vuosikerta | Numero 35 | Irtonumero 3 . 29
Kostia-kolikko kiersi
kolme vuotta maailmaa
Kymmenen maan ja 35 000 kilometrin jälkeen kolikko palasi lyöntipaikalleen.
s. Uutena Pohjolan etuasiakkaana
saat siirtyvän autovakuutuksenvuodeksi puoleen hintaan. 10
? Lukijalta: Uimalan
mellastus seis...s. alv. 5
Otetaan
pystykorvan
pentu
Ilari hurskainen
s. 6 ja 26. Vakuutukset myöntää Pohjola Vakuutus Oy
Keskitä nyt vakuutukset OP-Pohjola-ryhmään. 13
On
aika
etsiä
sadetakki
s. Lue lisää: www.op.fi/auto
? Kyliltä: Maalaistaksilla on aikaa
s. | www.shl.fi
Keskiviikko 7.8.2013
Pälkäneen lukio
kutistuu
80 opiskelijan
kokoiseksi
s. 4?5
Sydän-Hämeen Lehti
Pälkäne & Kangasala | 85. 6
Kunnon
kyltti
Rautajärven
kuntosalille
s. sis
Siksi ei ole kohtuutonta, että
pienet maalaisseurakunnat perivät
Pälkäneellä
7.8.2013
200 euroa ei
ole kohtuuton
vuokra kylän
komeimmasta,
keskeisimmästä
ja juhlavimmasta
tilasta.
jotain vastinetta lisäpalvelustaan.
ltalehden nettisivuille kertyi
nopeasti lähes sata kommenttia, kun se siteerasi Aamulehden uutista, jossa kerrottiin
Kangasalan seurakunnan uudesta
maksusta. Ne kuolivat pois pääosin
1960-luvun lopulla.
Mitä sitten pitäisi tehdä
vaikkapa Luopioisten muutaman vielä sitkeästi yrittävän
Sydän-Hämeen Lehti
Pälkäneen ja Kangasalan
paikallislehti.
Ilmestyy keskiviikkoisin.
Sähköpostiosoitteet:
toimitus@shl.fi
ilmoitukset@shl.fi
tilaukset@shl.fi
Kotisivu: www.shl.fi
Puhelin: 03 539 9800
Tilaukset ja osoitteen
muutokset: 03 539 9800
Postiosoite:
PL 16, 36601 PÄLKÄNE
Käyntiosoite:
Onkkaalantie 58
Avoinna: ma?ke klo 9?16
(to?pe sop. Postia
paperilla kulkee aikaisempaa
kovasti paljon vähemmän.
Apteekkarit pitävät kiinni oikeuksistaan kaupittaa
lääkkeet joko itse tai ainakin
omaan piikkiin. Niinpä
valtatien varrella näkyi vähän päästä kyltti Mansikkaa
X km.
Matkustimme kerran veljeni Erkin kanssa Pohjois-Savoon kyseistä väylää myöten.
Myhinpään opasteen kohdalla hän tokaisi: ?Tuossa voisi
lukea Pontikkaa 10 km.?
shl Jussi-Pekka Lämsä
ILMOITUSHINNAT
etusivu...............1,54 ?/pmm
takasivu.............1,18 ?/pmm
ennen tekstiä..1,07 ?/pmm
tekstissä............1,07 ?/pmm
tekstin jälk........1,07 ?/pmm
kuolinilm..........1,12 ?/pmm
värilisä................0,29 ?/pmm
Pienin ilmoituskoko
1 x 30 mm
Hintoihin lisätään
alv. Kesä on niin vilkasta, että
maalaispappien, kanttoreiden ja
suntioiden on vaikea lomailla silloin. Omana nyrkkisääntönäni olen tarjoillut yksinkertaista mallia. Jäsenetujen arvo nousee esiin, kun kiristyvän talouden kanssa painiskelevat
seurakunnat joutuvat hinnoittelemaan palvelunsa kuten kaikki
muutkin nykypäivänä.
mapaikkojensa marketeista
tai isommista keskuksista.
Täydennykset tehdään kylän
kaupasta, jos sellainen sattuu
vielä elossa sinnittelemään.
Pitkä matka on kuljettu
1950- luvulta, jolloin muutaman sadan ihmisen keskittymässä saattoi olla monta
kauppaa, mukana sen aikaisia erikoisliikkeitä. Ei
välttämättä kaivata pajatsoa
seinälle tai yksikätistä rosvoa
nurkkaan pojottamaan.
Itella taitaa maksaa melko
nihkeästi yrittäjälle. Kuljettiin
jalan tai hevosella, joten yli
kymmenen kilometrin matka koettiin liian pitkäksi, kun
tavaraa sai lähempääkin.
Koululaiset veivät aamulla
lappusia kauppaan ja hakivat
iltapäivällä valmiiksi pakatut
nyytit, jotta äiti sai tehdä ruokaa tai leipoa ja isä kessutella.
Puoti toimi useasti yhdessä maalaistalon huoneessa.
Valikoimat olivat pieniä tai
sitten kyse oli vaikkapa kalastustarvikkeita myyvästä
yrittäjästä, joka itse pyyteli
veden viljaa välitettäväksi
kaupunkien ravintoloihin.
Osuusliikkeillä saattoi olla
kylällä sivumyymälänä täysin
varustettu sekatavarakauppa,
josta ostettiin keskimäärin
kerran vuodessa jopa yksi
leikkuupuimuri tai henkilöauto, jokunen traktori, muita koneita ja monta mopoa.
Myymälänhoitaja lähti monesti itse kalustoa Helsingistä hakemaan. Maalaisseurakunnat järjestävät häitä ja muita tilaisuuksia
isojen kaupunkiseurakuntien puolesta. 2
Keskiviikko 7.8.2013
Pääkirjoitus
Perustettu 14.9.1929
Päätoimittaja Tommi Liljedahl . Eduskuntatalon
mielenosoitukseen odotellaan yli tuhatta henkeä,
paikalle ilmaantuu lopulta
kourallinen. Pari kertaa
vuodessa ylittyy satasen raja
kertaostoksessa, muuten se
on räpeltämistä.
Kaupan keskusjärjestöt
peräänkuuluttavat kaikenmoisten palvelujen ja eri
toimintojen ymppäämistä
samaan pisteeseen. Sydän-Hämeen Lehti
Krista Kaitasuo
044 7557 214
krista.kaitasuo@shl.fi
Yritysasiakkaat:
Anssi Kukkonen
044 3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
Kirjoittaja
on Aitoon
pitkä
aikainen
vapaaajanasukas
ja Helsingin
poliisi
laitoksen
operaatio
päällikkö.
kyläkaupan kohdalla?
Itse olen näiden peukuttajien kastia ja väärä mies
neuvomaan, vaikka silloin
tällöin Aitoossa kyläkaupalla käynkin. mukaan)
Päätoimittaja:
Tommi Liljedahl
050 3010 291
tommi.liljedahl@shl.fi
Toimittajat:
Jani Oksanen
044 7557 213
jani.oksanen@shl.fi
Kyläkaupat
Facebookissa on helppo
ottaa kantaa minkä hyvänsä
asian puolesta kliksauttamalla hiirellä tai painamalla
sormella peukku pystyyn.
Samoin on yksinkertaista
kannattaa jotakin aatetta tai
kansanliikettä. 24 %
TILAUSHINNAT (kotimaa)
Kestotilaus 12 kk......78,50 ?
Kestotilaus 6 kk........44,50 ?
Kestotilaus 3 kk........23,00 ?
Hinnat sisältävät 10 % alv.
Lehden vastuu ilmoituksen
virheestä, väärästä julkaisu
päivästä tai poisjäännistä
on kaikissa tapauksissa
enintään ilmoituksen hinta.
Välitämme ilmoituksia
maamme kaikkiin sanoma
lehtiin niiden omilla
ilmoitushinnoilla.
Levikki:
5 405 kpl (LT 2012)
Lukijamäärä:
21 000 (TNS Atlas 12/2010)
Toimitusjohtaja:
Olli Sirén, 050 5169 145
olli.siren@shl.fi
Alma Manu Oy, 2013. Tavaraa
ei joko ole tarpeeksi tai sitten
se on vanhaa.
Luopioisten kylistä Aitoo
on elinvoimaisin johtuen
oppilaitoksista, Honkalasta,
aktiivisesta VPK:sta sekä
muutamasta vielä jäljellä
olevasta yrityksestä ja vireistä maanviljelijöistä. ?Jos hääpari ei kuulu
Kangasalan seurakuntaan, joutuu
hän pulittamaan kirkolle 200 euroa vuokraa kirkon käytöstä. Harvat kylille jääneet pääsevät omilla
henkilöautoillaan taikka pirssikyydillä asioimaan kirkolla
vähintään kerran viikossa.
Kesäasukit ostavat yleensä
kaiken tarpeellisen joko ase-
. Kumpikin
lomitti nuoruudessaan muutamana kesänä myymälänhoitajia kiertäen pieniä kyliä.
Veli-Heikki oli 1960-luvun
loppupuolella jonkun viikon
Rautalammin Myhinpäässä,
jossa tehtailtiin ahkerasti
pontikkaa. Taikka ilmoittautua mukaan tapahtumaan,
vaikka ei kuunaan semmoiseen aikoisi osallistua.
Poliisin työssä on saatu karvaita kokemuksia
varmuudella osallistuu -ilmoituksista sosiaalisessa
mediassa. Hyvä
ajatus. Hyvä
sijainti houkuttelee kantaasukkaita jäämään sekä uusia
muuttamaan.
Toivottavasti kauppoja
myös tulevina vuosina on
kaksi. Samalla
hinnalla tilaisuuden eteen tekevät
töitä ainakin kanttori, suntio ja pappi, joka valmistelee juhlaa ja sen puhetta tuntikausia.
Seurakunta tarjoaa monia palveluita jäsenilleen maksutta. tommi.liljedahl@shl.fi
Palveluilla on hintansa
I
sot kaupunkiseurakunnat hiljenevät kesällä, mutta maalaisseurakunnissa riittää vilinää.
Kylien tunnelmalliset seurat ja lauluillat vetävät myös kaupunkilaisia,
jotka kokevat kesäpaikkakuntansa
seurakunnan läheisemmäksi kuin
kotiseurakuntansa.
Maaseudun idylliset kirkot ovat
suosittuja juhlapaikkoja. Kilpailu korpirojukokkien välillä oli sen
verran kovaa, että pullon sai
tehtaanmyymälästä hyvin
halvalla.
Ysitie Jyväskylän ja Kuopion välillä kulkee läheltä Jyväskylän suurajoista tuttuja
Myhin mykkyröitä. Kirkonkylille
ei tullut järkevää asiaa, kun
kaiken sai läheltä heti tai tilattuna.
Keskusliikkeet tapasivat
perustaa ensin jakamon, josta usein kehittyi sivumyymälä. Rahat tulee
jättää sinne, missä kulloinkin
oleskelee.
Matkaa kesäasunnoltamme on teitä myöten täsmälleen saman verran kirkonkylälle ja Aitooseen. Monet kesäasukkaat ja muualle muuttaneet
haluavat juhlistaa suuria päiviään
maalla. Sama on kohtalo leipä-
Tuottaja:
Päivi Martikainen
044 7557 215
paivi.martikainen@shl.fi
hyllyn tuoretuotteilla sekä
lihajalosteilla.
Mikäli kauppias ei osaa
ennustaa oikein kulutusta,
moitetta tulee aina. Mutta veikkaukset
ja lotot sekä muut rahapelit pelaillaan tätä nykyä yhä
useammin kotikoneelta. Oman
seurakunnan jäsenten ei tarvitse
maksaa.?
Harrasta uskovaistakin ahdasmielisemmät vapaa-ajattelijat kohahtivat pikku-uutisesta, koska he
kuvittelivat, että seurakunta haluaa
rahastaa kirkkoon kuulumattomia.
Kirkkoon kuulumattomat tukeutuvat mielellään kirkkoon juhlissa.
I
He nauttivat kirkollisista vapaapäivistä ja pitävät oikeutenaan turvautua kirkkoon myös häissä ja muissa
suurissa juhlissa.
200 euroa ei ole kohtuuton
vuokra kylän komeimmasta, keskeisimmästä, perinteikkäimmästä
ja juhlavimmasta tilasta. Kalamerkeistä ei juuri kassaan täytettä tule.
Kahvia on helppo keitellä,
mutta mitäpä tehdään munkeille, jos kahvistelijoita ei
sinä päivänä tulekaan riittävästi. 1970-luvulla mansikanviljely alkoi
keskittyä Suonenjoelle ja
muihin lähikuntiin. Vakioasukkaat tukkeutuvat keskustaajamiin tai
muuttavat kaupunkeihin palveluiden lähelle. Vii-
konlopuksi en kanna evästä
kunnan alueen ulkopuolelta.
Molemmat edesmenneet
veljeni olivat saaneet kaupallisen koulutuksen ja tekivät
töitä sillä saralla. Voin siis
oppieni mukaisesti käydä
hyvällä omallatunnolla kaupoilla joko kirkolla tai kylällä.
Lopetin muutama vuosi
sitten lomillani viikoittaiset
käynnit muualla kuin Pälkäneellä todettuani saavani kaiken tarpeellisen läheltä. Näin on käynyt
muutaman kerran viimeisen
parin vuoden aikana.
Kyläkaupat kuolevat vähitellen pois yksi toisensa
perästä.
Hiljattain tutkittiin, kuinka tarpeellisena kansalaiset
näkevät kylillä olevat puodit.
Liikuttavan yksimieliset vastaukset osoittivat kauppojen
olevan pienten taajamien
elinehto.
Kysymyspatterin asiakkuutta luotaava osio puolestaan paljasti, ettei vastaajista
suurin osa ole milloinkaan
ostanut puheena olevista
liikkeistä mitään. Tai ehkä
jäätelön ja muutaman tölkin
olutta kerran kesässä.
Kaikki tietävät, mikä mättää
H: 60 ?
Reitti Kangasala, Sahalahti,
Kuhmalahti, Pohja, Rautajärvi,
Luopioinen, Aitoo, Pälkäne.
Golden Cap
siiderit 4x33 cl tlk
4,7 %
(5,60/l) sis. Aspilan tilan perunaa, vihanneksia ym.
. pantin
Nordic Forum 2 pv
7,99
29.-30.8. 16
muulloinkin sopimuksen mukaan
p. Kahvion
mm. 03-5381 014 myymälä, 5381 024 Kataja
VAPAA PÄÄSY!
perjantai-ilta
. lusikkamunkit
ja valkosuklaakakut
odottavat Sinua!
jatkoilta. . 03-5370028, 0400 727 493
RAUTAJÄRVENTIE 5
36910 RAUTAJÄRVI, P. 0400-350285 ja 050-5956326
Paljon erilaista tavaraa: sähkötarvikkeita, purettuja ovia ja ikkunoita, kodinkoneita, valaisimia, Arabiaa, astioita, antiikkia, mattoja,
kirjoja, vaatteita, ym.
TERVETULOA!
ul
uk
uu
m
m
ik
uu
He
lm
ik
uu
M
aa
lis
ku
u
Hu
ht
ik
uu
To
uk
ok
uu
Ke
sä
ku
u
He
in
äk
uu
Ta
Jo
sk
uu
ar
ra
ka
ku
u
M
Lo
sk
uu
Sy
y
El
ok
uu
0
Suljemme talven ajaksi!
Nyt viimeinen tilaisuus hankkia korkealaatuisia ja ainutlaatuisia kalusteita, tule katsomaan ja valitsemaan omasi!
Alennus jopa 40-70 %,
pois talven alta.
Tarmo kauppa
palvelee
Valio OLO
Ruoansulatusjogurtti
4x125 g HYLA
(3,78/kg)
Polyrottinkikalusteet ulos ja (täysin
uutta) vesihyasinttikalusteet sisälle!
Myös graniitti-marmori
tuotteet, betoni/puu/graniittilaatat ja liuskekivet.
Eldorado Penne
rigate ja fusilli
täysjyväpasta 500 g
(1,98/kg)
1,89
0,99
HK Sininen Lenkki
580 g
(3,43/kg)
Grandiosa Classic
Pizza 585 g
(8,39/kg)
1,99
TALLINNA
4,91
Päivämatka 24.8. H: 139 ?
Martin Markkinat 3 pv
7.-9.11. 040 596 5728
www.tarmolahikauppias.fi
Voimassa 1.8.-1.9.2013. Heikkilän ja Mouhijärven Herkkujuustolan juustoja
250
250
247
Juttujen
määrä 248
Sydän-Hämeen
Lehdessä
2012?2013
242
238
232
229
220
350
200
Palvelemme 1.8.-25.8.: Ma, ke-to 10-17, Ti suljettu,
Pe 10-19.30, La 10-15, Su 12-18
190
300
150
292
250
100
248
238
220
Sanomalehti on SuoSituin
printtimedia 15-vuotiaiden
keSkuudeSSa.
200
50
242
250
247
229
232
190
ar
ra
ka
ku
u
M
sk
uu
Lo
Sy
y
El
ok
uu
150
0
100
paikallista juttua
vuodessa
282
262
ul
uk
uu
m
m
ik
uu
He
lm
ik
uu
M
aa
lis
ku
u
Hu
ht
ik
uu
To
uk
ok
uu
Ke
sä
ku
u
He
in
äk
uu
kg
15
850
MINETTI
jäätelöt!
90
Ta
GRILLILAPAPIHVIT
kg
YLIKYPSÄ
RASVATON
KINKKU
sk
uu
75
Jo
12
840
YLIKYPSÄ
TUPPIKINKKU
AVOINNA PÄIVITTÄIN
KLO 10-19
Meiltä uutuutena,
suussasulavan
herkulliset
Sydän-Hämeen Lehti
(lähde: PISA 2009 jatkotutkimus / Jyväskylän yliopisto 2012)
50
LOPPUUNMYYNTI JA
KIRPPUTORI
SÄHKÖ-PAULIT OY:N HALLISSA
ÄMMÄTSÄNTIE 458
avoinna lauantaisin
elo-syyskuussa klo 11 . H: 129 ?
14.-15.9. 050 5979 659
JOKA PÄIVÄ klo 11?19 elokuun loppuun
Seuraa tarjouksia kotisivuilla ja Facebookissa!
350
kg
KeltainenTalo.fi
300
/KeltainenTalo
292
282
3000
262
. Tiistaisin
kahvio klo 21 asti
ASTIOITA, TEKSTIILEJÄ, KYNTTILÖITÄ YM.
IHANAA KOTIIN VÄHINTÄÄN
KATAJAN LIHA
Unnaanmäentie 2, LAITIKKALA
P. 040-584 7155
Säännöllinen Sanomalehden
lukeminen tukee oppimiSta.
(lähde: PISA 2009 jatkotutkimus / Jyväskylän yliopisto 2012)
3,73
Eldorado
Talouspaperi
valkoinen 2-krs 4 rll
(0,54/kpl)
Vaasan Koulunäkki
Täysjyväruis 400 g
(6,55/kg)
2,62
2,15
POHJAN KYLÄKAUPPA
RAUTAJÄRVEN KYLÄKAUPPA
Avoinna kesä-elokuussa ma-to 9-18, pe 9-20
la 9-18, su 11-16
Avoinna kesä-elokuussa ma-to 9-19, pe 9-20,
la 9-16, su 12-16
RAUTAJÄRVENTIE 14
36840 POHJA, P. Omasta leivintuvasta lämpöiset leivät ja pullat
. Sydän-Hämeen Lehti
Keskiviikko 7.8.2013
VUOKRASOPIMUKSEMME ON IRTISANOTTU
Ilmoita lapsesi Partioon!
Aloituskokoontuminen Partiokololla.
Keskiviikkona 14.8. , 10-18 ja lauantaina 10-14.
Seuraavan kerran avataan toukokuussa 2014.
Bussi mukana Tallinnassa!
Tilausliikenne/Matkatoimisto
TUOVINEN
Puh: (03) 342 0433
www.v-htuovinen.com
O´boy Kaakaojuomajauhe 450 g
(8,29/kg)
Katso: www.owasdesign.fi
asiakaspalvelu@owasdesign.fi
Teollisuustie 3
36760 Luopioinen (Rego-halli)
Puh. Joka
motoristikahvio
klo 23 asti
TERVETULOA HERKKUOSTOKSILLE!
A-lk:n GRILLIMAKKARA
kg
SISUSTUSKAUPPA | KAHVILA
Vanhankirkontie 6 PÄLKÄNE P. klo 18:00
Vanhemmat mukaan!
Tervetuloa!
Partiolippukunta Kostian Kahlaajat ry.
Muutto
Maaseutumyymälä Kesänmaku
vaihtuva
. H: 180 ?
Reitti Kangasala-Pälkäne
Auki torstaina ja perjantaina 15.8.-16.8. Jatkuvasti
näyttely
herkut
Muista ajoneuvoa
ohittaessasi, että trailerin sisällä hevonen on käytännössä
irti, korkeintaan vain ohuen
riimunarun varassa ja puomien
välissä. Yrityksien keskinäinen
yhteistyö ja toistensa tukeminen on uskoakseni se voimavara, millä yritykset katsovat tulevaisuuteen, Mattila mainitsi.
Myös yhteistyö kunnan
kanssa toimii. Jos
hän pyytää sinua pysähtymään
nostamalla käden pystyyn, pysähdy. Ratsukon taakse ei ole syytä jäädä turhaan odottelemaan.
myös ratsukoiden on liikuttava tieliikennelain mukaisesti
ja ratsastajan tai ohjastajan on
tunnettava liikennesäännöt.
. Myös pyyntikaluston desinfioinnista tulee
huolehtia, jos kalustoa siirretään järveltä toiselle.
Isot ravut liikkuvat vielä laiskasti
Pirkanmaan rapusaaliit ovat
jääneet ravustuskauden ensimmäisillä viikoilla odotettua
pienemmiksi.
Rapu ei käy mertaan odotetulla tavalla, koska veden lämpötila ja muut olosuhteet ovat
niin otolliset, ettei saksiniek-
kojen tarvitse etsiä aktiivisesti
ruokaa.
Isoja rapuja on ollut liikkeellä vähän. Kylään on saatu jo enneskunnan kehitysjohtaja Tuula- tään toimivien yritysten rin-
Rautajärven kuntosali sai valomainoksen seinäänsä. Perusohjeena on se, että
hevosella siirrytään aina käyntiin, kun kohdataan toinen
tienkäyttäjä. Autoilijat usein unohtavat, että vaikka hevosella
olisi ratsastaja selässään, se
käyttäytyy pelästyessään yhtä
arvaamattomasti kuin hirvi.
Kuinka moni autoilija haluaa
hirven konepellilleen. 4
Keskiviikko 7.8.2013
uutiset
. Näiden yrittäjien ennakkoluulottomuus rohkaissee myös
muita yrittäjiä ja yrittäjiksi haValinta Vuoden Kyläksi näkyy
Rautajärven raitilla.
luavia. Takaa voi olla tulossa lisää ratsukoita tai eläin voi olla
säikähtänyt.
. Kyläkaavan eteenpäin viemisessä kyläläiset ovat olleet
innostuneesti mukana. Puhelimitse (03) 539 9800
Rautajärven markkinat:
Kehitysjohtaja Tuula-Maria
Mattila kiitteli kyläläisiä
Yhteistyö vie
eteenpäin
Rautajärvi
Maria Mattila kiitteli rautajärveläisiä aktiivisuudesta ja
Rautajärven markkinoilla lau- tuloksellisesta yhteistyöstä.
antaina puhunut Pälkäneen
. Sami Yrjölä asentamassa maalaamaansa Rautajärvi Gymin kylttiä. Kylään
on valmistunut uusia vuokraasuntoja ja valmisteilla oleva
kyläkaava tuo tilavia tontteja
aivan keskelle kylää.
. On myös mahdollista, että vuonna 2010 syntyneiden rapujen vuosiluokka on
heikko, ja se heikentää osaltaan
tämän vuoden saalista.
Mertoja kannattaa siirrellä
eri syvyyksille ja eri paikkoihin, jos saalista ei tule totutusta
paikasta. Ravustajat ovat kertoneet, että alkukaudesta saalista
on tullut tavallista syvemmältä,. Liikenteessä hevosta kohtaan pitää
tuntea samanlaista kunnioitusta kuin hirveäkin kohtaan,
ratsastaja Heini Puomila muistuttaa.
Kohdatessasi moottoriajoneuvolla ratsukon, hiljennä
vauhtia ja ohita hevonen rauhallisesti. Tällöin kuljetaan tien
Ratsukot
vasenta reunaa niin, että hevotienkäyttäjinä
nen on pientareen puolella ja
Muiden tienkäyttäjien tapaan taluttaja tien puolella.
Hevosella on rajallinen näkökenttä, mutta sillä on erittäin
hyvä kuulo, joten todennäköisesti se on kuullut lähestyvän
ajoneuvon, opastaa Liikenneturvan aluepäällikkö Tuula
Taskinen, ratsastaja itsekin.
Maastossa ja maanteillä
liikkuvat hevoset ovat yleensä
tottuneet liikenteeseen, mutta
hevonen voi vauhkoontua esimerkiksi äänekkäästi pärisevistä mopoista tai moottoripyöristä. Myös auton äänimerkki
voi säikäyttää hevosen, joten
älä soita torvea.
Hevonen
voi vauhkoontua äänekkäästä
ohittajasta.
. Jos tiellä liikutaan ratsain, on hevosen paikka
yleensä tien oikeassa reunassa.
Kevyen liikenteen väylälle ratsastaja saa mennä silloin, kun
se on erillisellä liikennemerkillä ilmoitettu sallituksi, Taskinen kertaa.
Jos hevosta talutetaan, ovat
taluttaja ja hevonen jalankulkijoita. Jätä siis hyvä turvaväli
eteen ja vältä aiheuttamasta äkkiliikkeen kuten -jarrutuksen
kaltaista tarvetta hevosta kuljettavalle.
kovapohjaisilta ja kivisiltä alueilta noin 4?5 metrin syvyydestä.
Syötit kannattaa vaihtaa
vähintään parin, kolmen päivän välein. Myös talutettavaan hevoseen on suhtauduttava varoen
ja ohitus tulee suorittaa vauhtia
hiljentäen?, Taskinen muistuttaa.
Ratsukoiden ohella voi
hevosen kohdata tien päällä
vastaan myös hevoskuljetusautoissa. Syöttikalat pitää
pakastaa, jos ne on pyydetty
muualta kuin ravustusjärveltä.
Pirkanmaan reittivesien kaikki
täpläravut kantavat rapuruttoa
ja niiden siirtäminen vesistöstä toiseen ilman viranomaisen
lupaa on kielletty. Käytä vastakkaista
kaistaa, jos sillä ei ole liikennettä. Kuva: Terttu Salmela.
nalle uutta elinkeinoelämää
Pälkäneen Itäkeskukseen.
Kyläläisten, kesäasukkaiden
ja matkailijoiden iloksi on
perustettu kauppa, kahvila ja
kampaamo.
. Hevosta
ohitettaessa on syytä hiljentää
vauhtia ja jättää riittävästi väliä
eläimen ja auton väliin, Liikenneturva painottaa. Kun kuntoa voi lisäksi kohottaa jääkiekkoa ja pesäpalloa
pelaten ja hiihtoladulla sujutel-
len, niin voidaankin miettiä, tuleeko Rautajärvestä seuraavaksi Vuoden Kovakuntoisin kylä.
Omalla kylällä harrastetaan liikunnan lisäksi vanhoja
mopoja, teatteria ja taidetta.
Kylän henki tuntuukin olevan
Mattilan mielestä se, että kun
joku saa idean, sitä kokeillaan
yhdessä tuumasta toimeen
-ajatuksella.
Kehitysjohtaja näkee, että
uusienkin asukkaiden on
tulevaisuudessa helpompi
muuttaa Rautajärvelle. He ovat
voineet vaikuttaa muun muassa tonttien sijoitteluun.
Liikenneturvallisuus: Hevosta ohitettaessa on syytä hiljentää vauhtia ja jättää riittävästi väliä
Varotaanhan hirviäkin, miksei hevosia
Pälkäneen ja Kangasalan teillä
liikkuu paljon hevosia ratsastajan tai ohjastajan kera. Syynä voi olla se, että
järvivedet lämpenivät alkukesästä varhain, ja ravut ovat
kömpineet kivenkoloihin vaihtamaan kuorta toistamiseen.
Tilanteen odotetaan muuttuvan parin viikon kuluessa.
Tällöin kuorenvaihto on todennäköisesti ohi, sää alkaa
viilentyä ja ravut alkavat liikkua
paremmin. Ota katsekontakti ratsastajaan ennen ohitusta ja varmista, että välimatka ohitettavaan
ratsukkoon säilyy ohituksen
jälkeenkin.
Seuraa myös ratsastajan tai
ohjastajan käsimerkkejä. Hyvin koulutettu ja rauhallinenkin eläin
on pohjimmiltaan saaliseläin,
joka ottaa jalat alleen säikähtäessään.
. Sen hedelmänä
kylälle on saatu oma kuntosali,
joka on ahkerassa käytössä.
. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi . sähköpostilla: toimitus@shl.fi
Tällaiseksi tämä meidän
työ on muuttunut: tehdään
valuasvaltilla paikkauksia pahimpiin paikkoihin. 82 ekaluokkalaista lähtee maanantaina koulutielle Pälkäneellä. Hirvisaarta yhdisti Rautajärveen se,
että myös hänen kotipitäjänsä
Asikkalan Kalkkinen on valittu
aikanaan Vuoden kyläksi.
. Pälkäneen yhteiskoulussa oppia saa 172
oppilasta.
Neljässä Kangasalan
järvessä sinilevää
Kangasala. Keskiviikko 7.8.2013
. Sydän-Hämeen Lehti
5
Koulutielle: Pälkäneellä maanantaina
ja Kangasalla tiistaina
Koulut alkavat
ensi viikolla
.
Pälkäneen koululaiset aloittavat uuden lukuvuoden
maanantaina.
Kangasalla kesäloma on
päivän pidempi, ja pulpetteihin palataan vasta tiistaina.
Maanantain koulupäivän sekä lauantaina 1.9.
järjestettävän urheilu- ja
taksvärkkipäivän ansiosta
pälkäneläiskoululaiset ovat
syyslomalla koko viikon lokakuun puolivälissä. Lukuvuosi päättyy
kaikkialla Suomessa lauantaina 31. ja kevätlukukausi alkaa tiistaina 7.1.
sekä Pälkäneellä että Kangasalla. Ei paikka
kovin monta vuotta kestä, sillä seassa on vähän kiveä, mies Ari Kyyrä (vasemmalla) paikkasi NCC:n asvalttiporukan kanssa Onkkaalantien pahimpia reikiä
torstaina.
tietää.
Vs. Kouluvuosi on kuitenkin nykyisin samanpituinen, koska
työelämään tutustuminen
hoidetaan lomalla.
Pälkäne. 0600 1 0600
(3,98 e/min + pvm). Kangasalla syysloma on vain
kolmen päivän mittainen.
Syyslukukausi päättyy
Elina Ahlqvist (vasemmalla) kansanedustaja James Hirvisaaren puheilla.
Vuoden kylä: Kansanedustaja James Hirvisaari tuntee tunnustuksen arvon
Titteli hyötykäyttöön
Perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaari
jalkautui lauantaina markkinaväen jututettavaksi Rautahovin
pihalle pystytetylle puolueen
paikallisosaston kojulle. Ei tosin puolueen
johtajaan, vaan nokkamiehen
paikalliseen nimikaimaan.
Elina Ahlqvistin kanssa riitti
lauantaina 21.12. koulunjohtajana jatkaa Timo Viitanen ja
Rautajärven koululla Ilkka
Mäkelä.
shl Maija Nieminen-Pessi
Keskustan raitille uudet paikat
Pälkäne
Kauan odotetut asvalttikoneet
ilmestyivät torstaina Pälkäneen
keskustan reikiintyneelle raitille. toukokuuta.
Anna Tapion koululaiset aloittavat muiden pälkäneläisoppilaiden tapaan
uuden lukuvuoden maanantaina. Pälkäneen lukiolaisten kokonaismäärä putoaa 80:een.
Viime keväänä opiskelijoita
oli vielä 91. Myös
pienet lapset ja eläimet on
syytä pitää pois vedestä,
jossa on sinilevää.
Rasvakattila kärysi
Kangasala. koulukuraattorina
tulevan toimii lukuvuoden
Anna-Maria Niskanen, ja
uutena koulupsykologina
on aloittanut Hanna Keskinen.
Lukion oppilasmäärä
on edelleen laskussa. Palo ei ehtinyt
kuumeni hellalla ja syttyi levitä rakenteisiin, eikä
palamaan Vatialassa Seu- aiheuttanut henkilö- tai
nalankujalla torstaina aa- omaisuusvahinkoja.
Sää
Torstaina
+24
Sahalahti
+24
Kangasala
Perjantaina
Kuhmalahti
+25
+25
Pälkäne
Luopioinen
+18
Sahalahti
+18
Kangasala
Lauantaina
Kuhmalahti
+19
+18
Pälkäne
Luopioinen
+21
Sahalahti
+20
Kangasala
Sunnuntaina
Kuhmalahti
+20
+20
Pälkäne
Luopioinen
+21
Sahalahti
+20
Kangasala
+20
+20
Pälkäne
Selkeää
Puolipilvistä
Vesikuuroja
Pilvistä
Ukkosta
Lumisadetta
Kuhmalahti
Luopioinen
Palveleva meteorologi puh. Kirkkojärvellä havaittiin viime viikolla
runsaasti sinilevää Vesijärvellä, Ukki-järvellä ja Roineella vähän.
Runsaan leväesiintymän
aikaan uimista tulisi välttää.
Sinilevämyrkyt eivät häviä
vedestä keittämällä, joten
leväistä vettä ei tule käyttää
löyly- tai pesuvetenä. Uusista koululaisista 50 aloittaa
koulunsa Kostian koulussa.
Koulujen opettajakunnassa ei ole tapahtunut
joitain sijaisuusjärjestelyitä lukuun ottamatta suuria
muutoksia. Laitikkalan
koulun vt. Titteliä kannattaa hyödyntää kuntamarkkinoinnissa, hän
neuvoi paikallisia aktiiveja ja
päättäjiä.
Ekaluokkalaisia 82,
lukiolaisia enää 80
keskusteltavaa tiehankkeista ja
valtion liikennepolitiikasta.
. Uuden päällysteen sijaan
asvalttimiehet levittelivät ties
monennetko paikat vanhojen
paikkojen viereen ja päälle.
. Rasvakattila
mupäivällä. Tämä on vain ensiapua.
Eiköhän tähän ensi vuonna
saada uusi päällyste, Ari Kyyrä
toivoo.
NCC:n asvalttimies muistuttaa kuitenkin, että ne ovat
isommat herrat, jotka päättävät
asvalttiurakoista.
. Olen ollut suunnittelemassa tietä Hirvisaaren kotipitäjään, Ahlqvist paljasti yhteisen
kiinnostuksen kohteen.
Kansanedustaja kertoi huvittuneena törmänneensä heti
Rautajärvelle tultuaan Timo
Soiniin . Yksityiskoulun
lukuvuosi on tavanomaista
peruskoulua pidempi
ja mekkaloida vielä enemmänkin.
Myy
Miksi sille uimalalle ei tehdä
mitään, kun asukkaat koko
ajan valittaa ja siitä on häiriötä. Sulkekaa se
Muurahaiset tekevät kelon tyvestä selvää. Sydän-Hämeen Lehti
sähköposti: toimitus@shl.fi . vaikeutuisi ja nuoret
voisivat jatkaa iltojensa viettoa
häiritsemättä muita.
Mymmeli
Vaarallinen kelo
Hirvontien risteyksessä
Vaan jospa ne perämoottoreista pöllityt bensat poltetaankin
mopoissa?
pukki kaalimaalle
Myttäälän periltä erkanevan
Puusta on mainittu vastuuLäheisellä vesipisteellä on
Hirvontien risteyksessä seisoo henkilöille useammankin ker- kesäaikaan runsaasti kävijöivanha kelo, jonka muurahaiset ran, jotta toimittaisiin ennen tä, samoin Hirvontiellä paljon
ovat rei´ittäneet vaaralliseksi. Pitääkö jotain tapahtua
ennen kuin touhu rauhoittuu?
vaikka verkko-ovilla.
Ja järjestäkää nuorille paikka,
koska niidenkin on kuitenkin
jossakin mellastettava. Tästä olisi
hyötyä niin veneilijöille kuin
nuorillekin: venevarkaiden
#työ. Näin
mekin olemme aina kuvitelleet.
Tänä kesänä halusimme tutustua Pälkäneeseen, eikä vähiten Kostianvirran taistelun
300-vuotisjuhlien ja niiden
ympärille rakennettujen tapahtumien myötä.
Heinäkuun lopulla olikin
tarjolla toinen toistaan kiinnostavampia tapahtumia. Ei pitäisi olla kovin vaikeaa
päästä siitä eroon. Joten
ei muuta kun perhe kyytiin ja
veneen keula kohden Pälkänettä. puhelin: (03) 539 9800
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Lukijan kuva
Elokuu, mut kesä jatkuu!
