Tuttuun tapaan Kuhmalahden paloasemalla järjestetty 112-päivä keräsi hyvän joukon kuntalaisia ihmettelemään paloturvallisuusnäytöksiä, syömään hernekeittoa, kokeilemaan alkusammutustaitoja ja muuten vain turisemaan. Myös Sappeen kiinteät yhteydet nopeutuvat, kun Sappeenvuoreen saadaan keväällä sadan megatavun yhteys. Niihin aikoihin työ- ja elinkeinoministeriö odottaa saavansa esityksiä uudistuksen eteenpäin viemisestä.
"Tässä oli uutiset tällä kertaa"
Sopiva tehtävä tuli vastaan sopivaan aikaan, kun koulukirjassa ehdotettiin luokkalehden tekemistä sanomalehtiviikon tunnelmissa. Pälkäneen ladut ovat pysyneet kunnossa, vaikka Onkkaalassa on jouduttu sinnittelemään parin viikon ajan ilman omaa kelkkaa. Viime viikon pakkasien vuoksi hiihtäjiä oli liikkeellä vähän. Kokouksiin voi tilata ruoat ja kahvit VPK:n naisjaostolta. Näinä suvaitsemattomuusuutisten keskellä on hyvä muistaa, että toisista huolehtiminen on se seikka, joka meitä lopulta kantaa maailman myllerryksessä. Toimipisteistä ei ole vielä tehty ratkaisuja, eikä päätöksiä tehdä paperilla vaan istutaan avoimin mielin yhteiseen pöytään kunnan, toimiston ja kehittämisyhtiöiden kanssa. Uuden kelkan pitäisi olla käytössä vielä tällä viikolla.
Kangasalan työvoimatoimisto taas veitsen terällä
Hyvin mietitty ja vauhdikkaasti toteutettu, tietävät Suoraman koulun kakkosluokkalaiset onnistuneen lehtijutun salaisuuden. Lopputuloksena oli hyvin tekijöidensä näköinen lehti: vauhdikas, paljon erilaisia juttuja sisältävä, mutta huolella mietitty kokonaisuus. Tällaisen aasinsillan kautta pääsemme puhumaan siitä, mitä palo- ja pelastustyö pohjimmiltaan merkitsee, Ojanen totesi puheensa aluksi. Suoraman koulun kakkosluokkalaiset innostuivat lehden tekemisestä, eikä päätoimittajan pesti tainnut opettajillekaan olla silkkaa tervanjuontia. Eläintarinoista, vitseistä, henkilöhaastatteluista ja julkkisesittelyistä vaativakin lukija löytänee itseään kiinnostavan jutun. Lautakunnan päätös vaatii vielä kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksynnän.. Elisa tuo alueelle hiihtolomiin mennessä 4G-yhteydet. Hänen mukaansa henkilöstömäärä Kangasalla on kuitenkin menossa erittäin pieneksi, mikä vaikeuttaa toiminnan pyörittämistä. Asiakkaat tarvitsevat entistä nopeampia internetyhteyksiä ja etätyömahdollisuuksia myös loma-aikoina. Meillä on kuitenkin paljon yhteisiä huolenaiheita, Saari sanoo. Myöskään lunta ei ole onneksi tullut niin paljon, että latuja olisi pitänyt olla ajamassa koko ajan, liikuntasihteeri Petri Ketola sanoo. Tiloja avaamaan oli saapunut Tampereen aluepelastuslaitoksen pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen. Väläytelty työ- ja elinkeinotoimiston Kangasalan toimipisteen lakkautus ensi vuoden alusta ei palveluverkoston päällikön Regina Saaren mukaan ole kuitenkaan vielä varmaa. Toimipisteverkon karsimissuunnitelmissa juuri tällaisten pienten ja haavoittuvien yksiköiden kohtalo otetaan erityistarkasteluun. Sivu 10
Sappeen nettiyhteydet nopeutuvat
Sappeen matkailualueen nettiyhteydet nopeutuvat kevättalven aikana. Sivu 13
Tilaa toisista huolehtiville
Kuhmalahden VPK:n 112-päivillä juhlittiin tänä vuonna uusien toimitilojen käyttöönottoa. Elisan 4G-verkko nopeuttaa sekä Elisan että Saunalahden asiakkaiden langattomia yhteyksiä. Pirkanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus aikoo pikapuoliin käynnistää kuntaneuvottelut Kangasalan kanssa siitä, miten alueen työvoimapalvelut hoidetaan jatkossa. Mobiililaajakaista mahdollistaa tablettien, matkatietokoneiden ja älypuhelinten kaikkien ominaisuuksien hyödyntämisen. Haluamme tarjota mahdollisimman hyvää palvelua erityisesti henkilöstön erikoistumisen kautta, mutta tällä mallilla se ei onnistu vaan siihen olisi oltava tukevampi pohja, Ely-keskuksen Saari miettii. Ja jos ei niistä, niin kenties sitten vaikka tulevaisuuden uutisista. Torstai 4.1.2007
1
84. Uusia paloaseman viereen kohonneita tiloja aiotaan jatkossa vuokrata myös muille yhdistyksille ja osakaskunnille. Latuja on ajettu tarpeen mukaan Aitoon kelkalla. vuosikerta
Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti Numero 13 - Torstai 16.2.2012 Irtonumero 2 sis.alv.
Varastetun kelkan tilalle hankittiin uusi
Pälkäneen latujen ajoon hankitaan uusi moottorikelkka lopputalveksi. Lopullinen esitys Kangasalan työvoimatoimiston kohtalosta on Saaren mukaan saatava valmiiksi toukokuuhun mennessä. Kelkkakauppoja jouduttiin aikaistamaan, kun edellinen kelkka varastettiin helmikuun alussa kunnan varikolta. Ennen matkailukeskuksia 4Gyhteyksiä on rakennettu lähinnä suuriin kaupunkeihin.
Kangasalankin opistotoiminta Valkeakoskelle
Tampereen aluepelastuslaitoksen pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen avasi Kuhmalahden VPK:n uudet tilat. Kangasalan kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta päätti tiistaina, että Kangasalan kansalaisopistotoiminta järjestetään yhteistyössä Valkeakosken kanssa. Lisäksi yrityskäyttäjät arvostavat työ- ja seminaarimatkoilla nopeita ja kattavia yhteyksiä sekä mahdollisuutta videoneuvotteluihin, Elisan henkilöasiakkaiden laajakaistaliittymien liiketoimintajohtaja Matias Castrén perustelee matkailukeskusten 4G-satsausta. Yhteistyö alkaisi jo ensi vuoden alusta lähtien
Poikasi suostui pilkattavaksi, häväistäväksi ja surmattavaksi. aamen.
KANGASALAN SEURAKUNTA
Maanantai 20.2. Lämmin kiitos muistoa kunnioittaneille ja häntä hoitaneille.
Keskustie 5, 36600 Pälkäne palkaneenkatukappeli.nettisivu.org
Rakas isämme, vaarimme, veljemme
Jaakko Aulis AHO
* 28.6.1946 27.1.2012
Pälkäne Helsinki Kaipaamaan jäivät Lapset perheineen Sisarukset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Päivä kun nousee niin sammuvi tähti. Narikka klo 18.30 Parkissa. pihapiirissä. Viikon teemana on vesiensuojelu. Laskiaissunnuntain messu klo 10 Tommolan hautausmaan kappelissa, Vesto, Aimo Kokkola. Lehtola, Kyrönlahti, las- yhdessä oloa tenohjaajat Paula ja Eija. Kuhmalahden kirjastossa on esillä ilmastoaiheista kirjallisuutta. Ponsa -Mäyrä -Neulaniemi klo 18.30 Erkki ja Kristiina Törmä, Neulaniemenraitti 6. JUMALANPALVELUKSET: Su 19.2. Miesten kesken Miestenilta Kangasalan Sanomien saunalla, Myllystenpohjantie 2. Aleksi Johannes Mäkelä. Teemaviikon järjestävät yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliitto ja Suomen kirjastoseura.Vuosi 2012 on Suomen luonnonsuojeluliitossa vesiensuojelun teemavuosi.Vuoden lajina on taimen.
KUHMALAHDEN KAPPELISEURAKUNTA
Ti 21.2. Messu klo 10, Marjatta ja Esko Koskenvesa. Kaukkalasta. Myös Kuhmalahden kirjasto ottaa osaa ympäristöviikkoon. Viikoittain vaihtuva liikuntatunti sekä iltatee ja hartaus.
Kun sammuu sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. Rukouspiiri klo 17.30 srktalolla. To 23.2. klo19 Rukousilta Laskiaismyyjäiset: Laskiaispullia, hernekkeittoa (myös astioihin), grillimakkaraa, Kirpputori
Su 19.2. Klo 18 Lauluilta Aitoon Pysäkillä, Roikola, Elina Pehkonen. Lähtö la 10.3. 040 309 8000.
RETKI RAUMALLE TALVIVEISUIHIN
Yhteisvastuukeräyksen hyväksi To 23.2. La 18.2. Kolehdit: 19.2 Hiippakunnan diakonia- ja yhteiskunnalliselle työlle. Haapasaaren kinkerit klo 18 Elina ja Eero Peltosella, Keljontie 671.
Rakkaamme
Viljo Urho Johannes VIRTANEN
KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA Rautajärventie 21 Puh. Ti 21.2. Kylänvanhin: Tapio Nieminen. Vierelläkulkijat klo 13.30 Ainola-Väinölässä. Kantolan-Rautajärven Helka Kortteenpohjalla klo 13, Kortteenpohjantie 517. klo 13 alk. Torstai 23.2. "Toriparkissa tapahtuu". Su 26.2. Lämmin kiitos osanotosta.
Pe17.2. Hiihtokisat, pulkkamäki, arpajaiset ym. TIEDOKSI: Kolehdit: 29.1. Sauna ja iltapala klo 18, aiheen äärellä klo 19-20.30. Ti 21.2. Laskiaistiistain torikahvio srk-talossa klo 10-13. KINKERIT: Su 19.2. Yhteinen olopäivä Onkkaalassa. Liturgia ja saarna Kaipia, kanttorina Sanna Toivola. 2
Torstai 16.2.2012
Pälkäneen seurakunta
Kuollut: Viljo Urho Johannes Virtanen 72 v. Köyrä-Kautiala klo 18.30 Ranta-Einola, Sakari Eerola ja Heidi Lehtiniemi-Eerola.
Luonto esillä kirjastoissa
Tällä viikolla Suomen kirjastoissa vietetään Luonto- ja ympäristöviikkoa. Ei se ijäks sammu, ken elämästä lähti. PÄIVYSTYS 0400 417 281 Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-15 Myös liikeajan ulkopuolella sopimuksen mukaan.. Meilläkin on aiheeseen liittyvää kirjallisuutta esillä, ja Pälkäneen seudun ympäristöyhdistys ry tuo kirjastoon teemaan liittyvää materiaalia, kirjastotoimenjohtaja Seija Heikkilä Pälkäneen pääkirjasto Arkista kertoo. Teema liittyy Tampereen seudulla käynnissä olevaan Ilmankosprojektiin, kirjastosihteeri Mervi Kortelahti sanoo. Jeesuksen kristuksen nimessä. Kuohijoen Ulla ja Raimo Suksialle klo 18, Suksiantie 9. suo meidän heijastaa sinun rakkauttasi, suurinta kaikesta. (Eino Leino) Siunaus toimitettu 11.2.2012 läheisten läsnä ollessa. Hiippakunnan diakonia- ja yhteiskunnalliselle työlle 338,02 ja 5.2. Olopäivä srk-talossa 9.30-13. Diakonian kyläkerho klo 14 Kuohenmaalla, Sirkka Korisevalla. klo 21. Pyhän aihe: "Jumalan rakkauden uhritie" klo 10 Laskiaisen perhemessu kirkossa. Ti 21.2. Aaltosilla, Pikonlinnantie 164. Siunattu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. mennessä khranvirastoon p. To 23.2. klo 19 Nuorisokahvila, Kuhmalahden Nuorisobändi. Kylänvanhin: Jorma Herrainsilta. Pirkko Vesavaara: Jeesus pelastaa, parantaa ja vapauttaa. Vedenottamontie 39. Esiintymässä seurakuntamme kuoroja ja kanttoreita.
KONSERTTI
LASKIAISSUNNUNTAI 19.2.2012
Ensin kirkkoon... Helsingin Herttoniemen seurakunnasta. Kangasalan, Pälkäneen ja Luopioisten hautausmaat
PEKKA VIRSIHEIMO PUH: 0400-635 749
Touko Virsiheimo Touko Virsiheimo
Alalla lähes 50 vuotta
Hämeen Kivituote Oy
SUORAAN VALMISTAJALTA - HAUTAKIVET - KAIVERRUKSET - ENTISÖINNIT - KIVEN HIONTATYÖT - OIKAISUTYÖT Puh. Diakonian kyläkerho klo 13.30 Maijalassa. Lähetyksen hyväksi myynnissä mm. Pirjo Leino, Marjo Ihalainen ja Hilkka Aaltonen.
NAISTENPÄIVÄ
ILOSANOMAILTA
Ke 22.2. Marttojen keittämä laskiaissoppa srk-keskuksessa Yhteisvastuun hyväksi klo 1013. Ke 22.2. Iltasmäen puuhis koululla klo 14.30, to 23.2. YV-asiaa, Luopioisten olopäiväläiset, Giren, Aaltonen, Vesto, Huomo. Hernekeittoa ja laskiaspullia, tuotto Yhteisvastuukeräykseen. klo 18.30 Suoraman srk-keskuksessa "Minä tulen pian" Evankelista Eero Ahonen Jokelasta, Hannu Uusmies, Nuorten musiikkiryhmä Tampereelta. Uuden seurakuntatalon vihkiäisjuhla klo 14. Messu kirkossa klo 10, Kaskelma, Roikola, kirkkokuoro. Messu klo 10 Tommolan hautausmaan kappelissa, Kemppainen, Huomo, kirkkokuoro. MLL järTi 21.2. Ti 21.2. Seppo Aapa: Jobin kirja. Perhekirkko klo 10 srk- jestää reipasta talossa. Kuollut: Mirja Annikki Silvennoinen 83 v.
HAUTAKIVIKAIVERRUKSET SUORAAN KAIVERTAJALTA
Mm. Vihitty: Mikko Osa ja Ida Emma Karoliina Lisko. Perheiden ulkoilutapahtuma Luopioisten urheilukentällä klo 11. Löytyykö Aitoon kinkeripiireihin pitäjiä maalis-huhtikuulle. klo 10 Laskiaisen perhemessu kirkossa. Äimälä-Ruotsila klo 18 Ruotsilassa, Rauno ja Marjaana Lindillä, Äimäläntie 920. rokkaa sekä laskiaispullia. Diakoniapäivystys Aitoon Pysäkillä klo 9.30-11. Sana ja rukous klo 19.00.
Luonto- ja ympäristöviikko
Luonto- ja ympäristöviikkoa on vietetty kirjastoissa vuodesta 1999 lähtien. Pohjan kinkerit klo 18.30 Hanna ja Markku Knaapilla, Uutelantie 37. Su 26.2. "Tässä roikun enkä muuta voi." Ari Vettenranta: Usko pois!
Sunnuntai 19.2. 22.2 Onandjokwen sairaalan peruskorjaus- ja laajennushankkeeseen. KINKERIT: Su 26.2. NUORET: La 18.2. To 23.2. Ylistyshetki ja rukouspalvelu, kahvi ja ruokailu. Tuhkakeskiviikon messu klo 19 srk-talolla, Tuhkaristillä merkitseminen. To 23.2. klo 19 kirkossa Musiikkia laidasta laitaan. Kristittyjen yhteinen Israel-ilta klo 18 helluntaiseurakunnassa. poniajelua (2 kierros). To 23.2. Ukko Lauri Nerg. Hartaus klo 13 Harjutuulessa, Vesto, Huomo. Kellonajan muutos! Ke 29.2. Kolehti: Suvimarja Rannankari-Norjasen ja Tero Norjasen työn tukemiseen Thaimaassa, Suomen Lähetysseura ry. Ke 22.2. Ke 22.2. MUU TOIMINTA: To 16.2. YV-keräyksen hyväksi. Esittelypisteitä kirjastoihin rakentavat Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset ja piirit sekä kirjastojen henkilökunta. Paluu 12.45 samaa reittiä. Mukaan on ilmoittautunut ennätyksellisesti jo yli 200 kirjastoa ympäri maata. ... Klubi-ilta klo 18 Parkissa. Keskiviikko 22.2. Mälkilä-Tausti-Lovensalo klo 18 Esko ja Aune Mattilalla, Takalukontie 10. La 18.2. Musiikista vastaavat Minna ja Jussi Pyysalo. Luopioisten-Haltian-Säynäjärven Tuomo ja Auli Kollasella klo 18, Haltiantie 396. 0400 633 636, (03) 377 0757 Riitinmäentie 63, 36200 KANGASALA
Kangasalan Hautaustoimisto Ky Kujanpää
Kangasalantie 1133 Puh. Aitoon perhekerho Pysäkillä klo 9.30. Tänä vuonna huomiota kiinnitetään erityisesti vesiluontoon. Kemppainen, Huomo. Rekola-Koto klo 14, Rekolantie 14, Annan Sali (myös Riku -Pappila kinkeripiiri). Ilmoittautuminen 24.2. Kirkonkoto klo 10 srktalossa. klo 16 Jumalan suojeluksessa Henna Karhu, laulu Kari & Martti, Pyhis. Teemaviikon aikana kirjastoissa nostetaan esiin paikalliseen luontoon liittyvää kirjallisuutta sekä muutenkin alueen luontoa ja ympäristökysymyksiä. Tuo salaiset kykysi julki Open Stage -illassa. Opeta meitä näkemään rakkautesi Poikasi ristintiessä. Kokosin hyllystä oppaita arjen valintojen vaikutuksista ilmastoon ja ympäristöön. Aitoon puuhis Pysäkillä klo 16.30.
anomien aunalla
(Siionin virsiä). Ke 14.3. Tervetuloa perheen kanssa kotikirkkoon. Isoaho, Säämäki, Korhonen. HUOM. Miestenilta klo 18.00. Kirkkokahvit kirkonkylän srk-kodissa. 040-0975277
Tervetuloa!
* 13.8.1939 Luopioinen 3.2.2012 Kangasalan
Ikävöiden Sisaret perheineen Ystävät
terveyskeskus
Su 19.2. UUTTA! Lunastuskunnossa. Naisten raamattupiiri srkkeskuksessa klo 12, Marjatta Koskenvesa. Kari Salo ja Davar- tiimi. Retken hinta 20 . Maanantaitupa klo 13 srk-keskuksen alakerrassa. LC, MLL ja srk. ja sitten laskiaistapahtumaan. OPISKELIJAT JA NUORET AIKUISET: Ke 22.2. Ke 22.2. 03-377 0142. VARHAISNUORET: Ti 21.2. Ilkka Kalmanlehto: "Suurella Sydämellä" Isäntänä pastori Juha Seppälä.
luOPIOIsten kaPPelIseurakunta
JUMALANPALVELUKSET: Su 19.2. JO-Raamis klo 18 Päivi Lepolalla. Hän lähti tälle tielle meidän syntisten ja kaikkien sairaiden, kärsivien ja hylättyjen tähden. Su 19.2. MUU TOIMINTA: Ti 21.2. Myös Sahalahdella on aiheesta pieni kirjanäyttely.
teille taksimiehille, jotka huolehditte valkoisesta labradorinnoutaja Tarista perjantaiiltana K-kaupan edessä.
Vielä on ystävällisiä ihmisiä olemassa.
KIITOS
KINKERIT KIERTÄVÄT
SAHALAHDEN KAPPELISEURAKUNTA
Su 19.2. Järj. Kirkonkoto klo 11 Pentosalissa. Vihkimessun toimittaa piispa Matti Repo.
