Syyskuun lukuihin verrattuna työttömien määrä kasvoi lokakuussa hieman sekä Pälkäneellä että Kuhmalahdella. Sivu 14
Työttömyystilanne on tasaantumassa
Lokakuinen työttömyystilasto oli Sydän-Hämeessä enimmäkseen miellyttävää luettavaa viime vuoden vastaavaan raporttiin verrattuna. Kärkikolmioiden poistumisen huomaamista helpottamaan on kiinnitetty kyltit väistämisvelvollisuuden muuttumisesta. Tapahtuma keräsi 4060 kävijää.
Kynttilät poistavat salailua
Sunnuntaina vietettiin 19. Myllystenpohjan ja Torikadun sekä Myllystenpohjantien ja uimahallille johtavan Kalmistontien risteykset muuttuivat molemmat tasa-arvoisiksi. Alennustarjous olisi voimassa kesäkuun loppuun asti. Talouskehityksen epävarmuuden vuoksi tonttikaupan vauhdittamista alennusmyynnillä pidetään kuitenkin perusteltuna. Joka vuosi noin tuhat ihmistä kuolee oman käden kautta. Viikonloppujen aikana liikenteen valvonnan voimavarat suunnataan puhallusratsioihin ilta- ja yöaikoina sekä lauantaina myös aamupäivällä.
Kuskit puhalsivat törkeät lukemat
Poliisin rattijuopumusvalvonta tuotti tulosta Kangasalla viime perjantai-iltana. Torstai 4.1.2007
1
Pälkäneen, Kangasalan ja Kuhmalahden paikallislehti 82. Vajaata kahta tuntia myöhemmin Mäkirinteentiellä Lentolassa poliisi pysäytti nelikymppisen mieskuljettajan, jonka puhalluskokeen tulos oli lähes 1,15 milligrammaa litrassa eli liki 2,3 promillea. Vuoden aikana jäseniä on kertynyt 75, ja nyt mielenterveyskuntoutujien vertaistukiryhmiä on perustettu myös Pälkäneelle ja Orivedelle. Ensin poliisin pysäyttämä parikymppinen mies puhalsi yli 1,4 promillea Sahalahden kirkonkylässä Marjatien ja Sahalahdentien risteyksessä yhdeksän maissa. Maapohjan hinnasta lohkeavan 30 prosentin alennuksen ehtona on, että rakennustyöt tontilla käynnistyvät ensi vuoden aikana ja rakennuksen käyttöönotto on vuoden 2012 aikana. marraskuuta. Kynttilätapahtuma on yksi keino vähentää itsemurhiin liittyvää salailua ja häpeää, jotka lisäävät läheisten ahdistusta ja syyllisyyden tunteita. Laajassa rakennetyöttömyydessä eli vaikeasti työllistettävien määrässä kasvuvauhti on hidastumassa, ja alle 25-vuotiaiden työttömien määrä väheni vuoden takaiseen verrattuna. Kangasalla työttömyysprosentti säilyi syyskuuhun verrattuna ennallaan. Kangasalan kynttilätapahtuman järjestelyissä mukana ollut Kangasalan Mielenterveysyhdistys on osoittautunut tarpeelliseksi kanavaksi. Kiinnostus Kallion aluetta kohtaan on kunnan mukaan ollut kohtuullisen vilkasta, ja useita hankkeita on neuvotteluissa koko ajan. Iltahämärissä hiljennyttiin diakoni Johanna Raitasen johdolla, ja kirkossa pidetyn hartaushetken jälkeen seurakuntatalolla järjestettiin kahvitilaisuus. Lomautettujen määrä pieneni kuluneen vuoden aikana noin 700 henkilöllä.
Tasa-arvo saapui Kangasalan keskustaan
Kangasalan keskustassa autolla asioivien saivat maanantaina syyn olla tavallista valppaampana torin tuntumassa ajellessaan. vuosikerta Numero 92 - Torstai 25.11.2010 Irtonumero 2 sis.alv.
Pikkujoululiikenne tehovalvonnassa
Poliisi valvoo tehostetusti pikkujoulun liikennettä vielä ensi viikonloppuna 26.28. Itsemurhariski on huomattavasti suurempi ihmisillä, jotka kärsivät mielenterveyden ongelmista, varsinkin masennuksesta. Kangasalla työttömyysaste oli pudonnut vuodessa 0,8 prosenttiyksiköllä 8,1 prosenttiin ja Pälkäneellä 0,2 prosenttiyksikköä 9,3 prosenttiin. Valvonta aloitettiin jo viime viikonloppuna. Järjestelytoimikunta esittää uudelle valtuustolle myös joidenkin kunnan omistamien kohteiden myyntiä. Pirkanmaalla työttömyysaste oli keskimäärin 10,9 prosenttia ja koko maassa 9,3 prosenttia. Törkeän rattijuopumuksen rajan ylittänyt kuski määrättiin ajokieltoon.
Mielenterveysyhdistysten ja seurakunnan järjestämää kynttilätapahtumaa itsemurhan tehneiden muistoksi vietettiin ensimmäistä kertaa Kangasalla viime sunnuntaina. Ensimmäisten joukossa on paitsi asunto-osakkeita myös ryhmäperhepäiväkodin tilat Kuhmalahdella.
Merkinvaihto meneillään maanantaiaamuna.. Valvontaa tehdään teemalla "raittiina pikkujoululiikenteessä". Koko yhdentoista kunnan muodostaman Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston työttömyysaste oli lokakuussa 8,8 prosenttia. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta. Kymmenen prosentin työttömyysasteen Kuhmalahdella luku hiipi vuodessa hivenen ylöspäin: puolen prosenttiyksikön kasvun takana oli kuitenkin vain kaksi henkilöä. kertaa valtakunnallista kynttilätapahtumaa, jolla kunnioitetaan itsemurhan tehneiden muistoa ja yritetään tuoda lohtua läheisensä menettäneille. Kunnallistekninen rakentamiskorvaus, 13 euroa maapohjaneliöltä, säilyisi alennuksesta huolimatta ennallaan. Kynttilät syttyivät ensi kertaa myös Kangasalla. Keski-Pirkanmaan alueella työttömyysaste oli neljäntenä kuukautena peräkkäin alle koko maan keskiarvon. Uudet järjestelyt näkyvät toivottavasti kaahailun vähenemisenä eivätkä kolariuutisten määrän kasvuna.
Alennusmyynti jatkuu Kalliossa
Järjestelytoimikunta esittää Kangasalan uudelle valtuustolle, että Kallion yritysalueen tonttien hinnanalennusta jatketaan
klo 11-14 Rautahovilla
Käsitöitä, leivonnaisia, lahjatavaraa... Soittele puh. Rautajärven koulun tiernapojat klo 12 Arpajaiset: pääpalkinto Katajan Lihan joulukinkku Myyntipaikat: Eija 040 726 8044 Tervetuloa!
Hae uusi hohtava väri hiuksiisi!
Riitta Turunen
PÄIVÄ PALOASEMALLA PÄIVÄ PALOASEMALLA
La 27.11. Biojätteiden lajittelu alkaa Pälkäneellä vuoden alusta.
.. klo 11-14 Kuhmalahden VPK
Taidetie 2
Miellyttävä käsittely uudella Essensity -hiusvärillä
ilman ammoniakkia ja hajusteita!
SUOSITUT LAHJATUOTTEET JA LAHJAKORTIT NYT MEILTÄ!
Keskitie 21, Luopioinen (03) 536 3003, 0400 515 774
Klo 12-15 Salmentaan VPK
Salmentaantie 549
Tule valitsemaan myymälästämme
PIKKUJOULUMEIKIT
laajasta ART DECO -meikkisarjan valikoimastamme
Tule tunnelmien Joulukauppaan ja kahvilaan!
100 m2 täynnä joulun tunnelmaa Rauniokirkon kupeessa Vanhankirkontie 6 PÄLKÄNE 050 5979 659 Avoinna JOKA PÄIVÄ klo 11-18
Luomiväripohjuste luomivärin alla takaa pitkäkestoisen silmämeikin EYE SHADOW BASE - LUOMIVÄRIPOHJUSTE Säihkettä silmiisi, hopean hohtoa GLAN STARS LIQUID - LINERILLA
keltainentalo.fi
1250 1600
Talven juhlakynnet koristaa ART DECO CERAMIC - KYNSILAKAT
1100
l Tervetuloa!
Tervetuloa tiedotustilaisuuteen ti 30.11.2010 klo 18
Pälkäneen kunnan valtuustosaliin, Keskustie 1
Tilaisuudessa kerrotaan, mitä on biojäte, miten biokeräys järjestetään ja mitä jätteille tapahtuu. Toivomme, että luovuttaisit verta säännöllisesti 2-3 kertaa vuodessa. 10-18, la 8-15, su 10-15
Puhallettava puukuitueriste. Torstai 25.11.2010
3
ESSENSITY
COLOUR - CARE - STYLING
RAUTAJÄRVEN JOULUMYYJÄISET
Su 28.11. (03) 240 5200 www.pirkanmaan-jatehuolto.fi
Koko lehti netissä!
www.shl.fi
Hyvän joulumielen kukka- ja lahjapuoti
KIITOS!
äänestäjilleni.
Marja Kotanen
T:mi KOTI- JA SIIVOUSPALVELU SANNA-MAIJA
SILLÄ S IISTI! Kaikki kodin
kauppareissusta ruuanlaittoon ym.
siivoukset
Soita ja kysy lisää Puh. klo 9-12 MYYMÄLÄ avoinna ma-pe 10-17, la 9-14
Ajanvaraukset:
Dipl. 040 550 7653
Asiakaspalvelu puh. 040-550 7653
Marja Virtanen p. (03) 240 5110 Jäteneuvonta puh. kosmetologi, BC-värikonsultti
Ajanvaraukset:
Jalkahoitaja, dipl. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. klo 11-17, La 27.11. Tervetuloa! Jokainen verenluovutuksesi on korvaamaton. Biojätteet kerätään vähintään 5 asunnon kiinteistöistä asemakaava-alueella.
JOULUNAVAUS/GLÖGITARJOILU
Pe 26.11. 050-348 0138
HELMET
- Lähelläsi -hoitola/myymälä
www.helmihoidot.fi
Onkkaalantie 67, Pälkäne, p. 040 0955 251
Kupponen kuumaa tarjolla jouluun asti!
Puusepäntie 31, S-marketin talo Kangasala 0207 394 090 0400-611 488
vintille hyvän sään aikana vai kannattaako lämmittää harakoille?
SELLUVILLA
www.kukkivat.com
Avoinna: ark. 03-588 7379/ 0400-638 417
Oletko aina halunnut olla hyväntekijä?
Luovuta
LUOVUTA & OJENNA KÄTESI.
Verenluovutus Pälkäneellä perjantaina 3.12. kosmetologi
Tarja Vaittinen p. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. klo 1418, seurakuntatalossa, Onkkaalantie 75
Tulevana viikonloppuna Sappeen Huipussa jatkuu pikkujoulumeininki. Pakkassäässä ne tuottavat lunta tehokkaammin kuin matalapainejärjestelmä. Voisinkin tässä haastaa kaikki vanhemmat tarkastamaan lastensa päät vielä kerran, Turro kannustaa. Avajaisviikonlopuksi auki saadaan Päärinne ja Alkeisrinne. Olemme sitoutuneet siihen energiatehokkuusohjelmassa, Poukkanen sanoo. Turron mukaan täitartuntojen eliminoiminen kokonaan on siitä vaikeaa, että jos yksikin henkilö jää pois hoitoketjusta, saattavat täit levitä uudelleen suuremmalle porukalle. Kun uusi hissi saadaan käyttöön, hissikapasiteetti kasvaa neljänneksellä, ja uuden rinteen ansiosta Sappeessa on eteläisen Suomen laajin rinnealue. Se vaatii pakkassään, jotta lunta syntyy, Poukkanen sanoo. Perherinne, Siirtymärinne ja hyppyharjoittelupaikka BigAirBag on tarkoitus ottaa käyttöön viimeistään itsenäisyyspäiväviikonloppuna. Täit leviävät nopeasti lapsilta aikuisille. Myös viime vuonna tartuntoja oli paljon. Hybriditykit ovat perinteisiä lumitykkejä kevyempiä ja helpompia siirrellä. Päätäin elinkaari on kuukauden mittainen. Ne eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Rakennuslautakunnan mielestä ongelmallinen on myös Kuulialanniemen eteläosa, jossa on luontoselvityksen mukaan muuta aluetta merkittävämpiä luontoarvoja, mutta jonne on siitä huolimatta merkitty rakentamista.
Päätäiden torjunta on yhteispeliä
Pälkäneen kouluissa ja päiväkodeissa tänä on tänä vuonna havaittu tavallista enemmän päätäitartuntoja. Viime vuosille on sattunut leutoja kelejä, ja avaaminen on viivästynyt. Koska ihmiskehon ulkopuolella päätäi menettää tartuttamiskykynsä viimeistään 1-2 vuorokauden kuluessa, ei tarvetta ylenmääräiselle siivoamiselle ole. den lumetuskaluston ansiosta. Juuri imetty veri tummentaa päätäin punertavan ruskeaksi. Lumetuskalustoon tehty satsaus vähentää samalla myös energiankulutusta. Pitkästä viikonlopusta on tulossa Sappeen talven ensimmäinen sesonki. Hienoa lunta satoi kymmenen kilometrin päässä Pälkäneen keskustassa. Paineilma tuotetaan keskitetysti kompressorilla, joka rakennettiin pumppauskapasiteettia laajennettaessa. Suomessa alettiin 1800-luvulla vakaasti uskoa siihen, että päätäit, kuten muutkin "syöpäläiset", syntyivät liasta. Yleiskaavaa tai maanomistajan laatimaa rantaasemakaavaa voidaan käyttää suunnittelussa, kun rannalle
muodostuu loma-asutusta. Ihmiskehon ulkopuolella, ilman säännöllistä veriateriaa ja kehon tarjoamaa lämpöä, päätäi kuolee tai menettää tartuttamiskykynsä huoneenlämmössä (20 22 °C) yleensä yhdessä, viimeistään kahdessa vuorokaudessa. Nämä uskomukset elävät yhä sitkeästi. Marraskuun loppu on pitkän aikavälin tilastossa varsin normaali avaamisajankohta. Liikkuakseen päätäi tarvitsee ympärilleen vähintään 5 millimetrin mittaisia hiuksia. Arkisin rinteisiin pääsee kello 12 alkaen. Kireällä pakkaskelillä olemme pystyneet ampumaan selvästi suurempia vesimääriä kuin vanhalla kalustolla, Jouko Poukkanen kertoo. Tänä vuonna verkkokauppa on osoittanut kyntensä. Lähde: Tartuntatautien liitto www.health.fi/tartuntatautiliitto/paatai.html. Sen mukaan tarvitaan asianmukainen rantarakennusoikeuden mitoittaminen, ennen kuin rakennusoikeutta voidaan siirtää taustamaastosta rannoille. Päätäit ovat terveydelle vaarattomia. ovat lähinnä päiväkoti-ikäisten lasten ja 711-vuotiaiden koululaisten riesa. Valtaosa lumesta jää rinteeseen, mutta tuulen mukana hilettä leviää myös kauemmas, emmekä voi sille mitään. Tämä aiheuttaisi lausunnon mukaan ongelmia kiinteistön luovuttamista koskevissa tilanteissa sekä verotuksen yhteydessä.
Ranta-alueet uuteen tarkasteluun
Epaala-Kuulian kaavahankkeessa on tehty erittäin poikkeuksellinen ratkaisu siirtämällä laskennallinen rakennusoikeus arvokkailta maisema-alueilta rantaan. Mutta hoidosta vastaavat vanhemmat, eli he ovat avainasemassa siinä, että tartunnat saadaan loppumaan. Aitoon suunta on saanut osansa, sillä tehokkaimmin lunta syntyy pohjoistuulten aikaan, Jouko Poukkanen sanoo. Munista kuoriutuu uusi päätäi noin 7 vuorokauden kuluessa. Hybridijärjestelmässä pumpulle tulee ainoastaan vesi- ja paineilmaletkut. Siksi jos yhdellä perheenjäsenellä on tartunta, tulisi kaikkien muidenkin päät tarkastaa. Kun kausi saadaan ajoissa käyntiin, laskettelukaudesta muodostuu edellistalvia pidempi. Asiantuntijat muodostivatkin Suomeen kansallisen työryhmän laatimaan yhtenäiset ohjeet päätäitartunnan toteamiseksi ja hoidoksi. Itsenäisyyspäivä sattuu tänä vuonna maanantaiksi. Rakennuslautakunta vaatii, että rantarakentamisen määrää kaava-alueella tulee tarkastella nyt tehtyä perusteellisemmin. Kouluterveydenhoitajalla on vastuu siitä, että tieto asiasta kulkee kotiin. Kuitenkin tartuntoja havaitaan yhtä. Pakkaskelien ansiosta lunta syntyy vauhdilla, ja seuraavan viikon aikana valmistuu lisää rinteitä laskettelukuntoon. Lähinnä on huolehdittava hiusten kanssa kosketuksiin joutuvan materiaalin puhtaudesta. Rakennuslautakunnan mukaan
sama selvitystyö tulisi tehdä laajemmin kunnan taajamien lähialueilla, jotta maanomistajia kohdeltaisiin tasapuolisesti. Päätäit ovat seuranneet ihmiskuntaa tuhansien vuosien ajan. Lauantaina lavalle kiipeää Huipun ensimmäinen kansainvälinen artisti, Pandora. Viime viikonloppuna Sappeen lumihilettä havaittiin paitsi Jouttesselän vastarannalla, myös Pälkäneveden toisella puolella. Sivuilta löytyy tarkat ohjeet päätäitartunnan toteamisesta ja hoitamisesta.
Kuka vain voi saada
Tämän päivän Suomessa päätäit
Kouluterveydenhoitajana työskentelevän Paula Turron mukaan päätäiden epidemia-ajat ovat pääsääntöisesti kesälomien ja joululomien jälkeen.
Uusien hybriditykkien ansiosta Sappeessa saadaan heti alkukaudesta auki enemmän rinteitä
Pälkänekin sai osansa Sappeen lumista
Vuoden Hiihtokeskukseksi jo toista kertaa nimetyn Sappeen laskettelukausi käynnistyy lauantaina kello 10. Tästä syystä olisi aina tärkeää, että kotoa päin informoidaan myös kouluja, jos lapsella havaitaan tartunta. Ravinnokseen päätäi imee verta päänahasta. Tartunnan voi saada kuka vain, eikä siinä pitäisi olla mitään häpeän aihetta, Turro sanoo. Seuraavana viikonloppuna Huipussa esiintyy Martti Servo.
