Sydän-Hämeen Lehti Sydän-Hämeen Lehti Varaa tästä näkyvä ilmoituspaikka! Puh. Sivut 11, 14 Kahden kirkkoveneen voimin www.shl.fi Irtonumero 5 € Nro 29 Keskiviikko 17.7.2024 Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. sivu 4 Puutikkalan Ahti2 ja Kukkian Kulkuri herättivät kiinnostusta, Aallotar jäi vielä tällä kertaa telakalle. sivu 15 Unkarista kahvilanpitäjäksi Suomalainen lumi kimaltaa kuin timantit, mutta kesä on talveakin hienompaa aikaa. Tanssit karaoken tahtiin Musiikki sai yhteen eri ikäryhmien ja tyylien ihmiset Luikalassa. sivu 6 Näin toimii hybridiyksikkö Pelastaja ja ensihoitaja työskentelevät tiiminä, jonka työnkuva laajenee yhä. Jo vuodesta 1929. 044-3477 402 • ilmoitukset@shl.fi shl.fi
Kristiina Helminen SAKSITTUJA Useiden luonnonmarjojen osalta satokaudet ovat aluillaan. Jani Oksanen päätoimittaja jani.oksanen@shl.fi AJANKOHTAISTA Kangasalla voi ihailla maisemapeltoja ainakin neljässä eri paikassa ALKAA olla taas se aika vuodesta, kun kukkapellot ovat komeimmillaan. Isolta kankaalta katselu oli mukavaa, ja Espanja voitti mestaruuden. Halusin kuitenkin sakon maksaa siltä varalta, että se huomattaisiin seuraavan kerran rajaa ylittäessäni. Taas odoteltiin, mutta Andrej oli oikein mukava ja huumorintajuinen, kaiken lisäksi erittäin komea, joten mitäpä siinä hätää oli hänen kanssaan höpötellessäni. Kukkia saa kerätä. Jos metsään meno ei syystä tai toisesta onnistu, marjoja kannattaa haalia käsiinsä muuta kautta. Näin sen ei tarvitsisi olla. Toki tarvitaan vielä ainakin hyvä marja-astia, jollainen on esimerkiksi muutaman litran kannellinen ämpäri, jossa marjat eivät liiskaannu. Moni viilettää kesälomallaan ulkomaille tai vähintäänkin remuaa eri puolilla Suomea ruksaten ennalta mietittyjä ja aikataulutettuja kohteita kuin jonkinlaisesta tehtävälistasta. Tämänvuotisesta mustikkaja puolukkasadosta povataan hyvää. M arjastamassa käynti perheen, sukulaisten tai vaikka ystäväporukan kesken on myös mitä parhainta lähimatkailua. Muut kukkivat seosviljellyillä pelloilla siinä välillä, Lehti kertoo. Vai ehtiikö. Lopulta selvisi, että minulla oli vain kertaviisumi, sitä en ollut huomannut. – Auringonkukan kukinta menee elokuun puolelle ja hunajakukka kukkii jo. Katselin pelin urhoollisesti loppuun, jännitystä riitti ja mieleeni palautui tuo aiempi muistoni. Viisumissakin oli reilusti aikaa jäljellä, joten tuumasta toimeen. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti PÄÄKIRJOITUS Pienet marjat, suuret ilot E simerkiksi acaija goji-marja saavat suomalaisten sydämen hypähtämään innostuksesta, kun puhutaan luonnon tarjoamien tuotteiden terveysvaikutuksista. Pesunkestävimmät marjastajat tietävät myös monta muuta hyödyllistä niksiä, mutta itse en valitettavasti siihen joukkoon kuulu. Sain sakot laittomasta rajanylitysyrityksestä ja palautuksen Suomeen. Pohjois-Afrikassa on toki hienoakin musiikkia, mutta ravintolayhtyeet ovat yleensä sellaisia, että vältän niitä viimeiseen asti. Sakko piti voida maksaa raja-alueella pankissa, joka osoittautui kuitenkin lopetetuksi. Nyt hyväksytyn suunnitteluohjeen yhteydessä Lempäälä tavoittelee 2 miljoonan euron lisäsopeutuksia vuonna 2025. Kangasalan kaupunki on kylvänyt tänä vuonna maisemapeltoja neljään eri paikkaan. Pitkän odottelun jälkeen löytyi puomilta rajavartija, joka puhui ihan sujuvasti englantia. ”Suomen metsiin mahtuu marjanpoimijoita ja valitettavan suuri osa marjasadosta jää poimimatta. Töllön vieressä pyöri diskopallo ja kovaäänisistä tuli poppia. Toisaalta: näistä jutuista, jotka eivät mene lainkaan putkeen, ne parhaat muistot aina tulevatkin. Metsässä kasvavien luonnonmarjojen kerääminen kuuluu jokaisenoikeuksiin, eli marjojen poimimiseen ei tarvita erikseen maanomistajan lupaa. MAAJA METSÄTALOUSTUOTTAJAIN KESKUSLIITTO MTK Toimiva palovaroitin puuttuu vielä monesta asunnosta. Yhdistelmä oli niin absurdi, ettei sille voinut kuin nauraa. Syntetisaattorin säädöt olivat vihlovuudessaan karmea ja erittäin karmea, komppikone vätkytti kiihkeästi, äänenvoimakkuus oli täysillä ja laulajamies huusi ja valitti aivan kuin jostain olisi likistetty. – Peltoja on kylvetty Pikkolaan, Herttualaan ja Sahalahdelle Puinostenpuistoon sekä Kottilantielle. Mitäpä ihminen ei jalkapallon vuoksi tekisi, vaikka en edes ole pätkääkään intoilija, ihan vain lajin viihdekäyttäjä. Luonnonmarjat ovat suomalaista superruokaa ja ei olekaan ihme, että pyrimme säilömään niitä pimeän talven varalle mahdollisimman paljon”, MTK:n asiantuntija Heidi Siivonen muistuttaa. Annoin sakkolapun ja rahat hänelle ja syöksyin hakemaan pikaviisumia. Esimerkkitapaus mustikankaan terveyshyödyt eivät kuitenkaan ole mitenkään vaatimattomat: Eja C-vitamiinia, mainio ravintokuidun lähde sekä terveyden ylläpitoon ja sairauksien ehkäisyyn vaikuttavia polyfenoleja ja suuri antosyaanipitoisuus, jotka viimeistään nostavat sen niin sanottuun ”superfood”-sarjaan. Ei aavistustakaan, miksi. Siellä oli oikein hyvä näyttö, mutta äänet tulivat paikalliselta triolta. TÄNÄ vuonna löysin itseni jalkapallon vuoksi marokkolaisesta ravintolasta. Sortavalasta löysin etukäteen yhden paikan, jossa pienestä, rakeisesta televisioruudusta näkyivät nämäkin pelit. Lomareissuani en halunnut lopettaa. 2 Keskiviikko 17. Juuri siihen kastiin kuului tämäkin. Arkinen mustikka sen sijaan herättää huomattavasti vähemmän riemastusta, vaikka moninaiset maailman myrskyt ovatkin viime aikoina kotimaisten marjojen arvostusta uudelleennostaneet. Toisinaan pienimuotoisempi matkailu ja lähiympäristöön tutustuminen voi kuitenkin olla paikallaan ja tuoda hyötyjä, joita ei ehkä ole tullut etukäteen ajatelleeksi. Kuva on Pikkolan maisemapellolta vuodelta 2020. Milloin kukinta on parhaimmillaan. PIRKANMAAN PELASTUSLAITOS Lempäälän kunnanvaltuusto hyväksyi vuosille 2025– 2025 kokonaistalouden suunnitteluohjeen, jonka tavoitteena on katkaista kunnan alijäämäkehitys. Kylvöt on tehty viikolla 21, Kangasalan kaupunginpuutarhuri Samuli Lehti kertoo. Yksinkertaisimmillaan se käy turvautumalla sukulaisja ystäväapuun tai esimerkiksi meillä Sydän-Hämeessäkin ilahduttavan runsaan marjatilatarjonnan kautta. Nappaamalla mukaan juotavaa, hyttysmyrkkyä, auringolta suojaavan päähineen sekä pitkähihaiset mukavat vaatteet on jo miltei valmis hyppäämään marjanpoimintaan. Ilomantsista löysinkin venäläisen naisen, joka oli menossa käymään häissä Petroskoissa. Herttualan maisemapeltoon keskusterveysaseman lähettyville on kylvetty hunajakukkaa ja auringonkukkaa, ja Pikkolaan puolestaan näiden lisäksi myös koristekukkaseosta. Toimimattomia palovaroittimia oli lisäksi keskimäärin 16 prosentissa asunnoista. Suomalainen rahalaitokseni ei ymmärtänyt asiasta yhtään mitään. Jo aiemmin tänä keväänä kunnanvaltuusto hyväksyi vajaan 3,2 miljoonan euron sopeuttamisohjelman. Kottilantien peltoon on kylvetty auringonkukkaa ja koristekukkaseosta ja Puinostenpuistoon auringonkukkaa ja hunajakukkaa. Suurin osa marjoista jää kuitenkin poimimattomina metsiin muiden kuin meidän ihmisten hyödynnettäväksi. – Kaikilta näiltä pelloilta saa poimia kukkia maltillisesti, sitten kun ne ovat kukassa, Lehti sanoo. Ei todellakaan oikea paikka kuningaslajin loppuottelun jännäämiseen! Sitten tuli seuraava loistava ajatus: poikkeanpa välillä Joensuussa, siellä varmasti on jossain hyvä kisakatsomo. Kaupungin maisemapelloilta saa käydä poimimassa maltillisesti kukkia omiin tarpeisiin. ”Mennään joskus metsäretkelle” voi olla perheen pienimmän suusta niin pieni ja arkinen toivomus kesälomamenoksi, että se tulee sivuutetuksi kovin helposti. RALPH Pieni marja, suuri ilo. Kaikki sujui hyvin ja nokka oli taas kohta onnellisesti kohti Laatokkaa. Vaan eipä se ihan sujunutkaan; löysin kohta itseni istumasta jostain huoneesta Venäjän tullissa. Ehtiihän sitä sitten myöhemminkin, arjen vastapainoksi. Esimerkiksi valtakunnallisesti vuosina 2009–2018 syttyneistä asuinrakennusten tulipaloista on todettavissa, että keskimäärin 32 prosentissa tapauksista asunnossa ei ollut palovaroitinta. Laitoin onnitteluviestin andalusialaiselle tuttavalleni ja lähdin innolla jatkamaan ajelua kauniissa Karjalassa. Aicha on psykologi ja työelämän moniottelija, jolla on koti myös Marokossa. LEMPÄÄLÄN KUNTA KOLUMNI Pallo pyörii JOSKUS reilusti ennen koronaa lomareissulla Karjalassa sain ällin, että pitää nähdä, kun Espanja pelaa jalkapallon MM-kisojen loppuottelun
3 Keskiviikko 17. Nappaa mukaan kesän parhaat matkailuja lomavinkit Heinäpellon laidalta Kesälöylyjen kautta Kulttuurikesään ja Nostalgian sykkeeseen. klo 17 Nostalgian sykettä Jarmo Koski Pe 19.7. klo 10 Mun Tampere: Reetta Hurske SUN KESÄ 2024 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai 7-10 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys 10-11 SUN Kesäkunta / SUN SUN Kesäkunta / SUN SUN Kesäkunta / SUN SUN Kesäkunta / SUN Mun Tampere Matkailukesä Matkailukesä Matkailukesä Matkailukesä 11-13 SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä SUN Keskipäivä 13-15 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys 15-16 Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Suora lähetys Kesäretki 16-17 Kesäsykkeellä Kesäiset aallot ja Kulttuurikesä Pirkanmaan Herkkukesä Kalavedet urheiluviikonloppu 17-18 Maanantaipotpuri Nostalgian sykettä SUN Suosikit TOP 20 Heinäpellon laidalla Mökkireissun levylaukku 18-23 SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Ilta SUN Viihteelle -toivekonsertti KILPAILUT OSOITTEESSA RADIOSUN.FI IKAALISTEN MATKATOIMISTO IMT Voita tuhannen euron matkalahjakortti!. klo 15 Kesäretki: Laukontori Sauna Ravintola Flou Vesipuisto T3Park Ma 22.7. klo 14.30 Kesälöylyt: Lapland Hotels Arena, Tampere To 18.7. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Kesätunnelmia ja -ihmisiä eri puolilta Pirkanmaata. klo 16 Kulttuurikesä: Rauniokirkko, Pälkäne Pe 19.7. Kesämusiikkia unohtamatta. klo 16 Kesäsykkeellä: Maastopyöräily Ti 23.7. klo 16 Pirkanmaan Urheiluviikonloppu: Frisbeegolf European Open Vko 29 ma-to klo 10 SUN Kesäkunta Nokia Ke 24.7. klo 17 Heinäpellon laidalla: Strutsitila Syrjynen, Pälkäne Pe 19.7. Tampere 107,8 | Etelä-Pirkanmaa 96,7 | Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3 | Kankaanpään seutu 106,7 | Parkanon seutu 91,7 | Ylä-Pirkanmaa 91,5 SSU UN N KKeessää To 18.7
– Potilaiden pidemmät kuljetusmatkat sairaalaan aiheuttavat sen, että hoidamme potilaita pidempään kuin kaupungeissa toimivissa ambulansseissa, Padinki kertoo. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Kristiina Helminen SAHALAHDEN hybridiyksikkö on toiminut Sahalahdella nyt noin neljän kuukauden ajan. Ensihoitajan työparina työskentelee aina pelastaja. – Kaiken kaikkiaan tavoite on parantaa asukkaiden turvallisuudentunnetta alueella. UUTISET Kokemukset ympäri vuorokauden päivystävästä hybridiyksiköstä ovat olleet hyviä Hybridiyksikkö aloitti Sahalahdella maaliskuun alussa. Päältäpäin hybridiyksikkö on tavallisen ambulanssin näköinen. Ympärivuorokautinen valmius on selkeä parannus aiempaan, sillä ennen viime vuodenvaihdetta ambulanssi päivysti Sahalahdella kello 8–16, ja tammikuussa valmiusaikaa lisättiin neljällä tunnilla. Hybridiyksikkö päivystää seurakuntatalon takana ja pääsee hälytyksen tullessa liikkeelle viimeistään 90 sekunnissa. Pelastaja Eemi Padinki kertoo, että työ hybridi-, eli moniviranomaisyksikössä, on melko samanlaista kuin tavallisessakin ambulanssissa. Sen avulla on mahdollista, että esimerkiksi tulipalotilanteessa suurempien vahinkojen syntyminen saadaan estettyä ja annettua aikaa muille paikalle tuleville pelastusyksiköille, Hoppu ja Alanko mainitsevat. – Vuorokaudessa tulee keskimäärin kaksi tai kolme hälytystä, toki vaihtelua on aina jonkin verran, Padinki sanoo. – Hybridiyksiköllä on mahdollista saavuttaa nopeammin alueella olevat ihmiset ja onnettomuudet, jolloin vasteaika on molemmissa tehtävissä pääsääntöisesti lyhyempi. Sen sijainti kuitenkin synnyttää joitakin eroja kaupungissa työskentelyyn verrattuna. HYBRIDIYKSIKKÖ alkaa lähitulevaisuudessa Sahalahdellakin tehdä myös sosiaalija terveydenhuollon tukitehtäviä, kuten vastata sosiaalitoimen nostotehtäviin tai kotisairaalan päivystyksellisiin tukitehtäviin. Hybridi on pelastustoiminnan näkökulmasta nopea alkuvaiheen yksikkö ja lisäkalusto tulee muissa pelastusyksiköissä, Alanko lisää. Jokaisessa työvuorossa työskentelee yksi hoitotason ensihoitaja ja yksi pelastaja. – Hybridiyksikkö on valmiudessa ympäri vuorokauden jokaisena päivänä vuodessa, Sanna Hoppu sanoo. Hybridiyksikkö on aikaisemmin ollut jo Urjalassa ja nyt niitä on Sahalahden lisäksi myös Vesilahdella, Kihniössä ja Kurussa. tovat, että hybridiyksiköitä on perustettu Pirkanmaalla alueille, joissa on ollut puutetta potilaiden tavoittamisessa tai sopimuspalokuntaa ei ole aina saatu tehtävälle. Hybridiyksikössä toisella ensihoitajalla on aina myös pelastajan tutkinto. Suurin ero on se, että sen mukana kulkee lääkintälaitteiden lisäksi myös pelastustoimintaan liittyvää kalustoa. Hän siis pystyy yhdessä toimipaikkakoulutetun ensihoitajan kanssa suorittamaan myös pelastustoiminnassa tarvittavia ensivaiheen tehtäviä, kuten tulipalojen alkusammutusta, lisävahinkojen estämistä, tiedustelua ja tilannekuvan välittämistä pelastustoiminnan johtajalle. Yksikkö on valmiudessa ympäri vuorokauden jokaisena päivänä vuodessa, Hoppu lisää. Pirkanmaan hyvinvointialueen ensihoidon ylilääkäri Sanna Hoppu ja pelastuspäällikkö Kari Alanko kerHybridiyksiköllä on mahdollista saavuttaa nopeammin alueella olevat ihmiset ja onnettomuudet, jolloin vasteaika on molemmissa tehtävissä pääsääntöisesti lyhyempi. HYBRIDIYKSIKKÖ aloitti Sahalahdella maaliskuun alussa, ja kokemukset ovat olleet hyviä. – Siellä on esimerkiksi erilaisia sammuttimia, lämpökamera, sahoja ja muuta käsityökalua sekä liikenneonnettomuuksissa tarvittavaa pienimuotoista pelastusvälineistöä. 4 Keskiviikko 17. – Kaikki Pirkanmaan hyvinvointialueen ensihoitajat saattavat vuorollaan työskennellä myös hybridiyksikössä, mutta tyypillisesti Sahalahdella on noin viisi ensihoitajaa ja viisi pelastajaa eri työvuoroissa, Hoppu sanoo.
