22. Kuulumisia kysellään tavanomaista enemmän, ja asioita ehkä tehdään enemmän yhdessä. vuosikerta | Numero 51 | Irtonumero 3 € sis. s. alv. | www.shl.fi Pakkaset näkyvät budjeteissa s. 13 Koronasta, lapsista ja vanhemmista Kirsi Andrejeff-Keränen on huomannut, että lisääntyneen etätyön ansiosta monen vanhemman ja lapsen keskusteluyhteys on voinut parantua. 21 Kolumni: Ilmasta ja paineesta .........s. HELMI RAIVIO JA EMILIA INGMAN s. Virtuaaliolohuoneet eivät enää jaksa iskeä lapsiin ja nuoriin. Odotettu lumikausi autettiin käyntiin tykeillä Keskiviikko 16.12.2020 s. <DDD> <D>.<M>.<YYYY> • Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNE & KANGASALA | 92. 13 Lukijalta: Koronan pysäyttämisestä... 4 Koulukuraattori Kirsi Andrejeff-Keräsen mukaan yhteiselle tekemiselle on nyt tarvetta. s.10 Luokkakuva Iltasmäestä s. 2 Koripallossa parasta on yhteisöllisyys
Kun ensin säätää asetukset asiaa esittelemään. Ennätin kirota punavaloja edessäni kilometrin matkan, kunnes ne sammuivat ja rengaspainetta näkyi joka pyörässä saman verran. Nyt ajan ensimmäisen kerran autolla, missä anturit näyttävät paineet ja näköjään hälyttävät tarvittaessa turhankin hanakasti. Siellä roikkui seinällä lupaavasti ilmaletku. Julkaisija Pirmediat Oy Sydän-Hämeen Kustannus Oy Toimitusjohtaja: Olli Sirén Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. SUUNTASIN takaisin mökille ja ajattelin hoitaa valon sammuksiin, kun lähdemme köröttelemään sunnuntaina Helsinkiin. Samalta näytti pyörä kuin kolme muutakin. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € • 3 kk 22 € 6 kk 42 € • 12 kk 75 € Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisu päivästä tai pois jäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. JUSSI-PEKKA LÄMSÄ Kirjoittaja on Aitoon pitkäaikainen vapaaajanasukas. Itse en ole koskaan tekeytynyt automieheksi. Niinpä lähdin liikekannalle. Näytössä punainen valo kuulemma vilkutti vasemman etupyörän tuntumassa. Myös auki jätetty vesihana voi aiheuttaa mittavat vahingot. Etenkin pyöräilijöiden näkyvyyteen haettiin lisätehoa lakimuutoksella, jolla ohjattiin pyöräilijöitä punaisen takavalon käyttöön. Isoihin ongelmiin saanee avun joko viranomaisilta, vapaaehtoisjärjestöiltä tai kaupallisilta ravakasti rahastavilta 24/7-toimijoilta, joiden pyytämät palkat ja muut kustannukset maksavat yleensä vakuutusyhtiöt ja sitä kautta me vakuutuksenottajat. KILOMETRIN ajettuani totesin näytössä lukemat 2,0 välkyttävässä kulmassa ja kolmessa muussa 2,1. Niistä voi olla korvaamaton apu silloin, kun kohdalle osuvan autoilijan tarkkaavaisuus syystä tai toisesta pettää. Lasipurkillinen kuivattuja rouhuksi jauhettuja suppilovahveroita on muuten oivallinen joululahja. Sanoin, että jatkahan sieneen ja katsotaan sitten, kun palaat. Pälkäneellä totesin saman kuin Luopioisissa ajeltuani kolmen kylmän aseman kautta Sammonkulmalta kylän sylin huoltamolle ja sieltä edelleen K-kaupan viereen. Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa shl.fi/ jakelupalaute TAI • Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) • Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 470 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Postiosoite: PL 16, 36601 PÄLKÄNE Käyntiosoite: Onkkaalantie 58 Koronaviruksen leviämisen estämiseksi toimistomme on toistaiseksi suljettu. Renkaista löytyi asiaa parikymmentä sivua. Jos niitä noudattaisi kirjaimellisesti, ajosta tulisi vähän päästä tehtävien tarkistuksien vuoksi katkonaista. Palvelu toimi moitteetta ja ystävällisesti huolimatta nukkavieruista mökkiasusteistani. Rouvan palattua hätäännyin kaivamaan jumalattoman paksun ohjekirjan esille ensimmäisen kerran yli kolmeen vuoteen. Lauantaina 14.11.2020 edellisen päivän laihahko lähimaastosta noukittu saalis sai vaimoni kyselemään minulta auton avaimia. Kaltaiseni tumpula siis uppoaa korviaan myöten liriin varsinkin viikonloppuna. Entisen asuinpaikkamme sisäpihalla sijaitsee autokorjaamo. Yrittäjä katseli tämän vuosituhannen alkupuolella säälien, kun kannoin maasturin raskaita renkaita kellarista monen oven takaa ja vaihdoin pyöriä pihalla räntäsateessa. Ei siis mitään hätää. Kymmenillä kielloilla ja ohjeilla suljetaan pois autonvalmistajan vastuu vahingoista. Matalaprofiilisista pystyy silmämääräisesti näkemään ainoastaan kaksi asiaa. Paineilmalla kekseliäs saa aikaiseksi paljon muutakin turmiota. Kysyin, ajoitko peurakolarin. Vasta lumipeite turruttaa innon. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. En tiedä tämän päivän tilannetta muuten kuin, että huoltoasemilta taitaa saada kaikkea muuta paitsi huoltamopalveluita. alv 10 %. Vieressä ilmoitus, missä kerrottiin lisääntyneestä ilkivallasta huolimatta huoltamon edelleen tarjoavan maksutta vettä ja ilmaa. Niiden käytön tekeminen mahdolliseksi on kuitenkin vanhempien – ja varttuneempien pyöräilijöiden ja kävelijöiden itsensä – vastuulla. Lukkojen taakse minäkin kantaisin kalliit systeemit ja jopa vesikanisterit, jos ne harva se yö revittäisiin seinästä irti ja paiskottaisiin pitkin pihoja. Painopaikka: Sanoma Manu, Tampere Uutismedian liiton jäsen VAIMONI ei malta pysyä pois sienimetsästä. Paras palaute tulee tästäkin touhusta lapsenlapsiltamme. J alankulkijan tai pyöräilijän voi olla hankalaa oivaltaa, ettei huuruisen ja heijastelevan tuulilasin sekä tuulilasinpyyhkijöiden takaa pimeyttä katsova autoilija erota ilman heijastinta tai valoa liikkuvaa kulkijaa, vaikka kulkija omat harmaat hihansa hahmottaisikin – ei, vaikka autoilija parhaansa tekisikin. Ilmestyy keskiviikkoisin. .........1,20 €/pmm Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanoma lehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Minä ajoin 52 kilometriä savolaisittain sanottuna ihan iliman aikojaan. Kun pakastimet kotona ja mökillä eivät enää vedä, noita metsän herkkuja kuivatellaan ensin koneellisesti ja sitten loppusilauksena vaikkapa takan tai aiemmin päivällä lämmitetyn hellan päällä. Niitä nimittäin on nyt ensimmäisen kerran neljännesvuosisadan aikana alkanut pyöriä ihan likellä mökkiä ja ovatpa osuneet muutaman kerran aitan kulmalla roikkuvan riistakameran ottamiin kuviin ja sen Ilmavaivoja lähettämiin multimediaviesteihin. Jatkuva täystilaus (sis. ASETIN toivoni Aapiskukkoon. Kassalta piti hakea letkun päähän ilmanpainemittari. PÄLKÄNEELLÄ 16.12.2020 Paineilmalla kekseliäs saa aikaiseksi paljon muutakin turmiota. Kolumni. Julkaistu aineisto tulee osaksi sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Sydän-Hämeen Lehdessä valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Vaikka punaiset lamput myytiin monin paikoin kaupoista loppuun alkukesästä, on niiden käyttöönotossa vielä paljon petrattavaa – ja osalla on edelleen kokeilematta jo etuvalon, heijastimien ja kypäränkin liikenneturvallisuusvaikutus. Kuljettaja luonnollisesti pysäytti ajoneuvon ja kävi katsomassa rengasta. Voit olla vierailun sijaan yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Kotoista ja mukavaa puuhastelua mökillä. Sähköpostiosoitteet: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi tilaukset@shl.fi etunimi.sukunimi@shl.fi Kotisivu: www.shl.fi Tilaajapalvelu shl.fi/asiakaspalvelu tilaukset@shl.fi 010 5844 470 (ark. Tuumasin, että kun tässä kerran liikkeellä ollaan, niin poiketaan Sammonkulmassa. Jos ja kun tämmöisten palvelujen lopettamisen syy on ilkivalta, laittaa se pohtimaan tekijöiden tarkoitusperiä. Lähdin palaamaan takaisin mökille. Hän teki todella edullisen tarjouksen renkaiden vaihdosta ja niiden säilyttämisestä. P akottamiseen ja jatkuvaan valvontaan valojen ja kypärän käytössä eivät kotijoukkojen eväät tahdo riittää. Liikenteessä näkymisen kohentamiselle on ollut tarvetta – siitä kielivät Pimeen kaupan illan aikaan hujauksessa tyhjentynyt SydänHämeen Lehden oma heijastinpuu toimituksen pihassa ja toisaalta autoilijoiden ja niin sanotun kevyen liikenteen väliset läheltä piti -tilanteet, joita on ruodittu niin kahvipöydissä kuin sosiaalisessa mediassa ja lehden sivuillakin. Niinpä meiltä löytyy etenkin suppilovahveroita riittävästi. Harvinaista häneltä. Aikoi ajella parin kilometrin päähän vilkaisemaan, löytyisikö supikkaita. Punainen silmissä välkkyvä tuikku ja pari muuta varoitusmerkkiä kojetaulussa hermostuttivat. Joko ilmaa on, taikka sitten rengas on vannetta myöten tyhjä. Kun nyt auton keula kääntyi Riukusillantieltä Luopioisten suuntaan, ajattelin käydä pumppaamassa kylän ainoalla huoltoasemalla tuon puuttuvan 0,1 baaria. 9–12.30 ja 13–15) Soitto 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa kotimaassa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. Onneksi kyse oli auton kojelautaan syttyneistä parista varoitusvalosta ja kuvasta, missä luki ”Low Air Pressure”. Opuksesta selvisi, että pitää ajaa muutama minuutti, niin sitten tietokone näyttää renkaiden ilmanpaineet. Sydän-Hämeen Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 24 % TILAUSHINNAT (kotimaa) Hinnat sis. Uskaltaisiko ratin taakse lainkaan. Aitoon ohitettuani vilkuttava rengas saavutti samat lukemat kuin muutkin, mutta varoitusvalot eivät sammuneet. Päätoimittaja: Jani Oksanen 044 7557 213 Toimittajat: Kristiina Helminen 044 7557 252 Kati Pääkkönen 050 5321 821 Yritysasiakkaat: Ulla Tikka 044 3477 402 Tuottaja: Päivi Martikainen 044 7557 215 ILMOITUSHINNAT etusivu ..............1,55 €/pmm takasivu ............1,25 €/pmm ennen tekstiä ..1,20 €/pmm tekstissä ............1,20 €/pmm tekstin jälk........1,20 €/pmm kuolinilm. Kolmevuotiaan korealaisen perävalot hävisivät ja parin minuutin päästä soi kännykkäni. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 32 €• 6 kk 56 € • 12 kk 99 € Jatkuva digitilaus (sis. Sen jälkeen ei tarvetta ilmanpaineiden mittaamiseen ole juuri esiintynyt. Eri tahot ja toimijat ovat keränneet ja lahjoittaneet aktiivisesti eteenpäin heijastimia ja heijastinliivejä pienten ja varttuneempienkin käyttöön sekä Pälkäneellä että Kangasalla. Sen varaan, että mustaan pukeutunut liikkuja erottuu kyllä, kunhan lunta tulee, ei valitettavasti kannata laskea. He varmistavat ennen Aitooseen tuloaan monen muun asian lisäksi: ”Mummo, teethän taas niitä sienilihapullia.” Myös soppa maistuu. 2 KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti PÄÄKIRJOITUS Perustettu 14.9.1929 Päätoimittaja Jani Oksanen • jani.oksanen@shl.fi Heijastinbuumi on hyvästä L iikenteessäkin on toivottavasti jo alkanut näkyä syksyn mittaan hiljalleen voimistunut heijastinbuumi. Totesin pihalle päästyäni täällä myytävän viikonloppuisin ainoastaan polttoainetta automaatista. Näihin nykyisiin en osaa muuta tehdä kuin lisätä pissapoikaan nestettä. Tuuppasin pyörään vähän lisää maailmaa ja vein suuttimen takaisin kiitellen
• Keskiviikko 23.12. • Tiistai 22.12. KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti Uotilan Leipomo Oy Kahvio-myymälä Limpputie 5, Iltasmäki Avoinna ma-pe 8-15 Glögiä klo 9:00-15:00 Hae joululimput meiltä! Hyvää joulua ja uutta vuotta toivottaa Uotilan väki KAIKKI LEIVÄT 3 KPL Maanantai 21.12. 5,00
Pian sen jälkeen pelastuslaitos sai hälytyksen Majaalahteen Kangasalle. Päätöstä edelsi värikäs keskustelu osakeantiin osallistumisen sitovuudesta ja luottamushenkilöiden mahdollisesta korvausvastuusta. Palokunta poistui paikalta puoli yhdeksän jälkeen. Sahalahden kevyen liikenteen väylää halutaan rahoittaa maankaatopaikkatuloilla Valtuusto käy alijäämäisen budjetin kimppuun Honkalassa Talousarvio: Epävarmuustekijöitä ensi vuodelle on jo koronatilanteenkin johdosta poikkeuksellisen paljon Palokunta liikkeellä maanataina Teollisuusyrityksen lämpökeskuksen piipussa syttynyt nokipalo toi pelastuslaitoksen Oskarintielle iltakahdeksan aikaan Pälkäneellä maanantaina. Kaupunginhallituksen kannan taakse ja osakeannin ensimmäiseen vaiheeseen osallistumisen kannalle asettui 36 valtuutettua. Rekka oli ollut yön pysäköitynä Aapiskukon pihassa Tervapirtintiellä. Kumpaisenkaan kohtaan ei näkemysten vaihdossa tosin löydetty kokouksessa vedenpitävää yhteistä säveltä. Kunnan mukaan sekä valtionosuusettä verotulotietoihin liittyy kuitenkin normaalia enemmän epävarmuutta koronavirustilanteen vuoksi. 4 KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti UUTISET Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi • sähköpostilla: toimitus@shl.fi • Puhelimitse 010 5844 470 KANGASALA Ensi vuoden talousarviokäsittely toi maltillisesti äänestyksiä Kangasalan valtuuston kokousiltaan maanantaina. Pelastuslaitoksen mukaan palo saatiin taltutettua ansiokkaalla alkusammutuksella. Osakeantiin osallistumisesta päädyttiin kuitenkin päättämään samassa kokouksessa äänin 32–18 yhden äänestettyä tyhjää. Noin 25-neliöisen saunarakennuksen palossa materiaalivahingot jäivät suhteellisen vähäisiksi, ja henkilövahingoilta vältyttiin. Lopulta valtuusto päätyi Haaviston malliin, jonka rahoituspuolen toteutuminen tosin nähdään vasta sitten, kun maankaatopaikkojen avaamista maksullisina saadaan selviteltyä. Kunnanhallituksen käsittelyssä talousarviota viilattiin vielä 13 000 euron edestä. Verotuloiksi on arvioitu lokakuun tilanteen perusteella noin 24,1 miljoonaa euroa, mikä olisi noin 0,4 miljoonaa euroa kehyksessä arvioitua enemmän. Valtuusto liitti mukaan kuitenkin Timo Keskisen (kd) esittämän ponnen, jonka mukaan oppilaille tarjottu tuntimäärä ei alene säästöjen vuoksi. Valtuustossa: Talousarviokäsittelyn sisältänyt vuoden viimeinen kokous päättyi alle seitsemässä tunnissa. Henkilövahingoilta tilanteessa vältyttiin. Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen palosta kello 7.47 aamulla. Investointeja on kirjattu vuosille 2021–23 yli 130 miljoonan euron edestä, ja lainakanta asukasta kohden nousee ensi vuonna hieman yli 3100 euroon. Lisäksi tekeillä on ruokaja siivouspalveluiden organisaatioja toimintatapamuutos. Valtuutetuille lupailtiin, etteivät säästöt kohdistuisi tuntikehykseen tai materiaalihankintoihin vaan muun muassa palkattomiin vapaisiin ja vapautuvien toimien täyttämättä jättämisiin. Valtuutetuista yhdeksän olisi jättänyt osallistumisen kokonaan väliin, kuusi äänesti tyhjää. Esimerkiksi tänä vuonna syntyvä sairaanhoitopiirin alijäämä uhkaa ennen pitkää tulla jäsenkuntien maksettavaksi. Investointien nettosumma ensi vuodelle on vajaat 2,2 miljoonaa euroa. Kunnanhallituksen antamassa talousarviokehyksessä lähdettiin siitä, että toimintakuluja saadaan alennettua noin 200 000 eurolla vuoden 2019 toteutuneisiin lukuihin verrattuna. Valtiovarainministeriön marraskuun alussa tekemän valtionosuuslaskelman mukaan Pälkäneen valtionosuudet olisivat ensi vuonna noin 17,6 miljoonaa euroa eli noin 1,3 miljoonaa enemmän kuin viime vuonna. Koko aika ei mennyt vuoden 2021 budjetin käsittelemiseen, vaan mukaan mahtui esimerkiksi Tavasen osakeantiin osallistumisesta käyty polveileva keskustelu ja joukko valtuustoaloitteita. Palo hiipui itsekseen, ja pelastuslaitos tarkkaili hetken tilannetta. Puheenjohtaja Hanna Laine (sd) armahti valtuutettuja lisäksi lyhyillä tauoilla parin tunnin välein. Demareiden Lahti olisi halunnut lisätä hankkeelle 200 000 euroa vuodelle 2023, ja Haavisto ehdotti väylän rakentamiskustannusten kattamista osin tuotoilla, jotka Lempäälän tavoin voitaisiin saada kaupungin maankaatopaikkojen avaamisesta maksullisina kaikille. Sosiaalija terveyspalveluiden toimintakuluihin tätä ei sovellettu, vaan niihin ennakoitiin noin kahden prosentin kasvua tämänvuotiseen talousarvioon verrattuna. Talousarvio on hieman alle 344 000 euroa alijäämäinen. Rahoituslaskelman mukaan uutta lainaa ei tarvitse ottaa. Arra olisi halunnut tehdä puuttuvan pätkän loppuun yhdellä kertaa ensi vuonna, koska yhtenä urakkana toteutus voisi olla halvempi. – Täysin varmoja emme ole siitä, mistä palo sai alkunsa, mutta epäilemme sen lähteneen Webastosta, Vahala sanoo. Ensi vuoden talousarvio on noin 4,8 miljoonaa euron alijäämäinen. Osakkeita Tavaselta Kangasalan valtuusto päätti maanantaina, että paras keino vastustaa Tavasea tässä kohtaa on osallistua tekopohjavesiyhtiön osakeantiin reilulla 50 000 eurolla. Paikalle voidaan koronarajoitusten vuoksi ottaa vain kourallinen yleisöä, mutta kokous lähetetään suorana lähetyksenä Pälkäneen kunnan Youtubekanavalla. Tätä ennen oli jo äänestetty kertaalleen asian palauttamisesta valmisteluun. Valtuusto viihtyi Kangasalla vuoden viimeisessä kokouksessaan kuusi tuntia ja 40 minuuttia. JANI OKSANEN PÄLKÄNE Pälkäneen valtuusto saa torstaina eteensä kunnanhallituksen talousarvioesityksen ensi vuodelle. Koronatilanne heijastuu myös vaikeuksina sosiaalija terveyspalveluiden kustannusten arvioinnissa. Yhdessä harvoista pidetyistä äänestyksistä valtuusto äänesti nurin äänin 42–9 Jari Leinon (ps) esityksen, jolla haluttiin siirtää museopalveluihin käytettävistä avustuksista 50 000 euroa keventämään sivistyskeskuksen säästötavoitetta. Lamminrahka nähtiin valtuustoryhmien puheenjohtajien puheenvuoroissa sekä uhkana että mahdollisuutena – mutta hankkeena josta ei pidä kuitenkaan perääntyä. Keskustan Simo Arra , sosialidemokraattien Pekka Lahti ja kokoomuksen Jussi Haavisto esittivät kukin oman ehdotuksensa Sahalahden ja Huutijärven välisen kevyen liikenteen väylän loppuun saattamiseksi. Lainakannan kasvun ja alijäämän kertymisen on uumoiltu jatkuvan myös vuosina 2022–23. JANI OKSANEN Rekan hytti tuhoutui tulipalossa Puutavaralastissa olleen täysperävaunurekan hytti tuhoutui palossa torstaiaamuna Pälkäneellä. Myös resurssilisäykset perheiden palveluihin keräsivät kiitosta. Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Ville Vahala kertoo, että hälytyksen palosta teki rekassa yöpynyt kuljettaja itse. Kaupunginjohtaja Oskari Auvisen ”kasvavan kaupungin talousarvioksi” luonnehtimassa budjetissa suurimman huomion vei Sahalahden kuuluisa pyörätie. Kunta hakee ensi vuonna toiminnan muutoksia aiempaan verrattuna muun muassa ostopalveluita vähentämällä, työllisyyden kuntakokeiluun osallistumalla, varhaiskasvatuksen tehtävämuutoksilla ja yhtenäiskouluun siirtymisellä Onkkaalassa. Valtuusto kokoontuu torstaina kello 15 Aitoon Honkalassa. Hallitus kelpuutti mukaan Reetta Mathierin (vihr) esityksen 5000 euron varaamisesta valtuustokokousten videointiin ja Antti-Jussi Mikkolan (kok) esityksen 8000 euron varaamisesta Pälkäneen Luja-Lukon kanssa tehtävään kumppanuussopimukseen. Kaupunginhallituksen esityksessä oli varauduttu väylän viimeistelyyn osissa vuosina 2021–23
kello 9–17 ja tiistaina 19.1. ja 4.–25.1. Forsmanin mukaan tarvetta tuelle on ollut, ja rahat ovat olleet jo hyvin käytössä. Teittisen virkasuhde päättyy 31. Huutokauppa jatkuu 15.1. – Huutokaupan tarkoituksena on lisätä tietoisuutta jatkuvassa haussa olevista tonteista ja edistää niiden myyntiä, kertoo Kangasalan kaupungin tontti-insinööri Simo Veijalainen . Kangasalan lukiossa viime viikolla asetettiin karanteeniin alle kymmenen henkilöä. Mikäli lähikirjasto on koronarajoitusten vuoksi suljettu, toteutetaan vastaanotot Kangasalan teknisessä keskuksessa. Pälkäneen kunnanjohtaja Jussi Teittinen irtisanoutui tehtävästään viime viikolla. Lisäksi järjestetään kaavoittajan vastaanottotilaisuudet Kuhmalahden lähikirjastossa ja Kangasalan teknisessä keskuksessa. Lukion opiskelijat ja henkilökunta ovat käyttäneet maskeja ja noudattaneet muita hygieniaohjeistuksia kattavasti, minkä vuoksi kokonaisia opetusryhmiä ei jouduttu asettamaan karanteeniin.. kello 13.30–19 sekä teknisessä keskuksessa torstaina 14.1. – Suuntaamme tukea kevään etäopetuksen jäljiltä oppilaiden yksilölliseen ohjaukseen ja tukeen sekä lisäopetuksen järjestämiseen esimerkiksi kielissä ja matematiikassa. Huutoja ei päivitetä viikonloppuisin eikä jouluaattona tai muina pyhäpäivinä. Viimeisenä päivänä huutoja päivitetään tiheämmin. Vastaanotot järjestetään Kuhmalahden lähikirjastossa torstaina 17.12. Kangasalan kaupungin teknisessä keskuksessa Urheilutiellä, Kuhmalahden lähikirjastossa Rautajärventiellä ja kaupungin verkkosivuilla kangasala.fi/kuhmalahdenosayleiskaavat. Vs. tammikuuta. Korkeimmat huudot näkyvät kyseisen tontin kohdalla. Pälkäne haki tälle toimintakaudelle avustusta etsivään nuorisotyöhön, ja sai tukea AVI:lta 25 000 euroa. Hakuaika tehtävään päättyy 3. Uuden kunnanjohtajan haku alkoi Tukea lukiolle ja etsivään nuorisotyöhön Kangasala alkoi huutokaupata omakotitontteja Kuhmalahdella: Yleisötilaisuuksia ei järjestetä tällä kertaa perinteisellä kaavalla Korona teetti päänvaivaa Kangasalla luineen. Linkki tilaisuuteen tulee nähtäviin kaavojen verkkosivulle ennen tilaisuutta. Maanomistajien, asukkaiden ja muiden osallisten on mahdollista jättää niistä muistutus. Kangasalan kotihoidon työntekijällä todetun koronatapauksen tartuntareitti on kaupungin mukaan jäljitetty ja altistuneet määrättiin karanteeniin. Lähitulevaisuudessa Pälkäneellä käynnistetään kunnan strategian uusiminen. Kaavaehdotukset ovat nähtävillä 14.–22.12. Ruutanan alueella työskennelleellä kotihoidon työntekijällä todettiin koronatartunta viime viikolla. Pälkäne myös haki avustusta syksyn ylioppilaskirjoitusten järjestelyihin. Vastaanottoajat ovat 30 minuutin mittaisia, ja vastaanottoon tulee varata aika etukäteen kaavoituksesta. Kaavojen hyväksymisestä päättäävaltuusto. Kunnan mukaan valinnassa tullaan arvostamaan yhteistyökykyä, vuorovaikutustaitoja, itsenäistä työotetta ja kokemusta strategisesta kehittämistyöstä. kello 17.30–19. Kaavoittajan kanssa on myös mahdollista sopia erillinen tapaamistai puhelinaika. Raha menee kokonaisuudessaan etsivän nuorisotyön palkkauskuluihin. KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti 5 Kuhmalahden rantaosayleiskaavan, Kuhmalahden kirkonkylän osayleiskaavan ja Pohjan osayleiskaavan kaavaehdotuksista järjestetään Teamsyleisötilaisuus keskiviikkona 16.12. Pälkäneen ensi vuoden taloudelliset raamit lyödään lukkoon torstaina. tammikuuta. kello 9–17. sivistysjohtaja Juha Forsman kertoo Pälkäneen lukion saaneen noin 30 000 euroa avustusta opetushallitukselta koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseksi lukioopetuksessa. Kaupunki kertoo, että huolellisten suojaustoimien ansiosta kotihoidon asiakkaita ei jouduttu asettamaan karanteeniin ja asiakkaiden palvelut kyettiin järjestämään normaaliin tapaan. Mikäli kaavoissa ei todeta erityisiä muutostarpeita, ne siirtyvät hyväksymiskäsittelyyn. Kaavoista pyydetään lausunnot viranomaisilta ja sidosryhmiltä. kello 13.30–19 ja maanantaina 21.12. Nähtävilläolon jälkeen saaduista lausunnoista ja mahdollisista muistutuksista koostetaan palauteraportti, jossa kaupunki antaa niihin vastineet perustePikonlinnan, Ruutanan ja Sahalahden alueen omakotitonttien huutokauppa on käynnistynyt Kangasalla. Huutokaupan huutoja päivitetään kaupungin verkkosivuille arkisin virka-aikaan kello 9, 12 ja 15. Lisäkuluja ei pienen osallistujamäärän vuoksi aiheutunut kovin paljon, mutta kuitenkin sen verran, että avustushakemus kannatti jättää. Huutokauppa on kaupungin järjestämä ja siihen voi osallistua sähköpostitse. Hakuhetkellä ei korona vielä ollut tiedossa, mutta nuorisotyön koordinaattorin Matti Heinämäen mukaan lisätukea myönnettiin 5000 euroa koronapandemian takia. Huudettavana ovat Kangasalan kaupungin jatkuvassa haussa olevat omakotitontit. kello 12 asti. Tilaisuuteen voi toimittaa kysymyksiä etukäteen sähköpostilla osoitteeseen kaavoitus@kangasala.fi. Karanteeniin asetettiin kymmenen henkilöä. Kunnan tiedotteessa todetaan, että tulevaisuustyö edellyttää organisaatiolta vakautta siten, että henkilöstölle jää päivittäistyöltä aikaa valmistella valtuuston ja hallituksen haluamia pidemmän tähtäimen kehittämistoimenpiteitä, myös suunnitellun sote-uudistuksen näkökulmasta. KRISTIINA HELMINEN Kaavoista kuullaan etänä ja kaavoittajan vastaanotoilla Rantaosayleiskaavan alueella uusia rantarakennuspaikkoja on 78. KATI PÄÄKKÖNEN PÄLKÄNE Pälkäneen uuden kunnanjohtajan hakuprosessi on alkanut
Koko vuoden 2021 kestävän tiedonkeruun aikana kysytään päivittäin tietyltä, satunnaisesti valitulta ihmisjoukolta heidän omasta liikkumisestaan. – Klisee ”pienistä puroista kasvaa iso virta” pitää tässäkin yhteydessä kutinsa. Hankkeessa elvytetään maaseutua, pelastetaan vanhoja hirsirakennuksia, luodaan monipuolisia asumismahdollisuuksia sekä tiivistetään kyläyhteisöä. Toteutus on kannustettavan rohkea. – Kyseessä on todellinen innovaatio. Tänä vuonna perinteistä tutkimusta on uudistettu, jotta se tarjoaisi entistä paremmin tietoa ajankohtaisten ilmiöiden näkymisestä arjessa. Ja moni uudelleenarviointi näkyy myönteisesti rahakukkarossa. Kurulaiskylässä on paneuduttu niin mehiläisvahakankaan valmistukseen kuin villiyrttien hyödyntämiseen. Mukana tutkimuksessa ovat liikenteen ja ympäristön hallinnonalojen viranomaisina liikenneja viestintäministeriö, ympäristöministeriö, Liikenneja viestintävirasto Traficom, Väylävirasto, Suomen ympäristökeskus ja Tilastokeskus sekä KeskiSuomen, Pohjois-Pohjanmaan sekä Pirkanmaan ELY-keskukset. Hän uskoo, että onnistuneet esimerkit houkuttelevat vielä uinuvatkin kylät ilmastonmuutoksen torjuntaan. – Jokainen voi ottaa ratkaisevan ensiaskeleensa laskemalla Kylät ovat tehokkaita ilmastotekojen toteuttajia hiilijalanjälkensä. – Kun ihminen pitää vaikkapa kaksi kasvisruokapäivää viikossa, hiilijalanjäljen pienentämisessä pääsee jo hyvään alkuun. – Ilmastonmuutos on tosiasia, ja ihmiset ovat olleet hyvin yksimielisiä siitä, että arjen teoilla on vaikutusta, hän toteaa. Hallongren marssittaa julkiHankevetäjä Heidi Hallongren tietää, että kylissä on mahtavaa voimaa ilmastotekoihinkin. Asukkaat ovat tärkeä joukko pyrittäessä kohti hiilineutraalia Pirkanmaata, hän luottaa. Heidi Hallongren korostaa aktiivisen ja monipuolisen keskustelun hedelmällisyyttä oikeiden tietojen juurruttamisessa yleiseen keskusteluun ja sitä kautta yleiseen mielipiteeseen. – Toivon, että yhä uusia kyliä lähtisi kannustavien kokemusten saattelemina kukin omanlaisiinsa ilmastotekotalkoisiin, hän vetoaa. Hänen luotsaamansa kaksivuotinen Hiiltä sitovat kylät -hanke on näkynyt, kuulunut sekä aktivoinut pirkanmaalaisia kyliä. suuteen myös Ylöjärven Parkkuun hankkeet. Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään laajasti muun muassa liikenteen ja maankäytön sekä liikennejärjestelmän suunnittelussa ja liikkumisessa tapahtuvien muutosten seurannassa ja ennakoinnissa. Ilmastohaasteita ei voiteta saarnaamalla vaan konkreettisilla teoilla, Hallongren korostaa. – Hankevastaavana toimiessani olen arvostanut nimenomaan hyvää vuoropuhelua. Myös eri kaupunkiseutujen alueellinen näkökulma tulee nyt entistä vahvemmin esille. Yhdellä klikkauksella onnistuu tekemään ison teon, hankevetäjä herättelee. Vertailuajankohtana on vuosi 2007. Molemmilla teemoilla järjestetyt kurssit ovat saaneet paljon osallistujia. Ajatusten muuttuminen teoiksi on hyvin antoisaa, hän kiittelee. Halusimme toteuttaa kyselyn myös tämän poikkeavan tilanteen vallitessa ja kannustammekin kaikkia tutkimukseen kutsuttuja osallistumaan, jotta saamme tutkittua tietoa siitä, miten nykytilanne vaikuttaa liikkumistottumuksiimme mahdollisesti myös pidemmällä aikavälillä, sanoo ylijohtaja Jarkko Saarimäki Liikenneja viestintävirasto Traficomista. Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus kartoittaa Suomessa asuvien keskimääräisiä liikkumistottumuksia vuoden jokaisena päivänä. Heidi Hallongren on vakuuttunut siitä, että hanketta rahoittaneen Pirkanmaan ELY-keskuksen taloudelliset satsaukset Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta ovat olleet tuloksellisessa käytössä. – Villiyrtit ovat ekologista ruokaa. Hallongrenin mielestä ilmastoskeptisiä ihmisiä on koko ajan vähemmän. Hankevetäjä Heidi Hallongren kiittelee kymmeniä kyläyhteisöjä, jotka jälleen kerran ovat näyttäneet yhteisöllisyytensä, voimavaransa sekä aikaansaapuutensa suunnitellessaan ja toteuttaessaan omia ilmastotekojaan. – Jokaiselle kiinnostuneelle löytyy hänen omaan elämäntilanteeseensa sopivia tapoja osallistua ilmastonmuutostalkoisiin hiilijalanjälkeä pienentäen, Hallongren tiivistää. Nykytilanteesta tarvitaan tietoa Valtakunnallista henkilöliikennetutkimusta on tehty vuodesta 1974 lähtien viiden–kuuden vuoden välein. Pari viime vuotta Hiiltä sitovat kylät -hanketta luotsannut Hallongren ihastelee kylissä vallitsevaa yhteisöllisyyttä ja siihen kätkeytyvää voimaa ja me-henkeä. ¨ – Hankkeessa mukana olleet reippaat 30 kylää tekevät konkreettisia tekoja ruohonjuuritasolla. Maaseudulla asuvia ihmisiä syyllistetään usein aiheettomasti autoilun vaikutuksista hiilijalanjälkeen. Hankevetäjä Heidi Hallongren esittelee Pirkanmaan karttaa, jolle merkityt täplät tuovat näkyviksi ilmastonmuutoksen torjuntaan aktiivisesti osallistuneet kylät. Alueellisesta näkökulmasta apua Henkilöliikennetutkimuksen tuloksena kerätään tietoa siitä, miten, missä ja milloin Suomessa liikutaan, ja mikä on muuttunut liikkumisessa. Tästä oiva esimerkki on henkilökohtaisen ruokahävikin pienentäminen, hän mainitsee. – Kylillä on paljon annettavaa maamme ilmastonmuutoksen torjunnalle, hän kiteyttää. – Kylissä on huikea potentiaali. Hallongren teroittaa, että Rautajärven torppakylässä on monta merkittävää kärkeä. Pienet teot kannattavat Heidi Hallongren ampuu heti kättelyssä alas väitteet, joiden mukaan yksittäisten ihmisten saati kyläyhteisöjen teoilla ei muka voisi torjua tehokkaasti ilmastonmuutosta. Hallongren innostaa kansalaisia ravistelemaan heidän ajatusmallejaan. Pirkanmaan kyliä kierrellessään Hallongren on havahtunut siihen, että suuri osa ihmisistä haluaa vakavasti tehdä ilmastoystävällisiä tekoja. Jotta tunnistamme potentiaaleja ja vaikuttavimpia keinoja, tarvitsemme tutkimustietoa avuksi, kertoo Tampereen kaupunkiseudun liikennejärjestelmäpäällikkö Tapani Touru . – Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus on laajuudessaan korvaamaton osa tietouttamme liikkumistavoistamme. – Ja totta onkin, että maaseudulla ja pientaloissa asuvalla on hyvät edellytykset tehdä ilmastotekoja. Pirkan Kylät ry:n kaksivuotinen Hiiltä sitovat kylät -hanke on poikinut roppakaupalla konkreettisia tuloksia. Yhteensä tutkimukseen on kutsuttu yli 90 000 ihmistä. Tampereelta ja sen ympäryskunnista mukaan on poimittu yhteensä 7000 ihmistä ja Pälkäneen, Valkeakosken, Akaan ja Hämeenkyrön seudulta yhteensä 2000 ihmistä. – On turha pelko, että jostakin luopuminen muuttaisi automaattisesti elämää jotenkin kurjaksi. Hän on täpinöissään tavoista, joilla muun muassa Karhen koulussa lapset osallistetaan ilmastosankareiksi. Kannustavia esimerkkejä Heidi Hallongren nostaa pälkäneläisen Rautajärven seudun kylät oy:n torppakylän huippuhienoksi onnistuneesta ilmastonmuutosteosta. Vuosi vuodelta todennäköisemmältä näyttää myös, että villiyrttien keräämisestä on mahdollista saada kaupallisesti kannattavaa toimintaa, hän ihastelee. Mittareita, ohjelmia ja tietoa on jokaisen halukkaan käden ulottuvilla verkossa, hän muistuttaa. Hallongrenin katseet ovat vahvasti tulevaisuudessa. Pirkanmaalla on tavoitteena vähentää 80 prosenttia kasvihuonekaasupäästöjä vuoteen 2030 mennessä. Siellä vallitsee yksimielisyys ilmastotekojen välttämättömyydestä, Hallongren tiivistää. Niitä on runsaat 30 kappaletta. Ihmisten liikkeitä selvitellään suurtutkimuksessa. – Omista ilmastoteoista kiinnostuivat sellaiset kylät, jotka ovat perinteisestikin olleet aktiivisia kehittämistoimissaan ja tarttuneet ennakkoluulottomasti ajankohtaisiin teemoihin, Hallongren kehuu. Lempäälässä Lastusten kylä on puolestaan tuottanut materiaalia maakellarin rakentamisesta. Toivottua muutosta syntyy myös vaihtamalla vihreään sähköön tai investoimalla ilmalämpöpumppuun. Muutokset tuovat parhaimmillaan pienemmän hiilijalanjäljen ohella myös hyvää mieltä. Tuloksena on ekologista asumista, hän perustelee. 6 KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti PIRKANMAA Voimaa kuin pienessä kylässä -sanonta pitää tiukasti kutinsa myös pirkanmaalaisessa Hiiltä sitovat kylät -hankkeessa. Edellinen tutkimus osoitti, että esimerkiksi päästövähennysten saavuttamiseksi tarvitaan merkittäviä muutoksia. Tutkimus kattaa koko väestön ja maan eri alueet, kaikki kulkutavat, vuodenajat ja viikonpäivät sekä liikkumisen kotimaassa ja ulkomaille. – Asiat kiinnostavat kovasti niin kotitalouksissa kuin kylissä. Hiilineutraalia Pirkanmaata kohti Hiiltä sitovat kylät -hanke on päättymässä. Sen kautta syntyy käyttöja toteutuskelpoisia ideoita. Seutujen osalta mukana ovat Kajaanin, Joensuun, Porin, Hämeenlinnan ja Jyväskylän kaupungit, Helsingin, Oulun ja Tampereen kaupunkiseudut sekä Keski-Suomen, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen liitot. Pois kärjistetyistä keskusteluista Yhteiskunnassamme ruokitaan kärjistynyttä keskustelua liikenteestä ja liikkumisesta. MATTI PULKKINEN Joulukuussa käynnistynyt valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus kerää tietoa suomalaisten liikkumistottumuksista. – Erityisen arvostettavaa on, että eri kylien toimet ovat niiden itsensä näköisiä, hän lisää. – Tampereen kaupunkiseudun ja sen suunnittelun kannalta on erittäin tärkeää tietää, miten asukkaat missäkin liikkuvat ja miten liikkuminen kehittyy
www.viialanleipomo.fi Puh. Hyvää Joulua! Fiina T:mi Annikki Westman Ma-pe 10-17, la 10-14. Lähetä tervehdyksesi viimeistään 18.12. Kinkkukiusaus / appelsiinibroiler Ti 22.12. Härkäruukku / uunilohi Ma 21.12. klo 10–16 Rönnvikin puodista maistuvat juomat joulupöytään ja pukinkonttiin! AIDOMPI. Teriyakipossu / Tikka Masala broiler To 17.12. Lumoavaa Joulunaikaa Liisantie 2, Kangasala, p. Ne aidot käsintehdyt tuotteet. Avaamme keväällä 2021. klo 10–18 19.12. VIINIMPI VAIHTOEHTO Rönnvikin viinitila | Hämeenlinnantie 270, 36660 Laitikkala | ronnvik.com Rauhallista joulun aikaa! Keskusaukio 2, Kangasala, ma-pe 10-17, la 10-14 040-837 0080 • kaunisnelli.fi • saija@kaunisnelli.fi JOU LUL AHJ AT PUK INKO NTT IIN! Poik kea Nelli llä tai tilaa verk osta kaun isnel li.fi Viialan Kotileipomo Jouluviikolla toreilla: 9.00-11.30 11.45-12.15 12.30-13.15 13.30-14.00 15.30Kangasalan tori: Luopioinen Rautajärvi Pohja Kuhmalahti Sahalahti ma, ti, ke Ne aidot käsintehdyt tuotteet. Lasagne / rapea kalaleike Pe 18.12. osoitteeseen ilmoitukset@shl.fi. klo 10–16 | 18.12. ja La 19.12. SULJETTU Su 20.12. 12 17 Ma Ti 21.-22.12. 0500 862 423 Tiistaina 22.12. klo 10–16 30.–31.12. HÄMÄLÄISEMPI. 03 377 1172 • korpola.fi HUOM! Joulunajan aukioloajat: Ma-pe 9-18 , la 9-14 KELLOSEPÄNLIIKE KORPOLA TILAPUOTIMME ON AVOINNA: 16.–17.12. Àla carte listamme on käytössä myös lounasaikaan. KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti Logot ja värit M-Kauppa M-Market Tekstit punainen pms 185 RAL 3020 vihreä pms 356 RAL 6024 15% valkoinen 15% valkoinen 15% vihreä 15% musta lime pms 375 RAL 6018 harmaa K 80 RAL 7021 Vihreä omenatausta Punainen omenatausta Lime omenatausta Harmaa omenatausta Ma-pe 9-20 La 9-18 Su 12-18 anssinkauppa.fi @anssinkauppa Miemolantie 8, Aitoo Tervetuloa! • Rönnvikin salaattikastiketta Laitikkalasta • Teerimäen muijasoosia Rautajärveltä • Pajuparven karviaishilloa Onkkaalasta • Penttilän tilan tomaattikastiketta Aitoosta • Tuoretorin mansikkamehua Vesijaosta • Lions clubin sinappia Pälkäneeltä Meiltä ne parhaat lähituotteet: • Penttilän tilan rieskat ja tomaattikastikkeet • Pekkolan tilan lammasmeetwursti • Heikkilän Juustolan herkkujuustot • Sarkasen tilan jäätelöt ja ternimaidot • Uotilan leipomon leipää • Ruzun hunajaa • Teerimäen chilisoosia • Aitoo hierontaa lahjakortit 95 34 Aitoompaa Joulua! Anssin Kaupan jouluinen LAHJAPAKETTI! (saatavana rajoitetusti, hae omasi pian) MEILTÄ MYÖS KAUPAN OMAT OLUET: Se Aitoompi Pils, IPA ja tervainen savuporter Näitä et muualta saa! Joulun aukioloajat: Aattona 9-12 Joulupäivänä ja Tapanin päivänä 12-18 Mukavaa joulun odotusta ja hyvää joulua! Anssi, Erja ja Kalle Onkkaalantie 74, 36600 Pälkäne Lounaan hinta 9,80€ (su 11,50€) sis. P. Tilauksesta juhliin täyteja voileipäkakut ja cateringpalvelut Lounasta noutopöydästä su-pe Ke 16.12. Sydän-Hämeen Lehti Joulutervehdykset yksityisille Joululehdessä 23.12. Vuosikoriste MMXX Tervetuloa! PALJON TARJOUKSIA ERI TUOTERYHMISSÄ JOULUN TÄHTI 29e ovh. alkaen liikkeemme on suljettu. 10 17 www.katajanlihaoy.fi Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA UUDELLE VUODELLE 2021! Ke 23.12. ALE 40% ALE 50% Lahjakortti Fiinaan on odotettu lahja! ALE 30% ALE 20% Maaseutumyymälä Kesänmaku KATAJAN LIHA Unnaanmäentie 2, LAITIKKALA Puh. Hinta 20 euroa.. 0400 202 229 Takojantie 2, Pälkäne, www.fiina.fi Tervetuloa! Farkkuja, tunikoita, neuleita, mekkoja, takkeja... Makkarakastike / kanankoivet Keittiömme on suljettuna 24.-27.12. Joululounas (hinta 17 €) Su 20.12. klo 10–15 | 20.12. klo 12–16 21.–22.12. Jauhelihapihvit / parsakaalitäytteinen kalarulla Ke 23.12. salaattipöytä, ruokajuoma (maito, vesi, kotikalja), leipä ja jälkiruoka. www.viialanleipomo.fi 2,50 € 1,00 € 10,00 € Tähdelliset joululimput Jouluwiener Käpykakku Pälkäneen torilla keskiviikkona 23.12. 03-5381 014 myymälä, 0400 106362 JOULUN ALLA PALVELEMME: Ma To suljettu Pe 18.12
8 KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti Haluatko ilmoittaa Alan ammattilaisissa. 050 414 7100 Ma-pe klo 9.00-17.00 KATSASTUS JA KORJAAMO AUTOHUOLLOT ONKKAALANTIE 50, PÄLKÄNE 0400 281 999 info@autopalvelupalkane.fi autopalvelupalkane.fi Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä fixu s.fi fixu ska nga sal a.fi arkisin 8-18, la 9-14 | P. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi Elämäsi tärkeät paperit edunvalvontavaltuutukset kauppakirjat, kaupanvahvistukset perukirjat, perinnönjaot testamentit avioehdot, ositukset jne. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. Ota yhteyttä: Ulla Tikka / 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Autopalvelut Autopalvelut Betonia Autopalvelut Autopalvelut Asiointipalvelut Sydän-Hämeen Lehti Asiointipalvelut Betonin sahaukset ja poraukset Sinun ilmoitustilasi. 040 838 8816 motormasterjp@hotmail.com www.motormaster.fi Ma–pe klo 8.00–17.00 Katsastus pälkäne Puh. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi Sinun ilmoitustilasi. Varaa aika huoltoon! • Määräaikaishuollot • Jarruhuolto • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastuspalvelut • Autonvuokraus • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myötämät Palvelemme ammattitaidolla Tehdastie 2, Pälkäne • Määräaikaishuollot • Jarruhuollot • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastus • Huollon sijaisauto • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myöntämät Palvelemme ammattitaidolla KORJAAMO: Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. 03 3773 177 RENGASMYYNTI arkisin 8-17, la 9-14 I P. Tervetuloa palveltavaksi. Ilmainen puhelinneuvonta! Kohtuuhintaista palvelua! PERUNKIRJOITUKSET • Kauppakirjat • Testamentit • Edunvalvontavaltuutukset ym. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI Betonin sahaukset ja poraukset www.mansentimanttisaha.fi Betonin sahaukset ja poraukset www.mansentimanttisaha.fi • Maanrakennustyöt • Pihojen / teiden teot • Salaojitukset • Rantojen ruoppaukset ym. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi Sinun ilmoitustilasi. I P. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 0500-934 944 Vainioantti9@gmail.com www.aleksinlkv.fi Markus Huttunen Kiinteistönvälittäjä, LKV Julkinen kaupanvahvistaja p. 050 414 7100 Ma–pe klo 9.00–17.00 Katsastus Pälkäne Palveluksessasi. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. Kysy lisää! Luottamuksella ja joustavalla aikataululla, toimistollani tai asiakkaan luona! Asiointipalvelu juuri Sinulle! Pälkäne 050 326 6556 www.hameenlahiautopalvelu.fi Liikkuva auto/konekorjaamo huoltaa talouden kaikki moottorit ja koneet, mitkä liikkuu pyörillä, suksilla tai vedessä. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . 03 379 0319, 040 572 8379 Motormaster JP Oy autoasi.fi Tällaista autohuollon olisi aina pitänyt olla Autoasi Pälkäne Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi Kaivuutyöt Ikkunaremontit Kiinteistövälitys Kiinteistövälitys Sisustussuunnittelu Sinun ilmoitustilasi. 0400-404 425 Palveluhakemisto takaa jatkuvan näkyvyyden yrityksellesi Haluatko mukaan palveluhakemistoon. Meillä huollatat ja korjautat sekä katsastat autosi. PARHAAT BETONIT . 03 379 0333 arkisin 8-17, la 9-14 I P. Vuokraamosta Pakettiautoa ja perävaunuja 040 0734699 www.kareliaikkuna.fi ville.ylitalo@kareliaikkuna.fi Maksuton mitoitusja suunnittelupalvelu.. maanrakennustyöt Kaivuupalvelu Antti Vainio p. Autoasi Pälkäne on nyt täyden palvelun korjaamo. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. 040 838 8816 korjaamo@motormaster.fi www.motormaster.fi Ma-pe klo 8.00-17.00 KATSASTUS: Puh. Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi Alan ammattilaiset (03)5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo • varaosakauppa • autosähkötyöt • vaihteistokorjaamo • vikadiagnostiikka Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen (03) 5356 100 www.kolari-special.fi AUTOKORJAAMO SE-VI autokorjaamosevi.com Karkaisijankuja 7, 36200 Kangasala ma-to 8-16.30, pe 8-16, la suljettu P. 03 377 1140 arkisin 8-16, la sulj. 03 3773 177 Tuulilasit, sivuja takalasit! Aakkulantie 38, Kangasala 0400 854 860 ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen, p
