w
Holjan
kesäasukas
koskimaisemissa
Laura Suomela julkaisi tänä syksynä esikoiskirjansa.
s. 4
Kostian juhlavuoden pöytä
on katettu
yhdistyksille.
marketta vaismaa
s. 8
? Lukijalta: Tampere
viestii Tavasella s. sis. 10
Vanhusten kanssa
juttelevaan
ateria-automaattiin
ladataan kerralla
18 ruoka-annosta
s. 13
Pälkäneen neuvotteluasetelmat voisivat olla kolmen kimpassa jopa paremmat kuin ison ja pienen liitoksessa. Ajatuksen Mallasveden kaupungista nosti esiin Eero
Laesterä (etualalla) blogikirjoituksessaan.
Mallasveden kaupunki olisi
parempi kuin Suur-Tampere
Pienen ja ison kuntaliitoksessa lähtökohdat eivät ole tasapuoliset. 5. vuosikerta | Numero 80 | Irtonumero 2 . alv. | www.shl.fi
Maanantai 15.10.2012
Pälkäneen lukio
palkittiin verkkoopetuksesta
s. Tämä on yksi syy, miksei Kangasalla
eikä varsinkaan Pälkäneellä ole innostuttu Suur-Tampereesta. 12
Kysy talletustarjous meiltä!
www.aitosp.fi
JOKAISELLE LÖYTYY
OMA TAPANSA
SÄÄSTÄÄ JA
VAURASTUA.
PÄLKÄNE, puh. Väestöä olisi yli vaadittavat
50 000 asukasta ja palvelutkin löytyisivät omasta takaa aluesairaalaa myöten. 6
? Tulossa: Kunnantalo
tehokäyttöön .
s. s. 03 4584 0250
Sydän-Hämeen Lehti
Pälkäne & Kangasala | 84. 03 4584 0220
LUOPIOINEN, puh. Pälkäneen keskiviikkoisessa vaalipaneelissa oltiin sitä mieltä, että Kangasalan, Valkeakosken ja Pälkäneen muodostama ?Mallasveden kaupunki?
olisi huomattavasti parempi vaihtoehto, jos kuntaliitoksiin on pakko mennä
Luvataan, ettei
luvata sitä eikä tätä.
Helsingissä voi ensinnäkin
luvata, ettei tulevan vaalikauden
aikana rakenneta siltaa Kauppatorilta Suomenlinnaan. Sodassa menehtyi noin 2 000
suomalaista, mutta kuhmalahtelaiset selvisivät hengissä. Se onkin ollut piristysruiske aikaisemmin niin
iloisille ja ongelmista piittaamattomille helsinkiläisille.
Nyt valtaan nousevat sellaiset henkilöt, jotka osaavat
ennen muuta sanoa ryhdikkäästi ei niin Guggenheimin
museolle kuin veroprosentin
pitämiselle ennallaan. Kaikkea
ei tarvitsisi kaapia kunnan kirstusta,
sillä alan harrastajilla on valmiit rahahanat, joista voi hakea tukea.
Pälkäneellä on kuitenkin asetettu
etusijalle omat voimat ja toimijat.
Kunta haluaa, että järjestöt saadaan
mukaan järjestämään näyttävää
juhlavuotta. Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten yhtyminen yhdeksi
verottomaksi vapaavuoreksi
olisi ihanneratkaisu sekä Kokoomuksen että Sdp:n valtuutetuille, mutta se ei taida
vielä toteutua, kun valittavien
valtuutettujen enemmistö on
oppinut valittamaan ja sanomaan ei.
Martti Huhtamäki
Mikko Heinonen
044 3477 411
mikko.heinonen@shl.fi
Tuottaja:
Päivi Martikainen
044 7557 215
paivi.martikainen@shl.fi
ILMOITUSHINNAT
etusivu..................... Siksi ensi vuodelle
varattiin erityinen määräraha, jota
voitaisiin jakaa näyttävien tempauksien järjestäjille.
V
iikon takaisessa kunnanhallituksessa päätettiin 3000
euron määrärahasta. 2
Maanantai 15.10.2012 . 23 %
TILAUSHINNAT
(kotimaa)
Kestotilaus 12 kk.........78,50 ?
Kestotilaus 6 kk.........42,50 ?
Kestotilaus 3 kk.........23,00 ?
Hinnat sisältävät 9 % alv.
Lehden vastuu ilmoituksen
virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on
kaikissa tapauksissa enintään
ilmoituksen hinta.
Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla.
Levikki:
5 692 kpl (LT 2010)
Lukijamäärä:
18 000 (TNS Atlas 12/2008)
Toimitusjohtaja:
Olli Sirén, 050 5169 145
olli.siren@shl.fi
Pirkanmaan Lehtipaino, 2012. Sitä kun
kukaan ei ole ehdottanutkaan.
Sen voi myös luvata, ettei
Kauppatorilta myöskään jatku
raideliikenne tunnelissa Tallinnan Viru -hotellin eteen seuraavien neljän vuoden aikana. 1,07 ?/pmm
kuolinilmoitukset.1,12 ?/pmm
värilisä.
..................... Miehet lupasivat lahjoittaa kotikirkolleen alttaritaulun, jos palaisivat elävinä ko-
Pälkäneellä
15.10.2012
Järjestetään
kuorolaulua
ja esitelmiä
sekä pidetään
pönötysjuhla,
jonka
huipentumaksi
kajautetaan
Laulu
Pälkäneelle.
tiin. Alttaritaulua
varten he antoivat paidat päältään,
koska heillä ei ollut varaa kankaaseen. Vuoden 2013
huipentumassa oli tarkoitus koota
yhteen vuosien varrella kerätyt palaset. 0,29 ?/pmm
Pienin ilmoituskoko
1 x 30 mm
Hintoihin lisätään
alv. Hankkeen alkumetreillä piirrettiin suuri, vuoteen 2013
saakka ulottuva kaari. Helsinki.
Yr i t e t ä ä n k i n
Muissakin
tapauksissa on
parasta sanoa
mieluummin
nopeasti ei kuin
hitaasti kyllä.
toista keinoa. Sen
turvin ei järjestetä kovin ikimuistoisia spektaakkeleita. Sydän-Hämeen Lehti
Pääkirjoitus
Perustettu 14.9.1929
Päätoimittaja Tommi Liljedahl . Rahan
lisäksi onnistuneen tapahtuman
rakentaminen edellyttää toimivaltuuksia.
vitaan yleensä vähintään 43
ääntä. 1,54 ?/pmm
takasivu................... Ruotsin
suurvalta-asema mureni, kun Mallasveden yli koukanneet venäläisjoukot löivät Ruotsi-Suomen joukot Pälkäneellä.
Moni Sydän-Hämeen Lehden
mökkiläislukija ja kaupunkitilaaja
on kantanut jo pitkään huolta ensi
vuonna vietettävästä juhlavuodesta:
juhlitaanhan historiallista tapahtumaa arvoisellaan tavalla. 1,07 ?/pmm
tekstin jälkeen...... Ihmiset
ovat jännittäneet, saadaanko paikalle Ruotsin kuninkaalliset vai
järjestetäänkö Pälkäneellä taistelua
simuloiva spektaakkeli.
Naapurikuntien aktiivit ovat varovaisesti kyselleet, sopisiko heidän
näytelmänsä mukaan juhlavuoteen
vai onko Pälkäne jo tilannut omat
oopperansa.
Odotusarvona on, että Pälkäneellä
nähdään jotain vähintään vastaavaa
kuin Mieskuoro Laulajien 12 paitaa.
Se kertoi Pommerin sotaan osallistuneiden kuhmalahtelaissotilaiden
koskettavan tarinan. Niitä on paljon, sillä 1700-lukua on lähestytty monesta eri kuvakulmasta ja monella eri teemalla
1700-luvun menusta alkaen.
Nyt pelätään, että into, tieto ja
kokemukset ovat vain järjestöillä
ja aktiiveilla, ei toimikunnassa, joka
juhlaa pistää kasaan.
Pälkäneelle on tarjottu muun
muassa suurta taistelunäytöstä, joka
keräisi mukaan alan kansainvälisiä
harrastajia. Vaikka tunnelista on jo piirustukset
kassakaapissa, rakentaminen
kestää yli neljä vuotta.
Ei kannata suostua siihen,
että vetovoimainen turistinähtävyys Temppeliaukion kirkko
suljetaan turisteilta samasta
syystä kuin Björn Wahlroosin omistamat pankit. Näytös maksaisi toistakymmentä tuhatta euroa. Turistit
tuovat hiekkaa kengissään.
Ei myöskään ole aiheellista
asettaa ruuhkamaksuja helsinkiläisille, sillä ruuhkia aiheuttavat pääasiassa espoolaiset ja
vantaalaiset.
Mannerheimin patsaan
maalaamista mustaksi ei kannata kannattaa.
Tiukka ei on sanottava heti,
jos Paavo Arhinmäki ilmoittaa
Olympiastadion muuttamisesta Helsingin taidemuseoksi Tennispalatsin palautuessa
tennispalatsiksi.
Muissakin tapauksissa on
parasta sanoa mieluummin
nopeasti ei kuin hitaasti kyllä.
Miettiminen saattaa nimittäin
Pälkäneen ja Kangasalan
paikallislehti.
Ilmestyy
maanantaisin ja torstaisin.
Sähköpostiosoitteet:
toimitus@shl.fi
ilmoitukset@shl.fi
tilaukset@shl.fi
Kotisivu: www.shl.fi
Puhelin: 03 539 9800
Tilaukset ja osoitteen
muutokset: 03 539 9800
Postiosoite:
PL 16, 36601 PÄLKÄNE
Käyntiosoite:
Onkkaalantie 58
Avoinna: ke?pe klo 9?16,
(Maanantaisin ja tiistaisin
vain ajanvarauksesta.)
Päätoimittaja:
Tommi Liljedahl
050 3010 291
tommi.liljedahl@shl.fi
Toimittajat:
Jani Oksanen
044 7557 213
jani.oksanen@shl.fi
Kristiina Helminen
044 7557 214
kristiina.helminen@shl.fi
Yritysasiakkaat:
Anssi Kukkonen
044 3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
Pitää oppia sanomaan ei
Meiltä valtuustoon pyrkijöiltä halutaan tietää mitä lupaamme äänestäjille ja jos jotain lupaamme, pystymmekö
pitämään lupauksemme.
Siinä onkin ristiriita, sillä
Helsingissä päätöksiin tar-
Sydän-Hämeen Lehti
hyvin usein muuttaa hyviä
kielteisiä ajatuksia.
Suomalaisten kielteinen
elämänasenne on pesiytynyt perustuslaillisten ja Keskustapuolueen mukana myös
Helsinkiin. Tämä tarina kerrottiin Tullikamarin lavan ja katsomon täyttäneessä musiikkinäytelmässä.
K
ostia-tapahtuma pistettiin
hankkeen turvin alulle
vuonna 2004, kun Kostianvirran puhkeamisesta tuli kuluneeksi 400 vuotta. 1,18 ?/pmm
ennen tekstiä........ 1,07 ?/pmm
tekstissä.................. tommi.liljedahl@shl.fi
Kuorolaulua vai spektaakkeli
R
eilu viikko sitten tuli kuluneeksi 299 vuotta koko
Eurooppaa järisyttäneestä
Kostianvirran taistelusta. Kylänraitin
yrittäjät käyttävät jokseenkin vastaavan rahasumman jokavuotiseen
joulunavaukseen.
Nyt näyttää siltä, että Kostiaa
vaalivien pelot ovat toteutumassa:
ensi vuonna järjestetään kuorolaulua ja esitelmiä sekä pidetään pönötysjuhla, jonka huipentumaksi
kajautetaan Laulu Pälkäneelle. Se
ei paljon naapurikuntien väkeä tai
kesäasukkaita kiinnosta.
Katastrofi voitaisiin vielä välttää,
jos kuntaan palkattu kulttuurituottaja pääsisi toimimaan. Sellaisella äänimäärällä
palopuheitteni jälkeen saimme lahjakkaan Janne GallenKallela-Sirénin Helsingin
taidemuseon johtajaksi.
Malmin lentokentälle tuli
jatkoaikaa roimasta äänestystappiosta huolimatta
sen ansiosta, että asiassa
yliaktiivisen hallituksen
puheenjohtajan ja tulevan kaupunginjohtajan
Jussi Pajusen todettiin
olevan jäävin perheensä
omistamien Malmin suurten omaisuusmassojen johdosta.
Yleensä lupaukset
jäävät kuitenkin
lunastamatta tai
niistä korjaa kunnian tai häpeän
pari kulloistakin
suurinta valtuustoryhmää.
Kirjoittaja on lehtimies, Aitoo
Sydän-Hämeen Lehti
??????????????
??????????????????????????????????????????????????????????????????????????????
??????????????????????????????????????????????????????
???????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????
?????????????????????????????????????????????????????????????????
?????????????????????????????????????????????????????????????????????????????
??????????????
Lisää valistusta www.heikkironni.com
Innostuneen luova uudistaja
MAISA VEHKALAHTI
YR
I TT Ä J Ä
33
OH
sit.
Nyt Kangasalle
vanh.konst./eläk., valtuutettu
73
TEIDEN T
Tuttu valinta
valtuustoon!
Jukka Lindfors
Heikki Rönni
valtuustoon!
TIE
TO
Arja Marttala
Vielä virtaa
Enemmän tekoja, vähemmän pönötystä.
LIN
HAL
KUNNAN JA OMANTUNNON KAUTTA
RI
Turvaa tulevaisuus,
satsaa koulutukseen.
Se on suurinta
säästämistä
tulevaisuutta varten.
??
??
??
?
??
?
EERO LAESTERÄ
TO
Kunta ei ole yritys,
mutta kunta voisi toimia
enemmän kuin yritys
Nämä reippaat pojat
kuulivat juuri, että
heidän kyläkoulunsa
aiottiin lakkauttaa
vuonna 2009.
146
Politiikka on
tahtoa ja
rohkeutta
Arja Marttala
Ryhtiä ja uutta osaamista
Kangasalan valtuustoon Sahalahdelta
kotihoidon johtava hoitaja, yrittäjä (el.)
49
131
Tuomas Bährend
yrittäjä (kesk.)
Peruspalvelut
olla vaikuttamassa peruspalvelujen tasapuoliseen
. 0400 202 229, Takojantie 2, Pälkäne . bussimatkat, bussi mukana
Tallinnassa, laivamatkat kansipaikoin, pieni ostoskierros
Hotellimatka Tallinnaan
3.-4.11.2012. Maanantai 15.10.2012 . Tahdon
saatavuuteen vauvasta vaariin välittämisen hengessä.
?
16
Miia Kinnari
lähihoitaja, yrittäjä (kok.)
aa
i
Turvselustas emman isen
.
par huom uolesta
p
Pienyrittäjät
Tahdon olla kannustamassa ja tukemassa pienyrittäjiä
sekä työntekijän että työnantajan kokemuksella.
Päiväostosmatka
Tallinnaan
Tehdään Kangasalasta paras kunta
asua ja yrittää
Tietoa, kokemusta ja osaamista
edelleen valtuustoon
SIMO ARRA
20.10. www.?ina.?
Avoinna: ma-to 10-17, pe 10-18.30, la 9-14. aamiainen
Matkatoimisto
Synttäriviikko
ma 15.-la 20.10.
Koko viikon
KAIKKI TUOTTEET
-20%
Taloustieteiden maisteri, pienyrittäjä,
eläkeläinen
Katso lisää: www.arra.fi
130
Tiedustelut/varaukset
Helmikkala Ky/Shtours Ky
0400-636121
Sydän-Hämeen Lehden
vaalikone on avattu
osoitteessa
keskustelu.shl.fi/
vaalikone
Ilmoituksen maksaja Simo Arra
KUKKIAN SEUDUN YRITTÄJIÄ
PÄLKÄNEEN VALTUUSTOON
Tero Ahlqvist (ps)
18
Esko Peltonen (kok)
38
Jarkko Pihkala (kok) Jouko Saarikko (kok) Kirsi Saarinen (kok)
40
44
45
Luopioisten Yrittäjät ry
a
i
s
k
u
u
t
u
Paljon u
Fiina
T:mi Annikki Westman
P. bussikuljetus, bussi mukana
Tallinnassa, laivamatkat kansipaikoin, yöpyminen hotelli
Olympiassa, kahden hengen
huoneissa, sis. sekä 8.12.2012
Hinta 50 ?/hlö
. Hinta 109 ?/hlö
Se oli sinänsä hyvä laite,
mutta Pälkäneelle ehkä ennenaikainen. sähköpostilla: toimitus@shl.fi . Silloin arvioinnissa oli melkoinen urakka.
Jos ryhmät jäävät alle kahdeksan opiskelijan kokoiseksi, opettaja saa vain osan kurssin palkasta. Nyt ruoka on varmasti tuoretta eikä annos kärsi
kuljetuksesta, hän pohtii.
Korvaava laite
Ateria-automaatteihin on sorvattu myös kaksisuuntainen
viestintämahdollisuus kameroiden avulla, mutta tätä korttia
Pälkäneellä ei nyt haluttu katsoa.
Syynä on vasta hiljattain kunnassa päättynyt kokeilu hyvinvointitelevision toiminnasta.
. Tarkoista
säästösummista on vielä aikaista
puhua, mutta laitteen yleistyminen poistaisi kotihoidon työntekijöiltä ruoanjakolenkit ja
vapauttaisi päivittäistä työaikaa
hoitotyöhön jopa yhden työntekijän työpanoksen verran. Näen, että tämä on tulevai-
Verkko-opetus: Timo Muola vetää viidestä kahdeksaan verkkokurssia vuodessa
Pälkäneen lukio palkittiin verkko-opetuksestaan
pälkäne
Pirkanmaan toisen asteen yhteisöllinen kehittämisverkosto
PAOK on myöntänyt Vuoden
avoin oppimiskulttuuriteko -palkinnon lehtori Timo Muolalle ja
Pälkäneen lukiolle. 4
Maanantai 15.10.2012 . Minulle on kehkeytynyt sellainen henkinen broilerikammo,
ja kunnan annoksissa on broileria ollut usein. Lisäksi taustalla vaikutti-
vat huonot yhteydet sivukylillä,
kertoo kotihoidon ohjaaja Miia
Salomäki.
Vanhustyön johtaja Ihalainen
uskoo kuitenkin, että teknologian yleistyminen eri tavoin on
tulevaisuuden vääjäämätön kehityskulku.
. Sydän-Hämeen Lehti
UUTISET
Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi . järjestetyn Opetuksen uusia
tuulia -tapahtuman yhteydessä.
Pälkäneen lukio palkittiin
aktiivisuudesta verkkokurssien
järjestäjänä. Ihan tyytyväinen olen ollut
masiinaan ja kaikkeen ruokaan,
mitä olen käyttänyt, Markku
Vuorinen arvioi.
Hän on yksi niistä pälkäneläisistä, jotka ovat mukana puolivuotisessa laitekokeilussa liittyen
Tampereen ammattikorkeakoulun vetämään hankkeeseen. Jokainen muun lukion opiskelija tuo Pälkäneen
kunnalle sata euroa. Summaa ei
peritä opiskelijalta, vaan hänen
lukiokunnaltaan.
. Yti-
mekkäästi nimetyn ?Turvallinen
kotiasuminen ja interaktiivinen
palveluyhteys. Ajattelin, että voisin
oikeastaan hakea avustusta, sillä
muutama muukin koulun opettaja on ollut verkko-opetuksesta
kiinnostunut.