Enemmän lunta aiempaa nopeammin
Sappee saa alkukauden kävijöille entistä enemmän laskettavaa uu-. Nyt pääsemme liikkeelle normaaliaikataululla, toimitusjohtaja Jouko Poukkanen sanoo. Tarkkaan ei tiedetä, mistä täit oikein tulevat, kertoo kouluterveydenhoitaja Katja Huuhtasta sijaistava Paula Turro. Päätäi elää yksinomaan hiuksissa. Sekä lippuja että majoituskapasiteettejä myydään hyvää vauhtia. Uusi hybdidijärjestelmä on osoittanut toimivuutensa. Lausunnossa huomautetaan, että kun on kysymys taajaasutuksesta, pysyvän asutuksen muodostaminen rannalle edellyttää asemakaavaa. Entistä tehokkaampi lumetus näkyy myös Sappeen ympäristössä. Väritykseltään se on läpikuultavan harmaa. Sappee on avoinna viikonloppuisin aamusta iltaan. Yleensä nämä epidemia-ajat ovat kesäloman ja joululoman jälkeen. Myös uudet investoinnit tukevat lippukauppaa. Häätämisen osalta hämmennystä aiheuttaa se, että ihmiset saavat toisilta vanhemmilta, apteekeista, terveysasemilta, päiväkodeista ja kouluterveydenhuollolta monenlaista ja osittain ristiriitaista tietoa päätäistä ja niiden häätöhoidoista. Syksyllä Katja Huuhtanen laati asiasta tiedotteen koululaisten vanhemmille lähetettäväksi. Vanhasta järjestelmästä ei voi kokonaan luopua, sillä rajalämpötiloissa hybridijärjestelmä ei toimi. Esimerkiksi hiusharjoissa, kammoissa ja hiusten kuivaamiseen käytetyissä pyyheliinoissa tai villamyssyissä saattaa olla päätäitä. Sen kautta myydään pian yhtä paljon kuin oman myynnin kautta, Poukkanen sanoo. Lautakunta pitää myös ongelmallisena kaavassa AT 1-sm -merkinnällä osoitettuja rakennuspaikkoja, eli niitä, joilla on ehdollisen rakennusoikeus riippuen siitä, onko alueella muinaisjäännöksiä vai ei. Rakennuslautakunnan mukaan oikeusvaikutteiseen kaavaan, jonka ajatellaan olevan voimassa vuosikymmeniä, ei tulisi sisällyttää ehdollista rakennusoikeutta, joka velvoittaa maanomistajan selvittämään, onko alueella muinaisjäännöksiä. Näitä tietoja kannattaa lukea Tartuntatautiliiton verkkosivuilta.
Mikä on päätäi?
Päätäi on ihmisen hiuksissa elävä, 2-4 millimetrin mittainen siivetön hyönteinen. Tämä näkyy vauhdikkaana kausikorttimyyntinä. Munat eli saivareet ovat muodoltaan soikeita ja ne näkyvät hiuksissa tiukasti kiinni olevina, juuri ja juuri silmin havaittavina, noin 0,8 mm:n pituisina, mannaryyniä muistuttavina vaaleina nystyinä, jotka ovat tiukasta kiinni hiuksessa toisin kuin helposti irtoavat hilsehiukkaset. Lausunnossa todetaan myös, että kaavaluonnosta varten ei ole
tehty puhtaan veden tai jätevesien käsittelyn esiselvityksiä, joita luonnoksessa esitetyn kaltainen taaja rakentaminen rannalla edellyttää. Päätäiden torjunta on yhteispeliä. Tartunnan lähteinä eivät toimi koti- tai villieläimet, vaan ainoastaan toinen tartunnan saanut ihminen. Torstai 25.11.2010
5
Muinaismuistolain oikeusvaikutukset ja ranta-asuminen huolettavat rakennuslautakuntaa Epaala-Kuulialan kaavaehdotuksessa
Rantarakentamista tulisi selvittää muillakin alueilla
Pälkäneen rakennuslautakunta katsoo lausunnossaan, että Epaala-Kuulialan valmisteilla olevaan osayleiskaavaehdotukseen pitää tehdä muutoksia ranta-asumisen suhteen
Lopulliseen esityskuntoon kappale saatiin vasta reissussa.
VIIKON TARJOUS
Pressutalli
Procover
Rakennustyösuojaksi tai kalustosuojaksi puutarhakalusteille, mönkijöille, ruohonleikkureille, moottorikelkoille jne. Kippivaunu lehtijousilla ja iskunvaimentimilla. Se osallistui 26 muun yhtyeen tapaan vapaiden kokoonpanojen sarjaan, jossa parhaita yhtyeitä palkittiin tunnustuspalkinnolla. Kuomun korkeus max 120 cm.
Erkki Melartin -kamarimusiikki kilpailu Savonlinnassa. Niiden keskellä Valkeakosken musiikkiopiston lyömäsoitinryhmä kuulosti tuoreelta poikkeukselta. Viidettä kertaa pidetyssä kilpailussa oli mukana yli 200 nuorta soittajaa ja laulajaa eri puolilta maata. 6
Torstai 25.11.2010
VALMISBETONIA LAMMILTA
Kuljetuspumpuilla sekä ränni-autoilla
Kypsän iän lempi ravistaa
Koskisen Betoni Oy
Häkyläntie 5, 1600 LAMMI, myynti puh. Kilpailun muista esityksistä täysin poikennut Hambone Music kelpuutettiin mukaan myös päätöskonserttiin. mape 1018, la 1014
Musiikkiopiston lyömäsoittajat säväyttivät Savonlinnassa
Tunnustuspalkinnolla palkittu kokoonpano soitti kolmipäiväisen Erkki Melartin -kilpailun huipentaneessa päätöskonsertissa
Savonlinnan Melartin-sali täyttyi marraskuun puolivälissä, kun Erkki Melartin -kamarimusiikkikilpailu huipentui päätöskonserttiin. Soittajiensa valmistautumista Savonlinnan kilpailuun seuranneet paikallislehdet tituleerasivat nopeasti suosiotaan kasvattanutta Erkki Melartin -kamarimusiikkikilpailua "soittamisen SM-kisaksi". Puvun housuista verhon suojissa luopuneet soittajat istuutuivat shortsit jalassa bassorumpujen äärelle, pyyhkivät iloisen ilmeen kasvoiltaan ja alkoivat vakavina polkea ja napsuttaa rytmiä. Valkeakosken musiikkiopisto osallistui kilpailuun kolmella kokoonpanolla. Päätöskonsertissa kuullun Hambone Musicin harjoitukset sen sijaan jäivät loppusyksyyn. Rapid Ensemblen riveissä nähtiin myös pälkäneläisväriä, sillä Veeti Liljedahl soitti White Quintetissa marimbaa ja Hambone Musicissa erilaisia rytmisoittimia. Lisäksi Valkeakosken edustus oli mukana pianotriojen sarjassa. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.). Pituus 5,1 m, leveys 2,7 m, korkeus 2,3 m. Soittajien kehoja hyödyntävä esitys ei ollut ensimmäinen irtiotto konserttisalien perinteis-
RAUTIA-PÄLKÄNE P. Rapid Ensemble oli yksi kuudesta palkitusta. 03-6336 575
Tuotteiden suoramyynti
toimii jatkuvasti!
Eläimiin pääset tutustumaan joka kuukauden viimeinen viikonloppu
Kirvuntie 76, 36600 PÄLKÄNE
040 8494 817/Anu 0400 636 421/Ari
Katso aukioloajat: www.strutsitila.com
Tervetuloa!
MEILTÄ MM.
MEILTÄ MYÖS HUOLLOT!
SAFARIT
alk.
40,- /hlö
Trapper 400-XL
LLÄ! MYÖS LIIKUNTASETELI
alk. Pituus 3 m, leveys 2,5 m, korkeus 2,3 m. Kankkunen (lyömäsoittimet), Ella Tenhola (huilu) ja Anna Garant (piano). Radion sinfoniaorkesterin lyömäsoitinsektion äänenjohtajana toimiva Ferchen veti Valkeakoskella vieraillessaan myös "mestarikurssin" jossa opiskeltiin harvinaisempia lyömäsoittimia. White Quintetin harjoitukset alkoivat elokuussa ja viimeinen silaus tehtiin kisan alla kappaleen säveltäneen Tim Ferchenin johdolla, Veeti Liljedahl kertoo. Hänen lisäkseen palkittuun kokoonpanoon kuuluivat Juho Kanerva ja Juho Kunniakirjan pokannut Veeti Liljedahl kertoo, että kilpailun tuomaristo antoi varsin myönteiset arviot valkeakoskelais kokoonpanolle.
199,Peräkärry Muuli
1400SL
Juncar-kuomulla, sisätilan korkeus max 144 cm. UV-suojattu peitemateriaali 200 g/m2, kestävä putki, halkaisija 25 mm. Sarja I, vapaa kokoonpano. Päätöskonsertin aloitti kilpailun ainoa lyömäsoitinryhmä, Valkeakosken musiikkiopiston Rapid Ensemble. Helposti ja nopeasti koottava.
99,Autotalli
Procover
Kalusto suojaan säältä. Koottava. Tunnustuspalkinnot:
Duo Ernesaks, Espoon musiikkiopisto Duo Hero-Tanner, Espoon ja Länsi-Helsingin musiikkiopisto Duo Martes, Tampereen konservatorio (Lehtinen Saara, huilu, Vasquez Francisco, kitara) Pianoduo Ernesaks & Lahonen, Espoon musiikkiopisto Rapid Ensemble,Valkeakosken musiikkiopisto (Tenhola Ella, huilu, Garant Anna, piano, Kanerva Juho, perc, Kankkunen Juho, perc, Liljedahl Veeti, perc) Tre Voce, Läntisen Keski-Suomen musiikkiopisto
1735,Glögitarjoilu lauantaina klo 9-14
www.rautia.fi
Säväyttävät esitykset poikivat keikkoja
Savonlinnassa kuultiin lied-duoja, pianotrioja, jousikvartetteja ja puhallinkvintettejä. Vapaassa sarjassa kilpaili Rapid Ensemblen lisäksi myös trumpetistien kokoonpano. Kilpailuun valmistauduttiin huolella myös Valkeakosken musiikkiopistolla. Suljettava ovi, mukana maakiilat. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankapuh. Alkajaisiksi huilistin, pianistin ja kolmen lyömäsoittajan ryhmä esitti Tim Ferchenin The White Quintetin. 0207 630 840 Av.: ma-pe 8.30-17, la 8.30-14 (Matkapuh. Kantavuus 560 kg, lavan sisämitat 324x140x24 cm. Hopea.
Pälkäneläisväriä mukana
Joka toinen vuosi järjestettävä Erkki Melartin -kamarimusiikkikilpailu keräsi Savonlinnaan ennätysmäärän osanottajia. Kun Tim Ferchenin Hambone Music pääsi vauhtiin, kolmikko takoi rintaansa, läpsytti käsiään ja paljaita reisiään. 010 666 4100 myynti@trailpark.fi www.trailpark.fi av. Puh. vinssi, vetokuula ja puskulevypaketti KAUPAN PÄÄLLE!
4490,-
Mönkijä TrailPark Oy Pajalantie 6, 37550 Lempäälä p. Välillä soittoa sävytettiin rytmikapuloilla, jotka kulkivat mukana kaulaan kiinnitetyssä ruokalapussa. Mukaan oli kelpuutettu parhaita esityksiä kolmipäiväisen kilpailun 72 kokoonpanon joukosta. Pienen tauon jälkeen esiripun takaa lavalle palasi lyömäsoittajakolmikko. JÄRVENPÄÄ OY
Kankaanmaantie 6, 36600 PÄLKÄNE. Valkeakosken musikkiopiston kokoonpano sävähdytti kilpailussa
Siksi kappale soi Savonlinnassa paljon puhtaammin ja upeammin kuin harjoituksissa. 3h,k,s 72,0m2. Yhteistyö naisten välillä loksahti heti paikoilleen. Kaksi isoa piharakennusta 100 m2 ja 150 m2, runsaasti varasto/työtilaa. Vh. 145.000 . Ei yleisöä edes huomaa. (591050)
Kangasalan Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Kuohunharjuntie 26, 36200 Kangasala. Torstai 25.11.2010
7 Maaseutumyymälä Kesänmaku
tunteet sikin sokin
Koko Pälkäneen tuntemat lausujanaiset kohtaavat lausuntapiiri Riimin esityksessä Aune, Eino ja rakkaus
Ulla Sirén
KATAJAN LIHA
Unnaanmäentie 2, LAITIKKALA P. Vaikka esitys ei ole varsinainen juonellinen kokonaisuus, näyttelijöiden erilaiset roolihahmot ja muuntautumiset hahmosta toiseen tuovat siihen näytelmällistä jännitettä.
MAALAISSYLTTY
1110 8 80
kg kg
YLIKYPSÄ RASVATON KINKKU
PUOLIKAS POSSUA - paloiteltuna - tilauksesta
1395 420
kg kg
ym. Viime keväänä Valkeakosken musiikkiopiston lyömäsoittajien esityksessä soittimena toimivat pulpetit, joita rummutettiin suurilla kynillä. jouluherkut tilauksesta meiltä!
JOULUKINKUT, -KALKKUNAT, -LAATIKOT
VARAA HETI OMASI!
Palvelemme 22.12.2010 asti: pe 10-18, la 10-15, su 12-18, ma-to sulj.
HUOM! Joulun alla ma, ti ja ke 20.-22.12. Pikkujouluaikaan kokoonpano käy soittamassa ainakin parissa tilaisuudessa. Uima/ veneranta lähellä.Mh. Musiikki ja Linda Revon valot tuovat kokonaisuuteen teatterin loistetta ja sitovat eri kirjoittajien runoja yhteen. Niinpä Savonlinnan suuri areena tai Melartin-salin täyttänyt yleisö ei tuonut esiintymiseen ylimääräistä jännitystä. Harri Salmisen esittämä musiikki on koottu erilaisista kappaleista tukemaan sanoja. Ennakkomarkkinoinnissa päätyasunto, rajoittuu puisto alueeseen, joka rajoittuu Mallasveteen. Itse pidän eniten sellaisten esittämisestä, Anne Kauppila kertoo. alkaen kello 19. 02/2011. Runot ovat arjen makuisia runoja, sellaisia joissa on oikea elämisen tuntu. Oma tontti 2600 m2. Säväyttävät esitykset ovat poikineet lyömäsoittajille myös keikkoja. Harjoituksissa kokeilimme kauhojakin, mutta niistä luovuttiin kun kauhan kappaleet lentelivät ilmassa, Veeti Liljedahl kertoo. Mutta se kyllä toi vähän lisäpuhtia, kun näki ensimmäisen kerran, millainen kilpailusoitin on. 286.000 . Mahdollisuus myös ostaa autokatososake hintaan 2.500 . On improvisaatio-, ääni- ja kehollista harjoittelua kuten teatterissa yleensä, sanoo Merja Vaittinen.
Elämän riemua ja rajallisuutta
Esityksen Aune, Eino ja rakkaus teemana on kypsän iän rakkaus, mutta runojen maailma kattaa koko elämänkaaren lapsuudesta kuolemaan asti. Arvostan hänen työssään tulkinnan väriä ja monipuolisuutta, jota luodaan teatterin keinoin, Anne Kauppila kertoo. Viisioktaavinen marimbahan oli niin pitkä, että sen äärellä sai juosta päästä päähän, Liljedahl kuvailee "marimbojen Stradivariusta". Vh. 126.000 . Nimiruno on Aino Suholan Tosi ja positiivinen. 10-17
- Maasi parhaaksi Parasta eltä Pälkäne
www.humuspehtoori.fi
Vaikka levityskausi on tältä syksyltä ohi Humuspehtoori Oy ei nuku talviunta.
Toimitamme edelleen pelloille kelien mukaan ensi kevättä varten.
Humuspehtoori Oy
Puh. Jo 1980-luvulla mukaan liittynyt Anne Kauppila kertoo, että ryhmä on joskus kärsinyt verenvähyyttä osanottajapulan vuoksi, mutta tätä nykyä Riimi elää väkevästi kahdentoista lausujan voimin. Länsipiha, autokatos, varasto. P. Päätöskonsertissa esiintynyt lyömäsoittajakolmikko Veeti Liljedahl, Juho Kanerva ja Juho Kankkunen esiintyy torstaina 2.12. Aikaisemmin on vain käyty katsomassa toistemme esityksiä. 5h,k,s, 95,5 m2. Pälkäneen seurakuntatalolla. Olen ollut jo useamman vuoden Minna Kankaan ohjauksessa. Sooloesitysten lisäksi kuullaan myös pieniä kamarimusiikkikokoonpanoja.
Pälkäne keskusta 90,7 m² 4h, k, s, parveke, katettu terassi. Hyväkuntoinen lähes uuden veroinen 2/2 krs läpitalon huoneisto 2005 valmistuneesta luhtitalosta Pälkäneen keskustasta. Kaikki keskustan palvelut ovat lähellä ja helpottavat asumista. Rakkauden leiskahdukset eivät kysy ikää, mutta vuosien kuluminen osoittaa elämän rajallisuuden. (578337)
Tunnustuspalkinnolla palkitut Veeti Liljedahl (vasemmalla), Juho Kanerva ja Juho Kankkunen soittivat Erkki Melartin -kilpailun päätöskonsertissa. Siksi on tavallaan kummallista, että he eivät ole olleet näyttämöllä yhtä aikaa, ennen kuin he toissa talvena kohtasivat Val-
keakoski-opiston lausuntaryhmä Riimissä. Arvioitu valm. Mh. Merja Vaittinen esiintyi pitkään Pälkäneen Teatterissa ja Anne Kauppila on kuulunut opiskeluajoistaan asti Valkeakoskella muun muassa opistoteatterin ja kaupunginteatterin näyttelijäkaartiin. Riimiläiset ovat itse tuottaneet sisältöä valikoimalla esitettäviä runoja monien eri runoilijoiden tuotannosta. Mh. Aune, Eino ja rakkaus on teeman ympärille kutoutuva lähes viidenkymmenen runon kooste, joka on dramatisoitu näytelmällisillä elementeillä ja erilaisilla tehosteilla runoteatteriksi. 4h,k,s 125,0m2 Siistukuntoinen ok-talo rauhallisella Puntarin alueella Kuhmalahdella. Esityksessä on kosolti huumoria. Myös vibrafoni oli viimeisen päälle. Minna Kangas on
itse free lancer -näyttelijä, joka tuottaa yhdessä muusikko Harri Salmisen kanssa pienimuotoista draamaa sekä lausunta- ja musiikkiesityksiä. 0400 236 145 Reino Mantsinen 050 5384 007 Tero Kankila
Laadulla on rakentajansa
KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT AMMATTITAIDOLLA
S-Market Pälkäne 2009
P. Pianoduojen sarjassa kilpaili-
Pälkäne / Keskusta Onkkaalantie 68 B. (03) 357 4400. Uusien tuulien takana on lyömäsoittajia opettava Toni Hietala. Ei me olla edes tiedetty, miten kivaa meillä voi olla yhdessä, he nauravat. Meillä on ollut hirveän hauskaa tätä tehdessämme, mutta ryhmä tekee samaan aikaan tosissaan töitä, Merja Vaittinen kuvailee. 03-5381 014 myymälä, 5381 024 Kataja
TERVETULOA HERKKUOSTOKSILLE VIIKONLOPPUISIN!
YLIKYPSÄ TUPPIKINKKU
Merja Vaittinen ja Anne Kauppila ovat naisia, joita pälkäneläiset ovat tottuneet kuuntelemaan nauraen, itkien tai minkä tunteen vallassa milloinkin, mutta ei koskaan kylmin korvin. Nykyinen Riimin ohjaaja Minna Kangas on laajentanut lausunnan runoteatteriksi, joka kurkottaa perinteisestä lausuntaopista kohti uusia esittämisen muotoja. Yleisö saa nauraa paljon, mutta myös liikuttua. (577245)
Lyömäsoittajat mukana Pälkäneen konsertissa
Erkki Melartin -kamarimusiikkikilpailussa oli mukana Sibelius-Akatemian, yliopistojen musiikkitieteen laitosten sekä yliopistojen musiikinopettajia valmistavien koulutusohjelmien oppilaita, musiikkilukioiden, ammattikorkeakoulujen, konservatorioiden ja musiikkioppilaitosten opiskelijoita. Riimin esitys ravistaa rohkeilla ja rempseillä mutta myös herkillä otteilla tunteita sikin sokin. Minulle sen tyyppinen harjoittelu on ennestään hyvin tuttua. 167.000 . Kostianvirran ja Mallasveden rantaalueelle rakennetaan Suomen suurin Passiivitaloalue! Tarjolla on rantapuiston kupeessa olevia paritaloja järvimaisemin. tä. Kello 18 alkavassa Valkeakosken musiikkiopiston konsertissa on mukana myös monen muun instrumentin monenikäisiä taitajia, jotka esittävät klassisia kappaleita ja jouluista musiikkia. 167.000 (595331)
Kuhmalahti /Puntari Puntarinraitti 49. 0400-635 889 Jouko Saarikko
www.rakentajatsaarikko.