Jätehuollon kautta saa tietoa muun muassa siitä, miten keräyspaikoilla toimitaan. Kodin vaarallisia jätteitä ovat muun muassa akut, öljyt, maalit ja erilaiset kemikaalit. Jätehuollon mukaan Repen, Romun ja Rievun kierros täydentää jäteasemien ja jätekeskusten palvelua. Pälkäneellä keräyspäiviä oli neljä ja asiakkaita 359. Viime vuonna Pirkanmaan Jätehuollon keräysautoihin poimittiin kyytiin Pälkäneeltä 2700 kilogrammaa kodin vaarallisia jätteitä ja 8900 kilogrammaa metalleja. Ensimmäisenä kautena vuokrana peritään vain 5000 euroa kunnostustöiden keskeneräisyyden vuoksi. Asiat etenevät portaittain, ja sulautustyötä tehdään koko ajan, vaikka se ei vielä muutamaan kuukauteen näy asiakkaillemme millään tavalla, Utoslahti sanoo. Sydän-Hämeen Lehti Vuoroa vaihtamassa. Poistotekstiiliin kuuluvat rikkinäiset ja muuten huonot, mutta kuitenkin puhtaat ja kuivat tekstiilit kuten housut, hameet, paidat ja takit sekä kodintekstiilit. Autot kiertävät Pälkäneellä 16.–23. Päivitys tuli ajankohtaiseksi satama-alueen kunnostamisen vuoksi, kun alueelle on haluttu uusia laitureita ja rakentaa muun muassa lisää penkkaa, johon laiturit kiinnittyvät. Pälkäneen kunnanvaltuusto antoi kesäkuun kokouksessaan yksimielisesti omistajaohjauksen valokuituyhtiölle liiketoiminnan myyntiä varten. GLOBAL Connect osti samaan aikaan myös Oulun Seudun Sähkön infrastruktuurin Jäälin alueella. Keräysautojen kyytiin kelpaavat jätteet kannattaa tarkistaa ennen pysäkille lähtemistä. Repe, Romu ja Riepu aloittavat kierroksensa Pälkäneellä PIRKANMAAN Jätehuollon kuormurit Repe, Romu ja Riepu ottavat maksutta kyytiinsä kodin vaaralliset jätteet, metalliromut, sähkölaitteet sekä poistotekstiilit. – Kauppa ei vaadi tässä vaiheessa mitään toimia asiakkailtamme. Kangasalan kaupungilla on voimassa oleva vuokrasopimus Kesäpäivän Pursiseuran kanssa satama-alueella. Kaupungin ja pursiseuran välisen sopimuksen vuosivuokra on 6000 euroa. Nämä kaupat vahvistavat merkittävästi asemaamme Oulun ja Tampereen seuduilla ja ovat jälleen yksi keskeinen askel kohti johtavaa asemaa Suomen valokuitumarkkinoilla. Se hallinnoi Pohjois-Euroopan suurinta kuituverkkoa, jonka kautta kulkee yli 50 prosenttia Pohjoismaihin tulevasta ja sieltä lähtevästä datasta. – Kunnan iso investointi pääsee nyt maksimaaliseen hyötykäyttöön. Olemme innostuneita mahdollisuudesta laajentaa verkkoamme ja jatkaa kriittisen digitaalisen infrastruktuurin kehittämistä, mikä hyödyttää sekä nykyisiä että tulevia asiakkaita, Global Connect Groupin varatoimitusjohtaja Charlotta Rehman sanoo. – Isolla yhtiöllä on meitä laajemmat palvelut ja avoin kuituverkko, mikä tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden valita tulevaisuudessa palveluntarjoajan Global Connectin valikoimasta, Pälkäneen Valokuitu Oy:n toimitusjohtaja Miika Utoslahti toteaa. Myös ne ottavat kodin vaaralliset jätteet, metalliromut ja sähkölaitteet maksutta vastaan. 5 Keskiviikko 17. Global Connectille siirtyy kaupan myötä kuituverkkoa 514 kilometriä ja yli 1000 uutta asiakasta. Sopimus jatkuu määräaikaisena sopimuskauden loppuun 31.12.2030 asti. Kunnostuksen vuoksi laitureiden tason on arvioitu nousevan, venepaikkojen lukumäärän kasvavan ja satama-alueen infran paranevan. 71 paikkaan sisältyvät myös 10 vierasvenepaikkaa ja sisävesiliikennöintiä harjoittavan laivan laituripaikka, joista pursiseura ei voi periä vuokraa. Isolla toimijalla on resursseja myös verkon rakennustyöhön enemmän kuin meillä pienenä toimijana oli. – Olen hyvin innoissani Oulun Seudun Sähkön ja Pälkäneen Valokuidun verkkojen ostosta. PURSISEURA on kokouksessaan päättänyt ulosvuokratun laituripaikan vuosihinnaksi 200 euroa. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Kristiina Helminen PÄLKÄNEEN Valokuitu Oy on allekirjoittanut sopimuksen sen verkon myymisestä Global Connect-yhtiölle. Pälkäneen Valokuidun infrastruktuuri tulee virallisesti osaksi Global Connectia ensi syksyn aikana. Metallit sulatetaan ja käytetään uusien metallituotteiden raaka-aineena. Satama-alueella on yhteensä 71 paikkaa, jotka kuuluvat sopimuksen piiriin. Poistotekstiilejä kertyi viime vuoden kierroksella 6000 kilogrammaa koko alueelta. Global Connect on yksi Pohjoismaiden johtavista digitaalisen infrastruktuurin ja tietoliikennepalvelujen tarjoajista. heinäkuuta. Koko 17 kunnan toiminta-alueelta kyytiin saatiin noin 54 000 kiloa kodin vaarallisia jätteitä ja 104 000 kiloa metalleja. Pursiseura vastaa alueen ja laitureiden ylläja kunnossapidosta sekä mahdollisista alueella tapahtuvista vahingoista kustannuksellaan. Kesäpäivän Pursiseuralle on sopimuksessa annettu edelleen vuokrattavaksi 60 venepaikkaa. Pälkäneen Valokuidun verkko myydään Global Connectille Kokemukset ympäri vuorokauden päivystävästä hybridiyksiköstä ovat olleet hyviä Mobilian satama-alueen vuokrasopimusta päivitettiin Kristiina Helminen MOBILIAN satama-alueen vuokrasopimuksen ehtoja on päivitetty. Viime vuonna keräysautoihin poimittiin kyytiin Pälkäneeltä 2700 kilogrammaa kodin vaarallisia jätteitä ja 8900 kilogrammaa metalleja. Osa vaarallisten jätteiden ja sähkölaitteiden materiaalista kierrätetään ja vaaralliset ainesosat käsitellään haitattomaan muotoon. Pelastaja Eemi Padinki ja ensihoitaja Mari Turve kertovat, että työskentely hybridiyksikössä muistuttaa hyvin paljon työskentelyä tavallisessa ambulanssissa.. Keräykseen voi viedä kaksi muovikassillista poistotekstiiliä kerrallaan. Hän uskoo asiakkaiden liittymähintojen olevan varsin kilpailukykyisiä tulevaisuudessa. Omistajaohjauksen mukaan yhtiön pitää myydä liiketoimintansa, mikäli liiketoiminnan myynnistä saatava kauppahinta kattaa merkittäviltä osin yhtiön lainat ja kunnan takausvastuut. Kauppahintaa ei kerrota julkisuuteen, mutta Utoslahti toteaa myynnin olevan monella tavalla erittäin hyvä ratkaisu Pälkäneen kunnalle ja kuntalaisille. Kerätystä poistotekstiilistä jalostetaan mekaanisesti kierrätyskuitua, jota yritykset voivat käyttää tuotteidensa raaka-aineena. Repe-, Romuja Riepu-kuormureilla oli viime vuonna maakunnassa kaikkiaan 91 keräyspäivää ja 5314 asiakasta. Kaikki toiminnot integroidaan täysin Global Connectiin kevääseen 2025 mennessä
Vitriinit alkavat tyhjentyä, kun päivä päättyy. AITO Säästöpankki jakaa Säästöpankkien valtakunnallisen Hyviä tekoja -äänestyksen kautta yhteensä 70 000 euroa lahjoituksina toimialueellaan Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Hyviä Tekoja -lahjoitus käytetään sekä nuorten hyvinvointiin että yhteisöllisyyden tukemiseen Pitkäjärven koululla. Sydän-Hämeen Lehti Aito Säästöpankki tukee hyvää tekeviä Kristiina Helminen PUUTIKKALAN Raholahdessa on nykyisin ulkoilijoiden ilona laavu. Prosessi on Ritan mielestä pitkä ja monimutkainen. Saa nähdä, saanko riittävästi töitä tehtyä täksi syksyksi, että se onnistuu, hän pohtii. Kukkiajärvi on karu, kirkas, kasvistoltaan ja linnustoltaan rikas, Natura-statuksen saanut järvi, jossa on jo käynnissä veden tummuminen ja rehevöityminen sekä linnuston ja kalaston yksipuolistuminen. PITKÄJÄRVEN koulun vanhempainyhdistykseen kuuluvat automaattisesti kaikki koulun oppilaiden vanhemmat ja huoltajat. Siellä ei ole nyt helppoa elää ja asua huonon talouden vuoksi, hän pohtii hiljaa. Suojeluyhdistys pyrkii tiedotuksella ja neuvonnalla opastamaan erityisesti ranta-asukkaita vähentämään järveen valuvia ravinteita ja edistämään omalla pihallaan luonnon monimuotoisuutta. – Tänne kahvilaan on osunut milloin hollantilaisia, milloin meksikolaisia, hän naurahtaa. Kahvilan nimikkoleivos ei ole ainoa resepti, joka on yritteliään kondiittorin omaa käsialaa. Laavun reunalla mahtuu istumaan neljä ihmistä kerrallaan. 6 Keskiviikko 17. – Hanki kimaltaa täällä kuin timantit, hän sanoo. Kyläyhdistys hankki laavun Puutikkalan VPK:n talolla pidettyjen lättykahviloiden tuotoilla. – Kylällä on ollut puhetta, että tällainen paikka olisi mieluisa. Tanssilajit ovat perinteisiä suomalaisia kansantansseja. – Omat vanhempani ovat elossa ja asuvat siellä. Pankki sai Hyviä tekoja -äänestyksen kautta 142 lahjoituskohde-ehdotusta, ja ehdotetut kohteet keräsivät yli 28 000 ääntä. Arvostamme Suomen luontoa todella. Tällä kertaa valinta osuu kahvilayrittäjä-kondiittori Rita Jakab-Csernan itse kehittelemään MammaRitan palaan. Yhdistys vie Kangasalaa tunnetuksi Pohjoismaissa ja Hyviä Tekoja -lahjoitus käytetään matkakuluihin Nordlekiin, joka on yhteispohjoismaalainen kansantanssija musiikkitapahtuma Arendalissa, Norjassa. – Tehdään töitä ja asutaan omakotitalossa täällä luonnonrauhassa. Kaikki sellaiset ovat olleet kiireistä aikaa ja hyvä niin, hän sanoo. Unkarilainen Rita Jakab-Cserna on pitänyt kahvilaa Luopioisissa yli vuoden. Juuri se sai aikoinaan pariskunnan valitsemaan Suomen asuinpaikakseen Hollannin jälkeen. Hän on viime aikoina tehnyt kovasti töitä saadakseen Suomen kansalaisuuden. Ja haaveilen myös omasta taidenäyttelystä tänne kahvilan seinille. Kangasalan Kansantanssijat on vuodesta 1976 pitänyt yllä suomalaista kansantanssiperinnettä opettaen lapsia ja nuoria tanhun saloihin. Kuva: Sami Kallioinen. Varsinkin juhlapyhien alla kondiittoria työllistää paitsi itse kahvila, myös tilaukset. Tänä vuonna tukea sai kaikkiaan 48 toimijaa. PÄLKÄNEELLÄ tukea sai Kukkian suojeluyhdistys, jonka tehtävänä on vaalia Kukkiajärven aluetta ja myös sen alapuolisia vesistöjä. Laavu ja nuotiopaikka saatiin käyttökuntoon heinäkuun alussa. Iltapäivällä tulleet asiakkaat valikoivat mansikkaviinereiden ja unkarilaisleivosten välillä. Hän toteaa, että jos hänet hyväksytään Suomen kansalaiseksi, hän kokeilee ihan ensimmäiseksi avantouintia, sillä se on jäänyt kokeilematta. Lisäksi nuotiopaikan viereiset kaksi isoa kiveä toimivat istuimina. Lahjoituskohteiden kerääminen sekä kohteiden yleisöäänestys oli käynnissä Säästöpankin verkkosivuilla maaliskuun alusta huhtikuun puoleenväliin. Kesällä hän kertoo iloitsevansa myös kesäasukkaiden ja matkailijoiden suuresta määrästä. Varmaan siinä 1,5 kilometriä täyttyy, hän arvioi. Laavu hankittiin valmiina ja se asennettiin paikoilleen talkoovoimin. Tänäkin vuonna tahdoimme panostaa hyvin teoin erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen, kertoo Aito Säästöpankin toimitusjohtaja Pirkko Ahonen . Siinä on kastanjaa, hapankirsikkaa, tummaa suklaata ja häivähdys rommia. Unkarin taloustilanne ja muukin tilanne on kyllä huolestuttava. Jos ei nyt ihan kokonaan uusia reseptejä, niin oman maun mukaan tuunattuja klassikoita löytyy monta. – Uin järven päästä päähän. Pytingin kahvilayrittäjä rakastaa Suomen talvea Kello on jo pitkällä iltapäivässä ja tämä on kahvilanpitäjän lempinäky. Kangasalla tukea sai kaksi tahoa: Kangasalan kansantanssijat ja Pitkäjärven koulun vanhempainyhdistys. – ITSELLÄNI on lähiajan tavoitteina käynnistää kahvilassa säännölliset keittopäivät. – Äitienpäivä, nuorten valmistumisjuhlat, joulu. Viime vuoden vappuna kahvilayrittäjänä aloittanut Rita Jakab-Cserna luonnehtii kulunutta vuotta mukavan kiireiseksi. SUOMESSA unkarilaissyntyistä Ritaa innostaa monikin asia. Yksi koetinkivi matkalla suomalaisuuteen on hänen mukaansa kieli, joka ei ole kielioppeineen siitä helpoimmasta päästä. Omaa ja aviomiehensä Attilan elämää Luopioisissa hän sen sijaan kuvaa mukavaksi ja tasaiseksi. Suosikiksi kesän rinnalle on hyvää vauhtia kaahaamassa talvi hankineen, sillä suomalaisessa lumessa on Ritan mielestä erityistä hohtoa. Äänestyksen pohjalta valittiin lopulta 48 lahjoituksensaajaa. Yhdistys tulee käyttämään Hyviä tekoja -lahjoitussumman tiedotustoiminnan tehostamiseen. – Kielikurssilla jopa kaksi opettajaa oli eri mieltä keskenään siitä, miten jokin asia piti sanoa. Niinpä esimerkiksi Brita-kakusta tai toscapullista löytyy aina ripaus ”mammaritaa”. Yöpymiseen laavu ei sovelLaavu ja nuotiopaikka sijaitsevat Raholahden uimarannan yhteydessä. Rita Jakab-Csernan suomen kieli taittuu nykyisin jo mukavasti. Se sopii hyvin esimerkiksi myös melojille taukopaikaksi. Yhdistyksen päätavoitteita ovat kodin ja koulun yhteistyön tukeminen sekä oppilaiden ja henkilökunnan hyvinvoinnin lisääminen. Kesät ovat hänelle mieleen, sillä silloin on mukava ulkoiluttaa niin perheen koiraa kuin käydä uimassa lähijärvellä. – Paikallisten toimijoiden tukeminen Hyviä tekoja -lahjoituksin on jo vuosia jatkunut perinne. RITAN sukulaiset asuvat Unkarissa ja hän pitää heihin yhteyttä ja käy Unkarissa niin usein kuin pystyy. – Se ei ehkä ole helppoa, mutta teen sen sitten juhlan kunniaksi, hän hymyilee. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti TEKIJÄT Heli Mustonen PYTINGIN kahvilasta Luopioisissa kuuluu iloinen puheensorina. Kuva: Pekka Mustonen. Puutikkalan Raholahteen saatiin laavu lu, mutta päiväretkeilijöille se on oikein sopiva, laavua yhtenä talkoolaisista pystyttämässä ollut Sami Kallioinen kertoo.. Ei paljon naurattanut, kun tiesi, että pitää seuraavalla viikolla osallistua kokeeseen, hän hymyilee nyt. Laavu sijaitsee kylän uimarannan yhteydessä kunnan omistamalla maalla, ja sen nuotiopaikalle on esteetön pääsy
