044-3477 402 • ilmoitukset@shl.fi shl.fi. Sivu 4 Antoisaa työtä nuorten parissa www.shl.fi Irtonumero 5 € Nro 52 Maanantai 23.12.2024 Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. sivu 5 Kouluterveydenhoitaja Nina Sappisen juttusille tullaan matalalla kynnyksellä. Sydän-Hämeen Lehti Sydän-Hämeen Lehti Varaa tästä näkyvä ilmoituspaikka! Puh. sivu 7 Kankaanmaan laajennus etenee Yritysja teollisuusalueen kaavaluonnos tulee nähtäville. Kyläpapista kirkkoherraksi Markku Viitala ottaa vastaan ensimmäisen joulunsa kirkkoherrana. sivu 11 Kangasala-talolla pian kymppi täynnä Kulttuurikeskus viettää ensi vuonna juhlavuottaan. Jo vuodesta 1929
Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo ja kaikki se kärsii. Meillä olisi pitkää ja kärsivällistä mieltä, joka pysyisi pitkään voimakkaana ja säilyttäisi itsehillinnän. Jokainen syrjäytynyt tai syrjäytetty haluaisi tuntea rakkauden eikä vääryyttä. KUNNALLISTIEDOT (SYDÄN-HÄMEEN LEHTI) 21.12.1984. Aikaikkuna avautui tällä kertaa Jaakko Vaakolle. Taitaa vaatia suuren muutoksen tottumuksiin. Muutoksen voisi pyöräyttää näennäiskauniiden, kestävien ja kiiltävien tarpeettomien krääsien tulevat jätevuoret. Mitäpä jos turhakkeiksikin kutsutut markkinamiesten tuotteet olisivat kasautuneet rakkaudeksi. Runoilun aikana oppilaiden riemu riimien keksimisestä silminnähden tarttui vierailevaan opettajaan, joka seinäkelloa vilkaistuaan avasi vielä kertaalleen tutun kirjan. Rokotusaikataulua ei ole voitu suunnitella valmiiksi, koska keskiviikkona selviää, kuinka paljon saamme rokotetta lisää. Lempikirja. Ei itserakkaus, vaan rakkaus itse. Miksi emme huomaa naapurimme avuntarvetta. Rakkaus ei kadehdi, kerskaa eikä pöyhkeile. Ohra oli Suomessa tärkein ruokavilja 1800-luvulle saakka. Vesirotan pieni pää…” Suoraman koululla vietettiin joulun alla yhden pitkäaikaisen opettajan läksiäisiä, mutta samalla ehdittiin tunnelmoida myös yhden pitkän aikaa sitten koululla opettaneen henkilön paluuta. Jaksaako rakkaus peitellä syleilyynsä kaikki kiireen verukkeella vailla huolenpitoa jääneet lapset ja nuoret. Uskooko rakkaus ihmisen uudistumiseen luonnon ja luontokappaleiden kohtelussa. RAKKAUS ei käyttäydy sopimattomasti, eikä etsi omaansa. Kuinka kauan rakkaus jaksaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta vähäisimmille. KAHILAINEN – joka osallistui edellisenä viikonloppuna Kirsi Kunnas 100 -juhlatilaisuuteen Tampereella – esitteli ykkösluokkalaisille omaa kappalettaan Tiitiäisen satupuu -kirjasta. Minä en uskaltaisi. – Tässä lukee, että ”Timolle äidiltä vuonna 1986”. Jokaisena jouluna on joku Kirjoittaja Ilkka Iivari on pälkäneläistynyt evp rikoskomisario, nykyisin kantofilosofi. Valmistaudu joulun liikenteeseen huoltamalla auto ja kuski. Lempiruoka. Musiikin, television ja elokuvien maailmasta tuttu kulttuurin monitoimimies saapui koululle lukutaidon merkeissä. 40 VUOTTA SITTEN Poliorokotuksissa kaikki sujuu rauhallisesti MITÄÄN syytä ei ole paniikkiin poliorokotuksissa, painottaa johtava hoitaja Eine Hanhilahti Kangasalan terveyskeskuksesta. Mitähän se sellainen rakkaus voisi olla. Omassa lapsuudessa luettu kirja oli vuosien kovassa käytössä kulunut lukukelvottomaksi, joten uudelle oli 1980-luvun puolivälissä hyvinkin tarvetta. Sitten ruis ohitti sen. Kahilainen ei voinut kieltäytyä, kun vanhalta koululta otettiin yhteyttä ja pyydettiin lukemaan oppilaille Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuuta . KOLUMNI suosikki, jonka markkinoitsijat on meille keksineet muka suureen tarpeeseen, mutta hetken päästä se on kaapin nurkassa lojuva turhake. Taru sormusten herrasta. – Tammikuun jälkeen aloitamme muiden alle 18-vuotiaiden rokottamisen neuvoloissa, kouluissa ja työikäisten neuvolavastaanotolla. Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Nyt kaupat joutuvat tekemään monenlaisia temppuja välttääkseen rikollisen hävikin. ”Kuka tulla tuhisee. Tiitiäinen on ollut näkyvästi esillä, kun kuluvana vuonna on vietetty Kunnaksen syntymän satavuotisjuhlavuotta ja sen kunniaksi kaikille Suomen ykkösluokkalaisille on jaettu tai jaetaan Kunnaksen runoista koottu Haitulan taikahattu -antologia. Mietin ensin, että mitä ihmettä, minähän olen ollut jo 23-vuotias, kun olen saanut tämän, hän pohdiskeli. – Runo on sanoilla leikkimistä, Kahilainen kertoi ja innosti oppilaita runon tekoon kanssaan. Mikä tuolla pilkistää. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti AJANKOHTAISTA ”Nyt on pakko kehua tätä keittämääsi mehua…” Jani Oksanen – OLEN ollut opettajana täällä 34 vuotta sitten. Aivan niin. SISÄ-SUOMEN POLIISILAITOS Paras joululahja MIKÄPÄ se olisi joulun paras lahja. Valheiden verkoissa vääntelehtiminen tuottaa tuskaa. Syy tälle kuitenkin palautui mieleen. Voisi auttaa jopa vallitseviin sotiin, jos nämä sotaan lähtevät diktaattorit löytäisivät rakkauden. – Minuutissa ehtii aina lukea runon, Kahilainen tiesi. Ohraa käytettiin myös täytteenä erilaisissa piirakoissa, sillä riisi oli kallista ja aikanaan myös harvinaista tuontituotetta. Osaisimmepa valita totuuden viettelevän valheen tilalle. Hiljaisuuteni katkaisisi vastaus: Etsi rakkaus. Se on kaiken lisäksi silloin aitoa. Ensimmäisenä tulee mieleen lähes tärkein eli kotimaisuus, mutta jospa se lahja olisikin aineeton. Spagetti. Lukemalla isoa kirjaa, siihen löytyy hyviä sanoja. Löytyisikö kirkassilmäisiä aikuisia, jotka uskaltaisivat vastata myöntävästi. Rauhallista joulun aikaa! Jani, Kristiina, Kati, Ulla ja Päivi Sydän-Hämeen Lehden painettu lehti ilmestyy seuraavan kerran maanantaina 30.12., kotisivultamme shl.fi löydät tuoretta luettavaa myös joulun pyhinä. ”Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen.” Hyvää joulua kaikille ja otetaan rakkaus käyttöön jo tulevana vuonna. Tarvitseeko kerskua itse tekemisiään olemalla itserakas, sillä oikean onnistumisen saa kuulla toisen huulilta. Olemmeko itsekkäitä, kun vaadimme palvelut jokaiseen kortteliin katuvalojen loisteeseen. ”Nyt on pakko kehua tätä keittämääsi mehua”, se alkoi. Ohra ei ole ruokalautasillamme tyypillisin vilja. Yhteistyössä syntyi oppitunnin päätteeksi mehukesteistä kertova runo. Timo Kahilainen sai vastailla monenlaisiin kysymyksiin vieraillessaan Suoraman koulun ykkösluokkalaisten luona lukemassa Kirsi Kunnasta. Ja 1950-luvulla riisi nousi suosioon ruoanlaitossa ja ohra sai väistyä. Aika monelta väkivallan teolta vältyttäisiin. 2 Maanantai 23. Lempeydellä voisi rakastaa lähimmäisiään, jopa niitä, jotka vihaavat meitä tai luulemme vihaavan. Vaikeaa, mutta toteutettavaa. Vieläpä rehellisesti. Meidän ei pitäisi olla vain antavana osapuolena, vaan meidän pitäisi iloita ja osata ottaa vastaan rakkaus, joka meille on annettu joulunsanomassa. Voisi löytyä iloa. Olemmeko käyttäytyneet sopimattomasti, kun unohdamme vanhukset. Sekin on ollut Kahilaisen mukaan ahkerassa käytössä, ja siihen on turhan tarkasti tutustunut jossain vaiheessa myös hänen mäyräkoiransa. – Eikä kannata taitella kirjaa noin, koska se voi mennä rikki, oppilaat opastivat Kahilaiselle kirjan hyvässä kunnossa säilyttämisen aakkosia. Levikkialueemme kunnissa on rokotus sujunut rauhallisesti. MAAJA KOTITALOUSNAISET VAIKKA joulun menoliikenne voi tänä vuonna jakautua useammalle päivälle, Sisä-Suomen mahdollisesti ruuhkaantuvilla teillä sujuvan etenemisen varmistaa maltti. Rakkaus on pitkämielinen ja lempeä. Onko se sopimattomuutta, että maaseutu autioitetaan. Vaikein tilanne kuntainliiton alueella on Kangasalla, koska meillä on täällä suurimmat lapsiryhmät, kertoo Eine Hanhilahti. Tupaan astuessaan joulupukin kysymys kuuluisikin: Onko täällä kilttejä aikuisia. On kiva olla ope taas tämän yhden tunnin ajan, esitteli itsensä ykkösluokkalaisten tunnilla vieraillut Timo Kahilainen . Kirjan käsittelyn sijaan vierailevan opettajan oppitunnilla keskityttiin kuitenkin enemmän runoihin. Rokotukset pyörivät kaikissa viidessä kunnassa ja ensin ovat vuorossa alle kaksivuotiaat lapset. Joskus voisi luopua jostakin yhteisen hyvän takia. Ohraa kannattaisi kuitenkin käyttää enemmän sen terveyshyötyjen vuoksi. Kyllä oikea rakkaus löytyy ja toteuttaa uskon, toivon ja rakkauden. Ei tarvitsisi olla pöyhkeän ylpeä, vaan jospa olisikin läheiselleen nöyrä ja kunnioittava. Kadehtiminen voi johtaa tarpeeseen saada toisen omaa, joskus jopa varastamalla tai nettihuijaamalla. ”Pitäkää hyvää huolta tästä kirjasta, niin tekin voitte joskus lukea sitä jollekin”, hän neuvoi. SITAATIT PERINTEINEN joulupuuro valmistettiin ennen ohrasta
10-21 Tervetuloa! 1 99 3 49 10 95 Leivon JOULULIMPPU 550 g (3,62/kg) Vaalea tai tumma Viipaloitu Ruokamestarin PAREMMAT KARJALANPAISTILIHAT Suomi SWEET SENSATION PÄÄRYNÄ Alankomaat Coca-Cola Zero 0,33l kmp 24-pack (1,08/l) sis.pantin 2,40 kpl kg kg /pack SUOMI SUOMI 14 95 Voimassa TO-MA 19.-23.12. 044 347 7402 Joulukuussa Sydän-Hämeen Lehti ilmestyy seuraavasti: Maanantaina 30.12. Tuotteita rajoitettu määrä Jouluviikolla palvelemme ma 23.12. Voimassa TO-TI 19.-24.12. 3 Maanantai 23. Aineistot suoraan osoitteeseen ilmoitukset@shl.fi ulla.tikka@shl.fi / puh. 7-21 Jouluaatto 7-14 Joulupäivä 10-19 Tapaninpäivä 10-21 pe 27.12. Mobiilietu voimassa 23.12.2024–1.1.2025 -43–59 % Aapiskukossa on kystä kyllä Valtatie 12 • 36600 PÄLKÄNE Pälkäne Aapiskukko Avointa Joulua! JOULUAATTONA klo 05–18 JOULUPÄIVÄNÄ klo 05–22 TAPANINPÄIVÄNÄ klo 05–24 ¥ 0400 851 335 Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2025! Hyvää Joulua! Onnea, vireyttä ja terveyttä alkavalle vuodelle 2025. 040 558 7302 Palvelemme ma-pe 7-21, la 8-21, su 10-21 Hyvää Joulua! T. Sukulaiset, ystävät, tuttavat, kaikki avuliaat auttavaiset ihmiset. ELLEI TOISIN MAINITA. Rajoitus 2 prk/asiakas. Kiitollisin mielin Seija Nieminen Luopioisista. 8-21 su 29.12. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti JOULUN HERKULLISIN VALIKOIMA. Keskiviikkona 8.1.2025 aineistot to 2.1.. aineistot ma 23.12. 7-21 • la 28.12. K-Kaupan väki HINNAT VOIMASSA TO-TO 19-26.12.2024. PLOP! PÄLKÄNE k-ruoka.fi Keskustie 4, 36600 Pälkäne, puh. 49 95 kg Disas TUORE SUOMALAINEN KIRJOLOHENMÄTI Suomi ERÄ Ferrero ROCHER KARTIO KONVEHDIT 350 g (39,86/kg) rs 13 95 1 49 prk (8,05-9,31/kg) PERUNALASTUT 160–185 g PRINGLES Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 2,65–3,69/prk (14,32–23,06/kg)
Lukion ensimmäisellä luokalla tarkastus tehdään myös.. Aikuisten kannattaa muutenkin kysellä nuoren kuulumisia ja osoittaa välittämistä. Nämä ovat toteutuneet kattavasti, Sannisto kertoo. Parasta hänestä on työn itsenäisyys ja monipuolisuus sekä moniammatillisen tiimin tuki. Tylsiä hetkiä ei ehdi edes tulla, vaikka niitä soisi olevan. – Koska resurssitilanne on haasteellinen, ei ole mahdollista tehdä kattavasti sekä kuluvan lukuvuoden ajankohtaisia tarkastuksia että edelliseltä lukuvuodelta tekemättä jääneitä tarkastuksia, Tuire Sannisto sanoo. Kati Pääkkönen KOULUTERVEYDENHOITAJA Nina Sappinen on työskennellyt vasta kolme kuukautta Kostianvirran yhtenäiskoulun yläkoulun ja lukion sekä Aitoon koulutuskeskuksen terveydenhoitajana. Nina Sappinen odottaa innolla uutta yhtenäiskoulua. – Erityisesti terveydenhoitajan tarkastuksella on tärkeä merkitys terveyttä edistävänä ja hyvinvointia varmistavana palveluna. Nämä tarkoittavat ensimmäisellä, viidennellä ja kahdeksannella luokalla tehtäviä lakisääteisiä terveydenhoitajan sekä lääkärintarkastuksia. Lääkäriin ei aina välttämättä pääse silloin, kun on tarvetta. Hän nauttii työstään nuorten parissa. Hän on työssään huomannut, että aikuisesta pieneltä tuntuvasta asiasta voi joskus tulla iso mörkö nuorelle. TERVEYDENHOITAJA ohjaa oppilaan lääkärille tilanteissa, joissa tarvitaan lääketieteellistä arviointia ja mahdollisia jatkotoimia liittyen oppilaan terveydentilaan, kasvuun, kehitykseen, koulunkäyntikykyyn tai kuntoutustarpeisiin. Hän ohjaa nuoren lääkärille esimerkiksi silloin, kun kyseessä on murtuma, lääkityksen antaminen, pitkittynyt vaiva tai laboratorioon lähettäminen verikokeiden ottamiseksi. Sappisen mukaan nuori saa lääkäriajan Pälkäneellä suhteellisen hyvin muutenkin. Sosiaalisten ja fyysisten taitojen kartuttamiseksi olisi hyvä, että nuori lähtisi enemmän liikkeelle. – Pidän hyvänä, että Pälkäneellä myös kuraattori ja psykologi ovat paljon koulun arjessa läsnä, sanoo aiemmin muun muassa Lempäälässä kouluterveydenhoitajana työskennellyt Sappinen. Tällä hetkellä lääkäriresursseissa on jonkin verran vajetta myös Pälkäneellä ja Kangasalla. Oppilashuoltokin on siellä samoissa tiloissa. Siksi puhuminen ajoissa on valttia, koska muuten asioita voi jäädä piiloon. UUTISET Kouluterveydenhoitaja kohtaa nuoren usein ensimmäisenä Joitakin lääkärintarkastuksia on jäänyt oppilailta väliin myös Pälkäneellä ja Kangasalla Oppilaille tehtävät lakisääteiset laajat terveystarkastukset ovat pääosin toteutuneet Pälkäneellä ja Kangasalla. Siksi puhuminen ajoissa on valttia, koska muuten asioita voi jäädä huomaamatta. SANNISTON mukaan huoltaja voi olla yhteydessä terveydenhoitajaan, jos hänellä on oppilaan kasvuun tai kehitykseen liittyvä huoli tai sellainen terveydentilaan, kuten mielenterveyteen liittyvä huoli, joka kuuluu kouluterveydenhuollon kenttään. Osassa Pirkanmaan kuntia lääkärintarkastuksia on jäänyt tekemättä enemmänkin. Pirhan ylilääkärin Tuire Sanniston mukaan viime lukuvuodelta on Pälkäneeltä ja Kangasalta tiedossa muutamia oppilaita, joille lääkärintarkastus on jäänyt tekemättä. Mikään itsestäänselvyys tämäkään ei aina ole, Nina Sappinen kiteyttää. Kouluterveydenhoitajan juttusille tullaan matalalla kynnyksellä. Mikäli kuitenkin ajankohtaisessa terveydenhoitajan terveystarkastuksessa tai muussa yhteydessä opiskeluhuollon ammattilaisten, huoltajan tai opettajan arvioimana nousee esiin tarve lääkärintarkastukselle, se pyritään järjestämään. – Terveydenhoitajan osuus huoltajien sekä 5. Lukion ensimmäisellä luokalla tarkastus tehdään myös. – Mikä parasta, koen, että minua arvostetaan. Nina Sappinen on huomannut, että aikuisesta pieneltä tuntuvasta asiasta voi tulla iso mörkö nuorelle. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat tekevät työhön oman hyvän haasteensa. Aikuisen tuki ja ohjaus ovat tärkeitä näissä muutoksissa. – Sinä aikana, kun olen tässä ollut, laajat terveystarkastukset on pystytty tekemään. ja 8. – Moni asia lähtee toki kotoa, ja nuoren on itse tehtävä muutos esimerkiksi omaan päivärytmiinsä. Nyt elämä on liian usein kännykän ruudulla. Laaja terveystarkastus, jossa lääkäri on mukana, tehdään luokilla 1, 5 ja 8. Asioiden kirjo, jolloin nuoret tulevat juttelemaan Sappiselle, on hyvin laaja. Se voi olla ihottuma, e-pillerit, kuukautisvaivat, pikkuvammat tai mielialaan liittyvät asiat, jolloin tullaan aluksi terveydenhoitajalle. luokalla myös oppilaan täyttämine taustatietolomakkeineen on laajan terveystarkastuksen keskeisin osa. Käynneillä voidaan antaa varhaista tukea. SE, mikä huolestuttaa Sappista, on painon lisääntyminen nuorilla. 4 Maanantai 23. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Kati Pääkkönen OPPILAILLE tehtävät laajat terveystarkastukset ovat pääosin toteutuneet Pälkäneellä ja Kangasalla. Laaja terveystarkastus, jossa lääkäri on mukana, tehdään luokilla 1, 5 ja 8. Lääkäriäkin tarvitaan aika ajoin. Sairausasioissa ollaan yhteydessä sote-asemalle. Esimerkki tällaisesta on viiltely, joka voikin tulla täytenä yllätyksenä vanhemmille. Silti on oppilaita, joilta lääkärintarkastus on jäänyt väliin. Takautuvasti tarkastuksia ei tehdä, eli jos se on jäänyt esimerkiksi viidennellä luokalla tekemättä, sitä ei tehdä myöskään kuudennella
Vaihtoehtoisesti ehkäisyn aloitusmenetelmäksi voidaan valita hormonitai kuparikierukka tai implantaatti eli kapseli. Tarkoituksena on muodostaa yritysja teollisuustontteja hyvien kulkuyhteyksien äärelle. 5 Maanantai 23. Sillä ei sijaitse rakennuksia tai rakennelmia. Pälkäneen kunnanhallitus päätti asiasta viime kokouksessaan. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Joitakin lääkärintarkastuksia on jäänyt oppilailta väliin myös Pälkäneellä ja Kangasalla Laajennus tuomassa 23 uutta teollisuusja yritystonttia Kristiina Helminen KANKAANMAAN teollisuusalueen laajennuksen asemakaavaluonnos asetetaan nähtäville. Tällöin on mahdollista saada käyttöönsä ensisijaisesti pitkäaikainen ehkäisy. Teollisuusalueen viimeiset rakennukset on rakennettu 2010-luvulla. TEOLLISUUSALUEEN laajennuksen asemakaavan osallistumisja arviointisuunnitelmaa pidettiin nähtävillä syksyllä 2023. Asemakaavaa varten on laadittu luontoja liito-oravaselvitykset, hulevesisuunnitelma ja rakennettavuusselvitys sekä arvioitu kaavan vaikutuksia muun muassa ilmastoon. Kankaanmaan teollisuusalue alkoi rakentua Kankaanmaantien eteläosasta 1970–1980-lukujen vaihteessa. Kankaanmaan teollisuusalueen laajennuksen asemakaavaluonnos asetetaan nähtäville. Lääkärin konsultaation perusteella ehkäisyvalmiste voidaan aloittaa maksutta myös kuukautisvaivojen hoitoon alle 21-vuotiaille. Kaava-alue koostuu eri-ikäisistä talousmetsiköistä. Pelastuslaitoksen yksikkö tarkasti tilanteen, eikä kuormassa todettu tulipaloa. Valtatien suuntaisesti muodostetaan katu, joka jatkaa eteläpuolen olemassa olevaa katuverkkoa. Lahdentien välittömässä läheisyydessä sijaitseva alue on suunniteltu vastaamaan pitkälti Kankaanmaan jo toteutunutta teollisuusaluetta. Kunta osti nykyisen Kankaanmaan teollisuusalueen pohjoispuolella sijaitsevan kaava-alueen vuonna 2022. Näitä valmisteita on mahdollista saada kuuden kuukauden ajan ehkäisyn aloituksen yhteydessä. Raskauden ehkäisypalveluita tarjotaan useissa eri yksiköissä, kuten äitiysneuvolassa, ehkäisyneuvolassa, kouluja opiskeluterveydenhuollossa, nuorisoneuvolassa sekä sote-asemilla. varattuina, Pälkäneen kunnanjohtaja Pauliina Pikka sanoo. Synnytyksen jälkeen tarjotaan maksutta kuuden kuukauden ajaksi pilleriehkäisy. Asemakaavalla tehdään mahdolliseksi Kankaanmaan olemassa olevan teollisuusalueen laajentuminen pohjoisen suuntaan valtatietä 12 reunustaen. Pirkanmaan hyvinvointialue tarjoaa alle kaikki 21-vuotiaille maksuttoman raskauden ehkäisyn, johon sisältyvät ehkäisypillerit, -renkaat tai –laastarit. Alue sijaitsee osin pohjavesialueella, eikä sille saa sijoittaa pohjaveden laatua ja määrää vaarantavia toimintoja. Rakennusoikeutta muodostuu yhteensä 66 810 kerrosneliömetriä. Jäteauto jatkoi tapahtuneen jälkeen normaalisti matkaa tyhjennykselle. – Pälkäneveden yritysalue on saatu myyntiin, mutta muuten meillä on kunnassa aika vähän teollisuusja yritystontteja tarjolla. Alueen pohjoisosan vanhemman metsän alueelle osoitetaan lähivirkistysalue ja valtatien 12 varteen maantien suoja-alue. Sydän-Hämeen Lehti JÄTEAUTOSSA ollut kuorma alkoi savuttaa torstaiaamuna Sahalahdella. Jäteauton kuorma savusi Sahalahdella. Kaavaluonnoksessa alueelle esitetään yhteensä 23:a uutta rakennuspaikkaa teollisuusja varastorakennuksille sekä näiden tarvitsemat katualueet. Raskauden ehkäisypalveluita tarjotaan Pirkanmaalla useissa eri yksiköissä, kuten äitiysneuvolassa, ehkäisyneuvolassa, kouluja opiskeluterveydenhuollossa, nuoriNuorten maksuton ehkäisy jatkuu Pirkanmaalla ensi vuonna soneuvolassa sekä sote-asemilla. Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta liikennevälinepalosta Sahalahden Paatialantielle hieman ennen kello yhdeksää aamulla. – Laajennusalueen sijainti on logistisesti hyvä, ja sen rakennettavuus on niin ikään hyvä, Pikka toteaa. Laajennus rakentuu nykyisen teollisuusalueen jatkeeksi. Savun lähde jäi epäselväksi. Kuva: Pälkäneen kunta. Laajennus jatkaa nykyistä teollisuusaluetta, jonka kaikki tontit ovat Sydän-Hämeen Lehti PIRKANMAALLA tarjotaan maksutonta raskauden ehkäisyä vuonna 2025 kaikille alle 21-vuotiaille ehkäisyn aloituksessa. Lisäksi maksuton ehkäisy tarjotaan iästä riippumatta raskauden keskeytyksen jälkeen. Asemakaavalla muodostuu 1,4 kilometriä uutta katua ja yksi uusi kadunnimi, Varastotie. Nykyinen teollisuusalue jää kuvan vasemmalle puolelle, laajennus rakentuu kuvan oikeanpuoleiseen osaan
Viljaa saadaan kyntäjän aurasta, paljon sahtia juodaan, jos talon väki on vaurasta. Tutkimusten mukaan päivätoiminta on myös puoliso-omaishoitajille tärkeä jaksamista edistävä tekijä. Keskiajan kylmänä jaksona ei voinut viljellä kevätviljaa, kivisiä peltoja kynnettiin hiljaa. Kunnantien ja Kuohunharjuntien risteykseen muodostuu pieni kaupunkiaukio oleskelun, kohtaamisen ja viihtymisen paikaksi. Samaan kylvökseen kylvettiin naurista, kasvisruoasta eivät perheen lapset voineet narista. Perusteluna on esitetty muun muassa se, että päätöksen sisällöstä eivät selviä asianosaiset, joihin päätös välittömästi kohdistuu, päätöksen perusteet eivätkä kuntalain vaatiman tiedottamisen laajuus ja kiinteistön markkina-arvo. Kuntalaisäänestys suoritetaan helmikuun aikana. Hanna Holma Aluevaltuutettu (kesk) Mielestäni päätöksessä sivuutettiin täysin tutkimustieto. Kunnantiellä ja Kuohunharjuntiellä kävelyn ja pyöräilyn reittejä on mahdollista kehittää niille varatuilla katualueilla. Oikaisuvaatimuksessa on vaadittu myyntipäätöstä kumottavaksi lainvastaisena. Uusia toimintamuotoja kokeillaan. Kaavamuutoksen tavoitteena on Kunnantien ja Kuohunharjuntien risteyksessä sijaitsevan korttelin kehittäminen mahdollistamalla käyttöikänsä päähän tulleiden vanhojen rakennusten korvaaminen uusilla asuinkerrostaloilla ja niiden kivijalkaan sijoittuvilla liiketiloilla. Pirhan strategian mukaan päätökset perustuvat tietoon. Jukka Ollikkala Sahtimestarin tarinoita daan määrittää osaksi sosiaalihuollon palvelutehtävää, jolla tuetaan iäkkäitä henkilöitä. 5000 vuotta sitten Suomessa oli Keski-Euroopan ilmasto, lauhassa lounaistuulessa seilasi purjelaivan masto. Kangasalan kaupunki katsoo, että kaupunginhallituksen myyntipäätös ei ole ollut lainvastainen eikä sitä tule kumota. Päätettiin heikentää palvelua, jolla on merkittävä vaikutus ikäihmisten sosiaalisiin suhteisiin ja hyvinvointiin. lan kaupunginhallituksessa. Kristiina Helminen PÄLKÄNEEN kunnassa otettiin käyttöön osallistava budjetointi vuonna 2024. Ohrasta tehdyn sahdin makua moni sahdintekijä noitui, siksi ruis viljaksi valikoitui. Paksu mannerjäätikkö suli, oluen ja sahdin takia viljan viljely pohjolaan tuli. Ensimmäisessä vaiheessa kuntalaisilta pyydetään ehdotuksia osallistavan budjetoinnin kohteiksi. Sosiaalihuoltolakiin – jota myös hyvinvointialueen pitää noudattaa – sisältyy erilaisia palvelutehtäviä, joiden tarkoituksena on tukea asiakkaiden sosiaalista hyvinvointia ja toimintakykyä sekä ennaltaehkäistä, vähentää ja poistaa sosiaalisia ongelmia. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti LUKIJALTA ALUEVALTUUSTO päätti talousarviokokouksessaan vähentää ja muuttaa etäpalveluksi vanhusten päivätoiminnan. Nälkävuosina tyhjä oli monen suomalaisen suoli, jopa kolmasosa väestöstä kuoli! Syysviljoja sanottiin juurikkaaksi, hyvin onnistunut sato toi talon rikkaaksi. Tätä tarinaa usko ei kukaan, olutta tai sahtia laitettiin hautaan vainajan mukaan! Vilja, vesi ja hiiva ovat sahdin raaka-ainetta, hyvä sahti tuo tekijälleen mainetta. Toisessa vaiheessa kunnan viranhaltijoista ja luottamushenkilöistä muodostettu työryhmä arvioi ehdotukset. Kati Pääkkönen KESKUSTAN valtuustoryhmä teki elokuussa valtuustoaloitteen maksuttomien liikuntapalveluiden selvittämisestä kutsuntaikäisille nuorille. Selvityksen mukaan Kangasalla on jo nyt tarjolla ilmaisia liikuntatiloja, tapahtumia ja harrastusmahdollisuuksia eri ikäryhmille. Äänestyksen tulos ja toteutettavaksi valitut kohteet ovat tiedossa maaliskuun alkuun mennessä. Kunnanhallitus hyväksyi osallistavan budjetoinnin aikataulun ja etenemisprosessin viime kokouksessaan. Koulun osti Vehoniemen Automuseo, joka on suunnitellut laajentavansa sinne toimintaansa. Kaavamuutos mahdollistaa keskustan asukaspohjan vahvistamisen ja palvelujen tukemisen uusien asuntojen myötä. Aukiolle tai muualle korttelin alueelle tuodaan myös taidetta Lumoava Kangasala ympäristöja taideohjelman mukaisesti. Riski voi olla jopa samaa luokkaa kuin tupakointi tai ylipaino. Kangasalan kaupunkia pyydettiin selvittämään palvelutarjontaa, jolla voidaan vastata nuorten liikkumattomuuden haasteisiin. Samalla pyritään kohentamaan alueen kaupunkiympäristöä viihtyisämmäksi ja aktiivisemmaksi katua rajaavilla kivijalkaliiketiloilla. Olemassa olevia palveluita kehitetään edelleen ja nuoret ja kutsuntaikäiset pyritään huomioimaan entistä paremmin. Mielestäni on aivan naurettavaa ajatella, että etäpäivätoiminta vastaisi tähän sosiaalihuoltolain vaateeseen. Osallistava budjetointi on tarkoitus toteuttaa myös vuonna 2025. Kaupunginhallitus päätti, Valtuustoaloitetta esitetään loppuun käsitellyksi että asia valmistellaan sivistyskeskuksessa vuoden loppuun mennessä. Äänioikeutettuja ovat kaikki kunnan asukkaat ja kesäasukkaat sekä yhteisöjen edustajat. Ehdotuksia voivat tehdä kunnan asukkaat, kesäasukkaat sekä kunnassa toimivat yhteisöt. Hyvinvointilautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. Kaikki maailmalta löytyvä tutkimustieto yksinäisyydestä vahvistaa käsitystä siitä, että yksinäisyys on haitallista ja riski erilaisille sairauksille. – Liikuntaolosuhteet ovat parantuneet viime vuosina, mikä on omalta osaltaan lisännyt harrastusmahdollisuuksia ja liikkumisen eri muotoja, lautakunta toteaa. Muinaiset suomalaiset keksivät idean oivallisen, epäpuhtaan veden juonti on riski, alkoholi tekee juomasta turvallisen. Kaupunginhallitus päätti vuoden viimeisessä kokouksessaan hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana ja todeta, että vaatimus ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Harjumaisema halutaan säilyttää tiivistyvässä katukuvassa edelleen rakennusten väleistä avautuvilla näkymillä ja samoin Pikkuharjun puiston viihtyisyys kohenee avautuvien näkymien ja kauemmas puistosta siirtyvien rakennusten myötä. Usean kansainvälisen tutkimuksen ja meta-analyysin mukaan yksinäisyys lisää turhia käyntejä terveydenhuollon palveluissa, mikä maksaa paljon euroja. 