Pälkäne / Keskusta Tuomonpolku 6 B. Vapaana vain asunto 3, A-talo. Vh. vat muun muassa kangasalalaiset Laura Lehtonen ja Veronika Hailu. Kummankin lausuntaesitykset ovat juhlistaneet monet tapahtumat, iloiset ja vakavat, ja kumpikin on totuttu näkemään myös harrastajanäyttelijänä. Veeti Liljedahl on kolunnut Valkeakosken musiikkiopiston puhallinorkestereiden mukana aiemminkin monta kilpareissua. Runoteatteria pääsee näkemään vielä 26., 29. 252.000 . Riimin uusimman produktion Aune, Eino ja rakkaus esitykset ovat parhaillaan menossa Valkeakosken kaupunginteatterin Takahuone-näyttämöllä. Yksi esitys kestää väliaikoineen noin puolitoista tuntia.
Lausunnasta runoteatteriksi
Valkeakoski-opiston lausuntaryhmä on opiston vanhin opintopiiri. ja 30.11. Esityksen vastaanotto on ollut
Anne Kauppilan (vasemmalla) ja Merja Vaittisen lausuntaa pääsee kuulemaan Valkeakosken teatterin Takahuonenäyttämöllä lausuntapiiri Riimin esityksessä. Kuva Minna Kangas.
enemmän kuin positiivinen; sitä on kiitetty jopa koko pitkään toimineen lausuntaryhmän kaikkien aikojen parhaaksi luomukseksi
Maila-Katriina Tuominen epäilee, että Vuoksenmaa on käyttänyt tunnettuja maalauksia monen kohtauksen rakentamisen taustalla. Esimerkiksi Katrin ja Jannen kodissa on polttamattomia pitkiä keltaisia kynttilöitä, kun taasen Jakomäen asunnosta löytyy poltettu matala keltainen kynttilä. Tässä on mielestäni taiteen tekemisen perimmäinen tarkoitus.
Kuinka identiteetistä tuli ongelma
Onnellisuuspsykologiksi tituleerattu psykologian professori Markku Ojanen on todennut, että nykyihmisen onnellisuuskäsitys ja onnen tavoittelu liittyvät nykyiseen minuuden ja itseydenkehittämisbuumiin. Varakkuudestaan ja sosiaalisesta asemastaan huolimatta Nousukauden Katri ja Janne eivät vaikuta järin onnellisilta yksilöiltä. Joka tapauksessa tarinan taustalla vaikuttavat 1990-luun lopulla muotiin tulleet elämysmatkat ja extremekokemusten tavoittelu. Yksi onnellisuuden suurimmista esteistä on oman elämän vertaaminen toisten elämään. sia minän hahmottamisessa. Matka toisen ihmisen nahkoihin lisää ihmisten välistä ymmärrystä. Esimerkiksi Tiina Lymin esittämä mainosgraafikko Katri hahmottaa maailmaa pitkälti näköaistinsa varassa. Onko meillä eheää minuutta vai onko minuutemme kiinni materiaalista asioista. Tuominen kysyi. Joskus käytän esineitä symboleina. Johanna Vuoksenmaa näyttää elokuvan alussa tarkoin harkittujen yksityiskohtien kautta pääparin identiteetin haurauden. Vuoksenmaa naurahtaa. Krista Kaitasuo
Sama elämä eri muodoissa
Nousukaudessa yksityiskohdilla on tärkeä rooli. Esimerkiksi keskiajalta aina 1500-luvulle asti introspektio, oman minän tutkiskelu, oli harvinaista. Vuoksenmaa kysyy.
Tällä hetkellä Johanna Vuoksenmaa ohjaa Mtv3:lla syksyllä alkavaa 12-osaista sarjaa Klikkaa mua! Sarja on aika lailla komediallinen ja se kertoo nettideittailusta ja aikuisten naisten välisestä pohjattomasta solidaarisuudesta.
Totuus on tarua ihmeellisempää
Vuoksenmaan mukaan elokuvan voi nähdä katsojasta riippuen joko yhteiskuntakritiikkinä, kehitystarinana, rakkaustarinana tai selviytymistarinana. Elämysyrityksen asiakkailleen tarjoamat vaihtoehtoiset matkakohteet ovat kolmivuorotyö Vantaalla, asunnottomien matka Espooseen tai työttömien arkea Jakomäessä. Jakomäessä oma minuus alkaa löytyä ulkokohtaisten asioiden kautta luodun identiteetin alta ja parisuhdekin muuttuu läheisemmäksi. Vuonna 2003 elokuvateattereihin ilmestyneen elokuvan pääpari Katri (Tiina Lymi) ja Janne (Petteri Summanen) valitsee matkakohteekseen Jakomäen. Eniten Katri ja Janne vaikuttavat olevan hukassa omalta itseltään ja toisiltaan. Ripatti kirjoitti tarinan kuvitellessaan extremematkailun mahdollista seuraavaa vaihetta. Nousukauden pääparin kehityskaarta elokuvan alusta loppuun voi tarkastella minuuden pikkuhiljaisen paljastumisen kautta. Ihminen voi pettää tai harhauttaa muita ulkokuorellaan, ulkoisella esiintymisellään. Elokuvan käsikirjoittaja ja entinen puolisoni Mika Ripatti ei ole kirjoittaessaan suunnitellut tarinalle yhteiskunnallista sanomaa. Vuoksenmaalle elokuvat ja tarinat ylipäänsä ovat tärkeitä, sillä niiden kautta oppii jotakin ihmisyydestä ja sitä kautta itsestään. Lopussa eheys syntyy kompromissista, kun vanhasta säilytetään kuoret ja sisin täytetään uuden elämän elementeillä. Vuoksenmaan mukaan Nousukauden kohdalla huumori on pitkälti sisäänrakennettuna käsikirjoitukseen. Tekijät eivät ole myöskään halunneet saarnata tai julistaa elokuvalla mitään. Usein totuus on tarua hurjempaa, Vuoksenmaa toteaa.
hieno käsikirjoitus tämä on ja kuinka paljon minulle tärkeitä elementtejä se pitää sisällään. Sen tarkemmin hän ei tahdo elokuvaa analysoida. Näin lupaa elämysmatkailuyritys Invisible Hand Toursin Ilpo Heinonen (Antti Virmavirta) asiakkailleen elokuvassa Nousukausi. Myös näyttelijöiden roolittamista Vuoksenmaa harkitsee tarkkaan. Uuden ajan alkupuolella tapahtuu merkittäviä muutok-
Suorasti vino huumorintaju
Mikkolan Navetalla elokuvaa kommentoimassa ja Vuoksenmaata haastattelemassa oli kulttuuri- ja ihmisoikeustoimittajanakin tunnettu Maila-Katriina Tuominen, jota monet elokuvan kohtaukset naurattivat. Itse asiassa Venäjällä on järjestetty kerjäläismatkoja rikkaille ihmisille. Elokuvia: Nousukausi, Onni von Sopanen ja Toinen jalka haudasta · Nousukausi voitti vuoden 2003 Jussi-patsaan parhaasta elokuvasta, musiikista (Kerkko Koskinen) ja käsikirjoituksesta
Identiteetti-sana on sodan jälkeisen yhteiskuntamme luomus. Jannen rooliin piti saada näyttelijä, joka on tavallisen näköinen mutta kuitenkin karismaattinen. Mikä on ihmisen ydin, kun materiaaliset olot ympärillä vaihtuvat. Jossakin "takana" tai "sisällä" onkin jotakin aivan muuta. Jotenkin niin se kai menee, että kirkastamme näyttelijän kanssa tietyn tunteen niin kirkkaaksi, että katsoja voi nähdä mitä hahmon päässä kullakin hetkellä tapahtuu. Nyt kun näin sen taas pitkästä aikaa tajusin, kuinka
MailaKatriina Tuominen innostui kommentoimaan Nousukautta useaan otteeseen.. Mutta on hienoa, että elokuvasta löytyy seikkoja, joita en ole
Johanna Vuoksenmaa:
· vuonna 1965 syntynyt suomalainen televisio- ja elokuvaohjaaja · opiskellut taidekorkeakoulussa elokuvataiteen osastolla · ennen elokuvauraa toiminut valokuvataiteilijana, pitänyt lukuisia näyttelyitä ympäri Suomea · ohjannut muun muassa televisiosarjat Tahdon asia ja Kumman kaa. Tarkkailen paljon ihmisiä arjessani. En ole vuosiin katsonut tätä elokuvaa. Minä voi paljastua jopa silloin, kun sen haluaisi peittää. Se tunkee esiin yksilön ulkonaisen esiintymisen takaa. Janne ja Katri elävät samaa elämää molemmissa paikoissa, vaikkakin eri muodoissa. Tuon ajan kirjoituksista ei juuri löydy tällaista materiaalia. Katsojan on saatava katsoa oikeata henkilöä oikeaan aikaan ja tunnistettava näiden tulkitsemat tunteet myös itsessään. Mikkolan Navetalla vierailleen elokuvan ohjaajan Johanna Vuoksenmaan mukaan elokuva kertoo monen muun teeman ohella identiteetin problematiikasta. No täytyy myöntää, että en ole. Hän ihastelee nostalgista vanhaa uunia ja talokin on sisustettu jokainen yksityiskohta tarkkaan harkiten. Näyttelijä, joka kykenee näyttämään niin tyhmältä kuin fiksultakin, Vuoksenmaa toteaa. Miten identiteetin vaihtuminen vaikuttaa minuuteemme. Useimmiten huumori liittyy Vuoksenmaan elokuvissa rytmitykseen. Hyvää elämää haetaan itsen ulkopuolelta: tyydyttävä lomakohde on pariskunnalle jotakin sellaista, mitä kukaan muu ystäväpiirissä ei ole vielä kokenut. Jakomäessä varakkaan pariskunnan arki muuttuu täysin: espressokahvi vaihtuu pikakahviksi, hulppea asunto kerrostalokaksioksi ja siivoojan sijaan omat jäljet pariskunnan täytyy elämysmatkalla siivota itse. Ongelma on, että minuutta pyritään kehittämään ulkoisten seikkojen kautta sen sijaan, että tyytyväisyyttä etsittäisiin sisältäpäin. Miten se oikein syntyy. Näyttelijän on todella oltava hetkessä, jos hänen pitää raivota niin hän todella raivoaa ja uskoo tähän tunteeseensa.
sinne tietoisesti suunnitellut. 8
Torstai 25.11.2010
Tervetuloa Jakomäkeen!
Johanna Vuoksenmaan vuonna 2003 esikoisohjaus Nousukausi kysyy, mistä elementeistä minuutemme muodostuu
Krist a Kait asuo
Myymme tietoa teille teistä itsestänne. Jo elokuvan alussa käy ilmi, ettei pariskunta elä aivan omannäköistä ja -kokoista elämää: Jannella on vaikeuksia polttaa hienoissa juhlissa ystävänsä tarjoamaa sikaria ja Katri kokee syyllisyyttä raskaana olevan siivoojan palkkaamisesta. Jos kaikilla menisi yhtä hyvin tai huonosti, luultavasti onnelliseksi itseään kutsuvia ihmisiä olisi enemmän. Käsikirjoitusta tehdessään Mika ei tiennyt tätä. Viktoriaaninen aika (1800-luvun loppu) tuo esille uuden tulkinnan. Hän lähtee kirjoituksistaan aina tarinasta, jonka kautta sanoma syntyy elokuvaan ikään kuin vahingossa. Parisuhde menee miten menee eikä yhteisiä lomia keritä pitämään työkiireiden vuoksi. Muutoksista ensimmäinen liittyy ulkoisen ja sisäisen eron tiedostamiseen. Sulla on tuollainen suorasti vino huumorintaju
klo 10-15 GLÖGILLE JA PIPARILLE
TERVETULOA
TEE JOULUOSTOKSESI AJOISSA!
Ostaessasi 5 kirjaa kerralla saat yhden (edullisimman)
Keskusaukio 2, Kangasala ma-pe 9-17, la 9-13 puh. 9.30-18, la 10-14. (03) 377 1172
KORPOLA
KELLOSEPÄNLIIKE. (03) 377 0940 Keskusaukio 2, Kangasala
25 00 30
kpl
TAI ALLE!
00 0
kpl kpl
LAHJAKSI: musta glitteri kajal
KAIKKI KOIRIEN JYRSIJÖILLE: RATSASTUKSEEN: Classic Friend Housuja, loimia, VAATTEET
AVAJAISISTA AINA JOULUUN ASTI
salaatit ja hampurilaiset
La 27.11. alennuksia JOULUKALENTERIT
-50%
npu ati. (03) 377 2628 Ark. (03) 3773 447 www.kangasalankirjakauppa.fi , AVOINNA JOULUUN ASTI: ark. INA 27.1 LAUANTA
Puoti pullollaan jouluideoita! Nyt meiltä myös joulusuklaat ja -karamellit.
Sisustus- ja lahjatavarakauppa
Kuohunharjuntie 26, puh. 35,30 )
HELENA RUBINSTEIN N
JOULUNAVAUKSESSA HUIPPUEDULLISIA TARJOUKSIA!!
Palveleva terveyskauppa
A Annukka Lintulahti kk Li l h i p. (03) 377 0998 klo 11-14.
lauantaina 27.11. SILMÄLÄÄKÄRI paikalla lauantaina Myllystenpohjantie 2, Kangasala, p. PALVELEMME klo 10-15
Astu sisään joulun tunnelmaan...
Kävijöiden kesken arvomme 100 euron LAHJAKORTIN liikkeeseemme. ja 19.12. klo 12-15
Laadukkaat leipomotuotteet
- yli 20 vuoden ammattitaidolla
Appelsiiniherkku Joulusuklaat Vanhanajan glögi
Ihania jouluisia makuja....
5, 0 5,90 3,50 7,40
Suklainen lumimanteli Kuivattu karpalo Suklaamansikka
Olemme avanneet uuden kahvila-myymälämme
Kangasalan keskustassa, Osuuspankin talossa.
..itselle tai lahjaksi
Nouda Kalevala Korun uusi esite!
4,50 ,50 5,70 4,90
Muista aina mieleinen lahja:
maan ja loa kahvittele Ter vetu otteisiimme! tutustumaan tu
Ma-pe 8.30-17 Kangasala La 9.00-14.00 · Kuohunharjuntie 26 Su suljettu
Löyly-suola -setti
49,90
Cocovi -suklaan tekopaketti Suolakivituikut
LAHJAKORTTI43,Rannekoru/Kaulakoru
Numerohela 29,liikkeeseemme.
My SAAGA
Perinteinen JOULUKILPAILU näyteikkunassa.
Palkintona TIMANTTISORMUS, KALEVALA KORU JA KELLO!
Arvonta 24.12.2010.
www.orivedenleipomo.fi
Kangasalan Luontaistuote Ky tuote
Keskusaukio 2 A, p. HUOM! LA 27.11. (03) 377 0336
ILMAISEKSI.
(c) virpi pekkala
Säihkettä silmiin juhlakaudeksi!
LAHJAKSI: musta Hypnôse tai mini-kajal + Hypnôse Drama ma toaine pois MASKARA 30 ml (ovh. 33,30 )
Lash Queen Feline Extra vaganza MASKARA
(ovh. Torstai 25.11.2010
9
Kangasalan Yrittäjien Joulunavaus
keskustassa la 27.11. jos tavaraa riittää.
OSTA KOLME MAKSA KAKSI!
EDULLISIN HINNOIN!
-20% KALENTERIT -10% KULTA- JA HOPEATUSSIT -10%
elai
Kangasalantie 1123, p. Puh.
kenkiä, kypäriä, ym.
(ei Warm How-mallisto)
Tarjoukset voimassa 27.11.-23.12. 03-3770476, ma-pe 9-17 la 10-14 ,
Terveyskaup Terveyskauppa
24,90 alk. 6,90
75v
Liisantie 2, KANGASALA. 10-19, la 10-14, su 12.12. klo 10-15
yhteiseen joulunavaukseemme kauppiaiden palveltavaksi Korpolan-Ellintien-Harjusolan ja torin alueelle.
TULE SINÄKIN
tonttujoukkoineen.
Paikalla JOULUPUKKI
Joulupukki ottaa vastaan lasten piirroksia ja toivomuskirjeitä!
MIESLAULAJAT torilla klo 10.30 ja 11.30
Keskustan yrityksissä tarjolla: · GLÖGIÄ · PIPAREITA · JOULUKAHVIA · JOULUAIHEISIA KILPAILUITA
VARMISTA ETTÄ NÄET JOULUPUKIN
- poikkea optikolla!
Kangasalan
ILU GLÖGITARJO 1. (03) 377 1616 ma suljettu, ti-pe 10-18, la 10-14
Keskusaukio 2, 36200 KANGASALA Puh. ylim
10
Torstai 25.11.2010
Joulunavaus
Yrittäjäntie 7, Pälkäne
Pälkäneellä p
Kahvi- ja glögitarjoilu, Arvontaa
Perjantaina avoimet ovet klo 12-16.
Perjantaina glögitarjoilu
HELMET
-hoitola/myymälä
Glögitarjoilu
pe ja la
Yllätys kaikille kävijöille pe klo 9-14!
Joulunavauspäivän 27.11. ohjelma:
Seurakuntatalo: Tori:
klo 10 Lähetyksen Joulumyyjäiset klo 13 Joulunavaus Vuoden Pälkäneläisen julkistus Pälkäneen Joulun avaa Kapua-hankkeessa apua Malawin äideille kerännyt Heikki Närvänen Joulupukki Glögiä ja piparia · Arvonta
K
Joulun
Torstai 25.11.2010
11
sviikonloppu
Pälkäneen Urheilu ja Kalastus
Auki pe klo 18.30:aan Vt. JÄRVENPÄÄ OY
Avoinna lauantaina klo 8-14 Poikkea poimimassa omalla nimelläsi varustettu pipari piparioksasta! Arvontaa ja jouluisia tuotteita
lögiä, hvia, g Ka pukki! joulu
JÄRVENPÄÄ
tunnelma syntyy Pälkäneellä!. joulumuori tarjoilee riisipuuroa perjantaina
pe 26.11.-la 27.11.
