vuosikerta | Numero 14 | Irtonumero 3 . Vaalitoimitsijoilla,
Anneli Verkkosaarella ja Essi Kotalalla, oli kädet täynnä työtä.
Melkein yksi
kuori minuutissa
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona. palkane.
Parhaat paikalliset tarjoukset!
? Lukijalta: Terveisiä
tuleville päättäjille
s. sis. 9?11
? Tulossa: Koko kylä
sydämen asialla s. . 6
Läpimurto
palkittiin
maajoukkuekutsulla.
salla karhu
s. s. 44
Pääkirjasto Arkin ennakkoäänestyspaikalle kertyi jonoa heti ensimmäisen äänestypäivän ensimmäisen tunnin aikana. 4?5
Tavasekonsultti
Mäljä ?
aprillia!
s. 37
Suvi
Mantsinen
rohkenee
yrittää
s. Pälkäneellä ei lämmetty
asialle hitaasti: ensimmäinen puolituntinen pääkirjastossa toi uurnaan yli 20 äänestyslipuketta. 26-27
Sydän-Hämeen Lehti
Pälkäne & Kangasala | 87. | www.shl.fi
Torstai 9.4.2015
Pälkäne panee
miljoonaa
sukanvarteen
s. 39. alv
Rajamme on siltä kohdalta turvattu,
niin kauan kuin Kaisa jatkaa
uraansa.
Hallitus on pannut yritysten edustuskulut verolle.
Näin on Lappiin saatu juuri
sellainen luonnonrauha, jota
erityisesti vihreät peräänkuuluttavat.
Kaikki etelästä tulevat suomalaiset pujottelijat mahtuvat Päivikki Palosaaren
Hullu poro -ravintolaan Le-
. Kuukausi ennen vaaleja alkaa villi kausi,
jolloin pientareet verhotaan ehdokkaiden naamoilla ja vaalilupauksilla. mukaan)
Päätoimittaja:
Tommi Liljedahl
050 3010 291
tommi.liljedahl@shl.fi
Toimittajat:
Jani Oksanen
044 7557 213
jani.oksanen@shl.fi
Krista Kaitasuo
044 7557 214
krista.kaitasuo@shl.fi
Hallituksen ansiot
Tehtävänsä jättänyttä rikkinäistä hallitusta moititaan
aivan suotta. Mainoksien sijoittelulle on
kuitenkin asetettu rajoituksia, jottei kylttejä ja lakanoita kiinnitettäisi
vaarallisiin paikkoihin, esimerkiksi
risteyksiin ja tien keskikorokkeille.
Säännöistä ei piitata, koska puoluetoimistoihin toimitettavat ohjeet eivät tavoita käytännön työn hoitavia
tukirenkaita.
V
Esimerkiksi Lahdentiellä, jossa
nopeusrajoitus on 80 kilometriä
tunnissa, mainoksia ei saisi kiinnittää 50 metriä lähemmäs liikennemerkkejä. Jos matkailukohde tai
kesätapahtuma haluaa tienvarsimainoksilleen poikkeusluvan,
hakemuksen käsittely kestää pari
kuukautta ja maksaa 430 euroa.
Kohteita ei käsitellä tasapuolisesti. 24 %
TILAUSHINNAT (kotimaa)
Täystilaus 12 kk........85,00 ?
Täystilaus 6 kk...........45,50 ?
Täystilaus 3 kk...........24,50 ?
Hinnat sisältävät 10 % alv.
Lehden vastuu ilmoituksen
virheestä, väärästä julkaisu
päivästä tai poisjäännistä
on kaikissa tapauksissa
enintään ilmoituksen hinta.
Välitämme ilmoituksia
maamme kaikkiin sanoma
lehtiin niiden omilla
ilmoitushinnoilla.
Levikki:
4 950 kpl (LT 2014)
shl.fi:
8000 kävijää viikossa
Toimitusjohtaja:
Olli Sirén, 050 5169 145
olli.siren@shl.fi
Alma Manu Oy, 2015. Ideaparkin kyltit poistettiin
moottoritien varrelta viime kesänä.
Maantienvarsien ja kylien palvelut
Pälkäneellä
9.4.2015
Vaalien alla
tienvarsien
mainostaulut
eivät ilmeisesti
vaaranna
liikenne
turvallisuutta.
tappaneisiin ABC-taukopaikkoihin
sen sijaan opastetaan kilometritolkulla etukäteen. Siitä on erityinen syy
antaa hallitukselle tunnustus,
vaikka sille kävikin niin kuin
aina sateenkaarelle. Tai
sitten muutetaan lakeja niin, että
tienlaidat pidetään siisteinä myös
vaalien alla.
T
Puolustus
ministeri Carl
Haglund sai
ensimmäisenä
sivarina vierailla
USA:n suurella
lentotuki
aluksella.
villä sekä saksalaiset Pertti
Yliniemen omistaman Riekonlinnan baariin Saariselällä
ja Oloksen Audi-keskukseen.
Maanteiden kuluminen
on estetty korkealla auto- ja
bensaverotuksella.
Soklin norjalaisten omistamalle apatiittikaivokselle on
tarjolla 130 miljoonaa euroa,
jotta virolaiset siirtotyöläiset
saisivat ratatöitä parin seuraavan vuoden ajan. Parhaimmillaan
yhdestä taukopaikasta varoitetaan
kolmella opasteella, jotta kulkija ei
vain kääntyisi kilpailijan asemalle
liian aikaisin.
aalien alla tienvarsien mainostaulut eivät vaaranna liikenneturvallisuutta. ELY-keskus
kuitenkin rajoittaa tienvarren mainoksia ja opasteita turvallisuuteen
vedoten. Ensin
toinen pää häipyy ja pian
toinenkin.
shl Martti Huhtamäki
Pienin ilmoituskoko
1 x 30 mm
Hintoihin lisätään
alv. Enää emme voi
jättää ostamatta uusia amerikkalaisia taistelukoneita,
vaikka omasta lentotukialuk-
sesta voimme vain haaveilla.
Päättämättömyyskin
voi olla parasta päätöksentekoa. Näin
huolehditaan myös heimo-
veljistä.
Hallituksen perintönä seuraavalle hallitukselle on Malmin lentokentän varaaminen
15 000 uudelle maahanmuuttajalle ja meripelastuksen siirtäminen Kuopioon.
Kauhavalta siirretty kalusto ja henkilökunta odottavat
komentoja pelastamaan Vienan merellä ja Äänisjärvellä
pulaan joutuvia.
Keskustelu maamme
turvallisuudesta olikin viime
päiviin asti tarpeetonta. Ajateltiin, että
Ruotsin kanssa yhteistyö perustuu siihen, että sikäläisiä
Gripen-lentokoneita saadaan
korvaamaan nykyiset, ikivanhat amerikkalaiset Hornetit,
joista enää muutamat ovat
käyttökelpoisia, vaikka aikanaan luvatut vastakaupat
odottavat yhä toteutumista.
Sydän-Hämeen Lehti
Pälkäneen ja Kangasalan
paikallislehti.
Ilmestyy keskiviikkoisin.
Sähköpostiosoitteet:
toimitus@shl.fi
ilmoitukset@shl.fi
tilaukset@shl.fi
Kotisivu: www.shl.fi
Puhelin: 03 539 9800
Tilaukset ja osoitteen
muutokset: 03 539 9800
Postiosoite:
PL 16, 36601 PÄLKÄNE
Käyntiosoite:
Onkkaalantie 58
Avoinna: ma?ke klo 9?16
(to?pe sop. Sydän-Hämeen Lehti
Yritysasiakkaat:
Anssi Kukkonen
044 3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
Tuottaja:
Päivi Martikainen
044 7557 215
paivi.martikainen@shl.fi
ILMOITUSHINNAT
etusivu...............1,54 ?/pmm
takasivu.............1,18 ?/pmm
ennen tekstiä..1,07 ?/pmm
tekstissä............1,07 ?/pmm
tekstin jälk........1,07 ?/pmm
kuolinilm..........1,12 ?/pmm
värilisä................0,29 ?/pmm
Kirjoittaja on lehtimies, Aitoo - Helsinki.
Suuri taloudellinen takaisku kuitenkin tuli. Luultiin, ettei tarvita uusia miljardiluokan asehankintoja, sillä
pelkästään asetetuilla EU:n
pakotteilla uhmakkaimpienkin venäläisten uskottiin
pysyvän maamme rajojen
ulkopuolella. Tilalle on
rakennettu kansainvälisen
tason ampumahiihtokeskus
Kaisa Mäkäräiselle. Lisäksi mainokset pitäisi keskittää taajamien tuntumaan,
eikä ripotella pitkin metsiä ja pellon
laitoja.
ienvarren vaalimainoksia
pidetään ilmeisesti tärkeänä keinona nostattaa
vaalikuumetta. Sen jälkeen
monet äänestäjät ovat välttyneet ylinopeussakoilta ja kiittävät kädet ristissä erityisesti
sisäministeri Päivi Räsästä.
Kontiolahden varuskunta on lakkautettu. 2
Torstai 9.4.2015
Pääkirjoitus
Perustettu 14.9.1929
Päätoimittaja Tommi Liljedahl . Puolustusministeri Carl Haglund
sai ensimmäisenä sivarina
vierailla suurella amerikkalaisella lentotukialuksella.
Se oli kevyt askel Haglundille, mutta raskas askel suomalaisille. Pahimmillaan kylttejä on niin,
ettei maisemia näe niiden takaa.
Puolueet ovat säätäneet itselleen
erivapauden mainostaa teiden varsilla maksutta ja ilman erillistä
lupaa. Äänestäminen on
toki tärkeää, mutta niin ovat myös
maaseudun tapahtumat ja matkailukohteet.
Vaalien jälkeen olisi tarjolla helppo keino lunastaa pienyrittäjille ja
maaseudulle jaettuja lupauksia:
annetaan heille sama oikeus mainostaa kuin ehdokkaillakin on. Sekö ei ole saanut mitään aikaan?
Kerrataanpa hiukan.
Hallitus on jalkauttanut
poliisin lakkauttamalla liikkuvan poliisin. tommi.liljedahl@shl.fi
Villiä vaalimainontaa
M
oni maaseudun matkailukohde ja kesätapahtuma harrastaa erikoista
leikkiä ELY-keskuksen kanssa.
Yrittäjä tai tapahtumajärjestäjä käy
kiinnittämässä opasteensa ja mainoksensa tien varteen aamulla ja
tien hoidosta vastaava urakoitsija
kerää ne iltaan mennessä pois.
Tienvarren mainokset ovat tehokas keino pysäyttää ohikulkijoita
oman kesäkahvilan, -myymälän tai
-tapahtuman kohdalla
Avaa valikko ja klikkaa ?Uusi saitti?
4. -tekstillä.
Viimeinen äänestyspäivä on
lauantaina 18. huhtikuuta.
Taitokeskuksen, Pälkäneen kunnan kulttuuritoimen ja
Sydän-Hämeen Lehden julistamassa suunnittelukilpailussa on talven aikana etsitty nimikkokinnasta
Pälkäneelle. Äänestää voi myös sähköpostitse
lähettämällä suosikkitumppunsa numeron ja
omat yhteystiedot osoitteeseen toimitus@shl.fi.
Sähköpostiviesti on hyvä otsikoida esimerkiksi
?Pälkäneen kuntalapanen. Lisäksi äänestäneillä on mahdollisuus
voittaa Sydän-Hämeen Lehden tekstiilejä.. Torstai 9.4.2015
. Voittajalapasesta Taito Pirkanmaa ry tekee
loppuvuodesta neulomispaketteja, joita arvotaan kaikkien
äänestäneiden kesken. liittääksesi saittiisi sosiaalisen
median syötteet, ja lisätäksesi ensimmäisen tapahtuman tai tarinan.
?NO JOS
MINÄ OLISIN
SAANUT
VALITA??
5
Pälkäneen kunnalle valitaan huhtikuussa
nimikkotumppu, ja voittaja valitaan
yleisöäänestyksen perusteella.
Äänestää voi Pälkäneen pääkirjastossa Arkissa,
jossa viisi ehdolla olevaa tumppua ovat
nähtävillä. Valmis!
Avaa valikko ja klikkaa ?Muokkaa sivua. Täydennä saitin tiedot, lisää kuvat ja klikkaa ?Hyväksy ja tallenna?
