vuosikerta | Numero 49 | Irtonumero 3 . 46
Tontut
lähtivät
liikkeelle
myös
Puutikkalassa
s. 23
Sydän-Hämeen Lehti
PÄLKÄNE & KANGASALA | 88. Lujan voikin
sanoa kaatuneen omiin aseisiinsa.
Aina ei voi voittaa
SB Luja jäi ilman voittoa ja KU:n alkukaudesta lupailemia sämpylöitä Pitkäjärvellä.
Paikalliskamppailu oli käytännössä ohi jo kolmessa minuutissa, vaikka Luja pääsikin
vielä peliin mukaan. | www.shl.fi
Torstai 8.12.2016
Häme-teko
Vanhalle
savotalle
s. . 44
Kuuma
glögi
lämmitti
puhemiestä
s. alv. 20
? Tulossa: Kadonneen
kuusen metsästys s. 16
KU-68 sai pidettyä SB Lujan poissa parhailta tekopaikoilta ja kävi iskemässä tarvittavat maalit toiseen päähän. 4
Tanssi
itsenäisyyspäivän
kunniaksi.
LAURA LEHTONEN
s. 020 757 9191
Avoinna ark. s. sis. Sydän-Hämeen Lehti
Edulliset
Avainasiakastarjoukset!
Avoinna
arkisin
klo 9-18
PÄLKÄNEEN APTEEKKI
Puh. <DDD> <D>.<M>.<YYYY>
. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min
? Kyliltä: Kukkia saa
käärimään hihat s. 30. 9-18, la 9-13
www.palkaneenapteekki.fi
Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min
Esimerkiksi tämänvuotisessa
I
Kontulan juhlassa puhui kunnanhallitusta johtava Heikki Lyytinen.
Ilmavoimien komentajan tehtävistä
kahdeksan vuotta sitten reserviin
siirtyneen kenraalin jälkeen Kangasalan mieslaulajat nostatti ihokarvoja Veteraanin iltahuudolla ja
Finlandia-hymnillä.
Tätä isänmaalliset ihmiset itsenäisyysjuhlaltaan haluavat, ja sen
vuoksi kylien väki täyttää juhlatalot.
Jos Kuhmalahdella on reilut 50
ja Sahalahdella toista sataa juhlijaa, asukaslukuun suhteutettuna
Kangasalla pitäisi saada liikkeelle
pitkälti toista tuhatta itsenäisyyden
juhlijaa.
Penkit täyttäneet sahalahtelaiset
ja kuhmalahtelaiset ovat osoittaneet, ettei omien itsenäisyysjuhlien
tarve ole ainakaan vähentynyt.
Kekkonen antoi
Ilta-Sanomille
palautetta, kun
lehti uutisoi,
että UKK oli
saanut Saloralta
lahjaksi 14
televisiota.
saatiin kakistetuksi kansan
tietoisuuteen. Se oli kaikkea muuta
kuin painostamista. Ja kuljettimet ovat välttämättömiä
aivan siitä riippumatta olisiko
kaivos ajettu kokonaan alas
tai sen toimintaa päätetty
jatkaa.
Tarvittiin elinkeinoministeri Olli Rehniä ja suoraa
lähetystä ennen kuin totuus
. Kuhmalahdella on seurattu samaa mallia.
Lupaus on täyttymässä näinä
vuosina. Sitä
saa odottaa siihen saakka,
kun etelän median Putinilla
pelottelu saa konkreettisia
muotoja ja Putin avaa alkuun
rajapuomin 1,2 miljoonalle
paperittomalle pietarilaiselle.
PAASAAN tästä senkin
vuoksi, että aikoinani jouduin tai ehkä suorastaan
pääsin keskustelemaan
joskus myöhäisiltoinakin
sellaisten henkilöitten kuin
Urho Kekkosen, Johannes
Virolaisen, Ahti Karjalaisen,
Martti Miettusen ja Mauno
Koiviston kanssa. Maamme
maineen menetystä surkuteltiin uutisen levittyä myös
muutamiin ulkomaisiin lehtiin.
Sitä ei kerrottu, että noita
uutisia levitetään suomalaisista sylttytehtaista. tommi.liljedahl@shl.fi
Kylät arvostavat juhliaan
I
tsenäisyyspäivä on sekä Suomen että kotiseudun juhla.
Yhteen kuntaan voi mahtua
monta itsenäisyysjuhlaa, jos eri
alueilla on vahva identiteetti ja tiivis
yhteenkuuluvuuden tunne.
Kangasalla itsenäisyyttä juhlitaan kolmessa paikassa yhtä aikaa.
Kangasala-talolle muuttaneen
pääjuhlan lisäksi Sahalahdella ja
Kuhmalahdella elää vahvasti oma
juhlaperinne.
ekä Kangasala että Pälkäne
ovat pyrkineet tuorestamaan
ja keventämään itsenäisyysjuhliaan. Sahalahden juhlaan osallistuneista
enää Matti Toukonen kuuluu siihen ryhmään, joka reilut 75 vuotta
sitten lähti sotiin Kontulan pihasta.
tsenäisyysjuhlissa tehdään
arvokasta kotiseututyötä.
Oman väen kesken vietetty
perinteikäs juhla tiivistää yhteisöä.
Paikallisidentiteetin vaaliminen
nauttii myös emäkunnan arvostusta. Ei täällä
enää ole ulkomaisten lehtien
kirjeenvaihtaja-armeijaa. 24 %
TILAUSHINNAT (kotimaa)
Täystilaus 12 kk........89,50 ?
Täystilaus 6 kk...........47,50 ?
Täystilaus 3 kk...........25,50 ?
Hinnat sisältävät 10 % alv.
Lehden vastuu ilmoituksen
virheestä, väärästä julkaisu
päivästä tai poisjäännistä
on kaikissa tapauksissa
enintään ilmoituksen hinta.
Välitämme ilmoituksia
maamme kaikkiin sanoma
lehtiin niiden omilla
ilmoitushinnoilla.
Levikki:
4 950 kpl (LT 2014)
shl.fi:
10 000 kävijää viikossa
Toimitusjohtaja:
Olli Sirén, 050 5169 145
olli.siren@shl.fi
Alma Manu Oy, 2016. Sydän-Hämeen Lehti
painostukseksi. Häntä
ei olisi saanut leimata viinaan
meneväksi, oli kysymys presidentiksi pyrkimisvaiheesta
tai erotushetkistä Suomen
Yritysasiakkaat:
Anssi Kukkonen
044 3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
Kirjoittaja
on
lehtimies,
Aitoo ?
Helsinki.
Digimyynti:
Jorma Salmi
044 7557 369
jorma.salmi@shl.fi
Tuottaja:
Päivi Martikainen
044 7557 215
paivi.martikainen@shl.fi
Pankin pääjohtajan virasta.
Joskus lehti oli oikeassa,
joskus väärässä, ja otin nöyrästi opiksi esimerkiksi sen
kun Koivisto opasti Suomen
uudesta puolustusdoktriinista, jota pääkirjoituksessamme olimme luulleet symmetriseksi. Muut
käyttivät puhelinta, vain Karjalainen ilkeitä kirjeitä. mukaan)
Päätoimittaja:
Tommi Liljedahl
050 3010 291
tommi.liljedahl@shl.fi
Toimittaja:
Jani Oksanen
044 7557 213
jani.oksanen@shl.fi
Ylemmyyttä
SANANVAPAUDEN vuosipäivän jäätyä taakse, on
mahdollista katsoa peräpeiliin. Intoa presidentillä
oli mutta juuri niinä aikoina
kunto alkoi pettää.
SYNNINPÄÄSTÖNÄ nykyYlelle voin muistuttaa, että
Reporadion eli taistolaisaikana vitsailtiin, että tasapuolisuudeksi riitti kun Yleisradion uutisista joka toinen oli
oikea ja joka toinen väärä.
SHL MARTTI HUHTAMÄKI
ILMOITUSHINNAT
etusivu...............1,54 ?/pmm
takasivu.............1,18 ?/pmm
ennen tekstiä..1,07 ?/pmm
tekstissä............1,07 ?/pmm
tekstin jälk........1,07 ?/pmm
kuolinilm..........1,12 ?/pmm
värilisä................0,29 ?/pmm
Pienin ilmoituskoko
1 x 30 mm
Hintoihin lisätään
alv. Kuhmalahden juhlassa
oli mukana enää kaksi rintamalla
palvellutta veteraania: Esko Haaparanta ja Antti Lindholm. Se oli
vuorovaikutusta.
Kekkonen ei sietänyt
esimerkiksi sitä, että hän ei
päässyt valitsemaan savolaishiihtäjä Kalevi Hämäläistä
Grenoblen talviolympialaisiin eikä sitä, että IS kertoi
ensimmäisenä Salora-oikeudenkäynnissä hovioikeudessa selvinneen, että UKK oli
saanut lahjaksi 14 televisiota
joko Tamminiemen saliin ja
saunaan, Orimattilan museoon tai hyville ystäville toimitettaviksi.
Silti hiihtelimme muutaman kerran yhdessä 40
kilometrin laturetkiä ja
suunnitelmissa oli jopa suosittelemani Pirkan hiihto
(90 km). 2
TORSTAI 8.12.2016
PÄÄKIRJOITUS
Perustettu 14.9.1929
Päätoimittaja Tommi Liljedahl . Sipilä ei
saanut sanoa sitä, että kauppa oli tehty hänen tietämättään jo kuukautta ennen
talouspoliittisen ministerivaliokunnan . Saha-
S
PÄLKÄNEELLÄ
8.12.2016
Kangasalan
itsenäisyys
juhlassa olisi
toista tuhatta
ihmistä, jos väkeä
lähtisi liikkeelle
samassa suhteessa
kuin kylissä.
lahden kotiseutu- ja seurakuntaväki
lupasi kokoontua Kontulaan ainakin niin pitkään, kun yksikin veteraani on mukana juhlassa. Siihenkään ei
tyydytty.
Suulas sosiaalidemokraatti Ruben Stiller sai YLE:n
päätoimittaja Atte Jääskeläisen piinapenkkiin jatkaen
Susanne Päivärinnan nostamaa kysymystä siitä, seuraako asian käsittelystä heille
kansansuosikeille potkut.
Päätoimittaja ei olisi saanut nuhdella puutteellisesti
aihetta käsitellyttä toimittajaa. Se, että pääministeri oli
pyrkinyt antamaan oikean
tiedon ennen uutisen yksipuolista jatkamista, koettiin
Sydän-Hämeen Lehti
Pälkäneen ja Kangasalan
paikallislehti.
Ilmestyy keskiviikkoisin.
Sähköpostiosoitteet:
toimitus@shl.fi
ilmoitukset@shl.fi
tilaukset@shl.fi
Kotisivu: www.shl.fi
Puhelin: 03 539 9800
Tilaajapalvelu (ark.
klo 9?15) 03 539 9800
Alma Manu
Jakelupäivystys (ark.
klo 6?11) 0800 96675
Postiosoite:
PL 16, 36601 PÄLKÄNE
Käyntiosoite:
Onkkaalantie 58
Avoinna: ma?ke klo 9?16
(to?pe sop. Vielä voi muistella Suomen Kuvalehden kiehauttamaa ja Yleisradion useana
päivänä jakelemaa vesivelliä
Talvivaaran kuljettimien
tarjouskilpailun voittaneista
pääministeri Juha Sipilän sukulaisista ja Sipilän jääviydestä tuohon puolen miljoonan
euron suuruiseen kauppaan.
Sananvapauden nimissä
sai joko valehdella tai jatkaa toimittajan ammattitaidottomuudesta johtunutta
uutisoinnin ketjua. Sen sijaan kylien juhlia
vietetään perinteiseen tapaan veteraanihengessä.
Juuri oman kylän veteraaneilla
omia itsenäisyysjuhlia kuntaliitoksien jälkeen perusteltiinkin. ei hallituksen
. myöntämää sadan miljoonan elvytyspakettia
KANGASALA . 040 838 8816
Palvelemme a-pe klo 8-17
PÄLKÄNE . P. 09 7742 5500
m2.asiakaspalvelu@ysaatio.fi
mallisto!
kylpyhuone
keittiö
sauna
sisustukset
Varaa suunnitteluaika
KOLMOSET
010 231 5730
koko
54,5 - 57m2
www.m2kodit.fi
Kotisi on hyvissä käsissä
www.kolmoset.com
Tervetuloa
Autoasi Pälkäneen Syystarjoukset
Pyöränsuuntaus
Sisältää tarkastuksen ja säädöt.
Talvirengassarjat
Nankang SW-7 nast 195/65-15 T
Michelin X-Ice North XIN3 195/65 15
AIDON PALVELUN
80 ?
365 ?
508 ?
Rengassarjat sisältävät allelaiton.
pankkiin
JOULUPUUROLLE KE 14.12.
Aito Säästöpankin Pälkäneen ja Luopioisten konttoreissa on joulupuurotarjoilu
keskiviikkona 14.12. LUOPIOINEN . (03) 377 0940
Ma-pe 10-17.30, la 10-14
www.kangasalankemikalio.fi
kemikalio@kangasalankemikalio.fi
Kostian Kievarin kinkkuarvonnassa
pääpalkinnon voitti
SAMI NURMINEN
lkoon!
o
i
s
k
e
n
n
O
M2-Kodeille on juuri valmistunut Kangasalan Suoramalle uudiskohde,
jossa on kohtuuhintaisia ARA-vuokra-asuntoja. IKAALINEN . YLÖJÄRVI . Sammonkatu 26 . Vakuus 0 ?.
Ei vuokrankorotuksia vuonna 2017. Hervanta, Insinöörinkatu 23
NOKIA . puh. 03 4584 0220 . (03) 584 2633
www.koskikulta.fi. HÄMEENKYRÖ
Lahja, jonka
arvo säilyy!
ale -25%
KOSKIKARA Valkeakoski
P. PÄLKÄNE . 03 4584 0250
autoasi.fi
t
y
n
i
Hank peat!
o
h
n
u
joul
TAMPERE . Sydän-Hämeen Lehti
Perinteiset Kontulan
JOULUMYYJÄISET
sunnuntaina 11.12.2016 klo 11-13
Myynnissä maistuvia leivonnaisia ja erilaisia käsitöitä.
Martta kahviossa tarjolla joulupuuroa sekä jouluisia
leivonnaisia kahvin tai glögin kera.
Kangasalan Suorama
BIOTHERM AQUASOURCE
-pakkaus
normaalille tai
kuivalle iholle
(sis. TORSTAI 8.12.2016
. VALKEAKOSKI . 50 ml päivävoide,
20 ml yövoide,
50 ml puhdistusvaahto,
100 ml kasvovesi ja
kosmetiikkalaukku)
Suoraman Helmi, Isolukontie 5
3950
(arvo 82 e)
KANGASALAN
KEMIKALIO
Vain
6???/?kk!
Keskusaukio 2, Kangasala. Kohteessa on vielä vapaana:
A-oikeudet
ravintola
Pälkäne
tyyppi
2h+k+p
REMONTOI
K TISI Uusi
vuokra
688 - 703 ?/kk
Tiedustelut:
M2-Kodit
puh. klo 11?15, tai niin kauan kuin puuroa riittää.
Tervetuloa tutustumaan konttoriimme ja nauttimaan jouluisesta tarjoilusta!
Motormaster JP
aitosp.fi . Kauppakatu 14 . Lielahti, Taninkatu 2 . LUOPIOINEN . @aitosp
Tehdastie 2, 36600 Pälkäne
Puh. Keskitie 16 . puh. Onkkaalantie 65 . PIRKKALA
Tilaisuuksien
viihdykkeenä kuullaan Enso
Kusetti -yhtyettä ja muitakin
pelimanneja.
Vilkman palkitaan Hämeteko 2016 -palkintolaatalla.
Häme-teko on vuosittain
jaettava palkinto merkittävästä toiminnasta hämäläisen
kotiseututyön, hämäläisen
kulttuurin tai perinne- ja
kulttuurimaiseman hyväksi.
Tekona huomioidaan myös
pitkäjänteinen tavoitteellinen
kotiseututyö, alueen tai kohteen tunnetuksi tekeminen
tai teon lähiyhteisölle antama
merkittävä taloudellinen hyöty.
Palkinnon saajana voi olla
niin yksityinen henkilö, yhdistys, yhteisö, kunta, seurakunta Rautajärven Vanha savotta ja tapahtumaa isännöivä Jouko Vilkman (vasemmalla) palkittiin
pitkäjänteisestä perinnetyöstä.
kuin yrityskin.
Rantakaavoja kunnanhallituksessa
Pälkäneen kunta käynnistelee
Luikalan lounaispuolella olevan
Etusaaren kaavoitusta. Talvisin metsässä toimii
kämppäkahvila. Suunnittelualue on noin 5,3 hehtaaria ja
rakennusoikeutta kaavassa noin
3800 kerrosalaneliömetriä. Niitä, jotka pelastavat ihmishenkiä, on nyt minimimäärä, Ahola sanoo.
Hän uskoo, että aluepelastuslaitosten yhdistäminen
viideksi isoksi aluepelastuslaitokseksi voisi jopa kohentaa
pelastuspalvelujen tasoa Pirkanmaalla.
. Lisäresursseja meille
ei ole mistään tulossa, Nikula
toteaa.
tahot ovat vastustaneet sisäministeriön esitystä viidestä
aluepelastuslaitoksesta. sähköpostilla: toimitus@shl.fi . Jos jatketaan esimerkiksi
18 aluepelastuslaitoksella, niin
pelkään, ettei resursseja kyetä
vapauttamaan itse pelastustyöhön. Pirkanmaalla
on viime vuosina jopa avattu
uusia, 24 tuntia vuorokaudessa hälytysvalmiudessa olevia
paloasemia. Silti Suomen Palomiesliitto SPAL on hieman
huolissaan tulevaisuudesta.
Palomiesliitto varoittaa kansalaisten pelastuspalvelujen
saatavuuden heikkenevän, mikäli pelastustoimen rakenteita
ei karsita rohkeasti.
Rakenteiden karsimisen
taustalla on maakunta- ja soteuudistus, joiden myötä pelastustoimi ja ensihoitopalvelu
järjestetään Suomessa uudelleen.
Palomiesliitto haluaisi, että
nykyiset 22 aluepelastuslai-
tosta yhdistettäisiin viideksi
aluepelastuslaitokseksi vuonna 2019. Olemme Pirkanmaalla
tehneet jatkuvasti töitä minimimiehityksellä ja eläneet kädestä suuhun. Rinteen yläpuolelle osoitetaan kaavassa 21
lomarakennuspaikkaa niin, että
ranta-alue jää vapaaksi. Tapahtumia
järjestetään useita vuodessa:
kesällä on metsä- ja maatalousnäyttely, syksyllä puintipäivä ja
kevättalvella vanhan ajan metsäperinnepäivät.
. 4
TORSTAI 8.12.2016
UUTISET
. Samaa on esittänyt
sisäministeriö.
. Palomiesliiton mielestä vaikuttimena tähän ovat olleet pikemminkin valtapoliittiset syyt
kuin sisäisen turvallisuuden
kehittäminen.
Kim Nikulan mukaan viiteen aluepelastuslaitokseen
siirtyminen antaisi mahdollisuuden hallinnollisiin uudistuksiin.
. Ei ole tarkoitus vähentää
paloasemia tai ambulansseja,
vaan vapauttaa byrokratiasta
resursseja pelastustyön ydintoimintaan. Perinnetapahtumat jaksavat myös kiinnostaa
yleisöä; ne keräävät satamäärin
kävijöitä eri puolilta Pirkanmaata ja kauempaakin.
Tilan toimintaan liittyy
ympäri vuoden avoinna oleva
kämppäkauppa, josta voi ostaa
perinnevaatteita ja -jalkineita,
matkamuistoja ja lahjaesineitä.
Kämppäkaupan yhteydessä on
perinteinen kahvila sekä mittava museoesineiden kokoel-
ma. Vilkman on
yhdessä perheensä kanssa järjestänyt perinnetapahtumia jo
15 vuoden ajan. Kaavan
osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta
päätti Pälkäneen kunnanhallitus edellisessä kokouksessaan.
Lisäksi kunnanhallitus on päättänyt asettaa nähtäville Kalliomäen ranta-asemakaavaehdotuksen. Jatkossa resursseja pitäisi kohdistaa aiempaa
enemmän itse kenttätyöhön.
Ahola varoittaa, että palotarkastuksiin ja valistustyöhön
osoitettavat resurssit saattavat
vähentyä myös Pirkanmaalla,
mikäli uudistuksiin ei ryhdytä. Rakenteellinen
uudistus turvaisi palvelutason
myös esimerkiksi Tampereen
lähikunnissa.
Nikula sanoo, että kokoamalla nykyiset 22 aluepelastuslaitosta viideksi varmisHallinnollinen
tettaisiin pelastuslaitosten
uudistus
osallistuminen kiireellisiin enPalomiesliiton mukaan useat sihoito- ja ensivastetehtäviin.
Palvelutaso
voisi nousta
SPAL:n liittohallituksen
Pirkanmaata edustava jäsen
Sami Ahola korostaa Nikulan
tapaan, ettei pelastustoimen tekijäportaasta voi enää vähentää
väkeä.
. Keskimääräinen tonttikoko on noin
1200 neliömetriä.
Bussi suistui ojaan
Siitamantiellä
Linja-auto suistui ojaan
Siitamantiellä Kangasalla
maanantaiaamuna. Säästöpaineet ovat kovat.
Jos ei tehdä yhtään mitään, pelastustoimen henkilöstömäärä
supistuu entisestään. Kaava täydentää
Sappeen loma-asutusta Iso Arajärven rantamilla. Puhelimitse (03) 539 9800
Maakuntauudistus: Palomiesliitto haluaisi Suomeen viisi
isoa aluepelastuslaitosta
?Resurssit rakenteista
pelastustoimintaan?
PÄLKÄNE, KANGASALA
Pirkanmaan kuntien pelastuspalvelut ovat yllättävän hyvällä
tasolla, vaikka Suomen pelastuslaitoksista on kadonnut 15
viime vuoden aikana 1 500 palomiehen virkaa. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi . Siihen ei
ole enää varaa, Suomen Palomiesliiton johtaja Kim Nikula
sanoo.
Hän muistuttaa, että pelastustoimi on soteuudistuksen
keskeisin turvallisuustoimija.
Siksi sitä ei saa uudistuksessa
unohtaa.
. Tavoitteena on määrittää ranta-asemakaavalla alueelle sopiva rakentamisen määrä, ja suunnittelussa
aiotaan selvittää mahdollisuuk-
sia kehittää aluetta matkailu- ja
loma-asumiskohteena saaren
luonto huomioiden. Bussin
kuljettaja loukkaantui lieväs-
ti, eikä autossa ollut onnettomuushetkellä muita ihmisiä.
Ulosajo sattui hieman ennen
kello kahdeksaa.. Kun toiminta on yhtäjaksoisesti pyörinyt 15 vuotta,
on se osoitus pitkäjänteisestä
perinneharrastuksesta, jonka vaikutus säteilee useiden
kuntien alueelle, Heimoliitto
perustelee tunnustusta.
Kone- ja työnäytöksiin saapuu talkooväkeä laajalta alueelta esittelemään perinnetöitä alkeellisin konein ja hevosin.
Näytökset tapahtuvat oikeassa
ympäristössään: metsätyöt
kuusikossa hankien keskellä,
maatalous ja koneet tulevat
tutuiksi Vilkmanin pellolla ja
pihapiirissä. mattilaiset ry:n puheenjohtaja
Panu Mustajärvi muistuttaa,
Työtä tekeviä
että palomiehet ja ensihoitakäsiä tarvitaan
jat ovat veronmaksajia varten.
Pirkanmaan pelastusalan am- Hänen mukaansa on ollut näh-
Vanha Savotta sai Häme-teko -palkinnon
Tunnustus: Metsä- ja maatalousperinteitä ylläpidetty pitkäjänteisesti
RAUTAJÄRVI
Hämeen Heimoliiton myöntämä Häme-teko -palkinto on
myönnetty tänä vuonna Jouko Vilkmanin Rautajärvellä
järjestämälle Vanha Savotta
-tapahtumalle
Jos tekevät käsiparit viime
vuosien tapaan yhä vähenevät,
käy väistämättä niin, ettem-
me aina pysty tuomaan sataprosenttista panosta ensimmäiseen iskuun tulipalossa,
liikenneonnettomuudessa tai
ensihoitotilanteessa, Musta-
Pälkäneen liikuntahallihanke saa ensi vuonna 750 000
euron maksimiavustuksen
opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Lisäksi uimahalliin on suunnitteilla toisen monitoimialtaan rakentaminen.
Osana hotellihankeen
yhteistyötä kunta virittelee
uusiksi myös keskusta-alu-
Miksi uudet maalit saapuivat
kentälle talvea vasten?
KANGASALA
Moni Kangasalan puistokenttä
sai loppusyksyn aikana uudet
jalkapallomaalit. Lukijamme
ihmetteli kunnan päätöstä
tuoda jalkapallomaalit talvea
vasten esimerkiksi Liutun
kentälle, kun lumetkin olivat
tulleet jo maahan. Koska meillä ei ole riittäviä tiloja säilyttää jalkapallomaaleja, ne tuotiin suoraan
kentille loppusyksystä. Suunnitteilla on
myös yhteinen vastaanotto,
lipunmyynti ja ravintola. Kangasalan asukasmäärä ylitti tänä
syksynä 31 000 asukkaan
rajan, ja Tilastokeskuksen
syyskuun lukujen mukaan
kunnan asukasmäärä on
kasvanut kuluneen vuoden
aikana suhteellisesti eniten
koko Tampereen kaupunkiseudulla.
Sää
Torstaina
+0
Sahalahti
+0
Kangasala
Perjantaina
Kuhmalahti
-0
Pälkäne
+0
-2
Sahalahti
-2
Kangasala
Lauantaina
Kuhmalahti
-2
Luopioinen
Pälkäne
-1
-5
Sahalahti
-5
Kangasala
Sunnuntaina
Kuhmalahti
-6
Luopioinen
Pälkäne
-5
-11
Sahalahti
-11
Kangasala
-11
Luopioinen
Pälkäne
-10
Selkeää
Puolipilvistä
Vesikuuroja
Pilvistä
Ukkosta
Lumisadetta
Kuhmalahti
Luopioinen
Palveleva meteorologi puh. Ne ovat
kevyitä siirrellä, ja tarvittaessa pystymme hyödyntämään
niitä esimerkiksi turnauksissa
muilla kentillä. Meille tilattiin puistokentille uusia maaleja vanhojen
maalien tilalle ajatellen jo ensi
kautta. Kuva: Arkkitehtitoimisto Talonen.
?Hotelli voisi
valmistua 2018?
. Onko
tähän jotain hyvää syytä, esimerkiksi harrastajilta tulleet
toiveet?
. Rahoitus varmistui,
kun opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen vahvisti liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelman
tuleviksi neljäksi vuodeksi.
Pirkanmaalla kohtalaisen hyvä.
. Nykyisin
Pälkäne on osa Tampereen
aluepelastuslaitosta. Tarkoituksena on, että kunta rakentaa
tontin läheisyyteen pysäköintitalon, josta myös lähirakennusten toimijoilla
on mahdollisuus hankkia
tarvitsemansa lisäpysäköintipaikat.
Hotellihanketta varten
valmisteltu asemakaavan
muutos asetettiin nähtäville
marraskuun alussa. 0600 1 0600
(3,98 e/min + pvm). Entä jääkiekkomaaleja
kesäisin?
. Maalit ovat kooltaan kaksi
kertaa kolme metriä. Uusia maaleja
on tarkoitus sijoittaa tulevalle kaudelle Nattarin, Liutun,
Rantakoiviston, Tarpilan,
Aseman, Havisevan, Lemetyn,
Mäyrävuoren ja Korpipuiston
kentille.
Uudet maalit ovat hieman
pienemmät kuin tavalliset jalkapallon pikkumaalit. Tarkoituksena on, että asemakaavan tultua voimaan tontti
luovutetaan 50-vuotisella
vuokrasopimuksella kiinteistöyhtiölle, joka toteuttaa
hankkeen.
Hotelliprojektilla tavoitellaan nykyistä suurempia
kokouskävijämääriä ja lisää
elävyyttä keskustaan, jonka
kehittämiseen kunta haluaa
satsata tosissaan. Ministeriön mukaan
pelastustoimi voi jatkossakin
osallistua kiireellisen ensihoidon palvelujen tuottamiseen.
Pelastustoimen uudistushanke päättyy 31. Uimahallin yhteyteen
on tarkoitus rakentaa enintään 6000 kerrosneliömetriä ja 10-kerroksinen rakennus, joka sisältäisi hotellin
lisäksi liiketiloja ja asuntoja.
Hotelli kattoterasseineen
sijoittuu uimahallin viereen
ja rakennusten välille tulee
sisäyhteys. Tavoite on, että pelastusPirkanmaan pelastusalan toimen tehtävät siirtyvät kunammattilaiset ry:n luottamus- nilta itsehallinnollisille alueille
mies Matti Välikoski sanoo, vuoden 2019 alusta alkaen.
VILLE MÄKINEN
että ainakin vielä tilanne on
Hotellirakennuksen luonnoksessa näkymä kaakon
suunnalta. Meillä ei ole paloasemia,
joista on valot sammutettu.
Toivottavasti näin on myös
jatkossa.
Pelastustoimen uudistus toteutetaan siis osana maakuntaja soteuudistusta. Vanhat maalit haetaan vastaavasti
keväällä pois. Uusien maalien hankintaan vaikutti myös se,
että vanhat maalit ovat painavia
eivätkä täytä enää nykypäiväisiä turvallisuusnäkökohtia
muun muassa kaatumisriskin
Moni Kangasalan puistokenttä sai uudet maalit loppusyksystä.
Kuva Liutun kentältä.
suhteen.
Missä jalkapallomaaleja
yleensä säilytetään talven
ajan. Sisäministeriön esityksen mukaan 22
aluepelastuslaitoksen yhdistäminen viideksi aluepelastuslaitokseksi ei vaikuta paloasemien
määrään. Talvisin jalkapallomaaleja
säilytetään varsinkin puisto-
Pälkäneen hallihankkeen
lisäksi Pirkanmaalta rahoituslistoilla on ainoastaan
Parkanon liikuntahalli.
Lisäksi Tampereen monitoimiareenalle on luvassa
kolme miljoonaa euroa
valtakunnallisesti merkittäviin hankkeisiin varattua rahaa vuonna 2019.
kentillä kenttien reuna-alueilla.
Jääkiekkomaaleja säilytämme
varastossa kesäkauden, josta
ne siirretään jääpelikenttien
laidalle kenttien ollessa käyttökunnossa.
SHL KRISTIINA HELMINEN
een pysäköintiä. Sydän-Hämeen Lehti
5
Liikuntahallin
avustus varmistui
Pelastustoimi on yhdistetty
pykälä kerrallaan entistä
isommaksi organisaatioksi.
Esimerkiksi Pälkäne
muodosti ensin Luopioisten
kanssa kuntaparin, sitten
pelastustoimi toimi
seutukunnallisesti. TORSTAI 8.12.2016
. joulukuuta
järvi varoittaa.
2018. Jos asemakaava saadaan
voimaan kesällä 2017, kuten tavoitteena on, niin
hotelli voisi valmistua vielä
vuonna 2018, sanoo kiinteistökehitysyhtiö Capital
Five Oy:n toimitusjohtaja
Juha Ryhänen.
Capital Five Oy ja Kangasalan kunta laativat marraskuun lopussa yhteistyösopimuksen, jossa sovittiin
tontin luovutusehdoista
hotellihankkeen käynnistämiseksi Kangasalan keskustassa. Miksi näin
toimittiin, ylläpidon työnjohtaja Veli-Matti Mytty Kangasalan kunnan teknisestä keskuksesta?
. Nyt
maan 22 aluepelastuslaitosta
haluttaisiin yhdistää viideksi
aluepelastuslaitokseksi.
Kuvassa päivystävä
palomestari Ville Vahala
johtoautossaan.
tävissä, ettei työtä tekeviä käsiä
ole aina ollut tarpeeksi.
Kunnissa on tehty yllättäviäkin
havaintoja.
Tähän saakka kunnan ei ole
kannattanut houkutella ikääntyviä muuttajia, koska heidän
vuokseen myös hoitomenot
kasvaisivat pian. Paras-hankkeeseen liitet-
Pälkäneen kunnanhallitusta johtava Eero Laesterä laskee, että kuntien
nopeimmin kasvavat sote-menot siirtyvät maakuntaan.
tiin vahvat liitosporkkanat ja
tulosta syntyi. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi . Sekä
terveyskeskus- että vanhainkotiverkosto voivat olla muutaman vuoden päästä aivan
erinäköisiä kuin nykyisin.
Maakunta vuokraa sote-kiinteistöt aluksi kolmeksi vuodeksi. Puhelimitse (03) 539 9800
Pälkäne
2015
2019
2025
2030
Yli 74-v
6651
5828
823
6469
5589
880
6291
5146
1145
6207
4957
1250
Pälkäne
2015
2019
2025
2030
Opetus ja kulttuuri
400
2 930
8 931
389
2 850
8 147
378
2 771
7 203
373
2 734
6 845
Kunnan kustannettavat
12 261
11 386
10 353
9 952
8 435
12 874
2 802
1 505
578
139
7 850
8 709
12 900
1 747
1 576
562
135
7 831
10 421
15 262
2 973
3 283
547
131
8 328
10 610
15 598
3 039
3 378
539
130
8 513
21 309
21 609
25 683
26 208
Kaikki yhteensä
33 570
32 995
36 036
35 555
Jäävät
12 261
21 309
11 386
21 609
10 353
25 683
9 952
26 208
2015
2019
2025
2030
30608
28221
2387
31239
28463
2776
32006
28126
3880
32369
28018
4351
2015
2019
2025
2030
5 273
6 868
41 841
5 382
7 010
42 396
5 514
7 182
41 686
5 576
7 263
40 553
53 982
54 787
54 382
53 392
36 021
41 097
1 655
3 631
3 059
8
32 744
39 863
43 794
1 085
4 111
3 122
8
34 794
50 370
50 855
2 014
5 794
3 199
8
39 841
52 174
53 751
2 124
6 363
3 235
8
42 020
Sosiaalitoimi
77 118
83 656
101 225
105 924
Maakunnan kustannettavat
131 100
138 443
155 607
157 371
53 982
77 118
54 787
83 656
54 382
101 225
53 392
105 924
Asukasluku
Alle 74-v
Yleishallinto
Muut palvelut
Terveydenhuolto
Perusterveydenhuolto
Vuodeosasto
Suun terveydenhuolto
Ympäristöterveys
Erikoissairaanhoito
Koko maa
Asukasluku
Alle 74-v
Yli 74-v
2015
5461148
4982840
478308
Koko maa
Yleishallinto
Muut palvelut
Opetus ja kulttuuri
2015
584 958
1 516 823
7 383 178
Kuntien kustannettavat
Sosiaalitoimi
Terveydenhuolto
Perusterveydenhuolto
Vuodeosasto
Suun terveydenhuolto
Ympäristöterveys
Erikoissairaanhoito
Maakuntien kustannettavat
Kaikki yhteensä
9 484 959
6 115 019
10 096 671 1
1 967 622
971 716
450 868
74 376
6 632 089
16 211 690
25 696 649 2
Koko maa
Jäävät
Poistuvat
Poistuvat
Kuntien kustannettavat
Maakuntien kustannettavat
2015
9 484 959
16 211 690 1
Kunnilta pois siirtyvät sote-menot kasvavat nopeammin kuin kunnille jäävät perustoimintojen kustannukset. Laskelma
osoittaa, että kunnille jäävien
perustoimintojen kustannukset ovat kasvaneet paljon
maltillisemmin kuin maakunnille siirtyvät sote-menot. saneeraus siirtyy maakuntiin
Yleishallinto
Muut palvelut
Opetus ja kulttuuri
Kunnan kustannettavat
Sosiaalitoimi
Terveydenhuolto
Perusterveydenhuolto
Vuodeosasto
Suun terveydenhuolto
PÄLKÄNE
Ympäristöterveys
Erikoissairaanhoito
Maakunnan kustannettavat
Kuntien
tehtävät menevät
Kaikki yhteensä
reilun
kahden vuoden päästä
uusiksi, kun sosiaalitoimi ja
Jäävät
terveydenhuolto siirretään
Poistuvat
maakunnan hoidettavaksi. Mutta kyse ei
ole pelkästään tehokkaasta
terveyskeskuksesta, vaan sopivanikäisistä ja terveistä asukkaista, jotka asuvat riittävän
tiiviisti.
Kun kehyskuntien väki varttuu reilun kymmenen vuoden
aikana lähemmäs eläkeikää,
niiden menot räjähtävät käsiin.
Kangasallakin oltaisiin vuonna
2030 tukalassa tilanteessa, jos
se joutuisi itse hoitamaan sotekustannukset.
Eero Laesterä korostaa, ettei
hän moiti Kangasalan terveyskeskusta tehottomaksi. Eero
Laesterä on toiminut neuvonantajana ryhmässä, joka on
valmistellut rahoitusta. Samalla kunnilta poistuu suurin
osa verotuloista. Edessä on myös
rakenteellisia uudistuksia. Mutta soten
myötä hoitokustannukset siirtyvät maakunnalle ja tuloverot
jäävät kunnalle.
Kuntaliitosten
aika on ohi
Kuntien taloudesta tohtoriksi väitellyt Eero Laesterä on
kiertänyt viime vuodet tekemässä kuntaliitosselvityksiä.
Sote-ratkaisun myötä kuntaliitosten aika näyttää olevan ohi.
Jos kunnat eivät lähde hulluttelemaan, niiden talous kestää,
koska nopeimmin kasvavat,
kunnan omasta toiminnasta
riippumattomat kulut siirtyvät
maakunnille.
Valtiovallalle ei jää taloudellista keppiä, jolla se patistaisi
kuntia yhteen. Jos liitoksia
halutaan, Laesterän mielestä
kunnille pitäisi tarjota taas
porkkanaa.
Tosin yhdistymisavustukset ovat houkutelleet liitoksiin
sellaisiakin kuntia, jotka olisivat pärjänneet maakuntauudistuksen jälkeen itsenäisinä.
Porkkanat ovat myös synnyttäneet liitoskuntia, joiden talous ei avustusten jälkeen ole
kestävällä pohjalla.
. Sekään
8 513
ei tapahdu kertarysäyksellä,
26 208
sillä muutos
on jaettu neljän
35 555
vuoden ajalle.
Leikkureiden jälkeen Pälkä9 952
ne häviää sote-uudistuksen ra26 208
hoituksessa 60 euroa asukasta
kohti ja Kangasala 90 euroa.
Vanhukset eivät
enää käy kalliiksi
Monessa ison kaupungin
kupeessa sijaitsevassa kehyskunnassa purnataan sote-laskelmista. Sen ansiosta myös
Pälkäneen menojen kasvu on
pysynyt kurissa.
. Pälkäneellä ja
Kangasalla tuloveroprosentti
on nykyisin 21, joten uudistuksen jälkeen se pienenee 8,7
prosenttiin.
Verotulojen lisäksi kunnat
saavat valtionosuuksia. Jos
trendi jatkuu, kuntien tilanne
näyttäisi helpottuvan, kun nopeimmin kasvavat sote-menot
siirtyvät maakuntaan.
Mutta menojen lisäksi myös
kuntien tulot pienenevät. Sen sijaan Luopioisten
tai Sahalahden palveluita saa-
8 435
8 709
12 874
12 900
2 802
1 747
1 505
1 576
578
562
139 maakunnasta
135
tetaan
7 850
7 831
uudessa valossa.
10 353
10 421
15 262
2 973
3 283
547
131
katsella
8 328
21 309
21 609
25 683
33 570
32 995
36 036
21 309
21 609
25 683
Eniten kasvavat
12 261 maakunnalle
11 386
10 353
menot
Eero Laesterä jakaa laskelmissaan kuntien kustannukset kahteen osaan. sähköpostilla: toimitus@shl.fi . Rahoitusmallissa pyritään siihen,
että erilaisten leikkureiden
ja tasausmenetelmien avulla
kuntakohtaiset muutokset
saadaan mahdollisimman pieniksi. Sen jälkeen kunnille saattaa
palautua tyhjentyneitä terveyskeskuksia ja vanhainkoteja.
Eero Laesterä uskoo, että
Pälkäneen kokoisissa keskuksissa terveyskeskus voi vielä
pysyä. Erikoissairaanhoito
Maakunnan kustannettavat
Kaikki yhteensä
6
Jäävät
UUTISET
Kangasala
Asukasluku
Alle 74-v
Yli 74-v
Kangasala
Yleishallinto
Muut palvelut
Opetus ja kulttuuri
Kunnan kustannettavat
Sosiaalitoimi
Terveydenhuolto
Perusterveydenhuolto
Vuodeosasto
Suun terveydenhuolto
Ympäristöterveys
Erikoissairaanhoito
Maakunnan kustannettavat
Kaikki yhteensä
Poistuvat
32 744
34 794
39 841
77 118
83 656
101 225
42 020
105 924
131 100
138 443
155 607
157 371
53 982
77 118
54 787
83 656
54 382
101 225
TORSTAI 8.12.2016
53 392
105 924
. Pälkäneen terveysmenot
ovat olleet vuodesta toiseen
selvästi edullisemmat kuin samankaltaisissa kunnissa keskimäärin. Toteutuneet
liitokset tapahtuivat nykypäivän näkökulmasta jopa hiukan
epäoikeudenmukaisesti: nyt
kuntien joukossa on sellaisia,
jotka eivät ole lainkaan niin
elinvoimaisia kuin vapaaehtoiset liitoskunnat ennen, Laesterä sanoo.
Nykyisin keppinä käytetyt
kriisikuntakriteerit muuttuvat
ensi vuoden alusta konsernipohjaisiksi, vaikka peruskuntien ja kuntayhtymien
alijäämäkriteerit edelleen säilyvätkin.
. Niiden tuloveroprosentista lähtee
sote-rahoitukseen 12,3 prosenttiyksikköä. Vaikka leikkureista aiheutuu joillekin myös haittoja,
niiden avulla koetetaan saada
muutokset niin pieniksi, että
uudistus voisi toteutua.
Perusideana on, että vuonna
2019 maakuntahallintoon siirryttäessä kuntien vuosikatteissa ei tapahdu sotesta johtuen
mitään muutosta. Päinvastoin. Kangasalla on selvitty
asukasta kohti vielä pienemmällä summalla, koska siellä
ikärakenne on ollut selvästi
nuorempi.
Laesterä on selvittänyt kymmenille kunnille, miten niiden
käy sote-uudistuksessa. Sen jälkeen
kuntien talous heikkenee tai
kohenee korkeintaan sadalla
9 952
10 610
15 598
3 039
3 378
539
eurolla130
asukasta kohti. Mutta lisäksi
lähtevät nopeasti kasvavat sosiaali- ja terveysmenot, joihin
kunnat eivät ole juuri pystyneet vaikuttamaan.
Tammikuussa 2018 valittavat ensimmäiset maakuntavaltuutetut saavat hoidettavakseen kovan tehtävän.
Kuntatalouden asiantuntija
Eero Laesterä laskee, että
nykymenolla sosiaali- ja terveyspalvelujen nettomenot
kasvavat vuoteen 2030 mennessä lähes kuudella miljardilla
eurolla.
Suurin syy nopeaan kasvuun on väestön ikärakenne:
suuret ikäluokat tulevat siihen
elämänvaiheeseen, jossa he
tarvitsevat entistä enemmän
hoitoa ja hoivaa.
Maakunnissa alkavat heti
isot säästötalkoot, sillä uudistuksen ideana on, etteivät
menot kasva. Kangasalla kunnan kustannettavat menot pysyvät vuosina 2015?2030 jokseenkin ennallaan, kosk
pienenevät 2,3 miljoonalla, koska lähes viidellä miljoonalla eurolla kasvavat sote-menot siirtyvät maakunnalle.
Pälkäne
2015
2019
2025
2030
Yli 74-v
6651
5828
823
6469
5589
880
6291
5146
1145
6207
4957
1250
Pälkäne
2015
2019
2025
2030
400
2 930
8 931
389
2 850
8 147
378
2 771
7 203
373
2 734
6 845
12 261
11 386
Maakuntauudistus: Eero Laesterä arvioi, miten kunnat pärjäävät, kun sosiaali- ja terveystoimi siirtyy
Asukasluku
Alle 74-v
Kuntaliitosten aika on ohi
. Suuret kaupungit pitäisi
ehkä alistaa jonkinlaiseen pakolliseen sopeuttamismenettelyyn. Terveyskeskuksensa
edullisesti hoitaneet kunnat
ovat kuvitelleet olevansa häviäjiä, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirretään laajemman
alueen järjestettäväksi.
