s. alv. | www.shl.fi Sinilevät runsastuvat helteillä s. JENNY LAINE s. 9 Keskiviikko 18.7.2018 s. vuosikerta | Numero 29 | Irtonumero 3 € sis. 13 Tulossa: Iltamat vie metsään ......... 21. s. 6 Patricialla on ikioma logo s. 9 Lukijalta: Tiet kehnossa kunnossa s. <DDD> <D>.<M>.<YYYY> • Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNE & KANGASALA | 90. 4 – Puhtaan luonnon ja rauhan merkityksen ymmärtää täysin vasta sitten, kun on elänyt vuosia äärettömän köyhyyden ja lian keskellä kaukana turvallisista kotimetsistä, Vihavuoden kesäasukas Marita Rainbird toteaa. 8 Oodi puhtaalle luonnolle Marita Rainbird Vihavuodenkoskella. Luontopalstalla puhutaan horsmista Ruoanlaitto on ollut kivaa
Sydän-Hämeen Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Kelit sattuivat kohdalleen ja Tampereen Yle haastatteli maanantaiaamuna Erkkiä ja samana päivänä lavalle nousevaa Holmalaa. Kylät näyttävät kesäisin varsin erilaisilta kuin talvisin kesäasukkaiden poistuttua mökeiltään. Vuodesta 2000 mökkienemmistöisten kuntien määrä on lisääntynyt noin kolmellakymmenellä, kun käytetään kuluvan vuoden kuntajakoa. Muutkin kelvollisesti. Yhteensä 65 suomalaisessa kunnassa tilanne oli edellä kuvatun kaltainen. Vuosi takaperin sateisen kesän takia taloudellisesti kannattamattomaksi kääntyneestä alakulosta ei näkynyt merkkiäkään katsomon täyttyessä jopa yli reunojen, missä ihmisiä istui puutarhatuoleissaan. Toki täytyy muistaa, että melkoinen osa Sydän-Hämeenkin alueen mökeistä on paikkakuntalaisten omistuksessa. Eskon ennuste oli synkkä mutta realistinen. Talvella ei raitilla monta kulkijaa taaperra kummallakaan kirkonkylällä. PÄLKÄNEELLÄ 18.7.2018 Julkaisija Pirkanmaan Lehtitalo Sydän-Hämeen Kustannus Oy Levikki: 4 950 kpl (LT 2014) shl.fi: 12 500 kävijää viikossa Toimitusjohtaja: Olli Sirén Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. Roolit näytellään hienosti ja tanssit tanssitaan vauhdikkaasti kohdalleen. Iltapäivällä suuntasimme auton kärsän Sappeenvuorelle. Sitten muistin, ettei minulla ole mitään tekemistä koElinvoimaa Kolumni Kirjoittaja on Aitoon pitkäaikainen vapaaajanasukas. .........1,12 €/pmm Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. Vastapäisellä rannalla haettiin totutusti vauhtia iltaa varten ja seitsemän jälkeen vene lähti lipumaan kohti Sahalahden risteystä. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. Kylän kierrettyämme ja todettuamme edellä kerrotun surullisen ilmiön myös täällä ja iloisena asiana Anssin Kaupan pysäytin paloaseman pihaan. Yli muiden nousee luonnollisesti pääosan vetävä Ilkka Koivula . Keskustelimme festarien järjestämisestä, Pälkäneen säästöohjelmista ja elämästä yleensä noin vartin verran. K unnan mökkitiheyttä voidaan laskea myös vertaamalla kesämökkien määrää vakinaisesti asuttujen asuntojen määrään. Evästin Eskoa ostamaan kirkastusjuhlapukineen. Itse olen kääntynyt miesten puoleen milloin missäkin ja saanut aina apua viipymättä. Järjestelyt väliaikatarjoiluineen sujuivat ihan yhtä hyvin kuin ennenkin. Jouduin tunnustamaan, ettei tällä seudulla ihan koko vuotta ole tämmöistä. Topi Sorsakosken viimeisenä taustajoukkueena soitti vuosikymmenen Kulkukoirat . • Postin päiväjakelualueella soita 010 5844 470 klo 9–15. Postiosoite: PL 16, 36601 PÄLKÄNE Käyntiosoite: Onkkaalantie 58 Avoinna: ma–ke klo 9–16 (to–pe sop. Julkaistu aineisto tulee osaksi sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Kerroin sen näyttäytyneen kovasti paljon elävämpänä neljännesvuosisata sitten, kun me näille seuduille asetuimme. Kerroin lisäksi edellä mainittujen herrojen taipuvan melkein mihin vaan kunnallispolitiikasta joulupukin pukuun ja puiden kaatoon. Väki poistui vuorelta silmin nähden tyytyväisenä ja hyvillä mielin. Nyt löytyvät kahden tunnetuimman ketjun elintarvikeliikkeet, pankki, pari kuppilaa, yksi sitkeästi yrittävä tapahtumaravintola ja muutama henkitoreissaan riutuva yritys. Määrällisesti eniten mökkejä on Kuopiossa, jossa oli yhteensä 10 800 mökkiä. Nyt eläkepäiviä viettävä Sisä-Savossa ainoana uusia autoja myynyt kaverini ihasteli kirkonkylän kompaktia keskustaa ja suurta väkimäärää. Tiedän lauluhommaa jonkin verran harrastaneena, miten vaikea on säestää Topin lailla vedättävää taiteilijaa. Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa shl.fi/ jakelupalaute TAI • Alma Manun varhais jakelu alueella soita 0800 9 6675 (klo 6–11). Hän palasi tyhjin käsin ja sanoi, ettei tarvitse olutmerkkitai konepistoolipaitaa. Ystävälläni on tapana hankkia vierailupaikkakunnaltaan matkamuistoksi paita. Esittelin kaverilleni ylpeänä Kirkkareiden ainutlaatuisen konseptin, missä talkoolaisten määrä ylittää kylän asukasluvun. Erityinen kunniamaininta pitää antaa orkesterille, joka soi erinomaisesti. K esäasukkaat kuitenkin tuovat paikallisille yrittäjille lisää asiakkaita, elämää kylille ja kävijöitä seudun moniin kesätapahtumiin. Hän näkyy tehneen todella paljon töitä esityksen eteen. Kelpaisi eturiviin vaikka Kirkkareille. Näyttää jo muodostuneen mukavaksi perinteeksi viedä kesävieraita kesäteatteriin. Itse näytelmä on ehkä parempi kuin milloinkaan aikaisempina kesinä. 2 KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti PÄÄKIRJOITUS Perustettu 14.9.1929 Päätoimittaja Tommi Liljedahl • tommi.liljedahl@shl.fi Mökkivaltainen Pälkäne S uomessa oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna kaikkiaan 507 200 kesämökkiä. Ja tietenkin ammattilaiset kuten Mira Luoti . Toivottavasti kansalaiset ostivat tarjontaan nähden erittäin edullisia lippuja riittävästi. K esäasukkaiden merkitys suosituille mökkipaikkakunnille on eittämättä tärkeä. Ystäväpariskunta syntymäkotikunnastani vieraili kesämökillämme heinäkuun ensimmäisenä täytenä viikonloppuna. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitus hinnoilla. Sattumalta paikalle pyyhkäisi juhlien nuutuneen näköinen sielu eli Erkki Hyöki . Vakinaisten asukkaiden vähentyessä kesäasukkaiden määrä siis korostuu yhä useammassa kunnassa. Sydän-Hämeen Lehdessä valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. 24 % TILAUSHINNAT (kotimaa) Täystilaus 12 kk ........92,00 € Täystilaus 6 kk ..........49,00 € Täystilaus 3 kk ..........26,00 € Hinnat sisältävät 10 % alv. Ohjelmasta luimme todella vankan kattauksen kolmelle päivälle. JUSSI-PEKKA LÄMSÄ. Ja tokihan Aitoon monitoimimies junaili varastoistaan asianmukaisen matkamuiston ystävälleni ja päälle vedettävää myös minulle. Me ajelimme mökille grillailemaan ja lämmittämään saunaa. Seudun kauppaeurot eivät kovin paljon lisäänny, jos perhe siirtyy lomakuukausiksi Onkkaalasta Luopioisiin. Sähköpostiosoitteet: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi tilaukset@shl.fi etunimi.sukunimi@shl.fi Kotisivu: www.shl.fi Puhelin: 010 5844 470 Tilaajapalvelu shl.fi/asiakaspalvelu tilaukset@shl.fi 010 5844 470 (ark. Lavalla pyörähtävät myös karikatyyrit muun muassa Dannystä ja Baddingista sekä Kylänmies jämerine mielipiteineen. Pälkäneelläkin kesäasukkaiden saapuminen näkyy keväisin selvästi eri puolilla kylää. Alma Manu Oy, 2018 Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisu päivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. Ilmestyy keskiviikkoisin. mukaan) Päätoimittaja: Tommi Liljedahl 050 3010 291 Toimittajat: Jani Oksanen 044 7557 213 Kristiina Helminen 044 7557 252 Yritysasiakkaat: Ulla Tikka 044 3477 402 Tuottaja: Päivi Martikainen 044 7557 215 ILMOITUSHINNAT etusivu ..............1,54 €/pmm takasivu ............1,18 €/pmm ennen tekstiä ..1,07 €/pmm tekstissä ............1,07 €/pmm tekstin jälk........1,07 €/pmm kuolinilm. ko asian kanssa ja yritin korostaa Erkki Hyökin, Jarmo Salosen ja monen sadan muun roolia homman hoitamisessa Aitoon vapaapalokunnan hyväksi. Olavi Virran roolin tekevä Jani Koskinen laulaa samoin komeasti. 9–15) Soitto 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa kotimaassa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. Jo ulkonäkönsä puolesta Topia muistuttava näyttelijä tekee esiintyessään edesmenneelle laulajalle tutut manööverit vääntelehtiessään mikrofonin varressa sanojen loppuja venyttäen ja viimeisiä tavuja nieleksien. Pyörimme kirkolla tovin ja ajoimme Aitooseen. Kirkkareiden rakentamisen loppusuora avautui vasemmalla ja yksi paitakauppias näkyi jo kojunsa Honkalan eteen nostaneen. Lauantaiaamuna tuli asiaa apteekkiin, ja ajelimme neljä vuosikymmentä yrittäjänä toimineen Esko Junkkilan kanssa Luopioisiin. Suomen kovimmat olivat taas tulossa Rokkiliiteriin ja Juhlatalolle. Pälkäneellä oli viime vuonna kesämökkejä 4 253 ja vakinaisesti asuttuja asuntoja 2 976. Ainakin Kesäyön orkesterin mainio kitaristi Jyrki Telilä siis tunsi taiteilijan ja hänen tapansa laulaa. Muistelimme kaiholla lapsuutemme elinvoimaista Rautalampia, missä pääraitin varrella oli kymmenkunta kauppaa, monta kahvilaa, kaikki pankit, posti, tanssiravintola ja paljon muuta. Kangasalla kesämökkejä oli yhteensä 4647, 14:nneksi eniten Suomessa. Telilän kitarointi nosti kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Myös Pälkäneellä tällainen mökkitiheys on hyvin suurta: kunnassa oli viime vuonna kesämökkejä 4 253 ja vakinaisesti asuttuja asuntoja 2 976. Kahden mestarin Olavi Virran ja Topi Sorsakosken loppujen lopuksi melko surulliset elämäntarinat yhdistetään koskettavasti hyvää huumoria unohtamatta. Suomen suhteellisesti mökkirikkain kunta oli vuonna 2017 Kustavi, jossa kesämökkejä oli yli 3 100 ja vakinaisia asuntoja noin 490. Kirpputoreille syntyy tilaa, kun tutut yrittäjät täyttävät pian 70 vuotta eikä jatkajia näy. Enpä tiennyt, että Ilkka Koivula näin hyvä laulaja on
Kilpailu alkaa klo 14 ja kestää maksimissaan tunnin. Kilpailijat kokoontuvat Kostiantien varrella sijaitsevan vierasvenelaiturin tapahtumalavalla la 4.8. Lautan rakentamisessa saa käyttää ainoastaan kilpailun tehtävärasteilta saatavia materiaaleja ja tarvikkeita. alkaen taas pirteänä töissä Tervetuloa. Avoinna ma-pe 9 – 16 tai sop. Arv oisa t asia kka ani . KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Kerää 4–6 hengen joukkue ja osallistu Kostianvirran taistelu -extremekilpailuun Varrella virran -tapahtuma Kostianvirralla la 4.8. Keskitie 21, Luopioinen (03) 536 3003, 0400 515 774 Riitta Turunen Olen lomalla. P. Koko joukkue, lautta ja kaikki sen osat on tuotava maaliin. 21.7.-7.8. Keskitie 21, Luopioinen (03) 536 3003, 0400 515 774 Riitta Turunen Arvoisat asiakkaani. 7. Rastien suorittamisessa tarvitaan fysiikkaa, mutta ennen kaikkea joukkuehenkeä, nokkeluutta ja ongelmanratkaisukykyä. 22.7. 22.7. Saat tarpeesi mukaisen asiakaslähtöisen hoitoketjun, josta vastaa kokonaisvaltaisesti asiantuntijatiimimme. mukaan Lauantaipäivystys ajanvarauksella klo 10-12 Kangasalla, Kuohunharjuntie 10. osoitteessa shl.fi/ kostianvirrantaistelu ja päättyy ti 31.7. klo 12.30. Ilmoittautuminen alkaa ke 4.7. I nve n ta a r io Fiina T:mi Annikki Westman Ma-pe 10-18, la 9-14. Hyvä hoito lähempänä Sinua Terveytesi kumppani Yleislääkärin aikoja arkisin myös ilman ajanvarausta. Kilpailuun otetaan maksimissaan kahdeksan 4–6-henkistä joukkuetta. alka en taa s pirt eän ä töis sä Ter vetu loa . Riitta Turunen Keskitie 21, Luopioinen (03) 536 3003, 0400 515 774 Hiustesi parhaaksi! Ammattitaitoinen työ ja laadukkaat tuotteet. • yleisja erikoislääkärit • fysioterapeutti • muut asiantuntijat Moniammatillisuus on hoitosi perusta. Olen Lom alla 6.-2 1.7 . Keskitie 21, Luopioinen, 0400 515 774 Iloista kesää toivotellen Riitta. Kilpailun säännöt: Kilpailun ideana on tuoda yksi joukkueen jäsen lautalla kuivana virran toiselle puolelle (jäsen ei saa koskea veteen, jotta tuomaristo hyväksyy suorituksen). 22. Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 Ravustuskausi alkaa 21.7. Aitoa vuorovaikutusta. Voittajajoukkue palkitaan 200 € rahapalkinnolla. Kilpailijoiden on käytettävä virran ylityksessä pelastusliivejä. Olen Lomalla 6.-21.7. klo 12 alkaen kirkkoveneillä ja höyrylaivalla Kostianvirralle klo 13 Tapahtuman avaus klo 13.10 Tim Creole & Hot Rods klo 14 Kostianvirran taistelu -extremekilpailu, jossa joukkueet ylittävät virran itse tekemillään lautoilla klo 15 Tim Creole & Hot Rods klo 16 Kostianvirran taistelu -palkintojenjako Rannassa on päivän ajan Kostian Kahlaajien kanttiini ja muita ruokapisteitä. 03-5342045. Olen Lomalla 6.-21.7. Kesk itie 21, Luo pioi nen (03 ) 536 300 3, 040 515 774 Riitt a Tur une n Arvoisat asiakkaani. Osallistumismaksu 30 € /joukkue maksetaan käteisellä paikan päällä. 16 e /kpl 5 kpl 75 e Rapurosvo Varaa aika 020 70 7000 www.johanneksenklinikka.. Palkinnot jaetaan klo 16. Onkkaalantie 71 puh. alkaen taas pirteänä töissä Tervetuloa. 0400 202 229 Takojantie 2, Pälkäne www.fiina.fi Alekorista pikkareita 5, 10 ja 15 € liivejä 10,15 ja 20 € Alennus -20 % ostaessasi 2 liivit ei tilaustuotteista Alennus -15 % ostaessasi 1 liivit ei tilaustuotteista Naistenviikon liivitarjous! Laaja valikoima liivejä ja uikkareita 18.–24.7
Vaarallisia pikkulapsille ja koirille Sinileväesiintymiin on aina suhtauduttava mahdollisesti myrkyllisinä. – Sinileväinen vesi voi aiheuttaa allergisia iho-oireita, pahoinvointia, vatsavaivoja, silmäja korvatulehduksia, nuhaa, kuumetta ja päänsärkyä, Virras luettelee. Runsaista sinileväesiintymistä esimerkiksi yleisellä uimarannalla on hyvä ilmoittaa kunnan terveydensuojeluviranomaiselle tai paikalliseen ELY-keskukseen. Kuhmalahdella varastettiin perämoottoreita ja työkaluja. Sinileväesiintymät ovat usein paikallisia, ja levätilanne voi muuttua nopeasti tuulija sääolosuhteiden mukaan. Jos lautta hajoaa esimerkiksi kepillä kokeiltaessa hippusina veteen, voi kyseessä olla sinilevä. Suuret linjat alkavat sisälläkin olla kunnossa. Kuva: Sini Yli-Öyrä kus antaa lisäohjeita, mikäli epäilee mahdollista sinilevämyrkytystä. Työmaamestari Pitkänen kertoo pitävänsä oman viimeisen lomaviikkonsa vasta sitten kun halli on valmis. Hieman sinilevää havaittiin Kangasalan Roineella ja Vesijärvellä. Kadonnut löytyi Sahalahdelta Kuhmalahden Kaanaantiellä sijaitsevaan autotalliin murtauduttiin maanantain ja tiistain välisenä aikana viime viikolla. MyrkytystietokesPÄLKÄNE Pälkäneen liikuntahallissa tehdään viimeisiä silauksia. Kun leväpitoista vettä ottaa lasiin, elossa olevat sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa. – Juuri eilen saatiin koripallokorit asennettua, ja alakertaan on saatu mattoja laitettua eilisen illan ja tämän aamun aikana, kertoi Pitkänen viime perjantaina. Leväseurannan havainnot kertovat levätilanteen havaintopaikalla kyseisenä ajankohtana. – Kuluvalta viikolta tietoja ei vielä ole, mutta näyttää siltä, että sinilevää on todella monessa paikassa. Pieniä lapsia ja lemmikkieläimiä ei kuitenkaan pidä päästää rantaan, jos vedessä näkyy sinilevää, jotta he eivät niele leväpitoista vettä. Poliisi kiittää pojan tavoittamiseen ratkaisevasti vaikuttaneista havainnoista. Lämpimät kelit myös näyttäisivät jatkuvan, joten sinilevätilanne tuskin lähiaikoina helpottuu, vesitalousasiantuntija Anne Mäkynen Pirkanmaan ELY-keskuksesta huomauttaa. Kesäinen sää suosii sinileviä Sinilevä on runsastunut monissa paikoissa lämpimien kelien myötä. Mikäli levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Heinäkuun lomakausi aiheuttaa haasteita rakennustyömailla, mutta liikuntahallin kohdalla suurta työntekijäkatoa ei ole tapahtunut. Tiistai-alkuillan ja keskiviikon aamuyön välisenä yönä yritettiin viime viikolla murtautua myös Kangasalan ammattikoulun tiloihin Sahalahdentiellä. Uimarantojen sinilevähavainnoista kerrotaan yleensä esimerkiksi infolapuin rannoilla. Huhtikuusta saakka kateissa ollut 16-vuotias Kalle Horsmalahti löytyi torstaina iltapäivällä Sahalahdelta yksityisasunnosta. Oireet alkavat yleensä 3–5 tunnin kuluttua altistuksesta ja kestävät useimmiten korkeintaan muutamia päiviä. Järven eri osissa ja muissa vesistöissä tilanne voi olla erilainen. – Jos kuitenkin epäilee, että on vahingossa uinut sinileväisessä järvessä, kannattaa pyrkiä mahdollisimman nopeasti peseytymään puhtaassa vedessä ja huuhtomaan iholta sinileväinen vesi pois, lääkäri Oskar Virras Pälkäneen terveysasemalta neuvoo. Myös koirille mahdollinen sinilevämyrkytys on hengenvaarallinen. Myös lääkehiili tai välitön oksentaminen saattaa auttaa, jos vettä on joutunut suun kautta elimistöön. Poliisipartio tarkisti asunnon ja tavoitti Horsmalahden. Varkaiden mukaan lähti Yamahaja Mercury -merkkiset perämoottorit. Noin kolmenkymmenen työntekijän joukosta yli kaksikymmentä puurtaa työmaalla myös heinäkuussa. Sydän-Hämeen alueella havaittiin viime viikolla runsaasti sinilevää Kangasalan Kirkkojärvellä, ja lisäksi Luopioisten Kukkiajärvellä tehtiin yleisöhavainto runsaasta sinilevästä. Lisäksi varkaat veivät mukanaan erilaisia sähkötyökaluja, esimerkiksi moottorisahan ja painepesurin. Horsmalahteen oli saatu katoamisen aikana toistuvasti puhelimitse yhteys, eikä hänellä ollut saatujen tietojen varassa hengen tai terveyden vaaraa. Parhaillaan vuorossa on muun muassa mattojen asentamista ja lattioiden maalaamista. Useimmiten sinilevä muodostaa vihertäviä, kellertäviä tai esimerkiksi rannalle kuivuessaan sinivihreitä lauttoja. Murto jäi yritykseksi. Karhusta. Ulkoapäin rakennus alkaa näyttää pikkuhiljaa valmiilta, mutta sisätiloissa hommia on vielä tehtävänä. Selvästi vihreäksi värjäytyneessä vedessä ei ole syytä uida. 4 KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti UUTISET Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi • sähköpostilla: toimitus@shl.fi • Puhelimitse 010 5844 470 PÄLKÄNE Viime aikojen kelit näkyvät myös sinilevähavainnoissa: lämmin, aurinkoinen ja ajoittain tyyni sää suosii sinilevää. Koiralla sinilevämyrkytyksen oireita ovat yleensä levottomuus, tärinä tai vapina, Liikuntahalli valmistuu elokuun loppuun mennessä Koripallokorit saatiin asennettua paikoilleen viime viikolla. – Pienikin annos sinileväpitoista vettä saattaa olla pikkulapselle hengenvaarallinen, vesitalousasiantuntija Sami Moilanen Pirkanmaan ELY-keskuksesta muistuttaa. – Kyllä tämä valmistuu elokuun loppuun, kertoo Jukka Pitkänen rakennusliike K. Valkeakoskelaisen Horsmalahden olinpaikka selvisi ulkopuolisten henkilöiden antamien tietojen perusteella. Homma etenee vauhdilla ja muutoksia on nähtävissä päivittäin. Jos vedessä näkyy pieniä määriä sinilevähippuja, siinä voi vielä uida