5. Avaa valikko oikean ylänurkan napista ja luo itsellesi käyttäjätunnus
3. Sydän-Hämeen Lehti
ALIANOOR OY
Finland 045-130 2937
1
?MeNyt on helppokäyttöinen ja
näkyvyys sekä luettavuus lehdessä
erittäin hyvä.?
Olemme hyvin tyytyväisiä tähän
järjestöt-palstan uudistukseen.?
2
Ja sinähän saat!
Miltä näyttää Pälkäneen oma lapanen?
Siihen voit vaikuttaa juuri Sinä.
Eino Anttila, Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry
3
4
Näin luot yhteisöllesi oman saitin:
1. Mene osoitteeseen menyt.?
2
Hervannassa oli jonoa, ja
äänestyspaikkakin aukesi vasta
kymmeneltä. Ojala arveli monen
kangasalalaisen pitävän selvitystä ?pakkopullana?, Asikainen pohti lähtemistä uteliaisuudesta
Pälkäneellä myöhemmin pidettävään vastaavaan kuulemistilaisuuteen.
koriipi kävi lyhyesti läpi kuntarakenneselvityksen keskeistä
antia: miten kuntakolmikosta
Kangasala pärjää lukujen valossa jatkossa hyvin itsekseen ja
Kuhmoinen tarvitsisi kipeimmin vetoapua, miten kolmen
kunnan taloutta tarvitsisi joka
tapauksessa tasapainottaa yhteensä 16 miljoonalla eurolla
Näkemykset esiin
vuoteen 2020 mennessä ja
Pälkäneen kunnan Aleksi Sauk- mitkä olisivat uuden kunnan
neen lisäksi liitossuunnitelmiin
mukaan Valkeakosken, mutta
Mallasveden kaupunkia hänkin lähtisi perustamaan vain
äärimmäisen pakon edessä.
Kuhmoisen myös hän arveli
sopivan paremmin vaikkapa
Jämsän kaveriksi.
visioita ja päätavoitteita.
Näistä visioista Paavo Nikkanen ei lämmennyt ajatukselle
matkailun tai mökkeilyn autuaaksi tekemisestä.
. Ensimmäinen tauko
laan, Koivisto selitti.
tuli juuri nyt, hän kertoi.
. Siksi valintaa piti harkita
Arja Mäkelä ja Markku Koivisto välttivät Tampereen pitkät jonot äänestämällä kesämökkikuntansa tutussa kirjastossa.. Pysytään tällaisena, ei
mitään lisää. Hän uskoi
lisäksi, että moni kuntalainen
uumoilee selvityksen olevan
lähinnä mihinkään johtamaton muodollisuus, mikä laskee
kiinnostusta asiaa kohtaan.
. 4
Torstai 9.4.2015
uutiset
. EhVerkkosaaren ja toisen toimit- dokkaan olin kyllä valinnut jo
sijan Essi Kotalan kiire jatkui.
Arkin äänestyspisteen ensimmäisten kävijöiden joukossa olivat kesäpälkäneläiset Arja
Mäkelä ja Markku Koivisto.
. Puhelimitse (03) 539 9800
Kuntalaistilaisuus: Selvitys kolmen kunnan liitoksesta
ei aiheuttanut yleisöryntäystä
Pakkopulla
maistui vain
muutamille
kangasala
. Ei siinä olisi veroprosenttien valossakaan mitään järkeä, Pirjo Asikainen
nyökkäili.
Ojala katsoi Kuhmoisen olevan sen verran kaukana, että uudesta kunnasta tulisi aivan liian
laaja palveluiden järkevän järjestämisen kannalta . Kangasalalaisena veronmaksajana ja talouden näkökulmasta ei liitoksessa ole mitään
järkeä, jos sen myötä maksut
meillä vain kasvavat, ihmetteli
Paavo Nikkanen.
Nikkanen, joka pohjasi sanansa kuntaliitosselvitystä laatineen Aleksi Saukkoriipin
kertomaan, taisi tuoda esiin
enemmistön kannan kuntalaisille kuntarakenneselvityksen
tiimoilta pidetyssä keskustelutilaisuudessa Kangasalla.
Enemmistön riitti paikalla
olleista tosin muodostamaan
varsin pieni ihmismäärä, sil-
lä valtuustosaliin löysi tiensä
vain puolenkymmentä kangasalalaista. sähköpostilla: toimitus@shl.fi . Halusimme käydä heti,
Taukoa kesti noin yhden
minuutin ajan, minkä jälkeen että asia tulee hoidetuksi. Paikka
on matkan varrella, kun olemme menossa mökille Kukko-
Anneli Kivelä Laitikkalasta ehti äänestämään ensimmäisten
joukossa, koska kyyti kirkolle järjestyi sopivasti.
hyvissä ajoin, vaikka tällä kerHänen mukaansa poikkeuktaa se oli jonkin verran vaike- sellisen sekava sisäpoliittinen
ampaa kuin edellisillä kerroilla, tilanne pakotti miettimään
Arja Mäkelä kertoi.
asioita uusiksi. Heti kun ovet aukesivat, alkoi jono. Täällä pääsi nopeammin äänestämään. Suurempi hyöty kunnalle
olisi, jos sallittaisiin asuminen
kesämökeillä ympärivuotisesti
ja asukkaat maksaisivat veronsa
kuntaan, hän esitti.
Jotta Nikkasen kaipaamia
vapaa-ajan asumisen euro-
Ennakkoäänestys alkoi ennätysvilkkaasti
Eduskuntavaalit: Yli 20 äänestäjää kävi Arkissa ensimmäisen puolen tunnin aikana
pälkäne
Pälkäneen ennakkoäänestys
alkoi keskiviikkoaamuna niin
vilkkaasti, että se yllätti kokeneen vaalitoimitsija Anneli
Verkkosaarenkin. Monet isot asi-
at, joista odotettiin ratkaisua,
ovatkin jääneet kesken ja seuraavan eduskunnan ratkaistaviksi. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi . Niinpä kahvi- ja
pullatarjoilujen loppumista
oli turha pelätä.
Kangasalan kunnanjohtaja
Oskari Auvinen arvioi, että
kuntaliitospohdinnat Pälkäneen tai Kuhmoisten kanssa
eivät näytä olevan kangasalalaisille tällä hetkellä kovinkaan
kiinnostavia . kotikunnan
kyläkoulujen kohtaloa kun ollaan muutenkin taas nostamassa keskusteluihin. Pääkirjasto
Arkin näyttelytilassa sijaitseva
ennakkoäänestyspiste aukeni
kello 9, ja runsaan puolen tunnin päästä Verkkosaaren varastoon oli kertynyt jo 22 suljettua
keltaista kuorta.
. Pälkäneen
kanssa liitosta ei sen sijaan olisi
tyystin mahdotonta ajatella.
Asikainen voisi laskea Pälkä-
Pirjo Asikainen ja Seppo Ojala saivat hakea kahvikupposet ilman jonotusta. tilanne olisi toinen, jos puhuttaisiin liitoksesta
Tampereen kanssa.
Paikalle saapunut Seppo
Ojala oli kunnanjohtajan kanssa samoilla linjoilla
Opiston kokonaistuntimäärä on noin 31 100
ja opiskelijamäärä noin 9
000. Äänen antaminen tuntui tärkeältä.
. Kaavan valmistelun aikana Kangasalan puolella
tehdyt laajat hakkuut pahensivat ongelmaa esimerkiksi liito-oravan kannalta,
mutta kaavaehdotuksiin se
ei aiheuttanut enää merkittäviä muutoksia. 18.00
Pääkirjasto (Harjula-sali), Keskusaukio 2
ke-pe 8.4. . 19.00
la 11.4. klo 10.00 . Keväällä
2014 alueen toisessa osassa tehdyt uudet liito-oravahavainnot eivät myöskään
enää juuri vaikuttaneet
kaavan sisältöön. 19.00
la 11.4. klo 10.00 . Niin Pälkäneen, Kangasalan
kuin Kuhmoisenkin valtuustot
kokoontuvat ottamaan kantaa
selvitykseen ja sen pohjalta annettuun esitykseen 8. 0600 1 0600
(3,98 e/min + pvm). 10.4. klo 10.00 . 15.00
to 9.4. klo 13.00 . olemme niin lähellä kasvu-
erityisen tarkasti. Ero nykyiseen yhtenäiseen metsäalueeseen
on dramaattinen. Luonnonarvoille ja
virkistyskäytölle on monin
paikoin varattu vain kapeita suikaleita asuinalueiden
väliin. Sydän-Hämeen Lehti
5
Reetta Tenhola
aloitti opiston
apulaisrehtorina
Kuhmalahtiliitoksen
vastaavassa
tilaisuudessa oli
aikanaan läsnä
kaksi ihmistä.
Kolmen viime vuoden aikana Pälkäneelle, Kangasalle, Akaaseen ja Urjalaan
laajentunut Valkeakoskiopisto sai huhtikuun alusta alkaen apulaisrehtorin.
Tehtävään valittiin sisäisellä
haulla tietotekniikanopettaja Reetta Tenhola. 14.4. klo10.00 . Valkamo puolestaan keskittyy entistä enemmän sivistystoimenjohtajan
tehtäviin.
raimo kouhia
?Kuntaliitos voi vähentää kuntalaisten kiinnostusta päätöksentekoon?, esitteli Aleksi Saukkoriipi
paikalle saapuneelle viidelle kangasalalaiselle mahdollisen kuntaliitoksen yhtä arvioitua haittaa.
hyötyjä voitaisiin saavuttaa,
kunnanjohtaja Auvisen mukaan vapaa-ajan toiminnan ja
matkailun edistämiseen tulisi
luonnollisesti satsata. Osayleiskaavoissa esitetty rakentaminen on
hänen mukaansa kuitenkin
tehotonta ja vaatii liikaa
pinta-alaa.
. 15.00
Sariolan koulu, Kärkkääntie 12
ke-pe 8.4. kesäkuuta.
Kolmikon kesken laadittu
selvitys raukeaa, jos jokin kunnista päättää jättää tarkemman
kuntaliitosselvityksen teon
sikseen. 18.00
ma-ti 13.4. Nyt laaditun raportin
mukaan kuntien välistä yhteistyötä olisi ilman liitostakin
mahdollista syventää esimerkiksi hankintojen, olemassa
olevien tilojen, kaavoituksen,
lukioiden ja ateriapalvelujen
kohdalla.
Kuntalaisten kommentteja
ja kysymyksiä otetaan vastaan
yleisötilaisuudessa Pälkäneellä
20. 16.00
su 12.4. klo 12.00 . 19.00
ti 14.4. klo 9.00 . 15.00
su 12.4. klo 12.00 . . Uskon kuitenkin,
että meidän olisi mahdollista
löytää sille uusi elämä ja sisältö . Välimatkat tulevat väistämättä pitenemään, sitä on
turha kierrellä ja kaarrella.
Maaseudun rooli muuttuu
vääjäämättä tulevina vuosikymmeninä. huhtikuuta.
Uudelleenorganisoinnilla pyritään varmistamaan
kasvaneen opiston taloudellinen ja laadullinen toimivuus. Kaupunkiseudun kasvun pitää olla
jotakin muuta kuin omakotitalomaton levittämistä
luonto- ja virkistysalueille,
hän arvioi.
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri, Tampereen
ympäristönsuojeluyhdistys
ja Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ovat valittaneet Kangasalan Lamminrahkan ja Tampereen
Ojalan osayleiskaavoista
Hämeenlinnan hallintooikeuteen.
Kuntien yhteistyössä
shl Jani Oksanen
Ennakkoäänestys Kangasalla
Kuhmalahden kirjasto, Rautajärventie 26
ke 8.4. klo 12.00 . Vastauksena kysymyk-
seen palveluiden säilymisestä
kunnanjohtaja Auvinen näki,
ettei selvitys ole asiakirja, joka
sisältää lupauksia tulevasta.
. Saukkoriipi katsoi, ettei se tule olemaan
helppoa nykyiselläkään kuntajaolla. Vakinaisia opettajia on
15, hallintohenkilökuntaa
kymmenen ja tuntiopettajia
lähes 300.
?Kangasalan
hakkuut pahensivat
ongelmaa?