Laesterä osoittaa, että juuri
tällä hetkellä kehyskunnat selviävätkin terveysmenoistaan
edullisemmin. Tämä saattaa nostaa nykyistä suurempia kaupunkeja
arviointimenettelyn piiriin.
Mutta tuskin kriisikaupunke-
ja silti lähdettäisiin liittämään
ympäröivään maaseutuun.
Yhtä mahdottomana Laesterä pitää ajatusta, että ympäryskunnat liitettäisiin kriisikaupunkiin.
. Kriisikunnan pakkovastaanottoa pitäisi helpottaa
rahalla.
Pälkäne on jo
elänyt uutta aikaa
Maakuntauudistus on isoille
kunnille suurempi juttu kuin
Pälkäneen kaltaiselle maalaispitäjälle, joista sote-eurot ja
päätösvalta lähtivät jo Paras-
Olen päätellyt, että jatkossa hyvätuloiset maksavat
entistä enemmän, jotta kasaan
saadaan entisenkaltainen veropotti, Laesterä sanoo.
Tästä ei ole kuitenkaan keskusteltu ääneen. Tältä
pohjalta mies lähti kysymään
mukaan lahjoitushankkeeseen
paikallisia yrittäjiä.
?On niin typerää vaihdella
Joulupullot jäävät
pulloja, kun niihin menevät
vaihtamatta
rahat voi käyttää tärkeämpiin
Idea iPadien lahjoittamisesta kohteisiin, hän sanoo.
Ehdotus tuon perinteen
katkaisemisesta herätti innostunutta vastakaikua. Vaikka kansi tehdään kyllästetystä puusta, niin se pehmenee ajan myötä. Liikuntahallista
huolimatta kunta velkaantuu
maltillisesti.
Kunnanhallitusta johtava
Eero Laesterä uskoo, että kunta selviää uudessa tilanteessa.
Soten idea on, että kuntaan
jää se pienempi osa menoja,
joka on kasvanut hitaammin
kuin nykyinen iso soten sisältämä meno. Kulumista
lisää se, että silta on kapea, ja
liikenne kulkee käytännössä
samaa uraa, rakennusmestari
Otto Suominen Destialta sa-
noo.
Vihavuodenkosken ylittävä
silta rakennettiin 70 vuotta sitten. Siinä saa
samalla antaja itsekin enemmän.
SHL MAIJA NIEMINEN-PESSI. Valtion- ja varallisuusvero tuottavat hieman enemmän.
Eero Laesterä muistuttaa,
että kunta- ja valtionveroasteikot ovat kuitenkin erilaiset.
Valtionverotus on progressiivinen eli hyvätuloisilta kerätään
enemmän kuin pienituloisilta.
. Työtä nopeuttaa se, että
silta voidaan pitää kokonaan
suljettuna, eikä töitä tarvitse
tehdä kahdessa osassa, kuten
vilkkaammilla väylillä, Otto
Suominen sanoo.
Kevyt liikenne pääsee työmaan ohi väliaikaista reittiä
pitkin, mutta ajoneuvolii-
Siltatyömaa saattaa venyä viikon liikennemerkissä ilmoitettua
pidempään.
kenne ohjataan töiden ajan
Raatteenkorventien kautta.
Vihavuodesta Luopioisten
suuntaan ajettaessa kyse ei ole
kierto- vaan oikotiestä. Jättäkää turhat joulupullot ostamatta ja laittakaa
ne rahat paikallisesti johonkin
hyvään tarkoitukseen. Martti Seppälä
lahjoitti IPadien kannet. Hänellä oli
tiedossa koulun tietokonevaje
Vilpeilää käyvän oman tyttären kautta samoin kuin kunnan heikko rahatilanne. Tämä etu on
Pälkäneelläkin miljoonia ja
rahoitustarve helpommin
ennakoitavissa. Aikanaan se oli korkeampi
ja pidempi, sillä kosken uoma
oli leveämpi. Otin kuviakin, Helmi esittelee työtään.
Marraskuulta lähtien Vilpeilän viitoset, joita on tänä vuonna yhteensä 12, ovat voineet
käyttää tunneilla kukin omaa
tietokonettaan. Kiertotie otettiin käyttöön
Vihavuoden sillan korjaustöiden vuoksi.
Sillan puukannen lankut
pitää uusia parinkymmenen
vuoden välein. Lisäksi sillan ali
kulki tukkeja ja puutavaraa,
kun Vihavuoden saha oli toiminnassa.
Siltaremontin pitäisi valmistua viimeistään tiistaina 20.
joulukuuta, mutta silta saatetaan avata aiemminkin.
. Veroprosenttia on ehkä
helpompi henkisesti nostaa,
kun se on alle kymmenen.
Verotuksen kiristystä pyritään kuitenkin hillitsemään:
kahtena maakuntauudistuksen
jälkeisenä vuonna veroprosenttia saa kiristää korkeintaan
puolella prosenttiyksiköllä
vuodessa.
Toisaalta puolen prosenttiyksikönkin merkitys on
silloin jokseenkin sama kuin
prosenttiyksikön korotus nykyisin: kunta kerää viisi prosenttia enemmän veroja, jos se
kiristää nykyistä 20 prosentin
veroa yhdellä tai tulevaa kymmenen prosentin veroa puolella prosenttiyksiköllä.
Vihavuosi: Vanhaa siltaa vahvistetaan ja levennetään
Kiinteistöveron
merkitys kasvaa
Yrittäjät lahjoittivat
taulutietokoneita Vilpeilään
Kuntien tuloveroista suuri osa
lähtee maakuntauudistuksen
myötä sote-rahoitukseen.
Uudessa tilanteessa kiinteistöverolla on kunnille entistä
suurempi merkitys.
Erityisen merkittävä kiinteistövero on Pälkäneen kaltaisessa kunnassa, jossa sitä maksavat
asukkaiden ja yritysten lisäksi
myös vapaa-ajan asukkaat.
Eero Laesterä on laskenut, että
jatkossa mökkikunnan kiinteistö- ja yhteisöveropotti saattaa
yhteensä olla yhtä suuri kuin
tuloverokertymä.
Ikääntyvän maan kasvavat
hoito- ja hoivakustannukset
jaetaan maakuntauudistuksessa uusiksi. Kunta
on hankkinut maata ja kaavoittanut rohkeasti. . He lahjoittivat Vilpeilään kahdeksan taulutietokonetta eli tablettia. IPadit
tulivat maksamaan noin 5000
euroa.
Tietokonelahjoitus täydentää Bährendin mielestä hienosti Vilpeilän koulun ja koko
kylän hyväksi yhdessä tehtävää
työtä. Pälkäneen menot
maakunnalle
taloustilanne helpottuu, kun
hankkeen myötä.
Pälkäneen sosiaali- ja terveyspalvelut tuottaa nyt Kangasala, jatkossa ne järjestää
maakunta. Tuota aikaisemmin oppilaat työskentelivät tietokoneella pareittain tai
ryhmissä.
Helmi nauttii koulussa
omassa käytössä olevasta iPadista sahalahtelaisten yrittäjien
ansiosta. Soten rahoitukseen
siirtyvä 12,3 prosenttiyksikön
osuus kuntaverosta tarkoittaa
noin 11,3 miljardia euroa. Lahjoitushankkeeseen osallistuivat
T:mi Janne Bährendin lisäksi
Saarioinen Oy, Karhukopla
Oy, Vehkosuon komposti Oy,
AgriToukola Oy, Mäkifarmi
Oy, Bekk-Team Avoin yhtiö ja
Nummela Oy. Omia tuloja sillä ei ole,
ja lainaa se ei saa ottaa muualta
kuin valtiolta.
SHL TOMMI LILJEDAHL
Siltatyömaa ajeluttaa
Raatteenkorventien kautta
VIHAVUOSI
Pääosa Vihavuoden asukkaista
kulkee joulukuun alkupuoliskon Raatteenkorventien kautta. Talkoohengen ilmentymä on esimerkiksi koulun vieressä oleva tenniskenttä.
?Ei turhanpäiväisellä valittamisella päästä eteenpäin, kun
kuka tahansa voi tehdä jotakin,
hän painottaa.
?Haluan haastaa kaikki
yrittäjät. Tällä kertaa
siltaa myös levennetään parillakymmenellä sentillä, sillä
maatalouskoneet ovat kasvaneet sellaisiin mittoihin, ettei
niillä tahdo mahtua kulkemaan
neljä metriä leveällä sillalla.
. Haastattelin viitosia ja
kyselin, millainen luokka meillä niiden mielestä on. Taloutta
on tehostettu, mutta toisaalta
on satsattu kasvuun. Pälkäne on jo neljän
vuoden ajan harjoitellut elinvoimakunnan arkea. Niiden lisäksi
koululle on saatu kunnalta neljä aiemmin lukiolaisten käytössä ollutta iPadia.
?Todella suuri apu meille,
rehtori Vesa Saarinen kiteyttää lahjoituksen merkityksen
koululle.
Viime perjantaina oppilaat
pääsivät esittelemään koululle
kutsutuille lahjoittajille, mitä
he ovat tähän mennessä tehneet iPadeillaan.
Helmi Lokka esittelee iPadiltaan, millaisilla sanoilla Vilpeilän viitoset kuvaavat omaa luokkaansa.
syntyi, kun Janne Bährend
mietti itsekseen, mikä olisi
mielekkäämpi vaihtoehto
yrittäjien joulun alla jakamille asiakaslahjoille. Myös isot
investoinnit ovat satsauksia
elinvoimaan. Sydän-Hämeen Lehti
TORSTAI 8.12.2016
7
2019
2025
2030
5 544 619
5 019 773
524 846
5 659 422
4 941 848
717 574
5 736 354
4 936 445
799 909
2019
2025
2030
590 548
1 528 311
7 634 792
598 689
1 546 262
7 617 524
604 255
1 558 162
7 553 211
9 753 651
9 762 474
9 715 628
6 470 914 7 939 999 8 071 713
10 524 906 13 071 550 13 728 739
2 042 871 2 303 315 2 419 976
1 047 550 2 418 572 2 545 364
456 769
465 097
470 684
73 981
73 682
73 456
6 903 735 7 810 885 8 219 259
16 995 819
21 011 549
21 800 452
26 749 470 30 774 024 31 125 981
2019
2026
2030
9 753 651 9 762 474 9 715 628
16 995 819 21 011 549 21 800 452
ka kunta kasvaa. Sen
sijaan Hauhon suuntaan matkaa kertyy muutama kilometri
enemmän, kun kyläläisten pitää ajaa Puutikkalan kautta.
SHL TOMMI LILJEDAHL
SAHALAHTI
Vilpeilän koulun viitosluokkalainen Helmi Lokka pyyhkii iPadiaan ja etsii siltä tiedoston, jolle
hän on tallentanut äidinkielen
tunnilla tekemänsä esitelmän.
?Esitelmä on meidän luokasta. Lisäksi viime
vuosina kulujen kasvuvauhti
on onnistuttu pitämään säästötoimien ansiosta selvästi
pienempänä.
Moni kunta saattaa myös
miettiä veroprosentin nostoa,
kun siitä katoaa sote-menojen
rahoitukseen 12,3 prosenttiyksikköä.
. Maakunnan menot on ennalta säädetyt, eivätkä ne saisi
kasvaa. Sen sijaan
maakunnallisesta itsehallinnosta on puhuttu kauniisti.
Laesterää mietityttää, mitä se
mahtaa tarkoittaa.
On myös harkittava
osaamisen ja motivaation näyt-
tömahdollisuuksia esimerkiksi
avoimiin kursseihin perustuen.
Ammatillisen koulutuksen
puolelta korkea-asteelle hakevien yhdenvertaiset mahdollisuudet on turvattava. ?Sillä ei ole muuta
nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jossa me voimme pelastua?. ?Jos sinä siis
tunnustat suullasi Jeesuksen
Herraksi ja uskot sydämessäsi,
että Jumala on herättänyt hänet
kuolleista, niin sinä pelastut,
sillä sydämen uskolla tullaan
vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan?.
Ja vielä tähän päätteeksi
Jeesuksen sanat: Mark. Hän kirjoittaa
otsikolla; Huonoa omatuntoa
Nuijan talolla vietetään itsenäisyyspäivän juhlaa,
(SHL 16.11.) muun muassa
itsenäisyys on niin arvokas, että sitä ei pois luovuta tai tuhlaa.
seuraavasti: ?Elämän loppuJuhlakahvituksessa hyvä fiilis on mulla,
suoralla pohtii kaikenlaista.
maittavaa on täytekakku ja pulla.
Tulevasta ei ole tietoa, mutta
Yli yhdeksänkymppinen veteraani ei enää peltoja raivaa,
kun katselee taaksepäin, niin
riesana on monta tautia ja vaivaa.
Suurin osa veteraaneista itsenäisyyspäivän juhlaan tulla jaksaa, ihan menee välillä mielenrauha. Ministeri Sanni
Grahn-Laasonen nimeää asiaa
selvittämään erillisen jatkotyöryhmän.
Jatko-opintoihin pääseminen ei saa olla kerrasta kiinni.
Tämän takia on varmistettava,
että ylioppilastutkinnon tuloksia on mahdollista korottaa
myöhemmin. Opiskelijavalinnoissa on aina oltava väylä
ja mahdollisuus myös heille,
joilla opiskeluinto herää vasta
myöhemmin.
PAULI KIURU (KOK)
Kansanedustaja
Mummeli vastaa mymmelille
Mummon murinoissa nimimerkki Mymmeli pohtii elettyä
elämää ikääntyneen ihmisen
näkökulmasta. Ylioppilastutkinto on
järjestetty alueellisesti kattavasti ja sen arvostelujärjestelmä
on yhdenmukainen. Harmi vaan ne ei muistuta meitä.
Me voidaan tehdä niille naama, kivistä ja kepeistä sopivat saada!
Tehdään iso kasa lumipalloja, niistä saadaan lyhty ja paljon iloa
ja joku lumilyhtymme huomaa! Me tehtiin se joulumieltä luomaan.
Kohta joulu on täällä, pistetään työmoodi pois päältä.
Eikä unohdeta uutta vuotta! Ei murehdita syyttä suotta!
JARKKO
Kesä vai talvi. Rankan abiturienttivuoden
kun etelässä punaiset ja valkoiset taistelivat kansalaissodassa.
ja ylioppilaskirjoitusten jälValkoisten riveissä taisteli myös jääkäreitä,
haavoittuneita punaisia hoiti valkoisia pienempi määrä lääkäreitä. Lapsuuden vallattomuuLiputuksen jälkeen kynttilät ikkunalaudoilla palaa,
den, koulu ajat, nuoruuden,
keskitalvella
alokkaat vannovat sotilasvalaa.
vuosikymmenet töissä. Sydän-Hämeen Lehti
sähköposti: toimitus@shl.fi . 10: 9,10. Kaikilla ei ole varaa
Toisessa maailmansodassa oli pahat ajat,
osallistua kursseille, joita usein
Stalin halusi piirtää uudelleen Suomen rajat.
järjestetään vain suurissa kauMiehet saivat käskyn maata puolustaa ja sotia,
pungeissa.
vaimo ja lapset jäivät hoitamaan kotia.
Keväällä 2016 järjestettiin
Vaikka tappion ja miehityksen uhka ilmassa häilyi,
yli tuhat pääsy- tai soveltuvuustorjuntavoittojen
vuoksi itsenäisyytemme säilyi.
koetta. Sillä mitä
ihminen voi antaa sielunsa lunnaiksi?
Joka häpeää minua ja minun
sanojani tässä syntisessä ja
avion rikkovassa sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika
häpeää, kun hän tulee Isänsä
kirkkaudessa pyhien enkelien
kanssa?.
Kuunnellaanpa tänä Jouluna
oikein tarkkaan tätä meille taivaasta lähetettyä Ilosanomaa,
Jouluevankeliumia.
ASTA METSOMÄKI. Tämä ei ole ihmisen teko,
vaan Jumalan teko meissä.
Room. 8
TORSTAI 8.12.2016
LUKIJALTA
. puhelin: (03) 539 9800
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Lukijan runo
Lukijan kuva
Lehti
vihreää
lumen
keskellä
Venla sanaili
runon lumesta
ja joulusta
Jos ovat ihmiset hukassa nykyaikana, niin sama alkaa päteä
luontoonkin. Nuoret,
jotka saavat hyviä arvosanoja
yo-kokeista, saavat hyvät pisteet myös pääsykokeista.
Ylioppilastutkintoa painottavaan järjestelmään liittyy
alakohtaisia haasteita. Joillakin
aloilla on perusteltua käyttää
soveltavuutta mittaavia valintapoja. Tämä koivu ei
oikein tiedä, pitäisikö jo uskoa
talven lopullisesti tulleen vai
varautua siihen, että syksyisemmät olosuhteet palaavat
piakkoin nurkan takaa.
Ulkona korkeat nietokset, ennen kuin hyppäät, muista lapaset!
Nietosten päällä kova ulkopinta, mutta alla pehmeää puuterilunta.
Tehdäänkö lumienkeleitä. Luonto on
ollut aavistuksen hämillään
alkutalvesta.
VENLA SALMI
Luopioisten Kirkonkylän koulun 6.lk
Venla Salmi ja Alma Simola esittivät runon Kirkonkylän
koulun joulumyyjäisten musiikkikahvilassa
Itsenäisyyspäivä
Sujuvasti omalle alalle
Suomalainen opiskelijavalintajärjestelmä ammattikorkeaSuomi viettää itsenäisyyspäivää vailla huolen häivää.
kouluihin ja yliopistoihin on
Suomen
kansa
on
itsenäistä,
saattaa
olla
myös
itsepäistä!
raskas. 8: 36 38.?Mitä se hyödyttää ihmistä,
vaikka hän voittaisi omakseen
koko maailman, mutta saisi
sielulleen vahingon. Tuliko olluksi edes
Luopioisten
bussikyydistä euroakaan tarvitse maksaa.
kohtuudella kunnon ihminen
Suomella lippu on oma,
vai pitääkö kantaa kovastikin
sininen risti valkoisella pohjalla on soma.
huonoa omatuntoa?.
Itsenäisyyspäivänä on tapana liputtaa,
Hän käy läpi elämän eri vaiillalla lippu täytyy salosta alas tiputtaa.
heet. Nykymalli ei kannusta hakemaan
sinne, minne haluaisi, vaan
sinne minne uskoo pääsevänsä.
Ylioppilastutkinto mittaa soveltuvuutta jatko-opintoihin.
Tutkinnon arvostelun uudistus parantaa arvosanojen vertailukelpoisuutta ja tarjoaa korkeakouluille luotettavaa tietoa
tutkinnon suorittaneiden osaamisesta. Opintoihin pääsy kuor
mittaa hakijoita kohtuuttomasSuurin osa lappalaisista asui vielä kodassa,
ti. Opetus- ja
kulttuuriministeriön työryhmä
arvioi, että ylioppilastutkinto
on tasa-arvon ja korkeakoulutuksen saavutettavuuden näkökulmista paras lähtökohta
opiskelijavalinnoille.
Menestys valintakokeissa ja
korkeakouluopinnoissa korreloi usein menestykseen ylioppilastutkinnon kanssa. TunJos tilanne itärajalla joskus kiristyy,
nonvaivoja on saattanut jäädä
Suomen rajavartiolaitos ja sotilaskoulutus valpastuu ja piristyy. monista eri asioista.
Kasvihuoneilmiön vuoksi lehtipuut syrjäyttävät kuusia,
Nämä ovat tärkeitä kysytoivottavasti Suomeen ei koskaan enää tule veteraaneja uusia.
myksiä pohdittavaksi ja ne
vaativat myöskin vastauksia.
JUKKA OLLIKKALA
Elämämme tärkein kysy-
myshän kuitenkin on se, että
missä me vietämme iankaikkisuutemme.
Ensinnäkin, kyllä meillä on
tulevasta tietoa ihan tarpeeksi.
Kannattaa vain avata Raamattu ja katsoa, mitä Jumalan sana
sanoo näistä asioista.
Huono omatunto johtuu siitä, että meihin tosiaankin on jo
luomisessa asetettu omatunto,
ja Raamattu sanoo, että ?kaikki
ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla?.
Nyt Jumala on kuitenkin jo
ratkaissut tämän syntikysymyksen meidän puolestamme.
Hän antoi oman rakkaan poikansa sijaisuhrina kärsimään
meidän pahojen tekojemme
rangaistuksen. Sillä emmehän me tiedä
tuleeko meille huomista päivää
ensinkään.
Esimerkiksi hyvin eletyn
elämän ansiosta me emme pelastu. Ja tämä on se
ilosanoma, evankeliumi, jota
meille tarjotaan.
Raamattu sanoo, että; ?etsikää Herraa silloin, kun hänet
löytää voidaan ja huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on?. Siis Jeesus sovitti meidän syntimme ristin
puun päällä. Esimerkiksi ammattikorkeakouluissa
aloittavista 35 prosenttia on
muun kuin lukion suorittaneita opiskelijoita. osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne . Valintakoejärjestelmän
kustannuksiksi on arvioitu 25?
Kun Suomen sotilaalla oli suuri hätä,
30 miljoonaa euroa vuodessa.
kaverit ei häntä koskaan pulaan jätä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Sotilaat saivat kestää tykistötulta,
on sopinut korkeakoulujen
talven pakkasia ja joskus myös nälkää tai janoa,
kanssa, että nämä luopuvat
harvoin sotilas kehtasi johtajalle vastaan sanoa.
pitkää valmentautumista vaaJokainen sotilas velvollisuutensa tunnollisesti teki,
raskas
oli pollen vetämä varusteita sisältävä reki.
Kun itsenäisyyspäivän kävelyllä tuttuja tapaa,
muistellaan että veteraanien ansiosta Suomi on vapaa.
Euroopan Unioni on sellainen tapaus,
että täydellistä ei enää ole Suomen vapaus.
Nyt Brysselin virkamiehet määrää,
mitä Suomen pojat täällä pohjolassa häärää.
Meitä säätelee moni direktiivi,
itsenäisyyspäivän
juhlassa monilla on puvun alla liivi.
tivista opiskelijavalinnoista
vuoteen 2018 mennessä.
Mini ster iön asettama
työryhmä on julkaissut toimenpideohjelman ylioppilastutkinnon paremmaksi hyödyntämiseksi opiskelijoiden
valinnoissa korkea-asteelle.
Työryhmä esittää, että korkeakoulut valitsisivat valtaosan
opiskelijoista toisen asteen todistuksien perusteella.
Todistusvalintaa on järkevää
edistää niin, että yhdellä osaamisen näytöllä voi hakeutua
useampaan koulutukseen. keen on valmistauduttava pääKansalaissodan jälkimainingeissa monia punaisia oli teloitettu, sykokeisiin.
Moni turvautuu kalliisiin
vahingonkorvauksia sotatuhoista heiltä ei kuitenkaan veloitettu.
valmennuskursseihin.
Tämä
Kansalaissodasta syvät traumat suomalaisten mieliin jäi,
uhkaa
koulutuksellista
tasatuohon
aikaan yleinen vitsaus oli päänahassa pesivä täi.
arvoa. Ja
vielä: ?Katso, nyt on otollinen
aika, katso nyt on pelastuksen
päivä?. Vaan: ?armosta te olette
pelastetut, ette tekojen kautta,
ettei kukaan kerskaisi?.
Vain Jeesuksen Kristuksen
veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä
Heidän
ei kuitenkaan tarvitse varoa
matkustamista, kuuluuhan se
olennaisena osana virkistystoimintaan. Päinvastaisessa
tilanteessa joudutaan puntaroimaan yhdistyksen järjestämien
matkojen elinkeinotoiminnan
luonnetta.
Jokaisella matkoja järjestävällä on vastuu ottaa asioista selvää etukäteen. Käyttämällä osaavaa
ja vastuullista matkatoimistoa
voidaan varmistaa, että asiat
sujuvat pykälien mukaisesti.
Meidän kaikkien olisi hyvä
muistaa, että valmismatkalaki
ei ole tarkoitettu alan toimijoiden kiusaksi vaan ennen
kaikkea kuluttajan aseman
turvaamiseksi. Onneksi tästä
himmeästäkin näkymästä
saa selville sen, onko ovella
kaksimetrinen korsto vai
pieni lapsukainen.
Eteisen ovilasi ei ole
ainoa, joka vanhalla ihmisellä voi sumentaa elämää.
Lamputkin tuntuvat olevan
nykyisin aika huonoja, eivät
valaise sisätiloja tarpeeksi.
Jotakin vikaa on silmälaseissakin. Yhdistyksen ei katsota harjoittavan
matkanjärjestämistä ansiotarkoituksessa mikäli jäsenyys on
rajattu, matkat liittyvät yhdistyksen toimintaan, matkoilla ei
tavoitella taloudellista hyötyä
eikä matkojen markkinointi
ole avointa vaan tapahtuu esimerkiksi jäsentiedotteilla (suljettu jakelu). Naapuri
ihmeissään toteaa, että huomennahan se vasta, kun nyt
on tiistai. Päättäjät sanovat, ettei kulttuurin
määrärahoja voida lisätä, vaan
jaetaan niukkuutta uudella tavalla, kun toimialalle on tullut
ja tulee uusia toimijoita.
Palkkaindeksin käyttöönottoa esittävän kansalaisaloitteen
vastustajat ovat vedonneet siihen, että nuoret joutuvat kärsimään tulevaisuudessa, jos
eläkerahastot kuivuvat (50
vuoden päästä?). Sekin joskus rassaa, kun ei tunne ihmisten
autoja, että osaisi tervehtiä.
Näitä nykyisiä merkkejä ei
oikein saa päähänsä. Pelkäsi
olevansa ymmärrys-
rajoitteinen, joten ilostui,
kun yleisönosastoissa on
moni valittanut samaa. Kiva
katsella täälläkin ulkomaisia
sarjoja, kun saa lukea tekstin.
Rajoittuneeksi ja sumeaksi on käynyt muistikin.
Aiemmin muisti puolet
kuntalaisten nimistä, nykyään tuskin kymmenesosaa,
siis luopioislaisia. Valvontaa suoritetaan useiden eri kanavien
kautta ja muiden viranomaisten kanssa yhteistyötä tehden,
kuten verottajan.
Kilpailu- kuluttajavirasto
ylläpitää sivuillaan matkatoimistorekisteriä (www.valmismatka.fi), josta kuluttaja voi
tarkistaa käyttämänsä matkanjärjestäjän luotettavuuden.
Rekisterissä olevat matkanjärjestäjät ovat asettaneet vakuuden, jolla turvataan kuluttajien
ennakkoon maksamat matkat
mahdollisen matkanjärjestäjän maksukyvyttömyyden tai
konkurssin varalta. Jos se vaikka
epäonnistuisi ja sitten
olisi täysin sokea.
Voi olla tässä iässä,
että kuulokin on sumentunut. 2,7 miljardia euroa
vuodessa voidaan jatkaa tekemällä puolustusbudjettiin
vuosittaiset inflaatiotarkistukset. se
noin 40 miljardia euroa, mikä
kerrottiin YLE:n sivuilla viime
heinäkuussa, ei tuommoista rahaa kannata heittää ?Kankkulan kaivoon?.
Ennen viime vaaleja nykyiset valtapuolueet pelottelivat
kansaa Suomen ylivelkaantumisella . Eikö kymmenien miljardien velanotto
merkitse juuri sitä, että sen tulevat maksamaan nykynuoret,
Sotakoneiden
hankinta ei lisää
turvallisuutta
rajoillamme.
joiden piikkiin nyt sitouduttaisiin myös niihin investoinnin
lisäksi tuleviin käyttökustannuksiin. Tällöin myyntiä harjoitetaan vastuullisen
matkanjärjestäjän lukuun.
Mikäli rekisteristä näkyy,
että matkanjärjestäjä on vapautettu vakuuden asettamisesta,
tulee hänen laskuttaa matkan
hinta kuluttajalta kokonaisuudessaan vasta matkan jälkeen.
Vakuusvaatimuksia sovelletaan vähintään yön yli kestäviin matkoihin. Jos
sarja on myyty ulkomaille,
niin hyvä. Sotakoneiden hankinta ei
lisää turvallisuutta rajoillamme
. Vanhukset, etenkin
yksin asuvat, ovat melko
varovaisia päästämän outoja sisään. Päivämatkat
on tästä vapautettu toistaiseksi.
Matkatoimistorekisteriin
ilmoittautuvat sellaiset yhdistykset, jotka tarjoavat matkoja
ansiotarkoituksessa. Eikä ne lääkeohjeet ole ainoita, joista
ei saa tolkkua. henkilöltä ja lähtijöitä on 40, tulee vakuutta löytyä vähintään 12.000
?. Joskus tosin tulee mieleen, että vika
onkin ymmärryksessä, kun
ei saa selvää sanaristikoitten
vihjeistä tai lääkepurkkien
käyttöohjeista. Tuntui pahalta, kun ei tiennyt,
kuka on läänimme maaherra. Voi
voi! Pelottaa joutua leikkaukseen. TORSTAI 8.12.2016
. vastuullinen matkatoimisto, hinta ja mitä matka
pitää sisällään. nyt samat tahot
suunnittelevat todella isoa velanottoa kalliiden, ulkomaisten hävittäjien hankkimiseksi?
Vanhushoivasta pitäisi nipistää
kolme miljardia, vaikka hoivan
laatutaso on jo tälläkin hetkellä
monin paikoin kelvoton?
Valtion budjetissa kulttuurin
ja taiteen määrärahat ovat noin
230 miljoonaa euroa, toinen
samansuuruinen summa tulee
veikkausvoittovaroista. Myös presidentin
ja rouvansa muistaa taas pitkään, kun itsenäisyysjuhlissa heidän kuvansa painuvat
syvälle sydämeemme. Matkanjärjestäjän tulee itse
huolehtia, että asetettu vakuus
on riittävä. Sitten jostakin selvisi,
että ei mitään maaherroja
enää ole olemassakaan.
MYMMELI. Nuorille pitää saada
nyt töitä, jotta he joskus saisivat työeläkkeensä . ehkä juuri päinvastoin?
ESA FAGERLUND
Osa-aikapälkäneläinen
Tampere
Valmismatkalaki on tehty
kuluttajan turvaksi
Matkailu on mukavaa, mutta
alaa koskevien säädösten viidakko voi tulla monelle matkan järjestäjälle yllätyksenä.
Luopioisten Osuuspankin toimitusjohtajan Sirpa Leppäkosken taannoinen kirjoitus valmismatkalaista Sydän-Hämeen
Lehdessä antaa mielestämme
hyvän pohjan käydä asiallista
keskustelua matkanjärjestäjien
vastuusta.
Matkanjärjestäjien toimintaa valvovan Kilpailu- ja kuluttajaviraston tehtäviin kuuluu
valvoa alan kilpailun oikeudenmukaisuutta ja matkojen markkinointia sekä torjua harmaata
taloutta. Oven lasi oli sellainen
himmeäksi hiottu tai muuten samennettu. Noloja tilanteita tulee usein kaupassa tai terveysasemalla, kun
joku rupeaa juttelemaan.
Että mikäs kumma hän on
ja mistä päin pitäjää. Joskus
sitten välähtää, kun puhutaan Rautahovin tapahtumista tai Honkalan juhlista.
Kun vanhana on etääntynyt
kaikista yhteisistä riennoista ja käpertyy itseensä, niin
mielessä pysyvät vain omat
huolet ja murheet.
Hämärää voi olla viikonpäivienkin kanssa. kiitos siitä!
Vaikka hankinta elinkaarikustannuksineen olisikin ?vain. Jos esim.
matka maksaa 300 . Uutisista ja ajankohtaisohjelmista saa selvän,
mutta viihdeohjelmissa esiintyjät
ilottelevat keskenään niin, ettei
kotikatsoja aina
pysy kärryillä.
Piti lopettaa
Sorjonenkin,
kun ei kuule
mitään. Entisestä
oli saanut salaa kurkistetuksi, kuka siellä ovikelloa
soittaa. Ei näe aina kunnolla
läpi. Matkanjärjestäjä
voi rekisteröityä myös matkanvälittäjäksi. Mitä ainetta
lienevät nykyään nuo lasit,
jos vaikka jotakin muovisekoitusta. Niin on hyvin Sipilämme ollut esillä viime aikoina
uutisissa. Joskus
menee hakemaan postia,
eikä Sydän-Hämeen Lehteä olekaan odotetusti laatikossa. Ennen
olivat paljon selvemmät
erot ja värivalikoimakin
mieleen jäävempi.
Yhtään sumeaa ei ole se,
kuka on Suomen pääministeri. Siksi onkin oikeudenmukaista vaatia, että
kaikki noudattavat alalle sovellettuja sääntöjä. ei suinkaan
uutta velanottoa sotakalustohankintaan, jota maksetaan
vuosikymmeniä eteenpäin.
Näin Itsenäisyyspäivämme
aikoihin on hyvä muistaa, että
Suomen identiteetin ja myös
valtiollisen kehityksen perus-
tana on ollut monipuolinen
ja voimakas oma kulttuuri!
Vaihtaisimmeko sen nyt turvallisuuden nimissä ylikalliisiin
?leluihin?, jotka lentävät aikansa ja ruostuvat sitten?
Mitä turvallisuuteen tulee,
sen Suomi on viimeiset 70
vuotta varmistanut onnistuneella diplomatialla. Kuluttajan on saatava
riittävät sekä oikeat tiedot matkapäätöksen tekemistä varten.
Matkan markkinoinnissa tulee
näkyä mm. Tulee kysyneeksi
naapurilta, josko heille tuli
lehti, kun meille ei. Siellähän on sitten tekstitys tai puhutaan
repliikit maan kielellä. Erilaisten
vempaimien tummalle pohjalle painetut pienenpienet
käyttöohjeet eivät aina selviä suurennuslasillakaan.
Ehkä on pakko pienessä
pakkauksessa tinkiä kirjainten koossa, kun sama
teksti pitää olla kymmenellä
kielellä.
Tuttava neuvoi, että pitää
tutkituttaa lääkärillä, että
jos on harmaakaihi kovasti
silmiin levittäytynyt. Onkohan se ollut
haitaksi, jos on rillit päässä
kurkistellut kuuman uunin
paistoksia?
Mene ja tiedä. Ihmeesti tuntuvat aina
likaisilta nämä nykylinssit.
Vaikka kuinka yrittää pestä
tiskiaineella tai varsinaisella linssienpuhdistusnesteellä, niin jokin kumma
kalvo aina jää näkemistä
haittaamaan. Olemmehan kaikki kuluttajia matkalle
lähtiessämme.
VUORISMATKAT OY
Katja ja Jorma Vuorinen
Sumeat näköalat
Tuttu mummo oli saanut
ulkoeteiseensä uuden oven
eikä nähnyt enää kunnolla
ulos. Sydän-Hämeen Lehti
9
Mummon murinat
Potkukelkkamerkit
tulivat
Hyvinvointiin liittyvä
varma talven merkki:
potkukelkkakaistamerkit
esillä Luopioisten
kirkonkylässä! Kuva: Seppo
Kääriäinen
Martti puhuu asiaa
Ilahduttavan ja viisaan esityksen teki Huhtamäen Martti
(SHL 30.11.2016) hävittäjähankinnoista . Puolustusvoimilla, joiden hintalappu
nyt on n
Tarvitsemme jatkossakin kansallista yhtenäisyyttä ja
itsenäistä suomalaista päätök-
sentekoa, Kittilä muistutti.
Siksi ei ehkä ole hullumpaa
miettiä isänmaan kehittämistä
siltä kannalta, mitä Suomea sen
vaikeimpina aikoina kannatelleet miehet ja naiset mahdollisesti toivoisivat.
SHL ULLA SIREN
Vastuunotto
muista on
aina ollut
suomalaisuutta.
KALLE VAISMAA
Sinivalkoisiksi katettujen kahvipöytien ympärillä oli aikaa vaihtaa kuulumisia ennen ohjelman alkua. Myötätunnon
osoittaminen saa aivojen mielihyväalueen aktivoitumaan ?
siksi kannattaa tavoitella hyvää
mieluummin toisille ihmisille
kuin itselleen.
Pessin mukaan aivojen endorfiinitaso nousee, vaikka ihminen ei olisi itse edes tiedostanut olleensa jossakin asiassa
myötätuntoinen.
. Äiti ja tytär koskettivat yleisöä syvästi esittämällä
itse suunnittelemansa runo- ja
musiikkikokonaisuuden Tämän maiseman syliin.
Juhlapuhujana oli Helsingin
yliopiston kirkkososiologian
professori Anne Birgitta Pessi.
Hyvä vai paha
ihminen
Tavallisesti olemme tottuneet
ajattelemaan, että myötätunto
on sitä, millä osoitetaan sääliä,
osanottoa ja ystävällisyyttä, jos
jollakulla on surua. Professori Anne Birgitta Pessi haluaa todistaa, että ihminen pystyy olemaan hyvä.. Paasikiven
kautta, joka tuolloin epätoivoisesti yritti saada naapureita
tunnustamaan Suomen itsenäi-
syyden ja sen jälkeen muovata
itsenäiselle valtiolle sopivaa
hallitusmuotoa.
Ennen presidentiksi tuloaan Juho Kusti Paasikivi oli
mies, jonka neuvoja liian harvat kuuntelivat tasaisina aikoina, mutta joka tarvittiin aina
avuksi, kun asiat menivät jollakin tavoin sekaisin. kuinka monessa
se todella valitaan, ja mitä sitten ehkä seuraa?
. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Itsenäisyyspäivä: Loppusuora kohti 100-vuotisjuhlia aloitettiin Pälkäneellä pohdiskellen,
voiko myötätunto olla kansallinen voimavara
Suomen juhlavuosi on Euroopan villi vuosi
PÄLKÄNE
Suomen viimeinen vuosi alle
satavuotiaana itsenäisenä
valtiona alkaa jännittävissä
merkeissä, kuten Pälkäneen itsenäisyysjuhlan juontaja Kalle
Vaismaa totesi.
Sen lisäksi, että ei voida
tarkasti ennustaa, mitä seurauksia Britannian EU-erosta
ja Donald Trumpin noususta
Yhdysvaltain presidentiksi on,
poikkeuksellisen monessa Euroopan maassa on vaalit samana vuonna.
Hätkähdyttävän monessa
niistä on myös varteenotettavasti tarjolla oikeistoradikaali
vaihtoehto . Jos mietitään, onko ihminen hyvä vai paha, on hyvä
muistaa, että myötätunto on
syvimpiä voimia merkityksellisen elämän äärellä, hän
painotti.
Hän muistutti kuitenkin, että
myös pahan voima on elämässä
hyvin konkreettinen, mitattavissa oleva tekijä, ei suinkaan
abstrakti käsite.
. Merkityksellinen elämä
on hyvinvoinnin kulmakivi,
hän painotti.
Pessi kertoi, että jopa jo
puolitoistavuotiaalle lapselle
on huippuhetki saada antaa
jollekin jotakin. Professori
Anne Birgitta Pessi on osoittanut, että myötätunto on enemmän kuin osiensa summa.
Päivää aikaisemmin Kaliforniasta luennointimatkalta
palannut Pessi on nuoresta
iästään huolimatta kokenut puhuja, mutta Pälkäneen juhlassa
hän piti elämänsä ensimmäisen
itsenäisyysjuhlapuheen.
Hänen perusajatuksensa on,
että merkityksellisyyden kokemus on ihmiselle vielä paljon
tärkeämpi kuin onnellisuus.
. Kansallisvaltioiden aika ei
ole ohi. Vastuunotto muista on
aina ollut suomalaisuutta, Vaismaa muistutti.
Nuijantalossa vietetyn juhlan muusta ohjelmasta vastasivat muusikot Päivi Kosonen
ja Pasi Repo sekä Anne ja Elina
Kauppila. Suomea
on monella tavalla onnistuttu
rakentamaan niin, että sen voisi
olettaa täyttävän entisen presidentin toiveet.
Tukistettavaakin yhteiskunnasta silti löytyisi. Kittilä
arvuutteli.
Hän uskoi, että äreä isänmaan mies olisi suurimmaksi
osaksi tyytyväinen maahan,
joka on maailman vakain, turvallisin ja viidenneksi onnellisinkin; jossa on riittävästi ruokaa ja vähemmän rikollisuutta
kuin muissa maissa. K. 10
TORSTAI 8.12.2016
KYLILTÄ
. Aikanaan
Paasikiven-Kekkosen linjasta
tuli joka tapauksessa kaikissa
oloissa Suomen turvallisuuspolitiikan tärkein tuki ja tienviitta.
Mutta mitä sanoisi Paasikivi
2010-luvun Suomesta. Jukka Kittilä
arveli, että sähläävät poliitikot,
pankkien hölmöilyt ja jatkuva
velanotto kirvoittaisivat Paasikiven kuuluisat ärräpäät.
. Tutkimuksin on osoitettu,
että ihminen muistaa negatiiviset kokemuksensa neljä kertaa
vahvemmin kuin positiiviset,
Pessi selitti.
Joka tapauksessa hän näkee,
että myötätunto, positiivinen
Tämän maiseman syliin oli lausujaäidin ja soittajatyttären, Anne (kuvassa) ja Elina Kauppilan luoma kuva suomalaisuudesta.
palaute ja myötäinto eli iloitseminen toisen ihmisen onnistumisesta ovat niin suuresti elinvoimaa lisääviä tekijöitä, että
niillä voi olla jopa ratkaisevan
tärkeä merkitys sekä yksittäisen ihmisen että kansakunnan
kehityksessä.
Mitä Paasikivi
sanoisi meille?
Kunnan tervehdyssanat esittänyt Jukka Kittilä kertasi Suomen 99 vuoden takaisia itsenäistymisaikoja yhden suuren
suomalaisen, J. Suomen juhlavuosi on
ehkä Euroopan merkittävin
toisen maailmansodan jälkeen,
Kalle Vaismaa sanoi.
Hän toivoi, että kävi miten
kävi, ainakin suomalaiset säilyttäisivät päätöksenteossa
ohjenuorina vastuullisuuden
ja toisista välittämisen.
Boch vikadiagnoosi
. 045 1331 222
Korjaamme henkilö- ja pakettiautot!
. Taloushallinnon palvelut ?
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
Heikki
Pekkarinen
Kuhmalahti
Pohja
www.aleksinlkv.fi
www.aleksinlkv.net
Maanrakennus/
muut konetyöt
Merkillisen reilu.
MK Ingalsuo Ay
p. Sydän-
Hä
m
ee
i
Leht
een
m
m
2015
l.f . (03) 379 2940 . 8-17,
laKATSASTUSASEMAN
9-14, p. www.tv-hugg.com
nL
. 03-3790 008, www.kangasalanautokatsastus.fi. Lentolantie 12, 36220 Kangasala.
Määräaikaiskatsastus
Jälkitarkastus
laaja
Jälkitarkastus
suppea
40 e
20 e
14 e
57 e
MAK + bens. 4G/LTE
-häiriösuotimet . 0400-404 425
www.kirjanpitomattila.com
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Hydrauliikkaletkut ja liittimet
Kiinteistönvälittäjä, LKV
Julkinen kaupanvahvistaja
Myllystenpohjantie 2, Kangasala
PUH. Syd
ehti
änHä. Audio + videolaitteet
. päästömittaus
Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9-17
. www.fixus.fi
Rengasasennus
ja myynti
KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ . 03hyvää
379 0333 rengaspalvelua
Merkillisen
KANGASALAN
(03) 379 0333
Merkillisen
KANGASALAN
hyvää
rengaspalvelua
(03) 377
3177 PALVELEMME
PALVELEMME
8-17
arkisin
KANGASALAN
(03) 377
3177 arkisin
Merkillisen hyvää
rengaspalvelua
PALVELEMME
8-17
lauantaina
arkisin9-14
8-17
KANGASALAN
(03) 377 3177
PALVELEMME
Rengasasennus ja myynti
lauantaina
9-14
arkisin
8-17
avoinna ark. www.fixus.fi
Jari Ahola
040 501 3240
Pitopalvelut
Henkilö- ja
pakettiautot
PALVELEMME
arkisin 8-18
lauantaina 9-14
Maanrakennustyöt
Rakennusten purkutyöt,
uusien pohjarakentaminen.
Vesi-, viemäri- ja sähkökaivuut.
Tonttien ja teiden raivaukset.
Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala
mingalsuo@yahoo.com, www.mkingalsuo.fi
Merkillisen hyvät
osat- ja huollot!
p. Alueen hyvä tuntemus
. Sydän-Hämeen Lehti
ALAN AMMATTILAISET
Autoilu
Antenniasennukset
Paikallista palvelua Lentolassa
PARHAAT
ANTENNIRATKAISUT
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
Puh. TORSTAI 8.12.2016
. www.fixus.fi
Rengasasennus
ja myynti
lauantaina 9-14
KANGASALAN
Rengasasennus ja myynti
www.maanrakennusjariahola.fi
Myös raskas
kalusto
0400-980078
Tallenna puhelimeesi
www.morilea.fi
Morilea Oy
PITOPALVELU
Hannele Haataja, p. Teräväpiirtotekniikat . Autohuollot
. 03 3773 177 VIERESSÄ
KANGASALANTIE
921,
. nelipyöräsuuntaukset . korjaukset
Merkillisen reilu.