Pisteiden värisymbolit kertovat levän määrästä, vesitalousasiantuntija Sami Moilanen Pirkanmaan ELYkeskuksesta neuvoo. Poliisi purki kortin kopiointilaitteita PÄLKÄNE Poliisin haaviin jäi useita rattijuoppoja Pälkäneen alueella Kirkkareiden aikana. Tukkuun rapuja myyvä Tuominen ei ole vielä ehtinyt keskittyä ravustukseen ja pyydykset odottavat vielä kasassa kotona. Kamera on usein ollut asennettuna suoraan näppäimistön yläpuolella tai sivulla. Pälkäneellä lupia myyvät muun muassa Pälkäneen urheilu ja kalastus (vanhan Pälkäneen alueen luvat), Parturiliike Kaarina Koski sekä Minnan KukKamaa (Aitoo), Saksalan tila (Puutikkala), Kahvila EloTähkä (Rautajärvi), Raimo Suksia (Padankoski) ja KyläMukkula (Kuohijoki). – Näin lämpimällä ravut saattavat vaihtaa kuortaan jopa kaksi kertaa kesän aikana, kun viime vuonna ne eivät välttämättä vaihtaneet kertaakaan, Tuominen jatkaa rapujen viime vuotuista reippaammasta kasvusta. Tankkaamishetkellä tulisi myös aina peittää sormet tunnuslukua syöttäessä. Oman sinilevähavainnon tai myös vedenkorkeus-, pintaveden lämpötilatai näkösyvyystiedon voi ilmoittaa järviwikiin Havaintolähetti-palvelun avulla. Mikäli tankkaus on tapahtunut aiemmin tai epäilee joutuneensa toisaalla vastaavan rikoksen uhriksi, mahdollisena vaihtoehtona on myös ulkomaanostojen ostorajojen laskeminen pankin kautta, jolloin korteilla ei pitäisi määrätyn rajan ylittäviä ostoja ilman rajan korottamista tekemään. 0600 1 0600 Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Kuhmalahti Kuhmalahti Kuhmalahti Kuhmalahti Luopioinen Luopioinen Luopioinen Luopioinen Selkeää Puolipilvistä Pilvistä Vesikuuroja Lumisadetta Ukkosta Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +29 +28 +28 +29 +22 +21 +21 +21 +22 +21 +21 +21 +25 +25 +25 +24. SHL KRISTIINA HELMINEN Lämpimät vedet hyväksi kaloille ja ravuille Ravustuskausi alkaa 21.7. heinäkuuta Sammonkulmassa Pälkäneellä ja 10. Rautajärven ja Luopioisten välisellä tiellä 322 viime viikon maanantaina poliisi tavoitti vuonna 1981 syntyneen mieskuljettajan, joka ajeli ilman voimassaolevaa ajooikeutta. Sinilevä on aina vapaasti vedessä kelluvaa. Myyntiin menevät kaikki kymmensenttiset tai suuremmat yksilöt. Aitoon Honkalan pihaan pysäköidystä matkailuautosta vietiin arvokas puhelin. Poliisin haaviin jäi useita rattijuoppoja (3,98 e/min + pvm) Palveleva meteorologi puh. Sinilevämyrkyt eivät häviä vedestä keittämällä. Kasvuun vaikuttavia tekijöitä ovat lämmin ja tyyni sää sekä vesistön ravitsemustilanne. Ravustuskausi alkaa tulevana lauantaina. Kirkkareiden aikana tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä aikana myös pari anastusta. – Omistajan on siis syytä ottaa yhteys eläinlääkäriin välittömästi, mikäli oireita havaitaan, Moilanen suosittelee. Se aiheuttaa kuitenkin harmia massaesiintyminä esiintyessään. Tiedote laaditaan internetin Järviwikiin kunnista toimitettujen havaintojen ja sinne vietyjen tai puhelimitse saatujen kansalaishavaintojen pohjalta. Ahventa on noussut normaalisti, kuhaa aika vähän, kertoo pääosin muikunpyyntiin keskittyvä kalastaja Esko Tuominen . Poliisi pyytää juuri ennen purkamisaikaa automaateilla asioineita ihmisiä olemaan yhteydessä pankkiinsa ja uusimaan käyttämänsä maksukortit. Rikoksesta epäiltyjä ei poliisilla ole toistaiseksi tiedossa. – Järviwikin taulukon havainnot kertovat tilanteen tietyllä seurantapaikalla – toisessa osassa järveä levätilanne voi olla aivan toisenlainen kuin havaintopaikalla. Levähavainnosta voi ilmoittaa myös puhelimitse oman alueen ELYkeskukseen. Automaatissa oleva poikkeava laite tai automaatin ympärillä tapahtuva asennusja purkamistapahtuma tulee ilmoittaa välittömästi hätäkeskukseen. – Katselin viimeksi, että ihan pinnassakin liikkuu jo isoja kaloja. Pälkäneellä poliisi on purkanut kopiointilaitteen Sammontie 3:ssa sijaitsevalta kylmäasemalta ja Valkeakoskella Mahliankatu 2:n kylmäasemalta kaksi kopiointilaitetta. – Oikeastaan kaikki elävä kasvaa paremmin, kun on lämmintä vettä, toteaa Tuominen. Havainnot kootaan verkkoon oksentaminen, huojuminen ja krampit. Kopiointija kuvaamislaitteita voi olla asennettuna myös muiden ketjujen polttoaineautomaateille. Osa lajeista voi muodostaa sekä myrkyllisiä että myrkyttömiä kantoja. kello 12 ja jatkuu lokakuun loppuun asti. – Heti vien puolen päivän jälkeen merrat veteen, kun saa, kertoo Tuominen. Sinilevän sisältämät myrkyt ovat pääsääntöisesti hermotai maksamyrkkyjä. Myrkyllisyys voidaan selvittää vain laboratoriotutkimuksella. Mahdolliset yhteydenotot epämääräisistä, poikkeavista automaateista tulee oitis tehdä poliisille. Ravustuskausi PÄLKÄNE Polttoaineasemille asennettuja kortin kopiointija tunnusluvun kuvaamislaitteita on havaittu 2. Sen verran, että tyydyttää kysynnän. SHL KATI POIKELA Sinilevät eli syanobakteerit ovat normaali osa Suomen vesistöjen peruseliöstöä. Oireet näkyvät usein hyvin nopeasti, ja pahimmassa tapauksessa lemmikki voi menehtyä jo tunnin sisällä altistumisesta. Samassa leväesiintymässäkin voi olla sekä myrkytöntä että myrkyllistä sinilevää. Taisi olla taimen tai kirjolohi joka uiskenteli veneen vieressä, kertoo Tuominen toiveikkaana. heinäkuuta Valkeakoskella. Ulkonäön, maun tai hajun perusteella ei voi sanoa, mikä levä ei ole myrkyllinen. Lämpimät vedet lupaavat hyvää myös rapujen pyynnille, sillä ravutkin kasvavat nopeammin lämpimässä vedessä. Alueelle parkkeeratusta mopoautosta vietiin puolestaan lompakko. Tamperelaismies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta poliisin tekemä huumepikatesti näytti positiivista sekä amfetamiinille että kannabikselle. Käytännössä kaikkiin sinileviin tulisikin suhtautua myrkyllisinä. Sinilevää esiintyy myös pinnan alla. Syanobakteerit voivat värjätä veden vihreäksi ja runsaimmillaan muodostaa veden pinnalle paksuja massaesiintymiä eli kukinnan, joka voi olla vihreä tai kellertävä. Maksalle myrkylliset sinilevät ovat yleisempiä kuin hermostolle myrkylliset. Molemmat kohdeasemat ovat ABC-ketjun kylmäasemia. Wikin levätilannekartalla havaintopistettä klikkaamalla voi löytää lisätietoa havainnosta. Parhaillaan ravut saattavat kasvaa jopa viidentoista senttimetrin mittaisiksi, mutta niin suuria on harvassa. Samana iltana Rautajärventiellä poliisi puhallutti vuonna 1969 syntyneen mieskuljettajan, joka puhalsi alkometriin 0,67 milligrammaa litrassa. Ja siis ei vain pintavedet, vaan koko vesimassa. KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti 5 Sää PÄLKÄNE – Muikkuja on nyt ruvennut tulemaan paremmin. Lämpimissä vesissä kalat kasvavat nopeammin, jolloin kalastettavaa on luonnollisesti enemmän. – Vesien lämpötilat alkavat olla lähellä normaalia. Ravustamaan mies kuitenkin aikoo suunnata heti lauantaina. Noin puolet tutkituista sinileväesiintymistä on ollut myrkyllisiä. Vesien lämpötilat lupaavat hyvää loppukesälle. Sitä on vesissä aina luontaisesti jonkin verran. Sinilevää sisältävää vettä ei pidä myöskään käyttää pesu-, tiskitai löylyvetenä eikä kasvimaan kasteluvetenä. Ravustamiseen tarvitsee aina luvan. Kymmenen jälkeen maanantai-iltana poliisin haaviin jäi 18-vuotias kuljettaja, jonka ohjaama auto ajautui ojaan Vimmun paikkeilla Pälkänevedentiellä. Poliisi selvittää rikoksia petoksen yrityksinä. Niin kuin kasvien satoihinkin myös kalastukseen vaikuttavat säät, erityisesti lämpötilat. Sinilevä: Pirkanmaan ELY-keskuksen levätiedote laaditaan aina torstaiaamuisin. Autoa ohjannut kangasalalaiskuski puhalsi alkometriin lukemat 0,74 milligrammaa litrassa. Alkukesällä vesissä esiintyvä siitepöly on yleensä kellertävämpää kuin sinilevä ja kelluu. Tavatut laitteet ovat olleet teknisesti hyvätasoisia ja siten melko huomaamattomia
Urheilullinen kyvykkyys on nykymaailmassa arvokas perintö myös. MARKKU LEHTINEN Aitoontien ja Sappeentien risteyksessä sijaitseva jätepiste on melkoisessa kunnossa. Kakkoskappaleen vein näytteille Onkkaalan Nuijantalolle. Mikäli avun tarve muuttuu oleellisesti, kartoitus tehdään tarvittaessa uudelleen. MIKKO KIIO KANGASALA Olemme mieheni kanssa olleet kolme vuotta osa-aikaisia Luopioisten asukkaita. Että löytyisikö joku erityisen ansioitunut sukulainen tai ystävä. Minä ainakin mieluusti tulisin. Etenkin jos kotona lisäksi innostetaan ja kannustetaan. Kun ihminen poistuu tästä elämästä, häneltä voivat jälkeenjäävät saada perintöä. Sellaista pientä sivuperintöä siis. Myös vanhemmilta tai muulta suvulta saatu myönteinen elämänasenne ja huumorintaju Viime viikon lehden Lukijaltapalstalla (SHL 11.7.2018) kyseltiin kotihoidon palveluista ja siitä, mihin käyntien määrä perustuu. JUSSI-PEKKA LÄMSÄ Veinpä viime viikolla näytille Sappeeseen luonnoksen Sappeen kukkulan ehdottoman tarpeelliseksi näkötorniksi. Selvästi näkyvän poikkeuksen tähän tekevät Pälkäneen kaksi taajamaa, Onkkaala ja Luopioinen. 6 KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti LUKIJALTA sähköposti: toimitus@shl.fi • osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne • puhelin: 010 5844 470 Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Kalastustaitokaan ei ole hassumpi perintö. Henkisten pääomien siirtoa on sekin, että lukee paljon nuorille tai opettaa ja innostaa heitä kuvataiteen pariin. ELINA KULTARANTA Vaihtelevaa varallisuutta perinnöksi voivat olla jälkeläisten elonmatkalle yhtä hyviä eväitä kuin keskitason rahallinen perintöpotti. Maajussia valitsemassa -nimisen esityksen aikana käytiin pirtin lisäksi köökissä, kyläkaupassa ja kaljabaarissa, vaikka istuimme tukevasti tuolillamme. Se ei edes tulisi mahdottoman kalliiksi – etenkin jos käteviä veljiä ja siskoja talkoisiin tulisi. Ne ovat tänä päivänä yleensä siistejä ja hyvin hoidettuja, myös tiestön kannalta. Meidän ei tarvitse ottaa tavoitteeksi sekoittaa värejä, kulttuureita, samoja sukupuolia tai kumarrella muita uskontoja. Neuvoja voi kysyä hyvissä ajoin pankista tai muilta lakiasiantuntijoilta. Tai sitten voi päästä Miss Suomi -palkintosijoille ja luoda vaikka kansainvälisen uran. Meillä on oma kansallinen identiteettimme. Kati Kampparin käsikirjoitus oli tasoa 10+, eikä ohjauksesta vastannut Juho Joki hypännyt huonommaksi. KIRSI KALLIOMÄKI, KOTIHOIDON JOHTAJA SATU JÄRVENPÄÄ, PALVELUESIMIES Koti, uskonto ja isänmaa ovat perusarvoja, jotka ovat kestäneet sukupolvelta toiselle. Sinne on jätetty kotitalouden pienjätettä: runkopatja, sohva, kattotiiliä, kahvinkeitin, pölynimuri... Joskus omienkin lasten kohdalla askarruttaa, onko oikein, että kaikki saavat yhtä paljon. Näytelmä oli hyvin ajankohtainen ja välitti viestissään hyvin sitä tilannetta, joka tällä hetkellä vallitsee Suomen maataloudessa. Tämä vaikuttaa kokemukseen koko kunnan asioiden hoidosta. Jos äiti laulaa paljon lapsilleen tai isä soittelee ja tanssahtelee, niin kyllä sekin voi kantaa hedelmää. Edellä mainittuja elämän rikkauksia voi opettaa jokin muukin sukulainen. Eiks se ole tänä päivänä kovin alhainen. Tervehdyssanoissaan Kati paljasti, että loppu oli jatko. Ajatelkaapa vaikka, että perisi todella uhkean ulkonäön. Sekin, että oppii tarttumaan työhön kuin työhön on hyvä sukupolvelta toiselle siirrettävä ”omaisuudenosa”. Tosin me kaikki vanhukset emme ole suurten omaisuuksien haltijoita, joten eivät yöunet mene testamentin pohtimiseen. Sen mahdollisti kätevä rekvisiitta. Vaativa vaatetus oli jokaiselle näyttelijälle juuri sopiva, eikä mitenkään ulkona asiasta. EINO I.GUSTAFSSON SUORAMAN KIRKOLTA Pieni on kaunista Tulipa taas Pälkäne-Seuran jäsenmaksu, vuodesta toiseen tuo sama 15 euroa. Vapaaajan harrastuksena ajelemme moottoripyörällä pääasiassa Hämeessä. Joku saa perinnöksi hyvän terveyden tai opin terveellisistä elintavoista, kuten raittiudesta. Rooleissa esiintyneet olivat todella ammattilaistasoa ja vastasivat hyvin haasteeseen, jonka roolisuoritus vaati. Onhan meillä ihmisillä aineetontakin omaisuutta, jota ei ole ollenkaan hassumpaa saada perinnöksi. Kuten esimerkiksi absoluuttinen sävelkorva ja muu musikaalisuus. AJAN TASALLA Jäsenmaksu. Älkäämme olko passiivisia, otetaan itseämme niskasta kiinni ja tuodaan esille rohkeasti suomalaiskansallinen elämäntapa. Sen avulla voi löytää laadukkaan ja äveriään puolison, niin ettei puutetta mistään. Sinne voi viedä edellä mainittua tavaraa ilmaiseksi. Noin 60 kilometrin säteellä Luopioisista on useita suurempia ja pienempiä taajamia. Hyvä järjenjuoksu saattaa periytyä sukupolvelta toiselle. No muutakin on, sellaista aineetonta, mutta palataan siihen myöhemmin. Joskus syntyy ongelmia, esimerkiksi niillä, joilla ei ole rintaperillisiä. Tiestö kuntoon! Vastine koskien kotihoidon palveluita ”Pieni on kaunista”, tuli mieleeni, kun astuimme sisään Kuohenmaan kyläteatteriin Kuohenmaan Paviljonkiin. Perusarvot kunniaan. Menestystä voi tulla vaikka maailmanlaajuisesti. Etenkin jos on palava into. Pelkäämme tuoda sitä julki, koska meidät tuomittaisiin yhteiskunnan jarrumiehiksi. Usein ajatellaan, että on vain se omaisuus, joka perukirjassa luetellaan. Hyvin hoidettu infra myös teiden osalta antaa miellyttävän ja positiivisen kuvan alueesta ja sen vireydestä ja tukee sekä asukkaiden viihtymistä että matkailua ja yritystoimintaa. Myös monet hengenlahjat voivat periytyä. Median välityksellä näitä arvoja loataan nykyisin surutta. Kohdasta on lauantaisin auki olevalle aluejätekaatopaikalle alle kymmenen kilometriä. Meille tyrkytetään ja arvomaailmaamme luodaan paineita muuttaa arvojamme. Toi viistoistanen on vaan ihan ku joku kolehtiraha. Köyhästäkin voi siis tulla tasokas taiteilija. Heillähän on vaitiolovelvollisuus. Kun yksi oli pääosin iloksi: ahkera, kiltti ja auttavainen. Mutta voi mietiskellä myös sitä, onko rikkautta, jonka voimme jälkeläisille antaa, vaikka pankkitili olisi pieni, osakesalkku ohut eikä omistaisi Kukkian rantamaita, komeita rakennuksia tai sankkaa metsää Laipanmaassa. Vai testamenttaisiko hyväntekeväisyyteen. Molemmissa kylänraittien päällystykset ovat todella huonossa kunnossa. Toinen tuotti huolta ja murhetta, ja vaati förskottina isojakin summia. Valitettavasti moni perii tottumuksen juopotteluunkin. Luontoretkeilyinto myös. Sitä ei todella huomannut, vaan ehdottaisinkin että hän kirjoittaisi jatkoa ensi kesänä näyteltäväksi. Kyllä mun mielestä maksu sais olla korkeempi, ainaski jotain 20-30 euroo. Kotihoidon asiakkuuden aloitus ja käyntien määrä perustuvat palvelutarpeen kartoitukseen ja yhteiseen keskusteluun asiakkaan ja omaisten kanssa. Kansalaisten omanarvontuntoa aliarvioidaan ylikansallisella ”somesoopalla”. Mummon murinat Sappeen Eiffel vireille Jätepis te kamalassa kunnossa Kirjoittaja kuvasi melkoisen kaaoksen Sahalahdentien risteyksessä sijaitsevalla jätepisteellä viime viikolla. Sappeen tornin voisi tehdä kolmesta pitkästä mäntypylväästä ja muusta soveliaasta levyja puutavarasta. Harjutuulen lakkautuksen myötä Pälkäneen kotihoitoon saatiin neljä uutta lähihoitajan tointa; Kangasalan kotihoitoon siirtyneet hoitajat sijoittuivat jo olemassa oleviin vapautuneisiin työsuhteisiin
KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua avoinna ark. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua avoinna ark. tarvikkeet • IKH -tuotteet • Teboil -voiteluaineet TERÄSHUOLTO T. (03) 379 2940 • www.tv-hugg.com ERIKOISHAMMASTEKNIKKO MK Ingalsuo Ay p. 045 129 6171 / Eero posti@tiihalantalohuolto.fi Tiihalan Talkkari ylläpitopalvelut omakotija vapaa-ajankiinteistöille Tampereen ja Hämeenlinnan seutukunnissa Tiihalan Talohuolto Oy -muutakin kuin mökkitalkkariKÄYTETTYJÄ JA UUSIA VARAOSIA YLI 300 ERI TRAKTORIMALLIIN www.purkupojat.com Yrittäjäntie 8 36600 Pälkäne p. 8-17, p. 8-17, la 9-14, p. 03 22 33 323, 040 777 6606 Metsäja puupalvelut • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 METSÄASIOISSA OTA YHTEYTTÄ MHY ROINE Ellintie 2, Kangasala P. 03 377 2952 www.mhyroine.fi PITOPALVELU Hannele Haataja, p. SOITA! 044 347 7402 / Ulla Tikka SHL Aidosti paikallinen SHL. 045 1331 222 Traktorin varaosat autoasi.fi Motormaster JP Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. mukaan Facebookissa: facebook.com/ sydanhameenlehti Instagramissa @sydanhameenlehti #sydis Vehjemies Twitterissä @SHLehti #Vehjemies #sydis Sydän-Hämeen Lehti • määräaikaishuollot • katsastuskorjaukset • ilmastointihuollot • jakohihnan vaihdot • nelipyöräsuuntaukset • varaosat • korjaamme henkilöja pakettiautot Autoja vaihteistokorjaamo • vikadiagnostiikka (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen • autosähkötyöt Metallirakenteet/ hydrauliletkut PARHAAT BETONIT . 03 377 1140 KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi Alan ammattilaiset Autotarvikkeet Pitopalvelut 0400 636 648 Ponsantie 580, Kangasala • Hydrauliletkut + osat • Teräsrakenteet • Traktoriyms. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi -myös lauantaisinLAURILAN BETONI FI Olisiko aika mainostaa. nurmikon leikkaus ja trimmaus lukkosepän palvelut apuvälineet ja lvis-tuotteet asennukset, ym, kysy rohkeasti! p. 03 379 0333 KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. 03 3773 177 Elektroniikkahuollot Kiviainekset Kiinteistövälitys Hammasteknikot Hammasteknikot TV-DIGIHUOL TO • TV:t + digiboxit • Audio + videolaitteet • Antenniasennukset + tarvikkeet Ellintie 6, Kangasala P. 040-5876139 Morilea Oy www.morilea.fi hannele.haataja@morilea.fi Ulla Tikka 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Olemalla mukana Sydän-Hämeen Lehden Alan ammattilaisissa takaat yrityksesi jatkuvan näkyvyyden paikallisten asiakkaiden silmissä. 8-18, la 9-14, p. Autoasi Pälkäne Avoinna ma-pe klo 8-17 la sop. Hei! HEIKKILÄ LAURILA Itse valmistetut ruoat ja leivonnaiset kaikkiin tilaisuuksiin Pälkäneen pitopalvelu Leena: 040 833 5064 heila.catering@gmail.com Eerika: 040 704 7049 C A T E R I N G tarjolla mm. PÄLLI Mökkitalkkarit Autohuollot Raskaskonehuollot Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit Bosch vikadiagnoosi Meiltä Webasto ja Eberspächer lämmittimet/ huolto Pesupalvelut! s s s s s s s Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Merkillisen hyvät osatja huollot! fixuskangasala.fi avoinna ark. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . 040 838 8816 autoasi.fi Motormaster JP Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. 0400-404 425 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Raija Savolainen Kangasalantie 1067, Kangasala Hämeenkatu 5 A, Tampere p. 044 304 0414 Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala mingalsuo@yahoo.com, www.mkingalsuo.fi kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset www.aleksinlkv.net Markus Huttunen Kiinteistönvälittäjä, LKV Julkinen kaupanvahvistaj a p. 040 838 8816 autoasi.fi Motormaster JP Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. 040 838 8816 autoasi.fi Motormaster JP Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. 040 838 8816 Palvelemme a-pe klo 8-17 Autoasi-korjaamoyrittäjä on sanojensa mittainen. KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ • www.fixus.fi Merkillisen hyvää varaosapalvelua Merkillisen hyvää rengaspalvelua Merkillisen hyvää huoltoja korjaamopalvelua KANGASALAN (03) 377 1140 PALVELEMME arkisin 8-18 lauantaina 9-14 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 (03) 379 0333 KANGASALAN PALVELEMME arkisin 8-17 lauantaina 9-14 (03) 377 3177 Rengasasennus ja myynti Merkillisen reilu. aina onnistuu, kun soitat! Turkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh
Ennen osuuskunnan perustamista työnantajina olivat MTV3, YLE, indie-yhtiöt, ministeriöt sekä yliopistot. Surullista, mutta totta, Vihavuoden kesäasukkaana viihtyvä Rainbird miettii. Asiat eivät usein sujukaan ennalta suunnitellun mukaisesti. Vanhoissa legendoissa sadelintu tunnetaan anteliaana, elämää ylläpitävänä luonnon henkenä. Kirja on pullollaan hullunkurisia tarinoita maaseudun eläimistä ja luonnosta. Eläintarinoista syntyi kirja Rainbird oli jo ennen Keniaan lähtöä luonnostellut nipun eläinaiheisia tarinoita. Argentiinassa ja Keniassa vieden läpi voimauttavia mediaprojekteja. Slummeissa eletään epätoivoista elämää: infraa ei ole ja ihmisten on tultava toimeen alle yhdellä dollarilla päivässä. Toista vuotta Rainbird etsi rahoitusta idealleen, mutta ei lopulta onnistunut sitä löytämään. Eläintarinoita nainen hyödynsi slummeissa työskennellessään ja palasi niihin taas kotimassa. Ajatukset siirtyivät kuin itsestään lapsista vanhustyöhön. Niitä kohti siis mennään, Rainbird määrittelee. Tarinat perustuvat kuitenkin todellisiin ihmisiin ja tapahtumiin, Rainbird huomauttaa. Ensimmäisen eläintarinan nainen kirjoitti Tampereen MindTrek-tapahtuman yhteydessä järjestettyyn mobiilikäsikirjoituskilpailuun, ja seuraavia syntyi säännöllisin väliajoin. VIHAVUOSI Kun Marita Rainbird saapui ensimmäistä kertaa Kiberaan, yhteen Nairobin suurimmista slummeista, mieleen tuli vain yksi sana: lika. Ne päätyivät siis Sadelinnun satuja -nimiseksi kirjaksi. – Silloin päätin, että vuosien varrella kertyneet eläintarinat sia äärettömän köyhyyden ja lian keskellä kaukana turvallisista kotimetsistä, Rainbird toteaa. Suomessa Rainbird havaitsi omien, jo yli 80-vuotiaiden vanhempiensa ikääntyneen. Slummeissakin ihmiset halusivat varta vasten tulla tapaamaan naista, jolla on näin hieno nimi. Hän oli saapunut Keniaan Ulkoministeriön rahoittaman kehitysyhteistyöprojektin kautta. Sadelinnun satuja -kirjan kansi. – Ja tämä on, yllättävää kyllä, rentouttavaa. – Roskat päätyvät maahan ja jätteet tienposkeen. Hän on työskennellyt Kenian lisäksi lasten parissa myös Zimbabwessa ja Argentiinassa. Täällä on niin kaunista, Marita Rainbird tunnelmoi Vihavuodenkosken äärellä. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Valmistui tänä keväänä luontomatkailun ohjelmapalveluopinnoista. Rainbird – sadelintu Työ on vienyt Rainbirdiä moneen paikkaan Suomessa ja maailmalla. Rainbird alkoi kehitellä verkossa toimivaa virikemateriaalia hoitajien avuksi hoitotyöhön. Työskentelee nykyisin Icebreakers-osuuskunnan kautta. Nimen juuret juontavat Kanadaan ja Kanadan intiaaneille, Marita Rainbird selventää. – Lapset kehittyivät projektin aikana valtavasti. Vaan afrikkalaisetpa aina osasivat arvostaa sadetta – elämän tuojaa – vaikka se pistikin lähiympäristön helposti hetkeksi mullin mallin. Ero köyhien ja rikkaiden välillä on suuri. Rainbird työskenteli slummeissa viiden vuoden ajan. Ristiriitaisuuksien Kenia teki häneen ison vaikutuksen. Luovuus antaa voimaa. Suomalaisille tutusta kontrollinkaipuusta ei näy Afrikassa jälkeäkään. Terveydenhoito on mitä sattuu, ja elämä on kaukana turvallisesta. Heidän ajattelunsa laajeni todella paljon. Kirjan tarinat ovat pienimuotoisia oodeja suomalaiselle luonnolle ja sen neljälle vuodenajalle. Marita Rainbird: päteä ja pinnistellä. Talkoohenkeä löytyy, ja ihmisillä on upeita taitoja köyhistä oloista huolimatta. Asuu Helsingissä. – Itse joskus manasin Keniassa, kun satoi kaatamalla ja slummien kadut menivät ihan mutavelliksi. Tarinoissa seikkailivat hassut eläinhahmot: lentävä lehmä, kompuuttorikissa ja kuuhullu kukko. Likaa ja törkyä oli joka puolella: roskakääreitä, ruoantähteitä ja muuta jätettä. – Rainbird (sadelintu)-nimi tulee edesmenneeltä englantilaiselta mieheltäni. Maassa on melkein kaikki pielessä: hallinto on mitä on ja diktatuurin jäljet näkyvät edelleen. – Usein vietän mökillä aikaa yksin, joskus myös kavereiden, sukulaisten tai poikani kanssa. 8 KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse 010 5844 470. – Puhtaan luonnon ja rauhan merkityksen ymmärtää täysin vasta sitten, kun on elänyt vuo. Nairobissa Rainbird opetti slummien lapsille musiikin ja luovan kirjoittamisen keinoin ympäristöasioita. Aina ei tarvitse Marita Rainbird: Sydänhämäläisen luonnon voimalla kirjailijaksi ja Kenian slummeihin ”Unelmat ovat elämän tienviittoja” Marita Rainbird on ollut Vihavuoden kesäasukas vuodesta 1995 asti. Unelma tämänkaltaisessa projektissa työskentelystä oli elänyt jo kauan, ja nyt oli aika toteuttaa se. Sydän-Hämeen luonto on ihan mahtavaa. Vuosina 2009–2016 työskenteli vähäosaisten lasten ja nuorten parissa Suomessa, Zimbabwessa. Kaikkialla slummissa leijui suunnattoman köyhyyden haju. Karu todellisuus ei kuitenkaan saanut tomeraa naista lannistumaan. Yhä vielä taivaalta tippuva sade on elintärkeää miljoonille ihmisille ympäri maailman. Vihavuoden pitkäaikainen kesäasukas. SHL KRISTIINA HELMINEN Puhtaan luonnon merkityksen ymmärtää vasta, kun on elänyt vuosia köyhyyden ja lian keskellä kaukana turvallisista kotimetsistä. Projektin kautta he veivät tietoa vanhemmilleen ja sisaruksilleen, ja lisäksi ympäristötietous levisi projektista median kautta, Rainbird kertoo. Mieli palaa edelleenkin Afrikkaan. Työskennellyt vuodesta 1984 lähtien tuottajana, käsikirjoittajana, ohjaajana, festivaalijärjestäjänä sekä kouluttajana. Slummien lapset eivät juuri pääse sieltä pois: He kenties näkevät leijonia, sarvikuonoja ja norsuja kirjoissa tai televisiossa, mutta oikeaa luontoa heidän on vaikea päästä kokemaan. Kansainvälisen kaupan ja viestinnän lisäksi opiskellut esimerkiksi multimediakäsikirjoittamista, tuottamista ja lastenelokuvien ohjaamista. Niitä alkoi kertyä kuin varkain vuodesta 2004 alkaen. – Unelmat ovat elämän tienviittoja. – Ja silti huumori kukoistaa ihmisten välillä ja musiikki soi. pitää joka tapauksessa hyödyntää jotenkin. Minne tahansa nainen meneekin, hän voi olla varma siitä, että hänen harvinainen sukunimensä huomataan
Uutta tarjontaa kylälle Ajatus Rautahovissa järjestettävästä keittiöaiheisesta kerhosta virisi kevään koulukeskustelun myötä. Venäjällä kaatoivat metsiä pois kasvattaakseen maitohorsmaa ja monesti venäläinen tee olikin maitohorsmateetä. Lamberg kehuu, että osallistujat ovat olleet valtavan innokkaita ruoanlaittajia. Värimuodot eivät ole yleisiä, mutta nyt kun horsmat kukkivat komeimmillaan, kannattaa katsella tarkkaan ympärilleen. Tarkoitus on ruoanlaiton yhteydessä olla myös yhdessä ja ihan vain viettää aikaa porukalla, lapsia ohjaava Irmeli Lamberg Kukkian maaja kotitalousnaisista sanoo. KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ 9 Rentun ruusut Kesäpuuhaa: Lapset kokkailevat yhdessä kesän ajan Rautahovissa Pikkukokkeja keittiön täydeltä RAUTAJÄRVI Siskonmakkarakeittoa, sämpylöitä, omenakaurapaistosta, hampurilaisia itse tehtyihin sämpylöihin, mansikkarahkaa, vihersalaattia, broilerikastiketta, raparperipiirakkaa… Rautajärven Rautahoviin kesän aikana kerran viikossa kokoontuneet lapset ovat todellakin ehtineet kokkailemaan. – Keksimme, että tällaista toimintaa kylällä ei ole ja sille voisi olla tilausta. Aikoinaan maitohorsma sijoitettiin eri sukuun erotuksena muista horsmista, mutta nykyään se kuuluu niiden kanssa samaan sukuun. On valkoista ja aniliinia ja tummaa purppuraa. Niistäkin on kyselty. Kuhmalahdella tien reunassa kasvoi muutama vuosi sitten raitakukkaista horsmaa. Muuten ryhmä on mukava opiskelukohde. Amerikanhorsma on vieraslaji, mutta ei kovin harmillinen. Alina Tervaniemi, Annukka Ilvesmäki, Samuli Härkälä ja Jenny Laine valmistavat sämpylätaikinaa. – Moni huomaa heti, jos ruokaa laitetaan tai jotain muuta tehdään täällä eri tavalla kuin kotona. Mutta on täällä etelässä ja Pirkanmaallakin monta yleistä pienikukkaista horsmalajia. Lapset ovat miettineet esimerkiksi ruokalajeja ja muita tarjottavia, joita he voisivat tarjota omilla syntymäpäivillään. Näitä lajeja ei kannata viedä kukkina kenellekään, niistä ei saa rentunruusuja tekemälläkään. Liekö kulkijapoika taittanut tien laidasta horsmakimpun mielitietylleen, kun ei oikeita ruusuja ole raaskinut ostaa ja näin antanut sille tämän nimen. Suohorsma on yleinen, mutta huomaamaton. Maitohorsmalta olen löytänyt valkoisen lisäksi useampaakin punaiseen vivahtavaa värisävyä. Ei olisi etukäteen uskonut, miten taitavia ala-asteikäiset lapset ovat, lapsia myös ohjaava Leena Vierikka Kukkian maaja kotitalousnaisista kehaisee. Itse tehdyistä hampurilaisista tuli tosi hyvä, 10-vuotias Jenny Laine kertoo. – Tämä on ollut meillekin mukavaa ja antoisaa. Amerikanhorsmat erottaa kotimaisista, kun katsoo kukan sisään. – Ja minä asun Kuohijoella, jokaisella kokkauskerralla mukana ollut Alina Tervaniemi kertoo. Värimuotoja saattaa löytää hyvinkin läKysy Tuomolta kasveista heltä. Lapset ovat päässeet kokkailemaan Rautahovissa maanantaisin Kukkian maaja kotitalousnaisten järjestämillä keittiöpäivillä. Lehtohorsman kukan sisällä luotti on neliliuskainen.. Yhdessä on ratkaistu myös pieniä ruoanlaittoon liittyviä tehtäviä. Muuten ne ovat hyvin samannäköisiä. – Minä olen tehnyt lohkoperunoita ja keittänyt makaronia ja riisiä. Se on meidän horsmistamme suurin ja näyttävin, vain harvinainen karvahorsma yltää samaan. Pihoilta ja pientareilta tavataan yleisenä lehtohorsmaa ja mäkihorsmaa. Nuorena sen versoja on lisätty salaatteihin. – Lapset tekevät mahdollisimman paljon itse: pilkkovat kasvikset, tekevät taikinat, pyörittävät sämpylät, kattavat pöydät, tiskaavat ja siistivät jälkensä. Kokkailemassa käyneet lapset ovat pääsääntöisesti Rautajärveltä, mutta joillakin kerroilla mukana on ollut myös kesällä Rautajärven suunnassa oleilevia onkkaalalaisia. Niillä on nuijamainen emi, kun taas lehtoja mäkihorsmalla se on neliliuskainen. Kasvit on tunnettava, sillä niissä piilee myös vaara. Aamukymmenen ja iltapäiväkahden välillä ehditään tehdä paljon muutakin kuin ruokaa. Yleensä kasvien kukissa on värimuotoja sinikukkaisilla kasveilla. Suolla kasvaa kapealehtinen suohorsma, ojissa parikin Amerikasta tullutta lajia, joita nykyään pidetään vieraslajeina. Suomesta on kuitenkin löydetty liki kaksikymmentä horsmalajia. TUOMO KUITUNEN Kuhmalahden erikoisuus – raidallinen horsman kukka. Yhdessä kokkailua on tarkoitus jatkaa vielä ainakin heinäkuun ajan, mahdollisesti koulujen alkuun asti. Ennen kukintaa sen lehtiä on hiostettu eli fermentoitu teeksi. Tämä tapa oli jopa niin yleistä, että teetä myytiin kaupassakin. Mihin tätä kaunista kukkaa sitten voidaan käyttää. – Siskonmakkarakeitto on taas ollut minusta parasta, niin ikään 10-vuotias Annukka Ilvesmäki lisää. Ruusun kanssa sillä ei tietenkään ole mitään tekemistä ehkä samanlaista punertavaa väriä lukuun ottamatta. – Minulla on ollut täällä aina mukana Netta-keppari, Jenny Laine tuumaa. Näin raaka-aineita osataan hankkia sopiva määrä, mikä minimoi ruoantähteiden määrän. SHL KRISTIINA HELMINEN Aikoinaan minun nuoruudessani Irwin Goodman nimesi laulussaan maitohorsman Rentun ruusuksi. Moni kävelee niiden ohi huomaamatta tai ei pidä niitä horsmina lainkaan. Lönnrot suositteli sen siemenhaivenia tyynyntäytteeksi tai kehrättynä kynttilänsydämiksi. 11-vuotias Alina Tervaniemi kertoo tekevänsä ruokaa myös kotona. Monet horsmat ovat hyvin harvinaisia tai sitten kasvavat kaukana Lapin tuntureilla ja ovat vaikeita erottaa toisistaan. Väri oli sama, mutta se maku… Jos oikein uskoi juovansa oikeaa teetä, niin saattoihan se teestä käydä. Jos maitohorsma on rentunruusu, niin mitä ne muut luonnossa kasvavat horsmat sitten ovat. Ruoan päälle kepparitouhuja Rautahovissa on ollut joka kerralla viidestä yhdeksään alakouluikäistä lasta. Kukkian Maa-ja kotitalousnaisissa alettiin miettiä, miten kylälle saataisiin lapsille ohjelmaa ja samalla hyödynnettyä jo olemassa olevia hyviä tiloja. Maitohorsmasta on muutaman kerran kyselty, lähinnä sen värimuodoista, mutta myös sen käyttötarkoituksista. Joskus muunkin väriset kukat kasvattavat ”vääränvärisiä” kukkia. Rautahovissa on vallan erinomaiset puitteet: hyvä keittiö ja iso liikuntasali, Lamberg huomauttaa. Niistäkin huomaa luonnon monimuotoisuuden. Pikkukokkaajat ilmoittautuvat maanantaita varten aina edellisenä perjantaina. Salissa on hyvä juoksennella ja leikkiä esimerkiksi kepparileikkejä. Siinäpä ne ovatkin. Näistä tilanteista on syntynyt tosi hyviä keskusteluja, Lamberg mainitsee. – Perunoita ja kanasuikaleita ja muita sellaisia perusjuttuja, Alina sanoo. Siitä asti tämä kaunis kasvi on kantanut tätä kansanomaista nimeä ja se tulee vieläkin helposti mieleen, kun horsmakasvustoja katselee. Tällaiset luonnonkasveista valmistetut teet ovat mukavia piristeitä ehkä muuten ankeaan juomavalikoimaan, mutta niitäkään ei saa mennä summamutikassa keräämään ja teeksi valmistamaan. Kun on saatu syötyä ja siivottua päivän kokkailusta syntyneet jäljet, lapset pääsevät purkamaan energiaansa Rautahovin saliin
Emä seuraa tiiviisti varsansa perässä, eikä päästä tätä metriä kauemmaksi. Onnistuneen synnytyksen jälkeen on seurailtava sekä emän että varsan vointia, mutta hyvin pian ponien voi antaa olla rauhassa. Kauniin vaaleanruskea laikku päässä tekee muuten lähes valkoisesta ponista ainutlaatuisen näköisen. Omalle tilalle jäävät varsat valikoituvat pääosin jatkojalostukseen liittyvien tekijöiden nojalla. – Meillä ei onneksi ole kuollut yhtäkään tammaa synnytykseen. Sitten ne alkavat rentoutua, Poikolainen kertoo. Juuri niin, että ohiautoilevat ihmiset voivat nähdä heidät. Muutaman viikon kuluttua se kuitenkin kirmailee aitauksessa muiden ponien joukossa.. Odotin vähän enemmän väriä. Asentoa voi yrittää korjata itse, mutta eläinlääkäri pystyy tekemään enemmän. Ne saattavat olla myös tulossa pelkkä pää edellä tai takaperin, ja nämä kaikki ovat huonoja juttuja. Pian kaksikko kuitenkin siirtyy muiden ponien seuraan suurempaan aitaukseen. – Nämä kantavat yksitoista kuukautta, se on pitkä aika. – Yllättävää on, että poni on noin valkoinen. – Tykkään, että on värillisiäkin. Ponien aitauksen takana, keltaisen talon pihassa shetlanninponin varsa kulkee tiiviisti emänsä kyljessä. Harmaat hallakot sekä erilaiset laikukkaat moniväriset ponit, kuten Poikolaisen uusin varsa, eivät ole erityisen yleisiä. Jos toinen jalka on koukussa, se ei tule ulos. Viime vuosina Poikolaisen tilalla varsomiset ovat sujuneet mainiosti, mutta aiempina vuosina myös Poikolainen on menettänyt varsoja synnytyksissä. Suurin osa Poikolaisen poneista on tammoja. Yleensä kun niin käy, varsa menetetään, koska toimenpide kestää ja varsa on puristuksissa, selittää Poikolainen. Välillä myytäviä varsoja saatetaan pitää jopa pari vuotta ennen kuin sopiva koti löytyy. Luonteeltaan kaikki ovat hyviä, mutta muun muassa väri ja koko vaikuttavat. Jokainen varsa on tärkeä RAIKKU Lahdentietä ajaessa Raikun kohdalla monien päät kääntyvät aivan tien vieressä laiduntavien ponien suuntaan. Kaikkia varsojaan Poikolainen ei tokikaan myy. Pääosin ponit synnyttävät hyvin, mutta monenlaista voi tapahtua. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Hallakkoja ja laikkuja Tänä kesänä Sarita Poikolaisen poneille syntyi yhteensä kahdeksan varsaa. – Emän ja varsan side on vahva. Emät pitävät hyvää huolta varsoistaan, ja jo muutaman tunnin kuluessa varsa nousee jaloilleen. – Pidän tiettyjen sukujen varsoja. Vaikeudet synnytyksissä ovat saaneet Poikolaisen arvostamaan entistä enemmän jokaista tervettä varsaa. – Varsat syntyvät etujalat edellä, pää jalkojen välissä. Vasta parin päivän ikäinen varsa pysyttelee hyvin lähellä emäänsä. – Jokainen varsa, oli sitten minkä näköinen tai kokoinen tahansa, on tärkeä, ja jokaiselle on paikka. Poikolaisen ponien tärkeä tehtävä on tuottaa jälkeläisiä, joten ruunille ei Varsojen kanssa on hirveän palkitsevaa, kun näkee miten niistä kasvaa sellaisia, mihin olet pyrkinyt, ja ne tuottavat iloa myös muille. Varsojen hankinnassa on mietittävä, että jokaisella on tilaa olla, jos varsaa ei saada myytyä heti kun on suunniteltu. Menetykset kuuluvat silloin tällöin kasvattajan arkeen. Luulen, että se on sillä lailla erikoisen näköinen, että moni iskee siihen silmänsä, kuvailee shetlanninponeja kasvattava Sarita Poikolainen nuorinta poniaan. Jos kaikki olisivat mustia, niin olisi pidemmän päälle ehkä hieman tylsää, Poikolainen hymyilee. Tilan uusin tulokas on emänsä kanssa vielä erossa muista poneista. Kaikkea voi tapahtua talven aikana, ja voi olla, että odotettua varsaa ei ikinä saadakaan, Sarita Poikolainen kertoo. Tämä uusin ja tuo tuolla ovat oreja, joten voi olla, että ne myydään, kertoo Poikolainen osoittaen tummaa varsaa laitumella. Kesän ajan varsat saavat opetella elämää emänsä lähellä, mutta noin puolen vuoden iässä ne vieroitetaan emästään. Kun mustia tammoja astuttaa värillisen orin kanssa, välillä tulee värillisiä. Oreja hänellä on muutama, mutta ruunia ei lainkaan. Shetlanninponit ovat useimmiten mustia, mutta Poikolan poneissa on monia harvinaisen värisiäkin yksilöitä. Viime aikoina on tehnyt mieli oikein hidastaa eläinten kohdalla, sillä joukkoon on ilmaantunut pienen pieniä varsoja. – Jos tähän asti kaikki hoituu hyvin, ollaan jo hyvällä mallilla, Poikolainen toteaa. Silloin kun emä säilyy hengissä, on helpompi päästä yli varsan kuolemastakin, Poikolainen kertoo. – Koiran pennut menevät aina heti, mutta varsat eivät, sillä ostajakunta on pienempi, kertoo Poikolainen, joka kasvattaa ponein lisäksi myös welsh corgeja. Tällöin ensimmäiset varsat myös luovutetaan uusille omistajille. Kaikkea voi tapahtua Matka aitauksessa kirmaavaan varsaan on kestänyt kauan. Tämän kesän varsojen suhteen myyntipäätöksiä ei ole ,vielä tehty, mutta jotain suunnitelmia on. Hieman honkkelit jalat paljastavat varsan olevan vasta parin päivän ikäinen. 10 KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse 010 5844 470. – Jos niitä ei siihen mennessä ole myyty, ne jäävät tänne kasvamaan. Määrä on tavallista kesää suurempi, ja ensi vuotta varten onkin astutettu tarkoituksella vähemmän tammoja. Hyvin tiivistä läheisyyttä kestää kuitenkin ihan vain viikko tai kaksi. – Harmaa tammavarsa jää luultavasti meille. Varsa uskaltautuu ottamaan hieman laukka-askeleita aitauksessa. Se on aina vähän jännittävää minkä värinen varsa tulee, vaikka perinnöllisyyden perusteella voi vähän aavistaa