Ajankohtaista verkossa - www.kangasalanseur
KANGASALA
Kastettu: Aapo Otava Hippolin. -illat alkavat 22.2. Ke 22.2. "Nuorten" naisten raamis Aitoon Pysäkillä klo 18.30. Perhekirkon jälkeen srk-talolla perinteinen laskiaistapahtuma yhdessä MLL:n kanssa. Ke 22.2. Linja-auto: 8.45 Kyynärö, 8.50 Rautajärvi, 9.00 kk Järvikansa, 9.10 Aitoon Pysäkki-Pälkäne. klo 10, paluu illalla n. perhekerho srk-talon alakerrassa klo 10, vieraana Kirsi Urkko. Nuortenilta klo 18 Parkissa. Lisäksi joissakin kirjastoissa järjestetään esimerkiksi satutuokioita, luentoja ja kilpailuja. Salmentaan kokkis VPK.n talolla klo 17.30.
laskiaissunnuntai "Jumalan rakkauden uhritie" laupias Jumala. Messu, pyydetyt puheenvuorot ja kahvitarjoilu. VARHAISNUORET: Ma 20.2. Ma 20.2. Jaakko Aulis Aho 65 v. Ke 22.2. Pihassa koko perheen yhteistä talvipuuhaa, mm. Hartaus Kostiakodissa klo 13.30, Vesto, Roikola. klo 18 Pentosalissa. Kirkon jälkeen kirkonkylän srk-kodissa tarjolla hernerokkaa ja kirkkokahvit. Lähetysväen kiitoskahvit klo 13 Kirkonkulmassa. rohkaise meitäkin huutamaan hänen tiensä varrelta: "Jeesus, armahda meitä!" auta meitä rakastamaan, antamaan anteeksi ja kantamaan lähimmäisen kuormaa kärsivällisesti ja lempeästi. Yhteisvastuukeräykselle 2012, 456,40 , Kirkkopalvelut ry VARHAISNUORET: Pe 17.2. Kristuksen kirkkaus -tilaisuus klo 11.00. tyttökerho srk.talon alakerrassa klo 15, to 23.2
Kilpailun voittajat julkistetaan marraskuussa Tampereella järjestettävässä tilaisuudessa. Nykyinen koulutuskonsernikuntayhtymä on määrä purkaa vuonna 2013. Aiesopimuksen ja kunnanhallituksen esittelyn sanamuodot askarruttivat silti. Viime vuoden tuotot ovat alustavien tietojen mukaan noin 180 000 euroa, eli runsaan 70 000 euron kulujen jälkeen kunnan kassaan jää parkkirahaa vajaa noin 110 000 euroa. Kokoomuksen Jorma Urkko huomautti, että Pirkanmaan koulutuskonsernin ja Tampereen ammattiopiston yhdistäminenkin on niitä asioita, joista voisi kysyä valtuutettujen kantaa jo ennen kuin päätös on käsissä. 30 euron maksun lätkäisemisen syynä on useimmiten joko pysäköintikiekon puuttuminen tai sen väärä käyttö. Se välittää tietoa maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuuksista ja tuloksista paitsi ohjelman toimijoille myös mahdollisille tuensaajille ja suurelle yleisölle. Kunnan pysäköinnintarkastajat tarkkailevat sopimuksen mukaan myös yksityisten taloyhtiöiden pihoja. Hänen ehdottamansa ja puoluetoveri Paula Hakolan kannattama esitys, jonka mukaan tuottovaatimus muun muassa sisäisille vuokrille, konserniyhtiöille ja vuokrattaville liiketiloille tulisi olla kahdesta kahdeksaan prosenttia, kaatui äänestyksessä 3416 yhden ollessa poissa. Se on kuitenkin koettu ankaraksi sanktioksi, ja kunnallinen pysäköinninvalvonta on vielä suhteellisen uutta toimintaa Kangasalla. Erityisesti Kangasalan toimipisteen säilyttäminen ja kenties uuden rakentaminen Pikkolaan myös viiden vuoden siirtymäajan jälkeen huoletti, koska Tampereen mukaan aiesopimukseen ei ole mahdollista kirjata niin tarkkoja investointisuunnitelmia.
Erityisesti yksi lause sai valtuutettuja epäilevälle kannalle: "Jatkumisen edellytyksenä eri toimipisteissä on, että uudessa koulutusorganisaatiossa pystytään löytämään sellaisia toisen asteen koulutuksen strategisia linjauksia, jotka ovat järjestettävissä taloudellisesti kannattavasti". Näitä on tällä hetkellä nelisenkymmentä.
Pysäköinninvalvontaa koskeva lainsäädäntö koki vuodenvaihteessa muutoksia. Pysäköinninvalvonnan menoihin ja tuloihin vaikutti ensimmäisen täyden vuoden aikana sekin, että toinen pysäköinnintarkastajan paikka oli pitkään avoimena. Kyläkoulujen aseman vahvistamista koskevassa aloitteessa esitetään kunnan laativan Kautialan, Lahdenkulman, Raikun ja Vilpeilän kouluille kuluvan vuosikymmenen loppuun ulottuvan vuosikorjaussuunnitelman, joka tähtää näiden koulujen toimintakunnon säilyttämiseen ja joka samalla ehkäisee korjausvelan kasvua. Jorma Jussila (kd.) piti tärkeänä, etteivät yli 10 000 nuorta koskevat muutokset tallaa ketään jalkoihin. Molempien aloitteiden takana oli keskustan Simo Arra yhdessä seitsemän muun valtuutetun kanssa.
Ammatillisen koulutuksen kokoaminen kahdelta eri järjestäjätaholta saman katon alle Tampereen hoidettavaksi sai Kangasalan kunnalta varovaisen myönteisen nyökkäyksen. Kirjallisia oikaisuvaatimuksia pysäköintivirhemaksuista tulee kuntaan edelleen kuukausittain, mutta määrä on vähenemään päin. Hanna Laine (sd.) muistutti, että tärkeintä on opetuksen säilyminen Kangasalla ja opetuksen laadusta kiinni pitäminen. Tämän vuoden kilpailuun voivat osallistua ehdokkaat, jotka on rahoitettu Manner-Suomen tai Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelmasta vuosina 2007 2013. Pysäköintipaikat on nyt saatu keskustassa hyvin kiertoon, pysäköinninvalvoja Vuojela toteaa.
Maaseudun helmiä etsitään
Suomen maaseutuverkostossa on alkanut Parhaat käytännöt -kilpailu erilaisista maaseudun toimivista käytännöistä. Asiakirjan halutaan toimivan kunnassa yksittäisten päätösten ohjaavana pohjana tytär- ja osakkuusyhteisöitä myöten, mutta ainakin demarileirissä paperinipun nähtiin olevan varsin puutteellinen. Maaseutuverkosto koostuu Manner-Suomen ja Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelmien keskeisistä toimijoista. Kyläkaavoja koskevassa aloitteessa on esitetty, että Kangasalan kunta ryhtyy laatimaan kyläkaavoja sellaisiin maaseutukyliin, joissa on päivittäistavarakauppa, koulu tai molemmat. Maaseudun eri toimijat voivat esittää kisaan hyviä käytäntöjään jättämällä kilpailuehdotuksensa tietokantaan, joka löytyy Maaseutu.fi-sivuston etusivulta kilpailubannerin 2012 takaa. Valtakunnallisella kilpailulla halutaan nostaa esiin Suomen maaseudun kehittämisohjelmien puitteissa syntynyttä, suomalaista maaseutuyrittäjyyttä ja maaseudun elinvoimaisuutta lisääviä kehittämishankkeita. Torstai 16.2.2012
5
Omistamisesta, ohjauksesta ja niiden puutteesta
Kangasalan valtuusto hyväksyi varovaisen toiveikkaasti sekä tulevat muutokset ammatillisen koulutuksen järjestämiseen että kunnan omistajastrategian
Jani Oksanen
Kyläkaavoista selvyys kesäksi
Kangasalla tehdyt aloitteet kyläkaavojen laatimisesta ja kyläkoulujen aseman vahvistamisesta palaavat valtuuston toukokesäkuussa. Omaisuutta aiotaan hallita erillisen kiinteistöyhtiön kautta, ja päätöksiä pitäisi tehdä Tampereen osaamis- ja elinkeinolautakunnassa. Tarkkana lukijana ja metsäomaisuuden arvostajana tunnettua Pentti Lahti-Nuuttilaa (sd.) konkretian puute ja suunnitelmat parintuhannen hehtaarin metsäomaisuudesta luopumisesta hiersivät kovasti. Näin ollen strategian tuottovaatimukseksi määriteltiin kunnanhallituksen esittämä neljästä kahdeksaan prosenttia. Paikka saatiin täytettyä helmikuun alussa. Tarvittavien korjausten teossa tulisi hyödyntää kylistä löytyvää talkootyövoimaa ja koneapua. Kangasalla näkyvin muutos on se, että käytössä on nyt kahdenlaisia maksulomakkeita väärin pysäköineen tai kiekon unohtaneen kannalta molemmat valitettavasti aivan yhtä päteviä.. Eniten sakkolappuja jaetaan luonnollisesti keskusta-alueella, jossa automäärätkin ovat suurimpia. Sanoin jo infossa kantani tähän paperiin, en halua puhua nyt enempää, hän kuittasi.
Parkkisakkotulot ylittivät odotukset
Pysäköintivirheiden seurauksena Kangasalan kunnan kassaan kilahti viime vuonna lähes 110 000 euroa
Viime vuoden pysäköinninvalvontatuotot näyttävät ylittävän arviot Kangasalla. Strategian pitäisi määritellä, mitä ja miksi kunta omistaa. helmikuuta 2012 kello 18 Esityslista: 3 pykälää Tärkeimmät asiat: Ammatillisen koulutuksen yhteistoimintaalueen perustaminen, Kangasalan kunnan omistajastrategia Kokouksen kesto: 55 minuuttia Poissa: Eija Eskola, Hanna Heinonen, Tuomo Jussila
Kaarne murahti. Maksuja on tullut enemmän kuin arvioitiin, mutta toisaalta meillä ei talousarviota tehdessä ollut käytössä tarkkaa pohjatietoa, muistuttaa kunnan lakimies, pysäköinninvalvoja Hanna Vuojela. Parhaista käytännöistä kisataan kuudessa kilpailusarjassa: Leader oiva paikallisteko, Onnistunut kehittämishanke, Edistyksellinen maaseutuyritys, Mainio maaseutuoivallus, Esimerkillinen ympäristöpanostus ja Vaikuttavin Leader-toimintaryhmä. Aloitteen mukaan kaavojen tarkoituksena tulee olla palvelujen säilymisen ja kehittymisen kannalta riittävän asukasmäärän turvaaminen ja kylien rakentaminen viihtyisiksi. Lautakunnan enemmistö tulisi Tampereelta; muille kunnille jäisi jaettavaksi viisi paikkaa. Siinä ja siinä, ettei sosialidemokraattinen ryhmä vaatinut uudelleen valmistelua, helppolukuisuutta ja vähemmän hämärtävyyttä peräänkuuluttanut Isto
Valtuusto
Päättäjä: Kangasalan kunnanvaltuusto Aika: 13. Kun Pirkon hyvät käytänteet nypätään Taoon, kyllä siitä hyvä tulee, Urkko kuitenkin uskoi. Vasemmistoliiton Seppo Talli arvosteli Kangasalan vesilaitosta kovin sanoin ja selkein luvuin jo nykyisellään suureksi piiloveron kerääjäksi. Näin hyviksi havaitut ideat ja onnistuneet toimintatavat on mahdollista saada siirretyksi kokeiluun myös muualla. Jo ennen kunnallisen pysäköinninvalvonnan käynnistämistä keskustassa oli tietyissä paikoissa kiekonkäyttövelvollisuus, mutta sitä noudatettiin valitettavan huonosti. Toisaalta on helpottavaa kuulla, että päätökset tehdäänkin kunnanjohtajakokouksissa, heitti keskustan Heikki Mäkelä.
"Maaomaisuus lisääntyy ja vähenee"
Valtuusto päätti myös hyväksyä pitkään kaivatun kunnan omistajastrategian, mutta epäselväksi jäi, saiko valtuusto sitä mitä oli
tilannut. Vaikeahan se on kunnanhal-
lituksen ohjeistaa tulevan lautakunnan kangasalalaisia jäseniä, jos sellaisia ei ole. Parhaat käytännöt -kilpailu käydään seuraavaksi vuonna 2014.
30 euroa on riittävän ankara
Lakimuutoksen myötä parkkisakon enimmäismäärää olisi ollut mahdollista tuntuvasti nostaa Kangasalan nykyisestä taksasta, mutta Vuojelan mukaan 30 euroa katsottiin Kangasalla riittäväksi
Luopioisissa oli vilkasta, vaikka olikin kova pakkanen ja päiväaika, Ahonen summaa. Ahosen mukaan tämän vuoden apurahojen suuruuden määräävät osingot selkiytyvät pankin tulosjulkistuksen yhteydessä helmikuun lopulla. Aniharvoin, jos koskaan on opintien taivaltajilla noin kaunista koulua käytössään ollut ja viel suurten kuusten suojuksessa. Pian kaksivuotias Aito on säästöpankeista jo neljänneksi suurin, mutta myös säätiöomistajuuden edelläkävijöitä; pankin omistavat puoliksi Luopioisten ja Ikaalisten säästöpankkisäätiöt. Meillä on myös konttorit hyvillä paikoilla kehittyvällä alueella ja asiakasmäärä jo 38 000. Osan aikaa viikosta palvellut yhden hengen konttori suljettiin lähinnä turvallisuussyistä. Konttoriverkostomme on mielestäni tällä hetkellä hyvässä balanssissa, ja kaikki mahdolliset rönsyt on jo otettu pois, Ahonen arvioi. Tällainen puolueeton asiantuntija olisi voinut olla useisiin Tavase -tilaisuuksiin osallistunut Suomen johtava pohjavesiasiantuntija Risto Reijonen. Jukka Ollikkala Pälkäne
Koululaiset kunnantuvalle
Syntyperäsenä luopioislaisena saanen muutaman sanasen virkkoa: Paikallista asiantuntijaa kuunneltuani oon tullunna tulokseen,että viisainta, parasta, halvintakin on pysyttää kirjasto nykysijoillaan. Viime vuonna säätiö jakoi apurahoja yhteensä 11 000 euroa, tämän vuoden apurahat ovat haettavina vielä helmikuun loppuun asti. Kangasalan kunnanvaltuusto voisi sympatian eleenä pälkäneläisille päättää kevään kunnanvaltuuston kokouksessa erota Tavasesta. Hiljattain toimitusjohtajan pestistä sivuun jättäytynyt Mikko Iisakkila muistuttaa, että säätiömuotoisuutta harkittiin uuden pankin perustamisvaiheessa tarkkaan. Nyt julkaistussa kuntamallissa palvelut karkaavat entistä kauemmaksi ja ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa oman kotiseutunsa asioihin hävitetään. 6
Torstai 16.2.2012
Emme hyväksy Tavase tekopohjavesiyhtiö perustettiin liian aikaisin pakkoliitosta
Suomen Kuvalehti julkaisi perjantaina 13.1.2012 Kataisen ja Urpilaisen hallituksen suunnitelmat Suomen uudeksi kuntakartaksi. Kangasalan näkökulmasta voidaan kantaa erityistä huolta koko kunnan palvelutasosta. Lapsia lattiat leikiten kestää. Toisin kuin isoilla paikkakunnilla Luopioisissa kahvittelijoilla riitti uskallus hakea kontaktia pankin väkeen, myös toimitusjohtaja Ahoseen. Vierailu oli sävyltään positiivinen. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella luvut luistaa. Tutkimusraportteja on ollut vaikeaa saada, kustannusarviot on kerrottu alakanttiin, Pälkäneelle aiheutuvia haittoja on vähätelty, imeytyskokeiden tuloksista on kerrottu se mikä on yhtiön kannalta myönteistä ja jätetty yhtiön kannalta kielteisten tulosten kertominen vähemmälle. Hän myöntää, että ensimmäisissä yleisötilaisuuksissa runsas ja lähes täysin positiivisiin asioihin keskittynyt palaute yllätti. Nykylapset ja nuoret, vanhemmatkin liian niukalti liikahtavat. Kustannuksia olisi tullut vain murto-osa Tavaseen tämän mennessä pumpatuista rahoista. Sydiksessä kerrottiin pälkäneläisille epämiellyttävä uutinen: Tavase laajentaa vedenhankinnan suoja-alueen Kostianvirtaan saakka. Kilvan siinä maistereita monisteineen hurukyydillä lennätettäis. Tarvittaessa voin lähtökunnan kunniaks ja arvollisen asian auttamiseks kärryn hankinnassakin avustaa. Konttoreita ja säätiötä johtavat Sanna Lahtinen, Jorma Martikainen ja Mikko Iisakkila kertoivat Pälkäneen kuulumisia johtajalle.
pohjainen omistusmuoto säästöpankeissa puolestaan viime vuosina yleistynyt. Jos Risto Reijonen olisi todennut, että tekopohjavesilaitos tulee toimimaan eikä epävarmuustekijöitä ole, niin tekopohjavesiyhtiö olisi perustettu vasta sitten. Haluaako Kangasala olla mukana rahoittamassa Tampereen kaupunkialueen investointihankkeita, joista ei erityisemmin suurkaupungin reuna-alueilla hyödytä. Kuntaliitoksilla ei ratkaista kuntatalouden nykyisiä, eikä tulevia ongelmia. Heikki Lahtinen Keskustan Kangasalan kunnallisjärjestön pj. Tavase noudattaa markkinoinnin perussääntöä: jos haluaa kaupat asiakkaan kanssa, niin asiakkaalle on kerrottava hieman kaunisteltua, muunnettua totuutta. Apurahoilla halutaan tukea urheilua ja kulttuuria Pälkäneellä, ja erityisesti luopioislainen tausta huomioiden. Simo Arra Keskustan valtuustoryhmän pj. Tässä ois järkevä, hyväkin syy liikekannallepanoonsa. Nyt pankin maksamat osingot palautuvat säätiön toimintaan, ja säätiön tarkoituksena on jakaa apurahoja alueen elinvoimaisuuden ja kehityksen tukemiseen, hän sanoo. Potentiaalia toki on vielä paljon enempäänkin, hän toteaa.. Päivittäisten raha-asioiden hoitamiselta vapautuvia voimavaroja Aito Säästöpankissa pyritään muiden pankkien tavoin ohjaamaan asiakkaiden neuvontaan. Suunnitelmissa on havaittavissa myös tietynlaista demokratian kuihtumista, vaikka malli lähteekin nyt maakuntiin jokseenkin näennäisen lausuntokierroksen muodossa. Tarvittaessa muutamankin kerran päivittäin. Kuntien paikalliset kuulemiskierrokset aloitetaan Pohjois-Karjalasta ja kierroksen jälkeen on odotettavissa hallituksen esitys uudesta rakennelaista. Miten kuntamallissa huomioidaan ne kunnat, joiden talous on hyvällä pohjalla ja jotka kykenevät jo nyt tuottamaan palveluita tehokkaasti. Myös meidän pitää olla aktiivisia ja ihmisiin yhteydessä, jotta saamme täytettyä sitä neuvonantajan roolia.
