Sivu 2 Tekojäällä kelpaa luistella www.shl.fi Irtonumero 5 € Nro 2 Keskiviikko 15.1.2025 Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. sivu 4 Koululaiset pääsivät luistelemaan Haanloukkaaseen heti joululoman jälkeen. Vehkajärveltä Mikkeliin Vehkajärven teatteri ylsi mukaan näyttämöpäiville Mikkeliin. sivu 7 Mietteitä alkaneesta vuodesta Kangasalan valtuustoryhmien puheenjohtajat ennakoivat alkanutta vuotta. Jo vuodesta 1929. Sydän-Hämeen Lehti Sydän-Hämeen Lehti Varaa tästä näkyvä ilmoituspaikka! Puh. sivu 14 Esikoiskirja näki päivänvalon Maria Ilosen unelmasta tuli totta. 044-3477 402 • ilmoitukset@shl.fi shl.fi
– Liikuntaa saisi olla enemmän kuin kerran viikossa ne pari tuntia. Koululaisryhmät vuorottelevat jäillä. Pälkäneellä säästöohjelman sisältö tarkentuu kuntalaisillekin tammikuun loppuun mennessä. M olemmissa kunnissa päättäjät joutuvat tuijottamaan tiukkoja talouslukuja ja miettimään, miten kertyneitä yhteisiä varoja käytetään fiksuimmin. Yhteneväisyyksiä alkavan vuoden asetelmissa nähdään paljon. Odottelin turhaan motivaation syntyä. Välillä oppitunteja pidetään Haanloukkaassa, toisinaan urheilukentän jää on käytössä. Osa oppilaista oli käynyt myös joululoman aikana luistelemassa Haanloukkaassa. Kyllä täällä on kiva käydä vaHaanloukkaan tekojäällä on ollut koululaisvuoroja heti joululoman jälkeen. Sinne eivät monet hevillä nouse. Luistelukausi kestää aina maaliskuuhun asti. Treenejä on kolmesti viikossa, ja pelit päälle. Subjektiivinen käsitykseni on, että kykenen ajelemaan turvallisesti maaliskuulle 2030, mikäli terveitä elinpäiviä piisaa. Ajokortti on suomalaiselle miehelle arvopaperi, jonka menettäminen sattuu. Liikuntatunteja pidetään ulkona niin usein kuin vain mahdollista. Kirjoitin keväällä 1974 ylioppilaaksi, lähdin syksyllä armeijaan ja palasin reservin vänrikkinä sijoittuen ratajätkäksi Pasilaan. Ajokorttia en muista näyttäneeni kertaakaan. Tolppakamerat eivät hahmota kuskin terveysja vireystilaa. Hänestä on hienoa, että Pälkäneellä on tekojää. Haikein mielin työnsin rispaantuneen vaaleanpunaisen palautuskuoreen. Pälkäneellä eniten mietityttävät Onkkaalan mittava uusi kouluinvestointi ja samanaikaisesti liikkeellä oleva talouden tasapainotuspaketti, Kangasalla puheenjohtajien vastauksista nousee esiin erityisesti TE-palveluiden uudistamisen mutta myös valtion muiden toimien – kuten valtionosuusuudistuksen – vielä epäselvä vaikutus kaupungin talouteen. Kunta ylläpitää ja huoltaa 58 metriä pitkää ja 26 metriä leveää kaukaloa. Syrjässä omatoimista elämää viettävä vanha ihminen saattaa kohdata suuria vaikeuksia, kun ajolupa lähtee. SEITSENKYMPPINEN sai taannoin mahdollisuuden uusia AB-korttinsa viideksi vuodeksi verkossa Traficomin nettisivuilla ilman lääkärintodistusta. Silti Haanloukkaassakin on kiva käydä toisinaan – etenkin liikuntatunneilta. Pojista liikunta on muutenkin paras oppiaine. Uudet kehitettävät alueet ja uusien yritysten sekä asukkaiden houkuttelu osana elinvoiman ylläpitoa ja vahvistamista ovat erittäin tärkeitä. Valtuustoryhmien puheenjohtajien toiveissa on ollut tasapainotuspaketin rakentaminen harkitusti ja mahdollisimman yksituumaisesti. Labradorinnoutaja on yhä Suomen suosituin koirarotu. Kun ehdokkaat maaliskuussa ovat selvillä, pohdintavuoro siirtyy seuraavalle ryhmälle, äänestäjille. Nykyiset päättäjät miettivät viimeistään tässä kohtaa, hakeako jatkopaikkaa myös tulevalle valtuustokaudelle kotikuntaansa tai lähteäkö jopa vielä ehdokkaaksi aluevaaleihin linjaamaan ja päättämään hyvinvointialueen asioita. Sydän-Hämeen Lehden nettikyselyyn tiistaiaamupäivään mennessä vastanneista enemmistö käytti kotonaan pörssisähköä. Turvallisin vaihtoehto löytyy taksin takapenkiltä. Istuin koneelle ja todistin itseni terveeksi. En edes puhallutusratsioissa. – Se oli 19. Jani Oksanen päätoimittaja jani.oksanen@shl.fi AJANKOHTAISTA Haanloukkaan tekojää heti koululaisten käytössä Kati Pääkkönen HAANLOUKKAAN tekojäällä on täysi meno keskiviikkona iltapäivällä puoli kahden jälkeen. Oppilaat olivat innostuneita ulkoliikunnasta. Vaaleanpunainen pahviasiakirja vanhenisi 27.3.2025. Kerrallaan jäälle mahtuu yksi luokka. SITAATIT JOKA kolmas suomalainen liukastui viime talvena kertoo Liikenneturvan kysely. Kunnan sivuilla olevasta varausjärjestelmästä voi käydä katsomassa sopivia vuoroja.. Poikamiehen kuralla kuplineeseen talouteen sopi valtion kustannuksella kurvailtu AB-ajokortti, josta ei tarvinnut maksaa kuin leimaverot. Vanhoissa kaupungeissa kirjoilla olevat poliisilaitosten komisarioiden luo. Pohjolankadun vanhassa tehdaskiinteistössä aloitti 115 poliisin itua, ajokortittomia neljä. SUOMEN KENNELLIITTO KOLUMNI Ajokortti 1976 alussa en juuri pohtinut tulevaa. Kangasalla on säästöjen kanssa jouduttu toimimaan siinä määrin etukenossa, että leikkausten sijasta valtuutetut puhuvat enää pikemminkin tiukan taloudenpidon jatkamisesta. – Eipä matka niin kauan kestä, kun Kaukajärvelle asti tarvitsee ajella. Suosituimpien koirarotujen suosiossa ei ollut suuria muutoksia. Olen kolmen vuosikymmenen ajan höylännyt pääkaupunkiseudun ja Aitoon väliä parhaimmillaan kerran viikossa. Voimavarojen puuttuessa ajotapaa tien päällä ei juuri valvota. – Tämä on hyvä jää. Onni Ahola pelaa jääkiekkoa Tapparassa U-13 AAA-pojissa. Asuin veljeni sohvalla ja hän ymmärrettävästi kannusti hakemaan kolmisen kuukautta kestävälle poliisikokelaskurssille Tampereelle. Vielä on tuntia jonkin verran jäljellä. Kyllä ainakin neljä tuntia voisi hyvin olla, pojat huikkaavat samalla, kun ottavat luistimia pois jalasta. LIIKENNETURVA KENNELLIITON rekisteriin ilmoitettiin 40 364 koiraa vuonna 2024. Tulevaisuuden toiveissa siintävät osalla jo mahdollisuus verokannan laskuun tai vastaavasti palvelutason kohentamiseen. Kumpi painaa vaakakupissa enemmän. Kysely on avoinna perjantai-iltaan asti. Miten muut itsensä ajokuntoiseksi ja terveeksi vakuuttaneet yli 70-vuotiaat. Lapset vaikuttavat iloisilta. Poliisit kykenevät tarvittaessa selvittämään järjestelmistään omistajaksi tai haltijaksi ilmoitetun ajoluvan, jos yhtälö muuten vaikuttaa aidolta. Vartin naputeltuani maksoin 24 euroa ja kortti tuli postissa viiden päivän kuluttua. Oikeustieteen opinnot kilpistyivät kerralla muutamassa tunnissa Porthanian pääsykokeisiin 1983. Tekojää on laajasti eri ryhmien käytössä, ja mailatonta yleisöluisteluakin on tarjolla. Muuten hyvä, mutta ajokortti puuttui. 2 Keskiviikko 15. Torstaina 9. Valtuustoryhmien puheenjohtajia Pälkäneellä ja Kangasalla askarruttavat osin eri asiat. Toista välivuotta välttääkseen olisi pitänyt paneutua pääsykoekirjoihin. Liikuntatunti on laatuaan ensimmäinen joululoman jälkeen. Isojen investointien vaikutuksia pitäisi osata ennakoida mahdollisimman tarkasti. Kirjoittaja JussiPekka Lämsä on Aitoon pitkäaikainen vapaaajanasukas. Vaikka treenit keskittyvätkin paljolti Tampereen suuntaan, Teemu Ahola oli joulukuussa yhtenä vapaaehtoisena tekemässä viivoja Haanloukkaaseen. Kuten yli tuhat muuta. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti PÄÄKIRJOITUS Uusi vuosi, moninaiset kujeet A lkava vuosi tuo tullessaan asukkaille paljon hyvää, mutta luonnollisesti ilmaan mahtuu myös huolenaiheita. Suurin osa noista kuskeista näyttää alle 70-vuotiailta. tammikuuta alkanut kiekkokoulukin oli osalle tuttu. KATSO LAAJEMPI KUVAGALLERIA jutun digiversiosta paa-ajallakin, joukosta huikataan. Aivovamman saa vuosittain arviolta 36 000 suomalaista ja jopa 60 prosenttia niistä syntyy kaatumisten ja putoamisten seurauksena. – Meillä on ollut ohjelmassa vapaata luistelua, ja mailankäyttöäkin on harjoiteltu, sanovat luokanopettaja Iida Salo ja koulunkäynninohjaaja Enni Niemi . Onni Aholan isä Teemu Ahola ilmestyy liikuntatunnin jälkeen paikalle. Uuteen arkeen pitäisi päästä kiinni entistä paremmin sosiaalija terveyspalvelu-uudistuksen jälkeen sekä Pälkäneellä että Kangasalla. Kostianvirran yhtenäiskoulun 6C-luokan oppilaita liikuntatunnin jälkeen. Kokelaskurssin jälkeen annoin välivuosien karttua. Suomen Kennelliittoon rekisteröityjen koirien määrä laski yhä vuonna 2024. Sekä Pälkäneellä että Kangasalla taloustilanteen arvioidaan säästötarpeista huolimatta olevan paremmalla tolalla kuin monessa muussa kunnassa, mikä on sinänsä lohduttava arvio – mutta se tuskin lämmittää niitä, joita säästösuunnitelmat kulloinkin koskevat. Luokkakaveri Jonne Palttala pelaa samassa joukkueessa maalivahtina. Se ei kuitenkaan estäisi pyrkimistä, joten saapastelin kotikuntani vallesmannin haastatteluun. Lauri Teräs ja Niklas Kamila pelaavat salibandya SB-Lujassa. Tutkin kelpoisuusvaatimukset. Luvassa alkuvuodelle on myös runsaasti henkilökohtaista pohdintaa. Kostianvirran yhtenäiskoulun 6C-luokalla on liikuntatunti. Turvatyynyin varustetulla autolla hyvin tuttua tietä kauppareissulla köröttelevä ikämies vai kolmipyöräisellä koppimopolla ojan piennarta pitkin kiikkuva pappa. joulukuuta, tarkistaa Ahola päivämäärän kännykästään. NETTIKYSELY Kiinteähintainen vai pörssisähkösopimus. Liikenteessä näkee kaikenlaista, rankkaa ylinopeutta hurjastelevia tai muuten liki törkeästi käyttäytyviä. Luokanopettaja Iida Salo toteaa, että talvella luistelua ja hiihtoa vuorotellaan keskenään. Keskimäärin kolmen vuoden välein saamani liikennevirhemaksut osaavat hyvin perille Suomi.fi-sivuston viesteihin. Tämä ei ole mitenkään itsestäänselvyys pienellä paikkakunnalla. Samaa ajatusta kevään vaaleihin ehdolle lähtemisestä pyörittelee myös moni heistä, jotka eivät olleet viime vaaleissa ehdolla tai päässeet läpi. Uuden kuljettajan kahdeksankympin lätkä takalasissa ei enää estänyt poliisiautolla ajoa. Tuore passikuva ja nimikirjoitus löytyivät järjestelmästä
tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Kuinka sinä luet lehtesi. 3 Keskiviikko 15. Kaikki täystilaukset sisältävät sekä paperilehden että kaikki digisisällöt shl.fi:ssä ja SHL uutissovelluksessa.. Uutissovelluksesta luet tuoreet uutiset nopeasti milloin ja missä vain, ja paperilehti tarjoaa keskiviikkoisin tilaisuuden rauhalliseen ja syvempään lukuhetkeen. Sovelluksella uutisvirtaa tutkien Rauhassa paperilehteen keskittyen SYDÄN-HÄMEEN LEHDEN digi ja printti täydentävät toisiaan
Uuden identiteetin lisäksi meitä tulevat haastamaan ikääntymisen, kansainvälistymisen ja kansallisen kilpailukyvyn teemat. Taloussuunnitelma ollaan pikkuhiljaa saamassa ”soten ja tuottavuusohjelman jälkeiseen aikaan”. Positiivista on, että kaupungin väkiluvun kasvu näyttää jatkuvan, kaksi uutta koulurakennusta saadaan käyttöön ja useat rakennuskohteet muun muassa keskustassa etenevät. Talouden tasapainon hakeminen on kuitenkin välttämätöntä kaupungin pitkäjänteisen talouden turvaamiseksi. Kaupunkivihreästä ja riittävistä viheryhteyksistä on huolehdittava kaavoituksessa. Kuntavaalit tuovat oman mausteensa tälle vuodelle. Erityisesti asuntorakentamisen piristyminen antaa odottaa itseään. Palveluita on aina helpompi lisätä ja kuluja kasvattaa kuin saada järkevillä päätöksillä kasvua ja tuloja enemmän aikaan. Kaavoituksessa on todennäköisesti vuonna 2025 käsittelyssä kaavoja, jotka vaativat huolellista arviointia luonnon ja kulttuuriympäristöjen suojelemiseksi. Tarkalla taloudenpidolla voimme koh. Lähijunaliikenteen edistäminen ja joukkoliikenteen palvelujen turvaaminen ovat joka vuosi ajankohtaisia. Keväällä olevat vaalit näyttelevät suurta osaa tänä vuonna ja mielenkiinnolla odotan, onko joillain ehdokkailla taas niin sanotusti enemmän rahaa käytettävissä kuin mitä todellisuudessa on. Kaupungissa on käynnistetty valtuustokauden aikana taloudenja tuottavuuden ohjelmat 1.0, 2.0 ja nyt niin sanottu 3.0. Saimme neuvotteluilla kaupunginhallituksessa korjattua ryhmällemme tärkeitä asioita sivistyskeskuksen osalta. Jatkossa myös suunnitellut ilmastoja luontokadon hillitsemistoimet täytyy kirjata tarkemmin osaksi talousarviota. Näemme, että meidän on lähivuosina entistä määrätietoisemmin ponnisteltava niin hyvien veronmaksajien kuin kasvavien yritysten saamiseksi kuntaamme. Ryhmämme haluaa jatkossakin pitää huolta Kangasalan elinvoimasta myös nauhataajaman ulkopuolella, kuten myös harrastusmahdollisuuksista kaupunkilaistemme hyvinvoinnin turvaamiseksi. Ikävää on, että talouden alavire näyttäisi vielä jatkuvan. Toivomme, että pystymme yhteistyössä eri ryhmien valtuutettujen kesken edistämään kuntalaisten hyvinvointia ja luonnon monimuotoisuutta turvaavaa lähiluonnon suojelua. Päätöksenteossa erityisesti kaavoitus paitsi Saarenmaantien mutta myös keskustan osalta nousevat varmasti tärkeiksi teemoiksi. Odotamme mielenkiinnolla Ilkon kurssikeskuksen alueen kaavan seuraavaa vaihetta. Etenkin varhaiskasvatuksen ja koulutuksen osalta kouluihin kohdistuvat säästöt ovat olleet kipeitä toteuttaa. Oman ryhmämme tulokulma on kakun kasvattaminen. TE-uudistuksen todelliset kulut voivat kuitenkin tätä vielä hetkauttaa. Työllisyysja elinkeinopalvelujen uudistuksen vaikutukset kaupungin talouteen ja työllisyyspalveluihin tulevat vaatimaan seurantaa. Kangasalalaisille tämä tuo toivottavasti palveluiden parantumista sekä säästöjen välttämistä. On mielenkiintoista nähdä, millaisia asioita tulevalla valtuustokaudella nousee päätöksenteon keskiöön – samoin kuin se, ketkä siellä asioista päättävät ja millä voimasuhteilla. Vaadimme, että palvelutasoa palautetaan takaisin leikkauksia edeltäneelle tasolle, kun taloudellinen tilanne sen sallii. Sopeuttamistoimet ovat purreet ennakoitua paremmin ja ensi vuosi voidaan elää lähellä normaalia tilannetta. Odotamme myös, että Lamminrahkan teollisuusja liiketilakorttelit alkavat toteutua, mikä edesauttaa työpaikkaomavaraisuuden lisääntymiseen ja kaupungin yhteisöverotulojen kasvun. Elpyminen tulee olemaan hidasta, mutta toivomme kovasti suunnan kääntyvän taloudellisesti parempaan asentoon. TE-uudistus, vaalit ja kasvun jatkuminen ennakoidaan alkaneen vuoden merkittävimmiksi muuttujiksi lä alkaa toden teolla muodostumaan näkemys siitä, millainen kuntakenttä on soteuudistusten jälkeen. Aiempien vuosien tapaan on kuitenkin harmautta ja usvaisuutta luvassa jo mainitun TE-uudistuksen myötä. Tiedolla johtamista korostetaan, mutta itse nostaisin tikunnokkaan ajantasaisella tiedolla johtamisen. Kristillisdemokraattien Ville Keskinen KAUPUNGIN talouden seuranta laahaa perässä tehtyjen säästöpäätösten kanssa. Tulevan kauden aikana meilUUTISET Mitä positiivista ja huolestuttavaa vuosi 2025 ja sille hyväksytty kaupungin talousarvio tuovat kangasalalaisille tullessaan. Kaupunkikehityksen osalta Saarenmaan alueen suunnittelu, keskustakorttelien uudistuminen ja Lamminrahkan laajentuminen ovat näkyvimpiä hankkeita. Näiden teemojen ohella toivomme ja uskomme talouden kääntyvän parempaan suuntaan, milloin voisimme alkaa palauttaa resursseja esimerkiksi lukiokoulutukseen. Viimeisimmät arviot verotulojen kehittymisestä antavat lupauksen talousja tuottavuusohjelman arvioitua pienemmistä sopeutustarpeista. Huolestuttavana asiana pidän demariryhmänkin talousarviokokouksessa esiin nostaman talouden seurannan laahaamisen ja sitä seuraavan tempoilevan taloudenpidon. Toivottavasti valtionosuusuudistus kohtelee suopeasti Kangasalan tapaisia kuntia, joissa väestön määrä kasvaa ja näin ollen on suuret investointitarpeet. Tampereen kaupunki toimi jatkossa lakisääteisenä TE-palveluviranomaisena järjestäen TE-palvelut lähipalveluina työllisyysalueen sopijakuntiin, kuten Kangasalle. TALOUDEN suunnassa on niin paikalliskuin kansallisella tasolla hieman valoa tunnelin päässä. Onneksi Kangasala reagoi asiaan ajoissa ja säästöjä alettiin etsimään ja toimenpiteitä tekemään välittömästi. Perussuomalaisten Jussi Jokilampi TALOUSARVIO turvaa kuntalaisille asialliset peruspalvelut, vaikka leikkaukset heikentävät niiden tasoa. Vain terve kuntatalous takaa itsenäisen päätöksenteon mahdollisuudet. Väestön kasvu hoitaa tulovirran kehittymisen. Positiivista vuoden 2025 talousarviossa oli se, että saimme kuitenkin monia lapsia ja nuoria koskevia palveluita pidettyä haastavasta tilanteesta huolimatta, kuten esimerkiksi lisätunnin matematiikassa. TE-palvelut siirtyivät 1.1.2025 valtiolta kuntien järjestettäväksi. Vihreiden Sina Isokallio VALTAOSALLA Suomen kunnista on taloudellisia haasteita ja useimmissa kunnissa ne ovat vielä paljon vakavampia kuin Kangasalla. Kangasala on Suomen 12:nneksi elinvoimaisin kunta. Päätöksenteossa esillä ovat ainakin Ruutanan koulun ja Pikkolan pienten lasten yksiköiden valmistuminen sekä Lamminrahkan pohjoisosan asemakaava-alueen rakentaminen. Myös kaupungin kaikessa operatiivisessa toiminnassa pitää pyrkiä tehokkuuteen ja taloudelliseen järkevyyteen, asiakaspalvelua ja kuntalaista kuitenkaan unohtamatta. Tulevat vuodet ovat edelleen haastavia talouden kannalta ja on erittäin tärkeätä, että tulemme jatkossakin saamaan uusia yrityksiä, kuten myös uusia veronmaksajia kaupunkiimme. Ainakaan uusia yritysalueita ja asuinalueita, mukaan lukien rantarakentamista vastustamalla emme kasvua ja lisätuloja saa aikaan. Kaupungin kokonaiskustannukset eivät ole selvillä. Sote-uudistuksen myötä myös investoinnit ovat vakiintumassa uudelle tasolle. Toivomme myös, että tilaa jää myös yhteisöllisemmälle tekemiselle esimerkiksi tapahtumien saralla. 4 Keskiviikko 15. Monet leikkaukset ovat olleet ryhmällemme vaikeita hyväksyä. Sosialidemokraattien Pekka Lahti POSITIIVISTA on, että Kangasala kasvaa kaikesta huolimatta. Näemme, että tuo epäselvyys hankaloittaa sekä vaikeuttaa talouden suunnittelua merkittävästi. Suunnitelmavuodet näyttävät hieman toiveikkaammilta. Esiin nousee myös yhteistyön kehittäminen ennaltaehkäisevissä palveluissa Pirhan kanssa. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Jani Oksanen NÄIHIN kysymyksiin tarttuivat eri valtuustoryhmien puheenjohtajat Kangasalla. Mitkä asiat nousevat esiin päätöksenteossa tänä vuonna ja miltä näyttää tämän vuoden jälkeinen aika. Rehti Kangasalan Jussi Haavisto KANGASALAN talouden tilanne on ollut haastava sote-uudistuksen jälkeen; tulot vähenivät enemmän kuin terveyspalveluiden kustannuksiin Kangasalan järjestämänä meni