Pitkät työpäivät palkitsevat Ponien kasvattamisessa riittää töitä. Ne myydään eteenpäin. – Annan olla viimeisen kesän laitumella, ja ennen seuraavaa talvea laitetaan pois, jos tietää, että talvesta olisi tulossa hankala ponille. Ponien voimakkuus tekee niistä soveltuvia moneen eri käyttöön ja mahdollistaa hieman vanhemmatkin ratsastajat. – Myynnissä on todellakin puolensa. – Minusta tuntuu, että nämä ovat viisaampia ja jollain tapaa älykkäämpiä kuin hevoset. SHL KATI POIKELA Emä ja varsan tiivis läheisyys kestää pari viikkoa. On hienoa kun ihmiset, joille varsa menee, kertovat kuinka ihana, kiltti ja hyväkäytöksinen poni on. Vaikka nykyisin poneja kasvatetaan eniten Hollannissa, viehättävät Poikolaista englantilaisten yksilöiden piirteet. Silloin ruokin ponit ja illalla annan vielä lisää ruokaa. Myös ponien myyminen on rankkaa, vaikkakaan ei niin surullista kuin ponien kuolema. – Menen töihin kuuteen ja palaan yhden aikaan kotiin. Tutut saattavat kysellä Poikolaiselta poneja, vaikka ne eivät olisi erityisesti myynnissä. – Olen käynyt Shetlannissa. Ponien hyvinvoinnin ja kasvamisen näkeminen auttaa jaksamaan. Vankat ponit sopivat suomalaiseen maisemaan ja pärjäävät maamme olosuhteissa mainiosti. Sarita Poikolaisen ponit tulevat rohkeasti ihmisten lähelle. Joskus olen tosin varsottanut ponin kolmelta yöllä, ja lähtenyt siitä sitten töihin, hän kertoo välillä yötöiksi menevästä arjestaan. Poikolaisen luona ponit saavat kuitenkin mennä halutessaan sateelta ja tuulelta suojaan. Vahvuus ennen eleganssia Shetlanninponeissa Sarita Poikolaista viehättää erityisesti luonne. Varsat menee niille, jotka haluavat itse kasvattaa. Harvoin Suomessa on täysin toimettomia poneja. Tulemisia ja menemisiä ei rajoiteta ovia lukitsemalla. Poneja hän ei vaihtaisi isoihin ja työläämpiin hevosiin koskaan. Ruokin illalla niin paljon, että heinät riittävät, eikä aamulla ennen töitä tarvitse nousta ruokkimaan. – Tykkään, kun ponit ovat vankkoja ja vahvoja. Poneja Poikolaisella on ollut vuodesta 1999 alkaen. KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti 11 ole erityistä tarvetta. Iloiseksi siinä tekee se, kun näkee ostajien ilon, Poikolainen pohtii. Myyntiä helpottaa ostajien tunteminen. – Varsojen kanssa on hirveän palkitsevaa, kun näkee miten niistä kasvaa sellaisia, mihin olet pyrkinyt, ja ne tuottavat iloa myös muille. Suurimmalla osalla poneista on ajettu ja ratsastettu, ja osa työskentelee tuntitöissä. Poikolainen työskentelee päivät Kangasalla supermarketissa, mutta illat kuluvat pitkälti ponien hoitamisen parissa. Viimeinen kesä laitumella Shetlanninponit elävät keskimäärin kolmekymmentävuotiaiksi, vaikka neljänkymmenen vuoden rajapyykin ylittäneitäkin poneja on. Varsinkin nyt kun on koiranpentujakin, tuntuu että ei ole aikaa muuhun kuin siivoamiseen, ruokkimiseen, hoitamiseen ja kesyttämiseen, naurahtaa Poikolainen, jonka on jaettava aikansa ponien lisäksi perheen, oman viiden koiran sekä pentujen kanssa. Pihatoissa asuvilla eläimillä on vapaa pääsy ulos ja sisälle vuodenajasta riippumatta. – Haluan pitää poneja niin, että ne voivat elää mahdollisimman luonnonmukaisesti kuitenkin niin, että ihmisten kanssa kaikki toimii. Vuosien aikana poneihin kerkeää todella kiintyä, ja luopuminen on raskasta. – Joka päivä siivotaan ja ruokitaan. Alkeet poneille opetetaan täällä, ja koululla ne oppivat sitten lisää. – Nämä ponit ovat minun juttu, olen aina tykännyt niistä, hän kiteyttää. Kyllä näiden ponien on täällä helpompi elää, kertoo Poikolainen Shetlannin tuulisista ja sateisista oloista, joissa ponit joutuvat selviämään ilman talleja ja katoksia. Vaikka varsinkin kurjalla säällä tuntuu välillä turhauttavalta lähteä ulos hoitamaan poneja, on homma Poikolaisen mielestä rentouttavaa. Ne kasvattavat paksun ja tiiviin karvan talvella, minkä ansiosta ne eivät kastu ollenkaan. Ei tarvitse olla niin elegantteja ja jaloja. – Jos tunnen ostajat, saatan myydä sellaisiakin, joista olin ajatellut, että en myy. – Aikuisia poneja menee lasten ratsastettaviksi, ajoponeiksi, siitostammoiksi tai näyttelyponeiksi. Jos hevonen tekisi saman, se ei olisi enää kivaa, kertoo Poikolainen. Ponit antavat minulle paljon, ja uskon, että antavat myös meidän lapsillemme. Monesti prosessissa menee vuosia, kun miettii milloin on sopiva aika. Osa Poikolaisen yli kahdestakymmenestä nykyisestä poneista on syntynyt omalla tilalla, mutta monet ovat kotoisin Englannista, shetlanninponien alkuperämaasta. Nuorempana hänellä oli oma hoitoponi, jolla hän kisasi ja ratsasti. On paljon helpompi luopua ponista, kun tietää, että se pääsee tutun luokse. Varsomisen lisäksi Poikolaisen poneilla on muutakin hommaa. Nyt ratsastaminen ei ole enää pääjuttu, sillä aikuinen ei poneilla voi ratsastaa. Hallakkovarsa jää luultavasti Poikolaisen luo. Poikolainen kasvattaa ponejaan niin, että myytävät ponit sopivat moniin tehtäviin. Kyllä sen sitten lopulta vaan tietää. – Tutuilla on Kangasalla ratsastuskoulu, ja siellä on kolme tai neljä meidän ponia töissä ympäri vuoden. Välillä on saatu hakea pitkäänkin ominaisuuksiltaan sopivia poneja, mutta lopulta on löytynyt todella hyviä. Ikävää se on aina, mutta helpottavaa on tieto, että ponit ovat voineet hyvin koko elämänsä. Poikolainen tykkää käydä näyttelyissä ja ponien kasvattaminen kiinnosti jo pitkään ennen omia poneja. Työmäärää jaksaa vuodesta toiseen homman palkitsevuuden vuoksi. Paljon on työtä. Poikolainen haluaa laittaa poninsa pois sen verran ajoissa, että ne eivät joudu kärsimään. Tammat eivät varso joka vuosi, joten välivuosina ne tekevät muuta. Se tuo mukanaan sen, että nämä saattavat tehdä jäyniä, mutta ne eivät ole niin pahoja. Lahdentietä ajavat autot eivät häiritse ääniin tottuneita poneja.. – Kyllä ponit tietysti sielläkin selviävät hyvin. – Tammat ovat ihan yhtä hyviä tekemään töitä kuin ruunatkin, niin ei senkään takia tarvita ruunia
Taivas oli täysin kirkastunut, ja aurinko kultasi kauniit järvimaisemat. 400 ryhmän kork. Ota yhteyttä, tulen katsomaan jatarjoan uudet asennettuna! Kysy myös kuljetuspalvelua! Pirkanmaan KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI ylojarvi@keittiokalustetukut.fi 020 720 9240 K EI TT IÖ T liu ku ov et ko m er ot kh hka lu st ee t w cka lu st ee t Ammattitaitoiset myyjämme auttavat ilman ajan varausta kalusteiden suunnittelussa kotiin ja mökille. Sakari Tervaniemi on kulkenut Aallottaren matkassa alusta asti ja luotsannut veneen kirkastussuunnuntain kirkkovenesoudussa Kuohijoelta Luopioisten uimarantaan. Siellä oli hyvin aidon näköisiä ja tuttuja henkilöitä: Suomen presidentit, Ruotsin ja Englannin kuninkaallisia, urheilijoita ja viihde-elämän tähtiä sekä ulkomailta että Suomesta, Elviskin melkein elävä ja Vireenin Lasse juoksukunnossa. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24), matkap. Olavinlinna oli komea. Omalta tehtaaltamme kaapit nopeasti erikoismittojenkin mukaan. 9-18, la sulj. Vierumäellä oli kaikkea hyvää saatavilla, ja hämmästystä herätti valtavan iso tila sekä tuollaisella taukopaikalla epätavallinen mahtava takka keskellä tilaa. Kuva: Mikko Tuononen KUOHIJOKI Kukkian Kirkkovene Aallotar laskettiin Kukkian vesistöön elokuun 2. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin herkullinen lounas. päivänä 1987. Veneen kotisatama on siitä lähtien ollut Kuohijoki ja veneen talas sijaitsee Kuohijärven Tervaniemessä. Saavuimme sitten Valamon luostarille. 2245, lev. 12 KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti ikkunasto.fi Urjalantie 101, 31760 Urjala asiakaspalvelu@ikkunasto.fi IKKUNAT Puu-alumiiniasennettuna ikkunat ja ulko-ovet Daniel 0400 332 333 Ongelmia ikkunoissa tai ulko-ovissa. 570 ryhmän kork. Lähdimme aamulla liikkeelle hyvissä ajoin, ja tauon paikka oli jo Vierumäellä Matkailukeitaassa. Tule ihastumaan valikoimaan ja pyydä tarjous! Eija 040 352 7202 yli 13v alalla Jaana 040 352 7205 yli 15v alalla Kirsi 0400 788 444 yli 22v alalla Minna 040 352 7206 yli 14v alalla Marika 040 352 7207 yli 12v alalla Mika 040 351 5558 yli 13v alalla Nina 040 352 7208 yli 19v alalla lankap. Jonkin aikaa vielä istuskeltiin porukalla seurustelemassa, mutta nukkuminen houkutti pitkän päivän jälkeen. Vanhat hienot rakennukset, ympäristön ryytimaat, muoti-, herkkuja matkamuistokaupat tekivät vaikutuksen. Siellä on kansanopisto, jolla on monta koulutusalaa, museo ja Retkeläiset Valamon luostarilla. Jykevät kivet ja navetan valtava koko näyttivät kartanon suuruuden aikoinaan. Mutta vielä hienompaa oli tulossa, kun pääsimme Mikkelin lähellä olevaan Tertin kartanoon. Kuva: Aune Mattila. Saimme nähdä kaunista Suomea ja ihastella näkymiä. Aamiaisen syötyämme saatoimme käväistä Savonlinnan torilla lörtsyjä ostelemassa, mutta pian matka jatkui halki Itä-Suomen kumpuilevia maisemien. Palatessa mahtava Olavinlinna täytti maiseman ja kaupungin vaaleat talot reunustivat rantoja. Täydellä vatsalla jaksettiin vielä paikkoja kierrellä ja katsastaa vanha, mahtavan ison kivinavetan kehikon sisällä oleva muotopuutarha. 1200 (500€) (511€) Tavarat järjestyksee n edullisesti! heinäkuussa ark. Pian lähdimme satamaan, jossa S.S Punkaharju odotti meitä. Nyt luostari elää uutta aikaa. 8-18, la 9-15 KYLILTÄ Kalle Tervaniemi Aallottaren peräsimeen Sakari Tervaniemi ja Kalle Tervaniemi kirkastussunnuntain kirkkokahveilla. Kaikkihan tiedämme, että Valamo on alun perin ollut Laatokan saaressa ja alkanut siellä jo 1300-luvulla. 2080, lev. 18000 KOMERORYHMÄ Talonpoika, Sileä, Pyöreäreuna, Kaisa tai Martta -ovella (500€) valkoinen runko, r.syv. Näimme monia saaria ja paljon aivan vapaata luontoa. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24) Tehtaanmyymälästä koko kodin kalusteet 22v kokemuksella! Meiltä saat kalusterun koja jopa parissa päivässä! 350 € KOMERORYHMÄ Holvikaari, Talonpoika, Sileä tai Martta -ovella (511€) valkoinen runko, r.syv. Matka jatkui Savonlinnaan ja majoituimme Spahotel Casinoon, joka sijaitsi upeasti veden äärellä. ark. Seuraavaksi siirryimme Visulahden Vahakabinettiin. Mukana Eläkekerhon kesäretkeltä uusia ajatuksia ja näkymiä Pälkäneen eläkekerho teki kaksipäiväisen kesäretken heinäkuun alkupuolella
– Talvet Patricia viettää lämpimässä varastossa Tampereella, Siekkinen kertoo.. Minne tahansa ajammekin sillä, ihmiset tulevat hyväntuulisiksi jo auton nähdessään, Patrician omistaja Ilari Siekkinen kertoo. Maisemat vesistöinen ja osin kuohuvine koskineen tai patorakennelmineen olivat mielenkiintoista katsottavaa. Patricia on päättänyt, ettei ole suotta pienoismalleille kateellinen. Kesän lämpimät kelit: ne ovat parasta aikaa. Hacmanin kartano on heidän tilansa ja siellä on myös ravintola ja kahvila sekä majoitustiloja. Hän asuu Kuohijoella ja opiskelee metsäkonealaa Jämsänkoskella. Eteenpäin ajellessamme ylitimme monta kanavaa. Opastuskierroksen jälkeen jatkoimme matkaa. Mallin prototyyppi kehiteltiin ennen toista maailmansotaa vuonna 1939. Hän verhoutuu mieluiten pehmeään leopardikuosiin. Useimmat suomalaiset tuntevat automallin lempinimellä rättäri tai rättisitikka. Munkkeja on yhdeksän, henkilökuntaa 20 ja vapaaehtoisia monta sataa. Harrastus vei mennessään Ilari Siekkisen sitikkainnostus alkoi jo 1970-luvulla, jolloin mies ihaili kaverinsa veljen sitikkaa, jolla tämä kurvaili paikasta toiseen. – Kaiken kaikkiaan Patricia on sellainen hyvän mielen tuoja. 40-vuotiaalla kaunottarella kelpaakin kesäisin ajella paikasta toiseen. Ne ovat kenties söpöjä pienen kokonsa takia, mutta oikealle ja aidolle kaunottarelle ne kalpenevat mennen tullen. Ensimmäiset Citroën 2CV-pohjaiset autot tuotiin Suomeen vuonna 1952. Uutta oli tänä vuonna myös se, että Aallottaren lähtöpaikka oli kirkastussunnuntain soudussa Kuohijärven Tervaniemen rannan sijasta Kuohijoen kylän ranta. – Me olemme toistaiseksi pysytelleet Suomen rajojen sisäpuolella, vaikka olisihan se hauska joskus lähteä Patrician kanssa ihan ulkomaille saakka, Siekkinen miettii. – Tänä kesänä olemme ajelleet Patricialla sellaiset 2500 kilometriä. Sillä on mukava poiketa pienemmille teille ja nauttia eteen aukeavista näkymistä. Vanha valtava navetta oli muutettu ravintola Trapesaksi, ja siellä meilläkin oli monipuolinen lounas nautittavissa. Kuusi vuotta sitten Siekkinen toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja hankki sitikan. Vuonna 2006 rättisitikka kävi läpi täydellisen remontin. Tärkeänä pidettiin myös tasaista kulkua, jotta autoon sijoitetussa munakorissa ei rikkoutuisi yhtäkään kananmunaa. Siekkinen naurahtaa, että ehkä hänellä ja Ninalla on jäänyt hippiajat päälle, sen verran kovasti ovat sitikat heihin kolahtaneet. Myös etuikkunat avautuivat samoin kuin nykyään – annettiinhan suuntamerkki ranskalaisen tavan mukaan kättä ojentamalla. SEPPO KÄÄRIÄINEN turistiopastuskeskus. Kotoa Kangasalan Joutsiniemestä löytyy esimerkiksi sitikkajalkarahi, -koruja, -palapelejä ja -avaimenperiä. Auto nimettiin Patriciaksi ranskalaisen laulajattaren Patricia Kaasin mukaan. KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Eläkekerhon kesäretkeltä uusia ajatuksia ja näkymiä KYLILTÄ 13 hän oli tälläkin kertaa, viime sunnuntaina, kun kirkkoveneet Aallotar, Puutikkalan Ahti2 ja Kukkian Kulkuri rantautuivat kirkastussunnuntain juhlaan. Koivumäki ja Ilari Siekkinen noutivat kuvakisan palkintona olleen pälkäneläisen Can Am Trade Oy:n lahjoittaman Adirondack-tuolin viime keskiviikkona. – Meillä on kaikenlaista aiheeseen sopivaa oheistavaraa. Meillä molemmilla on myös kultaseppätaiteilijan tekemät sitikkasormukset, Koivumäki luettelee. Uusia ajatuksia ja näkymiä mielessämme lähdimme kotimatkalle. Soutajille jäi runsaasti aikaa nauttia kesäaaamun kauneudesta Hevosalmessa odotellen muiden kirkkoveneiden saapumista ennen veneiden yhteistä loppumatkaa Luopioisten uimarannalle. On hienoa, että arvokas kirkkoveneperinne säilyy ja siirtyy näin uusille sukupolville. Retki oli antanut enemmän kuin mitä etukäteen oli osannut odottaa. AUNE MATTILA KANGASALA Patricia on oikea lady: Korkokengät kulkevat mukana aina, ja kirkkaankeltainen väri on takuuvarma katseenkääntäjä. Hän on luonnollisesti koko ikänsä veneillyt Kukkian vesillä, ja tätä myötä nuoresta iästään huolimatta kasvanut perämiehen mittoihin. Pian oli jo uusi kohde eli Lintulan luostari edessämme. Yksi luottopukine on ylitse muiden: kun Patricia ei liiku, hänellä on aina ”joka sään” -takki päällä. Takki estää sitä kastumasta, likaantumasta ja ruostumasta. Mielessä alkoi itää ajatus omasta menopelistä. Matkailu on Lintulassakin runsasta. Moottori kehitti 9 SAE-hevosvoimaa, mikä vauhditti kulkupelin 55 kilometrin tuntinopeuteen. Ilman etuosassaan roikkuvia koruja Patricia ei liiku senttiäkään. Silloin voi kääräistä kattopeitettä sivummalle ja nauttia tuulentuiverruksesta. Patricia on Citroen 2CV6 vuosimallia 1978. He ajelevat sitikalla huhtikuusta noin lokakuun alkuun asti. Suuret kiitokset järjestäjille. Uusi automalli julkistettiin Pariisin autonäyttelyssä vuonna 1948. SHL KRISTIINA HELMINEN Ilari Siekkinen ja Nina Koivumäki laittavat Patricialla ajellessa aina hatut päähänsä. Tapahtumia ja yhteisajoja järjestetään kiitettävällä tahdilla. Lähde: Suomen 2CV-kilta Citroën 2CV: Sitikkaharrastus: 40-vuotias Patricia on elämänsä vedossa Ladyn kyytiin kelpaa hypätä Nina Koivumäen lähettämä kuva Patriciasta rypsipellossa voitti Sydän-Hämeen Lehden tämänvuotisen kesäkuvakisan. Mallin valmistus loppui Ranskassa 1988 ja lopulta Portugalissakin heinäkuussa 1990. Niitä he löytävät erilaisista tapahtumista ja verkkokaupoista, mutta omalta kylältäkin löytyy erinomainen bongailupaikka: Vehoniemen automuseo. Sitä kutsutaan alkuperäisen käyttötarkoituksensa mukaisesti myös nimellä hyötykuljin. Pakkasella Patricia ei halua liikkua, ja lokakuun kurakeleistä alkaen hän lepääkin lämpimässä talvehtimispaikassaan. Korin päälinjat kangaskattoineen olivat heti alkuun samanlaiset kuin nykyisinkin nähtävissä sitikoissa. Aallottaren perämiehenä oli kuitenkin nyt ensimmäistä kertaa Sakarin vasta 16-vuotias pojanpoika Kalle Tervaniemi . Innokasta pienoismallikeräilyä Siekkiselle ja Koivumäelle on vuosien varrella kertynyt melkoinen kokoelma myös sitikkapienoismalleja. Siirto vaikutti onnistuneelta, sillä nyt Aallottarella oli lyhyempi matka. Se on ainoa Pohjoismainen naisluostari ja siirretty Suomen puolelle Kivennavalta. Ensimmäisen mallin moottori oli ilmajäähdytteinen boxer. Siekkinen ja Koivumäki eivät ole harrastuksensa kanssa yksin, sillä sitikkaharrastajat ovat Suomessakin aktiivista ja yhteisöllistä porukkaa. Kaunis kirkkokin heillä on, ja joka päivä on kaksi jumalanpalvelusta. Parhaimmillaan auto kulkee jopa 115 kilometrin tuntivauhtia, mutta yleensä Patricialla ajellessa ei tällaista hoppua ole. Auto suunniteltiin alun perin avuksi maatiloille. Suunnittelun lähtökohta oli se, että sitikassa tulisi pystyä kuljettamaan neljää aikuista ja näiden eväitä 50 kilometritunnin nopeudella. Vuoteen 1980 mennessä niitä oli tuotu maahan jo 7261 kappaletta. Patrician säännöllisen epäsäännöllisistä huoltotarpeista vastaa luottokorjaaja, joka usein osaa sanoa heti, mistä tällä kertaa kiikastaa. Tapahtumissa tapaa uusia ihmisiä ja pääsee vaihtamaan ajatuksia samanhenkisten ihmisten kanssa. Matkailijoita käy paljon. Läheisellä hautausmaalla risteissä oli merkintä pitkistä luostariajoista, pisin oli 63 vuotta. Kyllä kilometrejä vain yllättävän nopeasti kertyy, Siekkinen ja hänen puolisonsa Nina Koivumäki ynnäilevät. Rohkeimmat lähtevät autoillaan maailmankokouksiin maailmalle asti. Vuonna 1967 aloitettu kyntilöiden valmistus korvaa nykypäivänä aiempia elinkeinoja luostarissa. Autoa kehitettiin ranskalaisen Pierre Boulangerin johdolla. Yrttituotteet ovat myös Lintulan nykyinen myyntivaltti