SHL Tommi Liljedahl. Kokeilun kustannukset
ovat kunnalle noin 15 000 euroa.
Käyttäjälle automaatti antaa
mahdollisuuden syödä oman
eikä kunnan ruokakuljetusten
aikataulun mukaisesti. Kyseessä on
pakastimen ja kiertoilmauunin
yhdistelmä, jonka sisuksissa toimii sanavalmis tietokone.
Ruoka otetaan pakastimen
puolelta ja sujautetaan päällä
sijaitsevaan uunitilaan. Psykologian kertauskurssille osallistui jo
muutama oma oppilas, Timo
Muola kertoo.
Viime vuonna Muola veti
kahdeksan verkkokurssia. Nykyisin sieltä löytyy hyvin
myös videoita.
Muolan verkkokursseilla jopa
ryhmäkeskustelut voi hoitaa silloin kun se itselle sopii.
. Palkitsemistilaisuudessa vihjattiin, että saatavissa olisi apurahaa, jonka turvin voi auttaa
kollegoita verkkokurssien rakentamisessa. Kunnan mukaan hinta ateriaa kohden on suunnilleen sama kuin
omasta keittiöstä kuljetetulla annoksella. Siinä menisi melkoinen valmistelutyö hukkaan, jos kurssi
peruutettaisiin osanottajapulan
vuoksi.
Kertaalleen rakennettu verkkokurssi syntyy seuraavilla kerroilla helpommalla.
. Järjestely palvelee Muolan
mielestä opettajaa hyvin.
. ja miettiä
uusia keinoja . Suurin urakka on kurssin
rakentaminen. Kenenkään ei ole ollut pakko ottaa sitä käyttöön, ja jos tarvitsee apua ruokailussa, sen saa
jatkossakin, vanhustyön johtaja
Liisa Ihalainen huomauttaa.
Kunnassa on asetettu automaatille tiettyjä odotuksia. Taustalla on opinto-ohjaaja Jukka Vuorinen, joka
on tehnyt verkossa opiskelusta
arkipäivää.
Palkinnoksi Muola ja Vuorinen pääsevät ensi keväänä Aulangolle Interaktiivinen Tekniikka
Koulutuksessa -konferenssiin.
Ei kirjoja, eikä
tapaamisia
Pälkäneen lukion järjestämille
verkkokursseille voivat osallistua
noin sadan oman koulun oppilaan lisäksi verkoston muiden
koulujen oppilaat eri puolilta
maakuntaa. Tänä
vuonna on tarjolla viisi.
Opettaja on pitänyt kursseilla
alusta alkaen kiinni muutamasta
periaatteesta.
. Kun ojensin asiakaskorttini
nuorelle myyjälle, hän kertoi olleensa mukana verkkokurssillani.
Valmistelussa iso
urakka
Verkkokurssin rakentaminen
työllistää opettajaa kahdessa vaiheessa. Oppilasmäärästä
riippuen myös arviointi teettää
työtä.
. Laite
ilmoittaa, kauanko ruoan kuumennus kestää ja erikseen uudelleen, kun ruoka on valmista.
Kun annos on poistettu uunista,
se toivottaa käyttäjälleen vielä
hyvää ruokahalua.
. Yhden opiskelijan olen tavannut. Ensimmäisillä verkkokursseilla oli jopa reilut 20 opiskelijaa. Oppikirjoja ei hankita, vaan
kaikki materiaali löytyy netistä. Palkinto luovutettiin Tampereen yliopistolla
10.10. Metsästäjänleike, toteaa
ääni.
Ääni ei kuulu Vuoriselle, vaan
?Matille?, Menumatille, uudelle
ateria-automaatille. Opiskelijoiden ei tarvitse
olla yhtä aikaa koneen äärellä,
vaan jokainen kirjoittaa keskustelualueelle aloituspuheenvuoron ja kommentoi muiden
puheenvuoroja.
Muola ei ole järjestänyt yhdelläkään verkkokurssilla lähitapaamista.
. Olin Tampereella Citymarketin Hesburgerilla syömässä. Ensimmäisinä vuosina verkkokursseilla ei ollut mukana ollenkaan oman lukion oppilaita.
Viime vuonna uskonnon kultit
ja lahkot -kurssilla oli yksi pälkäneläisopiskelija. Sosiaalipalveluiden siivessä oltiin asiasta heti
innoissaan, sillä Menumat Oy oli
esittelyn kautta tullut tutuksi jo
aiemmin.
Puolen vuoden pilottiin etsittiin kymmenkunta pälkäneläistä, joilta kunnan työntekijöiden
ohella kerätään keväällä kokemuksia palvelun toimivuudesta.
Vasta loppuraporttien valmistumisen ja koettujen hyötyjen ja
haittojen selkeytymisen jälkeen
tulee mietittäväksi se, jatketaan-
ko automaattien käyttöä ja missä
laajuudessa.
. Palkintoa vastaanottaessaan hän kertoi saaneensa kipinän jo ennen Googlea ja Wikipediaa, kun valmiita
materiaaleja ei verkossa vielä
ollut saatavilla.
Timo Muola hyödyntää työssään tekniikan luomia mahdollisuuksia.
Avoin oppimiskulttuuriteko
-palkinto myönnettiin nyt neljättä kertaa oppilaitokselle, joka
on tuottanut opiskelijamääräänsä nähden eniten verkkokursseja.
Aktiivisimmin opiskelijoitaan
verkkokursseille lähettävänä
kouluna palkittiin Tampereen
Norssin lukio. Pälkäneen nousi tilaston kärkeen lukion uskonnon,
psykologian ja elämänkatsomustiedon opettajan Timo Muolan
innostuksen ansiosta.
Muola on pitkän linjan kehittäjä tieto- ja viestintätekniikan
opetuskäytössä. Puhelimitse (03) 539 9800
Teknologia: Pälkäneellä kokeillaan
ateria-automaattipalvelua
Puhuva pakastin
toivottaa Markku
Vuoriselle hyvää
ruokahalua
Pälkäne
Markku Vuorinen avaa pakastimen oven ja ujuttaa alumiinifolioon pakattua annosta pois
pakastimen säilytysluukusta.
. ikääntyneiden
kotona selviytymiseen erityisesti
haja-asutusalueilla teknologiaa
hyödyntäen.
Mukana kokemuksia keräämässä on neljä kuntaa, mutta
Pälkäneen lisäksi vain Pöytyällä
testataan Menumat-ateria-automaattia.
Vapauttava laite
Tieto hankkeesta kulkeutui
kunnanvirastoon Yrityspalvelukeskuksen kautta. -hankkeen tarkoituksena on tukea . Lisäksi 18
annoksen pakastimen saa täyttää
omien mieltymystensä mukaan
yli 70 ruoka-annoksen listalta.
Tämä valinnanvapaus miellyttää
Markku Vuorista.
Ei
se ihmisten yksinäisyys kuitenkaan aina automaattisesti poistu
sillä, että paikalle tulee vain joku
ihminen, omaisten merkitystä
korostava Ihalainen sanoo.
. Rauniokirkolla
tehtiin ilkivaltaa toissaperjantain ja viime viikon torstain välisenä aikana. 23.10. klo 10.00 - 19.00, la 20.10. klo 11.00 - 13.00,
ma 22.10. Maanantai 15.10.2012 . Tampere on
esittänyt kustannusten jakamista 30-prosenttisesti
asukasluvun ja 70-prosenttisesti tehtäviin käytetyn ajan
perusteella, mikä olisi Tampereen kannalta edullisin
malli. klo 10.00 - 18.00, la 20.10. klo 12.00 - 15.00,
pe 19.10. klo
Ensihoidon palvelutasosuunnitelmat palaavat työpöydälle, kun Pirkanmaan
sairaanhoitopiirin johtoryhmä käsittelee asiaa tänään
maanantaina.
Uusiksi mietitty esitys
on tarjoamassa ensihoidon
järjestämiseksi kaksi vaihtoehtoa. Kyllähän se vuorovaikutus
kärsii sellaisella, jotka sitä tar-
Syksyn kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tämän viikon
keskiviikkona. Onhan se itselläkin
niin, että kun Aaltosen Matti
on tuonut ruoan, niin siinä samalla vähän haastellaan. Kirkosta
oli hajotettu penkki ja Vanhankirkontien ympäristöön
oli viskelty lasinsiruja.
Poliisi epäilee, että asialla
on ollut nuorisojoukko, jota
se ei ole kuitenkaan vielä tavoittanut.
Mahdolliset havainnot
teosta voi ilmoittaa Kangasalan poliisille.
Ambulanssi: Taso Pälkäneellä
muuttumassa, sijainti ei
vitsisivat. klo 12.00 - 20.00, ti 23.10. Tällä mallilla Pälkäneen ensihoitokustannukset
olisivat noin 228 000 euroa
vuodessa, mutta siltikin liki
40 000 euroa vähemmän
kuin sairaanhoitopiirin valtuuston torppaamassa vaihtoehdossa.
Kangasalle uusi esitys
tietäisi noin 800 000 euron ensihoitokustannuksia
vuodessa, ja se olisi noin
100 000 euroa halvempi
kuin aiemmin esillä ollut
malli.
Esitys ensihoidon palvelutason määrittämiseksi
maakunnan eri osissa palautettiin sairaanhoitopiirin
valtuustossa takaisin valmisteluun syyskuun lopulla.
Kiireisen aikataulun vuoksi
rukattua esitystä ei enää
tuoda kuntiin lausuntokierrokselle: ensihoito siirtyy
sairaanhoitopiirin järjestettäväksi jo vuodenvaihteessa.
Sairaanhoitopiirin hallituksen on määrä käsitellä asiaa
29.10. klo 10.00 - 18.00
Miten jakaa
kustannukset
Kuhmalahden kirjasto:
ke 17.10. Nyt
uudet annokset tuodaan parin
viikon välein ja tuoja viipyy
paikalla ehkä sen kymmenisen
minuuttia, yksin asuva Markku
Vuorinen tuumaa.
Kuntavaalien ennakkoäänestys
alkaa keskiviikkona
Palvelukeskus Harjutuulen
ja Kukkiakodon vanhainkodin
osastoilla sekä Kostiakodissa
vaalitoimikunta huolehtii ennakkoäänestyksestä laitoksissa
ilmoittaminaan aikoina.
Kangasalan keskustan ennakkoäänestyspaikka vaihtuu postista pääkirjaston Harjula-saliin
(Keskusaukio 2).
Muutosta perustellaan kirjaston hyvällä sijainnilla torin
laidalla, laajoilla aukioloajoilla
ja tilan esteettömyydellä.
Muut Kangasalan ennakkoäänestyspaikat ovat Vatialan kirjaston nuorisotila (Mäkirinteentie
4), Sariolan koulun nuorisotila
(Kärkkääntie 12) ja Kuhmalahden kirjasto (Rautajärventie
26).
Varsinainen vaalipäivä on vajaan kahden viikon päästä sunnuntaina 28. 19.10. klo 12.00 - 16.00, ma?ti 22. klo 11.00 - 13.00,
ma-ti 22.. klo 12.00 - 16.00, ma-ti 22. klo
10.00 - 20.00
Vatialan kirjasto:
ke-pe 17. Pojan matka päättyi
Alatien ja Herttualantien risteyksessä, jossa hän törmäsi
liikenteenjakajaan.
Kuski oli alkoholin vaikutuksen alainen, mutta
tarkkuusalkometrimittauksessa veren promillemäärä
jäi alle rangaistavan rajan.
Kortitonta kuskia epäillään
liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Rauniokirkolla
tehtiin ilkivaltaa
Pälkäne . klo 10.00 - 20.00
Sariolan koulu:
ke-pe 17. Monista kokeiluista
käyttöön jäävät sellaiset, jotka
katsotaan hyviksi.
Edellytykset teknologian
yleistymiselle tulevat nykyistä paremmiksi, kun tietolii-
kenneyhteydet kohenevat ja
tekniikan kanssa sinut olevien
ikäihmisten määrä kasvaa.
Erityisesti omaiset ovat suhtautuneet aluksi varsin kriittisesti uutta laitetta kohtaan.
Liisa Ihalaisen mielestä se on
normaalia.
. Ambulanssin sijoittamista Aitooseen
Onkkaalan terveyskeskuksen sijaan ei nähdä mahdollisena kummassakaan vaihtoehdossa.
Ennakko-ounastelujen
mukaan Virrat ja Valkeakoski saattavat suhtautua
nuivasti niiden tilannetta
heikentävään ykkösvaihtoehtoon, kun taas kakkosvaihtoehdon on arveltu
saavan heikosti kannatusta
Tampereella.
9.00 - 15.00
Myös sopiva malli kustannusten jakamiseksi on yhä
löytämättä. marraskuuta.
Kuntien tartuttua muun
muassa toteutuksen kustannuksiin ja seurantaan
palvelutasopäätöstä ollaan
tekemässä ensin kahdelle
vuodelle, jonka aikana kertyneiden kokemusten perusteella sitä voidaan sorvata
uudelleen.. Kotimaan ennakkoäänestysaika on 17.?23.
lokakuuta.
Äänioikeutettu voi äänestää
ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa
kotimaassa tai ulkomailla mutta
vaalipäivänä vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty
hänelle saapuneeseen ilmoituskorttiin.
Yleiset äänestyspaikat ovat
Pälkäneellä kunnanvirasto (Keskustie 1) sekä Luopioisten Yhdistysnurkka (Keskitie 5).
Äänestysajat ovat maanantaisin ja tiistaisin kello 9?20, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin kello 9?17 ja lauantaisin ja
sunnuntaisin kello 11?15.
poliisia karkuun Kangasalan
keskustassa toissalauantaina. Poliisi yritti saada
häntä pysähtymään, mutta kuljettaja lähti karkuun.
Poika ajoi talon edustalta
torille jalkakäytäviä pitkin.
Hän jatkoi matkaansa torin
läpi ja edelleen Herttualan-
tien kevyen liikenteen väylää
pitkin. . Sydän-Hämeen Lehti
UUTISET
5
Menumat
ateria-automaatti
Ohjaa käyttäjäänsä
puhumalla, helppokäyttöisyyden vuoksi
käytössä vain yksi nappi
Voi lähettää ilmoituksen
tiedoksi kuntaan, jos
asiakas ei ole käyttänyt
laitetta
Ruoka pääosin kotimaisista raaka-aineista
Esimerkiksi sähkökatkon
sattuessa ruoka säilyy
käyttökelpoisena noin
vuorokauden eikä laite
mene sekaisin
Lämmittää vain laitteen
omia ruoka-annoksia, ei
niin sanottuja vieraita
esineitä (esimerkiksi
muovikipot)
Ruokalistat myös
erityisruokavalioille
Pakastimeen mahtuu 18
annosta: täyttö parin
viikon välein
Markku Vuorinen sanoo syövänsä
yhdestä noin 450-grammaisesta
annoksesta kahdesti, mutta hän
miettii miten annoskoko riittää
raavaammalle miehelle. Varmasti joku on ajatellut,
että nyt ne ovat keksineet jonkin
koneen, joka korvaa ihmisen. . . klo 10.00 - 16.00,
su 21.10. lokakuuta.
Kangasala. . Yöajan lähtövalmiutta on kuitenkin arvioitu
Luopioisten ja Rautajärven
kannalta ongelmalliseksi.
Toisessa vaihtoehdossa
lähtövalmius pidettäisiin
ympärivuorokautisena,
mutta yksiköiden määrää
vähennettäisiin. klo 9.00 - 15.00, la 20.10. 19.10. ja valtuuston puolestaan 13. . 23.10. Mopopoika ajoi
Ensihoidossa
haetaan taas sopua
Vaalit: Kangasalan keskustan äänestyspaikka vaihtuu postista
pääkirjaston Harjula-saliin, Pälkäneellä ääniä annetaan tutuissa paikoissa
Pälkäne, Kangasala
Mopoilija ajoi
poliisia karkuun
Ennakkoäänestys Kangasalla
Pääkirjasto: ke-pe 17. Ensimmäisessä
vaihtoehdossa palvelutasoa
ja ambulanssien saavutettavuutta porrastettaisiin riskiluokittain, ja perustason
ambulanssi vaihtuisi hoitotason autoon muun muassa
Pälkäneellä. 19.10. Laite on
yksinkertainen, mutta Vuorinen
ei usko sen soveltuvan silti aivan
kaikkien käyttöön.
suutta. klo 12.00 - 20.00, to 18.10. 23.10. klo
10.00 - 15.00, su 21.10. Palveluiden tarvitsijoita
on tulevaisuudessa enemmän
ja tällä palveluita pystytään turvaamaan. Poliisipartio kiinnitti huomiota mopoilijaan
Osuuspankin rakennuksen
edustalla. klo 10.00 - 19.00, la 20.10
Haikea ikävä hiipii
mieleen, edessä pitkä puolen
vuoren ero.
Naapurin isäntä nousi siiville
ohjaten kasvattinsa ensilennolle
lämpimiin maihin. osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne . Sydän-Hämeen Lehti
lukijalta
Pääkirjoitus
sähköposti: toimitus@shl.fi . Se oli luontovuoden 2012 sykähdyttävin
näky, ?rauhan symbolit?.
Syystuuli riisuu keltaisia koivuja, värikäs ruska koristaa maita
ja metsiä.
Kevään iloisinta päivää,
kurkien paluuta odotellen
luontovuonna 2012
Entinen luopioislainen
Kumartakaamme
alempiamme
Ihmisen, jota sanotaan luomakunnan kruunuksi, tulisi vehreän kasvimaailman ympäröimänä sanoa näille kasveille: Kiitän
teitä, arvoisat kasvit, sillä teitä
saan kiittää omasta olemassa
olostani.
Ja kohdatessaan esimerkiksi
koiran, tulisi järkevän ihmisen
sanoa: Sinua koira, saan myöskin kiittää omasta olemassa
olostani.
Koirahan aina vastaavasti
katsoo kunnioituksella itseään
ylempää, ihmistä.
Juhani Vuorinen
Ruusu
Janne
-kuskille
Linja-autoilija Janne Helmikkala teki viime viikolla esimerkillisen teon.
Koulukyydissä ollut Epaalan
koulun oppilas unohti epähuomiossa linja-autoon ystävälleen
tarkoitetun lahjan. Ikäihmisille tulee tarjota mahdollisuus
olla kotonaan niin pitkään kuin
se on mahdollista.
Vanhusten terveyteen ja sosiaalisen toimintaan tulee panostaa siten, että tarve laitoshoitoon
siirtyy myöhemmäksi. Kuntoutus
vähentää sairauden uusiutumisriskiä tai vahvistaa sairastuneen
kykyä hoitaa itse sairauttaan,
kohentaa elämänlaatua ja omatoimisuutta . Esitys oli, että avointa
piikkiä jatketaan, kaikilta osak-
Tavasen avointa
piikkiä jatketaan
ja myös eroamassa
olevilta osakkailta
haetaan takaukset.
kailta haetaan takaukset ja ettei
Tampereen kaupunki aio lisätä
omistusosuuttaan yhtiössä.
Esityksen hyväksyessään Tampereen kaupunki ilmaisi, miten
se suhtautuu Akaan, Kangasalan
ja Valkeakosken valtuustojen
päätöksiin. Tämä linjaus kiinnostaa Tampereen naapurikuntia
myös kuntarakenteesta keskus-
teltaessa.