Onkkaalantie 71 Pälkäne
Glögitarjoilu perjantaina
Glögitarjoilu la klo 9-14
RAUTIA-PÄLKÄNE P
- Torttukahvitarjoilu klo 9-15.00 - Sinuhen konsulentti klo 9-15.00 - Joulupukki piipahtaa 10-13.00 Tervetuloa! La koko päivän Glögitarjoilu Poniratsastusta klo 11-14
Joulunavauspäivän ohjelma:
Tori:
klo 9 klo 12 alkaen Kukkian Kädentaitajien tori ja juhla-arpajaiset Kuusen valot syttyvät Tervehdyssanat: Luopioisten Yrittäjien puheenjohtaja Mirjam Valli Kappeliseurakunnan joulutervehdys Riisipuuropadat porisevat ja makkaragrillit tirisevät Joulupukki Joulumyyjäiset ja musiikkikahvila
Kirkonkylän koulu:
klo 9.3012 klo 12 klo 1214 klo 1416
Mikkolan navetta:
Glögiä ja piparia Ovikranssipaja Juoksuhaudantie-elokuva
mukaan Tule joulun ... Tänä vuonna Säästäväisyysviikon teemana oli "Minä lupaan säästää". Kaikki heihin kohdennetut varta auttavat kasvattamaan heistä terveempiä aikuisia, Pälkäneen pankinjohtaja Sanna Lahtinen totesi. Mielenterveyden häiriöt tunnistetaan nykyään entistä paremmin, mutta niiden määrä ei liene sinänsä kasvanut. nelmaan tun. Retkien aikana pystytään tarkkailemaan miten psykiatrista hoitoa tarvitseva lapsi ja hänen vanhempansa toimivat yhdessä. Lisäksi 12 prosenttia tarvitsee samoista syistä joitakin tukitoimia päivähoidon tai koulun yhteyteen, Virtanen kertoi. Vuodesta 1926 alkaen vietetyn teemaviikon tavoitteena on edistää lasten ja nuorten säästäväisyyttä sekä taloudellista hyvinvointia. Aito Säästöpankilla on selkeä kanta siihen, miksi lahjoitus annettiin juuri lasten ja nuorten psykiatrian suuntaan. Lahjoitustilaisuudessa olivat paikalla Aito Säästöpankista myynti- ja markkinointiassistentti Kirsi Evilä (vasemmalla) ja toimitusjohtaja Juha Laitinen sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian vastuualueelta toimistosihteeri Päivi Moisio ja ylihoitaja Mika Virtanen.
Joulunavaus
Luopioisissa la 27.11.
Lukasser
Taidelainaamo Kurkistus ja Aitopaja
www.mikkolannavetta.fi
Käytä lähipalveluja
Luopioisten Yrittäjät ry
www.soukkio.fi
ti, ke, to 12-16 la 10-13
LIEKKI
JÄRVIKANSA
Lauantaina 27.11. Tuoreiden tutkimusten mukaan yhdeksän prosenttia lapsista tarvitsee psykiatrisista syistä erikoissairaanhoidon palveluja tai erityistason perheneuvolapalveluja. Säästölupauksia kertyi Säästäväisyysviikon aikana mukava määrä ja lahjoitussumma, 2 000 euroa, ojennettiin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lasten ja nuorten psykiatrian vastuualueille marraskuun alussa. Säästölupauksen kautta kannustettiin lapsia, nuoria ja heidän vanhempiaan pohtimaan omaa arkeaan, siihen liittyviä tavoitteita ja niiden tavoittelemista säästämisen keinoin. 12
Torstai 25.11.2010
Säästäväisyysviikon lupaukset kartuttivat lahjoituspottia
Aito Säästöpankissa vietettiin lokakuun viimeisellä viikolla Säästäväisyysviikkoa. Lastenpsykiatrian vastuualueen ylihoitaja Mika Virtanen vakuutti lahjoitusrahojen olevan korvamerkittyä rahaa. Näillä kustannetaan muun muassa hoidollisia retkiä. Jokaista säästölupausta kohden Säästöpankki lupasi tehdä lahjoituksen lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Hallintoon ei lahjoitusrahoja käytetä, Virtanen lupasi
Yleensä nelkkukerhot sisäistetään siten, että niissä on paljon käsitöitä ja piirtämistä, enempi tyttöjen alaa. Kun kyseiset aikamääreet osuvat kohdakkain, niin kuhmalahtelaista Juho Uusitaloa ei kotoa tapaa. Lapsia touhuaa ympäri Haaparinteen kuntoutuskotia, jossa pidetään MLL:n perhekahvilaa keskiviikkoisin kello 1819.30. Nuori ohjaaja, entinen kerholainen myös itse, ei muutoinkaan panttaa myönteisen palautteen jakamista. Saa lörpötellä muiden äitien kanssa ja lapset tykkäävät tosi paljon, Suvi sanoo. Päivä Paloasemalla -turvallisuustapahtumaan. Useimmiten ollaan menty pistettä. Syksyllä oli myös urheilupäivä ja kevääksi on suunniteltu retkeä. Täällä on niin paljon kavereita, melkein kaikki. Viime vuonna perhekahvilassa kävi yhteensä 25 perhettä. Ja minusta olisi jotakin pielessä, jos he eivät juttelisi. Käyn täällä joka kerta. Nuorimmasta vastaajajoukosta eli 1834-vuotiaista jopa 57 prosenttia ilmoitti, ettei ollut tehnyt mitään kysytyistä ennakoivista paloturvallisuustoimenpiteistä. Mutta ne onkin Thaimaassa. Esimerkiksi Kuhmalahden paloasemalla tapahtuu kello 1114, jolloin on ohjelmassa tehtävärastien ja palokunnan esittelyn lisäksi muun muassa pipari- ja mehutarjoilua, arpajaiset ja tuotemyyntiä. Yleensä yhdellä kerralla teh-
Iloista tunnelmaa MLL:n perhekahvilassa Luopioisissa
Essi Moisio
Naulakko on täynnä takkeja ja haalareita. Lähihoitajakouluun mielivän 20-vuotiaan "isosiskon" apua ja neuvoja on tarvittu esimerkiksi silloin, kun nelkussa on mietitty yläasteelle menoa. Erilaisia erikoistapahtumiakin on järjestetty, kuten Halloween -juhla ja lastenvaate-esittelyä. Lapset viihtyvät kerhossa paremmin, kun saavat itse olla päättämässä. Tähän hommaan ei kannata lähteä, jos ei itse tykkää olla. Perhekahvilassa ei ole erillistä ohjelmaa. Palovaroitinasetuksen mukaan kodeissa on oltava yksi varoitin jokaista 60:tta neliötä ja joka kerrosta kohden. Tutkimuksesta kävi ilmi, että pienissä asunnoissa tarvittava yksi varoitin löytyy, mutta asuntokoon kasvaessa puutteetkin lisääntyvät: 60119 neliön asunnoissa kolmanneksella puuttui toinen varoitin. Myös ainakin Salmentaan VPK viettää päivää paloasemalla. Samalla jutellaan päivän tapahtumista ja muista kuulumisista. Minä pyrin siihen, että jokaisella kerhokerralla jokainen kokisi jonkun onnistumisen tunteen.
Vaikka märkään metsään
Koulun sisällä lapset ryhmittyvät yleensä niin, että tytöt valtaavat oman pöydän ja pojat miehittävät omansa. Pikkujouluillassa esiintyy lastenlauluorkesteri Jolla, ja myös joulupukkia odotetaan vierailemaan. Innostuin, että tämä voisi olla uudenlainen äitien ja lasten kokoontuminen, jossa ei ole pakollista ohjelmaa, hän kertoo. Tällä kerralla paikalle on saapunut kuusi äitiä lapsineen. dään kahta asiaa, joista toinen on minun ideoimani ja toinen lasten. Tervetuloa vaan kaikki rohkeat isät! Saija Nurmi toivottaa. Kerhon vetäjälle taivaalta valuva sade ei ole este ulos lähte-
Henkilökohtainen side
Tyttöseitsikon pöydässä hamahelmillä tekemistä ja korttien askartelua vauhdittaa vilkas jutustelu. Vanhemmat ovat tietysti lapsille tärkeimpiä kuuntelijoita, sitten opettajat ja heidän jälkeensä tulevat kerhojen vetäjät. Ohjaajat kertovat, että perhekahvilassa on käynyt kaksi eri isää muutaman kerran. Me leikitään yleensä peiliä tai nukeilla. Olen pelkästään iloinen, kun voin auttaa. Niitä kädentaitoja harjoitettiin viime viikon maanantainakin, kun kerhossa valmistettiin omia luomuksia joulukorttikilpailua varten. Hän kertoo, että kävijät ovat lähinnä tuttuja ihmisiä. Tapahtuman verkkosivuilta www.paivapaloasemalla.fi voi tarkistaa millä paloasemilla ja mihin aikaan tapahtuma järjestetään. Voin mennä silloinkin metsään rämpimään, vakuuttaa Suvi Ylinen. Tieto kulkee lähinnä suusta suuhun. Paljon jutustellaan yleisistä kuulumisista ja siitä, miten kunkin päivä on mennyt. Nimittäin silloin varataan taskulamput mukaan ja mennään pihalla tuikkuleikkejä.
Kehuja ja onnistumisia
Suvi Ylinen ei malta olla kehumatta ohjattaviensa tyrehtymätöntä ideoiden lähdettä. Yllättävää kuinka paljon ihmisiä täällä käy, kun kylä on kuitenkin niin pieni, sanoo Outi Viitanen. Käytännönläheisten toimintarastien, asiantuntijoiden neuvojen ja iloisen yhdessä tekemisen avulla perheitä autetaan havaitsemaan ja ehkäisemään vaaran paikat kodeissaan. Puuhailujen lomassa käytä-
Ohjelmasta yhteispäätös
Kulloisenkin kerhoillan sisältö muotoutuu lasten ja ohjaajan yhteisen aivoriihen tuloksena. Ihan positiivisesti yllätyin, kun tänne tuli poikiakin. Se on kivointa, pojat kehuvat. Joskus me leikitään pientenkin kanssa, ne leikkii yleensä pehmoleluilla, Helga selittää. Viitanen on toinen kahvilan vapaaehtoisista järjestäjistä. Yhteydenpito on syksyn mittaan tiivistynyt niin, että Suvi Ylisellä on jokaiseen lapseen henkilökohtainen side. Yhdeksänvuotiaan Helga Simolan mielestä perhekahvilassa kivointa on leikkiminen, ja se, että tapaa uusia ystäviä. Me ollaan puhuttu Suvin poikaystävästä, tytöt paljastavat. Valtakunnallinen Päivä paloasemalla -tapahtuma opettaa perheille kädestä pitäen tärkeitä kansalaistaitoja, kuten palon alkusammutusta, pelastautumista, huonekohtaisten paloriskien löytämistä ja niiden poistamista. Kyselyyn vastasi 1014 iältään 1874 -vuotiasta kuluttajaa ympäri Suomen.
Nuoret ikäryhmät välinpitämättömimpiä
Perheet ottavat huomattaviakin paloturvallisuusriskejä kodeissaan Suomen pelastusalan keskusliiton SPEK:n ja If-vahinkovakuutusyhtiön teettämän
Nelkku on poikienkin juttu
Maija Nieminen-Pessi
Maanantai-ilta ja parillinen viikko. Kerhon ohjaajaa Suvi Ylistä poikien nelkkuinnostus lämmittää. Kuhmalahden poikia, Juhoa, Aapoa ja Mikkoa, vetää nelkkuun tekemisen ohella koulukavereiden seura. Aktiivisten kerholaisten suuri joukko selittyy myös sillä, että ohjaaja näyttää selvästi nauttivan työstään lasten joukossa. Eihän sen tietenkään niin pitäisi mennä, Viitanen naurahtaa. Myös seitsemänvuotiaan Sonja Nurmen mielestä leikkiminen on kivointa. Suvi kehuu perhekahvilan yhteishenkeä. Keskimäärin kävijöitä on seitsemän perhettä. Kaupungissa lapsilla menee helposti sormi suuhun. vät keskustelut, joiden aiheet yleensä tulevat kerholaisilta, ovat ohjaajalle tuttuja nelkkujen sivujuonteita. Täällä heti keksitään, mitä tehdään. Toisaalta lapset ovat usein parhaita vanhempiensa opettajia. Minulle huono sää ei ole mikään ongelma. Äidit saavat juoda rauhassa kahvia sillä välin, kun lapset leikkivät toisella puolella. Kaksi poikaa muuten puuttuu nyt. Kerhojen vetäminen on vähän kuin vapaaehtoistyötä.
Mikko Vuorinen (vasemmalla), Juho Uusitalo ja Aapo Peltola askartelivat omat ehdotuksensa joulukorttikilpailua varten. Perhekahvilan väki toivottaa kaikki tervetulleiksi pikkujouluihin.
Äidit kehuvat Haaparinteen tiloja viihtyisiksi ja toimiviksi perhekahvilan tarpeisiin.. Kipinän yhdelle keskustelun aiheelle on antanut ohjaajan helmistä muotoilema sydän. Pihalla nämä pakat menevät sekaisin. Kuhmalahdella, jos kaikki lapset pääsevät paikalle, osallistujia on yhteensä 14. Ja kaverit, Mikko Vuorinen ja Aapo Peltola, nyökyttelevät vieressä. kuluttajatutkimuksen mukaan. On, jos osaa löytää. Ja vähän ollaan harjoiteltu enkun koetta varten. Minä tietysti loppupeleissä päätän, mitä teemme. Kyseessä on perhekahvila; äi-
tejä ja lapsia näkyy paljon, mutta yhtään isää ei ole tullut paikalle. Joskus lapsilta tulee nimittäin niin absurdeja ehdotuksia, ettei niitä edes voi käytännössä toteuttaa. Vain kolmella prosentilla vastaajista ei ollut yhtäkään palovaroitinta kotonaan. Tänne on mukava tulla. Maalla lapsilla on paljon vilkkaampi mielikuvitus kuin kaupungissa. Ja aina ulos tykätään lähteä, jos se kelin puolesta on mahdollista, ohjaaja huomauttaa. Lapset puhuvat minulle omista asioistaan. Lähestyvänä tapahtumana on Haaparinteen ja Lapsiperheiden yhteinen pikkujoulukahvila, joka pidetään Luopioisissa Yhdistysnurkalla keskiviikkona 8.12. Esimerkiksi Suvi Simola kuuli perhekahvilasta Saija Nurmelta kaupassa käydessään. Mutta yleensä se on jakautunut sillä tavalla. Pimeillä illoilla, kerho kun kokoontuu puolikuudesta seitsemään, on oma hauska puolensa. Tai ainakin yritän, jos en ole kipeä, Juho sanoo nelkusta, virallisemmin 4H-kerhosta. Ulkona leikitään sitten yhdessä. Torstai 25.11.2010
13
Päivä paloasemalla voi joskus pelastaa kodin
Oikeita oppeja voi ammentaa lauantaina vaikka Kuhmalahden paloasemalla
Lähes 300 paloasemaa ympäri Suomen toivottaa perheet tervetulleiksi lauantaina 27.11. Lahdenkulman nelkussa puolestaan käy 17 kerholaista, jotka ovat innostuneet yhdessä puuhailusta niin, että toivovat kokoontumisia olevan joka maanantai. Suvi käy perhekahvilassa joka viikko Idan, Helgan ja Alman kanssa. Ja kerhoissa selvästi viihdytään. Lasten kehuminen on tosi tärkeää. Tiedon-
kulussa voi olla ongelmaa, niin että kaikki eivät välttämättä löydä, Suvi toteaa. Askartelu on hauskaa, vahvistaa Juho ja ryhtyy suunnittelemaan vanulumiukkoa omaan korttiinsa.
Ohjaaja Suvi Ylinen touhuaa kerhoilloissa yhdessä lasten kanssa. Onko Luopioisissa tarpeeksi tällaista toimintaa. Paloturvallisuutta edistäviä toimenpiteitä, kuten pelastautumissuunnitelman tekoa ja harjoittelua, tehtiin vieläpä edellisvuotta vähemmän. Suvi Ylinen pitää ohjelman yhteistä suunnittelua toimivana käytäntönä. Vieraampien ihmisten saattaa olla vaikeampi
tulla paikalle, eivätkä kaikki ole kuulleet kahvilasta. Tapahtuma on heille tärkeä. kello 17.30. Kyselin jo heti ensimmäisellä kerralla, mitä he haluaisivat tehdä. Tutkimustulos on sikäli huolestuttava, että juuri tällä ikäryhmällä on eniten pieniä lapsia, jotka puolestaan ottavat oppia vanhempiensa turvakäyttäytymisestä. Edellisellä kerralla kirkonkylän vanhalla koululla lapset herkuttelivat omatekoisella pitsalla ja koristelivat kynttilöitä. miselle, mutta lasten vilustumisen pelossa silloin pysytellään kuivissa tiloissa. Yli 120 neliön asunnoissa enää puolella oli riittävä määrä varoittimia
Kirjoittamisen ohella Hakalahti toimii kolmivuotisen kirjoittajaohjelma Viita-Akatemian vetäjänä sekä kirjoittaa eri lehtiin ja julkaisuihin. Kirkossa pidetyn hartaushetken jälkeen seurakuntatalolla oli kahvitilaisuus. Luotta-
muksen rakennuttua ryhmässä uskalletaan avautua asioista, joita ei välttämättä halua kertoa edes kaikkein lähimmille ihmisille. Tapaamiset helpottavat myös omaisten jaksamista. Liitto haluaa kiinnittää huomiota itsemurhien ehkäisyyn. Hakalahti on toiminut läänintaiteilijana Pirkanmaalla 19982002 ja Hämeen läänissä 19941997. Ryhmä on vielä pieni. Mielenterveysteemasta huolimatta ryhmässä myös iloitaan. Koristeet laitetaankin joulutorin kuusia somistamaan, ja koristeiden joukosta voi bongata mukavia ideoita omiin jouluaskarteluihin. Alusta alkaen kävi ilmi, että puolitoistatuntinen joka toinen viikko ei riitä, vaan ryhmäläiset toivoivat pidempää jokaviikkoista tapaamista. Tapahtuman järjestivät Kangasalan mielenterveysyhdistys, Omaiset mielenterveyden tukena ry ja Kangasalan Seurakunta.
Sunnuntain Kirjakahvilassa vieraana Niina Hakalahti
Kangasalan Kirjakahvila kokoontuu sunnuntaina 28.11 kello 15. Pälkäneläiset saavat käyttöönsä kunnan tiloja korvauksetta,
kun taas Kangasalla kipuillaan vuokran kanssa. Tarkoitus oli myös jumpata, mutta puhumista on niin paljon, ettei aika ole vielä riittänyt voimisteluun, Rautakoski nauraa. Joulutorilla pääsee myös ihastelemaan erilaisia joulukoristeita. Tämä porukka kyllä tykkää jutella! Aloitamme kuulumiskierroksella, mutta halutessaan voi olla hiljaakin. kerran. Hakalahti tunnetaan taitavana dialogin ja huumorin käyttäjänä. Tapahtumalla kunnioitetaan itsemurhan tehneiden muistoa ja yritetään tuoda lohtua läheisensä menettäneille. Me emme myöskään kysy kenenkään diagnooseja, Hänninen painottaa. Autottomalle tai uupuneelle kun lyhytkin matka voi käydä liian raskaaksi. Torille voi vielä ilmoittautua myyjäksi Sanna Vuoriselle numeroon 044 776 1544. Kangasalan lisäksi mielenterveyskuntoutujien vertaistukiryhmät ovat aloittaneet myös Pälkäneellä ja Orivedellä. Mikään ei korvaa vertaistukea. Vuodenvaihteessa porukka jatkaa kokoontumisia Perhekeskuksen tiloissa joka viikko kahden ja puolen tunnin ajan. Kangasalla kynttilät sytytettiin kello 17 kirkon kiviaidalle, jossa myös hiljennyttiin diakoni Johanna Raitasen johdolla. Toisena ohjaajana aloittaa Marja-Leena Kuitunen. Vain saman läpi käynyt voi tietää, miltä toisesta todella tuntuu, ryhmänohjaaja kertoo. Joku saattaa myös vierastaa kokoontumista seurakunnan tiloissa, vaikka Mielenterveysyhdistyksen puolesta yhteistyö seurakuntien kanssa on ollut erittäin hedelmällistä. Jäsenmääräkin on noussut jo 75 henkeen. Maanantaisin keskitytään askarteluun ja kädentaitoihin, keskiviikkona keskustellaan. Joulukuun alkupuolella joulutunnelmaan pääsee virittäytymään Kuhmalahden kotiseutumuseon ja seurakuntatalon tiloissa olevalla joulutorilla. mennessä. Kangasalan yhdistyksen toiminnanohjaaja Tiina Hänninen korostaa vertaistuen merkitystä kuntoutumisessa. Koristeiden materiaali ja tekotapa ovat vapaat, mutta koristeen tulisi olla kuuseen ripustettavissa. Muutaman sadan euron vuokrakulut tulevat äkkiä takaisin, jos vertaistuella estetään muutamakin hoitovuorokausi esimerkiksi Kaivannon sairaalassa. Joka vuosi noin tuhat ihmistä kuolee oman käden kautta. Ensisijaisesti paikat jaetaan kuhmalahtelaisille myyjille, mutta mukaan mahtuu vieraspaikkakuntalaisiakin jonkin verran.