Muinoin mökkitonttia etsiessämme veden erinomainen laatu ratkaisi valintamme. Yläkoulu toimi nykyisessä Honkalassa. Tässä on vielä monta muuttujaa ilmastovaikutuksista uusiin tulokaslajeihin. MENE ojaa pitkin niin meren löydät, sanovat raumalaiset. Toivokaamme kuitenkin, että Heikki Harman jo yli puoli vuosisataa sitten tekemä analyysi ”Ja vesi oli mustaa” ei tule koskaan koskemaan Kukkiaa, vaan edessämme on kirkas tulevaisuus myös veden laadun suhteen! Hannu Uusikartano Mökkiläinen, Puutikkala Tummien vesien tulkit Mökkiterveisiä Outi Takkinen lähetti kuvaterveisiä Rautajärven mökiltään, jossa hän nauttii kesästä luonnonväreillä värjäillen. Koska, sitä en muista. – Samalla valmistaudun siihen, että muitakin vuodenaikoja vielä tulee, Takkinen sanoo. Valtion 30 neliökilometrin lisäsuojelu ei riitä, vaan tullaan yksityisten metsätalousmaille ja teollisuuden raaka-ainelähteille. Ennallistaminen tapahtuu muun muassa polttamalla metsää, lopettamalla metsänhoito ja tukkimalla suo-ojia. Uskon, että vielä on elossa henkilöitä, jota ovat käyneet edellä mainittua koulua. Siksi on hyvä, että kahdessa vuodessa asetuksen voimaantulosta sen toimeenpanoa varten laaditaan kansallinen ennallistamissuunnitelma, jossa määritellään keinot asetuksen tavoitteiden saavuttamiseksi ja toimien kohdentuminen. Pelko omaisuuden menetyksistä voi lisätä vaikkapa hakkuita vanhoissa metsissä mutta hämäläisesti, eipä hätäillä. LUKIJAN KUVA VIERAILEMME Urjalan Pölkinvuorella ja puutarhassa, navigaattorin ansiosta bussikuski ei aja metriäkään harhassa. Kiinnitämme huomiomme erityisesti talousmetsiin niin, että unohdamme vesistöjen arvon. Hänelle murtumia tuli kylkiluihin, vauhtia sai hiljennettyä tarttumalla oksaisiin haapapuihin. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti LUKIJAN RUNO AIKA entinen ei koskaan palaa. Entinen aitoolainen Matti Laatikainen Muistelua Kino-Aitoosta Kaisa lähetti toimitukseen kuvan mustikasta. Hyvä, että tämäkin itsestäänselvyys sai nyt oikein akateemisen vahvistuksen, maksoi mitä maksoi. Samalla voidaan myös mahdollisesti hallita paremmin tulvavesiä. – Bongasin ensimmäiset kypsät mustikat tänä vuonna jo juhannuksen aikaan. Itse kyllä olisin mieluummin toivonut tutkimusta siitä, voitaisiinko huuhtoutumaa vähentää muutenkin kuin avohakkuita vähentämällä, esimerkiksi sopivalla kasvustolla, tehoaako esimerkiksi maitohorsma. Hän laulaa kitaran säestyksellä kappaleita, joita Rautavaara on esittänyt menestyksellä. HÄRKÄTIEN kynttilän omistaja on vanhoja soittimia ostanut ja niitä taitavasti kunnostanut. Vesistöjen ennallistaminen vaatii paitsi valuma-alueen ennallistamista, niin lisäksi virtavesien kunnostamista, kalateitä, ja vaikkapa pienpatojen purkamista. Vesistökunnostuksilla ja -ennallistamisilla voidaan lisätä lähiympäristön viihtyisyyttä, mutta myös rantakiinteistöjen arvoa tai vaikkapa kalansaaliita. Itävallan ministeri ei seurannut liittokanslerin ohjeistusta ja käänsi vaa’an kielen ennallistamisen suuntaan. Nähtäväksi jää, korvaavatko ennallistamisen hyödyt menetyksiä, mutta tasan nekään eivät jakaudu. Lauluja on sanoittanut Juha Vainio, trubaduuri ja sanaseppo mainio. Tämä tarina on tosi, naapurin poika kerran kiipeilyssä putosi. Niin myös käynee mailta ja mannuilta aine meren selille. Aitoon uunituore kyläkirja kertoo myös tästä Ali-Viukarin eli Reetu Viukarin talosta, joka toimi varmaan asuntonakin. Tässä rakennuksessa toimi aiemmin muun muassa Aitoon ala-aste. Emme osaa arvioida monimuotoisuuden arvoa, joten oletamme sen korkeaksi tai korvaamattomaksi. Karuna ja kirkasvetisenä mainostetun järven maine tulee pakostakin heikkenemään, millä puolestaan on monenlaisia haitallisia vaikutuksia, taloudellisia ja muita. Nyt niitä alkaa kypsyä jo enemmän ja väkeä näkyy jo metsissä keräilypuuhissa, Kaisa toteaa.. Luoppari kuljetti ihmisiä elokuviin ja tietysti kuvien jälkeen kotio. KIIPEILY vuorella vaatii turvaköysiä, ne eivät saa olla liian löysiä. Yksi toimii edelleen kituen. Niin lausui salakuljettaja Laitinen Junnun mukaan. Samoin olisi kiinnostavaa kuulla arvio, miten nopeasti ja millä mekanismilla vesi kirkastuisi, jos humuskuormitus palaisi aikaan ennen avohakkuiden moninkertaistumista. Jos toimenpiteet kohdistetaan viidennekseen metsäja suoalasta, voivat tulokset olla osin ennakoimattomia ja olisi syytä noudattaa varovaisuutta. Monimuotoisuuden palaaminen riippuu siitä, mitä lähialueilla on tarjolla. Professori Ali Harlin , Luikalasta LUKIJALTA Ota kantaa tai lähetä kuva! Lomake nettisivulla www.shl.fi tai sähköpostilla toimitus@shl.fi. Omistajalta monta euroa on kulunut puutarhan suunnitteluun, nyt on bussikuskin nimipäivä ja kaikki osallistuvat laululla onnitteluun. Nyt Kukkia on vielä luokassa ”hyvä”, mutta kaikki veden laatua mittaavat parametrit osoittavat väärään suuntaan (Lähde: Aito Suvi r.y:n sivut) ja ilmastonmuutos voi vielä kiihdyttää negatiivistä kehitystä. Jukka Ollikkala Mustikat kypsyivät jo hyvissä ajoin LUKIJAN KUVA Tuikkeen kesäretkellä MONI iäkkäämpi ihminen, joka oli kiinnostunut ”elävistä kuvista”, kävi Kino-Aitoossakin elokuvissa. Ennallistaminen vie arvojen uusjakoon SYDÄN-HÄMEEN Lehti julkaisi 26.6.2024 Suomen akatemian hankkeen laatiman selvityksen, jonka mukaan Kukkian veden tummuminen johtuu humuksen kasvaneesta huuhtoutumisesta kasvipeitteettömästä maasta järveen, syynä valuma-alueen nopeasti lisääntyneet avohakkuut. Näkösyvyyden pienenemisenä näkyvä tummuminen heikentää merkittävästi järven virkistyskäyttöarvoa. Puutarhan taimet myydään netissä, kesällä omistaja ei ehdi myöhään loikoilla petissä. Koska ennallistamistarve on valtava, vaikutus ulottuu suojelualueiden ulkopuolelle kuten erityisille soille, lehtoihin ja harjumetsiin. 7 Keskiviikko 17. Veden tummumisen vaikutusten arvioinnissa tutkimus keskittyy vain järven eliöstöön ja ravintoketjuihin sivuuttaen täysin järven virkistyskäytön ja ranta-asukkaat. Onko investointi kannattava välttämättömyyden lisäksi, riippuu siitä, pystymmekö uudistamaan metsä-, kalaja muuta luontotalouttamme. Ennallistaminen on kertaluonteinen toimenpide, jonka jälkeen ekologian palautus on luonnon vastuulla. Hyökin Erkin rakennuttama ja pyörittämä teatteri oli toiminnassa noin kymmenen vuotta, kunnes kohtalo oli sama kuin satojen muiden teattereiden Suomessa: TV:stä tuli elokuvateatteri olohuoneisiin. Palautuminen kestää pien eliöille kymmenen vuotta, suurempien eläimien ja vesitalouden palautumiseen menee merkittävästi pidempään, aarniometsän syntymeseen pari vuosisataa. On tärkeää, voimmeko hyödyntää EU tukia ennallistamisen suorien kustannusten korvaamiseen. Synnyinpaikkakunnallani lopetti kaksi kolmesta elokuvateatterista. Näillä kaikilla on vaikutus omistusoikeuteen, kustannuksiin ja edelleen talouteen
Musiikki soi ja Vilpolan tanssilattia on täynnä iloisia tanssijoita. Hukkuneista 14 oli miehiä ja kolme naista. Pääasia kuitenkin olisi, että kaikki kävisivät tanssimassa. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti ONKKAALAN VPK:n ympäristö on täynnä autoja. Mutta ei siinä tarvitse muuta kuin mennä tahdissa, Kalevi Salakka sanoo. Lisäksi tarjoamme kaikille tanssijoille ilmaiset pullakahvit, Häkkinen kertoo. Suomessa on tammi-kesäkuun aikana hukkunut 43 ihmistä. – Se, että kaikki saavat ilmaiset pullakahvit mahdollistaa muihin ihmisiin tutustumisen ja pitää porukan henkeä yllä. Kahdeksan hukkumisista tapahtui uidessa, kuusi vesiliikenteen yhteydessä ja kymmenessä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Jotkut istuutuvat tanssilattian reunoilla oleville penkeille. Häkkinen kertoo, että kesätansseissa ikähaarukka on laajempi kuin yhdistyksen talviaikaan Kontulassa järjestämissä tansseissa, joihin osallistuu lähinnä ainoastaan eläkeläisiä. Askeleet ovat hyvin hallussa kaikilla. Ehdotuksen palkittavista voi tehdä kuka tahansa yksityinen henkilö, yhdistys tai kunta. Ida Hiillos Päivätanssit saivat Vilpolan tanssilattian täyttymään KYLILTÄ Vilpolan tanssilava täyttyi lavatanssikansasta. Hukkuneita oli kesäkuussa peräti 11 enemmän kuin samaan aikaan vuonna 2023. – Iso työ on tehty tanssien markkinoinnissa, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Matti Häkkinen . Vuoden Kylän haussa on kyse arvostuksen osoituksesta, jonka saa esimerkiksi huomionarvoisesta toiminnasta tai uudenlaisen toimintatavan keksimisestä. – Nuorilla on vähän erilainen tanssityyli, puhutaan ”kädenalitanssijoista”. – Pidetään vartin tauko. Kyse voi olla esimerkiksi kylätalon energiaremontista, laavun tai laiturin rakentamisesta, kyläkirjan tai -lehden julkaisusta, onnistuneesta yhteistyöstä mökkiläisten kanssa tai jostakin kampanjasta. Leila ja Pertti Salminen tulivat ensimmäistä kertaa Vilpolan tansseihin. Pariskunnalla on tapana aina silloin tällöin käydä lavatansseissa. Sydän-Hämeen Lehti SUOMEN Uimaopetusja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä keräämien ennakkotilastojen mukaan kesäkuussa hukkui 24 ihmistä. Vuoden Kylä -tunnustuksen jakamisella pyritään tekemään kylätoimintaa näkyväksi suuren yleisön suuntaan. – Tämä on ihan mahtava juttu! Olemme ensimmäistä kertaa täällä, Leila Salminen kertoo. Heillä on tapana käydä aina silloin tällöin lavatansseissa. Tunnustukset myöntää Pirkan Kylät ry, joka on koonnut valintoja tekemään kylätoiminnasta riippumattoman, mutta maakunnan kylät hyvin tuntevan asiantuntijaraadin. Päivätansseihin kaivattaisiin kuitenkin myös nuorta väkeä. Leila Salminen Vuoden kylää etsitään vielä heinäkuun ajan Sydän-Hämeen Lehti PIRKANMAALLA voi vielä heinäkuun ajan tehdä ehdotuksia Vuoden Kylästä, Vuoden Kyläteosta ja Vuoden Kylätoimijasta 2024. TANSSILAVAN puolella on vauhdikas meno. Voi mennä kuusitoista minuuttia, Mäkynen vitsailee. – Nyt mennään sateensuojaan, ettei kampaus mene pilalle, Leila Salminen nauraa, kun ulkona alkaa sataa, mutta sehän on vain hyvä syy siirtyä katoksen alle tanssimaan. Tapahtumanjärjestäjä toivoisi tansseihin kuitenkin lisää nuorta väkeä. – Usein ihmiset väittävät, etteivät osaa tanssia. Kesäkuu oli vaarallinen vesillä. Vilpolan tiistain päivätanssit keräsivät lavan täydeltä tanssijoita. PIAN tauko on ohi. Hattulasta kotoisin olevat Salmiset ovat paikallisia mökkiläisiä. Veneellä liikkujilla oli myös pääsääntöisesti pelastusliivit oikein päälle puettuna, mikä antoi riittävästi lisäaikaa pelastustoimille, SUH:n vesiturvallisuusasiantuntija Anne Hiltunen toteaa. Salakan mielestä tanssit ovat hyvä liikuntamuoto. Vuoden 2024 kylätoimintatunnustusten saajat julkistetaan Pirkan päivänä 1. Työ vaikuttaa kantavan hedelmää, sillä tapahtumaan on saapunut runsain joukoin tanssijoita. Suuri osa tansseihin tulleista on paikallisia mökkiläisiä ja kesäasukkaita. Osa siirtyy tanssilattian ulkopuolelle nauttimaan kahvia ja pullaa. Ulkona istuvat Leila ja Pertti Salminen ovat saapuneet tansseihin iloisin mielin. Lisäksi Vilpolassa käyvän porukan yhteishenki on Salakan mukaan hyvä. Kylä voi olla pieni tai suuri, yhtä lailla sijainti voi olla kaupungin sykkeen tuntumassa tai harvaan asutulla maaseudulla. syyskuuta. Useimmat hukkumistapaukset tapahtuvat tutuissa vesistöissä, lähellä rantaa. Seitsemässä tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa. Kello on noin 12 tiistaina ja Vilpolassa on juuri alkanut Kangasalan sitoutumattomat eläkeläiset ry:n järjestämät päivätanssit. Osa on tullut Hämeenlinnasta tai Riihimäeltä asti. Palkittavista voi tehdä esityksiä Pirkan Kylien kotisivujen kautta. – Mukavasti on porukkaa. Luvassa on vauhdikasta jenkkaa, tangoa ja valssia. Panostimme esiintyjään. Raatiin kuuluvat edustajat Pirkanmaan liitosta, ProAgria Etelä-Suomesta, Suomen 4H-liitosta sekä OP Tampereesta. Tanssiparit taituroivat lattiaa ympäri niin kovaa vauhtia, että toimittajana on pujoteltava varovaisesti lattian reunoja pitkin, ettei vain satu kenenkään tielle. – Hukkumisten lisäksi läheltä piti -tilanteita, joissa apu ehti paikalle ajoissa, oli kymmeniä. Liikuntamuotona se on aivan mahtava, Häkkinen sanoo. Ansiot ovat voineet kertyä vuosikymmenien aikana tai yhtä hyvin henkilö on voinut toimia erityisen aktiivisesti ja tuloksekkaasti lyhyemmänkin aikaa. Esiintyjänä päivän lavatansseissa on Jaska Mäkynen , tangokuningas vuodelta 1991. Vuoden Kylätoimijaksi esitetään kylätoiminnan laajassa kentässä ansioitunutta henkilöä. Osa jatkaa tanssimista taustamusiikin tahdissa. – Tämä on ihan mahtava juttu! Olemme ensimmäistä kertaa täällä. Hän kertoo jakaneensa tietoa tapahtumasta muun muassa 32 eri Facebook-ryhmässä. Vuoden Kyläteoksi voi esittää vaikkapa kylällä tehtyä yksittäistä tempausta, joka on saanut aikaan positiivista pöhinää sekä puhuttanut kyläläisiä. Näitä onnellisesti päättyneitä tilanteita yhdisti se, että joku näki tilanteen ja hälytti apua tai osasi itse auttaa. Tänään tansseihin on saapunut Häkkisen mukaan porukkaa laajalta alueelta. 8 Keskiviikko 17. – Valitettavasti hukkumisten ja vaaratilanteiden määrä kasvoi kesäkuussa huomattavan paljon
heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti PÖLYTTÄJÄT eli erilaiset pörriäiset ovat elintärkeitä, mutta uhanalaisia. Piirainen kuitenkin kehottaa tällaisissa tapauksissa olemaan herkästi yhteyksissä ammattilaiseen. – Kimalaiset taas ovat niitä pörröisimpiä kavereita. – Ampiaiset, mehiläiset ja kimalaiset rakentavat yleensä pesän aina eri paikkaan kuin edellisenä vuonna. Selvärajaiset, näkösällä olevat pesät saa poistettua usein melko helposti itsekin. Ne ovat karvattomia ja niillä on ampiaisvyötärö. Ampiaisia ja kimalaisia elää molempia Suomessa noin 50 lajia ja mehiläisiä 200–300. Mikä siis neuvoksi, jos huomaa omalla terassillaan, kodin ulkorakenteissa tai parvekkeella pörriäisten pesän. Kimalaiset ja mehiläiset taas ovat yleensä rauhallisia ja yhteiselo niiden kanssa onnistuu usein helposti. Kristiina Helminen Ampiaispesä ulkovaraston katossa. Uusi on niillekin aina uusi. Villimehiläiset eivät tavallisesti tee pesäänsä terassille tai vastaavaan paikkaan, ja kesymehiläiset eli tarhamehiläiset pysyttelevät omissa pesissään. – Olen ollut hyönteisten kanssa tekemisissä 45 vuotta, ja vain kerran kimalainen on pistänyt minua. – Hyönteishotelli sijoitetaan pihassa aurinkoiseen, suojaisaan ja kuivaan paikkaan. Joitakin nyrkkisääntöjä niiden erottamiseksi kuitenkin on. Pesän voi pudottaa jollakin sopivalla työkalulla ja laittaa sen nopeasti muoviseen jätesäkkiin, Piirainen vinkkaa. Mehiläisiä on olemassa sekä isoja että pieniä lajeja. Vain kuningatar talvehtii, syksyllä muut kimalaiset kuolevat. Piirainen haluaa kannustaa ihmisiä rakentamaan tai hankkimaan pihoilleen hyönteishotelleja. Asiantuntijan mukaan ampiaispesä kannattaa poistaa, mikäli se sijaitsee asuinrakennuksen oven lähistöllä, kulkureittien varrella tai sellaisella paikalla, jossa oleskellaan paljon. Apuna voi yrittää käyttää suihkeita tai ampiaisten kulkureittejä voi yrittää tukkia. Ampiaisten pesiä voi ilmestyä ulkorakennuksiin tai terassin rakenteisiin, mutta mehiläiset eivät yleensä ihmisten lähettyville eksy eikä niiden pesiä juuri näe. – Jos ampiaisia ei saa yllätettyä, ne suojelevat kyllä pesäänsä ja käyvät tunkeilijan kimpUUTISET Pörriäisten pesä omalla terassilla tai parvekkeella: miten toimia. On aika harvinaista, että kimalaiset pesivät asuinrakennusten lähettyvillä, mutta niinkin voi kyllä käydä. – Ne ovat niin ikään karvaisia, mutta eivät niin pörröisiä kuin kimalaiset. Sekä ampiainen, kimalainen että mehiläinen voivat pistää ihmistä, mutta varsinkin kimalainen ja mehiläinen tekevät näin hyvin harvoin. Ainoastaan uudet kuningattaret talvehtivat, mutta ne hakeutuvat pesistä muualle, kuten puiden ja kantojen koloihin, horrostamaan. – Kimalaiset puolestaan tekevät pesänsä tavallisesti esimerkiksi maahan, kompostiin tai risukasaan. Luonnonvaraiset