Jos Tampereen kaupunki
uskoo Tavase Oy:n tekopohjavesihankkeeseen, niin muiden
osakaskuntien osakkeiden lunastamisen ei pitäisi olla vastenmielistä. olkoonpa kuntoutuksen maksaja
sitten Kela, vakuutuslaitos tai
kunta itse.
Niukkuuden vallitessa lakisääteisten palveluiden tulee olla
etusijalla. Tällä hetkellä
liian suuri osa ajasta kuluu hallinnon tehtäviin ja lomakkeiden
täyttämiseen.
Vanhustenpalveluissa toiminnan kärkeä tulee suunnata ennaltaehkäisevään työhön. Samaan
tapaan omaishoitajia tulee tukea
kunnan toimesta niin, ettei heitä
ei ajeta loppuun.
Kaj Raiskio (kok)
Yksinäisyys vanhusten suurin ongelma
Kotona asuvien vanhusten yksinäisyys on heidän suurin murheensa. Onneksi
sitä on hallitusohjelman mukaisesti ryhdytty uudistamaan.
Vaikka kuntien talous on niukan valtionavun kurimuksessa,
kunnan on silti järjestettävä mm.
lääkinnällinen kuntoutus lain
määräämissä aikarajoissa . Terveydenhuolto
tulee järjestää yhteistoiminnassa
Kangasalan kanssa niin, että palvelut ovat paremmin käytettävissä, kuin tällä hetkellä. Myös Kangasala ja Akaa ovat tehneet samansuuntaisen päätöksen.
Irtaantumispäätöksen lisäksi
Valkeakosken kaupunki on ilmoittanut Tavase Oy:n hallitukselle seuraavaa: ?Valkeakosken
kaupunki ei osallistu jo tehtyjen
päätösten lisäksi yhtiön toiminnan lisärahoittamiseen, eikä kaupunki myönnä yhtiön vastuille
takauksia tai muita vakuuksia.?
Päätimme asiasta kaupunginhallituksessa 27.8.2012.
Tampereen kaupunginhallitus käsitteli maanantaina
(8.10.2012) yhtiön lisärahoitusta. Tässä
ei tosiaankaan ole puheiden tasolla mitään uutta, ?kaikkihan
tämän hyväksyvät?.
Paitsi silloin, kun asia on päätettävä ja päätöstä ryhdyttävä
toteuttamaan. Sairauksien
varhainen toteaminen ja tehokas hoito säästää yhteiskunnan
varoja ja vähentää inhimillistä
kärsimystä.
Terveydenhuollon monikanavainen rahoitusmalli ruokkii
kustannusten vyöryttämistä
maksajalta toiselle. Lisäys
tarkoittaa Pälkäneellä noin 150
000 euroa vuodessa eli viiden
hoitajan vuosipalkkaa. Nyt lailla säädetyt palvelut vaihtelevat
luvattoman paljon eri kunnissa.
Ihmisten tulisi olla samanarvoisessa asemassa asuinpaikastaan
riippumatta. Terveyspäätöksiä tehdään
kaikilla kunnan toimialoilla niin
maankäytön suunnittelussa kuin
opetuksessa. Samaan
aikaan tehtävä kuntarakenneuudistus vähentää riskiä mennä entistä enemmän veronmaksajan
taskulle kun hän tulee sairaaksi.
OECD:n analyysin mukaan
suomalaisen terveydenhuollon
kustannuksista puolet johtuvat
rakenteista, joten niitä kannattaa
uudistaa. ja antaa usein mahdollisuuden palata työelämään.
Tästä hyötyy lyhytnäköinenkin
talouspolitiikka. Palvelut tulee toteuttaa kuntalaisten tarpeista käsin,
tehokkaasti ja taloudellisesti
hyvässä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa hyödyntäen kaikki
tarjolla olevat voimavarat.
Kunnallinen terveyspolitiikka ei rajoitu vain sairastuneiden
hoitamiseen ja kuntouttamiseen.
Ehkäisevän terveystyön tulisi sisältyä kaikkeen kunnan toimintaan. 6
Maanantai 15.10.2012 . Omana kuntanamme, ilman palvelu-
rakenteen muutosta emme saa
rahojamme riittämään.
Voi myös olla, että rahkeemme ei riitä huolehtimaan koko
ketjusta erikoissairaanhoitoon
saakka, silloin on vain tehtävä
palveluiden, ei meidän kyläpoliitikkojen kannalta oikeat johtopäätökset.
Toinen asia voidaan hoitaa
vain niin, että ikääntyneet hoidetaan kotona, ei laitoksissa. Kun ihmiset jäävät entistä enemmän
eläkkeelle, niin heiltä loppuu
myös työterveyshuollon palvelut ja palveluita haetaan entistä
enemmän kunnilta.
Rainer Zeitlin (kok)
Turvallinen arki kaikenikäisille
Vanhuspalvelulaki ja ikääntyneiden määrän kasvaminen on
jälleen vaaliteemana. Kesken oleva kuntauudistus ei voi olla syy lain
noudattamatta jättämiseen.
Valtuustoon tarvitaan ihmisiä, joille kuntalaisten terveys,
toiminta- ja työkyky ovat pitkän
aikavälin arvovalintoja. Ihmisten
pompottelu toimipisteiden väillä
on saatava loppumaan.
Lääkärien ja sairaanhoitajien
aika tulee suunnata hoitoon ja
tutkimukseen. Monesti
se vain sitten unohtuu vaalien
välillä.
Valtiovallan vanhuspoliittisessa strategiassa tavoitteena on,
että ikääntynyt voisi asua omassa kodissaan mahdollisimman
pitkään.
Tähän pyritään lisäämällä kotiin annettavia palveluita.
Tämän vuoden alussa kotisairaanhoito ja kotihoito yhdistyivät yhtenäiseksi kotihoidoksi
Pälkäneellä.
Tämä oli hyvä ratkaisu, jotta
vältytään päällekkäisiltä toimin-
noilta ja palveluiden tuottaminen
ja suunnittelu on kokonaisuutena helpompaa.
Vaikka itse työskentelenkin
kotihoidossa, uskallan sanoa,
että Pälkäneellä kaikki ikääntyneet saavat tarvitsemansa palvelut.
Elina Lintunen (sd)
Pälkäneen kunnan tulee keskittyä
yhä tiukemmin peruspalveluiden
ja lakisääteisten velvoitteiden
hoitamiseen. Siellä
ei ole tarvetta lyhytnäköisille
päättäjille, joiden säästämisinto
ohittaa kuntalaisten oikeuden
lakisääteisiin palveluihin.
Tampereella 10.10.
Matti Pelttari
Aivoliiton liittohallituksen
jäsen, Pirkanmaan AVHyhdistyksen pj
Pia Nykänen
Diabetesliiton liittohallituksen
jäsen, Tampereen Diabetes
yhdistyksen tj
Ehdokasblogeista: keskustelu.shl.fi
Laadukkaat palvelut tähtäimessä
Terveydenhuollon tulevaisuuden näkymät
Jos terveydenhuollon rakenneuudistuksessa ei onnistuta, niin
yksittäinen kansalainen joutuu
maksamaan terveydenhuollostaan aiempaa enemmän. Tämä korostuu kuntoutuksessa, jonka toteuttamiseksi on useita eri vaihtoehtoja.
Järjestöistä löytyy paljon asiantuntemusta ja palveluita, joita
kunnissa voitaisiin hyödyntää
nykyistä enemmän. puhelin: (03) 539 9800
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Kurjet
On aurinkoinen syyspäivä, kurkiaura lentää taivaalla huudellen
hyvästejään. Tampereen veden toimitusjohtaja Pekka Pesonen totesi
Aamulehdessä (20.4.2012), että
?Tampere pystyy tuottamaan
tarpeeksi vettä kasvavalle väestölleen ilmankin Tavasea.?
Pauli Kiuru (kok)
Kansanedustaja, valtuutettu
Valkeakoski
Ehdokasblogeista: keskustelu.shl.fi
Ikääntyminen ei ole vain joutava hokema
Ikääntymiseen, liittyy ainakin
kaksi asiaa: Ensiksi, kuinka me
saamme rahamme riittämään
tarvittaviin palveluihin ja toiseksi, kuinka saamme lisää vanhusten palvelupaikkoja ja hoitajia.
Ensimmäiseen asiaan vastaus
on siinä, että meidän on pystyttävä järjestämään muiden ikäluokkien palvelut niin, että parhaalla
tavalla pystymme rahoittamaan
kasvavat vanhuspalvelut.
Luultavasti joudumme myös
menemään lisää kuntalaisten
kukkarollekin ja lisäämään
omarahoitteista osuutta. Jos vanhusten
palvelurakenne saadaan suunnattua entistä enemmän kotipainotteiseksi ja laitoshoito
tehostettuun palveluasumiseen,
saamme hoidettua huomattavasti suuremman määrän palveluita
tarvitsevia.
Parasta on, että tehostetussa
palveluasumisessa saamme valtion osallistumaan kustannuksiin, toisaalta omavastuisuus
kasvaa.
Jälkimmäistä asiaa eivät omaiset ole aina valmiita ymmärtämään.
Eero Laesterä (kok, sit.)
Täyttä elämää kaikille
ikävuosista ja terveyden
tilasta riippumatta
Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto painottavat, että kuntien tulee taata kuntalaisille
hyvät ja tarkoituksenmukaiset
palvelut. Vanhuskin
tarvitsee ihmisen läheisyyttä ja
kosketusta.
Löytyisikö apu naapureista,
kansalaisjärjestöistä, vai kouluista, joilla voisi olla omia ?kummivanhuksia??
Moni haluaa asua kotonaan
mahdollisimman pitkään, mutta usean kohdalla palvelukotiin
pääsy on tuonut piristystä.
Timo Ailio (sd). Tästä syystä haluamme kiittää Jannea julkisesti ja
kehottaa muitakin aikuisia ottamaan tästä mallia.
Aikuisen esimerkki huolehtimisesta ja huomaavaisuudesta
lasta kohtaan on tärkeässä asemassa myöhempinä vuosina.
Kiittäminen ja positiivisen palautteen antaminen usein ontuu
ja jopa unohtuu itse kultakin,
joten haluamme tehdä sen nyt.
Kiitos sinulle Janne!
Epaalan koulun väki
Tampereen viesti
naapuri
kunnille
Valkeakosken kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 19.12.2011
päättänyt irtaantua Tavase Oy:n
tekopohjavesihankkeesta vuoden 2012 aikana. Näen sen toimiessani
veteraanien parissa.
Kerran- pari päivässä piipahtava kunnan työntekijä ei riitä tyydyttämään puhumisen tarvetta
mikä heillä on.
Koteihin kuskatut pakastimet,
joihin parin viikon ruoat toimitetaan ja valvontaa varten asennetut videokamerat eivät ainakaan
paranna tilannetta. Hän ei ollut
vielä edes huomannut unohdustaan, kun autoilija kesken oman
työpäivänsä kiireiden saapui
koululle palauttamaan penkille
unohtunutta pakettia.
Arjen hyvät teot eivät vaadi suuria ponnistuksia, mutta
niiden kohteille niillä on suuri
merkitys. Samaisen organisaation laskelmien mukaan Suomes-
sa terveydenhuollon menot ovat
nousseet noin neljä prosenttia
vuodessa viimeisen kymmenen
vuoden aikana.
Vallitsevan kansatalouden ja
eurooppalaisen taloustilanteen
vuoksi lähivuosina tulee varautua terveydenhuollon voimavarojen pysymiseen ennalleen eli
suhteellisesti ne alkavat vähetä.
Näin ollen joudutaan nostamaan
niin valtion kuin kunnan verojakin ja sen lisäksi kansalaiset joutuvat maksamaan terveyspalveluistaan aiempaa enemmän.
Palveluita joudutaan jatkossa
yhä enemmän hankkimaan myös
yksityisiltä palveluntuottajilta.
Ikääntyminen nostaa kuntien
terveysmenoja noin 0,5 prosentin vuosivauhdilla. Kun tätä uskoa ei ilmeisesti ole, niin mikä on se ajuri,
joka pakottaa viemään hanketta
eteenpäin?
Talouteen, vesihuoltoon tai
ympäristöön liittyvät faktat
eivät puolla tekopohjavesihanketta. Terveyttä edistävän
päätöksenteon hyödyt näkyvät
viiveellä vasta vuosien kuluttua
ja niiden yhteyttä kuntalaisten
terveyteen ja elämänlaadun
parantamiseen on usein vaikea
osoittaa.
Kunnat voivat itse valita, mitä
ne tekevät. Terveydenhuoltolaki
edellyttää, että terveydenhuollon palveluita on oltava niiden
tarvetta vastaava määrä
Sahalahtelaisena olisin kuunnellut ja osallistunut mieluummin teemalla
asuminen ja palvelut.
Mutta oli jotain hyvää ja kiinnostavaakin. Puhdistamon sijoituskaan ei varmasti aiheuttaisi täällä ongelmia ja
hanke vieläpä työllistäisi oman
kylän väkeäkin.
Ja kyllä ne pötköt liikkuisivat
sieltä keskuskunnasta myös tänne Sahalahden suuntaan, sillä
mikään liike ei ole vain yksisuuntainen.
Jos lainopin ylioppilas Toivo
Virta olisi esimiehensä kanssa
ollut tilaisuudessa kuulemassa,
hän olisi kuiskannut tämän korvaan; jätevettä, komisario Palmu,
jätevettä!
Tero Saarinen
Sahalahti
Me haluamme olla rakentamassa tasa-arvoista Pälkänettä,
jossa arjen asiat sujuvat ja jossa tulevaisuus tuntuu turvalliselta.
?
?
Aho Maria
Ailio Timo
toimistosihteeri
Hirmukallio Tom
kapteeni evp
2
Lindholm Eero
yrittäjä
3
lähettämöesimies
14
4
Lindholm Risto
rakennuspäällikkö
8
Raatikainen Jaakko
kirvesmies
9
Teronen Kari
laitosmies
15
Lintunen Elina
p
mielisairaanhoitaja
pääluottamusmies
Jaakkola Pauliina (sit.)
projektikoordinaattori,
työsuojeluvaltuutettu
Uusitalo Marko
16
luokanopettaja KM
Marttila Mika
sähköasentaja
11
Köppä Armi
broilerkäsittelijä
6
5
10
elektroniikka-asentaja
Keino Hanna (sit.)
Nummela Teppo
asentaja
12
7
Nummela Veikko
elektroniikka-asentaja
13
Viitanen Hannu
eläkeläinen
17
www.palkane.sdp.fi. Kyse on siitä, miten
organisoitumalla, verkostoitumalla, priorisoimalla (tärkeysjärjestys) ja aikatauluttamalla
palvelut järjestetään kuntalaisten
tarpeiden kannalta tarkoituksenmukaisimmin.
Kun kunnat laativat palvelutavoitteitaan ja -strategioitaan, rakenteetkin ovat keinoja päämäärien toteuttamiseksi. Ostosumma oli pankkikortilla 60 euroa,
koska hinta oli muita asemia
edullisempaa.
Arvion uuden autoni tankin
tyhjemmäksi. joskus jopa
moninkertaisesti suurempia kuin
suurimmat muut työnantajat.
Näin on Sydän-Hämeessäkin.
Jokainen kuntalainen on eläessään tavalla tai toisella kuntapalveluiden käyttäjä . lokakuuta Sahalahden yläasteella Kangasalan Sanomien järjestämää
kunnallisvaalipaneelia teemalla
Suur-Tampere. Siihen liittyy myös vahva johtajuus
sekä asioiden ja ihmisten johtaminen. Mitä
tehdä?
Bensapumppu käydä raksuttaa. ajan merkkeihin
reagoiden. Se luo
työympäristöihin uutta virtaa ja
vastuullisuutta.
Kuntapalveluiden rakenteita
kannattaa jatkuvasti arvioida
kriittisesti . Sydän-Hämeen Lehti
lukijalta
Pääkirjoitus
7
Kuntapalveluiden laatua ja
Jätevettä,
rakenteita kannattaa kehittää komisario Palmu!
Kunnat ovat Pirkanmaallakin
poikkeuksetta henkilöstön määrillä mitattuna suurimpia työnantajia alueellaan . sijasta on tärkeää ihmisten osaamisresurssien johtaminen. Puolukkaämpäri tyhjäksi muovipussiin
ja siihen loput bensat.
Kantta ei ole olemassakaan,
joten haju on voimakas auton
sisällä ja läikkymisen vaara on,
vaikka ajan varovasti kotiin viisi
kilometriä.
Kotona auton tuuletus ja bensa
kanisteriin sekä ämpäri roskiin.
Esko Vuorinen
Olin seuraamassa 10. Ehjiä
kumisaappaita ei ole mukana,
niihin sopisi.
Vaimoni tulee apuun. Se on ytimeltään henkilökohtaista palvelua ja ihmissuhdetyötä.
Se on myös hyvän työnantajamielikuvan ja kunnan vetovoiman rakentamista. Kannattaa
tarkastella avoimesti kaikkia
kehittämisvaihtoehtoja . Meillä
täällä on yllin kyllin kokemusta
jätevesien puhdistuksesta. Yhtäkkiä tankki
on suuta myöten täynnä ja ottamatta vielä viisi litraa. useimmat
kouluvuosinaan, lähivuosikymmenten aikana yhä useampi
sosiaali- ja terveyspalveluiden
käyttäjänä. Maanantai 15.10.2012 . Valkeakoskellahan on kokemusta vesien
sotkemisesta, miksi siis heille ei
kelpaisi myös hieman esisotkettu, mutta puhdistettu vesi.
Jätevesipuhdistamon voisi
rakentaa Sahalahdelle. Kyse on esimerkiksi
henkilöstön sijoittamisesta heille
sopiviin tai räätälöityihin tehtäviin ja jokaisen oman osaamisen
kehittäminen.
Ihmisten ?pomottamisen. Ihmisten
kohtaamisissa keinot ovat monet, mutta aito ihmisläheisyys
on perusasia. Monissa kunnissa ja
yrityksissä on yleensä jokin laatujärjestelmä, joukko laatulupauksia, joilla ylläpidetään kaikissa
palveluissa hyvää laatua ja niiden
jatkuvaa parantamista.
Laadun keskiössä on kuitenkin
aina kuntalaisten aito kohtaaminen. Tavasesta saatiin
kuuman väittelyn lisäksi jopa
pienoinen riitelykin sanaharkkoineen.
Ydin oli se, että jos Kangasala irtautuu Tavasesta ja näin
eväämme Tampereelta mahdollisuuden saada tekopohjavettä
kunnastamme, niin meidän on
turha ihmetellä, jos Tampere alkaa rokottaa meitä rankalla kädellä, kun kuljetamme kakat ja
pissimme heille puhdistettavaksi.
Muun muassa valtuutettu Urkolta tivattiin ?mihin järveen hän
laskisi puhdistetut jätevedet?.
En ole Urkko enkä valtuutettu,
mutta palan halusta vastata tähän
kysymykseen: laskisin puhdistetut jätevedet Längelmäveteen,
josta ne virtauksin ohjautuisi
kohti Valkeakoskea. Myisin loput polttoaineet,
mutta ketään ei näy, eikä kuulu.
Katselen roska-astiaa, eikä min-
käänlaista purkkia löydy. On siis kestoaiheina
tärkeää, miten palvelut järjestetään ja miten niiden laatua voidaan parantaa.
Hyvä palvelu on mielikuvissamme sekä pieniä että suuria
tekoja. Kun ihmisiä palvellaan heidän asiassaan, teot ja
tekijät jäävät mieleen.
