| www.shl.fi
Keskiviikko 24.8.2016
Tekonurmea
esitetään ensi
vuoden budjettiin
s. 21
Ylisen
tilalla
vuoden
kiireisin
sesonki
s. 18?19
Välituntiliikunnan
uudet
kuviot
s. sis. s. Ja yleisöhän laulaa.
Nuoruusvuosien hittejä
Yleisö muisti vaivatta sanat ja hoilasi mukana, kun 1980- ja 1990-lukujen
jättiläinen Bad Boys Blue esiintyi Sahalahden Krouvissa lauantaina. Sydän-Hämeen Lehti
? Tekijät: Navetalla
oppia vieraslajeista
s. 20
John McInerney ja Sylvia McInerney laulattavat yleisöä Sahalahdella. 4
Tällä tavalla
alkunsa
saaneissa
tapahtumissa
on ihan
omanlaisensa
fiilis.
ILE KALLIO
s. alv. 13
? Kyliltä: Naiset
keskiössä...s. 6?7. <DDD> <D>.<M>.<YYYY>
. 4
Sydän-Hämeen Lehti
PÄLKÄNE & KANGASALA | 88. vuosikerta | Numero 34 | Irtonumero 3
Se tartuttaa lapsiin
liikunnan riemua, jolloin on suurempi mahdollisuus, että liikunnasta tulee elämäntapa. Kyse on
kansanterveydestä ja taloudesta,
sillä lähes kaikkiin nykyelämän ongelmiin pätee sama resepti: ihmiset
kaipaavat enemmän ja säännöllisempää liikuntaa sekä vähemmän
ja terveellisempää ravintoa.
dellissukupolvet intoutuivat
laduille ja kisakentille suomalaisia urheilusankareiden
innostamana. Sekä lentoettä koripallomiehet ovat jo lähellä
maailman absoluuttista huippua.
On helppo ennustaa, että ensimmäisen suomalaisjoukkueen suurkisamenestys poikii samanlaisen
E
virkailijoita ja päälliköitä. Tässäkin asiassa
tarvitaan rajojen avaamista: lupausten on lähdettävä varhain maailmalle, sillä suurkisamenestys osoittaa,
ettei Suomi ole juuri missään lajissa
edelläkävijä.
rheilun kultaisina vuosina
Suomi oli kehitysmaasta
hyvinvointivaltioksi kiihdyttävä kansakunta. Silloin urheilu
tarjosi houkuttelevan tien edetä elämässä. Esimerkiksi urheilulehdet ja
-sivut ovat sietämätöntä luettavaa,
koska ne kertovat lähinnä valmentajista ja urheilujohtajista. Valtava on se hännystelijöiden joukko, joka
Riossa törsäsi viikkokaupalla
veronmaksajien rahoja palkkioineen, matka- ja päivärahoineen.
Joka nurkassa joku Ylen
edustaja seisoi mikrofoni
kädessä esittämässä samoja
kysymyksiä saaden samoja
vastauksia. Ennätyskehnon olympiamenestyksen jälkeen netissä
kiersi riemukas mukaelma urheilukommentista. Samalla vältytään tyhjänpäiväisiltä haastatteluilta.
SEURAAVAT TALVIKISAT
ovat Etelä-Koreassa ja kesä- OLYMPIAKOMITEAN ja
kisat toistamiseen Tokios- Yleisradion hurmoshenki
sa. Ilmaston
pia. Takavuosina edellytettiin niin sanottua pistesijaa, mikä sekin on muuttunut
siinä tahdissa missä urheilumme taso on heikentynyt.
Olympiajoukkueella on
jonkin verran muitakin rahoittajia kuin veronmaksajat.
Se on johtanut holtittomaan
rahankäyttöön, jota viranomaiset parhaillaan tutkivat.
Nykymitalin hinta lasketaan
miljoonissa, vaikka rahapalkintoihin tottuneet urheilijamme kilpailevat ilmaiseksi.
Seuraava tutkinnan tarpeessa oleva taho on Yleisradio. Pikaluisteluareena
on valmiina Hamarissa.
Kun katsoo ja ihmettelee
tämän päivän rakentamisen
määrää Helsingissä, yhtenäinen kisakylä ei tuossa huumassa tunnu kummoiseltakaan hankkeelta.
Vuonna l952 vapaan maailman miehet asuivat silloisen
raviradan liepeillä Käpylässä,
itäblokin vartioidut joukkueet Otaniemessä ja vapaat
naiset Tukholman kadulla.
Tuolloin järjestettiin toistaiseksi viimeiset kohtuulliset olympiakisat. Tärkeintä on päästä
treenaamaan ja kisailemaan itseään
parempien kanssa. Sydän-Hämeen Lehti
että esimerkiksi viidenneksi Kirjoittaja
luokassaan sijoittunut Tuula on
Tenkanen oli käynyt sitten lehtimies,
Lontoon kisojen (2012) har- Aitoo ?
joittelemassa ja kilpailemassa Helsinki.
Rion vesillä kahdeksan kertaa. Purjehtijan harjoittelu
on kalliimpaa kuin esimerkiksi nyrkkeilijän, jolla on
vain kintaat käsimatkatava- vision kuvaa Pasilassa katsoroissa.
malla. Oskari Mörö oli
päässyt välierään edellisenä
päivänä koko kierroksen aitamatkalla.
Purjehtijoilta odotettiin
menestystä, mutta heihin
petyttiin erityisesti siksi,
Sydän-Hämeen Lehti
Pälkäneen ja Kangasalan
paikallislehti.
Ilmestyy keskiviikkoisin.
Sähköpostiosoitteet:
toimitus@shl.fi
ilmoitukset@shl.fi
tilaukset@shl.fi
Kotisivu: www.shl.fi
Puhelin: 03 539 9800
Tilaajapalvelu (ark.
klo 9?15) 03 539 9800
Alma Manu
Jakelupäivystys (ark.
klo 6?11) 0800 96675
Postiosoite:
PL 16, 36601 PÄLKÄNE
Käyntiosoite:
Onkkaalantie 58
Avoinna: ma?ke klo 9?16
(to?pe sop. Siinä vaadittiin priorisointia, koska kaikki lukee -linja
ei tuota kirjallisuuden nobelisteja.
Nettivitsissä on totta toinen
puoli. Esimerkiksi Kostian koulun pihalle
valmistuneen uuden peliareenan
ei ole tarkoituskaan tuottaa yhtään
kultamitalistia. Sellaisten
aika saattaa olla edessä.
SHL MARTTI HUHTAMÄKI
TILAUSHINNAT (kotimaa)
Täystilaus 12 kk........87,50 ?
Täystilaus 6 kk...........46,75 ?
Täystilaus 3 kk...........25,00 ?
Hinnat sisältävät 10 % alv.
Lehden vastuu ilmoituksen
virheestä, väärästä julkaisu
päivästä tai poisjäännistä
on kaikissa tapauksissa
enintään ilmoituksen hinta.
Välitämme ilmoituksia
maamme kaikkiin sanoma
lehtiin niiden omilla
ilmoitushinnoilla.
Levikki:
4 950 kpl (LT 2014)
shl.fi:
8500 kävijää viikossa
Toimitusjohtaja:
Olli Sirén, 050 5169 145
olli.siren@shl.fi
Alma Manu Oy, 2016. Suomen isännyydessä. Jos maakunnallinen urheiluvirasto lakkautettaisiin, sen paremmin harrasteliikunnassa kuin huippu-urheilussa ei
huomattaisi mitään.
uomalainen urheilumenestys
periytyy ajalta ennen pöhöttyneitä organisaatioita. Insinöörilogiikka ei toimi
urheilumenestystä tavoiteltaessa.
Menestysvaje ei hoidu systeemiä
säätämällä. Eikä edes riitä, että kisat muutos sulattaa lumet Keskikerrotaan paikan päältä suo- Euroopasta.
meksi. Jatkossa kisaelämyksiä
täydennetään muun muassa rullalautailulla. Niihin veromaksajat ja on johtanut siihen, että aiVeikkaus alkavat säästää jo van tosissaan pidetään yllä
tänä syksynä. tommi.liljedahl@shl.fi
Palaveri ei tuota huippuja
S
uomessa on tullut tavaksi
perustella heikkoa palloilulajimenestystä kaikki pelaa
-touhuilulla, joka ei tarjoa lahjakkaimmille pelaajille riittävää vaatimustasoa. Television katsojille tarjottiin päiväkaupalla golfia. Hieman isommilla paikkakunnilla vastaavanlaiset seurat tarvitsevat ison toimiston
ja rahaa nielevän organisaation.
Parinkymmenen työntekijän Hämeen liikunta ja urheilu työllistää
pari taloussihteeriä, kirjanpitäjän
sekä liudan erilaisia sihteereitä,
PÄLKÄNEELLÄ
24.8.2016
Urheilumenestys
syntyy yksilön
tekemisen kautta,
eikä järjestelmien
avulla.
U
Jos joku haluaa huipulle, hän
hankkii itsekseen perusteita tuhansien tuntien ajan ennen kuin edistyminen on kiinni valmennuksen
tai suorituspaikkojen tasosta. Lajiliitot
armahtakoot huijarit, jos lääketiede kuuluu lajiin niin olennaisesti,
että ilman heitä MM-kisat lässähtäisivät.
U
piakisoista suomalainen urheiluväki joutui odottamaan
toista viikkoa ennen kuin
ensimmäinen mitali kirjattiin
kisojen tärkeimpään taulukkoon. Skeittareita olympialajistatus kiinnostaa vielä vähemmän
kuin lumilautailijoita, joista monet
viittaavat kintaalla setien kisoille.
Rion olympialaisia muisteltaisiin
aivan eri hengessä, jos suomalaisjoukkueet olisivat selvinneet mukaan palloilulajeissa. Yleisradion sellaistakin asiaa kuin olymselostaja-armeijaa ja niin sa- piakisojen järjestämistä panottua asiantuntijain joukkoa rin vuosikymmenen päästä
varten rahat antaa eduskunta. Pälkäneellä tuhannen
jäsenen yleisseura pyörii yhden
osa-aikaisen toiminnanjohtajan varassa ja Kangasalla liigatason seuraa
pyöritetään talkoilla. Treenaaminen ja kisailu tapahtuvat iltaisin ja viikonloppuisin,
koska kentille suunnataan koulu- ja
työpäivän päätteeksi.
S
harrastusbuumin kuin 1970-luvun
Virenit ja Vasalat sekä 1990-luvun
Koivut ja Peltoset.
Sen sijaan harrastetuimmissa
yksilölajeissa menestyminen jää
yksittäisten poikkeusten varaan.
Itsenäinen puurtaminen vaatii sellaista fanaattisuutta ja omistautumista, jota nyky-yhteiskunta pitää
syrjäytymisenä.
Sekä yksilö- että joukkuelajeissa kehittymiseen pätee kuitenkin
sama kaava. Jäähallejahan meillä on jo
selostuksen saa aikaan tele- muutama valmiina kolmiossa
Pienin ilmoituskoko
1 x 30 mm
Hintoihin lisätään
alv. Fiilinki oli yleensä hyvä epäonnistumisista
huolimatta.
Ainoan hauskan vastauksen antoi tummaihoinen aitajuoksijaneitonen, joka kertoi juoksun olleen tahmeaa,
kunnes sai mörön poistetuksi päältään. Urheilumenestys syntyy yksilön tekemisen kautta, eikä
järjestelmien avulla.
rheilijan taustalla olevat
järjestelmät ovat saaneet
ylikorostuneen merkityksen. Sen kitkemisessä
hyvä alku voisi olla kaikkien dopingista kärynneiden sulkeminen
ikuisesti olympialaisista. 2
KESKIVIIKKO 24.8.2016
PÄÄKIRJOITUS
Perustettu 14.9.1929
Päätoimittaja Tommi Liljedahl . Myös ruotsinkielisille
Uudistetun Olympiastadipitää olla omat selostajansa. onimme jääpeite on jo testatUseissa lajeissa parhaan tu. 24 %
Helsinki-Turku-Tampere ja
hyppyrimäkiä Lahdessa. OteKun urheilijoilla on jon- taanpa tuo ajatus tosissaan,
kinlaiset tulosvaatimukset vaikka aivan leikilläänkin.
lajissa kuin lajissa, YleisraTalvikisojen suhteen on
dion valinnat ovat helpom- tosi kysymyksessä. Päättyneet olympialaiset tarjosivat enemmän viihdettä
kuin innostavia esimerkkejä. mukaan)
Päätoimittaja:
Tommi Liljedahl
050 3010 291
tommi.liljedahl@shl.fi
Toimittaja:
Jani Oksanen
044 7557 213
jani.oksanen@shl.fi
Yritysasiakkaat:
Anssi Kukkonen
044 3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
Tuottaja:
Päivi Martikainen
044 7557 215
paivi.martikainen@shl.fi
ILMOITUSHINNAT
etusivu...............1,54 ?/pmm
takasivu.............1,18 ?/pmm
ennen tekstiä..1,07 ?/pmm
tekstissä............1,07 ?/pmm
tekstin jälk........1,07 ?/pmm
kuolinilm..........1,12 ?/pmm
värilisä................0,29 ?/pmm
Kohti kohtuutta
RIO DE JANEIRON olym-
. Kultaisien vuosien jälkeen on syntynyt
monta joutavaa väliporrasta, jotka
touhuilevat toistensa kanssa virkaaikaan. Tietä tasoitti se, että maasta
löytyi osaamista valmennuksessa ja
urheilulääketieteessä. Urheilija
pääsee paljon harvemmin ääneen.
Toistensa kanssa palaveeraava
toimistoväki pesii pahimmillaan jo
seuratasolle. Sitä ennen mitaleiden
makuun oli päässyt 65 kansakuntaa ja yksi olympialipun
alla kilpaillut maanpakolainen.
Tuo mitali iskettiin aivan
yllättäen lajissa, jonka vielä
muuta vuosi sitten uskottiin
lisäävän perheväkivaltaa.
OLYMPIAJOUKKUEEMME
oli odotuksiin nähden suuri.
Kaikki kisoihin kelpuutetut
saivat matkustaa merten
taakse. Tämä aikakausi päättyi viimeistään Lahden
MM-hiihtojen dopingskandaaliin.
Olympia-aatetta vaaliviin viiden
rinkulan kisoihin doping sopii erityisen huonosti. Alppilajit Norja ottaa mielellään
vastaan
alv:n)
tai sopimuksen mukaan.
10 vuotta
Kiitos kaikille yli 500 asiakkaalle, yhteistyö jatkuu!
Puh. ke klo 16.30-17.30
Luja-Lukko Areena, aloitus 31.8., tiedustelut
joni.soukkio@gmail.com
. 8.160 m3 ja
kehitysluokkajakauma on hyvä.
Aivujärventie päättyy lohkon
eteläpäähän.
Pakovuoren metsäautotieltä (puomi) pistot lohkolle.
Myydään tarjousten perusteella
lähtöhinnan ollessa
330.000 euroa.
Kts. Viestiin osallistujan nimi
ja ikä sekä huoltajan yhteystiedot.
MUITA SYYSKAUDEN TAPAHTUMIA
KUN VAADIT
TA
VAIN PARAS
METSÄTILA
Pälkäneen Kuulialan kylässä
n. klo 17.30.
. Rengastyöt
Sähkötyöt . Kinkunsulatuslenkki tapaninpäivänä 26.12. 0400 480 494
Pälkäneen Luja-Lukon/SB Lujan
salibandykerhot alkavat
Harjoitukset Onkkaalassa yhteiskoulun liikuntasalissa ja
Luopioisissa Luja-Lukko Areenalla.
. Kivisalmessa
. Koko perheen syysvaellus su 2.10.
Kokoontuminen Pitkä-Sepälle klo 10.
. 17,0 ha. saakka. to klo 17.45-18.45 yhteiskoulun sali, aloitus 25.8.
ja ke klo 17.30-18.30 Luja-Lukko Areena, aloitus 31.8.,
tiedustelut timonmailit@gmail.com.
. Puustoa
metsässä on n. Pikaöljynvaihdot
Motormaster JP
Tehdastie 2, 36600 Pälkäne
Puh. 0400 486 386
www.sartesuo.fi
. Sydän-Hämeen Lehti
KANGASALAN NAISVOIMISTELIJOIDEN
JUMPAT ALKAVAT MA 29.8.2016
Jumppaa eri-ikäisille lapsille, nuorisolle,
naisille ja miehille!
Katso jumppa-aikataulut netistä osoitteesta
www.kangasalannaisvoimistelijat.fi
AVAAMME UUDEN
AUTOPESULAN
Tiedustelut
Marjatta Tiitola
040 8221 057
1.9.2016 Hatanpäälle!
P. 2008 s. 4,96 % (sis. Tutustumiskäynti uudelle Malm-areenalle
Kangasalle (Katajatie 2) ti 30.8. pikkujoulut su 20.11. to 16.30-17.45 yhteiskoulun sali, aloitus 22.9.,
tiedustelut petri.ketola@gmail.com
. ?Tosi pimeet. klo 14.
Jukka Sartesuo
LKV kiinteistönvälittäjä
julkinen kaupanvahvistaja
Kiinteistönvälitystoimisto
Oy
Lisätietoja: kuhmalahdenkisa.sporttisaitti.com tai Kisan fb-ryhmä
Orioninkatu 5B, Riihimäki
v
Autoasi-korjaamoyrittäjä
on sanojensa mittainen.
Autoasi Pälkäne
Hierontalahjakortit sekä
Zipvit- ja Zebla-tuotteet -10%!
Määräaikaishuollot . Nappulasähly 2007-2010 s. 040 838 8816
Palvelemme a-pe klo 8-17
autoasi.fi
Tarjous voimassa 15.9. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. 2009 s. palk. to klo 18.45-20.00 yhteiskoulun sali,
aloitus 25.8., tiedustelut tiina.knuutinen@kangasala.fi
Lisätietoja SB Lujan toiminnasta http://www.sbluja.net/
Kaikkiin ryhmiin otetaan mukaan myös uusia harrastajia.
Tervetuloa pelailemaan!
KUHMALAHDEN KISAN
syksy 2016 Pentosalissa
Tiistai klo 20-22 Nuorten ja aikuisten lentopallo
Keskiviikko klo 17-18 Kouluikäisten tyttöjen liikuntakerho
(aloitus 7.9.)
Torstai klo 17-18 Lasten sähly (eskari-3 lk)
Torstai klo 18-19 Lasten sähly (4-6 lk)
Perjantai klo 18.30-19.30 Kahvakuulailun yhteistreenit
(aloitus 9.9.)
Perjantai klo 19.30-21.30 Nuorten ja aikuisten lentopallo
Sunnuntai klo 17-18 Lasten liikuntaleikkikoulu 3-6-vuotiaille
(aloitus 11.9.)
Toiminta alkaa viikolla 35 ellei toisin mainita.
Lasten liikuntaleikkikouluun ilmoittautuminen 5.9. Yhteislenkki (45 min.) Pentosalin
edestä perjantaisin 9.-30.9. 57,7 ha, josta hoidettua
taimistoa n. Tytöt 2004-2007 s. Jarruhuollot
Ilmastointihuollot . klo 16.30.
. agrotalo.fi tai etuovi.com
-sivuilta tai soita 0400-626 252
AGROTALO Oy LKV
Pirkkala
DIGILEHTI 2 KK
10 ?
Lue lisää: digilä.fi
Tilaa:
shl.fi/tilaa
Laillista pahoinpitelyä
KOVA KYSYNTÄ
PÄÄKAUPUNKISEUDULLA
Myyn mökit, talot, tilat, tontit,
pihapiirit ammattitaidolla.
Väl. mennessä
tekstiviestillä Tuulalle 040-5683219
Pälkäneellä työtä vailla oli nyt 13,2
ja Kangasalla 13,3 prosenttia
työikäisistä.. Ässäkentällä otettiin
ensimmäiset pelit tiistaiaamuna. Puhelimitse (03) 539 9800
Tekonurmi
häämöttää
ensi vuonna
Päätöksiä: Sijoituspaikaksi sinetöitiin Suorama, tekninen johtaja
Mikko Ilkka esittää kentän rakentamista ensi vuoden budjettiin
KANGASALA
Tekonurmikenttä saattaa toteutua Kangasalla ensi vuoden aikana. ja ensimmäisellä . Tekninen johtaja
Mikko Ilkka on sisällyttämässä
kentän suunnittelua ja rakentamista ensi vuoden talousarvioesitykseensä tekniselle toimelle. SOK rahoittaa rakentamiskustannuksista
10 000 euroa ja kunta loput
noin 18 000 euroa.
Kenttä oli määrä saada
käyttöön jo aiemmin, mutta
asennustöiden viivästyminen
muutti suunnitelmia. Sillä summalla pidettäisiin
22 vuotta terveyskeskuksen
viikonloppupäivystys Kangasalla, Suoraman kirjasto toimisi eikä Pohjan terveysasemaakaan olisi tarvinnut lakkauttaa,
huokaili Jorma Mäntylä (vas).
Valtuutettu Anne-Mari Thomassen (sd) arveli valtuuston
myötämielisyyttä budjettikokouksessa kenties lisäävän tieto
mahdollisista avustussummista. Haanloukkaan hiekkatekonurmi asennettiin kymme-
nen vuotta sitten ja on edelleen ihan hyvässä kunnossa.
Kun huoltokustannuksetkin
ovat marginaaliset, en ihmettele, että kunnat käyttävät
tekonurmea alustana entistä
enemmän, kunnan liikunta- ja
vapaa-aikasihteeri Petri Ketola
sanoo.
Ässäkenttä on kolmen eri
tahon . yhteisprojekti. 4
KESKIVIIKKO 24.8.2016
UUTISET
. Tekninen johtaja selvitti
tekonurmisuunnitelmien tilaa
valtuutetuille maanantaina valtuustokokouksessa.
Kentän rakennustöiden on
arvioitu maksavan 1,1 miljoonaa euroa.
. Lisäksi Ilkka aikoo tuoda
budjettikäsittelyyn esityksen
lukion kentän laajentamisesta. Valtuusto hyväksyi maanantaina kentän sijoituspaikaksi Suoraman kentän.
Suoraman puolesta puhuivat
tehdyssä arvioinnissa sijainti,
jo olemassa olevat pukukopit
sekä riittävän suuri tila kentälle
ja pysäköintialueelle. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi . Tekonur-
mikentän rakentaminen edellyttää kuitenkin jääkiekkokaukalon ja luistelupaikan siirtoa,
pysäköintialueen uusimista
busseille ja noin 40 autolle
Ässäkenttä otettiin käyttöön
ONKKAALA
Pälkäneen uudella . Kunta on selvitellyt
tilannetta yhdessä järjestelmätoimittajien kanssa.
Työt jumissa
Työttömyysaste hiipi SydänHämeessä heinäkuussa aavistuksen ylöspäin viime vuoden
heinäkuuhun verrattuna. Ilkan mukaan kunta onkin
hakemassa tekonurmiprojektiin tukea sekä Suomen Palloliitolta että valtion myöntämistä veikkausvoittovaroista.
Palloliitolle tukihakemukset
on jätettävä elokuun loppuun
mennessä, mutta tehtävää saattaa vaikeuttaa tekonurmikentän tilanne paperilla. Kenttä on erityisesti jalkapallo- ja koripallokäyttöön
soveltuva, mutta viimeisenä
asennustyönä kenttä sai myös
lentopallon pelaamisen mahdolliseksi tekevät holkit verkkotolppia varten.
Kostian koulun pihaan tehty kenttä palvelee päiväaikaan
koululaisia esikoululaisia ja iltapäivätoimintaa unohtamatta.
Hiekkatekonurmipohjan pitäisi taata pitkä käyttöikä kovasta
käyttöasteesta huolimatta;
iltaisin kenttä on kuntalaisten
vapaassa käytössä.
. sähköpostilla: toimitus@shl.fi . Pälkäneen kunnan,
Suomen Palloliiton ja SOK:n
. puhalluskokeen tulos oli 1,23
milligrammaa litrassa eli vajaa
2,5 promillea.
sekä kirjanpitoa yhdenmukaistetaan. Myös tieto
maksutavasta on voinut olla
järjestelmässä virheellinen.
Kunnan mukaan laskun sisältö ja peruste ovat kaikissa
laskuissa kuitenkin oikein ja
laskut tulee maksaa viitetietoa
käyttäen. Avajaisia
on suunniteltu pidettäväksi
torstaina 1.9. Kenttä
poistettiin säästötalkoiden yh-
teydessä taloussuunnitelmista,
joten ennen budjettikäsittelyä
ei hakemusten tueksi ole tarjota kummoisiakaan virallisia
linjanvetoja.
Paikka löytyi
Jos tekonurmen yllä vielä epävarmuus osittain leijuukin, sijoituspaikan pitäisi kuitenkin
olla selvillä. kello 10.20.
SHL JANI OKSANEN
Vauhdikkaat ensiaskeleet Kostian koulun uudella Ässäkentällä otettiin tiistaina.
Humala vei ojaan
Laskuvirheet selvittelyssä
Autoilijan matka päättyi ojaan
Luopioisissa sunnuntai-iltana
hieman kello kuuden jälkeen.
Niementien ja Kostialantien
risteyksen tuntumassa kuski
menetti henkilöautonsa hal-
Potilaslaskuissa on ollut loppukesästä virheellisiä tietoja
Kangasalan terveyskeskuksessa.
Potilaslaskujen lähettäminen on siirtymässä toiseen
järjestelmään, ja laskutusta
linnan ja suistui ojaan.
Poliisin mukaan kuski oli
voimakkaasti päihtynyt . Tämän yhteydessä
osalla asiakkaista uusimmat
osoitetiedot eivät ole päivittyneet oikein
Toivottavasti joku
kuitenkin tietää.
koulun länsipuolen kenttää,
Pitkäjärven koulun ympäristöä, Vällinpuistoa ja Kyötikkälän kentän aluetta.
ja Sanna Hämäläinen sanoo, että asiakaslähtöinen
palvelu tuo pankkiin uusia
asiakkaita. Nyt
nähtäville tulevassa versiossa muun muassa rantarakentamisen ylärajaa ja saarirakentamisen määräyksiä
on täsmennetty. se ehdittiin
jo hyväksyä kertaalleen,
mutta Ely-keskus puuttui
rakennusjärjestyksessä
lainvastaisiksi katsomiinsa
kohtiin. Tekonurmenkin voi
kai jäädyttää.
?Missäs täällä pelataan futista, jos Pikkola ja Suorama
ovat samaan aikaan poissa
käytöstä??
Kyötikkälässä ja pikkukentillä, luulisin.
?Ovatko ne tenniskentät muuten vielä tulossa sinne Pikkolaan??
Ymmärtääkseni joskus,
mutta en yhäkään odottelisi
sen tapahtuvan lähivuosina.
?Mihinkäs se Sirkus Finlandia
sitten jatkossa parkkeeraa
telttansa??
Tekonurmikentän luonnossuunnitelma, jota aiotaan vielä tarkentaa ennen toteutusta . Edellisvuonna liikevoittoa kertyi
4,1 miljoonaa euroa. Myönnettyjen ja välitettyjen luottojen määrä
nousi 584,8 miljoonaan
euroon. Hän
vakuutti samalla neuvottelujen olleen kaukana sanelupolitiikasta.
Jorma Mäntylän esitys kaatui äänin 43?5 kahden äänestettyä tyhjää ja yhden ollessa
poissa.
Valtuusto hyväksyi sen jälkeen osakassopimuksen, jolla
kunta on mukana hankkeessa
arviolta runsaan 20 miljoonan
euron summalla.
SHL JANI OKSANEN
tui vetämään valituksensa
pois hallinto-oikeudesta,
jos kiistanalaisia kohtia
muokataan uusiksi. Sydän-Hämeen lisäksi pankki toimii
Tampereella, Valkeakoskella, Ylöjärvellä, Nokialla,
Pirkkalassa ja Ikaalisissa.
Luopioisten ja Pälkäneen
konttoreiden pankinjohta-
?Tuleekos se tekonurmi sitten
Suoramalle??
Siltä näyttää.
?Viekös se sitten nykyisenlaajuiset tilat luistelulta, esimerkiksi Ice Skating Touria
ajatellen??
Ei kai. 0600 1 0600
(3,98 e/min + pvm). Matala korkotaso tuo haasteensa,
muttei kuitenkaan vaaranna
pankin tuloksentekoa tai
vahvaa vakavaraisuutta.
Pitkään matalana pysyneet korot ovat saaneet
asiakkaita siirtämään varoja tileiltä rahastoihin,
vakuutuksiin ja muihin
sijoitusinstrumentteihin.
Talletusten määrä laski 2,5
prosentilla, mutta rahastoissa ja vakuutuksissa tapahtui
kasvua 15 prosenttia.
Mäntylän pelkäämä sika säkissä
ei haitannut enemmistöä
Pälkäneen kunnanhallitus
hyväksyi kunnan uuden
rakennusjärjestyksen ja
päätti asettaa sen nähtäville. Rakennusjärjestys
käy läpi toista käsittelykierrostaan . Tammi-kesäkuun tulos oli
3,5 miljoonaa euroa. Kunnan
tavoitteena on ollut helpottaa haja-asutusalueille
ja rannoille rakentamista.
sosiaaliministerin Pirkko
Mattilan kanssa. Ely-keskus lupau-
Osakassopimus: Kangasalan valtuusto päätti liittää kunnan
keskuspuhdistamoon, jonka vasemmistovaltuutettu arvioi
kulkevan Tavasen jalanjäljissä
Ministerit toivat
väkeä torille
KANGASALA
. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Sydän-Hämeen Lehti
5
Säästöpankin
tulos pieneni
Reunamerkintä
Enpä tiedä
Kangasalla, Pälkäneellä ja
Luopioissa toimivan Aito
Säästöpankin tase ja tulos
laskivat vuoden alkupuoliskolla hieman viimevuotisesta. Pudotus johtuu poikkeuksellisesta luottotappiokirjauksesta.
Pankin asiakas- ja luottomäärät jatkoivat kasvuaan. Tässä täytyisi olla
myös mainittuna, miten tästä
pääsee pois. jos
valtuusto osoittaa hankkeelle rahoituksen talousarviossa.
sopivaksi sekä nykyisen liittymän leventämistä ja uuden rakentamista Metsälauvalantien
kohdalle. Erityisen paljon
uusia asiakkaita on tavoitettu 25?34-vuotiaiden
ikäryhmästä.
Pankin liiketoiminnan arvioidaan kehittyvän suotuisasti vuoden 2016 aikana.
Tuloksen uskotaan pysyvän
vuoden 2015 tasolla. Sehän Tavasessakin on ollut vikana.
Kunnanjohtaja Oskari Auvinen muistutti olevan tarkoi-
Neljä ministeriä saapui samaan aikaan kuntalaisten
tentattaviksi Kangasalle
viime viikonloppuna, kun
perussuomalaisten ministerijoukko pysähtyi Kangasalan perussuomalaisten
kutsumana torilla maakuntakierroksellaan.
Halukkaat kuntalaiset
saivat mahdollisuuden
keskustella polttavista
puheenaiheista paitsi ulkoministerin ja perussuomalaisten puheenjohtajan
Timo Soinin myös puolustusministeri Jussi Niinistön, oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin
sekä vastavalitun uuden
tuksenmukaista tehdä yhteistyötä projektissa, jota ollaan
tekemässä kirjaimellisesti
sadan vuoden tarpeisiin. Yhtiötä pyörittävät käytännössä samat henkilöt kuin
Tavasea, ja sen brändiä ei ole
demokratia juuri kirkastanut,
hän piikitteli.
Tony Lähde (vihr) ihmetteli
Mäntylän ja Seppo Tallin (vas)
tavoin sopimuksen tiukkuutta ja Tampere-keskeisyyttä;
yhtiön hallituksen yhdeksäs-
SHL JANI OKSANEN
SHL JANI OKSANEN
tä paikasta viisi on jyvitetty
Tampereelle, jolle on varattu
myös puheenjohtajan palli.
Myös Lähde näki uhkasakkopykälän sisältäneessä osakassopimuksessa kaikuja tekopohjavesiyhtiö Tavasesta ja
kannattikin Mäntylän esitystä
osakassopimuksen palauttamisesta neuvottelupöytään.
. Ei tunnu hyvältä, jos seutuyhteistyö on tällaista että
yksi sanelee. Nyt säästöpankkilaisia on 44 600. Mäntylä katsoi myös, että osakeyhtiömuodon turvin yhtiö
voi halutessaan julistaa liikesalaisuuteen vedoten päätöksentekonsa pitkälti salaiseksi.
. Varsinkin tulevat kuntavaalit olivat suosittu puheenaihe.
Viimeisimpien kannatusmittausten tulokset eivät
juuri yleisössä näkyneet,
vaan aurinkoisen iltapäivän,
arvovaltaisten vieraiden ja
makkaratarjoilun yhdistelmä houkutteli tapaamiseen
hyvän määrän kuntalaisia.
Puolueen nokkamiehellä
Soinilla siteitä Kangasalaan
on ennestään vähintäänkin yhden kesätyöpaikan
verran; hänen ensimmäinen kesätyöpaikkansa oli
1980-luvun alussa Linkosuon leipomolla.
Sää
Torstaina
+17
Sahalahti
+18
Kangasala
Perjantaina
Kuhmalahti
+17
+18
Pälkäne
Luopioinen
+18
Sahalahti
+19
Kangasala
Lauantaina
Kuhmalahti
+19
+19
Pälkäne
Luopioinen
+14
Sahalahti
+14
Kangasala
Sunnuntaina
Kuhmalahti
+15
+15
Pälkäne
Luopioinen
+17
Sahalahti
+17
Kangasala
+18
+18
Pälkäne
Selkeää
Puolipilvistä
Vesikuuroja
Pilvistä
Ukkosta
Lumisadetta
Kuhmalahti
Luopioinen
Palveleva meteorologi puh. Asiakasmäärä kasvoi vuodentakaisesta lähes
1500:lla. 1,1 miljoonan euron
kustannuksissa on huomioitu
lisäksi kentän varustaminen,
kuten maaleja, hoitokalusto ja
tulostaulu.
Muina vaihtoehtoina sijoituspaikaksi tutkittiin Vatialan
En todellakaan osaa sanoa.
Rakennusjärjestys
taas nähtäville
Paikallislehden toimittajaksi, jonka pitäisi tietää kaikki,
minulla oli antaa taloyhtiön
leikkikentän kyselytunnilla
hävettävän vähän viisaita
vastauksia. Ostettiinko sika säkissä, kun
hyväksyttiin mukaan lähteminen ilman osakassopimusta?
ihmetteli Jorma Mäntylä (vas)
maanantaina valtuustokokouksessa.
Mäntylää hiersi Tampereen
seudun keskuspuhdistamo
Oy:n osakassopimus, joka oli
saapunut Kangasalan valtuuston hyväksyttäväksi.
Häntä hirvitti monopoliaseman yhtiölle tuoma määräysvalta ja se, että liki 300
miljoonan euron rakennuskustannukset ja 11 miljoonan
euron vuosittaiset käyttökulut
jäävät valtuustojen päätäntävallan ulottumattomiin
Kohderyhmiä
ja neuvontaa
pyritään tavoittamaan tilaiToukokuussa vauhtiin pääs- suuksien ja tiedottamisen
seessä kolmivuotisessa hank- kautta.
keessa on aluksi keskitytty in
fotilaisuuksien ja seminaarien
järjestämiseen sekä ulkomaille Suuntana uusiutuvat
suuntautuvien tutustumisret- energiamuodot
kien suunnitteluun.
Biobisnestä Pirkanmaalle on
. 6
KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Sydän-Hämeen Lehti
TEKIJÄT
Ylisen tila tuottaa myös mallasohraa. Molemmat
seminaarit järjestetään Tampereella, Perttu Ojakoski kertoi.
Jatkossa hankkeeseen rekrytoidaan kahdesta kolmeen
neuvojaa, jotka auttavat uusiutuvan energian valmistamiseen
ja käyttöönottoon liittyvissä
Tiedottamista
kysymyksissä. Seuraavan seminaarimme tällä hetkellä Pirkanmaan suuaiheena on tuhkalannoitus, rin uusiutuvien energiamuoajankohta on 31.8. Opiskelemme metsäkoneenkuljettajiksi Kurussa ja
kiinnostaa, miten energiapuuasia vaikuttaa työllistymiseen,
Tiitola kertoi.
Vaikka kyseessä on Met-
säkeskuksen hanke, siinä on
puuenergian ohella kyse myös
biokaasusta sekä aurinko- ja
tuulivoimaloista. Sato on puintikypsää, mutta odottaa kelien kuivumista. Tilanhoito on pääasiassa
Ojakosken vaimon vastuulla.
Mies itse opiskelee työn ohella biotalouden kehittämisen
ylempää AMK-tutkintoa Saarijärvellä.
. Jyvistä tutkitaan näyte aina ennen tuotantoerän hyväksymistä. Maatiloilla kuluu paljon
energiaa, ja uusiutuvilla energianlähteillä sitä voidaan tuottaa
nykyisin entistä edullisemmin.
Energian hinta tiloilla on nousussa ja me vastaamme tästä
syntyvään tarpeeseen, projektipäällikkö Perttu Ojakoski
Metsäkeskuksesta perusteli
hankkeen lähtökohtia.
