22 Ilkka Peltola avaa Onkkaalan alakylään grillikioskin ja itsepalvelukirpputorin s. 20 Esikuvani on Renaud Lavillenie, koska hän on lyhyt niin kuin minäkin ja pidän hänen hyppy tyylistään SAHALAHTELAINEN SEIVÄSHYPPÄÄJÄ JAMI SIIRA s. | www.shl.fi Keskiviikko 26.6.2019 Harjutuulen remonttirahoista tiukka äänestys s. Peltola aikoo rekrytoida muutaman työntekijän avukseen. Suolasaaren verilöylystä selviytyi kaksi lokinpoikasta s. vuosikerta | Numero 26 | Irtonumero 3 € sis. alv. <DDD> <D>.<M>.<YYYY> • Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNE & KANGASALA | 91. 6 Lukijalta: Vesikasvit huolestuttavat s. 9 Niinistö tulee Kostiaareenalle s. 8. Seinään on tehty luukku grilli-kioskia varten ja sisältä löytyy hyllyjä ja pöytiä itsepalvelukirpputoria varten. 4 Menossa: Jussina tanssittiin lavoilla s. 4 Kyläkukko kiekuu vanhan Siwan talossa Ilkka Peltola on remontoinut vanhan Siwan taloa kevään ajan
Vielä ei siis kannata painaa paniikkinappeja pohjaan. Olimme monella tapaa hyvin epätyypillinen lukiolaisryhmä. Totta on sekin, että ulkopuolinen selvittäjä ei aina automaattisesti tuo autuutta ja selkeintä näkemystä. Jos on rankka koeviikko, saa tukea muilta lukiolaisilta tai opettajilta. Voidaanko siis olettaa lukion tason olevan laskussa. Yhden tai kahden ikäluokan tarkasteleminen, kun katsotaan koko lukion tasoa ei ole järkevää, ja vääristäisi tuloksia, joten vielä ei ole johtopäätösten aika. Allekirjoittanut kirjoitti jo lukion aikana siitä, että meidän ikäluokkamme ei välttämättä tule olemaan täynnä priimuksia. Pälkäneen lukion suuri vahvuus on yhteisöllisyys, mitä ei voi kokea missään muussa lukiossa. 9–12.30 ja 13–15) Soitto 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa kotimaassa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. Vaikka miten osaammekin itse nähdä esimerkiksi Pakanrannan hienouden, on silti jotenkin pysäyttävää huomata jonkun tyystin ulkopuolisen kertovan meille tämän saman. Sydän-Hämeen Lehdessä valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. mukaan) Päätoimittaja: Jani Oksanen 044 7557 213 Toimittajat: Krista Nummelin 044 3477 422 Kati Poikela 044 7557 224 Yritysasiakkaat: Ulla Tikka 044 3477 402 Tuottaja: Päivi Martikainen 044 7557 215 ILMOITUSHINNAT etusivu ..............1,55 €/pmm takasivu ............1,25 €/pmm ennen tekstiä ..1,20 €/pmm tekstissä ............1,20 €/pmm tekstin jälk........1,20 €/pmm kuolinilm. Kävi niin, että kangasalalaisia yleisiä uimarantoja kolunnut kangasalalaisperhe listasi Pakanrannan hienoimmaksi näkemäkseen rannaksi Pälkäneellä poikettuaan. Se antaa hyvät eväät elämään ja mahdollisuuden jokaiselle käydä lukiota. 2 KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti PÄÄKIRJOITUS Perustettu 14.9.1929 Päätoimittaja Jani Oksanen • jani.oksanen@shl.fi Ulkopuoliset selvittäjät P älkäneellä on poikkeuksellisen hieno uimaranta. ANTTI HINTIKKA Kirjoittaja kirjoitti keväällä ylioppilaaksi Pälkäneen lukiosta.. PÄLKÄNEELLÄ 26.6.2019 Täytyykin olla ylpeä jokaisesta, joka taisteli läpi ylioppilas kirjoituksista, ennakko odotuksista huolimatta. Esimerkiksi kesätapahtumien määrä alueella on monelle meistä ylpeyttä herättävän laaja ja Kostia-areenan suostumme jo myöntämään niin hienoksi, että sen miljöö kelpaa vaikka tasavallan presidentinkin pysähdyspaikaksi. Ilmestyy keskiviikkoisin. ”Tiedetään”, sanoo moni pälkäneläinen. O nnistumisten ääneen lausuminen ei täälläpäin maailmaa tule luonnostaan, mutta hiljalleen alamme toki oppia. Päinvastoin, hänelle voi merkityksellisintä olla kohentunut joukkoliikenteen taso tai taksitolpan läheisyys. • Postin päiväjakelualueella soita 010 5844 470 klo 9–15. Siellä ei koe olevansa yksin minkään asian kanssa. .........1,20 €/pmm Pienin ilmoituskoko 1 x 30 mm Hintoihin lisätään alv. Pälkäneen lukiossa asiat tehdään yhdessä ja se kuuluu Pälkäneelle. Ehkä seuraavan 10 vuoden ajalta voidaan katsoa, mihin suuntaan Pälkäneen lukio on kehittymässä. Millaisia asukkaita sen avulla voitaisiin houkutella. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 28 € • 6 kk 52 € • 12 kk 95 € Jatkuva digitilaus (sis. Yleensä meillä kaikilla on jokin näkemys siitä, mikä juuri meidän asuinkulmillamme on hienointa – se jokin yksittäinen syy, jonka vuoksi viihdymme alueella: liikuntapaikka, lähikoulu, puisto, kauppa, harjun polut tai vaikka se hieno uimaranta. Siksi täytyykin olla ylpeä jokaisesta, joka taisteli läpi ylioppilaskirjoituksista, ennakkoodotuksista huolimatta. Sydän-Hämeen Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. K uten uimarantakierrostapaus osoitti, joskus ulkopuolisilta saattaa saada itseä yllättäviä näkemyksiä. Asiassa kuin asiassa suunnitelmien rakentaminen ulkopuolisen, usein tavallista hinnakkaammaksi mielletyn näkemyksen varaan voidaan helposti nähdä jonkinlaisena vastuun siirtelynä tai tarkoitushakuisuutena. Tämä on huomattu vuosien saatossa sekä Pälkäneellä että Kangasalla aivan viime aikoihin asti. Tulos ei tullut yllätyksenä. 24 % TILAUSHINNAT (kotimaa) Jatkuva täystilaus (sis. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 € / kk 3 kk laskutusvälillä -5 % 6 kk laskutusvälillä -10 % 12 kk laskutusvälillä -20 % Alma Manu Oy, 2019 Lehden vastuu ilmoituksen virheestä, väärästä julkaisu päivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. Kuten uimaranta kierrostapaus osoit ti, joskus ulkopuoli silta saattaa saada itseä yllättäviä näkemyksiä. V oi myös viritellä kysymystä, missä määrin niin kylien vetovoimatekijöiden kuin koko kunnankin markkinoinnin pohdintaan olisi tarpeen löytää ulkopuolista näkemystä – joku, joka kertoisi, että ”teillähän on upea tällainen ja hieno tuollainen, miksi ette hyödynnä niitä?”. En voisi kuvitella tätä kylää, ilman lukiota. Kuitenkin se, joka voi olla meille kallisarvoisinta, ei välttämättä juurikaan hetkauta lähintä naapuriamme. Samalla herää kysymys: olemmeko osanneet viestiä vahvuuksistamme ja markkinoida sekä hyödyntää vetovoimatekijöitämme oikein. Vaikka emme onnistuneetkaan tekemään ihmeitä ylioppilaskirjoituksissa, on Pälkäneen lukiolla paikkansa Suomen lukiokartalla. Olisiko pohdittava, mitä muita yksittäisiä pieniä mutta tehokkaita vetovoimatekijöitä Pälkäneellä olisi hyödynnettäväksi. Sähköpostiosoitteet: toimitus@shl.fi ilmoitukset@shl.fi tilaukset@shl.fi etunimi.sukunimi@shl.fi Kotisivu: www.shl.fi Puhelin: 010 5844 470 Tilaajapalvelu shl.fi/asiakaspalvelu tilaukset@shl.fi 010 5844 470 (ark. Tulokset eivät päätä huimaa, sillä arvosanojen keskiarvolla sijoituimme top 10 huonoimpiin lukioihin tänä keväänä. ”Useampikin”, huomauttaa joku. Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa shl.fi/ jakelupalaute TAI • Alma Manun varhais jakelu alueella soita 0800 9 6675 (klo 6–11). Ongelmatonta ulkopuoliseen apuun turvautuminen ei ole. Julkaistu aineisto tulee osaksi sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Postiosoite: PL 16, 36601 PÄLKÄNE Käyntiosoite: Onkkaalantie 58 Avoinna: ma–ke klo 10–14 (to–pe sop. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/min. Pitäisikö muidenkin tietää. Meidän ryhmäämme ei tulla muistamaan hyvistä arvosanoista ja rauhallisista tunneista. Edellinen ikäluokka, eli 1999 syntyneet olivat taas kirjoittaneet verrattain hyvin. Tulisiko Pälkäneellä sen perusteella miettiä, missä määrin kuntamarkkinointia voisi rakentaa yksittäisen rannan varaan. Mutta tärkeintähän on se, että meidät tullaan muistamaan. Julkaisija Pirkanmaan Lehtitalo Sydän-Hämeen Kustannus Oy Levikki: 4 950 kpl (LT 2014) shl.fi: 12 500 kävijää viikossa Toimitusjohtaja: Olli Sirén Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. Jos ei jaksa herätä aamulla kouluun, alkaa kello kahdeksan tulla tasaiseen tahtiin viestejä, että missä sitä viivytään. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitus hinnoilla. Nollanollia ei muisteta hyvistä arvosanoista Ensimmäiset 2000-luvulla syntyneet valmistuivat nyt Pälkäneen lukiosta
Ke: Aurajuustolohta / Parmesanbroileri Nukketeatteria Vähä-Kyörissä Nukketeatteri Ofelian Anne Lihavainen esittää Marjatta Kurenniemen tarinan "Käkkyrämänty" la 29.6. La: Kanaviillokki / Kasvismoussaka 30.6. Ti: Naudanlihapapukastike / Uunimakkara 3.7. Pe: Naudan lehtipihvi / Possua maapähkinäkastikkeessa / 29.6. Mene osoitteeseen shl.fi/salasana Muista kirjautua sisään!. Keskustie 5, Pälkäne. Vapaa pääsy. Unohtuiko salasana. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. 020 757 9191 • Fax. alv:n) tai sopimuksen mukaan. Lue paperilehden näköisversiota netissä shl.fi/digilehti. 020 757 9199. To: Kanaa itämaiseen tapaan / Lohipastavuoka 28.6. Lapset 5 € ja aikuiset 15 €. 0400 486 386 www.sartesuo.fi Orioninkatu 5, Riihimäki Jukka Sartesuo LKV kiinteistönvälittäjä julkinen kaupanvahvistaja Kiinteistönvälitystoimisto Oy itsehoitoapteekki.fi KERÄILYTUOTTEIT A LOMAILIJALLE 05 /2 01 9 Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. 9-18, la 9-14 • www.palkaneenapteekki.fi Me pidämme sinusta huolta Esittelypäivänä 2.7. TILAAJAN OHJEET DIGILEHTEEN Lisäohjeita: shl.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. Jos ei ole omia välineitä, voi niitä lainata paikan päällä. Ark. Apteekin vinkit kesään! Tuote-esittelijä paikalla 10 -16 (ei koske lääkkeitä) KAIKKI ORION VAPAAKAUPAN TUOTTEET VÄHINTÄÄN -15% Tervetulo a! Kaupanpäällisiä ja tuotteiden testausta ! LUOPIOINEN www.rakennustarvike.fi 0400 737 546 LOUNASLISTA: Onkkaalantie 74, 36600 Pälkäne Puh. 035342491 Lounas joka päivä klo 11-15 26.6. Ma: Possunleike / Punajuuriaurajuustolaatikko 2.7. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min PÄLKÄNEEN APTEEKKI Puh. Myös Vähä-Kyöriin voi tulla maalaamaan vanhan talon ympäristöä klo 11-16. Lue uutisia ja digilehtiä Raitti-sovelluksella (iOS ja Android) 3. vietetään Suomen kuvataiteen päivää. klo 15. P. Ke: Lasagne / Hapanimelänautaa 27.6. Kirjaudu sisään shl.fi:ssä 2. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Maalaustapahtuma Vähä-Kyörissä Helene Schjefbeckin syntymäpäivänä 10.7. Su: Shepherd’s pie / Tonnikalapasta 1.7. Lue yksittäisiä uutisia shl.fi:ssä 2. Mene osoitteeseen shl.fi/tunnukset 2. KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti KOVA KYSYNTÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA Myyn mökit, talot, tilat, tontit, pihapiirit ammattitaidolla. Vuolijoentie 456, Pälkäne. Parkkeeraus mieluiten Vanhatien varteen. Välityspalkkio 4,96 % (sis
Rouva Jenni Haukio ei osallistu Pirkanmaan vierailulle. 13–12, kaksi tyhjää Uusimmat suunnitelmat lisärahoitustarpeineen arveluttivat useita valtuutettuja. Ennen Pälkäneelle saapumistaan presidentti Niinistö tutustuu Hyytiälän metsäasemalla sijaitsevaan ilmakehää ja metsiä tutkivaan kansainväliseen mittausasemaan. Henkilöstöä tarvitaan ruoan valmistukseen ja jakeluun jatkossa noin 10–11 nykyisen 15 sijaan. Hän tapaa aseman johtoa, tutkijoita ja opiskelijoita sekä keskustelee heidän kanssaan muun muassa metsien merkityksestä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Taustalla on ruokaja siivouspalveluiden tuottamiseen liittyvä muutos, joka hyväksyttiin jo alkuvuonna. Valtuustolle esitettiin 275 000 euron myöntämistä siihen, että käytöstä poistuneen Harjutuulen vanhainkodin keittiö remontoidaan. Ruokaja siivouspalvelujen muutosrahoista tuli tiukka äänestys PÄLKÄNE Pälkäneen viimeisessä valtuustokokouksessa ennen päättäjien kesälomaa mietittiin, paljonko olisi järkevää sijoittaa keittiöremonttiin talossa, jonka asumiskunnosta ja -tulevaisuudesta ei ole tietoa. Pyysalo iloitsee erityisesti siitä, että presidentin vierailun ohjelmassa yhdistyvät hienosti Pälkäneen ylpeydenaiheet. Niinistö tutustuu muun muassa vuoden 2019 liikuntapaikaksi valittuun Kostiaareenaan. Niinistö voi nauttia Satu-höyrylaivalla sekä Kostianvirran maisemista että pälkäneläisistä herkuista. Niinistö tutustuu myös puolustusvoimien strategisen kumppanin Millog Oy:n toimintaan Siikakankaan toimipisteessä. 4 KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti UUTISET Lähetä uutisvinkki! Nettisivuilla: www.shl.fi • sähköpostilla: toimitus@shl.fi • Puhelimitse 010 5844 470 Sauli Niinistö tutustuu Kostia-areenaan – Höyrylaiva Satulla presidentille tarjoillaan strutsinlihaa ja mansikoita PÄLKÄNE Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vierailee Pälkäneellä torstaina 27. Höyrylaivaristeily kestää noin 50 minuuttia. Summalla on tarkoitus päivittää kylmäja pakastintiloja, jotka maaliskuussa arvioitiin elinkaarensa päässä oleviksi. KRISTA NUMMELIN Presidentti Sauli Niinistö pääsee risteilemään Kostianvirralle höyrylaiva Satun kyydissä. Tämä puolestaan vähentää ulkopuolelta ostetun työpanoksen määrää. Vierailu on presidentti Niinistön ensimmäinen virallinen visiitti Pälkäneelle. Sitä presidentti Niinistökin toivoo, Pyysalo sanoo. Jo aiemmin valtuusto myönsi 34 000 euroa Harjutuulen keittiön kalustamiseen, ja lisäksi yhteiskoulu-lukion pesukonehankinnasta toistaiseksi sivuun jääneet 25 000 euroa ohjattiin samaan tarkoitukseen. Kunnan talousjohtaja Merja Vihtiälä esitteli ruokaja siivouspalvelumuutoksen yksityiskohtia kokouksessa valtuutetuille, joista osa tosin ei nähnyt esittelyn liittyvän juurikaan käsiteltävänä olleeseen lisämäärärahaan. Työntekijöistä tulee yhdistelmätyöntekijöitä, eli ruokatehtävien lisäksi työnkuvaan tulee jatkossa myös siivousta. Kuljetuskustannuksiin ei arvioida tulevan suurta muutosta, koska aterioita kuljetetaan jo nyt Kukkiakodolta esimerkiksi Harhalan koululle. – Toivotaan, että mahdollisimman moni pääsisi paikalle. Presidenttiparin sydäntä lähellä olevat aiheet ovat siis vahvasti mukana Pälkäne-vierailulla. Timo Ailio (sd) piti tärkeänä, että ruokahuoltoasiaa on selvitetty ja keittiöiden määrää ollaan vähentämässä. Buffet-pöytään on katettu paikallisten tuottajien toimittamia tapaksia, muun muassa pälkäneläistä leipää, strutsinlihaa ja mansikoita. Hän keskustelee Pälkäneen kunnan johdon kanssa nuorten työllistämismallista paikallisten nuorten ylläpitämässä kahvila Tauossa. Sen mukaan jatkossa kunnan ruokapalvelutuotanto keskitetään Harjutuuleen ja Luopioisissa sijaitsevaan Kukkiakotoon. Liikuntahallin jälkeen seurue suuntaa Kostianvirran höyrylaivaristeilylle, jossa on tarkoitus puhua kulttuurista ja lukutaidon historiasta. kesäkuuta. Paikalla ovat kunnanjohtaja Jussi Teittinen , kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mirva Kittilä , kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä ja kulttuurisuunnittelija Marketta Pyysalo . Samalla on tarpeen tehdä muutoksia lattioihin, seiniin ja sähköistyksiin sekä purkaa vanhoja tiloja ja tehdä ovimuutoksia. Timo Ailio ja Jyri Kankila vaihtamassa näkemyksiä siitä, miten kunnanhallituksen esitykseen tulisi suhtautua.. – Kyseessä on iso muutos, joka vähentää henkilöstökuluja 200 000 eurolla vuosittain, työpanoksien jakautumista eri toimipisteisiin avannut talousjohtaja korosti. Talvella tehdyn selvityksen mukaan Harjutuulen saaminen tuotantokeittiökäyttöön edellyttäisi juurikin noin 59 000 euron laitehankintoja. – Pälkäneen työllisyysluvut ovat poikkeuksellisen hyvät, Pyysalo kertoo. Hyytiälän metsäasema on Helsingin yliopiston alainen. Hänen mielestään vaihtoehtoja olisi kuitenkin voinut kartoittaa enemmänkin. Rahan lisäksi muutoksessa painaa esimerkiksi se, että sijaisia uskotaan saatavan jatkossa helpommin Onkkaalaan kuin itäiselle Pälkäneelle, jossa nyt enemmistö työntekijöistä on kirjoilla. Myös Tauko-kahvilaa pyörittävät nuoret yrittäjät pääsevät presidentin juttusille. Kostia-areenassa Niinistö pääsee tutustumaan palkittuun uuteen liikuntahalliin ja nuorten työllistämiseen. Höyrylaivassa lukutaidon historiaa Kello 14.10 kansalaiset voivat tavata Niinistön Kostia-areenan pihassa