Hinauspalvelut
Merkillisen
hyvää varaosapalvelua
Merkillisen
hyvää varaosapalvelua
Merkillisen hyvää varaosapalvelua
KANGASALAN
(03)
3771140
1140
PALVELEMME
Merkillisen
KANGASALAN hyvää
(03) 377 varaosapalvelua
PALVELEMME
KANGASALAN
(03)
377 1140
arkisin
8-18
8-18
KANGASALAN
(03) 377 1140 arkisin
PALVELEMME
lauantaina
9-14
lauantaina
arkisin9-14
8-18
lauantaina 9-14
Merkillisen
hyvää
huoltoMerkillisen
huoltojakorjaamopalvelua
korjaamopalvelua
avoinna ark.hyvää
8-18,
la 9-14,
p. Sydä
n-H
ä
Paikallislehtien
VERKKOKISAN
VOITTAJA
i . moottoreiden ja vaihteistojen korjaukset
YLI 300 ERI
TRAKTORIMALLIIN
www.purkupojat.com
Tv- ja digilaite-elektroniikkaa, huoltoa
(03) 5356 100 | www.kolari-special.fi
TV-DIGIHUOL TO
Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen
. Antenniasennukset + tarvikkeet
AA Timo Portaanpää
0400 - 499752
AA Juho Juusela
040-4517899
shl.f . Uusin tekniikka . 040-5876139
hannele.haataja@morilea.fi
0400 78 68 00
Merkillisen
hyvää rengaspalvelua
Kangasalantie
921, katsastusaseman
vieressä
KANGASALANTIE
921,
KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ . 03 377 ja
1140
KANGASALAN
(03) 379
PALVELEMME
Merkillisen
hyvää huoltoja korjaamopalvelua
KANGASALAN
(03)
3790333
0333
PALVELEMME
arkisin
8-17
arkisin
8-17
Merkillisen
ja korjaamopalvelua
KANGASALANhyvää
(03) 379 huolto0333 PALVELEMME
arkisin 8-17
avoinna
ark. määräaikaishuollot . Ilmastointihuollot ja
pakokaasutestit
. shl.f . katsastuskorjaukset
. ilmastointihuollot
. 044 304 0414
kokoproteesit . Kanavamuutoskorjaukset
Toimitan myös taulutelevisiot edullisesti
asennettuna, kotiin tuotuna ja
käyttöopastettuna
DigiHeikki
0400 833822
Kirjanpitotoimistot
Markus Huttunen
0500 846 709 / 24/7 h
Merkillisen reilu.
Merkillisen reilu.
. päästömittaus + OBD 69 e
MAK + dieselpäästömittaus
69 e
MAK + bens. 8-17, p. Pienet tehoantennit
. varaosat
. jakohihnan vaihdot
. TV:t + digiboxit
. pohjaukset . sh
eht
SydänHä
me
e
?
hti
Le
nL
ee
n
Parasta llista!
paika
Ellintie 6, Kangasala
P. Traktori- ja
pienkonehuollot
. www.fixus.fi
KÄYTETTYJÄ JA UUSIA
VARAOSIA
Yrittäjäntie 8
36600 Pälkäne
p. Renkaat ja rengastyöt
. 010-239 0880
Hammasteknikot
Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti
Korjaamo 0440 684 521
korjaamokultapelto@gmail.com
Kiinteistönvälitystä
Hinaus 24h Siiki
www.hinaus24h.fi
(03) 377 3177 PALVELEMME
arkisin 8-17
9-14
s.fi
ulauantaina
fix
Traktorin varaosat
KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ Asianajotoimistot
Rintama- ja kotirintamalotilla oli tärkeä osuus maamme puolustuskyvyn ylläpitämisessä, Toukola sanoi.
Hän harmitteli kadonnutta
lottaperinnettä.
. Tämä luo sekä
omalle kansalle että ulkomaille
uskottavan kyvyn torjua maahan kohdistuvat uhat.
Toimintakykyä on testattu
muun muassa ilmatilan loukkauksilla.
. Oli
kova isku, kun kolme prosenttia kuntalaisista kuoli parhaassa
iässään.
Kovia koki koko neljämiljoonainen kansa. Erityisen myönteisenä on mainittava nuorten
korkea maanpuolustustahto
KOMEROT
ja velvollisuudentunne varusmiespalveluksen suorittamisesta.
Lyytisen mukaan puolustusvoimat on tällä hetkellä hyvässä
kunnossa niin maalla, merellä
kuin ilmassakin. Veteraanien rivit harvenevat vauhdilla, sillä heidän
keski-ikänsä on jo yli 91 vuotta.
Sahalahden veteraaneista juhlassa oli mukana vielä Matti
Toukonen.
Lottaperinnettä pääsi
katoamaan
Sekä Heikki Lyytinen että juhlan avannut Sahalahden sotaveteraanien puheenjohtaja Jarmo
Toukola muistivat veteraanien
lisäksi myös kotijoukkojen
merkityksen.
. 12
TORSTAI 8.12.2016
Kalusteet osina ja kasattuna!
KYLILTÄ
. Olemmehan olleet jo yli
kuusi vuosikymmentä myös
rauhanturvaamisen suurvalta,
Lyytinen muistutti.
Ilmavoimien komentajan
tehtävistä kahdeksan vuotta
sitten reserviin siirtynyt kenraali sanoi, että Suomi täyttää
jo nyt Nato-kriteerit paremmin kuin moni varsinainen
jäsenmaa.
. Vaikka sodista on kulunut
jo yli seitsemän vuosikymmen-
tä, niiden aiheuttamat henkiset ja fyysiset kärsimykset
ovat veteraanisukupolvelle ja
sotainvalideille edelleen jokapäiväistä elämää.
Lyytinen kiitti valtiovaltaa
siitä, että reilun 20 000 veteraanin asia on otettu erityissuojelukseen. 20.6.-14.8.
Puu-alumiini-
ikkunat ja
ulko-ovet
IKKUNAT
asennettuna
Urjalantie 101, 31760 Urjala
asiakaspalvelu@ikkunasto.fi
ikkunasto.fi
Ongelmia ikkunoissa
tai ulko-ovissa?
Ota yhteyttä, tulen
katsomaan jatarjoan
uudet asennettuna!
Daniel
0400 332 333
Jari Männikkö esitteli Mannerheim-kokoelmiaan Kontulan juhlaväelle.
SHL TOMMI LILJEDAHL. Se perustuu korkeaan
maanpuolustustahtoon ja motivoituneeseen, hyvin koulutettuun reserviin. Vakuutus on otettava silloin, kun se on saatavissa, Lyytinen sanoi.
Toimintakykyä on
testattu
Heikki Lyytinen totesi, että
yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustus ovat Suomelle toimiva ja edullinen
yhdistelmä.
. Tilastojen mukaan olemme maailman kärkeä muun
muassa tasa-arvon toteutumisessa, hyvässä hallinnossa,
turvallisuudessa, lasten oikeuksissa, onnellisuudessa,
koulutuksessa ja terveydenhuollossa.
Kodinhoitohuone-
KALUSTEET
yös
Meiltä m
VAIHTO-OVET, TILANJAKO-OVET
Kalusteet myös erikoismitoilla.
020 720 9240
Kysy myös
kuljetuspalvelua!
lankap. Teknisesti ja taloudellisesti olisimme ilman merkittäviä
lisäkustannuksia valmiita liittymään sotilasliiton jäseneksi.
Nato tarjoaisi kiristyvässä
kansainvälisessä tilanteessa
vahvat turvatakuut.
. Puolustusvoimat on reagoinut eri tilanteisiin asianmukaisesti ja osoittanut toimillaan, että olemme hereillä.
Lyytinen kiitti hallituksen
periaateratkaisua, jonka ansiosta hävittäjähankinnat ja merivoimien uudet alukset eivät
nakerra puolustusbudjettia.
Viidesosa kaatui tai
vammautui
Juhlapuhuja muistutti, että
Kontulan seinien suojiin kätkeytyy valtaisa määrä itsenäisen Suomen historiaa. Olisihan se hienoa, jos
voisimme nytkin tarjota kahvit
lotta-astiastoa käyttäen.
Toukola kehotti Suomen
99-vuotisjuhlapäivänä pysähtymään hetkeksi ja olemaan
ylpeitä saavutuksistamme.
. Sotien aikaan
puolustusvoimissa palvelleista
noin 700 000 miehestä ja naisesta neljäsosa kaatui tai vammautui taisteluissa. 9.30-17, la sulj. Sen
pihasta sahalahtelaismiehet
lähtivät talvi- ja jatkosotaan.
Miehistä 67 ei palannut. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@s
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän
Heikki Lyytinen: Läntinen liittouma toisi turvatakuun kiris
Nato-Suomi voisi
sillanrakentajana
KEITTIÖT
SAHALAHTI
V I S I ON
www.keittiokalustetukut.fi
KEITTIÖT
www.visionliukuovet.fi
WC-KALUSTEET
LIUKUOVET
Kontulassa itsenäisyyspäivän
juhlassa puhunut Heikki Lyytinen tarjosi uuden näkökulman
Nato-keskusteluun. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24)
Pirkanmaan
ark. Natossa
Suomi voisi naapurituntemustaan ja hyvän diplomatian keinoja hyväksi käyttäen toimia
sillanrakentajana Venäjän ja
läntisen liittouman välillä.
. 8-18, la 9-15
KEITTIÖKALUSTETUKKU
Myös
Forssa
Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI
Oy
ylojarvi@keittiokalustetukut.fi
Lepistönkatu 6 A, Sortohaanraitti, p. Kaatuneita oli 86 000 ja sotainvalideja
90 000, joista noin 3000 elää
edelleen.
. 03 433 4280 ark. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24),
matkap
Olen harrastanut sotahistoriaa nuoresta pitäen ja tarttunut historiallisiin esineisiin
aina, kun niitä on kohdalle sattunut, Männikkö kertoi.
Hänen kokoelmistaan löytyvät muun muassa kaikki
suomalaiset Mannerheimpostimerkit ja kaksi amerikkalaismerkkiäkin. Itsenäisyyden
satavuotisjuhlaan Männikkö
suunnittelee näyttelyä Mannerheim-ristin ritareista.
Suvi Puronen (taustalla)
ojensi Sahalahti-palkinnon
Tuula Jussilalle.. TORSTAI 8.12.2016
. Sahalahti-Seuran
perinteinen huomionosoitus
ojennettiin Tuula Jussilalle.
Seppo Rinne kiitteli palkittua
lämminsydämiseksi auttajaksi,
joka tekee pyyteetöntä työtään
vanhusten ja muiden lähimmäisten keskuudessa.
Kontulan takaosassa oli juhlan ajan esillä Mannerheimnäyttely. Sydän-Hämeen Lehti
13
shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
n-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
styvässä kansainvälisessä tilanteessa
toimia
Heikki Lyytinen puhui itsenäisyyspäivän juhlassa Sahalahdella.
Itsenäisyyspäivää juhlittiin
Kontulassa perinteisin menoin.
Mukana oli enää yksi veteraani:
Matti Toukonen.
Iida Saarinen, Ulla Terva ja Jyrki Lähteenmäki esittivät
Sibeliuksen, Kuulan ja Melartinin säveliä.
Sahalahti-palkinto
Tuula Jussilalle
Kotiseutuyhdistys nosti itsenäisyyspäivän juhlassa esiin
Sahalahdella tehtävän vapaaehtoistyön. Kaksi vuotta sitten
Sahalahti-palkinnon saanut
Jari Männikkö oli koonnut sen
yhdessä koulun historia- ja pienoismallikerholaisten kanssa.
020 757 9191 . Ei jälleenmyyjille.
AINA EDULLINEN
Onkkaalantie 69,
PÄLKÄNE
Ark. 18,04)
PÄLKÄNEEN APTEEKKI
KAHVILAKAUPPA
TO 14-20 PE 12-17
LA 11-16 SU 12-17
13.12. Gastropanel vatsan
terveysmittauspäivä
Mahdollisuus myös mm. 020 757 9199. www.palkaneenapteekki.fi
Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. 10,46)
Tarjous voimassa 7.-13.12.2016 tai niin kauan kuin tavaraa riittää. alk. 050 5979 659. Keskustie 5, Pälkäne.
Avoinna ark. 10?18, la 9?16
su 11-16! www.loytotex.fi
Strath
yrttihiiva
250 ml
Antaa energiaa ja tasapainottaa
14,90
Joulu
KAUPPA
(norm. 14
TORSTAI 8.12.2016
. myös TI&KE 12-17
Puh. klo 9-15) tai
www.biohit.fi/laboratoriopalvelut
VAIN PÄLKÄNEEN Löytötexissä!
KUIVAKAKKUVUOKA
Miesten
KERRASTO
ø22cm
5,-
Säästä
33%
(7,50)
20%
19
Säästä
95
(24,95)
Perjantaina 9.12.
Vogel tuotteet
maistatuksessa
klo 11-16
mm.
Molkosan
fruit heratiiviste
200 ml
Vatsan hyvinvointiin
8,50
(norm. Sydän-Hämeen Lehti
a
p
p
u
a
k
u
l
u
o
J
n
ä
l
y
k
n
a
Om
!
ä
l
l
e
e
n
ä
k
l
ä
P
Spirraalin
Joulukauppa palavelee
Nuijantalolla:
ma, ti, pe: 10-18
ke: suljettu, to: 12-20
la: 11-16, su: 12-17
Joulukaupalta löyät
käsityönä valamistetut,
paikalliset, hyvän mielen
muistamiset!
Lämpimästi tervetuloa!
040-7388550
www.spirraali.fi
Onkkaalantie 102
PÄLKÄNEEN APTEEKKI
Tule tutustumaan apteekin hyvän olon
lahjavalikoimaan!
Pe 9.12. 9-18, la 9-13 . D-vitamiinitason mittaukseen
Ajanvaraus ja lisätiedot 040 060 3222 (ark. Fax. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min
NUIJANTALO PÄLKÄNE
www.keltainentalo.fi
Facebook/KeltainenTalo
Instagram @keltainentalofi
Onkkaalantie 102, Pälkäne
Puh
13.12.
mennessä, noudot sopimuksen mukaan 19.-23.12.
. 7-16.30, la suljettu,
(vain tilattujen tuotteiden
nouto sopimuksen mukaan)
lkäne -kuvasi:
äne
JOULUFIILIS ALKAA PÄLKÄNEEN RAUTIASTA
KUUSI
CANADIAN
150 CM
Tuuhea ja
luonnollisen
näköinen vihreä
tekokuusi.
10,00
(16,95)
JOULUKUKKAISTUTUS ISO
Valikoimassa
erilaisia kukka- ja
ruukkuvaihtoehtoja.
32,95
ULKOTULI
FXA 100X38
4-5H 6KPL
HOPEA
Kuuden kappaleen
ulkotulipakkaus
6 kpl
10,00
(2,95 kpl)
LED-PUU
KOIVU
180CM IP44
96 LEDIÄ
Soveltuu sisäja ulkokäyttöön.
JOULUKUKKAISTUTUS MINI
Vaikka pieneksi
lahjaksi ystävälle
69,00
6,8 kW:n pilarikiuas
6-10 m3
perhesaunaan.
Reiitetty, kulta
TARJOTINPÖYTÄ CELLO
49X49X52CM
VALKOINEN
PUUKANSI
2,95
Paristoilla
toimiva ledvalolanka
sisäkäyttöön
5,95
(7,95)
Hyvä valikoima
joulukukkia,
-valoja ja lyhtyjä.
Tervetuloa
tutustumaan!
59,95
Kankaanmaantie 6, 36600 PÄLKÄNE. Kotitossut ja pörrösukat
. KLO 10
Tapaninpäivän messu Pälkäneen kirkossa.
Tervetuloa!
onkkaalantie 68, pälkäne
puh. Neuleet ja tunikat
. Onnenkengän sinappi/kpl 4,50
Tapaninpäivän messu
?
Ma-to 10-17, pe 10-18, la 9-14. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min,
lankap. Peruna- & porkkanalaatikko/kg 9,00
. Joulupäivän hartaus
alkaa kello 18, järjestäjänä on
Pälkäneen seurakunta. 03-534 3520
Joulukirkko
?
Itselle tai lahjaksi!
Ylväs kaksivanainen
Joulukirkko
SU 25.12. Olo- ja yöasut
. Lyhtykulkue
seurakuntatalolta rauniokirkolle
alkaa klo 17.30. 0207 630 840
(Matkapuh. Sydän-Hämeen Lehti
. P. Oma lyhty mukaan.
7,00
12,00
.
Meiltä joululaatikot tilauksesta! Tilaukset viim. KLO 17.30
Hanna Heino ystävineen juhlavalaisee
rauniokirkon noin sadalla myrskylyhdyllä.
Lyhdyt on sijoitettu kirkon ympärillä
olevien kivipylväiden päälle sekä
kirkon sisälle. KLO 10
ouluaamun jumalanpalvelus
Pälkäneen kirkossa.
?
T:mi Annikki Westman
MA 26.12. 0400 202 229
Takojantie 2, Pälkäne, www.fiina.fi
Jouluksi alk
kahvikakut
SU 25.12. 03-5342076
Av: ark. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.)
VALOLANKA
40 LEDIÄ
149,00
Ma-pe 8.30-17, la 8.30-14
PÄLKÄNE
9,95
SÄHKÖKIUAS
HARVIA VIHTA
6 kW
219,00
JUHLATULI
155X153 10H
Erilaisia
vaihtoehtoja.
7,95
(89,00)
SÄHKÖKIUAS
HARVIA
CILINDRO PC70
JOULUKUKKAISTUTUS
PIENI
MEILTÄ SAAT TAVARAT
MYÖS KOTIINKULJETETTUNA!
tervetuloa!
JOULUKUKKAISTUTUS
KESKIKOKO
Kaunis
käsintehty
asetelma
16,95
SISUSTUSTYYNY CASA
FAUNA
45X45CM
HARMAA
Eri kuoseja.
9,90. P. KLO 8
ouluaamun jumalanpalvelus
Luopioisten kirkossa.
Piparit
1 kg
Jouluhartaus ja lyhtykulkue
rauniokirkolla
?
SU 25.12. Miesten neuleet
Amaryllis
15:-
UUSIA NEULEITA
Joulutarjous!
-20%
Laukut ja
huivit
Arvomme viikottain kävijöiden
kesken jouluisen tuotepalkinnon
Laukut 8.12.-13.12.
Huivit jouluun saakka
Fiina
Pälkäneen
Kukkakauppa
Onkkaalantie 71, p. TORSTAI 8.12.2016
Lundénin
pääinstrumentti on viulu, ja hänen erityisosaamisensa on kansanmusiikissa. Hän suuntautuu opinnoistaan instrumenttipedagogiikkaan pääaineenaan klassinen viulu. Yhteisenä tavoitteena
on Kangasalan Pohtiolammen
ja tiilitehtaan muinaisjäännöksen huolenpito, hoito sekä niiden kehittäminen Pirkanmaan
maakuntamuseon ?Adoptoi
monumentti. Suvi
Tupolalle myönnettiin 2 000
euroa. Myös
Huutijärven kylätoimikunta on mukana yhteistyössä. Tuotantotalo Harjula
Production Ltd on mukana
konseptoinnissa & elämyksellisissä sisältö- ja tapahtumatuotannoissa. Eräs määritelmä hyvinvointivaltiosta kuuluu näin:
?Hyvinvointivaltio on valtio, jossa valtiolle on annettu
keskeinen rooli kansalaisten
elintason ja toimeentulon
varmistamisessa?. Tuon kuilun
kasvamiseen on puututtava.
On oltava rohkea ja sanottava
ei vastakkainasettelulle ja tuoda esiin ymmärrystä ja myötätuntoa jokaista kansalaista
kohtaan.
Nikkinen pohti puheessaan
myös ensi vuoden kunnallisvaaleja ja positiivisuuden merkitystä elämässä.
. Elämmekö me enää
tuon määritelmän mukaan hyvinvointivaltiossa?
Hän totesi, että yhteiset
talkoot ovat muuttuneet talkoisiin, joissa lasketaan huomattavasti huono-osaisimpien
ihmisten elintasoa ja kasvatetaan kuilua kansalaisten välillä.
. Samalla alkaa Sata
elämystä Kangasalla -vuotemme. Myös seurakunta on mukana vahvasti, sillä Kangasalan
kirkko täyttää 250 vuotta ja
seurakunta 650 vuotta. Jakamalla tasa-arvoisesti
rakkautta, ymmärrystä ja
myötätuntoa jokaista ihmistä kohtaan luomme yhdessä
pohjaa maailmalle, josta jokainen voi olla ylpeä sadan
vuoden päästä, mutta tuon
pohjan rakentaminen alkaa
meistä jokaisesta jo tänään,
hän muistutti.
Suomi 100 -juhlavuoden ?100
elämystä Kangasalla. Hän on soittanut
Kangasalan Pikkupelimanneissa
ja Orivesi All Stars-pelimanniorkesterissa. Sibelius-Akatemia
valitsee kerran vuodessa nuorisokoulutukseen uusia oppilaita
valintakoemenettelyn kautta.
Lundén on yksi kolmesta kansanmusiikkilinjalle tänä vuonna
hyväksytyistä oppilaasta.
Jyväskylän ammattikorkeakoulussa musiikkia opiskelevalle Johanna Mattilalle annettiin
stipendi uuden korkeatasoisen
jousen hankintaan. Iikka
Nikkinen pohti puheessaan
hyvinvointivaltiota.
. Kangasalan elinkeinotoimi on ollut vahvasti
ideoimassa ja tukemassa hankkeen käynnistämistä sekä edistämistä. Helatorstaina vietetäänkin kansanjuhlaa torilla, Sillman-Sola
kertoi.
Kaikki juhlavuoden tapahtumat kootaan Kangasalan
kunnan verkkosivuilla ylläpidettävään kalenteriin.
Perinteitä
kunnioittaen
Kangasalan kunnan itsenäisyyspäivän juhlaan kuului
myös perinteisempää ohjelmaa.
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Raimo Kouhia lausui
juhlayleisölle tervehdyssanat.
Lavalla nähtiin myös Laura
Lehtosen balettiesitys sekä Pikanttien laulua Jussi Tammisen
johtamana.
Juhlan päätti Pikanttien ja
yleisön yhteisvoimin laulama
Maamme-laulu.
SHL KRISTIINA HELMINEN
Stipendit nuorille
kulttuurintaitajille
Itsenäisyyspäivän juhlassa jaettiin myös perinteiset kunnan
kulttuuristipendit, jotka menivät tänä vuonna neljälle nuorelle kulttuurintaitajalle. -toimintamallin
mukaisesti.
. -tapahtumaketju aloitettiin Kangasalan kunnan itsenäisyyspäivän juhlassa käynnistämällä
Pohtiolammen kivikautisen
asuinpaikan ja siellä sijaitsevan
lieden adoptointi. 16
TORSTAI 8.12.2016
. Sydän-Hämeen Lehti
KYLILTÄ
Juhlavuosi: Tapahtumakokonaisuus
Edessä sata
Some
KANGASALA
an
n
n
u
k
kka htuu?
i
a
p
ä
Mit essa tapa ovellus
som a mobiilis
» Lata
Iikka Nikkinen puhui.
Vuoden 1918
punaisia
muistettiin
itsenäisyyspäivänä
KANGASALA
Lataa appi ja lue
vaikka mökillä!
1. Toiminta Sarsan hyväksi
saadaan yhteistyösopimuksen allekirjoittamisella tänään
alkuun. Kangasalatalossa on vuoden mittaan lukuisia eri tapahtumia, samoin
museoissa.
Toiveissa on myös järjestää
kuntalaisten yhteiset pidot torilla syksyllä 2017.
. Mattila
aloitti viulunsoiton Kangasalan
Pikkupelimanneissa vuonna
2003.. Kun mietitte viimeaikaisia leikkauspäätöksiä ja peilaatte niitä
tuohon kyseiseen määritelmään, mitä tunteita se teissä
herättää. Kangasalan
Sarsan alueella sijaitsevalla
Pohtiolammella on ollut yhtäjaksoista asutusta yli kahdeksan tuhatta vuotta mukaan
lukien kivi- ja pronssikaudet.
Suojellulla alueella sijaitsee
muun muassa muinaispolku
sekä Kangasala-Seuran rekonstruoima kivikautinen liesi,
?Suomen vanhin keittiö?.
Wääksyn kartanon omistaja,
kauppatieteiden tohtori Sonja
Leskinen ja Kangasala-Seuran
puheenjohtaja Markku Meurman allekirjoittivat itsenäisyysjuhlassa yhteistyösopimuksen
yhdessä muun toimijaverkoston edustajien kanssa.
Pohtiolammen toimijat
Jouko Alhaisen johdolla ovat
mukana toteuttamassa ja kehittämässä kohteen yleisö- ja elämyspalveluja yhdessä Wääksyn
Kartanon kanssa. YLLÄTY
Paljon uutta sisältöä joka
päivä ja uusi digilehti aina
tiistai-iltaisin klo 20.
Kangasalan Vasemmistoliiton
perinteinen itsenäisyyspäivän
muistotilaisuus vuoden 1918
punaisten muistomerkillä
kokosi tusinan osanottajia.
Puheen piti Iikka Nikkinen
Kuhmalahdelta ja seppeleen
laski Timo Rautanen . Ensi vuodeksi on luvassa
paljon erilaisia tapahtumia,
näyttelyitä ja elämyksiä, joista
osa on perinteisiä, osa aivan
uusia ja ainutkertaisia, Kangasalan elämysten vuotta esitellyt
kunnan hallintojohtaja Jonna
Sillman-Sola maalaili.
Juhlavuoden avaa ilotulitus
uudenvuodenaattona kello 18
Kangasalan torilla. ASENNA APP
Lataa ja asenna Digilä-sovellus
maksutta sovelluskaupasta.
2. Arvid Lundén, Johanna
Mattila sekä Aku Tervakangas
vastaanottivat kukin 1 000 euron stipendit.
Muotoilun opiskelija Suvi
Tupola sai stipendin taiteellisen
työskentelynsä tukemiseen.
Arvid Lundénille myönnettiin
stipendi musiikkiopintoihin
Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa. Huutijärven
koulu on ilmoittautunut mukaan kummikouluksi. Vuoden 1918 sisällissota
on raaka esimerkki siitä mitä
tapahtuu, mikäli tuon kuilun
annetaan kasvaa valtavaksi ja
kahden ääripään väliltä puuttuu ymmärrys ja myötätunto.
Vuonna 2016 esimerkkejä
samankaltaisesta vastakkainasettelusta on jo valitettavasti
Timo Rautanen laski
seppeleen.
havaittavissa
Allekirjoitukset suoritettiin osana Heikki Mäenpään & tuotantoryhmän monimediateosta ?Suomen vanhin keittiö?.
Stipendirahat taidekorusarjan työstämiseen Uusi rumpusetti
?Olen kotoisin Kangasalta,
kävin siellä sekä peruskoulun
että lukion.
Stipendin saaminen tuntuu
vähän sellaiselta hämmentävältä, tai ainakin tämä sen tuoma
huomio, haastatteluja ja kaikkea. Sydän-Hämeen Lehti
17
käynnistyi kivikautisen asuinalueen ja ?keittiön. Sen
avulla pystyy helposti yhdistämään vähän kuin piirtämistä ja
emalia, ja erityisesti kolmiulotteisen pinnan ja niin sanotun
kaksiulotteisen piirustuksen
yhdistäminen kiinnostaa minua, samoin kuin pintakuviot ja
tekstuurit. Käsillä tekeminen ja luova työ
ovat aina kiinnostaneet, joten
päädyin metalliartesaaniopiskelijaksi Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen.
Tuon koulun jälkeen tuntui
vielä siltä, että tarvitsen lisäopintoja, ja korumuotoilu on
melkeinpä ainoa ala, jossa voi
Suomessa jatkaa korkeakoulutasoista opintoa metallikäsityön saralla, joten hain ja
pääsin Lahteen opiskelemaan
korumuotoilua.
Pääosin käyttämäni tekniikka on nestemäinen emali. Opin
tekniikan ollessani vaihdossa
Edinburgh College of Artissa,
ja se tuntui heti omalta, siltä että tää on mun juttu. Tarkoitus
on ostaa muun muassa oma
emaliuuni.
Muotoiluopintojen aloitus
ei ollut mitenkään itsestään
selvää, vaan valinta tuli vähän
sattumankin kautta. Jo pitkään olen toivonut, että pystyisin hankkimaan
tavoitteita ja kykyjä vastaavan
instrumentin, ja nythän se on
mahdollista, kiitos kotikunnan!
Stipendin saaminen lämmittää totta kai mieltä, tämä oli
erittäin mieluisa uutinen.
Asuin Kangasalla aina täysiikäisyyteen saakka, nyt ma-
jailen Jyväskylässä muusikon
ammattiopintojen parissa.
Koen, että kotini on kuitenkin
edelleen Kangasalla.
Minulla pitää melkoista kiirettä juuri nyt, kolmen viikon
sisällä minulla on 16 keikkaa
ja niihin liittyvät treenit normaalin koulunkäynnin lisäksi.
Onneksi jouluna saa sitten rauhoittua!?
Aku Tervakangas
Suvi Tupola.
remmin ilmaisuun ja sisältöön,
kun perinteinen käytettävyys,
koko tai hinta ei tuo rajoitteita
työhön että käsityönä sarjatuotettuja käyttökoruja. Teen siis sekä korutaidetta, jossa voi keskittyä pa-
?Aion käyttää stipendin ammattitason rumpusetin hankintaan. Ne tuovat
työhön luonnetta ja ilmeikkyyttä, ruokkivat mielikuvitusta
ja ovat tietyllä tavalla samaistuttavia myös ihmisille. Lukion
jälkeen en oikeastaan tiennyt
mitä tehdä, olen silloinkin
itse asiassa hakenut muotoiluopintoihin, mutta päädyin
pitämään pari välivuotta. Vieressä Johanna Mattila
Suvi Tupola ja Arvid Lundén.. Saamani stipendirahat aion käyttää tämän
tavoitteen edistämiseen; työkaluihin, materiaaleihin, valokuviin, osallistumismaksuihin
ja muihin kuluihin. adoptoinnilla
elämystä Kangasalla
Lisää kuvia
ja video
Yhteistyösopimuksen Pohtiolammen kivikautisen asuinpaikan huolenpidon ja hoidon kehittämiseksi allekirjoittivat Wääksyn Kartanon Sonja Leskinen, Kangasala-Seuran Markku Meurman,
Pohtiolammen toimijoista Jouko Alhainen, Huutijärven kummikoulusta rehtori Timo Koskela ja oppilaskunnan puheenjohtaja Pinja Hokkanen, Huutijärven kylätoimikunnan Anja Aarnio sekä
Konseptointi & sisältö- ja tapahtumatuotantoryhmästä Heikki Mäenpää. Pidän sitä kuitenkin kunniana ja osoituksena siitä, että
oikealla tiellä ollaan.
Olen suunnitellut tekeväni taidekorujen sarjaa, jonka
kanssa voin hakea kansainvälisiin näyttelyihin ja korutaidetapahtumiin. Tulevassa teossarjassa aion antaa
eläinhahmoille vielä enemmän
luonnetta ja inhimillistää niitä.?
Aku Tervakangas kuvassa vasemmalla. Hinnalla
tarkoitan tässä yhteydessä sitä,
että käyttökoruissa täytyy ottaa
huomioon myös käytetyn ajan
ja materiaalien vaikutus hintaan.
Eläinaiheet ovat nousseet
aika luonnostaan töitä yhdistä-
väksi teemaksi ihan vain siksi,
että pidän eläimistä. TORSTAI 8.12.2016
Hän
vakuutti pitävänsä Ropo-hevosesta huolta kuin omastaan.
. Olemme
olleet kovissa paikoissa, mutta
uskon että vielä Ropo astelee
kotipelloilla, Suvanto kirjoitti
Alma Särkikoskelle talvisodan
loppuvaiheessa.
SHL TOMMI LILJEDAHL. Suhteellisen hyvin on pärjätty heidänkin kanssaan.
Lauri Niemelän mielestä
Suomi on selvinnyt hyvin ahtaassa välissä, idän ja lännen
puristuksessa.
. 18
KYLILTÄ
TORSTAI 8.12.2016
. Venäläinen Sukhoi loukkasi Suomen ilmatilaa kaksi kertaa Porvoon edustalla. Viime aikoina
suorastaan mallikkaasti. Toivottavasti mahdollisimman
moni on siinä mukana.
Lahtinen kehotti tutkimaan
piironkien laatikoita, sillä sieltä voi löytyä mielenkiintoisia
papereita. Siinä on kuljettava kieli
keskellä suuta. Itsenäisyys vaati lukemattomia rohkeita miehiä
ja naisia, joista moni elää keskuudessamme kiveen hakattuna, kirjoihin ikuistettuna tai
kankaalle ja filmille piirrettynä.
Lahtinen sanoi, että itsenäisyyden turvanneiden sotaveteraanien aikakausi loppuu
muutaman vuoden kuluessa.
. Tehokkaimmin maa
lamaantuu, jos sähköt katkeavat. Loukkaus tapahtui yhden
minuutin aikana. Ahvenanmaata, eivätkä
saksalaiset tai venäläiset rantojamme.
. Meidän rintaman osalla
on ollut ankaria taisteluita.
Ajoja on riittänyt. Hän luki juhlaväelle
Marja Särkikosken äskettäin
löytämän kirjeen, jonka Matti
Suvanto-niminen hevosmies
lähetti helmikuussa 1940 kuhmalahtelaistaloon, josta oli
otettu rintamalle hevonen.
Pohjanmaalla syntynyt kahden lapsen isä viljeli ennen sotia pientilaa Visuvedellä. Sitten alkaa veteraaniperinteen vaalimisen aika. Maitotilat olivat suurissa
vaikeuksissa, talot kylmenivät,
eivätkä kännykät pelanneet,
kolmannen polven kesäasukas
muisteli vuoden takaisia syysmyrskyjä Kuhmalahdella.
Idän ja lännen
puristuksessa
Lauri Niemelä muistuttaa, että
monet meillä maalaillut uhka-
kuvat eivät ole toteutuneet.
Ruotsalaiset eivät ole ?vallanneet. Siinä ajassa
ei edes Hornet ehtisi paikalle
ilman hyviä tutkalaitteita ja
niiden osaavaa henkilökuntaa.
Uskottavaa toimintaa: tutkahavainnoista ilmoitetaan ilmavoimille ja niin vastaanottajat ovat
paikalla oikeaan aikaan.
Lauri Niemelä puhui itsenäisyysäivän juhlassa Kuhmalahdella.
Nyky-yhteiskunta
lamaantuu sähköttä
Kuhmalahden kahdeksasta sotaveteraanista kaksi oli mukana itsenäisyyspäivän juhlassa: Esko Haaparanta (vasemmalla) ja Antti
Lindholm.
Esko Lahtinen luki
otteita talvisodan
aikaisesta kirjeestä
juhlaväelle.
Ilmatilaloukkaus oli yksi esimerkki Venäjän harjoittamasta informaatiovaikuttamisesta,
jolla halutaan hajottaa EU:ta ja
estää Naton laajentuminen.
Lauri Niemelä otti esille kaksi muutakin uutta uhkaa: keksittyjä uutisia suoltavat trollit
sekä sähkö- ja tietoverkkoja
uhkaavat kyberhyökkäykset.
. Asiantuntijoiden mukaan
kaikki suurvallat pyrkivät hakkeroimaan muiden maiden
tietojärjestelmiä. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Lauri Niemelä: Venäjä haluaa hajottaa
EU:ta ja hillitä Naton laajentumista
informaatiovaikuttamisen avulla
Hakkerit ja trollit
ovat uusia uhkia
KUHMALAHTI
Pentosalin itsenäisyyspäivän
juhlassa puhunut Lauri Niemelä
kertoi pohtineensa, tarvitseeko Suomi kalliita hävittäjiä vai
voitaisiinko ne korvata miehittämättömillä lennokeilla, joilla
amerikkalaiset ovat tuhonneet
Irakissa muun muassa sillan.
Niemelä otti taannoin ajatuksen esiin Etelä-Suomen
ilmapuolustusseminaarissa.
Idea tyrmättiin, koska lennokeilta puuttuisi uskottavuus.
Mies vakuuttui tästä itsekin
seuraavalla viikolla.
. Korkeakulttuurimme
saavutti tunnustusta maailmallakin. Tarkoituksena on päästä vaikuttamaan
esimerkiksi rautateiden tai
lentoliikenteen ohjaukseen.
Nykyaikainen yhteiskunta
on riippuvainen monenlaisista
verkoista. Viime vuonna pakolaisia
tuli 31000 henkeä. Lehdissä ja televisiossa oli välittömästi
kuvat molemmista koneista,
Niemelä päivitteli otoksia,
joista jälkimmäinen otettiin
puoli kymmenen aikaan illalla
pimeässä.
. Maamme ulkopolitiikkaa on mielestäni
johdettu hyvin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on suoriutunut tehtävässään
hyvin.
Kaivelkaa
piironkejanne
Pentosalin juhlan avannut
Esko Lahtinen muistutti, ettei
Suomen itsenäisyys syntynyt 99 vuotta sitten tyhjästä.
Sen taustalla oli kansallinen
herääminen ja sivistystason
kohoaminen. Pohjaa loivat
ennen kaikkea koululaitos ja
kirjallisuus.
. Tämä on Kuhmalahdella
koettu, kun myrskytuhot ovat
vieneet virrat jopa viikoksi.
Silloin päätin, että haluan
pitää päättökonsertin täällä,
tälle yleisölle ja itsenäisyyspäiväaiheisen, hän sanoi.
Niinpä hänen esiintymisasu-
naan oli konsertin alkupuolella
kansallispuku ja loppupuolella isomummon lottapuku. Olemme painaneet mo- niikassa, Vainio sanoo.
Erikoiskoneiden lisäksi
luonnonmateriaaleille tulostaminen edellyttää paljon
osaamista.
. Se perustuu taiteilijan Juhannusyömaalaukseen.
Kesäinen maisema siirtyi
silkkikankaalle Aitoossa.
. Seppo lupasi sovittaa
kappaleen, ja me ruvettiin tietysti heti miettimään, että mitä
tehtäisiin kiitokseksi, Elina
Kauppila kertoi.
Siinä vaiheessa tytöt eivät
ehtineetkään miettimistä pitemmälle, sillä jo puolen tunnin kuluttua Hovi polki innoissaan pyörällä tuomaan tuoretta
taidonnäytettään.
SHL ULLA SIREN
Printscorpio: Aitoolaispaino pystyy tulostamaan silkille, pellavalle,
puuvillalle mitä tahansa värejä ja kuvioita
Aitoolaisväreissä Linnan juhliin
AITOO
Taiteilija Johanna Oras (oikealla) ja suunnittelija Jaana VarkkiTerho esittelevät Muotikuun kevätmallistoon kuuluvaa kuosia.
Oras suunnitteli sen Juhannusyö -maalauksensa (taustalla)
pohjalta. Yleensä katsomme ensin,
löytyisikö meidän suunnittelemistamme malleista tai eurooppalaisista tuontipuvuista
valmista. Pihlajamaan
kappaletta Syksyn kyyneleitä,
siitä tuntui puuttuvan jotain
tärkeää.
. Soiton ja laulun lomassa
Elinan äiti Anne Kauppila sekä
Merja Vaittinen Riimi ry:stä
täydensivät kokonaisuutta
lausunnallaan.
Siinä olikin jo enemmän
kuin tarpeeksi viemään ihastunutta yleisöä vuorotellen
nauruun ja kyyneliin.
. Tulostuksen
jälkeen kankaat höyrytetään,
pestään ja raamitetaan, Elina
Vainio kuvaa pitkää prosessia.
Kansanedustaja Anne-Mari
Virolaisen lisäksi ainakin Vincit
Development Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kuitusen puoliso
Anna Kuitunen pukeutuu Linnan juhlissa aitoolaisväreihin.
. varsinkin
jos aikoo teettää uniikin juhlapuvun.
. Elina on
poikkeus, koska hän halusi pitää konsertin oikealle yleisölle,
Valkeakosken musiikkiopiston
vs. TORSTAI 8.12.2016
. Tulostustekniikka antaa
linnan pukuihin
suunnittelijoille vapaat kädet,
Linnan juhlat tietävät aitoolais- sillä tulostuksessa ei ole värirapainolle vilkkaita aikoja.
joitteita, kuten silkkipainotek. Ainahan
emme edes tiedä, mihin tilaukset ovat menossa, mutta
näillä on kiire, ja siksi asiakkaat
kertovat, että kankaita tarvittaisiin Linnan juhliin, Elina Vainio
Printscorpiolta kertoo.
Aitoolaispaino on maan ainoa painotalo, joka pystyy tulostamaan luonnonkuituihin.
Kolme vuotta sitten hankitulla
tulostimella voidaan tulostaa
mitä tahansa värejä ja kuvioita
muun muassa puuvillaan, pellavaan ja silkkiin.
Muitakin kankaita
. rehtori, huilun ja harmonikan soiton opettaja Sanna Saarinen selitti.
Mukana esiintymässä olivat
entisistä Keevan tytöisä viulistit Anna Laakso ja Elina Rönni
sekä lisäksi rehtori Sanna Saarinen. Mutta moni haluaa
Linnan juhliin heille itselleen
Suomessa valmistetun puvun,
muotitalo Muotikuun omistaja
ja suunnittelija Jaana VarkkiTerho sanoo.
Kansanedustaja Anne-Mari
Virolainen pukeutui tämän-
vuotisissa Linnan juhlissa kesäiseen vihreään. Juhlapuvun
kukkaketo on Muotikuun kevätmallistosta, johon Johanna
Oras suunnitteli kuosin. Kuva: mirvasaukkola.com
Linnan juhlat tuovat vipinää
suomalaisiin muotitaloihin.
Juhlakutsut tulevat melko
myöhään, ja siksi puvun hankkimisella on kiire . Meille oli suuri kunnia saada tämä konsertti tänne, Kostiakodin johtaja Arja KokkolaAhava kiitti.
Vaikka Keevan pienistä soittajatytöistä on jo kasvanut nuoria naisia ja he ovat kehittyneet
huimasti soitossaan, he eivät
ole kadottaneet suloisuuttaan.
Kansanmusiikin esittäjälle tärkeä välittömän yleisökontaktin ylläpito ja hymyn herkkyys
ovat yhä hienosti hallussa.
Lottapuku herätti
konsertti-idean
Elina Kauppila itse kertoi, että
konsertin idea syntyi oikeastaan hänen isomummonsa Elli
Jokisen lottapuvusta, jota hän
oli käyttänyt esiintymisasuna
kerran aikaisemmin ollessaan
Kostiakodissa soittamassa.
. Loppukokeen sijasta meillä pidetään aina päättösuorituksena konsertti, mutta usein
se on hyvin pienimuotoinen
tilaisuus, jossa on vain vähän
kuulijoita ja arvioijat. Tarkoitusta varten on
hankittu reaktiiviväritulostin,
höyrytin ja kuteensuoristin.
Ennen tulostusta kankaat esikäsitellään jotta väri kiinnittyy kankaaseen. Kysyimme ensin italialaiselta painotalolta, mutta siellä
se ei onnistunut. Päättötyönään hän
järjesti konsertin Kostiakodin
asukkaille itsenäisyyspäivää
edeltävänä viikonloppuna;
konsertin jonka aiheena oli
isänmaa ja suomalaisuus.
. Muistimme, että Seppohan on mökillään, voisikohan
se tehdä meille sovituksen?
Ja lähdettiin saman tien kysymään. Painokuosit ovat nyt muotia, Jaana Varkki-Terho sanoo.. Sydän-Hämeen Lehti
19
Konsertti päättyi Finlandia-hymniin, jonka soittivat yhdessä Valkeakosken työväenopiston rehtori Sanna Saarinen, Anna Laakso, Elina
Rönni ja Elina Kauppila.
Tyttö kansallispuvussa, harmonikka ja Emma-valssi ?
suomalaisuus tuntui luissa ja ytimissä.
Konsertti: Laitikkalan tyttöjen soittamina isänmaan sävelet saivat yleisön nauramaan ja itkemään
Elina antoi päättötyönsä lahjaksi
PÄLKÄNE
Laitikkalan tyttöjen kansanmusiikkiyhtye Keevasta tuttu
harmonikansoittaja Elina Kauppila sai syyslukukauden aikana
perusopintojaksonsa Valkeakosken musiikkiopistossa päätökseen. Itse
ohjelma oli rakennettu niin,
että siinä oli varmasti jokaiselle tuttuja ja rakkaita kappaleita
Emma-valssista Finlandia-hymniin asti.
Mukaan oli päässyt myös
Pälkäneen musikaalisimman
kylän kesätähti Seppo Hovi sovituksensa kautta.