Ojakoski on itsekin maatilallinen, joten hän tietää
hyvin mistä puhuu. Lokakuun tojen edistämiseen keskittyvä
neljäs päivä puolestaan pidäm- hanke. Perheen
tilalla Ikaalisissa tuotetaan
luomukauraa ja suunnitellaan
me aurinkoenergiaan keskittyvän seminaarin. Paikalla oli kourallinen kuulijoita, joukossa
metsänomistajia, yrittäjiä sekä
sellaisiksi aikovia.
Kaksi pälkäneläistä nuorta
miestä, Juuso Jatuli ja Tuukka Tiitola olivat mukana
mielenkiinnosta puuenergiaa
kohtaan.
. Hanketta rahoittavat
siirtymistä emolehmätuotantoon. Mittakaava
vaihtelee suurista laitoksista
pienkiinteistöjen energiantuotantoyksiköihin.
. Riku ja Eino Ylinen tarkastavat jyvän kokoa.
Perttu Ojakoski
vetää Biobisnestä
Pirkanmaalle
-hanketta, joka
on käynnistynyt
toukokuussa.
Energia: Uutta työtä ja apua energiakustannusten hallintaan
Metsäkeskus tarjosi tietoa
PÄLKÄNE
Uudet yrittämisen mahdollisuudet olivat keskiössä torstaiiltana Aapiskukolla pidetyssä
Metsäkeskuksen Biobisnestä
Pirkanmaalle -hankkeen infotilaisuudessa
Isäntä Riku Ylinen ja taneet vanhaan, kellarilliseen
kuopus, kolmevuotias Eino, taloon.
nostavat varren kokeeksi ja toteavat, että sadosta on tulossa
kohtalainen. Hankkeen tavoitteena
on lisätä uusiutuvan energian
käyttöä ja siihen liittyvää yritystoimintaa Pirkanmaalla,
Perttu Ojakoski summasi.
Konkreettisia tavoitteita ovat
muun muassa kahdenkymmenen miljoonan öljylitran korvaaminen sekä maakunnan
hiilidioksidipäästöjen väheneminen kymmenellä prosentilla
hankkeen aikana.
Tavoitteita toteutetaan kannustamalla ja neuvomalla maatiloja ja yrityksiä investoimaan
uusiutuvilla energianlähteillä
toimivaan sähkön- ja lämmöntuotantoon.
Neuvoja saa paitsi järjestelmien valinnassa, myös investointitukien hakemisessa. Lisätietoja löytyy Biobisnestä Pirkanmaalle -hankkeen sivuilta
osoitteesta www.biobisnestä.fi.
MARJA-LIISA SUOMALAINEN
Metsäkoneenkuljettajiksi
opiskelevat Tuukka Tiitola
(vasemmalla) ja Juuso Jatuli
saivat tilaisuudessa uutta
tietoa lämmöntuotannosta.
Perunasadosta on tänä vuonna tulossa kohtalainen. Tilan emäntä, rakennusalalle kouluttautunut Minna
Ylinen, käy Hämeenlinnassa
töissä.
Perheeseen kuuluvat myös
juuri koulun aloittanut Ville ja
eskarilainen Onni. Saman tyyppisiä tiedotukseen ja neuvontaan keskittyviä hankkeita on
vireillä muuallakin Suomessa.
. Siemenkannan on oltava
puhdasta ja elinvoimaista.
Liikevaihdollisesti peruna ja
mallasohra ovat samanarvoiset, mutta pinta-alasta ohran
viljely haukkaa leijonan osan.
Ohraa on pelloista kuudellakymmenellä hehtaarilla ja
perunaa seitsemällä. Tuotannon pinta-ala on vuonna
2015 ollut 22 000 hehtaaria,
josta ruokaperunan osuus oli
vajaa puolet. Tuotteet tukevat
toisiaan viljelyssä, sillä perunaa
ei Ylisen tilalla koskaan viljellä
samassa pellossa peräkkäisinä
vuosina.
. Tilalla viljeltävät Hietamaa
lajikkeet ovat Nicola, Asterix, sopii perunalle
Opera ja Challenger. Onnistunut muussi on ykkönen, Ylinen kehuu.
MARJA-LIISA SUOMALAINEN. Tilan tulevaisuus näyttää tasaiselta,
biobisneksestä
EU:n maaseuturahasto sekä
yhteistyöyritykset, joita on
parikymmentä. Ostajista suuri osa on
Hietamaan ongelmana on
kanta-asiakkaita jo Ylisen van- lähinnä ajoittainen kuivuus.
hempien, Seija ja Antti Ylisen
Aiemmin tilalla oli myös
ajalta.
porsaiden tuotantoa, mutta se
. Suurimman osan myym- Tuotantosuunnaksi valikoitui
me suoramyyntinä, osa lähtee viljan ja perunan viljely.
jatkojalostukseen lähiseudulle,
. don kotitilallaan vuonna 2007.
. Näistä Riku Ylinen kävi Ahlmanilla
Nicola on kiinteä ja Opera ja ylioppilaspohjaisen viljelijäChallenger jauhoisempia lajik- koulutuksen ja aloitti tilanpikeita. Koitan olla ottamatta stressiä tarkastuksista, rauhallinen
mies toteaa.
Ammattitaitoaan Ylinen
päivittää pitkälti lehtien ja
tuottajajärjestön sähköpostien
kautta. Lisäksi perunaa
viljellään ruokateollisuuden
tarpeisiin, tärkkelyksen tuottamiseksi, sertifioiduksi siemenperunaksi sekä pieni osa
varhaisperunana.
Suurin osa Suomessa tuotetusta perunasta myös syödään
Suomessa. Sikalaa olisi pitänyt laajentaa ja tehdä iso remontti. Paras hetki on se, kun saa
loppusyksystä nostaa kyntöaurat viimeisen kerran ylös
maasta, viljat ovat siilossa ja
perunat toivottavasti myyty,
Riku Ylinen sanoo.
Viljat lähtevät tilalta talven
aikana. Muut työt luovat turvallisuuden tunnetta ja jakavat
riskiä. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Biokaasu soveltuu myös
polttoaineeksi kaasuautoihin
ja maatilan koneisiin.
Retki on avoin kaikille. Ylinen tekee jonkin verran metallialan
töitä sekä äänentoistopalvelua
tilaisuuksiin ja tapahtumiin
omalla kalustollaan.
. Pellot ovat lähistöllä, mikä
on erinomainen asia työn sujuvuuden kannalta, Ylinen
kiittelee.
Ohra myydään tilalta useimmiten Raisiolle. Ohrasta tutkitutetaan aina näyte, ennen
kuin tuotantoerä hyväksytään
mallaslaatuiseksi.
Yhteistyö Raisoin kanssa
turvaa toimeentuloa suhdanteiden vaihdellessa. Retkellä käydään tutustu-
massa maatilakohtaisiin sekä
usean maatilan yhteisiin biokaasulaitoksiin, Perttu Ojakoski kertoi.
Biokaasulaitoksissa tuotetaan sekä sähköä että lämpöä
mädättämällä biomassaa, kuten biojätettä, nurmea tai lantaa. Syksyisin tilalla on lisäksi muutama työntekijä apuollut tarvetta.
Talven perunoiden varas- na esilajittelemassa perunaa ja
tointi vaatii asiakkailta kellarin valvomassa koneita sekä apuna
tai hyvän kylmäkomeron ja suoramyynnissä. Viljanpuinti on sateiden vuoksi
jäänyt elokuun loppupuoliskolle ja pian on jo perunannoston aika.
Vilja kuivataan omassa kuivurissa ja varastoidaan viljasiilossa. On hyvä, etten ole vain
yhden asian varassa.
Ylinen viihtyy hyvin työssään viljelijänä. Heitä kiitän suoramyynnin loppui 1990-luvun lopulla.
käynnistämisestä, perinnettä
. Talviaika ei kuitenkaan
ole pelkkää lomaa. Esimerkiksi nykyinen
viljan kuivaaja teettää ylimääräistä työtä.
Sadonkorjuu
alkamassa
Ylisen tilalla on juuri alkanut
vuoden kiireisin sesonki. Lähimpien kollegojen
kanssa hän tekee yhteistyötä
esimerkiksi koneiden korjauksessa.
Perunanviljelijän kotona
syödään itse tuotettua perunaa
päivittäin.
. Riku Ylinen tarkistaa satoa yhdessä
nuorimman poikansa Einon kanssa.
joskin viljan hinta saisi Ylisen
mukaan olla parempi. Uudet asiakkaat ovatkin Ylisen mukaan
Sato alkaa valmistua Ylisen usein sellaisia, jotka ovat muuttilalla. Laajennussuunnitelmia ei ole, mutta
koneketjua olisi paikoin hyvä
kehittää. Pihaa vartioi Junnu-koira.
Viljelykierrossa
mallasohraa
Perunan lisäksi tilalla viljellään
mallasohraa. Tarjolla on tukimuotoja erilaisiin
tarkoituksiin.
. Perunaa tilalla ei varastoida.
Sadonkorjuun jälkeen koittaa tovi rauhallisempaa aikaa.
. Hän nauttii
siitä, että näkee työnsä jäljen.
Pakolliset paperityötkin hoituvat, vaikka ne ja muu byrokratia tuntuvatkin ärsyttäviltä.
. Myös vanha
sellaista ei välttämättä uusiin isäntä on vielä toisinaan mu-
Suomessa syödään
kotimaista perunaa
Pälkäneellä viljellään perunaa
isommassa mittakaavassa viidellä tilalla yhteensä 57 hehtaarin alalla.
Valtaosa Suomen perunoista
tuotetaan Pohjanmaalla. Myös perunan
siemenen on oltava kunnossa.
Osa siemenperunasta tulee
omasta maasta, mutta Ylinen
ostaa myös sertifioituja, pohjoisemmassa tuotettuja siemeniä jonkin verran.
. En
on ollut helppo jatkaa.
Sadon valmistuessa Ylinen halunnut lähteä siihen, Ylinen
laittaa aina muutaman ilmoi- sanoo.
tuksen lehtiin, muuhun markNykyisin tila työllistää hänet
kinointiin ei toistaiseksi ole itsensä. Sydän-Hämeen Lehti
7
Lähiperunaa Epaalasta
EPAALA
taloihin rakenneta. Peruna sopii näille maalajeille, Ylinen perustelee valinYlinen kertoo.
Peruna myydään tilalta tuo- taansa.
reeltaan. On hyvä, jos välillä on kaksi tai kolmekin vuotta, Riku
Ylinen kertoo.
Vuoroviljelyllä torjutaan
kasvitauteja. Asterix on yleisperuna. Pelloista
suuri osa on vuokrapeltoja.
. Esimerkiksi maatilat voivat hakea tukea uusiutuvan
energian käyttöönottoon, ja
lämpöyrittäjille on tarjolla
maaseudun yritystukea, Ojakoski valotti.
Mallia
muilta mailta
Biobisnestä Pirkanmaalle
-hankkeen ensimmäinen retki
suuntautuu lokakuun lopulla
Saksaan.
. Viennin ja tuonnin
osuus on vain pari prosenttia
kokonaismäärästä.
Lähteet: Maija Kaivola, Pälkäneen kunta sekä www.mtk.fi
kana
Studio on ollut toiminnassa vajaan vuoden ajan. Tanssinohjaaja
tutustui ruoskatanssiin vuosi
sitten, jolloin Tampereella järjestettiin Circus cabaret club.
Juontajana toimi yhdysvaltalainen, nykyään Ruotsissa asuva komedienne Angela Wand.
Juontojensa yhteydessä Wand
teki ruoskatemppuja musiikin
tahtiin. Markkinoita
riittää etenkin Amerikassa ja
Australiassa, eli maissa, joissa
asuvat alan huiput.
. Edelleen tanssi
on minulle hyvä rentoutumiskeino, jonka avulla myös
kunto pysyy hyvin yllä.
SHL KRISTIINA HELMINEN. Henttisestä liikkeet
näyttivät heti mielenkiintoisilta. Tanssimisen ja
ruoskalla temppuilun yhdistämistä sen sijaan tekee harvempi.
. Lapsillekin löytyy omat kaiken ikää
Piia Henttinen on harrastatuntinsa.
Tankotanssi vaatii yllättävän nut tanssia eri muodoissa
paljon voimaa, mutta Hentti- pikkutytöstä asti. En tiedä, tekeekö
kukaan samalla idealla kuin
minä, mutta whip crackingiä ja
ruoskalla tähtäystä ainakin tehdään. Olen osallistunut varla. Hän otti lajista tarkemmin
selvää ja innostui tilaamaan
ruoskia itselleenkin.
Esiintyvien taiteilijoiden ei
tarvitse temppuilla yhtä painavilla ja pitkillä ruoskilla kuin
karjanpaimennuksessa käytetään, vaan ruoskista tehdään
esiintymistä varten kevyempiä,
show-välineiksi paremmin soveltuvia versioita. Tankotanssitunneille hyödyntää omissa töissään,
mahtuu hyvin kahdeksan tans- Henttinen miettii.
sijaa kerrallaan, kymmenellä
Tuntien ohjaamisen lisäksi
Piia Henttisen
showruoska
on kuusi
jalkaa eli noin
kaksi metriä
pitkä, ja se on
valmistettu
paracordnarusta.
Ruoskan eri
osat, kuten
kärjen narun,
voi vaihtaa
niiden
kuluessa
käytössä.
Piia Henttinen esiintyy usein
erilaisissa tapahtumissa. Täytyy
kuitenkin edetä kaikessa rauhassa ja kysellä ahkerasti lisä-
Tämän syksyn
uutuus
on tuoliakrobatia.
opin perään ulkomailta, Hent- alkaa olla jo vähän ahdasta.
Tuoliakrobatiatunnit ovat
tinen suunnittelee.
tanssistudiolla tämän syksyn
Uutuutena
uutuus. Esitykset hän tekee joko yksin
tai yhdessä Jeannette Rönkön
kanssa.
Vaikka Henttinen on tehnyt
tanssiuransa aikana lukuisia
koreografioita, hänen mielestään parasta on, kun tanssija voi improvisoida, antaa
mennä.
. Tankotanssi- tarpeeksi tukevia sekä leveitä
tunteja Henttinen pitää kol- eikä niissä saa olla käsinojia,
melle eri tasolle, joten mukaan jotta temppuilu onnistuu.
voivat tulla niin aloittelijat
kuin jo pidemmälle ehtineet- Tanssia
kin. Lihaskuntoa pystyy kehit- ja cheerleadingia. Sydän-Hämeen Lehti
TEKIJÄT
Poledance Piagrina: Tankotanssi vaatii voimaa ja ketteryyttä
Seuraavaksi haltuun ruoskatanssi
Katso
video
KANGASALA
Piia Henttisen seuraava tavoite
on ottaa ruoska tanssimalla
haltuun. Tavoitteenani
on oppia lajia niin paljon, että
voisin jossain vaiheessa aloittaa
siitäkin ohjatut tunnit. Tähtäys on oma tyylinsä,
jossa katkotaan ruoskalla kukkia tai vaikkapa limsatölkkejä,
Kangasalla asuva tanssinohjaaja Henttinen avaa ruoskalla
temppuilun taustoja.
Henttinen on harjoitellut lajia puoli vuotta. Tuolia käytetään vätuoliakrobatia
lineenä, jonka avulla tehdään
Henttinen pitää Mobilian erilaisia temppuja, esimerkikAutokylän alueella Poledance si päälläseisontaa ja erilaisia
Piagrina -tanssistudiota, jossa asentoja. 8
KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Toki Indiana Jones -leffatkin ovat olleet innoittajia lajille.
Itse olen tilannut ruoskani Yhdysvalloista, ja toinen ruoska-
Piia Henttisen tanssistudio sijaitsee Mobilian Autokylässä. Itse en esimerkiksi viihdy opiston tanssitaiteen linjan.
kuntosalilla juuri lainkaan, Esiintymiskokemusta hän on
mutta toki salilla voi käydä, hakenut Suomen Teatteriopistosta Tampereelta, ja taskussa
mikäli siitä tykkää.
Tankotanssitunneilla harjoi- on myös tanssipedagogiikan
tellaan pyörähdyksiä, nostoja erikoistumisopinnot.
ja erilaisia temppuja tangol. Punontataitoa löytyy Suomestakin, mutta juuri kukaan ei puno muille
kuin itselleen. Henttinen
tämään oikein hyvin tangolla- on käynyt Etelä-Pohjanmaan
kin. Tanssinohjaajan työn lisäksi Henttinen työskentelee etenkin
kesäaikaan ja viikonloppuisin myös Mobiliassa, joten paikka oli hänelle jo entuudestaan hyvinkin tuttu.
toimittajistani on sveitsiläinen
sirkusartisti, ruoskataiteilija ja
ruoskanpunoja. Ruoskilla on temppuiltu Suomessa jo vuosia,
ja harrastajia löytyy etenkin
sirkuspiireistä. Käytän omasta tekemisestäni nimitystä ruoskatanssi,
koska yhdistän siinä tanssia
ja whip crackingiä eli ruoskan
paukuttelua. Baletin
nen lohduttaa, että kunto- lisäksi hän on tanssinut esisalille ei ole kuitenkaan pakko merkiksi hiphopia, showtanssia, reggaetonia, jazzia
lähteä.
. Jokaiselta opettajalta ja
on saattanut vaatia tuntien ja jokaisesta tyylilajista oppii jotain, ja joitain juttuja voi sitten
taas tuntien harjoittelun.
. Se, mikä katsojan silmään maan yli sadan opettajan tunnäyttää helpolta ja sujuvalta, neille. Jo ihan pienenä vedin
oman huoneeni oven usein
kiinni, pistin musiikin soimaan ja aloin tanssia sen
kummemmin liikkeitä suunnittelematta. Temppuiluun käyvoi harjoitella tankotanssia ja tettävien tuolien tulee olla
tuoliakrobatiaa
Taloushallinnon palvelut ?
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
os. päästömittaus + OBD 69 e
MAK + dieselpäästömittaus
69 e
Rakennusten purkutyöt,
uusien pohjarakentaminen.
Vesi/viemäri- ja sähkökaivuut.
Jari Ahola, 040 5013240
p. 03hyvää
379 0333 rengaspalvelua
Merkillisen
KANGASALAN
(03) 379 0333
PALVELEMME
Merkillisen hyvää
rengaspalvelua
KANGASALAN
(03) 377
3177 PALVELEMME
arkisin 8-17Kirjanpitotoimistot
KANGASALAN
(03) 377
3177 arkisin
Merkillisen hyvää
rengaspalvelua
PALVELEMME
8-17
e
SydänHä
me
i
Leht
een
m
. Lentolantie 12, 36220 Kangasala.
Määräaikaiskatsastus
Jälkitarkastus
laaja
Jälkitarkastus
suppea
Maanrakennus/
muut konetyöt
57 e
MAK + bens. TV:t + digiboxit
. 0400-404 425
arkisin
8-18
8-18
(03) 377 1140 arkisin
PALVELEMME
lauantaina
9-14
lauantaina
arkisin9-14
8-18
lauantaina 9-14
KANGASALAN
arkisin 8-18
lauantaina 9-14
Ellintie 6, Kangasala
P. ja
Aina tiistai-iltais
uusi digilehti aina satiistai-iltaisin
klo 20.
Tulos tabletille
alkuv uodesta 2016!
Lataa Digilä ja lue vaikka mökillä!
Tutustu: digilä.fi
Kangasala, Tampereentie 1
040 347 7402
nL
T:mi Kari Lahtinen
LATTIAPÄÄLLYSTEASENTAJA
Varaa
ilmoitustilasi
alan ammattihakemistosta
ee
Lattiatyöt
ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI
Av. Sydän-
i . www.fixus.fi
Eläinlääkärit
Hä
m
Kohta
digittää!
l.f . www.fixus.fi
KANGASALAN
n
nL
ee
lauantaina
arkisin9-14
8-17
(03) 377 3177
PALVELEMME
lauantaina
9-14
arkisin
8-17
avoinna ark. 8-17,
laKATSASTUSASEMAN
9-14, p. ma-pe 8-20, muuten sopimuksen mukaan.
m
. Kanavamuutoskorjaukset
Toimitan myös taulutelevisiot edullisesti
asennettuna, kotiin tuotuna ja
käyttöopastettuna
Pekkarinen
DigiHeikki Heikki
Kuhmalahti
0400 833822
Pohja
CL-isännöinti
Christer Lind P. Audio + videolaitteet
. Antenniasennukset + tarvikkeet
Markus Huttunen
Kiinteistönvälittäjä, LKV
Julkinen kaupanvahvistaja
Merkillisen
hyvää
varaosapalvelua
Merkillisen
hyvää
varaosapalvelua
Merkillisen hyvää varaosapalvelua
KANGASALAN
(03)
3771140
1140
PALVELEMME
Merkillisen
KANGASALAN hyvää
(03) 377 varaosapalvelua
PALVELEMME
KANGASALAN
(03)
377 1140 PALVELEMMEp. 4G/LTE
-häiriösuotimet
. Pienet tehoantennit
. Ilmastointihuollot ja
pakokaasutestit
. 044 304 0414
MAK + bens. 0400-566 937
2015
Kohta digittää!
KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ . 03-3790 008, www.kangasalanautokatsastus.fi. Kiinteistöliiton jäsen . Sydä
n-H
ä
(03) 377 3177 PALVELEMME
Myllystenpohjantie 2, Kangasala
arkisin 8-17 PUH. 0400-497743
kari.lahtinen@ppm.inet.fi
Hyödynnä kotitalousvähennys!
Optikot
Kopinkulman
Optiikka
Tuoreimmat jutut.
Aina tiistai-iltaisin.
tabletille
Tulossa
t jutut.
Tuoreimma
desta 2016!
uo
alkuv
Paljon uutta sisältöä joka
päivä
in. Alueen hyväreilu.
tuntemus
Merkillisen
. 03 3773 177 VIERESSÄ
KANGASALANTIE
921,
. 8-17, p. shl.f . www.fixus.fi
Rengasasennus
ja myynti
KANGASALANTIE 921, KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ . Renkaat ja rengastyöt
. Boch vikadiagnoosi
Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti
Korjaamo 0440 684 521
korjaamokultapelto@gmail.com
Hydrauliikkaletkut ja liittimet
Merkillisen reilu.
0500 846 709 / 24/7 h
Merkillisen reilu.
Merkillisen reilu.
Merkillisen hyvät
osat- ja huollot!
Antenniasennukset
Isännöintiä
PARHAAT
ANTENNIRATKAISUT
Palvelevaa isännöintiä
. sh
eht
Rengasasennus ja myynti
?
hti
Le
Paikallislehtien
VERKKOKISAN
VOITTAJA
Merkillisen
hyvää rengaspalvelua
Kangasalantie
921, katsastusaseman
vieressä
KANGASALANTIE
921,
KATSASTUSASEMAN VIERESSÄ . pohjaukset . korjaukset
tmijariahola@gmail.com
www.maanrakennusjariahola.fi
Määräaikaiskatsastukset henkilö- ja pakettiautoille aikaa varaamatta ma-pe 9-17
. Autohuollot
. Teräväpiirtotekniikat . www.fixus.fi
Rengasasennus
ja myynti
lauantaina 9-14
KANGASALAN
Rengasasennus ja myynti
P. Lattiantasoitustyöt . www.tv-hugg.com
Merkillisen
hyvää
huoltoMerkillisen
huoltojakorjaamopalvelua
korjaamopalvelua
avoinna ark.hyvää
8-18,
la 9-14,
p. (03) 358 6911
Silmälääkäri Irene Niemeläinen
Optikko Hanna Saikku-Salo
mat jutut.
tai-iltaisin.
tabletille. Kosteusmittaukset ja rakennekuivaustyöt
MYÖS KOTISIIVOUS
P. Mattotyöt
. Isännöitsijän ammattitutkinto . päästömittaus
Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala
mingalsuo@yahoo.com, www.mkingalsuo.fi
kokoproteesit . Merkonomi
Tv- ja digilaite-elektroniikkaa, huoltoa
Kiinteistönvälitystä
TV-DIGIHUOL TO
. Syd
ehti
änHä
VASTAANOTTO PÄLKÄNEELLÄ,
Parketti- ja puulattioiden hionta,
lakkaus ja värjäystyöt . Uusin tekniikka . Kankaanmaantie 1 A. Traktori- ja
pienkonehuollot
. 03 377 ja
1140
KANGASALAN
(03) 379
PALVELEMME
Merkillisen
hyvää huoltoja korjaamopalvelua
KANGASALAN
(03)
3790333
0333
PALVELEMME
arkisin
8-17
arkisin
8-17
www.aleksinlkv.fi
www.aleksinlkv.net
Merkillisen
ja korjaamopalvelua
KANGASALANhyvää
(03) 379 huolto0333 PALVELEMME
digittää!
arkisin 8-17
avoinna
ark. 010-239 0880
i
9-14
s.f
www.kirjanpitomattila.com
ulauantaina
fix
shl.f . 0400-838 832
. Sydän-Hämeen Lehti
KESKIVIIKKO 24.8.2016
ALAN AMMATTILAISET
Autoilu
Hammasteknikot
Paikallista palvelua Lentolassa
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
40 e
20 e
14 e
Maanrakennustyöt
MK Ingalsuo Ay
Puh. . (03) 379 2940 . Puh
Kyselin, missä se
kasvaa ja millainen se valvatti on. Tämä hamppulajike
ei ole huumekasvi vaan ns.
linnunsiementulokas.. 9.30-17, la sulj. ei enää polta.
Voi, voi kun tuosta valvatista pääsisi eroon, valitettiin
puhelussa. 8,35 snt/min+17,17 snt/min (alv24)
Pirkanmaan
ark. Mikä tämä on?
Onko se yleinen. eli rautanokkonen,
tavallisen nokkosen pikkuveli, yksivuotinen rikkakasvi,
joka on käynyt kovin harvinaiseksi viime vuosina.
Rautanokkonen vaatii
typekkään maan kasvaakseen niin kuin tavallinenkin
nokkonen. Siitä ei tahdo millään
päästä eroon, kun se kerran
kasvimaalle tunkeutuu.
Peltovalvatti on monivuotinen viljapeltojen kasvi, joka
harvoin päätyy puutarhaan,
mutta otavalvatti on oikea
porkkanapenkin riesa.
Katselin aikani kasvin
piikikkäitä lehtiä ja hämmästyin, kun yhdessä ei ollut piikkejä juuri ollenkaan.
Kyseessä olikin kolmas valvattilaji, kaalivalvatti. Näin syyskesällä
sen yleensä huomaa runsaista pallomaisista kukinnoista.
Se myös usein punertuu ja on
siksi hyvinkin kaunis ilmestys juurikaspenkissä. 20.6.-14.8.
Puu-alumiini-
ikkunat ja
ulko-ovet
IKKUNAT
asennettuna
Urjalantie 101, 31760 Urjala
asiakaspalvelu@ikkunasto.fi
ikkunasto.fi
Ongelmia ikkunoissa
tai ulko-ovissa?
Ota yhteyttä, tulen
katsomaan jatarjoan
uudet asennettuna!
Daniel
0400 332 333
Tälläkin nokkosella on poltinkarvoja, joista kitkijä saa
käsiinsä kutisevia paukamia.
Tällaisiinkin lehtiin saattaa
rikkakasvia metsästäessä
törmätä. Tämä on
kuin nokulainen, mutta ei
ole kuitenkaan, mikäs tämä
on, polttaakin, kysyttiin.
Kyllähän kyseessä oli ?nokulainen. Tämä
yksivuotinen sikurikasvi on
tuhottoman nopea kasvaja ja
tekee valtavasti siemeniä. Ei
Tämä rikkakasvi jäi viime vuonna tun
itävallansauramo (Anthemis austriaca
se ainakaan se tavallinen peltosauramo ole, sanoi.
Nyt näyte lähtee Helsinkiin
ja laji selvinnee ensi suveen
mennessä, toivottavasti.
yös
Meiltä m
VAIHTO-OVET, TILANJAKO-OVET
Kalusteet myös erikoismitoilla.
020 720 9240
Kysy myös
kuljetuspalvelua!
lankap. Vastailin sähköpostilla ja muutamia kasvimaita
kävin katsomassa oikein paikan päällä varmistaakseni
lajien oikeellisuuden.
ENSIMMÄINEN outo rikkaruoho oli hentosavikka.
Sen lusikkamaiset ehytlaitaiset lehdet erottavat sen
tavallisesta jauhosavikasta
eli saviheinästä, niin kuin
sitä yleensä kutsutaan.
Hentosavikka on yleinen
niin puutarhoissa kuin viljelymaillakin. Viikossa parissa se kasvaa kukkivaksi ja pian siemenet lentävät. 10
KESKIVIIKKO 24.8.2016
Kalusteet osina ja kasattuna!
. Näin
sateisena kesänä se kuitenkin
taitaa jäädä vihreäksi.
TOINEN kummajainen löytyi Puutikkalasta. Sittenhän kädet
pääsevät helpommalla, kun
?nokulainen. 03 433 4280 ark. Kuvaus oli sen verran
epämääräinen, että kasvia
piti mennä katsomaan.
Kasvimaan oli vallannut
otavalvatti, niin kuin muuten
omankin kasvimaani. Sydän-Hämeen Lehti
TEKIJÄT
Kysy Tuomolta kasveista
Kasvimaan rikat
KEITTIÖT
V I S I ON
www.keittiokalustetukut.fi
KEITTIÖT
www.visionliukuovet.fi
WC-KALUSTEET
LIUKUOVET
KOMEROT
Kodinhoitohuone-
KALUSTEET
KUKAPA MEISTÄ haluaisi
puutarhaansa rikkaruohoja
kasvamaan. Se on kuitenkin
herkkä muiden kasvien varjostukselle ja voimakkaalle
kasvulle ja häviää helposti
kasvimaalta. Myöhemmin
kävin kasvia katsomassa
uudelleen ja otin siitä myös
valokuvia ja näytteenkin.
Omaa huolimattomuuttani
näyte sitten katosi ja löytyi
vasta tänä kesänä laatikon
pohjalta.
Kasvi on kuin päivänkakkara tai saunakukka, mutta ei
kuitenkaan ole kumpikaan.
Kuvan perusteella ystäväni määritti sen sauramoksi,
muttei ollut aivan varma. 8,35 snt/min+7,02 snt/min (alv24),
matkap. 8-18, la 9-15
KEITTIÖKALUSTETUKKU
Myös
Forssa
Teollisuustie 4, 33470 YLÖJÄRVI
Oy
ylojarvi@keittiokalustetukut.fi
Lepistönkatu 6 A, Sortohaanraitti, p. Näin syyskesällä niistä on kuitenkin
usein kyse. Miten
sen saa hävitettyä?
Tänä vuonna kysymykset liikkuivat lähinnä tuon
ensimmäisen kysymyksen
kohdalla. Se on
Luopioisissa harvinainen,
tainnut löytyä vain alle kymmenen kertaa aikaisemmin.
Kannattipa tuollakin kasvimaalla käydä ihmettelemässä.
JO VIIME kesänä käydessäni eräässä puutarhassa esitteli emäntä minulle oudon
kasvin, joka oli vasta aivan
pieni, mutta näytti jo silloin
erikoiselta
Sydän-Hämeen Lehti
11
nnistamatta. Osaralta erivärisiä, silmiä hivelevän
hän valmistui viime keväänä kauniita keriä.
luonnonvaratuottajaksi.
Lampaanvillan värjäämi?Huulirasvat ovatkin lop- seen aakkosista lähtien eli
pumassa. Tuija Toivion elämässä vaih?Levitin sitä pistoskoh- tuvat erilaisia luomistöitä
taan ja turvotus laski heti, tuottavat kaudet. Sen ainoa miinuspuoli muiden muassa pikkuriikki-
siä, vaikkapa leivinpöydän
ropsimiseen sopivia luutia.
Tähteeksi jääneet ainekset
paloivat lopulta iloisesti leivinuunin pesässä.
Kun kutomiskausi iskee
päälle, kuhmalahtelainen
kädentaitaja kutoo omien sanojensa mukaan hullun lailla
ainakin sukkia, tumppuja ja
kynsikkäitä.
Viimeisimmän kutomiskauden tuloksena syntyi
lisäksi lapsenlapselle tähdelangoista huppari.
Tuohesta mitä vain
Tuija Toivio valmistaa mielellään käyttöesineitä, ei
niinkään taidetta, pääasiassa
luonnosta löytämistään aineksista.
Näistä töistä näytteinä ovat
esimerkiksi napit, vispilä ja pieni luuta Kuhmalahden kirjastoon kootussa Luonto mutkalle
-näyttelyssä.
Tuohesta voi Toivion mukaan tehdä melkein mitä vain,
jopa miehen puvun, jonka
hän näki Päivölän kansanopistossa tuohitöitä opettaneen Erkki Pekkarisen yllä.
Perinnekäsitöitä, joita Toivio
oppi tekemään Päivölän kansanperinteen opintolinjalla
kuusi vuotta sitten, edustavat
näyttelyssä kännykkäkotelo ja
pikkuiset virsut.
Osaa kuhmalahtelainen
nähdä uusia käyttömahdollisuuksia myös jo yhden tehtävän täyttäneissä, teollisesti
valmistetuissa tuotteissa.
Kissanruokapurkeista hän
on askaroinut kynäkoteloita,
maksetuista laskuista tehnyt
uutta paperimassaa ja punonut Postisista muutamia
koreja.
Omaa kotia ympäröivä
luonto on Tuija Toiviolle ehtymätön aarreaitta, kun hän
etsii tarveaineksia kädentöitään varten.
?Ihan vieressä on kaikki. Parhaillaan
hän ihastelee omin käsin on menossa lankojen värjäätekemänsä luonnonrohdon misvillitys, jota vauhdittaa
juuri tuttavalta tullut kysely
toimivuutta.
Toivio oppi valmistamaan lankojen perään.
?Luonnonväreillä värjätervasalvaa Osaran maaseutuopetusyksikössä, jossa tyt langat sopivat kaikki niin
hän perehtyi myös luon- hienosti yhteen, hän sanoo
nonkosmetiikan ja saippuan ja näyttää malliksi korillista
valmistamiseen. Nurmikkoakin kun ajan,
niin aina katson, mitä sieltä
löytyy.
Tänä kesänä Toivio on
iloinnut erityisesti veriseitikkien runsaista esiintymistä. Luonnossa, erityisesti metsässä kulkiessaan hän katsoo, millaisia
tarve-esineitä voisi valmistaa
vaikkapa puiden oksista.
Käsillään
melkein mitä vain
tekevän, käsitöitä
rakkaana
harrastuksenaan
pitävän Tuija
Toivion elämässä
vaihtuvat erilaisia
luomistöitä
tuottavat kaudet.
?Vispilä tuli, kun irrotin
kuoret pois sopivan muotoisesta männynoksasta.
Kädentaitajan kokoama
Luonto mutkalle -näyttely on
esillä Kuhmalahden kirjastossa sen aukioloaikoina tämän
kuukauden loppuun saakka.
SHL MAIJA NIEMINEN-PESSI. Tuota sientä hän käyttää
saadakseen punaista sävyä väriainekeitoksiinsa. Käsillään melkein mitä vain
Nopean helpotuksen jopa tekevän, käsitöitä rakkaahengenvaaran sisältävään na harrastuksenaan pitävän
sattumukseen toi tervasalva. Tutkikaapa
tarkkaan kitkemänne
rikkaruohot, niissä saattaa
olla mukana hyvinkin
kiintoisia lajeja. Niitä pitää tehdä villan pesemisestä ja karstaalisää, Toivio huomaa ja ke- misesta alkaen Toivio ei enää
huu samalla, miten omate- sen työläyden koettuaan lähkoista rasvaa ei tarvitse olla de, vaan hän ostaa värjäystä
niin usein lisäämässä siitä varten tarvitsemansa määrän
kokonaan puuttuvan veden vaaleaa villalankaa.
ansiosta.
Keväällä Toivion kodissa,
Aivan ihanaksi kuvaamaan- vanhan maalaistalon pirtissä,
sa saippuaa Tuija Toivio keit- lentelivät risut, kun emäntä
tää lampaan roippeista ja läs- innostui työstämään risuista
kistä. Sieltä
saattaa löytyä vaikka
hamppu, joka myös
ilmaantui eräälle kasvimaalle kesän aikana. Kysymyksiä voi
edelleen lähettää ja vastaan
niihin sähköpostilla tai soittamalla. Säästän kysymykset myös ensi kesän juttuja
varten.
Tässä mainittuja kasveja
voi käydä vilkaisemassa kasvisivuillani: www.luopioistenkasvisto.fi.
TUOMO KUITUNEN
KUHMALAHTI
on iholle jäävä lampaanhajun
häivähdys, koska saippua on
Moniallergisen Tuija Toivion hajustamatonta.
ei tarvinnut turvautua kyy
pakkaukseen, kun äkäinen
ampiainen hiljattain pääsi Kausivillityksiä
tuikkaamaan häntä käteen. Kasvi
oli lajikkeena öljyhamppua, joka oli joutunut
kasvimaalle lintulaudan
siemenseoksen mukana.
Kasvipalsta jää nyt taas
tauolle. Epäilyksenä on
a).
Tuija Toivio käyttää luonnon antimia lankojen värjäämiseen.
Tuija Toivio: Luonnosta ainekset esineiden, saippuan ja voiteiden valmistukseen
Tervasalva tepsii ampiaisen pistoon
Hentosavikka
punertuu usein
syksyllä kauniisti.