Pepen kuva on Kaivannon
Keitaan rannasta.
Kesä ei ole loppu
Uimalan mellastus
karkottaa veneilijät
Veneily on loistava tapa tutustua moniin paikkakuntiin ja
niiden kesätarjontaan. osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne . Siellä
voi kokoontua kaikki. Kuva: Martti Holttinen
Kun kunnan venepaikoilla,
joenrannassa jossa asutusta ei
ole aivan vieressä, tuntuu tänä
kesänä käyneen paljon bensavarkaita (taitaa niille muukin omaisuus kelvanneen),. Niin
mekin olemme nuorina mellastaneet.
Elvi
niin jospa nuoret siirtyisivät
kokoontumaan näille vartioimattomille paikoille. kuin tulee vahinkoja.
liikkujia.
Viimeistä kertaa
Pälkäneellä
Netistä
Tässä puhutaan asiaa! Ehdottaisin oleskelukieltoa sinne klo
23?06 välille.
Nuorisolle kokoontumispaikka
vaikka urheilukentälle. Vielä kun tiesimme, että
Pälkäneellä on varsin viihtyisä
vierasvenesatama, oli matkakohteen valinta helppoa.
Vierasvenesatama itsessään
oli juuri niin mukava kuin
muistimmekin sen olevan,
mutta tilanne muuttui illan
tullen.
Määrätön määrä alaikäistä
nuorisoa kertyi uimalalle iltaa
viettämään.
Se, että nuoriso kokoontuu
viettämään aikaa yhdessä, on
tietenkin mukavaa.
Se mikä puolestaan ei ole
niin mukavaa, on seurata kun
aikuiset kuljettavat näille alaikäisille pussikaupalla alkoholia, jota nautittuaan nuorison
käytös muuttuu uskomattomaksi.
Huutoa, meteliä, mopojen
huudatusta, papattien paukut-
telua ja muuta möykkää riitti
aamuyöhön asti.
Pälkäneen vierasvenesatama
ei olekaan sellainen paikka,
jossa, ainakaan me, haluamme
viettää vapaa-aikaamme.
Näiden tapahtumien seurauksena jäi monet juhlavuoden tapahtumat meiltä näkemättä.
Kuinka on mahdollista, että
kukaan ei puutu tuohon vierailijoita häiritsevään käytökseen?
Kuinka kummassa rannassa
asuvat kestävät jokailtaista meteliä. 6
Keskiviikko 7.8.2013
lukijalta
Pitkään on jo odotettu kuvateosta julkaistavaksi
kun taatusti menekkiä olisi.
Missä viipyy tällainen teos?
Tai edes ne kortit?
Hyvin kotiutunut. Paikalla ei ole
mitään tikkaita ei pelastusrengasta, joten sieltä on melko
mahdoton päästä ylös, jos on
syvässä kohdassa ja kunto huo-
no...
Näitä tapauksia on ollut
muutama joka kesä. Molemmilla on läsnäolo- ja puheoikeus kirkkoneuvostossa.
Lisäksi kirkkoherra on kutsuttu suojeluyhdistyksen hallituksen kokouksiin.
Pyhän Mikaelin kirkkoraunion kunnostusta voi tukea liittymällä Vanhan kirkonsuojeluyhdistyksen jäseneksi tai
antamalla lahjoituksen yhdistyksen tilille 537704-211979.
Yhdistyksen jäsenmaksu on
20 euroa/hlö/vuosi, ainaisjäsenyys on 200 euroa/hlö.
Jari Kemppainen
kirkkoherra
Pelastusvälineitä
Kostianmutkaan
Onko mahdollista saada Pälkäneelle Kostianmutkan venepaikalle minkäänlaista pelastusvälinettä?
Tuli tässä jälleen sellainen
tilanne, että yritettiin pelastaa
vedestä ihmistä, joka painoikin melkoisesti. Nytkään
ei tullut pelastuslaitos paikalle
vaikka soitettiin, mutta poliisi
tuli noin vartin päästä ja saivat
ihmisen pois järvestä. Kunnan toimiva johto ei
ole halunnut laskea miten kustannukset katetaan tai miettiä
Pyykön museosta luopumista,
eikä laskea vaihtoehtoisia malleja toiminnalle.
Vastaus: Neuvottelukunta
laatii liiketoimintasuunnitelman, jonka pohjalta päättäjät
tekevät päätökset.
Mielipide : Kulurakenteen
kasvu ja tilaongelmat on tuotu
päättäjien tietoisuuteen, mutta
mitään ei ole tehty.
Vastaus: Kulurakenne ei ole
kasvanut, valtuusto on hyväksynyt em. Tehtäviin ei kuulu
Pyykkö -museon toiminnan
suunnittelu ja arviointi. Sydän-Hämeen Lehti
7
Virheellisiä väitteitä kulttuuritalosta
Heini Niklas-Salminen kirjoittaa sisältötyöryhmän jäsenen ominaisuudessa Kangasalatalosta (SHL 24.7). Kimmo Pyykön kanssa on tehty
sopimus viiden vuoden museotoiminnasta.
Mielipide: ensimmäisessä kokouksessa painotettiin, etteivät
ryhmäläiset saa viestiä talosta
mitään.
Vastaus: Neuvottelukunnan
tiedotuksesta on sovittu, että
siitä vastaa neuvottelukunnan
puheenjohtaja Erkki Frick yhdessä työryhmien puheenjohtajien Anja Aarnion ja Tuomo
Nisulan kanssa. Jokainen
kansalainen on luonnollisesti vapaa kirjoittamaan, mistä
vaan ja mitä vaan omissa nimissään.
Pekka Lahti
kunnanvaltuutettu (sd),
Kangasala
Miten kirkkokolehdit päätetään
Hämmästynyt kirkossakävijä
kysyy, miksei Vanhankirkon
perinnemessun kolehtia kerätty rauniokirkon hyväksi.
Pääjumalanpalveluksissa kerättävät viralliset kolehdit määrää kirkkohallitus vuosittain,
ja ne kootaan samana päivinä
kaikissa seurakunnissa koko
kirkossa yhteisiin kohteisiin.
Lisäksi kirkkohallitus määrää kolme kolehtia, jotka on
kerättävä tammi?maaliskuussa, kesä?elokuussa ja syys?
marraskuussa.
Näiden lisäksi tuomiokapituli määrää vuodessa neljä kolehtia kerättäväksi hiippakunnan pääjumalanpalveluksissa.
Vuodessa on noin 76 pääjumalanpalvelusta. . kerros 165 m 2
(Kimmo Pyykön taidetta)
Mielipide: Talo on ilman kunnollisia keittiötiloja, talossa
ei voi valmistaa eikä säilyttää
ruokia tai juomia
Vastaus: Talossa on tarjoilukeittiö. Me on kerätty vapaaehtoista maksua, kun on tarjottu soppaa Kuhmalahden
SEO:lla. Valmistuskeittiötä ei ole,
talo ei ole ravintola.
Mielipide: Jokaiseen tilaisuuteen täytyy tuoda pöydät ja
tuolit erikseen
Vastaus: Lämpiötiloja on
riittävästi, ne voidaan kattaa
väliaikatarjoiluihin niin että
niihin mahtuu väljästikin ottaen tilat 300 hengelle. Kuoroissa
on laulajia 104 ja esiintymisiä
vuodessa yli 60.
Kirkkoneuvosto tuntee varsin hyvin Vanhankirkon suojeluyhdistyksen tilanteen.
Kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Asko Valkama
on Vanhankirkon suojeluyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja kirkkovaltuuston
puheenjohtaja on Juhani Järvinen on Vanhankirkon suo-
jeluyhdistyksen hallituksen
jäsen. kerros 120 m2, 2.
kerros 165 m2, (vaihtuva näyttely kotimaisia ja mahdollisesti
kansainvälisiä taiteilijoita, tarvittaessa myös Kangasalatalon
käytössä), 3. Valtuustossa 51 jäsentä. Parannusehdotus tulossa. Mukana
olivat ryhmät: kok, sdp, keskusta, vihreät, sit. Tiloissa oleva ongelma on
mielipiteen kirjoittajan näkemys, joskaan pelkkä ongelmien luetteleminen ei auta, pitää
pystyä löytämään ratkaisuja.
Odottelemme rauhassa vielä
pari viikkoa työryhmän loppuraporttia.
Mielipide: Asiantuntijatyöryhmältä on kielletty Kimmo
Pyykkö -museon toiminnan
suunnittelu ja arviointi
Vastaus : Kunnanhallitus
on asettanut työryhmän ja sen
tehtävät. Kokousruokailut ovat osittain
pystypöydissä, osittain ruokapöydissä. Kun haluan ostaa
vanhoja kortteja Pälkäneestä,
en löydä muuta kuin yhden
sortin kortin Rauniokirkosta.
Tiedän pälkäneläisten jo
vuosikausia lahjoittaneen
vanhoja valokuvia Pälkäneseuralle. Kalustus tilaisuuksien
vaatimusten mukaan. Nykyinen
kunnanhallituksen huone on
35 m2, Kangasala -taloon tuleva kunnanhallituksen huone
60 m2. Varastotiloja
tilapäiselle esiintyjien omaisuuden säilyttämiselle toki on.
Mielipide: Liiketiloja ei tule
Vastaus: Liiketila on 68 m2.
Ideointi sen käytöstä kesken.
Kimmo Pyykkö ei
ole valinnut saati
päättänyt talon
arkkitehtia.
Mielipide: Kimmo Pyykön
museokompleksi on kasvanut
550 neliömetriin
Vastaus: Kimmo Pyykkö
museon 1. Nyt minä vien tuplasti
parkkisakkoa vastaavan summan Evikoskelle, sen verran
tuollainen kohtelu korpeaa
pienyrittäjää, Knaapi sanoo.
Reseptin
uusiminen
hoituu
minuuteissa
Marja Mustalahti Pälkä-
neen terveysasemalta lupasi
(SHL 24.7.), että reseptin
uusiminen hoituu yleensä
muutamassa päivässä. Keskiviikko 7.8.2013
. kangasala,
kd, vasemmisto, ja perussuomalaiset.
Mielipide : Valtuustosalista
tulee nykyistä pienempi, tulevaan kunnanhallituksen huoneeseen ei mahdu kerrallaan
kuin osa kokouksen normaalista kokoonpanosta
Vastaus : Valtuustosali/
ryhmätyötila 195 m2, tilat mitoitettu 80 henkilölle. 48 pääjuma-
lanpalveluksen kolehdin on
joko kirkkohallitus tai tuomikapituli päättänyt ennakolta.
Näiden lisäksi jää 28 pääjumalanpalvelusta, joiden kolehdin seurakunta itse päättää.
Seurakunnan kolehtisuunnitelman hyväksyy kirkkoneuvosto
kirkkoherran esityksestä.
Sunnuntaina 28.7 virallisen,
valtakunnallisen kolehdin kirkkohallitus oli määrännyt kerättäväksi Seurakuntiemme musiikkitoiminnan tukemiseen,
erityisesti jumalanpalveluselämän rikastuttamiseksi Suomen
Kirkkomusiikkiliiton kautta.
Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry on jäsentensä, rekisteröityjen seurakunnallisten
musiikkiryhmien valtakunnal-
linen keskusjärjestö.
Liiton tarkoitus on herättää
ja ylläpitää kiinnostusta kirkkomusiikkiin, edistää maan
kirkkomusiikkitoiminnan
kehitystä sekä tukea ja ohjata
kirkkomusiikkityötä.
Liiton tärkeimmät toimintamuodot ovat koulutustapahtumien järjestäminen, jäsenkuorojen ja -yhdistysten neuvonta
ja palveleminen, nuottikustannustoiminnan harjoittaminen,
erilaisten kuorotarvikkeiden
toimittaminen kuorojen tarpeisiin, Kirkkomusiikki-lehden
julkaisemine ja Kirkon Musiikkijuhlien järjestäminen.
Kolehtia ei siis kerätty kirkkokuorolle suoraan kirkkokuoroille.
Pälkäneen ja Luopioisten
kirkkokuorot ovat itsenäisiä
rekisteröityjä yhdistyksiä. Tarjoilut noutopöydistä. Soitinvarastoa ei tarvita, koska taloon ei ole tulossa
omaa orkesteria. Tahdon
korjata kuntalaisille muutamia
kirjoituksen asiavirheitä. Jotain
voisi asian hyväksi tehdä, kun
näitä pelastusoperaatioita loman ohessa joutuu tekemään.
Kesälomalainen
Kirjoittajan mielestä Kostianmutkan venelaiturille pitäisi saada pelastusrengas ja tikkaat.
Palautan
parkki
sakon
tuplana
. Kyseessä
KVR-urakka, joten suunnittelu
sisältyy urakkaan.
Mielipide: Valtuusto on myöntänyt takauksen 9 miljoonan
euron lainalle.
Vastaus : Valtuusto on
myöntänyt yksimielisesti takauksen 8,4 miljoonan euron
lainalle (20.8.2012). tavoin lainantakauksen. Näin saadaan kokoon pari, kolme sataa euroa,
joka lahjoitetaan veteraaneille. Tietojen oikeellisuus tarkistettu
asiantuntijoilta ja rakennuttajilta.
Mielipide: Pyykön vaatimuksesta arkkitehti vaihdettiin hänen ehdottamaansa.
Vastaus: Kimmo Pyykkö ei
ole valinnut saati päättänyt talon arkkitehtia. Flyygeli ulos asti
auki olevalla lastausillalla.
Vastaus : Konserttisaliin
mahtuu 300 henkilöä. Myös entiseen huoneeseen mahduttiin hyvin.
Mielipide: Konserttisalia ollaan pienentämässä 56 neliötä, eikä soittimille suunnitella
varastotiloja. Rakennusyhtiö Hartela on vaihtanut oman
arkkitehtinsa jo alkuvaiheessa
toiseen ja on tehnyt sopimuksen arkkitehdin kanssa, mihin
heillä on täysi oikeus. Soitin
Pihlajalinnaan, ja reseptin
uusimiseen meni vain minuutteja.
Jukka Laurila
Mihin
vanhat
valokuvat
haudataan?
Olen asunut 15 vuotta Pälkäneellä ja pidän erityisen paljon kulttuurista, menneistä
ajoista ja elämästä ?ennen
vanhaan?. Tuolit ja
pystypöydät ovat helposti kuljetettavia ja varastoitavia.
Mielipide: Talon käyttökustannuksia ei ole laskettua eikä
liiketoimintapotentiaalia arvioitu. Flyygeli
on pääsääntöisesti näyttämöllä tai se siirretään tarvittaessa
kirjaston tiloihin, nyt näyttää
paikka löytyvän näyttämön
läheltä. Vaikea uskoa, että Suomessa voidaan kohdella sotaveteraania näin, päivittelee Pentti Evikosken parkkisakoista
lehdestä (SHL 31.7.) lukenut
Hannu Knaapi.
Halvaantuneen vaimonsa
omaishoitaja Pentti Evikoski
sai parkkisakot sillä aikaa kun
hän auttoi vaimoaan talvipakkasella sisälle sairaalaan.
. Seurakunta on antanut vuodelle
2013 molemmille kuoroille
1700 euron toiminta-avustuksen, muun rahoituksen kuorot
hankkivat itse.
Kirkkokuorot on olennainen osa seurakunnan jumalanpalveluselämää
Sydän-Hämeen Lehti
sähköposti: toimitus@shl.fi . Odotetaanko
nyt taas syksyn sateita, Rantanen kysyy.
Luopioisten kylärannan jäteastioiden viereen on jätetty
maalipurkkeja, joiden kannessa on jopa asiattomasti
ongelmajätteitä käsittelevän maalarin nimi.
Hällä väliä
. osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne . Viime vuonna sanottiin,
että massa irtosi sateen vuoksi. Parhaina iltoina pihalla
on pärrännyt kymmeniä mopoautoja ja mopoja. Viime syksynä pestiin kymmeniä autoja asvalttifirman
laskuun, kun Luopioisten ja
Rautajärven välille levitetyistä
tienpaikoista irtosi pikeä. Nyt on
elokuu, eikä mitään ole tapahtunut, Pentti Rantanen
ihmettelee.
Luopioisissa asustava Rantanen sotki uuden autonsa Rautajärventiellä viime syksynä.
. 8
Keskiviikko 7.8.2013
lukijalta
. Se
ei turhauta teitä, niin kuin se
koneen ääressä oleminen.
Ajatelkaa toki omaa parastanne. Ei ollut muita
paikalla.
Pato ei kun paksunee vuosi vuodelta. Leikkasin
suuren uutisen talteen.
Merkkipäivänä vedin kravatin kaulaan ja lähdin juhlistamaan ihmettä. Koulutien päässä varoitetaan edelleen tietyöstä, vaikka siitä taitaa olla jo vuoden
verran aikaa kun tie kaivettiin
poikki kaukolämpötyömaan
yhteydessä. Puhuin silloin tiemestarin kanssa,
ja hän lupasi, että epäonnistunut paikkaus korjataan paremmalla massalla heti keväällä
kun kelit sen sallivat. sen jälkeen, kun ensin
olin kehunut alueen luontoa ja
ihmisiä ja yhteisöjä ja kuinka
hieno paikka tämä on asua ja
yrittää.
Esityksen tarkoitus olikin
Jari, hae omasi pois
Hyvästä tiedotuksesta huolimatta joku ei tiedä/välitä siitä,
että jäteauto Repe kulkee keräten ongelmajätteitä. Muun
muassa koteloissa on edelleen
täpliä, mutta enää en jaksanut
lähteä vaatimaan uusia pesuja.
Rantanen tietää, että taksit
ja monet muut tiellä enemmän
kulkeneet autot piti pestä moneen kertaan. Antakaa luonnonrauhan
rauhoittaa teitä. Lisäksi
Luopioisissa on hyvin hoidettu kaatopaikka, jonne voi viedä
metallijätteitä.
Oheinen pönttö ja paljon
muuta lojuu Luopioisten kylärannan hienojen jäteastioiden
vieressä. päivä. Kilpeä ei
ole vähään aikaan näkynyt, ja
liikennemerkkikin on tuupattu traktorilla vinoon niin kuin
puolet Pälkäneen keskustan
merkeistä.
Naapurin mielestä yhteiskoulun ympäristön liikennemerkit voisivat olla oikein,
opettelevathan koululaiset liikennekäyttäytymistä ja -kulttuuria pyörien, mopojen ja
autojen kanssa.
. Käsittelin sitä juhlapuheeni vapaamuotoisemmassa
osassa . Iltaisin paikalla on parhaimmillaan kymmeniä mopoja
ja mopoautoja. Rantanen epäilee, että
pesulalaskujen sijaan maksettavaksi tulee korjaamolaskuja,
jos tietä ei korjata.
. Suunnitelkaa hyvin tulevaisuuttanne. Siinä
se kerää edelleen roskat.
Kenen hoitoon kannaksen
avaaminen oikein kuuluu?
Miten mokoman asian käsittely voi kestää vuosikausia?
Mökkiläinen
Valtuutettu
kirjoitti lehteen
Pentti Rantanen sotki uuden autonsa moneen kertaan viime syksynä, kun Rautajärventiehen levitetyistä paikoista irtosi pikeä.
Koska epäonnistunut
tien paikkaus korjataan?
. Onneksi koulut vihdoin alkavat, vitsailee Pälkäneen Yhteiskoulun pihamaan elämää kesän
ajan seurannut naapuri.
Pälkäneen nuoret kaipaavat
koulua niin, että ovat odottaneet melkein koko kesän oven
takana.
. Oikein alkoi taas
harmittaa kun ajoin ohi. Ei muitakaan liikennemerkkejä kohta enää
noteerata, jos ne eivät oikeasti
merkitse mitään.
nostaa kipeitä asioita keskusteluun. Sen alla oli lisäkilpi, joka
kertoi, että pihaan ajaminen on
Kiitos Rainer Zeitlinille vastineestasi liittyen esitykseeni
Luopioisten kyläjuhlassa.
Juhlan teema oli tiedottaminen. Siellä tunnette olevanne oma itsenne. Tämä pyysi lähettämään
autosta valokuvat ja tiedot.
. Menkää nyt
välillä luonnon keskelle kävelemään. Niin ei tarvitse
vanhana katua.
Juhani Vuorinen. puhelin: (03) 539 9800
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Löytyykö uutta
päivämäärää?
Lehdissä kerrottiin pari vuotta sitten oikein päivämäärän
kanssa, koska Iharin kannas
vihdoin avataan. Ajelin mökille Rautajärvelle kohta sen jälkeen
kun tietä oli yritetty paikkailla.
Kyljet olivat kauttaaltaan piessä, Rantanen kertoo.
Mies sai tiemestarilta asvalttifirman työnjohtajan yhteystiedot. Norkku
on saanut tehdä tuntikausia
hommia, kun on kerännyt kokoontumisajojen jäljiltä roskia
ja rikottuja pulloja pitkin pihamaata.
Liikennemerkin perusteella
kaikki pihan ajoneuvot ovat luvattomalla asialla, sillä koulun
nurkalla on ajokielto.
. Koulutien päässä (kuva oikealla) varoitetaan
vuoden takaisesta tietyöstä.
Voi tätä nykyajan nuorisoa.
Tietokoneen ääressäkö teidän
vain täytyy olla. Ilefix pesi Kangasalla autoni kahteen kertaan, kun tiestä
irtosi uudelleen pikeä. Pikkulinnut kertoivat,
että jätteet jättänyt henkilö ei
ole kesäasukas.
AH
Nuoret, muutos
Liikennemerkin mukaan (kuva vasemmalla) Yhteiskoulun pihaan
ei saa ajaa. Kieltämättä odotin
hieman rakentavampaa sävyä
etenkin valtuutetun kynästä.
Toivotan Zeitlinin ja muutkin asioista kiinnostuneet
jatkossa paikan päälle kuuntelemaan esityksiäni, niin ei
tarvitse toisen käden tietoon
pohjautuen arvella, mitä on
sanottu tai jätetty sanomatta.
Tero Ahlqvist
mutta epäonnistuneen paikkauksen jäljiltä tie on yhä reikäinen. Vaihdoin autoa heinäkuun
23. Tänä kesänä on ollut yli 40
hellepäivää, jolloin tien olisi
voinut korjata. Laskusta tuli melkoinen, sillä kertapesu maksaa
pitkälle toista sataa euroa.
Enää tiestä ei irtoa pikeä,
kielletty kouluaikaan
040 184 8317
Hippeläinen
RISTO
RIKKONEN
* Lokakaivojen tyhjennykset
Roineenkatu 12,
Valkeakoski
P. 8-18, la 9-14, p. 045 131 5357
jariramo@gmail.com
Rakennusalan työt ammattilaiselta.
Ellintie 6, Kangasala
P. (03) 379 2940 . www.tv-hugg.com
KIRPPUTORI
PARKKI
VIIALASSA
p. 045-1331 221, 045-1331 222
Soita ilmoituksesi Alan Ammattilaisiin! 044 3477 402. 03-377 3530,
ma-pe 9-17, la 10-14
Keskusaukio 2,
p. 0400 556 638
www.kangasalankirjakauppa.fi
Kirjanpitotoimistot
KIRJANPITOTOIMISTO
MATTILA KY
Myllystenpohjantie 2, Kangasala
PUH. Mattotyöt
P. Sydän-Hämeen Lehti
PUUTTUUKO PALAPELISTÄSI PALA. P. 010-239 0880, FAX. 03-377 1068
www.kirjanpitomattila.com
Kiinteistönvälitystä
Markus Huttunen
Kiinteistönvälittäjä, LKV
Julkinen kaupanvahvistaja
p. 0400-404 425
. 040-588 0642 tai
03-543 3159
Tervetuloa!
Rakentaminen ja
remontointi
Ammattitaidolla ja kokemuksella
Hyödynnä kotitalousvähennyksesi
Traktorin varaosat
a
st
i
ll
a
Paik illaan!
m
m
i
a
h
r
pa
PURETTUJA VARAOSIA
Yli 200:aan eri traktorimalliin,
myös nuorempia 4-vetotraktoreita
PURKUPOJAT OY
36600 Pälkäne. Keskiviikko 7.8.2013
. 8-17, p. (03) 377 3447
PALVELEMME:
Puutavaraa ja
rakennustarvikkeita
Rautajärven Puu
Pohjantie 295
Puh. 0400 737 546
ma-pe 10-18, la 10-14
Hammasteknikot
Jätehuoltoa
Erikoishammasteknikko
Rautajärven
Viemäripalvelu
p. 0400-497743
kari.lahtinen5@saunalahti.fi
Hyödynnä kotitalousvähennys!
Tv- ja digilaiteelektroniikkaa,
huoltoa
Kirpputorit
TV-DIGIHUOLTO
-
plasmat, lcd:t, tv:t
audio- ja digilaitteet
antenniasennukset
tarvikemyynti
käytetyt laitteet
TETEKA
PÄLKÄNEEN
KOTI- JA MÖKKIHUOLTO
Rakennusalan ammattilainen
Jari Rämö p. Taloushallinnon palvelut ?
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
www.aleksinlkv.net
Lattiapäällysteasentaja
LATTIAPÄÄLLYSTEASENTAJA
Kari Lahtinen
Parketti- ja puulattioiden hionta,
lakkaus ja värjäys . (03) 377 1140
Avoinna: ark. TILAA
Sydän-Hämeen Lehti
ALAN AMMATTILAISET
Autoilu
Asianajotoimistot
Merkillisen reilu.
Avoinna: ark. (03) 379 0333
- AKUT
RENGASMYYNTI
palvelut.shl.fi
AA Timo Portaanpää 0400 - 499752
AA Markku Raimi 0400 - 335130
OTM Henri Portaanpää 040 -7766639
Kankaita ja
ompelutarvikkeita
Kirjakaupat
Puutavarat
MEILTÄ!
www.kangas-riitta.fi
Kuohunharjuntie 31, Kangasala
P
Erikoissairaanhoidon palveluita siirretään
kauemmaksi, ja kyläkoulujen
lakkauttamisen vuoksi koululaisten kyytimatkat pitenevät.
Enemmänkin ongelma on ny-
kyisessä järjestelmässä.
Järjestelmällä Luoto viittaa
nykyiseen Kelataksi-systeemiin sekä järjestelmään, jonka
vuoksi kuhmalahtelaistenkin
on reilun parin vuoden ajan
täytynyt tilata kyydit Tampereelta.
. Suorakorvaus korvaa nykyisen valtakirjamenettelyn.. Työ on mukavaa ja
auttamisesta jää todella hyvä
mieli, Luoto sanoo.
Luoto ajoi taksia monta
vuotta Kangasalla, johon kuului myös paljon Tampereen
ajoja. Uudessa
taksissa on paikka myös pyörätuolia käyttäville asiakkaille.
. Penkki kääntyy ja las-
keutuu kaukosäätimen avulla
ulos autosta, minkä vuoksi liikuntarajoitteisen on helpompi
astua taksin kyytiin. Heistä on
tullut minulle läheisiä ihmisiä,
Luoto sanoo.
shl Krista Kaitasuo
Mikä Kela-taksi?
Voit saada korvauksen taksimatkasta, kun terveydenhuollon edustaja on katsonut taksin käytön olevan
terveydentilasi vuoksi tarpeellista ja olet saanut siitä
todistuksen. Uusi kääntöpenkki on tullut todelliseen
tarpeeseen ja on auttanut useita kyytiläisiä erittäin paljon.
Luodon mukaan taksikuskina oleminen on paljon muutakin kuin asiakkaan paikasta
toiseen siirtämistä.
. Jotkut asiakkaistani tietävät
minustakin suurin piirtein kaiken, ja minä heistä. Saisimme hyvin kyydit mahtumaan kalentereihimme, jos vain tietäisimme
ajoista hieman aikaisemmin.
Uusi penkki
liikuntarajoitteisille
Ihmisläheiselle Luodolle asiakkaiden auttaminen ja palveleminen mahdollisimman
monipuolisesti on työn tärkein
tehtävä.
Reilu kuukausi sitten Luoto
hankki uuteen taksiinsa erikoisvalmistetun penkin, jonka
mekanismi helpottaa liikuntarajoitteisten matkustamista
autossa. Maalla taksin ajaminen on
monestakin näkökulmasta katsottuna ihan eri juttu kuin suuremmissa keskuksissa. Taksimatkojen suorakorvausmenettely on käytössä 13 sairaanhoitopiirin
alueella. Tuntuu,
että tuolloin olin aina väsynyt.
Töitä oli paljon ja vuorot pitkiä. Usein noudamme liiteristä vielä polttopuutkin. Mutta meille hiljaisen
maaseudun takseille se on mielestäni epäreilu. Maaseudulla eläminen,
oleminen ja työn tekeminen
sopii minulle paremmin kuin
hyvin. Esimerkiksi talvisin on
joskus täytynyt tehdä lumityöt,
ennen kuin joku iäkkäämpi asiakas on saatu kyytiin. tai
ei yhtään . Kuhmalahdellakin väestö
ikääntyy, mikä tuo mukanaan
erilaisia kremppoja. Toivon todellakin, että taksipalvelut saadaan
pysymään Kuhmalahdella.
Kyytien tarve
ei vähene
Siinä kun suuremmissa kunnissa ajoja riittää, saattaa maaseudulla hyvinkin olla päiviä,
jolloin taksilla on vain yksi . Kyytien tarve sinänsä ei katoa mihinkään. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Soili Luodon
taksiin asennettiin
erikoisvalmistettu
kääntyvä,
kaukosäätimellä
toimiva penkki.
Penkin mekanismi
helpottaa tuntuvasti
liikuntarajoitteisten
matkustamista
taksissa.
Ammatin molemmat puolet: Kuhmalahdella taksia ajava Soili Luoto rakastaa ammattiaan,
mutta pelkää Kela- ja aluetaksijärjestelmän rokottavan maaseudun asiakaskuntaa
Maalaistaksissa on tunnelmaa
Kuhmalahti
Kun taksiyrittäjä Soili Luoto
ajaa asiakkaan pihaan, saattaa
edessä toisinaan olla muutakin
kuin vain asiakkaan haku.
. Taksissa jaetaan ilot ja surut. Toki asiakas voi aina soittaa myös suoraan tutulle taksikuskille; tuolloin asiakkaan
täytyy kuitenkin ensin maksaa
matka ja vasta sitten hakea Kela
-korvausta matkan hinnasta.
Tämäkään ei ole ongelma, sillä kaikki kuhmalahtelaiset taksinkuljettajat auttavat asiakasta Kelan korvaushakemusten
täyttämisessä ja Kela palauttaa
matkarahat suhteellisen nopeasti suoraan asiakkaan tilille.
Kela-taksitoiminnan suurin
ongelma Luodon mukaan on
se, että asiakas saattaa tilata palvelusta kyydin jo esimerkiksi
viikkoa ennen sairaalareissua,
mutta tieto kyydistä tulee taksiin vasta noin puolta tuntia
ennen asiakkaan hakua.
. Ja jos paikallinen taksi on
juuri silloin ajossa, otetaan
seuraavaksi yhteyttä Sahalahden ja Kangasalan takseihin.
On tapauksia, jolloin asiakas
on myöhästynyt tämän vuoksi
lääkärikäynniltä tai jopa leikkauksesta.
Luodon mukaan ajatus keskitetystä, paperitöitä vähentävästä, järjestelmästä on sinänsä
hieno.
. Autamme pukemisessa ja riisumisessa, tuomme kauppakassit
ja puramme ruuat joskus jopa
kaappiin saakka. Enää häntä ei saisi taksikuskiksi suurempiin keskuksiin.
. Ongelma vain on tämä
palveluiden katoaminen, ja sen
alituinen uhka. Taksimatka voidaan korvata myös, jos
sinulla ei ole mahdollisuutta halvemman matkustustavan käyttöön, esimerkiksi puutteellisten liikenneyhteyksien vuoksi.
Kela siirtyy taksimatkojen suorakorvausmenettelyyn
koko maassa lähivuosien aikana. ajoa päivässä. Varsinkin kesä on hiljaista aikaa.
Kuntien palvelut hiljenevät, ja
sairaaloiden kiireettömiä tutkimuksia tekevät poliklinikat
sulkevat ovensa.
Periaatteessa Luoto ei kuitenkaan pelkää taksiautoilun
loppumista maaseudulla.
. 10
Keskiviikko 7.8.2013
kyliltä
8,28 snt/p + 14,76 snt/min (alv 24%), Matkap. Pihkalan mukaan toimikunta on
Luopioisten pitkään odotettu kuitenkin sopuisa ja toimii
historiateos ilmestynee tänä hyvässä hengessä.
syksynä.
. osan valmistelus- Ensimmäinen hanke
sa. Tarkoitus on, että kirja- kirjoittajaksi valittiin helpainojen tarjoukset saataisiin sinkiläinen dosentti Anneli
ensimmäiseen tai toiseen lo- Mäkelä-Alitalo, joka on erimakauden jälkeiseen kunnan- koistunut 1600- ja 1700-lukuvaltuustoon. oisten kunnan aikana, mutta
osan toisen version on kir- hanke oli pienelle kunnalle
joittanut valtiotieteen tohtori, liian kallis.
FM Kaarle Sulamaa. Keskiviikko 7.8.2013
. Kirjoittajan mukaan sen, jonka ensimmäisen osa
alkuperäinen käsikirjoitus on käsittelee aikaa 1500-luvulta
noin 150 sivua laajempi.
1860-luvulle Luopioisten itKäsikirjoitusta on pyritty senäistymiseen asti.
kesän aikana tiivistämään.
Ensimmäisessä vaiheessa
. tangon ja hyllyn (1000), 4 hyllyä (500),
ryhmän korkeus 2350, leveys 1500
osina
Ota mitat mukaan ja
poikkea mukavien
ja asiantuntevien
myyjiemme juttusille!
ZZZ NHLWWLRNDOXVWHWXNXW ¿ ZZZ YLVLRQOLXNXRYHW ¿
Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy
S , Teollisuustie 4, 33470 Ylöjärvi, $UN ± OD ±
Lankap. osan toisen version on kirjoittanut Kaarle Sulamaa.
S , Urjalantie 101, 31760 Urjala. KäsikirPaikkakunnan varhaisempi
joitus valmistui viime syksynä historia on jo selvitetty Hauja sen asiantuntijatarkastaja- hon, Luopioisten ja Tuulokna toimi FT Ilkka Teerijoki, sen yhteisessä historiakirjassa,
joka kirjoittaa parhaillaan sillä Luopioinen oli pitkään
Hämeenlinnan kaupungin Hauhon kappeli, ja kaikkien
historiaa.
kolmen kunnan varhaisvaiAlun perin arveltiin, että heet ovat yhteiset.
teos saataisiin painetuksi jo
Kun Pälkäne ja Luopioinen
kevään aikana. 8,28 snt/p + 14,76 snt/min (alv 24%)
Hämeenlinnan KEITTIÖKALUSTETUKKU
S , Eino Leinon katu 17, 13110 Hämeenlinna, $UN ± NHVlOD VXOM 1.6.-31.8.-13
Urjalan KEITTIÖKALUSTETUKKU
S , Peltorinteentie 10, 31760 Urjala, $UN ± NHVlOD VXOM 1.6.-31.8.-13
Remontti-
IKKUNAT
kotiin ja mökille edullisesti!
Ikkunasto Oy
Luopioisten historian 1. Kirjaa ei painettu, vaan siitä tehtiin tulosteet tamperelaisessa Ropposet-kirjapainossa, yhteensä
kaksi 100 kappaleen erää.
Pälkäneen kunnanvaltuusto teki päätöksen, että Luopioisten historian 1. Muuten sisältöä
pidettiin erittäin hyvänä ja toimikunta uskoi, että tiettyjen
muutosten jälkeen syntyisi
kaikkia tyydyttävä teos.
Kirjoittaja kieltäytyi muokkaamasta käsikirjoitusta toimikunnan toivomalla tavalla
ja sanoi sopimuksensa irti.
Koko hanke pysähtyi. osa kirjoitetaan kokonaan uudestaan.
Kirjoittajaksi valittiin VT FK
Kaarle Sulamaa, joka on juuriltaan pälkäneläinen.
shl Ulla Siren
LOPDLQHQ VXXQQLWWHOXSDOYHOX P\\PlOlVVl
QRSHDW WRLPLWXVDMDW
PRQLSXROLQHQ PDOOLVWR
WXNNXKLQQDW
HL RVWRUDMRLWXNVLD
P\|V MlOOHHQP\\MLOOH
YDOPLVWXV RPLOOD WHKWDLOOD
Kaikki kodin ja mökille edullisesti
TEHTAANMYYMÄLÄSTÄ!
Myös liukuovet
ja tilanjako-ovet!
Vaikka heti mukaan!