050 517 3759 • Fysioterapeutti • Manuaalinen terapia • Akupunktio • Kinesioteippaus Pekka Pelkkala Jalkahoitola Hillantupa Museotie 3, 36760 Luopioinen 044 2396938 Jalkahoidot, jalkojenhoitotuotteet, kotikäynnit Tiina Hietala / jalkojenhoidon AT KÄYTETTYJÄ JA UUSIA VARAOSIA YLI 300 ERI TRAKTORIMALLIIN www.purkupojat.com Yrittäjäntie 8 36600 Pälkäne p. lehti 1 x 30 mm 14?€?/?vko 24?€?/?vko 2 x 30 mm 25?€?/?vko 44?€?/?vko 2 x 50 mm 47?€?/?vko 87?€?/?vko Hinnasto 2019 Asiakasvastaava Ulla Tikka 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Ota yhteyttä: VARAA OMA ILMOITUSTILASI ALAN AMMATTILAISISTA Metsäja puupalvelut Nuohous ja ilmastointi Metsäja puupalvelut Nuohouspalvelut Rakennuspalvelut Sinun ilmoitustilasi. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset 045 8836 736 Sääksmäentie 13-15 Valkeakoski TALO Helkavuorenkatu risteys www.koskinhammas.fi. 044 242 80 33 Nuohooja Mika Veija Vanha Pälkäne ja lähialueet puh. KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti Haluatko ilmoittaa Alan ammattilaisissa. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi Nuohooja Antti Murtomäki NokiHaltia Luopioinen ja lähialueet puh. 2. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi Sinun ilmoitustilasi. 3. Keitä olette. Ota yhteyttä! • Sisäremontit: Lattiat, seinät, paneloinnit, maalaukset, tapetoinnit, yms... Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi www.puujapihapalvelutikka.fi Soita ja varaa ilmainen katselmus! 044-300 61 99 • Vaativat puunkaadot, myös kiipeillen tai nostokoneilla • Puiden ja pensaiden hoitoleikkaukset • Risujen poisvienti • Klapitus ja kantojyrsintä • Pihojen hoito • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 Ilmastointikanavien puhdistukset, mittaukset, säädöt ja iv-valvontatyöt NYT MYÖS LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET juri.lehtinen@kolumbus.fi Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi www.rakennustarvike.fi 0400 737 546 Pohjantie 295, Pälkäne RAKENNUSTARVIKKEET JS ra JS remonttiapu Jussi Suoniemi 040 8357304 ym... 03 22 33 323, 040 777 6606 HIEROJA VESA TUOMINEN 040 9324 866 KOULUTETTU HIEROJA URHEILUHIEROJA Koulutie 3, Pälkäne Pälkäneen Hoitokeskus VeePeeKoo, Koulutie 3, 36600 Pälkäne Puh. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi Sinun ilmoitustilasi. Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. Terveiset lukijoillemme Konditoriat Terveyspalvelut Palvelut yrityksille Ilmoituksen koko Hinta 1 lehti 1 + 1. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi Sinun ilmoitustilasi. 040 220 5675 soile.honkasaari@pp.inet.fi ark. 1. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi www.shl.fi Varaosapalvelut Viemärihuollot Sinun ilmoitustilasi. 045 1331 222 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Kurkistus oven taakse Alan ammattilaiset hakemiston yrittäjät esittäytyvät. 8-16, su suljettu Täytekakut, voileipäkakut ja muut herkut juhliisi. 045 197 71 57 Onkkaalantie 68, p. Kertokaa yrityksestänne. • Ikkunoiden/ovien vaihdot jsremonttiapu@gmail.com ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Raija Savolainen Kangasalantie 1067, Kangasala p
Taidehallista tuli Vuoden rakennushanke Kangasalla Kangasalan parkkitalo erottuu muista. Sisään päästetään maksimissaan kymmenen asiakasta kerralla. Seuraavissa sopimuksissa tulee huomioida viranhaltijoiden lyhyet ”vierailut” kunnassa ja tehdä niiden varalle kunnalle kohtuulliset ehdot. 10 KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti TEKIJÄT LUKIJALTA Aurausviitat ovat Onkkaalan raitilla ja osin myös Kantokyläntiellä ”kevyttä kamaa”. Toivotaan, että näillä ohjeilla seuraavat viitat pysyvät pystyssä lumen tuloon saakka, jos sitä lunta enää näille leveysasteille tulekaan. Valitsijatyöryhmän mukaan tämänkertainen palkittavan valinta oli positiivisesti haasteellinen tehtävä, sillä esimerkillisesti onnistuneita rakennuksia on vuoden aikana Kangasalle valmistunut paljon. Puusäleikön patinoituessa ja viherseinän köynnösten kasvaessa seinät tulevat muuttamaan ulkoasuaan ajan kuluessa. Sitten hän ihan töiden alkamisen kynnyksellä saattoi kevyesti ilmoittaa, että aprillia, sainkin paremman paikan muualta, enkä tulekaan. Lainattavissa pidetään myös pieniä kokoelmia uutuuksia ja muuta kiinnostavaa. Kaikki vastuu loppuu, kun auton perävalot lakkaavat näkymästä ja vähän sitäkin ennen. Kuntasektori näyttää olevan vapaa temmellyskenttä, jossa saa tulla ja mennä ilman, että ”koira perään haukkuu”. Vuoden rakennushankkeen valinnan perusteluiksi nostettiin tulevaisuuteen katsovat tekniset ja kaupunkikuvalliset ratkaisut. Nyt ne ovat vajaan 10 senttiä maan sisässä ja tosi huterasti ja helposti otettavissa. Toivottavasti äänestäjät tekevät tulevissa kuntavaaleissa viisaita valintoja, sillä loppupeleissä kunnan luottamushenkilöt ne kuntaa koskevat päätökset tekevät. Henkilökunta rajoittaa tarvittaessa asiakasmääriä. Työryhmä kehaisee julkisivuarkkitehtuuria, jossa on toteutettu raikkaita ja ympäristöä elävöittäviä ratkaisuja. KRISTIINA HELMINEN KANGASALA Kangasalan parkkitalo oli viranomaislautakunnan työryhmän valinta Vuoden rakennushankkeeksi kaupungissa. Mitä väliä, jos tartuttaa muita. Varsinkin, kun sijaisena toimiva virkamies on hoitanut sijaistamisensa ohessa 5–6 muuta virkaa täysiaikaisesti. Hyvä, että edes Tampereella on poliitikkoja, joilla on sydän paikallaan. Raimo Ohtonen Viranhaltijoiden johtajasopimuksista Tampereella toimittiin talon kanssa toisin Ettäkö maski naamalle ja käsidesiä käpäliin. Pysäköintitalossa on myös viherkatto sekä aurinkopaneeleita. Pälkäneellä on hyvät hiekkaiset maat, joten kyllä uskon, että koneen piikki uppoaa helposti syvemmälle. Työasemilla on puhdistusvälineitä. Joku ihme syöksyvirtaus niitä lennättää jopa tyynellä ilmalla. Muut kirjastojen tilat kuten esimerkiksi pääkirjaston lehtisali, Taidetila Terra ja kaikki varattavat tilat ovat poissa käytöstä. Siinä näkijä Koronan kampituksessa on osoittautunut, että suurin osa meistä suomalaisista on ihan vastuullisia kansalaisia, mutta sitten on tämä pieni hälläväliäporukka, jota eivät mitkään suositukset näytä koskevan. Yhteiset vastuunkantotalkoot muka! Ei vähempää voi kiinnostaa! Vastuuton, itsekäs käytös lisää vaatimuksia kovemmista rajoituksista, mutta parempi olisi, jos ihmiset tulisivat järkiinsä, muuttaisivat itsekkäät, typerät asenteensa ja osallistuisivat yhteisiin selviytymistalkoisiin. Turha on vängätä, että kaupunki jotain muka vastuuta myöntäisi, kun se vastapenkkaa suunnittelee. Tämä sitoumuksista. Tosin silloin ei annettu kultaisia kädenpuristuksia, vaan puristeltiin omia käsiä nyrkkiin, että mistä nyt tempaistaan pätevä henkilö töihin. Viittojen laittajalle sellainen viesti, että ne voisi istuttaa hieman syvemmälle. Käytössä olevien työasemien määrä kirjastoissa on rajattu, mutta pikainen asiointi päätteillä on kuitenkin mahdollista. Suunnittelussa kiinnitettiin erityisesti huomiota elämyksellisyyteen ja taiteeseen; hankkeen yhteydessä toteutetut taideteokset veivät osaltaan eteenpäin Kangasalan ympäristöja taideohjelman laatimista. Kun lautakunta pestasi opettajan virkaan, opettaja antoi kirjallisen sitoumuksen, että tultuaan valituksi hän ottaa viran vastaan. Palveluajat säilyvät ennallaan, mutta omatoimiajat eivät ole käytössä. Sakari Jauhiainen Viranhaltijoiden niin sanotuissa johtajasopimuksissa on mielestäni säätämisen varaa. Eräältä huitojalta kysyin nätisti, että ”mistäpä tuon viitan otit”. Lisäksi jaettiin kunniamaininta yhdelle kerrostalohankkeelle. Tosiasiassa niillä leikkivät kouluikäiset lapsukaiset, ne isin ja äidin pikku kullannuput, jotka eivät ikinä syyllisty mihinkään. Työryhmä päätti näin ollen jakaa varsinaisen Vuoden rakennushanke-tittelin lisäksi kunniamaininnan, jonka sai Pikkolaan Puusepäntielle rakennettu asuinkerrostalo, As Oy Kangasalan Puusepänkulma. Kirjastoissa asioivilta edellytetään kasvomaskien käyttöä. Keskustan yhtenä maamerkkinä toimiva katseenkerääjä ei näytä perinteiseltä pysäköintitalolta. Kaikissa kirjastoissa on normaalit aukioloajat, omatoimikäyttöä ei ole. Päättäjät lähtivät selvästikin asiaa ratkomaan sillä tulokulmalla, että pieni ihminen on joutunut kohtuuttomaan tilanteeseen. Pälkäneellä pääkirjasto Arkissa ja Luopioisten kirjastossa pikainen asiointi on sallittu: yhden asiakkaan asiointiaika on korkeintaan 15 minuuttia. – Suosittelemme myös asioimista automaatilla ja maksujen hoitoa verkkosivun kautta, kirjastotoimenjohtaja Seija Heikkilä kertoo. Aluksi kritiikkiä nostattanut sisäänkäynnin kapeus onnistuttiin korjaamaan hyvin nopeasti. Hän vastasi, että ”isi osti tämän minulle”. Pälkäneen kirjastoissa voi asioida pikaisesti. Muu oleskelu kirjastoissa ei ole sallittua. Sen kun voi tehdä oireettomana tietämättään. Jos viranhaltija on ollut vain vähän aikaa hoitamassa virkaansa ja siitäkin ajasta noin puolet virkavapaalla, on kohtuutonta soveltaa johtajasopimuksen ”kultaista kädenpuristusta” eli maksaa lähtijälle koko vuoden palkka. Ellei tule niin miksi niitä viittojakaan sitten kylvetään viskeltäväksi. Vuoden rakennushanke on myös esimerkki nopeasta reagoinnista ja jatkuvasta parantamisesta. Että sillä lailla. Pälkäneellä toimitaan kylmäverisesti edelleen vajoavan rivitalon kanssa, ja vanhukset asuvat evakossa kunnan häätäminä. Tällaisin ajatuksin toivotan voimia jaksamiseen ja hyvää joulua. Mielestäni normaali yhden kuukauden palkka on siinä tapauksessa riittävä. En oikein jaksa uskoa, että kukaan tekee puolessatoita vuodessa niin suuren työmäärän, että on oikeutettu edellä mainittuun korvaukseen. Muistuu mieleeni ajat, jolloin olin sivistyslautakunnan jäsenenä. Aurausviitat revitään taas maasta PÄLKÄNE, KANGASALA Tiukentuneet koronarajoitukset vaikuttavat myös kirjastojen toimintaan, mutta kirjastoista saa edelleen lainattua kirjoja. Jos ne istuttaisi vaikkapa 20 sentin syvyyteen ja maa ehtisi jäätyä, niin pysyisiköhän yhtään paremmin. Työryhmän mukaan kerrostalohankkeessa on toteutettu rohkeasti saman katon alla eri tyyppisiä asuntoja ja yhteistiloihin on kiinnitetty erityistä huomiota esimerkiksi sijoittamalla kattokerrokseen saunaosasto. Yhteisöllisyys kunniaan Hatunnoston arvoista toimintaa tamperelaisilta päättäjiltä rivitaloyhtiön asukkaiden auttamisessa Tampereen Kaarilan maavajoamassa. ”Ei meidän lapset, vaan ne naapurin kurittomat kakarat.” Tämän kirjoittaja on omin silmin nähnyt, miten ne viitat nypätään ja niillä käydään miekkailuja ynnä muita huitomisia ja sitten viskataan ojaan. Itse en ole ehdokkaana, joten tämä ei ole vaalipuhe. – Henkilökuntakin desinfioi automaattia ja esimerkiksi työasemien näppäimistöjä ja hiiriä, Heikkilä lisää. Myös julkisivuarkkitehtuuri värityksineen on onnistunut hyvin. Sitä vähemmän pakollisia rajoituksia, vahinkoa talouselämälle ja lukuisille ammatinharjoittajille, mitä ahkerammin kaikki osallistuvat vastuunkantoon. Vaikka olin juuri nähnyt hänen nyppäävän sen tien laidasta. Ei maskeja, ei turvavälejä. Kaupoissa kävellään reippaan huolettomasti käsidesien ohi, hipelöidään hedelmiä ja kasviksia. Kangasalla kirjastoista voi noutaa etukäteen varattua aineistoa, palauttaa aineistoa sekä asioida tarvittaessa nopeasti tietokoneella. Kehotankin lasten vanhempia ja opettajia käymään keskustelua lasten kanssa, että miksi ne viitat sinne tien ja jalkakäytävän varteen laitetaan ja että se työ maksaa yhteiskunnalle jotain. Minä, minä minä ja minun mukavuuteni. Sieltä löytyy sellainenkin erikoisuus, että joku oli valtuuston puheenjohtajistossa tontin vaihtokauppaa hoitamassa ja sittemmin rakennusjaoksessa noille vanhuksille häätöä uhkasakon uhalla järjestämässä
KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti
8.30-17 24.12. Keskitie 14, LUOPIOINEN p. Suljettu 26.12. 9-18, la 9-14 • www.palkaneenapteekki.fi Me pidämme sinusta huolta (12,58) 10 00 TARJOUS VOIMASSA 31.12.2020 ASTI Devisol 20 mikrog 100 tabl Tule apteekkiimme, nyt saat Orionin keräilykampanjasta tuotelahjan heti mukaan 3.1.2021 asti! Joulun aukioloajat 24.12. YLLÄT YSJOU LULAHJA 200:lle ensim mäisel le asiakk aalle! TERVETULOA! Liekki-puodista ihanat joulukukat ja istutukset. 9-12 25.-27.12. 10-17 15:. ja Ti 22.12. Katso resepti k-ruoka.fi tai K-Ruoka-sovellus. la su Hyvää joulun arkea TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 17.-20.12.2020 ELLEI TOISIN MAINITA. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min Puh. 020 757 9191 • Keskustie 5, Pälkäne. PLUSSA-KORTILLA % K-Market Järvikansa Keskitie, 36760 Luopioinen | 03-536 1383 kmarketjarvikansa k-market-jarvikansa ALE -10% 10 00 2 KPL 2 RS MYLLYN PARS Laktoositon torttutaikinalevyjä 1 kg (2,29/kg) pakaste 2 29 PKT ALE -23% (Norm. Nähdään kaupalla! T: Kauppiaasi Nina FAZER Kääreelliset konvehdit 270-350 g (11,36-14,72/kg) DRONNINGHOLM Tähtitorttu marmeladit 280-300 g (3,33-3,57/kg) 2 RS 7 95 2 RS 2 00 2 RS PLUSSA-KORTILLA % Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 4,19 rs (11,97-15,52/kg) Yksittäin 1,25 rs (4,17-4,46/kg) Nähdään kaupalla! Nähdään kaupalla! T: Kauppiaasi Nina BEN & JERRY’S Jäätelöt 438-500 ml (10,00-11,42/l) myös Non-Dairy vegaanijäätelöt 7 95 2 RS Yksittäin ja i lman Plussa-korttia 6,65-6,99 kpl (13,30-15,96/l) KULTA KATRIINA Jauhetut kahvit 450-500 g (6,00-6,67/kg) Myös tummat, luomu ja reilu, ei erikoissekoitukset eikä Plus-tuotteet Rajoitus 1 erä/talous 9 00 3 PKT PLUSSA-KORTILLA % Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 3,99-4,19 pkt (7,98-9,31/kg) 3 PKT SNELLMAN Kunnon karjalanpaisti 500 g (10,78/kg) 5 39 RS PLUSSA-KORTILLA % Ilman Plussa-korttia 5,99 rs (11,98/kg) LIHA-J RESPATA KARJALANPAISTIN TAP N Porkkana, lanttu, palsternakka selleri ja sipuli antavat tälle ruoalle uutta ulottuvuutta, kun ne hautuvat maukkaiksi padan liemessä yhdessä lihojen kanssa. SULJETTU Perjan taina 18.12. Ark. 12 KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti JÄRVIKANSA PALVELU PELAA 8–21 8–18 11–18 ark. 2,99 pkt) 2 RS PÄLKÄNEEN APTEEKKI Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Olemme avoinna joulun aikaan: 23.12. 03-5365400 Joululounaat katettuna: To 17.12. Vain Puoti klo 8-13 25.12