6 Maanantai 23. Kaupungin mukaan ostajalle ei ole annettu virheellistä tietoa alueen kaavasta, oletettava kauppahinta on ollut kiinteistönvälittäjän arvioima ja kiinteistön myymiseen päädyttiin, koska kohde ei ollut enää kaupungin palveluverkkosuunnitelmassa. Rakentamisen ja pysäköinnin sijoittaminen lähelle katuja tukee harjualueen virkistysarvojen kehittämistä ja parantaa mahdollisuuksia hulevesien hallintaan ja ilmastonmuutokseen varautumiseen. Kunnantien kaavamuutosta esitetään hyväksyttäväksi. Kun maistelee ohran tai rukiin jyvää, huomaa, että Itänyt jyvä on makeaa ja hyvää. Entisen koulun kiinteistö myytiin syksyllä 129 000 eurolla, joka myös oli kohteelle asetettu pyyntihinta. Ehdotusten antaminen tapahtuu tammikuun aikana siten, että ne voidaan käsitellä ja koostaa helmikuun alussa. Osallistava budjetointi toteutetaan myös ensi vuonna Sydän-Hämeen Lehti KANGASALAN keskustan Kunnantien kaavamuutosta esitetään hyväksyttäväksi. Esimerkiksi Oksalla yhdessä -mallin avulla koetetaan saada nuoria liikkumaan jo kutsuntaiän kynnyksellä. Päätettäessä ikäihmisten päivätoiminnan vähentämisestä ja muuttamisesta etäpäivätoiminnaksi päätettiin paljon isommasta asiasta. Äänestysaikaa varataan noin kaksi viikkoa. Tämä tarkoittaa liikuntaryhmää, joka kokoontuisi Kangasala Areenalla koulupäivien päätteeksi vuoden 2025 alusta. Kolmannessa vaiheessa osa ehdotuksista etenee kuntalaisäänestykseen. MIELESTÄNI päätöksessä sivuutettiin täysin tutkimustieto. Tämä toiminta voidaan aloittaa heti, eikä se aiheuta kaupungille lisäkustannuksia tai uusia resurssipaineita. Ikäihmisille suunnattu päivätoiminta voiVanhusten päivätoiminnan lopettaminen oli virhe LUKIJAN RUNO Sahtimestarin tarinoita saa kuulla sahdin ystävien lauma, Luopioisten Sahtiseuran retken määränpäänä on Rauma. Päätöksessä sivuutettiin myös sosiaalihuoltolain pykälä, jonka mukaan osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävää tai tukevaa palvelua on järjestettävä henkilöille, joiden toimintakyky on alentunut iän vuoksi. Lisäksi vaatimuksessa epäiltiin, onko maakaaren vaatimus virheettömän tiedon antamisesta ostajalle toteutunut koskien alueen kaavaa ja onko ostaja saanut oikeaa tietoa rakentamislain vaatimuksista. Hyvinvointilautakunta toteaa, että liikuntaseurojen avustuksilla pyritään lisäämään kolmannen sektorin toimintaa ja vaikuttavuutta. Määräraha 10 000 euroa on budjetoitu vuoden 2025 talousarvioon. Leipäkulttuuri tuli vasta keskiajalla, pakanuuden ja kristinuskon saapumisen rajalla. TEKIJÄT Jani Oksanen ENTISESTÄ Raikun koulun myynnistä tehty oikaisuvaatimus on hylätty KangasaHallitus hylkäsi koulun myynnistä tehdyn oikaisuvaatimuksen Oikaisuvaatimuksessa on vaadittu Raikun koulun myyntipäätöstä kumottavaksi. Kolme makua ovat hapan suolainen ja makea, hyvä sahti ei ole liian sakea. Mikäli äänestyksessä parhaiten menestyneet ehdotukset mahtuvat kokonaisbudjettiin, voidaan vuoden aikana toteuttaa useampiakin osallistavan budjetoinnin kohteita
TAIDEGALLERIATILAN muuttaminen ja sisustaminen ravintolakäyttöön. 2. 7 Maanantai 23. 6. TATU ja Patu -kirjoihin pohjautuvat lastenteatteriesitykset, jotka ovat vuosien varrella talossa vierailleet. Siitä on pitkä matka tähän päivään. Toimitusjohtajan kymmenen nostoa kymmenestä vuodesta: muuttuivat tiuhaan ja turvavälejä laskettiin myös Kangasala-salin katsomossa. TALOSSA on koettu jo pitkälle yli tuhat esitystä ja satoja eri elokuvia. 8. Avajaisia piti viettää maaliskuussa 2020, mutta kuinkas sitten kävikään. – Kävijämäärämme on asettunut viime aikoina noin 50 000–60 000 tasolle vuodessa, mihin olemme erittäin tyytyväisiä. Esiintymässä olivat muun muassa Kangasalan pikkupelimannit. Tapahtumien järjestämisen säännöt Juhlavuotta Kangasala-talossa vietetään koko vuosi, yksittäistä isoa tapahtumaa ei ole luvassa. PIKKOLAN Suomi 100musikaali vuonna 2017, joka oli ensimmäinen saliin tuotettu iso ja vaikuttava musikaali, ja jossa nuoret pääsivät loistamaan. 5. Juhlavuotta Kangasala-talossa vietetään koko vuosi, yksittäistä isoa tapahtumaa ei ole luvassa. 3. Valtakunnallisten ohjeiden mukaan menimme ja välillä oli niin, että liput myytiin asiakkaille ja kohta ne sääntöjen muuttuessa lunastettiin takaisin. Kangasala-sali kuvattuna vuonna 2015. 4. Sittemmin ravintola on saatu huikeaan nousuun ja se on lisännyt talon päiväkävijöitä pysyvästi. Koskaan en ole nähnyt toista leffaa tai tilaisuutta, josta purkautuu ulos täysi salillinen ihmisiä aivan hiljaa. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Kymmenen vuotta kulttuurin keskiössä KANGASALA-TALO viettää vuonna 2025 kymmenvuotisjuhlavuottaan. Kristiina Helminen TEKIJÄT 1. REIDAR Särestöniemen näyttely vuonna 2021 teki kävijäennätyksen. TALO avattiin alkuvuodesta 2015 teknisesti täysin keskeneräisenä, mutta avajaisviikko oli unohtumaton. Se viikko oli lähtölaukaus, joka on osaltaan kantanut toimintaa nämä kymmenen vuotta. Siinä on jo kokonainen sukupolvi saatu yhteisten elämysten äärelle konserttisalin hämärään. – Aika oli haastavaa ja hämmentävääkin. 10. Erityisen tärkeältä on silti tuntunut kaupungin kanssa yhteistyössä vuosittain tarjotut konserttielämykset kaikille Kangasalan 5-vuotiaille ja viidesluokkalaisille. Se oli niin hyvä, järkyttävä ja hiljaiseksi vetävä yhteinen kokemus. Juhlavuotta Kangasala-talossa vietetään koko vuosi, yksittäistä isoa tapahtumaa ei ole luvassa.. KORONA-AIKA haastoi Kangasala-taloa siinä missä muutakin kulttuurialaa. Mukana olivat myös Kangasalan Mieslaulajat. Siinä ei ole paljon kasvunvaraa, sillä saliin mahtuu kerrallaan hieman vajaat 300 katsojaa, Kotilainen laskeskelee. IKITIE-ELOKUVA. KUN kävin talossa ensimmäisen kerran, seinä ja katto olivat pystyssä, mutta pakkasta varmaankin 20 astetta. PICASSOSTA Pyykköön vuonna 2018, taidetta Lahtisten kokoelmasta. Kangasala-talon toimitusjohtaja ja ohjelmistosuunnittelusta vastaava Timo Kotilainen kertoo, että juhlavuoteen suhtaudutaan kiitollisin mielin: kymmenessä vuodessa kulttuurikeskuksen toiminta – konsertit, tapahtumat, näytökset, Kimmo Pyykkö -taidemuseo ja elokuvateatteri K-Kino – on vakiintunut osaksi arkea monille kangasalalaisille ja muualtakin saapuville vieraille. Kokoontuminen katsomaan yhteistä tapahtumaa ja elämään kokemus yhdessä – se on se juttu, josta meille tullaan nauttimaan, Kotilainen sanoo. 9. Kangasala-talon harjannostajaisia vietettiin huhtikuussa 2014. 7. UUDENVUODENKONSERTTI vuonna 2016, Total Cello Ensamble, solistinaan Mari Palo, oli esityksenä täydellisyyttä hipovan korkeatasoinen. Joitakin striimattuja näytöksiä me teimme tuolloin, mutta toimintatavasta ei tullut pysyvää. Noin 300-paikkaisen konserttisalin lisäksi Kangasala-talossa sijaitsevat muun muassa Kimmo Pyykkö -taidemuseo sekä Kangasalan kaupungin valtuustosali ja kaupunginhallituksen kokoushuone. Kunnanjohtaja (nykyisin kaupunginjohtaja) Oskari Auvinen, Kangasala-talon toimitusjohtaja Timo Kotilainen, silloinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Raimo Kouhia ja silloinen Kangasala-talon hallituksen puheenjohtaja Jari Jokilampi toivottivat kutsuvieraat tervetulleeksi Kangasala-taloon alkuvuodesta 2015. Korona sulki kaiken ja siitä alkoi kaikin puolin kummallinen ajanjakso, jonka aikana kaikki keikahti
joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Isät ja äidit turvaamassa joulurauhaa – KYLLÄ suomalaiset osaavat viettää joulua ja kunnioittaa joulurauhaa, komisario Mikko Särkioja Sisä-Suomen poliisista kiittelee kansalaisia tutkittuaan poliisin viime joulun tehtävätilastoja Pirkanmaalta. Resurssia liikutellaan joustavasti poliisilaitoksemme sisällä päivittäin sinne missä tarve on suurin, mutta myös valtakunnallisesti eri poliisilaitosten välillä, Särkioja selvittää. – Koulun oppilaat muistivat meitä tänä vuonna isolla pinolla joulukortteja, joissa toivotettiin hyvää joulua Kangasalan poliisille, komisario herkistyy ja sanoo tällaisen muistamisen lämmittävän kokeneenkin poliisin mieltä. Mieleen voivat hiipiä läheisten ihmisten menetykset ja ikävän tunteet. Hän kuitenkin muistuttaa, että poliisin pitää kehittyä jatkuvasti, sillä rikollisuus saa uusia muotoja ja tapoja toimia. – Poliisin niin sanottu kenttätyö on kolmivuorotyötä. Tämänkin vuoden joululiikenteessä on tiedossa valtakunnallinen liikenteenvalvontateema. Särkioja nostaa työpöydältään joulukortin, jonka hän on saanut Pikkolan koululta. Särkioja on toiveikas, että hallitusohjelmaankin kirjattu tavoite poliisien määrän nostamisesta 8 000 poliisiin tai jopa sen yli toteutuisi. Viitteitä tästä on, sillä poliisien määrää lisättiin hieman jo tänä vuonna. Mika Säpyskä KYLILTÄ Pikkolan koulun oppilaat muistivat Kangasalan poliiseja joulukortein. SISÄ-SUOMEN poliisilaitokseen kuuluvat Keski-Suomen ja Pirkanmaan kenttäjohtoalueet. Särkiojalle itselleen joulutyö ei ole enää niin suuri asia, sillä oma jälkikasvu on jo varttunutta, mutta monella muulla poliisilla on kotona pieniäkin lapsia. – Välillä on jouduttu joulupukkejakin kuljettamaan poliisin tiloihin levähtämään, jotta he saisivat kunnialla hoidettua joulunajan työtehtävänsä loppuun. Kangasalla tehtäviä oli koko joulun aikana, eli 23.– 27.12., kaikkiaan 23 ja Pälkäneellä 6. mukaan joulun rauhaa kunnioittaen ja periaatteella: työt ensin ja sen jälkeen mahdolliset huvit Torvisen ja muorin kanssa. – Syrjäytyminen ja yksinäisyys voivat joulun aikaan aiheuttaa korostetusti poliisille myös tehtäviä, joissa ihmisellä on itsetuhoisia ajatuksia. Aito ja oikea joulupukkimme toimii minun käsitykseni ja kokemuksieni Poliisin joulu on paljolti arkista työnkuvaa. – Poliisivoimiin tarvitaankin lisää työntekijöitä, sillä mitä pienemmällä resurssilla poliisi joutuu toimimaan, sitä enemmän yksittäisiltä poliisihenkilöiltä vaaditaan. Poliisipartio puolestaan vei poliisilta kiitokset ja jouluterveiset oppilaille. – Kentällä olevasta resurssivahvuudesta tehdään jatkuvaa puntarointia. Kun jouluisin ihmiset ovat pääosin kotona, uutena vuotena väki on liikkeellä, käy ravintoloissa, on juhlatuulella, ja moni maistelee myös ilojuomaa. Eritoten toivon, ettei mitään vakavaa satu, sillä kentällä on aina omat kollegat liikkeellä, komisario miettii. Moni isä ja äiti onkin poissa joulunvietosta, ja joillekin se voi olla vaikeakin paikka, kun ei voi viettää juhlaa kotona. SÄRKIOJA muistuttaa, ettei alkoholi ole yleensä perimmäinen syy häiriökäyttäytymiselle, vaan usein takana on jokin muu laukaiseva tekijä. – Luvut ovat paljon maltillisempia kuin normaalina viikonloppuna. Pyrimme yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa saattamaan näitä ihmisiä avun piiriin. Eniten tehtäviä aiheuttavat alkoholi ja liikenne. Siksi hyvää mieltä tuottaa se, että jotakuta pystyy auttamaan konkreettisesti. Esimiehenä nostankin hattua väelle, joka laittaa itsensä likoon silloinkin ja turvaa osaltaan joulurauhaa. Kun normaalina viikonloppuna Pirkanmaan kenttäalueen poliisilla on tehtäviä vuorokaudessa aamuseitsemästä seuraavan päivän aamuun 300–500, viime joulun aikaan niitä oli aatonaatosta aattoon 250, jouluaatosta joulupäivään 164, joulupäivästä tapaninpäivään 217 ja tapaninpäivästä ensimmäiseen välipäivään 200. Näitä tunnetiloja ja ahdistusta saatetaan sitten yrittää helpottaa liiallisellakin päihteiden käytöllä. PIRKANMAALLA poliisi lähtee yhteen vuoden suurimmista juhlapyhistä samankaltaisella poliisivahvuudella kuin normaaliin viikonloppuun. – Vaikka joulu on valtaosalle kansaa iloa ja yhdessäoloa, on se useille myös hyvin tunteikasta aikaa, jossa on sijaa ja aikaa surulle. Näin pystymme paremmin tarttumaan tulevaisuuden haasteisiin. Esimerkiksi itsenäisyyspäivän viettoa ja vastaanottoa Helsingissä turvaa poliiseja ympäri Suomen. Kun poliisi varautuu jouluun yleensä normaaliresurssein, uuteen vuoteen lisätään usein poliisivoimaa. Särkioja työskentelee Kangasalla kenttäyksikön johtajana ja Kangasalan poliisiaseman esimiehenä. – Poliisin voimavara ja vahvuus perustuu siihen, että hämmennämme yhdessä kaikkien toimintojemme osalta samaa joulupuuroa. 8 Maanantai 23. Toki kyse on vain yhdestä vuodesta, mutta toivotaan tästäkin joulusta yhtä rauhaisaa, ja jopa rauhallisempaa. Poliisia saattavat työllistää joulunaikaan tavallista enemmän myös erilaiset kotihälytystehtävät, joiden taustalla on usein päihteiden käyttö, yleensä alkoholi. Mikko Särkioja. Komisario Mikko Särkiojan mukaan poliisia tarvitaan liikenteessä, mutta myös erilaiset kotihälytykset ovat yleisiä. Poliisia työllistää esimerkiksi joulun menoja paluuliikenne. Muistamiset lämmittivät Kangasalan poliisiaseman esimies komisario Mikko Särkiojaa, jolla on takana kolmisenkymmentä vuotta poliisityötä Helsingistä Pirkanmaalle ja Pohjanmaalle. Poliisi on pääsääntöisesti tekemisissä negatiivisten asioiden kanssa. Kokonaisresurssit suunnitellaan ja päätetään toki myös etukäteispainotteisesti tilannearvion ja esimerkiksi erilaisten tapahtumien tai juhlapäivien perusteella, Särkioja valottaa. – Siitä saa virtaa, kun näkee, että työllä on merkitys ja tarkoitus. Suurissa kaupungeissa ja keskuksissa taas ongelmia aiheuttaa erilaisten sosiaalisten ryhmien eriytyminen omille alueilleen. Sisä-Suomen poliisilaitos on mielestäni onnistunut kehittämistyössään vallan mainiosti, ja alati muuttuvan toimintaympäristömme vuoksi se on välttämätöntä. – Se on tervetullutta. – Siitä saa virtaa, kun näkee, että työllä on merkitys ja tarkoitus. Särkiojan mukaan Suomessa on tutkitusti havaittu syrjäytymisen kasvavan voimakkaasti erityisesti pienillä ja syrjäisillä paikkakunnilla. Kun joulu saapuu ja suomalaiset hiljentyvät juhlanviettoon, poliisi jatkaa valvontaansa, sillä aina juhla ei suju mallikkaasti. Kun Kangasalla tehtäväkirjo oli kotihälytyksistä liikennetehtäviin ja häiriökäyttäytymisistä päihtyneisiin ihmisiin, Pälkäneellä tehtävistä suurin osa liittyi liikenteeseen. SÄRKIOJAN mukaan poliiseina työskentelee jaksavia, osaavia ja motivoituneita ihmisiä. – Toisaalta poliisi täytyy myös pyrkiä aktiivisesti kehittämään laaja-alaisesti toimintaansa ja toimintojansa juuri sillä resurssilla, joka on käytettävissä. Yleisjohtaja vastaa työvuorossaan poliisilaitoksen koko operatiivisen resurssin johtamisesta. – Toki uskon vakaasti, että noissa tapauksissa kyseessä ovat olleet niin sanotut apupukit. Jouluaaton ja joulupäivän työvuorot hän tekee Sisä-Suomen poliisilaitoksen tilannekeskuksessa Tampereella, jossa hän toimii yleisjohtajana
