Yrittäjäjärjestön mukaan asia ei koske vain Kangasalaa tai Pirkanmaata, vaan väärä kehitys on valtakunnallinen. Kangasalan kaavoituslautakunta on päättänyt, että Kuhmalahden Pohjan alueelle laaditaan asemakaava. Kangasalan Yrittäjien puheenjohtaja Janne Korpinen (vasemmalla) ja koulutusvastaava Kari Pusa (oikealla) luovuttivat ministerille Yrittäjien laatiman kirjelmän. Jotenkin nimi pyritään kuitenkin saamaan katukuvaan, jotta Pirtin lämmin ja kodikas tunnelma näkyisi paremmin ulkopuolellekin.
Kaavoitusta eteenpäin Kuhmalahdella
Opetusministeri Henna Virkkunen kuunteli kangasalalaisten huolia ammatillisen koulutuksen järjestämisestä keskiviikkona pääkirjastolla. Raimi olettaa, että Pälkäneen perussuomalaiset järjestävät kokouksen ja valitsevat uuden puheenjohtajan. Lisäksi monien eduskuntavaaliehdokkaiden kirjoitukset ovat avoimen rasistisia, aitoolainen Raimi sanoo. Perhekeskus Pirtissä kokoontuvat muun muassa perhekahvila, ikäpiste ja erilaiset toimintaryhmät. Hän myöntää, ettei populismi ja rasismi tullut täytenä yllätyksenä. vuosikerta
Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti Numero 11 - Torstai 10.2.2011 Irtonumero 2 sis.alv.
Perhekeskus Pirtti voitti nimikilpailun
Pälkäneen kunnantalon päässä alkuvuonna avannut perhekeskus sai nimekseen Pirtti. Sivu 10
Pälkäneen perussuomalaisten puheenjohtaja erosi
Mica Raimi sanoo, ettei voi allekirjoittaa puolueen ja sen ehdokkaiden kannanottoja
Pälkäneen perussuomalaisten puheenjohtaja Mica Raimi on luopunut puheenjohtajan nuijasta ja puolueen jäsenkirjasta. Vajaan kilometrin mittaiselle rantaviivalle on osoitettu rakennuspaikat kolmelle kesämökille ja yhdelle omakotitalolle.
Koulutuspaikkojen keskittäminen pysäytettävä
Kangasalan Yrittäjät ovat huolissaan ammatillisen koulutuksen koulutuspaikkakuntien vähentämisestä ja koulutuspaikkojen keskittämisestä. En ehtinyt tehdä yhdistyksen hyväksi juuri muuta kuin jakaa jäsenkaavakkeita. Lautakunta päätyi myös esittämään kunnanhallitukselle Kuhmalahden Puntariin laadittavan ranta-asemakaavan hyväksymistä. Kunnan kaavoituslautakunta päätti hyväksyä oikaisuvaatimuksen ja nimetä tien uudelleen asukkaiden ehdotuksen mukaan Halisentieksi. Asian tiimoilta järjestettiin tammikuun lopulla Pohjassa yleisötilaisuus, jossa alueen asukkaiden kanssa käytiin läpi kaavoituksen tavoitteita ja alueen ominaispiirteitä. Raimi sanoo, että yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat häntä edelleen, vaikka ura perussuomalaisissa jäikin pikavisiitiksi. Raimo Salokannel löysi Pirjo Heleniuksen myyntipöydältä Olavi Virran kasettisarjan ja muita menneen ajan helmiä.. Mukana keskustelussa oli myös kansanedustajaehdokas Heikki Lyytinen. Tienvarteen jo asennettu Roineenpohjantie-kyltti päätyy kunnan haltuun odottamaan mahdollisesti samannimisen tien syntymistä jonnekin päin kuntaa.
Kirpputorin aarteita sai tutkia lämpimässä
Pälkäneen MLL:n organisoima peräkonttikirppis tarjosi viikonloppuna löytöretkiä kaikenikäisille. Olen liittynyt Pauli Kiurun tukijoukkoihin. Asemakaavaan liittyy myös Pohjan taajaman yleiskaavallinen tarkastelu. Yrittäjät päinvastoin lisäisivät koulutuspaikkoja ja niillä olevia aloja ja liikuttaisivat toimipisteiden välillä oppilaiden sijasta opettajia. Halisentie juontuu viereisestä Halisenojasta, ja sen katsottiin olevan siksi paikkaan sopiva. Nimikilpailu keräsi 52 hienosti perusteltua ehdotusta. Peräkonttikirppikseltä löytyy erityisen laajat valikoimat lastenvaatteita ja -tarvikkeita, mutta pelkästään lapsiperheitä varten myyntipöytiä ei täytetä. Kangasalla asia on kuitenkin ollut ajankohtainen Pirkanmaan koulutuskonsernikuntayhtymän päätettyä siirtää metallialan koulutuksen Kangasalta Ylöjärvelle.
Roineenpohjantie ei kelvannut asukkaille
Kangasalan Kuohenmaalla sijaitseva Pohjantie nimettiin Kangasalan ja Kuhmalahden kuntaliitoksen yhteydessä uudelleen päällekkäisten tiennimien välttämiseksi. Opetusministeri Henna Virkkuselle jättämässään kirjelmässä esitetään, että ennen merkittäviä ja yrityselämälle tärkeiden päätösten tekemistä selvitettäisiin seuraamusten vaikutukset kyseisen paikkakunnan yritysrakenteelle ja kuntataloudelle. Perhekeskus Pirtti -ehdotusta pidettiin kodikkaana ja maaseudun makuisena nimenä. Kangasalan Pohjantie nimettiin uudelleen Roineenpohjantieksi, mutta kyseinen nimi kalskahti sen varrella asuvien ihmisten korvaan siinä määrin pahalta, että he jättivät tien nimestä oikaisuvaatimuksen. Perhekeskus Pirtin seiniin ei ainakaan saman tien saada valomainoksia, jossa nimi loistaisi Lahdentielle saakka. Odotin kuitenkin, että puolue ja ehdokkaat lähtisivät vaalien alla asialinjalle. Pirjo Heleniuksen pöydällä odotti isot laatikot 1970-luvun unohtumattomia ckasetteja sekä sarjoina että yksin kappalein. Erosin puolueesta, koska en voi allekirjoittaa sen kannanottoja. Innokas vanhojen musiikkitallenteiden keräilijä Raimo Salokannel tuli tutkimaan musiikkipuolen tarjontaa ja sai pian palkintonsa. Koska muutosta halusivat asukkaat, jää tiennimikylttien hankkiminen ja maastoon sijoittaminen heidän kontolleen. Kankaanmaalle Pälkäneen Putken ja Puhaltimen entisiin myymälätiloihin siirtynyt kirpputori oli tällä kertaa kaksipäiväinen, ja lämmin sisätila teki kaupanteon entistä mukavammaksi sekä myyjille että aarteenetsijöille. Torstai 4.1.2007
1
83. Asemakaavalla aiotaan muodostaa pientalotonttien lisäksi mahdollisesti myös yritystoimintaan soveltuvia tontteja. En ole kuitenkaan ainakaan vielä kokoomuksen jäsen, vaan olen listoilla sitoutumattomana, Raimi valottaa.
Kirpputori voi olla keräilijän aarreaitta. Toivomme, että ammatillisen koulutuksen järjestäminen muuttuu monipuolisemmaksi ja paremmin alueemme nuoria ja yrityksiä palvelevaksi, Yrittäjien varapuheenjohtaja Kari Pusa toteaa. Se kuvaa mainiosti pälkäneläisiä kokoavan perhekeskuksen luonnetta. Perussuomalaiset haukkuvat muita ilman että tarjoavat realistisia ratkaisuja
Ohjelma 5 . Perheiden UlkoiluMa 14.2. Ohveno-Sappee klo 13 Rasisella, Salmentaatie 736 Su 20.2. Ystäväpäiväkonsertti Valoa ja voimaa. Sauna ja pizzaa klo 18, alustus ja keskustelu klo 19-20.30.
KANGASALAN SEURAKUNTA
SAHALAHDEN KAPPELISEURAKUNTA
Su 13.2. 0403098 000. P 377 3200, 377 3680 tai 0400 776 606 .
Kyösti Kytöjoki laulaa Kangasalla taivaskaipuusta
Klassista, gospelia ja iskelmää laulanut Kyösti Kytöjoki vierailee Kangasalan kirkossa seurakunnan ja Suomen Raamattuopiston järjestämässä konsertissa. To 17.2. kokkikerho Luopioisten seurakuntakeskuksessa klo 1617. Salmisella, Kulorinteentie 40. Kyynärön-Ämmätsän-Vahdermetsän klo 13 Markku Simolalla, Porasantie 596. Hannu Uusmies, Vesto. Liturgina Viitala, saarnaa Jarva, kanttorina Toivola, Pikantit-kuoro, joht. Messu klo 10 kirkossa, Kemppainen, Huomo, Marianne Jaakkola, Caritas, talvirippikoulu. Diakoniapiiri Siiri Ali-Kipparilla Kuohijoella klo 13, Simojoki, Roikola. Torstai 17.2. Ma 14.2. Oma bussi on mukana matkan ajan. Moni meistä pohtii elämänsä aikana miksi tänne synnyin, mitä tämän elämän jälkeen. Ma 14.2. Messu kirkossa klo 10, Vesto, Roikola, Seulaset, Yhteisvastuukerääjien ja -talkoolaisten siunaaminen. Vuosikokous klo 11.00. Järj. Johanna Rinne. täynnä. 13.2. Aihe: "Uskon kestävyys ahdingoissa" klo 10 Messu kirkossa. Kutsumme Teitä täten kohteliaimmin SAHALAHDEN SOTAVETERAANIT ry:n Torstaina 24.2. Hiljaisuuden iltoihin ei ole ilmoittautumista.
KUHMALAHDEN KAPPELISEURAKUNTA
Su 13.2. Perhekerhon valokuvaus srk-talolla klo 10. Ke 16.2. VARHAISNUORET: Pe 11.2. Ma 14.2. Ke 2.3. Poikien (5.-6.lk) kokkikerho srk.talolla klo 14.30-15.30. · Myös testamentit, avioehtosopimukset ja velkomusasiat.
PÄÄJUHLA Kontulassa
Juhlapuhe: Kenraaliluutnantti Heikki Lyytinen Kangasalan Soittokunta, joht. ja 13.4. Salmentaan kokkikerho VPK.n talolla klo 16.30 Pyhäkoulu sunnuntaisin klo 13 Tommolan kappelissa.
uskon kestävyys ahdingoissa
Jeesuksen opetuksen ja apostolien todistuksen mukaan ihmiskuntaa kohtaavat lopunaikoina vaikeat koettelemukset. Messu klo 10 kirkossa. Ilm.7.3. Su 27.2. Kolehdit: 6.2. Pe 18.2. Kuollut: Anna-Liisa Sarkola 88 v. Kantolan-Rautajärven klo 18 Jorma Leppäsellä, Tuppikoskentie 42. Hartaus klo 13 Kanervassa, Järvinen, Huomo. Kiitos. El:n Sydänhämeen yhdistys
PERUNKIRJOITUKSET JA KUOLINPESIEN SELVITYKSET
Suoritan perunkirjoituksia ja kuolinpesien selvityksiä Pälkäneen, Luopioisten, Kangasalan, Kuhmalahden, Tampereen ja Sahalahden talousalueilla. Lasse Heikkilä ja Sauli Ahvenjärvi. TULOSSA: Hiljaisuuden matka pääsiäisen riemuun -päiväretriitti la 12.3. Taivasta varten -konsertin tarkoitus on antaa vastauksia näihin kysymyksiin. Torstaina 24.2. Varhaisnuoret: Talvi-VIPrit klo 18 Jaakko Anttilassa, Isonmäentie 1. Pe 18.2. Sana ja rukous klo 19.00.
Aidosti paikallinen
YHTEINEN TOIMINTA
Avoinna arkisin 9.00-16.30
Ellintie 2, 36200 Kangasala. Kuohijoen Timo Palolla klo 18, Suksiantie 20. Hartaus klo 13.30 Kostiakodissa. Yhteisvastuukeräykselle 603,31. Ma 7.3. leiri su 27.-ti 1.3. Ke 23.2. khranvirastoon p. mukaan.
Kangasalan Hautaustoimisto Ky Kujanpää
Kangasalantie 1133
Puh. juhlaan
Klo 11.30-13.00 Klo 13.00 Kahvitarjoilu Kontulassa
SAHALAHDEN KONTULAAN su 20.2.2011
Jumalanpalvelus Sahalahden kirkossa
Kunniakäynti sankarihaudalla ja entisten puheenjohtajien haudoilla Onnittelujen vastaanotto Kontulassa
Kylpylämatka Viroon!
NarvaJoesuu kylpylään 27.3 31.3.2011.
Matkan hintaan, 295 kuuluu majoitus 2 h huoneissa, aamupala, lounas ja päivällinen. Rauha Helena Nurmi 78 v.
KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA Rautajärventie 21 Puh. ja 18.2. Paastonajan hiljaisina iltoina 16.3. Kiertoajeluja Narvaan ja lähiympäristön kohteisiin. klo 17.
KANGASALA
Kastettu: Sisu Hermanni Harju, Eino Elmeri Kinaret, Isabel Alina Kristiina Ronkainen, Miika Eemil Amadeus Schwartz, Pekka Johannes Silvennoinen. VARHAISNUORET: To 10.2. Taivaskaipuu on istutettu syvälle sisimpäämme. Japanissa tehtävään raamattukoulutyöhön sekä kansallisten pappien kouluttamiseen, Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä. Pakkalan kinkerit klo 15, Pirjo ja Juhani Mäkijärvi, Kauppilantie 45. Su 20.2. Munukka, Kyrönlahti. KS:n saunatiloissa, Myllystenpohjantie 2. Huntila-Pohjalahti klo 12.30. Ajoreitti: Sahalahti, Kuhmalahti, Luopioinen, Aitoo ja Pälkäne. KINKERIT Aihe: Pyhä. Tuotto Yhteisvastuukeräykselle. Iltasmäen puuhis koululla klo 14.30, to 17.2. Pohjan men kinkerit klo 18 Ritva ja Taisto diakoniapiiri klo 10 kirjastossa. mukaan.
Kiitämme kaikkia niitä yksityisiä, yhteisöjä ja yrityksiä, jotka kunnioittivat muistoa tukemalla yhdistyksemme toimintaa omaisten toivomuksen mukaisesti, josta lämmin kiitos myös heille. kello 19 Kangasalan kirkossa alkavassa konsertissa kuullaan tunnettuja klassikoita, kuten Koko tien hän kanssain kulkee, Kautta maisen laakson ja Uuden taivaan sekä uuden maan. Silminnäkijä Pietari - laulunäytelmä klo 18 srktalolla. Matkalta mukaan. Sählyä Kostian koululla klo 16.30, pe 11.2. kristukseen sitoutuneelle uskovalle ajan synkät merkit ovat kuitenkin kuin synnytystuskia, joita seuraa Jumalan valtakunnan lopullinen voitto. Pertti Lehmuskoski: Jeesus, syntisten ystävä. Ma 14.2. Su 13.2. Puutikkalan kinketäväilta kunnan perhetuvalla klo 18, kivat askartelut, tukeva iltapala, nukketeatteri. Ruoka 10 . Nappulahiihdot, pulkkamäki, makkaranpaistoa, hernerokkaa, arpajaiset , YV-tuotemyyntiä ym. Matka jatkuu... Kirpu klo 18 Naapilassa, Iharintie 90. Ti 15.2. Matka on kaikille avoin. Papinopetus rippikoululaisille messun jälkeen. Kanttorikonsertti klo 19 kirkossa. Yhteisvastuulauluilta srk-keskuksessa klo 18, Arja ja Pekka Simojoki, Esko Koskenvesa. Aihe: Pyhä. Viihdeuralta hengelliselle puolelle 1990-luvun alussa siirtynyt Kytöjoki toimii nykyisin järjestön laulaja-evankelistana. Vehkajärven kylätupa klo 13 enti-
Ajankohtaista verkossa - www.kangasalanseurakunta.fi
luOPIOIsten kaPPelIseurakunta
JUMALANPALVELUKSET: Su 13.2. Ota mukaan Katekismus ja virsikirja. KINKERIT: Ota mukaan Katekismus ja virsikirja. menn. mennessä: Markku Saarela 0409139661, Eino Anttila 050-5911561. Esiintyjinä Pirkanmaan kanttoreita. 03-377 0142. Ti 15.2. / 30.3. Sahalahden Sotaveteraanit ry. Ennakkoilmoittautumiset 4.3. Sanomien Saunalla -Miestenilta klo 18 alk. 040-0975277
Tervetuloa!
Su 13.2. PÄIVYSTYS 0400 417 281
Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-15 Myös liikeajan ulkopuolella sop. Su 20.2. Kirkkokahvit Kirkonkulmassa. lisäksi kristikuntaa hajottaa voimistuva eksytys. Su 20.2. klo 18.30 Sappeen koululla tunti Raamatun ääressä. TervanieKuhmalahdella. Rukouspiiri klo 17.30 srk-talolla Ke 16.2. Talvirippikoulun vanhempien ja kummien tilaisuus srk-talolla messun jälkeen. Uutta tuotantoa edustaa nimikkokappale Taivasta varten sekä Jyväskyläläisen Janne Könösen säveltämä Pyhiinvaeltaja.
Luotettavaa, ammattitaitoista hautauspalvelua Kangasalla , p g
Puh. MUUTA: To 10.2. Haapasaaren kinkerit klo 13 Huunalla. Seppo Heikkilä Tervetuloa! Hallitus
Jukka Partanen 0400 470 844
jukka.partanen@aina.net
Mahdolliset muistamiset toivomme osoitettavan Sahalahden Sotaveteraanit ry:n tilille 510428-42877. Kostiakodin kerho klo 13.30 Su 13.2. kestävyyttä lopunajan ahdingoissa rukoilemme myös Isä meidän -rukouksen viimeisessä pyynnössä "äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta".
Sunnuntai 13.2. Lisäksi matkan hintaan kuuluu sauna- ja kylpyläpalvelut, sekä 2-3 hoitoa / päivä, valinnan mukaan. klo 1018 kirkossa ja srk-talossa. Ahosella, Keskisentie 62. Miestenpiiri Seitsyessä klo 18. niiden ulkoisia tunnusmerkkejä ovat luonnonmullistukset, sodat, levottomuudet ja vainot. Ohjelma 10 . 2
Torstai 10.2.2011
Pälkäneen seurakunta
Kastettu: Tomas Oliver Jokinen Hämeenlinna-Vanajan srk:sta Avioliittoon kuulutetaan: Sami Saska Alexander Suojoki Tampereen ortodoksisesta srk:sta ja Jenni Ilona Kortetjärvi Pälkäneen srk:sta, Onkkaalasta. Koko perheen yspäivä kirkonkylän kentällä klo 13 alkaen. MLL, Leijonat ja seurakunta. siksi hän ahdingon aikoinakin säilyttää luottamuksensa raamatun lupauksiin. klo 18 kirkossa. Munukka, Niemi, Peppi Sievers. tyttökerho srk-talolla klo 15, ke 16.2. Kangasalan kirkossa kuultavassa Taivasta varten konsertissa laulaja-evankelista Kyösti Kytöjokea säestää Jani Utriainen.
Klo 10.00
JUHANI AVOTIEN
50 v. Kyläkirkko Aitoon srk-kodilla klo 11, Vesto, musiikkia Päivi Marko piano ja laulu. Hanna Ekola säestys Virpi Lahti. Nuoret: Isko to 17.2. Messu klo 10 kirkossa, Kemppainen, Huomo, kirkkokuoro. La 12.2. Pe 11.2. Sururyhmä kirkon sakastissa klo 14-15.30. Su 13.3. 03-542 5494, 0400-957955 · Kuohunharjuntie 31 Avoinna ma-pe 9-16.30 tai sop. JUMALANPALVELUKSET: Su 13.2. Ei jumalanpalvelusta sellä koululla. IP puuhakerho .n Haanloukkaalla klo 12.30, ma 14.2. MUU TOIMINTA To 10.2
040-550 7653
www.helmihoidot.fi
Onkkaalantie 67, Pälkäne, p. 0400 236 145 Reino Mantsinen 050 5384 007 Tero Kankila
29
90
LASTEN TOPPAKENGÄT
musta ja vihreä; koot 28-35
Puutarhakatu 17 (Anttilaa vastapäätä) Avoinna ma-pe 9.30-18, la 9.30-15 Puh. 212 6657
Ystävälle!
netissä!
Dipl. 050-348 0138
Jalkahoitaja, dipl. (03) Puh.1172. Torstai 10.2.2011
3
Pärnu.Puistot.18hk.th 3.4 h.395/1.5 h.425
T:re,K-ala,Pälk.Vlk
Suomi tarvitsee tekijöitä
"Alueellinen tasa-arvo on perusarvo."
7 pv KYLPYLÄ
MATKATAPSA p. sammutuspeitteitä, palovaroittimia, huomioliivejä, arpoja, buffetti ym. 010 837 6612
Rönnvikin Viinitila
Viinimpi vaihtoehto.