Koulukuraattori Kirsi Andrejeff-Keränen on huomannut, että tavallisen koulutyön arvostus on noussut, kun lähikoulu ei enää olekaan mikään itsestäänselvyys koronakevään etäkoulun jäljiltä.. Tällä voi olla rauhoittava vaikutus. Korona on tuonut uusia haasteita. – Määrätietoinen lumetusinfraan investoiminen näkyy nyt. Joten jos nuori tiuskii vanhemmilleen, hän vain uskaltaa olla oma itsensä. Kangasalan Sorolan montussa lumitykit käynnistyivät viime viikon tiistaina ensimmäisen kerran. Osa murehtii perheen taloudellista tilannetta, jos on vaikka lomautuksia ja muuta vastoinkäymistä. Haanloukkaassa on ollut paljon käyttäjiä. marraskuuta. KATI PÄÄKKÖNEN Koulukuraattori kuuntelee huolia PÄLKÄNE,KANGASALA Sappeen matkailukeskuksen laskettelukausi alkaa tulevana lauantaina. Sitten voi vastaavasti laittaa sormensa alas ja hengittää syvään ulos. Sappeessa lumetettiin jo rutiinilla. Andrejeff-Keränen sanoo, että nuorten kanssa on opeteltu paljon hengittämistä, mikä voi auttaa, jos alkaa ahdistaa. Koronatilanteen vuoksi pukeutumistilojen käyttö on ollut rajoitettua . Kuulumisia kysellään tavanomaista enemmän ja asioita tehdään yhdessä. Väsymys on lisääntynyt. Ilman tehtyjä investointeja saisimme ehkä avattua yhden ison rinteen, mutta nyt lumetuskalustoa sekä muuta infraa on riittävästi siihen, että voimme avata laskettelukauden heti kuudella rinteellä, Sappeen matkailukeskuksen toimitusjohtaja Jouko Poukkanen kertoo. – Lapset kaipaavat yhdessäoloa, jossa aikuisen ohjauksessa pelataan ja touhutaan kaikenlaista, Kirsi AndrejeffKeränen miettii. Sorola sai ensilumen, Sappee avaa rinteitä Kirsi Andrejeff-Keränen: ”Epävarmuus harrastuksen jatkumisesta vaikuttaa fiilikseen ja latistaa tunnelmaa” Historiallinen ensimmäinen lumetus alkoi Kangasalan Sorolan montussa viime tiistaina. Väki vaelsi sankoin joukon alueella viikonloppuna. Tavoitteellisia harrastuksia ei ehkä tällä hetkellä ole niin paljon. Heti avajaispäivästä alkaen Sappeella lasketellaan kuudessa rinteessä ja laskettelijoita palvelee neljä hissiä. Nuorisotyötä koululla Tänä syksynä nuorisotyö on ulotettu entistä enemmän jo Kostian koululle. – Erityisesti viikonloput ovat olleet vilkkaita, ja käyttäjiä on tullut paljon myös lähikunnista, Pälkäneen liikuntaja vapaaaikasihteeri Petri Ketola kertoo. Epävarmuus syö Harrastusten loppuminen keväällä oli monelle raskas rasti. Hän antaa esimerkin: – Kun menee illalla nukkumaan, voi ummistaa silmänsä, laittaa sormen ylöspäin ja hengittää syvään sisään. – Toki nuori voi näyttää tympääntymisensä, mutta tämä kuuluu luontaisesti hänen itsenäistymiskehitykseensä. Talvisista puuhista päästiin jo aiemmin nauttimaan Pälkäneellä, jossa Onkkaalassa sijaitseva Haanloukkaan tekojään avajaisluistelut päästiin tekemään 27. Vaikka nuorisotilat ovat nyt kiinni, tälläkin viikolla on pelailtu höntsykiekkoa. – Jo pienen lapsen kanssa on hyvä opetella sanoittamaan tunnetta, mikä lisää ymmärrystä. Tunteiden tunnistaminen on äärimmäisen tärkeää kaikenikäisille. Esimerkiksi tyyliin sinua harmittaa nyt, mutta olen tässä lähellä, jos kaipaat seuraa. Andrejeff-Keränen toteaa, että syksylläkin on jatkuvasti eletty epävarmuuden tilassa ja nurkan takana on vaaninut tunne, että kohta taas joku asia jää tauolle. Tänä syksynä yhteistyölle on nähty enemmän tarvetta. Jotkut lapset ja nuoret kantavat huolta läheisistään, kuten isovanhemmistaan. Tunnista tunne Siihen, mikä auttaa jaksamaan, ei ole mitään yhtä oikeaa reseptiä. Moni muistaa kevään niin rankkana, ettei enää haluaisi etäkoulua. Etätyön ansiosta monen vanhemman ja lapsen keskusteluyhteys on sen sijaan parantunut. Kirsi AndrejeffKeränen sanoo, että kaikkien tunteiden pitää olla sallittuja. KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ 13 PÄLKÄNE Koulukuraattori Kirsi Andrejeff-Keräsen mukaan takana on oppilashuollon puolella aika työntäyteinen syksy Pälkäneellä. – Pyrimme nyt tekemään ulkona niin paljon kuin vain mahdollista, Heinämäki sanoo. – Nuorisotyö on tällöin hyvä, ja olemme myös virittelemässä ensi vuoden puolella yhteistyötä muun muassa 4Hyhdistyksen kanssa. Lisäksi hän on vinkannut nuorille Mielenterveystalon Chillaa-mobiilisovellusta, jossa on muun muassa mindfullnessharjoituksia. – Juttelulle on ollut kova tarve. Toisaalta tavallisen koulutyön arvostus on noussut, kun lähikoulu ei enää olekaan mikään itsestäänselvyys, Kostian koulusta, yhteiskoulusta ja lukiosta sekä Anna Tapiosta vastaava Andrejeff-Keränen sanoo. – Lapsille ja nuorille harrastus voi olla tosi tärkeä juttu, ja epävarmuus sen jatkumisesta vaikuttaa fiilikseen ja latistaa tunnelmaa. Kilpailuhenkisyys puuttuu tekemisestä, jolloin on tarvetta muunlaiselle yhteiselle tekemiselle. – Lapset ja nuoret ovat taitavia aistimaan, vaikkei ääneen asioista puhuttaisikaan. Nuorisotyön koordinaattori Matti Heinämäen mukaan nuoretkin ovat jo saaneet kyllikseen etäyhteyksistä eivätkä virtuaaliset olohuoneet oikein ole iskeneet
UUTUUTENA korona-ajan asiointitapana voit MYÖS tilata joulupuodistamme herkut ja noutaa ne valmiiksi pakattuina tai tulla yksityisostoksille aukioloaikojemme ulkopuolella päivittäin aamulla ennen klo 10 ja illalla klo 17 jälkeen ajanvarauksella (puh. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) Tarjoukst voimassa 19.12. 8,3 bar. (29,95) (99,-) (79,90) (149,-) AKKU MAKITA BL1840B 18V 4,0AH KAPASITEETTINÄYTTÖ 632F07-0 LATAUSLAITE MAKITA DC18RE LXT 18V JA CXT 12V -AKUILLE ILMAPUMPPU MAKITA DMP180Z 18V RUNKO TYÖKALUJA TARVIKESARJA MAKITA 227 OSAA P-90532 OTSAVALO LEDLENSER H8R JA POWERBANK LADATTAVA 600LM KYLPYTYNNYRI KIRAMI CULT 59 00 5 95 1 95 2 95 49 90 129 00 99 90 69 00 1399 00 (99,90) (169,-) (119,-) (89,-) PALOVAROITIN OPAL SAVU/ PALOHÄLYTIN VALOKENNOLLA HAUTAKYNTTILÄ BOLSIUS MYRSKYKANSI 50H HAUTAKYNTTILÄ BOLSIUS 110H ULKOTULI HANSA JUHLATULI 155X147MM 95 AKKUPORAKONE MAKITA DF333DYX15 2X1,5AH + 2 TERÄSARJAA. Kätevä akkukäyttöinen ilmapumppu. Lataa 12 ja 18 voltin liukukiinnitteiset Makita-akut. tabletin. Monipuolinen pikalatauslaite Makitan Li-ion akuille. Lievä II-laatu. Ihanan ikkunamme ovat taiteilleet Raikun koulun oppilaat. Olemme mukana Kangasalan jouluikkunagalleriassa. Soveltuu auton renkaiden, uimalelujen, pelipallojen yms. VALOA JA VIRTAA JOULUUN! 9 95 69 90 39 90 99 00 AKKUADAPTERI MAKITA ADP05 2 KPL USB AKKU MAKITA 18V 5, 0AH BL1850B AKKU JA LATURI MAKITA LXT 18V BL1850B JA DC18RC Kätevä adapteri, jolla voit ladata matkapuhelimen tai esim. Laaja työkaluja tarvikesarja, joka toimii loistavana käden jatkeena esimerkiksi autotallissa. 14 KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti 28.11.-20.12. Palovaroittimen säännöllinen valomerkki ilmoittaa toimintavalmiuden. Metsäasiantuntijamme Oivan eteen juoksi hirvimulli eli edellisvuoden vasa, ja tarkalla laukauksella saalis jäi Lintusyrjän metsätien varteen. Opal savuja palovaroitin reagoi nopeasti tulipaloon. Latausaika on 45 minuuttia. k-rauta.fi PÄLKÄNE ma–pe 7.30–17, la 8.30–14 KULJETUSPALVELU Kuljetus hoituu – isoimmatkin ostokset perille. 050 365 70 23). Paine maks. Vara-akku BL1840B 18V 4,0 Ah Li-ion, akun varaustilan ilmaisin. Suomen ilmasto-olosuhteisiin suunniteltu hautakynttilä. Ledlenser H8R on loistava valaisin niin työhön kuin vapaa-aikaakin. Akku ja laturi myydään erikseen. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. Sääolosuhteilta suojaa myrskykansi. k-rauta.fi k-rauta.fi Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. Tehokas yleisakku kaikkiin Makitan 18 V:n koneisiin. • Riisipuuroa ja väskynäsoppaa päivittäin klo 10-16 LÄHIRUOKAA JOULUPÖYTÄÄN: • Imellettyä perunalaatikkoa • Lanttu-, porkkana-, bataatti,maksaja punajuuriaurajuustolaatikkoa • Myös vegaanisia laatikoita • Sinappia • Piparkakkutaloja, traktoreita, kuusia ja -pipareita • Lusikkaleipiä ja muita pikkuleipiä • Valkosuklaakakkuja • Kaalipiirakkaa, lihapiirakoita • Kahvikakkuja montaa sorttia • Erikoisruokavalioleivonnaisia VEHONIEMEN JOULUPUOTI TERVETULOA ! Vehoniemenharjuntie 92, KANGASALA Puh. täyttämiseen. Varaustilan näytöllä varustettu Li-ion-akku. Kuhmalahden Suojantalon remonttien hyväksi pari viikkoa sitten kaadetun hirven lihat saatiin myytyä, vaikka myyjäiset ja huutokauppa peruttiinkin. Paloaika 10 tuntia. joulukuuta iltapäivän jo kääntyessä hämärän puolelle Kuhmalahden kirkonkylän hirviseurue sai saaliin. 0207 630 840 • k-rauta.fi (Matkap. Kevyt ja kompakti akkuporakone 12 voltin liukukiinnitysakulla. Paloaika 100 tuntia. VIELÄ EHTII OSTOKSILL E klo 10-17, viimeinen aukiolopäiv ä 20.12! KYLILTÄ KUHMALAHTI Lauantaina 5. Ei sisällä palmuöljyä. Ennakkotilaamalla varmistat haluamasi tuotteet. Ei sisällä palmuöljyä. asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Akun ja latauslaitteen starttipaketti sisältää 18 V / 5,0 Ah akun ja pikalatauslaitteen. Kaksi USBliitäntää, joista molemmista saat enintään 5V / 2,1A latausvirtaa. Paloaika 50 tuntia. Suomen ilmasto-olosuhteisiin suunniteltu hautakynttilä. Monipuolinen akkuporakone asentajille, huoltomiehille ja kodin apuriksi. Markku Rauhalahti Kuhmalahdella oli jahtionnea Itsenäisyyspäivän aaton hirvisaalis. Tule katsomaan ikkunaa ja äänestä kauneinta ikkunaa https://www.kangasala.fi/tapahtuma/jouluikkunagalleria/ Katso päivittäin klo 10.00 avautuva joulukalenterimme Vehoniemen Automuseon facebookista. Juhlatuli ulkokäyttöön. (03) 376 7795 • 050 365 7023 VEHONIEMEN AUTOMUSEON KAHVIO Avoinna päivittäin klo 10-17 20.12.2020 asti. Oiva nouti jostakin ”eväspullon”, josta otettiin parisenttiset sekä saaliin että erityisesti Itsenäisen Suomen kunniaksi. P. Seuraavan päivän rauhoitimme kunkin omiin juhliin eli ei menty metsälle
040 558 7302 Palvelemme ma-pe 7-21, la 8-21, su 11-20 P Ä L K Ä N E KAUPAN LOGO Yksittäiset logot JPGja PDF-muodoissa saat lataamalla ZIP-pakatun tiedoston (taiton osat) Ensisijainen: P Ä L K Ä N E Versio 2, jos ensisijainen logo ei erotu taustasta Tavallista parempi ruokakauppa k-ruoka.fi Vielä ehdit antamaan kinkkuvarauksesi Herkkutorille! 2 99 KPL Leivon JOULULIMPUT 550 g, tumma ja vaalea (3,44€/kg) 1 89 Herkkutorilla tarjolla paljon erilaisia joulun herkkuja, kuten K-Ruokamestarimme omaa graavilohi, sillejä, kylmäja lämminsavulohi, paljon muuta! HERKKUTORI palvelee joulun aikaan: vk 51 vk 52 jouluviikko ma-to 8-18 ma 21.12. Tarkista ajat k-ruoka.fi/kauppa/k-supermarket-palkane Atria VILJAPORSAAN JUHLAKINKKU n. KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 17.-20.12. pantit 2,25 Rajoitus 2 erää/talous Myllärin LEIVONTAKARKEA VEHNÄJAUHO 2 kg (0,50/kg) Ilman Plussa-korttia 4,49 pkt (8,98-11,23/kg) Ilman Plussa-korttia 10,99-11,49 15-pack (1,77-1,87/l) Ilman Plussa-korttia 1,59 ps (0,80/kg) -29% PLUSSA-KORTILLA -37% PLUSSA-KORTILLA -34-37% PLUSSA-KORTILLA 1 .Sujuvasti kohti JOULUA Cokiskinkku KATSO RESEPTI: k-supermarket.fi tai K-Ruoka-sovellus 15 -PACK Keskustie 4, 36600 Pälkäne, puh. 8-20 Kauppa on auki joulun jokaisena päivänä. 8-18 pe 8-19 ti 22.12. pantit 2,25 Rajoitus 2 erää/talous Myllärin LEIVONTAKARKEA VEHNÄJAUHO 2 kg (0,50/kg) Ilman Plussa-korttia 4,49 pkt (8,98-11,23/kg) Ilman Plussa-korttia 10,99-11,49 15-pack (1,77-1,87/l) Ilman Plussa-korttia 1,59 ps (0,80/kg) -29% PLUSSA-KORTILLA -37% PLUSSA-KORTILLA -34-37% PLUSSA-KORTILLA 1 .Sujuvasti kohti JOULUA Cokiskinkku KATSO RESEPTI: k-supermarket.fi tai K-Ruoka-sovellus 15 -PACK TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 17.-20.12. 8-20 la 9-16 ke 23.12. ELLEI TOISIN MAINITA 4 99 RS NAUDAN JAUHELIHA 10 % 600 g (8,32/kg) Saarioinen LANTTU-, PERUNA-, PORKKANAJA MAKSALAATIKOT 700 g (4,50/kg) KLEMENTIINI 1,5 kg (0,99/kg) Espanja 1 49 PS 3 PKT Juhla Mokka JAUHETUT KAHVIT 400-500 g (6,33-7,92/kg) Rajoitus 1 erä/talous 9 50 7 99 RS PS Coca-Cola VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l (1,16/l) sis. 7 kg tuoresuolattu 6 99 KG. ELLEI TOISIN MAINITA 4 99 RS NAUDAN JAUHELIHA 10 % 600 g (8,32/kg) Saarioinen LANTTU-, PERUNA-, PORKKANAJA MAKSALAATIKOT 700 g (4,27/kg) KLEMENTIINI 1,5 kg (0,99/kg) Espanja 1 49 PS 3 PKT Juhla Mokka JAUHETUT KAHVIT 400-500 g (6,33-7,92/kg) Rajoitus 1 erä/talous 9 50 7 99 RS PS Coca-Cola VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l (1,16/l) sis
Rami Valonen, Mikko Malminen ja Marjo Vuoriheimo, Kangasalan Vuoden yrittäjä ”Nautitaanhan joulunakin ulkoilmasta, oli keli mikä tahansa!” ”Vuoden kohokohta on koko tämä vuosi, vaikka se on ollutkin erikoinen. Tämä joulutervehdyspalvelu on tarkoitettu vain yksityishenkilöille. Yritykset voivat tilata oman joulutervehdyksensä ottamalla yhteyttä myynti@radiosun.fi . Matti Rulja, Luopioisten Vuoden yrittäjä ”Työn merkeissä joulukin mitä suurimmissa määrin sujuu, mutta vietetään sitä jouluakin työnteosta huolimatta.” ”Toki Vuoden yrittäjä -tunnustus oli vuoden ehdoton kohokohta. Onnea Mika Eerola! Onnittelut Vuoden yrittäjille! Treeline Outdoors, Rami Valonen, Mikko Malminen ja Marjo Vuoriheimo Vuoden yrittäjät Sydän-Hämeessä Mika Eerola, Pälkäneen Vuoden yrittäjä ”Toivon, että kaikilla olisi aikaa kymmenen päivän omaehtoiseen karanteeniin, jotta sitten voitaisiin viettää jouluna viettää lasten ja isovanhempien kanssa yhteistä aikaa.” ”Kesän huippukohta oli se, kun koronaa pelästyneet ihmiset löysivät meidän ulkotiloissa ja turvavälein tapahtuvat safaripalvelumme uudelleen.” Sydän-Hämeen safarien yritystoiminnan selkäranka ovat mönkijäsafarit, mutta hallista löytyy 28 mönkijän lisäksi myös 20 moottorikelkkaa ja 16 vesijettiä. 16 KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti Onnittelut Luopioisten Vuoden Yrittäjä 2020 MATTI JA ARJA RULJA Ruljaset Oy Tarjoamme nyt kaikille mahdollisuuden ilahduttaa perhettään, sukulaisiaan, ystäviään tai vaikka työkavereitaan SUN Radion lähetyksessä. Loka-marraskuun vaihteessa pääsin Lapinreissuun viikoksi. Yrityksellä on mennyt hyvin koronasta huolimatta.” Retkeily-, kiipeily-, vaellusja ulkoiluvarusteisiin erikoistunut Treeline Outdoor sijaitsee entisen pajutilan tiloissa Saarenmaantien varrella.. Hän on vähitellen siirtämässä toimintaa enenevässä määrin Jussi-pojalleen. Ensimmäinen loma noin kolmeen vuoteen maistui kyllä hyvältä.” Aitoossa asuva Rulja aloitti broilereiden kasvattamisella jo 1980-luvun lopussa, mutta siirtyi sittemmin nuorikkokasvatukseen. Tilaa joulutervehdys ja juontajamme lukee sen kolmesti jouluviikon lähetyksissä Tee tilaus viimeistään 20.12.2020 nettisivullamme radiosun.fi/joulutervehdys Joulutervehdyksen tarkemmat ehdot radiosun.fi/joulutervehdys