0407268044, avoinna Ma-to 9-18, pe-la 9-21 MATIN TERVEYSPALVELU MyFascia -hoito Ratkaisuja mm. 03 376 2494, avoinna Ma-pe 9-16 KAHVILA-RAVINTOLA ELOTÄHKÄ HERKULLINEN KEITTOLOUNAS Maukas keittolounas ma-pe alkaen klo 11 7 e Rautajärventie 5, p. Valkeakoskella ja Kangasalla. savulohta ja Liekin törö-kastiketta 10 e Keskitie 14, p. 23,65 (118 E/L) ) Keskustie 3, p. 040 7795 055, avoinna Ti-pe 9-17, la 9-15 PÄLKÄNEEN APTEEKKI SUNPRO HERKÄN IHON AURINKO-SUOJAVOIDE SK30/ SK50 Aurinkosuojavoide herkälle iholle. 150 ml. 020-7579191 PÄLKÄNEEN RAKENNUSPELTI OY KESÄMÖKKIEN KATTOREMONTIT Myös pienet katot. 044 555 8224 ONKKAALAN KUKKAHUONE Kukittamassa elämäsi päivät! Kukkasidonnat ja muut kukkakaupan palvelut laadukkaasti, ammattitaidolla. 14 KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti FIINA/TMI ANNIKKI WESTMAN LIIVIT LIIVITARJOUS! Kaikki liivit yhdet-15% kahdet-20% 18-24.7 HUOLTOKANAVA JUVONEN Meiltä pienkoneet ja -huollot mm. 60 e Mustapellonpolku 3, p. STIHL JA VIKING Liikkeemme palv. 0400821720, avoinna Ma-pe 8-16 RAUTAJÄRVEN APU APUA REMONTOINTIIN! Me autamme rakentamaan, remontoimaan, muuraamaan ja saneeraamaan! Pohjantie 327, p. p. 050 313 4967 K-RAUTA PÄLKÄNE YLLÄTTÄVÄN HELPPOA! KS-PELTI OY KAIKKI OHUTLEVYTYÖT TILAUKSESTA! Meiltä mm. Alikyläntie 10, p. 17,70 e (norm. niskaja hartiaseudun, alaselän, lonkan ja olkapään ongelmiin. Ota yhteyttä! Peltikuja 9, p. uunineduspellit, liesikuvut, kaikki listat ja piipunpellit. 03-5365400, avoinna Ma-to 8.30-21, pe-la 8.30-00, su 1021 Paikallistarjonta. Huoltokanava Juvonen Ilkonhovi, Kangasala Kangasalantie 614, p. Korkea UVB/UVA-suoja 30 ja 50. 044 3051991 RAVINTOLA LIEKKI Lohipizza Pizzassa mm
Luotettava yhteys kestää sään vaihtelut ja toimii etäisyyksistä riippumatta. Vuoden 2018 rakennusohjelma etenee nopeasti. ETÄÄLTÄ LÄSNÄ Palvelut digitalisoituvat. Niemi 050 558 8957 Esa Hirvojärvi 040 560 6681 Muut alueet Pälkäneellä Harri Pinola 040 152 5656 Pälkäneen Valokuitu Oy Antti Tirronen 050 434 7858 Pälkäneen Valokuitu Oy Onkkaalantie 102 36600 Pälkäne Valokuitu on panostus tulevaisuuden hyvinvointiin. Hyvissä ajoin tehty valokuitusopimus helpottaa maakaapeloinnin suunnittelua. KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti YHTEISTYÖSSÄ PÄLKÄNE JA ELENIA Elenia on mukana rakentamassa säävarmaa sähköverkkoa. Toimintavarma yhteys takaa rajattoman palvelutarjonnan: turvaja etävalvontapalvelut, hoivapalvelut, videoasioinnin ja viihdepalvelut sekä etäopiskelun ja -työn. 1 2 3. TEE FIKSU VALOKUITUPÄÄTÖS Nyt on oikea hetki liittymäsopimukselle. KUUKAUSIMAKSU 24 €/kk (Sis. alv 24 %) JOUSTAVA MAKSUTAPA Liittymämaksun voi maksaa korottomasti kahdessa (250 € + 1 250 €) tai kolmessa (250 € + 500 € + 750 €) erässä. Vuoden (12kk) maksuajalla kokonaishinta on 1 592,65 €. Valokuitu on viisas päätös – sinulle ja kodillesi. Valokuitu nostaa asuntosi arvoa ja kohottaa sen kiinnostavuutta asuntomarkkinoilla. LISÄTIEDOT JA PALVELUTILAUKSET Aitoo, Luopioinen ja Rautajärvi Sähköpalvelu Seise Sami 040 910 0022 Tmi Adventero Tero Ahlqvist 050 557 2267 Kolari-Special Sari Päätalo 040 734 6010 Pohjalahti, Luikala, Salmentaka ja Sappee Mikko T. MIKSI VALOKUITU. Hanki liittymä nyt! Lue lisää: palkaneenvalokuitu.fi VALOKUITULIITTYMÄ 1 500 € (Alv %) Liittymä on siirtoja palautuskelpoinen. TULEVAISUUDEN YHTEYS Kuitu on aina yhtä nopea. KODIN PERUSINFRA Laadukkaat tietoliikenneyhteydet ovat kiinteistöissä perusedellytys. Se on uuden sukupolven ratkaisu, joka on tehty kestämään vuosikymmeniä
JUMALANPALVELUKSET Ke 18.7. Seurakunnan virastot avoinna Ma ja ke 9–14 ja to 10–17. Rukoushetki klo 12 kirkossa, Jari Kemppainen, Ritva Huomo Su 29.7. Vapaa pääsy. klo 18 RantaEinolassa. fi/tule-mukaan/musiikki Keskiviikkona 18.7. Vapaa pääsy, ilmainen ohjelma. 18.7. 12.00 Keskipäivän musiikkituokio Kangasalan kirkossa. KESKIPÄIVÄN MUSIIKKITUOKIOT Kangasalan kirkossa kesäkeskiviikkoisin klo 12. 18.00 Nuortenilta RantaEinolassa. Miesten viikonloppu Pyysalossa. To 26.7. 12.00 Keskipäivän musiikkituokio Kangasalan kirkossa. Matti Huomo, urut 15.8. Kolehti Vehkajärven rukoushuonekunnan hyväksi. Musiikkia Paulan Kahvihuoneessa Kuohijoella klo 1516.30. klo 18 Heinäkallion leirikodilla, Heinäkalliontie 23. Metsäkirkko Pihtilammella klo 18. Ylivieskan uuden kirkon rakentamiseen kirkkopalossa tuhoutuneen kirkon tilalle. Pappi tavattavissa kirkon lastenhuoneessa klo 9.15?9.45. klo 13. Marko Sagulin. Mukana Meimei Niemelä ja pikkusisarukset, Marja-Leena Suomalainen, Kimmo Vihtonen, Juha Kopposela, Janne Vesto, talon isäntäväki ym. La 21.7. 18.30 Pihaseurat Lahdensivuilla, os. Kesäraamattupiiri srk-keskuksella klo 10.30.-12.15, Marja-Liisa Kuitunen. Pokajanie-gospelbändi Petroskoista, solistina Artur Soitu. To 26.8. Saarna Jari Kemppainen Ke 25.7. Kastetut: Kasperi Seppo Ensio Mäkiniemi, Iisa Alissa Suhonen Avioliittoon aikovat: Joonas Olavi Salonen ja Tiia Kaisu Tuulikki Silvennoinen Vihityt: Henri Oskari Niemi ja Stiina Maria Katariina Inkilä Kuolleet: Eeva Kaarina Tuhola 101v., Matti Henrik Salomaa 87v., Eira Sirkka Elina Patokallio 78v. Kuorot aloittavat toimintansa syyskuussa. Matti-Juhani Orpana, saxofoni, säestys Jussi Tamminen 22.8. To 26.7. Kyläkirkko Padankodan pihamaalla klo 18, Vesto, kyläläiset. KUHMALAHDELLA Maanantaina 23.7. Kahvit ja arpajaiset. Ti 31.7. Opas paikalla. Mukana Jussi Tamminen. Osoite Suksiantie 9. 18.00 Viikkohartaus Rekolassa. Vapaa pääsy. Tuomas Marttila, marimba 1.8. Avioliittoon vihitty: Olli Johannes Jokinen ja Lotta Karoliina Himanen, Kankahaisista. 10.00 Lähetyksen käsityöpuoti ja kirppari Rekolassa. Säestysryhmä: Elias Nuuttila basso, Arja Nuuttila viulu, Juha Kopposela ja Janne Vesto kitara. Messussa laulaa ja soittaa vanhan musiikin yhtye Musica Donum Dei. Auni Kaipia ja Jussi Tamminen. 16 KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNEEN SEURAKUNTA ¤ Ma 23.7. Su 12.8. Vedentakusentie 47, Mäyränkylä. SAHALAHDELLA Lauantaina 21.7. Kahvitarjoilu. Perjantaina 20.7. Kyläkirkko Puutikkalan VPK:n talolla klo 13, Vesto, Lemmetyinen, kyläläiset. Su 22.7. rippikoulu. Liehuntie 60. Totuus ja harha LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA ¤ Jumalanpalvelukset SEURAKUNNASSA TAPAHTUU Sunnuntai 22.7. Kastettu: Jasu Hugo Mikael Penttilä, Aitoosta. Rukoushetki klo 12 Pälkäneen kirkossa, Juha Kankaristo, Johanna Lemmetyinen Su 22.7. Su 22.7. To 2.8. 18.00 Pihaseurat Kirkonkylän srk-kodin pihassa. Ylivieskan seurakunta. To 19.7. Maria Magdaleenan muistopäivä klo 18 Pälkäneen kirkossa , John Tavernerin (n.1490–1545) säveltämän Western Wind –messu. Su 22.7. PIHASEURAT To 19.7. 17.00 Viikkohartaus Vehkajärven kesäkahviolla. ”Totuus ja harha” Konfirmaatiomessu klo 10 Kangasalan kirkossa. Vedentakusentie 47 Mäyränkylä. Lettuja Lähetyskirppiksellä srk-keskuksella klo 10-13, Paula Eloranta. klo 18 Kirkonkylän srk-kodin pihassa. 040 309 8113. Sami Majamäki, harmonikka 29.8. 13.8. Puhe Juhani Husa, Vesto, Lemmetyinen. Tiekirkko Kangasalan kirkko on avoinna tiekirkkona 1.6.?31.8.2018 ma?pe klo 11?17. Viro 3 -leiri. TULEVIA TAPAHTUMIA Ti 7.8. Lila Arha, alttoviulu 25.7. KONSERTTI VEHKAJÄRVEN KIRKOSSA Su 29.7. Kolehti: 22.7. Messu klo 10 Vehkajärven kirkossa. klo 18.30 Lahdensivuilla, os. La 28.7. Ohjelma 15 € Vehkajärven rukoushuonekunnan hyväksi. Ilm. Nuotiokahvit Irma Jäppi ja Ilkka Naulapää. La 21.7. Jukka Heroja ja Janne Kyrönlahti, laulu, sello, urut Ajankohtaista verkossa – kangasalanseurakunta.fi SANA. Hyvällä säällä ilta on pihassa. Kaikki kuorot ottavat uusia laulajia. Illan sana Janne Vesto. Hartaudet klo 13 Kanervassa ja klo 14 Satumetsässä, Kemppainen, Huomo. Kirkkokahvit diakonian hyväksi. klo 18 kouluun lähtevien siunaaminen Kangasalan kirkossa. 040 309 8025. Pikonlinnantie 164. Pituus puoli tuntia. Kolehti Ylivieskan uuden kirkon rakentamiseen kirkkopalossa tuhoutuneen kirkon tilalle. Ti ja pe suljettu. Mari Vuorijärvi, laulu, säestys Jussi Tamminen 8.8. Kolehti juutalaislasten leirityöhön Verkkokalastajat ry:n kautta. Suomen Lähetysseuran Safarikuoron konsertti klo 18 Luopioisten kirkossa. klo 19 iltahartaus Liuksialan kappelissa. Kuollut: Kauko Kalevi Lahtinen 82 v., Onkkaalasta. Seurakunnan kuorot etsivät uusia laulajia. Varaa oma pihaseuraaikasi Manta Jutilalta, puh. MUU TOIMINTA Ke 18.7. Tuokion jälkeen edulliset kahvit Seurahuoneella. Torikahvio klo 10-13 srk-talossa diakonian hyväksi. Tyllilän perheen siunaaminen Kaukasian työhön. Lähetysseurat klo 18.30 Pälkäneen pappilassa, Pappilantie 29. Nepalin ja Paksistanin lähetit Elina ja Juha Lind, kirk koherra Mikko Pelkonen Iitistä, asiantuntija, dosentti Kari Latvus Kirkkohallituksesta. Kesäkonsertti kirkossa klo 18.30, Päivi ja Milto Marko (piano, laulu, klarinetti). klo 15 Vehkajärvellä, os. Tiistaina 24.7. Kirkkokahvit. Kirkkokahvit. Kirkkokahvit. Lea Pyyhtiä. Seurat Vuolijoella klo 18 Vähä-Kyörissä Vuolijoentie 456, piispa Simo Peura, lääninrovasti Tapani Vanhanen, pastori Päivi Repo, rovasti Jari Kemppainen, kanttori Ritva Huomo 9. 18.00 Raamattuluento kirkkovuoden teksteistä Parkissa. Torstaina 19.7. Ks. Heidi Pitkänen, Janne Kyrönlahti ja muu leirin väki. Pe 24.8.-su 26.8. Ke 8.8. sunnuntai helluntaista JUMALANPALVELUKSET JA MUU TOIMINTA To 19.7 Ehtoollisen vietto Kukkiakodossa klo 14, Vesto, Lemmetyinen. klo 15 Aaltosella, os. Messu kirkossa klo 10, Vesto, Lemmetyinen. Musiikki-ilta Ämmätsässä Roikolassa klo 18, Ämmätsäntie 388. 040 309 8000 Kahvila Seurahuone Seurakunnan olohuone ja kahvila ke ja to 10?14. Myllystenpohjantie 2 p. To 26.7. Messu klo 10 Pälkäneen kirkossa, Jari Kemppainen , saarna Jaakko Uronen, Suomen Lähetysseuran Safarikuoro. Ke 25.7. Opastus Pihtilammentien alusta. Ke 25.7 Hartaus klo 14 Kostiakodissa, Kemppainen, Huomo. Multimediakonsertti, esiintyjinä Mia ja Harri Joki. Keskiviikkona 25.7. Ke 1.8. Su 22.7. Juha Kopposela ja Janne Vesto, kitara ja laulu. kangasalanseurakunta. klo 11 veteraanien kirkkopyhä Kangasalan kirkossa. Oma Raamattu mukaan. Esityksiä ja yhteislauluja. mennessä p. Kolehti Vehkajärven rukoushuonekunnan hyväksi. Jari Kemppainen, Ritva Huomo, kirkkokuoro, lähetyksen vastuuryhmä, 3. Ke 22.8. 15.8. Musiikkia, Sanaa ja kahvittelua. Mukana Markku Mustajärvi, Janne Kyrönlahti ja Kyllikki Koskela. Messu Pyhän Mikaelin kirkkorauniolla klo 10. Myllystenpohjantie 2. Kirkkokahvit eteisessä ja pihamaalla. Su 19.8. Kimppakyyti Luopioisten torilta klo 17.30. Lähetyskirppisja kahvio srk-keskuksen alakerrassa klo 10-13. Su 29.7
O.S. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Su 22.7. Tepponen s. KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Keskustie 5, 36600 Pälkäne PALKANEENKATUKAPPELI.FI Ke 18.7. Ohjelmaan kuului vaihdellen isännän suunnittelemat kilpailut kuten kroketti, petankki, mölkky, ilmapistooliammunta ja tietenkin tietokilpailu. Jo kouluaikana Ilkalle oli tullut läheiseksi muutaman luokkatoverin muodostama ystäväpiiri, joka säilyi läpi elämän. Hänelle tulivat rakkaaksi myös kolme lastenlasta Mikko , Mia ja Daniel . 29.9.1947 Pälkäne k. Puolan komennus kesti kolme vuotta, ja tänä aikana syntyivät pojat Pekka ja Matti . Lastenlapset Suomesta, Ruotsista, Saksasta ja Australiasta perheineen Siunattu omaisten ja läheisten läsnä ollessa. Marja-Leena, Raimo ja Maija-Liisa Olet lähellä mummini/ mummoni mun, tähtiin kun katson, näen sun. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen yhteydenpito tiivistyi entisestään. Voimantalon konserttien sarja jatkuu Puolet elämän iloista on löydettävissä pikkuasioista, ohimennen siepatuista. (Kari Rydman) Kyllikki on siunattu Luopioisten kirkossa 1.7.2018 ja saatettu haudan lepoon. klo 17 Hyvän sanoman ilta, Martti Kuikka, Vahvistu Herrassa, musiikki: Martti ja Leena Kuikka LÄHETYSTORILLA KESÄALE pe klo 13-17, la klo 10-14 kesävaatteita -50% www.kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi Tervetuloa kotiin! Kuhmalahden Helluntaiseurakunta Rautajärventie 21, p. Ilkka tunsi paitsi venäjän kielen niin myös syvällisesti venäläisen kulttuurin. Tästä toimesta pankinjohtaja Olli Kaila rekrytoi hänet Kansallis-OsakePankkiin vuonna 1972. Vuorollaan Ilkka oli Ratasaaressa loistava, myös ruuanlaiton hyvin taitava isäntä. Aalto s. Ilkka oli jäänyt leskeksi 1991. Varsovassa Sulamaa toimi Suomen sotilasasiamiehen sihteerinä. Toimitamme kuolin ilmoitukset myös muihin kotimaisiin lehtiin Sydän-Hämeen Lehti SANA 17 Muistokirjoitus: Ilkka Sulamaa 1938–2018 Pälkäneen ystävä sekä idänkaupan ja pankkialan taitaja Ilkka Sulamaa. Perheeseen syntyi kolmas lapsi, tytär Dina samana vuonna. Hän oli syntynyt Lahdessa 19. 20.6.2018 Pälkäne Side viimeinen kotiimme lapsuuden, näin katkesi hiljaa sammuen. Kymmenenä viime vuotena lounas on nautittu Esplanadin Kappelissa Eino Leinon pöydässä. Hänellä oli laaja-alainen katsomus elämään. Palattuaan Suomeen Ilkka toimi pääesikunnassa hankintaosastolla everstiluutnantin virassa. kesäkuuta 2018. Kansallispankki vaihtui myöhemmin Euroopan jälleenrakennusja kehityspankkiin Valko-Venäjällä 2000 luvun alussa. Tulevana sunnuntaina Voimantalolla kuullaan täysin erityyppinen, intensiivinen ”Solos & Duos” -konsertti Tango del norte -yhtyeen soittamana. Kiitos Koivikko-kodin henkilökunnalle Mikon hyvästä hoidosta. Kahdenkymmenen vuoden ajan tämä koulukaveriklubi, HELA-klubi, on nauttinut yhteisen kuukausilounaan. Tuoreen valtiotieteiden maisterin kansainvälinen ura alkoi nuorena, kun vuonna 1963 Sulamaa ja hänen vaimonsa Tatu (os. Jälkipolvi perheineen Äiti, mummi ja isomummi Kyllikki Elisa Tuoresjärvi o.s. Rakkaamme Helmi Maria KAUKONEN o.s. 21.6.2018 Hämeenlinna Herra, sinun kädessäsi on päiviemme määrä Rakkaudella muistaen ja sanomattomasti kaivaten Ritva Miika veli ja sisar perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Tämän toimen ohella hän oli samalla myös Union Bank of Switzerlandin edustaja Lontoossa. Kesäisin vierailtiin toisten kesähuviloilla. Ilkka oli lukenut, huumorintajuinen ja erittäin laajalti pidetty henkilö. Sulle kiitokset kauneimmat tahdomme antaa, sinut vierelle isän nukkumaan kantaa. Ilkan juuret olivat Pälkäneellä, jossa hänellä oli saaressa kesäpaikka. Abdrahim ) muuttivat Varsovaan. Venäjän kielen taitoisena Ilkka oli mukana neuvotteluissa, jossa Suomeen hankittiin venäläistä aseteknologiaa. Puolustusvoimista Sulamaa siirty Metex Oy:n palvelukseen edistämään metalliteollisuuden vientiä. PEKKA SULAMAA PENTTI KETTUNEN Kirjoittajat ovat poika ja Ilkan luokkatoveri Onnittelut Surukiitokset Lämpimät kiitoksemme kaikille teille, jotka olette kunnioittaneet rakkaamme Päivi Lehtisen muistoa, ja jotka olette tukeneet Päiviä hänen sairautensa aikana. Uusi ulkomaankomennus odotti pian vuoroaan, kun hänet 1980 määrättiin KOP:n edustajaksi Lontooseen. E. Vaikka työ vei hänet eri puolille maailmaa, niin yhtäkään kesälomaa ei vietetty muualla kuin kesäpaikalla Pälkäneveden Ratasaaressa. Marden. Muikkuja lahnaverkot laskettiin Pälkäneveteen kun sinne päästiin. Korttipeleistä brigdestä tuli myös Ilkalle yksi harrastus. Nuoruusvuodet Sulamaa vietti Helsingissä. Yksi hänen KOP:n aikainen kollega tiivisti: opin häneltä paljon pankkiirin ammattiasioita, mutta vielä enemmän siitä, millaisella selkärangalla ja moraalilla asiat täytyy hoitaa. Sotilasarvoltaan hän oli yli-luutnantti. Onnea ikinuorelle 70-vuotispäivän johdosta 19.7.2018! t. huhtikuuta 1938. Sulamaan taidoilla edustusto saatiin hyvään vauhtiin ja laajeni pian. Hän tunsi monia eri kulttuureja syvästi. Tango del norten levyn julkaisukiertue sisältää kesän aikana yhteensä 29 kolmessa eri jaksossa soitettavaa konserttia. 11.6.2018 Pälkäne, Luopioisten Kukkiakoto Kyllikkiä kaivaten ja kiittäen Lapset: Marja-Liisa ja Pirkko Lastenlapset: Jukka, Minna, Juha, Jaana, Hanna, Mikko, Jenni, Suvi ja Annika Lastenlastenlapset: Miro, Mitja, Joel ja Jaakko Sukulaiset ja ystävät Aurinko laskee, jo pitenee varjot, aika on eron ja jäähyväisten. 13.8.1921 Pälkäne, Onkkaala k. Tilaisuus alkaa pääsylipun hintaan sisältyvällä kahvittelulla kello 17, ja varsinainen konsertti alkaa kello 18. KAILA KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty), Hml P. Voimantalolle yhtye saapuu suoraan Kurusta edelliseltä julkkari-keikalta. Lämmin kiitos osanotosta. Päivin läheiset Västilän Voimantalon salin elävälle musiikille sopiva akustiikka sai kiitosta reilu viikko sitten sunnuntaina Tammer-Hanureilta. 03 618 4411 Seppo Kaila 0500 307 208 Mika Kaila 050 574 3803 www.kiviveistamojekaila.fi Luopioisten ja Pälkäneen Hautaustoimisto • Erkki Toivari 040-361 4304 • Marja 050-512 5554 hautauskouhia.com Rakkaamme Mikko Olavi Kyöri s. 15.7.1918 Kivennapa k. 0400-975 277 To 19.7 klo 12.00 14.00 Lähetyskirpputori avoinna La 21.7 klo 12.00 14.00 Lähetyskirpputori avoinna Su 22.7 klo 11.00 Päiväkokous, Saija ja Jussi Järvinen Ti 24.7 klo 19.00 Sanan ja rukouksen -ilta HAUTAKIVIÄ KIVIVEISTÄMÖ J. Vastaavasti TammerHanurit saivat lähes salin täyteiseltä, seisomaan nousseelta yleisöltä pitkät ja raikuvat aplodit konsertin päätöskappaleena soitetulle Kesäillan valssille ja vielä ylimääräiselle Säkkijärven polkalle. Lämmin kiitos osanotosta. Konsertin teemana on duon bandeonisti Sami Pirttilahden ja pianisti Ville Westergårdin kevättalvella äänittämän yhtyeen toisen levyn sisältö. Valko-Venäjältä löytyi uusi vaimo Raisa . Ilkalle annettiin tehtäväksi perustaa KOP:n edustusto Moskovaan. Sulamaat muuttivat Moskovaan 1973, jossa komennus kesti kolme vuotta. Koulun hän kävi Helsingin Yhteislyseossa. Valtiotieteiden maisteri Ilkka Sulamaa kuoli Helsingissä 10