mehiläislajit sen sijaan ovat monimuotoinen joukko. Hän toteaa niiden olevan hyödyllisiä, kunhan ne sijoitetaan oikeaan paikkaan ja ohjeita noudatetaan. Työläisja koirasampiaiset kuolevat syksyllä pakkasten myötä. – Mielipiteitä tässä asiassa on monia: mikä häiritsee yhtä, ei häiritse toista lainkaan. Suurin osa ampiaisista on väritykseltään mustakeltaisia. Ne eivät myöskään ole kiinnostuneita – toisin kuin ampiaiset – esimerkiksi terassilla olevista mehulaseista, Tampereen hyönteistutkijain seuran puheenjohtaja Tero Piirainen kertoo. Uhanalaisia pörriäisiä ei haluaisi tuhota, mutta ihmisten hyvinvointiakaan ei halua vaarantaa. MIKÄLI omassa pihapiirissä on tänä vuonna pörriäisten pesä, on todennäköistä, että se ei ole enää seuraavana vuonna käytössä. Ne ovat karvojensa ansiosta sopeutuneet pohjoisen viileään ilmastoon ja ovat ensimmäisinä liikkeellä keväällä ja viimeisinä syksyllä, Tampereen hyönteistutkijain seuran puheenjohtaja Tero Piirainen kertoo. Niillä on vähän sama juttu kuin linnuillakin: Ne välttävät pesää, jossa on pesitty aiemmin. Nykyisin hyönteishotelleja saa ostettua myös valmiina. Kimalaiset ovat tehneet pesän terassin kattorakenteeseen.. Kesämökeillä ja kodeissa voi joutua kinkkisen paikan eteen, mikäli pörriäiset intoutuvat tekemään pesän ei-toivottuun paikkaan. Mielestäni ihan kohtuullinen tilanne pistää. PIIRAISEN mukaan ampiaispesä kannattaa poistaa, mikäli se sijaitsee asuinrakennuksen oven lähistöllä, kulkureittien varrella tai sellaisella paikalla, jossa oleskellaan paljon. Ne myös talvehtivat eri kehitysasteissa. Kristiina Helminen AMPIAISEN, mehiläisen ja kimalaisen erottaminen toisistaan ei aina ole helppoa. Mehiläisten tunnistaminen on useimmiten haastavinta. Miten erottaa ampiaisen, kimalaisen ja mehiläisen toisistaan. Yksinkertaisimmillaan villimehiläisille saa pesän poraamalla sopivaan puukappaleeseen reikiä. Yleisesti ottaen ampiaispesästä voi olla enemmän vaaraa ja haittaa ihmisille, ne kun ovat luonteeltaan aggressiivisempia. puun. Keväällä tavatut kimalaiset ovat kuningattaria, joiden varassa on kokonaisen yhdyskunnan synty. Se tapahtui, kun astuin apilan päälle, jolla sattui olemaan kimalainen. – Kannattaa odottaa iltaa ja viileämpää keliä, jolloin ampiaiset ovat hieman kylmissään. 9 Keskiviikko 17. Tarhamehiläiset eivät horrosta tai kuole talveksi, vaan ne talvehtivat talvipallossaan. Jos pesä on talon rakenteissa, poistaminen menee hankalammaksi
klo 17 Alvar Stenroth. Olli Antero Käenniemi 71 v., Kyynäröltä. TAPAHTUU PÄLKÄNEELLÄ Ke 17.7. Rovasti Jaakko Uronen, pastori Kaisa Kahra, kirkkoneuvoston vpj. Jumalanpalvelukset KANGASALAN SEURAKUNTA Kastetut: Olivia Ellinoora Havusto, Ukko Olavi Itkonen, Eino Oskari Lammi, Ambro Viljami Lehtoaho, Tomas Väinö Lähteenmaa Kuolleet: Kerttu Kyllikki Hursti 92v, Mikko Tapio Ilmarinen 89v, Lauri Juhani Haapaniemi 79v, Marjut Hannele Kauppinen 70v Tiekirkko – Kangasalan kirkko on auki ma-pe klo11-17. 7. Ke 31.7. Auni Kaipia, Tarja Sillanpää. 9.30-12 Perhetalon kesäolkkari. 10 Keskiviikko 17. Omaiset SYDÄN-HÄMEEN LEHTI MUKANA ILOISSA JA SURUISSA NÄKÖISLEHTEÄ VOIT LUKEA JO TIISTAI-ILTANA KELLO 20 WWW.SHL.FI. Lasten ja nuorten yksinäisyyden ehkäisyyn Lasten ja nuorten keskuksen kautta. Maanantai 22.7. Rippikouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille yhteinen illanvietto. rippikoulu. Raamattuja rukouspiiri klo 18 seurakuntatalossa. Su 21.7. Kirkko avoinna hiljentymistä varten klo18 alkaen. Vapaa pääsy / kolehti. Kahvitarjoilu. Su 21.7. Järj. Ti 23.7. sunnuntai helluntaista pajaiset ja tongintaa taskuista Pilistveren hyväksi. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Tukenasi surun kohdatessa Kangasalan Hautaustoimisto Kangasalantie 1133, 36200 Kangasala p. Kiitos myös Luopioisten kotihoidolle äidin hyvästä hoidosta. Markku Uhlbäck, laulu ja Juho Kela, säestykset. Lapset vain oman aikuisen seurassa. Elina Oksanen, Jukka Heroja. Juhani Järvinen, Hattulan kirkkoherra Jyrki Rauhala, Virtain vt. Kangasalan kaupunkiyhdistys ry ja Kangasalan srk KÄMPPÄKIRKKO Su 28.7. Omaiset Lämmin kiitos rakkaamme Olli Käenniemen muistoa kunnioittaneille, suuressa surussa myötäeläneille ja osaa ottaneille. Pälkäneen pappilan 170 v juhlaseurat klo 18 pappilan pihalla, Pappilantie 29. Torikahvio klo 10 alkaen niin kauan kuin tarjottavaa riittää, srk-talossa lähetyksen hyväksi, arTotuus ja harha 9. 040 7120 560 LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA ¤ Kuolleet: Ritva Liisa Mäkinen 84 v., Onkkaalasta. Markku Juhani Haapanen 69 v., Puutikkalasta. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta. Markku Viitala, saarna Kalle Haataja, Jukka Heroja. Perhetalo avoinna vapaata puuhastelua varten. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Vapaa pääsy! HAUTAUSMAAKIERROS Ti 23.7. 03 377 0142, 050 471 1017, kangasalanhautaustoimisto.fi TÄYDEN PALVELUN HAUTAUSTOIMISTO HAUTAKIVIÄ KIVIGALLERIA P. Järj. 21.7. klo 18 Laipanmaassa Rajalan tukkimiesten kämpällä, Teivaantie 751. Kesäkonsertti klo 18.30 Luopioisten kirkossa. Olisitko kiinnostunut avustamaan Gregoriaanisessa messussa. Messu klo 10 Pyhän Mikaelin kirkkorauniolla, Juha Kankaristo, Kaija Huhtanen, Marianne Jaakkola, 3. Oman seurakunnan nuorisotoiminnalle 471, 88 €. To 18.7. 0400-975 277 Lämpimästi tervetuloa! Kultahääpäiväänsä Kultahääpäiväänsä 20.7.2024 viettävät A & A 20.7.2024 viettävät A & A Jälkipolvi perheineen onnittelee! Lämmin kiitos kaikille teille, jotka otitte osaa suureen suruumme äitimme Rauha Pirttiniemen poismenon johdosta. Su 28.7. Su 21.7. 19 Gregoriaanisen messun avustajien perehdytys ja harjoitukset Kangasalan kirkossa. Ke 24.7. 12 Midday Prayer at Kangasala church 18-21 Kesänuortenilta Parkissa. Messu klo 10 Luopioisten kirkossa, Jari Kemppainen, Matti Huomo. 10 Konfirmaatiomessu Kangasalan kirkossa. Pyysalo 6AB. EI TILAISUUTTA EI TILAISUUTTA Ti 23.7. Tervetuloa tutustumaan ja harjoittelemaan messuavustajan tehtäviä. Torstai 18.7. Yhteistyössä SahalahtiSeuran kanssa Lauantai 20.7. Su 28.7. Markku Viitala, Janne Kyrönlahti. kangasalanseurakunta.fi/tapahtumat 9. Esteettömän polun avaaminen. TAPAHTUU LUOPIOISISSA Ke 17.7. Kaupunkiripari. Rukoushetki klo 18 Pälkäneen kirkossa, Jari Kemppainen, Kaija Huhtanen. Voit halutessasi varata 5 min ajan yksityisrippiin ennen messua nettilomakkeella www. Oppilaitosja nuorisotyöhön eri järjestöille Kirkkohallituksen kautta 691, 88 € Kiitos !. Liturgi Heikki Repo. Kansanlaulukirkko klo 13 Puutikkalan VPK:n talolla, Jari Kemppainen, Kaija Huhtanen, kirkkonäytelmäsaarna kirkkoteatteriohjaa Jouni Laine. Sanajumalanpalveluksen jälkeen kahvit. Ke 24.7. Ke 17.7. Mika Kaila 050 574 3803 www.palkaneenseurakunta.fi • P. Oppaana Seppo Unnaslahti VIRSIPIKNIK La 27.7. Keskiviikkoisin 18.30 Viikkomessu Kangasalan kirkossa. Perjantai 19.7. Seurat klo 18.30 Vuolijoen VPK:n talolla, Katja Verho, Jari Kemppainen, musiikki Matti Huomo ja Hauhon Veteraanikuoro. Janne Vestolle kiitos kauniista muistopuheesta äitimme siunaustilaisuudessa. Kaikille avoin esirukoushetki jossa rukoillaan yhteisten ja henkilökohtaisten asioiden puolesta. sunnuntai helluntaista 21.7. Keskiviikko 17.7. Lauluilta klo 18 Luikalan työväentalolla diakonian hyväksi, Jari Kemppainen, Minna Liljedahl, Luikalan diakoniapiiri. Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 I 0403098000 kangasalan.seurakunta@evl.fi ma-ti 10–15 ja to 10–17 pe ja ke suljettu www.kangasalanseurakunta.fi Keskustie 5, 36600 Pälkäne PALKANEENKATUKAPPELI.FI PALKANEENKATUKAPPELI.FI Tervetuloa! Ke 17.7. klo 19 Ti 23.7. klo 18 opastettu hautausmaakierros Vehkajärven hautausmaalla ja tutustuminen kirkkoon. 13 Konfirmaatiomessu Kangasalan kirkossa. Tuo mukanasi oma tuoli tai viltti ja evästä. Messu klo 10 Pälkäneen kirkossa, Jari Kemppainen, Kaija Huhtanen. (03) 618 4411 Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml www.kiviveistämöjekaila.fi Kiviveistämö J.E. Ma 22. 12 Messu Sahalahden kirkossa. kirkkoherra Jukka Taskinen, Musiikki Martti ja Tarja Sorri. Jussi Vaitniemi, Tarja Sillanpää. Ota oma muki mukaan! Su 21.7. 13 Vatialan kesäpiiri Vatialankulmassa. Kolehdit: 13.7. Messussa tuoksuvat suitsukkeet. Torikahvio klo 10-12 seurakuntatalossa diakonian hyväksi. 18 Gregoriaaninen iltamessu Kangasalan kirkossa. Jos eväät unohtuivat, voit ostaa Kangasalan K-Supermarketista Virsipiknik-eväsämpärin. Su 21.7. Rukoushetki klo 12 Pälkäneen kirkossa, rovasti Jaakko Uronen. Ilmoittautuminen ja lisätietoa nettisivuillamme. klo 19 Sanan ja Sanan ja rukouksen ilta rukouksen ilta kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA Rautajärventie 21, p. Jouko Edvin Tainio 77 v., Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnasta. To 25.7. Paikalla on opas. Kirkkokahvit. Omat eväät mukaan 18 Kesäillan hartaushetki Sahalahden srktalolla. 14.7. 12 Keskipäivän musiikkituokio Kangasalan kirkossa. Raamattua, rukousta ja iltatee. Rukoushuoneyhdyskunta. Metsäkirkko klo 18 Pihtilammella, Jari Kemppainen, Kaija Huhtanen. Keskiviikko 24.7. 9 Rukousaamu Kangasalan kirkossa. Kaija Huhtanen ja Johanna Järvinen. Tiistai 23.7. klo 18-19 Tervetuloa laulamaan virsiä Kangasalan kaupungintalon taakse puistoon! Kanttori säestää ja toteuttaa yleisön virsitoiveita. Totuus ja harha 10 Messu Kangasalan kirkossa. Torilla kalamarkkinat. Lähetyskirpputori on avoinna Pe 13.00–17.00 • La 10.00–14.00 Lasten ja nuorten kesäleiri 25.-28.7
Argentiinassa tango käy messumusiikiksi, mutta suomalainen hengellinen tangokulttuuri on vasta tunnusteluvaiheessa. Miten sinä aistit kristillisyyden. Alun perin hengellisiä tangosävelmiä ei kuitenkaan ole Suomessa juuri kuultu. Projektia vetää Pirkko Syrjänen , suunnittelusta vastaa Matti Laine ja tiedotuksesta sekä dokumentoinnista Seppo Kääriäinen . Aallotar-projekti käynnistyi kesällä 2020, jolloin vene hinattiin Kuohijoelta Luopioisiin kunnostettavaksi. Siinä on 9 airoparia 2–4 soutajaa varten. Rakentaminen sai Euroopan maaseuturahaston tuen yleishyödyllisenä investointihankkeena. Venetalas valmistuu kesällä 2025 sopivasti samaan aikaan, kun itse venekin lasketaan Kukkian aaltoihin. Siihen liittyy Kulttuuriyhdistys Mikkolan Navetan hallinnoima Rajalansaaren savusauna-alue sekä Rajalansaaren luonnonsuojelualue ja luontopolku. Tästä voisi pitää esimerkkinä seurakunnan työntekijöiden tavoitettavuutta muuallakin kuin kirkollisissa tapahtumissa (esimerkiksi asuntomessuilla, Farmarissa ja Provinssissa). Hän on neljän vuosikymmenen aikana kirjoittanut satoja lauluja, joissa yhdistyy hauraan ihmisyyden ja käsittämättömän jumaluuden utelias ihmettely ja ylistys. UUDEN talaan rakentaminen Aallotarta varten on käynnistynyt Rajalanniemessä. En tiedä, kuinka kristillisiksi Tove Jansson ajatteli muuminsa ja kuinka paljon kuvan sijoittamisessa oli matkailumarkkinointia mukana. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti SEURAKUNTA VOIMAKSI VIIKOLLE Tervaa ja muumeja KESÄLLÄ tulee liikuttua enemmän ja siten nähtyä asioita laajemmin. Kun kesän aikaan kuljet ja liikut, niin mieti tätä. Mukana on myös Heikkilän aiempaa tuotantoa, jotka on sovitettu uudelleen tangoiksi. Hetan kirkon alttaritaulun säväyttämänä aloin miettiä sitä, miten kristillisyys näkyy suomalaisessa rakennetussa ympäristössä. Projekti sai heiltä kehuja ja he pitivät projektia merkittävänä ja myös omaleimaisena elävän kulttuuriympäristön kehittämisprojektina. Se on rakennettu vuonna 1987 Valkeakoskella. Jollekin se voi olla kirkon vanhan lattialankun ja penkin natina ja narina. Moni liittää tervan kirkkoon. Joka tapauksessa se oli minusta positiivisen uskaliasta. Museoviraston edustajat tutustuivat Aallotar-projektiin keväällä 2024. Kesä tuo asiat myös aistein koettaviksi paremmin. Kangasalla Sydänlanka toteuttaa tangomessun sunnuntaina 1.9. Aallotar on 16,5 metriä pitkä vene, jossa on 30 istumapaikkaa. Luopioisten Säästöpankkisäätíö on tukenut kunnostustyötä. Sydänlanka-kiertue juhlistaa samalla Jaana Pölläsen 30-vuotista laulajanuraa. Kristillisyyden näkymisenä voidaan pitää lisäksi esimerkiksi seurakuntien leirikeskuksia ja niiden tienviittoja, jotka ovat samalla monelle tunnemuistoja seurakunnan leireistä ja tapahtumista mieleen nostattavia. Messussa kuullaan Sydänlangan lauluja, mutta päästään myös laulamaan yhdessä virsiä Lasse Heikkilän sovituksilla tangonrytmeissä. Veneen kunnostuksen ja venetalaan rakentamisen myötä veneen kotipaikaksi tulee LuopioisKirkastussunnuntain kirkkosoutu soudettiin vielä ilman Aallotarta Museovirasto vieraili Aallottaren kunnostustyömaalla Rego-hallilla. Lopulta kuitenkin sekä ammattitaitoa että talkoovoimaa on löytynyt mukavasti. Sydänlanka soi hengellisiä tangosävelmiä Sydän-Hämeen Lehti KESÄN 2024 Kirkastussunnuntain kirkkosoudussa oli mukana kaksi venettä, Puutikkalan Ahti2 sekä Kukkian Kulkuri, joka lähti tällä kertaa Haltian kylältä. 11 Keskiviikko 17. Meillähän kristilliset merkit ja symbolit ovat kevyesti esillä verrattuna esimerkiksi Italiaan, jossa voi nähdä pyhimyksien kuvia, krusifikseja ja ristejä kirkkojen ohella melkein joka puolella. Uusi venetalas varmistaa sen, että Aallottaren eteen tehty työ ei mene hukkaan ja venettä voidaan hyödyntää pitkälle tulevaisuuteen. Kirjoittaja Sanna Vehkaoja työskentelee diakoniatyöntekijänä Kangasalan seurakunnassa, Sydän-Hämeen Lehti TANGO ja hengellinen rytmimusiikki – kaksi Suomessa suosittua genreä – kohtaavat harvemmin toisensa. Olin kesäkuussa ohjaajana riparilla Lapissa. Kirkoissa järjestetyissä tangomessuissa joko yleisölle tutut tangot on tuotu osaksi jumalanpalvelusmusiikkia tai tuttuja hengellisiä lauluja ja virsiä on sovitettu tangorytmiin. Kokonaisuuteen liittyy myös Rajalanniemen ja Rajalansaaren väliseen Vähäsalmeen suunniteltu Luopioisten Atleettien vetämä vetolossiprojekti, joka odottaa parhaillaan aluehallintoviraston ympäristölupaa. Paanukattokirkkojen ympärillä kasvaneena tervan tuoksu on itselläni jo lapsuudesta lähtien vahvasti assosioitunut nimenomaan kirkkoon. Kristillisyyden voi nähdä ympäristössä myös liikkeessä olevana, paikasta toiseen siirtyvänä asiana. NÄKYMISEN lisäksi kristillisyys voi olla läsnä ympäristön tuoksuja äänimaailmassa. Sydänlankaa varten säveltäjä on saanut tangoiksi sopivia sanoituksia eri tekstin tekijöiltä, kuten Tytti Issakaiselta, Anneli Kärjeltä ja Jarmo Jokiselta. Mieleeni muistuu eräs lomakäynti Naantalin Muumimaailmassa, jossa huomioni kiinnitti Muumitalossa muumimamman ja -papan sängyn yläpuolella seinässä oleva Naantalin kirkon kuva. Kuva: Seppo Kääriäinen. Kristillisiä aineksia rakennetussa ympäristössä voi nähdä sellaisissakin paikoissa, joissa niitä vähiten odottaa näkevän. Kun sitten pujahtaa sisälle kirkkoon, niin kirkoista löytyy runsaasti kristillisiä merkkejä, jotka monesti mielenkiintoisesti kiinnittävät kristillisyyden paikalliseen kontekstiinsa, kuten edellä mainittu Hetan kirkko, jonka alttaritauluun on maalattu Kristus ja saamelaispariskunta poroineen. AALLOTAR -projektia hallinnoi Kukkian Aallotar ry. Pitkävene edustaa Puutikkalan Ahti2-veneen tavoin limisaumaisen puuvenerakentamisen perinnettä, joka on hyväksytty Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Aallottaren pitkävenetalas on osa Vähäsalmenrantaan suunniteltua kulttuuria, ulkoilua ja luontoa yhdistävää lähipalvelukohdetta. Vierailimme sen aikana muun muassa Enontekiön Hetan kirkossa. Suomessa kristillisyys näkyy tietysti erilaisina kirkkorakennuksina, jotka ovat usein myös paikkakunnan isoimpia nähtävyyksiä. Sydänlangan musiikillinen isä, Lasse Heikkilä , on yksi tuotteliaimmista hengellisen rytmimusiikin ammattisäveltäjistä. Aallotar-projekti käynnistyi kesällä 2020, jolloin vene hinattiin Kuohijoelta Luopioisiin kunnostettavaksi.. Hautausmaiden hoidetut sankarihaudat ovat myös monelle ainakin välillisesti ulkonainen merkki kristillisyyden näkymisestä. Kangasalan kirkossa soi syksyllä Sydänlanka, jolla halutaan tarjota kohtaamispaikka tangojen sekä hengellisen musiikin ystäville. ten kirkonkylä. Projekti on kärsinyt resurssipulasta. Äänimaailman puolelta kirkonkellot ovat varmasti ne huomatuin kristillisyyden merkki. Kunnostustyötä tehdään Rego-hallilla Sami Kallioisen sponsoroimissa tiloissa, osavalmistusta tehdään myös Mikkolan Navetan verstaalla. kello 16 Kangasalan kirkossa. Kirkkovene Aallotar on yhä telakalla, kunnostustyö on saanut vuoden mittaan uutta puhtia ja todennäköistä on, että täysin kunnostettu vene nähdään Kukkialla ensi kesänä