Tulos viittaa kelpo apurahoihin
Siinä, missä säästöpankkien määrä on vähentynyt, on säätiö-
Konttoreilla yhä käyttöä
Ahonen ei näe Sydän-Hämeessä viime vuonna sattuneiden, eri pankkien konttoreiden lakkautusten taustalla erityisiä alan Aito Säästöpankin toimitusjohtaja Pirkko Ahonen (oikealla) poikkesi viime viikolla Luopioisissa ja Pälkäneellä. Kuntien väestöpohjaa laajentamalla ei pystytä vaikuttamaan haavekuvilla esimerkiksi terveydenhuollon kustannuksiin. Kataisen hallitus halveksii tällä onnettomalla toiminnallaan sekä kuntalaisia että kuntien päättäjiä. Liian rehellinen myyntimies ei saa kauppaa! Olisi ollut järkevää palkata puolueeton asiantuntia selvittämään tekopohjavesilaitoksen toimintaedellytyksiä Pälkäneen ja Kangasalan harjuissa ja organisoimaan imeytyskokeet ja tarvittavat tutkimusluvat. Me emme hyväksy hallituksen suunnitelmaa emmekä tapaa, jolla se tehdään. yhteisiä uhkatekijöitä. Toimitusjohtaja Ahonen huomauttaa säätiöiden toiminnan vielä hakevan muitakin suuntia - onhan toimintamalli vasta muutaman vuoden ikäinen. Nykyisen 336 kunnan sijaan niitä olisi Suomessa vain 70. Oma kuntamme Kangasala pakkoliitettäisiin sinipunahallituksen kartassa osaksi SuurTamperetta. Pankkeja koskevan säännöstelyn kiristyminen ja ennen kaikkea asiakaskäyttäytymisen muutos tiskiltä verkkoon pakottavat pankkeja kuitenkin miettimään tilannettaan aina välillä uudelleen. On aivan luonnollista, että Tavase toimii näin, koska yhtiön intressinä on saada tekopohjavesilaitos rakennettua. Voin hyvinkin kuvitella, miten ois hauskaakin moinen touhu. Jos opet kokisivat peruskoulun ja kunnantuvan sinänsä vähäisen välimatkan hankalana,voisivat tytöt ja pojat välituntipuuhinaan oppimestareitaan tavaroineen maitokärryillä eestaas talkoillen kuskaella. Pankin juurilla Luopioisissa kahviteltiin viime viikolla, ja tiensä konttorille löysi aamupäivän mittaan yllättävänkin moni. Vaikka useat tahot kehottivatkin tuolloin laittamaan jäitä hattuun ja odottamaan hallituksen varsinaista esitystä, noudatti hallituksen asettaman työryhmän esitys lopulta hämmästyttävän tarkasti Suomen Kuvalehdessä julkaistua mallia. Yhdistämisellä on saatu haettuja säästöjä, vaikka toimintatapoja on hiottu yhteen hiljalleen. Tulos tulee olemaan hyvä. Kuitenkin Risto Reijonen olisi viimeistään parin vuoden tutkimusten jälkeen todennut, että tekopohjavesilaitos ei tule toimimaan ja koko hanke olisi haudattu. Sen sijaan lapsoset ketterät entiselle kunnantalolle kirmatkoon. Uusia konttoriverkostojen harvennuksia tuskin tullaan lähiaikoina näkemään, vaikka alhainen korkotasokin nakertaa pankkien tasetta. Kiion Mikko kankahan alta vuoskymmententakainen yhdysluokkien ope
Toimitusjohtaja Pirkko Ahonen päätti maakuntakierroksensa Luopioisiin
Aito Säästöpankki hyvässä tasapainossa
Joulukuun puolivälissä Aito Säästöpankin toimitusjohtajana aloittanut Pirkko Ahonen on kierrellyt talven varsin ahkerasti pankin eri konttoreita. Jos Tavase tiedottaisi asiat täysin puolueettomasti ja rehellisesti, niin tämä jarruttaisi hankkeen etenemistä. En osaa ainakaan vielä kuvitella, että asiakkaat voisivat hoitaa lainaneuvottelut kokonaan internetin kautta, Ahonen myöntää. Kuinka moni teiskolainen tai aitolahtelainen osaa enää nykypäivänä arvostaa liitosta Tampereeseen, jossa luvattiin monta kaunista ja hyvää. Kuntalaisten ja kunnan päättäjien on saatava aidosti itse päättää, kuinka he uudistavat ja kehittävät kuntaansa. Pankin Rautajärven konttorin sulkeminen ei aiheuttanut selkääntaputuksia, mutta ei toisaalta valtaisia tunteenpurkauksiakaan. Puolueettomalla asiantuntijalla ei ole mitään taloudellisia kytkentöjä hankkeeseen eikä mitään tarvetta puutteelliseen ja puolueelliseen tiedottamiseen. Yhdeksän kuntaa ja 12 konttoria kattava verkosto on tullut tutuksi ensin sisäisten konttorivierailujen ja viimeksi asiakkaita houkuttelevien kahvitilaisuuksien merkeissä. Tavase tekopohjavesiyhtiötä on syytetty puutteellisesta ja puolueellisesta tiedottamisesta
Valitsijayhdistykset asettavat ehdokkaat. Seurakuntayhtymiin kuuluvissa seurakunnissa äänestämään pääsevät sekä seurakuntaneuvostojen että kirkkovaltuustoSuomen evankelis-luterilainen kirkko on tällä viikolla saanut valituksi edustajansa kirkolliskokoukseen seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Torstai 16.2.2012
7
Pälkäneläiset Jari Kemppainen (vasemmalla) ja Matti Huomo nousivat uusina kirkolliskokoukseen, kangasalalainen Pekka Simojoki uusi paikkansa "kirkon eduskunnassa".
Jari Kemppainen Papit ja seurakuntien luottamushenkilöt valitsevat kirkolliskokousedustajat ja Matti Huomo Helppoa, eikö totta. Osa oli metsänomistajia, osa aiheesta muuten vain kiinnostuneita. Kokosimme tarkoitusta varten kylätaidetoimikunnan, mutta se ei ole oikein ottanut tuulta. Lähteen mukaan metsistä saa pitkällä aikavälillä parhaan tuoton, jos niitä hakataan vähitellen ja myyntiin tarjotaan lähinnä ne puut, joista saa parhaan hinnan. Tällöin metsissä kasvaa koko ajan uutta myytävää.
senkymmentä kuulijaa. Monimutkaisuudellaan kirkolliskokousvaalimalli pyrkii mahdollisimman suureen oikeudenmukaisuuteen. Edustajat valitaan hiippakunnittain, ja heistä 32 on pappeja, 64 maallikkoja. Kirkolliskokousvaaleissa ei toimi mies/nainen ja ääni -periaate, vaan seurakunnan edustajien äänillä on erilainen painoarvo seurakunnan koon mukaan. Jäin miettimään, että eikö suojelulle ja avohakkuulle löytyisi välimuotoa. Silloin äänioikeus siirtyy varahenkilölle, joka tulee seurakuntaneuvostosta. Tavanomaista metsien hoitoa edustavat maisemasta esiin pistävät hakkuuaukot sekä vaikeakulkuiset taimikot. Kanttori Matti Huomo Pälkäneeltä valittiin ensikertalaisena, ja muusikko Pekka Simojoki Kangasalta uusi paikkansa. Maallikkovaali on merkittävästi mutkikkaampi kuin pappien vaali. Itsenäisissä seurakunnissa maallikkoedustajien vaalissa ovat äänioikeutettuja kirkkovaltuustojen jäsenet. Silti isojen seurakuntayhtymien erikokoiset seurakunnat voivat tuottaa vaaleissa melkoisia yllätyksiä. Lisäsi kirkolliskokouksen kokoonpanoon kuuluvat pysyvinä jäseninä hiippakuntien piispat sekä kenttäpiispa. Sydän-Hämeen alue on poikkeuksellisen vahvasti edustettuna uudessa kirkolliskokouksessa, sillä Tampereen hiippakunnasta valittujen 10 maallikkojäsenen joukkoon pääsi edustaja sekä Pälkäneeltä että Kangasalta. Metsää, jossa useimmat kasvi- ja eläinlajit viihtyisivät ja jonka puuta silti hyödynnettäisiin, kuhmalahtelainen Kusti Vuorinen sanoo. Kirkolliskokous kokoontuu kaksi kertaa vuodessa Turussa noin viikon ajan. Onneksi kirjaston kanssa on helppo järjestää tilaisuuksia ilman sen kummempia organisaatioitakin, Vuorinen kiittelee Mervi Kortelahtea. Lopputuloksena on kolmen desimaalin tarkkuudella määritettyjä äänten painoarvoja.
Muuten vaali käydään ehdokaslistojen pohjalta kuten kaikki muutkin vaalit ja valituiksi tulevat listalla suhteessa eniten ääniä saaneet. Yhtymäseurakunnissa lasketaan yhteen seurakuntaneuvostojen jäsenet ja yhteiseen valtuustoon valitut. Hän otti yhteyttä kirjastoon ja luennoitsijaan ja ryhtyi järjestelemään tilaisuutta. Hänet valittiin tehtävään uutena kuten useimmat muutkin hiippakunnan pappisjäsenet. Mallina käytetään d'Hondtin suhteellisen vaalitavan mallia. Ehdokkaaksi voivat asettua kaikki 18 vuotta täyttäneet seurakunnan jäsenet ja papit. Papit äänestävät hiippakunnittain omat edustajansa kirkolliskokoukseen ja maallikot samoin. Aiemmin Kuhmalahdella oli kulttuurilautakunta, jonka kautta oli helppo järjestää erilaisia tapahtumia. Metsän jatkuva kasvatus tuottaa kerralla vähemmän, mutta pitkällä aikavälillä enemmän, emeritusprofessori Erkki Lähde vakuutti Kuhmalahden kirjastolla.
Kusti Vuorinen kutsui Lähteen Kuhmalahdelle
Erkki Lähteen luento keräsi Kuhmalahden kirjastolle kolmi-. valittiin kirkolliskokoukseen
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nettisivuilla kohdassa Kirkolliskokous kirkolliskokousedustajien vaalitapaa selostetaan seuraavasti: "Kirkolliskokouksessa on kaksi kolmasosaa maallikoita ja yksi kolmasosa pappeja. jen jäsenet. Valitsijayhdistyksen voi perustaa 10 maallikkoa tai 3 pappia."
Metsien hoidossa ajauduttiin äärimmäisyyksiin
MIKKO KIIO
Metsien hoidossa on nykyisin ajauduttu äärimmäisyyksiin. Kirkolliskokous on kirkon ylin toimielin, joka käsittelee kirkon oppia, lainsäädäntöä, hallintoa ja taloutta. Sama henkilö on usein sekä seurakuntaneuvoston että yhteisen kirkkovaltuuston jäsen. Metsän jatkuvaa kasvatusta kolmenkymmenen vuoden ajan tutkinut Lähde esitti teesejään syksyllä myös Pälkäneellä. Tällaisia ajatuksia herätti emeritusprofessori Erkki Lähde, joka kertoi viikko sitten keskiviikkona Kuhmalahden kirjastolla metsän jatkuvasta kasvatuksesta. Vain sairaalasielunhoidon johtaja Antti Sipola Tampereelta jatkaa aikaisempaa pestiään. En itse päässyt paikalle, ja ajattelin, että Kuhmalahdella olisi muitakin, joita aihe kiinnostaisi, Kusti Vuorinen sanoo. Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen on yksi viidestä Tampereen hiippakunnasta valitusta pappisedustajasta. Kirkolliskokoukseen valitaan vaaleilla 96 edustajaa aina nelivuotiskaudeksi kerrallaan. Toisaalta taas metsiä suojellaan kokonaan. Lisäksi äänten painoarvoon vaikuttaa itsenäisessä seurakunnassa kirkkovaltuuston jäsenten määrä
Pöytäparlamentti on tiukkana mielipiteissään, mutta tuoreiden korvapuustien tuoksu pehmentää tunnelmaa. Pälkäne oli hänelle ennestään outoa seutua, mutta viime kesänä töitä etsiskellessään hän sattui kerran käymään Pälkäneellä. Silti he ovat jo ehtineet tulla tutuiksi monien kanta-asiakkaiden kanssa, ja täysi tupa ja puheenporina ovat iso ilonaihe. Hän pitää huolta, että uunilämpimät pullat ja sämpylät tuoksuvat jo varhaisimpien aamukahvin nauttijoiden nenään. Kun pitää arkipäivän kiireen keskellä lämmittävää taukotupaa, tulee itsekin osaksi kylän ja ihmisten elämää. Yksi työväentalolla tuotantoaan purkittaneista bändeistä on Vuorisen oma Tampo. Lapsista on mukavaa, että olen kotona, kun he tulevat koulusta. Sitten säädetään vähän soundeja ja tehdään masterlevy, jolla lopulliset versiot valmistetaan. Vuorisen mukaan Tampon tuore materiaali edustaa samaa linjaa kuin kolme vuotta sitten julkaistu esikoinenkin. 8
Torstai 16.2.2012
Tervaniemen työväentalo muuttui studioksi
Ars Fennica -palkittu sahalahtelaistaiteilija Anssi Kasitonni kuvasi viime talvena Kuhmalahdella Tervaniemen työväentalolla tuoreinta lyhytelokuvaansa Planet of Sexes. Kuhmalahtelaismuusikko ei osaa vielä sanoa, milloin kiitelty debyyttilevy saa seuraajan. Tuntuu kivalta, kun kaupassa joku jo tunnistaa ja tervehtii, AnneMarja sanoo.
Onnenkengän tammikuussa aloittaneet leipurit Hanne Amberg-Jatuli (vasemmalla) ja AnneMarja Eeva ovat löytäneet hyvän yhteistyön sekä leivinpöydän että palvelutiskin ääressä.. Monet kriitikot listasivat Kuhmalahdella äänitetyn Kuhmalahden nubialaiset -levyn viime vuoden parhaiden kotimaisten julkaisujen joukkoon. Minulle Onnenkenkä oli tietysti tuttu ennestään, tiesin miten kodikas ja ihana paikka se oli, vaikka en ollut kuvitellut, että täällä joskus tekisin itse töitä, hän kertoo. Vastapainoksi iltapäivät ovat yleensä vapaat. Neljän pojan äidille työpaikka kotipaikkakunnalta sopi hyvin. Parempaa kiitosta ei olisi voinut saada.
Matkalla pälkäneläiseksi
Anne-Marja Eeva on kotoisin Lahdesta. Se on myös kiinnitetty joillekin kesän festareille. Helmikuun alusta alkaen kahvila on entiseen tapaan avoinna myös lauantaisin.
Osana kylän elämää
Onnenkengän leipurit ovat iloisia, kun alku on sujunut hyvin. Nyttemmin hän on muuttanut paikkakunnalle asumaan ja aikoo oikeasti pälkäneläistyä. Kusti Vuorinen soittaa Tampon lisäksi monessa muussakin kokoonpanossa. Hirsirakenteinen työväentalo on akustisesti hyvä tila. Ensin kuunnellaan, tarttuiko talteen niin hyvää materiaalia kuin uskomme. Onnenkenkään hän tuli suoraan hoitovapaalta. Iso sali on kuin pieni puukirkko, jossa ääni elää hienosti. Anne-Marja pohtii jo kesää ja sitä, mitä kaikkea voisi keksiä sitten, kun ulkokahvilakausi alkaa. Viime syksynä Vuorinen (kuvassa keskellä) esiintyi Tervaniemi-rockissa Khum boogie machine -kokoonpanon kanssa.
Uudet leipurit kuuluvat jo kylän elämään
Ulla Sirén
Kylä herää pullan tuoksuun
Hanne Amberg-Jatuli on ollut pälkäneläinen jo viisitoista vuotta. Pöydät ovat täynnä niin kuin tavallisesti aamupäivisin. Bändi soittaa muun muassa maaliskuun alussa Tampereen lyhytelokuvajuhlien päätösklubilla Yo-talolla. Hän on myös koulutukseltaan leipuri-kondiittori ja työskennellyt aikaisemmin Linkosuolla, viime vuodet kuitenkin kaupan alalla. Hyvässä nosteessa on muun muassa kaksi vuotta sitten Tervaniemi-rockissakin nähty Faarao Pirttikangas. Hän on todennäköisesti ensimmäinen, joka alkaa herätellä kylää uuteen päivään, sillä työaika alkaa viideltä aamulla. He päättivät pysyä aluksi konditorian perustuotteissa ja totuttaa itsensä ja toisensa talon rutiineihin ja työtapoihin. Minulla on tunne, että meidät on otettu hyvin vastaan. Erityisen tärkeältä se tuntuu nyt, kun meillä on ekaluokkalainen, Hanne Amberg-Jatuli iloitsee.
Kahvila Onnenkengässä pestään vielä äskettäin käytyjen presidentinvaalien jälkipyykkiä. Tampon lisäksi työväentalolla äänitettiin Janne Laurilan, Matti Juhani Orpanan kokoonpanon sekä toisenkin jazzbändin tuore levy. Myös kahvion puolella on äänitetty, Kusti Vuorinen kertoo. Vaikka en tiennyt Pälkäneestä kovin paljon, toivoin kovasti tätä paikkaa. Yksi asiakas sanoi minulle kerran, että sinä et ollutkaan eilen töissä. Työ antaa tilaa monenlaiselle luovuudelle. Isommille keikoille mennään isommalla kokoonpanolla, mutta pienet klubikeikat Faarao pystyy hoitamaan soolona tai duonakin, Kusti Vuorinen kertoo.
Kuhmalahtelaisen Kusti Vuorisen Tampo -yhtye sekä kolme muuta bändiä purkittivat alkuvuoden aikana uudet levynsä Tervaniemen työväentalolla. Hän valmistui koulutuskeskus Salpauksesta leipuri-kondiittoriksi viime syksynä, joten Onnenkengässä on hänen ensimmäinen pitkäaikainen työpaikkansa valmiina leipurina. Molemmat sanovat kuitenkin, että parasta uudessa työssä on asiakaspalvelu ja sen tuoma ihmisläheisyys. Kyllä työväentalo on miljöönä paljon viihtyisämpi kuin ikkunaton studio. Täällä on mukavaa väkeä, on helppo mennä juttelemaan toisten nuorten kanssa. Siksi muusikot levyttävät täällä mielellään. Hän kantaa tällä hetkellä päävastuun konditorian leipomuksista, vaikka molemmat tekevät kaikkia kahvilan töitä. Tietokoneet ovat tehneet äänittämisen paljon aiempaa helpommaksi, sillä suuri osa tarvittavasta tekniikasta kulkee kannettavalla koneella, Vuorinen sanoo. Vähitellen vaihtoehtoja aletaan lisätä ja täydentää erikoisuuksilla. Toisinaan äänitysten välissä jäädään työväentalolle myös yöksi. Nyt kun näkyy jo, että arki sujuu ongelmitta, uskaltaa alkaa tehdä suunnitelmia, Hanne Amberg-Jatuli kertoo. Kysyntä kasvaa ja asiakkaiden toiveet tulevat monipuolisemmiksi kevään ja kesän juhlakautta kohti. Tänä talvena samassa paikassa on tehty äänityksiä neljällä eri kokoonpanolla. Tiedossa on siis maanläheistä instrumentaalirockia, johon on ammennettu sävyjä myös kansanmusiikista. Olemme kuulleet paljon ihmisten mielipiteitä, kertovat Onnenkengän leipurit ja leipurityöntekijät Hanne Amberg-Jatuli ja Anne-Marja Eeva. Jotenkin huomasin heti oven avattuani, että täällä on kiva, kotoinen tunnelma, hän kertoo. Toinen taas totesi Hannen nähtyään ihan kuin helpottuneena, että no onhan se leipuri täällä, Anne-Marja Eeva kertoo. Tervaniemen työväentalolla purkkiin saadaan kuitenkin luomusoundia, joka ei juuri korjailua kaipaa. Tietysti pullista tulee samoillakin resepteillä vähän eri makuisia ja näköisiä, kun leipurit vaihtuvat, mutta mitään huonoa palautetta emme ole saaneet, Hanne Amberg-Jatuli kertoo. Hän arvelee, että ystäväpiiri alkaa pian kasvaa. Silloin oli sateinen päivä, mutta seutu näytti silti hänestä viehättävältä. Levytyssessiot ovat tiiviitä. Kusti Vuorinen uskoo, että akustiikan lisäksi levyille tallentuu työväentalon välitöntä henkeä. Nykytekniikan avulla pystytään rakentamaan ja korjaamaan myös akustiikkaa. He ovat aloittaneet uudessa työpaikassaan vasta tammikuun alkupuolella, kun kuusi vuotta Onnenkenkää hoitanut Heidi Lindholm jäi äitiyslomalle. Silloin ollaan yhdessä musiikin kanssa yötä päivää. Itse Onnenkenkä ei ole vaihtanut omistajaa, vaan se kuuluu edelleen osana Kostian Kievariin. Presidentinvaalit ovat olleet kova juttu täällä. Muuta tuntumaa hänellä ei paikkakuntaan ollut, kun hänet kutsuttiin Onnenkenkään työhaastatteluun
Henkilökunnan silmissä olimme ilmeisesti kaikki rikkaita ulkomaalaisia! Mietin, että ajattelivatko he, että elämme täällä Suomessa samalla tavalla palvelijoiden ympäröimänä. Mopotakseilla, johon mahtuu kolme kuljettajan lisäksi, pääsi ketterästi paikasta toiseen. Äänimelu on kova, äänimerkkejä annetaan varoitukseksi, puikahdellaan ja työnnytään pieniin rakoihin, mutta tietä myös annetaan joustavasti. Meidätkin toivotettiin tervetulleeksi temppeliin ja toivottiin, että otamme paljon kuvia. Hän on jo parikymmentä vuotta viettänyt aikaansa myös Sri Lankassa. Luimme intialaisen R. Minulle se avautui suurena määränä ihmisiä, hienotunteisuutena ja omien kasvojen säilyttämisenä. Olimme siellä kummajaisia, eksoottisia ja suuria, näihin pieniin, siroihin ja alati hymyileviin tummiin ihmisiin verrattuna. Penkit on tehty pienille ihmisille. Kesällä lähdemme puolestaan Tallinnaan tapaamaan ystäväkirjapiiriä Nõmmelle.