Hankkeesta pidetään myöhemmin erikseen ilmoitettuna ajankohtana toinen yleisötilaisuus, arvioituna syksyllä 2025. Tämä vaatii päätöksentekijöiltä rohkeutta ja kykyä irrottautua vanhasta. Järkevää taloudenpitoa tulee jatkaa myös vuosina 2026–27. Suunnitelmasta voi antaa kartalle paikannettuja kommentteja karttapalautekyselyssä, joka on avoinna 23.1. Alasjärvi–Huutijärvi -yhteysvälin tiesuunnitelmaluonnoksia esitellään yleisötilaisuudessa ja niistä voi antaa palautetta myös karttakyselyssä. Hyvinvointialueen palveluiden tuotanto Kangasalan alueella sekä Pirhan Kangasalle suunnittelemien investointien eteneminen koskettaa myös Kangasalan kaupunkia. Huolta kannan Suomen talouden taantumasta ja suurtyöttömyydestä, jonka aikana puolustusmenoja kasvatetaan voimakkaasti ja samalla kuntien taloudesta leikataan. Hankkeeseen sisältyy yhteensä 34 siltaa. Vuosi 2025 on myös vaalivuosi. Osallistuvan budjetoinnin kohteet haussa Pälkäneellä Sydän-Hämeen Lehti PELASTUSJOHTAJA Mika Kontio siirtyi vuoden alusta sijaiseksi Pirkanmaan hyvinvointialueen konsernipalvelujohtajan tehtävään. alkaen. Jos puolustusmenot nostetaan viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta, mitä huimapäisimmät ovat vaatineet, se tietää hirvittäviä leikkauksia kuntien ja soten talouteen. Vaikka taloustilanne on edelleen haastava, niin ajoissa aloitetut säästötoimenpiteet ovat helpottaneet pahinta skenaariota, joka vuonna Sydän-Hämeen Lehti PIRKANMAAN ELY-keskus suunnittelee Tampereen ja Kangasalan välisen valtatien 12 leventämistä nelikaistaiseksi moottoriliikennetieksi. Huolestuttavaa on, että kaupungin ottama velkamäärää kasvaa ja talous ei ole tasapainossa, jos ei huomioida Kangasalan Vesi -liikelaitoksen yhtiöittämisestä syntyvää kertaluonteista myyntivoittoa. helmikuuta. Tiesuunnitelmaluonnosta esitellään yleisötilaisuudessa Sydän-Hämeen Lehti SISÄ-SUOMEN poliisilla oli perjantaina tehtävä Sahalahdella, johon hälytettiin mukaan useampi partio. Vuoden alusta voimaan tuleva TE-uudistus on iso kysymysmerkki, jonka kustannuksia vuositasolla emme vielä tiedä. Tänä vuonna päätöksenteossa talous on varmasti edelleen hallitseva teema ja sen seurantaa on syytä jatkaa tarkasti. Poliisista kerrottiin iltapäivällä neljän jälkeen, että tehtävä on ohi eivätkä ulkopuoliset olleet missään vaiheessa vaarassa. Vasemmistoliiton Jorma Mäntylä data alkavan vuoden kuitenkin positiivisin mielin. Poliisilla oli useamman partion tehtävä Sahalahdella Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNEEN kunnan osallistuvaan budjetointiin etsitään nyt toteutuskelpoisia kohteita tälle vuodelle. Kokoomuksen Merja HackspikTuomisto POSITIIVISTA on, että talouden tehostamisohjelma on toiminut. Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan kunnan verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Kiistaton etu on sijainti Tampereen kaupunkiseudulla, mikä tuo muuttovoittoa ja uusia veronmaksajia. Tehtävään varauduttiin useamman partion voimin. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti TE-uudistus, vaalit ja kasvun jatkuminen ennakoidaan alkaneen vuoden merkittävimmiksi muuttujiksi Kangasalan valtuustoryhmien puheenjohtajia pyydettiin arvioimaan, mitä alkanut vuosi tuo kaupungin asukkaille tullessaan. Esityksistä hylätään ne, jotka eivät täytä esityksille asetettuja kriteerejä. Ajat, jolloin voitiin jatkuvasti tarjota jotakin uutta, ovat ainakin toistaiseksi takana. Määrärahan käyttökohteet päätetään kuntalaisäänestyksen perusteella. Tavoitteena on myös parantaa kestäviä liikkumismuotoja kuten joukkoliikenteen sekä kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiä. Velkamäärän kasvu onkin asia, jota nykyisen ja tulevan valtuuston on syytä seurata. Pälkäneellä tarkoitukseen on varattu tälle vuodelle yhteensä 10 000 euroa. Tulevia investointeja on syytä tarkastella kriittisesti ja arvioida tarkkaan, mihin tulevaisuudessa rahaa käytetään. Poliisi oli niukkasanainen tehtävän laadusta, muuta siihen ei sen mukaan liittynyt mitään dramatiikkaa. Ehdotusten jättöaika päättyy 2. Toivottavasti vuosi on Kangasalle edelleen myönteisen kasvun aikaa niin asuinviihtyvyyden kuin asukasmäärän kasvun osalta. Tilaisuuden alussa Pirkanmaan ELY-keskuksen, kuntien sekä suunnittelukonsultin asiantuntijat esittelevät suunnitelmaluonnosta, jonka jälkeen paikallaolijat voivat esittää kysymyksiä. Muita teemoja tulevat olemaan työllisyyspalvelut, Lamminrahkan kehitys sekä varmasti myös Saarenmaan ja Kehätien prosessin eteneminen. TE-uudistus on varmasti asia, joka on esillä päätöksenteossa. Esitysajan päätyttyä kunnan luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koostuva työryhmä käy esitykset läpi. Keskustan Hannu Karppila MYÖNTEISINTÄ olisi, että Lamminrahkan lähiön asukasluku nousisi ja se alkaisi tuottaa Kangasalle verotuloja. Pälkäneellä päätettiin lähteä toteuttamaan osallistuvaa budjetointia vuodesta 2024 alkaen. Tilaisuus on avoin kaikille alueen asukkaille, maanomistajille, muille tien käyttäjille ja hankkeesta kiinnostuneille. Hankkeen yhteydessä toteutetaan tarvittavat yksityistieja katujärjestelyt, jalankulun ja pyöräilyn järjestelyt sekä joukkoliikenteen pysäkkija liityntäjärjestelyt. On mielenkiintoista nähdä, miten uuden terveyskeskuksen ja Sahalahden paloaseman investointiprosessit etenevät. Lisäksi valintatyöryhmä voi yhdistellä keskenään samankaltaisia esityksiä. 5 Keskiviikko 15. Valintatyöryhmän hyväksymät ehdotukset etenevät äänestykseen, jossa eniten ääniä saaneet esitykset toteutetaan varatun määrärahan puitteissa. Lisäksi Alasjärven, Linnainmaan, Vatialan, Lentolan, Ranta-Koiviston, Kangasalan ja Huutijärven eritasoliittymät parannetaan. Kangasalla on erinomaiset edellytykset asua, yrittää ja harrastaa. Lisäksi tutkitaan mahdollisuutta, että nykyiseen Kisarannantien/Tiihalantien liittymään toteutetaan risteyssilta ja Tiihalantien liittymä valtatiellä 12 linjattaisiin uuteen paikkaan. Näistä syistä talouden tasapainottamisohjelma on edelleen jatkettava. Nyt lähiön asukasmäärä ei riitä lähellekään kattamaan suurinvestointia, ja siksi Kangasalan talousarvio sisältää paljon leikkauksia. Osallistujat voivat tutustua suunnitelmakarttoihin, keskustalla suunnittelijoiden kanssa ja antaa palautetta. tammikuuta kello 17–19 Kangasalan lukion auditoriossa. Palvelujen leikkaukset taas vähentävät halukkuutta muuttaa Kangasalle. Tiesuunnitelmaluonnosta esitellään yleisötilaisuudessa keskiviikkona 23. Teemu-Taavetti Toivonen pelastusjohtajana vuoden loppuun. Suunnitelmaluonnoksen aineistoihin voi tutustua myös hankkeen verkkosivuilla. Viime vuonna yleisöäänestyksen tulosten perusteella rakentui paviljonki Luopioisten torille. On syytä panostaa palveluiden laatuun sekä tehokkuuteen eikä arkkitehtien näkemykseen kauniista julkisivusta. Pelastuspäällikkö Teemu-Taavetti Toivonen ottaa täksi ajaksi vastuun pelastusja ensihoitopalveluiden johtamisesta ja toimii pelastusjohtajana vuoden loppuun. Myös sellaiset esitykset, joiden toteuttamisesta kunta on jo tehnyt päätöksen, jätetään huomiotta. Kuluvan vuoden aikana tiedämme mitä tehty muutos käytännössä tarkoittaa. Investointihankkeiden on oltava sellaisia, että ne tehokkaasti palvelevat kuntalaisia ja ne toteutetaan mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tiesuunnitelma valmistuu talvella 2026. Nyt aloitettu kaupunkistrategian päivittäminen ja lopulta siitä päättäminen on uuden valtuuston tehtävä. Tulevaisuudessa Kangasalan tuloveroprosentin toivoisi laskevan. Se on merkittävä kokonaisuus ja linjaa koko tulevan valtuustokauden toimintaa ja painopistealueita. Pystymme järjestämään lakisääteiset palvelut, mutta uusista avauksista on nyt syytä pidättäytyä. Suunniteltujen järjestelyiden tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta, vähentää meluhaittoja sekä turvata ekologiset yhteydet ja virkistysmahdollisuudet. Lisäksi hankkeessa suunnitellaan meluntorjunnan toimenpiteitä asuinalueiden ja luonnonsuojelualueiden kohdille. Valtatie 12 eli Lahdentie suunnitellaan 2+2-kaistaiseksi, pääosin välialueelliseksi, eritasoliittymin varustetuksi moottoriliikennetieksi noin 16 kilometrin matkalta. Arviointikriteereinä ehdotuksille ovat muun muassa se, että ehdotus on toteutettavissa varatun määrärahan puitteissa tämän vuoden aikana, sillä on selkeä positiivinen vaikutus kunnan asukkaiden hyvinvoinnille eikä toteuttaminen muodosta pysyvää lisäystä kunnan käyttömenoihin. Kasvava velkamäärä aiheuttaa kohoavaa korkoriskiä, joka aiheuttaa epävarmuutta talouteemme. 2023 vaikutti toteutuvan. Hankalasta taloustilanteesta huolimatta panostamme edelleen kaupunkilaisten palveluihin, vaikka pieneltä osin supistetuin resurssein. Jos tulee isoja yllätyksiä, joudutaan asioita tarkastelemaan uudelleen. Haasteemme verokertymän osalta on vaatimaton yhteisöveropohja, jonka vahvistamiseksi tarvitaan pitkäjänteistä työtä elinvoiman kasvattamiseksi ja yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi
LAITA MEILLE WHATSAPPIA!. Ennakollisia lastensuojeluilmoituksia, jotka tehdään raskausaikana, tehtiin vuonna 2023 noin 2200, jossa on kasvua edellisestä vuodesta 18 prosenttia. Numero on 044 755 7302. Sydän-Hämeen Lehti SAHALAHTI-SEURA myönsi vuoden 2024 Sahalahti-palkinnon Sahalahden VPK:n nuoriso-osastolle. Missä on Suomi. Esimerkiksi Tanskassa on hiljattain otettu kaikissa lastenneuvoloissa käyttöön menetelmä (ADBB, Alarm Distress Baby Scale), joka auttaa tunnistamaan 2–24 kuukauden ikäisten vauvojen ja pikkulasten vuorovaikutuksesta vetäytymisenä näkyvän ahdingon. Luopioisten kyläyhdistyksen Olohuoneella järjestettiin viime keskiviikkona kolme tehokasta tietoiskua, joilla opeteltiin sydänpysähdyksen ensiapu oikealla painallusotteella ja sydämen uudelleen käynnistys opetusiskurilla. Palkintoon liittyvä kunniakirja ja stipendi luovutettiin osaston harjoituksissa 8. Heikon syntyvyyden Suomessa meillä on erityinen velvoite turvata jokaisen vauvan suotuisa kehitys. Nuoriso-osastoa vetävät VPK:n vapaaehtoiset – palkinto on myös tunnustus vapaaehtoisille tärkeästä työstä nuorten hyväksi. Kysymys on ydinteema koko yhteiskuntamme kestokyvylle. Vauvojen hätä on kasvussa. Ennen rakensimme jopa talomme kauniiksi mansardikattoineen, ja autommekin olivat pehmeälinjaisempia, toki samalla myös kestävämpiä. Valtio on asettanut sosiaalija terveydenhuollon järjestämisen valtakunnalliset strategiset tavoitteet sekä hyvinvointialueiden talouden strategiset linjaukset. Sahalahti-palkinto myönnetään Sahalahden ja sahalahtelaisten hyväksi tehdystä työstä. Vauvatakuu on taattava erityisrahoituksella, johon kaikkien puolueiden on sitouduttava. Mitä me 2000-luvulla jätämme perinnöksi tuleville sukupolville. Toimitus valitsee julkaistavat viestit. Nyt eri puolella Suomea olevat varhaiseen vuorovaikutukseen ja päihdekuntoutukseen erikoistuneet yksiköt ovat vaarassa joutua vähentämään tai lopettamaan palveluitaan. Tiedämme sikiöja vauvavaiheen tärkeyden ihmisen kehityksen kannalta. Ellemme sitten herää näkemään kauneutta ympärillämme uudestaan. Suunnattoman määrän jätteitä, mikä kertoo tavastamme kuluttaa. Myös WhatsApp-viestillä lähetettyihin tekstehin ja kuviin on liitettävä lähettäjän tiedot. Kyse ei ole vain suurimmassa hädässä olevista pienimmistä. HALLITUKSEN on päätettävä Suomeen vauvatakuu, jossa takaamme jokaiselle syntyvälle vauvalle tarvitsemansa tuen. LUKIJALTA EDUSKUNTA päätti joulukuussa lopettaa päihteitä käyttävien vanhempien palveluihin suunnatun valtionavustuksen. SAHALAHTI-SEURA halusi kiinnittää palkinnolla huomiota hyvien harrastusten merkitykseen nuorisolle. Moni sosiaalityöntekijä on joutunut taistelemaan muutamien viikkojenkin maksusitoumuksista palveluihin. Muut maat etenevät. Luopioisten kyläyhdistyksen Olohuoneella järjestettiin viime keskiviikkona kolme tehokasta tietoiskua. Muut läntiset maat ovat ohittamassa Suomen vauvojen ja vanhempien tuessa. Toivottavasti ihminen herää ja lakkaa lisääntymästä nykyistä vauhtia, sillä tulevat sukupolvet eivät tule näkemään sitä kauneutta ympärillään, mitä edelliset sukupolvemme näkivät. Ollin Atleettien ja Luopioisten Leijonien kustantamasta opetuksesta vastasivat kokeneet ensihoitajat Jani Laakkonen ja Antti Toivari Tacticool Medic Finlandista. Samaan aikaan juhlapuheissa korostetaan vauva-ajan merkitystä ja varhaista puuttumista. Sahalahti-palkinto myönnettiin VPK:n nuoriso-osastolle Sahalahti-Seura myönsi vuoden 2024 Sahalahti-palkinnon Sahalahden VPK:n nuoriso-osastolle. 6 Keskiviikko 15. Määrärahat kohdennettiin tarpeellisemmiksi katsottuihin kohteisiin, kuten ampumaratoihin. Sillä kertaa selvittiin vaikeasta tilanteesta, koska paikalla sattui olemaan elvytystaitoinen, koulutettu ihminen ja K-market Järvikansasta löytyi sydäniskuri. Kauneus oli ihanne, silmiemme ilo. Päätökset ja niiden vaikutukset ovat voimakkaassa ristiriidassa tutkimustiedon kanssa. tammikuuta. Hinta on normaali operaattorisi taksa. HERÄSIN pohtimaan asiaa, kun lapsiltamme vietiin oikeus kaunokirjoitukseen. Vauvat eivät ole valtion erityisessä suojeluksessa. Valtio ei ole ajan tasalla vauvaperheiden hädästä. Lisätaloustalousarvio vauvatakuusta tarvitaan kiireellisesti. Kun meiltä viedään oikeus kulttuuriin, tanssiin, taiteeseen ja musiikkiin. Hyvinvointialueiden säästötoimien käynnistyttyä perheet eivät ole enää saaneet tukea tarvitsemassaan määrin. Tilanne ei ole parempi myöskään muissa raskausja vauva-ajan palveluissa. VPK:n nuoriso-osasto on toiminut puolentoista vuoden ajan ja mukana toiminnassa on toistakymmentä varhaisnuorta. Nyt säästötoimet leikkaavat erityisesti kaikkein haavoittuvimpien päihdeja perhekuntoutuksesta, joissa keskimäärin noin kuuden kuukauden hoitojaksoilla saadaan pitävää perustaa vauvan kehitykselle. Suomen on valittava näivettymisen polun sijaan vahvistumisen tie, jossa nostamme vauvat eli raskausja vauvavaiheen ansaitsemaansa kunniaan. Illan päätteeksi joulukuussa elvytetty luopioislainen kertoi potilaan näkökulman elvytykseen. Tuhottuja metsiä, saastuneita meriä, aavikoita, autioituneita taloja, raunioituneita ihmisiä. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti LUOPIOISISSA oli läheltä piti -sydänpysähdys joulukuun alussa. Kyse on aivan jokaisesta vauvastamme. Jokainen voi joutua elvytystilanteeseen joko potilaana tai elvyttäjänä. Professori Kaija Puura , Tampereen yliopisto Lastenpsykiatri Merja-Maaria Turunen , Helsingin ensikoti ry Toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila , Helsingin ensikoti ry Vauvojen hätä kasvaa Nyt voit lähettää tekstin tai kuvan yleisönosastolle myös WhatsApp-viestinä. Nyt ainakin 50 luopioislaista osaa toimia sydänpysähdystilanteessa. Jokainen voi kuitenkin joutua samaan tilanteeseen – joko potilaana tai elvyttäjänä. Arvo Ylpön perintö on kaunista puhetta, joka ei strategioissa konkretisoidu. Mitä jätämme silloin jälkeemme. Sydän-Hämeen Lehti Sydäniskurin käyttökoulutus veti paljon osallistujia Luopioisissa TEKIJÄT Pälkäneellä käytössä olevat sydäniskurit: Kostia-areena Pälkäneen kunnanvirasto Niitty-Seppälän kesätori Suttisen marjatila Celsa Steel Service Anna Tapion koulu Aitoon Honkala Salmentaan VPK K-Market Järvikansa Ramboll Finland Oy, Luopioinen Sappee Resort, tapahtumakeskus Huippu ja caravanalue Koivulahden tila, Luopioinen Lähde: https://defi.fi/ Lisäksi sydäniskuri löytyy ainakin Aapiskukosta FAKTA Luopioisten kyläyhdistyksen Olohuoneella järjestettiin sydäniskurin käyttökoulutusta. Hätä ei ole kadonnut. Siinä toivossa eläen siirtykäämme kohti elämän kauneutta arvostavampaa vuotta 2025! Birgitta Wulf Mitä kaunista jätämme jälkeemmme. Sukupuuttoon kuolleita eliölajeja, avaruusromua, joka ympäröi planeettaamme