Paikallisesti, lähellä
· Viinimyymälä · Juhla- ja kokoustilat · Erilaiset tapahtumat ja esittelyt tilauksesta ryhmille
Palvelemme: Pe 10-18, la 10-15, su 12-18
Hämeenlinnantie 270, 36660 Laitikkala Puh. 0400-635 889 Jouko Saarikko
35
00
Miesten koot
TURVAKENG TURVAKENGÄT naisille ja pojille
koot 3540, Naisten koot miehille hajakok
www.rakentajatsaarikko.
Miesten kotimaiset MAIHARIT
Nahkaa, koot 41-45
6500 3000
miehille koot 40-46, vetoketju, pitävä pohja.
www.jarvikulmanautokoulu.fi
- Maasi parhaaksi Parasta eltä Pälkäne
www.humuspehtoori.fi
69
00
TOPPAKENKÄ
Lämminvuorinen
PUOLEEN HINTAAN
easti kortti nop ti Ajo ja varmas
Traktori Mopo Moottoripyörä Henkilöauto Kuorma-auto
Kotimaisia lämpimiä
3500
2500
Pitävä pohja, koot 41-46
TOPPAKENKIÄ koko perheelle
ULKOILUKENGÄT miehille
Aidot huopavuoriset
Toimipisteet:
Kangasala Ellintie 6 (03) 377 4960 Jyrki Annala 0400 627 227
II-vaihe Pimeänajon simulaattori
Kannamme huolta peltojen päästöistä.
PILKKISAAPPAAT
miehille, koot 42-47
Tesoma Tesoman valtatie 37 (03) 345 0011 Teemu Salmesvuori 040 774 3227
Humuspehtoori Oy
Puh. 9-17,
Ark. · Tampereen maakuntakomppania esittelee reserviläistoimintaansa · Kuhmalahden Bioenergia Oy:n haketus- ja energiapuunäytökset alkaen klo 12
2kg/27 6kg/37 12kg/70
IK-asennus A. kosmetologi, BC-värikonsultti
Koko lehti
UUTTA! UUTTA!
GEELILAKKAUS
on UV-valokovetteinen lakkausmenetelmä.
Antaa upean kestävän lakan jopa 3 viikoksi.
Marja Virtanen p. 9-17, la 9-13
Tarjoukset voimassa ma 14.2.
250
200
Lapset piirsivät leipurille lumiukkoja.
Äänestä niistä söpöin!
Keskusaukio 2 F, Kangasala NYT TÄYDENTÄMÄÄN P. 377 1172 la 9-13 377 (03) Ark. Iivonen
S-Market Pälkäne 2009
ARSKAsammutin
Työturvajalkineita, kumisaappaita ja vapaa-ajan jalkineita. 03-538 1060, 0400-737 174 www.ronnvik.com · ronnvik@ronnvik.com
Tuotteiden suoramyynti
toimii jatkuvasti!
Eläimiin pääset tutustumaan joka kuukauden viimeinen viikonloppu
Kirvuntie 76, 36600 PÄLKÄNE
040 8494 817/Anu 0400 636 421/Ari
Katso aukioloajat: www.strutsitila.com
Tervetuloa!. 040 588 1677 VAATEKAAPPIA ma-pe 10-17, la 10-13 EDULLISESTI!
Laadulla on rakentajansa
Lumiukot ikkunassamme Ystävänpäivästä alkaen ensi viikon.
112-PÄIVÄ
LA 12.2. KLO 11-14
KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT AMMATTITAIDOLLA
AV.: MA-PE 7-17, LA 8-14, SU SULJETTU PUH. Aja helposti Multisiltaan/Peltolammille isoon pihaaan ei parkkimaksua tai tule keskustaan Kansankenkään Anttilaa vastapäätä.
Kuuman ja kipinän kestävät miesten
HALPOJA KENKIÄ!
Palvelemme myös lauantaina 9.30-15!
TURVAKENGÄT
inta Romahdush R
P. 03-5342076, ONKKAALANTIE 68, PÄLKÄNE
KUHMALAHDEN PALOASEMALLA
Päivän tarjous!
· Alkusammutusta klo 12-14 · Myynnissä mm. kosmetologi
Ilmoituksen maksaja Vahvan Pirkanmaan puolesta ry
Matias Hildén
matias.hilden@eduskunta.fi www.matiashilden.fi
ekoru/Kaulakoru 43,-
My SAAGA
Rannekoru/Kaulakoru 43,Kirjainhela 29,Sydänhela 39,Keräilyhela 39,-
My SAAGA
Tarja Vaittinen p. 040 550 7653
HELMET
www.shl.fi
- Lähelläsi -hoitola/myymälä
Uudet helat saapuneet! TERVETULOA!
Tuo Ystäväsi herkuttelemaan!
Sydänpulla ja kahvi Ystävänpäiväleivos
LOPPUUNMYYNTI
KAIKKI VAATTEET
ovh:sta
75v
-50%
KORPOLA
Liisantie 2, KANGASALA Liisantie 2, KANGASALA
KELLOSEPÄNLIIKE
Puh. 010 837 6621
VARASTOmyymälä
Halvalla: TURVAJALKINEET, KUMISAAPPAAT, KENGÄT
500
Tampere, MULTISILTA, Perkkoonkatu1, p
Toimenpiteissä esitetään myös neljän kyläkoulun lakkauttamista. Kuitenkaan koneita ei voi tehdä valmiiksi seuraavaa kautta varten, sillä aurat valmistetaan mittatilaustöinä. helmikuuta ja sosiaali- ja terveyslautakunta torstaina 17. Kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee asiaa torstaina 10. Kyllähän luminen edellistalvi saa asiakkaat varautumaan siihen, että seuraavakin talvi saattaa olla samanlainen. Varsin hyvin sen tietää metallialan perheyritys Soukkio Oy:n toimitusjohtaja Hannu Soukkio. Aurauskalustoillemme on ollut tänä talvena kiitettävästi kysyntää. Kunnanhallituksessa kertaalleen käynyt suunnitelma on parhaillaan lausuntokierroksella neljässä eri lautakunnassa, minkä jälkeen sitä puidaan hallituksessa uudelleen. Soukkion Oy:n asiakkaita ovat kiinteistön- ja tienhoitoalan yritykset, kunnat ja kaupungit, maatalousalan yrittäjät ja tiehoitokunnat. Vastaukset kysymyksiin ja palautteisiin pyritään kokoamaan kunnan sivuille mahdollisimman nopeasti, jotta ne olisivat paitsi rivikuntalaisten myös valtuutettujen luettavissa ennen maaliskuista valtuustokokousta. Viime talven lumi satoi maahan huomattavasti tätä talvea myöhemmin, mikä luonnollisesti vaikutti jonkin verran koneiden myyntiin.
Töitä täysmiehityksellä
Vuosi sitten yrityksen kiusana oli myös Yhdysvalloista Suomeen rantautunut talouslama. Viheralueiden lakkauttaminen käyttäjämäärän kasvaessa tuntuu kuitenkin ristiriitaiselta. Myös suunnitelma liitteineen on luettavissa kunnan verkkosivuilla. Puolangan Paljakalla lumipeite ylsi 83 senttiin. Myytävien tuotteiden sesongit vaihtelevat sen verran vilkkaasti, että tällä hetkellä Soukkiolla valmistaudutaan jo tielanakauteen. Aikaisemmin on suunniteltukin perustaa nuorisotilat Suoraman koulun yhteyteen, mutta palveluverkon kehittämissuunnitelmassa esitetään, että nämä tilat tulisivat opetuskäyttöön, ja Vatialan uudet nuorisotilat olisivat yhteiset Suoraman kanssa. Se tarkoittaa lähinnä tarjousten tekemistä ja yhteydenpitoa asiakkaisiin. Kuun lopussa nietokset olivat paksuimmat maan itäosassa, jossa lunta oli paikoin yli 70 senttiä. Ei kukaan halua sellaista, Silvan muistuttaa. helmikuuta. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kirjasi kuitenkin lausuntoonsa näkemyksen, että Suoramalle pitäisi hankkia omat nuorisotilat. Tilat voisi suunnitella muunneltaviksi siten, että voitaisiin ajatella yhteiskäyttöä joidenkin muiden ryhmien kanssa, Päivi Savolainen pohtii. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta muistuttaa, että sekä Suorama että Vatiala ovat kasvavia keskuksia, ja nuorison määrä lisääntyy tulevaisuudessa. Muun muassa hammashoitoloita ollaan keskittämässä ja Suoraman lähikirjastoa lakkauttamassa. Hän arvelee saadun palautteen helpottavan myös poliittista päätöksentekoa. Aurauskaluston kysyntää lumimäärän ohella on lisännyt ensilumen aikainen sataminen maahan. Perusturvajohtaja Raija Harjun mukaan suunnitelma ei tuo koulukeskusteluun mitään uutta: sen verran tarkkaan lukuja kammattiin jo aikaisemmin. miseen. Päivi Savolaisen mukaan tässä toivotaan aktiivisuutta kolmannelta sektorilta. Parhaillaan tekeillä olevassa viheralueohjelmassa selvitetään näiden palvelujen tarkoituksenmukainen verkko, ja siis mahdollisesti lakkautetaan osa niistä. Talven hyvä lumitilanne vaikuttaa myös siihen, millä tavalla asiakkaat varautuvat ensi talveen. Ei auta muuta kuin toivoa, ettei taloustilanne synkkene.
Elias Kivitila testaa Avantauraa. Valtuuston käsiteltäväksi suunnitelma on tulossa maaliskuun puolivälissä alun perin sen piti tapahtua jo helmikuussa. Kehitysjohtaja Lasse Silvan toivoo ihmisten ottavan kantaa ja katsovan laajasti pitkälle tulevaisuuteen. Hänen mukaansa kunnan investointitarve on niin suuri, että pitkäjänteisyyttä vaaditaan nyt toden teolla. Vuonna 2012 on tarkoitus vuokrata nuorisolle tilapäistilat Lentolan alueelta siihen asti, että saadaan vuokrattua uudet pysyvät tilat mahdollisesti niin sanotun Tehokaasun rakennuksesta. Niistä ei kuitenkaan tarvitse luopua, jos vastuuta alueiden kunnossapidosta voivat ottaa esimerkiksi kylätoimikunnat ja asukasyhdistykset, hän sanoo.
Asukasvoimaa kenttien hoitoon
Palveluverkon kehittämissuun-
Aurauskalustoille riittää kysyntää
Soukkio Oy:lle luminen talvi on kiitollista aikaa
Tammikuussa lunta satoi tavanomaista enemmän kaikkialla Suomessa. Sydän-Hämeessä yli 80-senttisiin lumimääriin ei sentään ylletty, mutta kyllä lunta on täälläkin riittänyt. Viime vuonna tähän aikaan Soukkio Oy:n 14 työntekijästä 11 oli lomautettuna. Tuotteet valmistetaan osittain sarjatyönä ja vakiotuotteiden lisäksi valmistetaan myös asiakaskohtaisten tarpeiden mukaan räätälöityjä tuotteita.
Sesongit vaihtuvat nopeasti
Soukkio Oy on erikoistunut teiden ja katujen kunnossapitoon tarvittavien koneiden ja laitteiden suunnitteluun ja valmista-. Meillä on menty siihen, että jatkuvasti joudutaan leikkaamaan jokin prosenttimäärä. Kuntalaiset saavat jättää palautetta 23. Palveluverkkosuunnitelmasta halutaan kehittää jatkuvasti päivitettävä paperi, jonka avulla talouden ja tulevaisuuden suunnittelu ja seuranta helpottuvat. Puheenjohtaja Päivi Savolainen toteaa, että kaikki palvelut eivät voi olla lähipalveluja, ja palveluverkon tiivistäminen ja keskittäminen on monessa kohdassa välttämätön ratkaisu. Se oli ikävää aikaa. nitelmassa todetaan, että Kangasalla on kunnan ylläpitämiä pallokenttiä, uimarantoja, leikkikenttiä, puistoja ja viheralueita hoitoresursseihin nähden liikaa, ja alueiden määrä kasvaa uusien asuinalueiden rakentamisen myötä. Kehitysjohtaja Silvanin mukaan rakenteisiin puuttuminen tietää vääjäämättä kipeitä päätöksiä. Omat, kotia ja lähipiiriä likellä olevat tilat olisivat tärkeät molemmilla alueilla. Aurojen mittoihin ja malleihin vaikuttavat monet seikat, kuten esimerkiksi aurattava alue ja puskukoneen koko. Kuntalaispalautetta varten kunnan verkkosivuille on avattu sähköinen palautelomake, mutta elinkeinojohtaja Lasse Silvanille voi osoittaa palautetta myös kirjallisesti. helmikuuta, tekninen lautakunta tiistaina 15. Tällä hetkellä Soukkiolla töitä paiskitaan täysmiehityksellä. Onhan kirjastorakennuskin kiva, mutta se on vain paikka josta ihmiset hakevat kirjoja ja tietoa, hän sanoo. Näin ollen suuria päätöksiä ei tarvitsisi pureskella kiireessä, kuten on käymässä suunnitteilla olevan uuden yhtenäiskoulun kanssa. helmikuuta asti. Torstai 10.2.2011
5
Palveluverkon kehittämissuunnitelmasta kerätään mielipiteitä Kangasalla
Kangasalan kunta kerää palveluverkon kehittämissuunnitelmasta mielipiteitä ja ehdotuksia verkkosivuillaan erillisen palautelomakkeen kautta. Suoramalta matkaa kertyisi Vatialan nuorisotiloihin kolmisen kilometriä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta otti suunnitelmaan kantaa jo tiistaina.
Lautakunnan mukaan Suorama tarvitsee omat nuorisotilat
Kangasalan kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta on pääosin tyytyväinen palveluverkon kehittämissuunnitelmaan. Tämän hetken tilanteen mukaan töitä jatketaan samaan tapaan ainakin kesälomiin saakka. Vatialan nykyiset nuorisotilat otetaan tänä vuonna päiväkodin käyttöön. Samalla halutaan päästä eroon tempoilevuudesta; suunnitelmien ei enää haluta tulevan päättäjillekään täysin yllättäen. Paras lehtimainos meille on se, kun maassa on 510 senttiä lunta, Soukkio sanoo. Suunnitelma listaa rakennettavia uusia päiväkoteja ja kouluja sekä tilajärjestelyjä, jotka esimerkiksi Vatialassa koskevat myös kirjastoa ja nuorisotiloja. Rakennus on vain puite sille toiminnalle, mitä sisällä tapahtuu. Toivomme, että ainakin varaus Suoraman omille nuorisotiloille säilyisi suunnitelmassa. Ehdotusta perustellaan toiminnan keskittämisellä ja henkilökuntaresurssien riittävyydellä. Silti kouluasia nousee varmasti esille kaikkein vahvimmin, hän uskoo. Pieniä lähikenttiä ja -puistoja on kunnassamme todellakin hyvin paljon, eivätkä kunnan omat resurssit varmastikaan jatkossa riitä jokaisen uuden asuntoalueen viheralueiden hoitoon. Meidän tulisi kuitenkin lähteä palvelutuotannon laadusta ja muu on sille alisteista. Suunnitelman on määrä ohjata kunnan palveluverkon kehittämistä ja suunnittelua vuosiksi eteenpäin. Mutta toisaalta, vaikka nyt meillä menee hyvin, niin huomisesta ei koskaan tiedä
Kello oli noin 15. On hyvä ettei Mikon tarvitse miettiä yksin, vaan kuntalaistenkin mietteet tulevat kuulluiksi, heidänhän palvelemisestaan on kysymys. Niiden lopettaminen ilmeisesti pelastaisi kunnan talouden, ainakin johtavien virka- ja luottamusmiesten mielestä. Suunnitelmassa painotetaan myös suunnitteluprosessin avoimuutta, kuntalaisten kuulemista ja vaihtoehtojen esittelyä. Pienillä kouluilla kustannus per oppilas nousee ylilaskutuksella satoja euroja. Virve Toukola Sahalahti
Mitä Mikko Miettii?
Kangasalan palveluverkkosuunnitelmassa kerrotaan että Mikko vielä miettii, miten Kangasalla parhaiten tukeudutaan olemassa olevaan infrastruktuuriin muun muassa rakennuksiin. Olisiko lukujen suuruusjärjestys ehkä toinen. Tämä suunnitelma on työkalu, jonka avulla on helppo tehdä oikeaan osuvia toimenpidepäätöksiä, sellaisia jotka ovat linjassa keskenään ja kaikkien kuntalaisten parhaaksi. Jos kaikki kunnan tarjoamat palvelut laitettaisiin samalle kartalle piirtäen kunkin palvelun kunnalle aiheuttamien kustannuksien kokoa kuvaava ympyrä, näkisimme kuinka paljon rahaa menee palveluiden järjestämiseen alueittain. Siellä on hieno latu! Vehkajärven ladulta palatessamme kävimme vielä autolla lenkin Pohjan koulun kautta ja, yllätys yllätys, Pohjan koulun lähistöllä oleva "peltolenkki" oli ajettu. Sadan lapsen päiväkoteja kunnassamme on tällä hetkellä ainoastaan yksi, loput 25 ovat tätä pienempiä. Jarmo Pyyhtiä
Kirkkoharjuun ei saa rakentaa
Metsäympäristö, luonto ja siellä liikkuminen on oleellinen osa ihmisen ruumiin ja sielun terveyttä. Suunnitelmassa palvelut jaetaan lähi-, kuntakeskus- ja seutukunnallisiin palveluihin. Pienissä taajamissa ja kylissä on peruspalvelua hoitamassa pieniä yksiköitä ja siellä, missä on enemmän asukkaita, on suurempia yksiköitä. Toki siinä on vielä paljon mietittävää ja korjattavaa: lukuja puuttuu, osa on virheellisiä ja toisia asioita täytyy vielä virkamiesten itsensäkin pohtia, kuten otsikossa todetaan. Tällaiset tilastot ovat oikein käytettynä hyödyllistä tietoa vuosittaisten kustannusten suunnan seurannassa yksiköittäin, mutta eivät riittävää tietoa pohdittaessa yksiköiden toiminnan tarpeellisuutta. Kunnan laajalla maaseudulla väestön kasvu on maltillista, mutta ei negatiivista, joten täällä riittää pääsääntöisesti nykyiset peruspalvelut. Itse palveluverkkoselvitys on varsin suurpiirteinen, paitsi koulujen ja päiväkotien osalta. Oikeampi nimi tosin olisi palvelujen keskittämis- ja lakkautusselvitys. Asukkaiden arjen toimivuus on pelkkää sanahelinää, jos toimivia, koteja lähellä olevia kouluja ja päivähoitoyksiköitä lakkautetaan ja lapset siirretään kauemmaksi suurempiin yksiköihin. Valtuutetut, olkaa tarkkoina saamanne tiedon oikeellisuuden suhteen ja vaatikaa virkamiesportaalta perustelut heidän antamiinsa lukuihin. Potilaat on hoidettava ja oppilaat opetettava. Tai, jos kylästä poistetaan koulu, kaikki lapset kuljetetaan joko kunnan järjestämällä koulukyydillä tai vanhempien toimesta useiden kilometrien päähän päivittäin kouluun ja koulusta pois. Suuri kiitos viime vuoden laduntekijälle! Latu oli aina hienossa hiihtokunnossa, vaikka olin jo lähtenyt heti aamusta liikkeelle! Nyt pitää ensin käydä katsomassa ja varmistaa olisiko ennen iltahämärää latu ajettu! Sunnuntaihiihtäjä ja pitkän matkan hiihtäjä
Saavatko kangasalalaiset jatkossa yhdenvertaisia peruspalveluita?