NÄIN KASVIMAAT pitävät
sisällään paitsi syötäviä
herkkuja, myös kiinnostavia yllätyksiä. KESKIVIIKKO 24.8.2016
Sydän-Hämeen Lehti
Miten teidän perhe
lukee Sydän-Hämeen Lehteä?
?
Riina tutkii
älypuhelimella
kotipaikkakunnan
kuulumisia
opiskelijakämpässään.
?
?
?
Veeti kurkkii
uutisotsikoita
kännykästä matkalla
kouluun.
Markku lukee
digilehteä tabletillaan
matkalla töihin.
Kotona
luetaan
paperilehteä.
?
?
Anne selaa
paikallislehteä
läppärillä
työpaikan
kahvihuoneessa.
Maksuttomat digitunnukset koko perheelle
digila.fi/perhe
1. Lukuoikeus
perheenjäsenille
Mene osoitteeseen digila.fi/perhe
ja luo perheenjäsenillesi omat tunnukset.
3. Kirjaudu sisään ja lue lehteä diginä
. Älypuhelimella tai tabletilla Digilä-sovelluksessa. 12
KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Tietokoneella osoitteessa shl.fi/digilehti
. Lataa Digilä
iOS- tai Android-laitteellesi sovelluskaupasta (App Store / Google Play).. Omat digitunnukset
Hanki ensin itsellesi tunnukset osoitteessa
digila.fi/aloita
Täystilaajana saat tunnukset ilmaiseksi.
2
Leirillä viritellään käsiä ja aivoja tieteen ja taiteen
yhteismoodiin. Jatkuvia vieraslajien
torjuntaan liittyviä kustannuksia Suomessa aiheuttavat
muun muassa vieraslajeihin
liittyvät kasvin- ja eläintarkastukset, haitallisten vieraslajien, kuten jättiputkien, jättipalsamien ja kurtturuusujen,
torjuntatoimet sekä Suomeen
levinneiden pienpetojen
Jättipalsami leviää siementämällä laajoiksi yhden lajin kasvustoiksi, jotka syrjäyttävät kaikki
muut kasvit alueelta. Se kuuluu Euroopan komission ylläpitämän DAISIE-tietokannan mukaan
Euroopan sadan vaarallisimman vieraslajin joukkoon. Suositeltavaa
on, että alueen kiinteistönomistajat yhdessä esimerkiksi kunnan viranomaisten
ja kansalaisjärjestöjen kanssa
selvittävät keinoja ja toteuttavat vapaaehtoisia toimia,
joilla lajin esiintymät voidaan hävittää tai ainakin lajin
leviämistä voidaan rajoittaa.
Samalla kannattaa kiinnittää huomiota siihen, ettei
haitallisia vieraslajeja leviä
kiinteistöltä myöskään esimerkiksi puutarhajätteen tai
siirrettävän maa-aineksen
mukana.. Maailmanlaajuisesti vieraslajit ovat
valtava ongelma ja Suomessakin niiden torjumiseen on nyt
entistä järeämmät lainsäädännölliset aseet.
Muodonmuutoksia ry järjestää perjantaina 26.elokuuta kello 18 Mikkolan Navetalla yleisöluennon Vieraslajit
muuttavat luontoa. Sydän-Hämeen Lehti
13
TEKIJÄT
Vieraslaji on syyllinen
kunnes toisin todistetaan
Lainsäädännöllä
vieraslajien
Vieraslajit ovat kulkeutuneet kimppuun
LUOPIOINEN
luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle
ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Odottelimme pitkään
EU:n vieraslajidirektiiviä,
mutta saimmekin tiukemman
vieraslajiasetuksen vuonna
2015. Tärkein vaikuttaja on kuitenkin
tavallinen kansalainen, jonka
velvollisuus on muun muassa
hävittää mailtaan tietyt haitalliset kasvit, tärkeimpänä
näistä jättiputket, joita ei vieraslajistrategian tavoitteiden
mukaan saa tulevaisuudessa
kasvaa maassamme yhtään
kappaletta.
Uhka
luonnon
monimuotoisuudelle
Vieraslajeissa ei ole kysymys pikku jutuista. Näyttely kootaan Mikkolan Navetan tiloihin kesällä
2017.
Kansalaisilla paljon vastuuta
Kansalaisten vastuu vieraslajitorjunnassa on merkittävä.
EU:n unionin vieraslajiluetteloon tai kansalliseen luetteloon kuuluvaa lajia ei saa
tarkoituksellisesti kasvattaa.
Jos esimerkiksi puutarhaan
on istutettu luetteloon kuuluva kasvilaji, omistajan on
poistettava istutus ja hävitettävä kasvin osat niin, ettei
se pääse lisääntymään.
Luettelot löytää esimerkiksi www.vieraslajiportaali.
fi-sivustolta.
Haitalliset vieraslajit voivat kuitenkin levitä kiinteistölle luonnostaan ja kasvaa
siellä omistajan toiminnasta
riippumatta. Kuvan kasvustot rehottavat Puutikkalassa
Joenniementien varrella.
pyynneistä aiheutuvat kustannukset. Esimerkiksi
Australiassa ja Uudessa-Seelannissa taistelu vieraslajeja
vastaan on ollut jo kauan
luonnonsuojelun keskeinen
tekijä. Vapaa pääsy, puffetti. Hän
on työskennellyt vieraslajien
parissa jo opiskeluajoista asti
ja kuuluu muun muassa Suomen vieraslajikomiteaan.
. Suomen kansallinen
vieraslajistrategia valmistui huhtikuussa 2012. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Kotimainen vieraslajilaki astui voimaan kuluvan
vuoden alussa. Niihin
kuuluu sekä Suomessa jo
esiintyviä että Suomen rajojen ulkopuolella haitalliseksi
todettuja lajeja.
Suurin osa tarkkailtavista
tai paikallisesti haitallisista
vieraslajeista esiintyy jo Suomessa.
. Luento on
osa Muodonmuutoksia ry:n
Ilmasto, muutos ?leiriä, joka
kokoontuu Aitoon koulutuskeskuksessa tulevana viikon-
loppuna. Vieraslajiasioissa on Suomessa tapahtunut parissa
vuodessa todella paljon.
Koko Eurooppa ja Suomi
sen mukana on pitkään ollut
lapsenkengissä. Pelkästään tuotantokasvien tautien ja tuholaisten torjunnan, hävittämisen
ja valvonnan kustannukset
nousevat Suomessa miljooniin euroihin vuodessa.
Muodonmuutoksia ry:n ylei-
söluento Vieraslajit muuttavat
luontoa,dosentti Petri Nummi,
Helsingin yliopisto Mikkolan
Navetalla pe 26.8. Siinä on selkeästi määritelty, mitä kansallisella tasolla on tehtävä, jotta
EU:n asetuksen määräykset
toteutuvat.
Nyt vieraslajeille on siis
asetettu lainsäädännölliset rajat ja Ely-keskukset ja
muun muassa tulli valvovat
niiden noudattamista. Tarkoituksena
on suunnitella Muodonmuutoksia ry:n 10?vuotisjuhlavuoden näyttelykokonaisuutta ja
teoksia. klo 18. Ne
voivat aiheuttaa hyvinkin vakavia haittoja ympäristölle ja
ekosysteemille. Niillä on
luonnonsuojelullinen aspekti, koska ne voivat hävittää
alkuperäisen lajin kokonaan.
Näin on minkki syrjäyttänyt
Suomessa vesikon ja uhkaa
sitä koko Euraasiassa. Tätä kautta
vieraslajien aiheuttamilla
haitoilla voi olla välittömiä
ja välillisiä vaikutuksia myös
ihmisen hyvinvoinnille.
Kustannukset
ovat
merkittäviä
Haitallisten v ieraslajien
kustannukset ovat maailmanlaajuisesti merkittäviä.
Vuonna 2001 arvioitiin, että
vieraslajien aiheuttamat maailmanlaajuiset vahingot ovat
vuosittain yli 1 400 miljardia
Yhdysvaltain dollaria (1 054
miljardia euroa), mikä vastaa nykyään 2?3 prosenttia
maailman bruttokansantuotteesta. Niiden leviäminen merkitsee myös taloudellista haittaa vaikuttamalla
esimerkiksi ihmisten, eläinten tai kasvien terveyteen tai
kiinteistöjen arvoon. Viranomaiset eivät
reagoineet ajoissa, sanoo Petri Nummi.
Suomessa on tunnistettu
157 haitallista vieraslajia.
Nämä aiheuttavat selkeästi
todennettavia välittömiä tai
välillisiä haittavaikutuksia.
Merkittävin osa, yli 100 lajia,
on maa- ja metsätalouden
vieraslajeja.
Muista haitallisista vieraslajeista viisi esiintyy Suomen
aluevesillä Itämeressä, viisi
sisävesistössä, kuusi lajia on
vieraita maaselkärankaisia,
24 kuuluu maaympäristöjen
vieraskasveihin ja yhdeksän
vieraisiin sisätuholaisiin.
Lisäksi on tunnistettu 123
tarkkailtavaa tai paikallisesti
haitallista vieraslajia, jotka
voivat aiheuttaa välitöntä
tai välillistä haittaa. Vieraslaji on yleisen
oikeustajumme vastaisesti
syyllinen, kunnes todistetaan, että se ei aiheuta haittaa.
Nopeus on valttia, jos näiden
lajien tuhoja halutaan estää.
Välimeressä oli pitkään Monacon akvaariosta karannut
leväesiintymä ja viranomaiset jahkailivat, miten se pitäisi
hävittää. Maailmanlaajuisesti lajit muodostavat toiseksi suurimman
uhkatekijän luonnon monimuotoisuudelle, kun kokonaisten elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen
on arvioiden mukaan uhkatekijöistä suurin.
Vieraslajien haitalliset vaikutukset luonnon monimuotoisuudelle ja ekosysteemien
toiminnalle ovat monet.
Vieraslajit voivat uhata alkuperäisiä lajeja kilpailemalla niiden kanssa samoista
resursseista, saalistamalla,
levittämällä tauteja ja loisia
Vieraslajeissa ei
ole kysymys pikku
jutuista. Nyt koko Välimeri
on täynnä tuota levää eikä
mitään ole enää tehtävissä.
Helsingissä söpöt citykanit
ihastuttivat ihmisiä loikkimalla pihoilla, kunnes tuhoja
alkoi tulla. Luennon
pitää dosentti Petri Nummi
Helsingin yliopistosta. Euroopassa tavatuista noin 11 000 vieraslajista
todennäköisesti 10?15 prosenttia aiheuttaa ekologisia
tai taloudellisia haittoja.
Suomessa ei ole tehty kokonaisarviota vieraslajien aiheuttamista kustannuksista,
mutta haitallisten vieraslajien
tiedetään aiheuttavan esimerkiksi merkittäviä laadullisia ja
määrällisiä tuotannon menetyksiä. Niillä
on luonnonsuojelullinen
aspekti, koska ne
voivat hävittää
alkuperäisen
lajin kokonaan.
Näin on minkki
syrjäyttänyt
Suomessa vesikon
ja uhkaa sitä
koko Euraasiassa.
tai risteytymällä luonnossa
näiden lajien kanssa.
Vieraslajin tiedetään myös
muuttaneen ravintoketjujen
rakennetta ja vaikuttaneen
kokonaisten ekosysteemien toimintaan. Sen
kantavana ajatuksena on
ehkäistä haitallisten vieraslajien aiheuttamia haittoja ja
riskejä Suomen luonnolle,
luonnonvarojen kestävälle
hyödyntämiselle, elinkeinoille sekä yhteiskunnan ja
ihmisten hyvinvoinnille.
Kenen idea
on vetää jotain valokuituja,
jotka tulevat varmaan muutamassa vuodessa käyttöikänsä
päähän näin tähtitieteellisillä
hinnoilla. Auttajan ilo
on suurin ilo.
JUHANI VUORINEN
Netistä
Valokuituyhtiöstä
Kannattaako tuonne nyt noin
paljon ukkoja töihin laittaa. Eihän ne nyt kuitenkaan mitään
ojia ala kaivamaan. kuten
Kekkonen tuossa elokuvassa.
Perjantai-illan sateenkaaren Tiihalassa kuvasi Ingrid Tiitre.
HUVITTUNUT
Maastopyöräilijät Räpinologit kesäretkellä
jättävät jälkensä
Jokin aika sitten Sydän-Hämeeen Lehdessä oli kirjoitus
siitä, kuinka Laipanmaan
maastopyöräpolut olivat hävinneet vuodessa jälkiä jättämättä. Tässä yh-
teydessä olisi helppo korjata
mainittu epäkohta. Sanotaanhan
suuressa kirjassakin elämän
ohje: Tee lähimmäisellesi sitä,
mitä haluat itsellesi tehtävän.
?Tere
tulemast?!
Kangasalan
räpinologit
haluavat
kutsua kaikki
?räppärit. Annetaan
koululaisten itse vanhempiensa kanssa päättää, mitä vierasta
kieltä he haluavat englannin
lisäksi lukea. 14
KESKIVIIKKO 24.8.2016
LUKIJALTA
sähköposti: toimitus@shl.fi . Tilanne on tosiasiassa lukuja
karmeampi, koska pakollisten aineiden paineessa monet
lopettavat vapaaehtoisen A2tai B2-kielen opiskelun ennen kuin on ehtinyt saavuttaa
edes tyydyttävän kielitaidon.
Jos tilanteen annetaan jatkua
tällaisena, kohta Suomessa ei
osata enää muita vieraita kieliä
kuin englantia. ja
ystävyyskunta
toiminnasta
kiinnostuneet
Kahvila Seura
huoneelle
syys
tapaamiseen
keskiviikkona
24.8. Venäjää ja
espanjaa luetaan tarpeeseen
nähden minimaalisesti. Muille kielille ei enää jää tilaa.
Nyt on vireillä opetusohjelmien uudistaminen, jossa
oppilaiden valinnanvapautta
on tarkoitus lisätä. Se johtaisi automaattisesti suurempaan
hajontaan vieraiden kielten
opiskelussa. Pyöräilijät voisivat mennä itseensä
ja miettiä onko se todella tarpeellista. tämään, minkä tähden pitäisi
tuo alennushinta laittaa 1500
Katselin kunnanhallituksen euron valokuituun kiinni.
KENENKÄ KÄSISSÄ?
pöytäkirjoja ja siellä arvioitiin
Joustavampi ja monipuolisempi
Virallisten tilastolukujen valossa kieltenopiskelu on vähentynyt Suomen kouluissa
vuosien 1995 ja 2010 välillä.
Saksan ja ranskan opiskelu
on romahtanut. Sydän-Hämeen Lehti
Lukijan kuva
pyöriä siellä puretaan?
Ehkä olisi aiheellista kerrottavaa häiriköiden vanhemmille, lukijoille, kouluille, kunnalle
ja poliisille.
KOTIRAUHAA KAIPAAVAT
Elisabeth tulee
Pieni Pälkäne koki lauantaina
Nuijantalolla saman kuin kylä
pohjoisessa "Kekkonen tulee"
-elokuvassa: kovasti odotettiin silmät kirkkaina Elisabeth
Rehniä, mutta hän ei ennakkotiedoista poiketen paikalle
tullutkaan.
Koomista oli, kun tilanteen
avannut kuuluttaja kertoi kaikkien puhujien olevan paikalla.
Heti seuraavassa lauseessa hän
tosin kaikkien pettymykseksi
totesi, ettei Elisabeth Rehn
päässytkään tulemaan.
Olisiko ollut kohtuullista
ilmoittaa asiasta heti ovella,
ennen kuin ehti ostaa 20 euroa
maksavan lipun?
Tokihan muut puhujat olivat
asiansa osaavia ja hyviä, Dave
Lindholmista puhumattakaan,
mutta se varsinainen vetonaula
loisti poissaolollaan . Nykyiset 4g-verkot
toimivat sangen hyvin ainakin
Onkkaalassa, enkä pysty käsitTYÖTTÖMILLE TÖITÄ. Tietokone ei
ole meidän lähimmäisemme.
Jokainen, joka haluaa, löytää
lähimmäisen, jolle voi ojentaa
auttavan kätensä. puhelin: (03) 539 9800
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Uimalasta
tuli riehula
Pälkäneen Uimalantien uimala on muuttunut äänekkääksi
riehulaksi.
Liikennemerkki on käännetty ja merkkiin ripustettu hajotettu polkupyörä. osoite: Sydän-Hämeen Lehti/ Lukijalta, PL 16, 36601 Pälkäne . Mielestäni
liittymishinta on posketon,
mikä ei kylläkään ole ihme,
kun kolme ukkoa suunnittelee
kuukausipalkalla pienen kunnan kuituja.
homman tulevan maksamaan
jopa 15 miljoonaa. Kenenkähän
. Onko maanomistajalta saatu edes lupa?
Terveiset Kangasalan ystävyyskunnasta Räpinasta!
Kangasalan räpinologit ry:n
perinteinen kesäretki tehtiin
14.?17. Samalla
poikettiin Põltsamaalla vieRäpinassa tavattiin ystäviä tus.
den ystävyysseurakuntaan ja vietettiin mukava ilta alla
JOHANNA HELIMÄKI
avustuksia sekä Võõpsussa olevan kuvan taustalla näkyvarapuheenjohtaja
Kalamiesten päivillä, Põlvassa vässä Loomemajassa.
Myös Viro voi olla harrasKangasalan räpinologit ry
ja Tartossa.
KULKIJA
Auttakaamme
apua tarvitsevaa
Auttaessamme vaikeuksissa
olevaa kantamaan ja kestämään
kohtalonsa voimme ajatella,
että sitten itsekin saamme apua
tavalla tai toisella. kello 18.
Nykyajan tekniikka ei saa
kovettaa meitä. Luopioisten keskusmetsän
maapohja on rikottu kahdella
maastopyörällä ristiin rastiin
niin pahoin, että se ei tervehdy
kymmenessäkään vuodessa.
Metsänpohjaa rikotaan jatkuvasti uusilla reiteillä. heinäkuuta. Mielipidekysely-. Perussyy on se,
että kaikille pakollinen ruotsin
opiskelu vie kohtuuttomasti
aikaa ja energiaa
Kenelle voisi
tarjota esimerkiksi pieneksi jäänyttä toppatakkia ilman, että hän loukkaantuu.
No,kuunnellaan omaatuntoa.
Ehkä se sanoo: Jos on mahdollista viedä vaate ilmaisjakeluun, tee se. Joillakin
voi olla rahaongelmia, jonka vuoksi ei ole asuntoa tai
varaa ruokaan. Kun oli itse auttanut
toisia, uskalsi pyytää apua,
kun sitä tarvitsi. Muinoin oli tapana viedä naapurille niin sanottuja ?lämpimäisiä?. Jo taaperoiässä
saamme tuntea valtion apua
esimerkiksi äitiyspakkauksen
ja neuvolan kautta. Mitä
kaikkia oikeuksia suomalaisilla on ja mitä muilla ei välttämättä ole.
Itselläni on katto pään
päällä, perhe, rahaa ruokaan
ja muihin välttämättömiin
asioihin.
Näin ei välttämättä ole kaikilla suomalaisilla. Molemmissa on lähel-
Kirjoittaja on Pikkolan koulun yhdeksäsluokkalainen.
lä keskustassa terveyskeskus,
josta saamme tarvittaessa
apua ja hyvää palvelua. Toisaalta, äveriäs ehkä
toteaa, että hän voi jättää
avustamiset, koska tuskin on
itse koskaan puutteessa. Kun oli oman pellon
viljat, ja kun samalla kerralla
valmistui iso leipämäärä, johan siitä muillekin riitti. Meille opetettiin
uskontotunneilla tai viimeistään rippikoulussa, että pitää
rakastaa lähimmäistään niin
kuin itseään. Yhteiskunnan vastuu vaikeuksiin joutuneen kohdalla on
isompi kuin lähimmäisten.
Vaan onko jatkossa varmaa,
että nämä sote-systeemit aina
toimivat. Kappaleessa
Cheek kiittää ja tosiaan kertoo kaiken olevan todella
hyvin.
TÄMÄ KAPPALE sai itseni
miettimään mitkä kaikki asiat itselläni ovat hyvin. Esimerkiksi yksi
prosentti tuloista hyväntekeväisyyteen, ja taivasosuus
katsottiin hoituvan sillä.
Nykyään avustushankkeet
esimerkiksi firman nimissä
voivat olla hyvää mainosta
ja verovähennyskelpoisiakin.
Tässä yhteydessä tuli mieleen, että jossakin noudatetaan varmaan vilpittömästi
uskonnon mukaisia
lähimmäisenrakkaus-ohjeita.
Kuohijoen August Rock kerää
pyyteettömästi
rahaa TAYS:n
lastenpsykiatrian
klinikalle. Sydän-Hämeen Lehti
15
LUKIJALTA
Kissalammissa
leväkasvustoa
Laitikkalassa sijaitsevan Kissalammin vesi on korkealla,
jos verrataan vuosi sitten tekemiäni havaintoja ja veden
korkeuden seuraamista. Tänä
vuonna oli
hankkeella jo
seitsemästoista kesä.
On jäänyt
mieleen
myös ohje:
?Armelias
on rikas?.
Tarkoittanee sitäkin,
että armeliaisuutta
voi harjoittaa ja lähimmäisille tuottaa iloa, vaikka olisi vähävarainenkin. Ollaan siis kiitollisia
siitä mitä meillä on eikä vähätellä sitä.
Niin kuin Cheek sanoo,
miten me voidaan pyytää
muka enempää, kun meillä
on all good everything.
SHL SALLA SALO
Mummon murinat
Lähimmäisenrakkautta
Kuvia Kissalammin itärannalta viime lauantailta.
kieltenopiskelu
jen mukaan suomalaisten suuri
enemmistö, 74 prosenttia, kannattaa tätä.
Tilanne on päässyt kärjistymään ilman, että opetusministeriö tai viime vuosien
hallitukset olisivat tehneet asialle mitään. Lisäksi lähellä on kauppoja, joissa
voimme asioida, ja vapaaajan palveluita, joita voimme
hyödyntää. Ei
ollut vielä pakastimiakaan
noina aikoina.
Lähimmäisten huomioonottaminen oli jopa turvallisuustakuu entisajan maalaiskylässä ja varmaan myös
kaupunkien työläiskortteleissa. Ikääntyessämme saamme jäädä töistä pois
ja ansaita eläkettä, ja koko
elinkaaremme ajan voimme
hyödyntää Suomen etuja.
VAIKKA NYT Pälkäne ja Kangasala. Hän
myös laskee osallistuvansa
yhteisvastuuseen isommalla
veroprosentilla. Yksinäinen vanhus kaipaa juttuseuraa tai pientä apua jossakin hommassa. Esimerkiksi
lähimmäisenrakkauden eri
muodoista. Tarkoittanee yleensä vaatteita.
Vaan on vaikea tietää, kuka
lähimmäisistä on sen sortin pulassa. Jos sellaista ei
kotinurkilta löydy, kirpputorille sen voi lahjoittaa. Ja joidenkin
vanhemmat voivat olla eronneet ja on ongelmia asumisen
ja elämisen kanssa.
Mutta suurimmalta osin
meillä suomalaisilla on kaikki asiat hyvin. Että tuliko se
leipä annetuksi?
On jäänyt mieleen tällainenkin ohje: Jos sinulla
on kaksi ihokasta, anna toinen sille, jolla ei ole yhtään.
Hm,mietinnän paikka. Kaikesta kritiikistä
ja arvostelusta, niin hyvästä
kuin huonosta huolimatta
tästä henkilöstä on kasvanut
suuri idolini. On meillä
siihenkin varaa, yleensä.
Luopioisissa on syksyisin
nähty lähimmäisenrakkautta puutarhatuotesektorilla.
Moni jakaa omenoitaan tai
viinimarjojaan niille, joilla ei
ole yhtään omenapuuta tai marjapuskaa.
MYMMELI. Näin
elon ehtoossa, tilinpäätöksen
aikaan, tulee pohdiskelleeksi
noitakin asioita. Siitä kun
kasvamme, meillä on oikeus
opetukseen, ja peruskoulun
jälkeen voimme hakea moniin jatko-opinto paikkoihin.
Hyvin kouluttautuneina
voimme suunnata työelämään ja edetä urallamme
tai välillä opiskella lisää ja
vaihtaa alaa. Vaikka hän puhuukin itsestään kolmannessa persoonassa ylistäen itseään ja media raivoaa hänelle,
ei hiphopjumalan poika ole
koskaan tuottanut minulle
pettymystä eivätkä hänen vihaajansa ole saaneet päiviäni
pilalle.
Jare Henrik Tiihonen eli itse
Cheek julkaisikin elokuussa
uuden ja odotetun kappaleensa All Good Everything.
Jo viikkoa ennen singlen
ilmestymistä puitiin sitä,
olisiko räppäri vaihtamassa
kieltä ja tekisi musiikkia nyt
englanniksi. Sekin ohje saatiin, että jos sinulla on kaksi
leipää, niin anna toinen sille,
jolla ei ole yhtäkään. Jos meillä on rahatilanteen kanssa ongelmia,
saamme hyvin usein apua
erilaisten palveluiden kautta.
On monia asioita, jotka
meillä on hyvin ja jokapäi-
väisiä, kun taas jotkut toiset
muualla joutuvat taistelemaan jokapäiväisestä leivästään. Kai on siis hyvä, jos
nykyäänkin tuemme toisiamme. Rohkaisu
ja kannustus voivat tuottaa
tulosta aika halvalla. Taikka toisaalta, osa rikkaista saattaa
ihan kivasti onnistua verokikkailussa.
Entisinä aikoina ylemmissäkin kansankerroksissa noudatettiin uskonnon opetusta
siitä, että köyhiä täytyi auttaa. Lauantaiaamupäivällä kävelin kahden
naapurin rannassa ja hämmästyksekseni totesin vihreän
levämassan kelluvan lauttoina
rannoilla. Uimaan tai
saunomaan Kissalammin vesi
ei ollut lauantaina soveliasta.
ANNELI KIVELÄ
Kolumni
Chekkosen sanaa levittäen
ON TULLUT muutamia vuosia
kuunneltua suomiräpin kuningasta. Eduskunnan päättämää kokeilua, jossa valin-
nanvapautta oli määrä testata,
jarrutetaan ja vesitetään. Rikkaat sen
sijaan saattoivat tuntea olonsa turvalliseksi ihan omillaan.
Nyt ovat toiset ajat. Silmämääräisesti en
osaa tehdä määritelmää, mikä
levä on kyseessä. Kohtuullisessa määrin
tietenkin. Päivän vanhetessa
etelätuulen voimistuessa levä
ei ollut lähtenyt painumaan
pohjaan. ruotsi valinnaiseksi,
joka on allekirjoitettavissa oikeusministeriön kansalaisaloite.fi -sivustolla.
ELINA JUVANI
Pitkän elämän aikana mummokin on tehnyt monenlaisia huomioita. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Veden
laatu on ollut uimakelpoista, ja
kun eletään jo paremminkin
elokuun loppupuolta, veden
pintalämpö on pysytellyt parissakymmenessä asteessa.
Kissalampi on syvä ja lähdeperäinen, uidessa tavoittaa
laiturien läheisyydessä kylmiä
vesimassoja, jotka ovat syvyydestä lähteistä nousseita.
Kävin viime perjantaina
navakassa kaakkoistuulessa
uimassa iltapäivällä lammin
itärannan laiturilta, laineet
loiskivat laiturin reunaan ja
vesi oli hyvälaatuista. Joskus pelkkä
toisen huolien kuunteleminen on hyvä työ. Sieltä
vähävarainenkin voi ostaa
käypää vaatetta muutamalla
eurolla.
Entäs se leipäasia. Näistä
syistä onkin käynnistetty uusi
kansalaisaloite Monikielinen
Suomi
Mutta seuraava viikko
harjoiteltiin ahkerasti ja homma hoitui lopulta hienosti,
Heini sanoo.
Musikaalinen
perhe
Hietasilla on edessä jännittävä paikka tulevana lauantaina,
kun he nousevat ensimmäistä
kertaa perheenä Kangasalatalon lavalle. Sama se on
esiintymislavalla: pitää antaa
tilaa myös muille ja nauttia
itsekin kaverin upeasta laulusuorituksesta.
Samassa tytöt ja Pentti
alkavat muistella esiintymi-
siään Tampereen Tapparan
liigajoukkueen peleissä. Jännitti muuten ihan törkeästi, kun olin siellä ekan
kerran. ASENNA APP
Lataa ja asenna Digilä-sovellus
maksutta sovelluskaupasta.
Hietasen perheessä musiikki
ja säestää pianolla. Varohan nyt niitä kahvikuppeja siinä pöydällä. Isä-Hietanen
muistuttaa, että esiintymisessä ja joukkueurheilussa
on hyvin paljon samaa.
. Mietitään nyt vaikkapa
jääkiekkoa. 16
KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Pentti ja Heini suuntasivat molemmat tahoillaan
musiikin pariin jo lapsina.
Lataa appi ja lue
vaikka mökillä!
1. Luvassa on
perheenjäsenten yhdessä ja
erikseen laulamana musiikkia
viihdemusiikin klassikoita
niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.
. Esiintyminen
omassa kotikunnassa on kuitenkin aina ekstrajännittävää.
Katsomossa istuu kuitenkin
todella paljon tuttuja ja ystäviä, Heini miettii.
Iina ja Roosa lisäävät, että
etenkin nuorempana esiintyessä perheen mukanaolo
loi turvallisuuden tunnetta
lavalla.
. Musiikki on
meille kaikille luonteva väylä
purkaa ja käsitellä tunteita,
Heini miettii.
Isä-Pentti muistelee, kuinka Iina ja Roosa hytkyivät
jo vauvoina musiikin tahtiin
turvaistuimissaan sen minkä
pystyivät auton takapenkillä.
Vähän isompina molemmat
tytöt vaihtoivat sujuvasti kappaleesta toiseen, kun kanava
ja sitä myötä musiikkikappale
radiossa vaihtui.
Autossa laulaminen on
koko perheelle tuttua edelleen.
. Yhdessä esiintyminen on
edelleenkin todella mukavaa,
vaikka esiintymiskokemusta
on nykyisin kertynyt enemmän jo yksinkin, alkuvuodesta television Voice of Finland
TV-ohjelmassa ihastuttaneet
sisarukset pohtivat.
Hietasen perheessä musiikki on ollut aina tärkeässä
roolissa. Jos tytötkin
vielä ovat lavalla, puhumme
ihan kamalan paljon, Pentti
Hietanen sanoo.
Vaikka Hietaset ovat laulaessaan ja esiintyessään
tottuneet olemaan huomion
keskipisteenä yhdessä ja yksin, sivummalle jäämistäkin
on harjoiteltu. Viime vuosina playoffeissa on
nähty aika usein joku Hietasen perheen jäsen laulamassa
Maamme-laulua ennen ottelun alkua. Tytöt tuntuvat perineen
tämän tavan. No niin, nyt isä alkaa puhua. Olemme esiintyneet jo
pitkään yhdessä, joten se ei
sinänsä jännitä. Juu, on vaikea keksittyä
laulamiseen kun vieressä seisoo kaksi riviä huippupelaajia, Roosa säestää.
Jääkiekkoon liittyy sekin
tapaus, kun Pentti buukkasi
vaimonsa laulamaan Venäjän
kansallislaulun kymmenisen
vuotta sitten.
. Kun Pentti kertoi minulle
asiasta, aluksi iski pienimuotoinen paniikki. Sydän-Hämeen Lehti
KYLILTÄ
Laulava Hietasen perhe: Ensimmäinen
keikka Kangasala-talossa jännittää jo sopivasti
Uutiset
Paljon puhetta,
paljon tunnetta
KANGASALA
mat
m
i
s
i
a
ht utiset
o
k
n
a
j
A kallisu ovellus
pai mobiilis
a
» Lata
. Jos olen yksin
esiintymässä, puhun yleisölle paljon. Silloin tuntui hyvältä,
kun keikan ensimmäinen
laulu esitettiin yhdessä ja sai
pahimman jännityksen purettua. Ottelu oli TapparaLukko, Iina muistelee.
. Siirretään niitä hieman, Heini Hietanen lisää ja katsoo miestään
Pentti Hietasta hymyillen.
. Hakametsässä pelattiin
maaottelu Suomi-Venäjä.
Minua kysyttiin laulamaan
Maamme-laulua, ja siinä tuli
sitten puhetta, että järjestäjillä oli vaikeuksia löytää Venäjän kansallislaulun esittäjää.
Kerroin, että ei hätää, minulla on ongelmaan ratkaisu:
vaimoni tulee esittämään sen.
. Katsokaa, kuinka kädet
taas käyvät ja eleitä riittää,
Iina ja Roosa Hietanen nauravat.
. Jos esiinnyn
Heinin kanssa, puhumme
todella paljon. Joskus joku kanssa-autoilija on voinut katsoa hieman
pidempään, kun liikennevaloissa on alkanut soida jokin
elämää suurempi C-osa, ja on
ollut pakko laulaa täysillä mukana, Iina naurahtaa.
Opinnot
tuovat syvyyttä
2. Mitä ihmettä
Pentti on nyt mennyt lupaamaan. Pentti huomauttaa
hyväntahtoisesti, ettei pääse
enää yhtä usein laulajaksi, sillä tyttäret ovat viime vuosina
tulleet kilpailemaan lauluvuoroista.
. Tyttäret
Heini muistelee, kuinka pianonsoitto oli aina se tapa,
jolla hän käsitteli iloisia tai
surullisia tapahtumia elämässään.
. Olet juuri niin
hyvä kuin joukkueesikin on.
Tilaa pitää antaa myös muille, itsekkäällä yrittämisellä et
saavuta mitään. Tällaista tämä on aina
kun olemme yhdessä: puhetta riittää. YLLÄTY
Paljon uutta sisältöä joka
päivä ja uusi digilehti aina
tiistai-iltaisin klo 20.
Pentti, Heini, Roosa ja Iina Hietanen odottavat jo innolla lauantain keikkaa.
Iina ja Roosa aloittivat musiikkiuransa pianonsoitolla.
Aluksi soittotunnit olivat
melko vastenmielistä puuhaa, mutta lopulta molemmat
soittivat pianoa kymmenen
vuoden ajan.
Syksyllä Iina jatkaa musiikkiteatterin ammattikorkeakou-
Pentti
Hietanen, laulu ja akustinen
kitara; Heini Hietanen, piano
ja laulu; Iina Hietanen, laulu;
Roosa Hietanen, laulu. Sydän-Hämeen Lehti
17
Some
an
n
n
u
k
kka htuu?
i
a
p
ä
Mit essa tapa ovellus
som a mobiilis
» Lata
on aina ollut tärkeässä roolissa. Sisaruksista tulee
myös luokkakavereita, sillä
molemmat aloittavat kauneudenhoitoalan aikuisopinnot
Valkeakoskella.
. Se on meillä
kiireisintä keikka-aikaa. Tenori Pentti laulaa ja soittaa muun muassa akustista kitaraa, laulunopettajaksi opiskellut Heini laulaa
Roosa ja Iina laulavat ja ovat opiskelleet musiikkia useissa eri paikoissa.
luopintojaan. Runoja ja runoutta perhe ei harrasta, mutta heti kun
mukaan astuu melodia, runotkin alkavat puhua heille.
. Olettehan itsekin
aina välillä vähän dramaattisia ihmisiä, Iina ja Roosa tuumivat hymyillen.
Tänään täällä laulavat Hietaset Kangasala-talossa la
27.8. Pentti tuli kamalan kipeäksi, hänellä oli mahatauti ja
kuumetta yli 39 astetta. ASENNA APP
Lataa ja asenna Digilä-sovellus
maksutta sovelluskaupasta.
2. Opinnot
ovat tuoneet syvyyttä etenkin
tekstin tulkintaan.
. Sori vaan äiti, sulla on
kyllä synttärit tuolloin.
. Syksy menee aina uskomatonta vauhtia. Hääpäivämme on maaliskuun loppupuolella. Mutta
laulajan pitää osata käsitellä
tekstiäkin: teksti pitää ymmärtää, jotta sen voi esittää,
Roosa miettii.
Pentti kertoo pohtineensa ihan samaa asiaa tyttöjen
ikäisenä.
. Helmikuussa alkaa aina elämä
voittaa, ja kevään tulo olla
pikkuhiljaa mielessä, Pentti
kertoo.
Iinan mielestä marraskuu
on kuukausista kamalin ja
kuukauden voisi aivan hyvin
pyyhkiä pois koko kalenterista.
. Eikö pääsykokeissa pitäisi arvioida nimenomaan
musiikillisia avuja ja esiintymisvalmiuksia. Teoriaahan
voi opetella sitten koulussa.
Ylipäätään musiikkioppilaitoksissa tulisi keskittyä
enemmän tanssiin, lauluun
ja instrumenttiopintoihin.
Tuntuu, että teoriaopinnot
vievät niin suuren osan opiskelijoiden ajasta, että muut
osa-alueet jäävät helposti
sen jalkoihin, eri musiikinlajit
oopperasta rock-musiikkiin
hallitseva tenori puuskahtaa.
Iina ja Roosa ovat joka tapauksessa tyytyväisiä siihen,
että ovat opiskelleet musiikkia ensin konservatorio- ja
sitten opisto- ja ammattikorkeakoulutasolla. Laulu on ikään kuin nuotitettua puhetta, Heini tiivistää.