La 20.7. 18.00, 14.7. Jyvämakasiineissa ja aitoissa Uudistuva elämä -näyttely, Muodonmuutoksia ry. 17.30 To 1.8. To 18.7. Tule ihastelemaan upeissa puvuissa esiintyvää Samba Roseiraa, joka voitti Samba Carneval-kulkuekilpailussa SM hopeaa 2024. Perinteinen harrasteajoneuvojen kokoontuminen Vilpeilässä. 10.00 13.00 Teletalo, Kutojantie 2. Pe 19.7. Kaukkalan Ratsastajat ry Tallipäivä. To 18.7. Ota mukaan oma keppihevonen tai lainaa tallilta. 12.00 15.45 Pälkäneen Vilpolassa, VPK:n lavalla, Koulutie 3. Ti 16.7. Ti 23.7. Kaukkalan Ratsastajat ry Keppareiden ratsastustunti. Navetalla Ramin rammarit näyttely sekä valokuvanäyttely Luonto ja luonnottomuus, Juho Toivari & Laura Aro. Auringon hehku ja Astacus Auringon hehku ja Astacus. 16.00 18.00 Luopioisten ratsastuskeskus, Kaukkalantie 56 Aitoo. Voit saapua ilman ennakkoilmoittautumista. Radat 5, 3 ja 1,5 km. 19.00 23.00 Kyynärön lava, Rautajärventie 390. Pukeuduthan siis säänmukaisesti. 18.00, 4.8. La 20.7. Ohjelmassa tanssiesitys. Lajeina mm. Hevostaitojen opettelua alaja yläkouluikäisille myös alle 7-vuotiaat voivat osallistua huoltajan kanssa. Kesäkahvila avoinna Myllytorpalla. Kangasalan Sitoutumattomat Eläkeläiset ry Päivätanssit. Pytinki. Kukkian Kädentaitajat Ry 25-vuotisjuhlanäyttely. Lippu 15 euroa käteisenä tai kortilla. Hinta 15e/kerta, KauRat -jäsen 10e/kerta Omat eväät mukaan. Katso kotisivut! www.kangasalansitoutumattomat.fi TERVETULOA! Luikalan Pohjalahden Salmentaan Kyläyhdistys ry Lauluilta. Lajeina mm. Pääsylipulla saa myös pullakahvit. Ti 4.6. 5 METSÄRETKI. Ke 17.7. Su 21.7. Toripaikkavaraukset torikahvioon puh. 19.00 Puntarin kenttä Pohjantie 534, Kuhmalahti. 18.30 Pälkäneen seurakuntatalo, Onkkaalantie 75, Pälkäne. Tervetuloa laulamaan ! Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Lasten liikuntakerho Kuhmalahden koulun lähiliikuntapaikalla torstaisin klo 17.30. puskaradio tavoittanut. 12.00 16.00 Luopioisten ratsastuskeskus, Kaukkalantie 56 Aitoo. 15.00 ja 24.8. Esitykset 13.7. klo 1117. 19.00, 28.7. Haltian Torppa. Kahvio. Ilmoittaudu etukäteen 0500628822 tai 0400-628822 txt/whatsapp Toiminta toteutetaan pääasiallisesti ulkotiloissa tai tilavassa maneesissa. Kesän toiseksi viimeinen kahvila su 21.7. Hinnat: Talutusratsastus, pituus kierrosta kentällä / 5 euroa Minitunti 15min / 10 euroa tai 30min / 20euroa Yksityistunti/Pienryhmä/ Liinatunti 30min / 30euroa Varaa aika etukäteen 0500-628822 tai 0400-628822 tekstiviesti/whatsapp. Wihasjärven Kahwila avoinna ti-su 16.7.-11.8. kerros, ei hissiä VAPAA PÄÄSY Kansakoulut ry Vihasjärven kansakoululla tapahtuu. La 20.7. Torstaisin ja lauantaisin klo 8-14! Torikahvio Aamun Taika paistaa lättyjä ja torikauppiailla on myynnissä mm. Tilaisuudessa kahvitarjoilu, vapaaehtoinen kannatusmaksu. Kesäisten laulujen yhteislauluilta Luikalan Työväentalolla. 8.00 14.00 Luopioisten tori. RAJALANSAAREN SAVUSAUNA. Bussin aikataulu seuraavissa lehdissä. Kerho on suunnattu 5-12 -vuotiaille, alle 7 -vuotiaat huoltajan seurassa. 041 464 2549 Anja Pälkäneen Luja-Lukko suunnistus Sydän-Hämeen rastit Sappeenvuorella. pihasähly, kaupunkisota, koripallo jne. Liput 18 e Suomen luonnonsuojeluliiton Pälkäneen seutu ry. Pälkäneen AA-ryhmä AA-Pälkäne. Vehkajärven Teatteri esittää nuorisoseuratalo Touhulan estradilla Molieren komedian Luulosairas. Teatteriesitykset La 13.7. Ja tietenkin myös kaverit ! Saunamaksu 5 e. klo 18 ja Su 21.7. Tiedotimme sitten asiaa muutoin eri tavoin, mutta varmaa kaikkia matkalle halukkaita ei edes ns. Aikataulu to 18.07. Heinolan kesäteatteriin, Kaijanahon pysäkki 9.00, Kala la 9.10, Sahrami 9.30. Tule tutustumaan ratsastuksen saloihin Suomen Ratsastajainliiton Laatutallille. Mukaan tutut ja tuntemattomat. To 6.6. Pahoittelemme, että 10.7. Mikkolan pihapiirissä klo 10-15 Hilma & Olga, Kahvila Pytinki & MammaRita ja Kukkian Kädentaitajat. 10.00 20.00 Kankaanlukon Ampumarata. Tervetuloa kaikki. Kirjasto (lainausasema) on avoinna samaan aikaan. Pukeuduthan siis säänmukaisesti. To 18.7. Järjestäjinä Luikalan diakoniapiiri ja Pälkäneen seurakunta, hengessä mukana kyläyhdistys. La 20.7. To 18.7. Käynti päätyovesta. La 20.7. Tied. La 20.7. klo 13-16 tarjoaa tuoreita suolaisia ja makeita leivonnaisia, kehuttua kahvia, makoisaa teetä ja mehua omien puutarhojen marjoista Sappeen ja Ohvenon kylätalolla Kyläjärvelle avautuvan maiseman äärellä. klo 16, Su 14.7. Pälkäneen Metsästysseura ry Hirvenjuoksun ja -kävelyn aluemestaruus kilpailut. lehteen tarkoitettu Sokkomatka-ilmoitus oli teknisen vian vuoksi tipahtanut pois MeNyt-palstan lopusta. Aitoon Maisenjärvellä. Paikallisten musiikkiharrastajien yhtye Maininki tanssittaa yleisöä Luikalan Työväentalolla. Ti 4.6. 9.00 20.00 Kangasala. 12 Keskiviikko 17. Puffetti ja anniskelualueena koko lava. Avoinna klo 10 15. Kesän toimintaamme tukevat: Kangasalan OP ja Pälkäneen kunta Kaukkalan Ratsastajat ry Hevoskerho. 21.00. Oiva mahdollisuus tutustua tallin toimintoihin ja hevosiin. Kankaantie 4 Aitoo. klo 16. Pälkäneen AA-ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 19.00 Teletalolla Kutojantie 2. Voit saapua ilman ennakkoilmoittautumista. LUONNON MONIMUOTOISUUS Teksti ja kuvat Tuomo Kuitunen Haltian kylä Teatteri Stemma. Puhelin palaveriaikana 0400896 606.Jos juominen aiheuttaa ongelmia, huomaat tulleesi oikeaan paikkaan. Kukkian Luontokeskuksen kesänäyttely Rautajärven koululla. 11.00 Su 8.9. 046 954 1296. Avoinna ti -la klo 10 15. 18.00 Su 28.7. Toiminta toteutetaan pääasiallisesti ulkotiloissa tai tilavassa maneesissa. Kiitokset teille, jotka veitte tietoa eteenpäin. Martan-päivän tapahtumana esittelemme uuden Pälkäne-aiheisen sukkamallin ja kirjoneulepatalapun. Kaikenikäisille ratsuina ponit ja hevoset. Kerho on suunnattu 5-12 -vuotiaiulle, alle 7 -vuotiaat huoltajan seurassa. Paras puku palkitaan. Torstaisin liikuntakerho pidetään Kuhmalahden koululla. To 18.7. Ilta jatkuu karaoke tanssien merkeissä. Kerhomaksu 5e/kerta, ilmainen samana päivänä Tallipäivään osallistuneille sekä KauRat-jäsenille. Lauluohjelman on suunnitellut ja sen juontaa Kirsti Uotila. Perinteitä noudattaen esilaulajana on Pälkäneen reserviläisten Korsukööri, jota Matti Huomo hanurilla säestää. Tervetuloa! Kauniita ja laadukkaita paikallisia käsitöitä jo 25 vuotta. Klo 10.00 kokoonnumme taas Uimarannantien loppupäähän, mistä jatkamme kimppakyydillä kohteille. Liput ovelta. Ota omat eväät, uikkarit ja saunavarusteet mukaan. Perinteinen Heinäkuoron konsertti Vehkajärven nuorisoseurantalo Touhulassa lauantaina 20.7. Pälkäneen Reserviupseerit ja Aliupseerit ammunnat jatkuvat. Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys ry Yhdistyksen ongintaja virkistyspäivä. Ti 18.6. Lasten liikuntakerho Puntarin kentällä tiistaisin klo 17.30. 0407254586 Vehkajärven Nuorisoseura ry VEHKAJÄRVEN TEATTERI. Myös kahvio. Ti 23.7. 12.00 16.00 Luopioisten ratsastuskeskus, Kaukkalantie 56 Aitoo. 17.30 18.00 Luopioisten ratsastuskeskus, Kaukkalantie 56 Aitoo. Hirvenjuoksun ja -kävelyn Länsi-Suomen aluemestaruuskilpailut Kankaanlukon ampumaradalla. Juhlavuoden kunniaksi väliajalla juodaan maanpuolustusnaisten keittämät kakkukahvit kotona leivotun vehnäsen kera. Su 21.7. 13.00 16.00 Sappeen ja Ohvenon kylätalo, Sappeentie 701. Su 7.7. 15.00 Rautajärven koulu Rautajärventie 16 Rautajärvi. Pytinki. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti kukkialle.fi RAJALANSAAREN YLEISÖSAUNA. Toiminta toteutetaan pääasiallisesti ulkotiloissa tai tilavassa maneesissa. 17.00 19.00 Sappee. Ohjelmassa vaihtelevia tallija heppajuttuja. 18.00 20.00 Iharin Myllytorppa. Rajalanniemestä Kesäkehräntien P-alueelta polku alas rantaan, josta soutuvenekuljetus kello 18 21.30. Osallistuminen on maksutonta. Väliaikatarjoilu nuorisoseuran kesäkahvilassa, avoinna 10.6.-4.8. yleisurheilu ja pallopelit, osallistuminen on maksutonta. Ti 23.7. Kukkian Kädentaitajat Ry Kukkian Kädentaitajien käsityömyymälä. Kerhon lopuksi keppareiden ratsastustunti tai tallipuuhia. Pytinki. Yhdellä bussilla mennään, koska matkan kohteet ovat valikoituneet niin, ettei ollut mahdollista kahta bussia varata. Kesän toimintaamme tukevat: Kangasalan OP ja Pälkäneen kunta Iharin Myllytorppa Kesäkahvila. Kunnan metsäpalstojen luontokartoitukset jatkuvat. Touhula, Mattilantie 150, 36880 Vehkajärvi. Ke 31.7. Pälkäneen seudun Yrittäjät Luopioisten toripäivät. Liput 20 e. Liput 15 e. Palkintoja tarjolla parhaille. Kyynärö-Ämmätsä-Vahdermetsän Kyläyhdistys ry Samba-ilta. Pientä purtavaa, mukavaa seuraa ja raitista ilmaa. Meillä on myynnissä myös lankapaketteja molempiin malleihin. Kukkian Kädentaitajien 25-vuotis juhlanäyttely TAITAVAT TAITAJAT Luopioisten Kahvila Pytingillä. Lottalaulajaiset 20 vuotta, yhteislaulutilaisuus Pälkäneen seurakuntatalossa. Ke 17.7. E.Helenius Oy:n luontoaiheisia kuoseja 60ja 70-luvuilta 8.6.-21.7.2024 to-su klo 13-19 (make vain ryhmille tilauksesta heleniusnayttely@ gmail.com) E.Helenius Oy:n ent.tehdaskiinteistö 2. Lämpimästi tervetuloa! Vehkajärven Nuorisoseura ry Heinäkuoron konsertti. Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Kahvila ja lainausasema. Tule ihastelemaan toinen toistaan hienompia menopelejä ja äänestä oma suosikkisi Vilpeilän Hall of Fameen. Tapahtumassa myös myynnissä käsitöitä, käsityötarvikkeita ja leivonnaisia. 18.00 Pälkäneen rata. 17.30 To 1.8. Kahvilasta hodareita ja toasteja suolaisen nälkään sekä vohveleita ja muita herkkuja makean himoon. 15.00, 26.7. tänäiltana klo 18-20 kiväärit ja pistoolit, samoin ke 24.7., 31.7., 7.8...kuulosuojat, paukuista korvaus Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys ry Linja-auto Heinolaan. klo 18, To 18.7. Tule viettämään tunnelmallista kesäiltaa letkeän musiikin tahdissa ja nauttimaan kahvion herkullisia antimia. Keppareiden ratsastustunnit ovat ilmaisia kaikille Hevoskerhoon osallistuneille, muille 1e/kerta. Soittaa Jarkko Salmi Duo. La 20.7. 18.00 Luikalan Työväentalo, Selkätie 39. Matka on nyt täynnä. Tervetuloa! www.wihasjarvi1906.fi, puh. Lämpimästi tervetuloa! Pälkäneen Maanpuolustusnaiset ry Lottalaulajaiset. Tervetuloa! Kuhmalahden Kisa Lasten liikuntakerho. 15.00, 2.8. Eväitä voi ottaa mukaan. Sopii kaikille alaja yläkouluikäisille. 19.00 Kuhmalahden koulu Kivisalmentie 14, Kuhmalahti. Ke 17.7. La 24.8. Elävää musiikkia ja pientä tarjoilua. Tule katsomaan, mitä kivaa myymälästä löytyy. Katso myös www.aa.fi. Suomennos Arto af Hällström. Tervetuloa ! Kukkian Kädentaitajat Ry Kukkian Kädentaitajien 25vuotisjuhla. La 20.7. Kesän toimintaamme tukevat: Kangasalan OP ja Pälkäneen kunta Vilpeilän kylätalo Harrasteajoneuvojen kokoontuminen Vilpeilässä. La 13.7. 9.00 15.00 Heikkilän rantatie 285. Rautajärvi Luonnon monimuotoisuus-näyttely. To 18.7.: Taiteilijaryhmä MERKK+ avajaiset klo 18-20 Maija Kotimäki, Kyllikki Lahtinen, Kirsi Litmanen, Riitta Pykäläinen, Elisa Pääkkönen, Tiina Schultz La 27.7.: Tule katsomaan kun taiteilijaryhmä MERKK+ maalaa ison yhteismaalauksen! Taidenäyttelyt, Lähituotepuoti ja Wanhan Tawaran Kauppa sekä huoneistoja aittamajoitusta. Säävaraus, koska sateella metsässä olisi ikävä olla. To 18.7. Tervetuloa juhlistamaan 25-vuotista taivaltamme Pytingin puistoon klo 12 16. Seuraavat rastit 24.7. ja la-su 17.8.-8.9. Pukeuduthan siis säänmukaisesti. Yleisösauna keskiviikkoisin klo 18 21.30. Kuhmalahden Kisa Lasten liikuntakerho. Pälkäneen Martat ry Pälkäne-sukan julkistamistilaisuus. 17.00 20.00. Tiistaisin liikuntakerho pidetään Puntarin kentällä. klo 18. Museotie 1, Luopioinen Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Pahoittelut. kukkia, leivonnaisia, vaatteita ja kausituotteita. La 20.7. 17.00 Vihasjärven kansakoulu, Järvenpääntie 223, Orivesi. 18.00 Touhula, Mattilantie 150, 36880 Vehkajärvi. joka päivä 12-18. klo 16, Ke 17.7. Ma 8.7. Syksyn Sävel -taidenäyttely 18.7.-8.9. Tuotteet ovat jäsenten taidolla valmistamia. Ohjaus Juho Joki. 18.00 21.00 Luikalan työväentalo, Selkätie 39. Tapahtumasta aiheutuu melua Luikalan Pohjalahden Salmentaan Kyläyhdistys ry Kesäillan tanssit: Maininki soi!. Tule hakemaan ilmaiset ohjeet. Opastus Sappeenvuorentielle. Kesän toimintaamme tukevat: Kangasalan OP ja Pälkäneen kunta Kaukkalan Ratsastajat ry Talutusratsastusta, minitunteja ja liinatunteja. Järjestää Pälkäneen Maanpuolustusnaiset ry. Esitysoikeuksien valvoja Nordic Drama Corner Oy