Niina Hakalahden uusin kirja ilmestyi tänä vuonna.
taa Niina Hakalahti. Ei ammattiauttaja ole välttämättä kokenut esimerkiksi masennusta. Tapahtuma keräsi 4060 kävijää.
mista, vaikka mielenterveyden ongelmat ovat samanlaisia vaivoja kuin kaikki muutkin sairaudet. Tarjolla on runsaan ostosvalikoiman lisäksi lämmintä ja maistuvaa syötävää seurakuntatalon tiloissa. Lauantaina 11.12. Kangasalan ryhmä kokoontuu kaksi kertaa viikossa Antintiellä Työväenyhdistyksen kokoustilassa. Omatekoiset joulukuusenkoristeet voi toimittaa Kuhmalahden apteekkiin Liisa Alangolle 9.12. Voi täällä nauretaan, lauletaan ja tehdään olo mukavaksi. Niina Hakalahti Hotelli Urussa Kangasalantie 1108 sunnuntaina kello 15.
Joulun tunnelma laskeutuu Kuhmalahden kotiseutumuseolle 11.12., kun joulutori avaa. Rautakoski arvelee, että pienellä paikkakunnalla pelätään leimautu-
Erilaisten mielenterveysyhdistysten järjestämää kynttilätapahtumaa itsemurhan tehneiden muistoksi vietettiin ensimmäistä kertaa Kangasalla viime sunnuntaina. Hakalahti on julkaissut romaanit Hengenahdistusta (2004), Uimataito (2008), Aavasaksa (2010) sekä 1990-luvulla kolme runokokoelmaa. Valtakunnallisesti Mielenterveyden keskusliiton tunnetuksi tekemää kynttilätapahtumaa vietettiin jo 19. 14
Torstai 25.11.2010
Vertaistuki tulee lähelle
Kangasalan mielenterveysyhdistys laajentui Pälkäneelle
Anu Ritvanen
Vuosi sitten perustettu Kangasalan Mielenterveysyhdistys on osoittautunut tuiki tarpeelliseksi. Missään tapauksessa se ei olisi kuluerä kunnalle! Hänninen huudahtaa. Rautakoski kävi Mielenterveyden keskusliiton ohjaajakoulutuksen, ja elokuusta lähtien Pälkäneen seurakuntatalolla on kokoontunut oma ryhmä joka toinen torstai. Tiina Hänninen näkisi mielellään yhdistyksen omissa tiloissa, jolloin tärkeää kokoontumisaikaa ei menisi hukkaan paikkoja järjestellessä. Oma tila on kuitenkin aina kuin toinen koti. Museomiljöö virittää kävijän vanhan ajan rauhalliseen joulunviettoon. Toimintaan voi tulla mukaan sellaisessa kuntoutuksen vaiheessa, kun omat voimat riittävät.
Puhumista piisaa enemmänkin
Pälkäneläiselle Eila Rautakoskelle oli heti selvää, että hän haluaa perustaa oman ryhmän Pälkäneelle. Piirros: Leena Keino. Siihen pyritään, että täältä lähdetään hyvällä mielellä kotiin, Hänninen kertoo.
Kynttilät poistavat salailua
Itsemurhan tehneiden muistopäivää vietettiin ensimmäistä kertaa
Kangasalla viime sunnuntaina. Hengenahdistusta oli Oulun yliopiston pääsykoekirjana vuonna 2006. Kirjailijavieraana tällä kerTAMMI / MARJA-LEENA HUKKANEN
Kuhmalahden joulutorin kuuset kaipaavat koristelijoita
Kuhmalahdella valmistaudutaan täyttä päätä jouluun. Itsemurhariski on huomattavasti suurempi ihmisillä, jotka kärsivät mielenterveyden ongelmista, varsinkin masennuksesta.
Kynttilätapahtuma on yksi keino vähentää itsemurhiin liittyvää salailua ja häpeää, jotka lisäävät läheisten ahdistusta ja syyllisyyden tunteita. Joulutoritoimikunta haastaa kaikki kuhmalahtelaiset koululuokat, kerhot, yhdistykset ja vaki- ja vapaa-ajanasukkaat kuusenkoristelutalkoisiin. Kotiseutumuseo tarjoaa tunnelmalliset puitteet joulutorille. kello 1114 järjestettävälle torille on ilmoittautunut jo parikymmentä myyjää, joten jokainen löytää varmasti myyntipöydiltä ostoksia joulukotiin ja pukinkonttiin. Hän on opettanut ja luennoinut niin Tallinnan yliopistossa kuin tamperelaisessa alakoulussakin
Kirkasvetisen järven toinen kasviharvinaisuus on raani. Kymmenisen vuotta sitten hän oli mukana Kaakkois-Pirkanmaan
osaamiskehähankkeessa, jonka ajatuksena oli tuoda koulutuskurssit lähelle yrittäjää sekä saada saman alan yrittäjät kehittämään konkreettisia yhteistyötapoja. Ne eivät arastele markkinoida ja tukea toisiaan. Melontaretkellä voi nähdä esi-
Kukkia on tullut parissakymmenessä vuodessa tutuksi Tervetuloa Kukkialle -hankkeen vetäjä Pia Rämölle. Hän arvelee, että teollisuuden yrittäjiä voisi hakeutua Pälkäneelle enemmänkin, ellei paikkakunnalla olisi tonttipulaa. Minna Apajalahti työskentelee Pälkäneellä ainakin ensi vuoden
loppuun. Kaksikymmentä vuotta olen tässä Kukkialla pyörinyt, eli se on aika pitkältä ajalta tuttu ja sitten yritykset, yhteisöt ja toimijat ovat suht tuttuja, että tämä on kotikentällä toimimista ja mielenkiintoista kehittämistä. Kyläläisten, vapaa-ajan asukkaiden, yritysten ja yhdistysten äänen toivotaan nyt kuuluvan. Jos B&B tuntuu liikeideana liian vaativalta, tarjottava majoitus voi olla myös vaatimattomampaa, kesäaikaan vaikka aittakin. Vaikka alueen työttömyysluvut ovat huolestuttavat, jotkut puhuvat jo työvoiman puutteesta. Esimerkiksi mökkitalkkarit ja hoivapalvelut ovat nimenomaan kyliä kohti tulevia palveluja. Nyt yritysmaailmassa näkyy jo selvästi valoa. Hoiva- ja kotipalvelualan yritykset ovat kasvava ryhmä ja hyvä esimerkki sellaisesta yrittäjyydestä, jota kysytään paljon muuallakin kuin taajamissa. Myöhemmin painatettavaan oppaaseen merkitään melonta-, soutu-, hiihto- ja luistelureitistöt samoin kuin yöpymis-, leiriytymis- ja nuotiopaikat. Toinen paikallinen huoli on metallialan ammattikoulutuksen siirtyminen pois Kangasalta. Idean takana ovat Ari ja Pertti Toivari. Työvoimavaltaiset yritykset joutuvat tietysti miettimään sitäkin, löytyykö lähiseudulta riittävästi ammattitaitoista työvoimaa. Eli voidaan suunnitella ja kehittää, mutta ei vielä esimerkiksi rakentaa mitään.. Lisää on luvassa keväällä. Nykyään avainasemassa ovat hyvät kumppanit, sillä pienen yrityksen voi olla vaikeaa pärjätä kilpailussa yksin. Eri alojen yritykset kaipaavat tukea omilla aloillaan, mutta samaan aikaan yritysneu-
vojan on osattava nähdä laaja kenttä ja sovittaa mielessään sen osasia yhteen. Kunnan sijaintihan on hyvä. Arin ja Pertin innoittamana Yrittäjät
lähti sitten hakemaan rahoitusta tähän, Niemelin valottaa hankkeen taustaa. Se olisi hienoa, jos niitä majoituspaikkoja syntyisi ympäri Kukkiaa, että matkailija voisi vaikka olla sen viikon eri paikoissa.
Reitistön varrelle toivotaan myös vuokravälineiden tarjontaa kanooteista ja veneistä polkupyöriin, suksiin ja retkiluistimiin. Ratkaisut voivat kuitenkin olla yksinkertaisia.
minen on todellakin päivän sana, sitä kautta pääsee helpoimmin erikoistumaan ja löytää oman paikkansa, Minna Apajalahti toteaa. Torstai 25.11.2010
15
Minna Apajalahti aloitti yritysneuvojana Kaakkois-Pirkanmaan yrityspalvelukeskuksessa
Yrittäjälle pilkottaa jo valoa
Ulla Sirén
Tänne oli helppo tulla, koska tunnen seutua ja ihmisiä ennestään. Esimerkiksi koneita ja laitteita, jotka muuttuvat yhä kalliimmiksi ja monimutkaisemmiksi, voitaisiin hankkia yhteisesti useammalle yritykselle, Minna Apajalahti kertoo. Yrittäjiä huolettaa, hakevatko seudun nuoret koulutusta kauempaa ja palaavatko he enää kotiseudulleen. Apajalahti toivoo, että tulevaisuudessa useammat seudun yrittäjät oivaltaisivat sosiaalisen yrityksen monet mahdollisuudet. Täällä Luopioisissahan ei ole vielä bed & breakfast -majoitusta, joten se olisi tosi iso etu, jos sellainen järjestyisi, Niemelin antaa esimerkin. Historian siipien havinaa löytyy kivikautisen asutuksen ja kalliomaalausten liepeiltä. Hyvää pohjaa luo myös se, että Natura 2000 -verkostoon kuuluva Kukkia on oikea luonnon aarreaitta. Täällä ei tosin ole suuria yrityksiä, jotka työllistäisivät paljon ihmisiä kerralla, mutta toisaalta yhden yrityksen romahduskaan ei sit-
ten aiheuta työttömyyspiikkiä, kuten käy niillä seuduilla, joissa yksi iso yritys yhtäkkiä loppuu, Minna Apajalahti sanoo. Markkinarakoa voisi olla myös esimerkiksi tyky-toimintaan soveltuville kokoustiloille ja saunoille.
Ideoijia kaivataan ja kuunnellaan
Maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinnon suorittanut Pia Rämö on lähtenyt innostuneella mielellä vetämään Tervetuloa Kukkialle -hanketta. Luopioisten Yrittäjien tiedotusvastaava Tarja Niemelinin mielestä järven rantamille sopisi hyvin esimerkiksi bed & breakfasttyyppinen majoituspalvelu.
merkiksi järvisaniaisiin kuuluvan ormion, jota kasvaa Suomessa ainoastaan Kukkialla. Minna Apajalahti aloitti uudessa tehtävässään aikana, jolloin yritysten perustaminen on vilkastumassa taloudellisen laskukauden jälkeen. Hän mainitsee esimerkkinä Kaakkois-Pirkanmaan matkailuyritykset. Ihan kaikkea ei hankkeen puitteissa voi kuitenkaan tehdä. Verkostoitu-
Kukkian aarteet tutuksi
Henna Vainio
Luopioisten helmen, Kukkiajärven, tunnettavuutta ja vetovoimaa parannetaan marraskuussa alussa käynnistyneen ja ensi vuoden loppuun asti kestävän Tervetuloa Kukkialle -kehittämishankkeen avulla. Aktiivisissa kylissä asukkaiden, yhdistysten ja yritysten vuorovaikutus voi johtaa muihinkin uusiin ja yllättäviin menestystarinoihin, Minna Apajalahti sanoo.
Minna Apajalahden mukaan Yrityspalvelukeskuksen toimitilat Pälkäneen keskustassa ovat tarkoituksenmukaiset. Sydän-Hämeessä palveluja ja tuotteita tarjoava Aitopaja on yksi Pirkanmaalle Sykkeen aikana syntyneestä noin sadasta uudella tavalla työllistävästä yrityksestä. Myös kalastusja ravustusmahdollisuudet ovat hyvät. Yrittäjät ja yrityksen perustamista miettivät henkilöt kokevat helpommaksi tulla tänne, "omaan paikkaan", kuin etsiytyä johonkin kunnanviraston perähuoneeseen, hän sanoo.
Verkko on ajan sana
Oman yrityksen perustaminen on monen haave, mutta pelkkä ammattitaito ja liikeidea eivät aina riitä. Siksi on hallittava yritysten perustamiseen liittyvien asioiden lisäksi välineiden saatavuus yrityksen kehittämiseen ja toiminnan rahoittamiseen. Ilmassa on aika paljon optimismia. Odotukset ovat kovat, hankkeen vetäjä Pia Rämö ja LuopioistenYrittäjien tiedotusvastaava Tarja Niemelin toteavat kuin yhdestä suusta.
Yrittäjien luotsaaman ja Pomoottorin rahoittaman Leaderhankkeen tavoitteena on luoda Kukkialle järvimatkailureitistö ja uusia palveluita matkailijoiden sekä vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden iloksi. Saaria on paljon, ja niihin on myös helppo poiketa kesken matkaa, Niemelin kuvailee. Ja miksei sitten kun on mökkiläisiä paikalla, niin joku voisi saada innostuksen, että "miksei sitä voisi vaikka kokonaan muuttaa tänne ja perustaa firman", Niemelin toivoo. Mökkejä on toki vuokrattavana, mutta kaikki eivät välttämättä halua olla viikkoa samassa paikassa, joten myös lyhytaikaisemmille majoitusmahdollisuuksille olisi tarvetta, Rämö huomauttaa. Että kyllä tässä potentiaalia on vaikka mihin kunhan vaan saadaan palvelupaketit muodostettua, Niemelin uskoo. Jos joku saisi sieltä lisää kipinää, että "minäpä voisinkin tarjota tällaista". Kukkiahan on karu, kivikkoinen järvi, joten se tarjoaa hyvät puitteet esimerkiksi melomiseen, koska täällä ei voi millään kovin järkälemäisellä huviveneellä posottaa. Rämö muistuttaa myös kehittämishankkeiden ulkoapäin asetetuista rajoista. Jopa tämä huoneisto on tuttu, koska minulla on ollut siinä aiemmin työpiste, kertoo Minna Apajalahti, joka aloitti toista kuukautta sitten KaakkoisPirkanmaan yrityspalvelukeskuksessa yritysneuvojana. Hän tuli tehtävään Leena Köpän tilalle, joka siirtyi aikaisemmin syksyllä Tampereen teknilliseen yliopiston yritysasiamieheksi. Tapahtumista kiinnostunutta matkailijaa houkuttanee taas Kukkian kylien kesätapahtumat. Hänellä on ollut oma liikkeenjohdon konsultointiyritys, ja kokemusta alkavien yrittäjien kouluttajana. Hän koordinoi vuosina 2003 2004 seudun työllisyysstrategiatyötä ja jatkoi sen tavoitteista syntyneessä Syke-hankkeessa sosiaalisen yritystoiminnan asiantuntijana. Yrittämisen maailma monimutkaistuu, ja neuvontaa tarvitaan entistä nopeammin ja entistä lähempänä. Ari on Kukkian Kulkureissa ja hän on miettinyt järvellä meloessaan, että miksei tänne luotaisi selkeää reitistöä. Luopioisten kylät ovat virkeitä, niissä on paljon toimintaa, joten varmaan löytyy jossain vaiheessa yhteistyötahoja. Tällaiseen elävään verkostoon voi helposti löytyä uusia täydentäviä toimijoita, jotka tekevät palvelut entistä monipuolisemmiksi, hän uskoo.
Yritys menestyy pikkukylässäkin
Minna Apajalahti huomauttaa, että yrittäminen ei ole enää yhtä paikkasidonnaista kuin aikaisemmin, kunhan tietoliikenneyhteydet toimivat luotettavasti. Toisaalta uskon kyllä siihen, että oppisopimuskoulutuksen käyttö tulee lisääntymään ja osaltaan helpottamaan ammattitaitoisen työvoiman saantia, uusi yritysneuvoja kertoo.
Yritysneuvonnan moniosaaja
Minna Apajalahti on alansa vahva asiantuntija. Niitä ei voi tehdä etätyönä eikä yhdestä toimipisteestä käsin. Pienen yrityksen voi olla hankala tavoittaa markkinoita omin voimin. Hankkeen aikana pyritään tekemään reitistön maankäyttösopimuksia ja keräämään materiaalia opaskirjasta varten. Joulukuun aikana hanke järjestää kaksi ensimmäistä keskustelutilaisuutta, joihin kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Lisäksi siihen kootaan tietoa alueen historiasta, luonnosta ja palveluista.
Hankkeen toivotaan synnyttävän järveä ympäröiviin kyliin myös uutta yritystoimintaa. Yhteistyön tehostaminen helpottaisi monen yrityksen arkea. Toisaalta nykyaikana on kehittyviä palveluja, jotka eivät tarvitse varsinaista toimipaikkaa lainkaan. Yritysneuvonta toimii hankepohjalta, ja myös Kuhmalahti on mukana vuoden 2011 ajan.
Yritystoiminta on elpymässä
Yritysneuvojan tärkeintä ammattitaitoa on vastauksien löytäminen yrittäjien kysymyksiin
Jos B&B tuntuu liikeideana liian vaativalta, tarjottava majoitus voi olla myös vaatimattomampaa, kesäaikaan vaikka aittakin. Myöhemmin painatettavaan oppaaseen merkitään melonta-, soutu-, hiihto- ja luistelureitistöt samoin kuin yöpymis-, leiriytymis- ja nuotiopaikat. Hoiva- ja kotipalvelualan yritykset ovat kasvava ryhmä ja hyvä esimerkki sellaisesta yrittäjyydestä, jota kysytään paljon muuallakin kuin taajamissa. Hankkeen aikana pyritään tekemään reitistön maankäyttösopimuksia ja keräämään materiaalia opaskirjasta varten. Jopa tämä huoneisto on tuttu, koska minulla on ollut siinä aiemmin työpiste, kertoo Minna Apajalahti, joka aloitti toista kuukautta sitten KaakkoisPirkanmaan yrityspalvelukeskuksessa yritysneuvojana. Työvoimavaltaiset yritykset joutuvat tietysti miettimään sitäkin, löytyykö lähiseudulta riittävästi ammattitaitoista työvoimaa. Kyläläisten, vapaa-ajan asukkaiden, yritysten ja yhdistysten äänen toivotaan nyt kuuluvan. Ihan kaikkea ei hankkeen puitteissa voi kuitenkaan tehdä. Vaikka alueen työttömyysluvut ovat huolestuttavat, jotkut puhuvat jo työvoiman puutteesta. Odotukset ovat kovat, hankkeen vetäjä Pia Rämö ja LuopioistenYrittäjien tiedotusvastaava Tarja Niemelin toteavat kuin yhdestä suusta.