Henkilöstöasioihin panostaminen on yksi avainedellytys
palvelujen hyvälle laadulle. Osallistuin itsekin tuohon paneeliin yhdellä
lyhyellä puheenvuorolla.
Paneeli oli sanoakseni, tylsä.
Tylsäksi sen teki juurikin tuo
teema, Suur-Tampere. myös
niitä, jotka koskevat kuntien keskinäistä yhteistyötä, yhteenliittymistä tai ostopalveluita.
Esko Korkeakoski
Dosentti, Valkeakoski
Mitä tehdä ylimääräisellä bensalla?
Ostan tamperelaiselta huoltoasemalta autooni bensaa. Mielestäni kyseinen aihe olisi sopinut
paremmin keskuskangasalan
vastaavaan paneeliin
Huumori on minulle tärkeää, joten olen iloinen, jos kirjan
huumori kolahtaa jollain tavalla lukijaan. Itsenäinen Suomi - itsenäinen Pälkäne
. Yhteisöllisyys - alikäytetty voimavara
. Avioliiton myötä
Pälkäneen Keskustan
kuntavaaliehdokkaat 2012
Aaltonen, Matti
63
Ahola, Jyrki
64
Aspila, Taina
65
Giren, Raimo
66
Hakala, Eveliina
67
Järvinen, Maija
68
Kittilä, Mirva
69
Kittilä, Jukka
70
Laurila, Otso
71
Liitti, Terhi
72
Lindfors, Jukka
73
Lindholm, Pirjo
74
Lindstedt, Noora
75
Naulapää, Ilkka
76
Reskola, Heikki
77
Romu, Helena
78
Rönni, Heikki
79
Saksala, Mika
80
Soukkio, Juha
81
Tuominen, Eija
82
erityisavustaja
eläkel.,vanhempi
konst., valtuutettu
Ukkonen, Satu
83
yrittäjä, fysioterapeutti (YAMK)
maanviljelijä/
valtuutettu
yrittäjä
Urkko, Petri
varatuomari,
valtuutettu
84
emäntä,
merkonomi
kotiäiti
Veckman, Petteri
kiinteistönhoitaja
(sit.)
85
FM,
IT-asiantuntija
sähköasentaja
Viitanen, Outi
vastaava hoitaja
(sit.)
86
lääkäri
erikoisviljelijä
Virtanen, Arja
lähihoitaja
87
omaishoitaja,
maatalousyrittäjä
terveydenhoitaja
(sit.)
emäntä
maaseutuyrittäjä (sit.)
erikoisviljelijä,
valtuutettu
maatalousyrittäjä
maanviljelijä,
yrittäjä
maatalousyrittäjä
. Ehjä ja arvokas elämä vauvasta vaariin
elektroniikkaasentaja
vanhempi
konstaapeli (sit.). En ylipäätään halua
kirjoittaa raskaista aiheista,
Huumori on
minulle tärkeää,
joten olen iloinen,
jos kirjan huumori
kolahtaa jollain
tavalla lukijaan.
- Laura Suomela
Suomela miettii.
Suomelan esikoiskirja on kirjoitettu tiiviisti ja siten, että se
voisi olla nuoren lukijan ensimmäinen pidempi lukukokemus.
Se on suunnattu noin 7-10-vuotiaille lukijoille. Halusin saada mukaan lasten riemua lomasta, kavereiden
kanssa säätämistä, jännitystä
sekä itsensä ja pelkojensa voittamista. 8
Maanantai 15.10.2012 . Kirjassa käsitellään
myös poikien paineita siitä,
ollako nössö vai kovis , ja miten päästä mukaan porukoihin,
Suomela kertoo.
Hän on ammentanut kirjaan
paljon omasta elämästään.
Kesäleirimaailma on hänelle
läpikotaisin tuttu työn kautta.
Hyvänä testi- ja arviointiraatina
ovat toimineet myös omat lapset, 13-vuotias tyttö ja 11-vuotias poika.
. Enemmän tekoja - vähemmän paperia
. Arkijärki - päätöksenteon ydin
. Tuntuu siltä, että varsinkin
nuorille suunnatut kirjat ovat
nykyään melko fantasiapainotteisia, hän toteaa.
Vahvat
juuret Holjaan
Laura Suomela on kotoisin
Loimaalta. Pienen maailma alkaa kodista - kunta tukena
. Sydän-Hämeen Lehti
kyliltä
Pääkirjoitus
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Lasten- ja nuortenkirjallisuus: Holjan
kesäasukas Laura Suomela julkaisi esikoiskirjansa
Kun unelmat
käyvät toteen
holja
Kun vuosien työ lopulta konkretisoituu yhteen hetkeen, tuo
hetki on usein ainutlaatuinen.
Urheilijalla hetki voi olla ratkaisevan maalin tekeminen, tiedemiehen työ konkretisoituu silloin tällöin heureka-hetkeen.
Esikoiskirjailija Laura Suomelalla tuo hetki koitti syyskuussa 2011 kun hän allekirjoitti
kustannussopimuksen WSOY:n
kanssa.
. Kyllä siinä tuli tippa linssiin, kun ymmärsin, että suuresta unelmasta tulee nyt totta.
WSOY:n lasten- ja nuortenosastolle otetaan vuosittain noin 1-2
uutta kirjoittajaa, joten osaan
arvostaa sitä, että juuri minun
kirjani päätyi julkaistavien joukkoon, Suomela muistelee.
Vähän samantapainen hetki
oli vuorossa muutama viik-
ko sitten, kun Suomela piteli
esikoiskirjaansa ensimmäisen
kerran käsissään.
Siinä se nyt oli, kolmivuotisen
kirjoitusprosessin tuloksena
syntynyt lastenkirja Lokkisaaren säpinät.
Tampereen seurakunnilla
nuorisotyönohjaajana työskentelevälle Suomelalle oli alusta
asti selvää, että hän kirjoittaa
jostakin itselleen läheisestä aiheesta.
Keväällä 2009 päättyneiden
Viita-Akatemian opintojensa aikana hän oli kirjoittanut lähinnä
novelleja ja tekstejä aikuisille.
Lokkisaaren säpinät on tamperelaisen ensimmäinen hyppy lasten- ja nuortenkirjallisuuteen.
. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kesäleirille.
Tampereella asuva Laura Suomela on Holjan kesäasukas.
. Mukana on reaalimaailman
lisäksi toki myös aimo annos
mielikuvitusta, Suomela lisää.
Hän on iloinen siitä, että tällainen realistinen ja perinteinen
lastenkirja pääsi julkaistavaksi
asti.
. Hajarakentaminen
- luonnollinen osa elävää maaseutua
Kaupasta löytyy
aina ihan kaikki, mitä keksii
pyytää. Yksi ehtymätön tarinoiden
lähde on työmatkoilla käyttämäni linja-auto. Maanantai 15.10.2012 . Mökillä tulee kuitenkin käytyä pääasiassa kesäisin. Kirkonkylä on ihana paikka kesäisin.
Perheemme ehdoton suosikki
on Hippeläisen kyläkauppa
Rautajärvellä. Rakastan paikan
kivikkoisia ja vähän karuja, mutta silti viihtyisiä rantoja. Palvelukin on ihan omaa
luokkaansa, Suomela kehuu.
Suomelan lapsuudenperheessä kielenkäyttö oli varsin
rikasta.
Satuja ja tarinoita luettiin paljon, ja perheen neljä lasta tottuivat siihen, että etenkin isällä
oli heittää tilanteeseen kuin tilanteeseen sopiva verbaalinen
vitsi.
Ylioppilaskirjoituksissa Suomelalla oli vain yksi tavoite ?
kirjoittaa äidinkielestä laudatur.
Tavoite myös toteutui.
. ?
Unelman toteuttaminen vaati kovaa työtä,
mutta lopputulos oli kaiken vaivan arvoinen, Suomela miettii.
PAREMMAN KANGASALAN PUOLESTA
KANGASALAN VASEMMISTOLIITTO
169
170
171
172
173
174
175
176
177
178
179
180
Ahola Lasse
pääluottamusmies
Mäntylä Jorma
YTT, tutkija
Salo Johanna
päätyösuojeluvaltuutettu
Hakala Mikko
huoltomies
Rautanen Anton
opiskelija
Salo Pertti
laatoittaja
Jouhki Harri
timanttileikkaaja
Rautanen Timo
linja-autonkuljettaja
Salomaa Hannu
asettaja
Jääskeläinen Timo
linja-autonkuljettaja
Renvall Erkki
kouluttaja
Talli Seppo
laitosmies. Lokkisaaren
säpinöissä seikkailleiden Iston
ja Juhon tarina saa jatkoa, mikäli
se on Suomelasta kiinni.
Kirjailija kertoo olevansa itse
hyvin kriittinen lukija. Saatuani inspiraation kirjoitan tekstiä nopeasti ja intensiivisesti. Pyrin kirjoittamaan
samoin kuin luen: minun itsenikin pitää viihtyä tarinassa,
Suomela päättää.
SHL Kristiina Helminen
Laura Suomelalle syksy 2012 merkitsee sitä, että unelma oman kirjan julkaisemisesta kävi toteen. Holja on
ihanaa seutua. Bussissa kuulee
kaikenlaisia juttuja, kun koululaiset matkaavat kodeista kouluihin tai päinvastoin, Suomela
naurahtaa.
?Siten
kirjoitan kuin luen?
Suomelan seuraava kirja on parhaillaan työn alla. Muilla aineilla ei tuntunut
olevan niin paljon väliä, Suomela kertoo.
Samaa tarinankerronnan kulttuuria Suomela on halunnut
jatkaa omien lastensa kanssa.
Hän kirjoitti lapsilleen satuja
jo silloin, kun nämä olivat aivan pieniä.
Hän kertoo saavansa ideoita
kirjoittamiseen arkisista asioista. Jos tarina
ei koukuta, hän jättää helposti
lukemisen kesken.
. Sydän-Hämeen Lehti
9
hän muutti Tampereelle vuonna 1996.
Suomelan isä on kotoisin
Luopioisten Holjasta, missä perheellä on edelleen kesämökki.
Suomelan vanhemmat viettävät
mökillään lähes puolet vuodesta,
ja kirjailija itsekin aina, kun aikaa
vaan on.
. Työ nuorisotyönohjaajana
varmistaa sen, että nuorten
käyttämä kieli pysyy tuttuna.
Nuortenilloissa, rippikouluissa ja isoskoulutuksissa pysyy
hyvin perillä siitä, mistä nuoret
puhuvat.
Hoitavia käsiä tai opettajia
ei ole kuitenkaan yhtään liikaa,
Laesterä sanoi.
Kaj Raiskio piti tärkeänä, että
päivähoitoon saataisiin kolmas
maksuluokka. Yli
2000 neliön tontit erottuisivat
Kangasalan ja naapureiden tarjoamista postimerkkitonteista.
Tero Ahlqvistin mielestä Pälkäneen ei kannata jarrutella
kasvua, kun kaivattuja tontteja
vihdoin saadaan myyntiin. Kolmen kimpassa
Pälkäneen neuvotteluasetelmat
voisivat olla jopa paremmat kuin
ison ja pienen liitoksessa.
Suur-Tampere olisi
huonoin vaihtoehto
Kuntavaalipanelistit myönsivät, että Mallasveden kaupunki
kuulosti paljon kiehtovammalta
vaihtoehdolta kuin Suur-Tampere. Vihreiden Kirsti Savola oli esimerkiksi ainoa,
joka olisi valmis rakentamaan
Vohlisaaren ja etsimään lisää rantoja, jotta Luopioisiin saataisiin
uusia asukkaita. Mutta jos oikein tiukaksi
vedettäisiin, voitaisiin vähentää
seitsemästä kymmenen viranhaltijaa. Ne menettävät hyviä opettajia
ja sijaisia, kun virkoja ei vakinaisteta, koska paikkoja pidetään
lakkautettavilta pikkukouluilta
siirrettäville opettajille.
Petri Urkko oli panelisteista
ainoa, joka siirtäisi ambulanssin
Aitoosta Onkkaalaan.
. Hän
huomautti, että Luopioisissa
työperäinen maahanmuutto on
jo arkea, sillä Arteknolla työskentelee kansainvälistä väkeä.
Vilho Nikkanen sai illan ainoat
aplodit, kun hän toivotti tulijat
tervetulleiksi kuten karjalaiset
70 vuotta sitten.
. Osa panelisteista myisi tontit
vieläkin halvemmalla.. Vaikka olen ollut Laesterän
Vuolijokelaista Juhani Hartmania
kummastutti vaalikoneen ja
-paneelin kysymys jaetuista
kylistä. Sydän-Hämeen Lehti
kyliltä
Pääkirjoitus
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Kuntaliitokset: Kangasala, Valkeakoski ja Pälkäne muodostaisivat riittävän kokoisen kuntayksikön
Panelistit maistelivat ajatusta
Mallasveden kaupungista
Pälkäne
Keiniänrannan rantoja on harvennettu sen verran, että Valkeakosken piiput näkyvät nykyisin
Nuijantalon rappusilta. Toki
kaikki se vähä mitä saamme
kunnalta, tulee Pälkäneen
suunnasta. Lukemattomia
kuntaliitoshankkeita ja kuntasaneerauksia eri puolilla maata
vetänyt Laesterä huomautti, että
kolmen kunnan liitos täyttäisi
50 000 asukkaan väestöpohjavaatimuksen.
Valkeakosken talous ja palvelut ovat kunnossa aluesairaalaa myöten. Ehdokkaiden mielipiteitä päästiin vertailemaan keskivertokuntalaisen
kantaan, sillä käytettävissä oli
ensimmäisten 350 vaalikonekäyttäjän vastaukset vaalikoneen
kysymyksiin.
Ehdokkaiden kannat myötäilivät kuntalaisten mielipiteitä
sellaisissa kysymyksissä, joissa
on otettu voimakkaasti kantaa
toisen vaihtoehdon puolesta.
Esimerkiksi kaikki panelistit ja
suuri osa vaalikonetta käyttäneistä kuntalaisista suosisi lähiruokaa kouluilla, vanhainkodeilla ja päiväkodeissa, vaikka se
maksaisi.
Ehdokkaat eivät olleet myöskään valmiita turvautumaan etuosto-oikeuteen tai lunastuksiin,
jotta kunnalle saataisiin maata.
Myös vaalikonetta käyttäneet
kuntalaiset ovat sitä mieltä, että
kunnan tulisi pitäytyä vapaaehtoisissa kaupoissa.
Maaseudulla ehdokkaat eivät
ole aina aivan samoilla linjoilla
kuin puolueet. 10
Maanantai 15.10.2012 . Pälkäneellä kaivattaisiin taas
uutta verta.
Panelistit muistuttivat, että
maahanmuuttajat koettelisivat
myös Pälkäneen palveluita.
Laitikkalan koulu
kuihtuu liian pieneksi
Panelistit ottivat varovaisesti
kantaa jopa kyläkoulukysymyksiin. Maria Aho (sd) ennusti, että osana
Suur-Tamperetta Pälkäneen kävisi kuin Hauhon Hämeenlinnan
takamaana: vilkas kunta hiljenisi
muutamassa vuodessa.
Kaikki muutkin panelistit olivat sitä mieltä, ettei Suur-Tampere toisi mukanaan mitään hyvää.
Kriittisimmin kuntaliitoksiin
suhtautuneet Petri Urkko
(kesk) ja Vilho Nikkanenkin
(vas) myönsivät, että jos itsenäisyyden tie johtaa palveluiden
karsimiseen, Pälkäneen pitää
taipua valtiovallan ajamiin liitoksiin.
. Kylää halkova kunnanja lääninraja ei ole mikään
ongelma Vuolijoella. Suur-Tampereessa Tavase
olisi kaupungin sisäinen asia,
eikä pälkäneläisten kanta paljon
painaisi, hän muistutti.
Kangasalta ja Valkeakoskelta
Pälkäne sen sijaan on saanut tärkeää tukea Tavasen vastaisessa
taistelussa, sillä molemmat naapurit haluavat erota vedenhankintayhtiöstä.
Kaikki panelistit olivat yhtä
mieltä siitä, että Pälkäneen tulee
vastustaa Tavasea kaikin laillisin
keinoin.
Kolmas maksuluokka
helpottaisi päivähoitoa
Yleisön apuun turvauduttiin
myös säästökeskustelussa. Se tarjoaisi vanhemmille mahdollisuuden viedä
lapsi parina päivänä viikossa hoitoon ja helpottaisi päivähoidon
järjestelyitä: lapsia olisi hoidossa
joka päivä sopiva määrä.
Sopuisien panelistien välille
ei syntynyt kovin kipakoita keskusteluita. Kun
panelistien oli vaikea nimetä
satojen tuhansien eurojen säästökohdetta, keskustan listoilla
ehdolla oleva Mirva Kittilä ihmetteli, eikö yksikään virka jäänyt tarpeettomaksi Pälkäneen ja
Luopioisten kuntaliitoksessa tai
Luopioisten yläasteen ja Anna
Tapion koulun yhdistyessä.
Eero Laesterä sanoi, ettei Pälkäneen palveluntuotannossa ole
suurta rakenteellista ongelmaa.
. Myös Petri Urkko olisi valmis
antamaan kylälle vielä vuoden
lisäaikaa kääntää oppilasmäärä
kasvuun.
Keskustelua vetänyt päätoimittaja Tommi Liljedahl muistutti,
että pikkukoulujen pitäminen
löysässä hirressä vaikeuttaa isojen koulujen opettajajärjestelyitä. Kaj Raiskio kaavoittaisi
Onkkaalaan Roholan alueelle puolentoista tuhannen neliön tontteja ja
myisi ne edulliseen 8000 euron hintaan. Muut
panelistit olivat sitä mieltä, että
kasvun tulisi olla maltillista, jotta
palvelut pysyvät tahdissa.
Savola rakentaisi
Luopioisten rannat
Vaalipanelistit kävivät pikaäänestyksen Sydän-Hämeen Lehden
vaalikoneen aiheista. Muut panelistit
säästäisivät Luopioisten rannat.
Tero Ahlqvist tarjosi uusia
näkökulmia muun muassa maahanmuuttokeskusteluun. Koululla on
nyt 21 oppilasta, ennusteen mukaan syksyllä enää 17.
Maria Ahon mielestä olisi aika
kova ratkaisu, jos uusi valtuusto
palaisi heti ensimmäisenä vuonna koulukysymykseen, joka rauhoitettiin täksi valtuustokaudeksi. Myös
keskiviikkoisessa kuntavaalipaneelissa luotiin katseita yli Mallasveden.
Tilaisuuden järjestäjänä Sydän-Hämeen Lehden rinnalla
toiminut Valkeakoski-opisto on
tuonut naapurikaupungin ja sen
palvelut lähemmäs pälkäneläisiä.
Ensi vuoden alusta alkaen sama
tapahtuu Kangasalla.
Nuijan kuntavaalikeskustelussa pohdittiin, voisivatko nämä
kolme naapurusta muodostaa
Mallasveden kaupungin.
Ajatuksen Mallasveden kaupungista esitti blogissaan Eero
Laesterä, joka on kokoomuksen listoilla sitoutumattomana
ehdokkaana. Kaikki olivat sitä mieltä, ettei ole enää oppilaidenkaan etu,
jos Laitikkalan koulun oppilasmäärä painuu ensi vuonna alle
kahdenkymmenen. Kaksikko vakuutti perehtyneisyydellään: he
ottivat paikallisiin kysymyksiin
sujuvasanaisesti ja ymmärrettävästi kantaa siinä missä kokeneet
päättäjät Petri Urkko (kesk),
Maria Aho (sd) ja Vilho Nikkanen (vas).