Kuvan mukaiset komerot YDONRLVHW PDDODWXW
+2/9,.$$5, 7$/2132,.$ WDL 6,/(b RYHW
325?
sis. Ongelmia on olivat yhdistymässä, kuntaliituottanut budjettiin varattu tossopimukseen kirjattiin
määräraha, jota riittää kor- päätös, että uusi Pälkäneen
keintaan noin 300-sivuiseen kunta teettää historiateokteokseen. Sitä on nyt kirjoitettu yh- kaatui
teensä neljä vuotta ja välillä Mäkelä-Alitalon käsikirjoitus
ei tyydyttänyt sellaisenaan
historiatoimikuntaa. Kokonaisuutta pidettiin liian laajana, sillä käsikirjoituksesta olisi
syntynyt vähintään 450-sivuinen kirja, mutta kunnan
budjetissa oli varauduttu
korkeintaan 300-sivuiseen.
Kirjoittaja katsoi tehneensä
työtä alipalkatusti.
Toimikunnan mielestä käsikirjoitus oli liiaksi 1600- ja
1700-lukuihin keskittyvä.
Kaivattiin lisää tietoa 1800-luvusta, jolloin kunta joka tapauksessa itsenäistyi.
Myös Mäkelä-Alitalon kirjoitustapaa ja hänen käyttämäänsä kieltä sekä käsitteistöä
arvosteltiin liian vaikeaselkoiseksi muille kuin asiantuntijalukijoille. Sydän-Hämeen Lehti
Odotus: Neljän vuoden uurastuksen jälkeen
Luopioisten historiateos alkaa olla painokunnossa
V I S I ON
V I S I ON
KEITTIÖT
LIUKUOVET
keittiöt, komerot, irto-ovet,
khh-ryhmät, wc-kalusteet
Ilmestyminen on
enää rahasta kiinni
Luopioinen
on vaihdettu tekijää. Tarkoitus on saada se
viimeistään joulumarkkinoil- Kauan kaivattu
le, ellei taas tapahdu jotakin historia
sellaista, mitä kukaan ei voi Luopioisten historian kirarvata, kertoo historiatoimi- joittaminen 1500-luvulta
kunnan puheenjohtaja Jark- eteenpäin oli pitkään suunniko Pihkala.
telmissa jo itsenäisen LuopiLuopioisten historian 1. Mäkelä-Alitalon kirja ilmestyi
kuitenkin, jotta sopimuksen
kirjain täyttyisi. Sitten nähdään, jen tutkimiseen, ja kirjoittajan
mihin raha riittää, Pihkala tueksi valittiin toimikunta.
Tavoitteena oli, että teos olisi
selittää.
Hänellä on puheenjohtaja- ilmestynyt jouluksi 2011.
na takanaan monivaiheinen
ja rankka urakka Luopioisten
historian 1
/ jm
McCulloch
M115-97
McCulloch
46-125 N
Hyvänlaat.
ajoleikkuri,
Leik.lev.
97 cm
Leik.lev. Lähetä tekstiviesti numeroon 17191:
TILAA_SHL_tarjoustunnus_nimesi ja osoitteesi.
Esimerkkiviesti:
TILAA SHL 513K TIMO TILAAJA
MÄKIKATU2 36600 PÄLKÄNE.
Viestin hinta 0,25 ?.
nen
Määräaikai
3 kk
0
5
78
Kyllä kiitos!
Tilaan Sydän-Hämeen Lehden
Kestotilaus 12 kk 78,50
Tarjoustunnus 513K
. Tilaajapalvelu puh. lisää shl.fi/Tilausasiat.
Määräaikainen 3 kk 30,00 (38,00)
Tarjoustunnus 513M
LUE VAIKKA MÖKILLÄ!
ASSA
ARVON8N0 euroa.
o1
o Pad, arv
.2013
Asus MeMien ajalla 1.5.-31.8uksen
k
la
ik
ti
Ka
aksullisen
m.
uuden m esken arvotaan e fi/
k
n
shl.
e
t:
id
ö
e
n
n
n
h
ä
te
sä
Arvonnan
palkinto.
Kestotilaus
k
k
2
+
k
k
2
1
NÄIN TILAAT
75
MEILTÄ MYÖS MUITA SYYSKUKKIA!
TERVETULOA TUTUSTUMAAN!
(Matkapuh. 97 cm,
hydrost.vet.
drost.vet.
. 03 5399800 tai www.shl.fi/tilausasiat
Info: 37500
Tunnus 5008700
00003 VASTAUSLÄHETYS. Nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. Soita 03 539 9800 (ark. Kestopuu
28x95 vihreä
McCulloch
ulloch
5-97 T
M125-97
49
99
Leik.lev.
v. Saan kaikki kestotilaajan edut lehdessä ja
paikkakunnan liikkeissä.
Kts. Voin lukea mobiiliuutisia osoitteessa m.shl.fi.
. koot 60 / 80 / 100 cm
449:-
(1190?)
LOPUT
PERENNAT
(599?)
. 46 cm,
muovirunkoinen bioleikkuri,
kuulalaakeroidut
pyörät, pikakorkeudensäätö
249:-
1290:-
(289?)
McCulloch MOOTTORISAHA
SOUTUVENE
Kaisla 470
CS330
Laadukas perussaha
edulliseen hintaan!
sis. Saan Sydän-Hämeen Lehden kotiin
kannettuna keskiviikkoisin.
. Tilausehdot: www.shl.fi, Info. La 8.30-14
Kankaanmaantie 6, 36600 PÄLKÄNE.
Puh. Voin lukea verkkouutisia osoitteessa shl.fi.
. Ma-To 8.30-17 . Kestopuu
28x120 ruskea,
uritettu
1
0
1490:99
0
. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.)
e
m
m
e
s
k
u
o
j
r
Kesäta
3
SYYSKRYSANTEEMI
AUKIOLOAJAT:
www.rautia.fi
-30%
30?
(38?)
TILAAJAN TIEDOT
Sukunimi
Etunimi
Vastaanottaja
maksaa
postimaksun
Lähiosoite
Postinumero ja -toimipaikka
Puh.
Allekirjoitus
Sydän-Hämeen Lehti
Tilaa Sydän-Hämeen Lehti nyt
ja lue siellä missä oletkin!
Tarjous on voimassa 31.8.2013 saakka ja koskee vain Suomeen tulevia tilauksia sekä talouksia, joihin lehti ei vielä tule tilattuna.
Lehden tilaushinnat sisältävät arvonlisäveroa 10 % ja digituotteet 24 %. 9-15)
. 0207 630 840
PÄLKÄNE
kana
, olet mu
Tilaa nyt
Mo
Asus Me
irvno 180 e.
d
a
P
A
!
nassa
arvon
. Pe 8.30-18 . / jm
. Voin lukea Sydän-Hämeen Näköislehteä ja?
selata lehtiarkistoa koko tilausjakson ajan.
. airot ja pohjatulppa
139:-
Dolmar MOOTTORISAHA
PS4605 2,6 kW, 46 cm3
999:-
Ammattisaha vaativaan käyttöön!
Meiltä
KAIVONRENKAAT
varastosta
. Lähetä sähköpostia: tilaukset@shl.fi
. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min,
lankap. 12
Keskiviikko 7.8.2013
. / jm
j
. Voin katsella paikallisia videoita osoitteessa
shl.fi>netti-tv.
. Sydän-Hämeen Lehti
LOPPUKESÄÄN PÄLKÄNEEN RAUTIASTA!
VAIN LA 10.8.
. Postita kuponki.
. 20x120
hienosahattu ja
pohjamaalattu
lauta sekä
20x120
UVT-ulkoverhouslauta
Sen
jälkeen se kiersi kolmen vuoden
ajan geokätköjä pitkin maailmaa, kunnes palasi Kostiavirran taistelun 300-vuotisjuhlien
kunniaksi takaisin Pälkäneelle.
. Keskiviikko 7.8.2013
. Kahvikammari . Harrastajat vertailevat mielellään kokemuksiaan
ja bongaavat kätköilyyn liittyviä esineitä.
shl Tommi Liljedahl
GPS-koordinaatit johtavat kätkölle
Geokätköt ovat pieniä rasioita, jotka löytää GPS-koordinaattien avulla. Lisäksi se liikkui
Saksassa, Belgiassa, Norjassa,
Espanjassa, Kreikassa ja Tsekissä. 50 ?
MOOTTORIÖLJYVAIHDOT:
Castrol Magnatec C3
(sis. Koordinaatit ja kätkön kuvaus löytyy
harrastajien nettisivuilta.
Kätkössä on lokikirja ja usein myös pieniä esineitä,
esimerkiksi kyniä ja pieniä pehmoleluja. Silloin oli tiedossa, että
vuonna 2013 vietetään tapahtuman juhlavuotta. Lisäksi kolikon
mukana maailman geokätköjä
kiersi laminoitu viestilappu.
Siinä kerrottiin suomeksi ja
englanniksi kolikon tarina ja
esitettiin toive, että se palaisi
Pälkäneelle heinäkuussa 2013.
Kolikon löytäjät kirjasivat sen
liikkeitä kuuliaisesti nettiin.
. ma-to 10-18,
pe 10-19, la 10-16,
Kissalammintie 43, Laitikkala, Pälkäne
puh. vaihtotyön + suodatin)
10?
IT´S MORE THAN JUST OIL.
/l
(Volkswagen, Seat, Audi ja Skoda pitkillä huoltoväleillä 15 ?/l)
Tarjoukset voimassa elokuun loppuun asti, koskee henkilöautoja.
www.luopioistenautohuolto.fi
LUOPIOISTEN AUTOHUOLTO
Alinantie 1, Luopioinen Puh. Olemme harrastaneet avomiehen kanssa geokätköilyä
useamman vuoden. Vinttipuoti . Etenkin lapset ja
nuoret harrastajat ottavat kätköltä mielellään mukaansa
muiston ja tuovat tilalle toisen esineen.
Meri Kortteenpohja ja Robert Weight eivät voineet olla varmoja,
näkevätkö he Kostia-kolikkoaan enää ikinä, kun he laskivat
sen liikkeelle omasta kätköstään Tampereella Kaukajärvellä.
Laminaattilapussa kerrottiin, että kolikko kiertää kolme vuotta
maailman historiallisia kätköjä ja palaa sitten Kostiavirran taistelun
300-vuotisjuhliin Pälkäneelle. Mutta joihinkin geokät-
köilijöiden tapahtumiin se voidaan viedä. Ajattelimme
Robertin kanssa, että kolikosta
voisi tehdä matkalaisen, Meri
Kortteenpohja kertoo.
Kaksikko kiinnitti kolikkoon
metallilaatan, josta löytyvän
koodin avulla kolikon liikkeet
rekisteröidään geokätköilijöiden sivuille. 03-6336 575
UUSI SÄHKÖTÖIDEN JA
SÄHKÖTARVIKKEIDEN
YRITYS RAUTAJÄRVELLÄ
- Sähköasennukset ja tarvikkeet
19 vuoden kokemuksella Heinäjärventie 39, 36910 Rautajärvi
Puh: 040-9100022
email: sahkopalveluseise@hotmail.com
Elokuun tarjoukset:
Ohjauskulmien
tarkastus ja
etuaurauksen säätö
Ilmastointilaitehuolto
50 . 050-3834234
- Syö
Suttisen
syysmansikoita!
si
Robert Weight löi Kostian Vanhan ajan markkinoilla kolikon kolme vuotta sitten. Kolikko kiersi
kymmenessä maassa reilun 35 000 kilometrin matkan ja palasi täksi vuodeksi markkinoille.
tietoakaan, kun lähetimme
kolikon matkaan kolme vuotta
sitten. Se siirtyi vielä
toiseen ennen kuin ehdimme
hakea sen takaisin.
Rautajärveltä kotoisin oleva
Meri Kortteenpohja sanoo,
että enää kolikko ei kierrä geokätköjä.
. Kortteenpohjan ja
Weightin kolikko päätyi heinäkuussa Norjan Nordkapiin, josta hollantilaisharrastaja toi sen
Vanhan ajan markkinoiden alla
yhteen Geo-Kostian kätköistä.
. Kostia-tapahtumaan liittyvistä kätköistä ei ollut vielä
Auto-/kuljetuspumpuilla
sekä ränni-autoilla
Myös sokkelipalkit sekä anturaelementit
Koskisen Betoni Oy
Häkyläntie 5, 1600 LAMMI, myynti puh. Kolikko teki myös pidemmän reissun Singaporeen ja
Malesiaan, Meri Kortteenpohja
kertoo.
Kolikon omistajat pystyvät
seuraamaan nettisivuilla, kuka
kolikkoa on liikutellut ja millaisen kilometrimäärän se on
kulkenut. Se kiersi pitkän aikaan
Hollannissa. Myös matkalaisilla on
yksilöllinen tunnus, joiden avulla niiden etenemistä voi
seurata netissä.
Maailmassa on yli kaksi miljoonaa toiminnassa olevaa geokätköä ja reilut viisi miljoonaa kätköilijää.
Suomessa kätköjä on reilut 30 000 ja harrastajia yli 21
000
Avoinna: ma-pe 9-19,
la 9-16, su 11-19.
12.8.-1.9. Maissilabyrintti. Saksalainen geokätköilijä toi kolikon yhteen Geo-Kostian kätköistä. Geokolikot painetaan varta vaste kätköilyä varten. Sydän-Hämeen Lehti
VALMISBETONIA
LAMMILTA
kyliltä
Geokolikko: Vuoden 2010 Kostian Vanhan ajan markkinoilla
lyöty kolikko kiersi yli 35 000 kilometriä geokätköstä toiseen
Kostia-kolikko palasi lyöntipaikalleen
Kostian Vanhan ajan markkinoilla oli lauantaina esillä reilut
35 000 kilometriä reissannut
Kostia-kolikko.
Kolikon löi Englannista kotoisin oleva Robert Weight
vuoden 2010 markkinoilla. (03) 538 1019, www.suttinen.fi
su 11-19.
SUTTISEN TILA
Marjabaari . Kävimme
vuonna 2010 Kostian markkinoilla. Niistä löytyy
koodi, joka merkitään nettiin. Alumiinilätkän kääntöpuolelta löytyy
koodi, jonka avulla sen liikkeet kirjataan nettiin.
Vaihtotavaroiden lisäksi kätköissä voi olla kätköstä
toiseen matkaavia geokolikoita tai matkalaisia
Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
World Art Games: Kaksi pälkäneläistä mukana Ludbregin näyttelyssä
Aune Mattilan tilkkutyöt
ihastuttivat Kroatiassa
pälkäne
Pälkäneläisen Aune Mattilan
tilkkutöitä oli heinäkuun alussa ensi kertaa esillä ulkomailla. 14
Keskiviikko 7.8.2013
kyliltä
. Tiililä ehdotti viime syksynä, että lähetä CV ja hakemus
tällaiseen uuteen tapahtumaan,
Aune Mattila kertoo.
Lisäksi Kroatiaan lähti valokuvia teoksista. Matka oli todella innostava, ja sain töistäni hyvää palautetta. Sen pohjalta syntyy eri
puolilla maailmaa erilaisia Aune Mattila esitteli tilkkutyön tekemistä näyttelyvieraille.
teoksia, joiden kuvat kootaan
nettiin. Niiden lisäksi
meitä kierrätettiin retkillä. He
edustivat lukemattomia eri
taidemuotoja.
Aune Mattilan tilkkutyöt
pääsivät upeasti esille Battahanyn palatsissa Ludbregissa.
Suuret ja värikkäät kankaat
erottuivat näyttelyssä, jonka sadat muut teokset olivat pääosin
pienempiä maalauksia sekä
lasi- ja keramiikkaveistoksia.
Kroatian näyttelyyn osallistui kaikkiaan viisi suomalaistaiteilijaa. Avajaisjuhlallisuudet olivat upeat. Suomen
komitean presidenttinä toimii
pälkäneläinen Paul Tiililä.
. Tapasin monia uusia
tuttavuuksia, joiden kanssa tulee varmasti pidettyä yhteyttä.
Reissun inspiroimana voi myös
syntyä tilkkutöitä . Kirsti Salosta haastateltiin myös radioon,
Aune Mattila kertoo.
Antoisaa
kanssakäymistä
World Art Games järjestettiin
tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Jatkossa taiteilijat eri puolilta maailmaa kokoontuvat
tapahtumaan joka toinen vuosi. Näyttelyn avajaisiin
osallistui toista sataa vierasta.
Suomalaistaitelijoiden
ja heidän seuralaistensa
lisäksi etummaisissa
penkkiriveissä istuu belgialais-,
israelilaistaiteilijoita.
Ensimmäisten World Art
Gamesien kunniakirja.. Seuraavaa tapahtumaa ovat
hakeneet Meksiko, Kanada,
Malesia, Turkki ja Etelä-Korea.
World Art Gamesilla on kansallisia organisaatioita kymmenissä eri maissa. Mattila osallistui kolmella
teoksella Kroatiassa järjestettyyn World Art Games -tapahtumaan.
Mattilan lisäksi mukana oli
toinenkin pälkäneläistaiteilija. jos muilta
projekteilta ehdin niihin tarttua.
Aune Mattila on mukana
maailmanlaajuisessa tilkkuharrastajien ringissä, jossa
jokainen tekee kerran kuussa
työn saman mallin mukaan.
. Näiden pohjalta tuli kutsu näyttelyyn.
Etukäteen toimitetusta
aineistosta oli koottu upea
400-sivuinen näyttelykatalogi.
Muutenkin järjestelyt hoidettiin viimeisen päälle.
. Aune Mattilankin mukaan
innostanut Paul Tiililä lähetti
Kroatian näyttelyyn tietokonetaidetta.
World Art Games -tapahtumaan kutsuttiin hakemusten
perusteella noin 500 osanottajaa yli 50 eri maasta. Hieno
ohjelma huipentui ilotuli-
Sunset of a summer
evening (Kesäillan
auringonlasku,
147 cm x 184 cm)
-teoksen kaikki
kankaat on eri
tekniikoilla itse
värjättyjä.
Diamonds (Timantit, 122
cm x 160 cm) -teoksessa on
yhdistelty kymmeniä erilaisia ja
erivärisiä kankaita.
Aune Mattilalta
oli Kroatiassa
kolme teosta.
Katalonialaisen
Miron innoittamana
syntynyt According
to Miro (30 cm
x 96 cm) on jo
muutaman vuoden
takaa.
tukseen, joka samalla juhlisti
Kroatian EU:hun liittymisen
päivää. Näyttelyitä oli monessa
eri kaupungissa. Me teemme yhden
amerikkalaisen harrastajan
kanssa kaksi työtä ja vaihdamme lisäksi niitä keskenämme,
Mattila kertoo.
shl Tommi Liljedahl
Aune Mattilan (toinen
oikealta eturivissä) tilkkutyöt
olivat esillä Battahanyn
palatsissa. Pääsimme muun muassa tutustumaan vanhoihin linnoihin,
roomalaisajan kylpylöihin ja
viinitilaan.
Aune Mattila kehuu kahden
viikon reissua ikimuistoiseksi
kokemukseksi.
. Amerikkalainen tilkkutaiteilija lähettää mustavalkoisen
piirrosmallin kerran kuukaudessa reilun kahden vuoden
ajan. Pälkäneläiskaksikon
lisäksi esillä oli tamperelaisten
Kirsti ja Mikko Salosen maalauksia ja pronssiteoksia sekä
siilinjärveläisen Asta Salmisen
neulegraffitteja, puille puettuja
neuleita.
. Kroatialaisisännät pitivät
meitä hyvänä. Meistä suomalaistaiteilijoista tehtiin myös juttua
upeiden kuvien kera sellaiseen
lehteen, joka levisi Keski-Eurooppaan saakka. Myös kanssakäyminen
taiteilijoiden kanssa on rikastuttavaa
Vuosittain riistanMetsien
hoitomaksun maksaneita
monet käyttömuodot metsästäjiä on noin 12 000.
Metsien merkitys on muut- Hirvieläinten metsästykseen
. Suojelualueita
on 26 000 hehtaaria. Uudistus- ta.
hakkuissa vaaditaan isoja ja
. Vaikka käyttö on keskittynyt lähinnä
puunostajat ovat yleisesti suur- Itä-Suomeen. Keskimäärin suomalainen ulkoilee luonnossa 170
kertaa vuodessa, etenkin kaupunki- ja lähimetsissä. Sieniä Suomessa
on 200 lajia ja kauppayrttejä 30
lajia. Pirkanmaalla
on yli 200 puunkorjuuyritys- Tukkipuuta Vilpputä ja ne työllistävät noin 500 laan, kuitua Raumalle
henkilöä, riippuen kausivaih- Pirkanmaalla puu liikkuu
kuitupuun osalta muihin
teluista.
maakuntiin suurille massatehtaille. Sopivalla uittamalla ja aluksissa.
korjuukalustolla pystytään
Keskikuljetusmatka puutalisäämään kesähakkuita ja ta- vara-autolla metsästä tehtaalsaamaan kausivaihteluita. Hirvenlihaa
saatiin vuoden 2010 jahdissa
noin 250 000 kilogrammaa ja
saaliin arvo euroissa lähenteli
1,5 miljoonaa euroa.
Suomesta löytyy 37 syötävää
luonnonvaraista marjalajia,
tärkeimpinä lakka, mustikka
ja puolukka. Tämän
jälkeen metsätraktori vie
puut tienvarsivarastolle, josta
puutavara-autot kuljettavat
ne määränpäähänsä, joko
suoraan tehtaalle tai jatkokuljetettavaksi.
Yleisesti käytössä olevia
hakkuutapoja on kolme:
uudistushakkuu, harvennushakkuu ja ensiharvennus.
Uudistushakkuut jaotellaan
avohakkuisiin ja siemenpuuhakkuisiin.
Eri hakkuutapojen kustannukset vaihtelevat suuresti.
Uudistushakkuilla kustannus
yhtä kiintokuutiota kohti on
yli tuplasti vähemmän kuin
ensiharvennuskuviolla. Metsät
ovat myös tärkeä osa puhtaan
veden tuotannossa sekä ilmastonmuutoksen ehkäisyssä.
Metlan tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista liikkuu metsässä jollakin tavalla ja kolme viidestä käy
marjassa. näytetyöstään.
Oikealla koneella ja sopivilNoin kolme neljäsosaa puula lisävarusteilla varmistetaan tavarasta kuljetetaan maanteithyvä korjuujälki ja minimoi- se. Pirkanmaan metsäpintaalasta 2,6 prosenttia eli 32 000
hehtaaria on suojeltua tai rajoitetussa käytössä. Kuva:
Metsäkeskuksen kuva-arkisto.
Puun korjuu: Oikea kone varmistaa hyvän korjuujäljen ja minimoi maastovauriot
Kolme neljäsosaa puusta kulkee maanteitse
Puun korjuu on nykyään miltei kokonaan koneellistettu.
Enää vain muutama prosentti
Suomen hakkuista tehdään
miestyönä.
Korjuussa käytetään niin
sanottua monitoimikonetta,
joka samanaikaisesti kaataa,
karsii, katkoo sekä mittaa
puutavaran mitta- ja laatuvaatimusten mukaan. Metsälain
suojaamia erityisen tärkeitä
elinympäristöjä on suojeltuna
6 000 hehtaaria, painottuen
purojen ja norojen sekä vähäpuustoisten soiden suojeluun,
kertoo Tommi Kivimäki opinnäytetyönsä pohjalta.
Talousmetsien luonnonhoidossa pyritään säilyttämään
elinvoimaisina metsälaissa
mainitut erityisen tärkeät elinympäristöt ja luonnonsuojelulain mukaiset metsäiset luontotyypit sekä muut arvokkaat
elinympäristöt. Junakuljetuksissa sama
silti edelleen talvella.
luku oli yli kolmesataa kiloSuurin osa puukaupoista metriä.
tehdään niin sanottuina pysUiton rooli on puutavaran
tykauppoina, jolloin puun kuljetuksessa vähäinen ja sen
ostaja hoitaa korjuun. Lisäksi suojavyöhykkeistä huolehtiminen,
lahopuun määrän lisääminen ja
säästöpuiden jättäminen ovat
olennainen osa talousmetsien
luonnonhoitoa.
osallistui vuonna 2010 noin
4700 metsästäjää ja hirviä kaadettiin noin 2300. Kuva: Metsäkeskuksen kuva-arkisto.
puuta kertyy hehtaaria koh- Pirkanmaan metsistä
47 000 puukuormaa
den noin 50 kuutiota.
Puun kuljetus tienvarsivarastolta joko jatkokuljetukseen
Metsäkone valitaan
tai tehtaalle tapahtuu puutakohteen mukaan
vara-autolla. Yhteen kuormaan
Erilaisilla hakkuilla käytetään mahtuu noin 50 kuutiota puuerikokoisia koneita. Yli le oli 111 kilometriä vuonna
puolet hakkuista suoritetaan 2011. Sydän-Hämeen Lehti
15
kyliltä
Pirkanmaalla suojellaan erityisesti lehtoja
Metsien monimuotoisuutta
pyritään ylläpitämään monin tavoin. Lisäksi puu kulkee junalla,
daan maastovauriot. Se on
metsäomistajille vapaaehtoinen eli omistaja voi halutessaan
tarjota kohdetta ohjelmaan.
Pirkanmaalla pyritään parantamaan erityisesti lehtojen ja
runsaslahopuustoisten kangasmetsien suojelua.
tunut oleellisesti viime vuosikymmenistä. Näitä ovat muun
muassa Rauman ja Jämsänjokilaakson tehtaat.
Tukkipuuta kuljetetaan
isoimmille sahoille, kuten
Vilppulaan ja Juupajoelle,
sekä monille piensahoille
ympäri Pirkanmaata. Hakkuumäärien mukaan
tehokkaita, yli kahdenkymme- Pirkanmaalta lähtee vuositnen tonnin painoisia koneita ja tain metsästä liikkeelle 47
ensiharvennuksilla tarvitaan 000 puutavara-autokuormaa,
ketteryyttä noin kymmenen laskee Tommi Kivimäki opintonnin painoisilla työkoneilla. Näin
ollen myös puusta maksettava
hinta vaihtelee hakkuutavoittain.
Uudistettavilta alueilta
saadaan selvästi enemmän
puuta kuin harvennuksista:
uudistusalalta kertyy noin
200 kuutiota hehtaarilta, kun
taas ensiharvennuskohteissa
Hakkuukonekuljettaja työssään. Sekä
kotitaloudet että paikalliset
yritykset voivat hankkia luotomatkailusta ja marjastuksesta
myös tuloa.
Metsästys on Pirkanmaalla
merkittävä luonnonkäyttömuoto. Vuosittaisesta sadosta kerätään talteen vain noin 5?10
prosenttia.
Lukuja metsien suojelusta
Metsissä elää 36 % Suomen uhanalaisista lajeista
Uhanalaisista metsälajeista noin kolmannes vaatii
lahopuuta
Pirkanmaan metsäalasta 2,6 % eli 32 000 ha on suojeltua
tai rajoitetussa käytössä
Suojelualueita Pirkanmaalla on 26 000 ha
Metsälain suojaamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä
6 000 ha
Purot välittömine
lähiympäristöineen ovat yksi
metsälain erityisen tärkeistä
elinympäristöistä. Keskiviikko 7.8.2013
. Metsänomistajakunnan pirstoutuminen
ja laajentuminen on johtanut
metsänomistamisen tavoitteiden vaihteluun.
Metsiä käytetään puuntuotannon ja suojelun lisäksi hyöty- ja virkistyskäyttöön. Pirkanmaalla ei
yrityksiä, niin korjuun hoitavat harjoiteta enää lainkaan uittoa.
pienet perheyritykset alihan- Aluskuljetusta käytetään Suokintana.
messa enimmäkseen puutavaYleisimmin puunkorjuuyri- ran viennissä.
tyksestä löytyy muutama hakkuukoneketju. Myös
puunkuljetusyritykset ovat
usein pieniä perheyrityksiä.
Noin kolmasosa puunhank i ntakustannuk s i sta
tulee puun kuljetuksesta.
Näihin kustannuksiin pyritään löytämään ratkaisuja
puutavara-autojen kokoa
suurentamalla, terminaaliverkostoja kehittämällä
sekä yhteistoiminnalla eri
toimijoiden kesken. Myös
tieverkostojen hyvä kunto
on edellytys sujuvalle puun
kuljetukselle.
Puunkorjuun hinta
Keskimäärin
10,95
Ensiharvennus
17,12
Muut harvennukset 14,13
Uudistushakkuu
8,14
Keskihinnat (e/m3) perustuvat Tommi Kivimäen
opinnäytetyöhön.. Metsiä suojellaan
valtion hallinnoimien kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden kautta sekä muilla
tavoin suojeltujen tai rajoitetussa käytössä olevien metsien
avulla.
Pirkanmaalaiselle metsänomistajalle hyvä ja taloudellisesti kannattava tapa suojella
metsiään on Etelä-Suomen
metsien monimuotoisuuden
toimenpideohjelma (Metso),
joka pyrkii estämään metsäisten luontotyyppien ja lajien
taantumista sekä kehittämään
metsäluonnon monimuotoisuutta.
Pirkanmaalla metsiä suojellaan Metson kautta 300?450
hehtaaria vuosittain
Kavereista Eeva Rauhalaan (s. Yllättävänkin paljon
tälle seudulle on rakennettu
uusia taloja.
Kari Saarinen
Juurilla
Viidessä Sydän-Hämeen kylässä asustanut Kari Saarinen
vierailee entisissä kotikylissään vanhojen kavereidensa
kanssa. Sellaista vapautta tietysti
kaipaan, että täällähän voisi päästää koirat ovesta ulos
pihamaalle ihan noin vain.
Tampereella se ei tietenkään
onnistu. Esimerkiksi tuossa
Kukkosaaressa.
. Kun ylioppilaslakki oli
plakkarissa, oli aika muuttaa
pois kotoa.
. Helena Laaksonen muistaa,
että jo pikkulapsena lähdettiin näihin maisemiin leikkimään ja
uimaan. Ja satunnaisemmin Korvan
Kustaalla eli Peltosen kaupassa
Koululaiset maksutta Kiviaholla.
linjuriin
Laaksosen vanhemmat vilLaaksosen lapsuusmiljöö si- jelivät pientilaansa, mutta perjaitsee Kuhmoinen-Kangasala- heen isä kävi putkiasennustöistieltä Haapasaaren tiehaarasta sä vieraan palveluksessa. Kävelin Kiviaholle tuohon Lahdenkulman kouluun
metsäpolkua pitkin. Soratieaikaan niin sanottua Keljon-lenkkiä ajoi useampi linja-autovuoro päivittäin, ja
parhaimmillaan seudulla saattoi viikon aikana käydä kolmen
eri päivittäistavarakauppaketjun kauppa-auto.
. Sisarukset pitävät yhasukkaita lisää
teyttä säännöllisesti.
1980-luvun alussa Laaksonen
. Se jos mikä oli aikoinaan
riemun paikka seudun muksujen kesäleikeille. Ensimmäisessä osassa
Helena Laaksonen muistelee
1960- ja 1970-luvun Haapasaarta.. Nuorena ajatteli,
että vanhempien ja isovanhempien elinaikana muutokset ovat
olleet hirveän suuria, mutta nyt
tajuaa, että kyllä ne ovat tainneet tässä oman elämän varrella olla vieläkin mullistavampia.
. Samoin Pakkalassa. Ja heti, kun vähänkin
opittiin uimaan, ruvettiin
touhuamaan Längelmäveden
rannoilla. Jo pitkään
olen työskennellyt yliopistolla
yhteiskuntatieteellisessä tietoarkistossa informaatikkona,
Laaksonen kertoo.
Kotipaikassaan hän pistäytyi
vielä opiskeluaikoinaan lähes
joka viikonloppu. Ainakin jos
kysytään tuona aikana lapsuuttaan eläneiltä.
Noksioisten alimmasta notkosta itään kohti Hukinniemeä
tarvitsee mennä vain parisataa
metriä, niin löytää Kukkosaaren. Kouluikäisenä riitti hyvin se, että puolin
ja toisin vierailtiin kaverien
luona lähitalojen kesken.
. Lehto) olen pitänyt
yhteyttä melko tiiviisti vieläkin. Paikka kävi tutuksi
Helena Laaksoselle jo pienenä.
Heti kun uimataito oli edes jotenkuten välttävä, Kukkosaari
sai toimia kokonaisten kesäpäivien leikkimiljöönä Helenalle
ja kavereilleen.
Itse muistan saman kallion
pikemminkin talviajalta. Kotitalon ovi sai
jäädä lukitsematta kauppareissujen ajaksi.
. Hän on kuitenkin
viihtynyt kaupunkilaisena jo
pitkään.
lee. Maalla vaarat olivat pikkulapsellakin siihen aikaan kovin vähissä. Minulla ja miehelläni
on nykyään kaksi suurta koiraa.
1960- ja 1970-luvun vaihteessa Laaksosen kotikulmilla
elettiin kuin herran kukkarossa. Opiskelin yhden vuoden
Turussa, mutta sitten aloitin
Tampereen yliopistossa sosiologian opinnot. Haapasaaren suunnan
1970-luvun alun lapsille ei
toistaiseksi ole mitään kokousta tietääkseni järjestetty, mutta
ihan hauskahan sellainen olisi.
Kesän riemua Kukkosaaressa
Sahalahden Haapasaarella
1970-luvun kesät olivat kuumia ja kauniita, kuten muuallakin Suomessa. Taustalla näkyy Kukkosaari.
Noksioisissa ovet saivat jäädä lukitsematta
noksioinen
Kaipaatko täältä jotakin erityistä?
Helena Laaksonen tuumailee hetken syntymäkotinsa pihassa Kangasalan Sahalahden
Noksioisissa ja naurahtaa heleästi.
. Tila
on Laaksosen veljen omistuksessa. Sittemmin
tahti on harventunut.
Nykyisin talo on tyhjillään,
sillä äiti kuoli joitakin vuosia
sitten ja isä viime vuonna. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Haapasaari
kylä entisen Sahalahden kunnan koillisosassa, nykyisin
Kangasalaa
muodostuu pienemmistä kyläyhteisöistä kuten Noksioinen, Kiviaho ja Lahdenkulma
ei jäljellä omia kauppaliikkeitä, kyläkoulu toiminnassa
asukkaita noin 150
Helena Laaksonen (s. Haapasaarella palvelut ovat
kuihtuneet, mutta uutta väkeä
on siitä huolimatta muuttanut
kylälle. Vuonna 1996
valmistuin yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Vanhemmat eivät tienneet
välillä, kenen kaverin luokse
viitisen kilometriä pohjoista
kohti. Tämä asuu perheineen
omakotitalossa saman sivutien
Palvelut pois,
varressa. Haapamäeksi kutsutulle kotitilalle ei juuri lintujen laulua
ja puiden huminaa kummempaa ääntä mistään kesäiltana
kantautunut. Maailmassa moni asia on
muuttunut valtavasti 1970-luvun jälkeen. 1966) asui Haapasaarella vuodet
1966?1985
kirjoittaja (s.1967) asui Haapasaarella vuodet 1968?1972
Längelmäveden vehreät rannat ovat Noksioisissa ja
Haapasaarella hyvin saavutettavissa. Saattaa olla
vieläkin.
Noksioislahden perimmäisen poukaman Urtinperän
kupeessa sijaitseva paikka oli
nimestään huolimatta niemi
eikä saari. Noissa maisemissa asuessani en vielä uida osannut, mutta suksi- ja
pulkkamäkeä laskea jo hieman
sentään.
Kari Saarinen
Helena Laaksonen muistelee
maalaiselämän olleen vapaata
ja rauhallista. Jos piti
viedä vaikka sukset kouluun,
menin tien kautta linja-auton
kyydissä. Kuskit eivät ottaneet
tuohon aikaan koululaislapsilta mitään maksua, Laaksonen
muistelee.
. Lapsuusmuistoja tulee
siirtyi Kangasalan koulumaail- toki mieleen, kun täällä vierai-
karjasta 1970-luvun alkupuolella luovuttiin, äitikin alkoi
kulkea muualla töissä.
Harrastusmahdollisuuksia
Laaksonen ei muista erityisemmin kaivanneensa. Kun
olin lähtenyt, mutta huolta ei
tarvinnut kantaa. 16
Keskiviikko 7.8.2013
kyliltä
. Kauppa-autollakin tietysti
muistan vierailleeni, mutta aika
paljon meiltä käytiin Kangasalla kaupassa. Itse
muistan ainoiksi vaaranpaikoiksi rehusäiliöt, joihin joskus menimme niin, että emme
sieltä omin avuin päässeet pois,
Laaksonen sanoo.
Ajat ovat muuttuneet, mutta koko Haapasaaren kylässä
ja sen yhdessä osassa Noksioisissa elämä toki vaikuttaa varsin rauhalliselta nykyäänkin.
Asvalttitie tuli parikymmentä
vuotta sitten, vaan liikennettä ei ruuhkaksi saakka ole.
Tunnin mittaisen visiittimme
aikana nähtyjen autojen laskemiseen riittivät hyvin yhden
käden sormet.
massa Pikkolan yläasteelta lukioon
Anja
ja Mauno Nordia tilaratkaisut
miellyttivät.
. Keskiviikko 7.8.2013
. Myyntipöydät täyttivät pihamaat niin, että lisätilaa
jouduttiin ottamaan viereiseltä
pikkupellolta.
