Uudet
keskittäjät saavat nimittäin itselleen Leijonafanipaidan, johon sonnustautuneena kelpaa
kannustaa Leijonia.
Keskittäjä on sekä OP-bonusasiakas että Pohjolan etuasiakas. sis. 4
Vappumarkkinoihin
valmistauduttiin
jo kotona.
sallamari knuutinen
Sääksi näyttäytyi bongareille viime viikonloppuna. s. 8
? Tulossa: Äitienpäivä.
s. OP-bonusasiakas on osuuspankin omistajajäsen tai Helsingin
OP Pankin asiakas, jonka oma tai perheen yhteinen pankki- ja/tai vakuutusasiointi on vähintään 5 000 ?/kk. | www.shl.fi
Tiistai 7.5.2013
Tyytyväisyys
näkyi opiston
tuloksissa
s. 2, 18, 19, 27
Pälkäne
on
autoilupitäjä
s. j
j
p y
y
pp
Nyt on mitä mainioin hetki keskittää pankkija vakuutusasiat saman katon alle. Havaintoja kertyi Pohtiolammella toistakymmentä, mutta myös muilla havaintopaikoilla kirjattiin
eri lajihavaintoja ahkerasti muistiin.
Oletko nähnyt
tätä lintua?
Lintuharrastajat olivat silmä kovana viime viikonloppuna järjestetyssä Tornien
taistossa. vuosikerta | Numero 22 | Irtonumero 3 . alv. 11
Keskiviikkona 19 astetta
On aika
heittää
talviturkki
s. 5
Sydän-Hämeen Lehti
Pälkäne & Kangasala | 85. 2, 5
s. Olet etuasiakas,
kun sinulla on vakuutuksia kolmesta eri vakuutusryhmästä; esimerkiksi kotivakuutus, liikennevakuutus ja autovakuutus.
? Lukijalta: Kunniaa
veteraaneille
s. 19
Sain
Kirjoittaja on
lehtimies,
Aitoo ?
Helsinki
olla hänen kolmen poikansa
luokkatoveri siitä syystä, että
jäin seitsemännelle luokalle,
mutta osittain eri luokilla
olleet veljekset eivät jääneet.
Antista tuli Kylmäkosken
kirkkoherra uudella sukunimellä Lehtipuu. Ja mitä
jos Frankfurtissa olisi lennonjohtajien lakko?
Ja entäs miten sujuisi tämä
mainostettu viimeisen päivän
kokoontuminen? En haluaisi
olla siinä tungoksessa paikalla, jossa kymmenet miljardit
kuolleista nousseet tönisivät
toisiaan Vapahtajansa nähdäkseen.
Monet varmaankin ajattelevat eläessään samoin, ainakin siitä päätellen, että ruuhkaisissa suurkaupungeissa
70 prosenttia vainajista jo
tuhkataan.
shl Martti Huhtamäki
Päätoimittaja:
Tommi Liljedahl
050 3010 291
tommi.liljedahl@shl.fi
Toimittajat:
Jani Oksanen
044 7557 213
jani.oksanen@shl.fi
Kristiina Helminen
044 7557 214
kristiina.helminen@shl.fi
Yritysasiakkaat:
Anssi Kukkonen
044 3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
Tuottaja:
Päivi Martikainen
044 7557 215
paivi.martikainen@shl.fi
ILMOITUSHINNAT
etusivu...............1,54 ?/pmm
takasivu.............1,18 ?/pmm
ennen tekstiä..1,07 ?/pmm
tekstissä............1,07 ?/pmm
tekstin jälk........1,07 ?/pmm
kuolinilm..........1,12 ?/pmm
värilisä................0,29 ?/pmm
Pienin ilmoituskoko
1 x 30 mm
Hintoihin lisätään
alv. Pappismies tuli
hänestäkin.
Seuraavasta sukupolvesta
nousee esiin kuuluisa tamperelaissyntyinen oopperalaulaja, nykyisin Pariisissa asuva
Topi, entinen
progressiivisen
rock-yhtye
Höyrykoneen
vokalisti ja
viulisti. mukaan)
Taivaasta poistuminen
Tiedän, että tämä on arka
aihe. Jeesus
saattoi ottaa pienet muuallakin kuin Kaanaan häissä.
Tämä ei ole todellista eksegetiikkaa, eli Raamatun selitysoppia, sillä tässä on selittelyn
makua.
Se, että monet uskovaiset ja
Jos me
joutuisimme
kirjoittamaan
kirjaa käsin
ja kymmenen
sukupolven
takaisten
muistikuvien
mukaan, ei
taitaisi kovin
täsmällistä
jälkeä syntyä.
papit saarnoissaan edelleen
odottavat Jeesuksen paluuta
maan päälle, saattaa olla ajan
haaskausta. 2
Tiistai 7.5.2013
Pääkirjoitus
Perustettu 14.9.1929
Päätoimittaja Tommi Liljedahl . Kennedyn, Shermetjevo 2:n, Fiumincinon vai Tel
Avivin lentokentälle. Sen käsittelyyn sain
kuitenkin rohkaisua luettuani Sydän-Hämeen Lehdestä
raamatuntutkija, teologian
tohtori Outi Lehtipuun hyviä näkökohtia otsikon antamalla mahdollisuudella:
Onko Raamattu totta?
Sukunimi Lehtipuu tekee
minuun luotettavan, hiukan
kirkollisen vaikutuksen.
Tampereen Viinikan seurakunnan sympaattinen
kirkkoherra Paavo Lehtinen
kävi silloin tällöin julistamassa meille Raamatun sanaa
Tampereen lyseossa. Sydän-Hämeen Lehti
Pälkäneellä
7.5.2013
Lahden pellolla
huudettiin kädet
ojossa äitiä.
muiden ihmisten merkkipäivien
muistaminen.
M
yöhemmällä iällä äiti ja
äitiys saavat uusia merkityksiä. Meille jokaiselle oma äiti edustaa jotain kaikkein
ainutkertaisinta ja pyhintä.
Äiti on ensimmäisenä ja viimeisenä. Juudas kavalsi
illallispöydässä mestarinsa,
mutta useimmat muut alkoivat panna hänen ajatuksiaan
ja oppejaan muistiin.
Evankeliumeista, lähisaarilta ja naapurimaista saatiinkin talteen sellaisia tietoja, jota palauttivat Jeesuksen
taruolennosta ihmisen mittasuhteisiin, viisaaksi villitsijäksi, jonka moraalikäsitys
oli väljempi kuin nykyisten
vanhalestadiolaisten. tommi.liljedahl@shl.fi
Ensimmäinen ja viimeinen
T
uhansissa päiväkodeissa
ja kouluissa askarrellaan
näinä päivinä yllätystä sunnuntaiaamuksi.
Perheen pienimmät ovat täpinöissään, kun he yrittävät malttaa
mielensä ja salata piilonsa äitienpäivään saakka. Jos Jeesus olisi eläessään todella tehnyt sellaisia
tekoja kuin Raamattu kertoo,
kyllä hänestä olisi tiedetty jo
sen ajan historian taltioinneissa.
Jerusalem oli tuolloin merkittävä kaupunki ja jo Baabelin muurien omalaatuisesta
sortumisesta olisi pian tiedetty Roomassa asti. Helsingin
kaupunginvaltuustoa
johti VR:n
tiedotusjohtaja Otto.
Hänet tapaan säännöllisesti
stadionsäätiössä, jonka hallitusta hän johtaa.
Puuttumatta teologian tohtorin päteviin mielipiteisiin,
kerron muutamista omakohtaisista kokemuksista ja
vaatteisiin tarttuneista käsityksistä erityisesti muutamilla matkoilla Israeliin.
Hyvä on tietää, että Raamattua alettiin kirjoittaa kolmisensataa vuotta Jeesuksen
kuoleman jälkeen. Vasta silloin saisi
paljastaa, millainen onnentoivotus
äidille on tehty.
Äitienpäiväyllätysten askartelu
on tärkeää tapakasvatusta. Nykytekniikalla se on jo helpompaa.
Genetsaretin järvi on
Kinaret -nimisenä tallella,
mutta sen päällä kävely ei
onnistu niin hyvin kuin Suomessa, sillä se ei ole koskaan
miehen kantavassa jäässä.
Raamatussa keskeisen Jordan virran rannat tarjoavat
kovin vaatimattoman näkymän, vähän vaikuttavamman
kuin Häyläoja Aitoossa.
Jeesuksen syntymäpaikka
ei vastaa pimeää tallia. Se onnistui niin, että ihmiset huusivat kädet
ojossa äitiä.
Niin he todennäköisesti tekivät
myös 95 vuotta aiemmin.
Sydän-Hämeen Lehti
Pälkäneen ja Kangasalan
paikallislehti.
Ilmestyy keskiviikkoisin.
Sähköpostiosoitteet:
toimitus@shl.fi
ilmoitukset@shl.fi
tilaukset@shl.fi
Kotisivu: www.shl.fi
Puhelin: 03 539 9800
Tilaukset ja osoitteen
muutokset: 03 539 9800
Postiosoite:
PL 16, 36601 PÄLKÄNE
Käyntiosoite:
Onkkaalantie 58
Avoinna: ma?ke klo 9?16
(to?pe sop. Tästä saatiin koskettava
muistutus, kun tuhannet ihmiset
kokoontuivat Lahteen Fellmannin
pellolle muistelemaan 95 vuoden
takaisia tapahtumia.
Sisällissodan päätteeksi pelloille
syntyi yli 20 000 punaisen sotilaan
ja siviilin vankileiri. Mihin hän sitten
palaisi. Tätä tragediaa
muistettiin performanssissa, jossa
tummiin pukeutuneet vapaaehtoiset kokoontuivat tapahtumapaikalle.
Tapahtumassa yritettiin tavoittaa
sitä perimmäistä hätää, joka pellolla
kaaoksen keskellä vallitsi. Sieltähän Julius Caesarin murha
raportoitiin samoina aikoina
niin tarkasti, että tiedettiin
kertoa millä paikallisen kunnanvaltuuston portaalla Brutus keisarin yllätti.
Jeesuksesta Raamattu tekee
uskottavan hänen opetuslastensa avulla. Sinne
joutuu menemään kumarassa ja siinä on neon-valot.
Raamatun kertomukset
Jeesuksen uroteoista saattavat olla hyvinkin totta, joskin
liioitellut. Jos me
joutuisimme kirjoittamaan
tuon ajanjakson tietotekniikalla ja kymmenen sukupolven takaisten muistikuvien
mukaan mitä tahansa kirjaa,
ei taitaisi kovin täsmällistä
jälkeä syntyä. Diplomi-insinööri Martti tyytyi
Lehtiseen, samoin vanhin
veli Hannu. Kaikkein läheisimmän perheenjäsenen
ilahduttamisesta on hyvä aloittaa
. 24 %
TILAUSHINNAT (kotimaa)
Kestotilaus 12 kk......78,50 ?
Kestotilaus 6 kk........44,50 ?
Kestotilaus 3 kk........23,00 ?
Hinnat sisältävät 10 % alv.
Lehden vastuu ilmoituksen
virheestä, väärästä julkaisu
päivästä tai poisjäännistä
on kaikissa tapauksissa
enintään ilmoituksen hinta.
Välitämme ilmoituksia
maamme kaikkiin sanoma
lehtiin niiden omilla
ilmoitushinnoilla.
Levikki:
5 405 kpl (LT 2012)
Lukijamäärä:
21 000 (TNS Atlas 12/2010)
Toimitusjohtaja:
Olli Sirén, 050 5169 145
olli.siren@shl.fi
Alma Manu Oy, 2013. Saman sukunimen valitsi myös tekniikan
tohtoriksi väitellyt Eero
0400-846 709, 0500-846 709
Perinteinen
ÄITIENPÄIVÄLOUNAS
su 12.5. Tiistai 7.5.2013
. 0400 202 229
Takojantie 2, Pälkäne, www.fiina.fi
Tervetuloa
ostoksille!
Kukkia ja vihannesten taimia
Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti
PUH. Ma-pe klo 9-17 . ronnvik@ronnvik.com
PAPERIREKKA
PIHASSA PE KLO 10-18!
Onkkaalantie 71 puh. Huivit
. Sydän-Hämeen Lehti
ÄITIENPÄIVÄ!
Kakkutilaukset jätettävä
ke 8.5. 03-534 2076
Onkkaalantie 68 a 1
Onnea
Äideille!
2.5.
Su 1teinen Äitienpäivälounas
Pälkäne
Puh. 03-5342045. kukkia!
Lahjakortit!
Fiina
Puutarhan oma myymälä av.
joka päivä klo 9-18
kultapelto.palvelut.shl.?
Ajo-ohje: Puutarha sijaitsee
Kuhmalahti kk:n ja Pohjan puolessa
välissä, josta opasteet.
T:mi Annikki Westman
Ma-to 10-17, pe 10-18.30, la 9-14. P. KIVAA.
wc-paperia
2
20:-
99
myös tumma paahto
rajoitus 2 pkt/talous
pkt
-10 %
5,98/kg, ilman korttia 3,35/pkt (6,70/kg)
@QJ
Õ . mennessä
akkuja
mme k kuin
y
y
m
.
La 11.5 tä niin kauan
s
vitriini kkuja riittää!
kua ka
ikkakak
e mans
Muistetaan Äitiä 12.5.
Perin
. avoinna klo 8-13
Lounas joka päivä klo 11-14
Vuoropäivinä keitto tai salaatti!
TERVETULOA
Avoinna: ma-pe 7-16.30
(kesälauantaisin 8-14)
P. Unohtumaton
komedia -KvartettiTampereen komediateatterissa!
Hinta 45 eur/sis.
kuljetuksen sekä teatterilipun.
Tiedustelut ja varaukset
Helmikkala Ky
0400 636 121 / Hanna
20 RULLAA
40 RULLAA
RUUSUJA, HORTENSIOITA,
AMPPELEITA, KESÄKUKKIEN, YRTTIEN,
TOMAATTIEN TAIMET YM. Laukut
Äitienpäiväksi
erilaisia amppeleita,
orvokkeja, ruusuja
ym. 03-534 2491
Luopioisten ja Sahalahden
lenkki ajetaan normaalin
aikataulun mukaan
POIKKEUKSELLISESTI
KESKIVIIKKONA!
Hyvä
valikoima
Äitienpäiväkakkuja alk.
9,50
. la klo 9-14
Tallinnan
päiväostosmatkat
Eckerö Line/ Ms Finlandia
25.5., 15.6., 20.7., 24.8.
Hinta 60 eur/hlö
14.9. klo 13
ÄIDILLE!
Crescent Skans
7 v, jalkajarrullinen
POLKUPYÖRÄ
459:-
(589:-)
Teethän pöytävarauksesi ajoissa!
Varaukset sähköpostitse
ronnvik@ronnvik.com tai 0400 737174
Hämeenlinnantie 270, Laitikkala
Puh. Runsas ja juhlava jälkiruokapöytä
Kattaukset klo 11.30 ja 14
sittele
me suo
im
r
u
ip
e
-L
ravintola
A-oikeudet
La 11.5. 534 2491
Muista pöytävaraukset
PUH. 0400-737 174
www.ronnvik.com
K@Õ
RTÕ
JUHLA MOKKA
KAHVI 500 g
Voimassa 8.-11.5.
3!(2!-)
2@G@K@GSH ÕOTG
Õ Õ Õ ÕI@QMN
MHDLHMDMJ
Olemme
mukana tekemässä töitä sen
eteen, että hyvää kerrottavaa olisi jatkossa entistä
enemmän.
Jatka lukemista.
Sydän-Hämeen Lehti
Leikkokukat ja sidontatyöt.
- Vientipalvelu -
Pälkäneen Kukkakauppa
Onkkaalantie 71, p. pe 9-17 . 040-556 8374
Avoinna: ma-ke 9-17 . su 8-16
Sahalahden Kukkapalvelu
Yrittäjätalo, Sahalahti, p. 03-534 3520
Avoinna: ma-ke 9-17 . Hyviä asioita tapahtuu
joka päivä, ja huonoistakin
kertomalla voi syntyä tulevaisuudessa hyvää. la 8-17 . to 11-15 . Se kertoo ilosta
ja onnistumisesta. su 9-16. pe 9-17 . L@QJDS
BNL
+!500)!3Ö(/)4!!Ö(/--!.ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖWWW K
MARKET COM
Kukat
ÄIDILLE
HYVÄ VALIKOIMA
talouspaperia
(valk.) ja
YHTEISHINTA
MEILTÄ MYÖS
LAHJAKORTIT!
Pälkäneen Urheilu ja Kalastus
Katso menu: www.ronnvik.com
Rönnvikin Viinitila
Pyöräilykypärät,
lenkkikengät
ym!
HYVÄN UUTISEN
MERKKI
Hyvä uutinen saa hymyilemään. Myös
hyvistä uutisista on tärkeä
kertoa, koskivatpa ne sitten
yksittäistä ihmistä, omaa
paikkakuntaa tai koko Suomea. la 9-16 . to suljettu
Tampereella henkilöauto ja jalankulku sekä pyö-
räily ovat miltei yhtä suosittuja
. Vilkkain kuntien
välinen joukkoliikenne kulkee
Kangasalan ja Tampereen sekä
Ylöjärven ja Lempäälän välillä.
Hieman yli viidennes seudulla tehtävistä matkoista on
arkisin ostosmatkoja, joista
päivittäistavarakauppaan suuntautuu 60 prosenttia ja erikois-
kauppaan noin 40 prosenttia.
Työmatkoja tehdään lähes
yhtä paljon kuin ostosmatkoja. Kuntalaisten
tekemistä matkoista kertyy
joka päivä noin 12,2 miljoonan
kilometrin matka.
Seudun matkoista lähes 60
prosenttia kuljetaan henkilöautolla ja viidennes kävellen,
mutta Tampereen ja muiden
kuntien välillä erot ovat kuitenkin suuret. Saamme koko ajan palautetta verkkosivujemme kautta
ja myös perinteistä tietä eli
yhteydenotoilla opettajille ja
rehtorille. molempia käytetään noin 40
prosenttiin matkoista ?, mutta
muualla henkilöauton osuus
nousee 70 prosenttiin ja omalla
lihasvoimalla liikkuminen jää
noin 20?25 prosenttiin. 80 prosenttia . Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi . Eniten matkoja kertyy 30?44-vuotiaille naisille. Kaikkiaan
kyselyssä mukana olleissa opistoissa on opiskelijoita vajaa
45 000.
Kyselyssä selvitettiin opiskelijoiden mielipiteitä opistojen
tiedottamisesta, ilmoittautumiskäytännöistä, palveluista,
tiloista ja yhteiskunnallisesta
merkittävyydestä.
Innolink Oy:n toteuttama
tutkimus tehtiin nyt viidennen
kerran, ja Valkeakoski-opisto
on osallistunut jokaiseen tehtyyn tutkimukseen.
Koko tutkimuksessa merkittävimpinä syinä kansalaisopistossa opiskeluun olivat opiston
läheinen sijainti, opetuksen
laatu ja kurssitarjonta.
Opistojen vahvuuksina nähtiin hyvät opettajat, kiinnostava
kurssitarjonta ja hyvä ilmapiiri.
Myös sosiaalisilla suhteilla
ja yhdessä tekemisellä oli suuri merkitys opistotoiminnassa
mukana olemiseen.
Tutk imuk sen muk aan
Valkeakoski-opiston opintoohjelma toimii edelleen pääasiallisena tiedonlähteenä etenkin
pälkäneläisopiskelijoille.
Valkeakoski-opisto aikookin
satsata elokuussa jaettavaan
uuteen ohjelmaesitteeseensä,
johon kootaan nyt koko opiston kurssitarjonta.. Myös
Valkeakoski-opisto sai yleistä
Kyselyssä olivat mukana Päl- kangasalalaisten tuntoja selviHallintoa voi keskittää, mutta asiakastyytyväisyyttä koske- käneen ja Valkeakosken osastot; tetään seuraavalla kyselykierkurssien on säilyttävä helposti vassa osiossa parhaat opiskeli- Kangasalle opisto laajeni vasta roksella. Joukkoliikenteen
käyttö on yleistynyt työikäisten miesten keskuudessa,
mutta silti eniten henkilöau-
toa käyttävät liikkumiseensa
30?64-vuotiaat miehet.
Eniten kuntien sisäisiä
matkoja tehdään Tampereella, Kangasalla ja Ylöjärvellä.
Kuntarajat ylittäviä matkoja tehdään eniten Pirkkalan
ja Tampereen rajalla, jonka
ylittää tutkimuksen mukaan
päivittäin noin 5000 ihmistä
enemmän kuin esimerkiksi
Tampereen ja Kangasalan välisen rajan. Ostosmatkoilla ja huvi- sekä
harrastusmatkoilla joukkoliikenteen osuus matkoista jää
Kysely: Valkeakoski-opisto sai parhaat palautteet yleisestä asiakastyytyväisyydestä
Opiskelijat ovat opistoonsa tyytyväisiä
Pälkäne
suudessa ovat olemassa, sillä japalautteet.
tämän vuoden alussa. Vaikka Valkeakoski-opisto on satsannut sähköisiin
jo lähiaikoina.
Eväät menestykselle tulevai- toimintoihin, erityisesti Pälkäneellä yksiin kansiin koottu tieto on nähty tärkeänä.
pälkäneläisten vastausinto on
suurempi kuin tällä kerralla.
Pälkäneellä kiitosta keräsivät
erityisesti hyvä opetus ja opettajat sekä monipuolinen kurssitarjonta. Silloin kenties myös
saavutettavina, selvisi kahdeksan eri kansalaisopiston teettämässä yhteisessä asiakastyytyväisyyskyselyssä. Näissä kunnissa asukkaat tekevät matkustavat yli seitsemän matkaa
kymmenestä joko henkilöauton kuskin tai matkustajan
paikalla. Ero
Tampereen ja muiden kuntien
välillä on tuntuva myös joukkoliikenteen käytön osalta, ja
myös käyttäjämäärien kehityksessä kuljetaan eri suuntiin.
Henkilöauton osuus eri
kulkuvälineillä tehdyistä matkoista on tutkimuksen mukaan
suurin Pälkäneellä, Vesilahdella ja Ylöjärvellä. Puhelimitse (03) 539 9800
Anti: Valmistuneen liikennetutkimuksen tuloksia
halutaan hyödyntää liikenteen ja maankäytön
suunnittelussa
Henkilöauto on
osittainen pakko
Pälkäneellä
pälkäne, kangasala
Tampereella, Kangasalla,
Pälkäneellä ja kymmenessä
muussa lähiseudun pirkanmaalaiskunnassa tehdyn liikennetutkimuksen mukaan alueella
tehdään päivittäin noin 1,1 miljoonaa matkaa, joista valtaosa
. Tämä selvitys kuitenkin pitää meidät terässä,
hän sanoo.
Tuloksia aletaan keriä auki
ja mahdollisia toimia miettiä
Painettu opinto-opas on pitänyt pintansa. Tieto aiotaan
ottaa jatkossa huomioon myös
Valkeakoski-opistossa, joka
nykyisin vastaa opistotoiminnasta myös Pälkäneellä ja Kangasalla.
Vaikka tulos on rauhoittava
opiston väelle, koulutussuunnittelija Helena Kilkki-Rekola
muistuttaa, että kehitystyötä
tehdään koko ajan eikä suinkaan vain neljän vuoden välein
tehtävän kyselyn jälkeen.
. 15?17-vuotiaat ovat yli
65-vuotiaiden ohella vähiten
matkoja tekevä ikäryhmä. Saatujen tulosten
mukaan joukkoliikenne kuljettaa joka arkipäivä vajaa 4000
ihmistä Pälkäneen ja Kangasalan rajan yli ja runsas tuhat ihmistä Pälkäneen ja Valkeakosken rajan yli. on kuntien
sisäisiä matkoja. 4
Tiistai 7.5.2013
uutiset
. Vuoden pyöräilykunnaksikin kertaalleen valitulla
Kangasalla puolestaan on
vielä tekemistä kuntalaisten
pyöräilyyn innostamisessa:
Kangasala ei mahtunut kolmen
aktiivisimman pyöräilykunnan
joukkoon.
Eniten joukkoliikennettä
käyttävät tutkimuksen mukaan 15?17-vuotiaat, jotka
käyttävät joukkoliikennettä
noin puoleen kaikista matkoistaan. sähköpostilla: toimitus@shl.fi . Painettua opintoohjelmaa pidettiin tärkeänä,
ja sen toteutuksessa oli myös
onnistuttu.
Tilat nähtiin opistossa erityisenä kehittämisen kohteena,
mutta Kilkki-Rekolan mukaan
se oli odotettavissa muun muassa yhteiskoululla eteen tulleiden tilaongelmien vuoksi.
Yliopisto- tai korkeakouluopintoja oli takanaan noin 40
prosentilla kansalaisopiston
pälkäneläisopiskelijoista.