Sahalahden lähikirjasto on suljettu kokonaan 1.–29.7. Hän jäi kuitenkin vaille tukea, kun aluksi kannatuksensa antanut Jyri Kankila (vihr) päätyikin tekemään oman esityksensä. Puhalluspaikalle ajoi henkilöauto, jonka mieskuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumusrajan ylittävän lukeman. Tinder-raiskaus olikin keksitty Ruokaja siivouspalvelujen muutosrahoista tuli tiukka äänestys – Me ostamme jatkossa pesulapalvelut, voisimme ostaa ruokapalvelutkin. JANI OKSANEN Sää. Sakkoja vesiliikennerikkomuksesta kirjoitettiin muun muassa Kangasalan Roineella, Ponsanselällä ja Längelmävedellä sekä Valkeakosken Apianvirrassa. Rotututkija vei 82 kalloa Ruotsin Karoliinisessa instituutissa Tukholmassa on Suomesta vuonna 1873 ryöstettyjä vainajia ja heidän ruumiinosiaan. Pälkäneen neuvolan ajanvaraus maanantaista torstaihin kello 11.30–12. Neuvolapalvelut toimivat ajanvarauksella. Torstain ja perjantain välisenä yönä Kangasalla Kuohunharjuntiellä pysäytetyn henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kankilan mielestä Harjutuuleen ei olisi pakko saada täysin uusia laitteita tilanteessa, jossa koko rakennuksen kohtalo on vielä epäselvä. Poliisi on saanut joitakin vihjeitä esitutkinnan aikana. Autossa oli kyydissä yksi matkustaja. Kankila ehdotti esitetyn lisärahoituksen hylkäämistä kokonaan. Pälkäneen Pääkirjasto Arkki kesän ajan avoinna maanantaisin kello 12–17, tiistaisin ja keskiviikkoisin kello 13–19, torstaisin kello 10–19 sekä perjantaisin kello 10–16.30. KRISTA NUMMELIN Poliisi kirjasi rikosilmoituksia juhannuskokoista Poliisi kirjasi juhannuskokkojen sytyttämisestä rikosilmoituksia juhannusaattona myös Pälkäneellä. Pälkäneen terveysasema palvelee kunnan asukkaita kiireellisissä asioissa. Kunnanvirasto ja puhelinvaihde ovat suljettuina 1.–21.7. Jos jätämme lisämäärärahan hyväksymättä, muutos etenee suunnitellusti mutta joudumme vain ottamaan tietyn riskin eli hyväksymään esimerkiksi korkeamman energiankulutuksen, hän huomautti. Niinpä Ailio esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Pälkäneen hammashoitola on suljettuna 15.7.–4.8. Lisäksi omatoimiajat sunnuntaista perjantaihin kello 7–21 ja lauantaisin 7–17. KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti (3,98 e/min + pvm) Palveleva meteorologi puh. Lehtilukusali auki samoina päivinä aina kello 10 alkaen. Metsäpalovaroituksen voimassaoloaikana kokkojen sytyttämisestä tehtiin rikosilmoituksia pääasiassa nimikkeellä pelastusrikkomus. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Lisämääräraha hyväksyttiin hallituksessa lopulta äänin 5–3. ja muuten avoinna maanantaisin kello 14–19, tiistaisin kello 10–15, keskiviikkoisin kello 10–19, torstaisin kello 10–15 ja perjantaisin kello 12–15. Kiuru kysyy kirjallisessa kysymyksessään seuraavat kysymykset: – Onko opetusministeriöstä tai muulta valtiollisesta taholta lähtenyt Karoliiniselle instituutille tai Ruotsin vastaavalle Pauli Kiuru haluaa vauhdittaa ryöstettyjen kallojen palautusta Pauli Kiuru on jättänyt kirjallisen kysymyksen pälkäneläiskalloista. Esitutkinnan aikana poliisille on varmistunut, että tapauksessa ei ole syytä epäillä rikosta ja ettei väitettyä seksuaalirikosta ole tapahtunut. Ulosajo Pohjantieltä Poliisi tutkii onnettomuutta, jossa henkilöauto ajautui ulos tieltä Kuhmalahdella perjantain ja lauantain välisenä yönä. kello 9.30–12.30). Poliisin mukaan häiriökäyttäytymiset lisääntyivät juhannuksena ja yleisellä paikalla tapahtuneita pahoinpitelyitä oli runsaasti. Ruotsissa asuvat suomalaistaustaiset ovat kokeneet kokoelman vainajien muistoa loukkaavaksi. Kiuru vieraili Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppaisen kanssa opetusministeriössä maaliskuussa. Ajanvaraus arkisin kello 8–15. Pälkäneen neuvola palvelee myös Luopioisten asiakkaita. Lukumääräisesti suurin määrä vainajista on Pälkäneeltä. Sulun aikana kiireelliset asiat hoidetaan Pälkäneen terveysasemalla. Tämän jälkeen pälkäneläiskallojen mahdollinen palautus ei ole edennyt. Poliisi on aiemmin pyytänyt yleisövihjeitä Nikinimisestä miehestä. Tutkintaa jatketaan rikosnimikkeellä perätön lausuma viranomaismenettelyssä. Voisimme ostaa kaikki ruoat tai jättää vaikka yhden keittiön itselle, hän mietti. Kuski puhalsi lukemiksi 1,41 milligrammaa litrassa eli reilusti yli 2,5 promillea. Rattijuoppo Lahdentiellä Sisä-Suomen liikenneyksikön partiot pitivät lauantaina puhallusratsiaa 12 tiellä Pälkäneellä. Onko olemassa arviota siitä, koska asiaan saadaan Ruotsista vastaus. Kangasalan pääkirjasto on avoinna arkisin kello 9–19, ensimmäinen tunti on omatoimiaikaa. Pälkäneen seurakunta olisi halukas ottamaan omalta alueeltansa viedyt vainajat takaisin ja järjestämään hautajaiset vainajien muistoa kunnioittavalla tavalla. Kiurun mukaan asia vaatii ministeriltä aktiivisuutta ja neuvotteluja ruotsalaisen vastinparinsa kanssa. Autossa oli viisi ihmistä, jotka eivät alustavan arvion mukaan loukkaantuneet vakavasti. Savusaunasta alkunsa saanut tulipalo ehti levitä metsikköön ja läheiseen mökkiin. – Tuotantotapamuutos on hyväksytty jo aiemmin, eikä tämä vaikuta siihen. Kuhmalahden kirjasto on kesällä auki maanantaisin kello 13–19, tiistaisin ja keskiviikkoisin kello 10–15, torstaisin kello 13–19 sekä perjantaisin kello 10–15. Siellä kerrottiin, että Ruotsin Karoliiniseen instituuttiin on virkamiestasolla pidetty yhteyttä. Veneilemällä juhannuksesta nauttineiden ihmisten tekemisiin poliisi puuttui lähinnä unohtuneiden pelastusliivien vuoksi. Niitä mittailemalla määriteltiin kalloindeksi ja tehtiin rotuopillisia päätelmiä. Pälkäneen kesäsulut Sisä-Suomen poliisilaitos vastaanotti toukokuussa rikosilmoituksen, jonka mukaan Tinder-palvelun kautta sovittu tapaaminen päättyi raiskaukseen Kangasalla 19.4.2019. Väkiluku vähenee, mutta me investoimme satojatuhansia euroja uuteen keittiöön sen sijaan, että ostaisimme palvelun vaikka Valkeakoskelta. Tutkittavasta teosta voi saada sakkoa tai enimmillään 2 vuotta vankeutta. Ruotsalaisen Anders Retziuksen retkiryhmän tavoitteena oli kerätä Suomesta erityisesti pääkalloja. Lautakunnalla oli ollut käytössään virheelliset luvut; sen käsittelemässä 395 000 euron muutosbudjetissa olivat tiettävästi mukana myös 120 000 euron keittiölaiteinvestoinnit. Jos pyyntöä ei ole lähtenyt, niin tulisiko Suomen asianomaisen ministerin olla asiassa aktiivinen ja järjestää neuvottelut ruotsalaisen kollegansa kanssa siten, että kysymys ratkaistaisiin ministeritasolla ilman enempiä viivytyksiä. ministeriölle virallista pyyntöä vainajien palautuksesta Suomeen. Luopioisten kirjasto avoinna maanantaisin kello 12–17, keskiviikkoisin kello 10–12 ja perjantaisin kello 10–13 (12.8.–31.8. – Jos pyyntö on lähtenyt, niin keneltä ja koska se on lähtenyt. Kiireelliset asiat hoidetaan Kangasalan keskusterveysasemalla, joka palvelee arkisin kello 8–15. 0600 1 0600 Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Sahalahti Kangasala Pälkäne Kuhmalahti Kuhmalahti Kuhmalahti Kuhmalahti Luopioinen Luopioinen Luopioinen Luopioinen Selkeää Puolipilvistä Pilvistä Vesikuuroja Lumisadetta Ukkosta Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +15 +14 +14 +15 +16 +17 +16 +17 +17 +17 +16 +17 +20 +20 +21 +20 5 Kansanedustaja Pauli Kiuru (kok) on jättänyt kirjallisen kysymyksen tiedeja kulttuuriministeri Annika Saarikolle (kesk) ryöstettyjen kallojen palautuksesta. Raimo Girenin (kesk) kannatettua Kankilaa asia eteni äänestykseen. Kaksi valtuutetuista äänesti tyhjää. Tekninen lautakunta oli sitä ennen päättänyt pyytää kunnanhallitukselta kannanottoa Harjutuulen keittiön saneeraamisesta, koska lautakunta piti sille esiteltyä määrärahamuutosta liian mittavana. Pälkäneen lisäksi poliisin tietoon tuli avotulien sytyttämisiä muun muassa Keuruulla ja Virroilla. Savusaunasta levisi palo Pelastuslaitos sammutti perjantaina alkuillasta tulipaloa Kukkialla sijaitsevassa Vähä-Vekunan saaressa. Ensin asiaa esitettiin palautettavaksi valmisteluun, mutta äänin 4–4 päättyneen äänestyksen jälkeen puheenjohtajan äänen ratkaistua asian käsittelyä jatkettiin. Vainajia on 82 kappaletta, joista osasta on tallessa vain pääkallot. Kuljettaja vietiin poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen, missä epäily törkeästä rattijuopumuksesta sai vahvistuksen. Ulosajo Pohjantiellä sattui hieman ennen kello kahta yöllä. Luopioisten terveysasema on suljettuna 1.7.–4.8. Raha myönnettiin, kun Kankilan hylkäämisesitys sai taakseen 12 ääntä ja kunnanhallituksen pohjaesitys rahan myöntämisestä 13 ääntä. Sahalahden, Vatialan, Ruutanan ja Suoraman terveysasemat, hammashoitolat, neuvolat ja laboratoriot ovat suljettuina 1.7.–4.8. Kompastellen eteenpäin Lisämäärärahaa ei nielty purematta ennen valtuustoa kunnanhallituksessakaan, joka äänesti pykälästä kahdesti
Untuvikot pääsivät eläinsuojeluneuvojan hellään hoitoon. Mikään ei tunnu Murulle riittävän. – Saarella käynti oli kova kokemus. Veriset kalliot ja höyhentupot olivat muistuttamassa lintujen teurastuksesta. Pojat olivat välillä poistuneet saaresta veneellä, mutta palanneet jälleen takaisin varmistamaan, että mahdollisimman moni linnunpoikanen on kuollut. KRISTA NUMMELIN Verilöylystä selviytyi kaksi lokinpoikasta – Ne nimettiin pelastajien mukaan Hermanniksi ja Nikoksi Eläinsuojeluneuvoja Hanna Al-Saedi kävi Pälkäneveden Suolasaaressa etsimässä mahdollisia eloonjääneitä lokinpoikasia. Silminnäkijät olivat kuvanneet Tappaminen oli kestänyt noin tunnin ajan. Ne nimettiin Onkkaalan VPK:n pelastajien mukaan. Tapetut lokinpoikaset olivat silminnäkijöiden mukaan kalalokkeja ja naurulokkeja. Yleensä lokit puolustavat pesiään aggressiivisesti, mutta nyt ne käyttäytyivät tavanomaisesta poiketen. Kaksi untuvikkoa oli kiipelissä Al-Saedi kiersi VPK:n miesten kanssa saaren läpi kotaisin. Kun Al-Saedi ja Onkkaalan VPK:n vapaaehtoiset auttajat rantautuivat pieneen saareen, oli vastassa surullinen näky. Toinen piipitti syvässä montussa, eikä päässyt sieltä omin avuin ylös. Toinen oli jäänyt jumiin hartioistaan kivien väliin. 6 KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti UUTISET Teinipojat tappoivat Pälkäneveden Suolasaaressa julmasti suuren määrän lokinpoikasia PÄLKÄNE Kolme teini-ikäistä poikaa tappoi edellisviikonloppuna Pälkäneellä suuren määrän lokinpoikasia. Kyseessä on vakava luonnonsuojelurikos ja siitä on tehty rikosilmoitus. – Minulla on itsellä hoidossa lokinpoikasia, jotka tällä hetkellä harjoittelevat uimahyppyjä jauheliharasiassa. Helin uskoo, että tekjät saadaan kiiinni, sillä tapahtumista on varsin hyvät dokumentit, joiden perusteella tekijät voidaan tunnistaa. Kaikkia eloonjääneitä ei pelastuspartio ottanut mukaansa, sillä 15 isompaa lokinpoikasta jäi uimaan rantaveteen. Al-Saedi ja Onkkaalan VPK:n pelastajat uhmasivat Pälkänevedellä keskiviikkona riehunutta ukkosmyrskyä, sillä heillä oli pieni toive, että osa poikasista olisi päässyt tappajia pakoon. Silminnäkijät olivat katselleet tapahtumia kiikarilla ja kuvanneet poikien toimintaa. Sekä Helin että Al-Saedi toivovat, että vanhemmat opettaisivat lapsensa kunnioittamaan luontoa ja eläimiä. Julma joukkoteurastus oli kestänyt noin tunnin, eivätkä sivullisten huudot estäneet ampujia. Tällä hetkellä Al-Saedi hoivaa talitiaista, harakkaa, sorsaa, kyyhkysiä, kahdeksaa lokkia ja kahta siiliä. – Toiminta on ollut järjestelmällistä tappamista. Tällä hetkellä Hermanni ja Niko voivat jo paremmin, kun ne ovat saaneet kalaa ja kissanruokaa. Näin saadaan tekijöitä vastaan riittävä näyttö, jolla heidät saadaan rikoksistaan vastuuseen. Kalalokki, naurulokki ja kalatiira ovat luonnonsuojelulaissa rauhoitettuja lintulajeja. En voi ymmärtää, miten joku voi katsoa tähtäimen läpi ja lasauttaa kylmästi avuttomat poikaset hengiltä. – Jätimme ne sinne, koska sen kokoiset lokit osaavat jo itse etsiä ruokansa. – Tekijöiden vene tiedetään ja heistä on kuvat. Kyllä vanhemmat voisivat paremmin valvoa lastensa tekemisiä. Kymmeniä lintuja tapettu Al-Saedi ei osaa tarkasti sanoa, kuinka monta lokkia teinien ampumana kuoli. – Nämä oman elämänsä breivikit saadaan kyllä vastuuseen. Al-Saedi sanoo, että on toiminut yli kymmenen vuotta eläinsuojelussa ja välillä itkenyt monet itkut, mutta tällä hetkellä ovat yöunet todella vähissä. – Eläinsuojelussa on kausi kiivaimmillaan ja yöunet muutenkin vähissä. KRISTA NUMMELIN Lokinpoikaset Hermanni ja Niko löytyivät Suolasaaresta nääntyneinä. Voin vain kuvitella, miten hätääntyneet poikaset ovat panikoineet. Karkea arvio on, että useita kymmeniä. Helin on järkyttynyt lintujen joukkotappamisesta. En voi käsittää, miksi joku haluaa pienille eläimille pahaa. Tekijöille tulossa iso lasku Tappamisen ja pesimärauhan häiritsemisen vuoksi myös saaren sorsaemot pakenivat ja pienet sorsanpoikaset hajaantuivat sinne ja tänne. Suolasaari on muutaman kymmenen metrin pituinen saari, jolla kasvaa puustoa. Eläinsuojelijat neuvovat silminnäkijöitä dokumentoimaan mahdolliset eläinrääkkäykset ja pesimärauhan rikkomiset. Nyt ne ovat päässeet eläinsuojeluneuvoja Hanna Al-Saedin hoivaan ja voivat jo paremmin. Pesästä lähtenyt poikanen vastaa arvoltaan aikuisen yksilön ohjeellista arvoa. Al-Saedi ehti lokinpoikasten pelastusretkelleenkin vain tukijoukkojensa ansiosta. Pelastettu lokkikaksikko oli todella uupunut, sillä poikaset olivat olleet useita päiviä ilman ruokaa. He olivat huutaneet poikia lopettamaan lintujen tappamisen, mutta pojat eivät olleet käskyistä piitanneet. Ahmatti haluaa, että sille pilkotaan madot valmiiksi.. Pienet kallionkolot olivat erityisessä tarkkailussa. Tekijät kävivät saaren tarkasti läpi. Saarella pesii myös kanadanhanhia, meriharakka ja tiiroja. Kuolleita lintuja ei näkynyt, niistä oli luonto jo pitänyt huolen. Siellä asuu hänen rengastajaystävänsä, joten myös rengastus hoituisi siinä samalla. Pojat olivat alkaneet ampua ilmakivääreillä saaressa pesivien lokkien poikasia. Kyllä heille on iso lasku tulossa, kun lasketaan tapettujen lintujen korvausarvo ja päälle tulevat vielä oikeudenkäyntikulut. Muutoin aikuisen yksilön arvoa vastaa linnuilla munapesye, pesäpoikue tai sen osa. Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Jukka T. Tämä on yksi keino saada ikäviä ja usein järkyttäviä tekoja vähenemään. Silminnäkijätietojen mukaan lokin tappajat ovat ilmeisesti paikallisia asukkaita eivätkä kesämökkiläisiä. Poliisilla on hallussaan valokuvat epäillyistä tekijöistä ja asia on tutkinnassa. Kun astuimme saareen, nelisenkymmentä lokkia lehahti järvelle. Myös lokinpoikasten pitäminen kosteina kuuluu hoito-ohjelmaan. Toisen siilin jalkapohjasta on viiltänyt lasinsirpale palasen, toisen piikit ovat silpoutuneet trimmeriin. Silminnäkijöiden mukaan kolme teini-ikäiseltä näyttävää poikaa oli mennyt Pälkänevedellä sijaitsevaan Suolasaareen veneellä. – Tosin talitiainen odottaa, että minä pilkon ne madot valmiiksi. Ystävät huolehtivat saariretken ajan eläinpotilaista. Al-Saedi uskoo, että joukkoteurastuksen tekijiöitä odottaa iso lasku ja yhteisön silmissä maineen menetys. – Suolasaareen en niitä kyllä vie takaisin, vaikka tuskinpa siellä enää samanlaista tuhoa koetaan. – Etsinnöissä löytyi kaksi pientä lokinpoikasta. Kun ne ovat kasvaneet, hän aikoo vapauttaa ne Keski-Suomessa. Kovia kokeneet siilit ja ahne talitiainen Al-Saedi hoitaa Suolasaarelta pelastettuja lokinpoikasia ainakin heinäkuun. Viime viikonloppuna kolme teinipoikaa oli ampunut lokkeja ja niiden poikasia. Pälkäneellä tapahtuneessa pesimärauhan rikkomisessa ja lokinpoikasten tappamisessa näkyy selkeästi järjestelmällinen tavoite lintujen tappamiseksi. Pienempi poikanen on Hermanni, isompi Niko. – Jo aamuneljältä alkoi kuulua uimahyppyaltaalta ääniä, joten kyllä ne ovat piristyneet. Ohjeellisia arvoja käytetään tuomioistuinkäsittelyssä apuna rauhoitusmääräysten rikkomistapauksissa, kun korvauksia määritetään. Kangasalan poliisista vahvistetaan, että lintujen tappamisesta on tehty tutkintailmoitus. Verilöyly oli jättänyt jälkensä. Kalalokin ja naurulokin ohjeellinen korvausarvo on 101 euroa ja kalatiiran 84 euroa. Eläinsuojelurikoksista pitäisi muutenkin antaa nykyistä isompia sakkoja, Al-Saedi sanoo. Luonnonsuojelulain vastaisista teoista on tehtävä rikosilmoitus. Myös Pälkäneen eläinsuojeluneuvoja Hanna Al-Saedi järkyttyi teurastuksesta. Eläintenpelastustehtävät ovat viime aikoina selkeästi lisääntyneet, kun ihmiset haluavat auttaa pulaan joutuneita luonnoneläimiä. Eläinsuojeluneuvoja elää vuoden kiireisintä aikaa. Kaikkia emme voi pelastaa, joten otimme heikoimmat hoitoon. Eniten äänessä hoidokeista on ahne talitiainen, joka syö Al-Saedin mukaan kuin aarnikotka. Talitintti nimeltä Muru on alati nälkäinen
– Aiemmin riitti tavoitteeksi olla Pirkanmaan paras. – Tilit, maksukortit, verkkopalvelun ja opastus palveluiden käyttöön; lainat ja luotot eri tarpeisiin; säästämisen ja sijoittamisen ratkaisut; vakuutukset; lakipalvelut; varallisuudenhoitopalvelut; yrityspalvelut maksuliikkeestä vakuutuksiin, kansainvälisen kaupan palvelut sekä Pohjola Sairaala ja OP Koti Pirkanmaan välityspalvelut, hän listaa. Uudet tuulet ovat tuoneet Spotifyn, joka tarjoaa musiikkia suorasoittona Internetissä. Meillä on yli 185 000 asiakasta, joista OP Tampereella on iso ja vastuullinen rooli Pirkanmaan kehittämisess, syyskuun alussa pankin toimitusjohtajana aloittava Jani Vilpponen sanoo. Vilpponen poimii esimerkin omasta elämästään. – Pankkilaisten vuorovaikutustaidot ovat arvossa arvaamattomassa. Asiantuntijoidemme on osattava yhdistellä tiedon palasia muodostaen kaikin puolin hyviä kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Totuttujen töiden rinnalle syntyy uutta tekemistä. Muutos ei vaikuta juurikaan asuntolainamarkkinoihin, koska korot ovat historiallisen alhaiset. Asiakaskokemus ja asiakashyöty sekä palveluiden helppous ja vaivattomuus ovat keskeisiä menestystekijöitä. – En pidä kovin todennäköisenä rajua muutosta, että suomalaiset luopuisivat isosti omistusasumisesta. Pankkiala on isossa murroksessa, ja finanssipalveluita sisällytetään eri palveluihin. Kehitämme ja testaamme parhaillaan kasvoja äänitunnistamista sähköisissä palveluissamme ovat tätä päivää. Havainnot, huomiot ja palautteet on hyödynnettävä toiminnan kehittämisessä. – Pankkilaisten tuntosarvien on oltava koko ajan ylhäällä vastaanottotilassa. Vilpponen sanoo OP Tampereen kasvavan ja kehittyvän niin yksityiskuin yritysasiakkaiden yhteistyökumppanina. Syyskuun alussa uudessa tehtävässään aloittava Jani Vilpponen näkee, että taseella mitattuna ryhmänsä toiseksi suurimmalla pankilla, OP Tampereella on iso ja vastuullinen rooli Pirkanmaan kehittämisessä. Jakamistalous tekee kovasti tuloaan. OP Tampere työllistää tällä hetkellä 270 ihmistä. Asiakas voi nostaa käteistä lähikauppansa kassalta ja lähimaksun raja on nostettu 50 euroon. Pankilla, jolla on kyky mukautua kulloiseenkin aikaan, on avaimet tulevaisuuteen, Vilpponen tietää. Kaiken maailman kiehunnan keskiössä on pidettävä tekemisen kärki ydintehtävässämme – luomme Pirkanmaalle kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Luotan siihen, että koko ajan kehittyvä yrityskenttä tarjoaa työtä. – Asiakas on kuningas. Pankki osallistuu aktiivisesti ja tiiviisti myös OP Ryhmän kilpailukyvyn ja vetovoiman parantamiseen. Tampereen yliopistossa EMBA-tutkinnon suorittanut pankkimies on syventynyt alustatalouteen. Uusien prosessien kehittäminen on nimenomaan ihmisten vastuulla. OP Tampere saavuttaa ensi vuonna 95 vuoden iän. – Pankilla voi olla asuntotuotannossa ja asuntomarkkinoilla monta roolia. Menestystekijät kunnossa Yhdeksän vuotta OP Tampereen toimitusjohtaja työskennellyt kauppaneuvos Mikko Rosenlund jättää seuraajalleen hyväkuntoisen ja vakavaraisen pankin. Toistan kerta toisensa jälkeen, että tulevaisuus pedataan kuuntelemalla asiakasta. Vilpposen mukaan pankissa on oltava emootiota, tunnetta. – Tunnistaminen kehittyy. – Jos valtio haluaa luopua asuntolainan korkovähennysoikeudesta, juuri nyt on uudistukselle oikea hetki. ”Kannustan kokeilemaan” Viime päivinä maamme uusi hallitus on ollut myrskynsilmässä ohjelmansa ja tulevaisuuden suunnitelmiensa kanssa. ”Olemme maakunnan paras” Jani Vilpponen asettaa päävastuulleen tulevan pankin riman korkealle. Robotiikka