TEHTAALTA LINGOT LOPPU, MEILTÄ EI! ST 430T LUMILINKO Huippulinko kaikilla herkuilla. 4199 e 699 e (ovh. asti. KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti Pirkanmaan Suomalaiset kirjakaupat Tampere: Hämeenkatu 5, Hämeenkatu 18, Koskikeskus, Kauppakeskus DUO, Ratina. Lempäälä: Ideapark Finlandia-v oittaja Lastenja nuortenkirj allisuus Seikkailija n käsikirja Suomeen Upeiden lukueläm ysten ystävälle Finlandia-v oittaja Lastenja nuortenkirj allisuus Tarjoushinnat voimassa 20.12. 759,-) Kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Upeiden lukueläm ysten Seikkailija n 19 95 24,95 21 95 24,95 19 95 27,95 Viikon h uipputarjoukset Stihl Dynamic GTX NAHKATURVAKENGÄT Leikkikuja 2, Hauho, Avoinna: ma-pe 9-17 Liike: 03-6751190 / Matti 0400-744 283 / Janne 040-7028861 matti.rantti@mattirantti.fi, www.mattirantti.fi PUKINKONTTIIN HAUHOLTA! AJATTELE YMPÄRISTÖÄ, OSTA LAATUA JA TULE MEILLE! RE170 PLUS PAINEPESURI Vahva 150 barin korkeapainepesuri letkukelalla tulovesiletkulla. 399 e (ovh. FS 460 MS 201 Raivaussaha Moottorisaha MUISTA MYÖS TURVAVARUSTEET. 512,-) Stihl ADVANCE X-LIGHT Avohaalari Stihl ADVANCE X-SHELL Takki Nyt pakettihintaan 325 e
giren@evl.fi Diakonissa Virpi Kangasniemi puh 040 71 20 567. Ota yhteyttä pappeihimme tai diakoniatyöntekijöihimme! Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@evl.fi Diakoniatyöntekijät Mirja-Leena Hirvonen, puh. Joulupäivä 25.12. Tapaninpäivä 26.12. Kirkkoneuvoston elokuisessa talousarviokehyksessä linjattiin, että vuosikatteen tulee olla vähintään 200 000 euroa positiivinen. klo 18-20 ja ke 23.12. Su 20.12. Koronan vaikutukset seurakuntatalouteen olivat vähäisiä, mutta ensi vuodelle vaikutuksia on vaikea ennustaa. Lisäksi muun muassa Sahalahden kirkon monikäyttöisyyden arkkitehtisuunnitteluun on esitetty 50 000 euroa, jota tosin on pidetty turhan kalliina. 040 7120 560 PÄLKÄNEEN SEURAKUNTA ¤ Jumalanpalvelus 13.12. 4. Kokoava toiminta tauolla verkkolähetyksiä Kotikirkkokanavalla Seurakunnan kokoava toiminta on siirtynyt ennenaikaiselle joulutauolle 21.12. Vuosikate ei edelleenkään riitä poistoihin, joita seurakunnalla on vuonna 2021 lähes 500 000 euroa. Sähköposti jari.kemppainen@evl.fi Janne Vesto puh. 040 309 8041 Satu-Johanna Kohonen, puh. Paikalla on seurakunnan työntekijöitä keskustelua ja sielunhoitoa varten. Tonttupuuharastit sekä Luopioisten seurakuntakeskuksen että Pälkäneen seurakuntatalon leikkipuistoissa loppiaiseen asti. 040 309 8103 Elina Oksanen, puh. Talousarviossa tilikauden tulos on 253 078 euroa tappiollinen. Seurakunnan toiminnan pääasiallinen rahoitus tulee kirkollisverosta. Sähköposti paivi. Suoratoistona Voit osallistua verkossa seurakuntamme messuihin ja hartaushetkiin osoitteessa www.kangasalanseurakunta. 11.15 Kirkko avoinna hiljentymiseen. Kangasalanseurakunta.fi Kangasalanseurakunta.fi/kotikirkkokanava YHTEYS SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖIHIN Kaipaatko kuuntelijaa tai sielunhoidollista keskustelua. 040 309 8040 Hanne Karaksela, puh. Diakoniatyöntekijät palvelevat puhelimitse ja sähköpostitse, Diakoni Päivi Giren puh. Kuollut: Rauha Helena Urkko 95 v.,Onkkaalasta. 9 Jouluaamun hartaus Vehkajärven kirkosta katsottavissa Kotikirkkokanavalla. 040 309 8100 Timo Kumpunen, puh. Kirkko auki hiljentymistä varten Kangasalan kirkko on auki ke 16.12. 040 309 8105 Marko Sagulin, puh. Joulupolut ovat perheiden kierrettävissä loppiaiseen asti. Samuli Mikael Pirttilä 37v., Tampere Messukylä seurakunnasta. saakka. joulukuuta kokoontuvalle kirkkovaltuustolle talousarvion 2021 ja talousja toimintasuunnitelman 2022–2023 hyväksymistä. 15 Perhekirkko Kangasalan kirkossa. Suunnitelmavuosina vuosikatteen on määrä kattaa poistot kokonaan, jolloin seurakunnan käyttötalous saavuttaisi tasapainon. Investointeja vuodelle 2021 esitetään noin 570 000 euroa. 040 309 8104 Heikki Repo, puh. Tarja Maria Tellervo Terva 70v, Tampere Messukylän seurakunnasta. 9.15-10.30 Ehtoollisen jako kirkossa. Osmo Antero Saarinen 87v., Kangasalan seurakunnasta. 15-16.30 Sahalahden kirkko avoinna hiljentymistä varten. 17-23 Kangasalan kirkko auki hiljentymistä varten. 040 309 8106 Markku Viitala, puh. asti. 040 309 8111 Riikka Mattila, puh. Seuraamme ajankohtaisia suosituksia ja ilmoitamme ajankohtaisista muutoksista verkkosivuillamme. (Kuhmalahti), Jaakko Veikko Mäkinen 87v., Markku Juhani Siuvo 73v. Epidemiatilanteesta johtuen messu toimitetaan ilman paikalla olevaa seurakuntaa. Noudatathan kirkkoon tullessasi yleistä kasvomaskisuositusta ja turvavälejä. Sunnuntaisin tilaisuudet striimataan Katukappelin Youtube-kanavalla https://bit.ly/3aEuVem. Polut alkavat kirkkojen pääovelta, josta opastus seuraaviin rasteihin. Suoratoistona Kotikirkkokanavalla. 16 Jouluaaton hartaushetki Kuhmalahden kirkosta katsottavissa Kotikirkkokanavalla. www.palkaneenseurakunta.fi • P. adventtisunnuntai Avioliittoon vihitty: Jussi Jouko Johannes Vilkki ja Susanna Annika Aittokumpu Onkkaalasta. 040 309 8181 Johanna Raitanen, puh. Jumalanpalveluksen jälkeen Pälkäneen kirkko on avoinna klo 11-13. 13-16.30 Kohtaamisia Huutijärven hautausmaalla. Avoinna joka ilta klo 18 24. JOULU Jouluaatto 24.12. 12 Joululaulukirkko Kangasalan kirkossa. Taustalla on useampi muutos henkilöstörakenteessa: iltapäiväkerhon tuottaminen päättyy kevätkauden 2021 jälkeen, aluekeskusrekisteriin liittyminen, vapautuneiden diakonin ja nuorisotyönohjaajan virkojen korvaaminen yhteisviralla sekä kiinteistöpäällikön tehtävä yhdessä Ylöjärven seurakunnan kanssa. 23 Jouluyön hartaushetki katsottavissa Kotikirkkokanavalla. Messuun voi osallistua Kotikirkkokanavalla. Kirkkoherranvirastoon ajanvarauksella Virastolla asioidaan ajanvarauksella ja puhelimitse. Henkilöstökustannukset laskevat lähes 250 000 euroa vuoden 2020 talousarvion luvuista. Keskustie 5, 36600 Pälkäne PALKANEENKATUKAPPELI.FI Koronavirustilanteen vuoksi lähitilaisuudet on peruttu seurakunnassa 22.12. Kirkossa voi tutustua vaihtuvaan seimiasetelmaan. Kädet pestään ja desifioidaan Tilaisuuksiin osallistuvien ja seurakunnan tiloissa asioivien suositellaan käyttävän suojamaskia. klo 16 Seurakunnan joulujuhla, nettilähetys Lähetystori kiinni Rautajärventie 21, p. Ajanvaraukset sähköpostitse kangasalan.seurakunta@evl.fi tai puhelimitse 040 309 8000. Kolehti Kristittyjen perheiden traumaterapiaan, vertaistukiryhmien toimintaan, Raamatunopetukseen sekä koulutukseen Irakissa ja Syyriassa toimivissa ”Toivon keskuksissa” Open Doors Finland ry:n kautta. Noudatathan kirkkoon tullessasi yleistä kasvomaskisuositusta ja turvavälejä. Arviossa varaudutaan pieneen laskuun. 13-14.30 Vehkajärven kirkko avoinna hiljentymistä varten. Seurakunnan työntekijä tavattavissa kappelin läheisyydessä. Adventtisunnuntain jumalanpalvelus suoratoistetaan seurakunnan YouTube kanavan kautta klo 10 Pälkäneen kirkosta, Jari Kemppainen, musiikki Maria Aaltonen. (Huom! Ei tekstiviestejä). fi/kotikirkkokanava. Suunnitelmavuosille on huomioitu henkilöstökulujen vähenemistä, jota pyritään toteuttamaan luonnollisen poistuman kautta. 10 Messu Kangasalan kirkossa. (Kuhmalahti), Altti Antero Kiviranta 88v. ”Herran syntymä on lähellä”. klo 18-20. Joulupolut ensimmäisen joulun tapahtumista Luopioisten ja Pälkäneen kirkkojen ympärillä. Sähköposti janne.vesto@ evl.fi Kaikissa tilanteissa tulee noudattaa 1–2 metrin turvavälejä. Messuun voi osallistua seurakunnan verkkosivujen Kotikirkkokanavan kautta. Paikalla on seurakunnan työntekijöitä keskustelua ja sielunhoitoa varten. klo 13-15. 15-16.30 Kuhmalahden kirkko avoinna hiljentymistä varten. 040 309 8108 PALVELEVA PUHELIN Kirkon valtakunnallinen palveleva puhelin 0400 221 180. Open Doors on kansainvälinen avustusjärjestö, joka toimii vainottujen kristittyjen auttamiseksi yli 60 kohdemaassa. kotisivut: opendoors.fi LAHJOITA MOBILEPAY -sovelluksella numeroon 17282 SOITA LAHJOITUSPUHELIMEEN 0600-02630 Puhelun hinta 20 €+pvm+mpm LAHJOITA TILILLE IBAN: FI92 5720 2320 2102 75 LAHJOITA TILILLEMME IBAN: FI92 5720 2320 2102 75 Rahankeräyslupa: RA/2019/665 varten. Papit ovat käytettävissä keskusteluja ja sielunhoitoa varten Juha Kankaristo puh 040 7120 564. Sähköposti juha.kankaristo@evl.fi Jari Kemppainen puh 040 71 20562. 0400-975 277 kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA TILAISUUDET PERUTTU TOISTAISEKSI PANDEMIAN TAKIA. 040 309 8052 Johanna Törmälä, puh. Pälkäneen kirkko on avoinna tiistaisin klo 16-19 hiljentymistä, rukousta ja keskustelua Herran syntymä on lähellä 4. 040 309 8107 Heidi Pitkänen, puh. 9.15-11 Kangasalan kirkko auki hiljentymistä varten. Su 20.12. 8 Jouluaamun messu Kangasalan kirkossa. 040 309 8042 Papit Seppo Jarva, puh. 040 309 8045 Tanja Lähteenmäki, puh. 040 71 20 563. Suurimpana yksittäisenä hankkeena on virastotalon Oravan kalustus 100 000 euroa. 040 309 8043 Päivi Segerroos, puh. Vuoden 2021 talousarviossa on arvioitu veron määräksi 5 300 000 euroa. Poistot lisääntyivät vuodesta 2020 Oravan perusparannuksen sekä kirkon av-remontin takia jonkin verran. 040 71 20 568. 18 KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti JUMALANPALVELUKSET Sunnuntai 20.12. Liturgi Heikki Repo, avustava diakonissa Marianne Haataja, kanttorit Jussi Tamminen ja Jukka Heroja. Siunattua adventin aikaa! Kangasalan seurakunta päättää talousarviosta Kangasalan seurakunnan kirkkoneuvosto esittää 17. Sähköposti virpi.kangasniemi@evl.fi Diakoniapäivystys Kostiakeskuksessa 17.12. Jumalanpalveluksen jälkeen on mahdollisuus osallistua ehtoolliseen kirkossa klo 11.15 12.00 siten, että kirkossa on kerralla korkeintaan 10 henkilöä. 040 309 8102 Kari Mikkonen, puh. KANGASALAN SEURAKUNTA Kastetut: Viljami Veikko Aaltonen, Aada Eliisa Kohonen, Aatos Leino Emil Lievejärvi, Hilda Josefiina Syrjämäki Kuolleet: Elvi Annikki Mäkinen 93v., Eila Kaarina Kirjalainen 91v. 15 Jouluaaton hartaushetki Sahalahden kirkosta katsottavissa Kotikirkkokanavalla. Lopullinen tilikauden tulos vuonna 2021 lienee todellisuudessa parempi, mikä johtuu osakehuoneistojen myynneistä sekä mahdollisista Ruutanan tonttien lunastamisista.
Seurakuntaan muuttajia on vuosittain 10– 50 vähemmän kuin lähtijöitä ja kirkosta eroavia 20–30 enemmän kuin liittyjiä. Lämmin kiitos osanotosta. Valmetilla hän olikin lähes 40 vuotta. Anttila korosti, että muu ei ole pysyvää kuin se, mitä elämässään kerää korviensa väliin. Traagista olikin, että hän sairastui Alzheimerin tautiin 14 vuotta sitten. Vuonna 2007 tapahtuneen Luopioisten seurakuntaliitoksen jälkeen Pälkäneen seurakunnassa oli 6051 jäsentä. Mikäli tulot ja menot toteutuvat suunnitellusti, seurakunta tekee 37 500 euroa alijäämää. Anttila olikin Pälkäneen metsästysseuran jäsen 58 vuotta. Henkilöstökulut pienenevät hieman, kun marraskuussa eläkkeelle jääneen toimistosihteerin tehtävät jaetaan muille työntekijöille. Anttila toimi Valmetin kuljetusvälineryhmän johtajana Tampereella vuosina 1977–1991. TOMMI LILJEDAHL Seurakunta joutuu sopeutumaan laskevaan jäsenmäärään Välitämme kuolinilmoituksia ja surukiitoksia myös muihin Suomessa ilmestyviin sanomalehtiin.. Kansainvälistymisen lisäksi myös työn tuottavuuden parantaminen oli hänelle tärkeää Isänmaa ja maanpuolustus olivat sydäntä lähellä ja Anttila toimikin aktiivisesti reserviläistoiminnassa ja oli vuosia valtion kriisiajan metallipoolin johtaja. Hän oli lisäksi Valmetin konsernin johtoryhmän jäsen, hänellä oli lukuisia muita luottamustehtäviä ja johtokuntien jäsenyyksiä muun muassa Alma-mediassa sekä useita patentteja ja artikkeleita niMuistokirjoitus Arjo Anttilan muistolle missään. (Tuntematon) Rakkaudella muistaen Ulla Tiina ja Kalle Aimo Sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Hänen aloittaessaan Valmetin Tampereen yksiköiden toiminnot olivat 80-prosenttisesti Suomessa ja 20-prosenttisesti ulkomailla. Ensi vuoden toimintasuunnitelmassa kiinnitetään huomiota koronan jälkeisen ajan toimintaan. Talouden suunnittelua helpottaa se, ettei seurakunnalla ole velkaa ja taseessa on 350 000 euroa edellisvuosilta kertynyttä ylijäämää. Hän suhtautui kaikkeen aina järjellä ja rauhallisesti. Haluan kiittää lämpimästi koko perheen puolesta Kostiakodin henkilökuntaa isän arvokkaasta ja hyvästä hoidosta. Sinä lähdet, me jäämme tänne. Kiinteistöstrategian mukaan kuluja pienennetään luopumalla Pälkäneen ja Luopioisten seurakuntataloista, Seitsyen leirikeskuksesta ja Aitoon Pysäkistä. Elämä oli kiireistä ja työt veivät usein ulkomaille. 75 prosenttia pälkäneläisistä on seurakunnan jäseniä. Ennusteen mukaan viiden vuoden päästä jäseniä on alle 4500 ja 2030-luvulla alle 4000. Ennusteen mukaan kirkkoon kuuluvien osuus laskee kymmenessä vuodessa 68 prosenttiin, joka on nykyisin maan keskiarvo. Avioliitto Hanna-Liisan kanssa kesti koko elämän, 62 vuotta. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Keväällä tehdyn kyselyn mukaan pälkäneläisistä 73 prosenttia on tyytyväisiä seurakuntaan. Budjetissa on varauduttu pieniin korjauksiin, muun muassa Seitsyen leirikeskuksen laiturien uusimiseen ja rannan puhdistukseen. Kiitämme Rauha-tädin hyvästä hoidosta Kostiakotia sekä Pälkäneen kotihoitoa. Lapissa käytiin hiihtämässä ja vaeltamassa. Anttila nukkui pois pitkän sairauden uuvuttamana Kostiakodissa Pälkäneellä. Hän opetti, että ihmisen pää on kuin lipasto, jossa on monta laatikkoa. Metsälle piti päästä, vaikka olisi tullut jostain maailman ääristä aamuyön tunteina. Syntyvien ja kastettujen ikäluokka on pienentynyt noin 30 lapseen. Kastettujen määrä jää alle puoleen tästä. Helsingin pommitusten keskeltä 6-vuotias pikkupoika lähetettiin linja-autossa Pälkäneelle sedän hoiviin. Suurimpana saavutuksena elämässään hän pitikin sitä, että oli onnistunut pyydystämän HannaLiisan vaimokseen suuren veljeslauman keskeltä! Lapsia syntyi kolme: Lea , Sari ja Simo . Kiinteistöjen käyttöaste on pienentynyt, kun lasten ja nuorten toiminta on vähentynyt lapsimäärän pienenemisen vuoksi. Opiskelu Teknillisessä korkeakoulussa vei taas Helsinkiin, josta Anttila valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1958. Myöhemmin tulivat vanhemmatkin ja he asettuivat Pälkäneelle pitämään Eeron kotitaloa. Vanhojen ja heikkokuntoisten kiinteistöjen ylläpito nielee varoja. (03) 618 4411 Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml www.kiviveistämöjekaila.fi Kiviveistämö J.E. 25.11.2020 Kangasala Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen, silmät sulki. 