Kahdeksan opiston
yhteinen selvitys
Kahdeksan eri opiston opiskelijoille suunnattu kysely tavoitti
yli 2100 opistolaista
Riikonen
alusti keskustelun aiheesta
?Intoa arkipäivän politiikkaan. Nuorisotoiminnan avustuksiin oli
varattu 28 000 euroa, mutta
tästä jäi jakamatta 3500 euroa
viimevuotista pienemmän hakijamäärän ja euromääräisesti
pienten hakemusten vuoksi.
Yli jäänyt potti tulee erikseen
haettavaksi kohdeavustuksina
lokakuussa, kuten liikunta- ja
urheiluseurojen 10 000 euron
avustussummakin.
Puolueen varapuheenjohtaja Teuvo V. Paikalla oli 47 jäsentä sekä kansanedustaja
Leena Rauhala. Tiistai 7.5.2013
. Vastaava tutkimus on
toteutettu viimeksi vuonna
2005. ja puoluesihteeri Asmo Maanselkä toi
puoluetoimiston terveiset
ajankohtaisista aiheista
KD:n politiikassa. Tutkimuksen takana olivat Tampereen kaupunkiseutu,
Pirkanmaan liitto ja Ely-keskus,
liikenne- ja viestintäministeriö
ja Tampereen kaupunki.
Keskinen ja
Ahonen nimettiin
piirikokouksessa
Avustukset: Liikuntaan 110 000 euroa, sekä kulttuurille että
nuorisolle noin 24 000 euroa
Euroja seuroille
Paikallisille liikuntaseuroille on myönnetty Kangasalla
vuosiavustuksia 110 000 euron
edestä. Suurimmat summat
menevät kahdelle vahvalle
yleisseuralle eli Kangasalan Kisalle ja KU-68:lle, joille molemmille myönnettiin 19 000
euroa. 0600 1 0600
(3,98 e/min + pvm). Kangasalan kunnan tervehdyksen
toi vt. Kaikkien matkojen
keskipituus kasvoi noin kymmenellä prosentilla vuoden
2005 tilanteeseen verrattuna.
Pisimpiä matkoja olivat työ-
matkat, joiden keskipituus
koko tutkimusalueella oli noin
13 kilometriä.
Syksyn ja talven aikana
tehty tutkimus pohjaa tuloksensa henkilöhaastatteluihin,
ajoneuvoliikenteen tutkimukseen ja liikennelaskentoihin.
Näillä selvitettiin asukkaiden
liikkumistottumuksia ja autoilun, jalankulun ja pyöräilyn
määrää. vastaanottaa Kangasalan SPR:n nuoriso-osasto
ja suurimman avustuksen 5000
euroa saa Roineen Tytöt. Kangasalan seurakuntanuoret
esittivät musiikkia, ja eläkepäiville vetäytyvää piirin
toiminnanjohtajaa Jouko
Rautkiveä Lempäälästä
muistettiin omenapuun
taimella.
Piirin kevätkokouksen
julkilausumassa korostettiin vanhemmuuden ja
perheiden nykyistä vahvempaa tukemista ja sosiaalihuollon huomioimista
sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa.
Sää
Keskiviikkona
+19
Sahalahti
+19
Kangasala
Kuhmalahti
+19
+19
Pälkäne
Luopioinen
Torstaina
+11
Sahalahti
+12
Kangasala
Perjantaina
Kuhmalahti
+12
+13
Pälkäne
Luopioinen
+14
Sahalahti
+13
Kangasala
Lauantaina
Kuhmalahti
+14
+13
Pälkäne
Luopioinen
+12
Sahalahti
+12
Kangasala
Selkeää
+14
+13
Pälkäne
Puolipilvistä
Vesikuuroja
Pilvistä
Ukkosta
Lumisadetta
Kuhmalahti
Luopioinen
Palveleva meteorologi puh. Tuulimyllylle
myönnettiin 1800 euroa
kunnostussuunnitelman
tekemiseen sekä pärekaton
korjaamiseen.
Harkinnanvaraisia valtionavustuksia myönnetään
museoille, jotka ovat kunnan, yhdistyksen tai säätiön
omistuksessa ja jotka eivät
kuulu lakisääteisen valtionavustuksen piiriin.
Taajamissa
poliisin
tehovalvontaa
Poliisi valvoo tehostetusti
liikennettä taajamissa sunnuntaihin 12. Pienimmät avustussummat ovat alle 1000 euroa.
Nyt myönnettyjen vuosiavustusten lisäksi 10 000 euroa jaetaan erikseen haettavina
kohdeavustuksina ja urheilijastipendeinä loppuvuoden
aikana.
Viime vuonna avustuksia
Timo Keskinen Kanga-
Liikunta hörppäsi
isoimmat
avustussummat, mutta
kulttuurillekin riitti
euroja.
jaettiin vajaa 90 000 euroa.
Kulttuuritoimintaan avustuksia on puolestaan jaettu 22
kulttuuri- ja harrastusjärjestölle kaikkiaan 23 500 euroa.
Avustussummat ovat järjestöstä riippuen 150?4300 eu-
roa. kunnanjohtaja, kehitysjohtaja Jarmo Kivineva.
Kangasalan valtuustoryhmän puheenjohtaja Timo
Keskinen kertoi kunnallispolitiikasta Kangasalla ja
toimi kokouksen puheenjohtajana.
hemmän.
Myös nuorisoyhdistysten
vuosiavustukset on jaettu.
Pienimmän avustussumman ?
500 euroa . toukokuuta
asti.
Valvontaa suunnataan
etenkin nopeuksien ja suojatiesäännösten valvontaan.
Valvonnal la polii si
osallistuu toisen kerran
järjestettävään YK:n maailmanlaajuiseen liikenneturvallisviikkoon, jonka
pääteemana on jalankulki-
Pälkäneläinen Raija Elo tekee
usein ostosreissut omalla
autolla; Harhalan suunnasta
joukkoliikenne voisi kulkea
paljon nykyistä paremminkin.
tutkimuksen mukaan melko
pieneksi. Toiminta-avustuksina on
myönnetty noin 18 000 euroa
ja kohdeavustuksina noin 5500
euroa.
Kulttuuriavustuksia haettiin
39 900 euron edestä eli parituhatta euroa viimevuotista vä-
joiden turvallisuus.
Liikenneturvan tilastojen mukaan viimeisen
kolmen vuoden aikana
on kuollut vuosittain keskimäärin 35 ja loukkaantunut 550 jalankulkijaa.
Kuolemista 61 prosenttia
on tapahtunut taajamissa
ja loukkaantumisista 89
prosenttia.
Kolmannes uhreista menehtyi suojatiellä.
salta valittiin kristillisdemokraattien Pirkanmaan
piirin puoluevaltuuston
varajäseneksi ja piirihallituksen uudeksi jäseneksi
valittiin kangasalalainen
Harri Ahonen Kangasalta.
Kristillisdemokraattien
Pirkanmaan piirin kevätkokous pidettiin Kangasalla
Suoraman seurakuntakeskuksessa. Rahat jaetaan 21 paikallisen liikunta- ja urheiluseuran
kesken. Sydän-Hämeen Lehti
5
Museovirasto
avusti
Tuulimyllyä
Pälkäne. Jaossa
oli yhteensä 639 000 euron
potti, josta liikeni jaettavaa
yhteensä 155 museolle.
Pälkäne-Seuran omistama Tuulimyllymuseo, joka
sijaitsee Onkkaalassa Palokunnantalon vieressä, oli
yksi onnellisista avustuk-
sen saajista. Museovirasto on
jakanut tämän vuoden harkinnanvaraiset valtionavustuksensa museoille
Hallinto-oikeus kumosi valituksen, mutta
naapurit veivät asian korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Pälkäneen haki lykkäystä uuden ympäristöluvan voimaan
astumiselle, koska rakennusluvasta tehtyjen valitusten takia
saneerausta ei ole päästy aloittamaan suunnitellusti eikä lupamääräyksiä voida saavuttaa
määräajassa.
Aluehallintovirasto ja lykkäyshakemuksesta lausuntonsa antaneet viranomaiset
olivat asiasta samaa mieltä:
nykykapasiteetilla Pälkäneen
puhdistamo ei voi saavuttaa
tiukennettuja lupaehtoja. Suorasta tiedottamisesta on saatu niin hyviä tuloksia, että muutkin maakunnat ovat ottaneet Pirkanmaasta
mallia. Operaatio on yksinker-
Tommolan jätevedenpuhdistamo: Laajennuksen pitää valmistua kesäkuun 2014 loppuun mennessä
Puhdistamolaajennukselle saatiin jatkoaikaa
Pälkäne
Pälkäne sai jatkoaikaa puhdistamolaajennukselleen. Mitään takuuta kohteen
kelpaamisesta METSOon eli
metsien monimuotoisuuden
toimintaohjelmaan ei voida
antaa ennen kuin kohde on
arvioitu maastossa. Aluehallintoviraston antaman päätöksen mukaan puhdistamon
laajennuksen pitää valmistua
kesäkuun 2014 loppuun mennessä. Työt keskeytyivät, koska naapuri valitti
rakennusluvasta. Puhelimitse (03) 539 9800
Postitse: Kangasalla ja Pälkäneellä kirjeet lähtevät 40
metsänomistajalle
Metso lähestyy
metsänomistajia
Pälkäne, Kangasala
Pirkanmaalla kokeillaan jo
toista vuotta suoraa tiedottamista metsänomistajille. sähköpostilla: toimitus@shl.fi . Ympäristölupa viivästyi parilla vuodella,
koska kunta piti alkuperäisiä
lupaehtoja liian tiukkoina. Noin
sata metsänomistajaa tulee saamaan lähiaikoina kirjeen, jossa
kerrotaan tilalla olevasta mahdollisesta METSO-kohteesta.
Pälkäneelle ja Kangasalle kirjeitä lähtee kaikkiaan noin 40
kappaletta.
. Muidenkin kuin kirjeen
saaneiden toivotaan ottavan
yhteyttä, jos metsänsuojelu
kiinnostaa, METSO-vastaava
Jukka Ruutiainen Suomen
metsäkeskuksesta kertoo.
Maanomistaja ei aina tiedä,
onko hänellä suojeluun sopivia kohteita. Tiukennetut lupaehdot
astuvat voimaan vuoden 2015
alusta alkaen.
Puhdistamon laajennus on
lykkääntynyt vuosikausia valituskierteen vuoksi. Lopullinen
summa ratkeaa, kun varmistuu,
kenelle urakat menevät.
Kunta on kantanut huolta
myös valtion avustuksesta.
Puhdistamohankkeeseen saa-
tiin Pälkäneen ja Luopioisten
kuntaliitoksen yhteydessä 718
000 euron investointiavustus.
Se olisi alkuperäisen päätöksen
mukaan pitänyt käyttää vuoden 2011 loppuun mennessä.
Lupaehdot
ylittyneet
Viimeiset puolitoista vuotta
puhdistamohanketta on viivyttänyt rakennuslupavalitus. Maastoon
lähdetään vain maanomistajan
pyynnöstä. Alkuperäinen lupa kaatui
hallinto-oikeudessa. Oman metsän
luontoarvoja ei välttämättä
tunnisteta, koska silmä on tottunut niihin vuosien aikana.
Nyrkkisääntönä voidaan pi-
tää, että pitkään talousmetsinä
hoidettuja kohteita ei yleensä
kelpuuteta suojeluun.
. Metsänomistajille se
on antanut mahdollisuuden
suojella luontokohteita ja saada niistä korvausta.
METSOn avainsana on
vapaaehtoisuus. Hyviä kohteita ovat sen
sijaan esimerkiksi metsät, joissa on kuollutta puustoa, maapohja on rehevää tai puusto
on muutoin monimuotoista,
Ruutiainen mainitsee.
Metso, tuo huoleton
vaihtoehto
METSO-ohjelmalla on Suomessa pysyvästi suojeltu jo
noin 25 000 hehtaaria ja Pirkanmaalla noin tuhat hehtaaria
metsää. 6
Tiistai 7.5.2013
uutiset
. Silloin Pälkäneelle
johdettaisiin myös Luopioisten
jätevedet Rautajärveä lukuun
ottamatta. Kunta ei
lähtenyt valittamaan päätöksestä, vaan muutti suunnitelmia. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi . Toimintaohjelma alkoi
vuonna 2008 ja päättyy vuonna 2020. Jos metsänomistajalla on suojelukritee-
rit täyttäviä kohteita, hän voi
tarjota niitä suojeluun ja saada
siitä kelpo korvauksen, joka
vastaa vähintään alueelta saatavia hakkuutuloja.
. Puhdistamo ylitti
lupaehdot myös fosforin osalta, koska ylikuormituksen takia
tehokas orgaanisen aineksen
poisto ja nitrifiointi ei toiminut
kunnolla.
Viime vuoden tammikuussa ja kesäkuussa puhdistamo
ylitti lupaehdot hetkellisesti.
Ylikuormituksen ja häiriötilanteen vuoksi puhdistamolla
jouduttiin turvautumaan myös
ohijuoksutuksiin.
Pakkolunastus
hiertää taustalla
Roineen-Mallasveden-Pälkäneveden kalastusalue sekä
puhdistamon purkuputken
ympäristön vedet omistavat
osakaskunnat katsovat muistutuksessaan, että lupaehtojen
Nykyinen puhdistamo alkaa olla menneen talven lumia.
ylitys on ollut kunnan syy: sen
olisi pitänyt rajoittaa saostuskaivolietteen vastaanottoa
aiemmin ja pienentää puhdistamon kuormitusta.
Kalastusalue ja osakaskunnat katsovat myös, että kunta
jätti lykkäyshakemuksensa
myöhässä, koska jo pitkään on
ollut tiedossa, ettei rakennuslupaa saada ajoissa, eikä laajennus valmistu määräajassa.
Kalastusalue vaati vesiä lianneelta kunnalta hyvitykseksi
kuhaistutuksia, mutta aluehal-
lintovirasto katsoi, ettei kunta
ole aiheuttanut sellaista pilaantumista, joka tulisi korvata.
Tiusasten muistutuksessa
todetaan, että puhdistamohankkeen ongelmat periytyvät 1970-luvulta, jolloin kunta
pakkolunasti tontin puhdistamolle.
Tommolan puhdistamolle
tarvittiin uusi ympäristölupa,
koska Pälkäneen keskustan
lisäksi laajennettavalle puhdistamolle aletaan johtaa myös
Aitoon ja Sappeen jätevedet.
Putket ovat odottaneet syksystä alkaen puhdistamon valmistumista.
Uusi puhdistamo on mitoitettu vuoden 2025 jätevesimääriin. Puhdistamo siirrettiin
kauemmas rajasta ja rannasta.
Uusi rakennuspaikka kasvattaa
myös hankkeen kustannuksia.
Puhdistamon naapurissa
sijaitsevan Tommolan pikkupappilan omistajat valittivat
tästäkin luvasta. Sillä
on vaikeuksia yltää edes vanhoihin lupaehtoihin.
Vuonna 2011 puhdistustulosta heikensi kiintoaineen
osalta saostuskemikaalin liikaannostelu. Kunta saattaa joutua maksamaan työt
keskeyttäneille urakoitsijoille
noin 400 000 euron vahingonkorvaukset. Lisäksi puhdistamolle päätyvät alueen saostuskaivolietteet ja teollisuusjätevedet muun muassa Aitoon
lippupainoilta ja Uotilan leipomolta.
shl Tommi Liljedahl. Metsänomistaja voi halutessaan osallistua
metsien monimuotoisuuden
edistämiseen ilman pelkoa
pakkosuojelusta. Korkein hallinto-oikeus lievensi
lupaehtoja vuonna 2010 antamassaan päätöksessä.
Puhdistamon suunnittelu
aloitettiin heti sen jälkeen, ja
rakennustyöt alkoivat alkuvuonna 2012
Rehevät
lehdot ovat parhaita METSOkohteita runsaan lajistonsa
takia, kertoo Jukka Ruutiainen
Suomen metsäkeskuksesta.
tainen ja rahat ovat monessa
tapauksessa tilillä nopeammin
kuin puuta myydessä. Tällainenkin kuvio on
ensi vuonna mahdollinen,
mutta ainakaan Kangasalan
kunnan mielestä ei mitenkään toivottava.
Kangasalla nähdään järkevimmäksi Juupajoen ja Oriveden terveyspalveluiden
niputtamista yhdeksi kokonaisuudeksi, joka suuntautuu Tampereelle. lu voi olla yksi varteenotettava
Erityisesti perikuntien toi- vaihtoehto ratkaista ongelmat.
votaan aktivoituvan metsien
suojelussa. Ollila kirjoitti ylioppilaaksi Kangasalan
lukiosta vuonna 1969. jos Tampere haluaisi myydä kyseisiä palveluja. Ministeriö
on ilmoittanut haluavansa
kunnilta näkemyksiä kuun
loppuun mennessä. Tiistai 7.5.2013
. Vapaa-
ehtoiseen pysyvään suojeluun
on ELY-keskuksilla runsaasti
rahaa, jota pirkanmaalaisten
metsänomistajien kannattaa
hyödyntää nyt kun siihen on
ainutlaatuinen tilaisuus. Juupajoki jäi
hankalaan paikkaan, kun se
ensin siirtyi entisen yhteistyökumppaninsa Oriveden
kanssa Kangasalan isännöimään yhteistoiminta-alueeseen, mutta Orivesi päätti
irtautua alueesta saman tien
ja lähentyä Tamperetta.
Juupajoki ei toiveistaan
huolimatta mahtunut mukaan tähän yhteistyöhön, ja
Oriveden päätöksen myötä Kangasala päätti purkaa
koko yhteistoiminta-alueen
ja syventää yhteistyötä Pälkäneen kanssa. Ollila on Kangasalan lukion
tämänkeväinen kunniaylioppilas.
Lukion entinen oppilas
Heikki Antero Ollila on tehnyt
merkittävän uran yhteiskunnallisissa luottamustoimissa.
Ollila on ollut eduskunnassa
vuosina 1987?95 sekä 2003?
11. Sopimus palvelujen uudelleenjärjestelystä jo ensi vuoden
alusta lukien on määrä saada Pälkäneen ja Kangasalan
valtuustoihin hyväksyttäväksi lokakuussa.
Pälkäneen perusturvajohtaja Janita Koivisto ja Kangasalan perusturvajohtaja
Harju kertovat työn edenneen hyvässä ilmapiirissä.
Alun perin sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyötä
sovittiin tiivistettäväksi Paras-puitelain aikataulun mukaisesti vuoden 2015 alusta.
Kunnan virkajärjestelyjen
myötä Pälkäneellä haluttiin
kuitenkin aikaistaa uuden
sopimuksen laatimista vuodella. Lähtökohtana on ollut, että ateriaja siivouspalveluja ei siirretä
Kangasalan kunnalle. Jalot lehtipuut, kuten
kuvan metsälehmus, ovat
helmiä suomalaisessa
metsäluonnossa. Maisema säilyy ennallaan, mutta
metsästä on saatu tuntuva
taloudellinen tuotto. Ratkaisujen pitää olla
tehtynä ennen kesälomia.
Ensi vuoden budjettien laadinta on jo lähtenyt käyntiin, ja nyt ovat viime hetket
päättää asioista, sosiaali- ja
terveysjohtaja Harju miettii.
Hän uskoo ensi vuodesta
muodostuvan eräänlaisen
välivuoden, jonka ajaksi
Juupajoelle kehitellään väliaikainen ratkaisu odottamaan isompien linjausten
valmistumista.
Hyvät neuvottelut
Samaan aikaan, kun Juupajoen terveyspalveluiden
järjestämistä ja jo kertaalleen puretuksi päätetyn
y hteistoiminta-alueen
kohtaloa mietitään, jatkavat Pälkäne ja Kangasala
keskinäisiä neuvottelujaan
yhteistoiminta-alueen sosiaalitoimen osalta.
Tavoitteena on, että Pälkäneen sosiaali- ja perhetyön palvelut, kotihoidon
palvelut, Haaparinteen
palvelukokonaisuus henkilökuntineen siirtyvät Kangasalan kunnan alaisuuteen
ensi vuoden alusta. Valtiovarainministeriö on jo
väläyttänyt mahdollisuutta
käyttää tarvittaessa puitelain
mukaista toimivaltaansa ja
velvoittaa kunnat pysymään
yhteistoiminnassa. Jos tämä
osoittautuu mahdottomaksi, Kangasala on valmis
jatkamaan nykyisen yhteistoiminta-alueen toimintaa,
jossa ovat tämän vuoden
loppuun asti mukana myös
Orivesi ja Juupajoki.
Kangasalla on laadittu
kannanottoa valtiovarainministeriölle, joka edellyttää neljän eri kunnan
löytävän pikaisen ratkaisun
Juupajoen terveyspalvelujen
järjestämiseen. Eduskuntatyössä hän on
ollut mukana monissa valiokunnissa sekä toimielimissä.
Ollila on toiminut Kansallisen
kokoomuksen puoluesihteerinä vuodet 2002?04. Jo lukioaikana yhteiskunnallinen
vaikuttaminen veti mukaansa,
ja hän osallistui teinikunnan
toimintaan aktiivisesti. Metsien hoidossa
shl Kristiina Helminen
saattaa joskus olla näkemysero-
Ollila liittyy lukion kunniaylioppilaiden joukkoon
Valinta: Vuoden 1969 ylioppilas on ehtinyt olla monessa mukana
kangasala
Monessa liemessä keitetty poliitikko ja maanviljelijä Heikki
A. Ollila
on tehnyt elämäntyönsä Kangasalla toimien maanviljelijänä
ja osallistuen aktiivisesti kunnan kehittämiseen. Jos kohde
täyttää luonnontieteelliset valintaperusteet, se
hyväksytään Metsoohjelmaan. Toivomme, että Tampere ja Orivesi ottaisivat
Juupajoen mukaansa. Juupajoki jäi
tässäkin ratkaisussa orpoon
osaan; sijainti Oriveden
takana katsottiin eri syistä
Kangasalla niin hankalaksi,
ettei palvelujen järjestämistä Juupajoen asukkaille
pidetty enää mahdollisena.
. Kunnanvaltuustossa Ollila istui vuosina 1973?2003 sekä uudelleen
kaksi kautta 2000-luvulla aina
viime vuoden loppuun asti.
Valtuuston puheenjohtajana
hän oli vuosina 1983?87 ja
kunnanhallituksen puheenjohtajana vuodet 2000?02 ja
2009?12.
Kirjoittamiseen mieltyneen
poliitikon kynästä on syntynyt
sekä kotiseutuaiheista kirjallisuutta että yhteiskunnallista
pakinaa lukuisissa lehdissä julkaistujen kolumnien ja omilla
kotisivuilla julkaistujen blogitekstien muodossa.
Valintaperusteluiden mukaan Heikki A Ollilan elämäntyö on ollut esimerkillistä ja
määrätietoista, ja hänen toimintansa on kunniaksi Kangasalan lukiolle ja luo tulevaisuuden uskoa opiskelijoille.
Lukion vanhempainyhdistyksen ja seniorien avulla
toteutettu ajatus noudattaa
Heikki A. Ministeriön mukaan ennen uuden
järjestämislain voimaantuloa ei ole tarkoituksenmukaista purkaa olemassa
olevia rakenteita.
. Muu-
ten ne valuvat muihin maakun- ja yhteisomistuksessa, ja suojetiin, Ruutiainen huomauttaa. Hän on
osallistunut kansallisesti merkittävien työryhmien, kuten
tasa-arvoasiain neuvottelukunnan ja luonnonvarainneuvoston toimintaan.
Heikki A. Niinpä Pälkäne on luvannut vastata selvitystyön
kustannuksista Sosiaalitoimen yhteistyökuviot viedään
sovitusti läpi riippumatta
siitä, minkä ratkaisun Juupajoki-pohdinta lopulta saa.. Sydän-Hämeen Lehti
7
Omistatko
luontokohteen,
jonka haluat
suojella?
Jos omistat kohteen,
jossa on mielestäsi
luontoarvoja ja haluat
suojella alueen
pysyvästi, ota yhteyttä
metsäkeskuksen tai
Ely-keskuksen Metsovastaavaan. Ollila on ollut tuttu näky eri kokoussaleissa.
maailman yliopistojen tapaa
kutsua ansioituneita kansalaisia kunniatohtoreiksi, ja yhteiskuntatieteiden kandidaatti
Ollila on järjestyksessään 14:s
Kangasalan lukion kunniaylioppilas.
Aiemmin kunniaylioppilas
tittelin ovat saaneet muusikkonäyttelijä Heikki Silvennoinen, professori Aulis Aarnio,
tohtori Eija Pehu, näyttelijä
Sulevi Peltola, kenraali Heik-
ki Lyytinen , Ylen kirjeenvaihtaja Anne Autio, viihteen
monitaituri Timo Kahilainen,
sairaanhoidon opettaja Sirpa
Miettinen, meloja Anne Rikala, ulkoasiainneuvos Pasi
Patokallio, piispa Matti Repo,
kuvataiteilija Riikka Juvonen
ja toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen.