11.00 16.00 Hannulan riihi, Kirkkovenetie 20. Vuoden 2024 Luoipioisten sahtimestari valitaan Rautajärven markkonioden yhteydessä 27.7.2024 Näytteet tulee toimittaa klo 10.00 -10.30 välisenä aikana Rautahovin salin näyttämölle Sarille. 14.00 Haapamäen talossa, Sappeentie 350. Näyttely on avoinna la-su 27.7.-28.7. 10.00 15.00 Onkkaalan tori, Onkkaalantie 75, Pälkäne. 0407554231 Katso ajankohtaiset tiedot: https://elakeliitto.fi/ yhdistykset/kangasala Onkkaalanraitti Ry Onk Kalaa Kalamarkkinat Ke 24.7.2024. Kämppäkahvit. Su 4.8. Perjantaina nähdään suomalaisen jazzin kärkinimiä, kun saksofonisti Timo Lassy ja trumpetisti Jukka Eskola yhdistävät taitonsa Nordic Stew live-projektissa. Pälkäneen seniorit ry Teatteriesitys Taru Sormusten herrasta. Vuosi 2024 on laulajaisten 20-vuotisjuhlavuosi. 15.00 Kangasalan kesäteatteri. Kilpailu alkaa klo 11.00 ja jokaisella kilpailijalla tulee olla oma tuomari mukana. heinäkuuta 2003 pystytetty muistokivi sotien aikana ilmavalvontaa suorittaneiden lottien kunniaksi. 10.00 14.00 Rautahovi (Rautajäventie 30). Hannulan taiteilijaseuran jäsenet ovat Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistyksen jäseniä. 18.00 Tampere-talo. Ilm. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Eläkeliiton Kangasalan yhdistys Elojuhla. Ti 30.7. Vuosi sitten seurakunta lupasi laulajaisten paikaksi seurakuntatalon, jossa tänäkin vuonna ”soittimiaan soittajat virittää kuntohon”. 0400 513 664. Sateen sattuessa tapahtuma järjestetään sisätiloissa. HUBin ja saunan varaukset toivolansauna@gmail.com tai 050 5986 807/Nina. heinäkuuta kello 18.30 erilaiset laulut virittelevät kuvittelemaan vaikkapa iltatuulen viestin toiveikasta kirjoittajaa tai iloisen paimenpojan tuohitorven soitantaa. 12.8. viim. 4 tuntia sisältäen kaksi väliaikaa. Esimerkiksi Helvi Jousmäki on toiminut alusta lähtien, 18 vuotta, Sappeen Sanomat ja Ohvenon siinä ohessa -lehden toimitussihteerinä. 8.00 17.15 Järvenpää jaTuusula. To 19.9. Tervetuloa viettämään Martan nimipäiviä Olohuoneen hengessä Touhulan pihamaalle pe 26.7. Midnight Express tarjoaa kunnon meininkiä paikallisin voimin. klo 12.00-16.30 Piirin elojuhla Ikaalisten Spa & Resortissa Mennään bussilla. Seuraavana vuonna paikalle keräännyttiin laulamaan, mistä sai alkunsa vuosittainen perinne. Jouko Oksjoki viim. (Huom. Iharin Myllytorppa Kesäkahvila. Kuva: Vesa Mellavuo. mennessä nettisivujen kautta tai Rita Poutanen puh.0407473889. Pälkäneen Syrjänharjulle oli 21. Syrjänharjun upeat maisemat loivat aikanaan sopivan ympäristön kotiseutuviikon tilaisuudelle. Lisätiedot: Rita Poutanen puh. Tunnelmassa mukana ovat Tapsan museot Haltialta, sepät Ratinen ja Järvinen sekä Luikalan Pohjalahden Salmentaan kyläyhdistys ja Salmentaan VPK. La 27.7. Kirsti Uotila ”NÄIN metsän halki viesti soi: nyt laulajaiset on.” ”Metsän halki” kuuluu tänäkin vuonna Pälkäneen Maanpuolustusnaisten kutsu Lottalaulajaisiin. Nämä laulajaiset ovat kesäinen perinne, joka kerää Pälkäneen kotiseutuviikon tiistai-iltana laulajat ystäviä tapaamaan yhteiseen lauluja kahvihetkeen. Su 28.7. 18.00 20.00 Rajalan kämppä, Teivaantie 744. VUODESTA 2010 Lottalaulajaisten esilaulajana on Jukka Rönnin johdolla ollut reserviläisten Korsukööri , jonka voimakkaaseen lauluun rohkenee arkakin laulaja yhtyä. Hinta sisältää bussimatkat, lounaan Ravintola Kerhossa, pääsymaksut, opastuksen Ainolassa ja kahvit Lottamuseossa. Rautahovi. Luopioisten Sahtimestaruuskisa. aika!) Sateen sattuessa siirrymme sisätiloihin. klo 16. Luikalan Työväentalon pihapiirissä ja ympäristössä voi kuulla erilaisten vanhojen kulkupelien pärinää ja tutustua monenlaisiin vanhoihin vempaimiin. Osa lähtijöistä onkin saanut liput jo ennakkoon. Onk Kalaa Kalamarkkinat tuovat torille kalaa, kala-annoksia, kalatuotteita ja muuta kalastukseen liittyvää. Luopioisten Yrittäjien HUB Toivola sijaitsee Järvikansan talossa, Keskitie 16, Luopioinen. Musikaali. Kysy myös HUBin yhteydessä olevan Toivolan saunan tarjousta. La 10.8. Pe 26.7. Luopioisista Ismo Aarto bassoineen ja kitaristi Jussi Virtanen. Mukana Markku Viitala ja Janne Kyrönlahti. Tapahtumassa kahvio, grillimakkaraa, Hannun hernekeittoa ja Sarkasen tilan jäätelöitä. Bussi lähtee torilta klo 16.45 Ilmoittautumiset Jarmo Aho 040-5886095, ahojarmo@gmail.com Vilpeilän kylätalo Elävän musiikin piknik Vilpeilässä. Ilm. Suunnitelmissa on soutaa Aino-kirkkoveneellä Hiukonrannasta Haapamäkeen, jos keli on suotuisa. Ulla Terva ja Päivi Kyröjärvi säestävät yhteislaulut. Retki Pyynikin kesäteatteriin tiistaina 30.7.2024. Kylmien tuulten ja sateiden vuoksi laulajaiset jouduttiin kuitenkin siirtämään Pälkäneen lottien keskeiseen paikkaan Nuijalle. Kesälaulut siirrettiin juhannukselta elokuulle.Nyt pääsemme kokeilemaan uutta lauluvihkoa, jonka Hellevi Salonen ja Ulla Terva kokosivat laulun ystävien ehdotusten pohjalta. 041 464 2549 Anja Luopioisten Sahtiseura ry Sahtimestaruus 2024. La 27.7. 18.00 20.00 Iharin Myllytorppa. Jaossa ranta-asukkaan opas ja Suvi-lehti. Onkkaalanraitin kojussa huippusuositut kalapuikkohodarit ja lapsille ongintaa. Lauantai-illan päättää Harjufestin pääesiintyjä, energisistä keikoistaan tunnettu Irina .. Vauhdikas ilta tiedossa! Anniskelualueena koko lava ja buffetista syömiset. Esitys alkaa klo 14; liput jaetaan n.puoli tuntia ennen esityksen alkua parkkipaikan reunassa lippukojun lähellä. Oman tunnelmansa luo Matti Huomon hanurisäestys. MTK Pälkäne KESÄTEATTERI. TULOSSA JA MENOSSA Lottalaulajaiset järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004. 16.00 Touhulan pihassa, Mattilantie 150, Vehkajärvi . Suurtuotannossa ovat mukana Tampereen Teatteri, Tampere-talo, Tampere Filharmonia ja Sorin Sirkus. HUBin varaukset myös Sepolta, puh. Tiistaina 23. 17.00 20.00. heinäkuuta Kirkkoharjun maisemissa. Kuljetuksesta voi sopia ilm. Kahvio, grilli, lättyjä, jätskiä ym. La 27.7. Omenatarhassa on kahvio. 30.7 puh. Syrjänharjun muistomerkin – jonka luo tapahtuma alkujaan syntyi – kivi on peräisin Erkki Ahtilan maalta Laitikkalasta, ja sen laatan on suunnitellut Eero Tiitola. Leppoisa kesäillan piknik Vilpeilän pihamaalla. Väliaikakahvi tarjotaan. Tunnelmasta vastaa Sahalahden oma countrymuusikko Stenari. Martat tarjoavat pientä suolapalaa. Ilmoittaudu Liljalle 30.7.mennessä puh. klo 15. Teatteriretki on avoin kaikille. Ke 7.8. Mm. Ota mukaan omat eväät tai osta syötävät Vilpeilän kahvilasta ja nauti rennosta hengailusta ja yhdessäolosta. Tervetuloa kesäteatteriin! Pälkäneen seniorit ry Retkipäivä Tuusulaan. Lipun hinta jäseniltä 100 e, ei jäseniltä 102 e, sisältää lipun, kuljetuksen sekä väliajan leivoskahvitarjoilun. 10.00 14.00 RAUTAHOVI Rautajärventie 30. 040 747 3889. Valokuitu toimii ja etäkokoustaminen onnistuu vaivattomasti. Rautajärven Kyläyhdistys Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Satoa riihessä. Su 28.7. Kukkian suojeluyhdistyksen ja Aito Suvi ry:n esittelypiste Rautajärven markkinoilla. Nyt kokoonnutaan laulamaan seurakuntatalolle. La 27.7. Kangasalan sotiemme veteraanit, puolisot, lesket, tukihenkilöt. Tervetuloa mukaan! tied. Perjantai-illan toisena esiintyjänä nähdään Valtteri Pöyhösen johtama Dalindèo . Lämpimästi tervetuloa! Sahalahti-Seura Kämppäkirkko. 18.00 Rajalan kämppä (Teivaantie 744). To 1.8. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki, läheltä ja kaukaa, eikä tarvitse olla yhdistyksen jäsen. 10.00 17.00 Luikalan työväentalo, Selkätie 39. Iltakirkko Rajalan kämpällä metsän siimeksessä. Kurssin hinta 25 e sisältää vohvelikahvit. Leppoisa toritapahtuma. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Sappeen kesäteatteri. Tolkienin tarinan hahmot heräävät henkiin ennennäkemättömällä tavalla. Ilmoittautumiset 22.8. 28.8. Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Kesän yhteislaulut. Mukana on runsaasti monipuolista taidetta myös Hannulan klaanin nuoremmalta polvelta. Ilmoittautumiset ja lisätiedot: vilpeilan.kylakoulu@ gmail.com Vehkajärven Martat ry Martan nimipäivät. Pohjois-Pälkäneen maaja kotitalousseura ry Kesänäyttely Vanhat koneet. Voittaja julkistetaa klo 12.00 Aito Suvi ry Miksei pohja enää näy laiturin päässä?. Kangasalan kesäteatterissa musikaali MUUKALAISIA YÖSSÄ la 10.8. Vuodesta 2003 toiminut Emma-palkittu sekstetti tunnetaan räjähtävistä ja viihdyttävistä live-esiintymisistään. Tule tapaamaan tuttuja ja tekemään markkinalöytöjä! MYYNTIPAIKKAVARAUKSET 040 5859351, Elina (soitto, tekstari tai whatsup) tai rautajarvenkyla@gmail,com Järj. Arvontaa. klo 11-16. 13 Keskiviikko 17. La 27.7. Tervetuloa nauttimaan tunnelmasta ja ostoksille! Vilpeilän kylätalo Betonityökurssi. Perinteiset Rautajärven Markkinat, myyjiä laidasta laitaan. Tule valmistamaan betonista lyhtyjä syksyn pimeneviin iltoihin. Ke 24.7. R. tapahtuma alkaa kello 17.30 ja ensimmäisenä lavalle nousee yli 50-vuotisen uran tehnyt legendaarinen Muska Babitzin , joka tunnetaan Suomen ensimmäisenä naispuolisena rocklaulajana. Tule kuulemaan, miten rehevöittävää ravinnekuormitusta pienennetään kotija mökkijärvellä. Pe 26.7. Hannulan riihessä on nyt mahdollisuus tutustua hänen maalauksiinsa. Arpajaiset. Kirkkokahvit. To 25.7. Pe 26.7. Soutuhaluiset ilmoittautukoot Jouko Heinoselle 0405570680 Sahalahti-Seura Kansanmusiikkia kämpällä. Esityksenä REKKAMIES-musikaali, joka kertoo laulaja Matti Eskon tarinaa. Tervetuloa! Pälkäneen seudun Yrittäjät HUB Toivola. 20.00 23.30 Kyynärön lava, Rautajärventie 390. Esityksen kesto on n. 18.00 20.00. Ke 4.9. Päivän ohjelmassa tutustuminen Ainolaan, Halosenniemeen ja Lottamuseoon.Retken hinta78e/hlö ja niille joilla on museokortti 52 e/hlö. Tule päiväksi (30 e) tai hanki joustava vuosijäsenyys (250 e). R. Kesäkahvila avoinna Myllytorpalla. Veteraaneille, puolisoille ja leskille vapaalippu, muille 30 e. Iltaa vietetään kansanmuusikko Tiina Aholan; pelimanni, kitaristi, säveltäjä Olli Seikkulan ja sahalahtelaisen Iida Saarisen seurassa. Lottalaulajaiset täyttää 20 vuotta Lottalaulajaiset järjestettiin aluksi Syrjänharjulla. Harjufestissä jazz-taituruutta sekä Muska ja Irina Sydän-Hämeen Lehti KANGASALAN kulttuuripalveluiden tuottama Harjufest järjestetään perjantaina ja lauantaina 26.–27. Lisätietoa kahvilassa myytävistä piknikherkuista lähempänä tapahtumaa. Pääosaa tähdittää karismaattisella äänellään itse Matti Esko. Maksuton ja ikärajaton musiikkitapahtuma tuo yhteen jazzin, rockin ja popin ystävät. Kahvia ja leivonnaisia voi ostaa Touhulan kahviosta. 0500 734 962. Rautajärvi RAUTAJÄRVEN MARKKINAT. Tervetuloa ! Kyynärö-Ämmätsä-Vahdermetsän Kyläyhdistys ry Rokki-ilta. J. Lauantaina 27.7. Tänä juhlavuonna teemana on – kuinkas muuten – laulaminen, soittaminen ja ystävyys. yhteydessä. Sappeenvuorentie 200. Laulajaisilla on joka vuosi oma teemansa, josta laulettavat vanhat koululaulut, kansanlaulut, sota-ajan laulut ja viihdelaulut kertovat
Kirkkosoutu oli hänen mukaansa mieleinen loma-ajanviete. Hän sanoi, että kirkkoveneen soutajiksi on aina tulijoita, myös uusia. Valkoinen lapa erottui jo kaukaa.. Veneestä löytyi tällä kertaa myös Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo, joka viettää kesälomaansa mökillä Pälkäneellä. Matti Repo kehui Luopioisten me-henkeä, joka hänen mukaansa tuli hyvin ilmi soudussakin. – Kirkkoveneellä ei voi lähteä tuosta vaan. Kirkkoveneiden vastaanotto Luopioisten uimarannassa kuului kirkastussunnuntain perinteiseen ohjelmaan. Tosi harvinainen näky, että osuu näin monta pappia rannalle samaan aikaan. Lisäksi tämä on todella mukavaa. Puutikkalan kirkkovene Ahti2 teki matkaa perinteiseen tapaan noin tunnin verran ennen saapumistaan Luopioisten uimarannalle. Soutureissu oli tosi mukava jo säänkin puolesta, ei tuullut eikä satanut vettä, piispa totesi. Olavi Mattilan mukaan kirkkoveneellä soutaminen ”ei ole yhtään rankkaa puuhaa”. Ahti2 on Kukkian suurin kirkkovene, jossa on kymmenen airoparia. Tämänkertaiseen kirkastussunnuntain soutuun kuului myös rannalla nähty harvinaisuus. Se pääsee järvelle vain kerran kesässä. Hänen kanssaan soutamassa oli äiti Merja Mattila , jolle homma on tuttua jo 1990-luvulta saakka. – Koskaan ei ole tarvinnut soitella soutajien perään. Kukkian Kulkureiden kirkkovene ihastutti rannalla olevaa yleisöä kauniilla airoillaan. Joka kerran on ollut hyvä ryhmä soutamassa, hän sanoi. 14 Keskiviikko 17. Ensimmäisen kerran olin Näsijärvellä, mutta se oli pienempi vene. – Nyt Kukkia on normaalikorkeudessa eikä ollut mitään hankaluuksia. Rannalla olevalle penkille hakeutui kuin sattumalta yhdeksän pappia, osa vielä virassa ja osa eläkkeellä. Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo viettää parhaillaan kesälomaa mökillään Pälkäneellä. Heli Mustonen Merja Mattila osallistui kirkkovenesoutuun poikansa Olavin kanssa. Olavi ja piispa soutivat Puutikkalan Ahti2 -nimisessä kirkkoveneessä. Toisin sanoen Olavi ja Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo soutivat samassa kirkkoveneessä Kukkialla heinäkuisena sunnuntaina. – Tällaista ei ole ennen sattunut. 13-vuotias Olavi Mattila souti kirkkovenemiehistössä toista kertaa. Siihen kuuluivat myös kirkkokahvit seurakuntakeskuksen pihassa, messu Luopioisten kirkossa sekä Kukkia-Seuran järjestämä kotiseutujuhla Mikkelinmäellä. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti TULOSSA JA MENOSSA JOS 13-vuotias Olavi Mattila saa ensi syksynä kouluaineensa aiheeksi ”Mitä tein kesälomalla”, hän voi kertoa tehneensä sitä samaa kuin piispakin. Sivutuulikaan ei yltynyt kovaksi, hän totesi. Sitä joutuu turvottamaan muutaman päivän, ja veneen nostamiseen ja laskemiseen tarvitaan porukkaa, Mika Saksala totesi. JOS asiaa katselee kirkkoveneen näkökulmasta, kirkastussunnuntain reissu on veneelle harvinaista herkkua. Hän sanoi, että hommassa pärjää, kun tuntee reitin kivineen. Puutikkalan kirkkoveneen 13-vuotias Olavi Mattila souti piispan kanssa samassa kirkkoveneessä Kaksi kirkkovenettä lipui sunnuntaina Luopioisten uimarantaan minuutilleen. – Vaikka katselee välillä maisemia ja juttelee muiden kanssa, pääsee helposti takaisin rytmiin, hän sanoi. Puutikkalan kirkkoveneen Ahti2:n perämiehenä toimi totuttuun tapaan Mika Saksala. Merja Mattila kertoi olleensa mukana soutamassa jo 1990-luvulla. Kukkia on niin kaunis järvi ja matkalla voi ihailla kesäistä luontoa, Merja Mattila sanoi. – Olen Puutikkalasta kotoisin ja asun siellä, joten tämä on minulle tärkeä perinne. – Luopioisissa on ihailtavan vilkasta kylätoimintaa ja sitä on myös sivukylillä, hän kehui. Näky sai monet kaivamaan kännykkäkameran esiin. Juhlallista tämäkin, sanoi kesäluopioislainen Marjatta Myllylä ilahtuneena ja otti kuvia. perämiehenä on toiminut jo 20 vuotta sama mies eli Mika Saksala . – Olin toista kertaa soutamassa kirkkoveneellä. Piispan osallistumisesta oli sovittu vuosi sitten piispantarkastuksessa. PUUTIKKALAN kirkkoveneen matka uimarannalle kesti noin tunnin verran. Toisena kirkkoveneenä oli perinteiseen tapaan Kukkian Kulkureiden kirkkovene