ja tekoäly eivät syrjäytä ihmistä. Hänen mielestään perinteiset pankit pystyvät integroimaan niin modernin teknologian kuin ennennäkemättömät liiketoimintamallitkin. Alustatalous ja jakamistalous haastavat ja muokkaavat liiketoimintamalleja laajemminkin. On muistettava pirkanmaalaista. – Homma ei mene enää niin, että ensiksi kehitämme palvelun tai tuotteen ja toiseksi etsimme niille käyttäjät, tarvitsijat. Vilpponen muistuttaa, että pankki on jokaisella ihmisellä aina mukanaan – älypuhelimessa. Ennätysalhaalla olevat pitkät korot mahdollistavat asuntolainojen korkosuojauksen edulliseen tasoon. TEKSTI: MATTI PULKKINEN KUVA: MATTI PULKKINEN. – Asiakkaat hoitavat suuren osan pankkiasioistaan tietoyhteyksien avulla. OP Ryhmä on ja pysyy aidosti koko Suomen pankkina. – Meidän on onnistuttava asiakastarpeiden ymmärtämisessä. – Nykyaikaa on vastata asiakkaan tarpeisiin. ”Asuntolaina on ankkuri” Suomalainen arvostaa omaa kotia. Menestymisen ja pärjäämisen resepti pohjaa taitoon kuunnella ja kuulla asiakkaita, Vilpponen teroittaa. Toimintaamme kuvaavat tunnusluvut, kuten liikevoitto, ydinvakavaraisuus, rahoitustoiminnan kannan arvo ja asiakasvarojen määrä ovat voimakkaalla kasvu-uralla, Jani Vilpponen sanoo. Uudet palvelujentarjoajat haastavat aggressiivisesti perinteisiä pankkeja. KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti Jani Vilpposen johtama OP Tampere on maailman paras pirkanmaalaiselle asiakkaalle OP Tampereella on iso ja vastuullinen rooli. Vilpponen teroittaa pankkinsa olevan hyvin toimelias OP Ryhmän kokonaisvaltaisessa kehittämisessä. Näin kuvaa 94-vuotiaan OP Tampereen (Tampereen seudun osuuspankki) tuleva toimitusjohtaja Jani Vilpponen koko OP Ryhmän kehityspolkua. Jani Vilpponen uskoo asuntolainan olevan ankkuri vastaisuudessakin. OP Tampereen kapteeni ounastelee nykyisen matalan korkotason olevan totta tulevaisuudessakin. – Myllerryksessä olevaan maailmaan kuuluu tietynlainen kohina. – Meidän on kannustettava löytämään uusia keinoja. OP Ryhmällä on molemmissa asiakasryhmissä noin 40 prosentin markkinaosuus. – Pankin taloudellinen tilanne on loistava. Kohteet tarvitsevat aina rahoittajansa. Digitalisaation myötä se ei enää riitä, vaan tavoitteena tulee olla maailman paras pirkanmaalaiselle asiakkaalle. Mies on vannoutunut musiikkimies ja siten CD-levyjen aktiivinen hankkija. Siirtyminen modernin palvelun käyttäjäksi ei tarkoita pitkään palvelleista äänitteistä luopumista. Vilpponen luottaa osaamiseen ja muuntautumiskykyyn, joka OP Tampereelle on kertynyt vajaan sadan vuoden aikana. – Tarvitsemme ihmisiä aina, hän sanoo. Vilpponen muistuttaa pankkien löytävän palveluidensa kehityttyä uusia ansaintakeinoja. OP Tampereen varatoimitusjohtajana vuodesta 2011 alkaen toiminut Vilpponen on vakuuttunut siitä, että taloudellisesti vakaa ja vahva klassinen rahalaitos kykenee luomaan nahkansa uudelleen. On Pohjois-Korean uhkaa, Venäjän yllätyksellisyyttä, Italian heikkoa taloutta ja ilmastonmuutosuhkaa. – Meidän on pidettävä asiakasrajapintamme hyvässä kunnossa. Pankki on ihmisten arjessa luontevasti tekniikan keinoin. – Maakuntamme on valtakunnan toiseksi tärkein taloudenveturi. Jani Vilpponen sanoo yleisellä tasolla, että suomalaisten olisi opittava kokeilemaan eri vaihtoehtoja. – Palvelut myötäilevät käyttäjän todellista tarvetta. – Ryhmän sisäinen kehittämishaaste tarjoaa mielenkiintoisen tehtäväkentän. Joka twiitti ei heilauta Jani Vilpponen alkaa luotsata OP Tamperetta Pirkan päivästä lähtien. Tulevaisuutta ajatellen relevantein kysymys ei ole fyysisten konttoreiden määrä tai niiden verkosto. Vilpponen naurahtaa, ettei hän ajattele työpäiviensä aluksi rapakon takaa presidentti Donald Trumpilta maailmalle singahtavia twiittejä. Vilpposen mukaan OP Tampere kantaa yhteiskuntavastuutaan rahoittamalla kannattavia hankkeita. – Lähden uusien haasteideni kimppuun luottavaisin mielin. omistaja-asiakkaita on lähes 106 000. Pääministeri Antti Rinteen hallitus tavoittelee Suomeen 75 prosentin työllisyysastetta. Samalla tavalla käteisen rahan merkitys muuttuu. – Huomionarvoista on, että pankkisektori on oppinut elämään keskellä monisyistä sääntelyjärjestelmää, jonka tavoitteena on vakauttaa rahoitusjärjestelmää luoden asiakkaille ja kansantalouksille ennustettava ja pitkäjänteinen toimintaympäristö, Vilpponen lisää. Niitä ovat esimerkiksi uudenlaiset palkkiot. Meillä on oltava niihin erinomaiset ratkaisut. Vilpponen ei odota myöskään kaavaillun asuntolainan korkovähennyksen poistumisen aiheuttavan tuskaa asuntomarkkinoille. Asuntolainat ovat olleet pitkään pankkien tärkein tulonlähde. – Vaikka suurelle yleisölle tutut kassapalvelut vähenevät, ei ihmisten tarve ole kadonnut mihinkään
Pepperiä. heinäkuuta kello 18, joten se palvelee jo Aitoon Kirkastusjuhlien kävijöitä. Tila on saatu remontoitua avarammaksi. Pälkäne on selkeä ja kiva kylä, jossa on mukavia ihmisiä. heinäkuuta, mutta pöytiä voi jo nyt varata. Kun kirppiksen ja kahvilan puoli on kiinni, tarvikkeita voi ostaa grillin luukusta. Nyt hän on asunut kaksi vuotta Onkkaalassa. Leivonnaishyllyn saa vuokrata viikoksi 2–5 eurolla. Toinen pyöristä on Montanamerkkinen maastopyörä, toinen lasten kolmipyörä. Myös pöytä ja skeittireili löytyivät veneväylältä.. Sukeltaja oli nostanut veneväylältä maalle kaksi ruosteista polkupyörää, pöydän ja skeittireilin. Peltola on lähtöisin pääkaupunkiseudulta, mutta on viettänyt jo 30 kesää Pälkäneellä. Ilkka Peltolan grilli avautuu Kirkkari-viikonlopuksi. – Meille saavat yrittäjätkin tuoda tuotteitaan myyntiin, mutta kylmäsäilytystilat heidän pitää tuoda itse. Sen sijaan limonadivalikoima on kattava, sillä jääkaapista löytyy monenmoisia jenkkilimuja, kuten mustikka-Fantaa ja Dr. KRISTA NUMMELIN Ruoste on raiskannut Kostianvirtaan viskotut pyörät. Reitti on pidettävä siistinä, sillä potkuriin osuessaan ylimääräinen rauta saattaa tehdä isoa vauriota. Maanantaisin Kyläkukko on suljettu. Peltola aikoo rekrytoida Kyläkukkoon muutaman työntekijän, sillä myös yrittäjä tarvitsee vapaapäivänsä. Alkoholia ei Kyläkukko myy. – Lahdentien varressa on Aapiskukko ja täällä Onkkaalassa on sitten Kyläkukko, Peltola sanoo. Pihalla voisi olla esimerkiksi marjanmyyntiä, Peltola visioi. – Olen henkisesti maalainen. 8 KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti TEKIJÄT Onkkaalan vanhaan Siwaan tulee grilli-kioski ja itsepalvelukirpputori PÄLKÄNE Onkkaalantien vanhan Siwan ympärillä on pyörinyt jo kuukausia huhumylly. Kirppispöytiä voi varata Itsepalvelukirpputorin avajaisia vietetään perjantaina 12. PÄLKÄNE Pälkäneen kunnan tekninen toimi sai ilmoituksen sukeltajalta, joka oli löytänyt Kostianvirrasta romua. Paikalla on pitkät perinteet, ennen Siwaa siinä on palvellut Voima. Kylmäsäilytystä ei leivonnaisille ole tarjolla ja myyjät vastaavat tuoteselosteista ja elintarvikkeiden tuoreudesta. Kirpputorilla on 56 vuokrapöytää ja 23 hyllynpätkää leivonnaisten myyntiin. Kukon töyhtö henkii 50-luvun rock’n roll -maailmaa. Myyntiin on tulossa irtojäätelöä, jota saa myös vegaanisena. Vanhan ajan sekatavarakauppa Entisen Siwan tiloja on muokattu niin, että siniset seinät ja lukuisat hyllyt ovat häipyneet. Yrittäjä Ilkka Peltola kertoo, että paikan nimeksi tulee Kyläkukko, jossa on sekä grilli-kioski että itsepalvelukirpputori. Valikoimiin on tarkoitus ottaa esimerkiksi polttimoita, jätesäkkejä ja kausituotteita, kuten rantaleluja. KRISTA NUMMELIN Yrittäjä Ilkka Peltola avaa Onkkaalan vanhan Siwan tiloihin grillin ja itsepalvelukirpputorin. Pälkäneen teknisen johtajan Matti Vesavan mukaan kyse on yksittäistapauksesta. Taloa on kaikessa hiljaisuudessa remontoitu ja sen sivuseinään on ilmestynyt palveluluukku. Logossa pörhistelevä kukko on saanut innoituksensa vanhasta Pälkäneen vaakunasta. Hän suunnittelee yhteistyötä myös paikallisten tuottajien kanssa. Kyläkukko myy perinteisiä grilliherkkuja, kuten hampurilaisia ja ranskalaisannoksia, mutta listalta löytyy myös vegeburgeri ja chorizopullat. Pöytien vuokrat ovat noin 20 euroa kuudelta päivältä. Yrittäjä haluaa tarjota makuelämyksiä, jotka eivät ole kaikille tuttuja. Mitenkään yleistä irtaimen viskely Onkkaalantien sillalta Kostianvirtaan ei ole. – Itsepalvelukirppiksen ja grillin lisäksi tämä toimii vanhan ajan sekatavarakauppana, josta saa kaikenlaista kodintarviketta. Se on auki viikonloppuöinä jopa aamukolmeen. Fiftarihenkisyys paistaa myös Peltolasta. Kenen pyörä oli Kostianvirrassa. Kunta vei korroosion kuorruttamat romut metallijätteen keräykseen. Grillikioski avataan perjantaina 5
Vakuudet on saatava kattamaan vastuut kaikissa tilanteissa. Nämä eri puolilla Suomea väärinkirjoitetut areenat (esimerkiksi Elenia Areena ja muut valtakunnalliset kirjoitusvirheet) eivät saisi olla malliesimerkkeinä muusta kuin puolivillaisesta englantikiimasta, joka näyttää levinneen myös välimerkkien käyttöön. Tämä tarkoittaa taas sitä, että Äikkäänselkä ja siitä eteenpäin olevat vesialueet eriytyvät hienosta Kukkiajärvestä. 16. Hallitusohjelma lupaa lisää voimavaroja poliisille, syyttäjille ja tuomioistuimille. Kuntien tulee myös saada parempi korvaus alueensa kaivostoiminnasta. Kuvissa näkyvä risukasa on harakan rakentama suojaseitistö pesälle Sahalahdessa omakotitalon pihapuustoon. Kangasalataloon havainnollinen, pysyvä näyttely tienoomme harjuja retkeilymaisemista jo kohtakin avattakoon! Kangasalan keskustan vanhan näkötornin viereen harvojen haikailemalle kahvilalle käymälöineen, varastorakennuksineen enintään kolmen prosentin tarve ja kannatus on. Suunta on oikea, mutta se ei vastaa hallituspuolueiden lupauksia eikä vastauksia hallitustunnustelijalle. Monemmoiset maan mylläykset merkitseisivät lukuisten puiden kaatamista, eloon jääneiden juuristovaurioita, myrskytuhoille altistamista ja maisematuhoja. Sijoitettakoon nuo niukkamieliset hukkasatsaukset esmerkiks kyläkoulujen toiminnan jatkamiseen, tukemiseen! Harjuluonnon kulumista, luonnon rauhan pysyvää häirintää ja ilmastonmuutoksenkin edesvastuutonta vauhdittamista tämäkin typerä turhake todellisuudessa tarkoittais. Pirkanmaa on saanut vain 2 % valtion liikennerahoista, vaikka sen bruttokansantuoteosuus on noin 8 %. Metsäkeskustelu ei ole päättynyt. Valintatilanteessa hallituksen on päätettävä, kumpi joustaa talous vai ympäristö. Pirkanmaan oman ministerin on tartuttava näihin epäkohtiin. Usein on tilanteita, joissa valtuutetun ja kuntalaisen on ollut mahdotonta saada haluamaansa tietoa, koska taustalla on yhtiö ja osakeyhtiölaki. Jokainen uusi kahvila munkkeineen, viinereineen, kakkuja pitsapaloineen, makeine juomineen pulloposkia pullistaa, verisuonia ahtauttaa, jalannousua vaikeuttaa, hengästyttää. Suurempaa tasa-arvoa ja solidaarisuutta toivon kuitenkin liikennerahoissa maakuntien välille. KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti LUKIJALTA 9 Hallitusohjelmassa paljon hyvää ja runsaasti jännitteitä Kiitos äidinkielen opettajat! Pesäpuuhia Sydän-Hämeessä Rautajärvi-Vesijako-tie surkeassa jamassa Toivottavasti vaan aprillipilaa Vesikasvustot valtaavat reitit Lepsinsalmessa Näyttää, että KOSTIAAREENAN oikea kirjoitusasu on saanut enemmistön kannatuksen. Erillisrakenteinen kahvilatalousrakennus viereisine varastomökkeineen tarvitsisi uutukaiset vesija viemäriputket, sähkökaapeleiden asentamiset, uusimiset, vahvistamiset, valaistuksen tehostamisen satojen metrien kaivantoineen. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että Kukkian vesien korkeus näyttäisi olevan pysynyt vakaana huhtikuun tilanteeseen verraten. Nykykäytäntöjen mukainen kulkuyhteyksien parantaminen merkitsisi vierus-ojineen monen metrin levyisen maantien raivaamista, perustamista, rakentamista, asfaltointia sekä ison pysäköintialueen varustamista harjun päälle, myös autotulvien rajoitustoimintojen käynnistämistä. kesäkuuta kävin paatilla taas lähemmin tutkimassa tilannetta. huhtikuuta Kukkian vedenpinnoista. Poliisien määrä luvataan nostaa 7500:een vuoteen 2022 mennessä. Siihen, joka on aivan Luopioistentien varrella. Arvioidaan julkisuuslain soveltamisalan laajentamista koskemaan julkisen sektorin omistamia tai määräysvallassa olevia oikeushenkilöitä." Hallitusohjelman kirjaukset ja tavoite ovat tältä osin kannatettavia. Hallitusohjelma antaa siis ymmärtää jo etusivullaan, että talouden ja hyvinvoinnin kasvu ei ole enää jatkossa riippuvainen luonnonvarojen kulutuksen kasvusta ja sen aiheuttamista haitallisista ympäristövaikutuksista. Siinä on paljon kannatettavia kohtia. Hallitusohjelman mukaan "Selvitetään tarve ajantasaistaa julkisuuslaki koskemaan asiakirjakohtaisuuden lisäksi tietoa laajemmin. Ennen kuin laitan pisteen kirjoitukselleni ja keitän vielä iltakahvit täällä kesämökillä, hyttysiä paossa sisätiloissa, kysymys Pälkäneen kuntaan: voisiko kunta ottaa kopin kirjoituksestani ja asia työnalle. Vesisateen sattuessa sekään taito ei riitä kuoppien täyttyessä vedellä. Pauli Kiuru (kok) Kansanedustaja Teidenhoito välillä Rautajärvi-Vesijako on jälleen kerran osoittautunut olevan aivan ala-arvoiseksi. Epävarmuudet ja riskit liittyvät talouskehitykseen ja työllisyystavoitteen saavuttamiseen. Muutaman vuoden sisällä siitä ei kuljeta kuin airoamalla ja kiroten. Tosielämässä paikanpäällä, mahdoton ajatus, ollut jo vuosia. Näin on ollut esimerkiksi Tavase Oy:n kohdalla. Karttaohjeman perusteella näyttää, että siitä voisi veneellä läpi päästä. Kunnille tulee säätää oikeus päättää kaavoituksella, onko kaivostoiminta mahdollista kunnan alueella. Perinteisesti talouskasvu on kytkeytynyt luonnonvarojen lisäkäytölle ja haitallisille ympäristövaikutuksille. Ennusteeni. Liikenneministeri Sanna Marin huomioinee tämän epätasaarvon. Talouskasvun ja ympäristövaikutusten irtikytkentä ei ole täysin toteutunut vielä missään maassa. Kysymyksessä ei ole siis mikään merkityksetön vesireitti. Yrittäjyyden osalta hallitusohjelmassa on myönteisiä kirjauksia. Toisessa kuvassa lokki on rakentanut pesänsä näköalapaikalle kesämökin katolle Luopioisten Holjassa. Tero Saarinen Tässäkö Kangasalan eskon/ oskarin puumerkki ilmaston lämpenemisen hillintään. Toivottavasti tämä uutinen pian aprillipilaks paljastuu!(KS 22.5.2019) Kuntalaisia, turistejakin aiemmin maankuuluille harjuillemme omin voimin ja koivin päivittäin kiipeämään, pyöräilemään, hiihtämäänkin monin tavoin innoitettakoon. Padasjoen puolella sentään ollaan herätty ruususen unesta ja teiden paikkaukset on aloitettu. Autoilla sinne koulun vierestä nykyäänkin hyvin pääsee mutta sallittakoon se vain vammaistarpeisiin. En tiedä tuntuiko lapsuuden muistot antavan muistikuvan leveämmästä salmesta, mutta kun silmäili rantoja huomaten, ettei niihin enää juurikaan veneellä pääse johtuen ilmeisen rehevöitymisen aiheuttamasta kasvustosta. Se heikentää yritysten tilauskantaa ja työllisyyttä. Valtatie-9 on pahasti ruuhkautunut ja onnettomuusherkkä. Hyvä, edes näin. Haloo sivistys! Marjatta Ahlroth Sahalahtelaisen harakan pesä on tyypillisen seittimäinen. Timo Salonen Hallitusohjelma on kunnianhimoinen. Yksinyrittäjän mahdollisuuksia palkata ensimmäinen työntekijä helpotetaan. Esimerkiksi Valtatie-3:n pullonkaulat haittaavat tärkeitä elintarvikekuljetuksia Pohjanmaan ja pääkaupunkiseudun välillä. Paikallista hyväksyttävyyttä on saatava lisää. Ylensyöneitä kellukkamahoja näilläkin nurkilla puuskuttaen lyllertää. Tervehenkisen, raikkaan reippailun pilkkaamistakin tuollainen on. Enkä ole ainoa. Asia on pieni ja siksi helposti korjattavissa. Kyseessähän on salmi, joka avaa täältä Mustankuusenselältä vesireitin Lepsin kautta Äikkäänselälle. siellä sijaitsevalle venelaiturille. Kotitalousvähennyksen pienentäminen on kielteinen viesti. Älköön tässäkään ympäristönja kansanterveyvventurmelus-/ ylellissyyshankkeessa ahneovvem pirulle ees pikku sormen neljännestä tarjoiltako! Sen sijaan ruvettakoon Lentolan kauppakartanon äärelle huimaa tornitaloa kaukokatseluterasseineen, katon tuulivoimaloineen suunnittelemaan, rakentamaan! Täytyyhän sillekin suunnalle yksi korkean tason tähystyspaikka aikaiseksi saada! Kiiom Mikko. Valitettavasti se jättää myös paljon avoimeksi ja epäselväksi. Soutupaatissa ja airot vaakatasoon, niin huomaa ettei sitä tilaa niin kamalasti ole. Markku Toivonen Kirjoitin tässä lehdessä 25. Tämä lokki pesii kesämökin katolla Luopioisten Holjassa. Lepsin kapeimmassa kohdassa josta Googlen karttaohjeman ilmoittamana erkaantuu Uitinsalmi joka erottaa Huhtisaaren mantereesta. Kansalaisdemokratian ja avoimuuden kannalta hallitusohjelman kirjaus on tarpeellinen. Suomessa, varsinkin sydänhämäläisessä Medelplanin kotikunnassa, olisi hienoa käyttää aivan suomenkieleen kuuluvia välimerkkejä. Tavoite on pitää koko maa asuttuna. Pirunsalmen kautta Läyliään ja sieltä Pihtisalmen läpi edelleen Rautajärven suuntaan, mm. Moinen pyhäinhäväistys on kaupungin virkakoneistolta ja luottamushenkilöiltä haihatellen harkittu, todella nolo harha-askel, häpeäksi Kangasalle ja mielipahaks tuhansille vastuuntuntoisille, ymmärtäville kansalaisille. Ja ajanmyötä, siitä ei enää kuljeta. Mutta Lepsinsalmi kesäkuussa 2019 mietityttää sekä puhututtaa. Vielä toki pääsee kulkemaan, moottoriveneelläkin. Tuollaisiin ylellisyysvirityksiin vuosien vieriessä miljoonamanit vilahtais. Tämä aiheuttaa jännitteen talouden ja ekologian välille. Kirjaus kaivoslainsäädännön uudistamisesta on tarpeellinen. Pälkäneen puolella ei tätä kirjoitusta laadittaessa ole herätty, vaan luotetaan autoilijoiden slalom-taitoihin kuoppien väistelyssä. Täällä kun noita tuhansien vuosien takaisia muinaismuistoja vielä muutamat pätkät näkösällä on. Mitä tämän parin, kolmensadan metrin pituisen salmen hengissä pysymisen hyväksi kenties voitaisiin tehdä. Olenkin mielessäni ihmetellyt nykyistä kirjoitusasua. Päätöstilanteessa valtuutetut joutuvat siis punnitsemaan taloudellisia arvoja ja ympäristöarvoja keskenään. Eli kysymyksessä on vesireitti jos halutaan päästä vaikka Rautajärveltä Luopioisten kirkonkylän suuntaan tai Kuohijoen sekä Padankosken suuntaan. Ja veronmaksajathan ehtyviä eurojaan ilomielin ojenteleis. Hallitusohjelma lupaa jo etusivullaan rakentaa sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa. Sen minkä laitoin merkille Lepsin alkupäästä aina Äikkäänselän suulle, vesireittiä valtaa hitaasti mutta tappavan varmasti vesikasvusto