Liikenteen ja uskontojen sekamelska
Sri Lanka on tuskin meidän Etelä-Suomen lääniä suurempi
Isäntämme Martti Grönforsin kuistilta aukeaa huikeat näkymät vellovalle Intian valtamerelle. Rannalla tapahtui. Retkeilimme lähikaupungeissa, pääkaupunki Colombossa, keskimaan vuoristoalueella, jossa on teeviljelmiä, kasvitieteellisessä puistossa ja laguuniveneretkellä katsomassa eksoottisia eläimiä. Majoittumalla Martin hoteisiin saimme siitä irti enemmän kuin koskaan tavallisella turistimatkalla. Torstai 16.2.2012
9
Kirjapiiri Sri Lankassa Intian valtameren rannalla
Kaija Turunen
Kirjapiiri Sri Lankassa Intian valtameren rannalla. Muun ajan
Varaani laguuniretkellä. Monia ihmisiä kiinnosti, mistä olimme, mutta harva tiesi, missä Suomi on.
Kapungodan kalastajakylä, Martin keidas
Meille tämän suunnattoman Sri Lanka -elämyksen tarjosi kirjapiirin ainoa mies, emeritusprofessori Martti Grönfors Iltasmäestä. ym. Kuulostaako houkuttelevalta. Matkasimme vuorokauden aikana Sri Lankaan ja pidimme kirjapiirin valtameren pauhatessa vieressä. Joskus toki aallot yltyivät sellaisiin korkeuksiin, ettei merelle ollut asiaa. Jokainen voi harjoittaa vapaasti omaansa. Uskonnoilla ei ole ristiriitoja. Saimme joukkoomme myös Lahdessa toimivan lukupiiriaktiivin, joka saapui mopotaksilla noin kymmenen kilometrin päästä toisen suomalaisen talon omistajan luota.
heittäydyimme rentoon turistin elämään tarkkailemalla ympäristöä, uimalla meressä ja uima-altaassa, syömällä välillä hyvinkin tulista ruokaa ja seurustelemalla loputtomasti keskenämme ja Martin koirien Tommyn ja Lassin ja Puusa-kissan kanssa. Enpä ajaisi siellä, mutta ensiällistyksen jälkeen huomasi, että liikenne on myös sujuvaa. Narayanin kaksi suomennettua teosta Kilpimaalarin rakkaus ja Ihmissyöjätiikeri. Mutta siltikin, ihailla täytyy Martin uupumatonta jaksamista seurustella ja kertoa Sri Lankasta, ihmisten elämästä, tavoista, historiasta, ruoasta, kirjallisuudesta ym. Silloin kalastajat loikoilivat ja seurustelivat verkkaisesti rannalla tarkkaillen tilanteen muuttumista. Nautimme lämmöstä, auringosta ja olostamme tekemättä mitään huushollihommia. Kirjapiirihän kokoontuu säännöllisesti kerran kuussa Arkissa, seuraavan kerran 5.maaliskuuta. Täten ihminen kärsii nahoissaan myös hyväksikäyttäjän, koska tapaan ei kuulu sanoa suoraan. Teosten kautta pääsimme heittäytymään aasialaiseen mentaliteettiin. Koirat olivat aina valmiit lähtemään mukaan rantakierrokselle.
Martti, seurustelun mestari
Seurustelussa isäntämme Martti oli omaa luokkaansa. Aikaa siellä viettivät myös kylän lapset, siat kurvasivat ruokaa hakemaan, koirat haukkuivat lintuja ja juoksivat kilpaa aaltojen kanssa. K. Kirjapiiriin osallistui kahdeksan henkilöä. Hänen Kalamaja Bungalowinsa sijaitsee pienessä kalastajakylässä keskellä paikallisia ihmisiä, jotka ovat siis etupäässä kalastajia. Bussit kulkivat taajaan ja matkat olivat lähes ilmaisia. Martin palkattu henkilökunta laittoi ruokaa, siivosi, pesi pyykkiä ja hoiti uima-allasta. ja tietysti huolehtia meidän hyvinvoinnistamme! Puuhakas isäntämme painui mopotaksilla useaan otteeseen kauppaan parinkymmenen kilometrin päähän Negomboon ostamaan mitä ihmeellisimpiä hedelmiä, muun muassa aataa, ruokaa, etupäässä kanaa, kalaa, makkaroita ja rapuja, juomia, vesipuhvelin jugurttia, ynnä muita herkkuja. On siis kiva kuulua kirjapiiriin, se mahdollisti retken. Kalastajien nuotanvetoon saimme tutustua lähes joka päivä. Toisessa vuoristoretken aikana ja toisessa Colombossa, jossa oli juuri ollut vihkiminen ja hääpari vakuutti meille onneaan ja häävieraat olivat upeissa vaatteissaan. Filosofoiminen ja elämän tarkkailu kuuluvat sosiologin ammattirooliin, eipä siinä pitäisi olla sen kummemmin ihmettelemistä. Kun istui kaksi vierekkäin, niin toinen meinasi koko ajan pudota, kun vain toinen kankku mahtui penkkiin. alue, mutta sillä asuu 20 miljoonaa ihmistä. Martin Kapungoda -kylä on katolilainen, mutta eipä tarvinnut matkata pitkällekään, kun alkoi näkyä buddhan patsaita, stupia ja koristeellisia hindutemppeleitä, joissa parissa vierailimmekin. Mitä se sitten lieneekään. Muutamasta piiriläisestä kuulosti. Teitä on vähän ja liikenne on mahdoton, vanhoilta Englannin siirtomaa-ajoilta se on vielä vasemmanpuoleinen. Silloin käsittelyssä on Kristina Carlsonin Finlandia-palkittu teos Maan ääreen.
Kirjapiiri, edessä myös koirat Tommy ja Lassi.
Nuotan vetoa.. Matka oli huippu. Olisipa niitä kaikkia erikoisuuksia voinut tuoda Suomeen
112-päivän arjen turvallisuus -teeman mukaisesti Vierikka muistutti kansalaisten turvallisuustaitojen merkityksestä erityisesti harvaan asutulla maaseudulla. Minun mielipiteeni on, että Suomi pitäisi pitää läpi maan asuttuna. IK-Asennuksen Paavo Iivonen kertoi, että useammista laitteista löytyy päivän aikana jotakin vikaa. Silloin on äärimmäisen tärkeää, että paikalla on henkilö, joka osaa tehdä jotakin jo onnettomuuden ensi minuuttien aikana. Uutta 30 hengen koulutustilaa aiotaan jatkossa vuokrata muidenkin yhdistysten ja osakaskuntien käyttöön kulujen kattamiseksi. Suuretkin maastopalot tai rakennuspalot pystyttäisiin usein estämään yhdellä vesiämpärillisellä palon syttymisen ensimmäisen minuutin aikana. Haluamme täällä Kuhma-
Kuhmalahden VPK:n nuoriso-osaston näytöksessä tuli saatiin hyvin sammumaan. Varsinkin kalustohalliin sijoitettu vanhaksi käynyt kalusto keräsi luokseen katsojia. Uusi tila on merkki aktiivisuudesta ja panostuksesta turvallisuuteen ja yhteisöllisyyteen. Kannattaa myös muistaa viedä sammutin huoltoon käytön jälkeen, Iivonen muistutti. Virallisen nauhan leikkaamisen suoritti Tampereen aluepelastuslaitoksen pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen. Delete Groupin Hannu Puolamäki kertoi, että esimerkiksi lähes koko Pietarsaari lämmitetään lämpövoimalan kierrätyspolttoaineella. Näinä kuntaliitosuutisten ja talousmyllerrysten aikana asiaa tulee miettineeksi entistä enemmän.
Älkää unohtako haja-asutusalueita
Myös Kuhmalahden VPK:n puheenjohtaja Oiva Vierikka puhui haja-asutusalueen arjesta pelastustoimen näkökulmasta. Vesisammutinta ei myöskään tule käyttää elektroniikkapaloissa. Paras on peite, jolla laitetta voi myös siirtää.
VPK:n uuteen kalustohalliin on tulossa sauna.
Ei vettä rasvapaloon
Tuttuun tapaan paloasemalla nähtiin myös erilaisia näytöksiä, kuten Delete Groupin kierrätyspolttoaine- ja betoninkäsittelynäytökset. Jono kiemurteli pitkänään koko päivän. Täällä palokunnan saapuminen onnettomuuspaikalle voi viedä kymmeniäkin minuutteja. Iivosen sammuttimien tarkistuspiste. Kokouksiin ja palavereihin voi myös tilata muonituksen aina ruoasta kahvitarjoiluun, VPK:n naisjaoston Anu Valkama kertoi. Vaikka meillä on tällainen iso aluepelastuslaitos, niin pelastustoiminnan kulmakivi on kuitenkin siellä, missä ihmiset ovat, oli ihmisiä sitten vähän tai paljon, Ojanen jutteli. Lämpöarvoltaan kierrätyspolttoaine on puuhaketta parempaa.
Ilkka Tulokas sammutti ensi kertaa rasvapaloa.
Tampereen aluepelastuslaitoksen pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen kehaisi Kuhmalahden VPK:n uusien tilojen tietoteknisten laitteiden olevan hienommat ja ajantasaisimmat kuin missään Pirkanmaan pelastuslaitoksella.
Marjo Järvinen sammutti palonalun. Moni kyseli myös saunan perään, joka on suunnitteilla uuteen kalustehalliin. Ojanen muistutti moneen otteeseen toisista välittämisen ja yhteisöllisyyden merkityksestä. Läpi päivän uusissa tiloissa poikkesi kymmenittäin ihastelijoita. Varsinkin jos koeponnistukset ovat menneet vanhoiksi, niin ei se sammutin toimi. Haja-asutusalueilla ei vain asu ihmisiä, vaan sen läpi kulkee suuri määrä ihmisiä. Toisinaan tulee löydettyä letkun päästä purkkaa. Kiitoksensa sai myös aluepelastuslaitosten ja vapaapalokuntien yhteistyö. Viiden minuutin kuluttua se on jo mahdotonta. Jukka Salonen neuvoi, ettei rasvapaloon tulisi koskaan heittää vettä. Veepeekoolaisten mukaan saunan on tarkoitus valmistua "mitä pikimmin".
Betonin käsittelynäytös kiinnosti kaiken ikäisiä.
Eniten väkeä luokseen veti IK-Asennus A. Haluamme olla koko maan palo- ja pelastustoimen kanssa tekemässä Suomesta koko Euroopan turvallisinta maata.
Uudet tilat vuokrattavissa
Kuhmalahden 112-päivän vetävät aina väkeä paloasemalle, mutta tänä vuonna huomio kiinnittyi myös uusiin vierailijoihin. Kyllä sellaisella laitteella jää palo sammuttamatta. Sammuttimien ja sammutuspeitteiden käyttöä saattoi testata alkusammutuspisteellä. Nuorimmat nuoriso-osastolaiset ovat 7-vuotiaita.
lahdella jatkaa edelleen tätä yhteistyötä. Hän myös totesi, että palo- ja pelastustyössä hajautettu, kansalaisten lähellä oleva toimintamalli on paras tapa toimia. 10
Torstai 16.2.2012
"Tehdään Suomesta Euroopan turvallisin
Kuhmalahden VPK:n uudet toimitilat esiteltiin yleisölle 112-päivillä
Krist a Kait asuo
Kuhmalahden 112-päivää vietettiin viime lauantaina tavallista juhlavammissa merkeissä, kun päivän starttasi uusien toimitilojen avaaminen. Vierikka kiitteli puheessaan monia tahoja, joita ilman uusia tiloja ei oltaisi kyetty tekemään
Mikä ihmeen kiire ja mihin. saa lainata Sahalahden kirjastosta ja ostaa omaksi Luopioisten Mikkolan Navetalta. Runoja on kiva lukea itselleen ääneen. Kaikista töistä olen aina tykännyt, mutta opettamisesta yli kaiken. Enimmäkseen pääni kumisee tyhjyyttä, mutta joskus mieleen juolahtaa jokin ajatus, jonka päätän kirjoittaa paperille. Seepra ei siis pääse raidoistaan eikä mies tavoistaan. Runoja on myös kiva lukea itselleen ääneen.
Seppo Rinteen toisessa runokokoelmassa Kuka eli tämän elämän. Ajatuksia tulee ja menee, jotain jää muhimaan. Minäkö elin tämän elämän?
joittajat osaavat ja voivat varmaan ihan mitä vaan irrotella ja ilotella pelkillä sanoilla ja silti he saavat sanomansa selväksi. Torstai 16.2.2012
11
n maa"
"En ole mikään hilpeä hulluttelija"
Sahalahdella asuva Seppo Rinne kertoo "selailevansa runokirjoja silloin tällöin". Pääosa näistäkin runoista oli koneen kovalevyllä pari vuotta, kunnes itsekritiikki hetkeksi petti.
Onko sinulla ateljeekriitikoita?
Minulla on mahtavia ystäviä, jotka ovat joskus lukeneet ja joutuneet kuuntelemaan tekstejäni. Yritän kumminkin sanoa ja alleviivata, että päivä paistaa risukasaankin. Minulle riittää, että se on.
Miksi kirjoitat?
Kirjoittamisen opettaja Natalie Goldberg on puhunut "kompostoinnista". Mutta että sitten päästän näitä tekstejä kuitenkin julki siitä en voi syyttää kuin itseäni.
Millaista runoutta luet?
Selailen silloin tällöin erilaisia runokirjoja. Olen satunnainen kirjoittelija: runouden teoriasta en tiedä mitään ja runoilijaksi en itseäni edes yritä kuvitella, joten en yleensä harrasta tekstieni hiomista. Mutta on mukana uusia teemoja ja painotuksiakin. Maistelen tekstejä. Hämärä armahtaa.
Mitä tapahtuu kun omakohtaisesti koetusta tulee taidetta?
Kokeminen on vähän niin kuin hengittämistä, silloin olen osa maailmaa. Runoja harrastajakirjoittajaksi itseään tituleeraava Rinne kertoo kirjoittaneensa viime vuodet "säännöllisen epäsäännöllisesti. Päällisin puolin runojen sävy on melankolinen, surullinenkin. pohditaan ikääntymistä ja elettyä elämää
Krist a Kait asuo
Seppo Rinne, oletko pohjimmiltasi surullisten tuntojen mies?
Taidan olla pohjavireeltäni enemmän raskasmielinen tyyppi kuin mikään hilpeä hulluttelija. Sitten kirjoitan oman versioni siitä, mitä olen kokenut. Näille viimeisille sivuille mies haluaisi kirjoittaa siitä, mikä on tärkeää, ja vielä enemmän sanoa sen sinulle ääneen, jos uskaltaisi. (...) Unessa näin pienen pojan ottavan juuri ensimmäisiä, epävarmoja askeliaan. Kävi hyvä munkki, ja sain täksi vuodeksi opettajan töitä Aitoosta. Oriveden pesti oli mielenkiintoinen, mutta saneerasin itseni pois "tuotannollisista ja taloudellisista syistä", niin kuin tavataan sanoa. Sitä etsii, on siis kuitenkin olemassa ehkä tullakseen joka päivä edes vähän ihmiseksi.
jauhesammuttimella.
Aitoon koulutuskeskuksen toimitusjohtajana toiminut Seppo Rinne teki puolentoista vuoden työrupeaman Orivedellä Päiväkummun kurssikeskuksessa. Onneksi harrastelijakirjoittelijalla ei ole mitään pakottavaa tarvetta uusiutua. Toivottavasti rivien välissä kuitenkin pilkahtelee myös valoakin. Mies kuorii appelsiinin aamiaisella, miettii, mikä on puun opetus, kun se kasvatti hedelmän, jossa on lohkot jaettaviksi.
Kirjoitan silloin, kun kirjoituttaa: vuoden tai vuorokauden ajalla ei ole väliä. Epämääräisiä paperinpalasia oli kertynyt pöytälaatikon pohjalle, joitakin runoja olin kirjoittanut jonkun vihon sivuille. Olisiko se siis jonkin sortin eksistentiaalista ahdistusta, jota näissä teksteissä märehdin. Aika on elämän raja ja muuri. Syksy tulee vastaan joka tapauksessa.
Millaiset teemat ja aiheet sinua kiinnostavat?
Tässä runokokoelmassa on paljon samaa kuin edellisessä teoksessani Kaikki on hyvin. Toisaalta, hämärän ja kiireen keskeltä pilkahtaa muitakin sävyjä. Ainoastaan myöhään illalla tai yöllä en koskaan kirjoita silloin keskityn yhteen lempiharrastuksistani eli nukkumiseen. Se voi tietysti olla ongelmakin, kun ystävät ovat aina tosi kannustavia ja ehkä varovat loukkaamasta herkkänahkaista kirjoittelijaa. Sitä hapuilee, toivoo löytävänsä portin, kun ajasta ei saa otetta eikä muuria voi ylittää. (...) Monta kertaa mies on ajatellut aloittaa suursiivouksen ja melkein yhtä monta kertaa todennut, että helpommalla pääsee, kun vetää verhot ikkunoiden eteen. Kynnys pistää tämmöisiä tekstejä painoon on aika korkea. Jostain syystä en kuitenkaan ole koskaan halunnut säästää tekstejäni, joten todisteita ei ole.
Millainen oli runokokoelman kirjoitusprosessi?
Kirjoitan säännöllisen epäsäännöllisesti ja vain kun oikea fiilis iskee. Tulisiko siitä sitten taidetta. Kirjoittaminen auttaa joskus jäsentämään päänupissa vallitsevaa sekamelskaa. Töiden lisäksi Rinne on aina ollut aktiivinen monilla kulttuuririntamilla. Esimerkiksi vanhenemisen teema tuntuu nyt ihmekös tuo paljon ajankohtaisemmalta kuin viisi vuotta sitten. Luulen, että tavoittelen jonkinlaista sarkastista ilmaisutapaa, mutta ironia on kyllä aika vaativa laji harrastelijan on vaikea osua maaliin. Kirjan on kustantanut Sahalahden Kirjanystävät.