Suomen luonnonsuojeluliiton, SLL:n, Pirkanmaan
luonnonsuojelupiirin aluesihteerin Juho Kytömäen
mukaan yhdistys ei vastusta Ojalan ja Lamminrahkan alueen rakentamista
ehdoitta. 13 vuotta Valkeakoski-opistossa
toiminut Tenhola toimii
opiston arkijohtamisessa
rehtori Markku Valkamon
työparina. . Ilman muuta haluan vaikuttaa tilanteeseen itse sen
verran kuin voin, Mäkelä totesi.
Kehätie 4 sekä Luopioisten
Yhdistysnurkalla osoitteessa
Keskitie 5.
Äänestysajat ovat keskiviikosta perjantaihin kello 9?17,
lauantaina ja sunnuntaina kello
11?15 ja maanantaina ja tiistaina kello 9?20.
Varsinainen vaalipäivä on
19. 10.4. klo 10.00 . Kuhmalahti-liitoksen vastaavassa tilaisuudessa oli aikanaan läsnä kaksi ihmistä, hän
muisteli.
Kuntalaisilla on aikaa kiinnostua kuntarakenneselvityk-
sestä huhtikuun loppuun asti.
Laaditulle selvitykselle oleva
huomautusaika päättyy 30.
huhtikuuta kello 15, ja sen jälkeen selvityksen ohjausryhmä
laatii esityksensä kunnanhallituksille ja edelleen valtuustoille. . Liito-orava on uhanalainen ja lain
suojaama laji, mutta lisäksi
sen esiintyminen kertoo,
että alueella on myös muita
metsiin liittyviä luonnonarvoja, Kytömäki sanoo.
Sää
Torstaina
+10
Sahalahti
+10
Kangasala
Perjantaina
Kuhmalahti
+10
+10
Pälkäne
Luopioinen
+11
Sahalahti
+11
Kangasala
Lauantaina
Kuhmalahti
+11
+12
Pälkäne
Luopioinen
+14
Sahalahti
+14
Kangasala
Sunnuntaina
Kuhmalahti
+14
+15
Pälkäne
+8
Sahalahti
+9
Kangasala
+8
Luopioinen
Pälkäne
+9
Selkeää
Puolipilvistä
Vesikuuroja
Pilvistä
Ukkosta
Lumisadetta
Kuhmalahti
Luopioinen
Palveleva meteorologi puh. klo 10.00 . Pälkäneen ennakkoäänestyspaikat sijaitsevat
pääkirjasto Arkissa osoitteessa
Täällä pääsi
nopeammin
äänestämään.
markku koivisto
keskusta, hän totesi.
Vaikka tilaisuus ei yleisömenestys ollutkaan, poliittista
johtoa valtuuston puheenjohtajana edustanut Raimo Kouhia löysi tilanteesta positiivistakin kehitystä.
. 20.00
Vatialan nuorisotila, Vatialantie
ke-pe 8.4.?10.4. klo 10.00 . Torstai 9.4.2015
. 15.00
ma 13.4. klo 13.00 . Lisäksi se
edellyttäisi yleiskaavatasoista
tarkastelua järvialueilla.
Pirkko Noukkaa arvelutti,
miten koko laaja alue saataisiin
pysymään elävänä. 14.4. 16.00
ma-ti 13.4. huhtikuuta, jolloin äänestyspaikat ovat auki kello 9?20.
Pälkäneellä vaalipäivän äänestyspaikat ovat Kostian koulu,
Salmentaan liikuntahalli, Yhdistysnurkka, Aitoon Honkala
ja Rautajärven koulu.
Ennakkoon voi äänestää
missä tahansa äänestyspaikassa mutta vaalipäivänä vain
siinä, joka on merkitty jokaisen omaan äänestyskorttiin.
Kaikilla äänestyspaikoilla tarvitaan henkilöllisyystodistus.
Ennakkoäänestys
jatkuu tiistaihin
Ennakkoäänestys jatkuu 14.
huhtikuuta asti eli ensi viikon
tiistaihin. 16.00
ma?ti 13.4.?14.4. klo 10.00 ?20.00
shl Ulla Siren
valmistelemat kaavat toisivat alueelle liki 15 000 uutta asukasta omakotitalo- ja
pientaloasuntoihin.
Valitukset perustuvat
maankäyttö- ja rakennuslaissa asetettuihin alueiden käytön suunnittelun
tavoitteisiin ja yleiskaavan
sisältövaatimuksiin, valtioneuvoston asettamiin
valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin sekä
liito-oravan riittämättömän
huomioon ottamisen osalta
luonnonsuojelulakiin.
. Opisto toimii laajalla alueella, sillä se tarjoaa
kansalaisopistopalvelut yli
80 000 kuntalaiselle Valkeakoskella, Pälkäneellä,
Kangasalla, Akaassa ja Urjalassa. 19.00
pe 10.4. klo 9.00
Palopaikalle pääsyn jälkeen
kävi ilmi, että saunarakennus oli ilmiliekeissä,
mutta ihmisiä ei ollut
vaarassa.
Palon syttymissyystä
ei toistaiseksi ole tietoa.
Pihapiirin muut rakennukset pystyttiin suojelemaan tuholta.
Positiivista: Miljoonan investointivarauksenkin jälkeen viime vuoden tulos
on jäämässä 300 000 euroa ylijäämäiseksi
Pälkäne
Pälkäneen kunnanhallitus sai
miellyttävän yllätyksen käsitellessään viime vuoden tilinpäätöstä. Kun
samalla kunnanhallitus päätti
runsaan 250 000 euron poistoeron tulouttamisesta, asettuu
viime vuoden virallinen ylijäämä vajaaseen 330 000 euroon.
. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirrettiin Pälkäneeltä Kangasalan
alaisuuteen, käytettiin talousarvion laadinnassa pohjatietoina Pälkäneen vuoden 2013
talousarvion lukemia.
. sähköpostilla: toimitus@shl.fi . Sanojensa mittainen ?
Maksaja K-M Asplundin tukiyhdistys.
Rakennetaan yhdessä
turvallinen Suomi
Maksaja: Ehdokas
HEIKKI LUOTO
www.heikkiluoto.?
Suomalaisten puolesta.
Arvopolitiikkaa sydämellä
Ilmoituksen maksaa Kimmo Sasin tukiryhmä
123
TERHI KIEMUNKI
Kunnallisveroprosenttiaan
nostaneelle Pälkäneelle kertyi
verotuloja liki 470 000 euroa
enemmän kuin oli arvioitu.
Kunnallisverotulojen määrä
Ilmoituksen maksavat Terhi Kiemungin ja
Heikki Luodon tukiyhdistykset
Maksaja: Mikko Nurmon tukiryhmä
Pääluottamusmies, piirin puheenjohtaja
?Minä laittaisin
suomalaiset etusijalle.?
Verotulot ylittyivät
kasvoi edellisvuodesta, mutta lukujen vertailtavuus kärsii
paitsi veronkorotuksesta myös
lakimuutoksesta, jonka myötä
osa vuoden 2014 verotuloista
tilitettiin kunnille jo vuoden
2013 puolella.
Valtionosuudet vähenivät
edellisvuodesta lähes 130 000
euroa, mutta silti ylittivät varovaisen talousarvion noin
50 000 eurolla. Taustalla
eivät ole ainoastaan kukkaron
nyörien kiristykset, vaan suurin selitys löytyy virheellisistä
talousarviotiedoista. 6
Torstai 9.4.2015
uutiset
Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi . Pelastuslaitos sai hälytyksen Roineen rantaan noin puoli
kahdelta iltapäivällä. Viime vuosi oli Kangasalla
hyvin hoidettu. Tämän vuoden sosiaali- ja
terveyspalvelujen tilaus on tehty vuoden 2014 talousarvion
pohjalta, joten mietimme, tarvitseeko lukuja vielä oikaista,
Koivisto tuumaa.
HANNA HOLMA
Ethän jätä hilkulle!
KOKENUT
POLIITIKKO
. Puhelimitse (03) 539 9800
Miljoonan plussaa
mietitään investointeihin
Mökkisauna paloi
Mökkisauna paloi käyttökelvottomaan kuntoon
Pälkäneen ja Kangasalan
rajan tuntumassa viime
sunnuntaina. Tilinpäätöstietoja ei meillä vielä tuolloin ollut saatavilla.
Vuoden 2013 toteuma jäi kuitenkin lopulta noin 700 000
Kevät toi kaaharit
Pääsiäisen ajan liikennettä valvonut poliisi kohtasi valtatiellä 9 Kangasalla
autoilijan, joka mittautti
poliisin tutkaan vauhdikseen 160 kilometriä
tunnissa. Nettoinvestointien määrä oli 4,2 miljoonaa
euroa, josta vuosikate kattoi
57 prosenttia.
Vesilaitoksen tilinpäätös tulee uuden lain mukaan käsitellä
eriytettynä. Tieosuudella,
Kangasalan ja Oriveden
rajalla olevalla ohituskaistajaksolla, oli sadan
kilometrin tuntinopeusrajoitus.
Po l i i s i n m u k a a n
tapahtuma-aikaan, il-
tapäivällä kello 16, oli
vilkas liikenne. Tilikauden alustavaksi
tulokseksi muodostui vajaa
1,1 miljoonaa euroa. Alustavien tietojen
mukaan vesilaitoksen tulos jäi
edelleen alijäämäiseksi, kun
käyttömenot kasvoivat 150
000 eurolla.
LAPSIPERHEET
KODIT
OMAISHOITAJAT
YRITTÄJYYS
VANHUKSET
YHTEISTYÖ
TYÖLLISTÄMINEN
OSAAVISSA KÄSISSÄ.
Mikko Nurmo
ZZZ PLNNRQXUPR ú
na euroa investointivarauksena odottamaan Harjutuulen
peruskorjausta tehostetuksi
palvelusasumisyksiköksi. Pohjille jääneen
700 000 euron lisäksi ylijäämää
paisutti vajaan 300 000 euron
säästö, joka sosiaali- ja terveyspalveluista saatiin kasaan viime
vuonna.
. Sydän-Hämeen Lehti
ja anna lapsellesi
lukemista arvostava
ilmapiiri.
MINNA SARVIJÄRVI
KM, luokanopettaja ja emäntä
37. Edelleen joudumme silti kunnassa varmaan
miettimään tasapainotus- ja
säästöasioita, kunnanjohtaja
Koivisto toteaa.
Kunta on laittamassa miljoo-
127
?Minä säästäisin
maahanmuutosta.?
Osaava ja rohkea vaikuttaja
LEENA
RAUHALA
121
www.terhikiemunki.?
15
www.leenarauhala.?
m
?
t a.
un
ww
t
ki m
sa s
kirsimaaritasplund.com
ne
113
o.
118
s
w
ki
m m osa
Inhimillisyyttä
päätöksentekoon
i.
.
Pelastussuunnitelma:
KIRSI-MAARIT
ASPLUND
i@edu
sk
NÄYTÄ
ESIMERKKIÄ
25
Mainoksen maksaja: Pirkanmaan perheiden puolesta ry.
. Noin
65-vuotiasta mieskuljettajaa epäillään törkeästä
liikenneturvallisuuden
vaarantamisesta, ja hänet
määrättiin väliaikaiseen
ajokieltoon.
Poliisi on viime päivinä joutunut pysäyttelemään ahkerasti muitakin
liian raskaalla kaasujalalla varustettuja kuskeja eri
puolilla Pirkanmaata.
euroa alle arvioidun, kertoo
kunnanjohtaja Janita Koivisto.
Asiaan ei huomattu palata
tilinpäätöksen valmistumisen
jälkeen, ja alkuvuodesta Kangasalta ilmoitettiin sosiaali- ja
terveyspalveluista palautettavan Pälkäneelle lähes miljoona euroa
Kukkakauppa
. Torstai 9.4.2015
. 0400-404 425
Työtilaukset
Korjaamo 0440 684 521
MK Ingalsuo Ay
Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala
mingalsuo@yahoo.com, www.mkingalsuo.fi
kokoproteesit . 0400-566 937
Myös ilta- ja viikonloppuaikoja.
Hinauspalvelut
. 03-377 0050
www.neidonruusu.fi
Ellintie 2, Kangasala
0400 78 68 00
Hinaus 24h Siiki & Karhu
www.hinaus24h.fi
tmijariahola@gmail.com
Optikot
Kopinkulman
Optiikka
Kangasala, Tampereentie 1
P. (03) 379 2940 . Kankaanmaantie 1 A. www.tv-hugg.com. 8-17, la 9-14, p. 03-377 1068
www.kirjanpitomattila.com
RISTO
RIKKONEN
. Kauppakirjat . päästömittaus + OBD 69 ?