040 838 8816 motormasterjp@hotmail.com www.motormaster.fi Ma–pe klo 8.00–17.00 Katsastus pälkäne Puh. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi PARHAAT BETONIT . VÄLKE 4.12. Ota yhteyttä: Sanna Hämäläinen puh. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. Tervetuloa palveltavaksi. ma-to 8-20, pe 9-17 muuten sopimuksen mukaan Pälkäne• 050 326 6556 www.hameenlahiautopalvelu.fi Vuokraamo Liikkuva auto/konekorjaamo • henkilöauto-, • pakettiauto-, • peräkärryja konevuokraus Huollamme mm. Tervetuloa palveltavaksi. Meillä huollatat ja korjautat sekä katsastat autosi. 10 KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti Haluatko ilmoittaa Alan ammattilaisissa. Edunvalvontavaltuutus Kauppakirjat kaupanvahvistukset Avioehdot Testamentit, perukirjat ja perinnönjaot . Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Syyslehti 30.10. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. VÄLKE 18.12. 90 v. Sydän-Hämeen Lehti AUTOHUOLLON ASIANTUNTIJASI PÄLKÄNEELLÄ ONKKAALANTIE 50 • 36600 PÄLKÄNE • 0400 281 999 info@autopalvelupalkane.fi • autopalvelupalkane.fi Määräaikaiskatsastukset aikaa varaamatta henkilöja pakettiautoille. Autoasi Pälkäne on nyt täyden palvelun korjaamo. 0400-566 937 Av. (03) 379 2940 • www.tv-hugg.com • TV:t + digiboxit • Audio + videolaitteet • Antenniasennukset + tarvikkeet TV-DIGIHUOLTO Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä fixu s.fi fixu ska nga sal a.fi arkisin 8-18, la 9-14 | P. VÄLKE 11.9. 040 7286962 Sanna’s Life T:mi Käpytie 6, 36600 Pälkäne ELÄMÄSI TÄRKEÄT PAPERIT SYDÄN-HÄMEEN LEHDEN VUODEN 2019 TEEMAT: 3.7. Lentolan teollisuusalueella, Lentolantie 12, 36220 Kangasala Puh. 050 414 7100 Ma–pe klo 9.00–17.00 Katsastus Pälkäne Palveluksessasi. Meillä huollatat ja korjautat sekä katsastat autosi. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. VÄLKE 23.10. Autoasi Pälkäne on nyt täyden palvelun korjaamo. 040 838 8816 motormasterjp@hotmail.com www.motormaster.fi Ma–pe klo 8.00–17.00 Katsastus pälkäne Puh. 03-379 1488 www.pienelainvastaanotto.net Eläinpalvelut Sinun ilmoitustilasi. Varaa aika huoltoon! • Määräaikaishuollot • Jarruhuolto • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastuspalvelut • Autonvuokraus • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myötämät Palvelemme ammattitaidolla autoasi.fi Tällaista autohuollon olisi aina pitänyt olla Autoasi Pälkäne Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. autoasi.fi Tällaista autohuollon olisi aina pitänyt olla Autoasi Pälkäne Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. Joululehti Sydän-Hämeen Lehti. Tervetuloa palveltavaksi. (03) 379 0008 • www.kangasalanautokatsastus.fi Kotimainen, yksityinen ja edullinen katsastusasema Kangasalan Lentolassa. Rakentaminen asuminen 2.10. Varaa aika huoltoon! • Määräaikaishuollot • Jarruhuolto • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastuspalvelut • Autonvuokraus • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myötämät Palvelemme ammattitaidolla korjaamo@motormaster.fi KATSASTUS PÄLKÄNE PALVELUKSESSASI AUTOASI.FI TÄLLAISTA AUTOHUOLLON OLISI AINA PITÄNYT OLLA ELÄINLÄÄKÄRI VILLE SUUTARI Vastaanotto Pälkäneellä os. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . Ilmainen puhelinneuvonta! Kohtuuhintaista palvelua! PERUNKIRJOITUKSET • Kauppakirjat • Testamentit • Edunvalvontavaltuutukset ym. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. Meillä huollatat ja korjautat sekä katsastat autosi. Kankaanmaantie 1 A P. Elinvoima ja yrittäjyys 6.11. Mökkilehti 4.9. 050 414 7100 Ma–pe klo 9.00–17.00 Katsastus Pälkäne Palveluksessasi. 03 3773 177 RENGASMYYNTI Autopalvelut Asiointipalvelut Tuulilasit, sivuja takalasit! Aakkulantie 38, Kangasala 0400 854 860 ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen, p. juhlalehti 11.9. Paikallista palvelua Lentolassa! MAANANTAI-PERJANTAI 9-17 KANGASALAN AUTOKATSASTUS (03)5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo Korjaamme henkilöja pakettiautot! • Autohuollot • Raskaskonehuollot • Renkaat ja rengastyöt, myös isot renkaat • Ilmastointihuollot ja pakokaasutestit • Bosch vikadiagnoosi • Webasto ja Eberspächer • Pesupalvelut! Kultapellonkuja 120, Kuhmalahti Korjaamo 0440 684 521 korjaamokultapelto@gmail.com Hydrauliikkaletkut ja liittimet 0500 846 709 / 24/7 h Valtuutettu -HUOLTO ELÄINLÄÄKÄRI Netta Tammisalo Pieneläinvastaanotto, Lentolantie 2, Kangasala, p. Autot, puutarhakoneet, perämoottorit, mönkijät ja maatalouskoneet. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI Autoasi Pälkäne on nyt täyden palvelun korjaamo. Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi Alan ammattilaiset Autopalvelut Autopalvelut Betonia Asiointipalvelut Elektroniikkahuollot Ellintie 6, Kangasala P
Terveiset lukijoillemme Pirkanmaan Energiakartoitus Oy • Asuntokaupan kuntokartoitukset • Energiatodistukset Markku Peltola 050 340 2802 www.energiakartoitus.fi Puh. Ota yhteyttä 044 347 7402 ilmoitukset@shl.fi www.puujapihapalvelutikka.fi Soita ja varaa ilmainen katselmus! 044-300 61 99 • Vaativat puunkaadot, myös kiipeillen tai nostokoneilla • Puiden ja pensaiden hoitoleikkaukset • Risujen poisvienti • Klapitus ja kantojyrsintä • Pihojen hoito • Polttopuut, polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 www.aleksinlkv.net Markus Huttunen Kiinteistönvälittäjä, LKV Julkinen kaupanvahvistaja p. 050-401 5132 Pälkäne ja Luopioinen sh, th, jalkojenhoit. KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti Haluatko ilmoittaa Alan ammattilaisissa. Ota yhteyttä 044 347 7402 | ilmoitukset@shl.fi Sinun ilmoitustilasi. 3. tarvikkeet • IKH -tuotteet • Teboil -voiteluaineet TERÄSHUOLTO T. 0400 234 005 kuljetusliike.timotuominen@ luukku.com Nuohooja Mika Veija Vanha Pälkäne ja lähialueet puh. Ilmoituksesi julkaistaan lehden jokaisessa numerossa edullisesti, ja voit päivittää ilmoituksen sisältöä aina, kun haluat. 045 1331 222 Varaosapalvelut Kurkistus oven taakse Alan ammattilaiset hakemiston yrittäjät esittäytyvät. Keitä olette. 2. • Ikkunoiden/ovien vaihdot jsremonttiapu@gmail.com Terveyspalvelut Nuohous ja ilmastointi Metallirakenteet/ hydrauliletkut Rakennuspalvelut Terveyspalvelut Raskas kalusto Pitopalvelua Kiinteistövälitys Metsäja puupalvelut Metsäja puupalvelut KÄYTETTYJÄ JA UUSIA VARAOSIA YLI 300 ERI TRAKTORIMALLIIN www.purkupojat.com Yrittäjäntie 8 36600 Pälkäne p. 044 242 80 33 Pitopalvelua perheja yritysjuhliin koivistonkestikievari.fi 044 520 7077 Koiviston Kestikievari HIEROJA VESA TUOMINEN 040 9324 866 KESÄTARJOUS! KOULUTETTU HIEROJA URHEILUHIEROJA Koulutie 3, Pälkäne • Jalkahoitoja • Vyöhyketerapiaa • Vauvavyöhyketerapiaa Apukikka Kirsi Urkko Puh. Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. Haluatko mukaan palveluhakemistoon. 044 304 0414 Kuohunharjuntie 31, 36200 Kangasala mingalsuo@yahoo.com • www.mkingalsuo.fi kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset 0400 636 648 Ponsantie 580, Kangasala • Hydrauliletkut + osat • Teräsrakenteet • Traktoriyms. AT, vyöh.terapeutti RASKAAN KALUSTON HUOLTOTYÖT 040-96 35 066 Tehdastie 2, Pälkäne. 045 197 71 57 Nuohooja Antti Murtomäki Luopioinen ja lähialueet puh. PÄLLI Ilmastointikanavien puhdistukset, mittaukset, säädöt ja iv-valvontatyöt NYT MYÖS LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET juri.lehtinen@kolumbus.fi JS ra JS remonttiapu Jussi Suoniemi 040 8357304 ym... Ulla Tikka / 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Ota yhteyttä: Ilmoituksen koko Hinta 1 lehti 1 + 1. Sijoitamme ilmoituksesi toimialasi osastoon kaupan päälle. Ota yhteyttä! • Sisäremontit: Lattiat, seinät, paneloinnit, maalaukset, tapetoinnit, yms... 0400-404 425 Palveluhakemisto takaa jatkuvan näkyvyyden yrityksellesi Olemalla mukana Sydän-Hämeen Lehden palveluhakemistossa takaat yrityksesti jatkuvan näkyvyyden paikallisten asiakkaidesi silmissä. 03 22 33 323, 040 777 6606 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO MK Ingalsuo Ay p. 1. lehti 1 x 30 mm 14?€?/?vko 24?€?/?vko 2 x 30 mm 25?€?/?vko 44?€?/?vko 2 x 50 mm 47?€?/?vko 87?€?/?vko Hinnasto 2019 Asiakasvastaava Ulla Tikka 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Ota yhteyttä: Kuljetuspalvelut ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Raija Savolainen Kangasalantie 1067, Kangasala Hämeenkatu 5 A, Tampere p. Kertokaa yrityksestänne
Miehet olivat tulleet siihen tulokseen, että joku oli ehtinyt ennen heitä tai mies lähtenyt karkuun jättäen kaiken sikseen. Mutta hekään eivät olleet nähneet tätä miestä, joka asui yksin torpassaan. 1922 hän oli äkkiä kadonnut jälkiä jättämättä. Kiittelimme Hilmaa kovasti ja jätimme hänelle Pandan suklaarasian. Osa 2: Naapuripitäjän mies kysyi niiden epäiltyjen punaisten nimiä. Insider KESÄDEKKARI osa 2/9 KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse 010 5844 470. 9-18, la 9-13. 020 7579191 Pälkäneen Apteekki VICHY NEOVADIOL PÄIVÄTAI YÖVOIDE 50 ml Vichy Neovadiol Compen-sating Complex -tuotteet on kehitetty vaihdevuosi-ikäisille naisille. Yhdeksässä osassa julkaistavan kesädekkarin takana on pälkäneläinen harrastekirjailija, joka käyttää nimimerkkiä ”Insider”. Hän selvittää vuonna 1922 kadonneen punakaartilaisen kohtaloa. Punakaartilaisen tarinan kertoo Pälkäneellä asuva nuorehko varatuomari Petteri Miesvaara. uunineduspellit, liesikuvut, kaikki listat ja piipunpellit. Hilma tiesi minut ja kun kerroin asiamme, hän ensin vähän suutahti, mitä te niistä vanhoista, mutta leppyi sitten ja kertoi miehensä muutaman muun miehen kanssa suunnitelleen petturin pieksemistä, mistään tappamisesta ei ollut puhetta. Yksi turkulaisten kavereista oli Hilman tietämän mukaan joutunut kärsimään Kallen hevosen kavioista tai reen jalaksista, ei Hilma tiennyt tarkemmin. Ota yhteyttä! Peltikuja 9, Suinula 040 5096368 Rautajärventie 5, 36910 Rautajärvi 040 7268044 Aikaisemmin tapahtunut: Eräs Kalle oli vuonna 1918 ollut aseettomana hevosmiehenä sekä punaisten että valkoisten puolella. Hänen miehensä oli kaatanut kaukaloon vettä, mutta arveli sian menehtyneen myöhemmin. 0400 547 492 750,Ei sis.asennusta Snro 34 514 41 Voimassa 31.8. Salasivat porsasvarkautensa. 7.30-18, la 8.30-14 P. Tämä oli uutta tietoa, tosin jossakin pöytäkirjassa oli maininta kuolleesta siasta. Oliko pidätyksiä, tai mahdollisesti tuntemattomia vainajia poliisin kirjoissa. Muistin samalla, että yhden leski oli vielä elossa ja hän saattoi tietää jotakin asiasta. Takojantie 1, p. Soitin hänelle ja selitin asian taustoineen. 020 7630840 Keskustie 5, Pälkäne Av. Heitä oli lähtenyt neljä miestä tälle kuritusmatkalla, kaksi turkulaista ja nämä pälkäneläiset kaartilaiset, jotka olivat selvinneet kapinasta vähällä, lyhyellä vankilatuomiolla. Olin vähän ihmeissäni, asiahan oli tutkittu aikoinaan hyvinkin tarkasti ja tiesimme noiden epäiltyjen puhuneen petturin kurittamisesta, mutta kaikkea eivät olleet kertoneet, ainakaan sitä että sika jäi sinne henkitoreissaan. Vanhainkodin päivähoitaja kertoi Hilman olevan ihan pirteä, mutta liikkuvan huonosti. VUODEN 2019 RAKENNUSOHJELMA ON SUUNNITTELUSSA. Kotiin palattuani jäin miettimään asiaa. 050 434 7858 KS-PELTI OY KAIKKI OHUTLEVYTYÖT TILAUKSESTA! Meiltä mm. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla.. Kadonnut punakaartilainen Vain sika porsaineen paikalla Kun porukka pääsi torpalle erään kesäyönä, ikkunoissa oli ollut verhot ja luuta ovea vasten. asti KAHVILA-RAVINTOLA ELOTÄHKÄ HERKULLINEN KEITTOLOUNAS Maukas keittolounas ma-pe alkaen klo 11 7,00 PÄLKÄNEEN VALOKUITU OY Valokuituliittymä NYT ON OIKEA HETKI LIITTYMÄSOPIMUKSELLE. Mutta sitten Hilma kertoi torpan emakon maanneen huonokuntoisena karsinassaan, ilmeisesti nälissään ja janoissaan, muutaman pieni porsas yhtä huonossa kunnossa emän nisiä tavoitellen. 0400-202229 SAARIS-SÄHKÖ OY Sähköauton latauspiste sopii omakotitalojen, taloyhtiöiden ja toimistojen parkkipaikoille. Häntä ei ollut kuulusteltu koskaan. Tämän tiesin kuulustelupöytäkirjoistakin. Vein ostokset kotiin ja sanoin vaimolle käyväni katsomassa yhtä Mielosen Hilmaa vanhainkodissa mukanani olevan maisterin kanssa. Hänellä oli oma huone yhdessä erään kuuron Josefiinan kanssa. 12 KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti paikallistarjonta: shl.fi RAUTAJÄRVEN APU APUA REMONTOINTIIN! Me autamme rakentamaan, remontoimaan, muuraamaan ja saneeraamaan! Pohjantie 327, p. Tuomari Miesvaara kiinnostuu asiasta ja alkaa selvittää katoamista. P. 36,90 FIINA/TMI ANNIKKI WESTMAN LIIVIT JA UIKKARIT HYVÄT VALIKOIMAT LIIVEJÄ JA UIKKAREITA! Takojantie 2, p. Yksi opiskelutoverini oli Turun poliisilaitoksella esimiesasemassa. Sen Hilma vielä kertoi, että se yllyttäjä, joka tahtoi antaa selkään torpparille, olisi ollut Turusta tullut punakaartilaisten päälliköitä. Onkkaalantie 102, p. Hän soittelee sitten. 044 3051991 K-RAUTA PÄLKÄNE YLLÄTTÄVÄN HELPPOA! Kankaanmaantie 6, 36600 Pälkäne Av. He olivat ottaneet porsaat, kukin yhden, ja jättäneet sian karsinaan. ark. ark. Annoin ne, mutta tiesin heidät jo kuolleiksi. Kysyin, voisiko hän selvittää, oliko Turussa mitään merkintöjä tästä kadonneesta vuodelta 1922. Tuttavani lupasi tutkia asiaa. Vähän ihmeellistä, olisiko mies jättänyt elukkansa noin vaan
Vielä ennen viime sotia ja monta vuotta niiden jälkeenkin kodeissa oli hyvin vähän lastenkirjoja, joten useimpien lasten ensimmäinen kirja oli aapinen. Vuoden 1935 ” Meidän lasten aapisessa ” kesäinen aurinko on värjännyt koko kannen keltaiseksi – tässä lämmössä sopii voittoisan aapiskukonkin paistatella. Jussilan Pikkuväen kuva-aapisessa (1943) sai kahdeksan ääntä. Äänestäjien suosikeista uudempaa, ironista suhtautumista aapiskukkoon edustaa Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraista herättelevä, mutta toistuvasti epäonnistuva kukko kirjassa ” Herra Hakkaraisen aakkoset ” (2001). Talkooväki remontoi kahdesta yksiöstä kolmion avaamalla yhteyden kahden erillisen asunnon välille. Voittoja arpoi kukkoasussa Sisu Viitanen , jonka koti sijaitsee entisillä Näppilän talon mailla, Medelplanin maisemissa. Kevään korvalla aloitetun remontin lopputulosta juhlistettiin täytekakkukahveilla viikko sitten tiistaina. Rivitalo on rakennettu 1980-luvulla. MAIJA NIEMINEN-PESSI Rivitalokodin remontin valmistumista juhlistettiin viime viikolla tiistaina. Meidän lasten aapisten kuvittajat Rudolf Koivu ja Martta Wendelin olivat 1930–1950-luvuilla Suomen eturivin kuvittajia; samoin Kultaisen aapisen (1956) kuvittanut Maija Karma . Rudolf Koivun aapiskukko voitti äänestyksen PÄLKÄNE Suomalaisen aapiskukon 300-vuotista historiaa on juhlistanut Paras aapiskukko -äänestys internetissä ja Daniel Medelplanin museolla. Voidaan ajatella, että tämäntapainen vaikutin oli myös Daniel Medelplanilla (1657– 1737), joka julkaisi Pälkäneellä vuonna 1719 Suomen ensimmäisen aapiskukon kuvalla varustetun aapisen. Martta Wendelinin aapiskukko (Aukusti Salo & Otto Somerkivi: Meidän lasten aapinen, Otava 14.p. Aravalainoitetun kohteen remonttimahdollisuuden varmentaminen vaati paljon selvitystyötä. Aapisia tutkineen Liisa Kotkaheimon mukaan Suomen alakansakoulun isäksi kutsuttu Aukusti Salo (1887–1951) toivoi monivärikuvitusta aiempiinkin aapisiinsa (1919, 1929), mutta taloudellisen pulan vuoksi tämä toive toteutui vasta vuonna 1935 ilmestyneessä ” Meidän lasten aapisessa ”. KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ 13 Kahdesta yksiöstä tuli asunto perheelle RAUTAJÄRVI Rautajärvellä ei jääty tumput suorina ihmettelemään, kun vuosi sitten tehdyssä kartoituksessa selvisi, ettei kylällä ole yhtään vapaata vuokraasuntoa alueelle muuttoa miettiville uusille asukkaille. Paras aapiskukko -tuloksen julkistamiseen liittyneessä arvonnassa päävoittona oli Paul Tiililän taideteos, jossa aapiskukolla on frakki ja silinteri. Rautajärven seudun Kylät oy:n talkoolaiset ovat valmiita käärimään hihat uudelleenkin, jos ja kun vuokra-asuntoja tarvitaan kylälle lisää. Mauri Kunnaksen aapiskukko (Mauri Kunnas: Herra Hakkaraisen aakkoset, Otava 2001), 14 ääntä 4. Aurinkosähkö talteen Iso osa talkoolaisista kävi tekemässä remonttia sillä ajalla, mikä liikeni omien töiden tekemisiltä ja vapaa-ajan menoilta. – Upeata toimintaa täällä Rautajärvellä, vanhustentaloyhdistyksen edustaja Timo Ailio kehui kahvitustilaisuudessa talkoolaisia ja Rautajärven seudun Kylät oy:n aktiivista toimintaa. Kotkaheimon mukaan Aukusti Salo piti pedagogiselta kannalta tärkeänä, että aapisen kuvitus oli taiteellisesti korkeatasoista. ARJA LIUTTA 1. – Aurinkosähköä voi saada talteen miltei koko auringon ylhäälläoloaikana. Voittaja kahdeksallatoista äänellä oli Rudolf Koivun (1890–1946) kansikuvakukko kirjassa Aukusti Salo : Meidän lasten aapinen (1935). – Oli aktiivista porukkaa. Nykyään, kun ilmastonmuutosta yritetään saada hillittyä, talon sijaintipaikka avaralla alueella on miltei ihanteellinen mahdollisen aurinkosähkön talteenoton kannalta. Salon mielestä lapsen ensimmäisen koulukirjan miellyttävyys vaikutti hänen tulevaan asennoitumiseensa kirjoihin. Talkootyötä tehtiin yli 250 tuntia. Nyt on. Aurinkosähköllä voi sitten ladata auton ja ajaa sillä töihin, Luhtajärvi kaavaili mahdollisia tulevaisuuden näkymiä. Tänne ei tultu seurustelemaan, vaan tosissaan tekemään töitä, Pauli Luhtajärvi kiitteli talkoolaisia. Talkooväen lisäksi naapureita ja kyläläisiä oli kutsuttu katsastamaan asunnon uudistettuja pintoja ja tehtyjä tilaratkaisuja sekä nauttehneitä ihmisiä olleen viitisentoista. Kahden wc-tilan olemassaolo ratkottiin niin, että vain toinen niistä toimii peseytymistilana. – Me teemme täällä sitä, mitä kunta ei enää tee, Paula Suksia vahvisti. Äänestyksen äänet hajaantuivat 48:lle eri aapiskukolle. – Ensin saimme tylyä viestiä. Kunnan sijaisena Luopioisten vanhustentaloyhdistyksen omistama rivitalokoti sijaitsee keskellä Rautajärven kylää Rautahovin naapurissa. Myöhemmin, Marjatan otettua uudelleen yhteyttä aravalainoittajiin, nämä vastasivat, että tarkemmin ajateltuna on parempi, että palvelut säilyvät ja kylälle muuttaa uusia asukkaita. – Talkootyötä tehtiin yli 250 tuntia. Rudolf Koivun aapiskukko (Aukusti Salo: Meidän lasten aapinen, Otava 1935), 18 ääntä 2. Toisesta asunnosta purettiin pois keittiökalusteet. – Kiva olla talkoissa. timaan Paula Suksian kahvilan tarjoamista herkuista. Luhtajärvi kiittelikin erityisesti Marjatta Stenius-Kaukosen osuutta asian hoitamisessa. Remonttikustannukset olisivat nousseet noin 10 000 euroon ilman talkootyötä. Pauli oli työnjohtajana tosi hyvä, Anne Kärpänniemi antoi tunnustusta pomolle. Koivun kuvitustyyli näytti olleen muutoinkin äänestäjien mieleen: hänen luomansa aapiskukko K.V. Remonttikustannukset olisivat nousseet noin 10 000 euroon ilman talkootyötä. Äänestyksen tulos julkistettiin museon kesänavauksessa, ja itse aapiskukko toimi onnettarena, kun äänestäjien kesken arvottiin päävoitto ja pienempiä voittoja. Aravalainoitettu kohde, ei voi tehdä muutoksia, ennen kuin laina lunastettu. 1959), 12 ääntä Aapiskukkoäänestys Rudolf Koivun aapiskukko voitti äänestyksen. Myös Luopioisten Säästöpankkisäätiö osallistui kustannuksiin, Luhtajärvi kertoi. Nauhaa leikkaamassa Pauli Luhtajärvi (vasemmalla), Timo Ailio ja Reijo Syrjäläinen.. Maija Karman aapiskukko (Martti Haavio ym.:Kultainen aapinen, WSOY 1956), 15 ääntä 3. Talkoolaisten hyväksi työnjohtajaksi kehuma Pauli Luhtajärvi laskeskeli remonttia Remontti on valmis