Kiireinen
syksy edessä
Hietasilla on edessään kiireinen syksy: Iinan ja Roosan
arkea rytmittävät opiskelu ja
keikat, ja Heinillä ja Pentillä
riittää yllin kyllin töitä.
Pentti vierailee marraskuussa Pietarissa, ja tämän lisäksi
häntä työllistävät Tuliset Tenorit -kiertue syys-lokakuussa,
Sinun Omasi - konserttisarja
syys- ja marraskuussa sekä Tuliset Tenorit ja Suloiset Sopraanot -joulukonsertit marrasjoulukuussa.
Koko perhettä kuullaan
muun muassa Toholammilla,
Keravalla, Suomussalmella,
Savitaipaleella, Helsingissä ja
Loviisassa.
Iina ja Roosa nousevat Tampereella Viihdepalatsin lavalle
joulukuun alussa yhdessä Voice of Finlandista tutuksi tulleiden Ilari Hämäläisen ja Jarkko
Kujanpään kanssa.
. Aiemmin sitä ajatteli helposti, että melodia on ylivoi-
maisesti tärkein juttu. Kun ikää tulee lisää, tekstin tärkeyden ymmärtää selvemmin.
Perhe pohtii yhdessä, etteivät he silti mitään runoilijoita
ole. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Itse
juhlapäivänä iski mieletön
takatalvi, ja häävieraat luiste-
Katso video
livat hääpaikalle kesärenkaillaan. YLLÄTY
Paljon uutta sisältöä joka
päivä ja uusi digilehti aina
tiistai-iltaisin klo 20.. Kun
joulusta selvitään, tammikuu
meneekin usein kiertueista ja
konserteista toipuessa. Maaliskuulle ajoittuu myös Pentin ja
Heinin hääpäivä, johon liittyy
tarina, jonka tyttäretkin ovat
kuulleet lukuisia kertoja.
. Konsertin tuottaa Kumina Music.
SHL KRISTIINA HELMINEN
Lataa appi ja lue
vaikka mökillä!
1. Ei mitään, eipä naiselle
tuosta niin väliä olekaan enää
sen jälkeen, kun neljänkympin merkkipaalu on ohitettu,
äiti kuittaa.
Maaliskuussa koko perhe
odottaa tavallisesti malttamattomana jo kesää. Vuonna
1990, jolloin menimme naimisiin, maaliskuu oli kerrassaan kesäinen ja lämmin. Melkoinen päivä, Heini toteaa.
. klo 15 ja klo 19. No toisaalta tuo tapa
mennä naimisiin sopii ihan
hyvin teille. Minäkin pyrin opiskelemaan Tampereen ammattikorkeakouluun musiikkiteatteria, mutta en päässyt sisään,
Roosa mainitsee.
Pentin kädet alkavat jälleen viuhtoa puheen mukana.
Miestä suututtaa aika paljon
se, että musiikkialan opintoihin hakeuduttaessa painotetaan niin paljon teoriaa.
voi tuntua kaoottiselta. Liberiassa
naiset suostuttelivat miehet
solmimaan rauhan 15 vuoden
sodankäynnin jälkeen. Tasa-arvon kannalta köyhyys ja pienuus on ollut etu. Tytöt ja pojat ovat olleet
samassa luokassa ja opettajina
ovat toimineet niin nais- kuin
miesopettajatkin. Kouluja ei
eroteltu poika- ja tyttökouluiksi, vaan niin pojat kuin tytötkin
kävivät kansa- ja rippikoulua.
. Hän kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta
tarttui puheessaan ajankohtai- todellisuudessa jotkut ovat tasaseen aiheeseen, pakolaiskysy- arvoisempia kuin toiset. Ennen oli vaikeampaa olla
naisaisanainen, mutta Suomessa tilanne oli parempi kuin
esimerkiksi Iso-Britannian
luokkayhteiskunnassa. Tässä maailmassa, jossa nyt elämme, naisten on tärkeää pitää
ohjakset omissa käsissään.
Missä on
naisten paikka?
Elisabeth Rehnin puheenvuoron jälkeen siirryttiin illan varsinaiseen paneelikeskusteluun.
Keskustelua johdatellut Marketta Vaismaa esitti Johanna
Sinisalolle ja Anna Kortelaiselle
illan nimikkokysymyksen: missä on naisen paikka?
Johanna Sinisalolle vastaus
on itsestään selvä: naisen paikka on keskellä yhteiskuntaa.
Anna Kortelainen kertoo,
että hänen Ainu-tyttärensä vastaus tähän kysymykseen kertoi
asian tilasta paljon:
. Vapautus sukupuolesta voitiin myös
uhata ottaa pois. Kunnallisella
tasollakin kiintiöt olisivat hyvin tärkeitä. Käsityksenä tuntuu olevan,
että feminismissä ei ole kysymys tasa-arvosta, vaan halutaan
päinvastoin valtaa ja kyykyttää.
Anna Kortelaisen mukaan
kaikista kriittisin yleisö löytyy
kuitenkin toisista feministeistä. Naisliike 1980-luvulla oli
samalla voimakkaasti rauhanliike Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Nykyäänkin pitäisi korostaa enemmän rauhaa.
Välinpitämättömiä tasa-arvoa
ja rauhaa koskevissa asioissa ei
saa olla. Keskustelijoina
olivat Finlandia-palkittu kirjailija Johanna Sinisalo ja yhteiskunnallinen keskustelija sekä
kirjailija Anna Kortelainen.
Ministeri Elisabeth Rehn
joutui työkiireidensä vuoksi
perumaan läsnäolonsa tapahtumassa. Monet asiat . Minulla ei ole mitään sitä
vastaan, jos lakiin tulee tasaarvokiintiöt. Hän kuitenkin piti oman
puheenvuoronsa puhelinyhteyden kautta.
Paneelikeskustelua johdatteli Pälkäneen kulttuurituottaja
Marketta Vaismaa, ja koko tilaisuuden juonsi Eero Laesterä.
Tapahtuman järjestäjänä toimi Toiset ovat
Pälkäneen Suomalainen Nuija ry. Toivon myös, että
asepalvelus voitaisiin uudistaa
siten, että naisten osaaminen
saataisiin myös käyttöön. Seksimykseen.
kauppaa löytyy kaikkialta päin
Kortelainen totesi pakolais- maailmaa . Sen Kortelainen
on huomannut jo naisten uudenlaisessa tavassa ottaa kadut
haltuun; naisten kävelytyyli on
muuttunut itsevarmemmaksi ja
päättäväisemmäksi.
. Hän
löytää omat ykkösnaisensa kuitenkin politiikan ulkopuolelta.
. Hän kertoi puhees- pakolaiset ovat kerääntyneet
saan, kuinka joutilaat nuoret thaihieromoiden eteen. -tapahtuma päättyi Dave Lindholmin konserttiin,
josta ei myöskään huumoria puuttunut.
ti kadulla.
Tyttöjen ja poikien kasvatusmetodeihin Anna Kortelainen
kaipaisi laajaa muutosta: pojista
ei tule kasvattaa ruhtinaita eikä
tytöistä prinsessoja.
Toisaalta muutosta on jo
tapahtunut. MuuNuoret miehet koottiin leireil- tosta voi verrata aikakoneeseen.
le tekemään työtä. Eräänä päivänä Kalliossa
teiskunnan hyviä ja huonoja kulkiessani huomasin, kuinka
piirteitä. -tapahtuman
Vaismaa (kuvassa oikealla).
Tilaisuuden alustavan puheenvuoron piti taidehistorioitsija,
kirjailija ja yhteiskunnallinen keskustelija Anna Kortelainen.
Kortelainen kertoi havainnoistaan, joita hän on tehnyt
pakolaiskriisiin liittyen.
Elisabeth Rehn toivoi, että
poliittinen toiminta rauhan ja
tasa-arvon edistämiseksi jatkuisi aktiivisena; Suomessakin
kaivattaisiin lisää tekoja.
. Elisabeth
Rehnin mielestä tulisi keskittyä sellaisiin kysymyksiin kuin
naisten vähäiseen osuuteen
liike-elämän johtoryhmissä ja
sukupuolineutraaliin asevelvollisuuteen.
. Ensimmäisen välirauhan niitä mahdollisuuksia, joita
jälkeen Kannakselta siirtyi pakolaistytöille avautuu, jos
muualle Suomeen näköalat- integroituminen suomalaiseen
tomia nuoria miehiä, jotka yhteiskuntaan onnistuu.
kiertelivät ympäri maata. Tällöin ei ollut
mahdollista enää työskennellä. tasa-arvoisempia
Anna Kortelainen muistutti,
että vaikka suomalaisten naisten
Joutilaat miehet heasema on hyvä, ei kaikilla nairättävät pahennusta
silla tässäkään yhteiskunnassa
Paneelikeskustelun alusti kir- mene yhtä hyvin. Kautta historian sodan sivutuotteena naiset ovat kärsineet.
Nyt tilanne on muuttunut jopa
pahempaan suuntaan.
. Nuorten naisten peesiin
vaan niin hyvä tulee, Kortelainen rohkaisi.
Naiset
rauhan asialla
Ennen varsinaista paneelikeskustelua annettiin puheenvuoro puhelinyhteyden kautta
ministeri ja ihmisoikeustaitelija
Elisabeth Rehnille. He olimiehet herättävät aina pahen- vat tunnistaneet suomalaisen
nusta . Marketta Vaismaa pohti,
oliko ennen vaikeampaa olla
naisasianainen kuin nykyään?
Johanna Sinisalon mukaan
1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun naisasianaisilla on varmasti ollut kivisempi tie.
. myös Suomesta.
ten peilaavan suomalaisen yh. Lo. Esimerkiksi Yhtäkkiä on vapaus valita mitä
Viipurissa heidät laitettiin rank- haluaa tehdä; voi kulkea vapaas-
?Naisen paikka. Olen niin iloinen niiden
pulta Urho Kekkonen järjesti pakolaistyttöjen puolesta, jotka
siirtopoikien työpalveluleirit. Mitä enemmän on vuosia
mittarissa, sitä enemmän yhteisö kunnioittaa naista.
Rehn muistutti, että sota on
naisten asemalle suuri kipupiste. Minulle tärkeitä puurtajanaisia ovat yksinhuoltajaäidit.
He ovat minun sankarinaisiani,
enemmän kuin kuuluisat naiset
politiikassa.
Elisabeth Rehn puhui myös
naisten asemasta muualla päin
maailmaa . Vuonna
1941 sota jatkui ja järjestelmä
loppui.
Anna Kortelainen siirtyi puheessaan Kannakselta takaisin
kotikulmillensa Helsingin Kallioon, jonka kaduille pakolaiset
ovat myös ilmestyneet.
Kortelaisen mielestä kannattaa muistaa, että ei ainoastaan
kantaväestö koe uudenlaisen
tilanteen uhkaavia puolia, vaan
myös pakolaiset voivat kokea
suomalaisen yhteiskunnan pelottavaksi. Vieraan kulttuurin erilaisuus saattaa myös vahvistaa oman kulttuurin konservatiivisia arvoja.
Perjantaina Nuijantalolla puheenvuoro oli vahvoilla naisilla. Myös kaikki ylioppilaat
lähtivät samaan yliopistoon.
Tosin naisylioppilaiden oli haettava vapautus omasta sukupuolestaan vuoteen 1901 asti,
jos halusi Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Nuijantalo: Elisabeth Rehn, Anna Kortelainen ja Johanna Sinisalo pohtivat naisen paikkaa
?Naisen paikka
on kaiken keskellä?
ONKKAALA
koihin siivoustöihin. kuten
naisten näkyminen katukuvassa
. 18
KESKIVIIKKO 24.8.2016
KYLILTÄ
. Nyt Isis
ja Boko Haram hyökkäävät nimenomaan koulutettuja naisia
vastaan. Maata
johtaa nykyään Ellen JohnsonSirleaf, joka on myös Afrikan
ensimmäinen naispresidentti.
?Naisen paikka. ja huomautti ettei
Suomi ole maailman ainoa
maa, jossa naisia arvostetaan.
Esimerkiksi Afrikassa naisen
asema perheessä on hyvin tärkeä. Iso-Britanniassa naisasianaiset nähtiin
suorastaan kriminaaleina.
Vapautus
sukupuolesta
Johanna Sinisalo ja Anna Kortelainen totesivat, että Suomessa on ollut pitkään perinne tasaarvoisempaan koulutukseen ja
kasvatukseen. Naisen paikka -tapahtumassa
pohdittiin mikä on naisen osa
2010-luvulla. Hän sanoi, että naisen
paikka on keittiössä ja antoi
räkänaurut päälle. Se, että naiset pystyvät nauramaan tälle
kysymykselle, osoittaa, että
tilanne on hyvä. Jokainen teko arjessa
on tärkeä.
Arjen toimintamallien lisäksi lainsäädännöllä voi tehokkaasti ohjata tilannetta
oikeaan suuntaan. Johanna Sinisalo pohti tapaa ymmärtää käsite aivan
väärällä tavalla.
. Nigerian koulutyttöjä
on kidnapattu juuri sen vuoksi, että he eivät saisi osallistua
nykyaikaiseen koulunkäyntiin.
Nämä järjestöt ovat iso vihollinen naisten oikeuksille.
Elisabeth Rehn muistutti
myös siitä, että on olemassa valoisia esimerkkejä tapahtumien
kulusta ja naisten mahdollisesta vaikuttamisesta. usein aivan
turhaan. ovat päässeet Suomeen. Näin on käynyt Baltian
sodissa ja Ruandassa. Rehn totesi,
että Suomessa naiset ovat pitkään olleet mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa. Nykyään naiset ovat strategisen sodankäynnin kohteena,
naisia raiskataan systemaattisesti. Vakavasti puhuen, nuorten naisten paikka
on maailmalla, kaiken keskellä.
Keskustelijat pohtivat feminismi-sanaa, jota monet välttävät käyttämästä . Teoriassa
jailija Anna Kortelainen. ajasta ja paikasta riip- yhteiskunnan porsaanreiän ja
pumatta.
sen, kuinka systeemi toimii.
Kortelainen kertoi, kuinka 70 Hyvinvointi ei ulotu aivan kaivuotta sitten Suomessa kohdat- kille, useimmiten ei ulkomailta
tiin samanlaisia ongelmia kuin tulleille naisille.
nykyään, pakolaiset tulivat vain
Anna Kortelainen oli kuitenkin onnellinen ajatellessaan
paljon lähempää.
Kortelainen ja Sinisalo olivat samalla kannalla, usein kohteliaampi
Kirjoittaja on pälkäneläislukiolainen.
ja pehmeämpi johtamistapa
tekisi hyvää monille yrityksille.
Anna Kortelainen pohti
myös sitä, miksi juuri naisiin
liitetään pinnallisuus ja epärationaalisuus.
. Paneelikeskustelua juonsi Marketta
Tiskivuoro syntyi salakuuntelemalla
Nuijantalolla on loppukesän
ajan ollut esillä Tiskivuorosarjakuva-albumin ruuduista
koottu näyttely. Naisille ei ole mikään ongelma tuntea mieshistorian
henkilöitä, lukea mieskirjailijoi-
ta ja äänestää miespoliitikoita.
Toivon, että miehet pystyisivät
samaan.
Naisen aika menee
miehen ylläpitoon
Mutta kuinka monen suuren
suomalaisen miehen takana
seisoo nainen. Fredrika Runeberg olisi halunnut olla kirjailija, mutta joutui väsäämään
hikihatussa keittiössä Runebergin torttuja.
Johanna Sinisalon mielestä
naisilta vaaditaan yhä täydellistä suoriutumista myös kotona.
Tämä on viime aikoina näkynyt
hyvin esimerkiksi olympialaisten uutisoinnissa, kun on kirjoitettu ?Äiti-Potkosesta?:
. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Naisjohtajat usein kyselevät minulta vinkkejä siihen,
miten he voisivat esittää asiansa siten, etteivät muut ajattele
heidän toimivat emootioiden
vallassa. Sen informaatioarvo
on nolla: Mannerheim voittaa
kuitenkin. Baarikuittien taakse
on kirjoitettu ylös kuultuja
dialogeja. Kun huomautan asiasta, se sivuutetaan täysin."
"Mummi käski mun laittaa mekon päälle, että näyttäisin naiselta."
"Olin töissä puistotoimessa, enkä saanut käyttää ruohonleikkuria tai trimmeriä,
koska olin nainen."
"En saa sanoa kotona edes
paska, koska vain miehet puhuu sillä tavalla."
"Mä en pysty/jaksa/kestä
tehdä jotain niin hyvin kuin
pojat."
"Koska mä oon tyttö, mun
pitää osata kokata ja leipoa ja
pyykätä että pääsisin hyviin
naimisiin, ainakin mummun
mielestä"
"En osaa ajaa autoa, enkä
oikeastaan tehdä mitään,
mikä liittyy autoihin."
"En saa kiroilla, koska
olen tyttö."
"Tehtäväni on vahtia lapsia, ja niitä täytyy tietysti
rakastaa."
"Mun täytyy olla täydellinen."
Tässäkö on naisen paikka?
Näinkö olla nainen?
HENRIIKKA HINTIKKA
paneelikeskustelijoita olivat kirjailijat Johanna Sinisalo (vasemmalla) ja Anna Kortelainen. Alli VaittinenKuikka teki uran lapamatojen
tutkijana. Me kaikki kaipaamme
vähän serenadeja. Yhteisöissä
ja työpaikoilla voi olla eleitä,
jotka saavat kokemaan hyvää
oloa omasta naiseudesta ja
miehisyydestä. Miesten ylimääräiset sentit
vartalossa ovat kuitenkin vain
persoonallisia. Marketta Vaismaa haastoi panelisteja Jouko
Turkan lausahduksella ?Naisen
kaikki aika menee miehen ylläpitoon?. Maiju Gebhard kehitti astiankuivauskaapin. Arkipäivän leikillisyyttä ei saa unohtaa, Anna
Kortelainen sanoo.
Serenadeja olikin heti tarjolla
Nuijantalolla, kun Dave Lindholm päätti konsertillaan Naisen paikka -tapahtuman. Hyvää tällaisissa
äänestyksissä on kuitenkin se,
kuinka ne nostavat esille wannabe-hahmoja, roolimalleja.
Anna Kortelaisen mukaan
ongelmana on kuitenkin se, että
miehet eivät tahdo kiinnostua
naisesikuvista. Tuntuu siltä, että suomalainen nainen on kunnollinen urheilija vasta silloin, kun lapsen
teon välissä kipaisee juoksuradalla toinen käsi vielä puurosta
tahmaisena. Miehetkin laittavat
partansa ja valitsevat vaatteensa. Historia on täynnä esimerkkejä tästä. Hän vetosikin
miesten kaksikielisyyteen.
. Yhteensä pariskunta on ehtinyt tehdä
sarjakuvaa yli 200 sivua.
Sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat baaritiskille, jonka
ääressä sarjakuvan hahmot
puivat elämää suurempia kysymyksiä, ajankohtaisia teemoja ja myös niitä parisuhdeasioita. Ainoastaan Armi Kuusela oli sijoittunut kauneudella, muut naiset olivat todella
käytännönläheisillä ansioilla
päässeet listalle. Tiskivuoro-sarjakuva on
syntynyt salakuuntelemalla
Konttori-kapakassa Tampe-
esimerkiksi valtion virassa,
Anna Kortelainen kuvaili vuosisadan vaihteen käytäntöjä.
Nykyajan kuuntelijasta käytäntö herättää lähinnä huvittuneisuutta . Aiheet sarjakuvaa
varten ovat usein löytyneet
baaripuheista.
. Johanna Sinisalo mielestä Turkka on oikeilla jäljillä.
. Hannu
Mänttäri on sanomalehtigraafikko, joka tunnetaan erityisesti Aamulehden supersuosittujen kuva-arvoitusten
tekijänä.
Tiskivuoron ensimmäinen
jakso ilmestyi Ylioppilaslehdessä vuonna 1987. Tästä voi nähdä mitä Suomessa
arvostetaan.
Anna Kortelainen puolestaan kritisoi Suuret suomalai-
Mieskin voisi
äänestää naista
Marketta Vaismaa mietti, minkälainen naiskuva Suomessa
nykyään vallitsee. Avain kitkattomaan
työhön on ollut työnjaon
selkeys.
. On ihmeellistä, kuinka
ankarasti naisia tarkastellaan,
onhan mieskin hormonaalinen olento. Naisia taas katsotaan sillä asenteella ?että ei
tuolla vartalolla voi enää legginsejä käyttää?.
Keskustelutilaisuuden lo-
puksi Marketta Vaismaa esitti
vielä klassisen kysymyksen siitä, saako naisille edelleen avata
sen oven?
. Hannu vastaa aina visuaalisesta jäljestä ja minä
sarjakuvan sisällöstä. mikä kertoo, kuinka
kauas on tultu sadan vuoden
takaisesta maailmasta.
luu vahvuus ja osaaminen. Kysyin ystäviltäni, onko
heitä kohdeltu eri tavalla,
koska he edustavat naissukupuolta. Sydän-Hämeen Lehti
19
Reunamerkintä
Tytöt eivät kiroile
eivätkä käytä koneita
Naisen asemasta on käyty
keskustelua vaikka kuinka ja
pitkään, eikä aihe edelleenkään lakkaa puhututtamasta,
saatikka sitten provosoimasta. Pieni
ja hento ote oli vastapainollaan
herkkä tapa päättää tapahtuma,
jonka keskiössä olivat olleet
vahvat naiset.
IRENE RIIHIMÄKI. Selvä
työnjako auttaa säilyttämään
sovun. Seuraavana vuonna se siirtyi Uusi
Nainen -lehteen, jossa jatkoi
vuoteen 2006. Johanna Sinisalo
kuvailee.
Sarjakuvan tekeminen on
sujunut Sinisalolta ja Mänttäriltä ilman kiistakysymyksiä. Esimerkiksi Sinisalo nosti Yleisradion vuonna 2004 järjestämän
Suuret suomalaiset -äänestyksen, jossa sadan finalistin joukosta neljännes oli naisia.
. Naisen paikka
-tapahtumassa kuultiin myös
sarjakuvan tekijöiden Johanna Sinisalon ja Hannu Mänttärin haastattelu.
Kirjailija ja käsikirjoittaja
Johanna Sinisalo voitti vuonna 2000 Finlandia-palkinnon
esikoisromaanillaan Ennen
päivänlaskua ei voi. Johanna Sinisalo paljastaa.
Tiskivuorojen voimaa parisuhderauhan ylläpitäjänä ei
voi aliarvioida.
set äänestyksen ennalta-arvattavuutta.
. Vasta tällöin on
täydellinen suomalainen naisurheilija.
Naiset kehittäisivät
johtamista
Elisabeth Rehn totesi puheessaan, kuinka tärkeää on saada
yrityksiin naisjohtajuutta. Minusta tämä äänestys oli
pelkkää suurmieskultin pönkittämistä. Onko suomalainen nainen vahva?
Johanna Sinisalon mukaan
suomalaiseen naiskuvaan kuu-
reella. Tässä heidän vastauksiaan ja kokemuksiaan
aiheesta:
"Mut pistetään aina sukujuhlissa keittiöhommiin
ja mun poikaserkut istuu
seurustelemassa
Kallio
kutsuu sitä ydinreaktioksi.
. Vaivaa pitää nähdä musiikin tekemisessä aina, Kallio
korostaa.
Kallio kuvailee bändinsä
musiikkia energiamusiikiksi.
Ytimessä on bändin energian
välittyminen yleisöön, heijastuminen takaisin bändiin ja
tämän kertautuminen. Toisaalta
seudun kiertäminen kaukaa ei
ole ihme, kun ottaa huomioon
pikkupoikana koetun purjehdusreissun, joka on edelleen
kirkkaana mielessä. Enempää uusia maistiaisia ei voinutkaan tarjoilla; bändi lähtee pian erilliselle levynjulkistuskiertueelle.
Kuuntelee paljon musiikkia, eniten autossa. Olen ollut itse
sillä tavalla onnekas, että olen
saanut olla maassa kiinni . ?Siellä on
yksin ja saa valita itse, mitä soittaa ja laittaa volaa.
Riippuu ihan moodista, mitä kuuntelen; minulla on
kauhea vuori cd-levyjä, joista otan jonkun, joka sopii
fiilikseen. Niinpä en vastustanut,
eikä ole tarvinnut katua. Muistan ajatelleeni koko matkan, että tämä oli
kyllä virhe. Niinpä
esikoislevyn saama hyvä vastaanotto poiki hyvinkin nopeasti uusia biisi-ideoita. Toinen
levy syntyi helposti, ei vaivattomasti.
. 1955
Muusikko
Soittanut mm. Perhetuttu oli kutsunut Kallion perheen
kyläilemään luokseen, ja koko
porukka lähti yhdessä purjeveneellä käymään Pälkäneellä.
. itse asiassa niin harvoin, että miestä itseäänkin
vähän ihmetyttää. Siitä sai hienoja kokemuksia ja se oli aika hemmetin
hyvä korkeakoulu 19-vuotiaalle. On tuntunut tosi hyvältä. Sillä olen soittanut kaikki kesän keikat.?
Biisi, joka saa soittajan ilmiliekkeihin keikalla on Raikussakin kuultu Cash is King. että ryskäorkesteri pitää vielä laittaa pystyyn. mutta ensimmäistä kertaa,
kun otin tämän käteen, tiesin, että tämä on poikkeuksellinen. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Ile Kallio: Maaseudulla lapsuuskesänsä viettänyt muusikko löysi peltojen keskeltä
virkistävän tuntemattoman keikkapaikan
Riemua Raikussa
RAIKKU
. Niille, joille kitaristilauluntekijä oli tuttu lähinnä
Kaija Kärkisen esiintyjäparina,
juureva rock torvisoitannalla
höystettynä avasi Kalliosta ja
hänen historiastaan tyystin uuden . Minulla oli iso, iso onni olla
Hurriganesin jäsen silloin, kun
bändi oli kiistämättä Suomen
kovin. Uusi kitara pitää soittaa sisään ja
tutustua siihen ajan kanssa. eno
oli pienviljelijä Humppilassa, ja
pikkupoikana olen puolet kesistä landella tehnyt kaikenlaista navettahommista lähtien. mutta tärkeän . Keikalla kuultiin muutamia kappaleita uudelta, syyskuussa
ilmestyvältä levyltä. Lavalla laitetaan aina kaikki peliin, ja yleensä olemmekin
päätyneet tosi hyviin bileisiin.
Sydän-Hämeen seudulle
Kallio on päätynyt kuitenkin
harvoin . Se
on ollut ihan mahtavaa.
Kallion keikkakalenteri on
ollut tänä kesänä väljä; merkintöjä on ollut kymmenkunta. Bändi
on niin saakelin hyvä, että sen
kanssa soittaminen on silkkaa
riemua, Kallio hymähtää.
Riemua bändin ensimmäinen levy ?Shook up. ?Se on uudelta levyltä, ja tosi
harvat ovat vielä kuulleet sen. Tällä hetkellä se on kuitenkin meikäläiselle sellainen.?
Ile Kallio Big Rock Band oli lauantain vetonauloja Raikun R3-festivaalilla. Hurriganesfaniksi jo pienestä pitäen varttunut, kymmenkunta vuotta
sitten Suomeen muuttanut
Eriksson oli saanut houkutel-
tua Kallion vierailemaan keikalleen, ja pian sen jälkeen molempien yhteinen tuttu Laru
soitti Kalliolle. Olen
kasvanut sen musan myötä,
muusikko Ile Kallio miettii.
Musiikki, johon hän viittaa,
on rock. Olinhan minä sitä mietti-
nyt vuosien aikana... Tämä on kuitenkin nyt: ei
paluuta sinne, mutta perinteen
jatkamista.
Energian kiertoa ja
Pälkäneen-purjehdus
Onnistumiset antavat lisää
kierroksia koneeseen. Nelisen vuotta sitten
Kallio päätti hypähtää musiikillisen raja-aidan yli selkeästi
rockin puolelle, kun Ile Kallio
Big Rock Band sai alkunsa.
Kitaristin nimeä kantava
bändi melkeinpä perustettiin
hänen puolestaan . Senpä takia olikin
tosi mainiota tulla nyt takaisin
seudulle, Kallio nauraa.
Vuosikymmeniä Suomea
kiertäneelle muusikolle entuudestaan tuntemattomat keikkapaikat alkavat olla harvassa.
Raikun peltojen keskeltä Kallio kuitenkin onnistui tällaisen
löytämään.
. Se
on palvellut hyvin tarkoitusta
Ile Kallio
s. Laru ilmoitti,
että hänen ja Erikssonin mielestä Kallion pitäisi perustaa
rokkibändi.
. Yksi parhaista kitaroista, joilla
olen koskaan soittanut. Se
on kuitenkin musiikkia, joka
on aika syvällä tuolla sielussa
ja itselle tärkeää kamaa. Olin ihan varma, että se
vene kaatuu. 20
KESKIVIIKKO 24.8.2016
KYLILTÄ
. Tykkään itse kaikesta musiikista ja musiikin tekemisestä. Todellakin mielelläni tulen
maaseudulle. Suosittelen kuuntelemaan rohkeasti kaikenlaista musiikkia.?. herätti
bändin lisäksi niissä, jotka olivat seuranneet Kallion pitkää
uraa jo Hurriganesin ajoista
lähtien. yhtyeissä Hurriganes ja Kaija Kärkinen &
Ile Kallio
Tämänhetkinen ykköskitara on huhtikuussa syntymäpäivälahjaksi saatu Teemu Järvisen tekemä ja tämän kanssa
yhdessä suunniteltu Telecaster-mallin sähkökitara.
?Loistava instrumentti. asian laittoivat liikkeelle ruotsalainen
Patrik Eriksson ja pitkän linjan
rumpali Okko Laru. puolen.
Väki hoilasi
innolla mukana ja tamppasi
tannerta tuttuun, turvalliseen
ja tasaiseen tahtiin.
Näin aikojen päästä paljastui, että hitit kierrättivät
kuuliaisesti samaa menestys-
Reija Piispanen
ja Sanna Kataja
varasivat ajoissa
eturivin paikat.
reseptiä, jolla toinenkin saksalaisbändi Modern Talking villitsi väkeä samoihin aikoihin.
Mutta Kesäfestillä ei oltu analysoimassa kappalerakenteita
tai herkästä teinirakkaudesta
ammentaneita sanoituksia,
vaan fiilistelemässä nuoruusvuosien suosikin tahtiin.
Diskon kultakauden jättiläisestä on elossa enää yksi alkuperäisjäsen, John McInerney.
Timmissä kunnossa olevan
58-vuotiaan McInerneyn terveydestä ei tarvitse olla huolissaan. Myös nimmari jäi
silloin saamatta, hyvissä ajoin
parhaalle paikalle asettunut
tamperelainen Reija Piispanen
sanoo.
Nyt toiveet toteutuivat korkojen kera. Sydän-Hämeen Lehti
21
R3-festivaali on kasvanut pienestä yksityistilaisuudesta isoksi juhlaksi.
Bad Boys Bluen ainoa alkuperäisjäsen John McInerney saa edelleen yleisön villiintymään.
Riku-Sippo Uotilan luotsaama kaksipäiväinen tapahtuma päättyi
perinteisesti isännän oman Still-bändin esiintymiseen.
Bad Boys Blue: Syntikkapopin jättiläinen huipensi Krouvin Kesäfestin
Nostalginen retrodisko
SAHALAHTI
R3-festivaalin maalaismaisemissakin riitti ihmettelemistä.
akkujen lataamisesta ennen
uuden albumin ja sen myötä
tulevan keikkailun aiheuttamaa menopiikkiä.
. Pitkälti samanlaisella
materiaalilla he itse aikanaan
koettelivat omien vanhempiensa sietokykyä.
Isien ja äitien salattu musiikkimenneisyys paljastui
Sahalahden yössä lauantaina.
Vuosikymmenten takaisten
hittien sanat irtosivat edelleen
selkärangasta, kun 1980- ja
1990-luvun syntikkapopin
suuruuksiin kuulunut Bad
Boys Blue nousi Krouvin Kesäfestin lavalle. En ole muutenkaan itse
sellainen, että vihellän koko
ajan pitkin ja poikin. Lavalla välittömään
tapaan säteilevä mies hoitaa
keikat Sylvia McInerneyn ja
taustanauhojen kanssa.
Ammattitaidolla viihdyttäjän tehtävänsä hoitava kaksikko kiisi Krouvin lavalle
suoraan lentokentältä, sillä päiväksi buukattu toinen Suomen
keikka peruuntui, kun Mosko-
van lennot pettivät. Kiireisestä
aikataulusta huolimatta sympaattisilta tähdiltä löytyi aikaa
faneille ja vip-vieraille, vaikka
soundchekit jäivätkin väliin.
. En kuitenkaan ollut enää eturivissä,
kun se sitten yhden kappaleen
jälkeen tuli. Onhan
se vähän asennejuttukin: jos
vaan viitsii lähteä ulos katselemaan luontoa, sieltä saa hyvää
energiaa, mikä on tärkeää. Hippeläisen Mika soitti
edellispäivänä Rautajärveltä ja
tarjosi mahtavia pöytiä festarialueelle. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Rynnin
silloin kyynärpäätaktiikalla
eteen. Tällainen yhteishenki
on aivan uskomatonta, Kinnari
kiitteli.
Isoilta telttatalkoilta säästyttiin: aluetta ei tarvinnut alkaa
kattaa, sillä lauantai-ilta oli
loppukesän toistaiseksi upein.
Väki viihtyi leppoisassa kelissä
kirkkaan kuutamon alla. Ylivoimaisesti kovin esiintyjä ikinä
täällä,KatajakiitteliMiiaKinnaria.
Krouvia emännöivä Kinnari puolestaan oli otettu bändin
asenteesta ja yllättävistä avuntarjouksista.
. Hän sai lavan äärelle kaverikseen sahalahtelaisen
Sanna Katajan, joka myös aikanaan fanitti saksalaisbändiä.
. jota ei edes ollut.
Nythän järvivesien lämpötilakin nousi sentään yli 20 asteen.
Lisää
kuvia ja
video
Digilässä
Juontajan hommat hoiti Satu Tuomisto.
SHL JANI OKSANEN
Turha on vanhempien paheksua lastenhuoneista ja mopoautoista kantautuvaa jumputusta. Upeaa, että tällainen yhtye
saadaan Sahalahdelle. Bad Boys Blue oli kaksi
vuotta sitten Ideaparkissa ysärifestarin pääesiintyjiä. Kansainvälisestä tähtiesiintyjästä
huolimatta palvelut eivät ruuhkautuneet, sillä festarialuetta
laajennettiin edellisvuosista.
SHL TOMMI LILJEDAHL. Laulaja katsoi minuun
ja kysyi, mitä haluaisitte kuulla.
Huusin huonolla englannillani Pretty young girliä. Ja
kesähän oli hyvä verrattuna viime kesään
ym!
Skand Leijonalla ajat 15 tai 25 km/h ilman ajokorttia,
myös kävely- ja pyöräteillä!
Hauhon Noutopiha / 045-651 5875
Siikasentie 4, Hauho
Tilaa esite: 02-480 9060 tai www.leijonaskootterit.fi
www.ruljanssi.fi
040-592 7623
Koivurinteen issikat
koivurinteenissikat.wordpress.com
NAUTI ISTUVISTA LIIVESTÄ
KUKAT JOKAISEEN PÄIVÄÄN
VAPAA PÄÄSY!
EDULLINEN JA TUNNELMALLINEN
JUHLAPAIKKA!
LAAJA VALIKOIMA KAARELLISIA JA KAARETTOMIA LIIVEJÄ
myös UIKKARIT ja BIKINIT
Fiina,Takojantie 2 Pälkäne puh.0400 202229
www.fiina.fi.
Meiltä kukkakimput ja sidontatyöt ammattitaidolla
elämäsi kaikkiin hetkiin.
Pälkäneen Kukkakauppa
avoinna ark. Sydän-Hämeen Lehti
shl.fi -parhaat tarjoukset paikallisilta MYFASCIA-HOITO
MyFascia hoidossa voi poistaa kipuja, ratkaista
toimintahäiriöitä sekä rentouttaa
60 ?
MERVI HIEROO TAAS!
SISUSTUS- JA MAINOSSUUNNITTELUA
Hieronta auttaa - varaa aikasi!
Mervin Lihashuoltamo, puh. 9-17 la 9-15 su 11-15
Tervetuloa vaihtuvaan näyttelyymme! Automuseo on
avoinna joka päivä.
Vehoniemen Automuseo
www.automuseo.com/
Kesäpäivä ratsastaen, grillaten ja hevosia uittaen 95 ?.
Lastenleirit 120 ?. (25 ?)
Paperilehti, digilehti ja sähköiset arkistot tarjoushintaan!
Alk, 95 ?
Mullat, hakkeet, kuorikatteet, sepelit, maisemakivet,
hiekat ym. 0400-622648
kaihdinpalvelu@saunalahti.fi
TARVIKKEET, OHJEET JA VINKIT
MEILTÄ
UUTUUS! HYDRAULINEN TIELANA
1100
UUTUUS! HYDRAULINEN TIELANA
1100
TÄYSTILAUS 3 KK
Pälkäneen Rautia - jotta onnistuisit kerralla!