Samalla tehtiin lähipuuhun lava, jossa koko ajan päivysti mies pyssyn kanssa. PARHAIMPAAN heinäaikaan karhu oli tavattu kylätaajamassa tekemässä tihutyötä. SYKSYN aikana osa kalloista on palautunut omille paikkakunnilleen Pielavedelle, Paltamoon ja Joensuuhun haudattavaksi. Sydän-Hämeen Lehti KONEEN säätiö on myöntänyt Vapriikin tutkija ja Turun yliopiston dosentti Ulla Nordforsin johtamalle työryhmälle kolmivuotisen apurahan (336 900 euroa) monitieteiseen tutkimukseen, jossa selvitetään muun muassa DNA-tutkimuksen, isotooppiarkeologian ja historiantutkimuksen keinoin minkälaisia ihmisiä kallojen omistajat olivat ja millaista elämää he elivät. Susi hyväkäs tuli ihan lähelle asumuksia ja sai ihmiset kauhun valtaan. Noin puolet kalloista oli peräisin Pälkäneeltä, jonne ne haudattiin syyskuussa. Monitieteiset menetelmät tuottavat yksityiskohtaista historiallista tietoa näistä 1500–1800-luvuilla eläneistä, eri puolilla Suomea asuneista ja eri sosiaaliluokkiin kuuluneista ihmisistä. Keskellä Ulla Nordfors.. Sen jälkeen meni pitkään ennen kuin kukaan seuraavan kerran kertoi nähneensä tai kuulleensa karhujen liikkeistä Kuhmalahdella. kotiin lypsettäväksi, tapasi hän karhun raatelemassa tuskin hengissä olevan lehmän utareita. Karhun aloitettua aterioinnin Jooseppi ampui petoa keskiruumiiseen niin, että eläimen selkä meni poikki. Siitäkös alkoi liikehdintä. Suurin osa kalloista oli kerätty suomalaisilta hautausmailta antropologisia tutkimuksia varten, osa on peräisin 1800-luvun vankiloista ja sairaaloista. Kuhmalahden kirkonkylässä postinhoitajana toiminut Eeva Lahtinen muistelee 1950-luvulla sattunutta tapausta seuraavasti: ”Kerran kotikylällä alkoi kiertää huhu, että susi on liikkeellä tässä jossain lähiseudulla. 1828) onnistui kaataa tämä niin kutsuttu ”Kaanaan lihakarhu” heinäkuussa 1846. Kun Haapasen torpan emäntä tuli hakemaan lehmäänsä Vasta 18-vuotias Jooseppi Jaakonpoika oli nuorin vahtiin määrätyistä miehistä. Sitä ennen FT Ulla Nordforsin työryhmä pystytti museokeskus Vapriikin järjestämänä Pälkäneen kirkkoon kenttälaboratorion ja otti kaikista vainajista näytteitä jatkotutkimuksia varten. Pääkallojen monitieteiseen tutkimukseen myönnettiin apuraha Elokuussa pääkalloista otettiin näytteitä Pälkäneen kirkossa. Hankkeessa pyritään antamaan ääni menneisyyden ihmisille ja ottamaan huomioon myös heidän nykyisten jälkeläistensä tarpeet ja oikeudet. Käytyään välillä Sahalahdella susi palasi takaisin Kuhmalahdelle jatkaen matkaa Luopioisten kautta Padasjoelle ja kohti Kuhmoista, missä se kohtasi loppunsa jäämällä linja-auton alle. Mukana oli myös huonoa tuuria. Haluamme kertoa näiden ihmisten elämäntarinoita, Ulla Nordfors kertoo. Tutkimushankkeen yhtenä tavoitteena onkin selvittää DNAja isotooppianalyysien avulla, missä vainajien todennäköinen kotipaikka on sijainnut, jotta heidät voidaan palauttaa lähemmäs kotia uudelleenhautausta varten. Vastahakoisesti peto jätti saaliinsa. Näin päivitteli keskuksen mamma, kun puhelimet olivat kuumana ja ihmiset uteliaisuudessaan kyselivät keskuksestakin suden liikkumisia. Sudet hävitettiin Kuhmalahdelta 1800-luvun lopulla. ELÄIMEN päästyä järven toiselle puolelle toinen metsästäjä ampui ohi. Karhu tuli aterialle, josta samalla muodostui sen viimeinen. Siinä oli koiran loppu.” Sutta jahdattiin Kuhmalahdella ja lähipitäjien alueella pitkään isolla miesjoukolla. Elokuussa 2024 Suomeen palautui 82 pääkalloa, jotka oli viety Ruotsiin Karoliinisen instituutin kokoelmiin 1800-luvulla. Hänet oli pantu päivän ajaksi vartioon, sillä oletettiin, ettei karhu tulisi päivällä saaliinjaolle. Yrityksistä huolimatta metsästäjät eivät onnistuneet saamaan sitä saaliikseen. Eläin jätettiin haaskaksi samalle paikalle, jossa karhu oli hyökännyt sen kimppuun. SAMALLA tavalla kävi myös susien osalta. Missä susi, missä susi. Hänet oli pantu päivän ajaksi vartioon, sillä oletettiin, ettei karhu tulisi päivällä saaliinjaolle. Vehkapuntarin Vedentaustan puoleinen peltoaukea 1950-luvulla. Emäntä ei petoa pelännyt vaan alkoi huutaen ja käsillään hosuen ajaa karhua pois. Karhun raadeltua kertojan kotitalon lehmän oli kyläkunta yksissä tuumin päättänyt ottaa pedon hengiltä. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Karhu kaatui, mutta susi ei Raine Raitio KUHMALAHTELAISEN torpparin pojan Oskari Haapasen 1930-luvulla kertoman muistelman mukaan viimeinen Kuhmalahden pitäjässä kaadettu karhu kohtasi loppunsa Vehkapuntarin Vedentakana eli Kaanaassa. Vasta yli puoli vuosisataa myöhemmin hukka nähtiin paikkakunnalla seuraavan kerran. Mesikämmen kaatui kuolleena maahan. – Eri menetelmiä hyödyntämällä tutkimme ihmisten elinaikaa, terveyttä, ravintohistoriaa, liikkuvuutta ja perhesuhteita. Hän odotti, kunnes karhu oli päässyt haaskan kimppuun. Puntarin kylässä susi nappasi koiran ihan talon kuistilta. 9 Maanantai 23. Karhua oli tiettävästi koetettu pyydystää jo aikaisemminkin, mutta vanhana ja viisaana se ei ollut mennyt vipuun. Tutkimusryhmä korostaa kunnioittavaa lähestymistapaa ihmisjäännösaineistoon. Jännittävästä tilanteesta huolimatta nuori mies malttoi mielensä. Mutta toisin kävi. Hankkeessa tuotetaan myös DNA-työkalu, jolla geneettisen sukututkimuksen harrastajat voivat tutkia omia yhteyksiään kokoelman vainajiin. Haapasen mukaan talollisen pojan Jooseppi Jaakonpoika Iso-Annalan (s. Lehmä oli niin pahoin raadeltu, että se jouduttiin lopettamaan. Miehet lähtivät aseittensa kanssa muka susijahtiin, mutta turhaan he metsässä juoksivat. Tutkimuksessa hyödynnetään myös paleoproteomiikkaa, historiallisia lähteitä ja tietojenkäsittelytiedettä. Kun susi ylitti Längelmäveden, passissa ollut metsästäjä odotti sutta Siuronsalmen pohjoispuolella, mutta susi ylittikin järven salmen eteläpuolelta. Vasta 18-vuotias Jooseppi Jaakonpoika oli nuorin vahtiin määrätyistä miehistä. Täältä karhu kävi etsimässä syötävää 1800-luvun puolivälissä. ENSIMMÄISENÄ yönä karhu pysytteli poissa, mutta jo seuraavana päivänä keskellä päivää peto tuli haaskalle. Ei tahtonut uskaltaa enää yksin liikkua varsinkaan pimeän aikoihin. Parikymmentä kalloa jäi vielä odottamaan hautaamista, sillä niiden alkuperästä ei toistaiseksi ole tietoa
10 Maanantai 23. Taloudellisessa ahdingossa olevien yksittäisten ihmisten ja perheiden auttamiseen Suomessa Kirkon diakoniarahaston kautta. 14 Jumalanpalvelus, Vehkajärven kirkko. Petri Lassila, Janne Kyrönlahti. 040 7120 560 LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA ¤ Kastettu: Eemil Tuure Johannes Järvinen, Vantaankosken seurakunnasta. Teille on syntynyt Vapahtaja! 8 Messu, Kangasalan kirkko. Kari Mikkonen, Tarja Sillanpää. Joulua vietetään, koska se merkitsee alkua. Jumalanpalvelukset KANGASALAN SEURAKUNTA Viikon kastettujen, vihittyjen ja siunattujen kuulutukset julkaistaan poikkeuksellisesti vuoden 2025 ensimmäisessä lehdessä. Lauantai 28.12. P. 25.12. klo 11 Ehtoollisjuhla Ehtoollisjuhla Ti 7.1. Ohjelmaa ja yhdessäoloa n. Janne Vesto, Terhi-Tuulia Keränen. Sisäänkäynti parkkialueen puolelta. Lauletaan kauneimpia joululauluja Ke 25.12. ei ole jumalanpalvelusta Luopioisissa. Messu klo 10 Luopioisten seurakuntakeskuksessa. Lähi-idän Raamattutyölle Suomen Pipliaseuran kautta. Ti 24.12. Kuollut: Reino Henrik Hakanen 85v., Kaitamosta. Yhteinen joulu klo 11.45 Luopioisten seurakuntakeskuksessa, alkaen joulurauhan julistuksen katsomisella ja jouluruokailulla. Kauneimmat joululaulut Kerttulassa klo 18 Jokirannantie 8 (Ruutana) SEURAKUNTATOIMISTO SULJETTU SEURAAVINA PÄIVINÄ: Joulu 24.-26.12. Sen varaan rakentuu kaikki, mitä sen jälkeen seuraa. Aattoillan hartaus klo 21 Luopioisten kirkossa. Tapahtuma on ilmainen, myös kyyti järjestyy tarvittaessa. Tänäkin vuonna joulunvietto kiinnittää huomion alkuun. klo 16 yhteysilta nyyttäreiden merkeissä. 03-377 3200 tai 0400 776 606 www.hautaustoimistomurtoniemi.fi toimisto@hautaustoimistomurtoniemi.fi Keskustie 5, 36600 Pälkäne PALKANEENKATUKAPPELI.FI PALKANEENKATUKAPPELI.FI Su 29.12. Heikki Repo, Jukka Heroja. Sitä viestiä tarvitaan omana aikanamme erityisen kipeästi. 16 Jumalanpalvelus, Kuhmalahden kirkko. Kari Mikkonen, Sannamaria Salli. Mika Kaila 050 574 3803 Palvelemme myös Pälkäneellä: Pälkäneen Kukkakauppa Onkkaalantie 71, Pälkäne. 15 Perhekirkko, Kangasalan kirkko. 17 Jumalanpalvelus, Kangasalan kirkko. Uudenvuodenpäivä 1.1. Jouluna juhlitaan Jeesuksen syntymäpäivää. Kristuksen todistajat 12 Joululaulukirkko, Kangasalan kirkko. Tuo alku kiinnosti aikanaan vain muutamia ihmisiä, mutta tänään se on miljardien ihmisten viettämän juhlan sisältö, perusta ja lähtökohta. Bettina Pinomäki, Elina Oksanen, Sannamaria Salli, Iiris Oksanen (huilu). 8 Jumalanpalvelus, Sahalahden kirkko. 23 Hartaus, Kangasalan kirkko. 26.12. Kirkkokuoro. Luopioinen Ke 1.1. 0400-975 277 Lämpimästi tervetuloa! ALKU on tärkeä. Sunnuntai 29.12. ”Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.” (1. 9 Jumalanpalvelus, Vehkajärven kirkko. VOIMAKSI VIIKOLLE on maailmanhistorian ainutlaatuinen hetki, jolloin kaikkivaltias ja ikuinen Jumala syntyi pieneksi ja avuttomaksi ihmiseksi tiettyyn aikaan ja paikkaan. Kauneimmat Joululaulut klo 18.30 Luopioisten kirkossa. Su 29.12. Markku Viitala, Matti Huomo. Arja Nuuttila viulu, Janne Vesto kitara ja juonto. klo 19 Sanan ja Sanan ja rukouksen ilta rukouksen ilta kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA Rautajärventie 21, p. Ei Jumalanpalvelusta Pälkäneen kirkossa, ks. Joulupäivän rukoushetki klo 18 Pyhän Mikaelin kirkkorauniolla, Jari KemppaiTeille on syntynyt Vapahtaja ! Joulu nen, Ritva Huomo, kirkkokuoro To 25.12. Joh. (03) 618 4411 Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml www.kiviveistämöjekaila.fi Kiviveistämö J.E. Ilta/yö Kauneimmat Joululaulut keräykseen maailman köyhimmille lapsille Suomen Lähetysseuran kautta. Elina Oksanen. klo 11 Lähetyskokous Lähetyskokous Ti 31.12. klo 19 Sanan ja rukouksen Sanan ja rukouksen ilta ilta Su 5.12. Janne Vesto Lauletaan Kauneimpia joululauluja. 15 Jumalanpalvelus, Sahalahden kirkko. Musiikkia ja lyhyitä puheenvuoroja sekä yhdessäolola. Loppiainen 6.1. Lupaukset täyttyvät 13 ja 14 Hartaus, Huutijärven kappeli. 12 Jumalanpalvelus, Ruutanan monitoimitalo. ja ke 1.1. Ke 25.12. 040 844 2328 Avoinna ma-pe 9-17, la 9-15, su 11-15 Surun kohdatessa • Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Hautakivet • Perunkirjoitukset • Kukkalaitteet Avoinna ma-pe 9.00-16.00 tai sopimuksen mukaan. Jouluyön messu klo 23 Pälkäneen kirkossa Jari Kemppainen, musiikki Aimo Kokkola. HAUTAKIVIÄ KIVIGALLERIA P. Yhteinen Pälkäne ja srk. Hanna Alanen 044 3634 751 tai Janne Vesto 040 7120 563. Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 I 0403098000 kangasalan.seurakunta@evl.fi ma-ti 10–15, to 10–17 ja pe 10-13, ke suljettu www.kangasalanseurakunta.fi Rauhallista ja siunattua joulua! VIIMEINEN TILAISUUS LAULAA KAUNEIMPIA JOULULAULUJA TÄNÄ VUONNA! Torstai 26.12. Hosainnan kuurojen koululle, Suomen lähetysseuran kautta, kerhojen kummikohde YHTEINEN TOIMINTA TAPAHTUU LUOPIOISISSA Su 15.12. Tapaninpäivän messu klo 10 Pälkäneen kirkossa, Juha Kankaristo, Ritva Huomo. Ajanlaskumme alkaa joulusta. Puh. Päivystys ympäri vuorokauden Ellintie 2, 36200 Kangasala. Luopioisten kirkkokuoro, lauluyhtye Soilat, Terhi-Tuulia Keränen urut ja piano. 4:9) Hyvää ja Jumalan siunaamaa joulujuhlaa! OSOITTEENMUUTOS JA MUUT TILAUKSEESI LIITTYVÄT ASIAT YHDESSÄ PAIKASSA: SHL.FI/ OMAPALVELU. Jouluaaton jumalanpalvelus klo 15 Pälkäneen kirkossa, Jari Kemppainen, musiikki Ritva Huomo ja Marja Lepistö. Jussi Vaitniemi, Sannamaria Salli, Taina Kanerva (klarinetti). Siitä alkaa myös tapahtumasarja, joka loi perustan kristilliselle uskolle ja kaikille tätä uskoa ilmentäville ajattelutavoille, rakennuksille ja symboleille. Myös striimi. TAPAHTUU PÄLKÄNEELLÄ Ti 24.12. Jussi Vaitniemi, Sannamaria Salli. klo 15 saakka. Iltapäivä Pilistveren ystävyysseurakunnalle. Markku Viitala, Jukka Heroja. To 26.12. Ira Sirkiä, Tarja Sillanpää. Markku Viitala, Matti Huomo. Aattohartaus klo 15 Luopioisten kirkossa. Ti 24.12. Tapaninpäivä 26.12. klo 11 Su 5.12. Ti 24.12. Lähetyskirpputori aukeaa pe 10.1.2025 Su 29.12. Uudenvuodenpäivän messu klo 10 Pälkäneen kirkossa, Juha Kankaristo, Terhi-Tuulia Keränen Ti 24.12. Kolehdit 24.12. Su 29.12. Jouluaamun jumalanpalvelus klo 8 Luopioisten kirkossa, Janne Vesto, Ritva Huomo. klo 19 Ti 31.12. Joulu Paluu alkuun Kirjoittaja Tapio Luoma on arkkipiispa Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta. klo 11 Su 29.12. Pertti ja Tuija Herrala. Heikki Repo, Jukka Heroja. Tässä juhlassa jokainen meistä saa olla mukana. klo 19 Ti 7.1. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti www.palkaneenseurakunta.fi • P. 10 Messu, Kangasalan kirkko. Janne Vesto, kanttorina Liisa Teräslahti. 29.12. Jouluaatto 24.12. Ilm. Ira Sirkiä, Sannamaria Salli. Joulupäivä 25.12. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Järj. 11 Jumalanpalvelus, Vatialankulma. Se oli myös aivan uusi alku Jumalan viestille, jolla hän on halunnut osoittaa rakkautensa maailmaa ja ihmiskuntaa kohtaan. 18 Enkelikirkko, Kangasalan kirkko. Luopioisten Linjan tarjoama kirkkoauto ajaa reittiä Kyynärö klo 7.05, Ämmästä klo 7.10, Pohja klo 7.20, Rautajärvi klo 7.30 ja Luopioinen 7.40