Yrittäjien luotsaaman ja Pomoottorin rahoittaman Leaderhankkeen tavoitteena on luoda Kukkialle järvimatkailureitistö ja uusia palveluita matkailijoiden sekä vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden iloksi. Torstai 25.11.2010
15
Minna Apajalahti aloitti yritysneuvojana Kaakkois-Pirkanmaan yrityspalvelukeskuksessa
Yrittäjälle pilkottaa jo valoa
Ulla Sirén
Tänne oli helppo tulla, koska tunnen seutua ja ihmisiä ennestään. Toisaalta nykyaikana on kehittyviä palveluja, jotka eivät tarvitse varsinaista toimipaikkaa lainkaan. Rämö muistuttaa myös kehittämishankkeiden ulkoapäin asetetuista rajoista. Ratkaisut voivat kuitenkin olla yksinkertaisia.
minen on todellakin päivän sana, sitä kautta pääsee helpoimmin erikoistumaan ja löytää oman paikkansa, Minna Apajalahti toteaa. Yrittäjiä huolettaa, hakevatko seudun nuoret koulutusta kauempaa ja palaavatko he enää kotiseudulleen. Että kyllä tässä potentiaalia on vaikka mihin kunhan vaan saadaan palvelupaketit muodostettua, Niemelin uskoo. Eli voidaan suunnitella ja kehittää, mutta ei vielä esimerkiksi rakentaa mitään.. Hän mainitsee esimerkkinä Kaakkois-Pirkanmaan matkailuyritykset. Idean takana ovat Ari ja Pertti Toivari. Lisää on luvassa keväällä. Esimerkiksi koneita ja laitteita, jotka muuttuvat yhä kalliimmiksi ja monimutkaisemmiksi, voitaisiin hankkia yhteisesti useammalle yritykselle, Minna Apajalahti kertoo. Luopioisten kylät ovat virkeitä, niissä on paljon toimintaa, joten varmaan löytyy jossain vaiheessa yhteistyötahoja. Eri alojen yritykset kaipaavat tukea omilla aloillaan, mutta samaan aikaan yritysneu-
vojan on osattava nähdä laaja kenttä ja sovittaa mielessään sen osasia yhteen. Nykyään avainasemassa ovat hyvät kumppanit, sillä pienen yrityksen voi olla vaikeaa pärjätä kilpailussa yksin. Kukkiahan on karu, kivikkoinen järvi, joten se tarjoaa hyvät puitteet esimerkiksi melomiseen, koska täällä ei voi millään kovin järkälemäisellä huviveneellä posottaa. Ne eivät arastele markkinoida ja tukea toisiaan. Niitä ei voi tehdä etätyönä eikä yhdestä toimipisteestä käsin. Ja miksei sitten kun on mökkiläisiä paikalla, niin joku voisi saada innostuksen, että "miksei sitä voisi vaikka kokonaan muuttaa tänne ja perustaa firman", Niemelin toivoo. Hän arvelee, että teollisuuden yrittäjiä voisi hakeutua Pälkäneelle enemmänkin, ellei paikkakunnalla olisi tonttipulaa. Hyvää pohjaa luo myös se, että Natura 2000 -verkostoon kuuluva Kukkia on oikea luonnon aarreaitta. Jos joku saisi sieltä lisää kipinää, että "minäpä voisinkin tarjota tällaista". Kunnan sijaintihan on hyvä. Tällaiseen elävään verkostoon voi helposti löytyä uusia täydentäviä toimijoita, jotka tekevät palvelut entistä monipuolisemmiksi, hän uskoo.
Yritys menestyy pikkukylässäkin
Minna Apajalahti huomauttaa, että yrittäminen ei ole enää yhtä paikkasidonnaista kuin aikaisemmin, kunhan tietoliikenneyhteydet toimivat luotettavasti. Tapahtumista kiinnostunutta matkailijaa houkuttanee taas Kukkian kylien kesätapahtumat. Sydän-Hämeessä palveluja ja tuotteita tarjoava Aitopaja on yksi Pirkanmaalle Sykkeen aikana syntyneestä noin sadasta uudella tavalla työllistävästä yrityksestä. Aktiivisissa kylissä asukkaiden, yhdistysten ja yritysten vuorovaikutus voi johtaa muihinkin uusiin ja yllättäviin menestystarinoihin, Minna Apajalahti sanoo.
Minna Apajalahden mukaan Yrityspalvelukeskuksen toimitilat Pälkäneen keskustassa ovat tarkoituksenmukaiset. Joulukuun aikana hanke järjestää kaksi ensimmäistä keskustelutilaisuutta, joihin kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Yhteistyön tehostaminen helpottaisi monen yrityksen arkea. Hän koordinoi vuosina 2003 2004 seudun työllisyysstrategiatyötä ja jatkoi sen tavoitteista syntyneessä Syke-hankkeessa sosiaalisen yritystoiminnan asiantuntijana. Ilmassa on aika paljon optimismia. Mökkejä on toki vuokrattavana, mutta kaikki eivät välttämättä halua olla viikkoa samassa paikassa, joten myös lyhytaikaisemmille majoitusmahdollisuuksille olisi tarvetta, Rämö huomauttaa. Myös kalastusja ravustusmahdollisuudet ovat hyvät. Toisaalta uskon kyllä siihen, että oppisopimuskoulutuksen käyttö tulee lisääntymään ja osaltaan helpottamaan ammattitaitoisen työvoiman saantia, uusi yritysneuvoja kertoo.
Yritysneuvonnan moniosaaja
Minna Apajalahti on alansa vahva asiantuntija. Lisäksi siihen kootaan tietoa alueen historiasta, luonnosta ja palveluista.
Hankkeen toivotaan synnyttävän järveä ympäröiviin kyliin myös uutta yritystoimintaa. Minna Apajalahti aloitti uudessa tehtävässään aikana, jolloin yritysten perustaminen on vilkastumassa taloudellisen laskukauden jälkeen. Siksi on hallittava yritysten perustamiseen liittyvien asioiden lisäksi välineiden saatavuus yrityksen kehittämiseen ja toiminnan rahoittamiseen. Historian siipien havinaa löytyy kivikautisen asutuksen ja kalliomaalausten liepeiltä. Pienen yrityksen voi olla hankala tavoittaa markkinoita omin voimin. Arin ja Pertin innoittamana Yrittäjät
lähti sitten hakemaan rahoitusta tähän, Niemelin valottaa hankkeen taustaa. Se olisi hienoa, jos niitä majoituspaikkoja syntyisi ympäri Kukkiaa, että matkailija voisi vaikka olla sen viikon eri paikoissa.
Reitistön varrelle toivotaan myös vuokravälineiden tarjontaa kanooteista ja veneistä polkupyöriin, suksiin ja retkiluistimiin. Hänellä on ollut oma liikkeenjohdon konsultointiyritys, ja kokemusta alkavien yrittäjien kouluttajana. Yrittämisen maailma monimutkaistuu, ja neuvontaa tarvitaan entistä nopeammin ja entistä lähempänä. Yrittäjät ja yrityksen perustamista miettivät henkilöt kokevat helpommaksi tulla tänne, "omaan paikkaan", kuin etsiytyä johonkin kunnanviraston perähuoneeseen, hän sanoo.
Verkko on ajan sana
Oman yrityksen perustaminen on monen haave, mutta pelkkä ammattitaito ja liikeidea eivät aina riitä. Toinen paikallinen huoli on metallialan ammattikoulutuksen siirtyminen pois Kangasalta. Luopioisten Yrittäjien tiedotusvastaava Tarja Niemelinin mielestä järven rantamille sopisi hyvin esimerkiksi bed & breakfasttyyppinen majoituspalvelu.
merkiksi järvisaniaisiin kuuluvan ormion, jota kasvaa Suomessa ainoastaan Kukkialla. Esimerkiksi mökkitalkkarit ja hoivapalvelut ovat nimenomaan kyliä kohti tulevia palveluja. Melontaretkellä voi nähdä esi-
Kukkia on tullut parissakymmenessä vuodessa tutuksi Tervetuloa Kukkialle -hankkeen vetäjä Pia Rämölle. Täällä Luopioisissahan ei ole vielä bed & breakfast -majoitusta, joten se olisi tosi iso etu, jos sellainen järjestyisi, Niemelin antaa esimerkin. Apajalahti toivoo, että tulevaisuudessa useammat seudun yrittäjät oivaltaisivat sosiaalisen yrityksen monet mahdollisuudet. Yritysneuvonta toimii hankepohjalta, ja myös Kuhmalahti on mukana vuoden 2011 ajan.
Yritystoiminta on elpymässä
Yritysneuvojan tärkeintä ammattitaitoa on vastauksien löytäminen yrittäjien kysymyksiin. Verkostoitu-
Kukkian aarteet tutuksi
Henna Vainio
Luopioisten helmen, Kukkiajärven, tunnettavuutta ja vetovoimaa parannetaan marraskuussa alussa käynnistyneen ja ensi vuoden loppuun asti kestävän Tervetuloa Kukkialle -kehittämishankkeen avulla. Nyt yritysmaailmassa näkyy jo selvästi valoa. Saaria on paljon, ja niihin on myös helppo poiketa kesken matkaa, Niemelin kuvailee. Minna Apajalahti työskentelee Pälkäneellä ainakin ensi vuoden
loppuun. Kaksikymmentä vuotta olen tässä Kukkialla pyörinyt, eli se on aika pitkältä ajalta tuttu ja sitten yritykset, yhteisöt ja toimijat ovat suht tuttuja, että tämä on kotikentällä toimimista ja mielenkiintoista kehittämistä. Ari on Kukkian Kulkureissa ja hän on miettinyt järvellä meloessaan, että miksei tänne luotaisi selkeää reitistöä. Hän tuli tehtävään Leena Köpän tilalle, joka siirtyi aikaisemmin syksyllä Tampereen teknilliseen yliopiston yritysasiamieheksi. Kymmenisen vuotta sitten hän oli mukana Kaakkois-Pirkanmaan
osaamiskehähankkeessa, jonka ajatuksena oli tuoda koulutuskurssit lähelle yrittäjää sekä saada saman alan yrittäjät kehittämään konkreettisia yhteistyötapoja. Täällä ei tosin ole suuria yrityksiä, jotka työllistäisivät paljon ihmisiä kerralla, mutta toisaalta yhden yrityksen romahduskaan ei sit-
ten aiheuta työttömyyspiikkiä, kuten käy niillä seuduilla, joissa yksi iso yritys yhtäkkiä loppuu, Minna Apajalahti sanoo. Markkinarakoa voisi olla myös esimerkiksi tyky-toimintaan soveltuville kokoustiloille ja saunoille.
Ideoijia kaivataan ja kuunnellaan
Maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinnon suorittanut Pia Rämö on lähtenyt innostuneella mielellä vetämään Tervetuloa Kukkialle -hanketta. Kirkasvetisen järven toinen kasviharvinaisuus on raani
16
Torstai 25.11.2010
Toimintapäivä huipensi Anna mulle aikaa -viikon
Pälkäneen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiviikko huipentui lauantaina Yhteiskoululla järjestettyyn toimintapäivään. Ilmoituksen saatuaan sosiaalityöntekijä arvioi, aloitetaanko lastensuojelutarpeen selvityksen tekeminen. Yksityisyyden rajat ovat kuitenkin niin tiukat, että ilman ammatillista statusta on vaikea puuttua siihen, mitä kodin seinien sisäpuolella tapahtuu. Selvityksen aikana tavataan lasta ja vanhempia sekä muita läheisiä tai viranomaisia. Suurimmat lisätyöt aiheutuivat valtuustosalin tiiliseinän ja valtuustosalin ulkopuolisen tiilifasadin heikkojen kiinnitysratkaisuiden korjauksesta. Vielä vuonna 2006 Pälkäne ja Luopioinen maksoivat yhdistykselle yhteensä 14 500 euroa. Nuoret olivat mukana rakentamassa tapahtumaa: he leipoivat kanttiiniin pullaa ja mokkapaloja, joita he itse olivat myös kaupittelemassa. Monipuolinen toimintapäivä kokosi lapsiperheitä Yhteiskoululle.
Lastensuojelu on yhteinen asia
Ennen sosiaalityön opintojen aloittamista ymmärsin, kuten luultavasti iso osa ihmisistä, lastensuojelun tärkeimmäksi tehtäväksi kontrollin ja tavallisimmaksi keinoksi huostaanoton. Huostaanotto on lastensuojelun keinoista viimesijainen ja kallein vaihtoehto, joka herättää paljon julkista keskustelua. Huostaanotossa väliintulo perheen yksityiselämään on niin voimakas, että perustelujen on oltava vahvat. Kuntien yhdistyttyä avustussumma on laskenut nopeasti. Kunnan toiveena on, että nopeassa kasvussa olevat lastensuojelukustannukset saadaan kuriin, kun perheiden vaikeuksiin tarjotaan apua entistä varhaisemmassa vaiheessa. Tämänvuotiseen investointimäärärahaan puolestaan tarvitaan 143 000 euron korotus.
Rahapula näivettää 4H:n toimintaa
Pälkäneen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Heidi Kiiltomäki on tehnyt vuoden alusta kolmepäiväistä viikkoa. Jaksamista arkeen voi tuoda esimerkiksi perhetyö tai tukiperhe, joka ottaa lapsen luokseen silloin tällöin ja antaa vanhemmille pienen hengähdystauon. Kaikilla meillä ei ole lapsia, mutta me kaikki olemme olleet lapsia, joten kaikilla on lähtökohtaisesti kyky eläytyä lapsen kokemusmaailmaan. jo paljon sellaista, mihin joku olisi voinut puuttua. Ilmoittajan ei tarvitse miettiä ongelmien syitä tai tarvittavia keinoja lastensuojelutarpeen arvioiminen on sosiaalityöntekijän tehtävä. Lastensuojelulaki (417/2007) - Soveltamisopas. Anna mulle aikaa -viikko toi esiin erilaisia toimintoja, joilla pälkäneläisperheitä tuetaan ja autetaan. Kunnantalon remontti alkoi viime vuonna, mutta suurin osa töistä ajoittui tämän vuoden puolelle. 1,8 miljoonan euron investointimäärärahasta vain 0,9 miljoonaa siirrettiin tälle vuodelle. Selvityksen päätyttyä joko todetaan, että lastensuojelun tarvetta ei ole ja asiakkuus päättyy, tai todetaan lastensuojelun tarve ja ehdotetaan jatkotoimenpiteitä. Lähde: Sirpa Taskinen. Ennen ammatillisen lastensuojelun väliintuloa lapsen elämässä on yleensä tapahtunut
Kunnantalon remontti maksoi 1,85 miljoonaa
Pälkäneen kunnantalon remontti ja sen suunnittelu maksoi yhteensä 1,85 miljoonaa euroa. Pellekaija Pum, poniratsastus, temppurata ja muu ohjelma keräsi parisatapäisen joukon lapsia ja heidän vanhempiaan. Myös 4H:n kotipalvelu, työkasvatus ja uusien työpaikkojen luominen poikkeavat normaalista järjestötyöstä. Tässä vaiheessa koen tarkastelevani lastensuojelua puoliksi ammatillisesta, puoliksi tavallisen kuntalaisen näkökulmasta. Alan opiskelijana ja kohtapuoliin valmistuvana sosiaalityöntekijänä ajattelen, että uuden lastensuojelulain henki on oikeanlainen. 4H yhdistys toivoo, että kunta tukisi toimintaa 10 000 eurolla vuodessa. Viime vuonna kustannukset jäivät 779 361 euroon, joten käyttämättä jäi 121 000 euroa. Lisäksi yhdistys on pitänyt avoinna kunnan nuorisotiloja Pälkäneellä ja Luopioisissa. Lastensuojelun mahdollisuudet varhaiseen puuttumiseen paranevat, kun ilmoitusvelvollisuudestaan ja ilmoitusoikeudestaan tietoisten määrä kasvaa. Ajattelen, että jokaisen aikuisen tehtävä on suojella jokaisen lapsen lapsuutta sitä, että lapsen kantamat vastuut ovat lapsen kokoisia, eivät aikuisen vastuita. Joskus yhteydenottaja on lapsen oma vanhempi, joka kokee tarvitsevansa asiantuntija-apua kasvatuskysymyksissä. Se on se viimeinen keino, johon turvaudutaan, jos mitkään muut keinot eivät riitä turvaamaan lapsen tilannetta, Siitonen sanoo. Loppusumma ylittää kustannusarvion 49 000 eurolla. Olisi hyvä muistaa, että ilmoituksen perusteeksi riittää huoli lapsesta. Lastensuojelun prosessit alkavat kuitenkin mielessäni pala palalta hahmottua ja niistä muodostua kokonaisuus, joka on jokaisen lapsen ja perheen kohdalla omanlaisensa; miten lastensuojeluasia tulee vireille, päädytäänkö selvitysvaiheen jälkeen asiakkuuteen, millaisia avohuollon tukitoimia perheille voidaan tarjota, missä tapauksessa päädytään niin äärimmäiseen keinoon kuin huostaanotto. Erityinen velvollisuus lastensuojeluilmoituksen tekemiseen on muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, poliisitoimen ja uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa tai luottamustoimessa toimivilla henkilöillä. Pälkäne on panostanut nuorisotyöhön, jota ollaan parhaillaan organisoimassa uusiksi. Toisaalta se, että kaikki ihmiselämään kuuluvat ongelmat ulkoistetaan ammattilaisille, on merkki yhteisöllisyyden kuihtumisesta. Tapahtumaa pidettiin tervetulleena. 4H-yhdistys järjestää kerhoja eri puolilla kuntaa. Sosiaalitoimea sitovat kuitenkin tarkat salassapitosäädökset, eikä ilmoituksen tekijällä ole tiedonsaantioikeutta lastensuojeluasiakkuudesta sen enempää kuin muillakaan. Ilmoitus voi olla ulkoasultaan monenlainen; kirjallinen lomake tai vaikka puhelinsoitto. Silloin olisi helpompi kierrellä sekä sisä- että ulkorasteja. Usein vähintään yksi tapaaminen järjestetään kotikäyntinä perheen omimmassa ympäristössä. Paikallisen bändin esiintyminen peruuntui viime tipassa, ja tuuraajaksi järjestyi pikavauhtia Shock Haze Valkeakoskelta. 4H-yhdistys esittää kunnalle yhteistoimintasopimusta, jolla 4H-yhdistyksen toimintaedellytykset Pälkäneellä turvattaisiin. 4H-yhdistyksen tukala tilanne johtuu kunnan pienenevästä tuesta. Yhdistykset lähtivät innolla Yhteiskoululle esittelemään toimintaansa. Pälkäne on panostanut viime vuosina perhetyöhön ja muuhun ennaltaehkäisevään työhön. Nyt opintojen loppupuolella, kun kokemusta käytännön sosiaalityöstäkin on jo jonkin verran kertynyt, kuva lastensuojelun kentästä on laajentunut ja saanut uusia sävyjä. Pari vuotta sitten uudistettu lastensuojelulaki laajensi ilmoitusvelvollisten piiriä entisestään, mikä onkin kasvattanut lastensuojeluilmoitusten määrää. Stakes, Oppaita 65. Lain tarkoituksena on, että lastensuojelun tarve havaittaisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja perhettä pystyttäisiin tukemaan kasvatustehtävässä ennaltaehkäisevin toimin ennen kuin ongelmat kasaantuvat ja paisuvat. Lastensuojelu ei tarkoita vain huostaanottoa. Nuorten työllistäminen edellyttää palkattua työntekijää, joka kouluttaa työllistettävät, organisoi työt, maksaa palkat ja hoitaa työnantajavelvoitteet. Siksi siihen aikaan olisi hyvä myös esitellä erilaisia harrastuksia, Reija Siitonen sanoo. Lisäksi harrastukset lähtevät yleensä liikkeelle syksyllä, kun koulutkin alkavat. Ensi vuonna vaarana on, että yhdistys joutuu luopumaan toiminnanjohtajasta kokonaan ja lopettamaan koko 4H-toiminnan Pälkäneellä. Tälle vuodelle yhdistys sai 2500 euron ja viime vuodelle 2000 euron toiminta-avustuksen. Lastensuojeluasia tulee vireille lastensuojeluilmoituksen kautta. Vastoin yleistä käsitystä myös lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle voi olla lapsen ja hänen huoltajiensa kanssa yhteistyössä sovittu avohuollon tukitoimi, eli kaikki muualla kuin vanhempien luona asuvat lapset eivät ole huostaanotettuja. Jatkossa se pyritään järjestämään aiemmin syksyllä. Vaikka lapsista ulkoisten tunnusmerkkien perusteella näyttää tulevan aikuisia entistä aikaisemmin, pitää lasta suojella asioilta, jotka oikeasti kuuluvat vasta seuraavaan ikävaiheeseen, jos siihenkään. Reija Siitonen uskoo, että viikon avulla onnistuttiin antamaan monipuolisempi kuva lastensuojelun koko kirjosta. Tapahtuma laajeni myös salin ulkopuolelle, sillä pihan puolella pääsi ratsastamaan ponilla ja keppihevosella sekä testaamaan alkusammutustaitoja. Pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa, kynnys ilmoituksen tekemiseen voi olla korkea. Kunnanhallitus vakuuttaa, että se on jatkossa valmis ostamaan 4H:lta entistä enemmän tasokkaita palveluita.. Järkeenkäypää niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin ajatellen. Lastensuojelulain henki on, että kuka tahansa voi ilmaista perustellun huolensa lapsesta, joko tehtävänsä velvoittamana omalla nimellään, tai halutessaan nimettömästi yksityishenkilönä. Sanna Kankaanpää Kirjoitus liittyy sunnuntaina päättyneeseen Anna mulle aikaa -teemaviikkoon, joka kiinnitti huomiota lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin.