Muutama vuosi sitten Luopioisiin muuttanut vihreiden Kirsti
Savola hävisi muille panelisteille
paikallis- ja asiantuntemuksessa.
Savola on säästynyt esimerkiksi
viime vuodet kuohuttaneelta
koulukeskustelulta, sillä hän ehdotti kaksiopettajaisen kyläkou-
lun minimikooksi 50 oppilasta.
Nykyisin Pälkäne ylläpitää sitä
pienempiä kolmiopettajaisia
kouluja.
Suurena vaalikeskusteluna
mainostettu Nuijan paneeli ei
ollut erityisen suuri puheiden
eikä yleisömenestyksen osalta.
Panelisteista ei irronnut kovin
rohkeita aloitteita tai kannanottoja. Salin penkeistä täyttyi vain
puolet, sillä paikalle saapui reilut
70 kuulijaa ja keskustelijaa.
Silmiinpistävän vähän paikalla
oli työikäistä väkeä Onkkaalasta.
Sen sijaan kylien väki oli lähtenyt
laajalti liikkeelle.
SHL Tommi Liljedahl
Panelisteista
vastausvuorossa
Tero Ahlqvist.
oltiin samoilla linjoilla.
Kaikki ehdokkaat noudattaisivat nykylinjaa ja naapurikunta
Kangasalaa sallivampaa linjaa
haja-asutusalueiden rakentamisessa ja mökkien muuttamisessa
asunnoiksi.
Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että Roholaan kaavoitettavien
tonttien pitäisi olla väljiä. Vihavuodessa sen
sijaan suuntaudutaan selvästi
Hauholle, mutta Pälkäne ei halua
päästää kylää Hämeenlinnaan,
koska silloin Kukkian korkeutta
säädeltäisiin naapurin puolella.
kanssa kaikista kuntaliitosasioista eri mieltä, niin ei saa olla
dogmaattinen, Nikkanen maisteli ajatusta Mallasveden kaupungista.
Tero Ahlqvist palasi Suur-Tampereen mukanaan tuomiin uhkiin myös Tavase-keskustelussa.
. . Kunnanhallitus antoi uuden
lausunnon, jossa ehdotetaan,
että ambulanssi olisi jatkossa
sekä Onkkaalan että Luopioisten terveysaseman yhteydessä,
Urkko perusteli kantaansa.
Pälkäne myy nykyisin parin tuhannen neliön tontteja Aitoosta,
Luopioista ja Rautajärveltä 1000?2000 eurolla. Useimmissa asioissa
Tuoreet kasvot vakuuttivat
Nuijan eteisessä vaali-illan
voittajiksi nostettiin uudet kasvot Tero Ahlqvist (ps) ja Kaj
Raiskio (kok). Jokseenkin jokaisella ehdokkaalla oli huonoja kokemuksia
Tampere-yhteistyöstä, mutta
myönteisiä kokemuksia Valkeakosken suunnasta.
Kaj Raiskio (kok) kertoi koulumaailman esimerkkejä ja Tero
Ahlqvist (ps) muistutti, että
seurakunnat kuuluvat jo samaan
Sääksmäen rovastikuntaan
Esimerkiksi toisen asteen koulutuspaikan
säilyminen Kangasalla nähtiin
tärkeänä; monia kaivelivat vielä Pirkanmaan ammattiopiston
taannoiset päätökset lakkauttaa
linjoja Kangasalan toimipisteestä.
. Jos itse olisin osa Pirkanmaan
ratsastuskoulua, yksittäisen tettiläisen aiheellinen ihmettelevä
kysymys toimintatavoista ei
ikinä kulkeutuisi sinne johtoportaaseen, huomautti Janne
Kurkinen (kok.).
Kurkisen linjoilla isoja helpommin hallittavista pienistä
yksiköistä oli myös Timo Vill-
Me asukkaat
olemme kunta!
gren (sd.). ja asiassa lautakunnan mukana
Valkeakoskelle kääntynyttä ?
Mika Liikkaa (kok.) Tampere ei
ole toiminnallaan vakuuttanut.
. Pääkirjastolla viime
viikolla pidetyssä tilaisuudessa
mukana olleista kymmenestä
yrittäjäehdokkaasta yhdeksän
torjui ajatuksen punaisella lapullaan. Maanantai 15.10.2012 . Vain Eeva-Liisa Pentti
(kok.) tarttui vihreään pahviin.
Hänkin arveli, ettei asia ole ajan-
kohtainen Kangasalan kohdalla,
vaikka keskustelua varmaan tullaankin käymään. Kunnon palvelut
ikäihmisille.
. 200 kilometriä
kaupunkiajoa kahden euron
omavastuulla, hän heitti.
Jari Jokilampi (kok.) toivoi
kuitenkin selvityksen tekemistä
. Sydän-Hämeen Lehti
kyliltä
11
Yrittäjät näkivät Tampereen suunnassa ja väläytellyissä pakkoliitoksissa pääosin punaista.
Vaalipaneeli: Pälkäne hyvä, Tampere huono
Yrittäjien liitoskannat tulivat selviksi
Kangasala
Kangasalaa ei nähty osana niin
sanottua suur-Tamperetta yrittäjäjärjestön järjestämässä vaalipaneelissa. Harri Kekki (kd.)
uumoili, että liitoksen ulkopuolelle jäävillä pienillä kunnilla
tilanne kävisi kestämättömäksi.
Jorma Schukoff (sd.)piti Kangasalaa riittävän suurena pärjäämään omillaan, mutta näki
Harri Hanwegin (ps.) tavoin
Pälkäneen potentiaalisena liitossuuntana.
Opistotoiminnan järjestämisessä seutuasioihin perehtynyttä
. Mitä isompi yksikkö, sitä
enemmän ylimääräistä byrokratiaa. Myös Harri
Virta (kok.) vakuutti, ettei ministeriön virittelemä karttaharjoitus koske Kangasalaa millään
tavalla.
Muut olivat näkemyksissään
huomattavasti jyrkempiä.
. Ei
oikein hirveästi kiinnosta, Jussi
Haavisto (kok.) täräytti.
. Vaikka olisihan se suur-Tampere näin taksinkuljettajalle tosi
mahtava juttu. Tampereen kanssa on ollut
kyyti aika kylmää, ja meitä on
jo viety kuin litran mittaa. kunhan se tehdään puolueettomasti.
Yrittäjät olivat monissa asioissa
eläkeläinen
55
Mukkulainen,
Riitta
työtön
56
Nikkanen,
Vilho
muurari,
maanviljelijä
shl jani oksanen
RISTO
LINDHOLM
Taustalla vahvaa
iän ja yrittäjyyden
mukanaan
tuomaa
päätöksentekotaitoa!
9
Korkeila,
Eero
yhdessä rintamassa. Ylipäätään kunnan pitäisi
kartoittaa ne strategiset paikat,
kuten sairaanhoitopiiri, joissa
halutaan olla mukana ja myös
toimia sen eteen, Schukoff esitti.
57
Sydän-Hämeen Lehden
vaalikone on avattu
osoitteessa
keskustelu.shl.fi/
vaalikone
Ehdokkaamme Pälkäneellä
. Tukea arkeen.
. Koulutuksella
tasa-arvoa.
61.
Pohjanperä,
Perttu
58
eläkeläinen,
lavastemestari (sit.)
Salakka,
Veli-Matti
korjausmies
59
Kaija Aittokumpu (sit.)
toimistotyöntekijä, myyjä
62.
60.
yrittäjä
johtava lapsityönohjaaja
Marjo Korteniitty (sit.)
Karin Uotila (sit.)
tai jos itse
voikin, niin on huoli läheisistä.
Joskus on vaikea ottaa edes yhtä
askelta.
. Jeesus
ei miellyttänyt kaikkia. Myös kappeliseurakunnan pyhätössä kävi tiekirkkokävijöitä edellisvuotta enemmän.
653 kävijää on täsmälleen sama
kuin kahden vuoden takainen
kävijäennätys.
Luopioisten tiekirkko palveli
18.6. Näitä kantajia
me kaikki saamme olla vuorollamme. Hyvä on myös
kokoontua yhteen saamaan
voimaa toisilta, jotka tallaavat
omia elämänpolkujaan.
Jos monet elämän haasteet
saavatkin askeleemme horjumaan, on mahdollista löytää
myös asioita, jotka vahvistavat
meitä ja antavat voimaa.
Läpieletyt vaikeat kokemukset kääntyvät voimavaraksi ja
voivat johdattaa meitä myös toisen, samaa kokevan rinnalle.
. Allamme ovat
ikuiset käsivarret, jotka eivät
väsy kantamaan meitä.. Sydän-Hämeen Lehti
SANA
Pääkirjoitus
Voimaksi viikolle
Usko ja epäusko ?
kantoapua tarvitaan
Raamatussa kerrotaan, kuinka
neljä miestä kantoi halvaantuneen miehen Jeesuksen luokse. Lähimmäistä, joka jaksaa
rukoilla puolesta, auttaa käytännön asioissa ja valaa uskoa
tulevaisuuteen. Ei tarvita uskoa, kun
pärjää omillaan.
Sen sijaan elämänvaikeudet
ja kivut tuovat hakemaan apua
Korkeammalta. Yksinäisyys vaivaa. Suuren levon vaellukseen
tuo se, että joka hetki meitä
kannattelee rakkaus, joka ei
koskaan häviä. Sateisesta kesästä huolimatta
kävijämäärät olivat hyvät. 12
Maanantai 15.10.2012 . Kävijöitä oli 716 eli reilut kymmenen
päivässä.
Luopioisissa tiekirkon kävijä-
määrissä ei ole tapahtunut yhtä
suuria muutoksia kuin Pälkäneellä. Ei aina muisteta Jumalaa, jonka puoleen voi
kääntyä. Kun on itse saanut
apua, on helpompi sitä myös
toiselle tarjota. Lainoppineet ja fariseukset syyttivät häntä kansanvillitsijäksi ja
syntisten ystäväksi.
Apua tarvitsevat ihmiset
hakeutuivat Jeesuksen luo
parantuakseen tai saadakseen
anteeksiantoa omaatuntoa
painavaan syyllisyyteen.
Samoin on tänä päivänä.
Kysymys uskosta ja epäuskosta on yhä ajankohtainen.
Silloin, kun kaikki sujuu oikein hyvin, ei ulkopuolista
apua kaivata. Joka
tiedottaja Sirpa Seppä Kirkkopalveluista kertoo.
Myös kävijöiltä kerätty palaute
oli varsin positiivista.
Kirkoissa puhutteli vahvimmin tunnelma, arkkitehtuuri ja
kirkkoympäristö. Vastaajista 80
prosenttia suosittelisi tiekirkkoja
muillekin ja 71 prosenttia aikoo
pysähtyä niihin tulevaisuudessakin.
Eniten käynneistä saatiin mielenrauhaa, kivoja taukopaikkoja
kesäreissulle ja tietoa historiasta.
Halttunen vierailee Naisten kahveilla
Kangasala
Onnittelut
O
itt l t
Helville ja Joukolle
T: Eila ja Matti
Paljon onnea
3-vuotiaalle
Aki Soukkiolle Holjaan.
toivottaa Mummu, Pappa
ja Lauri.
Pastori Ulla Halttunen vierailee sunnuntaina Naisten kahveilla Kangasalla kirkonkylän
seurakuntakodissa.
Sunnuntaina 28.10. Aivan
vuosien 2009 ja 2007 huippulukemiin ei kuitenkaan ylletty.
Pälkäneen tiekirkko oli avoinna 10.6.?20.8. Kirkoissa vieraili
yhteensä 229 236 ihmistä.
Suosituimpia tiekirkkoja olivat
Turun tuomiokirkko (73 068
kävijää), Rauman Pyhän Ristin
kirkko (19 712) ja Oulun tuomiokirkko (15 563).
. Uskon, että Jumala tahtoo
kohdata meidät juuri siinä, missä olemme, keskellä aitoja kysymyksiämme ja haasteitamme.
Halttunen puhuu ajankohtaisista ja monelle tutuista teemoista: usein aika ei tunnu riittävän ja työssä vaaditaan paljon.
Ihmissuhteet tuovat elämään
oman, myös karvaan mausteensa. Uusi pääkirjasto Arkki tarjoaa konserteille ja
muillekin tilaisuuksille erilaiset
puitteet kuin esimerkiksi seurakuntatalo.
Tiekirkko: Tunnelma, arkkitehtuuri ja historia puhuttelevat kävijää
Luopioisten
tiekirkko teki
kävijäennätyksen
Sekä Pälkäneen että Luopioisten
kirkot vetivät kesäaikaan selvästi
edelliskesää enemmän matkailijoita, ohikulkijoita ja muita tiekirkkokävijöitä.
Pälkäneen tiekirkon ovi kävi
paljon vilkkaammin kuin edeltävinä hellekesänä. Paikallinen Hyvät naiset
ja herrat toi paikalle viitisenkymmentä kuulijaa.
Kirjasto osoittautui kodikkaaksi, tunnelmalliseksi ja mainiosti
soivaksi konserttitilaksi. Kävijämäärä
kasvoi viime vuoteen verrattuna
yli puolitoistakertaiseksi. Laskentatavat ovat vaihdelleet eri
vuosina ja eri kirkoissa, joten
luvut ovat suuntaa-antavia. Keskimäärin kävijöitä oli 16 päivässä.
Sekä Pälkäneen että Luopioisten tiekirkkoa pidettiin kesän
ajan auki vapaaehtoisvoimin.
Päivystäjinä toimivat järjestöt ja
yksityiset seurakuntalaiset.
Tiekirkkokävijöiden määrä
2007
Luopioinen
Pälkäne
2008
2009
2010
2011
2012
209
443
546
653
593
653
1118
892
1026
658
430
716
Puhutteleva taukopaikka tapauksessa tiekirkoissa käydään vuosi vuodelta enemmän,
tarjoaa mielenrauhaa
Kesän aikana kaikkiaan 280
kirkkoa piti oviaan ohikulkijoille avoimina. Ilman
niitä emme ymmärtäisi uskoa
ja toivoa, puhumattakaan
avun tarjoamisesta toiselle
Virpi Aaltonen
diakonissa
Pälkäneen seurakunta
Neljän kanttorin
konsertti Pälkäneellä
Neljä kanttoria konsertoi Pälkäneen kirkossa ensi sunnuntaina.
21.10. Jeesus antoi miehen synnit
anteeksi ja paransi tämän. kello 15
alkavassa tilaisuudessa kuullaan
Ulla Halttusen ajatuksia ja lauluja.
Elämänläheiset teemat ovat
tärkeitä Kansan Raamattuseurassa toimivalle Halttuselle.
. välisenä aikana kuutena päivänä viikossa. Vaikeuksilta ei voi välttyä . Tarina ei kerro, olivatko miehet
halvaantuneen sukulaisia tai
ystäviä vai satunnaisia ohikulkijoita, jotka säälivät tätä ja
ymmärsivät, että ilman apua
mies ei pääsisi Jeesuksen luo.
Tosiasia, että Jeesuksen luo
meni paljon ihmisiä, kertoi
siitä, että häneen uskottiin.
Uskottiin, että hän parantaa,
opettaa uudella tavalla ja hänellä on lohdutuksen ja avun
sanoja moneen tarpeeseen.
Osa ihmisistä tuli Jeesuksen luo, koska olivat uteliaita.
He halusivat nähdä ihmeitä
tai jopa löytää jotakin, mistä
voisivat syyttää häntä. Samanlaiset
elämänkohtalot auttavat ymmärtämään toista ihmistä ja
vaikeudet tajuamaan elämän
syvällisemmän puolen.
Siksi kai täällä maailmassa
on aina myös kipua ja tuskaa,
epäuskoa ja epätoivoa. Mihin sitten itse kukin tarvitsee vahvistusta, sitä voi pyytää Jumalalta. Ne nöyryyttävät ihmisen anomaan apua
ja kokemaan lohdutuksen.
Uskoa tarvitaan eniten vaikeissa elämän tilanteissa, kuoleman, sairauden ja surun keskellä, Myös silloin voi kokea
lohdutusta, mitä ei mistään
muualta saa; toivoa iankaikkisesta elämästä kuoleman
erottaessa, anteeksiantoa ja
pyyteetöntä hyväksymistä
ilman omia ansioita ja onnistumisia.
Joskus jopa suru lamauttaa
niin, ettei enää jaksa uskoa
parempaan tai edes korkeampaan, joka auttaa ajallaan.
Silloin tarvitaan kantoapua:
lähimmäistä, toista ihmistä,
jonka kanssa voi taakkansa jakaa. ja 5.8. kello 19 alkavassa konsertissa urkuparvelle kiipeävät
Pälkäneen ja Kangasalan kanttorit Ritva ja Matti Huomo
sekä Tampereella Kalevan seurakunnassa työskentelevä Sanna
Toivola ja Akaan kanttori Juha
Salmesvuori.
Kanttorikvartetti laulaa Bachin
koraaleja ja suomalaisia virsiä.
Lisäksi ohjelmassa on Buxtehuden kantaatti uruilla säestäen,
Matti Huomon urkusoolo ja yksi
Sanna Toivolan ja Juha Salmesvuoren duetto.
Buxtehude ja Bachin sävellysten lisäksi illan aikana kuullaan
Oskar Merikannon ja Jean Sibeliuksen musiikkia.
Hyvät naiset ja herrat esiintyi torstaina pääkirjasto Arkissa.
Hyvät naiset ja herrat sai Arkin soimaan
Pälkäneen pääkirjasto Arkkia ei
ole otettu konserttien ja muiden
yleisötilaisuuksien käyttöön siinä laajuudessa kuin suunnitteluvaiheessa kaavailtiin.
Torstai-iltana kirjahyllyt työnnettiin sivuun a cappella -konsertin tieltä. kello 10?16. Lauluyhtyeen monipuolinen musiikki
johdatti kuulijat tunnelmasta ja
aikakaudesta toiseen.
Hyvät naiset ja herrat koostuu
kuudesta paikallisesta laulajasta:
Pauliina Jaakkola (sopraano),
Minna Liljedahl (mezzosopraano), Noora Rosberg (altto),
Arto Karppinen (tenori), Petri
Tuomioja (baritoni) ja Ari Järvinen (basso).
Yleisö toivoi, että onnistunut
ilta innoittaisi muutkin muusikot järjestämään kamarikonsertteja kirjastolla
Lahjoitussumma
tekstiviestilahjoituksessa on
10 euroa.
Emilia Jantunen
Ari Nurmela
Pälkäneen kunnan tuore kulttuurituottaja Marketta Vaismaa on tullut vasta tänä vuonna mukaan toimikuntaan, joka valmistelee juhlavuotta. Mahdollisesti
alueelle tulee myös valaistus.
Kunnostetun taistelupaikan ja
samalla maaseutupuiston ohjelmalliset avajaiset käynnistävät
kunnan virallisen juhlavuoden.
Sotahistoriaa ja
sotilasvala
Suolahdessa asuva Maija Piitulainen on ollut useita kertoja Pieni
ele -kerääjänä ja aikoo olla mukana tänäkin vuonna.
Perinteinen, vuodesta 2004 asti
järjestetty Kostia-tapahtuma
toteutuu tutulla paikallaan Pälkäne-viikolla.