Mistä tiedät/tunnet kun runo on valmis?
En tiedä onko runo valmis tai voiko se edes tulla valmiiksi. (...)
sitten multaa. Monissa runoissa pohditaan ikääntymistä ja elettyä elämää, etsitään omaa paikkaa maailmassa, jossa aika vääjäämättä ryntäilee eteenpäin. Ajan kuluessa jotkin ajatuksista voivat jalostua sanoiksi. Multaanhan voi istuttaa uusia siemeniä. Teksti on kai
Milloin kirjoitat?
Voiko runoja kirjoittaa ilman omakohtaisuutta?
Oikeat runoilijat ja taitavat kir-. Seppo Rinteen runoteosta Kuka eli tämän elämän. Itse löydän eniten valoa luonnosta ihan näistä meidän omista lähimetsistä ja pienten järvien rannoilta. Unohti, mitä oli unohtanut.
Kirjoitatko lainkaan proosaa?
Proosa voisi olla minulle oikea laji, koska haluan puhua arkipäivän intonaatiolla, mutta ilmeisesti olen liian kärsimätön luonne tuottaakseni pitempiä tekstejä.
Olitko lapsena pöytälaatikkokirjailija?
Lapsena ja nuorena olen kirjoitellut yhtä satunnaisesti kuin nykyäänkin. Runojen kokija toteaa: Enempi kuin pimeää mies pelkää valoa, joka voi paljastaa pölyn peittämän elämän. Nyt mies on palannut takaisin Aitoon koulutuskeskukselle. Näistä runoista syntyi vastikään julkaistu toinen runokokoelma Kuka eli tämän elämän. Niistä sitten keräsin tämän kokoelman, eli laitoin tekstejä jonkinlaiseen järjestykseen. Semmoisia voimaantumisen kokemuksiakin olen yrittänyt välillä sanoiksi pukea ja ripotella muuten aika itsekeskeisten tekstieni joukkoon. Taas kerran olen saanut kokea yhden elämäni parhaista vuosista, Rinne toteaa. Mies tarttui ovenkahvaan ja unohti, pitikö ovi avata vai sulkea, oliko tulossa vai lähdössä, vai halusiko vain tarkistaa, että ovi on varmasti lukossa. Kyllä mies kaipaa, mutta vielä enemmän hän pelkää kysyä, mikä hänessä on totta
Oili Hautamäen akvarellinäyttely Talvisia tarinoita ja mummolan aarteita Pälkäneen pääkirjasto Arkissa helmikuun ajan.
Oili Hautamäen akvarelleissa puut antavat taloille tilaa näkyä.
Ilari Nummi tulkitsi Mikkolan Navetalla isänsä runoja.. Mutta se aika ei ole vielä. En myöskään ole mikään yhden päivän maalaaja. Kun kuljen sen ohi, vilaisen sitä ja saatan huomata, että jokin yksityiskohta tarvitsee vielä syventämistä. Se kuuluu muuallekin kuin suljettuihin näyttelytiloihin. Opettajista mieleen on jäänyt maailmallakin mainetta niittänyt kuvataiteilija Soile Yli-Mäyry. Ainakin marttojen runoillassa se sai vastakaikua.
Kun talot kertovat
Oili Hautamäen mukaan taide kuuluu muuallekin kuin suljettuihin näyttelytiloihin
Krist a Kait asuo
Ensimmäiset runot nuorena
Lassi Nummi julkaisi vuonna 1949 kaksi runoteosta ja romaanin. Tämä talokausi on kestänyt todella pitkään. Nummen runot hengittävät ja sykkivät ihmisen sydämen tahdissa, niissä kaikuu rakkaus. Hautamäen työskentely on pitkäjänteistä. Kun saan yhden version maalauksesta valmiiksi, asetan sen pöydälle. Hän oivalsi, että nämä runothan ovatkin hyviä, isä osaa todella kirjoittaa. Tuotteliaisuutta selittänee se, että jokainen päivä on ollut kirjailijalle runo.
Runojen innoittajina oma puoliso
Ilari Nummi kuvasi isänsä työtä käytännön esimerkein: runojen innoittajina ovat olleet esimerkiksi työhuoneen ikkunasta avautuva maisema, oma puoliso ja lapset. Olen iloinen, että Aitoossa arvostetaan vanhoja taloja, pieniäkin, eikä niitä pilkota polttopuiksi.
Ajattelutyötä ennen maalaamista
Myös Hautamäen valloittavan suloinen pieni talo Aitoon Kanatiellä on päässyt maalausten kohteeksi. Olen siitä outo ihminen, että rakastan talvea. Esitystä elävöittivät vahvasti tulkitut rakastetun mestarin runot. 12
Torstai 16.2.2012
Lassi Nummi runoja seitsemältä vuosikymmeneltä
Seppo Rinne
Elokuva- ja teatteriohjaaja Ilari Nummi löysi isänsä runot vasta aikuisena oman työnsä kautta. Vieraskirjassa olevassa alustuksessa Hautamäki toteaa maalaavansa talvisia maisemia niiden rauhoittavuuden vuoksi. Lassi valitsi sanat tai sanat valitsivat hänet.
Aitoolaisen Oili Hautamäen akvarelleissa puiden oksat kurkottavat taivaalle kuin hauraan ihmisen kädet. Kun lapsenlapset syntyivät, ilmestyivät Isoisän runot. Vanhimmasta veljestä Ykistä tuli tunnettu muotoilija, nuorin veli Seppo ryhtyi säveltäjäksi. Pensselin paperille pistämistä saattaa edeltää vuosienkin ajattelutyö. Taide kuuluu osaksi arkea. Pikkuhiljaa sain tekniikan haltuun, ja töistä tuli syvempiä ja "rohkeampia". Hautamäellä on ollut useita näyttelyitä muun muassa Helsingissä, Tampereella, Lahdessa ja Sysmässä. Mutta on hän muutamilla kursseillakin piipahtanut. Erityisesti puut ovat keskeisessä asemassa hänen runoissaan. Useat taulujeni taloista ovat jo luovuttaneet paikkansa uusille taloille, ja tarinat ovat siirtyneet menneisyyteen. Ilari Nummi taustoitti Lassi Nummen runoilijakuvaa: Runoilijan vanhemmat olivat työskennelleet lähetystyöntekijöinä Kiinassa. Ilari Nummi vieraili Mikkolan Navetalla Luopioisten Marttojen runopiirin vieraana. Toki alkeiskursseilla opetetaan tärkeitä asioita, valojen ja varjojen maalaamista ja värioppia, mutta kun perusasiat osaa, pitäisi antaa mennä. Ennen kuin Hautamäki alkoi maalata lumisia puita, ajeli hän vuosikausia mökkitietä ja mietti, miten lumiset puut saisi siirrettyä mahdollisimman elävästi paperille. Syvyyttä alkaa tulla vasta myöhemmin.
Hautamäki on oppinut maalaamisen pääasiassa tekemällä. Aloittelevien maalaajien maalaukset, esimerkiksi kukat, näyttävät usein paperiin prässätyiltä. Lassi Nummi on siis suomalaisen runon modernisteja, mutta hän ei koskaan halunnut turhentaa vanhempaa traditiota hän on arvostanut vanhoja mestareita, totesi Ilari Nummi. Ja taloja. Pidän siitä, kun saa pitää näyttelyitä ei niin tyypillisissä paikoissa. Jossakin vaiheessa alan maalata ihmisiä. Mielestäni on hyvä, että ihmisille annetaan vapautta löytää oma luovuutensa ja omat tekemisensä tavat. "Mutta kun olen vain runoniekka, vain kepeitä säkeitä neidosta laulan..." Taiteen tekeminen on Oili Hautamäelle myös terapiaa. "Levollisena, valoisana elämä kulkee ohi." Lassi Nummi katselee ohikiitävää elämää ja antaa vaihtuvien maisemien puhua. Hän kertoi kuulijoille isänsä runoilija Lassi Nummen elämäntyöstä ja tuotannosta. Lassi Nummi ilmaisee nämä syvimmät tuntonsa pojantyttären synnyttyä runossaan Tyttö olkapäällä: "Olkapäätä vasten on onni mainen: hyvin nuori nainen". Hautamäen akvarelleja on esillä helmikuun ajan Pälkäneen pääkirjasto Arkissa. Ikääntynyt runoilija voi tunnustaa rakkautensa estoitta, hullutella ja leikkiä. Hän oli silloin 20-vuotias. Yli-Mäyry sanoi, että sua mä en neuvokaan yhtään, että anna vaan mennä omalla tyylillä. Aluksi työt olivat niin hailevan vaaleita, että niitä tuskin erotti paperista. Olin kerran eräällä akvarellikurssilla, jossa joku mummoista tokaisi, että kaupungille tulee halvemmaksi järjestää tällaisia kursseja kuin passittaa terapiaan.
"Mutta niin vain on, että mielessä nyt taas pyörii eräs tyttö" 1940-luvun lopussa alkoi huikea ura: Lassi Nummelta on ilmestynyt kolmisenkymmentä teosta seitsemällä vuosikymmenellä. Töitäni on ollut esillä esimerkiksi baarissa, pullamyymälässä ja tavaratalossa. Lehdettöminä ne ojentuvat rakennusten kattojen päälle, jättävät talot paljaiksi, antavat taloille tilaa kertoa tarinansa. Tosin liian kauaa yhtä työtä ei kannata tehdä, ettei siitä tule tuhrua.
Vanhat astiat muistuttavat mummolasta.
Syvyyttä kokemuksen voimalla
Hautamäki siirtyi parisenkym-
mentä vuotta sitten öljyväreistä akvarelliin. Arkissa esillä olevissa töissä Hautamäki onkin kuvan-
nut pääasiassa taloja talvisen maiseman keskellä
Kelekkakunkkukisassa on omat sarjat lapsille ja aikuisille. Kun A4-kokoisen, yli 20-sivuisen lehden kaikki sivut saadaan tällä viikolla valmiiksi, ne nidotaan yhteen ja näyttävään pakettiin liitetään vielä kansilehti. Mopokerhoilla on tapana lähteä mukaan, kun toiset järjestävät kokoontumis- ja kiihdytysajoja tai muita tapahtumia. Suoraman 2C-luokan tekeillä olevan luokkalehden sisällössä pitäisi riittää jokaiselle jotakin. Isä osaa jopa sahata ihmisiä kahtia, vastasi Sauli. Jäälle on järjestetty muutakin puuhaa, lämmikettä ja purtavaa koko perheelle. Viivalle voi asettua myös muilla vanhoilla mopoilla. Itse ajelen Pappa-Tunturilla muutenkin läpi vuoden, ratamestari Raimo Hietala sanoo. kysyi opettaja. Jääratakisan jälkeen aletaankin sitten jo vartoilla pääsiäisen munat siniseksi ajoa, Hietala sanoo. Mutta onneksi iltajuhlat ovat Rautahovissa katon alla, ja sinne väki löytää kelillä kuin kelillä, Raimo Hietala sanoo. Mikäli sarjassa on useampia osanottajia, finalistit selvitetään pudotuskaavion avulla. Kisabaana on aurattu Rautajärven Vuohiniemen edustalle. Monesti kelit ovat sellaiset, että reitti varmistuu vasta tien päällä.
Ratamestari Raimo Hietala on suunnitellut täksi talveksi entistä yleisöystävällisemmän radan: mopot eivät katoa välillä saaren taakse, vaan ovat koko ajan katsojien silmien alla. Kyllä, molempia on kaksi ja puoli, sanoi Sauli." Vitsiraadin arviossa tällä tuskin irtoaa täysiä pisteitä, mutta jostakinhan se on joka asiassa aina aloitettava.
Jaana Seppä johtaa kakkos luokkalaisten innostunutta luokkalehti toimitusta.. Pääsiäisen kokoontumisajolla voi olla oma teemansa, kuten Kukkoon Kinderille. 18.2. Ajamme tarvittavan määrän alkueriä, neljännesfinaaleja, välieriä ja keräilyeriä, joista myös lucky looserit voivat selvittää tiensä finaaliin. Helevetin Tunareiden perinteinen jääratapiitvei päästään kaasuttelemaan lauantaina pikkupakkasessa. Eivät pakkaset vanhoja mopoja häiritse, mutta yleisöä se aina verottaa, jos keli on liian kylmä. Raakaversion jälkeen lehdentekijät kirjoittivat tekstinsä puhtaaksi paperille ja teksteihin joko piirrettiin itse tai etsittiin sanoma- ja aikakauslehdistä tai internetistä sopivia kuvia. Auraus- ja jäädytystalkoiden ansiosta jää on kuitenkin vahvaa. Myös tänä vuonna jännättiin vielä alkutalvesta, ehtivätkö jäät vahvistua kantaviksi. Vapaassa luokassa sallitaan sähkösuuttimet ja muu pieni tuunaus. Meille on tulossa väkeä ainakin Tampereelta, Hämeenlinnasta, Padasjoelta, Jämsästä ja Pohjanmaalta. Ajatus lehden tekemisestä pomppasi esiin opettaja Jaana Sepän mukaan eräästä sanomalehtiviikolle osuneesta koulukirjan tehtävästä, ja oppilaat ottivat idean innoissaan vastaan. Osa oppilaista kiinnitti oikein erityistä huomiota ulkoasuun käyttämällä runsaasti väriä paitsi otsikoissa myös varsinaisissa
teksteissä. Niin sanottu deadline eli valmistumisen takaraja ei ole kiveen hakattu samalla tavalla kuin suuremmissa lehdissä, mutta lehtimaailman lainalaisuudet näkyvät siinä, että työskentelyaikaa ei kaikkiaan kerry kovin paljon. Hieman yllättäen se, mitä monet oppilaat sanovat kaipaavansa aikuistenkin lehdiltä, jäi vähälle huomiolle myös koululaisten omassa lehdessä eli vitsit. Luokkalehden parissa on ahkeroitu myös rinnakkaisluokilla 2A ja 2B. Mopojen lisäksi Vuohiniemen jäällä kilpaillaan lauantaina myös potkukelkalla. Lavalle nousee Rautakiila. Rautahovin talvimyyntiin tuli yhtenä vuonna suuri lovi, kun jääratapiitvei jäi ajamatta. Mitä isäsi tekee työkseen. Automaatti- ja vakioluokissa mopot ja niiden renkaat ovat vakiokalustoa. Torstai 16.2.2012
13
Pappa-Tunturit kaasuttelevat Rautajärvellä
Monet herättelevät moponsa kisaa varten talviunesta. Siksi kisa on siirretty vaikka soramontulle, jos kelit ovat olleet sellaiset, ettei jäälle pääse, Raimo Hietala sanoo. Jokainen oppilas sai itse ideoida, millaisen jutun ja mistä aiheesta haluaisi tehdä. kello 11 alkavassa kisassa mitellään neljässä sarjassa. opettaja kysyi Saulilta. Hän on taikuri. Pikkuväki voi kiitää napakelkan kyydissä ja laskea mäkeä. Suurin osa kisan pyöristä on Pappa-Tuntureita. Lisäksi naisille on oma sarjansa.
Mopokerhot lähtevät mukaan kauempaakin
Jääratapiitvei on Helevetin Tunareiden talven kohokohta.
Lentävien reportterien jalanjäljillä
Kakkosluokkalaisten luokkalehden teko on innostusta täynnä
Jani Oksanen
Tulevaisuuden uutisia, lemmikkien karkutarinoita, viihdemaailman tähtien esittelyjä, henkilöhaastatteluja, gallupeja, peliarvosteluita... Jotkut ovat vääntäneet renkaisiin ruuveja, ja silloin pito on jäällä ihan erilainen, Hietala sanoo. Sepäs jännittävää. Kisa vetää Luopioisten PappaTunturi-harrastajien lisäksi mopomiehiä muualtakin maasta. Paikalla pääsee ihastelemaan myös Jouni Laurimaan tämänvuotisia jääveistoksia.
Pääsiäisperinteenä munat siniseksi -ajo
Lauantainen jääkarkelo huipentuu Rautahovissa pidettävään illanviettoon. Vielä vuodenvaihteessa kisapaikalla purjehdittiin. Onko sinulla siskoja tai veljiä. Yritetään kuitenkin paikata tilannetta tässä: "Opettaja tutustui ensimmäisenä koulupäivänä ekaluokkalaisiin ja kyseli oppilailta näiden perheestä. Päätoimittajana 2C-luokan lehtiprojektissa toiminut opettaja Seppä myöntää, että oman lehden saaminen jokaiselle oppilaalle kotiin viemisiksi olisi hienoa, mutta vielä tässä vaiheessa lehden painosmäärä ei ole tiedossa
Tietoja voi muuttaa viimeiseen hakupäivään asti. Hän lähti mukaan huomattuaan asian lehdestä, koska kaikenlaisia käsitöitä oli kertynyt kotiin. Ne pysäyttivät väkeä huokailemaan, että totta, pianhan tulee kevät. Liikuntarakennuksilla on usein myös tärkeä merkitys alueiden identiteetille paikkoina, joihin asukkaat kiintyvät. Lisäksi Liikunta- ja urheiluympäristöt -teeman toivotaan saavan liikkeelle erityisesti urheiluväkeä.
Ritva Forsvik (vasemmalla) on ollut alusta asti järjestämässä Käsillä tekijän ystävänpäiviä. "Pälkäneen käsityömessujen" pöydistä löytyi myös tuotteita ja ideoita tuleviin juhliin, kuten pääsiäiseen.. Yhdistyksiä, museoita, kouluja ja muita kiinnostuneita tahoja rohkaistaan järjestämään rakennusperintöpäivien tapahtumia. Sähköisen tukihaun tekemistä voi kokeilla myös demosovelluksessa osoitteessa http:// tukihaku-demo.mavi.fi.
Käsillätekijä löytää ystävänsä
Ulla Sirén
Käsillä tekijän ystävänpäivä on yhtä kuin työnäytöksiä ja vaihtopöytiä sekä huovutusvillaa, lankoja, kankaita, neule- ja virkkaustöitä, lasikoruja, posliinia, rautalankaa, tiffanylasia ja polttopiirrettyjä puutöitä tulvivia myyntipöytiä, ystävänpäivältä tuoksuva kahvio ja runsaasti innokasta eri tavoin kädentaidoista nauttivaa väkeä. Mutta nyt päätin tulla katsomaan, mitä
Sivonen, joka pujotteli ruuhkan läpi tyytyväisenä kierroksen varrella mukaan tarttuneisiin onnittelukortteihin. Viljelijä voi myös valtuuttaa esimerkiksi neuvojan täyttämään hakemuksen puolestaan. Silloin on parasta keksiä tekemiset itse.
Ystävän kortteja ystäville
En ole aikaisemmin käynyt Ystävänpäivässä, kun en ole mikään kova käsityöihminen. Sähköisen hakemuksen voi tallentaa ja jatkaa sen täyttämistä myöhemmin. Täällä olikin todella kauniita kortteja. Iltapäivän mittainen tapahtuma keräsi viime sunnuntaina Pälkäneen yhteiskoulun
ruokasaliin ja eteisaluaan niin paljon väkeä, että pöytien ääreen sai ruuhkaisimpana aikana jonottaa. Suomessa lasketaan olevan lähes 30 000 liikunta- ja urheilupaikkaa, joten paikallisilla liikunnan ja urheilun ympäristöillä on suuri merkitys ihmisten arjessa. Ensimmäisenä katse osui pajunkissakimppuun pikkutilkuista ommeltuine tipääsiäismuniin. Maire Seppälä oli ensikertalainen ja saavutti heti yleisön suosion pääsiäiskoristeillaan.