MAK + dieselpäästömittaus
69 ?
MAK + bens. Hydrauliikkaletkut ja liittimet 24 h
. Taloushallinnon palvelut ?
P. 010-239 0880, FAX. 050-360 6401
Neidonruusu
. 3753 218, 0400-335 443
Kohtuuhintaista palvelua!
vasti
Jousta luona.
aan
asiakk iltaisin
Myös ppuisin.
nlo
ja viiko
nen
Ilmaielinh
pu onta!
neuv
Tv- ja digilaiteelektroniikkaa,
huoltoa
TV-DIGIHUOLTO
plasmat,
lcd:t, tv:t
-- TV:t
+ digiboxit
audio- ja
digilaitteet
--- Audio
+
videolaitteet
antenniasennukset
-- Antenniasennukset
+
tarvikemyynti
- tarvikkeet
käytetyt laitteet
Ellintie 6, Kangasala
P. 8-18, la 9-14, p. 03 377 1140
KANGASALAN
Hammasteknikot
Kirjanpitotoimistot
Erikoishammasteknikko
KIRJANPITOTOIMISTO
MATTILA KY
Myllystenpohjantie 2, Kangasala
PUH. Puh. Renkaat ja rengastyöt
. Autohuollot Bosch vikadiagnoosi
. Hautaustoimisto
toiimis
mist
sstto
Puh. Sydän-Hämeen Lehti
Parhaat paikalliset
tarjoukset!
palkane.
ALAN AMMATTILAISET
Autoilu
Hammasteknikot
Kiinteistönvälitystä
. Testamentit ym.
Myös raskas
kalusto
Jari Ahola, 040 5013240
040 733 5332
PERUNKIRJOITUKSET
T
Henkilö- ja
pakettiautot
Myös rakennusten purkutyöt,
jätevesijärjestelmät ja
maakaapeloinnit.
ASIOINTIPALVELU
PEKKA VALTONEN
P. Ilmastointihuollot ja
pakokaasutestit
Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Markus Huttunen
p. 0400 556 638
Auktorisoitu
Taloushallintoliiton jäsen
Roineenkatu 12,
Valkeakoski
Maanrakennus/
muut konetyöt
Juhlapalvelu
Kaivinkone- ja
traktorityöt
Kaikkea juhlaan!
KANGASALAN
KANGASALAN
Kiinteistönvälittäjä, LKV
Julkinen kaupanvahvistaja
(03) 379 0333
avoinna ark. Lentolantie 12, 36220 Kangasala.
Määräaikaiskatsastus
Jälkitarkastus
laaja
Jälkitarkastus
suppea
40 ?
20 ?
14 ?
57 ?
MAK + bens. 03-3790 008, www.kangasalanautokatsastus.fi. 8-17, p. pohjaukset . päästömittaus
Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9-17
Merkillisen hyvät
osat- ja huollot!
(03) 377 1140
avoinna ark. (03) 358 6911
Silmälääkäri Irene Niemeläinen
Optikko Hanna Saikku-Salo
Puun kaato
Puunkaadot
www.puukaato.?
Perunkirjoitukset
. 03 379 0333
Pitopalvelu
Irma Mäkimaa
Rengasasennus ja myynti
. Traktori- ja pienkonehuollot
. 044 304 0414
p. 03 3773 177
Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä
s.fi
fixu
Eläinlääkärit
ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI
VASTAANOTTO PÄLKÄNEELLÄ,
os. Juhlatilan vuokraus
avoinna ark. Pitopalvelu
Puh. korjaukset
www.aleksinlkv.net
Petri Täyrönen 0500 846 709 / 24 h
Paikallista palvelua Lentolassa
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
Puh
Ei ihme, kun he
olivat joutuneet kantamaan
myös vastuuta. Kantelujakin tehdään ylempiin instansseihin.
Kun me aloitimme työelämän, kunnioitimme esimiehiä ja vanhempia työtovereita. Olimme nuoria, koska
opintoputki harvoin oli ny-
kyisen mittainen.
Moni ikätoveri oli jo ennen
rippikoulua piikana tai lapsenlikkana. Se
oli sitten siinä. Sinkkuna eläneen ei elämme?
ään. Asiakkaitten kunto huoJos puolisoa ei ole tai hän nonee, ja hoitajilla on tiukka
tarvinnut kuunnella muiden
on yhtä raihnas tai jo edes- minuuttiaikataulu.
komentoja.
Sisarussarjan vanhimmat mennyt, niin siltä taholta ei
Toivottavasti omassa kunottivat ennen usein yliotteen tukea ole odotettavissa. puhelin: (03) 539 9800
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Mummon murinat
Komentovaltaa vailla
Kun me olimme nuoria, niin
olimme nöyriä. Sydän-Hämeen Lehti
sähköposti: toimitus@shl.fi . Koululaisiakin alettiin
pitää ihmisinä. 8
Torstai 9.4.2015
lukijalta
. Miehet olivat
vähemmilläkin kyvyillä saaneet esimiespaikat.
Lasten
nöyryyttäminen
oli ennen
hyväksytty
kasvatustapa.
nuorempiin. Jos
nassamme on paremmin,
. Silloin muistettiin neljäs käsky, että kunnioita isääsi ja äitiäsi.
Suhtauduimme kunnioittavasti myös muihin aikuisiin:
naapurin isäntiin ja emäntiin
sekä suvun jäseniin.
Koulussa ahkeruus ja kuuliaisuus olivat perushyveitä.
Sodasta palannut, upseerina
ollut miesopettaja otti pojankoltiaisiin komentajan otteen.
Me tytöt pääsimme vähemmällä. Yleisesti ottaen
kuri oli tiukka.
Lieneekö totta, että yhdessä Luopioisten koulussa olisi
johtajaope harrastanut karttakepillä sormille lyömistä vielä
1960-luvulla?
Todennäköisesti lasten
nöyryyttäminen oli ennen
hyväksytty kasvatustapa.
Luokan edessä pilkankohteeksi joutuminen aiheutti
monelle elinikäisen trauman.
Saattoi tulla ikuinen inho esimerkiksi liikuntaan.
Jos meidän ikäluokat kotona
itkivät, että opettaja mollasi
minua ja kaikki nauroivat,
niin lohduttivatko vanhemmat? Ehkä ei.
Kotiväki saattoi lisätä lapsen surua moittimalla lisää,
koska jälkeläinen oli tuottanut heille häpeää. Jos lasta
oli koulussa rangaistu pikku
rikkeestä, niin kotona saattoi
tulla lisää kuritusta.
Joku ryhtyi itse opettajaksi, että pääsisi vuorostaan komentamaan.
Vaan ajat muuttuivat nopeasti. Isompana tehtiin
?aikuisten töitä?. Ammattitaito karttui.
Vaan turhaan me naiset odotimme ylennyksiä.
Vaikka olisi liitytty ammattiliittoon ja lakkomarssittu
joukolla, niin yksilöinä oltiin
nöyriä. Miehet kun ovat sellaisia kaikessa moittimista.
lapsia ei
omapäisiä.
ole tai he
Lapset saattoivat totella, Meidän vanhojen kohdalla ovat maailman äärissä, niin
kun olivat pieniä, mutta nope- eivät tulevaisuudenkaan ko- kuka puhuu puolestamme?
asti hekin oppivat pitämään mento-oikeudet näytä lupaaHiljattain näytettiin televioman päänsä. Vanhemmista tuli lastensa puolustajia.
Nykyään joskus riesaksi asti:
?Meidän ihmelastamme on
kohdeltu väärin.. Tultiin eläkeikään. Ei siis komen- vilta. Onko meillä sanavaltaa sion MOT:ssa, millaista on
telun iloa voinut kokea näin- siihen, miten elämämme illan vanhusten kotihoito nykykään. Vaan ei se
tyyli saisi iän kaiken jatkua.
Eräs 75-vuotisjuhlaansa
puuhaava nainen suri sitä,
Avioon menokaan ei anta- vastaako juhla isosiskon vaatinut isommin komentoval- muksia vai keksiikö tämä taas
taa. osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne
!
"
#
$
%
&&&
'
( )
*
kun on
tutut hoitajat ja
inhimillisempi ote.
Mutta kehitys kehittyy.
Ikärakenne vinoutuu. Hoidettavia on enemmän ja hoitajia vähemmän. Ehkä meille
sitten lisätään robotteja ja
muita hoitokoneita, vaan
osaammeko me edes painaa
oikeita nappuloita?
Mymmeli
Eduskunta päättää ja säätää Suomen asioista eli käyttää
ylintä valtaa, päättää valtion
taloudesta, velkojen hoidosta
ja valtion omaisuudesta.
Eduskunta säätää lait, ja
käsittelee kansainväliset sopimukset, osallistuu myös EU:n
päätösten tekemiseen ja valvoo
hallituksen toimia. Onko terveysasemilla käsiä ja jalkoja riittävästi
henkilökunnan ja asiakkaiden
kannalta. Kannattaa
ottaa selvää, miten ehdokas aikoo toimia.
Entä verotus, lasketaanko vai
nostetaanko. Sydän-Hämeen Lehti
9
Vaikka päivät ovat olleet
harmaita, ovat aamut ja
illat silti kauniita. Miten säännöllisesti
on järjestetty työelämän ulkopuolella olevien terveystarkastukset kuten nuorten, työttömien ja vanhusten. On
nykyään monia tapoja pitää
yhteyttä kansalaisiin. Miten työllisyyttä
hoidetaan. Ennen vaaleja on hyvä
miettiä, miten äänestämäsi
henkilö on tätä toteuttanut
ja miten pitänyt yhteyttä äänestäjiinsä, muutenkin kuin
kuukautta ennen vaaleja. Millaista
on vanhusten hoito ja huolto?
Jätetäänkö yhä enemmän yli
85-vuotiaita vaikkapa elvyttämättä. Entä miten on yksityiset ja julkiset palvelut. Halpojen kustannusten maissa voidaan hyödyntää halpaa työvoimaa, jopa
lapsityövoimaa.
Luopioisten vasemmistoliiton mielestä tulevan eduskunnan ja hallituksen pitää keskittyä työpaikkojen luomiseen.
Erityisesti pitää tukea pieniä
perheyrityksiä.
Yritysystävällinen ilmapiiri ja
byrokratian keventäminen luovat työpaikkoja ja verotuloja.
Suomeen uhkaa syntyä huonosti toimeentuleva eläkeläisten ryhmä. Maassa on 300 000
työtöntä ja kasvava joukko pätkätyötä tekeviä, joille ei kerry
riittävästi eläkettä.
Sosiaaliturvan vasemmistoliitto pitäisi nykyisellä tasolla,
vaikka valtion talous joutuukin
koville.
Myös kunnat ovat taloudellisesti ahtaalla, kun työllisyyden
kasvu pienentää verotulojen
määrää.
Pienet eläkkeet ja tulot
Luopioisten vasemmistoliitto
Maassa on
300?000 työtöntä
ja kasvava joukko
pätkätyötä
tekeviä, joille ei
kerry riittävästi
eläkettä.
vapauttaisi veroista, jottei näiden väestöryhmien tarvitsisi
turvautua sosiaaliturvaan.
Kukaan ei rakasta veroja,
mutta niistä valtion ja kuntien rahoitus muodostuu. Kansanedustajilla on eduskunnassa
oikeus vapaasti puhua kaikista
keskustelussa olevista asioista
sekä niiden käsittelystä.
Parlamentaarikon palkkio
Suomessa on yli 6000 euroa
kuukaudessa plus kulukorvaus, mikä isommillaan on liki
2000 euroa.
Kansanedustajilla on oikeus
maksutta käyttää edustajan
tehtäviin liittyvillä matkoilla
junaa, kotimaan reittilentoja
ja busseja. Jotain uutta, mielenkiintoista kuitenkin tapahtuu
ja on tiedossa, kun tilastojen
mukaan yleensä noin kolmasosa edustajista vaihtuu joka
vaaleissa.
tulo- ja muita veroja ei voida
vähentää kaiken aikaa etenkään suurituloisilta. Siksi
Eero Korkeila. Onko kouluissa riittävästi
opettajia, koulunkäyntiavustajia, erityisopettajia, kuraattoreita, terveydenhoitajia,
psykologeja. perusterveydenhuolto. Kansanedustajat
kuuluvat tavallisesti pariin valiokuntaan, joissa valmistellaan
asiat.
