sivu 14 Ahkerat nuoret kesätyöntekijät Kesän aikana Pälkäneellä ja Kangasalla työskentelee paljon nuoria. Koivuakvarelleja museomakasiinissa Sahalahdella voi ihastella muun muassa Arja Pakkalan maalauksia. sivu 8 Luopioisten kirkonkylän uimarannalla opittiin pelastusvälineen käytön tärkeyttä. Jo vuodesta 1929. Sivu 4 Vesipelastusta Luopioisissa www.shl.fi Irtonumero 5 € Nro 26 Keskiviikko 26.6.2024 Pälkäneen ja Kangasalan paikallislehti. 044-3477 402 • ilmoitukset@shl.fi shl.fi. ILMOITUKSET@SHL.FI / 044 3477 402 VARAA MAINOSPAIKKASI: Sydän-Hämeen Lehti Varaa tästä näkyvä ilmoituspaikka! Puh. Sydän-Hämeen Lehti SSY YD DÄ ÄN N--H HÄ ÄM MEEEEN N M MÖ ÖK KK KIILLEEH HTTII K KEESSK KIIV VIIIIK KK KO ON NA A 33..77.. sivu 15 Aitoon teatteripäivänä nautittiin taiteesta Monipuoliset esitykset hurmasivat yleisön Aitoon teatteripäivässä
Seitsenvuotiaan ei tarvinnut hahmottaa tilannetta. Hämeen ammattikorkeakoulusta on valmistunut International Business -koulutuksesta Bachelor of Business Administration tradenomiksi (AMK) Arushi Sodhi Kangasalta. Isämme myytiin huutolaiseksi. Lavalla nähdään muun muassa Badding-musikaali ja farssi Vaimoni Maurice. Sain tehdä töitä 45 vuotta, niistä 42 samalla työnantajalla. Hämeen ammattikorkeakoulusta on valmistunut Ammatillisesta opettajankoulutuksesta Mika Jämsä Kangasalta. Kangasalan kesäteatterin – jossa nähdään kesän aikana useampi näytelmä – kausi on jo käynnissä. Pälkäneen ja Kangasalan seutu kunnostautuu tässäkin asiassa aktiivisena paikkakuntana: intohimo ja palo teatterin tekemiseen näkyvät ja kuuluvat kauas. Pitkä sormi viuhui, kun asioista keskusteltiin rakentavasti. Jos hän saa omia lapsia, nämä saavat lukea itseänsä kiinnostavaa niin paljon kuin haluavat. Tiilikainen aloitti työnsä huhtikuussa ja Kauppinen kesäkuussa. Aikuisena tajusin oppineeni tuolloin arvostamaan erilaisia ihmisiä, kaikenlaista työtä ja tavallista elämää. Hämeen ammattikorkeakoulusta on valmistunut Sairaanhoitajakoulutuksesta sairaanhoitajaksi (AMK) Sanna Piritta Simontaival Kangasalta. Televisiossa satavuotiaat arvioivat elämäänsä ja nykytilaa. Huutolaisilla teetätettiin töitä, joihin pienet lapset kykenivät. Hämeen ammattikorkeakoulusta on valmistunut Sosionomikoulutuksesta sosionomiksi (AMK) Tuuli Erika Saranpää Pälkäneeltä. Lisäksi pientä poikaa heiteltiin 1918-1921 neljästi kahden holhoojan välillä. Ruokaa, kodin lämpöä ja huolenpitoa piisasi. 20-vuotias isoveli piti jo osaltaan huolta perheestä. Katsomoihin lähdetään viihtymään, nauramaan ja liikuttumaan. Hämeen ammattikorkeakoulusta on valmistunut Bioja elintarviketekniikan koulutuksesta insinööriksi (AMK) Meri Talvikki Irene Korhonen Kangasalta.. Parivaljakko on saanut paljon kiitosta myös asukkailta. Kristiina Helminen toimittaja kristiina.helminen@shl.fi AJANKOHTAISTA ”Ikinä ei tule tylsää” Ida Hiillos PIAN 19 vuotta täyttävä Masi Tiilikainen ja 14-vuotias Onni Kauppinen viettävät Kostiakodilla jo toista kesäänsä ahkerina kesätyöläisinä. Teatterin ehostus on jatkunut tänäkin vuonna, kun sen näyttämö saatiin katettua, joten näyttelijätkään eivät enää ole säiden armoilla. VALMISTUNEITA KOLUMNI Hyvä isä ISÄMME syntyi 1911 kartanoissa palkollisena toimineen äitinsä ”isättömänä” lapsena. Onni Kauppinen ja Masi Tiilikainen ovat toista kesää töissä Kostiakodilla. Ikinä ei tule tylsää ja jokainen päivä on erilainen, Tiilikainen sanoo. Neljän alaikäisen yksinhuoltajaksi jäänyt äitimme osti isän kuolinpäivänä mökin – kokonaan velkarahalla. Olen väärä henkilö arvioimaan porua ja huolta nostattaneita hallituksen säästötoimia. – Meinasin tulla tänne töihin ensi kesäksikin, Kauppinen ilmoittaa. Mies lunasti täydellisesti huutolaispaikassaan tekemänsä päätöksen. Arvostusta ja positiivista palautetta saa kuulla koko ajan, Tiilikainen kertoo. Ikuisuutta ei ole kulunut, kun joku on kertomassa ajoista, jolloin isämme myytiin huutolaiseksi. Savolaisia, Karjalan evakoiden jälkeläisiä, lastenkodin asukkaita, joku mustalainen ja pari muualta muuttanutta. Jos tutki muita, teki syntiä. Isä joutui sydänkohtausten jälkeen jäämään sairauseläkkeelle 51-vuotiaana 1962. Hämeen ammattikorkeakoulusta on valmistunut Rakennetun ympäristön koulutuksesta hortonomiksi (AMK) Hanna Mari Savolainen Kangasalta. Katsomo saatiin Kangasalla kokonaan katettua jo esityskaudelle 2022. Hämeen ammattikorkeakoulusta on valmistunut Rakennusja yhdyskuntatekniikan insinöörikoulutuksesta insinööriksi (AMK) Jaakko Ilmari Asikainen Kangasalta. Holhokkiluetteloon kirjattuna sijoitus toteutettiin 1915-1921 neljään eri perheeseen. Me seitsemän lasta saimme hänestä hyvän isän, joka ei antanut lapsuuden ja viiden vuoden sotakokemusten vaikuttaa. Kunta järjesteli elatusta vaille jääneiden lasten asiat luovuttamalla nämä huutokaupassa ylläpidosta vähiten rahaa vaatineelle. Vapaaehtoistoimijat ovat täksikin kesäksi valmistelleet monta laadukasta ja tunteita herättävää esitystä. – Ulkoilutamme asukkaita paljon. Äärimmäisessä köyhyydessä sinnittelevän mummomme konstit kävivät vähiin. Ammattiteattereiden lisäksi eri puolilla Sydän-Hämettä tehdään harrastajateatteria isolla sydämellä. Esityksiin ja niiden valmistelemiseen käytetään runsaasti työtunteja eivätkä tekijät säästele itseään: tämä on todellakin hatunnoston arvoinen seikka. Kaksi pikkuveljeä koki saman myöhemmin. Lisäksi teemme asukkaiden kanssa kaikenlaista, bingosta kirjojen lukemiseen ja lautapelien pelaamiseen, Tiilikainen kertoo. Äiti, vanhemmat sisarukset, sukulaiset, naapurit ja ystävät keskittivät huomionsa erityisesti minuun ja vuotta nuorempaan sisareeni. Sappeen kesäteatterialueella nähdään myös uutta, sillä teatterille on täksi kesäksi valmistunut katettu väliaikatarjoilualue. Tampereen yliopistosta on valmistunut yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta psykologian maisteriksi Aino Kärpänniemi Rautajärveltä. Heidän suosikkihommaa on muun muassa asukkaiden ulkoiluttaminen. Nuoret auttavat tarpeen tullen myös Kostiakodin hoitajia. Välimatkaa karttui huonoja teitä myöten 30 kilometriä. En mieltänyt eläväni moniarvoisessa yhteiskunnassa. – Suosittelen kyllä, jos kukaan miettii tällaista hommaa. 2 Keskiviikko 26. On ilahduttavaa, että tänäkin kesänä Sydän-Hämeen kesäteattereissa pääsee viihtymään monen eri näytelmän parissa. – Oli niin mukavaa viime kesänä, Kauppinen toteaa. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti PÄÄKIRJOITUS Katsomoissa viihdytään M onelle lomalaiselle ja vapaa-ajan asukkaalle kesäteatteri omalla mökkipaikkakunnalla kuuluu erottamattomasti kesään. Hän luki meille satuja, kannusti ja huolehti. Tiilikaisen ja Kauppisen mukaan Kostiakodilla vallitsee lämmin ilmapiiri. Hämeen ammattikorkeakoulusta on valmistunut Maaseutuelinkeinojen koulutuksesta agrologiksi (AMK) Henri Johannes Paija Pälkäneeltä. Lukea sai vain läksyjä, raamattua ja katekismusta. Sijoituspaikoissa vallitsi ankara uskonnollinen ilmapiiri ja kasvatus. Leskeneläke ei piisannut ja valahdimme köyhyyteen, vaikka äiti teki kaikenlaisia töitä. Kunta kustansi talvivaatteita. Kirjoittaja JussiPekka Lämsä on Aitoon pitkäaikainen vapaaajanasukas. – Asukkaat ovat ikikiitollisia siitä, että pääsevät ulkoilemaan, kun yksin ulkoilu ei ole kaikille mahdollista. Säästöt toki puraisevat minuakin. Joissakin taloissa ne olivat raskaita askareita. Myös teatteriaiheisia tapahtumia järjestetään, kuten viimeviikkoinen Aitoon teatteripäivä, joka taas tänä vuonna ilahdutti runsaslukuista yleisöä. Nuorten mielestä parasta töissä on se, että heille on annettu paljon vapautta päättää itse, mitä tekevät. Huonosti valvotun köyhäinhoitolain piti käytäntö lopettaa 1923, mutta viranomaiset kauppasivat lapsia 1930-luvullakin. Isämme palasi pysyvästi äitinsä luo 12-vuotiaana. Onni Kauppinen ja Masi Tiilikainen ovat jo toista kesää töissä Kostiakodissa. Hän kuoli kolmen kuukauden päästä. Tarjolla on niin farssia, koko perheen näytelmiä, komediaa kuin musikaaliakin. MEITÄ räkänokkia pyöri kylällä koko joukko. Taustastaan johtuen isä ei hyväksynyt lainkaan ruumiillista kuritusta. Sappeessa nähdään tänä kesänä Matti Eskon elämään perustuva musikaali Rekkamies , jonka pääroolissa loistaa itse Matti Esko. Oppikoulun lukukausimaksuista sai anomuksesta vapautuksen joka toinen vuosi. Hämeen ammattikorkeakoulusta on valmistunut Liiketoiminnan kehittämisen koulutuksesta tradenomiksi (ylempi AMK) Tiia Toini Mattila Kangasalta. Huutolaisia piiskattiin kurin nimissä helpommin kuin omia. Sappeen kesäteatteri aloittaa esityskautensa ensi viikolla. RALPH Tampereen yliopistosta on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Anniina Terva Pälkäneeltä. Koko sarkaa ei eläkkeeseen lasketa, mutta nyt seitsenkymppisenä joutenolo korvataan ihan mukavasti
kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti kuulet koko Pirkanmaalla kuulet koko Pirkanmaalla Kesä on parasta radion kuunteluaikaa Kesä on parasta radion kuunteluaikaa Meiltä kuulet koko kesän ajan joka viikko Kesälöylyt, Kesäretket ja Kulttuurikesää. K VIRITÄ RADIOSI SUN KESÄKANAVALLE • Tampere 107,8 • Etelä-Pirkanmaa 96,7 • Ikaalinen&Hämeenkyrö 96,3 • Kankaanpään seutu 106,7 • Parkanon seutu 91,7 • Ylä-Pirkanmaa 91,5 SSU UN N KKeessäähheerrkkuutt RADIOSUN.FI. Pääset Heinäpellon laidalle ja saat Kesäsykettä sekä tutustut Kesäisiin aaltoihin ja kalavesiin. Tiedossa myös Nostagian sykettä ja Pirkanmaan urheilua. 3 Keskiviikko 26. Kesällä SUN Radiossa paljon kivoja kisoja, joissa mukavia kesäisiä palkintoja
Kiuru kysyy kurssilaisilta seuraavaksi. – Otamme tässä alkulämpöä, teemme tämän sinänsä käänteisessä järjestyksessä, Kiuru naurahtaa viitaten siihen, että itse vesipelastusharjoitukset ovat vasta edessäpäin. Elvytysharjoituksen jälkeen Kiuru muistuttaa, että mikäli sydäniskuria ei ole saatavilla, elvytystä jatketaan ilman sitä. Mallinnuksen avulla voidaan tarkastella, mikä järven tila olisi, jos happamoittava laskeuma olisi edelleen 1990-luvun tasolla, keskilämpötila ei olisi noussut tai hakkuut eivät olisi lisääntyneet. Leuka ei saa jäädä rintaan kiinni vaan päätä kallistetaan taaksepäin ja tunnustellaan ja havainnoidaan, että hengitys kulkee. Vuosivalunta on vähentynyt, koska lämpötiTutkimus: Kukkian tummuminen johtuu avohakkuiden lisääntymisestä. Seuraavaksi rauhoita tilanne. Se ei saa olla elvytyksestä pois, Kiuru kertoo. Tätä tulee seurata ensihoidon saapumiseen asti, Kiuru opastaa. Se on noussut Kukkialla kaksi astetta vuoden 1985 jälkeen. Kelluntaliivit puolestaan helpottavat pysymään pinnalla. Tärkeää olisi kuitenkin opettaa myös pelastusvälineen käyttöä. – Jos auttajia on paikalla paljon, voi joku lähteä hakemaan sitä lähistöltä. SEURAAVAKSI aloitetaan kuivaharjoittelu pelastusvälineillä. Järven ekologiassa on tapahtunut nopeita muutoksia, joiden syynä voi olla veden tummuminen. Sillä on vaikutusta järven eliöstöön ja ravintoketjuihin. Huuda apua tarvitsevalle, että apua on tulossa. Huuda muita paikalla olevia apuun ja soita itse tai pyydä jotakuta soittamaan hätänumeroon. Päästöt aiheuttivat happosateita, jotka happamoittivat, mutta myös kirkastivat järviä. Seuraavaksi onkin aika siirtyä veteen harjoittelemaan vesipelastusta käytännössä. KURSSILAISET pääsevät myös testaamaan kahdenlaisia kelluntaliivejä. Keskeinen ero kelluntaliivin ja pelastusliivin välillä on se, että pelastusliivit kääntävät veden varaan joutuneen selkäasentoon, eli nimensä mukaisesti pelastaa. Vastaus on oikea. – En ole koskaan uinut näin kovaa! hän nauraa, kun Koski vetää häntä kohti laituria käyttäen kovaa pelastusrengasta. – Tajuttoman henkilön kylkiasentoon asettamisen yhteydessä on aina huolehdittava pään asennosta. – Mitä jos joku saa epileptisen kohtauksen vedessä, onko silloin kiire pelastamaan henkilöä. Epilepsiakohtauksessa ei ole kiire pois vedestä, kunhan turvataan se, ettei kohtauksen saaneen pää joudu veden alle. Ota renkaasta kiinni, Kiuru antaa esimerkiksi. Happosateet eivät juurikaan vaikuttaneet järven kirkkauteen, joten niiden päättymisellä on häviävän pieni vaikutus veden tummumiseen. Kukkialle happamoittavaa laskeumaa kertyi vähän. Esimerkiksi lintujen ja kalojen on vaikeampi löytää ruokaa, kun vesi tummuu, Katri Rankinen sanoo. 4 Keskiviikko 26. Ilmastonmuutoksen vaikutus sen sijaan näkyy keskilämpötilassa. – Selvitimme mallinnuksen avulla, mikä on tummumisen tärkein syy. Hengähdä myös itse. Joillain alueilla järvien vesi on alkanut tummua sen jälkeen, kun teollisuuden ja liikenteen rikkija typpioksidit saatiin kuriin. – Vesinäytteiden mukaan ravinteisuus ei ole lisääntynyt, mutta näkösyvyys on vähentynyt huomattavasti. Sen jälkeen hae apuväline ja viimeisenä: pelasta apua tarvitseva apuvälinettä hyödyntäen. Kukkia valikoitui tutkimuskohteeksi, koska latvavesillä sijaitseva järvi on hallittava kokonaisuus, jonka valuma-alue on pieni suhteessa pinta-alaan. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti desti. Lisäksi tutkimustietoa on kertynyt runsaasti ja pitkältä ajalta, sillä Natura-järven ja kansainvälisesti tärkeän lintujärven vedenlaatua, linnustoa, kalastoa ja kasvillisuutta seurataan järjestelmällisesti. Kurssin järjestämisestä vastaa Tupenpurijat ry yhteistyössä Luopioisten Säästöpankkisäätiön kanssa. Kurssin kouluttaja Mari Kiuru on Suomen uimaopetusja hengenpelastusliitto ry:n (SUH) kouluttaja ja ensihoitoesimies Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella. kesäkuuta, kun Tarja Niemelin , Joni Korpi ja Mari Koski ovat saapuneet Mari Kiurun ohjaaman vesipelastuskurssin käytäntökoulutukseen. – Entä jos veden varaan joutunut tuodaan rantaan tajuttomana, eli hän ei herää, mutta hengittää. Joillain alueilla ilmastonmuutos on lisännyt sateita, jotka huuhtovat mukanaan järviä tummentavaa humusta. Mökkijärvensä linnustoa vuosikymmenet seuranneen Raimo Virkkalan tutkimusten mukaan Kukkian vesilintujen määrä on vähentynyt 2000-luvulla alle puoleen. Kukkialla sen sijaan keskeinen syy veden ruskettumiseen ovat nopeasti lisääntyneet avohakkuut. – Kun hätä on suuri, ihmiseltä katoaa rationaalinen ajattelu. – Jos ollaan jo lähellä rantaa, voi pelastettavan käskeä seisomaan, hän ei itse välttämättä ymmärrä olevan jo niin matalaa, että voi seistä, Kiuru kertoo. Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Katri Rankisen johtama ryhmä selvitti viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa, että Kukkialla merkittävin syy veden ruskettumiseen ovat lisääntyneet avohakkuut. Sen takia pelastusvälinettä on oman turvallisuuden kannalta tärkeä käyttää, Kiuru sanoo. Se vaatii kuitenkin riittävästi resursseja. – Moni veneilijä ajattelee, että pukee pelastusliivit päälle Hädän kohdatessa kannattaa avuksi ottaa HRAP-muistisääntö, joka muodostuu sanoista hälytä, rauhoita, apuväline ja pelasta. Ensimmäisenä veteen hyppää Joni Korpi. Kurssilaiset tietävät heti oikean vastauksen: henkilö tulee kääntää kylkiasentoon. UUTISET Ida Hiillos PAINA 30 kertaa, puhalla kahLuopioisten kirkonkylän uimarannalla opittiin tärkeitä taitoja vesiturvallisuudesta, kun siellä pidettiin Tupenpurijat ry:n järjestämän vesipelastuskurssin käytännönkoulutus. Seuraavaksi veteen pelastettavaksi pulahtaa Niemelin. Veden tummumisella on myös muita vaikutuksia. Kurssilla harjoiteltiin pelastusvälineiden käyttöä Joni Korpi heittämässä kovaa pelastusrengasta vedessä olevalle Tarja Niemelinille. Kuivaharjoittelun aikana puheenaiheeksi nousee pelastusvälineiden käytön tärkeys vesipelastuksessa. Teoriaa he harjoittelivat kaksi viikkoa sitten ja nyt käytännönharjoitukset aloitetaan kertaamalla parin viikon takaisia oppeja. Kurssilaiset pääsevät heittämään rinteeseen pehmeää ja kovaa pelastusrengasta sekä heittoliinaa. – Sadanta sen sijaan ei ole lisääntynyt. Näin tehdään Luopioisten kirkonkylän uimarannalla tiistai-iltana 18. JÄRVIEN tummumiselle on esitetty kolme syytä: happamoitumisen väheneminen, ilmastonmuutos ja maankäytön muutokset valuma-alueella, josta järven vedet kertyvät. Kun huomaat jonkun tarvitsevan apua, tiedota siitä muita. Suomen ympäristökeskuksessa johtavana tutkijana toimiva Virkkala pitää keskeisenä syynä veden ruskettumista. – Heitän renkaan. Pelastustilanteessa pelastettavalle tulee antaa lyhyitä suullisia ohjeita. – On kiire pitämään pää pinnalla, Niemelin vastaa. Elvytys tulee aloittaa silloin, kun rantaan tuotu henkilö ei herää eikä hengitä. Vesipelastuskurssilla painotettiin pelastusvälineen käytön tärkeyttä. Sydän-Hämeen Lehti POHJOISEN pallonpuoliskon järvet tummuvat, koska vesiin huuhtoutuu entistä enemmän orgaanista ainetta. Pelastettava tekee kaikkensa selvitäkseen, eikä tajua painavansa pelastajaansa veden alle. – Tumma vesi lämpenee kirkasta enemmän, ja sekin vaikuttaa ekosysteemiin ja sen ravintoketjuihin. HÄDÄN kohdatessa kannattaa avuksi ottaa HRAP-muistisääntö, joka muodostuu sanoista hälytä, rauhoita, apuväline ja pelasta. Maassa makaa elvytysnukke, jota vasten Niemelin, Korpi ja Koski harjoittelevat vuorollaan painelu-puhalluselvytystä. Kiurun mukaan sillä, mikä jalka on mitenkin koukussa ei ole oikeastaan väliä, kunhan henkilön saa käännettyä kyljelleen. – Uimahalleissa näkee usein, kun kouluryhmille opetetaan ihmisten kuljettamista vedessä. – Kaikki kolme skenaariota pitävät todennäköisesti paikkansa, Katri Rankinen sanoo