Opiston ja Kukkian Kädentaitajien yhteinen käsityötapahtuma hurmasi ahkerat harrastajat ja satunnaiset kävijät
Sähköisen tukihaun suosio kasvaa
Positiivista palautetta käyttäjiltä keränneen sähköisen tukihaun suosio on kasvussa. Päällystän erivärisiä askartelukaupan muovimunia virkkaamalla. Valkeakoski-opiston ja Kukkian Kädentaitajien yhteinen Ystävänpäivä on kasvamassa hyvää vauhtia paikallisiksi käsityömessuiksi. Jos tapahtuman suosio paisuu nykyistä vauhtia, Käsillä tekijän ystävänpäivä kasvaa ennen pitkää ulos nykyisistä tiloistaan. Ajattelin, että voi sitä ystävänpäivää näinkin viettää. Tapahtuma osoittautuikin varsin monipuoliseksi. Lisäksi se ilmoittaa hakemattomista tuista, joihin viljelijä on oikeutettu. Vipu-palvelun vipuneuvoja on työkalu, joka antaa tilakohtaisia yhteenvetotietoja ja sähköiseen tukihakuun liittyviä vinkkejä. Varsinkin eläkkeelle jäätyä on ollut aikaa antautua harrastukseen. osoitteessa vipu.mavi.fi. Maire Seppälän pöydässä oli paljon erilaisia pieniä lankaja kangastöitä. Vipuverkkoasiointipalvelussa viljelijä voi jatkaa vuonna 2007 annettua ja nyt päättyvää ympäristötukisitoumusta kahdella vuodella. Maaseutuviraston mukaan sähköiset lohkorajojen korjaukset ovat paperille tehtyjä huomattavasti tarkempia. Teeman kautta halutaan nostaa liikuntaan ja urheiluun liittyvän rakennusperinnön arvostusta. Täällä on tarkoitus tutustuttaa ihmisiä uudenlaisiin tekniikoihin, tarjota ideoita, vinkkejä ja löytöjä ja kierrättää tarvikkeita, kertoo lehtori Ritva Forsvik, joka on ideoinut nyt jo perinteeksi muodostuneen tapahtuman yhdessä Kukkian Kädentaitaijien kanssa. On tulossa juhlia, ja halusin saada ystäville jotakin kaunista ja yksilöllistä. Erilaiset liikuntapaikat urheilukentistä uimarantoihin ja halleista hyppyrimäkiin kuuluvat jokapäiväiseen elinympäristöön ja ovat oleellinen osa rakennettua maisemaa. Ja hienoja koruja, ne minua myös kiinnostivat, hän kiitti. Kädentaitajilla on tässä aivan ratkaiseva osuus, ilman heitä ei tapahtuma onnistuisi, hän muistutti.
Virkattua kevään odotusta puineen sekä pastellisävyisiin kaikkea täällä on, kertoi Pirjo
Maire Seppälä Padankoskelta oli ensikertalainen Käsillä tekijän ystävänpäivässä. Se esimerkiksi laskee alustavan arvion tilalle maksettavista tuista ja maksuaikatauluista. Samalla tavoin voi tehdä myös joulupalloja, Maire Seppälä kertoi. Tukien hakemisen lisäksi palvelussa voi tarkistaa ja muuttaa peltolohkojen rajoja sähköisesti. Raija Eskolin Kukkian Kädentaitajista ilahdutti yleisöä polttopiirustusnäytöksellä. Oikein asianharrastajille löytyy varmasti paljon sellaistakin, mihin minä en osaa edes kiinnittää huomiota, hän arveli.
Pirjo Sivonen (kuva vasemmalla) löysi onnittelukortteja tulevien juhlien varalle. Tänä keväänä viljelijät voivat uusia päättyvät ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen sitoumuksensa maaliskuun lopusta lähtien. Pirjo Sivonen kertoi viime kutoneensa jonkin ja etsiskelleensä sen vuoksi Ystävänpäivästä malleja ja ideoita. Vipu-palvelun käyttöön tarvittavat tunnukset saa kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta palauttamalla lomakkeen 405. Hän nauraa, että kun asuu Padankoskella asti, kaikkiin harrastuksiin kertyy matkaa. Olen aina tykännyt tehdä kaikkea käsilläni, niin että miksen joskus toisi niitä nähtäväksi ja myyntiinkin. Maaseutuviraston mukaan viime keväänä kolmasosa viljelijöistä haki tuet sähköisesti. Hyvät liikuntamahdollisuudet vaikuttavat asukkaiden hyvinvointiin ja voivat myös tuoda kunnille kilpailuetua. Se huomauttaa myös hakemuksessa ilmenneistä puutteista ja virheistä. Euroopan rakennusperintöpäiviä vietetään vuosittain syyskuun toisena viikonloppuna, mutta teemaa pyritään pitämään esillä pitkin vuotta. 14
Torstai 16.2.2012
Rakennus perintöpäivien teema liikuttaa urheiluväkeä
Euroopan rakennusperintöpäivien vuoden teemaksi on valittu Liikunta- ja urheiluympäristöt. Viljelijätuet voi hakea sähköisesti hakuaikana 27.3.30.4
Se höylää pintaa sopivasti, ja jäästä tulee sileämpi. Kisaviikonloppu huipentuu lauantaiiltana kello 17 Huipun edustalla alkavaan jam sessioniin. Slopestylen parintuntinen harjoitussessio alkaa perjantaina kello 12. Traktori saatiin ylös ehjänä, eivätkä irronneet tai katkeilleet hydrauliikkaletkut päässeet likaamaan vettä. Voittajalle on luvassa 2500 euroa, kisan kakkoselle tuhat ja kolmoselle 500 euroa. Tällä välin rataa on aurattu maataloustraktoreilla. Se sai heti ensimmäisenä vuonna ainoana suomalaiskisana kansainvälisen AFP-statuksen (Association Of Freeskiing Professionals). Vasta 15-vuotiaan järvenpääläislupauksen lisäksi Sappeen kisan kärkisijoja tavoittelevat muun muassa alkutalven Yhdysvalloissa harjoitellut Aleksi Laitinen ja rovaniemeläinen Antti Ollila. Nyt huonon onnen traktori on toimitettu lämpimään talliin kuivumaan. Vain kymmenen tuntia käytetty kone pyritään kunnostamaan vielä täksi talveksi. Kuntoilijat voivat pitää silmänsä auki ja ilmoitella havainnoistaan, jos luistinradan kopeille tai kuntosalille pesiytyy porukkaa, joka ei ole treenaamassa tai luistelemassa. Pinnalle noustuaan veden täyttämä kone painoi toista tonnia. AFP-pisteiden ansiosta Sappeen kisa on ollut perinteisesti erittäin kovatasoinen. Hyvin voidelluilla suksilla torni oli helppo työntää uponneen
traktorin päälle niin, että vinssi saatiin suoraan painopisteen yläpuolelle. Perälenkki pyritään saamaan auki kevättalveksi.
Sappeessa lasketaan perjantai-iltana big air -kisa. Palokuntakin oli siitä kiin-
nostunut. Mutta niiden puskulevyillä ei saa yhtä sileää jälkeä kuin varta vasten radan auraukseen hankitun traktorin levyllä. Lauantaina kilpaillaan kello 11.30 alkaen tuoreessa olympialajissa slopestylessa. Kun polttopuut olivat päässeet väliaikaisesti loppumaan laavulta, illanviettäjät olivat potkineet rikki takaseinää ja polttaneet sen lautoja nuotiossa.
Pyramidinmallista nostotelinettä oli helppo liikutella, sillä se oli rakennettu hyvin voideltujen suksien päälle.. Kärkikahinoita voivat hämmentää myös Jyväskylän kokenut Iisko Heiskanen sekä kotirinteissään laskeva Pälkäneen Ville Vuori. Insinöörinähän heti aloin miettiä, että nostoon pitää olla helpompikin ratkaisu. Vinssin ja suksien avulla koko komeus liikkui kuitenkin ilman konevoimaa. Finnish Openin Pro-sarjassa on jaossa rahapalkinnot. Tiimiin kuuluu huippulumilautailijoita ja freeski-laskijoita. Urheilukentän pukuhuoneilla, Santaharjun kuntosalilla ja Pikku-Sappeen laavulla on viime viikkoina jouduttu siivoilemaan ja korjailemaan kaljoittelijoiden ja tuholaisten jälkiä. Saarikylissä on tällä hetkellä 1,25 kilometrin mittainen leveä reitti, jota voi luistella edestakaisin. Kun avantoa ryhdyttiin sahaamaan auki, isommaksi ongelmaksi paljastui kuitenkin sahan
laippaa paksumpi jää. Sappeessa katsastetaan myös nuoria laskijoita maajoukkueeseen. Toistuvan ilkivallan vuoksi on pohdittu pukuhuoneiden sulkemista illoiksi sekä kameravalvonnan laajentamista keskustan liikuntapaikoille. Tiitola suunnitteli pyramidinmallisen telineen, jonka neljä jalkaa jakavat painon suksille. Lauantaina on vuorossa olympialajiksikin hyväksytty slopestyle.
Pukuhuoneiden ja laavun korjailu vievät liikuntarahat
Pälkäneellä pohditaan edellistalvien tapaan keskustan luistinratojen pukuhuoneet sulkemista ilkivallan vuoksi. Kuntosalilla oli riehuttu loppuviikosta torstain jälkeen tai viikonloppuna. Mutta toivottavasti sitä ei enää tarvita ainakaan näillä vesillä, Tiitola sanoo. Suomalaislaskijoille tapahtuma toimii erinomaisena ponnahduslautana maailmalle. Myös suksitaitureiden harjoitukset tarjoavat Sappeen-kävijöille viikonloppuna vauhdikasta ohjelmaa. Harjoituksia, kisoja ja jam sessionia pääsee seuraamaan maksutta. Tiitola oli käynyt etukäteen kuvaamassa vastaavan traktorin Agrimarketin varastolla, jotta hän pystyi neuvomaan Kangasalan VPK:n sukeltajille nostolenkkien kiinnityskohdat. Kuntoilijat kärsivät, kun liikuntatoimen vähäiset varat uppoavat tuhojen korjaamiseen ja seinien tai ovien levyttämiseen, liikuntasihteeri Petri Ketola harmittelee. Tuhoja on tehty myös PikkuSappeessa. Sappeessa lasketaan perjantai-iltana kello 18 alkaen big air -kisa. Operaatiossa ei käytetty alkuperäisen suunnitelman mukaisesti palokunnan ilmapatjoja, vaan kone vinssattiin pintaan AnttiJussi Tiitolan suunnitteleman ja rakentaman nostotornin avulla. Silloin kilpailijat esittävät iltavaloissa hurjimpia temppujaan. Kun liinat saatiin kiinni, traktori kiskottiin vinssillä pintaan ja lopuksi teline traktoreineen työnnettiin avannon päältä tukevalle jäälle.
Kuivataan ja korjataan
Nosto-operaatio keräsi lauantaina paikalle retkiluistelijoita ja muita kiinnostuneita. Kun olin palokunnan kanssa yhteydessä, he kertoivat, millaisia nostosiltoja ja vipuja tarvitaan nostopatjan lisäksi. Sappeen rinteissä ratkotaan talven aikana useammassakin eri lumilajissa Suomen mestaruuksia ja jaetaan Suomen cupin pisteitä.
Antti-Jussi Tiitola (vasemmalla) esitteli Kangasalan VPK:n sukeltajille nostosuunnitelmansa.
Uponnut traktori nousi vinssillä
Antti-Jussi Tiitola kehitti traktorin nostoon oman ratkaisun
Tommi Liljedahl
Saarikylien retkiluisteluradan auraustraktori nousi lauantaina jäiden seasta nelituntisen urakan päätteeksi. Snow parkin radoilla pääsee seuraamaan kisoihin valmistuvien suksitaitureiden slopestyle-temppuja perjantaina reilun neljän tunnin ajan kello 12.30 alkaen. Traktori nousi pohjasta kevyesti, sillä vedessä kone ei paina juuri mitään. Myös Finnish Openin edellisvuosien voittajat Sami Säkkinen ja Jarkko Ronkainen puolustavat titteleitään Sappeessa. Luistinradalla oli rikottu pukuhuoneen lukko ja kuntosalilla potkittu rikki juuri vaihdettu naisten pukuhuoneen ovi. Big airin lämmittelylaskut lasketaan perjantaina kello 17.30 ja slopestylen lauantaina kello 10 alkaen. Ajan hermoilla oleva Snow Park on tuonut Sappeeseen Finnish Openin lisäksi paljon muitakin kisoja. Aiemmin salilla on hakattu ja potkittu rikki myös seiniä. Lauantai-illan päätteeksi Sappeen Huipussa esiintyy Klamydia.
Jaossa rahaa, AFP-pisteitä ja maajoukkuepaikkoja
Kolmatta kertaa Sappeessa järjestettävä Finnish Open kuuluu kisakauden ehdottomiin päätapahtumiin. Tiitola ei tuhonnut käteväksi nostolaitteeksi osoittautunutta telinettä, vaan purki sen varastoon. Jääkerrokset olivat jäätyneet toisiinsa kiinni, kun päällä ei ollut suojana lunta. Oli todella huonoa tuuria, että satuin jäätä auratessani juuri sellaiseen kohtaan, jossa alajää teki mutkan, Antti-Jussi Tiitola sanoo. Osa katsojista epäili, ettei jää kestäisi telineen alla. 40 senttimetrin vahvuisia jäälaattoja ei tahtonut saada miesvoimin ylös järvestä. Torstai 16.2.2012
15
Finnish Open tuo huiput Sappeeseen
Nuorten olympialaisissa Innsbruckissa hopeaa napannut Lauri Kivari lukeutuu Sappeessa viikonloppuna kilpailtavan freestylen Finnish Open -kisan ennakkosuosikkeihin. Paras paikallinen laskija pääsee ensi kaudeksi mukaan tiimiin, joka kehittää Sappeen Snow Parkia
Jos tämä taso, se yksi vaihe pois lukien, saadaan pidettyä, niin haastamme melkein minkä tahansa joukkueen. Hopeaa otti Vähä-Salon seurakaveri Robert Brandt ajalla 2.01,23. Vähä-Salon urakkaa helpotti se, ettei 1500 metrin ennakkosuosikki Tommi Pulli asettunut viivalle, vaan flunssainen luistelija säästeli voimiaan nuorten MM-kilpailuihin. Miehet 500 m 1) Pekka Koskela SeinäjUrh (35,79 SE, 36,33) 72,120 SE, 2) Mika Poutala HTL (36,38, 36,95) 73,330, 3) Joel Vähä-Salo HTL (37,92, 38,13) 76,050. Hänellä on järkyttävä pomppu, ja häntä voi peluuttaa paikassa kuin paikassa. Miehet viesti. Kolmekin pistettä oli tarjolla, mutta pitkään kiusannut peikko, lähes täydellinen jäätyminen erän lopussa, maksoi neljännen erän voiton. Erinomainen vahvistus joukkueelle, myhäili valmentaja Hildén. Ylöjärvellä
joukkue osoitti pitkään kaivattua henkistä kanttia jauhamalla itsensä väkisin erävoittoihin, kun se edeltävissä otteluissa toistuvasti hyytyi ratkaisuhetkillä. Vielä tuolloin muu joukkue ei kuitenkaan kyennyt antamaan tasaisesti tulitukea.. Viisieräiset ovat viime aikoina tulleet kangasalalaisille tutuksi: joukkue on tahkonnut täydet erät viidessä ottelussa edellisestä yhdeksästä. 16
Torstai 16.2.2012
Pälkäneen Lukon kasvatti otti pikamatkoilla Pekka Koskelan ja Mika Poutalan vanavedessä pronssia
Joel Vähä-Salo luisteli 1500 metrin mestariksi
Pälkäneen Lukon kasvatti Joel Vähä-Salo luisteli viikonloppuna 1500 metrin Suomen mestariksi. Sprintti-SM ja matkakohtaiset SM-kilpailut, Seinäjoki 10.12.2. Vieläkin mukana oli huonoja jaksoja, mutta nyt niistä pystyttiin nousemaan yli ja vielä haastamaan vastustaja, valmentaja Tahvanainen huomauttaa. LP ei voi kuitenkaan tuudittautua pudotuspelipaikan varmaan nappaamiseen, sillä kangasalalaisilla on jäljellä
Vaikean tammikuun jälkeen LP Kangasalan kokenut kaarti Merja Korhosen johdolla alkaa heräillä. Tammikuun taaperruksesta toipunut Merja Korhonen intoutui erinomaisiin otteisiin, ja kun myös Eveliina Smolander, Sherri Williams ja Jasmine Tahvanainen olivat vireessä, taso riitti hiljattain LP Viestiäkin uhmanneen Pieksämäen kaatamiseen. Kirmaa vastaan on onnistuttava alusta lähtien.
Pienillä marginaaleilla
LP Kangasala koki viisieräisissä väännöissä voiton ja tappion
Jani Oksanen
LP Kangasala palasi kreivin aikaan voittojen tielle naisten lentopalloliigassa. Seuraava vastustaja Salokin on haavoittuvainen, ja sitä yritetään horjuttaa kovasti, LP-luotsi arvioi.
Pisteitä pitkän kaavan mukaan
LP Kangasalan syrjäyttämistä viimeiseltä pudotuspelipaikalta havittelevalla Pieksämäelle tappio oli katkera, sillä joukkueiden välinen ero venähti nyt kahdeksaan pisteeseen. Yksi piste oli kangasalalaisille arvokas kamppailussa pudotuspelipaikasta, ja yhtä tärkeää oli joukkueen kokeneen kaartin, Merja Korhosen ja Katre Laaneksen onnistuminen pitkästä aikaa. Ennen YPa-voittoa kuudesta edellisottelustaan kaksi voittanut pälkäneläisjoukkue karisteli paitsi voittamisen peikkoja niskastaan myös häntäpään joukkueita hieman kauemmaksi itsestään. Hän ankkuroi HTL.n voittoon niukasti ennen Oulun Tarmoa. Pälkäneläisyleisölle uusi peluri esiteltäneen kauden viimeisessä kotipelissä KaLe:a vastaan maaliskuun alussa.
Luja-Lukon luottomies Ville Mattila oli Ylöjärvellä aluksi hieman kohmeessa, mutta lämpeni pelin edetessä omalle hyvälle tasolleen. LP Kangasalalle kärsitty tappio oli Pieksämäelle virolaiskohtaamiset pois lukien seitsemäs peräkkäinen viiden erän ottelu, ja tuloksena oli yhtä mones tappio. Lisäksi Luja-Lukko haki voiton ilman libero Tauno Järvemetsiä, vastaanoton ykkösmiestä Joni Sokkaa ja hakkuri Pasi Heinosta, joskin vastapainoksi joukkueen uusi vahvistus Rain Annuste osoittautui melkoiseksi pelimieheksi. Yksi piste sinne, toinen tänne merkitsee sitä, että kovakuntoista Pieksämäkeä ei pelasta edes loppukauden voittoputki, jos LP vie täydet pisteet liigajumbo PalloKarhuilta runkosarjan päätteeksi. Erityisesti Euran Lindsay Fletemier oli kangasalalaisille hankala pideltävä: hän paukutti syöttöruudusta yhdeksän ässää, mikä on tämän kauden liigaennätys yhdessä ottelussa. 1924-johto kääntyi tappioksi, mutta LP pystyi onneksi kääntämään viidennen erän itselleen. Miehet 1500 m 1) Joel VähäSalo HTL 1.59,57, 2) Robert Brandt HTL 2.01,23, 3) Jarkko Viertola SeinäjUrh 2.06,73. Myös Pieksämäki on saanut keräiltyä pisteitä viisieräisistä väännöistä, mutta LP:n onneksi se ei ole pystynyt rutistamaan niistä voittoja ja lisäpisteitä. Käytännössä siihen yltäminen vaatii kuitenkin Luja-Lukolta koko joukkueen onnistumisia ja jatkoa hyvälle vierasvireelle: pälkäneläisjoukkue kohtaa vielä vieraissa Kiikoisten Kirman, MesTo:n ja Siuron Tuiskun.