Tänä kesänä mukana markkinoilla oli erityisen runsaasti
pääraitilla, kun markkinavieraat kävivät tutustumassa
myös entisiin liiketiloihin valmistuneisiin asuntoihin. Peltomäen ja
Sumioisen perhe oli yksi niistä perheistä, joita kyläyhdistys
muisti lahjalla viime vuonna
syntyneen vauvan johdosta.
Myös kylälle muuttaneet huomioitiin.
Vuoden ympäristöteko
-palkinnon kyläyhdistykseltä
sai Jani Luukkonen, joka on
tehnyt talonsa ympäristöstä
todella siistin ja asetelmilla ja
veistoksilla kylän keskeisestä
paikasta oikein katseita vangitsevan kokonaisuuden.
Maija Nieminen-Pessi
Kuntosalin kylälle tuonut Jani Luukkonen palkittiin vuoden
ympäristöteosta.
Arja Hietalahti osti Ritva
Nohkolalta keittiöverhot
mökille.. Tosi hyvää ja edullista
tavaraa, ensimmäisen kerran
Rautajärven markkinoille poikennut ja sen tarjonnan runsaudesta iloisesti yllättynyt
Arja Hietalahti arvioi.
Tunnustus tuli asiantuntijan
suusta.
. Jos emme olisi aikoinaan
muuttaneet Luopioisten kirkolle, niin tämä olisi varteenotettava vaihtoehto, kuusi
vuotta sitten Kangasalta tulleet
Nordit kehuivat.
. Sydän-Hämeen Lehti
17
kyliltä
Tuula Peltomäen ja Raine Sumioisen Pekka-vauva syntyi viime
vuonna, minkä johdosta kyläyhdistys muisti heitä lahjalla.
Perheeseen kuuluu myös 3-vuotias Heta.
Kyläyhdistys muisti lahjalla vuonna 2012 vauvan saaneita perheitä.
Vuoden kylä vietti
markkinoita
Rautajärvi
Aleksi Jokinen mainosmiehenä.
Lauantaina vietettiin perinteisiä Rautajärven markkinoita.
Tapahtuma keräsi erityistä
nostetta, olihan kyse Pirkanmaan Vuoden kylän kesähuipennuksesta.
Rautahovin pihalla markkinavieraat seurasivat muiden
muassa seppien takomista
ja Markku Tuomisen moottorisahataiteilua, tutustuivat
Rautajärven VPK:n kalustoon
ja Helevetin Tunareiden mopoihin. Ne eivät houkuttele poikkeamaan, saati muuttamaan
kylälle.
Hyvä henki
Vuoden 2010 alusta Rautajärvellä asuneiden Tuula Peltomäen ja Raine Sumioisen
muuton kylälle ratkaisi talon
saaminen aivan kaupan takaa.
. Käyn paljon kirpputoreilla, ostan ja tuunaan, hän huomautti.
Rautajärveltä Hietalahden
matkaan lähti ainakin verhot
mökkikeittiöön ja pieni laiva
pojanpojalle.
tisen kotikylän keskeisellä paikalla tarvitse katsella tyhjien
liiketilojen ikkunoita.
. Hyvät tilaratkaisut, esteetön kulku. Täällä on hyvä henki, he
mainitsivat.
Perheeseen kuuluvat myös
kolmevuotias Heta ja vuoden
vanha Pekka. Meidät otettiin hyvin vastaan. Ei ole paljon lumitöitä, eikä nurmikon leikkuuta,
ikääntyvien ihmisten silmin
etupihoja katsonut pariskunta
lisäsi.
Uudet asunnot
Rautajärvellä syntynyt ja
vetivät katsojia
siellä koulua käynyt Anja Nord
Ihmisvirta velloi koko kylän iloitsi erityisesti siitä, ettei en-
kirpputorimyyjiä.
Kivikkoharjua pitkin kulkevalla kylän
raitilla kadottaa helposti kosketuksen nykymaailmaan, kun
kyläkuvaa hallitsevat perinteiset puutalot pihapiireineen ja
aitoineen imaisevat menneeseen aikakauteen.
Puutikkala onkin uinuva
kylä . Keväällä seutukunta herää talviunestaan
ja satapäinen asukasluku liki
nelinkertaistuu kesäasukkaiden suunnatessa mökeilleen.
Myös 15 vuotta kylää palvellut
AhonSyrjän kauppa laventaa
aukioloaikojaan väen lisääntyessä. Tunnelmaa tämän kesän Raittikirppikseltä.
Seppo Ahonen
Ostoa ja myyntiä kivinavetan kupeessa Raittikirppiksellä heinäkuussa.
Puutikkalan kylän tiedetään sijainneen Kukkian kannaksella
1400-luvulta saakka. 18
Keskiviikko 7.8.2013
. ovat vuorossa
sähkötanssit uusittujen sähköjen kunniaksi.
. Sydän-Hämeen Lehti
kyliltä: Puutikkala
Seppo Ahonen
Kylä kahden ved
Puutikkala
Puutikkalan VPK:n talon sähköt on uusittu. Kauppa ja kauppias ovat
keskeisessä asemassa kylän
tunnelmassa, Riitta Kannel
toteaa.
Puutikkalan VPK:n talo on seissyt nykyisellä paikallaan yli 100
vuotta. 1970- ja 1980-luvulla metsästysseurat ja Lions
Club elvyttivät toimintaa, ja
talolla tanssittiin lähes joka
lauantai. Pitkän vaisun kauden
jälkeen kylätalo nousi uuteen
kukoistukseen, kun se peruskorjattiin satavuotisjuhliin.
Lauantaina 10.8. talvella. Aktiivinen
kylätoimija, Puutikkalan VPK
ry:n Riitta Kannel kertoo kaupan merkityksestä.
. Koska
vesistö varaa lämpöä ja suojelee hallalta, toukotöitä tehdään viikko pari aiemmin kuin
lähialueella. AhonSyrjä on paitsi tunnelmallinen kyläkauppa, myös
tärkeä kyläelämän keskus, josta
haetaan niin tarveaineet, tuliaiset kuin tietokin. Kylää ympäröivät
edelleen laajat pellot. Maaseudun Tulevaisuuden jutusta bongattiin,
että Suomen Kotiseutuliitto. Nyt sähköä riittää ongelmitta näyttämölle esiintyville
orkestereillekin.
Kesällä AhonSyrjän kivinavetan ylisille saadaan näyttelyitä, josta nauttivat niin kesävieraat kuin kyläläisetkin.
Sähköistä tunnelmaa
Toisen kyläyhteisön kivijalan
muodostaa Puutikkalan VPK
ry taloineen. Kyläyhdistyksen
virallinen nimi on Vapaaehtoisyhdistys Puutikkala-Karviala.
Alkuperäinen VPK, joka toimi vielä palokunta-aatteen
pohjalta, perustettiin vuonna
1902 ja VPK:n talo siirrettiin
paikalleen vuonna 1906.
Toukokuisessa kuvassa vasemmalta Timo Koski, VPK:n puheenjohtaja Markku Vuorinen, Eero Koivulahti, Jaakko Anttila ja laiturilla Riitta Kannel.
Miesmuistin, joka on tunnetusti lyhyt ja hatara, mukaan
tanssi- ja muu toiminta hiipui
1960-luvulla
Hyvä olo
tuli vasta myöhemmin, Saari
Puutikkalan sijainti soveltuu liikkuvan perheen tarpeisiin ja koiraharrastukseen. Puutikkalasta on tullut
koti, Urjalassa käydään enää
kylässä ja töissä. Puutikkalassa on jotenkin jännä fiilis, vähän kuin olisi
ulkomailla, Sari Saari hehkuttaa.
Nainen torjuu arvion alkuhuumasta.
. Luonto ja metsä
tarjoavat henkireiän koko perheelle. Rakennukseen asennettu yksivaihevirtalaitteisto oli kuitenkin
täysin riittämätön nykyajan
tarpeisiin. Täältä on helppo lähteä
eri suuntiin. Perunoiden keittämisestä
ei tullut mitään. Täällä on hyvä perusvire
ja paljon yritteliäisyyttä, mistä
pidän. Sähkötanssit
Puutikkalan VPK:n talolla klo 20
alkaen. Keskiviikko 7.8.2013
. Juhlapaikan turvavalaistuksen täytyy olla kunnossa
myös sähkökatkojen aikana,
muuten ei hyvää seuraa tarkastuksissa, Talikka tietää.
Toukokuussa vedettiin
maakaapeli, ja talkooväki auttoi töissä, jotka urakoitsija
sille uskoi. Alaskanmalamuutti Ringa antautui hepulin jälkeen
korjaa.
Sari Saaren rapsuteltavaksi.
Hyvä perusvire
miellyttää
11-vuotias Sakari on löytänyt
Sappeen harrastusmahdollisuudet. Smith-
Mageniksen oireyhtymää
kantava tytär nukkuu parin?
kolmen tunnin jaksoissa vuorokaudet ympäriinsä, ja aistit
ovat heikot. Haluaisin osallistua kylän
talkoisiin, mutta se ei vain käy
tällä yhtälöllä, Saari harmittelee.
. Se huomattiin talkooväelle syksyllä järjestetyissä yhteisissä ruokapidoissa.
. Allekirjoitan väitteen,
että tämä on maailman paras
paikka asua, Saari toteaa.
shl Anu Ritvanen. Pari kertaa
viikossa hänen täytyy käydä
Urjalan tehtaalla, missä Petri
Saari työskentelee koko viikon.
. Kun vielä
löysimme käsintehdyn hirsitalon, joka alan ihmisinä ihastutti
meitä, päätimme muuttaa, Sari
Saari kertoo.
Sari Saari hakee vientiyritykseen uusia puusepänalan
valmistajia ja yhteistyökuviot
kuljettavat jatkuvasti muun
muassa Tampereen, Lahden ja
Helsingin seudulle. Uuden
laiturin lisäksi porukka uudisti
kylärannan pukukopit ja huussin. Nyt sähköistys on
ajanmukainen ja täyttää myös
turvallisuusnormit.
Ranta kutsuu
Talkooporukka on venynyt
myös laituritalkoisiin. Naapureiden
kanssa on hyvä henki ja kylä-
kaupan Pirkko on tärkeä hahmo. Sähköt paukahtelivat pois, kun jääkaappia
ja hellaa yritettiin pitää yhtä aikaa päällä. Esiintyjänä tanssiorkesteri Härkätie.
Koulu lakkautettiin vuonna 1995.
Kutsutaksi tekee asiointimatkan Luopioisiin kerran
viikossa.
Kesäasukkaat pyörähtivät alkukesästä AhonSyrjän
kyläkaupalla Pirkko Syrjäsen palveltavana.
Keskellä ei
mitään, ja
kaikkea
Puutikkala
Minne ihminen päätyy, jos hän
etsii liki kymmenen vuotta sopivaa asuinpaikkaa. Kivahan näitä on mukavalvarrelle ansat lintuja ja muita riistaeläimiä varten
la porukalla tehdä, Timo Koski
asetettiin.
toteaa kyläläisten kesäkeitaan
Puutikkalan kylä mainitaan Museoviraston luetteloissa
rakentamisesta.
merkittävänä perinteisenä ympäristönä.
SHL ANU RITVANEN
Lauantaina 10.8. Sydän-Hämeen Lehti
19
Aukeaman kuvat anu ritvanen, ellei muuta mainittu.
den sylissä
myöntää avustuksia kylätaloille. Surffailin netissä ja törmäsin linkkiin, jossa kehuttiin Puutikkalaa maailman
parhaaksi paikaksi. Sieltä saimme 5000 euroa
sähköjen uusimista varten, talkoomies Timo Koski muistaa.
VPK:n talo näyttää hyväkuntoiselta ja perinteikkäältä
paikalta, salin näyttämölläkin
komeilee alkuperäinen maalattu järvimaisema. 9-vuotiaan Rebekkan
erityistarpeetkin ovat järjestyneet pienessä kylässä. Alku ei ollut ollenkaan
huumaa, asioissa oli aika paljon järjestelemistä. Jos tähän vielä lisää
orkesterin tarvitseman energian, on tilanne mahdoton, Riitta
Kannel toteaa.
Kesäasukas, sähköurakoitsija Mauri Talikka pälkäneläisestä Valotakka-yrityksestä ryhtyi
keväällä tehtävään, vaikka kotoa ehdoteltiin jo kovasti siirtymistä vapaaherraksi.
. Sari ja Petri Saari päätyivät Puutikkalaan.
Sadan kilometrin päähän Urjalaan jäi perheyritys Urjalan
Keinukaluste ja Saari Wood,
kun nelihenkinen perhe muutti
toissakesänä Puutikkalaan.
. Lähistöllä asuva
Marjo Pekkarinen on hoitanut tyttöä tarvittaessa iltapäi-
visin omien lastensa ohella,
mikä on tuonut välttämättömän avun yrittäjän venyviin
tunteihin.
Yksi asia kuitenkin selvästi
vaivaa Saarta.
. Päädyimme tänne hassun
mutkan kautta. Kylän väki ja talkooporukka ikääntyy, mutta aktiivisuus
ei ainakaan vielä ole vähentynyt, Kannel toteaa ylpeästi
Kaivurin ohjaimissa Ilkka Rajala Hauhon Sappeesta, lapion varressa uudet sähköt urakoinut Mauri Talikka.
talkoolaisistaan.
Paluumuuttajilla ja vapaaajanasukkailla on tärkeä rooli
Puutikkala fakta
kyläelämän ylläpitämisessä.
Vakiotalkoolainen Reijo Salminenkin tekee talvella ladut
Sijaitsee Kukkian vesistön kannaksella
hiihtäjille.
Puutikka tarkoittaa metsämiehen pyyntipolkua, jonka
. Kokonaisuudesta puuttuu
vielä laituripenkit ja viimeistely, koska kesällä isännille
ilmaantuu omiakin kiireitä.
Jaakko Anttila huomauttaakin, että kylän jok?ikinen pelto
on viljelyssä.
Uotila oli myrkyttänyt miehensä
Nantti Sainion, johon hän oli
tutustunut miehen toimiessa
Sahalahdella kotiopettajana.
Rouva oli hakenut apteekista
strykniiniä koiran lopettamista varten, mutta aine päätyikin
aviomieheen. Sitten
he muuttivat Tampereelle, ja
isovanhempani ostivat paikan
vuonna 1911. Mitä minä teen
kaikella tällä tiedolla, jos se on
vain minulla. 20
Keskiviikko 7.8.2013
kyliltä
. Innostuin sukututkimuksesta eräänlaisena ongelmanratkaisuna! Iisakkila muistaa tehtävästä haltioitumisensa.
Taloista liikkeelle
Alun perin Tella Iisakkila kiinnostui erityisesti suvun naisten
taustoista. Kuhmalahdella tuli kuljettua kaikista ovista. Lähde) suku.
Sukutarinan Iisakkila jakoi kahtia lähtien liikkeelle
vaarinsa kuhmalahtelaisista
sukutiloista Iso-Pennosta ja
Isokukosta jatkaen Sahalahden Paatialan Mattilaan. Viimevaiheessa selvitys
päätyi lopulta luettavaan muotoon kirjaksi. Oksat maailmalla voi tiedustella Kuhmalahden kirjastosta.. Pariskunta muutti
Hämeenlinnasta Sahalahteen
ja osti Mattilan talon. Muuta Iisakkila ei sitten
tiennytkään. Sattumalta silmiin osunut rikosuutinenkin sai uuden merkityksen
tutkimuksen edetessä.
Kuhmalahdella
tuli kuljettua
kaikista ovista.
Kun aikansa
selasi ja tutki,
rupesivat kaikki
tuntumaan
sukulaisilta
Tarinan mukaan hämeenlinnalainen lehtorinrouva oli
myrkyttänyt miehensä vuonna
1892. Asiakas
ei pääse tutkimaan sataa vuotta tuoreempia tietoja. Näin
kävi Tella Iisakkilalle, joka kiinnostui
kuhmalahtelaisista
juuristaan.
Pälkäneen Iltasmäessä syntyneen Iisakkilan
eno Lauri Mattila oli koonnut vuonna
1950 sukutaulun, jota
tämän veljenpoika
Kirjan
kuvitus on
hankittu
paitsi
sukualbumeista
myös Jorma
Marttalan
kirjasta Pennon
liepeillä siintävi
selkä. Kävi
ilmi, että tuo samainen nainen
oli rangaistuksensa jälkeen
mennyt uudelleen naimisiin
sahalahtelaisen veistonopettaja Kalle Kustaa Nurmisen
kanssa. Niinpä
Tella Iisakkila ryhtyi lopulta
keräämään netistä tietoa talo
talolta. Kun aikansa
selasi ja tutki, rupesivat kaikki
tuntumaan sukulaisilta, Iisakkila naurahtaa.
. Tutkimusretket ulottuivat Tampereelta Päijänteelle.
. Lähtökohdaksi hän otti mummunsa Vilhelmiina Penttilän äidin Erika
Simontyttären, joka oli syntynyt Kuhmalahdella vuonna
1854. Sitten sukutaulun ylläpitäjäksi haettiin
jo jatkajaa.
. Iisakkilalla
oli viemisinään tuore
sukukirja.
Sukututkimus: Kuhmalahtelaiset talolliset tulevat tutuiksi Tella Iisakkilan tutkimuksessa
Uteliaisuus vei talosta toiseen
Kuhmalahti
Kipinä sukututkimukseen
voi syttyä pienestä, ja ennen kuin huomaakaan,
on syynännyt kaikki
Kuhmalahden talot ja
sotkenut puoli Hämettä selvityksiinsä. Kanssatutkijoiden kanssa saattoi löytyä
yllättäviä yhteispolkuja. Alkoi oikeudenkäynti, koska vakuutusyhtiö epäili
itsemurhaa, eikä suostunut
maksamaan korvaussummaan.
Oikeudessa selvisi, että leski oli
tilannut surupuvun Helsingistä
useita päiviä ennen miehensä
14 vuotta vankilassa murhasta.
. Tällä hetkellä
suvun tietokannasta löytyy yli
6000 nimeä.
. Ristikuulustelussa
nainen tunnusti, ja hän istui
ja murharouvaan
Tella Iisakkila vietti paljon
aikaa Metso-kirjastossa mikrofilmejä tutkien. Mielelläni täydennän ja jaan vieläkin tietoja,
jos joku kysyy, Iisakkila toteaa.
shl Anu Ritvanen
Tella Iisakkilan kirjaa Juuret
Kuhmalahdella . Sinänsä ansiokas
sukutaulu keskittyi mieslinjoihin, jolloin sukuun naidut
naiset jäivät vain nimiksi, jotka
ilmestyivät tyhjästä. Selvitin, miten isovanhempani olivat päätyneet Sahalahdelle Paatialan Mattilaan. Tutkimus vie aikaa, eikä
siihen ollut mahdollisuutta
työelämän rinnalla, Lammin
lukion rehtorina vuoteen 2005
toiminut Iisakkila toteaa.
Ensimmäisenä eläkevuonnaan matemaattisten aineiden opettaja tappoi työltä
vapautunutta aikaa sudokuilla, seuraava meni kryptoille.
Kummastakaan ei irronnut
sen pitemmäksi aikaa aivojumppaa tai ajankulua, joten
nainen ilmoittautui sukututkimuskurssille uudella kotipaikallaan Tampereella vuoden
2007 syksyllä.
. Todella hämmästyin, kun tunnistin nimet,
Iisakkila kertoo hätkähdyttävästä nimien ja tarinoiden yhteennivoutumisesta.
Kun käytäntö väestörekisteritietojen luovutuksesta
muuttui pari vuotta sitten, tutkimukset vaikeutuivat. Mummun puoli käsitti Tervaniemen
Penttilän ja Heikkilän talot.
Samalla Iisakkila saattoi tiedot
talojen tuoreemmista isännistä ajan tasalle. Opettelin
sukututkimusohjelman, ja netistäkin löytyi paljon tietoa.
Kurssi avasi kokonaan uuden
maailman. Talollisia oli siinä mielessä helppo tutkia, että heistä
löytyy talonkirjat, toisin kuin
rengeistä ja piioista, joita on
hankalampi jäljittää, Iisakkila
toteaa.
Tutkimusretki sukuun kuolemaa. Aluksi hänen piti
selvittää vain mummunsa suku.
Hämäläiseen tapaan talollisten
suvut kuitenkin linkittyvät toisiinsa, joten pian mukaan tuli
myös vaarin eli Aukusti Mattilan (ent. Sahalahtelaislähtöinen
Aina Maria Sainio o.s. Kannen
kuvassa edessä
Vilhelmiina ja
Aukusti Mattila.
Heikki
Mattila
Tella Iisakkila perehtyi
kuhmalahtelaisiin
sukujuuriinsa kuuden
vuoden ajan. Mies oli pyytänyt migreenipulveria, ja aluksi
luultiin, että vaimo oli erehdyksessä sekoittanut lääkkeen ja
myrkyn. Olen tykännyt työsken-
nellä tietokoneella. Sukujuhlia
vietettiin 16.6.2013 Ilolan
Metsäkansassa. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Ville Laine
Tella Iisakkilan suku
kokoontuu joka neljäs
vuosi yhteen. Hän on
syntynyt Iltasmäessä ja
käynyt lukion Pälkäneellä.
Kuva: Aino Iisakkila.
päivitti
aina
vuoteen
2003 saakka
Pitäjänneuvos ja perunanviljelijä
Matti Simola opastaa.
Viime vuonna rantatöyräälle valmistunut mäkiuuni on
saanut katoksen suojakseen, joten uunin
luona on nyt oikea
kotoisa kotakeittiö.
Ruisleipää paistetaan mäkiuunilla ja
pakarissa, ja tuliaistorilta saa ostaa
tuoreita kuumia
kar jalanpiirakoita, mämmiä,
hunajaa, hilloja,
mehuja ja ruisjauhoja.
Karjalanpiirakoiden leipomisen vaiheita
voi seurata Kangasalan Karjalaisten työnäytöksessä.
Navettaravintola tarjoaa
hernekeittoa ja uutispuuroa,
ja Navettaravintolan ja Varstan
kahviloista saa teetä, kahvia ja
leivonnaisia. Kulkue kertoo
rukiinleikkuutapahtuman arvosta . päivänä
vuonna 258. Minä muistan lapsuudestani,
kun aina sanottiin, että Laurista
lata maahan. ja
totta kai myös tukkilaisilla on
musiikkiohjelmaa.
Varstan perinteisessä kylänäyttelyssä on vuorossa Myttäälä-Mälkilän näyttely ?Kotikylät kartoilla?.
Villan tie kankaaksi
Yksi perinnepäivän erikoisuuksista on lampaanvillan matka
keritsemishetkestä valmiiksi
kankaaksi asti. Villaa karstataan,
Jouko Suoniemi aittansa edustalla.
kehrätään ja lopulta kudotaan
kankaaksi.
Lampaita voi käydä tervehtimässä ranta-alueella, lampurina toimii niiden isäntä Olli
Klemola.
Ranta-alueen näytöksiin
kuuluvat myös tukkilaisten
näytökset sekä shirehevostamma Isadoran esittelyt, ja
rannasta löytyy ?perinnetrampoliini. Marttyyrikuolemansa jälkeen hänestä tuli
Pyhä Laurentius, yksi keskiajan merkittävimmistä pyhimyksistä, kirjojen ja kirjastojen
suojeluspyhimys.
Lauri-isännän
muistoksi
. Oksalan isännät on olleet
lyhytikäisiä miehiä, vaikka onhan niillä elämäkin ollut kovaa.
Ja minä olen jo 83-vuotias, voi
sentään. Nyt
leipojat ja leivät ovat hyvin
suojassa sekä auringolta että
sateelta.
Nimipäiväkortti
on vanhaa
perinnettä.
Nämä kortit
ovat Yrjö Tikan
kokoelmista.. Oksalassa on
joukko vierailevia lampaita, joiden keritsemistä yleisö pääsee
seuraamaan. Betonivalua oltiin aloittamassa, ja kun
tieto isännän kuolemasta tuli,
työmiehet tulivat minulta kysymään, että kai tätä nyt kuitenkin jatketaan. Sydän-Hämeen Lehti
kyliltä
21
Monta monessa: Oksalan perinnepäivä on Laurin päivä, elonkorjuupäivä,
perunnannostopäivä, keritsemispäivä?
Vanhan kansan opissa
Pälkäne
On taas elokuu ja Oksalan
rusthollin perinnepäivän aika.
Talkooväki saa tällä viikolla
puskea töitä tosissaan, jotta
Oksalan tilan ympäristö on
järjestetty juhlapäivää varten.
Niittämistä, raivaamista, opasteiden asettamista, pöytien,
penkkien, lammaslaitumien ja
myyntikojujen järjestämistä,
näyttelytilojen järjestelyä ja
ruokahuushollin suunnittelua
riittää koko viikoksi.
Perinnepäivää vietetään lauantaina 10.8., Laurin päivänä,
kello 10?17 Oksalan tilalla
Pälkäneen Kukkolassa. Päivän
teemakin on Laurin päivä, joka
on suomalaisessa kansanperinteessä yksi kesän tärkeimmistä
päivistä. Ei sovi sitä
hommaa antaa nuoremmille.
Juhlaa ja palkintoja
Perinnepäivä aloitetaan lipunnostolla ja fanfaarilla
päärakennuksen pihamaalla.
Avajaispuheen pitää kylien
liiketoiminta-asiamies, Sarkamaatalousmuseon entinen
johtaja Juha Kuisma, ja perinnepäivän sanan vs. seurakuntapastori Heikki Repo.
Perinnepäivän avauksen yhteydessä jaetaan myös Vuoden
Varsta -palkinnot.
Päivään mahtuu kaksi rukiinkylvönäytöstä, aamu- ja iltapäivällä. Keskiviikko 7.8.2013
. ja kello 16 käynnistyy
tuttu ja aina yhtä suosittu traktoriparaati, jonka juontaa Tauno Saario.
Perunaa
itsepoimintana
Laurin päivä on myös vanhan
kansan perunnannostopäivä.
Sen kunniaksi Oksalassa on
myyntiperunamaa, josta saa
itse käydä kaivamassa perunat
?nosta ja osta. Lisäksi kojuista
saa ostaa grillimakkaraa, jäätelöä ja lättyjä.
shl Ulla Siren
Talkoopäällikkö Vesa Mellavuo
on tyytyväinen viime vuonna
valmistuneen mäkiuunin
saamaan katokseen. eli peuhupaikka
heinäpaaleineen pienimmille
perinnepäivän vieraille.
Muissa työnäytöksissä nähdään muun muassa pärekorinpunontaa, sorvausta, sepän
töitä, pellavaa, patatervan valmistusta, käsikivillä jauhamista, hevosen kengittämistä ja
kaikenlaista muuta vanhanajan
työtä . Kesannoille
tarvittiin vain lata; sillä kun
ajettiin, niin saatiin pelto kylvökelpoiseksi, muistelee Oksalan vanhempi isäntä Jouko
Suoniemi.
Hän kertoo, että perinnepäivää vietetään tänä vuonna
myös tilan oman Laurin muistoksi. se oli entisaikaa oikea
juhlahetki, melkein kuin pyhä
tapahtuma.
Laurin päivään kuuluu tietysti myös nimipäiväsankarin
juhlinta, ja niinpä pakariaitan
näyttely kertoo tällä kertaa nimipäiväperinteestä.
Laurin päivän musiikista
huolehtivat Laitikkalan tyttöjen kansanmusiikkiyhtye
Keeva, Reima ja Ritva Ojala
sekä Nuotiopelimannit . Vanhin ukko minä
olen, mitä tällä paikalla on
koskaan ollut, Jouko Suoniemi
huokaa mutta pilke silmässä.
Hän on tauolla koko aamupäivän kestäneistä puunrunkojen raivaustalkoista. Laurin päivää pidettiin kesän ja syksyn taitekohtana, jolloin piti tehdä sekä
tositoimia että taikoja sadon
korjaamisen ja uuden sadon
kylvämisen onnistumiseksi.
?Laurin yönä lähtevät ensimmäiset muuttolinnut?, sanottiin ennen, ja Laurin päivään
liittyy lukemattomia muitakin
sanontoja ja uskomuksia.
Laurin esikuvana oli Rooman kirkon diakoni, joka
poltettiin elävältä rautalankaverkolla keisari Valerianuksen
vainoissa elokuun 10. Minä muistan sen päivän
hyvin, kun oli juuri menossa
uuden kuivurin rakentaminen.
Se jäi apeltani kesken. Rukiinleikkuuseen
lähdetään kulkueena kello
12 navettapihalta kohti rantatien peltoa. -periaatteella. Ihmettelin, mitä
se merkitsi, mutta syyskylvöähän se tarkoittaa. Lauri-nimisen Oksalan
isännän, Lauri Räväsmäen,
kuolemasta tulee nimittäin kuluneeksi tasan viisikymmentä
vuotta.
Jouko Suoniemi oli nuori
vävy talossa siihen aikaan, kun
Lauri-isäntä kohtasi äkillisen
kuolemansa vain 59-vuotiaana.
. Minä sanoin, että
eihän sitä kesken sovi heittää,
kun on hyvä alku, Jouko Suoniemi kertoo hieman haikeana.
Siitä työstä ja siitä päivästä
alkoi hänen tiensä isäntänä.
Aluksi tukena oli Laurin veli
Ilmari, mutta hänkään ei elänyt pitkään.
Ratkaisu ei ollut helppo,
sillä Pälkäneen seurakunta on
hoitanut lapsi- ja nuorisotyön
esimerkillisen hyvin.
. Siunauskappeli rakennettiin vuonna 1969 ihan kuin
kirkotkin aikanaan: tarvittiin
vapaaehtoisia ja talkoohenkeä,
ja niitä myös löytyi. Silti pirtin
myyminen ei ole läpihuutojuttu.
Pappilan lämmityskustannuksia seurakunta aikoo pienentää maalämmön avulla.
Sen rakentamisesta päätetään
elokuun kirkkoneuvostossa.
Vielä kiinteistöjä vaikeampaa on pohtia, mistä vakansseista seurakunta voisi luopua.
Pälkäneellä työntekijämäärä
on seurakunnan kokoon suhteutettuna pieni. Vuonna 2007 seurakuntaliitoksen jälkeen Pälkäneen seurakunnassa oli jäseniä yli 6000. Elävyys ja kotoisuus on pieSeurakuntauudistuksen
keskeisenä tavoitteena on, että nen seurakunnan voimavara.
talous, hallinto, tukipalvelut ja Jumalanpalvelusyhteisöjen tulihenkilöstöhallinto hoidettaisiin si pysyä nykyisen mukaisina ja
jatkossa hiippakunnan tai ro- tutun henkilöstön käsissä.
vastikunnan kokoisella alueella.
Kirkon perustehtävät, kuten jumalanpalvelukset ja kirkolliset Miten kirkko jätetään
toimitukset olisivat jatkossakin hallitusti kylmilleen?
Kiinteistöjen ylläpito koituu
seurakuntien vastuulla.
seurakunnille kalliiksi. Kiinteistö- ja henkilöstökustannukset kasvavat, mutta
verovarat, joilla ne maksetaan,
pienenevät.
Juhani Järvinen järjestää saunarannassa seurat 60-vuotispäivien kunniaksi sunnuntaina.
. Rakenteiden lisäksi
vaarassa ovat kirkkojen taideja soitinaarteet.
. Ja onneksi
pitäisi ryhtyä purkamaan vuo- meillä on Pälkäneeltä kaksi
sikymmenten varrella pystytet- edustajaa kirkolliskokouksessa.
tyjä seurakunnan rakennuksia ja Jari Kemppainen ja Matti Huomo pitävät pienten seurakuntien
rakenteita.
Vaikka seurakunta elää tällä puolia asioista päätettäessä ja
hetkellä yli varojensa, purku- tuovat terveisiä seurakunnan
työhön ei kannata kiirehtiä, sillä päättäjille, Järvinen kiittelee.
Uudessa hallinnossa tärkeintä
samaan aikaan kirkossa ollaan
uudistamassa kaikkien seura- on se, että toiminta pysyy läheisenä.
kuntien hallintomalleja.
. Isänikin
kiersi muiden mukana ympäri
seurakuntaa keräämässä varoja.
Yksi antoi hankkeeseen rahaa
ja toinen tukkeja, Järvinen
muistelee.
Sen jälkeen nousi uusi rakennus vielä parilla vuosikymmenellä. vaarana olisi, että isompi orga
nisaatio tekisi saneerauksen heti
uudestaan.
Karsinta kannattaa
. Monet ulkopaikkakuntalaiset ihailevat vapaaehtoistoimintaamme. Nyt
meitä on 300 vähemmän. Jokainen päättäjä ymmärtää
henkilöstön tärkeyden, mutta
tällaisessa tilanteessa meillä ei
Jos Pälkäne karsisi ensin omat
kerta kaikkiaan ole varaa nuo- rakenteensa ja rakennuksensa,
risotyöntekijän palkkaamiseen. Hän lut isä Erkki Järvinen jättäytyi hallinnon ja talouden kanssa,
. Kirkkoja ja seurakuntataloja on kaksi. Kyllä minulla on päällim-
mäisenä mielessä seurakunnan pitää tarjolla evankeliumin saja kirkon pääsanoma. Viiden
vuoden aikana seurakunnan väkimäärä on vähentynyt niin paljon, että verotulojen pienentyminen vastaa yhden työntekijän
palkkakustannuksia.
Pälkäneellä seurakunnan väkimäärän pieneneminen ei kaupunkien tapaan johdu kirkosta
eroamisista, vaan vanhusvoittoisesta väestörakenteesta.
. Kuluvaa valtuustokautta on
tehdä kerralla
jäljellä enää puolitoista vuotta.
Juhani Järvisestä tuli isänsä Tämä valtuusto ei enää ryhtyne
Erkin tapaan rakentaja ja kirk- pohtimaan kiinteistöjen tai henkovaltuutettu. Pelkästään lämmityskulut ovat
valtavat, ja siksi seurakunnat
pyrkivät jättämään osan kirkoista kylmilleen talveksi.
Juhani Järvinen tietää rakennusalan miehenä, että vahingot voivat olla säästöjä suuremmat, jos kylmissä kirkoissa
tapahtuu esimerkiksi kosteusvaurioita. Seurakunnan tilinpäätös
jäi 150 000 euroa alijäämäiseksi. Nyt rakentajan kilöstön muutosta. Seurakuntaliitoksen myötä
kiinteistöjen määrä vielä tuplaantui. Seurakuntatalo valmistui
1979 ja Seitsyen leirikeskus
1990.
. Tehtävä ei
ole helppo, sillä vähemmänkin
käytetyistä kiinteistöistä luopuminen tuottaa tuskaa.
Seuraavassa kirkkovaltuuston kokouksessa pitäisi päättää Vuolijoen Kyörin pirtin
myymisestä. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
On aika rakentaa ja aika purkaa
Juhani Järvinen: Seurakunnan rakenteita ja rakennuksia joudutaan karsimaan
Pälkäne
Suomen seurakuntien työntekijämäärä on viimeisten 40
vuoden aikana kaksinkertaistunut. Vähällä väellä saadaan valtavasti aikaan,
kiitos aikaansaavien työntekijöiden ja vapaaehtoisten.
. Nyt seurakunnissa on
yli 20 000 työntekijää.
Pälkäneen kirkkovaltuustoa
johtava Juhani Järvinen muistelee, että 1950-luvulla Pälkäneellä oli kirkkoherran lisäksi
diakonissa, kanttori, suntiohaudankaivaja ja nuorisopappi,
joka 1960-luvun lopulla vaihtui nuoriso-ohjaajaksi.
Vuoden 2007 seurakuntaliitoksen jälkeen työntekijöitä on
14, vaikka useita kiinteistöpuolen tehtäviä, jotka aikaisemmin
hoituivat palkatun työvoiman
avulla, on ulkoistettu.
Seurakunnan kiinteistömassa kasvoi samaan aikaan kuin
henkilöstömääräkin.
. Meillä on lähes kaksi kertaa
enemmän hautajaisia kuin ristiäisiä.
Seurakunnan työntekijämäärä
pieneni yhdellä, koska eläkkeelle
siirtyneelle Paula Elorannalle ei
palkattu seuraajaa, vaan tehtävät
jaettiin muiden työntekijöiden
kesken. Kauppa olisi tes-
tamentin mukainen, ja pirtille
löytyi ostajat, joilla on halua
ja kykyä vaalia kiinteistöä arvoisellaan tavalla. Pälkäneen
seurakunnassa monenlaiset
ihmiset löytävät paikkansa
toimia.
Vapaaehtoisten ansiosta
seurakunnan toiminta tulee
lähelle pitäjän eri kolkilla ja
elämän eri vaiheissa.
60 vuotta: Pihaseurat syntymäpäivän kunniaksi saunarannassa
Seurakuntayhteys löytyi nuorena
Juhani Järvinen istuu seitse-
lähti mukaan vuoden 1986 kir- pois.
ne eivät ole syy miksi Juhani
mättä kautta Pälkäneen kirkko- kollisvaaleihin, kun kahdeksan
Vaikka valtuuston puheen- Järvinen hakeutui kirkon luotvaltuustossa ja toista kautta pu- kautta valtuustossa mukana ol- johtaja joutuu painiskelemaan tamushenkilöksi.
heenjohtajana sen edessä. Raamatussakin sanotaan,
että on aika rakentaa ja aika purkaa.