Kunnan ensisijaisena tehtävänä on tuottaa asukkailleen tiettyjä peruspalveluita, kuten terveydenhuolto, koulut, lasten päivähoito, vanhushuolto ja kirjastot. 6
Torstai 10.2.2011
Kuhmalahden hiihtoladuista
Jaa-a, että ladut kunnossa Kuhmalahdellakin! Olisipa vain kun olisi niin ihanat hiihtokelitkin! Vähän nauratti Sydän-Hämeen Lehden kirjoitus, että Kuhmalahdenkin ladut on kunnossa. Palveluverkkosuunnitelmasta tulee tärkeä strateginen paperi, joka ohjaa kuntamme päätarkoitusta, eli palveluiden tuottamista pitkälle tulevaisuuteen. Edelleen näyttää olevan tärkeintä osoittaa, kuinka kalliiksi pienet koulut tulevat Kangasalan kunnalle. Lauantaina 22.1.2011 lähdin mieheni kanssa kello 12 Pohjan koululta Vedentaustan kautta kunnan saunalle avattua latua. Eikö myös maaseudun asukkailla ole oikeus itsensä kokoisiin peruspalveluihin ja muutamiin pieniin liikuntapaikkoihin. Mitään perusteita niille ei ole esitetty. adressit.com/kirkkoharju. Ison tien varrella ei näkynyt vieläkään latukoneen jälkiä. Kiitos Vehkajärven laduntekijälle. Olisi mielenkiintoista nähdä vertailu, jossa verrattaisiin päiväkodin pienten ryhmän kustannuksia ryhmisten kustannuksiin. Toisena lauantaina 5.2.2011 sovin ystäväni kanssa että lähdemme kunnan saunalta kello 13 hiihtämään. Kunnanhallituksessa käytyjen keskustelujen jälkeen kunnanjohtaja Mäkelä kuitenkin muutti esitystään ja esitti pyydettäväksi lausunnot lautakunnilta. Palveluverkon kehittämissuunnitelmassa esitetään, että Sahalahti-Kuhmalahti alueella tarvittavia palveluita ovat: päivähoito, esi- ja alkuopetus, äitiys-, lasten- ja aikuisneuvolat, kotihoito, pallokentät, luistinradat ja uimapaikat ja liikuntareitit. Samalla kuitenkin unohdetaan, että ryhmiksiin pyritään sijoittamaan mahdollisuuksien mukaan alle 3-vuotiaita lapsia, joita varten myös päiväkodissa pitää olla yksi hoitaja neljää lasta kohden. Oma lukunsa on liiketoimintayksikkö Oksan tilapalveluiden ylilaskutus, jolla saadaan siirrettyä rahaa kaikilta kunnan tilojen käyttäjiltä kunnan muuhun käyttöön. Samalla, kun jauhetaan "pienet on tehottomia, suuri on kaunista" mantraa, kuitenkin kunnan selvityksen luvut kertovat, että lasten hoito on kalliimpaa lasta kohden muun muassa Omenatarhan päiväkodissa (yli 90 lasta) kuin Lahdenkulman ryhmiksessä (12 lasta), pitäisikö siis myös Omenatarhan päiväkoti lakkauttaa tehottomana. Kun Sahalahden taajamaalueelta supistetaan esimerkiksi terveyskeskuspalveluita, pitää jokaisen potilaan ajaa kymmeniä kilometrejä ylimääräistä autollaan tai taksilla päästäkseen esimerkiksi viikoittain otettaviin laboratorioanalyyseihin. Kunnan talouslukujen perusteella arvioituna palveluiden eurojen jakautuminen painottuisi kuten asukasmäärät ja luonnollisesti vähän vielä enemmän kuntakeskukseen päin. Kangasalan länsipäässä väestön kasvu on voimakasta ja peruspalvelut, kuten koulut ja päiväkodit, ovat ylikuormitettuja, joten sinne kaivataan lisää tiloja ja investointeja. Pienten koulujen lopettamiseksi tehtävät investoinnit eivät ole välttämättömiä. Investoinneissa seiniin ei ole mitään järkeä, kun samalla kiristetään käyttömenoja, varsinkin kun kelvolliset tilat ovat pienillä kouluilla jo olemassa. Palasimme toista reittiä Pohjaan, mitä ei vielä kello 14 maissa ollut avattu latukoneella. Kuntalaiset, olkaa tarkkoina seuratessanne kunnallista päätöksen tekoa, että tehtävillä päätöksillä on oikeat ja kestävät perusteet. Miksi siis maaseutumaiseen asumiseen profiloituvassa kunnassa halutaan rakentaa suuria yksiköitä myös sinne, missä pienet yksiköt takaavat asukkaiden arjen toimivuuden. Pekka Kannus Pro Kirkkoharju. Vain peltolenkki oli ajettu. Mielenkiintoista muuten on myös se, että Kangasalan palveluverkon kehittämissuunnitelman tilastoaineistossa käsitellään ainoastaan kouluja ja päivähoitoa, muut peruspalvelut on unohdettu. Nyt prosessi on siinä vaiheessa, että virkamiesryhmä on antanut esityksensä lautakuntien pohdittavaksi. Käyttömenojen osalta koko koulusektori on jo kaluttu luurangoksi. Hiihdimme kello 1215 välisen ajan ja latu ei ollut kokonaan avattu. Verrattaessa ryhmiksiä ja päiväkoteja euroa/lapsi periaatteella toisiinsa saadaan ryhmikset näyttämään kalliilta. Mikäli rakennusta ei myydä, tulee rakennusta huoltaa ja lämmittää. Toivottavasti Kangasalan valtuusto ymmärtää pysäyttää kyseisen kaavahankkeen heti alkumetreille. Kangasalla asiasta on noussut kova kohu mielestäni ihan aiheesta. Selvityksen liitteenä olevat säästölaskelmat sisältävät muun muassa käsittämättömät 2,7 miljoonan euron korjauskulut pienille kouluille. Mikäli teknisistä palveluista ei samalla vähennetä henkilökuntaa, siirtyvät kunnan sisäiset palvelukulut vain toiselle yksikölle. Kangasalan Sanomissa ja Sydän Hämeen Lehdessä olisi ilmoitus, jossa olisi listattuna alueet ja tilaisuuksien ajankohdat, tällöin kaikki asiasta kiinnostuneet voivat tulla paikalle arvioimaan esitettäviä vaihtoehtoja. Kunnan laajalta maaseudulta aiotaan karsia peruspalvelut yksi toisensa jälkeen vedoten pieniin yksiköihin, jotta kuntakeskukseen voitaisiin rakentaa "sirkushuveja" kuten uimahalli ja kulttuuritalo. Jos kunnan laajalla maaseudulla menee muutama euro enemmän oppilasta kohden koulun ylläpitoon, niin vastaavasti täältä puuttuu monia palveluita, jotka kuntakeskuksesta löytyy. Mihin palveluverkosta katosi muun muassa Sahalahden Sariolan yläkoulu, sitä ei mainita olemassa olevana eikä tarpeellisena palveluna. Palveluverkon kehittämissuunnitelmassa on tavoitteeksi esitetty yhdyskuntarakentamisen eteneminen toimintojen ja kustannusten kannalta edullisimmalla tavalla niin, että samalla voidaan varmistaa asukkaiden arjen toimivuus. Sen on allekirjoittanut jo yli 1500 liikunnan, luonnon ja harjujen ystävää. Sillekin rahalle olisi huutava tarve Kangasalan länsipään kouluilla, joiden oppilasmäärät ovat kovassa kasvussa ja lisää tilaa tarvittaisiin pian. Siihen tulevat sitten kaikki muut investoinnit päälle, ja suurelta osin velkarahalla. Latuja ei ollut ajettu auki minnekään päin. Mihinköhän tällä paperilla siis oikeasti pyritään. Kirkkoharjun pelastamiseksi on perustettu Pro Kirkkoharju kansalaisliike ja sille on oma nettiadressi osoitteessa www. Ajankohta olisi maaliskuussa, heti lasten hiihtoloman jälkeen. Heini Niklas-Salminen
Kangasala säästää kalliisti
Kangasalan kunta on saanut palveluverkkoselvityksensä viimein valmiiksi. Kunta on jaettu maantieteellisiin alueisiin joiden avulla palveluiden tarjontaa suunnitellaan. Siis 15,5 miljoonaa euroa vuodessa. Vastaamme Pohjasta tuli mies, joka avasi latua hiihtämällä sieltä päin. Päälinjat ovat kuitenkin jo nähtävissä: palvelut jaetaan eri tyyppeihin eli päivittäin käytettävien palveluiden tulee olla lähellä ja harvoin käytettävien tulisi olla seutukunnallisia. Kangasala on hyvä kunta, ellei sitä säästetä ja investoida hengiltä. Te viimekädessä päätätte omilla arvoillanne mihin kunnan rajalliset varat käytetään. Ne vaikuttavat olevat yhtä tarkoitushakuisia kuin ennenkin. Onko energiatehokasta myöskään se, että toimivia käytössä olevia yksiköitä lakkautetaan ja niiden asiakkaat siirretään ennestään täysiin yksiköihin, joita tästä johtuen joudutaan laajentamaan. Poistamalla yksikkö ja siirtämällä sen asiakkaat toiseen yksikköön eivät tämän yksikön kustannukset häviä suoraan minnekään. Olen kahtena viikonloppuna mennyt hiihtämään Kuhmalahden ladulle, joka viime vuonna oli hoidettu loistavasti ja oli aina avattu latukoneella oli mikä päivä tahansa. Todellista säästöä ei kuitenkaan saada, ellei henkilöstöä siinä yhteydessä vähennetä. Mutta mitä ajatellaan kunnassa. Tehtäessä näinkin merkittäviä päätöksiä, ne pitää tehdä oikeilla ja kestävillä perusteilla, eikä tarkoitushakuisilla ja jopa valheellisilla luvuilla. Samalla on esitetty alakoulun minimi kooksi 50 oppilasta ja päiväkodin minimikooksi sata lasta. Kunnan talous ei kestä näin raskaita investointeja, joten vain ehdottoman välttämättömät investoinnit on tehtävä. Tämän hallitus sitten hyväksyikin. Raija Harju lupasi viedä ehdotukseni kuntalaistilaisuuksien järjestämisaikataulusta kunnan johtoryhmän käsiteltäväksi. Onneksi tiesin että Vehkajärvellä on latu, joka on aina avattu joten lähdimme sinne. Kun lautakunnat ovat ottaneet suunnitelmaan kantaa omista näkökulmistaan, tulisi aloittaa kuntalaisten kuulemiset ja vaihtoehtojen esittelyt. Kunnanhallituksen esittelijänä kunnanjohtaja oli jälleen aikeissa sivuuttaa lautakunnat merkittävissä palveluiden saatavuuteen liittyvissä päätöksissä. Sadan lapsen päiväkotia ei voi perustella lapsen edun kautta. Palveluverkkoselvityksen toimenpideohjelma, ajalle 20112015 on merkittynä 62,1 miljoonan euron investoinnit koulu-, päiväkoti, sosiaali- ja kulttuurialueille. Kunnan velkataakka on jo yli 2000 euroa asukasta kohti, koko kuntakonsernissa yli 3000 euroa per asukas. Peruspalvelut ovat tähän asti olleet kohtuullisesti saatavilla kaikille kuntalaisille. (Mielenkiintoista muuten miten kunnanjohtajan esityksen pitää olla läpimenevä, eikä sellainen jonka hallitus hylkää tai hyväksyy muutettuna). Päiväkotien hintoja lasta kohden tiputtaa isompien lasten ryhmät, joissa voi olla hoitajaa kohden seitsemän lasta. Ilmeisesti "palotallin lenkki" kesti laduntekijällä moottorikelkalla niin kauan, että ehdimme takaisin hiihtämällä Pohjan koululle kunnan saunalta, kun latukone vasta tuli perässämme ja "avasi ladun". Peruspalveluiden lisäksi kunta tarjoaa kuntalaisilleen erilaista vapaa-ajantoimintaa kuten liikuntapaikkoja ja kulttuuria. Jopa Espoon kokoisessa kaupungissa rakennetaan uudelle asuinalueelle huomattavasti tätä pienempää päiväkotia. Olisi mielenkiintoista nähdä energiatehokkuuslaskennat, joissa on mukana myös uuden rakentamisesta aiheutuva ja kuntalaisille välillisesti tuleva energian kulutus. Nyt Kangasalla massiivinen kerrostalokaavoitus (Mäntyveräjä, kaavahanke nro 655) uhkaa syödä aivan keskustan tuntumassa sijaitsevan upean virkistys- ja liikuntapaikan eli Kirkkoharjun pohjoisrinnettä oikein kunnolla (noin 2,9 hehtaaria). Näin vertaamalla saadaan usein, mutta ei aina, näyttämään pienet yksiköt tehottomilta. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, ainakaan viiteen vuoteen. Muitakin ihmettelijöitä oli, miksi ei latuja ollut. Niiden lopettaminen saattaisikin olla kannattavaa, ellei sen takia jouduttaisi rakentamaan uutta tilaa Sariolan ja Huutijärven kouluille. Tulin autolla Pohjasta eikä latukonetta näkynyt missään päin. Eli keksimällä ylimitoitettuja korjauskuluja yritetään pienten koulujen lopettaminen saada näyttämään kannattavalta. Kangasalan kunta ja työ- ja elinkeinoministeriö ovat allekirjoittaneet 25.6.2009 energiatehokkuussopimuksen (2008 2016). Kunnalla on tapana arvioida kustannuksia yksiköissä oppilasta tai hoidettavaa kohden. Onko palveluiden keskittämisen energiatehokkuutta arvioitaessa otettu huomioon, että siirrettäessä palvelut pois kylistä ja suurista taajamista aiheutetaan suuri henkilöautoliikenteen määrän kasvu. Mielestäni infotilaisuudet olisi paras järjestää esitetyn aluejaon pohjalta ja esitellä kaikkien lautakuntien esitykset kerralla, koska tarkoitus on tarkastella palveluita kokonaisuuksina
Kuka määrittelee korjaustarpeen, ne jotka koulua käyvät vai ne jotka eivät käy. Pääosa uusista lainoista oli entiseen tapaan asunto- ja yritysluottoja. Kangasalla 6.2.2011 Hannele Valkeeniemi, Tommi Saksala, Jarmo Pyyhtiä, Virve Toukola, Satu Hampaala, Vilpeilän Valpas Anne-Mari Pispala, Kautialan vanhempainyhdistys Katri Lindberg, Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset Tuula Salminen, Kautialan kyläläinen Heidi Lehtiniemi-Eerola, Raudanmaan nuorisoseura Arto Hongisto, kyläläinen ja yrittäjä, Mutikko Pirkko Syrjäläinen, kyläläinen, Tohkala Tuula Hyystinmäki, kyläläinen, Tohkala Heidi Niklas-Salminen, kyläläinen, Köyrä Jenni Helistö, kyläläinen ja yrittäjä, Raikku Ulriikka Tiitola, Raikun koulun vanhempainyhdistys Neus Anton Perez, Raikun kyläläinen Tero Arra, Lahdenkulman kyläläinen Kati Domonyi-Kuusinen, Lahdenkulman kyläyhdistys ja vanhempaintoimikunta Pasi Rautio, Lahdenkulman kyläläinen Marja Myllö, Satu Peltonen, Sirpa Aakkula, Jaana Paltta, Heikki Kuusinen, Jenni ja Tommi Eronen, Lahdenkulman kyläyhdistys Sari ja Jyrki Kakko, Lahdenkulman kyläläisiä Suvi Puronen, Sahalahti-Seura
1.
Jari Linjala (vasemmalla) aloittaa Kangasalan Seudun Osuuspankin toimitusjohtajana maaliskuun alussa, kun Veikko Poranen jää eläkkeelle.
2.
Kangasalan ja Pälkäneen Osuuspankit kasvattivat talletuskantaansa eniten Pirkanmaalla
Yhdistyneet osuuspankit tekivät hyvän tuloksen
Vuodenvaihteessa yhdistyneet Kangasalan, Pälkäneen ja Kuhmalahden Osuuspankit tekivät viimeisenä toimintavuotenaan hyvät tulokset. Kangasalan Seudun Osuuspankki syntyi Kangasalan, Pälkäneen ja Kuhmalahden Osuuspankkien yhteenliittymänä. Lisäosuuspääoman korkoja maksetaan yhteensä lähes 49 000 euroa. Tässä tärkeimmät palveluverkkoselvityksen puutteet koulujen osalta: Uuden palveluverkkosuunnitelman perusteet kyläkoulujen peruskorjaustarpeesta eivät perustu todelliseen tarpeeseen. Sitä ei ole sisäinen laskutus, joka jyvitettäisiin jäljelle jäävien yksiköiden kesken. Lähes kaikki jäsenet saavat tuoton verovapaana, sillä lisäosuuspääoman korko on henkilökohtaisessa verotuksessa verovapaata tuloa 1500 euroon saakka. Kangasalan länsipään koulupaine on huutava. Perusteluissa arvioidaan myös, että kaikki kyläkouluja ympäröivät kylät eivät ole ns. Kangasalan Seudun Osuuspankin yhteenlaskettu ansaintatase oli vuoden lopussa 590 miljoonaa euroa, omat varat yhteensä noin 40 miljoonaa euroa ja talletuskanta noin 247 miljoonaa euroa. Kauppa ei voi olla ainoa palvelukylän peruste. Säästöä laskettaessa olisi otettava huomioon, että todellista säästöä on ainoastaan kunnasta ulos menevän rahan osuus. Matalat korot vauhdittivat luottojen kysyntää. Tämä näkyi etenkin talletusten vauhdikkaana kasvuna. Asiaan voidaan palata jos tilanteet kyläkouluilla olennaisesti muuttuvat. Jokaisella luottamushenkilöllä on luonnollisesti näky siitä, mitä hän itse odottaa seurakunnaltaan. Pankit maksavat lisäosuuspääomalle viime vuodelta 1,75 prosentin korkoa. En rohkene tällaiseen toiveeseen liittää samoin ajattelevien luottamushenkilöiden nimiä. Myös muut seurakuntaan kohdistuvat odotukset ovat saattaneet jäädä vaille riittävää huomiota. Toiminta lasten ja nuorten parissa, perheiden parissa, yleensä työikäisille tarjolla olevana, sairaiden huomioon ottaminen sekä yksinäisten ja vanhenevien ihmisten. Olemme myös huolestuneita siitä, että edelleen lakkautusperusteena ovat pelkästään taloudelliset syyt. Mutta edustavatko nämä kertyneet riittävän laajasti kaikkien ajatuksia siitä, miten seurakuntana pitäisi olla ja elää. Kuhmalahden aluetta edustavat Jarmo Kivineva, Hanna Lehtinen ja Matti Rauhalahti. Arvio 2,7 miljoonan euron peruskorjaustarpeesta on perusteeton. Kun Pälkäneen seurakunnan alueella elää muiden kirkkokuntien jäseniä, ehkä olisi tarpeen miettiä, miten vahvistamme todistusta yhteisestä uskosta Jeesukseen Kristukseen. Vähäisempiäkin kulttuuriperintöjä suojellaan. Vanhojen paikallispankkien toimialueet muodostavat jäsenalueet, joiden vaikutusmahdollisuudet turvataan edustajistossa paikkakiintiöiden avulla. Sen mukaan säästöä ei tule. Kangasalan Osuuspankissa lainakanta kasvoi seitsemän prosenttia prosenttia, Pälkäneellä Osuuspankissa 15 prosenttia ja Kuhmalahden Osuuspankissa 11 prosenttia. fi. Se on tarkoitettu kaupunkimaiseen yhdyskuntarakenteeseen ja lähiömäiseen asutukseen. Seurakunta lienee kuntaan päin yksi tärkeä "järjestö", mutta myös seurakuntaan kohdistuu odotus järjestöyhteistyön kehittämiseen. Länsipää tarvitsee nyt kaikki investointirahat. Keskustelua on käyty jo lähes kaksi vuotta, mutta kestäviä perusteluja ei edelleen ole. Tilapalvelu tekee voittoa lähes 5 miljoonaa euroa voittoa sisäisellä laskutuksella. Tyydyn vain omaan osoitteeseeni Huovintie 106 36760 Luopioinen. Toki se käy kasvokkain tavatessa, mutta hyvä olisi, jos viesti tulisi kirjeenä tai sähköpostina, jotta vastaanottaja voisi toisenkin kerran tarkistaa asian eikä oma mieli salaa muuttaisi sanomaa. Ajatukset voisi kiteyttää iskusanoiksi, lyhyiksi viesteiksi tai tuoda odotus esiin vähän pidempänä kertomuksena. Pälkäneellä kirjattiin kasvua 21,1 prosenttia ja Kangasalla 13,6 prosenttia. Odottaen Esko Koskenvesa
Hallintoneuvostoon valittiin uusia jäseniä
Kangasalan Seudun Osuuspankin edustajisto valitsee jatkossa hallintoneuvoston, joka puolestaan nimittää operatiivisen hallituksen. Tällaisen perinnön määrittely pelkkänä kiinteistö- tai peruskorjauskustannuksena osoittaa alhaista sivistyksen, kulttuurin ja historian tajua. Edustajistoon tuntuu olevan kiinnostusta, vaikkei ehdokasasettelu ole varsinaisesti vielä alkanutkaan, Jari Linjala sanoo.
Mitä odotamme seurakunnaltamme?
Viime syksyn seurakuntavaalit ovat tuottaneet jälleen seurakuntalaisia edustavan ketjun luottamushenkiöitä, jotka on nyt sijoitettu neuvostoihin ja johtokuntiin. Edellytämme, että keskustelu koululakkautuksista lopetetaan tältä erää tähän. Kuhmalahden Osuuspankin talletusten määrä kasvoi 5,8 prosentilla. Kunnan puolelta tässä laskelmassa ei ole osoitettu virheitä. Pälkäneen ja Kangasalan Osuuspankit kasvattivat talletusten määrää eniten Pirkanmaan osuuspankeista. Nyt on aika kysyä, miten me tehtäviin sijoitetut olemme perillä niistä odotuksista, joita seurakunnan jäsenillä on seurakuntaansa kohtaan. esko.koskenvesa@pp.inet. Se korvaa osuuskuntakokouksen. Mistä 317 000 euron arvio koostuu. Edustajisto on pankin ylin päättävä elin. Uuden pankin ensimmäisen hallintoneuvoston valitsi kuitenkin Kangasalan Osuuspankin viimeinen osuuskuntakokous tammikuun viimeisenä päivänä. Pankin jäsenet valitsevat ensimmäisen edustajiston postivaalissa, joka järjestetään kesäkuun loppuun mennessä. Tämä laskelma on perustunut kunnalta saatuihin lukuihin. Hallintoneuvoston paikat jaetaan jäsenalueiden kesken kuten edustajistonkin paikat: Kangasalan edustajia on 12, Pälkäneen kuusi ja Kuhmalahden kolme. Pankkien yhteenlaskettu liikevoitto nousee yli kolmeen miljoonaan euroon. Suunnitelman valmistumisen jälkeen kuitenkin ilmoitettiin, että säästövaikutus on viisi opetushenkilöä. helmikuuta, ja Linjala aloittaa toimitusjohtajana maaliskuun alussa. Edustajiston vaalissa kunkin alueen jäsenet äänestävät oman alueensa ehdokkaita. Nyt olisi otollinen hetki itse kunkin tuumata vastausta kysymykseen, mitä odotan seurakunnalta. Torstai 10.2.2011
7
Julkilausuma kasvatusja opetuslautakunnalle
Me allekirjoittaneet pidämme erittäin valitettavana, että kunnan virkamiesjohto esittää edelleen kyläkoulujen lakkautusta puutteellisin ja kiistanalaisin perustein. Kangasalan Seudun Osuuspankin 35-jäseniseen edustajistoon valitaan 23 edustajaa Kangasalan jäsenalueelta, kahdeksan Pälkäneen jäsenalueelta ja neljä Kuhmalahden jäsenalueelta. Aidot säästöt eivät ole yhtä suuria kuin uuden rakentamisesta aiheutuvat kustannukset. Kyläkoulujen arvo kulttuuriperintönä on mittaamaton. Verovapaana osuuspääoman korko vastaa 2,43 prosentin verollista tuottoa, Jari Linjala laskee.