Näistä messukyläläisille ja siurolaisille ei saisi hävitä, koska joukkueet vääntävät tiukasti keskenään samoista sijoituksista. Pälkäneläisten seuraava vastus, lohkokakkonen Kirma sen sijaan tullee olemaan huomattavasti hankalampi kaadettava: joukkue on hävinnyt tällä kaudella vain kahdesti, ja molemmilla kerroilla viisieräisen kamppailun jälkeen lohkokärki Pirkkalaa vastaan. Luja-Lukon Hildén on kuitenkin luottavainen. Ja olihan meillä siinä hyviä paikkoja katkaista, mutta pallo vain jotenkin pomppi niin. Yhteispisteet (500 m, 1000 m, 500 m, 1000 m) 1) Pekka Koskela SU (35,79, 1.14,83, 36,33, 1.14,80) 146,935, 2) Mika Poutala HTL (36,38, 1.14,40, 36,95, 1.13,72) 147,390, 3) Joel VähäSalo HTL (37,92, 1.16,37, 38,13, 1.16,43) 152,450. Henkisesti oli silti ehdottoman hyvää, että joukkue kokosi itsensä sen nöyryytyksen jälkeen ja palattiin
voittojen tielle, LP Kangasalan valmentaja Ismo Tahvanainen näkee. Niinhän senkin piti jo olla meidän peli Pieksämäkeä vastaan neljännen erän lopulla. Mestaruuden vei Pekka Koskela, joka paranteli 500 metrin ulkoratojen Suomen ennätyslukemat aikaan 35,79. Seinäjoen SM-kisojen sprintissä Vähä-Salo oli kolmas. Helsingissä nykyisin asustava ja Helsingin Työväen Luistelijoita edustava Vähä-Salo oli kisassa ainoa kahden minuutin alittaja. Se on toisaalta se urheilun suola, LP:n Tahvanainen muistuttaa. Vähä-Salo oli kolmas molemmilla matkoilla sekä yhteispisteissä. Miehet 1000 m 1) Mika Poutala HTL 1.14,40, 2) Pekka Koskela SU 1.14,83, 3) Joel VähäSalo HTL 1.16,37. Terveenä pysyessään Annuste helpottaakin valmennusjohdon tuskaista oloa tilanteissa, joissa kolmikko SokkaHeinonen Järvemetsi uupuu osittain tai kokonaan pelaajavahvuudesta. Mahdollisuudet voittoon ovat realistiset, sillä aiemmin tällä kaudella Luja-Lukko jätti MesTo:n nollille ja taipui Tuiskulle kotonaan niukasti erin 23. Pälkäneläiskykyjenetsijöiden huolellisesti tarkkailema ilmava virolainen oli vahva niin torjunnassa, lyöntipelissä kuin vastaanotossakin. 1) HTL (Vesa Visti, Robert Brandt, Joel VähäSalo) 1.36,17, 2) OuTa 1.36,62, 3) SeinäjUrh 1.39,31.
Luja-Lukko palasi voittokantaan
Jumbo-Ylöjärven kaato hälvensi monia huolia pälkäneläisleirissä
Jani Oksanen
Tärkeän vieraspelikiertueen ensimmäinen osa merkittiin Pälkäneen Luja-Lukolle onnistuneesti suoritetuksi, kun joukkue kellisti Ylöjärvellä sikäläisen Pallon erin 13 (2125, 1925, 2522, 19 25) lentopallon kolmossarjassa. Juuri oikeaan aikaan, sillä pudotuspelipaikan pitäisi varmistua lähiaikoina.
vielä kolme ottelua, kun Pieksämäki astelee kentälle neljästi. Yhteispisteissä hopeaa ottanut Mika Poutala oli molempina päivinä vahvempi tonnin kisassa, Koskela puolestaan hallitsi 500 metrin matkoja. Kuuden tappion jälkeen joukkue haki arvokkaat kaksi pistettä Pieksämäeltä erin 23 (1725, 2025, 2517, 27 25, 1115). Eihän tuon neljännen erän lopun pitäisi olla mahdollista, mutta niin vain kävi. Hävisimme kotona 03, mutta meiltä puuttui muutama tärkeä pelaaja. Voitto jopa nosti LujaLukon hetkellisesti neljänneksi, ja kun lohkokolmonen MesTo jota vastaan pälkäneläiset vielä pelaavat on vain neljän pisteen päässä, ei kolmospaikkakaan näytä täysin utopistiselta. Sitä ennen kangasalalaiset halua-
vat pisteitä myös LP Viestiltä ja HPK:lta.
Lupauksia Eurasta
Jo Pieksämäki-peliä edeltävä Liiga-Euraa vastaan pelattu ottelu oli lupauksia herättävä, vaikka LP joutuikin taipumaan 32 (1825, 259, 2512, 2325, 1511). Henkisesti tärkeä voitto, henkäisi valmentaja Petri Hildén sarjajumbon kaatamisen jälkeen. Toisen mestaruutensa VähäSalo otti viestissä. Jos saamme jalkeille parhaan mahdollisen joukkueen, luvassa on tasainen vääntö, hän sanoo.
Annuste otti heti vastuuta
Pälkäneläisvalmentajan luottamus omiensa kykyihin ei ole tuulesta temmattua
Lisäksi hän oli mukana neljässä näyttelyssä Italiassa sekä Hämeenlinnan kaupunginkirjaston näyttelyssä. Lähde kurssille yksin tai kaverin kanssa. Bussikyyti lähtee klo 17.00 Pälkäneeltä. Kurssipäivät ovat ti 6.3., pe 9.3., ti 13.3., pe 16.3., ti 20.3. Naulapää ja muut pidemmälle edenneet harrastajat siirtyivät vähitellen hänen apuohjaajikseen, sillä lajiin kuuluu se, että harrastajat opettelevat alusta alkaen opettamaan taitoja toisille. Viime vuonna Tiililän huomattavin näyttely ulkomailla oli olympiataiteilijoiden yhdistyksen OFAA:n sekä Jakartan taiteilijajärjestöjen järjestämä suurnäyttely Jakartassa. Olen pyrkinyt saamaan mukaan lisää toimijoita, jakamaan vastuuta ja kehittämään tiedotusta. Kurssilla edetään hitaasti ja tehdään erilaisia harjoituksia. Kirjapiiri 5.3. Valkeakoskella ei tarvinnut kulkea kuin vuosi, sillä 19 vuotta sitten Kari Saarinen perusti Aitooseen oman seuran. Olin jo alakouluikäisenä
kiinnostunut taistelulajeista. Ilmoittautumiset Valkeakoski-opiston kansliaan p. Tapahtuma on maksuton, päihteetön ja savuton. Mikko Kiion myötävaikutuksella saatu uutuus pyöri lähes tauotta kolmisen tuntia. Etsin kirjastosta oppaita ja treenasin kotona, kunnes sain houkuteltua yläasteelta muutaman kaverin mukaan Valkeakoskelle, jossa toimi niihin aikoihin aktiivinen taekwondoseura. Ilkka Naulapää on päässyt siihen, että normaaliviikkoina hän ei enää vedä itse joka ilta treenejä, vaan vastuu on siirtynyt uusille ohjaajille. Kurssin hinta on 33. Tositapahtumiin perustuva näytelmä filosofi Martin Heideggerin ja Hannah Arendtin kielletystä rakkaudesta. Seurasta saattaa tulla tänä keväänä lajin ja kunnan ensimmäinen Nuori Suomi -sinettiseura. Liikkeelle lähdetään hiiren ja näppäimistön harjoittelusta. Ainakaan vipukelkan pyörintää sää ei haitannut. Tämä on ennen kaikkea kehittämistyökalu. Asiakaspalautteen mukaan arvostetaan sitä, että lapsille järjestetään Äijälässä tapahtumia. Lisätietoja: nuorisotyöntekijä Marika Selenius p. Ilmoittautumislomakkeita saa nuorisotiloilta. Naulapää pitää kanssakäymistä muiden seurojen ja vetäjien
kanssa edelleen tärkeänä, koska uutta osaamista tulee koko ajan. Talviriehan ohjelmassa poniajelu, pulkkamäki, hiihtokisa ja makkaranuotio ovat olleet lasten suosiossa jo useiden vuosien ajan. Lippu 10 e/opisk. Laajentuneessa valiokunnassa on mukana uusia, osaavia ja innostuneita ihmisiä, joista monia palkittiin SM-kisojen yhteydessä muissa kategorioissa.
Muilta valmentajilta voi imeä hyvää oppia
Ilkka Naulapäällä tulee tänä vuonna täyteen 20 vuotta taekwondon parissa. Sinisestä ja punaisesta vyöstä alkaen alkaa saada pientä vastuuta treeneissä. 03 56917100.. Lisäksi kävimme Jauhonmaan Kallen kanssa Tampereella treenaamassa ja toimme sieltä osaamista Aitooseen. Ilkka Naulapään mielestä sinettihanke on tärkeämpi kuin sen lopputuloksena myönnettävä sinetti. Uudempina on mukaan tullut lumiveistosten teko ja piirustuskisa. Naulapään kaudella juniorivaliokunnan toiminta on muokkautunut uuteen uskoon. Mutta jos toisille tulee esteitä, niin silloin saattaa olla vedettävänä neljät, viidet
harjoitukset viikossa. klo 09.3012.45 Valkeakoski-opiston ATK- luokassa Kauppilankatu 2. Nuorisotoimi: Pälkäneen kunnan nuorisotoimi järjestää retken Chill Houseen pe 2.3. Aitoon Taekwon-do järjestää pääsiäislauantaina värivöiden kisat Yhteiskoululla. Hän tuli Tampereelta apuun, kun jäimme väliaikaisesti ilman ylempiä värivöitä. Pälkäne-
Cupin yhteyteen on kaavailtu myös näytöstä, jossa esitellään lajia yleisölle ja osaamista muille harrastajille.
Seura kasvattaa myös uusia vastuunkantajia
Aitoo Taekwon-do on laajentunut toimintaansa myös Luopioisiin ja Pälkäneelle. klo 9.30-12.45. Suomen ITF Taekwon-Do jakaa huomionosoitukset vuosittain SM-kisojen yhteydessä. Kauko Äikäs
Ilkka Naulapää on kehittänyt junioritoimintaa Aitoon seurassa ja koko liitossa
ITF-taekwondoliitto palkitsi Ilkka Naulapään vuoden valmentajana
Tommi Liljedahl
Aitoon Taekwon-Don päävalmentaja, puheenjohtaja ja juniorivastaava Ilkka Naulapää on palkittu Vuoden valmentajana. Lumiveistosten parhaimmistoa.
17
Äijälän talviriehan pääosassa vipukelkka ja pakkasmittari
Pakkasesta huolimatta Kangasalan Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälän pihalla hääri satakunta pientä ja vähän isompaakin talvisäästä nauttivaa, kun perinteistä talviriehaa vietettiin helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina. Kirsikka Kotilainen nautti vauhdista silminnähden. Selaillaan erilaisia sivustoja ja harjoitellaan tiedon hakemista. Määritämme selkeät tavoitteet, millä kaikilla aloilla kehitämme toimintaamme. Kurssi on tarkoitettu henkilöille, joille internet on uusi asia tai jotka haluavat tiiviin kertauksen netin käytöön. Mutta varsinaista valmennusvastuuta aloin ottaa vasta vuosituhannen vaihteessa. klo 18 yhteistyössä Mikkolan Navetan kanssa. TTT:n Hannah ja Rakkaus näytökseen retki ke 14.3. Hyvänä viikkona menee Liitto palkitsi Ilkka Naulapään vuoden valmentajana.
Tiililän taidetta Brysseliin keväällä
Pälkäneläistaiteilija Paul Tiililä on mukana huhtikuun lopussa Brysselissä järjestettävässä kuuden taiteilijan yhteisnäyttelyssä. Seuran ja oman toiminnan kehittämisessä olennaista on ollut se, että seura kasvattaa uusien harrastajien lisäksi myös uusia vastuunkantajia. Torstai 16.2.2012
Kirsikka Kotilainen nauttii vauhdin hurmasta. 5, tauolla kahvia, tervetuloa. Rooleissa Seela Sella, Elena Leeve, Matti Onnismaa ja Kasimir Baltzar, lippu+matka 30 e. Valinnat tekee liiton hallitus seurojen esityksestä. Opettajana kurssilla on Tarja Kiuru. Hiukan arveltiinkin, että kyllä lapset pakkasessa pärjäävät, mutta tiedä niistä aikuisista. Ilkka Naulapää palkittiin ennen kaikkea junioritoiminnan kehittämisestä seura- ja liittotasolla. Kurssejakin tärkeämpää oppia saa kuitenkin muita seuraamalla. Saarisen Karin lisäksi tärkeä oppi-isä valmentajana on ollut Mikko Allinniemi. Syyskuussa Tiililä piti yksityisnäyttelyn Helsingissä galleria Art Kaarisillassa. Erityisesti Äijälän emäntien keittotaidot saivat taas kerran kiitosmainintoja. Naulapää on käynyt junioriohjaajakurssit ja lajin valmennuskurssit B-valmentajatasoon saakka. Bussi kulkee tarvittaessa Rautajärven, Luopioisten ja Aitoon kautta. Kuljetus lähtee Kyynäröltä. Lajin parissa toimii esimerkiksi monia liikuntatieteitä opiskelleita, jotka ovat tuoneet mukanaan ihan uudenlaista urheilutietämystä.
enää pari iltaa viikossa harjoituksia vetämässä. Kristina Carlson ; Maan ääreen teos, hae luettavaksi Arkista. Ilm.
Kaija Turunen 040 5283466. Tapahtuma järjestettiin nyt seitsemättä kertaa. Isä Timo Kotilainen kertoi, että mukava on Äijälässä poiketa etenkin kun lähellä asutaan. Tiililän töitä oli viime vuonna mukana myös lukuisissa postitaiteen näyttelyissä ja tapahtumissa eri puolilla maailmaa.
Pälkäneen kunta, kulttuuritoimi: Huippu kansanmusiikkiyhtye Jaroslavna Ukrainasta Dneprjoen rannalta Luopioisten Seuratalossa to 16.2. Toista vuotta liiton juniorivastaavana toimiva aitoolainen on siirtänyt omassa seurassa hyväksi havaittuja toimintatapoja myös liittoon. 050 595 0044 / marika.selenius@palkane.fi
Valkeakoski-opisto tiedottaa:
Ensimmäisen kerran nettiin -kurssi alkaa Valkeakoskella 6.3
Mäenlaskua, talutusratsastusta (säävaraus!) makkaran paistoa, moottorikelkka-ajelua, kakkuarpajaiset. Asemakaavan valmisteluaineistoa esitellään yleisötilaisuudessa torstaina 23.2.2012 klo 18 alkaen Kuhmalahden kirjastossa, Rautajärventie 26. Kunnallisvaalit 2012 infoja keskustelutilaisuus ma 20.2. klo 1215.45, soittaa Keijo Nieminen. (03) 5655 4000
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS arkisin klo 15-8 sekä viikonloppuisin ja pyhäpäivinä pieneläinpäivystys 0600-304010 suureläinpäivystys 0600-304020
KU-68. 040 418 1603/Urpo. Muut vuosikokoukselle osoitetut asiat. Kangasalan Naisvoimistelijat. Tied. Laitikkalan maa- ja kotitalousseura järjestää kaiken kansan laskiaisriehan ti 21.2. klo 1820 valtuustosalissa, Keskusaukio 2, Kangasala. Su 19.2. klo 11 Kuohenmaan koululla mukana mm. Suomenlatu.fi/kanagasalanlatu. 0600 1 0600 (3,95 e/min + pvm). Jäsenmaksut helmikuun loppuun mennessä. Hakemuksesta kuulutetaan Kangasalan kunnan ilmoitustaululla 16.2.2012 19.3.2012 välisenä aikana. Maastot: Haapanen, Ohravuori ja Hirvo. Lisätietoja asemakaavoista antaa kaavoitusarkkitehti Markku Lahtinen, puh. klo 14 alkaen. (03) 5657 0115 Yhteispäivystys Acuta, Teiskontie 35, Tampere
Puh. Alueelle kaavoitetaan omakotitontteja ja kaksi asumisen ja yrittämisen mahdollistavaa pientalojen tonttia. 18
Torstai 16.2.2012
KANGASALAN SEUDUN TERVEYSKESKUS puh. Ulkoilutapahtuma ja hiihtokisat Luopioisten urheilukentällä la 18.2. Kok. klo 12 Apilassa. Vesijumppa 21.2. Ketunajokoe la 18.2. Kangasalan Sitoutumattomat Eläkeläiset. Eläkeliiton Kangasalan yhdistys. Koripallo. laitikkala.fi. maanantaisin klo 19-21 Teletalossa, Kutojank. 0400-896 606 ryhmäaikana. Kangasalan Latu ry. Kok. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Hiihtomatkat 1030 km (40) hiihtotapa perinteinen. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Pälkäneen AA-ryhmä. (03) 5655 4023 viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 812 p. sar-
jakisa su 19.2. Laskiaistapahtuma 23.2. peltityöt
otpelli.
Sotainvalidien Veljesliiton Pälkäneen osasto ry
vuosikokous pidetään Kostiakodilla "Päämajassa" pe 24.2.2012 klo 14.00. Aiheena ruoka- tai leivontaresepti. (03) 3116 7394
HAMMASLÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSEN AJANVARAUS mape 811 p. makkaraa. Kangasalan vihreät ry. Tervetuloa! Hallitus
Luopioinen tori klo 13-14 Kuhmalahti, Pohja 14.30-15 Nevala
Yli 20 kokovaihtoehtoa! Myös uudet renkaat!
ASKOSAARI OY P. Pälkäneen torilla klo 8.30. kisoihin alkaa klo 13.30. klo 14. Ilmainen arviointi, kotitalousväh.kelpoinen.
Päivystysvastaanotto: KESKUSTERVEYSASEMA, KANGASALAN KUNTA arkisin 821, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 921 puh. Marttailta Elli Viljamaalla Vehkajärvi ke 22.2. Kirjallisuuspiiri Suvi Purosen luona Kauppilantiellä pe 17.2. 2 B, p. Muistutukset ja mielipiteet hakemuksesta tulee toimittaa kuulutusaikana kirjallisena osoitteeseen PL 50/Urheilutie 13, 36201 KANGASALA. Kimppalähtö linja-autoasemalta klo 10.30. Maksaa voi myös Linttiksellä. klo 17.30-19.30. Lasten ja tyttöjen jumpissa loma, osittain aikuistenkin. 23.2. Kaikki joukolla mukaan myös uudetkin jäsenet. · Lahja- ja sisustustavarat
Avoinna: Ma-to 9-18 Pe-la 9-21 Su 10-18 · Lounas · Kahvila · Sisustus · A-oikeudet Tapahtumaillat -02:n asti! ...ja ainoa! Keskitie 14, p. Ilm. Marko Sagulin. Ilm. Laskiaisrieha Pohjan koululla (Kouluntie 31) 18.2. Kangasalan Perussuomalaiset ry. MLL Pälkäne. Oriveden karpaloa, varpu& juuriluutia, saunavihtoja ym.
PERUNAA
Maanantaina 20.2.
UUSIOKITKARENKAAT
175/65-14 195/65-15 205/60-16 225/45-17 288,318,388,518,185/65-15 205/55-16 225/50-17 225/40-18 308,388,518,588,-
TODELLA PITÄVÄT GREEN DIAMOND
VUOSIKOKOUS
24.2.2012 klo 19.00 seurantalolla. P. 16.2. klo 18 B-tyttöjen koripallon Läntisen alueen I-divisioonaa KU68 Kaaron Roima White Pitkäjärven liikuntahallissa. Paikalla mm. Lisätiedot www. Piirin pilkkikilpailut 1.3. Johtokunta
Laitikkalan Eräveikot
Aitoon Martat ry:n
Kevätkokous su 26.2.2012 klo 17 Aitoon Pysäkillä. 0400 196 196 www.ajoneuvokierratys.fi
Virallinen vastaanottopaikka
KOKOUS!