Mukaan voi liittyä matkan varrella ja kulkea mukana haluamansa matkan Yhteystiedot: Kari Lehtonen 050 574 5971 tai Mikko Kiio 040 700 0841 ihari.ihari@suomi24.fi Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys ry Rannaltaongintakisat ja ulkoilupäivä. klo 10 alkaen. Tervetuloa! Pälkäneen Luja-Lukko suunnistus Sydän-Hämeen rastit Sahalahdessa. Tiedustelut Erkki Kolu 050 521 1605 Luikala-Pohjalahti-Salmentaka Kyläyhdistys ry Kesätori. Ti 24.7. Heinäkuun lauantaisin tori Sappeen koulun pihassa ja kahvila ja kirjasto talon sisätiloissa. La 21.7. klo 9.00 Heikkilän rantatie 285. Sydän-Hämeen Sukututkijat Sukututkijoiden kesäretki Lempäälään. 20.00 Su 29.7. Kaikille osallistujille mitali. Radat 5, 3 ja 1,5 km. Kioski palvelee käteisellä 16.-20.7. Varmistetaan että lasten, kyläläisten ja kesävieraiden on hyvä uida jatkossakin! Luopioisten Sahtiseura ry Sahtiseura markkinoilla. Mölkkyä, tikanheittoa, frisbeegolfia, luontopolku yms . 18.00 20.00 Iharin Myllytorppa. Ke 18.7. 12.00 16.00 Myllyojan maasto Vuolijoentien varrella. Laitikkalassa. Tuo oma sahtisi n. Makasiini, Pereentie 7, 36760 Luopioinen. To 2.8. 13.00 15.00 Knaapin tila Kotisuontie. Eläkeliiton Kangasalan yhdistys Linja-auton aikataulu. Ensi viikolla kirjasto on avoinna ke klo 17.00-18.30. La 21.7. Myllyojaan liittyvän aineiston kerääminen ja asukkaiden haastattelut käynnistetään yhteistyössä kunnostusyhdistyksen ja vuolijokelaisten yhteisellä luontotapahtumalla tarinoiden ja ehkä grillaillenkin. 13.00 16.00 Liuksialankuja 33, Kangasala. 18.00 Koulutie 3, Pälkäne. 5 litraa ennen kilpailua, sillä se juuri saattaa olla odotettu voittosahti. Klo 10.20 Alatie, 10.30 linja-autoasema, 10.40 Suorama, 10.50 Nattari ja 11.00 Linnainmaa. Tervetuloa! Pälkäneen Pitkäjärven kunnostusyhdistys ry PITKÄJÄRVEN MYLLYOJA koski kuntoon_tarinat talteen. La 28.7. Kuokkalan museoraitti, Sakkola museo, kirkko, vanha asema, 1918 muistomerkit, käsityöpaja, Villa Hakkari, Vaihmalanhovi. Perinteiset Martan päivän kahvit tarjoillaan tänä vuonna Knaapin tilan historiallisessa miljöössä. Pääsylippu 10 euroa Vilpolan lippukassalta. Luopioisten Sahtiseura ry Sahtiseuran tanssit. Pääsylippu 10 euroa sis. 18 KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti TULEVAT Kukkian Kädentaitajat Ry Eilispäivän aarteet & Itse tekemisen lumo. Jämijärvelle. klo 9 ja ota omia purkutyökaluja mukaan. Kahvio avoinna Kangasala-Pälkäne Suomi 101 soutu-melonta tapahtuman ajan. Tervetuloa mukaan koko perheen voimin! Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Pihapelit urheilukentällä. Tapaamiset Onkkaalan torilla (ylätori srk-talon vieressä) keskiviikkona 25.7. Hyvät palkinnot kisassa ja pientä purtavaa tarjolla. Iltamien tuotto käytetään pälkäneläiseen kotiseututyöhön. Tutustumme Lempäälän historiaan ja nykypäivään. 040 755 4231/Lilja. Pälkäne-Seuran museot, Myttääläntie ja Koulutie.. Luopioisten urheilukenttä, Leikkuuhuoneentie. 10.00 Ti 31.7. Porvoo. Lisätiedot Jaakko 0408206213 Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Sappeen kylän tori, kahvila ja kirjasto. Perinteinen yhteislaulutilaisuus Niitty-Seppälän Kesätorilla klo 18 alkaen. Puffetti. Paikalla kahvio, ongintaa, kepparirata ym. 12.00 15.45 Pälkäneen Vilpolassa, VPK:n lavalla, Koulutie 3. Yhdistyksen onkikisat ja ulkoilupäivä la 21.07. 9.00 13.00 Kurun keskusta. Tervetuloa tapaamaan ja evästämään maakuntavaaliehdokasta ja valtuutettua Kurun markkinoille Keskustan teltalle! Voit tutustua edustajaasi myös minnasarvijarvi.fi -sivuilla. Ilm. Tervetuloa. 10.00 14.00 Rautahovi. Hinta 50 e. Tervetuloa kahvilaan koko triatlonin ajan! AiKa ry Talkookutsu laiturin purkamiseksi. Näyttely avoinna klo 11-15. 18.00 Rautajärven kenttä, Pallokentäntie 20. Tapaamme myös LempäälänVesilahden sukututkijoiden edustajan. 12.00 Luikalan Työväentalo. Pe 20.7. Tämän kesän viimeinen tori, viimeinen kahvila ja viimeinen lauantaikirjasto. Kahvila avoinna. Seuraavat rastit 25.7. Museoissa on vapaaehtoinen pääsymaksu. Tule Kouvalanjärven rantaan la 28.7. Kahvipöytään katetaan sen seitsemän sortin herkut ja pannussa vierailijoita odottaa kuuma kahvi ja tee. Ke 4.7. Reitin pituus n. Kotiseutuyhdistys Pälkäne-Seuran metsäteemaiset iltamat Vilpolassa Onkkaalan VPK:n mäellä. Urheilukentän reunalta lähtee myös hyvä kuntorata. To 26.7. 15.00 Mikkolan Navetta. Su 22.7. 25 km. Tuulimylly sijaitsee Onkkaalan VPK:n mäellä osoitteessa Koulutie 3, Pälkäne. 9.50 14.00. kerhojen aseet ja mahdollisesti jousiammunta, tervetuloa! Rautajärvi PESÄPALLOA. La 28.7. Ti 7.8. Tiedustelut Marja-Terttu Vekuna 0400 778 197. Pe 27.7. Linja-autoaikataulu: Tausti 12.50, Pälkäneen linja-autoasema 13.00, Pizzerian pysäkki 13.05, Teletalo 13.07, Aitoo, Honkalan pysäkki 13.25, Sappee 13.35 Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Aikataulu Porvoon matkalle. Kangasalan Sitoutumattomat Eläkeläiset ry Päivätanssit. Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Sappeen kylän tori, kahvila ja kirjasto. Pälkäne-Seuran museot ovat avoinna heinäkuussa. Tervetuloa tutustumaan, ideoimaan ja muuten keskustelemaan aiheesta sahti tai mistä kaikesta itse tahdot jutella. Aitoon Martat ry Martanpäivän sen seitsemän sortin päiväkahvit. Iittala, Kirjapörssi. Salinmäen ulkomuseoalueen päärakennus Alkmanin talo avaa ovensa joka keskiviikko kello 12-15 alkaen 4.7. Katso myös www.shsuku.fi Pälkäneen Luja-Lukko Yleisurheilu Yleisurheilun viikkokilpailut ja seuranmestaruus. Iharin Myllytorppa KANGASALA-PÄLKÄNE SUOMI 101 SOUTU-MELONTA. Pihapelejä Luopioisten urheilukentällä maanantaina 6.8. La 28.7. Tule mukaan juttelemaan ja nauttimaan ulkoilusta. Tule moikkaamaan entisiä koulukavereitasi killan kesätoreille. Seudun elinvoimaisuuden kannalta tärkeitä toimintoja, joista harvat nykyasukkaista ovat edes kuulleet, saati että tietoa olisi tallennettuna helposti hyödynnettävään muotoon. 10.30 14.30 Iharin Myllytorppa. Su 22.7. Sahtiseuralla on oma osastonsa Rautajärven markkinoilla 28.7.18. Kangasalan Karjalaseura Äijälän paikallismuseon näyttelyt avoinna. Ti 31.7. Kukkian maaja kotitalousnaiset Lasten keittiöpäivä. Iharin Myllytorppa Kesäkahvila. Niitty-Seppälän Kesätori, Pälkäne. 9.00 14.00 Heikkilän rantatie 285. Lisäksi kaikkea muuta mukavaa. Laitetaan helppoa ruokaa ja siistitään keittiö. Ajo-ohje: Kylän läpi kulkevalta Keskitieltä käännytään Museotielle ja siitä oikealle Leikkuuhuoneentielle Seuraa ilmoittelua lähempänä tapahtumaa. 9.00 14.30 Iharin Myllytorppa. Kahvio on avoinna näyttelyn ajan. Pieni polku metsään. Omin varustein, välinein ja vakuutuksin tapahtuma alkaa Pelisalmen Matinsaaren rannasta kello 9.00. 18.00 Pälkäneen rata. La 21.7. Aikataulu Porvoon matkalle on seuraava: Kyynärö 8.45, Rautajärvi 8.50, Pohja 9.00, Kuhmalahti 9.05, Sahalahti 9.20, Luopioinen 9.55, Aitoo 10.10, Pälkäne linja-autoasema 10.30. Myös mehua tarjolla. La 21.7. Viimeinen kerta kisataan 28.8. 18.00 21.00 Vilpola, Onkkaalan VPK:n mäki, Koulutie 3, Pälkäne. 13.00 16.00 Sappeen koulu, Sappeentie 701. Nyt kilpaillaan Luja-Lukon seuranmestaruuksista. To 19.7. Sauna lämmin klo 16.00 omat pyyhkeet mukaan. Toivotaan runsasta osallistumista kilpailuun. Pälkäne-Seura ry Pälkäne-Seuran kotiseutuiltamat Vilpolassa. Alakouluikäisten keittiöpäivät jatkuvat maanantaisin. Yu-viikkokilpailut järjestetään ti kello 18 alkaen (ilmoittautuminen kello 17.30) Onkkaalan urheilukentällä. Ke 18.7. Tulkaapa joukolla mukaan tanssahtelemaan ja nauttimaan heinäkuisen suven illasta. Ma 16.7. Hallituksen jäseniä paikalla klo 10-12. ja Luopioisten torilla torstaina 26.7. Vapaa pääsy. Näyttelytiloissa voi tutustua karjalaiseen kulttuurityöhön ja historiaan, nähtävillä on perinnettä etenkin siirtokarjalaisuudesta. klo18.00 Rautajärven yläkentällä (ylhäällä harjussa). Kylän yhteisen uimarannan laituri uusitaan talkoilla ja vanhan laiturin purkamiseen tarvitaan nyt paljon talkoolaisia. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Yhteislaulutilaisuus. Ma 23.7. La 21.7. La 30.6. Muksujuoksut alle kouluikäisille lapsille jälleen su 5.8. Lopuksi tunti tanssia. Tervetuloa. Ilmoittautumiset Anneli Mattila 040 567 4720. Kohteina ovat mm. Pitkäjärven Myllyojan veden voimalla ovat aikanaan toimineet ainakin mylly, saha, puupilketehdas ja jopa sähkövoimalaitos. Tervetuloa! AiKa ry Kesäkioski Aitoon laivarannassa. Ruokailu klo 19 Haikon kartanon buffetpöydässä. Ma 6.8. Tervetuloa! Pälkäneen yhteiskoulun ja lukion kilta ry Killan kesätorit. Luopioisten Sahtiseura järjestää markkinapäivän iltana la 28.7.18 iloiset tanssit Rautahovissa alkaen klo 20.00 elävän musiikin tahdittamana. La 21.7. MLL Pälkäne MLL Pälkäne. Välipysäkeiltä kyytiin sopimuksen mukaan. Ala-Toikosta Arkadialle ry Minna Sarvijärvi Kurun markkinoilla. Alkmanin talon löydät Myttäälän entisen koulun pihapiiristä, museolle ohjataan osoitteesta Myttääläntie 176. Kaikki rohkeasti pelaamaan! Iharin Myllytorppa Kesäkahvila. La 28.7. Tervetuloa! Saunahattukilpailun hattujen näyttelyyn. 17.00 19.00 Jauksa. La 4.8. Matkareitti Kyynärö Pälkäne Lempäälä. kahvitarjoilun. klo 15 (ilmoittautuminen 14.30 alkaen). Samalla vietämme kansallispukujen tuuletuspäivää, eli pukuihanuudet kaivellaan kaapin perukoilta käyttöön ihasteltaviksi! Autot kannattaa jättää koulun pihalle parkkiin ja kävellä Knaapille. Arpajaiset. Ke 1.8. Siellä on myös muutama pikkumyymälä mm. Kahvitarjoilu. Opastus tieltä 325 Jauksantien risteyksestä. Jos on oma räpsä, niin ota mukaan. Rauhalle 0407457956 pe mennessä. Myyjäksi pääsee tulemalla ajoissa paikalle. Tuulimylly on avoinna perjantaisin kello 12-15. Rentoa pesäpalloilua nuorille ja aikuisille torstai-iltaisin alk. Soittaa Mikko Järvinen yhtye. La 4.8. Näyttelyyn on vapaaehtoinen maksu. Runoja, musiikkia ja kuvaelma Seitsemän veljeksen veljesjoukon paluusta 10 vuoden metsäläiselämän jälkeen Impivaarasta koti-Jukolaan. Turvallisuussyistä yli 12-vuotiaille. Pe 20.7 La 21.7. Tied. Pysähdys Iharin Myllytorpalla kello 13.00 14.00, jossa kahvio avoinna ja mahdollisuus ruokailuun. Vesiretki jatkuu Iharinjokea pitkin Pälkäneveden länsilaitaa Kostian virralle ja Mallasveden rantaan. Kahvio ja käsityömyynti klo 12.00, torimyynti alkaa klo 13.00. Sahdin valmistuksen kilpailu käydään sisätiloissa klo 11-12. Nyt ammutaan Hannu ja Lauri Wirolan johdolla kivääreillä ja pistooleilla, kuulosuojat, paukuista korvaus ke 25.7. mukavaa. Haikossa myös uintija saunomismahdollisuus. Tervetuloa!! Hilma & Olga Saunahattu Näyttely. Pälkäne-Seura ry Pälkäne-Seuran museot ovat avoinna heinäkuussa. Ti 24.7. Perinteinen yhteislauluilta 28.7.2018 Kuohijoella, Kesälässä, Niittyläntie 175. Liput 13 e Pälkäneen seniorit ry On kesäyö. Su 22.7. Yleisön pyynnöstä: Luikalan perinteinen kesätori vielä kerran tänä kesänä. La 28.7. Seura rakensi arvokkaista lahjoituksista näyttelyn, johon jo monet ovat käyneet tutustumassa. Äijälä ja näyttelyt ovat saaneet paikallismuseo statuksen. La 28.7. 13.00 16.00 Sappeen koulu, Sappeentie 701. Tervetuloa. Lisäksi arpajaiset. 1.00. Kyläyhdistys tarjoaa talkoojuomat ja -ruuat. Lämpimästi tervetuloa kyläläiset ja kesäasukkaat viettämään mukava kesäinen kahvihetki! Luopioisten Vasemmistoliitto ry Yhteislauluilta. Äijälässä vieraillessaan siirtokarjalaiset alkoivat lahjoittaa evakkomatkoilta säilynyttä perinneaineistoa Kangasalan Karjalaseuralle. Laulattaa ja jutustelee Seppo Soittila. Laulu aloitetaan klo 17.00, laulamisen lomassa grillausta ym mukavaa! Tervetuloa! Luopioisten Vasemmistoliitto ry Kukkian Kädentaitajat Ry Triatlon kahvila. 9.00 12.00 Kouvalanjärven uimaranta, Aitoo. Pälkäneen Reserviupseerit ja Aliupseerit harjoitusammunnat. Opas ja linja-auto ovat koko ajan mukana. 14.00 Sappeen kesäteatteri. 8.00 Luopioisten uimaranta. Ti 7.8. Kaikki mukaan sarjoja lapsille ja aikuisille tervetuloa yleisurheilemaan ja talkoilemaan!. Menomatkalla tauko Riihimäen ABC:llä. klo 14-16 ja heinäkuun viikonloppuina la-su klo 13-19. Laivaranta (Kankahuventie 79, Aitoo)
Liedet . hallituksen valinta ym. Sunnuntaina 12.8. Riihivuoren kesäteatterin kuluvan kesän näytelmäkappaleeksi on valittu musiikkikomedia Kesäloma soi. 0400340197. 9.00 16.00 Aitoon Koulutuskeskus. 14.00 16.00 Pälkäneen teatteri, Koulutie 13, Pälkäne. Suvipäivän hinta 30 e, maksu tilille Luopioisten Osuuspankki FI55 5002 1620 0003 10 , viite: Suvipäivä Kukkian maaja kotitalousnaiset Kutsu Suvipäiville. Pälkäne-Seura ry Pienoisnäytelmä hetkestä elämässä vuonna 1919. Pöytäkirja on nähtävänä 21.8.-4.9.2018 Teuvo Ruljalla. Ilmoittaudu Ritvalle viimeistään 20.07. Sähköposti toimitus@shl.fi • puhelin 010 5844 470 Uutisten aika SHL SAHALAHTI Sahalahdella toimiva Valkeakoski-opiston maalauspiiri tuo esille kuluneen kauden töitään Sahalahden Makasiinin (Vanha Pakkalantie 35) yläkertaan. Lipun varanneet lmoittakaa mahdollisesta peruutuksesta sihteerille mp. La 21.7. 9.00 16.00 Aitoon koulutuskeskus. Ilm. Pesukoneet . kaksi esitystä: kello 14 ja 18. Su 12.8. Pääsylippu 10 euroa teatterin lippukassalta. Muksujuoksut alle kouluikäisille lapsille jälleen su 5.8. 0400951878 / Arja Kokouksia Myydään Eläinpalvelut Työsuorituksia Huvit Vuokralle tarjotaan TULOSSA JA MENOSSA Kuka. klo 20-01 JANNE TULKKI & Tulinen Sydän Pubissa KArAoKEA 01.30 asti! Liput 16€ Järj. Siinä iki-ihanien sävelten siivittämänä vietetään unohtumatonta kesää Suomen suvessa. Sunnuntaina 12.8. Palvelemme ma-pe 8-17, la 10-15 Ämmätsän osakaskunnan 635-461-876-1varsinainen kokous pidetään su 5.8.2018 klo 13.00 Ämmätsän kylätalolla, os. Ilmoittautumiset 25.7. 0400 628870, Lempäälä , www.vmatikka.fi Hei tilaaja! Jos sinulla ei ole vielä uusia tunnuksia, aktivoi omat tunnukset osoitteessa shl.fi/tunnukset . To 9.8. Kangasala. Pienoisnäytelmä hetkestä Olga ja Johannes Alkmanin elämässä vuonna 1919. Puhelin palaveriaikana 0400896 606. Orkesteri Voitto Takanen klo 12-15.45 Sotainvalidien Kangasalan osaston teatteriretkelle la 21.7. 19.00 Riihivuoren kesäteatteri, Muurame. Missä. Pälkäneen seudun soroptimistiklubi ry Kk-kokous. Kaikki paikallis lehden digisisällöt kuuluvat täys ja digitilaajien tilaukseen automaattisesti ja maksutta. 27€ Ticketmaster Showtime 23.30 #olekuinkotonasi ARION + Koira kouluun. klo 15 (ilmoittautuminen 14.30 alkaen). Rooleissa mm. Su 12.8. mukavaa. Esillä on yhteensä 24 maalausta, öljyja akryyliväreillä. mennessä p. Kuukausikokous luomutuotteiden parissa. Kukat ja mekot hulmuamaanTervetuloa Suvipäivään!Ohjelma: Klo 9.00 kirkkopuuro Kukkian tapaan,klo 10.00 Jumalanpalvelus, kirkkokahvit, klo 11.30 Suvipäivän juhla, suvilounas, koulua kierrellen, jälkiruokakahvit, kontin luovutus, saunaan ja uimaan. Kukat ja mekot hulmuamaanTervetuloa Suvipäivään! Ohjelma klo 9.00 Kirkkopuuroa Kukkian tapaan. 0400 644763 Kukkian Suojeluyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS La 21.7. 20.00 Jyväskylä, Äänekoski, Saarijärvi, Tuuri. Tervetuloa! KSY:n hallitus Motormaster JP Oy Tehdastie 2, 36600 Pälkäne puh. mennessä Irmeli LahtuaOesch,rautakar@pp.inet.fi tai puh. Ruokailut, kahvit ja muut maksut hinnassa 162 e. kaksi esitystä: kello 14 ja 18. Punaisen Ristin Kuhmalahden osasto Elokuinen teatteriretki. Asennus Huolto Korjaukset p. 0400340197.Suvipäivän hinta 30e, maksu tilille Luopioisten Osuuspankki FI55 5002 1620 000310,viite Suvipäivä Pälkäne-Seura ry Pienoisnäytelmä hetkestä elämässä vuonna 1919. mennessä Irmeli Lahtua Oesch, rautakar@pp.inet.fi tai puh. Tiedotteessa sanotaan että näytelmän jälkeen laulattaa vielä kotonakin ja syksyllä työpaikassa!!! Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut Heikki Vihinen. Jääkaapit . Kurjentie 3. Tervetuloa mukaan koko perheen voimin! Pälkäneen AA-ryhmä AA-Pälkäne. KODIN SÄHKÖTYÖT . 7.00 La 11.8. Kotiseutuyhdistys Pälkäne-seuran Hetken taivas sylissäni -pienoisnäytelmä kertoo musiikin siivittämänä Pälkäneen paikallishistoriasta ja Salinmäen kotiseutumuseon eli Alkmanin talon asukkaiden elämästä itsenäisen Suomen alkuvuosina. Opastettu kiertoajelu Jyväskylässä, Pandan tehdas, huutokauppakeisari, yö Äänekoskella hotelli Hirvi, Saarijärvi opastettu museokierros, Tuuri. KODINKONEHUOLLOT . Aitoon maa-ja kotitalousseura Kutsu Suvipäiville. Pakastimet . www.vuorilammenkoirakoulu.fi p. Pääsylippu 10 euroa teatterin lippukassalta. Mitä. Paikalla kahvio, ongintaa, kepparirata ym. Käynti päätyovesta. Kurssit alkavat 1.8. Maalausryhmän ohjaajana on toiminut Irene Karanka . 