Soukkio Oy
puh 03 5361119 www.soukkio.fi, soukkio@soukkio.fi
Soukkio Oy
puh 03 5361119 www.soukkio.fi, soukkio@soukkio.fi
Surffaa www.shl.fi/tilaukset
KESÄKSI KIVAA TEKEMISTÄ!
Melontaa, paintballIa sekä muuta kivaa kesätekemistä!
ISSIKKAPÄIVÄT JA
RATSASTUSLEIRIT
Tervetuloa palveltavaksi!
MEILTÄ MAA-AINEKSET PIHALLESI
Katso tarkemmat tiedot osoitteesta www.soukkio.fi
LEIJONA SÄHKÖSKOOTTERI
1990 ?
Katso tarkemmat tiedot osoitteesta: www.soukkio.fi
20 . 040-572 4205
Sisustus- ja mainossuunnittelua sekä stailausta
yksityisille ja yrityksille. Kysy lisää!
Rautajärven Rautahovi
Kaikki tiedot osoitteesta www.rautahovi.fi.
Rautahovi, Rautajärvi. 044-555 8224
Tursolantie 459, Sahalahti
Erika Pohjola, 040-547 1389
info@designpohjola.fi
Puh. Kysy tarjous!
MARKIISIT JA KAIHTIMET
EDULLISESTI!
Parvekkeelle esim; lamelli- tai screenkaihtimet
Tilaa ilmainen esittely.
www.matinterveyspalvelu.com puh. 22
KESKIVIIKKO 24.8.2016
Sydän-Hämeen Lehti
shl.fi -parhaat tarjoukset paikallisilta HERKULLINEN KEITTOLOUNAS
Maukas keittolounas joka ma-pe klo 10-15
Kahvila-Ravintola Elotähkä, Rautajärvi
6,50 ?
LIEKKI BUFFET
UUNITUORE LEIPÄ
3?
Joka päivä klo 11-15
Perjantai on LEIPÄPÄIVÄ! Hae Onnenkengästä uunituore
leipä heti aamulla!
Luopioisten keskustassa, Ravintola Liekki.
Kahvila Onnenkenkä
Onkkaalantie 68, Pälkäne
TUOREET, HERKULLISET
KORVAPUUSTIT!
Meillä leivotaan joka päivä!
Kahvila-Ravintola Elotähkä, Rautajärvi
1,90 ?. KESKIVIIKKO 24.8.2016
Kangasalan,
Pälkäneen Laitikkalan
Harhalan demokraattinen
Pälkäneen, Sahalahden ja
työväenyhdistys
yhdistys
Kuhmalahden klubit eivät ole
Pälkäneen maatalousseura
Iltasmäen metsästäjät
ilmoittaneet yhdistysrekistePälkäneen Perustuslailliset
riin pariinkymmeneen vuoteen
Iltasmäen vapaaehtoinen
nimenkirjoittajia tai mahdolliPälkäneen Pilkkijät
palokunta
sia sääntö- ja osoitemuutoksia.
Pälkäneen Pohjalahden
Kantolan Metsästäjät
Suomen Lions-liiton talouspienviljelijäin yhdistys
Kantolankylän pienviljeliMerja Pakkanen
ja
jäsensihteeri
Pälkäneen reservialiupjäyhdistys
pitää
osasyynä
Lions-toiminseerit
Keskustanaisten Luopioisnan
mallia:
tehtävät
vaihtuvat
Pälkäneen rintamamiesveten osasto
joka
vuosi,
eivätkä
uudet
sihteraanit
Kostiatytöt
teerit
muista
hoitaa
tällaista
Pälkäneen seudun KansaKukkian asukasyhdistys
rutiinitehtävää.
laisopiston opistolaisyhKukkian Erämiehet
. Se on
paljon helpompaa kuin kirjallinen ilmoitus.
Lions-klubien lisäksi rekisteri-ilmoitukset jäävät te-
Kuhmalahden Kisan toiminta???on???viim
rekisteristä. Jos osoiteja nimenkirjoittajatiedot ovat
ajan tasalla, lakkautuslistalle
päätyneen yhdistyksen puheenjohtajan, nimenkirjoittajan tai näiden valtuuttaman
henkilön tulee tehdä ilmoitus
toiminnan jatkumisesta.
. Jos ei ole ollut perustamasyhdistys
osasto
sa
yhdistystä, niin ei tule edes
Kyynärön W.P.K.
ajatelleeksi,
että toiminnasta
Saksalan
Sukuseura
Laitikkalan nuorisoseura
pitäisi
ilmoittaa
myös yhdisSotaleskien
ja
kaatuneitten
Liberaalisen kansanpuolutysrekisteriin.
omaisten
huolto
ry:n
Pälkäeen Pälkäneen osasto
Lions club Pälkäne
Luikalan pienviljelijäin
yhdistys
Luopioisten demokraattinen kunnallisjärjestö
Luopioisten demokraattiset
nuoret
Luopioisten edustusurheilijat
Luopioisten kirkkokuoro
Luopioisten Kirkonkylän
työväenyhdistys
Luopioisten Kokoomuksen
nuoret
Luopioisten Nuoret
Luopioisten Pohjola-Nordenin nuoret
Luopioisten reserviupseerikerho
Luopioisten Riistaveikot
Luopioisten rintamamiesveteraanit
Luopioisten Sos.-dem.
yhdistys
Luopioisten vanhustentaloyhdistys
Luopioisten-Pälkäneen
seudun urheiluautoilijat
Lähetyspisara
Myttäälänseudun pienviljelijäin osasto
Näytelmäseura Lyhty
Oogondo
neen alaosasto
Suomen eläkeläisten puolueen Pälkäneen paikallisosasto
Suomen kommunistisen
puolueen Pälkäneen osasto
Suomen maaseudun puolueen Luopioisten puolueosasto
Suomen maaseudun puolueen Pälkäneen puolueosasto
Vesijaon Aholan sukuseura
Voimistelu- ja urheiluseura
Aitoon Urheilijat
Voimistelu- ja urheiluseura
Pälkäneen PY
Voimistelu- ja urheiluseura
Taiston-Pyrintö
Vuolijoen pienviljelijäin
yhdistys
Lakkautuslistalle päätyneiden yhdistysten on
ilmoitettava 12. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Yhdistysrekisterin siivous: Aktiivisetkin yhdistykset voivat lakata, jos ne eivät ilmoita toimintansa
Yli 200 sydänhämäläisyhdistystä päätyi
PÄLKÄNE, KANGASALA
tentti- ja rekisterihallituksen
Yhdistysrekisteristä poislakkautuslistalle, kun se siivoaa tetaan kaikkiaan noin 40 000
74 pälkäneläistä ja 134 kanga- yhdistysrekisteristä toimintan- yhdistystä, joiden viimeisestä
salalaista yhdistystä päätyi Pa- sa lopettaneita yhdistyksiä.
yhdistysrekisteriin tehdystä
ilmoituksesta on kulunut yli
kaksikymmentä vuotta ja joiLakkautettavat yhdistykset, Pälkäne
den toiminnasta ei ole tietoa.
Sydän-Hämeen lakkautetPadankosken Erämiehet
Aitoo Boozing Group
tavien
yhdistysten listalla
Pohjois-Pälkäneen demoAitoon Kokoomus
on
muun
muassa entisten
kraattinen yhdistys
Aitoon sosialidemokraattipuolueiden
paikallis- ja kyPohjois-Pälkäneen metsäsnen työväenyhdistys
läyhdistyksiä,
lopahtaneita
täjät
Aitoon Tenniskerho
urheiluseuroja ja takavuosiPuutikkalan maamiesseura
Asutus- ja maatilatalousliikymmenien ammattiosastoja.
Pälkäneen demokraattiset
ton Luopioisten yhdistys
Lakkautuslistalle on päätynuoret
Epaalan-Kirvun pienviljelinyt myös toimivia yhdistyksiä,
Pälkäneen elävän musiikin
jäyhdistys
muun muassa puolet alueen
yhdistys
Genius
Lions-klubeista. Ei ilmoituksen tekeminen
ole vaikeaa, sanoo Pälkäneen
lions-klubissa asiaa hoitanut
Markku Ruokonen.
Hän uskoo, että tämänkaltaiset paperihommat hautautuvat
monessa yhdistyksessä varsinaisen toiminnan alle.
. Sihteerin ja rahastonhoitadistys
Kukkian Koukku
jan ohjeet löytyvät kyllä vuoPälkäneen Sos.-dem.
Kukkian pienviljelijäin
sikirjasta, mutta kaikki eivät
nuoret
osasto
ehkä tule niitä lukeneeksi.
Pälkäneen Tikka
Kukko Power Team
Pakkanen arvelee, että täPälkäneen Urheiluampujat
mänkaltaisten paperiasioiden
Kuntoiluseura Kukkian
Pälkäneen yhteiskoulun
hoitaminen on monelle leijoKulkurit
kannatusyhdistys
nalle vierasta.
Kuohijoen rukoushuoneRautajärven pienviljelijäin
. Jos tiedot
ovat ajan tasalla, riittää
vapaamuotoinen ilmoitus
toiminnan jatkumisesta.
Pakkasen mukaan vuosikirjassa on selvät ohjeet siitä, miten nimenkirjoittaja ja
mahdolliset sääntömuutokset
ilmoitetaan rekisteriin.
. Mutta nykyisin muutoksen
voi tehdä sähköisesti. 24
KYLILTÄ
KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Kuvassa Pennon ??urheilu. Mutta ehkä piireissä pitäisi
vielä muistuttaa asiasta.
Sydän-Hämeen neljä lionsklubia eivät ole ainoita lakkautuslistalle päätyneitä, vaan
kaikkiaan mukana on 24 klubia
eri puolilta maata.
. Nyt vireillä on
sääntömuutos, joka helpottaa
tehtävää.
Sääntömuutoksestakin on
. tammikuuta mennessä ajantasaiset osoite- ja nimenkirjoittajatiedot patentti- ja
rekisterihallitukseen,
jos ne haluavat jatkaa
toimintaansa. Uutiset kuolemasta ovat ennenaikaisia, Jarkko Pihkala kommentoi Aitoon Kokoomuksen
päätymistä lakkautuslistalle.
ilmoitettava yhdistysrekisteriin. Siksi pitää kerätä kaikkien
allekirjoitukset ja sosiaaliturvatunnukset. Muutosten tekeminen on
maksullista.
. En ole käynyt listaa läpi,
mutta oletan, että mukana
myös lopetettuja klubeja, jotka
eivät ole muistaneet ilmoittaa
lakkautuksesta rekisteriin, Pakkanen sanoo.
Hiljainen tieto ei
siirry
Toimivien yhdistysten on ilmoitettava tammikuun 12.
päivään mennessä ajantasaiset
osoite- ja nimenkirjoittajatiedot, jotta niitä ei poisteta yhdistysrekisteristä. Kolmannen polven leijona arvelee, että yhdistysrekisteriilmoitukset unohtuvat helposti, koska tieto ei siirry yhdistyksissä
sihteeriltä seuraavalle.
ta ilmoituksen tekeminen on
ollut kankeaa, koska nimenkirjoittajana toimii koko hallitus. Esimerkiksi meidän osal-
Markku Ruokosen isoisä oli perustamassa Pälkäneen lionsklubia
Ei tietoja ole tarvinnut joka
vuosi ilmoittaa, jos niissä ei ole
tapahtunut muutoksia, Pihkala
sanoo.
110 vuotta täyttävä Aitoon
Kokoomus on 11 vuotta
emäpuoluetta vanhempi, eikä
yhdistystä olla lopettamassa
tähän rekisterisiivoukseen.
. Mutta seuran päätyminen lakkautuslistalle hieman
ihmetyttää.
. Osa
emäpuolueistakin on ajat sitten
uinahtaneita, osa yhdistyksistä on vanhoja kylä-, nuoriso- ja
naisosastoja.
Esimerkiksi Suomen kansan
demokraattisella liitolla on
Kangasalla ja Kuhmalahdella
edelleen kymmenen yhdistystä. Mutta uusia aktiiveja otetaan mielellään vastaan, Pihkala sanoo.
SHL TOMMI LILJEDAHL
me vuosina aktivoitunut ja monipuolistunut. Nimenkirjoittajista on
ilmoitettu patentti- ja rekisterihallitukseen puhelimitse viimeksi muutama vuosi sitten.
Muutokset eivät kuitenkaan
ole kirjautuneet rekisteriin.
Eikä soittajaa ole neuvottu, ettei puhelinilmoitus riitä.
Hinkkala toivoisi myös parannusta siihen, miten rekisterit keskustelevat keskenään.
. Lähetin patentti- ja rekisterihallitukseen kirjeen, että
uutiset kuolemastamme ovat
ennenaikaisia, Aitoon Kokoomuksen puheenjohtaja Jarkko
Pihkala kertoo.
Aitoon Kokoomus ei ole
ilmoittanut muutoksista yhdistysrekisteriin vuosikymmeniin, koska tiedot ovat edelleen
ajan tasalla.
. Pälkäneeltä löytyy myös
Perustuslaillisten, eläkeläisten
puolueen ja kommunistisen
puolueen osastot.
Kaikki puolueiden kyläyhdistykset eivät kuitenkaan ole
edesmenneitä.
. Lisäksi Pälkäneellä ja Luopioisissa on SMP:n puolueosastot. yhdistys
Tiihalan Erä
Työväen sivistysliiton Kangasalan seudun opintojärjestö
Vatialan kotitarvelaulajien
tuki
Vatialan Työväenyhdistys
Vatialan Veerat
Vehkajärven nuorten kristillinen yhdistys
Vehoniemen Eräseura
Yleisurheilu-Team. Lisäksi lakkautumassa on monta lopahtanutta seuraa, kuten Aitoon Urheilijat ja
Aitoon Tenniskerho.
Sakari Hinkkala on jo hoitamassa jatkoilmoitusta Kisan
puolesta. Jos ilmoitus on jäänyt kerran hoitamatta, niin seuraavatkaan sihteerit eivät tule sitä
hoitaneeksi, Ruokonen sanoo.
Tieto ei siirry
rekistereiden välillä
Lakkautuslistalle joutuneet yhdistykset eivät ole saaneet patentti- ja rekisterihallituksesta
ilmoitusta asiasta. Kommunistisen puolueen osastoja
Kangasalla on viisi, joista yksi
Sahalahdella.
Yhdistysrekisterissä ovat
myös Maalaisliiton Kangasalan ja Kuhmalahden paikallisosastot, SMP:n Kuhmalahden
ja Sahalahden puolueosastot
sekä SMP:stä eronneen Suomen kansan yhtenäisyyden
puolueen Kangasalan osasto.
Edesmenneen Liberaalisen
kansanpuolueen osasto löytyy
sekä Kangasalta että Pälkäneeltä. Yhdistyksen
jatkon takaavan ilmoituksen
tekeminen perustuu omaan
aktiivisuuteen.
. Kisan Y-tunnuksella on
säännöllisesti tapahtumia,
mutta ilmeisesti tieto ei siirry
verottajan rekisterin ja yhdistysrekisterin välillä.
Hämeen liikunta ja urheilu tarjoaa urheiluseuroille
monenlaista koulutusta ja
kurssipäiviä. Kangasala Tourist
Guides
Kangasalan Minit
Kangasalan musiikkileikkikoulun tuki
Kangasalan opettajien
ammattiyhdistys
Kangasalan Pelimannit
Kangasalan Perustuslailliset
Kangasalan Pioneerit
Kangasalan porvarillinen
kulttuuriyhdistys
Kangasalan purjehdusseura
Kangasalan putkityöväen
ammattiosasto
Kangasalan raittiit porvarit
Kangasalan Raudanmaan
Marttayhdistys
Kangasalan riistamiehet
Kangasalan seudun kieltenopettajat
Kangasalan sosialidemokraattiset nuoret
Kangasalan sosialistiset
nuoret
Kangasalan Suoraman
Marttayhdistys
Kangasalan Tasatalojen
vanhempainneuvosto
Kangasalan tasavirtalaturi
Kantri
Kangasalan tennisseura
Kangasalan työväen sekakuoro
Kangasalan vanhainkotiyhdistys
Kangasalan vapakalastajat
Kangasalan verotoimiston
henkilökuntakerho
Kangasalan Vesaiset
Kangasalan vuokralaisyhdistys
Kangasalan yhteiskoulun
kannatusyhdistys
Kansan sivistystyön liiton
Kangasalan opintojärjestö
Kaukolahden pienviljelijäin
yhdistys
Keskustapuolueen Havisevan paikallisosasto
Keskustapuolueen Kuhmalahden Pajulan paikallisosasto
Kiertävä elokuvakerho
Filmipyörä
Klups
Kuhmalahden Kisa
Kuhmalahden Kokoomuksen nuoret
Kuhmalahden Lieskapartio
Kuhmalahden maatalousseura
Kuhmalahden reservinaliupseerit
Kuhmalahden tarkkailuyhdistys
Kuhmalahden Vehkajärven
työväenyhdistys
Kuhmolahden kunnallisyhdistys
Labko-Yhtiöt
Liberaalisen kansanpuolueen Kangasalan osasto
Lions club Kangasala
Lions club Kuhmalahti
Lions club Sahalahti
Lokomon omakotiyhdistys
Länsi-Kangasalan pienviljelijäin osasto
Länsi-Roineen metsästysseura
Löyttyjärven koirakerho
Maalaisliiton Kangasalan
pohjoinen paikallisosasto
Maalaisliiton Kuhmalahden
paikallisosasto
Majaalahden-Raikun pienviljelijäyhdistys
Maratunarit
Matala- ja Paalijärven kalastusyhdistys
Mettäkulman mettämiehet
Nattarin asukasyhdistys
Nuoren Keskustan liiton
Kangasalan osasto
Paatialan omakotiyhdistys
Pirkanmaan Koulutustyön
keskus
Pyörönmaan Nuorisoseura
Rantakoivistolaiset
Rantakoiviston seudun
työväenyhdistys
Roineentaustan pienviljelijäyhdistys
Round Table 117 Kangasala
Rusthollari Kaarle Tavelan
(1810?72) jälkeläisten
sukuseura
Ruutanan lasten päiväkotiyhdistys
Ruutanan naiset
Ruutanan Pioneerit
Ruutanan Urheilijat
Sahalahden Haapaniemen
pienviljelijäyhdistys
Sahalahden Karjalaiset
Sahalahden kirkkokuoro
Sahalahden Kirkonpuolen
pienviljelijäin yhdistys
Sahalahden Kokoomuksen
nuoret
Sahalahden kunnallisyhdistys
Sahalahden Kunto
Sahalahden Maatalousseura
Sahalahden Nuorisoseura
Sahalahden Pioneerit
Sahalahden reservinaliupseerit
Sahalahden työväenyhdistys Toivola
Skdl:n Huutijärven työväenyhdistys
Skdl:n Kangasalan kunnallisjärjestö
Skdl:n Liuksialan työväenyhdistys
Skdl:n Pohjois-Kangasalan
yhdistys
Skdl:n Pähkinäkallion työväenyhdistys
Sportti-Klubi Kangasala
Suinulan demokraattinen
yhdistys
Suomen eläkeläisten puolueen Kangasalan paikallisosasto
Suomen kansan demokraattisen liiton Jussilan
yhdistys
Suomen kansan demokraattisen liiton Kangasalan
osasto
Suomen kansan demokraattisen liiton Kuhmalahden yhdistys
Suomen kansan demokraattisen liiton Ruutanan
työväenyhdistys
Suomen kansan yhtenäisyyden puolueen Kangasalan puolueosasto
Suomen kommunistisen
puolueen Kangasalan
osasto
Suomen kommunistisen
puolueen Kangasalan Ruutanan osasto
Suomen kommunistisen
puolueen Sahalahden
osasto
Suomen kommunistisen
puolueen Suinulan osasto
Suomen kommunistisen
puolueen Suoraman osasto
Suomen maaseudun puolueen Kuhmalahden puolueosasto
Suomen maaseudun puolueen Sahalahden puolueosasto
Suoraman nuorten kuoron
kannatusyhdistys
Suoraman päiväkotiyhdistys
Suoraman seudun omakotiyhdistys
Suorama-Vatialan Sos.dem. Me ajateltiin, että nythän
olisi luonteva tilaisuus ajaa
seura alas, kun ei tekisi mitään, Kuhmalahden Kisan rahastonhoitaja Sakari Hinkkala
vitsailee.
Kuhmalahden Kisan lisäksi
lakkautuslistalla on muitakin
toimivia urheiluseuroja, muun
muassa YU-Team, Sahalahden Kunto, Kukkian Koukku,
Kukkian Kulkurit ja Pälkäneen
Pilkkijät. Siitä huolimatta yhdistystä ollaan siivoamassa yhdistys
ukentällä pituutta leiskauttamassa Olli Uusitalo.
Asutusliiton Kuhmalahden
yhdistys
Ermekin toverikunta
Havisevan metsästysseura
Huutijärven museoautomiehet
Jussilan seudun omakotiyhdistys
Kaatuneitten omaiset Ry:n
Kangasalan alaosasto
Kalasaukot
Kangasalan aseman työväenyhdistys
Kangasalan asukasyhdistys
Kangasalan demokraattinen kunnallisjärjestö
Kangasalan demokraattinen yhdistys
Kangasalan demokraattiset
naiset
Kangasalan demokraattiset
nuoret
Kangasalan jalkinetyöväen
ammattiosasto
Kangasalan kemian työntekijät
Kangasalan Kirkonkylän
päiväkotiyhdistys
Kangasalan Kivennavan
Marttayhdistys
Kangasalan koulutustyön
keskus
Kangasalan kuntonaiset
Kangasalan maatalousseura
Kangasalan matkailuoppaat . KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Sydän-Hämeen Lehti
25
jatkumisesta
Lakkautettavat yhdistykset, Kangasala
lakkautuslistalle
kemättä monessa muussakin
yhdistyksessä, koska hiljainen
tieto ei siirry vastuunkantajalta
toiselle.
. SKDL:n kyläyhdistyksiä
löytyy muun muassa Huutijärveltä, Jussilasta, Liuksialasta,
Pohjois-Kangasalta, Pähkinäkalliosta ja Ruutanasta. Lakkautettavien
yhdistysten lista paljastaa, että
kentällä kaivattaisiin tukea
myös hallinnon hoitamiseen.
Tieto kuolemasta on
ennenaikainen
Lakkautettavien yhdistysten
listalla on paljon puolueiden
paikallisyhdistyksiä: Kangasalta kolmisenkymmentä ja Pälkäneeltä parikymmentä
Kun pääsin eläkkeelle yhdeksän vuotta sitten,
vuonna 2007, aloin miettiä,
miten koulun entisiä, jo eläkkeellä olevia työntekijöitä saisi pitämään yhteyttä toisiinsa.
Siispä perustin epävirallisen
yhdistyksen, Anna Tapion
koulun seniorit. Tässä saa hyvän lihashuollon, jotta pystyy tekemään sitä,
mistä tykkää, Rauhalahti sanoo
ja antaa esimerkiksi vaikkapa
jalkapallon tai maastopyöräilyn.
Jos jalkapalloilijan lonkan
liikkuvuus on rajoittunut ja
reiden etuosan ja lonkan lihakset ovat rasittuneet, liikkuvuus
otetaan selästä ja uhkana on
rasitusvamma.
Pia Rauhalahden MP Navetta Kuhmalahdella piti avoimet
ovet viime viikolla kolmevuotisen toiminnan ja Pian 10-vuotisen ohjaajataipaleen vuoksi.
. Kolme kertaa viikossa
kuulijaa, ja liikuntakortit lop- ei ole paljon, sillä viikkoon jää
puivat kesken. Hyppy tuntemattomaan
kannatti.
. Seniorit ovat
vierailleet myös Anna Tapion
koululla useamman kerran.
Anna Tapion koulun senioreissa ovat aktiivisimmin olleet
mukana itseni lisäksi emäntä
Kaija Mäkinen, joka asuu Pälkäneellä, karjakko Irma Jäppi
Aitoosta, agronomi Anja Seppälä Lammilta (hän on tällä
hetkellä jo 95-vuotias), uskonnonopettaja Aaro Hurskainen
Turusta, Helvi Iisakkila, joka
oli koululla monissa tehtävissä, on nyt 92-vuotias ja asuu
. Oman aktiivisuutensa ylimaan, montako merkintää arvioi helposti. Jotkut senioreista ovat
vuosien varrella joutuneet eri
syistä jäämään pois aktiivisesta
toiminnasta, kuten esimerkiksi koulun pitkäaikainen rehtori
Kaarina Lukkaroinen.
Senioritapaamisissa juttua
ja muisteluja riittää: Anna
Tapion koulu on edelleen jokaiselle tärkeä paikka, vaikka
työvuosista jo aikaa onkin.
RAIJA VAALERI
Raija Vaaleri Anna Tapion haudalla.
Juhani Ilmarinen: Liikuntakortin täyttäjille
Pullakahvitarjous
RAUTAJÄRVI
Ilmarinen ei vielä paljasta,
julistaako hän samankaltaisen
. Tarjoan kahvit kaikille, ritukset kirjaa, niin huomaa,
jotka tulevat kortin kanssa ja ettei koko viikolla olekaan
ovat liikkuneet kohtuullisesti. Elotähkään on vielä neljä lepopäivää. Seniorit ovat
kokoontuneet kerran vuodessa erilaisilla kokoonpanoilla,
ja kerran vuodessa olen lähettänyt kaikille myös toimintakertomuksen. Sitä ajattelee,
korttiin on vuoden aikana ker- että koko ajanhan sitä on liiktynyt.
keellä. Pilateksessa tehdään paljon liikkeitä matolla ja jotta opit siirtyvät
myös normaaliin olemiseen ja
liikkumiseen, siirrytään pystyasentoon.
Kesäisin Pia Rauhalahti järjestää tilan vanhassa päärakennuksessa hyvinvointiviikon,
jossa yhden viikon aikana voi
kokeilla Method Putkiston
lisäksi pilatesta ja kasvoklinikkaa. Eikä ole
siis luvassa kunnon kahvikestit väliä mitä tekee, kunhan liiksyyskuun ensimmäisenä lauan- kuu säännöllisesti vähintään
taina.
kolmesti viikossa.
Juhani Ilmarinen vakuuttaa,
Juhani Ilmarinen tietää, että
että pullakahvitarjous on edel- seuranta on tärkeää etenkin
leen voimassa.
miehille.
Eikä hän aio ryhtyä laske. Kevytohjelma
auttaa palautumaan vaikkapa
leikkauksen jälkeen ja se auttaa
myös aikaerorasitukseen.
Jatkuvaa
oppimista
Method Putkisto on matka
itseen.
. 26
KESKIVIIKKO 24.8.2016
KYLILTÄ
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Aktiiviset Anna Tapion koulun seniorit
AITOO
Tein pitkän työuran Anna
Tapion koulussa, ensin puutarhalla ja sen jälkeen koulun
asuntolassa. Minulla on mukanani 50 liikuntaporkkanan myös alkaliikuntakorttia, johon teette valle vuodelle.
merkinnän aina, kun olette
liikkuneet yhtäjaksoisesti vähintään puoli tuntia. Tiedän koJa niillekin, jotka lähtevät vain kemuksesta senkin, miten kova
loppukiri pitää ottaa, kun huohakemaan uudet kortit.
Liikkumisen vapautta navetasta
KUHMALAHTI
Puntarin kylä pysyy kunnossa,
ainakin, jos se on Pia Rauhalahdesta kiinni. Wunda chair -pilatestuoli
vaikutetaan koko kehoon niin,
kehittää keskivartalon hallintaa, että hermosto rauhoittuu.
Pia Rauhalahti näyttää.
. Olen iloinen, että saan tehdä kaksi päivää viikosta töitä
näissä maisemissa, Pia Rauhalahti sanoo.
Muut päivät fysioterapeutti?Method Putkisto -ohjaaja
kiertää ohjaamassa ryhmiä
Kangasalla, Orivedellä sekä
Kuhmoisissa.
Hyppy
tuntemattomaan
Vaati uskallusta, jotta fysioterapeuttina toiminut Pia Rauhalahti lähti kouluttautumaan
lisää. Sydän-Hämeen Lehti
Rajamäellä, ruotsinopettaja
Pentti Koskinen Eurasta, rehtori Rauni Tiililä Pälkäneeltä,
puutarhaopettaja Leena Halila
Orimattilasta, puutarhaopettaja Anneli Hautamäki Alajärveltä, äidinkielenopettaja Pirkko Saarinen Hämeenlinnasta
ja Ritvalasta, äidinkielenopettaja Marja Hemilä Rajamäeltä,
puutarhaopettaja Marja-Terttu Töyssy-Vekuna Aitoosta,
karjakko Aino Vuolasharju
Hämeenkoskelta, agronomi
Olavi Peltonen Aitoosta, terveydenhoidonopettaja Marjatta Mallasto Pälkäneeltä,
Arvo ja Soili Heikkilä Aitoos-
ta (Arvo oli puutyönopettaja
ja Soili töissä kansliassa), oppilaskodinhoitaja Auli Kollanen Haltialta, kotitalousopettaja Ulla Suksia Kuohijoelta,
kodinhoidonopettaja Raija
Tala Sastamalasta, oppilaskodinjohtaja Timo Torikka Sastamalasta, kiinteistönhoitaja
Veikko Aaltonen Kangasalta
ja rehtori Erkki Lehto Lammilta. Siinä
hengitykseen vaikuttamalla
. Mutta kun liikuntasuo. Nykyään saatetaan kiirei-
sen työelämän päälle hakea
hikiliikuntaa eikä tahti rauhoitu ollenkaan. Koen, että pystyn auttamaan ihmisiä kokonaisvaltaisesti näillä menetelmillä.
Method Putkisto menee
hermotuksen tasolle, ja tavoitteena on luonnollinen tila,
jossa ei ole hankaluutta liikkua.
. Senioreissa
on tällä hetkellä hiukan yli 20
aktiivista jäsentä. Vuodessa on 52 viikkoa.
Rautahovissa luennoinut Juhani Ilmarinen lupasi vuosi Jos liikkuu kolmesti viikossa,
sitten.
niin vuodessa kertyy 156 merLuennolla oli lähes sata kintää. Vanhan
talon pihapiiri kutsuu tulijan
vierailulle, ja sisällä yhdistyvät
lämminhenkinen historia sekä
valoisa ammattimainen sali.
Sali voisi sijaita missä vaan,
mutta ikkunasta avautuva näkymä kertoo, että paikkana on
Kuhmalahti.
Pilates ja Method Putkisto
tuovat vastapainoa arjen liikunnalle.
. Osallistua voi vain yhtenä
päivänä tai olla koko viikon.
Kesäisin ryhmien ollessa lomalla Pia ohjaa tunteja pihamaalla nurmikolla.
SHL NINA-CARITA SÄPYSKÄ. Heille, Säännöllinen
jotka hankkivat korttiin 156 liikunta tärkeintä
merkintää, tarjoan pullakahvit Liikuntakortin 156 vuosittaiElotähkässä ensi vuonna syys- sen merkinnän tavoite on Jukuun kolmantena päivänä kello hani Ilmarisen mielestä koh14, Hyvän elämän resepteistä tuullinen ja kannustava.
. MP Navetta
tarjoaa vanhalla lypsytilalla,
maaseudun syleilyssä Method
Putkisto- sekä pilates-tunteja.
Upealla salilla pääsee etsimään
omaa liikkuvuuttaan ja hyvää
oloa.
Jo saapuminen Rauhaniementietä Navetta-salille on
rauhoittava kokemus. Tykkään auttaa jokaista
löytämään oman kehon hyvinvoinnin ja liikkumisen vapauden.
Nykyelämä on stressaavaa.
Pia Rauhalahdella on tähän
hyvä apu: kevytohjelma. Joskus pitää ajatella enemmän kuin tehdä päästäkseen
eteenpäin.
Pia Rauhalahti haluaa ymmärtää ihmistä ja hän kouluttautuukin jatkuvasti, jotta osaa
ohjata muita yhä paremmin.
Viime vuonna hän kävi sauvakävelykoulutuksen, nyt spiraalistabilaatiokoulutuksen.
Spiraalistabilaatio tuo pilateksen opit arkielämään. yhtään merkintää
Nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin.
Info: 37500
Tunnus 5008700
00003 VASTAUSLÄHETYS. Siitä on enemmän omakohtaista kokemusta kuin
tutkimustietoa. Olemme viettäneet täällä
kaikki kesät vuosikymmenten
ajan. Mies lunastaa lupauksensa syyskuun
ensimmäisenä lauantaina Elotähkässä.
isoa projektia, jotka ainakin teknologiateollisuudella on iso kana. Ylivoimaiseksi ykköseksi nousee
liikunta. Saksassa on kolme
Juhani Ilmarinen innosti vuosi sitten luentonsa osanottajia liikkeelle pullakahvien avulla. Isoissa seurantatutkimuksissa on selvitetty seikkoja,
jotka pidentävät elinikää ja
parantavat elämänlaatua. Jos tulee rajusti vettä, niin
harva viitsii lähteä lenkille.
Mutta jos on jo ehtinyt lämmetä lenkillä, niin eihän kesäsade
mitään haittaa.
Ilmarisen omia lajeja ovat
nykyisin sauvakävely ja golf,
jota pääsee pelaamaan myös
mökillä.
. Tänä vuonna tarvittiin
hieman sitkeyttä, kun sateita
tuli niin paljon, Juhani Ilmarinen nauraa.
Hän huomauttaa, että sadekin on kehno tekosyy laiskottelulle.
. Mutta näin eläkepäivillä tekee, Juhani Ilmarinen nauraa.
on hoidettava loppuun. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Talviaikaan pelaan sulkapalloa.
35-vuotisen uran työterveyslaitoksella tehnyt työkyvyn ja
ikääntymisen asiantuntija ei
ole asettunut kokonaan eläkkeelle, vaan käy edelleen luenSade on tekosyy
noimassa ja kouluttamassa.
jäädä sohvalle
. Juuri eilen kiersimme vaimon kanssa KäkiGolfin kentän. Lisäksi työkaarihanke, jossa olen mu- on se etu, että voi valita mitä
SHL TOMMI LILJEDAHL
n
i
a
v
3 kk
u
p
p
o
l
+
vuoden
lehdet
kaupan
päälle!
?
5
2
!
Postita kuponki, lähetä sähköpostia: tilaukset@shl.fi, soita puh. 03 539 9800/ tilausasiat (ark. Sydän-Hämeen Lehti
27
kahvit Elotähkässä lauantaina 3.9. 9-15)
X
Kyllä kiitos!
Tilaan Sydän-Hämeen Lehden
3 kk 25 e (42,50 e)
Saan loppuvuoden 2016 lehdet
KAUPAN PÄÄLLE!
LEHDEN TILAAJA/MAKSAJA
Nimi
Osoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Puh.
Määräaikainen paperilehden tilaus, ei velvoita jatkotilaukseen.
Toivon tilauksen alkavan ____ / ____ 2016
Viimeinen mahdollinen alkamispäivä 26.10.2016.
Sydän-Hämeen
Lehti maksaa
tilauksen
postimaksun.
Allekirjoitus
Tarjous on voimassa 26.10.2016 mennessä alkaviin, kotimaan tilauksiin. Olen mukana muutamissa
60 vuotta Kukkian rannoilla työkyky- ja työhyvinvointiprovapaa-aikaansa viettänyt Juha- jekteissa. kello 14
on voimassa
maa lokakuussa, että vuoden
aikana on kertynyt vasta sata
merkintää.
Juhani Ilmarinen julistaa
liikunnan tervehdyttävien vaikutusten puolesta sekä omien
kokemuksiensa että tutkimustiedon perusteella.
. Mutta myös kulttuuriharrastusten arvo on noussut
sitä mukaa kun niitä on tutkittu
enemmän.
Ilmarinen täydentää liikunnan ja kulttuurin tervehdyttäviä vaikutuksia vielä luonnon
terapeuttisilla vaikutuksilla.
. Maalla on
sellainen etu, että liikunnan ja
luonnon virkistysvaikutuksen
saa samalla lenkillä.
ni Ilmarinen ammentaa luonnosta voimaa Luopioisissa.
Lisäksi se sai
kantaakseen kylätalon hoitoja käyttökulut.
Erilaisia tapahtumia talolla
on ollut, viimeisinä vuosina
harvemmin. Kerro missä
(kunta ja paikannimi) ja millaisessa paikassa puu kasvaa.
Kisassa etsitään metsäisessä
ympäristössä kasvavia puita,
ei pihapuita. On ollut erinomaisen palkitsevaa tutustua suuren säveltäjän koko sonaattisarjaan.
Tämäkin sarja on yksi osoitus
säveltäjän uskomattomasta
luomisvoimasta ja uudistumiskyvystä, Aarrevaara ja Lehtonen kommentoivat suhdettaan
sarjassa kuultavaan musiikkiin.
. kello 19.
Kolmannessa konsertissa
kuullaan opuksen 30 kolme
sonaattia. Lähetä tiedot ja
mieluiten myös valokuva ja
kartta tai karttalinkki elokuun
loppuun mennessä osoitteeseen pirkanmaa@sll.fi, tai Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri
ry., Kuninkaankatu 39, 33200
Tampere.
niten pianon ensimmäisenä,
piano ja viulu esiintyvät kaikissa Beethovenin sonaateissa
tasavertaisina partnereina.
Beethoven sävelsi teokset
vuosien 1797 ja 1812 välillä.