Urheilu oli itse asiassa nuorempana Viitalalle niin tärkeässä roolissa, että se tavallaan sulki oven seurakunnan toimintaan mukaan lähtemiseltä. Jani Oksanen KUN kello 23 alkava jouluyön hartaus on ohi, Markku Viitalalla alkaa loma ja hän suuntaa joulunviettoon Kuhmalahdelle perheensä kanssa. 11 Maanantai 23. Viitala siirtyi kirkkoherran rooliin työskenneltyään Kuhmalahden kappalaisena viitisentoista vuotta. Hyvän päälle yritetään rakentaa entistä parempaa. Lopulta elämään kuitenkin mahtuivat molemmat. – Elämässä täytyy olla muutakin merkityksellistä kuin työ. – Kun saadaan kokoonpano kuntoon, on parempi tilanne lähteä kehittämään uutta. Kirkkoherrana peruspapin työ jää kuitenkin vähemmälle, kun hallinnon määrä kasvaa. Vuosia myöhemmin Viitala nimittäin palasi vuodeksi Mänttään – joka oli siinä vaiheessa muuttunut Mänttä-Vilppulaksi – toimiakseen tilapäisesti seurakunnan johtohahmona ja päätyäkseen pienen viiveen jälkeen samaan pestiin Sydän-Hämeessä. ”Ihmisillä, joita kohtaa, on paljon merkitystä elämässä”, tietää Markku Viitala. – Olen tykännyt kyläpapin roolista, elää samaa elämää seurakuntalaisten keskellä ja olla osa yhteisöä. Pöytätennis jäi lopulta turhankin kovan pituuskasvun myötä, ja varusmiesaikana teologian opiskelu nousi sotilaspapin kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen esiin varteenotettavana vaihtoehtona. Kangasalla häntä on ilahduttanut henkilökunnan ja luottamushenkilöiden sitoutuminen seurakunnan asioihin sekä suuri vapaaehtoistoimijoiden joukko, joka näkyy esimerkiksi siinä, miten paljon toimintaa seurakunta pystyy järjestämään. Mielestäni niitä ei tarvitse yrittää puristaa yhteen, vaan moninaisuus saa olla näkyvää ja totta. Urheilu kuitenkin täytti kalenterini kokonaan. Jo sen työn aloittaessaankin hän oli ehtinyt asua Kuhmalahdella lähes vuosikymmenen. Sitoutuneisuus ja pitkät työurat näkyvät tavallaan seurakunnan tämänhetkisessä pappitilanteessa. Lenkkeilyä varten minulla onkin oma ”personal trainer”, kirkkoherra viittaa perheen labradorinnoutajaan. Se on rikkaus, eikä siinä hävitä mitään. ”On erilaisia tapoja esimerkiksi tulkita Raamattua ja elää kristillisiä arvoja todeksi. Tuleva vaimokin opiskeli silloin diakoni-nuorisotyönohjaajaksi, mikä rohkaisi samalle tielle. Intensiivisestä syksystä on pitänyt huolen se, että hänellä on edessään ensimmäinen joulu Kangasalan kirkkoherrana. Kun edellinen kirkkoherra Seppo Jarva lähti vuodeksi Kittilään syksyllä 2022, olin hänen sijaisenaan ja sain maistaa Kangasalla kirkkoherran tehtäviä. Tilaa on monenlaiselle”, sanoo Kangasalan uusi kirkkoherra Markku Viitala. Viitala valittiin virkaan viime keväänä. – Oma rippikoululeiri oli aikoinaan vahva kokemus ja hengellisen heräämisen paikka. – Syksy on ollut aika tiivistä, Viitala tunnustaa. Sieltä tie vei Luopioisten ja Sahalahden yhteiseksi osa-aikaiseksi seurakuntapastoriksi ja edelleen Kangasalan seurakunnan palkkalistoille. Se tekee mahdolliseksi poiketa helposti kotona kesken vaikkapa edellispäivän kaltaisen, kirkkovaltuuston kokouksen värittämän 14-tuntisen työpäivän. Samalla oman kalenterin hallinta hieman heikkenee aiempaan verrattuna, kun eteen tulee asioita, joita ajatellaan soveltuvan juuri kirkkoherran hoidettavaksi. – Ihmisillä, joita kohtaa, on paljon merkitystä elämässä, Viitala myöntää. Muutos aiempaan on kuitenkin ollut suuri. PAPIKSI hänet vihittiin vuonna 2002 sattuvasti Tampereen tuomiokirkossa, jonka pihalehdossa hän oli tamperelaislapsena useasti ollut leikkimässä. Peräti kolme pitkään seurakunnassa työtä tehnyttä pappia – Seppo Jarvan lisäksi Auni Kaipia ja Kari Mikkonen – ovat lyhyen ajan sisällä jääneet eläkkeelle. Sähly Sariolassa keskiviikkoisin on ollut olennainen merkintä menokalenterissa jo kymmenisen vuotta. Pöytätennistä Viitala pelasi kilpatasolla, ja lukiossa oppinevalinnoissa painotus oli kohti insinööritieteitä teologisten jatko-opintojen sijaan. Silloin tehtävästä huomasi suoriutuvansa ja selviytyvänsä, ja siksi olin aika rauhallisin mielin. Papin ura ei ollut päällimmäisenä mielessä lukioaikana, vaikka se mahdollisuus olikin vilahtanut ajatuksissa jo rippikoululeirin jälkeen.. – Sähly on siitäkin hyvä laji, että pystyäkseen pelaamaan sitä täytyy tehdä paljon muutakin – käydä vähän kuntosalilla ja lenkillä. Yhtä lailla elämän hauskaa kiertokulkua osui siihen, kun hän sai ensimmäisen työpaikkansa viransijaisena Mäntästä. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti SEURAKUNTA Markku Viitala ehti rippikoululeirinsä jälkeen todeta ääneen haluavansa papiksi, mutta ajatus jäi urheilun varjoon. PITKIÄ työpäiviä kertyy etenkin kiireiseen joulun aikaan – mutta Viitala tiedostaa hyvin, että työssä, jossa päivittäiselle tai viikoittaiselle työajalle ei löydy määritelmää, on tärkeää pitää itse huolta omasta jaksamisestaan. Hänelle itselleen urheilu on ollut arjessa tärkeä voimavara. Sen jälkeen sanoin kotona, että minusta tulee pappi. Asiat muuttuivat ajan kuluessa. On osattava antaa arvoa myös perheelle, puolisolle ja harrastuksille, Viitala teroittaa. Nyt Viitalalla on asunto myös Kangasalan keskustassa, josta työmatka on lyhyt; esimerkiksi Kangasalan kirkko ja seurakuntatoimisto ovat uudesta kodista muutaman miMarkku Viitalan mielessä olivat lukioaikana urheilu ja insinööritieteet, eivät teologian opinnot nuutin kävelymatkan päässä. Halu elää kirkkoherrana samaa elämää seurakunnan kanssa ja työn painopisteen muuttuminen toivat mukanaan toisenlaisenkin muutoksen. Se on ollut minulle tosi merkityksellinen ja antoisa asia. – En sano, etteikö olisi jännittänyt… mutta minkäänlaista pelkoa ei ole ollut
Tilaisuuden aluksi on kahvitarjoilu. Pälkäneellä asunut Heikki Silvennoinen menehtyi vajaa viikko ennen joulua.. Viikolla 52 lehti ilmestyy maanantaina 23.12., mainosaineistot viimeistään torstaina 19.12. 11.45 15.00 Luopioisten Seurakuntakeskus. To 26.12. Ystävänpäiväkahvit, konsertti/teatteri maaliskuussa, ulkoilu-/pilkkipäivä, matka EL-lomakeskukseen Lehmirantaan huhtikuussa, Sokkomatka toukokuussa, Liikuntatreffit kesäkuussa, yhteislaulutilaisuus ja kesäteatteri heinäkuussa, Saariston rengastie (yö Nauvossa) elokuussa, syysvaellus Ritajärvelle syyskuussa. Pääsisitkö avuksi tapahtuman luomiseen joko etukäteen tai aattona. Käynti päätyovesta. Samalla voi selailla ja ostaa (10 euroa) ensivuoden kalenterin, jonka kuvituksena ovat Sappeen ja Ohvenon maisemat Urkonjärven joutsenista Hannulan kukkivaan omenatarhaan. Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Tapaninpäivän yhteislaulut. Vehkajärven Marttayhdistys kiittää jäseniään ja ystäviään kuluneesta vuodesta ja toivottaa leppoisaa joulun aikaa ja onnea alkavalle vuodelle! Yhteinen Pälkäne Yhteinen Joulu Luopioisten seurakuntakeskuksessa. JOPE-MUSIIKKIKOMEDIAN tuottaa Polartuotanto Oy, jonka kanssa Sappee Resort on juuri tehnyt kolmen vuoden sopimuksen Sappeen kesäteatterin tulevista tuotannoista. Syrjänharju, Pälkäne. Näytelmää rytmittävät Ruonansuun ikimuistoisimmat kappaleet huumorimusiikista herkempiin lauluihin, kuten Pieni Hiace , Enkeleitä toisillemme , Isä , Työnnä kännykkä hanuriin ja Kesäyön enkeli . Tänä vuonna Yhteistä Joulua vietetään Luopioisten seurakuntakeskuksessa 24.12. klo 11.45-15.00. Ti 24.12. Ma 6.1.2025 Ke 31.12.2025. – On suuri kunnia päästä tekemään Ruonansuun rooli. Tule katsomaan soroptimistien hienoa yksilöllistä ainutkertaista valoteosta, jossa yhdistyy oranssi väri ja valot kansainvälisen Oranssien päivien kampanjan 25.11.-10.12. Rooleissa nähdään Penttilän lisäksi useista TV-sarjoista ja näytelmistä tutut Marika Heiskanen , Tuukka Huttunen , Aleksi Seppänen , Kerttu Nieminen ja Anniina Koivuniemi . 11.45 15.00 Luopioisten seurakuntakeskus. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Tulevia tapahtumia. Katso myös www.aa.fi. Jope – Matkiva Kulkuri on tekijöidensä mukaan samaan aikaa hersyvä musiikkikomedia ja koskettava, hyvän mielen musiikkiteatterinäytelmä kansan rakastamasta kansantaiteilijasta. 17.00 Sappeen ja Ohvenon kylätalo, Sappeentie 701. Tervetuloa juhlaan, tarjolla jouluruokaa, ohjelmaa ja hyvää seuraa. Tiedustelut Timo Kyttälä 040 735 3171 Pälkäneen AA-ryhmä AA-Pälkäne. Sydän-Hämeen Lehti Sappeen kesäteatterissa nähdään Jope Ruonansuun musiikkinäytelmä Jope – Matkiva kulkuri saa ensi-iltansa Sappeen kesäteatterissa 25. Muusikon uransa Silvennoinen aloitti suomalaisen progressiivisen rockin kivijalkoihin kuuluvassa, Kangasalla perustetussa Tabula Rasa -yhtyeessä jo 1970-luvulla. Jope on lapsuuteni sankari ja ensimmäinen haaveammattini olikin imitaattori, juuri Jopen takia. Kysy Hannalta lisää! Yhteinen Pälkäne Yhteinen Joulu Luopioisten seurakuntakeskuksella. Koomikkoryhmä jäsenineen on nauttinut suurta kansansuosiota näihin päiviin asti. NÄYTELMÄN käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii Jopet Showssakin näyttelijänä ja käsikirjoittajana toiminut Mika Räinä . Ti 24.12. klo 11.45-15.00. Vehkajärven Martat ry Hyvää joulua!. TERVETULOA! Katso kotisivut! Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Kuntosali-ja bocciavuorot. Tauko on myöskin boccian peluussa. Puhelin palaveriaikana 0400-896 606. VIIHDEMAAILMAN monitoimimiehestä Jope Ruonansuusta valmistuu musiikkinäytelmä ensi kesäksi. Ilmoittaudu juhlaan ja/tai avuksi: hanna@ yhteinenpalkane.fi tai 044 3634 751. Esityksiä nähdään yhteensä 28 kappaletta elokuun 9. Se kertoo Ruonansuun matkan kemiläisestä seitsenlapsisen työläisperheen vesasta palkituksi kansannaurattajaksi yläja alamäkineen. Lähde rohkeasti mukaan! Kangasalan Sitoutumattomat Eläkeläiset ry Loppiaistanssit. Sanat löytyvät pari vuotta sitten uusitusta lauluvihosta, johon koottiin myös uudempia joululauluja. Ulla Terva (viulu) ja Päivi Kyröjärvi (piano) säestävät ja Ulla juontaa. Sydän-Hämeen Lehti NÄYTTELIJÄ ja muusikko Heikki Silvennoinen on kuollut. kesäkuuta. Pe 27.12. klo 12. Soittaa JASKA MÄKYNEN DUO. Liput 15 euroa käteisenä tai kortilla. Lisäksi Silvennoinen oli ääninäyttelijänä keskeisessä roolissa esimerkiksi suositussa Autot -animaatioelokuvan suomenkielisessä versiossa. Hän oli tärkeä mies ihmisille ja onkin upeaa päästä kertomaan tämän kansanviihdyttäjän ja taiteilijan tarina, Mikko Penttilä toteaa. Onkkaalan kuntosalivuorossa on nyt joulunajan tauko. Esityksen päätähtenä nähdään Mikko Penttilä . 12 Maanantai 23. – Olemme innoissamme Sappeen kesäteatterin ensi kesän Jope-musiikkikomediasta ja olen varma, että siitä tulee menestys, jota esitetään täysille katsomoille, kertoo Sappee Resortin toimitusjohtaja Jouko Poukkanen . klo 12. Soroptimistit mukana kolmatta kertaa Pälkäneen Onkkaalan Valometsässä Syrjänharjussa. Viikolla 02 lehti ilmestyy keskiviikkona 8.1., mainosaineistot viimeistään perjantaina 3.1. Ti 24.12. Pälkäneen AA-ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 19.00 Teletalolla Kutojantie 2. Viimeisimpinä televisiotöinään hän oli mukana Kontio & Parmas -komediasarjassa. Viikolla 01 lehti ilmestyy maanantaina 30.12., mainosaineistot viimeistään perjantaina 20.12. Myös vapaaehtoiseksi mahtuu vielä mukaan. To 19.12. Hän nukkui pois keskiviikkoaamuna 18. ja Valometsän valon kombinaationa! Tervetuloa iltakävelylle! Hyvää ja rauhallista joulunaikaa! Sydän-Hämeen Lehti Vuodenvaihteen poikkeusaikataulut. Pe 29.11. kesäkuuta Sappeen kesäteatterissa Pälkäneellä. Ma 6.1.2025 15.00 18.00 Sahalahden Kontulassa, Pakkalantie 311. Kostia Areenassa klo 9-10. Silvennoinen asui Saarikylissä Pälkäneellä, jossa hän antoi kasvot Pälkäneen kunnan kanssa tehdyn markkinointiyhteistyön merkeissä Pälkäne-mies-hahmolle. Sittemmin ”Kangasalan Claptoniksi” kutsuttu Silvennoinen soitti useissa eri yhtyeissä ja teki myös mittavan ja arvostetun soolouran erityisesti blues-musiikin parissa. Loppuvuonna Tallinnan matka, Kirkkopyhä, Puurojuhla ym, ym. Tervetuloa juhlaan! Tarjolla on jouluruokaa, ohjelmaa, hyvää seuraa ja mukavaa tunnelmaa. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Soroptimist International Pälkäneen seutu ry Soroptimistit mukana Pälkäneen Valometsässä. Ti 7.1.2025 Pe 30.5.2025 Onkkaala. Ilmoittaudu juhlaan: hanna@yhteinenpalkane.fi tai 044 3634 751. Kahvitarjoilu. Vuodenvaihteen arkipyhät vaikuttavat Sydän-Hämeen Lehden painetun lehden ilmestymisaikatauluihin ja sitä kautta myös mm. Olin aikoinaan Kemissä tekemässä kesäteatteria ja aina, kun tuli ilmi, että olen näyttelijä, halusivat kemiläiset kertoa oman Jope-muistonsa. Ke 8.1.2025. klo 12. Koreografian on suunnitellut Mikko Ahti ja kapellimestarina toimii Antti Paavilainen . vulla alkaneesta Kummeli -sketsisarjasta, jossa hän toimi myös käsikirjoittajana. Näyttelijänä hän tuli tunnetuksi erityisesti 1990-luHeikki Silvennoinen on kuollut Silvennoinen oli kuollessaan 70-vuotias. Aloitetaan taas tiistaina 7.1. Tapaninpäivä kutsuu jälleen laulamaan yhdessä Sappeen ja Ohvenon kylätalon mainion akustiikan pariin. päivään saakka. joulukuuta. Jope – Matkiva Kulkuri -niminen musiikkikomedia saa ensi-iltansa 25. Hän oli kuollessaan 70-vuotias. MeNyt-palstan aineistoaikatauluihin. Taas on ensi vuonnakin monipuolista toimintaa: liikuntaa, kulttuuria, luentoja, matkoja.Tarjolla mm. Tänä vuonna Yhteistä Joulua vietetään Luopioisten seurakuntakeskuksessa 24.12. Aloitetaan taas torstaina 9.1.2025. Jos juominen aiheuttaa ongelmia, huomaat tulleesi oikeaan paikkaan