– Täällä ovat kaikki genret käytössä, se tuo sukupolvia yhteen, Järvinen toteaa. heinäkuuta. Niinpä ensimmäiset karaoketanssit tanssittiin vuonna 2022, jonka jälkeen ne on järjestetty vuosittain. 4-VUOTIAS Alma Hacklin ja 9-vuotias Daniel Odelma edustavat tapahtuman nuorimpia osallistujia. Seuraavaksi he aikoivat suunnata pian alkavan Dingon keikan eturiviin. Perjantai-illan huipensi Dingo. Sää suosi ja festarikansa pääsi nauttimaan kesäisestä auringosta.. ”Jos ei nyt pyörtyisi”, Ojanen nauraa. Myös Danielin mielestä tanssiminen on tapahtumassa parasta. Ida Hiillos KANGASALAN kesäteatterilla kuultiin Kangasala Festien ensimmäisenä päivänä viisi keikkaa, kun festareiden avauspäivänä esiintyivät Paul Elias, Katri Ylander , Jenni & Juho, Teleks ja Dingo. – Parasta täällä on Danielin kanssa tanssiminen, Alma sanoo hymyillen. Lisäksi noin 20–30 jäsenen karaokekerho käy vanhainkodissa vetämässä karaokea ja välillä myös jonkun kotona laulamassa. Luikalan – Pohjalahden – Salmentaan kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja Tarja Saarenheimo-Penttilä ja varapuheenjohtaja Mikko T. Kolmatta kertaa järjestettävät Kangasala Festit olivat myös osana Kangasalan kulttuuriviikkoa, joka järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Ystävykset tanssivat karaoketansseissa yhdessä jo viime vuonna. TULOSSA JA MENOSSA Ida Hiillos Luikalan työväentalossa tanssittiin jo perinteeksi muodostuneita karaoketansseja lauantai-iltana 13. Ystävykset Ida Eskola, Anna Valkonen ja Veera Salomäki suuntasivat Kangasalle Lahdesta. – Toivoisin, että tällaisia tapahtumia järjestettäisiin enemmänkin. – Vuosi sitten Käärijän Cha Cha Cha raikui siinä puolen yön aikoihin, Saarenheimo-Penttilä nauraa. Parkkonen osallistui karaoketansseihin ensimmäistä kertaa vuosi sitten. Sää suoTerhi Virola ja Tarja Ojanen kertovat, että heillä on ollut ihana päivä Kangasala Festeillä. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti LUIKALAN työväentalon salissa soi valssi. Dingon mukana vauhdissa basisti Tom Eklund. Niemi kertovat, että karaoketansseja ei saatu järjestettyä koronan vuoksi vielä vuosina 2020 eikä 2021. – Ilman niitä juhlia en olisi varmaan saanut ideaa puhumalla läpi, Järvinen kertoo. He olivat yhdessä Kangasala Festeillä myös viime vuonna. SUURIN osa tapahtumaan osallistuneista ovat paikallisia asukkaita ja kesäasukkaita. – Olen tanssinut myös päiväkodissa, Alma kertoo. ”Vitsi miten ihana sää me saatiin tänne, todella lämmintä”, Katri Ylander hehkutti välispiikissään. ”Ihanaa, että täällä järjestetään tällaista”, Virola ja Ojanen hehkuttavat. He löysivät Kangasala Festin haettuaan netistä perjantaina päivällä Suomen festivaalija keikkatarjontaa. Tänään karaoken ystävät ovat runsaslukuisesti edustettuna päivän karaoketansseissa. ”Elämä on helppoo silloin kun on joku, josta pitää kii…” Kangasala Fest järjestettiin kolmatta kertaa Kangasalan kesäteatterilla 12.– 13. 15 Keskiviikko 17. Vuosi sitten tapahtumasta jäi Parkkoselle niin mukava kokemus, että hän halusi osallistua tapahtumaan tänä vuonna uudestaan. TAPAHTUMAAN on osallistunut myös joukko Luopioisten karaoken ystäviä, joihin myös karaoketanssi-idean isä, Raimo Järvinen kuuluu. – Idea tuli, kun olin syntymäpäiväjuhlissa, joissa oli karaokea. Eniten he odottavat Dingon keikkaa. Mietin, että mitä jos järjestettäisiin karaoketanssit, kertoo Raimo Järvinen . Tanssilattialla on pyörähtelemässä kolme tanssiparia, mutta tilan reunoilla istuu ihmisiä salin täydeltä. – Tiesin, että karaokekerhoja on, siitä se idea Luopioisten karaoken ystäviin lähti. Lisää kuvia: shl.fi. Käynnissä on kolmatta kertaa järjestettävät karaoketanssit. si ja festarikansa pääsi nauttimaan auringosta ja monipuolisesta ruokaja juomatarjonnasta. Karaoketanssit toivat sukupolvia yhteen 4-vuotiaan Alma Hacklinin ja 9-vuotiaan Daniel Odelman lempparipuuhaa karaoketansseilla oli toistensa kanssa tanssiminen. Kokoonnumme joka kuukausi kahdesti Mikkolan navettaan laulamaan, toinen karaokekerhon perustajista, Tapio Körhämö kertoo. ”Tämä oli ex tempore -reissu ja Dingo on kova”, ystävät kertoivat hymyillen. Tapahtumassa Parkkosta kiehtoo maaseututunnelma, jonka lisäksi tietysti laulaminen on hänelle tärkeä harrastus. He viihtyvät yhdessä tanssilattialla. Jenni & Juho -duon keikalla esiintyjien energisyys tarttui myös yleisöön ja eturivi täyttyi innokkaista tanssijoista. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös pidemmän matkan takaa tulleita, kuten jyväskyläläinen Atte Parkkonen, joka on tullut paikalle Vaajakoskelta asti. heinäkuuta. – Tapahtuma osui netin kautta silmään ja kiinnostus heräsi, Parkkonen kertoo
Maija Nieminen-Pessi Elmeri Rajala ja Oona Rajala viihtyvät liikuntakerhossa. Nuoret ohjaajat saavat homman pysymään hyvin hanskassa. Kerhotuntien aikana koululla pelataan esimerkiksi jalkapalloa ja sählyä sekä mennään erilaisia pihapelejä pisteestä lipunryöstöön. Liikuntakerho on tarkoitettu 5–12-vuotiaille lapsille. – Sijaintikin vaikuttaa, Saima Hinkkala täydentää. – Osa on tuttuja, mutta välillä tulee outojakin, hän kertoo muista osallistujista. Mukana on myös alaikärajaa nuorempia lapsia kuten Elina Ravantin perheen 4-vuotias tytär. Parhaimmillaan osallistujia on ollut yli 20. URHEILU Nuoret ohjaajat saavat homman pysymään hyvin hanskassa. Liikuntakerhoa pidetään koulujen kesäloma-aikana Puntarin kentällä tiistaisin kello 17.30–19 ja samaan kellonaikaan torstaisin Kuhmalahden koulun kentällä. Tuula Pietarinen on tuonut liikuntakerhoon 8ja 10-vuotiaat poikansa. Puntarissa on yleensä paikalla 10–15 lasta. Saima Hinkkala (vasemmalla) ja Tytti Uusimaa toimivat ohjaajina lasten liikuntakerhossa. Viime kesänä nyt 16-vuotias Uusimaa veti yksin lapsille jalkapalloa. Tytti Uusimaa toimii ensimmäistä kesäänsä liikuntakerhon ohjaajana. – Kyllä ihan kaikki meitä tottelevat, he vahvistavat. Alle 7-vuotiaille toivotaan seuraksi huoltajaa. – Välillä kysymme lapsilta, että mitä he haluaisivat tehdä, Saima Hinkkala lisää. – Koitamme olla luovia, Tytti Uusimaa kertoo liikuntakerhon sisällön suunnittelusta. – En lähde tästä sen pidemmälle, jos tyttärelle jostain syystä sattuu tulemaan kerhossa paha mieli. – Kerhossa on kivaa. Täällä on mahdollista tehdä vähän kaikkea, Tytti Uusimaa sanoo. Viime torstaina kerhon ohjaajat Saima Hinkkala ja Tytti Uusimaa kantoivat varastosta kentälle hulavanteita, palloja ja pieniä, muovisia keihäitä. On kavereita, vahvistaa 7-vuotias Milja Alanko . Samanikäinen Maire Hinkkala on liikuntakerhon kolmas vetäjä, mutta hän oli torstaina sairaana. – Kerho on pojille tosi tärkeä. Pietarisen oma ohjelma kerhon aikana muokkautuu kulloinkin tilanteen mukaan. Kuhmalahden Kisan järjestämä lasten liikuntakerho tarjoaa lapsille mukavaa tekemistä kesälomalla. – Varmaan ympäristö, moderni paikka vetää puoleensa. – Alkuun olin lapsen mukana kentällä, kertoo Ravantti, joka torstaisen kerhokerran aluksi kulutti aikaansa heittelemällä koreja kentän vierellä. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti – TÄÄLLÄ on paljon tekemistä. On aika kivaa, 10-vuotias Oona Rajala sanoo odotellessaan lasten liikuntakerhon alkamista Kuhmalahden koulun kentällä. Leikkiminen on Milja Alangolle mieluisinta tekemistä liikuntakerhossa. Koolla on yhteensä 19 lasta. He lähtevät sinne mielellään, näkevät kavereita ja lähtevät iloisina kotiin, hän kertoo. KUHMALAHDELLA asuva 15-vuotias Saima Hinkkala veti lasten liikuntakerhoa jo viime kesänä yhdessä sisarensa Maire Hinkkalan kanssa. Liikuntakerho kokoaa lapset näkemään toisiaan ja liikkumaan yhdessä Kerhotuntien aikana pelataan esimerkiksi jalkapalloa ja sählyä sekä mennään erilaisia pihapelejä pisteestä lipunryöstöön. Kerhon alkajaisiksi vanteet toimivat rinkuloina, joiden sisällä lapset seisovat leikkiessään tervapataa. Tiistaisin, kun liikuntakerho on koolla Puntarin kentällä, lapset pääsevät tutustumaan erilaisiin yleisurheilulajeihin. Samalla lapset pääsevät tapaamaan toisiaan. Hulavanteita ei nyt pyöritellä, mutta niitä käytetään kohteina tarkkuusheittokisoissa. Elina Ravantti (vasemmalla), Hanna Lehtinen ja Tuula Pietarinen saattoivat lapsensa kentälle.. 16 Keskiviikko 17. Koripalloakin on vähän heitelty. – Väillä hengailemme ja juttelemme tässä, välillä lähdemme lenkille
Syksy näyttää, miten hyvin ykkössarjalentopallo ja armeija nivoutuvat yhteen. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. 050 308 3255 tai raukola@kolumbus.fi HUVIT SEKALAISET Ämmätsän osakaskunnan 635-461-876-1 varsinainen kokous pidetään su 4.8.2024 klo 13.00 Ämmätsän kylätalolla, os. 050 308 3255 raukola@kolumbus.fi, www.ruokosenrapu.fi OSTETAAN RAPUJA OSTETAAN RAPUJA Ruokosen Rapu etsii uusia ravustajia yhteistyöverkostoonsa rapukaudeksi 2024. Hallialiupseeri palvelee isänmaata Parolan panssarijääkärikomppaniassa. KUSTANTAJA: Pirmediat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén ISSN-L 0788-8279 ISSN 0788-8279 (Painettu) ISSN 2243-1861 (Verkkojulkaisu) MAINOSHINNAT: Tekstissä 1,50 €/pmm + alv 24 % Lisätiedot: shl.fi/mediakortti TILAUSHINNAT: Hinnat sis. En oikein harkinnutkaan muita vaihtoehtoja, veljeksistä nuorempi Aki Tuomivaara kuvailee. – Haluan nähdä Lukon menestyvän ennen kuin lähden muualle – jos lähden joskus jonnekin. Tuore liberohankinta Arttu Hokkanen jäi Parolaan sopimussotilaaksi juhannuksen alla päättyneen armeija-aikansa jälkeen, ja loppuvuodesta kotiutuva Tuomivaara harkitsee samaa. Ota yhteyttä Ilkka Raukola, puh. Hoitokunnan kokous klo 12. On vaikea mököttää, kun hän on paikalla. OSTETAAN Otamme vastaan/ ostamme kierrätykseen Rehti ja reipas palvelu! www.ajoneuvokierratys.fi Meiltä myös ympäristöviranomaisten hyväksymät romutodistukset sekä ilmainen rekisteristäpoisto. Valmiit aineistot ma klo 10. Pälkäneelle on rakentumassa ihailtavan isänmaallinen porukka. Kaikki metallit. – Saku kyseli moneen kertaan, mihin haluaisin mennä. Puolustusvoimat tukee nuoria urheilijoita. sähköpostit: etunimi.sukunimi@shl.fi TILAAJAN ASIAKASPALVELU: shl.fi/omapalvelu tilaukset@shl.fi 010 5844 470* arkisin klo 9-12.30 ja 13-15 *Puhelun hinta määräytyy soittajan operaattorin hinnaston mukaan. – SUORITAN loppupalveluksen hallilla. saakka ke-su 11-17. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Korjailen vaunuja ja käskytän muita ukkeleita. Kuva: Jari Perkiö. Hän ei tahtonut uskoa millään, että minulla on hyvä olla Pälkäneellä. Sanotaan niin, että mitali olisi kova juttu, Tuomivaara muotoilee. – Alokaskaudella oltiin koko ajan liikkeessä. Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@shl.fi Painopaikka: SanomaManu Oy, Tampere VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Heitä pusketaan treenaamaan niin paljon kuin mahdollista. Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen Pilkkijät ry, 4. OTA YHTEYTTÄ: Jari 0400 253114 Birgit 040 5493240 MYÖS NOUDOT MAHDOLLISIA! Puutarhakahvila Puutarhakahvila Tervapääsky Tervapääsky Kiitos tähänastisesta kesästä! Avoinna 21.7. ilmainen nouto Suomen Ajoneuvokierrätys p. Raimo Leskinen oli voitokas me kaudella hyviä treenejä. tonttien siivous, varastojen tyhjennykset. Kuolinpesät. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Sydän-Hämeen Lehti UUTISMEDIAN LIITON JÄSEN www.shl.fi Onkkaalantie 58, 36600 Pälkäne Avoinna ma-ke klo 9–13. – Uskoakseni aika hyvin. Hallialiupseeri Aki Tuomivaara takoo Luja-Lukolle pisteitä myös tulevalla kaudella. Tuomivaaran posket ovat kaventuneet silminnähden alkuvuoden mittaan, vaikka hän on syönyt omien sanojensa mukaan kuin hevonen. 0400 196 196 Tehdastie 6, Pälkäne ROMUAUTOJA JA METALLIJÄTETTÄ METALLIROMUN KERÄYS mm. Muulloin sopimuksen mukaan. TOIMITUS: toimitus@shl.fi Jani Oksanen, päätoimittaja 044 7557 213 Kristiina Helminen 044 7557 252 Kati Pääkkönen 050 5321 821 ILMOITUKSET: ilmoitukset@shl.fi Ulla Tikka 044 3477 402 Mainosvalmistus: Päivi Martikainen 044 7557 215 Henkilökoht. – Tosi rento ja mukava jätkä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Kurjentie 3. Kattopellit, kattilat, varaajat, säiliöt, putket, palkit, traktorit, peltisampot, mopot, autot ja akut. Kokouksessa käsitellään varsinaiselle kokoukselle kuuluvat asiat. KALASTUS SYDÄN-HÄMEEN LEHTI PRINTTINÄ KERRAN VIIKOSSA, VERKOSSA 24/7. Soita 040 502 4091, Erkki PÄLKÄNEEN URHEILU JA KALASTUKSEN pyörähuollot jatkuvat Myttäälässä. Loppujen lopuksi yhteisymmärrys löytyi helposti hakkurin käytyä jämäkän kehityskeskustelun Luja-Lukon ykkössarjajoukkueen uuden valmennusvastaavan Ville Mattilan kanssa. Päivässä kertyi vähintään 15000 askelta, Tuomivaara kertoo. Lisätiedot 040-5324930 VUOKRALLE TARJOTAAN URHEILU Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNEEN Luja-Lukon viime kauden läpimurtopelaaja Aki Tuomivaara seurasi ihmeissään manageriveljensä Sakun aktiivisuutta lentopallokevään siirtomarkkinoilla. Päiväjakelualueella ota yhteyttä tilaajan asiakaspalveluun. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. PAPERILEHDEN JAKELUHÄIRIÖT: Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm). alv 10 % Jatkuva täystilaus 3 kk 44 euroa 6 kk 74 euroa 12 kk 129 euroa Jatkuva digitilaus 3 kk 23 euroa 6 kk 45 euroa 12 kk 79 euroa ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Valmistettavat aineistot edellisen viikon to klo 12. Sääksmäentie 825, Valkeakoski Ilkka Raukola puh. Pöytäkirja on nähtävänä 12.-26.8.2024 Teuvo Ruljalla. kesäonkisarjakisa 1.7.: 1) Leskinen Raimo 3 580 g, 2) Mäkinen Seppo 3 310 g, 3) Rämö Jari 3 070 g, 4) Hiitiö Keijo 1 940 g, 5) Riikonen Raimo 1 180 g, 6) Aspila Antti 1 110 g, 7) Karvonen Erkki 1 060 g, 8) Kauttu Harri 910 g. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. 17 Keskiviikko 17. Vanhemman Tuomivaaran ura jatkuu tulevalla kaudella Raision Loimun liigajoukkueessa. Hoitokunta KOKOUKSET Sappeen ja Ohvenon kylätalon 90 m 2 päätyasunto 2 h+k+s, puu/sähkölämmitys, järvimaisema. Hänen mukaansa valmennuksesta tulevalle kaudelle ohjat ottanut Mattila veti jo viiAki Tuomivaara halusi jäädä Luja-Lukkoon Valmiina palvelukseen
