilä antoi ohjeeksi, että pelaa rohkeasti vaan.
Edustava yllätys
Lahden-komennus tuli Lindemanille ja muille junnuille melkoisena yllätyksenä. Kangasalalaisjoukkue on kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa 25 pisteellään, kun Pieksämäki pyrkii kuromaan eroa umpeen seitsemän pisteen päästä. Vastassa on älyttömän nopea tumma kaveri. Lindeman sanoo, että liigapelurit ottivat juniorit mukavasti vastaan. Se näkyi ihan
viime aikoihin asti joukkueen pelissä, LP:n Tahvanainen harmittelee. Yleensä suvannon jälkeen tulee se nousuvaihe, ja selvitettyämme tien puolivälieriin aiomme olla yllätysvalmis joukkue, valmentaja Tahvanainen ennakoi.. Yksi läpisyöttö, josta Albert Kuqi teki. LP Kangasala pelaa vielä viisi ottelua, joista kaksi on kotipelejä. Pitkä tauko liigapeleistä oli käytetty tiukkaan harjoitteluun, mutta kankeudesta, väsymyksestä ja pikkuvaivoista huolimatta kentällä nähtiin viikonlopun molemmissa otteluissa kovaa yritystä. Lauantaina LP pelaa erittäin tärkeän vierasottelun Pieksämäkeä vastaan. Ja voitimme sen erän. Kesällä 17 vuotta täyttävä Lindeman pelasi Uusi Lahti -cupissa koko ottelun Kuopion Palloseuraa vastaan ja jälkimmäisen jakson FC Lahti -ottelussa. Hakan A-juniorit aloittivat viikko sitten SM-karsintasarjan 20 voitolla TPV:stä. Sunnuntaina Lindeman vaihdettiin vasemmaksi laitalinkiksi hieman ennen taukoa. helmikuuta merkitty viimeinen kotiottelu HPK:ta vastaan puolestaan jouduttiin siirtämään seuraavalle maanantaille, ja vieläpä varsin erikoisesta syystä. Kaksi aiempaa koitosta on päättynyt Euran hyväksi viisieräisen kamppailun jälkeen. maaliskuuta. Kyllä meidän on sinne pakko mennä, siihen tähdätään, hän vakuuttaa.
Muun muassa Sherri Williams palaili tasolleen naisten lentopallon "välifinaaleissa". Valmentaja sanoi tiistain treenien päätteeksi, että torstaina pitäisi mennä edustuksen treeneihin ja viikonloppuna varautua Lahti-cupiin. Kyllähän edustuksen pelit antoivat itseluottamusta ja lisäintoa omiin peleihin ja treeneihin, Lindeman samoo. Suunnan pitäisi koko joukkueella olla nyt ylöspäin.
Rumba vei voimat
Virolaisjoukkueet jättäytyivät välifinaalien jälkeen sivuun eivätkä ole mukana enää runkosar-
jan viimeisellä kolmanneksella. Maanantai 6.2.2012
15
Ossi Lindeman debytoi Hakan edustusjoukkueessa
Pälkäneen Lukon kasvatti Ossi Lindeman debytoi viikko sitten Hakan edustusjoukkueessa. Mutta ihan hyvin se pysyi kurissa, kun sijoittui oikein. KuPS:ia vastaan Lindeman luuti vasempana puolustajana. Sarjaohjelma on sikäli erikoinen, että alkuvuodesta LP pelasi runsaassa viikossa viisi peliä, ja tammi-helmikuun tienoilla liigapelejä on kalenterissa neljä kuukauden aikana. Se ei riitä, kun vastustajan ulkomaalaisvahvistukset hakkaavat kuitenkin sen 4050 pistettä, LP:n Tahvanainen arvioi. Tahvanainen laskeskelee, että ainakin kaksi voittoa jäljellä olevista peleistä tarvitaan jatkopaikan varmistamiseksi ja toisaalta karsintapelien välttämiseksi. Ensimmäisessä ottelussa HPK:ta vastaan Tahvanainen joukkueineen teki rohkeasti pelaaja- ja taktiikkakokeiluja, ja esimerkiksi avauserässä kentällä nähtiin viisi A-juniori-ikäistä pelaajaa kokeneen Anna Niemisen seurana
Lisäksi kerrostalon sopivuutta ympäristöön on selityksen mukaan harkittu tarkkaan. Sähköinen hakulomake löytyy kunnan kotisivuilta vapaa-aikapalveluiden alta. Käyttövuoroja myönnetään kaikkiaan 13 kentälle, jotka ovat keskuskenttä, Nattari, Taustiala, Suinula, Suorama, Vilpeilän tenniskenttä, Vesaniemen beach volley -kenttä sekä Pikkolan, Ruutanan ja Kyötikkälän kentät Vuorot ovat maksuttomia kangasalalaisille urheilu- ja liikuntaryhmille.
Saarioinen ja Bertha yhteistyöhön
Saarioinen Oy ja tamperelainen, paikallisiin raaka-aineisiin panostava Ravinteli Bertha ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Petersburg VO:n lisäksi lohkossa pelasi Turun NMKY. Yrityksen täytyy kuitenkin täydentää lupahakemustaan joiltakin osin. Kovan väännön jälkeen pälkäneläispelurit lähtivät toiseen alkulohkon otteluun raskailla jaloilla. Ottelun käsikirjoitus oli "isot vastaan pienet". Koko korttelialueen käyttäminen tonteiksi olisi vaatinut uuden kadun rakentamista, joten osa alueesta muutetaan kaavassa puistoksi. Samalla Saarioinen ja Bertha pääsevät yhdessä kehittämään ja toteuttamaan ravintolamaailmaan sopivia uusia tuoteideoita. Luja-Lukon lohko oli etu- ja jälkikäteen arvioiden ylivoimaisesti kovin. Puoliajalla pälkäneläiset olivat tappiolla 630. Petersburg 2 2 0 122-51 4 TuNMKY 2 1 1 92-94 2 Luja-Lukko 2 0 2 46-115 0 PäLuLu St Petersburg 15-59 (6-30) TuNMKY PäLuLu 56-31 (27-14)
Saldoksi jäi viisi tappiota
Minipoikajoukkueet oli jaettu
Sijoitusottelut:
HONSU PäLuLu 45-32 (23-14) PäLuLu RaPy 20-43 (10-21). Tuloksellisesti Luja-Lukolle jäi luu vetävän käteen. Varsinaisiksi toiminnantarkastajiksi valittiin Eira Tuulentie ja Marita Rasilainen sekä varatoiminnantarkastajiksi Annikki Vehkala ja Risto Lehto. Peli oli alusta asti Turun NMKY:n hallinnassa. Noin neljän hehtaarin alueelta on hakemuksen mukaan tarkoitus ottaa kymmenen vuoden aikana noin 400 000 kuutiometriä maata.
Hallintooikeus pui yhä Tarpilan valituksia
Kangasalan rakennus- ja ympäristölautakunnan näkemyksen mukaan maanalaisen autohallin ja kerrostalon rakentamiseen Tarpilaan myönnetty lupa on pitävä tehdystä valituksesta huolimatta. Lopputulos NMKY:lle 5631. Lopputulokseksi kirjattiin 1559 ja ottelun tsemppariksi Ilmari Siiro. Turnauksen iso opetus koko joukkueelle oli korinalus- ja erityisesti levypallopelaamisen merkitys. Pronssiottelussa pietarilaiset nöyryyttivät Turkua toistamiseen, nyt lukemin 4215. Loppuottelu oli Pussihukkien yksipuolista näytöstä, sillä kauhajokelaiset kaatuivat 7122. Tamperelaisravintolassa puolestaan ollaan tyytyväisiä siihen, että uudenlainen yhteistyö takaa ravintolan raaka-aineiden saatavuuden ja hyvän laadun. Pälkäneen kunta päätti pyytää Kangasalta lausuntoa lupahakemuksesta, koska suunniteltu ottoalue sijaitsee aivan Pälkäneen ja Kangasalan rajan tuntumassa. Luja-Lukko sopi kovia harjoitusotteluita ja kesäksi Pälkäneelle ideoitiin yhteisleiri Keravan Kori-80:n kanssa. Petersburg VO. Ottelun tsemppariksi valittiin Alex Ingman. Toinen ero tulee ottelumäärissä. Pälkäneläiset esittivät hyviä yksilösuorituksia ja ajoittain mainiota yhteispeliäkin. Turnauspelien lomassa ehdittiin myös luoda hyviä suhteita muihin joukkueisiin. Me jäämme noin 50 otteluun. Saarioisilla sopimus nähdään tilaisuutena päästä vielä nykyistä lähemmäs asiakasta ja kehittää tuotteiden ympärille ravintolamaailmassa toimivia reseptejä. Sijoitusottelussa ratkottiin, kumpi joukkue etenisi pelaamaan sijoista 910, ja kumpi jäisi jumbofinaaliin. Alueen liikennejärjestelyt säilyvät ennallaan, kun kaikille tonteille voidaan osoittaa liittymä asuntokatuna toimivalta Paatialantieltä. Edellä mainittujen lisäksi työväenyhdistyksen johtokuntaan valittiin Mia Rajala, SirkkaLiisa Lampinen, Eino Gustafsson, Kauko Matilainen, Pasi Sieranoja, Arvo Rajala, Eero Järvenpää, Timo Lehtinen, Mira Hänninen ja Jussi Kemppi. Harjoitusmäärissä olemme samalla tasolla, mutta harjoitusten kestossa annamme tasoitusta rajusti. Piirikokousedustajaksi valittiin Kimmo Pyrhönen ja Hannu Koskinen sekä heidän varalleen Mia Rajala ja Arvo Rajala.