Suurin osa niistä kuuluu perinteisen jaottelun mukaan
säveltäjän kypsän luomiskauden, ?keskikauden?, tuotoksiin. Nykyisin mies kiertää seurakuntia Uusi Laulu Kaduilta -lauluryhmän kanssa. Jos
runkomaisia jalopuita kasvaa
metsässä vähintään 20 yksilöä
hehtaarilla, kyseessä on luonnonsuojelulain mukaan suojeltu luontotyyppi, jalopuumetsikkö. 28
KESKIVIIKKO 24.8.2016
KYLILTÄ
. Hänen sykähdyttävä
tanut verkkosivustonsa. A. Mukaan tarvitaan
tietysti myös kyläläisten talkoohenkeä, jota varmaan paikkakunnalta löytyy!
Koulun entiset kerholaiset
päättivät kutsua koolle väkeä
miettimään, miten kylätalo
voidaan pitää ?pystyssä?. Ideointikahvia pullan kera tarjotaan pientä maksua vastaan.
Ämmätsän kylätalon kotoisassa ilmapiirissä lauletaan tuttuja
yhteislauluja ja keskustellaan
talon tulevista ?kukoistuksen?
Ämmätsän kylätalon tulevista kukoistuksen vuosista keskustellaan sunnuntaina kello 14 alkaen.
vuosista.
TUOMO NISULA
Samalla muistellaan menneitä ja lauletaan yhteislauluja.. Tiedot
helluntaiseurakunnan tilaisuuksista toiminnasta löytyvät nyt
osoitteesta www.palkaneenkatukappeli.fi.
Uusi sivusto toimii entistä
paremmin tableteissa ja älypuhelimissa, joilla monet nykyisin
Katukappelilla
selailevat nettiä. Olympiasankarin lisäksi siihen kuuluu muun
muassa entisiä alkoholisteja ja
huumeiden käyttäjiä. Kemistä
Ruotsin kautta maailman merille
päätynyt Jokke menetti kaiken ja
ajautui huumeiden ja viinan orjaksi Tukholman puistoihin.
Mikä on Ämmätsän
kylätalon tulevaisuus?
ÄMMÄTSÄ
Ämmätsän kylätalo koulun
naapurissa huokaa tyhjyyttään.
Rakennus on entisen koulun
käsityö- ja voimistelutila, alakerrassa toimi koulukeittola ja
yläkerrassa asui koulun vahtimestarin perhe.
Ämmätsän, Kyynärön ja
Vahdermetsän kylätoimikunta on saanut talon haltuunsa
jo vuosia sitten. Koulukeittolan tilat
ja alakerran luokkatila kaikkine
koulukuvineen ja muistoineen
on erinomainen tila pienille tapahtumille, perhejuhlille, kokouksille ja harrastuspiireille.
Sunnuntaina 28.8. Pirkanmaalla suojeltuja
jalopuumetsikköjä on alle sata
hehtaaria.
Osallistumisohjeet
Mittaa lehmuksen ympärysmitta rinnan korkeudelta, monirunkoisissa puissa jokainen
runko erikseen. kello 14
Kylätalolla lauletaan yhdessä,
muistellaan menneitä ja suunnitellaan, ideoidaan kylätalon
tulevaisuutta.
Talon hoito ja kunnossapito
vaatii rahaa, voisiko Pälkäneen
kunta auttaa kylätoimikun-
taa taloudellisesti kylätalon
hoidossa. Pirkanmaalla
metsälehmusta kasvaa eniten
Tampereen eteläpuolella EteläHämeen lehtokeskuksen alueella, mutta laji on kaikkialla
maakunnassa harvinainen.
Metsälehmus ja muut jalopuut ovat metsäluonnossa
avainlajeja, jotka mahdollistavat monien seuralaislajien
esiintymisen. Uudistuneille
uudet nettisivut
sivuille voi jättää myös esiruPälkäneen katukappeli on uudis- kouspyyntöjä ja palautetta.
tarinansa on täynnä kyyneleitä,
tuskaa ja kärsimystä. Jalopuista riip-
Pianisti Jani Aarrevaara ja
viulisti Jani Lehtonen esittävät Beethovenin kymmenen
sonaattia pianolle ja viululle
Kangasala-talolla kronologisessa järjestyksessä. A-duurisonaatin
hyväntahtoisen iloisista tunnelmista edetään virtuoosisen
ja fatalistisen c-mollisonaatin
kautta opuksen viimeiseen,
huolettoman hilpeään sonaattiin G-duurissa.
Vaikka Beethoven nimesikin
sonaattinsa W. Mozartin
samalle kokoonpanolle säveltämien sonaattien tapaan mai-
puvaisia lajeja on erityisesti
perhosissa, kovakuoriaisissa,
jäkälissä ja sienissä.
Metsälehmus on Suomessa
taantunut viimeisten satojen
vuosien aikana merkittävästi.
Syinä ovat muun muassa ilmaston kylmeneminen, maaperän köyhtyminen ja ihmisen
toiminta: lehmuksia kaadetaan
turhan usein metsänhakkuissa.
Varsinaisia jalopuumetsiä,
joissa esimerkiksi metsälehmus on valtapuu, on Suomessa nykyisin erittäin vähän. Tämän kauden musiikkia
on luonnehdittu muun muassa
virtuoosis-konsertoivaksi.
. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Missä kasvaa Pirkanmaan
metsien komein metsälehmus?
Beethovenin konsertti
sarjassa kolmas osa
Luonnonsuojelupiiri etsii tämänvuotisessa kesäkisassaan
Pirkanmaan metsien komeinta
metsälehmusta.
Metsälehmus eli niinipuu
on yksi harvoista Suomessa
kasvavista jaloista lehtipuista.
Pohjoisimmillaan metsälehmusta löytyy Pietarsaaren
seudulta ja Kuopion pohjoispuolelta. kello 18 alkavassa
tilaisuudessa on mukana myös
Kemin Jokke eli Jouko Heik-
kinen. Sonaateissa ei kuulla vain
dramaattista ja kohtalonomaista Beethovenia, vaan
myös säkenöivän leikkisää,
hienostuneen vähäeleistä tai
syvissä vesissä filosofoivaa.
Ensimmäisissä sonaateissa
Mozart ja Haydn vielä kurkkivat olkapään takaa; viimeisessä
liikutaan osittain jo säveltäjän
myöhäiskauden ylimaallisissa
maisemissa.
Jani Lehtonen on Helsingin kaupunginorkesterin ensiviulisti ja Jani Aarrevaara
toimii pianonsoiton lehtorina
Tampereen konservatoriolla.
Neliosaisen konserttisarjan
päätöskonsertti kuullaan 8.
marraskuuta.
Olympiasankari Maaninka ja Kemin Jokke katukappelilla
Kaarlo
Maaninka.
PÄLKÄNE
Moskovan olympialaisissa 1980
kymppitonnilla hopeaa ja vitosella pronssia juossut Kaarlo
Maaninka vierailee Pälkäneen
katukappelilla perjantaina.
Urheilu-uran jälkeen uskoon
tullut Maaninka on kertonut
veritankkauksesta, jolla suori-
tuskykyä nostettiin suurkisojen
alla. Yläkerran asunnossa on ollut vuokralaisia,
tällä hetkellä hyvä asunto on
tyhjillään. Keväällä
käynnistynyt konserttisarja
jatkuu tiistaina 6.9. Pälkäneen
helluntaiseurakunnan katukappelilla 26.8
Petterssonin mukaan liikuntatarjontaa
Malm Areenalla on pyritty
saamaan esitettyjen toiveiden
mukaisiksi, ja ohjaajiksi on
kerätty parikymmentä vetäjää,
joista jokainen on vuosien varrella ehtinyt erikoistua johonkin tiettyyn liikuntamuotoon.
Esimerkiksi Vellu Saarelan
tiimin vetämä, itämaisten taistelulajien liikkeisiin perustuva
näyttävä temppuilu . on vetänyt ilmoittautuneita
lasten ja nuorten ryhmien lisäksi myös aikuisryhmään.
. Tuolloin
ohjaajia on paikalla pitämässä
tutustumistunteja, ja hallilla
pelataan kenties näytösluonteisesti salibandya tai lentopalloa.
. Sydän-Hämeen Lehti
29
KYLILTÄ
?Joka päivä halliin on nyt saatu jotakin uutta?, projektikoordinaattori Outi Pettersson myhäilee hallin rakentumisen edistymistä. Usein
salibandy- tai lentopallotoimintaa pyörittävissä paikoissa
parkkitilaa ei isommin tarvita
kuin hetkellisesti pelaajia hallille tuotaessa ja myöhemmin
haettaessa. Onhan ohjelman rakentaminen ollut melkoista palapeliä: olemme pyrkineet
keräämään sopivia, muuallakin ryhmiä vetäviä ohjaajia
sellaisiin kursseihin, joita on
toivottu ja sellaisina aikoina,
jolloin väki voisi tänne päästä.
Kaikkea on yritetty aikatauluttaa niin, että huomioitaisiin
esimerkiksi pienten lasten
päiväuniajat ja työssäkäyvien
aikataulut, Pettersson listaa.
Hän laskeskelee valojen tulevan syttymään ensimmäisten
käyttäjien myötä noin seitsemältä ja sammuvan viimeisten
lähtijöiden jälkeen iltakymmenen jälkeen. Malm Areenalla
pyritään muuttamaan kaavaa;
toiveissa on pystyä tarjoamaan
vanhemmille itselleenkin mahdollisuus liikuntaan lapsen harjoitusten ajaksi.
Petterssonin mukaan palaute
hallista on ollut sävyltään positiivista ja sisällöltään toistuvaa:
salitila tulee Kangasalle tarpeeseen.
Malm Areenan on määrä olla
koko komeudessaan valmis ja
kovassa käytössä, kun hallilla
vietetään avointen ovien päivää 24. tyystin
erilaiselta kuin tyhjillään ollut
vanha lehtipaino vajaa puoli
vuotta sitten.
Kuntosali ja kaukalokin
olisivat olleet jo aikaisemmin
käyttövalmiina, jos kuntosalilaitteiden kuljetus ei olisi
viivästynyt ja salibandymatto
olisi saatu paikalle heti oikean
paksuisena.
Ensimmäiset ohjatut tunnit, kuten babybic ja nuorten
urheilijoiden fysiikkatreenit,
ovat pyörineet jo elokuun toisesta viikosta lähtien.
Ensimmäinen on tarkoitettu
äideille ja jo niskaansa kannattelemaan pystyville vauvoille,
jälkimmäinen joustavuutta,
kestävyyttä ja voimaa lajiharjoittelun rinnalle kaipaaville
eri-ikäisille nuorille.
Hiljalleen alkamassa on vielä muun muassa seniorijoogaa,
ohjattuja ja vapaita aikuinenlapsi-ryhmiä, perinteisiä jumppia, tanssia, kahvakuulailua ja
höntsypalloilua.
Tavoitteena on ollut saada
liikuntahallille toimintaa sekä
tavoitteellisille kuntoilijoille
että kevyemmällä asenteella
liikkeellä oleville. trikkaus
. Salibandykaukalokin saapui paikalle heti valokuvien ottamisen jälkeen.
Uudessa liikuntahallissa halutaan tarjota monipuolisia liikuntamahdollisuuksia. Crossfit-tyyppiselle, oman kehon painovastukseen perustuvalle kuntosalille
järjestettäneen pääsy mahdollisesti jo kukonlaulun aikaan.
. Sali on tyyliltään sellainen,
jollaista Kangasalla ei vielä ole.
Tulemme järjestämään erillisiä
ohjattuja kursseja, jotta väki
pääsee sinuiksi salin laitteiden
kanssa. syyskuuta. Katsotaan, mitä kaikkea
saamme järjestettyä, Pettersson lupaa.
SHL JANI OKSANEN. Lentopalloilijoille ja sulkapalloilijoille
tarkoitettu hallin korotettu erillisosa on sekin määrä saada valmiiksi syyskuuhun mennessä.
Toistaiseksi LP Kangasalan
edustusjoukkue käyttää salibandy- ja futsal-kenttää aamuharjoituksissaan.
Pysäköintipaikkoja tulee
hallin molempiin päihin. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Olisihan se ollut epätodellista, jos kaikki olisi heti täysin
onnistunut tällaisessa isossa
projektissa tällaisella aikataululla, projektikoordinaattori Outi Pettersson tiivistää
Malm Areenan rakentumisen
hymyssä suin.
Vaikka kuntosalilaitteet
seilaavatkin vielä jossain päin
Etelä-Kiinan meriä ja salibandykaukalo joutui hetken
odottamaan kuljetusta pelipaikalle Luopioisista Arteknon
tehtaalta, näyttää Malm Areena
silti jo liikuntahallilta . Salille otetaan toki joitakin perinteisiäkin laitteita.
Ison kentän valloittavat syyskuun alusta iltaisin salibandyja futsal-joukkueet. Liikkeelle tarjonnassa on lähdetty esitettyjen toiveiden perusteella; se on sekä liikkujien että hallin etu.
Malm Areena: Puolessa vuodessa saatiin rakennettua melkoinen palapeli
Liike lähtee syyskuusta
KANGASALA
Ehkä menemme
vielä Mobiliaan.
Kivikirkkolaiset eivät suunnanneet ensimmäistä kertaa
Kuhmalahdella pidettävään
tilaisuuteen. ARP-järjestelmä toimi
kuitenkin rinnalla pitkään.
Lapissa ARP:tä käytettiin aina
vuoteen 2001 saakka.
Nokialla alkoi vuonna 1972
digitaalisen puhelinkeskuksen
prototyypin kehitys ja vuonna
1981 markkinoille lanseerattiin Euroopan ensimmäisen
digitaalinen puhelinkeskus,
DX200.
. Laulettiin yhdessä vanhoja
lauluja, musiikkiosion jälkeen
ulkona kakkukahvit nauttineet
Nuortamat kuvasivat illan aloi-
tusta.
Musiikista vastasivat oman
kylän osaajat, kuhmalahtelaiset Tanja ja Kusti Vuorinen sekä
Matti Rauhalahti.
Illan jatkosuunnitelmat olivat Nuortamoille vielä avoinna
kellon käydessä kohti kahdeksaa.
?Katsotaan, miten täällä
menee aikaa. 30
KESKIVIIKKO 24.8.2016
KYLILTÄ
. Tässä vaiheessa ei vielä tiedetty, että juuri Intelin kehittämä prosessorityyppi tulisi olemaan perusta kotitietokoneille
mahdollistaen näin huikean
prosessorikehityksen . Niinpä valittiin pienen yrityksen, Intelin
valmistamat 8080-prosessorit.
. Yritys aloitti puunjalostuksesta ja kalosseista, mutta
suurimmat rahat vuoltiin vuosina 1998?2012, kun Nokia oli
maailman suurin matkapuhelinvalmistaja. Nokia on ollut
nykyisenlainen kansainvälinen yritys vuodesta 1966, kun
Suomen Kumitehdas, Nokia
Osakeyhtiö sekä Suomen
Kaapelitehdas fuusioitiin Oy
Nokia Ab:ksi. Mies esitelmöi
museoiden yössä Vehoniemessä matkapuhelinverkkojen kehityksestä.
Kohti
Nokiaa
Helsingin Santahaminaan
perustettiin vuonna 1925 radiolaboratorio tutkimaan ja
kehittämään viestintäkalustoa
puolustusvoimille.
. Tietokoneet alkoivat tehdä
sen, mitä releet tekivät ennen.
Nokia ei uskonut digitaaliseen kehitykseen eikä määrärahoja omien prosessorien
kehitykseen saatu. Sotahan on aina siivittänyt
kehitystä, Keskinen mainitsee.
Sotien jälkeen sotakorvausteollisuus siivitti teknologista
kehitystä kovasti, kun Valtion
sähköpaja teki muun muassa
laivaradioita sotakorvausaluksiin.
Radiolaboratorio muuttui
jo vuonna 1927 puolustusministeriön sähkölaboratorioksi
ja vuonna 1945 Valtion Sähköpajaksi. Tämän kesän teemanäyttely esitteli pula-ajan
esineistöä.
SHL MAIJA NIEMINEN-PESSI
tion teollisuuslaitos sai nimen
Televa. Paljon minullekin tuntemattomia ihmisiä, museon
puuhanainen Arja Marttala
mainitsi.
Molemmissa museorakennuksissa oli illan aikana ovet
avoinna. Digitaalinen järjestelmä
mahdollisti huomattavasti
kustannustehokkaamman
sekä laadullisesti paremman
puheen siirron verrattuna analogisiin järjestelmiin, Keskinen
selventää.
Kaikki lähti
ARP:stä
Vuonna 1971 Posti- ja lennätinlaitos avasi käsivälitteisen
ARP-verkon, eli autopuhelinjärjestelmän. Puhelimet asennettiin kiinteästi au-
toihin ja voitiin soittaa Suomen
sisällä.
. DX200
järjestelmän prosessorin valinnassa oli siis merkittävä onnenkantamoinen mukana.. Oltiin tosi teknologisesti
orientoituneita, vaikka asukasluku oli vain 4,5 miljoonaa.
Kehitys johti vuonna 1969
Nokian kehittämään maailman
ensimmäiseen digitaaliseen
puheensiirtojärjestelmään,
PCM-puheensiirtojärjestelmään, jossa yhdessä johtoparissa siirrettiin 32-kanavan
puheinformaatio.
. Matti Keskinen
on ollut luomassa menestystarinaa Nokialla. Sydän-Hämeen Lehti
Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse (03) 539 9800.
Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.
Nokian matkassa
VEHONIEMI
Nokia täytti viime vuonna 150
vuotta. Viime jouluna he
kävivät hienoksi kokemassaan
joulukirkossa Vehkajärvellä.
Kuhmalahden kotiseutumuseolla poikkesi illan aikana
paikallisten asukkaiden lisäksi
myös runsaasti pidemmältä
tulleita vieraita.
?Väkeä on kulkenut ees
taas. Järjestelmä oli manuaalinen, eli piti soittaa keskukseen,
jotta puhelu yhdistyi.
ARP:n yleistyessä verkko
ruuhkautui ja paine uuden
järjestelmän keksimiseksi oli
kova. Se oli Suomen
ensimmäinen kaupallinen
matkapuhelinverkko. Vuonna 1962 val-
Marja-Liisa ja Veijo Nuortama viettivät Museoiden iltaa Kuhmalahden kotiseutumuseolla.
Kivikirkolta
Kuhmalahdelle
KUHMALAHTI
Museoiden illan tapahtumapaikat tarjosivat kymmenen
erilaista vierailuvaihtoehtoa
Kangasalla viime torstaina.
Vanhan Kangasalan, kivikirkon puolella asuvat Marja-Liisa
ja Veijo Nuortama suuntasivat
tuolloin viettämään iltaa Kuhmalahden kotiseutumuseolle,
jossa oli tarjolla musiikkia,
kahvittelua ja yhdessäoloa.
. Yhtiö muuttui osakeyhtiöksi vuonna 1976 ja viisi
vuotta myöhemmin valtio myi
osake-enemmistönsä Nokialle
ja syntyi Telenokia Oy.
Suomeen mahtui 1960-luvulla kaksi informaatioteknologia-alan yritystä, kun Salora
eli Salon Radio sekä Nokia
alkoivat kehittää armeijalle ja
puolustusvoimille radiopuhelimia.
. Eri maiden lupabyrokratia oli vesittää hankkeen,
mutta radiopuhelinlupien
vapauduttua esteet alkoivat
olla voitettu ja perustettiin yhteispohjoismainen järjestelmä
NMT
Maanviljelijät voivat
laittaa peltoon anturit, jotka
kertovat pellon tilasta. 2000-luvulla
GSM-verkon rinnalle saatiin
3G-verkko.
. Internet
of things, eli esineiden Internetin ajatellaan tuottavan, mutta
se jää nähtäväksi, Keskinen
tuumaa.
Tällä hetkellä kehitetään
myös viranomaisjärjestelmiä,
joissa kriisitilanteissa mahdollistetaan suora puhelinten
välinen yhteys ilman verkkoa.
TV-lähetyksiä suunnitellaan
myös siirrettävän matkapuhelinverkkoon.
Autot alkavat siirtyä verkkoon ja kulkea itse.
. Suomessa on 15 kertaa
enemmän dataliikennettä ja
viisi kertaa enemmän tukiasemia. Sen tuotoilla Nokia laajeni
merkittäväksi kansainväliseksi
toimijaksi, ei vaan telekommunikaatiossa, vaan myös muissa
liiketoiminnoissa.
NMT:n
aikakausi
Matti Keskinen aloitti Nokialla
vuonna 1982 tekemällä silloiseen Neuvostoliittoon kiinteää
puhelinverkkoa, kunnes parin
vuoden jälkeen siirtyi NMTmatkapuhelinprojektiin, jossa
DX200-keskuksesta tehtiin
NMT 900-puhelinkeskus.
Vuonna 1982 Nokia toi
markkinoille ensimmäisen
NMT-450-puhelimen, joka
painoi peräti 9,8 kiloa. Sen sijaan puheminuutit
ovat vähentyneet 5 prosenttia
vuodessa ja tekstiviestit 28 pro-
senttia vuodessa.
Keskinen vertasi Suomea lähes samankokoiseen UuteenSeelantiin.
. Alettiin suunnitella
yleiseurooppalaista matkapuhelinjärjestelmää ja GSM:n
tuotekehitys lähti liikkeelle.
Matti Keskinen keskittyi
GSM-puhelunohjauksen ja piirikytkentäisten datapalvelujen
arkkitehtuurin suunnitteluun
ennen varsinaisen ohjelmistokehityksen aloittamista. Teknologia
on edelleen käytössä
välittäen lähes kaiken matka
puhelinverkkojen liikenteen.
Miehen päättäväisyyden ja
kovan työn ansiosta Nokia
onnistui tuomaan markkinoille
tekniikkansa ennen kilpailijoita,
jolloin Nokia sai kahden
vuoden kaulan pahimpiin
kilpailijoihinsa.
nen kysymys oli: Koska pystyt koko kodin yhteydenpito kesaloittamaan, jos sinut valittai- kittyy. Koko matkapuhelinteollisuus luuli, että videopuhelut
olisivat suurin juttu. Meitä oli iso porukka teknisissä tiloissa varmistamassa,
että kaikki toimii.
Myynti ylitti täysin odotukset ja kysyntä räjähti käsiin. Kuinka
moni teistä on soittanut videopuheluja, Keskinen kyseli
huvittuneena.
Hän itse ei ole soittanut, sillä
tärkeintä on puhe, ei se, miltä
toisessa päässä oleva näyttää.
Silti nykyään puhetta on datasta vain yksi prosentti.
Vuonna 2005 Nokia ylitti
miljardin valmistetun puhelimen rajan.
Suomessa mobiilidatan kasvu on vuosittain 80?100 prosenttia ja Suomi on langattoman datan käytössä ykkösmaa.
. Sydän-Hämeen Lehti
31
. Lisäksi meillä on
erittäin hyvät verkot, Keskinen
selittää.
Suomi on maailman ykkönen paitsi datassa tilaajaa
kohden, myös mobiilidatan
yhteismäärässä. Tukiasema- sekä kännykkätehtaita perustettiin ja ne olivat niin
kannattavia, että maksoivat
itsensä muutamassa kuukaudessa takaisin.
. DX200 oli tuotteena liiketoimintaa voimakkaasti edistävä. Se
toimi yhteispohjoismaisessa Ericssonin tekemässä 450
megahertsin NMT-verkossa.
Radioteknologiassa matala radiotaajuus kantaa pidemmälle,
joten verkon peittoa oli helppo
. Se oli oikea suunta, mutta
Suomessa vuoteen 1995 saak- tähän hetkeen nähden ehkä
ka. En kyllä edes kehtaa kertoa, paljonko olen maksanut tästä, kertoo kuljetusalalla työskennellyt Esko Sirola, jonka velipojalla
Hannulla on samanlainen puhelin.
DX200-keskuksessa oli moduulirakenne ja se oli helposti
muokattavissa ja laajennettavissa. Keskinen miettii.
Oppi oli, että suomalaiseen inHuippuvuosien jälkeen Nosinööriin voi aina luottaa, mut- kia ja koko telekommunikaata Amerikassa kaikki on aina tioalan kannattavuus on tullut
tosi hyvin, vaikka ei olisikaan. Meillä on halvat hinnat ja
olemme pikkuisen teknologiafriikkejä. Tämä olikin hyvä, sillä
muutoin olisi saattanut rimakauhu iskeä, toteaa Keskinen.
Vuonna 1991 Harri Holkeri
soitti maailman ensimmäisen
GSM-puhelun Helsingistä
Kaarina Suoniolle Tampereelle.
. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Kun tilaajia tuli yhä enemmän, piti saada kasvavalle puhelinliikenteelle lisää taajuuksia.
Suomessa otettiin vuonna
1987 käyttöön Nokian toimittama 900 megahertsin NMTverkko. Jos siis tuntuu,
että kännykät ovat kasvaneet
kiinni käsiin, huomio on aivan
oikea. Matkapuhelinverkkoon
voidaan liittää mikro ja silitysrauta. Ne olivat huippuvehkeitä. Toistaiseksi minulla ei ole
halua hypätä sellaisen kyytiin,
vaan ajan mielelläni itse, Keskinen nauraa ja viittaa ensimmäiseen USA:ssa käytetyn
robottiauton kuolonuhriin.
SHL NINA-CARITA SÄPYSKÄ. Kukaan ei tuolloin ymmärtänyt,
kuinka suuresta asiasta oli kyse.
. Sen jälkeen yhteistyötä ko- yrityksestä riisuttiin jo liikaa,
etettiin amerikkalaisten kanssa. Yhteispohjoismainen
verkko ei kuitenkaan riittänyt,
vaan haluttiin ottaa seuraava askel. alaspäin.
Vuonna 1997 tuotekehitys
Vuonna 2000 sähkö- ja
päätettiin viedä Kiinan sijaan elektroniikkateollisuuden
Unkariin ja se on osoittautunut osuus Suomen viennistä oli
hyväksi ratkaisuksi.
32% ja se oli suurin vientiala.
Nokia oli ostanut TV-teh- Nyt suurimmaksi on noussut
taita, sillä kuviteltiin, että tele- takavuosien tapaan puu- ja pavisiosta tulisi se keskus, johon periteollisuus.
Teknologiafriikki
kansa
Uusia puhelinmalleja tulee
jatkuvasti, mutta verkkopuolella edetään noin 10 vuoden
sykleissä. Mutta Uudessa-Seelannissa on 200 kertaa enemmän
lampaita.
Mitä
tulevaisuudessa
Matkapuhelinverkot jatkavat
kehitystään ja niitä käytetään
arjessa yhä enemmän.
. Tätä puhelinta ei sopinut
tiputtaa varpailleen, sillä se
painaa 9,8 kiloa, Nokian Matti
Keskinen näyttää.
tehdä.
. Ostin uutena vuonna 1988 Mobira Citymanin. Aina 10 vuoden välein tulee uusi kehittyneempi järjestelmä. DX200-tekniikasta tuli
Nokian kultamuna, joka valtasi
pian Suomen markkinat ja Nokia kiihdytti matkapuhelinbisnekseen.
. Keskinen nauraa.
myytin myöhemmin pois.
Monialayhtiö Nokia myi
pois muut liiketoiminta-alueet
Nokia
ja keskittyi telekommunikaatikeskitti
oon.
Nokian tuotekehitys pysyi
. Näin ei käynyt ja tehtaat
siin. Ihmisiä lapioitiin sisään ja
työhaastatteluissa ensimmäi-
Nokian tutkimus- ja tuote
kehityspäällikkö, nykyinen
sisäinen konsultti Matti
Keskinen sai vuonna 2009
Suomen Leijonan ritarikunnan
ritarimerkin saavutuksistaan.
Keskinen on ollut avainhenkilö
vuonna 2004 lanseeratun MSC
Server verkkoteknologian
läpimurrossa
klo 18 Sanan ja rukouksen ilta
Pe 26.8. Kirkon ulkosuomalaistyöhön 272,45?. sunnuntai helluntaista
Kiitollisuus
Jeesus teki hyvää erityisesti
muiden hylkäämille
ihmisille. Testamentit ym.
Ke 24.8. Messu kirkossa klo 10,
Sunnuntai 28.8.2016 ?Kiitollisuus?
klo 10 Messu Kangasalan kirkossa. Henri Lehtola, Matti Huomo.
klo 12 Messu Sahalahden kirkossa. Perunkirjoitukset
. 1. 2.8.2016
1. Klo 14 Hartaus Kostiakodissa, Juha Kankaristo.
To 25.8. Osallistujat
otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Hoitotestamentit
Jo yli 20 vuotta palvelua lähelläsi!
Onkkaalantie 68, Pälkäne, Pirjo Nurmi 040-502 9202
sydan-hameentilitoimisto@pp.inet.fi
Toimitusjohtaja
Rakkaamme
Etunimi
Nimi
Arvi
Johannes
SUKUNIMI
TUNKELO
* 21.3.1941
27. Eveliina Sydänlähde, huilu.
Säestys Tarja Sillanpää.
Ke 24.8.
mummumme To
ja25.8.
isomummumme
klo 18 Pyysalossa.
klo 8.30 Aamurukous Kangasalan
Tarjolla makkaraa, salaattia ja
kirkossa.
pullakahvit. Kuhmalahdella, Pentojärven rannan metsäkirkkopaikalla
(Reentaittaantie, opastus Baari Pitkänsepän kohdalta).
Marjo Ihalainen, Matti Huomo. Ritva Huomo, Janne
Vesto. ei ole Tehdään yhdessä
-piiriä.
Ke 31.8. Hartaus Harjutuulessa
klo 13, Janne Vesto.
Pe 26.8. 0400-975277
SU 28.8. 4. klo 18 Israel-ilta (Katukappeli)
2 palstaa
Su 28.8. Teemu Olavi
Sami, Henric
ElinaPerjaJohan
Oskari
Männistö ja Silja Helena Niemistö.
Jöngren ja Liisa
jaViskari
muut
omaiset
Aino-Maija Luonsi. Olopäivien leiripäivä
Seitsyessä klo 10-14. Testamentit
. Puh. Vilho
Nestori Jussila. Kiitos!
28.8. 1925Helsinki
Ruovesi
. Kauppakirjat
. Simo
Vesto, Lemmetyinen.
MUUT TILAISUUDET:
Ke 24.8. KLO 18 KESKELLÄ ELÄMÄÄ
MUSIIKKIA, USEITA PUHUJIA, RUKOUSPALVELUA,
TARJOILUA.
TI 30.8. KLO 19 SANAN JA RUKOUKSEN ILTA
www.kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi
Lähetyskirppis- ja kahvio avoinna lauantaisin klo 10-13 srk-keskuksen alakerrassa.
Diakoniaviikko
11.-18.9.
PALKANEENKATUKAPPELI.NETTISIVU.ORG
Seurakunnan virastot avoinna
31.8. Ryhmän
minimikoko on 5 lasta, maksimikoko 12 lasta. Ilmoittautumiset Marja
Lepistölle ke 7.9. Sydän-Hämeen Lehti
SANA
.
PÄLKÄNEEN SEURAKUNTA ¤
JUMALANPALVELUKSET:
Ke 23.8. . alkaen ma-ke, pe 9-14, to 10-17.
Myllystenpohjantie 2
Kahvila Seurahuone
KESKIPÄIVÄN
MUSIIKKITUOKIO
Keskiviikkoisin klo 12-12.30
Kangasalan kirkossa
Ke 24.8. klo
18.30
rukousta, kirjapöytä.
Kangasalan
kirkossaVuorela)
(Einari
"Jumalan sana kantaa!"
RakkaudellaIlosanoma-ilta
muistaen
SYDÄMEN SÄVELIN
uudistui. Entinen
Seurahuoneen edestä.o.s. Edullisesti.
Jukka Partanen 0400 470 844
jukka.partanen@pph.inet.fi
. klo 12. Torikahvio klo 10-13
lähetyksen hyväksi.
Jumalanpalvelukset
Kangasalla
15. Heikki Repo, Janne Kyrönlahti.
Kolehti: Kristilliseen opiskelija- ja nuorisotyöhön Kansan Raamattuseuran
kautta.
ASIOINTIPALVELU
PEKKA VALTONEN
P. 2010 Tampere
Kangasalla. 040-7120571.
Markku Vuorinen ja Minna Tuulikki Kulmala, Onkkaalasta.
Kuollut: Matti Pekka Juhani Tuoresjärvi 62 v., Aitoosta.
KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA
Rautajärventie 21. klo 18 ?Kemin Jokke. Tai mikä estää sitä?
www.palkaneenseurakunta.fi
YHTEINEN TOIMINTA
To 25.8. klo 18 Parkissa
* 2. Yhteislauluilta klo
19 Pajuparvella Tiililässä, Alikyläntie 6. saakka ma, ke 9-14 ja to 10-17.
1.9. 1. Olopäivien leiripäivä
Seitsyessä.
Kirkkomuskari alkaa taas
Luopioisissa. Edunvalvonta
. ?Vain risti jäljelle
jää. Ei torikahviota. www.kangasalanseurakunta.fi
Siunaus toimitettu.
Lämmin kiitos myötäelämisestä.
PERUNKIRJOITUKSET
Myös avioehtosopimukset, ositukset,
perinnönjaot, testamentit.
Myös viikonloppuisin ja iltaisin. Tervetuloa uudet ja vanhat!
Kauko
ja
Pirjo
Sahalahden kirkossa
Puhe: Harri Luoma, Seppo Jarva
Teijo, Ulla,
Teppo, Tina, Tiitta
Yhteislauluja, kiitosta ja rukousta.
Musiikki: Päivi Urvanta & lauluryhmä
Etunimi Nimi
SUKUNIMI
Tapio, Riitta ja Jyri
Pentti
ja Maija
Kastettu: Eelis VeikkoHeikki
Antero Heiskanen.
Linnea Johanna Hänninen. Messu kirkossa klo 10,
Janne Vesto, Aimo Kokkola.
Su 4.9. 7. Jouko Heikkinen, Kaarlo Maaninka, lauluryhmä
Lähetystori pe klo 13-17, la klo 10-14
Ma 29.8. Ilmoittatuminen
meneillään! Tervetuloa 4-6 vuotiaat lapset kirkkomuskariin.
Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin 14.9.-9.11. klo 13 Hilkka Aaltosella
Musiikki: Eveliina Sydänlähde,
(Pikonlinnantie
164)
Jossain
kirkkauden
maassa kuljen.
Tarja Vasarainen
Aiheina: Miksi joudumme
Taakka harteitatanssi:
ei paina,
se on poissa.
koettelemuksiin?,
Kukkaportin avaan, suljen.
Uushenkisyys Raamatun
valossa ja
Hengittelen
ilmaa
kevyttä
kuin tuuli.
SANAN
LÄHTEELLÄ
Luotanko Jumalaan?
Joka puu on ystäväni,
hymyhuuli.
-ILTA
Yhteislaulua, kahvittelua,arvontaa,
Itkenkö. Enhän toki
ihanassa
maassa.
31.8. 1. Kirkkomuskari on ilmainen. klo 18.30
uusi nimi. ViljamiMarjatta
Veikko JuhanijaMatti
Lahtinen.
Eemeli
ja Elina
Kuulutetaan: Tommi Juhani
Rinne ja Satu
Sinikka Luojus. Taivas on avoin.
Tiemme on Kristuksen tie.
Hän meitä varustaa tuhansin tavoin.
Hän meidät perille vie.
Siunattu ja peitetty haudan lepoon ja muistotilaisuus
pidetty läheisten läsnä ollessa 13.8.2016 Pälkäneellä.
Lämmin kiitos kaikille osanotosta.. Omaasukua,
SEURAKUNTALAISILLE
Ti 30.8. Yhteislähtö Pälkäneen torilta klo
17.30.
Kastettu: Menni Milaja Penttilä,
Aitoosta.
Avioliittoon vihitty: Riku Mikko Johannes Enckell ja Mari Irmeli Lempinen, Kukkolasta. Avioehtosopimukset
. Kirkkokahvit.
Rakas äitimme,
MIESTEN SAUNAILTA
PERUNKIRJOITUKSET
Keskustie 5, 36600 Pälkäne
Kuolinilmoitukset
METSÄKIRKKO
Seurakunnan olohuone ja kahvila
avoinna elokuun ajan
ma-to klo 10?14.
Myllystenpohjantie 2
LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA¤
JUMALANPALVELUKSET:
Su 28.8. Kristilliseen nuoriso- ja opiskelijatyöhön Kansan Raamattuseuran kautta.
Kuolinilmoitukset
töiden
Vihitty: Jonni Jalmari Marjanen ja Anni Juulia Haavisto
Me katsomme
jälkiä kättesi
Kuollut: Rauno Olavi Nurminen
63v
2 palstaa
kiittäen, muistaen, ikävöiden.
Ajankohtaista verkossa . Sami Majamäki,
harmonikka.
Ke 31.8. Navetanparviseurat
klo 18 Vuolijoella Syrjäsellä, Syrjäsentie 85, Katja Verho
Hauholta, Janne Vesto ym. Messu Tommolan Kappelikirkossa klo 10, Jari Kemppainen, Ritva Huomo.
MUUT TAPAHTUMAT:
Ke 24.8. Niistä ihmisistä,
joita hän auttoi, vain
muutamat palasivat
kiittämään häntä.
Toisia kiusasi se, ettei Jeesus
toiminut heidän tahtomallaan
tavalla.