Tunnustus luovutetaan Ollilalle Kangasalan lukion lakkiaisjuhlassa kesäkuun alussa.
Hyvää henkeä ja
epätietoisuutta
Sote-palvelut: Laajan yhteistoiminta-alueen
kohtalo kiinni Juupajoen tulevaisuudesta
Kangasalan kunta voisi ostaa Tampereen kaupungilta
Oriveden kaupungin alueella sijaitsevista yksiköistä
terveyspalveluja Juupajoen
asukkaille . Iso
osa Juupajoen terveyspalveluista haetaan kuitenkin
Orivedeltä, Kangasalan sosiaali- ja terveysjohtaja Raija
Harju summaa.
Kunnan näkemystä asiaan
käsitellään vielä valtuustossa Kangasalla. Kohteen
arviointi on maksutonta.
. Muun
ohessa Pälkäneen sosiaalitoimen käyttämä ohjelmisto vaihtuu; eri kuntien järjestelmien yhtenäistämistä
on yhteistoiminta-alueella
harjoiteltu jo alueen perustamisen yhteydessä.
Ensimmäinen, talous- ja
hallintotyöryhmän kokoontuminen oli huhtikuun
puolivälissä, ja henkilöstölle valmistelutilanteesta ja
suunnitelmista tiedotetaan
toukokuun puolivälissä
Osan
maastamme jouduimme silti
menettämään.
Me kaikki nykyisin ja silloin
jo eläneet siitä kärsimme. Menestykset vaativat yleensä runsaita tappioita
kaatuneina ja haavoittuneina.
Itse olin kurssitoverini juhlissa veteraanipäivänä. Kuntoutusta tarvitsevat
myös heidän puolisonsa tai
lapsensa jotka omaishoitajina
toimivat.
Veteraanimme eivät taistelleet ja vammautuneet saadakseen meille tällaisen omahyväisen itsekkään yhteiskunnan,
joka kyllä juhlapuheissa muistaa kehua ja kiitellä, mutta se
kun ei kenenkään vaivoja vä-
hennä.
Sotalesket eivät ole suurta haloota itsestään pitäneet
mutta eräänlaisia sodan uhreja
hekin ovat, samoin sotaorvot
jotka vasta nyt ovat alkaneet
enemmän tulla esille yhteisenä suurena ryhmänä. Kansa nurisee, valittaa
joka asiaa. Stalinin
puhdistuksissa tapettiin lähes
kaikki alkuperäiset johtajat.
Suomen punaisia kuoli niissä
enemmän kuin 1918 taisteluissa, kenttäoikeuksissa, virallisissa tuomioissa tai vankileireillä. Nyt on lausuntojen laatimisen aika ja paikka.
Asioista kannattaa tehdä aloitteita tekniselle keskukselle.
Minun ja monen muun
ekohenkisen kansalaisen
mielestä lasten ja aikuistenkin parhaita ympärivuotisia
leikki- ja liikuntaläänejä ovat
lähimetsät lukuisine kutsuvine polkuineen, harjujen
rinteet ja laet, harjulukkojen,
-suppien hiljaiset, lempeät
laaksot, pienoiset niityt ja
kukkivat purovarret, järvet ja
rannat kauniine kalavesineen.
Mikko Kiio
Laituri ajelehtii
Mallasveden rannalla ajelehtii
talven jäljiltä laituri. Jätteenkuljetus
on tulevaisuudessakin tarkoitus järjestää asiakaslähtöisesti
paikallisiin kuljetusyrittäjiin
tukeutuen.
Jätteenkuljetusjärjestelmää
koskeva lainsäädäntö on tiukentunut, ja viranomaisen
päätäntävaltaa asiassa on rajattu mm. Silti ihmettelen,
miksi jatkuvasti kielletään vapaussodan käyttö. 8
Tiistai 7.5.2013
lukijalta
sähköposti: toimitus@shl.fi . Olisin mielelläni
kuunnellut, mitä presidentti
sanoi. Nykyisellään sako- ja umpikaivolietteiden jätehuolto ei ole
kehittynyt jätelainsäädännön
vaatimukset täyttäväksi kuljetusjärjestelmäksi. Todennäköisesti laituri on ajautunut
. Kaikki nämä suuret
ryhmät ovat tavallaan sodan
uhreja vaikkei fyysistä vammaa olekaan. Sydän-Hämeen Lehti
paikalle Valkeakosken suunnasta.
Mikäli kaipaat laituriasi, ota
yhteyttä Sydän-Hämeen Lehden toimitukseen. Sadattuhannet siirtolaiset, kymmenettuhannet sotalesket,
samoin sotaorvot, Ruotsiin
siirretyt sotalapset, ja loput
kansasta, jotka itsensä nään-
nyksiin ahersivat pitääkseen
kotirintaman toimintakykyisenä ja taatakseen armeijalle
?työrauhan?.
Hirvittävä hinta siitä maksettiin, mutta jaloilleen noustiin ja Suomi on edelleen
korotettuna kansakuntien
joukkoon, mihin sen Venäjän
Aleksanteri kerran korotti.
Siinä tilassa maamme nyt
makaa. Kaiken
tämän täytyi jättää jälkensä
lapseen. Oikein
hyvin puhuikin. Heillä
se onkin lähinnä kokemusten
vaihtoa ja muistelua lapsuuden
katkerasta ajasta. Jälkikäteen on helppo sanoa, että
olisin ollut mukana, kun juhlat
olivat ihan kotikoululla. Paremmuusjärjestystä ei ilmoitettu. Kaikille löytyvät omat
perustelunsa. Toivotan
teille hyvää vointia ja että kertoisitte kokemuksistanne näille nuorille joille se on nyt liian
kaukainen asia.
Kosti Tuominen. Rehtejä, hyväkuntoisia ja kovia
kilpailemaan suunnistuksessa
sekä rukkiin pääsyssä. kotitalouksien
kannalta yhdenvertainen eikä
syrjimätön, siitä aiheutuu ympäristöhaittoja, se hankaloittaa jätehuollon alueellista kehittämistä ja vaatii valvovalta
viranomaiselta huomattavasti
enemmän resursseja. Fästinki
kyllä ammuttiin murskaksi,
mutta ei meidän toimesta vaan
vihollisten, joka myös otti vangit meiltä.
Engelsmannin laivojakin oli
todellisuudessa vain sata eikä
nekään kaikki sieltä, vaan osa
oli ranskalaisia.
Viime sodissa mukana olleet veteraanit kyllä tietävät
mitä sota todellisuudessa oli.
Äärettömin kovin ponnistuksin maa pidettiin itsenäisenä,
vaikka alussa näytti että raja
siirtyisi Pohjanlahdelle. Tokko edes puhujat
itse uskoivat sanojaan.
Parhaillaan luen paksua
kirjaa Venäjän vallankumousjohtaja Lev Trotskista. Veteraanien syytä tämä ei tietenkään ole. Se sotahan oli kuitenkin kaikkea muuta kuin mitä
laulussa kerrotaan. Meitä valittiin kaksitoista. Trotski, puna-armeijan
perustaja sekä ensimmäinen
komentaja kuoli maanpakolaisena Meksikossa Stalinin
määräyksestä salamurhaajan
jäähakkuun.
Suomelle taisi sittenkin 1918
käydä hyvin.
Jaakko Ikävalko
Kangasala
Jätehuoltojaoston
on noudatettava
päätöksissään lakia
Tampereen yhdyskuntalautakunnan jätehuoltojaoston varajäsen Aarne
Raevaara (Sydän-Hämeen
Lehti 27.4.2013) syytti Tampereen päättäjien kävelleen
jätehuoltov iranomaisen
yhteistoiminta-alueen kuntien mielipiteiden yli sako- ja
umpikaivolietteen jätteenkuljetusjärjestelmää koskevassa
päätöksenteossa. Tätä asiaa ei lapsen
vanhempi, joka hänet sinne
lähetti, ajatellut loppuun asti
lasten näkökulmasta, vaan monesti ajatteli varmaan omaakin
mukavuuttaan.
Suomeen palatessa taas
sama tragedia, vieras kieli ja
unohtunut ympäristö. Jos se oli
yksinomaan Suomen sisäinen
selkkaus, miksi tarvittiin Tar-
ton rauhaneuvottelut. Väinö Tanner oli Suomen virallinen neuvottelija.
Aikanaan vouhotettiin, kuinka itsenäisyytemme oli Leninin lahja. Ainakin
Lahden tukikomppaniassa
saattoi olla puutetta alikersan-
teista Tulihan kokelaita sitäkin
enemmän.
Vasta myöhemmin on ollut
mahdollisuus perehtyä sotahistoriaan. Harmittamaan jäi sekin, kun en
nähnyt valtakunnallista juhlaa
televisiossa. Oliko meillä ainoastaan sisällissota, luokkasota,
kapina, punakapina vai vapaussota. Päätöksenteon tueksi muodostettu aineisto kertoi yksiselitteisesti,
että kiinteistönhaltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa
on vakavia ongelmia.
Jätehuoltojaoston on noudatettava päätöksissään lakia,
jonka vuoksi kaikkien kuntien
mielipiteiden huomioon ottaminen kuljetusjärjestelmäpäätöksessä oli mahdotonta.
Tehtyjen selvitysten valossa
jaostolla ei ollut mahdollisuutta valita kiinteistön haltijan
järjestämää jätteenkuljetusta,
koska päätös olisi ollut lainvastainen jätelain 37.1 §:n edellytysten jäädessä täyttämättä.
Kuntien erilaiset näkemykset
pyrittiin kuitenkin ottamaan
huomioon päätöksenteossa
lainsäädännön mahdollistamissa puitteissa. ?Oolannin sodassakin se
jo todettiin, mutta hurrattiin
päälle?. Yhteiskunnan pitäisi hoitaa kaikki, niin lapset
kuin vanhukset ja mikään ei
ole hyvin. Ponttoonilaituri tuli lumien alta esiin
niemenkärjessä, jonka toisella puolella on Korhonlahti ja
toisella Ämmönlahti. Joskus
olemme keskustelleet, kuinka
olisi käynyt, jos määränä olisikin pidetty kuutta. Siellä mukana oli valtakunnan ensimmäinen nainen
Jenni Haukio. He
tekivät rintamalla voitavansa
ja enemmän mitä kohtuudella
voitiin edellyttää.
En tiedä minkä verran nykynuorisolle kerrotaan kouluissa
viime sodista, sen syistä ja seurauksista. Puhetta lukiessani omatkin silmät olivat kostua.
Lehdessä oli juttu myös Laitikkalan taistelun 95-vuotispäivästä. osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne . Lehtihän on aina kirjoittanut arvostavasti veteraanien ja
maanpuolustusväen asioista.
Moni pitäjälehti voisi ottaa
oppia Sydän-Hämeestä.
Jo sotaväessä opin arvostamaan Pälkäneen poikia. Maa on kuulemma
rikkaampi kuin koskaan, mutta
myös velkaisempi. puhelin: (03) 539 9800
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Kunnia veteraaneille!
Leikkikenttäin
vaalijat, herätys!
Kangasalan kunnan teknisessä keskuksessa on valmistunut
Kangasalan viheralueiden toteutusohjelma 2013?2020.
Sellaisenaan toteutuessaan se
merkitsee monien leikkikenttien lopettamista sekä jäljelle
jäävien kunnostamista kuntalaisten yhteisin verovaroin
nykyvaatimukset täyttäviksi.
Taloyhtiöt, myös erilaiset
yhteisöt voivat itse varustaen ja
kustantaen toteuttaa omia leikkipaikkojaan. Usein tuntuu, että
tämä on heille jo liian kaukainen asia. Yhteystietoni löytyvät toimituksesta.
Laiturin bongannut
Siiranmäen muistomerkkiin
on hakattu suomeksi ja venäjäksi: kunnia sankareille.
Oli oikein mukava lukea lehdestä (SHL 30.4.2013) erinomaisia selostuksia Pälkäneen
ja Kangasalan veteraanijuhlista. Se kertoo pälkäneläisten raskaista miestappioista
mutta myös kunniakkaista saavutuksista. Veteraaneihin on luettava myös lotat ja
ansaitsevat arvostuksen siinä
kuin rintamaveteraanitkin.
Viime aikoina on myös sotalapset tuoneet asiaansa esille.
Siitä ei ole paljon tiedetty, mutta nyt on siltäkin ryhmältä tullut tietoja jotka todistavat että
sodan traagisuus koski suurta
osaa heistä hyvin katkerasti.
Elämä ei ollut ?kuin silkkiä
vaan?.
Pienelle lapselle jo siirto tutusta kodista täysin vieraaseen
ympäristöön, jossa ei kieltä
ymmärretty, oli suuri järkytys
joka taatusti säilyy muistissa
läpi elämän, saati sitten mitä
monet joutuivat siellä kokemaan. Mukana
olleet veteraanimme tietävät
sen. Lieneekö ensimmäinen
kerta, kun presidentti oli juhlapuhujana.
Kun aikanaan vietettiin talvisodan päättymisen 50-vuotisjuhlaa, silloinen presidentti
lähti livohkaan Chilen vallankumousjuhliin.
Jyväskylässä pidettyä pää-
juhlaa edelsi veteraaninaisten
tilaisuus. Hennalan hevosmiesten kiintiö
Panssarikoulusta Reserviupseerikouluun eli rukkiin oli
normaalisti kuusi. Jaoston
tekemän päätöksen mukaan
yksittäisellä kunnalla on
mahdollisuus hakea 1.1.2015
mennessä asian käsittelemistä
uudelleen jätehuoltojaostossa,
mutta kunnan on tällöin osoitettava, että nykymuotoinen
kuljetusjärjestelmä täyttää jätelaissa asetetut vaatimukset.
Pekka Salmi (sd)
Apulaispormestari
Tampereen kaupungin
yhdyskuntalautakunnan
jätehuoltojaoston
puheenjohtaja
Kansallinen veteraanipäivä
Sota on kauhea asia. Kyyneleet olivat tulleet monen kuulijan silmiin. Siinä asiassa toivon
olevani väärässä.
Sotaveteraanit. Eikö meillä
ole varaa huolehtia viimeisten
sotaveteraanien kuntouttamisesta. Itsenäisenä
jätehuoltoviranomaisena toimiva jätehuoltojaosto päätti
24.4.2013, että sako- ja umpikaivolietteen jätteenkuljetus
järjestetään 1.1.2017 alkaen
kunnan järjestämänä jätteenkuljetuksena. Rouva Haukio
oli aikoinaan puhumassa myös
Lotta-museon juhlissa. Nuorisoseuralle tehtävä soveltuikin
varmaan parhaiten.
Vuoden 1918 tapahtumista katson aina, mitä sanaa on
käytetty. Siellä ei
ollut yhtään punakaartilaista
kummassakaan neuvotteluryhmässä. Jätelain
mukaan kiinteistön haltijan
järjestämää jätteenkuljetusta
ei voi valita, mikäli jätelain
37.1 §:ssä säädetyt edellytykset eivät täyty.
Päätöksenteon tueksi tehdyt useat selvitykset osoittivat, ettei nykyinen kuljetusjärjestelmä täytä jätelain
vaatimuksia: kuljetusjärjestelmä ei ole mm. Anna-Maija Aho ja Aimo
Kokkola olivat nuorisoseuran
nimissä laskeneet kukkia. kotitalouksien oikeusturvan turvaamiseksi
Taloushallinnon palvelut ?
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
Avoinna: ark. romulife@gmail.com
Noudamme - ostamme
kaikki metalliromut
MYÖS RENKAAT JA AKUT
Meiltä myös
roskalavojen vuokrausta!
Nosto-ja purkutyöt, koneen kuljetukset ym. (03) 379 0008
www.morilea.fi
Morilea Oy
Kiinteistönvälittäjä, LKV
Julkinen kaupanvahvistaja
www.kangasalanautokatsastus.?
Pitopalvelut
www.kierratysmetallilife.fi . 8-17, p. Testamentit ym.
ASIOINTIPALVELU
PEKKA VALTONEN
P. 03-377 1818, 0500 - 621 294
Kangasala, myös iltaisin
Hannele Haataja, p. 040 184 8317
Hippeläinen
* Lokakaivojen tyhjennykset. 8-18, la 9-14, p. (03) 379 2940 . Tampereentie 1
P. 0400-566 937
Myös ilta- ja viikonloppuaikoja.
Optikot
Kopinkulman
Optiikka
Kangasala . www.tv-hugg.com
Ammattitaidolla ja kokemuksella
Hyödynnä kotitalousvähennyksesi
Viemäripalvelut
!
a
st
i
ll
a
k
i
a
p
a
st
Para
Rautajärven
Viemäripalvelu
p. Kauppakirjat . (03) 377 1140
- AKUT
Avoinna: ark. Pienet erät 0440 523751
Perunkirjoitukset
Keskusaukio 2,
p. kuljetuspalvelut
SOITA 044 3366490 . (03) 358 6911
Silmälääkärit
Erja Oksman ja Tarja Maaranen
Optikko Hanna Saikku-Salo
Tv- ja digilaiteelektroniikkaa,
huoltoa
TV-DIGIHUOLTO
-
plasmat, lcd:t, tv:t
audio- ja digilaitteet
antenniasennukset
tarvikemyynti
käytetyt laitteet
vasti
Jousta luona.
n
a
a
k
k
asia
taisin
Myös il ppuisin.
lo
n
o
k
ja vii
nen
Ilmaielinh
u
p onta!
neuv
Rakentaminen
ja remontointi
PÄLKÄNEEN
KOTI- JA MÖKKIHUOLTO
Rakennusalan ammattilainen
Jari Rämö p. 0400 556 638
Roineenkatu 12,
Valkeakoski
Kirjanpitotoimistot
Myllystenpohjantie 2, Kangasala
PUH. 045 131 5357
jariramo@gmail.com
Rakennusalan työt ammattilaiselta.
Av.: ma-pe 10-17, la 10-13
Ellintie 6, Kangasala
P. 0400-404 425
RISTO
RIKKONEN
P. 3753 218, 0400-335 443
Kohtuuhintaista palvelua!
www.kangasalankirjakauppa.fi
Hinauspalvelut
Henkilö- ja
pakettiautot
Myös raskas
kalusto
0400 78 68 00
Hinaus 24h Siiki & Karhu
www.hinaus24h.fi
Eläinlääkärit
ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI
KOTIVASTAANOTTO PÄLKÄNEELLÄ
Puh. 03-377 1068
www.kirjanpitomattila.com
. (03) 379 0333
hannele.haataja@morilea.fi
Kirjakaupat
RENGASMYYNTI
Löydät paikalliset
palvelut helposti
MARKKINAKANAVALTA!
palvelut.shl.fi
Metallinkierrätystä
ROMULIFE
KIRJANPITOTOIMISTO
MATTILA KY
Merkillisen reilu.
PITOPALVELU
Hammasteknikot
Laskimme jo ennestään
edullisia hintojamme!
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
Puh. (03) 377 3447
PALVELEMME:
ma-pe 10-18, la 10-14
PERUNKIRJOITUKSET
T
. 010-239 0880, FAX. 040-5876139
Kiinteistönvälitystä
Markus Huttunen
Erikoishammasteknikko
Lentolan teollisuusalueella, Lentolantie 12, 36220 Kangasala
www.aleksinlkv.net
p. Tiistai 7.5.2013
. Sydän-Hämeen Lehti
ALAN AMMATTILAISET
Autoilu
Hammasteknikot
-17
MA-PE 9
Kotimainen, yksityinen ja edullinen
katsastusasema Kangasalan Lentolassa.
Määräaikaiskatsastukset
AIKAA VARAAMATTA
henkilö- ja pakettiautoille.
Erikoishammasteknikko
Hammasteknikkomestari
KALERVO INGALSUO
Vastaanotto sopimuksen mukaan.
P
Muutamia malleja
löytyy varastosta sen verran,
että niitä saa saman tien mukaan.
. Jotkut haluavat kalusteensa
kunhan saavat juuri omalle terassille sopivan sohvan, jollaista ei löydy keneltäkään muulta.
Esillä on vain murto-osa
tuotteista. Saimme asioita hyvin
eteenpäin monellakin tehtaalla, Kuiri sanoo.
Valmis paketti suoraan kaamisessa ja kuljetusketjussa heti. Katutasossa oleva
tila on hieman pienempi kuin
viime vuonna käytössä ollut
yläkerta.
. Owas Designin puutarhakalusteita ja
pihakiviä kaupattiin kahtena
päivänä viikossa Regon entisen
hallin yläkerrassa.
. Mutta toiset ovat valmiita
odottamaan muutaman viikon,
on riittänyt hiomista.
lastauslaiturille
Teijo Kuirin luoma konsepti
perustuu tiiviiseen kanssakäymiseen valmistajien kanssa.
Kun mies voi olla varma siitä,
että tuotanto ja logistiikka toimivat, hän uskaltaa luvata suomalaisille rautakauppiaille, hotelliketjuille ja konserttitaloille
avaimet käteen -paketin.
. Muut päivät Teijo
Kuiri kiertää jälleenmyyjien
luona pitkin maata.
lusteita. Ensi viikolla tulee taas
kymmenkunta aivan uutta
mallia. Rautakauppiaat tuntevat
asiakkaansa. Hän osaa kertoa Vietnamin tehtailla, mikä käy tällä
hetkellä kaupaksi Euroopassa.
Kuiri ei kuitenkaan ole mikään huonekaluarkkitehti,
vaan hän keskittyy ennen kaikkea laadun kehittämiseen.
. Olemme tehneet
kosteuden poiston kanssa tosissaan hommia, jotta puuosat
eivät kärsisi valtavasta lämpöja kosteuserosta.
Kosteusongelmiin etsitään
ratkaisua myös Kuirin jättämän
Finnpartnership -hakemuksen
avulla.
? Hakemukseni pyrkii poistamaan ennakkoluuloja uusia
kalusteita kohtaan ja edistämään ekologisten kalusteiden
pääsyä markkinoille.
Joitain malleja
heti mukaan
Lauantaina Luopioisissa avannut Owas Design -myymälä on
kesäkalustekauppa sanan täydessä merkityksessä: myymälä toimii kesän ajan ja kauppaa
kesäkalusteita.
Teijo Kuiri ei kilpaile vähittäismyyjien kanssa, vaan
enemmänkin kyse on tilausmyynnistä. Siksi Kuiri vietti viime
talvena lähes viisi kuukautta
Vietnamissa.
. Erityisen kova kysyntä
tuntuu olevan ulkokäyttöön
soveltuvilla sohvakalustoilla.
Mies itse on innostunut
akasiapuusta valmistetuista
laatoista.
. Vastaanotto oli
erittäin myönteinen, ja tänä kesänä jatketaan pitkälti samalla
mallilla, Teijo Kuiri sanoo.
Autosisustamon aikanaan
perustanut Kuiri on kehittänyt viime vuodet puutarhakaOwas Designin
kesäkalustemyymälä toimii
tänä kesänä Regon alaaulassa, joten kauniina päivinä
kalusteet voivat levittäytyä
myös ulos. Kuirin pitäisi vuokrata koko Regon halli, jos hän
haluaisi edes suurin piirtein
kaikki mallit esille.
. Mutta se ei haittaa, sillä
kauniilla kelillä voi levittäytyä
pihan puolelle, Kuiri sanoo.
Owas Design -myymälä on
avoinna torstaisin kello 10?18
ja lauantaisin kello 10?14. He tietävät, mikä
käy kaupaksi. Olen ollut Vietnamissa
tekemässä kuormaa. Isot ketjut tuovat puutarhakalusteita Kiinasta. Kauppias valitsee itse tuotteet ja valmis kontti saapuu lastauslaiturille.
Isot tavarantoimittajat eivät
pysty samanlaiseen palveluun
kuin Teijo Kuirin kaltainen pieni maahantuoja.
. Niistä syntyy helpolla
näyttävää ja mukavaa puupintaa terassin tai parvekkeen
lattiaan.
Kesäkalustemyymälä muutti täksi kesäksi Regon sisääntuloaulaan. Mutta
minä en ole löytänyt sieltä vielä
yhtään tehdasta, jonka tuotteita suostuisin myymään asiakkaille. Ne ovat enemmän tai vähemmän kertakäyttötuotteita,
koska tuotantoprosesseissa ei
ole kiinnitetty huomiota ultraviolettisäteilyn ja pakkasen
kestoon.
Kuiri kertoo, että monet
isot eurooppalaiset polyrottinkikalustepuolen toimijat
ovat palanneet takaisin Vietnamiin, kun hinta- laatusuhde
on parempi ja pitkäikäisyys on
toista luokkaa.
? Vietnamin tehtailla on kädet täynnä työtä, mutta ongelmana on sesonkiluontoisuus:
kaikki Euroopan maat haluavat kesäkalusteensa samaan
aikaan.