Tartutaanko ongelmiin liian myöhään tai liian herkästi mielipiteitä riittää joka lähtöön. Ilmoituksen tehneelle voi aiheuttaa turhautumista tietämättömyys siitä, mihin toimenpiteisiin ilmoitus on johtanut. Koska lastensuojelussa monesti liikutaan perheiden varsin yksityisten asioiden piirissä, sijaisen tai harjoittelijan ominaisuudessa ei ole helppo mennä mukaan sosiaalityön ja asiakasperheen välisiin tilanteisiin, jotka saattavat olla hyvinkin pitkäkestoisia, monimutkaisia ja henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen perustuvia. Perhetyöntekijä Reija Siitosen mielestä sekä toimintapäivä että viikko onnistuivat mukavasti. Esimerkiksi koululla on oikeus saada tietoja lapsen asioista sosiaalitoimelta vain siinä määrin, mikä on opetuksen järjestämisen kannalta välttämätöntä. Nuoria Anna mulle aikaa -viikon huipennus veti vähemmän. Helsinki 2007. Useimmiten perhettä voidaan auttaa avohuollon tukitoimilla, joita toteutetaan yhteistyössä lapsen ja hänen läheisverkostonsa kanssa. Rasteilla pääsi tekemään ja kokeilemaan, joten päivä oli myös kävijöille antoisa. Pienempi väki tutustui innolla salibandyyn ja muihin Yhteiskoululla esittäytyneisiin lajeihin. Tässä vaiheessa karsiutuvat esimerkiksi kiusantekomielessä tehdyt, ilmiselvästi aiheettomat ilmoitukset, joita on onneksi vähän. Jokaisella on oikeus tehdä lastensuojeluilmoitus epäillessään, että lapsen hoidossa, huolenpidossa, kasvuolosuhteissa tai lapsen omassa käyttäytymisessä on jotakin sellaista, joka vaarantaa lapsen kehityksen ja turvallisuudentunteen. Kunta haluaisi keskustella, miten 4H-yhdistys voisi olla tarjoamassa kerhoja ja muita aktiviteetteja etenkin sivukulmille, johon kunnan oma nuorisotyö ei ulotu. Viimeiset kolme kuukautta olen tutustunut sosiaalityön arkeen kotikuntani Pälkäneen sosiaalitoimistossa
marraskuuta, ja sydänhämäläisittäin menestyksekkäästi. 12-vuotiailla ja vanhemmilla IKM-aluekilpailut olivat kuitenkin vasta alkukilpailut, joten Potkosen lopullinen sijoitus ratkeaa vasta 10.12.12. Pienistä muutostöistä huolimatta kunta jatkaa edelleen Regon jäljiltä tyhjilleen jääneen hallin kaupittelemista. Kunnon sosiaalitilojen puute on rajoittanut areenan käyttöä. Mittarilla mitataan veren happikylläisyyttä, mikä
Vuokrat nousevat Kangasalla
Kunnan omistamien asuin- ja liikehuoneistojen vuokrat nousevat kymmenellä prosentilla Kangasalla. Salibandyareenan ja yritystilojen väliin tuleva seinä helpottaa myös yritystilojen vuokrausta. Seinän rakentaa SB Lujan talkooporukka, joka on tehnyt talkoilla myös muut areenan muutos- ja rakennustyöt. Voittaja julkistetaan joulukuun Kirjakahvilassa Hotelli Urussa.
Uintimenestystä Sydän-Hämeeseen
Ikäkausimestaruuskisoja uitiin kuudella paikkakunnalla
Kuudella paikkakunnalla samanaikaisesti uitavat valtakunnalliset Ikäkausimestaruus- eli IKM-uinnit uitiin 20.21. Torstai 25.11.2010
17
Sahalahden apteekissa puhallutettiin keuhkoahtaumapäivän kunniaksi
Hengitysliitto korostaa Maailman Keuhkoahtaumapäivänä 17.11.2010 aktiivisen arjen tärkeyttä keuhkoahtaumatautia sairastavalle. eri puolille Suomea terveydenhuoltoon 100 happisaturaatiomittaria. Veikko Aaltonen työskenteli apulaisohjaajana ja käsikirjoittajana monissa akateemikko Rauni Mollbergin ohjaamissa elokuvissa. Yritystiloja pyritään vuokraamaan ensisijaisesti tyhjältä puolelta, jotta peliareena voitaisiin pitää liikuntakäytössä. 2000-luvun alussa hän toteutti paljon huomiota saaneen kolmiosaisen dokumenttisarjan Maa, Työväenluokka ja Paimenet. auttaa fysioterapeuttia tai kuntoutusohjaajaa määrittelemään keuhkoahtaumaa sairastavalle juuri hänelle sopivat turvallisen liikunnan rajat. Äänestää voi Kangasalan kirjastoissa, Kangasalan Kirjakaupassa, uimahalli Kuohussa ja Kirjakahvilan kotisivuilla osoitteessa www. Romaania ei voi siirtää filmille, on myös Aaltosen mielipide. Palkintosummasta ei voida puhua, koska rahaa ei ole, mutta voittaja saa kunniakirjan. kirjakahvilakangasala.net. Vuoden 2009 Varjo-Finlandia -kunniakirjan sai Paula Hahtola teoksellaan Salpalinja. Korotuksia perustellaan kohonneilla energia- ja kunnossapitokustannuksilla. Kuntarahoitus Oyj:n tarjouksen mukaisesti seitsemän miljoonan euron laina otetaan kymmeneksi vuodeksi. Kangasalalainen, Tampereen Työväen Uimareita (TaTU) edustava Kevin Lokkila oli P11-sarjan 50 metrin selkäuinnissa kymmenes ajalla 50,11, UKK:n Santeri Mettälä 11. Hengitysliiton paikallisyhdistykset luovuttavat Maailman keuhkoahtaumapäivänä 17.11. Joukkueet eivät lähde kauempaa Luopioisiin pelaamaan ja treenaamaan, jos ne joutuvat palaamaan kotiin hikisinä. Lisäksi monet muut sydänhämäläisuimarit saavuttivat useita henkilökohtaisia ennätyksiä.
TAPIO PIIRA
Luja-Lukko Areenalle seinä
Luopioisten Luja-Lukko Areenan päätyyn rakennetaan seinä, joka erottaa salibandykentän teollisuustiloista. 200 metrin sekauinnissa hän sijoittui Tampereella kahdeksanneksi ajalla 3.08,99, joka oikeutti valtakunnallisesti sijalle 36. Keuhkoahtaumatautia sairastavan omahoidon kannalta on kuitenkin erittäin tärkeää, että hän pääsee kuntoilemaan säännöllisesti, Vaikka liikkuminen voi tuntua raskaalta, ei sairastuneen pidä jäädä istumaan paikoilleen, vaan pyrkiä tekemään itse asioita niin paljon kuin pystyy ja aloittaa liikunta. Kirjakahvilan Varjo-Finlandiaehdokkaat ovat Ville Rannan Paratiisi-sarja, Päivi Alasalmen Koirapäinen pyöveli, Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja näyttelijä Antti Litjan lukemana, Olli Jalosen Poikakirja ja Leena Landerin Liekin lapset. Nykyisin liikunta- ja yritystilojen välissä on ainoastaan pressuseinä. Paikalle tulee keskustelemaan elokuvan ohjaaja Veikko Aaltonen. Mittarin avulla sairastunut voi saada tärkeän alkusysäyksen liikunnan aloittamiseen. ajalla 50,49 ja UKK:n Akseli Sipola 12. Hän on ollut aiemmin sitä mieltä, ettei tee romaanifilmatisointeja, mutta mikä Hotakaisen romaanissa sai hänet kuitenkin muuttamaan mielipiteensä. Korko oli indikaatiopäivänä noin 2,8 prosenttia. Kangasalan Seudun hengitysyhdistys luovutti happisaturaatiomittarin Kangasalan terveyskeskuksen , sen vastaanotti kuntoutusosastolta Marjukka Koivisto ja Mira Viitanen. Pahinta on jäädä neljän seinän sisään täydelliseen liikkumattomuuteen, Puolanne sanoo. Miten hänen kertomansa tarina eroaa Hotakaisen alkuperäisestä kirjasta, ja miksi hän on päätynyt tekemiinsä valintoihin, on mielenkiintoista kuulla. Näin syntyy ikään kuin passiivisuuden kierre, kertoo Hengitysliiton järjestöjohtaja Mervi Puolanne. Myös marraskuun (28.11.) ja joulukuun (12.12.) Kirjakahviloissa on mahdollista äänestää. Lisäksi kunnanhallitus päätti ottaa seitsemän miljoonaa euroa lainaa tälle vuodelle jo nostetun viiden miljoonan euron lisäksi. Raatilaiset haastavat kaikki kirjanystävät äänestämään omasta suosikistaan. Koko maan tuloksissa Kaikkonen oli sijalla 43. Jatkossa matot on rullattava pelikauden päätteeksi, jos hallille on löytynyt ostaja tai vuokralainen.
Useita henkilökohtaisia ennätyksiä
Kangasalalainen, mutta Tampereen uimaseuraa (Taus) edustava Emilia Potkonen voitti Tampereen kisassa T12-sarjan
Veikko Aaltonen Mikkolan Navetalla
Ensi lauantaina Luopioisten Mikkolan navetalla katsotaan Kari Hotakaisen Finlandiapalkitun romaanin pohjalta toteutettu elokuva Juoksuhaudantie. Nykyisin areenalle on ollut vaikea kaupitella harjoitus- ja pelivuoroja, kun mitään varmuutta toiminnan jatkuvuudesta ei ole ollut. Kun liikkuu vähän, yleiskunto huononee entisestään, hengenahdistus pahenee ja kynnys lähteä ulos nousee korkeaksi. ajalla 51,80. Valtakunnallisesti näillä ajoilla tytöt päätyivät sijoille 10 ja 24. Tänä vuonna ehdokkaat valitsi raati, johon kuuluvat Tuula Keihäs ja Leena Mäkiö Kangasalan kirjastosta ja Anja Aarnio ja Markku Lahtinen Raati kävi läpi kymmeniä vuonna 2010 julkaistuja kaunokirjallisia teoksia ja päätti etukäteen, ettei Varjo-Finlandia -listalle oteta yhtään viralliselle Finlandia-palkintoehdokaslistalle valittuja teoksia. Joukkueessa uivat Noora Kukkonen, Santeri Mettälä, Susanna Ellonen ja Mikko Ahola. T10-sarjan 100 metrin sekauinnissa Lotta-Maria Ollila oli Tampereella toinen ajalla 1.29,82 ja Amanda Saari seitsemäs ajalla 1.35,73. Aktiivisuus arjessa, esimerkiksi kotiaskareista huolehtiminen mahdollisimman paljon itse, auttaa keuhkoahtaumatautia sairastavaa ylläpitämään toimintakykyään. Tälle vuodelle on budjetoitu nostettavaksi kaikkiaan 20,5 miljoonaa euroa.
Äänestä VarjoFinlandiasta
Valtakunnallista keuhkoahtaumaviikkoa vietettiin viikolla 46. Liikkuminen kohottaa yleiskuntoa, parantaa hapenotto- ja toimintakykyä sekä auttaa nostamaan limaa ylös keuhkoista, mikä parantaa keuhkoahtaumaa sairastavan vointia. UKK:n 1012-vuotiaiden sekajoukkue sijoittui 4 kertaa 50 metrin vapaauintiviestissä neljänneksi ajalla 2.29,98, joka oikeutti valtakunnallisesti sijalle 37. Tästä syystä esimerkiksi yksi raadin suosikeista Joel Haahtelan Katoamispiste ei ole mukana. Sen on todettu vähentävän keuhkoahtaumatautia sairastavan hengenahdistusoiretta sekä lisäävän toimintakykyä, kestävyyttä ja voimia, mikä näkyy esimerkiksi kykynä kävellä pidempiä matkoja. IKMloppukilpailuissa Hämeenlinnassa. Valtakunnallisesti pojat sijoittuivat sijoille 58, 60 ja 64. Aktiiviseen arkeen kuuluu myös omasta yleiskunnosta huolehtiminen säännöllisen liikunnan avulla. Kesäpäivän kulttuuriyhdistys ry:n Kirjakahvila on käynnistänyt äänestyksen, johon kaikki kirjanystävät voivat osallistua. Keskustelua johdattelee toimittaja Maila-Katriina Tuominen.
Lotta-Maria Ollila voitti T10-sarjassa 50 metrin perhosuinnin ajalla 39,38 sijoittuen ajallaan valtakunnallisesti neljänneksi.. Päätimme myös, että emme pitäydy vain romaaneihin, niinpä listalla on myös sarjakuvateos ja äänikirja. UKK:n Jari-Pekka Kaikkonen oli P15-sarjan 100 metrin rintauinnissa neljäs ajalla 1.37,87. Uudet vuokrat astuvat voimaan maaliskuun alussa. Pälkäneläinen, mutta Kangasalan Urheilijoita KU-68:aa edustava Amanda Saari voitti Tampereella T10-sarjan 50 metrin rintauinnin ajalla 45,58 ja sijoittui hänkin valtakunnallisesti kuudennelle sijalle. Keuhkoahtauman ensioireita on hengenahdistus rasituksessa, minkä vuoksi sairastunut saattaa alkaa vähentää kaikkea rasittavaa toimintaa ja liikuntaa. Lisäksi kunta varautuu jakamaan reilun 1500 neliön tuotantotilat väliseinillä pienemmiksi tiloiksi. T10-sarjassa 50 metrin vapaauinnissa hän voitti Tampereella ajalla 34,88 ja sijoittui valtakunnallisesti kuudennelle sijalle. Elokuvien lisäksi Aaltonen on ohjannut lukuisia tv-draamasarjoja, muun muassa Kotikatua. Vuokrakausi päättyy maaliskuun lopussa. Kalevan uintikeskuksessa uidussa Tampereen osakilpailussa Uimaseuran Kangasalan Kuohun (UKK) Lotta-Maria Ollila voitti T10-sarjassa 50 metrin perhosuinnin ajalla 39,38 sijoittuen ajallaan valtakunnallisesti neljänneksi. Lisäksi kunta suunnittelee yhdessä LujaLukon salibandyjaoston kanssa, miten areenalle saataisiin pukeutumis- ja peseytymistilat. UKK:n Noora Kukkonen sijoittui T11-sarjassa 100 metrin selkäuinnissa Tampereen kisan seitsemänneksi ajalla 1.28,07, joka oikeutti valtakunnallisesti sijalle 26. UKK:n pälkäneläinen Lilli Toukola oli Tampereella T15sarjassa 100 metrin selkäuinnissa kuudes ajalla 1.25,35, joka oikeutti valtakunnallisesti sijalle 42. 100 metrin perhosuinnin ajalla 1.21,04 sijoittuen valtakunnallisesti seitsemänneksi. Luja-Lukko Areenan nykytilannetta rauhoittaa se, että jatkossa sen tulevaisuus turvataan pelikaudeksi kerrallaan
klo 18 hiukan jouluisissa merkeissä. 0400-797910. Pälkäneen Kansalliset Seniorit ry. Puuroa, väskynäsoppa ja kahvit Vohlisaarentien vanhustentalon kerhohuoneella ti 30.11. Sahalahden Sotaveteraanit, puolisot, lesket ja kannattajajäsenet! Pikkujouluun Kuhmalahdelle pe 26.11. pe 3.12. Päivä paloasemalla -tapahtuma 27.11. Rautajärven kylä. 255 6677
Keskuojankatu 11 SARANKULMA
ASKOSAARI OY P. (03) 285 1200 Päivystys on tarkoitettu kiireellistä lääkärinhoitoa tarvitseville ilman ajanvarausta. klo 18 Rautajärven VPK:n palotallilla. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantoimistossa 9.12.2010 toimiston aukioloaikana. Pälkäneen 4H-yhdistys: Yösähly pe 26.11 klo 20 alkaen yhteiskoululla. asti
hintoihin lisätään toimituskulut 20 /varaus
NYT LUMILLE!
31.12. Mallasvedentie 1 A Pälkäne.
Rakennustyö Pekka Jokinen Ky, p. YÖPÄIVYSTYS Valkeakosken aluesairaalassa arkisin klo 2108 viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 2109 välisenä aikana puh. Vapaaehtoiset vierelläkulkijat. Sahalahden vapaaehtoistyö ry. Pälkäneen pilkkijät Ry. 0600 1 0600 (3,95 e/min + pvm). 10 litraa astia mukaan! Lisätietoja Kari Keino p. Yhteiskulj. Lähtö Lahteen teatteriin Populaarimusiikkia Vittulajänkältä klo 17 Lemmittylä ja klo 17.10 Pälkäneen torilta, Anssi Hanki, pieni bussi. 03- 3343 344 KE Aaltonen/KANGASALA puh. 03- 3770 275 TO Setälä/ORIVESI puh. Ilm. Kok. Salmentaan VPK ja PohjoisPälkäneen maa- ja kotitalousseura. Luopioisten diabeteskerho tyypin 2 diabeetikoille ja riskiryhmään kuuluville kok. klo 9.30 Rautajärvellä Risto Vierikan luona. Ilmoitus 29.11. Omat eväät mukaan, Martat tarjoaa kahvit ja pullanpuolen. Kukkian Koukku ry. Luopioisten sotaveteraanit ja naisjaosto sekä kannatusjäsenet. Jos käytät navigaattoria, aja ensin Rautajärvelle ja navigoi vasta siitä osoitteeseen, muuten navigaattori vie väärään paikkaan. Kysy sihteeriltä p. 10-18 La 10-15
LUKKORUNKOJA JA TULISIJATARVIKKEITA
Ostamme vanhoja
Sää
-11
Kangasala
Perjantaina
Sahalahti Kuhmalahti
Lauantaina
Sunnuntaina
Kuhmalahti
Maanantaina
-12
-12
Kangasala
Sahalahti
-11
Luopioinen
-13
-14
Kangasala
Sahalahti
-13
Luopioinen
-14
Kuhmalahti
-14
Kangasala
Sahalahti
Selkeää
Puolipilvistä
Vesikuuroja
-14
Luopioinen
-14
Kuhmalahti
-15
Luopioinen
Pilvistä
Ukkosta
Lumisadetta
Pälkäne
-11
Pälkäne
-13
Pälkäne
-13
Pälkäne
-15
Palveleva meteorologi puh. (03) 285 1111
Päivystysvastaanotto: KESKUSTERVEYSASEMA, KANGASALAN KUNTA arkisin 821, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 921 puh. Muutama kiintiöpaikka vapaana. Ma 29.11. satamaan vain Valkeakosken yhd. lehdessä.