Mikä saa sinussa aikaan
kiitollisuutta. Akuystävät
Aleksanteri
ja Sara
Anni Helinä Vattulainen
Kolehdit: 21.8. 03-3753 218, 0400-335 443
Kohtuuhintaista palvelua!
vasti
Jousta luona.
aan
k
k
ia
s
a
taisin
Myös il ppuisin.
onlo
k
ii
v
ja
nen
Ilmaielinh
pu onta!
neuv
Sydän-Hämeen Tilitoimisto
. Messu klo 10 kirkossa,
Juha Kankaristo, saarna Matti
Mäkinen Kansan Raamattuseurasta, Ritva Huomo.
Su 4.9. mennessä,
p. 2010Pälkäne
Tampere
Puolisoa, isää ja vaaria
rakkaudella
kaivaten
Muistoa kunnioittaen
Maria
Kaisu,
Leon ja Louis
YritysJean-Marc,
Oy
Heikki,
Laura, Joonas, Nea ja Helmi
henkilökunta
sekä sukulaiset ja ystävät
Matka on alkanut. Rukoushetki klo 12
kirkossa, Juha Kankaristo.
Su 28.8. Kauppakirjat . 1903 Ruovesi
Ylistys - mitä, miksi ja miten
NAISTEN PÄIVÄ
. Kaikille avoin ja
"Kristittynä tänään"
maksuton opetus ylistyksestä.
La 27.8. Yhteislähtö viraston
Ke 31.8.
edestä klo 17.30.
klo 8.30 Aamurukous Kangasalan
kirkossa.
KOULUTUS
klo 17.30 Rukouskävely
ent. 32
KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Uusi paikka,
Ke 24.8. klo 17.3018.15 Luopioisten srk-keskuksen kerhotiloissa. Kahvit alussa lähetyksen hyväksi.
Ma 29.8
Tämä
on käskyistä suurin ja tärkein. Virsiä voi laulaa pistekirjoituksella kirjoitetuista tai
isotekstisistä virsikirjoista. Kangasalan
kirkkoa ehdotti mukaan seurakunnan jäsen.
Radio Dein mukaan kisan
tavoite oli lisätä tietoisuutta saavutettavuudesta ja nostaa esiin
erilaisia tapoja, joilla asia toteutuu eri kirkoissa. Hänellä ei ollut entuudestaan
minkäänlaista tunnesidettä
tuntemattomaan. Hän vastasi aikanaan Tampereen keskustan seurakuntien
nuorten aikuisten yhteisöstä,
Voimalasta.
Tuolloin Mäkinen sai oppia
tuntemaan uutta sukupolvea,
jossa on kirkon tulevaisuus . Mustiksi hiiltyneistä hirsistä oli
rakennettu rujo risti, jonka
pintaa pitkin kiipesi vihreä Elämänlanka-köynnös.
Puhutteleva kuva rakkaudesta: Kaikkensa meidän
puolestamme antaneesta
ja uhranneesta Jumalasta
virtaa rakkaus meihin, jotta
voimme kasvaa ja kukoistaa
ja jakaa myös ympärillem-
Elina Oksanen.
me rakkautta ja kauneutta.
Ristin juurella saamme pyytää virren 431 sanoin: ?Suo
kovuuteni anteeksi, oi rakas
Jeesukseni, ja armollasi uu-
deksi luo kylmä sydämeni.
Se lämmitä ja pehmitä, niin
avoin se taas kaikille on lähimmäisilleni.?
ELINA OKSANEN
VS. Kirkossa on myös inva-wc ja lainattava pyörätuoli sitä tarvitseville.
Induktiosilmukka ja sähköiset näyttötaulut helpottavat
tilaisuuden seuraamista, minkä
lisäksi kirkko on erityisen valoisa
ja äänentoistoon on kiinnitetty
huomiota. Toista ihmistä
auttaessa mieli kääntyy helposti ajatuksiin siitä, onko
tuo toinen minun apuni arvoinen, osaako hän olla antamastani avusta kiitollinen,
miten hyvän mielen minä
toista ihmistä auttaessani
saan jne. elokuuta
kello 10.
Matti Mäkinen saarnaa
sunnuntaina Pälkäneen
kirkossa.
Suomen saavutettavin
kirkko on Kangasalla
KANGASALA
Kangasalan kirkko on valittu
Suomen saavutettavimmaksi
kirkoksi. 10:
25-37) laupiaasta samarialai-
sesta, joka auttoi tiensyrjään
hakattua ja ryöstettyä tuntematonta miestä aikaansa
ja rahojaan säästämättä,
haastaa tämän mielikuvan.
Samarialainen ei hyötynyt
tuntemattoman auttamisesta millään tavalla. Saavutettavuus on paljon
muutakin kuin esteettömyyttä,
muistuttaa kirkon vammaistyön
neuvottelukunnan puheenjohtaja Jukka Sariola.
Kirkkoherra Seppo Jarva ja talousjohtaja Annu Kuusisto
vastaanottivat palkinnon tiistaina Radio Dein juontajalta Tuomo
Burmanilta (oikealla).. Seurakunta
on myös aktiivisesti välittänyt tilaisuuksia internetin kautta; näin
tilaisuuksissa voi olla mukana,
vaikka ei paikalle pääsisikään.
Pohja kirkon saavutettavuudelle luotiin jo 1980-luvun loppupuolen remontissa, jolloin
huomiota kiinnitettiin erityisesti
fyysisten esteiden poistamiseen.
Seurakunnan mukaan työ saavutettavuuden lisäämiseksi kirkossa jatkuu edelleen, ja esimerkiksi
ulos ollaan lisäämässä kaiteita.
Ehdokkaita Suomen saavutettavin kirkko -kilpailuun pyydettiin kuuntelijoilta ja lisäksi
niitä valitsi kirkon vammaistyön
neuvottelukunta. Kangasalan
kirkko sai äänestyksessä lähes
44 prosenttia äänistä; finaalissa
taakse jäi muun muassa Turun
tuomiokirkko. Toinen yhtä tärkeä on
tämä: Rakasta lähimmäistäsi
niin kuin itseäsi.?. Oman itsen ulkopuolelle on usein hurjan
pitkä matka. sellaisia nuoria vahvoja kristittyjä,
jotka ovat valmiita antamaan
ajastaan ja energiastaan seurakunnan hyväksi.
Voimala-työn aikana Mäkinen kasvoi kohti uusia ajatuksia
toimivasta ja varustavasta seurakunnasta. Se on hyvä ja tärkeä
kysymys. Jeesus itse kuvaili
ns. (Matt. Lapsiperheet on huomioitu erikseen
lasten leikkihuoneella sekä kirkkopussukoilla, jotka voi ottaa
mukaan kirkkosaliin.
Lisäksi käytössä on kamera-
valvontajärjestelmä, jonka avulla
pyritään reagoimaan tilanteisiin,
joissa seurakuntalainen mahdollisesti tarvitsee apua. Valinta syntyi äänestyksessä, jonka järjestivät yhteistyössä Radio Dei, kirkkohallitus ja kirkon vammaistyön
neuvottelukunta. Kesän aikana kisassa voittoa tavoitteli yhteensä
24 kirkkoa.
Haussa oli kirkko, jossa muun
muassa on huomioitu erilaiset
kohderyhmät, esteettömyys ja
erityistä tukea tarvitsevien seurakuntalaisten eritystarpeet. 22:
37-39)
Mielikuva lähimmäisestä
liittyy monen ajatuksissa
hyvin vahvasti perheenjäseniin ja ystäviin. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Kan-
gasalan kirkossa vahvuuksiksi
nostettiin hyvä sijainti, pihan
invapysäköintipaikat sekä leveä
ja esteetön, kynnyksetön ja portaaton kulku ovelta alttarille. SEURAKUNTAPASTORI
KANGASALAN
SEURAKUNTA
Rohkaisu ja innostaminen kantavat
PÄLKÄNE
Pälkäneen sunnuntaisessa
messussa saarnaa Matti Mäkinen Kansan Raamattuseurasta.
Mäkinen on toiminut yli
kaksikymmentä vuotta seurakunnan nuorisotyössä ja viime
vuodet nuorten aikuisten työs-
sä. Hän vain
oli ihmisenä toiselle ihmiselle, Jumalan kuvalle.
Me ihmiset olemme monin tavoin kovin rajallisia
olentoja, myös rakastamisen
suhteen. Näin kysellään virren
431 ensimmäisessä säkeistössä. Rajallisuuden rinnalla olemme
kuitenkin Jumalan rajattoman rakkauden kohteita.
Kun saa kokea sisintään
myöten olevansa rakastettu
ja tärkeä, voi siitä rakkaudesta heijastaa ja jakaa pyyteettä jotain myös ulospäin.
Jumalan rakkaus saa aikaan
ihmeitä, myös rakastamisen
ihmeen.
Kävin hiljattain viime
pääsiäisyönä palaneen Ylivieskan kirkon raunioilla.
Tuolle paikalle oli aseteltu
säästyneistä kivijalan kivistä
kirkonpenkit ja alttari. Hehän siinä
rinnallani kirjaimellisesti
lähimpinä kulkevat, heitä
on usein helpointa rakastaa.
Mutta viime sunnuntain
evankeliumiteksti (Luuk. rakkauden kaksoiskäskyä kaikista käskyistä suurimmaksi ja tärkeimmäksi
lainopettajien kanssa keskustellessaan: ?Jeesus vastasi:
?Rakasta Herraa, Jumalaasi,
koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Sydän-Hämeen Lehti
SANA
33
Voimaksi viikolle
Rakkaudesta
lähimmäiseen
?Ken on mun lähimmäiseni,
ja ketä eläissäni myös minun
tulee rakastaa kuin omaa itseäni?. Esimerkiksi uuden lastensairaalan rakentamiseen löytyy huomattavasti helpommin rahaa kuin
vaikkapa päihderiippuvaisten katkaisuhoitoon. Äänestykseen
liittyi ohjelmasarja, jossa tutustuttiin saavutettavuuden eri näkökulmiin, kuten viittomakieliseen kirkkoon, esteettömyyteen
ja kehitysvammaisten kirkkoon
sekä selkokieleen.
. Muutama vuosi sitten
hän sai kutsun keskittyä enemmän opettamiseen.
Monella tapaa luova nuori-
sotyöntekijä haluaa rohkaista
seurakunnan työntekijöitä ja
maallikoita löytämään oman
paikkansa ja kuulemaan Jumalan äänen elämän valinnoissa ja
arjen pyörityksessä.
Sunnuntain messu alkaa Pälkäneen kirkossa 28
Tervetuloa entiset ja uudet keholaiset!!
Ratsastusseura PR-88 ry
Junnutapaaminen: norsupalloilua. Su 25.9. Tukikohta avoinna ti 6.9. Harjoitusvuorot jatkuvat syyskauden
ajan joka maanantai samaan aikaan. Tervetuloa kahville
ja leikkimään, tapaamaan tuttuja ja tutustumaan
uusiin ihmisiin. EU:n vieraslajiasetus
astui voimaan vuoden 2015 alussa, Suomen vieraslajistrategia
valmistui 2012 ja Suomen vieraslajilaki astui voimaan vuoden
2015 lopulla. Eräpäivä
ja viimeinen ilmoittautumispäivä 24.8. Pe 26.8. Muodonmuutoksia ry.
Ämmätsän, Kyynärön ja Vahdermetsän
kylätoimikunta.
Kylätalolle Ämmätsän koululle kutsutaan kyläläisiä, kesäasukkaita ja koulun entisiä oppilaita su
28.8. Verenpaineen mittaus
12.30 alkaen. Ilm. 18.00
- 19.00 Taustialantie. Tervetuloa uudet ja vanhat kävijät!
Kokoonnumme seurakuntakeskuksen alakerrassa.
Pälkäneen Luja-Lukko Yleisurheilu
Yu-viikkokilpailut. Lähde
Lahteen jännittämään MM-hiihtojen Naisten viestiä torstaina 2.3. Torstai-iltaisin klo 18 eteenpäin. Miesten ryhmä joka torstai klo 15.00.
Mll Luopioinen
Mll Luopioisten perhekahvila. to 25.8. Kahvittelun aloitamme jo klo 11. Pirjo 040 721 6125
Mll Luopioinen
Mll Luopioisten Rautajärven sählykerho. Su 18.9.
Ruovesi. Lämpimästi tervetuloa!
Sahalahden Sotaveteraanit, puolisot, lesket,
kannattajajäsenet
Kirkkopyhä. 13.30. 16.30 17.30 Pohjan terveysk. Pe 26.8. 18.00
- 19.15 Tausti. Hinta 52 euroa, sisältää teatterin, väliaikatarjoilun ja matkat. 10.00 12.00 Yhdistysnurkalla. klo 12.00-14.30, sekä pe. klo 12.00. Pe 30.9. Rooleissa laulavat näyttelijät
Pentti Helin, Jari Ahola, Petra Karjalainen, Vesa Kietäväinen,
ym, lisäksi ensemple ja kansanmusiikkiorkesteri. Välipysäkeiltä sovitusti mukaan.
Tied. Paula p. sekä
Venäläinen teeilta. Ilm. Kahvibuffet väliajalla cocktailtyylisesti teatterilautasilta.
Voit valita pelkän konsertin (38 e) tai konsertin ja väliaikatarjoilun (47 e). Ma 29.8. 9.00 - 13.00 Luopioisten
tori. Tarvittavia lisätietoja sihteeriltä 0505911663.
Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry
laulamaan!
Köörin harjoituk set. Järj. Ilmoittautumiset Sirpalle 27.8 mennessä.
Osallistumismaksu 20 e yhdistyksen tilille. 18.00 19.30 Pereentie 1, Luopioinen. To 1.9. Riehakas kansanmusiikkinäytelmä Kilpakosijat, Maiju Lassilan
teoksen pohjalta käsikirjoittanut Tommi Auvinen.
Musiikin säveltänyt Sari Kaasinen. Lisät. Pälkäne
Harjutuulisali ma. Kirkkopihalla nähtävissä yli 100-vuotias iso kirkkovene Eeva. Omatoiminen maksuton kuntosaliryhmä
Rautajärven kuntosalilla, avaimen saa tarvittaessa
ElonTähkästä. 0400 631898 /
harkonen.paula@gmail.com
Pälkäneen Pitkäjärven kunnostusyhdistys ry
Teatteriretki TTT:iin. Tervetuloa!
Mikkolan Navetta
YLEISÖLUENTO: VIERASLAJIT MUUTTAVAT
LUONTOA. Kahvit jumalanpalveluksen jälkeen.
Pälkäneen Luja-Lukko suunnistus
Sydän-Hämeen rastit. Keskustaväen Kirkkopyhä Mänttä-Vilppulassa 11.9. 15.00 - 18.00
Kostiakeskus, Onkkaala. 18.00 Mikkolan Navetta. - To 1.9.
Lehmirannan lomakeskus Salossa. To 25.8.
15.00 - 16.00 Rautajärven kuntosali, 36910 Luopioinen. Aloitamme syyskauden to 8.9.. Hillittömän hauska komediauutus. TOUHUTUNTI tiistaisin alkaen 30.8.
klo 17-18 Kostian koulun liikuntasalissa. 050 5110031 / Antti Riitakorpi. Ma 5.9. Matka Kädentaitomessuille 18.11. Seurakuntakeskuksessa lounas, kahvit
ja juhlaohjelmaa. Tervetuloa !
Pälkäneen Hengitysyhdistys ry
Ulkoilutapahtuma. 14.00 Pirjon ja Joukon
mökillä Pellavarannantiellä. Raili Rannikon
Kesän kukista kuurankukkiin, on esillä Navettakalleriassa. Tervetuloa!
Pälkäneen mielenterveysyhdistys Tuike
Pälkäneen vertaistukiryhmä. ruokakurssit Martan kasviskeittiö 7.10. Kahvimaksu 2 e/perhe. klo 17-19
Vehoniemen kartalla. Opastus Lahdentieltä (Vt 12).
SPR:n Aitoon osasto
Hallituksen kokous. kello 16 Reima Ojalan johdolla! Tervetuloa
Pälkäneen mielenterveysyhdistys Tuike
Luopioisten vertaistukiryhmä. Matka maksetaan
vasta bussissa. Touhutunti on alle kouluikäisten lasten ja vanhempien
yhteinen liikuntahetki. Neljän pirkanmaalaisen taiteilijan Helena Perkiön, Heidi Piipon, Maija Tepon ja Leena
Vainion muodostaman Baren Baren -ryhmän Lähellä -näyttely
on esillä Jyvämakasiinissa.
Pälkäneen Reserviupseerit ja Aliupseerit
Harjoitusammunnat jatkuvat. Miten saamme kylätalon taas toimimaan
ja arvoiseensa käyttöön . Su 28.8. klo 13.00-17.00.
Kuntosalivuorot Luopioinen, Kuhmalahti, Sahalahti ja Pälkäne
entiseen tapaan.
Pälkäneen Eläkeläisten Kerho ry
Kerho aloittaa syksyn kokoontumiset. Lippu ja matka 50
e. 18.00 Onkkaalantie 63.
Kokouksessa asetetaan Lahden puolukokoukseen
2. To 25.8. klo 14. 17.00 - 19.00 Vehoniemi. Rautajärventie 22, 36840
Pohja. Vietämme päivää tutustumalla kotiseutumme rauhoitettuihin
luontokohteisiin. Luopioisten liikuntahalli ma. mennessä.
Erkki Kolu 050 521 1605
MLL Pälkäne
MLL Pälkäne. Illalla osallistumme Vihavuoden
lepakkotapahtumaan. Jalat kuntoon! Vierailijana diabeteshoitaja
Outi Viljanen
Pälkäneen Sosialidemokraatit
Kuukausikokous. Junnutapaaminen Taustin jalkapallokentällä, pelaamme norsupalloa ja haastamme
vastustajiksi seuran sennujäsenet! Säänmukaiset
ulkoiluvarusteet ja juomapullo. Maksuton.
Eläkeliiton Kangasalan yhdistys
Ruskamatkan linja-auton aikataulu. Luopioisten perhekahvilan syksy alkaa! Perhekahvilassa kahvitellaan,
jutellaan ja leikitään. klo 18 ampumaradalla,
muista kuulosuojaimet, kerhojen patruunoista
pieni korvaus.
RAJALANSAAREN SAVUSAUNA
YLEISÖSAUNA. Keskustie 1. To 8.9. Ryhmä kokoontuu joka torstai
Kukkian Kädentaitajat
Suomen luonnonsuojeluliiton Pälkäneen seutu ry.
Kesänpäätös kokous. Ilmoittaudu lippuvarauksen vuoksi viimeistään 10.11. Tervetuloa mukaan kaikki kevään suunnistuskoulussa
mukana olleet ja myös uudet aloittelijat!
Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry
Aikataulu Lehmirannan matkalle. Hauska ja
monipuolinen laji kasvattaa lihasvoimaa ja antaa kunnon hien
pintaan. To 1.9.
11.30 Pälkäneen paloasemalla. Ma 5.9. Eräpäivä ja viimeinen
ilmoittautuminen 16.9.2016. Ilmoittautuminen klo 17.30-17.50. 18.00 Aitoon Pysäkki.
Pälkäneen mielenterveysyhdistys Tuike
Liikuntaryhmä torstaisin. kerhokamut . 10.00 Mäntän
kirkko. Ilmoittautuminen Elina
Pehkoselle puh: 0408388822 1.9. Tunnilla ei ole ohjausta,
mutta välineitä on käytössä monenlaiseen temppuiluun. To 25.8. 19.00 Tampereen
työväenteatterin päänäyttämö. p. Ke 19.10. Ohje löytyy myös seuran nettisivuilta Yleisurheilu / Viikkokilpailut 2016
Pälkäneen seniorit ry
Pirkanmaan senioripiirin kirkkopyhä. Lisätietoja ja lajiohjelma Pälkäneen Luja-Lukon Yleisurheilun sivuilta http://www.
palkaneenluja-lukko.net/yleisurheilu/. 29.8. Maksullinen kahvitarjoilu! Huolta
kylätalosta kantavat ja Teitä kutsuvat: Entiset Ämmätsän koulun
kerhonuoret l. 34
KESKIVIIKKO 24.8.2016
. PERHEKAHVILA maanantaisin klo
9-12 Pirtillä, os. 040 755 4231/Lilja.
Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry
Syksyn liikuntapaikkojen käyttövuorot. Ma 5.9. Sisään pääsee
pihaoven kautta. Ohjelmassa messu klo 10 kirkossa. Kaija Turuselle 0405283436 tai kaija.turunen@pp3.inet.
fi 30.8. mennessä.
Pälkäneen Luja-Lukko Yleisurheilu
Pm-sisulisähuipentuma Ratinassa. 16.00 - 19.00
Pälkäneen Pirtillä. Ke 24.8. Su 18.9. Radat 5, 3, 1,5 km ja rastireitti. Yleisurheilun
viikkokilpailut torstaisin klo 18 alkaen. Kuljetus sisältyy hintaan. Tervetuloa mukaan myös
uudet keilaharrastajat!
Pälkäneen Luja-Lukko suunnistus
Suunnistuskoulun harjoitusrastit. Aamupala 2 e/perhe.. ja 31.8. 11.00-13.30. Köörin harjoitukset Kirkkopyhää varten Mikkolan Navetalla maanantaina
5.9. Ti 30.8. Pe 26.8. Sydän-Hämeen Lehti
TULEVAT
Kukkian Kädentaitajat
Mikkolan Navetta
LUOPIOISTEN TAIDEKESÄ 2016. Kaikille avoin. 2016. klo 12 . p. La 17.9. To 1.9. To 25.8. Tervetuloa perinteistä leppoisaa kirkkopyhää
viettämään.
Pälkäneen Hengitysyhdistys ry
Syyskauden avajaiskahvit. ja
Arkiset valinnat 25.11. Kahvitarjoilu, seurustelua ja asioiden hoitamista.
Adresseja, kirjojen lainausta, pattereita ym.
Pälkäneen Hengitysyhdistys ry
Kuntosali. Kahvakuulatreenit alkavat taas
28.8.2016! :) Tervetuloa sekä uudet että vanhat
tuttavuudet mukaan Tuomisen Maijan ohjaamiin
kahvakuulatreeneihin Aitoon Koulun liikuntasaliin
aina sunnuntaisin klo 17.00. Lauletaan yhdessä ja keskustellaan
kylätalon kohtalosta. 17.00 Makasiini.
Keskustellaan kuinka kesä meni ja suunnitellaan
tulevia tapahtumia
Suomen luonnon päivä. Ma 5.9. To 2.3.2017 Lahti. Georg Otsin rakastettuja lauluja
tulkitsevat Hannu Lehtonen, Amadeus Lundberg
ja Teemu Roivainen Juha Tikan orkesterin säestämänä. matkat ja lipun. 2017. - Su
18.9. Laila 040 586 0691
Pälkäneen seniorit ry
Muuttuvat laulut - Georg Ots. mennessä
Pälkäneen seniorit ry
Näytelmä joka menee pieleen. Ke 24.8. Ei
ilmottautumista. 50 ensimmäistä mahtuu
mukaan! Hinta 50 e sis. klo 14.30. ILMA viettää nimipäiväänsä ja me vietämme päivää ulkoilun merkeissä.
Tied. Ratinan Stadion, Tampere. Pe 26.8.
17.00 - 18.00 Rautahovi . 7-12 vuotiaille tytöille ja
pojille. 14.30
Tampereen Teatteri. Laila 040 586 0691
Luopiosten Keskustanaiset
Keskustaväen Kirkkopyhä. La 27.8. dosentti Petri Nummi Helsingin yliopistosta. Ma 29.8. Tervetuloa kaikki mukaan kesänpäätökseen.
Aitoon Martat ry
Aitoon Martat ry. HämSY:n pmsisulisähuipentuma Ratinassa - muistakaahan
kaikki luja-lukkolaiset lisenssiurheiljat ilmoittautua
kilpailemaan, ilm.aika päättyy 14.9. Jos tarvitset apua uuden
lisenssin hankintaan, kysy jaostolaisilta. Su 11.9. Kahvakuulailu sopii kaiken ikäisille
ja kuntoisille, tekniikat oppii harjoitusten edetessä. Saunamaksu 5 e. Jumalanpalvelus Mäntän kirkossa
klo 10.00. Ryhmä kokoontuu maanantaisin parillisilla viikoilla.
Tampereen Diabetesyhdistys ry
Kuhmalahden diabeteskerho. Sydän-Hämeen rastit ke 24.8. Ilmoittaudu Urkon Johannalle
viim. Lisäksi keskustellaan tulevista kuntavaaleista.
Kaikki joukolla mukaan!
Kangasalan sotiemme veteraanit, puolisot, lesket
ja tukihenkilöt.
Allasjumppa alkaa jo aiemmin ilmoittautuneille
Apilassa ma 5.9. Heleena 040 7448028 / heleena.toikka@gmail.com
Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry
Matka MM-hiihtoihin. 10.00 - 12.00
Luopioisten Yhdistysnurkalla.
Tampereen Diabetesyhdistys ry
Diabeskerho/Miesten kuntosaliryhmä. Vieraslajit ovat kasvava ongelma: esimerkiksi minkit
haittaavat alkuperäistä luontoa, espanjansiruetanat puutarhataloutta ja jättiputket ihmisen terveyttä. Rautajärven sählykerhon
syyskausi alkaa! Sählykerho pidetään perjantaisin
klo 17-18. Hinta 1 e/krt. Klo
7.00 Tammelantori, 7.10 Linnainmaa, 7.20 Nattari,
7.30 Suorama, 7.40 Alatie, 7.50 linja-autoasema
ja 8.00 Ruutana. klo 18 Pikku-Sappeen
laavu, Taustialantien varressa Molemmilla kerroilla
rasti- ja tukireitti sekä normaali suunnistus (Drata). . Olette tervetulleita !
Pälkäneen seniorit ry
Keilakerho. Ke 24.8. Ja
tietenkin myös eväät ja kaverit ! Rajalanniemestä (
Kesäkehräntien P-alue, polku alas rantaan ) soutuvenekuljetus.
MiniMarkkinat. Kahvitellaan yhdessä ja
suunnitellaan syksyn ohjelmaa. 18.00 Onkkaalan
urheilukenttä, Koulutie 3, Pälkäne. La 27.8. Euroopassakin on
viimein herätty tekemään asialle jotain. To 1.9. Lisätied. Kuljetus
lähtee Kyynäröltä klo 17.15-Rautajärvi 17.20-Luopioinen kk
17.30-Pälkäne tori 17.55-Tausti-Huutijärvi. Maksu 2 e/kerta maksetaan paikanpäällä! Syyskaudella
tulossa vielä mm. - 4.2.2017 puoluekokous- ja varaedustajaehdokas. Muutoksia boccia pelivuoroihin. Ota
omat eväät, uikkarit ja saunavarusteet mukaan. Aikataulu matkaan lähtöön on seuraava:Kyynärö 8.30, Rautajärvi
8.35, Pohja 8.45, Kuhmalahti 8.55, Sahalahti 9.05,
Luopioinen 9.35, Aitoo 9.45, Pälkäne linja-autoasema 10.00.
Tiedustelut Erkki Kolu 050 521 1605
MLL Pälkäne
MLL Pälkäne. Juhla jatkuu lounaalla Mäntän klobilla.
Juhlapuhujana Sirkka-Liisa Anttila. klo 18.00 - 21.30 RAJALANSAAREN SAVUSAUNA. Yhdistyksen kuntosali- ja boccia pelivuorot 1.9.2016
alkaen. Ampumahaharjoitukset ke 24.8. 10.00 Valkeakosken keilahalli.
Keilakerhon toiminta käynnistyy kesätauon jälkeen maanantaina 29.8.2016 klo 10 Valkeakosken
keilahallilla. Uudet mukaan haluavat, ilm. 12.00 Sahalahden kirkko.
Kirkkopyhä Sahalahden kirkossa sunnuntaina
28.8. 13.30 - 14.30 Pälkäneen kuntosali. Mik kolan
Navetta,Luopioinen. 18.00
Kangasala-talo. Osallistuminen
on jäsenille maksuton
klo
9 alkaen. Tapaamiset kerran
viikossa. Sarjat T/P 6, 8, 10,
(RR) 12 (TR) 14, 16, 18
v. Naisten
vesivoimistelu työikäisille
Harjutuulen allasosastolla:
ti klo 19.30-20.15. Sydän-Hämeen Lehti
TULOSSA JA MENOSSA
TUOREIMMAT
Seniorit kaupunkipuistoja ihailemassa
Huvit
Lauantaina 27.8. Kohta rantakäytävä ylittää Maaherran
puiston ja lopuksi päätyy Eino
Leinonpuiston entisen Linnanpuiston kautta mahtavien linnanmuurien suojaan.
Kaikkiaan Hämeenlinnalle pitää antaa tunnustus erinomaisesti hoidetusta kävelypuistosta. Se on rakentunut
1850-1910-luvulla. Pitopalvelu . klo 20-02
Liput 16?
TOMMI
SOIDINMÄKI
& Energia
Köpi Koski & Projekti
Linja-auto Tokee TRE la-as klo 19.30, Kangasala la-as 20.00, Orivesi, keskusta 20.30
RAVINTOLA JA KAHVIO AVOINNA VIIKONLOPPUISIN! TERVETULOA!
Keittiön tarjous:
Nyhtö kanaburger,
salaatti ja
ranskalaiset
.8.
La 27 atalo
Al
Mikko
ja Manserokin
parhaita
10:-
Kukka- ja lahjapuolelta:
Paljon sisustus- ja
lahjaideoita
Leikko- ja
ruukkukukat,
kukka-asetelmat ym.
AVOINNA
JOKA PÄIVÄ
9-17
PE 26.8 klo 20-01
LIPUT 17,A.AALLON
RYTMIORKESTERI
LIPUT 15,LA 27.8
TEEMU HARJUKARI
JA TAIVAANRANNANMAALARIT
Vitsiälänraitti 124 HAUHO
Lauantaina 27.8.
Esko
Lehtonen
tanssiorkestereineen
tanssittaa
EloTähkässä
alk. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Olipa
miehellä hienot visiot.
Ylitämme Vanajaveden rautatiesiltaa pitkin ja ohitamme
Kalastuspuiston. klo 20
A-oikeudet
Puh. Kahvit tarjolla vapaaehtoisen maksun
hinnalla. Luopioisten ryhmä:
sunnuntaisin 11.9. www.palkane.fi
Pälkäneen kunta, liikuntatoimi: Liikuntatoimen
ohjatut liikuntaryhmät alkavat syyskuussa. Ei ihmettele
enää nähtyään 7 km:n matkalle
osuneet viisi hoidettua puistomaisemaa, rautakautisen kauppapaikan jäänteitä, 1300-luvun
linnan, tyylikkään kasarmialueen, idyllisen laivarannan jne.
Niin, olimmehan Hämeenlinnassa. Nykyään
Varikonniemi on vehreä ja
suosittu kaupunkilaisten lähiluontokohde. alkaen klo
18.00.-19.00 Kostian koululla (kaksi paikkaa vapaana). www.palkane.fi
Onkkaalan Ikäpiste on
avoinna jälleen ti 30.8. elokuuta jo puoli tuntia aiemmin.. alkaen
klo 12.00-13.00 liikuntahallilla. Padasjoen puolella
Kasiniemen Kokkopirtillä
soivat kesäkauden päätteeksi
tanssimusiikki, kansanlaulut
ja kupletit.
Lauantai-illan aloittaa kello 18 Jape Alho @ Cape 8.
Viime kesänä Kokkopirtin
musiikki-iltamissa kuulijoita
Suomi-iskelmillä riemastuttanut yhtye on täydentynyt
hanuristilla.
Nyt luvassa on perinteistä
tanssimusiikkia.
Illan huipentaa Marttilan
PiiloPelimannien musiikillinen MPP-show, jonka ryhmä
humoristisesti juontaa itse.
Muun muassa Kaustisilla nähdyn yhtyeen oli alun
perin määrä esiintyä vain itselleen ja nurkan takana. www.ravintolaliekki.fi
Ma-To 8.30-18
Pe-La 8.30-23 . mennessä petri.ketola@palkane.
fi tai p. Pälkäneen kunnanmestaruussuunnistukset
keskiviikkona 24.8. Opastus Lahdentieltä (vt 12). He ovat syntyisin Etelä-Pohjanmaalta Ilmajoelta ja Marttila on heidän kotitalonsa
nimi. Onkkaalan ryhmä:
lauantaisin 10.9. Tälle Pyövelinmäelle kuvernööri Rehbinder toteutti ns maisemapuiston 1840-luvulta alkaen. Lounas . Tulemme Sairion rantaa Varikonniemeen. 040 580 8270. Su 10-21
Tapahtumailtoina -02:n
Lautakunnat
parasta aikaa . ja muita sarjoja tarpeen
mukaan. Tervetuloa viihtymään uudet ja vanhat kävijät!
parasta aikaa . Tutkijat kutsuvat sitä entisajan kaupungiksi tai ainakin
rautakautiseksi asuinpaikaksi.
Alueella toimi sotiin asti Eklöfin
sahana tunnettu höyrysaha.
Sittemmin alue toimi puolustusvoimien varikkona aina 1980-luvulle. Kohteemme on osa
Kansallista kaupunkipuistoa.
Lähdimme patikoimaan Linnankasarmilta. Liikuntastartti ?kurssi 45-60-vuotialle
pälkäneläisille. Eläkeläisten vesijumpat Harjutuulen
allasosastolla: to klo 10.3011.15, 13.00-13.45 ja 14.3015.15 (aloitus to 22.9.) ja
Aitoon koulutuskeskuksen
ryhmä: ma klo 10.30-11.15.
(aloitus ma 19.9.). Sisustus . Kaikille avoin ja
ilmainen jumppatuokio klo
10, minkä jälkeen ohjelmassa musiikkia; esiintymässä
Lahjattomat. Vastakohtana pohjoisosan puistomaisella alueella on
kauniita puutaloja, joista mm.
runoilija Larin-Paraske syntyisin.
Tulemme Kaupunginpuistoon
eli Parkkiin. 03-5365400 . Eläkeläisten kuntosaliryhmät:
Onkkaalan sali ma ja to klo
9-10 (aloitus ma 19.9.),
Luopioisten liikuntahallin
sali ti ja pe klo 9-10 (aloitus
ti 6.9.). Mikäli ryhmiin ilmoittautuu
enemmän kuin voidaan
ottaa, paikat arvotaan. Levynkin julkaissut kokoonpano kiertää kuitenkin nykyisin
monissa musiikkitapahtumissa ympäri Suomea.
MPP esittää muun muassa kansanlauluja, balladeja, rekilauluja ja kupletteja.
Ohjelmistoon kuuluu myös
Juicen, Malin veljesten, Jaakko Tepon ja erityisesti seinäjokisen Jussi Asun tekemiä
Marttilan PiiloPelimannit on yhtä kuin neljä Rauhalan veljestä (Veli, Pekka, Lasse ja Jukka) ja yksi
veljenpoika (Jari). 040-7268044
Av: ma-to klo 9-18,
pe-la 9-21, (02), su suljettu
AUKIOLOAJAT
8.8.-31.8.:
. Sen
historia Hätilänniemenä ulottuu
rautakauteen ja varhaiskeskiajalle. Kurssi sisältää liikuntaneuvontaa ja
liikuntatuokioita eri lajien
parissa. Kahvila . Ohitamme maineikkaan Mensan tehtaat, entisen lääninsairaalan, ylitämme
taas Vanajaveden ja tulemme
tunnelmalliseen Hopealinjan
päätesatamaan. Ihastelemme
graniittimuurien reunustamia
puistokäytäviä, vanhoja jalopuita ja hienoja huvimajoja. Ryhmä on perustettu 1969.
kappaleita, joissa on jokin
K asiniemen musii kki- kello 18, mutta buffetti avaa
mielenkiintoinen tarina.
iltamat alkavat 27. Ilmoittautumiset ja
lisätiedot: reetta.heikkilä@
ruljanssi.fi
Pitikö sitä lähteä oikein kaupungissa kävelemään, kysäisi
muuan seniori. Päätimme retken yhteiseen
lounaaseen Linnan kahviossa.
Pälkäneen
seniorit ry
Musiikki-iltamat Kokkopirtillä
PADASJOKI
Tulevana v iikonloppuna
vietetään mökki- ja veneilykauden huipentavia venetsialaisia. klo
17-19 Vehoniemen kartalla. (aloitus
20.9.)
Ilmoittautumiset
ryhmiin ma 5.9. A-oikeudet
Keskitie 14, LUOPIOINEN p. Ajan punatiilikasarmit edustavat poikkeuksellista, Helsingin ulkopuolella
harvoin esiintyvää sotilasrakentamista
Mitä. Se on esiintynyt muun
muassa Kaustisilla. Niitäkin
viriteltiin torikierroksella.
Esimerkiksi Luopioisissa paikalle sattui Leo Ratinen, jolla
olisi vieressä paja ja valmiiksi
tiedossa taontakurssista kiinnostuneita.