Pälkäne-Seura järjestää Ajan
ratas -näyttelyn sekä lauantaina
27.7. järjestettiin ensimmäisen kerran Suomen ensimmäisten eduskuntavaalien
yhteydessä vuonna 1907, jolloin keräyksellä tuettiin tuberkuloosipotilaita. Siitä lähtien
keräys on järjestetty valtakunnallisten vaalien yhteydessä.
Viimeisten presidentinvaalien
yhteydessä keräys tuotti 2,4
miljoonaa euroa vammais- ja
terveystyöhön.
Keräys toteutetaan kuntavaalien yhteydessä, ja lahjoituksen voi tehdä äänestyspaikoilla tai internetissä sivustolla
www.pieniele.fi. Milloin?
Sähköposti toimitus@shl.fi . Leikkaus
onnistui hyvin ja suuresta
lahjasta kiitollinen Piitulainen
pystyy elämään normaalia elämää siirrännäisen avulla. Sen
jälkeen Ruotsin joukkoa komentavan Kustaa Armfeltin oli
annettava joukoilleen perääntymiskäsky, ja venäläiset pääsivät
etenemään.
Juhlapäivä alkaa jumalanpalveluksella pääkirkossa ja seppeleenlaskuilla sankarihautausmaalle
sekä taistelun muistomerkille.
Pääjuhla alkaa Nuijantalolla
kello 13. Sairauteen
liittyvää tietoa saa terveydenhoitohenkilökunnalta, mutta
kokemuksellista tietoa sairauden kanssa elämisestä, jaksamisesta ja selviämisestä saa
ainoastaan sen läpikäyneiltä.
Järjestöjen paikallisyhdistykset toteuttavat Pieni ele
-lipaskeräyksen vaalipaikoilla
vapaaehtoisvoimin. Mukana
olevien 14 000 vapaaehtoisen
työpanos tekee keräyksen järjestämisestä mahdollista.
Maija Piitulainen on ollut
kauan mukana Pieni ele -lipaskerääjänä ja aikoo olla mukana
tälläkin kertaa. Ennen sitä Nuijalla
on kahvitus yleisölle, kutsuvieraille tarjotaan erikseen lounas.
Pääjuhlan juhlaesitelmän tulee
pitämään 1700-luvun tutkija,
Jyväskylän yliopiston kulttuurihistorian dosentti Kustaa H. Pienikin lahjoitettu
summa auttaa viemään avun
perille esimerkiksi kuntoutuksen ja vertaistuen muodossa.
Järjestöt toteuttavat tuen
avulla vammaisille ja sairaille
muun muassa kuntoutusta,
tutkimusta ja tiedotusta sekä
hankkivat apuvälineitä, kun taas
paikallisyhdistykset käyttävät
varat ruohonjuuritasolla esimerkiksi vertaistukeen, virkistystoimintaan ja neuvontaan.
Lahjoitukset tuovat
avun lähelle
Äänekosken Suolahdessa
asuvalle Maija Piitulaiselle
tehtiin munuaisensiirtoleikkaus vuonna 1994. Hän kannustaa
kaikkia osallistumaan keräykseen omien mahdollisuuksiensa mukaan.
. Piitulainen toimii Keski-Suomen
munuais- ja maksayhdistyksen
puheenjohtajana ja kertoo Pieni ele -keräyksestä saatavan tärkeän rahallisen avun turvaavan
yhdistyksen toimintaa.
. Wanhan Ajan Markkinat
Kostian koulun pihapiirissä.
Pälkäneen seurakunnan perinnejumalanpalveluksen vuoro on
sunnuntaina eli Pälkäne-päivänä
28.7.
Näitä tuttuja tapahtumia
edeltää perjantaina 26.7. Kunnan virallisia tapahtumia vuoteen mahtuu neljä, kertoo kulttuurituottaja Marketta
Vaismaa.
Ensimmäinen tilaisuus ajoittuu kesäkuuhun, jolloin vihitään käyttöön ensimmäinen osa
kunnan maaseutupuistoa. Tuotolla järjestetään 350
jäsenen yhdistyksessämme
tiedotusta, virkistystoimintaa,
neuvontaa sekä ensiarvoisen
tärkeää vertaistukea. Toiveena
on että mahdollisimman monet
lähtisivät omaehtoisesti mukaan
puhaltamaan henkeä historialliseen tapahtumaan.
Pälkäneen kunta avaa Kostian juhlavuotta varten yhteensä
3000 euron suuruisen yhdistysavustuksen, josta seurat, yhdistykset ja yksityiset henkilöt
voivat hakea tukea omiin hankkeisiinsa.
Vapaamuotoiset kirjalliset
hakemukset, joista ilmenee tapahtuman keskeinen sisältö ja
toimintasuunnitelma, jätetään
tämän vuoden loppuun mennessä kulttuurituottaja Marketta Vaismaalle.
Pälkäneen maa- ja kotitalousnaisten emännöimät Rahwaan pidot
Vilpolassa vuoden 2006 Kostia-tapahtuman yhteydessä olivat yhden
yhdistyksen taidonnäyte. puhelin (03) 539 9800.
13
Vaalikeräys: Puolet tuotosta jää paikkakunnalle
Pienellä eleellä iso apu
Kuntavaalien yhteydessä
järjestettävä Pieni ele -keräys
koskettaa varmasti jokaista
suomalaista suoraan tai välillisesti.
Keräyksen taustalla on 18
suomalaista vammais- ja terveysjärjestöä, joihin kuuluu
noin puoli miljoonaa jäsentä.
Keräyksen tuotosta puolet jää
sen kunnan paikallisyhdistysten käyttöön, jossa lahjoitus
on annettu, ja puolet jaetaan
valtakunnallisten keskusjärjestöjen kesken.
Keräyksen nimi kuvastaa
sitä, että apua voi antaa monella tavalla, pienin elein,
kuten lahjoittamalla rahaa keräykseen. Maanantai 15.10.2012 . Puistohankkeen on tarkoitus valmistua osina useampana vuonna, ja
lopputuloksena on Onkkaalan
läpi Peltoniemestä Väinö Sipilän
tielle ulottuva opastettu, rantamaisemia ja kulttuurikohteita
hyödyntävä ulkoilureitti.
Kostian taistelupaikan kunnostustyö aloitetaan tällä viikolla, kun Museoviraston edustajat
tekevät katselmuksen muistomerkkialueelle. Hän
sai käsiinsä valmiin ohjelmarungon, mutta tapahtumien viimeistelyssä ja ilmeen luomisessa on vielä paljon mietittävää.
Kostia 2013: Pälkäneen kunta rakentaa juhlavuoden neljän pilarin varaan
Juhlinta alkaa taistelupaikalla
Pälkäne
Pälkäneen kunta on määrittänyt
päälinjat Kostianvirran taistelun
300-vuotisjuhlan viettoon.
. Sydän-Hämeen Lehti
tulossa ja menossa
Kuka. Mitä. Toivoisin, että kaikki
äänestämässä käyvät osallistuisivat keräykseen. Työtä jatketaan
keväällä maan paljastuttua.
Linnakkeen ympäristöä on
tarkoitus raivata, siistiä patsas ja
palauttaa sitä ympäröineet metalliketjut, uusia informaatiotaulut, rakentaa esiintymislava ja
lisätä parkkitilaa. Pieni ele -keräyksestä saatava tuotto on erittäin tärkeää
yhdistyksellemme sekä muille
vammais- ja terveysjärjestöjen
paikallisyhdistyksille ympäri
Suomen. Tekstiviestillä
lahjoitus tapahtuu lähettämällä sana LAHJOITA10 numeroon 16301. Missä. silloiselta nimeltään
Vaalikeräys . Pienetkin
lahjoitussummat mahdollistavat yhdistysten toiminnan jatkumisen, Piitulainen sanoo.
Keräys auttanut jo
vuodesta 1907 saakka
Pieni ele . Vastaaviin on nyt mahdollista hakea kunnan
avustusta.. J.
Vilkuna, joka on jo kerran aikaisemmin esitelmöinyt Pälkäneellä
Kostia-tapahtuman yhteydessä.
Illan päätteeksi Vanhallakirkolla nähdään Rauniokirkko tulessa -niminen Flamma-tulishow.
Tapahtuman järjestelyistä vastaa
Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistys.
Loisitko oman tapahtuman?
Kunnan virallisen ohjelman
lisäksi yhdistykset, yritykset ja
yksityishenkilöt voivat tuottaa
omaa juhlavuoden ohjelmaa
mieltymystensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Pälkäneen kunnan ja Sotahistoriallisen seuran yhdessä järjestämä
suuri Pohjan sota -seminaari.
Kunta järjestää puitteet päivän
mittaiselle seminaarille ja Sotahistoriallinen seura tuottaa sen
sisällön.
Juhlallisuudet jatkuvat sotilaallisissa merkeissä elokuussa.
Pälkäneen kolmas juhlavuoden päätapahtuma järjestyy,
kun Panssariprikaatin Hämeen
panssaripataljoonan valatilaisuus
pidetään Pälkäneellä 23.8.
Pääjuhla
Nuijalla
Kostianvirran taistelu käytiin 3.?
6.10.1713. Sitä edelsivät pitkät
linnoitustyöt ja noin 2700 jalkamiehen ja parin sadan ratsumiehen sijoittaminen Pälkäneelle.
Taistelun muistovuoden
pääjuhla pidetään sunnuntaina
6.10.2013, jolloin tulee kuluneeksi tasan 300 vuotta siitä,
kun Venäjän armeija onnistui
ylittämään Mallasveden sumun
turvin ja murtautumaan ruotsalaisjoukkojen selustaan
Vapaa?aika järjestää
C la 20.10. 14
Maanantai 15.10.2012 . Jumppa
klo 10, minkä jälkeen Milja Jussila ja Kaisa Pesu viihdyttävät.
Tällä viikolla on koululaisten
syyslomaviikko, joten ota vaikka
vierailulla olevat lapsenlapsesikin mukaan Ikäpisteeseen. Aikuisten
JHL 267 p. srk-keskuksessa. Siellä on kokonainen rakennus käytettävissä, ja se riittää
kyllä palvelupisteen tilantarpeeseen, Mäkitalo arvioi.
Kunnanhallitus on asettanut
virkamiestyöryhmän valmistelemaan asiaa ja käymään yhdistyksen kanssa tarkempia neu-
Mikäli yhdistys saa
vuokratuksi lisätilat,
se suunnittelee
osuuskuntamuotoisen
toiminnan
käynnistämistä
lähitulevaisuudessa.
votteluja ennen kuin tehdään
lopullinen päätös.
Kunta pitää ehdotusta kiinnostavana, koska se lisäisi alueen kulttuurista toimeliaisuutta
ja voisi parantaa palvelutasoa
alueella. Koulutus on maksuLuopioisten kunnantaloa on peruskorjattu useita kertoja mutta sen vanha tyyli ja kauniit erikoispiirteet on onnistuttu säilyttämään joka
remontissa.
Laajennus: Kulttuuriyhdistys Mikkolan Navetta ry
haluaisi tarjota Luopioisten kunnantalolle neljännen elämänvaiheen
Monitoimitalo
vilkastuttaisi kulttuurielämää
Luopioinen
Kulttuuriyhdistys Mikkolan
Navetta ry on ehdottanut Pälkäneen kunnanhallitukselle,
että se saisi Mikkolan päärakennuksen eli entisen Luopioisten
kunnantalon käyttöönsä pitkäaikaisella vuokrasopimuksella
laajentaakseen Navetan nykyistä toimintaa.
Tällöin koko rakennus saataisiin hyötykäyttöön ja kunnan
kustannukset sen suhteen pienenisivät.
Kulttuuriyhdistys esittää kunnanhallitukselle lähettämässään
kirjeessä, että se samalla sitoutuisi ylläpitämään rakennusta
siten, että sen ja pihapiirin tyyli
ja tunnelma säilyy.
Yhdistys tarjoutuu teettämään ulkopuolisella asiantuntijalla korjaussuunnitelman ja
-kustannusarvion.
Kulttuuriyhdistys ehdottaa
myös, että kunnan palvelupiste
siirrettäisiin kunnantalolta Museotien varrella sijaitseviin entisen teknisen toimiston tiloihin.
Hallintojohtaja Maija-Riitta
Mäkitalon mukaan siirto on
kunnan puolesta mahdollinen.
. 0400-896
den kuntosalilla. ruoka + kahvit. Tervetuloa!
Järjestöt
to 18.10. klo 9 . Maistellaan kahveita,
? Eläkeliiton Kangasalan yhjaetaan tietoa ja muistoja
distys. Paikalla Heli Välimäki, Muistiliitto ja erikoissairaanhoitajat mittaavat verenpainetta ja verensokeria.
Lounas nautitaan kello 12-13 ja tilaisuuden arvioitu päättyminen klo 15.
Tilaisuuden hinta 15,- sis. Nyt haetaan malleja maailmalta, Kääriäinen toteaa.
Osuuskunta- ja laajennussuunnitelmia esitellään seuraavassa yhdistystapaamisessa
30.10. PuuroAlustajana Leena Niemi.
päivä to 18.10. Paluulähtö
Valkean linnun Satakielten
teatterilta noin 23 samaa
(valiot) harj. su 21.10. alk. ruokailun johdosta Markku Saarela p. Perhetuolijumppaa ja sauvakävekahvila ma klo 9-12.
lyä. Koulutuksen tulee
pitämään Pirkanmaan taidetoimikunnasta läänintaitelija Elina
Orjatsalo. Tarjottimien tuunausta
? Kangasalan seudun JHL ry
Silmukellarilla Toivontie 1
267. Marjatta Tiitola 040
? Pälkäneen Eläkeläisten ker8221057.
ho kokoontuu paloasemalla
Järjestöpalsta tekstiviestillä
Lähetä tekstiviesti numeroon 17191:
SHL (väli) JÄRJESTÖT (väli) teksti.
Hinta on 0,25 ?. Sitova ilm. Sosiaalitoimi:
Ikäpiste avoinna huomenna tiistaina 16.10. Terttu Pollari
ja tunnelmia kahvista su
Kangasalan terv.keskuksen
21.10. to 18.10. Sydän-Hämeen Lehti
tulossa ja menossa
Sekalaisia
TERVEYSPÄIVÄ
Aitoon koulutuskeskuksessa ke 24.10. eli sitä edistää
työryhmä, johon kuuluvat
Kääriäisen lisäksi Outi Nummi,
Seppo Rinne ja Piia Salmi.
. Näytöksen
lijat. Voimistelu17 jälkeen. Työt aloitamme klo 7. Bussi Pälkäneen
tapahtuma Sun Lahti 6.-9.6.;
linja-autoasemalta 17.30
kenttäohjelmia tytöille,
ja Kangasalan linja-autonuorisolle, naisille, valioille.
asemalta 17.50. Kunnan
kulttuurituottajahanke järjestää apurahakoulutuksen ma
22.10.2012 ja to 25.10.2012 kello 18.00-20.00 Haanloukkaassa
kaikille asiasta kiinnostuneille
pälkäneläisille järjestöille, yhdistyksille ja yksityisille kulttuuritoimijoille. Kok. Mukana Sahausnaiset. Ilmoittautumiset pe 19.10.
menn. klo 12, tarvikkeet
teatteriretken Tampereen
saa toimistolta.
Komediateatteriin la 17.11.
? Kangasalan NaisvoimisteNäytös klo 19. Vapaa pääsy.
15, Toivontie 1, Silmukellari.
? Luopioisten Martat. 2 B, p. Tietoa
lu alkaa klo 11. 13. Siitä asti tilat ovat olleet
virastokäytössä.
Luopioisten ja Pälkäneen yhdistymisestä alkaen niissä on
toiminut kunnan palvelupiste,
mutta siihen käyttöön ei tarvita kaikkia työtiloja, joten osa
talosta on pysyvästi tyhjillään
tai hyvin pienellä käytöllä.
Osuuskunta
voisi työllistää
Rakennusta
Mikkolan Navetta on käymässä on vaalittu
ahtaaksi kaikille käyttäjilleen.
Tällä hetkellä Navetan tiloissa
toimii toista kymmentä yhdistystä ja yritystä.
Luopioisten kunnantalo valittiin
Suomen kolmen kauneimman
kunnantalon joukkoon vuonna
2009 Suomen Kuntaliiton jär-
shl ulla siren
ton. Sinne sijoitettaisiin myös laaja-alainen kunnan informaatiopiste.
Mikäli yhdistys saa vuokratuksi lisätilat, se suunnittelee
osuuskuntamuotoisen toiminnan käynnistämistä lähitulevaisuudessa.
. klo
kahvista. klo 11.30. http://www.
15 Kirkkoharjun koululla.
kotiposti.net/kunnalliset/
Tied. Ilm. 0400-489049 klo
jumpat pidetään. Tällä vk syysloma, ei
jälkeen teatterilla buffet ?
lasten eikä tyttöjen jumppia,
pöydän antimista. Tarinatupa 17.10. klo 10-14 SahalahKutojank. SyyslomaviiPEF-mittausta, ChairGymkolla 42 ei kerhoja. 17.10.2012 mennessä
marketta.vaismaa@palkane.fi tai
0400 931 005. menn.
toisin sovittu. Kok.
Pihalle" tapahtuman la
maanantaisin klo 19-21,
27.10. ? Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys, Sahalahden
Osallistujia kaivataan.
Silmu järjestää "Keuhkot
? Pälkäneen AA-ryhmä. Samalla kunta pääsisi
ylläpitämästä vajaakäytössä olevaa rakennusta.
Kulttuuriyhdistys Mikkolan
Navetta ry:n puheenjohtaja
Seppo Kääriäinen suunnittelee, että kunnantalon tiloihin
saataisiin esimerkiksi kahvionäyttely- ja myymälätiloja.
ellei ohjaajan kanssa ole
viimeistään 19.10. klo 9.00 tulokahvilla.
Päivän aikana luennoivat mm: Jukka Välimäki silmänpohjarappeumasta, THM, kasvatustieteen tohtori Aili Huhtinen ihmisen elinkaaren
loppuvaiheesta. 040-9139661
Järjestää EL:n Sydänhämeen yhdistys
Lautakunnat
Pälkäneen kunta. Viestiin mahtuu enintään 160 merkkiä.
Palvelu toimii kaikilla kotimaisten operaattoreiden liittymillä.
Sanomalehti on aina
SanojenSa mittainen.. Toiveenamme on kehittää
yhteisö, joka voisi työllistää ihmisiä ja kehittää erilaisia palveluja, ja sitä kautta lisätä alueen
asukkaiden hyvinvointia, Kääriäinen kertoo.
Osuuskunnan perustamiselle
ei ole tarkkaa aikataulua, vaan
sen toteutuminen riippuu tilasuunnitelman toteutumisesta.
Osuuskunta-asia on nyt ?opiskeluvaiheessa. klo
lahden Apteekki, kunnan
18.30 Aapiskukossa.
liikunnanohjaaja, hieroja,
? MLL Pälkäne. Tapahtu606 ryhmäaikana.
man teemana lihaskunnon
? Pälkäneen maa- ja kotitalokohennus. klo
reittiä takaisin. Mikkolan Navetalla.
jestämässä Kauneimmat Kunnantalot -äänestyksessä, joka
liittyi Euroopan rakennusperintöpäivän sen vuoden teemaan.
Taloa on peruskorjattu useita
kertoja mutta sen vanha tyyli ja
kauniit erikoispiirteet on onnistuttu säilyttämään joka remontissa.