Nuorempana Viljo harrasti taekwondoa niin, että hän eteni lajissa mustanvyön suorittamiseen 16-vuotiaana. Aika vähän kuljen, mutta pääsee, jos haluaa. Selvitysten historia näyttää, että valitettavan usein silmälläpidettävä laji siirtyy vähitellen uhanalaiseksi. Arvioinnissa oli mukana noin puolet tämän hetken tietämyksen mukaisista maamme lajeista eli noin 22 000 lajia. Yritän olla vegaani. Olin puoli vuotta, mutta sitten se vähän jäi. – Nyt keskityn kyykkyjen ja maastavetojen tekoon. En siis pysty antamaan tyhjentävää vastausta moniin uhanalaisuutta koskeviin kysymyksiin, mutta voin antaa osoitteita. – Tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä sen verran epävarmat, että haluan enemmän harkinta-aikaa. Vegaanikokeilusta pihvien syöjäksi Omilleen muutto teki Viljosta innokkaan kotikokkaajan, pakon edessä, kuten hän itse asian tulkitsee. Valmista syntyy puuskittaisesti. Edellisissä arvioissa (vuosilta 2001 ja 2010) painotettiin ihmistoiminnan vaikutusta lajien uhanalaisuuteen, nyt tässä viimeisimmässä painopiste on siirtynyt hieman eli puhutaan lajin vaarasta hävitä luonnostamme. Mielenkiinto lopahti, vaikka tasoja siinä on vielä saavuttamatta. – Täältä pääsee busseilla liikkeelle paljon helpommin. Ehkä taas aloitan. Niitä löytyy 10 kappaletta, joista valitettavasti puolet on jo hävinnyt täältä. Minulla on tosi heikot jalat, koitan vahvistaa niitä. – Minäkin olen tavannut hänet, vaikka vanhempani tuntevat Linkolan paremmin. – Muuta elämää on niin paljon, Viljo perustelee päätöstään käydä lukio nelivuotisena. Eniten listattuja lajeja löytyi linnuista ja sammalista, joissa uhanalaisuus oli kolmasosan luokkaa. Nämä tiedostot ovat pdf-muotoisia ja siksi imuroitavissa vaikka omalle koneelle lähempää tarkastelua varten. Valokuva mallina muotokuville Lukemisharrastuksestaan Sariolan yläkouluvuosina palkittu Viljo Vuorinen tuli syventyneeksi myös Pentti Linkolan teokseen Unelmat paremmasta maailmasta . Silmälläpidettäviä Kysy Tuomolta kasveista Perinneympäristöjen kedot ja niityt ovat uhanalaistuneet. Muutoin, jos kokkailun tuloa osaksi arkea ei oteta lukuun, lähtö kotoa ei isommin tuonut yllätyksiä elämään. Kysy Tuomolta kasveista -palstalla kasviharrastaja ja Luopioisten kasviston ylläpitäjä Tuomo Kuitunen vastaa lukijoiden kasveja koskeviin kysymyksiin. Kevään selvityksessä päädyttiin siihen, että noin 12 prosenttia maamme lajistosta on uhanalaisia. – Yritän olla vegaani. Tämä työ on Kuhmalahden kirjastossa vielä tämän viikon esillä olevassa näyttelyssä. – Aika paljon käyn. Kuntosalilla Viljo käy jalkaisin tai pyörällä. Näitä ovat muun muassa pääskyt, varpunen, lokit ja niin edelleen. Kuka on nähnyt sellaisia määriä pääskyjä kuin ennen vanhaan tai missä ovat tavalliset varpuset maatalouden muutoksen jälkeen. tehty selvitys luontotyyppien uhanalaisuudesta taas kertoi, että näistä (noin 400 kappaletta) liki puolet (48 prosenttia) on uhanalaisia. Luopioisten alueelta olen laskenut valtakunnallisesti uhanalaiset kasvilajit. – Taekwondo on jäänyt. Tunnustettava on, että taantumaa on, ja siksi myös uhka hävitä kokonaan. Viime vuoden lopulta tekemisille on jäänyt jonkin verran enemmän aikaa, kun edestakaiset bussimatkat Kuhmalahden ja lukion välillä päättyivät. Päivitä puheenaiheet myös verkossa www.shl.fi ja Sydän-Hämeen Lehden facebook-sivuilla. Nämä ennen hyvin yleiset linnut ovat taantuneet ja sen vuoksi päätyneet mukaan uhanalaisluokkiin. Nuori taiteilija tekee tilauksesta muiden muassa muotokuvia ja maisemakuvia. Nyt aikaa kirjoille ei riitä. Muuhun elämään sisältyy ainakin salilla käyntiä joka päivä, paljon piirtämistä ja kokkailua. MAIJA NIEMINEN-PESSI KYLILTÄ Juttuvinkit ihmisistä ja ilmiöistä sähköpostiin toimitus@shl.fi tai puhelimitse 010 5844 470. Kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen info@ luopioistenkasvisto.fi. 14 KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti Muulle elämälle enemmän aikaa POHJA Keväällä lakitetuista ylioppilaista iso osa on syntynyt vuonna 2000. Monet ovat miettineet etenkin lintujen kohdalla uhanalaisuuden kriteereitä, kun aivan tavallisia lintuja on luokiteltu uhanalaisiksi. Jos metsä kaadetaan, jos suo kuivataan tai lähteen läpi kaivetaan oja, niin tekijä on ihminen ja kärsijä on näillä paikoilla elävä lajisto. Viljo Vuorinen palkittiin yläkouluikäisenä lukemisharrastuksestaan. Ja sekin vaikuttaa, että lukion opinnot eivät kauheasti kiinnosta, vaikka haluan lukion kuitenkin käydä, hän lisää. Ruoanlaittomielessä kiinnostavinta on tehdä kasvisruokia, hän kertoo. Onneksi niitä vielä muualla on, niin ettei tarvitse koko lajia siirtää maastamme hävinneiden luokkaan. Tänä kesänä, kun töiden puuttumisen takia ajankäyttö on Viljolla täysin omissa käsissä, tilaa on jäänyt piirustusharrastukselle entistä enemmän. Kun nyt näistä luonnon asioista on kiinnostunut, joutuu usein vastaamaan kysymyksiin, jotka ainakin jollain tavalla sivuavat eliöiden uhanalaisuutta. – Välillä ei tule paljon mitään, välillä viikon aikana tulee monta työtä, Viljo kuvaa harrastustaan, josta hän toivoo tulevaisuudessa koituvan myös entistä nykyistä enemmän rahallista hyötyä. Silloin poika ahmi muutoin pottereita ja tarua sormusten herrasta. Linkola itse oli myös yleisön joukossa Viljon näyttelyn avajaisissa. Eniten uhanalaisia lajeja löytyy sammaleista ja linnuista Sanaan ”uhanalaisuus” on tänä keväänä saanut törmätä päivittäin. Ketojen värikäs kasvi keltamatara katoaa, koska se risteytyy, ja risteymä on voimakkaampi.. Joka päivä menee tunti, hän täsmentää. Ne ovat häviämässä ja samalla niiden lajit. Useinhan silti kyse on juuri ihmistoiminnasta. – Saa nukkua aamulla vähän pidempään, Viljo mainitsee yhden tuntuvimman hyödyn siitä, että hän muutti lapsuudenkodista omilleen Kangasalan keskustaan. Linkolan tekstien lukeminen innosti Viljon tarttumaan hiileen ja taiteilemaan radikaalista toisinajattelijasta muotokuvan valokuvan perusteella. Sydän-Häneen alueella on myös uhanalaisia lajeja samalla tavalla kuin muuallakin EteläSuomessa. Luontotyypeistä suurimmat ryhmät olivat täällä Etelä-Suomessa perinnebiotoopit, suot ja erilaiset pienkosteikot. – Linkolan kirjassa on hienoja juttuja, vaikka minä kyllä olen armeijaan menossa. Viime vuonna lajeja on 29 kappaletta, joista hävinneitä on neljä kasvilajia. Maaliskuussa ilmestyi uusin uhanalaispäivitys, jossa julkaistiin tämän hetken tutkimuksen tulokset. Kun siis kysytään uhanalaisuudesta, ylläolevasta näkyy, ettei kysymykseen ole olemassa selkeää yhtä vastausta, vaan asia on hyvin monisyinen ja jakaa myös voimakkaasti ihmisten mielipiteitä. Pienenä varoituksena kuitenkin: kesälukemisto saattaa käsittää pari tuhatta sivua. Harva laji on selvitysten välillä pystynyt kohentamaan sijoitustaan. Ennen panostin paljon penkkipunnerrukseen, kertoo innokas salilla kävijä, joka nostaa penkistä sata kiloa. Viljo Vuorinen kuuluu itsekin tuohon ikäluokkaan, mutta hänellä opinnot Kangasalan lukiossa jatkuvat vielä yhden vuoden. – Liharuoista parasta on pihvi. Omat tutkimukseni löytyvät kasvisivuiltani (luopioistenkasvisto.fi/sivut/suojelu7.html) ja valtakunnallinen selvitys lajien osalta googlaamalla Suomen lajien uhanalaisuus 2019, luontotyyppien osalta osoite löytyy samalla tavalla etsimällä nimikkeellä Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Olin puoli vuotta, mutta sitten se vähän jäi. Arvioinnissa on aina mukana virhemahdollisuus ja vaikka arvio tehdään kuinka tarkkaan tahansa, niin ihmeteltävää riittää
Jukka Puotila, Jukka Leisti ja Tommi Raitolehto juoksettavat tarinaa niin hervottomasti, että katsojat ovat koko esityksen ajan kuin vuoristoradassa.” – Ylöjärven Uutiset ”Näyttelijät ansaitsisivat viisi tähteä.” – Aamulehti Risto saa tietsikan ja jää pelikoukkuun! Vanhat kaverit ja leikit saavat jäädä, kun tietokoneukkelit ottavat vallan. 4 lippua / lukija tai tilaaja KESÄHINTAAN 18 € / lippu Max. Luvassa on tukalia tilanteita, valkoisia valheita ja virtuoosimaista näyttelijäntyötä. Kesto 2 h 10 min väliaikoineen ”Tää on niin hauska, menkää ihmiset katsomaan. Ryhmien lippuja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta p. PUHELINMYYNTI / RYHMÄMYYNTI Avoinna ma-pe klo 10.00-17.00, puh. KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti MAINOKSEN TOTEUTTI Ota yhteyttä pirkanmaalaisissa kampanjoissa maakuntakoordinaattori Matti Pulkkiseen, 050 597 9303 tai matti.pulkkinen @pirkanmaanlehtitalo.fi LIPPUTOIMISTO Lapintie 3 A, 33100 Tampere Avoinna ma-pe klo 10.00-17.00, esityspäivinä avoinna esityksen alkuun asti. 0600 900 900, puhelun hinta 2,0 euroa/min + pvm. KESÄHINTAAN 29 € / lippu Max. liput@komediateatteri.fi Lippuvaraukset puhelimella Lippupisteestä puh. Meno muuttuu hurjaksi, eivätkä aikuisetkaan välty koneen villityksiltä. LUKIJAja TILAAJAETU Sydän-Hämeen Lehden asiakkaille! Saat kesän lukijaja tilaajaedun soittamalla ja varaamalla liput suoraan Komediateatterin lipputoimistosta: KERRO PAIKALLISLEHTESI NIMI ja varaa haluamasi määrä lippuja. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille. Sinikka ja Tiina Nopolan lempeä huumori pääsee tässäkin tarinassa oikeuksiinsa.Näytelmä toimii mainiona keskustelunavauksena perheessä tietokonepelien ja mobiililaitteiden käytöstä ja säännöistä! Ensi-ilta 14.05.2019 klo 18 Kesto 1 h 20 min, sisältäen väliajan Ohjaus: Rauli Jokelin Esitykset Tampereen Komediateatterin Päänäyttämöllä Rooleissa: Antti Heinonen, Annika Junno, Eero Alatalo, Saara Pohjoismäki, Jenna Pukkila ja Kalle Uurto Lavastus: Oskari Löytönen Pukusuunnittelu: Kaisa Savolainen Koreografiat: Saara Pohjoismäki Suositusikä yli 3 -vuotiaille. SOITA 0207 288 388 Ray & Michael Cooneyn mestariteos: Varmaa kotimaista laatua Sinikka ja Tiina Nopolalta: RISTO RÄPPÄÄJÄ ja VILLI KONE Voi veljet! on maailman parhaimman farssikirjailijan Ray Cooneyn ja hänen poikansa Michaelin mestariteos. Esityslauantaisin klo 12.00 esitysten alkuun asti, ei koske yksityistilaisuuksia. 0207 288 388, puhelun hinta yritysnumeroon 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. Koululaisesityspäivinä klo 9.00 alkaen. 4 lippua / lukija tai tilaaja Kesän kunniaksi ja iloksi LIPUT VAIN • á 18 E Risto Räppääjä ja villi kone • á 29 E Voi Veljet! Tom, Dick & Harry Tarjous koskee molempien näytelmien heinäkuun esityksiä! Nyt porukalla kesälystin pitoon Tampereen hauskimpaan paikkaan!. Ohjaus Panu Raipia. Esityssunnuntaisin vähintään tuntia ennen esitystä. Rooleissa nähdään Jukat Puotila ja Leisti sekä Tommi Raitolehto, Petra Karjalainen, Mari Turunen, Aku Sajakorpi, Vesa Kietäväinen, Esa Anttila ja Susanna Kaukonen. 0207 288 388. Nauroin niin, että elän varmaan satavuotiaaksi.” – Katsojapalaute ”Oli mahtavaa ilotulitusta koko näytelmä, suosittelen jos haluat nauraa.” – Katsojapalaute ”On hauska! Tuli oikeen sydämen pohjasta ja ääneen naurettua, kiitos!” – Katsojapalaute ”Voi Veljet! on näyttelemisen juhlaa
Tervetuloa! TIEKIRKKO Kangasalan kirkko on avoinna tiekirkkona maanantaista perjantaihin 3.6.-7.8. klo 19 ”Suvi soi” Sahalahden kirkossa. klo 18 Pesosilla, Marjanraitti 5, Sahalahti, musiikki Henna Nieminen, nukketeatteri su 11.8. Tarkemmat tiedot Jari Kemppainen p. Lämmin kiitos lahjoittajille, tekijöille ja osallistujille! 9.6. Lauluilta klo 19 Tommolan kappelikirkossa. klo 18 Rantasaunalla, Saunatie 59, Sahalahti to 25.7. Seurakunnan virastot avoinna 1.6.-31.8. Tervetuloa! Heikki Repo, Jussi Tamminen Kolehti: Naisten toimeentulon parantamiseen kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta. Luopioisten Yrittäjät, Kukkia-Seura ja kappeliseurakunta. ILTAHARTAUS To 27.6. Messu kirkossa klo 10. Seurakuntatoimisto ja kirkkoherranvirasto suljettu. Juha Kankaristo, Marja Lepistö, Senni Nissilä, 2-rippikoulu. sunnuntai helluntaista. Sappeen messun diakoniapiirin kirkkokahvien vapaaehtoinen kahviraha ”Kriisialueen lapsille Libanonissa” tuotti 223,35 €. Konfirmaatiomessu klo 13 Kangasalan kirkossa. 040 7221629, Tiina Kokkola p. Kirkkokahvit eteisessä. KOTIKIRKOT TUTUKSI Heinäkuussa on hyvä tilaisuus kiertää Kangasalan, Sahalahden, Kuhmalahden ja Vehkajärven kirkot ja siinä samalla hankkia lähituotteita kotiin viemisiksi. KESKIPÄIVÄN MUSIIKKITUOKIO Ke 3.7. Paikalla on opas. Kuhmalahdelta ja Sahalahdelta tuleville järjestetään kuljetus. Pälkäneen Pappilan kesäseurat klo 18.30, Pappilantie 29. klo 19 Liuksialan kappelissa, Kappelikuja 19. Tule pitämään kirkkoa auki matkailijoille. Myynti alkaa ovilla klo 17.30. Minna ja Jussi Pyysalon kirkkokonsertti. klo 18 Kyöttiläntie 1, Sahalahti, taloyhtiön pihassa KIRKKOKONSERTTI SAHALAHDELLA To 27.6. Retkellä osallistutaan messuun, syödään keittolounas ja juodaan kahvit. Rauhanyhdistys. Kesäinen iltahetki, jossa Raamattua, rukousta, yhdessäoloa. Su 23.6. Kirkkokahvit. KUULUTUS Kirkkolain 17 luvun 5 § mukaan, haudat on pidettävä hautausmaan arvoa vastaavasti hoidettuina ja haudan hoidosta vastaa hautaoikeuden haltija. Konfirmaatiomessu klo 10 Pälkäneen kirkossa. Konfirmaatiomessu klo 12 kirkossa, Uusheräyksen Heinäkallion rippikoulu. TORIKAHVILA AVOINNA KESKIVIIKKOISIN 9.30-12.30 PÄLKÄNEEN SEURAKUNTATALOLLA! Retki Pilistveren ystävyysseurakuntaan Viroon 23.-26.8. Rukoushetki klo 12 kirkossa, Jari Kemppainen, Ritva Huomo. klo 18 Pekka ja Arja Simojoella, Rantatie 3, Huhmari ke 17.7. Su 7.7. YHTEINEN TOIMINTA www.palkaneenseurakunta.fi • P. klo 12 Kangasalan kirkossa. Hartaus Kostiakodissa klo 13.30 ja Satumetsässä klo 14, Jari Kemppainen, Ritva Huomo. 040 7120562 ja jari.kemppainen@evl.fi To 4.7. klo 18 Ranta-Einolassa, Ranta-Einolantie 20 ke 31.7. Metsäkirkko Pihtilammella klo 18, Vesto, saarna Jari Kemppainen. Jari Kemppainen, Ritva Huomo. Vohvelikahvila, pikkusuolaista, kirpputori ja käsityöpuoti, arpajaiset, ym. Messu kirkossa klo 10, Jari Kemppainen, Ritva Huomo. Konfirmaatiomessu klo 10 kirkossa. Sahalahden markkinalauantain tapahtuma Rekolassa ja pihapiirissä. 040 7120560 (ei tekstiviestejä) ja palkane.srk@ evl.fi Ke 3.7. Torikahvio srk-talossa klo 9.30-12.30 lähetyksen hyväksi. Su 7.7. La 29.6. Pe 28.6. Ruoka ja kahvit 10€. Su 14.7. Nuotiokahvit. TIEKIRKKO: Pälkäneen kirkko toimii tiekirkkona 11.8. 9 Lähetystyön kertaluonteinen tapahtuma. saakka joka päivä klo 11-16. Ke 3.7. 040 7566785, Kirsi Urkko p. To 27.6. Lähetyskirppisja kahvio srk-keskuksen alakerrassa klo 10-13. 040 7120574 tai eija.heikkinen@evl.fi Apuasi tarvitaan, tule päivystämään Pälkäneen kirkkoa heinäkuussa! Kirkon lastenhuoneesta löytyy lista, johon voit varata oman vuoron tai soita tai tekstaa Vesa Mellavuo p. Konsertti Luopioisten kirkossa klo 18. klo 8.20, matkan varrelta pääsee kyytiin. Pyysalojen kesäkonsertissa kuulemme kesäisiä säveliä kaivaten ja kiittäen. Kierrokset tehdään keskiviikkoina 24.7., 31.7. SAHALAHDELLA Lauantaina 29.6. Pälkäneen seurakunnan kirkkoneuvosto on päättänyt kokouksessaan 23.10.2018 antaa kunnostuskehoituksen Tommolan hautausmaan haudalle lohkolla 12 osasto III rivi 4A paikka 203, jolla haudan hoitovelvollisuus on olennaisesti laiminlyöty. Jussi Tamminen, piano. Ilmoittautumiset p. Ohjelma 5 €. Kunnostuskehoitus on aiheeton, mikäli hautaoikeuden haltija kunnostaa tai on kunnostanut haudan. Kari Mikkonen, Matti Huomo. ”Kutsu Jumalan Valtakuntaan”. MUUTA: To 27.6. La 29.6. TIEKIRKKO: Luopioisten kirkko on avoinna ma-pe klo 11-16 9.8 saakka. Kunnostuskehoitus annetaan tiedoksi tämän lehti-ilmoituksen lisäksi haudalle asetetulla tiedoksiannolla. Messu klo 10 kirkossa. Kuljetukset 5-7€, Vatialan srk-koti klo 8.00, kirkon pysäkki n. KUHMALAHDELLA Maanantaina 1.7. Iltatee. Kesäinen iltahetki Raamatun sanan äärellä. 17 viikkohartaus Vehkajärven kesäkahvilalla. Mukana Lea Pyyhtiä. Retken hinta on 25 euroa. Ti 2.7. Ti 2.7. Kesäpäivän rippikoulun konfirmaatio. Vapaa pääsy. To 27.6. klo 18 Niemisillä, Kaarina Maununtyttärentie 103 ke 3.7. Ilm. La 22.6. ja 7.8. Tervetuloa! PÄLKÄNEEN SEURAKUNTA ¤ LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA ¤ Kuollut: Jarmo Juhani Nousiainen 68 v., Onkkaalasta. Kotikirkot tutuksi -retki tehdään 21.7., ja sen järjestää seurakunnan naistyö. kanttorina Johanna Hartikainen, laulu opiskelija Ylva Hartikainen. Messu Luopioisten kirkossa klo 10. 