Autoasi Pälkäne on nyt täyden palvelun korjaamo. Järvinen • Huollot ja korjaukset kevyestä raskaaseen kalustoon • Ruostevauriokorjaukset ym. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 045-346 80 70 Puiden kaato ja hoito • Kantojen jyrsintä • Klapitus • Risujen poisvienti Puh. 050 414 7100 Ma–pe klo 9.00–17.00 Katsastus Pälkäne Palveluksessasi. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com LÄMPÖPUMPUT Tämän kokoinen ilmoitus vain 15e / viikko + alv. 040 838 8816 korjaamo@motormaster.fi www.motormaster.fi Ma-pe klo 8.00-16.00 KATSASTUS: Puh. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. Luottamuksella ja joustavalla aikataululla, toimistollani tai asiakkaan luona! Asiointipalvelua juuri Sinulle! Sanna Hämäläinen puh. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Varaa aika huoltoon! • Määräaikaishuollot • Jarruhuolto • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastuspalvelut • Autonvuokraus • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myötämät Palvelemme ammattitaidolla Tehdastie 2, Pälkäne • Määräaikaishuollot • Jarruhuollot • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastus • Huollon sijaisauto • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myöntämät Palvelemme ammattitaidolla KORJAAMO: Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. 044-300 61 99 KYLMÄLAITEHUOLTO Myös kaikki kylmäalantyöt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. 044-289 8210 Autoja Konehuolto M. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti PALVELEMME TEITÄ AUTOPALVELUT AUTOPALVELUT BETONIA METSÄJA PUUPALVELUT KIINTEISTÖVÄLITYS • SISUSTUS ASIOINTIPALVELUT (03)5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo • varaosakauppa • autosähkötyöt • vaihteistokorjaamo • vikadiagnostiikka Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen (03) 5356 100 www.kolari-special.fi AUTOKORJAAMO SE-VI autokorjaamosevi.com Karkaisijankuja 7, 36200 Kangasala ma-pe 8–16, la suljettu P. Ota yhteyttä 044 347 7402. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI www.aleksinlkv.fi Markus Huttunen Kiinteistönvälittäjä, LKV Julkinen kaupanvahvistaja p. LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO Vuokraamosta: Hämeen LähiAutoPalvelu 050 326 6556 p. 18 Keskiviikko 17. I P. 03 3773 177 Tuulilasit, sivuja takalasit! Aakkulantie 38, Kangasala 0400 854 860 ASIOINTIPALVELU ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen, p. Meillä huollatat ja korjautat sekä katsastat autosi. 050 414 7100 Ma-pe klo 8.00-16.00 KATSASTUS JA KORJAAMO Autopalvelu Pälkäne Oy Onkkaalantie 50, 36600 Pälkäne 0400 281 999 info@autopalvelupalkane.fi Palveleva autokorjaamo lähelläsi! Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä fixu s.fi fixu ska nga sal a.fi arkisin 8-18, la 9-14 | P. 03 377 1140 arkisin 8-16, la sulj. hitsaukset • Renkaiden myynti ja asennus • Hydrauliletkut • Vikakoodien luku Tämän kokoinen ilmoitus vain 15e / viikko + alv. 040 838 8816 motormasterjp@hotmail.com www.motormaster.fi Ma–pe klo 8.00–17.00 Katsastus pälkäne Puh. 040 728 6962 sanna@sannaslife.fi Lomakodinkuja 1, Pälkäne sannaslife.fi Kysy lisää! PARHAAT BETONIT . Ilmainen puhelinneuvonta! Kohtuuhintaista palvelua! PERUNKIRJOITUKSET PERUNKIRJOITUKSET • Kauppakirjat • Testamentit • Edunvalvontavaltuutukset ym. Ota yhteyttä 044 347 7402 LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO Katso: hameenlahiautopalvelu.fi Vuokraamosta: Autot, pakettiautot, perävaunut Huollata ajoneuvosi ajoissa kesän rientoihin! Hämeen LähiAutoPalvelu Nyt akun vaihto kotonasi. 03 3773 177 RENGASMYYNTI arkisin 8-17, la 9-14 I P. 03 379 0333 arkisin 8-17, la 9-14 I P. 03 379 0319, 040 572 8379 Motormaster JP Oy autoasi.fi Tällaista autohuollon olisi aina pitänyt olla Autoasi Pälkäne Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. Ota yhteyttä: Alan ammattilaiset takaa jatkuvan näkyvyyden yrityksellesi Ulla Tikka / 044 347 7402 • ulla.tikka@shl.fi Puupalvelut ja viherrakentaminen www.puujapihapalvelutikka.fi Viherrakennus ja kiviasennukset • Muurit, portaat, laatoitukset • Pihasuunnittelu • Hoitosopimukset Puh. 0400-404 425 etunimi.sukunimi@spkoti.fi info@designpohjola.fi KIINTEISTÖVÄLITYS Haluatko mukaan Alan ammattilaisiin. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. Elämäsi tärkeät paperit edunvalvontavaltuutukset kauppakirjat, kaupanvahvistukset perukirjat, perinnönjaot testamentit avioehdot, ositukset jne. Tervetuloa palveltavaksi
lehti 1 x 30 mm 14?€?/?vko 24?€?/?vko 2 x 30 mm 25?€?/?vko 44?€?/?vko 2 x 50 mm 47?€?/?vko 87?€?/?vko Hinnasto 2019 Asiakasvastaava Ulla Tikka 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Ota yhteyttä: 15 e / vko Ilmoituksen koko Hinta 1 lehti 1 + 1. Ota yhteyttä! Vä hänkö • Myös kotikäynnit Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416 Ellintie 2, Kangasala Esteetön käynti Jalkojenhoitaja Perushoitaja Ilmoituksen koko Hinta 1 lehti 1 + 1. kello 12–16 sekä lauantaina 27.7. PUOLUKAN kukinta on päättynyt koko maassa. Kukkia oli runsaasti ja pölytysolosuhteet arvioitiin hyviksi laajoilla alueilla muun muassa Kanta-Hämeessä. Tampere – Kangasala – Pirkkala Ilmoituksen koko Hinta 1 lehti Kangasalan Nuohoustoimi Oy Juri Lehtinen 0400 713 922 Nico Aaltonen 040 849 7152 juri.lehtinen@kolumbus.fi LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA • Ilmastointikanavien puhdistukset, ilmamäärien mittaukset ja säätö sekä valvontatyöt • Hormien tarkastukset • Ym. Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Kertokaa yrityksestänne. kello 13 museolla vierailee Kiljusen herrasväki . Iloista musiikkia esitti Trio Nautilus eli Kusti Vuorinen (harmonikka), Riku Poramo (basso) ja Sami Sippola (saksofoni). 0400-547 492 • www.saarissahko.com • Takojantie 1, Pälkäne • Tarvikemyynti! Kaikkiin sähkötöihin, kaikkiin koteihin Alan ammattilaiset hakemiston yrittäjät esittäytyvät. kello 12–16 ja tarjoaa kävijöille myös ohjelmallista antia. museo on avoinna kello 13– 17 ja kello 15 esiintyvät Teija Willman , Ulle Sihvonen & SW Freedom . Sydän-Hämeen Lehti MUSTIKAN pääsatokausi on alkanut eteläisessä Suomessa. Mustikan kypsymisolosuhteet ovat olleet siten keskimääräistä paremmat lähes koko maassa. Ota yhteyttä! • Sisäremontit: Lattiat, seinät, paneloinnit, maalaukset, tapetoinnit, yms... 045 1331 222 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Koulutie 3, Pälkäne Fysioterapeutti 050 517 3759 • Fysioterapiaja ohjauspalvelut • Manuaalinen terapia • Akupunktio ja hieronta Pekka Pelkkala SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Mustikalla ja puolukalla hyvät satonäkymät Kuhmalahden kotiseutumuseolla avattiin kesäkausi Markku Rauhalahti KUHMALAHDEN kotiseutumuseolla avattiin viime keskiviikkona museon ovet kesävieraille. Mustikan pölytys onnistui Luonnonvarakeskuksen eli Luken satoennusteen mukaisesti keskimääräistä paremmin eteläisessä Suomessa ja muualla Suomessa tavanomaisesti. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. 040 555 8563 • Kalkinpoisto • Saumanvaihto • Syväpuhdistus • Nanosuojaus tammone.fi/nanopinnoitus Kesäkuun sateet tekivät hyvää mustikalle. Kurkistus oven taakse 1. Keitä olette. Trio Nautilus soitteli avajaisissa Kusti Vuorisen johdolla. Terveiset lukijoillemme KATTOJEN PESUT JA MAALAUKSET Laatua takuulla, jo vuodesta 2014 040 1651 888 www.pirkanmaankattohuolto.fi Kylpyhuoneen silikonien vaihdot p. Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Puolukan raakilehavaintojen teko on vielä kesken, mutta tähänastiset havainnot vahvistavat, että raakileita on keskimääräistä enemmän. Mustikkasatoa mahdolliset helteet eivät ehdi enää heikentää, eikä puolukka ole helteille ja kuivuudelle kovinkaan herkkä marja, Luken erikoistutkija Rainer Peltola kertoo. Kuva: Anna Toiva.. Jalmari Finne liikkui tutkimusretkillään usein myös Kuhmalahdella. 2. Tilaisuus oli perinteiseen tapaan tunnelmallinen. Vuonna 1973 perustettu Kuhmalahden kotiseutumuseo sijaitsee kirkonkylässä Ala-Knaapin tilan pihapiiristä erotetulla tontilla. 3. 044 242 80 33 www.nokihaltia.fi Rautajärven Puu Pohjantie 295, Rautajärvi, 041 310 9545 Puutavaraa ja Puutavaraa ja rakennusrakennustarvikkeita tarvikkeita SIIVOUSPALVELUT TERVEYSPALVELUT SÄHKÖPALVELUT VARAOSAPALVELUT TILITOIMISTOT NUOHOUSPALVELUT ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Raija Savolainen Kangasalantie 1067, Kangasala p. Suotuisten sääolosuhteiden ja pölytyksen onnistumisen ansiosta eteläisen Suomen mustikkasato tulee todennäköisesti olemaan hyvä, muualla maassa tavanomainen tai jonkin verran tavanomaista parempi. Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Pääsadon kypsymistä saadaan toki odottaa vielä useita viikkoja. Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. museo on auki klo 11–16, ja Kuhmalahden kirkon messun jälkeen kirkkokahvit nautitaan museolla. Kesäkuu oli koko maassa tavanomaista lämpimämpi ja suurimmassa osassa maata vältyttiin kuivuudelta. – Satonäkymät alkavat nyt selkiytyä. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. 03 22 33 323, 040 777 6606 KÄYTETTYJÄ JA UUSIA VARAOSIA YLI 300 ERI TRAKTORIMALLIIN www.purkupojat.com Yrittäjäntie 8 36600 Pälkäne p. Toisena museotilana on Ala-Knaapin entinen kaksikerroksinen pakari sekä varastoina ja osin myös näyttelytiloina neljä vanhaa aittaa. Kangasalla syntyneen teatterivaikuttajan, historiantutkijan ja kirjailijan Jalmari Finnen (1874– 1938) syntymän 150-juhlavuoden merkeissä 27.7. Sunnuntaina 18.8. lehti 1 x 30 mm 14?€?/?vko 24?€?/?vko 2 x 30 mm 25?€?/?vko 44?€?/?vko 2 x 50 mm 47?€?/?vko 87?€?/?vko Hinnasto 2019 Asiakasvastaava Ulla Tikka 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Ota yhteyttä: VARAA OMA ILMOITUSTILASI ALAN AMMATTILAISISTA 15 e / vko 27 e / vko 49 e / vko JS ra JS remonttiapu Jussi Suoniemi 040 8357304 ym... Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. 19 Keskiviikko 17. Museon päärakennus on aikanaan Puntarin kylässä sijainnut 1900-luvun alkuvuosina rakennettu kunnan viljamakasiini. Puolukkasadosta on siten tulossa hyvä koko maassa, edellä mainituilla alueilla paikoin jopa erinomainen. Sunnuntaina 28.7. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Kuhmalahden kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Arja Marttala avasi tilaisuuden ja kertoi museosta ja sen tulevista tapahtumista. 045 197 71 57 www.nuohoojamikaveija.fi Nuohooja Antti Murtomäki Luopioinen ja lähialueet puh. Museo on avoinna yleisölle sunnuntaina 21.7. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti • Polttopuut, • Polttopuut, polttopuiden teko polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 0400 413 331 www.ilomaenpuukauppa.com www.ilomaenpuukauppa.com Nuohooja Mika Veija Vanha Pälkäne ja lähialueet puh. • Ikkunoiden/ovien vaihdot jsremonttiapu@gmail.com RAKENNUSPALVELUT www.tilimanager.fi Taloushallinnon kumppanisi. vastaavat työt Ammattitaitoista palvelua 40 vuoden kokemuksella! METSÄJA PUUPALVELUT Puh. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla
klo 10–15 TORILLA ON TUNNELMA KOHOLLAAN Järj. Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. MUUKALAISIA YÖSSÄ MUUKALAISIA YÖSSÄ MUSIKAALI FRANK SINATRASTA & AVA GARDNERISTA 8.6.-25.8. Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. Oikeudet muutoksiin pidätetään. 9-20, LA 9-18, SU 11-17 Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 loytotex.fi Myymälämme aukeaa nyt arkisin & lauantaisin klo 9.00 Tarjoukset voimassa 17.-23.7.2024 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. heinäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE 2 Teho hammastahna 2 Teho hammastahna 50ml 50ml (12,95) (12,95) (1,19) (1,19) Lakupalat Lakupalat 180-250g 180-250g (1,99) (1,99) Säästä 25% 11 49 49 5,965,968,28/kg 8,28/kg Säästöpakkaus! Säästöpakkaus! Möller Tupla Möller Tupla 150kaps | 135g 150kaps | 135g Säästä 15% 10 10 95 95 81,11/kg 81,11/kg 00 79 79 Säästä 33% Säästä 33% 15,80/L 15,80/L ALE ALE Tekstiili Tekstiili JATKUU -30 -30 %% Koulun alkuun (21,95-29,95) (21,95-29,95) NYT 15,37-20,97! NYT 15,37-20,97! REPUT -30 -30 %% KAIKKI MEKOT Myös jo alennetut! (6,00-79,95) (6,00-79,95) NYT 4,20-55,97! NYT 4,20-55,97! (norm. AVANA: ELISA LAIRIKKO FRANKINA: TANGOKUNINGAS TOMMI SOIDINMÄKI K A N G A S A L A N K E S ÄT E AT T E R I K A N G A S A L A N K E S ÄT E AT T E R I w w w. B A D D I N G M U S I K A A L I B A D D I N G M U S I K A A L I 27.7.-22.8. m u s i i k k i t e a t t e r i .f i / L I P P U P I ST E / R K I O S K I w w w. alin hinta 5,95 (8,50) 30pv. 9–18, LA 9–15, SU SULJETTU Alasenkuja 1, KANGASALA ARK. m u s i i k k i t e a t t e r i .f i / L I P P U P I ST E / R K I O S K I NYT ON AHTIEN APAJAT TULE HERKUTTELEMAAN • Tuoretta järvikalaa • Kalasäilykkeitä • Savukalaa • Voissa paistettuja muikkuja • Kalalle kyytipojaksi myös leipomotuotteita • Partiolaisten lättyjä • SUOSIKKI: kalapuikkohodari • LaitikKALAjuttuja kertoo ja laulaa AIMO KOKKOLA! LA PS ILL E ONGINTA A ke 24.7. 8.6.-25.8. ONKKAALANRAITTI RY. 27.7.-22.8. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ei jälleenmyyjille. 5,95-6,95) Valikoima vaihtelee myymälöittäin Miesten Boxerit Boxerit & alushousut & alushousut -20 -20 %% (9,95-19,95) (9,95-19,95) NYT 7,96-15,96! NYT 7,96-15,96! Rintaliivit Rintaliivit -25 -25 %% (6,95-49,95) (6,95-49,95) NYT 5,21-37,46! NYT 5,21-37,46! Naisten Naisten normaalihintaiset normaalihintaiset Valikoima vaihtelee myymälöittäin Konetiskitabletti Konetiskitabletti 105kpl 105kpl (11,29) (11,29) Säästä 30% 77 90 90 0,08/kpl 0,08/kpl ERÄ ! ERÄ ! 3€ 3€ ja 5€ 5€ ERÄ! ERÄ! Lasten Lasten T-PAITOJA T-PAITOJA 90-170cm 90-170cm Hellä WC-paperi WC-paperi 16 16rlrl Full color logo 1 color logo B&W logo (8,50) 30pv. Ei jälleenmyyjille. 20 Keskiviikko 17. alin hinta 5,95 55 95 95 0,37/rl MarjanMarjanpoimuri poimuri Lasten (3,95) 22 95 95 Aikuisten (4,95) 33 95 95 Säästä Säästä jopa 25% jopa 25% Lasipullo Lasipullo patenttipatenttikorkki korkki 22 95 95 1L 1L 22 50 50 0,5L 0,5L Säilöntätölkki Säilöntätölkki patenttikansi patenttikansi 33 ,,-1L 1L (3,95) (3,95) 22 50 50 0,5L 0,5L (2,95) (2,95) Onkkaalantie 69, PÄLKÄNE ARK. Tarjoukset voimassa 17.-23.7.2024 tai niin kauan kuin tuotteita riittää