Kurssin lopuksi Niemelin, Korpi ja Koski kiittelevät ja kehuvat Kiurua kurssista. P. Sinilevämyrkyt voivat myös estää kasvien kasvua. Liikkuvat palvelut ja lähiasemat keskustelukierrokselle Kotimaisia leveälestisiä mukavuuskenkiä, diabeteskenkiä ja ortopedikenkiä TARJOUSHINTAAN! TARJOUSHINTAAN! Rieker ja Remonte kesäkenkiä. Sateiden tuomasta vedestä suurempi osa haihtuu taivaalle. Silti soilla on suuri merkitys Kukkian ruskettumiseen. Joni Korpi heittämässä kovaa pelastusrengasta vedessä olevalle Tarja Niemelinille. 050-551 3777 Takojantie 2, Pälkäne Kaikkien Aikojen Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttely Maatalousnäyttely Koko perheen perinnetapahtuma! Koko perheen perinnetapahtuma! Talonpoikaismuseo Yli-Kirralla la-su 6.-7.7. Valitettavan moni suomalainen veneilee yhä ilman pelastusliivejä. Vuosina 2012– 2018 hakkuut kattoivat valuma-alueen metsistä reilut 2,5 prosenttia. Samalla tulisi myös sanoa, että mihin aikaan on tulossa suunnilleen takaisin. KUKKIAN vettä tummentavat hakkuut ovat lisääntyneet nopeasti 2000-luvulla. Ennen vuosituhannen vaihdetta valuma-alueesta noin 0,3 prosenttia oli hakattu. Sinilevää on nyt Järviwikin leväbarometrin mukaan ajankohtaan nähden hieman normaalia enemmän. LISÄKSI Kiuru suosittelee lataamaan puhelimeen 112-sovelluksen. Ensisijaisesti vähennykset aiotaan kohdistaa johto-, esihenkilöja asiantuntijatehtävissä toimiviin. Paukkuliivit täyttyvät ilmalla automaattisesti niiden joutuessa veden alle. Heinälato paloi Kuohijoella Sydän-Hämeen Lehti PIRKANMAAN hyvinvointialueen aluehallitus päätti lähettää äänestyksen jälkeen lähiasemia ja liikkuvia palveluja koskevan suunnitelman keskusteluja kuulemiskierrokselle. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Fiina Seuraa meitä facebookissa www.fiina.fi ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE Mekkoja, puseroita, housuja ym... Koiramäentie 2 Museonmäki täynnä entisaikain työpajoja, makuja, tuoksuja, muistoja ja elämyksiä. Vesipelastuskurssilla painotettiin pelastusvälineen käytön tärkeyttä. On selvää, että helpompaa olisi käyttää alle minuutti pelastusliivien pukemiseen ennen veneilemään lähtemistä, Kurssilla harjoiteltiin pelastusvälineiden käyttöä kuin väkertää niitä veden varassa useita minuutteja. 89€) Pälkäneen tori KESKIVIIKKONA 26.6. Korpi, Niemelin ja Koski onnistuvat kaikki pukemaan liivit vedessä, mutta kovin helpolta se ei näytä. Vuosina 2000– 2006 osuus nousi 2,5 prosenttiin ja seuraavan kuuden vuoden aikana lähes neljään prosenttiin. Naisten leveälestiset ortopedisandaalit, tarrakiinnitys, irrotettava pohjallinen, nahkaa 59 € (norm. Keskeinen syy ovat avohakkuut, joiden jäljiltä mätästetystä ja kasvipeitteettömästä maasta humus huuhtoutuu helposti. Samalla aikajaksolla näkösyvyys on jatkanut heikentymistään, sameus lisääntynyt, veden väri tummunut ja kemiallinen hapenkulutus kasvanut. Hätätilanteessa tai tapaturman jälkeen niitä on mahdoton pukea, Kiuru sanoo. ilmaiseksi Tervetuloa viihtymään aidossa Koiramäentalossa! koiramaentalo.fi Ylöjärvi • Tuottotie 2 Jussi Peltonen 050 407 6976 Kalle Salo 050 338 8615 Kokkola • Levytie 11 Kent Häggblom 0400 568 797 André Bergdal 050 442 4555 Puhelin: 010 326 6880 etunimi.sukunimi@entrack.fi • www.entrack.fi n Alustan osat n Varaosat n Kulutusteräkset n Kulutusterät LAAJOISTA VALIKOIMISTA MAANRAKENNUKSEEN sitten vasta, jos jotain tapahtuu. Kasteluvedestä voi jäädä levämyrkkyjä salaatin ja muiden vihannesten lehdille sekä marjojen pinnalle. – Toivon, että vähitellen pelastusliivien käytöstä tulisi yleisempää. Kukkian ympärillä on vähän soita, joista huuhtoutuu runsaasti orgaanista ainesta ojituksen vuoksi. – Uimisen tulee myös aina tapahtua rannan suuntaisesti, ei suoraan poispäin rannasta, Kiuru ohjeistaa. 3 €, alle 7 v. Kukkian veden tummumisen syitä selvitettiin osana Suomen akatemian strategisen tutkimusneuvoston IBC Carbon -hanketta. Suunnitelmassa käsitellään niiden 12 toimipisteen tulevaisuutta, joista ei ole vielä päätetty. Liput: 15 €, 7-15 v. Kukkian tutkimus ja mallinnus valmistui viime vuonna. Mikäli tavalliset pelastusliivit tuntuvat olevan tiellä tai muuten epämukavilta, voisi paukkuliiveistä löytyä ratkaisu. Henkilövahingoilta vältyttiin. Jos lähtee uimaan yksin, voi siitä kertoa läheisille tai vaikka yleisellä rannalla muille rannassa oleville. Edellisessä kokouksessa asia jäi pöydälle. Mielikuva siitä, että liivien pukeminen vedessä onnistuisi tositilanteen tullen todetaan yksimielisesti vääräksi. Hieman sinilevää havaittiin Kangasalla Roineessa, Hämeenkyrössä Järvenkylänjärvessä, Sastamalan Houhajärvessä ja Tampereella Pyhäjärvessä Pyynikin uimarannalla. – Kurssilta oppi kyllä paljon yleishyödyllistä tietoa, kurssilaiset toteavat hymyissä suin. Myös haararemmi pitää laittaa paikoilleen. Sen avulla hätäkeskus saa suoraan tietoonsa soittajan koordinaatit. – Aikanaan ajateltiin, että ojitus aiheuttaa kuormitusta vain hetken aikaa. Sydän-Hämeen Lehti PIRKANMAALLA havaittiin juhannusviikolla sinilevää viidellä valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla. Ely-keskus muistuttaa, että leväkukinnat ovat riski kotieläimille, lehmille, hevosille, lampaille sekä luonnoneläimille, jotka eivät osaa varoa leväistä vettä. Ne kaikki kertovat siitä, että järveen on päätynyt enemmän hiiltä. Avovesille uimaan lähtiessä tulisi aina kertoa muille, että on menossa uimaan. Ely-keskuksen mukaan runsaasti sinilevää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvessä. – Pelastusliivit pitää pukea oikein, jotta niistä saa kaiken hyödyn. lan noustessa haihdunta on lisääntynyt. Aluehallitus päätti myös käynnistää Pirkanmaan hyvinvointialueella koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Hieman ennen iltakuutta paikalle hälytetyn pelastuslaitoksen toiminta suuntautui palon leviämisen estämiseen ja sammutusraivaukseen. – Pelastusliivit tulee pukea aina ennen vesille lähtöä. 5 Keskiviikko 26. Se on aivan loogista, sillä ojituksella muutetaan ekosysteemiä niin, että metsä kasvaa paremmin puuta. Lisäksi kansalaishavaintoja sinilevistä on tehty Pälkäneellä Mallasvedellä ja Kuhmoisissa Lummenne-järvessä. klo 10-17 Punkalaitumella, os. PELASTUSLIIVEISSÄKIN vaihtoehtoja löytyy. Avovesiuinnissa on tärkeää ottaa huomioon omat voimavarat ja osaaminen ja uida niiden mukaisesti. Syötäviä kasveja ei suositella kasteltavaksi leväpitoisella vedellä. Lähiasemien ja liikkuvien palvelujen kokonaisuus tulee aluehallituksen päätettäväksi syksyn aikana. -20% Satoja pareja naisten sandaaleja puoleen hintaan 35-39 €. He myös toivovat, että kurssi järjestettäisiin esimerkiksi ensi kesänä uudestaan. Kun levää on näkyvästi vedessä, ei eläimiä pitäisi päästää rantaan juomaan rantavettä, vaan vedensaannista olisi huolehdittava muilla keinoin. Muutos on lopullinen: suoalueet eivät palaa entiseen tilaansa. – Voi uida vaikka lyhyttä matkaa matalassa vedessä, jossa jalat yltävät pohjaan, Kiuru ohjeistaa. Pelastuslaitoksen mukaan palo oli saanut alkunsa nuotiosta. Pelastuslaitoksen mukaan Avustiellä paloi kooltaan noin viisi kertaa kymmenen metriä oleva lato, jonka pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä. Ne saattavat juoda runsaasti levää sisältävää vettä ja altistua myrkyille. 95€) VARASTOMYYMÄLÄ KENKÄMATTI KENKÄVAUNU KESÄKENKÄVARASTON LOPPUUNMYYNTI Miesten ilmavat kenkäsandaalit, tarrakiinnitys 29 € (norm. Sinilevähavaintoja myös Pälkäneeltä ja Kangasalta Sydän-Hämeen Lehti HEINIÄ sisältänyt lato paloi viime viikon keskiviikkona Kuohijoella Pälkäneellä. Viljaja perunapeltojen sekä juurikkaiden kasteluun leväpitoista vettä sen sijaan voi tarvittaessa käyttää, sillä sato korjataan yleensä vasta pitkän ajan kuluttua kastelusta. 30% 40% 50% 20% Ma-pe 10-17, la 10-14. Kosken liivin kaulus jää väärään asentoon selän taakse, joten hän joutuu riisumaan sen ja kokeilemaan uudestaan. Se ei kuitenkaan onnistu vedessä vasta, Kiuru sanoo. Ojitettujen metsäalueiden aiheuttamaan kuormitukseen on vaikeampi puuttua kuin viljelysmailta kertyviin ravinteisiin. Rankisen lisäksi sitä olivat tekemässä Virpi Junttila , Martyn Futter , Jose Enrique Cano Bernal , Daniel Butterfield ja Maria Holmberg . Turhia riskejä ei saisi ottaa. Avohakkuiden ja veden tummumisen vaikutuksista Kukkian vesilintujen vähenemiseen on valmistumassa tilastollinen analyysi osana väitöskirjatutkimusta. Tutkimus on osoittanut, että se jatkuu pitkään
Museovirasto pyysi kunnalta lausuntoa kattamishakemukseen. Tuloksia verrataan edellisiin kyselyihin, ja mahdolliset kehitysideat poimitaan talteen. Yhä pälkäneläisten lainamäärä, 1 080 euroa asukasta kohti, on varsin maltillinen. Kyselyn uusina avauksina lähiruoka ja rannat. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNEEN kunta puoltaa kajoamisluvan myöntämistä lasikatteen rakentamiseksi Pyhän Mikaelin kirkon raunioille. Meillä on hyvä putki päällä, totesi kunnanjohtaja Pauliina Pikka alustuksessaan. UUTISET Kunta puoltaa rauniokirkon kattamista Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen rauniokirkko on vahva osa Pälkäneen kulttuurihistoriaa ja matkailullisesti merkittävä kohde Pälkäneellä. – Soteja pelastuspalveluiden siirtyminen hyvinvointialueille viime vuoden alusta vaikutti merkittävästi kuntien tuloja menorakenteeseen, joten vuosi 2023 ei siten ole täysin vertailukelpoinen aiempiin vuosiin nähden, Jaakkola muistutti. Paikoilleen kunta ei voi jatkossakaan jäädä makoilemaan. Kunta näkee lasikatteen olevan tärkeä lisä kirkkoon niin sen käytettävyyden kuin historiallisten raunioiden säilymisenkin vuoksi. Maria Aho (sd) kiitteli kunnan maksuvalmiutta hyväksi ryhmäpuheenvuorossaan. Siksi kouluhanke onkin merkittävä tulevaisuusinvestointi, Maria Aho totesi. Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys teki aiemmin keväällä kuntalaisaloitteen Sappeen ja Ohvenon asukkaiden äänestyspaikan muuttamisesta Kostia-Areenalta Aitooseen. Jyrki Ahola (kesk) totesi, ettei viitsi toistella samoja asioita. Kati Pääkkönen PÄLKÄNEEN kunnanvaltuusto päätti kunnanhallituksen esityksestä Sappeen ja Ohvenon asukkaiden äänestyspaikaksi Aitoon. – Esteettömyys ja muunneltavuus ovat tärkeitä nykyään koulutiloissa. PÄLKÄNEEN kunnanvaltuusto käsitteli kokouksessaan myös tilinpäätöstä. Sappeen ja Ohvenon asukkaiden äänestyspaikaksi Aitoo Jani Oksanen PÄLKÄNEEN kunnan kuntalaiskysely on avautunut tänä vuonna hieman edeltäjäänsä laajempana. Kuntalaiskyselyssä on vastausaikaa 18.8. Pälkäneen kunnanvaltuusto hyväksyi kunnan 1,4 miljoonan euron tilikauden tuloksen viime vuodelta. Valtuusto sai jo neljättä kertaa käsiteltäväkseen ylijäämäisen tilinpäätöksen. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti Pertti Salmisen esityksestä, että äänestysalue toteutetaan kyläyhdistyksen esityksen mukaan. Kyselyllä haarukoidaan yleiskäsitystä pälkäneläisten ja kunnan vapaa-ajan asukkaiden tyytyväisyydestä kuntaan ja sen toimintaan. Molemmat asiat ovat kunnalla tällä hetkellä suunnitteluja kehittämistyön alla. Myönteinen ilmapiiri on leimannut muutakin tekemistä. Se myös totesi Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistyksen kuntalaisaloitteen näin loppuun käsitellyksi. Klasila piti tieremontteja uuden rakennettavan yhtenäiskoulun rinnalla merkittävinä vetovoimatekijöinä. Jaakkolan mukaan hyvä tulos selittyi pitkälti kertaluonteisilla tekijöillä, kuten verotulojen niin sanotulla verohännällä sekä kuntien valtionosuuksien liian suurella määrällä. Joka toinen vuosi järjestettävä kysely noudattelee sisällöltään edellistä vuonna 2022 toteutettua kuntalaiskyselyä, mutta mukana on lisäkysymyksiä liittyen Pälkäneen lähiruokaimagoon sekä rantojen käyttöön. – Asuntotilanne on kehno, ja asuntojen järjestäminen olisi kunnalle tärkeää. – Varhaiskasvatukseen ollaan meillä tyytyväisiä, mitä voi myös pitää isona vetonaulana, Klasila sanoi. Pikka myös kertoi, että 250-henkilöstöisessä työntekijäporukassa sairastavuus väheni. Ne peritään näillä näkymin takaisin 2025–2027. Suurin osa työntekijöistä työskentelee sivistystoimessa. Ville Klasila (kok) murehti laskevaa asukasmäärää, joka putosi 18 asukkaalla. Hakemus koskee lasikatteen rakentamista rauniokirkon muurien päälle. Riittävillä verotuloilla on vastedes iso merkitys, Rainer Zeitlin kiteytti. asti. Lisäksi raunioiden suojaamattomuus altistaa ne merkittävästi sään vaikutuksille ja aiheuttaa säännöllistä kunnostustarvetta. Tilikauden ylijäämää on 1,8 miljoonaa euroa. Kunnanhallituksen päätösesitys muuttui Sappeen ja Ohvenon asukkaiden äänestyspaikkaa koskien. – Neljättä kertaa peräkkäin tulos on ylijäämäinen. Näkyvyys on uuden pääväylän ansiosta lisääntynyt. PUOLUEIDEN ryhmäpuheenvuoroissa tarkkaa taloudenpitoa kiiteltiin vuoron perään. – Kunnat ovat muuttuneet soten poistuttua sivistysja elinvoimakunniksi. Samalla käydään läpi keskeisesti esille nousseet kysymykset ja teemat. Talousjohtaja Markus Jaakkola kertoi investointeja pystytyn kattamaan neljän miljoonan euron suuruisella vuosikatteella. Uusia asukkaita ja yrityksiä kaivataan. Hän sanoi työntekijäpulan kiusaavan paikallisestikin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen puolella. – Voimme olla luottavaisin ja levollisin mielin. Manner-Suomen kuntien lainakanta on vuoden 2023 tilinpäätösarvioiden mukaan asukasta kohden 3 320 euroa. Vuokra-asunto on näinä epävarmoina aikoina helpompi ottaa, ja tähän olisi panostettava, Ahola korosti. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Rainer Zeitlin (kok) sanoi olevan suuri ilo käsitellä neljättä kertaa peräkkäin ylijäämäistä tilinpäätöstä. Myönteinen ilmapiiri on muutenkin leimannut kaikkea tekemistä. Hakijana seurakunnan puolesta on Pälkäneen Rauniokirkon Suojeluyhdistys ry. Se on suosittu nähtävyys ja vihkikirkko, mutta sen katottomuus heikentää kirkon käytettävyyttä erilaisissa toimituksissa, konserteissa ja muissa tapahtumissa. Pälkäneen kunnanhallitus on aiemmin päättänyt, että kunta osallistuu Pyhän Mikaelin kirkon eli Pälkäneen rauniokirkon lasikatteen rahoittamiseen 75 000 eurolla. Kunnat saivat vielä alkuvuodesta 2023 verotilityksiä aiemmilla suuremmilla jako-osuuksilla. 6 Keskiviikko 26. Pälkäneen kunta katsoo, että sen tehtävänä on edistää kuntalaisten hyvinvointia ja kunnan elinvoimaa sekä muun muassa edistää kulttuuriperinnön ylläpitämistä ja käyttöä. Lausunnossaan kunta muistuttaa, että Pälkäneen rauniokirkko on yli 500-vuotias, merkittävä ja ainutlaatuinen historiallinen kohde Pälkäneellä