Teatteri-ilmaisunkoulun
uusi ryhmä uhkaa jäädä tänäkin vuonna käynnistymättä
Pälkäneellä, koska siitä kiinnostuneita lapsia ja nuoria
ei ole riittävästi. Kun tekee sopivat sovitukset, niin vanhat virtuoosit
ja aloittelijat voivat soittaa samalla keikalla. Useimmilla kursseilla on kuitenkin vielä tilaa. Alkuun pääsee nopeasti, ja soitto
kuulostaa hyvältä heti ekakerralla. Mukana on
tasapuolisesti miehiä ja naisia,
koululaisia ja eläkeläisiä, opiskelijoita ja työssäkäyviä. Sydän-Hämeen Lehti
Kuka. esimerkiksi Rautajärven
Hoviteatteria. . Se sopii
kaikenikäisille. Ukulele on harvinaisen yhteisöllinen soitin. . puhelin (03) 539 9800.
Kansalaisopiston lukuvuosi alkaa:
Useimmilla kursseilla on vielä tilaa
Opisto
jalkautui
toreille
LUOPIOINEN
Kansalaisopiston lukuvuosi
alkaa syyskuun alussa. Mutta opeteltavaa riittää
silti loppuelämäksi, Lauri Keskinen sanoo.
Hän toivoo, että Pälkäneellekin kertyisi niin paljon innokkaita soittajia, että
paikkakunnalle syntyisi oma
ukulelebändi. Keskiviikkona heräteltiin akaalaisia Toijalassa ja torstaina Viialassa.
Pälkäneellä, Kangasalla ja
Valkeakoskella oltiin liikkeellä
torstaina ja perjantaina.
Luopioisissa K-Market Järvikansan edustalle torstaina
pystytetyn pöydän äärellä vetonauloina olivat paikalliset
kurssit: Luopioisten jumpat,
soitot, tietotekniikkakurssit,
kirjapiiri ja kudonta. Vieraiden kielten opiskelu on tässä iässä hyvää
aivojumppaa. Parhaimmillaan
oppilaat ovat tehneet ensiesiintymisensä muutama kuukausi
sen jälkeen kun ovat ensi kertaa
ottaneet ukulelen käsiinsä.
Suositut ukulelebändit soittavat muun muassa riemukkai-
ta versioita rockklassikoista.
Lauri Keskisen ukuleleryhmissä soittajien musiikkimaku
on yhtä laaja kuin ikähaitarikin. Korkeintaan
kuiskaajan rooli sopisi, Elina
Leander nauroi. Osa ei
ole soittanut aiemmin mitään,
osalla on taustaa muista soittimista.
Aloittamisen kynnystä madaltaa instrumentin helppous
ja edullisuus.
. Melkein mihin tahansa
soittimeen verrattuna alkuun
pääsee edullisesti ja nopeasti.
20 eurolla saa huonon ukulelen
ja satasella ihan kohtuullisen.
Esimerkiksi viulun tai pianon perusteita saa hioa pitkään, mutta ukulelen soittajat
voivat hypätä jo muutaman
harjoituskerran jälkeen esiintymislavalle.
. Jotkut
klassikko- ja suosikkikurssit
täyttyivät heti kesäkuussa, kun
kurssiesite jaettiin paikallislehtien välissä ja ilmoittautuminen alkoi. Kursseille lähdetään paitsi oppimaan ja harrastamaan, myös tapaamaan
tuttuja.
hoitava Valkeakoski-opisto on
ennenkin jalkautunut esittelemään kurssitarjontaa. Hämeenlinnassa ikähaitari on kymmenestä
vuodesta 70:een. Lisäksi kohenee kielitaito ja tulee sosiaalisia
kontakteja, Aini Pajunen kehuu kieliharrastusta.
Ukulelekurssi kaipaa lisää soittajia
Hämeenlinnassa kansalaisopiston ukuleleryhmä poiki VOPelele -yhtyeen. Sen opettaja haettiin
Hämeenlinnasta asti.
Joskus käy kuitenkin niin,
ettei uutuuksia heti löydetä
uusilla paikkakunnilla. Suunnittelijaopettaja Tarja
Kiuru muistutti, että kieliä voi
Teatteri-ilmaisua opettava
Anniina Ärölä kauppasi
Elina ja Lenni Leanderille
kansalaisopiston kursseja
. Tässä
elämänvaiheessa mennään
lasten harrastusten ehdoilla.
Tyttö käy jo opistossa
pianotunnilla.
opiskella myös etänä. Sen sijaan
jatkoryhmällä on edessään
merkkivuosi: taitavat pälkäneläisharrastajat pääsevät keväällä
tekemään esityksen Valkeakosken teatterin lavalle.
Nuorten teatteria tuodaan
myös Anna Tapion koululle.
Kaikille avoimella kurssilla on
mukana paikallisten nuorten lisäksi myös sisäoppilaitoksessa
opiskelevia nuoria eri puolilta
maata.
Aini Pajunen kävi monta vuotta Ritva Forsvikin
kudontaryhmässä. Harjoittelu
ei ole yksinäistä puurtamista,
vaan yhdessä tekemistä. Edes
kaikki harrastajien pyynnöstä
järjestetyt toivekurssit eivät ole
täynnä.
Kansalaisopiston väki jalkautui opintovuoden alla
esittelemään monipuolista
kurssitarjontaa. Ryhmää vetävä Lauri Keskinen sanoo, että Pälkäneellekin voi syntyä oma
ukuleleyhtye. Pari
viikkoa ennen Pälkäneen ukulelekurssin käynnistymistä
ilmoittautuneita on vain muutama.
Ukuleleorkesteria Hämeenlinnassa vetävä Lauri Keskinen
toivoo, että Pälkäneelläkin innostutaan soittamisesta.
. Missä. Kostian koululla aloittavaan ryhmään tarvittaisiin kuitenkin vielä lisää soittajia.
Kansalaisopiston ohjelmaa
täydennetään joka vuosi harrastajien toivomilla kursseilla.
Esimerkiksi Kostian koululla
tiistaina 6. 36
KESKIVIIKKO 24.8.2016
TULOSSA JA MENOSSA
. Mutta mukana rimpuiltiin silti, ja olen jatkamassa myös
tänä syksynä. Milloin?
Sähköposti toimitus@shl.fi . ?
Opettaja oli mahtava ja opetus hieman liiankin korkeatasoista
minulle. Viime vuonna Pajunen opiskeli englantia. Etäopetus moninkertaistaa kielivalikoiman: oman koneen tai
tabletin kautta voi liittyä esimerkiksi viron, kiinan ja viittomakielen ryhmään.
Englantia Mikkolan Navetan ryhmässä opiskeleva Aini
Pajunen ei heti innostunut
etäkursseista: vaikka välineet
ja osaamista ehkä löytyisikin,
niin vempainten välityksellä
opiskelusta puuttuu ihmisten
kohtaamisen. Lisäksi
pidettiin esillä muun muassa
Rautajärvellä käynnistyvää
Hoviteatteria.
Seudun kielitarjonta kasvaa,
kun Mikkolan Navetan englannin ryhmän lisäksi Rautajärvellä aloitetaan espanjan opiskelu. Siksi opettajalta löytyy
harjoiteltavaksi monenlaista
ohjelmistoa: klassista, jazzia,
bluesia, rockia ja kaikkea siltä
väliltä.
. Toissa
syksynä opisto oli mukana
Honkalan harrastemessuilla
Aitoossa. Esimerkiksi Pälkäneen
ruokakurssien laimea suosio
on ollut yllätys . syyskuuta alkava
ukulelen soitto on tällainen toivekurssi. Tänä syksynä ei löytynyt sopivaan aikaan väkeä
kokoavaa tapahtumaa, vaan
opiston väki starttasi torikierrokselle. Luopioisissa ja Pälkäneellä päivystettiin kauppojen
edustalla.
Joillekin kursseille on kertynyt niin vähän ilmoittautumisia, että ne uhkaavat peruuntua. Ukulele on todellinen
kaiken kansan soitin. tai sitten
marttojen ruokakurssit ovat
Ohjelma voi vielä
tyydyttäneet suurimman tartäydentyä
peen.
Kansalaisopisto-opetusta ValMikäli kursseja peruuntuu,
keakoskella, Pälkäneellä, Kan- ohjelmaa voidaan vielä täydengasalla, Akaassa ja Urjalassa tää uusilla kursseilla. Hämeenlinnassa kansalaisopiston ryhmästä
syntynyt VOPulele -yhtye
on keikkaillut muun muassa
Kaustisilla.
Sydän-Hämeen Lehti
37
TULOSSA JA MENOSSA
Ikäpisteiden syys
kausi käynnistyy
PÄLKÄNE
Ikäpiste avaa ovensa 7.9.
Ikäpisteiden tarkemmasta
Kunnan ja yhdistysten yh- ohjelmasta tiedotetaan joka
teistyönä on järjestetty suo- viikko Sydän-Hämeen Lehsittua Ikäpiste-toimintaa den Lautakunnat -palstalla.
sekä Onkkaalassa että Luopioisissa jo usean vuoden
Onkkaalan
ajan.
Ikäpiste on kaikkien Ikäpisteessä
ikäihmisten oma olohuone, hyvinvointipäivä
jossa tavataan muita ikätove- Tiistaina 6.9. Henkistä
ravintoa täydentää Rönnin
kahvio, joka palvelee edelleen viikonloppuisin.
Saksittua
Suomalaisista yli 64-vuotiaista 56 % on pelannut
digitaalisia pelejä kuluneen vuoden aikana, selviää
TNS-gallupilla teetetyssä kyselyssä. Kylätorin
järjestäminen samaan aikaan
Museoiden illan kanssa oli ennalta harkittu ratkaisu. Kyselyssä selvitettiin yli 64-vuotiaiden suomalaisten raha- ja tietokonepelien pelaamista. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. Haluk- Tuolloin Ikäpisteen aukikaat voivat osallistua myös oloaikana Pirtillä järjestemaksuttomaan ja kaikille tään pienimuotoiset messut,
avoimeen jumppatuokioon. Sen Seppälät
tietävät käytännön kokemuksena testaamisen jälkeen.
. Tuomas
Caselius ja Ralfs Lormanis
innostuivat selailemaan omia
kirjojaan heti jakamistilaisuuden jälkeen.
. Onkkaa- apuvälineitä ja apteekkilassa Ikäpiste on avoinna tuotteita, fysioterapeutin ja
Perhekeskus Pirtin (Kes- ravitsemusterapeutin ohkustie 1) tiloissa tiistaisin jeita sekä tietoa muisti- ja
ja Luopioisissa Seuratalolla mielenterveysasioista. Neljäsluokkalaiset menivät tänä lukuvuonna Sariolaan. ja kakkosluokkalaisten muodostamassa
yhdysluokassa. Laitoimme syötin paikoilleen, hiiri meni syömään sitä ja
meni samalla littanaksi.
Näyttelyssä loukku ei ollut
viritettynä turvallisuussyistä.
Kova into
oppia lukemaan
peilässä opintiensä aloittaneille ensiluokkalaisille. Onkkaalan
reita seurustelun, luentojen, Ikäpisteellä on teemana
erilaisten esitysten ja muun ikäihmisten hyvinvointi.
ohjelman merkeissä. Ei löytynyt sopivaa lauantaita. Puhelinhaastatteluun vastasi 400 ja
internet-paneeliin 1001 vastaajaa.
Eläkeliitto
Suomalaiset söivät pullaa ja konditoriatuotteita, kuten
kakkuja ja leivoksia viime vuonna noin 8 kiloa / henkilö. kello
13.30 alkavan maakuntalaulujen yhteislaulutilaisuuden järjestää Eräjärven
Urheilijat osana 80-vuotistapahtumiaan. Lisätietoa,
pikapelejä ja ratkaisuesimerkkejä osoitteessa www.
survo.fi.. Laulut
säestää Jukka Hirtolahti ja
esilaulajina ovat Eräjärven
veteraanilaulajat. Vähän osaan jo lukea, Ralfs
kertoo ja antaa heti perään
näytteen taidoistaan.
Tuomaksen äiti Tytti Caselius oli iloisesti yllättynyt kirjalahjoituksesta.
. Tiesin kyllä, että joku
muistaminen on luvassa, mutta tällaista en osannut odottaa,
hän ihasteli.
. joilla pääsee tutustumaan
Ikäpisteiden aukioloai- ikäihmisten palveluihin kokoina on tarjolla kahvia ja tikunnassa.
kastettavaa vapaaehtoisen
Esillä on muun muassa
maksun hinnalla. Hiirenloukku on ostettu
huutokaupasta tai vanhojen
tavaroiden kaupasta. Toisessa koulurakennuksessa, isojen puolella
koulua käyvät kolmas? ja viidesluokkalaiset. Kasvua edellisestä vuodesta oli noin kilo. S.Mustonen www.survo.fi/ristikot
Survo-ristikko on luopioislaisen Seppo Mustosen
kehittämä matemaattinen peli. Jännittäviä näyttävät olevan myös nämä lahjakirjat.
Tuomas ja Ralfs opettelevat
lukemaan ykkös. Koululla kylätorin yhteydessä pidetyn
harjun ylimmältä oksalta.
Ja kuullaan Auran rantain
laulun helkyntää sekä korpien kuiskintaa ja jylhien
järvien loiskintaa.
Rönnissä 28.8. Mesparillisten viikkojen keski- suilla on myös mahdollisuus
viikkoina, molemmat kello ilmaiseen verenpaineen ja
9 alkaen.
verensokerin mittaukseen.
Onkkaalan Ikäpisteen Kahvit ovat tapahtuman
syyskauden toiminta al- ajan tarjolla vapaaehtoisen
kaa 30.8., ja Luopioisten maksun hinnalla.
Rönnissä lauletaan
maakuntalauluja
ERÄJÄRVI
Jos katse kantaa kauas, voi
ensi sunnuntaina nähdä,
miss' laaja aukee Pohjanmaa. Siellä se
on ollut mökillä parikymmentä
vuotta, Seppälät kertoivat.
Loukku hoitaa edelleen hyvin tehtävänsä. S.Mustonen www.survo.fi/ristikot
43
Ristikon 412 ratkaisu
A
B
C
D
1
7
11
10
4
32
2
1
9
5
2
17
3
6
12
8
3
29
14
32
23
9
. Voi käydä myös niin,
että muistuu mielehen,
missä maat on mainioimmat ja vetreämmät veet.
Vai onko kenties niin, että
männikkömetsät ja rantojen raidat ovat Pohjolan
äärillä olevassa pontevassa
maassa?
Ja tietenkin sunnuntaina tarkkaillaan lempeitä
laaksoin lehtoja Haralan
Ralfs Lormanis
(vasemmalla), Tytti
Caselius ja Tuomas
Caselius innostuivat
uusista kirjoista.
Kylätori täydensi Museoiden iltaa
SAHALAHTI
Vilpeilän koululla kerran kesässä pidettävä kylätori muuttui
tänä vuonna aamupäivän tapahtumasta iltatilaisuudeksi.
Viikonpäiväkin vaihtui, kun
kyläläisten kohtaamispaikalle
lähdettiin nyt torstaina lauantain sijasta.
. Kaikkiaan
kaksiopettajaisessa Vilpeilän
koulussa on nyt 36 oppilasta.
Vilpeilän Valppaalla on tapana
lahjoittaa kylätorilla kirjat Vil- SHL MAIJA NIEMINEN-PESSI
Survo
Ristikko 413
Ristikko on täytettävä luvuilla
1?16 siten, että niiden vaakaja pystyrivisummat täsmäävät reunoilla annettuihin
lukuihin ja jokainen luvuista
esiintyy ristikossa vain kerran.
Ristikon voi ratkaista kynällä
ja paperilla, mutta ehkä
helpoiten se onnistuu ns.
vaihtomenetelmällä antamalla verkkosivulla www.survo.
fi/swap/ristikot.html tehtävän
tunnuksen #443-66790.
#443-66790 Vaikeusaste 10
A
1
B
C
6
31
2
9
3
4
D
15
5
12
37
14
24
56
25
44
. Elokuussa on niin
paljon tapahtumia, kylätoria
järjestävän Vilpeilän Valppaan
puheenjohtaja Virve Toukola
taustoittaa.
Viime torstai-iltana Kangasalla väkeä veti liikkeelle myös
avoimet ovet kymmenessä eri
museokohteessa. Määrä on
nähtävissä Leipätiedotuksen ylläpitämästä leipomotuotteiden tilastoinnista sekä Tullin tuontitilastosta.
Tilastot eivät sisällä pikkuleipiä eivätkä keksejä.
Leipätiedotus ry
Maiju ja
Sampo
Eerola
ihmettelevät
järeän
hiirenloukun
toimivuutta.
Loukkua
esittelee
Antti
Seppälä.
vanhojen työkalujen näyttelyn
kun katsottiin täydentävän hyvin museoillan tarjontaa.
Näytteille tuodut entisajat
tarve-esineet valaisivat sitä aikaa, jolloin esimerkiksi ruoka
valmistui alusta lähtien kotona.
Keittiövälineitä edustivat muiden muassa mielenkiintoiset
näkkileipään reikiä tekevä laite ja perunajauhon tekoväline.
Lea ja Antti Seppälä olivat
tuoneet näyttelyyn järeän,
puusta valmistetun hiirenloukun mökiltään Pakkalanjärven
rannalta.
. Molemmilla pojilla on
nyt kova into oppia lukemaan.
Tänne tullessa pojat tutkivat
takapenkillä yhdessä Tähtien
sota ?kirjaa
Viime kevään alkeiskurssien ja vyökokeiden jäljiltä
seurassa on kaikenvärisiä vyö-
arvoja ja sopivat treeniryhmät
eri tason harrastajille. Potkunyrkkeilyn kuntoryhmään
sen sijaan voi lähteä myös
kesken kauden koska tahansa.
Elokuussa kuntonyrkkeilijät
harjoittelevat maanantaisin ja
keskiviikkoisin kello 18.
Kamppailukoulun alakerrasta löytyy oma punttisali.
Koulu järjestää myös itsepuolustuskursseja muun muassa
yrityksille. elokuuta kello 18.
Combat hapkidon aikuisharrastajat treenaavat elokuussa
maanantaisin kello 19.30 ja
tiistaisin kello 19.30.
Uudet harrastajat voivat tulla
mukaan parin, kolmen ensimmäisen viikon aikana. Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi . sähköpostiin toimitus@shl.fi . Emme katso, mitä muut
tekevät tai eivät tee, vaan keskitymme omaan tekemiseemme.
Uskon, että kova työ maksaa itsensä takaisin. Lentopallo
on hänellä verissä; isä on toiminut valmentajana ja sisko
pelannut huipputasolla.
Kaksikko on LP:n tulevan
kauden linjan mukainen: nuori, potentiaalinen ja halukas
kehittymään. Alemmat
värivyöt treenaavat tiistaisin ja
keskiviikkoisin kello 18, ylemmät värivyöt myös perjantaisin
kello 17.
Aitoo taekwon-do ottaa uusia
harrastajia sekä 7?12-vuotiaiden että yli 13-vuotiaiden
ryhmään. En ole sellainen
Kamppailulajit ottavat uusia harrastajia
TAEKWONDO
COMBAT HAPKIDO
Sydän-Häme tarjoaa paikkakunnan kokoon nähden
ainutlaatuisen kamppailulajitarjonnan. puhelimeen (03) 539 9800
Yurisleidi
Silie Frometa
ja Jovana
Gogic ovat LP
Kangasalan
tuoreimmat
värväykset.
LP sai nuoruutta ja kokemusta samassa
LENTOPALLO
LP Kangasala vahvistaa liigajoukkuettaan serbialaisella
Jovana Gogicilla ja kuubalaisella Yurisleidi Silie Frometalla.
Nuoresta iästään huolimatta
molempien odotetaan tuovan
joukkueeseen ammattimaisuutta ja kokemusta. Alkukesästä esimerkiksi koripallotytöt treenasivat
Kamppailulajien yhteystiedot
Pälkäneen kamppailukoulu: 044 991 2929
Aitoo taekwon-do: 046 570 1933
Kuhmalahti-Sahalahti Taekwondo: 040 776 4584
salilla fysiikkaa, ketteryyttä ja
liikkuvuutta, joista on hyötyä
koripallon kamppailutilanteissa.
Yli nelikymppisille
oma dieselryhmä
totaekwondoon, jonka syyskausi käynnistyy 11.9. Sveitsissä
palkintokaappiin tuli lisää täytettä, ja noiden vuosien aikana
hän pelasi myös kansainvälisil-
lä kentillä CEV- ja Challengecupissa. Myös
kouluikäiset lapset voivat lähteä vanhempien mukana kuntotaekwondoon, sillä perhetreenien ohjelma sopeutetaan
eri-ikäisille harrastajille.
Kuhmalahti-Sahalahti Taekwondo Hwarang treenaa Pentosalilla. 38
KESKIVIIKKO 24.8.2016
URHEILU
. Tarpeen mukaan
räätälöitävillä kursseilla harjoitellaan muun muassa hankalien asiakkaiden kohtaamista ja
käydään läpi puolustautumista
säätelevää lainsäädäntöä.
Myös muiden lajien harrastajat ovat löytäneet kamppailukoulun. Tehokas itsepuolustuslaji sopii kaikenikäisille miehille ja naisille, samoin
kello 19 kokoontuvaan kun- kuntonyrkkeily, joka ei ole kontaktilaji.. Molemmat myös odottavat ottavansa
pelaajina harppauksen eteenpäin Kangasalla.
23-vuotias 180-senttinen
Gogic ehti pelata Serbian
nuorten maajoukkueessa ja
voittaa maansa liiga- ja cupmestaruuden ennen siirtymistään Volero Zurichin riveihin
viisivuotisella sopimuksella
vain 18-vuotiaana. Kuhmalahdelta
ja Aitoosta löytyy omat taekwondoseurat ja Pälkäneellä
toimii kamppailukoulu, jossa
treenataan itsepuolustuslaji
combat hapkidoa sekä kuntonyrkkeilyä.
Kamppailulajien kesätauko
on ohi, ja vanhat harrastajat
ovat jo tehneet paluun saleille.
Epaalan entisellä koululla
toimiva Pälkäneen kamppailukoulu aloittaa combat hapkidon uudet alkeisryhmät sekä
lapsille että aikuisille. Junnujen
treenit alkavat tiistaina 30. Valmentaja Virginie De Carne sanoo joukkueelta vaadittavan nyt ison työmäärän lisäksi kärsivällisyyttä;
käynnissä on hänen mukaansa
kahden tai kolmen vuoden kehitysprojekti.
. Vanhempien alkeiskurssi treenaa torstaisin kello
19.30 Luopioisten liikuntahallilla. 18-vuotias Yurisleidi
Silie Frometa on puolestaan jo
ehtinyt pelata lentopalloa niin
Ecuadorissa, Azerbaidzhanissa
kuin Serbiassakin. Alle 12-vuotiaiden treenit
pyörivät Kostian koululla maanantaisin kello 19.15 ja keskiviikkoisin kello 17.
Seura aloittaa myös kokonaan uuden dieselryhmän.
Tiistaisin kello 19 Luopioisten liikuntahallilla kokoontuva
rento kuntokamppailuryhmä
on tarkoitettu yli 40-vuotiaille
harrastajille, joilla ei välttämättä ole mitään kamppailulaji- tai
urheilutaustaa.
Kuhmalahdella uusi alkeisryhmä aloittaa vuodenvaihteen
jälkeen.
Syksyllä uudet harrastajat Epaalassa kamppailukoulua pyörittävä Ari-Pekka Valtti kuuluu combat hapkidon parhaisiin
voivat lähteä sunnuntaisin suomalaisosaajiin
255 6677
www.askosaari.fi
paketissa
valmentaja, joka laittaa pelaajan penkille virheen jälkeen.
Pelaajan on mielestäni käytävä
ne vaikeatkin hetket läpi, De
Carne sanoo.
LP:llä on pelaajasopimukset
ensi kaudesta kahdentoista pelaajan kanssa, ja manageri Jor-
KIERRÄTYSTÄ PARHAIMMILLAAN!
KOTIMAISET UUSIOKESÄRENKAAT
KENKIÄ JA
KUMISAAPPAITA
na Salomäki,
joka vetää LP:n
paidan ensi kertaa päälleen.
Ensimmäiseen liigakauteensa
lähtevät Milja Hytönen, Jenni
Mäkinen, Hanna Rahko ja Jutta
Riikonen.
LAUANTAINA
PÄLKÄNEEN TORILLA
Rieker, Pomar, Sievi ym. . Nokian kumisaappaita (myös lämminvuorisia). 0400-637 987
VUOKRATAAN
Liike- /toimisto- /
varastotilaa
. Vesikatko vaikuttaa
keskustan, Kankaanmaan, Epaalan, Taustin, Mälkilän,
Myttäälän, Kirpun ja Pohjanlahden alueella. Muistutukset jätetään kirjallisesti
osoitteeseen Pälkäneen kunnanhallitus, Keskustie 1,
36600 Pälkäne.
23.8.2016 Pälkäneen kunnanhallitus
Siivooja (2 kpl)
Pälkäneen kunta hakee kahta siivoojaa vakituiseen
työsuhteeseen! Hakuaika päättyy 9.9.2016 klo 15.00.
Tarkemmat tiedot paikoista ja hakulomake löytyy
www.kuntarekry.fi. 255 6677 . 050 469 9717 / paikkatiedonkäsittelijä Johanna Leinonen,
puh. Muistutukset jätetään
kirjallisesti osoitteeseen Pälkäneen kunnanhallitus,
Keskustie 1, 36600 Pälkäne.
23.8.2016 Pälkäneen kunnanhallitus
KUULUTUS
Pälkäneen rakennusjärjestys 2016
Rakennusjärjestyksen toinen nähtävilläolo
Rakennusjärjestyksen 2016 kappaletta 3.3. KUOMA -lenkkareita (myös tarralla). Korkein hintatarjous voittaa.
Tarjoukset ovat sitovia.
Tarkempia tietoja www.kangasala.fi /ajankohtaista.
Lisätietoja asiasta antaa maankäyttöinsinööri Mikko Kakkonen,
puh. 040 133 6516.
KANGASALA
Paikkatieto
KYMPPIPAIKKA
. 046-930 4323
Kurssit alkavat 7.9.
Koira hoitoon?
www.vuorilammenkoirakoulu.fi
p. on muutettu
ja rakennusjärjestys viedään uudelleen nähtäville ja
hyväksymiskäsittelyyn.
Pälkäneen kunnan kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 6.4.2016 § 13 Pälkäneen kunnan rakennusjärjestyksen 2016. Kostianvirran eteläpuolella, Kostianvirran ja Iltasmäen alueella vettä tulee, mutta paineissa saattaa olla vaihteluita.
Paineenvaihtelut vaikuttavat myös Etelä-Pälkäneen
vesiosuuskuntaan.
Vesihuoltolaitos pahoittelee työstä aiheutuvaa haittaa.
Tiedustelut:
p. www.askosaari.fi
KUULUTUS
Tommolan asemakaava
Kaavaehdotuksen nähtävilläolo
Tommolan asemakaavan suunnittelualue sijaitsee kuntakeskuksessa Mallasveden rannalla. Viime kaudelta jatkavat Outi Munnukka, Tiiamari Sievänen, Roosa Laakkonen, Daniela Öhman
ja Emilia Sipilä. Pellot vuokrataan enintään seuraavalle viisivuotiskaudelle.
Vuokratarjous tulee toimittaa kirjekuoressa osoitteeseen Kangasalan
kunta/ Paikkatieto, PL 50, 36201 Kangasala viimeistään 15.9.2016 klo
15, kuoreen merkintä ?Pellon vuokraus?. 0400-514 937
Työsuorituksia
Sekalaisia
ULKOMAALAUKSET
Koira kouluun?
Ulkovuori-, pelti-, tiili- ja varttikattojen pesut ja maalaukset.
Myös punamultamaalaukset.
Myös homepesut.
Ilmainen arviointi.
Kot.väh.kelp.
Puh. Ohjeistuksen vastaisten
ilmoitusten hintaa
ei palauteta.
Halutaan vuokrata katoksellinen tila
veneen. Vapautuu 1.11.2016
. Molemmat pelaajat ovat nuoresta iästään
huolimatta jo varsin kokeneita pelureita, ja heidän
odotetaan tuovan ryhmään etenkin ammattimaista otetta.
mukaan joukkue
alkaa olla kasassa lokakuussa
alkavaa liigakautta varten. Runsa valikoima
aamu/sisätossuja.
Kimmon kenkä Kankaanpää
SHL JANI OKSANEN
Vuokralle tarjotaan
Vuokralle tarjotaan
Kalastus
Karinkiertäjät: Uistelu Kukkialla: 1) Urkko/Haataja 15420
pist., 2) Haataja/Haili 6480, 3)
Salonen Pertti 4020, 4) Jaukkari/
Heinonen 2020, 5) Aronen Janne
1820, 6) Viitanen Juha 1080.
Suurin kala: Urkko/Haataja 5960
g., hauki.
Kangasalan kunta tiedottaa
PELTOALUEIDEN VUOKRAUS
Kangasalan kunta tarjoaa vuokralle eri puolilta Kangasalaa yhteensä
n.136 ha peltoalueita. Sydän-Hämeen Lehti
39
ILMOITUKSIA
Myydään
Kunnat
KESÄRENKAAT VARASTOSTA!
KAIKKI HINTALUOKAT
EDULLISESTI
GOODYEAR, NOKIAN, SAVA,
BRIDGESTONE, FIRESTONE, LANDSAIL,
KOTIMAISET UUSIORENKAAT YM...
MYÖS ERIKOISVANTEET JA ALAN TYÖT
RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY
Keskuojankatu 11 SARANKULMA Tampere
p. 24.9.2016 välisen ajan Pälkäneen kunnantalolla osoitteessa Keskustie 1, Pälkäne. Lato, konesuoja tai vastaava.
Puh. KESKIVIIKKO 24.8.2016
. 24.9.2016 välisen ajan Pälkäneen kunnantalolla osoitteessa Keskustie 1, Pälkäne. Pirkanmaan ELY-keskus jätti hallinto-oikeudelle valituksen
11.5.2016, joka koski uuden rakennusjärjestyksen
kappaletta 3.3.
Pälkäneen rakennusjärjestys 2016 on uudelleen
nähtävillä 23.8. kävelykenkiä.
ORTOKENKIÄ ongelmajaloille. Aineistoon
voi tutustua myös kunnan internet-sivuilla:
www.palkane.fi.
Osallisten on mahdollista tehdä aineistosta muistutuksia nähtävilläoloaikana. Päätöksen mukainen rakennusjärjestyksen voimaantulo olisi ollut 1.7.2016. 0400 644763. Hankkeen tavoite
on viihtyisä pientaloalue.
uunituoretta
MUSTAAMAKKARAA
tiistai klo 15- (?18)
torstai klo 9- (?18)
Sahalahden VPK
Tervetuloa!
Päävalmentaja Virginie De Carne luottaa uudelta
ulkomaalaiskaksikolta löytyvän samanlaista intohimoa
lentopalloa kohtaan kuin muultakin joukkueelta ja
seuran väeltä. . Aineisto
on nähtävillä myös kunnan internet-sivuilla:
www.palkane.fi.
Osallisten mahdollista tehdä aineistosta muistutuksia
nähtävilläoloaikana. Kokeneeseen
kaartiin kuuluu lisäksi Hanma Malmin
175/65-14 158,195/65-15 198,225/45-17 278,-
185/65-15 178,205/55-16 228,195/70-15C 228,-
YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA!
MYÖS UUDET BRIDGESTONE, NOKIAN,
GOODYEAR, FIRESTONE, YM...
RENGASMYYNTI
ASKOSAARI OY
KESKUOJANKATU 11, SARANKULMA
TAMPERE P. Työ- ja
terveysSANDAALEJA. Pälkäne 92 m², katutasossa, vuokra 600 e/
kk. 010 254 1545
OP Kangasala
palkane.fi
Sekalaisia
TOIMITILOJA
Pälkäneeltä!
Useissa eri
kohteissa, useisiin
eri käyttötarkoituksiin,
10-1700 m2.
Euro Nikte Oy
Puh. Talvisäilytystä varten Luopioisista. Lisätietoja Annukka Vaimare
050-313 9990 tai annukka.vaimare@palkane.fi.
Vesikatko venttiileiden
korjausten vuoksi
Vedentulo Kostianvirran pohjoispuolella katkaistaan
31.8.2016 klo 22:00 ja 1.9.2016 klo 6:00 väliseksi ajaksi
venttiileiden korjausten vuoksi. Palstalla noudatetaan hyviä
tapoja, joita palstan ylläpitäjä
Sydän-Hämeen Lehti valvoo.
. SIEVI
KEVYTSAAPPAITA. 0409603336
Jätä ilmoitus
osoitteessa:
www.shl.fi
Sydän-Hämeen Lehti
RT 2h + k + s +
autokatos, 56 m2
Kangasharjuntie 1, Pälkäne.
Puh. Kangasala keskusta,
lämmintä varastotilaa,
autotalli 15 m², varastot
3,5 m², 9,5 m², 15 m²
Tommolan asemakaavan kaavaehdotus on virallisesti
nähtävillä 23.8. Kymppipaikka on
yksityishenkilöille
tarkoitettu tavaran osto-,
myynti- ja vaihtopalsta.
Sydän-Hämeen Lehti
t
i
g
n
o
p
u
k
u
t
e
n
a
j
a
a
l
i
t
n
e
d
h
e
L
n
e
e
m
ä
H
Kesäisiä
Sydän
etukuponkeja
tilaajillemme ?
lataa Digilä ja
hyödynnä etusi!
Viikon etukupongit:
Verhoomo Ekholm
Annalan verhoilukankaat -15%
(voimassa elokuun loppuun saakka)
Foto Timo passikuvaamo Kangasala
Kehyksiä 1. 10?18, la 9?14,
SU SULJETTU
ER
OSIS+
500ml
(Ei
mustat
pullot)
Säästä
(11,80/L)
(9,90)
ER
KIILTOSUIHKE
150ml
(5,95)
Säästä
Luonnonystävän
TALOUSPYYHE
16 rll (6,95)
6,(0,37/rll)
4 ploa
(á 1?)
Soft Embo
WC-PAPERI
16rll (6,50)
5,-
0,5L
Säästä
2,-
Säästä
50%
(19,66/L)
23%
3,-
Ä!
295
25%
Säästä
PAKASTEPULLOT
40%
590
1L
Jääsydän
Ä!
HIUSKIINTEET
(1,30)
ø25cm
3kpl/pkt
(11,95)
(12,95/13,95)
ERÄ! KORISTETYYNYJÄ
3
95
8%
jopa 2
Ä!
1,-
Säästä
PIIRAKKAVUOKA
66%
Säästä
Erilaisia poikien etuprintti
ER
Alumiini
Raitaneuletunika
(29,95)
NYT 17,97!
Säästä
SUKULAKU,
BIS BIS,
MINT MINT
m äy sä
k li
16%
3 ploa
23%
(0,31/rll)
(á 0,80)
Tarjoukset voimassa 24.-30.8.2016 välisenä aikana tai niin kauan kuin tuotteita riittää. veloituksetta
Saat edun, kun
näytät etukuponkia
älypuhelimestasi
kaupan kassalla.
(voimassa elokuun loppuun saakka)
Synsam
Aurinkolasit -50% ja
puhdistussetti kaupan päälle
Kupongit
löydät
Digilästä!
(voimassa elokuun loppuun saakka)
Newision
Kingston 16GB muistitikku 8?
(voimassa elokuun loppuun saakka)
1.
2.
Lataa ilmainen
Digilä-sovellus
älypuhelimeesi
sovelluskaupasta.
3.
Avaa sovellus
ja kirjaudu
sisään.*
! uut
a
j
a ja mt
a
l
i
t
a
t
gi ov
s
n
n
t
y
po llö lma
ä
u
i t i etukiilisisäsäsi i sua.
e
H ikk ob tös mak
Klikkaa Kupongitosioon ja näytä
kuponkia kaupan
kassalla!
*Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, saat ne osoitteesta digila.fi/aloita
Ka
Kupongit näkyvät vain tilaajille kirjautumisen jälkeen.
Huomioi etukuponkien määrä-/aikarajoitukset.
TYHJENNYS!
KESKUSVARASTON
Täytelakritsipatukat
17.-30.8.
Auriel
TUNIKOITA
Mallit vaihtelevat
myymälöittäin
5,-
ko!
laatik
50kpl
Naisten
34%
14
Säästä
-40%
ERÄ! NEULEITA
95
(22,95)
(á 0,29)
PYYKINPESUJAUHE
1,61kg (5,90)
Mallit ja värit vaihtelevat
myymälöittäin.
32%
Säästä
399
Palmikkoneule
(24,95)
NYT 14,97!
(2,47/kg)
Neuletakki
(19,95)
NYT 11,97!
Eri värejä.
9
COLLEGEPUSEROITA
JA -HOUSUJA 130-170cm
43x43cm
(11,95)
NYT 5,95!
95
Miesten
yksivärinen
/tuote
Lasten printti
SORMIKKAAT
-50 1
%
TRIKOOPUSERO
Säästä
23%
50
(1,95)
Poikien
NHL
-BOXERIT
5
Säästä
20%
50
(6,95)
Ja paljon muita HUIPPUTARJOUKSIA!
Onkkaalantie 69, PÄLKÄNE
Avoinna ark. 40
KESKIVIIKKO 24.8.2016
. 9?20, la 9?18, SU 11?17
Suomalainen
perheyritys
vuodesta 1979
www.loytotex.fi
AINA EDULLINEN. Ei jälleenmyyjille.
Alasenkuja 1,
Suorama, KANGASALA
Avoinna ark. / kpl ja
joka 5