Myös ulkotulet vaativat valvontaa, koska esimerkiksi sateella tulikuuma massa voi roiskua. Hakemuksia lukiessa vahvistuu ymmärrys siitä, kuinka suuri tarve on aivan pienillekin tuille. Lahjoitusmalli on kolmivaiheinen. – Perustehtävämme asiakkaidemme omistamana ja paikallisena vakuutusyhtiönä on toimia aktiivisesti lähiseutumme hyväksi. Ulkotulet kannattaa sijoittaa vähintään muutamien metrien etäisyydelle rakennusten seinistä ja muista rakenteista. Pirkanmaan pelastuslaitos vinkkaa, miten kynttilöitä ja avotulta käsitellään turvallisesti vuodenvaihteen juhlahumussa. Kangasalan uudistuvalle torille toteutetaan julkinen taideteos, jonka lähtökohtina toimivat kulttuurihistoriallinen Kangasalan urkutehdas ja urkurakentamisen perinne. Haku päättyi marraskuun puolivälissä. Vuodelle 2024 hyvinvointija vapaa-aikapalveluiden talousarviossa suurtapahtuma-avustuksiin on varattu 30 000 euroa, josta tänä vuonna on myönnetty yhdelle hakijalle 20 000 euroa. Taideteos on neljän kauppa Sydän-Hämeen Lehti LÄHI-TAPIOLA Pirkanmaan Lähi-Lahjoitus-rahastosta lahjoitetaan syksyisin varoja lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Suurtapahtuma-avustusta Diapason Group oy:lle Kati Pääkkönen KANGASALAN kaupungin kohdeavustusta myönnetään ensisijaisesti urheiluseurojen valmentaja-, ohjaajaja toimitsijakoulutuksesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Tutustu aina ulkotulen käyttöohjeisiin ennen sytyttämistä. Toisessa vaiheessa kaksikymmentä lahjoituksen saajaa valikoitui yleisen äänestyksen perusteella ja kolmannessa vaiheessa lopuista kymmenestä lahjoituksen saajasta päätti LähiTapiola Pirkanmaan henkilöstöraati. Kynttilää tulee aina polttaa tukevalla ja palamattoKatso Pirkanmaan pelastuslaitoksen vinkit turvalliseen tulen käsittelyyn. Muihin myöntämisperusteissa määriteltyihin avustusHyvinvointilautakunta myönsi avustuksia liikuntaja urheiluseuroille Kohdeavustusta myönnetään ensisijaisesti koulutuksesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Jaossa oli 30 000 euroa, 1 000 euroa 30 harrasteryhmälle. Tärkeimpänä perusperiaatteena on muistettava, että tulta ei saa koskaan jättää valvomatta. Tänä vuonna äänestykseen pääsi mukaan 170 yhdistystä. Hyvinvointilautakunta myöntää avustukset. Maantieteellinen jakauma otetaan lahjoituksissa huomioon, sillä puolet lahjoituksen saajista tulee sijaita Tampereella ja puolet muualla Lähi-Tapiola Pirkanmaan toimialueella. On suuri ilo, että yhdessä asiakkaidemme, pirkanmaalaisten asukkaiden ja henkilöstömme kanssa saamme mahdollisuuden vaikuttaa nuorten harrastusmahdollisuuksiin ja hyvinvointiin, kertoo Lähi-Tapiola Pirkanmaan vastuullisuuspäällikkö Taina Hiltunen . ULKOKÄYTTÖÖN tarkoitettuja tulia ja kynttilöitä ei tule käyttää sisätiloissa. Ensimmäisessä vaiheessa yhdistyksillä on mahdollisuus ilmoittautua Lähi-Lahjoituksen hakijaksi. Ulkotulet tulee aina sijoittaa palamattomalle, lämpöä kestävälle ja tukevalle alustalle, esimerkiksi lumihankeen, sillä keventynyt ulkotuli saattaa tuulen mukana kulkeutua lähelle palavaa materiaalia. Lahjoituskampanja järjestettiin nyt neljättä kertaa. Lahjoitusta ovat voineet hakea voittoa tavoittelemattomat, yleishyödylliset rekisteröidyt yhdistykset (ry), esimerkiksi urheiluja liikuntaseurat, musiikki-, taideja kulttuuriryhmät sekä vaikkapa kädentaitoja ja erätaitoja harrastavat yhdistykset. Tällainen allaspalo täytyy aina sammuttaa tukahduttamalla, ei koskaan vedellä. Diapason Group oy haki suurtapahtuma-avustusta Urkufestivaali 2025 -tapahtuman järjestämiseen. Kynttilöistä syttyy tulipaloja erityisesti joulukuussa malla alustalla. LAHJOITUKSEN turvin toteutetaan esimerkiksi maksutonta tai edullisempia harrastamisen kustannuksia sekä mahdollistetaan välinehankintoja ja kilpailumatkoja. kohteisiin voidaan myöntää avustusta vasta, kun koulutukseen perustuvat avustushakemukset on käsitelty, ja jos määrärahaa on vielä jäljellä. Valitut taiteilijat pääsevät tutustumaan luonnostehtävään tarkemmin tammikuussa, ja heillä on kevät aikaa suunnitella teosehdotuksiaan. 13 Maanantai 23. Erilaisissa koristeasetelmissa ja -alustoissa on usein syttymisriski, ja niiden kanssa kannattaakin vaihtoehtona harkita paloturvallisten led-tuikkujen käyttämistä. Kuhmalahden Kisan temppukoulu sai tukea toimintaansa Sydän-Hämeen Lehti KYNTTILÖISTÄ syttyvien tulipalojen määrä on vuoden aikana suurin joulukuussa, ja suurin osa näistä tulipaloista olisi vältettävissä valvonnalla. Lämpökynttilät tuleekin sijoittaa vähintään viiden senttimetrin päähän toisistaan. Sen sai Fuuga Events oy. Määräaikana saatujen 68 hakemuksen joukosta valittiin neljä taiteilijaa tai työryhmää seuraavaan vaiheeseen eli rinnakkaiseen luonnostilaukseen. Suurtapahtuma-avustuksen hakuaika on jatkuva, ja hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä. Kati Pääkkönen HYVINVOINTILAUTAKUNTA myönsi vuoden viimeisessä kokouksessaan suurtapahtuma-avustusta 10 000 euroa Diapason Group oy:lle. Valitut taiteilijat ovat Kirsi Kaulanen, Neon, Tiina Raitanen sekä työpari Jani Rättyä ja Antti Hiltunen. Tämän vuosittaisen lahjoituskampanjan tavoitteena on auttaa lasten ja nuorten harrastustoiminnan parissa toimivia yhdistyksiä tärkeässä tehtävässään. Teoksen toteuttajaa haettiin loka–marraskuussa avoimella portfoliohaulla. Myönnetyt avustukset: Kangasala Invalidit ry, 445 euroa Lentopalloseura Kangasala juniorit ry, 1276 Kangasalan Melojat ry, 4017 Kangasalan Naisvoimistelijat 347 Uimaseura Kangasalan Kuohu ry 3050 Kangasalan Urheilijat ry 865 euroa.. Sydän-Hämeen alueelle jaettiin yksi tuki, ja se meni Kuhmalahden Kisan lasten temppukoululle. Päätös toteutettavasta teoksesta pyritään tekemään kesäkuun 2025 aikana. Tänä vuonna lahjoituspottia kasvatettiin. Toteutettavan teoksen toivotaan olevan pitkäikäinen ja maamerkkimäisen tunnistettava mutta sopivan kuitenkin uudistuvan torin yleisilmeeseen. Jos lämpökynttilöitä on useita ja ne ovat liian lähekkäin, saattaa niistä syttyä niin sanottu allaspalo, jossa tuikut palavat yhdellä suurella liekillä. Ulkokäyttöön tarkoitettuja tulia ja kynttilöitä ei tule käyttää sisätiloissa. Teosluonnokset valmistuvat toukokuussa, jolloin myös kaupunkilaiset pääsevät äänestämään omaa suosikkiaan. Liikuntaja urheiluseurojen kohdeavustuksia haetaan kerran vuodessa. Tuikkukynttilän eli lämpökynttilän kuori voi lämmetä jopa 200–300-asteiseksi, minä vuoksi sitä on poltettava aina palamattomalla ja kuumuutta kestävällä alustalla. Valvomatta jätetty palava kynttilä voi myös päätyä lapsen tai lemmikkieläimen kaatamaksi, mistä voi seurata tulipalo. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti TULOSSA JA MENOSSA Sydän-Hämeen Lehti KANGASALAN keskustan uudistuvalle torille sijoittuvan taideteoksen tekijän haussa saatiin pakettiin ensimmäinen kierros
Uutissovelluksesta luet tuoreet uutiset nopeasti milloin ja missä vain, ja paperilehti tarjoaa keskiviikkoisin tilaisuuden rauhalliseen ja syvempään lukuhetkeen. Kaikki täystilaukset sisältävät sekä paperilehden että kaikki digisisällöt shl.fi:ssä ja SHL uutissovelluksessa.. Sovelluksella uutisvirtaa tutkien Rauhassa paperilehteen keskittyen SYDÄN-HÄMEEN LEHDEN digi ja printti täydentävät toisiaan. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Kuinka sinä luet lehtesi. 14 Maanantai 23
Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy... a.) Intian valtameressä, 8. Heinillä härkien kaukalon, nukkuu lapsi viaton... 25. a.) 1972 b.) 1982 c.) 1992 17. a.) lanttulaatikko b.) porkkanalaatikko c.) maksalaatikko 12. Kuinka monta kulmaa tai sakaraa yhdestä jääkiteestä muodostuneessa lumihiutaleessa on. a.) vihreä b.) valkoinen c.) punainen 10. 30. a.) Zacharias Topeliuksen b.) Pia Perkiön c.) Vexi Salmen 9. a.) viisi b.) kuusi c.) kahdeksan TIETOVISA Testaa tietosi jouluisessa tietovisassa Kuinka hyvin sinulla on hallussa joulutrivia. 18. 15 Maanantai 23. a.) omena, 6. Joululaulut jatkuvat: 18.) ...ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää (Kulkuset) 19.) ...sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy (Joulumaa) 20.) ...enkelparven tie, kohta luokse vie, rakkautta suurinta katsomaan (Heinillä härkien kaukalon) 21.) ...mä suuren ilon ilmoitan maan kansoille nyt tulevan (Enkeli taivaan) 22.) ...mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan (En etsi valtaa, loistoa) 23.) ...mieles nuorena nousta suo (Arkihuolesi kaikki heitä) 24.) ...ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan jo pirtteihin pienoisihin (Sylvian joululaulu) 25.) ...öitten varjoon talon touhu hukkuu, touhu hukkuu (Tonttujen juhlayö) 26.) ...muistojen virta, lapsuuden sadut, sanoma joulun on uusi mahdollisuus (Tulkoon joulu) 27.) ...järvenaalto jäätynyt talvipakkasessa (Varpunen jouluaamuna) 28.) ...namusia ripustettu ompi kuusen oksilla (Joulupuu on rakennettu) 29.) ...kaks vain valveil on puolisoa, lapsen herttaisen nukkuessa (Jouluyö, juhlayö) 30.) ...ihana on sielujen toiviotie (Maa on niin kaunis). a.) 11111 b.) 55555 c.) 99999 4. a.) omena b.) peruna c.) porkkana 6. MITEN JATKUU JOULULAULU... a.) Intian valtameressä b.) Tyynessämeressä c.) Atlantin valtameressä 8. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti 1. a.) pioneerit b.) partiolaiset c.) merimiehet 14. a.) Mariah Carey ”All I Want For Christmas Is You” b.) Wham! ”Last Christmas” c.) Chris Rea ”Driving Home For Christmas” 7. c.) Vexi Salmen, 9. b.) Savukoskella, 2. Mikä näistä ei ole Joulupukin poron nimi. c.) ”Huomenna, jos Jumala suo...”, 3. b.) partiolaiset, 14. Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, joulu joutui jo rintoihinkin... 21. b.) Musliini, 15. c.) 99999, 4. Kenen sanoittama laulu on ”Sydämeeni joulun teen”. Kattoon ripustetun olkikruunun, himmelin, uskottiin tuovan... a.) hyvän sadon, 16. a.) Pelkosenniemellä b.) Savukoskella c.) Sodankylässä 2. Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu, väki nukkuu... 19. Jouluyö juhlayö, päättynyt kaik on työ... Mikä seuraavista ei perinteisesti kuulu rosolliin. b.) 1982, 17. a.) viideltä b.) kuudelta c.) seitsemältä 11. Mikä on Joulupukin pääpostin postinumero. Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa... Tietovisan vastaukset: 1. 23. a.) noin miljoona b.) noin 1,2 miljoonaa c.) noin 1,4 miljoonaa 5. 24. b.) Wham! ”Last Christmas”, 7. 20. Mikä on liturginen väri jouluaattona evankelisluterilaisessa kirkossa. a.) viideltä, 11. Enkeli taivaan lausui näin: Miks hämmästyitte säikähtäin. c.) ei kenenkään, 13. Kuinka monta joulukuusta Joulupuuseura arvioi, että Suomessa pystytettiin vuonna 2023 (luku pitää sisällään myös julkiset tilat). 27. Lunta tulvillaan on raikas talvisää... Niityllä lunta, hiljaiset kadut, taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus... Millä lauseella alkaa jouluaattona Turussa julistettava joulurauha. 29. Missä meressä Joulusaari sijaitsee. En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan... b.) kuusi. a.) lanttulaatikko, 12. Kenen nimipäivä on joulupäivänä. Moneltako Juhanin ja Liisin piti herätä laulussa ”Joulukirkkoon”. Missä kunnassa Korvatunturi sijaitsee. a.) hyvän sadon b.) turvan pahaa vastaan c.) suojausta sairauksilta 16. Joulupuu on rakennettu: joulu on jo ovella... Mikä on räätikkäloora. 22. Ketkä toivat adventtikalenterin Suomeen vuonna 1947. Arkihuolesi kaikki heitä... a.) Maskotti b.) Musliini c.) Mutsikki 15. Mikä oli eniten kaupallisilla radiokanavilla soinut joululaulu vuonna 2022. c.) noin 1,4 miljoonaa, 5. a.) Aatamin ja Eevan b.) Daavidin c.) ei kenenkään 13. 26. b.) valkoinen, 10. Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas... Minä vuonna sai ensiiltansa brittiläinen jouluklassikko ”Lumiukko” (The Snowman). a.) ”On meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla...” b.) ”Kansalaiset, medborgare...” c.) ”Huomenna, jos Jumala suo...” 3. 28