Tarina, joka kertoo, miksi tämä teini-ikäinen lapsi käyttää laittomia päihteitä. Ympäristönsuojeluviranomainen on maaliskuun 2023 jälkeen antanut määräyksiä kiinteistöille, jotka eivät ole liittyneet kunnan järjestämään kiinteistöittäiseen lietteenkuljetukseen. Lisäksi kriteerien täyttyessä ympärivuorokautiseen palveluasumiseen tulisi päästä ilman tarpeetonta viivästystä. Toivoisin asuvani kunnassa, jossa pienyrittäjyyttä tuetaan, eikä sorreta. Siellä on ollut tapana soittaa harmoneja vain yhdellä kädellä. Samalla uutiset kadonneista muistisairasta ihmisistä tulevat luultavasti lisääntymään. Määräyksen antamista ja uhkasakon asettamista koskevat päätökset tulee toimittaa asianosaiselle todisteellisesti. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on toimivaltainen viranomainen jätelain mukaisessa valvonta-asiassa ja viranomaisen velvollisuus on puuttua lainvastaiseen toimintaan. Narkkari. Meillä ei ole varaa menettää luottamusta kunnan viranomaisten toimintaan. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti LYHYESTI KIRJOITAN erittäin haastavasta tilanteesta, jossa koen, että Pälkäneen kunta toimii kuin koulukiusaaja. Mielenterveystai päihdetyöstä ei pitäisi karsia minkään ikäisten kohdalla, koska ketään ei pitäisi jättää vaille apua, ja koska nämä ongelmat ja sairaudet koskettavat aina useampaa kuin yhtä ihmistä. Pitäjämme parhaaksi, suorastaan helisevin äänin, herkin koskettimin soivaksi Kangasalan Urkutehtaan peliksi olen todennut Sappeen kansakoulun, nykyisen kylätalon harmonin. Näetkö sinä pintaan isketyn leiman, vai lapsen, jolla on taustallaan tarina. ARVIOIDEN mukaan ympärivuorokautisen palveluasumisen asukkaista jopa 80 prosenttia sairastaa jotain etenevää muistisairautta. Jätelain mukaan kunnan on huolehdittava muun muassa lietteiden keräyksestä, kuljetuksesta ja käsittelystä. Kunnan järjestämään lietteenkuljetukseen on siirrytty jo vuonna 2017. Toisilla taustalta löytyy ongelmia kotona, kuten vanhempien mielenterveystai päihdeongelmia, toiset nuoret saattavat itse kärsiä mielenterveysongelmista tai nepsy-haasteista. Olen kuullut kuinka ensihoitajat ja sairaanhoitajat jakavat tietoa leimasta työtovereilleen, häpeämättä siitä, että leimattu lapsi seisoo vieressä kuulemassa. Olen kuullut ja nähnyt enemmän kuin haluaisin. Näen työssäni lapsia, joita kuvataan näilläkin sanoilla monessa yhteydessä. Rinnalla kulkija Katsotko pintaa syvemmälle vai tuomitsetko vain sen mitä näet. Ehdotan, että tästä lähtien ruvetaan Kangasalla viettämään valtakunnallista harmoniviikkoa monenmoisin, hupaisinkin oheistapahtumin, leikkimielisin mittelöin. Ja muistuttaa itseäsi ja vierustoveriasi, että kukaan ei lapsena haaveile tulevansa huumeidenkäyttäjäksi, vaan se taustalla oleva tarina on näkemäsi lapsen huumeiden tielle ajanut. LUKIJALTA Ota kantaa tai lähetä kuva! Lomake nettisivulla www.shl.fi tai sähköpostilla toimitus@shl.fi. Mikäli kirjettä ei noudeta, se annetaan haastemiehen toimitettavaksi. Pälkäneen ympäristönsuojelu Ympäristönsuojelu kommentoi lietemaksuj a MIELIPITEET Lukijalta-palsta on lukijoiden oma kanava mielipiteiden ilmaisuun. Vuonna 2021 Suomessa oli noin 150 000 muistisairausdiagnoosin saanutta henkilöä. Mikäli ikäryhmittäinen sairastavuus säilyy ennallaan, niin vuonna 2040 Suomessa arvioidaan olevan noin 247 000 muistisairasta ihmistä. Koska vain siten heidän on mahdollista toipua, löytää elämälleen päihteetön suunta. Saostusja umpisäiliölietteiden jätehuolto on jätelain mukainen kunnalle määrätty lakisääteinen tehtävä. Sehän sopii, mutta harmonihuonehan tarpeellisempi on. Miksi pienyrittäjät eivät voi toimia rinta rinnan suurempien kanssa. Kahdeksantuhatta harmonia on valtava määrä sulosointujen synnyttäjiä, Wikipediaan lukumääräksi on kirjattu kymmenentuhatta. Tämä yritys toimittaa jätevedet niihin puhdistamoihin, joihin pitääkin. Jatkossakin muistisairaiden ihmisten asumisen tulee perustua todelliseen palvelutarpeen arviointiin, eikä säästöjen hakemiseen. THL on alustavasti arvioinut, että 12 prosenttia nykyisistä ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaista ja 5 prosenttia kotihoidon asiakkaista voitaisiin hoitaa lähivuosina yhteisöllisessä asumisessa. Koen rangaistuslaskun uhkana, loukkaavana ja täysin kohtuuttomana, ja sen lähettäminen on yksinkertaisesti kunnalta täysin väärä tapa toimia. Kysyä itseltäsi, millainen tarina sen takaa löytyy. Määräyksellä kiinteistön omistajaa tai asianosaista, jolla on oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa velvoitetta, on velvoitettu liittämään kiinteistö kiinteistöittäiseen lietteenkuljetukseen. Pälkäne on minun kotikuntani, ja täällä 20 vuotta asuneena toivoisin sen pitävän kuntalaistensa puolta, varsinkin näin vaikeina aikoina. Velvoitteen tehostamiseksi on asetettu juokseva uhkasakko. Mikäli velvoite täytetään päätöksessä esitetyn määräajan puitteissa, ei asetettua uhkasakkoa tuomita maksettavaksi. Lietteiden kuljetukset hoitaa Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n kilpailuttamat kuljetusyrittäjät. Yhteisöllinen asuminen ei saa olla keino kiertää hoitajamitoitusta ja näin hakea säästöjä ympärivuorokautisesta hoivasta. 7 Keskiviikko 26. Apua pitäisi olla saatavilla päiväkodeissa ja kouluissa, ja kotiin asti vietäväksi. Narkomaani. Voiko yhteisöllisen asumisen riskinä olla myös se, että puuttuvaa hoitoa ja valvontaa korvataan ylimääräisellä lääkehoidolla, kuten psyykenlääkkeillä. ON aika jakaa tarinaa. Kangasala on ollut Suomen aivan ylivertainen huippu urkujen mutta myös harmonien eli urkuharmonien tekijänä. Olen työni puolesta kuullut kuinka vanhemmat, sukulaiset, julkisen terveydenhuollon edustajat, vastaantulijat kadulla ja niin monet muut, näkevät vain leiman ja toistavat sitä leimaa sekä näille lapsille että kanssaihmisilleen. On nuoria, jotka ovat kohdanneet väkivaltaa, seksuaalista väkivaltaa tai hyväksikäyttöä. Nämä oireet lisäävät sosiaalija terveydenhuollon palveluiden käyttöä sekä ympärivuorokautisen hoivan tarvetta. Satojen eurojen rangaistuslasku hiertää YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAINEN ei kommentoi tai ota kantaa yksittäisiin tapauksiin, mutta katsoo tarpeelliseksi korjata kirjoituksessa ollutta virheellistä tietoa. Koen sakkolaskun perusteettomaksi, eikä minulla ole yksinkertaisesti varaa maksaa sitä. Tämän jälkeen kunta lähetti minulle rangaistuksena 280 euron maksun, koska en ole aikaisemmin käyttänyt kyseistä firmaa, vaan paikallista ja laillista yritystä. Usein läheiset kokevat nämä oireet raskaiksi ja kuormittavaksi, minkä lisäksi ne saattavat aiheuttaa kotona vaaratilanteita. Ja jäätyään siitä paitsi tai saatuaan riittämätöntä apua, johti heidän tiensä päihteiden luo. Jos olisin heitättänyt lietteet pelloille tai johonkin Laipanmaan kulmaan, asia olisi toinen, mutta olen toiminut juuri niin kuin pitääkin. Ongelmanuori. Jonkin asteisia neuropsykiatrisia oireita esiintyy jopa 90 prosentilla muistisairaista ihmisistä. Lasten ja nuorten avuksi tehtävästä ennaltaehkäisevästä työstä tai matalankynnyksen avusta ei pitäisi karsia, jotta apua saisivat kaikki sitä tarvitsevat. Olen käyttänyt täysin laillista yritystä, vieläpä paikallista pienyrittäjää, jota kunnankin tulisi tukea, eikä sortaa. Päästettäköön vaarit ja muorit ennen lähes aina kiellettyjä koskettimia vihdoinkin sormeilemaan, upeisiin perinnesoittimiin henkeä uutta pumppailemaan. Elinkustannukset ovat nousseet hurjasti viime vuosien aikana. On aika puhua siitä, että yksikään näistä nuorista, näistä lapsista, ei olisi ikinä joutunut kuulemaan olevansa nisti tai narkkari, jos olisi saanut elää ja kasvaa turvallisessa ympäristössä, ja olisi saanut apua, hoitoa tai mitä ikinä olisikaan tarvinnutkaan heti kun tarina alkoi. Jos yhteisöllisen asumisen piiriin ohjataan henkilöitä, jotka tarvitsivat jo ympärivuorokautista hoitoa, voidaan aiheuttaa jopa heitteillejättöjä sekä sairaalojen ja päivystysten tarpeetonta ruuhkautumista. Pirkanmaan Muistiaktiivit Muistisairailla ihmisillä on oikeus turvalliseen asumiseen KANGASALAN keskuskirjastossa mainostetaan pianohuonetta. Ensisijaisesti tämä tarkoittaa saantitodistuskirjettä, jonka asianosainen saa postista henkilöllisyytensä todistettuaan. Ongelma. Pirkanmaan hyvinvointialueen suunnitelmissa on vähentää ympärivuorokautisen palveluasuminen paikkoja ja korvata niitä yhteisöllisellä asumisella ja perhehoidolla. Kyse on riidasta, joka liittyy jätekaivojen tyhjennykseen. Yhteisöllinen asuminen on erinomainen asumismuoto esimerkiksi tilanteessa, jossa palvelutarpeen lisäksi henkilö kärsii yksinäisyydestä ja turvattomuudesta, mutta ei tarvitse ympärivuorokautista hoitoa tai valvontaa. Asun yksityistien päässä, en kunnan omistamalla kaavoitetulla tontilla. Mukaan kutsuttakoon harmonisteja Intiastakin. Auta poistamaan leima, näin autat avun saamisessa. Millä perustein Pirkanmaan hyvinvointialue näkee realistisena ympärivuorokautisten paikkojen vähentämisen samalla, kun muistisairaiden määrän odotetaan kasvavan. Ne koskettavat perhettä, sukua, läheisiä ja ystäviä, ja tietenkin lapsia. Muistisairauden edetessä neuropsykiatristen oireiden, kuten levottomuuden, aggressiivisuuden ja harhaluulojen esiintyvyys lisääntyy, ja ne vaikeutuvat. NISTI. Seuraavan kerran kun ääni päässäsi haluaa sanoa nisti, tai kuulet viereltäsi sanan narkkari, muista, että leiman lyömisen sijaan voisit nähdä leiman taakse. Nämä lapset käyttävät huumeita, osalla käyttö on jo muodostunut riippuvuudeksi, osa vasta pakenee todellisuuttaan huumeisiin. Ja nyt, nämä lapset tarvitsevat paljoa apua, huolenpitoa ja kuulluksi tulemista. Seija Teivaala Koen rangaistuslaskun uhkana, loukkaavana ja täysin kohtuuttomana. Kirjoituksen voi lähettää sähköpostitse (toimitus@shl.fi), postitse (Onkkaalantie 58, 36600 Pälkäne) tai lehden nettisivuilta löytyvän lomakkeen kautta. Olen kuullut vanhemman sättivät lastaan retkahduksesta, vailla myötätuntoa, vailla lämpöä ja huolenpitoa. Kyseinen 280 euron maksu ei ole sakkotai rangaistusmaksu, vaan Pälkäneen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan (RYJA 07.12.2022 § 155) kohtaan 29.5 perustuva maksu Jätelain 126 §:n mukaisen rikkomuksen tai sen laiminlyönnin oikaisemiseksi annetun määräyksen antamisesta ja valvonnasta. Asia perustuu voimassa olevaan jätelakiin, kunnallisiin jätehuoltomääräyksiin ja alueellisen jätehuoltoviranomaisen tekemiin lainvoimaisiin päätöksiin. Mikko Kiio Harmoni kirjastoon. Syitä taustalla on paljon, yhdistävä tekijä on, että nämä nuoret, nämä lapset, olisivat tarvinneet apua jo aiemmin. Nämä lapset tarvitsevat apua selättääkseen muodostuneen päihdeongelman ja he tarvitsevat apua myös niihin ongelmiin ja haasteisiin, jotka ovat heidät päihteiden käyttäjiksi johdattaneet. Kangasala-taloonkin jo kohtsillään kymmenkunta Kangasalan harmonia hommattakoon jo kunnioituksesta perheilleen elantoa sekä kotiseudulleen pitkälti toistasataa vuotta vaurautta rakentaneita, menneisyytemme monitaitoisia mestarismiehiä ja -naisia kohtaan. Vastaisuudessa kannattaa ratkaista tilanteita niin, ettei vastakkainasetteluja synny. Jos olisin toiminut ympäristönäkökulmasta väärin, laiminlyönyt kaivojen tyhjennyksen ja sortunut rikokseen, silloin voisin saada sanktion. Kaikilla heillä on taustallaan tarina. Periaatteellisesti en sitä hyväksynyt, koska mielestäni minulla on vapaus ja oikeus valita itse yritys, joka kaivoni tyhjentää. Olen kirjautunut Pirkanmaan Jätehuollon asiakkaaksi ja ottanut heiltä kaivojen tyhjennyksen, kuten kunta minut tähän pakotti haastemiehen eteeni tuoman 700 e suuruisen uhkasakon myötä, johon oli kirjattu nelisivuinen pykäläviidakko
Suurta rengaskonetta hän suunnittelee hankkivansa loppukesästä pystyäkseen olemaan avuksi myös isojen koneiden renkaanvaihdossa. Kuivatun lietteen nykyinen sopimus on päättynyt. Iltaisin ja viikonloppuisin olen koittanut hoitaa etenkin ne asiakkaat, jotka tarvitsevat autoa omassa työssään päiväaikaan. Nyt kysyntä on kasvanut niin suureksi, että Järvinen on valmistautunut luopumaan pitkäaikaisesta päivätyöstään. Kuivattua lietettä syntyy noin 1300 kuutiometriä vuodessa. Tarjousten valintaperuste oli halvin hinta. Jani Oksanen PÄLKÄNELÄINEN Marko Järvinen painii työssään pitkälti samojen ongelmien kanssa, satoi tai paistoi. Yrityksen perustaminen oli kaikkien yhteinen idea ja oman kahvilan perustaminen on tuntunut mukavalta. Kiirekään ei tosin haittaa, sillä Virtanen sanoo pitävänsä asiakaspalvelusta. Rengastöitäkin on yllättävän paljon, vaikka ne painottuvat toki syksyyn ja kevääseen, korjaamoyrittäjä listaa. Kati Pääkkönen TEKNINEN lautakunta on valinnut kuivatun puhdistamolietteen vastaanottajaksi Gasum oy:n. Pälkäneen kunnan vesihuoltolaitoksen yhdyskuntajätteiden kuivatus tapahtuu Tommolan puhdistamolla. Kyllä ne käymään tulevat vieraat yleensä tietävät, mistä minut parhaiten löytää. Jossakin kohtaa huoltoa kaipaavat kuorma-autot alkoivat seurata hiljalleen myös kotipihaan, ja nelisen vuotta korjausja huoltotyöt ovat arkipäivien lisäksi pitäneet hänet yrittäjänä alan töissä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Omaan pihapiiriin – muiden töiden ohessa – nousseeseen korjaamorakennukseen mahtuu samanaikaisesti useampikin huoltoa kaipaava auto ja kone, ja siellä Järvinen myöntääkin viettävänsä paljon aikaa. Tarjouksia saatiin määräpäivään 28.5. Sijainti Aapiskukon liepeillä on hyvä, mutta ruuhkaksi asti väkeä on ollut Tervapirtillä harvoin. Muutenkin asiakkaiden positiivinen palaute lämmittää aina mieltä. Sydän-Hämeen Lehti Meeri Virtanen on 4H-yhdistyksen pyörittämällä Tervapirtillä töissä toista kesäänsä. Halvimman tarjouksen antoi Gasum oy. Toista kesää kahvilassa työskentelevä Väinö Korkeamäki on yksi neljästä nuoresta, jotka vastaavat kahvilassa muun muassa leipomisesta, siivoamisesta ja asiakaspalvelusta. Mopoista se aikoinaan lähti. – Jos jokin vika on tullakseen talvella tai kesällä, se tulee eikä sillä vuodenajalla ole siinä juuri merkitystä, hän sanoo. – Huoltoautossa on perustyökalut, ja vaikka nykyisin monella onkin autossaan hinausvakuutus, niiden kanssa olen käynyt välillä asiakkaan luona. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Kesä on nuoren yritteliäisyyden aikaa TEKIJÄT Eri puolilla Sydän-Hämettä toimii kesän aikana kahviloita ja myymälöitä, joissa nuoret pääsevät kiinni työelämän saloihin. Vehkajärven Touhulan kesäkahvilassa työskennellään kahdessa vuorossa. Myös asiakkaita on riittänyt paljon. Reilut kahdeksan vuotta Järvinen on reissannut työn perässä Hämeenlinnassa kuorma-autojen merkkikorjaamossa. mennessä kolmelta yrittäjältä, joita ovat Gasum oy, Humuspehtoori oy ja Labio oy. Tänä kesänä uutta on ollut Peura Collectionin pop up -vaatemyymälä. Operoitava kalusto on laaja, kun kuorma-autojen lisäksi Iltasmäessä sijaitsevaan pajaan ajetaan niin henkilöautoja kuin pienkoneita ja maatalouskoneitakin. Armeija-aikana Marko Järvinen ajoi yhdistelmäajoneuvon ajokortin ja sittemmin korjaamopuoli vei mennessään. 15-vuotias Tomas Kaskela, 12-vuotiaat Teo Kaskela ja Neea Puntala sekä 14-vuotias Aada Puntala perustivat Vesaniemen uimarannalle oman pop up -kahvila Loiskeen. Maastossa onnistuvat myös hydrauliikkaletkutyöt. Hänen mukaansa työlista pysyy kutakuinkin samanlaisena ympäri vuoden. Juhannuksen jälkeen hän suuntaa vielä toiseen kesätyöpaikkaan. Jätevesilietteen vastaanottaja valittiin. Iltasmäessä sijaitsevalla korjaamollaan Järvinen tekee myös esimerkiksi ruostekorjauksia. Tarjoukset pyydettiin kahdelle vuodelle kahden vuoden lisäoptiolla. – Päivälle tulee mittaa, mutta en oikein osaa olla te”Jos vika on tullakseen, se tulee, oli sitten kesä tai talvi” kemättäkään. Työmukavuutta ja -turvallisuutta lisäävä ilmakeitin eli airfryer on ollut asiakkaiden mieleen. – Perushuoltoja, jarruhommia, katsastuksessa todettuja vikoja, kuluvien osien vaihtoja. 8 Keskiviikko 26. Autoja konehuolto M Järvisen yrittäjä on usean vuoden ajan jakanut aikaansa Hämeenlinnassa sijaitsevan päivätyön sekä illat ja viikonloput täyttävän oman korjaamon pyörittämisen kesken, mutta nyt siihen on tulossa muutos
Paikallinen Ely-keskus voinee joskus myöntää luvan painavista syistä. Kesämökeillä on aika yleistä, että isokoskelo asustaa mökin verannan alla ja kolistelee siellä omia aikojaan. Moni vanhojen kuvien ihmisistä on saatu tunnistettua, eli kirja on onnistunut kokoamaan paljon katoavaa tietoa. Kirjan tekeminen aloitettiin kolme ja puoli vuotta sitten, vuoden 2021 alussa. Siitä voisi olla pääteltävissä, että he eivät olleet naimisissa kuvan ottamisen aikaan. Kirja keskittyy alueelta löytyneisiin perheisiin ja ihmisiin.. Penttilän tilalta löytyi ferrotyyppikuva, eli peltikuva tilan vanhasta isännästä, Kustaa Penttilästä . tyyppikuvia otettiin 1800-luvun lopulla, kuva on peräisin todennäköisesti 1890-luvulta. JOSKUS ihmisille voi tulla mieleen ”häiritsevän” linnun pesän poistaminen, mutta on muistettava, että pesiä ei saa häiritä tai siirtää. Pesä voi ilmestyä vaikka seisovan työkoneen moottoritilaan, veneen hyttiin ja usein halkopinoon. Nyt pesiä löytyy jo kerrostalojenkin katoilta. – Näytin Vesasen tyttärelle Helmi Majalle kuvaa, jossa pieni rouva seisoi mökin edessä. Kun pojat saapuivat Pienosen ovelle, oli Pienonen kurkistanut lattialuukkuun ja huudahtanut: – Tulehan Neppa-kanaseni, nyt on joulu! Pienosen tarinassa on siis yhdistynyt muistitietoa, valokuva ja kirkon kirja. Täytyy kestää! Västäräkki on myös hyvin kekseliäs ja tuottaa jatkuvasti yllätyksiä. Sauli Sarkanen TAVALLISESTI linnut valitsevat pesäpaikkansa siten, että se on suojaisessa paikassa, turvassa Västäräkki keksii kaikki paikat. Kirjasta löytyy tarina, jossa nuoret pojat olivat kiertäneet laulamassa joululauluja ovelta-ovelle tyylillä. Vuonna 2021 työryhmämme järjesti useita aineistonkeruutapahtumia, joihin sai tuoda kuvia, materiaalia ja tarinoita, Asikainen kertoo. Helmi vastasi heti että ”Se on Pienonen”, Asikainen muistelee. Niitä ei pidä mennä silittelemään. Tähänkin löytyy kyllä yksi poikkeus. TOINEN mielenkiintoinen kirjassa käsiteltävä asia on 1800-luvulta peräisin olevat ferrotyyppikuvat. Aiemmin oli tavallista, että lokit pesivät maaseudulla esimerkiksi venetalaan katolla. Järvillä lokkien pesintää uhkaavat etenkin supit ja minkit, jotka eivät katoille pääse. Nämä molemmat pöllöt puolustavat poikasiaan ja voivat hyökkäillä ihmisten päälle. Viime vuosina ovat ”yleistyneet” lokkien ja tiirojen joukkopesinnät tehdasrakennusten katoilla. Poikasten kuoriuduttua emot voivat olla ärhäkkäitä niitä puolustamaan, kun ihmiset liikkuvat lähistöllä. Mutta aina välillä tulee yllätyksiä, kun linnut valitsevat pesälleen oudomman paikan. Kooltaan ja malliltaan samanlainen kuva löytyi myös Rajalasta. kesäkuuta. Materiaaleja on aineistonkeruutapahtumien lisäksi löytynyt Kansallisarkistosta, vanhoista sanomalehdistä, historiankirjoista, kaunokirjallisista teoksista, sukututkimuksista ja käsikirjoituksista. – Usein tuollaisia kuvia otettiin pariskunnista tai perheistä, Asikainen sanoo. PÖLLÖISTÄ tulikin heti mieleen viirupöllö, joka kolon puutteessa voi mieltyä vaikka vanhaan riiheen. Kuva: Edvard Vesanen. Metsien kesähakkuut ovat edelleen sallittuja, mikä tuntuu ihmeelliseltä. Kyläkirjassa on 437 sivua, 531 kuvaa ja kirjan henkilöhakemistosta löytyy peräti 2149 nimeä. Kattopesinnän yleistymistä voisi selittää petojen vähyydellä. kesäkuuta kello 13. – Vapriikin kuva-arkistosta sanottiin, että tuollaisia ferro437-sivuisen Aitoon kyläkirjan kansien väliin mahtuu yli 530 kuvaa ja lähes 2150 nimeä. Silloin koottiin kyläkirjan työryhmä, johon kuuluivat Asikaisen lisäksi Paula Syväniemi , Matti Koivisto , Satu Järvinen , Elina Grönvall ja Risto Wallenius . Kerrostaloissa on joskus harmina kukkalaatikoihin pesintää yrittävät pulut ja sinisorsat. Toisaalta lokkien hakeutuminen kaupunkiympäristöön lisää yhteenottoja ihmisen kanssa. Hulda Karoliina ja Kustaa Penttilä olivat kuitenkin yksin kuvissaan. Pöllöjen poikaset lähtevät liikkeelle ennen kuin osaavat lentää ja kiipeilevät puiden oksille. Myöhemmissä kirkonkirjoissa hänellä oli sukunimi Pienonen, Asikainen kertoo. Kirja keskittyy alueelta löytyneisiin perheisiin ja ihmisiin. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti KYLILTÄ Lintujen oudot pesäpaikat vihollisilta. Sitten paikan keksivät myös harmaalokit ja nykyisin kattopesinnät ovat jo tavallisia. Naurulokitkin siirtyivät kokeilemaan kattopesintää 2000luvun alussa. KIRJAN merkittävin kuva-aineisto muodostuu kyläkuvaaja Edvard Vesasen 1920-luvulla ottamista henkilökuvista. – Kuvassa oli Rajalan tilan emäntä, Hulda Karoliina Niemi , Kustaan sisko. Närhi tekee risupesänsä tavallisesti hyvään kätköön ja on pesän lähettyvillä hyvin hiljainen. Ida Hiillos Ida Matintytär Pienonen (1854–1928) eli ”Pianoska” kotinsa edessä Aitoon Vakkomäessä. Aitoon kyläkirjan kansi. Kustaa Valfrid Penttilän sisko Hulda Karoliina Niemi, os. Pienosesta löytyy myös muistitietoa. Penttilä (1870– 1927), Rajalan emäntä. Talitiainen totesi tossun oivalliseksi paikaksi kasvattaa uusia tiaisia. Sorsat häipyvät heti kuoriuduttuaan, mutta pulut kyllä sotkevat parveketta. Pulun poikaset voivat pysyä pesässä kuukauden. Lehtopöllön pesän olen löytänyt ladosta heinäkasan päältä. Varsinainen kokeilija. On silti muistettava, että pesiä ei saa häiritä tai siirtää. – Tämä on ollut hieno prosessi, toteaa kirjan toimittanut hämeenlinnalainen sukututkija Terho Asikainen . – Tämä oli kuitenkin aitoolaisten yhteinen projekti, jossa oli iso joukko ihmisiä mukana. Sinnekin sen täytyy kantaa risuja, että paikka miellyttää. 9 Keskiviikko 26. Joskus sekin intoutuu kolopesijäksi ja perustaa kodin perheelleen isoon pöllönpönttöön. Teoksen julkaisujuhlia vietetään Aitoon Honkalassa lauantaina 29. ”Tämä oli aitoolaisten yhteinen projekti” Aitoon kyläkirja – Kouvala, Miemola, Kajantila, Lemmettylä ja Säynäjärvi ennen vuotta 1939 julkaistaan 29. Kaikkien lajien pesintäaikainen häirintä on kielletty. Kesähakkuut tuhoavat edelleen pesivää linnustoa. Erilleen toisistaan päätyneitä kuvia olisi tuskin koskaan osattu yhdistää toisiinsa, mikäli kyläkirja ei olisi tuonut niitä yhteen. Toisinaan linnut löytävät aika outoja pesäpaikkoja. Jos nyt törmää pesästä lähteneisiin pöllönpoikasiin on syytä heti perääntyä ja lähteä pois paikalta. TOINEN kokeilija on talitiainen, joka sopivan kolon puutteessa voi tehdä kotinsa vaikka postilaatikkoon. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Vehkajärven Touhulan pihassa oli tilataideteos pylväässä, johon oli naulattu kenkiä ja tossuja. Ensimmäiset tiirojen pesinnät katoilta meillä todettiin jo 1960-luvulla Tampereen Lokomon tehdashallien katoilla. – Selvisi että kyseessä oli mökissä yksin asunut Iida Matintytär , jolla ei aluksi ollut sukunimeä. Pesiä löytyy puista ja pensaista, maasta mättäiden kyljestä tai puiden koloista ja nyt yhä useammin pöntöistä. Västi on siis varsin monipuolinen pesäpaikan valinnassa
kirkko ulkoremontissa, kulku kirkkoon muuttunut TIEKIRKKO Kangasalan kirkko toimii tiekirkkona arkisin 3.6.-2.8. Reader Jukka Hervamaa. Petri Lassila, Tarja Sillanpää. Liturgina Janne Vesto. Kirkkokahvit eteisessä ja pihamaalla. Kaikille avoin esirukoushetki jossa rukoillaan yhteisten ja henkilökohtaisten asioiden puolesta. Tunturi 1. HAUTAKIVET NÄKÖISLEHTEÄ VOIT LUKEA JO TIISTAI-ILTANA KELLO 20: WWW.SHL.FI. Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 I 0403098000 kangasalan.seurakunta@evl.fi ma-ti 10–15 ja to 10–17 pe ja ke suljettu www.kangasalanseurakunta.fi TEHDÄÄN TARVITTAVAAN KOKOON. Viulisti Susanna Malkasilta. Ira Sirkiä, Jukka Heroja. Keskiviikkoisin 18.30 Viikkomessu Kangasalan kirkossa. Uusheräyksen Heinäkallion rippikoulu. Diakonia: Heinäkuun ruoka-apukasseja jaetaan vähävaraisille Kostiakeskuksella ke 10.7. Tule pitämään kirkko avoinna Matkan hinta on 370 euroa sisältäen matkat, majoituksen leirikeskuksessa ja ateriat. 16-20 Tervetuloa viettämään Perheiden päivää Pyysaloon. Omat eväät mukaan 18 Kesäillan hartaushetki Sahalahden srktalolla. Kokoonnumme seuraavan kerran 13.8. Sami Siltanen, Matti Huomo. klo 18 Rukoillaan yhdessä. YHTEINEN TOIMINTA TAPAHTUU PÄLKÄNEELLÄ Ke 26.6. Apostolien päivä tasaunalla. Su 7.7. Tule etsimään kirkon kadonneet aarteet! Seikkailu sopii kaikenikäisille. klo 19 Sanan ja Sanan ja rukouksen ilta rukouksen ilta XX.XX.XXXX KLO XX SEURAKUNNAN NIMI Saarna: Martti Pohjoisvirta Laulut: Ritva Pohjoisvirta Tilaisuudessa myös IK-opiston sekä Aikamedian infoa ja tuotemyyntiä. Kirkkokahvit. Perjantai 28.6. 9.30-12 Perhetalon kesäolkkari. Vapaa pääsy /kolehti. Tiistai 2.7. Sauna on lämmin, pelivälineitä LASTEN LÖYTÖRETKI Ke 26. Kirkkokahvit klo 9.20 srk-keskuksen pihassa tarjoaa Kukkia-Seura. SUVIVIIKON KONSERTTI To 27.6. 040 7566 758. Rukoushetki klo 12 kirkossa, Jari Kemppainen. Perhetalo avoinna vapaata puuhastelua varten. Apostolien päivä 30.6. 0400-975 277 Lämpimästi tervetuloa! Su 30.6. Kolehti: 30.6. La 29.6. Sannamaria Salli sopraano, Taina Kanerva klarinetti ja Mikko Haapaniemi piano. Maanantai 1.7. Gospelyhtye Grace: Kaisa Kalliomäki laulu ja kitara, Aaro Alaspää, piano ja Petri Laine, kitara. Esteettömän polun avaaminen. Lähetyskirpputori on avoinna Pe 13.00–17.00 • La 10.00–14.00 Lasten ja nuorten kesäleiri 25.-28.7. Haastamme myös pälkäneläiset yhdistykset mukaan päivystäjiksi. Apostolien päivän messu klo 10 kirkossa, rovasti, TT Markku Antola, Matti Huomo. EI TARVI MUUTELLA TAIKAAN KOKOA! käytössä ja nuotiossa palaa tuli. klo 10-14. Lapset vain oman aikuisen seurassa. klo 11 Su 30.6. Omat eväät mukaan. Sannamaria Salli ja Jukka Heroja. Ke 10.7. To 18.7. Keskiviikko 3.7. klo 14.30-19, to 27.6. Kesäkonsertti Luopioisten kirkossa klo 18.30. Mielellään ota oma muki mukaan! Diakonia: Heinäkuun ruoka-apukasseja jaetaan vähävaraisille Kostiakeskuksella ke 10.7. Torikahvio klo 10-12 seurakuntatalossa. Illan aluksi Janne Vesto esittää muutaman laulun. Kesäisiä säveliä ja tuttuja klassikoita. matkailijoille ja ilmoittaudu päivystäjäksi Tiina Kokkolalle puh. Messu kirkossa klo 10. Konsertti kirkossa klo 19. 10 Konfirmaatiomessu Kangasalan kirkossa. Huom. saakka ma-pe klo 11-16. Tiekirkko: Luopioisten kirkko toimii tiekirkkona 2.8. Perheet: Puistoperhekerho jää kesätauolle. klo 10-14. Rukoushetki klo 12 kirkossa, Jari Kemppainen. Midday Prayer in the tradition of the Book of Common Prayer and Common Worship. 10 Messu Kuhmalahden kirkossa. Torikahvio klo 10-12 seurakuntatalossa. Isommille pulmia, pienemmille pehmolampaan etsimistä. Kesäkonsertti klo 18.30: Kaija Huhtanen ja Johanna Järvinen. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Ke 3.7. Messu klo 10 kirkossa, liturgia Jari Kemppainen, saarna TT Tomi Karttunen, kanttorina Terhi-Tuulia Keränen. Vapaa pääsy / Ohjelma. Raamattua, rukousta ja iltatee. Janne Vesto, Päivi Giren, Ritva Huomo, 2-rippikoulu. Kirkastussunnuntain messu klo 10. saakka klo 1116. klo 14-17 ja pe 28.6. Su 30.6. Seurakunnan oma kanttoriduo. Metsäkirkko Pihtilammella klo 18, Jari Kemppainen, Kaija Huhtanen. Paikalla on opas. Tervetuloa! Keskustie 5, 36600 Pälkäne PALKANEENKATUKAPPELI.FI PALKANEENKATUKAPPELI.FI Tervetuloa! Ke 26.6. Järjestäjänä lähetyksen vastuuryhmä. Ke 3.7. Janne Vesto, Kaija Huhtanen, Luopioisten kirkkokuoro. Kahvitarjoilu. (03) 618 4411 Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml www.kiviveistämöjekaila.fi Kiviveistämö J.E. Ke 17.7. Vapaa pääsy / kolehti. Tervetuloa! Tiistai 16.7. 12 Keskipäivän musiikkituokio Kangasalan kirkossa. Torikahvio klo 10-12 seurakuntatalolla diakonian hyväksi. Herran palveluksessa 10 Konfirmaatiomessu Kangasalan kirkossa. klo 17 Hyvän sanoman ilta, Seppo Aapa, ylistysryhmä Yovel. Rukoushetki klo 12 kirkossa, Virpi Kangasniemi. Pyhiinvaellus klo 18 Pakanrannan rantapolulla. Lauantai 29.6. Ke 26.6. Su 30.6. 10 Keskiviikko 26. Messu kirkossa klo 10. Iltakirkko klo 18, Jari Kemppainen, Kaija Huhtanen. Edestakainen matka noin 1,5 km. To 4.7. TAPAHTUU LUOPIOISISSA La 29.6. Kuollut: Emma Amanda Hiissa 85v., Onkkaalasta. Kirkko avoinna hiljentymistä varten klo18 alkaen. Kotiseutujuhla Mikkelinmäellä messun jälkeen. Suomen työväen musiikkiliiton opettajat esiintyvät. Lisätietoja p. HAUTAKIVIÄ KIVIGALLERIA P. 0403098073/ anu.makela@evl.fi www.palkaneenseurakunta.fi • P. 18 Pihaseurat Hietaranta, Jalastie 6 Vatiala. Kirkkoveneiden vastaanotto klo 9 uimarannassa. Iloista puheensorinaa, musiikkia ja Sanaa. Pyysalo 5AB. Janne Vesto, Päivi Giren, Kaija Huhtanen, isoset, 2-rippikoulu. Mika Kaila 050 574 3803 XX.XX.XXXX KLO XX SEURAKUNNAN NIMI Saarna: Martti Pohjoisvirta Laulut: Ritva Pohjoisvirta Tilaisuudessa myös IK-opiston sekä Aikamedian infoa ja tuotemyyntiä. klo 11 Sanassa Sanassa on voimaa, Ritva ja Martti on voimaa, Ritva ja Martti Pohjosvirta Pohjosvirta Ti 2.7. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Jumalanpalvelukset KANGASALAN SEURAKUNTA Kastetut: Luukas Juhani Laurila, Martti Unto Ensio Kallenpoika Mäntylä, Linus Kristian Rouhiainen, Emilia Leena Sofia Tervo, Lukas Aatos Mikael Öhberg Kuolleet: Tuomo Väinämö Rauhalahti 90v, Minna Tuulikki Järvenpää 85v, Kari Antero Koskinen 79v, Pirkko-Liisa Kouhi 78v, Mirja Kyllikki Virtanen 78v, Tapio Hannes Perttula 77v Keskiviikko 26.6. klo 18 Sahalahden kirkossa. klo 9.30-14 Kirkon aarrejahti Kangasalan kirkossa. Saarna lehtori Kyösti Pieviläinen. Vapaa pääsy, ohjelma 10€ Lähetystyölle. Vierailemme Tallinnassa Nigulisten kirkossa, Jôgevan uudessa kirkossa ja sunnuntaina saamme osallistua kastemessuun Pilistveressä. Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä. Tervetuloa! XX.XX.XXXX KLO XX SEURAKUNNAN NIMI Saarna: Martti Pohjoisvirta Laulut: Ritva Pohjoisvirta Tilaisuudessa myös IK-opiston sekä Aikamedian infoa ja tuotemyyntiä. Su 30.6. Kirkkokahvit eteisessä ja pihamaalla. Konfirmaatiomessu klo 11 Pälkäneen kirkossa. Konfirmaatiomessu kirkossa klo 11. Lähtö vanhan uimalan rakennuksen luota (Keltainen rakennus, Uimalantie) Peltoniemeen. Ke 10.7. Su 14.7. 9 Rukousaamu Kangasalan kirkossa. Tervetuloa! kuhmalahtihelluntai.omasivu.fi KUHMALAHDEN HELLUNTAISEURAKUNTA Rautajärventie 21, p. Lasten ja nuorten parissa tehtävän työn tukemiseen Tampereen hiippakunnan alueella Lasten ja nuorten keskuksen kautta. L a 13.7. Auni Kaipia, Jukka Heroja. Su 14.7. Päivystyslista on kirkossa. Ilmoittautuminen ja lisätietoa nettisivuillamme. Tule pitämään kaunista kirkkoamme auki matkailijoille! To 11.7. Vapaa pääsy! 18 Pihaseurat Lahdensivu, Vedentakusentie 47. 12 Midday Prayer at Kangasala church. Petri Lassila, Sannamaria Salli. Paluumatkalla makkaratarjoilu ja sauna kunnan ranHerran palveluksessa. 040 7120 560 LUOPIOISTEN KAPPELISEURAKUNTA ¤ Avioliittoon vihitty: Antti Herman Nikkinen ja Benita Vaskelainen, Ohvenosta. klo 19 Ti 2.7. Su 7.7. klo 11-17. Tiekirkko: Pälkäneen kirkko on avoinna 11.8
Laitikkalassa asuva Eija Kasari työskentelee sairaalapastorina. Seurakunta täytti Kirkon ympäristödiplomin kriteerit ja keräsi yli puolitoista kertaa minimitasoa paremmat pisteet. Talvella voi työnkuormat upottaa avannon vilpoisiin vesiin ja sulan veden aikaan nauttia vesijuoksusta tai uinnista yksin tai yhdessä vapaissa vesissä. 11.6.2024 Luopioinen Hannu rakas, Kiitos yhteisistä vuosista iloineen ja suruineen. klo 10 Luopioisten kirkossa. Hautausmaiden ja viheralueiden hoidossa suositaan sähköisiä työvälineitä polttomoottorien sijaan. Aina ei keli oli tyyni tai elämänmatka etene tasaisesti. 23:2 Mikäli elämästä on ilo kadonnut, kannattaa palata niiden asioiden ääreen, jotka tuottivat iloa lapsena. Ilmoitathan osallistumisestasi muistotilaisuuteen su 7.7.2024 mennessä jokensposti@gmail.com tai 040 4456565. Jätteiden lajittelu-, kierrätysja kompostointimahdollisuuksia kiinteistöillä, hautausmailla ja toimipisteissä lisätään. Ruokailussa suositaan kasvisja lähiruokaa, ja hävikki minimoidaan ylijäämäruoan jakelulla. Metsien hoidossa ylläpidetään ja edistetään luonnon monimuotoisuutta. 11 Keskiviikko 26. Sitten oman lapsuusperheen mökillä pienen suojärven vesissä, jossa sain uida mielin määrin, pomppia uimapatjalta veteen jonkun kaverin kanssa taikka soudella kevyellä kumiveneellä tai raskastekoisella meriveneellä. Työmatka taittuu lintuperspektiivistä tarkasteltuna lähes yhtäjaksoista kannasta pitkin. Ensin enon mökillä Töjbyssä meren äärellä serkkupojan kanssa uiden ja puuhaillen. KUOLLEET HAUTAUSTOIMISTOT Jouko Edvin TAINIO s. (Eino Leino) Muistoa kunnioittaen Hanna, Antti ja Aino sukulaiset kollegat ystävät Siunaus to 11.7.2024 klo 11 Pälkäneen kappelissa os. Myös toisten ihmisten toiminta voi kaataa oman elämän kajakin. Ei Jeesus turhaan asettanut lasta esimerkiksi siitä, miten olla ja elää suhteessa Jumalaan ja tähän luomakuntaan. Ympäröivä vesi on kuin armo – se kantaa ja kannattelee niin kauan kuin on luottamusta ja uskoa. Sen sijaan virheliikkeet voivat äkkiä kipata kajakin ympäri. Tosin siitäkin on paluu takaisin pinnalle ja pelastautumissuunnitelma, jota on hyvä harjoitella jo etukäteen ja pitää mielessä. 03-377 3200 tai 0400 776 606 www.hautaustoimistomurtoniemi.fi toimisto@hautaustoimistomurtoniemi.fi Rakkaamme Eila Aune LAINE o.s. Väsyneenä ei melonta eikä elämäkään suju. Tarkoituksena on teettää Suomen luonnonsuojeluliiton Pälkäneen seutu ry:llä kartoitus, jossa selvitetään suojeluun, jatkuvaan kasvatukseen ja virkistyskäyttöön soveltuvat alueet. Rakennusten lämpötilat säädetään tarpeen mukaan ja energiatehokkuus huomioidaan jokapäiväisessä toiminnassa. Meloessa veden varassa oleminen on minulle vahva vertauskuva elämästä ja uskosta. Pulahdus veteen on kuin kasteen veteen palaaminen: pinnalle nousu anteeksisaaminen ja elämän jatkumisen mahdollisuus ja uusi alku. 17.12.1947 Lammi k. Rakkaamme Tuula Inkeri HAAPANEN o.s. Näin muistan jonkun suositelleen. Huomaan, että ainakin omalla kohdalla tämä toimii. Ehkä vahvin muisto ilosta ja riemusta liittyy itselläni veteen. KESÄAIKAAN itselleni erityisen hoitava tapa jättäytyä veden kannattelun varaan on melonta. Lapset ja lapsen lapset Sisko Tuomo perheineen Elisa perheineen Karoliina perheineen Eveliina ja Antti Sukulaiset ja ystävät Hanski siunataan 3.7. VESILLÄ olo on vertauskuva myös muiden ihmisten kanssa sovussa elämisen merkityksestä. P. (Joh. Pyhä huolettomuus valtaa mielen. Onkkaalantie 9. Reitti kannattaa valita turvallisesti ja rukoilla varjelusta matkoilleen – omilleen ja kanssavaeltajille. Elämässäkin voi tehdä virheliikkeitä, jotka kippaavat nurin. Työ aloitettiin viime syksynä. Lämmin kiitos Attendo Satumetsän henkilökunnalle Eilan hyvästä hoidosta. Seurakuntalaisten luontosuhdetta syvennetään luonnossa järjestettävillä jumalanpalveluksilla, pyhiinvaelluksilla ja metsäkirkoilla sekä tilaisuuksissa, kerhoissa ja leireillä annettavalla ympäristökasvatuksella. Pälkäneen vahvuus on kaikkialla läsnä oleva luonto. 040 844 2328 Avoinna ma-pe 9-17, la 9-15, su 11-15 Surun kohdatessa • Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Hautakivet • Perunkirjoitukset • Kukkalaitteet Avoinna arkisin 9.00-16.00 Päivystys ympäri vuorokauden Ellintie 2, 36200 Kangasala. Sisko On Isän neuvot loppuneet, on hiljaisuus ja rajaton suru. Laivareitille ei kannata mennä, moottoriveneestä ei aina hahmota melojaa riittävän ajoissa ja ohikiitävän veneen jyrkimmät peräaallot on mukavinta vastaanottaa ystävällisesti nokka niitä kohti eikä 5 metrin pituisen laidan keikutuksena. On otettava huomioon toiset vesillä liikkujat. 