25.10.1925 Pälkäne k. Jos jokainen on tungettu täpötäyteen ja rehottaa avoimena, kaatuu koko lipasto. Mutta vaikka hänen muistinsa hävisikin, äly ja huumori säilyvät vielä pitkään. Tampereen Kauppakamarin puheenjohtajana hän toimi vuosina 1990–1992. Seurakunta menettää 90– 120 jäsentä vuodessa vanhusvoittoisen ikärakenteen ja muuttoliikkeen vuoksi. Laskevasta jäsenmäärästä huolimatta kirkollisveron tuoton ennustetaan kasvavan ensi vuonna hieman, kun talous ja ansiotulot kasvavat koronapandemian jälkeen. Vanhemmat olivat perheen perustajiksi jo iäkkäitä, joten Arjo jäi ainoaksi lapseksi. Kirkkovaltuusto käsittelee vuoden 2021 talousarviota tiistaina 8.12. 13 vuotta sitten seurakuntaliitoksen aikaan kirkkoon kuului vielä 87 prosenttia asukkaista. Eläkkeellä aikaa liikeni myös enemmän lapsille ja lapsenlapsille. HAUTAKIVIÄ KIVIGALLERIA P. Lapsia on niin vähän, ettei Aitoossa ja Luopioisissa enää ole seurakunnan päiväkerhoja. Anttila tunnettiin harkitsevana ja viisaana miehenä, jolla oli hyvä huumori. Seurakunnan viime vuoden tilinpäätös oli 61 500 euroa ylijäämäinen. Vuosittain saatellaan haudan lepoon 70–85 seurakuntalaista. Siksi kiitos ja siunaus matkalla myötä sinne, missä ei tuskaa, ei yötä. PÄLKÄNE Pälkäneen seurakunnan budjetti vuodelle 2021 on niukasti alijäämäinen. Sari Anttila Ottosen , tytär Arjo Anttila. Melkein kaiken vapaa-aikansa Anttila vietti tilanhoidon ja metsästysharrastuksen parissa. Ensimmäinen työpaikka löytyi Valmetin Lentokonetehtaalta Tampereelta, josta hän siirtyi Linnavuoren tehtaalle Nokialle. Myös siivouskuluissa voidaan säästää, jos ne hoidetaan edelleen osin omana työnä. 26.11.2020 Pälkäne Kun noutaja niittää kypsää viljaa ja korjaa matkaajan uupuneen, kun sydän hiljainen sammuu hiljaa, onko aihetta muuhun kuin kiitokseen. Luopioisten kirkossa järjestettiin viime vuonna neljät häät ja 44 hautajaiset. Sairaus kohdistui juuri siihen, mitä oli hänelle tärkeintä, eli hänen muistiinsa. Seppo Kaila 0500 307 208 Mika Kaila 050 574 3803 SANA 19 Rakkaamme Rauha Helena URKKO s. Äiti Annilla oli virka Kansallispankissa ja isä Eero oli Valtion viljavaraston johtaja. -YotsunaKaivaten Maire Tuula Antti perheineen Ville perheineen Siunattu omaisten ja läheisten läsnä ollessa. Syliinsä kietoi siivillään. Kiinteistöstrategia tuo säästöjä Kirkollisverotuloista 55 prosenttia käytetään henkilöstökuluihin, 27 prosenttia kiinteistökuluihin ja 18 prosenttia toimintakuluihin. Seurakunnan jäsenten keski-ikä on 48 vuotta. Pitkän matkan laturetkiä hänelle kertyi useita kymmenien vuosien varrella. Pandemiarajoitusten vuoksi vapaaehtoiset eivät ole voineet osallistua toimintaan toivomallaan tavalla. 13.11.2020 Valkeakosken sairaala Kirkkaasti loistaa kuu, kirkkaasti soi virta. Teknillisen korkeakoulun kunniatohtorin arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 1992. Ja hienointa on, että vaikka kuinka monen kanssa tietonsa jakaa, ei itselle jää yhtään vähempää. Tänä vuonna jäsenmäärä painuu alle 4900:n. Keväisen tutkimuksen mukaan seurakunnan pitäisi jalkautua entistä aktiivisemmin kyliin. KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti Rakkaamme Altti Antero KIVIRANTA s. Kiitämme lämpimästi teitä kaikkia, jotka monin eri tavoin lohdutitte ja otitte osaa suruumme . Siksi täytyy oppia avaamaan laatikot yksi kerrallaan. Seurakunnalla on liikaa kiinteistöjä suhteessa jäsenmäärään ja verotuloihin. Rakkaamme Heikki Väinämö NIEMI s. Eläkepäivät Anttila asui Pälkäneellä ja toimi maanviljelyn ohella aktiivisesti yrityskummina sekä Tavasen vastustajana. Jatkossa verotulot pienenevät nykyisestä 1,2 miljoonasta eurosta, koska maksajia on entistä vähemmän. Hän oli myös innokas murtomaahiihtäjä ja eränkävijä. 18.2.1932 Kuhmalahti k. Ja nyt me vietämme tämän illan. Kuiskasi hiljaa lähdetään. Kirkollisveroprosentti säilyy 1,8:ssa, johon se nostettiin vuonna 2013. Arjo Anttilan omaiset Arjo Eeronpoika Anttila syntyi Helsingissä 1932. Hänen lähtiessään luvut olivat toisin päin. 18.1.1936 Luopioinen k. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea
– Haluamme tänä erikoisena vuonna pitää joulun ihanasta perinteestä kiinni ja tuoda ihmisille joulutunnelmaa ja hyvää mieltä. Kuva: Hannu Söderholm. Läheltä saa kaikkea mukavaa pukinkonttiin, Merja Vilmunen kädentaitajista toteaa. Myös Varpunen jouluaamuna sijoittui kolmen inhotuimman joululaulun joukkoon. Kuva on tiettävästi ensimmäinen luokkakuva 90 vuotta toimineesta Iltasmäen koulusta. Asiakkaan hymy kasvoilla tuo suurimman kiitoksen aina hoitotyötäkin tehdessä, Nurmi sanoo. – Kotitöihin kuului muun muassa lehmien paimentaminen erilaisissa metsämaissa, piti löytää elukoille uusia käyntipaikkoja, missä olisi ollut myös hiukan ruohoa, paremmista paikoista oli naapureiden kanssa hiukan kilpailua, Martta Ylenius kertoo lapsuudestaan Iltasmäessä. Uudessa asuinpaikassa 102-vuotias päivänsankari Martta Ylenius. Kädentaitajien myyjäisten lisäksi käsityötuotteita, lankoja ja paljon muuta löytyy Navetan puolelta Hilmasta & Olgasta. Kahvilaan on hankittu lähituotteita, niin jauhoja kuin mehujakin mukaan ostettaviksi. joululaulukautensa avauskappaleena. Syynä on vallitseva koronavirustilanne. Nyt Ylenius viettää vanhuudenpäiviä Hyvinvointikeskuksessa omassa asunnossaan, mihin hän on muuttanut vasta tämän vuoden aikana. Juhani Järvinen PÄLKÄNE, KANGASALA Vapaaehtoiset ovat kutoneet käsityökeskus Hilmassa & Olgassa syksyn aikana jämäja lahjoituslangoista villasukkia, myssyjä, torkkupeittoja, hartiahuiveja ja ponchoja. Pidetyimmäksi joululauluksi äänestettiin selkeästi Sylvian joululaulu , jota äänestettiin sekä ilman erillistä mainintaa esittäjästä että tietyn laulajan esittämänä. Sydän-Hämeen Lehden ja Sun Radion järjestämä Mikä fiilis -musiikkiäänestys etsi sekä joululaulua, josta pidetään että joululaulua, jota inhotaan. Koulunsa Martta päätti keväällä 1931 ollessaan 12-vuotias. Sylvian joululaulu oli lukijoiden lempijoululaulu Syrjänharjun joulutulet eivät syty tänä vuonna Syrjänharjun joulutulet. Sydän-Hämeen Lehti ja Sun Radio ovat osa Pirmediat Oy:tä. Martta on säilyttänyt huolella keväällä 1931 Iltasmäen koulussa otettua luokkakuvaa. Kahvila Pytingin yrittäjä Janiina Härkälä-Ali-Kippari on mukana leivonnaisten ja muiden paikallisten herkkujen kanssa. Koulutyön päätyttyä hän muutti kotitalostaan Pälkäneeltä Iittalaan Alikartanon taloon. Yhteisvoimin on saatu aikaan useita kymmeniä paketteja jaettavaksi ikäihmisille. Joulutalo Pytinki on avoinna joulunalusviikolla 17.–22.12. Hän teki 35 vuoden työuran Iittalan lasitehtaalla, josta hän aikanaan on jäänyt eläkkeelle. Martta aloitti koulutyön vuonna 1927 Harhalan kansakoulussa Mallasmäessä, jossa hän kävi kolme vuotta. Pytinki onkin varsinainen lahjatalo näin joulun alla. Ylivoimaisesti eniten, lähes 90 prosenttia äänistä keränneenä, sai inhokkimainintoja Juice Leskisen – ja muutaman muunkin versioima – Sika . Hän pystyy edelleen luettelemaan kuvan henkilöt nimeltä kahta kolmea oppilasta lukuun ottamatta. Ikäihminen ei enää osaa tai muista ostaa kaupasta jouluun kuuluvia herkkuja, eikä ole ketään, joka niitä toisi, SuPerin Kangasalan seudun ammattiosaston puheenjohtajana toimiva Nurmi kertoo. Niinpä Nurmi sai ajatuksen, että seudun ikäihmisille voisi tarjota paketteihin vielä vähän joulun tuntua piparilla, glögillä ja huulirasvalla. 102-vuotissyntymäpäivää juhlittiin 3.12.2020 Iittalassa Hyvinvointikeskus Sauvolassa, jossa tapasin pirteän Martan seuraavana päivänä. Niitä jaetaan koko ammattiosaston vaikutusalueella eli Kangasalla ja Pälkäneellä. Vanha Pätiälän navettarakennus oli remontoitu kouluksi, ja Iltasmäen koulutoiminta alkoi syksyllä 1930, opettaja oli Mandi Vesivalo . Kannattaa siis kiivetä portaat ylös päästäkseen ihailemaan vaikkapa Merja Tanhuan kissoja tai Tiina Poutasen kaurista. Kädentaitajilla on jo perinteisiksi muodostuneet myyjäiset 17.–22. – Silloin kaikilla oli samanlaista, heti töihin kun kynnelle kykeni! Ylenius muistelee. Martta avioitui Iittalassa ja perheeseen syntyi kaksi lasta. Sun Radio julkisti ja soitti Mikä fiilis -äänestyksen voittajakappaleen maanantaina 7.12. – Koemme, että antamisen Paketteihin lähtee paljon pehmeitä yllätyksiä. Luopioisista jouluntuoksua. Annamme hoivaa, huolenpitoa, turvaa ja nyt saamme antaa paketin, joilla tuoda toiselle hyvä joulumieli. Ei ole ehjiä ja sopivia villasukkia jalkaan laitettavaksi, vaan sukat voivat olla kovin parsittuja ja kuluneita. Koulua hän kävi yhteensä neljä vuotta. KRISTIINA HELMINEN LUOPIOINEN Luopioisten Mikkolan Navetan pihapiirissä sijaitseva vanha kunnantalo eli Pytinki on pukeutunut jälleen jouluiseen asuun ja muuttunut Joulutaloksi. Kohtaamme myös heitä, joille joulu ei tule ollenkaan. joulukuuta Pytingillä. – Siitä se ajatus lähti, me lähihoitajat näemme ja koemme paljon työssämme eri hoitoalojen yksiköissä, varsinkin kotihoidossa, kuinka ikäihmiset ovat välillä heikoilla. Joulutulet ovat olleet monelle pälkäneläiselle tärkeä jouluperinne, jolla on takanaan jo 25-vuotias historia. Pidetyimpien joululaulujen kärkipäähän sijoittuivat myös En etsi valtaa loistoa ja Sydämeeni joulun teen , josta Vesa-Matti Loirin tulkinta jakoi mielipiteitä. Ikäihmisille tehdään hyvä joulumieli ilo on osa lähihoitajuutta. Aitoon koulutuskeskuksen Telmaryhmäläiset eli työhön ja itsenäiseen elämään valmentavan koulutuksen opiskelijat askartelivat kortit paketteihin. Jouluaattona reserviläiset ovat kuitenkin kunniavartiossa sankarihaudalla iltapäivästä lähelle puolta yötä. Neljännen kouluvuoden hän kävi uudessa Iltasmäen koulussa. Erityisopiskelijoiden mahdollisuus päästä osalliseksi projektiin oli todella tärkeää. PÄLKÄNE Pälkäneen reservijärjestöjen ja seurakunnan yhdessä joulun alla jo vuosia järjestämiä "joulutulia" ei järjestetä tänä vuonna. Se sijoittui sekä pidetyimpien että inhotuimpien kärkipäähän. Ikävä oli kotiin Pälkäneelle, mutta ei sitä silloin voinut kenellekään puhua. Pytingin yläkerrassa saa myös hengenravintoa, sillä Muodonmuutoksia ry on perustanut sinne joulunaluspäiviksi pop uptaidemyyntinäyttelyn. Pälkäneellä pääsi välillä käymään, matka tehtiin joko junalla Parolaan ja edelleen linja-autolla Pälkäneelle tai toisinaan polkupyörällä koko matka edestakaisin, yhteensä noin 90 kilometriä. KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti TULOSSA JA MENOSSA 21 PÄLKÄNE Martta Ylenius , os Helander , syntyi Pälkäneellä Kollolan kylässä vuonna 1918. Kahvilan vitriinit houkuttelevat ihanilla leivonnaisilla ja mukaan voi ostaa myös vaikkapa saaristolaisleipää tai joululaatikoita. Hilman & Olgan Suvi Simola otti yhteyttä Sini Nurmeen ja kysyi, voisiko hän toimia pakettien välittäjänä ikäihmisille. Molempiin sarjoihin löytyi selvä ykkönen. Tunnelmaa luovat sekä Kukkian Kädentaitajien toinen toistaan ihanammat ja kekseliäämmät, itse tehdyt tuotteet että kahvilan monet maistuvat herkut. kello 10–17. Pälkäneläislähtöinen Martta Ylenius täytti 102 vuotta odottivat erilaiset palvelustyöt, kuten lastenhoito, pyykinpesu ja navettatyöt
Päätökset ovat nähtävillä 16.12.2020 14.1.2021 kuntien virallisilla ilmoitustauluilla ja verkkosivulla www.tampere.fi/ jatehuoltolautakunta. Mukana on myös heitä, jotka pelaavat ainoastaan naisten peleissä. Yhdessä harjoitellaan koripalloilun perustaitoja, pidetään yllä lihaskuntoa ja tietenkin pelataan. – Parasta tässä on hyvä jengi ja se, että saa liikkua hauskalla tavalla, Elina Vainio kuntokorisjoukkueesta sanoo. – On mukavaa, kun olemme saaneet jatkaa harjoittelua, Ingman miettii. Rentoa kuntoilua Luja-Lukosta löytyy harrastusmahdollisuus myös heille, jotka haluavat vain kuntoilla koripallon parissa eivätkä niinkään pelata tai kilpailla. RaLu-nimellä pelaavassa joukkueesta puolet naisista on pälkäneläisiä ja puolet tamperelaisia. Honka 6 5 1 10 3. Hanna Hirvonen puolestaan on napsinut eniten levypalloja, keskimäärin yhdeksän ottelua kohden. – Harjoittelemme kerran viikossa yhteistreeneissä, muut treenit meillä on sitten erikseen eli tamperelaiset omana ryhmänään ja me pälkäneläiset omanamme, A-tyttöjen laituri Emilia Ingman kertoo. – Pelit ovat olleet tiukkoja ja olemme pysyneet hyvin vauhdissa. LujaLukko on voittanut pelaamastaan seitsemästä pelistä viisi ja hävinnyt kaksi. – Koronan vuoksi toiminta on tauolla, mutta kunhan se taas alkaa, mukaan saa tulla kuka tahansa koriksesta kiinnostunut. tammikuuta. Naisten kuntokoris alkoi pyöriä seitsemisen vuotta sitten. Uusi joukkue jalkeille Myös naisten kakkosdivisioonaa pelaava joukkue koostuu pääosin A-tyttöikäisistä pelaajista. – Koripallossa parasta on yhteisöllisyys ja tietenkin urheileminen ja pelit itsessään, Pälkäneen lukiota käyvät nuoret naiset tuumivat yhdessä. Pyrintö 02/03 6 4 2 8 6. PeKa 6 6 12 2. Syyskaudella koronan takia jääneet kolme ottelua on tarkoitus pelata alkuvuodesta. NMKY 6 2 4 8. Kouvot 5 5 10. JBA GRADIA 6 3 3 6 7. Takana on siis jo 12 vuotta koripallokentillä. Kun Luja-Lukko polkaisi syksyllä käyntiin naisten kakkosdivisioonajoukkueen, löytyy kunnasta nyt joukkue tasolle kuin tasolle. 