Viimeisin, Luopioisten kunnan aikainen peruskorjaus toteutettiin vuosina 2001?2005.
Jos Mikkolan Navetta ry:n
suunnitelmat toteutuvat, kunnantalolle koittaa neljännen
kerran historiansa aikana uusi
vaihe ja käyttötarkoitus.
Mikkolan tilan rakennukset
siirtyivät Luopioisten kunnan
haltuun 1920-luvulla.
Päärakennus palveli ensin
kunnanlääkärin vastaanottona
ja virka-asuntona sekä kirjastona, kunnes kunnanvirasto
muutti tiloihin kesäkuussa
1956. klo 14 alkaen Katin
kuntoutuksesta tulee keskuspuoti ja kuppilassa, Pohjan
telemaan apuvälineistä.
kylä. kahvitte? Vehkajärven martat
Ennen pikkujoulukautta Vuorinen
on luvannut myös opiskella geelikynsien tekemisen.
Aitoo
Olen 31-vuotias, ja jalkahoitaja
Marika Vuorinen mainitsee
minulla olevan vasaravarpaat
ja hyvänkokoiset vaivaisenluun
alut.
Kyllä minä sen olen tiennyt,
nämä vänkkyräjalkani olen perinyt isoäidiltäni, mutta 30-vuotiaana ikääntymiseen liittyviä
asioita ei liikoja vielä tahtoisi
miettiä.
Lupaan kuitenkin hankkia vaivaisenluun oikaisimet varpaideni
väleihin, pukeutua hyvän kokoisiin kenkiin ja käydä edes silloin
tällöin jalkahoidossa.
. Teen kaikki
keikat kotikäynteinä, eli syrjäseuduiltakaan ei tarvitse lähteä
pidemmälle saadakseen jalkahoitoa.
Jalkahoitojen tarve tuli Vuoriselle tutuksi hänen työskennellessään kotihoidon ja psykiatrisen kuntoutuksen parissa
Luopioisissa.
. Maanantai 15.10.2012 . Aitoossa ei aiemmin ollut
lainkaan omaa jalkahoitajaa, ja
ajattelin, että kyllä tännekin on
sellainen saatava. Voin olla apuna esimerkiksi
ennen tai jälkeen leikkauksen.
Myös pienimuotoiset viikkosiivoukset ja kaupassakäynnit
onnistuvat.
Kotihoidon työtä tehnyt Vuorinen on huomannut, että monelle vanhukselle jalkahoitajan
käynti saattaa olla viikon kohokohta.
. Monimuotoiset luovat
ratkaisut. Sydän-Hämeen Lehti
tulossa ja menossa
15
Hoidon ja
rentoutumisen hetki
Aitoo sai Marika Vuorisesta oman jalkahoitajan. Palvelut kunnossa
. koko
kunta asuttuna.
Peltonen Esko
tilitoimistoyrittäjä, kirjanpitäjä
43
Kasvatus ja koulutus
on arvokasta,
huomioitko sinä lasta?
Raiskio Kaj
historian ja yhteiskuntaopin lehtori
48
Tirronen Emmi
opiskelija
27
Menestyvä
yritystoiminta
on kunnan
menestymisen ehto
Hallila Raija
yrittäjä, isännöitsijä
30
Helmikkala Janne
yrittäjä
Huomo Matti
MuM, kanttori
32
31
Estetään
vanhusten
syrjäytyminen
Maalaisjärkeä
kunnan touhuihin.
Klasila Ville
varatoimitusjohtaja
Kokkola Tiina
myyntineuvottelija
Koskelo Markku
maanviljelijä
Lehtola Henri
Kangasalan kappalainen
39
Palvelujen
tulevaisuus
Penttilä Asko
sairaanhoitaja AMK, Ensihoitaja
35
36
37
Katse kauas
eteenpäin!
Kunta on palveluiden
järjestämistä varten
- puhutaan siis
palveluista.
Laesterä Eero
yrittäjä, hallintotiet. Kuntalaisella valinnan
vapaus
. Aikaisemmin päätoimisesti
lähihoitajan töitä tehnyt Vuorinen tekee jalka- ja kotihoitoa
toiminimellä Marikan jalka- ja
kotihoitopalvelut.
. Esimerkiksi
aktiivisesti urheilua harrastavilla
nuorilla on usein kovettumia tai
kynsiongelmia. tohtori (sit.)
26
25
NUORI - KÄYTÄ SINÄKIN
ÄÄNIOIKEUTTASI.
Terve sielu
terveessä
kunnassa
Nuorison hyvinvointi
ja haja-asutusalueiden palvelut
Parviainen Riitta
lehtori, Valkeakosken
ammatti- ja aikuisopisto
Mäkinen Liisa
tradenomi
40
Kokemusta,
näkemystä ja
yhteistyökykyä.
Pihkala Jarkko
yrittäjä
44
45
Yrittäjyys
maaseudulla
työpaikat.
Lasten ja nuorten
hyvinvointi
Saarikko Jouko
yrittäjä
Saarinen Kirsi
koulunkäyntiavustaja
49
Eri-ikäiset
ihmiset ovat
voimavara.
Vehkalahti Maisa
kotihoidon johtava hoitaja,
yrittäjä (el)
Norokorpi Otto
työnjohtaja
41
Pohjola Virpi
yrittäjä, toimitusjohtaja
46
Pidetään koko
kunta asuttuna
Seppälä Olavi
maanviljelijä
50
51
Sisua, sydäntä
ja asennetta
Sosiaali- ja
terveydenhuollon
kehittäminen
Viitanen Timo
opettaja, ?l.maisteri
42
Perheiden
hyvinvoinnin
asialla
Zeitlin Rainer
kirurgi
Poutanen Rita
päiväkodin johtaja
47
Ajattele
positiivisesti ja näe
mahdollisuuksia
Tirronen Antti
myymälänjohtaja
. Vanhukselle on tärkeää saada jutustella
se puolitoista- tai kaksituntinen,
jonka vietän hänen luonaan.
. Jalkahoitajaa odotetaan kuin
viikoittaista siivoojaa. Vanhukset saavat harvoin
itse hoidettua kunnolla jalkansa.
Ajattelin, että
kyllä Aitooseenkin
on jalkahoitaja
saatava.
- Marika Vuorinen
Känsät ja kovettumat sekä paksut tai sisään kasvaneet kynnet
aiheuttavat toisinaan pahojakin
kipuja.
Lisäksi osa vanhuksista kärsii kynsien sienitulehduksesta.
Sienen voi hoitaa lääkkeilläkin,
mutta hoito on pitkä ja raskas
elimistölle, joka on kuormittunut mahdollisesti muistakin
lääkkeistä.
Jalkojen hoitaminen on erityisen tärkeää myös esimerkiksi
diabeetikoille, joille kovettuman
alta paljastuva haavauma voi olla
kohtalokas.
Viikon
kohokohta
Jalkahoidon lisäksi Vuoriselta
voi tilata kotihoidon palveluita.
. Jalkojen ongelmia on paljon
muillakin kuin vanhuksilla tai
pitkäaikaissairailla. Joskus vanhus saattaa myös
kertoa minulle jostakin kivustaan tai muusta asiasta, jota hän
Jalkahoitaja Marika Vuorinen löysi 31-vuotiaalta toimittajalta
vaivaisenluut ja vasaravarpaat.
ei ole huomannut tai ehtinyt
kertoa kotihoidon henkilölle.
Minulle ei ole kynnystä pistää
viestiä eteenpäin, koska tunnen
henkilökunnan entuudestaan.
SHL Krista Kaitasuo
Ilmoituksen maksaa Pälkäneen Kokoomusyhdistykset.
KOKOOMUKSEN KUNTAVAALIEHDOKKAAT PÄLKÄNEELLÄ
23
Ali-Kippari Jouni
huoltoasentaja
28
Kuulolla
Järvinen Antti
sähköasentaja,
installation
& commissioning
supervisor (sit.)
33
24
Perheenisä
Laitikkalasta,
pikkukylien
puolesta
Haavikko Mikko
hitsaaja, asentaja
29
Keskinen Reijo
maatalousyrittäjä (sit.)
34
38
Peruspalvelut
riittävän lähellä
kuntalaisia . Varsinkin salibandy, joka perustuu nopeisiin
lähtöihin ja pysähdyksiin, on laji,
jossa jalat ovat kovalla koetuksel-
la, Vuorinen kertoo.
Jalkahoito
kotikäynteinä
Aitoossa asuva Marika Vuorinen
valmistui hiljan jalkahoitajaksi
Hämeen kosmetologikoulusta
Kunnanhallituksen varajäsen 2011. Käräjäoikeuden lautamies 2005. Hyvin ja oikealla
menetelmällä toteutettu maanmuokkaus laskee merkittävästi
taimikonhoidon kustannuksia,
nopeuttaa puiden kasvuunlähtöä sekä lisää ensiharvennuskertymää ja aikaistaa hakkuutuloja
parilla vuodella.
Tom
Hirmukallio
Timo
Jääskeläinen
Sisua, sydäntä
ja asennetta
Kangasala - Itsenäinen kunta
Timo Viitanen
opettaja, ?l.maisteri
2
Konkreettista
työtä ihmisen ja
luonnon puolesta.
Kari Koljonen
Rehdisti
kuntalaisen asialla.
Puh. ry
16.30 (mailallinen). Lapsille ja
lastenlapsille on tarjolla metsäaiheista askartelua ja muuta
kivaa puuhaa.
Metsä Groupin mukaan puu-
Alkaneella viikolla järjestetään
koulujen syyslomien vuoksi ylimääräisiä yleisöluisteluvuoroja
Kangasalan jäähallissa.
Luistelemaan pääsee keskiviikkona kello 13.30-14.30 (mailaton vuoro) sekä 14.30-15.30
(mailallinen vuoro). Suoraman Työväenyhdistys ry:n sihteeri ja johtokunnan jäsen 2010. Sydän-Hämeen Lehti
tulossa ja menossa
Koko perheen metsäpäivä
tiistaina Niitty-Seppälässä
Syyslomalla yleisöluistelua Kangasalan
jäähallissa
Metsä Group järjestää syyslomaviikolla tiistaina koko perheen metsäpäivän Pälkäneellä.
Niitty-Seppälässä tarjotaan
16.10. Kunnallisjärjestön edustajisto 2011. Nyt on myös oikea aika
huolehtia maanmuokkauksesta, jos ensi keväänä on tiedossa
istutustöitä. 040-774 0374
172
Pauliina
Jaakkola
Satu 83
Ukkonen
yrittäjä, fysioterapeutti
(YAMK)
Perttu
Pohjanperä (sit.)
MIA 88
RAJALA
5
72
Kangasala 57-108
Luottamuksesi arvoiset
Maria
Aho
Yleisöluistelu on normaalisti
syyskaudella sunnuntaisin kello
9.30-10.30.
3
4
50
Normaalisti
sunnuntaisin
TIMO
AILIO
Arjen turvallisuutta
Pälkäneen ja Luopioisten Sos.Dem.Yhd. Teollisuuden
puutilaukset ovat normaalilla tasolla ja puulla on edelleen hyvä
kysyntä.
. Perjantaina
yleisöluisteluvuorot ovat kello
12.15-13.15 (mailaton) ja 13.1514.15 (mailallinen).
Hyvien kunnallisten
ja palveluiden puolesta
58
FM, laborantti
Palveluiden puolustaja
- myös kunnan reuna-alueilla!
Pyrkimys tuoda avoimuutta
päätöksentekoon ja olla
vilpitön päätöksentekijä.
Jaakko
Raatikainen
. 16
Maanantai 15.10.2012 . Ostamme myös aktiivi-
Pälkäneen Demarit
kampanjoivat
Lauantaina 20.10.
Kuntavaaliehdokkaita tavattavissa:
Klo 10-12 Pälkäneen S-marketin pihalla
sesti energiapuuta, erityisesti
energiarankaa, metsäasiantuntija Janne Kärpänniemi Tampereen hankintapiiristä kertoo.
Metsä Group suosittelee
harvennuskohteisiin ennakkoraivausta, joka varmistaa hyvän
harvennusjäljen ja tehokkaan
korjuun.
. kello 12?15 metsätietoa
metsänomistajille. Valitse 32-vuotias
työssäkäyvä
perheenisä!
Maksaja: Ehdokkaan tuki
Maksaja: Pälkäneen Perussuomalaiset ry.
Pälkäneen Perussuomalaiset ry.
Tero Ahlqvist
DI, Yrittäjä
Luopioinen
18
Pekka Kittelä
Merkonomi
Ämmätsä
Sinulla valta vaaleissa.
19
20
Jari Laukkanen
Ajoneuvoyhdistelmän
kuljettaja
Onkkaala
21
Jani Luukkonen
Metallimies
Rautajärvi
Timo Soini
Koneenkuljettaja
Iltasmäki
Jokaisessa kylässä asuu perussuomalainen.
22. Torstaina
hallissa luistellaan kello 14.3015.30 (mailaton) sekä 15.30-
palkane.sdp.fi
kauppa on käynyt alkuvuoden
hyvin ja puuta on ostettu edellisvuotta enemmän. Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymän
yhtymävaltuuston jäsen 2009. Kunnallistoimikunnan jäsen 2011-
14
Kangasalan Sosialidemokraatit 57-108
. Pälkäneen alueella olemme
erityisen kiinnostuneita kesä- ja
kelirikkikorjuukelpoisista leimikoista
Maanalaisesta autohallista
pääsee ajamaan suoraan torikadulle.
Suunnitelmien mukaan Kangasalan kulttuuritalo tulee olemaan varsinainen tapahtumien
mekka. Mikko Ilkka esitteli talon monet
pohjapiirrokset ja selvitti, mitä
rakennuksen kerroksiin tullaan
rakentamaan.
Ensimmäiseen kerrokseen
tulee muun muassa vaihtuvien
näyttelyiden tila, liiketilat ja sosiaalitilat. kunnan vetovoimaisuuden ja imagon nousuun.
Hänen mukaansa persoonaltaan voimakkaalla kunnalla on
paremmat mahdollisuudet selvitä itsenäisenä nykyisten kuntaliitossuunnitelmien keskellä.
. Kulttuurin, terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin uskotaan
liittyvän tiukasti toisiinsa. Siellä voidaan järjestää
erilaisia konsertteja aina iskelmästä ja kamarimusiikista kuoroihin ja jazz-konsertteihin.
Suunnitelmissa on myös runomatineat, sirkus- ja stand up
-esitykset.
Myös elokuvien esittämisen
valmius on olemassa.
Tiloja voi vuokrata yhtä hyvin
firman tilaisuuksiin kuin perhejuhliin.
. Ei Hämeenlinnan Verkatehtaalla tai Tampere-talollakaan
ollut aikoinaan tiedossa tarkkoja budjetteja, hän vertasi.
Ollilan mukaan
kulttuuri on
kuin vitamiini,
jonka poissaolo
ei aiheuta
puutostilaa
päivässä, mutta
pidemmässä ajassa
kylläkin.
Mitä
talolla
tapahtuu?
Kangasalan keskustaan aikaisintaan syyskesällä 2014 nousevan kulttuuritalon molemmista
kerroksista tulee olemaan suora yhteys pääkirjastoon. No, olenkin hieman ihmetellyt, miten teillä niin pienet
lippumaksut ovat. Sen akustiikkaa on
ollut suunnittelemassa alansa
huippuasiantuntija Henrik
Möller. Esimerkiksi Pitkäjärven
koulun sali maksaa kunnalle
vuosittain puoli miljoonaa euroa, eikä kukaan ole sitäkään
kyseenalaistamassa.
Kangasalan
persoonaa
kohottamassa
Ollila liitti kulttuuritalon ?tuottavuuden. Se on ihan fakta, ettei tämä talo tule koskaan
tuottamaan kokonaisuudessaan
mitään. Taloudellisessa mielessä kulttuuri ei
tuota suoraan mitään, mutta välillisesti kylläkin. Tiedän, että tällä hetkellä hyppynarun kahta päätä
pyöritetään eri suuntiin. Maanantai 15.10.2012 . Budjettia pidetään suurena
salaisuutena, vaikka kuntalaiset
talon tulevat maksamaan, hän
totesi.
Ollilan mukaan tulevien vuosien budjettia ei voi millään tietää.
. Möller totesi, että tässä
vaiheessa taloon kannattaa rakentaa hyvä perusvarustelu, jota
täydennetään sitä mukaa, kun
talon luonne alkaa paremmin
hahmottua, Ollila totesi.
SHL Krista Kaitasuo
Pirkko-Liisa Ollilan mukaan Kangasalan kulttuuritalo on osa kunnan
laajempaa kehittämissuunnitelmaa.. Toisesta kerroksesta
löytyvät lähes 300-paikkainen
Kangasala-sali sekä valtuustosali ja kunnanhallituksen kokoussali.
Kimmo Pyykkö -museo sen
sijaan on molemmissa kerroksissa. Eihän niitä kysellä muidenkaan peruspalveluiden, kuten
koulujen, terveyskeskuksen tai
teiden rakentamisen yhteydessäkään. Uskon ja toivon, että kulttuuritalo tulee lisäämään keskustan palveluiden käyttöä,
ja että se parhaimmillaan tuo
tänne lisää asukkaita. Kyllä teillä
varaa olisi hintoja nostaa, Ollila
sanoi, mihin pikkuteatterilaiset
reagoivat pienten hintojen olevan heidän periaatteensa, jotta
pienituloisetkin perheineen
pääsisivät kulttuurin pariin.
Työryhmän jäsen Anja Aarnio sanoi ymmärtävänsä järjestöjen huolen.
. Ollilan mukaan kulttuuri on kuin vitamiini, jonka
poissaolo ei aiheuta puutostilaa päivässä, mutta pidemmässä
ajassa kylläkin.
. Kyllä tämä asia on ihan
ydinkysymyksiä. Uskon kuitenkin vakaasti, että
kun kulttuuritalon merkitys ja
hyödyt aukeavat kaikille, alkaa
hyppynarukin pyöriä yhteen
suuntaan.
Ollila oli kutsuttu Kangasalan
Kulttuurifoorumiin pääkirjastolle kertomaan kulttuuritalon
toiminnan ja sisällön suunnittelusta. Taloon suunniteltavat
liiketilat ovat sitten eri asia, Ollila sanoi.
Kunnan tekninen johtaja
Mikko Ilkka hämmästeli, miksi niin moni kuntalainen on penännyt kulttuuritalon hyötyjä,
tuottoja ja budjettia.
. Päämäärä on,
että kaikilla kangasalalaisilla toimijoilla olisi varaa talon
vuokriin.
Heini Niklas-Salminen ihmetteli, miksi talon budjetista
ollaan niin vaitonaisia.
. Sydän-Hämeen Lehti
tulossa ja menossa
17
?Kulttuuritalo nostaa Kangasalan imagoa?
Kulttuurijärjestöt ja -yhdistykset pelkäävät kulttuuritalon vuokrien nousevan liian suuriksi
Kangasala
Kangasalan kulttuuritalohankkeen valmistelutyöryhmän
puheenjohtaja Pirkko-Liisa
Ollila tunnustaa Kangasalan
keskustaan nousevan kulttuuritalon haasteet.
. Kun kulttuuritalo nousee, ei asukkaiden
tarvitse enää lähteä naapurikaupunkeihin kulttuurielämyksiä
hakemaan.