032 55 66 77 www.askosaari.fi Tule valitsemaan laadukkaat ja turvalliset renkaat edullisesti! Nokian, Goodyear, Bridgestone, Sava, Firestone, Sailun, Seiberling, Autogrip ym... klo 17 Lempäälään. Klo 10.00 Jumalanpalvelus, kirkkokahvit Klo 11.30 Suvipäivän juhla, suvilounas, koulua kierrellen, jälkiruokakahvit, Suvikontin luovutus, saunaan ja uimaan. Pälkäneen AA-ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 19.00 Teletalolla Kutojantie 2. Koira hoitoon. Su 12.8. Maria Lund ja Joni Leponiemi. 0400 835565. Pälkäneen keskustassa asunto 87 m², 3 h + k, 2.krs Tiedustelut: OP Kangasala, p. Kotiseutuyhdistys Pälkäne-seuran Hetken taivas sylissäni -pienoisnäytelmä kertoo musiikin siivittämänä Pälkäneen paikallishistoriasta ja Salinmäen kotiseutumuseon eli Alkmanin talon asukkaiden elämästä itsenäisen Suomen alkuvuosina. Kokouksessa käsitellään varsinaiselle kokoukselle kuuluvat asiat. Lisäksi kerrotaan Kukkian eri projektien (Freshabit ym.) tilanteesta. KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti . Esitysten välissä on ulkoilmakahvila teatterin pihassa, kahvilippu 5 euroa. Lämpöpumput . PUB UIToN LIVE-PErJANTAI: Vellamo Tanssiorkesteri Saanko luvan Vapaa pääsy IN THE MooD Dj Pasi Pubin lavalla: Tim Creole & Hot Rods FIFTArI-ILTA KESÄRENKAAT Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tampere P. Lisätietoja klubikirjeessä! MLL Pälkäne MLL Pälkäne. Hoitokunnan kokous klo 12. Ke 15.8. Lähtö Mäntylän tallilta klo 15.45, linja-autoasemalta 15.55 ja Lentolasta 16.10. Oletko jo ladannut Raitti-sovelluksen. 050 3615329 Vuokralle tarjotaan Liput 15e (Sis kahvit ja kastettavan). 0500636241. Luopioisten maamiesseura ja maatalousnaiset Rautahovi La. heinäkuuta keskiviikosta perjantaihin kello 14–18 ja lauantaista sunnuntaihin kello 12–16. Käsitellään sääntömuutos ja sääntömääräiset asiat, mm. Pe 10.8. Näyttely on avoinna 18.–29. Kahvitarjoilu. Milloin. 18.00 20.00 Pälkäneen teatteri, Koulutie 13, Pälkäne. Myös erikoisvanteet ja asennukset! Kangasalan eläkkeensaajat ry Tanssit Pälkäneen Vilppolassa ti 31.7.2018. 50 € Auto viileäksi kesähelteille Sisältää öljyt, ilmastoinnintäyttöhuollon ja vuodonilmaisuaineen. Ilm.25.7. 21.7 klo 18.00 Levynjulkaisukiertueen konsertti www.kapakanmaki.fi kari@kapakanmaki.fi SONATA ARCTICA LA 28.7. klo 20-04 Ennakkoliput alk. 040 838 8816 motormasterjp@hotmail.com Palvelemme ma-pe 8-17 autoasi.fi Ilmastointihuolto alk. Esitysten välissä on ulkoilmakahvila teatterin pihassa, kahvilippu 5 euroa. Su 12.8. Pienoisnäytelmä hetkestä Olga ja Johannes Alkmanin elämässä vuonna 1919. Eräjärven Urheilijat ry www.ronninlava.com Ke 18.7. Maalauksia Sahalahden Makasiinilla. Hoitokunta Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys ry Kesämatka Keski-Suomeen. klo 14.00 Puutikkalan Puodin Navetalla. 27.7. klo 19-24 Eräjärventie 946 35220 Eräjärvi TanSSikurSSi klo 17.30 PE 20.7
Anna-Liisa Prinkkalan pokaalit ja mitalit esillä Pälkäneen kirjastossa heinäkuun loppuun saakka. – Ehkä ensimmäinen maailmanmestaruuteni vuodelta 1987 Australiasta on se tärkein kisamuisto menestysten osalta. Sisällä aloitettiin tanssi, ja tanssia saikin pitkälle yöhön. Uusi ohjelmanumero oli tänä vuonna tarinateatterituokio. Tamperelainen Vuokko Viitasaari sai samanlaisen esineen oman painoluokkansa kärkinimenä. Puheen jälkeen Päivi Kosonen ja Eveliina Virtanen esittivät kaksi laulua, Katriina Honkasen Sillan ja Hectorin Nostalgian. Juhlapuheen piti tänä vuonna Kai Huovinmaa. Juhla päättyi yhdessä laulettuun Kukkiavalssiin, jonka jälkeen yleisö siirtyi ulos, jossa tarjolla oli kahvia, munkkeja, makkaraa, juomia ja pelejä. Raija Vaaleri puolestaan vei haltiapäiväläiset hetkeksi lättähattujen vanhainkotiin, jossa musiikillisesti keskustelivat ainakin Elvis Presley ja Irwin Goodman. Treeniä työpäivän päälle Juuri Prinkkala ja Viitasaari olivat tuohon aikaan melkoinen näky voimailurintamalla. Sain keskittyä tekemään parhaani lavalla. Kaksi hentoa vaaleaa suomalaisnaista tekivät tuloksia, joissa olisi melkoisesti puhisemista rotevilla miehilläkin. Juhlan juonsivat pirteästi ja luontevasti nuoret naiset Anni Hakala ja Eveliina Virtanen . Voimaa tarttui siihen malliin, että jo ensimmäisissä MM-kilpailuissani sijoituin neljänneksi, vaikka edellispäivänä alkanut vatsatauti heikensi melkoisesti, Prinkkala kertoo. On kuitenkin osuvaa, että näyttelyä käydään kuvaamassa paikallislehteen silloin, kun siihen on tutustumassa juuri Prinkkalan itsensä kehumia kilpasiskoja. Omalla urallaan Huovinmaa on muun muassa ollut Suomalaisuuden Liiton pääsihteeri, ja hän kertoi tavanneensa henkilökohtaisesti jopa presidentti Urho Kekkosen. Nyt kun tätä näyttelyä koottiin, tuli taas huomattua, että monenlaista saavutusta ehti aikoinaan tulla. Missä. – Koiviston kädenpuristus oli hyvin hellä, vaikka käsi lapion kokoinen olikin, hän sanoi. – Australiassa jokaisen painoluokan voittaja sai kullatun koriste-esineen. Yhä kilpauraansa yli 60-vuotiaiden naisten sarjassa jatkava tamperelainen Vuokko Viitasaari sekä lavoilta Prinkkalan tavoin jo vetäytynyt turkulainen Merja Henriksson ovat ottaneet mukaansa ylöjärveläisen Minna Ristolaisen , joka on viime aikoina noussut 40 vuotta täyttäneiden naisten sarjassa maan voimanostoeliittiin. Eikä se parhaansa tekeminen ollut ihan vähän. 20 KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti TULOSSA JA MENOSSA Kuka. Vielä enemmän koko kilpailuuralta jäivät kuitenkin mieleen mukavat maajoukkuekaverit ja se, että pääsin voimanoston ansiosta katsomaan sellaisia maita, jotka muuten olisivat varmasti jääneet näkemättä, kuten UusiSeelanti, Kanada ja Intia, Prinkkala toteaa. Sähköposti toimitus@shl.fi • puhelin 010 5844 470 HALTIA Haltian kylän perinteistä kyläjuhlaa eli Haltiapäiviä vietettiin jälleen Torpalla lauantaina 7.7. Prinkkalan henkilökohtaiset ennätykset olivat jalkakyykyssä 145, penkkipunnerruksessa 67,5 ja maastanostossa 165,5 kiloa. Prinkkala nosti 44ja Viitasaari 48-kiloisissa. Toistakin presidenttiä, Mauno Koivistoa, Huovinmaa on kätellyt. Hän on aloittanut kansakoulun 60-luvun alussa ja kertoi, miten hyvin muistaa nimenomaan koulumatkat. Kuvassa Viitasaarella kädessään Voimanostaja-lehti kyseiseltä vuodelta. Huovinmaa muisteli puheessaan myös kouluneuvos Aarre Kailanpäätä, jonka juuret olivat Haltian seudulla, Hirvijärvellä. Hiljaisen hetken jälkeen Mikko Kaipainen soitti viulullaan Konsta Jylhän aina yhtä koskettavan kappaleen Vaiennut viulu. Äiti ja tytär molemmat lauloivat ja Eveliina säesti laulua kanteleella. Eveliina lupasi toiveen toteuttaa. Tarinateatteri on siis rantautunut Haltialle, hyvällä menestyksellä. kauniissa ja lämpimässä kesäillassa. – Syötiin mestaruuksien kunniaksi kakkua todella isoista ja syvistä lautasista. – Sikäli minulla oli henkisesti helppoa kisareissuilla, että Veijo järjesti matkat, hoiti kilpailuissa painonkorotukset seuraaville kierroksille ja vastasi muutenkin lähes kaikesta. Aina ei ollut helppoa sovittaa kuluttavaa päivätyötä ja omakotiasujan puuhia lajiin, jolle kilpatasolla joutuu uhraamaan erittäin paljon. – Olin aiemmin juossut kilpaa. Haltiapäivistä taas paljon hyviä muistoja kirjoittamansa runon Ihmisyydestä. Tarinateatteri perustuu yleisön kertomiin ajatuksiin, tunteisiin ja tarinoihin, joiden pohjalta tarinateatteriryhmä tekee pieniä esityksiä. – Kun noin nelikymppisenä lopetin kilpailu-urani, se oli sitten siinä. Runoja esitti tänä vuonna Helena Saarinen , joka lausui osia Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta sekä Reino Helismaan Etana asialla -runon hienosti rapiksi sovitettuna. Hän epäili, että esitti sen nyt Haltialla viimeistä kertaa ja toivoi, että Eveliina Virtanen opettelee soittamaan laulun kanteleella ja valitsee sille uuden solistin, jonka pitää olla haltialainen. Juhlan aloitti Suvivalssilla illan tanssibändi eli Esko Lehtosen orkesteri. Juhlapuheen piti tällä kertaa Kai Huovinmaa (entinen Kullberg), joka muisteli muun muassa kouluaikojaan Haltialla. Kiropraktikko Kari Kause hoiti vaivan kuntoon, ja toipumiseni jälkeen ylsin vielä maailmanennätykseen maastanostossa. Alaselkäni tosin satutin vuonna 1992, ja siksi pidin neljän kuukauden harjoittelutauon. KARI SAARINEN Näyttely: Anna-Liisa Prinkkala voitti kymmeniä arvokisamitaleja Voimanosto näytti maailmaa Voimanostouransa vuosituhannen vaihteessa lopettanut pälkäneläinen Anna-Liisa Prinkkala pitelee kädessään Australian MM-kilpailuista vuonna 1987 saatua sarjavoittajan palkintoa. Yhdessä lauletun Hämäläisten laulun jälkeen muistettiin perinteiseen tapaan hiljaisella hetkellä vuoden aikana kuolleita kyläläisiä ja mökkiläisiä. Nyt Anneli Kokko-Haavisto luki ensin ONKKAALA Pälkäneläinen Anna-Liisa Prinkkala saavutti 1980ja 1990-luvulla voimanostossa kaiken, mitä oli saavutettavissa. Plakkarissa ovat myös muun muassa arvostettu World Games -kulta, Suomen Voimanostoliiton kunniajäsenyys, 20 000 euron arvoinen Pro Urheilu -palkinto sekä kutsu Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäivävastaanotolle. Miehelläni Veijolla oli kokemusta punttitreenistä, ja kun kävin katsomassa Hiissan Harrin ja Rusasen Tapion suoritukset nuorten SM-kilpailuista, innostuin aiheesta lisää. Pauliina Jaakkola ja Jaana Körhämö veivät katsojat 50-luvulle. Raija Vaaleri johdatti yleisön lättähattujen vanhainkotiin.. Kaikki tämä alle 44-kiloisena. Pienikokoinen voimanpesä voitti kymmeniä arvokisamitaleja, kirkkaimpina maailmanmestaruuskilpailujen ykköspalkinnot. Prinkkala teki varastotyötä pälkäneläisessä tekstiilialan yrityksessä päivät, ja siihen päälle tuli tehtyä treeni. – Monen kilometrin kävelymatkalla pieni poika ehti tutkia ja oppia vaikka mitä, hän sanoi. Mitä. Illan kohokohta oli jälleen 93-vuotiaan Ernesti Rantasen edelleen vahvalla äänellään tulkitsema Tuhlaajapoika-laulu. – Sain treenata vuosikaudet terveenä. Sen jälkeen Paula Syväpää kyseli, minkälaisia tunteita ja ajatuksia runo yleisössä herätti, minkä jälkeen hän yhdessä Teija Karin ja Mikko Kaipaisen kanssa esitti näitä ajatuksia muun muassa liikkuvana patsaana ja lauluna. Samppanjapullon korkkia emme osanneet irrottaa oikein vaan murskasimme sen sinne pullon sisälle, Prinkkala muistelee erästä kultamitalijuhlaa. – Presidentti Kekkonen on siis saanut kätellä minua, hän totesi. Tämänvuotisilla juhlilla oli paljon yleisöä ja paljon ohjelmaa, pääasiassa musiikkiesityksiä, mutta mukaan mahtui tietenkin myös juhlapuhe ja uutuutena pieni tarinateatterituokio. Minä en huomannut, että se oli kaksiosainen, ja kun sain sen käsiini, ylempi osa putosi heti lattialle, Viitasaari jatkaa. Näyttelyideasta kiitos kuuluu Matti Simolalle , ja kirjastolta Seija Heikkilä on niin ikään ollut paljon avuksi, Prinkkala kiittelee. Kevyempiin tunnelmiin siirryttiin, kun Pauliina Jaakkola ja Jaana Körhämö pyrähtivät paikalle ajanmukaisessa lookissaan, kellohameineen kaikkineen, esittämään kaksi viisikymmentäluvun iskelmää, Pojat ja Kellä kulta. Milloin. Pälkäneen kirjastossa heinäkuun loppuun asti esillä olevaa Prinkkalan pokaalija mitalikokoelmaa on käynyt katsomassa suuri joukko kuntalaisia. Kotiin kuljettiin iloisin mielin mukana iso pussillinen mukavia muistoja. Ernesti Rantanen lauloi laulun Tuhlaajapoika. Ja puhetta naisilla riittää. En ole havitellut takaisin
Ennen muuttoaan Mäntsälään Heikkilä ehti kouluttaa ammattiin joukon Sydän-Hämeenkin maanviljelijöitä toimiessaan opettajana Ahlmannin ja Päivölän opistoissa. ”Vieraat tekevät juhlan” Hanna-Leena Turpeinen odottaa jo innolla Varrella virran -tapahtumaan Pälkäneen upeissa maisemissa. Lisätietoa, pikapelejä ja ratkaisuesimerkkejä osoitteessa www.survo.fi. S.Mustonen www.survo.fi/ristikot Ristikko 505 Survo on luopioislaisen Seppo Mustosen kehittämä matemaattinen peli. Tämän vuoksi, kun tapahtumalle mietittiin juontajaa, järjestäjätiimin Hanna-Mari Kujalan ensimmäinen ajatus oli kutsua tapahtumaan Veikkauksen Kenotyttönäkin tunnettu Hanna-Leena Turpeinen. Iltamat vie metsän siimekseen Seitsemän veljestä tulevat lauantaina Vilpolaan kotiseutuyhdistyksen iltamiin lukkarin oppiin. Nimityksen teki tasavallan presidentti Sauli Niinistö 27.6. Luvassa on myös maistiaisia pettuleivästä. – On suuri ilo tulla juontamaan Varrella virran-tapahtumaa uskomattoman kauniisiin Pälkäneen maisemiin. Odotan jo kovasti tapaamista kanssanne, Turpeinen iloitsee. elokuuta Kostianvirralla järjestettävä Varrella virran -tapahtuma on luonteeltaan rento ja hyväntuulinen koko perheen tapahtuma. – Työni on saada ihmiset innostumaan sekä pitää tapahtuman punainen lanka käsissäni. Hanna-Leena Kujala lupaa, että tapahtumassa todella viihtyy jokainen. Lukkari yrittää karistaa veljeksistä metsäläisyyttä heidän Impivaaran saloilla viettämänsä ajan jälkeen. – Metsästä löytyy suomalaisten sielu ja sydän, kuvailee Pälkäne-Seuran puheenjohtaja Anna-Mari Henriksson-Helmikkala kotiseutuyhdistyksen iltamateemaa. kello 18. Luvassa on ohjelmaa kaikille veneretkestä piknikiin ja musiikkiesityksistä extreme-kilpailuun. Olen hyvin iloinen siitä, että saan jakaa tämän hauskan ja rennon kesäpäivän kanssanne. Me puolestaan teemme kaikkemme, jotta viihdytte. S.Mustonen www.survo.fi/ristikot A B C D 1 8 10 11 12 41 2 2 5 7 9 23 3 1 3 4 6 14 11 18 22 27 . Veljesten sekä Männistön muorin ja Venlan rooleissa iltamayleisöä riemastuttavat tutut pälkäneläiset teatterin, lausunnan ja musiikin harrastajat. Puffetti avautuu ja Arpapörriäiset aloittavat arpojen myynnin Vilpolassa jo kello 17. Metsän hahmona iltamissa on mukana Mielikki eli metsän emäntä. Ristikon 504 ratkaisu ONKKAALA Pälkäne-Seuran kotiseutuiltamat kutsuvat metsän siimekseen tulevana lauantaina. – Tulkaa ja ottakaa naapuritkin mukaan, kehottaa Kujala innoissaan. Iltamaohjelman käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Pälkäne-Seuran sihteeri Paula Syväsalmi . SHL KATI POIKELA Survo Ristikko on täytettävä luvuilla 1–15 siten, että niiden vaakaja pystyrivisummat täsmäävät reunoilla annettuihin lukuihin ja jokainen luvuista esiintyy ristikossa vain kerran. Juontajana hän on innostunut ja mukaansatempaava. kello 12 alkaen Kostianvirran vierasvenelaiturien luona Kostiantien varrella. – Juonnetaan osittain yhdessä, mutta Hanna-Leena on pääosassa, kertoo Kujala vankan juontokokemuksen omaavaan Turpeisen roolista tapahtumassa. Turpeinen on Kenoarvontojen lisäksi tehnyt monenlaisia äänitöitä sekä juontanut tapahtumia aina pyöräkilpailuista matkamessuihin. Hän sopii tapahtumaamme loistavasti, iloitsee Pirkanmaan Lehtitalon tapahtumakoordinaattori Kujala. Heikkilästä ammattikasvatusneuvos Heinäkuoro konsertoi Touhulassa. Iltamaohjelma Onkkaalan Vilpolan lavalla (Koulutie 3, Pälkäne) alkaa 21.7. Konserttia johtaa Ari Pärnänen . Kuusikon kätköistä Vilpolaan hiipii myös Tippavaaran vanha isäntä. Kujala toimii tapahtumassa Turpeisen aisaparina. Ilman teitä yksikään tapahtuma ei olisi mitään. #353-95232 Vaikeusaste 10 A B C D E 1 11 13 51 2 2 41 3 4 10 28 25 18 39 6 32 . Iltamien lopuksi tanssitaan tunti Aprikoosi-yhtyeen säestyksellä. Iltamien tuotto käytetään pälkäneläiseen kotiseututyöhön. KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti TULOSSA JA MENOSSA 21 PÄLKÄNE Lauantaina 4. Tero Kankila (vas.) Tuomaksena, Jyri Kankila lukkarina ja Kalevi Koivisto Jukolan Juhanina saivat ohjeita Pälkäne-Seuran Paula Syväsalmelta iltamaohjelman harjoituksissa. Laulua toistetaan koko salin voimalla niin kauan että se sitten osataan. Iltamiin sopivia tekstejä ja musiikkia etsiessään hän on kulkenut vuosikymmenien läpi savottavuosien lauluista iskelmäaikaan. Aiemmin kylän tilaisuudet avasi Vehkajärven pelimannit niin tutulla Vehkajärvivalssilla. VEHKAJÄRVI Taas laulu levittää suupielet vehkajärkiseen hymyyn, kun Heinäkuoro astelee Touhulan permannolle tulevana perjantaina kello 18. – Hanna-Leena tulee toimeen kaikenikäisten kanssa ja on hyvin lämmin persoona. Heikkilä asuu nykyään Mäntsälässä, ja ennen eläköitymistään hän johti Keski-Uudenmaan Koulutuskuntayhtymää lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. – Pieni polku metsän halki vie -kappale kuullaan tietysti Vilpolassa, Syväsalmi vihjaa. Ristikon voi ratkaista kynällä ja paperilla, mutta ehkä helpoiten se onnistuu ns. Kirjailija Aleksis Kiven luomat Seitsemän veljestä tulevat kotiseutuyhdistyksen iltamiin lukkarin oppiin. Seitsemän veljeksen metsäkatkelmissa lukijoina ovat Merja Vaittinen ja Heikki Railevirta . Varrella virran -tapahtumaa hän odottaa innolla. Aleksis Kiveen liittyy myös Seitsemän mies metsässä – Laurin tanssi -esitys, jonka on luonut ja myös esittää koreografi Jaakko Simola. Palkitsevinta on nähdä yleisön ilo, ja nimenomaan ihmiset saavat Turpeisen innostumaan. Konsertti on muilta osin on taattua heinäkuoroa: Lauluja, joilla ei ole parasta ennen -päiväystä. Hongat humisevat niin iltamien musiikissa kuin muussa ohjelmassa. Porukalla siirretään perinnettä. Pieni polku metsään -nimellä koottu iltamaohjelma kurkistaa suomalaiseen metsään ja metsän monenlaisiin antimiin. Varrella virran -tapahtuma lauantaina 4.8. Vuonna 1969 Pälkäneellä ylioppilaaksi kirjoittanut agronomi Hannu Heikkilä on nimitetty ammattikasvatusneuvokseksi. Juontotyössä Turpeista kiehtoo tapahtumien ainutkertaisuus sekä yleisö. Pelimanniperinteen hiipuessa Heinäkuoro haluaa jatkaa perinnettä ja siirtää Vehkajärvivalssin laulelmaksi, jota sopisi raitilla laulella. Nykyisin hän on kokoomuksen kunnanvaltuutettu Mäntsälässä. vaihtomenetelmällä antamalla verkkosivulla http://www.survo.fi/swap/ ristikot.html tehtävän tunnuksen #353-95232. Eli aivan kuten juhlissakin, myös yleisötapahtumissa, vieraat tekevät juhlan