Tuotekehitystyö ei ole etätyötä. Tarvitsin jonkun paikan,
jossa esitellä tuotteita. Siksi
samaan kuormaan pakataan
myös kivilaattoja.
. Kalusteet ovat kevyitä, mutta tilaa vieviä. Varsinaisia myyntiodotuksia ei etukäteen ollut. 10
Tiistai 7.5.2013
. Myymälä
on avoinna torstaisin ja
lauantaisin. Sydän-Hämeen Lehti
tekijät
Owas Design: Teijo Kuiri kehittää puutarhakalusteita yhdessä vietnamilaisvalmistajien kanssa
Kesäkalustemyymälä avasi toista kertaa
Luopioinen
Luopioisten palveluvarustus
täydentyi viime kesän ajaksi
kalustemyymälällä. Siinä on muuten
iso ero eri puolilla maata ja jopa
eri kaupunginosissa.
Owas Designin valikoimiin
kuuluu säänkestäviä polyrottinkikalusteita ja vesihyasintikalusteita. Kaikkein
ekologisimpia tuotteita ovat
vesihyasinttikalusteet, sillä ne
valmistetaan jokia tukkivasta
vesikasvista, Teijo Kuiri sanoo.
Tuotannon lisäksi myös pak-
. Suomen päässä
on talvella toista sataa astetta
kylmempää. Viime vuonna kesäkalustemyymälä palveli elokuun loppuun
saakka, ja samoihin aikoihin
on tarkoitus päättää myös tänä
vuonna.
shl Tommi Liljedahl
Teijo Kuiri tuo
maahan poly
rottingista ja
vesihyasintista
valmistettuja
puutarha
kalusteita sekä
koristekivi- ja
akasiapuu
laattoja.. Metallisessa kontissa lämpötila nousee pahimmassa paahteessa
80 asteeseen. Viimeisen päälle hiottu
logistiikka sekä kuutioiden ja
kilojen optimointi pienentävät hiilijalanjälkeä
Sydän-Hämeen Lehti
11
kyliltä
Pekka Marjomaa (vas.), Risto Vilpas ja Jussi Kallio olivat tarkkoina Pälkäneellä Vähäjärven lintutornissa. Kyseessä oli isohaarahaukka, ja minä myöhästyin
kymmenisen minuuttia, Kallio
harmitteli.
Vähäjärven lintutorni rakennettiin aikoinaan pitkälti juuri
Valkeakosken Lintumiesten
voimin. Metsälinnut-nimisen
tornimiehistön lajisaalis kohosi
55:een. Joutseniahan paikalla oli
monta, ja Vähäjärvi olikin vielä parikymmentä vuotta sitten
yksi harvoja pirkanmaalaisjärviä, joilla tuo komea laji pesi
säännöllisesti.
Kahlaajaparvet
kaukana
Kevät on lintujen muuton kannalta jonkin verran myöhässä,
ja Kukkolassakaan ei lintumiesten silmien eteen osunut
esimerkiksi muuttavia kahlaajaparvia. Mielenkiintoisimpina
tapauksina miehet pitivät nuolihaukkaa ja metsoa.
Pälkäneen Luopioisissa havaintoja tekivät Karvialahden
tornissa Kaarina Mattila, Marjo Lindberg ja Ismo Oksanen.
Lajilistalle tällä Team Kuikkia
-ryhmällä kertyi 45 merkintää,
joista yksikään ei kohonnut
muita mielenkiintoisemmaksi.. Tämä on hyvä paikka, mutta tavoittelimme kyllä noin 70
lajin suoritusta. Saimme nyt
enemmän lajeja kuin kahtena
aiempana vuonna, eikä tässä
varsinaisesti pettyä tarvinnut,
Vilpas mainitsi.
. Erityisen
shl Kari Saarinen mielenkiintoisia lajituttavuuk-
sia ei osunut näkyville eikä
kuuluville.
Kuhmalahdella Yli-Kirjamolla päivystivät Esko Sarkanen, Sauli Sarkanen ja Jussi
Röyttä. Kova tuuli hieman häiritsi äänihavaintoja. Pandionnimellä liikkuva porukka sai
kasaan 61 lintulajia. Kaikkiaan Vähäjärvi on
kyllä hyvä lintupaikka. Ja
muutama varsin tavallinen lintulaji jäi saamatta, sillä esimerkiksi sääksi ei osunut kohdalle
lainkaan. Ja ne, jotka osuivat,
menivät niin kaukana, ettei
lajimääritys aina välttämättä
onnistunut.
. Ei siis ole
sinänsä väliä, mitä lajeja listalle
kertyy.
. Määrä oli SydänHämeestä kisaan tänä vuonna
osallistuneiden joukkueiden
paras.
. Kolmikko havaitsi kahdeksan tunnin aikana 64 lintulajia.
Tornien taisto: Kukkolan Vähäjärveltä kertyi 64 lajihavaintoa
Ennätys tuli vaikka
sääksi pysyi poissa
Kukkola
Viimelauantainen Tornien taisto sai lintuharrastajat ympäri
maata kiitettävästi liikkeelle.
Eri puolilla Suomea torneihin
kiipesi peräti 330 joukkuetta.
Hangon lintuaseman torniin
kavunnut joukkue oli koko
maan ykkönen 115 lajihavainnolla.
Pälkäneen Kukkolassa Vähäjärven tornissa päivysti kolme
kokenutta Valkeakosken Lintuharrastajien jäsentä. Kukkolan
kukot -nimeä käyttänyt ryhmä on ollut samassa paikassa
passissa nyt kolmena keväänä.
Tällä kerralla saatiin kasaan
kyseisen porukan tämän paikan lajiennätys, sillä näkö- ja
kuuloaistein havaittiin aamuviiden ja iltapäiväyhden välillä
64 lintulajia. Myös kirjosieppo ja
kaulushaikara puuttuivat listastamme, Risto Vilpas jutteli
kisan jälkeen.
Varpunenkin jäi havainnoimatta, vaikka läheisen maatilan
ulkorakennusten tienoilta olisi
sen saattanut hyvinkin kaukoputkella pystyä noukkimaan.
Nyt vain ei sattunut näkösälle.
Vilpas, Jussi Kallio ja Pekka
Marjomaa eivät havainneet
harvinaisuuksia, mutta Tornien taistossa tavallinen laji
antaa samalla tavalla yhden
pisteen kuin mikä tahansa epätavallinenkin vieras. Tiistai 7.5.2013
. Usein
täällä on havaittu muun muassa merilokki. Oman panoksensa
asiaan antoi Pälkäne-seura.
Pohtiolammen bongarit pääsivät ihailemaan myös sääksiä.
Nuolihaukkakin
näyttäytyi
Sydän-Hämeen alueelta oli
Tornien taistoon ilmoittautunut tällä kertaa viisi joukkuetta.
Näistä Kangasalan Keisarinharjun tornin varannut ryhmä
ei kuitenkaan lopulta osallistunut tapahtumaan.
Pälkäneen Kukkolan Vähäjärveltä kertyi 64 lajihavaintoa,
mutta lähelle samaa ylsi Kangasalan Pohtiolammen lintutornissa havainnoinut ryhmä,
johon kuuluivat Olli Lehtimäki, Risto Mattila, Jouko Alhainen ja Juhani Koivu. Järven itäpäästä oli kaadettu kuusikkoa, joten näkymä
pellolle oli nyt entistä parempi.
Pari päivää ennen Tornien
taisto -viikonloppua Vilpas ja
Marjomaa pääsivät Valkeakosken suunnalla näkemään lajin,
jota kumpikaan ei ollut ennen
havainnut.
. Mielenkiintoisimmiksi
jäivät tällä kertaa härkälintu,
joka näyttäytyi järvellä peräti
kolmen parin voimin sekä keltavästäräkki, joka ei useinkaan
välttämättä ole vielä toukokuun alussa saapunut, Vilpas
kertoi.
Pälkäneseura.
23.7. Lottalaulajaiset, Nuijantalo.
23.7. Kyörinpirtin seurat, Vuolijoki
24.7. Pappilan seurat
24.7. Ilmarin pirtin tapahtuma, Laitikkala
24.7. Kirjateltta, Laitikkala. Ne
valmisti opettaja Heli Silvennoinen Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta.
Siihen aikaan tuoreessa
kun 6.10.1713 käydystä taisJuhlavuoden ohjelma täytelusta tulee kuluneeksi tasan dentyy vielä muun muassa
300 vuotta.
kirjoituskilpailulla.
historiatapahtumassa tarvittiin kaikenlaisia 1700-luvun
tyylisiä vaatteita, sekä rahvaan
että herrasväen asuja, ja Heli
Rapatin puvut tehtiin ikään
kuin malliksi paremman väen
vaatteille.
Näyttelyn yhteydessä on
kansio, jossa on pukujen mallit, työohjeet ja pienoiskaavat.
. Juhlavuoden ohjelma rakentui hämäläisen hitaasti,
mutta lopulta kokonaisuudesta tuli monipuolinen, ja
kaikenikäisille on tarjolla ohjelmaa. Yhteiskoulun
auditorio.
1.?31.10. Anja Mattila-Tolvasen valokuvanäyttely, pääkirjasto Arkki.
2.10. Kostia 300 . klo 15 Keskiaikaisia teinilauluja, Rauniokirkko.
Vanhankirkon suojeluyhdistys.
21.7. Nuijan pääjuhlaan.
Pääosa Kostian juhlavuoden
tapahtumista on järjestöjen
ideoimia ja järjestämiä.
. FT Aulis Aarnio: ?Kostianvirta 1713. klo 16?22 Kostia-Rock. klo 18 Myttäälän kartanon historiikin julkistaminen. FT Tiina Miettinen: ?Rusthollin piika vai torpan emäntä. Yhteiskoulun auditorio.
26.9. klo 18?19.30 Luento. klo 21 Instrumenttien yö, rauniokirkko.
31.8. Kostiamelonta
18.9. klo 18 Historiallinen kuvaelma Kostian taistelun
tapahtumista, Pälkäneen urheilukenttä. Kesäyliopiston luento, Tampere
6.10. klo 19 Panssariprikaatin Hämeen panssaripataljoonan valatilaisuus, urheilukenttä
24.8. esimerkiksi konsertteja,
näyttelyitä juhlia ja melontaa,
kulttuurituottaja Marketta
Vaismaa sanoo.
Hän on iloinen siitä, että
kolmas sektori lähti aktiivisesti ideoimaan Kostianvirran
taisteluun liittyviä tapahtumia.
Niiden järjestämistä helpotettiin 3000 euron määrärahalla.
Monet yhdistykset ovat
pohtineet, miten ne voisivat
omalla sarallaan täydentää
juhlavuoden ohjelmaa. Kaavoja saa jäljentää tai
ottaa niistä kopioita kirjaston
kopiokoneella henkilökunnan
ohjeiden mukaan. klo 10 Wanhan ajan jumalanpalvelus, Rauniokirkko.
28.7. Koko perheen keppihevostapahtuma, muistomerkkialue
23.8. Käsikirjoitus: Ari-Pekka Launne.
27.7. Pälkäneläisten perheiden
jäljillä. . Aimo
Kokkola & nuoret.
1.?31.7. Ajan ratas -näyttely, pääkirjasto Arkki. Kotiin niitä
ei lainata, Heli Rapatti kertoo.
Kostia-pukujen taustana on
Keltaisen talon uutuuskangasta, kesäpälkäneläisen Jaana
Reinikaisen-
suunnittelemaa
Kotikylä-kuosia,
jossa kuvioaiheina ovat
kirkontorni,
lehmukset
ja eläinhahmot. Flamma-tuliteatteri, Rauniokirkko
6.10. klo 19 Kostia 300 -juhlakonsertti. klo 18 ?Rauniokirkko tulessa. Teemana historialliset romaanit. Viralliset tilaisuudet huipentuvat
6.10. klo 13?17 Sotahistoriallisen seuran seminaari,
Nuijan talo
26.7. Kostianvirran taistelun aikaisiin
tapahtumiin liittyvä 13 kohteen geokätkentä. Uudenmaan Karoliinit ja Luopioisten ratsastuskeskuksen ratsut ja ratsastajat. klo 10?16 Kostia-tapahtuma, Kostian koulun
pihapiiri.
28.7. Juhlaesitelmä: Kustaa Vilkuna.
6.10. Lapsille löytyy keppihevostapahtumaa, nuorille
Kostia-rock ja vanhemmalle
väelle luentojen, seminaarien
ja muun faktatiedon lisäksi
myös elämyksiä ja elämänmakua . klo 18?19.30 Luento. 12
Tiistai 7.5.2013
kyliltä
. Luennoitsijana kirjailija Kaari Utrio.
25.7. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Kostianvirran taistelu: Pukunäyttely ja Geo-Kostia aloittavat syksyyn saakka jatkuvan tapahtumaketjun
Kostia 300 -juhlavuoden tapahtumat alkavat
Pälkäne
Heli Rapatin pukunäyttely
pääkirjasto Arkissa sekä toukokuun ajan jatkuva Geo-Kostia
käynnistävät Kostianvirran
taistelun juhlavuoden tapahtumat.
Pääosa juhlavuoden tapahtumista keskittyy kesäkuun
alkupuoliskolle, heinäkuun
lopussa vietettävälle Pälkäneviikolle sekä Kostianvirran
taistelun lokakuiseen merkkipäivään.
Kunnanjohtaja Esko Arasalo avaa juhlavuoden viralliset
tapahtumat 9. klo 23 Kesäyön konsertti, Rauniokirkko. Sitä
ennen alue siistiytyy, ja sinne
saadaan uusitut opastaulut. Lisäksi
näyttelyssä
on muitakin Heli
Rapatin
tuottamia
Pälkäneen
innoittamia
tekstiilejä.
Ulla Siren
Kirjasta näkee pukujen työvaiheet
ja materiaalit ja kirjaston
henkilökunnan luvalla voi
kopioida kaavat itselleen.
1.?31.5. Geo-Kostia. WPK:n Wilpola.
2.6. Ne ovat monella tapahtumalla mukana rakentamassa
koko kesän kestävää kaarta,
joka huipentuu lokakuussa,
Josefiina Ida Matilda - kolme kauniin naisen pukua 1700-luvun
tyyliin pääkirjasto Arkissa toukokuun loppuun saakka.
Kostia 300 -juhlavuoden tapahtumia
Vihertävä
silkkipuku on
Heli Rapatin
oma suosikki.
Näyttely: Heli Rapatin tuottamat tekstiilit
ovat saaneet innoituksen kotikylän historiasta ja luonnosta
Kostian ajan kostyymeja
voi ihailla Arkissa
Pälkäneen pääkirjasto Arkin
toukokuun näyttely on nimeltään Kostyymit Kostian aikaan.
Se koostuu Heli Rapatin tuottamista tekstiileistä, ja näyttelyn keskeisenä osana ovat
kolme 1700-lukulaisen mallin
mukaan valmistettua naisten
pukua, joihin näyttelyn alaotsikko Josefiina Ida Matilda
viittaa.
Heli Rapatti teetti puvut
vuonna 2003, kun Kostiatapahtuma oli aluillaan. Arkkitehti, FM, Seija Hirvikallio, Myttäälän kartanon
navettarakennus.
26.7. klo 14 Medelplahn-museon kesäkauden avajaiset.
9.6. klo 13 Juhlavuoden avajaiset, Kostian muistomerkkialue.
16.6. Ratsukoiden taustatukena Kaukkalan Ratsastajat ja
Luopioisten ratsastuskeskuksen Tallitoimikunta. Esimerkiksi ratsastajat ovat mukana monella tavalla: rakuunat
historiallisessa näytöksessä ja
keppihevoset muistomerkin
perhetapahtumassa.
Luontevimmin historialliset
tapahtumat niveltyvät kotiseutuyhdistysten ja vanhankirkon
suojeluyhdistyksen toimintaan. Ohjeet
löytyvät www.kostia.fi -sivustolta.
3.5.?30.5. ?Kotikylän Josefiina Ida Matilda?. Händel-kuoro,
Pälkäneen kirkko
24.?25.12. Jouluvalaistus Rauniokirkolla
25.12. Jouluhartaus Rauniokirkolla. Miehet taistelivat, kansa kärsi?. Näyttely,
pääkirjasto Arkki
25.5. kesäkuuta Kostianvirran muistomerkillä. klo 10 Juhlajumalanpalvelus, Pälkäneen kirkko.
6.10. Pääjuhla, Nuijantalo
Oletko kiin- irtaimistokirpputoria varten.
Kangasala
Vanhalle lukiolle kannattaa tulla kameran kanssa ikuistamaan
vaikkapa näitä opiskelijoiden käytävämaalauksia tai Marskin
salia, pihaa ja 1925 rakennettua puuosaa.
Rakennuksesta, joka on saanut
purkupäätöksen, voi hankkia
koulumuiston tai persoonallista sisustustavaraa vaikkapa
kartoin seinäänsä tapetoiville
tai vanhan pulpetin kunnostajille. Ovea pidetään auki Kangasalan kevätmarkkinoiden
avauspäivänä perjantaina 17.
toukokuuta kello 16?20. kun ilmoituksista on sovittu 17.5.
mennessä Anssi Kukkosen (anssi.kukkonen@shl.
fi, 044 3477 402) kanssa.
Mielenkiintoiset mökkiläiset, varmimmat kalapaikat,
asvot
Kesäk
4
sivu 8
t
vo
Sydän-Hämeen Lehden tilaajien
kesken arvottiin IPad-taulutietokone.
1
umero
mökkin
ailu- ja
hti 1
kesäle
upeimmat luontokohteet, sadepäivän menovinkit, kylän
legendat, tapahtuman puuhamiehet, uskolliset kävijät, kesäherkun leipojat, eläinten kesyttäjät, salatut grillimestarit,
ryytimaan viljelijät, pihapelien peipparit, selkien soutajat ja
katiskan tekijät esitellään Kesälehdestä
. Sydän-Hämeen Lehti
kyliltä
Vanhan lukion kirppikseltä
viimeinen muisto mukaan
nostunut opetustarvikkeista?
Kangasalan vanhan lukion ovi Tapulintiellä SiirtyisHaluatko jonkin muiston van- tenmäellä avataan yleisölle
hasta lukiosta. jos ne on ilmoitettu 17.5.
mennessä kuntien tapahtumakalentereihin.
Käsityöpuodit, kyläkaupat, kesäkahvilat, lounaspaikat,
pitopalvelut, kesäterassit, marjatilat, puutarhat, majapaikat,
kirpputorit, taidenäyttelyt, kesäteatterit, konsertit, kurssit,
maatilakohteet, polttopuukauppiaat, laiturin tekijät, remonttimiehet, kyläsepät, hierojat, jalkahoitajat, parturit,
tietokoneen korjaajat, ratsutilat ja mökkitalkkarit löytyvät
Kesälehdestä . kello 10?14.
Kirppiksen järjestävät lukion vanhempainyhdistys ja
nykyään Kangasala-Seuran
jaostona toimiva Kangasalan
Yhteiskoulun ja Lukion seniorit.
Loppuunmyynnin tuotto
käytetään lukiolaisten hyväksi muun muassa stipendien
kautta.
Marjatta Pöllänen
.
6
.
5
i
t
h
e
l
ä
Kes
hti
e
l
ä
s
e
K
i
t
h
e
l
esä
a
asalt
Kang
ltä ja
änee
lk
ä
P
i
akett
lukup
kesän
Koko
a
asalt
Kang
ltä ja
e
e
n
Pälkä
ketti
kupa
sän lu
e
k
o
Kok
t
arkelo
Kesäk
sivu 4
t
ohtee
Kesäk u 36
siv
sivu 4
eet
ht
41
Lehti
ämeen
H
n
ä
d
y
S
tk
011 ma
kesän 2
89
Kesäk
as
Kesäko
Kesäk
ar
lot
ke
4
ero
ökkinum
u- ja m
il
a
tk
a
012 m
hti
kesän 2
kesäle
Arvonnassa onni suosi
Kari Kivimäkeä.
Sydän-Hämeen Lehti onnittelee!
Kesäteatterit, kesänäyttelyt, yhteislaulutilaisuudet, kesä-
konsertit, tanssit, metsäkirkot, pyöräretket, puistojumpat,
uima- ja melontakoulut, kisat ja turnaukset, vanhojen vehkeiden tapahtumat, kesäjuhlat, iltamat, kesäkahvilat, iltatorit,
markkinat, peräkonttikirppikset ja muut kesätapahtumat
löytyvät Kesälehdestä . jos niistä on vinkattu ajoissa toimitukselle
(toimitus@shl.fi, 03 539 9800)
Sydän-Hämeen Lehti. Tiistai 7.5.2013
. Tarjolla on myös erityisen paljon oppikirjoja ja
luokkahuoneiden pientä koulutarviketta, mutta vielä myös
muutamia kaapistoja, pöytiä,
tuoleja ja kalustoa vaikkapa
yhdistysten käyttöön.
Talossa kierreltyään ostaja, joka on jotain mieleistään
löytänyt, maksaa käteisellä
tavaransa ulko-oven kassalla. Jos
myytävää vielä jää, myös lauantaina 25.5
Tuohon en ota kantaa,
mutta minä en ainakaan ryhdy Alkon pullonkantajaksi. Ja muikkuverkoilla
tulee käytyä.
Tänä keväänä Kivimäki on
viihtynyt kirkasvetisen Vehkajärven rannalla pääsiäisestä
saakka.
Nyt hän on palailemassa
viikonlopuksi kaupunkiin,
jossa odottaa tärkeä luottamustehtävä: lastenlasten
kaitsentaa.
. Ja eläkkeellä mökillä
tulee vietettyä paljon aikaa
talvellakin, Kivimäki sanoo.
Myös monen mökkinaapurin pihassa seisoo auto, vaikka
onkin arkipäivä.
Nuoret eläkeläiset touhuavat mökkirannoilla kevätaskareitaan.
. Hän toimitti
tuotteet Alkoon saman kuun
kahdeksastoista päivä. Minä olen muutamissa
niistä kuvista, Kivimäki kertoo.
Tampereelle muuttanut
ja Tampellalla pitkän uran
Kari Kivimäki voitti IPad -taulutietokoneen Sydän-Hämeen Lehden lukija-arvonnassa. Alkoon
Heinäluoma ei ryhdy Alkon pullonkantajaksi
Valkeakoskelainen kansanedustaja, Pauli Kiuru (kok)
palautti Alkon hallintoneuvoston jäsenenä Alkosta
saamansa niin sanotut ?toimenkuvaan. ennen
Pauli Kiurua.
Alkon hallintoneuvoston
varapuheenjohtaja, Eila Tiainen (vas) tosin myönsi ?viinien antamisen olevan jonkinlaista korruptiota?. Miehellä
on Sydän-Hämeessä edelleen
monia yrittäjätuttuja.
Kivimäki voitti
lukija-arvonnan
Onni suosi Kari Kivimäkeä,
kun Sydän-Hämeen Lehti
arpoi tilaajien kesken IPad
-tablettitietokoneen. En siis
ole nauttinut viinejä perheeni ja ystävieni kanssa, kuten
virheellisesti julkisuudessa
on mainittu, kansanedustaja
Pauli Kiuru kertoo.
Pauli Kiuru nosti asian
julkisuuteen uutena Alkon
hallintoneuvoston jäsenenä.
Pauli Kiurun mielestä hänen
kotiovelle Alkosta tuotu 180
euron alkoholilähetys oli lahja.
Alkon toimitusjohtaja, Hille Korhonen , yritti tämän
jälkeen kirjeessään Kiurulle
kertoa, että viinit kuuluivat
hänen toimenkuvaan Alkon
hallintoneuvoston jäsenenä.
. Sen avulla paikallisuutisten lukeminen on helppoa mökkilaiturin nokassa: netin
kautta lehden lukeminen onnistuu, vaikkei posteja olisi käännetty mökille
tehnyt insinööri oli laittamassa vauhtiin Tampereen
yrityskummien toimintaa.
Kivimäki oli Tampereen yrityskummien ensimmäinen
toiminnanjohtaja. 14
Tiistai 7.5.2013
. Viinien
ottamisesta hän ei puhunut
mitään.
Eduskunnan puhemies
Eero Heinäluoma kommentoi viinikohua vappupäivänä
Järvenpään torilla.
Kuuluuko eduskunnan
toimenkuvaan, että eduskunnan pääsihteeri Seppo
Tiitinen palauttaa kansanedustajien viinit Alkoon?
. Sellaistahan tämä on
pientä näpertelyä ja kunnostamista. Me joudamme viikonlopuksi lasten hoitoon, sillä
voimme olla viikollakin mökillä.
Yrityskummilla
paljon tuttuja
Kari Kivimäki vietti lapsuutensa Pälkäneen Harhalassa.
1950-luvun elämänmeno on
tullut myös Sydän-Hämeen
Lehden lukijoille Yrjö Nikulaisen vanhojen valokuvien
välityksellä.
. Välillä tulee katsottua päivän lehti kännykästä. Mutta en minä
silti osaa ilman paperilehteä
olla. Alkon viinien ja muiden alkoholituotteiden vastaanottaminen
jää Alkon hallintoneuvoston
ratkaistavaksi ja pohdittavaksi,
Eero Heinäluoma kertoi.
Moraaliseen kysymykseen
puhemies ei ottanut kantaa,
vaan viittasi hallintoneuvoston omaan pohdintaan.
Seuraava Alkon hallinto-
neuvoston kokous pidetään
toukokuun puolivälissä.
Alkon hallintoneuvostoon
kuuluvat mainittujen Kiurun ja Tiaisen lisäksi Sari
S arkomaa ( kok), Simo
Rundgren (kesk), Leena
Rauhala (kd), Arja Juvonen (ps), Markku Rossi (kesk), Heli Paasio (sd)
ja Saara Karhu (sd).
Jouni Saltbacka. Sen pariin tulee palattua
monta kertaa, Kari Kivimäki
kertoo.
SHL Tommi Liljedahl
Lukulaitteen
avulla lukeminen
käy helposti
laiturin nokassa.
Viinikohu: Eduskunnan pääsihteeri palautti Pauli Kiurun ?toimenkuvajuomat. Hallintoneuvostossa
emme kuitenkaan päätä mitä
Alko myy tai ostaa, eikä muutoinkaan hallintoneuvosto
anna mitään julkilausumia Alkon toiminasta, Kiuru sanoo.
Kiuru ei Hille Korhosen informatiivisen kirjeen jälkeenkään kokenut, että voisi ottaa
Alkon ilmaisen lähetyksen
vastaan.
Yli sadan euron
lahja eduskunnan
omaisuutta
Eduskunnassa on ollut tapana, että kansanedustajien
saamat yli sadan euron lahjat
ovat eduskunnan omaisuutta.
Alkon hallintoneuvoston jäsenille kolme kertaa vuodessa
(juhlapyhiksi) lähetetyt viinierät ovat ylittäneet mainitun
rajan, mutta kukaan hallintoneuvoston jäsenistä ei ole hiiskunut sanallakaan saamistaan
?toimenkuvaviineistä. Arvontapalkinnosta iloisesti yllättynyt
mies uskoo, että helppokäyttöistä lukulaitetta tulee käytettyä nettilehtien lukemiseen
mökillä.
. Toimitin viinit ja muut
alkoholivalmisteet Tiitiselle
eduskuntaan huhtikuun kuudestoista päivä. Kaikki kesät viihdymme
täällä. Tämä
on mukavampi, kun ruutu
on isompi. Sydän-Hämeen Lehti
kyliltä
Lukija-arvonta: Kari Kivimäki voitti IPad -tabletin
Nettilehti tulee ajallaan Vehkajärven rannalle
Kuhmalahti
Tamperelainen Kari Kivimäki katselee jäiden lähtöä
Vehkajärven Karilahdessa.
Maisemat ovat tulleet reilun
30 vuoden aikana tutuiksi.
. kuuluvat viinit
eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitiselle.
Myös festarivieraat pääsivät testaamaan ison ulkolavan,
sillä Petri Tuomiojan Musacornerissa sai esittää bändin säestyksellä suosikkikappaleensa
yhteislauluvihkosta. Sydän-Hämeen Lehti
15
kyliltä
Racecoast Rockin. Nälkä kasvaa rockabil- Amerikkalainen
Rhythm
lyn herkkua syödessä, ja kun
Shakers on
saatavilla oli mukava esiintytällä hetkellä
jäjoukko, päätimme tuplata
halutuimpia
ohjelmiston, tapahtuman
esiintyjiä
pääjärjestäjänä Jarno Saarion
kanssa toimiva Iikku Rieppofiftiesnen iloitsee.
festareilla
Autenttisen
rockabillyn
merkeissä
Toisen Racecoast Rockin. Tilauskyydityksiä
Aitoo-festarit: Heikki Silvennoinen ja Juha Metsäperä vetivät vieraita pitkin Pirkanmaata
Ensimmäiset perinteiset kevätfestarit
Aitoo
. Muut
esiintyjät ovat kauempaa kotoisin, paitsi Jo. rollin
ja rockabillyn spesiaaliviikonlopuksi.
Kangasalan Kisarantaan
saapuu heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna esiintyjiä
Yhdysvalloista ja Englannista
saakka.
. Tällaisissa
paikoissa on mukava soittaa,
kun porukka on alusta alkaen
täysillä mukana, Heikki Silvennoinen kiittelee Aitoofestareiden kuulijoita.
Aitoon koulutuskeskuksen
sali täyttyi perjantaina ääriään
myöten, kun bluestaituri tunnelmoi kitaransa kanssa.
Kangasalta kotoisin oleva ja
Pälkäneen puolella asustanut
Heikki Silvennoinen ei ollut
festareiden ainoa kotikylän
muusikko: illan päätteeksi
tanssittiin Puutikkalan iskelmätähden Juha Metsäperän
tahtiin.
Karkelot avasi Iso J Fredrikson. Fest: 50-luvun rokki soi Kangasalan Kisarannassa kaksi päivää
Rockabillyn erikoisfestari tuplaa bändilistansa
Kangasala
Viime kesänä ensimmäistä
kertaa järjestetty Racecoast
Rockin. heinäkuuta amerikkalainen Rhythm Shakers.
Kvartettia vongataan parhaillaan esiintymään lähes
jokaiselle merkittävälle fiftiesfestarille ympäri maailmaa.
Lauantaina pääesiintyjän
ympäri
maailman.
Kangasalla
bändi soittaa
heinäkuussa.
tonttia hoitaa niin ikään Yhdysvalloista saapuva Rockin?
Ryan , joka on tapahtuman
ulkomaalaisvieraista ainut
aiemminkin Suomessa esiintynyt kasvo.
. Fest kasvaa ensi heinäkuussa kaksipäiväiseksi
1950-lukuisen rock ?n. Hieno päivä, hauskaa seuraa ja hyviä esiintyjiä, ValkeaSHL Tommi Liljedahl
koskelta saapunut Sami ylisti. Tällä kertaa mennään
varsin vahvasti autenttisen
rockabillyn merkeissä. Aitoo-festareita.
ten välillä.
. Laulajia
riitti niin, etteivät kaikki ehtineet lavalle ennen kuin Silvennoinen aloitteli sisällä.
Paitsi esiintyjät, myös festa-
Orivedeltä saapunut Margit otti paikkansa eturivistä, kun Heikki
Silvennoinen taituroi lavalla.
reiden puitteet olivat viimeisen päälle. Oma
lukunsa on Ruotsista ja Suo-
mesta jäsenensä kerännyt Nick
Curran Tribute Show . Toki
muutakin roots-kamaa sekoittuu hieman mukaan. Osaavassa bändissä oli mukana
nimimiehiä, sillä basistin virkaa hoiti Eppu Normaalin rytmiryhmään kuuluva Sami Ruusukallio.
koulun oppilaiden ystävät ja
vanhemmat.
Pitkin Pirkanmaata saapuneet vieraat olivat innoissaan
kevätkarkelosta ja uudenlaises-
ta yhteistyöstä toimintakeskus- ?ensimmäisiä perinteisiä. Festin pääesiintyjänä on perjantai-iltana 5. Buddy eli Jussi
Raulamo. Hän hoitaa yhden
miehen orkesterina musaviih-
dettä lauantaina päiväsaikaan, paikalle tulee tietenkin TamRiepponen mainitsee.
pereen suunnasta mutta myös
Paikalle nousee festarin muualta päin Suomea.
ajaksi jälleen myös vaatemyyntiä ja monenlaista oheisKari Saarinen
ohjelmaa. Tiistai 7.5.2013
. Vuosi sitten järkätty juhla
meni sen verran mukavasti,
että saimme hieman jäämään
rahaa tapahtuman uusimiseksi. Festarievästä sai
karkeloa varten pystytetystä
teltasta, joka oli lainassa astetta
isommat juhlat Aitoossa järjes-
tävältä palokunnalta.
Aitoo-festareiden päiväkävijät tulivat kehitysvammaisten
toimintakeskuksista. Hieno yleisö. Illan tansseihin oli puolestaan kutsuttu
Heikki Silvennoisen bändi veti täyden keikan kiitolliselle yleisölle
Tukijoita tarvittaisiin,
sillä ratsastajaryhmä sonnustautuu Kostia-tapahtumaan
1700-luvun karoliinien sotilasasuihin. Myös saappaat ja
muut asusteet on hankittava
ajan hengen mukaisina.
. Pirkanmaan rahaston apuraha on merkittävä kivijalka
Kostia-tapahtuman budjetissa,
kiittää Pälkäne-Seuran puheenjohtaja Anna-Mari Henriksson-Helmikkala.
Pirkanmaan rahaston apurahan avulla kotiseutuyhdistys saa
Pälkäneelle ehkä odotetuimmat
Kostian juhlavuoden vieraansa eli Uudenmaan Karoliinit.
Sini-keltaisiin sotilasasuihin
sonnustautuneet sotahistorian
harrastajat tuovat Kostiaan tuulahduksen 1700-luvun historiallisista pyörteistä.
. Pukuja on etsitty teattereiden
puvustoista, mutta kankaita ja
ompelijaakin tarvitaan, Henriksson-Helmikkala kertoo.
Kotoisia karoliineja
Kostianv ir ran tai stelun
300-vuotismerkkivuoden Kostia-tapahtuma lupaa Pälkäneelle
värikkään ja kiinnostava heinäkuisen viikonlopun. Hämeen Ratsukaroliinien ryhmä on nähty aiemmin
rakuunoina esimerkiksi Ok-
Marissa Henttinen Luopioisten ratsastuskeskuksesta ohjaa Kaukkalan Ratsastajien
perinneratsastajia tallillaan Aitoossa. Ratsukaroliinit ovat upea
lisä Kostia-tapahtumaan. 16
Tiistai 7.5.2013
. Ratsukot ovat näyttävä osa Uudenmaan Karoliinien taistelukuvaelmaa Kostia-viikonlopun
perjantaina. kand. Karoliinien
rinnalla Kostia-viikonloppuna
nähdään paikalliset Hämeen
Ratsukaroliinit.
Ratsukaroliinien taustavoimia ovat Kaukkalan Ratsastajat ja Luopioisten ratsastuskeskuksen tallitoimikunta.
. Maarit Ahava, Tampere, mykobakteeri-infektion uudelleen aktivoitumista
vastaan suunnattua DNA-rokotetta käsittelevään lisensiaattityöhön 4000 euroa
Kulttuuriyhdistys Mikkolan Navetta ry, Pälkäne, kulttuurikeskuksen kurssi- ja luentotoiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen 7500 euroa
Maat. Kuvaelman käsikirjoittaa Ari-Pekka Launne
Uudenmaan Karoliineista,
Henriksson-Helmikkala tietää.
Pirkanmaan kulttuurirahaston myöntämät apurahat 2013
Matti ja Helvi Heikkilän rahastosta:
Lääket. maisteri Mirja Mäntylä, Kangasala, Tampereen ympäristön suurtiloja 1890?1939
käsittelevään väitöskirjatyöhön 11 000 euroa. kand. Jaakko Mikkola, Pälkäne, maatalousteknologiaa käsittelevään
opintomatkaan Yhdysvaltoihin ja laitehankintoihin 4000 euroa
Tanssitaiteen maisteri Jaakko Simola ja työryhmä, Helsinki, tanssiteoksen valmistamiseen 6500 euroa
Muut Pälkäneen ja Kangasalan alueelta:
Pälkäne-Seura ry., Pälkäne, Kostianvirran taistelun 300-vuotisjuhlavuoden tapahtumien
järjestämiseen.
Lääket. sekä PälkäneSeura ry.
Lisäk si tamperelainen
Valokuvakeskus Nykyaika,
jonka toiminnanjohtaja on
pälkäneläinen Irma Puttonen, sai 4000 euron suuruisen apurahan kansainvälisen
valokuva-alan residenssin
järjestämiseen Voipaalan taidekeskuksessa.
Pirkanmaan rahaston yksi
nimikkorahastoista on Matti
ja Helvi Heikkilän vuonna
2008 tekemä lahjoitus, josta
myönnetään apurahoja pälkäneläisten, pääsääntöisesti
nuorten korkeakoulu- ja ammattiopiskelijoiden koulutukseen.
Tänä vuonna Matti ja Helvi
Heikkilän rahastosta jaettiin
22 000 euroa yhteensä neljälle hakijalle.
Koko Pirkanmaalle rahastosta myönnettiin apurahoja
yhteensä 885 000 euroa.
Kulttuurirahaston apuraha siivittää
Kostian ohjelmaa
Pälkäne
Pälkäne-Seura valmistautuu
parhaillaan Kostianvirran taistelun 300-vuotisjuhlakesään.
. Sydän-Hämeen Lehti
kyliltä
Apurahat: Seitsemän sydänhämäläistä hakijaa
sai avustusta Pirkanmaan rahastosta
Tukea tieteelle,
taiteelle ja tutkimukselle
Suomen Kulttuurirahaston
Pirkanmaan rahaston apurahat jaettiin perjantaina 3.5.
Tampereella.
Pälkäneen ja Kangasalan
alueelle myönnettiin apuraha
yhteensä seitsemälle hakijalle.
Joukossa oli kaksi yhdistystä,
kulttuuriyhdistys Mikkolan
Navetta ry. Nyt
ryhmä valmistautuu Marissa
Henttisen ohjauksessa Luopioisten ratsastuskeskuksessa
esiintymään kesällä karoliineina, Henriksson-Helmikkala
hehkuttaa.
Hämeen Ratsukaroliinit etsivät parhaillaan paikallisia tu-
kijoita. Kuvat Anna-Mari
Henriksson-Helmikkala.
salan perinnepäivässä. Kuvaelmassa on mukana useita tai-
tavia musiikin ja näyttelemisen
harrastajia Pälkäneeltä. ja metsät. Ajan ratas -näyttely kertoo
tiivistetysti elämästä 1700-luvulla. Hämeen Ratsukaroliinien Anssi Seppälä sai vieraikseen
Uudenmaan Karoliinien Ari Salinin (hevosen selässä) ja Jouko Nurmisen. lis. Laura Korhonen, Kangasala, varhaisten mikrobi-infektioiden ja atooppisten
sairauksien yhteyttä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli
Melkaksen rahastosta 11 000 euroa
Hämeen Ratsukaroliinien Anssi Seppälä ja Uudenmaan Karoliinien Ari Salin tutustumassa
ratsuun.
Fil. Kuvaelma vaatii 1700-luvun tyylin mukaiset asut. Näyttelyyn kootaan valikoituja paloja kaikista aiempien
kesien 1700-lukua käsitelleistä
kesänäyttelyistämme. Pälkäne-Seura vastaa karoliinien vierailun kustannuksista
eli heidän matkakuluistaan, majoituksestaan, ruokailustaan ja
myös tuiki tärkeästä ruudista.
Sotahistoriaa elävöittävät karoliinit ovat kullan arvoisia historiallisia tapahtumien järjestäjille,
mutta heidän on tietenkin saatava omat kustannuksensa katettua, Henriksson-Helmikkala
muistuttaa.
Apurahojen voimin toteutetaan myös Kostian Wanhan
Ajan markkinoiden historiallinen kuvaelma Isovihan ajasta
sekä Ajan ratas -kesänäyttely.
Kostia-tapahtuma on saanut
paikallista tukea 1500 euroa
Luopioisten säästöpankkisäätiöltä sekä kunnan Kostian taistelun merkkivuoden avustusta
300 euroa.
. Näyttelypaikkana heinäkuussa on Pälkäneen pääkirjasto Arkin näyttelytila, Henriksson-Helmikkala
selvittää.
Kotoa pois -kuvaelman on
käsikirjoittanut Pälkäne-Seuran
sihteeri Paula Härkönen. Vahvaa
musiikillista osaamista kuvaelmaan antavat Korsukööri ja lauluyhtye Hyvät naiset ja herrat.
. Siniset ja keltaiset
pakat villasarkaa odottavat jo
ompelijaa
W.A.Mozartin
Taikahuilu-ooppera esitetään
kolme kertaa sadunomaisin
keinoin ulkoilmanäyttämön
puitteita hyödyntäen.
. Saarmanille paljon. Komediateatterilla pidettävän festivaalin avaa
Tampereen pormestari AnnaKaisa Ikonen, ja tapahtuman
suojelijaksi on lupautunut hallinto- ja kuntaministeri Henna
Virkkunen. Lähdin matkaan täysin
kieliummikkona ja olin jo antaa monta kertaa periksi. Aitoossa on ollut mahtavaa
työskennellä. Nuori mies
oli ehtinyt vasta valmistua
Sibelius-Akatemiasta vuonna
1995 suunnatessaan Saksaan.
. Minulta on viime aikoina
kyselty, voisiko tapahtumaan
laajentaa Kanta-Hämeestä
muuallekin, esimerkiksi Pirkanmaalle. Mistään
benjihypystä ei tosin ole kyse,
sillä 20-vuotisen uran Suomen
Kansallisoopperan kuorossa
tehnyt Jari Saarman on pitänyt koko ajan myös laulun
yksityisoppilaita.
. Mutta sitkeä työnteko kannatti, ja
nykyään muistelen tuota ajanjaksoa huikeana ammatillisen
ja henkisen kasvun aikana,
Saarman sanoo.
Musikaalisuus
geeneissä
Musikaalisesta perheestä lähtöisin oleva Saarman kapinoi
aluksi muusikon uraa vastaan.
Isällä oli humppabändi ja vanhempi veli Risto oli valmistunut Sibelius-Akatemiasta
ja kiersi ympäri Eurooppaa
oopperalavoilla. Huikeimpana
kokemuksena mieleen on jäänyt kahden vuoden ajanjakso
Saksan Münsterin oopperan
solistikunnassa. ja antaa toki edelleen . Nuoremmasta veljestäkin tuli sittemmin
oopperalaulaja.
. Kuva Mozartin oopperasta
Taikahuilu, jossa Saarman lauloi ylipappi Sarastron rooliin.
PERAN järjestäminen. Äitiyslomalle siirtyneen
Päivin jäljiltä on ollut helppo
hypätä remmiin, sen verran
hyvissä kantimissa musiikinopetus on koulussa ollut, vakituisen musiikinopettaja Päivi
Markon äitiysloman sijaisena
ensi kevääseen saakka työskentelevä Saarman näkee.
Kansallisoopperassa työskenteleminen on todella sitovaa. ja 15-vuotiaat
pojat. Kaikkien
opettajien yhteisnumerona kuullaan puolestaan
Täällä Pohjantähden alla,
Jari Saarman esittelee ohjelmistoa.
Kevätkonsertti alkaa
Anna Tapion koululla kello 11.00. elämä soljuu kansallisoopperan tahdissa ja työpäivät
ovat pitkiä. Kevyemmän musiikin
kautta piano, kitara ja basso
ovat tulleet minulle tutuiksi.
Tästä on ollut hyötyä nyt, kun
olen lämmitellyt uudelleen näitä instrumentteja koululaisia
opettaessani, Saarman sanoo.
Tuottaminenkin
tuttua
Uranvaihdoksestaan huolimatta Jari Saarman ei ole jättänyt oopperaa kokonaan. Konsertissa kuullaan myös koulun bändien
ja opettajien esityksiä.
. Hän
on nimittäin organisoinut
Tampereella ensi kesäkuussa
pidettävän Tampereen oopperafestivaalin. Oppilaiden bändi soittaa muun
muassa Jesse Kaikurannan
Vie mut kotiin. Valokuvaan siis usein esimerkiksi tapahtumien julistemainokset itse, hän selventää.
SHL Kristiina Helminen
?Aitoossa on
ollut mahtavaa
työskennellä.
Anna Tapiolla on
hyvä työrauha ja
innostuneita sekä
hyvin keskittyviä
oppilaita. Oopperassa parasta on
ehdottomasti musiikki. Hän
on toiminut alusta asti KantaHämeen alueella järjestettävän
tapahtuman taiteellisena johtajana. TALKOOPPERASSA
on vuosien varrella nähty nimekkäitä esiintyjiä megabasso
Johann Tillistä Helena Juntuseen ja tangokuningas Mika
Pohjoseen.
. Ooppera sanelee käytännössä täysin muuta elämää
. Hän on esiintynyt monet kerrat oratorioja passiokonserttien solistina
Suomessa, Saksassa, Unkarissa
ja Italiassa.
. Yhdessä vaiheessa hänellä oli oma rokkibändikin.
. Kokeilin sekä kaupallista
alaa että työskentelyä seurakunnassa, mutta en ollut missään muussa niin hyvä kuin
laulamisessa. Olen laulanut sen arviolta
30?40 kertaa eri yhteyksissä,
Saarman toteaa.
Kansallisoopperassa Saarmanilla ehti olla lukuisia
pienempiä rooleja. Valokuvaaminen
kytkeytyy läheisesti Saarmanin järjestämiin oopperoihin
ja tapahtumiin.
. toukokuuta.
Konsertissa lavalle astuvat Jari Saarmanin lisäksi
hänen vaimonsa Pia Raanoja-Saarman sekä pariskunnan 9. Tiistai 7.5.2013
. Pidän
paljon perinteisten säveltäjien
kuten Puccinin, Verdin ja Beethovenin teoksista.
Vahvan oopperataustansa
lisäksi Saarmanilla on paljon
kokemusta myös kevyestä
musiikista. Musiikki on antanut
. Hän tuurasi isänsä
bändissä ensimmäisen kerran
13-vuotiaana. Halusin katsoa, millaista elämä on muuallakin kuin
Oopperatalon seinien sisäpuolella, nykyisin Tampereella
asuva mies perustelee.
Baritoni ei kuitenkaan missään nimessä kadu uravalintaansa. ?
- Jari Saarman
Jari Saarman
astuu lavalle Anna
Tapion koulun
kevätkonsertissa
torstaina.
Kevätkonsertti Anna Tapion
koululla helatorstaina
Anna Tapion koululla järjestetään kevätkonsertti
helatorstaina 9. Johannes-passiosta on
tullut minulle erityisen tärkeä. olla
vähän sellainen monitoimimies. Kun tuotan jotain tapahtumaa, tahdon olla mukana
jokaisessa työvaiheessa . Tarkoitus on tuoda eliittikulttuurina tunnettua oopperaa helposti lähestyttävässä
muodossa kaikkien ulottuville.
Avajaisgaalakonsertissa esiintyvät Taikahuilu- oopperassa
laulavat taiteilijat viisihenkisen orkesterin kanssa teemalla
Oopperasta iskelmään, Saarman kertoo.
Toinen kesän projekti Saarmanilla on vuodesta 2002
asti järjestetyn TALKOOP-
Jari Saarman on toiminut Anna Tapion koululla musiikinopettajan sijaisena nyt kuukauden päivät. Kansallisoopperan kuo-
roon sain kiinnityksen vuonna
1991.
Palattuaan Saksasta vuonna
1997 Saarman vieraili ahkerasti
ympäri Suomea. Ja miksipäs ei voisi,
Saarman miettii.
Jyväskylästä kotoisin oleva
Saarman asuu perheineen tätä
nykyä Tampereen Pyynikillä.
Alue tarjoaa hyvät mahdollisuudet miehen harrastuksiin
eli kuntoliikuntaan ja valokuvaamiseen. Konsertti kestää
noin tunnin, minkä jälkeen koululla on tarjolla
helatorstain lounas.. Pari vuotta sitten
Saarman päättikin irtisanoutua
työstään.
. Lopulta annoin
periksi, ja pyrin sekä pääsin
Sibelius-akatemiaan vuonna
1989. Jari Saarman on myös
ansioitunut Robert Schumanin Dichterliebe-laulusarjan
tulkkina.
. Sydän-Hämeen Lehti
17
kyliltä
Anna Tapion koulu: Uusi musiikinopettaja Jari Saarman on viihtynyt Aitoossa hyvin
Oopperalavoilta opettajaksi
Aitoo
Anna Tapion koulun uusi musiikinopettaja hyppäsi opettajaksi oopperalavoilta. Oppilaanohjaaja Tanja Portaankorva esittää
Haloo Helsingin Maailman toisella puolen ja
poikani jazzahtavan version Maarit Hurmerinnan
Jäätelökesästä. Monista
vierailurooleista mieleen ovat
jääneet etenkin Mozartin Figaron häät -oopperan nimirooli
Lahdessa sekä Taikahuilun
ylipappi Sarastron rooli Joensuussa. Anna Tapiolla on
hyvä työrauha ja innostuneita
sekä hyvin keskittyviä oppilaita
Keik-
katyöt vanhainkodissa pystyy
kuitenkin ajoittamaan paremmin meidän perheemme tarpeisiin, leikkaussalissa kun on
vaikea työskennellä esimerkiksi vain viikonloppuisin, Laura
perustelee.
Rennommalla
otteella
Valma on vielä niin pieni, että
Laura ei ole juuri lähtenyt kerhoihin, muskareihin tai muihin
aktiviteetteihin pienimpien
lasten kanssa. Ehkä haastavinta on kuitenkin pitää omat hermot
kurissa, kun kaikki lapset vaativat samaan aikaan jotakin.
Onneksi myös Pekko on tällä
hetkellä kotona. Tätä samaa ajattelin muutaman
viikon kuluttua istuessani
kirkon penkissä mummuni hautajaisissa. Sairaalasta kehotettiin
lähiomaisia käymään sairaalassa mahdollisimman
pikaisesti.
Lähdinkin matkaan lähes heti, kun olin viestin
saanut. Ainolla on liuta hyviä
kavereita myös naapurustossa,
ja esikouluikäisen uskaltaakin
jo päästää itsekseen oman taloyhtiön pihaan leikkimään.
1,5-vuotias Hilda ei vielä kaipaa
ikäistään seuraa, vaan tärkeintä
ovat tutut rutiinit ja kotiarki.
. Vanhemmi l le
tärkeintä on saada tukea,
neuvoa ja ymmärtämystä
aina kulloiseenkin elämänvaiheeseen.
Elämä on tässä ja nyt. Väkisinkin sitä ajatteli,
että vaikka yksi äiti on nyt
joukostamme pysyvästi
poissa, uusi elämä kasvaa
sisälläni ja turvaa elämän
ja suvun jatkuvuuden.
taan helposti sanomalla
?odotas kun lapset tulevat
teini-ikään. Pelko on totta, vaikka todennäköisyys
kyseisten asioiden tapahtumiselle on melkoisen
pieni. tai ikivanhalla
hokemalla ?pienet lapset
pienet murheet, isot lapset
isot murheet?. Arkemme on tällä hetkellä hyvin kotikeskeistä ja hyvä
niin. Lauran siskollakin
on neljä lasta, joten kun koko
porukka kerääntyy johonkin,
niin kokoon kertyy aika sakki.
Suurperheen arjen parhaat
puolet Laura pystyy nimeämään helposti.
. Jos ei olisi,
olisin kyllä lasten kanssa paljon
tiukemmalla, Laura Malmstedt
miettii.
Perheen äiti ei ole tehnyt
vielä tarkkoja suunnitelmia
siitä, koska palaa työelämään.
Sairaanhoitajana työskentelevä
Laura suunnittelee kuitenkin
tekevänsä jossain vaiheessa
taas keikkaa vanhainkodissa
Kangasalla.
. Hilda,
1,5, tyytyy katselemaan menoa
keittiön pöydän ääressä. Äitiys pysyy,
mutta sen nostattamat tunteet ja kysymykset muuttuvat
ja muokkautuvat
vuosien kuluessa.
Tätä ajattelutapaa vasten minua
on aina ärsyttänyt
tapa, jolla pienten
lasten vanhempien
kokemat haasteet
ja murheet kuita-
Äitienpäivä: Nelilapsinen Malmstedtin perhe
viettää äitienpäivää hyvän ruoan ja kyläilyn merkeissä
Elämänmakuista arkea
Kangasala
Malmstedtien perheestä Kangasalla ei elämää puutu. Aino ja Fanny
pääsevät harjoittelemaan sosiaalisia taitoja eskarissa sekä päiväkodissa. Sydän-Hämeen Lehti
kyliltä
Elämä
jatkuu
Näin äitienpäivän kynnyksellä sitä alkaa helposti
pohtia äitiyttä ja äidiksi
tulemista ja äitinä olemista.
Menneen kevättalven aikana olen pohtinut paljon
myös elämän jatkuvuutta
juuri äitiyden näkökulmasta.
Maaliskuun alkupuolella hyvä ystäväni sai toisen
lapsensa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.
Päivä lapsen syntymän jälkeen sain tietää, että vaikea
keuhkokuume oli saamassa yliotteen yli yhdeksänkymppisestä mummustani. Ehkä syksyllä yritän päästä vaikka johonkin kerhoon
tapaamaan muita äitejä, ja
pienemmätkin pääsevät sitten
ihmettelemään säännöllisesti
muiden lasten touhuja, Laura
suunnittelee.
Neljän lapsen äiti näkee lasten kasvatuksen hieman eri. Ehkä hokemassa on totuuden hiven,
kun sitä niin usein toistetaan, mutta haluaisin itse
ajatella niin, että jälkikasvun jokaiseen ikäkauteen
kuuluvat tietyt haasteet,
eikä niiden arvottaminen
keskenään ole oleellista
tai tarkoituksenmukaistak aan. On hienoa päästä seuraamaan eri-ikäisten lasten tou-
huja ja heidän kehittymistään.
Pyrin keksimään jokaisen lapsen kanssa myös jotain omaa,
juuri hänen ikävaiheeseensa
soveltuvaa tekemistä. Esimerkiksi Ainon kanssa aloitimme
juuri kasvikeräyksen.
Monilapsisen perheen
arkeen kuuluu myös omat
haasteensa. Uunituore
äiti kokee äitiyden aivan SHL Kristiina Helminen
eri tavalla kuin lapsensa
jo aikuisiksi kasvattanut
ja mahdollisesti jo isovanhemman roolia elävä äiti. Lähteminen isolla
porukalla kestää, ja jos jonnekin lähdetään yön yli, tavaraa
kertyy väkisinkin mukaan kasapäin.
. tutustumassa uunituoreeseen vauvaansa ja juuri
alkaneeseen elämään.
Mieleen tuli väistämättä
elämän kiertokulku: kun
yksi elämä sammuu, toinen saa alkunsa. Kun palaan takaisin kokopäivätyöhön, hakeudun takaisin leikkaussalityöhön, mihin
minulla on koulutuskin. Mutta mitä, se selviää vasta
sunnuntaina, perheen äiti naurahtaa.
Luontevasti
suurperheeksi
Lauralle ja hänen miehelleen
Pekko Malmstedtille on ollut
koko ajan selvää, että lapsia saa
tulla perheeseen enemmänkin
kuin ne tavanomaiset kaksi.
Pekolla on itsellään neljä sisarusta, Lauralla puolestaan
yksi sisko. väsymys kun
painaa juuri käsillä olevassa hetkessä. 18
Tiistai 7.5.2013
. Isoäiti haluaisi varmasti saada takuut matkan
onnistumisesta nyt heti,
eikä vasta puolentoista
kuukauden päästä.
Hyvää äitienpäivää kaiÄitiys on läpi elämän jat- kenikäisten lasten äideille!
kuva prosessi. Kävellessäni sairaalan kolmanteen kerrokseen katsomaan viimeisen
kerran mummuani tulin
ajatelleeksi, että kerrosta
alempana hyvä ystäväni
oli parhaillaan varsin toisenlaisissa tunnelmissa
. Tällä porukalla ravintolaan
lähteminen ei ole välttämät-
tä kovin viisasta. Jo
rivitalokodin pihassa näkee,
että asunnossa taitaa asua aika
monta lasta: sen verran monta
pyörää ja muuta menopeliä pihassa on.
Sisällä vastaan astelee rivi
pellavapäisiä tyttöjä. Teini-ikäisen
kanssa kotiintuloajoista
tappelevan äidin mieltä
ei varmaankaan paljon
lämmitä ajatus siitä, että
muutaman vuoden päästä
nämä tappelut on tapeltu.
Keinutuolissa istuva eläkkeellä oleva äiti ja isoäiti
saattaa puolestaan surra jo
etukäteen, miten lapsen ja
tämän nykyisen perheen
lomamatka tulee sujumaan
. Aino, 7,
ja Fanny, 3, näyttävät tulijalle
sen hetkisiä aarteitaan. Mäyrävuoressa asuvan perheen
suunnitelmissa on tehdä jotain
tavallista parempaa ruokaa ja
suunnata iltapäivällä lähistöllä
asuville Lauran vanhemmille.
. Isommista tytöistä alkaa
olla pikkuhiljaa seuraa toisilleen, mutta pienemmät eivät
vielä kovin paljon yhteisleikeistä perusta, Laura Malmstedt
sanoo.
Sunnuntain äitienpäivä ei
perheessä eroa kovin paljon
eroa normaalista arjesta. Samalla
hetkellä kun kirkonkellot
alkoivat soida merkiksi
tilaisuuden alkamisesta,
mahassani oleileva vauva
aloitti hurjan liikehdinnän. Nelikuinen Valma köllöttelee tyytyväisenä äiti-Lauran sylissä.
. Sylivauvan vanhempaa ei paljon lohduta tieto siitä, että
ehkä puolentoista vuoden
päästä lapsi voi nukkua
täysiä öitä . Ehkä sitten
muutaman vuoden kuluttua,
kun lapset ovat hieman isompia, Laura Malmstedt miettii.
Äitienpäivään kuuluu perinteisesti lasten tekemiä yllätyksiä, ja niitä on varmasti
luvassa Malmstedteilläkin.
Eskarilainen Aino ja parina
päivänä viikossa päiväkodissa
käyvä Fanny ovat väkränneet
äidille tarhassa jotakin.
. eihän vain lentokone putoa tai sota syty juuri siinä
maailmankolkassa, johon
lapsen perhe on päättänyt
matkustaa
Märissä olosuhteissa juhlia
päivystänyt palokuntakin sai
keskittyä rauhassa tunnelmasta
nauttimiseen.
Vappuaaton markkinat päättyivät puoliltapäivin. Sydän-Hämeen Lehti
19
Vappumarkkinoista tuli kostea juhla
Onkkaala
Kostian koulun perinteisillä
vappumarkkinoilla liikkui kahvin ja siman lisäksi myös vesi;
kaksi ensimmäistä markkinavieraiden suihin, viimeinen
alas taivaalta markkinaväen
niskaan.
Kolea sää ja veden vihmonta eivät kuitenkaan latistaneet
markkinatunnelmaa, vaan
jonot ongintaan, arpajaisiin,
ilmapallon jakajalle ja muihin
houkuttimiin venyivät siinä
missä kuivinakin vappuaattoina. Tiistai 7.5.2013
. Olin myös sitä mieltä, että Ilmapallot kuuluvat itseoikeutetusti vappuun.
meidän lapsemme ei syö tuttia
tai juo lainkaan mitään mehuja.
Mutta nykyisin näistä silloin
niin tärkeiltä tuntuneista periaatteista on joutunut tinkimään,
Laura naurahtaa.
Hän myös lisää, että kolmas
ja neljäs lapsi eivät myöskään
mullistaneet arkea ihan samalla
tavalla kuin esikoisen ja toiseksi vanhimman tytön syntymät.
Ensimmäisen lapsen kanssa
kaikki oli aivan uutta, ja toinen
lapsi puolestaan näytti, mitä on
elämä kahden lapsen kanssa.
Seuraavien lasten kanssa lapsiAitoon koulun
perheen arki oli jo valmiiksi niin
vappututtua, ettei yllätyksiä päässyt
markkinat
juuri syntymään.
pidettiin
Neljä lasta on opettanut vanvappupäivänä,
hemmat myös toisella tapaa
jolloin sää
rennommiksi: lasten jokaista
oli
vähintään
ininää ei ehdi enää analysoida
astetta
perinpohjaisesti eikä vauvan
parempi
kuin
jokaista itkua hätkähdä niin
sateisena
helposti.
SHL Kristiina Helminen vappuaattona.
Eero Jaakkolan (vas.) ja Lassi Terosen mielestä parasta vapussa
ovat munkit ja sima. Koulun vappumarkkinoiden paras paikka
oli poikien mielestä kirjatori.
Aitoon koulun vappumarkkinoilla
ratsastettiin ja pyöritettiin onnenpyörää
Vilma
Westerberg,
5, löysi
kirjatorilta
mieluisan
Puppekirjan.. Ainon kanssa vietimme
puolivuotissynttärit ja muutenkin kaikenlaista häsää oli
tietysti esikoisen kanssa enemmän. Lopuksi
nähtiin myös auringon varovainen pilkahdus.
Malmstedtin perheen
naiset: äiti-Laura ja lapset
Valma (vas.), Hilda, Aino
ja Fanny.
Sateenvarjot
olivat tarpeen
vappuaaton
markkinoilla.
tavalla kuin se Laura, joka seitsemän vuotta sitten sai esikoisensa Ainon.
Tais-
telussa ja valkoisen terrorin uhrina henkensä menettäneiden
muistoksi laskettiin seppele,
kukat omaisuutensa Luopioisten vasemmistoliitolle testamentanneen Yrjö Korkeilan
haudalle.
Hautausmaalta
Rankkimäkeen
ja Mustilaan
Hautausmaalta matka jatkui
Rankkimäkeen ja Hauhon
puolelle Mustilaan. Heistä valtaosa oli nuoria
alle parikymppisiä.
SHL Tommi Liljedahl Yrjö Saarinen ja Pekka Järvinen johdattelivat vasemmistoväen punaisten muistomerkille.. Kaikkia ruumiita ei kosmuistokivi on pystytetty vuon- kaan löydetty.
pitää yllä perinnettä.
Joulukuussa 1920 ilmestyTyöväenaatteen valtakun- na 1947. 20
Tiistai 7.5.2013
. Sydän-Hämeen Lehti
kyliltä
Vappu: Pälkäneen työväenjärjestöt laskivat kukat
vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkille
Nuorin kaatunut
oli 11-vuotias
Pälkäne
Vuoden 1918 sodassa taistelleita punaisia pälkäneläisiä
muistettiin vappuaamuna
verenpunaisella neilikkakimpulla, jonka Pälkäneen työväenjärjestöt laskivat Tommolan hautausmaalla sijaitsevan
muistokiven eteen.
Paikalla oli kaikkiaan viitisentoista yhdistysten jäsentä,
jotka hiljentyivät muistamaan
95 vuotta sitten menehtyneitä
aateveljiä.
1980-luvun alusta asti on
ollut voimassa sopimus, jonka mukaan silloisen SKDL:n Uskollinen joukko kokoontuu joka vappuaamu muistamaan
ja SDP:n paikallisyhdistykset Pälkäneen punaisia.
järjestävät yhteisen vapputilaisuuden punaisten muistoosa kuoli matkalle, osa on jumerkillä.
Kaikki eivät
listettu kuolleiksi
Vuosien mittaan tilaisuus päässeet hautaan
vuosikymmeniä myöhemon hiljalleen hiipunut ja vain
muutamat uskolliset jaksavat Tommolan hautausmaalle min. Neljäs oli ilmeisesti Frans
Helminen, Pohjanperä kertoo.
Hänen mukaansa nelikko ei
ollut syyllistynyt mihinkää sen
kummempaan kuin muutkaan
sen ajan suomalaiset.
Lähes jokainen oli valinnut
puolensa, ja Rankkimäen uhrit olivat taistelleet punaisten
puolella tai osallistuneet työväen liikkeen toimintaan kotikylällään.
Luopioisten vasemmisto
laski vappuaamuna kahdet
kukkaset hautausmaalla. Toisen sukulaismies
ajanut partansa ja lähtenyt
ilmoittautumaan, kun hänelle
tuotiin sanaa, ettei taisteluihin
osallistuneille rivimiehille
kostettaisi.
. Jotkut pakenivat, dan mielettömintä julmuutta. Tark- ole kattava eivätkä kaikki sen
kaa lukumäärää ei tiedetä, ei tiedot ole tarkkoja.
muisteli Erkki Aho.
Poliittisesti aktiivisella tässä haudassa lepäävien eikä
Tarina ei kerro, miksi vuon- Elina Lintunen ja Vilho Nikkanen laskivat kukat punaisten muistomerkille.
1970-luvulla muistomerkille vuoden 1918 sodassa meneh- na 1907 syntynyt pälkäneläiskokoontui väkeä sakeanaan.
tyneiden punaisten muuten- poika on merkitty kuolleeksi
. joukossa oli useita alle 20-vuo- hautausmaan takaosassa muis-
Valkoisen terrorin uhreille
Luopioinen
. Rivissä ei ole tyttösiä
eikä poikasia, kun vasemmisto
kokoontuu seppeleen laskuun.
Mukana on ikäpolvi, joka
on omilta vanhemmiltaan
kuullut tarinoita vuoden 1918
kauheuksista.
Yhden isoäiti on säästynyt
valkoisten vihalta talon alle
kaivetussa poterossa piilottelemalla. Ei siinä sen kummemin
käynyt kuin että hänet ammuttiin Rankkimäkeen, Perttu Pohjanperä kertoo.
Paikka tunnettiin pitkään
kolmen Kallen mäkenä, koska valkoiset ampuivat sinne
kolme Kallea.
. Nei- tuttaa hetken ajan heidän kesihan säännöllisesti pitkän ai- heidän myöhemmistä vaiheishänen kohtalonsa on osa so- ja vankileireillä kuolleiden likkakimppu kevätharmaan ken katkenneesta elämästään.
SHL Ulla Siren
kaa, Vilho Nikkanen kertoi.
taan tiedetä. Sitä ennen punaisten
nallinen hiljaiselo näkyy myös hautapaikan merkkinä oli vain nyt Kansan Lehti on listannut
vaatimaton puuristi.
121 kuollutta tai kadonnutta
vappuaamussa.
Kaikkiaan sen alle kerrotaan pälkäneläistä punaista; heistä
. Sinne teloitettiin vappuna 95 vuotta
sitten 30 valkeakoskelaisnaista. Luettelo ei
yhteisiä vappumarssejakin, hautausmaalle muualta. 170 henkeä oli parhaim- kaan.
kapinallisena Hämeenlinnassa,
millaan paikalla, yli sata oli
Osa kapinallisista katosi eikä mutta jos tieto on oikea,
Kaatuneiden, teloitettujen tiaita pälkäneläisnuoria. Ethän sinä mikään vanha
ole, viime vuonna 80-vuotispäiviä viettänyt Yrjö Saarinen
sanoo Aimo Virtaselle.
Moni muukin valittelee vappuaamussa, miten askel alkaa
lyhentyä. Aina se ei ole ollut tällaista. Aikanaan Pälkäneen työ- haudatun 56?57 vainajaa, jois- vanhin on ollut 72-vuotias ja
väenyhdistykset järjestivät ta osa on siirretty Tommolan nuorin 11-vuotias
Se kätkee taakseen
paljon uhreja ja suurta kärsimystä parempien elinolojen
puolesta käydyn kamppailun
johdosta.
Monen muun tapaan minua
vaivasi pitkään se, että vuoden
1918 tapahtumien Kangasalla puhuttiin vain Suinulan
verilöylystä ja sen 17 uhrista.
Surullista tapahtumaa ei voi
mitenkään puolustella, mutta
pitää muistaa sen uhrien määrän olleen vain kymmenesosa
paikallisten punaisten määrästä. Väkeä oli kaikkiaan
kymmenellä vankileirillä aina
Raahesta Närpiöön asti. Historialle
emme enää voi mitään, tehtyä
ei saa tekemättömäksi, mutta
nimet hautakivessä antaisi
punaisten puolella taistelleille . Nimien julkistamispäivä
voisi hyvin olla 2018, jolloin
tulee kuluneeksi sata vuotta
kansalaissodasta. Vappu on ennen muuta
kaikkien työläisten juhla, monet ovat sitä yrittäneet omia.
Turhaan, sanoisin, sillä oikea
vappu ei ole krääsää eikä porvaripuheita vaan vappu yhdistää työntekijöitä toimistosta
tehtaaseen, telakalta sairaalaan ja koulusta rakennuksille. Vaikka vuoden kahdeksantoista tapahtumia on so-
vuoden 1918 muistomerkille,
jossa tällä kertaa kuultiin vappuaamuna myös musiikkia
Kusti Vuorisen esittämänä.
Eero Järvenpää käsitteli
puheessaan traagista sotaa.
?Suomessa vietettiin ensimmäistä työväen vappua 1898
raittiusliikkeen toimesta,
sitten Suomen Työväenpuolueen juhlana, sotien jälkeen
työväenpuolueiden omina
juhlina kulkueineen ja nyt ollaan taas yhdessä yhteisen perinteen ja tämän muistomerkin äärellä. Tiistai 7.5.2013
. Sen pohjalta päädyin Kangasalan osalta lukuun
152 kuollutta, joista oli valkoisia seitsemän ja 28 kadonnutta
eli kaikkiaan 187 henkeä, joista siis 180 punaisia.
Kangasalla kaatui vain yksi
ja muut seitsemällä eri paikkakunnalla. On myös hyvä tietää sen tekijöiden olleen ulkopuolisen
turkulaisen järjestyskaartin jäseniä, jotka surmasivat paikallisten ottamat vangit. Uhrien määrä vastaa siten suojeluskunnan piiriesikunnalta
keväällä 1918 saatua ohjetta,
että ?Jokainen punakaartilaisen tekemä salamurhayritys
rangaistaan siten, että kymmenen punakaartilaista vankia
viipymättä ammutaan?.
Vastaavat luvut Kuhmalahden osalta olivat 22, 21, 25
ja 9 eli 76 uhria. Molemmat vasemmistopuolueet
nostivat reippaasti kannatustaan, vasemmiston Kati Jetsu
sai kolmanneksi eniten ääniä
koko maassa ja sosialidemokraattisen vaaliliiton AnneMari Thomassen oli yksi Pirkanmaan ääniharavoista.
Yritysveron laskemista
arvostellut Kinos esitti, että
Pirkanmaalla ja muuallakin
Suomessa lisättäisiin hautamuistomerkkeihin kaikkien
paikkakunnalla vuoden 1918
sodassa tai vankileirillä kuolleiden punaisten nimet.
. Sydän-Hämeen Lehti
21
kyliltä
Torilla järjestäydyttiin ja marssi päättyi vuoden 1918
muistomerkille, jossa Kusti Vuorinen soitti ja Eero Järvenpää piti
puheen. Tämä on meidän yhteinen
juhlamme, Vasemmistoliiton
Pirkanmaan toiminnanjohtaja Jukka Kinos totesi puheessaan.
Hän nostatti yleisöltä
taputukset myös toisesta
ilonaiheestaan, vapun alla
pidetyistä Tehyn liittokokousedustajien vaalista. Kangasalan punakaartilla oli tiukka
johtaja ?toiskäsi Laine?, joka
piti joukot kurissa. Kangasalla ei tehty yhtään terroritekoa.
Kerätessäni materiaalia
Suoraman TyöväenyhdistykTraaginen sota
sen satavuotishistoriaa varten
Kangasalan vasemmisto ja am- oli juuri ilmestynyt valtioneumattiyhdistysliike marssi to- voston kanslian julkaisema
rilta Läntiselle hautausmaalle selvitys Suomen sotasurmat
viteltu jo monin tavoin, niin
edelleen punaisten hautamuistomerkit ovat nimettömiä. Kauko Matilainen kantoi jälleen Suomen lippua.
Työväenpuolueiden yhteinen juhla: Kangasalan vappuun kuului puheita, marssia ja musiikkia
Perinteiset juhlat Suoramalla
Kangasala
Kangasalan työväenpuolueiden eli sosialidemokraattien
ja vasemmistoliittolaisten yhteinen vappujuhla pidettiin
jo vakiintuneesti Suoraman
työväentalolla.
. Sahalahden
luvut olivat 11, 18, 27 ja 7 eli
62 uhria.
Siten nykyisen kunnan alueella 47 teloitettiin, 96 kaatui taisteluissa Tampereella,
Vehkajärvellä, Kuhmoisissa,
Vilppulassa, 129 kuoli kymmenellä vankileirillä ympäri
Suomen ja 42 katosi. heille kuuluvan ihmisarvon. Yhteensä siis noin 320 raskasta uhria
sekä valtava määrä surua, tuskaa ja puutetta lisäksi se vaati.?
Marjatta Pöllänen
Jukka Kinos tahtoisi
nimiä vuoden 1918
muistomerkkeihin.. Jokainen heistä on ollut
elävä ihminen, yksilö, isä, äiti,
tytär, poika, sisko tai veli, Kinos totesi.
Suoramalla kahviteltiin,
myytiin arpoja ja vappumerkkejä ja musisoitiin sekä
yhdessä että Nokian Työväen
Mieskuoroa ja Kusti Vuorisen
haitaria kuunnellen.
Hyvä sää houkutteli väkeä sekä aamumarssille että
juhlaan, vaikka toki vielä
enemmänkin olisi mahtunut.
Kangasalla on kevään myötä
siirrytty taas talkooaikaan,
kun työt Kuhmalahden talolla
jatkuvat kesän ajan.
Tervehdyspuheessaan kangasalalainen kunnanvaltuutettu Tommi Rönö tähdensi
väkevästi toimia nuorten
työttömyyden torjumiseksi.
Takapenkkiläiset pitävät Rönöä puhujalupauksena, jolle
riittää lähivuosina tehtäviä.
Nokian Työväen Mieskuoro ilahdutti kahdeksan miehen joukolla Suoramalle kokoontunutta
vappujuhlan yleisöä.
1914?22
Ilm.
Päiville 0407120568 tai Marjalle
0407120571.
Sunnuntai 12.5.2013 - Äitienpäivä
?Pyhän Hengen odotus?.
klo 10 Messu Kangasalan kirkossa. Benjamin Armas
Puntala.
Kuollut: Elvi Kaisu Klemola 89 v. klo 19
Kuohenmaalla, Mirjam
Luomalla, Uitinkalliontie 35 .
Ajankohtaista verkossa . Onkkaalantie 71, Pälkäne
KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA
Rautajärventie 21. klo 19
Havisevan rukoushuoneella
Huom. Lehto,
Toivola.
klo 10 Messu Kuhmalahden kirkossa. www.kangasalanseurakunta.?
Avioliittoon vihitty: Mika
Petteri Väisänen ja Martta Johanna
Palomäki, Kirkkonummen seurakunnasta.
Kuollut: Hugo Johannes Suutari
92v., Myttäälästä. Musiikkia: Eveliina
Virtanen, kantele.
Päätteeksi
täytekakkukahvit
ja arvonta.
KUHMALAHDELLA
Ke 8.5. Sydän-Hämeen Lehti
sana
PÄLKÄNEEN SEURAKUNTA ¤
JUMALANPALVELUKSET:
To 9.5. Kirkkomehut ja -kahvit
eteisessä.
Su 12.5. Tuomas
Meurman, Sillanpää.
Kolehdit: Seurakuntien tyttö- ja poikatyön tukemiseen ja kehittämiseen, Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus - PTK ry.
Ke 15.5. sis. Hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan
päällä eikä mikään ei voi erottaa
meitä Jumalan rakkaudesta.
Kristus on Pyhän Henkensä kautta
läsnä seurakuntansa keskellä. Perhe- ja päiväkerhojen kevätretki Kangasalle. Torikahvio srk-talossa
klo 10-13 diakonian hyväksi.
Ma 13.5 Raamattuilta klo
18.30 srk-talolla, Roomalaiskirje
6-8, Pekka Keränen
Ke 15.5. Kirkonkoto Kuhmalahdella. Helluntain messu
kirkossa klo 10, Repo, Huomo,
2-rippikoulu. klo 18
Kirkonkylän srk-kodissa
Tuomo Vanhanen
SAARNAKAHVILA
Ke 15.5. Lehtola, Sagulin, Huomo.
klo 10 Messu Sahalahden kirkossa. Iltapalaa
To 16.5. hautakivet, kaiverrukset . Helatorstain messu
kirkossa klo 10, Repo, Jaakkola,
Huomo, nuoret. Hiippakunnan diakonia- ja yhteiskunnalliselle työlle
132,55. Kirkonkoto (kevään viimeinen) klo 11 Pentosalissa. Hartaus
Kukkiakodossa klo 14, Giren,
Roikola.
YHTEINEN TOIMINTA
Ti 14.5. koriste-, sekä muut pronssituotteet
. vanhan kiven hionta&kaiverrusten uudelleen sommittelu
0400 635 749
Kolehti: Su 5.5. Hautausmaan siivoustalkoot Luopioisten hautausmaalla
klo 8 alkaen.
Kahvi- ja keittotarjoilu. Lähetyspiiri klo 14 Seurahuoneella.
SAHALAHDELLA
Ke 8.5. Virpi Aaltonen p. Ulla-Maija Aakkula 88 v.
Tauno Samuel Väliharju 71 v.
SUORAAN VALMISTAJALTA
- HAUTAKIVET
- KAIVERRUKSET
- ENTISÖINNIT
- KIVEN HIONTATYÖT
- OIKAISUTYÖT
Puh. Tiedustelut
ja ilm. Perhejumalanpalvelus kirkossa klo 11, Vesto,
Roikola, Jaana Mäki-Mantila, Päivi
Giren, Seulaset, kerhojen kevätjuhla. kello 9?12
keskustan kauppojen edessä ja
torilla lipaskeräyksen. Äiti ja isä
kivikaiverrus.pekka.virsiheimo@gmail.com . www.
Ke 8.5. 14:23 - 29
ILOSANOMAILTA
Ke 15.5. kahvituksen.
Konsertin tuotto Pohjan koulun nuorison hyväksi.
Järjestää LC-Kuhmalahti. Olopäiväretki Porvooseen. metallikirjaimet, metallilaatat . klo 18
Seurahuoneella
Marko Sagulin: Joh. 040 712
0571, marja.lepisto@evl.?
Ke 15.5. hautakivien asennus- ja suoristustyöt
. 0400 633 636, (03) 377 0757
Riitinmäentie 63, 36200 KANGASALA
SPR kartuttaa
katastrofirahastoa
Tällä viikolla vietetään kansainvälistä Punaisen Ristin
viikkoa. Viitala, teol.yo. Torikahvio lähetyksen
hyväksi klo 10-13.
Ti 21.5. Hinta 30 e. Jumalanpalvelus kirkossa klo 11. Lippu 10 . klo 18
Seurahuoneella
Tuula Lehto: Joh. Tämänvuotisen viikon
teemana ovat ensiaputaidot.
Luopioisten SPR järjestää
keskiviikkona 8.5. puhdistus-kultaus ym. muuttunut päivä!
PIENTEN ALKUJEN
PÄIVÄKERHO: Kutsumme 2008
ja 2009 syntyneitä lapsia syksyllä
alkaviin päiväkerhoihin! Ilmoittautumisaika 29.4.-17.5. 0400-975277
To klo 11 Helatorstain tilaisuus, "KOROTETTU KRISTUS" Seppo Virtanen, Hpe, ym.
ÄITIENPÄIVÄLOUNAS klo 12 (aikuiset 20 ?, lapset 10 ?)
Tervetuloa!
Ti klo 19 Sanan ja rukouksen ilta
Hämeen
Kivituote Oy
Touko Virsiheimo
touko.virsiheimo@gmail.com
Alalla 50 vuotta
KANGASALA
Kastettu: Vilhelmiina Emma Eriika Haila. Kolehti Sahalahden ja
Kuhmalahden sotaveteraaneille.
SAARNAKAHVILA
KRISTITTYJEN YHTEINEN
ISRAEL-ILTA
Ma 13.5. 15:26 - 16:4
Kahvikupin äärellä keskustelua tulevan pyhän tekstistä.
LÄHETYS- JA
SEURAKUNTAILTA
PARISUHDEILTA
Pe 10.5. 2-rippikoulun
vanhempaintilaisuus srk-talolla.
Messu Sappeen koululla klo
15, Repo, Helvi Jousmäki,
Huomo.
MUU TOIMINTA:
Ke 8.5. 040
7120567.
PÄIVÄ- JA PERHEKERHOT:
Ke 15.5. Puh. Keräyksen tuotto menee katastrofirahastoon.
Äitienpäiväkonsertti
Kuhmalahdella su 12.5.2013 klo 18.00 Pentosalissa.
Esiintyjinä Ad-Astra (Kusti Vuorisen yhtye), Space-Girls
(Pohjan koulun tyttöbändi). Tiedoksi ilmottautuneille:
kyyditys lähtee Sahalahden srktalon pihasta klo 10.30.
LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA¤
JUMALANPALVELUKSET:
Helatorstai 9.5. Diakonian kyläkerho klo
12.30 Ruutanan srk-kodissa.
To 16.5. Perhejumalanpalvelus
kirkossa klo 11, Kemppainen,
Huomo, lapsikuoro.
Su 19.5. Mika Tapani
Helin 31v., Kankahaisista.
Hanna Kaisa Tikka 30v., Kuulialasta.
Hautakivikaiverrus Pekka Virsiheimo
KANGASALA
. Saarna Ilkka Päiväsaarim
Kansanlähetyksestä, Vesto, Roikola.
ÄITIENPÄIVÄLOUNAS su 12.5.
Luopioisten srk-keskuksessa klo
Jumalanpalvelukset
Kangasalla
ÄITIENPÄIVÄLOUNAS
Luopioisten srk-keskuksessa
su 12.5.klo 12.30.
Runsas ja monipuolinen pöytä,
josta maksu maun mukaan.
Tuotto Lindholmien perheen
työlle Etu-Aasiassa, kuvaterveisiä. Kuopion kirkkopäiville,
Kirkkopalvelut ry.
Su 12.5 Seurakuntien tyttö- ja
poikatyön tukemiseen ja kehittämiseen Suomen Poikien ja Tyttöjen
Keskuksen kautta.
ONNEA
Eetu 1v!
Keskustie 5, 36600 Pälkäne
palkaneenkatukappeli.nettisivu.org
Rukousilta ke klo 19
Aamurukous pe klo 9
Hyvän sanoman ilta su 12.5.
klo 18 Jaakko Ahvenainen
Lähetystori pe 13-17, la 10-14
T. klo 18.30
Suoraman srk-keskuksessa
?Pidä minusta kiinni!?
Ilosanomailtojen kevätjuhla
LÄHETYS- JA
SEURAKUNTAILTA
palkaneenseurakunta.. 22
Tiistai 7.5.2013
. Isosten tehtävän
siunaaminen.
Su 12.5. entisöintityöt
. Tied: Marja
Lepistö, lastenohjaaja, p. klo 18
Vehkajärven kirkossa
Janne Kyrönlahti, Sahalahden kirkokuoro. Hänen
seuraajiensa tehtävä on viedä evankeliumi koko maailmaan.
12.30.
Helluntain messu kirkossa klo
10, Vesto, Roikola, reserviläiset.
MUUTA:
Ke 8.5. 377 3200, 377 3680 tai 0400 776 606
Palvelemme myös
PÄLKÄNEEN
KUKKAKAUPASSA
os. Ehtoollinen.
Kevätlaulujen ja -virsien ilta
To 9.5. klo 18
Seurahuoneella
Puhutaan tunteista. Ammattitaitoa kolmannessa polvessa
Surun kohdatessa
HAUTAUSTOIMISTO
Murtoniemi
Avoinna arkisin 9.00-16.30
Päivystys ympäri vuorokauden
Ellintie 2, 36200 Kangasala
P. Ks. Kiitos!
To 9.5. Päivä- ja perhekerhojen
kevätjuhla klo 18 srk-talossa.
Helatorstai
Korotettu Herra
Helatorstain eli Kristuksen taivaaseenastumisen päivän aihe ja
ajankohta, 40 päivää pääsiäisestä,
on saatu Apostolien teoista.
Kristus on astunut taivaalliselle
valtaistuimelle ja istuu nyt Jumalan
oikealla puolella
Vaalipaneeli veti
väkeä alle pari sataa. Jo vaaliin pääseminen oli myönteinen yllätys: tuomiokapituli ja
piispa arvostivat hallinnollista
kokemustani niin paljon, että
Luopioislainen
Henri Lehtola
jatkaa lasten
pappina
Kangasalla. Kirkkoherraa äänesti yhteensä 831
valkeakoskelaista eli 6,5 prosenttia äänioikeutetuista.
. Tämä tuo vaaliprosessiin oman raskautensa.
. mutta kuka
kutsuu ja kenet?
Toukokuun alussa luonto
herää uuteen loistoon. Olen määrätietoisesti kieltäytynyt ajattelemasta, mitä
olisi tapahtunut, jos olisin tullut valituksi. Itse me
emme siihen pääse, mutta
Jumala, joka on täydellinen
rakkaus, on meidät siihen
kutsunut. Ajattelin, että kirkkoherranvaali
kiinnostaisi saman verran, sillä harvoin kirkkoherraa pääsee
valitsemaan. Tiistai 7.5.2013
. Jumala
on tarkoittanut ihmisen elämään yhteydessä häneen,
elämän antajaan. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että ne kaikki
ovat enemmänkin seurausta
jostain suuremmasta, joka
jää usein piiloon.
Kristinuskon ydin on
yksinkertainen: Jumala on
tullut ihmiseksi, jotta me
pääsisimme todelliseen elämään ja kirkkauteen. (Room.8:15-17)
Tuomas Meurman
teol.yo.
Kangasalan seurakunta
o.s. 6.4.2013
Rakkaudella muistaen
ja ikävöiden
Äiti ja Isä
Jani, Carita, Venla ja Pinja
Sarianne ja Niko
Mummu ja Eero
Antti-vaari
Muut sukulaiset ja ystävät
Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän.
Yhtäkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä,
korvaamaton,
kaipuu suuri sanaton.
Rakkaamme
Erkki Timo
LAHTINEN
* 22.7.1940 Kuhmalahti
. Kituniemi
* 14.3.1982
. Sydän-Hämeen Lehti
sana
23
Voimaksi viikolle
Rakkaamme
Mika Tapani
HELIN
ent. Kolmen henkilön välisestä henkilövaalista tulee väistämättä vertailutilanne, jossa joutuu paljastamaan persoonansa.
Vaali on henkilökohtainen ja
syväluotaava, Lehtola kuvaa.
Prosessi on myös pitkä vaalisaarnoineen, -paneeleineen ja
-haastatteluineen. 9.4.2013 Turku
Emme pyytäneet
sinulle päiviä lisää,
vaan hiljaa kutsuimme
Taivaan Isää.
Syliisi ota, kotiisi kanna
hellästi peittele, levätä anna.
Kaipauksella muistaen
Ritva perheineen
Esko perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu
Kuhmalahdella 4.5.2013
läheisten läsnäollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Siunaus toimitettu läheisten
läsnä ollessa. Mutta ilmeisesti
se laskee äänestysaktiivisuutta,
että ennakkoäänestys tapahtuu ainoastaan kirkkoherranvirastossa, Henri Lehtola pohtii.
Nyt edessä on eräänlainen
arkeen laskeutuminen.
. Haluanko herätä uuteen elämään,
uuteen kirkkauteen, joka ei
ole tästä maailmasta, mutta joka siitä huolimatta on
meille luontaisinta. Tilaisuus oli hyvin valmisteltu ja kysymykset
olivat hyviä. Ja tämä kutsu on
joka päivä uusi niin etsijöille
kuin jo matkalla oleville. Henri Lehtola kirjoitti myös vaaliblogia
nettisivuilleen.
. Syksyllä eläkkeelle
jäävän Kari Kauhasen seuraajaksi valittiin 358 äänellä
Hattulan kappalainen, teologi
Markku Antola.
. Me
kaikki voimme herätä uuteen
kevääseen kun käännämme
katseemme kohti Kristusta,
Jumalan rakkauden aurinkoa.
Jeesus kysyy meiltä tänään,
lähdemmekö mukaan. Keskellä
talvea puut ja kasvit näyttävät
ikään kuin kuolleilta. En tekisi mitään eri tavalla,
jos vaaliprosessi olisi nyt edessä. En voi olla pettynyt, vaikken tullutkaan valituksi. Talven aikana mustavalkoinen
maailma on kietonut kaiken
elämän horrokseen. Silloin
myös löydämme oman arvokkaan itsemme ja todelli-
sen elämän.
Siksi meille sanotaankin
tänään:
?Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi
teidät jälleen pelon valtaan.
Olette saaneet Hengen, joka
antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme:
"Abba! Isä!" Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olem-
me Jumalan lapsia. Silloin
ero syntyy siitä, miten asettaa
sanansa ja ottaa yleisönsä.
Äänestysprosentti 6,5
Kaikkien kolmen ehdokkaan
vaalisaarnat keräsivät vajaat
300 kuulijaa. Mutta kyllä vaali
vääjäämättä on suunnannut
ajatuksia toiseen seurakuntaan.
Vaalin aikaan Lehtola on
saanut vakuutella lukemattomia kertoja, että viihtyy
työssään Kangasalan seurakunnassa ja kotikylässään
Luopioisissa.
. Mutta
jos olemme lapsia, olemme
myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen
kanssa; jos kerran kärsimme
yhdessä Kristuksen kanssa,
pääsemme myös osallisiksi
samasta kirkkaudesta kuin
hän.. Ne kyllä seisovat paikallaan ja liikkuvat tuulen mukana, mutta
jokin elämän virta niistä
näyttää uupuvan.
Mutta kun lumet sulavat
ja kevään ensiaurinko suuntaa säteensä niihin, jostain
tyhjästä nousee uusi verso,
kuollut herää eloon, uusi
elämä alkaa.
Kun ihmisiltä nykyään kysytään sitä, mikä on kristinuskon keskeisin sanoma, vastauksena kuulee usein jotain
lähimmäisenrakkaudesta,
hyväksymisestä, rakkaudesta ja armosta. Ihmisten kodeissa
ja jopa kirkollisissa toimituksissa on kyselty kirkkoherran
vaalista, Henri Lehtola sanoo.. Ainoa mihin en ole täysin
tyytyväinen, on vaalipaneelisuoritukseni. Hän
jäi Sääksmäen
kirkkoherran
vaalissa
toiseksi.
minut asetettiin toiselle vaalisijalle, Kangasalan kappalainen
sanoo.
Kirkkoherran valitsevat seurakuntalaiset. Lämmin kiitos
osanotosta suuressa
surussamme.
Rakkaamme
Maiju
KÄENNIEMI
Kirkkauteen kutsutut
. Kirkkoherranvaali on
kiinnostanut minun osaltani
enemmän Kangasalla kuin Valkeakoskella. Painilainen
* 22.4.1924 Kivennapa
. Mutta teemat olivat sillä tavalla yleisiä ja helppoja, että ne eivät tehneet ehdokkaiden välille eroa. Seurakuntavaaleissa äänestäjiä oli pari tuhatta. 13.4.2013 Pälkäne
Kaipauksella muistaen
Veli
Kummilapset perheineen
Sukulaiset ja ystävät
Lämmössä armon auringon
jo linnut visertää,
vaan sitten suvi aina on,
kun matka taakse jää.
Siunattu läheisten saattamana 4.5.2013.
Kiitokset kaikille Maijun hoitoon osallistuneille.
Lämpimät kiitoksemme osanotosta.
Rakkaamme, Pappa
Tuomo Juhani
MÄENPÄÄ
syntynyt 21.12.1938 Akaassa
Nukkui pois kevätauringossa
23.4.2013 Pälkäneellä
Lämmöllä muistaen ja kaivaten
Heli
Teijo ja Tarja; Satu ja Janne
Sisarukset perheineen
Sukulaiset ja ystävät
Aamuna kauniin keväisen
hiljeni sydän kultainen.
Jäi ahkera työsi muistoksi meille
hyvän sydämen ohjeet elämän teille.
Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman
ja levon rauhaisan.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme
siunataan Pälkäneen siunauskappelissa 18.5.2013 klo 13,
jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalossa.
Sääksmäen kirkkoherranvaali:
Kangasalan kappalainen Henri Lehtola jäi kakkoseksi
Nyt on edessä arkeen laskeutuminen
Luopioislainen Henri Lehtola
keräsi sunnuntaisessa Sääksmäen kirkkoherran vaalissa
242 ääntä
9-23
. Lounas . Pälkäneen laturetkipäivänä
suorituksia kirjanneiden kes-
ken suoritettiin toinen arvonta:
Väinö Simola, Olavi Köppä,
Rauni Tiililä, Silja Tukiainen,
Karin Uotila, Jouko Koivisto. Tervetuloa tutustumaan!
Huveja
Lautakunnat
Ensimmäisellä pistolla tuli heti saalista. Pe 10.5. Missä. Liikuntatoimi. 9-21
. Pälkäneen hiihtoviikoilla suorituksia
kirjanneiden kesken arvottiin
palkintoja, jotka menivät seuraaville hiihtäjille: Marja-Leena
Kärkkäinen, Outi Korkeila,
Päivi Kosonen, Hanna Heino,
Maria Lehto, Markku Ranta,
Rauno Haapanen, Annikki Tikka. Pian paikalle pienten
kalojen perässä saapuvat myös
isommat vonkaleet.
Pälkäneen kunta. EräU
Ke 8.5.
Karaoke
LAHJA- JA
KUKKAPUODISSA
La 11.5.
Harri ja kitara
. 9-02
8
. Hyvää suomalaista
cover musiikkia -02:n
Äitienpäivälounas su 12.5.
(Muistathan pöytävaraukset)
Opistopalsta
Valkeakoski-opisto tiedottaa:
Tanssikauden 2013 avajaiset!!!
klo 21 alk.
Sekalaisia
ALUEELLE!
LI
A
A
IV
T
S
E
F
T
U
P
LI
A
VOIT
aina 8.6.2013
uant
perjantaina 7.6. Sisustus . www.ravintolaliekki.fi
Avoinna:
Ma-to 9-18
Pe-La 9-23
Su 10-18
Tapahtumailtoina -02:n asti!
Arvonta suoritetaan 16.5.2013 ja
voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
03 4511 I www.iskelmäparatiisi.fi
Sekalaisia
Koira kouluun?
Katso 22.5.
alkavat kurssit:
www.vuorilammenkoirakoulu.?
tai soita
p. Koko perheen
lastenkonsertti
Lounarin
takapihalla,
esiintymässä
Mikko Alatalo
Vehkapuntarin
osakaskunnan
vuosikokous pidetään Rujalan mökillä, os. Ei paljon, mutta tuli
kuitenkin.
Kalastuskausi
pantiin alulle
Kalastuskautta käynnisteltiin
viime viikonloppuna Kaivannossa pidetyllä kuorestustapahtumalla. Turo´s Hevi Gee
ennakkoon 15?, ovelta
o
18?
La 8.6.
. Palkinnot noudettavissa
kunnanviraston neuvonnasta.
Sisäliikuntatilojen käyttövuorot kaudelle 2013-2014 ovat
haettavana toukokuun loppuun
mennessä. Mitä. 10-18
ISO VALIKOIMA
UPEITA
ÄITIENPÄIVÄ-
RUUSUJA
KEKKILÄN PUUTARHAMULTA (50 L)
5 SÄKKIÄ
17,95
5,00
KAIKKI
SIEMENET 10 PSS
AVOINNA JOKA PÄIVÄ 9-17
Tervetuloa!
. Hoitokunta klo 18. 03-5365400 . Hakemuskaavake
tulostettavissa liikuntatoimen
verkkosivulta.
Teatteri-ilmaisun koulun
oppilaaksi haluaville 6- 18
-vuotiaille lapsille ja nuorille pidetään tutustumistunnit Valkeakoski-opiston
kellarisalissa, Kauppilankatu 2, tiistaina 14.5. Su 12.5. klo 9 alkaen viikonloppuisin Järj. Kalastus alkaa
Kaivannosta -tapahtuman
pääosan esittäjät, kuoreet, eivät olleet aivan vielä valmiita
osallistumaan kekkereihin,
vaan uteliaat saivat enimmäkseen turhaan tähyillä lampuillaan virtaavaan veteen. Kokouksessa käsitellään sääntöjen
määräämät vuosikokousasiat. A-oikeudet
Keskitie 14, LUOPIOINEN p. Perusturva. ja la
Osallistu lippuarvontaan
osoitteessa www.shl.fi
ke klo 13-21, la ja su klo 10-18.
Sisäänpääsy 75 min. Pälkäneelle pääsee oppilaaksi
6-12 -vuotiaat lapset.
Tutustumistunnilla
on
mahdollisuus
hakeutua
teatteri-ilmaisun koulun
oppilaaksi täyttämällä ilmoittautumislomakkeen
paikan päällä. Sydän-Hämeen Lehti
24
Kuka. Milloin?
Sähköposti toimitus@shl.fi . 9-02
. Nuorisobändi
Kosketushäiriö
. Kahvila . Jussi Hakulinen Distortion
. 24
Tiistai 7.5.2013
tulossa ja menossa
. Siuronsalmentie 203, pe 24.5.2013 klo
19. 0400 644763
Kokouksia
Pakkalanjärven
suojeluyhdistys ry:n
vuosikokous la 18.5.2013
klo 14.00 Rantalassa (os.
Iltarannantie 54, Sahalahti)
Tervetuloa!
Hallitus
7.-8.6.2013
Pe 7.6.
. Äideille yllätyslahja.
Avoinna: ma, ti, to, pe klo 6-21
Uusi kahvila on avattu. klo
18 ja tiistaina 13.8. La 11.5. (03) 364 0501
www.kangasalanuimahalli.?
Äitienpäivänä klo 10-18. klo
18.00.
Pälkäneen
tutustumistunti pidetään torstaina
15.8.2013 klo 18.00 Pälkäneen yhteiskoulun, Koulutie 13, teatteritiloissa. klo 20-02
NeljänSuora
Eräjärventie 946
35220 Eräjärvi
Pepe Enroth yhtyeineen
Oriveden Opiston LATTARIBÄNDI
www.ronninlava.com
Liput 16 ?
Kahvio auki to 9.5. välisen ajan.
Hoitokunta
SaiSiko olla
palStallinen paikalliSta?. Kokouksen pöytäkirja nähtävänä Kuhmalahden kirjastolla 27.5.-27.6. puhelin (03) 539 9800.
Äidille 12.5.!
Lahjakortti Kuohuun
Allasosasto on avoinna helatorstaina ja Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. Huoli
pois: konkarit arvioivat, että
haaveilla on käyttöä jo lähipäivinä. Ke 8.5. ennen sulkemista.
. To 9.5. Ilmoittautuminen onnistuu myös
netissä www.valkeakoski.
fi/opetus_ja_koulutus/
teatteri-ilmaisun_koulu/.
Lisätietoja saat koulun vastuuopettajalta Annina Ärölältä 0403357016
Sekalaisia
Lauantaina 11.5
Epaalan koululla klo 18.
Kirvuntie ja Iharintie Kangasalan rajalle saakka. yhtiöt / Reino Virtanen
juntie 2
6 Pyykkärintie + Kostian etelärantaa
Ryhmä Toija
Sammontie + Tehdastie + Kyttäläntie, tienvarret kukin oman
Alueen asukkaat / Eeva Rimminen,
7
tonttinsa kohdalta
Heli Liesilä
Pälkäneen Yhteiskoulun oma alue + Koulutie + Myllärintie +
Peltisepänkuja + Kehätie + Pälkäneentie Aapiskukolle saakka.
8
Pälkäneen yhteiskoulun tiimi/
Kehätien parkkipaikka, urheilukentän polku koulun siivouspäivänä
Onkkaalan VPK: n Nuorisojaosto /
9 Vanhan Uimalan alue keskiviikkona 15.5.
Heikki Virpinen
10 Paloaseman ja Vilpolan alue
Onkkaalan VPK/ Pasi Munne
Kostian koulun oma alue + Onkkaalantie koulun kohdalla, torin
11 koulun puoleinen reuna, Keskustie + Nuijantalon kuntoradan
Kostian koulu / Sari Halonen
parkkialue, hoidetaan viikolla
12 Haanloukkaan edusta
4 H /Heidi Kiiltomäki
Pakanrantaseudun asukkaat / Kari
13 Pakanrannan uimaranta-alue + viereinen veneranta
Sillantaka
14 Kostianvirran yleiset venerannat ja niiden parkkialueet
Kostian Veneseura / Pirjo Nurmi
Haanloukkaan kenttä, sen päässä oleva nurmikenttä + kuusiaita Pälkäneen Lukko/ yleisurheilujaosto,
15 ja Haanloukkaan viereisten teiden reunat Urheilukenttä siistiLiisa Tyllinen
tään to 21.5.
Jääkiekkojaosto / Ismo Auraneva
Kylänranta Pälkäneveden puolella + Alikyläntie rannasta Pälkä- Partiolippukunta Kostian Kahlaajat/
16
neentiehen + Kankilantie, siivouspäivä ma 13.5.
partionjohtajat / Merja Vihinen
Eläkeliiton Sydän-Hämeen yhdistys /
18 Nuijalta lähtevä kuntorata, toukokuun puolessa välissä
Eino Anttila
Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyh19 Rauniokirkon alue, väki kutsutaan erikseen
distys ry / Asko Valkama, Rauni Tiililä
Eläkeläisten kuntosaliryhmät / Petri
20 Santaharjun kuntosalin ympäristö ma 20.5.
Ketola
Taustialan 2 asuinalueen yhteiset alueet ja kuntoradan laavut21
Alueen asukkaat / Kari Hast
Kok. omat työkalut
mukaan ? kahvitarjoilu sekä koululla että tien varsilla
talkooville.
Järvialueen ympäristön hoito. Talkootarjoilua.
Kukkolanraitti kylän kohdalla, Kukkolan lavan alue.
Kok. aluejätepisteessä, talkootarjoilu Petri ja Noora Bergillä
Pohjalahdentie Kangasalan rajalta Tyryn risteykseen.
Kok. / Hellevi Salonen
Jouko Heinonen
Taulukkoon on koottu suunnitelma vastuualueista yhteyshenkilöineen. Muista sitoa säkit.
Säkkien keräily tapahtuu keskustassa Onkkaalantien
varresta seuraavana päivänä 15.5.
Vie risut ym. Laitikkalassa tempaistaan jo viikkoa aiemmin
maanantaina 6.5..
Pääasia on, että ympäristö
siistiytyy. Haravointijätettä kuljetetaan erikseen
myös 14.5.
Sivukylillä jätesäkit ym. VPK:n piha. Alueita siistitään muinakin
päivinä . näkötorni
lavuo
Torialue ja Seurakuntatalon edusta, tienvarret Kankilantien ris- Soroptimistiklubi, Rauni Tiililä. klo 17 palokopilla, jossa myös talkootarjoilu
Kesätorialue ,Hiitolinnan pysäkki, aluejätepiste. jäteohjeistus tulee kylän
järjestelyvastaavalta.
Ympäristöpäivän yhteyshenkilö: Pälkäne- Seura / Vesa
Mellavuo puh. Mitä. Talkoiden
tavallisin alkamisaika on kello
18. Lisäväki on aina tervetullutta, erityisesti sitä kaivataan keskustan alueella.
Olisi hienoa, jos torilla ilmoittautuisi lisäapua myös haravointiroskien kuljettamiseen.
Kyläläiset ja vpk
Toimintaohjeita
ja tavoite
Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys. Onkkaalan torilta klo 15.30?18
tai siitä erikseen sopien muunakin päivänä. puhelin (03) 539 9800.
Ympäristötalkoot: Pälkäneläiset haravan varressa tiistaina
Ympäristöpäivän siivousalueet 14.5.2013
Pälkäneen keskustaajaman alue
Alueen kuvausta
Toimintaryhmä
Vanhan hautausmaan puisto ja itäpuoli Onkkaalantiestä vastaa- Pälkäneen Lionsklub / Matti Vaitti1
valta kohdalta
nen
Pälkäneen res.järjestöt, Vesa Mel2 Syrjänharjun muistomerkki . Näille
lavoille voi itsekin toimittaa
maatuvaa lehti- ja puutarhajätettä . Tervetuloa kaikki
kokemaan yhdessä tekemisen
ja ulkoilun iloa sekä toimimaan
viihtyisän ympäristön puolesta. Kokoa useampi säkki samaan kasaan. Pälkäneen keskustaajaman alueella toimintaa
ohjaa Vesa Mellavuo, mutta
kohteilla ja kylillä töistä sovitaan yhdyshenkilöiden kanssa.
Minimitavoitteena on saada
kerätyksi siivousalueilta pois
roskat ja muut luontoon kuulumattomat esineet ja jätteet.
Toimintaryhmän harkinnan ja
kapasiteetin mukaan tehdään
myös haravointia ja raivausta.
Pälkäneen Seudun Ympäristöyhdistys / Martti Sivonen
Kylätmk + KVpk / Outi Viitanen
Kylätoimikunta / Jukka Niemi
Vuolijoen vpk / Jussi Hartman
Kyläläiset / Matti Simola
Haravointijäte
siirtolavoille
Talkootarjoilukin
toimii
Siirtolavat pyritään saamaan
Nuijantalon parkkialueelle,
Pakanrantaan, Kostian muistomerkin lähelle ja vanhan hautausmaan portin viereen. lavalla myös talkootarjoilu
Onkkaalantie Onkitien risteyksestä Kangasalan rajalle. Lahdentie, Valkeakoskentie, Kantokyläntie Harhalan kylän
alueella, kok. Haravointijätteen voit tuoda myös siirtolavoille
(Nuija, Pakanranta, Kostian muistomerkki, vanha
hautausmaa). Missä. puujäte haketettavaksi (ei kiviä ja nauloja)
Woodlasiin, Yrittäjäntie 5, (Kankaanmaan teollisuusalueella). Milloin?
Sähköposti toimitus@shl.fi . Kampanja vetoaa myös omakotiasukkaisiin,
asuntoyhtiöihin ja liikelaitoksiin, niin että omat pihat ja
alueet siistitään. koulu / Jarmo Aho
Epaalan koulu. laittakaa tieto kulkemaan!. leikkipuistossa klo 17.30, kahvitarjoilu Eerolantie 7
22 Taustialantie, erikoisesti urheilukentän ympäristö
Kirsti Lindfors
23 Paavolan asuinalueen tienvarret ainakin tonttien kohdalta
Alueen asukkaat
24 Kuhatie
Alueen asukkaat / Reijo Ingman
25 Kostianvirran matonpesupaikka
Paula Härkönen
Harhala /
Iltasmäki
Laitikkala
Epaala
Kirpu
Pohjalahti
Luikala
Salmentaka
Sappee
Kukkolan
Vähäjärvi
Siivouskohteiden kuvausta, talkootarjoilu
Harhalan koulun . Nämä talkoot
sopivat hyvin myös koko perheelle. klo 18.
Tienvarsisiivoukset omaan tahtiin
Epaalan koulun alue, ?Epaalan lenkki?
Kok. Maan3
teyksestä torille
puolustusnaiset Sirpa Mellavuo
4 Onkkaalantie Kostiansillalta Tommolantien risteykseen
SPR/ A Verkkosaari
Onkkaalantie Tommolantien risteyksestä Kantokyläntien riste5 ykseen Kangaspolku, Kangaspolku 2, Kangasharju, Kangashar- Alueen as. Tyhjiä
säkkejä voi noutaa myös Rautia Pälkäneestä kunnan
teknisen osaston laskuun järjestelyvastaavan kuittauksella.
Täydet roskasäkit kootaan Pälkäneen keskustaajaman
alueella Onkkaalantien tai valtatie 12 varteen. 26
Tiistai 7.5.2013
tulossa ja menossa
. Iltasmäen VPK:n talolla klo 17
Seurojentalon pihaharavointi ma 6.5. Tulos näkyy heti!
Ohjeita ympäristöpäivään
Tarjoilutarvikkeet ja tyhjiä jätesäkkejä voi noutaa
kampanjapäivänä 14.5. Tienvarren
risukkoraivausta. Talkootarjoilu Työväentalolla
Salmentaan urheilukentän alue, Paloaseman alue, tanssilavan pihan haravointi, hoidetaan pitkin toukokuuta
Sappeentie Luopiosten rajalta Sahalahden rajalle,
Sappeessa klo 18 alkaen koulun tontin haravointia, puskien raivausta ja rankojen pätkimistä . ei siis sekajätettä!
Älä laita haravointijätettä
säkkeihin.
Ympäristöpäivänä haravoidut maatuvat jätteet pyritään keskustan alueella keräämään pois jo samana iltana.
Risut ja oksat voi viedä haketettavaksi Woodlansiin Kankaanmaan teollisuusalueelle
(Purkupoikia vastapäätä).
Pälkäneen torilla saa noutaa
kahvittelutarvikkeita tiistaina
kello 15.30?18. 040 722 1629. Pälkäneen
keskustaajamassa talkookahveja tarjoilee Onkkaalan VPK:n
naisjaosto kello 18 lähtien.
Huonolla
säällä
Jos huono sää estää talkoilun,
ryhmät sopivat uuden ajankohdan . Mukavaa on sekin,
että myös koulut ovat viikolla
omina päivinään mukana kampanjassa.
Uusia talkoolaisia ja
kuljetusapua haussa
Muut kylät
Kylä
Rauno Koskisen
alulle laittamista
ympäristö
talkoista on tullut
keväinen perinne
Pälkäneellä.
Toimintaryhmä /
järjestelyvastaava
Kylätmk.+ Ivpk+Harhalan koulu /
Ari Reinikainen.
Laitikkalan Maa- ja Kotits + Laitikk. Urheilukentän alue. lavalla klo 18 . Myttäälän kartanolla klo
Mälkilä
17.Talkootarjoilu Myttäälän kartanon väentuvassa
Kukkola
Koko Pälkäne siistiksi
Perinteiset ympäristöpäivän
talkoot järjestetään pääosin
ensi tiistaina 14.5.. OnUusi-Mälkilä kitien aluejätepisteen siistiminen.
Talkootarjoilu Jukka Niemen pihamaalla
Vuolijoentie valaistulta matkalta, Vpk:n talon pihasiivousVuolijoki
Talkootarjoilu Vuolijoen Vpk:n talossa
Myttäälä?
Tienvarsien siistiminen Kok. Kyläläiset / Olli
Hylli
Pälkäneen Hengitysyhdistys ja
Kirvun kyläläiset / Petri Berg
Kyläyhdistys ja Pohjalahden Pvy.
Kirsi Urkko
Kyläyhdistys / Tauno Saario
Näihin talkoisiin kutsutaan
kaikkia pälkäneläisiä, myös
kesäasukkaita. Sydän-Hämeen Lehti
Kuka. Kok
Konserttiohjelmasta
löytyvät muun muassa Norah
Jonesin esittämä Don´t know
why, Michael Jacksonin Man
in the mirror, Snow Patrolin
Chasing cars ja Dionne Warwickin tutuksi tekemä I say a
little prayer.
Kohta kaksi vuotta yhdessä
laulanut Hyvät Naiset ja Herrat -yhtye on esiintynyt muun
muassa joulunavauksissa, pikkujouluissa, syntymäpäivillä ja
jumalanpalveluksessa. Oppia a
cappella -lauluun haettiin reilu
vuosi sitten Sulasolin yhtyelaulukoulutuksesta Vantaalta. Toiveena on, että
kyläläiset toisivat ylimääräisiä kasvejaan purkitettuina
ja nimettyinä. kello 18.
Mihi myö männää?
Mihi myö männää
. Luopioisten
Säästöpankkisäätiö myönsi
yhtyeelle apurahaa, jolla hankitaan nuotistoa ja teetetään
sovituksia tulevaa ohjelmistoa
varten.
Yhtyeessä laulavat Pauliina
Jaakkola (sopraano), Minna
Liljedahl (mezzosopraano),
Noora Rosberg (altto), Arto
Kylmän kevään jälkeen odotamme innokkaasti vihreyden
valtaavan metsät, pihat ja puutarhat. Tiistai 7.5.2013
. Noina kohtalon vuosina
sadat tuhannet lapset viettivät
lapsuusaikansa evakkotaipaleella.
Evakkotien kulkeminen lapsen näkökulmasta oli erilainen
kuin aikuisen. Pensaat ja puut on ehkä
jo leikattu ja siistitty ja pihan
siivoustyöt ovat käynnissä.
Istutukset vaativat huomiota:
Mitä pitää perusparantaa ja
mitä uutta kaunista halutaan
istutusten täydennykseksi.
Aitoon Martat järjestävät
myös tänä keväänä perennojen vaihtopäivän. Tuomme
runsaasti hyviä, monivuotisia
pensaiden ja kukkien taimia.
Tuomme myös hyötykasveja.
Tulossa saattaa olla tomaatintaimien lisäksi myös kurkku-
jen ja kurpitsoiden taimia riippuen siitä, ehtivätkö riittävän
isoiksi.
Perennojen vaihtopäivä toimii entiseen tapaan siten, että
kasveja ei hinnoitella. heinäkuuta. ?Mihi myö
männää . Kasvista
voi halutessaan jättää muutaman kolikon tai viedä kotiin
maksutta. lapsen evakkotaival?
-näyttelyn avajaisia vietetään
Äijälässä (Liuksialankuja 33)
17.5. Sydän-Hämeen Lehti
27
tulossa ja menossa
Karjalainen Kulttuurikeskus:
Äijälässä avataan kesän ajaksi
evakkonäyttely
Kangasala
Karjalaisessa Kulttuurikeskus
Äijälässä avaa perjantaina 17.5.
näyttely, jossa evakkotaivalta
katsotaan lapsen silmin.
Viime sotamme koskettivat
kaikkiaan yli puolta miljoonaa
lasta. Siellä opettajina oli muun
muassa Rajattomat -yhtyeen
laulajia.
Hyvät Naiset ja Herrat
-yhtye on saanut tunnustusta
kevään aikana. lapsen evakkotaival
Äijälässä 17.5. Kirjoja on
etenkin viime vuosina julkaistu useita, elokuvakin on ollut
ainakin Ruotsiin muutoista.
Kuitenkin vaikkapa lasten
evakkoaikojen esineitä, leikkikaluja ja arjen tarve-esineitä
näkee erittäin harvoin missään.
Onko niitä enää missään?
Äijälän näyttely kuuluu osana valtakunnalliseen ?Evakkovaellus Kangasalla 2013. Lipputuotto
lahjoitetaan lyhentämättömänä Uusi Lastensairaala 2017
-hankkeen hyväksi.
Yhtye löytyy myös netistä
(www.hnh.fi) ja facebookista.
Aitoon Martat järjestävät perennapäivän lauantaina 18.5.. -tapahtumaan, joka järjestetään
14. Myös lasten käyttämiä esineitä ja muuta tähän liittyvää
on nähtävillä.
On oikeastaan hämmästyttävää, kuinka vähän varsinaisen
aikuisen evakkosukupolven
lapsien aihepiiri on ollut näyttelyjen kohteena. Evakkolasten
mielestä ei himmene koskaan
muisto evakkoäitien uhrautuvasta työstä lastensa hyväksi.
Äijälän näyttelyssä on esillä
tauluja, tekstejä, kuvia ja kirjoja. alkaen.
Marttojen
perennapäivä
lähestyy
aitoo
Hyvät naiset ja herrat: Ari Järvinen, Petri Tuomioja, Arto Karppinen, Noora Rosberg, Minna Liljedahl ja Pauliina Jaakkola
A cappella: Hyväntekeväisyyskonsertissa tuttuja kappaleita ilman säestystä
Hyvät Naiset ja Herrat esiintyy
äitienpäivänä elokuvateatterissa
Pälkäne
Hyvät Naiset ja Herrat -yhtye
esiintyy äitienpäivänä Pälkäneen elokuvateatterissa. Näin ne saavat
hyvän kodin.
Aitoon Marttojen hyvät
kahvit ja pullat odottavat aamukahvittelijoita pienestä
maksusta.
Tapahtumapäivä on 18.5.
kello 9 eteenpäin Aitoon keskustassa.
Karppinen (tenori), Petri
Tuomioja (baritoni) ja Ari
Järvinen (basso).
Noin tunnin kestävään äitienpäiväkonserttiin saa lippuja ennakkoon Pälkäneen
R-kioskista. Yhteiskoululla sunnuntaina 12.5.
kello 15 alkavassa konsertissa
kuullaan tuttua englanninkielistä viihdemusiikkia, joka
lauletaan a cappella eli ilman
säestystä
Pälkäneellä tanssin perusopetus on vasta alkanut, joten
täällä ei voi olla muuta kuin
lastentanssi- ja eskaribalettiryhmiä. Erilaisten tanssien
ja tanssijoiden suloinen värikimara sopii mainiosti iloisen
kevättunnelman herättäjäksi
paitsi tanssijoille myös suurel-
le yleisölle.
Luottamus tanssin vetovoimaan olikin hyvin oikeutettua,
sillä Nuijan sali täyttyi niin ääriään myöten, että viimeisiä tulijoita varten piti kantaa lisäistuimia tuolirivien sivustoille.
Pienten
tanssi-into jatkuu
Nuijalla nähtiin paitsi pienten
pälkäneläistanssijoiden esittämät hurmaavat haukkuvat
dalmatialaispennut ja pyykkärit sekä eskaribalettilaisten
esitykset Taitaa tulla kesä ja
Puukenkätanssi, myös pitemmälle ehtineiden balettia, nykytanssia ja steppiä.
Lisäksi ohjelmaan kuului perusopetuksen viidesluokkalaisen Camilla Ajon soolotanssi,
joka perustui hänen itse laatimaansa koreografiaan.
Ohjelma koostui pääosin
eri-ikäisten lasten esityksistä,
mutta esiintymisvuoron saivat
aikuisetkin naiset, jotka eivät
ole tanssin perusopetuksessa
mutta opiston tanssiryhmä
kuitenkin. Täällä tullaan harjoituksiin
potkukelkalla ja polkupyörällä.
Lapset tosiaan haluavat mukaan, into on kova ja se ilahduttaa meitä kovasti, hän kertoi.
. mäkijuoksu
Sappee
Sappee UpHill Run juostaan
18.5. Halme
peen rinteiden alapäästä ja
juoksi 20 parhaan joukkoon
päättyy raskaan nousun päätRanskassa järjestetyssä 100
teeksi Sappeenvuoren korkilometrin EM-kilpailussa.
keimpaan kohtaan päähissin
Janne Klasila jäi Halmeesta
yläpäähän.
reilut kymmenen minuuttia,
Suuria voittajia ovat ne jotja sijoitus oli 30 parhaan
ka pystyvät juoksemaan koko
joukossa. Kuva: Tero Halme.
matkan.
Tanssi: Valkeakoski-opiston tanssimatinea Nuijantalolla kertoi pikkutanssijoiden nykyisyydestä ja tulevaisuudesta
Tanssikimara dalmatialaispennuista Don Quijoteen
Tanssin perusopetuksen keväthuipennus eli Tanssimatinea
on tuttu käsite Valkeakoskiopiston pitkäaikaisille opiskelijoille, mutta pälkäneläisille se
on uutta . He esiintyivät dalmatiankoiratanssin, joka
SHL Ulla Siren
päättyi riemukkaaseen haukuntaan.. jo viidennen kerran.
Sappeen mäkiä ja teitä on
ollut koluamassa aiempina
vuosina kovia nimiä, muun
muassa maajoukkueissakin
esiintyneet Simo Wannas ,
Mårten Boström, Laura Markovaara sekä ultrajuoksijat
Tomi Halme ja Janne Klasila. Noususummaa matkoilla on noin
Ultrajuoksijoilla Janne Klasilalla
300 ja 500 metriä.
(32) ja Tomi Halmeella (24) on
Kilpailun lähtö tapahtuu
lauantaina 18.5. Heidän vauhdikas
Keittiörockinsa laittoi arkiaskareet hellan ja jääkaapin välillä
uuteen järjestykseen.
Tanssin perusopetuksen
ryhmät jatkuvat ensi lukuvuotena Pälkäneellä. puhelimeen (03) 539 9800
Ylämäkijuoksun epävirallinen SM-kisa: Maitohapot jylläävät, kun juoksijat kipuavat ylös Sappeenvuoren rinteitä
Sappeella järjestetään jo 5. sähköpostiin toimitus@shl.fi . Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi . kello 17 Sap- kokemusta Sappeenvuortakin
rankemmilta reiteiltä. ja samalla he näyttävät suuntaa, mihin
päin pienet opiskelijat ovat menossa, tanssin perusopetuksen
vastuuopettaja Sinikka Saarela perusteli.
Hän toivoi tanssimatineasta
pysyvää perinnettä myös Pälkäneelle. Nykyisistä eskaribalettilaisista tulee tanssin
ensiluokkalaisia, ja heidän ohjelmaansa tulee uutena steppi.
Sinikka Saarelan mukaan
lastentanssi ja eskaribaletti ovat
alkaneet Pälkäneellä hyvin.
. Vuosi vuodelta tanssijoiden ikäryhmien määrä kasvaa,
joten tulevaisuuden tanssimatineat järjestetään ehkä pelkästään pälkäneläisin voimin,
Sinikka Saarela uskoi.
Lastentanssiryhmän nuorimmat ovat 3-4 -vuotiaita. Siksi halusin tuoda
tänne mukaan pitemmälle
ehtineitä oppilaita . jopa niin uutta,
että tämän kevään matineaan
tarvittiin esiintymään valkeakoskelaisia ryhmiä.
. 28
Tiistai 7.5.2013
urheilu
.
Ainakin Halme, Klasila ja
Markovaara ovat ilmoittautuneet myös tämänvuotiseen
koitokseen, joten kyyti kärjessä tulee olemaan kovaa.
Halme ja Klasila osoittivat
kovaa kuntoa viikko sitten
juostussa sadan kilometrin
EM-kilpailussa Ranskassa
Belvesissä.
Halme juoksi raskaalla reitillä 20:n joukkoon omalla
ennätyksellään 7.23 ja Klasila
30:n joukkoon lähelle ennätystään ajalla 7.35.
Markovaara osoitti erittäin
kovaa kuntoa voittamalla 4.5.
Helsinki City Run puolimaratonin yli viiden minuutin erolla seuraavaan ajalla 1.15.25.
Aitoon Niemi
kovassa kunnossa
Myös Pälkäneen ja Aitoon
kovimman ravurin Aki Niemen odotetaan osallistuvan
mäkijuoksuun viime vuosien
tapaan.
Niemi osoitti hiljattain jo
Maitohapot jylläävät reisissä, kun 45-vuotiaiden naisten sarjan viime vuonna voittanut Kaja Papunen sekä tuplamatkan kiertäneet Leo Poikolainen ja Eerika Lipsanen
kiipeävät Sappeen rinnettä.
kovaa kuntoaan voittamalla
Kaukkalan ympärijuoksun
ylivoimaisesti.
Sappeen ylämäkikilpailun
reitti on erittäin raskas ja hurjimmat juoksevat sen kahteen
kertaan tuplamatkalla.
Normaalimatkan pituus on
noin viisi kilometriä ja tuplamatkan 9,5 kilometriä