Kansanedustajilla on maanantai niin kutsuttu maakun-
tapäivä ja silloin he voivat
työskennellä omissa vaalipiireissään. Mitkä asiat ovat
oleellisia ja keskeisiä yhteiskunnassa hänelle. Miten nuorison
syrjäytymistä ennaltaehkäistään ja kuinka nuorison työllistämistä hoidetaan?
Miten ja milloin mielenterveyspalveluja on saatavilla
lapsille, nuorille, aikuisille ja
ikääntyneille ihmisille?
Oletko selvillä ja tiedätkö,
miten ehdokkaasi osaa priori-
soida erilaisia esityksiä ja vaatimuksia eli mitä asioita laittaa
etusijalle, ja mitä toiselle sijalle,
kolmannelle. Miten
ratkaistaan Nato-kysymys?
Millaiset ovat luokkakoot
esimerkiksi peruskoulussa?
Kuinka on toisen asteen koulutus. Olisiko
ryhdyttävä liikkuvaksi äänestäjäksi, kun mikään ei muutu
tai sitten voi harkita tosiasiassa
jo aivan uusia kasvoja eduskuntaan. Heidät on saatava
kotiutettua, kieli- ja ammattiopintoihin ja työelämään.
Luopioisten vasemmistoliiton vuosikokous oli hyvin
huolestunut Nato-puheista.
Jopa muutamat johtavat poliitikot kannattavat avoimesti
sotilaallista liittoutumista.
Vasemmistoliiton mielestä
omat puolustusvoimat ja hyvien suhteet naapurimaihin ovat
paras turvallisuuden tae.
Kokousväki toivoi, että tulevalta eduskunnalta ja eri puolueilta löytyisi yhteistä hyvää
tahtoa eli konsensusta, jolla
Suomi vedettäisiin kuiville laman suosta.
Hetkessä tämä ei tapahdu,
mutta pitkäjännitteisesti Suomi rakennettiin hyvinvointivaltioksi sotien jälkeenkin.
Leo Härmä
Lukija kirjoittaa
Kaikille ei kerry riittävästi eläkettä
Luopioisten vasemmistoliitto
kävi vuosikokouksensa ohessa
vilkasta keskustelua ajankohtaisista asioista.
Esiin nousivat muun muassa
valtion velkaantuminen, lisävelan ottaminen, tulevat säästötoimenpiteet, leikkaukset, työllisyys, eläkkeet, sosiaaliturva,
vanhusten hoiva sekä maan sisäinen ja ulkoinen turvallisuus.
Suomi joutuu edelleen ottamaan lisää velkaa. Öinen
siluetti Pälkäneeltä Jarkon
kuvaamana.
Eläkeläiset
herätys
Haluatteko, että tuleva eduskunta ei syrji oikeuksianne
koskien esimerkiksi verotusta. Kaikkein
eniten tienaavat siirtävät veroilta välttyäkseen kirjansa
Ruotsiin.
Luopioisten vasemmistoliiton mielestä kaikille on taattava tasapuolinen mahdollisuus
käydä kouluja, koska se takaa
tulevaisuudessakin ammattitaitoisen ja osaavan väestön
töihin.
Suomella on myös oltava
vara ottaa vastaan maahanmuuttajia. Luopioisten vasemmistoliiton
kokouksessa oltiin sitä mieltä,
ettei nykyisistä palveluista voi
enää leikata. Leikkauksista
kärsisivät eniten juuri heikoimmissa asemissa olevat vähävaraiset ihmiset.
Huoli työllisyydestä on kaikkien yhteinen.
Voittojen maksimoimiseksi
työt on siirretty veroparatiiseihin, joissa ei tarvitse maksaa
yritysveroja. Lähes
kaikilla kansanedustajilla
näyttää olevan blogi-kotisivu.
Useat kirjoittavat lehtiin ja sosiaaliseen mediaan, joillakin on
jopa mainosvideot.
Kansalainen voi arvioida
kunkin kansanedustajan työtä.
Onko edustajasi tehnyt laki-,
toimenpide-, toivomus-, keskustelu-, talousarvio-, lisätalousarvio-, raha-asia-aloitteita ja
muutosehdotuksia talousarvioon. Miten esimerkiksi
ajanvarausjärjestelmä pelaa,
joudutko jonottamaan terveyskeskuksessa edelleen kohtuuttomasti. Eduskunnassa päätökset tehdään täysistunnossa. Lisäksi edustajalla
on pääkaupunkiseudulla taksinkäyttöoikeus.
Valitessasi vaikutat, mitä palveluja, tukia ja avustuksia leika-
taan ja miten paljon. Joskus on
äänestäjän on hyvä miettiä sitäkin, onko samat asiat Suomessa
edelleen yhtä rempallaan kuin
neljä vuotta sitten. Torstai 9.4.2015
. Kuinka hän on esiintynyt kyselytunneilla. kello 20 mennessä valitset, päätät
ja vaikutat, millaisen kansanedustajan ja eduskunnan tahdot. Luopioisten vasemmistoliiton mielestä
velkaantuminen ei voi jatkua
loputtomiin, muuten Suomi
päätyy Kreikan tielle.
Kokoomus on ehdottanut
etuuksien jäädyttämistä. Haluatteko, että saatte jatkossakin liikkua vapaasti EU:n
alueella ilman pelkoa sosiaalietuuksienne menetyksestä?
Yksi tapa vaikuttaa asiaan
lienee puoluekannasta riippumatta eläkkeellä olevan tai
eläkeikää lähestyvän äänestäminen.
Esko Hämäläinen
Yö laskeutui Pälkäneelle
Luopioinen
Millaisen ehdokkaan sinä valitset?
Nyt Sinä viimeistään 19.4. Miten on järjestetty
tulevaisuudessa
osoite: Sydän-Hämeen Leh
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän
Terveiset eduskuntaan
Nyt kun ehdokkaiden lupauskirjoituksia on alkanut ilmestyä lehtien palstoille, rohkenemme lähettää eduskuntaan
neuvoja, kuinka ensimmäisenä
pitäisi olla oman maan asioiden hoitaminen.
Ensiksi haluamme kommentoida tolkun miehenä
itseään retostelleen varatuomari Mika Ollilan kirjoitusta.
Siinä oli tärkeä toteamus, että
työntekijän paras turva on menestyvä yrittäjä.
Toivoimme alkuvuodesta,
että ehdokkaat kertoisivat,
kuinka oman kunnat asiat
laitettaisiin kuntoon. Kuukauskaupalla
mahlat valuvat maahan. Ja pakkanen rakentaa mahlanekkuja
ja -kakkuja. Siksi hankimme hänestä
kertovan elämänkerran jo viime vuosituhannella. 10
Torstai 9.4.2015
MARKO TÖRHÖNEN
KAHDEN LAPSEN ISÄ
ASEKAUPPIAS JA -HARRASTAJA
MARKO
EDUSKUNTAAN!
134
Pirkanmaa
- Turvallinen SUOMI
- Nuorisotoiminnan tukeminen
ja kehittäminen
- Aseharrastajien ja
metsästäjien puolestapuhuja
- Pienyrittäjien asialla
Mökkikauden
AVAUS
ilmoitukset@shl.fi
KE
22.4.
Maksaja: Mikko Alatalon tukiryhmä.
Sydän-Hämeen Lehti
21
MAASEUTU ON TULEVAISUUS
- Pirkanmaa tarvitsee 20 000 uutta työpaikkaa.
Biotalous ja puun käyttö voi tuoda puolet niistä.
- Tiet ja maaseudun laajakaista kuntoon.
- Maaseudulla palvelut ja työpaikat turvattava.
- Kouluverkko pidettävä kohtuullisen tiiviinä.
- Maatalouden normeja purettava. Tuleva hallitus saa
suunnilleen samanlaisen konkurssipesän kuin Holkerilta
1990-luvun alussa.
Raha-asioihin on ensimmäiseksi saatava vastuullisuus. Kotimaisen
ruoan tuotanto ja vienti nousuun.
- Yksityisautoilua ei tule vaikeuttaa.
- Lupia helpotettava maaseudulla rakentamiseen.
- Perintöverot maaseudun kiinteistöistä alas.
Sukupolvenvaihdokset helpommiksi.
ÄÄNESTÄ MIKKO JO ENNAKKOON!
lukijalta
. Sydän-Hämeen Lehti
sähköposti: toimitus@shl.fi . Suomalaisten rahojen
kylväminen Saksan ja muiden
pankkien pelastamiseksi on
lopetettava. Suomalaiset innostuvat kuitenkin entistä enemmän
äänestämään ohjeita vastaan.
Niin monet tekevät nytkin,
kun eduskuntaan valitaan itsenäisen tai ainakin sellaiseksi
luullun maan edustajia eikä
Brysselin tai Berliinin edunvalvojia.
Viime vuosisadalla Suomi
otti ohjeita Berliinistä ja aina
kävi heikosti. Emme ole saaneet euroakaan korvausta.
Eräässä lehdessä ehdokkaat
Jorma Jussila ja Mika Ollila lupailevat ensin Kautialaan rahaa
kymmenen miljoonaa euroa ja
myöhemmin eri puolille kuntaa.
Tässä kuten muissakin lupauksissa vastuu on lukijalla.
Ei äänestäjiä aivan tyhmiksi
kannata halveksia.
Markku Nieminen
Jaakko Ikävalko
Mahlasta makua elämään
Kangasalan keskustassa, Kirkkoharjun koulun ylänurkalla
pantiin liian varhain poikki
isoja koivuja. Kannattaisi kerätä
mahla mieluummin talteen.
Fiksu suomenlapinkoira
Uapo onneksi ymmärtää hyvän päälle.
Mikko Kiio
Mäntyveräjä
Uapo ymmärtää jäätyneen
mahlan päälle.
Vaalivankkurit vierii
Sirkusta nähty jo monen on moista.
Vaalivankkurit maata taas vaeltaa.
On kysyntää kansalla, kuulijoilla.
Kahvia kuluu, pullaa ja piparii.
Vaan voiskohan vaivan ja ajan tuo kaiken,
tarmon ja työn paremmin käyttää?
Voisko talkoilla maatamme parantaa?
Onko sun naises tai miehesi sun
viisaista viisain ja osaavin,
tietonsa, taitonsa vankkaakin vankempaa?
Kulkeeko kynä, sujuuko puhe suomalainen?
Tunteeko tuskan hän maakunnan, aidon?
Kylien pulmat ja maaseudun mahdollisuudet?
Onko näyttöä vahvaa jo vuosien takaa?
Tietääkö tarkoin auringon voiman, biokaasun
niksit,
särkien arvon ja ahventenkin?
Taitaako valuttaa koivusta mahlaa,
kuusesta pihkaa ja pettua petäjäin?
Tietääkö merkityksen mehiläisten,
ynnä niittyjen kimalaisten,
ja matojen mahdin, maanalaisten?
Mikko Kiio. On tietysti muistettava, että hänen
isänmaansa on Saksa.
Kun monella kansanedustajalla tehtävä kihahtaa hattuun,
pahin kihahtaminen koittaa
ministerinä.
Toveri Arhinmäkikin ajatteli
Audin takapenkillä ensimmäisenä Saksan pankkien etua.
Hallituksesta lähdettyään hän
rohkeni kertoa, että 90 prosenttia Kreikan avustuksista ei
edes kierrä siellä vaan menee
suoraan pankkien tileille.
Ehkä Merkel Suomessa
käydessään vähän häpeili, kun
tapasi ainoastaan yhden puolueen edustajia eikä lainkaan tulevia pääministeriehdokkaita.
Ehkä hän tiesi mainiosta Kotiryssät-kirjasta. Siinä kerrotaan,
kuinka suurista suurin kotiryssä lähetti Moskovaan pyynnön,
ettei suomalaisia neuvottaisi
vaaleissa. Myöskään varapuhemiehen ei sovi juonitella
valtuuston varapuheenjohtajan
tavoin.
Esimerkiksi professori Sixten Korkman ja valtiosihteeri
Raimo Sailas ovat todenneet,
että meillä olivat tällä vaalikau-
della historian huonoimmat
hallitukset. Kun yksikään ei ole kertonut varsinkaan vakavasti otettavaa vaihtoehtoa, ihmiset ovat alkaneet
katsella ehdokasta muista kunnista ja kaupungista.