– Lisäksi TV:n kautta jatkuvat yleishyödylliset tietoiskut, jotka kertovat uudistuksesta, Lindberg mainitsee. Tärkeintä tällä hetkellä on, että asiakkaiden palvelut jatkuvat katkeamattomina siirtymävaiheen yli. – Kunnat tekevät saamillaan voimavaroilla parhaansa, jotta jonot saadaan purettua mahdollisimman pikaisesti. Pohjoispirkanmaalainen Mänttä-Vilppulan kaupunki on valinnut kumppanikseen Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen. Tampereen seudun työllisyysalueeseen kuuluvat vastuukaupungin lisäksi Akaa, Juupajoki, Kangasala, Kuhmoinen, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi. Erja Lindberg toteaa, että TE-toimistojen sijaan sekä henkilöettä yritysasiakkaat ottavat tämän vuoden vaihteen jälkeen yhteyttä työllisyysasioissa omaan kotikuntaansa. – Nyt syntyneiden pitkäaikaistyöttömien varanto on kasvanut pitkän ajan saatossa, ja osa heistä on väärällä etuudella. Jos pitkäaikaistyötön tarvitsee useampaa tukea samanaikaisesti, hänet voidaan ohjata työllistymistä edistävän monialaisen tuen yhteistoimintamallin palveluihin, Lindberg kertoo. Kuva: Kuntaliitto TUTUSTU MAAMME 45 TYÖLLISYYSALUEESEEN KUNTALIITON TUOTTAMA MATERIAALI. Uudistuksessa katseet kohdistuvat voimakkaasti työttömien työllistämiseen. – TE-uudistuksessa kunnille siirtyvä rahoitus on kokonaisuudessaan yleiskatteista eli kunnan täysin vapaasti käytettävää tuloa, kuten koko muukin valtionosuusrahoitus. Sastamalan kaupunki on vastuukuntana Läntisen Pirkanmaan työllisyysalueessa, johon kuuluvat Sastamala lisäksi Punkalaidun, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Parkano ja Kihniö. – TE-uudistus tuo palvelut lähemmäs kuntalaisia, mikä lisää työvoimapalvelujen saavutettavuutta ja vaikuttavuutta. Lindbergin mukaan rahoitus lakisääteisiin tehtäviin on siirtymässä kuntiin alimitoitettuna, ja valtiolta siirtyvä palveluvelka tuo lisähaastetta kunnille. TE-toimistot ovat viestineet muutoksesta syksyn aikana asiakkaille omien kanaviensa kautta. TYÖLLISYYSALUEIDEN rahoitus ja talous ovat herättäneet voimakasta keskustelua Pirkanmaallakin. Mitä kunnissa ajatellaan nyt uutukaisesta työllisyysalueesta, jonka vastuukuntana on Tampere. 16 Maanantai 23. – Kunnille siirtyy KEHA-keskuksen (ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämisja hallintokeskus) arvion mukaan esimerkiksi noin 46 000 pahimmillaan yli vuoden myöhässä olevaa harkinnanvaraista kulukorvausta, joista esimerkkinä ovat ukrainalaisten korvaukset, Lindberg kertoo. Kuntaliiton kehittämispäällikkö Erja Lindberg kiittelee kuntia, koska ne ovat ottaneet uudet tehtävät haltuunsa erittäin lyhyessä ajassa. Mitään osaa rahoituksesta ei siis ole korvamerkitty juuri TE-tehtävien rahoitukseen eikä vuoden 2025 jälkeen kunnalle myönnetystä valtionosuudesta ole mahdollisuutta yksiselitteisesti erottaa TE-tehtävien laskennallista osuutta. Kuudentoista pirkanmaalaisen kunnan muodostama Tampereen seudun työllisyysalue aloittaa toimintansa tulevan vuoden alussa. Uudistuksen keskiössä ovat myös ammatillisen koulutuksen järjestäjät. Pirkanmaalla aloittaa tammikuun alussa kaksi työllisyysaluetta. Tampereen seudun työllisyysalue muodostuu 16 kunnasta. – Kuitenkin jo nyt tiedetään, että kunta on hyvä alusta tuomaan yhteen kaikki kasvun ja elinvoiman kannalta keskeiset toimijat: yritykset, uutta työtä etsivät, yrittäjyyttä suunnittelevat, työllisyysalueiden palvelut, koulutuksen järjestäjät sekä kolmannen sektorin toimijat, Lindberg luettelee. Kaikki nämä tekijät yhdessä tukevat työnhakijoiden nopeamman työllistymisen tavoitetta sekä edistävät työllisyyden samalla myös koko alueen elinvoimaa, Lindberg näkee. PIRKANMAA Kunnat tuntevat asukkaansa ja elinkeinoelämänsä parhaiten, mikä mahdollistaa paikallisiin tarpeisiin sopivien ja yksilöllisesti räätälöityjen palvelujen toteuttamisen ”Kunnat tekevät saamillaan voimavaroilla parhaansa” Työja elinkeinopalveluista sekä kotouttamispalveluista eli TEpalveluista tulee ensi vuoden alussa osa jokaisen kunnan lakisääteisiä tehtäviä ja sitä kautta osa jokaisen kunnan peruspalveluja. – Uudistuksessa työnhakijoiden ei tarvitse tehdä mitään, vaikka palveluntarjoaja vaihtuu. Lindberg teroittaa, että elinvoiman ytimessä ovat nimenomaan kullakin alueella toimivat yritykset. Uudistus merkitsee arjen asioihin muutoksia, joten kuntalaisilla on oikealla tiedolle suuri tilaus. Matti Pulkkinen Kehittämispäällikkö Erja Lindbergin mukaan rahoitus lakisääteisiin tehtäviin on siirtymässä kuntiin alimitoitettuna, ja valtiolta siirtyvä palveluvelka tuo lisähaastetta kunnille. Lindberg painottaa, että kannustava rahoitusmalli palkitsee kuntia ja työllisyysalueita työllistämisestä ja töihin ohjaamisesta, eli kunnilla on vahva kannustin saada kaikki työnhakijat työmarkkinoille. Erja Lindberg sanoo, että kunnilla on taloudelliset kannusteettyöllisyyden, elinvoiman ja kilpailukyvyn edistämiseen. – Historiallisesti merkittävä uudistus on toteutettu todella pikaisella aikataululla. – Kunnat tuntevat asukkaansa ja elinkeinoelämänsä parhaiten, mikä mahdollistaa paikallisiin tarpeisiin sopivien ja yksilöllisesti räätälöityjen palvelujen toteuttamisen, Lindberg tarkentaa. Lindbergin mukaan TE-uudistuksen kokonaisvaikutukset kirkastuvat vasta vuosien päästä. MONI kuntalainen miettii, mikä on uudistuksen tullessa voimaan toisin TE-palveluiden suhteen kuin aikaisemmin. Tämä tukee kunnallista itsehallintoa ja tuo laajenevat TE-tehtävät kunnan strategiassa ja resurssoinnissa samalle viivalle muiden lakisääteisten tehtävien kanssa, Lindberg korostaa. Heidän asiointikanavansa säilyvät ennallaan, ja sähköisenä asiointipaikkana toimii sekä henkilöettä yritysasiakkaiden osalta jatkossakin Työmarkkinatori, Lindberg lisää. Omasta kunnasta saa minimissään ohjausta ja neuvontaa, Lindberg syventää. – Huolimatta TE-palveluiden hallinnollisesta järjestämisestä ja työllisyysalueiden rakenteista, asukkaiden on jatkossa käännyttävä oman kunnan puoleen työllisyyspalveluihin liittyvissä kysymyksissä samaan tapaan kuin etsiessään esimerkiksi teknisiä palveluja tai tietoa päivähoitopaikasta. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti KUNTALIITON elinvoima ja talous -yksikön kehittämispäällikkö Erja Lindberg kuvailee TE-palvelut 2024 -uudistuksen valmisteluaikaa erittäin lyhyeksi. Erja Lindberg muistuttaakin, että uudistus pitää sisällään mahdollisuuksia kehittää paikallisia palveluja yrittäjäystävällisempään suuntaan – Onnistuessaan työllisyysalueet tuottavat palvelujaan oikea-aikaisesti, joustavasti ja kohdennetusti, jotta yrittäjät voivat keskittyä liiketoimintansa kehittämiseen, Lindberg tarkentaa. – Mutta kunnat ovat siihen nähden edenneet valmistelussa hyvin, ja ne ovat pyrkineet ottamaan huomioon valmisteluissaan kaikki mahdolliset osatekijät, Lindberg kiittää. Lindberg korostaa, että jos työllisyysasiantuntijoiden ja -palveluiden sähköpostiosoitteisiin tai puhelinnumeroihin tulee muutoksia, kertovat kunnat muutoksista esimerkiksi verkkosivuillaan. Lindberg painottaa, ettei tavoitteena ole vain siirtää palveluja ja henkilöstöä valtiolta kunnille, vaan kehittää työvoimapalveluita entistä vaikuttavammaksi esimerkiksi suuntaamalla ammatillista koulutusta tukemaan paremmin alueen työllisyyttä ja yritysten tarpeita. Jatkossa on tärkeää, että uudistus integroidaan kuntaekosysteemiin ja uudistuksen päällekkäisiä toimintoja yhdenmukaistetaan, digitalisoidaan ja automatisoidaan sekä työllisyyden edistämiseen liittyvää lainsäädäntöä väljennetään vastaamaan asiakkaiden palvelutarpeita, Lindberg listaa. Pitkäaikaistyöttömien tilanteeseen halutaan kohennusta. Jonojen purkaminen syö jo ennestään vähäisiä resursseja. ERJA Lindberg teroittaa, etteivät kunnat lähde rakentamaan uutta työja elinkeinopalvelua tai kotouttamispalvelua tyhjästä, vaan esimerkiksi ennen vuoden vaihdetta syntyneet palveluja maksatusvelat siirtyvät kuntiin sellaisenaan. Valtio korvaa kunnille maksatukseen liittyvät kulukorvaukset, mutta henkilöresursseja ei korvata. Asiakkaat ovat TE-uudistuksen keskiössä, ja kunnat pyrkivät ehkäisemään ja minimoimaan asiakkaille siirrosta aiheutuvia haittoja huolellisella varautumisella, Lindberg vakuuttaa. Läntisen Pirkanmaan työllisyysalue tuottaa palvelut kuudelle kunnalle. NYKYMUOTOISIA kuntia kutsutaan elinvoimakunniksi
Stipendihakemuksen voi tehdä seura, liikuntaa järjestävä yhdistys tai yksityishenkilö. Pääsin siellä flow-tilaan helposti. Eritoten sprintissä vaaditaan nopeutta ja voimakkuutta sekä taktisuutta. TARJOA ROHKEASTI SOITA TAI LAITA VIESTIÄ: 0449240377 Sydän-Hämeen Lehti UUTISMEDIAN LIITON JÄSEN www.shl.fi Onkkaalantie 58, 36600 Pälkäne Avoinna maanantaisin 9–13. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Hänellä on ympärillään tukitiimi, joka auttaa eteenpäin. Etelä-Suomessa onkin se hyvä puoli, ettei siellä useinkaan törmää muihin hiihtäjiin. – Keskityn asioihin, joihin voin vaikuttaa. Saari kehuu sitä, miten Pälkäneellä pystyi harrastamaan matalalla kynnyksellä kaikkea urheilusta kokkikerhoon. Miten nollaat paineet. Urheilija sanoo, ettei ota paineita muista ihmisistä. – Minulle paras ratkaisu on tämä. Saari on kiertänyt jo maailmancupin kisoja sen verran, että tietää Rukalla tunnelman olevan erilainen. Onnistumiset jättävät nälkää tulevaa ajatellen, Saari vastasi puhelimeen Lillehammerissa, jossa hän valmistautui parhaillaan Skandinavia cupin kisaan. Pitää osata nollata ja latautua aina uudelleen ja iskeä sopivassa kohtaa, Saari kuvaa. Viimeisin huippuonnistuminen tuli Skandinavia cupista, jossa Saari hiihti komeasti voittoon. 17 Maanantai 23. – SAIN hyvän startin ja kyyti oli kovaa. Kauden avauksessa on aina oma hohtonsa ja vielä kotikisoissa. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Uinnin takia perhe myös muutti Kangasalle vuonna 2013, koska Sammon urheilupainotteisella yläasteella opiskellessa piti asua naapurikunnassa. Ulkona tuli potkittua palloa tai tehtyä Pälkäneläislähtöisen hiihtäjän Amanda Saaren vauhti oli lupaava jo maailmancupin avauksessa Rukalla. Päivä kerrallaan ja optimaaliset ratkaisut siihen hetkeen. Muulloin sopimuksen mukaan. alv 10 % Jatkuva täystilaus 3 kk 44 euroa 6 kk 74 euroa 12 kk 139 euroa Jatkuva digitilaus 1 kk 8,90 euroa 3 kk 26 euroa 6 kk 49 euroa 12 kk 89 euroa ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Valmistettavat aineistot edellisen viikon to klo 12. Hiihdon tiellä on nyt hyvä jatkaa. Heti maailmancupin kauden avauksessa marras–joulukuun vaihteessa Rukalla hän ylsi parhaimpaansa sijoittuen perinteisen sprintissä yhdeksänneksi. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Joulukuun puolivälissä tuli perinteisen hiihtotavan sprinttivoitto Lillehammerista Skandinavia cupissa. Se palkitsee Aaro Ahon, Rauli Ahon, Martta Mattilan, Topi Mattilan, Ninni Tikan, Tuomas Kuusiston sekä Konsta Niemen. Pidemmällä tähtäimellä hän toivoo voivansa vakiinnuttaa paikan maajoukkueessa vapaalla tai perinteisellä hiihtotavalla. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti OSTETAAN AUTOJA Kaikki autot kiinnostavat, myös verovelkaiset, romuautot, lisäksi ostamme asuntoautoja/vaunuja. Monta kertaa saa jännittää ja olla valmiustilassa. Omaa tekemistä olisi hyvä saada vielä askel eteenpäin. TALVEN mittaan urheilija haluaa hiihtää perinteisen sprintin välieriä niin paljon kuin mahdollista. Hän sijoittui alkusarjassa toiseksi jääden ykköspaikasta vain seitsemän kymmenystä. – Liikkuva elämäntapa tuli tekemisen kautta tutuksi Pälkäneen lapsuusvuosilta. Kannustusstipendeihin on määrärahavaraus liikuntapalveluiden talousarviossa. Palkitsemissäännöissä todetaan muun muassa, että palkittavien täytyy olla iälPälkäne palkitsee nuoria urheilijoitaan Nuoria urheilijoita palkitaan kannustusstipendein. Saari osallistui myös maailmancupin toiseen kilpailuun Lillehammerissa. – Sprintti vaatii kovaa kilpailupäätä. Paljon olen ammentanut tästä. Roponen toimii mentorina ja antaa harjoitteluun vinkkejä. Stipendit luovutetaan nuorille kutsutilaisuudessa, joka järjestetään ensi vuoden alussa. Tunnen itseni parhaiten ja muiden kanssa voin keskustella asioista. – Kotona voin olla tavallinen Amanda. PAPERILEHDEN JAKELUHÄIRIÖT: Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm). Saari asuu tällä hetkellä Kangasalla, mutta käy yhä säännöllisesti Pälkäneellä. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Kuva: Amanda Saaren kotialbumi. Merkittäväksi urheilusuoritukseksi katsotaan me nes ty minen SM-tasolla (sijat 1–6) tai osallistuminen lajin maajoukkuetoimintaan. Tärkeää on välillä unohtaa hiihtäminen kokonaan. Saaren kausi on alkanut pirteästi. KUN Amanda Saari miettii omia vahvuuksiaan, hän toteaa monen asian kumpuavan lapsuudesta. Viikkokisat tulivat tutuksi 5-vuotiaalle Amandalle, ja aivan aluksi oli yleisurheilu, sitten uinti. Kilpailun edetessä myös kestävyysominaisuudet korostuvat. Palkinnon saajan on oltava kirjoilla Pälkäneellä, mutta henkilön ei tarvitse edustaa pälkäneläistä urheiluseuraa. Lillehammerissa. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Viimeisin huippuonnistuminen on perinteisen hiihtotavan sprintin Skandinavia cupin voitto 13.12. OSTETAAN Amanda Saari ylsi parhaimpaansa heti kauden avauksessa PÄLKÄNELÄISLÄHTÖINEN hiihtäjä Amanda Saari , 24, on hyvässä vauhdissa matkalla kohti päätavoitettaan. Fysiikkapuolella apuna on toiminut myös Tiia Hautala . Tähtäin on jo pidempään ollut Milanon Cortinan vuoden 2026 olympialaisissa. Päiväjakelualueella ota yhteyttä tilaajan asiakaspalveluun. Hän muistelee kulkeneensa jalan tai pyörällä pitkiäkin matkoja useita kertoja viikossa. KANNUSTUSSTIPENDIÄ voi hakea kuluvan vuoden saavutuksesta kunnan verkkosivulta löytyvällä lomakkeella. tään 10–34-vuotiaita. sähköpostit: etunimi.sukunimi@shl.fi TILAAJAN ASIAKASPALVELU: shl.fi/omapalvelu tilaukset@shl.fi 010 5844 470* arkisin klo 9-12.30 ja 13-15 *Puhelun hinta määräytyy soittajan operaattorin hinnaston mukaan. Saari paineli jokaisen erän kovinta kyytiä. Vastapainoa tuovat myös ystävät, joiden kanssa voi puhua ihan muusta kuin urheilusta. – VUONNA 2018 keksin, että alan hiihtää, Saari naurahtaa. – Kaikkia matkoja on kiva hiihtää, mutta valintoja on pakko tehdä. Päivä on henkisesti ja fyysisesti urheilijalle raskas. Sprintissä tulokset ovat parhaita. Valmiit aineistot ma klo 10. TOIMITUS: toimitus@shl.fi Jani Oksanen, päätoimittaja 044 7557 213 Kristiina Helminen 044 7557 252 Kati Pääkkönen 050 5321 821 ILMOITUKSET: ilmoitukset@shl.fi Ulla Tikka 044 3477 402 Mainosvalmistus: Päivi Martikainen 044 7557 215 Henkilökoht. – Ruka ei vaadi latausta samalla tavalla, kun yleisö on alusta lähtien mukana kannustamassa. Rukalla pälkäneläislähtöinen Saari onnistui upeasti hiihdon maailmancupin avauksessa. muuten jotakin. Hän tekee parhaansa, ja se riittää, mihin riittää. Näin stipendejä jaetaan: Aaro Aho, suunnistus 400 euroa Rauli Aho, suunnistus, hiihtosuunnistus, H20, 350 euroa Martta Mattila, koripallo, yleisurheilu, T15/U15, 300 euroa Topi Mattila, koripallo, U19, 250 euroa Ninni Tikka, yleisurheilu, T15 250 euroa Tuomas Kuusisto, fitnessurheilu/Classic bodybuilding, 250 euroa Konsta Niemi, jääkiekko, U11 120 euroa.. NÄKÖISLEHTEÄ VOIT LUKEA JO TIISTAI-ILTANA KELLO 20 WWW.SHL.FI Kati Pääkkönen SIVISTYSLAUTAKUNTA palkitsee kannustusstipendillä nuoria urheilijoita Pälkäneellä. Hän harjoittelee Sappeessa, ja Syrjänharjullakin tulee toisinaan käytyä. SAARI valmentaa itse itseään, mikä sopii hänelle hyvin. Hiljattain alkoi myös yhteistyö Toni Roposen kanssa. Kati Pääkkönen URHEILU Amanda Saaren kausi on alkanut pirteästi. Minkä tahansa lajin hän on valinnut, menestystä on ropissut. KUSTANTAJA: Pirmediat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén ISSN-L 0788-8279 ISSN 0788-8279 (Painettu) ISSN 2243-1861 (Verkkojulkaisu) MAINOSHINNAT: Tekstissä 1,50 €/pmm + alv 25,5 % Lisätiedot: shl.fi/mediakortti TILAUSHINNAT: Hinnat sis. Stipendin suuruus on 120–400 euroa. Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@shl.fi Painopaikka: SanomaManu Oy, Tampere VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Valintaa ei ole tarvinnut katua