10.7. Raamatun ääressä –piiri srk-keskuksessa klo 11, Maija Kuitunen. Lähetyskirppisja kahvio srk-keskuksen alakerrassa klo 10-13. alkaen: Kati Parkko, puh. Lauletaan kesäisiä Suvilinnun lauluja Kirkon Ulkomaanavun hyväksi. 040 309 8000 Ajankohtaista verkossa – kangasalanseurakunta.fi KESÄN PIHASEURAT to 27.6. mennessä Mirja-Leena Hirvoselle p.040 3098040. La 6.7. MUU TOIMINTA: Ke 26.6. Saarna TT Yrjö Tala Tampereen Rauhanyhdistyksestä, liturgina Jari Kemppainen. klo 18 Inkerin lapsityön tuen pihaseurat Ritva ja Kari Mikkosella, Jokioistentie 11 su 7.7.klo 17 Vehkajärvellä Taipaleella, Taipaleenpolku 37 to 11.7. klo 11-17. Kolehti: Naisten toimeentulon parantamiseen kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta. klo 17. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan JUMALANPALVELUKSET: Su 30.6. Vaikka retken järjestää naistyö, on se kaikille avoin. 050 4015132.. Su 30.6. Olli Kaskelma, Matti Huomo. Musiikillinen hartaushetki Liuksialan perinteisessä kappelissa. Hautaoikeuden haltija velvoitetaan kunnostamaan hauta vuoden määräajassa (7.11.2019 mennessä) hautaoikeuden menetyksen uhalla. Kolehti: Äitienpäivälounas nimikolähettien työlle Kaukasiassa tuotti 646 €. Konsertti on osa perinteisiä Sahalahden Suviviikkoja. Kahvit hartauden jälkeen. ma, ti ja to. Konserttiin on vapaa pääsy. Seurakuntatoimisto ja kirkkoherranvirasto suljettu. Kolehti: Naisten toimeentulon parantamiseen kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta. Ohjelma (10 e), tuetaan seurakuntamme lähetystyötä. Torikahvio srk-talossa klo 9.30-12.30 srk-talossa lähetyksen hyväksi, arpajaiset Pilistveren hyväksi. Saarna rovasti Jaakko Uronen, liturgia Juha Kankaristo, Marja Lepistö, Senni Nissilä, 2-rippikoulu. Su 30.6. LAULAVA HIETASEN PERHE Rakkauden hengessä. Ystävyysseurakunta Pilistveren hyväksi 473,85 €. 040 7120560 tai palkane.srk@evl.fi. Paluukuljetus klo 15.30. 16 KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti KANGASALAN SEURAKUNTA JUMALANPALVELUKSET Sunnuntai 30.6. 040 7120 560 JUMALANPALVELUKSET: Ke 26.6. Sanaa, rukousta, yhdessäoloa. Kiitos! 30.6. Ma ja ti klo 9-14, to klo 10-17. ”Kutsu Jumalan valtakuntaan”, 3. Myllystenpohjantie 2. Taloudellisessa ahdingossa olevien köyhien ihmisten auttamiseen Suomessa Kirkon diakoniarahaston kautta 433 €. (Kuhmalahti), Veijo Ilmari Karttunen 67v. Su 7.7. Hartauden pitäjänä Lea Pyyhtiä. Kokoontuminen kirkon eteläportaiden luona. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Liuksialan kartanon kanssa. Kansanlaulukirkko klo 10 Kangasalan kirkossa. To 18.7. ”Suvisäveliä” Aitoon musiikkikurssien opettajien konsertti Luopioisten kirkossa klo 19. Päivystyslista on sakastissa. Raamattupiiri srk-talossa klo 18. Yhdessäoloa ja toimintaa riparilaisten kanssa. Tiistaina 2.7. 3. Lisätietoja Pälkäneen seurakunta suntio Eija Heikkinen puh. Naisten toimeentulon parantamiseen kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun kautta. Järj. Retki on täynnä, mutta peruutuspaikkoja voi kysyä 15.7. IKÄIHMISTEN LEIRIPÄIVÄ PYYSALOSSA To 18.7. Sahalahden suvipäivien juhlamessu. 18 viikkohartaus Rekolassa. klo 15 Hilkka ja Turkka Aaltosella, Pikonlinnantie 164 ke 14.8. Suvimessu klo 12 Sahalahden kirkossa. toimintaa. Ohjelma 15 €. Kirkkokahvit eteisessä, järj. Juha Kankaristo, Marja Lepistö, Senni Nissilä, Ritva Huomo, 2-rippikoulu. Kirkkoherrat Harri Niemelä Jämsästä ja Tero Matilainen Ruovedeltä, Ritva Huomo, Kemppainen. Kastetut: Kerttu Ida Adele Ilomäki, Kiira Maria Kanninen, Mauno Oskari Seppälä Vihityt: Kalle Jalmari Aaltonen ja Kati Hellevi Keskitalo, Henrik Juhani Kuuskeri ja Outi-Maaria Peltonen Kuolleet: Hannu Aapo Ilmari Nieminen 77v. Päivystysvaraukset kirkkoherranvirasto puh. 050 5975696 HAUTAUSMAAKIERROKSET Kangasalan vanhan hautausmaan esittelyt jatkuvat tänä kesänä. Petra Harju, Jussi Nieminen (saarna), Jussi Tamminen. p
heinäkuuta kello 18. Hän on myös taitava säestäjä. Häntä paheksuneet ihmiset pitivät itseään ainakin parempina, jos eivät ihan täydellisinä. Kaupunkien porteilla oli tulliasemat, joissa tullimaksut kerättiin. Yksi vaikuttavimmista oli kohtaus, jossa miehet laskevat kattoon tehdyn reiän kautta halvaantuneen sisälle taloon Jeesuksen parannettavaksi. Ohjelmien (15 €) myynti alkaa ovilla kello 17.30. Hän esittää J. Muistotilaisuus läheisten kesken. Lämmin kiitos osanotosta. Kutsu Jumalan valtakuntaan Kun kävin kansakoulua 1960-luvulla, silloin vielä koulussa luettiin paljon Raamatun kertomuksia. klo 10 Lastenleiri alkaa rukoushuoneella Su 30.6. Siinä Jeesus tulee kaupunkiin. Sakkeus oli pienikokoinen ja sen tähden hän oli kiivennyt metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen. Uusitalo s. He elävät sydämessämme, heidän muistonsa sielussamme ikuisesti. Jonkun mielestä Jumalan valtakuntaan kuuluu vain pieni, samalla tavalla ajatteleva joukko. Tervetuloa joukolla mukaan!! Ti 2.7. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen. Toivio esittää myös lauluja muun muassa Taalainmaan vanhan virren ja Oskar Merikantoa säestäen itseään sellolla. Sinä kelpaat! JUKKA LEHTO Hämeenlinnan sairaalapappi ”Laitikkalan pappilasta” Voimaksi viikolle PÄLKÄNE Lahtelainen sellovirtuoosi ja laulaja Seeli Toivio esiintyy Pälkäneen kirkossa sunnuntaina 14. Aina ei kuittia kirjoitettu, rahat saattoivat eksyä tullimiehen omaan taskuun. klo 16 Lastenleirin päätösjuhla. Bachin sellosarjoja, sekä improvisoi sellollaan. Kiitos osan otosta ja muistamisesta. 15.2.1929 Luopioinen k. (03) 618 4411 Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml www.kiviveistämöjekaila.fi Kiviveistämö J.E. Mahdolliset muistamiset kukkien tai adressien sijasta Suomen Ev.lut.seurakuntaliiton hyväksi: FI 34 522 803 200 117 16. Laulavat Hietaset Luopioisiin Hietasen perhe esiintyy Luopioisissa Rakkauden hengessä.. Täällä Hämeen ytimessä luotetaan ihmiseen ja toisen rehellisyyteen. Luukas päättää evankeliumikatkelman Jeesuksen sanoihin: ”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.” Nuo sanat ovat ajankohtaisia myös SydänHämeessä kesällä 2019. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 20.05.2019 Kiitollisuudella kaivaten Arja Henna ja Mero Noora sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Ei elämä pääty kuolemaan vaan vaihtuu uuteen parempaan. Seppo Kaila 0500 307 208 Mika Kaila 050 574 3803 Rakkaamme Hannu Aapo Ilmari NIEMINEN s. HAUTAKIVIÄ KIVIGALLERIA P. Sakkeus ei ollut täydellinen. Jonkun toisen mielestä rajoja ei voi edes määritellä. Jotkut niistä ovat jäänet mieleen paremmin kuin toiset. Heini Kivimäki-Hietanen on omassa elementissään niin klassistakuin viihdeja rockmusiikkia esittäessään. 30.07.1943 k. Jeesus kutsui Sakkeuksen Jumalan valtakuntaan. Kaupungissa asui Sakkeus, joka oli kaupungin tullimies. Niin, mikä on tuo Jumalan valtakunta. KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti SANA 17 Rakkaamme Timo Tapani HYLLI s. Konsertti kestää tunnin, sinne on vapaa pääsy, mutta ohjelma maksaa 10 euroa. Pelkällä palkallaan tullimies ei olisi rikastunut. Toivio on musiikin tohtori ja kansainvälinen sellisti ja laulaja, joka esiintyy noin sadassa konsertissa vuosittain. Ritva Kati, Vellu, Santeri ja Valtteri Sanna, Jari, Aleksi, Johanna ja Antti Siunaus toimitettu. 18.5.2019 Vals Lämmöllä muistaen Juha perheineen Simo perheineen Pekka-veli perheineen Hilkka-sisko ja Esa Muut sukulaiset ja ystävät Hiljaisuuden rannalla vallitsee suuri vapaus. Hän lupasi antaa takaisin kaiken, minkä oli vääryydellä ottanut. Rakkaamme Mimma HYÖKI o.s. Muut kaupunkilaiset eivät tästä pitäneet. 24.10.1941 Kuhmalahti k. Tyttärien Roosan ja Iinan esiintymisessä kuuluu ja näkyy, että he ovat esiintyneet pienestä asti. klo 19 Sanan ja rukouksen -ilta Kiitos teille kaikille, jotka kunnioititte Into Uusitalon muistoa ja myötäelitte surussamme. Yhteys Jeesuksen kanssa tuo meille kokemuksen hyväksytyksi tulemisesta ja kokemuksen siitä, että kelpaan Jumalalle ihan omana epätäydellisenä itsenäni. S. Eri tavoin ajattelevat kristityt antavat tuohon kysymykseen erilaisia vastauksia. Ehkä se johtuu kotikasvatuksesta, mene ja tiedä. Ajattelen, että Jumalan valtakunta on läsnä siellä, missä syntyy yhteys Jeesuksen ja epätäydellisen ihmisen välille. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Su 30.6. Siitä kertoo evankeliumin maininta Sakkeuksen rikkaudesta. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.” Ja niin kävi. Youtubessa hänellä on yli 3 miljoonaa katselijaa. Puun alla Jeesus hihkaisee: ”Sakkeus, tule kiireesti alas. Tällä kerralla en keskity tuohon kertomukseen, vaan toiseen, joka on yksi ensi sunnuntain Raamatunkohdista. klo 11 Ehtoollisjuhla, Atte Weck, musiikki: Seppo ja Timo M. Omaiset Rakkaamme Markku Johannes VUORINEN s. Siihen aikaan ei vielä tunnettu nykyisen kaltaista verotusjärjestelmää, vaan jokainen kaupunki keräsi tulonsa yhteiseen kassaan matkalaisilta. 0400-975 277 kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi La 29.6. Lupaukset pitävät. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Yhteys saa aikaan oikeudenmukaisuuden toteutumisen, niin kuin kävi Sakkeuksenkin kohdalla. Siunattu läheisten läsnäollessa. 17.6.2019 Pälkäne Rakkaudella muistaen Johanna ja Jukka perheineen Elina ja Aimo perheineen Jussi perheineen Heikki ja Riitta perheineen Sukulaiset ja ystävät Nyt oot mennyt rauhan maahan, portit sinne veri Herran avas Golgatalla kerran Iloita siis lapset saahan, hyvä äidin olla on, autuus siellä loputon. Lähetystori pe 13-17, la 10-14 Rautajärventie 21, p. Musiikin lomassa hän kertoo muun muassa yli 200-vuotiaasta sellostaan. Lämmin kiitos osanotosta. Kun kohtaan ihmisiä, jollain tavalla arastelen tai suorastaan kartan niitä, jotka pitävät itseään täydellisinä. Tenori Pentti Hietanen on tullut suurelle yleisölle tutuksi monista konserteista ja musikaaleista. 7.6.2019 Kangasala He jotka lähtevät, eivät koskaan jätä meitä. Hanna Rauta Äitimme siunataan Luopioisten kirkossa pe 5.7.2019 kello 11.00. Miksi Jeesus menee suoranaisen rötösherran kotiin. Häneltä luontuvat vakuuttavasti niin vaativat oopperaroolit, kirkolliset teokset, operettija musikaaliroolit kuin viihdeja rockmusiikkikin. Keskustie 5, 36600 Pälkäne PALKANEENKATUKAPPELI.FI Ke 26.6. 4.4.1931 Pälkäne k. Sellovirtuoosi laulaa ja soittaa Pälkäneen kirkossa LUOPIOINEN Luopioisten kesän kirkkokonserttien sarja jatkuu torstaina 4.7., jolloin vuorossa on Hietasen perheen konsertti ”Rakkauden hengessä”. Konsertti alkaa Luopioisten kirkossa kello 18 ja sen järjestävät Luopioisten Yrittäjät, Kukkia-Seura ja kappeliseurakunta
18.00 Rautajärven kenttä, Pallokentäntie 20. 18.00 20.00 Iharin Myllytorppa. Koko perheen rantatapahtuma, jossa pikkurahalla kahvia, makkaranpaistoa ja lettuja. Seuraavat rastit 3.7. Kahvila Pytinki. Tervetuloa ostoksille!! kukkialle.fi Bussikierros Luopioisiin ja Rautajärvelle. klo 14.00 Luopioisten liikuntahalli. 040 755 4231/Lilja. Suunnittelemme mm. Mylly on avoinna heinäkuun ensimmäisenä tiistaina 2.7. Museotie 1, Luopioinen. klo18.00 Rautajärven yläkentällä (ylhäällä harjussa). Aloitus vellikellojen soitolla, kahvitus, Musiikkiohjelmaa, Trubaduuri Pasi Repo Kunnan tervehdys: kunnanjohtaja Jussi Teittinen Hilma & Olga Kesäpäivä. 18.00 21.30 RAJALANSAARI. Uusiutuvan aurinkoenergian suunnittelu Maan parhaita aurinkoenergiaasiantuntijoita Timo Jodat. Ke 26.6. Rajalanniemestä ( Kesäkehräntien P-alue, polku alas rantaan ) soutuvenekuljetus. La 29.6. Luopioisten liikuntahalli. 0400797910 Lämpimästi tervetuloa! kukkialle.fi RAJALANSAAREN YLEISÖSAUNA. Ja tietenkin myös kaverit ! Saunamaksu 5 e. Kahvila Pytinki sijaitseen vanhassa kunnantalossa, Museotie 1, Luopioinen Kukkian Kädentaitajat Ry ITSETEHTYÄ JA OMAPERÄISTÄ-näyttelyn avajaiset. Ke 3.7. To 27.6. 17.00 19.00 Tiililän tilapuoti Pajuparvella, Alikyläntie 6.. Järj. Myllyyn on vapaa pääsy, tervetuloa! AiKa ry Kaukkalan vanhojen valokuvien näyttely. Pe 28.6. 9.00 16.00 Heikkilän rantatie 285. Tarkistathan kumman päivän matkan olet varannut. Museotie 1, Luopioinen Pälkäneen Luja-Lukko suunnistus Sydän-Hämeen rastit Syrjänharjussa. Pälkäneen Eläkeläisten Kerho ry Kesäretken linja-auton aikataulu. Jos on oma räpsä, niin ota mukaan. Salmentakalaiset järjestävät koko perheen rantatapahtuman kello 13, mutta kun heillä ei ole omaa kirkkovenettä, tarvitaan naapurikylää tarjoamaan yhteissoutuelämys. Rakennuksessa on myös Kahvila Pytinki Kukkian Kädentaitajat Ry Kukkian Kädentaitajien 20-vuotisnäyttely. 18.00 21.00 Lahdenkulman rantasauna (Saunatie 59, Sahalahti). Pälkäneen Maanpuolustusnaiset ry Pälkäneen Maanpuolustusnaiset ry kokoontuu. Kahvilan tarjoilut ja leipomukset järjestää Sappeen diakoniapiiri. Tervetuloa! Kukkian Kädentaitajien käsityöpuoti sijaitsee vanhassa kunnantalossa entisessä kunnanjohtajan huoneessa. 11.00 13.00 Onkkaalan VPK:n mäki, Koulutie 3, Onkkaala. Radat 5, 3, 1,5 km ja helppo D, opastettu. Ota omat eväät, uikkarit ja saunavarusteet mukaan. Kukkian Kädentaitajien näyttelyn avajaiset 2.7.2019 klo 11 14. Su 30.6. Siinä ei tarvita voimaa vaan yhteispeliä! Luikala-Pohjalahti-Salmentaka Kyläyhdistys ry Koko perheen rantatapahtuma. klo 13 ja klo 17 sekä ti 2.7. Tervetuloa! Eläkeliiton Kangasalan yhdistys SOKKOMATKAN. Myymälässämme huikeita lankatarjouksia ja upeita paikallisten ja lähiseutujen taitajien tekemiä käsitöitä. Tervetuloa myymään tai ostoksille. La 29.6. Tervetuloa Kahvila Pytinkiin. Ke 31.7. 12.00 Sappeen kylän Kirkkovenetie. Joogan lisäksi voit varata hieronta-aikoja ammattitaitoiselle hierojalle, joka ottaa vastaan asiakkaita koko viikonlopun ajan. 18 KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti Kukkian Kädentaitajat Ry Kukkian Kädentaitajien käsityöpuoti. To 4.7. 17.00 20.00 Rautahovin pihassa. Max 5 kalaa/laji. 12.00 Palokunnan vuosijuhla 8.7. Kuvat ja esineet voit tuoda Sappeen koululle to 27.6. 17.00 20.00 Rautahovin piha. Kahvila Pytinki. La 29.6. 13.7. Pe 28.6. Kierros lähtee Mikkolan Pytingin edestä klo 10.30 ja päättyy Kukkian kyläasumisen messukeskukseen Luopioisten liikuntahallille. Toijalan Näyttämö TÄHTIÄ SUMUSSA KARAOKEMUSIKAALI. Ke 26.6. Kyläyhdistyksen herkkukahvila on eteisessä ja järvenpuoleisessa luokassa. Kahvio ja makkaraa. Laulavat Hietaset Rakkauden Hengessä: Pentti Hietanen, Heini Kivimäki-Hietanen, Rosa Hietanen, Iina Hietanen Ohjelma 15 e kukkialle.fi Aurinkoenergiapäivä. Mukana tapahtumassa Sahalahden Silmu, vihtoja, arpoja, kahvia ja munkkeja, Pellikan Puutarha, Pirjo Humpas kortteja, Tuula Kanerva tmi, Tyrnitila Tyrnikka, Viialan kotileipomo. 10.30 12.00 Mikkolan Pytinki. Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys ry Nokian teatteri aikataulu. 18.00 23.55 Kukkia. Sinne saapuu ihmisiä, joilla on haaveita ja unelmia: eläkeläispariskunta, joka haluaa naimisiin, karannut vanki, poliisi ja eronnut rouva. Välipysäkeiltä kyytiin sopimuksen mukaan. Ke 26.6. To 4.7. 8.00 13.00 Sahalahti, yrittäjätalon piha. Tee tai teetä kuva/ia (enimmäiskoko noin 30x40). Jos aika ei sovi, soita 040 5324930 Päivi Heinoselle, joka kipaisee koulun yläkerrasta avaamaan oven. 8.30. Kyläasumisessa kiehtoo puhtaan luonnon läheisyys ja toimelias ympäristö. Mahdolliset ylimääräiset kalat annetaan halukkaille kisan jälkeen. La 29.6. 10.00 15.00 Hilma ja Olga, Mikkolan Navetta. Kukkian kyläasumisen messut. Näyttelyyn otetaan lisäksi matkamuistoja, valokuva-albumeja, passeja, interrailkortteja ja kaikkea, mitä ikinä matkustamiseen liittyvää kodistasi löydät. Pytinki . Tervetuloa kyläyhdistyksen 40-vuotiskesäjuhlaan! Lahdenkulmaviirin julkistaminen! Esiintymässä trubaduuri Pekka Mikkonen! Puffetti, makkaraa, arpajaiset, kesäpelejä palkinnoilla ja mukavaa yhdessäoloa. Tervetuloa katsomaan, mitä Kukkian Kädentaitajat ovat tällä kertaa saaneet aikaiseksi. klo 18.00 Luopioisten kirkko. linja-auton aikataulu: Klo 7.00 Alatie, 7.10 linja-autoasema, 7.20 Suorama, 7.25 Nattari, 7.35 Linnainmaa ja 7.45 Kaleva. Su 30.6. Samaan tilaisuuteen osuu meillä värikylläisten, kauniiden kansallispukujen tuuletuspäivä. Pe 28.6. kello 12-20. Kukkian kyläasumisen messut Autinkoenergiapäivä Maan parhaita aurinkoenergia-asiantuntijoita Timo Jodat. Vapaa pääsy. Su 30.6. Ke 26.6. Kaikki mukaan vähän kauempaakin, vapaa pääsy! kukkialle.fi Kukkian kyläasumisen messut. Ke 3.7. Kuhmalahden kotiseutuyhdistys Museokesän avaus ja kansallispuvut tuulettumaan. Vanhat valokuvat esittelevät kylän maisemia, ihmisiä ja työntekoa 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Kylässä on helppo asua ja se tarjoaa viehättäviä ja kauniita asuinpaikkoja. Seuraavat näytökset to 27.6. Kahvitarjoilu. klo 12-18. 13.00 Salmentaan laivaranta. Heinäkuu tuo jo kolmannen kerran Sappeen koulun tontille torin ja sisätiloihin kahvilan ja kirjaston. Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Matkailu avartaa -kesänäyttely. ITSETEHTYÄ JA OMAPERÄISTÄ-näyttely 29.6. To 4.7. Kotiseutumuseollamme on kesän aluksi puuhailtu aittojen ja muiden tilojen kalustamisen uusiutumisen merkeissä. La 29.6. Ke 26.6. Avoinna ti la klo 10 15. Su 30.6. Ti 2.7. 17.00 19.00 Syrjänharju. Ja tietenkin myös kaverit ! Saunamaksu 5 e. Ville Valo & Agents, Lauri Tähkä, Vesala, Popeda, Ellips, Gasellit, Teflon Brothers, Apulanta ja monia muita! 7.7. Su 7.7. Ammutaan H ja L Wirolan johdolla kivääreillä ja pistooleilla, voi kokeilla eri aseita, kuulosuojat, paukuista korvaus, nähdään radalla! kukkialle.fi RAJALANSAAREN YLEISÖSAUNA. 15.00 Luopioisten liikuntahalli. Luopioisten Linjan auto klo 7.30 Salmentaka, 7.35 Luikala, 7.45 Pohjalahti, Lahdentie, harjun yli, 7.55 Tausti, klo 8.00 Onkkaala linja-autoasema, 8.05 Pizzeria Sarandan pysäkki, 8.10 Sammonkulma, 8.20 Iltasmäki. Tervetuloa! Pälkäneen Reserviupseerit ja Aliupseerit harjoitusammunnat. Sahalahden Martat Tehdään luonnonkukista kauniita kimppuja. 13.00 16.00 Sappeen koulu, Sappeentie 701. Tarjoilijatyttö haaveilee voitosta ja myös hotellin johtaja tarttuu mikrofoniin. Ti 2.7. Tervetuloa! Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Ruuttakahvee. Näyttely on avoinna la-su 29.-30.6. Tänä vuonna päivä vaihtuu lauantaista sunnuntaiksi, joka on kylän perinteinen kahvilapäivä jo Ruuttakahveen ajoilta. Rautajärvi KESÄTORI. 13.30 19.00 Nokia. Tervetuloa nauttimaan kesäisestä päivästä Kukkian maaja kotitalousnaiset Iltatori. Pe 5.7. Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Soutu Ainolla Salmentaakse. Järj. Kokoontuminen Rautahovin pihassa. Kokoontuminen kk:n uimarannalla klo 17.30. 18.00 Pälkäneen rata. Lähde kokeilemaan, sillä yhteissoutu on ällistyttävän kevyttä puuhaa. Myös pukujen ihastelijat sankoin joukoin mukaan. Pe 28.6. Kyläyhdistys on kerännyt talteen muistitietoa ja valokuvia Kaukkalan taloista ja kylän väestä. 19.00 21.00 Toijalan Satama, Kangassaarentie 2, 37800 Akaa. Sappeessahan veneitä on, kaksin kappalein! Ainon soutajiksi Salmentaakse ja takaisin tarvitaan vereksiä voimia, joiden toivotaan ilmoittautuvan mitä pikimin Päivi Heinoselle 040-5324930 tai heinonen.p@pp.inet.fi. Tule poikkeen. Tervetuloa ! Lahdenkulman kyläyhdistys ry 40-vuotis kesäjuhlat. Sappeen koulun kesänäyttelyyn kaivataan valokuvia ihmisestä/ihmisistä matkalla. Su 7.7. Piha on kirpparija muiden torimyyjien käytössä ja koulun kulmalla on Pertsan lounaspaikka. klo 19.00, la 29.6 klo 17, su 30.6. 18.00 21.30 RAJALANSAARI. Näyttely sijaitsee Kaukkalasta aikoinaan siirretyn Halpparin talon pihapiirissä ja avoinna 3. Löytyy kivaa arkeen tai juhlaan itselle sekä tuliaisiksi. Kotkon ulkomuseo, Hauho.. Kahvio, elävää musiikkia. kukkialle.fi Kyläelämä pitää terveempänä. Pe 28.6. Ravintolassa istuu myös salaperäinen hyväntekijä. Marttojen piirin puutarhaneuvoja Heidi Ovaska opastaa meitä, miten käytämme luonnonkukkia hyväksemme sidontatöissä, rakentaen niistä erilaisia asetelmia juhlaan ja arkeen. kukkialle.fi Kunnan kesäpäiväkahvit. Tule opettelemaan vihdantekoa, nauttimaan mukavasta seurasta, tarjolla on myös pientä purtavaa. La 29.6. kello 11-13. 12.00 Luopioisten liikuntahalli. Puodissa on myynnissä jäsenten tekemiä laadukkaita ja paikallisia käsitöitä. Toinen sokkomatka tehdään 4.7. Messujen keskus on Luopioisten liikuntahalli ja se levittäytyy Kukkian kylien moninaisiin tapahtumiin. Tervetuloa, tilaisuus on avoin kaikille! Pälkäne-Seura ry Tuulimyllymuseo on avoinna heinäkuussa. Tiedustelut p. Su 7.7. Hotelli Tähtisumussa pidetään karaokekilpailu. Tuulimyllymuseo avaa ovensa heinäkuussa. Kylä on unelmapaikka. To 4.7. klo 8.30 11.00 Mikkolan Pytinki. Pe 28.6. Seurantalo, Hämeenlinnantie 166. La 29.6. La 13.7. Kurssin hinta 10 e/henkilö. Kukkian kyläasumisen messut tuo esille kyläasumisen ideaa, lähiyhteisöjen voimaa sekä esittelee asumisen mahdollisuuksia. Sisustusja korjausompelua. 15.00 Kuhmalahden Kotiseutumuseo, Knaapintie 16. Kukkian Koukku ry CUP V. Rentoa pesäpalloilua nuorille ja aikuisille torstai-iltaisin alk. Ke 26.6. Mahdollisimman monen toivotaan saapuvan tuolloin kansallispukuun pukeutuneena tai muuten esiteltäväksi mukaan otettuna. Ti 2.7. Kukkian kyläasumisen messut Terveellinen asuminen painovoimainen ilmanvaihto Luento Luennoitsija: Jari Ketola kukkialle.fi Laulavat Hietaset. klo 19. Tule ostoksille tai myymään tuotteitasi. 12.00 18.00 Sappeen koulu, Sappeentie 701. Turvallisuussyistä yli 12-vuotiaille. Uistelutreffit Kukkialla klo 18.0024.00. La 6.7. Kukkian kyläsumisen messut Luento: Kylässä asuu terveitä ihmisiä Kyläasumisen idea, kyläasumisen eri muotoja, yhteisöasuminen Tulevaisuudentutkija Leena Ilmola kukkialle.fi Terveellinen asuminen luonnollinen ilmanvaihto. Laitikkalassa hoidetaan juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna kehoa ja mieltä kokonaisvaltaisesti! Tunnelmallisella Seurantalolla on tarjolla erilaisia joogatunteja, joita voit kokeilla kokonaisuuksina tai yksittäin. Aikataulut, infot ja ilmoittautumisohjeet löydät laitikkala.fi -sivuilta, sekä Facebookin Laitikkalaryhmään tehdystä tapahtumasta. Kesäkahvila avoinna. Ilmoittautumiset 26.6 mennessä Pirjo Mäkijärvi puh. Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys ry Kesätoripäivä. MKS Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys ry Vihtatalkoot. Luopioisissa. samalla ohjelmalla ja aikataululla kuin edellisenkin päivän sokkomatka. Karinkiertäjät / Luopioisten Urheilukalastusseura Uistelutreffit kukkialla. Kaikki rohkeasti pelaamaan! Laitikkala HYVINVOINTIVIIKONLOPPU LAITIKKALASSA. Ke 26.6. 13.00 16.00 Ruuttahuone, Sappeentie 702. 18.30 Ti 9.7. Aurinkolämmön toimintaperiaate: Pääkomponentit ja rakenne Mitoitus, kustannukset ja takaisinmaksuaika Aurinkosähkön toimintaperiaate Tuotto ja kulutus Kustannukset ja takaisinmaksuaika Aitoon VPK ry Aitoon Kirkastusjuhlat. Kotiseutuyhdistys Pälkäne-Seuran tuulimyllyssä esitellään viljan käsittelyyn liittyvää esineistöä ja vanhan ajan kalastusvälineitä. Lisätietoja ja varaukset 040-744 3517 tai info@toijalannayttamo.com Rautajärvi PESÄPALLOA. Luokan perällä on kirjasto, jonka valikoimien laatu ja runsaus ovat edellisvuosinakin lyöneet ällikällä. Ohjelmassa kirkkovenesoutua ja höyrypaattiajelua. Messut käynnistyvät Pälkäneen kunnan perinteisillä kesäkahveilla Pytingin puistossa la 29.6. ke-la klo 11-13. Opastus Lahdentieltä (vt 12) Kankaanmaantielle. Ke 26.6. 10.00 Päivätanssit Liput myynnissä www.aitoo.fi TULEVAT Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Tori, kahvila ja kirjasto. Kokoonnutaan keskiviikkona 3.7.2019 klo 17.30 Villa Amandan terassilla, Moltsiantie 54 Sahalahti. Tilapuodista voit ostaa tuotteita ja kahvit. Ryhmäkoko 20 henkilöä. Su 30.6. Su 30.6. Yleisölle ovet avautuvat juhannuksen jälkeen sunnuntaina. Kesän ainoa Ruuttakahvee nautitaan samaan aikaan kun Sappeentien toisella puolella on Matkailu avartaa -näyttely Sappeen koululla. Rajalanniemestä ( Kesäkehräntien P-alue, polku alas rantaan ) soutuvenekuljetus. Hankin linja-auto aikataulu: Pakkala 13.30, Sahalahti 13.40, Kangasala la 14.00, Suorama 14.10, matkalta mukaan.. 31.7.2019 Avoinna ti la klo 10 15 Kahvila Pytingin aukiolopäivinä. Lottalaulajaisia. Kukkian maa-ja kotitalousnaiset Iharin Myllytorppa Kesäkahvila. Ota omat eväät, uikkarit ja saunavarusteet mukaan. Ke 3.7. 2.00 Aitoon Honkala
KANGASALA Pälkäneen Lions-klubi osallistui viikonlopun Jukolan viestin tapahtumaan yhteistyössä partiolaisten Kostian Kahlaajien kanssa. Perinteinen Luikalan kesätori: kahvio ja käsityömyynti klo 12.00 alkaen, torimyynti alkaa klo 13.00. klo 20-01 saija tuupanen & exMiehet Dj pasi to 27.6. Viim. 0503375311 pirkko.mk@gmail.com tai Sinikalle 0400010 456, sinikka.toivonen@gmail.com. HUOM! llmoittautumiset viimeistään 1.7. ja eräpäivä ke 10.7 Heleena 040 7448028 tai heleena.toikka@gmail.com Pälkäneen Reserviupseerit ja Aliupseerit kaikille avoin kesäretki Kuopioon. Saaresta palataan klo 15.30 lautalla ja tutustutaan Ratinan kauppakeskukseen. tervetuloa mukaan perinteiselle, mukavalle kesäretkelle monta hienoa kohdetta, hyvä majoitus, maittavat ruuat. Su 11.8. Varaa siis heti! Muutoin 30.10. Kesän nuoret taiteilijat -konsertissa. Osa on jo lippunsa saanutkin eri tilaisuuksissa! Tiedustelut: Anja Nord 041 464 2549 anjanord@gmail.com Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Käsityökerho. Mennessä voi tehdä PreOrderjuomatilauksen, joka maksetaan laivalla ja juomat saa suoraan linja-autoon: ei kantamista. Alustava lähtöaikataulu: Kyynärö 8.30, Rautajärvi 8.35, Luopioinen 8.45, Aitoo 9.00 ja Pälkäne 9.15. Matkan hinta 40 e sisältää, kahvin/teen, ruokailun, pääsymaksut ja matkat. Ke 21.8. 18.00 Sappeen koulu, Sappeentie 701. Näyttelyn avajaiset: musiikista vastaavat Päivi Kosonen ja Eveliina Virtanen. Kotiseutuyhdistys Pälkäne-Seura ry esittää: Lukuelämyksiä etenkin elämyksiä! Sanoja ja säveliä Pälkäneen Lukutaitovuoden kunniaksi. La 13.7. Yu-viikkokilpailut järjestetään ma 8.7. Pe 12.7. Juha Mieto vauhditti sinapin myyntiä Jukolassa Juha Mieto myi Pälkäneen Lions Clubin sinappia Jukolassa.. Tampere-talo. 18.00 20.00 Vilpolan lava, Koulutie 3, Onkkaala. To 15.8. Lavaromantiikkaa Pälkäne-Seuran kotiseutuiltamissa! Iloista iltamaohjelmaa: musiikillinen kuvaelma otsikolla Lavaromantiikkaa eli Arvo Ahonlaita tekee löydön, puffetti, arpajaiset, lopuksi tunti tanssia tunnelmallisella Vilpolan lavalla keskellä Onkkaalan kylää. kello 18 alkaen (ilmoittautuminen kello 17.30 17.50) Luopioisten urheilukentällä. Su 14.7. Ikaalisten matkatoimisto. Ti 20.8. sis. 10.00 14.00. Vastuull. Soittimina Johannalla oli diskanttija bassogamba, Maijalla bassogamba ja gambasoittimista pienin ja korkeaäänisin, pardessus de viole, josta hän sanoi, ettei tiedä soittaako sitä Suomessa muut, mutta "minä soitan". Vehkajärven Martat ry Kesäteatteriin, ilmoittaudu viim 1.7. Ilm. Rautajärvi RAUTAJÄRVEN MARKKINAT. Väliajalla kahvi ja pulla valmiiksi pöytään katettuna 4 e. Muutama peruutuspaikka risteilylle Silja Europalla Helsingistä Tallinnaan 20.-21.8. Kuvassa vasemmalla Johanna Kilpijärvi ja oikealla Maija Lampela. Pärnu, Viro. Leijonien osastolla oli tarjolla sinapin lisäksi esimerkiksi jäätelöä ja partiolaiset tekivät erinomaisia lettujaan. Tervetuloa mukaan kaikki Tuikelaiset! Pälkäneen mielenterveysyhdistys Tuike KESÄRETKEN AIKATAULU. klo 18, Tuhannen riemun rysä (Haaverannantie 2, Kuhmoinen). Yhdistys osallistuu osaan matkan hinnasta. Teatterin toiveuusinta kertoo legendaarisesta vuorineuvos Juuso Waldenista ja niin sanotusta Juuson ajasta, jolloin tehdasyritys varsinkin 1950ja 1960-luvuilla vaikutti voimakkaasti ihmisten jokapäiväiseen elämään yhtiön tehdaspaikkakunnilla. Seuraavan kerran Maija Lampelan soittoa on mahdollista kuulla Helsingin musiikkitalossa 31.8. Urheilukentällä on iso parkkipaikka. Maksu merkillä Tampere-talo tilille: FI44 4503 0010 1136 31.Ilmoittautuminen Erkki Kolu 050 521 1605. Ti 30.7. MUSTAT ENKELIT DUO ERÄJÄRVENTIE 946, 35220 ERÄJÄRVI LIPUT 17€ Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty la 29.6. Tervetuloa! Markkinapaikkojen varaukset Eijalta puh. 9 hoitoa: 3kpl/pv, aamu-uinti, allasosasto 10-17, kylpytakki, puolihoito. Pirkolle puh. KLO 20-02 TANSSILAVATUNNELMAA VUODESTA 1949 RÖNNI 70 v WWW.RONNINLAVA.COM Pub Uiton live Pe 10.5. Hinta 42 e/henk. Hinta 45 e sis. Kotiseutuyhdistys Pälkäne-Seura ry esittää: Lukuelämyksiä etenkin elämyksiä! Sanoja ja säveliä Pälkäneen Lukutaitovuoden kunniaksi. Mahdoll. Pälkäneen maaja kotitalousnaiset Inkoon ja Lohjan kartanomaisemia. Pälkäneen mielenterveysyhdistys Tuike TUIKKEEN KESÄRETKI TAMPEREELLE. Aloitamme kahveilla Valssissa, ja sitten tutustumme Vapriikkiin. 12.00 Luikalan Työväentalo. Pikkujoulukahvit. Ilmoita pysäkkisi kuljetuksen vuoksi. 18.00 Luikalan Työväentalo. matkan ja konserttilipun. Ei-jäseniltä 5 e lisämaksu. Keskiv. Kylpylässä kauneussalonki: mm. 18.00 Sahalahden makasiini. HelsinkiTallinna. B2 2hh hytin, aamiaisen ja matkat. Yhdistykset rakensivat myyntipisteen kisakeskukseen menevän tien varteen. esiintyi Vähä-Kyörissä harvinaisten soittimien taitajat, musiikin maisteriksi keväällä 2018 valmistunut Johanna Kilpijärvi ja Sibelius-Akatemissa vanhaa musiikkia opiskeleva Maija Lampela soittivat 1600ja 1700-luvun gambamusiikkia. Ilmoittautumiset ja maksu 16.8. Perinteiset kesämarkkinat, paljon erilaista myytävää ja muuta ohjelmaa, mm.sahtikisa ja kilpamoottorisahauksen esittelyä. ja Luopioisten torilla torstaina 25.7. La 10.8. Ke 17.7. Konsertin jälkeen ihastunut yleisö kyseli, voisiko duo tulla uudestaan vaikka ensi kesänä soittamaan koko konsertin verran Marai'n musiikkia. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Kesäteatterinäytös. Gambaduo ihastutti Vähä-Kyörissä 1600-luvun musiikilla Gambaduo soittaa 1600ja 1700-lukujen musiikkia. 14.30 Komediateatteri.. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Mikko T niemi 050 5588957 Pälkäne-Seura ry Lukuelämyksiä etenkin elämyksiä!. Pieni osallistumismaksu 1 2e. Pälkäne-Seura ry Pälkäne-Seuran kotiseutuiltamat Vilpolassa. varata etukäteen ( halvempaa kuin laivalla ostaen): menomatkan buffet-päivällinen 34 e ja paluumatkan buffet-lounas 26 e. 14.00 Sappeen Kesäteatteri. klo 15 Kansallispukuiset ja niiden ihastelijat lämpimästi tervetuloa! Museokesän avaus ja Kansallispuvut kaapista tuulettumaan Tervetuloa! Kuhmalahden kotiseutuyhdistys Pälkäneen Luja-Lukko Yleisurheilu Yleisurheilun viikkokilpailut. Konsertin kesto n. iltapäivällä opastettu kiertoajelu ja ostoskierros. Muistathan ilmoittautua Nokian kesäteatterin laulunäytelmään Vuoksen laulu su 14.7. Liput Sappeen kesäteatterinäytökseen: Olavi Virta-musikaaliin jaetaan noin puoli tuntia ennen näytöstä Sappeessa lipunmyyntikopin luona. 13.00 16.00 Sappeen koulu, Sappeentie 701. 0407268044. Lipun hinta Martta-jäsenille 10 e, muille 15 e. Tervetuloa mukaan! Luikala-Pohjalahti-Salmentaka Kyläyhdistys ry Kesätorin järjestelytalkoot. Torimyyjät ovat pihassa. To 15.8. Kesätorialueen siivousta ja järjestelyä. 14.00 16.00 Pälkäneen teatteri, yhteiskoulu, Koulutie 13. 2 tuntia sisältäen väliajan. Suuri suomalainen tangolaulukirja-konsertti 28.9. Lisätietoa ja ilmoittautuminen Terhille 2.7 mennessä. 040 5333 504. Matka Estonia Spa Medical-kylpylään (ent. Tervetuloa! Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Tori, kahvila ja kirjasto. Ruokailun jälkeen lähdemme klo 14 laivalla VIIKINSAAREEN. Myyjäksi pääsee tulemalla ajoissa paikalle. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Risteily Tallinnaan. Hinta 42 e sisältää lipun, väliaikakahvin ja matkan. mennessä Seija Pietilälle p. Molemmilla toreilla hallituksen jäseniä paikalla klo 10-12. La 27.7. ( 22tuntia) 4h maissa. Maksu ja ilmoitt. klo 19-24 PÄLKÄNE Sunnuntaina 16.6. Riku Niemi Orchestra:n 18 hengen RNO TANGO-juhlakokoonpano sekä solisteina Seinäjoen Tangomarkkinoidenkin tähtinä tunnetut Kyösti Mäkimattila, Markus Allan ja Leif Lindeman. klo 15 ja sotaveteraanien järjestämään Komediateatterin Voi veljet esitykseen ke 17.7. Yhteistyössä: Eräjärventie 946, 35220 Eräjärvi, www.RonninLava.coM Lasten Rönni 2019 Lauantai 29.6.2019 klo 9-14 www.ronninlava.com EräjärvEntiE 946, 35220 Eräjärvi tanssilavatunnElmaa vuodEsta 1949 RÖNNI 70 v liput 16 € HENKKA JA KULKURIT TANSSIKAUDEN AVAJAISET! LA 11.5. La 28.9. Muumit ja Benny. Pälkäne-Seura ry Lukuelämyksiä -etenkin elämyksiä!. Järjestäjä kotiseutuyhdistys Pälkäne-Seura ry. Kaikki mukaan sarjoja lapsille ja aikuisille tervetuloa yleisurheilemaan ja talkoilemaan! Sahalahti-Seura Mitä Sahalahti luki?. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Kylpyläja ostosmatka Pärnuun. Puistotalo). mahd.pian merkinnällä EUROPA. ilm. Onkkaala. Tervetuloa! Luikala-Pohjalahti-Salmentaka Kyläyhdistys ry Kesätori. Käsityökerho kokoontuu joka kuukauden toinen keskiviikko ja kerhoon ovat tervetulleita sekä käsitöiden tekijät että muuten vain hyvästä keskustelusta nauttivat. Ke 10.7. Osallistumme Minimatkojen järjestämälle matkalle Inkoon ja Lohjan kartanomaisemiin 30.7. mennessä. Ke 10.7. Ke 10.7. Seuraavat kerrat 22.7 Onkkaala ja 5.8. KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti Kuhmalahden kotiseutumuseolla, Knaapintie 16. Ti 9.7. 18.00 Retki Kalholanniemen kesäteatteriin. Ti 30.7. Pälkäneen seniorit ry Juuso viimeinen patruuna. klo 16.00 Tampere-talon Isossa salissa. Kaikille avoin teatteriretki Kuhmoisiin Kalholanniemen kesäteatteriin ke 10.7. 18.00 20.00 Luopioisten urheilukenttä, Luopioinen Pälkäne. La 20.7. Sotainvalidien Kangasalan osaston jäsenet ja tukihenkilöt Kesäteatteri. Kimppakyydit Vehkajärven koululta klo 17. Su 1.12. To 5.12. Säveltäjänimiä konsertissa olivat muun muassa ranskalaiset Francois Couperin (1668– 1733) ja Marin Marais (16561728) sekä Lontoossa vuonna 1579 syntynyt Tobias Hume. La 10.8. 040 5114 363 tai Eila Rautakoskelle p. 16.00 18.00 Pälkäneen teatteri, yhteiskoulu, Koulutie 13. Johtokunnan jäsenet ja varajäsenet. kampaaja ja parturi. klo 14.30 mahdollisimman pian sihteerille mp. Erkki Kolu 050 521 1605 Huvit Lasten oma tapahtumapäivä Rönnin lavalla! Mukana mm. Iltamien tuotto käytetään pälkäneläiseen kotiseututyöhön. La 10.8. 0500 636241. Mieto saapui Jukolan viestivelvollisuuksiensa lomassa vauhdittamaan Pälkäneen Lions klubin sinapin ja jäätelön myyntiä. Yleisöä erityisesti ihastuttivat Humen pienet laulut "Touch me sweetly" ja "Touch me lighty", jonka Maija Lampela soitti soolona. Ma 8.7. Mukana Salmentaan VPK. 30:lle heti varanneelle ja maksaneelle ilmainen, hyvä aamiainen menolaivalla (arvo 17,50 e). Seniorien perinteiset kesätoritapaamiset ovat Onkkaalan torilla keskiviikkona 24.7. Leijonien osastolla vieraili myöskin hiihtäjä Juha Mieto . Su 30.6. mennessä merkillä ESTONIA. matkanj. 15.00 Jämsän Kesäteatteri. Hinta 275 e sis. Esitykset Pälkäneen yhteiskoulun auditoriossa kello 14 ja kello 16. Sitovat ilmoittautumiset 6.7. Herkkukahvila kirjaston kera on koulun sisätiloissa. Ilmoittautuminen Erkki Kolu 050 521 1605 Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Konsertti Tampereella. Pälkäneen yhteiskoulun ja lukion kilta ry Seniorien kesätorit. Kahvio,grilli, musiikkia! Illalla sahtiseuran tanssit