3.
4.
Osuuspankki järjestää keväällä edustajistovaalit
Vuodenvaihteessa aloittanut uusi Kangasalan Seudun Osuuspankki siirtyy edustajistopohjaiseen hallintomalliin. Kaikesta tästä ja paljosta muusta mahdollisesta olisi hyvä saada seurakunnan luottamushenkilöille viestiä. Kangasalta tulivat valituiksi Seppo Haataja, Pertti Hakulinen, Irmeli Jokilampi, Erkki Keihäs, Jari Martikainen, Kari Mattila, Pentti Mäkelä, Osmo Niemi, Tommi Rönö, Ari Sainio, Marja Signell ja Marja Sipilä. Osuuspankit keräsivät runsaasti uusia asiakkaita. Pälkäneeltä tulivat valituiksi Antti Anttila, Keijo Helenius, Jukka Kittilä, Taru Koivisto, Matti Vaittinen ja Timo Viitanen.
Bonuksia maksettiin lähes 0,9 miljoonaa
Kangasalan, Pälkäneen ja Kuhmalahden Osuuspankit maksoivat viime vuonna jäsenilleen bonuksia lähes 0,9 miljoonaa euroa.. Perusteet eivät riitä näin historiallisen päätöksen tekemiseen. Mihin tämä perustuu ja miksi se ei ollut mukana suunnitelmassa. Se osoittaa, että koululakkautus ei Kangasalan oloissa tuota säästöä. Kouluinvestointeja on porrastettava muutenkin, kyläkoulurintamalla ei ole hätätilaa eikä odotettavissa säästöjä. Samassa selvityksessä todetaan myös, että palvelutarvetta tulee ohjata ensisijaisesti olemassa oleviin yksiköihin. Yksikkökokoperustelu 50 oppilasta perustuu Tampereen kaupunkiseudun rakenneselvitykseen. Pääosa jäsenistä käyttää bonuksia Pohjolan vakuutusmaksuihin ja pankin palvelumaksuihin, koska näin bonukset saa hyödynnettyä verovapaasti. palvelukyliä, koska niissä ei ole kauppaa. Kangasalan Osuuspankki teki tulosta 2,2 miljoonaa euroa, Pälkäneen Osuuspankki 689 000 euroa ja Kuhmalahden Osuuspankki 190 000 euroa. ja sille ehkä jatkoja myöhemmin. Odotukset ja ehdotukset voivat koskea seurakunnan kokoontumista jumalanpalveluksiin ja muihin yhteisiin kohtaamisiin kirkoilla ja kylissä, jumalanpalveluksien sisältöjä ja rakennetta, musiikkia ja seurakuntalaisten osuutta jumalanpalveluksen toimittajina. Sen suuntaan hän toimii mahdollisuuksien mukaan. Postiäänestyksessä äänestysprosentti on yleensä vähintäänkin 3040, joten se on demokraattisempi malli, Kangasalan Seudun Osuuspankin toimitusjohtajana maaliskuun alussa aloittava Jari Linjala sanoo. Vaikka matala korkotaso söi pankkien katetta, Pälkäneen ja Kuhmalahden Osuuspankit pystyivät parantamaan edellisvuodesta. Kuntiin kohdistuu odotuksia, että ne näkisivät tarpeen kehittää yhteistyötä järjestöjen kanssa. Jos kyläkoulut halutaan lakkauttaa juuri nyt, se on pois tästä länsipään oppilailta. Kangasalan kyläkoulujen edustajat ovat toimittaneet kunnan edustajille laskelmat koululakkautusten vaikutuksesta. Eläkkeelle jäävän Porasen läksiäiskahveja juodaan Kangasalla perjantaina 25. Toki hänelle on kertynyt viestejä muidenkin odotuksista. Lähes neljännes tuloksesta palautettiin asiakkaille OP-bonuksina, Jari Linjala sanoo. Suunnitelman mukaan neljän koulun lakkautus ei merkitse säästöä opettajien määrässä. Näillä eväillä on hyvä jatkaa eteenpäin, toteavat Veikko Poranen ja Jari Linjala yhdestä suusta. Mitä muita virheitä luvuissa on. Osuuskuntakokouksiin osallistuu vain muutama kymmenen pankin 8000 jäsenestä. Kangasalla tulos puolestaan jäi hieman vuodesta 2009. Hyvä olisi myös tietää, mitä toivovat he, jotka eivät ole seurakuntamme jäseniä, mutta voisivat olla, jos... Muistutamme, että kyläkouluissa tarjotaan hyvin monen alan palveluja, liikuntaa, opistokursseja, kerhoja jne. Ne ovat kansallinen kulttuuriaarre, suora jatkumo kansakoululaitoksesta, joka on nostanut Suomen köyhyydestä hyvinvointiyhteiskunnaksi. Esimerkiksi pälkäneläiset valitsevat ehdokkaansa Pälkäneen listoilta, ja kuhmalahtelaiset omalta listalta. Arvioitua säästöä kiinteistökustannuksissa ei ole perusteltu. Pian on luottamushenkilöiden siunaaminen ja vielä pieni koulutustapahtuma. Edellytämme myös, että kunta ryhtyy etsimään merkittäviä rakenteellisia säästöjä sieltä, missä merkittäviä kustannuksia muodostuu
Se kuvaa mainiosti pälkäneläisiä kokoavan perhekeskuksen luonnetta. Luokassa on vertailtu erilaisia lehtiä, ja niistä on tehty jopa taidetta. Perhekeskus Pirtissä kokoontuvat muun muassa perhekahvila, ikäpiste ja erilaiset toimintaryhmät. Isompia lapsia parkkiin mahtuu vastaavasti kerralla enemmänkin, Aalto-Ropo täsmentää. Koululaiset ovat taharanneet kätensä painomusteeseen myös muissa sanomalehtiin liittyvissä tehtävissä. Suoramalla lapsiparkki toimii torstaisin, Ruutanassa puolestaan maanantaisin. Lapsiparkkien työntekijät ovat koulutettuja henkilöitä. Kokemukset olivat niin hyviä, että nyt toiminta laajeni myös Suoramalle ja Ruutanaan. Tavoitteemme on, että jatkossa vastaavaa toimintaa päästäisiin monistamaan muuallekin, esimerkiksi Vatialaan, Huutijärvelle ja Sahalahdelle. Lapsiparkin työntekijä määrittelee samanaikaisesti lapsiparkkiin otettavien lasten lukumäärän lasten iän ja heidän hoidon tarpeensa perusteella. Tuomas ja Hannele valitsivat Sydän-Hämeen Lehdestä herkullisen näköiset ruokakuvat, Ilari sen sijaan leikkasi kuvan takasivun autoliikemainoksesta. Iskällä on samanvärinen auto, Ilari perustelee valintaansa. Kuvassa virikekerhon lapsia ulkoilupuuhissa.
Lapsiparkkitoiminta laajeni Kangasalla helmikuun alussa, kun lapsiparkit aloittivat toimintansa Suoramalla ja Ruutanassa. Meidän piti etsiä lehdestä mielenkiintoinen kuva ja kirjoittaa siitä, kertovat Tuomas Kärpänniemi, Ilari Saarikko ja Hannele Sundberg. Lapsiparkkitoimintaa järjestetään jokaisessa toimintapis-
teessä erikseen määriteltävänä viikonpäivänä kerran viikossa kolmen tunnin ajan. Voittajaksi valittiin Perhekeskus Pirtti.. Pääsääntöisesti hoitoon otetaan kerralla yhdestä seitsemään lasta työntekijää kohden. Tursolassa pääsemme toivottavasti aloittamaan toiminnan jo ensi syksynä, Aalto-Ropo toteaa. Parkkiin ei voi kerralla ottaa kovin monta pientä lasta. Hoitopaikka varataan viimeistään edellisellä viikolla avoimen varhaiskasvatuskerhon toimintaaikana suoraan kunkin alueen avoimen varhaiskasvatuskerhon työntekijältä. Nimikilpailu keräsi 52 hienosti perusteltua ehdotusta. Hoitomaksu yhdeltä hoitokerralta on kolme euroa per lapsi. Sen vuoksi Kostian koululaiset saivat erikoista läksyä. Parkit on tarkoitettu kotona hoidettavien lasten yhdestä kolmeen tuntia kestävään satunnaiseen hoidon tarpeeseen. Vääntelimme rautalangasta linnun kehikon, johon kiinnitettiin liisterillä sanomalehdistä revittyjä suikaleita, opettaja Minna Kainulainen kertoo. Mutta jotenkin nimi pyritään saamaan katukuvaan, jotta Pirtin lämmin ja kodikas tunnelma näkyisi paremmin ulkopuolellekin.
Muun muassa MLL:n perhekahvila kokoontuu perhekeskuksessa, jolle haettiin nimeä nimikilpailulla. Perhekeskus Pirtin seiniin ei ainakaan saman tien saada valomainoksia, jossa nimi loistaisi Lahdentielle saakka. 8
Torstai 10.2.2011
Sanomalehtiviikolla läksytkin tulevat lehdestä
Tällä viikolla kouluissa vietetään sanomalehtiviikkoa. Perhekeskus Pirtti -ehdotusta pidettiin kodikkaana ja maaseudun makuisena nimenä. Varhaiskasvatuksen johtaja Anni Aalto-Ropo kertoo, että kunta käynnisti kokeiluluonteisen lapsiparkkitoiminnan vuosi sitten Pikkolan Omppulassa. Tuomas Kärpänniemi (vasemmalla), Hannele Sundberg ja Ilari Saarikko lukevat sanomalehdistä muun muassa televisio-ohjelmat ja urheilujuttuja.
Lapsiparkki avasi Suoramalla ja Ruutanassa
Kristiina Helminen
Suoramalla lapsiparkki toimii Pasintiellä virikekerhon/perhekerhon tiloissa. Lintuaihe liittyy siihen, että tällä viikolla luokka syventyy sanomalehtien lisäksi myös talvilintuihin. Ainakin toinen kunkin parkin ohjaajista on päiväkodin opettaja, joten lapset saavat varmasti asianmukaista hoitoa, Aalto-Ropo mainitsee.
Perhekeskus Pirtti voitti nimikilpailun
Pälkäneen kunnantalon päässä alkuvuonna avannut perhekeskus sai nimekseen Pirtti. Suoramalla lapsiparkki sijaitsee Pasintiellä ja Ruutanassa päiväkodin yhteydessä olevissa avoimen päivähoidon tiloissa
Kangasalla rikoksia kirjattiin lähes 5200 ja Pälkäneellä yli 1100 kappaletta. Kangasalla tämä näyttäisi heijastuvan myös mökkimurtojen kasvuun. Hälytystehtävistä eniten pelastuslaitosta työllistivät automaattisen paloilmoittimen tarkistustai varmistustehtävät sekä muut tarkistustehtävät yli 3200 kertaa, ensivastetehtävät noin 3150 kertaa sekä liikenneonnettomuudet yli 1050 kertaa. Kehitys oli samansuuntaista koko Pirkanmaalla: koko Tampereen aluepelastuslaitoksen tehtävien määrässä prosentuaalisesti eniten lisääntyivät juuri luonnononnettomuudet, jotka kasvoivat peräti 166 prosenttia.
Seitsemän suuronnettomuutta
Tampereen aluepelastuslaitoksen viime vuoden onnettomuustilastojen mukaan pelastuslaitoksen yksiköt lähtivät ympäri Pirkanmaata erilaisiin onnettomuuksiin lähes 30 kertaa vuorokaudessa. Luonnononnettomuuden aiheuttamat hälytykset, lähinnä myrskyn kaatamien puiden raivaamiset, kasvoivat selvästi paitsi Pälkäneellä myös Kuhmalahdella. Kangasalla palomiesten apua tarvittiin keskimäärin useammin kuin kerran päivässä, Kuhmalahdella pillit soivat suunnilleen kerran viikossa.
kolme henkilöä vähemmän kuin vuonna 2009. Liikennerikosten määrä jatkoi laskuaan: Kangasalla niitä tuli poliisin tietoon viime vuonna noin 750, Pälkäneellä 150 ja Kuhmalahdella parikymmentä. Kuhmalahdella ilmoitettujen rikosten määrä putosi toissa vuodesta yli neljänneksellä: kunnassa kirjattiin 67 rikosta. Rattijuopumusten määrä yksi kiinnijäänyt keskimäärin joka kolmas päivä pysyi SydänHämeessä kutakuinkin aiempien vuosien tasolla. Lisäksi niitä tulee nyt ympäri vuoden, kun aiemmin ne työllistivät lähinnä syksyisin, palopäällikkö Räfsten kertoo. Valkea-
koskella toukokuussa palanutta teollisuushallia lukuun ottamatta muut suuronnettomuudet kirjattiin Tampereella. Hälytyksiä kertyi kaikkiaan yli 800, ja niiden määrä kasvoi edellisvuodesta noin sadalla. Suuronnettomuuksiksi luokiteltavia tulipaloja Pirkanmaalla oli viime vuonna seitsemän.
Suuronnettomuudeksi luokitellaan onnettomuus, jossa kuolee viisi henkilöä tai loukkaantuu kymmenen henkilöä tai omaisuutta tuhoutuu puolen miljoonan euron arvosta. Poliisin mukaan kasvu selittyy pitkälti liikennerikkomusten määrän kasvulla, mikä puolestaan on seurausta lisääntyneestä automaattivalvonnasta. Kuhmalahdella hälytysmäärän kasvusta kolmannes tuli luonnononnettomuuksien kautta. Pälkäneellä omaisuusrikoksia tehtiin 165 viidennes vähemmän kuin vuonna 2009. Tässä tilastossa Kuhmalahti pysyi edellisvuoden tasolla, mutta Kangasalan rikosmäärä jatkoi tasaista nousuaan.
Huumepiikki ohitettiin Sydän-Hämeessä
Ryöstöjä kirjattiin viime vuonna Sydän-Hämeessä vain seitsemän, joista kaikki Kangasalla. Kuljetuksia Pirkanmaalla oli kaikkiaan lähes 38 300, joissa lisäystä viime vuoteen on lähes 780 kuljetusta. viime vuonna ennallaan, mutta Pälkäneellä niiden lukumäärä jatkoi laskuaan toisena vuonna peräkkäin. Omaisuusrikoksia tehtiin Pirkanmaan poliisin vuositilaston mukaan eniten, 888 kappaletta, Kangasalla. Näistä liikenneonnettomuuksien määrä kuitenkin väheni edellisvuodesta. Huumausainerikosten määrä oli viime vuonna kasvussa koko Pirkanmaalla, mutta Sydän-Hämeessä käyrä oli laskeva eikä Kuhmalahdella kirjattu nytkään yhtään huumausainerikosta. Vuoteen 2009 verrattuna tehtävien määrä lisääntyi 1060 hälytyksellä eli 11 prosentilla. Tammikuun alussa Pälkäneen Ruljankylässä sattunut ja yli sata eläintä hengiltä ottanut navettapalo aiheutti miljoonavahingot. Samat trendit heijastuivat jossain määrin esimerkiksi häiriökäyttäytymiseen ja ilkivaltaan liittyviin tehtäviin: Kangasalla näitä kirjattiin edellisvuotta vähemmän ja Kuhmalahdella hieman edellisvuotta enemmän eli saman verran kuin vuonna 2008. Räfstenin mukaan kasvua on tullut tasaisesti eri hälytystyypeissä, mutta eniten hälytysten määrä on edellisvuodesta kasvanut luonnononnettomuuksien sekä virka-apu-, ensivaste- ja vahingontorjuntojen saralla. Molemmissa luvuissa on kasvua edellisvuodesta lähes 40 prosenttia. Lukumäärä pysyi suunnilleen edellisvuoden tasolla, samoin kuin Kuhmalahdella, jossa omaisuusrikoksia kirjattiin 20. Esimerkiksi Kangasalla liikennerikkomusten määrä kasvoi 1600 tapauksella ja Pälkäneelläkin liki sata prosenttia eli noin 340 tapauksella. Kasvun takana on erityisesti Pälkäne, jonka alueella hälytysmäärä nousi vajaasta kahdestasadasta lähes kolmeensataan. Luonnononnettomuuksien määrä on lisääntynyt viime aikoina joka vuosi. Tämä on
Velvollisuus kutsuu. Liikemurtojen määrä pysyi Kangasalla ja Kuhmalahdella
Luonnon tempaukset työllistivät poliisiakin
Onnettomuudet ja vaaralliset tilanteet työllistivät pelastuslaitoksen lisäksi myös poliisia. Tehtäviä oli kaikkiaan yli 10 600. Siihen poliisin mukaan ovat osaltaan vaikuttaneet käynnistyksenestolaitteiden ja hälyttimien yleistyminen. Pirkanmaan poliisilaitoksen mukaan tehtävät ajoittuvat paljolti elokuulle 2010 ja liittyvät enimmäkseen myrskyjen kaatamiin puihin.. Aluepelastuslaitos ampaisi Pälkäneellä hälytystehtäviin viime vuonna huomattavasti useammin kuin edellisvuonna. Erilaisissa onnettomuuksissa oli tilaston mukaan uhattuna kaikkiaan lähes 2000 henkilöä. Kuhmalahden kunnan alueelta pelastuslaitos kirjasi viime vuonna 55 hälytystä, kun niitä vuonna 2009 oli 41 kappaletta. Niiden pienestä määrästä huolimatta suuntaus vaikuttaa selvältä, sillä ryöstöjen lukumäärä on kahden edellisvuoden aikana tasaisesti kasvanut. Pelastuslaitos pelasti noin 400 ihmistä, ja tulipaloissa evakuoitiin kaikkiaan liki 250 henkilöä. Sydän-Hämeen kunnista ainoana hälytystehtävien määrää sai laskettua Kangasala, jossa hälytyksiä kirjattiin hieman alle 490. Törkeäksi luokiteltujen huumausainerikosten määrä kasvoi räjähdysmäisesti Pirkanmaalla, ja kasvua oli tilastojen mukaan myös Kangasalla. Näitä olivat liikerakennuksen palo Lielahdessa, Commercen talon palo Keskustorin tuntumassa, kerrostalopalo Pellavatehtaan- ja Verkatehtaankadun risteyksessä sekä loppuvuonna sattunut Hämeenkatu 10:n tulipalo, jossa kuoli kolme ihmistä. Myös henkirikoksia tai niiden yrityksiä tapahtuu Kangasalla joka vuosi, mutta harvemmin kuin esimerkiksi kaupunkiseudun kunnista Ylöjärvellä tai Nokialla. Näitä tehtäviä poliisilla oli aiempaa enemmän erityisesti Pälkäneellä ja Kuhmalahdella. Kaikkiaan Pirkanmaalla tilastoitiin vuonna 2010 hieman alle 69 000 rikosta eli noin kaksi prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Ihmisen toiminnalla on merkitystä myös alkusammutuksessa: lähes yhdeksässä tapauksessa kymmenestä nopea alkusammutus joko sammutti palon kokonaan tai ainakin rajoitti sen leviämistä.