Seurakunnat joutuvat purkamaan sekä kiinteistömassaansa
että henkilöstöorganisaatioonsa. Olen toivonut kirkkohallitukselta jämäkämpiä
ohjeita siitä, miten kirkkojen
lämpötiloja voidaan hallitusti
pudottaa.
Pälkäneellä päättäjät joutuvat harkitsemaan, voisiko
seurakunta tulevaisuudessa
myydä esimerkiksi pappilan
tai leirikeskuksen. Lopputulos
voisi olla aika lailla erilainen,
jos tässä tilanteessa pitäisi päättää, mitä näistä kiinteistöistä rakennettaisiin, Järvinen sanoo.
Tulot pienenevät,
menot kasvavat
Juhani Järvinen tietää, etteivät
seurakunnan rahkeet jatkossa
riitä kaikkien kiinteistöjen ylläpitoon.
. 22
Keskiviikko 7.8.2013
kyliltä
. Seura- naa sakramenttien ja palvelun
kunnan strategiassa tämä on kautta.
kuvattu niin, että seurakunta
Juhani Järvisen elämässä kan-
Tosin
minulle on jostain syystä tulKorttien
lut vähän sellainen kuva, että
hieno tunnelma
meidän keräilyä harrastavien
Yrjö Tikka kertoo toisinaan miesten vaimot eivät aina niin
kaivavansa korttinsa esille ko- välitä miestensä harrastuksesta,
tonaankin.
Tikka naurahtaa.
Yrjö Tikan Pälkäne-kortit esillä
. Keskiviikko 7.8.2013
. Juhani Järvisen aikanaan tunteneiden
olisi ollut vaikea uskoa, että
hänen vaimostaan tulisi pappi. Osa
heistä ei ollut nähnyt toisiaan 40
vuoteen.
55?75-vuotiaiden entisten
nuorten tapaaminen oli lämmin
ja koskettava.
. Järvinen
vastaa kiinteistöistä ja niiden
ylläpidosta, korjauksista ja
remontoinneista ja koordinoi
myös uudisrakentamista. Kun Virpistä tuli
pappi, olen myös oppinut
ymmärtämään, mitä kaikkea
seurakunnan paimen joutuu
kantamaan.
Jyrkimmillään tilanne
johti kotikirkon boikotointiin. Nuorena ja ehdottomana
raja vedettiin paljon naispappeutta pienempiinkin
asioihin.
. Jos ryhtyisin nyt uusien
korttien keräämiseen, valitsisin
aiheeksi sortokauden. Veljeksistä
kolme on päätynyt rakennusalalle.
Omia lapsia on seitsemän.
He kaikki ovat jo täysi-ikäisiä, ja enää kuopus asustaa
kotona.
Sunnuntaina 11.8. Talouden tasapainottamisesta on tullut pysyvä olotila.
Taas on saatu ensi vuodeksi säästötavoitteet. Eräässä huutokaupassa
myytiin Pälkäne-aiheista laivakorttia, josta tarjosin 40
euroa. Eipä tule mieleen yhtä
ainutta tilannetta, jossa voisin luopua korteista. Olen saanut olla mukana
Jari Kemppaisen ja Arvi Tunkelon vetämillä Pilistveren
reissuilla. Yhdestäkin Marja-Liisa
Pitkärannan kortista maksettiin 350 euroa. Rakennuspäällikkö on se henkilö, joka saa sulatella ja suodattaa kuntalaispalautteen.
Usein lounaan luontaisetuna
on tarjolla myös koulun tai
päiväkodin korjauslista.
. Kortteja oli paljon liik-
keellä, toisin kuin nykyään.
Pääasiassa Tikka on hankkinut korttinsa huutokaupoista.
Joitakin on löytynyt kirpputoreilta, ja uusimmat ovat pälkäneläisten pienyritysten, kuten
Suttisen marjatilan, Syrjysen
Strutsitilan tai Rönnvikin Viinitilan, painattamia.
Tikka ei ole ainut pälkäneläinen joka kerää oman kotikunnan kortteja.
. Merkkipäivää juhlistetaan sunnuntaina Mallasveden rantamaisemissa vietettävissä
seuroissa.
Kotitalon ja saunarannan
väliin mahtuu vain pari sataa
metriä kesantopeltoa.
. Täytyy myöntää,
että harmittaa aika paljon,
etten korottanut hintaa, Tikka
huokaisee.
Muutkin keräävät
samaa aihetta
1980-luku oli Pälkäne-aiheisten korttien keräilijälle kultaaikaa. Nyt turhat erimielisyydet on haluttu haudata, eikä
Pälkäneellä enää puhuta järvisläisistä.
Juhani Järvinen täyttää
lauantaina 60 vuotta. Itse en kortteihin sellaisia summia panisi,
vaikka kuinka halajaisin kyseisen kortin.
Vaan on yksi tilanne, jossa
Tikka olisi mielellään maksanut kortista suunnittelemaansa enemmän.
. kello 15
alkavissa pihaseuroissa ovat
mukana Pälkäneen ja Luopioisten viimeisimmät kirkkoherrat Jaakko Uronen, Jari
Kemppainen ja Olli Kaskelma, joiden kaikkien kanssa
Juhani Järvinen tehnyt kirkkovaltuutettuna työtä.
Järvinen toivoo, ettei seuroihin saavuttaisi lahjojen
kanssa. Käyttömenot on pakko
kursia kokoon jostakin. Investoinneista on paljon helpompi säästää, ja siksi kiinteistöt ja
tiet rapautuvat.
Järvinen painiskelee työssään samojen ongelmien
kanssa, joita hän luottamushenkilönä koettaa ratkoa
seurakunnan puolella. Nyt haluan ajatella asioista enemmän muut
huomioiden ja omat virheet
myöntäen. Katselen niitä ja ihmettelen, kuinka ennen vanhaan pääkirjasto Arkin näyttelytilassa
osattiinkaan tehdä niin hienoja elokuun ajan.
kortteja. Tilaisuudessa kerättävä vapaaehtoinen kahviraha ohjataan Viron ystävyysseurakuntaan Pilistvereen.
. Entistä
enemmän pitäisi saada aikaan
entistä vähemmällä.
Rakennuspäällikön työsarka on laaja ja näkyvä. Siitä tuli voimavara, joka
sitoutti seurakuntayhteyteen ja
kirkkoon.
Parikymmentä piirin jäsentä
kokoontui heinäkuun puolivälissä Järvisen saunarantaan. Kauniissa kirkoissamme olisi tänä päivänä kyllä tilaa
useammillekin ja monet saisivat
kirkkomatkasta hyvää elämäänsä, jos vain tulisi lähdettyä.
Tärkeä vaihe Järvisen elämässä oli nuorten piiri.
. Juhani
Järvinen edusti tiukempaa linjaa.
Seurat kotirannassa
sunnuntaina kello 15
Seitsemän vuotta papin sijaisuuksia tehnyt Virpi Jär-
vinen aloitti kesäkuussa
vakituisena Hattulan seurakuntapastorina. Vaikka meilläkin
on tiukkaa, niin tiedän että
siellä euro merkitsee vielä
monta kertaa enemmän,
Järvinen perustelee avustuskohdetta.
Hattulan rakennuspäällikkö: Mielikuva
leppoisasta kunnan virasta
on legendaa tai menneisyyttä
Entistä vähemmällä
tehdään entistä enemmän
Juhani Järvinen tutustui
Kukkolan lähistöltä Mieliästä kotoisin olevaan Virpiin
aikanaan nuorten piirissä.
Pari heistä tuli Helsingissä,
johon Juhani lähti rakennushommiin ja Virpi teologiaa
opiskelemaan.
. Sydän-Hämeen Lehti
23
kyliltä
tava asia on ollut nuorena löytynyt henkilökohtainen usko.
. Löysimme toisemme vasta Helsingissä, vaikka olimme
nähneet Pälkäneellä seurakunnan tapahtumissa, Juhani
Järvinen sanoo.
Pälkäneelle palattuaan Juhani Järvinen oli ensin Rakennusliike Ahdin palveluksessa
rakentamassa muun muassa
Koskikeskusta Tampereella.
Sittemmin hän toimi 13 vuotta monialayrittäjänä. Tuntuu, ettei niistä väshl Krista Kaitasuo
littyvää tunnelmaa ole uusissa
Jokaiseen
korttiin
on kirjattu
tietoja kuvan
historiasta.. Mies
ajoi naapurissa leivottavaa
Uotilan leipää pitkin eteläistä Suomea ja pyöritti lisäksi
rakennustyömaita yhdessä
veljensä Matin kanssa.
Viisi vuotta sitten Järvinen siirtyi Hattulan kuntaan
aluksi kiinteistörakennusmestariksi ja sitten rakennuspäälliköksi. Siinä oli virikkeellisyyttä ja
intoa. Sunnuntaiset jumalanpalvelukset jo lapsuuden kodista
alkaneena tapana ovat yhä tärkeä osa omaa hengellistä elämääni. Olimme kuin yhtä perhettä.
Nuoruusvuosina ryhmä jakautui sallivampiin ja ehdottomampiin suuntauksiin. Olisi mahtavaa, jos muutkin pistäisivät korttejaan esille.
Jollei halua tehdä sitä yksin,
niin sitten vaikka kaksin tai
kolmisin.
korteissa.
Erityisen lähellä Tikan sydäntä ovat kuvat Syrjänharjun
vanhoista puunäkötorneista.
Myös 1927 vuoden Pälkäneen
leiripäiväkortit herättävät tunteita.
Tikka kerää myös Suomen
leimamerkkejä ja papereita, joista vanhimmat ovat
1700-luvulta. Lisäksi hänelle
on kertynyt paljon eri taiteilijoiden kortteja, joista osasta
luopumista hän paraikaa suunnittelee.
. Nuorena ja innokkaana
kiinnitettiin huomiota pilkkuihin, jotka eivät aina olleet
olennaisia. Toinen kaveri sai kortin vain vähän korkeammalla
hinnalla. Olen odotellut, että lap-
set kiinnostuisivat tonteista.
Eläkepirtin Järvinen aikoo
rakentaa viimeiselle tontille
rantatörmän päälle.
Järvisellä on kymmenen
sisarusta, jotka kaikki asuvat Pälkäneellä. Kiinteistöt ovat palveluiden kannalta olennaisia.
Päiväkodin arki ei pyöri, jos
puitteet ovat rempallaan.
Järvistä huolettaa se, millaista tahtia kunnat keräävät
korjausvelkaa.
. Lasten kanssa pitkään
kotona ollut Virpi oli aloittanut jo pari vuotta aiemmin
papin työt Hattulassa tien
toisella puolella.
Juhani Järvinen sanoo
oppineensa Hattulan-vuosien aikana, että puheet leppoisasta kunnan virasta ovat
legendaa tai menneisyyttä.
Hämeenlinnan vanavedessä
kasvavaa kuntaa pyöritetään
vuosi vuodelta tiukemmalla
budjetilla.
. Vanheneva kiinteistömassa ja
kosteusongelmat ovat tulleet
tutuksi Hattulassa, jonka
kunnanvirasto muuttaa kesän
aikana lopullisesti Pappilanniemen entiseen sairaalaan.
Kosteusongelmista kärsivän
viraston yksi siipi on suljettu
jo aiemmin, ja nyt talo hiljenee toistaiseksi.
shl tommi liljedahl
Yrjö Tikka on sitä mieltä, että paikkakuntakortteja keräilevän on tunnettava paikkakunnan historia.
Koko ikänsä Pälkäneellä eläneellä miehellä kyseistä historiantajua riittää.
Ennen vanhaan: Yrjö Tikan Pälkäne-aiheiset kortit
palasivat Arkkiin
?Korteista en luovu
mistään hinnasta?
Pälkäne
Yrjö Tikalle hänen 350 Pälkäne-aiheista maisemakorttia
ovat kultaakin arvokkaampia.
. Niiden
haalimiseen on kulunut paljon
aikaa ja energiaa, Tikka toteaa.
Rahaakin kortteihin on
mennyt, vaikkakin Tikalla
on selvät sävelet siitä minkä
verran hän suostuu mistäkin
kortista maksamaan.
Itsensä tutkiminen. 4.8 Raamattuopetuksen ja radioraamattupiirin
kehittämiseen ja toteuttamiseen
Suomen Raamattuopiston säätiön
kautta 375,55 ?. Instrumenttien yö klo
21 Pyhän Mikaelin kirkkorauniolla. vanhan kiven hionta&kaiverrusten uudelleen sommittelu
0400 635 749
kivikaiverrus.pekka.virsiheimo@gmail.com . klo 15 Pihaseurat syntymäpäivien merkeissä Juhani
Järvisen rannassa Kantokyläntie
210. Onkkaalantie 71, Pälkäne
diakonialle 416,25. 0400 633 636, (03) 377 0757
Riitinmäentie 63, 36200 KANGASALA
PERUNKIRJOITUKSET
Myös avioehtosopimukset, ositukset,
perinnönjaot, testamentit.
Myös viikonloppuisin ja iltaisin. klo 17 Naisten raamattu-
To 22.8 Navetanparviseurat klo La 24.8. Kirkkomehut kirkon eteisessä. Emma
Tuulia Puumalainen. Yhteislähtö Luopioisista klo
17.00, Pälkäneen torilta 17.25.
Ti 13.8. Kirkkokahvit kirkon eteisessä.
Ma 19.8. Rukoushetki klo 12 kirkossa, Vesto, Roikola.
Su 11.8. Kirkon
ulkomaalaistyöhön 598,96?,
Kirkkohallitus.
SAHALAHDELLA
Keskiviikkoisin ja lauantaisin
klo 10?12 Lähetyksen kirpputori ja käsityöpuoti Rekolassa.
Keskiviikkoisin myös kahvitupa.
SUORAAN VALMISTAJALTA
- HAUTAKIVET
- KAIVERRUKSET
- ENTISÖINNIT
- KIVEN HIONTATYÖT
- OIKAISUTYÖT
Puh. Hartaus Kukkiakodossa
klo 14, Giren, Roikola. sunnuntai helluntaista. Nooa Juha Emil Noukka. Tied. hautakivien asennus- ja suoristustyöt
. Mukana mm. klo 11 Päivätilaisuus,
Seppo Virtanen, ym.
Ti 13.8. hautakivet, kaiverrukset . Koulunsa aloittavien
siunaamistilaisuus Kangasalan
kirkossa klo 18. Jeesus, parantajamme.
Messu kirkossa klo 10, Virpi Järvinen, Sulo kolari.
MUU TOIMINTA:
Su 11.8. Messu kirkossa klo 10,
Olli Kaskelma, Tuija Mattila.
Su 18.8. 24
Keskiviikko 7.8.2013
. Oman
seurakunnan nuorisotoiminnalle.
touko.virsiheimo@gmail.com
Alalla 50 vuotta
Lauantai 10.8.2013
klo 10 Kon?rmaatiomessu (Pyysalo 7)
Kangasalan kirkossa. Eero- Matti Vuori ja Johanna Maria Aho
Vihitty: Jouni Tapani Lautamäki ja Anna Karoliina Keskinen.
Kalle Miikka Tapani Tolvila ja Marika Kristiina Salonen.
Kuollut: Kai Olavi Hasala 81 v.
Kiitos
kun muistitte minua
rippipäivänäni 28.7.2013.
Aapo
Hämeen
Kivituote Oy
Touko Virsiheimo
Jumalanpalvelukset
Kangasalla
SYDÄMELLISET
KIITOKSET
muistamisesta!
Meeri
KUHMALAHDEN
HELLUNTAISEURAKUNTA
Rautajärventie 21. Seppo Kouhia 050-512 5554
Arkut - kuljetukset
ilmoitukset@shl.fi. www.kangasalanseurakunta.?
KANGASALA
Kastettu: Lotte Annika Ahola. klo 10 alkaen.
Vanhemmanväen kirkkopyhä
25.8. 28.8. 0400-975277
Su 11.8. klo 19 Sanan ja
rukouksen ilta.
Tervetuloa!
Keskustie 5, 36600 Pälkäne
palkaneenkatukappeli.nettisivu.org
Ke klo 19 Rukousilta
Su klo 18 Hyvän sanoman-ilta
Jouni Mäkelä
Lähetystori pe 13-17, la 10-14
Välitämme
kuolinilmoituksia
ja
surukiitoksia
myös muihin
Suomessa ilmestyviin
sanomalehtiin.
Keskitie 15, Luopioinen
Erkki Toivari 040-361 4304 . Lehtola, Metsävainio,
Pyykkönen.
Kolehdit: Raamattuopetuksen ja radioraamattupiirin kehittämiseen ja toteuttamiseen, Suomen Raamattuopiston Säätiö.
Seurakunnan virastot palvelevat kesän aikana 10.6.?
13.9.2013 ma ja ke klo 9?14,
to klo 10?17, ti ja pe suljettu.
Ma 12.8. Marjo
Ihalainen, Janne Kyrönlahti.
Ajankohtaista verkossa . Tervetuloa
kirkkoon kouluun lähtevien perheet, kummit ja isovanhemmat.
Ke 14.8. klo 12?12.30
Kangasalan kirkossa
Kaksi marimbaa,
Atte-Matias Sillanpää
ja Eero Kokkonen.
PIHASEURAT
Ke 14.8. Kouluun lähtevien siunaaminen kirkossa klo 18, Vesto,
Giren, Roikola, opettajat, kummioppilaat. Torikahvio klo 10-13
srk-talolla lähetyksen hyväksi.
La 24.8. Hän kuvittelee
pystyvänsä täyttämään Jumalan tahdon omin neuvoin.
keskiviikkoisin klo 10-12. Ihalainen, Lehtola,
Huomo.
Sunnuntai 11.8.2013
?Itsensä tutkiminen?
klo 10 Kon?rmaatiomessu (Kesäpäivän rippikoulu)
Kangasalan kirkossa. Messu kirkossa klo 10,
Vesto, Roikola, nimikkolähetit Mirja
Himanen ja Mekonnen Mulat Etiopiasta. Ammattitaitoa kolmannessa polvessa
Surun kohdatessa
HAUTAUSTOIMISTO
Murtoniemi
Avoinna arkisin 9.00-16.30
Päivystys ympäri vuorokauden
Ellintie 2, 36200 Kangasala
P. koriste-, sekä muut pronssituotteet
. Hertta Helmi Emilia Halkosalo.
Moona Ida Karoliina Huittari. puhdistus-kultaus ym. EU-ruokakasseja jaetaan vähävaraisille päivystysaikoina.
LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA¤
JUMALANPALVELUKSET:
Su 11.8. klo 15
Hilkka ja Turkka Aaltosella,
Pikonlinnantie 164.
Marja Hyssy
KESKIPÄIVÄN
MUSIIKKITUOKIO
Ke 14.8. alkaen Apostolin
kyydissä -illat Havisevan
rukoushuoneella klo 19?20.30,
jatkuen parittomien viikkojen
keskiviikkoina (seur. 13. Puutikkalan seurakuntaillassa oman seurakunnan
Hautakivikaiverrus Pekka Virsiheimo
KANGASALA
. 377 3200, 377 3680 tai 0400 776 606
Palvelemme myös
PÄLKÄNEEN
KUKKAKAUPASSA
os. metallikirjaimet, metallilaatat . Tervetuloa kirkkoon kouluun
YHTEINEN TOIMINTA:
To 15.8. Puhallinmusiikkia, Valkeakosken musiikkiopiston nuoret.
DIAKONIA:
Yhteinen Olopäivä Seitsyessä
28.8. Kon?rmaatiomessu kirkossa klo 10.
3-rippikoulu Repo, Huomo, Kiimamaa.
Klo 18 Kouluun lähtevien siunaaminen kirkossa, Repo, Huomo, Lepistö, Kiimamaa. Retki Hengellisille Sy19 Syrjäsen navetanparvessa, Syrjä- ventymispäiville Helsinkiin n.
klo 7-21. Lehto, Malkasilta, Huomo.
klo 10 Messu Sahalahden kirkossa. Klo 18 Yhteislauluilta Aitoossa Peräkaupin
pesällä (Urkanjärven laavu), Roikola.
Ke 14.8. Kirkkomehut srk-talolla. Maija Kuitunen
sentie 84, Torvoila/Hauho
0400599218 tai Marjatta Koskenvesa 050 5738315.
Avioliittoon kuulutetaan: Antti
Tauno Ilmari Vierikka ja Tanja Kristiina Salminen Luopioisista.
Kuollut: Eeva Tuulikki Lindeman
75 v Onkkaalasta
Kolehti: 30.7. Ei lahjoja,
vapaaehtoinen kahviraha Pilistveren seurakunnan hyväksi.
Ke 14.8. 12. sunnuntai helluntaista. klo 10.
Diakoniapäivystys Onkkaalassa ti 13.8. Sydän-Hämeen Lehti
sana
PÄLKÄNEEN SEURAKUNTA ¤
JUMALANPALVELUKSET:
Ke 7.8. klo 18.30
Haapasaaren Knuuttilassa
Sahalahdella. Miko Matias Aleksanteri Uusitalo.
Kuulutettu: Tero Reijo Aukusti Pernu ja Minna Marjaana
Kemppainen. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuudentajun. Rukoushetki klo 12 kirkossa, Vesto, Roikola.
Su 18.8. Edullisesti.
Jukka Partanen 0400 470 844
jukka.partanen@aina.net
LUOPIOISTEN
HAUTAUSTOIMISTO
PIHASEURAT
Su 11.8. Kiitos! 11.8. Jari Kemppainen ja Olli Kaskelma. Puh. yhteiskristillinen nuorten
aikuisten ja aikuisten Keidas-ilta
Katukappelilla klo 18, Keskustie
5.
piiri Padankodalla.
Klo 18 Yhteislauluilta Haltian hirvimiesten kodalla, Roikola.
To 15.8. jne).
TIEDOKSI: Kolehti 21.7. entisöintityöt
. Kalle Kustaa Vilhelm Kytömäki.
Saana Elvi Aurora Luoma. Miestenpiiri klo 18 Olli
Kaskelmalla Kangasalla, Köyräntie 76. klo 14-16, viikosta 34
alkaen tiistaisin klo 14.30-16 ja
12 sunnuntai helluntaista
Itsensä tutkiminen
Jumalan sana neuvoo meitä
arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Naisten raamattupiiri srkkeskuksessa klo 11.
Yhteinen Olopäivä Seitsyessä 28.8.
Ikäihmisten kirkkopyhä Luopioisten kirkossa 1.9.
Kiitos tiekirkkopäivystäjille kirkon juhlavuoden kesästä! Päivystäjiä
tarvittaisiin vielä viimeiselle viikolle
12-16.8 sekä 18.8.
lähtevien perheet, kummit ja isovanhemmat.
MUUTA:
Ma 12.8. Oikea itsensä
tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin
Jumalan lahjana. Tervetuloa
kaikki ekaluokkalaiset!
Ke 14.8
Oliko kaikki jo tässä. Sydän-Hämeen Lehti
sana
tulossa ja menossa
Haaviston Parvigallerian
näyttely jatkuu
yleisön pyynnöstä
Voimaksi viikolle
Etsikkoaikoja
Kaikki kohtaavat elämässään tilanteita,
joissa tulee pohtineeksi omaa elämäänsä. Usein onnellisina
aikoina käy niin, että Jumalan kutsu vain
häviää kaikkeen muuhun mitä elämässäsi
sillä hetkellä tapahtuu. Naiveja ja
naivistisia maalauksia esittelevä näyttely on kuitenkin ollut
sellainen ?suksee?, että yleisö
painosti näyttelyn jatkuvaksi
elokuun loppuun saakka.
. Keskiviikko 7.8.2013
. Se voi olla juuri se hetki, jolloin Jumala kutsuu sinua. Jumala kutsuu sinua taas
uudelleen.
Tanja Lähteenmäki
Diakoni
Kangasalan seurakunta
Puskapelimannit Rajalan
kämpällä
Soitto soi ja laulu raikaa Rajalan kämpällä Laipanmaassa
ensi sunnuntaina 11.8. Mikä voisikaan olla
parempi hetki tsempata itsensä uusiin
harrastuksiin?
Raamatussa puhutaan etsikkoajoista,
juuri näistä hetkistä kun etsimme elämään tarkoitusta, sisältöä ja merkitystä.
Uusi harrastus voi olla ihan hyvä ajatus,
mutta joskus elämään kaipaa vielä jotain
enemmän. Kaikkiaan ääniä kerättiin yli kolmelta
sadalta näyttelyssä kävijältä.
Voiton vei Marjo Tiitolan
Mummonmökki -maalaus.
Kakkossijan jakoivat tasaisilla
äänimäärillä Tiitolan ?Luonnonvoimat?, ?Kettukivi. Tulevat ekaluokkalaiset saavat seurakunnalta
lahjan ja siunauksen alttarilla.
Noin puoli tuntia kestävän
kirkkohetken jälkeen juodaan
kirkkomehut Pälkäneen seu-
rakuntatalolla.
Sunnuntai on Pälkäneen
pikkuväelle vilkas päivä, sillä
kello 15 juostaan perinteiset
muksujuoksut urheilukentällä.
Kello 14 nähdään äideille
tarkoitettu Huono äiti -esitys.
Marketta Häkkisen ja Marjo Tiiolan teokset on jo myyty, mutta näyttely jatkaa lisäajalla elokuun
loppuun.. Mitä tälle elämälle
tekisi, jotta se olisi elämisen arvoista, voi
olla hyvinkin vahva ajatus kriisin jälkeen.
Syksy tuo tullessaan ison kasan lehtiä,
jotka pursuavat sisältöä elämääsi; uusia
harrastuksia, kieliä, urheilua, kädentai-
toja ja niin edelleen. Monelle syksy onkin uuden aloituksen aikaa kun koulut,
päiväkodit, työpaikat, terveyspalvelut
ja seurakuntakin siirtyvät taas arkeen ja
arkiaukioloaikoihin. Paikka on saanut yleisöltä
ihastelun huokailuja hienon
tunnelmansa vuoksi. Ja itse
asiassa kaikki teoksemme on
jo myyty, Häkkinen iloitsee.
Saarikylien kesätori ja Heikin Leivän terassi pitävät elokuussa ovensa auki viikonloppuisin.
. kello
14. Luvassa on monipuolinen
kattaus kansanmusiikkia.
Sahalahdella vietetään viikonloppuna puskapelimannipäiviä: pelimannien kokoon-
tumisajoja, jotka huipentuvat
sunnuntain konserttiin.
Mukana on esiintyjiä eri
puolilta Suomea - ydinryhmänä Nuotiopelimannit.
Nuotiopelimannien porukka
on syntynyt Kaustisen kansanmusiikkijuhlien legen-
Marjo Tiitolan voittajatyö
Mummonmökki.
Yleisö valitsi tauluista suosikikseen Marjo Tiitolan
Mummonmökki -maalauksen
saarikylät
Alun perin harrastajamaalareiden Marjo Tiitolan ja Marketta Häkkisen teosten oli
tarkoitus olla esillä Saarikylien Haaviston Parvigalleriassa
heinäkuun ajan. Ne ovat niitä hetkiä, milloin elämä tuntuu olevan auki vähän joka
suuntaan.
Toisaalta elämän kriisit, kuten esimerkiksi läheisen kuolema, vakava sairaus tai
työpaikan menetys, voivat saada meidät
punnitsemaan omia arvojamme ja mahdollisuuksiamme. -näyttely avoinna elokuussa pe 18-20, la 12-15, su 13-15.
Osoite: Saarikylientie 888.
daaristen iltanuotioiden ympärillä ja esiintyy aktiivisesti
kansanmusiikkitapahtumissa
eri puolilla maata.
Lauantaina iltapäivällä
Nuotiopelimannit esiintyvät
Oksalan perinnepäivillä Kukkolan kylässä.
Koulutie alkaa kirkon
kautta
Pälkäneen kirkossa järjestetään sunnuntai-iltana kouluun
lähtevien jumalanpalvelus.
Erityiskutsun kirkkoon ovat
saaneet koulutiensä aloittavat
seitsemänvuotiaat sekä heidän perheensä ja kumminsa.
11.8. ja
?Kerrostalo vaikka Pispalasta? sekä Marketta Häkkisen
?Erään Suomi-Viro maaottelun
huipputulos??
Äänestäneiden kesken arvotun Canamtradingin lahjoittaman Adirondac-aurinkotuolin
voitti Raija Kallio Pälkäneeltä.
Haaviston parvigallerian
?Naiveja ja naivistisia maalauksia. kello 18 alkavassa
kirkkohetkessä pyydetään taivaan isän siunausta alkavalle
koulutyölle. Ja koska Parvigalleria on
samassa pihapiirissä, on paikka jo senkin vuoksi kiinnostava
ja luontainen lisuke kesävieraiden viihdykkeeksi, Häkkinen
toteaa.
Yli 300 äänestäjää
Heinäkuun ajan näyttelyssä
sai myös äänestää mielestään
hienointa maalausta. Oletko koskaan
ajatellut aloittavasi uutena harrastuksena
vaikkapa jumalanpalveluksissa käymisen,
seurakunnan tilaisuuksiin osallistumisen
tai vapaaehtoistyön aloittamisen?
Useimmiten me huomaamme Jumalan kutsun vasta suurimmassa hädässä,
mutta Jumala kutsuu ihmisiä seuraajikseen myös ilon hetkinä. Jos et kuullut kutsua, ei hätää . Mitä voisin elämälläni tehdä. Pitäisikö tehdä jotain eri
tavalla tai voisiko elämään löytyä jotain
lisäsisältöä?
Esimerkiksi pyöreitä vuosia täyttävien
kohdalla puhutaan usein ikäkriisistä tai
-villityksestä
Esityksen jälkeen on mahdollista keskustella työryhmän kanssa.
Isit ja lapset voivat päästää
äidit katsomaan teatteriesitystä. Tässä vaiheessa
juontajalle (Anne Ylikippari ) ja soittajalle tuli pienoinen riita ja pian juontaja oli
sillankaiteen ulkopuolella ja,
kas kummaa, tipahti jokeen.
Kaksi Unikekoa!
Vuoden 2012 Unikeko jäi
kastamatta, joten tulipahan
sekin sitten paikatuksi. Onginta
ja arpajaiset ovat myös ohjelmassa.. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pälkäneen yhdistys järjestää silloin urheilukentän ympärille
paljon muutakin ohjelmaa
lapsiperheille.
Kello 14 alkaa VPK:n talossa monologiesitys ?Huono
äiti . Aito viikinki kun
ei kuulemma laske muniaan
veteen, sillä se on kalojen lisääntymistapa!
Perinteitä vaalien tuuloslainen Sakari Silpola soitti
haitarillaan kuohijokelaisen
Kalle Syrjäsen sanoittaman
Kukkian valssin ja Aili Vuorinen lausui runon.
Myös Raimo Seppälän
säveltämää Kukkian rannalla
-laulua tehtiin tunnetuksi jäl-
leen kerran. Hiuksen hienosti
voiton vei kyläläisten joukkio.
Sillalta siirryttiin poikkeuksellisesti Munkki ja Rinkelin sisäpihaan Unikeonpäivän aamukahville. Yleisön pyynnöstä toinen Unike-
ko hyppäsi sillalta vielä kerran, koska osalta oli jäänyt
yllättävä hyppy näkemättä.
Koska Kuohijoen asukkaiden keski-ikä on nousussa,
niin kisassa kyläläiset vastaan kesäasukkaat päätettiin
kokeilla, miten pyörätuolit
kulkevat. Se pohjautuu Väestöliiton julkaisemaan Kristiina Janhusen ja Minna Oulasmaan toimittamaan Äidin
kielletyt tunteet - materiaaliin.
Esitys on syntynyt samasta
lähtökohdasta kuin kirjanen;
tarpeesta kuulla ja ymmärtää
äitien kokemia kielteisiä tunteita ja välittää niistä tietoa
muille äideille, heidän läheisilleen ja tuoda asia avoimeen
keskusteluun. heinäkuuta. Hämeen Liikunta ja
Urheilu järjestää lapsille kello
14 alkaen liikunnallista ohjelmaa alueella.
Ilmoittautuminen juoksuihin alkaa kello 14.30. ?Viikinki ei
laske muniaan veteen, sillä se on kalojen
lisääntymistapa?, Harald Hirmuinen (Jouni
Myllys) linjasi.
Unikeonpäivä: Harald Hirmuinen kasteli vain miekan kärkensä,
mutta juontaja Anne Ylikippari molskahti jokeen kahdesti
Kuohijoella kastettiin
kaksi unikekoa
Huvittuneet ilmeet seurasivat Harald Hirmuista (Jouni
Myllys), kun tämä käyskenteli Kuohijoen sillalla Unikeonpäivän aamuna, 27. Myyjien on
kuitenkin saavuttava paikalle
jo kello 13.30, jotta vaaratilanteita ei syntyisi.
Kahviosta saa ostaa kahvia,
mehua ja leivonnaisia. 26
Keskiviikko 7.8.2013
tulossa ja menossa
. Ennakkoon ei tarvitse ilmoittautua, eikä paikka
maksa mitään. Kuohijoen
Kyläyhdistys-Vepari Ry kiittää kaikkia vapaaehtoiseen
kahvirahastoon osallistujia
ja arpojen ostajia!
Anne Ylikippari
Muksut vauhdissa sunnuntaina
Pälkäneen urheilukentällä
juostaan sunnuntaina 11.8.
perinteiset alle kouluikäisten
Muksujuoksut. Osanottomaksua ei ole, ja kaikki
juoksijat palkitaan mitalilla.
Matkat ovat perinteiset: yksivuotiaat, vuonna 2012 syntyneet, juoksevat 10 metriä,
kaksivuotiaat 20 metriä ja niin
edelleen.
Alueella on myös peräkonttikirppis. Hänen jäljessään kulki
Helga-rouva (Anita Myllys)
seuraten ?hajujälkiä?.
Oli koittanut Haraldin
vuosipesupäivä ja kaulimen
kanssa sai Helga ajaa vasta-
hakoista miestä pesulle. Viikinki kokeili miekallaan joen
lämpötilaa metrin päästä
rantaviivaa todeten sen liian
kylmäksi.
Ja veteen ei Helga-rouva
Haraldia saanut, vaikka rannalta kuuluikin aikamoinen
mekastus ja kaulinkin heilui
uhkaavasti. Mitä. Milloin?
Sähköposti toimitus@shl.fi . Sydän-Hämeen Lehti
Kuka. Missä. Ulkona
paistetaan makkaraa. puhelin (03) 539 9800.
Kyläläiset kukistivat kesäasukkaat pyörätuolikisassa.
Anne Ylikippari
kasteltiin kahdesti,
kun toisen unikeon,
Harald Hirmuisen
kastautuminen jäi
vajavaiseksi.
Helga-rouva (Anita Myllys) yritti saada
miehensä Harald Hirmuisen (Jouni Myllys)
vuosipesulle unikeonpäivänä. moniääninen tutkimus
äitiydestä?
Maatilamuseo Varsta avoinna koko tapahtumapäivän.
. to 8.8. alkaen:
Ma-To 9-18. P.maan
kesk.naiset Pilvi Kärkelä
040-589 5709.
? Karinkiertäjät. puhelin (03) 539 9800.
Huveja
Kuohu on jälleen avoinna!
Tervetuloa !
SÄHKÖ
TANSSIT
Suositut vesijumpat alkavat 12.8.
Aikuisten uimakouluryhmät alkavat viikolla 35.
Ilmoittaudu heti, ryhmät ja ohjeet www-sivujamme.
10.8 KLO 20-01
PUUTIKKALAN
VPK:n talolla
Huveja
t
Bilee
yn!
pysty
Ilmoita
Sydän-Hämeen
Lehdessä
HÄRKÄTIE
liput 10 ?
PE 9.8. Kahvio, makkaraa,
ongintaa, arpoja. klo 12?13.
? MLL Pälkäne. Kahvila . Monologiesitys "Huono äiti" klo 14.
Liikunnallista ohjelmaa
lapsille klo 14 alkaen.
Peräkonttikirppis parkkipaikalla, myyjät paikalle klo
13.30. 28
Keskiviikko 7.8.2013
tulossa ja menossa
Järjestöt
? Sydän-Hämeen Sukututkijat. klo 19 TTT:n
päänäyttämöllä Arto
Halosen menestyselokuvan
pohjalta Prinsessa -musikaalin. Milloin?
Sähköposti toimitus@shl.fi . Jäsenten rantaonkikilpailut 14.8. klo
15?21. klo 18 mennessä,
p. 17.30 alk.).
Elokuun sarjakilpailuiden
yhteydessä kisaillaan myös
seuranmestaruuksista. 0400
547764
? Kangasalan Eläkkeensaajat. Molempiin lähtö
Kyynäröltä (Luopioisten
Linja), tied. ILLALLA
VIIHDYTÄÄN
ASCORNAN
POIKIEN
Liput 16?