Eduskuntaan päästyänne teidän jokaisen on syytä unohtaa
Kangasalan valtuuston käytöstavat.
Varsinkaan hallituspuolueen
edustaja ei pötki pitkälle, mikäli vetää salissa mattoa hallituksen alta. Lähtiäisiksi ystävät polttivatjärjettömällä tavalla koko Pohjois- Suomen maan
tasalle. Pelastakoot itse
hulttiomaiset pankkiirinsa,
jotka ovat korkealla korolla
antaneet esimerkiksi Kreikalle
katteettomia lainoja.
Antajat ovat luottaneet, että
Angela Merkel kyllä huolehtii,
että EU:n veronmaksajilta rahat saadaan.
Me arvostamme häntä vahvana ja isänmaallisena johtajana
puhelin: (03) 539 9800
n-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Kolumni
Mihin menossa, Suomi?
vaalien alla puhutaan
paljon muun muassa talouden vaikeuksista, Venäjän
pakotteista, maatalouden toivottomasta tilanteesta, konkursseista ja Natosta. Kaiken lisäksi
Mainosautomaatilla mainostaminen on
edullista ja samalla kertaa näkyvyyttä saa
muuallekin kuin lehteen! Tervetuloa uusien
tilojeni tupaantuliaisiin ensi viikon tiistaina,
osoite on Onkkaalantie 80!
palkane.
Jonna Nurmi
Lemmikkitarvike
Vietti & Vaisto
MAINOSTA
EDULLISESTI!
Ota Mainosautomaatti* käyttöösi,
saat samalla nettisivut! Ota yhteys
Sydän-Hämeen Lehti/Anssi Kukkonen
044-3477402
Sydän-Hämeen Lehti
*Mainosautomaatti.. Miksi sitten huudetaan
apua ja monen mielestä tilanne on katastrofaalinen?
Olen asunut Suomessa
Näin
kolme vuotta, enkä tietysti
ymmärrä vielä kaikkea, mutta
joku käsitys on.
Voi olla, että maahanmuuttajana huomaa jotain erityistä, ehkä. Äsken oli tehty miljoonan homeremontti, mutta
syytä ei löydetty. Ensin pitäisi toki olla
valtava määrä uusia yrittäjiä,
joilla olisi tarjolla työpaikkoja. työpaikat, verotulo, ihmisten
hyvinvointi ja rakentaminen.
Paljon vaikeuksista olisi
voitettu, jos löytyisi taikuri, joka siirtäisi kolmasosan
viranomaisista todellisiin
töihin. Maailmassa on vauhti
päällä ja kilpailu on armotonta. Seuraava askel on
Euroopan liittotasavalta (nimi
ehkä jää EU:ksi), muita vaihtoehtoja ei ole.
Tai kyllä tietysti on, esimerkiksi Putinin Euraasian Liitto.
Ehkä se ei kuitenkaan olisi paras mahdollisuus.
Venäjän kanssa on hyvä
olla hyvissä naapuriväleissä,
mutta jos Vladimir Uljanovin perustama valheiden ja
kurjuuden imperiumi ei sitä
halua, on hyvin vaikeaa olla
yksipuolinen ystävä.
Koulutus , tuotekehitys ja
vienti ovat taas asioita, joita
pakko viedä eteenpäin, nyt
ja heti. Kaikki
puolueet ovat ehdokkaiden
mielestä ne oikeat, jotka tietävät, mistä ratkaisu löytyy.
Luvataan maita ja mantuja
sekä jopa tähtiäkin taivaalta.
Todennäköisesti eduskuntaan pyrkijät ovatkin kaikki
rehellisiä, mutta silti hyvin
tietoisia siitä, että vain lupaamalla on vaalimenestys mahdollista.
Demokratiassa on puutteensa, mutta parempaakaan
järjestelmää ei ole keksitty.
Sen takia kannattaa olla mukana ja vaikuttaa äänestämällä!
Suomi on hyvinvointivaltio, jossa on paljon osaamista
ja kykyä. Mielestäni todelliset
ongelmat ovat:
1) liikaa viranomaisia
2) liian korkeat palkat
3) liika määräyksiä ja sääntelyä
4) päätöksen teko on vaikeaa
5) populismi (maahanmuutto, NATO, energia)
Kehitysmahdollisuuksia
on valtavasti. Suomalainen teollisuus on maailmassa arvostettua, maa- ja metsätalous kunnossa. Jossittelu ja jälkiviisaus on
tietysti helppoa, mutta niistä
ei ole paljon apua.
Suomi tarvitsee
oma Thatcherin
tai Merkelin.
tarvitsee oma Thatcherin tai Merkelin. Kaikki ihmiset
tarvitsevat ruokaa. Sydän-Hämeen Lehti
11
hti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne . on Sydän-Hämeen Lehden uusi nettipalvelu, jonka avulla yrittäjä voi helposti ja edullisesti tehdä oman mainoksensa.. Helenius).
Suomella on hyvä rakennusmaine ja suomalaiset rakennusfirmat ovat maailmassa arvostettuja. Nokian matkapuhelimen
tilanne on yksi varoittava esimerkki.
Virossa asuva liikemies
Joakim Helenius on sanonut,
että maanviljelys on ainoa
taloushaara, jolla on varma
tulevaisuus. Periaatteessa pitäisi olla jo selvää, että ainoa
keino talouden pelastamiseksi on työnteko ja yrittäminen.
Siihen perustuu kaikki . Ehkä pitäisi
kuitenkin tehdä jotain, ettei
joka viikko tarvitsisi lukea
lehdestä, että taas yksi talo
puretaan homeongelmien
takia. Tällä het-
kellä Afrikan valtioilla ei ole
vielä rahaa, mutta Kiinalla on.
Kuitenkin Afrikankin kehitys
on hyvin nopeaa, ja se pitäisi
ottaa varmasti huomioon tulevaisuuden vientikohteena.
Maantalous on teollisuutta,
ei elämäntapa (J. Ei
kannattaa aliarvioida Helsinki
. Torstai 9.4.2015
. Tallinna tunnelia.
Tulevat Suomen kansan
edustajat: Onko teillä viisautta, koulutusta ja maalaisjärkeä
riittävästi, että Suomella olisi
tulevaisuutta?
shl Raimo Saar
Kirjoittaja
on Virosta
Pälkäneelle
päätynyt
maahanmuuttaja.
Olen kokenut Mainosautomaatin helpoksi ja
käteväksi tavaksi markkinoida yritystäni.
Tarjoustuotteiden avulla olen lisännyt
asiakaskuntaani viikoittain. Ei Suomen
pitäisi olla mikään erikoisen
ongelmallinen paikka tässä
suhteessa.
Yhteys maailmaan ja muuhun Euroopan on tulevaisuuden kannalta hyvin tärkeä. Mutta
jos yritetään poistaa kouluista ruotsin kieli, mitä se sitten
olisi?
Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa englanti on ihan käyttökelpoinen kieli, jopa Virossa
ja Latviassa kaikki nuoret
puhuvat vapaasti englantia.
Ehkä Suomessa olisi viisasta
opettaa kouluissa jopa kiinaa,
koska Aasia on Suomen viennille suuri mahdollisuus.
Suomi ei ole mikään Impivaara eikä perinnekylä jossakin
Euroopan syrjäkulmassa, ne
Suomi
ajat ovat ohi.
Parasta mitä Euroopassa
koskaan on tapahtunut, ovat
EU ja euro. Jatkuva
neuvotteleminen ja asioiden
jauhaminen (esimerkiksi
Sote-uudistus!) on vaarallista.
On puhuttu paljon, että
maamme pitäisi liittyä enemmän Skandinaviaan
julkaisemaan aprillipila(?)
juttuun.
?Mymmeli. Puolukkakin näyttää
?kukkivan. Ei pidä ahtautua
liian kapoiseen väliin, vaan
odottaa vuoroaan. ?Näiden
rotujen (tunnettujen lihakarjarotujen) sisäfileen hinta pyörii siinä 15 euron kilohinnan
paikkeilla.. Muuten
voi sattua skandaali kirkossa!
Rippilapsiakin voisi kyllä valistaa, etteivät ole ensimmäisten joukossa hakemassa siunausta, vaan antaisivat vanhojen
aikuisten käydä ensin rauhassa.
Kirkkotavat kunniaan
Kevään ensi
kukka on
myrkyllinen
Kevään
ensi kukan
kuvasi
Raimo Saar.
Paperia ja pihviä
Toivottavasti minua, suurisydämistä ja holjaluontoista
henkilöä ei tuomita pikkusieluiseksi ilonpilaajaksi, kun
tässä nyt tartun pariin SHL:n
1.4. Korkeat rahtikustannukset tekisivät
hötön pehmopaperin pitemmät kuljetukset kannattamattomiksi.
Mahdollisesti Äänekoskelle ja mahdollisesti myös
Kuopioon rakennetaan ehkä
sellutehdas, jonka tuottamaa
pitkäkuituista havusellua
voidaan käyttää antamaan lujuutta esimerkiksi kartongille
ja pehmopaperille vaikkapa
Kiinassa. Mikäli
kevät on aikainen, eteläisellä
rantapenkereellä kukka-aihe
kehittyy kukkivaksi touko?kesäkuussa.
Lasse Rajamäki
Lasse Rajamäen kuvaamat
sinivuokot kukkivat
Lovensalossa ja joutsen
uiskenteli Oinonsalmessa.
Sallikaa
lasten
tulla,
mutta ei
tyrkkiä
Jeesus rakasti lapsia ja sanoi:
?sallikaa lasten tulla minun
tyköni?. Eräällä
kirkkoreissulla äsken viereen
tuli isä kahden lapsen kanssa, tilaa oli yhdelle aikuiselle,
mutta siihen samaan rakoseen
nämä lapsetkin änkesivät itsensä tyrkkien kyynärspäillään
naapuria.
Naapuri kuiskasi minulle
jälkeenpäin, että hän oli nousta pystyyn ja lähteä pois, mutta
ehtoollisen jakaja oli jo niin lähellä, että antoi asian olla.
Mutta kaikki vanhemmat,
kun menette lapsienne kanssa ehtoollispöytään, katsokaa,
että vapaa tila riittää teille kaikille ilman tönimisiä. Omana opiskeluaikanani olisin kaivannut
opastusta vaikkapa teemasta
?Maittavaa juhlaruokaa . pelk-
kää makaronia seitsemällä eri
tavalla?. on hyvin myrkyllinen kasvi.
Raimo Saar
Tekniikkaa
ei pidä
aina ihailla
Yhteiskunnalle tuleva rasite
saattaa olla siinä, että kun ennen lapset ja nuoret koulunpenkillä ollessaan katsoivat
kunnioittavasti edessä puhuvaa opettajaansa, niin nykyisin katsotaan kunnioittavasti
edessä olevaa tietokonetta.
Ei oikein jaksa uskoa, että
edellä kuvattu tekniikan ihastelu kehittää kovin tervehenkistä aikuisväestöä.
Juhani Vuorinen. jo varhain keväällä,
mutta tosiasiassa se kehittää
vasta kukka-aihetta. osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne . 12
Torstai 9.4.2015
lukijalta
. Lopullinen rakentamispäätös on Äänekosken
osalta luvattu tehdä vielä tänä
keväänä. Sydän-Hämeen Lehti
sähköposti: toimitus@shl.fi . puhelin: (03) 539 9800
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Kevät
etenee
Joutsenten meloessa Roineen
jääkentän railoissa, rannoilla
jo ensimmäiset sinivuokot
ja puolukankin kukkanuput
ennakoivat varhaista kevättä.
Sinivuokko on kukkinut jo hetken aikaa. iloitsi jutussaan
?Työllisyysnäkymiä. Valitettavasti tämäkin uutinen, niin
kuin ilouutiset yleensäkin on
epätarkka ja ennenaikainen.
Valmista WC-paperia ei ole
yleensäkään tarkoitus alkaa
roudata maapallon toiselle
puolelle, vaan sellua paaleissa
paperin raaka-aineeksi. Näin karkeasti liioiteltu aprillipila ei kyllä mene
läpi! Eihän tuolla hinnalla saa
edes kaikkensa lypsänyttä
friisiläistä, saati sitten oikeata
pihvinautaa!
Hannu Uusikartano
Näsiä kukki toisena pääsiäispäivänä Pälkäneellä, vaikka
takatalvi on hidastanut parin
viikon ajan kevään etenemistä.