Rikosten määrä kasvussa
Viime vuonna Sydän-Hämeen kunnista vain Kuhmalahdelta tuli poliisin tietoon vähemmän rikoksia kuin edellisvuonna
Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä kasvoi voimakkaasti viime vuonna Pälkäneellä ja Kangasalla. Myös erilaisia tulipaloihin liittyviä hälytyksiä kirjattiin kokonaisuudessaan vähemmän kuin vuonna 2009. Kaikki tehtävät yhteenlaskettuna rikosten määrä nousi viime vuonna sekä Pälkäneellä että Kuhmalahdella vuoden 2008 tasolle. Palopäällikkö Tapio Räfsten ei suoralta kädeltä osaa selittää 50 prosentilla kohonnutta hälytysmäärää. Tulipaloissa menehtyi viime vuonna viisi henkilöä, joista kolme Tampereella ja yksi sekä Akaassa että Virroilla. Kangasalla tuo kokonaismäärä jatkoi kuitenkin hienoista laskuaan. Torstai 10.2.2011
9
Onnettomuushälytyksissä kasvua koko Pirkanmaalla
Pelastustehtävien määrä nousi huimasti Pälkäneellä
Pelastuslaitoksen väki säntäsi viime vuonna hälytyksen perään jossakin päin Sydän-Hämettä keskimäärin lähes kolme kertaa vuorokaudessa. Kangasalla pelastuslaitosta työllistivät eniten ensivastetehtävät, automaattisten paloilmoittimien tarkastuskäynnit ja liikenneonnettomuudet, vaikka liikenneonnettomuuksien ja ensivastetehtävien kokonaismäärä vähenikin edellisvuodesta. Tulipaloja oli viime vuonna noin 1 230, niukasti enemmän kuin edellisvuonna. Erityisesti itäisen Pirkanmaan luvuissa näkyy poliisin mukaan lisääntynyt asuntomurtojen määrä. Sairaankuljetukseen aluepelastuslaitoksen ambulanssit lähtivät 105 kertaa vuorokaudessa. Aluepelastuslaitoksen mukaan
suurin syy tulipalojen syttymiseen on edelleen ihminen: tulipaloista yli puolet aiheutuu ihmisen toiminnasta, kun toiseksi yleisin palon aiheuttaja, kone tai laite, on tilastojen mukaan syypää joka viidenteen tulipaloon. Toisaalta niin sanotut rikoslakirikokset esimerkiksi omaisuusrikokset, huumausainerikokset ja henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset vähenivät erityisesti Pälkäneellä ja niiden määrä putosi alle vuoden 2008 lukujen. Sen sijaan luonnononnettomuuksien aiheuttamien hälytystehtävien määrä kasvoi Kangasallakin. Lasku jatkui jo toista vuotta peräkkäin, kun vuonna 2009 hälytyksiä kertyi noin 500 ja vuonna 2008 lähes 590. Yksi suuronnettomuuksista, viime vuoden ensimmäinen, osui SydänHämeen seudulle. Auto- ja moottoripyörävarkauksien määrä sen sijaan pysyi kurissa. Pälkäneellä ilkivalta työllisti poliisia tuntuvasti enemmän kuin vuonna 2008
nä aikana paljon helpompaa kuin
ulkona, kokenut kauppias Terhi Kallio totesi. Siksi näyttelykuvien joukosta on karsittu kauneimmat kesäkuvat ja talviset postikorttimaisemat, joissa luminen ja kuurainen maisema verhoaa rakennustyömaan. Kolmivuotisen kuvausprosessin pisti alulle markethankkeen nostattama poikkeuksellinen keskustelu, jota käytiin sekä Sydän-Hämeen Lehden paperiettä nettisivuilla. pöydistä olennaisen. Se on pääosissa myös Anja MattilaTolvasen valokuvissa, jotka kuvaavat keskuskorttelin muutosta S-marketin työmaan aikana. Sen jälkeen kylä rakennettiin väljemmin. Mattila-Tolvanen otti S-marketin työmaasta kolmen vuoden aikana yli tuhat kuvaa, joista esillä on 63. Hilpi Marttinen, kesäasukas Pälkäneveden rannalta, löysi puolestaan partiotyttöjen pöydästä kynttilälyhdyn tuliaisiksi äidilleen. Uusi rakennus oli varsin tervetullut myös henkilökunnan kannalta, sillä se tarjoaa toimivat sosiaali- ja toimistotilat, Schrey sanoo. Oikein kätevää, jotain tuodaan ja jotain viedään, Hilpi Marttinen kiitteli.
Kylä muuttuu, mutta kirkko hallitsee näkymää
Silmä tottuu nopeasti maiseman muutokseen. Onkkaala paloikin lähes kokonaan vuonna 1831. Marttiset olivat tuoneet oman autonsa peräkärryssä rautasängyn myyntiin. Päivän ensimmäinen kirpputorihankinta olikin hänellä jo käytössä. Löysin tosi hyvät lasketteluhousut neljällä eurolla, hän esitteli tyytyväisenä. Rahat mät erottaakaan. Vitriineihin on koottu vanhoja valokuvia kunnan arkistoista. 10
Torstai 10.2.2011
Keräilijän ja lelubongarin houkutus
MLL:n peräkonttikirppis muutti Kankaanmaalle ja sai käyttöönsä sisätilat
Ulla Sirén
Veljekset Eeli (vasemmalla) ja Venni Nikkanen napsivat tottuneesti parhaat palat lelupöydästä.
Kunnon kirpputorilla kuuluu olla pöytä- ja tankokaupalla vaatteita, korit ja laatikot täynnä keittiövälineitä, luistimia, kirjoja, lehtiä, koriste-esineitä, kodinkoneita, mattoja, huiveja, hattuja, levyjä, kasetteja, kaikkea mahdollista kierrätettävää tavaraa. Taitava lelujenjäljittäjä sulkee nimittäin nopeasti turhat pois näkökentästä ja seuloo täpötäysistä mitä omasta kokoelmasta puuttuu. Myös Anja Mattila-Tolvasen kuvat irrottivat avajaisiin kokoontuneelta kulttuuri- ja kotiseutuväeltä monta muistoa, sillä keskustan korttelissa on vuosikymmenten varrella ollut monen alan yrityksiä ja palveluita. Heikkilä muistutti, että vanhastaan Pälkäneen keskusta oli varsin tiivis. Häntä onnisti, sillä myyntipöydiltä löytyi kukkuraisia vinyylilevy- ja kasettilaatikoita. säästettiin Helposti, todisti 7-vuotias VenRiikan matkaa ni Nikkanen. Paremman laulajan äänitteitä
ei voi löytää mistään, siksi että parempaa ole, Salokannel vakuutti. Keskusteluissa muun muassa etsittiin sopivampaa paikkaa marketille, jotta se ei tärvelisi keskustaa, Mattila-Tolvanen muisteli. Partiolaiset Sellaista oli myös Pälkäneen Carolina MLL:n organisoimalla peräkontJyrkinen ja tikirppiksellä, joka järjestettiin viime viikonloppuna ensi kertaa Saija Kalliomäki uusissa tiloissa Kankaanmaalla. Hän kertoi nauttivansa monien viisi- ja kuusikymmenlukujen iskelmätähtien musiikista, mutta Virta on heistä kirkkain. A4-koon suurennoksille olisi kertynyt melkoisesti hintaa. kästä härveliä, jossa oli ikkunoita, nappuloita ja vipuja joka Putkiliike antoi tilaa lähtöön. Pälkäneen S-market on vt. marketpäällikkö. Hän on pyrkinyt olemaan mahdollisimman objektiivinen. Harjoittelujakso oli osa esimiesvalmennusta.
Esillä valokuvia ja kotiseutuaineistoa
Kirjastotoimenjohtaja Seija Heikkilän mielestä Anja Mattila-Tolvasen näyttely sopii hyvin Arkkiin, sillä sivistyslautakunta päätti vastikään, että paikallisaineistoa asetetaan kirjastossa esille. Suvi Schrey kertoi, että kirkko otettiin marketin suunnittelussa alusta alkaen huomioon. marketpäällikkö Suvi Schreylle varsin tuttu, sillä hän opiskeli Pälkäneellä marketin avaamista. Monissa markethankkeissa tavoitellaan ennen kaikkea edullisia kustannuksia, mutta tällaiselle paikalle ei laatikkomainen ratkaisu sovi, Schrey sanoi. Talot oli rakennettu toisiinsa kiinni tai niiden välissä kulki vain kapea kujanne. Schrey nosti esiin MattilaTolvasen kuvissakin hyvin esiin tulevat valurautaiset kaiteet ja kiviset seinät esimerkkeinä yksityiskohdista, joiden avulla marketia sovitettiin arvopaikalle. Sisätilat tarjosivat kauppiaille sauruksia. Äiti, tuolla yhdessä pöydässä Tämä on avaruusmelukone, on sitten se robotti, Venni muistämmöinen niin kuin peli, Venni tutti, kun ensimmäiset ostokset esitteli monimutkaista ja ääne- oli tehty. Anja Mattila-Tolvanen muisteli avajaisyleisön kanssa, mitä kaikkea S-marketin tieltä puretuissa taloissa ennen oli.
Laatikkoratkaisu ei sopinut arvopaikalle
Avajaisissa vieraillut Pirkanmaan osuuskaupan vt. Pikkuveli, 5-vuo- ken ja Puhaltimen myyntitiloista tias Eeli, valitsi samasta pöydästä yrityksen myymälän siirryttyä itselleen hienoja muovisia dino- Onkkaalaan. Niistä ajoista alkaen Pälkäneen keskustan näkymiä on hallinnut uusi punatiilinen kirkko. Olen peilannut ympäristöä suhteessa kirkkoon, Anja Mattila-Tolvanen sanoo. Laite oli hänen ensimmäinen MLL:n suosittu peräkonttikirppis löytönsä ja äidin mielestä ehkä löysi paikkansa Pälkäneen Putviimeinenkin. reita, jotka huomaavat vikkelästi, Myymälän ovi kävikin vilkkaasti heti, kun kaksipäiväinen tori Fanni (vasemmalla) ja Veera avautui lauantaiaamuna kymmeLahtinen olivat päättäneet neltä. Valokuvat palauttavat hyvin mieliin, mitä Smarketin paikalla on ennen ollut, Pälkäneen kirjastotoimenjohtaja Seija Heikkilä totesi Kylä muuttuu -valokuvanäyttelyn avajaisissa maanantaina. Hieman myöhemmin tulleilla oli paremmin tilaa tutkia rauhassa tavaroita.
Aarteita kasetilla ja vaatetangolla
Yksi alkuruuhkan välttäjistä Raimo Salokannel, joka tuli varta vasten etsimään vanhoja musiikkitallenteita, joita hän kerää savikiekoista c-kasetteihin asti. Äidin sanojen mu- kopöytien lisäksi myyntitavaraa kaan pojat ovat oikeita lelubonga- saatiin järjestää myös katon alle. Siwan ilmoitustaululta keksin, että tämmöinen kirpputori on. Katon korkein kohta mitoitettiin niin, ettei se riitele kirkon kanssa. laittaa prinsessamekot kier Onhan tämä varsinkin kylmätoon. Suuri osa kuvista on 10 x 15 senttimetrin koossa. Pentti Toija tosin oikoi saman tien yhtä kuvatekstiä, sillä saksalaiskuvaajan Hauholta ottama vanha kuva esiteltiin jälleen virheellisesti Kostianvirran maise-
mana. tekivät kauppaa Tavaratarjontaa oli niin runsaasti, kynttilälyhdystä Hilpi Marttisen että miten sieltä osaisi tärkeimkanssa. Tällaisessa tiiviisti rakennetussa kylässä tulipalo eteni nopeasti. Hän oli osana esimiesvalmennusta mukana Pälkäneen S-marketin avajaisvaiheessa syksyllä 2009. Yksi parhaista aarteista tuli vastaan Pirjo Heleniuksen myyntipöydällä kuuden kasetin sarja Olavi Virtaa. Kirjastossa kuvat toimivat pienemmässäkin koossa, koska niitä pääsee tarkastelemaan läheltä, Mattila-Tolvanen uskoo. Venni ja Eeli olivat tutkimassa uusia mahdollisuuksia, kun pekirpputorin aarteita Mirva Nik- räkonttien, peräkärryjen ja ulkasen kanssa. Hän kertoi, että heti aamukymmeneltä kirpputorilla oli varsinainen asiakaspiikki. varten
Kansallispuvun materiaalit, malli ja väritys ovat tarkoin määritelty, Elina selvitti käsitteitä. Irja Heikkilä kutoi useita tilkkuja, joissa saattoi olla kahden langan väriero. Hän muistelee käyneensä Irja Heikkilän kanssa kymmenen kertaa Museovirastossa, kunnes heillä oli puku, joka voitiin hyväksyä.
Tero Ahlqvist esittelee tekemäänsä Seiskarin pukua kansalaisopiston vs. Suomalaisten innostusta kansallispukuihin lisäsivät samaan aikaan alkanut kansallisromantiikka ja kansallinen herääminen. Esimerkiksi raidallisen kankaan mallia käytiin katsomassa Hämeen museossa. Tämän näyttelyn kokoaminen on ollut monivuotinen haaveeni ja olen iloinen, että sain siihen nyt tilaisuuden. Pukuhankkeen toimikunnassa alusta asti mukana ollut Hanna-Liisa Anttila muistaa, miten puku rakentui pala palalta. Museovirasto suhtautui myönteisesti Vappu-Liisa Hakalehdon esittämään aloitteeseen Pälkäneen puvun kokoamisesta. Helmikuun alussa pidetty kansallispukuilta avasi Kallerian teemanäyttelyn ja keräsi kiinnostuneen yleisön Mikkolan Navetalle. Varsin tavallista oli esimerkiksi se, että avioituneet naiset alkoivat päänauhojen sijasta käyttää päähinettä.
Kansallispuvun kanssa voidaan käyttää mustia nauhakenkiä, solkikenkiä tai avokkaita.
Kansallispuku on osa kansallistuntoa
Kansallispukujen historian voi katsoa alkaneen Venäjän keisarin Aleksanteri III:n ja hänen puolisonsa Maria Fjodorovnan vierailusta 1885. Miehet olivat silloin paljon muodikkaampia ja muotitietoisempia kuin naiset, jotka elivät kotipiirissä. Vuonna 1979 Pälkäne-Seura tilasi Pälkäneen naisen kansallispuvun suunnitelman Hilkka Vilppulalta. Näyttelyssä on myös jalkineita, päähineitä ja muita asusteita.
Kansanpuku kertoo historiasta
Kansanpuku on suomalaisen talonpoikaisväestön 1800-luvulle asti käyttämä perinteinen ja kotitekoinen vaateparsi. Vanhin puvuista on 1920-luvulta ja uusin viime vuodelta. Miten Pälkäneen puku sai raitansa. Palataskun malli on Hämeen museon Pälkäne-ryijystä, jonka mukaan Maija Viitasaari piirsi mallin. Töyräniemestä löytyi taskun nauhaksi malli, ja vaalittu tilkku oli Hanna-Liisalla mukana teemaillassa. Vanhoja pukuja tarkastetaan ja palataan lähemmäs aitoa kansanpukua. Kansallispukuja on koottu eri aikoina, mikä näkyy erilaisina vaikutteina. 1700-luvulla yksiväriset hameet ja esiliinat vaihtuivat raidallisiin ja varallisuuden mukaan ostokankaisiinkin. Miehet pukeutuivat polvihousuihin ja sortuukeihin eli päällystakkeihin. Puvun historiaan kansallispukuillassa luotsasi Hanna-Liisa Anttila, joka oli näkyvästi mukana vuonna 1977 alkaneessa Pälkäneen puvun koonnissa. Elina jätti pohdittavaksi ajatuksen Pälkäneen puvun tarkastamisesta. Kansanpuvun historia yltää 1500-luvun renessanssimuotiin, jonka tuulahdukset tulivat Suomeen Turun linnaan asettautuneen Juhana-herttuan hovin mukana. Helmikuussa 1978 esittelimme ensimmäiset tilkut Museovirastolle ja jo samana kesänä toiset, loimia oli luotu siihen mennessä jo kymmeniä metrejä, HannaLiisa muistelee. Kansanpuvut väistyivät yleismuodin tieltä 1800-luvulla, mutta olivat esimerkiksi Karjalassa pidempään käytössä. Näyttelyssä on esillä eri-ikäisiä itä- ja länsisuomalaisia kansallispukuja. Uusia pukuja tulee koko ajan, ja ne noudattavat mahdollisimman tarkasti alkuperäisiä malleja. Miehet kulkivat maailmalla hoitamassa asioita ja tekemässä kauppoja, Elina huomautti. Vaatteista pystyi pitkään päättelemään kantajan asuinpaikan, säädyn, varakkuuden ja aviosäädyn. Suomalaiset puvut ovat ainutlaatuisen kauniita ja toivon, että niiden käyttö leviäisi entistäkin laajemmalle, Elina kertoi. Entä tanu. Kansallispukujen saloihin voi uppoutua helmikuun ajan Mikkolan Navetan Kalleriassa. Torstai 10.2.2011
11
Kansallispuvut valokeilassa Mikkolan Navetalla
Pirjo-Marg it Lehtinen
Hanna-Liisa Anttila (oikealla) esittelee Pälkäneen puvun kehitysvaiheita Elina Ahlqvistille.
Mikä on sortuuki. Museossa oli liivit, jossa oli samanlaiset raidat kuin Sirkka Mäkelän tilkussa. Puvun solki oli löytö Alhosen pellosta Laitikkalasta. Yhteistyössä Pälkäneen kansalaisopiston kanssa syntyneen kansallispukunäyttelyn takaa löytyvät Elina Ahlqvist ja Anu Virolainen. rehtorille Kaija Turuselle, jolla on yllään Viipurin läänin Pyhäjärven puku.
Pälkäneen puvun palataskun pohjana on Pälkäne-ryijyn sydänkuvio. Vuodesta 1979 alkaen pukuasioissa on ohjeistanut Kansallispukuneuvosto, sitä ennen pesti kuului Museovirastolle. Naiset asettelivat kutreilleen tykkimyssyjä ja liinalakkeja eli tanuja. Virallisen luvan saatuaan pälkäneläiset alkoivat etsiä kotien kätköistä kelvollisia mallitilkkuja. Tänä päivänä kansallispukuja on yli 400 mallia, joista noin puolet on Suomen ruotsinkielisiltä alueilta. Minusta kaikki puvut ovat arvokkaita, Elina painotti. Visiitin aikana kansallispukuiset neitokaiset esiintyivät keisariparille. Hämeen alueen kansallispuvuissa on muitakin kirjottuja taskuja.. Hanna-Liisa Anttilalla on Töyräniemestä löytynyt tilkku, jonka mukaan Pälkäneen kansallispukuun tehtiin vyö.
Avioituneet naiset käyttävät tykkimyssyä kansallispuvun asusteena.
Miten Pälkäneen puku sai raitansa?
Pälkäneen kansallispukuhanke nytkähti käyntiin kesällä 1977 Laitikkalassa, jossa asiasta keskusteltiin useissa tilaisuuksissa. Esimerkiksi 1960-luvulla mallit oli suunniteltu kuin kylmän talven oraville, mikä oli kaukana alkuperäisestä, muhkeutta ihannoineesta ajasta. Vanhin puvuista on 1920-luvulta ja tuorein, Pälkäneen puku 3-vuotiaalle tytölle, on viime vuodelta. Kansallispuvut ovat asiantuntijoiden nykykäyttöön kokoamia uusintoja 1700- ja 1800-lukujen
juhla-asuista. Kansallispuvusta on esimerkiksi voitu aikojen saatossa jättää esiliina pois, mikä olisi 150 vuotta sitten ollut todella säädytöntä pukeutumista, hän huomautti. Minä piirsin museossa neljän erilaisen liivin kaavat, sillä museonjohtaja Martti Helin pelkäsi lainata liivejä minulle kotiin; olisin voinut vaikka matkalla joutua kolariin ja aarre olisi tuhoutunut, Hanna-Liisa kertaa värikkäitä vaiheita
Nuorten omien vahvuuksien hyödyntäminen pitäisi saada nykyistä laajemmin käyttöön myös maanpuolustuksessa, joka luonnollisesti on ilmavoimien entiselle komentajalle tärkeä asia. Haluan tavata ihmisiä turuilla ja toreilla enkä missään seminaareissa. Töissäkin pidin siitä, että tapasin ihmisiä ja asioista keskusteltiin kasvotusten, hän sanoo.
Björkqvistin rahastosta jaettiin yli 43 000 euroa
Björkqvistin rahaston apurahoina ja stipendeinä jaettiin viime perjantaina Kangasalla yhteensä 43 300 euroa. Rahaston isä on yli 150 vuotta sitten syntynyt kauppaneuvos Fredrik Björkqvist, josta kehkeytyi merkittävä kauppias ja liikemies Tampereella.
Taideavustusta ei osattu hakea
Pirkanmaan taidetoimikunta pitää valitettavana, että sen saamista valtionavustushakemuksista vain noin kolmannes tuli muualta kuin Tampereelta. Jos itse on jostakin tietystä alasta kiinnostunut, miksei myös hakeutuisi sinne. Tästä summasta tieteen tukemiseen meni 20 500 euroa, taiteen tukemiseen 10 000 euroa ja opiskelustipendeihin 12 800 euroa. Myös eläkeläisten elintason nostaminen on asia, jonka eteen Lyytinen on valmis tekemään töitä pieni askel kerrallaan. En kauheasti ole sitä esille tuonut, mutta talouden tasapainon lisäksi perusturva on minulle tärkeä asia. Hän ottaa esimerkiksi Kuopion, jossa koululta oltiin aktiivisesti yhteydessä yrityksiin ja kartoitettiin opiskelijoille mahdollisuuksia tutustua työelämään. Joissakin asioissa se on hyvä, mutta joissakin tapauksissa se tulee meidän kaikkien tappioksi, Lyytinen arvioi.
On paha, jos vieraantuu heti koulun jälkeen, kun koulu ja yritykset voisivat aktiivisuudellaan auttaa. Tämä johti pitkään mietintään ja lopulta myös Lyytisen myöntävään vastaukseen, mutta toisen tulkinnan mukaan päätös juontaa juurensa jo kesään 2008. Arvostus heitä kohtaan on suurta nuortenkin keskuudessa, mutta sanojen lisäksi kaivattaisiin myös tekoja. Opiskelustipendit myönnettiin Emmi Kahilaiselle, Hanna Keskiselle, Marjo Puumalaiselle, Janika Rainalle, Ville Rinteelle ja Suvi Salmelalle. Nopeasti valmistuminenkin on sinänsä hyvä, mutta nuoren pitäisi myös pystyä löytämään niitä omia vahvuuksiaan, Lyytinen linjaa. Tuolloin Lyytinen oli juuri jäänyt eläkkeelle ilmavoimien komentajan pestistään. Intti tarjoaa kuitenkin hyviä koulutuspaikkoja, joista voi saada pohjaa tulevaan ammattiin. Lentokentän kehittäminen, niin kaukaiselta kuin se sydänhämäläisten korviin saattaa kuulostaakin, olisi tärkeää erityisesti matkailun nostamisessa nykyistä merkittävämpään rooliin. Siinäkin tapauksessa, että kutsu käy eduskuntaan. Hakijoita oli kaikkiaan 53 henkilöä. Rahastosta myönnetään stipendejä ja apurahoja Kangasalan peruskoulusta tai lukiosta päättötodistuksen saaneille opiskelijoille. Taidetoimikunnan eväät taiteen tukemiseen ovat silti jo nykyiselläänkin vaatimattomat: se myönsi yhteensä 36 valtionavustusta, joille oli jaossa 50 200 euroa. Apuraha voidaan myöntää myös hakijalle, jonka tieteellisen tai taiteellisen työn katsotaan edistävän Kangasalan henkistä tai aineellista kulttuuria. Arjesta selviytymisessä Lyytinen auttaisi mielellään myös vähiin käyvää sotaveteraanijoukkoa. Lyytisen lopputalvesta on ymmärrettävästi muodostumassa sangen kiireinen. Tuntui, ettei sitä vielä ole valmis lepäämään laakereillaan että virtaa on vielä, hän muistelee. Kunnallispolitiikan ja rakkaaksi käyneiden harrastusten veteraanikiekon,
Nuorten hyöty on muidenkin hyöty
Taloudesta ja sen hoitamisesta on muodostunut Lyytiselle selkeä kuva. Helmi-koira tuskin panee moisia suunnitelmia pahakseen. Hakemuksia lähetettiin kaikkiaan yli 330 000 euron edestä.. Ollila ilmaisi jättävänsä eduskunnan tämän kauden jälkeen ja Pirkanmaan kokoomus oli yhteydessä Lyytiseen. squashin ja metsästyksen sekä järjestötoiminnan ohessa hänen on määrä kiertää eri puolilla Pirkanmaata tapaamassa väkeä ja tekemässä samalla itseään tutuksi. Stipendin voi saada yliopistossa, korkeakoulussa tai ammattikorkeakoulussa opiskeluun, apurahan tieteelliseen tutkimukseen tai taiteelliseen toimintaan. Siihen pitäisi puolustusvoimienkin kiinnittää itse huomiota.
Muutakin kuin talouden tasapainoa
Pirkanmaalaisittain tärkeiden liikenneyhteyksien Lahdentien, Orivedentien ja Pirkkalan lentoaseman kohentaminen koituisi monin tavoin pirkanmaalaisten hyödyksi. Niinpä hän lähti kunnallisvaaliehdokkaaksi, ja vieläpä melko hyvin tuloksin: Lyytisen äänisaalis oli Kangasalan toiseksi muhkein. Toimikunta haluaisi Tampereen kulttuuri- ja taidepalvelujen lisäämisen sijaan säilyttää muun maakunnan kulttuuritoimintaa vireänä, mutta kymmenen kunnan alueelta tuli vain yksi hakemus ja muutamasta kunnasta ei lähetetty yhtäkään hakemusta. Jossakin vaiheessa velat on kuitenkin aina maksettava, hän muistuttaa. Lyytisen mukaan yrittäminen on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Valtionhallinnon töissä olleelle oli yllätys, miten hitaasti asiat kuntaorganisaatiossa etenevät ja se laiva kääntyy. Esimerkiksi lapsilisän ja toimeentulotuen vaikutus toisiinsa on tullut Lyytiselle yllätyksenä. Helppoa kunnallispolitiikan parissa ei suinkaan ole ollut, vaan valtuutetuille on ollut tarjolla vähintäänkin haastava kenttä esimerkiksi pitkään tapetilla olleine talouden tasapainotuksineen ja koululakkautussuunnitelmineen. Siten nuorella olisi jo opiskeluaikana mahdollisuus hankkia työkokemusta ja toisaalta todeta, onko ylipäätään opiskelemassa oikeaa alaa.
Työnsä puolesta vuosien saatossa ahkerasti muuttanut Heikki Lyytinen aikoo pysyä jatkossakin Kangasalla. Lyytisessä on myös toinenkin puoli kuin silkka piinkova talousmies. Niinpä yrityksiin ja yrittäjiin tulisi satsata, ja Lyytisen mukaan yhtälöön tulisi saada mukaan myös nuoria. Yli varojen ei voi kauheasti elää. Vaikka se onkin Suomessa yleisesti hyvällä tasolla, parannettavaa on aina, hän myöntää. Eläkkeelle jääminen ei enää automaattisesti ole odotuksen arvoinen kasvavan vapaa-ajan ja huolettomuuden olotila, vaan päinvastoin moni joutuu pinnistelemään niukoin varoin selvitäkseen arjesta. Tieteen tukemiseen myönnettiin apuraha Markku Haapaselle, Katja Hautamäki-Lammiselle, Reetta Heinoselle, Jussi Myllärniemelle ja Anna Tuhola-Kujanpäälle. Aikaansaamisen tahdon lisäksi juuri tuo kunnallisvaaleissa saatu luottamuslause rohkaisi Lyytistä eduskuntavaaliehdokkuutta puntaroidessa. Taiteen tukemiseen myönnetyt apurahat jaettiin Heidi Jaakkolalle, Anu Vihmalle ja Anu Silvennoiselle työryhmineen. Torstai 10.2.2011
13
Virtaa vaikka eduskuntaan
Heikki Lyytinen ei ole vielä valmis lepäämään laakereillaan
Jani Oksanen
Kangasalalaisen Heikki Lyytisen lähtö eduskuntavaaliehdokkaaksi sai eräällä tavalla alkunsa viime keväänä, kun toinen kangasalalais-Heikki eli Heikki A. Näin saataisiin kenties autettua nuoria elämässään merkittävästikin eteenpäin
On hienoa, että Erkki on opettanut pojatkin liikkumaan luonnon keskellä, kalastamaankin. Onneksi vuodesta 1976 Kukkian Kaupan kauppiaana toiminut mies malttaa olla paikoillaan juhlitaanhan kaupalla sentään hänen 60-vuotis-
Järjestötoimintaa kylän elävyyden vuoksi
Viime syksynä Kukkian Kauppa lopetti toimintansa elintarvikeliikkeenä. Hän on luova ihminen, esimerkiksi todella taitava piirtämään. Kukkian Kauppa on merkinnyt monelle asukkaalle kylän olohuonetta. Oikeastaan kirkonkylälläkin on paljon palveluita, joita ei voi muuta kuin kiittää. Onhan tämä mukavaa. Lisäksi, jos asukkaat pistävät aina kaikessa hanttiin, emme saa kohta tänne ketään. Juhlilla ehdittiin myös muistella Kukkian Kaupan yli 60-vuotista taivalta. Ja kuten sanottu, vuonna 1976 ohjaksiin astui Erkki Toivari itse.
Millainen mies on Erkki Toivari. Erkkiin olen tutustunut vuosien varrella kaupalla. Juhlat ovat sujuneet oikeinkin mukavasti, mies toteaa. Kaksi poikaamme ovat oppineet luonnonläheisyytensä isältään. Myös tämä kirpputori idea Kukkian Kaupalla on todella hieno. Nykyään esimerkiksi Haltian Wanhat Moottorivehkeet yhdistävät meitä. Poikani pääsi Kukkian Kaupalle töihin teini-ikäisenä. Oikeastaan Erkin ansioista poika ryhtyi opiskelemaan markkinointia. Siellä ihmisillä on hauskaa. 14
Torstai 10.2.2011
Vaatimattomalle päivänsankarille satoi roppakaupalla kehuja
Erkki Toivari juhli 60-vuotissyntymäpäiviään tuttavia ja ystäviä vilisevässä Kukkian Kaupassa
Krist a Kait asuo
syntymäpäiviään.
Kukkian Kaupan kauppias Erkki Toivari kuuntelee hymyillen, mutta hitusen vaivaantuneen oloisena, kun ystävät ryhtyvät porukalla kehumaan miestä. Erkki on ihana perheen isä. Se on nyt kunnalla hallussa, mutta tontit pitäisi saada myös myytyä, jotta saamme lisää asukkaita. Tänne on ollut aina mukava tulla, kuin kotiin tulisi. Järjestötoiminta on aina merkinnyt Erkki Toivarille lomaa ja vapaa aikaa. Erkki on ollut hänelle ammatillinen suunnannäyttäjä. Miten Luopioisten kirkonkylää voisi kehittää?
Irja Hyttilä, luopioislainen vuodesta 1973 lähtien "Tutustuin Kukkian Kauppaan, kun Erkin isä Urho oli vielä kauppiaana. Tosin, onhan sekin totta, että talvella Luopioisissa on hiljaisempaa, kun kesäasukkaat palaavat kotikonnuilleen. Ihminen tulee kipeäksi, jos se ei pääse ulos. Haltialla kylän elävyyden kanssa ei ole ongelmia. Haaveena on myös "jonkinlaisen" loman pitäminen. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kylälle pitäisi saada posti ja toinen kauppa K-kaupan rinnalle."
Tapio Körhämö, Erkin ys-
tävä "Olen tuntenut Erkin pikkupojasta saakka. Nyt kylältä puuttuu keskeinen tapahtumapaikka, paikka, jonne voi tulla ostosten lisäksi tapaamaan ihmisiä. Kun Toivarilta kysytään löytyykö kaupasta kellonpattereita, mies näyttää selvästi siltä, että hän haluaisi sanoa mieluummin kyllä kuin ei, mutta ei on vastattava. Vuosien saatossa järjestötyöt ovat hoitaneet loman virkaa Erkille.". No, onhan se lomien pitäminen jäänyt vähän vähälle vuosien saatossa. Lisäksi Erkki on kuskannut Haltiapäiville aina tavaraa. Täytyy myöntää, että kyllä ikä-
vuosien kertyminen vähentää jaksamista, ikävä kyllä. Hän on mukana muun muassa Luopioisten Yrittäjien, Lions-klubin, Kukkia-Seuran ja Haltian Wanhojen Moottorivehkeiden toiminnassa. Mutta ei. Nämä saattavat kuulostaa ylisanoilta, mutta Erkin kohdalla ne ovat kyllä täyttä totta, Toivarin lapsesta saakka tuntenut Tapio Körhämö sanoo. Samoin kädentaidot ovat sellaiset, jotka ovat siirtyneet verenperintönä isältä pojille. Silti Toivari haaveilee, että kaupalle löytyisi uusi ostaja tai vuokraaja. Marjamaita ja kävelyreittejä kyllä riittää, vaikka tänne rakennettaisiinkin."
Raija Vaaleri, Suomen PuSuomen Punaisen Ristin Luopioisten osaston puheenjohtaja Raija Vaaleri oli paikan päällä tarjoilemassa kahvia, kakkua ja erinäisiä muita herkkuja.
naisen Ristin Luopioisten osaston puheenjohtaja "Asun Haltialla, mistä myös Erkki on kotoisin. Siitä hän on harvinainen kauppias, että kuskaamisen lisäksi hän on hakenut tarvittaessa lisää tavaraa montakin kertaa päivässä ja päivän lopuksi hakenut käyttämättömät tuotteet pois. Asuimme Haltialla naapureina ja olimme mukana samoissa touhuissa, hiihtelimme järven jäällä ja leikimme pikkupoikien leikkejä. Työpäiviä olisi pitänyt lyhentää sitä mukaa kun ikävuosia on tullut lisää, mutta toisinpäin se on enemmänkin mennyt. Kyllä sen voi sanoa niin, että Erkki on elänyt kaupalle. Se on harvinaista nykyään. Kiitos hänen äidilleen, joka on auttanut meitä poikien hoitamisessa. Tällä hetkellä puuhaamme ensi kesän tapahtumaa, joka järjeste-
Erkki Toivarille järjestöissä toimiminen merkitsee osallistumista kylän kehittämiseen.
tään joka neljäs vuosi. Erkki on vaikuttanut paljon täällä tehtävään kotiseututyöhön, hänhän on esimerkiksi mukana Kukkia-Seuran toiminnassa. Luopioisista niitä en löytänyt, joten Erkki toi minulle sukat Tampereelta. Erkki on peruspositiivinen ihminen, se ei pienestä hermostu, toisin kuin minä, joka olen tällainen säikympi tapaus. Hän on yksi kylää luovista sieluista, priimus kaikessa mihin ryhtyykin, ikuisesti olemukseltaan poikamainen. Kun uutta yrittäjää ei löytynyt, Erkki Toivari päätti jatkaa kaupan pitoa tosin kaupan toimintaperiaate muuttui varsin toisenlaiseksi. Ikäihmisille järjestetään kaksi kertaa viikossa kuntoliikuntaa ja liikuntahalli on tapaamispaikka, jossa kuulee viikon juorut. Tosin kukaan paikalla olijoista ei varmaan ihmettelisi, jos mies nousisi ylös sohvalta, poimisi auton avaimet taskustaan, kävelisi ulko-ovelle ja toteaisi, että odottakaas hetki, käyn katsomassa jos Tampereelta löytyisi. Kylälle tarvitaan ehdottomasti posti ja toinen ruokakauppa, sillä kesäaikaan K-kauppa on täynnä. Ja onhan Luopioinen saanut vuosien varrella kaikenlaisia innovaatiopal-
kintoja, niitä ei sovi unohtaa. Molemmissa miehissä virtaa selvästi sama vilkas karjalaisveri: molemmat ovat ulospäinsuuntautuneita, palvelukykyisiä ja kaikin puolin ihania ihmisiä. Toinen asia, mihin kannattaisi kiinnittää huomiota, on tonttipolitiikka. Nyt hyllyiltä löytyy vanhaa ja uutta tavaraa, talviurheiluvaatteita, pientä kodintarviketta, paperitavaraa ja monenlaista muuta arjessa ja vapaa-ajalla tarvittavaa tavaraa. Adjektiivit palvelualtis, rehti ja positiivinen, maailman mukavin ja äärettömän avulias toistuvat lähes kaikissa kuvauksissa. Eivät muut kauppiaat sellaista tee. Erään kerran
minulla oli juhlat ja tarvitsin kansallispukuun valkoiset sukkahousut. Toivarin vaari perusti kaupan vuonna 1948, minkä jälkeen Erkki Toivarin isä Urho Toivari piti kauppaa vuoteen 1976 saakka. Lisäksi koulutuskeskuksella pääsee vesijumppaan. Kaiken toiminnan, missä olen ollut mukana, olen ajatellut kylän elävyyden ja toimivuuden kannalta, Toivari sanoo.
Kauppa kauppiasta vanhempi
Alun perin Toivarin ei ollut tarkoitus pitää minkäänlaisia syntymäpäiväjuhlia, mutta kun vapaaehtoiset lupasivat järjestää juhlien tarjoilun, mies myöntyi. Se on yksi esimerkki Erkin avuliaisuudesta. Niin, ja Mikkolan Navetta järjestää hienoa toimintaa"
Tuija Toivari, Erkin vaimo
"No jaa, mitäs minä omasta miehestä kertoisin. Asiakkaat voivat myös tuoda kaupan hyllyille omia tavaroitaan myytäväksi provisioperiaatteella
Kahta ensimmäistä mekanismia tutkin geenitasolla eli selvitin, miten virustartunta vaikuttaa perunan geenien ilmenemiseen. Peruna on kuitenkin näistä kolmesta terveellisin vaihtoehto, sillä se sisältää enemmän hyödyllisiä ravintoaineita kuin muut kaksi. hienompina ruokina. Siksi teinkin aina kaikki läksyt ja luin kokei-
Kanttoreiden musiikkia Pälkäneellä
Pirkanmaan kanttorit kokoontuvat sunnuntaina Pälkäneelle. Parituntiseen ohjelmaan sisältyy runoja, lauluja yksin ja yhdessä, soittoa, sketsejä, kilpailuja ja paljon muuta sirpaleohjelmaa. Täytyy sanoa, että Puikula on maukkain tuntemani perunalajike. Perunanviljely on viime aikoina lisääntynyt esimerkiksi Afrikassa, jossa sitä voidaan tuottaa sellaisilla alueilla, jotka eivät sovellu muuhun viljelyyn. Erityisesti kylään muuttaneet uudet asukkaat ovat usein neuvottomia, keneltä kysyä mitäkin toimintaa. Kuvassa 8 on Salmentaan koulu, joka sai syksyllä uudet asukkaat. Tätä tietoa voisi käyttää hyväksi uusien perunalajikkeiden jalostamisessa. Apuraha auttoi väitöskirjani valmistumista ja olenkin siitä hyvin kiitollinen.
Koska päätit ryhtyä tutkijaksi?
Lapsena isän esimerkki vaikutti siihen, että tutkijan ura kiinnosti. Se toimii heliumkaasun paineella ampuen suihkun pieniä kultapartikkeleita suoraan kasvin lehteen. Kuvassa 6 on Harhalan koulun komea ikkunaseinä Iltasmäestä. Sain vuonna 2009 pälkäneläisten Matti ja Helvi Heikkilän rahastosta neljän kuukauden apurahan väitöskirjatyöhön. Sahalahti-Seura järjestää Kylän kuvia -illan Vilpeilän koululla tiistaina 15.2. Mikä ihmeen geenipyssy?
Geenipyssyä on käytetty jo 80-luvun lopulta asti kasvivirusten tartuttamiseen laboratoriokokeissa. Kuvassa 2 on Anna Tapion koulun vehreä pihamaa, ja tämä oli kisan vaikein kohde, joka ei aivan kaikilla osunut oikeaan. Kuva 10 on vanha kuva Kostian koulun rakennuksista, lähinnä puukoulu, jossa nykyään on muun muassa käsityö- ja musiikkiluokat. Peruna on maailman kolmanneksi tärkein ruokakasvi vehnän ja riisin jälkeen. Eniten minua kiinnostivat tuolloin matemaattiset aineet ja kielet. Tehtävään toi lisää haastetta se, että yksi kuva oli vuosikymmenten takaa. Eli usein kasvin viruskestävyys perustuu siihen, että kasvi onnistuu estämään viruksen kuljetuksen tartunnan saaneista lehdistä nilan kautta muihin kasvinosiin. Katsomme myös koululla kuvatun, 1950-luvulle sijoittuvan lyhytelokuvan Oppitunti. Kuvassa 9 on Kostian koulun uuden siiven portaat, jotka huomaa parhaiten Haanloukkaasta katseltuna. Illan ideana on katsella vanhoja valokuvia ja muistella menneitä yhdessä apuna on dokumenttikamera ja videoprojektori. Ensimmäisiä "laboratoriokokeitani" taisi olla se, kun me lapset jauhoimme vanhalla lihamyllyllä apilanlehtiä vedessä ja jätimme kasvimehun purkkiin. Eräjärven urheilijoiden järjestämien palveluiltamien iltaohjelma alkaa lauantaina 12.2. Kävin sekä peruskoulun että lukion Pälkäneellä. Sen jälkeen testasin yhden proteinaasi-inhibiittorigeenin osalta, mitä tapahtuu jos se poistetaan pelistä eli hiljennetään viruskestävistä kasveista. Se ei ollut helppoa, koska en ole koskaan menestynyt ilman työntekoa. Ei peruna yksistään maailmaa pelasta, mutta silläkin voi olla osuutensa maailman nälkäongelmien ratkaisemisessa. Siellä olin myös kesätöissä saamassa kosketusta käytännön tutkimustyöhön heti, kun olin tarpeeksi vanha. Harmi kyllä se ei täällä etelässä menesty, koska on niin altis taudeille.
Paras ruoka, mitä perunasta voi tehdä?
Perunasta voi tehdä niin monenlaista ruokaa, että on vaikea valita. Sain Pälkäneen lukiosta hyvän pohjan yliopisto-opintoihin, ja olenkin aina ollut iloinen siitä, että sain käydä pientä lukiota. Mitkä aiheet kiinnostivat ja miksi ja mitkä eivät?
Kävin koulua sillä periaatteella, että halusin oppia hyvin kaikki aineet. Tavoitteena on saada palveluille lisää käyttöä, jotta ne säilyvät jatkossakin. Tämäkin liikkuminen pysähtyi, kun tartunnan saaneet lehdet vanhenivat tarpeeksi. kello 19 alkavassa kanttoreiden iltamusiikissa kuullaan tuttuja ja rakkaita kirkkomusiikin klassikoita sekä ihan uutta materiaalia. Jo muutamasta kuorimatta keitetystä perunasta saa esimerkiksi koko päivän annoksen C-vitamiinia ja paljon muitakin hivenaineita. siin suunnitelmallisesti. Peruna olisikin kehittyvissä maissa hyvä ravinnonlähde.
Kuvia Sahalahden kylältä
Nyt on aika selailla vanhoja valokuva-albumeja ja kaivaa kuvia esiin piirongin laatikon pohjalta. Liikunnassa ja kuvaamataidossa en ollut kovin hyvä, koska niissä ei pärjää lukemalla. Pelastaako peruna siis maailman?
Hiilijalanjäljen pienuus varmaankin liittyy siihen, että perunaa tuotetaan yleensä hyvin lähellä paikkaa, jossa se kulutetaan. Kuulialan Vanhaa Pälkänettä -kirjaa, joiden onnelliset voittajat ovat pälkäneläinen Juuso Koppana ja helsinkiläinen Aune Mattila. Toisena tutkimuskohteena oli kestävyysmekanismi, jossa viruksen tunnistaminen aiheuttaa paikallisia kuolioläikkiä tartunnan saaneeseen lehteen ja viruksen liikkuminen nilan kautta estyy. Iltamien avulla pyritään tiedottamaan kylän ja lähiseudun palveluista, harrastuspiireistä ja -tapahtumista. Kuvassa 4 on Pälkäneen yhteiskoulun kello Lahdentien puoleisella seinällä. Kirvoja on kuitenkin hankala kasvattaa laboratoriossa tarpeeksi paljon, koska usein kokeissa tartutetaan satoja kasveja. Kuvassa 1 on Sappeen koulun ikkunarivistö. Kisassa arvuuteltiin eri puolilla pitäjää kuvattuja koulurakennuksia, joista osa edelleen palvelee kouluna, osa on muussa käytössä. Mistä lajikkeesta?
Pidän perunasta ja syön itse asiassa hyvin harvoin riisiä. Lähiseurakuntien kanttorit esittävät konsertissa sooloosuuksia laulu-, urku- ja pianomusiikin parissa sekä laulavat myös yhdessä joitakin kuorolauluja.
Onko perunan arvostus kohdillaan?
Kyllähän Suomessa perunaa syödään paljon, mutta voi olla,. Maissi ja peruna jakavat kolmannen sijan.
Palvelut tutuksi Eräjärvellä
Eräjärven seudun yrittäjät esittäytyvät lauantaina Erälinnan palveluiltamissa. Ilman kuviakin sopii tulla paikalle: katselemaan, mitä mielenkiintoista saadaan näytille. Jouluinen perunalaatikko kuuluu suosikkeihini ja samoin monet uunissa valmistettavat kiusaukset.
Muistoja kouluajoilta. Perunan terveellisyyttä kannattaisi korostaa nykyistä enemmän, jottei sitä pidettäisi epäterveellisenä hiilihydraattipommina. että monet pitävät riisiä ja pastaa ns. Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin Pälkäne-Seuran Kostiakangaskassit, jotka lähetetään pälkäneläisille Sirkka-Liisa Saariselle, Raili Majurille ja Osmo Hiissalle sekä Pertti Väkeväiselle ja Essi Väkeväiselle Nurmijärvelle.
Haluaisitko kertoa aiheestasi vähän enemmän?
Juu. Tämän lisäksi löytyi uutta tietoa perunan viruskestävyyteen liittyvästä muusta puolustuksesta.
Opin sauna autuas aina
Pälkäneen Joulun suosittu kuvakisa on päättynyt. Lisäksi hehtaarin perunapelto tuottaa huomattavasti suuremman sadon tonneissa kuin monet muut viljelykasvit, mutta suurin piirtein samoilla panoksilla. alkaen kello 18. Jos peruna saataisiin tuottamaan lehdissään proteinaasi-inhibiittoria, se olisi todennäköisesti viruskestävä ja siten tuottaisi varmemmin hyvän sadon.
Miten päädyit aiheeseen?
Olin ollut jo kouluaikoina kiinnostunut geeneistä ja molekyylibiologiasta. kello 19. Vuosikokouksen jälkeen kanttorit järjestävät konsertin Pälkäneen kirkossa. Normaalistihan perunan Avirus siirtyy kasvista kasviin kirvojen välityksellä vähän niin kuin malaria leviää ihmisestä
Pidätkö perunasta. Geenipyssyllä saa helposti ja nopeasti tehdyksi melko isonkin virustartutuskokeen.
Pälkäneen Joulun kuvakisan kohde 2 oli vaikein tunnistettava. Tässä tutkimuksessa pääroolissa oli kestävyysmekanismi, jonka toiminnasta ei ollut muuta tietoa kuin, että se estää perunan A-viruksen liikkumisen nilan kautta. Jos kotiarkistostasi löytyy kuvia sahalahtelaisista maisemista ja elämänmenosta menneiltä vuosikymmeniltä, älä kursaile, vaan ota kuvat mukaan. Puoleen yöhön jatkuvat tanssit tahdittaa pitkästä aikaa Eräjärvellä esiintyvä JenkkaJazz. Samaa proteinaasi-inhibiittoria on paljon perunan mukuloissa, mutta perunan lehdet tuottavat sitä suuremmissa määrin vain jos niihin on tarttunut perunan A-virus. Kaikkien oikein vastanneiden kesken arvottiin kaksi W.-K. Vasta yliopistolla työ tutkimuslaboratoriossa alkoi todella kiinnostaa kun näin, millaista se on.
Hiilijalanjälkitestissä jalanjälki pienenee syömällä paljon perunaa. Haju oli viikon päästä melkoinen. Kolmannessa kestävyysmekanismissa seurasin viruksen liikkumista pikkuhiljaa solusta soluun ilman nilan apua. Tehtyäni gradun israelilaisten villivehnäpopulaatioiden geneettisestä muuntelusta kuulin mahdollisuudesta tutkia perunan Aviruskestävyyttä. Niiden kultapartikkelien päälle voidaan ennen ampumista helposti saostaa virusta tuottava DNA-jakso. Kuvassa 7 on Myttäälän koulu ehkä uudesta kuvakulmasta. Geenin hiljentäminen teki kasveista alttiita virustaudille, mikä osoittaa, että tällä geenillä ja sen tuottamalla proteiinilla on ratkaiseva merkitys A-viruskestävyydessä. Iltamien tuotto käytetään Erälinnan kuluihin.
Yhteytesi Pälkäneeseen?
Muutimme Pälkäneelle vuonna 1984. Kuvassa on Anna Tapion koulun vehreä pihamaa.
Tutkimuksen tulokset?
Tutkimuksen tärkein tulos oli se, että tietty perunan proteinaasi-inhibiittori suojaa kasvia virustaudilta. Sunnuntaina 13.2. Kuvassa 3 on Laitikkalan koulun perinteikäs nimi. Vilpeilän koulun osoite on Pakkalantie 337.
Työn kokeelliseen osaan oleellisesti kuuluvaa virustartutusta varten kehitettiin uusi, paranneltu versio geenipyssystä. Kuvassa 5 on Epaalan koulun pääty. Vuonna 1997 lähdin Helsinkiin opiskelemaan. Torstai 10.2.2011
15
"Molekyylibiologia kiinnosti jo lukiossa"
Väitöskirjan perunan A-viruksen liikkumisesta kirjoittanut pälkäneläislähtöinen Anssi Vuorinen iloitsee siitä, että hän sai aikoinaan käydä pienen lukion
Krist a Kait asuo
Pälkäneeltä kotoisin oleva maatalous- ja metsätieteiden maisteri Anssi Vuorinen väitteli viime kuun lopussa Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Resistance responses blocking systemic movement of Potato virus A in potato." Lyhykäisesti tiivistettynä mies tutki väitöskirjassaan kolmea perunan A-viruksen (PVA) liikkumista estävää kestävyysmekanismia perunassa.
ihmiseen hyttysten välityksellä. Kiina puolestaan on maailman suurin perunantuottajamaa. Kasvien virukset eivät kuitenkaan voi aiheuttaa tautia ihmisissä eli sairaidenkaan perunoiden syöminen ei ole vaarallista.
Miten tuloksia voi hyödyntää?
Nyt meillä on vasta tieto siitä, miten peruna voi puolustautua virusta vastaan. Aihe oli juuri sellainen kuin olin toivonutkin väitöskirjaprojektiksi, joten lähdin mielelläni mukaan.
Anssi Vuorisen mukaan perunalla voi olla osansa maailman nälkäongelman ratkaisemisessa. Biologia on taas niin laaja ala, että se ei jaksanut kokonaisuutena kiinnostaa, vaan olisin halunnut oppia vain geeneihin liittyviä ja solujen sisällä tapahtuvia asioita. Yliopistossa minulla oli mahdollisuus opiskella näitä aiheita, kun opiskelin kasvinviljelytiedettä biotekniikan erikoistumislinjalla. Nila on kuin kasvin verisuonet eli sitä kautta kulkevat kaikki ravinteet paikasta toiseen. Asuimme Myttäälässä Hämeen tutkimusasemalla, jolla isäni työskenteli. Perunan virustautien tärkein merkitys on se, että ne pienentävät satoa. Perunankin hiilijalanjälki kasvaa melkoisesti, jos sitä jatkojalostetaan esimerkiksi ranskanperunoiksi
Oilersin kapteenina toimii muusikko Mato Valtonen ja ykkösketjussa häärivät Hanssonin veljekset. Tämänkertaisesta ottelusta ei muodostunut tasoltaan mitään talviklassikkoa, mutta tunnelma oli katossa siitä piti huolen erityisesti itäiseltä Pälkäneeltä saapunut kannustusjoukko. Hyviin esityksiin innostunut LP pelasi muutenkin milteipä
kauden parasta peliään, ja esimerkiksi Triin Kruuda osoitti kehittymisen merkkejä onnistumalla jälleen erinomaisesti. Meidän mielestämme hän pelasi ihan hyvin ja tuo laajuutta porukkaan. On ollut tiedossa, että tämäkin uhka on olemassa. Karsintoja ei enää voi välttää, vaikka neljästä viimeisestä ottelusta irtoaisi pelkkiä voittoja. Niinpä kun vastustaja heitti kentälle uusia pelaajia ja astetta rohkeamman peliotteen, Luja-Lukon asenne ei ollut tilanteen tasalla ja Korpi vei kolmannen erän. Kirkkain tähti oli kuitenkin lähes kaikissa mahdollisissa tilastoissa kärkeä hätyyttelevä Rebecca Saraceno, joka iski 27 pistettä. 16
Torstai 10.2.2011
Pälkäneläisillä putki päällä
Luja-Lukko otti kolmannen peräkkäisen voittonsa ja yhdeksännen voiton kymmenessä edellisessä ottelussa
Jani Oksanen
Raivokkaasti lohkon kärkikaksikkoa jahtaava Pälkäneen Luja-Lukko ei hellitä takaa-ajoaan lentopalloilun aluemestaruussarjassa. Ehdottomasti täytyy saada se vastaanotto paljon paremmalle tasolle ei se ainakaan voi paljon huonontua. LP:n kylmäpäisyys on monissa liigapeleissä ollut kovalla koetuksella erien ratkaisevilla loppuhetkillä. Toisaalta Kajastuksen kiri oli melko näennäistä, sillä esimerkiksi toisessa erässä Luja-Lukko kurvaili lopussa erävoittoon niin kevyesti, ettei valmentaja Hildén ehtinyt edes vaihtaa puolikuntoista Villle Mattilaa pois kentältä.
LP Kangasalan pelipaketti pysyi vastaanottoa lukuun ottamatta koossa lupauksia herättävästi. Jos LP:n otteet pysyvät Pitkäjärvellä ensi viikonloppuna samanlaisina kuin PaKa:aa vastaan, runkosarjan viimeisestä kotiottelusta voidaan hyvin kirjata merkintä voittosarakkeeseen. Ensiesiintymisensä LP:n paidassa tehnyt Whitney Turner ei tilastojen perusteella loistanut, mutta Järvenpää oli silti tyytyväinen. Lisäksi Lastenklinikan sydänpotilaille luovutetaan tuhat nallea.. Muutenkin 14 tappotorjuntaa on varmaan tuplaten se määrä, mihin olemme päässeet aiemmissa otteluissa, LP:n Järvenpää huomauttaa. helmikuuta kello 18 Tampereella Koulukadun kentällä. Hän veti kumpaisenkin pois pelikentältä ja siirsi keskitorjujat takakentälle. Joukkue kaatoi Luolajan Kajastuksen selvin luvuin 30 (2522, 2516, 2517) ja piti
edelleen käsissään ohuen, nousukarsintoihin johtavan langan. Tietysti tekisi itseluottamukselle pirun hyvää ottaa yksi, kaksi tai kolmekin voittoa ennen karsintoja, valmentaja Järvenpää näkee. Pälkäneellä vieraillut Lamminpään Korpi tiedettiin ennakkoon hankalaksi vierasjoukkueeksi, mutta se sai poistua yhteiskoululta niskassaan tappio luvuin 31 (2511, 2515, 21 25, 2516). Joukkueen rungon muodostavat kiekkokonkarit ja Halvatun Pappojen muusikot. Kun kummallakaan liberoista Minna Sikiö ja Saila Huhtiranta ei ollut paras päivänsä, valmentaja Järvenpää ryhtyi remonttihommiin. Ei se kuitenkaan muuta meidän tekemistämme. Saracenon kuusi ässäsyöttöä nostivat hänet ässäsyöttöjen ykköseksi liigassa. Pälkäneläisiltä puuttui riveistään useampikin pelaaja, mutta kentällä olleet täyttivät paikkansa hyvin. Kyseessä oli eräänlainen kasvojenpesu, sillä syksyllä Kajastus otti kotivoiton 32-numeroin. Lisäksi paikalle odotetaan täyttä kentällistä tuttuja manserokkareita. Pälkäneellä valmistettavat Reino-kotikengät toimivat kiekkopelin jalkineina, kun FC Pispalan Tohvelisankarit kohtaa helsinkiläisen viihde- ja jääkiekkoseura Pietarinkadun Oilersin Reiskahöntsypelissä. Sillä mielellä lähdetään peliin, että Pieksämäki saa tehdä tosissaan töitä jos haluaa pisteiden kanssa päästä kotiin, Järvenpää lupaa.
Kuusamon Pallo-Karhut sai kohtuuttomasti tasoitusta, kun LP Kangasala hermoili vastaanottopelinsä kanssa Pitkäjärvellä naisten lentopalloliigassa. Nopeiden hyökkäysten päättäminen jäi häneltä vielä näkemättä, kun vastaanoton kanssa oli niin suuria ongelmia.
Tampereella pelataan Reiskahöntsyä
Luja-Lukko koki tuntuvan takaiskun, kun hyvään kevätkuntoon vertynyt Jari Perkiö loukkaantui. Huolimattomuuttamme hävisimme silloin, valmentaja Petri Hildén murehti vielä voittopelinkin jälkeen. Kyllähän Rebecca oli pelin kulmakivi. Myös Anna Nieminen oli vahva. Se ei ole ihme, sillä kyseinen kompastuminen yhdessä esimerkiksi edellisen LeKi-kotipelin viidennen erän ratkaisuhetkien jäätymisen kanssa on maksamassa pälkäneläisille paikan nousukarsinnoissa, jonne yltää lohkon kaksi parasta. Toista karsijan paikkaa välttämään pyrkivä Pieksämäki on kangasalalaisten seuraava vastus. Ystävyysottelu on ilmaistapahtuma, jonka oheistuotteiden myynti menee lyhentämättömänä Tampereen ensi- ja turvakodille. Tärkeintä oli voitto, tiivisti valmentaja Petri Hildén. Meillä on peli kulkenut jo jonkin aikaa. Harjoituksissa tullut käsivamma pitää hänet sivussa luultavasti koko loppukauden. Järvenpään mukaan Lauren Bledsoe ja Triin Kruuda selvisivät urakastaan oikeastaan melko hyvin, mutta samalla sapluunalla ei olla lähtemässä ensi viikonlopun Pieksämäki-otteluun vaan joukkue palannee normaaliin pelisysteemiinsä. Osin Kajastuksen kirivaihde oli pälkäneläisten itsensä aiheuttamaa, kun kotijoukkue ei pystynyt syöttöpelissään täysin hyödyntämään vieraiden vastaanoton epävarmuutta. Voittonsa myötä Luja-Lukko nousi kolmanneksi ohi Ylöjärven ja kahdeksan pisteen päähän lohkokakkosesta Lielahdesta, joka tosin on pelannut yhden ottelun pälkäneläisjoukkuetta enemmän. Harvoin hän pääsi lyömään yhtä vastaan, mutta se ei haitannut yhtään. Ystävänpäivän hyväntekeväisyysottelussa on mukana joukko kiekkolegendoja ja julkkiksia. Tohvelisankarien pelipaitaan sonnustautuvat muun muassa kiekkolegendat Janne Ojanen, Raimo Helminen, Timo Peltomaa, Lasse Oksanen, Pekka Marjamäki, futislegendat Harri Holli ja Matti Pitko sekä näyttelijät Jukka Leisti ja Ilpo Hakala. Oilersin joukkueeseen odotetaan viime hetken yllätysvahvistuksia. Peli ja voitto kerrallaan etenevä Luja-Lukko varmisti otettaan lohkon kolmannesta sijasta. Yhden asian on kuitenkin muututtava. Kaksi ensimmäistä erää tulivat pälkäneläisille helpohkosti. Nytkin johdimme jokaista erää jo suunnilleen 18 12, mutta sitten vastustaja pääsi kiristämään lähemmäs, valmentaja Hildén summasi. Maailman ensimmäinen Reiskahöntsyottelu käydään maanantaina 14. Syötötkin olivat mahtavia, Järvenpää kehaisee. Triin Kruudalla (vasemmalla) peli kulki edelleen mainiosti, mutta liberona pelaavilla Minna Sikiöllä (oikealla) ja Saila Huhtirannalla huippusuoritukset antoivat odottaa itseään seuraavaan otteluun.
Eränkääntötemppu onnistui nyt kerran
Tuskailu vastaanottopelin kanssa vei voiton muuten hyvin pelanneen LP:n hyppysistä
Jani Oksanen
Viimeiseen kotiotteluun
Tappio Kuusamolle merkitsi sitä, että LP Kangasala saa pelata hetken paineitta. Joni Sokka sai vastaanottoon pitkästä aikaa vakiseurakseen Petri Passilan, ja kaksikon peli toimikin ihailtavan hyvin. Toiseksi kipuaminen alkaa jo vaatia Lielahden Kipinän kompurointia. Neljännessä erässä kotijoukkue teki kuitenkin tarvittavan ryhtiliikkeen, vaikkei peli erityisen hohdokkaaksi intoutunutkaan. Seuraava voitto Luja-Lukon olisi otettava ensi viikolla kovan kotijoukkueen vieraana Teiskossa.
Voittoja tarvitaan, voittoja tulee
Jo edellisessä pelissä Luja-Lukko palasi kotivoittojen tielle, ja vieläpä kauden ennätysyleisön edessä. Tälläkin kertaa vastustaja oli
erien lopuilla kovempi, ja erityisesti neljännen erän hukattu 2219-johto jäi varmasti kismittämään paitsi kotiyleisöä myös pelaajia. Hyökkäyskin jäi sen takia heikkotasoiseksi, harmitteli LP:n valmentaja Marko Järvenpää pelin jälkeen. Myös Jarmo Sokka palasi tositoimiin tauon jälkeen. Luja-Lukko piti pelin hallussaan pimentämällä Kajastuksen huippulyöjät, joukossa entisen Lu-Lu-pelurin Reko Käenniemen, ja pelaamalla varmaa vastaanottopeliä. Halavatun Papat soittavat tapahtuman alussa. Kangasalalaiset onnistuivat torjuntapelissään selkeästi paremmin kuin pitkänhuiskea PaKa, joka on ollut liigan parhaita torjuntajoukkueita. Uskoa parempaan huomiseen toi kuitenkin kolmannen erän loppu, jonka päätteeksi kangasalalaiset saivat juhlia 2624-erävoittoa.
Vastapainoksi paljon hyvää
LP:n liigakauden toiseksi viimeinen kotiottelu sisälsi huonon tappion ja vastaanottopelin romahtamisen vastapainoksi myös paljon hyvää. Harmittaa, että vastaanotto petti niin pahasti
Kaarinan Ura Basket voitti pälkäneläiset 7459 ja Uudenkaupungin Korihait 7641. Mies etenikin finaaliin, jossa hän kukisti hallitsevan mestarin, IFT Helsingin Henrik Enqvistin. Tytöt 7 v. Vaikka meillä on kovakuntoisia kavereita, niin nyt loppui kerta kaikkiaan bensa, ja Salo vei viimeisen jakson puhtaasti 190. Paras mieskilpailija: Sami Koskela, Aitoo.
Viisi junioria haki kisakokemusta
Kuopion SM-kisojen yhteydessä järjestettiin myös kansallinen Helmi Cup. Erikoistekniikat, miehet: 1) Koskela Sami, Aitoo, 2) Turunen Jani, ITF Helsinki, 3) Puljula Pauli, TKD Center. Etuhyppypotku B-juniorit, alle 150 cm: 1) Naulapää Elias, Aitoo, 2) Keränen Juuli, Tornio, 3) Ulvinen Leevi, Tornio. 500 m 1) Pyry Vaismaa 1.51,7.
Pälkäneen Luja-Lukon luistelun viikkokilpailut 12.1.2011.
Tytöt 11 v. 500 m 1) Niko Malinen 1.30,0.
Pojat 7 v. pikamatka 1) Saara Makkonen 10.82, 2) Siina Kanerva 11.74, 3) Seela Kanerva 27.0. Nyt vastus oli sen verran helpompi, että Luja-Lukko käänsi ottelun viimeisellä jaksolla edukseen. Nuoret: Arttu Lindholm 2440 g.. Kisojen päätteeksi Koskela kävi vielä tiukan kamppailun voimamurskauksen Suomen mestaruudesta. Pojat 13 v. Kolme ensimmäistä jaksoa olivat lukemien perusteella tasaisia, vaikka Ketolan mielestä kotijoukkue oli niissäkin hallitsevampi osapuoli. Pojat 13 v. Taso säilyi myös Raisiota vastaan. Etuhyppypotku B-juniorit, yli 150 cm: 1) Rönkkö Joonas, Aitoo, 2) Vainikainen Klaus, Espoo, 3) Rönkkö Jami, Aitoo.
Helmi Cup -kilpailut 5.-6.2., Kuopio.
Sami Koskela palkittiin parhaana mieskilpailijana IFT-taekwon-don SM-kisoissa Kuopiossa.
Luja-Lukon minipojat ottivat avausvoiton neljännessä ottelussa
Kevätkaudeksi koripallon ylempään jatkosarjaan nousseet Pälkäneen Luja-Lukon minipojat hävisivät kolme ensimmäistä otteluaan. Ottelu, miehet yli 80 kg: 1) Miinala Matti, ITF Helsinki, 2) Koskela Sami, Aitoo, 3) Puljula Pauli, TKD Center. Tytöt 11 v. 250 m 1) Amanda Saari 35.26, 2) Senna Kanerva 50.57. Tytöt 7 v. Pistetilastossa kunnostautui myös Iiro Asikainen. Ketolan mielestä minipojat pystyivät Salo-ottelussa parempaan joukkuepeliin kuin koskaan aiemmin. Molemmat vastustajat edustavat 2000 syntyneiden ikäluokan huippua koko maassa. Tytöt 11 v. 500 m 1) Amanda Saari 1.12,7, 2) Senna Kanerva 2.02,0. Nyt peli kehittyy koko ajan. Tytöt 7 v. 500 m 1) Saara Makkonen 1.57,3, 2) Siina Kanerva 2.05,9, , Tytöt 11 v. ja sijoittui kolmanneksi liikesarjoissa. Ensimmäisiin otteluihin pälkäneläisjoukkue matkasi sairaus- ja loukkaantumistapausten vuoksi hieman vajaamiehisenä. Viisi Aitoon tulevaisuuden lupausta haki kokemusta nuorimmassa ikäluokassa, B-junioreissa. Voimamurskaus, miehet: 1) Ahonen Janne, TKD Akatemia, 2) Koskela Sami, Aitoo, 3) Leino Olli, Kuopio. Kaarina ja Uusikaupunki näyttivät, miten koripalloa pelataan. Luja-Lukon avainpelaajiin lukeutuivat vauhdikkaat laiturit Erkki Ojala ja Ilmari Siiro. 500 m 1) Amanda Saari 1.10,9, 2) Senna Kanerva 1.43,5.
Pälkäneen Luja-Lukon luistelun viikkokilpailut 26.01.
Pälkäneen Pilkkijät ry:n 3. Erityisen iloinen Naulapää on Iiro Mäkelän ensimmäisestä Suomen mestaruudesta. Etuhyppypotku B-juniorit, alle 130 cm: 1) Ahola Laura, TKD Center, 2) Lundahl Elli-Maija, Aitoo, 3) Öfverber Samuel, Tornio. Minipojat treenaavat tiiviisti kesään saakka, sillä kausi huipennetaan kesäkuussa Ruotsin turnauksessa. Taival katkesi kolmen matsin jälkeen, sillä yhden tappion vuoksi hän ei päässyt lohkostaan jatkoon. Tappiosta huolimatta Ketola näki tässä ottelussa paljon hyvää. Koskela voitti vanhasta muistista erikoistekniikkamurskauksen, vaikka mies onkin tänä vuonna keskittynyt ennen kaikkea otteluihin. Meillä ei kerta kaikkiaan ollut paukkuja vastata siihen vauhtiin ja taitoon, Kimmo Ketola myöntää. pikamatka 1) Oskari Makkonen 11.07, 2) Petja Vaismaa 15.95. Torstai 10.2.2011
17
Aitoon taekwon-don ykkösnimi voitti erikoistekniikat ja otti hopeaa ottelussa sekä voimamurskauksessa
Sami Koskela palkittiin SM-kisojen parhaana
Aitoon taekwon-don Sami Koskela palkittiin viime viikonloppuna Kuopiossa käytyjen ITFtaekwondon SM-kisojen parhaana mieskilpailijana. Lisäksi Naulapää sijoittui kolmanneksi liikesarjoissa ja otteli hopeaa. Elias Naulapää otti alle 150-senttisten sarjassa voiton erikoistekniikkakisassa, joka junioreilla tarkoittaa etuhyppykisaa. Monipuolisuus on hyödyksi myös
Ottelu, miehet alle 63 kg: 1) Mäkelä Iiro, Aitoo, 2) Enqvist Henrik, ITF Helsinki, 3) Khanji Karim, TKD Akatemia, 3) Rossi Samuli, TKD Akatemia. Iiro on treenannut hyvin. Rönkkö voitti yli 150-senttisten etuhyppypotkun
Liikesarjat, B-juniorit: 1) Sihvonen Jani, Oulu, 2) Naulapää Akusti, Aitoo, 3) Rönkkö Joonas, Aitoo, 3) Naulapää Elias, Aitoo. 500 m 1) Saara Makkonen 1.56,6, 2) Siina Kanerva 2.01,6. Erikoistekniikkamurskauksessa Sami Koskelalle ei ole näköpiirissä uhkaajia, vaikkei hän olekaan erityisemmin panostanut siihen lajiin. Tappioputki katkesi kotisalissa, kun Luja-Lukko kukisti Raision Palloseuran 5946. 250 m 1) Niko Malinen 38.67, 2) Erno Syrjä 40.68. pikamatka 1) Saara Makkonen 11.81, 2) Siina Kanerva 13.63, 3) Seela Kanerva 29.36. Loppulukemat repesivät vähän tylyiksi viimeisen neljänneksen vuoksi. Ottelu, B-juniorit, alle 135 cm: 1) Öfverberg Samuel, Tornio, 2) Lundahl Elli-Maija, Aitoo. Ennen sitä ottelutuntumaa pidetään yllä treenipelien ja turnausten avulla. pikamatka 1) Amanda Saari 8.2, 2) Senna Kanerva 11.0. Siksi on välillä hyvä käydä kansainvälisissä kisoissa. pikamatka 1) Oskari Makkonen 10.74. EM-kisajoukkuetta valittaessa, Naulapää sanoo. Parhaalla kokoonpanollaan Luja-Lukko olisi ehkä pystynyt haastamaan Kaarinan ja Uudenkaupungin joukkueet, mutta nyt vastustajat olivat selkeästi parempia. 250 m 1) Pyry Vaismaa 51.68. Alemmalla tasolla pojat pääsisivät liian helpolla. Salon Vilppaan 2000 syntyneet kukistivat Luja-Lukon 5831. Pojat 9 v. Tytöt 7 v. Vuotta vanhempia vastaan pelaavat joukkueet mahtuvat minipoikien sarjaan myös ensi vuonna. Ja jos sieltä kertyy menestystä, niin sellaiset meriitit painavat myös EM-kisajoukkuetta valittaessa, Naulapää uskoo.
Monipuolisuus on eduksi
Hyvä SM-kisamenestys kohensi Aitoon kaksikon osakkeita syksyn EM-kisajoukkuetta valittaessa. Lisäksi kannattaa käydä välillä Tampereella ottelutreeneissä, sillä siellä on parikymmentä mustavyötä, Ilkka Naulapää sanoo. Ylemmässä loppusarjassa pelataan yksinkertainen sarja, joten sarjapelejä on jäljellä enää kolme. 250 m 1) Saara Makkonen 53.61, 2) Siina Kanerva 1.02,7. Pojat 9 v. Minipojat, ylempi loppusarja Ura Basket-00 PäLuLu 7459 Korihait-00 PäLuLu 7641 PäLuLu Vilpas-00 3158 RaiPS PäLuLu 4659
Korihait-00 SalPa White Vilpas-00 Ura Bask.-00 PäLuLu RaiPS BC Nokia RaPy-00 3 3 3 4 4 2 1 2 3 3 2 2 1 0 0 0 0 0 1 2 3 2 1 2 240144 228140 176148 246254 190254 98113 5680 69170 6 6 4 4 2 0 0 0
Pojat 7 v. Pojat 7 v. Pojat 9 v. Tytöt 7 v. Akusti Naulapää otti hopeaa liikesarjoissa ja Jami Rönkkö pronssia yli 150-senttisten etuhyppypotkussa, Ensi kertaa kisoissa mukana ollut Ella-Maija Lundahl sijoittui kakkoseksi sekä alempien värivöiden otteluissa että alle 130-senttisten etuhyppypotkussa. Finaalissa Naulapään kukisti seurakaveri Joonas Rönkkö. Aitoosta oli SM-kisoissa kaksi edustajaa, sillä Iiro Mäkelä tavoitteli menestystä alle 63-kiloisten otteluissa. Suomessa kaverit tuntevat toisensa turhan hyvin. Ottelu, B-juniorit, alle 145 cm: 1) Rönkkö Joonas, Aitoo, 2) Naulapää Elias, Aitoo, 3) Sihvonen Jani, Oulu. SM-kisoissa Mäkelä otteli oman painoluokkansa lisäksi myös avoimessa luokassa. Avoimessa luokassa Koskelan pudottanut Joonas Helassalo eteni voittajaksi saakka, Ilkka Naulapää sanoo. 250 m 1) Oskari Makkonen 1.03,6, 2) Petja Vaismaa 1.17,4. sarjakisa 30.1.2011.
1) Jari Rämö 7070 g, 2) Leskinen Riikka 4290, 3) Keijo Hiitiö ja Harri Kauttu 2410, 5) Raimo Riikonen
2040, 6) Raimo Leskinen 1980, 7) Tauno Riihiranta 1840, 8) Antti Luoma 610, 9) Juhani Sorrela 400, 10) Jari Kokkola 170. Mikropojista vahvistukseksi saatu Alex Ingman ei arkaillut isompien poikien peleissä, vaan vei miehekkäästi levypalloja. Kaksikkoa pystyy sparraamaan kolme oman seuran mustavyötä, Kalle Jauhomaa, Jarkko Helminen ja Ilkka Naulapää. Ottelu, avoin (ei SM-arvoa): 1) Helassalo Joonas, Nokia, 2) Ramberg Jari, TKD Akatemia, 3) Puljula Pauli, TKD Center, 3) Koskela Sami, Aitoo. 250 m 1) Saara Makkonen 56.87, 2) Siina Kanerva 1.05,8. Tytöt 11 v. Ottelut sujuivat hyvin, hallitseva Suomen mestari Matti Miinala tosin oli vielä vahvempi raskaan sarjan finaalissa. pikamatka 1) Pyry Vaismaa 10.10. Ottelussa Koskela otti hopeaa yli 80-kiloisten sarjassa ja sijoittui lisäksi kolmanneksi avoimessa luokassa, jolla ei ollut SM-arvoa. Pienestä tappioputkesta huolimatta ylempi jatkosarja on Ketolan mielestä oikea taso Pälkäneen minipojille. Nyt ottelutreenin rinnalle kannattaa ottaa myös liikesarjoja, sillä ne tukevat ottelumenestystä. 250 m 1) Oskari Makkonen 54.45. Pojat 7 v. Koskelan ja Mäkelän suunnitelmissa on hakea keväällä kansainvälistä ottelukokemusta Ruotsista. 250 m 1) Amanda Saari 34.46, 2) Senna Kanerva 52.84. Tytöt 7 v. Paremmuus ratkesi vasta uusinnan jälkeen TKD Akatemian Janne Ahosen eduksi. Suomen ITF taekwon-don SMkilpailut 5.6.2., Kuopio.
Kansainvälistä ottelukokemusta Ruotsista
Syksyn EM-kisoihin tähtäävät Sami Koskela ja Iiro Mäkelä treenaavat pääosin kotisalillaan Aitoossa. Annamme ylemmässä jatkosarjassa vastustajille aika lailla tasoitusta, sillä meillä on mukana vasta syksyllä aloittaneita poikia, kun parhaat vastustajat ovat pelanneet jo kuusi vuotta, Ketola muistuttaa
4102 3776
Ristakallio, Eräjärvi Puh. Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin. 045-1331 221, 045-1331 222
Puhelin: 03-539 9800 fax: 03-539 9888
Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. (03) 379 2940, www.tv-hugg.com
Kirjakaupat
Henkilö- ja pakettiautot Myös raskas kalusto Keskusaukio 2, p. leivonnaisia tilauksesta.
Puh. 0400 821 720
Alikyläntie 10, Pälkäne
MATTILA KY
- Taloushallinnon palvelut Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
TV-DIGIHUOLTO
plasmat, lcd:t, tv:t audio- ja digilaitteet antennimyynti tarvikemyynti käytetyt tv:t
Hinauspalvelut
Ellintie 6, Kangasala P. 040-5876139
hannele.haataja@pp.inet.fi
PITOPALVELU
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
Lentolan teollisuusalueella, Lentolantie 12, 36220 Kangasala
Varaathan kevään ja kesän juhlat ajoissa!
Kakkuja ym. 0400 556 638 Roineenkatu 12, Valkeakoski
Työtilaukset Mika Seppi 0440 684 521 Petri Täyrönen 0500 846 709 / 24 h
P 539 9800 .
Eläintarvikkeet
Reilusti edullisempi
kotimainen katsastusasema!
-17 MA-PE 9
elai npu
Hyvinvointi syntyy laadusta Kun lemmikkisi hyvinvointi ratkaisee
Pitopalvelut
ati.
Kangasalantie 1123, p. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla.
TILAUSHINNAT (kotimaa): kestotilaus 12 kk: 68 kestotilaus 6 kk: 40 kestotilaus 3 kk: 25
Levikki: 5 811 kpl (LT 2009) Lukijamäärä: 18 000 (TNS Atlas 12/2008) Toimitusjohtaja: Olli Sirén, 050-5169 145
olli.siren@shl.fi
Kotisivu: www.shl.fi Sähköpostiosoite: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi Avoinna: kepe klo 916 (mati vain ajanvarauksesta)
krista.kaitasuo@shl.fi
Toimittaja: Jani Oksanen 03-539 9822
jani.oksanen@shl.fi
Ilmoitusvalmistus: Päivi Martikainen 03-539 9844
paivi.martikainen@shl.fi
Yritysasiakkaat: Mikko Heinonen
Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. (03) 379 0008
www.kangasalanautokatsastus.
Tuula Kantonen
Messukylänkatu 36 p. 03-377 1818, 0500 - 621 294, Kangasala, myös ilt.
Hydrauliikkaletkut ja liittimet 24 h Autokorjaamopalvelut
SOITA
Kultapellonkuja 120 Kuhmalahti
ILMOITUKSESI
RISTO RIKKONEN
Erikoishammasteknikko
P. 23%
mikko.heinonen@shl.fi
03-539 9833, 044-3477 411
Paino: Pirkanmaan Lehtipaino, 2011. 377 3447 ma-pe 10-18, la 10-14
www.kangasalankirjakauppa.fi
Traktorin varaosat
PALVELEMME:
PURKUPOJAT OY
Yli 200:aan eri traktorimalliin, myös nuorempia 4-vetotraktoreita
PURETTUJA VARAOSIA
36600 Pälkäne Puh. Puh. Torstai 10.2.2011
19
A L A N A M M A T T I L A I S E T
Käyntiosoite: Postiosoite:
ISET TTILA MMA AN A AL MME SSÄ EHDE L TAI! TORS JOKA
Autoilu
Hammaslääkärit Erikoishammasteknikko
Autoilu
KALERVO INGALSUO
Vastaanotto sopimuksen mukaan. 040-741 3519
Taidetta
Putkityöt
SOITA
ILMOITUKSESI
Putkiasennus
www.kostiantaide.com
P 539 9800 .
050-559 6654
TV-Digihuollot
0400 - 711714
Kodin putkityöt Kiinteistöjen kunnossapito
Niinimäki
Kirjanpitotoimistot
KIRJANPITOTOIMISTO
Myllystenpohjantie 2, Kangasala PUH. (03) 377 1616 avoinna ma-to 12-18, pe 10-18, la 10-14
www.morilea.fi
AIKAA VARAAMATTA
henkilö- ja pakettiautoille.
Määräaikaiskatsastukset
Kiinteistövälitystä
Morilea Oy
Hannele Haataja, p. 356 2071 Keskisenkatu 10 p. 03-377 1068 www.kirjanpitomattila.com
Rakennuspalvelut PÄLKÄNEEN RAKENNUSPELTI OY
· Kattoremontit · Sadevesijärjestelmät sekä muut · Rakennuspeltityöt Puh. 010-239 0880, FAX. Onkkaalantie 58 PL 16, 36601 PÄLKÄNE Päätoimittaja: Toimittaja: Tommi Liljedahl Krista Kaitasuo 03-539 9820, 050-3010 291 03-539 9821
tommi.liljedahl@shl.fi
ISSN 0788-8279 Yritys- ja tilaaja-asiakkaat: Anssi Kukkonen 03-539 9840, 044-3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
ILMOITUSHINNAT etusivu takasivu ennen tekstiä tekstissä tekstin jälkeen kuolinilmoitukset värilisä
1,54 /pmm 1,18 /pmm 1,07 /pmm 1,07 /pmm 1,07 /pmm 1,12 /pmm 0,29 /pmm
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 12 to lehteen ti klo 12 Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta
13,40
Koskisen Betoni Oy
Häkyläntie 5, 1600 LAMMI, myynti puh. 10-18, LA 9-14 ALASENKUJA 1, SUORAMA, AVOINNA ARK. Jos tunnet, että sinulla voisi olla sanottavaa sekä lehti- ja nettimainonnasta että lehtemme sisällöstä ja ulkoasusta, klikkaa itsesi mukaan!
Internet-pohjaisessa paneelissa vastaaminen on helppoa ja vaivatonta. 03-6336 575
KATOSSA REIKÄ. saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 4,99
tä 20 Sääs %
Luonnonystävän TALOUSPYYHE 16 rll
norm. 6,50
Lehtemme myös netissä: www.shl.fi
% tä 40 Sääs
300
2 pr
(2,96/kg)
399
tä 23 Sääs
%
(0,31/rll)
500
Tarjoukset voimassa 12.2. Ryhdy siis lehtemme panelistiksi ja vaikuta! Mielipiteesi on meille tärkeä!
Haemme kasvavaan panelistien joukkoomme lukijoita vaikuttamaan lehden kehittämiseen heidän näkökulmastaan. SOITA KATTOLUURI puh. Lupaamme uuden katon parissa päivässä MYÖS TALVELLA. Kyselyyn vastaaminen vie kerralla noin 5-10 minuuttia. EIKÄ!
PÄLKÄNE:
S-Market, K-Parila, R-kioski
Lasten COLLEGEHOUSUJA 80-130 cm
www.laaturemontti.fi
7
Miesten Erä VERKKAHOUSUJA
(6,90) )
tä Sääs 27 %
90
Tarjous ei koske sesonkimukeja: Hiihtokilpailu, Jouluyllätys, Seikkailu, Siesta, Ruusutarha
1000
% tä 25 Sääs
Matalat 19 cm tai syvät 15 cm MUUMILAUTASET
KANGASALA:
K-Supermarket Kangasala K-Extra Pohja Kuhmalahden Kauppa ja Rauta Oy
Hyvä juttu sinulla on kattoremonttiin tarve ja sattuu olemaan talvi!
Saat nimittäin kaiken talvella edullisemmin ja nopeammin. Ei jälleenmyyjille.
Turkkirata 23-25, 33960 Pirkkala
Kattoluuri 010 470 3700
www.loytotex.
ONKKAALANTIE 69, PÄLKÄNE, AVOINNA ARK. 20
Torstai 10.2.2011
TULE MUKAAN kehittämään
Sydän-Hämeen Lehteä
Sydän-Hämeen Lehdellä on oma paneeli, johon toivomme Sinunkin liittyvän. Kysymykset liittyvät yleensä Sydän-Hämeen Lehdessä tai SHL Online -verkkopalvelussa olevaan mainontaan sekä lehden sisältöön ja ulkoasuun.
Panelistin työkalu on internet
Palkinnoiksi panelistit saavat raaputusarpoja tai lahjakortteja. 010 470 3700 ja kysy oman kotisi kattoasioista meillä luuriin vastaa aina ammattilainen.
Naisten TRIKOOPUSERO
KUHMALAHTI: LUOPIOINEN:
K-market Järvikansa
5
00
1590
(16,90-17,90) NYT 13,50-14,30 Tarjous ei koske Seikkailu -sarjaa
-20%
SAHALAHTI:
K-Sahrami
Naisten Pikku Myy SUKKIA
yksittäin 2,50
PYYKINPESUJAUHEET 1,35 kg
norm. 9-20, LA 9-18, SU 12-17. Tule siis mukaan vaikuttamaan!
Aktiivisia panelisteja palkitaan
Lue lisää osoitteessa www.shl.fi/paneeli
IRTONUMEROMYYNTI
VALMISBETONIA LAMMILTA
Kuljetuspumpuilla sekä ränni-autoilla
Löytöjä piteneviin päiviin.
Muista Ystävää 14.2.
MUUMIMUKIT
norm