045-346 80 70 Puiden kaato ja hoito • Kantojen jyrsintä • Klapitus • Risujen poisvienti Puh. 050 414 7100 Ma–pe klo 9.00–17.00 Katsastus Pälkäne Palveluksessasi. 050 414 7100 Ma-pe klo 8.00-16.00 KATSASTUS JA KORJAAMO Autopalvelu Pälkäne Oy Onkkaalantie 50, 36600 Pälkäne 0400 281 999 info@autopalvelupalkane.fi Palveleva autokorjaamo lähelläsi! Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä fixu s.fi fixu ska nga sal a.fi arkisin 8-18, la 9-14 | P. 03 3773 177 Tuulilasit, sivuja takalasit! Aakkulantie 38, Kangasala 0400 854 860 Elämäsi tärkeät paperit edunvalvontavaltuutukset kauppakirjat, kaupanvahvistukset perukirjat, perinnönjaot testamentit avioehdot, ositukset jne. Tilaa huolto! Hämeen LähiAutoPalvelu Nyt akun vaihto kotonasi. Meillä huollatat ja korjautat sekä katsastat autosi. Järvinen • Huollot ja korjaukset kevyestä raskaaseen kalustoon • Ruostevauriokorjaukset ym. 045 197 71 57 www.nuohoojamikaveija.fi Nuohooja Antti Murtomäki Luopioinen ja lähialueet puh. 044-289 8210 Autoja Konehuolto M. Luottamuksella ja joustavalla aikataululla, toimistollani tai asiakkaan luona! Asiointipalvelua juuri Sinulle! Sanna Hämäläinen puh. 03 379 0333 arkisin 8-17, la 9-14 I P. 044 242 80 33 www.nokihaltia.fi NUOHOUSPALVELUT Haluatko mukaan Alan ammattilaisiin. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Tämän kokoinen ilmoitus vain 15e / viikko + alv. 03 377 1140 arkisin 8-16, la sulj. 040 838 8816 motormasterjp@hotmail.com www.motormaster.fi Ma–pe klo 8.00–17.00 Katsastus pälkäne Puh. 040 838 8816 korjaamo@motormaster.fi www.motormaster.fi Ma-pe klo 8.00-16.00 KATSASTUS: Puh. Ota yhteyttä 044 347 7402 VARAA OMA ILMOITUSTILASI ALAN AMMATTILAISISTA 15 e / vko 1 x 30 mm 27 e / vko 2 x 30 mm 49 e / vko 2 x 50 mm Ilmoituksen koko Hinta 1 lehti. 03 379 0319, 040 572 8379 Motormaster JP Oy autoasi.fi Tällaista autohuollon olisi aina pitänyt olla Autoasi Pälkäne Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. 18 Maanantai 23. Autoasi Pälkäne on nyt täyden palvelun korjaamo. I P. LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO Vuokraamosta: Hämeen LähiAutoPalvelu 050 326 6556 p. 040 728 6962 sanna@sannaslife.fi Lomakodinkuja 1, Pälkäne sannaslife.fi Kysy lisää! www.aleksinlkv.fi Markus Huttunen Kiinteistönvälittäjä, LKV Julkinen kaupanvahvistaja p. Ota yhteyttä: Alan ammattilaiset takaa jatkuvan näkyvyyden yrityksellesi Ulla Tikka / 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Juri Lehtinen 0400 713 922 Nico Aaltonen 040 849 7152 LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA • Ilmastointikanavien puhdistukset, ilmamäärien mittaukset ja säätö sekä valvontatyöt • Hormien tarkastukset • Ym. 0400-404 425 etunimi.sukunimi@spkoti.fi info@designpohjola.fi KIINTEISTÖVÄLITYS Puupalvelut ja viherrakentaminen www.puujapihapalvelutikka.fi Viherrakennus ja kiviasennukset • Muurit, portaat, laatoitukset • Pihasuunnittelu • Hoitosopimukset Puh. Ota yhteyttä 044 347 7402 PALVELEMME TEITÄ AUTOPALVELUT AUTOPALVELUT METSÄJA PUUPALVELUT KIINTEISTÖVÄLITYS • SISUSTUS ASIOINTIPALVELUT (03)5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo • varaosakauppa • autosähkötyöt • vaihteistokorjaamo • vikadiagnostiikka Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen (03) 5356 100 www.kolari-special.fi AUTOKORJAAMO SE-VI autokorjaamosevi.com Karkaisijankuja 7, 36200 Kangasala ma-pe 8–16, la suljettu P. Varaa aika huoltoon! • Määräaikaishuollot • Jarruhuolto • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastuspalvelut • Autonvuokraus • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myötämät Palvelemme ammattitaidolla Tehdastie 2, Pälkäne • Määräaikaishuollot • Jarruhuollot • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastus • Huollon sijaisauto • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myöntämät Palvelemme ammattitaidolla KORJAAMO: Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. hitsaukset • Renkaiden myynti ja asennus • Hydrauliletkut • Vikakoodien luku Tämän kokoinen ilmoitus vain 15e / viikko + alv. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. vastaavat työt Ammattitaitoista palvelua 40 vuoden kokemuksella! info@kangasalannuohoustoimi.fi METSÄJA PUUPALVELUT LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO Katso: hameenlahiautopalvelu.fi Vuokraamosta: Autot, pakettiautot, perävaunut Yskiikö moottori. 03 3773 177 RENGASMYYNTI arkisin 8-17, la 9-14 I P. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. Tervetuloa palveltavaksi. 044-300 61 99 • Polttopuut, • Polttopuut, polttopuiden teko polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 0400 413 331 www.ilomaenpuukauppa.com www.ilomaenpuukauppa.com Nuohooja Mika Veija Vanha Pälkäne ja lähialueet puh
– Olin jo aiemmin ajatellut, että rahkeeni eivät taida riittää ammattilaiseksi asti. Palkittaville järjestetään kutsutilaisuus ensi vuoden alussa. Ota yhteyttä! • Sisäremontit: Lattiat, seinät, paneloinnit, maalaukset, tapetoinnit, yms... Luja-Lukossa on paljon muitakin Tampereella asuvia pelaajia, joten pääsemme tulemaan harjoituksiin kimppakyydeillä, mikä on tosi hyvä. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Kati Pääkkönen SIVISTYSLAUTAKUNTA valitsee Vuoden valmentajaksi Pälkäneen Luja-Lukko/SB Lujan miesten edustusjoukkueen valmentajan Jarmo Jussilan . Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Jarmo Jussila on valmentanut Pälkäneen Luja-Lukon SB Lujan miesten salibandyn edustusjoukkuetta vuodesta 2016 alkaen. divisioonassa ja on vakiinnuttanut paikkansa sarjan keskikastissa. 045 803 6633 Hämeenpuisto 33, Tre Oral Skydent Hammaslaboratorio Tämän kokoinen ilmoitus vain 15e / viikko + alv. – Varsinkin ensimmäiset pelit sujuivat meiltä melko huonosti. 03 22 33 323, 040 777 6606 KÄYTETTYJÄ JA UUSIA VARAOSIA YLI 300 ERI TRAKTORIMALLIIN www.purkupojat.com Yrittäjäntie 8 36600 Pälkäne p. Kuva: Hannu Söderholm. – Meidän 03-syntyneiden ikäluokka oli huippu sekä pelillisesti että kentän ulkopuolella. Eemeli Niemi on ollut erittäin tyytyväinen päätökseensä siirtyä pelaamaan Pälkäneelle. tammikuuta, kun joukkue kohtaa Kostia-areenalla BC Sisun Porista. – Jos saamme yhteispelimme kulkemaan, meillä on saumat pärjätä todella hyvin. Joulutauon jälkeen Luja-Lukon pelit jatkuvat lauantaina 11. Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Pystymme hyvänä päivänä haastamaan kaikki joukkueet sarjassamme, Niemi uskoo. • Ikkunoiden/ovien vaihdot jsremonttiapu@gmail.com RAKENNUSPALVELUT SIIVOUSPALVELUT TERVEYSPALVELUT SÄHKÖPALVELUT VARAOSAPALVELUT TILITOIMISTOT ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Raija Savolainen Kangasalantie 1067, Kangasala p. Omaa rooliaan kentällä hän kuvailee niin, että hänen tärkein tehtävänsä on tehdä muista parempia. 045 1331 222 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Koulutie 3, Pälkäne Fysioterapeutti 050 517 3759 • Fysioterapiaja ohjauspalvelut • Manuaalinen terapia • Akupunktio ja hieronta Pekka Pelkkala • Myös kotikäynnit Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416 Ellintie 2, Kangasala Esteetön käynti Jalkojenhoitaja Perushoitaja www.tilimanager.fi Taloushallinnon kumppanisi. Niemi on ollut positiivisesti yllättynyt kakkosdivisioonan tasosta. Tampere – Kangasala – Pirkkala Puh. Ota yhteyttä! Vä hänkö JS ra JS remonttiapu Jussi Suoniemi 040 8357304 ym... Päädyin keväällä sitten siihen, että palaan Pälkäneen Luja-Lukkoon. SYYSKAUDEN kahdeksasta pelistään Luja-Lukon saldona oli kolme voittoa ja viisi häviötä. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Vuoden valmentajaksi valittiin Jarmo Jussila. Miesten joukkue pelaa tällä hetkellä Sisä-Suomen 2. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Luja-Lukon miesten joukkue pelaa läntisen alueen kakkosdivisioonaa ja treenaa kahdesti viikossa. Niemi aloitti koripallon pelaamisen 12 vuotta sitten Luja-Lukossa pelattuaan sitä ennen pari kautta salibandya. Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Ratkaisu on osoittautunut erittäin hyväksi, ei olisi paremmin voinut mennä, Aitoosta lähtöisin oleva, nykyisin Tampereella asuva Niemi kertaa. Pääsimme pelaamaan vuodesta toiseen mestaruuksista Suomessa ja välillä ulkomaan turnauksissakin, Niemi pohtii. C-poikaikäisenä hän siirtyi pelaamaan Tampereelle ja Pyrintöön. Viime kaudet hän on pelannut pääasiassa Pyrinnön miesten ykkösdivisioona B:n joukPelejä, treenejä ja opintoja sopivassa suhteessa Pyrinnöstä LujaLukkoon palannut Eemeli Niemi kuvailee rooliaan kentällä niin, että hänen tehtävänsä on tehdä muista pelaajista parempia. – Tuntuu siltä, että koripallon pelaaminen korkeammalla sarjatasolla olisi ollut aika vaikea yhdistää rakennustekniikan opintoihin. Ota yhteyttä 044 347 7402 URHEILU Kristiina Helminen VIIME keväänä Eemeli Niemi oli ison päätöksen edessä. Perusteluissa todetaan, että joukkue on noussut Jussilan valmennuksessa kaksi sarjatasoa ylöspäin. Tampereen-pelivuosista jää mieleen mukavat muistot. – Parhaat joukkueet ovat tosi hyviä ja hyvin lähellä joidenkin ykkösdivisioona B:n joukkueiden tasoa. Jatkaako koripallouraa Tampereen Pyrinnössä, jossa treenitahti on kesällä viidesti viikossa. Nyt ajankäyttö opiskelujen ja koripallon välillä toimii hyvin. Meillä on hyvä porukka kasassa ja potentiaalia paljon parempaankin, kunhan saadaan yhteispeli kulkemaan. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Sinun ilmoitustilasi. Kentällä saa vääntää ihan tosissaan. 19 Maanantai 23. 0400-547 492 • www.saarissahko.com • Takojantie 1, Pälkäne • Tarvikemyynti! Kaikkiin sähkötöihin, kaikkiin koteihin Erikoishammasteknikko Kerkko Rauhala p. Pälkäneen kunta on palkinnut vuosittain pälkäneläisiä menestyneitä ur heili joi ta ja liikuntatoiminnassa ansioituneita. – Olen oikeastaan aina ollut pelinjohtajan roolissa ja luonut muille kentällä olijoille korintekopaikkoja. Lopettaako, vai lähteäkö pelaamaan johonkin pienempään seuraan alempaa sarjaa. Sivistyslautakunta valitsi Pälkäneellä Vuoden 2024 valmentajaksi Jarmo Jussilan. kueessa. Niemi saavutti Pyrinnössä alle 16-vuotiaiden poikien ja alle 19-vuotiaiden SM-kultaa. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Tahti on ollut syksyllä korkeakouluopinnot Tampereen yliopistossa aloittaneelle Niemelle juuri sopiva. KEVÄTKAUDELLA Luja-Lukon tavoitteena on parantaa peliään ja napsia tasaiseen tahtiin peleistä voittoja
20 Maanantai 23. alin hinta 7,50 Pihatuli 6kpl 10,3x4,5cm Löytöhinta! Löytöhinta! 33 95 95 Öljykynttilä 5kpl | n. Ei jälleenmyyjille. Ei jälleenmyyjille. Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. Samalla voit kuunnella Sun Radiota ja Tampereen Kiakkoradiota. Tarjoukset voimassa 23.12.-31.12.2024 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. joulukuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Löytötex toivottaa asiakkailleen hyvää uutta vuotta 2025! Löytötex toivottaa asiakkailleen hyvää uutta vuotta 2025! ALE ALE TEKSTIILI JATKUU! --20 20 %% --50 50 %% Alennukset Alennukset merkitty merkitty aletuotaletuotteisiin teisiin ERÄ! ERÄ! Naisten Naisten Neuleita & Neuleita & neuletakkeja neuletakkeja (26,95-54,95) (26,95-54,95) NYT 18,87-38,47! NYT 18,87-38,47! Lisää alennettuja tuotteita löydät myymälöistämme! Lisää alennettuja tuotteita löydät myymälöistämme! --30 30 %% Soft embo WC-paperi 16rl (8,95) 30pv. Sovelluksesta löydät mm. Enemmän uutisia verkossa. Lataa Sydän-Hämeen Lehden päivitetty sovellus AppStoresta tai Play-kaupasta. Sydän-Hämeen Lehden tuoreet paikallisuutiset, näköislehden sekä MeNyt-tapahtumat. Tutustu ja ihastu! LATAA SOVELLUS TÄSTÄ. 80h Löytöhinta! Löytöhinta! 55 95 95 77 50 50 Löytöhinta! Löytöhinta! 0,47 /rl 2, 2,-(2,40) Säästä 16% Säästä 16% Ulkotuli 15,7x5cm Bake rolls 150g Aito lakupala tai Täytelaku 250g 1, 1,-6,67/kg 6,67/kg Säästä 59% Säästä 59% (2,49) ER Ä! 11 39 39 Säästä 30% Säästä 30% 5,56 /kg (1,99) Advanced 72h roll-on 50ml (4,49) ER Ä! 1, 1,-20,00/L 20,00/L Säästä 77% Säästä 77% (á 1,69) ER Ä! Pyykinpesuneste 1L 3, 3,-2 KPL Säästä 11% Säästä 11% 1,50/L 1,50/L loytotex.fi Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 Onkkaalantie 69, PÄLKÄNE Alasenkuja 1, KANGASALA loytotex.fi HUOM! Katso Loppuvuoden poikkeavat aukiolot sivuiltamme loytotex.fi/myymalat Tarjoukset voimassa 23.12.-31.12.2024 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Oikeudet muutoksiin pidätetään