17.6.2024 Tampere Pois aurinko painui, lankesi ilta, jäi taivahan rannalle säihkyvä silta, mut kaukaa korven tummuvan yöstä soi laulu ihmisen työstä. Myrskyä päin ei kannata lähteä. Ja metsiä ja peltoja ympäröivät vedet: järvet ja joet. Silloin pidettiin katselmus, jossa ympäristöasiat pisteytettiin. Muutettuani tänne Laitikkalaan kymmenen vuotta sitten huomasin saapuneeni paratiisiin: lähiluonto ympäröi kaikkine mahdollisuuksineen heti kun oven avaa ulos. 10.5.2024 Hän jätti tuuleen kuiskauksensa hymynsä auringon lämpöön ja tähtiin silmiensä ystävällisen tuikkeen. 15.11.1946 Hämeenlinna k. Muistotilaisuus kutsutuille seurakuntakeskuksessa. Seurakunta omistaa lähes 350 hehtaaria metsiä, joissa on kaikille avoimia nuotiopaikkoja ja luontopolkuja. 18.01.1947 Lempäälä k. KeSYDÄN-HÄMEEN LEHTI MUKANA ILOISSA JA SURUISSA Sydän-Hämeen Lehti PÄLKÄNEEN seurakunnan ympäristöohjelma on Tampereen hiippakunnan auditointia vaille valmis. ”HÄN vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, Siellä saan levätä.” Ps. Usein on viisainta väistää ainakin Kyllönjoen kapeikoissa mutkan takaa tulevaa risteilijää. Kiittäen ja rakkaudella muistaen Martti Pasi ja Tarja Leila ja Raimo Kati ja Petteri perheineen Sami ja Kati perheineen Vesa ja Jenni perheineen Sukulaiset ja ystävät Saatettu viimeiselle matkalle läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Rakas puolisoni, isämme, ukkimme Hannu Veikko Antero RUSILA s. 04.05.2024 Kangasala Jälleennäkemisen toivossa Jarkko, Anu, Anna-Sofia ja Atte Anne-Mari, Mikael ja Daniel veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Jeesus sanoi: Minä olen ylösnousemus ja elämä. 5.6.1942 k. Lämmin kiitos osanotosta. Tarvitaan apua, pelastussuunnitelmaa ja armoa. säiseltä tienpientareelta luonnonkukkia poimiessa tai sammalenvihreässä metsässä samoillessa mieli tuulettuu ja olotilassa tuntuu samaa huolettomuutta kuin lapsena. Muistotilaisuus ja keittolounas Pälkäneen seurakuntatalolla. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. 11:25-26) Rakkaamme on siunattu läheisten ja omaisten läsnä ollessa. Virolainen s. Kajakissa istuessa voi olla ihan veden pinnan tasolla, kuulla veden äänet, liittyä vesilintujen uimareiteille ja ihailla kaikkea ympärillä näkyvää kevään vihreästä syksyn ruskaväreihin. Veteen – aivan kuten armoonkin – voi luottaa ja tukeutua. Kirkkoneuvosto hyväksyi toukokuun kokouksessa Eija Heikkisen , Päivi Girenin ja Virpi Kangasniemen laatiman ympäristöohjelman ja ympäristökasvatussuunnitelman, jolla seurakunta sitoutuu Hiilineutraali kirkko 2030-strategiaan. TOIMINNASSA käytetään entistä enemmän luonnonja kierrätysmateriaaleja ja vähemmän kertakäyttöastioita. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Palvelemme myös Pälkäneellä: Pälkäneen Kukkakauppa Onkkaalantie 71, Pälkäne. Hetkeksi unohtuvat elämän vaatimukset. Seurakunnan ympäristöohjelma on valmis Ympäristöohjelmaan on kirjattu, miten seurakunta pienentää ympäristövaikutuksia toiminnassaan.. Kellun armon varassa. Kukkien ja adressien sijaan pyydämme muistamaan Poliisin Tuki ry FI57 8000 1900 0691 06. Sain olla vierelläsi, kun silmäsi suljit. Ja jokaisen sisältä tuo lapsi löytyy. Moilanen s. ja mielessä soi virsi ”Armon meri aava, kehto elämämme, ilma jota hengitämme” Vaaditaan rauhallisuutta ja levollisuutta: kaikki on tässä, ole rauhassa ja etene tasaiseen tahtiin. Sydämeeni jäi suunnaton suru ja ikävä. VOIMAKSI VIIKOLLE Mikä sinulle lapsena tuotti iloa. Sisäänkäynti parkkialueen puolelta. Kiitos osanotosta. Yhdistys tekee parhaillaan vastaavaa kartoitusta kunnan metsissä. Ohjelmaan on kirjattu, miten seurakunta pienentää ympäristövaikutuksia toiminnassaan. Paitsi toisia vesilläliikkujia myös luontoa on syytä kunnioittaa ja tunnistaa ja tunnustaa omat rajansa ja voimavaransa. Puh. Hautausmailla kehitetään jätteiden lajittelumahdollisuuksia ja lisätään monimuotoisuutta muun muassa linnunpönttöjen ja hyönteishotelleiden avulla
Jyvämakasiineissa ja aitoissa Uudistuva elämä -näyttely, Muodonmuutoksia ry. Pe 28.6. Kivat lastenjuhlat kaikille lapsille. Livemusiikkia ja ohjelmaa lapsille. Yleisösauna keskiviikkoisin klo 18-21.30. Majoitusta. Tervetuloa! www. 16.00 18.00 Luopioisten ratsastuskeskus, Kaukkalantie 56 Aitoo. Vilpeilän kylätalo Lasten kesäkoulu. Lintuharrastaja, Kukkian nuolihaukka-asiantuntija Anu Murto kertoo Nuolihaukan elämästä ja levinneisyydestä Kukkialla. Avoinna klo 10 15. Ja tietenkin myös kaverit ! Saunamaksu 5 e. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Aikataulu Tuulokseen teatteriin. 10.00 15.00. Museotie 1, Luopioinen Pälkäneen Reserviupseerit ja Aliupseerit ammunnat jatkuvat. 16.00 20.00 Luopioisten tori. La 29.6. Soutuvenekuljetus Rajalanniemestä, Kesäkehräntien P-alueelta polku rantaan. 13.00 15.00 Salmentaan lava, Oksijärventie 64. 18.00 21.00 Rautajärven Koulu, Rautajärventie 16. Kukkian Kädentaitajien 25-vuotis juhlanäyttely Luopioisten Kahvila Pytingillä. Työryhmän ja kirjoittajan puheenvuorot avaavat kirjan tekovaiheita ja kuulet tarkemmin myös käytetyistä kuvista ja paikallisesta nimistöstä. Treenissä teemme alkulämmittelyn, kehonpainolla tehtävän lihaskunto-osuuden ja lopuksi venyttelyt. Paikalliset yhdistykset ja yrittäjät esittelevät omaa toimintaansa, mm. Pukeuduthan siis säänmukaisesti. Tervetuloa ! Lahdenkulman kyläyhdistys ry Lahdenkulman kesäjuhlat. klo 11-17 ja la-su 17.8.-8.9. To 27.6. Näytös alkaa klo 15. La 29.6. Käynti päätyovesta. Voit tulla juuri siinä kunnossa kuin olet. La 29.6. Rautajärvi NUOLIHAUKKA-ILTA, Anu Murto. Ohjaajana toimii Personal Trainer, urheiluhieroja ja joogaopettaja Taru Willström 0443093154. 18.00 20.00 Iharin Myllytorppa. Iharin Myllytorppa Kesäkahvila. Jaossa ranta-asukkaan opas ja Suvi-lehti. Vilpeilän kylätalo Vilpeilän suvipäivämarkkinat. klo 11-17. 12.00 16.00 Luopioisten ratsastuskeskus, Kaukkalantie 56 Aitoo. Ke 31.7. Tule mukaan juhlimaan Aitoon kyläkirjan julkaisua! Luvassa on mielenkiintoinen iltapäivä Aitoon Honkalassa, ja tilaisuuteen on vapaa pääsy. To 27.6. Oiva mahdollisuus tutustua tallin toimintoihin ja hevosiin. Lisätiedot maija.myllymaki@gmail.com Taiteilijatapaaminen la 13.7. Tule tutustumaan ratsastuksen saloihin Suomen Ratsastajainliiton Laatutallille. Tervetuloa! Kauniita ja laadukkaita paikallisia käsitöitä jo 25 vuotta. Lihaskuntotreeni Laitikkalassa tiistaisin klo 18-19. kerros, ei hissiä VAPAA PÄÄSY Kansakoulut ry Vihasjärven kansakoululla tapahtuu. Voit saapua ilman ennakkoilmoittautumista. Tapahtumassa voi kokeilla kyläyhdistyksen SUP-lautoja, ja mukana on myös Salmentaan VPK. 11.00 Su 8.9. Aikataulu VPK:n Ruuttanäyttämön teatteriin sunnuntaina 30.6. Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys ry Kesämarkkinat. Wihasjärven Kahwila avoinna ti-su 18.6.-11.8. yrtit ja rapeat vihannekset, luomukanamunat, mansikat ja vadelmat, kasvivärjätyt langat, kotimaiset puukorit ja harjat, takorautatuotteet, vihdat. Ota mukaan oma keppihevonen tai lainaa tallilta. Pytinki. To 27.6. Kerhomaksu 5e/kerta, ilmainen samana päivänä Tallipäivään osallistuneille sekä KauRat-jäsenille. Ke 26.6. Tervetuloa myymään ja ostamaan kauden tuotteita tai kirpputoritavaraa. klo 13.30 alkaen, ampumaturva on pakollinen, ilmoittaudu 3 päivää ennen Tomi Mäelle 050 9128268 Pälkäneen Luja-Lukko suunnistus Sydän-Hämeen rastit Heponiemen Valkeisvuorella. 8.00 14.00 Luopioisten tori. Torikahvio Aamun Taika paistaa lättyjä ja torikauppiailla on myynnissä mm. Ohjelmassa vaihtelevia tallija heppajuttuja. Joka keskiviikko 26.6.-28.8. Kukkian Kädentaitajat Ry Kukkian Kädentaitajien käsityömyymälä. 17.00 Vihasjärven kansakoulu, Järvenpääntie 223, Orivesi. Kesän toimintaamme tukevat: Kangasalan OP ja Pälkäneen kunta Pälkäneen seudun Yrittäjät Luopioisten iltatori. Ota omat eväät, uikkarit ja saunavarusteet mukaan. 10.00 Ke 3.7. Kerhon lopuksi keppareiden ratsastustunti tai tallipuuhia. Toripaikkavaraukset torikahvioon puh. Avoinna ti -la klo 10 15. La 29.6. Pytinki. 0407254586 Laitikkala Kesäjumppaa Laitikkalassa. Ilmainen lättyja mehutarjoilu. 10.00 15.00 Sahalahden Yrittäjätalo Sahalahdentie1273. Pälkäneen AA-ryhmä AA-Pälkäne. klo 8.40 Kyttäläntie, Sammonkulma....VESIPULLO MUKAAN!!! Kaukkalan Ratsastajat ry Tallipäivä. tänäiltana klo 18-20 kiväärit ja pistoolit, samoin ke 3.7.,kuulosuojat, paukuista korvaus tutustuminen SRA:han la 29.6. To 4.7. Nauti markkinoiden lomassa kyläkahvilan suussa sulavista vohveleista tai herkuttele grillipisteen BBQ-herkkuilla. Aito Suvi ry Miksi mökkiranta kasvaa umpeen?. Pälkäneen rata. Kesän toimintaamme tukevat: Kangasalan OP ja Pälkäneen kunta Kaukkalan Ratsastajat ry Keppareiden ratsastustunti. Kukkian suojeluyhdistyksen ja Aito Suvi ry:n esittelypiste Luopioisten kesäpäivän aamukahveilla. Perinteiset kesäjuhlat lahdenkulmalla! Musiikista vastaa trubaduuri Pekka Mikkonen, luvassa hienoja balladeja sekä rock-klassikoita! Paikalla yhdistyksen kahvio, jossa tarjolla niin makeita kuin suolaisia herkkuja ja grillistä makkaraa. Voit saapua ilman ennakkoilmoittautumista. Ke 26.6. Ruuttanäyttämö. Kankaantie 4 Aitoo. La 29.6. Mikkolan pihapiirissä klo 10-15 Hilma & Olga, Kahvila Pytinki & MammaRita ja Kukkian Kädentaitajat. Pe 28.6. Pe 28.6. La 29.6. Kirjan myynti alkaa julkaisujuhlan yhteydessä, joten voit hankkia oman kappaleesi paikan päällä! Luikalan Pohjalahden Salmentaan Kyläyhdistys ry Salmentaan Järvipäivät. 16.00 18.00 Kyynärön lava, Rautajärventie 390. Kirjoituspaja taiteen keskellä to 4.7. Matalan kynnyksen lihaskuntotreenissä pääset vahvistamaan kehoa monipuolisesti. Tule katsomaan, mitä uutta myymälästä löytyy. Päiväleirit klo 10-16. Kesän toimintaamme tukevat: Kangasalan OP ja Pälkäneen kunta Kyynärö-Ämmätsä-Vahdermetsän Kyläyhdistys ry Lastenjuhlat. Hinnat 80 140 euroa/ 3 päivää. Ota mukaan oma jumppa-alusta. kukkia, leivonnaisia, vaatteita ja kausituotteita. Toiminta toteutetaan pääasiallisesti ulkotiloissa tai tilavassa maneesissa. 13.00 19.00 Vihavuosi Koskikahvila Piippu. Tervetuloa !. Tervetuloa ostoksille. Taidenäyttelyt, Lähituotepuoti ja Wanhan Tawaran Kauppa avoinna kahvilan aukioloaikoina. 041 464 2549 Anja Luikala-Pohjalahti-Salmentaka Kyläyhdistys ry Salmentaan Järvipäivät. Torstaisin ja lauantaisin klo 8-14! Torikahvio Aamun Taika paistaa lättyjä ja torikauppiailla on myynnissä mm. Pe 5.7. tatuointistudio ja huonekalujen entisöintiä. Ke 26.6. Kesän toimintaamme tukevat: Kangasalan OP ja Pälkäneen kunta Kaukkalan Ratsastajat ry Talutusratsastusta, minitunteja ja liinatunteja. Puhelin palaveriaikana 0400896 606.Jos juominen aiheuttaa ongelmia, huomaat tulleesi oikeaan paikkaan. Kesämarkkinoilla tarjolla vaatteita, mansikoita, perunoita hunajaa, puuveistoksia, vihtoja, arpoja, kortteja ja munkkikahvila. Jaossa ranta-asukkaan opas ja Suvi-lehti. Tule kuulemaan, miten rehevöittävää ravinnekuormitusta pienennetään kotija mökkijärvellä. Taidenäyttelyt: Kesän Maku 8.6.-17.7. 12.00 16.00 Luopioisten ratsastuskeskus, Kaukkalantie 56 Aitoo. Su 30.6. klo 8.35 koululaisten pysäkki, pitserian pysäkki, n. Ti 18.6. Varaa paikkasi etukäteen: 0500-628822 tai 0400-628822 txt/whatsapp. klo 14. Su 30.6. Radat 5, 3 ja 1,5 km. Hinta 15e/kerta, KauRat -jäsen 10e/kerta Omat eväät mukaan. 21.30 Rajalansaari Luopioinen . La 29.6. Pukeuduthan siis säänmukaisesti. Rajalanniemestä Kesäkehräntien P-alueelta polku alas rantaan, josta soutuvenekuljetus kello 18 21.30. Ti 2.7. Unnaanmäessä. Kansanmusiikki raikaa Rajalan kämpällä, kun yhtyeet eri puolelta Suomea kohtaavat Laipanmaassa. klo 12: Naivistitaiteilija Hannu Hirsivuori kertoo teoksiensa tarinoita. Pukeuduthan siis säänmukaisesti. 13.00 16.00 Salmentaan laavu Laivarannantie 110. 18.00 21.00 Lahdenkulman rantasaunalla. Tai nauttimaan Vohvelikahvilan herkuista. Tule tutustumaan Salmentaan muinaiseen historiaan. Kukkian maaja kotitalousnaiset ILTATORI. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Pälkäneen Eläkeläisten Kerho ry kesäretken linja-auton aikataulu 27.6.2024. Ohjelma vaihtoehtoina minialkeis-, alkeis-, hevos-, hoitoja kepparileiri. Iharin Myllytorppa Kesäkahvila. Kangasalan Seudun Hengitysyhdistys ry Kesämarkkinat. Kesäkahvila avoinna Myllytorpalla. Myynnissä on herkullista ruokaa ja leivonnaisia. Opastus Raikusta Majaalahdentielle. Luvassa myös taidetyöpaja, kasvomaalausta, kuvasuunnistusta ja vaikka mitä mukavaa! Kyläkahvilasta herkulliset vohvelit ja janojuomaksi Vilpeilän oma mansikkasooda. 14.05, Valkeakosken th n.14.10, Tuulos 14.40. Seuraavat rastit 3.7. Tervetuloa! Auringon hehku ja Astacus Auringon hehku ja Astacus. 18.00 20.00 Iharin Myllytorppa. Julkaisujuhlassa pääset tutustumaan kirjaan ja sen syntyprosessiin. Ti 4.6. Hevostaitojen opettelua alaja yläkouluikäisille myös alle 7-vuotiaat voivat osallistua huoltajan kanssa. klo 18-21.30. Ma 1.7. Heiltä voi ostaa hattaroita, metrilakua, karkkia, glittertatuointeja ym. Mikkolan Navetta Yleisösauna Rajalansaaren savusaunassa. Kaukkalan Ratsastajat ry Hevoskerho. To 27.6. Kukkian Kädentaitajat Ry 25-vuotisjuhlanäyttely. kukkia, leivonnaisia, vaatteita ja kausituotteita. Tuotteet ovat jäsenten taidolla valmistamia. Saunamaksu 5 e. 17.00 19.00 Majaalahdentie 487, Kangasala. Paikalla myös TAIKAHILE. Illan päättää arpajaiset mahtavilla palkinnoilla. Sopii kaikille alaja yläkouluikäisille. 9.00 13.00 Mikkolan Navetta, Luopioinen (Keskitie 5). 16.00 Luopioisten ratsastuskeskus, Kaukkalantie 56 Aitoo. 15.00 18.00. Mahdollisuus osallistua myös yksittäisinä päivinä. wihasjarvi1906.fi, puh. Hinnat: Talutusratsastus, pituus kierrosta kentällä / 5 euroa Minitunti 15min / 10 euroa tai 30min / 20euroa Yksityistunti/Pienryhmä/ Liinatunti 30min / 30euroa Varaa aika etukäteen 0500-628822 tai 0400-628822 tekstiviesti/whatsapp. Tule kuulemaan, miten järveä rehevöittävää ravinnekuormitusta pienennetään kotija mökkijärvellä. Katso myös www.aa.fi. Pukeuduthan siis säänmukaisesti. Muinaismuistolle kävelemme vaihtelevassa metsämaastossa. Kokoonnumme klo 13.00 Salmentaan Lavalla, mistä lähdemme kimppakyydeillä lähemmäs kohdetta. Pe 28.6. Yrittäjätalon edessä useita myyjiä, kahvia, munkkeja, arpoja, kortteja vaatteita , hunajaa, vihtoja, Tyrnikkä ja puutöitä. La 29.6. To 27.6. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti kukkialle.fi RAJALANSAAREN YLEISÖSAUNA. Kaukkalan Ratsastajat ry KauRat päiväleirit. Tervetuloa viettämään leppoisaa kesäpäivää upeassa rantamaisemassa! Sahalahti-Seura Kämppäkonsertti Rajalassa. 17.30 18.00 Luopioisten ratsastuskeskus, Kaukkalantie 56 Aitoo. Kukkian suojeluyhdistyksen, Aito Suvi ry:n ja Pro Hauhonselkä ry:n Oma Visio -hankkeen esittelypiste Vihavuoden Koskikahvilassa. Toiminta toteutetaan pääasiallisesti ulkotiloissa tai tilavassa maneesissa. Keppareiden ratsastustunnit ovat ilmaisia kaikille Hevoskerhoon osallistuneille, muille 1e/kerta. Ke 26.6. ja Syksyn Sävel 18.7.-8.9. Hämeenlinnantie 166, Laitikkalan Seurantalo. Nautitaan ulkoilmasta ja liikunnasta! Hinta 10 e/kerta (8 eur MKS jäsenet). 046 954 1296. 13.00 16.00 Honkalantie 4, Aitoo. Kesän toimintaamme tukevat: Kangasalan OP ja Pälkäneen kunta Aito Suvi ry Mistä järveä rehevöittävät ravinteet tulevat?. Toiminta toteutetaan pääasiallisesti ulkotiloissa tai tilavassa maneesissa. Ilmoittaudu etukäteen 0500628822 tai 0400-628822 txt/whatsapp Toiminta toteutetaan pääasiallisesti ulkotiloissa tai tilavassa maneesissa. Omat eväät mukaan. 18.00 20.00 Teivaantie 744 Sahalahti. La 29.6. Luopioisten Linjan auto lähtee klo 8.00 Luikalasta, klo 8.05 Pohjalahti, klo 8.30 Pälkäeen linja-autoasema, Onkkaalantie, n. Suvimarkkinoilta maaseudun parhaat antimet suoraan ulottuvillesi! Lähituottajilta mm. 17.00 19.00 Rautahovi, Rautajärvi. Ohjelma päättyy maksuttomaan kahvitarjoiluun. Tied. Kaikenikäisille ratsuina ponit ja hevoset. Ti 25.6. 10.00 15.00 Sahalahden Yrittäjätalo Sahalahdentie1273. 046 954 1296. RAJALANSAAREN SAVUSAUNA. Toripaikkavaraukset torikahvioon puh. AiKa ry Aitoon kyläkirjan julkaisujuhla. E.Helenius Oy:n luontoaiheisia kuoseja 60ja 70-luvuilta 8.6.-21.7.2024 to-su klo 13-19 (make vain ryhmille tilauksesta heleniusnayttely@ gmail.com) E.Helenius Oy:n ent.tehdaskiinteistö 2. Navetalla Ramin rammarit näyttely sekä valokuvanäyttely Luonto ja luonnottomuus, Juho Toivari & Laura Aro. Ti 18.6. KAIKKI MUKAAN, näihin juhliin on aina vapaa pääsy! Pälkäneen seudun Yrittäjät Luopioisten toripäivät. Kyläyhdistys järjestää Salmentaan Järvipäivät nyt toista kertaa. 18.00 Ke 28.8. Kämppäkahvio. Valitse mieluinen ohjelma kolmeksi päiväksi. on seuraava: Kyynärö 13.15, Rautajärvi 13.20, Luopioinen 13.30, Aitoo 13.45, Kyttäläntie 14.00, Pälkäne linja-autoas. Kaikki lapset Vilpeilän kesäkouluun! Opettajan virkaa hoitaa Oili-klovni, liikuntatunnilla suoritetaan kepparirata ja jahdataan aarretta. 12 Keskiviikko 26. Pälkäneen AA-ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 19.00 Teletalolla Kutojantie 2. Järjestämme osana Salmentaan Järvipäiviä kulttuuriretken Sulkajärven muinaismuistohaudalle. Laivarannassa on upea, hienohiekkainen, erityisesti lapsille sopiva uimaranta. Kesäkahvila avoinna Myllytorpalla. 18.00 La 31.8