Puutikkalan kesäasukas on kirjoittanut lapsesta asti. 7 Keskiviikko 15. Kaupungin mukaan kunnan tulee jo luonnonsuojelulainkin mukaan edistää luonnonja maisemansuojelua alueellaan, minkä lisäksi lähiluonnon monimuotoisuuden turvaaminen on määritelty Kangasalan yhdeksi tavoitteeksi sen kaupunkistrategiaksi. Silti ne vastakkainasettelut, joiden vuoksi Helena teki työtään Kosovossa 25 vuotta sitten, elävät edelleen, Rintala pohtii. Luonnon monimuotoisuuden heikkenemisellä on arvioitu olevan merkittäviä ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Vuonna 2022 Ilonen voitti Sanna Yrjänän talvirunokilpailun ja vuonna 2024 hän sai kunniamaininnan Eino Leino-seuran juhlavuoden runokilpailussa. Hän on osallistunut vuosien varrella myös useisiin kirjoituskilpailuihin. – Toista kirjaani olen kirjoittanut oikeastaan jo vuodesta 2011: välillä intensiivisemmin ja välillä vähemmän intensiivisesti. Stillkuva dokumentista. ILONEN asuu Hämeenlinnassa ja työskentelee Hämeenlinnan kaupunginmuseossa sekä freelance-toimittajana. Vuonna 2025 suunnitellaan toimenpiteitä kustannusarvioineen ja kartoitetaan käytettävissä olevia kaupungin omia resursseja. Olin Tuomisen opissa myös myöhemmin kesäyliopistossa. Hänen kirjoituksiaan ovat päässeet lukemaan myös Sydän-Hämeen Lehden lukijat etenkin 2010-luvulla. Elokuvan jälkeen yleisöllä on mahdollisuus keskustella ohjaajan ja elokuvan päähenkilön, oikeushammaslääkäri Helena Rannan kanssa. Heidän tehtävänään on tutkia mahdollisia sotarikoksia. Hän onkin merkittävä henkilö oman kirjailijan urani kannalta, Maria Ilonen sanoo. Keväällä Aviador julkaisee Ilosen toisen kirjan ”Jallunväriset yöt”. tammikuuta kello 14 Mikkolan luentosalissa esitetään Elli Rintalan ohjaama dokumenttielokuva Helena Ranta – Sodan viimeinen sana . Helena Ranta. Pelkästään sillä ei Suomessa kovin helposti elätä itseään, vaikka se unelma-ammattini nuorena olikin. Rakkauden kaipuuta ja ulkopuolisuuden tunteita käsittelevässä kirjassa sukelletaan esikoisteosta synkempiin vesiin. Kristiina Helminen – Jo ala-asteikäisenä osallistuin Taija Tuomisen pitämään kirjoittajakouluun Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa. Sydän-Hämeen Lehti LAUANTAINA 18. Tie kirjailijaksi ei ole ollut nopea, joten kyllä sitä tietynlainen matkan pää ja vuoren huippu on saavutettu, Ilonen miettii. – Olen viettänyt lapsena tosi paljon aikaa mökillä Kukkian rannalla. Jani Oksanen PIRKANMAALLA julkaistiin vuonna 2022 Suomen ensimmäinen maakunnallinen luonnon monimuotoisuusohjelma, jossa esitettiin yhteisiä suuntaviivoja sille, miten luonnon monimuotoisuutta voitaisiin edistää Pirkanmaalla. Kirjoitan tällä hetkellä tilaustyönä myös yhtä historiikkia. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Puutikkalan kesäasukkaan esikoiskirjassa deittaillaan ahkerasti MARIA Ilosen , 45, suuri unelma toteutui loppuvuodesta, kun Momentum Kirjat julkaisi hänen esikoiskirjansa ”Kutsu kahdelle”. Tavoitteellisemmin olen kuitenkin kirjoittanut pitkään jo proosaa. Ryhmän johtaja Helena Ranta alkaa etsiä keinoja, joilla seuloa totuus esiin. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. Unelma omasta kirjasta on ollut olemassa niin kauan kuin muistan. Tapahtumista elää edelleen kaksi versiota, yksi Kosovossa, toinen Serbiassa. Maaret ei halua mennä häihin ilman avecia, ja mistäpä sitä muualta deittikumppania tänä päivänä haettaisiin kuin Tinderistä. Luonnon monimuotoisuusohjelman laatimista varten perustetaan Kangasalla ohjausryhmä, johon kerätään edustajia ensisijaisesti kaupungin ympäristöja rakennusvalvonnasta, ulkoalueiden ja viheralueiden ylläpidosta sekä maankäytön palvelualueelta. Ohjelma turvaamaan luonnon monimuotoisuutta Ohjelmaa on tarkoitus lähteä toteuttamaan vuonna 2026. Ohjelman laadinnassa monen muun tavoin mukana ollut Kangasalan kaupunki on käynnistämässä maakunnallisiin suuntaviivoihin pohjaavan oman ohjelmansa pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä. Vuosien varrelle on mahtunut monenlaisia kirjoittajaopintoja, -kursseja ja luovaa kirjoittamista. Ilosen äiti on Puutikkalasta kotoisin ja kylä on tullut erittäin tutuksi myös Maria Iloselle. Filosofian maisteriksi Ilonen valmistui vuonna 2020. – Helenan työssä punaisena lankana on ajatus, että historia pitää tuntea, menneisyyden pahoista teoista pitää puhua, jotta ne eivät toistuisi. Idea esikoisromaanin juoneen syntyi hääkutsusta. Kesäaikana tulee edelleenkin vietettyä aikaa enemmänkin siellä päin. Ainahan kirjoitusprosessi on työläs, mutta tätä oli myös hauska kirjoittaa, kun sai vähän hullutella. Nopeasti käy kuitenkin selväksi, että on tapauksia, joita heidän ei haluta tutkivan lainkaan ja toisaalta tapauksia, joissa heidän halutaan vain sinetöivän hallinnon version tapahtumista. – Oman kirjan kirjoittaminen ja julkaiseminen on jotain aivan mahtavaa. Ranta on tehnyt tutkimusryhmiensä kanssa uhrintunnistamistyötä ja kuolinpaikkatutkintaa eri puolilla maailmaa onnettomuuksien ja konfliktien järkyttämillä alueilla. Elokuvassa suomalainen tutkijaryhmä on saapunut vuosituhannen vaihteen Kosovoon, joka on sodan partaalla. Maria Ilosen pitkäaikainen unelma toteutui loppuvuodesta. Tilanne kärjistyy tammikuussa 1999, kun kansainvälisen yhteisön ja paikallisen hallinnon näkemykset Ra?akin kylässä tapahtuneista surmista eroavat toisistaan täysin. Aiemmin en ajatellut, että kirjoittaisin viihderomaania, chick lit-genreä, mutta joskus sitä yllättää itsensäkin. Kutsu johtaa päähenkilön, 35-vuotiaan Maaretin, deittailukierteeseen. Ehkä ne voivat saOikeushammaslääkäri Helena Ranta vierailee Luopioisissa noa viimeisen sanan siitä, mikä on totuus väkivallan takana. Puutikkala on aina ollut kuin toiselle kotipaikalle tulisi. Ohjelman laatimista varten perustetaan Kangasalla ohjausryhmä, johon kerätään edustajia kaupungin ympäristöja rakennusvalvonnasta, ulkoalueiden ja viheralueiden ylläpidosta sekä maankäytön palvelualueelta.. Kuva: Aleksandra Hintikka. – Halusin tehdä elokuvan ihmisestä, joka on nähnyt paljon pahuutta, mutta joka voisi silti vielä uskoa hyvään. – Kirjailijuus on sivutoimista. Nuorempana kirjoitin enemmän runoja ja toisinaan niitä kirjoitan vieläkin. – Työstin käsikirjoitusta eteenpäin, ja se sai sitten lopulta kustannustoimittajan kanssa työskennellessä lopullisen muotonsa. Valokeila kohdistuu Rantaan ja hänen tutkimuksiinsa. Helena on todellakin näitä molempia, sanoo Elli Rintala
Hän esiintyi mielellään yleisötilaisuuksissa, kuten maaliskuussa 1917 järjestetyssä Venäjän vallankumouksen juhlatilaisuudessa. Ensimmäisessä työpaikassaan hän alkoi totutella käyttämään Kaarlo Isomäki -nimeä. päivänä 1918, s. osastossa Lahdessa. Pariskunnalla oli ennestään 14-vuotias tytär Adolfiina , jota kutsuttiin Fiinuksi tai Fiinaksi. 2. Hänellä oli taipumus liioitella omia ansioitaan, ja hän oli valmis muuttamaan kantaansa, jos se edisti hänen uraansa. 382) 1920-LUVULLA Isomäki aloitti oikeustieteen opinnot Helsingin yliopistossa. Pihabongaus järjestetään joka vuosi tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Tuija Vuolle-Selki sen”, joka viittasi hänen järven rannalla sijainneeseen kotiinsa. Syksyllä 1918 Isomäki palasi Jämsään, mutta paikallinen nimismies teki hänestä ilmiannon. Suullisten ja neljänkymmenen viiden kirjallisen todistuksen kautta, joista paikkakunnan luottamushenkilöt olivat antaneet useita, tuli näytetyksi, että kaikki ilmiannot opettaja Isomäkeä vastaan olivat olleet perättömiä.” (Opettajain Lehti 1918, s. 382. Kansakoulun jälkeen hän jatkoi opintojaan kansakoulun jatkokursseilla, kuten oli tapana niillä nuorilla, jotka eivät hakeutuneet oppikouluun. Lisäksi hän työskenteli kouluhallituksessa sekä toimi Lahdessa opettajana ja koulujen tarkastajana. Valmistuttuaan Jyväskylän seminaarista vuoden 1911 kesällä 22-vuotias Isomäki vastaanotti opettajan paikan Juupajoen Korkeakoskelta. 6. Henriika jäi yksin huolehtimaan kahdesta lapsestaan ja työskenteli todennäköisesti edesmenneen miehensä tavoin Rautajärven kartanon palveluksessa. Tämä lausunto aiheutti hänelle myöhemmin vaikeuksia. Kolmen päivän vangitsemisen jälkeen Saaren kartanossa Isomäki siirrettiin 18. Sydän-Hämeen Lehti BIRDLIFEN Pihabongaus järjestetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna 25.–26.1. Isomäki makasi kuopassa kahdeksan pakkasyötä, silmiään ummistamatta, kärsien vilusta, nälästä ja kuolemanpelosta. Sisällissodan koettelemukset jättivät jälkensä hänen terveyteensä. Käytyään neljä vuotta kansakoulua Kalle sai päästötodistuksen. Pihabongauksen suojelijana on tohtori Jenni Haukio .. Opettajain Lehti nro 32. Kokkola 4.12.1919, s. Kaksi päivää synnytyksen jälkeen Luopioisten kappalainen Otto Willberg kastoi perheen kuopuksen Kalleksi . Matkaa kartanoon oli maantietä pitkin noin kilometri, ja Luopioisten kirkonkylään oli kuutisen kilometriä. Hän oli isokokoinen ja kovaääninen, ja hän tunsi oman arvonsa. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 27.1. Isomäen elämän käännekohta oli riita Jämsän mahtitalonpoikien kanssa, mikä johti häntä vastaan kohdistuneeseen vainoon. Pitkään harhailtuaan hän saapui meren rantaan, mutta paluu metsään oli ainoa vaihtoehto. Kuva: Ari Nordström. Kokkola-lehdessä 4.12.1919 sivulla 2. Hän osallistui kunnallispolitiikkaan yli poliittisten jakolinjojen. Vuosien varrella on kertynyt havaintoja yli kymmenestä miljoonasta linPihabongaus järjestetään jo 20. Luopioisten keskusta tuli Kallelle tutuksi, kun hän 10-vuotiaana aloitti opinnot kirkonkylän kansakoulussa. Perheen asuinpaikan muutos oli johtanut Kallella sukunimen muutokseen, ja Rantanen oli vaihtunut Isomäkeen . Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 2024. Hansaprint Turenki 2024. Myöhemmin siirtyminen kesäkuussa 1915 Jämsään oli Isomäelle mieluisaa, sillä paikkakunta tarjosi vilkkaan ja monipuolisen ympäristön. Kovat kaulukset, solmio ja taskukellon vitjat viimeistelivät lopputuloksen. Isomäki pukeutui aina huolitellusti. Marraskuun 1. jo 20. Hän käytti kesällä panamahattua ja kävelykeppiä. Hän hakeutui kosteaan maakoloon, jonka suojaksi hän kiskoi männynhavuja. KAHDEN vuoden ajan Kalle Rantanen uurasti äitinsä ja kartanon töissä. Kansakoulun Lehti 15.6.1935, s. Lokakuun lopussa oikeudenkäynti päättyi Isomäen vapauttamiseen kaikista syytteistä: ”Viime tiistaina oli syyte opettaja Isomäkeä vastaan esillä valtiorikosoikeuden 73. Kuvassa mustarastas. Kansan Lehti 16.6.1915, s. Neljä vuotta miehensä kuoleman jälkeen Kallen äidille lohkottiin torppa Rautajärven kartanon maista. Isomäen vahvat mielipiteet ja suorasukainen tyyli johtivat usein ristiriitoihin, eikä hän ollut kaikille helppo yhteistyökumppani. Kallen isällä, Ranta-Kustaalla, ei ollut virallista sukunimeä – kuten ei monella muullakaan tuon ajan suomalaisella. tämistä valokuvista. Ensimmäinen Pihabongaus järjestettiin vuonna 2006. tuyksilöstä. Hänen ollessa toisella luokalla hänen isänsä kuoli. Sukunimien käyttö oli vasta yleistymässä 1800-luvun lopulla. Lähteet Jukka Rantala, Vainon jäljet. Lomilla ollessaan Mäkelä kertoi Rantaselle opinnoistaan ja kun luopioislainen saavutti opettajaseminaariin vaaditun 18 vuoden iän, hänkin haki sinne. Isänmaallisessa juhlassa Isomäki piti puheen, jossa hän totesi vallan kuuluvan kansalle. Kuka tahansa voi osallistua Pihabongaukseen, ja sen tuloksista saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana. Tuona aikana hän ystävystyi itseään vuotta vanhemman Heikki Mäkelän kanssa. kerran. 8 Keskiviikko 15. Kustaan ja Henriikan poika Kalle Rantanen (1889– 1958) vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Sydän-Hämeessä Luopioisissa. Kallen isä Kustaa oli mäkitupalainen, kuten noin neljäsosa luopioislaisista, jotka saivat elantonsa maanviljelyksestä. Osallistujien kesken arvotaan palkintoja. Jyväskylän seminaari oli kaksoisseminaari, jossa opiskeli sekä naisia että miehiä. Pienellä tilalla oli yksi isompi huone ja kamari. Kesällä 1905, 16-vuotiaana, Kalle päätti koulunkäyntinsä. fi tai postikortilla. Pihabongauksen tavoitteena on innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Perhe asui Rautajärven kartanon alueella. 1. 6). Kalle valitsi sukunimekseen muodin mukaisen ”RantaLuopioislainen opettaja ja asianajaja Kaarlo Isomäki loi ensin uran kansakoulunopettajana ja myöhemmin asianajajana. Tapahtumaviikonloppuna tehdyt havainnot ilmoitetaan osoitteessa www.pihabongaus. Seminaari ei onnistunut pitämään naisia ja miehiä täysin erossa toisistaan, mikä näkyy Kallen sisarelleen lähetAsianajaja Kaarlo Isomäki (Kansakoulun Lehti 15.6.1935, s. Tila sijaitsi Rautajärven lahden ja Ihanaisten järven välissä vanhan maantien varressa korkean mäen kupeessa. ISOMÄKI saavutti vajaassa kahdessa vuodessa merkittävän aseman Jämsänkoskella. Suomen suurimmassa luontotapahtumassa seurataan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Suojeluskunta päätti lähettää hänet pois paikkakunnalta. Ristiriitainen luonne vei hänet 1918 teloituskomppanian eteen, josta hänen onnistui paeta. Kaarlo Isomäen elämä. kerran Pihabongaus järjestetään joka vuosi tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Hän joutui syytteeseen avunannosta valtiopetokseen, ja tapaus eteni valtiorikosoikeuden Lahden osastoon. 1940-luvulla Isomäki kuului Lahden kaupunginvaltuustoon. Isomäki kuoli vuonna 1958 Lahdessa 69-vuotiaana. Hänen persoonansa jakoi kuitenkin mielipiteitä, eikä Isomäki ollut vailla heikkouksia. Koulua varten hän kuitenkin tarvitsi sukunimen. Kokkolassa Isomäki onnistui pakenemaan teloituspaikalta metsään. Syytös punakaartin harjoittamisesta vei hänet muiden vankien mukana Kokkolaan. Papers on Labour History XV 2024. Viime vuonna rikottiin ennätyksiä, kun tapahtumaan osallistui noin 29 000 ihmistä noin 20 000 paikassa ympäri maan. helmikuuta Jyväskylään. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Kaarlo Isomäki Luopioisista oli mäkitupalainen, opettaja ja asianajaja KUSTAA Salomoninpojan puoliso Henriika synnytti pojan helmikuisena pakkaspäivänä vuonna 1889. Valmistuttuaan hän työskenteli asianajajana ja vuodesta 1934 alkaen Asutustilallisten ja Vuokraajien Keskusliiton sihteerinä. Luopioisista oppikouluun hakeutui vain harva, sillä lähimmät oppikoulut sijaitsivat Tampereella ja Hämeenlinnassa. Tämä opiskeli Jyväskylän seminaarissa. Hän suoritti seminaarin silti vielä vanhalla nimellään
Tapahtumassa harjoitellaan monipuolisesti vesija vesipelastustaitoja. k k / € t u l e vl a p i g i d a T a s s e e t ti o s o n i h i u t e u t s u t u o t u d e / . Voit samalla vaihtaa kuulumisia lehden tekijöiden kanssa sekä jättää juttuvinkkejä ja -toiveita. 12 700 Lempäälän-Vesilahden Sanomat .......... Pirmedioiden lehtiä ovat Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Oriveden Sanomat, Pirkkalainen, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset. Hanke on innostanut vesija vesipelastustaitojen pariin jo vuodesta 2015 ja tänä vuonna onkin Vesisankarit-hankkeen kymmenes vuosi. Näyttely on avoinna 5. P. Ota lasku mukaan! Sydän-Hämeen Lehti KANGASALAN uimahalli Kuohussa järjestetään kaikille avoin Vesisankarit-tapahtuma lauantaina 25. ja on sisällöltään monipuolinen lehti täynnä asiaa asumisen kestävästä tulevaisuudesta, energiaratkaisuista ja idearikkaista kodeista. Viskari on myös opiskellut vaihto-oppilaana Lontoossa University of Arts, Chelsea College of Art -koulussa. 5 3 , a ll e m i o t r e k is it n i o is Talvitauko ohi. 9 Keskiviikko 15. tammikuuta kello 18. tammikuuta kuvataiteilija Marika Viskarin näyttely ”Valon matka”. tammikuuta. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Ota yhteyttä ja varaa mainospaikkasi! Rakentaminen ja koti -teemasivut keskiviikkona 29.1.2025 ja verkossa 27.1.-2.2. www.viialanleipomo.fi Puh. Luvassa on tehtävärasteja ja muun muassa monoräpyläuintia, melontaa, pelastusliivirasti, roskien keräysrasti ja vesipelastusrasti. 1982 Mänttä-Vilppula) on Kangasalla asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. 050-551 3777 Takojantie 2, Pälkäne ALE-rekit! ALE-rekit! Nyt tyhjennetään Nyt tyhjennetään Löytöjä super edullisesti! Löytöjä super edullisesti! Tammikuun loppuun saakka kaikista Tammikuun loppuun saakka kaikista aletuotteista lisäale aletuotteista lisäale -50% -50% Tervetuloa! Tervetuloa! Sydän-Hämeen Lehti Tilauslasku reilaan ja opastusta lehden digipalveluiden käyttöönottoon! Onkkaalantie 58, Pälkäne. a t si u l e vl a p a j a t si e tt o u t a t si v e l o is ä s s ö t y ä n e ll a a it o u v 3 e ll a a j k k / € 5 9 , 3 n e a k l a n o e lli a k k a is a a j a t si m o a t n i h il a a m r o o a j s u n n u t n : P O ä k e s n ili t ö tt y ä K . 15 700 Sydän-Hämeen Lehti ............................... Sydän-Hämeen Lehti järjestää toimituksessaan perjantaina 24.1. Hänet tunnetaan erityisesti puoliesittävistä ja ekspressiivisistä maalauksista. 13 300 Ylöjärven Uutiset ...................................... Näyttelyn kaikille avoimet avajaiset ovat maanantaina 27. Marika Viskari (s. Sama teema julkaistaan yhtä aikaa Pirmedioiden kuudessa paikallisessa lehdessä, joten voit halutessasi mainostaa laajasti Pirkanmaalla. e m m a t si u l e vl a p n ä m m e h ä v t a s k a m a t s o is n a n e d i o j , a j u t e n ä m m e n S % 4 a is k u n o b P O t a a e n e d o u v a n u tt a r r e v n ä m m e n 2 . a j e tt e k a p u l e vl a p si ä tt iv i ä p a j a ti e tt o u t ä is i ä tt is k y e e k s o k u t k n it e k a p u l e vl a p si ä tt iv i ä p is ki k r e m is E . 22 200 Lukijoita Tammikuun teema ilmestyy 29.1. 5 2 , n o n i o r r e k a n e t o u v a n il a a m r o N . Digissä ja radiossa teemasisältöjä julkaistaan jo ennen teemalehden ilmestymistä. 15 900 Pirkkalainen ............................................... Vesisankarit-tapahtuma saapuu Kangasalle Sydän-Hämeen Lehti KANGASALAN pääkirjaston Taidetila Terrassa avautuu 27. Viskarin teoksia on yksityiskokoelmien lisäksi HUS Taidetoimikunnan kokoelmissa. Käy maksamassa tilauslaskusi kortilla tai käteisellä, nauttimassa pullakahvit ja virittämässä helposti käyttöösi lehden digipalvelut toimituksen väen avustamana. klo 12-14 laskunmaksuja digitukipäivän. Sydän-Hämeen Lehti Sydän-Hämeen Lehden Rakentaminen ja koti -teema tarjoaa lukemista kaikenlaisille asujille Ulla Tikka, 044 347 7402, ulla.tikka@shl.fi Iiro Halén, 044 755 7217, iiro.halen@pirmediat.fi Kimmo Heinonen, 044 755 7312, kimmo.heinonen@pirmediat.fi Tomi Kossi, 044 347 7301, tomi.kossi@pirmediat.fi Maakunnan Matti: Matti Pulkkinen, 050 597 9303, matti.pulkkinen@pirmediat.fi O t y d ö y h a n a a k k a is a a j a t si m k t ä t s ä ä s a j a t si u d e a t si v a tt a e n e e si m ä l e n u h u u m n ä m m e n O a k k a a s n u u p p o l 5 2 2 n e d o u v t a a s a n a a k k a is a a j a t si m o n ik n a p s u u s e . maaliskuuta asti. Pälkäneen torilla ke ja la Luopioisten torilla to 9-11.30 Rautajärvi 11.45-12.15 Pohja 12.30-13 Kuhmalahti 13.45-14.15 Kangasalan tori pe Ne aidot käsintehdyt tuotteet. Rastipisteillä ohjaamassa ovat Salmiakkimelojat, Sahalahden Sinisudet, Harjun Pojat ja Roineen tytöt. Viskari on suorittanut kuvataiteilija YAMK-tutkinnon Kankaanpään taidekoulussa SAMK:ssa vuonna 2020 ja valmistunut muotoilijaksi HAMK:sta vuonna 2010. n o o s a t n iil a a m r o n 2 2 S a j ik k n a p , n ili t ö tt y ä K t a a l n e s k u n n u t n : P O ä k e s ti t r o k o tt o u j . klo 14! Pirmedioiden lehdet ovat paikkakuntiensa ykkösmedioita Akaan Seutu .............................................. Marika Viskarin näyttely avautuu Taidetila Terrassa. k k / € n e a k l a n o a t n i h e ll a a k k a is a a j a t si m d .j y O t a a k k a is a si ä tt i h ä V P O ä ä t n ö y m ti t r o K .i k k n a p s u u s o a a o jr a t n e s k u m i p o si g i O n e n i a tt is o u v a ll a m o t r e k 5 2 2 a j 4 2 2 a n n o u v n a a t e k s a l ä r ä ä m n e t s u n o b P a . 0500 862 423 Viialan Leipomo taas toreilla! Nyt myynnissä herkulliset Runebergin tortut ja laskiaispullat. p E u u p p ii r o v r a n e S . Fiina Seuraa meitä facebookissa www.fiina.fi Ma-pe 10-17, la 10-14. 21 600 Oriveden Sanomat ................................... Hän on saanut Kangasalan kaupungin stipendin ja apurahan vuosina 2021 ja 2024. Vesisankarit-hanke edistää vesija vesipelastustaitoja uimahallitapahtumissa ja Vesisankarit-kouluissa. Teemamainokset tarjoamme erikoishintaan! Esim. 1/4 sivun printtimainos + 5000 bannerinäyttöä hintaan 520 e + alv! Varaa mainospaikkasi viimeistään ke 22.1. Koululiikuntaliiton koordinoimassa hankkeessa ovat mukana Sukeltajaliitto, Suomen Melontaja Soutuliitto, Suomen Meripelastusseura, Suomen Punainen Risti, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Uimaliitto sekä Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliitto. Teemassa on suurjakelu.