Laskettelukausi alkaa lauantaina!
Esiintyjälista
27.11. klo 1215.45, soittaa Pispalan Sälli ja Sinirytmi. Paljon istutuksia, leikkimökki. 29.1.
Liput: 14
Bussikuljetukset, 10 / meno-paluu.
Tarkan reitin löydät verkosta.
Varaa pikkujoulut Sappeelta! p. klo 14 yhdistysnurkalla (Keskitie 5 a, Luopioinen). klo 18 koululla. klo 1215. Ompeluseura Tuulalla ma 29.11. klo 12 Nuijalla, pöytävaraukset 040-5258758 Rautajärven kyläteatteri. klo 18. 3141 6600 Ark. Ma 29.11. 040 5519556. 4.12. Joulumyyjäiset Kirkkoharjun koululla la 27.11. 020 755 9975 sappee@sappee.fi www.sappee.fi
300 500 1000
Avoinna: Ma to 9 - 18 Pe la 9 - 21 Su 10 - 18 · Lounas · Kahvila · Sisustus · A-oikeudet03 536Tapahtumaillat -02:n asti Keskitie 14, LUOPIOINEN, 5400 ...ja ainoa!
Keskitie 14, LUOPIOINEN p. MTK-Sahalahti. 03-5365400
NAKKIKORI + 0,33 l LIMSA
TULILATVA sylinteri
Yksiö 75/vrk Kaksio 95 /vrk
Hyvinvointia yhdessä -hanke/ Diabetesyhdistys. 10 isointa/ kinkkukilpailu su 28.11. srk-keskuksen alakertaan ti 30.11. 0400 631 692
Rivitaloasunto 3 h+k+ sauna, 80 m2
Tervetuloa Tonttuilemaan! Entistäkin viihtyisämpi olohuone....
· Ma-to 12-23 · Pe-la 12-03 · Su 12-23
P. 2.12. Pandora (SWE) Martti Servo & Napander The Steam Mustat Enkelit
· Enkelin eväspussin arpajaiset · Pe ja la glögitarjoilu lahjaosastolla · Lauantaina 27.11. Pe 26.11., ei Juttutupa ole avoinna yhteensattuman vuoksi. ilm.aika päättyy 30.11. Ala-aste ja uimaranta lähellä. Puuroa ja kahvia klo 1315. 12.10 Luopioisten seurakuntakeskuksessa, kuljetus Pälkäneeltä jumalanpalveluksen jälkeen. klo 17 Arkissa kirjapiiri,
Andreï Makine; Vain rakkaus teos käsittelyssä. torilla klo 8.30. Nopea vapautuminen.
OKT Luopioinen kk
os. Kauppilantie 45 p. peltityöt
LA 27.11. Kaikki mukaan. Sahtikurssit su 28.11. klo 1013. (arvonta su 28.11.) poniratsastusta · Joulukoristeet ja -kukat klo 11-14
· Ihanat lahjaideat
JOULUTORILTAMME: www.ravintolaliekki.
Tarjoukset pe 26.11.-to 2.12.
KUUMA KAAKAO+PULLA
Pälkäneen Kansalaisopisto
Elokuvakurssin viimeinen osa la 27.11. Mukaan mahtuu 8 lasta. (03) 3116 7394 HAMMASLÄÄKÄRIPÄIVYSTYKSEN AJANVARAUS mape 811 p. 03- 3343 324
Kuhmalahden kunnanvaltuuston kokous
pidetään kunnantoimistossa valtuuston istuntosalissa torstaina 2.12.2010 klo 19.00. Katsotaan elokuva Juoksuhaudantie, paikalla ohjaaja Veikko Aaltonen ja toimittaja Maila-Katriina Tuominen, maksuton, tervetuloa!
Chalets -majoitukset 20.12. 040-703 3111
Visakoivua
vientihinnoin
Pinecom Ky J. Omalle sahdille, n. 15.15 - KSahrami 15.20 Kurvishöllintie 15.25 - Moltsia 15.30. bussilla, ei Pälkäneen kautta. klo 1416.30 Mikkolan navetalla. klo 16. la-auton aikataulu: vanh.t.pys. Sahalahden Martat, pikkujouluilta ke 1.12. klo 18.30 Pirjo Mäkijärvellä os. Virtanen, Hollola kk Puh. Luokkien myyntipöytien lisäksi kahvio, arpajaiset ja urheiluvälinekirppis. 2006, 105/128 m2. 18
KANGASALAN SEUDUN TERVEYSKESKUS puh. Senioriliiton juhlaristeilyn 28-29.3. KARAOKE Tulossa su 5.12.
Pikkujouluja juhlitaan klo 21.00 alkaen
· Ohjelmistossa mm. 03- 3770 275 TI Lähteenmäki /LÄNGELMÄKI puh. 0500-340 500
Itse tuotuna auto- ja metalliromut, akut, öljyt, renkaat Avoinna ark. Itsenäisyysjuhla 6.12. Tilaisuus kaikille avoin. 8-17, la 10-13 Tehdastie 6, Pälkäne
Tarjoa! Tampereen Rakennustori Oy p. Puurotarjoilu ja yhteislaulua. kerros Puh. (03) 5657 0115 Yhteispäivystys Acuta, Teiskontie 35, Tampere
Torstai 25.11.2010
Eläinlääkäreiden päivystys ajalla pe 26.11 klo 16 ma 29.11.10 klo 8 Lähteenmäki /LÄNGELMÄKI puh. Kok. Sahalahden MKS. Pete · "Glögi" tarjoilu sekä joulubuffan antimia klo 21-23 Joulu-biletillä vapaa pääsy!
Joulu-bilettejä tapahtumaan jaossa 24.-30.11. to
2.12. Lähdemme Kuhmalahden veteraanien kutsumana pikkujouluun Kuhmalahden Suojalle 26.11. Jäävaraus. Pälkäneen MLL: hallituksen kok. Kuhmalahti 22.11.2010 Pertti Alanko valtuuston puheenjohtaja
Pälkäneen kunta, kulttuuritoimi: pe 26.11. 0400-627 235. Osoite Käenniementie 136. Syyskok. to 25.11. 255 6677
Keskuojankatu 11 SARANKULMA
YLI 60 KOKOVAIHTOEHTOA! Myös kitkat ja uudet renkaat!
VESIKOURUT PALOTIKKAAT LUMIESTEET
ym. Ilm.ja lisätiedot p. 534 2491
Yli 20 kokovaihtoehtoa! Myös uudet renkaat!
ASKOSAARI OY P. klo 10. Kokoontuminen Yrittäjätalon kuntosalilla la 27.11. Kangasalan Kirkkoharjun koulun vanhemmat. klo 12. 050-3122552
Autokoulukurssit
alkavat viikottain
03-3763168
Soita ja sovi aika!
· II-vaiheen kurssit
sopimuksen mukaan.
Ilmainen nouto/romutustodistukset
ROMUAUTOJA ja METALLIJÄTETTÄ
SUOMEN AJONEUVOKIERRÄTYS
puh. Aitoon maa- ja kotitalousnaiset. Luopioisten Martat. Laitetaan myyntipöydät ja sali kuntoon. Auto kiertää seuraavasti: Kuohijoki klo 15, Rulja 15.10, Luopioinen 15.20, Rautajärvi 15.40, Kilpijärvi 15.45. Miss Divet -Dragshow · Illan Bilemusasta vastaa Dj. 0400 196 196 www.ajoneuvokierratys.fi
Virallinen vastaanottopaikka
Otamme vastaan/ ostamme kierrätykseen
Pälkäneen Liikennekoulu
Onkkaalan VPK:n talo 2. (03) 285 1800 viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 812 p. Kangasalan Sitoutumattomat Eläkeläiset. Iltasmäen VPK:n väki kokoontuminen palolla. välisenä aikana tai niin kauan kuin bilettejä riittää....
Kysy ja soita 0500-661 807
Uutta vastaava
Rv. Kurssin kesto 7-8 tuntia. 040-5702701. klo 10. sekä 4.12. Keppihevosen valmistuskurssi ma 29.11 ja ti 30.11 klo 17.30-19.30. 03- 3343 344 Eläinlääkäreiden ilta- ja yöpäivystys ajalla 29.11.10 02.12.10 klo 16.00 klo 8.00: MA Sainio /KANGASALA puh. n. Aiheena Maaria Leinosen runot. Jokainen valmistaa oman keppihevosen ja riimun. Massin kuntosaliryhmä kokontuu Yrittäjätalon kuntosalilla la 27.11. klo 19.
LAUANTAINA 27.11.
Baari Pitkä-Seppä
Kuhmalahti
Heikki Salo
Liput 7
Erinomainen lounas
ma-la 11-15, su 12-16
Janne Louhivuori
Showtim
e klo 21.3
0
LAUANTAINA
UUSIOKITKARENKAAT
175/65-14 195/65-15 205/60-16 225/45-17 268,298,368,498,185/65-15 205/55-16 225/50-17 225/40-18 288,368,498,588,-
TODELLA PITÄVÄT GREEN DIAMOND
KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT UUSIONASTARENKAAT 178,- 155/70-13 178,155-13 175/65-14 238,- 185/65-15 248,195/65-15 258,- 205/55-16 318,205/60-16 338,- 235/65-17 498,-
Muista myös pitopalvelumme!
Ma-ti 9-20, ke-to 9-22, pe 9-03, la 11-03, su 12-21. Päivätanssit Sahalahden Kontulassa ma 29.11. Joulumyyjäistalkoot la klo 16 alkaen Rautahovilla. P. ja lisätiedot/ 050-3555 345. Aitoon Martat. Runopiiri kok. klo 18 Putkessa, naisten messut 12.12
010-239 0880, FAX. 539 9800
KV-MIKROTUKIPALVELU P 050 329 1742 .
Ohjelmiston asennukset, internetsivujen valmistus, atk-laitteet ja -tarvikkeet, huollot, asennukset ja asentaminen. 377 3447 ma-pe 10-18, la 10-14
www.kangasalankirjakauppa.fi
Tietokonehuolto
ILMOITUKSESI
PALVELEMME:
P. Ilmestyy maanantaisin ja torstaisin. 9-17, la SULJETTU
KANGASALAN AUTOKATSASTUS OY
Se edullisempi, kotimainen
Lentolan teollisuusalueella, Lentolantie 12, 36220 Kangasala
Onkkaalantie 71, Pälkäne Myymälä 050-4471141 Remonttitöiden vastaanotto 050-3830416 Toimisto 03-5257400
PERUNKIRJAT
· Kauppakirjat · Testamentit ym.
Kiinteistötoimistot
PEKKA VALTONEN
P. Torstai 25.11.2010
19
A L A N A M M A T T I L A I S E T
Käyntiosoite: Postiosoite:
Asianajotoimistot
Hinauspalvelut
Henkilö- ja pakettiautot Myös raskas kalusto
Hammaslääkärit Erikoishammasteknikko
T TTILAISE A LAN AMM A E ESSÄMM LEHD TORSTAI! JOKA
KALERVO INGALSUO
Vastaanotto sopimuksen mukaan. Uudet tietokoneet.
Puhelin: 03-539 9800 fax: 03-539 9888
Pälkäneen, Kangasalan ja Kuhmalahden paikallislehti. (03) 379 0008
www.kangasalanautokatsastus.
Määräaikaiskatsastukset
Markus Huttunen puh. 0400 821 720
Alikyläntie 10, Pälkäne
AIKAA VARAAMATTA MA-PE 9-17
henkilö- ja pakettiautoille.
Kirjanpitotoimistot
KIRJANPITOTOIMISTO
Myllystenpohjantie 2, Kangasala PUH. Puh. 3753 218, 0400-335 443
ASIOINTIPALVELU
Joustavasti asiakkaan luona. Välityspalkkio sopimuksen mukaan.
Puh. 539 9800
Kultapellonkuja 120 Kuhmalahti
ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI
Myös ilta- ja viikonloppuaikoja.
Perunkirjoitukset
KOTIVASTAANOTTO PÄLKÄNEELLÄ
Työtilaukset Mika Seppi 0440 684 521 Petri Täyrönen 0500 846 709 / 24 h
Puh. 0400 556 638 Roineenkatu 12, Valkeakoski
Eläinlääkärit
P. 03-377 1068 www.kirjanpitomattila.com
MATTILA KY
- Taloushallinnon palvelut Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
· VESIKOURUT · · PALOTIKKAAT · · LUMIESTEET ·
Kirjakaupat
0500-661 807
Huom! Mahdollisuus kotitalousvähennyksiin!
ym. 0400-566 937
LVI-palvelut Autoilu
LVI-URAKOINTI, REMONTTI- ja TARVIKEMYYNTI Av. 03-377 1818, 0500 - 621 294, Kangasala, myös ilt.
SOITA
ILMOITUKSESI
Auto- ja konekorjaamot
Hydrauliikkaletkut ja liittimet 24 h Autokorjaamopalvelut
RISTO RIKKONEN
Erikoishammasteknikko
P. 260 7215
ILMAINEN ARVIO
Kalevan puistotie 17, 33500 TAMPERE www.aleksinlkv.net
www.shl.fi
Rakennuspalvelut PÄLKÄNEEN RAKENNUSPELTI OY
· Kattoremontit · Sadevesijärjestelmät sekä muut · Rakennuspeltityöt Puh. Onkkaalantie 58 PL 16, 36601 PÄLKÄNE Päätoimittaja: Toimittaja: Tommi Liljedahl Krista Kaitasuo 03-539 9820, 050-3010 291 03-539 9821
tommi.liljedahl@shl.fi
ISSN 0788-8279 Yritys- ja tilaaja-asiakkaat: Anssi Kukkonen 03-539 9840, 044-3477 402
anssi.kukkonen@shl.fi
ILMOITUSHINNAT etusivu takasivu ennen tekstiä tekstissä tekstin jälkeen kuolinilmoitukset värilisä
1,54 /pmm 1,18 /pmm 1,07 /pmm 1,07 /pmm 1,07 /pmm 1,12 /pmm 0,29 /pmm
ILMOITUSTEN JÄTTÖAJAT: ma lehteen to klo 12 to lehteen ti klo 12 Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. 0400-404 425 Kotitoimistomme on Pälkäneellä. peltityöt · Soita ja kysy
Tietokonetarvikkeet
SOITA
Keskusaukio 2, p. Myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Ilmainen puhelinneuvonta.
Puh. ark. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla.
TILAUSHINNAT (kotimaa): kestotilaus 12 kk: 68 kestotilaus 6 kk: 40 kestotilaus 3 kk: 25 Levikki: 5 811 kpl (LT 2009) Lukijamäärä: 18 000 (TNS Atlas 12/2008)
Toimitusjohtaja: Olli Sirén, 050-5169 145
olli.siren@shl.fi
Kotisivu: www.shl.fi Sähköpostiosoite: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi Avoinna: kepe klo 916 (mati vain ajanvarauksesta)
krista.kaitasuo@shl.fi
Toimittaja: Jani Oksanen 03-539 9822
jani.oksanen@shl.fi
Ilmoitusvalmistus: Päivi Martikainen 03-539 9844
paivi.martikainen@shl.fi
Yritysasiakkaat: Mikko Heinonen
Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. 23%
mikko.heinonen@shl.fi
03-539 9833, 044-3477 411
Paino: Pirkanmaan Lehtipaino, 2010
500 g
95
kg
Saarioinen PERUNA-, LANTTU- TAI PORKKANALAATIKKO
13
ITSENÄISYYSPÄIVÄKYNTTILÄT
norm. kysymykset liittyvät yleensä Sydän-Hämeen lehdessä tai SHl Online -verkkopalvelussa olevaan mainontaan sekä lehden sisältöön ja ulkoasuun.
Panelistin työkalu on internet
Palkinnoiksi panelistit saavat raaputusarpoja tai lahjakortteja. Ryhdy siis lehtemme panelistiksi ja vaikuta! Mielipiteesi on meille tärkeä!
Haemme kasvavaan panelistien joukkoomme lukijoita vaikuttamaan lehden kehittämiseen heidän näkökulmastaan. saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 20
Torstai 25.11.2010
Tule mukaan kehittämään
Sydän-Hämeen lehteä
Sydän-Hämeen Lehdellä on oma paneeli, johon toivomme Sinunkin liittyvän. kyselyyn vastaaminen vie kerralla noin 5-10 minuuttia. 1,20-1,30
a tä jop Sääs % 23
90
Etu K-Plussa-kortilla
-15%
Ilman K-Plussakorttia 1,89 rs
1
350-400 g 300 g
59
rasia
890
%
Tarjoukset voimassa 28.11. Jos tunnet, että sinulla voisi olla sanottavaa sekä lehti- ja nettimainonnasta että lehtemme sisällöstä ja ulkoasusta, klikkaa itsesi mukaan!
Internet-pohjaisessa paneelissa vastaaminen on helppoa ja vaivatonta. Tule siis mukaan vaikuttamaan!
Aktiivisia panelisteja palkitaan
Lue lisää osoitteessa www.shl.fi/paneeli
TARJOUKSET VOIMASSA TO-LA
Palvelusta!
Tule löytöretkelle lahjataloon.
Lasten erilaisia COLLEGEHUPPAREITA
(12,90)
tä 22 Sääs %
Leivon JOULUTORTUT
2 kpl/100 g
EDULLISESTI PLUSSAKORTILLA:
HINTA VOIMASSA 25.11-1.12
8 69 1
kg rasia
(16,90 kg)
Naudan PALAPAISTI
90
Golden OMENAT ja SUIPPOPAPRIKA
1 20 3
200 g
49
pkt/kg
Naisten Pro FLEECEPUSERO
(1,49-7,45 kg)
Yksilatvainen JOULUTÄHTI
990 1000
FLEECETAKKI Naisten ja miesten FLEECEKERRASTOJA
(9,90)
tä 10 Sääs
kpl
Kalavalmis SAVUSIIKA
HINTA VOIMASSA 25.11-1.12
Etu K-Plussa-kortilla
-10%
Ilman K-Plussakorttia 9,95 kg
8
200 g
n. Ei jälleenmyyjille.
(3,98-4,54 kg)
HINTA VOIMASSA 25.11-1.12
Fazer Sininen MAITOSUKLAALEVY Erä!
HINTA VOIMASSA 25.11-1.12
Saarioisten ROSOLLI
Feelings SUKLAARASIAT 400 g
yksittäin 2,99
Erä Lambi Roosanauha WC-PAPERI 24 rll
norm. 10-18, LA 9-14 ALASENKUJA 1, SUORAMA, AVOINNA ARK. 10,00/säkki
Etu K-Plussa-kortilla
-20%
Ilman K-Plussakorttia 1,67 kpl
4
00
(6,67 kg)
3 kpl
Etu K-Plussa-kortilla
-13%
Ilman K-Plussakorttia 2,19 rs
1
89
(6,64 kg)
rasia
· antiikkikynttilä kpl 2 kpl/pkt tai 0x100 · pöytäkynttilä 60x100 mm
100
(6,25/kg)
1000
4 kpl
% tä 16 Sääs
% tä 20 Sääs
(0,33/rll)
795
www.loytotex.
ONKKAALANTIE 69, PÄLKÄNE, AVOINNA ARK. 9-20, LA 9-18, SU 12-18