Kunnan kulttuuriyhdistysten
toimijat kysyivät Ollilalta, miten
Mikko Ilkka esitteli kulttuuritalon monet kasvot.
tämä takaa sen, että pienillä yhdistyksillä ja järjestöillä on varaa
vuokrata tiloja käyttöönsä.
Esimerkiksi Kangasalan pikkuteatterilaiset epäilivät, etteivät
he viiden euron lipputuloillaan
saa katetuksi salin vuokraa.
. Erityisesti sali on rakennettu musiikille. Tilaisuuden kuulijat olivat
pääasiassa alueen kulttuuritoimijoita.
Pitääkö
kulttuurin
tuottaa?
Ollila jutteli pitkään kulttuurin
merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille
Maaliin pääsin
työllä ja tuskalla. Hinkkala käytti 100 kilometrin reitillä
aikaa muutaman minuutin alle
kahdeksan tuntia ja paransi
edellistä kisa-aikaansa reilulla
tunnilla. Sadan
kilometrin matka antoi itseluottamusta kaudelle 2013 eli Tahko
mtb:ssa voisi polkea 120 kilometriä, koska Tahkon reitti on
helpompi Haanjaan verrattuna,
Jarkko Helminen sanoo.
Pyöräilytapahtumien
lisäksi porukka
on kokoontunut
yhteislenkeille, jotka
tuovat mukavaa
vaihtelua yksin
treenaamisen oheen.
Teemu Järvenpään paras kisa
osui elokuun alkupuolelle. Reitti oli raskas, sillä viikon
kestänyt sade oli pehmentänyt
pohjan ja alusta muuttui hetkessä mutavelliksi. Joka vuosi aika on
parantunut, joten siitä on tullut
itselle jonkinlainen kunnon mittari. Loppuosa reitistä oli onneksi vähän helpompi. Tämä oli viides vuosi, kun
osallistuin Tahkolla 60 kilometrin kisaan. Haanjan kilpailu oli kyllä yksi
parhaiten järjestetyistä, joihin
olen osallistunut, Jarkko Helminen kiittelee.
Huoltopisteitä oli reitin varrella riittävästi ja niille oli monipuolisen muonituksen lisäksi
järjestetty myös pyöränpesupalvelu.
. Sydän-Hämeen Lehti
urheilu
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi . Itselläni oli
henkisesti vaikeaa ensimmäiset 30 kilometriä, koska alla oli
pitkä sairastelujakso ja päivän
kunto sen myötä vähän arvoitus. Mies
polkaisi silloin 60 kilometrin
kilpailun Pudasjärvellä ensimmäistä kertaa järjestetyssä Syöte
mtb:ssa.
. Pyörät
keräsivät rapaa
kiitettävästi,
vaikka niitä
pestiin
jokaisella
huoltopisteellä.
Tämän vuoden maastopyöräilykausi alkaa olla pyöräilty ja kaudesta jäi alueen kuskeille hyvät
fiilikset. puhelimeen (03) 539 9800
Sydän-Hämeen maastopyöräilijät Virossa:
Sateen pehmentämä reitti koetteli ajajia,
mutta muuten kisajärjestelyt olivat kohdillaan
Haanja 100 huipensi
maastopyöräkauden
?Haanja 100 . ainult hulludele!?
oli mainoslause, joka sai sydänhämäläiset maastopyöräilijät
pakkamaan kaluston autolauttaan ja suuntaamaan kauden
päätöstapahtumaan eteläiseen
naapurimaahamme Viroon.
Jarkko Helminen, Teemu
Järvenpää ja Sakari Hinkkala
osallistuivat syyskuun viimeisenä viikonloppuna Etelä-Virossa järjestettyyn maastopyörätapahtumaan, jossa oli kaksi
matkavaihtoehtoa: maastossa
sai viihtyä sadan kilometrin tai
sadan mailin (160 kimometriä)
edestä.
Reissun organisaattorina
toimi Hinkkala, joka osallistui
Haanjan kilpailuun jo vuonna
2008.
. Ainoa hämmästys oli se, että
maalialueella ei ollut ruokahuol-
Jarkko Helminen nautiskeli Haanja 100 -maastopyöräkilpailussa huoltopisteiden annista ja hyvistä
tapahtumajärjestelyistä.
toa. sähköpostiin toimitus@shl.fi . Sen jälkeen, kun pyörä oli
ruiskutettu puhtaaksi mudasta,
suihkautettiin ketjuihin vielä
rasvaa. Viimeinen
20 kilometriä oli laskupainotteinen ja mukaan mahtui jokunen
tiepätkäkin, Hinkkala kertoo.
. Helminen ja Järvenpää polkivat maaliin reilussa
kahdeksassa tunnissa.
. Vähemmän treenaamista ja
enemmän kisoja ja tapahtumia.
Niissä kiertäminen on sen verran mukavaa, Teemu Järvenpää
suunnittelee.
Kauden lopuksi on ollut aikaa
tarkastella kulunutta kesää ja tehdä kilpailusuunnitelmia tulevalle
vuodelle.
. Tapahtuma oli lisäksi
sen verran pieni, että metsässä
ei tarvinnut ajella jonossa, vaan
sai tehdä täysin oman suorituksensa.
Järvenpää, Helminen ja Hinkkala osallistuivat kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Nilsiällä Tahkon matkailukeskuksessa
poljettuun Suomen suurimpaan
maastopyörätapahtumaan.
Tahko mtb keräsi paikalle lähes 2000 pyöräilijää ja SydänHämeestäkin tapahtumassa oli
väkeä kolmen joukkueellisen
verran.
Sakari Hinkkalalle juuri Tahko
oli kauden päätavoite.
. Tänä vuonnakin aikaan tuli
parannusta, vaikka jouduinkin
korjailemaan fillaria kesken kisan, kun etuvaihtajan kanssa tuli
ongelmia.. Siitä oli hienoa jatkaa
taas eteenpäin, Helminen kertoo.
Yhdessä huoltopisteellä pyöräilijät ruokittiin paellalla ja
seuraavassa huollossa odottivat
jälkiruokapiirakat.
. Mutta kyllä me sitten otettiin oma osuutemme maalissa
olleelta ilmaiselta olut-, energiajuoma- ja limsalinjastolta,
Sakari Hinkkala nauraa.
SHL Tiina Keino
Kilpailut ja porukkalenkit
ovat maastopyöräharrastuksen suola
Syksyn
saapuminen
koettiin
konkreettisesti
reitillä. 18
Maanantai 15.10.2012 . Pyöräilytapahtumien
lisäksi porukka on kokoontunut
yhteislenkeille, jotka tuovat mukavaa vaihtelua yksin treenaamisen oheen. Siellä reitti kulki kansallispuistossa ja oli mielettömän
hieno. Ensi kaudellekin on
asetettu jo tavoitteita.
. Silti maalissa oli sellaiset
fiilikset, ettei enää metriäkään
enempää, Teemu Järvenpää
sanoo.
Järjestelyt
keräsivät kiitosta
. Sitten onneksi alkoi kulkea
ja loppuosa meni hyvin, Jarkko
Helminen kertoo.
. Silloin poljin sata kilometriä ja ihan silloisen kuntotasoni äärirajoilla. Kauden paras kisa oli omalla kohdallani juuri Haanja ja
varmasti ensi vuonnakin pyrin
olemaan siellä mukana. Tänä vuonna
kiinnosti mennä katsomaan,
onko kunto neljässä vuodessa
kohentunut yhtään.
Etenkin reitin
alku oli raskas
Koko sydänhämäläiskolmikko
selviytyi Haanjan vaativasta rei-
tistä kunnialla maaliin. Ensimmäinen neljännes oli
paha siksikin, että se oli lähes
pelkästään nousua, Teemu Järvenpää muistuttaa.
Haanjan kilpailureitti kulki
pääasiassa metsäpoluilla, kärryteillä ja heinäpelloilla.
Juurakkoa ja kivikkoa ei reitille juurikaan mahtunut, eikä
myöskään lepohetkiä tarjoavia
tasaisia tiepätkiä.
Reitti kulki Viron maaseudulla yhtenä sadan kilometrin lenkkinä, jolle nousumetrejä kertyi
reilut 1600.
Hyviä neuvottelutaitoja ja rohkeutta asiakaskontaktiin eri palvelukanavissa
. NahkaKIMMON KENKÄ KANKAANPÄÄ
Kostianvirran taistelun juhlavuoden toimikunta
julistaa haettavaksi
YHDISTYSAVUSTUKSEN
juhlavuoteen 2013 liittyvää toimintaa varten. Nouto kotipihasta.
P. Tiedottaminen on aina
tärkeää, Trogen sanoo.
Isännöitsijä toivoo
kuivaa syksyä
Märän syksyn innostamana Trogen haluaa kiinnittää huomiota
vesiasioihin.
. Iloista asennetta ja aktiivista otetta työhön
Tarjoamme sinulle:
. Vapaamuotoiset
kirjalliset hakemukset tulee lähettää 31.12.2012 mennessä
osoitteeseen: Pälkäneen kunta, Kulttuuritoimi, Keskustie 1,
36600 PÄLKÄNE. eli muullakin tavalla kuin perinteisillä valitussoitoilla naapurin eläimistä.
. 0400-631483
KATSO NETTISIVUMME: WWW.SHL.FI. Avustukset myönnetään 31.1.2013 mennessä,
myönnetyt avustukset ilmoitetaan avustuksen saajille erikseen. Trogenin mukaan
noin puolet työajasta kuluu kokouksissa ja asiakaspalvelussa ja
toinen puoli konttorihommissa.
Perusaherruksen ulkopuolella
yksi suurimmista kivistä käännettäväksi on se, miten asukkaita saisi osallistumaan taloyhtiön
asioihin nykyistä aktiivisemmin
. Vastuunjaosta huolimatta ruoantähteiden
kippaamista vessanpönttöön
kannattaa välttää, jotta välttäisi
myös mahdollisen tukkeutumisen tuomat hankaluudet.
Kalastus
Pälkäneen Pilkkijät ry:n 3. Isännöitsijä on taloyhtiön hallituksen
työrukkanen, Trogen näkee.
Isännöitsijä huolehtii talouden, hallinnon ja tekniikan toimimisesta. 020 756 9690
www.profivet.fi
Avoinna ma-pe 8-19
Halutaan vuokrata
Kuiva säilytystila
asuntovaunulle
talven ajaksi
0400 628 526, 0400 536 5543
Taloyhtiön
hallituksen työrukkanen
Isännöinti: Jari Trogen miettii työn puolesta,
miten yhtiökokouksiin saisi houkuteltua enemmän väkeä
Jo 1970-luvulta lähtien rakennusten remontoinnin ja huollon
parissa työskennellyt luopioislainen Jari Trogen otti syksyllä uuden askeleen työurallaan. Pankin henkilöstömäärä on 70.
Aito, suomalainen ja paikallinen . Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen
viimeistään 28.10.2012 osoitteeseen aitosp.hakemukset@saastopankki.?
Ostetaan
TRAKTORI
Hintaluokka alle 5000 ?,
myös epäkuntoinen.
P. Kuomalenkkareita,
toppasaappaita, nilkkureita. venesarjakisan tulokset 7.10.:
1) Jari Rämö 10420 g, 2) Keijo Hiitö
8510, 3) Seppo Mäkinen 3980, 4) Raimo Leskinen 3550, 5) Raimo Riikonen
2880, 6) Tauno Riihiranta 1200.
Kokonaiskisan tulokset siten, että
kahden parhaan kisan tulokset on
laskettu yhteen:
1) Jari Rämö 19900 g, 2) Keijo Hiitö
11330, 3) Raimo Riikonen 9680, 4)
Raimo Leskinen 9640, 5) Seppo Mäkinen 8340, 6) Tauno Riihiranta 7910.
Ostetaan
Ostetaan
navetan graniittisia
perustuskiviä tai vastaavia
esim.reunakiviä Hauho-PälkäneKangasala-Valkeakoski suunnilta.
Tarjoukset
numeroon 050 300 0930.
Asunnon omistajalla on vastuunsa esimerkiksi pesukoneen
suhteen.
. 11 SARANKULMA, p. (03) 364 0501
www.kangasalanuimahalli.?
Avoinna: ma, ti, to, pe klo 6-21 ke klo 13-21,
la ja su klo 10-18. Alan
koulut käytyään hän laajensi
yrityksensä toiminnan myös
isännöintipalveluihin.
. 0400 931 005,
marketta.vaismaa@palkane.fi.
www.kimmonkenka.fi
Avoimia työpaikkoja
Aito Säästöpankki on suomalainen säästöpankki, joka toimii Pirkanmaalla 9 kunnan alueella
12 konttorin verkostolla. Olen ollut paljon ihmisten,
kiinteistöjen ja rakennusten
kanssa tekemisissä, ja palveluammattihan tämä on. Lisäksi esimerkiksi putket ja letkut suositellaan
vaihdettavan kymmenen vuoden
välein, ja sekin on osakkaan vastuulla, Trogen muistuttaa.
SHL Jani Oksanen
sähköpostilla
ilmoitukset@shl.fi
Myydään
OSTETAAN KAIKKI
TOYOTAT KÄTEISELLÄ.
Myös epäkuntoiset.
Tarjoa muitakin paketti- ja
lava-autoja. klo 14.-16.00 tai ti 23.10.klo 10-11.00)
puh. Haemme
palveluneuvojia
Kangasalan, Pälkäneen ja Luopioisten konttoreihin.
Tehtävänkuvasi on mielenkiintoinen ja monipuolinen sisältäen
rahoitus- ja sijoitusratkaisuiden luomista asiakkaille.
Odotamme sinulta:
. Hakemuksessa tulee olla kuvaus tapahtumasta tai toiminnasta perusteluineen sekä haettavan summan suuruus. Maanantai 15.10.2012 . Vettä ei voi asunnoissa käsitellä kuin mökillä, hän huomauttaa.
Vesi ja tokkurakuntoinen saunoja ovat yhtä huono yhdistelmä
niin mökillä kuin omalla asunnollakin: vakuutusyhtiöiden mukaan suihkuun ?nukahtaminen?
lattiakaivon päälle ja sitä kautta
syntyvät vesivahingot ovat yllättävän yleisiä.
Nykyisin vastuu wc-istuimien
kunnosta on taloyhtiöllä, joka
vastaa myös viemärijärjestelmän
kunnossapidosta. Aitoa ja asiakaslähtöistä palvelua tarjoamalla haluamme tuoda rikkautta
niin yksityis- kuin yritysasiakkaidenkin elämään. Avustuksia myönnetään pälkäneläisille yhdistyksille ja vastaavaan yleishyödylliseen käyttöön myös yksityisille henkilöille. Aito Säästöpankilla on noin 40 000 asiakasta ja pankin tase ylittää
500 miljoonan rajan. Jollakin tavalla mielenkiintoa
esimerkiksi yhtiökokouksia kohtaan pitäisi saada lisättyä ja saada
osakkaita mukaan. Sisäänpääsy allasosastolle
ma-pe klo 19.45 ja la-su klo 16.45 saakka.
Keskuojank. Aitoa innostusta myyntityöhön ja laadukkaaseen asiakaspalveluun
. Kaupallista koulutusta ja/tai kokemusta pankkitoiminnasta
. Kilpailukykyisen ansiotason, johon mahdollisuus myös itse vaikuttaa
. kiinnostaako vakituinen työsuhde Aito Säästöpankissa?
Tämä ilmoitus on Sinulle, kokeneelle pankkialan osaajalle tai sellaiseksi haluavalle. Kasvavan ja kehittyvän organisaation ja mukavat työkaverit
Kiinnostuitko?
www aitosp.?
Lisätietoja tehtävästä saat soittamalla vtj. Aktiivisuus
vaihtelee paljon eri taloyhtiöiden välillä: näkevätkö asukkaat
kohteen vain asumispaikkana
vai katsotaanko sitä sijoituskohteena. NOKIAN KUMISAAPPAITA (myös lämminvuorisia),
työsandaaleja,sisäkenkiä, aamutossuja.
HUOPATOSSUJA kumipohjalla. 255 6677
KENKIÄ JA
KUMISAAPPAITA
KESKIVIIKKONA
PÄLKÄNEEN TORILLA 9-17
Kävely- ja jokasäänkenkiä (Sievi, Pomar,
Rieker). 050 306 6761 tai s-postilla jani.eenola@saastopankki.?. Mielenkiintoisen ja haastavan toimenkuvan
. pankinjohtaja Jani Eenolalle, (ke 17.10. 041-776 9543
Kunnat
TODELLISTA KIERRÄTYSTÄ!
KOTIMAISET UUSIONASTARENKAAT
175/65-14 248,- 195/65-15 258,205/55-16 328,- 205/60-16 348,225/45-17 428,- 195/70-15 C 298,YLI 60 KOKOVAIHTOEHTOA!
Myös Bridgestone, Firestone, Nokian...
RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY
Luopioinen
Jätä
ilmoituksesi
Työsuorituksia
Monipuolinen ja palveleva
pieneläin- ja
hevossairaala
Jari Trogen tietää, että paksunahkaisuuskaan ei ole työrukkaselle pahasta: isännöitsijän saamat yhteydenotot
eivät ole aina ruusuja ja päivänpaistetta . ORTOKENKIÄ ongelmajaloille
(myös talvimalleja). onneksi kuitenkin myös niitä mahtuu joukkoon.
Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. Sydän-Hämeen Lehti
tekijät
19
ilmoituksia
Pikkujouluihin ja juhliin
Kuohun Sali ja Kuohun Kabinetti!
Pyydä tarjous 0400 515 611
UUTUUS! MONIPUOLISESTI VEDESSÄ-ohjelma alkaa 22.10.
Hiotaan uintitekniikka, uimahyppyjä, vesijuoksua ja ?jumppaa
sekä neuvotaan vesipelastusta. Jos pesukone on asennettu
väärin, asukas vastaa syntyneistä
vahingoista. Lisätiedot www-sivuillamme.
Sekalaisia
Lempääläntie 525, Kärjenniemi
puh. Lisätietoja saa Marketta Vaismaalta, p
044-3477411
80 prosenttia
äänestämään aikovista kertoo käyttävänsä
tietolähteenään
sanomalehtiä ja niiden verkkosivuja.
Sanomalehdet verkkosivuineen ovat
ensisijainen tietolähde kaikissa ikäluokissa.
VAALIKONE ON AUKI
Sydän-Hämeen Lehden vaalikone
on avattu osoitteessa
keskustelu.shl.fi/vaalikone
Sydän-Hämeen Lehti
Käy läpi paikalliset
kysymykset ja katso,
kuka ehdokkaista on eniten
samaa mieltä kanssasi.. Sydän-Hämeen Lehti
Sanomalehti on tärkein
tietolähde kuntavaaleissa
Suomalaiset etsivät tietoa
lokakuun
kuntavaalien ehdokkaista
selvästi eniten sanomalehdistä
ja niiden verkkosivuilta,
kertoo tuore tutkimus.
?Tulos kertoo hyvin siitä, että sanomalehdet, mukaan lukien
paikallislehdet, ovat erityisen tärkeässä roolissa nimenomaan kuntavaaleissa, kun lukijat etsivät tietoa äänestyspäätöksensä tueksi?, toteaa liittojohtaja Jukka Holmberg
Sanomalehtien Liitosta.
Sydän-Hämeen Lehti vie viestisi perille
saakka. 20
Maanantai 15.10.2012 . 044-3477402
Mikko Heinonen p. Varaa paikkasi paperilehdestä tai
lähesty äänestäjää verkon kautta.
Sydän-Hämeen Lehti
Anssi Kukkonen p