Pälkäneen Luja-Lukon minipojat testasivat tasoaan koripallon kansainvälisessä junioriturnauksessa Vantaalla
Huippujoukkueet tarjosivat kovaa kyytiä ja hyvää oppia
Pälkäneen Luja-Lukon minipojat kävivät mittaamassa taitojaan Vantaalla tammikuun viimeisenä viikonloppuna pelatussa kansainvälisessä Ricoh-turnauksessa. Luja-Lukon alkulohkovastustajat St. Pienen herättelyn pälkäneläiset löysivät otetta peliin ja toinen puolisko pelattiin kori korista. Myös kalliokiviaineksen ottamisesta aiheutuvan tärinän vähentämiskeinoja ja vaikutusta tulisi pohtia, sillä ottoalueen lähistöllä sijaitsee hevostalli. Pälkäneläisetkin saivat kansainvälistä kokemusta heti avausottelussa, jossa vastaan asettui ennakkosuosikkeihin lukeutunut St. Iiro Asikainen ja Jesse Malinen jäivät kotiin potemaan flunssaa, mutta kahdeksan urhoollista lähti haastamaan tuttua tutumpaakin Raholan Pyrkivää. Sitä kautta voidaan satsata lisää resepteihin, joiden raaka-aineiden hankinta on ollut hankalaa.
Wäre johtaa sydänyhdistystä
Kangasalan Seudun Sydänyhdistys ry valitsi edelleen puheenjohtajakseen Matti Wäreen ja sihteeriksi Ritva Airlan. neljään kolmen joukkueen alkulohkoon. Vanhassa kaavassa alueella on varaus rivitaloille.
Soraset saa kaivaa tarkennusten jälkeen
Kangasalan rakennus- ja ympäristölautakunta katsoo, että Soraset Oy:lle voidaan myöntää lupa maa-ainesten ottamiseen Isokankaan harjualueelle. St. Tsempparipalkinnon pokkasi ikitaistelija Roope Taipale. Pietarilaisia Luja-Lukko pystyi haastamaan 56 minuuttia, kunnes heidän rutiininsa ja äärimmäisen kova puolustuksensa alkoi tuottaa vaikeuksia. Paatialantien ja Haavikontien kulmaukseen on tulossa viisi omakotitalotonttia, joista jokainen on kooltaan yli tuhat neliömetriä. Rakennus- ja ympäristölautakunta myöntää, ettei nyt rakennettavan talon ja hallin rakennuspaikkaa ole kirjattu lupapäätökseen selvimmällä mahdollisella tavalla, mutta tiedot kuitenkin löytyvät kokonaisuudessaan papereista. Pääkaupungista löytyy joukkueita, jotka pelaavat lähemmäs sata ottelua. 16
Maanantai 6.2.2012
Sahalahdelle lisää omakotitontteja
Paatialantien varteen Sahalahden keskustaan kaavoitetaan lisää omakotitalotontteja. Valmentaja uskoo kuitenkin, että kovan turnauksen kokemukset auttavat loppukauden peleissä. Meidän harjoitukset kestävät tunnin kerrallaan, kun muut ryhmät harjoittelivat 1½2 tuntia, Kimmo Ketola sanoo. Tällaisia ovat lautakunnan mukaan muun muassa pohjaveden pinnankorkeuden ja vedenlaadun tarkkailuun liittyvät asiat ja Kinnalan vedenottamolle mahdollisesti koituvien vaikutusten arviointi. Puoliajalla tilanne oli 1021. Olimme liian kilttejä molempien korien alla, Kimmo Ketola sanoo.
Alex Ingman palkittiin minipoikien tsempparina Turun NMKY:tä vastaan käydyssä alkusarjaottelussa. Saarioinen toimittaa jatkossa Berthaan liharaaka-aineita, joita ravintoloiden on vaikeampi saada esimerkiksi tukkujen kautta. Taktiikka toimi osittain, mutta kehno levypallopeli vei mahdollisuudet voittoon. Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle antamassaan selityksessä lautakunta korostaa sadeja hulevesien tulleen lupakäsittelyssä huomioiduksi toisin kuin valituksessa esitetään. Petersburg VO ja Turun NMKY kompastelivat omissa välierissään ja jäivät pronssiotteluun. Luja-Lukko ei elätellyt pokaaliunelmia, vaan turnauksen tärkein tavoite oli päästä näkemään, mitä huipulla pelaaminen vaatii. Sen sijaan hyökkäyspäässä pälkäneläiset eivät päässeet toteuttamaan omaa peliään, koska pietarilaisten prässi oli niin kova. Tsemppariksi valittiin Valtteri Eerola.
Kentän laidalla ideoitiin yhteisleiri
Sunnuntai alkoi sairaiden kirjaamisella. Puoliajalla tilanne oli 2314. Muiden valmentajien kanssa keskustellessani kävi selväksi mikä meidät ehkä erottaa valtakunnan terävimmästä kärjestä. Alkulohkonsa hännille jääneet pälkäneläiset kohtasivat vielä iltaottelussa Honsun. Turnaus on yksi valtakunnan kovimmista junioreiden koripalloturnauksista, sillä kuhunkin ikäluokkaan pääsee mukaan vain 12 joukkuetta. Luja-Lukko yritti hallita ottelun tempoa pelaamalla pitkiä hyökkäyksiä. Lautakunnan mukaan valituksessa ei olekaan tuotu esiin mitään sellaista uutta, jonka perusteella lautakunta olisi voinut päätyä toisenlaiseen ratkaisuun, eikä tehtyä rakennuslupapäätöstä tule hylätä.
Kenttien kesävuorot haussa helmikuussa
Kangasalan ulkokenttien käyttövuorot ensi kesäksi ovat paikallisten seurojen ja muiden liikuntaryhmien haettavissa helmikuun loppuun asti. Minipoikien kilpasarjassa pelasi ikäluokan ehdottomaan eliittiin lukeutuvia kotimaisia joukkueita sekä kaksi pietarilaisjoukkuetta. Tavallisten käyttövuorojen lisäksi myös tiedossa olevat kilpailu-, turnaus ja muut tapahtuma-ajankohdat on varattava hakuaikana. Toisella puoliskolla Luja-Lukon junnut väläyttivät hetkittäin osaamistaan etenkin puolustuspäässä. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan turkulaiset juoksivat jalat alta molempiin suuntiin. Turnauksen isäntäjoukkue Pussihukat yllätti pietarilaiset välierässä 3533, ja Kauhajoen Karhu järjesti vastaavan pommin kukistamalla Turun NMKY:n välierässä 4441. Läntisen Suomen kovimpiin joukkueisiin lukeutuva Turku on menestynyt valtakunnallisestikin. Toinen puolisko oli sunnuntaipalloilua leppoisissa tunnelmissa, ja Rahola korjasi voiton lukemin 2043. Lopputulos 4532 Honsulle tarkoitti, että Luja-Lukko pelaisi sunnuntaina sijoista 11 12. Hallituksen muita jäseniä ovat sydännaisten puheenjohtaja Seija Alajoki, taloudenhoitaja Elina Aro, Ritva Heikkonen, Heli Hiltunen, varapuheenjohtaja Mauri Jussila, jäsensihteeri Hilkka McCaskie, Merja Mesiranta, Anja Niinimäki, Pirkko Närvänen, Seppo Ojala, Seppo Ojanen, Kauko Peltonen, Ritva-Liisa Rantanen ja Timo Rantanen.
Pyrhönen johtaa yhä puhetta Suoramalla
Suoraman työväenyhdistys ry valitsi syyskokouksessaan vuodelle 2012 edelleen puheenjohtajakseen Kimmo Pyrhösen ja varapuheenjohtajakseen Hannu Koskisen. Luja-Lukon minipojat Ricohturnauksessa Vantaalla Alkulohko
St. Jyväskyläläiset tulivat otteluun hyvällä sykkeellä ja Luja-Lukko jäi hetkessä kymmenen pistettä tappiolle
Perusturva. klo 18. On kuitenkin käynyt niin, että operaattorien tarjoukset yhteyksien rakentamisesta ovat jääneet harvalukuisiksi, ja kaupallisesti kitkattomasti etenevän laajakaista-alueen ja hankkeella tuettavien syrjäisimpien kolkkien väliin on jäämässä laajoja alueita. Sahalahden kirjanystävät. MLL Pälkäne. Harmittavasti arpaonni oli nakannut Kangasalan joukkueen pelaamaan B-sarjan kahdesta lohkosta kovempaan, ja voitot olivatkin tiukassa. (ei 24.3.) Muut Tallinnan päivämatkat: la 12.5., la 25.8., la 20.10., la 1.12. Kuljetuksen hinta 2 euroa suunta. Kukkian Koukku. T9 1) Saara Makkonen 51.10 pikaluistimet, 2) Siina Kanerva 52.40 pikaluistimet, 3) Julia Pohja 1.01,0, 4) Julia Piekkari 1.01,6 pikaluistimet. SPR Pälkäneen osasto. Luennot ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Tupailta to 9.2. Petri Palomaa oli tilastojen valossa joukkueen "poliisi", sillä hän keräsi eniten jäähyminuutteja paitsi B-sarjassa myös koko turnauksessa. Ilm.Kaija Turuselle 040-5283466, kuljetus Kyynärö klo 17.15,Rautajärvi 17.20-Luopioinen 17.30-Aitoo 17.40-tori 17.55. Tervetuloa sotainvalidit, leski- ja puolisojäsenet sekä tukijäsenet. Pirkanmaan avoin kuitu -nimisellä hankkeella halutaan vahvistaa maaseudun vetovoimaa hyvillä tietoliikenneyhteyksillä, ja hanke on saanut taakseen myös Pälkäneen kunnan. Bussien aikataulut ja reitit, ONKKAALA: klo 16.30 Pälkäneen tori > Kankahaisten kautta, matkalta pääsee mukaan, 16.45 Aitoon Siwan pysäkki. Myynnissä poistettuja kirjoja ja lehtiä. Avoin kuitu -hankkeen ohjausryhmään on kaavailtu edustajia Pirkanmaan liitosta, Pirkanmaan yrittäjistä ja esiselvityksiin lähtevien edustajia.
Kuhmalahden sotaveteraanit. Pirkanmaan liiton mukaan tuon välialueen kattamista kuituyhteyksillä ei voi pitää nykymenolla realistisena, ja liitto ja kunnat ovat hakemassa uusia ratkaisuja laajakaista-alueiden kasvattamiseen. LUOPIOINEN: klo 16.30 Kyynärö > 16.35 Rautajärvi > 16.45 kirkonkylä. Hallitus kokoontuu samassa paikassa klo 17. Lisätietoja suunnitelmasta antaa investointipäällikkö Markku Uusitalo Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, puh. Viikolla 9 (2.3.) Mukulaaria ei ole. Verenluovutustilaisuus Pälkäneen srktalolla ke 29.2. Hämeenlinna). Luento pidetään Valkeakoski-opiston luentosalissa, Kauppilankatu 2.
Kangasalan kiekkopoliisit venyivät kuudenneksi
Helminen, Nieminen, Numminen Kangasala sai jalkeille nimekkään kiekkojoukkueen poliisien ikämiesten SM-turnaukseen, olkoonkin että kyseessä olivat Raimon, Mikan ja Tepon sijaan Hannu Helminen, Ilpo Nieminen ja Kari Numminen. Luennoimassa metsäpalveluasiantuntija Teuvo Taura. klo 14 näytökseen Delilah: Luopioinen kk 12.30, Aitoo 12.45, Pälkäne Sammonkulma 13. Paikalla myös Kanta-Hämeen piirin toiminnanjohtaja Mira Kulmala. klo 12 alkaen. klo 14-18. Alkusarjan viimeisessä pelissä V-S vei voiton Kangasalasta puhtaasti 05. Ensimmäinen Tallinnan päivämatka muuttui la 31.3. Komediateatterin Viisi Naista Kappelissa pe 10.2. Helmikuun teemat: 9.2. Tervetuloa seurustelemaan ja kuulemaan keskustelua mielenkiintoisista aiheista! Liikuntatoimi. Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin. Kangasalan sijoitukseksi jäi kuudes tila. Maanantai 6.2.2012
17
Avoin kuitu paikkaa kompastelevaa laajakaistahanketta
Suomen valtioneuvoston mahtipontinen periaatepäätös tehokkaan laajakaistayhteyden viemisestä jokaisen suomalaisen ulottuville ei ole edennyt käytännön tasolla yhtä uljaasti. T11 1) Senna Kanerva 50.0 pikaluistimet. klo 17.30-19.30. Pojat 9 v 1) Olli Piekkari 20.1 / 52.9 Tytöt 11 v 1) Senna Kanerva 12.9 / 36.3 pikaluistimet. Sosiaalitoimi: Ikäpisteessä ovet avoinna ja kahvipannu kuumana huomenna ti 7.2. Hannah ja Rakkaus 14.3. Miel. Ryhmä on kaikille avoin. Omat nuotioeväät ja -juomat mukaan.
Pälkäneen kunta. Koululaisten hiihtolomaviikolla (vk 9) Mammakahvilaa ei pidetä. Esiin on noussut mahdollisuus selvitellä esimerkiksi yhteisen osuuskunnan tai yhtiön perustamista. 255 6677
Keskuojankatu 11 SARANKULMA
Valkeakoski-opisto tiedottaa:
Taiteilija Carl Larsson, elämä ja taide -luento ke 8.2.2012 klo 10.0011.30. Kuihtuuko kirkko, katoaako kristinusko. Pälkäneen Kansalliset Seniorit. Kirjavinkkejä Lainan-päivän kirjakahvilassa kirjastolla ke 8.2. Yhteistyökumppanit voisivat löytyä Etelä-Pirkanmaalta, mutta kaupunkiseudun kanssa yhteistyötä tekevää Kangasalaa eikä toisaalta Hämeenlinnan seutuakaan haluta jättää pois yhteistyökuvioista. P9 1) Oskari Makkonen 1.57,6. Pojat 7 v 1) Valtteri Piekkari 24.48 / 1.04,3 Tytöt 9 v 1) Saara Makkonen 16,3 / 38,7 pikaluistimet, 2) Siina Kanerva 17,4 /39,5 pikaluistimet, 3) Julia Piekkari 20,0 / 48,5. edeltävänä päivänä klo 16 mennessä p. Avauspelissä kangasalalaisjoukkue taisteli tasapäisesti Nokian kanssa, mutta joutui lopulta taipumaan 35-tappioon. ja 14.2. Näillä ministeriön määrittelemillä alueilla asuu noin viisi prosenttia kotitalouksista, ja valokuituyhteyksien rakentamiskustannukset on sovittu jaettavaksi valtion sekä kulloisenkin operaattorin ja kunnan kesken. Maatalousnaisten teemana "Limppu". Lähtö klo 20.00 Sappeesta, paluu takaisin samaa reittiä. Kirsi-Leena Jaatisen alustus vapaaehtoistyöstä. Helsinki syttyi taistoon paremmin ja otti melko selkeän 17-voiton. Luennoimassa Sääksmäen srk:n kirkkoherra, lääninrovasti Kari Kauhanen. Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että Laajakaista 2015 -nimellä liikkeelle lähteneen hankkeen tavoitteita, sadan megabitin valokuitu- tai kaapeliyhteyden tuomista enintään kahden kilometrin päähän joka asunnosta vuoden 2015 loppuun mennessä, ei tulla saavuttamaan. klo 13-15.30. Anssi Hankin bussiaikataulu Hämeenlinnan teatteriin la 18.2. klo 13 - 19. Pälkäneen Sotainvalidit ja tukijäsenet. klo 14 Kostiakoti, "Päämaja". P11 1) Oskari Sievola 2.01,0 T13 1) Amanda Saari 1.09,2 pikaluistimet.
KUULUTUS
Liikennevirasto on päätöksellään 5133/0720/2011, 22.12.2011 pidentänyt tiesuunnitelman hyväksymispäätöksen määräaikaa. Kevätkokoontuminen su 12.2. Joitakin tuhansia euroja maksavan esiselvityksen tekemisen on arvioitu kestävän vajaan vuoden. Vastaan asettui jo kertaalleen kohdattu Helsinki, mutta revanssihenkikään ei pystynyt siivittämään kangasalalaisia toiseen peräkkäiseen urotekoon. klo 10 OP:n kok. klo 16 srk-keskuksen yläkerrassa. Luentosarjan hinta on 15 euroa. tiloissa, Kuohunharjuntie 26. Alkuperäisen tiesuunnitelman hyväksymispäätös 6391/2006/30/2, 6.3.2007 koskee tiesuunnitelmaa: Valtatien 12 parantaminen välillä Laitikkkala-Porras, Pälkäne, Hauho (nyk. Uusi päivä kuitenkin kaiken muuttaa voi, sijoitusotteluihin asteli sisuuntunut Kangasalan joukkue. Pälkäneellä 6.2.2012 Kunnanhallitus
Puhelin: 03 539 9800 fax: 03 539 9888
Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. Johtokunta
100m/200m tytöt 7 v 1) Seela Kanerva 26,62 / 1.06.8, 2) Alisa Lehtelä 1.54,2. Jokaisella kokoontumiskerralla on jokin teema tai aihe. lähtijät ilm./tied. Kerhoiltapäivä ke 8.2. Hiihdetään tai patikoidaan kylältä Ihanaisten laavulle tulistelemaan. Pälkäneen luistinradalla.
Pikamatka. Luopioisten Martat. Uusi
bussiaikataulu: Luopioinen klo 17.15., edelleen Kankahisten kautta torilla klo 17.45. Luopioisten kirkolla Osuuspankin kokoushuoneessa alkaen klo 13.00. Kaikki mukaan. klo
9-14. Annetaan tukea tietokoneen käytössä ja suunnitellaan kevään ohjelmaa. mennessä. Käyntiosoite: Postiosoite: Onkkaalantie 58 PL 16, 36601 PÄLKÄNE Päätoimittaja: Tommi Liljedahl 050 3010 291 Toimittaja: Jani Oksanen 044 7557 213 Toimittaja: Krista Kaitasuo 044 7557 214 ISSN 0788-8279 Yritysasiakkaat: Anssi Kukkonen
044 3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
ILMOITUSHINNAT etusivu takasivu ennen tekstiä tekstissä tekstin jälkeen kuolinilmoitukset värilisä
1,54 /pmm 1,18 /pmm 1,07 /pmm 1,07 /pmm 1,07 /pmm 1,12 /pmm 0,29 /pmm
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 12 to lehteen ti klo 12 Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. Pojat 11 v 1) Oskari Sievola 16.5 / 40.7. Kari "Ola" Saarinen tutustuttaa lajin saloihin. Leikkejä, 23.2. Rautajärven kyläyhdistys. Tervetuloa. Avokuntoutus jatkuu kuntosalilla 13.2. Hankkeen turvin oli määrä rakennuttaa linjat niihin syrjäisiin tai muuten hankaliksi koettuihin paikkoihin, jotka eivät innosta kaupalliselta pohjalta toimivia operaattoreita. Helsingin joukkue voitti reipashenkisen maali-ilottelun 19 ja sijoittui Bsarjassa viidenneksi. - luento to 9.2.2012 klo 13.00 - 14.30. Tytöt 13 v 1) Amanda Saari 12.5 / 30.7 pikaluistimet.
Talven ensimmäiset luistelun viikkokisat sunnuntaina 22.1. T13 1) Amanda Saari 34.6 pikaluistimet. Kuhmalahden Kisa. Loruarvoituksia. P11 1) Oskari Sievola 48.0. Kokoontuminen 9.2. Muistilista: Kulttuuritoimi: To 9.2. ilm.Kaija Turunen 040 5283466.
KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT UUSIONASTARENKAAT 175/65-14 248,- 185/65-14 248,185/65-15 258,- 195/65-15 258,205/55-16 328,- 205/60-16 348,195/70-15 C 298,- 215/65-16 C 368,RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY
Keskuojankatu 11 SARANKULMA Tampere p. 23%
mikko.heinonen@shl.fi
Pirkanmaan Lehtipaino, 2012. 040 511 2291. Perhekahvilat Pirtissä maanantaisin klo 10-12 ja iltaperhekahvila keskiviikkona 1.-29.2. SM-pilkille 11.3. Yksityisteiden hoito ja hallinto -luentosarjan viimeinen luento ke 8.2.2012 klo 18-20. Joidenkin mielestä hieman yllättäen B-sarjan voitto ratkottiin kahden toisen lohkon joukkueen, Oulun ja Rauman kesken. P7 1) Valt-
Talven toiset viikkokisat kipakassa pakkassäässä 29.1. Eläkeliiton Kangasalan yhdistys. 050 5627 927/Reija. Ystävänpäiväaskartelu, 16.2. Jumppa klo 10. Myös lapsiparkki Mukulaari jatkaa toimintaansa perjantaisin klo 9-12 Pirtillä. oma kahvakuula mukaan, kuulaa tarvitsevat ilm. Kuutamohiihto pe 10.3.. T7 1) Seela Kanerva 15.15, 2) Alisa Lehtelä 33.40, 3) Moona Lindholm 37.80. 255 6677
YLI 60 KOKOVAIHTOEHTOA! Myös Nokian, Bridgestone, Michelin ym...
UUSIOKITKARENKAAT
175/65-14 195/65-15 205/60-16 225/45-17 288,318,388,518,185/65-15 205/55-16 225/50-17 225/40-18 308,388,518,588,-
TODELLA PITÄVÄT GREEN DIAMOND
Yli 20 kokovaihtoehtoa! Myös uudet renkaat!
ASKOSAARI OY P. Kun kymmenen ahkerimman jäähypenkin kuluttajan joukossa oli lisäksi muutama muukin Kangasalan peluri, ei liene ihme että joukkue ei kyennyt venymään nähtyä korkeampaan sijoitukseen.
Luopioisten SOTAINVALIDIEN
sääntömääräinen vuosikokous pidetään tiistaina 14.2. Mukulaariin on ilmoittauduttava ennakkoon viim. tekstarilla Tiinalle 040-7011020. P9 1) Oskari Makkonen 53.5, 2) Olli Piekkari 55.2 pikaluistimet. Onkkaalantien pysäkeiltä mukaan ja harjun yli talleilla klo 18. Aitoon Martat ry. Jos haluat hiihtää porukassa, tule koululle klo 19, niin mennään yhdessä. SAPPEEN 10-TIISTAI kuljetus Onkkaalan lisäksi nyt myös Luopioisista 7.2. Kirjastotoimi: Poistokirjamyynti pääkirjasto Arkissa Lainanpäivänä, keskiviikkona 8.2. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla.
TILAUSHINNAT (kotimaa): kestotilaus 12 kk: 78,50 kestotilaus 6 kk: 42,50 kestotilaus 3 kk: 23
Hinnat sisältävät 9 % alv Levikki: 5 692 kpl (LT 2010) Lukijamäärä: 18 000 (TNS Atlas 12/2008) Toimitusjohtaja: Olli Sirén, 050 5169 145
olli.siren@shl.fi
Kotisivu: www.shl.fi Sähköpostiosoite: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi Avoinna: kepe klo 916 (mati vain ajanvarauksesta)
tommi.liljedahl@shl.fi
krista.kaitasuo@shl.fi
jani.oksanen@shl.fi
Ilmoitusvalmistus: Päivi Martikainen 044 7557 215
paivi.martikainen@shl.fi
Yritysasiakkaat: Mikko Heinonen 044 3477 411
Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. Luennot pidetään Valkeakoski-opiston luentosalissa, Kauppilankatu 2. Sami 040-7280827, tai Timo 0405936092 to 9.2. 500 m T9 1) Saara Makkonen 1.48,4 pikaluistimet, 2) Siina Kanerva 1.54.2 pikaluistimet, 3) Julia Pohja 2.07,3. Talousarvion laadinta, kunnossapitotyöt ja niiden ajoittaminen, tien perusparantaminen sekä perusparannuksiin saatavat avustukset. Perhetyön ylläpitämä Mammakahvila kokoontuu perhekeskus Pirtillä (Keskustie 1) torstaisin klo 12-14. 250 m T7 1) Seela Kanerva 1.27,4, 2) Alisa Lehtelä 3.47,0. Miehet 1) Matti Kettunen 31.1. Luennoimassa kuvataiteilija Timo Pajunen. Ohjattua kahvakuulaharjoittelua Pentosalissa la 11.2. Mukulaari on avointa päivähoitoa kotona oleville yli 2-vuotiaille lapsille. Pälkäneen luistinradalla.
teri Piekkari 14.70 pikaluistimet, 2) Marko Pohja 1.11,0. Maalintekopeikkonsa kukistaneet kangasalalaiset hurjastelivat 62-voittoon Kajaanista, mikä merkitsi jumbofinaalin välttämistä ja turnauksen päättämistä kamppailussa kunniakkaasta viidennestä sijasta. Kangasalan muutamalla "ostopelaajalla" vahvistetusta joukkueesta Petri Kinnunen pisti katsojien ja tilastonikkarien silmiin viiden maalinsa myötä, ja myös Jussi Majanen sekä Petri Kinnunen häärivät tehokkaina hyökkäyspäässä. Päätös ja sen perusteina olevat asiakirjat valitusosoituksineen ovat jäljennöksinä nähtävinä 30 päivää, ajankohtana 6.2.2012 - 7.3.2012 Pälkäneen kunnanvirastossa osoitteessa Keskustie 1, aukioloaika klo 9.00 - 15.00 (maantielaki 103 §). T11 1) Senna Kanerva 1.31,6 pikaluistimet. klo 18 Yhdistysnurkassa, Keskitie 5 A Luopioinen. Pälkäneellä halutaan olla mukana tehtävässä esiselvityksessä laajan kokonaisuuden yhtenä osahankkeena. Sydän-Hämeen sukututkijat ry. Seuraavassa, Helsinki-ottelussa kohtasi kaksi pettymyksen ja lyhyen palautumisajan kiusaamaa joukkuetta. klo 19 TTT vanha päänäyttämö Viettelyksen vaunu, lippu+matka 30e, vielä pari lippua. klo 19
Miami (12) 23.35 Muodon vuoksi (16) 0.35 30 Rock (S)
13. Sadat urhoolliset vetäisivät luistimet jalkaan ja huput ja huivit korville ja
lähtivät nauttimaan liikkumisen ja musiikin hurmaa. Hauskaa oli vaikka hiukset huurtuivat pakkasessa.. Kaikille kunnan peruskoululaisille suunnattuun päivätapahtumaan osallistui Pälkäneellä noin 350 oppilasta ja kaikille tarkoitettuun iltatapahtumaan parisataa henkilöä. Tytöt olivat tehneet aamulla urhean päätöksen lähteä luistelemaan. Pälkäneen koululaistapahtuman aikana muun muassa ohjaajien molemmat mikrofonit jäätyivät, kerran jopa yhtä aikaa, mutta innokkaita osanottajia kylmä ei pystynyt karkottamaan. 18
Maanantai 6.2.2012
TV-VIIKKO 6.-12.2.
MAANANTAI TV 1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Puutarhan lumoissa: Pellolta pataan 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.50 Paikan kertomaa: Ruissalon huvilat 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Vallan lemmikit 12.31 Herrasmiesfarmari 13.00 Suomisen Olli rakastuu 14.25 Mun Lappi 14.55 Pisara 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Kuka oikein olet?: Ville Pusa 16.25 Kuningaskuluttaja 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Uutisvuoto 19.00 Prisma: Mihin Kuuta tarvitaan. Ki-
san lopputuloksena karkkipussi lentää kohti villisti riemuitsevaa poikaryhmää ja sitten kaikki komennetaankin pikaisesti katokseen hakemaan kaakaota. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Pientä pintaremonttia 21.00 Helsingin herra 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 C.S.I. Ja meidän luokka on onneksi ihan tuossa vieressä, Lotta lisää ja osoittaa Palokunnantaloa kohti. 6.54 Anniina Ballerina 7.08 Muista laulaa 7.13 Pikku Toni 7.19 Sirkus Temppula 7.25 Norsulan perhe 7.37 Arka ja Parka - kuuttikaksoset 7.43 Humps 7.50 Neppajymykerho 7.58 Harri ja dinot 8.19 Galaxi 8.21 Animalia 8.44 Hemmot 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.40 Matkapassi: Aasian suurkaupungit 10.35 Matkantekoa Hurtigrutenilla 11.05 Ruokatiedettä 11.10 Vuoristosairaala (7) 11.55 Pressiklubi 12.25 Mansikkapaikka 13.15 Ensiaskeleita 13.20 Kasvihuoneunelmia 13.49 Veljesten keittiössä 14.19 Järviemme helmet 14.49 Uusi päivä (S) 15.17 Uusi päivä (S) 15.45 Uusi päivä (S) 16.15 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Tero hoitaa 18.10 Taikaplaneetta 18.25 Kapteeni Kari 18.30 Loma! (S) 18.52 Eläinystäväni: Mirella ja Enya-koira 18.55 Eläinystäväni: Unna ja porot 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Sohvasurffaajat: Kolmen miehen Moldova 20.00 Uusi päivä 20.30 Pasila 21.00 Satuhäät 2012 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Onnenkantamoinen (16) 22.50 Game of Thrones (16)
TV 2
6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Simon Taikateltta: Erkki - koulutettu kani 7.02 Taitavat koirat: Avustajakoira Kara 7.08 Timppa 7.18 Laulujen osto- ja myyntiliike 7.25 Hanna Ankka 7.36 Liisa ja taikalamppu: Siivousrätti 7.44 Niko ja ystävät 7.50 Neppajymykerho 7.58 Harri ja dinot 8.20 Galaxi 8.22 Snoukkaa! 8.30 Taikaplaneetta 8.43 Viidakkojytä 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Uudenmaan uutiset 9.45 Kaakkois-Suomen uutiset 9.55 Lounais-Suomen uutiset 10.05 Hämeen uutiset 10.15 Keski-Suomen uutiset 10.25 Itä-Suomen uutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.45 Pohjois-Suomen uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala (7) 11.55 Rajaseudun poikamiehet 13.10 Tarinateltta 13.25 Iloa puutarhasta 13.50 Matkalla maailmalla 13.55 Keittiössä tuoksuu ruoka 14.25 Sohvasurffaajat: Kolmen miehen Moldova 14.55 Muuttohaukantie 15.25 Mestari 15.55 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma 16.10 Pat & Stan (S) 16.15 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.02 Velhot, jätit ja susihukkaset 18.14 Karvinen 18.30 Uusi päivä 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Akuutti 20.00 Uusi päivä 20.30 Rakas naapuri (12) 20.53 Ruokatiedettä 21.00 A2 Teema: Suomi-ilta 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 A2 Teema: Suomi-ilta 23.20 Papillon (16)
Koko Suomen kattava Ice Skating Tour -luistelukiertue saavutti Kangasalan ja Pälkäneen viime viikon puolivälissä täsmälleen yhtä aikaa idästä puskevan, viimalla terästetyn pakkasen kanssa. Koululaisparvi liukuu ja kieppuu vinhasti keltapuseroisen tour-ohjaaja Jesse Saikkosen johdolla. 10.05 Emmerdale (12) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Ostoskanava 12.55 Lääkärit 13.55 Mitä tänään syötäisiin. kerran. Kun tarpeeksi pukee, niin kyllä täällä päivän tarkenee, kiertuepäällikkö Lauri Paalasmaa vakuutti. 23.40 Oddasat 23.55 Uutisikkuna
Tour-ohjaaja Jesse Saikkonen piti neljäsluokkalaiset vauhdissa Pälkäneen urheilukentän luistinradalla.
Ice Skating Tourissa arktinen kylmyys selätettiin vauhdilla ja kuumalla kaakaolla
Viima hyydytti mikrofonit mutta ei luistelijoita
Ulla Sirén
TV 2
6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Onnea on... Kaakaokierroksen jälkeen heillä on lyhyin matka lämpimään.
TV 3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale (12) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Mestareiden mestari 21.00 C.S.I. Pakkanen on meille arkipäivää. Miami (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Aina vaarassa (12) 23.35 Freaks and Geeks (7) 0.35 Jokakoti.fi
TV 3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Uskaliaimmat heittäytyvät jäälle ja nostavat luistimet kireän sinistä pakkastaivasta kohti. kiertuevuosi
Ice Skating Tour -luistelukiertueella alkaa olla jo pitkät perinteet, sillä se järjestetään tänä talvena 13. 14.00 Grand Designs 15.05 Miehen puolikkaat 15.35 Mestareiden mestari 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli 16.55 Uutiset 17.00 Tunteita ja tuoksuja 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Tour-teamilla on tapahtumia kaikkiaan 51 paikkakunnalla, ja aikataulun mukaan mennään, oli sää mikä tahansa. Ice skating tour on Suomen Luisteluliiton tapahtuma. Vaativan kuntoluisteluunkin uskaltautui mukaan peräti 99 radan kiertäjää, ja muissa kisailuissa ja jäädiskossa riitti hauskanpitäjiä koko illaksi.
NELONEN
6.00 Ostosruutu 6.20 Ostosruutu 6.40 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 7.25 Disney esittää: Timon ja Pumba 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.00 Kapteeni Flamingo 8.25 Eddie & Jeff 8.55 James Martin jälkkärimatkalla 9.30 Vauvan tarina 10.00 Nätti nakuna Kanadassa 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Nätti nakuna Kanadassa 14.30 James Martin jälkkärimatkalla 15.05 Inspector Cartoons 15.10 Suomen Huippumalli haussa 16.10 Outo, uusi elämä 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Fort Boyard - Linnake 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 19.30 Lentokenttä 20.00 Huippumalli haussa 20.57 Keno 21.00 Good Wife (12) 22.00 Nurse Jackie (12) 22.35 Californication (16) 23.10 Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää 23.25 Frasier 23.55 Pulmuset 0.25 NCIS Los Angeles (12) 1.25 Älypää-TV
NELONEN
6.00 Ostosruutu 6.20 Ostosruutu 6.40 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 7.25 Disney esittää: Timon ja Pumba 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 7.55 Kapteeni Flamingo 8.25 Eddie & Jeff 8.55 James Martin jälkkärimatkalla 9.30 Vauvan tarina 10.00 Nätti nakuna Kanadassa 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Nätti nakuna Kanadassa 14.30 James Martin jälkkärimatkalla 15.05 Nuortumiskilpailu 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Tuuri 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 19.30 Lentokenttä 20.00 MasterChef Suomi 20.57 Keno 21.00 MasterChef Suomi 22.00 4D: Himohamstraajat 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset 0.15 Start! 0.45 Totuuden anatomia (12)
Vilma Vihinen ja Lotta Suominen nauttivat kuumaa kaakaota lähes tunnin kestäneen luistelurupeaman jälkeen. Se joka juhlii villeimmin, saa tämän, hän kannustaa, ja meno jäällä tempaa heti lisää kierroksia. Mulla on hyvät villasukat, niin ei palellut yhtään, Lotta riemuitsee. 19.50 Euroopan tiede 20.00 MOT 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Yhden miehen rauha 22.30 Kotikatsomo: Älä unta nää 23.32 Apinatasavalta 23.47 Oddasat 0.02 Uutisikkuna
TIISTAI TV 1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Kuningaskuluttaja 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.50 Paikan kertomaa: Pelastusarmeijan Temppeli 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Jumalanpalvelus: Porin Pihlavan kirkosta 12.40 Herrasmiesfarmari 13.10 Kuppausta Kotiharjun saunassa 13.20 Valtiopäivien avajaiset 14.10 Dual 14.15 Ihmiskunnan aarteita 14.30 A-studio 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Tosi tarina: Koulu hyvään kotiin 16.25 Antiikkia, antiikkia 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kiehtova maailma: Pohjoisen kansat 20.00 Prisma Studio 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Downton Abbey (12) 21.55 Voimala 22.45 Tv-uutiset 22.50 Prisma: Mihin Kuuta tarvitaan. Kostian koulun 4A-luokkalaiset Lotta Suominen ja Vilma Vihinen kyyhöttävät penkillä vierekkäin kuumat mukit kädessään. Tavoitteena on johdattaa sekä lapset että aikuiset nauttimaan talviliikunnasta ja innostaa heitä pitämään yllä luistelutaitoaan.
Kivaa kylmää kyytiä
Keskiviikkoaamuna pakkasmittari näyttää Pälkäneen urheilukentällä alle - 20 astetta.
Vastanoussut aurinko valaisee kirkkaaksi jääradan sekä neljäsluokkalaisten punaiset posket ja nenänpäät. Oli pelejä ja leikkejä ja koko ajan mentiin vauhdilla, Vilma kertoo. Äskeinen meno jäällä oli niin villiä, ettei heitä ehtinyt palella paitsi Vilmalla varpaita. Oli se silti tosi mukavaa, vaikka oli kylmää. Mukaanmeno oli tällä kertaa pakkasen vuoksi vapaaehtoista, eivätkä kaikki koululaiset luistimia tuoneetkaan. 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 14.00 Mitä tänään syötäisiin. 14.05 Hännänheiluttajat 14.35 Sukari 15.05 Isän suusta 15.35 National Geographic esittää: Bahaman vedenalainen labyrintti 16.40 Älynväläys 16.50 Onnenpeli 16.55 Uutiset 17.00 Tunteita ja tuoksuja 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Paikkakunnittain se järjestetään tavallisesti yhteistyössä kohdekunnan liikuntatoimen kanssa. Loppuhuipennukseksi Saikkonen heiluttaa ilmassa karamellipussia. Hän iloitsi siitä, että monet pienet koululaiset opettajineen heittäytyivät mukaan tapahtumaan arktisesta säästä huolimatta
18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.05 45 minuuttia 21.00 C.S.I. 13.21 Prisma Studio 13.50 Gilmoren tytöt (7) 14.35 Kuka oikein olet?: Eeva Litmanen 15.05 Historiaa: Berliinin juutalaiset 1945 16.00 Sherlock Holmesin muistikirja (7) 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Antiikkia, antiikkia 18.45 Tosi tarina 19.15 Luontohetki: Veden maailma 19.45 Arto Nyberg 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo : Siinä näkijä missä tekijä (12) 22.05 Kova laki: Lontoo (12) 22.50 Ykkösaamu 23.30 Status: vapaana (12) 23.55 Uutisikkuna
TV 2
6.50 PIKKU KAKKONEN 6.52 Nalle Luppakorva: Nimipäiväkutsut 7.00 Ariol 7.05 Riku ja Rami 7.15 Roope-karhun taikaseikkailut 7.28 Aikataika 7.34 Samsam: Super-Suse siepataan 7.41 Luisteluleikit 7.46 Pingu: Curling-peli 7.51 Neppajymykerho 7.59 Harri ja dinot 8.20 Galaxi 8.22 Hirveä Henri 8.34 Hemmot 8.36 Karvinen 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Uudenmaan uutiset 9.45 Kaakkois-Suomen uutiset 9.55 Lounais-Suomen uutiset 10.05 Hämeen uutiset 10.15 Keski-Suomen uutiset 10.25 Itä-Suomen uutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.45 Pohjois-Suomen uutiset 10.55 Oddasat 12.30 Uuden Musiikin Kilpailu 2012 13.18 Ulkosuomalaisen tarina 13.46 Kotikokit 14.15 Akuutti 14.45 A2 Teema: Suomi-ilta 15.35 A2 Teema: Suomi-ilta 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.03 Dino-Dan 18.30 Uusi päivä 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Suhdekorjaamo 20.00 Uusi päivä 20.30 Kaikki pelaa (7) 21.00 Karjalan kunnailla 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Keskiviikon ravisuora 22.10 Silminnäkijä: Huostaanotettu bisnes 22.40 Sohvasurffaajat: Kolmen miehen Moldova 23.10 Boardwalk Empire (16)
TV 2
0.00 True Blood (16) 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Annin keijukoulu 7.03 Maapallottelua 7.07 Possu Pallero 7.18 Minä mietin 7.24 Taide on tehtävä 7.30 Katinkontti Remix: Eetla-tätin salaisuus 7.45 Mio Mao 7.50 Neppajymykerho 7.58 Harri ja dinot 8.20 Galaxi 8.22 Tero hoitaa 8.29 Operaatio Hurrikaani: Sirkku vaarassa 8.36 Aivokeskus 8.44 Kapteeni Kari 8.45 Hemmot 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Uudenmaan uutiset 9.45 Kaakkois-Suomen uutiset 9.55 Lounais-Suomen uutiset 10.05 Hämeen uutiset 10.15 Keski-Suomen uutiset 10.25 Itä-Suomen uutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.45 Pohjois-Suomen uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala (7) 11.55 Kaikki pelaa (7) 12.35 Mansikkapaikka 13.25 Tanskalainen maajussi 13.55 Luokkakuva 14.25 Suhdekorjaamo 14.55 Yle Live: Maija Vilkkumaa 15.45 Kurkiaura 16.10 UP: Emmi Ensemble - Älä koskaan ikinä 16.15 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.02 Otetaan uusiks' 18.05 Raimo 18.14 Pikku Nikke 18.30 Uusi päivä 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Nuoret lääkärit 20.20 Mikaelin naiset: Manna 20.30 Väärä ovi (12) 21.00 Märät säpikkäät 21.25 Kakola 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Game of Thrones (16) 23.00 Amerikan frendi (12) 23.30 Silminnäkijä: Huostaanotettu bisnes
a
TV 2
6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Hemmo Hölmöläinen 6.59 Loikkaa loruniitylle 7.01 Kuunalle 7.14 Meillä asuu: Kani 7.20 Taikakaruselli 7.32 Herra Heinämäki 7.41 Taikuri Savisen eläinpuisto: Leijona 7.46 Pikku Kakkosen posti 7.54 Harri ja dinot 8.20 Galaxi 8.22 Eläimet töissä 8.29 Raimo 8.36 Kanikenttä 8.48 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Uudenmaan uutiset 9.45 Kaakkois-Suomen uutiset 9.55 Lounais-Suomen uutiset 10.05 Hämeen uutiset 10.15 Keski-Suomen uutiset 10.25 Itä-Suomen uutiset 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.45 Pohjois-Suomen uutiset 10.55 Oddasat 12.50 Näin Norjassa 13.05 UP: Vihreät valot - Taikatyttö (S) 13.10 Nuoret lääkärit 15.45 Sisu - kohti Lontoota 16.15 Sydänmailla (7) 17.00 Pikku Kakkonen 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Järviemme helmet 20.00 Pressiklubi 20.30 Free Radio (7) 20.52 Pat & Stan 21.00 Uuden Musiikin Kilpailu 2012 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Kova laki: Rikollinen mieli (16) 22.50 Kakola 23.15 Pasila
TV 2
7.45 Nykypojat 7.52 Tohtori Orff: Rautahammas 8.00 Pikku Kakkonen 8.03 Raa Raa, leikkisä leijona 8.16 Lauludiplomi 8.36 Viidakkokirja 9.00 Galaxi 9.01 Kapteeni Kari 9.13 Eläimet töissä 9.21 Kanikenttä 9.34 Villi tulevaisuus 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Ruohonjuuritasolla (S) 10.30 Zeke ja taikataulu (S) 10.53 Koodinimi Connor (S) 11.15 Pat & Stan 11.20 Uskollinen Bobby (7) 14.55 Kadonneita etsimässä 15.45 Luontokuvaajan matkassa 16.10 Luokkakuva 16.40 Suhdekorjaamo 17.10 Jalkapallotähden poika 18.10 Matkapassi: Lonely Planetin Laos 19.00 Tv-uutiset 19.05 Urheilukatu 2 19.30 Karjalan kunnailla 20.20 Märät säpikkäät 20.45 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma 21.00 Boardwalk Empire (16) 21.52 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.10 Amerikan frendi (12) 22.40 Yle Live: Glastonbury 2011 23.40 Kova laki: Erikoisyksikkö (16)
TV 2
7.45 Pikku Kakkonen 7.48 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 8.13 Pikku Kakkosen posti 8.20 Hertan maailma: Hertta ja hampaiden pesu 8.24 Franklin ja ystävät 8.48 Katinkontti 9.00 Galaxi 9.02 Sherlock Jakki 9.16 Lulu ja lehmä 9.24 Late lammas: Pikaliimaa 9.32 Asha 9.46 Hirveä Henri 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 Ruohonjuuritasolla (S) 10.30 Uuden Musiikin Kilpailu 2012 11.20 Pat & Stan 11.50 Lintuvuorella 13.25 Pressiklubi 15.25 Akuutti 15.55 Järviemme helmet 18.20 Ravisuora 19.00 Tv-uutiset 19.05 Urheiluruutu 20.50 Kettu (12) 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Yön kuuntelijat (16) 23.35 Kova laki: Erikoisyksikkö (16)
TV 3
6.20 Ostoskanava 7.50 Uki (S) 7.55 Ystävien kylä (S) 8.10 Tuomas Veturi 8.25 PopPixie 8.40 PopPixie 9.00 Nakke Nakuttaja 9.25 Kivisten ja Sorasten uudet seikkailut 9.55 Pokémon (7) 10.20 Beyblade: Metal Masters (7) 10.45 FUTIS+ 12.40 Euro Hockey Tour 15.45 Salatut elämät 16.15 Salatut elämät 16.45 Salatut elämät 17.15 Tarinoita suomalaisesta työstä 17.30 Top Gear USA 18.30 Sukari 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Putous 21.00 Terra Nova (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Tulosruutu 22.30 Hockey Night Extra 22.40 MM-ralli 22.50 Lotto ja Jokeri 23.00 Mieletön juttu 1.25 Hyvässä uskossa (16) 2.25 MM-ralli
TV 3
6.10 Ostoskanava 7.40 Chuggington (S) 7.55 Smurffit (S) 8.25 Daltonit (S) 8.55 Superpahisten liiga (S) 9.25 Kasper 9.50 Pientä pintaremonttia 10.50 Jokakoti.fi 11.20 Hännänheiluttajat 11.50 Sapuskaa, harashoo! 12.25 Salatut elämät 12.55 Salatut elämät 14.55 Something New - Vaihtelu virkistää 17.00 Samaa sukua (7) 18.00 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 MM-ralli 19.30 Idols 20.30 Kadonneen jäljillä UK 21.30 Mieletön maailma 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.40 Hockey Night Extra 22.50 Rubicon (12) 23.50 Ilman johtolankaa 0.50 MM-ralli
TV 3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. (12) 21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko-Jokeri 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Myytinmurtajat 23.40 Ridley Scottin Andromedan taakka 0.40 30 Rock (S)
TV 3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Ohjeet: http://www.radiosun.fi/ohjelmatiedot 15.00 STT:n uutiset 16.00 Paikallisuutiset ja sää 16.30 Menovinkit 17.00 STT:n uutiset ja sää 18.00 STT:n uutiset ja sää 22-23 Löylyn henki 23.00 SUN illat SUNNUNTAI 1218 11.20 12.00 12.30 13.00 14.00 14.30 15.00 16.00 16.30 17.00 18-24 18.00 18.05 19.00 SUN Sunnuntait Eijan keittiö uusinta STT:n uutiset ja sää Menovinkit STT:n uutiset ja sää STT:n uutiset ja sää Viis siitä -kilpailun uusinta STT:n uutiset ja sää STT:n uutiset ja sää Stailauskoulu uusinta STT:n uutiset ja sää SUN ILLAT STT:n uutiset ja sää SUN Suosikitlistan uusinta Viikon artisti/Anneli Mattila uusinta
TORSTAI TV 1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 MOT 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.50 Paikan kertomaa: Tuomarinkylän kartano 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 A-studio 12.15 A-plus 12.35 Vielä virtaa 13.05 Nuoruus sumussa 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Viidakkoperhe (7) 17.55 Kohtaamisia: Purjelaiva Jähti 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Vanha suola janottaa 19.30 Kuningaskuluttaja 20.00 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio: Talk 22.00 Ulkolinja: Konkurssivaltio 22.55 Tv-uutiset 23.00 Pahan morsian (16) 0.31 Oddasat 0.45 Uutisikkuna
PERJANTAI TV 1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Puutarhan lumoissa: Pellolta pataan 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.50 Paikan kertomaa: Helsingin yliopistomuseo 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 A-studio: Talk 12.35 Vielä virtaa 13.05 Pikku-Matti maailmalla 14.30 Tosi tarina: Koulu hyvään kotiin 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Kiehtova maailma: Pohjoisen kansat 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Viidakkoperhe (7) 17.55 Kohtaamisia: Ku sais terveenä kuolla 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Candlefordin postineiti (7) 20.00 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studion reportaasi: Paluu Utöyaan 21.30 Strada 22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Tv-uutiset 22.55 Koston viilto (16) 0.05 Oddasat 0.20 Uutisikkuna
LAUANTAI TV 1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Tv-uutiset 8.05 Kiehtova maailma: Pohjoisen kansat 9.00 Tv-uutiset 9.05 Ykkösen aamu-tv 10.00 Tv-uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Apinatasavalta 11.00 Tv-uutiset 11.05 Pisara 11.15 Opettaja ohjaimissa (7) 12.05 A-studion reportaasi: Paluu Utöyaan 12.35 Dokumenttiprojekti: Yhden miehen rauha 13.35 Luonnon ihmeitä 13.45 Gilmoren tytöt (7) 14.30 Luontohetki: Kroatian rannikolla 15.00 Strada 15.30 Antiikkia, antiikkia 16.00 Sherlock Holmesin muistikirja (7) 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.05 Kotikatu 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Kuka oikein olet?: Eeva Litmanen 18.45 Avara luonto: Jäinen planeetta 19.40 Midsomerin murhat (12) 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto 20.51 Urheiluruutu 21.15 Apinatasavalta 21.30 Uutisvuoto 22.00 Viimeistä päivää (12) 22.30 Murhan jäljet (16) 0.10 Voimala 1.00 Uutisikkuna
SUNNUNTAI TV 1
4.00 Uutisikkuna 8.00 Tv-uutiset 8.05 Avara luonto: Jäinen planeetta 9.00 Tv-uutiset 9.05 Aamusydämellä 9.40 Ruotsalaisia salaisuuksia 9.55 Tv-uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.40 Tv-uutiset 11.45 Viikko viitottuna 12.00 Vielä virtaa (S) 12.30 Prisma: Mihin Kuuta tarvitaan. Toivemusiikkia. 23.42 Oddasat 23.57 Uutisikkuna
96,7
MAANANTAI 6 -11 7.00 7.45 8.00 9.00 9.30 9.45 10.00 10.15 10.30 11.00-13 11.00 12.00 13-18 13.00 14.00 14.45 15.00 15.15 15.30 16.00 17.00 18.00 SUN AAMUT/Tampereen Työväen Teatteri STT:n uutiset ja sää Liikenne- ja kelikatsaus STT:n uutiset ja sää Paikallisuutiset ja sää Aluekatsaus/Sydän-Hämeen Lehti Viikon artisti/Anneli Mattila STT:n uutiset ja sää Menovinkit Aamukampa TYYLIÄ TÖIHIN/Jämi STT:n uutiset ja sää Paikallisuutiset ja sää SUN ILTAPÄIVÄ/Ikaalisten Kylpylä STT:n uutiset ja sää STT:n uutiset ja sää Viikon artisti/Anneli Mattila STT:n uutiset ja sää Menovinkit Liikenne- ja kelikatsaus Paikallisuutiset ja sää STT:n uutiset ja sää SUN ILLAT/Ballot Ideapark TIISTAI 6-11 7.00 7.45 8.00 9.00 9.30 9.45 10.00 10.15 10.30 11.00-13 11.00 12.00 13-18 13.00 14.00 14.45 15.00 15.15 15.30 16.00 17.00 18.00 SUN AAMUT/Tampereen Työväen Teatteri STT:n uutiset ja sää Liikenne- ja kelikatsaus STT:n uutiset ja sää Paikallisuutiset ja sää Aluekatsaus/Pirkanmaan Sanomat Viikon artisti/Anneli Mattila STT:n uutiset ja sää Menovinkit Aamukampa TYYLIÄ TÖIHIN/Jämi STT:n uutiset ja sää Paikallisuutiset ja sää SUN ILTAPÄIVÄ/Ikaalisten Kylpylä STT:n uutiset ja sää STT:n uutiset ja sää Viikon artisti/Anneli Mattila STT:n uutiset ja sää Menovinkit Liikenne- ja kelikatsaus Paikallisuutiset ja sää STT:n uutiset ja sää SUN ILLAT/Ballot Ideapark KESKIVIIKKO 6-11 7.00 7.45 8.00 9.00 9.30 9.45 10.00 10.15 10.30 10.45 11.00-13 11.00 12.00 13-18 13.00 14.00 14.45 15.00 15.15 15.30 16.00 17.00 17.15 18.00 SUN AAMUT/Tampereen Työväen Teatteri STT:n uutiset ja sää Liikenne- ja kelikatsaus STT:n uutiset ja sää Paikallisuutiset ja sää Aluekatsaus/Ylöjärven Uutiset Viikon artisti/Anneli Mattila STT:n uutiset ja sää Menovinkit Aamukampa Maailmanmenoa/Pekka Santonen TYYLIÄ TÖIHIN/Jämi STT:n uutiset ja sää Paikallisuutiset ja sää SUN ILTAPÄIVÄ/Ikaalisten Kylpylä STT:n uutiset ja sää STT:n uutiset ja sää Viikon artisti/Anneli Mattila STT:n uutiset ja sää Menovinkit Liikenne- ja kelikatsaus Paikallisuutiset ja sää STT:n uutiset ja sää SUN suosikit -lista SUN ILLAT/Ballot Ideapark TORSTAI 6-11 7.00 7.45 8.00 9.00 9.30 9.45 10.00 10.15 10.30 11.00-13 11.00 12.00 13-18 13.00 13.45 14.00 14.45 15.00 15.15 15.30 16.00 17.00 18.00 SUN AAMUT/Tampereen Työväen Teatteri STT:n uutiset ja sää Liikenne- ja kelikatsaus STT:n uutiset ja sää Paikallisuutiset ja sää Aluekatsaus/ Lempäälän-Vesilahden Sanomat Viikon artisti/Anneli Mattila STT:n uutiset ja sää Menovinkit Aamukampa TYYLIÄ TÖIHIN/Jämi STT:n uutiset ja sää Paikallisuutiset ja sää SUN ILTAPÄIVÄ/Ikaalisten kylpylä STT:n uutiset ja sää Torstaitarina/Pekka Santonen STT:n uutiset ja sää Viikon artisti/Anneli Mattila STT:n uutiset ja sää Menovinkit Liikenne- ja kelikatsaus Paikallisuutiset ja sää STT:n uutiset ja sää SUN ILLAT/Ballot Ideapark PERJANTAI 6-11 7.00 7.45 8.00 9.00 9.30 10.00 10.15 10.30 11.00-13 11.00 12.00 13-17 13.00 14.00 14.45 15.00 15.15 15.30 16.00 17.00-22 17.00 17.15 18-22 22-24 SUN AAMUT/Tampereen Työväen Teatteri STT:n uutiset ja sää Liikenne- ja kelikatsaus STT:n uutiset ja sää Paikallisuutiset ja sää Aluekatsaus/Akaan Seutu STT:n uutiset ja sää Menovinkit Aamukampa TYYLIÄ TÖIHIN/Jämi STT:n uutiset ja sää Paikallisuutiset ja sää VAPAALLE/Ikaalisten Kylpylä STT:n uutiset ja sää STT:n uutiset ja sää Stailauskoulu STT:n uutiset ja sää Menovinkit Liikenne- ja kelikatsaus Paikallisuutiset ja sää Viihteelle STT:n uutiset ja sää Radio TOP 20-lista Toivemusiikkia. Ohjeet: http://www.radiosun.fi/ohjelmatiedot Viihteelle-jatkot -toivemusiikkia NONSTOP LAUANTAI SUN Viikonlopun tarjoaa Kauppakeskus ELO 8.00 Nostalgia-aamu 9-15 SUN Lauantait 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Markkinatori numerossa 0700-97 234 (5,05 e/puhelu) 10.00 STT:n uutiset ja sää 10.15 Eijan keittiö 10.30 Lauantaikisa/Salaoven takana 11.00 STT:n uutiset ja sää 12.00 Paikallisuutiset ja sää 12.30 Menovinkit 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.30 Viis siitä -kilpailu 14.00 STT:n uutiset 15-22 Tähtilamppu. 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 14.00 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 14.00 Mitä tänään syötäisiin. 14.00 Jamie's Ministry of Food 15.05 Kath & Kim 15.35 45 minuuttia 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli 16.55 Uutiset 17.00 Tunteita ja tuoksuja 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 14.05 Pohjanmeri 15.05 Rita Rocks 15.35 Idols 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli 16.55 Uutiset 17.00 Tunteita ja tuoksuja 17.55 Mitä tänään syötäisiin. - 12.2.
KESKIVIIKKO TV 1
4.00 Uutisikkuna 6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 Luontohetki: Kroatian rannikolla 10.00 Viidakkoperhe (7) 10.45 Näin tehtiin Jäinen planeetta 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 12.30 Vielä virtaa 13.00 Kenraalin morsian 14.10 Chaplinesque 14.20 Eläinten elämää maalla ja merellä 14.30 MOT 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Avara luonto: Jäinen planeetta 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Viidakkoperhe (7) 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historiaa: Berliinin juutalaiset 1945 19.55 Vielä virtaa (S) 20.25 Viking Lotto 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.40 A-plus 22.00 Ihmiskauppiaat (16) 22.45 Tv-uutiset 22.50 Ulkolinja: Pankki maailman valtiaana. 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Ostoskanava 13.00 Lääkärit 13.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Korkojen kera 21.00 Unohdetut (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night 22.50 MM-ralli 23.00 Apinoiden planeetta 1.20 Murhavaisto (12) 2.20 MM-ralli
TV 3
5.20 Aamusää 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Maanantai 6.2.2012
19
RADIO
TELEVISIO-VIIKKO 6.2. 14.05 Samaa sukua (7) 15.05 Ensisilmäyksellä 15.35 Pientä pintaremonttia 16.35 Älynväläys 16.50 Onnenpeli 16.55 Uutiset 17.00 Tunteita ja tuoksuja 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Idols 21.00 Mentalist (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night Extra 22.45 Moderni perhe (S) 23.15 Election 2 - Triadit (16)
NELONEN
6.45 Ostosruutu 7.45 Hurja remontti 8.45 Unitupa 9.15 Unelmien talo 9.45 Sikke - Ruokaa rakkaudella 10.15 Animal Planet: Urhea eläintarha 11.15 Eläintenpelastustiimi 11.45 Elixir 12.15 Frasier 12.45 Frasier 13.15 Frasier 13.45 Frasier 14.15 Lapsuuteni luuserina 14.45 Puolivahingossa (7) 15.15 Outo, uusi elämä 16.15 4D: Hurja painonpudotus 17.15 The Voice of Finland 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 MasterChef Suomi 20.00 MasterChef Suomi 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Toscanan auringon alla (12) 23.15 Nelosen uutiset 23.25 Nelosen sää 23.30 Oikeuden edessä 0.30 Cleaner (16) 1.30 Älypää-TV
NELONEN
6.30 Ostosruutu 7.30 Ostosruutu 8.30 Elixir 9.00 Start! 9.30 Arvostele mun illallinen Suomessa 10.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 10.30 Arvostele mun illallinen Suomessa 11.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 11.30 Lentokenttä 12.00 Lentokenttä 12.30 Lentokenttä 13.00 Lentokenttä 13.30 Waverly Placen velhot 14.00 Suhdekoukerot 14.25 Suhdekoukerot 14.55 Salattu teinielämä 15.50 Elokuva: Karvanaama (7) 17.45 Melrose Place 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 MasterChef Suomi 20.00 Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Hollywoodland (12) 23.30 Nelosen uutiset 23.40 Nelosen sää 23.45 Taisteluplaneetta Galactica 0.45 Elokuva: Turistas (18) 2.40 Kauhukerroin 3.40 Älypää-TV 4.45 Ostosruutu 5.45 Ostosruutu
NELONEN
6.00 Ostosruutu 6.20 Ostosruutu 6.40 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 7.25 Disney esittää: Timon ja Pumba 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 7.55 Kapteeni Flamingo 8.25 Eddie & Jeff 8.55 James Martin jälkkärimatkalla 9.30 Vauvan tarina 10.00 Nätti nakuna Kanadassa 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Nätti nakuna Kanadassa 14.30 James Martin jälkkärimatkalla 15.05 Nuortumiskilpailu 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Sokkokokki 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 19.30 Lentokenttä 20.00 Fort Boyard - Linnake 20.57 Keno 21.00 Totuuden anatomia (12) 22.00 Hyvät ja huonot uutiset 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset 0.15 Pelastava siirto 1.15 Oikeuden edessä 2.10 NCIS Los Angeles (12)
NELONEN
6.00 Ostosruutu 6.20 Ostosruutu 6.40 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 7.25 Disney esittää: Timon ja Pumba 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.00 Kapteeni Flamingo 8.25 Eddie & Jeff 8.55 James Martin jälkkärimatkalla 9.30 Vauvan tarina 10.00 Nätti nakuna Kanadassa 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Nätti nakuna Kanadassa 14.30 James Martin jälkkärimatkalla 15.05 Sinkkuisä Gary 15.35 Lapsuuteni luuserina 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Vaaleanpunainen pantteri 17.15 Puolivahingossa (7) 17.45 Suomen Huippumalli haussa 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.25 Keno 21.30 Elokuva: Untraceable (16) 23.35 Nelosen uutiset 23.45 Nelosen sää 23.50 Elokuva: Darwinin palkinnot (16) 1.45 Kauhukerroin 2.45 Älypää-TV 5.30 Ostosruutu
NELONEN
6.00 Ostosruutu 6.20 Ostosruutu 6.40 Ostosruutu 7.00 Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki 7.25 Disney esittää: Timon ja Pumba 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.00 Kapteeni Flamingo 8.25 Eddie & Jeff 8.55 James Martin jälkkärimatkalla 9.30 Vauvan tarina 10.00 Nätti nakuna Kanadassa 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Nätti nakuna Kanadassa 14.30 James Martin jälkkärimatkalla 15.05 Nuortumiskilpailu 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Pulmuset 17.45 Hyvät ja huonot uutiset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 19.30 Lentokenttä 20.00 MasterChef Suomi 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds - FBI-tutkijat (16) 22.00 Toimintatorstai: Shoot 'Em Up (16) 23.55 Nelosen uutiset 0.05 Nelosen sää 0.10 Frasier 0.40 Pulmuset
20
Maanantai 6.2.2012
TERVETULOA KAHVILLE TAI LOUNASTAMAAN KAUPPAAMME!
on päivittäin tuoreita leivonnaisia.
KAHVIOSSAMME
Meiltä löytyy myös
ÖLJYT VAIHTOON JA KULMAT KUNTOON!
Tiesitkö, että Kangasalan Euromasterilla tehdään myös öljynvaihdot sekä ohjauskulmien säädöt samaan ammattitaitoiseen tapaan kuin rengastyötkin.
GRILLI JA PIZZERIA. 03-6751816, gsm 0400-744283 matti.rantti@mattirantti.fi, www.mattirantti.fi · AVOINNA: MA-PE 9-17. Voit halutessasi tilata hampurilaiset tai pizzat valmiiksi soittamalla kaupan numeroon.
ÖLJYT JA OHJAUSKULMAT
HENKILÖ- JA PAKETTIAUTOJEN ÖLJYNVAIHDOT Castrol-öljyin OHJAUSKULMIEN SÄÄDÖT
Virheelliset ohjauskulmat kuluttavat renkaita ja heikentävät auton hallittavuutta.
PALVELUTISKISTÄ
kotiin kilohinnalla Valikoimassamme on mm. 03-6751190, fax. muusia, kermaperunoita, lihaa, broileria ja salaatteja.
Helpota arkeasi ja nouda ruokaa
NYT EDULLISEEN HINTAAN!
Varaa aika heti.
iso annos, sis. Pizzat valmistamme omista pohjista
kiviuunissa paistaen. Kysy nyt viikottain vaihtuvia talvirengastarjouksiamme!
Palvelemme ma-pe klo 8-17 sekä lauantaisin klo 10-14. Tervetuloa!
· POSTI · VEIKKAUS · TOTO · KUKKAMYYNTI · KAHVIO · RUOKAPAIKKA
MEILLÄ
Valikoimassa akut, pyyhkijänsulat, auton nesteet, polttimot, ym.
Tilaamme autotarvikkeita myös asiakkaan pyynnöstä, toimitus muutaman päivän sisällä.
AUTOTARVIKKEITA
MEILTÄ
KANGASALA Artturintie 4 puh. (0400) 882 786
Koko lehti netissä!
www.shl.fi
HALVALLA HYVÄÄ HAUHOLTA
SOIHTUTERASSILÄMMITIN
Turvallinen ja tyylikäs
Raivureita:
Husqvarna 355FX
KYSY TARJOUSTA!
HYVÄ VALIKOIMA! Moccamaster KAHVINKEITTIMET alk.
Stihl FS460, M-tronic täyselektroni-
sella moottoriohjauksella, kevyt käynnistys
TV Finlux 40"
FLYHY905LUC Full HD
antenni- ja kaapelitalouksiin
KETJUNTEROITUSLAITE
Sharp-Boy, Italia
LUMILINKO
99 750 79
Stihl FS490 UUTUUS! KYSY TARJOUS!
Kotimaiset turvavarusteet:
Metsurin pusero Turvahousut
870 Husqvarna 346XPG Stihl MS261, Husqvarna 345FX 695 Stihl FS480 679 830 Stihl MS241, UUTUUS! Stihl FS360 659 Stihl MS201,
vähäpäästöinen 2-mixmoottori Kestävä ja tehokas raivuri suurella väännöllä Mukava ja kevyt käyttää, kevyt käynnistys!
795
Moottorisahoja:
Husqvarna 560XPG
UUTUUS, ammattisaha
990
ammattisaha lämpökahvoilla
799 579 689 399
M-tronic takaa optimaalisen moottoritehon, tasaisen maksimikierrosluvun ja erittäin hyvän kiihtyvyyden vähäpäästöinen ja säästeliäs mutta tehokas
Stihl MS192C, Stihlin kevyin moottorisaha, mökkisahaajan unelma
Cubcadet 530SWE
työvalo, ohjausjarru, kahvanlämmitin, 76 cm
1590
Kun ostat nämä yhdessä, yhteishinta on
59 79
Lumiketjut ja kiilahihnat KAIKKIIN linkoihin!
Laadukas saksalainen NAHKATURVAMAIHINNOUSUKENKÄ SHOKKIHINTAAN
PILKKISAAPAS
PowerBoots Original · lyhyt- ja pitkävartinen
149!
ALK.
79
130
Leikkikuja 2, Hauho, p. Saatavana on myös maukkaita hampurilaisia herkullisilla kastikkeilla. maito, piimä, salaatti, ruoka ja kahvi.
LOUNAS 7,90
TALVIRENKAAT
Talven liukkailla keleillä tarvitaan turvalliset renkaat, joissa on riittävästi kulutuspintaa jäljellä