Ohjelmaa, kahvio, elävää tanssimusiikkia. Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Sappeen ja Ohvenon vanhat vehkeet. Liput ennakkoon 20 e, ovelta 25 e. 11.7. Päiväleirit klo 10-16. Lisäksi kahvila klo 12-18 ja kirjasto klo 13-16. Tanssirytmeistä huolehti jo edellisvuonna hyväksi koettu Jani Kujala yhtyeineen Isostakyröstä. Myös sota-ajan hevosotoista on nähtävillä dokumentteja. Varaa paikkasi etukäteen: 0500-628822 tai 0400-628822 txt/whatsapp. 10.00 16.00 Kankaanlukon Ampumarata. Touhula, Mattilantie 150, 36880 Vehkajärvi. Omat eväät mukaan. 15.00 ja 24.8. 15.00, 13.7. Lippuja myynnissä Kuntainfossa ja Elotähkässä. Kurssin hinta 80 e. Laulattaa Seppo Soittila. HUBin ja saunan varaukset toivolansauna@gmail.com tai 050 5986 807/Nina. Tule kuulemaan, miten rehevöittävää ravinnekuormitusta pienennetään kotija mökkijärvellä. Yhteislauluilta 18.00n.20.00. Tervetuloa! Pälkäneen Metsästysseura ry Hirvi-/metsästysluodikon katsastukset. 18.00, 14.7. torstaista sunnuntaihin kello 12–18. Arpajaiset. Kahvilassa taidenäyttely (Toni Lähteenmäki-Ikoneista kirkkoveneeseen ja Jenni Mustajärvi -Tiikerin vuosi). Myllymuseo klo 1718. Kukkian suojeluyhdistyksen ja Aito Suvi ry:n esittelypiste Kukkia Ensemblen konsertissa Rautahovissa. HUBin varaukset myös Sepolta, puh. La 31.8. Toiminta toteutetaan pääasiallisesti ulkotiloissa tai tilavassa maneesissa. Luopioisten Sahtimestaruuskisa. 0400 513 664. joka päivä 12-18. 13.00 15.00 Seuratalo Luopioinen. kesäkuuta kello 12. 12.00 18.00 Sappeen ja Ohvenon kylätalo, Sappeentie 701. Tilaisuus avoin kaikille. 14.00 16.00 Rautahovi (Rautajäventie 30). Retki Seitsemiseen elokuun lopussa. La 6.7. Tutustu kestävän elämäntavan filosofian eli permakulttuurin eettisiin arvoihin, keskeisiin periaatteisiin, suunnittelumenetelmiin sekä käytännön ratkaisuihin. Tied. Tilaisuutta juhlistaa paikalle luurankotakeissa ratsastava Hämeen Eskadroona. Perinteiset Rautajärven Markkinat, myyjiä laidasta laitaan. Raktori-Talleria (Moltsiantie 104 B, Pakkala) on avoinna 30.6.–28.7. Hevospitäjä Sahalahti -kesänäyttelyn monipuolisessa valokuvaja lehtileikeaineistossa ovat esillä Sahalahden maineikas hevosjalostus, hevoset maatalouden työvoimana sekä ravikisojen menestystarinat. 11.00 15.00 Puutikkalan VPK:n talo . Kahvio, grilli, lättyjä, jätskiä ym. Tanssijoiden senioreita edustivat Hilkka Vierikka, 89, ja Antero Nieminen, vastikään 88 vuotta. 21.00. Ma 8.7. 10.00 14.00 RAUTAHOVI Rautajärventie 30. Kesän toimintaamme tukevat: Kangasalan OP ja Pälkäneen kunta MTK Pälkäne Kasvinsuojeluruiskujen testaus Pälkäneellä. Esitykset 7.7. Yhteislauluilta Vihavuodessa Piippukahvilassa ja käynti Myllymuseossa torst. Tutkipa varastojasi ja kerro Jouko Heinoselle 0405570680, mitä sinulta näyttelyyn löytyy. 18.00 Kuisemantie 150. Lavan perinteitä kunnioittaen tehdyt uudet rakenteet saivat esiintyjiltä kiitosta. Su 7.7. Kurssin järjestää Vihreä Pourusmäki ry. TULOSSA JA MENOSSA Sydän-Hämeen Lehti HEVOSPITÄJÄ Sahalahti – näyttelyn avajaiset ovat Raktori-Talleriassa sunnuntaina 30. Kaikki yhteiskoulun ystävät tervetuloa toreille juttelemaan ja tapaamaan tuttuja! Hallituksen jäseniä on paikalla klo 10-12. Hevosaiheinen näyttely aukeaa. Ohjelma vaihtoehtoina minialkeis-, alkeis-, hevos-, hoitoja kepparileiri. La 24.8. 10.00 Ke 10.7. Vehkajärven Teatteri esittää nuorisoseuratalo Touhulan estradilla Molieren komedian Luulosairas. Sydän-Hämeen Lehti PERINTEISET juhannustanssit Kyynärön lavalla kokosivat jälleen yhteen reilusti yli 200 juhannuksen juhlijaa, joista 190 osti lipun lattialle. 19.00, 28.7. Rautajärven Kyläyhdistys Pälkäneen seudun Yrittäjät HUB Toivola. Kaukkalan Ratsastajat ry KauRat päiväleirit. Pälkäneen yhteiskoulun ja lukion kilta ry Heinäkuiset kesätoritapaamiset. Esitysoikeuksien valvoja Nordic Drama Corner Oy. Ti 9.7. Kesäteatteri Kimppalotto Hämeenkyrön Heiskassa Linja-auton aikataulu: 13.10 Alatie 13.15 L-autoasema 13.25 Suorama 13.30 Nattari 13.35 Linnainmaa 13.45 Kaleva Katso ajankohtaiset tiedot: https://elakeliitto.fi/yhdistykset/kangasala Suomen luonnonsuojeluliiton Pälkäneen seutu ry. 15.00, 2.8. Näyttelyn avajaisissa julkaistaan FT Kari Elkelän kirjoittama ja kuvittama historiikki Hevospitäjä Sahalahti, Huippuvuosista konekauteen . 7.7. La 13.7. Sieltä löytyy lasten hevosja traktoritöistä kertovien vanhojen valokuvien lisäksi heppakirjoja ja monenlaisia leluja sekä muuta puuhailtavaa lapsille ja nostalgiaa entisille lapsille. Kaksipäiväinen kurssi sisältää opetuksen, lounaat ja kahvitauot sekä tarvittaessa telttapaikan. Valitse mieluinen ohjelma kolmeksi päiväksi. Painopiste on kuitenkin 1900-luvun tapahtumissa. Kukkian suojeluyhdistyksen ja Aito Suvi ry:n esittelypiste Puutikkalan VPK:n talon lättykahvilassa. Erityisesti huomiota kiinnitti nuorten osuuden kasvu. Trio Väliaikaiset viihdyttää näyttelyvieraita haitarimusiikilla. 15.00, 26.7. Valokuitu toimii ja etäkokoustaminen onnistuu vaivattomasti. 12.00 18.00 Sappeen ja Ohvenon kylätalo, Sappeentie 701. Aito Suvi ry Miten pysäyttää järven rehevöityminen?. Kesän neljäs tutustumiskäynti kunnan metsiin aloitetaan kokoontumalla Pakanrannan parkkipaikalle, mistä lähdetään kimppakyydein kohteelle. heinäkuuta kello 14 esiintyy Eetu-Pelle kynäautonsa kanssa. Ominkyydein/kimppakyydein. Testaustilaisuudet järjestetään 9.-11.7.2024. Kuva: Niina Virtanen. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Laitikkala Permakulttuurin perusteet -kurssi. 041 464 2549 Anja Mikkolan Navetta Eija Ahvo: ÄITI MAA-konsertti. Tule kuulemaan, miten rehevöittävää ravinnekuormitusta pienennetään kotija mökkijärvellä. Liput 20 e. Kahvila puolestaan tarjosi monenlaista purtavaa, mikä sai palveluja käyttäneiltä kiitosta ja ihailua. Aito Suvi ry Katoavatko sorsalinnut ja kuhat?. La 27.7. Mahdollisuus osallistua myös yksittäisinä päivinä. Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistys ry Sappeen ja Ohvenon vanhat vehkeet. Kysy myös HUBin yhteydessä olevan Toivolan saunan tarjousta. La 6.7. Ilmoittautumiset ja kyselyt info@vihreapourusmaki.fi tai 040 3614 795. Esiintyjien valmistautuLavatanssien uusi tuleminen näkyi Kyynäröllä Juhannustanssijat täyttivät lavan lattian. Näyttelykentällä on lasten käyttöön keinuhevosia sekä esterata keppihevosineen. La 6.7. 040-5886095, ahojarmo@ gmail.com. Traktoreita, metsäkoneita, mopoja, tietokoneita ja paljon muita vehkeitä, joita myös kapineiksi tai esineiksi tai tavaroiksi kutsutaan, on esillä Sappeen kylätalolla ja pihapiirissä. Esillä on myös pitäjän maatalouden koneellistuminen, joka vähensi nopeasti hevosten määrää ja siirsi jäljelle jääneet hevoset viihdekäyttöön. Näyttelykokemusta rikastavat hevosiin ja maatalouteen liittyvät vanhat kirjat, lehdet, opetustaulut ja monenlainen käyttötaide sekä näytöiltä katsottavat kuvat ja videot. Su 7.7. Musiikkia ja runoja. Pukeuduthan siis säänmukaisesti. UUDEKSI näyttelytilaksi on paikalle tuotu Varsa-Talli. 18.00, 4.8. Tanssijoiden joukossa näkyi selvästi lavatanssien eräänlainen uusi tuleminen – lähikylien oman tanssiväen vähentyminen oli korvautunut uusilla, pitkästä matkasta tulleilla. Kirjassa on tietoa ja muisteluita Sahalahden hevosista ja niiden omistajista 1500-luvulta alkaen. mishuone sekä kuljetuslaatikoiden säilytystila olivat tulleet tarpeeseen. Vehkajärven Nuorisoseura ry VEHKAJÄRVEN TEATTERI. To 11.7. Hirven-/metsästysluodikon katsastukset Kankaanlukon ampumaradalla. Ei pääsymaksua. Kokonaisuudessaan tanssijoissa löytyi kaiken ikäisiä kolmesta vuodesta lähes yhdeksäänkymmeneen. Eväitä sopii ottaa mukaan. Luopioisten Yrittäjien HUB Toivola sijaitsee Järvikansan talossa, Keskitie 16, Luopioinen. To 11.7. 16.00 Luopioisten ratsastuskeskus, Kaukkalantie 56 Aitoo. 13 Keskiviikko 26. Ohjaus Juho Joki. Vapaa pääsy. Pälkäne. Yleisöä taas palveli puuceen yhteyteen lisätty käsienpesukatos juoksevine vesineen. Hinnat 80 140 euroa/ 3 päivää. Väliaikatarjoilu nuorisoseuran kesäkahvilassa, avoinna 10.6.-4.8. La 6.7. ”Kehitys kehittyy” tuumasivat järjestäjät. Tapahtumasta aiheutuu melua ympäristöön. Säestys Minna Miettinen. Killan suosittujen ja perinteisten kesätoritapaamisten päivät ovat Onkkaalassa ke 24.7.2024 ja Luopioisissa to 25.7.2024. Su 7.7. Tapahtuman kanssa yhtä aikaa on kahvila kylätalolla ja myös Koivukujaa kouluun ja kylätalolle -teoksen myynti. Haltian kylä Haltiapäivät. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistys ry Tulevia tapahtumia. 4 metsäretki. Toive, että kukin ostaa 6 e hintaisen pullakahvin. Suomennos Arto af Hällström. Jaossa ranta-asukkaan opas ja Suvi-lehti. Sokkomatka 1.8.---ei vielä myynnissä. Säävaraus, eli sateeseen ei lähdetä. Paikkoina ovat Laitikkalan Seurantalo, Hinkka Salmentakana ja Niitty-Seppälä. 10.00 Su 7.7. Tule päiväksi (30 e) tai hanki joustava vuosijäsenyys (250 e). Arpajaiset. Raktori-Talleriassa Kangasalan kulttuuriviikolla järjestettävässä Lasten mehuhetkessä sunnuntaina 14. 19.00 Haltian Torppa. Tule tapaamaan tuttuja ja tekemään markkinalöytöjä! MYYNTIPAIKKAVARAUKSET 040 5859351, Elina (soitto, tekstari tai whatsup) tai rautajarvenkyla@gmail,com Järj. Nähtävänä on myös vanhoja hevosajoneuvoja. Tervetuloa! Eläkeliiton Kangasalan yhdistys Kesäteatteri. Rautajärvi RAUTAJÄRVEN MARKKINAT. Jaossa ranta-asukkaan opas ja Suvi-lehti. La 6.7. Vanhoista traktoreista vanhoihin puhelimiin ja paljon muuta entisajan vehjettä ja kapinetta on katsottavissa. Su 7.7. Ilmoittautumiset Jarmo Aho p
Esitelmä pureutuu Davidssonin elämään taiteen tekijänä, tukijana, toimittajana sekä teatterikriitikkona. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti tään keskiviikkoiltapäivänä kesäisessä, mutta tuulisessa säässä. Kirjailija, teatteriohjaaja Juha Hurme aloittaa teatteripäivän ohjelman esitelmällä Fanny Davidssonista , joka oli suomalainen toimittaja, kääntäjä ja kirjailija. – Olen pahoillani vastavalosta, pankaa silmät kiinni, Hurme vitsailee esitelmän alkupuolella. – Esitykset ovat niin omanlaisia, mukaansa vieviä ja ihastuttavia. Teatteripäivään saapunut Aune Mattila on käynyt Aitoon teatteripäivässä vuodesta toiseen. On naapuruston pihajuhlia, koulukiusaamista, eroja ja alkoholismia. Mattila piti myös tämän vuoden Fanny Davidsson -esitelmästä. ILTA huipentuu Kajaanin runoviikon tilausteoksen ennakkoesitykseen Ilman miehen yhteyttä , jossa esiintyvät Tuukka Vasama , Juha Hurme, Oona Jama , Eero Enqvist ja Pekko Käppi . ”Väliaikaista kaikki on vaan”, yleisö laulaa mukana. Teatteripäivän ohjelma oli mukaansatempaava ja monipuolinen. Sari Suominen rikkoo myös niin sanottua neljättä seinää – eli on esityksen aikana vuorovaikutuksessa yleisöön kysymyksiä kysyen. Seuraavana ohjelmassa on Luojan virsi , joka esitetään aunuksen karjalaksi. Mattila ihailee myös Hurmeen taitoa löytää uusia kulttuuri-ihmisiä esiteltäväksi ja tapaa avata heidän elämäkertojaan. Hurme viljelee esitelmän aikana väliletkautuksia, jotka saavat yleisön nauramaan. 14 Keskiviikko 26. Esityksessä esiintyvät Taru Huokkola , Telma Nuottimäki , Kielo Kärkkäinen ja Juha Hurme . Ida Hiillos AITOON teatteripäivää vieteMaarit Särkilahti ja Maija Vilppo nauttivat Aitoon teatteripäivän ohjelmasta Täplä-koiran kanssa. Kielo Kärkkäisen, Juha Hurmeen, Taru Huokkolan ja Telma Nuottimäen Luojan virressä päästiin kuulemaan aunuksen karjalaa. Esitelmän lopuksi Hurme saa suuret kiitokset. Esiintyjät heittäytyvät niin avoimesti ja tekevät täysillä omaa juttuaan, Mattila ihastelee. Aitoon Teatteripäivästä nautittiin kauniissa säässä. Aitoon teatteripäivä houkutteli runsaasti yleisöä taiteen äärelle Aitoon teatteripäivästä nautittiin keskiviikkona 19. Viimeisenä vuorossa on iltakonsertti, jossa äänillään TULOSSA JA MENOSSA Ilta huipentuu Kajaanin runoviikon tilausteoksen ennakkoesitykseen Ilman miehen yhteyttä. Esitys alkaa jo aiemmin tutuksi tulleella Luojan virrellä , mutta tällä kertaa miesnäkökulmasta. Esitys on myös täynnä tuttuja musiikkikappaleita, joita yleisö saa laulaa mukana. Juha Hurme, Eero Enqvist, Pekko Käppi, Tuukka Vasama ja Oona Jama. SITTEN Sari Suominen ja Perttu Suominen kutsuvat yleisön Perhosrappuun . Ilman miehen yhteyttä -esityksen musiikista vastasi Pekko Käppi ja liikeilmaisusta Oona Jama.. kesäkuussa aurinkoisessa säässä. Monipäinen yleisö kuunteli kiinnostuneena Juha Hurmeen esitelmää Fanny Davidssonista. Aika ajoin eri puolilta yleisöä kuuluu ääniä, jotka yhtyvät lavalla kuultavaan esitykseen. Lopuksi yleisöä vielä kannustetaan yhteislauluun. – Tämä on naisen hurja runo, Hurme kiteyttää juuri ennen esityksen alkua. Esitykseen, joka on täynnä koskettavia monologeja erilaisista elämänvaiheista. Ennen runoesitystä Hurme suomentaa esityksen sisällön, jotta yleisön on helpompi seurata sitä. – Jokaisessa olen ollut, Mattila toteaa. harmonisoivat ja hurmaavat jo aiemmista esityksistä tutuksi tulleet muusikot Kielo Kärkkäinen ja Pekko Käppi sekä Laura Moisio ja Lauri Myllymäki . Teos yhdistää viittomakieltä, musiikkia ja laulua
– Tekijävieraat ovat ilman muuta elokuvatapahtumien suola. Viimeksi kortti meni pojan perheelle, jonne syntyi uusi vauva. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti TULOSSA JA MENOSSA Arja Pakkalan koivuakvarellit ihastuttavat Sahalahden museomakasiinissa Maija Nieminen-Pessi SAHALAHDEN museomakasiinissa on kesäkuun loppuun saakka esillä Valkeakoski-Opiston Sahalahden maalausryhmän töitä. Otin kuitenkin pienen varaslähdön vuonna 2022, kun aloin tehdä ja harjoitella uudestaan, kertoo Jamkin ammatillisella opettajakorkeakoululla opettajankouluttajana työskentelevä Pakkala. Pyry Vaismaan mukaan ohjelmistosta tippuu lisätietoa kesän aikana. Näyttelytila on avoinna tiistaista lauantaihin kello 12–17. MATKOILLA kulkee aina mukana akvarelliluonnoskirja, johon hän pysähtyy tekemään, jos on aikaa, luonnostelmia vastaan tulevista näkymistä. – Jos on vähän harrastanut maalausta, kyllä se taito palautuu, kun alkaa vähän treenata. – Tuntuu, että ne sopivat minulle parhaiten, vaikka en kyllä tiedä, miksi. – Olin lapsenlapsen kanssa kävelyllä. Tapahtumalle saatiin jo viime syksynä Luopioisten Säästöpankkisäätiön avustus, ja kaiken kruuVilpolan Filmijuhlien ohjelmisto täsmentyy kesän mittaan Vaismaa miettii, että alkusyksyn hämäryys ja tunnelmallinen tanssilavamiljöö ovat leffatapahtumaa ajatellen aika lailla lyömätön yhdistelmä. Olen myös huomannut, että vaikka vasta vanhemmalla iällä aloittaa taidemaalausharrastuksen, niin hyvin pääsee alkuun silloinkin. Syyskuun 13. Tämä ei tuottanut silloin jatkoa, mutta ajatus elokuvajuhlista Pälkäneellä jäi elämään. Vilpolan Filmijuhlilla syyskuussa nähdään mukava sekoitus uutuuselokuvia, klassikoita ja myös yksi lastenelokuva mahtuu mukaan. On valtavan hienoa, että tähän projektiin on Kulttuurirahastossa uskottu, samoin kuin Luopioisten Säästöpankkisäätiössä. Yhteys oli teemana Sahalahden maalausryhmällä kuluneella toimintakaudella. Museomakasiinissa esillä olevista töistä voisi äkkiseltään tehdä sen johtopäätöksen, että metsä on harrastetaiteilijan mielenmaisema. Ajattelin silloin, että kun jään eläkkeelle, alan taas maalata. – Kävin kuvataideryhmässä jo 1980ja -90-luvulla, mutta se harrastus jäi työja opiskelukiireiden takia. Vaismaa miettii, että alkusyksyn hämäryys ja tunnelmallinen tanssilavamiljöö ovat tällaista leffatapahtumaa ajatellen koko lailla lyömätön yhdistelmä. MONIEN luovien harrastusten joukossa taidemaalaus on Pakkalalle, lapsesta saakka piirtämiseen ja maalaamiseen mieltyneelle ihmiselle, yksi tapa ilmaista itseään. – Lopullista ohjelmaa ei ole vielä julkaistu, mutta kyllä sinne on monenlaisia leffoja tulossa, ihan Kenraalista Mielensäpahoittajaan, sanoo järjestelyissä mukana oleva Pyry Vaismaa . SAHALAHDELLA asuva Pakkala ottaa kuvia niistä kohteista, joista hän aikoo maalata oman näkemyksensä. Arja Pakkala oli ensimmäistä kauttaan mukana Sahalahden maalausryhmässä, jonne hän vaihtoi kuljettuaan sitä ennen yhden vuoden taideryhmässä Kangasalan keskustassa. Tapahtuma järjestetään Vilpolan lavalla. – Tällä on iso merkitys. Silloin oli niin hieno kuutamo, että ajattelin, että vau, tästä saa hienon työn, Arja Pakkala kertoo ja jatkaa saaneensa samanlaisen vau-elämyksen ihastellessaan keväistä iltaruskoa, joka myös tallentui näyttelytyöksi museomakasiiniin. Itseilmaisuun kytkeytyy myös tavoitteellinen puoli. Monet pitävät akvarelliväreillä maalaamista haastavana tekniikkana, mutta minä olen käyttänyt sitä jo pitkään. Kati Pääkkönen ALKUSYKSYN hämäryys ja tunnelmallinen tanssilavamiljöö ovat lyömätön yhdistelmä leffatapahtumalle. Sitä, keitä paikalle on mahdollisesti tulossa, en voi valitettavasti vielä paljastaa. Hän toivoo runsasta osanottoa paikanpäälle syyskuussa. – Opettaja Annu Salminen sanoi minulle, että voisit vaikka pystyttää ihan oman näyttelyn yläkertaan. – Paljon haluan itseäni haastaa. – Veteen heijastuva kuutamo on minun lempinäkymäni. Aina voin kehittyä ja oppia uutta, hän vakuuttaa ja täydentää oppimisen kulkevan elämässään punaisena lankana. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Onkkaalanraitti ry:n, Onkkaalan VPK:n, Filmipyörä ry:n, Pyry ja Petja Vaismaan sekä Pälkäneen kunnan kanssa. Hänen lempimaisemassaan on kuitenkin vettä. Hieman vastaavanlaista tapahtumaa kokeiltiin jo pari vuotta sitten Aitoossa. – Vilpola on hieno ja historiallinen miljöö, ja tuntui oikeastaan melko itsestään selvältä, että jos Onkkaalassa järjestettäisiin elokuvajuhlat, ne pitäisi järjestää Vilpolassa. – Juuri tänään aloin luonnostella lahjaksi menevää kukkataulua. Arja Pakkalan ja muiden Sahalahden maalausryhmän jäsenten töitä on esillä Sahalahden museomakasiinissa. Noin kolmestakymmenestä työstä kolmannes on peräisin Arja Pakkalan siveltimestä. Näyttelytyö, jossa talvinen täysikuu pilkottaa koivunrukojen takaa, pohjautuu oikeasti luonnossa kohdattuun näkymään. Filmijuhlilla vierailee myös elokuvien tekijöitä ja näyttelijöitä. Toisinaan luonnostelmia syntyy myös lyijykynällä. Teen myös kortteja, laitan ne sosiaaliseen mediaan sillä suunnitelmalla, että aina joku saa kortin paperisen version. Elokuvien esittäminen itsessään vaatii omanlaisiaan satsauksia esitysoikeuksiin, tekniikkaan ja moneen muuhun. Harrastajat kuvaavat töissään muiden muassa eri sukupolvien välistä yhteyttä sekä ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä. Arja Pakkala pitäytyy akvarellitöissään luonArja Pakkalan ja muiden Sahalahden maalausryhmän jäsenten töitä on esillä Sahalahden museomakasiinissa. nasi Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston 6000 euron suuruinen apuraha nyt keväällä. ja 14. Mutta minä en halunnut erottautua, koska tämä on yhteinen näyttely, niin kaikki saavat olla yhdessä, sanoo Arja Pakkala, jolla kyllä on kokemusta oman näyttelyn pitämisestä Sahalahden kirjaston ikkunoilla. ja 14. päivinä nähdään noin kahdeksan elokuvaa. -Näyttelyn valvoja on kertonut minulle, että katsojat ovat minun töistäni olleet erityisen ihastuneita koivumaalauksiin, hän mainitsee. – Akvarellivärit ovat kevyitä ja ilmavia. Syyskuun 13. Näyttelytila on avoinna tiistaista lauantaihin kello 12-17. Vaaleat kohdat pitää suunnitella etukäteen, Pakkala listaa akvarellimaalauksen ominaisuuksia. 15 Keskiviikko 26. päivinä nähdään noin kahdeksan elokuvaa.. Yläkerta on tyhjillään. Maalausvälineet kulkevat kätevästi mukana matkarasiassa, joka sisältää akvarellivärejä ja pienillä vesisäiliöillä varustettuja siveltimiä. Samalla hän kuitenkin pitää parempana katsoa mallia oikeasta kohteesta esimerkiksi silloin, kun on nähtävä, miten koivujen oksat menevät. Museomakasiinissa pääsee nyt myös näkemään Sahalahden valokuvaajien digitaalisen kuvashow-esityksen. Arja Pakkala suosii maalaustöissään pääasiassa akvarellivärejä. Niillä saa läpikuultavaa ja voimakkaampaa jälkeä, molempia. Näyttelyssä on mukana Helvi Jousmäen , Minna Vuorisen , Hellevi Salosen , Anni Yli-Hinkkalan , Liisa Sarkalan , Arja Pakkalan ja Raimo Tuohisaaren maalauksia. – Nyt aika tuntui otolliselta ja saatiin nopeasti mahtava porukka tätä järjestämään. toaiheissa
alkaen klo 20 Liput: 18 € Kyösti Mäkimattila & Varjokuva HUVIT URHEILU Sydän-Hämeen Lehti LUJA-LUKON lentopallojoukkueen ystävien keskuudessa heräsi niin paljon levottomuutta kesäkuun hyttysviikkojen aikana, että joukkueen johto päätti tarjota kannattajille ilouutisen juhannuksen ratoksi. Postin jakeluhintojen korotukset iskevät paikallislehteen. Postin mukaan nyt nähdyt hintamuutokset yhdenmukaistavat lehtien jakelun hinnoittelun tasapuoliseksi. Päärooliin nousi Lukon somevastaavaksi ryhtynyt ja siinä hienosti debytoinut Julia-vaimo. Pitää sanoa tulokkaille, että palkinto tulee minulle omalla painollaan. Hän on parhaassa iässä (26) ja riittävässä mitassa (178). Pälkäneeltä vastaajia oli 38. Sama järjestys on myös normaalielämässä. – Olemme toki tyytyväisiä. Puolakka ei ollut moksiskaan viime kaudella, vaikka hän jäi omassa pesueessaan kakkosviulun soittajaksi. Pirmediat kustantaa viittä paikallislehteä sekä yhtä kaupunkilehteä. – Olen siirtynyt puolustajan paikalle. VASTAPAINOKSI Puolakka pääsee iltaisin lentopallotreeneihin ja puistofutiksen pariin Touhutimppojen otteluissa. Tämän kunnian saa ensimmäisenä luottopassari Jere Puolakka . Ei pelkästään lentopallossa, Puolakka kuittasi ja yritti peittää mieliharmiansa samoin tavoin kuin passisuuntiansa. Paikallislehdet ovat Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Oriveden Sanomat, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset. Juonikas passari Jere Puolakka pyörittää Lukon hyökkäyspeliä myös tulevalla kaudella. Jakelukustannusten nousu tulee valitettavasti näkymään myös Pirmedioiden paikallislehtien tilaussekä ilmoitushintojen kasvuna. Postin korotukset koskevat niin sanottuja varhaisjakelun yhteisjakelulehtiä eli valtakunnallisia lehtiä tai paikallislehtiä, jotka jaetaan Postin varhaisjakeluverkossa. Joukkueen sisältä tulleiden viestien mukaan hänet otettiin kärjestä pois, koska maaleja ei syntynyt edes vahingossa. Jere Puolakka pyörittää Lukon peliä myös tulevalla kaudella Yritätkö sanoa, että olet talutushihnassa myös kotona. Elinkeinopoliittinen mittaristokysely) toteutettiin yhteistyössä Taloustutkimuksen kanssa 12.2.–8.4. Kesällä yritän näyttää kaapin paikan – vaihtelevalla menestyksellä. – Ei siinä ollut mitään uutta aiempaan verrattuna. Pienten kuntien sarjassa se oli kolmas. Edellä olivat Ylöjärvi, Nokia, Lempäälä, Pirkkala ja Akaa. Näin on käynyt joka kerta vuodesta 2018 lähtien. Suomen Yrittäjien 11. Posti sanoo, että hinta vastaa todellisia kustannuksia. sähköposti-informoituna internet-kyselynä. ALKAEN KLO 15 VILPOLA PÄLKÄNE VAPAA PÄÄSY JANON SAMMUTTAMISESTA HUOLEHTII ONKKAALAN VPK TERVETULOA! Palokunnan marssi Näytöksiä Paloautoajelua Musiikkia Palkitsemisia Arpajaiset Juontajana Aimo Kokkola Perinteiset Juhlatanssit su 30.6. Kati Pääkkönen PÄLKÄNE sijoittui yrittäjille suunnatussa Kuntabarometrissa Pirkanmaalla viidenneksi. Keskikokoisten kuntien sarjassa Pirkanmaalta Kangasala oli kuudes. Korotus on Pirkanmaalla paikallislehtä kustantavan Pirmedioiden lehtien osalta jopa yli 130 prosenttia, kun hinnankorotukset astuvat täysin voimaan. Posti perustelee uutta hinnoittelumalliaan sillä, että se haluaa olla tasapuolinen asiakkailleen. Pälkäne pärjäsi hyvin Kuntabarometrissa UUTISET Pirmediat POSTI ilmoitti toukokuussa korottavansa varhaisjakelun hintoja heinäkuun alusta alkaen. Viimeksi tehdyssä kyselyssä vuonna 2022 olimme sijalla seitsemän kaikkien Pirkanmaan kuntien vertailussa, kommentoi kunnan elinvoimajohtaja Sirkku Mäkelä tulosta. – Talvella on tosi lämmin. Esimerkiksi Kangasalta vastaajia oli 51, Tampereelta 94. – Ajattelin järkyttää heitä vasta lähempänä vierailuajankohtaa. Pienten kuntien sarjassa Pirkanmaalta Pälkäneen edellä olivat Virrat ja Ikaalinen. Savonlinnassa kasvanut virtuoosi on kuulunut Lukon vahvuuteen syksystä 2018 lähtien. Kyselyyn vastasi 9 627 yrittäjää. Kuva: Asko Niemi. Kuntabarometri-kyselyllä kartoitetaan joka toinen vuosi kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti. Pälkäneen ylpeys aloittaa pelaajasopimusten julkistamisen jo tässä vaiheessa. Kaupunkilehti on Pirkkalainen. Jatkossa varhaisjakelun hintaan vaikuttaa alueellinen kustannusrakenne sekä lehden jakelumäärät. Pälkäneen vastaajajoukko kasvoi merkittävästi, ja myös sijoituksemme Pirkanmaalla parantui hienosti. 16 Keskiviikko 26. Kuntabarometri-kysely (ent. Joko olet kertonut Lukon uusille kavereille, ettei Savonlinnan-keikalla kannata elätellä toiveita parhaan pelaajan palkinnosta. Silloin on hyvä olla tossun alla. Jonkun täytyy pitää oma pää puhtaana, passarivelho intoili. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti 19.6.2024 JULKAISTUN RISTIKON RATKAISU ONKKAALAN VPK 141-vuotisjuhla SUNNUNTAINA 30.6. Hinnat vaihtelevat alueittain.Korotuksen aikataulu aiheuttaa lehdille haasteita, koska lehtitilaukset ja mainossopimukset on myyty vuodeksi eteenpäin
P. 0400-966222 Ari Järvinen Kunnan kesäpäiväkahvit Mikkolan puisto La 1.7 klo 8.30-10.30 Vellikello soi klo 8.30 Tui?ulan Ukuleleorkesteri Kunnanjohtaja Pauliina Pikka Aitoon musiikkikurssien kuoro Kunnan kesäpäiväkahvit Mikkolan puisto La 1.7 klo 8.30-10.30 Vellikello soi klo 8.30 Tui?ulan Ukuleleorkesteri Kunnanjohtaja Pauliina Pikka Aitoon musiikkikurssien kuoro Kunnan kesäpäiväkahvit Mikkolan puisto la 29.6.2024 klo 8.30–10.30 Vellikello soi klo 8.30 Stenari esiintyy Kunnanjohtaja Pauliina Pikka Aitoon Musiikkikurssin vaskiyhtye Jazzahtavan kevyesti kesäillassa pe 28.6.2024 klo 18 Nuijantalolla Onkkaalantie 102, Pälkäne Kukkia Ensemble Riikka Westerlund, viulu Lauri Rantamoijanen, sello Solisteina: Alex Ikonen, laulu Joonatan Henriksson, klarinetti ja piano Pälkäneläiset nuoret muusikot Noora Rosberg Liput 10€. Järj. Loppuvuodesta valmistunut kadun jatko-osa muuttaa kadun käyttötarkoitusta. Valitusaika päättyy 29.7.2024. klo 17. Lippuja voi myös varata: onkkaalanraitti@gmail.com. alv 10 % Jatkuva täystilaus 3 kk 44 euroa 6 kk 74 euroa 12 kk 129 euroa Jatkuva digitilaus 3 kk 23 euroa 6 kk 45 euroa 12 kk 79 euroa ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Valmistettavat aineistot edellisen viikon to klo 12. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. kesäonkisarjakisa (10 suurinta kalaa-kisa) 17.6.: 1) Leskinen Raimo 1 310 g, 2) Karvonen Erkki 1 020 g, 3) Rämö Jari 990 g, 4) Kauttu Harri 820 g, 5) Mäkinen Seppo 470 g, 6) Riikonen Raimo 340 g, 7) Aspila Antti 140 g. 26.6.2024 Pälkäneen kunnanhallitus palkane.fi Pihtisalmen ranta-asemakaavan muutos: Kukkiasaaren ranta-asemakaava: SEKALAISIA KOKOUKSIA Pälkäneen kunnan ympäristötarkastaja on 20.6.2024 tehnyt päätöksen 2 § ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 §:n mukaisesta meluilmoituksesta, joka koskee tilapäistä melua aiheuttavaa ulkoilmakonserttia Pälkäneen kunnassa Aitoon kylässä. KUSTANTAJA: Pirmediat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén ISSN-L 0788-8279 ISSN 0788-8279 (Painettu) ISSN 2243-1861 (Verkkojulkaisu) MAINOSHINNAT: Tekstissä 1,50 €/pmm + alv 24 % Lisätiedot: shl.fi/mediakortti TILAUSHINNAT: Hinnat sis. Kunta saa asemakaava-alueella ilman erityistä lupaa lunastaa yleisen alueen, joka asemakaavassa on tarkoitettu kunnan tarpeisiin. Ilmoittaja: Aitoon vapaaehtoinen palokunta ry Honkalantie 4, 36720 Aitoo Paikka: Honkalantie 4, 36720 Aitoo Toiminta-aika: 6.-9.7.2024 klo 19:00–03:00. Päätös on annettu 20.6.2024 Tämä kuulutus on julkaistu Pälkäneen kunnan internetsivuilla 20.6.2024. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä päätöksen julkaisuajankohdasta. Kaikki metallit. Yksityisten maanomistajien käynnistämä kaavamuutos koskee tilaa Läyliänranta 635-444-1-13 ja aiemmista vaiheista poiketen myös tilaa Hupiranta 635-444-1-873. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Määräaika valituksen tekemiseen on 30 päivää tämän päätöksen tiedoksisaannista. Kaavamuutoksen tavoitteena on nostaa tilojen rakennusoikeutta kunnan nykyisen rakennusjärjestyksen mukaiselle tasolle. KALASTUS PÄLKÄNEEN tekninen lautakunta on tehnyt Tervapirtintiestä kadunpitopäätöksen. Varatut liput tulee lunastaa puoli tuntia ennen konsertin alkua konserttipaikalta lipunmyyjältä. Toimitus osoitteeseen ilmoitukset@shl.fi Painopaikka: SanomaManu Oy, Tampere VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. tonttien siivous, varastojen tyhjennykset. Lautakunta on pyytänyt maanmittauslaitokselta lunastustoimitusta Tervapirtintien osalta. KUNNAT KUNNAT Kaavaehdotus nähtävillä Suunnittelualue sijaitsee Kukkiajärven vesistöön kuuluvan Läyliän itärannalla noin 5 km:n etäisyydellä Luopioisten keskustaajamasta. krs, postiosoite PL 204, 65101 Vaasa tai sähköisesti vaasa.hao@oikeus.fi. Muulloin sopimuksen mukaan. sähköpostit: etunimi.sukunimi@shl.fi TILAAJAN ASIAKASPALVELU: shl.fi/omapalvelu tilaukset@shl.fi 010 5844 470* arkisin klo 9-12.30 ja 13-15 *Puhelun hinta määräytyy soittajan operaattorin hinnaston mukaan. 0400 196 196 Tehdastie 6, Pälkäne ROMUAUTOJA JA METALLIJÄTETTÄ METALLIROMUN KERÄYS mm. Päätöksestä kuulutetaan myös Sydän-Hämeen Lehdessä. 041 5698550 Jätä ilmoitus osoitteessa shl.fi RIVI-ILMOITUKSET • Myydään. Seuraava kisa 1.7. 17 Keskiviikko 26. Aineistot ovat saatavilla myös uudella sivustolla. Kunnanviraston kesäsulun aikana ne ovat nähtävillä myös Pälkäneen pääkirjasto Arkissa osoitteessa Kehätie 4. Mahdollinen valituskirjelmä tulee toimittaa Vaasan hallinto-oikeuteen, osoite Korsholmanpuistikko 43, 4. OTA YHTEYTTÄ: Jari 0400 253114 Birgit 040 5493240 MYÖS NOUDOT MAHDOLLISIA! Sydän-Hämeen Lehti UUTISMEDIAN LIITON JÄSEN www.shl.fi Onkkaalantie 58, 36600 Pälkäne Avoinna ma-ke klo 9–13. Kunnan tekeillä oleva verkkosivu-uudistus saattaa muuttaa yllä mainittua verkko-osoitetta. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Otamme vastaan/ ostamme kierrätykseen Rehti ja reipas palvelu! www.ajoneuvokierratys.fi Meiltä myös ympäristöviranomaisten hyväksymät romutodistukset sekä ilmainen rekisteristäpoisto. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Soita 040 502 4091, Erkki PÄLKÄNEEN URHEILU JA KALASTUKSEN pyörähuollot jatkuvat Myttäälässä. Lautakunta teki kadunpitopäätöksen myös Korpimaantiestä, joka on rakennettu kunnan omistamalle maalle. Yksityisten maanomistajien käynnistämän kaavan tavoitteena on nykyisen sekä uusien lomarakennuspaikojen osoittaminen saareen sen ympäristö ja olemassa oleva rakennuskanta huomioiden. hintaan 110eur/pinokuutio sisältäen kuljetuksen Luopioinen-pälkäne seudulle P. Toimitsijamies Pälkäneen Pilkkijät, 3. Pälkäneen kulttuuripalvelut yhteistyössä Kukkia Sound ry ja Onkaalanraitti ry palkane.fi Niemi-Peissun tiekunta vuosikokous lauantaina 13.7.2024 Mattilassa klo 11. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Osallisilla on oikeus antaa muistutus nähtävillä olevasta aineistosta. Tervapirtintie on ollut kunnan hoidettavana Aapiskukon olemassaoloajan. Tervapirtintiestä kadunpitoja lunastuspäätös SYDÄN-HÄMEEN LEHTI PRINTTINÄ KERRAN VIIKOSSA, VERKOSSA 24/7. Pälkäneen kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.6.2024 § 102 ja 103 asettaa edellä mainitut kaavaehdotukset nähtäville vähintään 30 vuorokauden ajaksi. Ranta-asemakaava on ollut aiemmin vireillä vuosina 2013-2021 kaavan luonnosvaiheeseen saakka. KOIVUHALKOJA,metrisiä kuivia koivuhalkoja. Kaavaehdotukset liitteineen ovat nähtävillä 26.6.– 12.8.2024 Pälkäneen kunnan verkkosivuilla osoitteessa palkane.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/vireillaolevat-kaavat/ranta-asemakaavat-. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. palkane.fi Kuulutus meluilmoitusta koskevasta päätöksestä Sydän-Hämeen Lehti • Halutaan ostaa maatalo tai vastaava Pälkäneen alueelta. TOIMITUS: toimitus@shl.fi Jani Oksanen, päätoimittaja 044 7557 213 Kristiina Helminen 044 7557 252 Kati Pääkkönen 050 5321 821 ILMOITUKSET: ilmoitukset@shl.fi Ulla Tikka 044 3477 402 Mainosvalmistus: Päivi Martikainen 044 7557 215 Henkilökoht. Tien kaavan mukainen katualue sijaitsee osin yksityisen tontinomistajan maa-alueella. PAPERILEHDEN JAKELUHÄIRIÖT: Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm). Kirjalliset muistutukset tulee toimittaa kunnanhallitukselle nähtävilläoloaikana, sähköpostitse palkane@palkane.fi tai osoitteeseen Pälkäneen kunnanhallitus, Keskustie 1, 36600 Pälkäne. Kaavaehdotus nähtävillä Suunnittelualue käsittää Kukkian vesistöllä sijaitsevan Kukkiasaaren, Päiväsaaren, Kaakkoluodon ja muita pienempiä saaria. Päätös on nähtävillä 20.6.–29.7.2024 Pälkäneen kunnan verkkosivuilla. Valmiit aineistot ma klo 10. Päiväjakelualueella ota yhteyttä tilaajan asiakaspalveluun. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Lippujen myynti ovelta. ilmainen nouto Suomen Ajoneuvokierrätys p. Kattopellit, kattilat, varaajat, säiliöt, putket, palkit, traktorit, peltisampot, mopot, autot ja akut. Kuolinpesät