Elina Kauppila kertoi, että
kun hän ja Elina Rönnin olivat
harjoitelleet L. Printscorpiolla kaikki kävi todella nopeasti,
Jaana Varkki-Terho kiittelee.
nena vuonna kankaita Linnan
juhlien pukuihin
Nämä pidättävät kiintoainesta ja ravinteita, jolloin ne
Freshabit-hanke
eivät päädy järveen.
torjuu rehevöitymistä
Toinen Kukkialla toteutettaHämeenlinnassa sijaitseva Va- vaksi suunniteltu toimenpide
najavesikeskus on yksi Suomen on kasvillisuuden niitto. Toteutuksen epäonnistumisen
ovat viranomaisetkin myön-
täneet ja ovat mm. (Sic!).
Tarkoituksenmukaisesti ja oikein kohdistettuna tarvittavat
panostuksetkin jäävät varsin
vähäisiksi.
Kunnostuksen viimeistelyä
on kyseenalaistettu väittä-
mällä sen vaikuttavan järven
pinnankorkeuksiin ja vaativan siten uuden luvan, vaikka
toisaalta on väitetty, että nykyisellä ylisyvällä väylälläkään ei
ole niihin mitään vaikutusta.
Konsultin selvityskin laskee
?kunnostuksen kunnostuksen. vaikuttavan korkeuksiin
milli-, ei senttimetrejä. Suunnitelmasta poikkeavan toteutuksen
pohjalta on siis arvioitu, että
suunnitelmaa noudattamallakaan ei tavoitetta saavutettaisi,
ja siksi asian on annettu vain
olla?
Me Kukkian Suojeluyhdistyksessä lähdemme siitä, että
toteutus on viimeisteltävä
tarkoin suunnitelman mukaiseksi, mihin suojeluyhdistys
on valmis lähtemään mukaan
konkreettisen hankkeen muodossa ja sijoittamaan hankkee-
seen kaikki liikenevät varansa.
Lisäksi ilmeisesti Pälkäneen
kunta lähtee mukaan. Tämä yleinen
etu tarkoittaisi lähinnä luonnonsuojelua, vesioikeuden
asiantuntija Niko Soininen ItäSuomen yliopistosta kertoo.
Vesioikeudellisessa yhteisössä jäseniä olisivat kaikki
luvanhakijat sekä yhteisöön
vapaaehtoisesti liittyvät hyödynsaajat. Suunnitelmaa laadittaessakin on
jo varmaan tarkkaan arvioitu
hankkeen vaikutukset kaikkien tekijöiden, myös järven
pinnankorkeuksien kannalta. Suostumusta ei tarvita, mikäli keskivedenkorkeuden muuttaminen on yleisen. ja ?kysymyksessä on aiemmin valtion
tuella toteutetun toimenpiteen täydentäminen. Tätä
suurinta EU-rahoitteista Life- suunnitellaan kesällä 2017, ja
toteutusta on kaavailtu kahdelle seuraavalle kesälle.
. Pirkanmaan ELY-keskukselta saimme vinkin, että Kukkia kannattaisi ottaa meidän
hankkeeseemme yhdeksi kohdejärveksi, hankekoordinaattori Eeva Einola kertoo.
Kukkialla hankkeen tärkeimpiä toimia ovat kosteikkojen ja
laskeutusaltaiden suunnittelu
ja toteutus.
. ?palvelee laajaa käyttäjäjoukkoa?, ?parantaa järven
virkistyskäyttöä. Yhteisössä hankkeen kustannukset jaetaan
lähtökohtaisesti hankkeesta
saatavan hyödyn mukaisesti.
Mitä ranta-asukas
voi tehdä?
Kukkia on suosittu kesämökkijärvi; sen rannoilla on noin
Suostumus tarvitaan maan
suurimmalta osalta
Jos Kukkianvirran uuden kunnostuksen katsottaisiin vaikuttavan järven vedenkorkeuksiin, vesilain mukaisen luvan
myöntämistä harkittaisiin lain
kuudennen luvun säännösten
mukaan. Alkuperäiseen, luonnontilaiseen virtaan
ei ole taatusti kuulunut syväväylää, mutta jossakinhan sen
on pakko näkyä, jos virrasta
poistetaan 1000 kuutiota maaainesta, kuten uittoperkauksissa vuosina 1949?50 tehtiin.
Alkuperäiseen tilanteeseen
tuskin lienee enää paluuta,
mutta luvan- ja suunnitelman
mukaiseen toki sentään. Huoli on olemassa, ja
järvet sekä niiden puhtaus
ovat meille olennaisia asioita.
Vapaa-ajan asukkaat ovat kuntamme elinvoimaisuudelle tärkeitä, Pälkäneen kunnanjohtaja Janita Koivisto sanoo.
hanketta, Freshabitia, toteuttavista tahoista.
. teettäneet
konsultilla asiaa käsittelevän
selvityksen, jonka mukaan
?virrassa voidaan tehdä maisemallista kunnostusta (esimerkiksi madaltaa ja kaventaa
veneväylää), mutta kalataloudellisia perusteita kunnostukseen ei oikein ole?. 20
TORSTAI 8.12.2016
KYLILTÄ
. Tällainen voisi olla esimerkiksi yhteisen vesialueen
osakaskunta, rantakiinteistön
omistaja tai vesioikeudellinen
yhteisö. Osan
rahoituksesta tulemme anomaan Pirkanmaan ELY-keskukselta, josta on parhaillaan
haettavissa erilaisiin vesistöhankkeisiin liittyviä avustuksia. Tähän epäillään ylei-
Suojeluyhdistys: Kukkianvirran kunnostus
viimeisteltävä suunnitelman mukaiseksi
Kukkianvirran kunnostus
perustui Hauhon reitin uittosäännön kumoamiseen ja siihen liittyvään Länsi-Suomen
vesioikeuden päätökseen.
Suunnitelmassa puhutaan
?tavoitteeseen päästävän entisöimällä kohteet lähelle ns.
luonnontilaa?, mutta toteutus
on jotakin muuta. Meihin kannattaa olla yhteydessä, jos suunnittelee oman
rantansa niittoa, Einola sanoo.
Kukkialla niittotyöt on suunniteltava tarkkaan, sillä alue on
Natura 2000 -aluetta ja alueella
sijaitsevat ainoat ormio-kasvin
esiintymisalueet Suomessa.
Kukkianvirran
kunnostus puhuttaa
Rehevöitymisen lisäksi Kukkian ranta-asukkaat kokevat
haittaa vedenpinnan korkeuden suuresta vaihtelusta kesän
aikana. Näin ollen eniten maata omistavilla on
asiassa paljon sananvaltaa.
Lupa voidaan myöntää
myös, jos hakijalla on omistuksen tai pysyvän käyttöoikeuden myötä hallussaan
enemmän kuin puolet veden
alla jäävästä alueesta.
. Tämän
osuus Kukkian kokonaiskuormituksesta on kuitenkin hyvin
pieni, prosenttien luokkaa.
Suurin syy lahtien rehevöitymiselle on laskuojien kautta
valuvat kiintoaines ja ravinteet.
Myös rantakiinteistöiltä tulevalla hajakuormituksella on
oma osuutensa asiassa.
Huoli järvestä on yhteinen
niin kesäasukkaille, kunnan
johdolle kuin ELY-keskuksen
viranhaltijoillekin.
. Koska hankkeessamme
halutaan ainoastaan saattaa
Kukkianvirta vastaamaan
kunnostussuunnitelmaa, jolla
on jo lupa, ei myöskään mitään
uutta lupaa tarvita.
HANNU UUSIKARTANO
Kukkian Suojeluyhdistys ry
sesti syyksi Kukkianvirralla
1990-luvulla tehtyä kalataloudellista kunnostusta, joka ei
täyttänyt alkuperäistä tarkoitustaan.
Kukkianvirran kunnostaminen uudelleen on ollut puheena pitkään. Tämä muutos tuli lakiin
helpottamaan vesistöjen kunnostushankkeiden lupaprosesseja. Aiemmin hankkeen
toteuttamiseksi tarvittavien
omistus- ja käyttöoikeusedellytysten täyttymisessä oli oikeudellisia epäselvyyksiä, vesioikeuden asiantuntija Niko
Soininen kertoo.
Laissa on kuitenkin myös
poikkeus. Tämän vuonna 2011
voimaan tulleen lakimuutoksen mukaan keskivedenkorkeuteen vaikuttavaan hankkeeseen tarvitaan suostumus
vähintään kolmelta neljäosalta
rantakiinteistöjen omistajista.
Osuus tarkoittaa veden alle
jäävää maa-alueen pinta-alaa,
ei omistajien määrää. Kukkia on
rehevöitymässä.
Monesti rehevöitymisen
syyksi on arveltu Luopioisten
keskuspuhdistamoa. Jos kyse on yleisen
edun vaatimasta hankkeesta,
myös valtion viranomainen
tai kunta voisi tulla kyseeseen
luvanhakijana. Ainakin hankkeemme
täyttää paremmin kuin hyvin
avustukselle asetetut kriteerit,
mm. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Kukkian vedet karkaavat Kukkiavirr
Syksyinen ilmakuva Kukkialta.
Kunnostus: Järven luontoarvojen ja virkistyskäyttömahdollisuuksien säilyminen edellyttävät useita
Kukkialla ei ole yhtä syntipukkia
LUOPIOINEN
Kalastajat ovat puhuneet verkkojen nuhjaantumisesta jo
vuosikausia, mutta viimeistään
viime kesän sinileväkukinnot
herättivät ihmiset. Toteutus on kuitenkin jäänyt odottamaan, sillä
todennäköisesti hanke vaatisi
vesilain mukaisen luvan. Vaikean lupaprosessin pelossa kukaan ei ole toistaiseksi uskaltanut ottaa hanketta vastuulleen.
Luvan hakijana voisi olla
jokin taho, joka pystyisi kantamaan vastuun hankkeesta
mahdollisesti vuosia kestävän
prosessin ajan.
Kukkian tapauksessa kustannuksia
tulisi niin lupaprosessin vaatimista selvityksistä kuin itse
virran kunnostamisestakin.
Mikäli kyseessä olisi suora
positiivinen hyöty rantakiinteistöjen omistajille, voitaisiin
näitä velvoittaa osallistumaan
kustannuksiin.
. Kukkian
Suojeluyhdistys teetti kesällä
2015 selvityksen, jossa tutkittiin kiintoaineen ja sinilevän
määrää yhdessätoista järveen
laskevassa ojassa. Kasvillisuutta tulee niittää
ja poistaa, jotta ne eivät kasva
umpeen ja jotta uudelle, ravinteita sitovalle kasvustolle tulee
tilaa.
. Kukkialla tämä hyöty ei
välttämättä olisi niin ilmeinen, jos hankkeen ensisijai-
nen tarkoitus olisi Naturasuojeluarvojen ylläpitäminen
ja kohentaminen eikä tästä
seuraa välitöntä hyötyä rantakiinteistöjen käytölle, Soininen
arvelee.
Kukkia on 39 neliökilometrin kokoinen latvajärvi eli se
sijaitsee vesistön yläjuoksulla.
Natura 2000 -alueeksi järvi on
valittu, koska se edustaa hiekkamaiden niukkamineraalisia
ja niukkaravinteisia vesistöjä eli
on karu ja kirkasvetinen järvi.
Lajistoltaan Kukkia on Pohjois-Euroopan edustavimpia
järviä. Hanke on olemassa juuri
siksi, että selvitämme asioita ja
autamme papereiden kanssa,
Sorvali kertoo.
Tämän lisäksi hanke auttaa
kosteikkojen rakentamisessa
taloudellisesti. Hanke tekee mahdolliseksi
helpon mukaan lähdön, ja haluan omalta osaltani olla suojelemassa Kukkiaa. Sen jälkeen
valuma-alueella ei ole tapahtunut suuria muutoksia
haja-kuormituksessa.
luvan.
Järven vedenkorkeuden
vaihteluja voi tasata vain Kukkianvirralla tehtävillä toimenpiteillä. Saloy Oy:n
selvityksen mukaan Myllyoja
on yksi keskisimpiä Kukkian
laskuojia.
Aikoinaan paljonkin mutkitellut oja on kaivettu suurelta
osin suoraksi uraksi kuivatustarkoituksessa 1900-luvun alkuvuosina.
Kosteikot vaativat myös hoitoa. Kosteikkokartoitus
on osa hanketta ja siihen on
varattu aikaa vain kolme kuukautta. Luonnonhuuhtoumaa on 31 %, hajaasutuksen osuus on 10 %
ja metsätalouden osuus 4
%. Uomakohtaisesti rahoitusta ei ole jaettu,
vaan se tulee jakautumaan
mukaan ilmoittautuv ien
maanomistajien sekä kunnostusmahdollisuuksien ja niistä
saatavien hyötyjen perusteella.
Tavoitteena on pienentää Kukkian kuormitusta mahdollisimman tehokkaasti.
Maanomistajille Freshabithankkeella halutaan tarjota
mahdollisimman vaivaton tapa
kosteikon perustamiseen.
. Tässä ojassa virtaus on kevättulvien aikaan hyvin suurta,
Oesch kertoo.
Rautajärvellä sijaitseva
Myllyoja on yksi Kukkian laskuojista, jonka kautta järveen
virtaa kiintoainesta ja ravinteita yläjuoksulta. Kaivuutyöt totta kai lisäävät kuormitusta hetkellisesti.
Kosteikko alkaa vaikuttaa vasta
kasvittumisen myötä, Sorvali
kertoo.
Kosteikon perustamisen vaiheet
1. Maastotarkastelu karttojen perusteella tai
maanomistajan aloitteesta
tarpeen, kuten esimerkiksi vesistön virkistyskäytön tai luonnonsuojelun, vaatimaa.
Vesilaissa on säännökset
myös keskivedenkorkeutta
muuttavien hankkeiden kustannusten jakamiseen. Sorvali kuitenkin vakuuttaa, että koneita
löytyy joka lähtöön.
. Kuormitusluvut perustuvat ympäristöhallinnon
VEMALA-kuormitusmalliin
(2016).
Parhaiten kuormitusta saadaan kuriin pidättämällä
kiintoainesta ja ravinteita
laskuojiin rakennettavilla kosteikoilla. Tuskin kukaan
enää nykyisin tiskaa rantavedessä tai huuhtelee hiustenpesuaineita järveen.
Rehevöitynyttä rantaa voi
mahdollisesti myös ruopata tai
niittää. Toivon kovasti, että yhteydenottoja tulisi myös minulle päin,
Sorvali sanoo.
Sorvalin tavoittaa puhelinnumerosta 050 4625216 tai
sähköpostitse elina.sorvali@
vanajavesi.fi. Oppaana on
maanomistajan edustaja Jarmo
Oesch Rautajärven kartanosta.
Hän kantaa mukanaan pientä
siltaa, jonka avulla pääsee pahimpien paikkojen yli.
. Valo
yltää syvälle ja näin ollen
järven tuottava vesikerros
on paksu. Ne taas edellyttävät
huolellista suunnittelua ja vaikutusten arviointia niin maatalouteen kuin järven luontoarvoihinkin.
MARJA-LIISA SUOMALAINEN
nomistuksen mukaan
Hanke: Myllyoja on yksi yhdestätoista kartoitettavasta laskuojasta
Freshabit kartoittaa
kosteikkojen paikkoja
LUOPIOINEN
Jää ritisee jalkojen alla, kun
kosteikkokartoittaja Elina Sorvali loikkii pienten ojien yli
kohti Myllyojan ja sen vanhan
uoman risteystä. Määrä on
suuri, ja siksi ranta-asutuksella
on merkitystä myös järven
kuormituksen kannalta.
Jätevesien puhdistaminen
sekä puhdistetun jäteveden
johtaminen ja imeyttäminen
riittävän kauaksi rannasta
on ensisijainen toimenpide.
Kaikki pesu- ja huuhteluvedet
tulisi imeyttää maaperään eikä
laskea järveen. Se pystyy käyttämään pienetkin käyttökelpoiset ravinnemäärät
tehokkaasti.
Kukkian lähivaluma-alueella suurin yksittäinen kuormitustekijä on maatalous.
Sen osuus kuormituksesta
on 42 %. Hanketta vetää
hankekoordinaattori Eeva Einola.
MARJA-LIISA SUOMALAINEN
Maatalouspuolen agrologiksi
opiskellut Elina Sorvali on
tehnyt Hämeenlinnan seudulla
kosteikkokartoituksia eri
työnantajien palveluksessa yli
kolmen vuoden ajan. Yli
500 kuution ruoppaukset tarvitsevat aluehallintoviraston
Kirkkaus auttaa
rehevöitymistä
Kukkian kirkkaus edesauttaa rehevöitymistä. Kukkian
kosteikkokartoituksen pohjalta
tehtävä yleissuunnitelma
valmistuu vuoden vaihteessa.. Järvet ovat
täällä todella tärkeitä alueen
elinvoimaisuuden kannalta,
Oesch sanoo.
Kartoituksen
aikataulu on tiukka
Freshabit-hanke on Kukkialla monivuotinen rehevöitymisen torjuntaan keskittyvä
hanke. Toimenpide edellyttää
luontoarvojen selvittämistä ja
ilmoituksen tekemistä ELYkeskukseen hyvissä ajoin. Sydän-Hämeen Lehti
21
ran kautta.
toimenpiteitä
1500 kesäasuntoa. Lisäksi Kukkia ei ole
kartoituksen ainoa järvi, vaan
mukana on myös Orma-järvi
Lammilta.
Kukkian osalta kosteikkokartoituksen pohjalta tehtävä
yleissuunnitelma valmistuu jo
vuoden vaihteeseen mennessä.
Tiukan aikataulun vuoksi Elina
Sorvali toivoo hankkeesta kiinnostuneilta maanomistajilta
aloitteellisuutta.
. Tämä on
Freshabit-hankkeessa tärkein Kukkialla toteutettava
toimenpide.
Pirkanmaan ELY-keskus
tulee lisäämään Kukkian ja
sen valuma-alueen vedenlaadun seurantapisteitä
ensi vuonna. Järven keskisyvyys on
5,9 metriä, joten se on melko
matala.
2. Viranomaislausunto ELY:stä tai kunnalta
3. Alustava suunnitelma (virtaamalaskelmat
ja vaaitusmittaukset)
4. Yksityiskohtainen suunnitelma (rakennekuvat)
5. Tarjouspyynnöt
6. Toteutus
7. Ylläpito
Jarmo Oesch on kiinnostunut parantamaan
Kukkian tilaa, koska pitää järveä tärkeänä alueen
elinvoimaisuuden kannalta.
. Toistaiseksi kovin moni
maanomistaja ei vielä ole ollut
kiinnostunut hankkeesta. Kymmenestä
uudesta pisteestä otetaan
näytteet kolme kertaa vuodessa.
Hauhon reitille on laadittu
vuonna 2002 laaja kuormitusselvitys silloisen Pirkanmaan ympäristökeskuksen
toimesta. Yleensä kosteikkojen rahoituspäätöksissä lähdetään
siitä, että maanomistaja sitoutuu kosteikon hoitosopimukseen ympäristökorvausjärjestelmän puitteissa.
Apua paperitöihin
ja rahoitukseen
Oma lukunsa on byrokratia.
Oesch aprikoi, lasketaanko
Myllyoja vesistöksi ja tarvitseeko sen kunnostaminen silloin
aluehallintoviraston luvan.
Kosteikko vaikuttaa
ajan myötä
Mikään pieni projekti Myllyojan kautta kulkeutuvien
kiintoaineen ja ravinteiden
pidättäminen ei olisi, mutta
mahdollisuuksia on olemassa.
Kostea tulvaniitty vaatii myös
kalustolta paljon. TORSTAI 8.12.2016
Ja mielellänihän
minä maakuntaa kierränkin, ei
siinä mitään, Pesonen jutteli.
Kuntalaiskulman avajaisiin
oli saapunut lähinnä Kangasalan Kokoomuksen omaa väkeä,
joten Pesonen tsemppasi omiaan kuntavaaleja varten ja kertoili viimeisimpien gallupien
tutkimustuloksia sekä muistutti paikallisen ehdokasasettelun
tärkeydestä. Tämä on yksi tapa saada
Kangasalan keskustaan lisää
vipinää ja elämää, Kangasalan
Kokoomuksen puheenjohtaja
Tuomo Jussila kertoi.
Kangasalan Kokoomus
vuokrasi kunnantalon naapurissa sijaitsevan tilan ainakin kevään kuntavaaleihin
asti. Kavereiden kanssa, omien
Mikä on parasta Kangasalla?
. Tilassa voidaan järjestää
paitsi kokoomuksen omaa
toimintaa myös yrittäjien
ja yritysten pop up -tyylisiä
myynti- ja esittelytapahtumia.
Tila soveltuu myös erilaisten
kerhojen ja esitelmien pitämiseen. Tila on kooltaan noin
50+25+25 -neliöinen.
. YLLÄTY
Janne Pesonen
tuustossa?
. ASENNA APP
Lataa ja asenna Digilä-sovellus
maksutta sovelluskaupasta.
Paljon uutta sisältöä joka
päivä ja uusi digilehti aina
tiistai-iltaisin klo 20.
Syntynyt: 1978
Kotipaikka: Espoo
Koulutus: Tradenomi, hallintotieteiden maisteri
Valittiin Kokoomuksen puoluesihteeriksi helmikuussa
2016.
Janne Pesonen vieraili
Kangasalla lauantaina.
Toiminut aiemmin muun muassa Kokoomuksen Nuorten
Liiton pääsihteerinä ja Satakunnan Kokoomuksen
toiminnanjohtajana sekä puolueyhteisön ulkopuolella
muun muassa Suomen Yrittäjien elinkeinoasioiden
päällikkönä.
Kuntalaiskulma sijaitsee
Kangasalan keskustassa
aivan kunnantalon
naapurissa.
SHL KRISTIINA HELMINEN
Nuorisovaltuutettu esittäytyy
??Kaikki tarvittava on lähellä??
KANGASALA
2. Auto- ja logistiikka-ala.
. Jutustelun lomassa juotiin glögiä ja syötiin joulutorttuja. Kyllä olen.
on 14-vuotias Juuso Rönkkö
Mikä ala sinua kiinnostaa?
Sariolan koulusta.
Miten vietät vapaa-aikaasi?
. Kuntalaiskulmaksi nimetyssä huoneistossa on tarkoitus järjestää
tilaisuuksia erilaisilla teemoilla.
. Nykyisistä nuoriso- si tai kavereidesi ajatuksia eteenvaltuutetuista esittelyvuorossa päin nuorisovaltuuston kautta?
. 22
TORSTAI 8.12.2016
. Tuomo Jussila häärii
kuvassa keskellä isännän roolissa.
Tila
moneen käyttöön
Kangasalan Kokoomus vuokrasi tyhjillään olleen liikekiinteistön Kuohunharjuntie
21:stä kuukausi sitten. Katseita käännettiin hieman jo myös vuoden
2018 maakuntavaaleihin.
Puoluesihteerin vierailun aikana juteltiin pääasiassa tulevista kuntavaaleista ja niihin
valmistautumisesta. Kaikki tarvittava on lähelharrastuksien parissa ja omaa
lä, ja Kangasalla on turvallista
yritystä ylläpitäen.
Miksi olet mukana nuorisoval- asua.
Juuso Rönkkö
käy koulua
Sariolassa.. Mahdollista vuokrasopimuksen jatkoa mietitään
sitten vaalien jälkeen, Jussila
sanoi.
Lataa appi ja lue
vaikka mökillä!
1. Haluan vaikuttaa nuorten
Kangasalan nuorisovaltuusto asioihin.
Oletko saanut omia ajatuksiaensi vuodelle valitaan 13. joulukuuta. Sydän-Hämeen Lehti
KYLILTÄ
MeNyt
Puoluesihteeri Janne
Pesonen avasi Kuntalaiskulman
KANGASALA
ille
s
k
y
t
s
hdi ri nyt?
y
ä
t
i
M luu juu vellus
kuu a mobiiliso
» Lata
Kangasalan Kokoomuksen
Kuntalaiskulma avattiin juhlavasti lauantaina, kun kokoomuksen puoluesihteeri Janne
Pesonen vieraili paikalla.
. Piti alun perin tehdä tänään vain nopea reissu Valkeakoskelle, mutta tuli vierailtua
sitten lopulta myös Orivedellä
ja Kangasalla
Tämän- vieraassa
kokoisella väestöpohjalla on ympäristössä,
kaikki edellytykset säilyttää
vanhusten hoito omassa kun- jonne puolison
nassa, Satonen rauhoitteli.
ja ystävien on
Hän totesi, että sote-uudistus koskee ennen kaikkea vaikea päästä
erikoissairaanhoitoa ja sitä käymään.
kautta aluesairaaloita, joista
joudutaan käymään kaikkein
kovimmat paikalliset kiistat.
. Kuten aina ennenkin,
kuntaliitosta tarvitaan siinä
tapauksessa, että jokin kunta
ei yksinkertaisesti tule taloudellisesti toimeen yksin, hän
huomautti.
Satonen myhäili olevansa
luottavainen mutta ei kuitenkaan luvannut varmasti,
että valtiovarainministerin
lupaama joululahja ehtisi
ajoissa; toisin sanoen että
sote-uudistus saataisiin valmiiksi ennen joulua.
Yksi sote-uudistukseen
liittyvä iso inhimillinen kysymys, joka huolettaa erityisesti pienillä paikkakunnilla,
on vanhusten hoitopaikkojen
pysyminen kunnissa. TORSTAI 8.12.2016
. varapuhemies Arto Satonen käväisi
viime lauantaina Pälkäneen
Kokoomuksen kahviteltalla
kannustamassa puolueväkeä
kevään kuntavaaleihin.
Vilusta hytisevä Satonen
vastasi viimaisella torilla
yleisön kysymyksiin muun
muassa sote-uudistuksesta,
hallituksen alkoholi- ja päivähoitopolitiikasta sekä pääministeri Juha Sipilän ja Ylen
yhteenoton todellisista ja kuvitelluista vaikutuksista.
. Van- viettämään
husten asumista varten pitäiviimeiset vuotensa
si joka tapauksessa rakentaa
uusia yksikköjä, jos heidät kaukana
haluttaisiin esimerkiksi siirtää kaupunkeihin. Maakunnista katsottuna ne ovat liian
etäällä . Vaikka tahti ei ole yhtä
kiivas kuin eduskuntavaalien
edellä, Satonen arveli että
myös kuntavaalit tuottavat
poliitikoille tavallista kiireisemmän kevään.
. maaseudun kunnissa
tiedetään itse parhaiten, miten toimimalla on mahdollisuuksia onnistua, Satonen
pohti.
Ehdokaslistat
tarvitsevat täytettä
Sastamalasta kotoisin oleva
Arto Satonen on toiminut
Kokoonmuksen kansanedustajana vuodesta 2003 asti ja
puhemiehistössä viime kesäkuusta lähtien.
Viikonloppuisin hän kiertelee parhaansa mukaan
oman vaalipiirinsä kunnissa
kuulemassa ihmisten ajatuksia. varapuhemies Arto Satosen mielestä
paras asiantuntemus omiin asioihin on jatkossakin ammennettava kunnista
?Kuntaliitosten aika on ohi?
PÄLKÄNE
Eduskunnan 2. Vielä parikymmentä vuotta sitten oli itsestään selvää, että listat saatiin
täyteen hyvissä ajoin, mutta
nyt ehdokkaita pitää kalastella ja sovitella täyttämään lain
kiemurat.
Pälkäneen kokoomuksellakin on vielä urakkaa edessä,
ennen kuin kevätvaalien kampanjointi pääsee kunnolla
käyntiin.
. Monet
pelkäävät, että vanhukset joutuvat tulevaisuudessa viettämään viimeiset vuotensa kau- Monet pelkäävät,
kana vieraassa ympäristössä, että vanhukset
jonne puolison ja ystävien on
joutuvat
vaikea päästä käymään.
. Terveysase- terveysasema tuskin kokomaverkostoa joudutaan kyllä naan katoaa, hän sanoi.
harventamaan, mutta tämänkokoiselta paikkakunnalta
SHL ULLA SIREN. Sydän-Hämeen Lehti
23
KYLILTÄ
Varapuhemies Arto Satonen kävi kertomassa pälkäneläisille eduskunnan syysistuntokauden tuoreita kuulumisia.
Vaalien käynnistelyä: Eduskunnan 2. Esimerkiksi nuoriso- ja
pitkäaikaistyöttömyys pitää
hoitaa paikallisesti. Mitä tehdään, jos ehdok-
kaan sukulainen on jäsenenä
vaalilautakunnassa. Uskon, että normaalit
terveyskeskuspalvelut säilyvät jatkossakin saavutettavan
matkan päässä. Satoselta
kyseltiin.
Vanhukset
kotipaikkakunnalle
Arto Satonen totesi, että kuntaliitosten aika on ohi siltä
osin, että valtiovalta painostaisi ryhtymään niihin.
. En näe mitään syytä, että
tulevaisuudessa
Pälkäneen kokoisessa kunnassa tehtäisiin niin. Melkein joka lauantai
vierailen jossain päin maakuntaa, hän kertoi ja lupasi
suunnata Pälkäneen jälkeen
Orivedelle, missä ilta oli tarkoitus päättää oman suosikkilajin, lentopallon parissa.
Puolueilla on juuri nyt meneillään ehdokkaiden etsintä,
mitä parhaillaan tekeillä oleva
maakuntahallinnon uudistus omalta osaltaan sotkee.
Ensi huhtikuussa valittavat
kunnanvaltuutetut ja heidän
valitsijansa eivät voi olla varmoja, mistä asioista kunnat
jatkossa ylipäätään päättävät.
Muutenkin kiinnostus
paikallispolitiikkaan on laskusuunnassa. Kuntien elinvoimatekijät
puhuttavat juuri nyt erityisen paljon pirkanmaalaisia.
Tuleva maakuntauudistuus
siirtää tehtäviä pois kunnilta,
ja erityisesti pienissä kunnissa ollaan huolestuneita siitä,
saadaanko vetovoimaisuus
säilymään, Satonen kertoi.
Hän oli itse sitä mieltä, että
osa asioista pitää jatkossakin
ehdottomasti säilyttää kuntien vastuulla yksinkertaisesti siksi, että niissä on paras
asiantuntemus.
Kokemusta kertyi
myös traktorikuskina, sirkkelisahurina ja autokorjaajana.
Asutustilan rakentaminen
ja lisähehtaarien raivaaminen
vei lopulta terveyden ja miehen pariksi vuodeksi ?täydellisesti huonemieheksi?. Kun tähän
sistään taitava, mikä auttoi lisätään vielä huoli perheen
elämässä eteenpäin. Kustantamisen lisäksi hän myös myi
teoksensa itse.
Seuraava kirja, humoristinen kuvaus Ihana Välipala
ilmestyi jo heti vuoden kuluttua ikään kuin välipalana.
Kirjan kuvitti Pitkämäen
13-vuotias tytär Lea. Pelkästään ensimmäisen auton mittariin kertyi
näillä matkoilla kaikkiaan
300 000 kilometriä. Kunnollinen kiersi paperin koneeseen ja
tieyhteys Pajulasta kunta- vaihtoi suupieleensä uuden
keskukseen tuli vasta Huuti- holkkisaimaan palamaan.
järvi?Kuhmoinen maantien Kerrotaan, että samalla kun
valmistuttua 1960-luvun hän alkoi naputella, vaimo
puolivälissä. Maanvil- toimentulosta ja luja usko
jelyksen ja talonrakennustöi- omiin kykyihin, veivät ne
hänet omassa elinpiirissään
poikkeukselliselle uralle.
Pitkämäki ehti uransa aikana kirjoittaa kaikkiaan neljä
teosta, joista ensimmäinen
Ääni korvesta ilmestyi vuonna 1966.
Koska käsikirjoitusta oli
vaikea saada läpi kustantajille, hän päätti itse kustantaa
omat kirjansa. Kirjojen lisäksi syntyi
myös televisionäytelmä Punatulkun pesä 1974, mikä jo
enteili uutta vaihetta uralla.
Sairaus kuitenkin katkaisi hyvin alkaneen uran.
Veikko Pitkämäki kuoli
vuonna 1982. Oltuaan aluksi ren- kaan kirjoittanut koneella.
kinä ja rakennusmiehenä hän
50-vuotishaastattelussaan
muutti 1955 vaimonsa Sen- Pitkämäki toteaa: ?Kun ihmijan kanssa asutustilalliseksi nen aikansa kärsii eikä viitsi
Kuhmalahden Pajulan kylän kenellekään puhua on kaikista paras konsti kertoa totuus
Egyptinkorpeen.
Jo paikan nimikin kertoo, ja kirjoittaa ajatuksensa vaikmistä oli kyse. Hän osasi myös sanoa
niin, että ?välillä vieraat tajusivat vasta kotona, mitä isä oli
sanonut?.
Kir jojen suoramy y nt i
kannatti lopulta paremmin
kuin kaupallisen kustantajan
Veikko Pitkämäki ajautui poikkeukselliselle uralle kirjoituskoneen ostettuaan. Korvenraivaajatrilogian toinen osa Raivaajan kirot ilmestyi 1971 K. seen työhön, rahahuoliin ja
Pystymetsään perustetut asutusviranomaisten toimintilat kuluttivat miehiä niin taan synnytti tarpeen purkaa
fyysisesti kuin henkisestikin. ahdistunutta ja katkeroiVeikko Pitkämäki oli kä- tunutta sisintä. Vehkajärven
Kirjoittaminen
keskittyi
yöaikaan, sillä
silloin mökissä
oli hiljaista.
Pitkämäki
kiersi paperin
koneeseen
ja vaihtoi
suupieleensä
uuden
holkkisaimaan
palamaan.
Kerrotaan, että
samalla kun hän
alkoi naputella,
vaimo keitti
kahvin, jotta
kirjailija pysyisi
hereillä.
hautausmaalla on kirjailijan
hautakivi, jossa on Jormapojan piirtämä kasvokuva
isästään.
RAINE RAITIO. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Ääni korvesta
KUHMALAHTI
Tänä syksynä tuli kuluneeksi
90 vuotta kuhmalahtelaisen
korvenraivaaja ja kirjailija
Veikko Valdemar Pitkämäen
den lisäksi hän teki elämänsä
aikana myös kalusteita ja
veneitä. Pidemmillä matkoillaan hän yöpyi
matkustajakodeissa käyttäen
iltapuhteensa kirjoittamiseen.
Joskus näillä matkoilla olivat
myös perheen vanhimmat pojat mukana.
Yksi kirjailijan perustaidoista on osata tehdä havain-
toja omasta ympäristöstään.
Tästä taidosta Pitkämäelle oli
apua myyntityössä, kun piti
arvioida, miten kaupan saisi
syntymään.
Pystymetsästä tulleena täysin tuntemattomana kirjailijana hän ryhtyi uhkarohkeaan
yritykseen uskoen itseensä.
Joulukuuhun 1971 mennessä
hän oli myynyt jo kahta ensimmäistä kirjaansa noin 20
000 kappaletta. Arvosteluista huolimatta teksti sai
lukijoiden suosion.
Kertoman mukaan Veikko
Pitkämäki oli ?tilannekomiikka mies?, jolla oli sana hallussaan. J.
Gummerus osakeyhtiön kustantamana.
Aikalaisarvio kirjastoille
suunnatussa Arvosteleva Kirjaluettelo -lehdessä oli varsin
tyly: ?Mustavalkeita asenteita
(rikas ja mahtava aina sortaa
köyhää), karkeanpuoleista
seksijuttua ja joitakin huumorin yrityksiä?.
Tamperelainen lehti totesi
arvostelussaan, että ?Pitkämäen teksti ei ole kaunista,
mutta se on rehevää?. Vuonna 1976 hänestä
tehtiin 50-vuotishaastattelu Kunnallistiedot-lehteen.
kautta tapahtunut myyminen.
Niinpä hän kustansi raivaajasarjan kolmannen osan ?ken
itse sit ei hanki itse 1974.
Raivaajasarja kertoo korpikirjailija Eetu Rauhalasta, asutustilallisen arjesta ja
pienen kylän keskinäisestä
kateudesta, ahneudesta ja
peloista. Samaan aikaan keitti kahvin, jotta kirjailija
kylä sai myös pitäjän viimei- pysyisi hereillä.
senä kulmakuntana sähköt.
Tuskaantuminen korvenEgyptinkorpeen syntyi raivaajan kiroihin: raskaakuuden asutustilan rypäs. Tämä on saavutus, joka saisi tänä päivänä
monet kuuluisammatkin kirjailijat kalpenemaan.
Tuotanto huipentui
TV-näytelmään
1970-luvun alussa Pitkämäki
päätti hellittää maanviljelijänä
ja luopui karjasta ryhtyen päätoimiseksi kirjailijaksi.
Tekijän kirjallisesta lahjakkuudesta kertoo se, että kirjailijan koulutuksena oli vain
kuusi luokkaa kansakoulua ja
muutama luettu Väinö Linnan
ja Kalle Päätalon romaani.
Pitkämäen tekstejä on luettu myös pari kertaa televisiossa. Ilmestyessään
kirjat herättivät paitsi huomiota myös ristiriitoja. 1926) syntymästä ja 50
vuotta hänen ensimmäisen
romaaninsa Ääni korvesta ilmestymisestä. Pitkämäki
uksen myötä. Myyntimatkat
suuntautuivat Pohjois-Suomeen asti. Tästä
huolimatta hänen oli kuitenkin yritettävä elättää kahdeksanlapsinen perheensä.
Nuoruuden haaveena oli
ollut kirjoittaminen, ja siihen
tarjoutui nyt mahdollisuus.
(s. Paikka oli pi- kapa kirjan muotoon?.
täjän syrjäisimpiä kolkkia.
Kirjoittaminen keskittyi
Tieyhteys Egyptinkorpeen yöaikaan, sillä silloin mösaatiin vasta tilojen raiva- kissä oli hiljaista. Kirja
kertoo vanhanpojan lemmenkaipuusta eräänä elokuisena
iltana.
Kirjojen hyvä menekki sai
myös kaupallisen kustantajan innostumaan Pitkämäen
teksteistä. Vaikka henkilöt eivät esiintyneetkään omilla nimillään, kirjan esikuvat olivat
silti paikkakuntaa tuntevien
tunnistettavissa.
Pitkämäki kirjoitti avoimesti, huumorinpilke silmäkulmassa, turhia hienostelematta ja kaihtelematta.
Ovelta
ovelle
Veikko Pitkämäen tuotantoa.
Aina kirjan valmistuttua Pitkämäki lastasi kirjoituskoneen
lisäksi autonsa täyteen kirjoja ja lähti matkaan kiertäen
ovelta ovelle. Jotkut paikkakuntalaiset myös
loukkaantuivat kirjoista.
Entä millainen oli Pitkämäen kirjailijan taival hänen
antamiensa haastattelujen
sekä kirjoista kirjoitettujen
lehtikirjoitusten ja muistel- Tekstiä suoraan
pirtin pöydältä
mien mukaan?
Sairastuttuaan Pitkämäki osti
pienen halvan kirjoituskoKorvenraivaus
neen ja alkoi kahden sormen
vaati veronsa
tekniikalla kirjoittaa kertoVeikko Pitkämäki syntyi musta omasta elämästään.
Sahalahdella pienviljelijän Tätä ennen hän ei ollut sanaapoikana. 24
TORSTAI 8.12.2016
KYLILTÄ
päivään jatkuvassa kampanjassa halutaan paikantaa kaikkien näiden
elintärkeiden laitteiden sijainnit.
Bongausohjeet
Etsi defi eli sydäniskuri
Ota kuva defistä tai sen
kanssa
julkisesti tapahtumassa ja
lisää sekä sijaintitieto että
#bongaadefi ja #sydänliitto.
Liity Facebook-tapahtumaan Bongataan defit
rekisteriin! Jaa kuva
Näin toimimalla osallistut
arvontaan.
Bongaaminen on yksinkertaista: Kun löydät sydäniskurin,
ota siitä kuva ja jaa se sijaintitiedon kanssa Sydänliiton Facebook-tapahtumassa tunnisteilla
#bongaadefi ja #sydänliitto.
Osallistujien kesken arvotaan
palkintoina hotellilahjakortti,
kolme ensiapupakkausta ja viisi
Sydänruokaa-keittokirjaa.
Sydänliitto tarkistaa, löytyykö
bongaamasi laite jo rekisteristä
ja haastaa tarvittaessa omistajan lisäämään sen rekisteriin.
Sydän-Hämeen alueelta ei ole
vielä yhtään laitetta rekisterissä.
Saa nähdä, bongaako joku sellaisen.
Pirjo Mattila
kertoi SPRaktiiveille,
miten
sydäniskurin
eli defibrillaattorin
avulla voidaan
pelastaa
ihmishenkiä.. Ensimmäisen iskun jälkeen neuvot jatkuvat ja iskuja
toistetaan tarpeen mukaan.
Mattila vakuuttaa, että sydäniskurilla ei voi aiheuttaa autettavalle vahinkoa, mutta sen
käyttämättä jättäminen saattaa
johtaa kuolemaan.
Sydäniskureiden hinnat alkavat 1000 euron kieppeiltä.
Mattilan mukaan noin puolellatoista tuhannella saa jo hyvän
ja kahdella tonnilla huippulaitteen. Se järjestää 11.5.
aiheesta tutustumis- ja harjoitustilaisuuden yhdessä VPK:n
kanssa.
JARMO SALONEN
Bongaa defi ja pelasta ihmishenkiä
Suomen Sydänliitto haastaa
kaikki löytämään defejä eli sydäniskureita. Hän kannustaa hankkimaan niitä paikkoihin, joissa
liikkuu runsaasti ihmisiä.
?Haastakaa vaikka paikalliset
yritykset yhdessä hankintoihin.
SPR:n Aitoon osasto aikoo
jalkauttaa tietoa sydäniskurista
ja sen käytöstä kuntalaisten keskuuteen ensi keväänä Punaisen
Ristin viikolla. Sijoituspaikkoja ovat
muun muassa ostoskeskukset,
liikuntapaikat, konserttisalit ja
isot työpaikat.
Elvytyskapinetta on tähän
asti kutsuttu nimellä defibrillaattori. Samassa tilaisuudessa Heikkilälle myönnettiin SPR:n
ansiomerkki pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta vapaaehtoistyöstä.
kaa, jos sydäniskuria ei ole heti
saatavilla. Sydänpysähdyksissä
ensimmäinen auttaja on usein
satunnainen ohikulkija, ja sydäniskureilla kuka tahansa voi
pelastaa elämän.
Osoitteessa defi.fi on rekisteri,
josta löytyy noin 700 sydäniskuria, joten 1300 laitetta odottaa
löytäjäänsä. Sydämen normaalin
rytmin palauttaminen vaatii
kuitenkin yleensä sähköiskun.
?Jos henkilö on tajuton, eikä
reagoi puheeseen ja ravisteluun,
soita ensimmäiseksi hätänumeroon 112. Älypuhelimeen ladattu 112 Suomi -sovellus auttaa
hätäkeskusta paikantamaan
soittajan sijainnin ja apu tulee
Soita ensin
varmemmin oikeaan paikkaan,
ja auta heti
Mattila neuvoo.
Mattilan mukaan perinteinen
Jos sydäniskuria ei ole tai sitä
elvytys antaa potilaalle lisäai- ei saada välittömästi käyttöön,
annetaan peruselvytystä rytmillä 30 painallusta rintalastan
kohdalta ja 2 puhallusta.
Jos sydäniskuri on paikalla, se
pitää ottaa rohkeasti käyttöön.
Maallikkokäyttöön tehdyt laitteet ovat neuvovia malleja, joten
tarvitsee vain kuunnella laitteen
ohjeita ja toimia niiden mukaan.
Jotkut kytkeytyvät päälle itsekseen, jotkut kytketään napista.
?Autettavan tulee olla selin
makuulla, kovalla mutta ei metallisella tai vetisellä alustalla,
hengitystiet avattuna ja rinta-
kehä paljastettuna. Vaikealta kalskahtava
nimi ei ole helpottanut sen
läpilyöntiä jokamiehen käyttöön. Sydän-Hämeen Lehti
25
KYLILTÄ
Suomennos: Defibrillaattorille helpompi nimi
Sydäniskuri palauttaa sykkeen
AITOO
Sydänkuolemista suuri osa voidaan välttää, jos elottomaksi
menneen potilaan tehokkaat
elvytystoimet saadaan ajoissa
käyntiin. työpaikoilla ja kauppakeskuksissa, mutta
tieto sijainneista on valitettavan
harvoilla.
Laitteiden pitää olla tiedossa
ja käytettävissä silloin, kun hätä
on suurin. Ei, vaikka nimi on toisinaan lyhennetty deffaksi tai
defiksi.
Onneksi laitteelle on vastikään annettu osuva suomenkielinen nimi: sydäniskuri.
Nimi on hyvin kuvaava, sillä
laitteen kohteena on sydän ja
toimintaperiaatteena sähköisku.
?Yleensä sydänpysähdyspotilaan sydän on kammiovärinätilassa. Laite alkaa
neuvoa heti, kun virta on päällä.
Kaksi (joissakin malleissa yksi)
itsestään liimautuvaa elektrodia
kiinnitetään ohjeiden mukaan,
kunhan mahdolliset rintakarvat on ajettu pakkauksesta löytyvällä partahöylällä, opastaa
Mattila.
Kun elektrodit ovat kiinni
potilaassa, laite analysoi sydämen toimintaa ja kertoo, onko
sähköisku tarpeellinen.
?Mikäli isku on tarpeen,
laite käskee auttajaa antamaan
sähköiskun nappia painamalla.
Analysoinnin ja iskun aikana
auttaja ei saa koskea potilaaseen. Joulukuun 12. Tilanteessa ei saa viivytellä, sillä hengenpelastus on
kiinni minuuteista.
Perinteisen painelu- ja puhalluselvytyksen avuksi on olemassa laite, jolla voidaan antaa
potilaalle sydämen toiminnan
palauttavia sähköiskuja. Laitteella sydämen
normaali rytmi voidaan palauttaa niin, että 50-75 prosenttia
selviytyy tilanteesta, jos apuun
päästään ensimmäisen 5 minuutin aikana, valistaa SPR:n
Tampereen piirin ensiapu- ja
terveystoiminnan päällikkö
Pirjo Mattila, joka kävi hiljattain kertomassa SPR:n Aitoon
osaston vieraana sydäniskurin
käytöstä.
Helena Heikkilä (vasemmalla) ja Elina Pehkonen harjoittelivat elvytystä sydäniskurin ja Anne-nuken kanssa. Niitä on Suomessa jo parituhatta mm. TORSTAI 8.12.2016
. Näitä laitteita on alettu sijoittaa
myös julkisiin tiloihin, joissa
ne ovat kenen tahansa käytettävissä
Matkan jälkeen
näkemästään innostuneet naiset ryhtyivät pehmittämään
kyläläisiä, jotta vastaava kokonaisuus saataisiin esille tulevan
joulun alla myös Pälkäneellä.
. Erikokoista, erinäköistä, elämää. Tuo tuossa vasemmalla on
minun kotitaloni, Hellevi Salonen näyttää kellertävää rakennusta, jonka vierelle levittäytyy koko Sappeen Mäkipään
tienoo asumuksineen.
Pienoismallityön talot ovat
muutaman sentin korkuisia
näköiskopioita alkuperäisistä
malleista. Hyvin Mäkipäätä
tuntevat ihmiset voivat tunnistaa ne aitoja maalisävyjä
tavoittelevien seinä- ja kattovärien ansiosta. Erityisesti tykkäsin talojen
rakentamisesta. Rauni Prusi ja Helvi Jousmäki (oikealla) ojensivat
heille ansaitun muistamisen.
Mäkipää mahtui maitolavalle
SAPPEE
. Sappeeseenkin on saatava
oma Belen, joulun tapahtumat
pienoiskoossa keskelle oman
paikkakunnan elämää, sisarukset hehkuttivat.
Espanjan matkalaisten
innostus poiki ValkeakoskiOpiston Sappeen koululla
järjestämän seimikurssin.
Aherruksen upea tulos on nyt
kaiken kansan nähtävillä, yötä
päivää, Sappeen Ruuttahuoneessa.
Mennyttä ja
nykyistä elämää
Sappeen Belen-pöydän runsas
yksityiskohtaisuus avautuu katselemiseen syvemmin paneutuvalle kävijälle. Ihan tietoisesti annoin mennä rennolla
kädellä.
. Alustaksi muotoilin kanaverkkoa maaston mukaan. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Idea Espanjasta: joulun tapahtumat pienoiskoossa keskelle oman paikkakunnan elämää
Sappeen oma Belen ihastuttaa Ruutta
SAPPEE
Heinosen sisarukset, Päivi ja
Kaisu, ihastuivat viime talven
aikana Espanjassa pieniin rakennelmiin, joissa yhdistyvät
joulun tapahtumat ja kunkin
seudun näkymät taloineen ja
ihmisineen. Pöydän ympäri
myötäpäivään kulkeva katsoja
huomaa samalla vuodenaikojen vaihtuvan kylänäkymässä
kirkkovuoden kierron mukaisesti.
. Toimme työhön sitä, mitä
kukin piti tärkeänä tämän kylän
menneisyydessä tai nykyisyydessä. Pöydän laidalla ja samalla
myös aitoa sijaintiaan vastaten
kohoaa ylväs Sappeenvuori.
Koulu, Ylisen kauppa sellaisena kuin se oli ennen lisärakentamista ja kirkkovenesuoja
seisovat omilla paikoillaan.
Kirkkoveneessä mustiin kirkkovaatteisiin pukeutuneet soutajat ovat nostaneet airot pystyyn. Belen on kudottu mukaan
elämään täällä, tässä Sappeen
kaupungissa, jossa meillä on
huonetta ja sukua, Helvi Jousmäki sanaili sunnuntaina avatussa Belenin näyttelyssä RuutJoulun kertomus
tahuoneella.
kulkee mukana
Kylän elämää kuvaavassa
Belen on espanjankielinen sana rakennelmassa soljuu mukana
Betlehemin kaupungista.
joulukertomuksen kulku alkaja nykyisyyden kohtaamista
kuvastavat omalta osaltaan
peltojen heinäseipäät ja rehupaalit.
en Marianpäivästä ja jatkuen
loppiaiseen, jolloin Itämaan
tietäjät saapuvat kumartamaan
Jeesus-lasta. Niitä väkertäessä huomasin, että sormet
alkavat taipua. Menneen
. Talojen näprääjä
Hellevi Salonen tosin tietää ta-
Hellevi Salonen pitää
maitolavan ja sen edustan
puhtaana lumesta.
lojen värien kuultavan harmaata rakennusaineksena käytetyn
laatikkopahvin takia.
Mäkipään maitolavalla esillä olevassa työssä Mäkipää
näyttäytyy sellaisena kuin sen
järveltä päin katsottuna on.
Talojen mallit vastaavat oikeita kohteita, samoin kuin niiden
sijainnit ja niiden väliset etäisyydet. Lopputulokset eivät ole
ihan mallin mukaiset. Maitolavakin nököttää
siellä keskellä.
. Sen jälkeen
muun työn tekeminen oli jo
helpompaa, seimentekijä Salonen sanoo.. Kylänäkymää
halkoo Sappeentie, Kyläjärvi
ja Pälkänevesi väikkyvät sinisinä. Hannulan ja Hartikkalan
talot muistuttavat alkuperäisiä
mallejaan värityksiä myöten.
. 26
TORSTAI 8.12.2016
KYLILTÄ
. Minulla oli peruskartta
mallina, siitä sain oikeat mittasuhteet ja pinnanmuodostelmat. Sen
päälle levitin massan, Hellevi
Salonen valaisee työvaiheita.
Paljasjalkainen mäkipääläinen nautti askartelusta omien
sanojensa mukaan ihan kauheasti.
. Meillä on oma Belen, sillä
Sappeen oman Belenin
avajaisvieraita.
Päivi Heinonen (vasemmalla) ja Kaisu Heinonen ideoivat Belenin
Sappeeseen. Lapsuudessani maisema tosiaan oli
lähes yhtä avoin kuin nyt on
rakennelmassani.
Jouluseimi
korkeimmalla mäellä
Hellevi Salonen sijoitti Mäkipään maisemaan kaikki talot,
joissa on jotakin toimintaa, yhteensä kymmenen rakennusta.
Sitten tekijän lapsuuden Sappeen osa-alueesta on hävinnyt
kaksi taloa ja vastaavasti hänen
aikanaan on tullut kolme uutta
taloa lisää.
Jouluiseksi kylänäkymän tekee mäelle, sen korkeimmalle
kohdalle sijoitettu seimi, jossa
makaa vastasyntynyt Jeesuslapsi Maria ja Joosef vierellään.
Jeesusta kumartamaan tulevat itämaan tietäjät kulkevat
kylälle pitkin Sappeentietä.
Raamatun kertomusten
mukaan myös paimenet ovat
osa pienoismallia samoin kuin
Vapahtajan syntymästä heille
ilmoittanut enkeli.
Kyläkuvaelman maasto on
mäennyppylöitä myöten todellisuutta vastaava.
. Mittasuhteet eivät
ole metrijärjestelmästä, Helvi
Jousmäki täydentää.
Kylänäkymässä on mukana
palasia myös menneistä aikakausista, kuten esimerkiksi
kioski ja vuosikymmeniä sitten
palanut Pietilän talo. Riisuin puut ja pensaat
hyvin vähiin, koska muutoin
ei juuri mitään oleellista olisi
mahtunut mukaan. Jokainen kurssilainen sai
tehdä mitä halusi, Päivi Heinonen selventää työnjakoa.
Samalla hän sateiden
osuttua kohdalle kolaa ja luutii
maitolavan edustan puhtaaksi
lumesta.
. laista, hän lisäsi.
Kuvaelmat Jeesus-lapsen sei
men ympärille ryhmittyneestä
Harvinaisia
Mariasta, Joosefista, paimenisSuomessa
ta ja lampaista ilmestyvät jou. Ei olisi isompi voinut olla,
hän huomauttaa lavan laidasta
laitaan täyttävästä vitriinistä.
Salosen askarteluprojekti vauhditti samalla pitkään
suunnitteilla olleen maitolavan korjaamista. En ole ennen nähnyt tälkaikkialle, Jousmäki tähdensi. Joulun tunutta näkymää.
sanoma Vapahtajasta kuuluu
. Vedän nyt takaisin
kolmen vuoden takaisen lauseeni Päiville ?Vuoren suojaan?
?projektin jälkeen. Sanoin silloin, että kun seuraavan kerran
saat ison Idean, pidä se vaan
hiljaa omana tietonasi. Sen sijaan Sappeessa
ihasteli Ruuttahuoneella avau- nyt esillä olevia kokonaisuuksia, joissa on joulukertomus
yhdistetty kylämaisemaan, ei
ainakaan vielä isommin Suomessa kohtaa.
Francesca Manicardille Sappeen Belenin kaltaiset kokonaisuudet ovat tuttuja hänen
synnyinmaastaan Italiasta.
. Toivottavasti tulee vähäluminen joulukuu, kun omassakin pihassa on kolaamista.
Sitäkin pelkään, että lumiaura
kovaa ajaessaan heittää lunta
lavalle saakka. Te kaksi olette kaiken primus motor. Hyvä,
kun et totellut.
SHL MAIJA NIEMINEN-PESSI
Maitolava tuli
samalla korjattua
Kun Hellevi Salonen syksyn
aikana työtä tehdessään näki,
minkä suuruinen kokonaisuudesta lopulta tulee, hän päätti
laittaa sen esille maitolavalle
Sappeentien varteen.
. TORSTAI 8.12.2016
. Sydän-Hämeen Lehti
27
ahuoneessa
Betlehem on kaikkialla. On se hieno. Osa heistä teki
omia seimihahmoja ja asetelmia, joista saadaan nauttia
nyt Pakkalassa, Mäkipäässä ja
myös kodeissa. Niitä on joka talossa, hän
kertoi ja kehui samalla hyvin
kauniiksi seimikurssin lopputulosta.
Sappeen Belenin kokosivat
Päivi Heinonen, Kaisu Heinonen, Irene Karanka, Minna
Hölli, Maija-Liisa Seppälä,
Hellevi Salonen, Rauni Prusi,
Helvi Jousmäki, Anniina Heinonen, Liisa Ravantti ja Jouko Heinonen. Kurssin opettajana toimi Pauliina von Bell.
Helvi Jousmäki kehuu seimihankkeen vireille laittaneita
Päivi ja Kaisu Heinosta.
. Kiireisessä
aikataulussa remonttityön
hoitivat Jouko Heinonen ja
Hellevi Salosen veljet Lauri ja
Simo Salonen.
Kyläkuvaelman tekijä käy
päivittäin näköetäisyydellä
omasta kodistaan sijaitseval-
la maitolavalla tarkistamassa,
että vitriiniä valaisevat lamput
palavat. Siksi tässä on
muovi suojana, hän näyttää
lavan alaosaa.
SHL MAIJA NIEMINEN-PESSI
Joulu on tullut Mäkipäähän.
Kuva: Hellevi Salonen
Kirkkovene
vesillä.
Taustalla Hannula.
Etualalla Hartikkala,
oikealla Sappeen
koulua.. Aika hyppys- lun alla kirkkojen eteisiin ja
teleminen ollut, Seija Toijala koteihin
040 7733522
Paikallislehden väki toivottaa
kaikille iloista joulunaikaa!
89,50 ?
FIINA
MIESTEN NEULEET
koot M-XXXL
Fiina,Takojantie 2
Pälkäne puh.0400
202229 www.fiina.fi.
34?
FIINA
LAHJAKSI tai
ITSELLE
MALM AREENA
ZeZe.n neule koot
S-XXXL kaksi väriä
si.harmaa ja kanerva
PÄLKÄNEEN KESKUSTA
Fiina,Takojantie 2
Pälkäne puh.0400
202229 www.fiina.fi.
Ota yhteyttä Mirvaan p. 28
TORSTAI 8.12.2016
. 03-534 3395 Luopioinen puh.
03-5361423
KOULUTETTU HIEROJA MINNA KANKAANPÄÄ
2x45 MIN. HIERONTA
56 ?
PÄLKÄNEEN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
ISMO NIEMI KY
Hierontalahjakortti on joulun paras
lahja!
Koulutettu hieroja
Minna Kankaanpää,
puh. Tervetuloa!
Malm Areena Katajatie 2, Kangasala. www.mielilaulu.fi
Mielilaulu Minna Liljedahl, puh. Sydän-Hämeen Lehti
Parhaat tarjoukset
paikallisilta
18 ?
60?
Tervetuloa hoitamaan itsesi
kuntoon!
Pälkäne puh. 040-214 9834
PÄLKÄNEEN APTEEKKI
Multivita Plus, 200 tabl.
Monivitamiini- ja hivenainevalmiste
aikuisille.
Avainasiakastarjous Pälkäneen
Apteekissa
MATIN TERVEYSPALVELU
MyFascia-hoito
MyFascia hoidossa voi poistaa
kipuja, ratkaista toimintahäiriöitä
sekä rentouttaa
www.matinterveyspalvelu.com puh.
044-555 8224
50?
MERVIN LIHASHUOLTAMO
JARKKO SAVENIUS TMI
FYSIOTERAPIAA, HIERONTAA, YM!
Meiltä myös Lymed-kompressiotuotteet
ja -sukat!
Jarkko Savenius, www.savenius.net,
puh 0505358544
MERVI HIEROO TAAS!
Hieronta auttaa - varaa aikasi! Mervin
Lihashuoltamo, puh. 050 3455 343 mirva.kittila@
icloud.com
TULE MUKAAN VAIKUTTAMAAN!
TERVETULOA LIIKKUMAAN!
Malm areenalta löydät modernin
kuntosalin sekä kehutut
ryhmäliikuntatunnit. muskarikutsut, synttärimuskari
jne. 040-572 4205
SYDÄN-HÄMEEN LEHTI
Tilaa Sydän-Hämeen Lehti
12+2 kk
Tursolantie 459, Sahalahti Facebook:
mervinlihashuoltamo
Tee tilaus netissä shl.fi/tilaalehti tai soita 03 5399 800
(arkisin 9-15).
MIELILAULU
TILAA MUSKARI KOTIISI!
Esim
Mikroporras,
puh. 03-4518 0730
AAPISKUKKO
Finnmari tuotteiden
sisustusmyymälä avattu!
Aapiskukko, Pälkäne Avoinna 24h
119 000?
SOUKKIO OY
LUMIAURAT
Nivelaurat, alueaurat ym. 03 536 1119, www.soukkio.fi
KANGASALAN
HAUTAUSTOIMISTO
MIKROPORRAS
Tietotekniikkaa kaikkiin tarpeisiin!
Yksilöllistä räätälöintiä
laatukomponenteista. Etuovi.com,
7712512
Kodit On Oy Päivi Kuuttinen LKV p.
0503517031
HAUTAUSPALVELUT
Arkut, Uurnat, Kukkalaitteet
Kangasalan Hautaustoimisto
Tero Kujanpää 03-377 0142. Sydän-Hämeen Lehti
2,50?
6,50?
KAHVILA ONNENKENKÄ
JOULUTORTTU & KAHVI
Tule herkuttelemaan! Piparit 12 e /
1 kg!
Kahvila Onnenkenkä Onkkaalantie 68,
Pälkäne
KAHVILA ONNENKENKÄ
RAUTAJÄRVEN KYLÄKAUPPA
KEITTOLOUNAS
Marli Glögijuoma 1 l
Hae meiltä edullisesti tunnelmaa
jouluusi!
Maittava keittolounas nyt
tarjoushintaan klo 11-14!
Rautajärven Kyläkauppa, Rautajärvi
Kahvila Onnenkenkä Onkkaalantie 68,
Pälkäne
1,45?
4,50?
VEHONIEMEN AUTOMUSEO
6,50?
KAHVILA-RAVINTOLA ELOTÄHKÄ
HERKULLINEN KEITTOLOUNAS
Maukas keittolounas joka ma-pe
klo 10-15
Kahvila-Ravintola Elotähkä, Rautajärvi
LUSIKKAMUNKKI & KAHVI
Perinteiset herkut 1920-luvun
reseptillä! Tule maistamaan!
Vehoniemen Automuseo www.
automuseo.com/
JUHLATALO RAUTAHOVI
Edullinen ja tunnelmallinen
juhlapaikka!
Rautajärven Rautahovi Kaikki tiedot
osoitteesta www.rautahovi.fi.
Rautahovi, Rautajärvi
VEHONIEMEN AUTOMUSEO
VAPAA PÄÄSY!
Tervetuloa vaihtuvaan näyttelyymme!
Automuseo on avoinna joka päivä.
Vehoniemen Automuseo www.automuseo.
com/
VEHONIEMEN ALAMAJA
TERVETULOA JUHLIMAAN!
Vehoniemen Alamajassa vietät
unohtumattomat juhlasi. 040-577 9425
KODIT ON OY PÄIVI KUUTTINEN LKV
KERROSTALOKAKSIO KANGASALAN
KESKUSTASSA!
2h, k, kph/s/wc, lasitettu parveke
47.0m², Kuohuntie 2 A. teiden ja pihaalueiden hoitoon.
SOUKKIO OY Puh. Kahvila av.
viikonloppuisin klo 11-18
Vehoniemen Alamaja Puh. TORSTAI 8.12.2016
30
TORSTAI 8.12.2016
KYLILTÄ
. Joulun aikaan Bister levittää sitä mielellään muillekin.
50 vuotta sitten kyläkoulun
keittäjäksi Puutikkalaan saapunut Bister vei aiemmin tonttujensa kanssa jouluiloa laajemmallekin erilaisiin myyjäisiin
ja tapahtumiin. Puutikkalan mylly purettiin,
Riihitonttuja näkee etenkin ky- Bister kertoo.
län vanhalla riihellä.
Joulutunnelmaan sonnus. Paikalla on Bisterin tonttujen lisäksi
paljon muitakin käsitöitä, leivonnaisia, vaatteita, koruja ja
jopa luonnon kosmetiikkaa.
Lapsenmieli säilyy
tonttujen parissa
Myös Puutikkalan Puodin
verannalla leikittelee isompia tonttuja. toimii myös lähiseutujen kinkSaunatontut majailevat mie- kutoimittajana, sillä sen kautta
luiten vanhojen saunojen lau- saa vapaan possun kinkkua
teiden alla. Nyt tonttujentekijän elämä keskittyy entistä
tiiviimmin kotikylälle, sillä
Puutikkalan Puodin kivinavetta muuttui tunnelmalliseksi joulupuodiksi.
kahdeksankympin rajapyykin mestynyt savusauna.
. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Liisa Bisterin tonttuja kiipeilee myös Puutikkalan Puodin verannan seinillä.
Puutikkalan Puoti: Kivinavetan myyjäiset tuovat tunnelmaa kolmena joulua edeltävänä lauantaina
Tontut muuttivat muorinmajasta kyläkaupalle
PUUTIKKALA
Veikeä tonttu ohjastaa rekeä
vetävää poroa. Sen parsilla on tonttujen tautunut Puutikkalan Puoti
hyvä koisailla, Bister selvittää. Se joutui muuttamaan
Puutikkala on hyvää seutua kosken toiselle puolelle, kun
tonttuhavaintojen tekemiseen. Sauna- ja riihitonttuja hiipsaavuttava Bister vie ajokorttinsa Kangasalle.
pailee myös Vihajärven rantoja
myötäilevällä Änkyriitan polulla. Toinen sujuttelee suksilla alas lumista
rinnettä. Tontut kulkevat sen kautta
Sauna-, riihiVihavuoteen tapaamaan myllyja myllytonttuja
tonttua. Liisa Bisterin
muorinmajasta kyläkaupalle
muuttaneet tontut kertovat
nuoremmille Puutikkalan ja
Vihavuoden vanhoista hyvistä
ajoista.
Toistakymmentä vuotta
tonttuja tehtaillut Liisa Bister
nauraa ottavansa vanhoilla päivillä vahinkoa takaisin, kun ei
sota-ajan lapsena saanut leikkiä
tarpeeksi. Pikkutonttuja köllii
lämmittelemässä ja sulattelemassa pulleaa puurovatsaansa.
Jokainen veikistelee hieman eri
tavalla, eikä pöydän peittävästä
tonttuarmeijasta löydä kahta
samanlaista.
. Bister kertoo, että sekä muitakin Hornan tilan
niitä on nähty isossa mäessä lihaherkkuja.
SHL TOMMI LILJEDAHL
Rekolan nurkilla, johon on il-
Liisa Bister toi tonttuarmeijansa Puutikkalan Puodin kivinavetalle.
Pyrin siihen, että
jokainen tekee
jotakin.
LIISA BISTER. Pyrin siihen, että jokainen
tekee jotakin, puutikkalalainen
Liisa Bister esittelee tonttujaan.
Niiden katajainen jalusta
levittää tuoksua ja tunnelmaa
Puutikkalan Puovin kivina-
vettaan, jossa järjestetään joulumyyjäiset kolmena joulua
edeltävänä lauantaina. Tonttujen parissa
lapsenmieli säilyy
TORSTAI 8.12.2016
. digilehti
PAPERITILAUS
. lehti, digilehti, kaikki lehden digisisällöt, tunnukset koko perheelle
vain 0,21?/pvä
Seuraa meitä myös:
Tilaan Sydän-Hämeen Lehden
jouluhintaan juuri sellaisena kuin haluan.
36?
NYT 12 kk +
TÄYSTILAUS 12 kk 108. 03 5399 800 (ark. 9-15) tai
tilaa netissä: shl.fi/tilaa-lehti
LEHDEN TILAAJA
?
Kyllä, kiitos!
SÄÄSTÄ!
Sydän-Hämeen
Lehti maksaa
tilauksen
postimaksun.
Nimi
Lähiosoite
Postinumero ja -toimipaikka
Puhelinnumero
Sähköposti, tarvitaan digitunnusten lähettämiseen
Allekirjoitus
Tarjous on voimassa 5.1.2017 mennessä alkaviin, uusiin kotimaan tilauksiin. Sydän-Hämeen Lehti
Lehti kuten
haluat.
DIGITILAUS
. 2 kk kaupan päälle
Paperilehti+digilehti+kaikki lehden
digisisällöt ja tunnukset koko perheelle,
jatkuva tilaus
PAPERITILAUS 12 kk 96?
Paperilehti, määräaikainen tilaus
DIGITILAUS 12 kk
72?
Digilehti + kaikki lehden digisisällöt, jatkuva
tilaus
89,50?
kestotilaajan etuhintaan
Tahdon tilauksen
alkavan:
--------/-------- 2017
Tilauksen viimeinen
alkamispäivä 5.1.2017
Tilaa iloa koko vuodeksi näin:
Postita kuponki,
soita puh. paperilehti
Kestotilaajan etuhintaan
TÄYSTILAUS
. Nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin.
Info: 37500
Tunnus 5008700
00003 VASTAUSLÄHETYS
Hankkeen
toteutuksesta vastaavat yhteistyössä Mannerheimin
Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti.
Terhokerhon tilana voi olla esimerkiksi koulu, kirjasto,
MLL:n perhekahvila, SPR:n kerhotila tai muu vastaava
tila.
Pälkäneellä toiminta alkoi ensimmäisten joukossa
vuonna 2014, joissakin kunnissa toimintaa vasta
käynnistellään. 32
TORSTAI 8.12.2016
KYLILTÄ
. Elli Juurikka laululeikin hevosen roolissa ja mökin Miinana Pirkko
Makkonen.
lintujen ruoaksi.
Pikkujouluissa laulettiin ja
leikittiin jouluisia lauluja, luettiin asukkaiden tekemiä runoja
ja muisteltiin vanhoja perinteitä ja joulukirkkomatkoja. Laulaminen on ollut todella suosittua. Kolme vuotta sujahti ihmeellisen nopeasti. Alkuun
kokoonnuttiin joka toinen
viikko, mutta aika nopeasti
tahti vakiintui yhdeksi kerraksi kuukaudessa. Laulujen sanat
usein muistetaan hyvin, vaikka
muisti muuten jo pelaisi hieman huonommin, Leppänen
kertoo.
Sirkka Rönni osallistui yhtä
vaille kaikkiin Terhokerhoihin
ja osallistui välillä kerhojen ohjaamiseenkin.
Vapaaehtoiset olivat valmistelleet jouluisen potpurin, jonka
he esittivät pikkujouluissa. Parasta on ollut vanhojen
tuttujen tapaaminen. Alarivissä kerhoon osallistunut Urho Nummela sekä
haitaria soittava Tarja Pääskylä.
Sirpa Sara ja Tarja Pääskylä laulattivat yleisöä sunnuntaina.
. Käymme joka toinen
kuukausi pitämässä tuokioita
asukkaille, joten eräässä mielessä Terhokerho vielä jatkuu
täälläkin. Yhdessäolo ja se kun näkee,
kuinka vanhukset tykkäävät.
Kaikki eivät ehkä muista odottaa kokoontumisia, mutta kun
kerho on käynnissä, asukkaat
nauttivat siinä hetkessä, Annu
Leppänen miettii vapaaehtoistyön parhaita puolia viimeisen
virallisen Terhokerhon jälkeen
Kostiakodissa sunnuntaina.
Terhokerhoa pidettiin Kostiakodilla yhteensä vajaan
kolmen vuoden ajan. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Viimeinen Terhokerho: Pikkujouluissa laulettiin ja nautittiin tontun tuomista yllätyspusseista
Hetki yhdessä
PÄLKÄNE
. Tilaisuuden jälkeen lyhteet päätyivät
Kostiakodin pihapiirin pikku-
Mikä Terhokerho?
Terhokerho on paikka, jossa eri sukupolvet kohtaavat ja
puuhailevat yhdessä.
Kerhojen taustalla on Koko Suomi leikkii -hanke, joka on
Suomen Kulttuurirahaston käynnistämä ja rahoittama
kolmevuotinen (2014?2016) suurhanke. Kerhon vapaaehtoiset olivat harjoitelleet joululaulupotpurin,
jonka he esittivät Kostiakodin
asukkaille ja henkilökunnalle.
Lämminhenkisen pikkujoulun
lopuksi pikkutonttu Elli Juurikka jakoi kaikille yllätyspussit,
jonka jälkeen väki kokoontui
vielä pikkujoulukahveille.
Leppänen, Saksala ja Kivelä
aikovat jatkaa vapaaehtoistoimintaa Kostiakodilla Terhokerhoilun jälkeenkin.
. Terhokerhot ovat kokoontuneet myös
Luopioisissa ja Kangasalla.
Lisää kuvia
ja video
Kello löi jo viisi,lapset herätkää... Kauralyhteet oleskelusalin lattialla toivat kerhoon
vanhan ajan henkeä. Alkuaikoina kun lapsia
kävi enemmän, leikimmekin
enemmän, mutta silloin kun
kerhoja on vietetty vanhusten
kesken, niin mieluisinta puuhaa ovat olleet laulaminen ja
erilaisten perinteiden muistelu. Parhaimmillaan meillä oli
60 kävijää, kun vietimme Halloweenia viime syksynä. Osa
ikäihmisistä tosin vähän kritisoi Halloweenin viettämistä,
joten tänä syksynä vietimme
vanhalle polvelle tutumpaa
kekriä, Leppänen kertoo.
Pälkäneellä haasteeksi osoittautui sukupolvien aito kohtaaminen, sillä monet kerhot vietettiin ilman lapsia vanhusten
voimin.
. Pusseista löytyi kortin
SHL KRISTIINA HELMINEN
lisäksi suklaata, rusinoita ja karkkia.. Tuntuu
siltä kuin kerhot olisivat vasta
alkaneet, Rönni lisää.
Jouluiset päättäjäiset
Viimeisessä Terhokerhossa
sunnuntaina vietettiin pikkujouluja. Kostiakodista on
tullut meille kaikille vapaehtoisille tosi tärkeä paikka, melkein
kuin toinen koti, Leppänen
summaa.
Pikkutonttu Elli Juurikka jakoi kaikille osallistujille jouluiset yllätyspussit. Kaikkiaan
kolmenkymmenen tapaamisen
aikana ehdittiin leikkiä, sitoa
vihtoja, viettää pikkujouluja,
askarrella, tutustua perinteisiin ja viettää Halloweenia
sekä kekriä. Leppäsen lisäksi
Terhokerhon pyörittämisestä
päävastuun kantoivat Tarja Saksala ja Anneli Kivelä.
. Tunnelma on aina ollut välitön, Terhokerhossa on vietetty mukavia
hetkiä, Rönni miettii ja jatkaa,
että silloin kun mukana on ollut lapsia, heidän touhujaan on
ollut ihana seurata.
. Ylärivissä vasemmalta Tarja Saksala,
Annu Leppänen, Sirkka Rönni, Hanna-Liisa Anttila ja Anneli
Kivelä
(03) 376 7795 . Ma-pe 7-21, la 8-20, su 12-18
timo.karppinen@k-supermarket.fi
VEHONIEMEN
JOULUPUOTI
TERVETULOA!
WWW.AUTOMUSEO.COM
VEHONIEMEN JOULUMYYJÄISET
10.-11.12. klo 10-17 Wigrenin konsulentti
ERÄ!
Tuore kokonainen nieriä
Norja
1290
kg
Grillistä Uutuus:
Chilikampela
Aamiassämpylä
monivilja
420 g
Irtokarkit
1,99 4,99
995 4,99
kg
149
kpl
kg
Marli
glögijuoma
Atria porsaan
ulkofilee
kg
1,19
tlk
Keskustie 4, 03-534 3338. KLO 16.00 ALKAEN
VEHONIEMEN JOULUPUOTI
3.-18.12. jollei toisin mainita
Leivon Leipomo
Pehmeä ruisherkku
400 g
Torstaina 8.12. Puh. KLO 10-17
I Imellettyä perunalaatikkoa
I Lanttu-, porkkana-, bataatti,- maksa- ja
punajuuriaurajuustolaatikkoa
I Sinappia
I Piparkakkutaloja, - traktoreita, -kuusia ja pipareita
I Lusikkaleipiä ja muita pikkuleipiä
I Valkosuklaa- ja rommikakkuja
I Leikkokakkuja montaa sorttia
I Kaali- ja lohipiirakkaa ja lihapiirakoita
I Erikoisruokavalioleivonnaisia
VEHONIEMEN AUTOMUSEO JA KAHVIO
AVOINNA PÄIVITTÄIN KLO 10-17 18.12. KLO 10-15
I Kahvion oman joulupuodin tuotteita
I Grafon koristelemaa posliinia
I Leilan lelukaupan valikoimat laajimmillaan
I Pienoismalleja isoille ja pienille pojille
I Paikallisten kädentaitajien tuotteita, esimerkiksi joulukoristeita,
I
I
I
lasitöitä, neuleita, liinoja, poppanaa, mattoja, havu-, varpu sekä
kuivakukkatöitä, tonttuja ja joulukortteja ym.
POP POP-höyryhinaajan rakennussarjoja
Vehoniemen villasukkia
MOTORISTIN JOULUPUURO
Joulukuusia
RIISIPUUROA JA
VÄSKYNÄSOPPAA
PÄIVITTÄIN
KLO 10-16
10.12. TORSTAI 8.12.2016
. Sydän-Hämeen Lehti
Tarjoukset voimassa to-su 8-11.12. ASTI,
jonka jälkeen suljemme sydäntalven ajaksi
ja avaamme viimeistään 25.2.2017.
Vehoniemenharjuntie 92, KANGASALA . 050 365 7023
klo 19
Liuksialan kappelissa
(Kappelikuja 19).
Joulun sana, makkaran paistoa
ja jouluglögiä.
IKÄIHMISTEN
JOULUJUHLA
Ke 21.12. klo 18 Hope-nuortenilta
La 10.12. Perhekerho Aitoon Pysäkillä klo 10. 0400-975 277
Ke 7.12. Elämyksellinen joulukalenteri johdattelee
jouluun ja sopii hyvin vaikka iltakävelykohteeksi.
Kastettu: Ella Kerttu Kaarina Koivula, Siru Neea Emilia Parkkonen,
Leila Esther Smith (Sahalahti), Kiira Elina Evelin Tuomaala
Avioliittoon kuulutetaan: Turo Vilhelm Korhonen ja Hanna-Kaisa
Huhtala
Kuollut: Tauno Ossian Toivonen 85v., Riikka Katriina Niemi 42v.
Ajankohtaista verkossa . Kirkkokuoro,
Soilat, Lemmetyinen, Vesto, Marja
Hankela Suomen Lähetysseurasta.
Su 18.12. Medialähetystyöhön Japanissa, Thaimaassa ja
Turkissa Sanansaattajien kautta,
oman seurakunnan nimikkokohteet 328,95?. Sydän-Hämeen Lehti
SANA
.
PÄLKÄNEEN SEURAKUNTA ¤
JUMALANPALVELUKSET:
Su 11.12. Lähetyskirppis ja
-kahvio on avoinna lauantaisin
klo 10-13.
tukemiseen
Veteraanivastuun
kautta 758, 95?. Veteraanien
parissa tehtävän hengellisen työn
Tehkää tie
kuninkaalle
srk-keskuksessa klo 10, seurakunta tarjoaa joululounaan. klo 18
PALKANEENKATUKAPPELI.FI
Torstai 8.12.
klo 12.30 Kutimet heilumaan ?piiri
Havisevan rukoushuoneella
klo 18 Raamattuluento Parkissa
klo 18.30 Naisten voimistelu
Vatialan srk-kodissa
Perjantai 9.12.
klo 18 Klubi ilta 6.-8.-luokkalaisille
Parkissa
Maanantai 12.12.
klo 12 Diakonian kyläkerhon
joulujuhla Ranta-Einolassa
klo 18 Raamattu- ja keskustelupiiri Vatialan srk-kodissa
klo 18 Naisten kohtauspaikka
Marjatta Vuorisella (Korpitie 9)
Tiistai 13.12.
klo 9.30 Perhekerho Vatialan
srk-kodissa
klo 12 Diakonian kyläkerho
Ala-Partalankujan kerhohuoneella. 3. Reserviläiset
ja srk.
Kauneimmat Joululaulut Luikalassa klo 19 Yrjölässä Ylisellä, Luikalantie 236, diakoniapiiri, Juha
Kankaristo, Salattu.
Su 18.12. Anna Tapion koulun joulujuhla kirkossa klo 10,
oppilaat, Juha Kankaristo, Ritva
Huomo.
Ti 20.12. 34
TORSTAI 8.12.2016
. Adventti. Joululauluja ja puuroa.
klo 14.30 Käsityöpiiri Näppituntuma Kahvila Seurahuoneella
Keskiviikko 14.12.
klo 8.30 Aamurukous Kangasalan
kirkossa
KUHMALAHDELLA
Maanantai 12.12.
klo 17 Avoin raamattupiiri Anja
Mutanen-Järvisellä (Kirkkotie 22).
Tiistai 13.12.
klo 18 Miesten ilta Jussin kodalla
(Pohjantie 507).
SAHALAHDELLA
Sunnuntai 11.12.
klo 18 Kauneimmat joululaulut Sahalahden kirkossa. Perhekerho srk-keskuksen alakerrassa klo 10. Naisten ja lasten Raamis Aitoon Pysäkillä klo 18.30.
Ti 13.12. Alakoulujen joulukirkko klo 9, Janne Vesto, Johanna Lemmetyinen.
Ke 21.12. Joulutulet Syrjänharjussa klo 18.30, järj. adventtisunnuntai
MUU TOIMINTA:
Ke 7.12. Kiitos 11.12.
Oman seurakunnan kouluikäisten
tyttöjen ja poikien parissa tehtävään toimintaa.
Su 11.12. Työpaikkojen jouluhartaus klo 8.15 kirkossa, Jari
Kemppainen, Ritva Huomo, Marja
Lepistö.
Päivähoidon joulukirkko klo
9.30 kirkossa, Juha Kankaristo,
Marja Lepistö, Jaana Mäki-Mantila, Ritva Huomo.
Kauneimmat joululaulut klo 13
Harjutuulessa, Ritva Huomo.
Koko perheen puurojuhla srk-talossa klo 18.
Pe 16.12. klo 18
Helluntai srk:ssa.
Yhteiskristillinen Israel-ilta:
Hanukka, mukana Harri Kröger
ja musiikissa Vuokko Syväntö.
JOULUTULET
16.12. Diakonian joululounas srk-talossa klo 11.30-14. Olopäivien joulujuhla
saunalla klo 18, Tulikalliontie 54,
Janne Vesto, Ari Peltonen.
Kastettu: Milo Juhani Klasila,
Onkkaalasta. Kauneimmat Joululaulut Luopioisten kirkossa klo 18.30. Heikki Repo,
Jukka Heroja.
Perheiden joululaulukirkko klo 11 Kuhmalahden Pentosalissa.
Markku Viitala, Tarja Sillanpää.
Kahvila Seurahuone
YHTEINEN TOIMINTA
Ti 13.12. mennessä diakoni
Riikka Rantakallioon
p.040 309 8042.
Kuljetuksen hinta 5-7?.
JOULUJUHLA
VÄHÄVARAISILLE JA
TYÖTTÖMILLE
To 22.12. Keskustelua Raamatun ääressä srk-keskuksella
klo 11, Maarit Härkönen. klo 17-19 ja
la 10.12. Messu
kirkossa klo 10, Juha Kankaristo,
Ritva Huomo.
Seurakunnassa tapahtuu
LAULETAAN YHDESSÄ, JOULULAULUJEN ILTA
Kolehti lähetystyölle, glögitarjoiua!
Ti 13.12. Miestenpiirin joulujuhla Aitoon Koulutuskeskuksen
Jumalanpalvelukset
Seurakunnan virastot avoinna
ma-ke, pe 9-14, to 10-17,
Myllystenpohjantie 2
LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA¤
JUMALANPALVELUKSET:
Su 11.12. Alakouluikäisten tyttöjen ja poikien adventtikirkko.
Su 18.12. 4. klo 16 Joululaulujuhla, Katukappelin houseband
Lähetystori pe klo 13-17, la klo 10-14
Kolehti Yhteisöllisyyden ja siihen liittyvän vapaaehtoistyön vahvistamiseen ja kouluttamiseen Hengen uudistus kirkossamme -yhdistyksen kautta.
Seurakunnan olohuone
ja kahvila
avoinna ma-pe klo 10?14.
Myllystenpohjantie 2
Kuhmalahden Helluntaiseurakunta
Keskustie 5, 36600 Pälkäne
Kolmas adventtisunnuntai 11.12.
Messu klo 10 Kangasalan kirkossa. 040 3098043.
JOULU-IKKUNA
Adventtikalenteri Nuorisotila Parkin (Puusepäntie 31) ikkunassa koko adventin ajan. Kauneimmat Joululaulut Puutikkalassa
Saksalan Isosaaressa klo 18.30,
Lemmetyinen, Vesto.
To 8.12. kerätään
juhlassa. Veera Hilma
Aliina Mikkola, Kuulialasta
Kuollut: Riikka Katriina Niemi 42
v., Kangasalan seurakunnasta
Kolehdit 4.12. klo 12
Suoraman srk-keskuksessa.
Sauna lämpimänä ennen juhlaa
(naiset klo 10, miehet klo 11).
Ateriamaksu 2 . Messu klo 10 kirkossa,
Janne Vesto, Ritva Huomo, Senni
Nissilä, tytöt ja pojat. 6.12. Adventti. Adventtisunnuntai.
Rukoushetki klo 11 kirkossa,
Jari Kemppainen, Aimo Kokkola.
MUUT TAPAHTUMAT:
To 8.12. klo 12 Joulupuuro ja jouluhartaus
Su 11.12. koululla
(Viitala, Kyrönlahti),
klo 18 Kangasalan kirkossa
(Hyssy, Heroja, koululaisten
Lucia-kulkue, Vox Pedagica),
klo 18 Sahalahden kirkossa
(Mikkonen, Kyrönlahti,
Kirkkokuoro,
Seppo Heikkilä: trumpetti).
ISRAEL-ILTA
Ma 12.12. Olopäivän joulujuhla
klo 10-13 srk-talossa.
To 15.12. LÄDIpiirin puurojuhla srk-talolla klo 13, pikkupaketti
mukaan.
Ti 13.12. Pysäkkikahvio klo 1416 (Seuraavan kerran 10.1.)
Ke 14.12. klo 10-14.
KAUNEIMMAT
JOULULAULUT
To 8.12.
klo 12 Kahvila Seurahuoneella
(Ihalainen, Kyrönlahti),
klo 14 Rekola-kodossa
(Oksanen).
Su 11.12.
klo 15 Kangasalan kirkossa
lasten kauneimmat joululaulut
(Hyssy, Sillanpää),
klo 15 Vehkajärven ent. Kauneimmat joululaulut Kukkiakodossa klo 13, Vierellä kulkijat,
Giren, Lemmetyinen.
Ma 12.12. Joona Johannes Johansson, Äimälästä. 4. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta
Pe 9.12. klo 10-14.
Sahalahden srk-talossa
pe 9.12. Sururyhmä klo 13 kirkon sakastissa.
Musiikkiopiston joulukonsertti
srk-talossa klo 18.
Ke 14.12. Joululaulujen
jälkeen puurojuhla srk-talossa.
Rautajärventie 21, p. www.kangasalanseurakunta.fi. Ilmoittautuminen 15.12.
mennessä Johanna Raitaselle
p. Nuorten joulujuhla
srk-talossa klo 19.
La 17.12. Vesto,
Giren, Lemmetyinen.
La 17.12. Työpaikkojen jouluhartaus kirkossa klo 8.30, Vesto,
Lemetyinen. Kauneimmat joululaulut Kanervassa klo 13 ja Kostiakodissa klo 14, Ritva Huomo.
Valkeakoski-opiston joulumatinea srk-talossa klo 18.
Ma 12.12. Päivähoidon ja perhekerhojen joulukirkko kirkossa
klo 9.30. klo 12 Suoraman
srk-keskuksessa.
Kyytiä tarvitsevat voivat ottaa
yhteyttä 16.12. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta.
www.kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi
n!
Tervetuloa kotii
LÄHETYKSEN
JOULUMYYJÄISET
Kahvila Seurahuoneella
ke-pe 7.-9.12. Tule
nauttimaan yhdessä jouluruokaa.
Pientä ohjelmaakin luvassa.
Kauneimmat Joululaulut kirkossa klo 18.30, Ritva Huomo,
Jari Kemppainen, kirkkokuoro.
3. Koko perheen puurojuhla srk-keskuksessa klo 18.
To 15.12. Uudet
luukut aukeavat perjantaisin (9.12., 16.12.) klo
17
Uutisia lukiessa tai kö! Minä ilmoitan teille
katsellessa en voi välttyä ilosanoman, suuren ilon
tunteelta, että muuallakin koko kansalle. 1903
Ruovesi
TORSTAI 8.12.2016
Sydän-Hämeen
toimitettu.
?Siunaus
1. 7. 26.10.2016
1. Onkkaalantie 71, Pälkäne. 2010 Tampere
Etunimi
Nimi
Riikka
Katriina
SUKUNIMI
JossainNIEMI
kirkkauden maassa kuljen.
Ma?La
K4 aurinko ja taivaan kansi
SUKUNIMI
* 15.06.1936
27. Ahdistaa. 1925Luopioinen
Ruovesi
. Pi2x120
väärältä, raa'alta
ja pimeäl- meys on päättynyt, koska
Ma?La
585.60
tä. 1. Joulun jälkeen maailmaa niin paljon, että
alkaa valostua aluksi hitaas- lähetti ainoan poikansa
ti, mutta kuitenkin selvästi Jeesuksen vapahtajaksemhuomaamme käyvämme me ensimmäisenä jouluna.
Jeesus syntyi Beetlehemin
kevättä kohti.
Eräänä pimeänä marras- seimeen vaatimattomaan
kuun aamuna havahduin talliin pimeyden keskelle.
lehteä lukiessani kahviku- Rauhanruhtinas.
pin ääressä sanoihin: pimeTutussa jouluevankeliuys päättyy kello 8.01. Mikä meitä
oikein vai- Vapahtaja, Kristus on synSu
658.80
vaa. Jumalan on kunnia
alkaen maan päällä
ja tuhoista kaukana 1.7.2010
maail- korkeuksissa,
Ma?La
369.00 joita hän
malla turtuu. 4. 1. 03534 2076
Elina
ja Oskari
ystävät
ja
muut
omaiset
Luopioisten Hautaustoimisto
Voimaksi viikolle
Eerikki Risto Valdemar
Rakkaudella muistaen
Kuolinilmoitukset
Etunimi
Nimi Kuolinilmoitukset
(Erkki)
Kauko
ja Pirjo
Teijo, Ulla, Teppo, Tina, Tiitta
SUKUNIMI
JÄRVINEN
palstaa
Tapio, Riitta 2
ja Jyri
Pentti
Luopioinen
* 15.3.1924
27. Hän on
hin uutisiin sodista, levotto- Kristus, Herra.?
Ma?La
366.00
muuksista, pakolaisleireistä,
Enkelit lauloivat paimeSu
411.75
terrori-iskuista, sairauksista nille: . ?7. Tuntuu niin meille, älkää pelätkö... Enhän toki ihanassa
maassa.
Rakkaudella
muistaen
Jesse,
Jenna,
Julia
(Einari Vuorela)
(Einari Vuorela)
Muistoa kunnioittaen
Pekka
Jäi kaipaus
sanoinkuvaamaton,
Rakkaudella
muistaen
Rakkaudella muistaenRiitta ja Reino
Yritystiedämme,
Oy
mutta
tuskasi ohi on.
Katri, Antti, Leevi ja Eetu
Kauko henkilökunta
ja Pirjo
Kauko ja Pirjo
isä,
äiti,
Riku
Heikki,
Johanna, Jenna ja Lilli
Teijo, Ulla, Teppo, Tina, Tiitta
Teijo, Ulla, Teppo, Tina,
Tiitta
Heikki,
Oskari, Vilma
Antti ja Konsta
Tapio,
RiittaSari,
ja Jyri
Tapio, Riitta ja Jyri Sanna,2x75
Ma?La
366.00
Pentti Pasi
Pentti
Pirjo ja Markku
HeikkiJanne
ja Maija
Heikki ja Maija
Su
411.75
Hanna, Marko, Sofia ja Silvia
Marjatta
jaMatti
Marjatta jaMatti
kummit,
sukulaiset, ystävät
Muut1.7.2010
sukulaisetalkaen
ja ystävät
Eemeli
Eemeli ja Elina
K10 lilja ja Elina
K11 kielo
K12 oksa vaalea
Ma?La
369.00
Sami, läheisten
Elina jaläsnä
Oskari
Sami, Elina ja Oskari
Siunattu
ollessa 2.12.2016.
ystävät
ja
muut
omaiset
ystävät
ja
muut
omaiset
Su
415.13
Siunattu
läheisten
läsnä
ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta. Lindevall
* 18.01.1921
27. 4. 1. 1. 4.avaan,
1925 Pälkäne
Ruovesi
Kukkaportin
suljen. 1. 7. K7 linnut Kukkaportin avaan,
suljen.
K6 lintu
K8 nuotit
surun
raskaan
hiljaa kantaa.
18.11.2016
Tays
?
1.
1.
2010
Tampere
Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuli.
Hengittelen ilmaa kevyttä kuin
tuuli.
Joka puu on ystäväni, hymyhuuli.
Joka puu on ystäväni, hymyhuuli.
Kiitos
äiti suuresta
rakkaudesta.
Itkenkö?
Enhän
toki ihanassa
maassa. Taakka harteita ei paina,
se
on
Kauniit
muistot
henkilökunta voimaa antaa,
* 13.11.1974
27. Itkenkö. Seppo
Kouhia
050-512töiden
5554
Me katsomme
jälkiä
kättesi
PERUNKIRJOITUKSET
Siunaus toimitettu.
Myös avioehtosopimukset,
ositukset,
Lämmin kiitos myötäelämisestä.
perinnönjaot, testamentit.
Myös viikonloppuisin ja iltaisin. 1903 Ruovesi
. Me katsomme jälkiä kättesi töiden
kiittäen,
muistaen,
ikävöiden.
o.s.
Omaasukua,
ent.
Entinen
Ma?Laavaan,585.60
Kukkaportin
suljen.
Hengittelen
Su ilmaa kevyttä
658.80 kuin tuuli.
Joka puu on ystäväni, hymyhuuli.
1.7.2010
alkaen
Itkenkö?
Enhän
toki ihanassa maassa.
Ma?La
590.40
(Einari Vuorela)
2 palstaa
* 2. 1. 1. 1. 2010 Tampere
2x120
Ma?La
585.60
Marraskuussa päivät ovat
adventin aikaa.
Su Elämme
658.80
olleet todella hämäriä. 377 3200 tai 0400 776 606
Su
713.70
Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille.
www.hautaustoimistomurtoniemi.fi
En minä anna teille, niin kuin maailma antaa.
1.7.2010 alkaentoimisto@hautaustoimistomurtoniemi.fi
T15 Bahaismi
T16Ma?La
Pelastusarmeija 639.60
Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä
peljätkö.
Palvelemme myös
Su
719.55
HAUTAUSTOIMISTO
Siunattu omaisten ja ystävien läsnä ollessa Luopioisissa.
Lämmin kiitos osanotosta.
T17 Vapaa-ajattelijat
Murtoniemi
PÄLKÄNEEN KUKKAKAUPASSA
T18 Sotaleskien tunnus
os. PiMa?La
vähitellen väistyä
seisaukseen saakka. 2010 Pälkäne
Tampere
* 2. Seppo
Kouhia 050-512 5554
Marjatta
jaMatti
Toimistoa
hoitaa Kahvila
Onnenkenkä,
Eemeli
ja Elina
ReettaSami,
Stenberg
puh. Tänään on
kuin ulkona luonnossa on teille Daavidin kaupungissa
pimeää. Osittain huonoi2x75syntynyt Vapahtaja. 28.10.2016
1. 1903 Ruovesi Oli sulla sydän niin lämpöinen, hellä.
. 1925 Pälkäne
Ruovesi
o.s. Ne alkavat olla rauha ihmisillä,
Su
415.13
jokapäiväistä murhenäytel- rakastaa.?
mää jossakin muualla, vaikJospa tänäkin vuonna pika tulevat jo suhteellisen lä- meimmässä kaamoksessa
helle meitä. Toisaalta kuvat joulun odotus voisi saada
lapsista ruumispusseissa ja aikaan iloa, lämmintä ajapommien haavoittamat tusta ja joulurauhaa edes
vanhukset eivät jätä kos- pieneksi hetkeksi. Juuri meys saa590.40
Su valon tieltä.
664.20
Jumala rakasti
ennen joulua päivä on ly-
himmillään. Ihmiset
haluavat asua tynyt.
1.7.2010
alkaen
rauhassa, käydäKoristeet
koulua, raSiunattua ja valoisaa jouMa?La
590.40
kentaa maataan ja huolehtia lun odotusta teille kaikille!
Su
664.20
VIRPI KANGASNIEMI
toinen toisistaan.
Omaiset
K16 tähkät
Toimitusjohtaja
35
T5 Lotta-Svärd
T6 Pikkulotta
Meille niin rakkaita
äitiä
ja
isää,
mummua
ja
pappaa,
Muistoa kunnioittaen
Muistoa kunnioittaen
anoppia ja appea, siskoa ja veljeä, ystävää
kaivaten
Yritys Oy
Yritys Oy
T7 Rintamanaiset
T8 Tammen lehvä
henkilökunta
henkilökunta
Markku
2x75
Satu
Ma?La
366.00
Hannu ja Virpi, Tapani, Johanna ja Sakarias
T9 Sankariristi
T10 Ilmasotakoulu
Su
411.75
Kirsti, Kristiina, Mikko ja Markus
Sisaret ja veljet perheineen
1.7.2010 alkaen
Muut sukulaiset ja ystävät
Ma?La
369.00
Lämmin
kiitos
teille
kaikille
jotka
kunnioititte
rakkaamme
Sisko
Tuiskunen
muistoa
ja
otitte
osaa
suruumme
Omaiset
Kirjoittaja on
Pälkäneen
seurakunnan
diakonissa.
2x75
Ma?La
Surun kohdatessa 366.00 2x130 Välitämme
Su
411.75 Ma?La
kuolin634.40
ilmoituksia
ja
1.7.2010 alkaen
Su
713.70
Ma?La
369.00 1.7.2010 alkaen
surukiitoksia
T11 Ruusun ritarit
huoltosäätiö
Su T12 Vapaussoturien
415.13
415.13 Ma?La myös
muihin
639.60
Avoinna arkisin Su
9.00-16.30
Koko elämänne ilolla ahkeroitte ja huolta kannoitte,
Su
719.55
Suomessa
näin ilon ja onnen omiin elämiimme annoitte.
Päivystys ympäri vuorokauden
Ei ajatuksenne ja muistonne meitä koskaan jätä,
ilmestyviin
Ellintie 2, 36200 Kangasala.
2x130
T13 Muslimit
T14 Mooseksen usko
saa sydämenne kultaiset rauhassa levätä.
Sisäänkäynti parkkialueen puolelta.
Ma?La
634.40
sanomalehtiin.
P. 2010 Tampere
Supalstaa
658.80
2
1.7.2010 alkaen
Sydämelliset kiitoksemme
Esko Jokisen
Siunaus toimitettu.
Ma?La
590.40
Lämmin kiitos myötäelämisestä.
muistoa kunnioittaneille.
Su
K15 köynnös
Toimitusjohtaja
Pimeys päättyy
2 palstaa
kiittäen, muistaen, ikävöiden.
664.20
Kiitos myös Kukkiakodon
henkilökunnalle hyvästä
hoidosta.
2x130Lämmin kiitos teille kaikille,
Ma?Lajotka kunnioititte
634.40 rakkaamme
T2 Rintamaveteraani
Su Sisko
713.70
Tuiskusen
1.7.2010 alkaen
muistoa ja otitte osaa
Ma?La
639.60
suruumme.
T4 Jääkäriristi
Su
719.55
Omaiset
Martti
Rikhard
Etunimi
Nimi
JÄRVINEN
T1 Sotaveteraani
SUKUNIMI
T3 Sotainvalidi
* 07.02.1922
27. Hu- missa kerrotaan, miten envitti ajatus siitä, että kunpa keli ilmoitti ensimmäisenä
sen voisi noin täsmällisesti jouluna pimeyden keskellä
ilmaista omassa elämässään arkista työtään tekeville
ja yleensäkin koko maail- paimenille: . 4.ja1925
Ruovesi
Heikki
Maija
9.11.2016
Pälkäne
?
1.
1.
2010
Tampere
Marjatta jaMatti
Eemeli ja Elina
Sami, ja
Elina
ja Oskari
Kiittäen
rakkaudella
kaivaten
ystävät ja muut omaiset
Muistoa kunnioittaen
Elvi
Me
katsomme
Anneli,
Pirkko, jälkiä
Timo, kättesi
Pekka jatöiden
Ari
Yritys Oy
kiittäen,
muistaen,
ikävöiden.
lastenlapset
ja
lastenlastenlapset
henkilökunta
sukulaiset ja ystävät
Kuolinilmoitukset
2 palstaa
Kuolinilmoitukset
2 palstaa
Keskitie 15
Erkki Toivari 040-361
4304 . Päi- Lähestymme joulua, joka
1.7.2010
vä pimenee yhä talvipäivän
onalkaen
ilon ja valon juhla. 4. Jumala
kettamatta ainakaan itseä- haluaa edelleenkin sanoa
ni. 2010 Tampere Oli siellä paikka meillä jokaisella.
Muistoa kunnioittaen
Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit
Jossain kirkkauden maassa
kuljen.
Meitä
aina
muistit ja huolta kannoit.
Yritys
Oypoissa.
Taakka harteita ei paina, se on poissa. Älkää pelätmassa. 1925Luopioinen
Ruovesi
. Edullisesti.
2x120
Jukka Partanen
0400585.60
470 844
Ma?La
jukka.partanen@pph.inet.fi
Su
658.80
2x75
1.7.2010 alkaen
Siunaus toimitettu.
Ma?La
366.00
T o i m Ma?La
i t u s j o h t590.40
aja
Lämmin
kiitos läheisten
myötäelämisestä.
Siunaus
toimitettu
27.11.2016
läsnä ollessa.Rakas äitimme,
Rakas
äitimme,
411.75
Rakas isä,Su
vaari ja isovaari
Su
664.20
mummumme
isomummumme
mummumme ja isomummumme
Lämminja
kiitos
osanotosta.
Etunimi Nimi
SUKUNIMI
K2 pieni enkeli
1.7.2010 alkaenNimi
Etunimi
Antti
Rauko
369.00
Etunimi Nimi
Su
415.13
SUKUNIMI
TURVANEN
K3 auringonnousu
T o i m i t ent.
u s j Entinen
ohtaja
o.s. Omaasukua,
Rakkaamme
* 2. Mahdolliset muistamiset
Lämmin
kiitos kaikille osanotosta.
lasten tilille FI55 4503 0010 3929 87
2x120
Me katsomme jälkiä kättesi töiden
Me katsomme jälkiä kättesi töiden
Ma?La
585.60
kiittäen, muistaen, ikävöiden.
kiittäen, muistaen, ikävöiden.
Kuolinilmoitukset Kuolinilmoitukset
2 palstaa
Siunaus toimitettu.
Tunnukset
Lämmin kiitos myötäelämisestä.
K14 palmut
Elma MarjutNimi
Etunimi
JÄRVINEN
SUKUNIMI
o.s. Entinen
. 2010
Tampere Lehti
Lämmin kiitos myötäelämisestä.
SANA
Koristeet
Jossain kirkkauden maassa kuljen.
Taakka harteita ei paina, se on poissa.
Kukkaportin avaan, suljen.
Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuli.
Joka puu on ystäväni, hymyhuuli.
Itkenkö?
Enhän toki ihanassa maassa.
Rakkaamme
T o i m i t u s j o h t a(Einari
ja
Vuorela)
Su
664.20
Rakkaudella muistaen
Kauko ja Pirjo
Teijo, Ulla, Teppo, Tina, Tiitta
Tapio, Riitta ja Jyri
Pentti
Pälkäneen
HeikkiHautaustoimisto
ja Maija
Onkkaalantie
63 . Omaasukua, ent. 11.11.2016
1
Ti-
Sydän-Hämeen Joululehti
joka kotiin ke 14.12.
He
i tä
yst
ila
aja
!
K
m aik
ob k
iil i e
is tu
ilm isäl ku
an löt pon
lis ov git
äm at ja
ak käy mu
su tö u
a. Sydän-Hämeen Lehti
SANA
Katukappelissa
vilkas joulunaika
Muistokirjoitus: Eerikki (Erkki) Järvinen 1924?2016
Metsän mies on poissa
Isämme syntyi Hilda ja Juho
8-lapsisen perheen
nuorimmaisena. 36
TORSTAI 8.12.2016
. Lapsuus- ja nuoruusvuosinamme hän kuljetti meitä lapsia ja muitakin Luopioisten Lujan nuoria urheilijoita
kuplavolkkarillaan kilpailuihin pitkin poikin Hämettä ja
joskus kauemmaksikin.
Vuonna 1949 Erkki vei
vihille oman kylän tytön,
Elvi Nurmisen. lataa Digilä ja hyödynnä etusi!
Tämän viikon etu:
Synsam Kangasala
Silmälasienpuhdistussetti 14,90 (31,30)
Kaksi puhdistusnestettä, iso ja pieni
Kaksi puhdistusliinaa
Silmälasienhuoltopaketti
Tarjous voimassa 23.12.2016 asti
1.
Lataa ilmainen
Digilä-sovellus
älypuhelimeesi
sovelluskaupasta.
2.
Avaa
sovellus
ja kirjaudu
sisään.*
3.
*Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, saat ne osoitteesta
Kupongit näkyvät vain tilaajille kirjautumisen jälkeen.
Huomioi etukuponkien määrä-/aikarajoitukset.
Uusia etuja
joka viikko!
aa !
k
k
i
Kl nkia
po
ku
Kupongit
löydät
Digilästä!
Klikkaa Kupongitosioon ja näytä
kuponkia kaupan
kassalla!
digila.fi/aloita
laisuuden teemana on ?Hän on
rauhan ruhtinas?.
Joulumyyjäiset pidetään
lauantaina 17.12 kello 10?14.
Leivonnaisten lisäksi myytävänä on arpoja ja joulupakettiin
sopivia tuotteita, kuten kirjoja
ja musiikkiäänitteitä. ss t
äs
i
t
i
g
n
o
p
u
k
u
t
e
n
a
j
a
a
Til
ehden
L
n
e
e
m
ä
H
n
Sydä
Syksyisiä etukuponkeja tilaajillemme
. Osa lähetystorin
ja myyjäisten tuotosta menee
lähetystyöhön Aasiaan.
Seurakunnan joulujuhlassa
sunnuntaina 18.12 kello 16
lauletaan tuttuja joululauluja
seurakunnan oman housebändin säestyksellä sekä kuullaan
joulun sanomaan liittyvä puhe.
i!
us
t
e
tä
y
Kä
Saat edun, kun
näytät etukuponkia
älypuhelimestasi
kaupan kassalla.. Maailman myllerrys vei
Erkin sotaan vuonna 1943.
Rintamalla hän palveli JR44:n
joukoissa Syvärillä ja Karjalankannaksella. Pälkäneen helluntaiseurakunnan katukappelissa valmistaudutaan
joulun aikaan, koska jouluna
vietetään Jeesuksen syntymäjuhlaa. Avioliitto Elvin kanssa kesti 67 vuotta.
Perheen koti perustettiin
isän kotitaloon Vuorentaustaan Koivulahden kulmalle.
Vuonna 1964 perhe muutti
Luopioisiin. Erkille ja Elville
siunaantui yhteensä kuusi lasta, ensin kolme tyttöä ja sen
jälkeen kolme poikaa. Katukappelissa on lauantaina 10.12 kello 12 kaikille
avoin joulupuuro sekä hartaushetki. Sodan jälkeen
hän teki metsä-, ponttoo- ja
uittotöitä. Hän oli aktiivisesti mukana Luopioisten
Järvisen
Sotaveteraanien toiminnassa
ja kuului veteraaniyhdistyksen hallitukseen toimien
yhdistyksen sihteerinä sekä
veteraanimajan hoitajana.
Urheilu ja urheilun seuraaminen olivat lähellä isän
sydäntä. Suurperheen isänä hän oli maltillinen, rauhallinen ja lempeä.
Paperitöidensä vuoksi hän oli
kotona myös päiväsaikaan,
vaikka suuri osa ajasta kului-
kin metsureiden ja konemiesten kanssa maastossa.
Viimeiset vuotensa Erkki
sai elää kohtalaisen terveenä
Kostiakodissa, jonka henkilökunnalle esitämme sydämelliset kiitoksemme isän
hoidosta.
Elvin ja lasten lisäksi Isää,
Pappaa ja Isopappaa jäävät
kaipaamaan 14 lastenlasta ja
5 lastenlastenlasta.
Marraskuun myrsky
tuli harjun yli,
PÄLKÄNE
piiskasi puita kovemmin
kuin koskaan,
iski lujaa hakkuuaukean yli,
lujemmin kuin koskaan,
ja kaatoi sen viimeisen puun
lastensa päälle.
Puu jätti myös minulle
muiston.
Sen lapsia on metsä täynnä,
peltotien varrella
ja pihallakin
ja metsän reunalla.
Kyllä se elää.
ANNELI, PIRKKO, TIMO,
PEKKA ja ARI
Joululaulujen ilta sekä joulupuuro-tilaisuus hartaudellaan
kuuluu Pälkäneen Katukappelin joulun ajan viettoon. Sunnuntaina 11.12 kello
16 seurakunnassa on joululaulujen ilta. Seurakunnan oma
houseband musisoi sekä johtaa joululaulujen laulamista.
Tervetuloa mukaan laulamaan
rakkaita hengellisiä lauluja. Kansakoulunsa hän kävi Luopioisissa. Valmistuttuaan hän
toimi metsä- ja korjuutyönjohtajana Nokia Oy:n ja Puulaaki Oy:n palveluksessa eläkkeelle siirtymiseensä saakka.
Erkin isästä, Juhosta, alkanut
suvun ammattiperinne työstä
metsätalouden parissa jatkuu
edelleen Timon ja hänen poikansa Harrin kautta.
Erkki kantoi vastuuta kunnan luottamustoimissa vaalilautakunnassa sekä Luopioisten koulun ja vanhainkodin
johtokunnissa. Yhtiössä huomattiin, että hänellä oli pomon
ominaisuuksia, ja vuonna
1956 Erkki määrättiin metsätyönjohtajakouluuun Tyrväntöön. Myyjäisissä voi myös kuunnella joulumusiikkia, maistella glögiä
ja pipareita sekä tehdä löytöjä
lähetystorilla
Heidän ajatuksissaan tilaisuus yhdistyy siihen, että
kysymyksessä olisi tositilanne.
Uskonnollisuus tulee pintaan,
kun ollaan tekemisissä väkivallan ja kuoleman kanssa, Särkiö
totesi.
SHL ULLA SIREN
Seurakunta aktivoituu hädässä
Turvallisuutemme tänään -luentosarjan paikallisen kommenttipuheenvuoron esitti
kirkkoherra Jari Kemppainen.
Hän on päävastuussa siitä, että
seurakuntaelämä jatkuu Pälkäneellä poikkeusoloissakin.
. Suomalaisista varusmiekoimattomat muutokset, histä yli 84 prosenttia kuuluu
kuten Venäjän toimet Ukrai- kirkkoon, kun koko väestöstä
nassa, viime syksyn pakolais- evankelis-luterilaisen kirkon
tulva Eurooppaan, Britannian jäseniä on nykyään vain runsas
lähtö EU:sta ja Yhdysvaltain 72 prosenttia.
presidentinvaalien tulos ovat
Pekka Särkiö kertoi, että
järkyttäneet koko maailmaa ja vastoin yleistä käsitystä aseheikentäneet turvallisuuden- palvelustaan suorittavat nuoret
tunnetta.
miehet ja naiset suhtautuvat
Suomea vaivaa lisäksi erityi- kirkkoon ja uskontoon myötäsen paha talouden taantuma, mielisesti, vaikka armeija sallii
joka pelottaa monella tavoin. nykyisin täyden vapauden asiTyöttömyys on äskettäin teh- assa.
dyn tutkimuksen mukaan yksi
Uskonnottomia ja muita
suomalaisten suurimmista pe- kuin kristittyjä varten on oleloista.
massa sotilasvakuutus, joka
. Sekä kenttäpiispa vierailuillaan että sotilaspastorit
työssään tuntevat yleensä itsensä tervetulleiksi. Pälkäneen seurakunnalla
on valmius majoittaa paperittomia, vaikka juuri tällä hetkellä
näyttää epätodennäköistä, että
sitä tarvittaisiin, Jari Kemppainen kertoi.
Hän totesi, että kirkon ja sotilasorganisaatioiden yhteistyö
ei tunnu Pälkäneellä vieraalta,
koska kirkko ja isänmaa ovat
perinteisesti lähellä toisiaan. Murrosajan vaikutus ih- annetaan sotilasvalan sijaan,
misten arvojärjestykseen ja mutta siihen osallistuu vain
arvomaailmaan näkyy suh- pieni prosentti kaikista varus-
miehistä. Kristinusko ei joko kiinnosta tai sitä Metsässä on
halutaan soveltaa yksilöllisten sotilaan kirkko
Kenttäpiispa näyttää yleisölle
mieltymysten mukaan.
Viime aikoina on kuitenkin kuvan, jossa maastopukuialkanut tapahtua muutosta. Nyt meilläkin näkyy
jo merkkejä siitä, että kirkosNykyään ajatellaan, että yksilö- sakäynnit lisääntyvät tai eivät
keskeinen ajattelutapa, uskon- ainakaan enää vähene, Pekka
nottomuus ja vaihtoehtous- Särkiö sanoi.
konnot hallitsevat länsimaissa
henkistä ilmapiiriä. TORSTAI 8.12.2016
. Pekka keskellä metsää kypärineen ja
Särkiö totesi, että maailma ei naamioineen kaikkineen. -luentosarjan neljännessä osassa kenttäpiispa
Pekka Särkiö kertoi kirkon ja
seurakuntien roolista Suomen
yleisessä turvallisuudessa.
Vuoden 2016 alusta astui
voimaan laki, joka määrittää
kaikkien seurakuntien toimia
erilaisissa kriisitilanteissa.
Henkinen huolto on osa yleistä
turvallisuusstrategiaa.
Joka seurakunnalla on oltavat omat turvallisuussuunnitelmansa, ja lisäksi kirkolla ja sotilasorganisaatioilla on yhteiset
suunnitelmat, joista paikallisesti huolehtivat aluetoimistot
yhdessä seurakuntien kanssa.
. Kaupunkiseurakunnissa,
joissa olen aikaisemmin palvellut, itsenäisyyspäivänä oli
kirkoissa aika tyhjää, mutta
meillä täällä molemmat kirkot
täyttyvät joka vuosi, Kemppainen kertoi.. Kuva
ole enää ennustettavissa niin ei ole erikoistilaisuudesta, vaan
hyvin kuin vielä viime vuosi- osasta sotilaiden arkipäivää.
kymmenellä ajateltiin.
Kristinuskolla on perintei. Armeijassa palvellessaan ihminen elää
niin, että hänen vapauttaan on
rajoitettu, ja silloin henkisen
tuen tarve kasvaa, hän kertoi.
Yleisön joukossa istunut pälkäneläinen Jukka Lehto, itse 15
vuotta sotilaspappina työskennellyt, kertoi että esimerkiksi
maastomessujen suosio on
tasaisen vankkumaton.
. Yksin kukaan meistä ei selviä, Kemppainen painotti.
Hautaustoimi on yksi seurakunnan tehtävä, joka saa sodan
aikana uusia ulottuvuuksia.
Tommolan hautausmaalla on
valmiiksi varattu alue kriisihautausmaaksi, jotta tarvittaessa suuri määrä vainajia saadaan
haudattua lyhyessä ajassa.
Seurakunnan rooli aktivoituu aina, kun ihmisiä on hädässä, oli sitten kysymyksessä
paikallinen tai laajempi kriisi
tai yksilön vaikeudet.
Esimerkiksi diakonian perustehtäviin kuuluu auttaa niitä, jotka putoavat yhteiskunnan muista turvaverkoista, tai
jotka joutuvat äkillisen onnettomuuden uhreiksi.
Kirkon avun piiristä ei käännytetä pois ketään hädässä
olevaa. Tehtävien jaon on oltava selvillä
myös sen varalta, että osa henkilöstöstä siirtyy palvelevaan
puolustusvoimissa, Kemppainen selitti.
Pälkäneen seurakunta on
tehnyt sopimukset kunnan, pelastuslaitoksen ja puolustusvoimien kanssa siitä, miten kriisiaikana tehdään yhteistyötä.
Seurakunnan päätehtävä on
vastata henkisestä huollosta,
mutta se osallistuu myös mui-
hin toimiin tarpeen mukaan.
. set miehet ovat polvistuneet
Ajassa elävä levottomuus vetää säntilliseen muodostelmaan
ihmisiä kohti kirkkoa. Sydän-Hämeen Lehti
37
TULOSSA JA MENOSSA
Kenttäpiispa Pekka Särkiö kertoi, että papeilla on tärkeä rooli
myös kansainvälisillä kriisialueilla, missä tehdään yhteistyötä
muun muassa sotilasimaamien ja -rabbien kanssa.
Hämeenlinnan seudun Henkisen huollon ryhmän johtaja Jukka Lehto esitteli luennolla kirkon avustustyöntekijöiden vihreää
tunnusliiviä.
Turvallisuus: Kun maailma horjuu, seurakuntien tehtävänä on yrittää ottaa pudokkaita vastaan
Kirkolla on monta roolia
yhteiskunnan turvaamisessa
PÄLKÄNE
Seurakunnan Turvallisuutemme tänään. Suunnitelmat ovat hyvät,
mutta käytännön harjoitusta
tarvitaan lisää, kenttäpiispa
Särkiö arvioi.
Luentosarjan isäntänä ja
juontajana ollut kenraali Pertti
Salminen huomautti, että harjoitusta ollaankin lisäämässä.
Esimerkiksi ensi syksynä järjestettävässä Pirkka17 -valmiusharjoituksessa seurakunnat
ovat ensi kertaa mukana.
Aluehallintovirastojen organisoimia kaikkien yhteisöjen,
viranomais- ja vapaaehtoistahojen yhteisiä valmiusharjoituksia järjestetään vuosittain,
ja ensi vuonna on vuorossa
Pirkanmaa.
Pirkka17 -harjoitukseen
osallistuu myös Panssariprikaati.
Pelko kääntää
katseet kirkkoon
teessa kirkkoon ja seurakuntaelämään. Nykyään puolustusvoimat ei velvoita ketään
osallistumaan esimerkiksi paraatihartauteen, mutta kenttäpiispan mukaan sääntöjen
muutos näkyy vain vähän itse
tilaisuuksissa.
. Uskonnolla tai uskonnottomuudella ei ole silloin
merkitystä.
. Elämme aikoja, jolloin tu- sesti ollut vahva rooli Suomen
tut kuviot alkavat horjua, hän puolustusvoimissa, mitä on
sanoi.
aika ajoin rankasti arvoteltu.
Muutamassa v uodessa Silti sen asema näyttää kestätapahtuneet suuret ja enna- vän. Se
näkyy muun muassa siinä, että
itsenäisyyspäivä on jatkuvasti
suosittu kirkkopyhä.
. Yhteistyö kunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden
kanssa on pienellä paikkakunnalla välttämätöntä. Kirkkoherran kuuluu
suunnitella, miten kirkolliset
toimitukset ja hallinto pystytään hoitamaan kriisiaikoina, ja
miten esimerkiksi jäsenrekisterin säilyminen turvataan. Kun pidin maastomessua,
suhdeluku oli sellainen, että
noin 97 miestä sadasta tulee
messuun ja yhtä moni ottaa
vastaan ehtoollisen, Lehto sanoi.
Joulutori järjestetään lauantaina 17.12.
kello 11?14.
Lapsiparkissa lapset voivat käydä, pientä korvausta vastaan, koristelemassa
piparkakkuja. Kello 13?
14 pidettävälle opastukselle ovat tervetulleita kaikki
pääsylipun lunastaneet
museovieraat.
Joulupukki ja pikku-tontut ilahduttivat Ikäpisteen kävijöitä
Joulupukki ja tontut
vierailivat Onkkaalan Ikäpisteellä
ONKKAALA
Joulupukki ja tontut olivat tänä
vuonna aikaisin liikekannalla
kuultuaan, että Onkkaalan Ikäpisteellä vietetään puurojuhlaa.
Joikaavan joulupukin poronnahkaisesta repusta löytyi lahja jokaiselle kiltille Ikäpisteen
kävijälle.
Tontut ilahduttivat ikäihmisiä niin vanhoilla tutuilla
joululauluilla kuin aivan uusillakin sovituksilla. Sydän-Hämeen Lehti
Kuka. puhelin (03) 539 9800.
Jouluherkkuja ja
elävä jukeboksi
Suojan
joulutorilla
KUHMALAHTI
Vain viikko ennen joulua Kuhmalahden Suojan
myyntipöydät notkuvat
käsitöistä, kynttilöistä, leivonnaisista, arpavoitoista,
kukista, havukoristeista,
jouluruuista ynnä muista
joulutarpeista. Näin ei lastenkaan aika käy pitkäksi
vanhempien hoidellessa
ostoksiaan. Missä. Keittoa
myydään myös kotiin viemisenä, mieluusti omaan
astiaan.
Myyntipöytiä on enää
muutama vapaana, joten
pikaiset varaukset voi
tehdä numerroon 0408363832, Elina Saloniemi.
Senioripäivän
opastuksella kuvanveistoa sekä myyttisiä naishahmoja
KANGASALA
Kimmo Pyykkö -taidemuseon vuoden viimeistä
senioripäivää vietetään
keskiviikkona 7.12. Suojan pihamaalla on myynnissä
savukalaa, joulukuusia
sekä grillimakkaraa. Joulumuistoihin tapahtumassa johdattelee
Pentti L ahti-Nuuttila .
Ikämieskuoro Lahjattomat toi
joulutunnelmaa Ikäpisteen
puurojuhlaan.
Lisäksi kirjaston henkilökunta esittelee jouluaiheisia kirjoja ja runoja.
Tapahtumaan on vapaa
pääsy.
Senioritunteja on järjestetty pääkirjastossa syksyn aikana, ja ne ovat saavuttaneet suuren suosion.
Ikäpisteellä vietettiin puurojuhlaa. Mitä. kello
13. Hauskoja
laulusovituksia kuultiin myös
ikämieskuoro Lahjattomien
esittämänä.
Lisäksi juhlassa esiintyi
Kaisa Pesu ihastuttaen yleisöä
koskettavilla ja hauskoillakin
Kaisa Pesun
runoilla.
ilmeikästä
Joulupukin muori oli keittänyt maistuvan joulupuuron
lausuntaa.
sekä kahvit, joiden lomassa
innostuttiin laulamaan yhteislauluja. Joulutunnelman muutaman kyyneleenkin juhli- rinteisten joululaulujen saatte- Ikäpisteen toiminnan jatkulemana toivotettiin hyvät jou- mista vuonna 2017.
kruunasi viimeisenä laulettu joiden poskille.
Sylvian joululaulu, joka kirvoitti
TIINA KNUUTINEN
Hauskojen esitysten ja pe- lut ja siirryttiin odottelemaan
Vuoden viimeisellä
senioritunnilla
joulumuistoja
KANGASALA
Vuoden 2016 viimeinen
senioritunti järjestetään
Kangasalan pääkirjastossa tiistaina 13.12. Milloin?
Sähköposti toimitus@shl.fi . 38
TORSTAI 8.12.2016
TULOSSA JA MENOSSA
. Tuolloin taidemuseossa on
tarjolla opastus Akatemian aamut . Kimmo?s Pub
-näyttelyssä. Kierroksella
piipahdetaan myös Kangasala-talon galleriassa
katsomassa Riikka Juvosen
Glory! -näyttely. Noin
kello 12 alkavasta huutokaupasta kannattaa huutaa
maukasta hirvenlihaa joulupöytään.
"Joululaulu-jukeboksi"
Matti Rauhalahti laulaa ja
laulattaa jouluisia toivelauluja kahvion puolella.
Tuttuun tapaan kahviossa
on myynnissä kahvin ja
leivonnaisten lisäksi hernekeittolounas
Sydän-Hämeen Lehti
39
TULOSSA JA MENOSSA
Kylän miesten tonttuleikki houkutteli paikalle Joulupukin. Ikähaitari
vaihteli vauvasta vaariin.
Avauspuheenvuoroa seurasi
yhteislaulua. Romanit ovat eläneet
Suomessa 500 vuoden ajan.
Olisi tärkeää, että suomalaisen
vähemmistöryhmän kulttuuri
säilyisi myös tulevaisuudessa.
Suomi 100 -juhlavuodelle onkin suunnitteilla monenlaista
toimintaa ja Isämme sodissa
-näyttely, Pirkkalassa asuva
Palm kertoo.
Luopioisten maamiesseuran
ja Kukkian maa-ja kotitalousnaisten järjestämä konsertti
alkaa kello 15. joulukuuta.
Luvassa on jouluisia säveliä
ja paljon jouluista mieltä. Palm esimerkiksi
pitää lasten ja nuorten leirejä
ja kiertää kouluilla puhumassa
vähemmistöryhmän asemasta.
. Ennakkoon
lippuja on saatavilla Kahvila
Elotähkästä, Luopioisten Py-
tingistä ja Pohjan kirjastolta.
Konsertin väliajalla juotavat
kahvit kuuluvat lipun hintaan.
. Tiina Salmi soitti
. Lapsille oli
omat kysymyksensä.
Lisää lasten esittämää ohjelmaa kuultiin, kun Kerttu Laulumaa esitti kappaleen Tuiki tuiki
tähtönen. Eiköhän konsertista
tule oikein mukava joulutapahtuma, monesti aiemminkin
Rautajärven suunnalla esiintynyt Palm uskoo.
Pertti Palm on esiintynyt
useasti muun muassa
Luopioisten Sahtiseuran
latotansseissa. Sen yhteydessä yleisö
sai oppia muun muassa sen,
että Olavi Virran synnyinkunta
oli Sysmä ja Seitsemän veljeksen Eero meni naimisiin Anna
Seunalan kanssa. Tämän jälkeen
yleisö sai nauraa hauskoille
sketseille, joita kylän miehet
esittivät pareittain.
Pienet pianistit pääsivät estradille seuraavana. Rum
muissa oli Heikki Penttilä.
MARJA-LIISA SUOMALAINEN
Pertti Palm viihdyttää Rautahovin joulukonsertissa
RAUTAJÄRVI
Muusikko, romanikulttuuriohjaaja Pertti Palm konsertoi
Rautajärvellä Rautahovissa
sunnuntaina 11. Elina Wuolijoki soitti kappaleen Joulupuu
on rakennettu ja Lusiina Taina
kappaleen Joulukirkkoon.
Jussi Hartman piti pienen
visailun. VPK :n talo valmistui
vuonna 1934 ja joka vuosi on
juhlat pidetty, Jussi Hartman
sanoi avauspuheessaan.
Juhlaväkeä oli saapunut talon täydeltä, noin 80 henkilöä.
Paikalla oli niin kyläläisiä, Vuolijoen kesäasukkaita, sukulaisia
kuin vierailijoitakin. Tonttuina esiintyivät Timo Verho, Lauri
Lehtilä, Erkki Yli-Vakkuri, Juha Lehtilä, Heikki Penttilä ja Matti Pitkänen.
Jussi Hartman ja Juha Lehtilä viihdyttivät yleisöä hauskoilla sketseillään.
Vuolijoella juhlittiin perinteen mukaan
VUOLIJOKI
Tunnelmallista pikkujouluiltaa vietettiin Vuolijoella tänä
vuonna jo 83 kerran.
. TORSTAI 8.12.2016
. Mukava tulla taas Rautajärvelle. Olen aina ollut juhlissa
kitaraa, hänen siskonsa Tuuli mukana, tämä on hieno perinMiettinen haitaria ja serkkunsa ne, Tiina Salmi kertoi.
Heli Kuosmanen bassoa. Vuolijoen mieskuoro
esitti kuorolaulua, jonka jälkeen yleisö lauloi yhteislauluna Sinivuorten yön. Syvällisiä
joululauluja -levyllä kuullaan
sekä perinteisiä joululauluja
että uudempaa tuotantoa.
. Pian esiin
astuivat VPK:n tontut, jotka
houkuttelivat piirileikillään
paikalle itse joulupukin.
Lapset saivat lahjansa, jonka
jälkeen juhlakansaa hemmoteltiin riisipuurolla ja kahvilla.
Illan päätteeksi kylän jo aikuistunut nuoriso-orkesteri
Tanssiorkesterissa soittivat Heli Kuosmanen, Heikki Penttilä, Tuuli
Miettinen ja Tiina Salmi.
soitti tanssia. Romanimusiikin esillä pitäjänä
tunnettu Palm teki pari vuotta
sitten joululevyn, jolla tuttuja
joulukappaleita on laulettu
osin romanikielellä. Rautahovillakin kuullaan
varmasti jonkin verran romanikieltä, Palm lupailee.
Romanikulttuuriohjaaja on
huolissaan romanien oman
kielen kuihtumisesta, ja kielen
käyttäminen laulujen sanoissa
säilyttää sitä omalta osaltaan.
Romanikulttuuriohjaajan
työ liittyy muutenkin läheisesti romanien kulttuurin säilyttämiseen ja elinvoimaisena
pitämiseen. Kuva
vuodelta 2015.
Kerttu
Laulumaa
esitti
kappaleen
Tuiki tuiki
tähtönen
kahdella
kielellä.
Kuhmalahdella)
ohjelmaa. Pälkäne-Seura on mukana Naisten messuilla sunnuntaina 11.12. kerran. Seuratalo, Luopioinen,
Seuratie. 12.00 - 15.00 Salmentaan
VPK. Kostian Kievari. 17.30
Mll Luopioinen
Kuvitettu joulukonsertti Joulu on jo ovella. Ma 12.12. Matka vain jäsenille. 14.00 15.00 Luopioisten srk-k. Ke 14.12. Järjestöjen
yhteiset joulumyyjäiset. Pe
16.12. Vain tämä yksi kerta! Tervetuloa mukaan laulamaan!
Tampereen Diabetesyhdistys ry
Pälkäneen diabeteskerho. 10.00 - Su 18.12.
17.00 Mikkolan Navetta yhdistysnurkka. Kyytiä voi tiedustella tarvittaessa Arjalta, Hannulta
Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry
KinkkuBingoa. Varaus nyt
ja maksu matkalla. Pe 9.12. Kahviossa tarjolla riisipuuroa, joulutorttuja
kahvin kanssa. Tervetuloa koko perhe
perinteisille tulille, nyt 22. 12.50 Pälkäne. 13.00 Ilkon Kurssikeskuksessa. ja silloin
kerätään osallistumismaksut.
Kangasala-Seura ry
Kangasalan Joulu ilmestyy. Hinta 40 e, sisältää
messulipun ja matkan. Kestää väliajan
kanssa n.2h. kaupunkikierrokset. Lippuja voit varata
etukäteen (Eija/0509101009, eija.lankinen@gmail.com) tai ostaa
paikanpäältä. Pelataan kaksi kierrosta
eli 2 lappua. Samalla kertaa tietoa saa niin kotimaan
kuin ulkomaankin matkailusta. Teemme sinne matkan. - La 24.12.
Kangasala. Ilmoittautumiset Erkki Kolu 050 521 1605
Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry
Teatterinäytäntö. Yhdistys tarjoaa esityksen päätteeksi mehua ja
pipareita. La 14.1.2017 Virrat. 160 e, loput helmi-,maalis-,huhtik. La 10.12. Luvassa myöskin
matkanjärjestäjien etuja ja erikoistarjouksia. Kahvio ja tunnelmallinen päätykatsomo. Ma 12.12. Bussiaikataulu: Honkala
12.40, Mieliäntien risteys, Kankahainen 12.50, Siwan pysäkki, tori 13.00 (hautausmaan pysäkki), Tausti, Kangasala 13.25.
Luikala-Pohjalahti-Salmentaka Kyläyhdistys ry
Joulukestit. Vain jäsenille Vastuull.
matkanjärjestäjä Ykkösmatkat/MatkaVeijalainen. La 10.12. 40
TORSTAI 8.12.2016
. To 1.12. Kangasalan Joulu, Kangasala-Seuran
vuosikirja, on ilmestynyt 68. - Ti
13.12. Lisätietoja Teatteri Mukamaksesta ja esityksestä:
www.teatterimukamas.fi.
Johanna U.
Junnujen ja ponin jouluvierailu vanhainkoteihin. Tervetuloa
Pälkäneen seniorit ry
Joululounas ja joulukonsertti. Maksetaan yhdistyksen tilille
merkinnällä Nuuttijuhla. Pe 16.12. 13.00 Rautahovissa. Komediateatterin päänäyttämöllä kello 14 teatteriesitys: Vekkuliveljet. Ti 13.12. 18.00 Iharin Myllytorppa.
Lauletaan jouluisia lauluja Ritva ja Reima Ojalan
kanssa. Väliajalla
joulupullakahvit. Joulukahvit
Pälkäneen Reserviupseerit ja Aliupseerit
joulutulitalkoot. Myös Inga Sulin on mukana. Joulumyyjäiset su 11.12 klo
11-13 Kontulassa, Pakkalantie 311. Syksyn
viimeinen vesijumppa pidetään ti 13.12. Tervetuloa jäsenten yhteiselle
jouluaterialle. mennessä merkinnällä Komediateatteri. Päärooleissa Esko Roine ja Heikki
Nousiainen. Matka varattava ja
maksettava yhdistyksen tilille 10.1. 2017 mennessä merkinnällä
Matkamessut. La 18.2.2017 Komediateatteri,
Tampere. Ti 13.12. Joululehti on myynnissä Onkkaalan S- ja
K-marketeissa, Keltaisessa Talossa Nuijantalolla, Aapiskukossa, pääkirjasto Arkissa, Aito Sp:n
ja OP:n konttoreissa Onkkaalassa ja Luopioisissa, Pälkäneen
kukkakaupassa, Kesänmaussa Laitikkalassa, Luopioisten kirjastossa, Aitoon lainausasemalla, Mikkolan navetalla, Pytingissä,
K-Market Järvikansassa, ravintola Liekissä, Rautajärven kahvilaravintola EloTähkässä sekä Kangasalan puolella Vehoniemen
Automuseossa. Lippuhinnat:
aikuiset 10 e, lapset 5 e, alle 3v ilmaiseksi. 20.00 Pälkäneen yläasteen sali (Paelkaene
Garden). Osoite on Ilkontie 8, 36220 Kangasala.
Kukkian Kädentaitajat
Joulumyymälän laittaminen. Lippu 8 euroa, sis. Ei ennakkoilmoittautumista.Tervetuloa!
Pälkäneen mielenterveysyhdistys Tuike
Jouluateria. Ke 14.12. kahvin ja tortun.
Lisäksi arpajaiset.
Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry
Köörin harjoitukset. Pe 9.12. Ke 14.12. Pe 16.12. KinkkuBingoa pelataan Seuratalossa
Luopioisissa klo 13 alkaen. Silloin voitto karkasi käsistä kahden voittoerän
jälkeen. Pirkanmaan piirin perinteinen Nuutinpäivä-juhla on
nyt Virroilla lauantaina 14.1.2017. Puuroa saa jo 11.30 jälkeen.
Kööri-kuoro esiintyy, yhteislaulua, runoja, seurakunnan tervehdys ym.jouluista ohjelmaa. Hinta 1160 e/2hh,1h lisä 250 e. 12.00 - 15.45
Sahalahden Kontulassa. 12.00 - 15.00 Pälkäneen Yhteiskoulu. Kahviraha on 5 e/ kierros. Terho-kerhon ja
Luopioisten kirkonkylän perhekahvilan PIKKUJOULUT pidetään jo perinteikkäästi Haltialla hirvimiesten kodalla torstaina 8.12. Myyjäisistä miltei suoraan juhlapöytään:
* karjalanpiirakoita * perunapiirakoita * joululaatikoita * joululeivonnaisia
Ratsastusseura PR-88 ry
Pälkäneen Hengitysyhdistys ry
Vesijumppa. Harjutuulen altaalla. merk.Keisarinna.
Finnairin lennot.Ohjelma kotisivuilla. Keski-Euroopan matka 7 pv/ 2 yötä samassa hotellissa
puolihoidolla. Lehteä myyvät
Kangasalla Ilkon Kukka, Kangasalan Sanomat,
Kellosepänliike Korpola, K- Supermarket Kangasala, Löytötex,
Nyssäkkä, S-Market Kangasala ja Vehoniemen Automuseo
sekä Tampereella Tampere-Seuran myymälä, Kauppakatu 1.
Verkossa lehden voi ostaa Kangasala-Seuran nettisivuilta sekä
verkkokauppakeskus Kauppaympyrästä.
Kangasalan Karjalaseura
Kuhmalahden Sotaveteraanit puolisoineen, lesket
sekä kannattajajäsenet
ja Eskolta
Kokoonnumme Pentosaliin puurolle tiistaina,
13.12. Tervetuloa jouluisille ostoksille ja
samalla tukemaan pälkäneläistä kotiseututyötä!
Kangasalan Sitoutumattomat Eläkeläiset ry
Joulujuhla ja päivätanssit. Hotellit 4 tähden. Tervetuloa mukaan.
Kukkian maa- ja kotitalousnaiset
Kukkian maa-ja kotitalousnaisten 70-vuotisjuhla. Alussa
ja tauolla kahvia ja pullaa. Vilpeilän koulun oppilaat
esiintyvät. 16.00. Puuromantelin
saajalle luvassa pieni yllätys. Myynnissä kyläkirjoja, 40e/kpl.
Tervetuloa!
Pälkäne-Seura ry
Pälkäne-Seura mukana Naisten messuilla. Hinta 40 e,
sis matkan, ruokailun ja juhlan. klo 14 (kesto 35 min),
Luopioisten seurakuntakeskuksessa, Pereentie 1. 14.00 - 15.00 Pereentie 1, Luopioinen. Su
11.12. Virallisten asioiden käsittelyn jälkeen alustus ja keskustelua vuoden 2017
projekteista.
Mll Luopioinen
Luopioisten MLL yhdistys ry. Lisätietoja mll.luopioinen@gmail.com.
Luopioisten Sotaveteraanit ry
Jouluglögi. Marttakahvilassa voit nauttia herkullisten leivonnaisten lisäksi myös
joulupuuroa! Tervetuloa ostoksille ja kokemaan lähestyvän
joulun tunnelmaa!
Huvit. Kaikki lapset
saavat jouluisen paketin, kenties itse pukkikin ehtii joulukiireiltään vierailla. To 15.12. Su 11.12. Syyskauden päättävä kamppailu. Matkamessuilla saa tietoa kaiken maailman
matkoista. Sisältää tarjoilun ja ohjelman. Su 7.5.2017 - La
13.5.2017 Unkari, Slovakia, Itävalta. Mukaan runsaasti joulumieltä . Ruokailu klo 11 alkaen Marttisissa,
Juhla tansseineen Rantatien liikuntahallilla klo 13. Paras kannattaja palkitaan Sydän-Hämeen Lehden lahjoittamalla paidalla.
Pitkällä erätauolla perinteinen arvonta, jonka pääpalkintona
on kinkku.
Pälkäneen Reserviupseerit ja Aliupseerit
joulutulet. Ma 28.11. Valmistelemme ja sovimme tulien tehtävät
Kukkian Kädentaitajat
JOULUMYYMÄLÄ. Lisätiedot nuorisovastaava
Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry
Piirin Nuutinpäivä-juhla. lipun ja matkat. 15.00
- 18.00 Kangasalan Karjalainen Kulttuurikeskus
Äijälä, . Pääpalkintona kummassakin erässä 30 e lahjakortti
kinkun ostoon, lisäksi välipalkintoja.
Eläkeliiton Kangasalan yhdistys
Pikkujoulujuhla. Yöt: Budapest,
Bratislava ja Wien. La 17.12. Soittaa Keijo Nieminen.
Alussa ohjelmaa, mm. Kangasala-Seura ry:n syyskokous pidetään tiistaina 13.12.2016 klo 18 kahvila
Ellin tiloissa Ellintie 2, Kangasala. Kokoonnutaan Mikkolan Navetan pihaan ti.13.12
klo.17.00 Lähdemme siitä kimppakyydeillä Kostian
Kievariin Joulupuurolle.Pikkujoulun kunniaksi
ei ole pahitteeksi vaikka mukana olisi muutama joulluinen
runo,tunnelman luomiseksi.Valkeakoski-opiston lausuntaryhmä Riimi esittää klo.18.30 Lauri Viidan väkeviä runoja nimellä
Kahvia,viinaa,Viitaa.Tervetuloa nauttimaan.
Kangasala-Seura ry
Kangasala- Seura ry:n syyskokouks. Su 18.12. Kahvio, leivonnaisia, käsitöitä.
Kaikki mukaan osallistumaan!!
Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry
Puurojuhla. Hinta 45 e sis. Paikalle
ovat kaikki tervetulleita, perheet, mummit ja kummit, sedät ja
vaarit ym. klo 13. 14.00
yhdistysnurkka. Luikalan-Pohjalahden-Salmentaan Kyläyhdistys tarjoaa joulupuuroa ja sekahedelmäkeittoa,
Salmentaan VPK tarjoaa kahvit. 18.00 Luopioisten seurakuntakeskuksella. 18.00 Kuulialan Mikkolassa. Näissä opast. Ti 20.12. Lukko
hakee revanssia Hämeenlinnassa kärsimälleen
23-tappiolle. Lisämaks.
retkiä:Gögöllön linna, Tonavan risteily, Schönbrunn. klo 18.30 alkaen.
Tarjolla jouluisia leivonnaisia, mehua ja glögiä. Luvassa kunnon komediaa, vaikkakin jotakin syvempääkin mietittävää näytännöstä
jää ajatuksiin. Junnujen perinteinen
joulutervehdysvierailu Pälkäneen vanhainkoteihin ti 20.12.2016 ip. Pälkäne. 17.00 - 18.00
Pälkäneen Pirtti, Keskustie 1, 36600 Pälkäne. Perinteinen Puurojuhla Kuhmalahdella
Pentosalissa klo 12. Arpajaiset. Kuoromme Köörin harjoitukset Mikkolan Navetalla klo 16 alkaen 1-2 tuntia.
Harjoitellaan Puurojuhlan( 16.12. Pentosali, Kuhmalahti,
Lehtitie 1. 16.00 Mikkolan
Navetta, Luopioinen. Vain jäsenille.
Maksetaan yhdistyksen tilille 12.1. Aikataulu ilmoitetaan myöhemmin.
Ilmoittautumiset Erkki Kolu 050 521 1605
Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry
Matkamessut. Kota sijaitsee Haltialla Hirvijärventiellä. Ma 12.12. 17.30 Syrjänharjun suppa vesitornilta n 200m. Luopioisten Sotaveteraanit ry:n jäsenet tervetuloa jouluglögille Riitan ja
Timon luokse Rajalantie 21 perjantaina 9.12.2016
klo 16.00 alkaen. 10.12.2016 joululounas ja konsertti Kangasala-talossa. - La 31.12. Bingo on
ilmainen. Myynnissä maistuvia leivonnaisia ja erilaisia kädentaitajien töitä. yhteyd.maks. Pälkäneen Joulu -lehden hinta on 10 euroa.
Kukkia-Seura ry
Runo-Kukkia. Su
18.12. Pereentie 1, 36760 LUOPIOINEN. Kahvila Ellin. Myymälä
avoinna klo 10-17. Pieni tauko kierrosten välillä. Tuija laulattaa joululauluja. Ilmoitt. Joulukahvit
Karjalaisherkut joulumyyjäisistä. Ke 14.12. La 21.1.2017 Helsingissä Messukeskus. Ilmoitt.Erkki
Kolu 050 521 1605
Sahalahden Martat
Sahalahden Martat. kello 12-15 Pälkäneen Yhteiskoululla.
Kotiseutuyhdistyksen myyntipöydästä löytyy Pälkäneen Joulu
-lehteä, Pälkäne-Seuran omia joulukortteja sekä kukkopipareita ja kukkopiparimuotteja. kerta - Evankeliumi,
Korsukööri, puhe, yhteislaulua, mehua, makkaranpaistoa nuotioilla, la 17.12. Mll
Luopioinen järjestää: Teatteri Mukamaksen koko
perheen jouluisen kuvitetun joulukonsertin Joulu
on jo ovella avulla sunnuntaina 18.12. 13.30
Kangasasla-talo. Ma 5.12. Osallistumismaksu 10 e maksetaan paikanpäällä. Laitetaan joulumyymälä pystyyn
Tampereen Diabetesyhdistys ry
Luopioisten diabeteskerho. Ke 14.12. Ei
sitten mitään tuliaisia.
Iharin Myllytorppa
Joululauluilta. Pikaiset ilmoittautumiset Eilalle p.
040-5333 504.
Pälkäneen Luja-Lukko, lentopallo
Kakkossarjan ottelu Lukko-Luolajan Kajastus. Sydän-Hämeen Lehti
TULEVAT
Pälkäne-Seura ry
Pälkäneen Joulu. Ilmoittautumiset Erkki Kolu 050 521 1605
Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry
Matka Keisarinnan jäljillä
TORSTAI 8.12.2016
. klo 22
Huvit
Keittiöltä:
GUNSLINGER DippiPuh. ja 1.1.
Jumppa
Kuohun Salissa + uinti tiistaisin
klo 11 jatkuu myös joululomalla!
Ei ennakkoilmoittautumista, tule kun
Sinulle sopii, eläkel. Sydän-Hämeen Lehti
41
TULOSSA JA MENOSSA
si
lahjak
Anna hun
Kuo
ortti!
lahjak
Kynttiläuinnit
koko jouluviikon sekä 26.12. Karaoke
Pe 16.12. Pikkujoulut
karaoken merkeissä
LIEKKI
Ma-To 8.30-18
Pe-La 8.30-23 . 03-5365400
www.ravintolaliekki.fi
. (03) 364 0501
www.kangasalanuimahalli.fi
Avoinna ma-ti, to-pe 06?21, ke 13-21, la?su 10?18
Sisäänpääsy 75 min. 040-7268044
A-oikeudet
Av: ma-to klo 9-18,
pe 9-21, la 9-18, su suljettu
Vain 6???/?kk!
TER V ETULOA P ÄLK ÄNEEN NUIJANTALOLLE
lautanen
10,-
Nuijanmäen
KUUSIJUHLA
La 10.12. A-oikeudet
Sydän-Hämeen Joululehti
joka kotiin keskiviikkona 14.12.
PE 9.12.2016 klo 18.30
Ohjelmassa Nuijanmäen nuoriso-osaston esityksiä:
PÄTBoys, Petja, Pyry, Aleksi ja Anna, ja yllätysohjelmaa...!
Tarjoilua -ja tietysti perinteinen KINKKUBINGO!
Tanssimusiikista vastaa Tapsa Tuomisto duo.
TERVETULOA! Vapaa pääsy
Järj. Lounas . Kahvila . Pitopalvelu . Su 10-18
Tapahtumailtoina -02:n
Keskitie 14, LUOPIOINEN p. 5e, muut 8e.
Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. Pälkäneen Suomalainen Nuija ry ja Keltainen Talo
Jätä
i
s
e
s
k
u
ilmoit @shl.fi
t
e
s
k
u
t
ilmoi. Sisustus . ennen sulkemista
Sunnuntaina 11.12.
Pälkäneen yhteiskoululla klo 12-15
MLL Pälkäne
Huvit
LAUANTAINA 10.12
joulukuuta kello 18
Pälkäneen seurakuntatalon
seurakuntasalissa. Titta
Riina Kärki on ystävällinen,
ihana ja valloittava persoona. Konsertissa soittaa pälkäneläisiä
lapsia ja nuoria, aina vastaalkajista opinnoissaan jo
pitkälle edenneisiin.
Musiikkiopisto on tarjonnut Pälkäneellä pianonsoiton opetusta jo vuosien ajan, ja konserteissa
onkin totuttu kuulemaan
runsaasti pianomusiikkia.
Tänä syksynä toteutui pitkään toivottu mahdollisuus
opiskella Pälkäneellä myös
viulunsoittoa, ja konsertissa
kuullaankin useamman viulistin musisointia sekä yksin
että yhdessä. Lain tarkoituksena
on toteuttaa yksityiselämän
suojaa ja ennaltaehkäistä yksityisyyden suojan loukkaukset.
Tämän vuoksi laissa säädetään
ne olosuhteet, joiden vallitessa henkilötunnuksen käsittely
on sallittua.
Henkilötietolain 13 §:n
mukaan henkilötunnusta saa
käsitellä rekisteröidyn yksiselitteisellä suostumuksella.
Henkilötunnuksen käsittelyn tulee olla kuitenkin aina
tarpeellista. Esimerkiksi kaupan tiliasiakkuuden, lomamökin tai
juhlatilan peruuttamattoman
varauksen tai luotonannolla
tapahtuvan postimyyntitilauksen voidaan katsoa olevan
tilanteita, jolloin henkilötunnuksen käsittely on tarpeellista. Lisäksi pääsymaksuttomassa konsertissa
kuullaan myös sello-, harmonikka- ja lauluesityksiä.
Ohjelma sisältää monipuolisesti musiikkia eri
aikakausilta J.S. Sen
sijaan kirjaston lainausjärjestelmiin henkilötunnuksen saa
tallentaa perintää varten.
Vaikka rekisterin pitäjällä
olisi oikeus henkilötunnuksen keräämiseen ja käyttämiseen, hänelle aiheutuu myös
velvoitteita henkilötunnuksen
asianmukaisesta käyttämisestä. Rekisterin pitäjällä on velvollisuus huolehtia siitä, että
henkilötunnusta ei merkitä
tarpeettomasti henkilörekisterin perusteella tulostettuihin asiakirjoihin. Siitä on tullut pelkästään positiivista palautetta.
Saarikylissä syntynyt ja
Pälkäneellä asustava Tuhola nauttii esiintymisestä.
Hän pääsee toteuttamaan
intohimoaan Lamourettes
-tanssiryhmässä.
. Oikea tyttö voitti. Näissä tapauksissa henkilötunnusta saa
käsitellä vain, jos se on tärkeää tehtävästä suoriutumiseksi.
Se, että henkilötunnuksen käsittely nopeuttaisi tehtävästä
suoriutumista, ei ole peruste
henkilötunnuksen käyttämiselle.
Henkilötunnusta saa henkilötietolain mukaan käsitellä
myös historiallisessa ja tieteellisessä tutkimuksessa taikka
tilastointia varten.
Henkilötunnusta voidaan
käyttää vain, jos tehtävä vaatii yksiselitteistä yksilöimistä
esimerkiksi tutkimustietojen
yhdistämiseksi. Vaatiiko
lehtitilaus, kokous- tai juhlatilan tai lomamökin varaus henkilötunnusta?
Onko yksityisellä elinkeinoharjoittajalla kuten kauppiaalla
sekä viranomaisella kuten kunnalla samankaltainen oikeus
vaatia henkilötunnusta?
Oikeus henkilötunnuksen keräämiseen perustuu henkilötietolakiin. Onko meillä velvollisuus antaa henkilötunnus
esimerkiksi kaupan tiliasiakkaaksi hakeuduttaessa tai
postimyyntitilauksessa. puhelin (03) 539 9800.
Lakipalsta
Henkilötunnuksen käsittely
Lukija tiedustelee, milloin on
velvollisuus luovuttaa oma
henkilötunnus erilaisiin rekistereihin.
Henkilötunnusta saatetaan
vaatia erilaisiin kyselyihin,
asiakasrekistereihin ja muihin
tarkoituksiin. Sydän-Hämeen Lehti
Kuka. Bachista
nykysäveltäjiin asti, joululauluja unohtamatta.
Pälkäneläinen Aurora Tuhola oli mukana Hymytyttökisassa.
Hymytyttötitteli ei
osunut Tuholalle
. 42
TORSTAI 8.12.2016
TULOSSA JA MENOSSA
Nuoret taituroivat
opiston joulukonsertissa
Valkeakosken musiikkiopiston Pälkäneen toimipisteen
joulukonsertti pidetään tiistaina 13. Mutta henkilötunnusta
tuskin tarvitaan, jos on ostamassa kuntosalikorttia ja
maksamassa kuntosalikäyntejä etukäteen.
Tietosuojavaltuutettu on
katsonut, että henkilötietoa
ei tule käyttää kirjastossa
asiakasnumerona, eikä henkilötietoja tulisi merkitä kirjasto- tai opiskelijakorttiin. Grön ja Rantala esittävät konsertissa kaikki
rakastetuimmat joululaulut,
kuten Sylvian Joululaulu, Varpunen Jouluaamuna, Joulun
Kellot, Tuikkikaa oi Joulun tähtöset, Talven Ihmemaa, Have
Yourself a Merry Little Christmas ja Joululaulu (Mel Tormen).
Iiro
Rantala ja
Eino Grön.
Iiro Rantalan soolopianonu- Happy X-mas.
myös Veera Railio ja IhmisääKonsertissa kuullaan lisäksi meroita, kuten John Lennonin
Esityksessä ovat mukana net -kuoro.. Suostumuskaan
ei oikeuta rekisterin pitäjää
käyttämään henkilötunnusta
tarpeettomasti.
Henkilötunnusta saa käsitellä myös, jos käsittelystä
säädetään laissa. Mitä. Hän on todella valoisa persoona, joten pärjää
varmasti edustustehtävissä,
Tuhola kehuu.
Kouvolalaisvoittajan jälkeen kakkoseksi sijoittui
Sabina Anette Omar Jyväs-
kylästä ja kolmanneksi Veera Kaukola Tampereelta.
29-vuotias Aurora Tuhola valittiin syksyllä X-Treme
Car Babeksi. Henkilötunnuksen merkitseminen
esimerkiksi postilähetyksiin
ei ole sallittua.
Grön ja Rantala tuovat joulun tullessaan
KANGASALA
Helsinkiläisessä Musiikkiteatteri Kapsäkissä jo viiden vuoden ajan täysille saleille esitetty Eino Grönin ja Iiro Rantalan
Joulukonsertti saapuu kiertueellaan Kangasalle. Missä. Entä
kirjastokorttia tai kuntosalikorttia haettaessa. Hymytyttökisa oli kiva
juttu. Tällaisia
säännöksiä henkilötunnuksen
käsittelystä sisältyy esimerkiksi väestötietolakiin, kaupparekisterilakiin, lainhuuto- ja
kiinnitysrekisterilakiin tai
veromenettelystä annettuun
lakiin.
Henkilötunnusta saa käsitellä, jos rekisteröidyn yksiselitteinen yksilöiminen on
tärkeää laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi tai rekisteröidyn tai rekisterinpitäjän
oikeuksien ja velvollisuuksien
toteuttamiseksi. Lisäksi hän on
kisannut myös Hämeen neito -tittelistä.
. Ystävystyin Titta Riinan
kanssa. Milloin?
Sähköposti toimitus@shl.fi . Tällöinkin
pitäisi lähtökohtaisesti pyrkiä
saamaan rekisteröidyn suostumus henkilötietojen käsittelyyn.
Henkilötietolaki säätää
oikeudesta käyttää henkilötunnusta tietyillä toimialoilla
kuten luotonannon yhteydessä tai saatavan perimisessä,
vakuutus-, luottolaitos-, maksupalvelu-, vuokraus- ja lainaustoiminnassa, luottotietotoiminnassa, terveydenhuollossa
ja sosiaalihuollossa. Kaksikko
esittää rakastetuimpia joululauluja Kangasala-talossa kahdessa konsertissa lauantaina
10.12., konsertit alkavat kello
15 ja kello 19. Hän oli minunkin suosikkini Hymytytöksi, sanoo
Hymy-lehden järjestämässä
kisassa mukana ollut Aurora
Tuhola.
Pälkäneläinen eteni castingin kautta kymmenen
kärkiehdokkaan joukkoon,
josta lehden lukijat valitsivat
Hymytytön.
. Näissä
toiminnoissa on katsottu, että
jo rekisteröidyn oikeusturva
edellyttää, että rekisteröidyn
tunnistaminen voidaan tehdä
riittävällä varmuudella.
Lukija tiedustelee, onko henkilötunnus annettava postimyyntitilauksessa, hakeuduttaessa kaupan tiliasiakkaaksi,
haettaessa kirjasto- tai kuntosalikorttia, tilattaessa lehteä,
Luopioisten Osuuspankin toimitusjohtaja,
varatuomari Sirpa Leppäkoski vastaa
lakipalstalla lukijoiden lainopillisiin kysymyksiin.
Kysymyksiä voi toimittaa osoitteeseen sirpa.
leppakoski@op.fi.
varattaessa kokous- tai juhlatilaa tai lomamökkiä.
Tietosuojavaltuutettu on
ottanut kantaa useisiin tapauksiin, jotka koskevat henkilötunnuksen tallentamista.
Henkilötunnuksen tallentamisen on katsottu olleen
tarpeellista, jos kyse on ollut kyse palvelun tai tavaran
myynnistä etukäteen luotolla. Pikkujouluaikaan riittää
keikkoja joka viikonloppu.
Ja nyt itsenäisyyspäivän
vuoksi maanantaikin oli
bile- ja keikkapäivä.
Nyt esillä oleva kokoelma poikia, nuoria miehiä
ja kokonaisuutta täydentäviä
maisemia on koottu vuosien
varrelta otetuista kuvista, joissa
miehen elämää katsellaan lempeällä ymmärtämyksellä. Tosin jos naisia kuvaa
totuudenmukaisesti, puolet
poistuu salista välittömästi,
sillä naisilla on vielä miehiäkin
voimakkaammin päässään näkemys siitä, miltä he näyttävät,
hän jatkaa.
. Äijäntaimet tässä
näyttelyssä ovat muotokuvia
tai ryhmäkuvia ihmisistä ja
se tuntuu olevan valokuvausintohimoni keskeinen ydin.
Kiinnostaviksi kuvat tekee niihin sisältyvä mahdollisuus tai
mahdollisuuden aihio... Lisätietoa, pikapelejä
ja ratkaisuesimerkkejä osoitteessa www.survo.fi.. Kuvia kalentereista julkaistaan joululehdessämme 14.12. Kuvia kootessani huomasin, että kauniisti sanottuna
toistan itseäni vuodesta toiseen
eli vielä kauniimmin sanottuna, minulla on oma käsiala.
Suurin osa kuvista on mustavalkoisia. Pieleen menee niin koko kuin värikin. S.Mustonen www.survo.fi/ristikot
B
C
D
E
25
1
4
5
7
1
3
20
27
2
12
14
15
8
13
62
3
6
10
11
2
9
38
22
29
33
11
25
39
45
43
A
. Mukana
on myös tuttuja muusikoita
nuorina ja rimppakinttuisina
versioina itsestään. Sydän-Hämeen Lehti
43
TULOSSA JA MENOSSA
Lähetä meille kuva
joulukalenteristasi
Marraskuusta on selvitty ja
joulukuu on vihdoin täällä.
Nyt onkin aika paljastaa parhaat, persoonalliset tai muuten mieleen jäävät luukut!
Itse tehdyt joulukalenterit
ovat yleistyneet viime vuosina vauhdilla. TORSTAI 8.12.2016
. Back stage
onkin ollut Juha Tyyskän kiinnostuksen kohteena vuodesta
toiseen, siellä näkee artistin arkisissa tilanteissa, vailla roolia.
Kuvaajan ammatti on fiftyfifty sitä, mitä haluaa kuvata ja
sitä mitä on kuvattava, että leipä tulee pöytään. S.Mustonen www.survo.fi/ristikot
Survo-ristikko on luopioislaisen Seppo Mustosen
kehittämä matemaattinen peli. Keräämme kuvia
myös Instagramissa tunnisteella #sydiskisa. Kuvan voi lähettää sähköpostitse toimitus@
shl.fi tai Facebookissa Sydiksen sivuilla kisaan varatussa
ketjussa. Maisemakuvat
näyttelyssä edustavat maata,
kaunista tai kauheaa, kumpaakin.
Mitä meistä miehistä
tulee isoina?
Näyttelyn eräänlainen avainkuva on poikaparven keskellä
esiintyvä kuva rodeoratsastajasta. Kurssilla toimi
opettajana Irene Karanka.
Juha Tyyskä sanoo, että
hän on kokenut miesten kuvaamisen vaikeammaksi kuin
naisten. Kaikki
persoonallisen kuvan lähettäneet saavat palkinnoksi
Sydiksen pelipaidan 2016.
Itsenäisyyspäivän ansiomerkit
Suomen Leijonan ritarimerkki:
toiminnanjohtaja Jouko Olavi Sipilä, Kangasala
Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi:
lennonjohdon vuoroesimies Veli-Matti Kaitainen, K-ala
tiedekuntapäällikkö Pirjo Liisa Kuhanen, Kangasala
kenttäpäällikkö Heli Mutkala-Kähkönen, Kangasala
johtaja Kari Olavi Mäkelä, Kangasala
Suomen Leijonan ansioristi:
toimitusjohtaja Virpi Kyllikki Pohjola, Pälkäne
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein:
työnjohtaja Reino Olavi Nikkanen, Kangasala
muottisuunnittelija Matti Juhani Repo, Pälkäne
toiminnanjohtaja Mikko Salomon Tahlo, Kangasala
Äijäntaimia
Mikkolan Navettakalleriassa
LUOPIOINEN
Juha Tyyskän valokuvanäyttely
Taloja poikineen tuo Mikkolan
Navetan Kalleriaan joulu- ja
tammikuuksi äijäenergiaa.
Helsinkiläinen Juha Tyyskä on
kuvannut lähes 40 vuotta ammatikseen. Talot
puolestaan ovat Valkeakoski
opiston Aitoon koulutuskeskuksen maalauskurssin aikana
syntyneitä, paperista taiteltuja
ja väritettyjä. mitä
meistä miehistä tulee isoina?
Juha Tyyskän valokuvia
Mikkolan Navetan Kalleriassa.
Avoinna 7.12.2016?31.1.2017.
Joulukuussa klo 10?18, tammikuussa klo 10?15, pe klo 10?18
PÄIVI LOUKAMO
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali:
laborantti, Merja Irmeli Hatunen, Kangasala
vanhempi konstaapeli, Jukka Tapio Polkutie, Kangasala
hallintosihteeri, Leena Katariina Särkijärvi, Kangasala
laadunohjaaja, Anna-Liisa Tulokas, Kangasala
ruokalan esimies, Ulla Margit Virtanen, Kangasala
Suomen Valkoisen Ruusun mitali:
laminoitsija, Mauno Tapio Leinonen, Pälkäne
tuotantotyöntekijä, Keijo Tapani Lindroos, Kangasala
tuotantotyöntekijä, Anne Marita Mäkinen, Kangasala
viimeistelijä, Seija Sinikka Toivonen, Kangasala
Itsenäisyyspäivän ylennykset
Majuriksi: Raimo Antero Mansikkaoja, Kangasala
Yliluutnantiksi: Jaakko Valfrid Ahola, Pälkäne
Mikko Juhani Soikkeli, Kangasala
Luutnantiksi: Antti Olavi Arpiainen, Kangasala
Marko Antero Heinämäki, Kangasala
Jussi Timo Kalevi Järvenpää, Kangasala
Lauri Veli Juhani Kokkola, Pälkäne
Ylivääpeliksi: Ari-Juhani Woivalin, Kangasala
Vääpeliksi: Ville Matti Kuoppu, Kangasala
Ylikersantiksi: Harri Tapio Henriksson, Kangasala
Anne Maarit Maksimainen, Kangasala
Mari Hannele Kristiina Sipilä, Pälkäne
Timo Tapani Virtanen, Kangasala
Kersantiksi: Sauli Antero Katavisto, Kangasala
Jesse Jouninpoika Kokko, Kangasala
Teppo Anton Nummela, Pälkäne
Jussi Tapani Parviainen, Kangasala
Mika Tapani Saksala, Pälkäne
Alikersantiksi: Jussi Aleksanteri Humalamäki, Kangasala
Antti-Jussi Penttilä, Pälkäne
Esa-Pekka Pellervo Penttilä, Pälkäne
Tero Mikael Piilola, Kangasala
Korpraaliksi: Lasse Kalervo Kankila, Pälkäne
Saksittua
Suomalaiset naiset saavat tänäkin jouluna lahjaksi alusvaatteita, mutta suurin osa lahjavalinnoista epäonnistuu.
Lähes 80 prosenttia on tyytymätön paketista paljastuviin
alusasuihin. Kun aloin käydä läpi vuosien mittaan kuvaamiani poikia
ja miehiä, huomasin, että kuvista muodostuu eräänlainen
äijätaimien tarha. Juha Tyyskän
syksy kuluu koulukuvauksia
tehden, puolet vuodesta voi
miettiä omia juttujaan ja kuvata
sitä mikä enemmän kiinnostaa.
. Perinteisten
suklaa- kuvakalenterien
rinnalla moni avaa itse tehtyä tai tuunattua kalenteria.
Millainen joulukalenteri
sinulla on tänä vuonna?
Lähetä kuva ja halutessasi
lyhyt esittely kalenteristasi
meille perjantaihin 9.12.
mennessä. Sen sijaan aamutakkeihin, yöpukuihin ja sukkalahjoihin ollaan
pääsääntöisesti tyytyväisiä.
Change Lingerien marraskuisen
joululahjakyselyn tuloksia
Juha Tyyskän kuvia pääsee ihailemaan Navettakalleriassa keskiviikosta alkaen.
Survo
Ristikko 428
Ristikko on täytettävä luvuilla
1?16 siten, että niiden vaakaja pystyrivisummat täsmäävät
reunoilla annettuihin lukuihin
ja jokainen luvuista esiintyy
ristikossa vain kerran.
Ristikon voi ratkaista kynällä ja paperilla, mutta ehkä
helpoiten se onnistuu ns.
vaihtomenetelmällä antamalla verkkosivulla http://www.
survo.fi/swap/ristikot.html
tehtävän tunnuksen #44396188.
Ristikon 427 ratkaisu
#443-96188 Vaikeusaste 5
A
1
2
B
C
12
D
7
6
3
15
4
13
5
28
54
11
. Nuorissa
miehissä on nupullaan se, millaisia heistä odotetaan tulevan
ja sekin, millaisia heistä ehkä
todella tulee. Aikoinaan Suomea
kiertänyt rodeo aiheutti mielenosoituksia ja kiinnosti mo-
nia, kaikki miehethän haluavat
olla oman elämänsä cowboyta.
Cowboyn roolia vetää moni
mies iltaisin baaritiskeillä.
Rodeoratsastajan ympärillä
parveilevat kaiken maailman
punkkarit, räkänokat ja muut
isänmaan toivot, joiden tulevaisuudesta ei välttämättä tule sellaista kuin kuvattava itse toivoo.
Taloja poikineen -näyttelyssä on esillä kuvia 1980?luvulta vuoteen 2006
Kuva on Luopioisten historian 1868?2006
aineistopankista osoitteesta
aineistopankki.wordpress.
com. Milloin?
Sähköposti toimitus@shl.fi . Kuusikätköily
toteutetaan geokätköilyä mukaillen 34 yhdistyksen alueella ympäri maan. Kuvissa esiintyvistä henkilöistä
ja paikoista voi toimittaa
tietoa Tomi Riihirannalle
(tomi.riihiranta@gmail.
com) tai Kari Laineelle
0407171335.
Facebook
YouTube
Google
Aikakauslehtien
digitaaliset palvelut
Kaupunkilehtien
(ilmaislehtien)
digitaaliset palvelut
Laita mainoksesi sinne, missä se tuntuu mieluisalta.
Ylivoimaisesti paras paikka tähän on sanomalehti.
Instagram
Twitter
LinkedIn
Radio. Kätköjen etsijöiden tulee noudattaa
jokamiehenoikeuksia ja -velvollisuuksia ja toimia häiriötä
tai vahinkoa aiheuttamatta.
Kuusikätköjen koordinaatit
julkaistaan lauantaina 10.12.
noin kello 8 osoitteessa www.
mhy.fi/joulukuuset sekä mukana olevien metsänhoitoyhdistysten sivuilla Ajankohtaista -valikossa.
Metsänhoitoyhdistysten
kotisivut sijaitsevat osoitteessa www.mhy.fi. Paikalle
ensimmäisenä ehtinyt saa
pitää kuusen löytöpalkkiona.
Kuusen lisäksi kätköpaikassa
on kätköpurkki, jossa on lokivihko, johon kaikkien paikan
löytäneiden toivotaan kirjaavan käyntinsä.
Kuusikätköilyllä metsänhoitoyhdistykset haluavat toivottaa kaikille hyvää joulua ja
muistuttaa, että joulukuusen
hakeminen metsästä ei kuulu jokamiehen oikeuksiin.
Poikkeuksen tekevät nämä
joulukuusikätköilyssä löytyvät kuuset, jotka on merkiksi
koristeltu punaisella metsänhoitoyhdistys-kuitunauhalla.
Kuusikätköt voivat sijaita
yksityisten henkilöiden, kuntien tai valtion omistamilla
mailla tai piha-alueilla. oma postimerkki. Mitä. joulukuuta 1976
Työttömien
määrässä ei
hurraamista
Sahalahdella 13, Kuhmalahdella 6, Luopioisissa 24
ja Pälkäneellä 62 työtöntä
työnhakijaa. 44
TORSTAI 8.12.2016
TULOSSA JA MENOSSA
Kuka. Missä. Kuhmalahdella
ei yhtään. Etusivulta pääsee haun kautta kaikkien metsänhoitoyhdistysten
omille sivuille.
Automuseo jatkaa
merkkiperinnettä
KANGASALA
Vehoniemen automuseo jatkaa
joulupostimerkkien perinnettään. Sahalahdella
ei yhtään. Sydän-Hämeen Lehti
oli 19.11. Sanomalehtien Liitto.
En osaa sanoa
Televisio
Painetut kaupunkilehdet
(ilmaislehdet)
Sanomalehtien
digitaaliset palvelut
Painetut aikakauslehdet
Osaatko kertoa
kaunottarista?
Kohtalokkaat kaunottaret.
Osaatko kertoa jotain tästä
kuvasta. tilanteen mukaan oli
Sahalahdella pakkolomalla
kaksi henkilöä.
Vanha kuva
Metsänhoitoyhdistykset järjestävät perinteisen valtakunnallisen joulukuusikätköilyn lauantaina 10.12. Aineistopankissa voi
seurata historian kirjoitta-
misen edistymistä ja siihen
kertynyttä aineistoa. Joulukuusia
jahdataan myös Pälkäneen ja
Kangasalan kuntien alueella
toimivassa metsänhoitoyhdistys Roineessa.
Joulukuusi tai -kuuset
löy t y vät koordinaattien
osoittamasta paikasta lauantaiaamuna 10.12. tehdyn tilaston
mukaan työttömiä työnhakijoita yhteensä 209.Vastaava luku oli viime vuonna
14.11. Aiheina ovat olleet joulun lisäksi
museoautot, pienoismallit,
harjumaisemat ja museokoirat.
Sydän-Hämeen Lehti
Mistä suomalainen
mieluiten lukee,
katsoo tai kuuntelee
mainoksia?
Painetut sanomalehdet
Vain
6???/?kk!
Lähde: IRO Research, Tuhat suomalaista,
syyskuu 2016. Kaikki postimerkit ovat olleet ensimmäisen
luokan merkkejä ja hämeenkyröläisen Rainer Mäkipään
kynästä lähtöisin.
Tämänvuotinen joulumerkki on järjestyksessään automuseon 28. Luopioisissa neljä
ja Pälkäneellä kaksi avointa
työpaikkaa.
Tässä oli levikkialueemme työllisyystilanne 19.11.
Tilanne ei ole tähän päivään mennessä muuttunut,
ei ainakaan valoisampaan
suuntaan.
Koko Kangasalan työvoimatoimiston alueella
. 150 työtöntä työnhakijaa. Tämän vuoden merkissä
joulupukki on muorin ja tontun kanssa lahjojenjakomatkalla 1920-luvun avoautolla.
Joulumerkkiä on painettu 500
kappaletta, ja sitä on myynnissä ainoastaan automuseolla.
Automuseo on julkaissut
omaa joulumerkkiä vuodesta
2003 lähtien. 18
henkilöä. Lomautettuja Kangasalan alueella oli 19.11. puhelin (03) 539 9800.
Joulukuusikätköilyä lauantaina
Kunnallistiedot
KANGASALA, PÄLKÄNE
Perjantaina 10. Avoimia työpaikkoja oli tuolloin miehille
11 ja naisille kahdeksan.
Vuosi sitten lomautettuja
oli 17,avoimia työpaikkoja
miehille 13 ja naisille 21.
19.11
Vuonna 2013
perustetun ohjelman stipendeihin tuli tänä vuonna yli tuhat hakemusta.
. Sen jälkeen edessä on tämän vuoden viimeinen kotipeli.
SHL JANI OKSANEN. Kerttu Niskanen,
Kiira Korpi, Joel Pohjanpalo ja
tämän vuoden kummitulokas
Topi Raitanen . Myös se, ettei
joukkueella ole toista passaria
antamaan Juhani Salmiselle
hengähdysaikaa ja tuomaan
kentälle yllätysmomenttia, al-
Lempäälässä pelin alku ei luvannut kuin nopeaa 3?0-tappiota.
. Joukkueenkin kausi on alkanut hyvin,
ja olemme sarjassa tällä hetkellä kuudennella sijalla, puolustajana pelaava joukkueensa
kapteeni kertoo.
Valio Akatemia tukee vuosittain lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia jakamalla raha-,
ravitsemus-, tapahtuma- ja tuotestipendejä. Sen jännityksen näkee, kun menemme
johtoasemassa yli 20 pisteen.
Se stressaa kuitenkin eniten,
kun tietää, että potentiaalia
on todella paljon parempaan,
valmentaja Petteri Miettinen
summaa.
Perjantaina Luja-Lukon
etukäteen laadittu taktiikka
jäi osin turhaksi Aitolahden
tuotua mukanaan pälkäneläisyleisölle tutun Joni Veripään
kaa ajoittain näkyä.
Piristystä
Lempäälässä
Ville Mattila toi ryhtiä LujaLukon otteisiin Lempäälässä
kahden vaisun erän jälkeen.
ykkössarjajoukkueesta. Pälkäneen lukiossa opiskeleva Suonmaa pelaa Hämeenlinnassa.
Lukko iski pälkäneläisiin
Kipsi: Raskaan kahden tappion viikonlopun jälkeen Luja-Lukko etsii keinoja painaa erät varmasti loppuun asti
LENTOPALLO
Pälkäneen Luja-Lukon viikonloppu oli joukkueelle tiukka.
Perjantaina pälkäneläiset kohtasivat kotisalissaan Aitolahden Riennon, ja vain reilu 12
tuntia ottelun päättymisestä
pelaajat olivat aloittelemassa
jo seuraavaa peliä Lempäälässä Jyryä vastaan. Viimeisiin runkosarjan peleihin lähdemme hakemaan tasaista suorittamista ja joukkuepelaamista, Miettinen lupaa.
Joukkue jatkaa kauttaan viikonloppuna Narvi-Pallon vieraana. Loppuhetkillä kotijoukkue
oli kuitenkin terävämpi ja piti
pisteet lukemin 3?1 (25?19,
25?18, 21?25, 25?23).
. Fyysisesti
raskas viikonloppu oli sitä
myös henkisellä puolella, kun
Luja-Lukko ei saanut vaivan
palkaksi pistettäkään . TORSTAI 8.12.2016
. Neljännessä osat
kuitenkin jälleen vaihtuivat, ja
Riento juhli voittoa lukemin
1?3 (23?25, 17?25, 25?14,
18?25).
Pälkäneläisten hyökkäyksessä näkyi se, että Tomi Perkiölle osui pitkän vahvan jakson
jälkeen heikompi peli eikä
muusta joukkueesta löytynyt
riittävää taustatukea pisteiden tekoon. Pitkän erätauon jälkeen
kotijoukkue sai tarkkaan kohdistettujen syöttöjensä avulla
otetta pelistä ja vei kolmannen
erän selvästi. valitsivat vuodelle 2017 yhteensä 280 stipendin saavaa yksilöurheilijaa,
joukkuetta tai koululaisryhmää
ympäri Suomen. Kyllä tappioputki alkaa
vähän painaa, nämä ovat niitä
päänsisäisiä juttuja. lähelle
pääsemisestä huolimatta.
. Paikalla
oli myös Akatemian kummi
Kiira Korpi.
SHL KRISTIINA HELMINEN
Aaro Aho on voittanut useita nuorten SM-mitaleita suunnistuksessa, ja on ollut tuttu näky viime vuosina myös Pälkäneen parhaiden urheilijoiden palkitsemistilaisuuksissa.
Olli-Oskari Suonmaata on Ahon tavoin totuttu näkemään Pälkäneen parhaiden urheilijoiden palkitsemistilaisuuksissa. Pirkanmaan, Satakunnan ja VarsinaisSuomen alueen stipendit jaettiin viime keskiviikkona Valion
Tampereen tehtaalla. Kun
mukana oli lisäksi muitakin
vahvistuksia, Riento pääsi yllättämään kahdessa ensimmäisessä erässä. On aina yhtä ilahduttavaa
nähdä, kuinka paljon Suomessa on liikuntaan intohimoisesti suhtautuvia lapsia ja nuoria.
Liikunnalla on heille monia
merkityksiä: joillekin se on
ennen kaikkea henkistä tukea,
toiselle unelma ammatista ja
kolmannelle kivaa yhdessäoloa kavereiden kanssa, projektipäällikkö Nina Wahlström
Valiolta sanoo.
Valio Akatemia -ohjelman
tarkoituksena on tehdä mahdolliseksi liikunnan harrastaminen niin, että lapset ja nuoret voivat pyrkiä kohti pieniä
ja suuria unelmiaan. Sekä
suunnistusta harrastava Aho
että salibandya pelaava Suonmaa saivat kumpainenkin 500
euron suuruiset stipendit.
Aaro Aho suunnistaa Valkeakosken Hakan väreissä,
ja Suonmaa pelaa salibandya
hämeenlinnalaisen Steelersin
riveissä.
Myös yleisurheilua pitkään
harrastanut Suonmaa kertoo,
että salibandy on tällä hetkellä
hänen selkeä päälajinsa.
. Kaksi erää oli surkeaa peliä, meillä oli lauma yksilöitä
joukkueen sijaan, valmentaja
Miettinen näkee.
Hän veti kolmanteen erään
penkille sekä Perkiön että Reko
Käenniemen ja laittoi tilalle
Ville Mattilan ja Juho Viitalan.
Luja-Lukko käänsikin erän
itselleen ja väänsi tasapäisesti
voitosta myös neljännessä erässä. Yleisurheilun suhteen kuviot ovat vielä kesän kannalta
auki, Hämeenlinnan Tarmoa
yleisurheilussa edustava Suonmaa sanoo.