31.7., 1.8., 4.8., 6.8., 7.8.,
. mennessä.
Ti 24.9. Kaija
Turuselle p. Ke 7.8. os. 26.8.
mennessä. joka päivä alkaen klo 9.
? Sydän-Hämeen rastit ke
7.8. naisten
saunailta Seitsyen leirikeskuksen rantasaunalla klo 18
alkaen. Otto Hölli p. Jaamme omia
ja itselle mieluisia runoja ja
nautimme niiden tunnelmista.
? Pälkäneen met. Osakkaille koulutustilaisuus
ja kesäjuhla la 17.8. Rukiinkylvöä ja rukiinleikkuuta, perunannostoa, lampaiden laidunnusta ja keritsemistä, leivän leivontaa mäkiuunissa ja pakarissa, nimipäiväperinteitä, pellavan käsittelyä, nikkarin töitä, patatervan polttoa, jauhatusta
käsikivillä, sepän töitä, hevosen kengitystä, kansanmusiikkia ja pelimanneja, tukkilaiset ja perinteinen traktoriparaati.
. ja ilm. klo 13,
saunailta alk. A-oikeudet
Av: ma-to klo 9-19, pe-la 9-02 (21), su suljettu
7,00
Väliaikainen
Kangasalan Kesäteatterissa Kisarannassa klo 19
Puh. Ilm. klo 19 TTT:n kellariteatterissa Sirkku Peltolan
uutuusnäytelmä Ihmisellinen mies, johon ilm. Muksujuoksut alle kouluikäisille
urheilukentällä klo 15. Tied. Puskapelimannit Rajalan kämpällä
su 11.8. Opastus
tieltä 322 Haltian risteyksestä. klo 17 alkaen ampumaradalla.
? Pälkäneen-Luopioisten
riistanhoitoyhdistys. Ke 7.8.
Beach Party Pakanrannassa
perheen pienimmille klo
11?14. Helena
Villenius p. Jumalanpalvelus
Virtain kirkossa klo 10,
seppeleenlasku sankarihaudalle. 5 ?,
perhelippu (= 2 aikuista ja lapset) 25 ?. alk.
klo 18 torpalla. A-oikeudet
Keskitie 14, LUOPIOINEN p. Juhlatilaisuus
Nuorisokeskus Marttisen
vanhassa pappilassa Virtain
perinnekylässä. AteljeeGalleria
Virbi&Orbi, Niskavuorentie 405, Pälkäne.
? Luja-Lukko yleisurheilu.
Luja-Lukon sarjakilpailut
Onkkaalan kentällä to 8.8.
klo 18 alk. Lähdemme torilta kimppakyydein klo 9.45. kk:n uimarannalla klo 14.30.
? Sahalahti-Seura. Uistelutreffit Kukkialla la 10.8. klo 16. 0400-846968
PUUTARHAMYYMÄLÄSTÄ:
ERILAISIA
LANNOTTEITA
-50%
PUUTARHAMULTA
50 L/5 SÄKKIÄ
17,95
Aukioloajat su 11.8. klo 17.30,
lähtö Rautahovin pihasta.
? Pirkanmaan keskustaväen
kirkkopyhä Virroilla 11.8.
Jumalanpalvelus Virtain
kirkossa klo 10, seppeleenlasku sankarihaudalle.
Juhlatilaisuus Nuorisokeskus Marttisen vanhassa
pappilassa. ennen sulkemista.
Ohjaus Pirkko Syvänne
. Tied.
p. Radat 5, 3 ja 1,5 km.
? Pälkäneen Pitkäjärven
kunnostusyhdistys ry.
Kaikille avoimet teatteriretket: ti 3.9. Onkkaalan
kentällä la 17.8. klo
11-16.
? Kangasala-Seura kutsuu
kaikki runojen ystävät
Sylvian päivän runoiltaan
?Tämän runon haluan
sinun kuulevan. klo 20-02
Eräjärventie 946
35220 Eräjärvi
Sähköä tuo
tanssiorkesteri
Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. 12.8. Teatterikahvio ja katettu katsomo
Varaa lippusi marjaliisa.rantala@saunalahti.?
tai p. Makkaraa grillistä ja mehua (vapaaehtoinen maksu)
Iltaa jatkaa klo 19 alkaen
VAPAA MATKUSTAJAT
TERVETULOA KAIKKI!
Vapaa pääsy koko päivän (klo 20 jälkeen baarin puoli K18)
KIOSKI AUKI
JOKA PÄIVÄ
KLO 21 SAAKKA!
Laurinpäivät 10.8.2013 kello 10-17
Pälkäneen Kukkolassa, Kukkolanraitti 203
OHJELMASSA mm.:
. Hoitoheppailta 8.8. klo 21?02
. Hankin linja-auto
Hietasen pihasta klo 14.30,
matkalta mukaan.
? Keskustan Kangasalan
kunnallisjärjestö ry.
Pirkanmaan keskustaväen kirkkopyhä Virroilla
11.8. 040 5283436.
? Voi Hyvin -hanke. klo
18-20.
? Sahalahden metsästysyhdistys ry. EräU
Marita Taavitsainen
Ns Teatteri Tuulia
esittää Heikki Luoman
KAHVILA-RAVINTOLA ELOTÄHKÄ
Keittiöstä:
La 10.8. KLO 9 ALKAEN
Munkki + kahvi / mehutarjoilu klo 9-18
Katusählyturnaus Pitkä-Sepän pihassa
klo 13 alkaen
. Ilm.
alkaa 14.30. (ilm. Yleiset
rannaltaongintakilpailut ma
12.8. Su 11.8. Perinteiset
nyyttikestit, saunomisvälineet mukaan.
? Pälkäneen metsästysseura. Kok. 040-767 4344/Keskinen
. 050 325 1604.
. Terveystietoa Vuolijoella,
verensokeri- ja kehonkoostumusmittausta 7.8
klo 13-16. Oksalan
perinnepäivän talkoot 5.9.8. Missä. Kerää 4 henkilön joukkue ja tule pelaamaan!
Ilmoittautumiset pe 9.8. klo 17-19 Haltialla Hirvijärven kartalla. Ampumakoe Aitoon radalla su
18.8. Lounas . klo 14.
? Pälkäne-Seura. klo
8?13 Luopioisten torilla.
Myynnissä on suku- ja
kylähistoriaa käsitteleviä
julkaisuja ja kirpputoritavaraa. Mestaruuslajeina torstaina 400,
600 ja 800 metrin juoksut.
? Kaukkalan Ratsastajat
ry. 03-5365400 . klo 18 paloaseman
saunalla.
? Kantolan metsästäjien onkikilpailut pe 9.8. klo 10-16. Navettaravintola ja Varstan kahvila palvelevat.
. Mitä. www.ravintolaliekki.fi
TERVETULOA!
Pe 9-24, La 9-02
Su 10-21
Tapahtumailtoina -02:n asti!
KATUSÄHLYTURNAUS
JA PITKÄ-SEPÄN
AVAJAISET
LAUANTAINA 10.8. klo
17 K-market Sahramille.
Lisätied. Ilm. klo 18?21 Tampereella Näsijärvellä, lähtö
Santalahden matonpesupaikalta, opastus Paasikiventieltä, paikkojen arvonta
klo 17.30, sarjat: naiset ja
miehet, yht.henk. Pe-La 9-23
Su 10-18
Tapahtuma iltoina -02:n
TAHDISSA
Tervetuloa!
Avoinna:
Keskitie 14, LUOPIOINEN, 03 536 5400
Ma-to 9-21
...ja ainoa!
. klo
15-21 Sahalahden kunnan
rantasaunalla. Elma Sihvonen
044 2728896.
? Haltian kylätoimikunta.
Perinteiset elokuun tanssit
ja iltakirppari la 10.8. 03-534 3202 / Veksi.
? Pälkäneen Eläkeläisten
kerhon Seitsyen viihdepäivä to 15.8. Sydän-Hämeen Lehti
28
Kuka. Sisustus . hunajaa, vihanneksia, juureksia, hilloja, mehuja,
ruisjauhoja, Pälkäne-Seuran tuotteita.
TERVETULOA!
Oksalan tila ja Pälkäne-Seura ry
Liput: aikuiset 10 ?, lapset yli 7 v. Koulutusta,
ruokaa ja tanssia orkesterin
tahdissa. (03) 364 0501
www.kangasalanuimahalli.?
Avoinna: ma, ti, to, pe 6-21,
ke 13-21, la-su 10-18
Sisäänpääsy 75 min. Tuliaistorilta mm. klo
18-20 Kangasalan Kotiseutumuseolle. Kyläkahvila auki vielä su 11.8. Perinteinen
toritapahtuma la 10.8. Laaja levystö!
LA 10.8. Kok. Ilm. Perhekahvila maanantaisin 12.8.
alkaen Pirtissä klo 9?12,
Keskustie 1.
? Raution osakaskunta
(kalastuskunta). Kalakerho. 335.
Urheilukilp. Ilm. Kaikille avoimet
karhuammuntaharjoitukset
15.8. P.maan
kesk.naiset Pilvi Kärkelä
040-589 5709.
? OVPK:n vuosijuhlassa naisosastoa auttamassa olleiden
talkoolaisten saunailta ke
14.8. 040-7268044
KANAKORI
+0,4 limu
& Koivu
TUPLAVAHINKO
K ARAOKE
Pe 9.8.-Su 11.8.
www.ronninlava.com
Järj
On väärin puhua vain ampumisesta metsästyksen yhteydessä, koska siihen liittyy niin
paljon muutakin aina luonnossa liikkumisesta, marjastukseen ja koirien kouluttamiseen,
Pohjois-Pälkäneen metsästysseuraan kuuluva Taisto Hurskainen huomauttaa.
Vaikka isä-Hurskainen on
metsästänyt ikänsä koirien
kanssa ja liikkunut luonnossa
myös poikansa kanssa, ajatus
Ilarin metsästyskortista tuli vähän varkain. 9-vuotias Ilari Hurskainen suoritti
alkukesästä metsästäjätutkinnon, ja nyt poika saa ampua
pienriistaa huoltajan välittömässä valvonnassa. Ensimmäiseksi kaksikko aikoo
mennä pellon laidalle kyyhkysväijyyn. Kyyhkystä tai
sorsaa isommista riistalinnuista on näillä leveysasteilla turha
haaveilla.
. Ilari pääsisi isän mukaan
metsälle Sälliä kouluttamaan ja
samalla tulisi luettua useampi
sata sivua tekstiä.
. Perheen toista koiraa karjalankarhukoira Kontioharjun
Hakua on käytetty karhu- ja
hirvimetsällä, joten Sälli tarvitsi kouluttaa lintukoiraksi. Sydän-Hämeen Lehti
29
urheilu
Metsästys: 9-vuotias Ilari Hurskainen suoritti metsästäjätutkinnon
Moni polku johtaa metsälle
luikala
Talon pihalla seisovat isä ja
poika maastoasuissa. Kun
opettaja vielä kehotti neljännelle luokalle siirtyvää poikaa
lukemaan paljon kesäloman
aikana, ottivat perheen miehet
metsästäjätutkinnon opukset
esille. En
ole kuitenkaan kuullut, että
kukaan olisi jäänyt kokonaan
metsästysseurojen ulkopuolelle, jos vain jaksaa odottaa
muutaman vuoden.
Nuukuus saaliiden jakamisesta tuskin rajoittaa uusien jäsenten hyväksymistä. Ehkä pahin ukkoutuminen
on jo ohitse, arvioi Pälkäneen
ja Luopioisten Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja
Jari Salminen.
Salmisen mukaan tällä
alueella kolmasosa metsästäjätutkinnon suorittajista on
10?15-vuotiaita nuoria. Kummasti ne vain nämä
naskalit menevät ensimmäisellä kerralla läpi, kun he oikeasti
lukevat kirjat läpi, eivätkä vain
kuvittele tietävänsä kaikkea,
Taisto Hurskainen virnistelee.
Luonto kiinnostaa
marjoista eläimiin
Koska yleisurheilua harrastava
Ilari liikkuu paljon myös luonnossa, oli kasvien ja eläinten
sekä niiden jälkien tunnistaminen helppoa.
. Jos Ilari ampuu, on isä
aivan vieressä. Toisaalta toiminnan jatkuvuus on jokaisen etu.
. Poikaa
suretti elinikäisen kaverin menetys, ja keväällä isä ehdotti
uuden koiran hankkimista.
?Sopii, jos otetaan pystykorvan
pentu?, oli Ilari tuumannut.
Niinpä poika sai uudeksi
kaverikseen Karahkan Eka-Sällin. Salmisen
mukaan saaliit ovat joka tapauksessa aika vähäpätöinen osa
harrastusta. Nuoret ovat vanhempiensa valvonnassa, ja heidät hyväksytään mielihyvin porukkaan.
Harvoin mukana kuitenkaan Jari Salmisen mukaan kokeessa tarvittavia tietoja voi hankkia
on alle 10-vuotiaita. Tilanteeseen
liittyy myös toinen vaikeaksi
luonnehdittava seikka.
. Olisi hyvä saada nuoria
metsästäjiä pienpetopyyntiin.
Supikoira ja varsinkin minkit
lisääntyvät rajusti ja tuhoavat
kanalintuja. Monet seurat ovat
ottaneet käyttöön koejäsenyyden, jotta henkilön soveltuvuus seuraan ja sopeutuminen
sääntöihin voidaan varmistaa,
Salminen kertoo. Nuoria ehkä innostaisi tarkistaa loukkuja päivittäin ja saada siten saalista,
Taisto Hurskainen arvelee.
SHL ANU RITVANEN
Metsästäjät nuorentuvat ja
naisistuvat, mutta hitaasti
. Keskiviikko 7.8.2013
. Enemmän kyse on
Nuoret tuovat
metsässä liikkumisesta, seurajatkuvuutta
toiminnasta ja esimerkiksi
Salmisen mukaan jokainen koiraharrastuksesta, lihaa saa
seura päättää omista käytän- paljon huokeammalla kaupasta
nöistään, jolloin toiset seurat kuin metsästä.
se on vuokrattu. Nelikuukautinen Sälli opettelee metsästyskoiraksi.
tokaisee Taisto Hurskainen
ykskantaan, kun toimittaja
pohtii, että mitäs kaikkea sillä
ilmakolla saakaan ampua. Suosikkimarja on mustikka. Loput ovat
aikuisia metsästäjäkokelaita,
joukossa 50?60-vuotiaita entisiä miesmetsästäjiä, jotka virittelevät harrastusta uudelleen
tauon jälkeen.
Salminen myöntää, että metsästysseuroihin on helpompi
päästä, jos vanhemmat, yleensä
isä, kuuluu jo seuraan tai perhe
omistaa maata metsästysalueella. Varmasti innostus loppuu,
jos ei pääse seuraan ja metsälle. ?Tauluun?,
Ilari Hurskainen on käynyt ennenkin isän Taisto Hurskaisen mukana metsällä. . Naisia
ja tyttöjä joukkoon mahtuu lähes saman verran. Ei siinä metsästäjäkurssilla ja Metsästäjän oppaasta.
mitään, pitkä tie vain. Hauskaa
on myös telmiä Sälli-koiran
kanssa ja seurata sen haukun
kehittymistä.
Ampumista poika on harjoitellut ilmakiväärillä. Hurskaisten perheeseen syntyi talvella koiran
mentävä aukko, kun perheen
14-vuotiaan pystykorvavanhuksen elämä päättyi. Koska olemme
Suomessa, kyse on vain varhain aloitetusta tavallisesta
maalaispojan harrastuksesta.
Taisto Hurskainen haluaakin
korostaa metsästyksen monipuolisuutta.
. Huoltajan täytyy olla alle 15-vuotiaan
läheisyydessä siten, että pystyy
Metsästäjätutkinto
tarvittaessa puuttumaan alle
15-vuotiaan aseen käyttöön.
Kirjallisessa kokeessa on osoitettava metsästyksen ja
Sen jälkeen nuori voi saada
riistanhoidon sekä metsästystä koskevien säännösten ja
rinnakkaisluvan vanhemman
määräysten riittävä tuntemus.
aseeseen, kunnes vasta täysi Kokeessa on 60 kysymysvaihtoehtoa.
ikäisenä voi hankkia oman
Hyväksytyssä kokeessa sallitaan korkeintaan 8 virhettä.
aseen.
Salmisen mukaan iäkkäät
Kokeita järjestävät paikalliset riistanhoitoyhdistykset.
jäävät oma-aloitteisesti pois,
Riistanhoitomaksun jälkeen saa metsästäjäkortin ja
kun eivät enää pärjää, ja ampääsee metsästämään pienriistaa.
pumakoekin rajoittaa osallistumista, jos aistit ovat jo hei Metsäkauris, hirvi ja peura sekä karhu vaativat vielä
kentyneet.
ampumakokeen.
SHL ANU RITVANEN. Ilmiötä selittää metsästysoikeus, joka kuuluu maanomistajalle tai seuralle, jolle
voivat olla sulkeutuneempia
kuin toiset. On aina riski ottaa seuraan
tuntemattomia, koska erottaminen on lähes mahdotonta, vaikka tulija osoittautuisi
minkälaiseksi omavaltaiseksi
vänkäksi. Metsästäjätutkinnon suoritettuaan hän saa itsekin
saalistaa isän valvonnassa. Nuoret ja
naiset siistivät myös nuotiopuheita, mikä on ihan hyvä
asia, Salminen hymähtää tiedustelulle.
Toiminnanohjaaja ei näe
ikää turvallisuusriskinä.
. Varsinkin nuorille tulee helposti muita harrastuksia, jotka
syrjäyttävät metsästyksen. Jos kyse
olisi Yhdysvalloista, tilanteesta
syntyisi helposti mielikuva asehullusta isästä ja aivopestystä
jälkikasvusta pyssyjen kanssa
heilumassa. Tykkäsin lukea enemmän
metsästäjän opasta kuin tuota,
Ilari osoittaa kuivakkaa metsästys- ja aselainsäädäntökirjaa.
Riistaruuat maistuvat pellavapäälle siinä kuin metsäretkelle otetut eväätkin
300 m 1) Joni
Ruokaismäki OrivPo 40,70, 5)
Manu Lahtinen TampU38 44,37,
7) Ville-Petteri Savolainen KU-68
46,02. Pituus 1) Ville
Tuki HumppY 464, 2) Paulus
Silventoinen KU-68 447. Kuula 1)
Arttu Korkeasalo LielKi 17,55, 4)
Kalle Kortteinen KU-68 10,01.
Kiekko 1) Arttu Korkeasalo
LielKi 50,19, 11) Juho Leonsaari
KU-68 17,75. Pituus 1) Lasse Hämelahti LängelmU 485, 4) Eerik
Nurminen KU-68 458, 5) Niilo
Klapuri KU-68 447, 10) Aleksi
Jurvanen KU-68 419. Kangasalan Urheilijoiden Pinja
Heinonen voitti 12-vuotiaiden
tyttöjen lyhyet juoksumatkat ja
kiekon.
Pälkäneen Luja-Lukon Topi
Rönni oli paras yhdeksänvuotiaiden pituudessa, korkeudessa ja kuulassa. Pituus 1). Pälkäneläinen voitti
kuulan, keihäästä ja kiekosta
irtosi hopeaa.
Kangasalan Antti Herkman
voitti 15-vuotiaiden poikien
molemmat aitamatkat.
Kangasalan Niklas Erholtz
palasi kotiin kahden mitalin
kanssa (P10 60 m 2., 60 m aj
3.) samoin kuin Niko Sarkkomaa (P15 korkeus 2. Joel Turkka
otti toisen mitalinsa (pronssi)
pika-aidoista.
Pälkäneläisistä korkeimmalle korokkeelle kipusi tuplamestari Topi Rönnin lisäksi myös
Ilari Hurskainen. Korkeus 1) Chalumram
Nantawat HumppVei 164, 2) Niko
Sarkkomaa KU-68 164. Kiekko 1) Juuso Kuusinen
TammelRy 40,27, 7) Ville-Petteri
Savolainen KU-68 20,16, 8) Manu
Lahtinen TampU38 16,61. Pituus 1) Onni
Siipola YlöjU 409, 7) Niklas
Erholtz KU-68 364. Keihään ja
kuulan miniottelussa irtosi pronssimitali.
Hämeen seurayhtymän
sisulisähuipentuma,
ikäkausisarjojen pm-kisat,
Tampereen Ratinassa 3.?4.8.
Tuloksiin poimittu sydänhämäläisurheilijoiden tulokset
ja näiden lajien voittajat.
P15 100 m 1) Anssi Pajukanta
NokU 11,81, 3) Niko Sarkkomaa
KU-68 12,36. Keihäs 1)
Veera Paloniemi LempKi 32,26,
2) Amanda Saari TampPy 29,62,
7) Essi Pitkäranta KU-68 23,66,
9) Senna Kanerva PälkLL 19,03.
T12 60m 1) Pinja Heinonen
KU-68 8,59, 8) Emilia Joutsi
TampPy 9,14. Alkuerät: 1) Markus Leppimaa LempKi 9,42, 4)
Niklas Erholtz KU-68 9,60. ja kiekko 3.).
Tampereen Pyrintöä edustava Amanda Saari saalisti
13-vuotiaissa tytöissä kolme
mitalia. sähköpostiin toimitus@shl.fi . 800 m 1) Eetu Kurkikangas TammelRy 2.12,88, 2) Manu
Lahtinen TampU38 2.14,16.
Korkeus 1) Erkki Ojala KU-68
160. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi . 60
m aj 1) Roope Haapanen ForssSa
10,21, 2) Niilo Klapuri KU-68
10,24, 3) Aleksi Jurvanen KU-68
10,31, 5) Otto Uusinoka KU-68
10,46, 6) Micke Jyrkinen ValkHa
10,95. Pituus 1) Voitto Köykkä
VilppVei 546, 2) Erkki Ojala
KU-68 545, 10) Manu Lahtinen
TampU38 420. Miniottelu
(kuula + pituus) 1) Topi
Rönni PälkLL 739 (9,75 406).
Miniottelu (kuula + keihäs)
1) Jere Kankare ForssSa 608 (7,15
25,84), 3) Rauli Aho PälkLL 556
(7,11 22,23), 18) Arttu Rantanen
KU-68 288 (5,92 5,82).
T14 100 m 1) Tiia Tammisalo
TampPy 12,79, 3) Viivi Hellman
TampPy 13,36. Korkeus 1) Ville
Tuki HumppY 160, 2) Jami Siira
YUTeam 140. Urakka palkittiin
kahdella piirinmestaruudella,
sillä nuorimmassa ikäluokassa
kilpailtiin vain miniotteluissa.
Kangasalan Joel Turkka
ja Ville Suoniemi isännöivät
12-vuotiaiden poikien sar-
jaa. Alkuerät: 1) Joni Ruokaismäki OrivPo
12,53, 8) Ville-Petteri Savolainen
KU-68 13,82, 9) Manu Lahtinen
TampU38 13,99. Alkuerät: 1)
Arttu Tuominen TampU38 8,79,
3) Paulus Silventoinen KU-68
8,93, 5) Jami Siira YUTeam 8,99,
11) Ossi Klapuri KU-68 9,51. 300
m aj 1) Antti Herkman KU-68
41,99. Kiekko 1) Helena
Leveelahti VirtU 48,68, 7) Tiia
Tammisalo TampPy 22,22.
T13 60 m alkuerät: 1) Olivia
Ben Khalifa TampPy 8,49, 13)
Essi Pitkäranta KU-68 9,20. Serkukset Joel Turkka ja Ville Suoniemi (kuva oikealla) rohmusivat kolme mestaruutta ja yhteensä kuusi
mitalia 11-vuotiaiden sarjasta. Pituus 1) Oona Hietala
YlöjU 474, 7) Amanda Saari
TampPy 453, 12) Olivia Saarinen
KU-68 429, 18) Essi Pitkäranta
KU-68 375. Keihäs 1) Saku Laine
TampPy 39,05, 6) Tobin Gylling
TampPy 27,39, 16) Mikko Laine
PälkLL 20,78.
P10 60m 1) Jaakko Linnus
TampU38 9,13, 2) Niklas Erholtz
KU-68 9,28. 100 m aj 1)
Antti Herkman KU-68 14,20. Koripalloa Luja-Lukon minipoikien riveissä Tampereen
Delfiini -turnauksessa ja yleisurheilua Ratinassa. Hän heitti
kymmenvuotiaissa pojissa
kiekon piirin mestariksi omalla ennätyksellään ja nappasi
keihäästä pronssia.
Pälkäneläisurheilijoista
mitaleille ylsivät myös Siina Kanerva (pronssia kymmenvuotiaiden tyttöjen kei-
häänheitossa) ja Rauli Aho
(pronssia yhdeksänvuotiaiden
poikien miniottelusta).
Sahalahden YUTeamin nosti mitalikantaan 12-vuotiaiden
poikien korkeudesta hopeaa
flopannut Jami Siira.
Kangasalan Urheilijoita
edustava Erkki Ojala voitti 14-vuotiaissa pojissa sekä
korkeuden että kolmiloikan.
Tripla jäi sentin päähän, sillä
Voitto Köykkä oli pituudessa
niukasti parempi. Pikamatkalla kangasalalaiset ottivat kaksoisvoiton.
Vuori HämeenlTa 10,34, 3) Joel
Turkka KU-68 10,38, 10) Tobin
Gylling TampPy 12,36, 13) Mikko Laine PälkLL 12,86. Korkeus
1) Ville Suoniemi KU-68 150, 15)
Mikko Laine PälkLL 100. puhelimeen (03) 539 9800
Sisulisähuipentuma: Ennätyksiä ja mitaleita Ratinan helteestä
Olli Niemi, Pinja Heinonen ja
Topi Rönni voittivat kaikki lajinsa
Rauli Aho ehti suunnistuskiireiltään myös Ratinaan. Kuula 1)
Olli Niemi KangKi 15,59. Kolmiloikka
1) Erkki Ojala KU-68 11,59, 3)
Ville-Petteri Savolainen KU-68
10,15. Alkuerät: 1) Anssi
Pajukanta NokU 12,15, 3) Niko
Sarkkomaa KU-68 12,39. ja korkeus 3.) Paulus Silventoinen (12-vuotiaiden poikien
pituus 2., kuula 2. Kangasalan
urheilijoista kolme mitalia
saalistivat myös Niilo Klapuri
(13-vuotiaiden poikien 200 m
1., 60 m 2. 200
m 1) Veikka Nieminen LempKi
28,93, 3) Paulus Silventoinen
KU-68 29,49, 7) Ossi Klapuri
KU-68 32,27. 1000
m 1) Arttu Pitkänen TampPy
3.29,25, 5) Ilari Hurskainen
PälkLL 3.48,79. Nuorukaisen neljäs mitali oli kuulahopea. Serkukset ottivat kolme
mestaruutta ja yhteensä kuusi
mitalia. 200 m
1) Pinja Heinonen KU-68 28,34,
10) Katri Kekki KU-68 32,74, 15)
Salla Lamminmäki KU-68 34,67.
1000 m 1) Johanna Ranta LempKi 3.32,35, 6) Milja Rantala KangKi 3.46,45, 7) Emilia Joutsi TampPy 3.48,22. Ville
Suoniemi kipusi korkeimmalle pallille korkeus- ja pituushypyssä. Alkuerät: 1) Leevi
Männistö NokU 8,23, 2) Niilo
Klapuri KU-68 8,52, 3) Otto
Uusinoka KU-68 8,69, 9) Micke
Jyrkinen ValkHa 9,85. Kuula 1) Amanda
Saari TampPy 10,75, 10) Senna
Kanerva PälkLL 7,49. Korkeus 1) Pinja
Lehtinen ViialVa 144, 3) Veera
Viitala KU-68 138. Pituus
1) Ville Suoniemi KU-68 465.
Kuula 1) Saku Laine TampPy
10,43, 2) Ville Suoniemi KU-68
9,57, 5) Joel Turkka KU-68 8,51,
6) Tobin Gylling TampPy 8,48.
Kiekko 1) Saku Laine TampPy
29,56, 2) Tobin Gylling TampPy
27,95, 8) Mikko Laine PälkLL
18,40. Keihäs
1) Heikki Leveelahti VirtU 41,00,
5) Kalle Kortteinen KU-68 33,08.
P12 60 m 1) Arttu Tuominen TampU38 8,75, 4) Paulus
Silventoinen KU-68 8,93, 5) Jami
Siira YUTeam 9,06. ja 60 m aj 2.), Otto
Uusinoka (P13 200 m 2, 60 m
3. Alkuerät: 1) Ville Suoniemi KU-68 8,60, 3) Joel Turkka
KU-68 8,75. Pituus
1) Tiia Tammisalo TampPy 522.
Kuula 1) Helena Leveelahti
VirtU 12,60, 5) Tiia Tammisalo
TampPy 8,98. 200 m 1)
Niilo Klapuri KU-68 27,63, 2)
Otto Uusinoka KU-68 28,10, 5)
Juho Leonsaari KU-68 29,09, 6)
Eerik Nurminen KU-68 29,17. Korkeus 1) Tanja
Lähdekorpi LempKi 157, 7) Tiia
Tammisalo TampPy 135. ja 200 m 3.)
ja Suvi Savolainen (10-vuotiaiden tyttöjen keihäs 1., kuula
Heikki Rönni
2. Moukari 1) Eerik
Nurminen KU-68 27,00. Kiekko 1) Olli Niemi KangKi 45,16.
Moukari 1) Olli Niemi KangKi
42,87. Takareiden pieni venähdys vei parhaan suorituskyvyn, mutta komeasti Mikkokin
venyi keihäässä ja kiekossa. ja 100
m 3.) ja Topias Kaivola (P10
keihäs 2. Pikamatkalla
laitikkalalainen oli neljänneksi nopein. Kuula
1) Vesa Leveelahti VirtU 10,36, 2)
Paulus Silventoinen KU-68 9,14.
P11 60m 1) Joel Turkka KU68 8,53, 2) Ville Suoniemi KU-68
8,59. Moukari 1) Olivia
Saarinen KU-68 27,47, 7) Senna
Kanerva PälkLL 18,28. 200
m 1) Iida Lehtonen HämeenlTa
27,34, 13) Olivia Saarinen KU-68
29,90, 19) Essi Pitkäranta KU-68
31,52. ja korkeus 3.)
Eerik Nurminen ja Olivia Saarinen toi Kangasalle
13-vuotiaiden moukarimestaruudet ja Silja Lamminmäki
10-vuotiaiden tyttöjen korkeuden ykköstilan.
Panu Siltanen
Mikko Laine (kuva vasemmalla) urakoi viikonloppuna todella monipuolisesti. 60 m aj 1)
Jaakko Linnus TampU38 11,30,
3) Niklas Erholtz KU-68 11,86.
Korkeus 1) Markus Leppimaa
LempKi 132, 3) Topias Kaivola
KU-68 120, 4) Ilari Hurskainen
PälkLL 115. Keihäs 1) Voitto Köykkä VilppVei
52,23, 5) Ville-Petteri Savolainen
KU-68 33,24.
P13 60 m 1) Leevi Männistö
NokU 8,20, 2) Niilo Klapuri
KU-68 8,58, 3) Otto Uusinoka
KU-68 8,70. Syksyisestä lonkkavammasta kuntoutunut Joel
Turkka oli pikamatkan nopein
ennen serkkupoikaansa. 30
urheilu
Keskiviikko 7.8.2013
. 2000
m 1) Maxim Kymäläinen OrivPo
6.46,05, 2) Tommi Murtonen
KU-68 7.12,71. Alkuerät: 1)
Pinja Heinonen KU-68 8,74, 6)
Emilia Joutsi TampPy 9,10, 11)
Katri Kekki KU-68 9,40. Keihäs 1) Olli Niemi
KangKi 50,76.
P14 100 m 1) Joni Ruokaismäki OrivPo 12,51, 8) Ville-Petteri Savolainen KU-68 13,83. Kiekko
1) Henriikka Riihikoski VehmU
30,26, 2) Amanda Saari TampPy
28,09, 5) Senna Kanerva PälkLL
23,28, 8) Olivia Saarinen KU68 21,85. 60 m aj 1) Eino
Yleisurheilujunioreiden kauden pääkoitos, sisulisähuipentuma, kisattiin viikonloppuna
helteisessä Ratinassa.
Sydän-Hämeen kovin mitalirohmu oli 15-vuotiaiden kaikki
neljä heittolajia voittanut Kangasalan Kisan Olli Niemi. Korkeus 1) Roope Haapanen ForssSa 156, 3) Otto Uusinoka KU-68 154, 7) Micke Jyrkinen
ValkHa 140, 8) Aleksi Jurvanen
KU-68 140. Kiekko 1)
Ilari Hurskainen PälkLL 23,36, 7)
Henrik Kiviniemi TampPy 11,81.
Keihäs 1) Mikko Saukkokoski
IkaalU 29,40, 2) Topias Kaivola
KU-68 26,06, 3) Ilari Hurskainen
PälkLL 24,91.
P9 miniottelu (40 m +
korkeus) 1) Topi Rönni PälkLL
506 (6,80 119)
Sydän-Hämeen Lehti
31
Panu Siltanen
Suunnistus
Sydän-Hämeen rastit 24.7.
Luopioisten kirkonkylän
kartalla. 60
m aj 1) Emilia Kilpinen ForssSa
11,02, 6) Silja Lamminmäki
KU-68 12,39, 13) Anna-Sofia
Koivisto PälkLL 13,55, 15) Saara
Makkonen PälkLL 14,37, 16)
Heini Mäenpää KU-68 15,41.
Korkeus 1) Silja Lamminmäki
KU-68 132, 13) Heini Mäenpää
KU-68 105. Miniottelu (kuula + pituus) 1) Vilma
Väliharju TampPy 469 (5,62 382),
5) Sanni-Ilona Heikkilä KU-68
391 (5,53 331), 7) Helmi Heikkilä
KU-68 384 (4,96 348), 27) Siiri
Kotanen PälkLL 234 (2,90 308),
30) Ida Kärki KU-68 227 (2,70
309). Ilari Hurskainen (kuva oikealla) tuulettaa
keihään pronssia. Osanottajia 71.,
A-rata 5 km 1) Liisa Anttila
37.20, 2) Janne Hartman 40.43,
3) Kristo Heinmann 44.32, 4)
Petri Ketola 47.59, 5) Jussi Marttila 49.41, 6) Hannu Kortetjärvi
53.05, 7) Arto Kiiskinen 55.12,
8) Alma Toivonen 57.50, 9)
Pekka Kannus 59.14, 10) Juha
Jokela 59.28, 11) Sirra Toivonen
1.02.30, 12) Marko Martikainen
1.03.00, 13) Lauri Metsovuori
1.03.55, 14) Atte Vadeen 1.08.13,
15) Pentti Koivisto 1.12.55,
16) Miia Uskalinmäki 1.13.40,
17) Mikko Toivonen 1.13.54,
17) Vilhelm Toivonen 1.13.54,
17) Emil Piippo 1.13.54, 20)
Seppo Hakala 1.14.13, 21) Pekka
Lahdenniemi 1.14.26, 22) Tero
Vähäsöyrinki 1.17.55, 23) Esa
Nissinen 1.18.27, 24) Minna
Ollila 1.20.25, 25) Markku Keskinen 1.25.11, 26) Suvi Pitkänen
1.25.28, 27) Jaakko Vanhala
1.27.42, 28) Olli Alanissi 1.29.09,
29) Mirva ja Venni Nikkanen
1.58.47, 30) Seppo Ilveskoski
Kangasalan Kisan Olli Niemi voitti 15-vuotiaiden poikien kaikki heittolajit. Korkeus
1) Pihla Aro TampPy 133, 5) Ella
Kangasalusta KU-68 123. 60 m aj 1)
Venla Väliharju TampPy 10,26, 8)
Pihla Aro TampPy 11,26, 16) Siru
Heikkilä KU-68 12,99. Ratamestari Pekka
Linnainmaa. Ei aikaa: Ville
Mattila, Tiina Keino ja Sirkka
Jaakkola.
B-rata 3 km 1) Tero Tiitola
25.42, 2) Antero Niemi 29.27, 3)
Heikki Kyttälä 34.49, 4) Pentti
Järvinen 35.47, 5) Pauliina Seppälä 37.54, 6) Tero Tikka 38.26,
7) Erik Naulapää 41.11, 8) Antti
2.22.23, Ilman aikaa: Ville Mattila, Juha-Markus Kaaja, Maaria
Kaaja, Risto Ojala.