03 377 1140 arkisin 8-16, la sulj. 0400 335 443 Joustavasti asiakkaan luona. 040 728 6962 sanna@sannaslife.fi Lomakodinkuja 1, Pälkäne sannaslife.fi Kysy lisää! PARHAAT BETONIT . 045-346 80 70 Puiden kaato ja hoito • Kantojen jyrsintä • Klapitus • Risujen poisvienti Puh. 03 377 1140 AUTOTARVIKE KANGASALAN arkisin 8-17 | P. Ilmainen puhelinneuvonta! Kohtuuhintaista palvelua! PERUNKIRJOITUKSET PERUNKIRJOITUKSET • Kauppakirjat • Testamentit • Edunvalvontavaltuutukset ym. Järvinen • Huollot ja korjaukset kevyestä raskaaseen kalustoon • Ruostevauriokorjaukset ym. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. I P. Varaa aika huoltoon! • Määräaikaishuollot • Jarruhuolto • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastuspalvelut • Autonvuokraus • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myötämät Palvelemme ammattitaidolla Tehdastie 2, Pälkäne • Määräaikaishuollot • Jarruhuollot • Sähkötyöt • Pikaöljynvaihdot • Rengastyöt • Rengashotelli • Nelipyöräsuuntaus • Katsastus • Huollon sijaisauto • Tuulilasin vaihdot Myös vakuutusyhtiön myöntämät Palvelemme ammattitaidolla KORJAAMO: Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. 0400-404 425 etunimi.sukunimi@spkoti.fi info@designpohjola.fi JUHLATILAT KIINTEISTÖVÄLITYS Haluatko mukaan Alan ammattilaisiin. 040 507 2324 www.pirkanmaankylmalaitehuolto.com KEVÄTALE asennettuna alk. LN25 2190€ Gree Pular 35 1490€ Wuolteen kartano Juhlat Muistotilaisuudet Häät Kokoukset Leirit Saunaillat p.040-6546061 Pokkarintie 35 Hauho www.wuolteenkartano.fi Wuolteen kartano Juhlat Muistotilaisuudet Häät Kokoukset Leirit Saunaillat p.040-6546061 Pokkarintie 35 Hauho www.wuolteenkartano.fi Wuolteen kartano Juhlat Muistotilaisuudet Häät Kokoukset Leirit Saunaillat p.040-6546061 Pokkarintie 35 Hauho www.wuolteenkartano.fi Wuolteen kartano Juhlat Muistotilaisuudet Häät Kokoukset Leirit Saunaillat p.040-6546061 Pokkarintie 35 Hauho www.wuolteenkartano.fi Wuolteen kartano Juhlat Muistotilaisuudet Häät Kokoukset Leirit Saunaillat p.040-6546061 Pokkarintie 35 Hauho www.wuolteenkartano.fi Wuolteen kartano Juhlat Muistotilaisuudet Häät Kokoukset Leirit Saunaillat p.040-6546061 Pokkarintie 35 Hauho www.wuolteenkartano.fi Wuolteen kartano Juhlat Muistotilaisuudet Häät Kokoukset Leirit Saunaillat p.040-6546061 Pokkarintie 35 Hauho www.wuolteenkartano.fi Wuolteen kartano Juhlat Muistotilaisuudet Häät Kokoukset Leirit Saunaillat p.040-6546061 Pokkarintie 35 Hauho www.wuolteenkartano.fi Wuolteen kartano Juhlat Muistotilaisuudet Häät Kokoukset Leirit Saunaillat p.040-6546061 Pokkarintie 35 Hauho www.wuolteenkartano.fi Tämän kokoinen ilmoitus vain 15e / viikko + alv. Autoasi Pälkäne on nyt täyden palvelun korjaamo. 03 379 0333 AUTOHUOLTO arkisin 8-17, la 9-14 | P. 03 379 0319, 040 572 8379 Motormaster JP Oy autoasi.fi Tällaista autohuollon olisi aina pitänyt olla Autoasi Pälkäne Tehdastie 2, 36600 Pälkäne Puh. Tervetuloa palveltavaksi. 03 379 0333 arkisin 8-17, la 9-14 I P. Ota yhteyttä 044 347 7402 LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO Katso: hameenlahiautopalvelu.fi Vuokraamosta: Autot, pakettiautot, perävaunut Huollata ajoneuvosi ajoissa kesän rientoihin! Hämeen LähiAutoPalvelu Nyt akun vaihto kotonasi. Luottamuksella ja joustavalla aikataululla, toimistollani tai asiakkaan luona! Asiointipalvelua juuri Sinulle! Sanna Hämäläinen puh. 18 Keskiviikko 26. 044-289 8210 Autoja Konehuolto M. hitsaukset • Renkaiden myynti ja asennus • Hydrauliletkut • Vikakoodien luku. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti PALVELEMME TEITÄ AUTOPALVELUT AUTOPALVELUT BETONIA METSÄJA PUUPALVELUT KIINTEISTÖVÄLITYS • SISUSTUS ASIOINTIPALVELUT (03)5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo (03) 5356 100 | www.kolari-special.fi Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen Varaosat Vaihteistot Korjaamo • varaosakauppa • autosähkötyöt • vaihteistokorjaamo • vikadiagnostiikka Puutikkalantie 40, 36760 Luopioinen (03) 5356 100 www.kolari-special.fi AUTOKORJAAMO SE-VI autokorjaamosevi.com Karkaisijankuja 7, 36200 Kangasala ma-pe 8–16, la suljettu P. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI www.aleksinlkv.fi Markus Huttunen Kiinteistönvälittäjä, LKV Julkinen kaupanvahvistaja p. 03 3773 177 RENGASMYYNTI arkisin 8-17, la 9-14 I P. Ota yhteyttä: Alan ammattilaiset takaa jatkuvan näkyvyyden yrityksellesi Ulla Tikka / 044 347 7402 • ulla.tikka@shl.fi Puupalvelut ja viherrakentaminen www.puujapihapalvelutikka.fi Viherrakennus ja kiviasennukset • Muurit, portaat, laatoitukset • Pihasuunnittelu • Hoitosopimukset Puh. 040 838 8816 motormasterjp@hotmail.com www.motormaster.fi Ma–pe klo 8.00–17.00 Katsastus pälkäne Puh. 050 414 7100 Ma–pe klo 9.00–17.00 Katsastus Pälkäne Palveluksessasi. 03 3773 177 Tuulilasit, sivuja takalasit! Aakkulantie 38, Kangasala 0400 854 860 ASIOINTIPALVELU ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen, p. 040 838 8816 korjaamo@motormaster.fi www.motormaster.fi Ma-pe klo 8.00-16.00 KATSASTUS: Puh. 044-300 61 99 KYLMÄLAITEHUOLTO Myös kaikki kylmäalantyöt Pirkanmaan Kylmälaitehuolto Puh. LIIKKUVA AUTOJA KONEKORJAAMO Vuokraamosta: Hämeen LähiAutoPalvelu 050 326 6556 p. 050 414 7100 Ma-pe klo 8.00-16.00 KATSASTUS JA KORJAAMO Autopalvelu Pälkäne Oy Onkkaalantie 50, 36600 Pälkäne 0400 281 999 info@autopalvelupalkane.fi Palveleva autokorjaamo lähelläsi! Merkillisen hyvää palvelua Kangasalantie 921, katsastusaseman vieressä fixu s.fi fixu ska nga sal a.fi arkisin 8-18, la 9-14 | P. Meillä huollatat ja korjautat sekä katsastat autosi. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . Elämäsi tärkeät paperit edunvalvontavaltuutukset kauppakirjat, kaupanvahvistukset perukirjat, perinnönjaot testamentit avioehdot, ositukset jne
045 1331 222 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 B 37600 VALKEAKOSKI 045 1877 441 www.koskinhammas.fi/reijo-saraniemi Koulutie 3, Pälkäne Fysioterapeutti 050 517 3759 • Fysioterapiaja ohjauspalvelut • Manuaalinen terapia • Akupunktio ja hieronta Pekka Pelkkala SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Monet hänen säveltämänsä ja sovittamansa valssit, tangot, polkat ja jenkat ovat edelleen hanuristien ohjelmissa. lehti 1 x 30 mm 14?€?/?vko 24?€?/?vko 2 x 30 mm 25?€?/?vko 44?€?/?vko 2 x 50 mm 47?€?/?vko 87?€?/?vko Hinnasto 2019 Asiakasvastaava Ulla Tikka 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Ota yhteyttä: 15 e / vko Ilmoituksen koko Hinta 1 lehti 1 + 1. kahveillamme käyneille. Mestari on edelleenkin huippukunnossa ja kiertueet jatkuvat. Mukana menossa on myös monia paikallisia yhdistyksiä. Konsertissa kuullaan myös runonlausuntaa Elina Mustosen esittämänä.. • Ikkunoiden/ovien vaihdot jsremonttiapu@gmail.com RAKENNUSPALVELUT www.tilimanager.fi Taloushallinnon kumppanisi. Tapahtumat painottuvat loppuviikolle. 19 Keskiviikko 26. Veikko Ahvenaisen ura on pituudeltaan ja merkitykseltään kansainvälisesti arvioituna ainutlaatuinen. 044 242 80 33 www.nokihaltia.fi Rautajärven Puu Pohjantie 295, Rautajärvi, 041 310 9545 Puutavaraa ja Puutavaraa ja rakennusrakennustarvikkeita tarvikkeita SIIVOUSPALVELUT TERVEYSPALVELUT SÄHKÖPALVELUT VARAOSAPALVELUT TILITOIMISTOT NUOHOUSPALVELUT ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Raija Savolainen Kangasalantie 1067, Kangasala p. Lauantai-iltana kello 18 soitto soi ja laulu raikuu, kun pelimannit kohtaavat Rajalan kämpällä Laipanmaassa. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Mitä teette ja mitä palveluja / tuotteita teiltä saa. Harmonikkalegendan komea ura vain jatkuu Sydän-Hämeen Lehti SAHALAHDEN perinteistä kesätapahtumaviikkoa Suvipäiviä vietetään juhannuksen jälkeen. Esillä myös Ahvenaisen elämäkerta Hanurini muistoja . Konsertin väliajalla voi tutustua Veikon ja Carinan levytystuotantoon. Kukkia Ensemblen lisäksi Rautahovin konsertissa esiintyy kirjailija Hannu Mäkelä , joka avaa Eino Leinon suhdetta Kukkian järveen. Ota yhteyttä! • Sisäremontit: Lattiat, seinät, paneloinnit, maalaukset, tapetoinnit, yms... Esillä on uusin 3CDalbumi hänen parhaita levytyksiään vuosilta 1955-2024. Soittopaikka oli leijonan häkin päällä, missä hän improvisoi kappaleita sirkustaiteilijoiden esityksiin. Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Kukkia Ensemblen lisäksi konsertissa pääsevät esiintymään pälkäneläiset nuoret Petja Vaismaa (piano) ja Viola Raatikainen (viulu), jotka soittavat ammattimuusikoiden kanssa muutamassa kappaleessa. Ensimmäinen konsertti soitetaan Nuijantalolla 28. Keitä olette. kesäkuuta kello 18 Sahalahden kirkon konsertissa esiintyvät sopraano Sanna-Maria Salli , klarinetisti Taina Kanerva ja pianisti Mikko Haapaniemi . Lauantaina 29. Ota yhteyttä! Vä hänkö • Myös kotikäynnit Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416 Ellintie 2, Kangasala Esteetön käynti Jalkojenhoitaja Perushoitaja Ilmoituksen koko Hinta 1 lehti 1 + 1. Kurkistus oven taakse 1. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Takana on lähes 5000 konserttia eri puolilla maailmaa. vastaavat työt Ammattitaitoista palvelua 40 vuoden kokemuksella! METSÄJA PUUPALVELUT Kiitokset kaikille 30 v. Torstaina 27. Kansanmusiikkikonsertissa ovat mukana Kesäpelimannit -, Luunappi – ja Cavanteri -yhtyeet. Köyhistä oloista hän ponkaisi 50ja 60-luvulla tanssilavojen suosikiksi omalla tangoyhtyeellään. Pälkäneen kamarimusiikkipäivien toinen konsertti kajahtaa Rautajärven Rautahovissa Eino Leinon päivänä 6. Veikko Ahvenainen on saanut Pro Finlandiamitalin vuonna 2010 ja kansainvälinen Harmonikkaliitto Cofédération Internationale des Accordéonistes (CIA) on palkinnut hänet arvostetulla Merit Award – palkinnolla vuonna 2020. Perjantaina 28. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Tilaisuudessa esiintyvät maailmalla tunnettu harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen ja harmonikkataituri Carina Nordlund . Olemme lomalla 21.6.-7.7.2024 Alan ammattilaiset hakemiston yrittäjät esittäytyvät. Vilpeilän kylätalon suvimarkkinoilla on myynnissä lähituottajien tuotteita ja käsitöitä. 2. Ahvenaisen ollessa 14-vuotias hänelle tarjottiin hanuristin paikkaa sirkuksessa. Kuopiossa syntynyt Ahvenainen oppi 9-vuotiaana soiton alkeet kuopiolaiselta muikkukauppiaalta. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Hän on avannut harmonikalle tietä kirkkoihin, sinfoniaorkestereihin ja musiikkioppilaitoksiin. Kertokaa yrityksestänne. Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. kesäkuuta kello 10–15 on luvassa markkinahumua Vilpeilänmäellä. 3. 03 22 33 323, 040 777 6606 KÄYTETTYJÄ JA UUSIA VARAOSIA YLI 300 ERI TRAKTORIMALLIIN www.purkupojat.com Yrittäjäntie 8 36600 Pälkäne p. Sahalahden Suvipäiviä vietetään tällä viikolla Pälkäneen kamarimusiikkipäivät käyntiin Sydän-Hämeen Lehti Pälkäneen kamarimusiikkipäivät alkavat tällä viikolla. lehti 1 x 30 mm 14?€?/?vko 24?€?/?vko 2 x 30 mm 25?€?/?vko 44?€?/?vko 2 x 50 mm 47?€?/?vko 87?€?/?vko Hinnasto 2019 Asiakasvastaava Ulla Tikka 044 347 7402 ulla.tikka@shl.fi Ota yhteyttä: VARAA OMA ILMOITUSTILASI ALAN AMMATTILAISISTA 15 e / vko 27 e / vko 49 e / vko JS ra JS remonttiapu Jussi Suoniemi 040 8357304 ym... kesäkuuta. Terveiset lukijoillemme KATTOJEN PESUT JA MAALAUKSET Laatua takuulla, jo vuodesta 2014 040 1651 888 www.pirkanmaankattohuolto.fi Kylpyhuoneen silikonien vaihdot p. Tampere – Kangasala – Pirkkala Ilmoituksen koko Hinta 1 lehti Kangasalan Nuohoustoimi Oy Juri Lehtinen 0400 713 922 Nico Aaltonen 040 849 7152 juri.lehtinen@kolumbus.fi LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA • Ilmastointikanavien puhdistukset, ilmamäärien mittaukset ja säätö sekä valvontatyöt • Hormien tarkastukset • Ym. 045 197 71 57 www.nuohoojamikaveija.fi Nuohooja Antti Murtomäki Luopioinen ja lähialueet puh. Välillä hän oli hanuristina Olavi Virran yhtyeessä. Ahvenaisen sävellystuotanto sisältää lähes tuhat sävellystä ja sovitusta sekä teoksia kamari-ja sinfoniaorkesterille. Yleisradiossa hän alkoi esiintyä jo 1940-luvulla ja television tullessa hänen tangoyhtyeensä oli ensimmäisiä esiintyjiä. VEIKKO Ahvenaisen kansainväliset konserttikiertueet alkoivat 1960-luvulla aina Moskovan Tshaikovskin konserttisalista kuuluisaan Washingtonin Katedraaliin Yhdysvalloissa. Kotisiivoukset Pälkäneellä ja lähialueilla. Hänen ensimmäinen levytys julkaistiin vuonna 1955 ja tänä päivänä hän on Suomen äänilevykuningas 1088 levytyksellä. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti • Polttopuut, • Polttopuut, polttopuiden teko polttopuiden teko • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Hakkuut, tontit ja pihapuut • Metsänhoitopalvelut • Metsänhoitopalvelut Ilomäen Puukauppa Ky Ilomäen Puukauppa Ky 0400 413 331 0400 413 331 www.ilomaenpuukauppa.com www.ilomaenpuukauppa.com Nuohooja Mika Veija Vanha Pälkäne ja lähialueet puh. heinäkuuta. heinäkuuta. kesäkuuta kello 18-21 ovat vuorossa Lahdenkulman kesäjuhlat Haapasaaren rantasaunalla. 040 555 8563 • Kalkinpoisto • Saumanvaihto • Syväpuhdistus • Nanosuojaus tammone.fi/nanopinnoitus TULOSSA JA MENOSSA Sydän-Hämeen Lehti KUHMALAHDEN Suojalla kuullaan erityinen harmonikkakonsertti torstaina 4. Ota yhteyttä! Vä hänkö SIISTII Tiia Järvenpää, 040 5963744 tiiasiistii@gmail.com Kotisiivousta vailla. Illan musiikista vastaa trubaduuri Pekka Mikkonen
Mainosten hintaan sisältyy osin myös verkkonäkyvyyttä! Kysy lisää! Sydän-Hämeen Lehden Perhearki ja harrastukset -teema käynnistää elokuun Sydän-Hämeen Lehden Perhearki ja harrastukset -teemaviikolla virittäydymme lukijoidemme kanssa kouluja päiväkotisyksyn aloitukseen sekä arjen paluuseen. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Lukijat viihtyvät pitkään teemasisältöjen parissa, ja mainoksesi tarjoillaan juuri sopivasti teeman yhteydessä sekä paperilehdessä että verkossa. Mainostamalla paikkakunnan luetuimmassa mediassa saat oikoreitin lukijoiden aamukahvipöytiin ja vapaa-ajan hetkiin. Perhearki ja harrastukset -teemassa yritykselläsi on erinomainen mahdollisuus tuoda tuotteesi ja palvelusi esiin aidosti kiinnostuneen yleisön silmissä. 15 100 / 10 700 Oriveden Sanomat .......................................11 800 / 9 800 Pirkkalainen .................................................. kesäkuuta 2024 Sydän-Hämeen Lehti Tarjoukset voimassa 26.6.-2.7.2024 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Ota yhteyttä: Sydän-Hämeen Lehti Maakunnan Matti Ulla Tikka Matti Pulkkinen 044 347 7402 050 597 9303 ulla.tikka@shl.fi matti.pulkkinen@pirmediat.fi Sydän-Hämeen Lehti Pirmedioiden paikallislehdissä tavoitat asiakkaasi sekä printissä että digissä Voit mainostaa samassa teemassa kaikissa Pirmedioiden paikallislehdissä Akaan Seudussa, Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, Oriveden Sanomissa, Pirkkalaisessa, Sydän-Hämeen Lehdessä ja Ylöjärven Uutisissa. 15 000 / 9 500 Sydän-Hämeen Lehti .....................................9 100 / 10 100 Ylöjärven Uutiset ......................................... Paikallislehden sivuilla markkinointisi kohdataan varmasti luotettavassa mediaympäristössä, jonka äärelle pysähdytään viikosta toiseen. Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. mennessä!. Varaa radiokampanja samalle viikolle! Varaa mainospaikkasi! Harrastukset ja perHearki -teemasivut keskiviikkona 7.8. Ei jälleenmyyjille. 13 300 / 11 400 Myös Radio SUN on mukana Pirmedioiden yhteisessä teemassa. 9–18, LA 9–15, SU SULJETTU Alasenkuja 1, KANGASALA ARK. Lukijoitamme ovat ostovoimaiset paikalliset ihmiset. Luvassa on asiaa harrastuksista sekä kivoja ja hyödyllisiä vinkkejä arjen perhe-elämään. Oikeudet muutoksiin pidätetään. ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE Omo Pyykinpesuneste 1,84L (9,49) 77 50 50 Säästä 20% Säästä 20% 4,08/L ERÄ ! Lotus Soft embo Wc-paperi 8rll (4,69) 33 95 95 Säästä 15% Säästä 15% 0,49 /rll Hau Hau Champion Kanafilee 800g ERÄ ! 99 95 95 Säästä 28% 12,44 /kg (13,90) Kismet Kismet 55g 55g tai tai Kismet Pätkis Kismet Pätkis 41g 41g ERÄ ! (0,89-0,99)(16,18-24,15/kg) 3, 3,-13,6413,6418,29/kg 18,29/kg Säästä jopa 24% Säästä jopa 24% 4 KPL 4,4420,00/L Säästä jopa 65% 1, 1,-/kpl Sport tai Quantum Suihkusaippua 225ml (2,29) Aloe vera Roll-on 50ml (2,89) tai ERÄ ! 11 50 50 70cm (1,95) 35cm 1, 1,-(1,50) 100cm 2, 2,-(2,50) Pensaiden Pensaiden & kukkien & kukkien KASVITUET KASVITUET Tasarahalla! Tasarahalla! Säästä jopa 33% Galvanoidut Aitatolpan jalat 3, 3,-(3,50) 51x51x650mm 51x51x650mm 5, 5,-(5,95) 51x102x750mm 51x102x750mm Säästä jopa 15% ALE ALE Tekstiili Tekstiili JATKUU! Värit Värit vaihtelevat vaihtelevat myymälöittäin myymälöittäin 5, 5,-(á 1,50) Säästä 16% Säästä 16% 4 KPL Kaunis koti Froteepyyhe 30x50cm 6, 6,-(á 3,95) Säästä 24% Säästä 24% 2 PKT Lasten 5-pack Sukat Koot: 27-38 Naisten 2-pack Sneaker sukat Koot: 36-38, 39-41 22 50 50 Säästä 36% Säästä 36% (3,95) 6, 6,-(7,50) Säästä 20% Säästä 20% Lasten 10-pack Sukat Koot: 27-38 Onkkaalantie 69, PÄLKÄNE ARK. 9-20, LA 9-18, SU 11-17 Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 loytotex.fi Myymälämme aukeaa nyt arkisin & lauantaisin klo 9.00 -20 20 %% (3,95-12,95) (3,95-12,95) NYT 3,16-10,36! NYT 3,16-10,36! ja lippikset ja lippikset Kesähatut Kesähatut Koko perheen Koko perheen Säästä 33% (14,95) 10, 10,-Naisten Mekkoja One size ER Ä! Kuosit ja mallit vaihtelevat Kuosit ja mallit vaihtelevat myymälöittäin myymälöittäin Lukijoita printti / digi Akaan Seutu ..................................................10 100 / 11 100 Lempäälän-Vesilahden Sanomat ............ 20 Keskiviikko 26. Varaa mainospaikkasi ke 31.7