Yhdessä tekeminen palkitsee Laitikkalassa Heikki Rönni & Rytmiorkesteri Huwitus ja Laitikkalan Maaja Kotitalousseura järjestävät juhannustanssit yhteistyönä. – Meillä oli erittäin hyvä ja iloinen tunnelma. Bändinä oli jämsäläinen Norolan Pojat. – Olen saanut ihania kohtaamisia yhdistyksen puitteissa. Rautajärveltä tuli väkeä tansseihin A-mallin Zetorilla ja paikalla nähtiin myös amerikkalaistyyppinen kuorma-auto. Valkeakoskelaiset Seppo Partanen, Hannu Haavisto, Seija Haavisto ja Sirpa Partanen tulivat hyvien tanssien toivossa Salmentaan lavalle. Kyynäröllä nähtiin muun muassa Helsingistä moottoripyörillä paikalle saapuneet vierailijat. Helander on Kyynärön kesäasukas, hänen isänsä on kylästä kotoisin. Hyvä musiikki, poutasää ja sopiva kävijämäärä vaikuttavat kaikki tapahtuman henkeen. MARJA-LIISA SUOMALAINEN Vilja ja Ina Saarinen olivat koristautuneet Salmentaan juhannustansseihin upeilla seppeleillä. Väki jakaantui illan aikana useampaan paikaan, sillä myös Vihavuodessa ja Puutikkalan puodilla olivat tapahtumat aattona, VPK:n hallituksen jäsen Riitta Kannel kertoi. Pienetkin pääsevät osallistumaan järjestelyihin auttamalla siivoilussa ja myymällä arpoja. Missä. Kyläläisten talkoilemissa tapahtumissa kävi kesäasukkaiden lisäksi väkeä kauempaakin. Kyynärön lava eli kultavuosiaan 1980–90 -luvuilla, jolloin tansseissa oli parhaimmillaan jopa 400 kävijää. – Kehuja tuli ja ilmakin oli tanssien järjestämiselle otollinen, Salmentaan VPK:n puheenjohtaja Risto Kaarne kertoi. Tunnelma on tärkeintä Valkeakoskilaiset pariskunnat Sirpa ja Seppo Partanen sekä Seija ja Hannu Haavisto tulivat Salmentaan lavalle tanssimaan. Nuori pariskunta arvostaa juhannustansseissa perinteisyyttä ja mahdollisuutta heittäytyä tanssimaan. Helsinkiläiset Tommi ja Sonja olivat juhannuksen vietossa Laitikkalassa ja nauttivat lauantaiiltana juhannustanssien tunnelmasta. Sähköposti toimitus@shl.fi • puhelin 010 5844 470 Maalaisidylliä parhaimmillaan PÄLKÄNE Tanssikansalle riitti Pälkäneellä juhannuksena valinnanvaraa. Puutikkalan VPK:n tansseihin myytiin aattoiltana noin 100 lippua. – Lava täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja halusimme nyt muutaman vuoden tauon jälkeen taas tanssit tänne, kyläyhdistyksen hallituksen jäsen Elina Harjula kertoi. Yhdistys kerää tapahtumassa varoja arpojen myynnillä, kahvilalla ja makkarakioskilla. Pariskunta harrastaa lavatansseissa käyntiä, Raijan suosikkitanssi on hidas valssi ja Jarkko pitää eniten rumbasta. Onnistuneet tanssit joka kylässä Onnistuneet juhannustanssit ovat monen tekijän summa. Tänä vuonna väki viihtyi ja tunnelma oli leppoisa kaikilla lavoilla. Laitikkalassa juhannustaan viettäneet helsinkiläiset Sonja ja Tommi eivät halunneet sukunimiään lehteen. Aattoiltana oli tanssit Puutikkalassa ja juhannuspäivänä laitettiin jalalla koreasti Kyynäröllä, Laitikkalassa ja Salmentakana. Esiintyjiä olivat Jenniina Lumiketo & Äestäjät. Vesijaon kesäasukkaat Raija ja Jarkko Peltoniemi tulivat Kyynärölle tanssimaan.. – Parasta täällä tansseissa on lapsuudenkavereiden tapaaminen. 20 KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti TULOSSA JA MENOSSA Kuka. Seniorit Lasse Jussila ja Juhani Koskinen muistelivat lavan rakennusaikoja, jolloin he toimivat pärepoikina katon teossa. Salmentakana soittivat Harri Nuutinen & Tanssintaika. – Odotamme hikeä ja sitä, että mahtuu kunnolla tanssimaan, Seppo Partanen huikkasi. – Talkoissa oli tänäkin vuonna yli 30 henkilöä, puheenjohtaja Anna-Maija Aho kiitteli. Salmentakaa kotoisin oleva Ina Saarinen nautti perheineen juhannuksesta siskonsa luona. – Vanhat lavat ovat nostalgisia ja on hienoa, että ihmiset jaksavat järjestää tapahtumia, Jarkko Peltoniemi kiitteli. Toki aikuiset hoitavat suurimman osan tehtävistä. Halusin itse mukaan toimintaan, sillä tahdon tukea oman kylän yhteisöllisyyttä. Kaikki järjestäjät olivat hyvin tyytyväisiä tapahtumaan. Salmentaan VPK:n järjestämissä tansseissa myytiin 180 ja Laitikkalassa 170 lippua. Kylän nuorisoa nähtiin tänä vuonna myös kahvilassa ja makkaroita myymässä. Milloin. Kyynäröön Peltoniemet tulivat nyt ensimmäistä kertaa. – Viime vuosina täällä on käynyt samoja vakioporukoita matkojenkin päästä, Laitikkalassa Huwitus-orkesterinsa kanssa vuosittain soittava Heikki Rönni kertoi. – Nuoret kasvavat täällä eri tehtäviin ja saavat sitten enemmän vastuuta. Tänä vuonna lippuja myytiin 160, lisäksi paikan päälle vain seurustelemaan tullutta väkeä pyöri runsaasti piha-alueella. Kyynäröllä tanssien järjestäjänä toimi Kyynärö-ÄmmätsäVahdermetsän Kyläyhdistys. Tanssien ja puffetin lisäksi väkeä viihdyttivät paikalla pyörähtäneet erikoiset autot. Kyynärön lavan juhannustanssit vetivät puoleensa Vesijaolla mökkeilevät Raija ja Jarkko Peltoniemen . Mitä. Paikka oli pieniä lavoja kiertäville Partasille entuudestaan tuttu. Kyynärö-Ämmätsä-Vahdermetsän Kyläyhdistyksen talkoissa mukana ollut Tinttu Helander kehui toiminnan hyvää henkeä
Illan kohokohtana juniorit saivat arvokkaita vinkkejä tulevalle peliuralle liigajoukkuettakin valmentaneelta Ismo Tahvanaiselta sekä huipputason liigapelaajilta Tiiamari Sieväseltä ja Jutta Riikoselta . Jos on tarve lähteä jonnekin, se onnistuu lyhyelläkin varoitusajalla. Haluan myös kisata useissa arvokisoissa ja sijoittua niissä hyvin. Loppuhuipennuksena nähtiin huikea tanssiesitys B-tyttöjen esittämänä. Parhaat kaverit löytyvät kumminkin urheilun parista. Luotan siihen, että ne eivät katkea. Seipäitä tarvitaan niin monta, koska... Tuloksia. Nämä hetket on niitä, joissa tarvitaan huolellista tekemistä ja kärsivällisyyttä. Suhteeni seipäisiini on... Seiväshypyssä pahinta ovat… loukkaantumiset. Jos seipään katkeamista alkaa pelätä, ei hyppäämisestä tule enää mitään. Nämä aiheuttavat yleensä seipään katkeamisen. Kun huomaa riman päällä, että on päässyt yli, niin voi vain nauttia, kun tippuu korkealta seiväspatjalle. Harjoittelen viikossa… 8–9 kertaa, joista 3 aamutreeniä ja 5–6 iltatreeniä. yleensä parhaan kaverini Villen kanssa todella outoa musiikkia tai sitten katsomme outoja videoita. Kuva: Emilia Franssila PÄLKÄNE Pälkäneen Luja-Lukon viikkokisat 10.6. Nyt kun minulla on tuore ajokortti ja sponsoriauto… treenimatkat helpottuvat, kun ei tarvitse kulkea busseilla. SAHALAHTI Sydän-Hämeen Lehti aloitti… ja sahalahtelainen seiväshyppylupaus Jami Siira , 18, täydensi lauseet. Siinä vaiheessa huomasin, että tämä laji on minulle sopiva. Tavoitteenani on… parantaa omaa tulostani joka vuosi 10–15 cm. hyvä niin kuin pitääkin olla. Perinteiseen tapaan Pitkäjärven koululla oli munkkitarjoilu, ja päättäjäisten aikana palkittiin pelaajia, valmentajia ja huoltojoukkoja. Minulla on tällä hetkellä kisoissa mukana kuusi seivästä. Innostuin lajista, kun … 14-vuotiaana huomasin, että seiväshyppy luonnistuu minulta aika hyvin. Myös hän on lyhyt seiväshyppääjä, joka kurkottaa korkeuksiin. Paransin heti 14-vuotiaana ennätystäni 115 cm ja 15-vuotiaana paransin ennätystäni 75 cm. KRISTA NUMMELIN Joona Taipale kiskaisi hurjan tuloksen LP:n lentopallojuniorit viettivät päättäjäisiä porukalla KANGASALA LP Kangasalan lentopallojuniorit viettivät kevään lopuksi kauden päättäjäisiä. Seiväshypyssä parasta on… kun pääsee koko ajan korkeammalta ja korkeammalta. Pitää olla kuitenkin tarkkana, missä kunnossa seipäät ovat. Niissä ei saa olla isompia kolhuja tai viiltoja. urheilija, joka haluaa menestyä urheilussa ja päästä niin pitkälle kuin mahdollista. Minusta tulee isona... Kuntoutuksen jälkeen on aina vaikea päästä samaan hyppykuntoon, mitä on ollut ennen loukkaantumista. Aikaa ei hirveästi jää kavereiden kanssa olemiseen, mutta se ei minua haittaa. Se jos joku syö miestä, kun muut kisaavat ja kehittyvät ja itse joudut kuntouttamaan itseäsi esimerkiksi vesijuoksulla. Esikuvani on… Renaud Lavillenie, koska hän on lyhyt niin kuin minäkin ja pidän hänen hyppytyylistään. Kun yksi seiväs jää löysäksi, on heti valmiina seuraava seiväs, jonka voi ottaa käyttöön. Yksi seiväs maksaa… uutena 700–800 euroa, joten niitä kannattaa ostaa käytettyinä. 22 KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti URHEILU Lähetä kuulumisia kisakentiltä! Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi • sähköpostiin toimitus@shl.fi • puhelimeen 010 5844 470 Sahalahtelainen seiväshyppääjä hamuaa menestystä Jami Siiran idoli on ranskalainen Renaud Lavillenie. kisoissa pitää olla eri jäykkyisiä seipäitä. Onkkaalan kentällä: T5 40 m 1) Kerttu Nuuttila 10,6, 2) Matilda Mäki-Mantila 11,2, 3) Jade Sievola 12,9, 4) Saara Mäenpää 13,3 P5 40 m 1) Miklas Uotila 9,8, 2) Juuso Varvas 10,2, 3) Kasper Poukkanen 10,4, 4) Atte Tapio 11,0, 5) Veeti Laine 11,4, 6) Viljami Niemelä 13,3, 7) Samu Kivistö 16,1, 8) Väinö Ulmanen 17,7 T5 Pallo 1) Kerttu Nuuttila 6,90, 2) Matilda Mäki-Mantila 4,28, 3) Jade Sievola 3,30, 4) Saara Mäenpää 2,44 P5 Pallo 1) Miklas Uotila 9,70, 2) Veeti Laine 9,38, 3) Juuso Varvas 6,62, 4) Kasper Poukkanen 6,04, 5) Sisu Kinnunen 5,11, 6) Atte Tapio 4,22, 7) Viljami Niemelä 3,22, 8) Samu Kivistö 2,28, 9) Väinö Ulmanen 1,98 T7 40 m 1) Minea Tikka 7,9, 2) Paju Mäkihannu 8,0, 3) Lempi Nuuttila 8,6, 4) Netta Poukkanen 9,3 P7 40 m 1) Tiitus Valkonen 8,0, 2) Leevi Ulmanen 9,0, 3) Jiri Sievola 9,1, 3) Nuutti Tapio 9,1 ,5) Timi Kivistö 9,2, 6) Kasperi Penttilä 9,3, 7) Roni Pajula 9,4, 8) Juho Ranta 9,6 T7 Pallo 1) Paju Mäkihannu 10,89, 2) Minea Tikka 10,81, 3) Lempi Nuuttila 8,20, 4) Netta Poukkanen 6,92 P7 Pallo 1) Jiri Sievola 15,50, 2) Tiitus Valkonen 15,10, 3) Roni Pajula 14,23, 4) Kasperi Penttilä 11,47, 5) Timi Kivistö 9,73, 6) Nuutti Tapio 9,49, 7) Leevi Ulmanen 8,89, 8) Juho Ranta 7,66, 9) Veeti Niemelä 6,54 T7 Pituus (1m ponnistusalue) 1) Minea Tikka 2,65, 2) Netta Poukkanen 2,11, 3) Lempi Nuuttila 1,77 P7 Pituus (1m ponnistusalue) 1) Tiitus Valkonen 2,47, 2) Kasperi Penttilä 2,01, 3) Juho Ranta 1,98, 4) Roni Pajula 1,79, 5) Leevi Ulmanen 1,61 (1,55), 6) Timi Kivistö 1,61 (1,54), 7) Jiri Sievola 1,54, 8) Veeti Niemelä 1,53, 9) Nuutti Tapio 1,51 T9 40 m 1) Adeliina Uotila 7,7, 2) Vilja Raivio 7,8, 3) Riina Taipale 8,1, 4) Olga Pusa 8,2, 5) Laura Haapasalo 9,9 P9 40 m 1) Joona Kotanen 7,3, 2) Nuutti Lindholm 7,6, 3) Veli Kinnunen 8,1, 4) Luukas Hölsä 8,2, 5) Mainio Kähäri 8,8, 6) Väinö Pusa 8,9 T9 Pituus (1m ponnistusalue) 1) Vilja Raivio 2,71, 2) Adeliina Uotila 2,58, 3) Riina Taipale 2,32, 4) Olga Pusa 2,11, 5) Laura Haapasalo 1,96 P9 Pituus (1m ponnistusalue) 1) Joona Kotanen 3,32, 2) Nuutti Lindholm 2,91, 3) Luukas Hölsä 2,72, 4) Veli Kinnunen 2,71, 5) Mainio Kähäri 2,33, 6) Väinö Pusa 2,18 T9 Kuula (2 kg) 1) Riina Taipale 3,55, 2) Vilja Raivio 3,30, 3) Olga Pusa 3,09, 4) Adeliina Uotila 2,72, 5) Laura Haapasalo 2,65 P9 Kuula (2 kg) 1) Joona Kotanen 4,77, 2) Luukas Hölsä 4,37, 3) Väinö Pusa 3,80, 4) Veli Kinnunen 3,76, 5) Nuutti Lindholm 3,35, 6) Mainio Kähäri 2,92 T11 60 m 1) Jenna Minkkinen 10,2, 2) Sofia Salminen 10,3, 3) Ninni Tikka 10,4, 3) Martta Mattila 10,4, 5) Emilia Piiparinen 10,7, 6) Joanna Tukiainen 10,9, 7) Jenna Tohka 12,3 P11 60 m 1) Roope Jaakkola 9,9, 2) Kasper Ketola 10,0, 3) Onni Kinnunen 10,3, 3) Aleksi Hietala 10,3, 5) Atte Lehtelä 10,5, 6) Kasper Tauranen 10,8, 7) Matias Piiparinen 10,9, 8) Eetu Taipale 11,1 T11 Pituus (1m ponnistusalue) 1) Martta Mattila 3,45, 2) Jenna Minkkinen 3,20, 3) Ninni Tikka 3,15, 4) Sofia Salminen 2,94, 5) Joanna Tukiainen 2,76, 6) Emilia Piiparinen 2,73, 7) Jenna Tohka 2,30 P11 Pituus (1m ponnistusalue) 1) Kasper Ketola 3,56, 2) Onni Kinnunen 3,40, 3) Roope Jaakkola 3,32, 4) Matias Piiparinen 3,15, 5) Aleksi Hietala 3,12, 6) Atte Lehtelä 3,09, 7) Kasper Tauranen 2,89, 8) Eetu Taipale 2,66 T11 Kuula (2 kg) 1) Martta Mattila 8,64, 2) Joanna Tukiainen 5,25, 3) Ninni Tikka 4,97, 4) Jenna Minkkinen 4,72, 5) Sofia Salminen 4,65, 6) Emilia Piiparinen 3,93 P11 Kuula (2,5 kg) 1) Onni Kinnunen 5,86, 2) Kasper Tauranen 5,27, 3) Eetu Taipale 5,19, 4) Matias Piiparinen 5,13, 5) Roope Jaakkola 4,72, 6) Atte Lehtelä 4,36 T13 60 m 1) Pinja Mäkihannu 9,6, 2) Aada-Maria Koivisto 9,9 P13 60 m 1) Santeri Piiparinen 9,4, 2) Sakari Tauranen 9,6, 3) Joona Taipale 10,1, 4) Topi Mattila 10,3 T13 Keihäs 1) Seela Kanerva 18,97, 2) Pinja Mäkihannu 16,43 P13 Keihäs 1) Joona Taipale 25,65, 2) Topi Mattila 24,79, 3) Santeri Piiparinen 17,42, 4) Sakari Tauranen 12,14 T13 Korkeus 1) Pinja Mäkihannu 130, 2) Seela Kanerva 120, 3) Aada-Maria Koivisto 120 P13 Korkeus 1) Joona Taipale 130, 2) Santeri Piiparinen 130, 3) Topi Mattila 120 T15 Keihäs 1) Viivi Taipale 28,25 N17 Keihäs 1) Anna-Sofia Koivisto 20,09 T15 Korkeus 1) Viivi Taipale 125 N17 Korkeus 1) Anna-Sofia Koivisto 125 Seuraavat viikkokisat kisataan maanantana 8.7. Kuuntelen kisamatkoilla... Olen katsellut paljon hänen hyppyjään ja yrittänyt saada siitä apuja omiin suorituksiini. Luopioisten urheilukentällä. Tämä ihmetyttää aina muita, mutta arkielämästä se on siirtynyt myös kisamatkoille. Päättäjäisissä palkittiin pelaajia, valmentajia ja huoltojoukkoja muun muassa heidän kehittymisen, kannustamisen ja motivoituneisuuden perusteella
Tervetuloa! Lukutaitovuoden juhlanäyttelyn avajaiset Kunnat Myydään Työsuoritukset TORSTAINA LUOPIOISTEN TORILLA 9-17 Rieker, Arcopedico, Pomar, Skechers,Kuoma... 7,50 €/kg. Suomessa edelleen asuva Hwang 9.dan piti harjoitukset perjantaina; lauantaiksi ja sunnuntaiksi oli saatu vieraita Tanskasta: mestari Ko Tai Jeong 9.dan ja Benny Faarvang 7.dan. Pirkanmaalta leirille osallistui harrastajia Manse Taekwondosta Tampereelta sekä Kuhmalahti-Sahalahti Taekwondo Hwarang’ista ja Länkyn Taekwondosta Kangasalta yhteensä lähes 50. Laaja valikoima Sporttija Terveyssandaaleja Myös verkkokaupasta heistore.fi KIMMON KENKÄ KANKAANPÄÄ KESÄKENKÄ ALE palkane.fi Perinteiset kunnan kesäkahvit Lauantaina 29.6.2019 klo 8.30 – 11.00 Mikkolan Pytingin puisto, Museotie 1, Luopioinen Vellikello soi klo 8.30 Musiikista vastaa trubaduuri Pasi Repo Pälkäneen kunnan tervehdyksen esittää kunnanjohtaja Jussi Teittinen Kahvittelusta vastaa Kukkian Kädentaitajat Taekwondon harrastajat kokoontuivat leireilemään KANGASALA Mestari Dae Jin Hwang toi taekwondon Suomeen 1979 eli tasan 40 vuotta sitten. Erityistä leirillä oli se, että Länkyn Taekwondon soveltavan taekwondon kehitysvammaisten nuorten ryhmästä oli mukana kolme harrastajaa. Leirillä oli kaiken kaikkiaan noin 220 harrastajaa 19 taekwondoseurasta. klo 18 – 19.30 Näyttelyssä on heinäkuun ajan esillä mm. Tuloksia Myydään. KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti Kesäonkikisan juonikkain oli Raimo Leskinen JULKISIVUN MAALAUS PELTIKATON MAALAUS TIILIKATON PINNOITUS 029 1700 463 www.sorcolor.fi KESÄRENKAAT Rengasmyynti Askosaari Oy Keskuojankatu 11 Sarankulma Tampere P. Havainnot p. Benny Faarvangin johdolla tehtiin lukuisia erilaisia potkuharjoitteita. 040 8427590. – Poika tuli onnellisena kotiin mukanaan hienoja kuvia. • Palstalla noudatetaan hyviä tapoja, joita palstan ylläpitäjä Sydän-Hämeen Lehti valvoo. Aki Niemi. Soveltavan taekwondoryhmän Liisa, Ellen ja Lassi pääsivät kuvaan mestari Ko’n ja Benny Faarvangin kanssa. Tämä ei ole itsestäänselvyys nykymaailmassa, kommentoi Länkyn Taekwondon soveltavassa taekwondossa käyvän Lassin äiti leirin jälkeen. Näyttelyn avaa Pirjo-Margit Lehtinen Pälkäne-Seurasta. Myös mestari Ko toi voimakkaasti esille tekniikoiden oikein suorittamisen tärkeyden. Ryhmää avusti seuran kaksi ohjaajaa, mikä mahdollisti selviytymisen muiden mukana leirin harjoituksissa. • VARASTETTU Kostian virran rannalta, keltainen/vaalea sisältä, Arteknon logolla varustettu SOUTUVENE, perässä 4 HV Mercuryn perämoottori. 0400 339207 K ymppipaikka • Ohjeistuksen vastaisten ilmoitusten hintaa ei palauteta. Ensimmäinen seura perustettiin Klaukkalaan, jossa taekwondon harrastajat kokoontuivat viime viikonlopun ajaksi leireilemään. -Anja Mattila-Tolvasen ja saksalaisen Susanne Müller-Bajin yhteisteos Medelplanin matkassa -Kirkkoherra Jari Kemppaisen Katekismuksia -Aapisia ja lukukirjoja, joita ehtii vielä tuoda mukaan näyttelyyn -Lukumuistonurkka, jossa voi kirjoitella kesäisiä lukumuistojaan -Vanhoja koulutauluja Avajaisohjelmassa mm. Jätä ilmoitus osoitteessa shl.fi palkane.fi Pälkäneen pääkirjasto Arkissa 1.7. Klaukkalan taekwondoleirillä oli noin 220 harrastajaa 19 seurasta. Kaikesta välittyi suvaitsevaisuus. Mestari Hwang painotti opetuksessaan muiden kunnioittamista ja perusasioiden merkitystä. 032 55 66 77 www.askosaari.fi Tule valitsemaan laadukkaat ja turvalliset renkaat edullisesti, laajasta valikoimasta! Nokian, Goodyear, Bridgestone, Sava, Firestone, Sailun, Autogrip ym... Jari Kemppaisen puhe ja Eveliina Virtasen esittämää kantelemusiikkia. kesäonkisarjakisan tulokset 12.6: 1) Leskinen Raimo 3 220 g 2) Riikonen Raimo 1 950 g 3) Kauttu Harri 1 750 g 4) Hiitiö Keijo 1 500 g 5) Mäkinen Seppo 1 270 g 6) Sorrela Juhani 560 g 7) Aspila Antti 210 g Nuoret: 1) Sorrela Kalle 210 g Seuraavat kisat 11.7.2019 kello 17. Pälkäneen Pilkkijät ry:n 3. Luomumansikoiden itsepoiminta ajanvarauksella. ORTOKENKIÄ ja TARRATOSSUJA ONGELMAJALOILLE, NOKIAN KUMISAAPPAITA, puutarhakenkiä... Myös erikoisvanteet ja asennukset! ILMOITUKSIA 23 Sydän-Hämeen Lehti • Kymppipaikka on yksityishenkilöille tarkoitettu tavaran osto-, myyntija vaihtopalsta. Myös saksalaistaiteilija saapuu paikalle. luomuakin.fi Seuraa meitä myös somessa: Facebookissa: facebook.com/ sydanhameenlehti Instagramissa @sydanhameenlehti #sydis Vehjemies Twitterissä @SHLehti #Vehjemies #sydis Sydän-Hämeen Lehti
24 KESKIVIIKKO 26.6.2019 • Sydän-Hämeen Lehti MÖKKILEHTI Keskiviikkona 3.7. Ei jälleenmyyjille. -50 %. ERÄ ! ALE -30 % -40 % -50 % ALE -30 % -40 % -50 % ALE -30 % -40 % -50 % Alennukset merkitty aletuotteisiin -40 % (12,95) NYT 7,77! Naisten TUNIKOITA One size Valikoima vaihtelee myymälöittäin. 10–18, la 9–14, SU SULJETTU Alasenkuja 1 Suorama, KANGASALA Ark. Lotus Soft Embo WC-PAPERI 16RLL 5,0,31/rll Säästä 23% (6,50) RAGOUT Siipikarjalajitelma hyytelössä 40x85g (11,95) 8 95 Säästä 25% 2,63/kg PAKASTUSRASIAT 0,3L 6kpl/pkt 0,5L 5kpl/pkt 0,75L 4kpl/pkt 2,(2,40) Säästä 16% teleskooppivarrella ONKIVAPA 60 /pkt Säästä 15% (3,50) 2 95 3m Säästä 19% (4,90) 3 95 4m MATOONKI 2 kpl/pkt 7 90 9,88/kg Säästä 46% Kanaherkut KANAFILEE 800g (14,90) (7,95) Sun KONETISKITABLETTI Lemon 70kpl /pkt 4 95 Säästä 37% 0,07/kpl ALE VAUHDISSA! /rll 99 1L 130kpl/rll 2L 100kpl/rll 3L 75 kpl/rll 5L 50 kpl/rll PAKASTUSPUSSIT Juhlalöytö! Elegance PAISTOKASARI lasikannella ø28cm (34,90) NYT 20,94! -40 % Naisten kesäisiä YÖPAITOJA -50 % (8,95) NYT 4,47! 4 95 ERÄ! Lasten UIMAASUJA RINTALIIVEJÄ Koot ja mallit vaihtelevat myymälöittäin. ilmoitukset@shl.fi Ulla: 044 3477 402 Sydän-Hämeen Lehti Onkkaalantie 69, PÄLKÄNE Ark. 9–20, la 9–18, SU 11–17 www.loytotex.fi Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 Miesten NAPPIVERKKARIT -50 % (12,95) NYT 6,47! Tarjoukset voimassa 26.6.-2.7.2019 tai niin kauan kuin tuotteita riittää