Isoset, Juha Kankaristo, Marianne Jaakkola, Ritva Huomo. 22.1.1939 k. Ira Sirkiä, Janne Kyrönlahti. Rakkaamme Sirkka Annikki HUHTINEN o.s. 23.11.2024 Pois aurinko painui, lankesi ilta, jäi taivahan rannalle säihkyvä silta, mut´ kaukana korven tummuvan yöstä soi laulu ihmisten työstä. 01.01.2025 Kangasala tk. klo 18-19.30, Sahalahden srk-talo (kanttori Janne Kyrönlahti 040 309 8091) Kangasalan kirkkokuoro ke 8.1. Giren, Huomo, Kangasniemi, Vesto. 15 e. Marko Sagulin. 18 Naisten kuntolentopallo, Suoraman srk-keskus. klo 10 Pälkäneen siunauskappelissa, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Su 19.1. Su 19.1. 15.30 Veteraanilentopallo, Suoraman srk-keskus. YHTEISVASTUUKONSERTTI – VIVALDIN TALVI Kangasalan kirkossa su 2.2. Ma 20.1. klo 19 Ti 21.1. ALKAEN Sanan Lähteellä -illat joka toinen keskiviikko klo 18.30, Suoraman srk-keskus. 18 Gregoriaaninen iltamessu, Kangasalan kirkko. 18.30 Nuortenilta noin rippikouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille, Parkki. Myanmarin luterilaiselle kirkolle Sley kautta, seurakunnan lähetyskohde 185,85 €. Raamatun Ääressä klo 10.30 seurakuntakeskuksessa, Leena Eerola. Ahola s. klo 18. Olopäivävierailu Luopioisiin. Oma käsityö mukaan! 18 RantaEinolan raamis Tiistai 21.1. Su 26.1. Puuhaa ja kuulumistenvaihtoa lapsiperheille 14 Näppituntuma-käsityöpiiri, Perhetalon Siipi 14 Miesten kohtaamispaikka Luola, Parkki 15.30 Puikolla ja koukulla, Pentosali. (03) 618 4411 Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml www.kiviveistämöjekaila.fi Kiviveistämö J.E. 9 Rukousaamu, Kangasalan kirkko 9.30 Kuhmalahden avoin perhekerho, Pentosali. (Uuno Kailas) Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Sirkka siunataan haudan lepoon la 1.2. klo 12-13 To 16.1. Keittolounas 3 e / perhe. KEVÄÄLLÄ kirkkomuskarit sekä toimintaa pariskunnille ja odottaville perheille! www. Ma 20.1. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Jumalanpalvelukset KANGASALAN SEURAKUNTA Kastetut: Isla Aurelia Koskinen, Eliot Aarre Viljami Lehtola, Olivia Helena Anneli Lund, Emmi Hilkka Alisa Mäkelä Kuolleet: Hilkka Marjatta Nevala 92v, Vuokko Kaarina Nurminen 92v, Nelly Marjatta Rautanen 88v, Paula Kyllikki Taipale 85v, Raimo Kalevi Tamminen 75v, Keijo Kalevi Pensasmaa 59v Torstai 16.1. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. 0400-975 277 Lämpimästi tervetuloa! KUOLLEET SURUKIITOS HAUTAKIVET Rakkaamme Reino Henrikki HAKANEN s. Vieraana Seppo Soittila. Messun jälkeen rippikoululaiset jäävät syömään ja opetustilaisuuteen, joka päättyy 13.30. Hartaus klo 13 Kukkiakodossa, Giren. Huom! Poikkeava aloitusaika. 149,85 € Kiitos. Pyhän Henrikin päivän messu klo 10 Pälkäneen kirkossa, Jari Kemppainen, Ritva Huomo. Keittolounasta tarjolla 3€ / perhe. Miika Jämsä, solistina viulisti Kati Tuominen-Heroja. TAPAHTUU PÄLKÄNEELLÄ Pe 17.1. 10 Keskiviikko 15. sunnuntai loppiaisesta 19.1., Pyhän Henrikin muistopäivä 10 Messu, Kangasalan kirkko. 18 Majatalo-ilta, Kangasalan kirkko. ei ole jumalanpalvelusta Luopioisissa. Perjantai 17.1. rippikoulun ensimmäinen kokoontuminen klo 10 Pälkäneen kirkossa. Pyhän Henrikin muistopäivä Ke 22.1. klo 18-19.30, Pentosali (kanttori Sannamaria Salli 040 309 8092) Päivänkehräkuoro to 16.1. Heikki Repo, Sannamaria Salli. Omaiset. Ilmoittautuminen 27.1. Kolehdit: 6.1. 19.1. Kiitokset Reinoa hoitaneille sekä auttaneille. 11 Kuhmalahden Kirkonkoto, Pentosali 12.30 Rajattomat Compassiryhmä, Perhetalon Siipi KUOROJEN KEVÄÄN ALOITUSPÄIVÄT Melody ke 15.1. klo 17-17.40, Perhetalon Siipi Vivace to 16.1. Asta Lehtimäki, CatCat ja Sami Asp. To 23.1. 12 Messu, Sahalahden kirkko. 2. klo 11 Su 19.1. Tampereen kamarimusiikkiseura, joht. Messu ja 3. Uushenkisyyden ja kehollisuuden äärellä. Toivotaan uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. klo 18-19.30, Huutijärven srk-koti Staff-kuoro: yhteys kanttoriin (kanttori Jukka Heroja 040 309 8090) www.palkaneenseurakunta.fi • P. Ma 20.1. Lounas ja kahvit 10 e. 12.1. Vierelläkulkijoiden starttikahvit klo 13 seurakuntakeskus. Ke 15.1. Kerhojen kummikohde. 040-5874502. Sunnuntai 19.1. klo 11 Lähetyskokous Lähetyskokous Ti 21.1. 18.15 Viikkomessu, Kangasalan kirkko. Isoskoulutus klo 16.3018 Aitoon pysäkillä, Kankaristo, Jaakkola. YHTEINEN TOIMINTA TAPAHTUU LUOPIOISISSA To 16.1. Maanantai 20.1. Ryhmä kokoontuu, kun pelaajia tarpeeksi. Ma 20.1. Ti 21.1. Ke 15.1. mennessä puh. Kiitos ja kyynel sydämissämme Markku Aki-Mauri, Santeri Aili sukulaiset ja ystävät Tosin loppuvat askelet vaeltajilta, kukin vuorostaan on nukkuva syliin maan. 9.30 Pikkulapsi-perhekerho, Perhetalo 13.30 Diakonian Kyläkerho, Kirkonkylän srkkoti 14 Vatialan tarinaryhmä, Vatialankulma 18 Sahalahden raamattupiiri, Sahalahden srk-talo SANAN LÄHTEELLÄ -ILLAT 15.1. Ti 21.1. Perhekerho klo 10-12 Pälkäneen srk-talossa. Päivi Giren ja Marja Lepistö. Ekumeenisen rukousviikon tilaisuus klo 18 Alkaen helluntaiseurakunnan katukappelista, ristikulkue seurakuntatalolle, Seppo Aapa, Jari Kemppainen, Ritva Huomo. Kristittyjen yhteyden edistämiseen Suomen Ekumeenisen Neuvoston kautta. Vapaa pääsy, ohj. ”Uusi armon päivä kaiken muuttaa voi!”, puheet Arto Hukari ja Juha Jokiniemi, musiikki Gospel Pasuuna. klo 12-13 Soppalounas Soppalounas Su 19.1. Raamattuja rukouspiiri klo 18 seurakuntatalossa. Heikki Repo. Kirkkovaltuuston kokous klo 18 Pälkäneen seurakuntatalossa. Kuljetus Luopioisten linjan autolla seuraavaa reittiä: Pälkäne l-as 9.15, srk-talo (tori) 9.17 -Kyttäläntie 9.20Aitoo Anssin kauppa 9.35-Luopioinen 9.50. Aiheena: Härkäviikot! Mistä voisin säästää tai luopua myös toisten hyväksi. klo 15-16.30, Kirkonkylän srk-sali Sahalahden kirkkokuoro ke 15.1. Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 I 0403098000 kangasalan.seurakunta@evl.fi ma-ti 10–15, to 10–17 ja pe 10-13, ke suljettu www.kangasalanseurakunta.fi Keskiviikko 22.1. Hosainan kuurojen koululle Etiopiassa Suomen Lähetysseuran kautta. klo 19 Sanan ja Sanan ja rukouksen ilta rukouksen ilta kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA Rautajärventie 21, p. LÄDI klo 12 srk-talossa. Vaan katso; kaikki he kuitenkin mukana ovat, nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan. Vuoden ensimmäinen kerta 15.1. 05.10.1921 Haapavesi k. Diakoniailta klo 18.30 Luikalassa Marjatta Hinkkalalla, Joutteseläntie 91, Jari Kemppainen, Ritva Huomo, Virpi Kangasniemi. HAUTAKIVIÄ KIVIGALLERIA P. 040 7120 560 LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA ¤ Kuollut: Veijo Tapio Rasinen 69 v., Ohvenosta. Lauantai 18.1. To 23.1. Kokkikerho klo 15.30-17 seurakuntakeskus. Ajantasaiset tiedot: Marja-Liisa 050 536 6244 18 Miesten saunailta, Pyysalon leirikeskus. Yhteinen Olopäivä klo 10 seurakuntakeskus. Mika Kaila 050 574 3803 To 16.1. To 16.1. (Eino Leino) Rakkaudella kaivaten ja kiittäen Sisarukset perheineen sekä naapurit ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Tehdään ja ollaan yhdessä klo 10-12 srk-talossa. VOIT JÄTTÄÄ KUOLINILMOITUKSET HELPOSTI NETISSÄ WWW.SHL.FI TAI SÄHKÖPOSTILLA ILMOITUKSET@SHL.FI Lämmin kiitos rakkaamme Veijo Rasisen muistoa kunnioittaneille ja suruumme osaa ottaneille. Perhekerho klo 10-12 seurakuntakeskus. kangasalanseurakunta.fi/ ilmoittaudu Keskiviikko 15.1
”Hieno” luki hänen nimensä alapuolella. Tämän vuoden rukousviikon teema on rohkaiseva ja kysyy meiltä kaikilta: ”Uskotko tämän?” Se muistuttaa meitä siitä, kuinka usko voi olla parhaimmillaan voimavara, joka yhdistää ja toimii siltana eri kulttuurien ja SEURAKUNTA Päivi Heinonen SAPPEEN kylän joulu alkoi ensimmäisenä adventtina, jolloin Hellevi Salosen rakentamaan Mäkipään seimeen syttyivät valot entisellä maitolavalla Kalliopään tiehaarassa ja joulu päättyi, kun Hellevi sammutti seimen valot Nuutinpäivänä 13. 11:26 Rukousviikko ja vastuuviikko kokoavat yhteen tärkeitä teemoja, jotka liittyvät uskontoihin, rauhaan, ihmisoikeuksiin ja oikeudenmukaisuuteen. Tuntui kuitenkin siltä, että ennen joulua on sekä kiirettä että paljon laulutilaisuuksia, joten Sappeen laulut siirrettiin 2017 tapaninpäivän iltapäivään. Sisäänkäynti parkkialueen puolelta. Pianon ääressä istuu, perinteisesti, hänen sisarensa Päivi Kyröjärvi . Seimen ovet suljettiin loppiaisena, ja Heikki Ylisen autotallin seinästä kuljetettu sähköjohto kerittiin rullalle. Ei pönötyspuhetta, ei yksinlaulua eikä kuoroa, vaan Sappeen ja Ohvenon kylätaloon kokoontuneiden yhteislauluja, jokaisen toiveiden mukaan. YHTEISET joululaulut aloitettiin Sappeen kylällä 2008 Tuomaan lauluina, innoittajana lentävä lause ”Tuomaanpäivästä täyteen humuun”. Nyt oli ulkomaisia nimiä Italiasta Ruotsiin, mutta toki kotimaisiakin löytyi Ivalosta Hankoon. Nyt maantietä taivalsi Hilkka-sian näköismalli. Kun ihmiset yhdistävät voimavaransa he saavuttavat suuria asioita, ei vain kotimaassa vaan myös maailmanlaajuisesti. Eikä Juice Leskisen Sika jäänyt tänäkään vuonna laulamatta ja Ullan mainio improvisaatio kuulematta. klo 12-14 Soppalounas Saviruukun hiljaisella säestyksellä. Tänä vuonna maantietä asteli kirjava sika, joka on kesäisenä iltana Salmentaantien laitaa ylväästi astelleen Hilkka-sian näköismalli. Rakennetaan siis parempaa ja rauhallisempaa maailmaa yhdessä. Rauha, ihmisoikeudet ja oikeudenmukaisuus ovat perustavanlaatuisia arvoja, joita meidän tulee vaalia. Kuva: Helvi Jousmäki. 040 844 2328 Avoinna ma-pe 9-17, la 9-15, su 11-15 Surun kohdatessa • Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Hautakivet • Perunkirjoitukset • Kukkalaitteet Avoinna ma-pe 9.00-16.00 tai sopimuksen mukaan. Heinäkuun kuvassa pääsee lipomaan kyläkahvilan leivonnaisia Tea Törmäkankaan ottamassa kuvassa. Rukouspäivät ekumeenisella rukousviikolla 18. Lähetyskirpputori on avoinna Pe 13.00–17.00 • La 10.00–14.00 KYLILTÄ HAUTAUSTOIMISTOT VOIMAKSI VIIKOLLE Julistus kahdesta ekumeenisesta rukouspäivästä vuonna 2025 ihmisten välillä. Kalenterin kuvina on Sappeen ja Ohvenon maisemia, muun muassa joutsenet Urkonjärvellä (Ulla Tervan kuvaama) ja kuohuen kukkiva Hannulan omenatarha (Hellevi Salonen). – Ihan kuin täällä olisi paljon enemmän väkeä, sanoi Helsingistä joulun viettoon ja laulamaan saapunut Essi Koskenvesa neljänkymmenen laulajan joukkoa kuunnellessaan. Kommentteja oli aiempaa vähemmän, mutta yksi oli taiteilija Anssi Kasitonnilta . Melkein mennyttä maailmaa kalenterissa edustaa Kirkkovenetien postilaatikkorivi (Hellevi Salonen). Ma-ti 20.-21.1. tammikuuta. Öhrlingin Kirjapainon 105 kappaleen painoksesta riittti muutama myytäväksi vielä tammikuun puolella. Nyt suosiossa olivat uudemmat joululaulut: Kassu Halosen ja Vexi Salmen Sydämeeni joulun teen , Jaakko Löytyn Ilouutinen , Carola Häggqvistin ja Erik Hillestadin Taivas sylissäni . tammikuuta ja ekumeenisella vastuuviikolla 24. Ulla Terva on alusta lähtien ollut illan juontaja ja muusikko. Laulu raikui Sappeen koulun entisessä alaluokassa. Ruuttahuoneen seimen ovet avautuivat 22. Tervetuloa rukoilemaan, hiljentymään tai vaikka rukouspalveluun. Kuva: Päivi Heinonen. Päivystys ympäri vuorokauden Ellintie 2, 36200 Kangasala. ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poies viepi”, mutta Nuuttia edeltävänä päivänä ehti Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistyksen hallitus pitää tämän vuoden ensimmäisen kokouksen ja valita taloudenhoitajaksi Jari Lindroosin , varapuheenjohtajaksi Lasse Öhrlingin ja sihteeriksi Päivi Heinosen . Aina on yksi laulu ylitse muiden: Oi jouluyö , jossa Ullan ja Päivin taituruus kukoistaa, vaikka laulajat eivät ihan tavoittaneet Jussi Björlingin ylä-ääniä, mutta laulua aina toivova Olavi Eskola myhäili tyytyväisenä. Vieraskirjaan kertyi nimiä 180. La 18.1. Yhteiskuntamme tarvitsee yhteisöjä, joissa rauhantyöstä pidetään kiinni vaikeinakin aikoina. Valokuvan otti peränpitäjänä istunut Hellevi Salonen. Yhteinen ilta päättyi Sylvian joululauluun , josta yksi säkeistö laulettiin ruotsiksi, sillä joululauluissa oli vahva toisen kotimaisen edustus. Ja tietenkin mukana on myös Aino-kirkkoveneen soutukuva, kun Hiukonrannasta viime elokuussa lähdettiin Joutteselälle ja Haapamäen rannasta käveltiin Kesälauluja laulamaan. Joulukuun alussa alkoi kyläyhdistyksen uusimman ideoinnin, 2025-seinäkalenterin myynti. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta. Sappeen kylän joulu kesti ensimmäisestä adventista Nuutinpäivään Jouluiset yhteislaulut ovat Sappeen kylän perinne jo vuodesta 2008. Siinä ohessa saattoi ostaa uuden kalenterin ja kaupaksi kävi myös yksi Koivukujaa kouluun ja kylätalolle -teos. ”USKOTKO tämän?” Joh. – Aikamoinen määrä autoja tohon postilaatikoille on parissa viikossa pysähtynyt, tokaisi nimiä kirjasta laskenut Kaisu Heinonen . Puh. Kirjoittaja on tasavallan presidentti Alexander Stubb. Ulla ehdotti, että aloitetaan Arkihuolesi kaikki heitä -laululla, mutta sen jälkeen pääsi yleisö toivomaan. Ne ovat peruspilareita yhteiskunnassamme, jossa jokainen ihminen on arvokas. 03-377 3200 tai 0400 776 606 www.hautaustoimistomurtoniemi.fi toimisto@hautaustoimistomurtoniemi.fi Keskustie 5, 36600 Pälkäne PALKANEENKATUKAPPELI.FI PALKANEENKATUKAPPELI.FI Tervetuloa! Ke 15.1. Lasten raamattuhetki (Baabelin torni). lokakuuta muistuttavat meitä näistä teemoista. Su 19.1. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Palvelemme myös Pälkäneellä: Pälkäneen Kukkakauppa Onkkaalantie 71, Pälkäne. joulukuuta, ja joka vuosi seimessä on jotakin uutta. P. Sappeen ruuttahuoneen seimi on yhdistelmä joulukertomusta ja Sappeen kylää. Nämä arvot ovat läsnä kirkon työssä oli sitten kyse nuorisotyöstä, ulkomaanavusta tai diakoniatyöstä. klo 16 Hyvän sanoman ilta, Jaakko Korhonen, musiikki: Saviruukku. 11 Keskiviikko 15. Me voimme olla asioista eri mieltä, mutta yhteisen sävelen löydämme parhaiten keskustelemalla, kuuntelemalla ja luottamusta rakentamalla. Mutta ensin, perinteisesti, nautittiin Sappeen diakoniapiirin tarjoamat glögit ja kakkukahvit. klo 17-19. Kahvitarjoilu. Lähimmäisenrakkaus perustuu yhteistyöhön, välittämiseen ja keskinäiseen kunnioittamiseen. Joka vuosi on uutta katsottavaa. RALPH