Näsiä eli ?villi syreeni. Suomen
alkavan tuottaa WC-paperia
kiinalaisille ja tehtaita jo rakennettavan ?vauhdilla?. Kuopio lienee vielä
?pitemmässä kuusessa?.
Samainen lehti kertoi myös
lukiolaisten saamasta sisäfileepihvin paisto-opetuksesta.
Taitavat hälyttävät tiedot
opiskelijoiden alati kasvavasta
kurjistumisesta olla hieman
liioiteltuja, jos arjenhallintakurssin (!!!) tärkeätä, opiskelijaelämään valmistavaa antia on
?Kuinka valmistan arkiruokaa
sisäfileestä?. Pälkäneen kirkossa on
alettu messussa noudattaa tapaa, että ehtoollispöytään saa
tulla aikuisten mukana pikkulapsiakin siunattavaksi.
Olisi kyllä hyvä, että näitä
pikkuisia kotona vähän valmennettaisiin, miten alttarin
edestä paikka valitaan ja siihen
polvistutaan. Kukkaro-ohjattu arki
kyllä sitten opetti, vaikka al
dente jäikin opiskelun jälkeiselle jatkokurssille.
Jutussa annettiin myös tietoja pihvin hinnoista
Yhteiset tilaisuudet, juhlat ja retket ylläpitävät
hyvinvointia ja toimintakykyä
sekä lisäävät sosiaalista kanssakäymistä. Aina on itselle
parhaiten sopiva ikä.
Kun yleisö koostui 16 kunnan alueelta Akaasta aina
Virroille asti, käsitteli puheenjohtaja varsinaisissa tervehdyssanoissaan Nuijan talon kunniakasta historiaa.
Kunnanjohtaja valoi
uskoa
Kunnan tervehdyksen senioriväelle toi kunnanjohtaja Janita
Koivisto. Kotihoidon palvelutarve lisääntyykin jyrkästi
ja osaavasta henkilöstöstä on
tulossa entistä suurempi pula.
Koivisto ei kuitenkaan kosketellut vanhusväestön keskuudessa ilmennyttä pelkoa turvattomuuden ja yksinäisyyden
lisääntymisestä. kuitenkin
niin, että ikäraja koskee aino-
astaan yhtä asunnossa asuvaa
henkilöä. Pälkäneen kunta voi
kaikesta huolimatta suhtautua luottavaisesti tulevaan.
Sirpa Pyrhönen, Väinö Simola ja Sirkka Juva.
Helinä Löfroos ja Janita Koivisto.
Kaikkiin ratkaisuihin ollaan
varautumassa. Sieltä hän takaa lähestyi koroketta
hiljaisin askelin ja Jenny Josephin ja Alice Marinin suomentaman kauniin runon ?Varoitus?
loppusäkeillä jatkoi: ?Mutta
ehkä minun pitäisi jo vähän
harjoitella. Etteivät ihmiset
hämmästy ja säikähdä sijoiltaan, kun minä yhtäkkiä olen
vanha ja pukeudun violettiin?.
Sitten hän nousi korokkeelle
sanoen ?en ole pukeutunut violettiin, en ole siis vanha. Asunnon
ostohinta lyödään sopimuksentekohetkellä lukkoon.
Senioriyhdistys on jo kolme
vuotta tuonut julkisuuteen ajatusta senioritalon rakentamiseksi ja pani tyydytyksellä merkille, että hanke on edennyt
suunnitteluvaiheeseen. Erityisesti
uusi kuntosali edistäisi entisestään eläkeläisten liikuntamahdollisuuksia, koska iäkkäiden
ulkoliikunta kohtaa talviaikaan
normaalia suurempia riskejä
kaatumisvaaran takia.
Hallin toteuttamisesta tehdään lopullinen päätös vasta
tämän vuoden lopulla.
Iäkkäiden
asumisesta
Kunnanjohtaja korosti senioritalon merkitystä eläkeläisten
asumismuotona. 14
Torstai 9.4.2015
kyliltä
. Asuntoja siihen
tulee noin 20, neliöhinta näyttäisi olevan noin 3000 euron
paikkeilla ja palveluja tarvitsevat tilaavat ne itse, eli talosta ei
löydy palveluja. Kansalaisten
pelko vahvistuu monista lehtikirjoituksista, joissa kerrotaan
miten iäkäs vanhus joutuu yksin
Pihkala johti isoa vuosikokousta
Pälkäneen seniorit ry järjesti
maakunnallisen eläkejärjestön
vuosikokouksen Pälkäneellä.
Pirkanmaan kansallinen senioripiiri ry toimii 16 kunnan
alueella, ja näiden kuntien paikallisyhdistyksissä on rekisteröitynä noin 3200 jäsentä.
Piirin hallituksessa on kahdeksan jäsentä, joista Pälkäneen
seniorit ry:n edustajana Väinö
Simola.
Piirin puheenjohtajana toimii Sirkka Juva, joka avauspu-
heessaan toi julki ilonsa, että
piiri sai kokoontua Pälkäneellä taas viiden vuoden jälkeen
ja erikoisesti Nuijan arvokkaissa tiloissa. Pidemmällä aikavälillä myös liikuntahalliin
panostaminen tuo kunnalle ja
kuntalaisille säästöjä terveydenhuollon kautta. Lopuksi vielä
trubaduurimestari Aimo Kokkola hullaannutti yleisön, kun
Pälkäneen seniorit ry isännöi
Keltaisessa Talossa maakunnallista eläkejuhlaa.
Nuijan talon juhla alkoi arvoituksellisesti: puhujakoroke
oli typötyhjä, mutta yhdistyksen puheenjohtajan Sirpa Pyrhösen sanat alkoivat jostain
täyttää kuulijoiden aistit. mikä
oli kohdalleen osunut ilmaus;
seniorielämässä vanhuutta ei
tunnusteta. oma tahto ei riitä.
Taloudelliset realiteetit ovat
ajaneet uusiin ratkaisuihin,
joihin on ilmeisesti vähitellen
sopeuduttava. Tällä
asuntomäärällä palvelutarvetta ei paljonkaan korjata, mutta
merkitys onkin siinä, että nämä
asukkaat saadaan mahdollisesti
kauempaa palvelujen lähelle.
Näiden hienojen hankkeiden ohella kunnanjohtajan
sanoista kuulsi syvä huoli kuntakenttää uhkaavista epävarmuustekijöistä.
Kuntakenttä siirtää omia ratkaisujaan odottaessaan uusia
niin sanottuja sote-linjauksia
vaalien jälkeen. Asuntotonttien osalta
tilanne on paranemassa oleellisesti Roholan asemakaavaluonnoksen ja Lomakodin asemakaavan tonttitarjonnan myötä.
Kunnanjohtaja Koivisto nosti esiin eräitä hankkeita, joiden
merkitys ulottuu kauas paikkakunnan ulkopuolelle. Ulkopaikkakuntalaisille suunnatun esityksen hän
aloitti myös historiasta. Ilmiö ei sentään
Pälkäneellä ole vielä näkyvästi
korostunut.
. Väestömäärä kuitenkin kaksinkertaistuu kesäisin kesäasukkaiden
saapuessa paikkakunnalle.
Kesämökkejä kunnasta löytyy
yli 4 000, mikä virkistää merkittävästi palveluyritysten toimintaa. Se on paremminkin etuoikeus. Piirin tärkein tehtävä
onkin järjestää koulutuspäiviä
aktiivitoimijoille ja vastata
maakunnallisista tilaisuuksista.
Jarkko Pihkala, Kaarina
Holmroos ja Riitta Ranta.
hoippuroimaan kodissaan. . Tavoitteena on tehdä
mahdolliseksi ikäihmisten pärjääminen kotona mahdollisimman pitkään.
Talosta on tehty alustava
suunnitelma. Läheltä Sappeeta alkaa
yksi Etelä-Suomen suurimmista erämaista, Laipanmaa.
Pälkäneellä vielä suunnitteilla oleva liikuntahallikin
nähdään kunnalle vetovoimatekijänä. Matkailun kannalta Pälkäneen yksi
merkittävin vetovoimatekijä
on ympärivuotisesti toimiva
Sappeen matkailukeskus, jossa
käy vuosittain lähes 200 000 ihmistä. Rahoitus on
tarkoitus järjestää niin, että
valtio takaa lainan, ja sen enimmäismäärä voi olla 95 prosenttia hankinta-arvosta. Senioritalo
on tarkoitettu 55 vuotta täyttäneille henkilöille . Sen mukaan piiri on tukenut jäsenyhdistysten
toimintaa järjestämällä koulu-
tusta ja muuta toimintaa sekä
tekemällä yhdessäoloa mahdolliseksi. Oli
hyvä muistuttaa Kostianvirran
rannalla tapahtuneista Suuren
Pohjansodan taisteluista vuonna 1713, sen jälkeisistä isovihan aikaisista julmuuksista,
kirjanpainaja Daniel Medelp-
lanin puuhun kaivertamista
aapisen painolaatoista . Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Maakunnan seniorit
kokoontuivat Pälkäneellä
pälkäne
Kolme upeaa naista otti Nuijan talolla tilan täysin haltuunsa, kun kunnanjohtaja Janita
Koivisto, puheenjohtaja Sirpa
Pyrhönen ja kunniapuheenjohtaja Helinä Löfroos runokoosteellaan valloittivat maakunnan vieraat. Vanhustyön
osalta ratkaisuja on kuitenkin jo
tehty, ja laitoshoito perinteisessä merkityksessä lakkaa. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin
Jarkko Pihkala Pälkäneeltä ja
sihteeriksi Kaarina Holmroos
Pirkkalasta.
Kokous vahvisti vuoden
2014 tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen. ja sitä
kautta kukon päätymisestä
kunnan vaakunaan, joka Luopioisten kuntaliitoksen myötä
muuttui lumpeenkukaksi.
Pälkäneellä asuu väestöä
tällä hetkellä noin 6750, mutta
väkiluku on hiljalleen laskenut
vuodesta 2009 alkaen. Ensisijainen tavoite on, että iäkäs henkilö mahdollisimman pitkään
asuu omassa kodissaan ja tarvittaessa kotihoidon palveluihin tukeutuen. Esimerkiksi
terveyspalveluiden osalta tilanne kunnassamme on hyvä
verrattuna moneen muuhun
kuntaan, totesi kunnanjohtaja
Janita Koivisto lopuksi.
Matti Vainio. Pälkäneellä Harjutuulen laitospaikat
muutetaan tehostetun palveluasumisen yksiköksi. Seniori-ikäisten mielestä tällaisten
vanhusten paikka olisi laitoshoidossa, jos he itse niin haluavat.
Siihen tarvitaan kuitenkin lain
mukaan lääketieteelliset perusteet
Vakaviin rikoksiin
syyllistyneet maahantulijat on
palautettava lähtömaihinsa.
Maahanmuuttajien pisteytysjärjestelmä
Tanskan, Kanadan, USA:n ja Australian
tapaan karsii mahdolliset
ongelmatapaukset jo etukäteen.
www.samisavio.net. Ruotsi on tällä hetkellä ainoa
aine, jota on opiskeltava myös
yliopistoissa ja korkeakouluissa.
Kielivalinnan vapauttaminen parantaa
opiskelumotivaatiota ja lisää
kieltenopiskelun suosiota.
131
Ryhtiä
maahanmuuttopolitiikkaan
Maahanmuuttajien on sopeuduttava
suomalaiseen yhteiskuntaan, ei
päinvastoin. Sydän-Hämeen Lehti
Tervettä järkeä
päätöksentekoon
Diplomi-insinööri ja ekonomi
Sami Savio
Suomi on massiivisten haasteiden edessä.
Uusi eduskunta joutuu tekemään vaikeitakin
päätöksiä, jotta maamme säilyttää elinvoimansa.
Annathan sinäkin äänesi kuulua eduskuntavaaleissa?
Ilmoituksen maksajat: Sami Savion tukiyhdistys ja Sami Savio
Julkinen talous kuntoon
Verorasitusta ja ylenmääräistä hallintoa
on vähennettävä. Voitonjakoon perustuva
yritysverotus kannustaa investoimaan ja
luomaan yksityissektorin työpaikkoja.
Vapaa kielivalinta
Ruotsin kielen asema on maassamme
hyvin vahva ruotsinkielisten määrään
nähden. Työntekijöiden ja
eläkeläisten verotusta on kevennettävä
ja työnteon sivukuluja alennettava
etenkin alemmissa tuloluokissa.