22 KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti Alueellinen jätehuoltolautakunta on hyväksynyt kunnan ensisijaiselle ja toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen sekä sakoja umpikaivolietteen jätetaksan 1.1.2021 alkaen (§ 47-49). Sarja jatkuu näillä näkymin 9. FBA 6 4 2 8 4. Ero viime kauden ykkösdivisioonapeleihin on selvä, vauhtia on SM-sarjatasolla paljon enemmän. Tomi Ingmanin valmentama joukkue on jo vuosien ajan tehnyt yhteistyötä tamperelaisen Raholan Pyrkivän kanssa. Kuluvalla kaudella kuntokorisjoukkue harjoittelee Pälkäneen yhteiskoululla torstaisin kello 19–20.30. Raivio on tyytyväinen siihen, että naisten joukkue perustettiin. Kaikki ovat tervetulleita, koripallotaustaa ei tarvitse olla ennestään, Vainio vinkkaa. Syyskauden saaliina oli viisi tappiota ja yksi voitto. Rinkiin kuuluu tällä hetkellä noin kymmenen aktiivista kävijää. KRISTIINA HELMINEN Pieni paikka, isot mahdollisuudet: Pälkäneellä pääsee pelaamaan niin naisten kilpakuin kuntotasollakin Pälkäneellä pääsee pelaamaan niin naisten kilpakuin kuntotasollakin. Roosa Taipale on pussittanut joukkueesta ottelua kohden eniten pisteitä, 10,3. Capitals 6 4 2 8 5. Kentällä huomaa kylä selvästi aina sen, jos vastustajalla on paljon kokeneempia pelaajia, Helmi Raivio Luja-Lukon naisten joukkueesta pohtii. – Mikä ilahduttavinta, naisten joukkueessa on mukana myös muutamia pelaajia, jotka olivat jo ehtineet lopettaa, mutta tulivat koriskentille takaisin, kun tämä joukkue syksyllä perustettiin, naisten ja A-tyttöjen joukkueenjohtaja Minna Kotiranta-Taipale mainitsee. Naisten läntisen alueen kakkosdivisioonassa pelaa yhdeksän joukkuetta. Kirkkaimpana kruununa on 19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjaa pelaava A-tytöt. Joukkue on kymmenen joukkueen sarjassa kahdeksannella sijalla. – Pelit ovat sujuneet aika vaihtelevasti. RaLu ennätti pelata syyskaudella kuusi SM-sarjapeliä ennen koronaviruksen aiheuttamaa ottelutaukoa. – Aloimme miettiä, että me äiditkin haluamme pelata, kun olimme aikamme seuranneet lasten pelejä katsomosta käsin, kuntokoriksen alkuperäisjäsen Minna KotirantaTaipale muistelee. EBT 5 5 joukkueleirille, joka pidetään tammikuun alussa. Mukana on kuitenkin muutama jo A-tyttöiän ohittanut pelaaja. A-tyttöjen SMsarja, tilanne 9.12.2020: 1. Vaikka pelit ovat koronatauolla, harjoitukset jatkuvat, sillä viranomaisten sisäliikuntatiloja koskeva harjoittelukielto ei koske SMtason joukkueita. Asialla olivat nuorien koripalloilijoiden äidit. Hirvonen on kunnostautunut myös syötöissä syöttäen keskimäärin kolme koria ottelua kohden. RaLu 6 1 5 2 9. Kerran viikossa kokoontuvan ryhmän valmentajaksi löytyi Antero Kortetjärvi . – Tuttujen kavereiden kanssa on mukava jatkaa hyvää liikuntaharrastusta, vaikka en koripallosta mitään ammattia mietikään. Keskityn kouluun, ja koripallo tarjoaa minulle hyvän ja samalla hauskan tavan liikkua, Raivio kertoo. Silloin tällöin on pelattu harjoitusotteluita lähiseudun muita kuntokoripallojoukkueita vastaan, mutta mitään sarjaa joukkue ei pelaa. RaLun pälkäneläiset ovat esittäneet syyskauden peleissä vahvoja otteita. Rento kuntourheilu ei katso ikää, ja joukkueen ikäSekalaiset Hanna Hirvonen, syntynyt 2003, sentteri, 183 cm Ida Östring, 2003, takamies, 155 cm Emilia Ingman, 2002, laituri, 180 cm Roosa Taipale, 2002, takamies, 176 cm Heta Östring, 2006, laituri, 170 cm Sara Tuhola, 2004, laituri, 176 cm RaLun A-tyttöjen pälkäneläispelaajat: haarukka onkin laaja: nuorin pelaajista on parikymppinen ja kokeneimmat yli 50-vuotiaita. Tampereella 9.12.2020, Alueellinen jätehuoltolautakunta KUULUTUS TRE:5610/02.04.03/2020 TRE:5614/02.04.03/2020 TRE:5615/02.04.03/2020 URHEILU Lähetä kuulumisia kisakentiltä! Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi • sähköpostiin toimitus@shl.fi • puhelimeen (03) 539 9800 KORIPALLO Pälkäneellä on nyt entistäkin paremmat naisten koripalloilulle. Tämä antaa kuitenkin hyvää motivaatiota omaan tekemiseen, Ingman ruotii. Sentterinä pelaava Hirvonen sai kuluvalla viikolla muutenkin mieluisia uutisia, kun hänet valittiin mukaan 18-vuotiaiden tyttöjen maaHelmi Raivio ja Emilia Ingman aloittivat koripallon 7-vuotiaina. Taksat koskevat Hämeenkyrön, Ikaalisten, Juupajoen, Kangasalan, Lempäälän, Mänttä-Vilppulan, Nokian, Oriveden, Parkanon, Pirkkalan, Pälkäneen, Ruoveden, Sastamalan (entisten Suodenniemen ja Mouhijärven osalta), Tampereen, Vesilahden, Virtain ja Ylöjärven kuntia. Pärjäämme yleensä hyvin niitä joukkueita vastaan, joilla on niin ikään nuori joukkue
Os. 040 133 6554 • Suoraman äitiys-ja lastenneuvola, Kyötikkäläntie 12 arkisin klo 11.00-12.00 äitiysneuvola puh. Terveyskeskuspäivystys ja röntgen ovat avoinna 23.12.20206.1.2021 arkipäivisin Kangasalan keskusterveysasemalla normaalisti (huomioi kuitenkin, että terveyskeskuspäivystys on auki 23.12. • Diabetesneuvola on suljettu 28.12.2020-3.1.2021. Lisätietoja löydät kunnan nettisivuilta Pälkäne.fi palkane.fi Pälkäneen kunnanvaltuuston kokous pidetään torstaina 17.12.2020 klo 15:00 alkaen Aitoon Honkalassa, os. Luopioisten Kuntainfo on suljettuna 23.12.2020–6.1.2021. 31.12.2020. ja 31.12. Kangasalan kaupunki-info,os. 050 550 9061 Viralliset ilmoitukset ovat nähtävänä 23. 040 133 6666 puistot ja ulkoliikuntapaikat puh. P. 16.12.2020 KAUPUNGINHALLITUS Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Tänä vuonna EI OLE JOULUKUUSIMYYNTIÄ. Vesihuoltolaitoksen vikapäivystys: Ma-to klo 7.00-15.30 ja pe 7.00-13.45 Entisen Luopioisten kunnan alueilla p. Kokoustilaan voidaan ottaa yleisöksi enintään 10 henkilöä. 044 203 7596 Tervetuloa! Sekalaiset. 040 500 8264 Kangasala Toni Nevantausta p. Linkki suoraan lähetykseen löytyy kokouspäivänä kunnan nettisivuilta www.palkane.fi. 040 865 7113 kunnan omistamat kiinteistöt puh. 03 5655 4021 arkisin klo 8.00 – 15.00 arkisin klo 12.00-13.00 äitiysneuvola puh. Sappeentie 350 Pälkäne. Kotimaisia LOBO omenoita TORSTAINA Luopioisten tori 9-12 Pohja 12.30-13 Sahalahti 13.30-14 ILMOITUKSIA 23 Sydän-Hämeen Lehti • Ostetaan. 040 727 6924 Muina aikoina koko kunnan alueella p.0400 638 452 Sosiaalitoimi on suljettuna 23.12.2020–3.1.2021 Toimeentulotuen päivystys arkisin klo 9-11 puh. • Koronapuhelin Kangasalan ja Pälkäneen alue puh. Mäkirinteentie 10, palvelee vuodenvaihteessa seuraavasti: vko 52 suljettu 29.12. 0400 638 452 Entisen Pälkäneen kunnan alueilla p. P. klo 10 15 5.1.2021 alkaen avoinna normaalien aukioloaikojen mukaan. 23.12.2020-6.1.2021 Kangasalan keskusterveysasema, Suoraman neuvola ja Pälkäneen terveysasema palvelevat arkisin kiireellisissä asioissa (keskitetysti hoitajaja lääkärivastaanotot sekä neuvolat). Laboratorio on arkipäivisin auki Kangasalan keskusterveysasemalla ja Pälkäneen terveysasemalla. Emme pelästy remonttia, viemäri tulee olla. 040 133 6666 kunnan omistamat kiinteistöt puh. Kangasalan sosiaalija terveyskeskus, Urheilutie 15, 36200 Kangasala. Myös erikoisvanteet ja asennukset! SISÄMAALAUS YKSIÖ 1000€ KAKSIO 2000€ KOLMIO 3000€ NELIÖ 4000€ www.sorcolor.fi 029-1700469 Virastojen poikkeukselliset aukioloajat Kaupunginvirastot ja puhelinvaihde ovat suljettuina 23. 050 550 9079 vesilaitos puh. KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti TALVIRENKAAT Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tampere P. Kokouksen esityslista ja pöytäkirja julkaistaan kunnan yleiseen tietoverkkoon www.palkane.fi. 31.12.2020 pääkirjastossa kirjaston aukioloaikoina, os. 040 865 7113 katujen kunnossapito, puh. Muut laboratorion toimipisteet ovat suljettu. 040 049 4539 Pälkäneen kunnanvirasto ja puhelinvaihde ovat suljettuina 24.12.2020–06.01.2021 Pääasiassa kunnan ja muiden viranomaisten kuulutukset annetaan tiedoksi sivustolla www.palkane.fi. Halutaan ostaa vanha omakotitalo tai pientila Pälkäneeltä. 050 469 9720 virka-ajan jälkeen vesilaitos ja puistot ja ulkoliikuntapaikat puh. 050 415 2254 • Vatialan, Sahalahden, Ruutanan ja Luopioisten hoitajaja lääkärivastaanotot sekä neuvolat ovat suljettuina 23.12.20206.1.2021. Honkalantie 4, 36720 Aitoo. Luottohenkilösi: Luopioinen, Pälkäne Seppo Saarikko p. Koskitukki on nyt Koskisen. Kokous näytetään suorana lähetyksenä kunnan YouTube-kanavalla ja tallennetaan myöhemmin katsottavaksi kunnan nettisivuilta. Hyvää Joulua! Pekka Vuorinen Iso-Hervanta Kuhmalahti, 0400-638 864 Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! MEILTÄ MYÖS VILJELTYJÄ JOULUKUUSIA! Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoimintaalueen sosiaalija terveyspalveluita supistetaan vuodenvaihteessa 2020–2021 Kangasalan sosiaalikeskuksessa palvellaan 23.12.2020 sekä 28.12.-31.12.2020 puhelimitse päivystysluonteisesti seuraavissa asioissa: • Sosiaalityön, täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen kiireelliset asiat, yhteydenotot puhelimitse arkisin klo 9.00-11.00, puh. • Vatialan, Suoraman, Sahalahden, Ruutanan ja Luopioisten hammashoitolat ovat suljettuina 23.12.2020 6.1.2021. pyhäpäivän aattoaikataulun mukaan, eli klo 16 asti). 040 031 2537 katujen kunnossapito, Sahalahden alue puh. ja 30.12. 050 415 2234 arkisin klo 11.00-12.00 lastenneuvola puh. Suun terveydenhuolto on avoinna keskusterveysasemalla arkipäivisin ajalla 23.12.2020-6.1.2021 ja Pälkäneen terveysasemalla arkipäivisin ajalla 23.12.2020-6.1.2021. 050 570 2464 katujen kunnossapito, Kangasalan alue puh. 0500-625 990. 040 031 2537 katujen kunnossapito, Sahalahden alue puh. Keskusaukio 2. Olemme lapsiperhe. Pälkäneen kunta • Myydään. 040 133 6308 • Tartuntatautitilanteesta johtuen vierailut iäkkäiden asumispalveluissa ajanvarauksella Pälkäneen sosiaalitoimisto on suljettuna 24.12.2020-6.1.2021. 050 4699 724 muulloin Tampereen sosiaalipäivystys puh. Yleisölle suositellaan kokouksen seuraamista yleisessä tietoverkossa kunnan YouTube-kanavalta. 040-133 6198, Lastensuojeluilmoitukset arkipäivisin klo 8-16 puh. 03 5655 4023 klo 8.00 -15.00 ja iltaisin, arkipyhinä sekä pyhäpäivinä ohjaus, neuvonta ja kiireellinen hoito Acutan hammaspäivystyksessä puh. 03 5657 0115. 050 415 2233 • Pälkäneen terveysasema puh. • Muistihoitajan vastaanotto on suljettu 23.12.2020-6.1.2021. 050 415 2262 arkisin klo 11.30-12.00 lastenneuvola puh. 03 5655 4030 arkisin klo 8.00-15.00 • Kangasalan Keskusterveysasema puh. JOULUKUUSIEN PIHAMYYNTI 19-20.12. • Perhesuunnitteluja ehkäisyneuvola on suljettu 23.12.20206.1.2021. Yleiseen tietoverkkoon julkaisemattomat kuulutukset ja nähtävänä pidettävät asiakirjat ovat nähtävänä sulkuaikana pääkirjasto Arkissa, os. Kirjalliset täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen hakemukset os. Kiireelliset asiat virka-aikana: katujen kunnossapito, Kangasalan alue puh. klo 10 17 31.12. sekä 5.1. Siksi asioidessasi kanssamme puukauppaasi hoitaa aina sama ihminen. Pälkäneen sosiaalitoimiston ollessa suljettuna kiireelliset sosiaalityön, täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen asiat sekä lastensuojelun päivystys hoidetaan Kangasalan sosiaalikeskuksessa. 046 5984335 Rivi-ilmoitukset Jätä ilmoitus osoitteessa shl.fi Kangasalan kaupunki tiedottaa Kunnat Kangasalan kaupunki tiedottaa Sekalaiset Työsuoritukset Myydään Meille on erityisen tärkeää onnistua puukaupan ja metsänhoidon jokaisessa vaiheessa. 040 133 6198 • Lastensuojeluilmoitukset arkisin klo 8.00-16.00 päivystyspuhelimeen 050 469 9724, klo 16.00 jälkeen iltaisin ja viikonloppuisin numeroon 0500 625 990 • Kotihoidon kiireelliset asiat arkisin klo 9.00-11.00 puh. Yhteispalvelupisteet suljettu Luopioisissa 23.12.2020 6.1.2021 ja Kostiakeskuksella 23.12.2020 6.1.2021. • Ajanvaraus, ohjaus ja neuvonta keskitetystä ajanvarausnumerosta arkipäivisin puh. Puukauppa Nimi muuttuu, laatu säilyy. 040 133 6562 arkisin klo 12.00-13.00 lastenneuvola puh. Mielenterveysja päihdepalvelut • Aikuispoliklinikka on suljettu 23.12.2020 3.1.2021 • Nuorisopoliklinikka on suljettu 23.12.20 3.1.2021 • Kuntoutus Kangasala ja Pälkäne on suljettu 24.12.20 3.1.2021 • Perusterveydenhuollon mielenterveysja päihdeyksikkö Pilke on suljettu 23.12, 31.12 sekä 7.-8.1.2021 Kuntoutus • Apuvälinepalvelu on avoinna Kangasalan keskusterveysasemalla normaalisti arkipäivinä • Fysioterapeutin vastaanotot normaalisti Kangasalan keskusterveysasemalla • Jalkaterapeutin vastaanotto normaalisti Kangasalan keskusterveysasemalla • Toimintaterapeutin vastaanotto on suljettu 28.12.-31.12.2020 Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Nevala Hyvää Pälkäneen PERUNAA USEITA ERI LAJIKKEITA Multaporkkanaa, punajuurta, lanttua, sipulia. 032 55 66 77 www.askosaari.fi Varastossa runsas valikoima turvallisia ja laadukkaita nasta/kitkarenkaita! Hyviä tarjouksia, tule kaupoille! Nokian, Bridgestone, Goodyear, Michelin, Sava, ym... 03 5655 4018 arkisin klo 8.00-15.00 arkisin klo 11.30-12.00 äitiysneuvola puh. Hoitotarvikejakelu ja diabetestarvikejakelu on suljettu 28.12.2020-3.1.2021. Kehätie 4, kirjaston aukioloaikoina
1,5m Säästä 28% (3,50) 2 50 5,0,31/rll Säästä 23% Lotus Soft Embo/Talvi WC-PAPERI 16RLL (6,50) Alkali SORMIPARISTOT 2 50 Säästä 28% (3,50) 10 kpl/pkt AA ja AAA TALIPALLOT Ulkolinnuille 6x90g/pkt (á 0,99)(1,83/kg) 2,3 PKT 1,23/kg Säästä 32% ERÄ ! ERÄ ! 5,14,29/kg Säästä 33% CASHEW -PÄHKINÄT 350g (7,50) ERÄ ! Present KONVEHTIRASIA 260g (3,90) (15,00/kg) 10,3 KPL Säästä 14% 12,82/kg 1erä/ tal. 60h 3,(3,95) Säästä 24% Löytöjä Joulun Lahjatalosta! JOULUN LAHJAKASSEJA. Paloaika n.55h ÖLJYKYNTTILÄ 6kpl/pkt. Paloaika n.96h 4 95 5,2 PKT (á 2,95) Säästä 15% ERÄ ! ERÄ ! -30 % Leijuvaliekkisiä LED KYNTTILÖITÄ Paristokäyttöisiä 3 eri kokoa (3,95) NYT 2,76! (4,95) NYT 3,46! (5,50) NYT 3,85! HAUTAKYNTTILÄ 5kpl/pkt Paloaika n. TEKOTURKISTALJAT -20 % -20 TORKKUPEITOT ja TEKOTURKIS ISTUINALUSET -30 -30 % Valikoima vaihtelee myymälöittäin -30 -30 % Koko perheen kylpytakit ja yöasut Valikoima vaihtelee myymälöittäin VAIN LA-SU 19.-20.12. 9-20, la 9-18 SU 11-18 Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 www.loytotex.fi Tarjoukset 16.–22.12.2020 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. 2,3 PKT (á0,99) Säästä 32% ERÄ ! Ilona ARKKILEIVINPAPERI 20 arkkia/rll ÖLJYKYNTTILÄ 6kpl/pkt. 24 KESKIVIIKKO 16.12.2020 • Sydän-Hämeen Lehti Onkkaalantie 69 PÄLKÄNE Ark. ER Ä! 10,6,67/kg Säästä 15% 3 PKT JATKOJOHTO KYTKIMELLÄ 3-osainen. 10–18, la 10–16 SU 11-16 Alasenkuja 1 Suorama, KANGASALA Ark. Kaikki VALOSARJAT ja KYNTTILÄLYHDYT Alennus normaalihinn asta -30 % Kaikki LELUT ja PELIT Alennus normaalihinn asta KINKKUPUSSI 2 kpl/pkt 1,(1,20) Säästä 16% JOULUPAPERI 2,4 RLL Säästä 16% (á 0,60) 2m x 70cm 2,2 RLL Säästä 16% (á 1,20) 5m x 70cm 3 kpl (á 1,00) 18x23cm 2,2 kpl (á 1,95) 31x42cm 3,2 kpl (á 1,50) 26x32cm 2,Presidentti KAHVI 500g Suodatinjauhatus Paahtoaste 3 (á 3,95) (7,90/kg) 1 erä/as. Ei jälleenmyyjille