B-rata 3 km 1) Antero
Niemi 31.20, 2) Jaakko Härkälä
33.10, 3) Tuomo Juntunen 38.22,
4) Heikki Kyttälä 38.55, 5) Liisa
Tiitola 42.13, 6) Maija Vartiainen
44.03, 7) Mirja Sulander 44.04,
8) Marko Leppälä 44.13, 9)
Timo Siikonen 45.49, 10) Erik
Naulapää 46.35, 11) Tauno Aalto
47.03, 12) Eeva-Kaisa Höysniemi
48.08, 13) Soja Mellavuo 49.09,
14) Pauliina Seppälä 51.05,
15) Heikki Sulander 53.44, 16)
Pekka Heikkilä 53.55, 17) Elina
Ahlqvist 55.14, 17) Tero Ahlqvist
55.14, 19) Anssi Kukkonen
58.04, 20) Esko Mattila 58.17,
21) Gunnevi Kiiskinen 59.16,
22) Paula Pohjanperä 1.05.53,
23) Tanja Jokela 1.05.59, 24)
Matti Rantanen 1.07.40, 25)
Veikko Rantanen 1.08.17, 26)
Marja-Liisa Siikonen 1.12.38,
27) Eino Hytönen 1.27.25, Ilman
aikaa: Väinö Simola, Eija Höysniemi, Tero Tikka, Jussi Tala.
C-rata 1,5 km 1) Venla
Sulander 53.28, 1) Elli Sulander
53.28, 3) Onni Kinnunen 58.14.
Heikkilä 49.52, 9) Esko Mattila
49.59, 10) Aune Mattila 50.16,
11) Tauno Aalto 51.01, 12) Matti
Rantanen 52.41, 13) Eeva-Kaisa
Höysniemi 54.41, 14) Paula Pohjanperä 56.31, 15) Paula Lepistö
56.38, 16) Heikki Heikkilä 58.37,
17) Jaakko Uronen 62.04, 18)
Väinö Simola 63.08, 19) Ilmari
Aho 63.44, 20) Pekka Heikkilä
64.49, 21) Helge Virta 70.27, 22)
Ritva Järvenpää 76.36, 23) Sanna
Lahtinen 76.42, 24) Taru Koivisto 76.56, 25) Reino Stenman
77.54, 26) Kati Pinola 78.09, 27)
Markus Tikka 87.48, 28) Jarmo
Tikka 87.48, 29) Tiina Sjöblom
97.01. Kuula
1) Erika Ahvenharju HämeenlTa
9,97, 6) Salla Lamminmäki KU-68
7,10, 7) Meri Helenius KU-68
6,53, 8) Suvi Saari KU-68 6,47,
11) Iina Hurskainen PälkLL 6,41.
Kiekko 1) Pinja Heinonen KU-68
26,73, 2) Tinka Gylling TampPy
24,66, 7) Iina Hurskainen PälkLL
16,10, 8) Salla Lamminmäki
KU-68 15,67. Alkuerät: 1)
Saga Vanninen TampPy 9,21, 8)
Suvi Savolainen KU-68 9,88, 15)
Heini Mäenpää KU-68 10,13, 20)
Anna-Sofia Koivisto PälkLL 10,34,
22) Kati Ahoua PälkLL 10,40. Nuori mies nappasi ensimmäisen henkilökohtaisen piirinmestaruutensa kiekonheitosta.
Pälkäneen Pilkkijät ry:n 4.
kesäonkisarjakisa 21.7.: 1)
Jari Rämö 4990 g, 2) Raimo Les-
kinen 3350, 3) Raimo Riikonen
2610, 4) Keijo Hiitiö 2280, 5)
Harri Kauttu 1570.. Ratamestari Pentti
Järvinen. Kiekkohäkissä syntyi tulos 45.16.
Johanna Ranta LempKi 431, 18)
Meri Helenius KU-68 326. Kuula 1)
Aino-Kaisa Sihvonen VirtU 8,05,
2) Suvi Savolainen KU-68 7,74,
7) Siina Kanerva PälkLL 6,04.
Kiekko 1) Aino-Kaisa Sihvonen
VirtU 21,22, 3) Suvi Savolainen
KU-68 19,48, 5) Silja Lamminmäki KU-68 15,69, 6) Siina Kanerva
PälkLL 15,02, 13) Anna-Sofia
Koivisto PälkLL 11,36. Osallistujia 80.
A-rata 5 km 1) Kristo Heinmann 28.16, 2) Rasmus Alen
32.21, 3) Aaro Aho 32.48, 4)
Petri Ketola 34.14, 5) Jarmo
Aho 34.21, 6) Hannu Kortetjärvi 37.29, 7) Tatu Piiparinen
39.28, 8) Mari Schutskoff 39.35,
9) Pekka Jokinen 40.21, 10)
Jussi Marttila 41.29, 11) Marko
Martikainen 42.32, 12) Kalle
Vaismaa 42.33, 13) Pekka Kannus
47.01, 14) Seppo Hakala 47.17,
15) Markus Aho 47.56, 16) Jarmo
Kallio 50.13, 17) Sara Löyttyjärvi
51.09, 18) Poika Isokoski 51.12,
19) Matti Höysniemi 55.34, 20)
Antero Kortetjärvi 55.53, 21)
Aimo Jussila 57.29, 22) Juha
Simola 58.59, 23) Kari Vuolijoki
1.01.48, 24) Risto Ojala 1.02.13,
25) Matti Tiiva 1.06.06, 26) Seppo Ilveskoski 1.17.18, 27) Juha
Nurmela 1.33.03. Keskiviikko 7.8.2013
. Pituus 1) Saga Vanninen TampPy 438, 13) Anna-Sofia
Koivisto PälkLL 348, 14) Silja
Lamminmäki KU-68 347, 19)
Saara Makkonen PälkLL 341, 21)
Kati Ahoua PälkLL 338, 22) Heini
Mäenpää KU-68 332, 28) Siina
Kanerva PälkLL 313. Siina Kanerva (kuva keskellä) heitti
kymmenvuotiaissa tytöissä keihäspronssia. Keihäs 1) Erika
Ahvenharju HämeenlTa 27,34,
4) Tinka Gylling TampPy 24,79,
8) Iina Hurskainen PälkLL 22,81,
10) Katri Kekki KU-68 19,45, 12)
Meri Helenius KU-68 16,50, 13)
Salla Lamminmäki KU-68 15,85,
15) Suvi Saari KU-68 14,84.
T11 60 m 1) Veera Uusinoka TampPy 8,98, 3) Pihla Aro
TampPy 9,27. Ei aikaa: Esko Iivonen ja
Mikko Iivonen.
C-rata 1,5 km 1) Olga Koskinen 21.39, 2) Hilma Haapaniemi
50.02, 3) Rauli Aho 51.54
Rastireitti, 1) Sini Hirvonen
19.31, 2) Hanna Hirvonen 19.33,
3) Virpi Nikkilä 22.28, 4) Elias
Ilveskoski 23.27, 5) Mila Ketola
23.28, 6) Emmi Höysniemi 24.17,
7) Heta Haapaniemi 27.41, 8)
Heikki Haapaniemi 28.26, 9)
Tuukka Kuusi 31.48, 10) Miia
Hirvonen 36.26, 11) Aada
Schutskoff 44.34, 12) Heini Ilveskoski 45.26, 13) Kasper Ketola
45.27, 14) Maire Hinkkala 46.25,
15) Saima Hinkkala 47.22, 16)
Seela Kahala 54.46.
Yleisurheilu
Kuhmalahden Kisan kesäkisat Puntarin kentällä 20.7.
Joukkuekilpailu (lajeina pituushyppy, juoksu, kuulantyöntö)
1) Kuhmalahden VPK, 2) Vehkajärven Martat, 3) Vedentaustan
Kylätoimikunta, 4) Futis-pojat ja
Mäntysaaren asukkaat, 5) Kuhmalahden Kisa, 6) Kuhmalahden
MLL, 7) Kuhmalahden Yrittäjät,
8) LollyPopit.
1500 m 1) Eetu Pynnönen
5.19, 2) Jere Lahti 5.50, 3) Jussi
Oravainen 5.54, 4) Marko Martikainen 5.55, 5) Juho Uusitalo
6.11, 6) Iida Uusitalo 6.30, 7)
Aleksi Höysniemi 6.31, 8) Aapo
Peltola 6.34, 9) Mia Rantanen
7.06, 10) Valtteri Vähäsöyrinki
7.16, 11) Leevi Rauhalahti 7.54.
Kalastus
Saara Makkonen (kuva vasemmalla) kisasi kymmenvuotiaiden tyttöjen pika-aidoissa ja pituudessa. Miniottelu (kuula +
keihäs) 1) Iris Kari TampPy 410
(5,93 16,02), 6) Veera Olkkonen
KU-68 320 (5,74 9,58), 10) Seela
Kanerva PälkLL 227 (3,58 10,75),
11) Tanja Kekki KU-68 220 (4,25
7,38).
Sydän-Hämeen rastit 31.7.
Unnaanmäen kartalla Laitikkalassa. Pituus
1) Veera Uusinoka TampPy 424,
6) Pihla Aro TampPy 400, 13)
Kaarina Nurminen KU-68 375,
14) Sofia Kärki KU-68 369, 25)
Siru Heikkilä KU-68 337.
T10 60 m 1) Saga Vanninen
TampPy 9,17, 7) Suvi Savolainen KU-68 9,87. Keihäs 1)
Suvi Savolainen KU-68 24,72, 3)
Siina Kanerva PälkLL 17,69.
T9 miniottelu (40 m + korkeus) 1) Tuuli Ingman TampPy
462 (6,93 116), 11) Emilia Erholz
KU-68 274 (7,27 86), 20) Siiri
Kotanen PälkLL 196 (8,23 92).
Miniottelu (40 m + 1000 m)
1) Nora Kytäjä ForssSa 509 (7,06
3.33,81), 10) Veera Olkkonen KU68 248 (7,54 4.38,56). Kiekosta irtosi kuudes ja kuulasta seitsemäs tila. Alkuerät: 1) Veera
Uusinoka TampPy 8,95, 3) Pihla
Aro TampPy 9,44
38,85.
Pituus 1) Lehtilä 4,34.. Keihäs 1) Tuuri 11,46.
Pituus 1) Tuuri 2,89.
P15 100 m 1) Tuomas Lehtilä
14,4. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi . sähköpostiin toimitus@shl.fi . T5 pallo 1) Minttu Mäkihannu 6,80, 2) Amanda Äänismaa
6,60, 3) Taimi Raivio 3,70, 4) Ella
Jokela 3,50
P5 40 m 1) Hermanni Huttunen 10,0, 2) Daniel Kronlund
10,3, 3) Tatu Kankaanpää 11,8, 4)
Kasper Ketola 11,9, 4) Joona Kotanen 14,2, 6) Atte Lindholm 24,1.
P5 pallo 1) Hermanni Huttunen
8,65, 2) Daniel Kronlund 8,20, 3)
Tatu Kankaanpää 7,20, 4) Kasper
Ketola 3,55, 4) Joona Kotanen
3,25, 6) Atte Lindholm 1,55.
T7 300 m 1) Mila Ketola
1:17,4, 2) Pinja Mäkihannu
1:18,0, 2) Pinja Mäkihannu
1:18,0, 3) Aada-Maria Koivisto
1:18,4, 4) Seela Kanerva 1:21,2, 5)
Aina Juntunen 1:23,2, 6) Minttu
Mäkihannu 1:40,0, 7) Unna Suutari 1:40,8, 8) Saga Pajula 1:46,8.
T7 pallo 1) Seela Kanerva
17,80, 2) Aada-Maria Koivisto
13,30, 3) Pinja Mäkihannu 10,85,
4) Aina Juntunen 9,80, 5) Mila
Ketola 7,50, 6) Unna Suutari 6,55,
7) Netta Lindholm 6,10, 8) Saga
Pajula 5,80.
P7 300 m 1) Konsta Lintilä
1:03,8, 2) Kalle Äijälä 1:05,0, 3)
Joona Taipale 1:22,6, 4) Tomi
Rustill 1:34,7.
P7 pallo 1) Kalle Äijälä 21,85,
2) Joona Taipale 20,20, 3) Konsta
Lintilä 12,90, 4) Tomi Rustill 7,35.
T9 300 m 1) Siiri Kotanen
1:12,7, 2) Siiri Kaukonen 1:16,6,
3) Inka Valkeapää 1:17,2, 4) Aino
Valkeapää 1:24,7, 4) Viivi Taipale
1:24,7, 6) Alisa Laine 1:26,1, 7)
Aada Pajula 1:52,9.
T9 korkeus 1) Siiri Kotanen
90, 2) Inka Valkeapää 85, 3) Viivi
Taipale 80, 4) Aino Valkeapää 75,
5) Aada Pajula 75.
P9 300 m 1) Rauli Aho 1:03,5,
2) Aapo Kuikka 1:14,3.
P9 korkeus 1) Rauli Aho 103,
2) Konsta Lintilä 80, 3) Kalle
Äijälä 80.
T11 60 m 1) Anna-Sofia
Koivisto 10,8, 2) Saara Makkonen
11,1, 3) Emma Kuikka 11,6, 3)
Emma Kuikka 11,6, 4) Helmi
Raivio 12,5, 5) Siina Kanerva 12,6.
T11 korkeus 1) Saara Makkonen 105, 2) Emma Kuikka 100, 3)
Siina Kanerva 95, 4) Anna-Sofia
Koivisto 90.
P11 60 m 1) Mikko Laine 10,2,
2) Ilari Hurskainen 10,5, 3) Aaro
Viitala 10,6, 4) Pessi Varvas 10,7,
5) Oskari Makkonen 11,3, 6)
Niko Pajula 13,5.
P11 korkeus 1) Mikko Laine
110, 2) Ilari Hurskainen 105, 3)
Pessi Varvas 100, 4) Niko Pajula
95, 5) Oskari Makkonen 95.
T13 60 m 1) Iiris Kaukonen
9,8, 2) Senna Kanerva 10,3.
Seela Kanerva
on hallinnut
seitsemän
vuotiaiden
sarjaa sarja
kisoissa. Keihäs 1)
Siira 26,82.
T15 100 m 1) Mimmu Tuuri
18,4. puhelimeen (03) 539 9800
Yleisurheilu
Pälkäneen Luja-Lukon viikkokilpailut 1.8., Onkkaala
T7 40 m 1) Amanda Saltbacka
7,8, 2) Mila Ketola 8,0, 3) Matilda
Saltbacka 8,1, 4) Aada-Maria Koivisto 8,2, 5) Aada-Liisa Huuhka
8,3, 6) Elli Viitanen 8,4, 7) Seela
Kanerva 8,9, 7) Sini Hirvonen 8,9,
7) Kerttu Kyttälä 8,9, 10) Saga
Pajula 9,5, 10) Sini Virta 9,5, 12)
Joannna Tukiainen 9,7, 13) Alisa
Lehtelä 9,8, 14) Heini Ilveskoski
10,3, 15) Ella Kilpinen 11,1, 16)
Elviira Haavikko 17,5.
T7 turbokeihäs 1) Seela
Kanerva 10,49, 2) Aada-Maria
Koivisto 6,68, 3) Sini Hirvonen
6,41, 4) Mila Ketola 6,05, 5)
Elli Viitanen 5,79, 6) Aada-Liisa
Huuhka 5,07, 7) Kerttu Kyttälä
4,32, 8) Matilda Saltbacka 4,24,
9) Joannna Tukiainen 4,08, 9)
Joannna Tukiainen 4,08, 10) Saga
Pajula 3,89, 11) Alisa Lehtelä 3,73,
12) Amanda Saltbacka 3,72, 13)
Ella Kilpinen 2,26, 14) Heini Ilveskoski 1,88.
P7 40 m 1) Kalle Äijälä 7,7,
2) Niklas Klasila 7,8, 3) Juho
Kilpinen 8,3, 4) Valtteri Piekkari
8,4, 5) Joona Taipale 8,5, 6) Elias
Ilveskoski 8,6, 7) Elias Haavikko
10,3, 8) Kasper Ketola 10,9, 8)
Atte Lehtelä 10,9, 10) John-Henry
Hope 11,3, 11) Joona Kotanen
12,7.
P7 turbokeihäs 1) Kalle Äijälä
11,15, 2) Niklas Klasila 10,44,
3) Juho Kilpinen 7,60, 4) Elias
Ilveskoski 6,21, 5) Valtteri Piekkari
5,87, 6) Elias Haavikko 5,60, 7)
Onni Väänänen 4,69, 8) Kasper
Ketola 3,91, 9) Atte Lehtelä 3,88,
10) John-Henry Hope 3,39, 11)
Joona Kotanen 3,19.
T9 60 m 1) Julia Piekkari 11,2
1) Silja Tukiainen 11,2, 3) Aino
Valkeapää 11,5, 4) Siiri Kaukonen
11,6, 5) Siiri Kotanen 11,9, 5)
Iida Rautanen 11,9, 7) Annukka
Linnainmaa 12,1, 7) Viivi Taipale
12,1, 9) Inka Valkeapää 12,3, 10)
Alisa Laine 12,7, 11) Vuokko Mattila 13,0, 12) Aada Pajula 13,3.
T9 pituus 1) Julia Piekkari
2,86, 2) Siiri Kotanen 2,84, 3)
Silja Tukiainen 2,80, 4) Matilda
Saltbacka 2,76, 5) Aino Valkeapää
2,75, 6) Annukka Linnainmaa
2,62, 7) Inka Valkeapää 2,47,
7) Inka Valkeapää 2,47, 8) Siiri
Kaukonen 2,46, 9) Mila Ketola
2,36, 10) Viivi Taipale 2,24, 11)
Amanda Saltbacka 2,21, 12) Alisa
Laine 2,05, 13) Iida Rautanen
2,04, 14) Aada Pajula 1,89, 15)
Saga Pajula 1,56.
T9 junnukeihäs 1) Seela
Kanerva 12,04, 2) Julia Piekkari
8,75, 3) Viivi Taipale 8,57, 4) Siiri
Kaukonen 7,67, 5) Annukka Linnainmaa 6,68, 6) Iida Rautanen
6,61, 7) Alisa Laine 6,07, 8) Siiri
Kotanen 5,36, 9) Aada Pajula 4,06.
P9 60 m 1) Rauli Aho 10,8,
2) Olli Piekkari 10,9, 3) Jonatan
Lohtander 11,7, 4) Eeli Nikkanen
13,6.
P9 pituus 1) Rauli Aho 3,03,
2) Olli Piekkari 3,03, 3) Mikael
Lohtander 2,75, 4) Jonatan
Lohtander 2,58, 5) Jani Lohtander
2,30, 6) Eeli Nikkanen 1,81.
P9 junnukeihäs 1) Rauli Aho
15,24, 2) Mikael Lohtander 14,56,
3) Joona Taipale 9,32, 4) Olli
Piekkari 8,58, 5) Jonatan Lohtander 8,14, 6) Jani Lohtander 7,73,
7) Eeli Nikkanen 6,56.
T11 60 1) Anna-Sofia Koivisto
10,1, 2) Saara Makkonen 10,5, 3)
Venla Hast 10,7, 4) Viola Mattila
10,8, 5) Hanna Hirvonen 11,2,
6) Siina Kanerva 11,4, 6) Katja
Linnainmaa 11,4.
T11 keihäs 1) Siina Kanerva
17,37, 2) Venla Hast 11,59, 3)
Hanna Hirvonen 10,57, 3) Hanna
Hirvonen 10,57, 4) Katja Linnainmaa 8,45, 5) Anna-Sofia Koivisto
7,06, 6) Saara Makkonen 5,00.
T11 pituus 1) Anna-Sofia
Koivisto 3,13, 2) Siina Kanerva
3,03, 3) Saara Makkonen 3,02, 4)
Hanna Hirvonen 2,85, 5) Viola
Mattila 2,84, 6) Katja Linnainmaa
2,80, 7) Venla Hast 2,66.
P11 60 m u) Juho Uusitalo 9,6
1) Mikko Laine 9,7, 2) Ilari Hurskainen 9,8, 3) Pessi Varvas 10,3, 4)
Oskari Makkonen 10,4, 5) Venni
Nikkanen 11,1, 6) Onni-Viljam
Huuhka 11,4, 7) Henri Hast 11,5,
8) Niko Pajula 12,5.
P11 keihäs 1) Rauli Aho 20,96,
Pälkäneen Luja-Lukon viikkokilpailut 25.7., Luopioinen
T5 40 m 1) Amanda Äänismaa
9,7, 2) Ella Jokela 12,5, 3) Ella Kilpinen 12,5, 4) Sofia Latikka 11,6,
5) Nella Penttilä 14,3, 6) Elviira
Haavikko 20,0
T5 pituus 1) Amanda Äänismaa 175, 2) Sofia Latikka 169, 3)
Ella Kilpinen 123, 4) Ella Jokela
78, 5) Nella Penttilä 73, 6) Elviira
Haavikko 63
P5 40 m 1) Elias Haavikko
10,0, 2) Aleksi Uskalinmäki 11,1,
3) Kasper Ketola 11,3, 4) Tuomas
Pakarinen 12,0, 5) Sisu Karppanen 12,1, 6) Leevi Lehtinen 12,2,
7) Onni Kinnunen 12,4, 8) Niko
Rustill 12,6, 9) Aleksi Äänismaa
17,3, 10) Veli Kinnunen 22,6.
P5 pituus 1) Elias Haavikko
166, 2) Aleksi Uskalinmäki 160,
3) Onni Kinnunen 156, 4) Kasper
Ketola 148, 5) Tuomas Pakarinen
144, 6) Aleksi Äänismaa 110,
7) Leevi Lehtinen 102, 8) Niko
Rustill 95.
T7 60 m 1) Amanda Saltbacka
12,3, 2) Matilda Saltbacka 12,8, 3)
Aada-Maria Koivisto 12,9, 4) Mila
Ketola 13,3, 5) Elli Viitanen 13,5,
6) Emma Sjöstedt 14,6, 7) Saga
Pajula 15,8, 8) Iida Latikka 15,9.
T7 pituus 1) Matilda Saltbacka
272, 2) Aada-Maria Koivisto 267,
3) Amanda Saltbacka 266, 4) Mila
Ketola 250, 5) Elli Viitanen 245,
6) Saga Pajula 200, 7) Emma Sjöstedt 171, 8) Iida Latikka 157.
P7 60 m 1) Konsta Lintilä 11,3,
2) Kalle Äijälä 12,2, 3) Juho Kilpinen 13,1, 4) Joona Taipale 13,3,
5) Paavo Sjöstedt 13,4, 6) Valtteri
Piekkari 13,5, 7) Eero Pakarinen
13,7, 8) Tomi Rustill 14,8.
P7 pituus 1) Kalle Äijälä 305,
2) Konsta Lintilä 291, 3) Paavo
Sjöstedt 249, 4) Joona Taipale
248, 5) Juho Kilpinen 222, 6)
Tomi Rustill 218, 7) Valtteri Piekkari 216, 8) Eero Pakarinen 195.
T9 60 m 1) Saana Pötrönen
12,0, 2) Julia Piekkari 12,2, 3)
Nea Salmi 13,0, 4) Iida Rautanen
13,1, 5) Viivi Taipale 13,3, 6) Aada
Pajula 14,0.
T9 kiekko 1) Iida Rautanen
10,93, 2) Viivi Taipale 8,85, 3)
Julia Piekkari 8,59, 4) Aada Pajula
3,60.
P9 60 m 1) Topi Rönni 10,1,
2) Rauli Aho 11,8, 2) Olli Piekkari
11,8, 4) Atte Rautava 12,9, 5) Eeli
Nikkanen 15,4
P9 kiekko 1) Topi Rönni
20,62, 2) Rauli Aho 16,76, 3)
Mikael Lohtander 13,18, 4) Olli
Piekkari 10,12, 5) Jani Lohtander
9,86, 6) Atte Rautava 8,38, 7) Eeli
Nikkanen 4,54.
T11 300 m 1) Saara Makkonen 1:05,6, 2) Hanna Hirvonen
1:05,7, 3) Anna-Sofia Koivisto
1:06,5.
Pälkäneen Luja-Lukon viikkokilpailut 18.7., Luopioinen
T5 40 m 1) Amanda Äänismaa
9,6, 2) Minttu Mäkihannu 10,9, 3)
Taimi Raivio 11,5, 4) Ella Jokela
11,6. 32
urheilu
Keskiviikko 7.8.2013
. T13 keihäs 1) Iina Hurskainen 23,03, 2) Senna Kanerva
21,02, 3) Iiris Kaukonen 12,04,
4) Iida Uusitalo 12,00, 5) Helmi
Mikkola 10,29.
P13 60 m 1) Jami Siira 9,0.
Pituus 1) Siira 4,19. Keihäs 1) Lehtilä. Elokuussa torstaisin ovat jaossa
myös seuranmestaruus
mitalit.
Amanda Saltbacka, Elli
Viitanen ja Matilda Saltbacka
kamppailevat hymy huulillaan
seitsemänvuotiaiden tyttöjen
kärkisijoista Luopioisissa.
Elokuussa sarjakisat palasivat
takaisin Pälkäneelle.
Mikko Laine oli
11-vuotiaiden poikien
nopein.
2) Mikko Laine 20,79, 3) Pessi
Varvas 18,45, 4) Ilari Hurskainen
18,26, 5) Juho Uusitalo 17,29,
6) Henri Hast 14,71, 7) Oskari
Makkonen 11,68, 8) Onni-Viljam
Huuhka 11,41, 9) Niko Pajula
7,52, 10) Venni Nikkanen 6,50.
P11 pituus 1) Ilari Hurskainen
3,72, 2) Mikko Laine 3,64, 3)
Juho Uusitalo 3,59, 4) Pessi Varvas
3,23, 5) Oskari Makkonen 3,17,
6) Onni-Viljam Huuhka 2,97, 7)
Henri Hast 2,60, 8) Venni Nikkanen 2,58, 9) Niko Pajula 2,10.
T13 60 m 1) Iiris Kaukonen
9,2, 2) Senna Kanerva 9,5, 3) Iida
Uusitalo 9,7, 3) Meeri Mäki-Mantila 10,0, 4) Helmi Mikkola 12,4.
T13 pituus 1) Iida Uusitalo
3,63 1) Iida Uusitalo 3,63, 2)
Senna Kanerva 3,45, 3) Iiris
Kaukonen 3,00, 4) Helmi Mikkola
1,80
Lauantaina pelattiin kaksi vastaan kaksi sarjassa kahdeksan parin voimin
ja sunnuntaina jatkettiin kolme
vastaan kolme peleissä yhdeksän joukkueen kesken. Kentällä ollaan vihollisia kymmenen minuuttia,
mutta sen jälkeen kaikki ovat
taas toistensa kanssa kavereita
ja jatkavat yhdessä saunomaan.
Voittajajoukkue jatkoi löylyistä Kuohijoelle August
Rockiin, jossa kansaa villitsi
muun muassa Teemu Jokisen
isän Timo Jokisen bändi Lentomies Usva.
. Pronssi meni
pelejä pelattiin yhteensä 16, Eetulle, Emilialle ja Santerille
joista 3 huonointa joukkuetta erin 2-0.
putosi suoraan pois.
Finaalissa Ari Raatala,
Puolivälierissä Jämsästä tul- Mauri Turkka ja Marko Jussileet ja hyvin pelanneet Riikka la yrittivät puolustaa kesäkuun
Aho, Sirpa Heikkinen ja Ant- voittoaan Kasimir Vuorista, Tati Leppänoro yrittivät laittaa pio Toiviaista ja Aleksi Mutkaa
kotikentällä olleiden Markku vastaan, mutta poikien peli oli
Rantalan, Tomi Järvisen ja selkeää, loppuun asti taisteJuhani Lumpeen pelin koe- levaa ja kovaa voitontahtoa
tukselle, mutta miesten jouk- täynnä ja he veivät kultaa kotikue vei voiton 2-0.
kentällä pelaavilta selkeästi 2-0.
Toisessa puolivälieräparisKokonaisuudessaan Vesasa oli nuoret vastaan koke- niemen yhdellä kentällä pelatmus, jossa Ari Raatala, Mika tiin ensin lauantaina 18 peliä ja
Turkka ja Marko Jussila pela- sunnuntaina 22 peliä ja yleisö
sivat Aki Koukkulaa, Topias sai nähdä huikeita suorituksia
Koukkulaa ja Juuso Rauta- koko viikonlopun ajan.
korpea vastaan. Pelejä
tahkottiin molempina päivinä
aamusta iltaan.
Lauantain sarjassa oli kova
taso. Alkuun pelattiin 12 ottelua kahdessa neljän parin lohkossa, joista voittajat selvisivät
suoraan jatkoon, neljännet
putosivat pois ja toiset ja kolmannet pelasivat ristiin puolivälierät.
Ensimmäisestä puolivälieräotteluparista viime turnauksesta toiseksi sijoittunut Tamperelainen Heikki Jaatinen oli
vaihtanut pariaan ja tuli kokeilemaan pelejä Teemu Uusitalon kanssa ja he pudottivat
paikallisen Krister Hentilän
ja Joni Sokan pois peleistä.
Toisessa puolivälieräpelissä jo usein turnauksissamme
käyneet ja palkinnoilla olleet
Kangasalalainen Aki Koukkula ja Loimaalta tullut Paavo
Korhonen pudottivat viime
turnauksen voittajan Teppo
Heikkilän, joka oli vaihtanut
parinsa Reko Käenniemeen.
Aki ja Paavo pääsivät välieriin
lohkovoittajia vastaan, jotka
olivat nuorten maajoukkueeseen Kuortaneella kuuluvat
Kasimir Vuorinen ja Tapio
Toiviainen. Mätäri oli kuitenkin
kesäterässä, eikä pärjännyt
Luopioisten pelimiehille.
Muut joukkueet pelasivat
ristiin, ettei kukaan päässyt
dominoimaan. Keli oli Eetu, Emilia ja Santeri sekä
koko viikonlopun aivan mahta- Markku, Tomi ja Juhani. Alkulohkon laittaa vastaan. Kaverit olivat aika otettuja
ja ostelivat August Rock-paitoja muistoksi, Tommi Hilden
kertoo.
Harrastesarjan ja naisten
sarjan voitti Rauhanrannan
Reipas. Päivän päätteeksi voittopokaalia kohotelleet Lobster-peluritkin hävisivät lohko-ottelunsa tulevalle
finaalivastustajalle Morilealle
maalein 3?4.
Lobster hoiti loput lohkoottelunsa ja eteni suoraan finaaliin. Sydän-Hämeen Lehti
33
urheilu
Rantalentopallo: Vesaniemen hiekalla hikoiltiin kunnolla
Maajoukkueen nuoret
veivät päätösturnauksen
SBK Lobster (Teemu Jokinen, Sampo Köppä, Tomi Heirola, Tommi Hilden) voitti Luopioisten
pihasählyn.
Pihasähly: Voittajaksi palannut SBK Lobster pelaa
elokuun lopussa katusählyn SM-turnauksessa
Mestarit matkalla
SM-turnaukseen
SBK Lobster palasi lauantaina
Luopioisten pihasählyn mestariksi. Keskiviikko 7.8.2013
. Kolmen erän pelistä voittajiksi finaaliin selvisivät Kasimir ja Tapio.
Heikki ja Teemu puolestaan
saivat välieriin vastaansa Isku
Volleynkin kesätreeneissä mukana olevat Eetu Rantasen ja
Aleksi Mutkan. Lisäväriä toi Lujan
nousukarsinnassa kukistaneen
SC Pirun pelaajista koottu
joukkue. Sitten vain odotellaan lopputurnausta ja toivotaan, että
kaikki menee hyvin.
Rauhanranta
kahden sarjan
Tommi Hildenin mielestä Luopioisten pihasähly on tasoltaan
monia SM-karsintaturnauksia
tasokkaampi. Tästä pelistä
nuoret Eetu ja Aleksi selvästi
halusivat finaaliin voittamalla
pelin 2-0.
Aki ja Paavo veivät pronssiottelun Heikkiä ja Teemua
vastaan selvästi 2-0. Finaali
Loimaalta tulleiden Kasimirin ja Tapion sekä paikallisen
Eetun ja Aleksin kesken meni
tiukan ja kovatasoisen pelin kenttään sekä Emilia puolusti
jälkeen silti 2-0 Kasimirille ja loistavasti vastustajan lyöntejä.
Peli meni kolmanteen erään,
Tapiolle.
jossa olisi voinut käydä kuinka
vain, mutta aina finaaliin tiensä
Mutka täydensi
raivaava Arin joukkue vei pelin
voittajaparia
2-1 (21?19, 21?17, 5-3).
Sunnuntaina pelaajia oli lähes
Pronssiottelussa kohtasivat
kymmenen enemmän. Turnauksen kestomenestyjäksi noussut joukkue
on pelannut finaalissa kolmena vuonna peräkkäin. Pitihän kaupunkilaisille
vähän näyttää maalaismeininkiä. Edustuksen pelureista koostunut Morilea raivasi
tiensä loppuotteluun välierän
kautta. Kukaan ei halua hävitä
toisilleen. Jokainen harjoittelee oman porukkansa mukana. Tällä kertaa suuri osa pelaajista oli Lujan miesjoukkueista. Hattulassa porukka
oli liikkeellä vain neljällä pelaajalla, ja tie nousi pystyyn ennen ratkaisupelejä. Lopputurnaukseen täytyy
saada jalkeille täysi kuuden
miehen joukkue, muuten siellä ei jaksa. Toinen edellisvuosina
turnaukseen väriä tuonut mökkiläisjoukkue Pärnä Ponteva
ei tällä kertaa ollut liikkeellä
?edustusjoukkueellaan?, jonka
riveissä on nähty myös entisiä
liigajyriä. Siinä kukistui Lujan
kakkosen pelureista koottu
Pasin Putki.
Tommi Hilden sanoo, ettei
Lujan riveistä tuttujen pelaajien kohtaaminen vähennä vääntöä kaukalossa.
. Eetun joukkue Kamppari, Jalal Golparayan, 9)
pelasi todella hyvin ja pojat Anne Salminen, Sanna Turkka ja
löivät lujaa palloa vastustajan Tea Hänninen.
Yleisurheilu
Kuhmalahden Kisan kesäkisat Puntarin kentällä 20.7.
Lajeina pituushyppy, juoksu,
pallonheitto.
Tytöt 2009?2010 1) Roosa
Välimäki ja Mimi Sylvin, 3) Sanni
Karjalainen.
Pojat 2009?2010 1) Oliver
Svensson ja Viljami Vähäsöyrinki,
3) Miko Koskinen.
Tytöt 2007?2008 1) Oona
Salonen, 2) Marleen Kartsep, 3)
Milja Keino, 4) Juulia Vähäsöyrinki, 5) Nelli Sylvin, 6) Julia
Karjalainen.
Pojat 2007?2008 1) Antti
Ahola, 2) Olli Uusitalo, 3) Jussi
Uusitalo, 4) Hermanni Oravainen,
5) Totti Luukkanen.
Tytöt 2005?2006 1) Robyn
Perämäki, 2) Noora Koskinen, 3)
Iina Tuomi, 4) Linnea Vähäsöyrinki, 5) Emilia Jaakkola, 6)
Annaliina Luukkanen.
Pojat 2005?2006 1) Miko
Karjalainen, 2) Jesse Arvola, 3)
Santtu Salonen, 4) Lauri Peltola,
5) Eelis Pulkkinen, 6) Oskari
Keino.
Tytöt 2003?2004 1) Mia
Rantanen, 2) Silja Yli-Hinkkala, 3)
Johanna Hyssy.
Pojat 2003?2004 1) Eetu
Mantere, 2) Valtteri Vähäsöyrinki,
3) Nicolas Perämäki, 4) Rasmus
Täyrönen.
Tytöt 2001?2002 1) Emilia
Vähäsöyrinki ja Virpi Nikkilä, 3)
Olivia Vähäsöyrinki.
Pojat 2001?2002 1) Juho
Uusitalo, 2) Hannes Täyrönen, 3)
Aleksi Höysniemi, 4) Toni Tuomi,
5) Jani Arvola.
Tytöt 2000 1) Iida Uusitalo.
Miehet 1) Jere Lahti, 2) Tero
Vähäsöyrinki, 3) Marko Koskinen.. Kouvolan
karsintaturnauksessa joukkue
sen sijaan meni loppuun saakka ja lunasti voitollaan paikan
elokuun lopussa Helsingissä
pelattavaan SM-turnaukseen.
. Viime
vuonna se joutui seuraamaan
sivusta, kun Pärnä Ponteva
nosteli voittohalkoa jatkoajan
jälkeen, toissa vuonna Lobster
juotti yhtä karvasta kalkkia
mökkiläisjoukkueelle.
Pihasählymestarijoukkueen
rungon muodostavat SB Lujan
kasvatit, Lujan edustuksessa
pelaava Sampo Köppä ja kakkosjoukkueen Tommi Hilden.
Vantaalla nykyisin pelaava Teemu Jokinen on Luopioisista
kotoisin, ja Forssassa pelaava
Tomi Heirola kuuluu samaan
kaveriporukkaan.
SBK Lobster ei lähtenyt
turnaukseen aivan kylmiltään,
vaan se on tahkonnut kesän
aikana pari katusählyn SMturnausta. Entisiä liigapelaajia
nähtiin kuitenkin harrastesarjassa, kun poikiaan turnaukseen kuljettanut Luopioisten
entinen liikuntasihteeri Jussi
Korhonen tarttui pienen tauon
jälkeen mailaan.