KARAOKE
Erinomainen lounas
ma-la 11-15, su 12-16
Lauantaina
KARAOKE
Muista myös pitopalvelumme!
Ma-ti 10-20, ke-to 10-22, pe 10-02, la 11-02, su 12-21. Kangasalan perussuomalaisia, Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Mikko Nurmo sekä kansanedustaja Lea Mäkipää. Vk 9 (alk.27.2.) on koulujen hiihtoloma. Kuhmalahden Kisa. Kok. Yleiset pilkkikilpailut ti 21.2. Perhekahvilat Pirtissä maanantaisin klo 10-12 ja iltaperhekahvila keskiviikkona 1.-29.2. 8-17, la 10-13 Tehdastie 6, Pälkäne
Van Gogh, pito, siikli ym., säkeittäin sopivasti. Tied. Mahdolliset mielipiteet on toimitettava kirjallisesti tai suullisesti kaavoituslautakunnalle ennen nähtävilläolon päättymistä joko teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteeseen os. Ohjelmalliset päivätanssit Sahalahden Kontulassa ma 20.2. Lupaa haetaan Kangasalan kunnan Pohjan kylään tiloille Ritamäki RN:o 5:63, Toskalan sora-alue RN:o 5:35 ja Vuortensora RN:o 5:48, osoitteeseen Rautajärventie 900. klo 19 Kankaanlukon ampumaradan majalla. Asemakaavan muutoksen valmisteluaineisto Töykänän korttelissa 73a (Paatialantie, kaava 685). Pälkäneen Pilkkijät ry:n 3. 255 6677
Keskuojankatu 11 SARANKULMA
KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT UUSIONASTARENKAAT 175/65-14 248,- 185/65-14 248,185/65-15 258,- 195/65-15 258,205/55-16 328,- 205/60-16 348,195/70-15 C 298,- 215/65-16 C 368,RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY
Keskuojankatu 11 SARANKULMA Tampere p. Rusthollin rannassa Treella. klo 16 menn. (03) 5655 4025 Päivystys on tarkoitettu kiireellistä lääkärinhoitoa tarvitseville ilman ajanvarausta.
YÖPÄIVYSTYS Valkeakosken aluesairaalassa arkisin klo 2108 viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 2109 välisenä aikana puh. 050 571 6082 Pälkäneen Eläkeläisten kerhon "Ajattomat" -lauluryhmän 10-vuotiskahvikonsertti Yhteiskoulun ruokalassa su 19.2. Ota resepti mukaan. klo 18.30. Lähtöaika klo 9-11. 050 5969 124. Sahalahden kirjanystävät. KANGASALLA 13.2.2012 RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTA-KUNTA POHJAN KOULUNMÄEN JA SAHALAHDEN PAATIALANTIEN ASEMAKAAVAT Teknisessä keskuksessa, Urheilutie 13, on nähtävillä 20.2.20.3.2012 maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti: 1. Ke 22.2. PälkäneenLuopioisten rhy. to 16.2. Huoltopisteitä Liuksialan koululla, Kisapirtillä. klo 12 alkaen.
Koko perheen tapahtuma! Vapaa pääsy!
Järj. lähtöpaikalla. klo 14 Luopioisten valtuustosalissa (entinen kunnantalo) kahvittelun ja kuulumisien vaihdon merkeissä. Tervetuloa! Johtokunta
KOKOUS kylätalolla su 19.2. Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys. klo 10-14 Kangasalan Vesijärvi, Vesaniemen uimaranta, pakkasraja -20 astetta.
Kaikki sisä- ja ulkoremontit ammattitaidolla.
Lumien tiputukset ym. Marjatta Tiitola 040 8221057. Kok. Mikko Juvonen p. Pohjan Koulunmäen asemakaavaluonnos on myös nähtävillä Kuhmalahden kirjastossa sekä molemmat asemakaavaluonnokset ovat nähtävillä Kangasalan kunnan kotisivuilla osoitteessa www.kangasala./asuminen_ja_ymparisto/ tontit_ja_kaavoitus/ kaavoitus/nahtavilla_olevia_kaavoja/. Tervetuloa! 2. Ilm. Helevetin tunarit
After race Rautahovissa klo 20 alkaen
· Arpajaiset · Olutterassi salissa.
Suomirokkia Hämeenlinnasta: Routakiila
Liput 5,-
Hiihtolomaviikolla Keittiöstä pe 17.2.-pe 24.2.
TOAST ATERIA + 0,4 l limsa
Pe 17.2. 03-534 2491
Itse tuotuna auto- ja metalliromut, akut, öljyt, renkaat Avoinna ark. klo 18. Asemakaavan muutoksella osa voimassa olevan asemakaavan rivitalotonteista muutetaan omakotitonteiksi, osa alueesta muutetaan puistoksi. Koko perheen hiihtotapahtuma 19.2. Kirkkoharjun koululla jumpataan klo 1516 Ricky Martinin "kanssa". Hakemusasiakirjat ovat kuulutusaikana nähtävinä Kangasalan kunnan teknisen keskuksen asiakaspalvelupisteessä, osoitteessa Urheilutie 13, Kangasala. Urheilutie 13 tai postitse PL 50, 36201 KANGASALA. Hallituskin kokoontuu. Luopioisten Diabeteskerho. 0400-685858
Timanttiajatus Oy
Kangasalan kunta tiedottaa
ILMOITUS KUULUTUKSESTA Niemisen Sora Oy hakee ympäristölupaa siirrettävälle kivenmurskaamolle. Mm. 255 6677
YLI 60 KOKOVAIHTOEHTOA! Myös Nokian, Bridgestone, Michelin ym...
VESIKOURUT PALOTIKKAAT LUMIESTEET
ym. Luettavana Katja Ketun Kätilö. Luomurakentamiseen tutustuminen, tarinointia, napakelkkailua, horsmavohveleita ja -haudetta! Luopioisten keskusta Mikkolan navetta klo 12-16 la 18.2. Kylpylämatkan rahastus. Mikko Kiio 0407000841 nikkarimikko@suomi24.fi MLL Sahalahti. Lisätied. Luopioisten Mll, LC Luopioinen ja seurakunta. Liuksialan koululla, Ahulinjärventie 21. klo 11. Kangasalla 13.2.2012 KAAVOITUSLAUTAKUNTA
Jääratapiitveikilpailu
Moottorin pärinää, kelekkakunkkukisat, maggaraa grillissä ja kahvia kyläyhdistyksen pannusta. klo 16 keppijumppaa toimistolla. Laskiaisrieha su 19.2. Klo 18 hunajaesittely, jota ennen kahvitarjoilu. Vehkajärven martat. ·Lapsille napakelkkailua sun muuta mukavaa.
Rautajärvellä Vuohiniemessä la 18.2. Kangasalan Eläkkeensaajat/Kalakerho. hiihtokilpailut sekä mäenlaskukisa. Sarjat vauvasta vaariin. Pohjan asemakaavan valmisteluaineisto kortteleissa 21002108 sekä niihin liittyvillä katu-, erityis- ja virkistysalueilla (Koulunmäki, kaava 681). Paluu samaan paikkaan viim. klo 18. mennessä p. klo 11-13 Sahalahden seurakuntalon pihassa. Paikka santakuoppa Kesänmakua vastapäätä. Kaukajärven vapaa-aikatalo, Suolijärven ulkoilumaja ja Taivalpirtti. Su 19.2. Puffetista mm. 03-5365400 Keskitie 14, LUOPIOINENLUOPIOINEN, 03 536 5400
Kangasalan kunta, PL 50, 36201, 03 5655 3000, Kangasala.fi
Perjantaina
Otamme vastaan/ ostamme kierrätykseen
HAULI BROS
Ilmoita Sydän-Hämeen Lehdessä!
ilmoitukset@shl.fi
Ilmainen nouto/romutustodistukset
ROMUAUTOJA ja METALLIJÄTETTÄ
SUOMEN AJONEUVOKIERRÄTYS
puh. klo 14.00
Kyynärön VPK:n
Kysy ja soita 0500-661 807
Sää
-6
Kangasala
Perjantaina
Sahalahti Kuhmalahti
Lauantaina
Sunnuntaina
Kuhmalahti
Maanantaina
-6
-7
Kangasala
Sahalahti
-7
Luopioinen
-7
-0
Kangasala
Sahalahti
-7
Luopioinen
-2
Kuhmalahti
-2
Kangasala
Sahalahti
Selkeää
Puolipilvistä
Vesikuuroja
-2
Luopioinen
-3
Kuhmalahti
-3
Luopioinen
Pilvistä
Ukkosta
Lumisadetta
Pälkäne
-7
Pälkäne
-7
Pälkäne
-2
Pälkäne
-2
Palveleva meteorologi puh. Mukana myös Pirkanmaan vihreiden Minna Sorsa. illalla lauletaan KARAOKEA klo 21 alk.
Liekin takamyymälän makeistukusta
5,00 10,00
SUKLAA-UNELMAT
/2 pss
Sieltä myös: · Leikkokukat · Tilauksesta asetelmat, surulaitteet ym. PMS. lumityöt
3753 218, 0400-335 443
ASIOINTIPALVELU
Joustavasti asiakkaan luona. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla.
TILAUSHINNAT (kotimaa): kestotilaus 12 kk: 78,50 kestotilaus 6 kk: 42,50 kestotilaus 3 kk: 23
Hinnat sisältävät 9 % alv Levikki: 5 692 kpl (LT 2010) Lukijamäärä: 18 000 (TNS Atlas 12/2008) Toimitusjohtaja: Olli Sirén, 050 5169 145
olli.siren@shl.fi
Kotisivu: www.shl.fi Sähköpostiosoite: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi Avoinna: kepe klo 916 (mati vain ajanvarauksesta)
tommi.liljedahl@shl.fi
krista.kaitasuo@shl.fi
jani.oksanen@shl.fi
Ilmoitusvalmistus: Päivi Martikainen 044 7557 215
paivi.martikainen@shl.fi
Yritysasiakkaat: Mikko Heinonen 044 3477 411
Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. (03) 379 0333
RENGASMYYNTI
Markus Huttunen puh. Välityspalkkio sopimuksen mukaan.
Puh. 03-377 1068 www.kirjanpitomattila.com
MATTILA KY
- Taloushallinnon palvelut Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
PERUNKIRJOITUKSET
· Kauppakirjat · Testamentit ym.
PEKKA VALTONEN
P. Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin. 260 7215
ILMAINEN ARVIO
IlmoItukset @shl.fI
Ellintie 6, Kangasala P. Myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Ilmainen puhelinneuvonta.
Puhelin: 03 539 9800 fax: 03 539 9888
Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. 8-17, p. 050 3606401 tai 377 4008
Puh. 8-18, la 9-14, p. Puh. 0400 556 638 Roineenkatu 12, Valkeakoski
Vastaanotto sopimuksen mukaan. (03) 379 2940, www.tv-hugg.com
Kalevan puistotie 17, 33500 TAMPERE www.aleksinlkv.net
Kirjanpitotoimistot
Perunkirjoitukset
Varaa oma ilmoitustilasi!
KIRJANPITOTOIMISTO
Myllystenpohjantie 2, Kangasala PUH. 03-377 1818, 0500 - 621 294, Kangasala, myös ilt.
Keskusaukio 2, p. Käyntiosoite: Postiosoite: Onkkaalantie 58 PL 16, 36601 PÄLKÄNE Päätoimittaja: Tommi Liljedahl 050 3010 291 Toimittaja: Jani Oksanen 044 7557 213 Toimittaja: Krista Kaitasuo 044 7557 214 ISSN 0788-8279 Yritysasiakkaat: Anssi Kukkonen
044 3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
ILMOITUSHINNAT etusivu takasivu ennen tekstiä tekstissä tekstin jälkeen kuolinilmoitukset värilisä
1,54 /pmm 1,18 /pmm 1,07 /pmm 1,07 /pmm 1,07 /pmm 1,12 /pmm 0,29 /pmm
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 12 to lehteen ti klo 12 Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. (03) 377 1140
Kiinteistönvälitys
Av.: ma-pe 10-17, la 10-13
TV-DIGIHUOLTO
plasmat, lcd:t, tv:t audio- ja digilaitteet antennimyynti tarvikemyynti käytetyt tv:t
- AKUT
Avoinna: ark. (03) 358 6911 Silmälääkärit Erja Oksman ja Tarja Maaranen Optikko Hanna Saikku-Salo
ma-pe 10-18, la 10-14
www.kangasalankirjakauppa.fi
PALVELEMME:
TV- Digihuollot
Avoinna: ark. Torstai 16.2.2012
19
AlAn
Autoilu
AmmAttilAiset
leh dess ä jokA tors tAi !
Eläinlääkärit Pitopalvelut
Reilusti edullisempi
kotimainen katsastusasema!
-17 MA-PE 9
Määräaikaiskatsastukset
ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI
Myös ilta- ja viikonloppuaikoja.
Hammaslääkärit
Erikoishammasteknikko Hammasteknikkomestari
KOTIVASTAANOTTO PÄLKÄNEELLÄ
PITOPALVELU
Irma Mäkimaa Ellintie 2, Kangasala P. 0400-566 937
AIKAA VARAAMATTA
henkilö- ja pakettiautoille.
Kirjakaupat
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
Lentolan teollisuusalueella, Lentolantie 12, 36220 Kangasala
KALERVO INGALSUO
Erikoishammasteknikko RISTO RIKKONEN
P. 0400-404 425 Kotitoimistomme on Pälkäneellä. 377 3447
Puh. 010-239 0880, FAX. (03) 379 0008
www.kangasalanautokatsastus.
Optikot
Merkillisen reilu.
Kopinkulman Optiikka
Kangasala · Tampereentie 1 P. 23%
mikko.heinonen@shl.fi
Pirkanmaan Lehtipaino, 2012
Minulle saa lähettää tarjouksia tekstiviesteinä.
Allekirjoitus
Tarjous on voimassa 29.2.2012 saakka ja koskee vain Suomeen tulevia tilauksia sekä talouksia, joihin lehti ei vielä tule kestotilauksena. 20
Torstai 16.2.2012
Laadukasta luettavaa pakkashintaan!
Tilaa itsellesi tai ystävällesi laadukas paikallislehti - ja tiedät mistä kylillä puhutaan!
Monta tapaa tilata:
Postita alla oleva kuponki www.shl.fi/ tilaajapalvelu
@
tilaukset@shl.fi 044 755 7208
- kaupan päälle 1 kk
Talvitarjous ajalla 1.1.-29.2.2012
21 30
(arvo 16 )
Talvitarjous ajalla 1.1.-29.2.2012
Keston 1. Ei jälleenmyyjille. 3 rs/talous
(2,50/kimppu) (6,65/kg)
1 49 1
1 kg/ras., Hollanti
Conference PÄÄRYNÄT
Aina edullinen!
Naisten Jade % NEULEtä 72 Sääs PUSERO
(29,-)
49
rs
Italia
Golden OMENAT
än Kevä värit!
, 8Miesten LÄMPÖKERRASTO
(11,90) 56 % puuvilla 44% polypropeeni
% tä 25 Sääs
kg
-24%
Ilman K-Plussa-korttia 5,29 (8,82/kg) Ilman K-Plussa-korttia 3,95rskimppu
399
2 rs kimppua Pouttu
KARJALANPAISTILIHAT
HERNEKEITTO
2 PRK!
Etu K-Plussa-kortilla
-31%
Ilman K-Plussa-korttia yksittäin 1,09 prk (2,51/kg) Ilman K-Plussa-korttia kimppu
150
kimppua 22prk
435 g (ei Luomu)
(2,50/kimppu) (1,72/kg)
3,95
Miesten B.C.F TRIKOOPUSEROITA
TANKOMAKKARAT
LU
FANIPALAT
Etu K-Plussa-kortilla
-21%
Ilman Ilman K-Plussa-korttia 3,29 kplkimppu K-Plussa-korttia 3,95 (4,11/kg)
2
800 g Gouter, Jahti ja Lauantai
59
(2,50/kimppu) (3,24/kg)
2 PSS!
2 kimppua kpl
Etu K-Plussa-kortilla
-11%
(10,56/kg) Ilman K-Plussa-korttia yksittäin 2,27 ps kimppu Ilman K-Plussa-korttia
4 5
215 g
00
(2,50/kimppu)
9
Erä LAUTAPELEJÄ
90
890
2 kimppua
3,95
Vaasan
RANSKANLEIPÄ
KAHVI JA COSTA RICA
2 KPL!
Etu K-Plussa-kortilla
-41%
Ilman K-Plussa-korttia yksittäin 0,85 kpl (2,43/kg) Ilman K-Plussa-korttia kimppu
1
350 g
00
(2,50/kimppu) (1,43/kg)
2 PKT!
500 g raj. 38 )
SHL12TAL-2
LAHJATILAUKSEN SAAJA: Etunimi
Lehti maksaa tilauksen postimaksun.
Lähiosoite
Lähiosoite
Postinumero ja -toimipaikka
Postinumero ja -toimipaikka
Puh. *) Kestotilaus on tilaamistapa, jossa tilausmaksu laskutetaan laskutusvälein kulloinkin voimassa olevaan kestotilaushintaan, joka on aina edullisempi kuin vastaavan pituisen määräaikaisen tilauksen normaalihinta. 044 755 7208 tai www.shl.fi/tilaajapalvelu.
PS. soppatarjoilu.
Tervetuloa palvelevaan K-Järvikansaan!
lusta PalveHeimon kalan
15
Etu K-Plussa-kortilla
LOIMUTETTU LOHIFILE
kg
90
600 g, raj. synttäreitä, silloin mm. Tilaajapalvelu puh. ONKKAALANTIE 69, PÄLKÄNE, AVOINNA ARK. 38 e)
Kyllä kiitos!
SHL12TAL-1
Sukunimi TILAAJA / MAKSAJA: Etunimi
Tilaan Sydän-Hämeen Lehden kestotilauksena 1. jakso 3 kk*) 21e
- Saan 1 kk lehdet kaupan päälle (arvo 16 )
Sukunimi
Tahdon tutustua lehteen 3 kk määräaikaisena 30
(norm. 1 erä/talous
Volumexpress Falsies RIPSIVÄRI
yksittäin 11,90
Latz KISSANRUOKA 12 x 100 g
yksittäin 4,26
kimppua 22kpl
Etu K-Plussa-kortilla
-24-34%
00
(5,00/kg)
2 pkt
3,95
Ilman K-Plussa-korttia yksittäin 3,29-3,79 pkt (6,58-7,58/kg)
Tarjoukset voimassa to-su 16.-19.2.
(15,90) nyt 7,95
-50%
2 kpl yhden hinnalla
% tä 21 Sääs
10,
(2,78/kg) /kg)
3 pkt
Tarjoukset voimassa 18.2. Kestotilaus jatkuu ilman erillistä uudistamista, ellei tilaaja irtisano tilaustaan tai muuta sitä määräaikaiseksi. / GSM
Sopimus 5008700 33003 Vastauslähetys PL 16 36601 PÄLKÄNE
Sähköpostiosoite
Antamalla sähköpostiosoitteesi voit saada hyviä tarjouksia sähköpostiisi. 23.2. jakso 3 kk
Määräaikainen 3 kk
(norm. Tilaushinnat sisältävät arvonlisäveroa 9 %. 10-18, LA 9-14 ALASENKUJA 1, SUORAMA, AVOINNA ARK. torstaina vietämme 14 v. saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 9-20, LA 9-18, SU 12-17
www.loytotex.. / GSM
Syntymävuosi
Puh