Eduskunnan on myös karsittava kuntien
lakisääteisiä tehtäviä ja säädettävä
kunnallisveroprosentille yläraja.
Pienyrittäjien asemaa
on parannettava
Pienyritykset ovat maamme selkäranka.
Niiden toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä on kohennettava pienentämällä
työllistämiskustannuksia ja vähentämällä byrokratiaa. Torstai 9.4.2015
Opettaja tietää
Sanna Vuorinen teki taidetta jäkäläpintaiselle
puupalalle.
Antti Nikkisen kettutyö Jännitettä.
Timo Piilemän kissamaalauksen saa työkaveri.
Sirpa Laaksoselta, Hannu Lantilalta, Antti Nikkiseltä, Vuokko Valkoselta, Ilma Virtaselta,
Sanna Vuoriselta ja Anni YliHinkkalalta.
Anni YliHinkkalan
lehmät.
Timo Piilemän työ Erika ja heppa.. Sahalahtelainen Timo Piilemä turvautui
tuohon keinoon ryhtyessään
maalaamaan kotkanpoikatyöhön kymmenen vuoden
takaista tapahtumaa.
?Työkaverini kuoli silloin.
Kaksi kuukautta sen jälkeen
lensi merikotkanpoika meidän rantaan Masonlahdessa.
Jotenkin tuli kumma tunne,
että työkaveri tuli siihen kotkan ominaisuudessa, Piilemä
kertaa muistojaan.
?Jäi kalvamaan se juttu.
Kesti näin kauan, ennen kuin
sain sen kakistettua ulos.
Vähän odotin, että työ olisi
puhdistanut ajatukset, mutta vielä täytyy kai odottaa,
mies kuvaa tuntojaan nyt,
kun tänä vuonna valmistunut
työ Kotkanpoikaa huijataan
Länksyllä on kaiken kansan
nähtävänä Kuhmalahden
kirjastossa.
Hylje olikin pilkkijä
Timo Piilemän maalaustyylissä korostuvat pikkutarkkuus ja yksityiskohtien runsas viljely, mikä tekee töistä
hyvin elävän oloisia. Erika ja heppa ?työn,
samoin kuin monet muut
maalaukset hän on tehnyt
valokuvien innoittamana.
Tätä tietä mies on jo kuitenkin kulkemassa loppuun.
?Haluaisin vähän päästä
valokuvista eroon. Kun muita
seuraa, niin saa vähän vihjettä siihen, mitä itse voisi
tehdä. Työkaveri Rean kissa on maalattu
niin, että sitä katsellessa
melkein tuntee kätensä alla
muhkean katin turkin pehmeyden.
Nyt jo paremmille metsästysmaille siirtyneen kissan
Piilemä maalasi työkaveriltaan saamiensa kuvien pohjalta. Mies
käy kolmatta toimintakautta
tuossa ryhmässä.
?Ihan hyvä porukka, rentoa meininkiä. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Timo Piilemä: Kymmenen vuoden takainen outo tapahtuma maalauksen aiheeksi
Kotkanpoika kummittelee yhä mielessä
Sahalahti
Taiteen tekemisellä voi olla
hyvin puhdistava, jopa parantava vaikutus, kun mieltä
painaneet asiat sanoitetaan
maalauksiksi, musiikiksi tai
vaikka runoiksi. Kai se jokin viidenkympin villitys oli, kun sain
sinne aikaiseksi mentyä.
?Enempi osa töistä tulee
tehtyä kotona, mutta aina
kun käyn ryhmän kokoontumisessa, niin se potkaisee
liikkeelle. Valokuvat
kun ovat kovia, yksisilmäisiä
kuvia, joissa kone on se, mikä
muokkaa kohdetta.
?Haluaisin tehdä taidetta
omilla silmillä, en koneen
silmillä. Näkymä on kuvattu
työssä Pilkkijöitä.
yleensä kaikkeen vastauksen,
mitä olen kysynyt, Piilemä
kehuu Irene Karankaa.
Taidemaalausryhmän näyttelyssä on Timo Piilemän
töiden lisäksi esillä töitä Päivi
Heikkilältä, Helvi Jousmäeltä,
Valkeakoski-Opiston Sahalahden taidemaalauspiirin
näyttely on esillä Kuhmalahden
kirjastossa huhtikuun loppuun
saakka kirjaston aukioloaikoina.
Maija Nieminen-Pessi
Rento meininki
Timo Piilemän töitä on mukana Valkekoski-Opiston
Sahalahden taidemaalausryhmän näyttelyssä Kuhmalahden kirjastossa. 16
Torstai 9.4.2015
kyliltä
. Kesällä on tarkoitus
mennä luontoon, alan siellä
maalata.
Kamera päihittää ihmissilmän näkemisen tarkkuudessa. Tämän Timo Piilemä
huomasi katsellessaan talvista järvimaisemaa, jossa jäällä
olevat hahmot näyttivät hylkeiltä
Sisältää myös
kiintoavaimia ja ruuvauskärkiä.
Palkane.mainoksia.fi
Kangasala.mainoksia.fi. Sydän-Hämeen Lehti
Mainoksia.fi on lehden ja verkon yhdistelmä. Kaikki
tämä toimii myös mobiilissa: Tässä.fi. (199 ?)
91-osainen hylsysarja 1/2" ja 1/4". Lehdestä löydät paljon hyviä tuotteita ja palveluja; verkkosivulta mainoksia.fi vielä paljon
lisää. Torstai 9.4.2015
. Pyydä tarjous!
Soukkio Oy
Puh. Oman seudun tarjoukset löydät osoitteesta palkane.mainoksia.fi
MAASTORATSASTUSTA
ISSIKOILLA!
alk, 25 ?
Issikat soveltuvat loistavasti niin aloittelijoille kuin
kokeneemmillekkin ratsastajille!
sanna.viukari@luukku.com, sannanmaastotalli.fi
040-5161012
45 ?
KUUKAUDEN SYDIKSET KAUPAN
PÄÄLLE!
KAIKEN MAAILMAN KULJETUKSET
APUA TIETOKONEPULMIIN
Kuljetusliike Timo Tuominen
Puh. 0400-234 005
03 33926900
Tuominen vie mennessään ja tuo tullessaan!
6 kk:n kestotilaukseen 1 kk kaupan päälle.
Surffaa www.shl.fi/tilaukset/
Newision Oy Kangasalla, Ellintie 6.
www.newision.fi
KATSO
Pälkäneen ja Kangasalan
parhaat tarjoukset:
AVANT-LANA
Nyt mökkitiet kesäkuntoon! Meiltä myös mönkijä- ja
autolanat. Katso verkosta lisätietoja yrityksistä: muun muassa aukioloajat, laajat yhteystiedot, karttalinkki, tapahtumatietoja jne. 03 536 1119, www.soukkio.fi
BAHCO HYLSYSARJA S910 91
OSAA
99
Oman seudun tarjoukset löydät osoitteesta palkane.mainoksia.fi
KESÄTÖIHIN AITO SÄÄSTÖPANKKIIN?
Lähetä hakemus ja CV 28.2. mennessä osoitteeseen
aitosp.hakemukset@saastopankki.fi
Pälkäne puh. Kaikki
tämä toimii myös mobiilissa: Tässä.fi. Sydän-Hämeen Lehti
Mainoksia.fi on lehden ja verkon yhdistelmä. 044-555 8224
Pälkäne puh. Koko perheelle!
HOUSUPÄIVÄT KE.-LA.8.-11.4
PITKÄTHOUS
-20% ?
Fiina,Takojantie 2 Pälkäne puh.0400 202229
75 ?
TERVETULOA HOITAMAAN ITSESI
KUNTOON!
TUPLAPINSSIT !
www.matinterveyspalvelu.com puh. 03 4584 0250
MAITOHAPPOBAKTEERI
RATIOPHARM
HERMORATAHIERONTA
Luopioisten Apteekista, keskeltä kirkonkylää
Sopivasti hyvään oloon nyt edullisesti tarjoushintaan
-15% (tipat -10%). Katso verkosta lisätietoja yrityksistä: muun muassa aukioloajat, laajat yhteystiedot, karttalinkki, tapahtumatietoja jne. Lehdestä löydät paljon hyviä tuotteita ja palveluja; verkkosivulta mainoksia.fi vielä paljon
lisää. , lapset alle 12.v 6.50
Palkane.mainoksia.fi
Kangasala.mainoksia.fi
Maukas keittolounas joka ma-pe klo 10-15
Kahvila-Ravintola Elotähkä, Rautajärvi
Lokakuu-huhtikuu kaikki tilavuokrat -50 %
alkuperäisestä hinnasta!
-50 %
Aitoon VPK
www.aitoo.fi
Luopioisten keskustassa, Ravintola Liekki.
HERKULLINEN KEITTOLOUNAS
TUO JUHLASI HONKALAAN!
6,50 ?
HANNELEN PITOPALVELU, TAATTUA
LAATUA!
JUUSTOMAXERI-ATERIA
KAHDELLA PIHVILLÄ
040 5876139, hannele.haataja@morilea.fi, www.morilea.fi
Kahvila-Ravintola Elotähkä, Rautajärvi
Myös suolaiset ja makeat leivonnaiset tilauksesta
mukaan. 03-377 3333
KATSO
Pälkäneen ja
Kangasalan
parhaat tarjoukset:
PE 10.4 SUOSITTU PIZZA BUFFET KLO
18-21
Sis. Katso myös Facebook!
MEIDÄN KESÄAIKA ALKAA VAPUSTA!!!
ruokaa juomaa iloista palvelua
Kaivannon Keidas www.kaivannonkeidas.fi
9,90 ?
SUBWAY SALAATTI
Subwaysta kaikki salaatit 5,90 ?
Annokseen sisältyy 0,50 l juoma!
Aapiskukko, Pälkäne Avoinna 24 h
5,90 ?. 18
Torstai 9.4.2015
. 03 4584 0220
Luopioinen puh. 03-534 3395
Luopioinen puh. Pizzoja,ranskalaisia,salaatteja,Hana limuja ym.ym
8.80 . 03-5361423
Kangasalan Optiikka Synsamista, torin laidalta.
KEVÄT UUTTA !!
FERRARI KELLOT MEILTÄ!
Venla Shop Outlet, Takojantie 8, Pälkäne www.venlashop.fi
Tuomaskulta, Kangasala
Puh. 03-377 3333
Hoidata itseäsi kokonaisvaltaisesti hermoratahieronnalla!
Kevään juhliin, puuteroidun pehmeät sävyt.
Meiltä laadukkaat, aidot Ferrari kellot.
Tervetuloa hyödyntämään 2xPins-päivät !
alk, 109 ?
ERÄ KORVAKORUJA!
Ota kolmet, maksa kahdesta!
-33 %
Tuomaskulta, Kangasala
Puh
1973
p. Tarjous voimassa 30.4.15 asti koodilla
SHL, puh. Sydän-Hämeen Lehti
Mainoksia.fi on lehden ja verkon yhdistelmä. (94 ?)
B&B KOTIMAJOITUS 2
HENGELLE / YÖ
Sisältää aamiaisen. 050-559 6654
Onkkaalantie 48, Pälkäne
84 . Lehdestä löydät paljon hyviä tuotteita ja palveluja; verkkosivulta mainoksia.fi vielä paljon
lisää. 050 5979 659.
Onkkaalantie 102, Pälkäne
www.keltainentalo.fi
VILLE LEINONEN &
ENKELIT LA 18.4. Oman seudun tarjoukset löydät osoitteesta palkane.mainoksia.fi
Fiina
ILOA KUKKASIN KOTIISI!
Meiltä kukat ilahduttamaan!
Kukka-Puoti Eija
Onkkaalantie 70, Pälkäne
KATSO KUVAGALLERIA!
KOSTIANTAIDE.COM
kuvassa Orvo Raatikainen sign. Torstai 9.4.2015
. Katso verkosta lisätietoja yrityksistä: muun muassa aukioloajat, laajat yhteystiedot, karttalinkki, tapahtumatietoja jne. KLO
18
alkaen 17,50 ?
liput Lippupisteestä ja Kangasala-talolta
Kuohunharjuntie 6, Kangasala
kangasala-talo.fi, 040 773 014. Kaikki
tämä toimii myös mobiilissa: Tässä.fi