Vesaniemen uimarannan
biitsikentällä riitti vilinää viikonloppuna. Salibandykausi alkaa olla
ovella, ja joukkueiden treenit
ovat alkaneet. Otteva ja rannalla olevat auringon- lu oli koko ajan nuorten hallinottajatkin kiinnostuivat seu- taa, vaikka miehet yrittivätkin
raamaan pelejä. Peli oli tasaiKangasala Beach Volley
nen ja nuoret olisivat hyvin voi3.?4.8.
neet viedä pelin, mutta miehet
Parisarja 1) Kasimir Vuorinen
käänsivät voiton itselleen erien ja Tapio Toiviainen, 2) Eetu
mennessä heille 2-1 (21?13, Rantanen ja Aleksi Mutka, 3) Aki
22?20, 6-4).
Koukkula ja Paavo Korhonen, 4)
Välierissä lohkovoittajat ja Heikki Jaatinen ja Teemu Uusitalo,
lauantaisen parisarjan voittajat 5) Krister Hentilä ja Joni Sokka, 6)
Kasimir ja Tapio olivat ottaneet Reko Käenniemi ja Teppo HeikAleksi Mutkan joukkueeseen kilä, 7) Topias Koukkula ja Juuso
ja kohtasivat Markun, Tomin Rautakorpi, 8) Outi Munnukka ja
ja Juhanin, jossa jälkimmäisil- Jarno Schutskoff
Kolmen sarja 1) Kasimir
lä ei ollut sanottavaa, kun pojat
pelasivat kovaa ja tarkkaa peliä Vuorinen, Tapio Toiviainen ja
Aleksi Mutka, 2) Ari Raatala,
vieden pelin 2-0.
Ari Raatalan joukkue puo- Marko Jussila, Mauri Turkka, 3)
lestaan sai vastaansa lohko- Eetu Rantanen, Emilia Sipilä ja
Santeri Siren, 4) Markku Rantala,
voittajiksi selvinneet lauantain
Tomi Järvinen ja Juhani Lumme,
parisarjan toiseksi sijoittuneen 5) Aki Koukkula, Topias KoukEetu Rantasen, suomen nuor- kula ja Juuso Rautakorpi, 6) Antti
ten beach volleyn parhaimmis- Leppänoro, Riikka Aho, Sirpa
toa olevan Santeri Sirenin Heikkinen, 7) Outi Munnukka,
sekä paikallisen nykyisin Mes- Jarno Schutskoff, Jouko Henttotossa liberon paikkaa pelaavan nen, 8) Jorma Seppänen, Tero
Emilia Sipilän. Sinne lähtee meidän
neljän lisäksi Lujassa pelaava
Joni Haataja ja yksi toinen
kaveri, Tommi Hilden kertoo.
Voittoisat Luopioisten pelit
toimivat SM-turnauksen valmistavana turnauksena.
1) Peppi Vainio
Poppari 18,32, 2) Siiri Kaukonen
Viivi 18,70, 3) Rolle Lintunen
Timantti 20,29, 4) Heimo
Hirvikoski Pate 20,80, 5) Lumi
Heinilä Roosa 21,50, 6) Emilia
Marjamäki Penni 22,64, 7) Senja
Hirvikoski Helmi 25,40, 8) Toivo
Luokan 1 kolme parasta Peppi
Vainio & Poppari (vasemmalla),
Siiri Kaukonen & Viivi ja Rolle
Lintunen & Timantti.
Riihiranta Luigi 30,60, 9) Unaja
Helen Prinsessa 32,28, 10) Milja
Riihiranta Ruusu 32,40, 11) Jenna
Tohka (nimetön) 33,85, 12) Iisa
Ojala Rusina 51,70, 13) Sara
Kolu Heppa 1.05,08, 14) Emilia
Heikkilä (nimetön) 1.06,30, 15)
Nelly-Minea Nummela Heppa
Heppanen 1.19,70.
Luokka 2 n. Muiden kuin
KangU:n urheilijoiden seurat
mainittu.
P6 40 m 1) Jyri Röyskö 8,22,
2) Matias Vanhanen NokU 8,49,
3) Roope Saastamoinen 9,13, 4)
Verne Luukkonen VehmU 9,38, 5)
Niilo Husu VehmU 9,45, 6) Tobias
Lyden 9,85, 7) Eeli Sahinoja 11,06,
8) Aapo Maijala 12,12 Pituus
1) Jyri Röyskö 2,73, 2) Matias
Vanhanen NokU 2,44, 3) Verne
Luukkonen VehmU 2,11, 4) Tobias
Lyden 2,02, 5) Niilo Husu VehmU
1,98, 6) Roope Saastamoinen 1,63,
7) Eeli Sahinoja 1,34, 8) Aapo
Maijala 1,15.
P7 40 m 1) Konsta Manninen TampPy 8,00, 2) Luukas
Matihaldi 9,16. 60 m aj 1) Aleksi
Jurvanen 10,21, 2) Otto Uusinoka 10,30, 3) Niilo Klapuri 10,32,
4) Juho Yli-Rajala TampPy 10,95.
Korkeus 1) Otto Uusinoka 149,
2) Aleksi Jurvanen 143, 3) Juho
Leonsaari 100,
P14 150 m 1) Eero Välimäki
ToijVau 19,51, 2) Erkki Ojala 20,46, 3) Ville-Petteri Savolainen 21,07, 4) Niilo Klapuri 21,14.
Korkeus 1) Erkki Ojala 155, 2)
Joona Huppunen YlöjU 120, 3)
Ville-Petteri Savolainen 120,
P15 150 m 1) Nico Nurmesniemi ValkHa 18,28, 2) Junnu
Koiranen NokU 18,65, 3) Niko
Sarkkomaa 18,67, 4) Sakari
Järvinen TampPy 19,00, 5) Tamrat
Rastas TampPy 19,72, 6) Tommi
Kinnunen 20,13. 30?40 cm,
avoin suuremmille. Korkeus 1) Ville
Suoniemi 143, 2) Joonatan Veijola
HämeenlTa 140, 3) Jaakko Linnus
TampU 130, 4) Joel Turkka 120,
5) Mikko Laine PälkLL 110, 6)
Eetu Eho TampU 105, 6) Eino
Vuori HämeenlTa 105, 8) Mikael
Huppunen YlöjU 105, 9) Vili
Olkkonen 100.
P12 60 m 1) Jami Siira
YUTeam 9,11, 2) Aapo Karvinen
VammsVoi 9,17, 3) Ossi Klapuri 9,43. Kolmiloikka 1) Veera Uusinoka TampPy
9,06, 2) Janika Jokinen TampU
8,56, 3) Silja Toivonen HämeenlTa
8,47, 4) Enni Saarinen HämeenlTa
8,33, 5) Kerttu Niinimäki ViialVa
8,11, 6) Sirke Seitsonen RaisKu
7,91, 7) Helmi Melartin TampU
7,64, 8) Elisa Klemola TampU
7,60, 9) Ella Kangasalusta 7,54,
10) Siru Heikkilä 7,33, 11) Sanni
Plym TampU 7,05, 11) Ellimari
Helasjoki 7,05.
T12 60 m 1) Pinja Heinonen 8,90, 2) Oona Huura TampPy
9,17, 3) Emilia Joutsi TampPy
9,33, 4) Emma Pölkki 9,44, 5)
Vilja Kauranen EspTa 9,65, 6) Julia
Pihkanen TampPy 9,69, 7) Katri
Kekki 9,70, 8) Suvi Saari 10,11,
9) Salla Lamminmäki 10,23,
10) Milla Ala-Lahti 10,62, 11)
Meri Helenius 10,67. Kostian Muistomerkkialueella Onkkaalassa
Pälkäneellä. 60 m aj
1) Henriikka Riihikoski VehmU
10,84, 2) Amanda Saari TampPy
10,91, 3) Aino Sikkinen TampPy. Korkeus
1) Nico Nurmesniemi ValkHa
182, 2) Jussi Lepistö OrivPo 170,
3) Niko Sarkkomaa 165, 4) Sakari
Järvinen TampPy 155, 5) Tommi
Kinnunen 145, 6) Tamrat Rastas
TampPy 145.
M17 150 m 1) Petteri
Heinonen 17,30, 2) Markus Lassila 17,44, 3) Leo Railevirta TampPy
17,88, 4) Tommi Alatörmä TampPy 18,91, 5) Benjamin Heinonen 19,65, 6) Zhenyu Liao 20,70,
7) Sauli Lappalainen 20,81.
Korkeus 1) Petteri Heinonen 179,
2) Markus Lassila 150, 3) Sauli
Lappalainen 150,
T6 40 m 1) Emma Korpi 8,40,
2) Oona Lahikainen 8,46, 3)
Emmiina Eho TampU 8,84, 4) Viivi
Manninen TampPy 9,17, 5) Selma
Kärki 9,48, 6) Iisa Auttila 9,53, 7)
Fanni Helasjoki 10,40, 8) Amanda
Saarinen 10,86, 9) Nella Miettinen 12,23. Prix de NiittySeppälän tila. 60 m aj 1)
Oona Huura TampPy 11,01, 2)
Marjut Lehmonen VehmU 11,65,
3) Julia Pihkanen TampPy 12,35,
4) Emma Pölkki 12,46, 5) Meri
Helenius 14,41, 6) Salla Lamminmäki 14,72.Kolmiloikka 1) Pinja
Heinonen 9,02, 2) Emma Pölkki 8,52, 3) Julia Pihkanen TampPy
8,30, 4) Oona Huura TampPy 8,21,
5) Katri Kekki 7,99, 6) Emilia
Joutsi TampPy 7,49, 7) Marjut
Lehmonen VehmU 7,36, 8) Meri
Helenius 7,32, 9) Suvi Saari 7,24,
10) Salla Lamminmäki 6,99, 11)
Milla Ala-Lahti 6,59, 12) RonjaLotta Heinonen 5,29.
T13 60 m 1) Lotta Välkki VehmU 8,84, 2) Amanda Saari TampPy
8,92, 3) Essi Pitkäranta 9,28, 4)
Olivia Saarinen 9,30, 5) Henriikka
Riihikoski VehmU 9,34, 6) Senna
Kanerva PälkLL 10,23. Kyötikkälän urheilukeskuksessa. Korkeus 1)
Verneri Ahonen VehmU 117, 2)
Topias Kaivola 117, 3) Niklas
Erholtz 105, 4) Ilari Hurskainen
PälkLL 100, 5) Jaakko Köntti 95.
P11 60 m 1) Joel Turkka 8,46, 2) Ville Suoniemi 8,69,
3) Eino Vuori HämeenlTa 8,78,
4) Joonatan Veijola HämeenlTa
9,50, 5) Juuso Yli-Rajala TampPy 9,71, 6) Vili Olkkonen 9,85,
7) Mikko Laine PälkLL 10,13,
8) Eetu Eho TampU 10,72. Korkeus 1) Aapo Karvinen VammsVoi 135, 2) Jami Siira
YUTeam 125, 3) Toni Lehmonen
VehmU 105.
P13 60 m 1) Otto Uusinoka 8,69, 2) Niilo Klapuri 8,70,
3) Juho Yli-Rajala TampPy 9,01,
4) Aleksi Jurvanen 9,15, 5) Juho
Leonsaari 9,28, 6) Kalle Kortteinen 9,41. Sydän-Hämeen Lehti
urheilu
Keppihevosratsastus
Ratsastusseura PR-88:n
Kostian keppihevostapahtuma 28.7. 300 m aj 1)
Antti Herkman 42,33, 2) Jussi
Lepistö OrivPo 46,80. 1000 m
1) Krista Manninen TampPy
3.38,40, 2) Viveka Kuivalahti
TampPy 4.10,60, 3) Sanni-Ilona
Heikkilä 4.18,74, 4) Helmi Heikkilä 4.19,01, 5) Iida Kärki 4.19,04,
6) Veera Olkkonen 4.39,96, 7)
Enna Eho TampU 4.46,34, 8) Viivi
Jokinen TampU 4.46,43. 1000 m 1) Tomas
Ollonen RanPeu 3.37,69, 2) Kasperi Ahonen VehmU 3.48,18, 3)
Matias Poskiparta VehmU 4.03,29,
4) Arttu Rantanen 4.29,81, 5)
Janne Suoniemi 4.42,86, 6) Niko
Palmroth VehmU 4.47,08, 7) Totte
Välkki VehmU 5.00,61. Pituus 1) Muru Granholm 2,50, 2) Neea Kettunen 2,47,
3) Maria Saastamoinen 2,45,
4) Seela Kanerva PälkLL 2,40,
5) Arles Rajala 2,38, 6) Elviira
Lyden 2,38, 7) Pinja Mäkihannu 2,25, 8) Siiri Sahinoja 2,23, 9)
Josefiina Helasjoki 2,20.
T8 40 m 1) Emilia Erholtz 7,38,
2) Sanni Vanhanen NokU 7,56, 3)
Emilia Salonen TampPy 7,76, 4)
Ella Maijala 8,31, 4) Vilma Pitkäranta 8,31, 6) Jenna Luoma 8,62,
7) Pinja Salminen 8,63, 8) Eevi
Luukkonen VehmU 8,69, 9) Senna
Luoma 8,77. 60 m aj 1) Veera
Uusinoka TampPy 10,22, 2) Janika
Jokinen TampU 11,42, 3) Silja Toivonen HämeenlTa 11,44, 4) Enni
Saarinen HämeenlTa 11,63, 5) Ella
Kangasalusta 11,88, 6) Helmi Melartin TampU 12,94, 7) Sofia Kär-
ki 12,96, 8) Siru Heikkilä 13,08, 9)
Kerttu Niinimäki ViialVa 13,74, 10)
Ellimari Helasjoki 14,36. 10?20 cm
(avustaja sallittu), avoin
pienimmille. Prix de
Luokan 2 kolme parasta Sanni Hirvikoski & Roope (vasemmalla),
Emma Raittila & Saskia ja Siiri Ahlqvist & Dina.
Kangasalan urheilijoiden
kesän neljännet viikkokisat
25.7. Keppihevosratsastuskilpailun tulokset.
Luokka 1 n. Pituus 1) Emilia
Erholtz 3,06, 2) Sanni Vanhanen
NokU 2,86, 3) Ella Maijala 2,61,
4) Jenna Luoma 2,58, 5) Pinja
Salminen 2,51, 6) Emilia Salonen
TampPy 2,38, 7) Eevi Luukkonen
VehmU 2,33, 8) Vilma Pitkäranta 2,31, 9) Senna Luoma 2,15.
T9 60 m 1) Krista Manninen TampPy 10,30, 2) Helmi
Heikkilä 10,45, 3) Sanni-Ilona
Heikkilä 10,47, 4) Enna Eho
TampU 10,48, 5) Aino Saarinen
HämeenlTa 10,66, 6) Iida Kärki 10,70, 7) Veera Olkkonen 10,78,
8) Iiris Veijola HämeenlTa 10,85,
9) Tanja Kekki 12,02, 10) Viivi
Jokinen TampU 12,18. 34
Keskiviikko 7.8.2013
. Korkeus
1) Matias Poskiparta VehmU 111,
2) Tomas Ollonen RanPeu 100, 3)
Kasperi Ahonen VehmU 100, 4)
Eino Kauranen EspTa 100, 5) Niko
Palmroth VehmU 85, 6) Arttu Ran-
tanen 80, 7) Henri Karlsson 80, 8)
Janne Suoniemi 80.
P10 60 m 1) Niklas Erholtz 9,59, 2) Verneri Ahonen
VehmU 9,90, 3) Jaakko Köntti 9,91, 4) Ilari Hurskainen PälkLL
10,14, 5) Topias Kaivola 10,31. Pituus 1) Konsta
Manninen TampPy 2,73, 2) Luukas
Matihaldi 1,83.
P8 40 m 1) Jere Röyskö 8,47.
P8 Pituus 1) Jere Röyskö 2,34.
P9 60 m 1) Eino Kauranen
EspTa 10,41, 2) Tomas Ollonen
RanPeu 10,49, 2) Kasperi Ahonen
VehmU 10,49, 4) Arttu Rantanen 10,69, 5) Janne Suoniemi 11,07, 6) Matias Poskiparta
VehmU 11,13, 7) Totte Välkki
VehmU 11,39, 8) Niko Palmroth
VehmU 11,95, 9) Henri Karlsson 12,27. 60
m aj 1) Verneri Ahonen VehmU
11,93, 2) Niklas Erholtz 12,46,
3) Jaakko Köntti 12,77, 4) Topias
Kaivola 13,20, 5) Ilari Hurskainen PälkLL 13,59. 60
m aj 1) Joel Turkka 10,16, 2)
Eino Vuori HämeenlTa 10,53, 3)
Ville Suoniemi 10,80, 4) Joonatan
Veijola HämeenlTa 10,89, 5)
Jaakko Linnus TampU 10,93, 6)
Mikko Laine PälkLL 11,90, 7)
Vili Olkkonen 13,63, 8) Eetu Eho
TampU 15,14. 60 m aj 1) Suvi Savolainen 12,05, 2) Erika Granroth
TampU 13,41, 3) Siina Kanerva
PälkLL 14,60, 4) Silja Lamminmäki 14,75, 5) Salla Hakala 15,60.
Kolmiloikka 1) Silja Lamminmäki 7,78, 2) Suvi Savolainen 7,47,
3) Erika Granroth TampU 7,33,
4) Heini Mäenpää 7,05, 5) Siina
Kanerva PälkLL 6,57, 6) Salla
Hakala 6,37.
T11 60 m 1) Veera Uusinoka
TampPy 9,18, 2) Sirke Seitsonen
RaisKu 9,61, 3) Enni Saarinen
HämeenlTa 9,66, 4) Janika Jokinen
TampU 9,74, 5) Elisa Klemola
TampU 9,82, 6) Sofia Kärki 10,12,
7) Ella Kangasalusta 10,18, 8)
Siru Heikkilä 10,29, 9) Helmi
Melartin TampU 10,65, 10) Sanni
Plym TampU 10,73, 11) Ellimari
Helasjoki 10,74. Kilpailun
ulkopuolella Mila Manninen
TampPy 3.36,08.Kolmiloikka 1)
Krista Manninen TampPy 7,76,
2) Iiris Veijola HämeenlTa 7,20,
3) Sanni-Ilona Heikkilä 7,02, 4)
Helmi Heikkilä 6,99, 5) Enna Eho
TampU 6,80, 6) Veera Olkkonen 6,79, 7) Iida Kärki 6,67, 8)
Tanja Kekki 6,02, 9) Viivi Jokinen
TampU 5,67.
T10 60 m 1) Silja Lamminmäki 9,99, 2) Suvi Savolainen 10,15,
3) Heini Mäenpää 10,25, 4) Erika
Granroth TampU 10,48, 5) Salla
Hakala 11,46, 6) Siina Kanerva
PälkLL 11,90. Pituus 1) Emmiina
Eho TampU 2,38, 2) Oona Lahi-
kainen 2,29, 3) Emma Korpi 2,27,
4) Selma Kärki 2,16, 5) Cecilia
Hirvelä KangKi 2,14, 6) Viivi Manninen TampPy 2,04, 7) Sade-Kaisla
Ojanperä VehmU 1,76, 8) Iisa
Auttila 1,75, 9) Fanni Helasjoki 1,60, 10) Nella Miettinen 1,57,
11) Amanda Saarinen 1,28.
T7 40 m 1) Emmi Mäkinen
VehmU 7,38, 2) Maria Saastamoinen 7,99, 3) Siiri Sahinoja 8,08, 4)
Muru Granholm 8,18, 5) Elviira
Lyden 8,36, 6) Arles Rajala 8,38,
7) Pinja Mäkihannu 8,77, 8) Seela
Kanerva PälkLL 8,78, 9) Neea
Kettunen 9,06, 10) Josefiina Helasjoki 9,17
0400 196 196
www.ajoneuvokierratys.fi
Virallinen vastaanottopaikka
Itse tuotuna auto- ja metalliromut,
akut, öljyt, renkaat
Avoinna ark. 0400 486 386
www.sartesuo.?
Jukka Sartesuo
LKV kiinteistönvälittäjä
julkinen kaupanvahvistaja
Kiinteistönvälitystoimisto
Oy
Maisterinkatu 14, Riihimäki. 255 6677 . KLO
19-01 mm. Lisätiedot tahkatalli.
omasivu.fi
Jätä ilmoitus osoitteessa: www.shl.fi
tai lähetä tekstiviesti numeroon 17191.
Kirjoita viestin alkuun:
10E (väli) SHL (väli) KYMPPI (väli) ilmoitusteksti.
Viestin hinta on 10 ?.
Viestiin mahtuu enintään 160 merkki.
Sisällytä puhelinnumerosi myös viestiin.
Palvelu toimii kaikilla kotimaisten operaattoreiden liittymillä.
Sydän-Hämeen Lehti
KOVA KYSYNTÄ
PÄÄKAUPUNKISEUDULLA
Myyn mökit, talot, tilat, tontit,
pihapiirit ammattitaidolla.
Väl. (03) 5657 0115
Yhteispäivystys Acuta,
Teiskontie 35, Tampere
Kunnat
Kangasalan kunta tiedottaa
KANGASALAN VALTUUSTO
kokoontuu Kiinteistö Oy Säästökeskuksessa sijaitsevassa
kokoushuoneistossa, os. alv:n)
tai sopimuksen mukaan.
Puh. 1) Sanni Hirvikoski Roope 47,53, 2) Emma Raittila
Saskia 49,35, 3) Siiri Ahlqvist Dina
49,39, 4) Saara Makkonen Scarlet
O?Paradise 50,33, 5) Venla Lundan Eagle 50,48, 6) Iiris Kaukonen
Mandariini 50,50, 7) Alisa Raivio
Bob 50,82, 8) Anette Knuutinen
Cassu 52,04, 9) Eerika Linnusmäki Cassu 52,65, 10) Rosaliina
Lintunen Brego 52,81, 11) Lotta
Rauhalahti O.S) Selester 55,30,
12) Virpi Nikkilä Vihu 56,59, 13)
Evelina Knuutinen Misty 1.03,21,
14) Matilda Marjamäki Farina
1.03,51, 15) Julia Pohja Mr BamBam 1.05,36, 16) Iida Rautanen
Scarlet 1.07,97, 17) Salla-Mari
Knuutinen Cassu 1.15,54, 18)
Laura Silvola Farina 1.16,03, 19)
Helena Sjöstedt Felix 1.16,68.
Luokka 3 n. Lähijaksojen aikana
Evolla majoittuminen ja ruokailu maksuttomia.
Ellintie 1, 36200 Kangasala
0400-571 151
Vanhojen tavaroiden
osto & myynti.
www.ellinwarasto.net
Hakuaika 1.6 . Keskiviikko 7.8.2013
. (03) 5655 4000
KAIVINKONE
JA
TRAKTORITYÖT
Ulkovuori-, pelti-, tiili- ja varttikattojen pesut ja maalaukset.
Myös punamultamaalaukset.
Puh. päivänä elokuuta 2013.
Raimo Kouhia
Kangasala 7.8.2013
valtuuston puheenjohtaja
Kangasalan kunta, PL 50, 36201, (03) 5655 3000, Kangasala.fi
KANGASALAN KUNNAN KOULUJEN
ALKAMINEN 2013-2014
Lukuvuoden 2013-2014 koulutyö alkaa Kangasalan kunnan perusopetusta antavissa kouluissa ja lukiossa tiistaina
13.8.2013.
Eri koulumuotojen oppilaat ilmoittautuvat seuraavasti:
1.?6. (03) 5655 4023
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
pieneläinpäivystys
0600-304010
suureläinpäivystys
0600-304020
Myytävänä
KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN!
KOTIMAISET UUSIOKESÄRENKAAT
175/65-14 158,- 185/65-14 158,185/65-15 178,- 195/65-15 198,205/55-16 228,- 195/70-15C 198,YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA!
Myös uudet Nokian, Bridgestone,
Firestone, Goodyear ... Ahola
tmijariahola@gmail.com
ULKOMAALAUKSET
Ilmainen arviointi.
Päivystysvastaanotto:
YÖPÄIVYSTYS
KESKUSTERVEYSASEMA,
KANGASALAN KUNTA
arkisin 8?21, viikonloppuisin ja
pyhäpäivinä klo 9?21
p. Poikkeavat alkamisajat: Kautialan, Lahdenkulman,
Raikun, Sariolan ja Vilpeilän koulun oppilaat klo 8.30 , Pohjan koulun
oppilaat kello 8.50 ja Havisevan koulun oppilaat klo 9.30.
7.?9. Valinnaisia aineita ovat mm.
puun jatkojalostus, metsätraktoreiden käyttö, metsänhoito ja luonnonhoidon työt.
Ellin Warasto
Pääsyvaatimuksena koulutukseen on peruskoulu, aikaisempaa työkokemusta ei vaadita. askosaari.?
VESIKOURUT
PALOTIKKAAT
LUMIESTEET
ym. 60 m2 rasvamontulla,
edullisesti.
Puh. 040 810 2850 tai 046 533 3562
Tmi Jari J. (03) 5655 4025
Päivystys on tarkoitettu kiireellistä lääkärinhoitoa tarvitseville ilman ajanvarausta.
Valkeakosken
aluesairaalassa
arkisin klo 21?08
viikonloppuisin ja
pyhäpäivinä
klo 21?09 välisenä
aikana
p. Kolmiloikka
Kilpailun ulkopuolella Irina Pekkola TampKT 11,53, Sanni Koskela
TampPy 10,63.
Kadonnut
MISSÄ SEPPO?
Yhä kateissa! Katosi 9.7 Onkkaalasta. Kunnantie 1, perjantaina 23. Isokokoinen, hoikka,
leikattu 1v poika. Sydän-Hämeen Lehti
35
ilmoituksia
Suttisen tila. Kolmilapsisella perheellä kova ikävä! LÖYTÖPALKKIO! 0407020212/Emilia
Työsuorituksia
KANGASALAN SEUDUN TERVEYSKESKUS p. (03) 3116 7394
HAMMASLÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSEN
AJANVARAUS
viikonloppuisin ja juhlapyhinä
klo 8?12 p. 50 cm, avoin
aikuisille/haastetuille. Kolmiloikka 1)
Elina Åkerlund TampPy 10,58.
N17 300 m aj 1) Stina Seitsonen RaisKu 50,40. Prix
de Ravintola Kostian Kievari.
1) Anni-Kaisa Ahonen Musta
Hevonen 52,67, 2) Pia Rauhalahti
Silla 1.01,41, 3) Matti Rauhalahti Pipsukka 1.03,94, 4) Tuula
Rantanen Sigrid Dragon 1.07,11,
5) Jenni Pälli Prinsessa 1.08,06, 6)
Ulla Petrell Ossi 1.09,28, 7) Tiina
Knuutinen Mimi 1.10,85, 8) Oili
Vilo-Pohja Pepe 1.11,18, 9) Liisa
Tyllinen Pipsukkainen 1.23,89.
Kilpailun ulkopuolella ratsastanut Rosaliina Lintunen palkittiin
hienosta suorituksesta kultaisella
hevosenkengällä (aika 59,21).
Tsemppipalkintoruusukkeen
?Vähä hyvä. päivänä elokuuta 2013 kello
18.00.
Kokouskutsu ja esityslista ovat nähtävänä 9.8.2013 alkaen Kangasalan
kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan internetsivuilla osoitteessa
www.kangasala.?.
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä Kangasalan
kunnanvirastossa, os. luokkien oppilaat ilmoittautuvat asuinpaikkansa alueen
koulussa klo 9.00. Kolmiloikka 1) Sara-Elise
Ruokonen KuusjHu 9,24, 2) Ilona
Luoma TampPy 9,23.
T15 150 m 1) Vilma Juurinen
TampPy 21,13. 16.8.
Hakuohjeet- ja lomakkeet: www.hami.fi
KYMPPIPAIKKA
KUKKAMEKOT ESIIN JA
KUMPPARIT
JALKAAN!
LUVASSA ON KESÄNPÄÄTTÄJÄISET VALKEAKOSKELLA, TUOMARLAN
TILALLA LA 17.8. luokan oppilaat klo 8.30.
Lukion oppilaat ilmoittautuvat kello 10.00.
Opiskelijat, jotka koulun alkamispäivänä eivät voi saapua kouluun
sairauden tai muun hyväksytyn esteen vuoksi, on ilmoitettava asianomaisen koulun rehtorille tiistaina 13.8.2013.
OPPILAIDEN KULJETUS ENSIMMÄISENÄ
KOULUPÄIVÄNÄ 13.8.2013
Bussilla kouluun tulevat oppilaat pääsevät kouluun ensimmäisenä
päivänä ilman lippua, mutta paluumatkalla lippu on leimattava kaksi
kertaa.
Taksikuljetukset on järjestetty ensimmäisestä koulupäivästä lähtien.
Kangasala 5.8.2013
Sivistyskeskus
PIKKOLAN KOULU
Koululaiskuljetukset 13.08.2013 tiistaina
Perälä th
Suinula asema th
LAUREENINKALLIO
JUSSILA
PIKKOLAN KOULU
10.05
x
10.20
10.25
10.50
Pikkolan koululta klo 11.10 Ruutana/Perälän th
vuoroauto
Perälä th
Suinula asema
LAUREENINKALLIO
PIKKOLAN KOULU
ma-pe
6.50
x
7.10
7.25
vuoroauto
JUSSILA
LAUREENINKALLIO
PIKKOLAN KOULU
ma-pe
7.05
7.10
7.25
vuoroauto
Perälä th
Suinula asema
LAUREENINKALLIO
PIKKOLAN KOULU
ma-pe
8.00
x
8.15
8.35
vuoroauto
PIKKOLAN KOULU
Kangasala MH
LAUREENINKALLIO
Suinula asema
Perälä th
ma-pe
13.15
13.20
13.45
x
13.55
vuoroauto
Perälä th
Suinula asema
LAUREENINKALLIO
Kangasala MH
PIKKOLAN
koulun pysäkki
ma-pe
9.00
x
9.15
9.40
x
vuoroauto
PIKKOLAN KOULU
LAUREENINKALLIO
Suinula asema
Perälä TH
ma-pe
14.25
14.45
x
14.55
vuoroauto
Kangasala MH
PIKKOLAN KOULU
Suorama
JUSSILA
LAUREENINKALLIO
ma-pe
14.10
14.15
x
14.40
14.45
vuoroauto
PIKKOLAN KOULU
Kangasala MH
LAUREENINKALLIO
Suinula asema
Perälä th
ma-pe
15.20
15.25
15.45
15.55
16.05
Kangasalan kunta, PL 50, 36201, (03) 5655 3000, Kangasala.fi
arkisin klo 15-8
sekä viikonloppuisin ja
pyhäpäivinä
ma?pe 8?11
p. luokkien oppilaat ilmoittautuvat seuraavasti: Pikkolan
koulun 8.?9. suorituksestaan sai
Ulla Petrell
11,57, 4) Senna Kanerva PälkLL
13,68, 5) Essi Pitkäranta 14,19.
Kolmiloikka 1) Amanda
Saari TampPy 9,31, 2) Olivia Saarinen 9,19, 3) Lotta Välkki VehmU
8,59, 4) Aino Sikkinen TampPy
8,54, 5) Essi Pitkäranta 8,53, 6)
Henriikka Riihikoski VehmU 8,27,
7) Senna Kanerva PälkLL 7,72.
T14 150 m 1) Viivi Hellman
TampPy 20,11, 2) Sara-Elise
Ruokonen KuusjHu 22,64, 3) Vilja
Kauranen EspTa 23,26. 8-17, la 10-13
Tehdastie 6, Pälkäne
Opinnoissa keskitytään metsänhoito- ja puunkorjuupalveluiden tuottamiseen. elävää musiikkia, karaokea ja lumoava
maalaismiljöö upeasta tunnelmasta puhumattakaan!
Liput ennakkoon 10?: Tuomarlasta tai Kahvila Kulmalta (yhteistalolla), portilta
12?. 300 m aj
1) Sara-Elise Ruokonen KuusjHu
53,04. -luokkien oppilaat klo 8.50 ja 7.- luokkien oppilaat klo
11.00, Pitkäjärven koulun 8.-9.-luokkien oppilaat klo 10.00 ja 7. 0400-921 830
Sekalaisia
Aikuiskoulutus Evolla
METSURI METSÄPALVELUJEN TUOTTAJA
Metsäalan perustutkinto 120 ov
Erilaisten puunkorjuun, metsänviljelyn ja metsänhoidon
töiden lisäksi metsuri-metsäpalvelujen tuottaja tekee
neuvonta-, mittaus- ja suunnittelutöitä.
Otamme vastaan/
ostamme kierrätykseen
ROMUAUTOJA ja
METALLIJÄTETTÄ
Ilmainen nouto/romutustodistukset
SUOMEN
AJONEUVOKIERRÄTYS
puh. luokan
oppilaat klo 9.00 ja Sariolan koulun 8.-9.-luokkien oppilaat klo 9.20 ja
7. Keskusaukio 2 D, Kangasala,
maanantaina 19. 040 5013240
Kot.väh.kelp.
P. peltityöt.
Kysy ja soita 0500-661 807
otpelli.?
Vuokralle tarjotaan
Kuhmalahti kk:
HALLITILAA
n. ym.
TARJOUSPYYNTÖ
Pälkäneen kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjouksia 30.08.2013 mennessä kunnan kaavateiden
lumenaurauksista ja hiekotuksista kiinteään hintaan,
alue/vuosi, sopimusaika viisi vuotta. Alueita on kuusi
kappaletta, kolme entisen Pälkäneen ja kolme entisen
Luopioisten taajamissa.
Tarjouspyyntöasiakirjat noudettavissa Pälkäneen asiakaspalvelupisteestä, Keskustie 1, 36600 Pälkäne.
TEKNINEN LAUTAKUNTA
Sekalaisia
RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY
Keskuojankatu 11 SARANKULMA
Tampere p. 4,92 % (sis. palk
KONTAKTIMUOVI
40cm x 5m (2,50)(säästä 20%)
2 KPL
4. TEROITIN 2 reikäinen
5
8. PYYHEKUMI
(á 0,80)(säästä 37%)
2 KPL
2 PKT
1,1,-
7. KOVAKANTISET
6. MAPPI A4
(á 1,90)(säästä 21%)
KASVOVOIDE
8
25%
90
2
tai
Säästä
Alkaen
!
n
u
u
p
p
e
r
u
l
Kou
1
KOULUREPPUJA
8
Erilaisia
PENAALEJA
PEN
PE
390
MÖLLERIN TUPLA
90g/100kaps
30%
Säästä
95
(9,95)
Alasenkuja 1,
SUORAMA
Avoinna ark. KULMALUKKOKANSIO A4
3
100 ml
(4,79) (20,00/L)
90
13
2. LYIJYKYNÄ 4kpl/pkt
(á 0,80)(säästä 37%)
6
ERÄ!
VIHKOJA
1,-
/kpl
Erisan Youth
PUHDISTUSGEELI
150 ml (4,79) (13,33/L)
58%
2,-
Säästä
/kpl
Onkkaalantie 69,
PÄLKÄNE
Avoinna ark.
10?18, la 9?14
3,-
2,1,-
KIERREVIHKOT A5
4
KODIKAS, TÄHTI -sarjan tuotteita:
ott
otteita:
tte
teitt
2,-
1,1,-
3. 36
Keskiviikko 7.8.2013
. Sydän-Hämeen Lehti
Koulutielle!
Lasten
!
UUTTA
!
UUTTA
JUMPSUIT
SIILI
TUNIKA
RAITA
R
TRIKOOT
PUSEROITA
P
100-120cm
16
33%
Säästä
90
10,-
7,-
130-160cm
19
(14,90)
41%
Säästä
90
(11,90)
TARHAREPPUJA
ERÄ!
36%
5,-
Säästä
(7 90)
(7,90)
!
UUTTA
!
ERÄ
PALJON
ERILAISIA!
Passion
Lasten
LEGGARIT
COLLEGE
HUPPAREITA
4
Alkaen
90
(11,90)
Tarjoukset voimassa 11.8.2013 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 9?20,
la 9?18, su 12?17
TYYNY 50 x 50cm
2.
ISTUINTYYNY
TY
TYYNY
YYNY
3.
KAITALIINA
IIN
IINA
NA 40x140cm
(11,90) (-1
(-16%)
16%)
4.
PATALAPPU
PPU
(á 2,50) ((-20%)
-20%)
5.
P
PATAKINNAS
A
N
NNAS
2 KPL
15,
15,-
2 KPL
(á 7,95)
(-14%)
(-14
4%)
1
(-5%)
(-5%)
5
7
6
11,9
11,90
90 (13,90)
1.
4
2
3
Lambi Ultra Soft
Eskimo
SUODATINPUSSI
SI
No4
100 kpl
(1,39)
35%
Säästä
0
89
Hau Hau Champion
KANA-RIISI
6kg
Kaikille
aikuisille
koirille
(12,90)
38%
Säästä
790
Tykkää
meistä
Facebookissa!
www.loytotex.fi
NENÄLIINA
6 x 10kpl/pkt
1,Lambi Toilet
WC-PAPERI
24 rll
19%
8,-
Säästä
(9,90)(0,33/rll). KIERREVIHKO A4
(1,50)(säästä 33%)
5. Ei jälleenmyyjille.
1