Siellä kääntyi lähestyvää miesjoukkoa kohden ja karjui: Minusta ette mitään saa! Metsänkuningas rojahti kuolleena mahalleen kalliolle ja muuttui miesten edessä kiveksi. Vastaus tuli odottamatta kumean lempeällä miehen äänellä: Lepää sinä tyttölapsi vielä hetki. Osallistuminen linja-automatkaan 20 €, omalla autolla matkaavat 10 €. Hanna häkeltyi, mutta sai kysyttyä: Mistä tiedät nimeni. Sinä osaat puntaroida tulevaisuutesi. Tapahtuiko tuo oikeasti vai oliko se vain kuvitelmaa. Seipäät selässä muuttuivat myöhäisillan värjäämiksi kultalatvamännyiksi. Tästä sinun on helppo käydä kotia kohti. Hannan nalle makaa tänä päivänä samalla Aittosuon kalliolla. Hanna heräsi säpsähtäen ja töni samalla sisarensa hereille. Metsänkuninkaan ilme vakavoitui ja hän lausui: Älkää te ihmiset kutsuko minua sillä nimellä. Ajatukset kaikkoavat isän rynnistäessä kera veljien mutkan takaa. Pidä hyvää huolta kotieläimistänne. Aittosuo sijaitsee Sydänmaanjärven kaakkoispuolella. Isäsi käsittää asian toisin. Milloin. Sitten aikuisina varsinaiset ammattilaiset voivat muurata ja maalata taloja tai viettää kesälomaansa juuri valmistuneina kisälleinä. Missä. Aamun usvaa lakaisivat auringon heleät säteet ja lämmittivät ilman pehmoiseksi. Teillä alkaa olla aikaa, joka ei teidän mielestänne kulu. Antin poskille karkasi punaa ja hän yritti soperrella, mutta se jäi yritykseksi Hannan lykätessä toisen marjakopan hänelle. Auta ennemmin minua kantamaan nämä mustikat meille. Ne tuottavat sinulle ja suvullesi elämän tarpeen. Helppo oli miesten seurata suunnattoman suuren metsänkuninkaan jäljessä. Lottalaulajaisillan perinteeseen kuuluvat myös kahvit. Myöhemmin koittaa aika, jolloin ihmisen ei tarvitse raataa jokapäiväisen elantonsa eteen. Vastaisella rinteellä nukkui suurtakin suurempi metsänkuningas. Aittosuon reunalla veljekset pinnistivät kaikki loput voimansa ja saavuttivat metsänkuninkaan ennen suon toista laitaa. Hanna perääntyi hiljaa ja sai viimein jalat alleen. Mielessä takoi ajatus: Kohta se minut saa ja suuhunsa pistää. Teidän ei tarvitse, eikä pidä tulla metsään tappamaan meitä villeinä ja vapaina vaeltavia eläimiä. Enempää hän ei ennättänyt. Porkkakallion juurella he laskivat kantamukset ja istahtivat mättäälle. Metsänkuninkaan ilme lempeni ja hän jatkoi: Tiedän aikani koittavan tänään auringon painuessa taivaan rannan taakse. Tietoisuus katosi hetkessä. Metsänkuningas: Jää hyvästi. Ämmätsä – Kyynärö – Vahdermetsän kyläyhdistys toivottaa tervetulleeksi mukaan kesäiselle Ämmätsän retkelle. Verissä päin raahautui loppuun ajettu saalis vähäiselle suolla olevalle kalliosaarelle. Hanna: Saanko sanoa sinua nalleksi. Tämän kesän teemana on työnteko. Te punotte meidän eläinten ja toisten ihmisten turmioksi pauloja, jotka asetatte pyytämään. Ei riittänyt kunto enää nuorten tahtiin. 22 KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti TULOSSA JA MENOSSA Kuka. MIKKO FORSTÉN Lottalaulajaisissa tehdään työtä laulaen PÄLKÄNE Pälkäneen kotiseutuviikon tiistai-illan ohjelmana on jo lähes parinkymmenen vuoden ajan ollut paikallisten maanpuolustusnaisten järjestämät Lottalaulajaiset. Hannaa alkoi hymyilyttää ja hän sanoi: Älä sinä noiden perään lähde. Sama näytti olevan into heidän painuessaan pellonreunaa muiden jatkeeksi. Nyt on suuri karhu repinyt ÄMMÄTSÄ Sunnuntaina 29.7. Hanna nojaa tyrmistyneenä kiveen ja yrittää nopeasti koota äsken tapahtuneen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Sen kasvoilla voi tarkkaavainen aistia lempeän hymyn. mahdottoman määrän härkiä. Sieltä tuli naapuritalon miesväkeä. Hiljaisuus täytti tienoon. Retki alkaa Ämmätsän kylätalolta kello 12.40, jossa pysähdytään katsomaan entisen koulun tiloja ja muistelemaan kouluaikoja vuosikymmenien takaa. Jo 60-luvulla Yle TV1 teki ohjelman Raiskion torpasta ja elämästä siellä. Laulamisen päätyttyä puheensorina täyttää Nuijantalon: on voitu jopa tavata tuttuja. Pakko oli juostessa taakse kurkistaa. Laulu on monelle vain ”päivien ratto”, mutta joillekin myös työ. Metsänkuningas hymyili ja vastasi: Se ei ole tärkeää. Hanna kääntyi varovasti. Kivettynyt metsänkuningas Aittosuon saaressa. He opettelevat työntekoa vaikkapa paimenessa tai auttavat vihdaksien taittelemisessa. Tehdään työtä laulaen! Annetaan laulujen ensin kertoa lasten työnteosta. En jaksa loputtomiin paeta. Hanna: Mikä on tuo humina. Maata viljellään laulaen, ja laulaen hoidetaan sairaita sota-aikana. Mutta, kuinka minä tänne kylätien laidalle olen joutunut, sopersi Hanna itsekseen puhellen. Liisa: Se nousee ja laskee lailla raskaan hengityksen. Hanna oli jo aikeissa lähteä, kun hän huomasi naapuritalon Antin. Ja kulkureille laulu todella maittaa. Tiukukello on näet sinua varten se herättää sinussa muiston minusta. Täällä salometsien lämpöisillä rinteillä kasvoivat suurimmat ja maukkaimmat mustikat. Torpan hämärässä vierailijoille on tarjolla kahvit. Retkipaikka. Liisalta karkasi kirkaisu ja hän lähti juoksemaan kotia kohden. Lottalaulajaiset Nuijalla ti 24.7.klo 18.30. Saalistajat vaikenivat. Hän on kertonut minun olevan seitsemän härän kokoinen. Hanna elä sinä hyvä ja toisia kunnioittava elämä. Muista Hanna, lähtiessäsi seuraavan kerran mustikkaan sido vyötäisille pieni tiukukello. Te luotte virtuaalisen mukatodellisuuden, jonne pakenette omaa pienuuttanne. Sisarukset nousivat varovasti ja kurkistivat kallion kulman taakse. Nyt haukattiin eväitä ja huilattiin hetki. Metsän kuningas jatkoi: Kannoin sinut ja teidän täydet koppanne tänne tien varteen. Metsänkuninkaan takaa-ajo jatkui hurjana. Pääsi on varmasti kipeä. Tieltä kuului jälleen melua. Tulee sotia, joissa lyödään maahan suunnattomia joukkoja elämää vain vuoksi mielipiteiden. Siellä hän on kailottanut nähneensä suunnattoman suuren otuksen. Hän jatkoi: Te ihmiset olette ahneita ja juonittelette. Kuinka pitkä oli aika tajunnan virran katoamisesta, sitä ei pystynyt Hanna itselleen määrittämään. Muta lensi ja kirosanat ryöppysivät heidän käydessään viimeiseen taistoon. Mitä. Hanna: Isä älä kutsu sitä sillä nimellä. Retkelle mahtuu vielä mukaan. Siitä minä tiedän sinun tulleen näille samoille maille, ja minä voin tulla sinua tapaamaan. Isä: Täälläkö sinä kuppaat. Hannan isä karjui jo viiden poikansa takana: Tappakaa se perkele. Hän karjuu viittä veljeäsi keräämään keihäät ja kirveet ja ilmoittaa uhossaan: Nyt lähdemme surmaamaan seitsemän härän tappajaa. Samassa kuului Matti veljen karjaisu: Täällä on mahdottomat verekset jäljet. Hanna jähmettyi paikalleen ja tuijotti häkeltyneenä, kuinka iso elävä kinkesi ylös. Kolme oli jo saatu keihästä lyötyä takaa-ajettavan selkään. Ruoka sai sisarukset raukeiksi ja molemmat nukahtivat. Tiedon saavuttaessa naapuritalot olen jo koko pitäjän härkien surma. Marjojen keruu kävi leikiten ja kopat täyttyivät lähes itsestään. Naurahtaen metsänkuningas vastaa: Se kuulostaa hyvältä. Matka jatkuu seuraavaksi Ämmätsän kartanon pihapiiriin, jossa Isäntäväki kertoo vierailijoille tarinoita kartanon ja kotiseutumuseon historiasta. Isä: Älä ala minua opettamaan. 040 725 5037. Hän heräsi varjoisessa kanervikossa paikan tuntuessa tutulta. Lottalaulajaisten lauluilla on joka vuosi aina oma teemansa. Vedet antavat töitä kalastajille, merimiehille ja tukkipojille. Hanna: Mutta, eiväthän ka... Torpan menneet vaiheet sekä sen ympäristö kiehtovat varmasti retkeläisiä. Hetken hiljaisuuden jälkeen alkaa tien suunnalta kuulua etäisiä miesten huutoja. Olen jo vanha ja raihnainen. Siksi haluan sinulle Hanna sanoa muutaman sanan. Kuusen neulaset pöllähtelivät jaloissa hänen pinkoessaan Liisan perään. Sanokaa vaikka mömmöksi, möröksi tai ohtoksi, mutta ei koskaan sillä nimellä. Me olemme vuosituhansia täällä pärjänneet ilman teitä ja teidän ahneuttanne. Kartanovierailun jälkeen matka jatkuu Raiskion torpaan isäntäväen Pirjo ja Juhani Husan vieraaksi. Minä luotan sinuun. Metsänkuningas: Siskosi on jo joutunut kotiinne. Totta tosiaan, tuossa Köykkäkiven kupeella on meidän molempien mustikoilla täytetyt koppamme. Köykkäkiven Pyhäjärven puoleisella vähäisellä rinteellä istui samainen metsänkuningas. Ei tohtinut edes Hannan isä mennä kalliolle katsomaan, mitä oli tapahtunut. Lisätiedot ja ilmoittautuminen iltaisin Liisa Mäkiselle p. Lujasti sinä sen puun kylkeen löit. Hanna: Kuinka sinä voit tulla minua tapaamaan, jos sinun aikasi vielä tänään koittaa, ja miksi se tänään tapahtuu. Se vie teidät nopeasti kierteeseen, josta teillä ei ole mahdollisuutta irrottautua. Isän karjunta kuului takaa: Älkää kadottako sitä. Oli jäänyt pääporukasta, eikä näyttänyt olevan muuta asetta kuin kalapuntari. Sähköposti toimitus@shl.fi • puhelin 010 5844 470 Seitsemän härän kuningas Kesäinen retki Luopioisten Ämmätsään Vimmunkulman tuolle puolen vei Näppilän plikkojen Hannan ja Liisan taival. Se katsoi häntä niin lempeällä katseella, ettei siinä voinut edes pelästyä. Minua ahdistaa kotvan kuluttua suriseva miesparvi. Sinä huomaat minut tulevaisuudessa omissa muistoissasi. Mättäältä kopsastiin mustikoita suuhun ja muutamasta purosta kahmaistiin kouralla vettä päälle. Illan esilaulajana toimii ryhmä Korsuköörin miehiä ja säestäjänä soittelee Matti Huomo hanurillaan. Ajo vei kohti Porkkakalliota ja Tuoresjärveä. on tilaisuus vierailla Ämmätsän kartanon kotiseutumuseossa. Iskekää lisää keihästä selkään kun uudestaan pääsette lähelle. Pienimmät puut olivat taittuneet ja sammaleet, varvuista puhumattakaan, sinkoilleet. Samalla herpaantui kuva edessä olevasta, jalka takertui juurakkoon ja lyhyen ilmalennon päätteeksi otsa iski puun tyvelle. Metsänkuninkaan vauhti alkoi hiipua, mutta niin olivat takaa-ajajatkin väsyneitä. Mieslauma katosi rymistäen metsän siimekseen. Minä tiedän ja minun kuuluu tietää paljon asioita. Raskaat olivat kantamukset heidän lähtiessä kotiin
– Yhtye soittaa menneiden vuosien klassikkohittejä omina sovituksinaan, jatkaa Jaakkola. palkane.fi Kirkkojärventie 4, Kangasala, p. Leena Kirstinä Keskiviikkona 25.7.2018 klo 18.00 Laitikkalan lainausasemalla Kuisemantie 41, Pälkäne Kirjateltalla on tänä vuonna aiheena 200-vuotissyntymäpäiviään juhliva Zacharias Topelius. Ennen lenkkiä osallistujat pääsevät tutustumaan yrittäjien toimintaan Nuijantalolla. Topelius-seuran puheenjohtaja ja kirjallisuuden professori emerita Leena Kirstinä kertoo Kirjateltan väelle, miksi Topeliuksen elämäntyötä ja tuotantoa ei kannattaisi unohtaa tänäkään päivänä. 040 7119 833 Ari Harju myyntipäällikkö puh. Kia-takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Lenkin jälkeen Nuijantalolla on tarjolla ruumiin ja hengen ravintoa. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. Maaliintulomusiikista vastaa tamperelainen yhtye Tohtori Karma ja Komppiratio. Toivotamme aurinkoista kesää kaikille asiakkaillemme! Kunnat TULOSSA JA MENOSSA URHEILU 23 Likat Liikkeelle LENKKEILY – Me ollahan tälläänen vähä puolihullu pohojalaasakkojen porukka Paavolanharjusta, kuuluu vastaus, kun kysyn, että mikäs porukka tämä oikein on, kun aikoo järjestää syyskuussa pälkäneläisnaisia liikuttavan tapahtuman Likat Liikkeelle. Yrittäjät voivat tulla esittelemään toimintaansa ilmoittamalla kiinnostuksensa järjestäjille. Kuntosali on avoinna koko kesän. Etelä-Pohjalaisilla juurilla varustettuun porukkaan kuuluvat Jaana Ketola, Riia Mattila, Tiina Knuutinen, Tuula Jaakkola ja Minna-Liisa Virpinen . 0400 668 961) Likat Liikkeelle. Kuvan autoissa lisävarusteita. prof. 040 7119 831 Jani Sälelinna automyyjä puh. – Musiikkikaan ei ole ryppyotsaista, niin kuin ei mikään meidän tapahtumassa! Loppuverryttelyt sujuvat siis mukavasti musiikin tahtiin jammaten. 0207 881 277 PALVELEMME ma-pe 10-18 la 10-15 Joonas Koivunen automyyjä puh. – Muutamat yrittäjät ovat jo lupautuneetkin mukaan, kertoo Tiina Knuutinen. klo 15 (lenkki klo 16) Paikkana Nuijantalo ja Syrjänharju 4 ja 8 km pituiset lenkit, vapaalla etenemistavalla yrittäjien messupöydät (ilmoittautuminen: Jaana Ketola p. Tarjous voimassa toistaiseksi. Vaatii luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Tarjousta ei voi yhdistää muihin J.Rinta-Joupin tai maahantuojan tarjouksiin. Nuijantalon kahvilasta on saatavilla liikuntatapahtumaan sopivaa syötävää ja juotavaa. – Ajatuksena on järjestää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tapahtuma, kertoo Ketola. Lenkkeilyn ei ole tarkoitus olla ryppyotsaista touhua; reitin varrella saattaa törmätä erilaisiin naisen hyvinvointia tukeviin rasteihin. kulutus 4,6–7,6 l/100 km, CO2-päästöt 119–177 g/km. Naisilla on ollut jo pidempään ajatuksena järjestää jokin mukava naisten tapahtuma Pälkäneellä. Tarkoituksena on kannustaa myös pälkäneläisiä hyvinvointiyrittäjiä mukaan. Esimerkkilaskelma uuteen autoon: Uuden auton hinta toimituskuluineen 18.373€, käsiraha €, rahoitetaan 18.588€, perustamiskulu 215 €, osamaksuerien määrä 66 kpl, osamaksuerä 240 € + käsittelymaksu 12 €/kk, yhteensä 252 €, viimeinen erä 3.600 €, korko 0,99 %, luottokustannukset 1.614,46€, luoton ja kustannusten yhteismäärä 20.202,46 €. – Tapahtuman keskuksena toimii Nuijantalo, jonka kahvila on myös mukana tapahtuman järjestelyissä. Palvelun tarjoaa Danske Finance Oy, Kaupintie 3, 00075 DANSKE BANK. Todellinen vuosikorko 5,9 %. kulutus 3,4-6,1 l/100 km, CO2-päästöt 88-135 g/km. Toivotamme aurinkoista kesää kaikille asiakkaillemme! Aurinkoista kesää! Allasosastolla huoltotauko 22.6.-6.8.2018 Kuntosali on avoinna koko kesän. KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti HÄMEENLINNA | HELSINKI | KOTKA | KUOPIO | LAHTI | LAPPEENRANTA | SEINÄJOKI | TAMPERE | VANTAA | rintajouppi.fi J.RINTA-JOUPPI OY, KIA-MYYNTI Lielahti, Taninkatu 7 puh. – Yksi bändiläisistä on pälkäneläinen, vinkkaa Jaakkola. ANETTE KNUUTINEN Tapahtuman ideoineet Tiina Knuutinen (vas.), MinnaLiisa Virpinen, Jaana Ketola, Riia Mattila ja Tuula Jaakkola. Kia Sportage-mallisto: EU-yhd. Esimerkkilaskelma vaihtoautoon: auton hinta 32.900€, käsiraha €, rahoitetaan 33.115€, perustamiskulu 215 €, osamaksuerien määrä 66 kpl, osamaksuerä 428,90 € + käsittelymaksu 12 €/kk, yhteensä 440,90€, viimeinen erä 9.020 €, korko 4,9 %, luottokustannukset 7.435,84 €, luoton ja kustannusten yhteismäärä 40.550,84 €. 30 €/kk (sopimusaika 36 kk, 10 tkm/vuosi). Oliko hän vain pehmoinen satusetä, jonka sadut aika on tallonut jalkoihinsa, vai ehkä sittenkin edelläkävijä. VUODEN TAKUU Kia Optima Wagon -mallisto alkaen 30.927 € Kia Sportage -mallisto alkaen 25.590 € Kia cee’d Wagon-mallisto alkaen 19.890 € Koko Kia-mallistoon rahoituskorko vain 0,99% + kulut ja rahoitusaika jopa 72 kk ** Pälkäneen kunta, kirjasto: Poistetun kirjasto aineiston myyntiä pääkirjasto Arkissa viikon ajan ma 23. – Pidämme ennen lenkkiä myös alkuverryttelyn Nuijantalolla, kertoo vasta oman hyvinvointialan yrityksen perustanut Ketola. Tapahtuman pääsisältönä on naisten lenkki Syrjänharjussa omavalintaisella vauhdilla edeten. Kia-huolenpitosopimus alk. Kävi ilmi, että pälkäneläiset naiset ovat kaivanneet muutaman vuoden ”pöytälaatikossa ollutta” naisten harjulenkkiä, joten nämä naiset päättivät järjestää vastaavan tapahtuman itse. Runsas valikoima uusia Kioja heti toimitukseen – huippuhyvitys vaihtoautostasi. Kuka hän oli. Lauantaina1.9. – Minä oon kyllä vaan tälläänen puolipohojalaanen, nauraa Virpinen, joka vietti kaikki lapsuuden kesänsä sukulaisten luona Etelä-Pohjanmaalla. Kia cee’d-mallisto: EU-yhd. Todellinen vuosikorko 2,7 %. 040 7119 834 **) Edellyttää osamaksusopimusta, max laina-aika 72 kk, joista asiakkaan halutessa 6 ensimmäistä korottomia ja kuluttomia. – pe 27.7.2018 kirjaston aukiolo aikoina. 03 364 0501 www.kangasalanuimahalli.fi Avoinna ke 13-19.30, to-pe 6-19.30 Allasosastolla alkaa huoltotauko 1.7.-6.8.2017. Tervetuloa kirja-apajille! Kirjateltta Miten Topelius keksi Suomen. – Saamme näille rasteille varmasti muutaman yllätys-sponsorin, kertoo naistentaudeilla työskentelevä Mattila. korotonta ja kulutonta MAKSUAIKAA 6 kk kaikkiin uusiin ja käytettyihin autoihin ja matkailuajoneuvoihin** Uudet Kiat J.Rinta-Joupilta Lielahdesta markkinoiden pisimmällä 7 vuoden takuulla Kia Rio-mallisto: EU-yhd. kulutus 3,6-5,9 l/100 km, CO2-päästöt 94-136 g/km. Tapahtuman järjestämiseen oman panoksensa ovat luvanneet antaa myös Pälkäneen kunta, Aito Säästöpankki sekä Aapiskukko
Kukon kaupasta elintarvikkeet 24 h esiintyjinä jannika b arttu wiskari liivit boys feat. muska rokkakosken valinta padasjoen auttoisilla keinuhongan tilalla LA 11.8. KLO 18-02 liput: ennakkoon 30€ portilta 35€ www.sonnirokki.fi liput keinuhongan tilalta tai seuraa sonnirokkia facebookissa. 55€ /yö Finnmarilta mökkituliaiset! Lämmintä ruokaa lähes kellon ympäri (10.30-05) Buffet-aamiainen klo 06-10 Noutopöytä klo 10.30-16 Ruoka-annoksia 10.30-05 P. Ei jälleenmyyjille. (03) 534 3075 www.aapiskukko.. One size 5,3 KPL (á 2,00) Säästä 16% 0,5L 4,2 KPL (á 2,30) Säästä 13% 0,75L 2 50 1,0 L UMPIOTÖLKIT (12,95) Säästä 61% 4 95 ERÄ! PUSERO (Nauhat edessä) One size PAKASTUSPUSSIT 24 h Valtatie 12 • 36600 PÄLKÄNE Neste Pälkäne Aapiskukko 24 h Hesburger & Subway palvelevat klo 11-21 (12-21) TÄYDEN PALVELUN TAUKOPAIKKA Jäätelöpiste Mutkatonta majoitusta alk. ALE JATKUU! TULE TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ! Lisäksi paljon muita tarjouksia! ALE TEKSTIILI -30 % -40 % -50 % Mökille mukaan! Luonnonystävän TALOUSPYYHE 12rll (5,95) 5,Säästä 15% 0,42/rll 1L 150kpl/rll 2L 100kpl/rll 3L 75 kpl/rll 5L 50 kpl/rll /rll 99 MARJANPOIMURI tai -PUHDISTAJA Muovinen /kpl 2 90 VESIKANISTERI 10 litraa 9 95 Hanalla 5 litraa 4 50 Soft Embo WCPAPERI 16rll 5,Säästä 23% (0,31/rll) (6,50) SUIHKUSAIPPUA 500ml (á 2,95) (5,90/L) ISO PULLO! 3,50/L Säästä 40% 3 50 2 kpl 2,(2,40) Säästä 16% PAKASTUSRASIAT 0,3L 6kpl/pkt 0,5L 5kpl/pkt 0,75L 4kpl/pkt Sensation White HAMMASTAHNA 50ml (0,79) (15,80/L) 2,Säästä 49% 8,00/L 5 kpl 3,96/L Säästä 63% 99 Erä! Multiprotection Cool Mint SUUVESI 250ml (2,69) Rosa Valkoiset KERTAKÄYTTÖLAUTASET ø18cm, matala 40 kpl/pkt ø22cm, matala 30 kpl/pkt ø20cm, syvä 25 kpl/pkt Säästä 16% 2 PKT 2 50 (á 1,50) Kodikas KYLPYPYYHKEITÄ 70x140 ja 86x150cm (12,95 -15,95) Säästä jopa 50% 7 95 Loppuerä! (12,95) Säästä 46% 6 95 ERÄ! TUNIKOITA Ornamentti tai kukka. 9–20, la 9–18, SU 11–17 AINA EDULLINEN Tarjoukset voimassa 18.-24.7.2018 tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 10–18, la 9–14, SU SULJETTU Alasenkuja 1 Suorama, KANGASALA Ark. 24 KESKIVIIKKO 18.7.2018 • Sydän-Hämeen Lehti Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 www.loytotex.fi Onkkaalantie 69, PÄLKÄNE Ark