Sortavala historiaa ja kulttuuria idän ja lännen rajalinjojen puristuksessa. Tilaisuuden järjestävät kyläyhdistys, PPMK ja Salmentaan VPK Pohjois-Pälkäneen maaja kotitalousseura ry Keskitalven kokko. Päivät ovat samat kummassakin paikassa. Tukea on saatavilla myös mikroyritysten käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. 10.00 Nuijanmäki pysäköintialue. Su 26.1. Museotie 1. Osallistumismaksu jäsenille 30 e, muille 45 e, sisaruksille ja molemmissa ryhmissä käyville 5 e alennus. Kuntoilu jatkuu hyväksi havaittuun malliin myös vuonna 2025, kun opastajamme Eeva Manninen tuo seuraavan kuukauden liikuntaohjeet. 12 Keskiviikko 15. Minnan Musiikkihetki. Oma kuula, matto ja vesipullo mukaan. Tervetuloa viettämään mukavaa talvipäivää Pohjois-Pälkäneelle! Luvassa pipolätkää, keskitalven kokko, makkaranpaistoa, munkkikahvit ja mukavaa yhdessäoloa. mennessä 041 464 2549 Anja Pälkäneen AA-ryhmä AA-Pälkäne. Esiintymässä: Saara Aalto, Maria Lund, Konsta Hietanen, Teemu Roivainen ja Jukka Nykäsen orkesteri. K-Supermarket Pälkäneen tarkkuuskilpailu jatkuu. Tilaisuuden järjestävät kyläyhdistys, PPMK ja Salmentaan VPK Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Konsertti Tampereella. Tilaisuuteen kuuluu noin tunnin esitys ja keskustelu, teeja kahvitarjoilu leivonnaisineen, arpajaiset ja pieni kirjojenvaihtotori. Kahvio palvelee luotettavaan tapaan. 040 7566785. Pälkäneen seniorit ry Kävelyä yhdessä. Jos olet saanut Eläkeliitosta tiedotteen jäsenmaksun sähköpostilaskusta, älä reagoi siihen mitenkään... Pälkäneläiset ovat napanneet Kostian upean yleisön edessä jo viisi päänahkaa. To 16.1. Kahvittelu alkaa jo klo 11. Ma 17.2. Tuotto SPR Joulumielikeräys 2025. 041 464 2549 Anja Soroptimist International Pälkäneen seutu ry Tammikuun klubitapaaminen Tampereella. 16.00 Kostia Areena. 11.00 Nuijantalo, Onkkaalantie 102, Pälkäne. Hinta 60 e sis. Sen jälkeen ilmoittautumiset Riitta Rannalle viestillä tai puhelimitse, 050 5944450. Koulutie 3, 36600 Pälkäne. Tähtiloistoa siis luvassa. Tervetuloa kaikki ulkoilemaan. Jos et nyt pääse, niin kuminauhoja on saatavilla kuntosalivuoroillamme ja kuukausitapaamisissa. 0400 444709. 0407554231 Katso ajankohtaiset tiedot: https://elakeliitto.fi/yhdistykset/kangasala Kukkian Kädentaitajat Ry OMPELUSEURAT. Liput 8 euroa. Hannu Mäki-Laurilan esitelmä. Jos juominen aiheuttaa ongelmia, huomaat tulleesi oikeaan paikkaan. Kaikille yhdistyksemme jäsenille tulee postin mukana paperilasku (pois lukien viisi jäsentä, jotka haluavat nimenomaan sähköpostilaskun). Jutellaan tulevaisuudesta ja viihdytään yhdessä Kiertue-elokuvateatteri Filmipyörä Elokuvia Pälkäneen yhteiskoululla!. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Aitoon Martat ry Kuntosali. Takavuosina liigassakin nähty savonlinnalaisvieras on petrannut peliänsä tuntuvasti alkukauden vaikeuksien jälkeen. 10.30 11.00 Rautahovi. Kuhmalahden Kisa Avantosauna. Luopioisten Vohlisaaren talviuinti maanantaisin ja torstaisin klo 16-20. Puhelin palaveriaikana 0400-896 606. Ei maksa mitään, eikä tarvitse olla kyläyhdistyksen jäsen. Kuuloterveydellä hyvinvointia; kuule, muista, voi hyvin, 17.3. Aitoon Martat ry Aitoon kässäkahvio. asti. Su 19.1.2025 14.00 Mikkolan Navetta luentosali. LA 25.1.: 13.30 Sonic the Hedgehog 3 (dubattu) -K7-, 16.00 Ei koskaan yksin -K12-, 18.00 Levoton tuhkimo -K7-. Juontajina Nina Hannonen ja Hymy. Aiheena kalevalainen jäsenkorjaus Kevään konsertteja Kangasala-talossa: 23.4. Ke 15.1. Terveysliikuntakoordinaattori Eeva Manninen on opastamassa kuminnauhojen käyttöön. kukkialle.fi Talviuinti Vohlisaaressa . Ma 20.1.2025 Ma 12.5.2025 Onkkaala ja Rautajärvi. Hinta on 40 e/hlö. Tällä kerralla paikalla ovat myös RM-Micron Mira ja Rauli vastailemassa kerholaisten kysymyksiin. 2e/kerta kukkialle.fi TALVIVERKOILLE. Hervanta, Tampere. Luja-Lukon ykkössarjajoukkue lähtee metsästämään seuraavaa kotivoittoa East Volleysta. To 16.1.2025 Mikkolan navetta. Ota mukaan arpapaketti. Ke 15.1. Liput 13/11e. Vapaaehtoinen kannatusmaksu. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Jäsenmaksun laskutus. Ohjelmassa aivojumppaa ja visailua. Lisätiedot: Tiina Kokkola puh. SU 26.1.: 13.00 Bambi Tarina metsän elämästä (dubattu) -K7-, 15.00 Levoton tuhkimo -K7-, 17.00 Ei koskaan yksin -K12-. Ti 21.1.2025 Perhekeskus Pirtti. Pääteään reitti lähtiessä ja kävellään noin tunnin lenkki. Aiheet: 20.1. Aivojumppaa ja visailua. Ke 8.1. Aitoon Martat ry Kahvakuulatreenit. 040 7566 785 viimeistään 27.1. 18.00 Pentosali. Pirkan Helmi ry Hankeneuvontaa Luopioisissa. Tied. Tervetuloa! Pälkäneen seniorit ry Jumppakuminaujat jaossa. Paikalliset yhdistykset vuorollaan vastaavat ohjelmasta ja keittelevät kahvia. --------------Lähitori Kostiakeskuksessa, Onkkaalantie 76, klo 13-15 Ikääntyneiden ja vammaisten palveluiden neuvontaa ja ohjausta. Mukaan tarvitset mailan, suojalasit, sisäpelikengät ja juomapullon. ainakaan maksa mitään. 040 7566 785. 17.00 21.00 Kuhmalahden rantasauna. Etusijalle voidaan asettaa koulutusaloja, joilla naiset ovat aliedustettuina. Puvustus Jukka Rintala. 14.00 15.30 Kangasalan Lepokodilla. Tied. Kevätsää lämmittää, luonnon kauniin herättää, 12.5. To 30.1. Kunnan terveysliikuntakoordinaattori Eeva Manninen on opastamassa kuminauhojen käytössä. TERVETULOA! Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Muistikahvilat. Tiedotteessa on vain MALLILASKU. Vohlisaaren rantasauna. alkaen. Ke 15.1. Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Eevan kevään ensimmäinen. La 25.1. klo 19.00 Amadeus Lundberg-mustalaisviulu ja 3.5.2025 klo 14.00 Musiikkinäytelmä Jamppa Tuomisesta. 16.00 18.00 Perhekeskus Pirtti, Keskustie 1. Maksetaan yhdistyksen matkatilille FI16 5002 2020 0280 42. Su 6.4. Tervetuloa kaikki jäsenet. Tule kokeilemaan kumpi vahvuus sopii sinulle parhaiten. Kaikki lenkkikaveria kaipaavat voivat liittyä joukkoomme. Yhdistys tarjoaa kahvit! Pirhan ohjaaja paikalla klo 10.00-12.00. 17.00 Ke 28.5. Lisätiedot: www.filmipyora.fi. Tampere-talo. To 30.1. Tervetuloa viettämään mukavaa talvipäivää Pohjois-Pälkäneelle! Luvassa pipolätkää, keskitalven kokko, makkaranpaistoa, munkkikahvit ja mukavaa yhdessäoloa. Ma 20.1. Ti 28.1. Muistikahvila on avoin kohtaamispaikka kaikille muistiasioista kiinnostuneille. Aivojumppaa ja visailua,17.2. 14.00 15.30 Sappeen ja Ohvenon kylätalo, Sappeentie 701. Mielen hyvinvointi ikääntyessä, 14.4. Musiikki, tunteet ja tarinat kohtaavat Navetalla Su 19.1.2025 klo 14.00. Paperilaskut postitetaan suoraan Eläkeliitosta tammi-helmikuun vaihteessa ja laskun eräpäivä on 17.2.2025. Maksu ja ilmoittautuminen 27.2. Kokoontuminen Talasniemessä. Ke 31.12. Klo 13 ryhmässä ja klo 14 ryhmässä on vielä muutama paikka vapaana. Ilmoittautumiset 2025 kerhoon sähköisesti nettisivujen tai Senioriapin kautta 20.1. Klo 10.30 istumajumppa, pelejä ja muuta mukavaa ohjelmaa. Vapaa pääsy, tarjoilu 7 e. Aivojumppaa ja visailua. Klo 12.00. To 16.1. Katso myös www.aa.fi.. Kevätkausi 2.1.24.4.25 saunamaksu 3 euroa kerralta. Pälkäneen seniorit ry Kuukausitapaaminen. Torstaikerho Nuorisotila Sentterissä, Keskusaukio 2, klo 10.30. To 9.1. Tule tapaamaan Pirkan Helmen työntekijöitä ja jutellaan lisää! Voit tulla poikkeamaan kun sinulle sopii tai varata ajan (30 min) sähköpostitse toimisto@pirkanhelmi.fi Pälkäneen Eläkeläisten Kerho ry Vuosikokous. Myöskin kotisivuilta löytyy uuden jäsenen liittymislomake. Tervetuloa kylätaloon kuntoilemaan sekä entiset että uudet harrastajat. Pirkanmaan Muistiyhdistys Pälkäneen Muistikahvila. Su 2.2. Pytinki. Tervetuloa rohkeasti mukaan uudet ja vanhat kävijät! ---Muina torstaina Lähitorin ohjaaja terveysasemalla klo 8-12, ikäihmisten ja vammaisten palveluiden neuvontaa ja apua lomakkeiden täyttämisessä. lipun ja matkan. Su 26.1. Ma 20.1.2025 13.30 15.00 Pajuparvi, Alikyläntie 6, Pälkäne. To 16.1. Tarjolla on alkulämmittelyn, jumpan ja loppuvenyttelyn lisäksi kuulumisten vaihtoa ja kylän uutisia. Uusi jäsensihteerimme on Outi Aakkula, outi.aakkula@gmail.com, puhelin 040 559 1714. Lasten sähly keskiviikkoisin 7-12 -vuotiaille. Ma 20.1.2025 10.00 11.30 Rautahovi Rautajärventie 30 Rautajärvi. Vesijumppa alkaa taas maanantaisin 13.1. Kaikki jäsenyyteen liittyvät asiat ilmoitetaan hänelle. Kaikille muistiasioista kiinnostuneille avoin kohtaamispaikka. Ke 29.1.2025 12.00 18.00 Pytinki, vanha valtuustosali, 2 krs. Tanssijoina Jutta ja Sami Helenius. Kuhmalahden Kisa Lasten sähly. Kaikille muistiasioista kiinnostuneille avoin kohtaamispaikka. Vuoden ensimmäisessä kuukausitapaamisessa kokoonnumme jälleen yhteiseen, omakustanteiseen kahvihetkeen. Lisätietoja löytyy https://palkane.senioriyhdistys.fi/ Ikäpiste Onkkaala ja Luopioinen Pirtin lähitori. Saapuminen klo 10. Aitoon Marttojen kaikille avoimen kässäkahvion kevät alkaa! Tervetuloa joka kuun viimeisenä tiistaina Aitoon Pysäkille tekemään omia projekteja, tai pelkästään kahvittelemaan hyvässä seurassa. La 25.1. Kävellään ja keskustellaan yhdessä. Tervetuloa! Soroptimist International Pälkäneen seutu ry SIE stipendihaku. Ilmoittaudu Liljalle puh. Talasniemi, Luopioinen Tervetuloa ulkoilukylän yhteisille talviverkoille. 14.00 Viinikahvila Pajuparvi, Alikyläntie 6, Pälkäne. To 23.1. Saamme vieraaksemme muistiohjaaja Susanne Lempisen Pirkanmaan muistiyhdistyksestä. SIE-stipendihaku on käynnissä 22.1.2025 saakka. Tähtien kevät-konsertti Tampere-talossa sunn. SPR Luopioinen SPR Luopioinen, ELÄMÄNI BIISI. Ilmoittaudu nettisivujen kautta https://palkane.senioriyhdistys.fi/ tai SenioriApin kautta tai Tiina Kokkola puh. Hurjalla tahdilla pisteitä takova hakkuri Taavi Tuominen on joukkueen vaarallisin mies. Tervetuloa Maijan kahvakuulatreeneihin! Kokoonnumme Aitoon koulun jumppasalissa (Vakkomäentie 3) sunnuntaisin klo 17.00-18.00. Tammikuussa matkaamme klubitapaamiseen Tampereelle, luvassa mielenkiintoinen ilta luonnonkosmetiikan ja luomuelintarvikkeiden parissa, tervetuloa! Ikäpiste Onkkaala ja Luopioinen Luopioisten lähitori. Viite 2707. Käynti päätyovesta. Pirkan Helmestä voi hakea tukea monenlaisiin yleishyödyllisiin hankkeisiin, joilla parannetaan paikallisten ihmisten hyvinvointia ja elinympäristöä. Kertamaksu on 5 e/hlö tai kausimaksu 55 e/kevät, tarkemmat maksutiedot löytyvät saunalta. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Eliisa Lahtiselle p. Lähitori on kaikille avoin kohtaamispaikka kerran kuussa torstaisin. Kuhmalahden Kisa Temppukoulu ja Tanssi/akrobatia. Luopioisten liikuntahallin kuntosali. To 16.1. Sauna lämpiää talkoovoimin joka torstai syyskuusta toukokuun loppuun. Muistikahvilaan olet tervetullut juttelemaan, kuulemaan ja kyselemään muistiin liittyvistä asioista. Tervetuloa niin uudet kuin vanhat avantouimarit! Pälkäneen Luja-Lukko Kuntojaosto LUJA-LUKON VESIJUMPPA. Tilaisuus on avoin myös ei-jäsenille. Pälkäneen seniorien jäsenet voivat noutaa itselleen veloituksetta oman jumppakuminauhan, joka sopii todella monenlaiseen ja jokaiselle sopivaan lihaskunnon ylläpitoon. Saapuminen klo 9.30 alkaen, klo 10 istumajumppa, Minna Liljedahl laulaa ja laulattaa. 6.4.2025 klo 15. SIE myöntää vuosittain stipendejä ja apurahoja naisille heidän oman ammatillisen etenemisensä edistämiseksi. Su 19.1. mennessä. Ma 13.1.2025 Ma 28.4.2025 Aitoon Koulutuskeskus. Ota yhteyttä SI Pälkäneen seudun klubiin! Eläkeliiton Kangasalan yhdistys Tapahtumat vko 4. Lippuja myydään jo nyt. 11.30 paloasemalla. Ke 22.1.2025. Lenkin jälkeen yhdistyksen jäsenillä on mahdollisuus noutaa itselleen oma jumppakuminauha Nuijantalolla. Tervetuloa! Järjestäjinä Pälkäneen kunta, Pirkanmaan Muistiyhdistys ja Tampereen Diabetesyhdistys. Aitoon Marttojen salivuoro tiistaisin klo 10-11, tervetuloa kaikki jäsenet. Avantouintiin ilmoittautuminen ja käyntikerrat kirjataan Vohlisaaren saunalla (Vohlisaarentie 26). Ohjaajana Johanna Miettinen. 16.45 18.20 Pentosali. 15.30 Salmentaan liikuntahalli ja luistelukenttä. Pälkäneen seniorit ry Digikerho. ja kausi jatkuu 28.4. Digikerhon talvi-kevätkauden kokoontumiset alkavat taas. Su 2.2. Kangasalan Suomi-Venäjä-seura Teehuone, Kulttuurivartti. muistiohjaaja Susanne Lempinen 050 330 8515 Pirkanmaan Muistiyhdistys Rautajärven Muistikahvila. Kahvi ja kahvileipä 3 e. Temppukerho torstaisin5-9 -vuotiaille klo 16.45-17.30 ja tanssi/akrobatia 8-15 -vuotiaille klo 17.35-18.20. Vapaaehtoinen kannatusmaksu. Lisätiedot: Tiina Kokkola puh. Tervetuloa! Pälkäneen Luja-Lukko, lentopallo Liigassakin nähty East Volley Kostialle. Lähitorin palveluohjaaja paikalla klo 9.30-12. 15.30 Salmentaan liikuntahalli ja luistelukenttä. 18.00 20.00 Aitoon Pysäkki. PIrkanmaan Muistiyhdistys ry järjestää taas maanantaisin Muistikahviloita Rautahovissa, Rautajärventie 30 klo 10 11.30 ja Onkkaalassa Pajuparvessa, Alikyläntie 6 klo 13.30 15.00. Vapaa pääsy. Tampereen Diabetesyhdistys ry Muistikahvila. Pälkäneen AA-ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 19.00 Teletalolla Kutojantie 2. Keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 11. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Jäsensihteerimme on vaihtunut. Jäsenmaksumme on edelleen 25 e vuosi. Ma 20.1. Stipendeillä pyritään tukemaan ammatissa toimivia naisia, jotka suorittavat täydennyskoulutusta nykyisessä ammatissaan tai jotka ovat vaihtamassa uraa, koulutustasosta tai tieteenalasta riippumatta. Ikäihmisten ja vammaisten palveluiden neuvontaa, ohjausta ja apua lomakkeiden täyttämisessä. Tervetuloa! Luikalan Pohjalahden Salmentaan Kyläyhdistys ry Keskitalven kokko
Näin toiminta on vakaata ja ennustettavaa. Esimerkiksi näillä itsensä työllistäneillä ja elantonsa hankkineilla osaajilla on paljon annettavanaan tämän ajan yrittäjille, Rämö tietää. Tänä vuonna hallituksessa ovat Jorma Tirkkonen (pj.), Mika Setälä (varapj.), Jarmo Paunu, Jukka Turunen ja Juha Österlund. Hän muistuttaa, miten lukuisat kummisuhteet ovat edesauttaneet monia yrityksiä uudenlaisille kasvuja menestyspoluille. Kuva: Matti Pulkkinen. – Kannustamme naisia hakemaan meiltä tukea ja innostamme heitä kummeiksi. Rämön mielestä kolmannen sektorin tuottamiin palveluihin tulisi osittaa myös pysyvää julkista rahoitusta. HEIDI Rämö tähdentää, että Pirkanmaan Yrityskummeissa halutaan hyödyntää jokaisen halukkaan kummin panos. KOLMAS sektori tekee laaja-alaisesti ja monipuolisesti auttamistyötä, jota ei yksinkertaisesti löydy yhteiskunnan tuottamalta ja tarjoamalta julkiselta palvelutarjottimelta. Rämö on ehtinyt jo havaita, että nuoret yrittäjät ovat luonnostaan avoimia hakemaan ja vastaanottamaan apua. Järjestelmä on korkeatasoinen ja tehokas. Hän korostaa, että moni yrittäjä, yritysjohtaja ja toimitusjohtaja ovat hioutuneet timanteiksi kuin hiidenkirnuissa, joissa on kohdattu ja taltutettu myös kiperiä tilanteita ja suuria ongelmia. Toissa vuonna 30-vuotista taivaltaan juhlinut Pirkanmaan Yrityskummit ry on lunastanut keskeisen paikan kasvumaakunnan elinkeinoelämässä ja yrityskentässä. Rämö on tunnistanut yhteiskunnassamme ammottavan aukon, joka on tuttu nimenomaan yksinyrittäjille sekä mikroja pienyrityksille. Kun sain kummin ja kävimme asioita porukalla lävitse, ne alkoivat valjeta ja seljetä. Samalla huomionarvoista on, että kuntajohtajuuden mielenkiinto piilee nimenomaan käsillä olevien asioiden laajuudessa. – Monet naiset ovat yksinyrittäjiä tai mikroyrittäjiä. Kysymysten asettaminen on keskeinen avu. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti FILOSOFIAN maisteri Heidi Rämö vaihtoi lennossa Lempäälän kunnanjohtajuuden Pirkanmaan Yrityskummit ry:n toiminnanjohtajuuteen viime syyskuun vaihtuessa lokakuuksi. Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat hallituksen hyväksymät yrityskummit. Heiltä ja niistä kertynyt kokemus on nyt tuiki arvokasta, Rämö kiittelee. Rämön mukaan Pirkanmaan Yrityskummit tempaa Pirkanmaan Yrittäjien kanssa hankkeen, jolla nostetaan esiin naisyrittäjiä ja -yrittäjyyttä. Edelleen esimerkiksi moni yksinyrittäjä kokee olevansa asioidensa kanssa täysin yksin, yrityskummi auttaa tässä. Meillä naisilla on joskus tapana vähätellä uria tai saavutuksia. Rämön mukaan Suomessa olisi saatava nopeasti näkyväksi, miten nimenomaan mikroyritykset hankkivat palveluja ja tuotteita toisiltaan. Rämö vakuuttaa, että Pirkanmaan Yrityskummeissa on matala kynnys. Rämö vetoaakin kaikkiin kokeneisiin yrittäjiin ja kutsuu heitä mukaan talkoisiin, joissa yrityskummit ovat niin aloittavien yrittäjien kuin kasvuhaasteiden kanssa painivien yrittäjien keskustelukumppaneina ja mentoreina. – Tällaisten yrittäjien vinkkelistä yhteiskunnan suosimat vihreät siirtymät ja valtavat teknologian kehitysloikat ovat kaukaisia asioita, eivätkä ne helpota millään tavalla tai tasolla heidän rahoitustarpeitaan. Hän lupaa, että asiakas kohdataan aidosti ja häntä kuunnellaan. Hän johtaa Pirkanmaan Yrityskummit ry:tä, joka auttaa pirkanmaalaisia pk-yrittäjiä kehittämään yritystään ja kehittymään yrittäjinä. Hän on tarkka kuuntelija ja herkkä tunnistamaan erilaisia tilanteita. Olennaista on, että molemmat osapuolet ovat niin antajina kuin saajina, Rämö kertoo. Peruskouluun ja toiselle asteelle on juurtunut yrittäjäkasvatus, joiden hedelmä kantaa jo. Tilastokeskuksen tietojen mukaan nimenomaan naisyrittäjien määrä on ollut viime vuosina voimakkaasti laskeva. – Etenkin, kun ne muodostavat koko yhteiskuntamme kivijalan, perustan, Rämö muistuttaa. Rämö korostaa, ettei hän kannata minkäänlaista vastakkainasettelua tai toiselta poisottamista. Aktiivisia kummeja on tällä hetkellä 150, joista kolmisenkymmentä on naisia. Rämö pitää kuntajohtajana kerryttämäänsä Pirkanmaa-tuntemusta ja kokoamaansa verkostoa merkittävinä voimavaroina uudessa tehtävässään. Hallituksen rinnalla on aloittanut vuonna 2023 advisory board, jonka edustajat tuovat ajankohtaista tietoa toimialueen eri suunnista. Rämön mielestä Suomi rämpii taantumassa, vaikka sitä ei julkisesti sanotakaan ääneen. Rämö on kuitenkin havahtunut naiskummien vähyyteen, joten heidän joukkoansa hän haluaa aktiivisesti kasvattaa. Vuonna 2021 naisyrittäjiä oli 117 000, kun viime vuonna heitä oli enää 97 000. – Yhteiskuntamme ojentaa auttavan kätensä yrityksille, mutta sen toimet kohdistuvat suurille yrityksille. – Aina paras palkka on tyytyväisen asiakkaan rehellinen kiitos. Matti Pulkkinen Toiminnanjohtaja Heidi Rämö korostaa, että yksinyrittäjät sekä mikroja pienyritykset ovat erittäin tärkeitä työllistäjiä maassamme. Rämö aloitti tehtävässään viime vuoden lokakuussa. – Esimerkiksi yrityskummia etsittäessä asiakas päättää, kenet hän valitsee. Merkittävää toiminnan menestymiselle on yhteistyökumppaneista muotoutunut laaja ja aktiivinen verkosto. Punkalaitumen, Hattulan ja Lempäälän kunnanjohtajana toiminut Rämö kehittää nyt runsaan 30 vuoden ikäistä valtakunnallisestikin edistyksellistä pirkanmaalaista yrityskummitoimintaa, jossa hän muun muassa haluaa nostaa naiskummien määrää. – Vapaaehtoiset yrityskummit tekevät vuoden aikana mielettömän määrän tunteja. – Hyvällä yrityskummilla on vahva auttamisen halu. PIRKANMAAN Yrityskummit ry:n yrityskummitoiminta ja sen kehittäminen keskittyy Pirkanmaalle. Yhtälö on tietyllä tavalla paradoksi. Hänen mukaansa yhteiskunnan on havahduttava tunnistamaan myös pienien yrityksien tarpeet ja toiveet. PIRKANMAA Yrityskummien Rämö haluaa yhteiskunnalta tukitoimia mikroja pienyrityksille Julkisella sektorilla työskennellessään Heidi Rämö eli todeksi sitä, että yritykset ovat kaiken a ja o elinvoimanlähteinä. Poikkeuksena on ollut Finnveran mikroyrittäjille kohdistama laina, joka tämän hetken tiedon mukaan lakkaa olemasta maaliskuussa, Rämö tarkentaa. Rämön mielestä tilanne on kestämätön, sillä peräti 95,5 prosenttia suomalaisista työskentelee 1-9 henkilön mikroyrityksissä. Reippaat kolme kuukautta kolmannella sektorilla työskennellyt Rämö tunnistaa vapaaehtoistyön ainutkertaisen merkityksen yrityskentällä. PIRKANMAAN Yrityskummit ry toimii maakunnallisesti eli sen palvelut ovat tarjolla kaikille maakunnan 23 kunnassa toimiville yrittäjille ja yritykselle. Hän paitsi ihastelee myös arvostaa konkariyrittäjien ja menestyneiden yrityksien toimitusjohtajia, jotka toimivat pyyteettömästi yrityskummeina. Yrityskummeille kummiyhteisö antaa mahdollisuuden jakaa osaamistaan ja hankkimaansa liiketoimintakokemusta pirkanmaalaisten yritysten hyödyksi. Vuorovaikutuksen on oltava turvallisuutta ja luottamusta vahvistavaa, Rämö toteaa. Rämö korostaa, että yhteiskunnallisesti merkittävä työ jatkuu laadukkaana ja tuloksellisena, kun yhdistys saa koko ajan uusia päteviä kummeja. Meillä on nyt hyvä olla ja suuntaamme tulevaisuuteen luottavaisin mielin.” Näitä palautteita on kannustavaa kuulla, Rämö iloitsee. Pirkanmaan Yrityskummit ry:n hallitus koostuu puheenjohtajasta ja neljästä jäsenestä. – Kuntajohtajan tehtäväkenttä on poikkeuksellisen laaja. Mutta millainen hyvä yrityskummi on. Siitä johtuen työn tuloksellinen hoitaminen vie todella paljon aikaa, jopa seitsemän päivää viikossa. Se toimii itsenäisenä henkilöyhdistyksenä sääntöjensä mukaan. – Muun muassa Pirkanmaan Yrityskummit tuottaa palveluja valtion pyynnöstä, mutta me teemme sitä ilmaiseksi. ”Meillä oli vaikeaa. Yrittäjistä naisia on reilu yksi kolmasosa eli noin 35 prosenttia. Monesti läsnä oleminen on mentoroinnin ohessa henkisenä tukena olemista. 13 Keskiviikko 15. Koko Suomessa on tällä hetkellä noin 615 000 toimivaa yritystä, joista runsaat 54 000 on Pirkanmaalla. Rämö arvostaa yrityskentän monipuolisuutta, jota pirkanmaalaiset yrityskummit ovat perinteisesti edustaneet. Työllisyys on yksi tärkeimmistä asiakokonaisuuksista. Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tehtävä on pyyteettömästi auttaa pirkanmaalaisia pk-yrittäjiä kehittämään yritystään ja kehittymään yrittäjinä. Nämä kaikki ovat eläneet viime vuosina poikkeuksellisen vaikeita aikoja koronapandemian, inflaation ja muiden itsestä johtumattomien syiden takia. Siksi kuntajohtajan työn painopisteitä ovat yrittäjät ja yritykset. Tapahtumia on luvassa pitkin vuotta, esimerkiksi kansainvälisenä naistenpäivänä maaliskuussa. Niiden keskinäiset vaikutussuhteet ovat merkittävät. On laskettu, että viime vuonna tunteja kertyi niin runsaasti, että niiden tekemiseksi olisi tarvittu kuuden kokoaikaisen ammattilaisen työpanos, Rämö tarkentaa. Monesti jo keskustelu avaa lukkoja ja solmuja, ja yrittäjä näkee valoa ja eteenpäin menemisen mahdollisuuksia, Rämö sanoo
Rahasto myöntää apurahoja taiteelliseen työskentelyyn, tieteellisiin jatko-opintoihin ja tutkimukseen sekä erilaisiin kulttuurihankkeisiin ja kotiseututyöhön, vuonna 2025 yhteensä 1 440 000 euroa. Tammikuun haussa myönnetään miljoona euroa Tiede tutuksi -apurahoina, jotka ovat aiemmin olleet haettavissa Kulttuurirahaston lokakuun hakukierroksella. – Teosta ei ole modernisoitu, mutta silti näytelmän kuvaamat tilanteet ovat tänäkin päivänä täysin samaistuttavia ja teemat ajankohtaisia. ja tiistaina 21.tammikuuta. Meillä on keskenämme hauskaa, ja se varmasti näkyy esityksestäkin, sanoo Mervi Murtonen Vehkajärven teatterista. Luottamus tieteeseen, toisten manipulointi ja oman edun ajaminen, hyväuskoisuus sekä tietenkin kaiken voittava rakkaus, valintaperusteissa mainitaan. Tiede tutuksi -tukimuodon tavoitteena on innostaa peruskouluikäisiä lapsia ja nuoria tieteen pariin sekä mahdollistaa lapsille ja nuorille tiedekasvatusta tasa-arvoisesti asuinpaikasta ja taustasta riippumatta. Ensimmäisen tunnin aikana osallistujat pääsevät oppimaan tanssilajin perusteita ja ottamaan askeleet haltuun ohjaaja Esa Lappalaisen johKaraoketanssit rytmittävät kylätalon kevättä dolla. Näihin toivotaan paljon yleisöä tsemppaamaan ryhmää huippuvireeseen. Tämän takia on etsitty tekstejä, joissa olisi enemmän ideaa, eikä kaikki olisi valmiiksi asti pureskeltua. Apurahat julkistetaan 9.toukokuuta. Se on kuitenkin uskollinen alkuperäiselle tekstille ja Arto af Hällströmin käännökselle sekä Molièren aikakaudelle. 14 Keskiviikko 15. Murtosen mukaan jo pidempään yhteisenä ajatuksena on ollut, että teatteriväki haluaa tehdä jotain muuta kuin perinteistä kesäteatteria, jossa halpoja nauruja haetaan stereotyyppisillä hahmoilla ja huonoilla vitseillä. kerran järjestettävälle teatterifestivaalille haki yhteensä 40 ryhmää, joista kahdeksan valittiin tulevan festivaalin ohjelmistoon. Kuva: Leena Huttunen. Karaokea juontaa Anna Toiva Fuuga Eventsistä. Luulosairaan pääosaa esittävä Ari Korkka , ja ohjaaja Juho Joki ovat aiemmin osallistuneet Mikkelin tapahtumaan muiden teatteriseurueiden kanssa. Jokainen festivaaleilla esiintyvä ryhmä saa palautteen raadilta, joka koostuu teatterin ammattilaisista. Viime vuosina apurahojen koko on vaihdellut 2 000 eurosta 130 000 euroon. Vehkajärvellähän on ollut teatteritoimintaa jo lähes sadan vuoden ajan, joten kenties joskus on voitu aiemminkin hakea. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Vehkajärven teatteri valittiin isosta joukosta Työväen Näyttämöpäiville Mikkeliin VEHKAJÄRVEN teatteri on valittu mukaan Työväen Näyttämöpäivien esityksiin Mikkeliin. Olemme tosi pienen kylän tosi pieni teatteri, jolla on hyvin vaatimattomat resurssit, mutta sitäkin enemmän intoa ja kunnianhimoa. – Tällaiset tekstit vaativat enemmän sekä meiltä että katsojalta, mutta vastaavasti antavat myös rikkaamman elämyksen sekä näyttämöllä että katsomossa. helmikuuta. Valinnan perusteluissa mainitaan muun muassa, että Vehkajärven teatteri tarttuu rohVehkajärven teatteri on kahdeksan valitun joukossa. Tapahtumat yhdistävät tanssinopetusta ja karaokelaulua, joten ne sopivat niin tanssiharrastajille kuin lauluintoisille. Majaalahden kylätalo.. Kati Pääkkönen TULOSSA JA MENOSSA Vehkajärven teatterin Luulosairas-näytelmä pääsi kahdeksan muun mukana Työväen Näyttämöpäiville Mikkeliin. Apurahaa voivat hakea pirkanmaalaiset tai Pirkanmaan hyväksi työtä tekevät yksityishenkilöt, työryhmät tai yhteisöt. Tämän jälkeen kello 14–16 kylätalon tunnelma kohoaa karaoken merkeissä – ja samalla voi jatkaa tanssimista. tammikuuta foksi ja fusku, 15. – Tietääksemme Vehkajärven teatteri ei ole aiemmin ollut mukana. keasti vaikeisiin teksteihin. maaliskuuta bugg ja jive. Työväen Näyttämöpäiviä vietetään Mikkelissä 24.– 26.1. Lisäksi haettavissa on Norma Sokan nimikkoapurahat. Tapahtumat alkavat aina kello 13. Kärkihankkeeseen on varattu vähintään 40 000 euroa. – Tämä on meille iso asia. Vuoden 2025 festivaaleilla raadeissa ovat näyttelijäntaiteen professori Jarkko Lahti , teatterikriitikko Kirsikka Moring , näyttelijä Kati Outinen ja teatteriohjaaja Mikko Roiha . Pääsymaksullisten Karaoketanssien teemana on 18. Pirkanmaan kulttuurirahaston apurahahaku käynnistyy tammikuussa Sydän-Hämeen Lehti MAJAALAHDEN kylätalo täyttyy musiikista, tanssista ja yhteisöllisyydestä, kun Karaoketanssit tarjoavat hauskanpitoa kerran kuussa. LISÄKSI Pirkanmaan rahastosta voi hakea vuoden 2026 kärkija suurhankkeiden valmisteluapurahaa, jonka suuruus on 2 500 euroa. 47. tammikuuta. Rahaston apurahoista päättää hoitokunta, joka edustaa monipuolisesti pirkanmaalaisen taiteen, tieteen, yhteiskunnan ja talouselämän asiantuntemusta. Tänä vuonna jakovuoroiset nimikkorahastot ovat pälkäneläisnuorille tarkoitettu Matti ja Helvi Heikkilän rahasto, Yrjö ja Marjatta Juharin rahasto, Aune ja Kalle Kaiharin rahasto, Ritva ja Veikko Lapinleimun rahasto, Leena Lindfors-Sarasteen rahasto, Aili Luukkosen rahasto, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahasto, Irmeli Näsäsen rahasto, Elli ja Elvi Oksasen rahasto, Linnea Pirilän rahasto, Aino Sipilän rahasto, Lea ja Pekka Suorannan rahasto, Aino Valvaalan rahasto, Aamulehden 100-vuotisrahasto ja Anja Virran rahasto. helmikuuta rumba ja cha-cha ja 15. ”Luulo ei ole tiedon väärti, eli tule itse kokemaan Vehkajärven teatterin tervehdyttävä vaikutus! Esitystä varten sävelletty livemusiikki nostaa Sotkun katon jopa lääkekattoa korkeammalle. Ennen Mikkelin matkaa ryhmällä on kaksi tärkeää valmistavaa esitystä Valkeakosken Teatteriopiston Verstas-näyttämöllä sunnuntaina 19.1. Työväen Näyttämöpäiviä vietetään Mikkelissä 24.–26. • Vehkajärven teatteri: Luulosairas -puhenäytelmä (Kangasala) • Järvenpään teatteri: Pohjoisen taivaan alla -musiikkiesitys ( Järvenpää) • Kipinät-kuoro: Minä rakastin yötä -pienoismusikaali ( Jyväskylä) • Kuusamon näyttämö: Nimeni on Susanna -puhenäytelmä (Kuusamo) • Teatteriryhmä OUTS: Kauppa-Lopo -puhenäytelmä (Mikkeli) • Teatteri Akseli: Skavabölen pojat -puhenäytelmä (Turku) • Tunari-työryhmä: Tunari -monologit (Helsinki) • Ykspihlajan Työväen Näyttämö: Huojuva talo -draama (Kokkola) VALITUT ESITYKSET OVAT: Vehkajärven teatterin versio klassisesta Luulosairaasta ei ole tarkka epookki. Reseptivapaasti!” Vehkajärven teatterin versio klassisesta Luulosairaasta ei ole tarkka epookki. Yleisrahastosta myönnetään apurahoja kaikille kulttuurielämän aloille, nimikkorahastoista lahjoittajien määrittelemille aloille. Rahasto tukee etenkin oivaltavia ja korkeatasoisia hankkeita, nousevia ja uudistavia kykyjä, eri tavoin marginaaliin jääviä aloja ja tapahtumia sekä lähikulttuuria. VALINNAN perusteluissa todetaan lisäksi, että Molièren vuonna 1673 kirjoittama tautisen hauska irvailu lääketiedettä ja ihmisten hyväuskoisuutta kohtaan puree kuin kipulääke, relaksantti ja piriste. Esitysvalinnat teki näyttelijä Laura Rämä . Sydän-Hämeen Lehti SUOMEN Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston vuoden 2025 apurahat ovat haettavissa 20.1.–7
Kun Hildén asteli syöttämään ensimmäisenä suomalaisena, monisatapäinen virolaisfanijoukko aloitti tapojensa mukaan vastustajan ”psyykkaamisen” ja armottoman vihellyskonsertin. Tai… – No onhan niitä kaikenlaisia hauskoja juttuja sattunut vuosien varrella. Iso osa usein jopa monituhatpäisestä kannattajajoukosta saapuu yleensä Suomen tueksi omatoimimatkalla. Sitä pitää nyt Manilassa vähän miettiä, millä tavalla puheenjohtaja sitten edustaa matkalla, hän muotoilee varsin värikkäiksi muodostuneisiin kisareissuihin viitaten. Seurallinen mies on vuosien varrella tullut tutuksi myös niin pelaajille kuin muiden maiden faneillekin. Tai niin, että suomalaisfanit päättivät ottaa mallia toisen maan fanijoukoista ja marssia isona kulkueena juhlallisesti peliin, mutta saivatkin niskaansa ukkosmyrskyn. – Ensimmäiseen EM-karsintaturnaukseen osallistuin Bergenissä vuonna 1989. Hän passasi ensimmäiset kyläsarjapelinsä 11-vuotiaana ja ehti sittemmin pelata ja valmentaa niin Aitoossa, Eräjärvellä, Orivedellä, Pälkäneellä, Sahalahdella kuin Luopioisissakin. Puolalla on parhaat ja liikkuvimmat fanit, sen jälkeen tulevat suomalaiset ja virolaiset – joskin jälkimmäiset ovat puolta nuorempia kuin suomalaiset, lentopallomaajoukkueiden faniyhdistyksen puheenjohtaja Petri Hildén arvioi. Hildén myöntää, että omatoimimatkailijoita ajatellen Manila voi olla kuitenkin aika kaukana, mikä saattaa tehdä Suomen pelien ottelukatsomosta hieman vähemmän sinivalkoisen kuin mihin on totuttu. Pelireissuilla sattui kerran niinkin, että Hildén kulki kisoissa Suomen suurlähettilään tittelillä.. Syyskuussa odottaa monin tavoin uusi kokemus. Niinpä Hildén lähettelee nykyisin kotoaan sujuvasti eteenpäin niin sukkia, paitoja, reppuja kuin huivejakin. Hän oli hypännyt pestiin eräänlaisella pikahälytyksellä toissa vuonna varapuheenjohtajan paikalta kesken kaksivuotisen hallituskauden. Sen jälkeen maajoukkuelentopallon ympärille rakentuneita kisamatkoja ja tarinoita on kertynyt paljon. YKSI puheenjohtajan arjen näkyvimpiin tehtäviin kuuluva homma kokousten, suunnittelun ja muun ohessa on verkkokaupasta ostettujen fanituotteiden postitus. OTTELU pelattiin, ja sinivalkoisille kirjattiin suomalaismuistikuvien mukaan ainakin yksi erävoitto. Itse hän ei ole vielä perehtynyt tulevaan kisapaikkaan niin tarkasti, että esimerkiksi omat matkaja majoituskuviot olisivat selvillä. – Katson yleensä pelipaikan ensin, ja piirrän siihen ympärille ympyrän, josta etsin majoitusta niin, että siirtymät pystyisi liikkumaan kävellen. Meitä oli neljä kaveria matkailuautolla, eikä paikalla ollut muita suomalaisia, Hildén muistelee. Hallituksessa – pääsääntöisesti varapuheenjohtajana – faniyhdistyksessä hän oli ehtinyt toimia jo yhdistyksen perustamisesta eli vuodesta 2014 asti. Maajoukkueen edesottamuksia hän oli seurannut tiiviisti jo ennen sitä. Jani Oksanen lataan kisojen yksi alkulohko, mahdollisesti Tampereella, hän perustelee nokkamieheksi lähtemistään. Virolaisja suomalaisfanit sopivat keskenään ulkosalla pelattavasta pienimuotoisesta ystävyysottelusta, mutta kävi ilmi, että pelin merkitys ja käytettävissä oleva pelaajamateriaali poikkesivat osapuolilla jonkin verran toisistaan. Kun menimme sinne, sinä iltana satoi kymmenen senttiä lunta, taksit liukastelivat kesärenkailla eikä meillä ollut edes kunnollisia kenkiä mukana… ja jossakin vaiheessa juhlimme nuorten jääkiekon maailmanmestaruutta tuhannen muun suomalaisen kanssa, kun Anssi Kela oli siellä faniyhdistyksen järjestelemänä esiintymässä. Meillä oli yksi joukkue ja siinä pari seitsemänkymppistä miestä, mutta onneksi sain hälytettyä maisemissa olleen Käenniemen Rekon avuksi. Esimerkiksi Suomen historiallinen voitto Brasiliasta viisieräisessä trillerissä Hakametsässä otettiin ilman ”Hilpeen” läsnäoloa tämän ollessa talkoilemassa kotikulmillaan Aitoon Kirkastusjuhlilla. HILDÉN valittiin loppuvuodesta faniyhdistyksen puheenjohtajaksi toistamiseen. Aktiivisuudesta huolimatta jotakin merkittävää saattaa jäädä välillä kokematta. Ottelu keräsi paikalle joitakin kymmeniä suomalaiskannattajia ja puolentuhatta alueelle majoittunutta virolaisfania. Muutaman vuoden takaisessa kuvassa hänen laajaan sosiaaliseen verkostoonsa on liittymässä Tampereella vuonna 2021 pelattujen EM-kisojen maskotti. – Virolaisfaneilla oli lopulta kahdeksan joukkuetta karsimassa keskenään siitä, ketkä pääsevät pelaamaan. Pelireissuilla sattui kerran niinkin, että Hildén kulki kisoissa Suomen suurlähettilään tittelillä. Nyt Hildén on sitoutunut toimimaan puheenjohtajana vuoden 2026 loppuun asti. Näkyvää, tärkeää ja faniyhdistyksen ydintoimintaa on luonnollisesti myös omien tukeminen pelikentän laidalla. – Suomi pelaa Manilassa kovassa lohkossa kolme peliä Argentiinaa, Ranskaa ja Etelä-Koreaa vastaan viidessä päivässä. – Me emme vihellä koskaan vastustajalle, vaan ainoastaan kannustamme omiamme, toisin kuin esimerkiksi Eteläja Keski-Euroopassa, faniyhdistyksen puheenjohtaja linjaa. – Ehkä paras reissu toistaiseksi on ollut Berliinin olympiakarsinta loppiaisen seudulla 2016. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti URHEILU ”Hilpee” vie sinivalkoista väriä lentopallon arvokisoihin nyt puheenjohtajana LENTOPALLON MM-kisat pelataan Filippiinien Manilassa, jonne Hildén lähtee ensi kertaa seuraamaan lentopalloa – ja ensi kertaa lentopallomaajoukkueiden faniyhdistyksen FinFanTeamin puheenjohtajana. Euroopassa on takana jo seitsemät arvokisat. Lentopallomaajoukkueiden faniyhdistyksen puheenjohtajana toimivalla Petri Hildénillä on pitkä lentopallotausta. 15 Keskiviikko 15. Kyseistä positiivista fanikulttuuria tehtiin tutuksi myös virolaisille vuonna 2017 Gdanskissa. Olemme järjestämässä sinne fanimatkaa liiton ja matkatoimiston kanssa, hän taustoittaa. – Totesin heille, että tämän on tarkoitus olla fanien välinen ystävyysottelu, lopetetaan nyt se viheltäminen tai sitten voidaan lopettaa saman tien koko peli. Faniyhdistyksen hallitukseen hän lähti yhdistyksen perustamisen yhteydessä vuonna 2014. Aitoolainen on ollut tuttu näky televisiolähetyksissäkin lentopallon arvokisoissa Suomen otteluissa faneja laulattamassa tai suomalaisfanien edesottamuksia muuten seurattaessa. – Ei siinä ollut oikein muitakaan innokkaita lähdössä, ja vuonna 2026 Suomessa pePetri Hildén on ollut kannustamassa Suomen lentopallomaajoukkuetta viidessätoista maassa kaikkiaan viittäkymmentäneljää vastustajamaata vastaan
HAPUOJA pelaa niin pitkään kuin se on mahdollista ja innostus säilyy. Hapuojan vahvuudet puolustajana ovat pelisilmä ja syöttötaito. Pystymme vielä parantamaan. – Pälkäneellä ei ollut 2000-luvun alussa tyttöjen joukkuetta, joten pelasin poikien kanssa. Joukkuehenki on vertaansa vailla. Joukkuettaan Hapuoja kuvaa tasapainoiseksi. Kooveen naiset taistelevat F-liigassa. Ensimmäiset kilpailut pidettiin Kangasalla vuonna 2023, jolloin kilpailijoita oli 30. Mitä nuoremmasta urheilijasta on kyse, sitä suurempi merkitys on vanhemmilla ja valmentajilla. Kuva: Topias Rouhiainen. Tapahtuman järjestää paikallinen yhdistys Dacrobatia Organization ry, joka tunnetaan innovatiivisuudestaan ja yhteisöllisyydestään. Pojilta hän oppi tervejärkisyyttä eikä niin totista puurtamista. Yhteisöllisyyttä muistan hyvällä. Hän arvostaa sitä kovaa ja raakaa tekemistä, jolla urheilija raivaa paikkansa Suomen huipulle. En ole mikään yksin puurtaja. Vieläkään se ei silti ole Suomessa läheskään samalla tasolla kuin esimerkiksi Ruotsissa. Severi Penttinen tasoitti avauserän alkuminuuteilla 1–1:een, Aleksi Järvi toisessa erässä ylivoimalla lukemiksi 4–4, Miika Tuomioja kolmannen erän alussa numeroihin 6–6 ja Juha Palosaari tilanteeksi 7–7 kolmannen erän alun maali-ilottelussa. Hapuoja rakastaa lajia niin paljon. Kilpailuun voivat osallistua kaiken ikäiset ja taustaiset henkilöt – heitä yhdistävänä tekijänä on tuoli, joka voi olla minkälainen tahansa. – Onneksi salibandyn arvostus on vähitellen noussut. 16 Keskiviikko 15. Loukkaantumiset ovat välillä varjostaneet, mutta silloin pelaamaan pääseminen on tuntunut entistä sykähdyttävämmältä tauon jälkeen. Poikien kanssa pelaamisesta oli hyötyä. – Haluamme luoda turvallisen ja kannustavan ilmapiirin, jossa osallistujat voivat kokea yhteenkuuluvuutta ja iloita uuden oppimisesta,” Dacrobatia Organization ry:n puheenjohtaja Piia Henttinen sanoo. Hapuoja toivoo, että ihmiset suhtautuvat ennakkoluulottomasti salibandyyn ja ottavat sitä jääkiekon ja jalkapallon rinnalle seurattavaksi. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti URHEILU F-liigassa salibandyä pelaava Emmiina Hapuoja muistaa lapsuusajan pelit Pälkäneeltä EMMIINA Hapuoja muistelee lämmöllä aikaa, jolloin vielä asui Pälkäneellä. Hän haluaa tulevaisuudessa auttaa ihmisiä liikuntaja hyvinvointialalla. Lujan seuraavassa kotipelissä. Isoveljien mukana innostus salibandya kohtaan kasvoi. helmikuuta tarjoaa katsojilleen melkoisen elämyksen, kun Suomen kolmas tuolitanssin SMja Showcase-kilpailu (CD&CA SM & Showcase) valtaa lavan. Se on vain pieni prosentti, joka menestyy. – Aina olen tykännyt pelata joukkueessa. Peliuralle on mahtunut yläja alamäkiä. käytyä enää harvoin, olen iloinen saatuani varttua rauhallisessa ympäristössä. – Vaikka Pälkäneellä tulee Kooveen naisissa F-liigaa pelaava Emmiina Hapuoja muutti kymmenen vuotta sitten salibandyn perässä Pälkäneeltä Tampereelle. – Viisikollamme on ollut hyvää tekemistä, ja vastuuta on annettu. Tuolitanssin SM-kilpailut kolmatta kertaa Kangasalla Luja ei johtanut ottelua kertaakaan mutta ehti nousta ottelussa vierasjoukkueen rinnalle neljästi. Seurakunnan sählykerhon hän aloitti kuusivuotiaana. Nopeutta ja räjähtävyyttä hän pyrkii entisestään lisäämään. Hän tuo joukkueeseen varmuutta, tasaisuutta ja ennen kaikkea henkistä kanttia. Myös palkinnot ovat aika pieniä siihen nähden, miten paljon on tehnyt töitä. Tuolitanssi on laji, joka yhdistää esteettisyyden, fyysisen taituruuden ja mielikuvituksen aivan uudella tavalla. Olemme nyt sijalla kuusi, mikä riittää kevään playoff-peleihin. Vuonna 2024 heitä oli 60 ja vuoden 2025 kilpailuissa on yhteensä 92 kilpailijaa. Kilpailuihin on ilmoittautunut huomattavasti enemmän osallistujia kuin edellisenä vuonna. Tytöillä ja naisilla on välillä taipumusta pelata aivan täysillä. Muutakin elämää pitää rakentaa pelaamisen rinnalle. Neljästi tasoihin kammennut SB Luja jäi ilman palkintoa Sydän-Hämeen Lehti SB Luja osoitti sinnikkyyttä ottelussa Hämeenlinnan LASBia vastaan vuoden ensimmäisessä kotiottelussaan. – Itse kuulun jo siihen kokeneeseen kaartiin ja tuon joukkueeseen varmuutta, tasaisuutta ja ennen kaikkea henkistä kanttia. SB Luja ja KU68 kohtaavat pälkäneläisjoukkueen seuraavassa kotipelissä. Sydän-Hämeen Lehti KANGASALAN lukiolla Finnentiellä syttyvä tunnelma lauantaina 1. Nuoriin tulokkaisiin hän haluaa valaa uskoa. Tietty kovuus tuli sitä kautta, ja samalla rentous. Kangasalalainen KU-68 on lohkossa neljäntenä yhden pisteen Lujaa edellä. Hänellä on hyvä kehityskaari menossa. Kilpailussa on neljä sarjaa, joista kaikki ovat koko perheelle sopivia. Kooveessa aloitin juniorina vuonna 2011. Voittoa haetaan sunnuntaina vieraista.. Palkinto jäi pälkäneläisittäin kuitenkin saamatta, kun vierasjoukkue poistui Kostia-areenalta mukanaan 7–10-voiton tuomat salibandyn kakkosdivarin sarjapisteet. Tänä vuonna kilpailuissa on luvassa 30 esitystä. Se oli helpompaa niin. Hän nauttii niin harjoittelusta kuin itse peleistä. Hän myös korostaa psyykkisen puolen tärkeyttä. Tällä hetkellä Hapuoja käy sekä töissä että opiskelee monimuotototeutuksessa Metropolia-ammattikorkeakoulussa jalkaterapeutiksi. Joukkueet kohtaavat 24.1. Syyskautta hän pitää hyvänä niin henkilökohtaisella tasolla kuin joukkueenakin. Emmiina Hapuoja, 26, muutti 10 vuotta sitten Tampereelle salibandyn perässä. Kolmessa sarjassa kilpaillaan tuolitanssin SM-mitaleista, kun taas neljäs sarja, Showcase, on vapaampi ja matalammalla kynnyksellä oleva sarja. SB Lujan pelurit olivat Roope Turusen tavoin mietteliäitä vuoden avanneen kotitappion jälkeen. Vastoinkäymisiä tulee väistämättä. Kati Pääkkönen Emmiina Hapuoja kuuluu 26-vuotiaana jo kokeneeseen Kooveen kaartiin. Emmiina Hapuojalla ei ole mitään yksittäisiä esikuvia urheilun saralla. Alle 19-vuotiaiden maajoukkueeseen pääsy oli myös kova juttu. Äiti kuskasi tyttöä monta kertaa viikossa treeneihin Tampereelle. Lapsuudessa tuli pelattua niin jalkapalloa kuin salibandya. – On tärkeää, että nuoret urheilijat voivat pyytää tarvittaessa apua tunteiden käsittelyyn. Kokoonpanossa on niin nuorta innokkuutta kuin aimo annos kypsyyttä. LASB vankisti asemiaan lohkokakkosena, Lujan sijoitus on kuudes ennen ensi sunnuntain Keihäs-Kruunat-vieraspeliä. – Olen suorittaja, ja minulle tarkka aikataulu sopii hyvin. Isäkin pelasi salibandya. Junioriajoilta mieleen ovat jääneet Suomen mestaruudet. ARKI ja huippu-urheilu tasapainottavat toisiaan. Joskus nuorempana motivaatiota sai toisinaan hakea, mutta ei enää
KUSTANTAJA: Pirmediat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén ISSN-L 0788-8279 ISSN 0788-8279 (Painettu) ISSN 2243-1861 (Verkkojulkaisu) MAINOSHINNAT: Tekstissä 1,56 €/pmm + alv 25,5 % Lisätiedot: shl.fi/mediakortti TILAUSHINNAT: Hinnat sis. Ilmoitusvaraukset Ullalle 044 3477 402 ja tehtävät aineistot viimeistään to 6.2.2025 ilmoitukset@shl.fi KAIKKI TILAUKSEESI LIITTYVÄT ASIAT YHDESSÄ PAIKASSA! SHL.FI/OMAPALVELU. 17 Keskiviikko 15. 050 523 1233 tai mikko.salmela@palkane.fi Hallintoasiantuntija Emilia Vuorio, p. Perehdytämme sinut tehtäviisi hyvin, ja pääset työskentelemään sekä itsenäisesti että osana mukavaa tiimiämme. Haemme kesätoimittajia Akaan Seutuun, Lempäälän-Vesilahden Sanomiin, Oriveden Sanomiin, Sydän-Hämeen Lehteen ja Ylöjärven Uutisiin. Haluat ottaa selvää paikallisista asioista pintaa syvemmältä, ja keksit lukijoitamme kiinnostavat juttuaiheet. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Olet valmis oppimaan paikallismediatyöstä laajasti. Kesäpaikaksi tila tai kiinteistö kunnostettavilla vanhoilla rakennuksilla järvenrantatontilla, omaan käyttöön. Ehdotuksia voi jättää kunnan verkkosivuilta www.palkane.fi löytyvän sähköisen linkin kautta tai paperilomakkeella kunnantalon aulassa. Tarjoa! Puh. 050 560 6432 tai emilia.vuorio@palkane.fi palkane.fi Ehdota osallistavan budjetoinnin kohdetta 2025 Tulossa 12.2. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. ELAINLAAKARIHELMI.FI | PUH. alv 10 % Jatkuva täystilaus 3 kk 44 euroa 6 kk 74 euroa 12 kk 139 euroa Jatkuva digitilaus 1 kk 8,90 euroa 3 kk 26 euroa 6 kk 49 euroa 12 kk 89 euroa ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Valmistettavat aineistot edellisen viikon to klo 12. 15.1.2025 Pälkäneen kunnan rakennusvalvonta palkane.fi KUNNAT Sydän-Hämeen Lehti UUTISMEDIAN LIITON JÄSEN www.shl.fi Onkkaalantie 58, 36600 Pälkäne Avoinna maanantaisin 9–13. 041-569 8550 • Ostetaan. Valmiit aineistot ma klo 10. Päiväjakelualueella ota yhteyttä tilaajan asiakaspalveluun. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Ennaltaehkäisevä terveydenhoito, sydänsairaudet, sisätaudit, hammaskirurgia, pehmytosakirurgia. Wanhoja kelloja, puukkoja, kupari-, lasiastioita jne. Ehdotusten jättöaika: 13.1.-2.2.2025 Lisätiedot: Hallintojohtaja Mikko Salmela p. Kesätoimittajana pääset tekemään monipuolista ja kunnianhimoista paikallisjournalismia eri kanaviimme. Olet kiinnostunut tekemään myös videoja somesisältöjä. Max 100t€. Ei nykymuotia. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Kuulutus maisematyölupa Pälkäneen kunnalle on jätetty maankäyttöja rakennuslain 128 §:n mukainen maisematyölupahakemus, joka koskee kiinteistöä 635-453-1-79, Evinsalontie, LUOPIOINEN. Muulloin sopimuksen mukaan. Haluat tavoittaa paikallisen yleisömme laajasti. 044 722 5100 info@hit-nordic.com Ilmainen suunnittelu kotonasi! Ikkunat ja ovet kotiisi asennuksella tai ilman! ELÄINLÄÄKÄRIASEMA Helmi UUSI TOIMIPISTE HÄMEENLINNAN TIIRIÖSSÄ. TOIMITUS: toimitus@shl.fi Jani Oksanen, päätoimittaja 044 7557 213 Kristiina Helminen 044 7557 252 Kati Pääkkönen 050 5321 821 ILMOITUKSET: ilmoitukset@shl.fi Ulla Tikka 044 3477 402 Mainosvalmistus: Päivi Martikainen 044 7557 215 Henkilökoht. Osaat kirjoittaa erityyppisiä juttuja, ja tunnistat uutisen, kun näet sen. Sydän-Hämeen Lehden TALVILEHTI peittojakona joka kotiin. P 0400914301 RIVI-ILMOITUKSET • Ostetaan TONTTI TAI MUMMONMÖKKI isolla tontilla jostain Pälkäneen pikkukylästä, muualta kuin keskustan alueelta. Mahdollisuus käyttää omaa autoa on eduksi työssäsi. Lupahakemus liitteineen on nähtävillä kuulutusaikana kunnanvirastolla arkipäivisin klo 9.00 15.00. Tarjoa 0408659993 Pälkäneen kunta pyytää kuntalaisilta esityksiä osallistavan budjetoinnin kohteiksi vuodelle 2025. Järvenrannan läheisyys plussaa. PAPERILEHDEN JAKELUHÄIRIÖT: Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm). Marjalan ranta-asemakaavan M-alueella tehdään uudistushakkuuta (4 ha) ja ensiharvennusta (10 ha). Tarjoamme sinulle monipuolisen kokemuksen paikallislehden toimittajan työstä. Lisätietoja löydät kunnan verkkosivuilta. Kesätyö ajoittuu kesä–elokuulle 2025. Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@shl.fi Painopaikka: SanomaManu Oy, Tampere VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. 010 371 2400 Lemmikkisi on meille tärkein 24/7 pieneläin päivystys! Sydän-Hämeen Lehti Jätä ilmoitus osoitteessa shl.fi • Ostetaan. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. sähköpostit: etunimi.sukunimi@shl.fi TILAAJAN ASIAKASPALVELU: shl.fi/omapalvelu tilaukset@shl.fi 010 5844 470* arkisin klo 9-12.30 ja 13-15 *Puhelun hinta määräytyy soittajan operaattorin hinnaston mukaan. SEKALAISET Kesätoimittajaksi Pirmedioiden paikallislehtiin LISÄTIETOJA ANTAVAT LEHTIEMME PÄÄTOIMITTAJAT Akaan Seutu: Jarno Keskinen, jarno.keskinen@akaanseutu.fi, 044 755 7248 Lempäälän-Vesilahden Sanomat: Seppo Kummala, seppo.kummala@lvs.fi, 050 512 0097 Oriveden Sanomat: Jaana Ala-Lahti, jaana.ala-lahti@orivedensanomat.fi, 044 347 7422 Sydän-Hämeen Lehti: Jani Oksanen, jani.oksanen@shl.fi, 044 755 7213 Ylöjärven Uutiset: Ville Mäkinen, ville.makinen@ylojarvenuutiset.fi, 044 755 7219 Täytä hakulomake osoitteessa pirmediat.fi/kesatoimittajat viimeistään 31.1.2025. Pirmediat Oy on pirkanmaalainen mediaperhe, johon kuuluvat viiden paikallislehden lisäksi kaupunkilehti Pirkkalainen sekä paikalliset radiokanavat Radio SUN ja Tampereen Kiakkoradio. Aloitamme haastattelut ja rekrytoinnin jo hakuaikana, joten toimi nopeasti. Mahdolliset muistutukset hakemuksen johdosta on tehtävä kirjallisesti Pälkäneen kunnan rakennustarkastajalle (palkane@palkane.fi tai Keskustie 1, 36600 Pälkäne) kuulutusaikana 15.-29.1.2025. Tartut työhön reippaasti ja oma-aloitteisesti, ja ymmärrät kaupallisen paikallismedian toimintalogiikkaa. Osaat valokuvata, ja tiedostat visuaalisuuden tärkeyden nykymediassa