Steelers pelaa B-poikien
SM-sarjassa. Oma peli
on lähtenyt hyvin käyntiin ja
parantunut koko ajan. Suonmaa sai leikkaushoitoa vaatineen vamman
sarjan pääsykarsinnoissa ja oli
sivussa peleistä 11 viikon ajan.
. Akatemia ja sen
kummit . Sydän-Hämeen Lehti
45
URHEILU
Aaro Aholle ja Olli-Oskari Suonmaalle stipendit
Pälkäneläiset Aaro Aho, 17,
ja Olli-Oskari Suonmaa, 17,
palkittiin viime viikolla Valio
Akatemian stipendeillä. Nyt olen ehtinyt pelata jo
muutaman ottelun. Ero syntyi vieraiden erinomaisen vastaanoton,
mainion passipelin ja hyvän
hyökkäämisen yhdistelmästä
Ne ovat hyvää
harjoitusta Challenge cupiin,
De Carne ennakoi.
?Kyllä siinä ihan veljellisesti
pelattiin. Jäähypörssin
kärkeä ennen viikonloppua
miehittänyt KU:n Jussi
Hietaranta oli samoilla linjoilla,
vaikka pelissä Tapani Uotilan
tielle päättäväisesti asettuikin.
Katso Digilässä
video KU-68:n
Joni Rouhiaisen
rankkarista Lujan
maalivahtia Lauri
Hakalaa vastaan!
Veljellisen hegemonian pääväri oli punainen
Paikallispeli: Luja pettyi tuloksiin ja kahvion puuttumiseen, KU otti väkisin täydet pisteet
SALIBANDY
. puhelimeen (03) 539 9800
LP nousi cupin välieriin
LENTOPALLO
LP Kangasala oli tiukassa paikassa ennen Suomen cupin
puolivälierän toista osaottelua. Pitää katsoa, mitä tehdään
. No ei se ainakaan meidän
kannalta ollut odottamisen
arvoinen peli. Pölkylle
riitti jatkopaikkaan voitto, ja
vielä LP:n 3?2-kotivoitonkin
tiedettiin johtavan ratkaisun
hakemiseen ylimääräisestä niin
sanotusta kultaisesta erästä.
Monesti aiemminkin altavastaajan asemasta syttynyt
kangasalalaisjoukkue osoitti
potentiaalinsa, kun se nousi
ensimmäisen erän hävittyään
riemukkaaseen voittoon erin
3?1 (21?25, 25?13, 25?23,
25?14).
Kotijoukkueen valmentaja
Virginie De Carne oli tyytyväi-
nen paitsi voittoon myös siihen, miten joukkue pelasi.
. Vaikka Luja
olikin pelin päällä mukavasti
toisessa ja kolmannessa erässä,
ei KU:n verkkoa saatu heilumaan. Paluun
kentälle tehnyt valkopaitojen Riku Kuiri oli yritteliäällä pelipäällä.. Pettynyt
olen lisäksi siihen, ettei kuuluisa KU:n kahvila ollut auki ja
KU-sämpylää tarjolla, Hildén
ruoti sunnuntaiaamupäivän
antia.
KU-68:n keulahahmo Jussi
Hietaranta oli ymmärrettävästi
erilaisissa tunnelmissa. Pieni kovuus kuuluu
asiaan kentällä, mutta pelin
jälkeen ollaan taas kavereita.
Ainakin toivottavasti?, hymähti
SB Lujan Tommi Hildén
pelin jälkeen. joukkue pelasi
aamun avauspelin jälkeen
myös illan viimeisen ottelun ?
päättäneessä Snipers-ottelussa.
Vastustaja sumputti jäykin jaloin pelannutta KU:ta vastaan
onnistuneesti aikansa, mutta
kangasalalaiset raapivat lopulta nihkeän 5?2-voiton. Nollalla maalilla on vaikea voittaa missään
lajissa, Hildén aprikoi.
Hän ei suostunut kelpuuttamaan Pitkäjärven tulosten
selitykseksi joukkueeseen iskenyttä pakkipulaa.
KU-68:n otteissa puoles-
taan näkyi, että joukkueen
sairastupa on tyhjenemässä
ja tutut ketjukoostumukset
jälleen toiminnassa. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi . Niukka
0?2-tappio otti Lujan leirissä
koville, kun joukkue hallitsi
ottelua selvästi.
. 46
TORSTAI 8.12.2016
URHEILU
. Rene Heino oli mies paikallaan punaisen KU-68:n maalilla myös Lujaa vastaan. Luja kaatui maalein 7?3.
. KU puolusti meidät hyvin
pois parhailta paikoilta ja kävi
tekemässä pari maalia, joilla se
sitten tappoi pelin. Luja hävisi
toisenkin ottelunsa, kun LFT
jätti sen tylysti nollille. Kyllä nyt pitää ruveta pelejä voittamaan ja verkko pöllyämään. Olimme oikeastaan tosi
ylivoimaisia, eikä meillä ollut
missään vaiheessa hätää. Pallollinen peli oli oikein
hyvää, mutta se ei tahdo sopia
meille . Pelin
ainoa miinus oli se, ettei Lujan
Hildéniltä saatu vietyä länkejä
edes alkulämmöillä, Hietaranta hersytteli pelin jälkeen.
Nihkeää viimeistelyä
Joukkueiden turnauspäivä
sujui muutenkin varsin erilaisissa merkeissä. Vielä kummallisempaa ontuva viimeistely oli siitä syystä,
että juuri maalinteko on ollut
harjoitusten pääteemana viime
aikoina.
. Pitkäjärvellä Kangasalla pelattu peli oli
3?0 kotijoukkueelle jo kolmen
minuutin jälkeen. häviämme lähes aina,
jos hallitsemme palloa. Molemmat mielivät täyttä pistepottia vuoden viimeisestä turnauksesta Iittalasta.
SHL JANI OKSANEN
Salibandy, 3-div.
SCU 8 5 1 2 28-24 11
KalvKe 8 5 0 3 30-23 10
KyPo 8 4 2 2 41-35 10
LFT 8 4 2 2 31-24 10
KU-68 8 5 0 3 39-31 10
Vincemus 8 3 2 3 34-40 8
Snipers 8 3 0 5 35-38 6
SB Luja 8 2 2 4 21-25 6
SR IV 8 2 1 5 20-26 5
Härmä 8 1 2 5 26-39 4
Ei mene. Vastassa ollut Kuusamon
Pölkky oli vienyt niukasti kerta
toisensa jälkeen nimiinsä jouk-
Jutta Riikonen, Dayana
Segovia ja Daniela Öhman
olivat LP Kangasalan parhaat
pistenaiset Kuusamoa vastaan.
Riikonen palkittiin ottelun
parhaana pelaajana.
kueiden aiemmat kohtaamiset
tällä kaudella aiempaa cupkohtaamista myöten. Saamme kovat pelit vielä
LP Viestin ja HPK:n kanssa
ennen matkaa. sähköpostiin toimitus@shl.fi . Tämä
tulikin tarpeeseen pitkän turnauspäivän . Joukkue oli rauhallinen,
keskittynyt ja pelasi erittäin
hyvin, hän kehui.
LP:n cup-taival jatkuu helmikuussa Hämeenlinnassa.
Liigapelejä puolestaan ehtii
kertyä tällä viikolla vielä kaksi ennen kuin joukkue lähtee
Norjaan pelaamaan kansainvälistä Challenge cup -koitosta
Randabergiä vastaan.
. Häntä
lämmitti kauden tasapainoisimman esityksen saaminen
esiin juuri paikallisväännössä.
. Edellisessä turnauksessa Luja iski
KyPo:n verkkoon seitsemän
maalia, vaikka säädyllisiä maalipaikkoja oli tuskin kymmentä. Avuksi
tarvittiin tässäkin pelissä Rene
Heinon onnistunutta torjunta-
työskentelyä.
Tasaisessa lohkossa kumpikaan sydänhämäläisjoukkue ei
ole vielä pelannut itseään ulos
jatkopeleistä. Jos kahdeksan
sekunnin jälkeen soi omissa,
niin eihän se ihan sovitusti ole
lähtenyt käyntiin, SB Lujan
Tommi Hildén huokaa.
Luja jäi kieltämättä telineisiin odotetussa paikalliskamppailussa kangasalalaista
KU-68:aa vastaan salibandyn
kolmosdivisioonassa. turvaudutaanko taas uuteen
saunailtaan. Todennäköisemmältähän se tuntuisi,
että saa maaleja, jos pystyy luomaan paljon paikkoja, Lujan
Hildén ihmettelee.
Ihmettelyssä on perää
TORSTAI 8.12.2016
. Sydän-Hämeen Lehti
47
URHEILU
Joonas Saukkonen on
vastannut huutoon ja ottanut
isompaa roolia korin alla.
Kyläjoukkue: Pälkäneellä sopiva sekoitus konkareita ja junioreita
Luja-Lukko jälleen nousukähinöissä
KORIPALLO
Koripallon alasarjojen ykköspelaaja Andrus Aleknavitsjus
nosti viime kaudella Valkeakosken Hakan kolmosdivisioonaan. Pyrsä 87?52
PäLuLu . Junnujen itseluottamus suli helposti katkottuihin syöttöihin ja virheistä armotta rokotettuihin pisteisiin.
NMKY oli jo kirimässä eron
kiinni, kun Luja-Lukko rauhoitti peliä vaihtamalla kentälle
kokeneempaa kaartia.
Viiden pisteen voiton suurimpia takuumiehiä olivat
tuttuun tapaan koko sarjan
parhaimmistoon lukeutuva
kaksikko Jaakko Saukkonen ja
Jussi Jokinen. Sen riveihin
päätyy tamperelaisen junnumyllyn hedelmiä, joten kasassa
on teknisesti ja taktisesti osaava
joukkue.
Kotijoukkueen hallitsema
ottelu näytti silti ratkenneen
jo kolmannen jakson lopulla.
Pälkäneläisjunnut pyörittivät
peliä ja heittivät vapautuneesti. TaNMKY II 70?65
Luja-Lukon pistemiehet TaNMKY-ottelussa: Jussi Jokinen
18, Jaakko Saukkonen 12, Roope Taipale 9, Erkki Ojala ja
Jussi Palomäki 7, Matti Heikkilä, Niko Nurminen ja Arttu
Piirainen 4, Joonas Saukkonen 3 ja Jussi Romu.
tösjakson raivoprässi muutti
ottelun kulun. Suurempi osa joukkueesta
on kuitenkin konkareita, jotka
törmäisivät nousutilanteessa Andrus-ongelmaan: lähtö
kolmosdivisioonaporukkaan
lopettaisi korttelikorispelit.
Nousukiimaa hillitsee myös
se, että liikuntahalli valmistuu
vasta ensi kaudeksi 2018?
2019.
Siihen saakka Luja-Lukko
pystyy sinnittelemään vaarallisen ahtaassa yhteiskoulun
salissa nykymallilla: junnut
Sarjatilanne
VsV 6 6 0 481-348
PäLuLu 6 5 1 481-373
ViiVi 5 4 1 400-313
VehU 6 4 2 360-347
TaNMKY II
6 3 3 468-385
MAS 7 2 5 411-495
Pyrsä 7 2 5 421-515
ERP 7 1 6 373-541
PisTa 6 1 5 318-396
12
10
8
8
6
4
4
2
2
Roope Taipaleen taidot riittävät jo miesten peleihin.
pelaavat A-poikien sarjaa, josta voidaan siirtyä miehiin sitä
mukaa kun rahkeet riittävät
kovempiin peleihin.
Nelosdivisioonassa LujaLukko haastaa vielä ennen
joulua sarjaa tappiotta johtavan nousijajoukkue Vammalan
Seudun Voiman.
Ensimmäinen sarjakierros
umpeutuu vasta reilun kuukauden joulutauon jälkeen, kun
pälkäneläiset kohtaavat niin
ikään nousutaistossa edelleen
mukana olevan Vehmaisten
Urheilijat.
SHL TOMMI LILJEDAHL. ViiVi 61?75
PäLuLu . Kolmosdivisioonapaikka palvelisi nuoria pelaajia:
seuran omista junnujoukkueis-
ta kasvaville sekä Tampereella
siipiään kokeilleille taitoniekoille järjestyisi silloin kotikylältä sopivan haastava pelipaikka. ERP Basket Club 85?59
PäLuLu . Kookkaammat konkarit
punnersivat pisteitä korin alta
ja pitivät tamperelaiset poissa
helpoilta heittopaikoilta.
Mutta tamperelaisten pää-
Koripallo, miesten 4. Mutta virolaisjätti itse
ei ollut noususta kiinnostunut,
sillä se sulkisi häneltä korttelikoriksen ovet: harrastesarjassa
eivät saa pelata kolmosdivisioonan tai sitä korkeampien
sarjatasojen pelaajat.
Niinpä Pälkäneen LujaLukko törmäsi taas Aleknavitsjusiin heti kauden avauspelissään. PispTarmo 99?47
PäLuLu . Ennestään vahvan
Viialan vahvistukseksi siirtynyt
Andrus auttoi uuden joukkueensa voittoon pälkäneläisistä.
Avausottelun tappio onkin
toistaiseksi ainoa tahra LujaLukon syyskauden saldossa.
Toista kautta nelosdivisioonassa pelaavat pälkäneläiset
ovat hoidelleet pitkäaikaiset
alasarjajyrät ja kivunneet sarjassa kakkoseksi.
Viime viikolla yhteiskoululla
vieraili täksi kaudeksi neloseen
noussut Tampereen NMKY:n
kakkosjoukkue. divisioona
PäLuLu . Jokinen heitti 18
pistettä ja Saukkonen 12.
Täksi kaudeksi miesten
joukkueeseen nostettu Roope
Taipale heitti yhdeksän pistettä
ja toista kautta edustusjoukkueessa pelaava Erkki Ojala seitsemän.
Myös alkukauden onnistu-
jiin lukeutunut Joonas Saukkonen jatkoi hyviä otteitaan.
Joukkueen ainoa kaksimetrinen korsto tuo tarvittavaa
kokoa ja kovuutta korin alle.
Saukkosen rooli on kasvanut
edellisvuosista, kun muut isot
pelaajat ovat lopettaneet.
Kovimmat kohdataan
vasta viimeisillä
kierroksilla
Luja-Lukko pelasi viime kaudella kevääseen asti sarjanoususta. Morbid All-Stars 79?75
PäLuLu
Enduropyörän tulee olla tieliikennekelpoinen, koska kilpailujen
siirtymiä ajetaan maantiellä.
Mitään
tulostavoitteita
minulla ei ole.
Pääasia olisi
päästä maaliin.
ANU NUMMELA
Näin ollen kuskilla pitää olla
myös moottoripyöräajokortti. Samoin
peruskaluston täytyy olla
hyvässä kunnossa, jotta se
kestää viikonlopun mittaisen
rääkin.
. ja
toivottavasti myös
luminen . Ja tuo kerta on
edessä nyt, Pälkäneellä asuva
Nummela sanoo.
Kilpailun aikana kuskeille
kertyy ajokilometrejä noin
800. sähköpostiin toimitus@shl.fi . Päijänteen
ympäriajon nettisivuilla luvataankin, että ?kylmä, märkä ja väsymys ovat kuskien
kavereina.?
. Viime kausi
Nummelalta meni ohi lonkkaleikkauksen takia.
. Molemmat pyörät ovat
250-kuutioisia ja nelitahtisia,
mutta niiden moottorit ovat
luonteeltaan hiukan erilaisia,
ja myös niiden iskunvaimennuksissa on eroa. Kisoissa on usein parisenkymmentä osallistujaa, ja
lisäksi sellaisia harrastajia on
paljon, jotka eivät osallistu
lainkaan kisoihin.
Vuonna 2015 Nummela
sijoittui kahdeksan osakilpailun mittaisessa naisten
motocrossliigassa kolmanneksi. Tätä täytyy sitten korvata
muilla avuilla, esimerkiksi
hyvällä ajosilmällä, Kangasalan Moottorikerhoa edustava
Nummela pohtii.
Nummela tutustui mootto-
riurheiluun heti lapsena, sillä
hänen isänsä ajoi autolla jäärataa ja oli muutenkin aktiivisesti mukana autourheilussa.
Myös Nummela ajoi veljensä
tapaan jo pienenä jokamiesluokan kisoissa. Pääasia olisi
päästä maaliin, missä siinäkin voi olla huonon kelin sattuessa kohdalle jo tekemistä,
Nummela arvioi.
Luonteva
lajivalinta
Nummela on aloittanut aktiivisemman ajoharrastuksen vasta myöhemmällä iällä.
Oman motocrosspyörän hän
hankki kahdeksan vuotta sitten, ja viime vuosina hän on
ajanut etenkin talviaikaan enduroa. 48
TORSTAI 8.12.2016
URHEILU
. Etenkään endurossa pyörän käsittelytaito ei kuitenkaan tule millään niin hyväksi
kuin nuorempana aloittaneilla. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi . Jos on loskakeliä ja maastokoepätkät ovat kovin pehmeitä, kisasta tulee todella
raskas. Reissusta tulee kaikin
puolin mukavampi, jos maassa on vielä lunta, Nummela
toteaa.
?Päitsi. Mitään tulostavoitteita
minulla ei ole. Jonkinlainen urheiluvamma jalassa ilmeisesti oli. Päijänne-ajo on todella omaleimainen kilpailu,
ja olen jo pidempään miettinyt, että kerran se on minunkin koettava. Ei minusta olisi edes
voinut tulla voimistelijaa
tai baletintanssijaa, sellaiset
prinsessahommat eivät ole
koskaan olleet minun juttuni.
Olen aina ollut liikunnallinen
ja käyn mielelläni lenkillä,
crossfitissä, kuntosalilla ja
hiihtolenkeillä.
Nummelalla on pyörä
sekä motocrossiin että enduroon. Itse taidan lukeutua lähinnä keltanokkien sarjaan,
vaikka olenkin kilpaillut viime vuosina jonkin verran endurossa. Voi kun keli olisi selkeästi
talvinen vielä maaliskuun
lopussa, pälkäneläinen Anu
Nummela huokaisee.
Maaliskuun lopussa suurin
osa pälkäneläisistä näkisi jo
mieluusti kevään ensi merkkejä, mutta Nummelalla on
hyvä ja perusteltu syy toiveelleen: hän osallistuu tuolloin
nimittäin kaksipäiväiseen
Päijänteen ympäriajoon. Endurokilpailu starttaa 25.3.
Vierumäeltä, ja maaliin saavutaan seuraavana päivänä
Helsingissä Malmin lentoasemalla.
. Nyt
jalka on onneksi kunnossa
ja sillä pystyy taas ajamaan,
sairaanhoitajana TAYS:in Sydänsairaalassa työskentelevä
Nummela toteaa.
Tarralla
tehdään hyvää
Päijänteen ympäriajo on melko kallis kisa. Hänen miehensä Rami Korpela harrastaa
niin ikään moottoriurheilua
aktiivisesti.
. on yksi Suomen
vanhimpia yhtäjaksoisesti
järjestettyjä urheilukilpailuja.
Vuonna 1927 ensimmäisen
kerran ajettu kilpailu on jätetty ajamatta ainoastaan sodan
takia vuosina 1940?1948.
Haastava kisa houkuttelee
joka vuosi mukaan sekä vanhoja endurokonkareita että
keltanokkia.
. Varusteisiin saisi toki kulutettua vaikka kuinka suuren. puhelimeen (03) 539 9800
Anu Nummela: Osa tukitarrojen myyntituotoista nuorten rintasyöpäpotilaiden hyväksi
Edessä suuri . Maastokokeita on yhteensä 24, ja niiden kilometrimäärä on yhteensä yli 200.
Maastokokeiden ja siirtymien vuorottelu tuo omat
haasteensa, sillä kuljettajille tulee vuoron perään hiki
maastopätkillä ja siihen päälle on taas ajettava rauhallisesti siirtymä seuraavalle
maastokokeelle. seikkailu
ENDURO
. Enduropyörässä pitää lisäksi olla hyvät valot.
Pronssille
motocrossliigassa
Päijänne-ajossa ei ole erikseen naisten sarjaa, vaan
Nummela kilpailee harrastajien avoimessa C-luokassa. Kuva: Anu
Nummelan arkisto
Suomen cupissa. Maastokokeita
ajetaan myös pimeään aikaan,
joten kypärissä ja pyörissä
on oltava lisävalot. Samana vuonna hän
ylsi samalle sijalle myös
crosscountryn, motocrossia
ja enduroa yhdistelevän lajin,
Anu Nummela pyörän
selässä. tocrossia ja enduroa yhä useNaiset kuitenkin ajavat mo- ammin.
. Molemmat ajomuodot
vaativat hyvää kuntoa pyörän
käsittelytaidon lisäksi.
Jos olisimme Pantherspelissä pelanneet yhtä hienosti
kuin MIGiä vastaan, olisimme
pystyneet taistelemaan vielä paremmin pisteistä, päävalmentaja Risto Knuutinen
myöntää.
Leidit sinnittelevät sarjassa
pienellä kokoonpanolla, joten lyhyt tauko pelien välissä
johtaa pelaajien väsymiseen.
Knuutisen mukaan positiivista oli, että päivän tehopisteet
jakautuivat monen pelaajan
kesken.
Yhden maalin
tekevän on
vaikea voittaa
Janakkalan häviöitä ei ehditty
kauaa murehtia, sillä Leidien
seuraava turnaus oli jo ovella.
Saarijärvelle lähdettiin hieman
vajaalla miehityksellä, ja Leidejä luotsasi joukkueen kakkosvalmentaja Benjam Härkälä.
Saarijärven monitoimitalolla
vastaan asettuivat O2-Jyväskylä II sekä vanha tuttu Ylöjärven
Pallo.
O2 oli Leideille täysin uusi
vastus, joten ottelun lähdettiin
ilman ennakkoluuloja. YPA 1?4
Sb Lujan tehopisteet: Miia Härkälä 1+0, Karoliina Vierikka
1+0, Petra Vainikka 0+1.
Sarjatilanne
PIsku
8
SBS Tamppi 8
MIG
8
RSS Panthers 8
O2-JKL II
8
YPA
8
SCU
8
NB
8
SB Luja
8
Koovee II 8
6
6
5
5
4
4
3
2
2
1
1
0
1
1
1
0
0
0
0
0
laan, joten Leidit jäivät jälkeen.
Vaikka joukkueelle tarjottiin ylivoimaa kahteenkin
otteeseen, Leidit onnistuivat
saamaan pallon verkkoon vain
kertaalleen Karoliina Vierikan
hienolla vedolla. Sen jälkeen pisteitä ei
ole herunutkaan: Leidit hävisivät molemmat ottelunsa sekä
Janakkalan että Saarijärven
marraskuisissa turnauksissa.
Helpolla sarjanousija ei taipunut, vaan kaikissa peleissä
nähtiin tiukkaa kamppailua ja
Leidien pelaaminen parantui
koko ajan.
Janakkalan liikuntahallilla
Leidit pelasivat MIGiä ja RSS
Panthersia vastaan. divisioona
SB Luja . Mies ja Lehtimäen
Hannu lähtevät minulle kisaan mukaan huoltoryhmään,
Nummela kertoo.
Anu Nummela kerää kisaan varoja myös hyväntekeväisyysprojektilla. TORSTAI 8.12.2016
. YPA taas tuuletti pelissä neljä kertaa. Leidien ainoan maalin
niittasi komealla yksilösuorituksella Miia Härkälä.
Tämän jälkeen O2 kuitenkin
pääsi hetkellisesti niskan päälle
ja Leidien kovasta kamppailusta huolimatta vastustaja vei ottelun 3?1. Edellinen peli painoi
yhä jaloissa, ja tuoreempi vastustaja pääsi pari maalia edelle. Aloin miettiä, miten
voisin tehdä jotain hyvää
Täksi kaudeksi naisten kakkosdivisioonaan noussut SB Luja
Leidit avasi uuden sarjakauden
kotiturnauksella ja kahdella
voitolla. Jyväskyläläisseuran kanssa käytiin
tasaista vääntöä ja ensimmäisen erän päätteeksi tilanne oli
tasan. Siskoni on ollut
sairautensa kanssa rohkea,
joten minäkin päätin rohkaistua ja lähteä hiukan erilaiselle
matkalle: seikkailuun, joka
tulee olemaan omalla tavallaan haastava. klo 9?11.
SHL KRISTIINA HELMINEN
Karoliina Vierikka viimeisteli Luja Leidien ainokaisen YPA-ottelussa.
Naiset, 2. Sb Luja
kohtaa Ylöjärvellä SCU:n sekä
ensimmäisessä turnauksessa
kaatuneen SBS Tampin.
ANETTE KNUUTINEN. Siskoni valitsee
myöhemmin yhteisön, jolle
osa tarratuotoista lahjoitetaan, Nummela kertoo.
Anu Nummela tarjoaa kahvit, myy tukitarroja ja esittelee
enduropyöräänsä Pälkäneen
torilla la 17.12. Siskon tyttö oli
sairastumisen aikaan kahdeksan kuukauden ikäinen.
. Erityiskiitokset Härkälä antaa Sb Lujan
02 -joukkueesta apuun tulleelle Emilia Vähäsöyringille, joka
pelasi ensimmäisessä naisten
ottelussaan rohkeasti.
Maalihanojen avaamiseen
ja tappioputken katkaisuun
tarjoutuu tilaisuus joulua
edeltävänä lauantaina. Ottelu
päättyi siis 4?1 vastustajalle ja
Leidit palasivat jälleen pitkältä
pelimatkalta pisteittä kotiin.
. Hän myy
tukitarroja, joiden tuotoista
osalla hän kerää kilpailukassaa ja osa lahjoitetaan nuorten rintasyöpäpotilaiden
hyväksi.
Nummelan äiti menehtyi
rintasyöpään vuonna 2013.
Viime kesänä rintasyöpään
sairastui myös hänen 32-vuotias siskonsa. YPA
onnistui kuitenkin yllättämään
useammin hyvillä vastaiskuil-
ja samalla liittää siihen harrastukseni. RSS Panthers 2-4
Sb Lujan tehopisteet: Veera Salonen 1+1, Miia Härkälä
0+2, Anni Pynnönen 1+0, Maria Heikkilä 1+0, Teija Sarin
1+0, Petra Vainikka 1+0, Heidi Järvi 0+1.
SB Luja . Syöpäpotilaan
ja heidän läheistensä matka
on ajoittain raskas ja pitkä,
ja epävarmuus jäytää mieltä
jatkuvasti. Häviöstä huolimatta
Leidit olivat tyytyväisiä peliin
ja seuraavalta peliltä odotettiin
paljon.
Aikaisemmissa harjoituspeleissä YPAa vastaan joukkue
oli pelannut tiukkoja pelejä.
Jälleen pallo liikkui päädystä toiseen ja tilanteita syntyi
molemmille joukkueille. O2-Jkl 1-3, SB Luja . Sydän-Hämeen Lehti
49
SB Luja Leidit: Kakkosdivisioonasta
ei ole irronnut voittoja avausturnauksen jälkeen
Pisteetön marraskuu
SALIBANDY
Päijänteen
ympäriajoon
valmistautuva
Anu Nummela
toivoo kelin
olevan
talvinen vielä
maaliskuussakin.
summan tahansa, mutta itse
lähden niin pienellä budjetilla matkaan kuin suinkin mahdollista. MIG 3?5, SB Luja . Molemmat
vastustajat olivat esittäneet
vakuuttavaa peliä edellisissä
turnauksissa, joten luvassa oli
kaksi kovaa peliä.
Edellisestä turnauksesta
oppia ottaneet Leidit pistivät
tasaisessa MIG-kamppailussa
hyvin hanttiin, mutta todella
taitava vastustaja vei ottelun
5?3.
Voittajan asenteella jälkimmäiseen peliin lähteneet Leidit
saivat alusta alkaen huomata,
että Panthers tuli yllättävän kovaa päälle. Otteluita on vaikea voittaa,
jos maaleja tehdään vain yksi
per peli, Benjam Härkälä totesi.
Valmentaja oli tyytyväinen
joukkueen suorituksiin etenkin
1
2
2
2
3
4
5
6
6
7
34-11
25-18
40-24
28-23
27-29
28-28
29-33
17-25
16-29
10-34
13
12
11
11
9
8
6
4
4
2
päivän ensimmäisessä pelissä,
joka oli varmasti yksi kauden
parhaista otteluista. Leidit eivät enää pystyneet
enää vastaamaan tähän, vaan
Panthers voitti ottelun maalein 4?2.
41 pisteen
tappio ei anna ottelusta oikeaa
kuvaa: kun Korihaiden vahvistukset olivat penkillä, Pälkäne
vei jakson puhtaasti 10?0.
Niko Järvinen
joutui kuluttamaan
jäähypenkkiä
Salba-ottelussa.
Eliittisarja: Hyökkäysilottelu
muuttui puolustustaisteluksi
Kotiturnauksesta
niukat tappiot
SALIBANDY
SB Lujan C-pojat aloittivat
ylimaakunnallisen eliittisarjan voitokkaasti. SalBa
pyöritti peliä pitkät jaksot
Luja-päädyssä. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi . Kaksikon toinen
osapuoli upotti yksinään lähes saman verran pisteitä kuin
koko kotijoukkue. Ura 39?33
Tytti Ojanperä
Heta Östring
Lea Wallgren
PäLuLu . Korihait 37?78
Sanni Ketola
Milla Kähäri
Saga Pajula
Tähtiraati: Hanna
Hirvonen, Ida Östring ja
Aleksi Hietala.
BC Nokia 6
Pyrintö 6
FoA
6
PäLu-Lu 6
Ura Basket 6
Korihait 6
PirVi
6
5
4
3
3
2
2
2
1
2
3
3
4
4
4
296-188 10
368-247 8
264-283 6
258-308 6
250-274 4
327-349 4
271-385 4. Loput
kolme jaksoa edettiin vuorotahtia: välillä Pälkäne oli pisteen parempi, välillä kaarinalaiset saman verran vahvempia.
Pälkäneen kymmenvuotiaat koripallotytöt lähtivät
nuorempien minityttöjen ykkösdivisioonaan päästäkseen
pelaamaan omanikäisten ja
-kokoisten vastustajien kanssa. Hyvin
peitetty veto upposi vastustamattomasti Lujan verkkoihin.
Hyvähenkisen kotijoukkueen pää ei painunut, vaan se
haki ahnaasti tasoitusta. Luja kohtaa turnauksessa sarjan kärkijoukkue Wirmon ja voitoitta
taulukon hännillä majailevan
Karhut.
SHL TOMMI LILJEDAHL
Sanni Ketola palkittiin kolmella tähdellä Uusikaupunki-ottelussa.
Minitytöt, 1. Päivän toisessa
ottelussa tuli samoin lukemin
tappio forssalaiselle FoSulle.
Eliittisarja jatkui sunnuntaina kotiturnauksessa. Ilveksen
SM-sarjajoukkueesta täksi
kaudeksi Lujaan siirtynyt Samuli Anttila esitteli taitojaan
ja toi Lujan kahteen kertaan
takamatkalta tasoihin.
Lopullinen niitti syntyi
muutama minuutti ennen
päätösvihellystö rankkarista.
Tuomari katsoi, että Krista
Siukola esti läpiajon väärin
ottein ja tarjosi parhaalle raumalaistaiturille tilaisuuden
testata Pessi Varvasta. Loppuhetkillä ilman maalivahtia jauhanut Luja törmäsi
raumalaisten puolustusmuuriin, joten SalBa korjasi 6?5
voiton.
Iltapelissä Masku osoitti
lukeutuvansa tasaisen sarjan
kärkijoukkueisiin. 50
TORSTAI 8.12.2016
URHEILU
. puhelimeen (03) 539 9800
Minitytöt törmäsivät
Korihaiden vahvistuksiin
KORIPALLO
Samuli Anttila
esitteli taitojaan
raumalaisia
vastaan.
Luja-Lukko pelasi nuorempien
minityttöjen ykkösdivisioonan
kolmannen sarjaturnauksen
tutulla kaavalla: toisesta ottelusta voitto ja toisesta tappio.
Yhteiskoulun lauantaisen
kotiturnauksen avausottelussa
kaatui Ura Basket kuuden pisteen turvin. Käteen
jäi kaksi niukkaa ja kirvelevää
tappiota. Joukkueessa pelaa muutama
yhdeksänvuotias mikrotyttövahvistus, ja siksi 11-vuotiaiden minityttöjen sarja ei
kehittäisi pelaajia yhtä hyvin.
Kotiturnauksen toisessa
ottelussa kenttää hallitsivat
kuitenkin Uudenkaupungin
yli-ikäiset vahvistukset. Iso ja
atleettinen kaksikko teki joukkueen 78 pisteestä yli kaksi
kolmasosaa. Pessi
Varvas paikkasi Luja-maalissa monta kenttäpelaajien
lipsahdusta ja tarjosi kotijoukkueelle tilaisuuden kääntää ottelu edukseen. Ainoastaan
sarjataulukossa ykkösenä olevalle SBS Wirmolle hävinneet
maskulaiset ottivat kolmannen voiton lukemin 5?3.
Neljästä ottelustaan yhden
voittanut SB Luja on kahdeksan joukkueen tasaisessa sarjassa kuudentena.
Syyskauden viimeinen turnaus pelataan viikko ennen
joulua Mynämäellä. div.
PäLuLu . Kolmella
tyttöpelaajalla vahvistettu alle
15-vuotiaiden poikien joukkue haki Muuramen avausturnauksesta 11?5 voiton
Happeesta. Aamupelissä raumalainen SalBa oli maalin parempi, illan ottelussa SBS Masku
voitti isännät kahden maalin
turvin.
Karsintaotteluissa barcamaista syöttöpeliä pyörittänyt SB Luja joutui isoja ja
nopeita raumalaisia vastaan
puolustuskannalle. Ottelu ratkesi jo
avausjaksolla, jonka Luja-Lukko vei puhtaasti 8?0. sähköpostiin toimitus@shl.fi . Lop-
puhetkillä Anttila järjesteli itsensä kertaalleen läpi, mutta
veto nousi muutaman sentin
yli. Kotijoukkueen jäähyt lisäsivät painetta
omalla maalilla.
Tasaisissa peleissä ratkaisut
eivät synny niinkään loistavilla yksilösuorituksilla, vaan
vastustajan virheistä
Palstalla noudatetaan hyviä tapoja, joita palstan ylläpitäjä
Sydän-Hämeen Lehti valvoo.
. Tarjoukset
Niko Lindholm
LVI-asentaja
. 03-6336 575, 0400-205 063. (03) 5655 4018 ma-pe klo 8-15
Päivystysvastaanotto, laboratorio ja röntgen ovat avoinna arkipäivisin
sulun aikana normaalisti Kangasalan keskusterveysasemalla.
Katso tarkemmin Kangasalan kunnan verkkosivuilta, Sosiaali ja terveys
> Terveyspalvelut
Sami Heikkilä ja Tomi-Pekka Heikkilä onnistuivat Kuopiossa.
Heikkilän veljekset hallitsivat
EM-näyttökilpailuja
AMPUMAURHEILU
Liikkuvan maalin ampujat
antoivat ensimmäiset näyttönsä maaliskuun EM-kilpailuja varten viime lauantaina
Sepon kisoissa Kuopiossa.
Kangasalan Kymppi 64:n
ampumaurheilijoiden osalta
näytöt sujuivat onnistunees-
ti, kun Tomi-Pekka Heikkilä
voitti normaalijuoksut tuloksella 573. K-64 353.
EM-kilpailut järjestetään 6.?
Sekajuoksut:
12.3 Slovenian Mariborissa.
M: 1) Heikkilä Sami K-64 385,
Tuloksia:
Normaalijuoksut:
M: 1) Heikkilä Tomi-Pekka
K-64 573, ?5) Heikkilä Sami
K-64 568, 6) Heikkilä Mika
K-64 567, 7) Suoranta Jani
K-64 560.
Sekalaiset
KYMPPIPAIKKA
. 040-744 4429 / 0400-239 070 tai
sähköpostina jarmo.toukola@koti.soon.fi
TOIMITILOJA
Pälkäneeltä!
Useissa eri
kohteissa, useisiin
eri käyttötarkoituksiin,
10-1700 m2.
Euro Nikte Oy
Puh. TORSTAI 8.12.2016
. Viemäröinnit
niko@lvi-lindholm.fi
Paikalla kun sovitaan
. Savuton, ei lemmikkejä,
varma vuokra. Ota yhteyttä p. Pienremontit
. Sekajuoksujen voitosta vastasi vuorostaan Sami
Heikkilä tuloksellaan 385.
Tomi-Pekka Heikkilä sijoittui
ratkontojen jälkeen toiseksi
pisteillään 381.
Seuraavat näytöt liikkuvan
maalin ampujat antavat tuleva-
M50: 1) Suoranta Matti
na sunnuntaina Tampereella. Casio Privia PX 500L digipiano painotetut
koskettimet 88, hp. Saneeraukset
Tmi LVI-Lindholm www.lvi-lindholm.fi
. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanviraston asiakaspalvelupisteessä ke 21.12.2016 klo 12-15 osoitteessa Keskustie 1,
36600 Pälkäne.
Pälkäneellä 7.12.2016
Petri Urkko
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
palkane.fi
Ostetaan järeää
VISAKOIVUA
J.Virtanen Pinecom ky
Hollola
0500-340500
Myydään
Vuokralle tarjotaan
Myyn ma 12.12. alkaen
Työsuoritukset
WC- ja jätekaivojen
tyhjennykset,
siirtolavakuljetukset,
vaihtolavojen vuokraukset
Kuljetus Toukola Oy
Tilaukset puhelimitse/tekstiviestinä
puh. Multaporkkanaa,
NEVALA,
lanttua, punajuurta, sipulia, Oriveden karpaloa, saunavihtoja ym.
0500-122 840
Kotimaisia LOBO omenoita!
VALMISBETONIA
LAMMILTA
Auto-/kuljetuspumpuilla
sekä ränni-autoilla
Koskisen Betoni Oy
Facebook
Rauduskoivunkuja 2, 36600 Pälkäne
Häkyläntie 5, 16900 LAMMI,
myynti puh. Kymppipaikka on yksityishenkilöille
tarkoitettu tavaran osto-, myynti- ja vaihtopalsta.
. 0400-514 937
. 050-575 1816
Jätä ilmoitus osoitteessa:
www.shl.fi
Sydän-Hämeen Lehti
Ellin Warasto
Vanhojen tavaroiden
osto & myynti.
Ellintie 1, 36200 Kangasala
0400-571 151
www.ellinwarasto.net
2) Hei k k i lä To mi-Pek k a
K-64 381, ?6) Suoranta Jani
K-64 373, ?8) Heikkilä Mika
K-64 366.
M50: 1) Jetsonen Markku
KAMS 376 SE, 2) Suoranta Matti
K-64 344.
Ostetaan
Kunnat
Pälkäneen kunnanvaltuusto
kokoontuu kunnanvirastolla valtuustosalissa keskiviikkona 14.12.2016 klo 15.00.
Kokouksen esityslista julkaistaan edellisen viikon perjantaina kunnan internetsivuilla www.palkane.fi/päätöksenteko ja asialista on nähtävänä kunnan virallisella
ilmoitustaululla. (03) 5655 4012 ma-pe klo 8-15
- Pälkäneen terveysasema ajanvaraus p. Rivi-tai kerrostalohuoneisto
Pälkäneeltä 1-3 huonetta. Kvv - Työnjohto
. Aliurakointi
. Ohjeistuksen vastaisten ilmoitusten hintaa ei palauteta.
Myydään. Vuorinen
Onkkaalantie 147
040 3524 850
Hyvää Pälkäneen
PERUNAA
POLTTOPUUT
NETISTÄ
www.halkoliiteri.com
Energianeuvontaa,
Metsäkeskus
EU, Maaseutuohjelma
TORSTAISIN
Luopioinen tori 9-12
Pohja 12.30-13
Sahalahti 13.30-14
Pälkäne 14.30-15
säkeittäin sopivasti: van gogh, siikli, annabelle, nicola,
challenger (jauhoinen, vastaa pitoa). Sydän-Hämeen Lehti
51
ILMOITUKSIA
URHEILU
Kangasalan kunta tiedottaa
KANGASALAN JA PÄLKÄNEEN
TERVEYSASEMIEN TOIMINTA ON
SUPISETTUA VUODENVAIHTEESSA
26.12.2016?8.1.2017
Terveyskeskuksen kiireetön vastaanottotoiminta on suljettuna
26.12.2016?8.1.2017.
Keskusterveysasema ja Pälkäneen terveysasema palvelevat kaikkia
Kangasalan kunnan asukkaita kiireellisissä asioissa.
- Keskusterveysaseman ajanvaraus p. 390 eur. Puh 0405139781 Tones
15 Panel Tones +
15 Variation Tones
+ 128 GM Tones
+ 10 Drum Sets.
Halutaan vuokrata. Uudiskohteet
040-550 7096
. Mökkiputkitukset
JOULUKUUSIA
P
JÄRVIKANSA
Kaikki hyvä on lähellä
ERÄ!
Vain torstaina
silakkafilee
ERÄ!
To-la
Broilerin koipi-reisi
6
0
99
Plussakortilla
Hk sininen lenkki
500-580 g
1
5
(3,36-3,90 kg)
K-Market Sahrami . 52
. 5,5cm
5,-
Säästä
HAHMO
ERÄ!
23%
1,-
Säästä
NENÄLIINAT
75kpl/pkt (1,35)
14
Peli
VAIN LA 10.12.
90
AFRIKAN
TÄHTI
Lasten
PYJAMA
90-130cm
(9,90)
(9,95)
Silky Look
SUKKAHOUSUT
20 den
3
Säästä
Onkkaalantie 69, PÄLKÄNE
Ark. 10?18, la 9?16,
SUNNUNTAINA 11-16!
43%
95
WCPAPERI
23%
(0,31/rll)
16 rll (6,50)
4 rll (2,25-2,70)
49%
/tuote
(6,95)
HUOM!
Pälkäneen
myymälän
LA ja SU
AUKIOLOAIKA!
5,-
Säästä
Säästä
Soft Embo
TALOUSPAPERI
tai
95
/pkt
Emilia Design tai Muumi
JOULUPUKKI 30 cm
JOULUKORISTEPALLO ø6cm. Sydän-Hämeen Lehti
TORSTAI 8.12.2016
SAHRAMI . 9?20, la 9?18, SU 11?18
Suomalainen
perheyritys
vuodesta 1979
www.loytotex.fi
AINA EDULLINEN. MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 12-18
Keskitie, 36760 LUOPIOINEN 03-5361383
margit.tuomola@k-market.com
Tyttöjen
MUUMI
YÖPAITA
Ä!
ER
kpl
Meidät löydät myös
FACEBOOKISTA
10,-
BALLERINA KEKSIT
LAHJAPAKKAUKSIA
Säästä
9
1,-
(12,90)
(14,95)
!
Ä
ER
(5,26-5,55/kg)
17
90
9,90/kg
(21,90)
Ryhmä Hau
n. 20kpl/pkt
50%
Säästä
25%
5,-
(6,50)
(Ei koske uutuusväriä yönsininen.
Uutuusväri ei kuvassa)
16%
495
Säästä
18%
Säästä
(12,95)
(15,90)
Ä!
(5,90)
NUKKE
95
ER
VIHREITÄ
KUULIA 500g
Elsa tai Anna
23%
25%
Säästä
10,-
33%
95
9
180-190g (1,35)
22%
Säästä
90-120cm
Säästä
37%
4
99
rs
(3,30 kg)
RAITAPAITULI
VAIN PE 9.12.
Säästä
6
99
tai Passion
(8,95)
TAIKA
MUKI
0
Suomalainen
Amaryllis
Aina edullinen!
Tule löytöretkelle
joulun lahjataloon!
SUPERTARJOUS
Säästä
rs
To-la
Atria lihapulla ja muusi
tai nakkikastike ja muusi
300 g
kg
LIVE
0
99
(3,30 kg)
(3,00 kg)
99
pkt
rs/kg/nippu/ps
99
kg
Vain perjantaina
Hk vanhanajan kyljys
95
Ilman korttia
2,49
0
99
kg
Erä vihanneksia,
hedelmiä, juureksia
To-la
Hk:n lihapyörykät/tai
jauhelihapihvit 300 g
2,-
Säästä
ERÄ!
5%
jopa 2
0,50/rll
Tarjoukset voimassa 7.-13.12.2016 tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. MA-PE 6.30-21, LA 7-20, SU 12-18
Isoniementie 1, SAHALAHTI
03-376 3371
jarno.nieminen@k-market.com
ERÄT!
FLANELLIPYJAMA
VAIN TO 8.12.
20%
15
Säästä
Naisten
NAHKASORMIKKAAT
Pilevuori
4
95
(19,95)
44%
95
0,4L
K-Market Järvikansa . Ei jälleenmyyjille.
Alasenkuja 1, Suorama,
KANGASALA
Ark