Tilaa huolto! Hämeen LähiAutoPalvelu Nyt akun vaihto kotonasi. 03 379 0319, 040 572 8379 autokorjaamosevi.com ma-to 8–16.30 pe 8–16 la sulj. p. 044-289 8210 Autoja Konehuolto M. Autoasi Pälkäne on nyt täyden palvelun korjaamo. 18 Keskiviikko 15. Järvinen • Huollot ja korjaukset kevyestä raskaaseen kalustoon • Ruostevauriokorjaukset ym. p. 03 379 0319, 040 572 8379 autokorjaamosevi.com ma-to 8–16.30 pe 8–16 la sulj. LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO Vuokraamosta: Hämeen LähiAutoPalvelu 050 326 6556 p. 03 379 0319, 040 572 8379 autokorjaamosevi.com ma-to 8–16.30 pe 8–16 la sulj.. 040 838 8816 korjaamo@motormaster.fi www.motormaster.fi Ma-pe klo 8.00-16.00 KATSASTUS: Puh. vastaavat työt Ammattitaitoista palvelua 40 vuoden kokemuksella! info@kangasalannuohoustoimi.fi METSÄJA PUUPALVELUT LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO Katso: hameenlahiautopalvelu.fi Vuokraamosta: Autot, pakettiautot, perävaunut Yskiikö moottori. p. 03 379 0333 KANGASALA Kangasalantie 921 fixuskangasala.fi RENGASMYYNTI ark. 03 377 1140 AUTOHUOLTO ark. 8–16, la sulj. Ota yhteyttä: Alan ammattilaiset takaa jatkuvan näkyvyyden yrityksellesi Ulla Tikka / 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Juri Lehtinen 0400 713 922 Nico Aaltonen 040 849 7152 LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA • Ilmastointikanavien puhdistukset, ilmamäärien mittaukset ja säätö sekä valvontatyöt • Hormien tarkastukset • Ym. Meillä huollatat ja korjautat sekä katsastat autosi. Ota yhteyttä 044 347 7402 VARAA OMA ILMOITUSTILASI ALAN AMMATTILAISISTA 16 e / vko 1 x 30 mm 28 e / vko 2 x 30 mm 50 e / vko 2 x 50 mm Ilmoituksen koko Hinta 1 lehti AUTOTARVIKE ark. AUTOTARVIKE ark. 8–17, la 9–14 p. 044-300 61 99 • Polttopuut, • Polttopuut, polttopuiden teko polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 0400 413 331 www.ilomaenpuukauppa.com www.ilomaenpuukauppa.com Nuohooja Mika Veija Vanha Pälkäne ja lähialueet puh. 03 377 3177 AUTOKORJAAMO SE-VI Karkaisijankuja 7, Kangasala p. 045 197 71 57 www.nuohoojamikaveija.fi Nuohooja Antti Murtomäki Luopioinen ja lähialueet puh. 8–17, la 9–14, p. Tervetuloa palveltavaksi. 045-346 80 70 Puiden kaato ja hoito • Kantojen jyrsintä • Klapitus • Risujen poisvienti Puh. 03 377 3177 AUTOKORJAAMO SE-VI Karkaisijankuja 7, Kangasala p. 03 377 1140 AUTOHUOLTO ark. 03 379 0333 KANGASALA Kangasalantie 921 fixuskangasala.fi RENGASMYYNTI ark. 03 377 3177 AUTOKORJAAMO SE-VI Karkaisijankuja 7, Kangasala p. 8–16, la sulj. 040 728 6962 sanna@sannaslife.fi Lomakodinkuja 1, Pälkäne sannaslife.fi Kysy lisää! www.aleksinlkv.fi Markus Huttunen Kiinteistönvälittäjä, LKV Julkinen kaupanvahvistaja p. 050 414 7100 Ma-pe klo 8.00-16.00 KATSASTUS JA KORJAAMO Autopalvelu Pälkäne Oy Onkkaalantie 50, 36600 Pälkäne 0400 281 999 info@autopalvelupalkane.fi Palveleva autokorjaamo lähelläsi! Tuulilasit, sivuja takalasit! Aakkulantie 38, Kangasala 0400 854 860 Elämäsi tärkeät paperit edunvalvontavaltuutukset kauppakirjat, kaupanvahvistukset perukirjat, perinnönjaot testamentit avioehdot, ositukset jne. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti Tämän kokoinen ilmoitus vain 16e / viikko + alv. 050 414 7100 Ma–pe klo 9.00–17.00 Katsastus Pälkäne Palveluksessasi. Luottamuksella ja joustavalla aikataululla, toimistollani tai asiakkaan luona! Asiointipalvelua juuri Sinulle! Sanna Hämäläinen puh. 8–17, la 9–14, p. 0400-404 425 etunimi.sukunimi@spkoti.fi info@designpohjola.fi KIINTEISTÖVÄLITYS Puupalvelut ja viherrakentaminen www.puujapihapalvelutikka.fi Viherrakennus ja kiviasennukset • Muurit, portaat, laatoitukset • Pihasuunnittelu • Hoitosopimukset Puh. Varaa aika huoltoon! • Määräaikaishuollot • Jarruhuolto • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastuspalvelut • Autonvuokraus • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myötämät Palvelemme ammattitaidolla Tehdastie 2, Pälkäne • Määräaikaishuollot • Jarruhuollot • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastus • Huollon sijaisauto • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myöntämät Palvelemme ammattitaidolla KORJAAMO: Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. hitsaukset • Renkaiden myynti ja asennus • Hydrauliletkut • Vikakoodien luku Tämän kokoinen ilmoitus vain 16e / viikko + alv. 03 377 1140 AUTOHUOLTO ark. Ota yhteyttä 044 347 7402 PALVELEMME TEITÄ AUTOPALVELUT AUTOPALVELUT METSÄJA PUUPALVELUT KIINTEISTÖVÄLITYS • SISUSTUS ASIOINTIPALVELUT (03)5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo • varaosakauppa • autosähkötyöt • vaihteistokorjaamo • vikadiagnostiikka Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen (03) 5356 100 www.kolari-special.fi Motormaster JP Oy autoasi.fi Tällaista autohuollon olisi aina pitänyt olla Autoasi Pälkäne Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. 040 838 8816 motormasterjp@hotmail.com www.motormaster.fi Ma–pe klo 8.00–17.00 Katsastus pälkäne Puh. 8–17, la 9–14, p. 8–17, la 9–14 p. 03 379 0333 KANGASALA Kangasalantie 921 fixuskangasala.fi RENGASMYYNTI ark. 8–16, la sulj. 044 242 80 33 www.nokihaltia.fi NUOHOUSPALVELUT Haluatko mukaan Alan ammattilaisiin. 8–17, la 9–14 p. AUTOTARVIKE ark
19 Keskiviikko 15. Takavuosien mahtiseura Rantaperkiön Isku kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen 3–2 (24–26, 25–22, 25–19, 21– 25, 15–12). Salibandymaalivahtien seuraamisesta ja kopioimisesta on tietysti helpoin kääntää asioita omaan tekemiseen.” FYYSISET ominaisuudet. Samalla se henkilökohtainen uskomukseni on nyt rikottu pois. – Veskarit ovat vähän erikoisia. Maalivahtina saat olla se erikoinen kaveri maski päässä, mutta silti tärkeä osa joukkuetta – voit olla erikoinen mutta silti hyvä ihminen. Toki isäntiä kaiveli hiukan, kun täysi pistepotti karkasi käsistä, mutta se oli tällä kertaa sivuseikka isoa kokonaisuutta ajatellen. 045 803 6633 Hämeenpuisto 33, Tre Oral Skydent Hammaslaboratorio Tämän kokoinen ilmoitus vain 16e / viikko + alv. Kaikista ei sinne maaliin menijäksi kuitenkaan ole, ja siksi maalivahtien pitää mielestäni nauttia ja olla vähän ylpeäkin siitä. Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Sydän-Hämeen Lehti pyysi Järvistä antamaan neljä vinkkiä, joiden avulla salibandymaalivahti voi kehittyä entistä paremmaksi. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Perkiö teki erinomaista työtä myös vastaanotossa. Ota yhteyttä! Vä hänkö JS ra JS remonttiapu Jussi Suoniemi 040 8357304 ym... • Ikkunoiden/ovien vaihdot jsremonttiapu@gmail.com RAKENNUSPALVELUT SIIVOUSPALVELUT TERVEYSPALVELUT SÄHKÖPALVELUT VARAOSAPALVELUT TILITOIMISTOT ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Raija Savolainen Kangasalantie 1067, Kangasala p. ”Tämä on varsinkin nuorille, ja se toimii myös kenttäpelaajille: harrasta mahdollisimman paljon eri lajeja. Tampere – Kangasala – Pirkkala Puh. – Veskarin homma on sata pinnaa nupista kiinni. Valmennuspuolelle joskus tulevaisuudessa peliuEi mikään superstara vaan vahva liigajyrä, jolla on enemmän kokemusta henkisesti raastavista karsintapeleistä kuin pudotuspeliotteluista. Oli kuitenkin kiva nähdä, että ruohonjuuritasolla on aikuisia, jotka ovat valmiita panostamaan lajiin noin paljon. ”Katsele omia pelejäsi ja treenejäsi. Itseluottamuksen merkitys on vielä suurempi kuin kenttäpelaajien kohdalla, pitkälti toistakymmentä vuotta liigassa pelannut Järvinen sanoo. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Vaikka pälkäneläiset tiedostivat loppuvuoden ohjelman vaativuuden, häviäminen ottaa aina lujille. Kostia-areenalla kirjoitettiin kuitenkin yksi uusi luku Lukon historiaan. 0400-547 492 • www.saarissahko.com • Takojantie 1, Pälkäne • Tarvikemyynti! Kaikkiin sähkötöihin, kaikkiin koteihin Erikoishammasteknikko Kerkko Rauhala p. Ota yhteyttä 044 347 7402 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI AJANVARAUS 045 1877 441 SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B VALKEAKOSKI PROTEESIEN KORJAUS, KOKOPROTEESIT JA POHJAUKSET KOSKINHAMMAS.FI Luopioisten paikallisasentajat tavoittaa työaikana numerosta 040 9100 022 040 9100 022 (entinen Sähköpalvelu Seise), Alinantie 1, Luopioinen. – En voi tietää, mitä poikien pään sisällä liikkui. Sentterikaksikko Verneri Halttula –Miko Köykkä sai Luja-Lukon parhaana palkitulta Lintulalta runsaasti ruokaa ja aiheutti Iskulle jatkuvaa päänvaivaa. Niitä katsomalla saa melkoisia ahaa-elämyksiä, kun näkee itse, missä tilanteissa tekee tiettyjä asioita väärin – tai oikein.” Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNEEN Luja-Lukon lentopalloilijat olivat ennen kaikkea huojentuneita sunnuntaisen ykkössarjatrillerin jälkeen. tammikuuta. Luja-Lukon kotiottelut jatkuvat 26. Jani Oksanen Pälkäneen Kostia-areenalla pidettiin vuodenvaihteessa salibandymaalivahdeille tarkoitettu kaksipäiväinen leiri. Hakkuri Jesse Mäenpää (24/+8) ja kapteeni Tomi Perkiö (18/+9) kantoivat päävastuun Lukon hyökkäyspelistä. Pälkäneellä häntä ilahdutti se, että maalivahtileirillä myös ensimmäinen – aikuisille suunnattu – päivä veti väkeä. Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. ”Mitä aikaisemmin opettelee kehonhallintaa ja liikkuvuutta, sitä helpompi on myöhemmin tuoda mukaan tekniikkaa ja nyansseja. – Sitä on elänyt itse jonkinlaisessa liigakuplassa, ja olen aina ajatellut, että aikuisille ei leirejä kannata järjestää, koska heitä ei sinne tule. Jokin vaikutus tappioilla varmasti oli. ”Jos sinulla ei ole esimerkiksi juniorina omaa valmentajaa, katsele ajatuksella, mitä muut maalivahdit tekevät. Joskus nuorilla siihen tarvitaan tukea ja sellaista eteenpäin potkimista esimerkiksi omalta vanhemmalta.” TUTKI omaa pelaamistasi. Niitä tuli seitsemän. – Emme nähneet kovin kaunista lentopalloa, mutta tämä oli meille helkkarin tärkeä voitto vaikean vaiheen jälkeen. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti URHEILU ”Veskarin homma on sata pinnaa nupista kiinni” NÄIN kuvailee itseään ja pitkää uraansa salibandymaalivahti Pasi Järvinen . Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Mäenpää päätti palloja raikkaalla kädellä ja pystyi pitämään päänsä myös vaikeilla hetkillä – lähinnä syöttövirheiden jälkeen. Pälkäneläisjoukkue kaatoi Iskun ensimmäisen kerran kauden molemmissa kohtaamisissa – eikä ykkössarjavoittoja ollut muutenkaan kuin kaksi ennen sunnuntai-iltaa. Maalivahtina kannattaa hakeutua tolppien väliin joka lajissa, se auttaa paljon esimerkiksi pelinlukua.” KOPIOINNIN kautta omaksuminen. Nykyisin saa aika helposti videokuvaa omasta tekemisestään peleissä ja harjoituksissa. MONIPUOLISUUS. Vaikea vaihe tarkoitti käytännössä viittä peräkkäistä tappiota, joissa Lukko hävisi kaksi kertaa sarjajohtaja Kuortaneelle, kerran kakkosena olevalle Lempo-Volleylle ja kerran neljänneksi nousseelle Outokummun Karpaaseille. Liigassa pitkään torjunut Järvinen oli yhtenä ohjaajana Pälkäneellä vuodenvaihteessa järjestetyllä maalivahtileirillä. Silloin Kostia-areenalle saapuu takavuosina liigassakin nähty East Volley. Kipsi laukesi vähitellen Kostia-areenan hienon yleisön edessä. Ota yhteyttä! • Sisäremontit: Lattiat, seinät, paneloinnit, maalaukset, tapetoinnit, yms... Maalivahtien sanotaan usein olevan aivan oma rotunsa, ja tämän 34-vuotias Järvinenkin allekirjoittaa – mutta positiivisessa merkityksessä. Luja-Lukko puristi Kostia-areenan trillerin edukseen SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Alku oli sellaista jäpittämistä, Miettinen tuumi. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. 03 22 33 323, 040 777 6606 KÄYTETTYJÄ JA UUSIA VARAOSIA YLI 300 ERI TRAKTORIMALLIIN www.purkupojat.com Yrittäjäntie 8 36600 Pälkäne p. ran jälkeen tähyävä Järvinen on tyytyväinen siihen, miten paljon maalivahtivalmennusta Suomessa on nykyisin tarjolla verrattuna viiden–kuuden vuoden takaiseen tilanteeseen. Savonlinnalaisjoukkue todisti nousukuntonsa sunnuntaina pehmittämällä PuMa-Volleyn kotiyleisönsä edessä 3–2. Pallo nousi passari Niko Lintulalle erittäin tarkasti ilman virheen virhettä. Se oli ymmärrettävää, sillä pälkäneläisjoukkue pystyi puristamaan viiteen erään venyneen paikalliskamppailun edukseen. Se ei vaadi omaa valmentajaa, sillä opetusvideoita löytyy netistä paljon, mutta se vaatii nälkää. 045 1331 222 Koulutie 3, Pälkäne Fysioterapeutti 050 517 3759 • Fysioterapiaja ohjauspalvelut • Manuaalinen terapia • Akupunktio ja hieronta Pekka Pelkkala www.tilimanager.fi Taloushallinnon kumppanisi. Luulisi, että tämä vapauttaa suorituksia tulevissa peleissä, kotijoukkueen peliä johtanut Petteri Miettinen huokaisi. Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla
alin hinta 11,95 11 11 95 95 0,37 /rl Cocktail Cocktail Makeissekoitus Makeissekoitus 500g 500g (2,49) (2,49) 11 99 99 Säästä 20% Säästä 20% 3,98 /kg Sun Classic täyttöpakkaus 1kg ER Ä! (4,99) 22 99 99 Säästä 40% Verhokappoja 50x220cm Kuosit Kuosit vaihtelevat vaihtelevat myymämyymälöittäin löittäin 10, 10,-(14,95) Säästä 33% Axe Epic Fresh Suihkusaippua 250ml ER Ä! (3,49) 1, 1,-4,00/L Säästä 71% Tupla maxi 50g ER Ä! (á 1,05) (21,00/kg) 5, 5,-16,67/kg Säästä 20% 6 KPL Kannelliset SÄILYTYSLAATIKOT Väri: Kirkas 5, 5,-(6,95) 14L 14L 8, 8,-(12,90) 32L 32L 12, 12,-(16,90) 47L 47L Naisten cv/el Pitkikset Koot: M-XXL 99 95 95 Säästä 16% Säästä 16% (11,95) Koko perheen NAHKARUKKASIA -30 30 %% (12,95-22,95) (12,95-22,95) NYT 9,06-16,06! NYT 9,06-16,06! 7, 7,-(9,95) Kasari 1,4L 10, 10,-(13,90) Kattila 2,9L Tasa raha lla Terä skat tiloi ta Miesten Pitkät alushousut Koot: S-XXL 99 95 95 Säästä 23% Säästä 23% (12,95) Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 Onkkaalantie 69, PÄLKÄNE ARK. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike. P. 9-20, LA 9-18, SU 11-17 loytotex.fi Tarjoukset voimassa 15.-21.1.2024 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Voimassa 15.-19.1.2025 Laaja valikoima linnunruokia. tammikuuta 2025 Sydän-Hämeen Lehti TEKSTIILI ALE ALE JATKUU! TEKSTIILI ALE ALE JATKUU! TEKSTIILI ALE ALE JATKUU! JATKUU! ALE ALE TEKSTIILI --50 50 %% --30 30 %% Alennukset Alennukset merkitty merkitty aletuotteisiin aletuotteisiin Serla Hellä Wc-paperi 32rl ER Ä! (15,95) 30pv. 040 572 8390 Facebookissa! Tarjouksia Tervetuloa! JUHAN KESÄKAUPPA JUHAN KESÄKAUPPA Kauppa auki: Ke-Pe 9-17 • La 9-15 • Su 12-15 Tarjouseriä niin kauan kuin riittää. 20:10:5:Auringonkukansiemenet 18 kg 1.66e/kg 2 KPL 4 PSS 1.11e/kg Talimakkarat 1 kg ja pähkinätangot 800 g Kuoritut auringonkukansiemenet 1.5 kg pss -50% 5:-50% Hiekoitusmurske 5 kg Kaupan kaikki matot Kaupan kaikki lelut TUOMASKULTA TUOMASKULTA Tampereentie 1, Kangasala P. Oikeudet muutoksiin pidätetään. 9–18, LA 9–15, SU SULJETTU Alasenkuja 1, KANGASALA ARK. Vihniöntie 38 • 14700 Hauho. 050 324 0841 | tuomaskulta.fi OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu heti käteisellä tai pankkitilillesi. Ei jälleenmyyjille. 20 Keskiviikko 15. Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa